Taide- ja kulTTuurialan ammaTTijärjesTö Taku ryfackorganisaTion för konsT- och kulTursekTorn Taku

charles landry ja kaupunki 3.0 s. 8

maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä vartens. 12

Quo vadis, humanitas?s. 21

2 T a k u

T ä s s ä n u m e r o s s a

Julkaisija: Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry/ Fackorganisationen för konst- och kultursektorn rf Lehden toimituskunta: päätoimittaja Kirsi Herala p. 040 5111 200email: kirsi.herala@taku.fi. Mari Lankinen, Petri Pietiläinen, Merja Isotalo, Raisa Niemi ja Riina Virkkunen. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisuun tarkoitetuista artikkeleista ja niiden toimitusajoista on sovittavatoimituskunnan kanssa.

Jos kuvaajan nimeä ei ole mainittu, on lehdenkuvituksessa käytetty Ingram-kuvakirjaston kuvia. Taitto: Kirsi Herala/Anne Punttila Paino: Painokotka Oy, Kotka ISSN 1457-7003 ISSN 2243-030X Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti

TAKU:n lehdessä olevat artikkelit ja niissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mieli-piteitä. Ne eivät välttämättä edusta TAKU ry:n virallista kantaa.

Kansikuvan suunnittelu Petra Innanen

Puheenjohtajalta ........................................................................ 3

raha ja kulttuuri ......................................................................... 4merja isoTalo

kulttuuri tukee osallistumista ja yhteiskunnan kehittymistä .......... 7 sakarias sokka

charles landry ja kaupunki 3.0 .................................................. 8PeTri PieTiläinen

luovan kaupunkikehittämisen järkäle hätkähdyttää ajattelemaan .......................................................... 10PeTri PieTiläinen

kolea elämä ............................................................................... 11Panu hämeenaho

maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten .................................................... 12 raisa niemi

muistojen mahdollisuudet kansainvälistyä ................................... 14PeTri PieTiläinen

oma polku ................................................................................. 15meri kinnunen

Tutkimus ennakoi amk-taidekoulutuksen romahtamista ............... 16PeTri PieTiläinen

suomen ensimmäinen kansanopisto ........................................... 18Tuula Vuolle-selkin

kansanopistot suomessa ........................................................... 20merja isoTalo

Quo vadis, humanitas ................................................................. 21elena gorschkow-salonranTa

Vapaat ryhmät kaipaavat tiloja ja tuottajia .................................... 22raisa niemi

kulttuurin tukijalat suomessa - ihmisiä, instituutioita, organisaatioita ........................................ 24merja isoTalo

jäsensivut ................................................................................. 26

T a k u 3

Kuva: Johannes Wiehn

P u h e e n j o h T a j a lT a

Neljäkymmentä vuotta sitten elettiin aikaa, jolloin raa-kaöljyn hinta nousi rajusti. Pääministeri Sorsan hallitus jätti kesällä eropyyntönsä ja maassamme pidettiin en-nenaikaiset eduskuntavaalit. Presidentti Kekkonen piti puoluejohtajille tiukan puhuttelun poliittisen hallituksen aikaansaamiseksi vedoten kansalliseen hätätilaan eli ennätykselliseen 63 000 ihmisen työttömyyteen. Lop-puviimein kasaan runnottiin Miettusen “hätätilahallitus”. Heinäkuussa Aulis Sallisen ooppera Ratsumies sai en-si-iltansa osana Olavinlinnan 500-vuotisjuhlia ja syksyllä Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset kantaesitettiin Kansallisoopperassa. Euroviisut oli järjestetty keväällä Tukholmassa. Pihasoittajat sijoittui seitsemänneksi kap-paleella Old Man Fiddle keräten Suomen viisuhistorian ensimmäiset 12 pistettä Saksalta ja Sveitsiltä. Neljäkymmentä vuotta sitten elettiin myös kulttuuripo-litiikan aikaa, jossa kulttuuripalvelut alettiin määritellä osaksi suomalaista hyvinvointivaltiota. Eduskuntavaali-en viimeisenä äänestyspäivänä maanantaina 22. syys-kuuta 1975 pieni joukko aikansa aktiivisia kummajaisia, kulttuurisihteereitä, kokoontui Tampereen Kaupungin-hotellissa keskustelemaan ammatillisesta edunvalvon-

nasta, vertaistuesta ja verkostoitumisesta; kunnallisten kulttuurityöntekijöiden omasta ammatillisesta yhdistyk-sestä. Tuosta kokouksesta alkoi vuosikymmenten mat-ka kohti tämän päivän Taide- ja kulttuurialan ammatti-järjestö TAKU ry:tä. TAKU:n hallitus päätti tilata historiateoksen yhdistyksen eri vaiheista 40-vuotisjuhlavuotensa johdosta. Jäsenis-tölle suunnatun tarjouskilpailun joukosta tekijäksi vali-koitui YTT, FM Jaana Luttinen ehdotuksellaan mukaan-sa tempaavasta, mutta myös vankan tutkimuksellisen otteen sisällään pitävästä teoksesta. Juhlakirjassa käsitellään TAKU:n tarinaa osana suo-malaista kulttuuri- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Historiateos tarkastelee myös kulttuurityön ominaislaatua, arkea ja yhteiskunnallista merkitystä 1970-luvulta tähän päivään. Kirjan toteutuksessa haluttiin antaa painokkaasti ääni toiminnassa mukana olleille ja heidän näkemyksilleen tapahtumista ja päätöksenteosta. Toiminnan, menestyksen ja hetkellisten takaiskujen takana ovat aina ihmiset. Takulainen tarina onkin siis hyvin vahvasti asialle omistautuneiden, innostuneiden ja sinnikkäiden ihmisten yhteisten ponnisteluiden ku-delma. 40-vuotisjuhlan kunniaksi hallitus haluaa tehdä tätä työtä näkyväksi ja antaa tunnustusta aktiivises-ta toiminnasta TAKUn päämäärien hyväksi jakamalla kymmenen ansiomerkkiä. Pyydämme teiltä perustel-tuja ehdotuksia ansiomerkin saajaksi marraskuun al-kuun mennessä. Esitykset voi tehdä nettisivullamme taku.fi olevan lomakkeen kautta ja kaikki määräaikaan mennessä tulleet ehdotukset, myös postitse toimistolle osoitetut, huomioidaan. Elämä on joskus hieman oikukas ja historia koukeroi-nen. Itse asiassa, TAKU perustettiin tavallaan kahdes-ti, sillä toinen perustamiskokous pidettiin toukokuussa 1977. Tätä seikkaa mukaellen TAKU myös juhlistaa merkkivuottaan kahdesti. Jäsenistön omaa 40-vuotisjuhlaa vietetään syyskoko-uksen yhteydessä Tampereella. Leipää ja sirkushuve-ja – juhlaseminaarissa julkaistaan myös historiateos Kulttuurista työtä. Ansiomerkit taustalla olevine tari-noineen jaetaan loppuvuodesta. Juhlinnasta, muista-misista ja kirjasta kerrotaan lisää vuoden viimeisessä Taku-lehdessä. Tervetuloa osallistumaan juhlavuoden toimintaan!

Mari Lankinen

4 T a k u

Kulttuuri takoo rahaa ja vaikuttaa? Näin oli Opetus- ja kulttuuriministeriössä otsikoitu miniseminaari, jossa syyskuun alussa käsiteltiin Kulttuuripoliitti-sen tutkimuksen edistämissää-tiö Cuporen tuoretta verkkojul-kaisua "Kulttuuripolitiikan yhteys EU:n innovaatio- ja aluepolitiik-kaan – EU:n rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisohjelman lisäarvo kansalliselle kulttuuripo-litiikalle". Ainakin selvityksen ni-messä on runsaasti hakusanoja asiasta tietoa kaipaavalle.

Muutoksia ja hallitusohjelmaa

Ylijohtaja Riitta Kaivosojan avaus-puheessa tulivat esille monet yhteis-kunnan tämän päivän muutoksessa olevat asiat, jotka vaikuttavat myös suoraan tai välillisesti kulttuuripoli-tiikkaan. Kuntien tehtäviä väljenne-tään ja itsehallintoa halutaan lisätä, valtion aluehallintoa vaihteeksi uu-distetaan ja kaiken yllä liikkuu sote.Uusimmassa eli Sipilän hallitusoh-jelmassa yhtenä kärkihankkeena on kuntien toimintavapauden edistämi-nen eli miljardi pois kustannuksista. Kaivosoja totesi, että tässä tilantees-sa keskustelu kulttuuripolitiikasta on ollut aliarvostettua eikä kulttuuri ole ollut mukana keskusteluissa, jossa korostuu teknologiauskovaisuus.

Huomautuksena voi todeta, että hal-litusohjelma sisältää tasan yhden taidetta ja kulttuuria koskevan kär-kihankkeen:

"Parannetaan taiteen ja kulttuu-rin saavutettavuutta. Vahviste-taan lasten ja nuorten luovuutta.

Lisätään taiteen perusopetusta ja kulttuuritoimintaa. Tunniste-taan kulttuurin hyvinvointimah-dollisuudet aiempaa paremmin. Tuodaan kulttuuri lähemmäs jo-kaista suomalaista edistämällä julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta."

Tarkennuksena ohjelmassa on kaksi lisäystä, joiden mukaan tällä halli-tuskaudella ensinnäkin parannetaan epätasaisesti jakautunutta taiteen pe-rusopetuksen ja lastenkulttuurin saa-tavuutta taiteenalakohtaisesti maan eri osissa ja toiseksi laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteis-työssä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutus-ten tukemiseksi.

Analyysi rahan vaikuttavuudesta

Selvityksen toinen tekijä, Cuporen tutkija Olli Jakonen avasi tutkimuk-sen taustoja. Opetus- ja kulttuurimi-nisteriössä tarvitaan päätöksenteon ja valmistelun pohjaksi tietoa EU:n rakennerahastojen kautta tulleen kulttuurituen määrästä ja alueelli-sesta kohdentumisesta. Erityisky-symyksinä tässä selvityksessä olivat kysymykset siitä, millä EU:n alue- ja innovaatiopolitiikan teemoilla on yhteys kulttuuripolitiikan tavoittei-siin ja millaiset ja millä tavoin to-teutetut kulttuurin alan alue- ja in-novaatiopolitiikan hankkeet ovat olleet tässä suhteessa erityisen mer-kityksellisiä ja vaikuttavia. Analyy-sia hyödynnetään tietysti rakennera-hastokauden 2014-2020 hankkeiden valinnassa ja ohjauksessa.

Suomi on ollut EU:n jäsen jo 20 vuotta ja mukana rakennerahasto-ohjelmissa (EAKR, ESR ja Leader) koko sen ajan. Näin on saatu uusi rahoitusväline valtion ja kuntien pe-rinteisten rahoitusten lisäksi ja rin-nalle. Jakonen totesi, että rakenne-rahastorahoista on tullut alueellisen

kulttuuripolitiikan kannalta keskei-nen väline.

Selvityksen tekijöille, Ritva Mit-chellille ja Olli Jakoselle, oli haaste löytää yhdenmukaista ja täysin ver-tailtavaa tietoa koko ajalta, vaikka aikaisempiakin selvityksiä kulttuuri-hankkeista on tehty. Hyvin väljän ar-vion mukaan kulttuurille olisi tullut 500-1000 miljoonaa euroa julkista rahaa kuluneiden 20 vuoden aikana.EU-rahalla selvityksen mukaan on vaikutettu moniin asioihin: kolmas sektori on monipuolistunut sekä ra-hoituksen että toimijuuden osalta, on pystytty rahoittamaan myös suuria alueellisia infrastruktuurihankkeita, yksityistä rahaa on saatu kanavoitua mukaan, yhteistyö ja verkoistoitumi-nen ovat lisääntyneet. Tietysti myös hankeosaaminen on parantunut ja poikkisektoriaalisuus yleistynyt.

Rahaa kotiseututyöstä luovaan talouteen

Ensimmäisen ohjelmakauden 1995-1999 kulttuurihankkeista suurin osa liittyi kulttuuriperintö- ja kotiseutu-työhön kuten pääosin muissakin EU-maissa. Arviolta noin 110 miljoona euroa tuli näihin hankkeisiin EU:n ja valtion rahaa.

Toisella ohjelmakaudella 2000-2006 painotus oli kulttuurimatkailussa, jolloin taloudelliset vaikutukset tu-livat selkeämmin hankkeiden ta-voitteiksi. Kaiken kaikkiaan opetus-ministeriön hallinnonalan julkinen rahoitus nousi 654 miljoonaan eu-

m e r j a i s o t a l o

Raha ja kulttuuri – rakennerahastotja maaseuturahoitus kulttuurityön tukena

Härkätien Teatteri tutustumassa esihistoriaan Euran Käräjäkivillä EU-rahoituksen turvin käynnistetyn kesäteatterin toiminnan ensimmäi-senä vuonna (2004).

T a k u 5

roon. Luovien alojen yritystoimin-nan kehittämiseen kohdistettiin tästä 65 miljoonaa euroa.

Kolmas kausi 2007-2013 oli jo sel-keästi omistettu luovan talouden ja kulttuuriyrittäjyyden edistämiseen. Varsinaisille kulttuurihankkeille myönnettiin yli 200 miljoonaa euroa, mikä oli lähes seitsemän prosenttia kaikista EAKR-, ESR- ja valtionra-hoitusta saaneista hankkeista.

Neljäs ohjelmakausi 2014-2020 al-koi viime vuonna, ensimmäiset haut ovat jo avautuneet. Todettava kuiten-kin on, että EU:n rakennerahastova-rat eivät ole kasvaneet eivätkä tule Suomen osalta kasvamaan tulevai-suudessa, vaan päinvastoin. Mitchell ja Jakonen toteavatkin, että selvi-tys pyrkii osaltaan antamaan eväi-tä ja parantamaan mahdollisuuksia toteuttaa hyviä kulttuurihankkeita.

Rahalla sai

EU-jäsenyyden alkuvaiheessa uusi jäsen saa aina suhteessa suurem-man potin yhteisistä rahoista. Alun ihmettelyn ja haparoinnin jälkeen Suomessakin opittiin hakemaan han-kerahoitusta monenlaisiin kulttuuri-hankkeisiin. Tuli hienoja onnistumi-sia, mutta myös vähän epämääräisiä epäonnistumisia.

Selvityksessä todetaan, että suoma-lainen kulttuurielämä joka tapauk-sessa hyötyi uusista rahoitusmah-dollisuuksista. Ensinnäkin ne tulivat juuri silloin, kun 1990-luvun alku-

puolen lama oli vienyt sekä julkisen että yksityisen kulttuurirahoituksen minimiin. Toiseksi ns. vapaalle ken-tälle ja taidelaitosten ulkopuolella toimiville ryhmille tuli aivan uusia mahdollisuuksia saada rahaa toimin-taansa. Kolmanneksi voidaan sanoa, että rahoituksen rakenteet monipuo-listuivat, kun edellytyksenä olivat hankekumppanuudet ja omarahoi-tusosuuksien hankkiminen. Neljän-neksi hyödyksi voi nimetä sen, että kolmannen sektorin toimijat ovat saaneet aivan uuden rahallisen re-surssin omaan toimintaansa, mikä on merkinnyt monia avauksia ennen kaikkea alueellisesti.

Esimerkiksi maaseudun kulttuuri-palvelut ovat perustuneet perintei-sesti yhdistysten, yhteisöjen ja yk-sittäisten toimijoiden aktiivisuuteen. Pohja on siis ollut olemassa niille yli 700 erilaisten yhdistysten toteutta-mille kulttuurin kehittämishankkeil-le, joita ohjelmakaudella 2007-2013 toteutettiin pelkän maaseutuohjel-man kautta.

Manner-Suomen maaseutuohjel-massa olivat viime kaudella poh-jalaiset erityisen ahkeria: 71,4 mil-joonan euron potista Pohjanmaille meni 21,6 miljoonaa. Huipulla pors-kuttaa Pohjanmaa (siis muut Poh-janmaat ovat Etelä-P ja Pohjois-P, mikä täten ei-pohjalaisille tiedoksi saatettakoon. Toim.huom.) 8,9 mil-joonalla, 110 hankkeella, hankkei-den keskikoko noin 82 000 euroa, rahoitusosuus asukasta kohti 36 eu-roa ja kulttuurin osuus ELY-alueen

rahoituskehyksestä 19 %. Vastaava prosentti oli esimerkiksi Hämeessä ja Pohjois-Savossa 5 %.

Rahaa kulttuuriin - millä?

Jakosen ja Mitchellin selvitykses-sä on listattu hyvien ja vaikuttavien kulttuurihankkeiden piirteitä. Ana-lyysin mukaan näitä ovat mm. vah-va pohja paikallisissa ja maakun-nallisissa kehittämissuunnitelmissa tai valtakunnallisissa linjauksissa, jotka otetaan huomioon jo hankkeit-ten suunnittelussa. Maaseutuhank-keet lähtevät puolestaan paikalli-sista tarpeista ja Leader-yhdistysten ohjelmista.

