kuntoutus-lehti 2/2010

2010

Kun

tou

tus

• 2

tilaa

Kuntoutus 2 • 201033. vuosikerta • ISSN 0357-2390

Tilaan Kuntoutus-lehden■ heti■ vuoden alusta

Tilauksen kesto■ kestotilaus 45 euroa■ vuosikerta 4 lehteä 48 euroa■ opiskelija 4 lehteä 40 euroa

Nimi

Tilausosoite

Laskutusosoite (mikäli eri kuin tilausosoite)

Puhelin

Sähköpostiosoite

KuntoutussäätiöPL 3900411 Helsinki

Lisääposti-

merkki

Tilauksen voi tehdä tällä kortilla tai www.kuntoutussaatio.fi/kuntoutuslehti tai puh. (09) 53041/Pirjo Kuoppala, [email protected]

Ku

nto

utu

s

Lehteä voi myös tilata irtonumerona

á 10 euroa + postituskulut

ULLamaIja SePPäLä

Kuntoutustieteen opetusta ei saa lakkauttaa!

jUhaNI LaUrINKarI, marja NevaLaINeN ja veLI-maTTI PoUTaNeN

IMBA ja Melba – työkyvyn arviointivälineiden toimivuus Suomessa

mIKa aLa-KaUhaLUoma ja mIKKo heNrIKSSoN

Akateemisten pätkätyöläisten kuntoutustarpeen arviointi mini-interventiona

KaroLIINa KoSKeNvUo, heLKa hyTTI ja ILoNa aUTTI-rämö

Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutus etuuksien käyttö ajalla 1995–2008

KaISU PITKäLä ja mINNa raIvIo

Mitä näyttöä muistisairaiden kuntoutuksen vaikuttavuudesta?

aSKo SUIKKaNeN ja jarI LINdh

Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillisen kuntoutuksen luova tuho

TIINa aIraKSINeN

Miten kuntoutuspalvelu järjestelmämme toimii CP-vammaisten henkilöiden elämänkaaren eri vaiheissa?

TaNja hIrSchovITS-Gerz

Irti päihdeongelmista tutkitun tiedon valossa

PÄÄKIRJOITUS

Ullamaija Seppälä1 Kuntoutustieteenopetustaeisaalakkauttaa!

TIeTeeLLInen ARTIKKeLI

jUhaNI LaUrINKarI, marja NevaLaINeN ja veLi-matti poUtanen4 IMBAjaMelba–työkyvynarviointivälineiden toimivuusSuomessa

mika ala-kaUhalUoma ja mikko henrikSSon18 Akateemistenpätkätyöläistenkuntoutustarpeen arviointimini-interventiona

KATSAUS

karoliina koSkenvUo, helka hytti ja ilona aUtti-rämö34 Alle25-vuotiaidennuortentyökyvyttömyys-ja kuntoutusetuuksienkäyttöajalla1995–2008

38. VALTAKUnnALLISTen KUnTOUTUSPÄIVIen PUHeenVUOROJA

kaiSU pitkälä ja minna raivio44 Mitänäyttöämuistisairaidenkuntoutuksen vaikuttavuudesta?

aSko SUikkanen ja jari lindh53 Työmarkkinakansalaisuusjaammatillisenkuntoutuksen luovatuho

tiina airakSinen63 Mitenkuntoutuspalvelujärjestelmämmetoimii CP-vammaistenhenkilöidenelämänkaarenerivaiheissa?

KIRJA-ARVOSTeLU

tanja hirSchovitS-Gerz68 Irtipäihdeongelmistatutkituntiedonvalossa

Kuntoutus on kuntoutusalan tieteellis-ammatillinen lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lehti välittää ajankohtaista tietoa kuntoutuksen tutkimuksesta, menetelmistä ja innovaatioista sekä seuraa alan yhteis kunnallista keskustelua.

ToimitusneuvostoRaija Gould, eläketurvakeskusAila Järvikoski, Lapin yliopistoPatrik Kuusinen, Työ- ja elinkeino ministeriöVeijo notkola, KuntoutussäätiöTimo Pohjolainen, KuntoutusOrtonMarketta Rajavaara, KelaIsmo Takala, Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistysHelena Taskinen, Työterveyslaitos

ToimitusVeijo notkola, päätoimittajaTimo Korpela, toimitussihteeriMika Ala-Kauhaluoma, Ullamaija Seppälä, Matti Tuusa

Toimituksen yhteystiedotPL 39, 00411 Helsinkipuhelin 044 781 [email protected]

www-sivutwww.kuntoutussaatio.fi/ kuntoutuslehti

TilaushinnatKestotilaus 45 euroaVuosikerta 48 euroaOpiskelija 40 euroaIrtonumero á 10 e + postituskulut

julkaisijaKuntoutussäätiö33. vuosikertaISSn 0357-2390

Kannen suunnitteluJaana Viitakangas

PainoYliopistopaino, Helsinki 2010

sis

ältö

KUNToUTUSSääTIö on moni-puolinen kuntoutuksen, terveyden ja työelämän asiantuntija- ja kehittämiskeskus.

SeN TavoITTeeNa on edistää työikäisten työ- ja toimintakykyä ja parantaa vajaakuntoisten tasa- arvoista osallistumista työ- ja muuhun sosiaaliseen elämään.

NäIhIN TavoITTeISIIN Kuntoutus-säätiö pyrkii innovatiivisella kun-toutuspalveluja työtoiminnalla, tutkimus- ja kehittämistyöllä sekä koulutuksella, arvioinnilla ja konsultoinnilla.

Kuntoutussäätiö

Ku

nto

utu

s

• 2

Aikakauslehtien Liiton jäsen

K I R J O I T U S O H J E E T

Kuntoutus on tieteellis-ammatillinen lehti, joka sisältää kuntoutusta ja sitä sivuavia tieteenaloja käsitteleviä suomenkielisiä artikkeleita ja muita kirjoituksia, jotka voivat olla tieteellisiä alkuperäis-artikkeleita, katsauksia, puheenvuoroja, casekuvauksia, kokousselosteita, kirjaarvioita tai muuten lehden alaan liittyviä. Kuntoutus-lehteä julkaisee Kuntoutussäätiö. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kirjoitukset laaditaan seuraavien ohjeiden mukaisesti.

YLEISET KIRJOITUSOHJEETTieteellisen artikkelin suositeltava enimmäispituus on kokonaisuudessaan enintään 10 liuskaa ja muiden kirjoitusten enimmäispituus on 5 liuskaa. Kaikissa käsikirjoituksissa käytetään 1,5 riviväliä ja 12 pisteen kirjasinkokoa. Kappaleiden väliin jätetään tyhjä rivi. Tekstiä ei lihavoida, kursivoida, alleviivata tai tavuteta. Artikkeleihin ei liitetä valmistelevaa aineistoa, kuten kyselylomakkeita, ja muitakin liitteitä vain poikkeustapauksissa.

Tieteellisen artikkelin toivotaan noudattavan rakenteeltaan tavanomaista tieteellisen artikkelin jäsennystä.

Käsikirjoitus lähetetään sähköpostitse toimitus sihteerille [email protected]. Jos sähköpostia ei voi da käyttää, voi käsikirjoituksen lähettää postitse cdlevyllä tai muistitikulla. Tällöin mukana tulee olla myös paperiversio.

Kirjoittajaa pyydetään mainitsemaan lähetteessä, onko lehteen tarjottu käsikirjoitus tieteellinen artikkeli vai muu kirjoitus. Lähetteessä mainitaan kirjoittajan nimen lisäksi yhteystiedot ja kirjoittajan oppiarvo(t) ja toimipaikka.

Tieteellisen artikkelin arvioi 1–2 asiantuntijaa. Käsikirjoitus lähetetään arvioijalle nimettömänä. Arvioijat voivat esittää käsikirjoitukseen muutoksia. Lausunnot artikkelista toimitetaan kirjoittajalle, jotta hän voi tehdä käsikirjoitukseen mahdolliset korjaukset.

TIIVISTELMÄTieteelliseen artikkeliin tulee liittää suomen ja englanninkieliset tiivistelmät, joiden pituus on enintään 100 sanaa. Tiivistelmässä kiteytetään tavoitteet, keskeiset menetelmät ja tulokset sekä niiden perusteella tehtävät johtopäätökset.

TAULUKOT JA KUVATGrafiikka liitetään kirjoituksen oheen omina tiedostoinaan. Niiden paikka numeroidaan kirjoitukseen. Taulukoiden ja kuvien otsikoiden on kerrottava mahdollisimman nasevasti olennainen sisältö tekstistä irrallaankin. Mikäli tiedot on lainattuja, on lähde mainittava.

Taulukot ja kuvat tulee tehdä PC:lla käyttäen esim. Excel, PowerPoint tai FreeHandohjelmaa.

KIELIASUKirjoituksen on oltava sujuvaa suomen kieltä. Lyhenteiden ja alaviitteiden käyttöä on vältettävä. Tekstissä saa käyttää vain väliotsikoita ja niiden alaotsikoita.

LÄHTEETKäsikirjoituksen loppuun liitetään kirjallisuusluettelo, jossa viitteet ovat aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan. Saman kirjoittajan lähteet mainitaan aikajärjestyksessä, vanhimmat ensin. Luettelossa tulee mainita vain tekstissä esiintyviä lähteitä. Viitteiden määrän on pysyttävä kohtuullisena. Kirjoittaja vastaa viitteiden paikkansapitävyydestä ja täsmällisyydestä.

Lähdeluettelo toimitetaan seuraavan mallin mukaisesti:

Elo AL & Leppänen A (1999) Efforts of health promotion teams to improve the psychosocial work environment. J Occup Health Psychology 4, 2, 87–94.

Heikkilä M (1999) A brief introduction to the topic. Teoksessa European foundation for the improvement of living and working conditions. Linking welfare to work. Luxembourg: Office of Official Publications of the European Communities. 5–12.

Järvikoski A, Härkäpää K, NoukoJuvonen S (2001) (toim.) Monia teitä kuntoutuksen arviointiin. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 69, Helsinki. Työministeriö (2002) www.mol.fi, poimittu 16.10.2002.

Kuntoutus 2 • 2010 1

PÄ Ä K I R J O I T U S

Ullamaija Seppälä


Juuri kun kuvittelimme, että olimme saaneet kuntoutustieteen yliopis-

tolliseksi oppiaineeksi Suomessa, sitä ollaankin lakkauttamassa. Miksi?

Miten näin pääsi käymään?

