pakolainen-lehti 4/2010

26

29

34 1209

06

S 02 / PAKOLAINEN 4 / 2010

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 18 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen Pakolaisapu ry

VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Marcus Floman I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kaikukatu 3, 00530 Helsinki I puh 09 - 6962 640 | [email protected]

TILAUKSET [email protected] I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum | KANNEN KUVA Anne Heinonen | KUVASSA

Dativa Nyirazaninka, Nakivale, Uganda I PAKOLAINEN 01/2011 ilmestyy Maaliskuussa 2011 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 4 / 2010

03 Pääkirjoitus – Dublin-asetus täyshuoltoon

04 Mihin kansalaisuustestejä tarvitaan?

05 Kolumni: Anteeksi

06 Kreikkaan käännytykset saattavat loppua

09 Pakolaislapsi kelluu kahden maan välillä

12 Haaveena perhe-elämä

14 Näkökulma: Aziz Sheikhani

15 Kotouttamista lain voimalla

16 Haussa kotikunta

18 Henkilökuva: Mazdak Nassir

21 Kolumni: Mari Lukkari

22 Det rasbiologiska spöket i klassrummet

24 Analyysi: Zara Järvinen

26 Moninaisia kohtaamisia KotiLo-projektissa

29 Järjestöhautomo / Suomen Somalia-verkosto

31 Järjestöhautomo / Moniheli

32 Uutisia Kampalan ja Nakivalen hankkeista

35 Sarjakuva: Leif Packalen

palautukset Kreikkaan. Suomesta palauttamatta jäte-tään ainoastaan erityisen heikossa asemassa olevat, kuten sairaat tai yksintulleet lapset. Suomessa Dublin-asetuksen tulkitsemisesta päättävät virkamiehet ovat kokoustaneet viimeksi lokakuussa, mutta palauttamis-ten lopetusta ei pidetty tarpeellisena. Viraston Dublin-asioista vastaavan virkamiehen sanoin terveitä aikui-sia miehiä voidaan lähettää Kreikkaan.

Käytännössä juuri nyt harva päätyy Suomesta Kreikkaan asti - suurin osa Dublin-palautettavista hakee Maahanmuuttoviraston palautuspäätökseen täytäntöönpanokiellon hallinto-oikeudesta tai Euroo-pan ihmisoikeustuomioistuimelta, jotka ovat syksyn aikana myöntäneet sen kaikille Kreikkaan palautusta pelkääville. Ongelma on se, että käännytyksen jää-dyttäminen jää sen varaan, miten aktiivinen lakimies kutakin hakijaa puolustaa. Kaikki eivät saa oikeutta: palautetut päätyvät elämään Ateenan kaduille ja puis-toihin rakentuviin slummikyliin, toiset teljetään yliah-dettuihin poliisivankiloihin.

Kaikki käännytykset Kreikkaan tulisi välittömästi keskeyttää ja nykyinen Dublin-järjestelmä lakkauttaa. Tilalle tulisi rakentaa uusi turvapaikkajärjestelmä, jossa turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet turvataan. Sen jälkeen turvapaikkajärjestelmä voidaan järjestää uudelta pohjalta.

PS. Katso You Tubesta, Battle for Attica Square-video, joka kertoo Kreikan turvapaikkatilanteesta. http://tinyurl.com/2uu8yaw.

Korjaus: Edellisen lehden pääkirjoitukseen oli livahtanut asiavirhe. Pääkirjoituksessa väitettiin virheellisesti, että Meille saa tulla – kampanja olisi käynnistetty Jyväskylän yliopistossa. Oikea kau-punki on tietenkin Joensuu, ja tarkemmin Itä-Suo-men yliopiston Joensuun kampuksen sosiologian laitos. Sekaannus ei johtunut pääkaupunkilaisesta arroganssista tai puutteelisista maantiedon tiedoista, vaan huolimattomuudesta.


Dublin–asetus täyshuoltoonMARCUS FLOMAN / päätoimittaja P

ÄÄ

KIR

JOIT

US

TurvaPaiKanhaKemuSTen tutkintavelvollisuut-ta EU-maissa määrittävä Dublin-asetus (joka esitellään tarkemmin artikkelissa sivulla 6) joutaa täyshuoltoon.

Jo usean vuoden ajan Euroopan neuvoston ihmis-oikeuskomissaari ja ihmisoikeus- ja pakolaisjärjestöt ovat kritisoineet Dublin-järjestelmää, jonka mukaan turvapaikkahakemus käsitellään vain yhdessä jäsen-maassa – yleensä ensimmäisessä, johon hakija saapuu. Tähän maahan turvapaikanhakija siis palautetaan, jos hän lähtee etsimään turvaa muusta EU-maasta. Jär-jestelmän pohjaoletus on, että kaikissa EU-maissa on samantasoinen turvapaikkajärjestelmä.

Näin ei kuitenkaan ole. Kreikassa, Italiassa ja Maltalla turvapaikanhakijalla ei ole takeita päästä tur-vapaikkajärjestelmään ja vastaanotto-olosuhteet ovat ala-arvoisia. Tämän takia kymmenet tuhannet ihmi-set jatkavat matkaa muihin EU-maihin tavoitellakseen oikeutta ja suojaa. Useimmat pohjoisemmat EU-maat ovat jättäneet huomioimatta sen, että Dublin-asetus antaa mahdollisuuden ottaa käsittelyyn muussakin maassa näiden muiden EU-maiden kautta saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemuksia – yleensä hakijat palautetaan tomerasti Etelä-Eurooppaan.

Kuitenkin esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on jo vuodesta 2008 suosittanut, ettei ketään käännytettäisi Kreikkaan. Syksyn aikana kritiikki Dublin-käännytyksiä kohtaan on voimistunut. Tässä Pakolaisessa on juttu Dublin-asetuksesta, jossa pureu-dutaan Kreikan heikkoon ihmisoikeustilanteeseen. Jutussa nostetaan esille, että useat maat ovat päättä-neet toistaiseksi jäädyttää käännytykset Kreikkaan. Herää kysymys: miksi Suomi ei ole toiminut Norjan, Ruotsin, Islannin, Iso-Britannian, Belgian ja Alanko-maiden tavoin?

Soitto Maahanmuuttovirastoon paljastaa, että siellä ollaan erittäin hyvin perillä sekä Kreikan erittäin hei-kosta ihmisoikeustilanteesta että siitä, että monet muut EU-maat ovat jäädyttäneet turvapaikanhakijoiden


telee pakolaisuutta laajemmin: tällaisia artikkeleita ovat esimerkiksi Dublin-järjes-telmän kriisiä käsittelevä teksti sekä ana-lyysi EU:n ja Pohjoisafrikan epäpyhästä liitosta.

Suomen Pakolaisapu on saanut tukea ulkoasianiministeriöltä tämän numeron toteuttamiseen.

Tämän lehden sivuilla 9 - 23 käsitellään kotoutumista. Mitä edellytyksiä ja esteitä Suomi tarjoaa kotoutumiselle? Lehden pääteema syntyi Pakolaisavun syksyllä järjestämällä toimittajakurssilla. Teema-jutuissa kurssille osallistuneet toimittajat lähestyvät aihetta eri näkökulmista. Osa kurssilaisten kirjoittamista jutuista käsit-

Maahanmuuttoviraston johtaja Jorma Vuorio yllätti lokakuun lopulla tuo-malla julki idean kansalaisuustesteistä Suomen kansalaisuutta hakeville. Testit ovat käytössä muutamissa maissa, ja monissa maissa ne ovat myös saaneet ansaittua arvostelua osaakseen. Kuu-kautta myöhemmin eduskunnan hallinto-valiokunta otti kopin ja ilmoitti haluavansa hallitukselta selvityksen mahdollisuudesta ottaa kansalaisuustestit käyttöön. Tiis-taina 7. joulukuuta Ylen Ajankohtainen Kakkonen selvitti eduskuntaryhmien pu-heenjohtajien mielipiteet asiassa. Kävi ilmi, että Kokoomus, Keskusta, Sdp, Perussuomalaiset ja Kristilliset kannatta-vat kansalaisuustestejä.

Maahanmuuttoviraston kansalaisuus-yksikön johtajan Tiina Suomisen mukaan (HS 2.12.2010), testikysymykset voisivat perustua tiettyyn kirjaan tai verkosta löy-tyvään tietopakettiin. Maahanmuuttovi-raston Vuorion perusteli Turun Sanomille ”...kansalaisuustestillä nähtäisiin yhdestä kulmasta, kuinka hyvin kotouttaminen on onnistunut”.

Miten niin? Testissä mitataan sitä, miten hyvin on opetellut ulkoa asioita.

Nykyään kansalaisuuden edellytyksenä on esimerkiksi nuhteettomuus ja tyydyt-tävä suomen tai ruotsin kielen taito. Nuh-teettomuusedellytys ei täyty, jos hakijalla on esimerkiksi maksamattomia sakkoja tai jos hakija ei pysty ilmoittamaan kaikkia toimeentulolähteitään vaaditulta asumis-ajalta. Tämän päälle halutaan siis vielä

kansalaisuustestejä. Tässä yhteydessä herää kysymys: miksi juuri ulkomaan kan-salaiset laitetaan koulun penkille pelaa-maan Trivial Pursuitia panoksena Suomen kansalaisuus? Miksi tämä testi ei koske kaikkia kansalaisia? Testejä voidaan pitää eriarvoistavina, ja onkin toivottavaa, että hallitus tekee perusteellisen selvitystyön siitä, millaisia kokemuksia testeistä on muissa maissa. Onko testien käyttöönotto vaikuttanut myönnettävien kansalaisuuk-sien määrään? Ovatko kansalaisuuden saaneet nyt ”integroituneempia” kuin ilman testiä kansalaisuuden saaneet - jos tätä nyt ylipäätään voidaan mitata, eli onko kysymyksissä mitään järkeä?

TiLANNe MUiSSA MAiSSA

Saksan vuonna 2008 aloittamia testejä on arvosteltu muun muassa siitä, että niissä kysytään nippelitietoja esimerkiksi siitä, kuka kirjoitti Saksan kansallislaulun sanat.

Ruotsissa kansalaisuustestiä ovat esit-täneet ensin Ruotsidemokraatit ja nyt syksyllä 2010 vaalien alla myös muutamat Kansanpuolueen aktiivit. Ruotsidemo-kraattien maahanmuuttopoliittisen ohjel-man mukaan ”tarvitaan kansalaisuustesti, jossa hakijan tulee osoittaa, että on omak-sunut ruotsin kielen ja hankkinut perustie-dot Ruotsin historiasta ja ruotsalaisesta yhteiskunnasta”.

Tanskassa kansalaisuustesti on ollut käytössä jo vuosia. Testejä arvosteltu

siitä, että ne ovat liian vaikeita. Yhdessä vaiheessa kysymykset olivat niin vaikeita, että ainoastaan kaksi kolmesta syntyperäi-sestä tanskalaisesta läpäisi testin. Muuka-laisvihamielinen Tanskan kansanpuolue on tästä huolimatta ollut sitä mieltä, että liian moni ulkomaalainen selviää kysymyksistä ja puolue on myös kerran vaatinut testin sisällön muuttamista.

Testien käyttöönottamista perustellaan Suomen Maahanmuuttovirastossa sillä, että sen avulla voidaan mitata kotouttami-sen onnistumista. Mutta onko testi todella oikea tapa? Voisi ehkä myös pohtia, onko se todellinen syy – vai halutaanko oikeasti vain populistisesti rajoittaa kansalaisuuk-sien myöntämistä. Jos tavoitteena on kaik-kien maassa oleskelevien mahdollisimman hyvä kotoutuminen ja viihtyminen, eikö pikemminkin pitäisi panostaa siihen, että kaikille tarjotaan todellinen mahdollisuus tulla osaksi yhteiskuntaa esimerkiksi työn, opiskelun tai järjestötoiminnan kautta? Trivial Pursuitia voidaan sitten pelata ystävien kesken – kansalaisuudesta riippumatta.

FAKTA Verkosta löytyy HS:n pari vuotta sitten laatima kansalaisuustesti, joka on tehty muiden EU-maiden testien sisäl-töä mukaillen. http://www.hs.fi/viesti/kansalaisuustesti/

Maahanmuuttoviraston sivuilla voi tar-kistaa täyttyvätkö kansalaisuuden edelly-tykset: http://www.migri.fi/kansalaiseksi/fin/fi-intro-2.html


MaahanMUUTTOPOlIITTInen SanaSTO InTO KUSTannUS / MaRKUS hIManen Ja JUKKa Könönen

aukeaman tekstit marcus floman

eri kaupunkien niin sanottujen etnis-ten ravintoloiden päivän kestänyt muisto-tilaisuus Tampereen tuhopolton johdosta nousi uutiseksi marraskuun lopulla.

Esimerkiski kouvolalaisen ravintolan ovessa luki näin:

”Vietämme surupäivää. Kunnioittaen Tampereen traagisen ravintolapalon uhreja ja omaisia, pidämme ravintolamme suljettuna maanantaina 29.11.2010.”

Kouvolalaisen surupäivän organisoija ravintoloitsija Ziad Hathicho perusteli surupäivän järjestämistä Aamulehdessä näin:

”Pyydämme anteeksi uhrien omaisilta ja läheisiltä. Olemme pahoillamme. Emme hyväksy Tampereen tekoja.”

”Haluamme viestittää, että me ulko-mailta tulleet emme ole kaikki samanlaisia. Jos yksi on paha, kaikki eivät ole pahoja.

Me jaamme leipämme suomalaisten kans-sa emmekä halua aiheuttaa ongelmia.”

Ravintoloitsijat halusivat osoittaa myö-tätuntonsa Tampereen ravintolapalon uhrien omaisille. Kaikki palon uhrien omai-sille osoitettava tuki on tietenkin tarpeen ja tervetullutta, ja omaisille täysin tunte-mattomilta ihmisiltä tuleva osanotto on hieno ele. Samalla se on osoitus kyseessä olevien ravintoloitsijoiden osallistumisesta yhteiskunnaliseen keskusteluun.

Mutta.Kun ravintoloitsijat ilmoittavat surupäi-

vän syyksi halun osoittaa, etteivät kaikki ulkomaalaiset ravintoloitsijat ole saman-laisia – olettaen tietysti, että ravintolan omistaja lopulta on syyllinen palon sytyt-tämiseen – hän ennakoi pelottavan pessi-

mistisellä tarkkuudella ympäröivän yhteis-kunnan rasistisia reaktioita ja kaikkien maahanmuuttajien niputtamista samaan muottiin.

On harvinaista pyytää anteeksi toisen ihmisen tekoa. Onkin hyvin surullista, että kebab- ja pitsaravintoloiden omis-tajat pyytävät joukolla anteeksi tekoa, joka ei yhtään millään tavalla liity heihin. Mielestäni on olennaista kysyä, mikä on anteeksipyynnön ja maamme erilaisuutta vieroksuvan ilmapiirin yhteys? Eikö tämä anteeksipyytäminen tietyllä tavalla ole hätähuuto hyväksymisen puolesta? Vai onko se jollain oudolla tavalla osoitus täy-dellisestä sopetumisesta?