Tarvitaan myös elävä ja dialoginen suhde taiteen ja kulttuurin kentälle, ruohonjuuritasolle saakka. Hyvissä hankkeissa toteutuu useiden toimi-joiden ja kumppanuuksien onnistu-nut yhteistyö, se voi olla alueellista, ylimaakunnallista ja/tai kansainvä-listä verkostoitumista.

Toiminnan tavoitteet voivat olla myös sellaisia, että kannattaa hyö-dyntää useita eri rahastoja, esimer-kiksi rakenteita aluekehitysrahaston kautta, osaamista sosiaalirahaston kautta ja pienimuotoisia osioita maa-seutuohjelman kautta. Rajojen ylittä-minen ja kokeilut ovat myös hyville hankkeille tyypillisiä.

Infrastruktuurin kehittäminen taiteel-le ja kulttuurille on kestävän kult-tuurisen kehityksen edistämistä ja alueen kulttuurisen perustan ja ima-

m e r j a i s o t a l o

Raha ja kulttuuri – rakennerahastotja maaseuturahoitus kulttuurityön tukena

Härkätien Teatterin ensimmäinen ensi-ilta Letkun Pirtin pihassa koko-aikaisessa sateessa - intoa on riittänyt alun kaksivuotisen EU-hankkeen jälkeenkin, viime kesänä esitettiin Härkätien Teatterin paikallishistoriaan perustuvien näytelmien sarjan 23.näytelmä, joka tosin kuvasi vuotta 2050.

EU-hankemaailmaan perehtyminen vaatii monta istuntoa.

6 T a k u

gon vahvistamista. Kulttuuriperintö ja kulttuuriympäristöt ovat edelleen rahoitettavia kohteita. Toisaalta digi-talisaatio katsotaan tulevaisuudessa kulttuurisesti keskeiseksi ennen kaik-kea kulttuurisisältöjen tuottamisen ja levittämisen sekä kansalaisten akti-voimisen näkökulmista.

Vaikuttavuuden kannalta olisi hyvä, jos hankkeen jälkeen voidaan esi-merkiksi toteuttaa toiminnan vakiin-nuttamishanke, toiminta saadaan jat-kumaan alueen kuntien ja yritysten suoralla rahoituksella, uusi toimija siirtyy osaksi valtionavustusjärjes-telmää (esimerkkinä Pukstaavi) ja innovatiiviset kokeilut saadaan va-kiinnutettua pysyväksi toiminnaksi.Ongelmiakin Mitchell ja Jakonen löysivät kulttuurihankkeiden toteut-tamisessa. Yhteistyökumppaneiden on oltava riittävän läheisiä ja sitou-tuneita. Huomioon on otettava taide- ja kulttuuritoimijoiden omat tarpeet ja tavoitteet eikä saneltava ylhäältä päin. Se edellyttää riittävää dialo-gia kentän toimijoiden kanssa ole-tusten sijaan.

Kulttuurihanke vaatii projektipäälli-kön, joka hallitsee sekä hankeosaa-misen että kulttuurin substanssiosaa-misen. Samaa osaamista on oltava myös niillä, jotka arvioivat hank-keita, antavat lausuntoja ja tekevät rahoituspäätöksiä. Luottamukselliset välit kaikkien edellä mainittujen kes-ken ovat tarpeen varsinkin silloin, kun hankkeessa on syytä muuttaa jotakin. Rahastojenkin välillä pitäi-si olla enemmän yhteyksiä kokonai-suuden hahmottamiseksi ja selkeän työnjaon aikaansaamiseksi.

Iso ongelma on pienten toimijoi-den omarahoituksen saaminen ja riittävyys. Se on merkinnyt myös sitä, että monet hankkeet ovat olleet suurten koulutusorganisaatioiden toteuttamia. Joissakin tapauksissa hankkeilla on myös rahoitettu omaa muuta toimintaa eli tehtailtu hank-keita vain hankkeiden vuoksi. Myös yritysrahoitus on ollut joskus talo-udellisten pikavoittojen tavoittelua eikä se ole välttämättä hedelmälli-nen lähtökohta kulttuurihankkeelle.Hankkeitten tulosten saaminen py-syviin rakenteisiin on usein vaikeaa. Selvityksessä todetaan, että on ollut hyviäkin hankkeita, jotka eivät kui-tenkaan ole jalkautuneet ja jatkuneet hankerahoituksen päätyttyä.

Eurooppa 2020 ja kulttuuri

Kuten ennenkin, rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden on toteu-tettava jotakin Suomen uuden ra-kennerahasto-ohjelman tavoitteista ja alueellisen hankkeen on tuettava lisäksi alueellisia painopisteitä.

Uudessa kansallisessa rakennerahas-to-ohjelmassa "Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020" kulttuuri ja luovat alat ovat esillä seuraavissa kokonai-suuksissa ja teemoissa: 1. kulttuu-riomaisuuden ja luovan omaisuuden kehittäminen pk-yrityksissä, 2. kult-tuuripalvelujen ja luovien palvelujen edistäminen pk-yrityksissä tai niitä varten, 3. julkisen sektorin tietojen saatavuus (avoin data, sähköiset kulttuuri- ja matkailupalvelut, digi-taalikirjastot), 4. julkisen kulttuuri- ja kulttuuriperintöomaisuuden suo-jelu ja kehittäminen ja 5. julkisten

kulttuuri- ja kulttuuriperintöpalve-lujen kehittäminen.

Eurooppa 2020 -ohjelman kulttuu-risisällöt on liitetty kasvuun: älykäs kasvu, kestävä kasvu ja osallistava kasvu. Ne sisältävät viime vuosi-en keskeistä sanastoa, osaaminen, innovointi, talouden kehittäminen, digitaalinen yhteiskunta, resurssi-tehokkaampi, kilpailukykyisempi, ilmasto, energia, liikkuvuus, talou-dellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus, työllisyys.

Kulttuurin osalta tarkoitetaan kult-tuurisia ekosysteemejä, alueiden kulttuurista brändäystä, digitaalisia kulttuurisisältöjä, kulttuuriperinnön digitalisointia, kulttuuria lähteenä uusille ideoille, taiteen ja kulttuurin osallistavuutta ja sosiaalista vaiku-tusta, kulttuurien välistä dialogisuut-ta ja monikulttuurisuutta.

Näillä eväillä eteenpäin, mitä muu-takaan voi sanoa. Jokaisen ohjel-makauden jälkeen on luvattu, että hanketoimintaa helpotetaan ja by-rokratiaa yksinkertaistetaan. Aivan näin se ei ole mennyt. On kuiten-kin kannustettava rohkeaan sukel-lukseen sisälle hankemaailmaan ja rahoituksen hakuun. Monet raken-nerahastorahoitteiset kulttuurihank-keet ovat jo jättäneet oman pysyvän jälkensä suomalaiseen kulttuuriin ja taiteeseen.

Olli Jakonen - Ritva Mitchell:Kulttuuripolitiikan yhteys EU:n in-novaatio- ja aluepolitiikkaan. EU:n rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisohjelman lisäarvo kansal-liselle kulttuuripolitiikalle.www.cupore.fi/verkkojulkaisut_29.php

Kulttuuripolitiikan yhteys EU:n innovaatio- ja

aluepolitiikkaan

OLLI JAKONEN, RITVA MITCHELL

EU:N RAKENNERAHASTOJEN JA MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAN

LISÄARVO KANSALLISELLE KULTTUURIPOLITIIKALLE

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö

Cuporen verkkojulkaisuja 29

Kylien hanketoiminnan kaavio.

T a k u 7

Eurooppalaisten nuorten osal-listuminen järjestö- ja vapaaeh-toistyöhön sekä politiikkaan on laskussa. Yleisempää aktiivi-suutta on kuitenkin mahdollista tukea kulttuurin kautta, sillä kult-tuuriin osallistuminen vaikuttaa merkittävästi jopa demokratian toimivuuteen. Kulttuurin arvo kehityksen moottorina tulee esiin myös tuoreessa euroop-palaisen perinnön arvoa käsit-televässä projektiraportissa.

Eurooppalaisetn nuorten osallistuminen heikkenee

Keväällä julkaistu eurooppalaisten nuorten osallistumisaktiivisutta sel-vittänyt Eurobarometer -kysely ker-too osallistumisen olevan yleisesti laskusuunnassa riippumatta siitä, mihin osallistutaan. Erilaisiin kult-tuuritoimintoihin osallistuminen on silti yhä aktiivista ja yleisin koulu-tusinstituutioiden ulkopuolella to-teutuva nuorten aktiviteetti. Kyselyn tiedot perustuvat 13000 nuoren haas-tatteluihin 28 EU-maassa. Iältään haastateltavat olivat 15–30-vuoti-aita.

Konsertit ja elokuvat ovat suosituin kyselyssä mukana ollut kulttuuri-harrastus, mutta myös kulttuuripe-rintö eri muodoissaan on merkittävä eurooppalaisten nuorten liikuttaja. Lievästä laskusta huolimatta nuorten edelleen korkea osallistumisaktiivi-suus juuri kulttuuriaktiviteetteihin – 89 % vastaajista ilmoittaa osallis-tuneensa niihin kyselyä edeltäneen vuoden aikana – luo toivoa tulevai-suuteen nähden.

Laajoihin kansainvälisiin vertai-luaineistoihin perustuvien tutki-mustulosten mukaan osallistumien etenkin kulttuurin ja taiteiden jär-jestötoimintaan indikoi demokrati-an toimivuutta. Kulttuuria kohtaan osoitetun kiinnostuksen ja sen ra-portoidun merkityksen vuoksi kult-tuuritoiminnoissa piileekin paljon kehittämispotentiaalia, etenkin pai-

S a k a r i a s S o k k a

Kulttuuri tukee osallistumista ja yhteiskunnan kehitystäkallistasolla. Eurobarometrin mu-kaan osallistuminen kiinnostaa sitä enemmän mitä paikallisempaa se on: esimerkiksi paikallisvaalit kiinnos-tavat (nuoriakin) kansallisia vaale-ja tai EU-vaaleja enemmän ja kaksi kolmesta vapaaehtoistyöhön osallis-tuneesta nuoresta tavoittelee osallis-tumisensa kautta nimenomaan pai-kallisia muutoksia.

Kulttuuriperintö kehityksen tukena

EU:n kulttuuriohjelmasta rahoitettu kaksivuotinen projekti Cultural He-ritage Counts for Europe: Towards a European Index for Cultural He-ritage Europe’s cultural heritage julkaisi keväällä loppuraporttinsa. Sen mukaan kulttuuriperinnöllä on valtava arvo Euroopan kehitykselle. Loppuraportissa esitetään kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan EU- strategian luomista, jotta perinnön (heritage) merkitys taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle tunnis-tettaisiin ja se otettaisiin tulevaisuu-den suunnittelussa aiempaa suunni-telmallisemmin huomioon.

Projektin tulokset osoittavat, että kulttuuriperinnön arvon tunnista-miseksi tarvitaan kokonaisvaltai-sempaa lähestymistapaa vaikutta-vuustarkasteluihin. Projektiraportti

tunnistaa merkittäviä vaikutuksia ainakin talouteen ja työllisyyteen, identiteettien kehitykseen, alueiden houkuttelevuuteen, luovuuteen, il-mastonmuutokseen, elämänlaa-tuun, oppimiseen sekä sosiaaliseen koheesioon. Raportti suositteleekin luomaan ”perintöindikaattoreita” tulevaisuuden perintöpolitiikkoja tukemaan.

Projektin ohjausryhmä toivoo kaikki-en hallinnon tasojen ottavan jatkossa kulttuuriperinnön paremmin huomi-oon politiikkatoimissaan ja kytkevän kansalaisyhteiskunnan vahvemmin mukaan suuntaviivojen luomiseen. Projektin suosituksiin on listattu myös tavoite indikaattorien käytön ja kehittämisen sisällyttämisestä yhdeksi EU:n rahoittamien projek-tien rahoituskriteeriksi. Vaikka kyse on vain suosituksista, kulttuurin ja kulttuuriperinnön vaikuttavuuden arviointeja on todennäköisesti vai-kea sivuuttaa tulevaisuudessa. Siinä pelissä aktiiviset toimijat, jotka ovat varautuneet vaikuttavuutta koskeviin kysymyksiin ja osoittavat kehittämis-halukkuutta, poimivat rusinat.

Cultural Heritage Counts for Europe -projektin loppuraportti: http://www.encatc.org/culturalheritagecountsforeurope/outcomes/

Nuoriin keskittynyt Eurobarometer Survey, tuloksia: http://ec.europa.eu/youth/news/2015/0422-eurobarometer_en.htm

Katso myös: Carreira de Silva, F., Clark, T. N. & Cabaço, S. (2014), “Culture on the Rise: How and Why Cultural Membership Promotes Democratic Politics.” International Journal of Politics, Culture and Society 27 (3): 343-366.

8 T a k u

?

8 T a k u

– Kävelin myöhään eilen illalla Ta-piolassa. Hiljaista ja kaunista. Mie-tiskelin, kuinka kiinnostava tämäkin ympäristö on, Charles Landry selit-tää Hanasaaren kulttuurikeskuksen takapihalla Espoossa.

Maailmankuulu brittiläinen kau-punki- ja kulttuuritutkija sekä ajat-telija Landry on Hanasaaressa Es-poon kaupungin kutsumana. Espoon kaupungissa pohditaan parhaillaan kulttuuristrategian tekemistä. Tä-hän saumaan haluttiin monipuolise-na ajattelija tunnettu Landry apuun. Keskiviikkoaamuna 27. toukokuuta on lämmin.

– Ai? Maailmankuulu, mitä tarkoi-tat sillä?

Landry ei pidä mielistelystä. Haas-tattelijan pitää selittää, että on etsi-nyt artikkeleita Internetistä ja lukenut kommentaareja hänen ajattelustaan, oppilaistaan ja yhteistyökumppaneis-taan. Niistä kertyy melkoinen määrä erilaista ylistystä.

Charles Landry ja

Kaupunki 3.0– Ymmärrän. Poikani mielestä minun pitäisi olla paljon kuuluisampi, mutta se olisi tarkoittanut ravaamista ym-päri maailman ja aina kun joku kut-suu tai maksaa. Sitä en ole koskaan halunnut tehdä vaan pystynyt valit-semaan itselleni kiintoisia tapauksia, ja siksi olen täällä. Espoo ja Suomi kiinnostavat.

Vapaus ajatella instituutioiden ulkopuolella

Landry on aina ollut kiinnostunut kulttuurista laajemmin kuin taiteena mutta sen lisäksi hän korostaa vielä taloushistorian ja politiikan vaikutus-ta kaupunkien, luovuuden, kulttuurin ja taiteen hedelmällisessä yhdistä-misessä. Liian kapea näkökulma vie umpikujaan.

– Mitäpä sitä voisikaan olla kuin monipuolinen katsantokannaltaan, olenhan minä britti, jolla on sak-salaiset sukujuuret ja joka opiskeli Italiassa. Minulla on tästä taustas-

ta johtuen 360 asteen näkökulma, Landry naurahtaa itselleen hyvin tyypillisesti.

Hän on pitkään tarkastellut asioita ympärillään. Jo vuonna 1978 hän pe-rusti Commedia-organisaation, jon-ka keskeisenä ajatuksena oli tutkia sitä, miten ihmiset ja organisaatiot heidän ympärillään kommunikoi-vat. Nimi tuli luonnollisesti sanoista ”communication” ja ”media”. Vottoa tuottamaton Commedia pyrki haasta-maan vallitsevan ajattelun ja neuvo-maan uudenlaisia toimintatapoja, ja erityisesti uudenlaisia tapoja katsoa kaupunkia ja sen toimintaa.

Kaikki lähti Basildonin kaupungista ja sen ongelmista teatterinsa kanssa. Landry tarkasteli tilannetta ja huo-masi, että ei ongelma ollut teatterin rahoituksessa vaan kaupungissa ko-konaisuutena. Kaupunkiin haettiin villieläinkeskusta ja kaikenlaista muuta projektia, eikä teatteri oike-astaan merkinnyt mitään kokonai-suuden kannalta. Landry päättikin

Onko taide sittenkin ymmärretty liian kapeasti? Onko kaikessa luovuutta? Pitääkö kaupunkikin luoda, tehdä eikä pelkästään rakentaa? Vaikeissa kysy-myksissä voisi auttaa Charles Land-ryn ajatteluun tutustuminen.

Charles Landry muistuttaa luovuu-den kuuluvan kaikkeen tekemiseen eikä pelkästään taideteosten syntyyn.

T a k u 9

Charles Landry ja

Kaupunki 3.0

tarkastella kaupunkeja kokonaisuuk-sina, eikä osiensa summana.

– Tietysti luovuus, taide ja kulttuuri nousivat heti esiin. Kulttuurin pitäisi olla kaupunkiajattelumme keskiössä eikä kaikkialla samanlaisten kaup-pakeskusten.

Urallaan Landry on ollut onnekas, koska hänen ei ole koskaan tarvin-nut työskennellä esimerkiksi yliopis-tossa tai jossain tutkimuslaitoksessa. Hän on saanut työhönsä muutaman merkittävän brittiläisen säätiön tuen, minkä turvin hän on pystynyt säilyt-tämään vapautensa. Hänen ei ole tar-vinnut jatkuvasti metsästää yliopis-tossa uutta rahoitusta, uutta pestiä tai juosta ympäri maailmaa luennoi-massa kerätäkseen oman elantonsa.