Kuntoutuksen tutkimuksen kehittämisohjelmassa (2003) korostettiin

kuntoutustieteen yliopistollisen opetuksen merkittävyyttä Suomen kun-

toutusymmärryksen kehittämiseksi. Lapin yliopisto on ollut toistaiseksi

maassamme ainut yliopisto, jossa on voinut vuodesta 2004 opiskella pää-

aineena kuntoutustiedettä ja suorittaa kandidaatin-, maisterin- ja toh-

torintutkinnot. Nyt syksyllä 2010 sinne ollaan ottamassa sisään viimeiset

pääaineopiskelijat. Professuurin haltijan jäädessä eläkkeelle ei virkaa näillä

näkymin enää täytetä, vaan se siirretään toiselle tieteenalalle.

Myös valtiontalouden tarkastusvirasto on nostanut esiin kuntoutuksen

aseman tärkeyden opetuksessa ja tutkimuksessa. Lääkinnällistä kuntou-

tusta koskevassa vuoden 2009 tuloksellisuuskertomuksessa todetaan, että

kuntoutus jää muiden alojen jalkoihin, koska kuntoutuksen asema niin

suomalaisessa perus- kuin jatkokoulutuksessakin on varsin vaatimaton.

Edelleen todetaan, ettei tilanne voi olla vaikuttamatta kuntoutustoimin-

taan haitallisesti, koska alan koulutuksen vähäisyys ei edistä kuntoutus-

toiminnan kehittämistä. Esiin nostetaan yleisemmin myös kuntoutuksen

tutkimus, johon kertomuksen mukaan pitäisi kiinnittää aiempaa enemmän

huomiota ja siihen tulisi panostaa huomattavasti enemmän.

Suomen Akatemia on huomioinut nyt ensimmäistä kertaa kuntoutuksen

tutkimuksen. Tämän vuoden tammikuun haussa rahoitusta kohdistettiin

2 miljoonaa euroa nimenomaan kuntoutusta koskevaan tutkimukseen.

Akatemia korostaa, että tarvitaan entistä enemmän kuntoutukseen liit-

tyvää monitieteistä tutkimusta käytännön kuntoutustoiminnan tueksi ja

2 Kuntoutus 2 • 2010

perustaksi. Se painottaa kotimaisen tutkimuksen välttämättömyyttä, kos-

ka ulkomaisten tutkimusten tulosten suora soveltaminen on ongelmallis-

ta johtuen muun muassa erilaisista terveydenhuolto-, sosiaaliturva- sekä

kuntoutusjärjestelmistä.

Mitä vaikutuksia kuntoutustieteen lakkauttamisella pääainetasolla on?

Kun tieteenalan perustutkimus, joka on nimenomaan yliopistojen tärkein

tehtävä, lakkaa, merkitsee tämä ongelmia myös kaikelle muulle maassam-

me tehtävälle kuntoutuksen tutkimukselle ja opetukselle. Yliopistollisen

oppituolin ja sitä kautta tutkimuksen olemassaolo on tärkeää, jotta tie-

teenalan teorianmuodostus, käsitteiden määrittely ja menetelmien ke-

hittely menisivät eteenpäin. Tämä on pohjana kaikelle muullekin tutki-

mus- ja kehittämistoiminnalle. Jos tällainen toiminta lakkaa, vaikeuttaa se

myös muun muassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittavien

opinnäytetöiden tekoa.

Kuntoutukseen liittyvää ylempää ammattikorkeakouluopetusta annetaan

tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla sekä suomen- että ruotsinkielisenä.

Lisäksi sitä voi opiskella ainakin Lahdessa ja Oulussa. Ammattikorkea-

kouluissa tehtävä tutkimus on täysin soveltavaa, ja se vaatii pohjakseen

vankkaa yliopistollista perustutkimusta.

On tunnettua, että lääkäreiden koulutuksessa on sangen vähän kuntou-

tukseen liittyvää opetusta, vaikka he työssään joutuvatkin sen kanssa

usein tekemisiin. Heidän tulisi osata ohjata tarvitsevia kuntoutukseen

oikea-aikaisesti, tehdä siihen liittyviä lausuntoja ja ratkaisuja. Lääkärei-

den kuntoutusosaaminen ei ole sillä tasolla kuin sen pitäisi olla. Oulun

yliopistossa on (lääkinnällisen) kuntoutuksen professuuri. Sen lisäksi kun-

toutuksen verkko-opetusta on toteutettu yhteistyössä Oulun, Itä-Suomen

ja Lapin yliopistojen kesken. Myös Helsingin yliopistoon ollaan tiettävästi

valmistamassa verkko-opetuskokonaisuutta. Kuntoutustieteen perusteet

pitäisi kuulua jokaisen lääkärin koulutukseen.

Heikennyksiä kuntoutukseen liittyvässä yliopisto-opetuksessa on tapah-

tunut jo aiemmin. Jyväskylän yliopistossa liikunta- ja terveystieteen tie-

dekunnassa on ollut mahdollista suorittaa tutkinto, jonka pääaineena on


joko fysioterapia tai toimintaterapia. Toimintaterapian opetus pääainee-

na päättyi 2009 ja tiettävästi heikennyksiä pelätään myös fysioterapian

puolella.

Järkevää olisi myös perustaa eri yliopistoihin eri tiedekuntien yhteisiä tai

omia professuureja kuntoutuksen alalle, koska kuntoutustiede on lähtö-

kohdiltaan hyvin monitieteistä. Kuntoutukseen käytetään Suomessa rahaa

vuosittain noin 1600 miljoonaa euroa. Olisi erittäin tärkeää, että kuntou-

tuksen teoreettisia osaajia ja sitä kriittisesti arvioimaan pystyviä kuntoutus-

tieteilijöitä olisi enemmän. Missä huomisen päteviä kuntoutuksen tutkijoita

ja kehittäjiä koulutetaan vastaamaan yhteiskunnallisiin tiedon tarpeisiin?

*

Tässä lehdessä on kolme puheenvuoroa 38. Valtakunnallisilta kuntou-

tuspäiviltä, jotka pidettiin maaliskuussa Helsingissä. Puheenvuorot käsit-

televät muistisairaiden kuntoutuksen vaikuttavuutta, ammatillista kun-

toutusta sekä kuntoutusjärjestelmää peilattuna CP-vammaisen ihmisen

elämänkaareen.

Lehden ensimmäinen artikkeli avaa meille, mitä salaperäiset IMBA ja Mel-

ba tarkoittavat, ja kuinka niitä käytetään apuna osatyökykyisten työn-

hakijoiden työllistämisessä. Toinen artikkeli valottaa yhtä mahdollista

pätkätyöläisten kuntoutusmallia, jota on kehitetty Helsingin yliopiston

työntekijöille. Katsauksessa selviää, kuinka alle 25-vuotiaat ovat käyttä-

neet työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksia vuosina 1995–2008.

Antoisia lukuhetkiä ja Hyvää Kesää kaikille!

P.S. Katsokaa sivulta 70 Kunnon kuva – ajattelemisen aihetta kilpailutuk-

sen nykytilasta.

Dosentti, VTT Ullamaija Seppälä

Tutkimusjohtaja

Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Kuntoutussäätiö


T I E T E E L L I N E N A R T I K K E L I

Juhani Laurinkari Veli-Matti PoutanenMarja Nevalainen

IMBA ja Melba – työkyvyn arviointivälineiden

toimivuus Suomessa

Tutkimus välineiden käyttäjien kokemuksista

Seurannan lähtökohdat

Artikkeli perustuu tutkimukseen (Pouta-nen & Laurinkari 2009) Siegenin yliopistos-sa Saksassa kehitetyn arviointimenetelmän ja sen välineiden IMBAn ja Melban käyt-töönottokokemuksista Suomessa vuosina 2005–2009. IMBA ja Melba on suunniteltu välineiksi osatyökykyisten henkilöiden työ-kyvyn ja sen eri osa-alueiden ja työtehtävin vaatimusten vastaavuuden arviointiin. Me-netelmän toi Suomeen Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö vuonna 2005.

Euroopan unionin maissa korostetaan tätä nykyä osatyökykyisten henkilöiden työmarkkina-aktiivisuuden ja ansiotulojen hankkimisen merkitystä toimeentulon ja muun hyvinvoinnin lähteinä tulonsiirtojen sijasta (ks. esim. Laurinkari 2009 ja Pouta-nen 2008, 141–143). Hyvinvoinnin ja tur-vallisuuden kasvattamisen pyrkimykset on yhdenmukaistettu poliittisesti työmarkki-noiden toiminnan tehostamisen ja tuotta-

vuuden parantamisen kanssa (Olofsson ja Wadensjö 2009, 121).

Edellä mainitut tavoitteet eivät ole täysin toteutuneet, minkä osoittavat esimerkiksi osatyökykyisten eri ryhmien muita työnha-kijaryhmiä korkeammat työttömyysasteet (ks. esim. Räisänen 2009). Työllisyyspolitii-kan tehostaminen ja väestörakenteen myötä ehkä kasvava työvoiman kysyntä saattavat kuitenkin mahdollistaa tilanteen korjaami-sen lähivuosina, mikäli tämän tavoitteen toteuttamiseen löydetään uusia, työhakija-ryhmittäin kohdennettuja kuntoutuksen ja työllistymisen tukemisen keinoja (Suhonen 2008, 16–21).

Osatyökyisten omaan työkykyarvioon perustuen on myös saatu näyttöä siitä, että heidän joukossaan voi olla runsaasti käyt-tämätöntä työmarkkinapotentiaalia - sub-jektiivista työkykyä ja halua, mutta miten saada se kohtaamaan työnantajien tarpeet? Pasi Holmin ja Anneli Hopposen (2007, 28)


tutkimuksen mukaan useita kymmeniä tu-hansia heistä olisi työllistettävissä.

Osatyökykyisten heikkoa työmarkkina-asemaa on selitetty useilla tekijöillä. Niistä henkilön tunnistettava fyysinen tai psyyk-kinen vamma on vain yksi monista. Osa-työkykyisten heikon työmarkkina-aseman selittäminen toimintakyvyn vajeilla on omi-naista etenkin sairauskeskeiselle vammais-käsitykselle (ks. esim. Somerkivi 2000). Siinä korostetaan vammaisten henkilöiden eroja kilpailijoihinsa työmarkkinoilla. Oletetaan, etteivät vammaiset henkilöt voi onnistua työmarkkinakilpailussa, etenkään korkean työttömyyden oloissa, koulutukseltaan, työ-kyvyltään, ammatillisilta ja sosiaalisilta val-miuksiltaan vahvempien tavoin (Syrjänen 2008, 43).