Ei erotuta joukosta, pyydetään anteeksi.Miten tähän on tultu?

”mielestäni on olennaista kysyä, mikä on anteeksipyynnön ja maamme erilaisuutta vieroksuvan ilma-piirin yhteys?”

Voima-lehden lukijoille Markus Hima-sen ja Jukka Könösen Maahanmuutto-poliittiset aakkoset ovat tulleet tutuiksi viimeisten vuosien aikana. Onneksi Maa-hanmuuttopoliittisessa sanastossa käsit-teistä on kirjoitettu laajat versiot ja teksti tuntuu hyvin työstetyltä.

Tämä kirja on oiva seuralainen cocktail-kutsuilla, jos haluat lausua tutuista käsit-teistä jotakin, joka on latteuden ja normi-jargonin ulkopuolella. Tai miksei sopiva lunttilappu eteenpäin pyrkivälle poliitikolle maahanmuuttopoliittisessa TV-väittelys-sä? Alla pari pätkittyä esimerkkiä:

Dublin-järjestelmä: ”…kertoo EU:n tur-

vapaikkapolitiikan harmonisoinnin to-delli-sesta luonteesta: olennaista ei ole turva-paikanhakijan oikeusturvan ja pakolais-ten suojelun varmistaminen, vaan tiedon kerääminen ja liikkumisen kontrollointi.”

Hallittu maahanmuutto: ”Kun poliitii-kot vaativat jonkin asian ottamista hallin-taan, kyseinen ilmiö on jo peruuttamatto-masti hallitsemattomissa (vrt. globalisaa-tio). Tiukan viisumi – ja oleskelulupapoli-tiikan takia siirtolaisille ei käytännössä ole olemassa laillisia väyliä saapua Euroop-paan työnhakuun, mikä pakottaa heidät käyttämään salakuljettajia, pakoilemaan viranomaisia ja hakemaan turvapaikkaa.

Juuri laittoman siirtolaisuuden vastainen taistelu tuottaa laitonta siirtolaisuutta ja hallittu maahanmuuttopolitiikka hallitse-matonta maahanmuuttoa”.

Karkotus: ”…EU-maat palauttavat tu-hansia turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia vuosittain Libyan ja Iranin kaltaisiin maihin, joiden ihmisoikeustilanne on vähintäänkin kyseenalainen. Mikään eurooppalainen viranomaistaho ei seuraa, mitä karkote-tuille ihmisille tapahtuu.”

”Jos karkotus toimi aikoinaan vaihto-ehtona kuolemantuomioille, nykyään kar-kotus voi siirtolaisen kohdalla tarkoittaa kuolemantuomiota”.

kirjat/

kolumni/anteeksi


Teksti Suvi Lindgren Kuvitus Warda Ahmed

Lähiaikoina ratkeaa, voivatko euroopan maat jatkossa käännyttää

turvapaikanhakijan takaisin humanitaariseen kriisiin ajautuneeseen

Kreikkaan. Jos näin käy, Kreikasta turvapaikkaa hakevat ovat

aiempaa pahemmassa pinteessä.

Aihetta Dublin-päätökseen? Se on ensimmäinen asia, jota Maahan-muuttovirasto ryhtyy selvittämään saatuaan turvapaikkahakemuk-sen. Jos hakijasta löytyy jälkiä toisen EU-maan, Islannin, Norjan tai Sveitsin alueelta, sujuu hake-muksen käsittely yleensä vauh-dikkaasti. Hakija käännytetään saman tien maahan, jonka ”vas-tuulle” hän kuuluu.

Käytäntö perustuu ns. Dublin-asetukseen, jonka mukaan turva-paikkahakemus käsitellään siinä EU-maassa, johon paperiton hakija ensiksi saapuu tai jossa hän hakee turvapaikkaa. Suuri osa Dublin-käännytyksistä suuntautuu Etelä-Euroopan maihin, joissa maahan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on Euroopan korkeimpia. Ihmisoikeuksien näkökulmasta tur-vapaikanhakijan asema on kyseen-alainen erityisesti Kreikassa.

Vuonna 2009 Suomessa oli

yhteensä 5 988 turvapaikanha-kijaa. Kreikassa hakemuksia käsiteltiin samana vuonna 30 000 – käytännössä turvapaikkaa tavoittelee monikertainen määrä, mutta hakemuksen jättäminen on lähes mahdotonta. Elokuussa 2010 käsittelyä odottavia hakemuksia oli 52 000. Vastaanottomahdollisuus Kreikassa on vain noin tuhannelle hakijalle - muut joutuvat elämään kaduilla.

Turvapaikan saamiseen vaikut-taa huomattavan paljon se, missä maassa hakemus käsitellään. Esi-merkiksi Irakista tulleille hakijoille ei viime vuonna myönnetty yhtään turvapaikkaa Kreikassa, mutta Saksassa lähes kaikkien maasta tulleiden hakemukset hyväksyttiin.

Vaikeuksia kreikassa Kreikassa turvapaikanhakijan

mahdollisuudet saada tarvitse-

maansa kansainvälistä suojelua ovat erittäin heikot. Viime vuonna maassa vain 0,3 prosentille haki-joista myönnettiin turvapaikka. Kreikassa on tavanomaista sulkea turvapaikanhakijat säilöönotto-keskuksiin tai poliisivankiloihin käännytyspäätökseen saakka. Vangittuina on myös alaikäisiä. Vaikka kansainvälistä suojelua hakeva turvapaikanhakija saisi hakemuksensa jätettyä, ei tulk-kaus- tai lakiapua ole saatavilla lähes koskaan.

Euroopan maiden turvapaikka-järjestelmien eriarvoisuutta osoit-tavat muun muassa Human Rights Watchin ja Amnesty Internationa-lin selvitykset. Kuitenkin Suomi käännyttää yhä Dublin-asetuksen perusteella suuren määrän turva-paikanhakijoita EU-maihin, joissa turvapaikanhakijan asema ei vastaa kansainvälisten ihmisoikeussopi-musten vähimmäisvaatimuksia.

Dublin-asetus määrittää turvapai-kanhakemusten tutkintavelvollisuutta Euroopan unionin jäsenvaltioissa, Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä.

Periaatteena on, että näissä maissa turvapaikkahakemuksen tutkii vain yksi valtio. Asetuksen mukaan se maa, jossa turvapaikanhakija ensimmäisenä hakee

turvapaikkaa tai jonka kautta hän tulee uni-onin alueelle, on velvollinen käsittelemään turvapaikkahakemuksen.

Jos sormenjälkien tai muiden tietojen kautta selviää, mihin EU-maahan hen-kilö on ensimmäisenä saapunut, niin

DUblIn-aSeTUS Sanelee vaSTUUT


käännytykset hiljeneVät ...YK:n kidutuksen vastaisen työn

erityisraportoija Manfred Novak ja Euroopan neuvoston ihmisoikeus-valtuutettu Thomas Hammarberg ovat vedonneet EU-maihin, jotta ne jäädyttäisivät turvapaikanhakijoi-den käännytykset Kreikkaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on suosit-tanut tätä jo vuoden 2008 keväästä asti.

Kreikan turvapaikkajärjestelmän kärjistynyt tilanne on viime aikoina vaikuttanut muutamien EU-maiden tapaan soveltaa Dublin-asetusta. Bel-gia, Norja, Britannia ja Alankomaat lopettivat Kreikkaan käännytykset lokakuussa. Tosin käännytykseltä säästyneiden hakijoiden turvapaik-kahakemuksia ei kuitenkaan oteta käsittelyyn näissä maissa.

Tästä huolimatta Suomessa Maa-hanmuuttovirasto tekee edelleen käännytyspäätöksiä Kreikkaan.

Marraskuun alussa Pakolaisneu-vonta, Suomen Punainen Risti ja Euroopan pakolaisjärjestöjen kat-tojärjestö ECRE vetosivat maahan-muuttoministeri Astrid Thorsiin ja Suomen viranomaisiin, jotta myös Suomi keskeyttäisi Kreikkaan suun-tautuvat käännytykset.

... ja VoiVat jopa pysähtyäKreikkaan käännytyksiä on

käsitelty monien Euroopan mai-den kansallisissa oikeusistuimissa. Vastaavan tyyppinen tapaus on nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistui-men ratkaistavana. Päätös siitä, onko Belgia toiminut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisesti

käännyttäessään afgaanihakijan Kreikkaan, pitäisi tulla vuodenvaih-teen tienoilla.

Jos tuomioistuin katsoo, että afgaanihakijan oikeuksia on lou-kattu eikä Kreikkaan käännytys ole

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen, vaikuttaa se kaikkien EU-maiden käännytyspolitiikkaan. Tällöin Kreikkaan palautukset lak-kaavat ainakin siihen asti, kunnes tilanne maassa kohenee.

Vastakkainen ratkaisu vahvistaisi Euroopan turvapaikkajärjestelmän eriarvoisuutta sekä syventäisi Krei-kan vaikeuksia hallita tilannetta. Päätös voisi romuttaa myös Bel-gian, Norjan, Ruotsin, Britannian ja Alankomaiden sitoumukset olla palauttamatta turvapaikanhakijoita toistaiseksi Kreikkaan. Euroopan komissio ja parlamentti sekä jäsen-maat selvittävät parhaillaan, kuinka nykyistä Dublin-asetusta voisi muut-taa. Komission ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat tilapäisesti kes-keyttää palautukset maahan, joka ei pysty takaamaan turvapaikan-hakijoille oikeudenmukaista tur-vapaikkatutkintaa tai kunnollisia vastaanotto-olosuhteita.

hakija yleensä käännytetään kyseisen maan turvapaikkamenettelyyn. Mikään ei kuitenkaan estä ottamasta käsittelyyn turvapaikkahakemusta, jonka käsitte-lyvastuu kuuluu toiselle valtiolle. Tätä mahdollisuutta on kuitenkin hyödynnetty

suhteellisen vähän.Asetuksen tavoitteena on ollut jakaa

valtioiden kesken vastuuta turvapaikan-hakijoista järkevästi ja yhdenmukaistaa eri maiden turvapaikan hakumenettelyä. Käytännössä mahdollisuudet hakea ja

saada kansainvälistä suojelua eri jäsen-maista vaihtelevat huomattavasti. Euroo-pan komissio on katsonut Dublinin-ase-tuksen olevan tärkeä osa sen pyrkimystä luoda yhtenäinen, Euroopan laajuinen turvapaikkajärjestelmä.

aIKUISIa Ja laPSIa SUOMeSTa KReIKKaan

Suomesta on viime vuonna palau-tettu Kreikkaan 64 turvapaikanhakijaa Dublin-asetuksen nojalla. Tämän vuo-den lokakuuhun mennessä vastaava lukema on 29, josta kaksi on alaikäisiä. Vuonna 2009 Maahanmuuttovirasto yritti palauttaa 225 turvapaikanhakijaa Kreikkaan ja tänä vuonna 97.

Toteutuneiden käännytysten määrä on huomattavasti Maahanmuuttoviraston aikeita pienempi, koska turvapaikanha-kija voi valittaa käännytyspäätöksestä hallinto-oikeuteen ja pyytää samalla käännytykseen täytäntöönpanokieltoa.

Se on väliaikainen turvaamistoimi, joka takaa, ettei turvapaikanhakijaa saada joko tiettynä määräaikana tai toistai-seksi käännyttää Suomesta. Se ei kui-tenkaan takaa, että turvapaikkahake-mus otettaisiin käsittelyyn Suomessa. Täytäntöönpanokieltoa voi hakea myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta, joka tällä hetkellä myöntää sen kaikille Kreikan kautta tulleille. Lisäksi osa tur-vapaikanhakijoista lähtee pois Suomes-ta omia teitään, osalle järjestyy oleske-lulupa muun perusteen nojalla.

Dublin-päätös käsiteltiin viime vuonna keskimäärin 76 päivässä, kun normaa-liin menettelyyn kului 344 päivää. Kaik-kiaan viime vuonna Dublin-asetuksen

perusteella pyrittiin palauttamaan 1358 turvapaikanhakijaa Suomesta muuhun EU-maahan. 829 palautusta toteu-tui. Tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä vastaavat lukemat ovat 869 ja 723, kun hakijoita oli 3210. Käytän-nössä siis jopa yli neljäsosa Suomesta turvapaikkaa hakevista käännytetään Dublin-asetuksen perusteella automaat-tisesti muihin maihin, eikä hakemuksia edes käsitellä Suomessa.

Lähteet / Helsingin ulkomaalaispoliisi,

Maahanmuuttovirasto. Poliisissa luvut

rekisteröidään manuaalisesti, minkä

vuoksi ne voivat hiukan heittää suun-

taan tai toiseen.


Rodrigo Litorriaga, 37, syntyi päivän Chilen verisen vallankaap-pauksen jälkeen syyskuussa 1973. Poliittisesti aktiivinen isä joutui pakenemaan maasta heti kaap-pauksen jälkeen, äiti ja vastasyn-tynyt Rodrigo pääsivät myöhem-min UNHCR:n avulla isän luokse Ranskaan. Perhe muutti Belgiaan vuonna 1976, ja elämä diasporassa alkoi.

Monet perheet elivät pitkään matkalaukut pakattuina pikaista paluuta varten. Rodrigo muistaa talon, jossa chileläiset vaihtoivat käytettyjä huonekalujaan.

”Ajateltiin, ettei kannata asettua aloilleen, koska lähdemme pian takaisin. Kului 15 vuotta, mutta ajatustapa ei muuttunut”, Rodrigo

kertoo. ”Vanhemmat olivat turhau-tuneita siitä, etteivät olleet Chilessä. He kuvittelivat, että paluumuutolla asiat loksahtaisivat paikoilleen.”

Rodrigo puolestaan sopeutui Bel-giaan hyvin.

”Olin samanlainen belgialainen kuin kaikki muutkin. Minut erotti yksinkertaisesti unelma siitä, että jonain päivänä palaisimme Chi-leen”, hän kertoo.

Rodrigo eli Chilen idealisoinnin ja Belgian todellisuuden välillä. Hänen isänsä käytti kaiken aikansa taisteluun diktatuuria vas-taan. Palkkatyö tuntui vasemmis-toaktivistin mielestä luovuttami-selta, niinpä arjen pyörittäminen jäi äidin vastuulle.

”Diktatuuri oli hyvä tekosyy

ulkomailla olemiseen ja henkilö-kohtaisten ongelmien sivuun jättä-miseen. Vasta sen päätyttyä isä jou-tui ensimmäistä kertaa kysymään itseltään, mitä tekee elämällään. Siihen asti ainoat liikkeelle saavat tekijät olivat olleet vallankaap-paus, maanpako ja ihmisoikeudet”, Rodrigo sanoo.