– Näiden säätiöiden johtoajatuksi-na on se, että ihmisiin pitää luottaa ja toiminnan pitää edistää yleistä hyvää, mitkä ovat sopineet minulle.

Ajatusten kääntämistä ympäri

Landry haluaa kääntää ihmisten nä-kökulmia. Tässä hän luottaa salaka-valiin iskulauseisiin, sloganeihin. Yleensä slogan mielletään poliitti-seksi tai kaupalliseksi hokemaksi, jonka tarkoitus on juurtua niin sy-välle kuulijoiden päähän, etteivät nämä enää osaa ajatella itse. Landry on keskittynyt kääntämään tämän nu-rinpäin juuri sloganien avulla.

– Otetaan nyt tämän viimeisimmän kirjani nimi, The Art of City Making, Landry selittää.

Hänelle teoksen nimen eli tietyssä mielessä sloganin keskeinen ele-mentti ei ole sana ”taide” vaan sana ”tekeminen”.

– Pitää saada ihmiset ajattelemaan, että kaupunki ei ole pelkästään ka-tujen, rakennusten, fyysisen tietoko-netermein hardwaren, kokonaisuus, joka rakennetaan vaan kaupunki tehdään, ja tehdään luovasti. Sa-malla tavalla kuin taiteilija käyttää luovuuttaan tekemisessään, niin sa-malla tavalla sairaanhoitaja tai kau-pungin virkamies, byrokraatti voi käyttää luovuuttaan, jos hän lähtee tekemään kaupunkia.

Landry haluaa sloganeillaan laittaa ihmiset ajattelemaan, olemaan luo-via, kääntämään ajatukset ympäri. Vuosikymmenten pohdinnat saavat Landry mietteliääksi. Hänelle kau-

punki on elävä, kehittyvä, luova, hengittävä organismi, eikä pelkkää rakennettua ympäristöä.

– Minä kohtelen kaupunkia kuin hen-kilöä, ja haluan lähestyä sen yksilöl-listä olemusta samalla tavalla kuin psykologi lähestyy ihmisyksilöä.

Tämän takia Landry ei halua koskaan mennä minnekään heittelemään kuu-lijajoukon pureskeltavaksi vuosien aikana esittämiään monia ajatuksi-aan. Hänen pitää saada tutustua paik-kaan. Tämän takia hän viettää kaksi päivää Espoossa ja vaelteli edellisenä iltana Tapiolassa.

Haastattelija ja Landry joutuvat poh-timaan kielen kiemuroita. Miten ih-meessä pystyy ilmaisemaan suo-meksi Landryn radikaalin ajatuksen kaupunkisuunnittelusta: – Planning culturally, not cultural planning!

Ymmärtäisikö suomalainen kau-punkisuunnittelija seuraavanlaisen version ajatuksesta: Kaiken kau-punkisuunnittelun pitäisi pohjata kulttuurisesti lähtevään kulttuuria arvostavaan suunnitteluun eikä kult-tuurisuunnitelmaan.

– Haluan päästä yhä syvemmälle sii-hen, mitä kaupunki oikeastaan on, koska minulle kaupunki on monimut-kaisin elävä organismi maailmassa. Haluan, että ihmiset tuntisivat kau-pungin kaikilla aisteillaan. Tässä tie-tysti usein ajatellaan sitä, että taiteen pitäisi olla läsnä katukuvassa, mutta tähän ei pitäisi jäädä.

Landry ei lakkaa muovaamasta sa-moja perusajatuksia uudestaan ja uudestaan: Kaupunki on elävä or-ganismi, eikä pelkkä rakennusten ja katujen kokonaisuus. Luovuus ei ole pelkästään taidetta, eikä luovaa kau-punkia tehdä lisäämällä taiteen mer-kitystä kaupungissa.

– Tietysti kulttuurin ja taiteen pitäisi olla kaiken keskiössä myös kaupun-geissa, Landry painottaa monta ker-taa keskustelussa.

Haikujen kaltaista kaupunkiajattelua

Aikoinaan ihmiset tyytyivät nyky-mielessä Kaupunki 1.0 -ratkaisuun ennen kuin taloudellinen nousu toi ti-laisuuksia tuoda kaupunkeihin uusia mahdollisuuksia esimerkiksi julkisen taiteen keinoin. Tässä Kaupunki 2.0 -versiossa oli Landryn kielenkäytös-

sä enemmän ”softwarea” eli taidet-ta, kulttuuria, puistoja, tapahtumia mutta silti se hänen mielestään van-hanaikaista.

– Kaupunki 3.0 -versio on luova rat-kaisu kaikilta puolita. Kaupunkia muovataan, rakennetaan ja tehdään yhdessä kaikkien kanssa, eivätkä suunnittelijat pääse päättämään ku-ten aiemmin.

Landryn kanssa keskusteleminen räjäyttää ajatuksia. Hän ei halua se-littää, että näin tai noin pitäisi tehdä. Hän korostaa, että kaiken takana on halua olla avoin, halu nähdä asiat toisin, eikä aina niin kuin on ennen-kin tehty.

– Pitää katsoa asioita, eikä aina vain päättää, että nyt pitää muuttaa asi-at ja saada uutta, uutta, uutta. Eihän se koskaan lopu. Luovan kaupungin tekeminen on loputtoman tarinan aloittamista.

Charles Landry hymyilee ja painot-taa, että toimittaja muistaa nyt kir-joittaa luovuudesta niin, että sitä on kaikkialla, eikä pelkästään kulttuu-rissa, eikä kulttuurikaan ole pelkäs-tään taidetta.

– En itse asiassa paljoakaan lue kir-jallisuutta, mutta runoudessa on tie-tynlaista ajatusten kiteytymistä. Esi-merkiksi japanilainen zen-ajattelu ja haiku-runous kiteyttää sen, mitä olen itse yrittänyt saada elämäntyöl-läni aikaan. Haluan nimittäin tehdä näkymättömästä näkyvää. Tämä on japanilaisen zen-puutarhan olemus. Voit katsoa sitä vaikka kuinka kauan, etkä välttämättä näe mitään mutta se tekee sinuun kuitenkin lähtemättö-män vaikutuksen.

Puolitoista tuntia Charles Landryn kanssa saa minut toivomaan, että pääsisin kuulemaan hänen esitel-mänsä Espoon päättäjille iltapäiväl-lä ja että kaikkien suomalaisten kau-punkien päättäjät kuulisivat hänen ajatuksiaan.

10 T a k u

Charles Landryn käsityksiä kaupungeista ja niiden kehit-tämisestä voisi lukea loputto-miin. Hänen keskeinen teok-sensa The Art of City-Making (Earthscan, 2006) onkin yli 450 sivuinen järkäle, joka pursuaa tietoa, historiaa, esimerkkejä, analyysejä, neuvoja, pohdin-taa ja suoranaisia ohjeita eri-laisille kaupungeille, erilaisista kaupungeista ja erityisesti tule-vaisuudesta ympäri maailmaa.

Sinänsä teosta lukiessa har-mittaa, ettei sen mukana ole yksinkertaista, ja irrotetta-vaa, pientä kolmen kohdan

visuaalisesti rakennettua opasta hy-vän kaupungin alkutaipaleelle. Täl-laisena kirja ei todellakaan sovellu nykyvirkamiehille tai poliitikoille. Jos sitä jaksaa kahlata, ihastuu taa-tusti ja saa valtavasti ideoita. Lopusta löytää ylimääräisen kiitoksen.

Mitä minulle jäi kirjasta käteen?

Ensinnäkin se, ettei hyvän kaupun-gin kehittämisessä ole mitään yksi-selitteistä kaavaa. Kaupunki ei ole kone, joka voidaan korjata kuntoon, ja sitten se taas jyskyttää hyvinvoin-tia asujilleen. Kaupunkeja pitää hais-tella, maistella, katsoa ja kuunnella eikä milloinkaan suunnitella pape-rille visioita. Landryn kirja vilisee esimerkkejä erilaisista aistein ko-ettavissa olevista asioista eri kau-pungeissa. Kirjan luettuaan haluaa mennä katsomaan omaa kaupunki-aan uusin silmin. Kaupungin kokonaisaistillinen ja kokonaisvaltainen ymmärtäminen tarkoittaa kaupunkisuunnittelus-sa kaupunkilaisten ymmärtämistä. Tämä ei tarkoita, että kaikki kau-punkilaisten ääneen sanomat asiat pitää uskoa. Pitää myös muistaa, että kaupungeissa asuvat voivat olla ympäristöönsä niin turtuneita, ettei-vät aina huomaa hyvää tai huonoa. Tämän takia kaupunkikehittäminen on taiteelliseen työhön ja taiteeseen verrattavissa oleva asia. Kaupunki-suunnittelijoiden pitäisi oikeastaan

kiertää koko ajan kaupungeissaan ja kokeilla kaikkea, tavata ihmiset, kaduilla kävelevät koirat, kulkea päi-vin ja öin kuuntelemassa, kokemassa kaupunkia, miten se elää.

Miten se todella elää?

Ymmärsin myös sen, että kaupunkia pitää kehittää kaupunkilaisille mo-nella tapaa perinteisestä poikkeavas-ti. Muiden tekemistä virheistä pitää oppia, muiden tekemistä hyvistä asi-oista pitää ottaa mallia mutta kaikki kaupungit ovat niin erilaisia, ettei ko-pioimiseen ole koskaan syytä ryhtyä.Kehityksessä pitää edetä hitaasti, miettien, suunnitellen, kaikkia ais-teja käyttäen. Mutta joskus suuria-kin päätöksiä pitää uskaltaa tehdä! Mikään teknobyrokraattinen malli ei luo muuta kuin kaupunkimaisia autiomaita. Landry puhuu paljon siitä, että kaupunkien ”hardcore” eli fyysinen toteutus voi olla vaikka kuinka hieno ja kuinka mallillaan, mutta kaupun-ki ei oikeastaan kunnolla elä ennen kuin ”softcore” on kohdallaan, se kaikki kulttuuri, elämä ja ihmisten ympäristöönsä välittämä elämän-tyytyväisyys. Tätä ristiriitaa pitäisi suomalaisessa yhteiskuntasuunnit-telussa todella paljon miettiä. Paljon puhutaan juhlapuheissa siitä, miten kaupunkeihin saataisiin enemmän ”pörinää”, mutta tämä jää puheiden tasolle. Arkipäivässä koetun todelli-suuden ja visioiden tai juhlapuhei-den sanoma pitäisi saada lähemmäs toisiaan. Keskeinen kirjassa toistuva aja-tus on elävän kulttuurin merkitys kaupungeille. Jokainen kaupunki tarvitsee itselleen tarinan lisäksi ta-rinankertojat, tarinan mahdollistajat, kuuntelijat ja tietysti sen ympäröivän kaupungin, josta tarina kertoo. Tari-na ei saa olla yhteismitaton ympä-ristön kanssa. Tämän takia on hyvin luontevaa, että Landry haluaa kau-punkisuunnittelijoiden ja poliitikko-jen kuuntelevan kaupunkilaisia. Jos omat eivät usko tarinaa ja vie sitä itse omilla tavoillaan eteenpäin, miksi sitten vieraat eli ne kaikkialla halut-taviksi määritellyt lukuisat turistit sitten uskoisivat tarinaa, maailmalla ja jopa Suomessakin.

Miten Guggenheim sopisi kuvioon?

Landryn kirjaa lukiessa tulee mieleen esimerkiksi Helsingissä käytyä kes-kustelua Guggenheimin ympärillä. Voisiko Guggenheiminkin olla osa suurta helsinkiläistä tarinaa? Miksi-pä ei, koska sehän keskittyisi muotoi-luun, ja senhän Helsinki on yrittänyt vahvasti nostaa omaksi lippulai-vakseen. Samalla tietysti Landryn kirja nostattaa skeptistä pohdintaa Guggenheimista. Jos helsinkiläiset ja kaikki suomalaiset eivät ota sitä omakseen, siitä tulee vieras tarina, joka voi jotenkin kelvata mutta sitä ei viedä ylpeä eteenpäin. Minun mielestäni Landry uskoo vahvasti, että luovuuden pelko, uu-den pelko on yksi suurimmista kau-punkikehitystä haittaavista asioista. Eikä hän puhu pelkästään taiteesta tai kulttuurista vaan ylipäänsä siitä, että kaikkien ratkaisujen pitäisi olla luovia. Tähän kun todella pääsisi! Kenties luova näky tulevaisuudesta olisikin Tuomari Nurmio Kalevala-kylä Kaisaniemen puistossa eikä Guggenheim. Landryn kirjassa kehotetaan jat-kuvasti keskustelemaan kaikkien kanssa eri vaihtoehdoista, tekemään suunnitelmia, hakemaan taustatietoa, rakentamaan erilaisia suunnittelu- ja keskusteluryhmiä jne. Kaikki tähtää siihen, että luovuuteen uskallettaisiin heittäytyä mutta mahdollisimman suurella ja realistisella innolla. Epä-onnistumisia ei saa pelätä Guggenheim-esimerkki oli vain yksi lukuisista ajatuksista, jotka nou-sivat jatkuvasti mieleen tätä kirjaa lukiessa. Landryn kirja on ajatusten aarreaitta, mutta sillä tavalla, että joudut ajattelemaan koko ajan oman kokemusmaailman kautta. Kyllä minä pikkaisen huijasin sii-nä, ettei Landry anna karttaa luoval-le kaupunkikehitysprosessille. Kyllä hänellä on kahdella sivulla kymme-nen kohtaa tämän prosessin aloitta-miseksi. Niitä kohtia siteeraan pal-jonkin tässä arviossa. Harmi vain, että jokainen niistä kymmenestä koh-dasta oikeastaan sisältää jo monta muuta askelta, mutta pitkälle matkal-le lähdettäessä se ensimmäinen askel on yleensä tärkein. Tämä askel on Landrylle kulttuurikriisin muodos-taminen, loitsiminen, rakentaminen, kiihdyttäminen, tai mitä termiä ha-lutaankaan käyttää. Kulttuurikriisi ei ole hänelle pelkästään negatiivinen asia vaan suoranainen mahdollisuus.

Luovan kaupunkikehittämisen järkäle hätkähdyttää ajattelemaanP e t r i P i e t i l ä i n e n

T a k u 11

Luovan kaupunkikehittämisen järkäle hätkähdyttää ajattelemaan

P a n u h ä m e e n a h o

12 T a k u

r a i s a n i e m i

Valmistuin filosofian maiste-riksi Tampereen Yliopistosta vuon-na 2003 pääaineenani Teatterin ja draaman tutkimus. Tein muuta-man vuoden kirjoittamisen ym-pärillä pyöriviä pätkätöitä ja sinä aikana muotoutui oivallus, että halusin oppia lisää fiktion kirjoit-tamisesta. Vuonna 2007 lähdin opiskelemaan luovan kirjoittamisen maisteriohjelmaa Isoon-Britanniaan Kentin yliopistoon, missä ryhdyin kirjoittamaan esikoisromaaniani Teemestarin kirjaa (Memory of Water). Käsikirjoitus keräsi liudan hylsyjä agenteilta ja kustantamoilta, kunnes voitti vuonna 2011 Teos-kustantamon scifi- ja fantasiakir-joituskilpailun. Kirja on ilmestynyt tähän mennessä yli kymmenellä kielellä. Toinen romaanini Kudottujen kujien kaupunki (The Weaver) on parhaillaan viimeisellä edi-tointikierroksella ja ilmestyy vielä tänä vuonna Suomessa, ensi vuonna englanniksi. Ei itsestään selvää, mutta olen aina halunnut matkustaa ja nähdä maailmaa, jo-ten pohdin mahdollisuutta jo lukioaikana. Opiskelin Englannissa ensimmäisen kerran 1999-2000 ja valitsin sen ennen kaikkea siksi, että englannin kielen taitoni oli vah-va. Olen lisäksi aina lukenut paljon brittikirjallisuutta, joten kulttuuri kiinnosti myös.

Amerikkalaisten Book Expo America -kirjamessujen ja viime vuonna Lontoossa järjestetyn scifi- ja fantasiaharrastajien tapahtuman Worldconin lisäksi olen osallistu-nut brittikustantamoni HarperCollinsin kautta muutamiin lukutilaisuuksiin ja erilaisiin virtuaalitapahtumiin. Pidin erityisesti lontoolaisessa Waterstones-kirjakaupassa järjes-tetystä paneelikeskustelusta, johon osallistuin elokuussa 2015. Paneelissa oli mukana useita tämän vuoden Arthur C. Clarke -palkinnon finalisteja. Paikalla oli innostava ylei-sö ja keskustelusta kehkeytyi kiinnostava läpileikkaus dystooppiseen kirjallisuuteen. Jos yksi kokemus pitäisi nostaa toisten yli, kirjoittajaryhmään kuuluminen asuin-paikkakunnallani Canterburyssa on opettanut minulle valtavasti kirjoittamisesta. Ryh-mään kuuluu hyvin erilaisia ihmisiä, joten palautteessa tulee esille monipuolisia, usein hyvällä tavalla yllättäviä näkökulmia. Valitettavasti ryhmä on hajaantunut viimeisen vuoden aikana, koska jäsenet ovat kaikki kiireisissä elämäntilanteissa eikä aikaa ta-paamisille tahdo löytyä.