Yksilötason selitykset korostavat työn-hakijoiden eroja. Niiden merkitys työmark-kinoilla on usein vaikea erottaa toiminnal-lisen ja sosiaalisen ympäristön tekijöistä, kuten liikkumisen esteistä, muiden ennak-koluuloista sekä työmarkkinoiden sosiaali-sista diskriminoivista rakenteista (työmark-kinoiden eriytymisestä ks. esim. Olofsson 2009, 168–170). Myös työmarkkinoiden valikointimekanismit rekrytoinnissa jäävät huomaamatta (työmarkkinoiden valikoivista mekanismeista ks. esim. Silvennoinen 2002).

Keskeinen työmarkkinoiden syrjivä mekanismi rekrytointikäytännöissä on ti-lastollinen diskriminaatio. Se koskettaa osatyökykyisten lisäksi usein myös naisia, ulkomaalaisia ja pitkäaikaistyöttömiä (tilas-tollisesta diskriminaatiosta ks. esimerkiksi Kalter 2005, 311). Osatyökykyisyys näyttäy-tyy tällaisessa tilanteessa työnantajalle, vaik-kei täsmällistä kuvaa työnhakijan vammai-

suudesta ja sen merkityksestä työtehtävissä olisikaan. Osatyökykyiseen suhtaudutaan vain tietyn väestökategorian jäsenenä, ei yksilönä (Syrjänen, 2008, 43).

Menetelmällä kuvataan konkreettisesti osatyökykyisen työkyvyn fyysiset, psyykki-set ja sosiaaliset osa-alueet ja suhteutetaan arviointi työtehtävän vaatimuksista tehtä-vään arvioon. Siten niillä voidaan arvioida kriittisesti myös tilastollisen diskriminaation perusteita ja konkretisoida vamman rajoitta-va merkitys tietyssä työtehtävässä.

IMBA ja Melba työkyvyn arviointivälineinä

IMBA ja Melba on tarkoitettu moniamma-tilliseen käyttöön niin sanotuksi geneeri-seksi arviointimenetelmäksi. Menetelmää ei kohdenneta vain tiettyyn vamman ja tie-tyn työtehtävän suhteen arvioimiseen vaan laaja-alaiseen, kontekstista riippumattomaan käyttöön.

IMBA (Integration von Menschen mit Behinderungen in die Arbeitswelt) ja Mel-ba (Merkmalprofile zur Eingliederung Leistungsgewandelter und Behinderter in Arbeit) on kehitetty hyödyntäen WHO:n toimintakyvyn luokitteluja (ICD-10 ja ICIDH 2) sekä kehittelijöidensä kokemusta lääketieteestä, työntutkimuksesta ja psyko-logiasta.

Välineiden suunnittelussa on pyritty siihen, ettei niiden käyttö ja käyttöön kou-luttautuminen edellytä erityistä ammatillista koulutusta, vaan perehtymistä menetelmiin käytännössä ja osallistumalla käyttökoulu-tukseen (Föhres ym. a, b, c, 2004; IMBA a, b, c, 2004).


IMBA ja Melba koostuvat kolmesta osi-osta. Ensimmäisessä osiossa arvioidaan hen-kilön osaamista ja työkykyä, toisessa hänelle kaavaillun työn vaativuutta ja kolmannessa vertaillaan työkyvyn ja työn vaativuuden yhteensopivuutta. Yhteensopivuuden testa-us toteutetaan siten, että sekä työkykyä että työnvaativuutta arvioidaan samoilla ver-baalisilla, kuvailevilla määritteillä ja samalla numeerisella asteikolla (Melbassa 5- ja IM-BAssa 6-portainen Likert-asteikko).

IMBAssa ja Melbassa on kaikkiaan 70 päämääritettä, joilla arvioidaan psykososi-aalisia, fyysisiä ja työolosuhdetekijöitä suh-teessa henkilön osaamiseen ja työn vaati-vuuteen. Arviointi kohdistuu sekä henkilön psyykkisiin että sosiaalisiin ominaisuuksiin ja taitoihin. IMBAssa ja Melbassa työkyky-arvio tehdään aina suhteessa tiettyyn työhön tai tehtävään.

Menetelmää voidaan käyttää myös laatu-standardina, vaikka sitä ei alun perin sellai-seksi suunniteltu. Sen avulla pyritään myös tukemaan tiedonvälitystä käyttäjien muo-dostamassa asiantuntijaverkostossa.

Menetelmä kehitettiin alun perin en-naltaehkäisevään työhön, kuntoutukseen ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämiseen, mutta sillä voi olla muuta-kin henkilöstöpoliittista käyttöä esimerkik-si työvoiman rekrytoinnissa eri ammateissa (Föhres ym. a, b, c, 2004; IMBA a, b, c, 2004, Harra & Nevalainen 2007).

IMBA ja Melba ovat Saksassa palvelu-toimintaan vakiintuneita välineitä, mutta tieteellistä tutkimusta niiden toimivuudesta on sielläkin niukasti.

Tutkimuksen tausta ja toteutus

TaustaTutkimus kytkeytyy taustaltaan Vammais-ten lasten ja nuorten tukisäätiön Ota Työ Elämääsi (OTE) -projektiin. IMBA ja Melba tuotiin Suomeen projektin osana. OTE-pro-jekti toteutettiin vuosina 2004–2008 Raha-automaattiyhdistyksen tuella.

OTE-projektin pilottivaiheessa (2004–2006) selvitettiin dokumenttiaineiston ja saksalaisten yhteistyökumppaneiden avulla arviointimenetelmän reliabiliteettia ja so-veltuvuutta erilaisiin käyttötarkoituksiin ja toteutettiin käyttökoulutuskokeiluja. Sen käytöstä ei kuitenkaan ole tarjolla runsaasti tieteellistä arviointitietoa.

Vuosina 2007–2008 projektissa keski-tyttiin menetelmän käyttäjäkoulutukseen ja siitä tiedottamiseen. Vuonna 2007 Marja Nevalainen julkaisi pro gradu -tutkielman IMBA ja Melba -välineiden käyttöönottoon vaikuttaneista tekijöistä. Nevalaisen tutki-mus perustui käyttäjäkoulutuksen läpikäy-neille henkilöille suunnattuun kyselyyn. Suurin osa Nevalaisen kyselyn kohderyh-mästä kuuluu myös Kuopion yliopiston tut-kimuksen kyselyosion kohderyhmään.

Lisäksi kartoitettiin työmarkkina-alueen merkitystä suuntaamalla haastattelut sekä suureen aluekeskukseen että kahteen pie-nempään kaupunkiin.

Kohderyhmät, aineistot ja menetelmätTutkimus on kokonaistutkimus. Kysely-aineiston keruu suunnattiin 2004–2008 IM-BA ja/tai Melba -arviointivälineiden käyt-tökoulutukseen osallistuneisiin henkilöihin (kyselyn N=164; vastausprosentti 51). Tämä


käyttäjäryhmä muodostui ennen muuta vä-linettä käyttäneistä työhön ohjaajista. Ky-sely toteutettiin verkkokyselynä Kuopion yliopiston tähän käyttöön suunnittelemalla Lotta-lomaketyökalulla. Lomakkeen tekni-sestä suunnittelusta vastasi Vammaistutki-musyksikön tietotekniikkainsinööri Mikko Venäläinen. Se on kohderyhmän ja käyttä-jäkokemuksen selvittämisen osalta jatkoa edellä mainitulle Nevalaisen tutkielmalle, jossa selvitettiin välineiden käyttöön ottoa.

Tutkimuksen kohderyhmään valittiin ennen muuta menetelmää käyttäneitä työ-hön ohjaajia. Heitä valittaessa vastaajan pitkä työuran pituus oli keskeinen valintakriteeri. Yritysten ja työvoimahallinnon edustajien kokemukset arviointivälineistä kerättiin tee-mahaastattelumenetelmällä. Haastateltaviksi valittiin eri arviointimenetelmien käyttöyh-teydet tuntevia työnantajia sekä osatyöky-kyisten henkilöiden työnhakuprosessia tuke-vien palveluorganisaatioiden toimihenkilöitä ja johtoa. Näissä ryhmissä omakohtaista vä-lineiden käyttäjäkokemusta on niukasti. Sen vuoksi tämän kohderyhmän arviot ovat vain suuntaa-antavia ja periaatetasoisia.

Tutkimuksen muuttujat muodostettiin seuraavista teoreettisista käsitteistä: Arvi-ointikokemus (eri arviointivälineillä), arvi-ointien kohderyhmät jaoteltuna iän ja työ-markkina-aseman mukaan, IMBA ja Melba -välineen käyttäjäkokemus, välineiden toi-mivuus erialaisessa arviointikäytössä, väli-neiden käyttöä rajoittavat ja lisäävät tekijät ja arvio välineiden käytön muutoksesta tu-levaisuudessa. Kyselylomake suunniteltiin tutkimusryhmän ja tutkijoiden yhteistyö-nä. Keskeiset muuttujat operationalisoitiin Likert-asteikollisiksi.

Lisäksi kyselyyn osallistuneille teh-tiin pääkysymyksiin liittyviä, täydentäviä avokysymyksiä sekä kerättiin tietoa hei-dän taustoistaan, sukupuolesta, ammatista, tehtävänimikkeestä, työpaikan sijainnista paikkakunnittain sekä siitä, sijaitseeko työ-paikkakunnalla kuntoutuslaitoksia. Kuntou-tuslaitoksilla arvioitiin olevan merkitystä vastaajien yhteistyösuhteisiin kuntoutuksen kentällä sekä mahdollisuuteen tehdä arvi-ointeja erialaisilla arviointivälineillä. Taus-tamuuttujia käytettiin sekä kuvailevina että vertailuryhmiä muodostavina muuttujina.

Aineiston analyysit suoritettiin SPSS -tilasto-ohjelmalla, käyttäen sekä kuvailevia, että riippuvuuksien, kausaliteetin että myös aineiston tiivistämiseen soveltuvia yhden ja kahden muuttujan sekä monimuuttujame-netelmiä. Viimeksi mainittuihin kuuluvat regressio-, erottelu- ja faktorianalyysi.