PalUUMUUTTO eI Ole PalUU KOTIIn

Moni perhe joutui vaikean paikan eteen, kun diktatuuri vuonna 1990 lopulta päättyi. Paluumuutosta oli haaveiltu Chilestä lähdöstä lähtien, mutta uudelleen nollasta aloittami-nen tuntui vanheneville pakolai-sille liian vaikealta. Lapset olivat


aUgUSTO PInOcheTIn 17 vuoTTA KesTänyT soTilAsdiKTATuuri TAppoi jA KiduTTi TuhAnsiA jA Ajoi yli 200 000 chileläisTä mAAnpAKoon. sen seurAuKseT näKyväT enTisTen pAKolAisTen elämässä edelleen.

Teksti Kaisa Väkiparta Kuvat Kaisa Väkiparta Rodrigo Litorriaga


juurtuneet vastaanottomaahan, eikä perhettä haluttu hajottaa. Suu-rin osa pakolaisista jäi ulkomaille, ja Chileen palanneita odotti muut-tunut kotimaa.

Paluumuuttajia pidettiin vasem-miston keskuudessa pettureina. Oikeisto oli puolestaan niellyt dik-tatuurin propagandan kultaisesta maanpaosta, jossa vietettiin hyvää ja rikasta elämää, ja suhtautui pakolaisiin vihamielisesti. Monet paluuta yrittäneet lähtivät petty-neinä takaisin ulkomaille.

Rodrigon perheellekään paluu ei ollut helppo. Isä päätti jäädä Belgi-aan, kun muu perhe palasi Chileen. He asettuivat asumaan äidin van-

hempien luokse Pohjois-Chileen.”Äidin oikeistolaisessa perheessä

kukaan ei koskaan ottanut maan-pakoa puheeksi. Belgian vuodet olivat kuin sulkeet, joiden jälkeen jatkettiin elämään kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Rodrigo kertoo.

”Meitä pidettiin eksoottisina ja outoina. Belgiasta tuli minulle kuvitteellinen maailma. Muistelin sitä salaa, sillä paluumuuttajien oli pakko sopeutua Chileen, eikä kai-puuta ulkomaille suvaittu.”

Rodrigon mukaan paluumuuton suurin ongelma oli, ettei kukaan tiennyt, mitä sopeutumiseen tarvi-taan. Hän koki olevansa tunkeilija omassa maassaan. Vasta kansal-

lisen paluumuuttotoimiston kam-panja avasi hänen silmänsä.

”Näin julisteen, jossa lapsi palaa vuorten yli. Siinä luki ’Paluu on maalle hyväksi’. Ensimmäistä ker-taa koin, että olin chileläinen myös chileläisille”, Rodrigo kertoo.

DIKTaTUURIn PeRInTöÄ KaRKUUn UlKOMaIlle

Rodrigon sopeutumista Chileen vaikeutti myös tuoreen demo-kratian yllä leijuva diktatuurin haamu. Pinochet oli edelleen val-lassa armeijassa, ja yliopistot olivat täynnä diktatuurin aikaisia opetta-jia. Rodrigon talousopinnot jäivät


tästä syystä kesken. Rodrigo alkoi luentojen sijaan

käydä Ranskan kulttuurikes-kuksessa, jossa hän tunsi olonsa kotoisaksi. Hän huomasi pian, että Chile ei ollut hänelle oikea paikka. Hän päätti neljän vuoden jälkeen palata Belgiaan, mutta sekään ei toiminut.

”En kohdannut enää vanhojen ystävieni kanssa. Ikävöin paljon Chileä ja äitiä, ja tappelin isän kanssa. Olin eksyksissä, enkä enää tiennyt, mitä tehdä. Olin jo kokeil-lut Chileä. Nyt Belgiakaan ei ollut minulle sopiva sillä tavalla kuin olin toivonut”, Rodrigo kertoo.

Rodrigo oli lapsuudessaan koke-

nut olevansa belgialainen muiden joukossa, mutta paluumuuton jäl-keen siirtolaisasema tuli hänelle selväksi. ”Lapsena minulla ei käynyt mielessäkään, että minut nähtäisiin ulkomaalaisena. Kun palasin, huomasin eron. Tunsin itseni ulkopuoliseksi molemmissa kotimaissani.”

Rodrigo asuu nykyään Pariisissa, jossa hän tuntee olonsa kotoisaksi, sillä kaupunki vilisee siirtolaisia.

”Belgiassa ihmiset ovat liikaa sieltä kotoisin. Heillä on histori-ansa, sukulaisensa ja viikoittaiset rituaalinsa. Pariisissa sen sijaan ihmiset liikkuvat jatkuvasti, ja heitä tulee joka puolelta maailmaa.

Omaa taustaa ei tarvitse selitellä”, Rodrigo kertoo.

Rodrigon paluusta Chileen on kulunut 20 vuotta, mutta se on hänen elämässään edelleen läsnä.

”Ehkä vaikeinta Chileen paluussa oli se, että kukaan ei odottanut sinua tai sanonut, että tässä on kotisi. Tunsin itseni orvoksi. Olin elänyt jotain, joka jäi historian ulkopuolelle, leijumaan ilmaan. Ensimmäinen sukupolvi oli ole-massa, mutta toinen ei. Haluan tunnustuksen siitä, että mekin olimme olemassa ja kärsimme dik-tatuurista”, Rodrigo sanoo.

Virallinen tunnustus saattaisi auttaa tuntemaan Chilen kodiksi.

leentoista vuoteen. Osa somalialaisista on odottanut päätöstä kuitenkin jo noin kaksi vuotta.

Saadio saa apua somalialaisilta tutuiltaan

Somalialaiset ystävät ovat helpot-taneet Saadion elämää Suomessa. He ovat esimerkiksi auttaneet täyttä-mään perheenyhdistämiseen tarvittavat lomakkeet.

”En olisi yksin pystynyt täyttämään hakemuksia kielivaikeuksien takia”, Saa-dio sanoo. Oleskelulupahakemukset perhesiteen perusteella ovat vaikeita täyttää, koska yksityiskohtaisia kysy-myksiä on kymmenisen sivua.

Toinen Saadion suuri huoli on asunnottomuus.

”En ole saanut omaa asuntoa vielä. Käyn usein kyselemässä asuntoa Hel-singin kaupungilta, mutta he sanovat, että jono on pitkä”, Saadio kertoo. Tois-taiseksi hän on kuitenkin voinut asua somalialaisen tuttavaperheen luona.

Saadio puhuu puhelimessa miehensä ja tyttärensä kanssa kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa.

”Sydäntä särkee, kun poissa olles-sani puhumaan oppinut lapseni kysyy, että milloin äiti tulet? Olen nähnyt tyttä-reni viimeksi, kun hän oli puolivuotias”, Saadio sanoo.


pakolaiset saapuvat suomeen usein yksin, oleskeluluvan saatuaan monet haluaisivat yhdistää perheensä suomessa. tämä on

Perhe-elämä kuuluu ihmisen perus-oikeuksiin. Pakolaisperheet joutuvat kui-tenkin usein erilleen toisistaan vaikeiden olosuhteiden pakottamana. Monesti he eivät voi valita lähtöään tai pohtia sitä pitkään etukäteen. Lisäksi pakomatkat vievät paljon aikaa ja tuovat mukanaan traumaattisia kokemuksia. Täten per-heenyhdistämisen käynnistyessä voima-varat ovat usein jo vähissä.

Somalialainen Saadio Moalim Ali, 22 ei ole nähnyt noin 3-vuotiasta tytärtään, eikä aviomiestään yli kahteen vuoteen. Saadio päätyi Suomeen ja muut per-heenjäsenet Etiopiaan heidän paetes-saan Somalian sotaa.

Odottaminen stressaa perheitä

Paperisota ja lupien odottaminen on väsyttänyt ja kuluttanut Saadioa.

”Olen surullinen ja minun on vaikeaa nukkua ja syödä. Minulla on myös kes-kittymisvaikeuksia. Koulussa opettajani kyselee, että missä mieleni oikein har-hailee”, Saadio kertoo. Hän opiskelee

suomen kieltä Laajasalon Kristillisessä opistossa.

Saadio odotti oleskelulupaa vuoden Suomeen saavuttuaan. Vasta tämän jälkeen hän pystyi jättämään perheen-yhdistämishakemuksen maahanmuutto-virastoon. Nyt hakemuksen jättämisestä on kulunut vuosi, eikä vieläkään ole tie-toa siitä, milloin Saadio saa tavata per-heensä seuraavan kerran.

”Suomen viranomaiset ovat haastatel-leet perheenjäseniäni Suomen suurlähe-tystössä Etiopiassa ja ottaneet meistä DNA-testit. Nyt odotan, että minut kut-sutaan ulkomaalaisviraston tai poliisin haastatteluun täällä. En kuitenkaan voi tietää kauan joudun vielä odottamaan.”

Somalialaiset tutut ovat sanoneet Saadiolle, että hän joutuu mahdolli-sesti odottamaan vielä useammankin vuoden.

”En kestä tätä ajatusta. En olisi ikinä suostunut eroamaan perheestäni, jollei maassamme käytäisi sotaa.”, Saadio sanoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan käsittelyajat somalialaisten kohdalla ovat pitkiä suuren hakemusmäärän takia. Syyskuun loppuun mennessä perheenyhdistämishakemuksia oli tul-lut maahanmuuttovirastoon yhteensä 7825 henkilölle, joista somalialaisten hakemuksia oli 3062. Käsittelyajat perheenyhdistämisissä kaikille haki-joille ovat olleet tämän vuoden aikana noin puolesta vuodesta reiluun puo-


kuitenkin monimutkainen prosessi, johon tarvitaan paljon kärsi-vällisyyttä ja aikaa.

Hallitus on tiukentanut

perheenyhdistämis-

kriteerejä

Sisäministeriön tuoreen selvityksen mukaan Suomen perheenyhdistämispoli-tiikka ei olennaisesti eroa monista muista EU-maista. Suomi on kuitenkin kiristänyt joitain perheenyhdistämisen kriteerejä

tällä hallituskaudella. Lakimuutokset koskevat perheitä, jotka

on muodostettu vasta Suomeen tulon jäl-keen. Lain mukaan myös kansainvälistä suojelua saavan on nyt pystyttävä turvaa-maan toimeentulo perheenjäsenelle, jos perheside on syntynyt vasta perheenko-koajan Suomeen tulon jälkeen. Muitakin lakimuutoksia on mahdollisesti tulossa.

Sisäministeriön tietojen mukaan vuonna 2009 Suomeen saapui turvapaikanhaki-joina oleskeluluvan saaneiden perheen-jäseniä 576 henkilöä. Viimeisen kymme-nen vuoden aikana heitä on tullut 3411 henkilöä. Kansainvälistä suojelua saavien perheenyhdistämishakemuksista hylätään tällä hetkellä noin puolet.

Perheenyhdistäminen on vaikeutunut

Somalialainen Mohamud Abdi tuli pakolaisena Suomeen vuonna 1997. Hän sai vaimonsa Suomeen noin vuo-den päästä perheenyhdistämishake-muksen jättämisestä. Tällöin hän oli itse ollut Suomessa noin puolitoista vuotta.

”Verrattuna nykyiseen tilanteeseen, perheenyhdistäminen oli tällöin helpom-paa”, Abdi sanoo. Abdin mielestä haku-prosessit ja odottaminen hankaloittavat perheiden elämää kohtuuttomasti.

”Perheenyhdistämispäätökset pitäisi pystyä tekemään nykyistä nopeam-min. Lisäksi perheenyhdistämispro-sessin etenemisestä tiedottaminen kangertelee.”

Maahanmuuttoviranomaiset eivät ole velvollisia kertomaan aikatauluja perheenyhdistämisprosessissa. Abdin mielestä prosessi helpottuisi, jos per-heillä olisi enemmän tietoa käsittelyai-katauluista. Vaikka odotusajat pysyisivät pitkinä, parempi tiedotus lisäisi pako-laisten tunnetta elämän pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Maahanmuuttovirasto ei myöskään useimmiten kerro selkeästi syytä kielteiseen päätökseen.

”Monet eivät tiedä syytä kielteisille päätöksille. Siksi jotkut hakevat per-heenyhdistämistä monta kertaa uudes-taan”, Abdi kertoo.

Teksti hanna-reetta diallo Kuvitus joonas reijonen


Pakolaisuutta on ollut maailmassa kautta aikojen. Ihmiset joutuvat jättä-mään kotimaansa eri syistä. Monet kon-fliktit ovat kestäneet kymmeniä vuosia ja niihin ei edelleenkään ole löytynyt ratkaisua. Toisin sanoen osa pakolai-sista ei voi tai saa mahdollisuutta palata kotimaahansa ja pakolaisuus kestää kuo-lemaan saakka.

Tässä puheenvuorossani keskityn pakolaisuuden vaikutuksista perheelle. Kuinka käy perheelle, jonka jäsenistä osa jää lähtöalueelle ja osa pakenee aina Suomeen asti?

Pakolaisuus käsitteenä viittaa siihen, että pakenemaan joutunut henkilö ei ole itse vapaaehtoisesti valinnut lähtöä, vaan hän on suojellakseen henkeänsä joutunut lähtemään. Luonnollisesti irrot-tautuminen omasta perheestä tuottaa ja aiheuttaa kärsimystä. Erityisesti tuskan voimakkuutta voi ymmärtää silloin, kun

henkilö astuu pakolaisuusmaailmaan kollektiivisesta kulttuurista ja isosta perheestä.

Perhe pakolaisuuden käsissä Perhe on kautta historian ollut yhteis-

kunnan perusyksikkö. Erityisesti kehitys-maissa ja pakolaisuutta aiheuttavissa maissa perhe on tärkeä tekijä niin yksi-lön kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Täten tämänkaltaisesta yhteiskunnasta lähtöisin olevan perheen hajoaminen ja perheen jäsenten lähtö muualle aiheutta-vat kauaskantoisia seurauksia. Voidaan sanoa, että perhe astuessaan pako-laisuusmaailmaan näyttää särkyneeltä lasilta, joka ei enää voi korjautua ennal-leen. Perheen ollessa paossa yhdessä perheenjäsenet voivat silti tukea ja aut-taa toisiaan arjessa.

Tilastot kuitenkin kertovat, että suuri osa pakolaisista joutuu jättämään per-heensä ja lähtemään pakoon yksin. Tällaisissa tapauksissa saattaa perhe - riippuen yhteiskunnan poliittisesta jär-jestelmästä ja valtarakenteesta - joutua maksamaan kovan hinnan pakoon läh-teneen jäsenen puolesta. Isät saattavat joutua erilaisiin poliisikuulusteluihin tai kidutettaviksi. Yhden perheenjäsenen maanpaon seurauksena voi myös olla, että sisarukset eivät pääse yhteiskunnan toimintaan kelvollisina jäseninä. Toi-saalta, kun perheenjäsen lähtee kotoa, perheen työvoima myös vähenee ja sen taloudellinen tilanne heikkenee. Tämän lisäksi kaikki osapuolet kärsivät henki-sesti uudesta ja haastavasta tilanteesta, kun pakolaisilla ja pakolaisten perheillä on jatkuvasti huoli toisistaan. Perhe ja sen jäsen yrittävät eroamisprosessin jäl-keen sopeutua tilanteeseen, jolle ei näy loppua.