Tällä hetkellä suurin toiveeni on, että voin jatkaa romaanien kirjoittamista niin kau-an, kuin se tuntuu mielekkäältä. Pystyn toistaiseksi elämään kirjoittamisella ja tiedän sen olevan harvinainen, etuoikeutettu tilanne. Olen myös joka päivä tietoinen, että ti-lanne saattaa muuttua milloin vain. En osaa ennakoida, miltä elämäni näyttää parin vuoden kuluttua, joten suunnitelmia ei voi tehdä kovin pitkälle.

Koen suomalaisen identiteettini vahvistuneen sen jälkeen, kun muutin ulkomaille. Kirjoitan kirjani sekä suomeksi että englanniksi, joten suomen kieli on minulle kor-vaamaton työväline. Pidän sitä yllä puhumalla suomea ystävieni ja perheenjäsenteni kanssa sekä lukemalla suomalaista kirjallisuutta. Kaipaan Suomesta asioita, joita pidin itsestäänselvyyksinä, kun vielä asuin siellä: tilaa, hiljaisuutta, vuodenaikoja, tietynlais-ta valoa. Luontoa. Sitä, miltä sanat näyttävät kirjoitettuina. Lämpimiä asuintaloja. Sa-maan aikaan näen kulttuurissa ahtaita ja pimeitä nurkkia, jotka eivät olleet ilmiselviä, kun asuin sen keskellä. Tietoisuus siitä, mitä olen jättänyt taakseni, vaikuttaa väistä-mättä työhöni. Uskon, että kirjoittaisin eri tavalla, jos olisin kasvanut jossain muualla.

Kolme taiteilijaa, kolme maata, kolme tarinaa. Kirjailija Emmi Itäranta, muusikko Anette Åker-lund ja näyttelijä Salla Lintonen ovat luoneet uraa ulkomailla. Osa ajautui omalle uralleen sattumalta, osa tiesi alusta asti, että ulkomaille on lähdettävä. Tässä heidän tarinansa.

Mikä on taustasi? Kuinka päädyit omalle alallesi?

Oliko ulkomaille lähteminen itsestään selvää? Miten kohde-maasi valikoitui?

Millaisissa jutuissa olet ollut mukana? Mikä on ollut parasta?

Mitä haluaisit tehdä tulevai-suudessa?

Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee? Näkyykö se työssäsi?

MaailMa on

minun,MaailMa on sinun, MaailMa on tehty meitä vaRten

eMMi itäRantakirjailija

TAiTEilijoidEn TuoTAnToon voiT TuTuSTuA: Anette Åkerlund: Etnosoi! 30.10.-12.11. 2015 HelsingissäSalla lintonen: MUU-galleria Pekka Niskasen "Minä ja La Tourette"-videoinstallaatio, 30.10-29.11. 2015Emmi itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (The Weaver) ilmestyy loppuvuodesta suomeksi, vuonna 2016 englanniksi.

12 T a k u

Kuva:Heini Leväslaiho

T a k u 13

eMMi itäRantakirjailija

T a k u 13

Päädyin hakemaan Sibelius-Akatemian kansan-musiikin osastolle ihastuttuani flamencolauluun. Olin tanssinut flamencoa jo muutamia vuosia, mutta vasta kun aloin laulaa sitä, musiikki vei sydämeni. Olen Si-belius-Akatemian kansanmusiikin opinnoissani painot-tanut suomalaisten mustalaislaulujen lisäksi flamen-colaulua ja -tanssia sekä flamencopianoa. Olen ollut kolme kertaa vaihdossa Espanjassa opiskelemassa fla-mencolaulua, -tanssia ja -sävellystä. Viimeksi vuonna 2014 opiskelin Barcelonan Esmucin (Escuela Superi-or de Música Cataluña) flamencolinjalla pääaineenani flamencolaulu.

Koska olen opiskellut flamencoa, oli itsestään sel-vää, että sitä pitää opiskella Espanjassa.

Yksi hienoimmista jutuista Kansanmusiikin opin-noissa oli improvisaatio, jota olen harjoitellut ja esittä-nyt monissa eri improvisaatioharjoituksiin pohjautuvis-sa teoksissa. Tällä hetkellä olen valmistelemassa 7.11. Vuotalossa pidettävää Etnosoi!-festivaalin keikkaa, jos-sa esiinnyn madridilaisen flamencoryhmä, Camerata Flamenco Projectin sekä unkarilaisen mustalaislaulaja, Monika Lakatosin kanssa.

Toivoisin voivani järjestää lisää Etnosoi!-festivaalin tyyppisiä keikkoja, jossa yhdistyy ja on esillä monien eri maiden romanimusiikkiperinteitä, ja joissa suoma-laiset mustalaislaulut yhdistyvät flamencoon Muutenkin mielestäni olisi hyvä järjestää enemmän projekteja joissa yhteistyötä tekevät eri maiden roma-nit. Etnosoi! –festivaalin keikalla on romaneja kolmesta eri maasta: minä tulen Suomesta, Camerata Flamenco Project -ryhmän pianisti ja säveltäjä, Pablo Suárez on kotoisin Espanajsta sekä romanilaulaja, Monika Laka-tos saapuu Unkarista.

Olen yhtä aikaa sekä romani että suomalainen. Romani-identiteettini on kenties vahvempi kuin suo-malainen identiteettini, koska olen ollut aikuisena niin paljon Espanjassa ja kiertänyt muuallakin. Olen huo-mannut sopeutuvani hyvin minne vain. Suomalaisuus on joka maassa arvostettua. Tulee aina sellainen rakas tunne, kun esittelee itsensä suomalaiseksi ulkomail-la. On luotettava juuriinsa suomalaisena, romanina ja perheenjäsenenä sekä itseensä ihmisenä ja yksilönä. Oli sitten Suomessa tai ulkomailla.

Jo lapsena teimme isoveljeni kanssa action-leffoja ja teatterikerhoon piti päästä heti kun sel-lainen löytyi. Ala varmis-tui Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja sieltä jatkoin opiskelemaan Metropolia-

ammatikorkeakoulun esittävän taiteen linjalle. Hain Teatterikorkeakouluunkin, mutta en koskaan päässyt pääsykokeissa kovin pitkälle. Meidän koulussamme oli todella hyvä henki ja opin tosi monipuolisesti kaikenlaisia juttuja, joista on ollut täällä Rans-kassa hyötyä, joten oikeaan paikkaan päädyin. Tuntuu, että olen kulkenut itselleni sopivaa tietä ja näyttelijyyteni on monien hyvien juttujen summa.

Vaihto-oppilaana Englannissa halusin muuttaa sinne. Siellä omat ajatukset selkiytyivät myös näyttelijäntyön suhteen ja oma ammatti-identiteettini vahvistui. Ranskaan minulla ei ollut henkilökohtaista tunnesidettä. Seurasin silloista kump-paniani Lyoniin ja päätin, että kielitaidottomana ja ilman alan kontaktejakin tulen menestymään näyttelijänä siellä. Perhe ja ystävät seurasivat sydän kylmänä miten minulle käy. Kymmenen kuukauden päästä näyttelin jo kahdensadan katsojan edes-sä ranskaksi, pääroolissa. Olihan se jännää. Ei minulla ollut koskaan mitään pakko-miellettä ulkomaille muuttamisen suhteen, elämä nyt vaan meni näin.

Suomessa olin näytellyt opiskelujen ohessa parissa televisiosarjassa. Rans-kassa kaikki piti aloittaa alusta. Ensin näyttelin puoliammattilaisseurueissa ja tein avustajarooleja tv-sarjoissa ja elokuvissa. Pikkuhiljaa aloin löytää enemmän töitä ja sain oman agentin. Avignonin teatterifestivaaleilla olen esiintynyt kolmesti, se on joka kerta ollut hienoa, mutta myös rankkaa. Tänä vuonna tein kolme kiinnostavaa roolia kameran edessä. Ensin näyttelin ja tanssin syyrialais-ranskalaisen ohjaajan lyhytelokuvassa, joka käsittelee runollisesti mutta karusti Syyrian tilannetta. Sitten esitin kansainvälisessä yhteistyössä toteutetussa tv-sarjassa virolaista naista, joka oli joutunut ihmiskaupan uhriksi. Kolmas rooli oli suomalaistaiteilijan videoinstal-laatiossa, jossa esitin henkilöä, joka joutuu uhkauksien kohteeksi ja joka menet-tää isänsä. Kaikki nämä roolit saivat miettimään ihmisyyttä, empatiaa ja rakkautta. Sitä, että olen tuo toinen, että voisin olla hänen paikallaan. Nöyrä ja pieni olo on tullut, mutta kiitollinen siitä, että saan olla mukana niin hienoissa projekteissa. Se on ollut parasta ja tärkeintä työssäni lähiaikoina.

Pekka Niskasen videoinstallaatio ”Minä ja La Tourette” on esillä Helsingissä MUU-Galleriassa 29.10. alkaen ja tulen itse paikalle avajaisiin. Olen onnellinen, että pääsen taas Suomeen töiden merkeissä. Tuntui ihanan helpolta ja samalla kummalliselta näytellä pitkästä aikaa suomeksi ja olisi mahtavaa tehdä enemmän töitä täällä, niin kameran edessä kuin lavallakin. Tällä hetkellä virittelen verkkoja vesille, katsotaan mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Mutta ennen kaikkea tarvitsen juuri nyt projekteja, joilla on tarkoitus, jotka koskettavat minua. Ja palkkaakin on ihan kiva saada tietysti. (”naurua”)

Suomalaisuus on minulle aitoutta, vilpittömyyttä, suoruutta ja mutkattomuutta. Töissä muistan olevani suomalainen, kun muut haluavat keskustella treeneissä jos-tain kauheasti ja minä haluaisin vain toimia. Suomalainen työmoraali on myös kova, välillä tulee ylisuorittajafiilis. Täydellinen rehellisyys on jopa vähän hassua täällä Ranskassa, mutta yritän silti itsepintaisesti pitää sanani ja puhua avoimesti asioista. Välillä tosin huomaan ranskalaistuneeni, otan asiat vähän rennommin, ”c’est pas grave”. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutten halua antaa sen kääntöpuolien pi-dätellä minua. Välillä suomalainen vaatimattomuus kannattaa heittää romukoppaan ja kehua itseään vuolaasti. Vaikka eivät ne ranskalaisetkaan aina osaa niin tehdä.

anette ÅkeRlundmuusikko

Salla lintonennäyttelijä

Kuva: Carlotta Forsberg Kuva: Valfrid Åkerlund

14 T a k u

Kotkan Muistojen Talolla kävi ke-sällä ruotsalaisia vieraita. Heidän kanssaan keskusteltiin niin muis-tojen teatteri -konseptiin liittyväs-tä koulutuksesta kuin laajemmas-takin yhteistyöstä. Onko muistolla mahdollisuuksia kansainvälistyä teatterin avulla?

Muistojen Talon teatte-riryhmäläiset ovat jo muutamia vuosia tehneet muistojen teatteria ohjaa-

jansa Leonie Hohenthal-Antinin joh-dolla. Teatteri perustettiin jo vuonna 2005. Parhaillaan he harjoittelevat uusinta näytelmää, jonka ensi-ilta tulee keväällä 2016.

Teatterilaiset ovat tehneet omista muistoista omilla taidoilla, lauluilla, rekvisiitalla esityksiä esitettäväksi tapahtumissa mutta erityisesti hoi-vakodeissa ja muissa vastaavissa paikoissa. Muistojen teatterissa do-kumentoidaan elettyä elämää teatte-rin keinoin.

Työtavan taustalla on brittiläisen Pam Schweitzerin kehittämiä meto-deja, joita Hohenthal-Antin on tuo-nut Suomeen ja kehittänyt meidän kulttuuriympäristöömme sopiviksi toimintamuodoiksi. Muistojen teat-teri on osoittautunut monella tapaa

Muistojen mahdollisuudet kansainvälistyä

– Muistojen teatteri

tärkeäksi muistelutyövälineeksi ja innostavaksi mahdollisuudeksi ylit-tää teatterin avulla sukupolvirajoja.

Yhteistyötä Ruotsiin

Kotkassa elokuussa käyneet Knut Svartz ja Kjell Sköld kuuluvat Ruot-sin harrastajateatteriliiton senioriko-miteaan. Heidät toi Suomeen sekä halu tutustua Muistojen Talon toi-mintaan että myös pitkä yhteistyö Hohenthal-Antinin kanssa, joka on jo aiemmin käynyt Ruotsissa koulutta-massa paikallisia muistojen teatterin tekemisessä. Nyt tähtäimenä on syk-syllä 2016 Tukholmassa pidettäväksi tarkoitettu uusi koulutus ja unelmissa myös samaan aikaan pidettäväksi tar-koitettu muistojen teatteriryhmien ta-paaminen, ja tietysti niiden esitykset. Vieraat tulivat Pohjois-Ruotsin Norr-bottenista. Hohenthal-Antin on käy-nyt siellä jo muutamia vuosia sitten kouluttamassa paikallisia. Tämän kautta sinne on syntynyt muutamia

teatteriryhmiä. Ruotsissakin satsa-taan yhteiskunnan taholta kulttuurin ja terveyden yhdistävään toimintaan.

– Meilläkin on ongelmana saada ak-tiiveja mukaan teatteriryhmiin. Pitää saada ihmiset ymmärtämään, että teatteri edistää fyysistä kuntoa ja ai-vojen hyvinvointia. Muistojen teatte-rin kanssa muistisairautta voi ehkäis-tä, kun kaikkea tulee mieleen, kaikki aktivoituu, Svartz selittää.

Muistojen teatterin puolestapuhujat sekä Suomessa että Ruotsissa ovat yhtä mieltä siitä, että juuri tämän toiminnan kautta voidaan saavuttaa monia hyötyjä. Svartz muistelee läm-pimästi yhtä rouvaa, jolla oli jo vuo-sikymmeniä sitten muistiongelmia, mutta hän on pystynyt pärjäämään niiden kanssa muistelutyön ja muis-tojen teatterin avulla.

Muistojen hyödyntäminen avaa mo-nia mahdollisuuksia. Vanhat ajat, ja

P e t r i P i e t i l ä i n e n

Teatteriryhmäläiset esittivät vieraille katkelmia uudesta näytelmästään.

14 T a k u

T a k u 15

Muistojen mahdollisuudet kansainvälistyä

– Muistojen teatteri P e t r i P i e t i l ä i n e n

”Siis mikä susta oikein tulee?”, on kysymys, jonka varmasti moni kirjallisuuden opiskelija on joskus kuullut. Voi olla, että se saa olon tukalaksi ja vastausta on vaikea antaa. Itselleni tämä kysymys on esitetty monen monta kertaa, eikä minullakaan ole siihen yksise-litteistä vastausta. Ehkä minusta tulee toimittaja, ehkä kirjastotäti. Tai ehkä astronautti. Humanistina ymmärrän kyllä, että tutkintoa-ni ei yhteiskunnassamme arvosteta samalla tavalla kuin vaikkapa lääkärin tutkintoa. Ymmärrän kuitenkin myös sen, että minulla on mahdollisuus työllistyä hyvin erilaisiin tehtäviin, eikä tutkintoni mikään turha ole.

Toisinaan ihmiset saavat peloteltua minut ajattelemaan, että olen tehnyt väärän valinnan. Pitäisi opiskella alaa, jonka työllisyysnäky-mät ovat upeat ja joka takaa paksun lompakon. Pitäisi ja pitäisi. Olen jo tottunut huvittuneisiin ilmeisiin ja naurunpurskahduksiin kertoes-sani, mitä opiskelen. Olen tottunut kuulemaan kuinka en saa töitä saati rahaa. Eikä tämä koske pelkästään kirjallisuuden opiskelijoi-ta, vaan humanisteja yleensä. Olemme yliopistomaailman vähiten arvostetuimpia henkilöitä, ikävä kyllä.

Raha tuntuu olevan se suurin syy, miksi ihmiset hakeutuvat opis-kelemaan jotakin alaa. Eikä siinä, kyllä sen ymmärtää. Uskon tosin, että vallitsevan taloustilanteen vuoksi moni saattaa ajautua opiske-lemaan alaa, joka ei välttämättä todellisuudessa ole se unelma-ala. Itselleni ajatus on masentava, enkä voisi kuvitella, että opiskelisin itselleni ammatin yksinomaan rahan takia. Toivon, etten koskaan joudu tekemään niin.

Olen lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta kolme vuotta sitten, enkä kadu. Ympäristö ja yhteiskunta saavat välillä aikaan lyhyitä epä-varmuuden hetkiä, mutta olen oppinut karistamaan epävarmuuden pois. Kun tänä syksynä kävin tekemässä kandidaatintutkielmani kypsyysnäytteen, tajusin jotakin tärkeää: minä todella rakastan pääainettani. Kun laadin esseevastaustani, sain kirjoittaa aiheesta, joka minua todella kiinnostaa ja johon suhtaudun intohimoisesti. Sanoivat ihmiset mitä tahansa, olen oikealla alalla. Mielestäni on hienoa, jos ihmiset uskaltavat seurata unelmiaan. Olen oppinut olemaan ylpeä siitä, että kuljen omaa polkuani.