Laadullinen aineisto, sekä kyselylomak-keen avokysymyksillä tuotettu että varsinai-nen haastatteluaineisto, käsiteltiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin koodaamalla aineis-to kahdessa vaiheessa pää- ja alakategorioihin ja sen jälkeen jatkaen kategorioissa esiintyviä asiasisältöjä teemoittelemalla ja koodaamalla edelleen alakategorioiden tasolla.

Työnantaja- ja työvoimahallinnon or-ganisaatioiden edustajille tehtyjä haastatte-luja käytettiin kyselyä täydentävinä tapaus-kuvauksina. Tämä aineisto tarjoaa lähinnä suuntaa antavaa tietoa työantaja- ja työvoi-mapalvelusektorin edustajien näkemyksistä IMBAn ja Melban käyttömahdollisuuksista. Osalla haastatelluista oli myös omakohtais-ta kokemusta IMBA ja Melba-välineistä arviointi käytössä.


Tulokset

Seurannan keskeiset tuloksetKaksi kolmasosaa arviointivälineitä käyttä-neistä piti niitä toimivina. Taulukosta 1 käy ilmi, että Melbaa toimivana pitävien osuus on jonkin verran IMBAn vastaavaa osuut-ta suurempi. Välineistä saadut käyttökoke-mukset olivat voittopuolisesti myönteisiä. Kyselyyn vastanneiden, välineitä toimivina pitävien mielestä ne soveltuvat hyvin päivit-täiseen arviointikäyttöön. Etenkin rajatus-sa kohderyhmässä ne tarjoavat osioineen standardoitua verbaalista ”kuvailua”, jota voidaan käyttää kirjoitettaessa virallisia lau-suntoja asiakkaiden työkyvystä, mikä koet-tiin lisäarvoksi muihin arviointimenetelmiin verrattuna.

Mitkä tekijät selittävät kokemusta IM-BAn ja Melban hyödyllisyydestä? Tätä tarkasteltiin regressioanalyysillä erikseen molempien välineiden osalta. Analyysi toteu-tettiin kuitenkin vain siinä vastaajaryhmässä, joka on käyttänyt välineitä nimenomaan ”pe-rustehtävässä”, työn vaatimusten ja henkilön valmiuksien vertailussa, koska haluttiin var-mistaa arvioiden omakohtaisuus.

Selitettävänä muuttujana monimuuttu-jaregressiomalliin valittiin muuttuja, joka kuvaa vastaajan näkemystä neliluokkaisella asteikolla hyödytön–hyödyllinen ja selittä-vinä saman kysymyssarjan neliluokkaiset muuttujat asteikoilla hidas–nopea, vaikea–helppo, outo–tuttu, epäselvä–selkeä, mää-ritelmät epäselviä–selkeitä, luokittelu epä-selvä–selkeä, hyödytön–hyödyllinen sekä epäluotettava–luotettava.

IMBAn kokemista hyödylliseksi selitti-vät regressioanalyysin perusteella parhaiten

välineen kokeminen luotettavaksi ja tutuksi sekä myös kokemus välineen määritelmien selkeydestä. Melban hyödyllisenä pitämistä selittivät sen kokeminen luotettavana ja toi-saalta helppona käyttää. Jonkin verran seli-tysvoimaa oli myös välineen tuttuna koke-misella ja kokemuksella, että sen sisältämät määritelmät ovat selkeitä.

Edellä mainittu regressioanalyysin tulos, jonka mukaan välineiden tuttuuden koke-mus korreloi niiden hyödyllisenä pitämisen kanssa, on yhdenmukainen seuraavan tar-kastelun tulosten kanssa, jossa vertaillaan välineitä paljon käyttäneiden kokemuksia niitä vähän käyttäneiden kokemuksiin.

Taulukkoon 1 on koottu vastaajien nä-kemysten jakauma arviointialueittain sekä erikseen niiden vastaajien jakauma, josta on poistettu kunkin arviointialueen osalta vastaajat, jotka eivät ole käyttäneet välinettä kyseisessä tarkoituksessa. Välinetuntemus korreloi positiivisesti koetun toimivuuden kanssa.

Käyttökokemuksen puute on yhteydessä välineisiin kohdistettuun kritiikkiin. Kritiik-ki kohdistuu useimmiten välineissä ilme-nevään tapaan kategorisoida arvioitavien kykyjä, menetelmän teoriataustaan ja suo-menkielisen opetusmateriaalin puutteisiin.

Välinekohtaiset käyttäjäkokemuksetKäyttäjien suhtautuminen IMBA ja Melba -välineisiin oli monilta osin samankaltaista. Kuitenkin myös selviä eroja suhtautumisessa niihin ilmeni. Erot ilmenivät sekä suhtautu-misessa välineisiin että arvioissa niiden tu-levasta käytöstä.

Melba-välineen kohdalla käyttäjän koke-neisuudella välineen käytössä näytti olevan


kapea-alaisempi merkitys kuin IMBA-väli-neen kohdalla. Käyttökokemuksen määräs-tä riippumattomia IMBAn ominaisuuksia olivat välineen sisältämien määritelmien ja luokittelujen selkeyden kokemus sekä väli-neen käyttö ammatinvalinnan ohjauksessa, koulutustarpeen arvioinnissa, työllistymisen tukemisessa sekä muidenkin kuin osatyöky-kyisten valmiuksien arvioinneissa.

Myös välineiden tulevaa käyttöä selittä-vät tekijät eriytyivät välineittäin. Käyttöko-kemuksen määrä oli yksi tällainen eriyttävä tekijä; vastaajat, jotka arvioivat IMBA-väli-neen käyttönsä lisääntyvän tulevaisuudes-sa, olivat kokeneempia arvioijia kuin muut. Logistisen regressioanalyysin perusteella muiden arviointimenetelmien käytön mää-rä ei kuitenkaan selittänyt arviota IMBA tai Melba -välineiden käytön lisääntymisestä tulevaisuudessa.

Melba-välineen kohdalla ei havaittu vas-taavaa eroa. Kuitenkin niillä, jotka arvioivat välineen käyttönsä lisääntyvän, oli muita enemmän kokemusta ylipäätään testimene-telmien käytöstä. Sen sijaan havainnointiin perustuvia menetelmiä he olivat käyttäneet harvemmin kuin ne, jotka arvioivat Melban käyttönsä pysyvän entisellään tai vähenevän tulevaisuudessa.

Logistisen regressioanalyysin perusteel-la näyttää siltä, että IMBA-välineen käytön lisääntymistä (todennäköisyyttä) kasvat-taa selvimmin kokemus siitä, että välinettä voidaan käyttää asiakkaiden kuntoutuksen tukemiseen. Melban käytön lisääntymistä selittää parhaiten kokemus, että välinettä voidaan käyttää asiakkaiden työllistymisen tukemiseen.

Seuraavassa arvioita välineiden tulevasta käytöstä tarkastellaan vielä vastaajaryhmit-

Taulukko 1. Arviointivälineiden toimivuus arviointialueittain.

Käyttötarkoitus

Välinettä toimivana

pitävien osuus välinettä

käyttäneistä(%)

N

Vastaava osuus

käyttäjäkokemusta omaa

villa

N

IMBA Melba IMBA Melba IMBA Melba IMBA Melba

Työkyvyn arviointi 67 75 130 151 88 86 100 132

Asiakkaan itsearviointi 59 68 125 150 83 80 90 128

Työllistymisen tukeminen 51 60 129 153 76 77 88 120

Kuntoutustarpeen arviointi 46 54 129 147 80 78 75 103

Työelämässä muidenkin kuin osatyökykyisten valmiuksien arvioinnissa

45 48 128 151 83 81 71 90

Koulutustarpeen arviointi 40 47 127 148 68 70 76 102

Ammatinvalinnan ohjaus 39 50 129 151 70 74 74 103


täin muodostamalla vertailuryhmät väli-neiden omakohtaiseen käyttäjäkokemuksen perusteella.

Miksi arviointivälineiden käyttö lisääntyy?Jatkoanalyysissä vakioitiin käyttäjäkoke-muksen merkitys tulevan käytön arvioon vertaamalla keskenään erotteluanalyysillä niiden henkilöiden käsityksiä, jotka ilmoit-tivat välineiden käyttönsä lisääntyvän ja olivat käyttäneet niitä työn vaativuuden ja asiakkaan valmiuksien vertailuun, muiden vastaajien käsityksiin. Arvion menetelmän käytön lisääntymisestä oletettiin myös il-mentävän sen pitämistä hyödyllisenä ja toimivana. Vertailulla haettiin siten tietoa siitä, mitkä kokemukselliset tekijät saivat ylipäätään käyttämään menetelmää ja sen välineitä ja ottamaan ne pysyvään arviointi-käyttöön.

Muuttujina erotteluanalyysissä olivat molempien välineiden käyttöä lisääviksi tekijöiksi kyselylomakkeessa esitetyt muut-tujat. Erotteluanalyysi tehtiin erikseen kummankin välineen osalta (taulukko 2). Vertailuryhmiä erottaviksi muuttujiksi osoittautuivat IMBAn osalta muuttujat ”voin tukea välineellä asiakkaideni kuntoutumista” ja ”voin tukea välineellä asiakkaideni koulu-tukseen hakeutumista”. Muuttujan latausten etumerkit ovat vastakkaiset.

Erottelevien muuttujien arvojen vertailu osoittaa, että nimenomaan se, että välineel-lä voi tukea koulutukseen hakeutumista, on tärkeää kokeneimmille IMBA-välineen käyttäjille. Melban kohdalla tilanne on sama, mutta koulutusmuuttujan erotteleva merki-tys on pienempi latauksen perusteella kuin IMBAn kohdalla.

Välineiden käyttöä rajoittavia tekijöitä tarkasteltiin erotteluanalyysillä (taulukko 3) vertailemalla keskenään niiden näkemyksiä, jotka arvelivat välineiden käyttönsä lisäänty-vän tulevaisuudessa, niiden käsityksiin, joilla välineiden käyttö pysyy joko ennallaan tai vähenee (tai loppuu kokonaan). Tästäkin tarkastelusta rajattiin pois sellaiset vastaajat, jotka eivät olleet käyttäneet kumpaakaan välinettä työn vaatimusten ja asiakkaan val-miuksien vastaavuuden tarkasteluun.

Tarkastelun perusteella erottelufunktiol-la latautuvat molempien välineiden kohdalla muuttujat, jotka kuvastavat välineiden sovel-tumattomuutta omaan arviointityöhön. IM-BAn kohdalla korkean latauksen saa myös muuttuja, joka kuvaa sitä, ettei vastaaja tee arviointeja tai asiakastyötä.