Yksilö pakolaisuuden armoilla Yksilö voi riippuen iästään kokea

pakolaisuuteen lähdön seurauksena tus-kaa eri tavoilla. Lasten ja aikuisten kom-munikointi kotimaahansa on erilaista. Ei ole helppoa muuttaa pakon edessä dramaattisesti erilaiselle alueelle. Yksilö tarvitsee monia tietoja ja taitoja onnistu-akseen uudessa arjessa, ja näitä suurim-malla osalla pakolaiselämään joutuneista ei ole.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tie turvamaihin ei ole tasainen ja sillä on monenlaisia esteitä edessä. Monet menettävät henkensä tien varrella. Ala-ikäiset lapset joutuvat usein rikollisten käsiin ja vain osa heistä lopulta pää-see turvamaihin. Muutoksien alaisuu-dessa ja paluu mielessä elämä uudessa yhteiskunnassa aiheuttaa pakolaiselle sopeutumiskipuja. Lähtömaan ja saa-pumismaan välinen matka ei vähennä näitä kärsimyksiä, ja täten turvapaikan saaminen ei myöskään ole loppuratkaisu yksilön huolille.

Aloittaessaan elämänsä vieraassa kult-tuurissa ja maassa paennut nuori kohtaa menneitä asioita, joiden seurauksena tämä ei voi kunnolla paneutua uuden elämän vaiheeseen. Lisäksi pakolaisena oleminen tuntuu usein suurennuslasin alla elämiseltä, eikä sellainen anna iloa kenellekään.

Pakolaisuus ei ole valintaOlen itse yksi näistä pakolaisista. Läh-

dettyäni kotoa olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että ilman paluutakin elämä jatkuu. Nuoruudesta pitäen olen tul-kinnut elämää positiiviseen suuntaan. Tiedän kuitenkin, että jos ihmisellä on mahdollista elää omassa maassaan, niin pakolaisuuteen ei ole syytä.

Pitäkäämme siis täällä Suomessa hyvä huoli pakolaisista.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja luennoitsija.

nÄKöKUlMa / azIz SheIKhanIKuinKa paKolaisuuden hajottama perhe selviää?

Suomessa astui voimaan 1.5.1999 Euroopan ensimmäisten maiden jou-kossa laki maahanmuuttajien kotouttami-sesta ja turvapaikanhakijoiden vastaan-otosta. 2006 vuoden alusta lakiin tehtiin joitakin muutoksia, joiden tarkoituksena oli tehostaa ja nopeuttaa maahanmuut-tajien kotoutumista.

Uusi laki on ollut valmisteilla ja siitä on keskusteltu kiivaasti jo pitkään. Keväällä 2010 hallituksen tekemä lakiehdotus annettiin eduskunnalle käsiteltäväksi ja lähetettiin lausuntokierrokselle. Uudis-tuksia on tarkoitus kokeilla ensi vuo-den alussa kymmenessä eri kunnassa ja laki astuisi voimaan vuoden 2011 syyskuussa.

Suurin muutos entiseen lakiin on, että kotouttamistoimenpiteet koskisivat kaikkia oleskeluluvan saaneita, eikä ainoastaan työttömiä maahanmuuttajia. Maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan tarkoitus on, että kaikkiin maahanmuuttajiin saadaan kontaktipinta heti heidän saavuttuaan Suomeen ja kaikille jaetaan perustietoa keskitetysti. Uuden lain tarkoituksena on ottaa paremmin huomioon maahan-muuttajien hyvin erilaiset lähtökohdat ja tarjota mm. kielenopetusta helposti syr-jään jääville ryhmille kuten kotiäideille. Maahanmuuttajille tehtävään kotoutta-missuunnitelman kestoon sekä sisältöön on tarjolla yksilölähtöistä joustoa.

Mullistavia uudistuksia laki ei tunnu sisältävän. Lakiehdotus ei esimerkiksi sisällä juurikaan uusia, konkreettisia toimia kotoutumisen helpottamiseksi. Uuden lain mukaan kunnat kantaisivat jatkossa enemmän vastuuta kotoutta-misesta, mutta tulkinnanvaraiset sana-muodot eivät velvoita juuri mihinkään. Maahanmuuttoon pelokkaasti ja vihamie-lisesti suhtautuvat tahot ovat olleet tyyty-

TeKSTi eeva Kemppi

väisiä, että uusikaan laki ei velvoita kuntia ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia. Kri-tiikkiä lakiehdotus on saanut siitä, että laki koskee aiempaa suurempaa joukkoa maahanmuuttajia, mutta uusia resursseja lain toimeenpanoon ei ole luvassa.

/// TieTopAKeTTi mAAhAnmuuTTAjien KoTouTTAmislAisTA ///

KoTouTumisellA tarkoitetaan maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. KoTouTTAmisellA taas tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä ja tukevia toimenpiteitä, voima-varoja ja palveluja sekä maahanmuutta-jien tarpeiden huomioon ottamista muita yhteiskunnan palveluja ja toimenpiteitä suunniteltaessa ja järjestettäessä. lAin TAvoiTTeenA on edistää maa-hanmuuttajien kotoutumista, tasa-arvoa ja valinnan vapautta toimenpiteillä, jotka tukevat yhteiskunnassa tarvittavien kes-keisten tietojen ja taitojen saavuttamista.

sisäminisTeriö vastaa maahan-muuttajien kotouttamisesta. Alueellinen vastuun maahanmuutto- ja kotoutta-misasioista on Elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskuksilla (ELY-keskukset). Käytännössä kunnat vastaavat kotoutta-misesta.minisTeriön tavoitteena on, että maahanmuuttajat voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan, kuten muutkin maassa asuvat. Työikäisten maahan-muuttajien kohdalla tavoitteena on, että he pääsevät työelämään ja heidän osaa-misensa ja koulutuksensa saadaan suo-malaisen yhteiskunnan käyttöön. Suo-men tai ruotsinkielen oppimista pidetään kotoutumisen keskeisenä tekijänä. lAin muKAAn kotikunnan saaneella työttömällä, työmarkkinatuen ja /tai toi-meentulotuen piirissä olevalla maahan-muuttajalla on oikeus kolmeksi vuodeksi tehtävään kotoutumissuunnitelmaan ja siinä sovittuihin palveluihin. (Eduskun-nan hallintovaliokunta esitti marraskuun lopulla 2010 lakia muutettavaksi siten, että kunnat saisivat korvausta maa-hanmuuttajien vastaanotosta nykyisen kolmen vuoden asemasta neljä vuotta.)

”kritiikkiä lakiehdotus on saanut siitä, että laki koskee aiempaa suurempaa joukkoa maahanmuuttajia, mutta uusia resursseja lain toimeenpanoon ei ole luvassa.”


haussa KotiKunta

Kansainvälisten sopimusten no-jalla pakolaisella on oikeus koti-kuntaan, kuten Suomen kansalai-sillakin. Käytännössä oikeuden toteutuminen saattaa kuitenkin kestää.

Tällä hetkellä kuntapaikkaa odot-taa lähtömaissa, pääasiassa pakolais-leireillä, 296 kiintiöpakolaista, kertoo ylitarkastaja Tiina Pesonen Sisä-asiainministeriön maahanmuutto-osastolta.

Keskimäärin kiintiöpakolainen joutuu kiintiöön hyväksyntänsä jäl-keen odottamaan kuntaan osoitta-mista 6-8 kuukautta. Jotkut joutuvat odottamaan yli vuoden.

Vastaanottokeskuksissa kunta-paikkaa odottaa 348 oleskeluluvan saanutta aikuista. Vastaanottokes-kuksissa odottaminen käy valtion kukkarolle; yksi odottaja maksaa Maahanmuuttovirastolle yli tuhat euroa kuukaudessa.

Pakolaisten vastaanotto on kun-nille vapaaehtoista. Kunta tekee paikallisen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö- eli ELY-keskuksen kanssa vastaanotosta sopimuksen, jossa voi-daan määritellä vastaanotettavien määrä ja muita vastaanottoon ja kotoutumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Oleskeluluvan saanut tekee koti-kuntahakemuksen, jonka jälkeen ELY-keskus lähettää hänen tietonsa, kuten koulutus- ja työhistorian, sekä hakijan suostumuksella etnisyyden ja uskonnon, kuntaanosoitusrekiste-rissä kuntiin, joiden kanssa sillä on sopimus.

Rekisteristä kunnat saavat tie-tää millainen perhe tai muu ryhmä kiintiöpakolaisia tai oleskeluluvan

saaneita kuntaan olisi muuttamassa. Tässä vaiheessa kunta voi vielä kiel-täytyä vastaanotosta.

Vuonna 2009 valtakunnallinen kuntapaikkatavoite oli 2000 paikkaa. Tavoitteesta jäätiin 550 paikkaa. Tälle vuodelle tavoite on 2200 paikkaa.

– Kuntapaikkatilanne kehittyy yhtä hitaasti kuin viime vuonna. Elokuun lopussa ELY-keskukset olivat osoit-taneet 924 henkilöä kuntiin. Tilanne on yhtä vaikea kuin viime vuonna.

Pesosen mukaan huonossa kun-tapaikkatilanteessa priorisoidaan kiintiöpakolaisia, joita sijoitetuista on 503.

Kunnat selittävät vähäisiä paikkoja taloudellisten ja henkilöstöresurs-sien vähäisyydellä, sekä valtion kor-vausten riittämättömyydellä. Peso-nen kertoo, että tilannetta yritetään parantaa kuntien ja ELY-keskusten välisiä sopimuksia tarkastelemalla, mutta myös uusia kuntia on saatava mukaan.

Tällä hetkellä sopimuskuntia on 80, joista 29:llä on niin sanottu avoin sopimus, joka arvioidaan joka vuosi erikseen.

– Mukana on kuntia, jotka vas-taanottavat pakolaisia harvaksel-taan, mutteivät halua nimeä pois listaltakaan.

– Tämän vuoden aikana on tullut positiivisia kehityskulkuja ja uusia kuntaryhmiä on saatu mukaan tai kuntia, jotka pitkän tauon jälkeen haluavat taas mukaan, kun sopimuk-sia on tehty yhdessä naapurikuntien kanssa. Seutukunnallista vastaan-ottomallia on kehitetty Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Pohjanmaan rannikolla.

Ennen kymmenen prosentin koro-tusta tämän vuoden alussa, valtion laskennalliset korvaukset kunnille olivat pysyneet samalla tasolla vuo-desta 1993 lähtien. Samaan aikaan kuntien sosiaali- ja terveyskulut ovat nousseet yli 50 prosenttia.

– Korvauksiin vaaditaan vieläkin korotusta. Nähdään, ettei houkutus kunnalle ole riittävä.

Pesonen muistuttaa kuitenkin, että vastaanottoon on useita syitä ja että laskennalliset korvaukset ovat koh-tuullisen pieni osa kaikista valtiolta tulevista korvauksista ja avustuk-sista. Erityisesti pääkaupunkiseu-dulla myös asuntopula vaikuttaa vastaanottoon.

Pesosen mukaan ELY-keskukset pyrkivät kuuntelemaan kuntapaik-kaa hakevien näkemyksiä: tulevai-suudennäkymiä, asunto-, koulutus- ja työmahdollisuuksia.

– Ihanteellista on, jos voi jäädä pysyvästi paikkakunnalle, mutta kaikkien kriteerien täyttö on haasta-vaa tässä tilanteessa.

Pitkä kuntapaikan odottaminen voi Pesosen mukaan olla haitallista, vaikka varsinaisia tilastoja tai tietoja asiasta ei ole.

– Voi vain kuvitella, että vastaan-ottokeskuksessa seinät tulevat aika nopeasti vastaan, jos ei pääse muutta-maan ja aloittamaan omaa itsenäistä elämäänsä. Vastaanottokeskusten tehtävänähän ei ole kotouttaa vaan sehän on kuntien vastuulla oleva kokonaisuus. Odottamisesta voi koi-tua terveydellistäkin haittaa ja voi-mia tarvitaan, että jaksaa motivoitua kotoutumaan, kun pääsee lopulta omaan asuntoon.


TeK

ST

i e

MM

A K

OLU

K

UViT

US

JO

ON

AS R

eiJ

ON

eN


valTIOn KORvaUKSeT KUnnIlle

LaskennaLLisia korvauksia maksetaan enimmiLLään koLmen vuoden ajan.

YLi 7-vuotias 2091 euro/hlö enintään 7-vuotias 6845 euro/hlö LaskennaLLiset korvaukset yhteensä noin 10,8 miljoonaa euroa eritYiskustannusten korvaukset ja muut korvaukset (toimeentulotuki, tulkkaus) 34,3 miljoonaa euroa opetus 34,7 miljoonaa euroakotouttamiskouLutus 32,2 miljoonaa euroa (lisäksi työharjoittelua ja -valmennusta)

lÄhTeeT sisäasiainministeriö: valtakunnallinen pakolaisten kuntiin osoittamisen strategia 2010–2011 (kesäkuu 2010) Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta.

mediassa tulee lokeroiduksi kuvitteelliseen lokeroon. ei ole olemassa homogeenista maahanmuuttajien ja pakolaisten lokeroa.

Jyväskylä vuonna 1990. 14-vuotias Mazdak Nassir, tuleva elokuvaohjaaja, on juuri saapunut äitinsä ja siskonsa kanssa Iranista uuteen kotimaahansa. Heidän reittinsä kulki Turkin kautta, jossa he elivät neljä vuotta laittomasti, kunnes he saivat YK:n toimistosta tiedon mahdollisuudesta päästä Suomeen.

”Meille mainostettiin Jyväskylää sillä, että siellä puhutaan puhtainta suomenkieltä, mutta kyllä me mehtään mentiin”. Nassirin perhe kuului kaupun-gin ensimmäiseen pakolaisryhmään, ja ensikohtaaminen paikallisten ja uusien tulokkaiden välillä oli molemminpuo-lisen tietämättömyyden sävyttämä. Alussa Nassiria loukkasivat jyväskylä-läisten uteliaat kysymykset esimerkiksi siitä, olivatko he eläessään nähneet kerrostaloja tai autoja. Teheranin

miljoonakaupungin vilskeestä tuleva perhe taas oudoksui Jyväskylän kyl-myyttä ja pientä asukasmäärää.

Nuorena Nassir haaveili kirjailijanu-rasta. Tämä unelma särkyi kuitenkin jo 16-vuotiaana, kun hänelle kommentoi-tiin, että hänestä ei voisi tulla hyvää kir-jailijaa, koska hänen äidinkielensä ei ole suomi. Tämä vaikutti syvästi Nassiriin, jonka periaatteisiin kuuluu täydellisyy-teen pyrkiminen: ”jos ei pyri korkealle, ei voi saavuttaa mitään”. Keskinkertai-suus ei olisi tullut kyseeseen, se olisi ollut hänen mielestään ”silkkaa hapen tuhlausta”.