M e r i K i n n u n e nSuomen kielen ja kirjallisuuden ainejärjestö Täky ry Joensuu

Tällä palstalla kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöt kertovat ajatuksiaan muun muassa koulutuspolitiikasta, työllistymisestä ja alan ajankohtaisista ilmiöistä.

OMa pOlku

T a k u 15

muistot ovat usein hyvin vahvoja ja tuottavat paljon hyvää seniori-kansalaisille. Teatteri on myös hy-vin sosiaalista toimintaa, joka saa monet muuten kotona yksin istuvat seniorit aivan uuteen eloon. Muis-tojen teatterissa oma elämä ja tun-teet leiskahtavat elämään ihmistä hyödyttävällä tavalla.

Ruotsissa on tehty muistojen teat-teri -projekteissa musiikkia ja ko-konainen operetti. Suomessakin Hohenthal-Antinin ryhmä käyttää esityksissään paljon musiikkia sekä äänimaailmassa että itse laulettuna.

Suomen kieli esteenä

Luonnollisesti Leonie Hohenthal-Antin on kouluttajana tärkeä yhteis-työkumppani ruotsalaisille mutta tämän lisäksi Suomi ja Muistojen Talo tuo tapahtumalle kansainväli-siä mahdollisuuksia. Tapahtuma tul-laan joka tapauksessa järjestämään mutta tarkoituksena on hakea sille joko Pohjoismaista tai EU-rahoi-tusta. Tämän takia kansainvälinen yhteistyö on tärkeätä.

Suomalaiset ovat hankalassa tilan-teessa kielen takia. Ruotsalaisten vieraiden mielestä erityisesti Norja mutta miksei myös Islanti, Färsaa-ret ja Tanska ovat siinä mielessä parempia yhteistyösuuntia, kos-ka kieliraja ei ole niin suuri. Muut pohjoismaiset naapurit ymmärtävät edes jonkin verran toisiaan.

– Olisi niin hienoa saada Suomi mu-kaan mutta myönnän, että kieli on ongelma, Svartz sanoo.

– Minä en toisaalta ajattele, että kie-li sinänsä on ongelma, pitää vain saada aktiiveja Suomesta mukaan, kenties esiintymään ensi vuon-na Tukholmassa, Sköld täsmentää omasta puolestaan.

Ruotsalaiset lähtivät. Myöhemmis-sä keskusteluissa tulikin muistojen teatterilaisaktiivien piirissä vahvasti esiin myös se, että Muistojen Talon pitäisi uudistaa vanhat muutamia vuosia hiljaiselossa olleet yhteis-työkuvionsa Viron suuntaan. Tässä yhteistyössä kieli ei olisi enää niin suurena esteenä ja monien mieles-tä virolaisilla olisi varmasti paljon muistettavaa. Muistot voivat olla kansainvälisiä ja kaikille yhteisiä mutta niiden välittämisessä teatte-rilaiset käyttävät niin paljon kiel-tä, että kansainvälinen yhteistyö ei ole helppoa.

16 T a k u

Vuosituhannen vaihteessa tai-dealojen koulutusmäärät nou-sivat rajusti. Nyt niitä ollaan yhtä rajusti karsimassa. Tutkimus korkeakoulutasoisesta taide-koulutuksesta sisältää määräl-listen pohdintojen lisäksi myös kiintoisia tulevaisuuden näkö-kulmia. Taidekoulutuksesta pi-täisi puhuakin paljon enemmän kuin nykyään julkisuudessa ta-pahtuu.

Cuporen äskettäin julkai-semasta Pauli Rautiaisen ja Taija Roihan tutkimuk-sesta Taidealojen kor-

keakoulutuksesta Suomessa löytyy kiinnostavaa analyysiä taidealojen ti-lanteesta tässä ja nyt. Erityisesti am-mattikorkeakoulutuksesta valmistu-vien määrän arvioidaan romahtavan. Viime vuosina päätetyt koulutuspaik-kavähennykset purevat erityisesti tai-deteollisuuden ja audiovisuaalisen viestinnän alueella. Näin tapahtuu, vaikka julkisuudessa näiden kahden alan merkitystä tulevaisuuden Suo-messa on aiemmin ja jossain määrin vieläkin korostettu. Koulutuspaikko-jen supistukset alkavat näkyä toden teolla jo vuonna 2017.

Tutkimus käsittelee taidealojen korkeakoulutuksen määrällistä ke-hittymistä Suomessa 1980-luvulta 2010-luvulle. Rautiaisen ja Roihan analyysi muutoksesta on tarkkaa työtä ja kiinnostavaa luettavaa. Jul-kisuudessa on nostettu esille erityi-sesti amk-tasoisen taidekoulutuksen romahtaminen. Kiinnostavinta tutki-muksessa on kuitenkin tekijöiden nä-kemys tämän syistä. Koulutusmuu-toksessa näytetään suosivan uutena trendinä laaja-alaista kulttuurikou-lutusta. Opetus- ja kulttuuriministe-riö hakee tulevaisuudenvisioissaan vuoteen 2020 mennessä jopa 37 pro-sentin leikkausta taidekoulutukseen.

Trendien perässä laukataan

Tutkimuksesta olisi päättäjille pal-jon opittavaa. Erityisen kiintoisaa on tutkijoiden aika suorasukaisesti esittämä trendien perässä juoksemi-nen. Vain muutamia vuosia taidea-lankoulutuspaikkojen rajun lisäämi-sen jälkeen alkoi jo keskustelu niiden turhuudesta. Näyttää siltä, että tai-

P e t r i P i e t i l ä i n e n

dealojen vahvistamiseen liittyi mo-nia syitä. Erityisesti audiovisuaalisen viestinnän suosio nuorten keskuu-dessa mahdollisti tarjonnan lisäänty-misen. Taideaineiden koulutusmää-rien lisääminen näyttää myös olleen monia muita koulutusaloja halvem-paa. Tämän lisäksi näyttäisi siltä, että vuosituhannen vaiheessa oltiin koulutustarjonnan suhteen erään-laisessa teknohypetyksessä. Aivan vastaavalla tavalla kuin Internet-yh-tiöiden aikaansaaman kritiikittömän kasvulupauksen kohdalla myös tai-dekoulutuksen mahdollisuuksia ku-viteltiin suuremmaksi kuin todellisia työllistymismahdollisuuksia. Luova talous ei tarvinnutkaan kaikkia sen palvelukseen koulutettavia nuoria. Kenties nuorten tulevaisuudenvisiot heijastelivat samanlaista epärealis-mia kuin luovan talouden puolesta-puhujien visiot.

Tutkijat muistuttavatkin, että nyt suurimman leikkauspaineen alla olevat alat ovat muista taidealoista poiketen vahvasti työ- ja elinkeino-elämään suuntautuvia aloja. Näin ne ovat suhdanneherkkiä. Niiden kou-lutuksen lisäämisellä vastattiin vuo-situhannen vaihteessa vallinneeseen optimismiin luovan talouden merki-tyksen kasvusta Suomessa. Kun tämä pieleen mennyt ylioptimistinen hen-ki siirtyi koulutustarve-ennusteisiin, nämä alat synnyttivät työttömien ja uudelleen koulutettavien suuren re-servin. Monilla heistä ensimmäinen tehtävä koulutuksesta pääsemisen jälkeen oli siirtyä uuteen koulutuk-seen. Nyt 2010-luvulla usko luovan talouden mahdollisuuksiin näyttää hiipuneen niin pitkälle, että lähdetään päinvastaiseen kehitykseen – rajui-hin leikkauksiin koulutusmäärissä. Voisi avoimesti kysyä, juostaanko taas trendien perässä vastakkaiseen suuntaan?

Kaksi näkökulmaa koulutustarpeisiin

Tutkimuksessa analysoidaan mai-niosti taidealojen koulutuksen kah-talaista ongelmaa. Toisaalta niitä vaaditaan supistettavaksi siten, että koulutus vastaisi alan työllistymis-mahdollisuuksia. Toisaalta muistute-taan, ettei koulutusmääriä voi laskea täysin työllistymismahdollisuuksien mukaan, koska vasta riittävät koulu-tusmäärät mahdollistavat taiteellista laatua ja taiteenalojen kehittymistä. Korostusten ristiriidassa paljastuu laajempi koulutuspoliittinen näke-mysero, jonka voisi kiteyttää kysy-mykseksi vaikkapa näin: Tiedämme-kö tosiaan tarkkaan, kuinka paljon mihinkin taidealaan pitää kouluttaa kokonaistalouden kannalta riittävä määrä nuoria vai sallitaanko ylikou-lutusta tulevaisuuden tuntematto-miinkin mahdollisuuksiin? Ristirii-dassa kärjistyy minusta talouden ja mahdollisuuksien epäsuhta.

Tulevaisuudessa toivon mukaan suomalaisen koulutus- ja työllisyys-politiikan historian tutkijat tekevät koulutustrendien suhteen tarkkaa analyysiä. Taidealojen ylikoulutus ei minusta liity pelkästään kunkin tar-jotun taideaineen työllisyysmahdol-lisuuksiin vaan liittyy enemmänkin yhteiskunnan laajaan muutokseen, mikä ei ole ollut suomalaisen kou-lutusjärjestelmän hallinnassa, eikä Suomen valtion, eikä edes EU:n hallinnassa vaan pitkäaikainen ja maanilmanlaatuinen muutosproses-si. Tulevaisuuden tietotarpeita kou-lutustarjonnan kautta ennakoivassa Opetushallituksessa, ennakoinnin pohjalta esityksiä tekevässä ope-tusministeriössä ja viime kädessä poliittisissa päätöksentekokoneis-toissa tämäkin tutkimus kannattaisi

Tutkimus ennakoi amk-taidekoulutuksen

romahtamista

T a k u 17

lukea tarkkaan. Eri tahojen välisten keskustelujen kautta tulevaisuuden koulutuspäätökset voisivat perustua johonkin muuhun kuin kulloinkin vallitsevaan megatrendiin.

Tutkijat huomauttavatkin johtopää-töksissään, että ”taidealojen koulu-tusta koskeva koulutuspoliittinen keskustelu on elänyt irrallaan sitä koskevasta kulttuuripoliittisesta ta-voitteenasettelusta”. He muistut-tavat, että nykyinen leikkauslinja yhtyy muutenkin vahvistuneeseen työllisyysnäkökulmien korostukseen koulutuksessa. Tutkijoiden mukaan tarkempi yliopistojen erilaisten tai-dealojen ja toisen asteen taidekou-lutuksen tutkiminen olisi seuraava askel tiedon lisäämisessä.

Kaikille asiasta kiinnostuneille lo-puksi tiedoksi, että aiheeseen liitty-vä keskustelutilaisuus järjestetään 15.10.2015 Kulttuuripolitiikan tut-kimuksen päivien yhteydessä Hel-singissä.

Japanin mallia koulutussuunnittelussa

Syyskuun 14. päivänä julkaistiin Times Higher Educa-tion -julkaisun Internetsivustolla Jack Groven artikkeli Japanin opetus-, kulttuuri-, urheilu, tiede- ja teknologia-ministerin Hakuban Shimomuran kaikkiin 86 Japanin yliopistoon lähettämästä paimenkirjeestä. Kirje lähetet-tiin 8. kesäkuuta ja on aiheuttanut Japanissa valtaisan myrskyn. Ministeri usutti kirjeessään yliopistoja suoriin toimiin yhteiskunnallisten ja humanististen aineiden opetuksen lopettamiseksi tai ainakin niiden muutta-miseksi vastaamaan paremmin yhteiskunnan tarpeita.

Näistä aineista annetaan opetusta 60 yliopistossa. Niistä 26 on ilmoittanut, että ne joko vähentävät tai ko-konaan lopettavat ministerin kehotuksesta kyseisten alojen ei-tutkintoon tähtääviä kursseja. Yliopistoista 17 on ilmoittanut, että ne sulkevat kokonaan nämä oppi-aineet, eivätkä ota näihin aineisiin sisään opiskelijoita. Opiskelijoita ei siis esimerkiksi enää oteta lukemaan kauppatiedettä tai oikeustiedettä.

Monet japanilaiset vaikuttajat pitävät ministerin ohjeis-tusta suorastaan epä-älyllisenä. Tokion ja Kioton arvos-tetut yliopistot ovat jo ilmoittaneet, etteivät ne aio ryhtyä kirjeen edellyttämiin toimenpiteisiin. Japanin tiedeneu-vosto ilmaisi julkilausumassaan syvän huolensa siitä, että ministerin hallinnollinen määräys voi vahingoittaa näiden oppiaineiden tulevaisuutta Japanissa. Heidän mielestään ministerin yritys vaikuttaa opetukseen sotii koko yliopistoajatusta vastaan. Osassa yliopistolaitosta ministerin määräystä pidetään suorastaan demokrati-alle vahingollisena. Ministeri on saanut yliopistomaa-ilmasta myös muuta tukea kuin yliopistojen oppiaine-lakkautuksia. Osa yliopistoväestä ymmärtää kyseisten alojen vähentämistarpeet tilanteessa, jossa monet yli-opistot kärsivät pahenevasta opiskelijapulasta.

Jack Grove epäilee, että ministerin kirjeen tarkoituk-sena on tukea presidentti Shinzo Aben ajatusta maan tulevaisuudesta laajemmin. Abe on peräänkuuluttanut käytännönläheisempää ammatillista koulutusta, joka ottaisi paremmin huomioon yhteiskunnan tarpeita. *

* Japania koskevan artikkelin voi lukea osoitteesta www.timeshighereducation.co.uk/news/social-sciences-and-humanities-faculties-close-japan-after-ministerial-decree?utm_content=buffer69a75&utm_medium=social&utm_source=twitter.com&utm_campaign=buffer

Myös Helsingin Sanomat käsitteli aihetta, linkki artikkeliin www.hs.fi/ulkomaat/a1442971441887

18 T a k u

Suomen ensimmäinen kan-sanopisto perustettiin Kan-gasalle 1889. Pitäjä oli tun-nettu paitsi harjuistaan myös

kahden kuningattaren kartanoistaan. 1500-luvulla Liuksialan kartanoa hallitsi valtaistuimelta syöstyn Erik XIV:n puoliso Kaarina Maununtytär ja Vääksyn kartanoa Ruotsin kunin-kaan Juhana III:n rakastajatar, Kaa-rina Hannuntytär. Kansanopiston käyttöön varattu kaunis pitsihuvi-la, Parvula, sijaitsi Vääksyn karta-non mailla, valtateiden risteyksessä. Luultavasti paikan valintaa puolsi-vat hyvät yhteydet niin Tampereel-le, Hämeenlinnaan kuin Helsinkiin. Lisäksi pitäjässä vaikutti tunnettu valtiopäivämies ja talonpoikaissää-dyn edusmies, Agathon Meurman, jo edellä mainitun Liuksialan kar-tanon omistaja. Vankkumaton suo-malaisuusmies löysi tukea työlleen maaseutuväestön olosuhteiden ja si-vistyksen kohentamiseksi aatetove-riltaan, senaattori, Yrjö Sakari Yrjö-Koskiselta.

Talonpoikaiskoti suomalaisen käsityön keskuksena

Suomalainen kotiteollisuus oli 1800-luvulla, ennen valmisvaatete-ollisuuden yleistymistä, osa jokapäi-väistä arkea. Talonpoikaiskoti oli se keskus, jonka ympärille käsityö kes-kittyi. Taitojen kehittyessä annettiin yhä enemmän arvoa myös kauneu-delle. Suomen Käsityön Ystävien syntyessä 1879, oli sen tavoitteena tallentaa suomalaista käsityöperin-nettä ja tuoda ne osaksi ihmisten arkielämää kansallisromanttisessa hengessä. Käsityön Ystävien perus-taja, kuvataiteilija Fanny Churberg, ja hänen ystävänsä arkkitehti Jac Ahrenberg inspiroituivat Kaleva-lan mytologiasta. He halusivat luo-da kansanperinteen mukaisen oma-leimaisen ornamenttityylin. Fanny Churberg tutustui maalausmatkoil-laan maaseudun talonpoikien arkeen ja ihastui kansanomaisiin kirjonta-töihin ja kudonnaisiin. Hänelle maa-laiselämä edusti aitoa ja alkuperäistä suomalaista elämäntapaa ja kan-sannaisten käsityöt aitoa ja viatonta luovuutta, jonka innoittajana toimi luonto. Tämä on luultavasti vaikut-tanut myös tulevan kansanopiston

opinto-ohjelmaan: siitä todisteena ovat oppilaiden valmistamat teks-tiilit taitavine ornamentteineen ja yksityiskohtineen.

kansanopistoaatteen juurtuminen Suomeen

Kansanopistoaate oli lähtöisin Tans-kasta, josta suomalaiset mukaan lu-kien kansanopiston perustaja, So-fia Hagman, hakivat vaikutteita 1880-luvun loppupuolella. Ensim-mäisenä toimintansa aloitti tammi-kuun 16. päivänä 1889 Kangasalan opisto, joka keskittyi ennen kaik-kea käsitöiden opettamiseen naisil-le. Lokakuun 10. päivänä samana vuonna pidettiin Borgå folkhögsko-lan avajaiset Porvoossa. Kangasalan

opiston johtaja, Sofia Hagman, hoiti tehtäväänsä itsenäisesti aina kuole-maansa vuoteen 1900 saakka. Kun tukea tarjonnut Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunta olisi halunnut vaikuttaa kansanopiston oppisuunni-telmiin, ei Hagman siihen suostunut. Sofia Hagman ei myöskään innos-tunut ehdotuksesta perustaa johto-kunta opistoa varten. Naisasialiik-keen tunnetun keulahahmon, Lucina Hagmanin, sisar toteutti sen, mistä monet miehet olivat pitänet palopu-heita useita vuosia. Hän perusti en-simmäisen vain naisille tarkoitetun kansanopiston Suomeen. Opiston ensimmäiselle lukukaudelle oli niin paljon hakijoita, että heistä täyttyi jo seuraava, ja melkein sitä seuraava-kin lukukausi. Kangasalan kansan-

Suomen ensimmäinen kansanopisto

Suomen ensimmäisen kansanopiston oppilaat ja opettajat vuonna 1889. Eturivis-sä äärimmäisenä oikealla istumassa Sofia Hagman, ja hänen takanaan senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen.