Erottelumuuttujien vertailun perus-teella erottelufunktiot kuvaavat niiden suh-tautumista, jotka eivät aio lisätä välineiden käyttöä. Tarkastelun perusteella vertailu-kokemusta omaavilla välineen soveltuvuus määräytyy niiden käyttökelpoisuuden, ei samassa määrin työolosuhteiden ja käytön vaatiman ajan perusteella, kuten muilla.

Menetelmän kehittämiskohteetTulosten perusteella voidaan osoittaa usei-ta menetelmien käytön ja niihin koulutuk-sen kehittämiskohteita. IMBAn ja Melban käytön lisäämiseen oli havaittavissa suurta kiinnostusta, kunhan henkilöstön koulutus-tarpeet pystytään ottamaan vielä nykyistä paremmin huomioon ja työaikajärjestelyt saadaan tarvittavan joustaviksi.

Eräs mahdollisuus käytön kehittämisek-si on kolmikantainen malli, jossa työelämän kehittämiskeskustelut käydään työnohjaajan,


työvoiman palvelukeskuksen ja itse arvioi-tavan kesken. Menetelmän arvioidaankin edellyttävän moniammatillista yhteistyötä.

Osa IMBA ja Melba -menetelmien käyt-täjistä koki menetelmän termistön liiaksi saksalaiseen kulttuuriin sidotuksi ja he ha-luaisivat termistön muuntamiksi paremmin suomalaiseen kulttuuripiiriin asettuvaksi. Menetelmästä haluttaisiin myös verkkover-sio.Yksittäiset koulutustilaisuudet eivät ole riittäviä välineisiin perehtymiseksi. Työhal-

linnossa arvioitiin, että välineiden pereh-dyttämiskoulutus tarjoaa väylän kehittää yhteistyötä työnhakijoiden, työvoimaviran-omaisten ja työnantajien kesken.

Tutkimuksen yhteydessä on käynyt myös ilmi menetelmien käyttömahdollisuudet muidenkin kuin osatyökykyisten valmiuk-sien ja työpaikan vaatimusten vastaavuuden arvioinnissa. Menetelmää voitaisiin käyttää esimerkiksi henkilöstöjohtamisessa.

Taulukko 2. Erotteluanalyysi arviointivälineiden käyttöä lisäävistä tekijöistä.

Välineen käyttöä lisäävä tekijäI

Erottelufunktio II

ErottelufunktioMinulta on puuttunut toimiva ja luotettava arviointiväline .15 .05

Voin tukea välineellä asiakkaideni työllistymistä .29 .70

Voin tukea välineellä asiakkaideni kuntoutumista .81 .18

Voin tukea välineellä asiakkaideni koulutukseen hakeutumista -.520 -.31

Voin tukea välineellä asiakkaideni ammatinvalintaa .25 .26

Voin parantaa ammattini arvostusta .20 .43

Voin verrata asiakkaan taitoprofiilia työn vaatimuksiin -.25 .10

* I Erottelufunktion standardoidut lataukset kuvaavat tekijöitä, jotka erottavat välineen käyttöä lisäävien ryhmän muista vastaajista ja vastaavasti II erottelufunktio kuvaa samaa asiaa Melban kohdalla. Mitä suurempi kerroin on itseisarvoltaan, sitä merkittävämmästä erottelijasta on kyse.

Taulukko 3. Erotteluanalyysi arviointivälineiden käyttöä rajoittavista tekijöistä.

Välineen käyttöä rajoittava tekijäI

Erottelufunktio II

ErottelufunktioVälineen käyttö on vaikea oppia .01* .06

Välineen käyttö vie liikaa aikaa -.11 -.14

Muut käyttämäni välineet/väline ovat parempia .60 .52

Väline ei sovellu asiakkailleni .59 .72

Välineellä ei ole kysyntää -.33 -.31

Minulla on huonoja kokemuksia välineestä .18 .08

En tee arviointeja/asiakastyötä .43 .26

* I Erottelufunktion standardoidut lataukset kuvaavat tekijöitä, jotka erottavat välineen käyttöä lisäävien ryhmän muista vastaajista ja vastaavasti II erottelufunktio kuvaa samaa asiaa Melban kohdalla. Mitä suurempi kerroin on itseisarvoltaan, sitä merkittävämmästä erottelijasta on kyse.


Johtopäätökset

Keskeisten käyttäjäryhmien kokemusten perusteella IMBA ja Melba -välineillä on käyttöarvoa osatyökykyisten työnhakijoiden ja kuntoutujien työkyvyn arvioinnissa. Väli-neet näyttävät tarjoavat varsinaisen arvioin-tikäyttönsä lisäksi suhteellisen formaaleine osioineen standardoitua termistöä työkyvyn eri osa-alueiden kuvailuun, esimerkiksi kir-joitettaessa virallisia lausuntoja asiakkaiden työkyvystä.

Menetelmää kokeilleiden kritiikki, jonka mukaan se on työläs ja aikaa vievä, väheni käyttökokemuksen karttuessa. Välineet ko-ettiin useimmissa käyttötarkoituksissa sitä paremmin toimivina, mitä enemmän niis-tä oli kertynyt käyttökokemusta. Kokeneet käyttäjät pohjasivat arviointinsa ennen muu-ta menetelmän käyttökelpoisuuteen.

Huomattava osa työkyvyn arvioinneista tehdään Suomessa ilman systemaattista arvi-ointimenetelmää. Monille käyttäjille IMBA ja Melba -välineet näyttäytyivätkin myön-teisinä siksi, että niiden käyttömahdollisuus nosti arvioijan ammatillista itsetuntoa.

Työkyvyn parantamiseen tähtääväs-sä laitoskuntoutusmuodossa kuntoutujan ongelmien erittely painottuu fyysisten toi-mintakyvyn rajoitteiden kartoittamiseen ja kuntoutusmenetelmät fyysisen toimintaky-vyn harjoittamiseen. Työn vaatimusten ja vastaavien kompetenssien kartoitus jää pin-nalliseksi. Monet kyselyn työhön ohjaajista ja myös työantaja- ja työvoimahallinnon organisaatioiden edustajista olivat valmiita kokeilemaan tai jatkamaan välineiden käyt-töä. Se edellyttää usein työn uudelleen orga-nisointia ja moniammatillista työotetta.

Tutkimus nosti esiin useita IMBA ja Melba -arviointivälineiden kehittämiskoh-teita. Arvioitavien kykyjen kategorisointiin toivottiin muutoksia, menetelmään ja sen teoriataustaan perehdyttämiseen suomen-kielistä opetusmateriaalia ja lisäksi toivot-tiin, että välineistä olisi saatavilla sähköinen verkkoversio. Lisäksi esitettiin toive, että väline testattaisiin monipuolisesti ja istutet-taisiin suomalaiseen kulttuuriin paremmin.

Kuntoutustutkimusten kehittäminen toimintaterapiassa saattaa johtaa välineiden käytön lisääntymiseen. Ne voivat tarjota mahdollisuuksia kehittää myös eläkepää-tösten tekemistä. Osatyökykyiset ovat usein kahden tulen välissä, heitä ei kelpuuteta töi-hin (ei pidetä valmiuksiltaan kilpailukykyisi-nä), mutta ei myöskään hyväksytä eläkkeel-le. Aiempaa paremmalla työkyvyn ja työn

IMBA ja Melba – välineet henkilön osaamisen ja työn vaativuuden vertailuun

IMBA (Integration von Menschen mit Be-

hinderungen in die Arbeitswelt) ja Melba

(Merkmalprofile zur Eingliederung Leis-

tungsgewandelter und Behinderter in

Arbeit) ovat kehitetty moniammattillise-

na yhteistyönä hyödyntäen WHO:n toi-

mintakyvynluokitteluja (ICD-10 ja ICIDH

2) sekä kehittäjien kokemusta lääketie-

teestä, työtieteestä sekä psykologiasta.

Arviointivälineet kehitettiin Saksan sosi-

aali- ja terveysministeriön toimeksiannos-

ta Siegenin yliopistossa.


vastaavuuden arvioinnilla voitaisiin tätäkin loukkua purkaa.

Osatyökyiset henkilöt ovat tärkeä voi-mavara suomalaisilla työmarkkinoilla, jonne heidät myös halutaan ja jonne he myös halu-avat osallistua nykyistä enemmän. Välineillä voidaan tukea heidän työllistymistään. Tut-kimus antaa tukea välineiden käyttökokeilu-jen jatkamiselle. Voimakkaan torjuvaa suh-tautumista niihin ei aineistossa esiintynyt.

Työvoimapoliittisten tehtävien lisään-tyminen arviointityössä lisää mahdollisesti välineiden käyttöä; jos työkyvyn arviointi lisääntyy, myös IMBAn ja Melban käyttö tullee lisääntymään. Käytön lisääntyminen on mahdollista, jos työvoiman palvelukes-kus hankkii IMBA ja Melba -arvioinnin asiakkailleen osana työhön valmennustaan. Edellä mainittu koskee erityisesti Melba-

välinettä, sen sosiaalisesti painottuneen si-sällön vuoksi.

Rakennetyöttömyyden hoitaminen ja uhkaava työvoimapula edellyttävät väistä-mättä jatkossa aktiivisen työvoimapolitii-kan räätälöityjen palvelujen parantamista ja tehostamista, sitä kautta osatyökyisten li-sääntyvää työllistämistä ja siten käytännös-sä työelämän eriytyvän asiantuntemuksen lisäämistä työvoimapalveluissa. Tutkimus ei anna viitteitä siitä, että välinekehityksellä voitaisiin kuitenkaan kompensoida asian-tuntevan palveluhenkilöstön tarvetta.

IMBA ja Melba voivat tarjota uuden työmenetelmän myös työvoimahallinnon palvelutoimintaan. Välineiden avulla asia-kaspalvelutehtävistä huolehtivat voisivat tukea entistä paremmin asiakaskuntaansa työmarkkinaprosessien eri vaiheissa ja te-

Perusrakenteeltaan IMBA ja Melba ovat yhtenevät. Kummassakin arvioidaan hen-kilön osaamista sekä työnvaativuutta sa-moilla määritteillä käyttämällä numeerista asteikkoa (Melbassa 5-portainen ja IMBAs-sa 6-portainen Likert-asteikko). Arvioin-tia tukevat käytettävissä olevat laadulliset kriteerit. Yhtenäiset määritteet ja yhtenevä arviointiasteikko mahdollistavat henkilön osaamisen sekä työn vaativuuden vertailun, jonka pohjalta voidaan laatia toimenpide-ehdotukset. Melba keskittyy psyykkisiin ja sosiaalisiin osatekijöihin niin henkilön osaa-misen kuin työn vaativuuden osalta. Melban taustalla on psykologis-pedagoginen viiteke-hys. Se sisältää 29 määriteltyä ominaisuutta, jotka on luokiteltu viiteen pääkategoriaan;

1) kognito, 2) sosiaalisuus, 3) työskentely-tapa, 4) psykomotoriikka ja 5) akateemiset taidot/kommunikaatio.