Seuraavat vuodet Nassir ajelehti työpaikasta toiseen, ja asuinpaikkakin vaihtui Jyväskylästä Tampereen kautta Helsingiksi. Luontainen halu kertoa tarinoita ajoi Nassiria kuitenkin pienin askelin lähemmäksi elokuva-alaa: ensin hän suoritti Taideteollisessa korkeakou-lussa siviilipalveluksen ja päätyi lopulta opiskelijaksi elokuvaohjauslinjalle. Tulevaisuuden ammatin suunnittelu ei ollut hänelle mikään yksiselitteinen prosessi:

”Ei ollut kyse mistään lampun syttymi-sestä, lähinnä kaikki muut valot sammui-vat ympäriltä”, Nassir nauraa.

Keskinkertaisiksi Nassirin elokuvia

ei voi kyllä kutsua. Etenkin hänen kol-mantena opsikeluvuonnaan ohjaama lyhytelokuvansa High Hopes on ollut maailmanlaajuinen menestys - se on yltänyt ykköspalkintoihin lukuisissa kansainvälisissä elokuvakilpailuissa. Se pääsi myös esitettäväksi Cannesin elo-kuvafestivaalien maineikkaaseen Short Film Corneriin vuonna 2008.

Tähän mennessä Nassir on ohjaa-misen lisäksi käsikirjoittanut itse vasta yhden elokuvan, vuonna 2008 valmistu-neen Jalilin. Elokuva kertoo 14-vuotiaan iranilaispojan elämästä kahden kulttuu-rin ristitulessa itä-helsinkiläisessä lähi-össä. Tarinassa Nassir yhdisteli omia kokemuksiaan keksittyihin tapahtumiin. Draama syntyi Suomen kokemisesta eri tavalla:

”Kahden kulttuurin välillä elävät nuo-ret ovat juurettomia. Heidän juurensa eivät ole vain yhdessä paikassa, he eivät tavallaan kuulu mihinkään ryhmään. Identiteetti rakentuu erilaisista paloista. Jalilissa yritin sanoa, että maan kan-salaisuus ei määrittele kuka olet, vaan sinä itse ja omat kokemuksesi.”

Nassir kuvailee ensimmäisessä käsi-kirjoituksessaan epäonnistuneensa tarinan kerronnan rakentamisessa, sillä hän päätyi vastaamaan kysymyksiin sen

TeKSTi SARiKA ViJ

Mazdak nassir katsoo elokuVissaan kansallisuuksien taakse. mazdak nassir herättää elokuvissaan kysymyksiä monikulttuurisuudesta. pääpalkinnot lyhyt - ja opiskelijaelokuvafestivaaleilla tel avivissa, pekingissä, ismailiassa ja tampereella ovat tunnustuksia ohjaajan lahjakkuudesta.


sijaan, että olisi jättänyt niitä avoimiksi. Ohjaaja sai kuitenkin kokea onnistu-misen tunteen vieraillessaan tampe-relaisessa maahanmuuttajanuorille tarkoitetussa toimitalossa, jossa nuo-ret kertoivat samastuneensa elokuvan

pieniin yksityiskohtiin. Nämä yksityis-kohdat olivat jääneet monilta muilta katsojilta huomaamatta. Nassir sai näin tuntea elokuvansa löytäneen todellisen kohdeyleisönsä.

Hän on kiinnostunut elokuvista niiden

pakolaiseksi lähteminen ei ole kenellekään huviasia.

yhteiskunnallisessa merkityksessä, siinä mitä annettavaa niillä on yhteiskun-nalle, kuitenkaan vähättelemättä niiden viihteellistä ja taiteellista puolta. Hän haluaa ottaa kantaa asioihin ja herättää kysymyksiä.


miksi pitäisi kilpailuttaa kansallisuuksia ja luoda me ja muut – jakoa globalisaation aikana, jolloin niillä ei ole enää merkitystä.

suomalaiseksi. Jos ajattelen sitä, että en ole suomalainen, se ei johdu siitä etten kokisi olevani suomalainen, vaan se tulee muilta. Mediassa tulee loke-roiduksi kuvitteelliseen lokeroon. Ei ole olemassa homogeenista maahanmuut-tajien ja pakolaisten lokeroa.”

Yhtenä Nassirin tulevista projekteista on kokopitkä elokuva, joka käsittelee pakolaiseksi lähtemistä. Hän sai inspi-raation televisio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin maahanmuuttoa ja siinä yhte-ydessä joku maahanmuuttoa vastus-tava alkoi puhua ”pakolaisturisteista”. Silloin Nassir alkoi miettiä, mitä ihmiset Euroopassa ylipäänsä tietävät pako-laisuudesta. Suunnitelmissa on tarina kolmesta eri henkilöstä, jossa käsitel-lään heidän lähtökohtiaan ja matkaansa Eurooppaan. Hän haluaa tuoda esille, että pakolaiseksi lähteminen ei ole kenellekään huviasia.

Kysyttäessä iranilaisista juuristaan Nassir sanoo, ettei halua toisaalta korostaa eikä kieltääkään iranilaisia piirteitään. Käydessään pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa Iranissa läh-tönsä jälkeen hän joutui silmätysten juurettomuutensa kanssa: lentokentältä lähtiessä taksikuski huomasi Nassirin vieraan aksentin ja kääntyi kysymään ”mistä herra on kotoisin?”.

ärsyttää erityisesti suomalaisen äly-mystön vaikeneminen aiheen tiimoilta, minkä ansiosta populistit pääsevät koko ajan ääneen. Miten aihetta voisi sitten käsitellä elokuvan keinoin?

”Seuraavassa leffassani on ulko-maalaistaustaisia hahmoja, jotka eivät edusta mitään muuta kuin itseään. Näin sen pitäisikin olla. Enhän minäkään istu tässä edustamassa iranilaisia tai Taideteollista korkeakoulua tai sukupol-veani. Edustan vain itseäni. Miksi pitäisi luoda sellaisia merkityksiä, että jos hen-kilö näyttää tältä, hän edustaa kaikkia tämän näköisiä? Asiaa vatvotaan koko ajan termein pakolainen, maahanmuut-taja, ulkomaalainen. En koe, että identi-teettini perustuu pakolaisuuteen. Halu-aisin pistää pisteen tälle keskustelulle, päästä sen yli.”

Nassir toteaa, että koska Suomi on enenevässä määrin monikulttuurinen maa, tullaan hänen elokuvissaan var-maan aina näkemään joku muualta tul-lut. Monikulttuurisuuteen kuuluu hänen mielestään paitsi muiden oppiminen elämään suomalaisten tavoin, myös suo-malaisten oppiminen elämään muiden kanssa. Mutta kun mediassa käsitellään pakolaisuutta ja maahanmuuttoa, hän kokee itsensä erotelluksi. ”Jos on asu-nut vuosia Suomessa, tuntee itsensä

Elokuvien aihepiireistä puhuttaessa Nassir kertoo leimaantuneensa epävi-rallisesti maahanmuuttoa käsittelevien elokuvien tekijäksi.

”Suomessa oli tyhjiö mamuelokuvien kentässä, ja minulta tavallaan odotettiin sellaisen tekemistä, koska tulen ulko-mailta ja minulla on eksoottinen nimi. Muissa Euroopan maissa tämän genren leffat on jo vanha juttu. Tässä mielessä Suomessa ollaan perässähiihtäjiä.”

Nassirin onneksi alalle on hiljattain ilmaantunut muitakin, joihin kohdistuu nyt samanlaisia odotuksia. Hänestä on kuitenkin luonnollista, että hän käsitte-lee aihetta elokuvissaan, sillä aihe kos-kettaa häntä ja hänellä on paljon tietoa siitä. Lisäksi hän haluaisi antaa aiheelle jotain uutta.

Nassir haluaisi osaltaan lopettaa kahtiajaon keskustelussa siitä, kuka on kantasuomalainen ja kuka maahan-muuttaja. ”Miksi pitäisi kilpailuttaa kan-sallisuuksia ja luoda me ja muut – jakoa globalisaation aikana, jolloin niillä ei ole enää merkitystä? Erot eivät enää kaipaa korostamista. On kuitenkin asi-oita, joita pitäisi käsitellä mahdollisim-man monipuolisesti. Mediassa käytävä mamukeskustelu ei sitä tee.” Häntä


kiinnitetty lakanoista kyhätty hirttosil-mukka kestä aikuisen miehen painoa.” Olankohautuksella ohitetaan myös ne tapaukset, jolloin asukas on viillellyt itsensä verille. Kokemuksesta parkkiin-tunut työntekijä osaa suhtautua tapauk-siin hämääntymättä: ”ambulanssimiehet saavat haavat useimmiten nopeasti pai-kattua.” Hätä seis.

Metsälän kautta paljastuu kokonai-nen sammiollinen valtiotason muuka-laisvihaa ja kaksinaismoralismia, josta suoraselkäisessä Suomessa on syy-tetty lähinnä muita.

Oman kaappimme luurangot eivät kuitenkaan lopu tähän. Siitä, mitä Met-sälässä säilötyille ulkomaalaisille tapah-tuu Suomesta poistamisen jälkeen, eivät viranomaiset enää ota vastuuta. Edes se, että lähtöpisteeseen palautta-minen tarkoittaa säilötyille pahimmillaan kirjaimellista kuolemantuomiota, ei estä kuolemantuomiot itse jo lähes neljä vuo-sikymmentä sitten rajojensa sisäpuo-lella kieltänyttä Suomea palauttamasta heitä sinne. Metsälän apulaisjohtaja ei muista entisten säilöttyjen kohtaloa miettineensä. Ehkä parempi niin, sillä liika tieto voisi helposti viedä yöunet. Liian kriittinen tuskin pitkään säilössä jaksaisi. Siispä, matkaan vain!

siitä, mitä metsälässä säilötyille ulkomaalai–sille tapahtuu suomesta poistamisen jälkeen, eivät viranomaiset enää ota vastuuta.

Ja vangeiksi itseään kutsuvat myös säilön asukkaat. Tosin viralliset vangit tietävät, kuinka pitkä tuomio heillä on pahimmillaan edessään. Säilöön otet-tujen ulkomaalaisten odotusaika sul-jetussa rakennuksessa voi vaihdella päivistä useisiin kuukausiin. Vangeista heidät erottaa myös se, etteivät he ole säilössä rikoksen takia.

Vankilan tavoin säilössä eletään lukittujen ovien takana. Ulos säilön asukkaat päästetään tunniksi päi-vässä. Piikkilanka-aidoilla ympäröity ulkoilualue on hädin tuskin koripallo-kentän kokoinen. Nurkkaan unohtunut salibandypallo on surullinen huuto-merkki elämän puutteesta kuolleella asfalttialustalla. Taivasta ei sentään joudu aitauksessa tarkastelemaan kehikon läpi. Muutoin se muistuttaa erehdyttävästi Itä-Saksan poliittis-ten rikollisten vankilaa. Kuten muihin vankiloihin, myös Metsälään asukkaat tuodaan poliisiautolla. Ja poliisiautolla heidät myös viedään sieltä pois – joko käräjäoikeuteen tai lentokentälle.

Itsemurhayritykset ovat karmea osa paikan arkea. Näitä ”demonstratiivisia tapauksia” sattuu kuulemma usein. Pai-kan apulaisjohtaja kuvaa tapahtumien vaarattomuutta seuraavasti: ”Tajuaa-han tyhmempikin, ettei ikkunan karmiin

mikäli Linnanmäen kummitusjuna ei enää pelota, löytyy Helsingistä jotain oikeasti sykähdyttävää. Puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta sijait-see todellinen kauhujen talo. Sinne pääsevät ilmaiseksi ne ulkomaalaiset, joiden papereista tai tuloreiteistä ei ole selvyyttä, sekä ne, joiden pelätään karkaavan ennen maasta poistamista. Muiden vierailijoiden täytyy löytää joku, jolla on avaimet.

Metsälän säilöönottokeskus nököttää teollisuusalueen laidalla. Kaksikerroksi-sen rakennuksen vieressä kulkee paksu, piikkilangalla päällystetty tiiliaita. Itse säilö sijaitsee toisessa kerroksessa: ikkunoiden kalterit tuovat erehdyttävästi mieleen vankilan.

Vankilalta säilö myös tuntuu, kun sinne kävelee metallinpaljastimen läpi.

KOlUMnI MaRI lUKKaRI


moralisk utveckling – en myt?

På många håll jublas det för hur långt man kommit i jämförelse med t.ex. 1950-tals skolböcker där ”negerrasen” beskrivs som följande:

”Negerrasen kännetecknas av mörk, ofta rentav svart hy, luddigt hår, klen skäggväxt och en utskju-tande haka.”

Numera hittas inte liknande beskrivningar i skolböckerna men utvecklingen i skolböckerna från 1950-talet till år 2010 är ingen succéhistoria konstaterar Mikan-der. I nutida skolböcker hittar man radvis av förklaringsmodeller som med lätthet kan ifrågasättas. Som exempel tar Mikander upp hur de afrikanska krigen under 1950- och 60-talen beskrivs ur ett väs-terländskt perspektiv; afrikanerna slänger sig in i självständigheten i stället för att godkänna de refor-mer som västländerna erbjudit dem. I detta fall beskrivs afrikanerna som ofullständiga i jämförelse med västerlänningarna; det blir ett typ-fall av det som Mikander kallar för andrafiering. Andrafiering är ett sociologiskt begrepp som beteck-nar en aktiv åtskiljning av ett vi

.inne på en liten restaurang i kärnan av Hel-singfors träffar jag läraren och forskaren Pia Mikander.

”Hur uppstår fördomar?”

”Det klassiska svaret är föräld-rarna. Vi verkar glömma hur stor roll resten av samhället, till exem-pel skolan, spelar. Det är i skolan barnet bildar sin uppfattning om vad som är normalt, det är i skolan man lär sig leka ”pojk-” och ”flick-lekar”, resonerar Mikander.

Grundskolans uppgift är bland annat att förmedla eleverna en ”vilja att slå vakt om den kulturella mångfalden”.

”Läroplanens värdegrund är en föreskrift om grunderna för läro-planen för den grundläggande utbildningen. Det här reagerade jag på”, säger Mikander.

I sin doktorsavhandling gran-skar hon kritiskt hur väl skolor lyckas förmedla dessa värden.