T u u l a V u o l l e - s e l k i n

Valokuvat Tuula Vuolle-Selkin yksityiskokoelmista.

18 T a k u

T a k u 19

opisto oli ennen kaikkea maatalon tytöille tarkoitettu sisäoppilaitos, joka keskittyi käsityötaidon opettami-seen, mutta tarjosi opetusta myös teoreettisissa aineis-sa kuten uskonnossa, laskennossa ja piirustuksessa. Opistossa harjoitettiin myös laulua ja voimisteltiin. Käytännöllisiin aineisiin painottuva Kangasalan kan-sanopiston opetussuunnitelma poikkesi tanskalaisten laitosten ohjelmasta, jossa pääpaino oli teoreettisissa opinnoissa, vaikka niiden määrää lisättiin vähitellen myös Kangasalla. Sofia Hagmanin kansanopisto toi-mi esikuvana myöhemmin perustetuille suomalaisille kansanopistoille, joissa käytännön aineilla oli vahva asema; käsityöt, kotitalous ja maatalous muodostivat opetuksen rungon.

Isoäitini äiti, Maria Kustaava Lentola, oli opiston en-simmäisiä oppilaita. Sukuni hallussa oleva alkuperäi-nen valokuva kansanopiston opettajista ja oppilaista on vuodelta 1889 ja sinänsä harvinaisuus myös kult-tuurihistoriallisesti. Maria Kustaava sai muiden tavoin ohjausta käsitöissä, minkä lisäksi hän opiskeli ahkeras-ti mm. äidinkieltä ja historiaa. Luennoilla sekä kuun-neltiin että keskusteltiin opettajana toimineen Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen johdolla, koska kirjoja ei ollut.

Sukumme huolellisesti vaalima rekipeitto 126 vuo-den takaa, on Maria Kustaavan opistossa valmistama. Opistossa tehdyt käsityöt olivat kansallisromanttiseen tapaan ornamentaalisia, kuten rekipeiton yksittäisistä ja taidokkaista kukkakuvioista käy ilmi. Vielä myö-hemmin Maria Kustaava muisteli koulun sivistynyt-tä ilmapiiriä. Sofia Hagman oli työlleen antautunut, sisarensa tavoin jämäkkä naisasianainen, jota tytöt ihailivat ja ehkä vähän pelkäsivätkin. Topeliaaninen, vankasti kristillissävyinen aatemaailma vallitsi myö-hemmin myös isoäitini lapsuudenkodissa.

Sofia Hagman syntyi Vaasassa virkamiesperheen toisena lapsena. Perheen pojat lähetettiin aika-naan saamaan korkeampaa oppia, mutta tyttö-jen osaksi tuli - nuorinta sisarta Lucina Hag-

mania lukuun ottamatta - jäädä kotiin. Perheen äiti oli tarmokas nainen, jonka tiedetään pitäneen kurissa sekä miehensä että lapsensa. Lisäksi hän hoiti osan nimis-miehen tehtävistäkin, sillä Nils Hagman ei ruotsinkie-lisenä pystynyt hoitamaan asioita suomenkielisten ta-lonpoikien kanssa, vaan suomea osaavan vaimon oli autettava miestään.

Sofia Hagman irtaantui kodistaan päästyään 1868 opis-kelemaan Jyväskylän seminaariin, missä hän suoritti opettajantutkinnon kolmessa vuodessa. Säätyläistytöillä ei ollut tuolloin valinnanvaraa, sillä 1863 perustettu Jy-väskylän seminaari oli yksi niistä harvoista oppilaitok-sista, joka hyväksyi oppilaikseen naisia ja tarjosi heille mahdollisuuden kouluttautua ammattiin. Toisaalta So-fian oli myös pystyttävä elättämään itsensä, kun suuria perintöjä ei nimismiesperheen lapsille ollut jaettavissa.

Seminaarin jälkeen Sofia Hagman toimi ensin kansakou-lunopettajana Mikkelissä. Vuonna 1887 hän lähti pitkäl-le opintomatkalle Ruotsiin ja Tanskaan. Hagman viipyi matkallaan yli vuoden, ja tuona aikana hän opiskeli eri kansanopistoissa sekä perehtyi kansanopistoja käsitte-levään kirjallisuuteen. Palattuaan Suomeen Sofia Hag-man ryhtyi toteuttamaan uusia oppejaan käytännössä.

Sofia Hagman pysyi naimattomana, mutta hänellä oli läheiset suhteet sukulaisiinsa, erityisesti äitiinsä ja nuo-rempaan sisareensa Lucina Hagmaniin, joka toimi Hel-singin Suomalaisen Yhteiskoulun johtajana vuodesta 1886. Sofia Hagmanin veljen, Tyko Hagmanin, vaimon kuoltua jäivät lapset sisarusten haltuun. Koska alkoho-liongelmaisen isän ei uskottu selviävän kolmen pienen lapsen kanssa, sisaret Sofia ja Luciana ottivat heidät hoitoonsa. Isänsä mukaan Tykoksi nimetty poika jäi So-fian huostaan Kangasalan kansanopistoon. Lisa ja Kalle pääsivät puolestaan Helsinkiin Lucina Hagmanin kas-vateiksi. Lapsista huolehtiminen vilkastutti sukulaisten keskinäistä kanssakäymistä. 1890-luvulla Lucina Hag-man muutti perheensä kanssa usein kesäksi Helsingis-tä Kangasalle sisarensa luokse. Sisarukset Sofia ja Lu-cina yrittivät pitää myös Tyko-veljeään kaidalla tiellä.

Keväällä 1899 Sofia Hagmanin terveys alkoi horjua. Lucina Hagman yritti saada sisartaan huolehtimaan terveydestään ja kehotti häntä matkustamaan johonkin kylpylään, missä voisi viettää lomaa ja ottaa terveyttä kohentavia kylpyjä. Velvollisuudentuntoisena ja ahke-rana hän ei halunnut jättää opistoaan edes loma-ajak-si. Sofia Hagman kuoli helmikuussa 1900. Kangasalan kansanopiston toiminta lakkasi johtajan kuollessa, jo-hon mennessä Suomeen oli ehditty perustaa jo yli 20 muuta kansanopistoa.

Lähde: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4649/

Suomen ensimmäisen kansanopiston perustaja

SOFIA HAGMAN (1842 – 1900)

Isoäitini äidin, Maria Kustaava Lentolan, kansanopistossa valmistama rekipeitto kukkakuvioineen.

Lähteet:M. O. Karttunen, Suomen kansanopisto 1889 – 1979 (Forssa 1979).http://www.kansanopistot.fi/yhdistys/medialle/tiedotteet/historia_kansanopistot_suomessa.pdfhttp://shl.fi/2014/01/23/kansanopistoaate-sai-alkunsa-kangasalta/http://www.craftmuseum.fi/taitolehti/pdf/80v-artikkeli.pdfhttp://www.kasityonystavat.fi/

T a k u 19

20 T a k u

m e r j a i s o t a l o

kansanopistot suomessa

Suomessa toimii nykyisin 87 kansanopisto- kampusta ja niitä löytyy eri puolilta maata Ahvenanmaalta Rovaniemel-le. Kansaopistoista 16 on ruotsinkielisiä. Taustayhteisön ja luonteensa mukaan opistot jaetaan neljään ryhmään: si-toutumattomat, kristilliset, yhteiskunnalliset ja erityisopistot.

Yleissivistävät linjat kestävät yleensä yhden lukuvuoden. Vuoden aikana voi kerrata kouluaineita, perehtyä erityisaloihin ja kokeil-la uusia tapoja opiskella. Monilla linjoilla valmistaudutaan jatko-opintoihin ja suoritetaan avoimen yliopiston opintoja, jotka voi hyödyntää myöhemmissä yliopisto-opinnoissa. Opiskelijat saavat vuoden aikana opiskeltavan alan perustietoja ja -taitoja, mutta näil-lä linjoilla eivät suorita varsinaista tutkintoa. Linjan suorittamisesta saa todistuksen ja kuusi lisäpistettä haettaessa toisen asteen amma-tilliseen koulutukseen.

Eri kansanopistoissa on tarjolla lähes 50 mahdollisuutta suorittaa kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto, joka antaa jatko-opin-tokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Opin-noista voi valmistua esimerkiksi nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajak-si, lastenohjaajaksi tai media-assistentiksi. Joissakin opinnoissa tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena tai moni-muotokoulutuksena.

Kansanopistot ovat sisäoppilaitoksia eli halutessaan opiskelija voi asua opiston asuntolassa. Asuntola-asuminen ja pienet opetusryhmät tekevät opiskelusta hyvin yhteisöllistä. Opiskelu ja asuminen kan-sanopiston peruskoululinjalla, kymppiluokalla, lukiossa ja amma-tillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa on pääosin maksutonta, mutta yleissivistävillä linjoilla opiskelu on maksullista. Maksut vaihtelevat linjoittain ja opistoittain. Opintomaksut sisältävät opetuksen lisäksi usein ruoan, mahdollisen asumisen opiston asuntolassa sekä tarvitta-essa muut palvelut, kuten materiaalihankinnat. Opiskelija voi hakea opintotukea, aikuiskoulutustukea tai työttömyysetuutta koulutuk-sesta riippuen. Tiettyihin ryhmiin kuuluvat opiskelijat voivat saada opintosetelin, jolla opinnot ovat ilmaisia tai niistä saa alennuksen.

Myös ulkomaalaiset opiskelijat voivat hakea kansanopistoihin, mut-ta vain joissakin opistoissa on mahdollista opiskella englanniksi. Maahanmuuttajat voivat hakeutua kansanopistoihin kaikkiin samoi-hin opintoihin kuin muutkin, mutta lisäksi heitä varten on tarjolla mm. kotoutumista edistävä maahanmuuttajakoulutus, perusope-tukseen valmistava koulutus ja ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus.

Lisätietoja: Suomen Kansanopistoyhdistys ry www.kansanopistot.fi/

Kainuun pienituloisille mahdollisuuksia käyttää kulttuuripalveluja maksutta

KaikukortillaKainuussa käynnistyy syys-kuussa Kaikukortti-kokeilun suunnittelutyö. Tavoitteena on parantaa taloudellises-ti tiukassa tilanteessa ole-vien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista. Kaikukortti-alen-nuskorttia on tarkoitus kokeilla Kainuussa vuoden 2016 aikana.

Kaikukortti-toiminnan lähtökohtana on, että jokaisella ihmisellä on oikeus osallistua kulttuurielämään ja kokea taide-elämyksiä varallisuudesta riippumatta. Taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevat ihmiset joutuvat kuitenkin usein tinkimään kulutuksestaan niin, että kulttuuripalveluiden käyttö voi jää-dä hyvin vähäiseksi. Kaikilla pitäisi olla mah-dollisuus siihen, että kulttuuri on osa arkea.

Kainuun Kaikukortti-kokeilun taustalla on Espoossa vuoden 2015 aikana toteutetta-va Kaikukortti-pilotti. Kainuun kokeilussa hyödynnetään kokemuksia Espoon pilo-toinnista ja kehitetään Kaikukortti-mallia vastaamaan harvemmin asuttujen alueiden tarpeita ja ominaispiirteitä, kuten pitkien välimatkojen mukanaan tuomia haasteita. Kainuun Kaikukortti-kokeilun suunnittelu-työssä ovat mukana muun muassa monet maakunnan sosiaali- ja terveysalan yhdis-tykset, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuol-lon kuntayhtymä (Kainuun sote) sekä laa-ja joukko Kainuussa toimivia kunnallisia ja yksityisiä kulttuuripalveluita. Kaikukortti-ko-keilua koordinoi Kulttuuria kaikille -palvelu ja rahoittaa palvelun taustalla oleva Yhdenver-taisen kulttuurin puolesta ry sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Facebook: www.facebook.com/kaikukorttilisätietoja: www.kulttuuriakaikille.info/tie-toa_meista_hanke_kulttuuripassin_pilotoin-ti_ja_jatkohanke

lisätietoja:l Mira Haataja, Kulttuuripassin jatkohank-keen hankekoordinaattori, Kulttuuria kaikille -palvelu, mira.haataja@cultureforall.fi, puh: 040 213 6339l Aura Linnapuomi, Kulttuuripassin pi-lotointihankkeen ja Kulttuuripassin jatko-hankkeen hankejohtaja, Kulttuuria kaikille -palvelu, aura.linnapuomi@cultureforall.fi, puh: 040 931 0576 Kulttuuria kaikille -palvelu edistää osallistu-miselle avoimia ja monenlaisia yleisöjä huo-mioivia kulttuuripalveluja. Palvelu koordinoi aikavälillä 9/2014 – 12/2017 Kulttuuripassin pilotointi- ja jatkohankkeita. Hankkeiden tavoitteena on luoda taloudellisesti tiukas-sa tilanteessa oleville henkilöille suunnattu kulttuuritarjonnan maksuttomaan käyttöön liittyvä malli ja levittää se asteittain valtakun-nalliseen käyttöön. www.kulttuuriakaikille.fi

T a k u 21

Olen ällistyneenä seurannut verkko-keskusteluja ja omaa kuplaani sosiaa-lisessa mediassa. Tavallisista, kasvo-tusten mukavista ihmisistä muodostuu aggressiivisia ristiretkeläisiä milloin minkäkin aiheen tiimoilta ja sanan säilä tekee veristä jälkeä. Faktoillakaan ei enää ole niin väliä. Välimeren pa-kolaiskysymys räjähti kesällä käsiin ja sen tiimoilta mm. Nyt-lehti sekä MTV3 poistivat mahdollisuuden kommen-tointiin verkossa kyseisten uutisten yhteydessä. Sananvapauden rajoi-tusta perusteltiin inhimillisyydellä ja sillä, että sananvapaudesta on unoh-tunut viime aikoina myös vastuu. Olen henkilökohtaisesti hyvin samaa mieltä.

Vastuuta perätään muissakin asiois-sa ja viime eduskuntavaalien jälkeen on nähty jo monenlaisia mielenosoi-tuksia. Julkiseen sektoriin halutaan kohdistaa mittavia leikkauksia ja yh-tenä kohteena pidetään yliopistoja. Hallinnosta halutaan ”juustohöylätä” jopa 75 miljoonaa euroa. Tutkimuksen ja opetuksen ei pitäisi kärsiä, halli-tusohjelma lupaa. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa isoa osaa yliopis-tojen rutiineista ja mikäli joudutaan luopumaan hallinnon työntekijöistä, osa vastuusta kaatuu juurikin tutkijoi-den ja opettajien niskaan.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten yliopistojen sisällä leikkaukset to-teutetaan. Onko pelkoa siitä, että eri aloja ryhdytään arvottamaan sen mu-kaan, kuinka (taloudellisesti) hyödyl-lisiä ne ovat yliopistolle kokonaisuu-dessaan. Miten käy humanistien ja taide-alojen?

On selvää, että juuri tänä aikana kes-kiöön pitäisi taas nostaa enemmän yleissivistystä, kykyä empatiaan ja kokemukseen siitä, että olemme kaik-ki erilaisia, mutta pohjimmiltaan sa-

k o l u m n i : e l e n a g o r s c h k o w - s a l o n r a n t a

manlaisia. Tuntuu, että taloudellisen tehokkuuden vaatimuksessa kaikki muu unohtuu. En kyseenalaista sitä, että rahaa ei riitä loputtomiin, mutta toivoisin, että aina ensimmäisenä ei leikata sieltä, minne on vaikeaa saada rahoitusta muilla keinoilla.

.....

Mietin myös suomalaista koulutusta: samaan aikaan kun kipeimmin kai-paamme uusia innovaatioita, laadu-kasta tutkimusta ja raikkaita ideoita, halutaan leikata koulutuksesta. Var-haiskasvatuksesta, peruskoulusta, toiselta asteelta sekä korkeakouluista. Onko mahdollista, että olemme teke-mässä suuria ja tulevaisuuden kilpai-lukykymme eteen haitallisia valintoja?