IMBA kohdistuu edellä mainittujen tekijöiden lisäksi myös fyysisiin osatekijöi-hin, ympäristöolosuhteisiin sekä työturval-lisuus ja työjärjestelyihin. IMBAn taustalla on lääketieteellis-toimintaterapeuttinen viitekehys. IMBA-välineessä on yhdeksän pääkategoriaa, jotka jakaantuvat yhtensä 70 määritteeseen. Pääkategoriat ovat: 1) asen-to, 2)liikkuminen, 3) kehon osien liikkeet, 4) tieto, 5) raajojen ja vartalon yhteistoiminta, 6) ympäristöolosuhteet, 7) työturvallisuus, 8) työn järjestelyt sekä avainpätevyydet.

IMBA ja Melba ovat laaja-alaisia ja kon-tekstista riippumattomia moniammatillisen


hostaa sillä tavoin aktiiviseen työvoimapoli-tiikkaan kuuluvia selektiivisiä toimia (palve-lujen räätälöintiä). Arviointivälineet voivat tuoda myös kuntoutukseen keinoja kohdata aktiivisen sosiaalipolitiikan ja sosiaalisen kuntoutuksen haasteet (vrt. Hurri 2009).

Tässä artikkelissa tarkastellulla menetel-mällä saattaisi olla muitakin käyttömahdol-lisuuksia. Sitä voitaisiin kokeilla esimerkiksi henkilöstöjohtamisessa: suomalainen hen-kilöstöpolitiikka painottuu työntekijöiden etukäteisarviointiin (esimerkiksi koulutus-taustan ja työhistorian merkitys) ja tulosoh-jaukseen, ei niinkään työn ja valmiuksien vas-taavuuden parempaan yhteensovittamiseen.

Tiivistelmä

Artikkeli perustuu Kuopion yliopiston Vam-maistutkimusyksikössä toteutettuun kyse-ly- ja haastattelututkimukseen. Artikkelissa tarkastellaan IMBA ja Melba -työkyvyn ar-viointivälineistä saatua käyttäjäkokemusta. Arviointimenetelmä, jonka välineitä IMBA ja Melba ovat, on kehitetty Saksassa Siegenin yliopistossa. Suomen menetelmän toi Vam-maisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Mene-telmällä arvioidaan osatyökykyisten valmiuk-sien ja työpaikan vaatimusten vastaavuutta. Tutkimus toteutettiin vuoden 2009 aikana ja sen viitekehys on työllisyyspoliittinen. Tut-kimuksen tavoitteena on ollut tuottaa infor-maatiota työhön valmennukseen ja kuntou-tuskäytäntöjen kehittämiseen.

Tutkimuksen perusteella välineillä on monia käyttömahdollisuuksia päivittäisessä

tiimin yhteistyön välineitä. Niiden käyttö ei ole sidottu tiettyyn vammaan tai tiettyyn työtehtävään. IMBAssa ja Melbassa toteu-tuu työkyvyn Tasapaino-mallin mukaisesti osaamisen suhteuttaminen työn vaativuu-teen. Lisäksi menetelmä mahdollistaa työn ja henkilön taitoja tarkastelun erillisinä ko-konaisuuksina. Tällöin menetelmää voidaan käyttää taitojen näkökulmasta kuntoutuksen seurannan välineenä ja henkilön vahvuuksi-en osoittimena. Työn analysointi helpottaa henkilöstön sijoittelussa ja tehtäväkuvien räätälöinnissä sekä toimii kehityskeskuste-lujen välineenä. Menetelmän vahvuus työn

ja osaamisen suhteuttamisen välineenä mahdollistaa työssä jaksamisen seurannan ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Työkyvyn suhteuttaminen räätälöityyn työtehtävään pienentää työnantajan työllistämisen riskiä.

IMBA ja Melba -työkyvyn arviointivä-lineiden vakuuttavuutta, käyttöönottoa ja juurtumista tutkittiin Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön hallinnoimassa Ota Työ Elämääsi -projektissa (2004–2009). Projek-tissa kehitettiin välineiden suomenkielinen koulutus ja koulutusmateriaali sekä käynnis-tettiin välineiden tietokantapohjaisen ohjel-miston kehitystyö.


arviointityössä. Monilta työhön valmenta-vilta on puuttunut tällaiseen tarkoitukseen suunniteltu systemaattinen väline. Jotkut IMBAa ja Melbaa käyttäneistä kokevat vä-lineet termeiltään liiaksi saksalaiseen kult-tuuriin sitoutuneilta, eksakteilta ja työläiltä käyttää. Käyttäjäkokemuksen karttuessa vä-lineitä arvioidaan ensisijaisesti niiden käy-tettävyyden perusteella. Välineiden käytön yleistyminen näyttäisi edellyttävän moniam-matillista yhteistyötä ja kokeilutoimintaa tu-kevaa työkulttuuria sekä kuntoutuksessa että välinettä hyödyntävissä työvoimapalveluissa.

Abstract

This article is based on research concerning usability IMBA and Melba instruments in evaluating correspondences between capabilities

of disabled employees and demands of their assignments. These instruments are originally developed in Germany in the University of Siegen and brought to Finland by The Finnish Foundation for Disabled Children and Youth.

The study has been implemented during the year 2009 using survey and qualitative interview methods. The research is labor political by its starting point and it generates empirical information for practices of rehabilitation.

The surveys bring evidence on usability of IMBA and Melba in employment and rehabilitation and for persons evaluating their capabilities unaided. Finnish authorities didn’t have these like quite exact and formal evaluation instruments before.

There are varied uses for this kind of evaluation activity in Finnish labour market services and rehabilitation. User experiences

VAATIVUUSPROFIILI

työtehtävän vaativuustekijät/kuormittavuus henkilön osaamisalueet

• työkyvyn tehtäväkohtainen arviointi• työkuormituksen yksilöllinen kartoitus ja seuranta ammatinvalinnanohjaus• urasuunnittelu• henkilöstön valinta ja sijoittaminen

TAITOPROFIILI

VERTAILUPROFIILIverrataan yksilöllistä taitoprofiilia systemaattisesti työtehtävän

vaativuutta kuvaavaan vaativuusprofiiliin.

havainto mahdollisesta toimintatarpeesta

• työolosuhteiden sovittaminen• työtavan muuttaminen

• osaamisen kehittäminen

Kuvio 1. Työn vaativuuden ja henkilön osaamisen vertailu.


of IMBA and Melba are mainly promising by studies. The conception of each method differs by evaluation experience.

Some users consider IMBA and Melba too laborious in use, mostly because of their exactness.

VTT, Dr. rer.soc.oec Juhani Laurinkari ProfessoriSosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos, Vammaistutkimusyksikkö

YTT Veli-Matti Poutanen Erikoistutkija Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos, Vammaistutkimusyksikkö

TtM Marja NevalainenKehittämispäällikkö, erikoistoimintaterapeuttiVammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö

Kirjallisuus

Föhres F, Kleffmann A, Sturz A, Weinmann S

(2004a) Käsikirjat I, II ja III Melban käyttö,

6. uusittu painos. Durkhaus Kay GmbH, Lich

Saksa.

Harra T & Nevalainen M (2007) Hyvä Implemen

tointi. Kuntoutus 4/2007. Kuntoutussäätiö,

Helsinki.

Holm, P & Hopponen, A 2007, Vammaisten työ

kyky vuonna 2007. Vertailua työttömiin. Pel

lervon taloudellisen tutkimuslaitoksen

raportteja nro 202, Helsinki.

Hurri, H (2009) Esipuhe teoksessa VeliMatti

Poutanen ja Juhani Laurinkari IMBA ja Mel

ba arviointivälineet osatyökykyisten työn

hakijoiden työllistämisen välineenä –tutkimus

2005 – 2009.

IMBA työkyvyn ja työn vaatimusten arviointi ja

dokumentointiväline (2004a, 2004b ja 2004c)

Vaativuusmääreet. Vammaisten lasten ja nuor

ten tukisäätiö, Helsinki.

Kalter, Franz (2005): Etnische Ungleichheit auf

dem Arbeitsmarkt. In Martin Abraham &

Thomas Hinz (Hrsg.) Arbeitsmarktsoziologie.

Probleme, Theorien, empirische Befunde.

Verlag für Sozialwissenschaften: Wiesbaden.

Laurinkari J (2009a) Kilpailuyhteiskunnan

sosiaali politiikka. Esitys Sosiaalipolitiikan

Päivillä 2009 Kuopion yliopistossa 23.10.2009.

Laurinkari J (2009b) Sosiaalihuolto poikkeavuu

den säätelyn historiana – vammaispalvelut nyt

ja tulevaisuudessa. Puhe Vammaisten lasten ja

nuorten tukisäätiön 120vuotisjuhlassa Hel

singin säätytalolla 20.10.2009.

Laurinkari J ja Poutanen VM (2000) Kuurojen

työllisyysraportti. Kuurojen Liitto: Helsinki.

Mininistry of Labour 2004 Capable and Compe

tent. Examples of ESR –Projects implemented

by labour admistration in Finland.

Nevalainen M (2007) Hyvä Implementointi.

Kulttuurista toiseen siirrettävän menetelmän

käyttöön ottoprosessi. Terveystieteiden pro

gradu tutkielma, Jyväskylän yliopisto.

Nevalainen M & Pietiläinen N (2008) Työ kyvyn ar

viointivälineiden IMBA:n ja Melba:n käyttöön

otto. Evaluointiraportti 2007–2008. Vammais

ten lasten ja nuorten tukisäätiö, Helsinki.

Olofson, J (2009) Socialpolitik. Varför, hur och

tille vilken nytta. SNS Förlag: Stockholm.

Olofsson, J ja Wadensjö, E (2009) Arbetsmark

nadspolitik. Förändrande förutsättningar och

nys aktörer. SNS Förlag: Stockholm.