”Jag har valt att forska i läro-böcker i geografi, samhällslära och historia på grund av att dessa ämnen förklarar världen och ska-par en verklighet hos eleverna,” förklarar Mikander.

och ett dem. ”De andra” i skolböckerna beteck-

nas av icke-västerlänningar och ”vi” står för västerlänningar. Skolböck-erna antar ibland ett problematiskt perspektiv. Då skolböcker beskri-ver exempelvis 9/11-händelserna talas det om människor som offer, inte siffror. Däremot om det skrivs om kriget i Irak talas det om ”tali-baner”, ”terrorister”, ”extremister” osv. ”de” är inte mänskliga förtyd-ligar Mikander, endast det väster-ländska beskrivs som mänskligt. På så sätt sker en andrafiering av ”de” som icke-mänskliga och ”vi” som mänskliga.

vi har inte bearbetat vårt rasbiologiska arv

Ur en utredning gjord av heikki ervasti, professor i socialpolitik vid Åbo universitet, framgår det att 20 % av unga i högstadie- och gym-nasieålder tror att det finns intel-lektuella skillnader, som är bundna vid rastillhörighet, mellan männis-kor (Ervasti, Heikki ”Arvot, arki, tulevaisuus” 2006) . Mikander ser vårt rasbiologiska arv som ett slags obearbetad trauma, som inte kan förbises inom undervisningen. I


flera moderna skolböcker finns det ”juvenila” eller ”tassiga” exempel ur skolböcker från 1950- talet för att beskriva hur långt vi kommit i vår moraliska utveckling, t.ex. hur Brunbergs ”negerkyssar” numera heter ”kyssar”. En hurdan roll skall sådana exempel spela i en verklig-het där en femtedel av ungdomarna i högstadie- och gymnasieåldern har en rasbiologisk människoupp-fattning? frågar Mikander. Dessa exempel förlorar sin funktion som kontrasterande och blir enbart lätt-samma skämt som inte reflekteras desto djupare, utan snarare matar fördomarna.

Sociologen anna rastas har forskat i frågor kring rasism och kulturell mångfald. I en handbok ”Monikulttuurinen kouluyhteisö” (En mångkulturell skola, 2010) som utgivits av utbildningssty-relsen skriver hon om vikten att utvidga rasism- begreppet. Rastas menar att vi måste beakta inte bara rasbiologi, utan också attityder som har sitt ursprung i det gamla rasbiologiska tänkande, som rasism. Trots att allt flera skolor hänger upp lappen ”här tolereras ingen rasism” existerar rasismen i våra skolor. Rasism är inte alltid medvetna handlingar, poängterar Rastas, utan rasism kan också ta

sig i uttryck i handlingar som inte är medvetet rasistiska, t.ex. då en lärare inte ingriper i användan-det av rasistiska uttryck kommer dylika uttryck att accepteras som en del av skolans allmänna kultur.

Mikanders exempel på andrafie-ring i skolböckers texter och bilder tyder på hur barnens olika bak-grunder i en och samma skolklass inte tagits i beaktande i tillräck-ligt hög grad. Vad borde beaktas inom undervisning för att undvika andrafiering?

Vi borde kunna anta olika per-spektiv i vårt berättande säger Mikander.

”I stället för att läsa om att ”man hade slavar” i antikens Grekland

borde man likväl kunna läsa att i antikens Grekland ”tvingades man bli slav i fall man inte var grek”. Det handlar om att tematisera berättel-semodellerna och ställa sig frågan: ur vems synvinkel berättas detta? Endast så kan vi blotta exempelvis maktrelationen mellan slavägaren och slaven och ge en mindre andra-fierande förklaring på slaveri.”

Kanske man i skolorna oftare kunde minnas att miljontals män-niskor i dagens läge lever i slav-lika förhållanden och att upp till 800 000 människor årligen säljs över nationsgränserna – ofta till de rika länderna. Inte heller på denna punkt har det skett så stora framsteg.

S 23 / PAKOLAINEN 4 / 2010TeKSTi ROSe-MARie SUNDSTRöM KUViTUS JAN ROSSTRöM


analyySI zaRa JÄRvInen

muksen tuloksia: veneiden määrä alu-eella on pudonnut noin 75 prosenttia.

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan on myös luvannut taistella ”laitonta siirtolaisuutta” vastaan, mikäli Kreikka antaa viisumimyönnytyksiä turk-kilaisille: vuoden alussa Kreikka pidätti jopa 90% Euroopan luvattomista maa-hantulijoista, verrattuna edellisen vuo-den 50 prosenttiin. YK vaati lokakuussa EU:ta tukemaan Kreikkaa turvapaikka-hakemusten käsittelyssä, mutta yhteis-työ on vähäistä ja Dublin-sopimuksen turvin muut EU-maat välttävät jakamasta vastuuta Kreikan kanssa.

Kreikan tilanne on kuitenkin suora seuraus Espanjan, Maltan ja Italian koventuneesta rajapolitiikasta, joka on ohjannut turvapaikanhakijoita toisaalle. Se, mitä siirtolaisille puolestaan tapah-tuu EU:n rajojen toisella puolella ei EU:ta tietenkään kummemmin hetkauta -poissa silmistä, poissa mielestä.

Gaddafin ja Erdoganin opportu-nismin siis ymmärtää. Miksi he suo-jelisivat siirtolaisten oikeuksia, kun ei EU:kaan niin tee. EU:han välttyy paitsi lisäkustannuksilta, myös moraaliselta krapulalta siirtäessään vastuuta raja-vartioinnista ja turvapaikkahakemusten käsittelystä periferiaan ja sen yli. Kaikki hyötyvät vaihtokaupoista – paitsi tieten-kin turvapaikkaa etsivät siirtolaiset itse altavastaajina.

Ylläolevien kaltaisilla ilmaisuilla ”bar-baareista” ja ”laittomista siirtolaisista” puolestaan pidetään huoli siitä, että turvapaikanhakijat nähdään uhkana ja jopa rikollisina. Tällainen retoriikka muistuttaa joitain tarkkanäköisiä huo-lestuttavasti eräistä historian kuului-sista tragedioista.

Koko maailman juhlistaessa Aung San Suu Kyin vapautumista koti-arestista, jossa Burman sotilasjuntta on pitänyt häntä 15 vuotta, Bulgaria lupailee EU:lle tehostavansa keinojaan rajoittaakseen romanivähemmistön poismuuttoa muualle Eurooppaan.

Sisäministeri Tsvetan Tsvetanov ilmoitti tässä marraskuussa, että maa aikoo ”pysäyttää romanien järjestäyty-neen muuton EU-maihin.” Toisin sanoen on aika laittaa romanit ’kotiarestiin’.

Ehkä tämä kärjistys on kuitenkin vielä ennenaikainen: Tsvetanov sanoo myös tehostavansa pyrkimyksiä ”integroida romanit maan sisällä”. Aika näyttää, mitä yhdistelmä uusia integraatiohank-keita ja maastamuuton eriarvoisia rajoit-teita käytännössä tarkoittaa.

Bulgaria ei ole kuitenkaan ainoa maa, joka pyrkii mielistelemään EU:ta maahanmuuton hillitsemisessä. Libyan Muammar Gaddafi vaatii EU:lta 5 miljardia euroa vuodessa estääkseen, ettei Eurooppa joutuisi afrikkalaisten ”barbaarisen invaasion” kohteeksi ja ”muuttuisi mustaksi”. Uusi sopimus muistuttaa Italian kritisoitua diiliä, jossa Rooma maksaa Tripolille luvasta osallis-tua rannikon vartiointiin ja siirtolaisve-neiden käännyttämiseen.

Tällä sopimuksella Italia on sievästi välttynyt käsittelemästä turvapaikkaha-kemuksia - pakolaisten veneethän eivät koskaan pääse Italian maaperälle, jossa voisi lakien mukaisesti turvapaikkaa hakea. Huolimatta syyskuun ’pienestä kämmistä’, jossa Libya tulitti sisilialaista kalastusalusta uskoen veneessä olleen vain ”laittomia siirtolaisia” (ts. luvattomia siirtolaisia, joiden joukossa usein myös naisia ja lapsia), Italia on ylistänyt sopi-


TaUSTaa / SUU KyI

Rauhan Nobelilla palkittu Suu Kyi (1945-) aikoinaan kirjoitti, että ”Ihmiset kautta maailman tarvitsevat vapautta ja turvaa, jotta he voivat toteuttaa koko potentiaalinsa”.

EU on pitkään pyrkinyt esiintymään näiden arvojen lippulaivana. Silti näyt-tää yhä enemmän siltä, että ’voitta-jamaat’ pyrkivät kirjoittamaan paitsi historian, myös moraalinormiston. Ns. länsimaiset arvot ovat ilmeisesti val-

jastettu lähinnä retoriseksi työkaluksi, jota kaupata maailmalle vain niin kauan, kun omien kansalaisten erioikeuksia ja mukavuudenhalua ei rajoiteta liikaa.

Viime aikojen maahanmuuttodis-kurssi näyttää, kuinka eurooppalainen arvouniversalismi todellisuudessa him-menee melko usvaiseksi maahanmuut-tokeskustelun myötä ja muuttuu ns. opportunistiseksi relativismiksi: joistain perustavista arvoista voidaan ilmeisesti

luopua, jos se sillä hetkellä hyödyttää vauraimpia.

Pitkällä tähtäimellä tällainen kaksi-naismoralismi kuitenkin kääntyy vielä omaan nilkkaan, kun EU menettää moraalisen legitimiteettinsä muun maa-ilman silmissä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja käytännöllisen filosofian maisteriopiskelija.

LäHTeiTä

http://www.eubusiness.com/

news-eu/bulgaria-diplomacy.6ve

http://europa.eu/rapid/

pressReleasesAction.

do?reference=MEMO/10/383

http://www.foxnews.com/

world/2010/10/22/greece-turkey-

vow-tackle-illegal-immigration/

http://www.novinite.com/

view_news.php?id=122007

http://www.guardian.co.uk/

commentisfree/2010/oct/20/

eu-refugee-libya-gaddafi

http://www.guardian.co.uk/

world/2010/sep/01/eu-

muammar-gaddafi-immigration

http://www.newsahead.com/

preview/2010/11/29/libya-29-30-

nov-2010-libya-hosts-africa-eu-

meeting-with-a-proposal/index.php

http://www.eubusiness.com/

news-eu/greece-turkey.6o3/

KUVA HeNNA MiDDeKe


MOnIMUOTOISIa KOhTaaMISIa

KOTiLO-projekti lähti

liikkeelle vuonna 2006

monimuotoisen asumisen

tukemisesta. Projektin nimi

KOTiLO paljastaa toiminnan

takana piilevän ajatuksen:

koti yhdistyy iloon.

TeKSTi KATi PieTARiNeN ROSe-MARie SUNDSTRöM KUVAT LiLLi KiNNUNeN

Tavoitetta lähdettiin saavutta-maan haravanvarresta. Osallistu-malla pihatalkoisiin kotilolaiset pystyivät tarkkailemaan ruohon-juuritasolla, miten monimuotoista asumista kannattaisi edistää.

”Aluksi kokeilimme vähän kaik-kea, kunnes huomasimme mille oli eniten kysyntää”, pääkaupunki-seudun aluetyöntekijä eija Kontu-niemi kertoo. Projekti oli mukana järjestämässä pyöränkorjausiltoja, omenapuiden istutusta, lasten piha-kerhoja, kodinturvallisuusiltamia, kulttuurijuhlia ja vei talkoisiin säkkijuoksukilpailuja, ruokaa ja pomppulinnoja.

”Hullunkurisin muistoni on siitä, kun halusimme osallistaa lapsetkin ja päätimme maalata erään talon pimeät ja pelottavat kellarikäytävät. Kiinteistöyhtiö tarjosi maalit; me toimme telat ja sudit. Lapsia tulikin todella paljon, aivan liikaa. Syntyi kaaos, jossa lapset sutivat toisi-aan teloilla ja sudeilla. Yksi astui vahingossa maaliin ja kellaria kul-kivat pienet keltaiset kengänjäljet, toinen maalasi innoissaan saunan

ovenkin, vaikka sai maalata vain seiniä. Siinä sitten koitettiin pitää tilannetta kasassa”, koordinaattori Terhi Joensuu nauraa.

Tietoa ja puitteet kohtaamiselle

Projektin toisessa vaiheessa vuo-desta 2009 lähtien toimivat toimin-tamallit vakiintuivat.

”Tärkein osa työtämme on tarjota puitteet kohtaamiselle”, kertoo Kon-tuniemi ja muistelee kertaa, kun hän suunnitteli yhteistä tekemistä talon asukkaille yhdessä asukkaiden kanssa. Eräs asukas tokaisi pariin otteeseen, että maahanmuuttajat tulisi poistaa asuinalueelta. Vaikka tilanne aluksi näytti hieman epä-toivoiselta, yhteiset talkoot onnis-tuttiin järjestämään – vaikka maa-hanmuuttajat haravoivat omassa porukassaan ja kantasuomalaiset omassaan. Vuotta myöhemmin otet-tiin jo kaikista yhteiskuvia.

”Kaikkein antoisinta on nähdä, miten tutustuminen voi muut-taa ihmisten pinttyneimpiäkin

asenteita” Eija Kontuniemi kertoo.Väärinkäsityksiä pystytään

ennaltaehkäisemään tiedon avulla. KOTILO-projektin puitteissa on jär-jestetty avoimia, kaikille tietyssä talossa asuville suunnattuja keskus-telutilaisuuksia. Maahanmuuttajille on kehitetty Asumispakki-koulu-tuskokonaisuus. Siinä käsitellään esimerkiksi järjestysmääräyksiä ja vuokralaisen velvollisuuksia.

Myös kiinteistöyhtiöille ja asukas- aktiiveille on järjestetty koulutuk- sia sovittelevasta työotteesta ja moni-muotoisesta asumisesta. Kiinteistö- yhtiöiltä on tullut hyväpalautetta.

”He kokevat työmme tavallaan heidän työnsä jatkeeksi”, Terhi Joensuu selventää.

Naapuruusriitojen sovittelua

Silloin kun naapureiden välille syntyy riitoja, pääkaupunkiseu-dulla otetaan usein yhteyttä polii-siin – silloinkin kun on kyse esimer-kiksi lasten meluisista leikeistä tai nimittelystä. Erityisesti jos toinen osapuoli on maahanmuuttaja, moni


kantasuomalainen olettaa automaat-tisesti, ettei henkilö puhu suomea, eikä ongelmista tai rikkeistä puhuta suoraan.

”Poliisin saapuminen oven taakse voi olla hämmentävä kokemus”, Terhi Joensuu muistuttaa.

Riitojen ratkomiseksi KOTILO-projektissa kehitetty naapuruusso-vittelumalli on levinnyt eri puolille maata. Siinä naapurit käsittelevät ongelmatilannetta vapaaehtoisten sovittelijoiden avulla saman pöy-dän ääressä. Usein riitojen taustalta paljastuu väärinkäsityksiä tai sään-töjen ymmärtämättömyyttä. Sovit-teluita on viimeisen kahden vuoden aikana ollut yli viisikymmentä, joista suurin osa on päättynyt sopuun. Naapuruussovittelijoita on koulu-tettu pääkaupunkiseudun, Turun ja Pirkanmaan lisäksi Oulussa ja Kajaanissa.

KOTILO-projekti loppuu kuitenkin vuoden 2010 loppuun. Rahoitusta projektin jatkamiseksi on haettu.

”Toivottavasti pääsemme ensi vuonnakin jatkamaan töitä”, Terhi Joensuu toivoo.