Toivon, että olen turhaan pessimisti-nen. Tästä syksystä on tulossa Suo-men mittakaavassa historiallinen ja toivon, että tässä kaikessa itää mah-dollisuus siihen, että ihmiset oppivat jälleen pitämään puoliaan ja hyödyn-tämään mahdollisuuttamme avoi-messa demokratiassa: mielipiteensä ilmaisemiseen. Jäsennellysti, järjes-täytyneesti, muiden ihmisyyttä kunni-oittaen. Vastuullisesti.

Kolumnisti keskustelee säännöllisesti talousasioista Ylen Aamu-tv:n Jälkipörssi-ohjelmassa.

QUO VADIS, HUMANITAS?- TAKU 40 vuotta juhlaseminaari ja vuosikokous9. - 10.10.2015 TampereTAKU ry kutsuu jäsenet juhlimaan 40-vuotiasta yhdistystä juhlaseminaa-riin Tampereelle. TAKU ry perustet-tiin vuonna 1975 Tampereella, jonne nyt palaamme muistelemaan men-neitä vuosia ja ennen kaikkea kat-somaan kohti tulevaa. Seminaarissa julkaistaan Jaana Luttisen (YTT, FM) kirjoittama ja toimittama historiateos "Kultuurista työtä" TAKUn vaiheista ja tulevaisuuden näkymistä.

Seminaari on maksullinen tapahtuma ja suunnattu TAKUn jäsenille. 10.10. pidettävä TAKU ry:n sääntömääräinen vuosikokous on avoin kaikille jäsenille ja maksuton tilaisuus. Hinnat sisältä-vät majoituksen 2 hengen huoneessa, ohjelman mukaiset ruokailut, Kulttuu-rista työtä - kirja:- työssä käyvät jäsenet 50 euroa- opiskelijat/työttömät/vanhempainvapaalla/pois työelämästä 15 euroa

Majoitus: yhden hengen huoneessa 80 euroa

Osallistuminen ilman majoitusta 30 euroa

Ilmoittautuminen tapahtuu Holvi-verkkokaupan kautta 30.9. mennessä.

Lisätietoja:riina.virkkunen@taku.fi

Leipää ja sirkushuveja

22 T a k u

Viime aikoina julkisuudessa on puitu tanssialan tilantarvetta, erityisesti Tanssin talon kaut-ta. Jane ja Aatos Erkon sää-tiö myönsi talolle 15 miljoonaa euroa ehtona, että Helsingin kaupunki ja valtio sitoutuvat toimintaan, ja että sopimus syntyy vuoden 2015 aikana. Prosessi on edelleen kesken.

Rahdinko sekä nuoren näyttelijä- ja tekijäkaartin vajaatyöllisyys. Saman on todennut myös teatteri Toi-von teatterijohtaja Sara Salmenmä-ki. Suomea ja taidealaa koetteleva lama ja työttömyys ovat Salmenmä-en mukaan toisaalta lisänneet riip-pumattomia ryhmiä ja laajentaneet ja monipuolistaneet näin suoma-laista teatterielämää, mutta samalla kilpailu näkyvyydestä, apurahoista ja tiloista on kiihtynyt ennestään.

Omiin tiloihin Teatteri Toivo teki sen, mistä moni uneksii. Vuonna 2007 perustettu te-atteriryhmä toimii Telakkarannassa, omissa, hulppeissa 400 m2 tiloissa.

Toimintatilojen tarve on suuri myös teatterin puolella. Tuottaja Vesa Ris-timäki selvitti vapaiden ryhmien ti-lannetta tehdessään viime vuonna ehdotusta uudenlaisen tuotantopal-velumallin ja palvelualustan raken-tamisesta. Ristimäen mukaan suo-malaisten, pääosin ammattilaisista muodostuvien vapaiden teatteriryh-mien määrä on kasvanut viime vuo-sina merkittävästi. Tähän vaikuttaa hänen mukaansa laitosteattereiden

Vapaat ryhmät kaipaavat tiloja ja tuottajia r a i s a n i e m i

Sara SalmenmäkiKuvat: Toni Ahola, Teatteri Toivo

T a k u 23

”Toimimme vuosia ilman omaa tilaa, koulujen saleissa, nuorisotiloissa, missä vain mistä sai tiloja halvalla tai jopa ilmaiseksi”, teatterinjohtaja Salmenmäki sanoo. Teatteri Toivo on erikoistunut post-dramaattiseen, luonnolliseen teatterin tekemisen malliin. Tämä vaatii pitkät harjoitus-ajat ja siksi tarvittiin omat tilat. Nii-tä etsittiin vuosia. ”Kaiken näköistä höpöhöpöä tarjottiin”, Salmenmä-ki huokaa. Ensimmäiset sopivat, mutta liian pieniksi osoittautuneet tilat löytyivät Fleminginkadulta. Nykyisin tiloihin muutettiin 2013. ”Jos olisimme tienneet, miten paljon työtä tilojen muuttaminen teatteri-käyttöön sopiviksi vaatii, olisimme ehkä harkinneet toisenkin kerran”, Salmenmäki naurahtaa. Nyt tilat he-rättävät jopa kateutta. Vaikka tilojen vuokraaminen esityskohtaisesti tu-lee kalliiksi, myös omat tilat laitta-vat talouden tiukoille. Teatteri Toivo halusi kuitenkin ottaa riskin. ”Kun muutimme, päätimme, että kahteen vuoteen emme maksa ohjaajille, ko-reografeille tai lavastajille mitään”, Salmenmäki huomauttaa. Kaikil-la teatterilaisilla on siviiliammatti, Salmenmäki vastaa Lasipalatsissa toimivan LippuRexin toiminnasta. LippuRexissä myydään lippuja lähes kaikkiin urheilu- ja kulttuuritapah-tumiin. Näköalapaikaltaan Salmen-

mäki on surullisena pannut merkil-le, että viime aikoina lähes kaikilla kulttuuritoimijoilla on ollut vaike-uksia saada lipunmyynti vetämään. Tuottaja pitää homman kasassa Vaikka lipunmyynnin kangertelu on kirpaissut myös teatteri Toivoa, ta-louden alamäki ei ole lamauttanut teatterin väkeä. Päinvastoin. Su-pistamisen tai jopa lakkauttamisen sijaan toivolaiset ovat käyneet ah-dinkoa vastaa lisäämällä kierrok-sia. Helpotusta taloudelliseen ah-dinkoon on saatu tilojen edelleen vuokraamisella kulttuuritoimijoil-le, sekä myös yksityistilaisuuk-siin ja yrityksille. ”Emme voineet mennä taaksepäin, joten päätim-me mennä eteenpäin”, Salmen-mäki hymähtää. Myös hallitus on henkilökohtaisilla panostuksillaan osallistunut pelastustoimiin.”Oma tuottajataustani näkyy varmaan siinä, että päätimme palkata teat-terille tuottajan ja markkinoijan”, Salmenmäki kertoo. ”Tuottajia tar-vitaan, jotta homma pysyy kasassa.” Vesa Ristimäki on Salmenmäen kanssa samoilla linjoilla. Nuorilla luovilla tekijöillä on kasvava kiin-nostus omaan sisältötuotantoon, käsikirjoittamiseen, ohjaukseen ja tulkintaan. Vapaille, kunnianhi-moisille ryhmille on kuitenkin on-gelmallista löytää omasta sidos-ryhmästään tahoja, jotka sitoutuvat pitkäjännitteisesti tuotannon ja sen eri osa-alueiden kuten myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja kump-panuuksien hoitamiseen. Ryhmil-lä ei ole resursseja kiinnittää omaa tuottajaa tai talousvastaavaa, var-sinkin jos ryhmät toimivat projekti-luonteisesti eikä toiminta ole sään-nöllistä. Ristimäki on kehitellyt tarpeeseen palvelumallia, jossa tuo-tantoyhtiö olisi vapaiden ryhmien käytössä. Mallia hän testaa parasta

aikaa teatteri Nirvanan kanssa, jon-ka tuottajana Ristimäki itse toimii. Nirvana valmistelee lokakuun lo-pussa ensi-iltaan tulevaa Madon-na-esitystä. ”Olimme varanneet Alppi-salin harjoittelu- ja esitys-ajaksi loka-joulukuuksi. Elokuun lopussa meille ilmoitettiin että ti-lassa on vesivahinko. Alkoi armo-ton korvaavien tilojen metsästys”, Ristimäki kertoo. Nyt Nirvana on löytänyt esitykselleen tilat pian sul-jettavasta Lasipalatsista. Entisen kirjaston tiloista on muokattu te-atteritila. ”Yksi ryhmien haaste on saada näkyvyyttä ja löytää yleisö pirstoutuvassa mediakentässä”, Ris-timäki huomauttaa. ”Useat vapaiden ryhmien tuotannot jäävät pienelle huomiolle eikä kiinnostunut yleisö ”löydä” niitä esitysperiodin aika-na.” Nirvanan kohdalla näin ei vält-tämättä käy. Lasipalatsin keskeinen sijainti ja näyttävät ikkunamainokset helpottanevat yleisön tavoittamista. Yleisö ja kulttuuriväki on löytänyt tiensä myös Telakkarantaan. Teat-teri Toivon naapurista löytyy toi-mijoita kulttuurialoilta laidasta lai-taan. Muun muassa Jani Leinosen studio, vaatemerkki Makia ja tans-si- ja joogasali toimivat samassa ra-kennuksessa. ”Kuin pala Berliiniä” - on alueesta sanottu. Salmenmä-ki huomauttaa, että Helsingin kau-punginhallitus on varannut alueen kulttuuritoimijoiden kentäksi. Silti toimijoita jännittää, miten Telakka-rannan alueelle käy. Puretaanko ti-loja kuitenkin ja rakennetaan uutta? Salmenmäki miettii, että ehkä kau-pungilla ei kuitenkaan ole tässä talo-udellisessa tilanteessa varaa aloittaa uusia rakennushankkeita. ”Taantu-ma saattaa olla meille hyväksikin.”

Madonna-ryhmä, teatteri Nirvana

24 T a k u

Tässä vauhdilla etenevässä ajassa tulee harvemmin ajatelleeksi men-neisyyden läsnäoloa ja niitä histo-riallisia tilanteita, joissa on tehty vielä tänä päivänäkin näkyviä päätök-siä. Päivän keskusteluissa on tämän syksyn aikana poikkeuksellisen pal-jon puhuttu, päivitelty ja perusteltu suomalaisuutta. Maahanmuuton kas-vu vieraammista kulttuureista on he-rättänyt monissa suomalaisissa pel-koa oman kulttuurin muuttumisesta toisenlaiseksi, vieraaksi, monikult-tuuriseksi. Mutta palataanpa ajassa taaksepäin: Mitä ovat olleet suoma-laisen kulttuurin tukijalat? Miten ne näkyvät nyt?

itämaasta suomen valtioksi Kris-tinuskon tulo Suomeen oli tapahtu-nut vähitellen jo ennen ruotsalais-ten ristiretkiä keskiajalla. Yhteyksiä saariston ja rannikon asukkailla oli sekä itään että länteen, varsinkin kun viikingit kulkivat tämän itäisen har-vaanasutun maan läpi retkillään vie-lä paljon idemmäs. Kirkko oli sitten se, joka järjesteli suomalaisille en-simmäiset yhteiskunnan ja kulttuu-rin laitokset. Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin ku-ningas vuonna 1521 ja hän hallitsi maataan eurooppalaiseen tyyliin, mikä merkitsi tiiviisti hallittavaa kansallisvaltiota. Hän myös muut-ti valtakuntansa kirkon katolisesta luterilaiseksi. Suomessa se merkitsi oman kirjakielen syntymistä, mitä tehtävää hoiti Mikael Agricola. Vaik-ka kuninkaan tahdon mukaan Suomi oli entistä tiukemmin osa Ruotsia, suomalaisilla oli nyt vaikuttava väli-ne oman identiteetin rakentamiseksi ja säilyttämiseksi, oma kieli. Ruotsin valtakunnan suuruuden aikakaudella 1600-luvulla keskittä-mispolitiikka merkitsi sitä, että Suo-melle määrättiin kenraalikuvernööri, Turkuun perustettiin yliopisto ja ho-vioikeus. Silloinen yhtenäistäminen merkitsi ruotsinkielen ja ruotsalaisen yläluokan aseman vahvistumista, jo-hon menivät mukaan suomalaisetkin säätyläiset. Se näkyi myöhemmin mm. siinä, että heidän perillisensä pakenivat 1700-luvulla Ison vihan aikana luontevasti Ruotsiin.

Paljon muuttui Haminan rauhan seurauksena vuonna 1809. Suomi siirtyi Venäjän hallintaan, mutta sai autonomian, sisäisen itsehallinnon. Suomesta tuli Venäjän ja erityises-ti Pietarin etuvartio, yhdistävänä tekijänä emämaan kanssa oli tsaa-ri henkilönä, ei venäläinen hallin-tojärjestelmä. Tilanne muuttui vä-hitellen 1800-luvun kuluessa, kun Aleksanteri II:n aikana hallintoa modernisoitiin. Suomessa aloitettiin venäläistäminen. Lopulta muutokset Venäjällä ja kehitys Suomessa mah-dollistivat Suomen itsenäistymisen vuonna 1917.

suomalaisen kulttuurin rakentajat Tutkijat ja muutkin valistusajan si-vistyneistön edustajat olivat kiin-nostuneet suomalaisten historiasta, kielestä, kansanperinteestä ja kan-sanrunoudesta jo 1700-luvulla, esi-merkkinä vaikkapa Turun akatemian professori H.G.Porthan, jota myös Suomen historian isäksi kutsutaan. Kansallinen herätys alkoi kuiten-kin vasta 1800-luvun alkupuolella. Elias Lönnrotin kokoamalla Kaleva-lalla oli tässä suuri merkitys. Suoma-laiset saivat oman uljaan menneisyy-den ja kansallistuntoa täydensi vielä ZacharisTopelius Maamme-kirjal-laan, joka toi suomalaisen maiseman laajalti tietoisuuteen. J.V.Snellman puolestaan korosti puheissaan ja kirjoituksissaan suomenkielen mer-kitystä ja vaati suomalaisen sivisty-neistön luomista koulutuksen avulla. Suomen taiteen kultakausi 1880-luvulta alkaen oli osa kansal-lishengen nostattamista. Tietoisim-min suomalaiskansallisuutta toteutti Akseli Gallen-Kallela Kalevala-maa-lauksillaan. Kansankuvauksiin kes-kittyi puolestaan mm. Juho Rissanen. Musiikissa kuului kansallisroman-tiikka ja Jean Sibelius. Kirjallisuu-dessa vaikuttivat J.L.Runeberg ja Aleksis Kivi. Lähes jokainen suo-malainen tunnistaa nämä nimet edel-leen, ainakin vanhemmat ikäpolvet, jotka ovat koulussa saaneet katsella Sammon taontaa, kuunnella Kuller-voa ja lukea Seitsemää veljestä.

suomalaisen kulttuurin yhteisöt Palataan vielä 1700-luvulle, valis-tuksen aikakaudelle ja samalla ny-kyaikaan. Turussa on Suomen van-hin edelleen toimiva yhdistys, Turun Soitannollinen Seura, joka perustet-

tiin vuonna 1790 ja jonka toiminta näkyy näyttävästi tänäkin päivänä. Seura on muun ohella perustanut sellaiset instituutiot kuin Turun Mu-siikkijuhlat vuonna1960, Ruisrockin vuonna 1970 sekä Turun valtakun-nalliset Sellokilpailut kaksi vuotta myöhemmin. Soitannollinen Seura ei ole suin-kaan ainoa kulttuuriyhdistys, jolla on pitkä historia. Erilaisia sivistys-seuroja perustettiin ahkerasti1800-luvulla, ja niistä monet toimivat edelleen. Hyvä esimerkki on Suo-malaisen Kirjallisuuden Seura, jon-ka nuoret yliopistomiehet perustivat vuonna 1831. Elias Lönnrot kirjoitti pöytäkirjaan: ”Ja synty heidän siel-lä ollessa puhe suomalaisista kirja keinoista, liianteki Suomen kielestä, mitenkä sitä parhaiten saataisi toin-tumaan kirjallisiin menohin. Juttu päätty viimeiseltä siihen, että käy-tettäköön asia millä lailla tahtonsa, niin on jo ainakin keveämpi toimi-tettaa monelta kuin yhdeltä, jonka tähden neuoteltiin toimeen saada Seuraa […].” Nyt SKS on Suomen suurin hu-manistisen tiede- ja tietokirjallisuu-den kustantaja, joka lisäksi kerää ja tallentaa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä sekä harjoittaa tieteellistä tutkimusta. SKS:ssa on tehty pitkään työtä suomen kielen hyväksi, suullista kulttuuria on muo-kattu kirjalliseksi ja suomen kielestä kehitetty sivistyskieli. Kansanvalistusseura (KVS) on se-kin Suomen ensimmäisiä valtakun-nallisia kulttuuriyhdistyksiä, perus-tettu vuonna 1872. Perustamisesta päätettiin kansakoulunopettajien kokouksessa Jyväskylässä. Tavoit-teet kirjattiin seuran ensimmäisiin sääntöihin: tarkoituksena on hyödyl-lisen, helppohintaisen ja kansanta-juisen kirjallisuuden toimittaminen ja tämän kaltaisen kirjallisuuden le-vittäminen ynnä tiedon ja sivistys-halun herättäminen muillakin tarkoi-tuksenmukaisilla keinoilla. Sivistys nähtiin koko kansan yhteisenä ja kansaa yhdistävänä asiana. Suomi kuului Venäjään, mutta suomalaiset olivat monella taval-la yhteydessä Eurooppaan. Samat aatteet levisivät tännekin ja niin al-koi syntyä raittiusyhdistyksiä, maa-miesseuroja, rouvasväenyhdistyksiä, työväenyhdistyksiä, urheiluseuroja, vapaapalokuntia ja osuustoimintaa.