Poutanen, VM (2008) Utilizing the Changes on

the Labour Market as a Challenge for Disabled

Policy. In: Laurinkari, J (2008) (Hrsg.)

Gemeinschaft, Umgebung und Sicherheit. Karl

Kruzs 75 Jahre am 15.2.2008. Universität

Kuopio, Kuopio.


Poutanen, VM & Laurinkari, J (2009) IMBA ja

Melba arviointivälineet osatyökykyisten

työnhakijoiden työllistämisen välineenä –

tutkimus 2005–2009. Kuopion yliopiston

selvityksiä E. Yhteiskuntatieteet 43. Kuopion

yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaali

psykologian laitos: Kuopio.

Räisänen, H (2009) Työmarkkinatilanteen muu

tokset ja niiden vaikutukset työllisyyteen.

Esitelmä Vates Säätiön Kyvyt käyttöön vuosi

tapaamisessa Kuopion yliopistossa 8.10.2009.

Silvennoinen, H (2002) Koulutus marginalisaation

hallintana. Gaudeamus, Helsinki.

Somerkivi, P (2000) Olen verkon silmässä kala.

Vammaisuus, kuntoutuminen ja selviytymi

nen sosiaalisen tuen verkostoissa. Valopaino

oy: Helsinki.

Suhonen, H 2008 Työ tulevaisuus haaste työrajoit

teiselle. Teoksessa Johanna Helminen, Paula

Kukkonen, Päivi Kukkonen ja Esa Saarela

(toim.) Ammatillisen kuntoutuksen cocktail

Tulevaisuus työelämässä. Aura Instituutti:

Vammala, sivut 8 – 23.

Syrjänen, S (2008) IMBA ja Melbamenetelmät

arvioinnin apuna. Teoksessa Johanna Helmi

nen, Paula Kukkonen, Päivi Kukkonen ja Esa

Saarela (toim.) Ammatillisen kuntoutuksen

cocktail Tulevaisuus työelämässä. Aura Insti

tuutti: Vammala, sivut 43 – 46.


Mika Ala-Kauhaluoma ja Mikko Henriksson

Akateemisten pätkätyöläisten kuntoutustarpeen arviointi

mini-interventiona

T I E T E E L L I N E N A R T I K K E L I

Johdanto

Epätyypillinen työ on ollut suomalaises-sa julkisessa keskustelussa merkittävä aihe 1990-luvun lamavuosista lähtien. Sen näh-dään olevan jatkuvassa kasvussa ja varsinkin pätkätyön katsotaan olevan yksilölle kuor-mittavaa työntekijää kuluttavien vaikutusten-sa vuoksi (ks. esim. HS 16.5 2006, 8.10.2009). Suomalaisessa keskustelussa ei yleensä ole epätyypillisestä työstä puhuttaessa konk-reettisesti määritelty ihmisryhmää, josta pu-hutaan. Keskustelussa ei liioin ole määritelty pätkätyön aiheuttamia riskitekijöitä.

Epätyypillistä työtä on pyritty operatio-nalisoimaan prekaarisuus ja uusi työ -käsit-teiden avulla. Tällöin epätyypillistä työtä on tarkasteltu laajemminkin kuin vain osana sen tilapäistä luonnetta. Prekaarisuudella viitataan sellaisiin elämäntilanteisiin, joissa ihmiset ”omasta halustaan ja/tai olosuhtei-den pakottamina ajautuvat palkansaajan enemmistömallin sekä siihen sisältyvien normatiivisten odotusten ja sen tarjoaman oikeudellisen suojan rajamaille tai ulkopuo-lelle” (Peltokoski 2006). Uusi työ puolestaan näyttäytyy Raija Julkusen mukaan ”tietois-

tuneena, yksilöllisenä, joustavana ja liikku-vana paikaltaan että sisällöltään” (Julkunen 2008, 18). Toisaalta on myös esitetty, että ”on alettava rakentaa uutta mallia nykyään virheellisesti ”epätyypilliseksi” nimetyn työn pohjalta” (Holvas & Vähämäki 2005, 8).

Epätyypillistä työtä luonnehtii usein epävarmuus. Työhön liittyvän epävarmuu-den on katsottu aiheuttavan erilaisia ter-veyden ja hyvinvoinnin ongelmia (Sverke ym. 2002). Tutkimustulokset epätyypillis-ten työsuhteiden vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin ovat kuitenkin ristiriitaisia (De Cuyper ym. 2008). Edellä mainitut sei-kat ovat osaltaan vaikuttaneet myös siihen, ettei epätyypillistä työtä tekevien kuntou-tustarpeesta ole kokonaiskuvaa. Kokonais-kuvan hahmottamista hankaloittaa myös se, että kaikki epätyypillistä työtä tekevät eivät kuulu työterveyshuollon piiriin. Määräai-kaisten, mahdollisesti eri organisaatioissa olevien työsuhteiden vuoksi osa heistä ei myöskään tällä hetkellä valikoidu varhais-kuntoutukseen.

Artikkelin alussa tarkastellaan epä-tyypillisen työn yleisyyttä, jonka jälkeen


siirrytään tarkastelemaan nimenomaises-ti määräaikaisten työsuhteiden yleisyyttä ja akateemista pätkätyöläisyyttä. Lisäksi tuodaan esiin määräaikaisten työsuhtei-den raportoituja terveysvaikutuksia. Näi-den osioiden jälkeen arvioidaan TUULI-varhaiskuntoutuksen kehittämishanketta (2008–2011), joka on tarkoitettu Helsingin yliopistossa määräaikaisissa palvelusuhteis-sa tai apurahalla työskenteleville henkilöille. Kuntoutussäätiössä Kansaneläkelaitoksen ja Työsuojelurahaston rahoituksella toteutetta-va TUULI- hanke liittyy laajempaan Kelan työhönkuntoutuksen kehittämistyöhön (ks. Rajavaara ym. 2009). Hankkeen arvioinnin rahoittaa Kansaneläkelaitos ja arvioinnin toteuttaa Kuntoutussäätiön Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Artikkelissa arvioidaan hankkeessa to-teutettavaa hyvinvointianalyysia eli kuntou-tustarpeen arviointivaihetta. Kuntoutustar-peen arvioinnin lisäksi hyvinvointianalyysin oletetaan vahvistavan siihen osallistuvien hyvinvoinnin tukemiskeinoja. Hyvinvointi-analyysi pyritäänkin toteuttamaan siten, että se toimisi kuntoutuksellisena mini-interven-tiona. Hankkeen asettamana tavoitteena on, että hyvinvointianalyysistä kerättyjen koke-musten pohjalta voidaan luoda esimerkiksi työterveyshuoltoon yksi interventiokeino akateemisille pätkätyöläisille. Yksilöllisen testauksen, palautteen ja neuvonnan on to-dettu itsenäisesti toimivan hyvin vaikuttava-na mini-interventiona. Esimerkiksi naisten sydänterveyden edistämishankkeessa ne tuottivat lähes yhtä hyvän positiivisen muu-toksen vaaratekijöissä kuin lisäksi toteu-tettu 10 kerran laajuinen ryhmä-interventio (Rantanen ym. 2009).

Ketkä tekevät epätyypillistä työtä Suomessa?

Epätyypillisen työn käsite on yhteiskunta-poliittisessa keskustelussa operationalisoitu usein melko epämääräisesti. Kuitenkin Ti-lastokeskuksen työvoimatutkimuksen mu-kaan palkansaaja, jonka työsuhde on mää-räaikainen tai osa-aikainen, luokitellaan epätyypillistä työtä tekeväksi. Uusimman työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa kaikista suomalaisista palkan-saajista 76,4 % työskenteli jatkuvassa kokoai-katyössä. Näin ollen epätyypillisessä työsuh-teessa työskenteleviä palkansaajia on kaiken kaikkiaan hieman vajaa neljännes (23,6 %). Jatkuvassa osa-aikatyössä työskenteli 10,2 %, määräaikaisessa kokoaikatyössä 9,2 % ja määräaikaisessa osa-aikatyössä 4,2 prosent-tia palkansaajista. Sekä määräaikaisissa työ-suhteissa työskentelevien että osa-aikatyötä tekevien osuus on pysynyt lähes saman suu-ruisena vuoden takaiseen ajankohtaan ver-rattuna. (Työvoimatutkimus 2010). Uusia työntekijöitä palkattiin vuonna 2009 edel-lisvuosien tapaan useimmin määräaikaisiin työsuhteisiin (Ylöstalo & Jukka 2009). Tässä artikkelissa keskitytään epätyypillisen työn muodoista erityisesti määräaikaisiin työsuh-teisiin sekä niiden terveys- ja hyvinvointivai-kutusten tarkasteluun.

Pitkällä aikavälillä, vuodesta 1984, jol-loin asiaa ensimmäisen kerran Tilastokes-kuksen työolotutkimuksissa selvitettiin, määräaikaisuuksien osuus kasvoi ensin selvästi, mutta vuoden 1997 jälkeen se on kuitenkin hieman laskenut. EU-maiden vertailussa Suomi on ollut pitkään kahden huippumaan joukossa, vain Espanjassa oli määräaikaisten osuus suurempi 90-luvulla


(Lehto & Sutela 2008). Viimeaikaisesta vä-henemisestään huolimatta määräaikaiset työsuhteet ovat Eurostatin tilastojen mu-kaan Suomessa edelleen hieman yleisempiä (14,5 % työvoimasta) kuin EU-maissa keski-määrin (13,4 %). Erityistä Suomen tilanteelle on se, että suomalaiset määräaikaiset palkan-saajat ovat varsin koulutettuja eurooppalai-siin vertaisiinsa verrattuna. Toinen leimalli-sesti Suomelle tyypillinen piirre on se, että sukupuolten välinen ero määräaikaisuuksi-en yleisyydessä on poikkeuksellisen suuri. Vuoden 2010 huhtikuussa määräaikaisten palkansaajamiesten osuus oli EU27-maissa lähes yhtä suuri (12,6 %) kuin naistenkin (14,3 %), kun vastaavan ajankohdan luvut olivat Suomessa miehillä 10,5 prosenttia ja naisilla 18,3 prosenttia. (Eurostat.)