Turussa asumisasioita opetellaan huumorin avulla

Turkulainen Leena Kaitonen aloitti työt KOTILO-projektissa reilut kaksi vuotta sitten, vuosien saatossa työ on käytännössä painot-tunut erityisesti kouluttamiseen ja sovitteluun.

”Aluksi kiersin maahanmuutta-jayhdistyksissä ja maahanmuutta-jien kielikursseilla puhumassa jät-teiden lajittelusta, kierrättämisestä ja rahankäytöstä”, Kaitonen kertoo.

Kaitosen kokemukset koulutuk-sista ovat monenlaisia: kun kuuli-jajoukko on pieni, koulutukset ovat keskustelevia; isomman joukon kanssa koulutuksesta tulee helposti luentomainen. Ryhmäläisten asu-mistilanne on vaihdellut vastaanotto-keskuksesta omistusomakotitaloon.

Leena Kaitonen on pitänyt koulu-tuksia monesti Raision aikuiskou-lutuskeskus Timalin suomen kielen kursseilla yhteistyössä Kirsi Lin-namäen kanssa. Timalissa sketsit ja näytelmäpätkät on koettu toimi-viksi kouluttamismenetelmäksi.

Esimerkiksi rahankäyttöongelmista tehtiin sketsi, jolle ryhmäläiset nau-roivat makeasti.

”Voimakkaimmin mieleeni jäi ryhmäläisten tekemä mustaa huu-moria sisältävä sketsi, jossa maa-hanmuuttajaa esittävä soittaa isän-nöitsijälle pyytääkseen isompaa asuntoa, koska isoäiti on muuttanut perheen luokse. Isännöitsijä tokaisi tähän, ettei asunnossa mitään mummoja saa asua, mummo pitää laittaa vanhainkotiin. Sketsissä kuvattiin sarkastisesti suomalaista yhteiskuntaa maahanmuuttajan silmin. Nauroin kyyneleet silmissä – samalla aloin tosissaan miettiä sitä, miten meidän suomalaisten suhtautuminen esimerkiksi vanhus-väestöön eroaa maahanmuuttajien suhtautumisesta.”

Työnkuva on sisältänyt myös KOTILOn naapuruussovittelusta muokattua sovittelevaa työtä, jossa Kaitonen on itse keskustellut riidan molempien osapuolten kanssa pit-kään ja syvällisesti, mutta osapuo-let eivät ole välttämättä tavanneet toisiaan. Keskusteluissa on purettu

takia, että usein toinen osapuoli ei suostu sovittelemaan. Näin on erityisesti suomalaisten välisissä riidoissa.”

Sykähdyttävimmät hetket KOTILO-työssä ovat Timo Karppisen mukaan ne, jolloin maahanmuutta-jiin ennakkoluuloisesti suhtautuvat asukkaat tai työntekijät näkee sit-tenkin kohtaavan maahanmuuttajia ihmisinä – sekä kaikki kerrat, kun naapuruussovittelu päätyy sopuun.

Hullunkurisin muisto on ihan töi-den alkuajoilta.

”Olin menossa käynnille tulkin kanssa 13-henkisen somalialaisper-heen luokse ja otin mukaan Mart-tojen tekemän opasvihon, jonka otsikko oli somaliaksi Kotirumba rullaamaan, niin minä luulin. Annoin oppaan sitä avaamatta tul-kille ja sanoin, että tässä tällainen opas somaliaksi – ja tulkki vain katsoi oudosti. Vasta kun ehdotin Eijalle, että teetetään tiimille sel-laiset teepaidat, joissa on somalian-kielinen teksti kotirumba rullaa-maan hahmotin, ettei se ollutkaan somaliaa.”

riidan takana olevia asioita, jotka ovat usein paljastuneet olennaisem-miksi kuin itse riidan aihe.

Kotirumba rullaa Pirkanmaalla

KOTiLO-projektin Pirkanmaan aluetyöntekijä Timo Karppinen on kiertänyt yli puolentoista vuoden ajan maahanmuuttajaperheiden koteja neuvomassa asumisasioista.

”Kiinteistöyhtiöissä on usein niin, että jos jokin viesti ei mene suo-meksi perille, niin se ei mene perille. Myös silloin, kun on hyvää tahtoa, yhtiöillä ei aina ole välineitä saada viestiä perille niin, että asukas sen ymmärtää. Me toimitaan kiinteis-töyhtiön ja asukkaan välissä ja yri-tetään luoda uudenlaista ajattelua siitä, miten asioita voi hoitaa.”

Karppisen tekemät kotikäynnit lähtevät yleensä kiinteistöyhtiön tai sosiaalitoimiston yhteydenotosta: tiettyä maahanmuuttajaperhettä pitäisi käydä neuvomassa asumis-asioista. Yleensä kyse on järjestys-sääntörikkomuksista tai ongelmista pesutuvassa, joista on tullut muilta

naapureilta valituksia. ”Menen sitten suoraan ovelle ker-

tomaan kuka olen ja miksi tulen jut-telemaan. Jos perheessä on heikko kielitaito, palaan tulkin kanssa selittämään asian ja joskus vien vielä omalla kielellä materiaalia aiheesta”, Karppinen kertoo.

Kotikäynnit otetaan Karppisen mukaan hyvin vastaan: perheissä on aina oltu valmiita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Käynnit toimi-vat tehokkaimmin, kun mukana on myös asukastoimikunnan edustaja. Yleensä tilanne selviää sääntöjä selittämällä – joskus tulee esille naapureiden välisiä riitoja, joita pyritään saamaan naapuruusso-vitteluun. Pirkanmaalla tapauk-sia sovittelee viisi vapaaehtoista naapuruussovittelijaa.

”Kotikäynneissä vastaantulevia sovittelua vaativia tapauksia, sekä sellaisia, joista tulee suora yhtey-denotto toimistolle on kuukaudessa sellaiset 10-15”, itse naapuruussovit-telijana jo ennen KOTILOon töihin tuloa toiminut Karppinen kertoo. ”Kuitenkin sovitteluun asti etenee kuukaudessa vain 1-2, lähinnä sen



Suomen Somalia-verkoston jäsenjär-jestöt tekevät arvokasta kehitysyhteis-työtä alueella, jolle ei ole tunkua: Soma-liassa. Pakolaisavun Järjestöhautomo on mukana kehittämässä verkoston toimintakykyä ja strategiaa.

Suomen Somalia-verkoston 29 jäsen-järjestöstä kolmellatoista on joko nyt meneillään tai ensi vuonna alkamassa kehitysyhteistyöhanke Somaliassa tai Somalimaassa. Osa hankkeista toimii Suomen ulkoministeriön tuella, lisäksi osa järjestöistä pyörittää hankkeita eri maissa asuvien somalialaisaktiivien varainkeruun avulla.

”Hankkeiden ideat syntyvät usein Somaliassa – etelän tarpeet huomioon ottaen”, Suomen Somalia-verkoston toi-minnanjohtaja Marja Tiilikainen sanoo.

Suomen Somaliaverkoston jäsenet vievät sitten ideat eteenpäin hankkeen toteuttamisvaiheeseen asti.

Maanpaossa elävistä somalialaisista juuri Suomessa asuvat somalialaiset ovat onnistuneet edistämään kehitys-yhteistöhankkeita eri puolilla Somaliaa

Pakolaisavun Järjestöhautomo kouluttaa ja neuvoo kymmeniä eri maahanmuuttajayhdistyksiä ympäri maata. Vuonna 2009 aloitettiin yhteistyö erityisesti katto- ja verkostojärjestöjen kanssa: kaksi erilaista esimerkkiä ovat Suomen Somalia-verkosto ja Moniheli.

KeHiTySyHTeiSTyöN eDeLLäKäViJä SOMALiASSA

laajimmin. Juuri paikallisten yhteistyö-kumppanien ja kentän tuntemus autta-vat järjestöjä toimimaan.

Työ kriisialueella

Työ Somalian keski- ja eteläosissa on haastavaa maan sisällissodan takia. Vaikka Somalian väliaikaishallitusta vastaan taisteleva islamistinen Al-Sha-baab ja monet klaaniryhmittymät sotivat monilla alueilla, ovat Suomen Somalia-verkoston jäsenjärjestöt onnistuneet tekemään kehitysyhteistyötä esimerkiksi koulutuksen ja sairaanhoidon parissa. Olennaista on paikallisten ihmisten luottamus jäsenjärjestöjen paikallisiin kumppanijärjestöihin.

Vaikka alue onkin jonkin aseellisen ryhmän hallitsema, paikalliset luottavat kumppanijärjestöihin, koska he ovat teh-neet siellä hyvää työtä pidemmän aikaa. Ja he ovat toimineet alueella ennen aseellisten ryhmien tuloa”, Abdirizaq Hassan, Suomen Somalia-verkoston puheenjohtaja sanoo.

SUOMEN SOMALIA-VERKOSTO

TeKSTi MARCUS FLOMAN KUVAT SiMO gRANAT

”Tavallisten ihmisten ääni ei muuten tule kuulluksi näillä alueilla – sen takia on tärkeää tehdä kehitysyhteistyötä siellä”, hän jatkaa.

Suomen Somaliaverkoston jäsen-järjestöt tuntevat paikalliset olot hyvin ja pystyvät myös hyvin seuraamaan hankkeiden edistymistä. ”Ei kukaan väitäkään, että siellä on helppoa toi-mia, mutta ei kailla alueilla kuitenkaan sodita. Paikalliset kumppanit seuraavat koko ajan turvalisuustilannetta, ja tietä-vät miloin voi liikkua eri alueilla”, Marja Tiilikainen kertoo.

”Toiminnan seuraaminen ja luottamuk-sen rakentaminen paikallisten ihmisten ja kumppanien kanssa on helppoa kun on yhteinen kieli ja kultturin tuntemus on hyvä”, Tiilikainen jatkaa.

Strategiatyön merkitys

Pakolaisavun Järjestöhautomo-hanke aloitti tänä vuonna yhteistyön Suomen Somalia-verkoston kanssa.

”Järjestöhautomon kanssa kehitetään

sekä verkoston strategiaa että jäsen-järjestöjen toimintaa ammattimaisem-paan suuntaan. Tämä kehittämistyö on ollut todella arvokasta – juuri tätä jäsenjärjestöt ovat toivoneet”, Abdirizaq Hassan sanoo.

yhteinen

kehitysyhteistyöhanke

Strategiatyön ohella verkoston jäsen-järjestöjen suurimpia tavoitteita tällä het-kellä on Somaliassa toteutettava ympä-ristöaiheinen yhteishanke. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ehkäistä eroosioita puita istuttamalla.

“Me olemme jo jonkin aikaa suunnitel-leet yhteistä hanketta, ja mukaan tule-vat verkostosta kolme järjestöä: SSDA ry, Puntland Community ry ja SSHDA ry. Toteutuessaan toimintaa olisi poh-joisessa Buhodlen alueella ja Keski-Somalian Mudugin ja Galgaduudin maa-kunnissa. Tavoittelemme tehokkuutta tekemällä samaa toimintaa kolmella eri alueella. Se, että eri alueiden ihmiset ja

järjestöt toimivat yhdessä, se edistää rauhaa”, Abdirizak Hassan sanoo.

Parhaillaan on menossa yhteishank-keen suunnittelu- ja kartoitusvaihe. Järjestöjen edustajat matkustavat suun-nitelluilla hankealueilla selvittääkseen muun muassa mitkä puut ja siemenet sopivat parhaiten eri alueille. Hankkeen on määrä alkaa vuonna 2012.

Koulutusta ja neuvontaa

somalin kielellä

Suomen Somalia-verkosto on vahvistanut toimintaansa yhteistyössä sekä Järjestöhautomo-hankkeen kanssa että Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan räätälöityjen kurssien avulla.

”Tällä hetkellä pari jäsenjärjestöaktii-via hoitaa verkoston jäsenistölle suun-natun hankesuunnittelukoulutuksen – somalin kielellä. Samalla kun tärkeää tietoa ja osaamista siirretään eteenpäin jaamme myös vastuusta verkoston toi-mijoiden kesken”, Abdirizaq Hassan sanoo.

FAKTA Suomen Somalia-verkosto on Suomessa toimivien kehitysyhteistyötä Somaliaan tekevien järjestöjen kattojärjestö. Suomen Somaliaverkostoon kuuluu 29 järjestöä, joista osa toimii sekä Suomessa että kehitysyhteistyössä Somaliassa ja Somalimaassa. Verkostoon kuuluu myös kolme suomalaista kehitysyhteistyötä tekevää järjestöä: Solidaarisuus, Lääkärin sosiaalinen vastuu ja Horisontti Team ry.

Dr Neama

Abdrahman Bubal LSV:n

tuberkuloosikliniikalta

Hergeisassa.

Tänä keväänä perustettu verkostojär-jestö Moniheli tarjoaa pääkaupunkiseu-dun monikulttuurisille ja maahanmuutta-jayhdistyksille toimintatilaa sekä tukea toimintaan. Tärkein tavoite on kuitenkin nostaa yhdessä maahanmuuttayhdis-tysten ääni esiin yhteiskunnassa.

Haastattelun alussa Monihelin pu-heenjohtaja, nepalilaissyntyinen Shab-bir Mohammad kertoo pysäyttävän tilastoennusteen:

”Vuonna 2050 Helsingin asukkaista neljäsosa on maahanmuuttajia. Maa-hanmuuttajayhdistyksiä on Suomessa satoja, mutta kukaan ei tunne niitä kaik-kia. Yhdistysten järjestäytymiselle ja yhteistyölle on siis selkeä tarve.”

Järjestäytyminen pääkaupunkiseu-dulla alkoi kolme vuotta sitten, kun kolmekymmentä monikulttuurista ja maahanmuuttajayhdistystä alkoi kehi-tellä yhteistä verkostoa, joka voisi sekä tukea yksittäisten yhdistysten toimintaa että tiedottaa ulospäin. Nyt Monihelillä on jäsenjärjestöjä 33 ja kumppaneita eri projektien kautta useita kymmeniä.

Verkoston tiloissa Helsingin Kalasa-tamassa on joka päivä jäsenjärjestöjen toimintaa. Itse verkostolla on työryh-miä muun muassa nuorille, naisille,

multimedia-aiheista sekä tiedotuksesta. Esimerkiksi naisten työryhmään osallis-tuvat jäsenjärjestöjen naispuoliset aktii-vit. He pohtivat maahanmuuttajanaisten tarpeiden esille nostamista yhteiskun-nassa – ja toisaalta kouluttavat omien järjestöjensä naisjäseniä yhteistyössä naisjärjestöjen kanssa.

Palveluja maahanmuuttajille

ja tietoa valtaväestölle

Tällä hetkellä toiminta keskittyy vielä verkoston vahvistamiseen ja yhteisen toimintakulttuurin luomiseen eri kult-tuureista tulevien yhdistysten välil-le. Mitä tulevaisuudessa on luvassa? Shabbir Mohammad nostaa esiin useita näkökulmia.