m e r j a i s o t a l o

Kulttuurin tukijalat Suomessa - ihmisiä, instituutioita, organisaatioita

T a k u 25

m e r j a i s o t a l o

Kulttuurin tukijalat Suomessa - ihmisiä, instituutioita, organisaatioita

Näiden yhdistysten ja järjestöjen toi-mintaan kuului muun ohella myös kulttuuri ja taide, yhteiset juhlat ja tapahtumat sekä monenlainen ker-hotoiminta. Yksi 1800-luvulla syntynyt yh-distystoiminnan keskeinen toimin-tatapa olivat iltamat. Tarkoitus oli jakaa valistusta ja edistää sivistystä, mutta myös järjestää yhteistä huvia. Iltamat järjestettiin usein kiitokseksi talkootyöstä tai niillä kerättiin varoja toimintaan tai johonkin hyvään tar-koitukseen. Myöhemmin iltamien päätteeksi oli mahdollisuus tanssi-miseen, ja se oli monelle se odote-tuin ohjelmanumero, tietysti näytel-män lisäksi. Iltamaperinne katkesi lähes kokonaan 1960-luvulla, kun muutettiin kaupunkiin ja tuli tele-visio olohuoneen nurkkaan. Mutta niin kuin usein käy hyville käytän-nöille, ne palaavat takaisin ja mo-net yhdistykset ainakin maaseudul-la ovat ottaneet iltamat uudelleen ohjelmaansa.

oppia valistuksen ja sivistyksen hengessä Vapaan sivistystyön puo-lella on nimetty ajanjakso 1860-1920 kansanvalistuksen ajaksi. Valistuk-sen kohteena oli silloin erityisesti niin sanottu rahvas. Kansan sivis-tämiseksi alettiin perustaa opistoja tanskalaisen Grundtvigin opisto-aatteen mukaisesti, mikä tarkoitti opiskelijakeskeistä oppimista ja kulttuuris-historiallista identiteetin rakentamista. Ensimmäinen kansanopisto pe-rustettiin Kangasalle vuonna 1889 ja ensimmäinen työväenopisto Tam-pereelle kymmenen vuotta myöhem-min vuonna 1899. Opistojen toimin-ta havaittiin hyväksi myös valtion taholta ja valtioneuvosto antoi mää-räykset valtionavun järjestämisestä 1920-luvulla. Nykyisin Suomessa on 87 kansan-opistoa eri puolilla maata ja 187 kan-salais- ja työväenopistoa, joiden toi-minta kattaa kaikki Suomen kunnat. Yksi toiminnan pääperiaatteista on opetuksen tuominen lähelle ihmistä ja opetusta onkin usein hajautettu eri puolille opiston toimialuetta. Kansa-laisopisto voi olla nimeltään kansa-laisopisto, työväenopisto, opisto tai aikuisopisto ja se voi olla useam-man kunnan yhteinen. Taiteeseen ja kulttuuriin liittyvät kurssit ja opetus ovat keskeinen osa kansalaisopisto-jen opetusohjelmaa. On myös todettu, että vapaan si-vistystyön luonne on muuttunut ja sitä on valtionkin taholta muutettu 2000-luvulla kansalaisten ja kansa-laisjärjestöjen omaehtoisesta sivis-tystyöstä aikuiskasvatukseksi. Kan-

sansivistyksen perinteiset ihanteet ovat osittain jääneet talous- ja inno-vaatioajattelun varjoon.

mesenaatti, sponsori, partneri Suo-malaista kulttuuria ja sivistystä on rakennettu monella tavalla maamme historian eri vaiheissa. Oman kielen ja kulttuurin merkityksen ymmär-täneet tekivät töitä sen eteen, että niiden tuntemus leviäisi kaikelle kansalle. Sama tavoite näkyi myös monen taiteilijan työssä. Kasvatuk-sen ja valistuksen kautta saatiin ai-kaan järjestelmiä sivistyksen levit-tämiseksi ja syventämiseksi ja näitä pyrkimyksiä tuettiin valtiolliselta-kin taholta. Suomalaisen kulttuurin, taiteen ja tieteen edistämiseksi tarvittiin kuitenkin vielä lisää tukijoita. Me-senaatit ovat olleet kautta historian tässä tärkeässä roolissa. Tuki on voi-nut olla suoraa rahallista tukea, tai-deteosten ostamista, hovirunoilijan palkkaamista tai työskentelymah-dollisuuksien järjestämistä tiloineen ja välineineen. Mesenaatit ovat joskus olleet lä-hisukulaisia, jotka ovat tukeneet tai-teilijaa, koska ovat uskoneet hänen työhönsä. Mesenaateiksi voitaisiin nimittää myös taiteilijoiden puoli-soita, joista osa jätti oman uransa keskittyäkseen puolisonsa taiteelli-sen työn tukemiseen hoitamalla ar-kiset asiat ja huolehtimalla suhteista tarpeellisiin suuntiin. Taiteen tekemisen alkuvaiheet ovat usein olleet vaivalloisia erityi-sesti niillä taiteilijoilla, jotka ovat ta-voitelleet jotakin uutta ja omaa ylei-sesti hyväksytyn rinnalle tai tilalle. Tukijan motiivit voivat olla myös monenlaisten tunteiden yhdistel-mä. Rakastiko Charlotta Lönnqvist enemmän suomalaista kulttuuria ja kirjallisuutta vai Aleksis Kiveä? Sponsorointi ei enää ollut pelk-kää tukemista, vaan sponsori odotti rahoilleen muutakin vastinetta kuin suomalaisen kulttuurin kukoistusta. Suomeen sponsorointi tuli 1970-lu-vulla, jolloin sitä harrastivat erityi-sesti pankit ja vakuutusyhtiöt. Moni tapahtuma sai rahaa ja resursseja mainosplakaatteja vastaan. Sponso-roinnin luonne muuttui myöhemmin 1990-luvulla enemmän yhteistyöksi pelkän tukemisen ja markkinoinnin lisäksi. Alettiin puhua partnereista, asioita ja tapahtumia suunniteltiin yhdessä, tehtiin työnjakoa ja las-kettiin molemminpuoliset hyödyt.

säätiöt, rahastot - apurahat Monet mesenaatit ovat perustaneet säätiöi-tä testamenttaamalla omaisuuttaan käytettäväksi suomalaisen kulttuu-

rin, tieteen ja taiteen tukemiseen. Joidenkin taustalla on laajemmat tukijoukot ja esimerkiksi Suomen Kulttuurirahaston perustamisvai-heessa tarvittiin ahkeraa ja innokas-ta vapaaehtoistyötä, josta vastasivat ennen kaikkea kansakoululaiset. He kiersivät ovelta ovelle syksyllä 1938 Suomen jokaisessa kunnassa esitel-len Kulttuurirahaston tarkoitusta ja pyytäen sille tukea. Kaikkiaan 170 000 suomalaista osallistui keräyk-seen, jolla koottiin 2,7 miljoonaa silloista markkaa. Lahjakirjat ovat Kulttuurirahaston arkistossa ja verk-koon siirretyiltä listoilta voi hakea sukulaisiaan ja tuttaviaan nimen, kunnan tai ammatin perusteella. Nykyisin Suomen Kulttuurirahas-to jakaa noin miljoona euroa vuodes-sa tieteelle ja taiteelle. Rahastolla on myös omia hankkeita kuten vuonna 2007 julkistettu Kulttuurirahaston Kirjatalkoot, vuonna 2008 julkistettu nuorisohanke Myrsky sekä vuonna 2014 julkistettu Koko Suomi leikkii. Nimikkorahastoissa on omat erityis-ehtonsa ja myös maakuntarahastois-sa on omat linjauksensa. Säätiöitä ja rahastoja on lukuisia ja niiden lisäksi apurahoja myöntä-vät valtio, kunnat sekä monet yh-distykset ja järjestöt. Merkittävä osa myönnetyistä apurahoista tulee suomalaisen kulttuurin hyväksi, sekä tieteen että taiteen tekemiseen.

Tänään ja huomenna Julkinen keskustelu on nyt keskittynyt Suo-men talouden ongelmiin, sosiaali- ja terveyshallinnon uudistamiseen ja maahanmuuttoon. Suomalaisen kulttuurin tila ei laajemmassa eikä suppeammassa mielessä tunnu juu-ri kiinnostavan. Puhutaan enemmän välineistä kuin päämääristä, toimiva talous on väline hyvinvointiin, sote on väline parempaan ja terveempään elämään, ihmisten liikkuminen maa-ilmassa on tosiasia - on aina ollut. Suomalainen kulttuuri voidaan sekin nähdä välineenä parempaan, mutta kulttuuri on voidaan määri-tellä myös elämäntavaksi. Tiedetään, että kulttuuri- ja taidelähtöiset mene-telmät auttavat vaikeissa tilanteissa, ylläpitävät hyvää oloa, jopa paranta-vat. Kuitenkin riippumatta siitä, mitä virallisesti asetetaan tavoitteeksi ja kärkihankkeeksi, kulttuuri on aina ja kaikkialla. Ehkä suomalaisen kulttuurin tu-kijalkojen tehtävä on tänä päivänä kaiken massan keskeltä löytää se hyvä, jota kannattaa tukea ja huol-taa, mutta muistaen erilaisuutemme. Kuulostaa naivilta, mutta näinkin voi ajatella ja toimia.

T a k u 25

26 T a k u

TyöTTö

myyskassa

Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erko

Asemamiehenkatu 2, 00520 Helsinki

Toimisto on avoinna 9.00-15.00Palvelunumero (09) 7206 4343

faksi (09) 272 1212

Puhelinpalveluaika on maanantaista torstaihin klo 12.00-15.00

Sähköposti:erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Kassan henkilökunta pyrkii vastaamaan sähköpostikyselyi-hin seitsemän päivän sisällä viestin saapumisesta kassaan.

Info-puhelin: Info-puhelimesta 0600 944 94 etuuden hakija saa tiedon viimeisimmästä maksupäivästä

24 tuntia vuorokaudessa. Puhelun hinta on pvm + 0,37 euroa minuutissa.

Ammatinharjoittajien ja Yrittäjien Työttömyyskassa AYT

Ratavartijankatu 2 B, 00520 HELSINKI maksuton palvelunumero 0800 9 0888

ma-to klo 9-16, pe klo 9-13 puhelin 09 2535 3100 sposti asiakaspalvelu@ayt.fi

j ä s e n s i V u T

Päivitä jäSentietoSiOvatko jäsentietosi muuttuneet?

Ilmoitathan näistä muutoksista meille:

l osoitteen- ja nimenmuutos l työnantajatiedotl valmistumispäivä l sähköpostiosoitteen muutosl äitiys-, isyys- tai hoitovapaa l apuraha-

työskentely l työttömyys, lomautus tai vuorotteluvapaa l siirtyminen ammatinharjoittajaksi/

yrittäjäksi

TIEdOT ON HELPOINTA ILMOITTAA SäHKöISESTI JäSENSIVUILLA:

www.akavanerityisalat. fi -> Jäsenkirjautuminentai taku@taku.fi

VIITENUMEROT HUKASSA? Tilaa uudet jäsensivujen kautta

www.akavanerityisalat.fi -> Jäsenkirjautuminen

Maistraatinportti 4 A, 00240 Helsinki Puh. 0201 235 340 fax (09) 147 242 Sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fiJulkisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 380 Yksityisen sektorin työsuhdeneuvonta puh. 0201 235 350Puhelun hinta 0201-numeroihin:kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/minmatkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min

l JäSENSIHTEERITPuh. 0201 235 370 Puhelinaika: klo 9 – 14jasenpalvelut@akavanerityisalat.fi

l LAKIMIESTEN palvelujen puhelinaika klo 9 – 14

l SäHKöPOSTIT etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi

Aikio Saara, asiamies puh. 0201 235 338Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta, erityisesti kaupan ala ja järjestöala

Eskola Kari, työmarkkinalakimies puh. 0201 235 367- Valtiosektorin ja kirkon sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta- Yksityinen museoala- YTN:n järjestösektorin edunvalvonta

Haapasalo Toni, lakimies puh. 0201 235 365Yksityissektorin työsuhdeneuvonta

Ikonen Harri, lakimies puh. 0201 235 354Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka- ja työsuhdeneuvonta

Korpisaari Jaakko, asiamies puh. 0201 235 363Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta

Lamponen Helena, puh. 0201 235 352Edunvalvontayksikön päällikkö

Mikkola Sonja, asiamies puh. 0201 235 368Yliopisto- ja amk-sektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, koulutuspolitiikka, tilastollinen palkkaneuvonta

Ojanen Amalia, puh. 0201 235 336opiskelija- ja nuorisoasiamies

Torvela Tuire, lakimies puh. 0201 235 356- Yksityissektorin edunvalvonta ja työsuhdeneuvonta- Ammatinharjoittajia ja yrittäjiä koskevat tehtävät- Perhe- ja perintöoikeudellinen neuvonta

Vitikainen Tanja, lakimies puh. 0201 235 353Kunta-, valtio-, yliopisto- ja amk-sektorin virka-ja työsuhdeneuvonta

i n f o a

T a k u 27

j ä s e n s i V u T

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö Taku ry l snellmaninkatu 19-21 e 15, 00170 helsinki l puh. 0440 664 800 l s-posti taku@taku.fi

T a k u n h a l l i T u k s e n j ä s e n T e n y h T e y s T i e d o T 2015

arja laitinenAluepäällikköTaiteen edistämiskeskus0295 330 709arja.laitinen@minedu.fi

kirsi lajunenLäänintaiteilijaTaiteen edistämiskeskus0400 516 554kirsi.lajunen@thl.fi

anna-maria leograndeProjektikoordinaattoriHankinnoista duunia -hankkeessa 040 757 8696 anna-maria.leogrande@helsinki.fi

anna VesénKulttuurituottajaRiihimäen kaupunki040 822 6660anna.vesen@riihimaki.fi

halliTuksen PuheenjohTaja mari lankinenTuottajaJyväskylän kesäSnellmaninkatu 19-21 E 1500170 Helsinki050 5363 231mari.lankinen@taku.fi

halliTuksen VaraPuheenjohTaja Ville niutanenAsiantuntijaSuomen Taiteilijaseura041 476 8347ville.niutanen@taku.fi

halliTuksen jäseneT Varsinaiset jäsenetPauli rautiainenJulkisoikeuden yliopisto-opettajaTampereen yliopistopauli.rautiainen@uta.fi

matti karhosKulttuuriasiainpäällikköLahden kaupungin kulttuurikeskus050 387 8792matti.karhos@lahti.fi

riikka wallinKoordinaattoriSvenska Teaternwallin@svenskateatern.fi

VarajäseneT juha isotalo050 531 8414jlaiso@utu.fi

chia koskinenchia.koskinen@lilith.fipuh. 0503815205

jaana elonenjaana.elonen@gmail.compuh. 0415023573

ToiminnanjohTaja kirsi herala040 511 1200kirsi.herala@taku.fi

järjesTö- ja kehiTysVasTaaVariina Virkkunen0440 664 800riina.virkkunen@taku.fi

oPiskelija-asiamiesVilja Byströmpuh. 040 561 8967vilja.bystrom@taku.fi

40Kult

tuu

rist

a ty

ötä

Tai

de- j

a ku

lttuu

riala

n am

matti

järje

stö

TAKU

197

5–20

15

Ja

an

a lu

ttin

en

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n 40-vuotisjuhlakirja kertoo TAKU:n alkutaipaleen tarinan osana suomalaista kulttuuri- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Historiateos pohtii myös kulttuurityön ominaislaatua, arkea ja yhteiskunnallista merkitystä 1970-luvulta 2010-luvulle.

ISBN 978-952-93-6057-4

Kulttuurista työtä

JaaNa LuttINeN

Taide- ja kulttuurialan

ammattijärjestö

taKu 1975 – 2015

Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU:n 40-vuotisjuhlakirja kertoo TAKU:n alkutaipaleen tarinan osana suomalaista kulttuuri- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Historiateos pohtii myös kulttuurityön ominaislaatua, arkea ja yhteiskunnallista merkitystä 1970-luvulta 2010-luvulle. Kirjaa voi tilata ennakkoon osoitteesta taku@taku.fi 30 euron hinnalla.