”Tavoitteenamme on tuoda esiin sel-laisia suomalaisen yhteiskunnan piir-teitä, jotka toimivat huonosti – mutta aikomuksenamme ei ole vain valittaa. Aiomme joka kerta esittää ratkaisumal-lin ongelmiin”, Mohammad sanoo, ja jatkaa:

”Haluamme toisaalta jakaa maahan-muuttajille tietoa siitä, miten yhteis-kuntaan pääsee osalliseksi sekä tarjota palveluita juuri saapuneille

maahanmuuttajille. Meillä on tästä asiantuntemusta.”

Lisäksi verkosto haluaa yksinkertai-sesti tuoda esiin faktoja Suomessa elävistä maahanmuuttajista, esimerkik-si siitä, keitä kaikkia maahanmuuttajat ovat.

Järjestöhautomo kouluttaa

ja mentoroi

Pakolaisavun Järjestöhautomo on ollut tiiviisti mukana Monihelin syntyproses-sissa. Tammikuussa Järjestöhautomon vetämillä strategiapäivillä suunniteltiin verkoston strategiaa ja valittiin tulevien vuosien painopisteet. Tulevaisuudessa Järjestöhautomo toimii yhtenä verkos-ton virallisena mentorina. Käytännössä tämä tarkoittaa verkoston hallintojärjes-telmän rakentamisen tukemista, hallituk-sen jäsenten kouluttamista ja neuvon-taa esimerkiksi talousasioissa – sekä jäsenjärjestöjen kouluttamista.

Shabbir Mohammadilla on muitakin ideoita:

”Vastaisuudessa taas haluamme miet-tiä sitäkin, miten meidän jäsenemme pystyvät auttamaan Järjestöhautomoa uusien yhdistysten kouluttamisessa”.

moniheli kokoaa

maahanmuuttajayhdistykset yhteen

TeKSTi KATi PieTARiNeN KUVA MANi TJURiN


en tiedä, miten selvisimme Kampa-laan tultuamme. Jumalan armosta? En todellakaan tiedä. Meillä oli niin vähän rahaa, etten tiedä miten saimme edes ruokaa, toteaa Robert Hakisa, 28, kun häneltä kysytään, miten hän on selvinnyt kaksi vuotta kaupunkipakolaisena Kampalassa.

Kongon Pohjois-Kivusta kotoisin olevalla Hakisalla on myös neuvo tuoreille kaupunkipakolaisille:

- Jos sinulla ei ole rahaa, mene pakolaisleirille.

Hakisa näkee päivittäin useita pakolaisia, jotka joutuvat hankki-maan elantonsa prostituutiolla tai varastamalla. Toimeen tuleminen vieraassa maassa on hankalaa.

Suuri kiitos Hakisan selviämi-sestä kuuluukin ihmisille, jotka ovat häntä kaupungissa auttaneet.

Kolmeksi kuukaudeksi

vieraan kotiin

- Kun tulimme Kampalaan, löy-sin ystäviä, jotka olivat ystäviä vain koska olivat kongolaisia. Eräs heistä, Gido, otti minut ja per-

heeni luokseen asumaan kolmeksi kuukaudeksi.

Hakisa oli opiskellut yliopistossa Kongossa. Gido opetti paikallisille ranskaa, ja hänen kauttaan myös Hakisa löysi kaksi oppilasta itsel-leen. Hän piti tunteja kaksi kertaa viikossa ja sai tunnista 500 shil-linkiä. Rahalla hän sai vuokrattua perheelleen asunnon.

Hakisa muistelee kiitollisena myös ruoka-apua, jonka Jesuit Refugee Service -järjestö antoi heille ensimmäisinä viikkoina. 20 kiloa maissia, 10 kiloa papuja ja 2 litraa öljyä takasi kymmenlapsiselle per-heelle ruuan viikoksi silloin, kun heillä ei ollut mitään.

Kun Hakisan sisko kidnapattiin torimatkalla ja sukulaiset löysi-vät sekä siskon että kidnappaajan, pakolaisia auttava Refugee Law Project avusti heitä lakiasioissa.

englannista apua

oppilaille ja opettajille

Hyvien ihmisten lisäksi Hakisa on tavannut myös vähemmän hyviä

ihmisiä.- Äitini oli tutsi ja isäni hutu.

Kongossa ihmiset sanoivat, etten ole kongolainen, sillä puhuin Ruandan kieltä. Kun levottomuudet alkoivat, isäni pidätettiin. Myös äitini hakat-tiin pahoin.

Kun Hakisan isä saatiin ulos vankilasta, perhe lähti maasta. He olivat kuulleet elämän pakolais-leireillä olevan hankalaa, joten he suuntasivat kaupunkiin.

Pian Kampalaan saavuttuaan Hakisa alkoi itsekin auttaa pako-laisia. Hän alkoi vapaaehtoiseksi Yarid-nimisessä pakolaisjärjestössä, jossa häntä pyydettiin opettamaan muille pakolaisille englantia.

- En ollut silloinkaan hyvä eng-lannissa. Opettaessa opin itsekin paremmin. Se on auttanut minua paljon.

Suurin osa Kampalan kongolais-pakolaisista puhuu ranskaa. Ugan-dan virallinen kieli on englanti, jota tarvitaan torireissullakin. Hakisan mukaan ei kulu päivää-kään, ettei joku pyytäisi ilmaista kääntämisapua.

Bondekon asunnossa asuu isä Michaelin lisäksi liki 50 muuta pakolaista

Teksti Kuvat anne heinonen


- Minusta tuntuu hyvältä kun autan muita. En halua nähdä ihmis-ten kärsivän, se satuttaa minua.

Suvaitsemattomuus

ei lannistanut

Hakisan nykyisellä asuinalueella on paljon ruandalaisia, burundilai-sia ja kongolaisia. Ryhmien välillä on Kampalassakin jännitteitä.

- Mietimme miten saisimme eri kansallisuudet yhteen. Lopulta perustimme urheiluryhmiä. Kon-gossa oli vaikeaa edes puhua burundilaisille, sillä heitä pidettiin vihollisina. Nyt olemme yhdessä.

Myös Yaridin opintoryhmissä on sekaisin eri kansallisuuksia.

Hakisan mukaan myös Suo-men Pakolaisapu on ollut suu-reksi avuksi järjestön toiminnan kehittämisessä.

- Ennen meillä ei ollut tuntisuun-nitelmia eikä muitakaan suunnitel-mia. Pakolaisapu koulutti kaikki opettajamme. Opimme myös teke-mään suunnitelman kasvattaak-semme meillä olevaa rahaa.

Tulevaisuus

pelottaa

Vaikka apua on tähän asti aina jostain löytynyt, tulevaisuus pelot-taa Hakisaa.

- Perheeni on iso ja meidän pitää syödä. Raha ei auta tulevaisuu-dessa, sillä sillä ostetaan ruokaa tänään.

Vain nuorimmat kaksoset käyvät

koulua, sillä ala-aste on ilmainen.- Ajattelimme että kaupungissa

voimme tehdä töitä ja auttaa äitiä, jolla on pahoinpitelyssä katkenneen puolikkaan hampaan takia pahaa hammassärkyä. 100 000 shillingin leikkaukseen ei kuitenkaan ole varaa. Pelkäsimme leirien vaike-uksia, mutta täälläkin on paljon ongelmia. Kaupungissa pakolaisen pitää kuitenkin elättää itsensä itse.

PaKOlaISyhDISTyKSeSSÄ OPITaan yhDeSSÄ

OLeMMe vieraita tässä maassa, mutta yhdessä voimme selvitä. Kaikilla meistä on jotain taitoja, joita voimme hyödyn-tää, toteaa Kampalan kaupunkipakolais-ten perustamassa Bondeko-järjestössä työskentelevä pakolainen, isä Michael Lingisi.

Bondeko auttaa alueen pakolaisia, etenkin orpoja, leskiä, raiskattuja ja ihmisoikeuksien puolustajia. Se tarjoaa heille muun muassa asutusta, ruokaa ja koulutusta. Raha toimintaan tulee useilta lahjoittajilta ja myös kansainvälisiltä

järjestöiltä.Pakolaisten perustamat järjestöt ovat

usein ainoita paikkoja, joista tuoreet kau-punkipakolaiset löytävät apua. Kaupunki-pakolaiset eivät esimerkiksi ole oikeutet-tuja YK:n ruoka-apuun.

Bondekolaiset opettavat uusille tuli-joille kaikkea siitä lähtien, miten Ugan-dassa käytetään busseja.

Yhdistys kouluttaa nuoria ammatteihin, ja sen raha-avustuksilla on perustettu pienyrityksiä. Suomen Pakolaisavun tuke-mana pakolaiset oppivat myös englantia.

- Jos pakolainen vain istuu paikal-laan, hän alkaa miettiä asioita liikaa, isä Michael toteaa.

Aikuisille englantia opettava Robert Hakisa on auttaessaan saanut apua itsekin


Teksti Kuvat anne heinonen

Into oppia raVistelee perInteIsIä tapoja imaamille, muslimien uskonnolliselle joh-tajalle. Hän oli alusta lähtien tukemassa koulutusta.

- Ensimmäisen, epäonnistuneen tapaa-misemme jälkeen otimme yhteyttä imaa-miin, joka järjesti uuden tapaamisen samojen ihmisten kanssa. Kokousta aloit-taessaan hän kertoi, kuinka tärkeää koulu-tus on. Hän myös totesi, että luokkahuone on opiskelua varten, eikä luokkaan tarvitse tulla aviopuolisoa etsimään.

Somaliassa on aikaisemminkin opis-keltu sekaryhmissä, mutta se ei ole ollut tavallista. Imaami muokkasikin uskonnon vaatimuksiin sopivan istumajärjestyksen, jossa miehet istuvat ryhmänä takarivissä ja naiset omalla puolellaan.

- Pidimme sekaryhmää tärkeänä myös siksi, että tämänkaltainen opiskelutapa pitää oppia tulevaisuutta varten. Monet näistäkin somalialaisista todennäköisesti uudelleenasutetaan länsimaihin, Tako perustelee.

HUNNUiSTA HyöTyä JA HAiTTAA

Somalialaisryhmään kuuluvat päättivät käytännön järjestelyiden vuoksi kokoon-tua oppitunneille juuri ennen iltapäivän toista rukousta. Uskonnon tulkinnan

mukaan miehet eivät saa koskea naiseen, jos he ovat jo valmistautuneet rukoukseen. Koskemista vastakkaiseen sukupuoleen ei luokassa siis suvaita.

Vaikka luokkahuoneet ovat ahtaita, ei esimerkiksi sisääntuloissa tarvita erikois-järjestelyitä. Siitä pitävät huolen naisten pitkät hunnut.

Huntu tuo kuitenkin myös uusia haas-teita. Osa tunneille osallistuvista naisista käyttää kasvot peittävää burkhaa, joten opettajat eivät koskaan näe heidän kas-vojaan.

Opettajat Harun Abdurahman Moallin ja Abdinor Aden Isse kuitenkin vakuutta-vat, että tunnistaminen luokassa on mah-dollista: oppilaat istuvat yleensä samoilla paikoilla tunnista toiseen. Nähtäväksi jää, miten tunnistaminen hoidetaan loppuko-keiden aikana.

NAiSOPeTTAJiA ei VieLä

LöyTyNyT

Kaikki ryhmien opettajat ovat somalia-laismiehiä, sillä jo englanninkielen taitoi-sen opettajan löytäminen somalialaispa-kolaisten joukosta oli vaikeaa.

- Naisista suurin osa ei osaa edes kir-joittaa, ja englannintaitoiset somalialais-

paa, sillä kenelläkään ei ollut kokemusta syvästi islaminuskoisten somalialaisten opettamisesta.

MeTeLiä PUUN ALLA

Kun Pakolaisavun työntekijät ensimmäi-sen kerran kokosivat somalialaispakolai-sia suuren puun alle neuvonpitoon tule-vasta kurssista, miehet ja naiset istuivat automaattisesti puun eri puolille.

Kuullessaan koulutusmahdollisuuksista he innostuivat. Sitten heille kerrottiin, että koulutus tapahtuisi sekaryhmissä. Alkoi kova meteli paikallisilla kielillä.

Puun alla vaadittiin moneen kertaan ja kuuluvasti, että opetus pitää antaa erik-seen miehille ja naisille, sillä uskonto kiel-tää miesten ja naisten samassa luokassa olemisen.

Pakolaisapu ei kuitenkaan suostunut vaatimuksiin, sillä sekaryhmille oli syynsä.

- Tahdoimme parantaa tasa-arvoa ja naisten asemaa täällä. Somalialaisnaiset eivät tee täällä päätöksiä, eivätkä he usein puhu puolestaan, Tako kertoo.

iMAAMiLLe KiiTOS

Kiitos opetuksen toteutumisesta kuuluu

hämärän luokan eturivissä istuu puu-penkillä vierekkäin mies ja nainen. He opettelevat aakkosia. Pakolaisapu on jo vuosikaudet opettanut lukutaitoa pakolai-sille Ugandassa, mutta näky on kuitenkin hämmentävä.

Vielä kaksi kuukautta sitten saman ryh-män miehet ja naiset eivät tahtoneet lain-kaan samaan luokkaan. Saati sitten istu-maan vierekkäin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa.

Nakivalen pakolaisleirillä Etelä-Ugan-dassa alkoivat syyskuussa Pakolaisavun ensimmäiset somalialaispakolaisille tar-koitetut koulutukset. Samaan aikaan aloit-tivat niin lukutaito- kuin englanninopetus-ryhmätkin.

Pakolaisavussa ryhmistä vastaava Godfrey Tako myöntää, että ryhmän kokoaminen oli normaalia haastavam-


naiset ovat yhä ujoja opettamaan miehiä ja naisia, Tako toteaa.

Opettajien mukaan ongelmia ei alku-kankeuden jälkeen ole ollut.

- Olemme kaikki muslimeja, ja me kaikki kunnioitamme toisiamme, Harun Abdu-rahman Moallin toteaa.

- Kun alkuaikoina istumajärjestyksistä tuli kinastelua, vetosin uskontoon. Isla-missa kaikki kun ovat saman arvoisia. He ymmärsivät sen.

Abdinor Aden Issen mukaan sekaryh-

mään tottuminen on ollut vaikeinta maa-seudulta tulleille naisille juuri ujouden takia. Osa ryhmäläisistä tulee kaupun-geista, joissa tällainen käytös on arkipäi-väisempää.

Maaseudun naistenkin ujoudesta on jo kahden kuukauden jälkeen haihtunut osa. Ihan kokonaan perinteisiä rajoja ei luokassa ole ylitetty, eikä se ole tarkoitus-kaan.

Se eturivissä istuva parikin on oikeasti sukua keskenään.

pAKolAisApu käynnisti Nakivalessa tänä vuonna 35 lukutaito- ja 15 englanninryhmää. Ryhmissä opiskelee somalialaisten lisäksi etiopialaisia, eritrealaisia, burundilaisia, ruandalaisia, kongolaisia ja sudanilaisia pakolaisia.

pakolainen-lehti 4/2010

Documents