Määräaikaisuus kohdistuu Suomessa siis keskimääräistä enemmän naisiin ja hy-vin koulutettuihin ja juuri nämä nostavat määräaikaisten osuuden kokonaiskeskiar-von hieman korkeammaksi kuin EU:ssa keskimäärin. Pätkätyöläisistä näyttäisi erot-tuvan kaksi ryhmää. Ensimmäinen muodos-tuu koulutetuista, julkisella sektorilla toimi-vista naisista, joiden määräaikaisuuksissa on usein kyse ketjutetuista sijaisuuksista. Vuon-na 2008 peräti 28 % naismääräaikaisista oli työpaikassaan vähintään viidennessä lähes peräkkäisessä työsuhteessa samalle työnan-tajalle. Miehillä vastaava osuus oli 16 %. Lisäksi 10 % naismääräaikaisista ilmoitti, että heillä on ollut vähintään viisi työsuh-detta edellisten 12 kuukauden aikana, mie-hillä vastaava osuus oli 4 %. Toinen ryhmä koostuu koulutetuista, vähintään 40-vuo-tiaista ylemmistä toimihenkilömiehistä, joilla määräaikaisuus perustuu työn pro-

jektiluonteisuuteen tai määräaikaisen viran hoitamiseen. Miesvaltaisen ryhmän tilanne näyttää näistä kahdesta ryhmästä selvästi myönteisemmältä, kun ajatellaan asemaa työyhteisössä sekä määräaikaisuuden koke-mista. Lisäksi osa määräaikaisuuksista liittyy Suomen perhevapaajärjestelmään ja siihen, että työmarkkinat ovat segregoituneet suku-puolen mukaan: perhevapaasijaisia tarvitaan ennen kaikkia naisvaltaisilla aloilla. (Lehto ym. 2005, Lehto & Sutela 2008.)

Sektoreittain tarkasteltuna eniten pal-kansaajia työllistävällä yksityisellä sektorilla on myös lukumääräisesti eniten määräaikai-sia työsuhteita. Määräaikaisten työsuhteiden prosentuaalinen osuus kaikista työsuhteista vuonna 2006 oli valtiolla ja kunnilla kui-tenkin selvästi suurempi kuin yksityisellä sektorilla. (Työministeriö 2007, 31.) Yli-opistot ovat siitä epätyypillisiä työyhteisöjä, että niissä poikkeuksellisen suuri osa tekee työtä määräaikaisella työsopimuksella. Esi-merkiksi Helsingin yliopiston henkilöstöstä määräaikaisissa tehtävissä työskentelee 52 % (Helsingin yliopisto 2009). Henkilöstöstä osa on nimitetty virkaan määräajaksi, osa on määräaikaisessa virkasuhteessa, osa määrä-aikaisessa työsopimussuhteessa. Ilmiö näyt-täisi olevan yleiseurooppalainen: esimerkiksi Britanniassa arvioidaan myös korkeakoulu-sektorin työsuhteista noin puolen olevan määräaikaisia (Collinson 2004, 313).

Määräaikaisten suuri osuus yliopistoissa johtuu lähinnä jatko-opintojen harjoittami-sesta palvelussuhteessa. Määräaikaisuus voi liittyä myös apurahan tai muun ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettavaan tutkimuk-sen määräaikaiseen kestoon. Määräaikaisuu-den perusteita voivat olla myös sijaisuus,


avoimen viran tehtävien hoito, harjoittelu ja työn luonne (Helsingin yliopisto 2009).

Pätkätyöläisen terveys ja ammatillinen identiteetti

Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät muodostavat hyvin heterogeenisen joukon. Kansainvälisessä keskustelussa määräaikai-sesta työstä käytetään rinnan lukuisia terme-jä (esim. casual, contingent, fixed-term tai temporary employment). Osin näistä syistä johtuen tutkimustulokset määräaikaisten työsuhteiden vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin ovat ristiriitaisia. (De Cuyper ym. 2008, De Cuyper ym. 2010, Benavides ym. 2000.)

Joissakin tapauksissa eroja vakituises-sa työsuhteessa olevien ja määräaikaisten työntekijöiden sairastavuuden suhteen ei ole voitu osoittaa, tai sairastavuus on näyttäy-tynyt jopa suuremmalta vakiintuneessa työ-suhteessa olevien kohdalla. Määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvä jatkuva epävarmuus on kuitenkin useiden tutkimusten mukaan yhteydessä stressiin ja vähentää psyykkis-tä hyvinvointia (ks. yhteenveto Moilanen 2007). Epävarmuus rasittaa henkisesti, vai-keuttaa perheen perustamista, lasten hank-kimista, yleensä tulevaisuudensuunnitte-lua, lainan saantia ja asunnon hankkimista (Kauhanen 2002). Näihin työsuhteisiin liit-tyy myös tavallista suurempi riski ja pelko työttömyydestä.

Vuoden 2008 työolotutkimuksen mu-kaan määräaikaisessa työsuhteessa olevista naisista 45 % ja miehistä 34 % koki mää-räaikaisuuteen liittyvän epävarmuuden ra-sittavan henkisesti. Vakituisen työsuhteen

turvallisuutta naisista kaipasi 70 % ja mie-histä 62 % (Lehto & Sutela 2008). Työhön sitoutuminen on sikäli vähäisempää, että määräaikaiset kokevat hyödyttömäksi työnsä pitkäaikaisen suunnittelun tai ympäristönsä epäkohtiin puuttumisen (Sutela 1999).

Työsuhteiden epätyypillisyys voi olla myös itse valittua. Terveys 2000 -tutkimuk-sen mukaan osa-aikatyötä tekevät kokevat työkykynsä keskimäärin rajoittuneemmak-si kuin kokopäivätöitä tekevät (Gould ym. 2006). Osa-aikatyötä tekevistä kuitenkin vain noin kolmannes kertoo tekevänsä osa-aikatyötä sen vuoksi, koska kokoaikatyötä ei ole löytynyt (Lehto & Sutela 2008). Sen sijaan määräaikaisessa työsuhteessa olevista selvästi yli puolet ilmoittaa määräaikaisuu-den syyksi sen, ettei pysyvää työtä ole löyty-nyt (Sutela 2009).

Työterveyslaitoksen Sairaalahenkilöstön hyvinvointi -seurantatutkimuksessa tutkit-tiin määräaikaisten sairaalatyöntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Tulokset osoitti-vat, että keskeytymättömissä määräaikai-sissa työsuhteissa olleilla ei ollut vakinaisia enempää terveys- ja hyvinvointiongelmia. Toisaalta tutkimuksessa todettiin, että ky-selyjen seuranta-ajat ovat olleet lyhyitä ja niihin on todennäköisesti ollut vastaamassa “selviytyjien” joukko. Voidaan ajatella, että määräaikaisten yhtenä selviytymiskeinona olisi “läsnäolo”; heillä on 20–30 % vähem-män sairauspoissaoloja kuin vakinaisilla työntekijöillä myös silloin, kun he kokivat terveytensä heikentyneeksi. Epävarmuu-den tai muiden työhön liittyvien tekijöiden vuoksi on mahdollista, että he eivät aina uskalla jäädä sairauslomalle, vaikka aihetta olisikin. (Virtanen 2003.)


Myös viidentoista Euroopan maan työntekijöistä koostuvan satunnaisotoksen mukaan määräaikaisilla oli vähemmän sai-rauspoissaoloja ja stressiä kuin vakituisil-la työntekijöillä. Toisaalta sama tutkimus osoitti, että he olivat työhönsä tyytymättö-mämpiä ja heillä oli eniten työväsymystä ja lihassärkyoireita (Benavides ym. 2000). Suomessa Virtasen tutkimuksen (2003, 38) mukaan määräaikaiset työntekijät arvioivat tarkastelluilla aloilla työkykynsä vakituisia paremmiksi.

Sairauspoissaoloista saatuja tuloksia täy-dentää määräaikaisissa työsuhteissa olevien lääkkeiden käyttöä koskeva tutkimustulos. Yli 65 000 kunta-alan työntekijän seuranta-tutkimuksen mukaan määräaikaisissa työ-suhteissa olevat käyttävät enemmän masen-nuslääkkeitä kuin vakinaisessa työsuhteessa olevat. Masennuslääkkeiden käyttö on ja-kautunut epätasaisesti eri väestöryhmissä ja vaihtelee työmarkkina-aseman mukaan. Mitä lyhyempi määräaikainen työsuhde työntekijällä on, sitä todennäköisempää on masennuslääkkeiden käyttö. (Virtanen ym. 2008, ks. myös TTL 2007.)

Määräaikaisella työllä on todettu olevan yhtymäkohtia myös ammatilliseen identi-teettiin. Yhtäältä määräaikaisen työn teki-jöiden ammatillinen identiteetti on vaikeas-ti määriteltävissä siihen kuuluvan jatkuvan epävarmuuden vuoksi. Toisaalta epävar-muus myös yhdistää: Parker ja Jary tuovat artikkelissaan ”McUniversity” (1995) esiin pätkätyöläisten voimakkaan yhteisen kä-sityksen siitä keitä he ovat. Myös Collin-son (2004, 325) havaitsi haastatteluissaan, kuinka akateemiset pätkätyöläiset tuottavat puheessaan yhtenäistä ammatillista identi-

teettiä. Se perustuu jaettuun ymmärrykseen yksilöllisistä ja yhteisöllisistä asemista insti-tutionaalisessa marginaalissa. Keskeistä on yhteisesti koettu ”tilapäisyys” sekä mata-la status akateemisessa arvojärjestyksessä. Pamfletissaan uudesta työstä Holvas ja Vä-hämäki (2005, 171) kuvaavat tilannetta odo-tustilaksi, jossa epätyypillisten työntekijöi-den joukko elää väliaikaisten toimenpiteiden kohteena ja vailla täyttä oikeudellista suojaa, odottaen loputtomiin päätöstä vakituisesta työpaikasta.

Hyvinvointianalyysin perustelut ja käytännön toteutus

TUULI-kuntoutusmallin kehittämistyö lähtee liikkeelle siitä olettamuksesta, että työsuhteiden vakiintuminen ja hallinnan tunteen lisääntyminen ovat hyvinvointia edesauttavia tekijöitä. Kuntoutuksen keinoin ei voida suoraan vaikuttaa työsuhteiden va-kinaistamiseen, mutta työn mielekkyyden, ”punaisen langan” löytäminen omalle työ-uralle sekä tavoitteellisen työskentelyn käyn-nistäminen oman työuran hallittavuuden lisäämiseksi katsotaan lisäävän työntekijän koherenssin tunnetta.

Edelleen käynnissä olevan TUULI-mallin ensimmäinen vaihe on osallistujien rekrytointi hankkeen markkinoinnin avulla muun muassa työ- ja elinkeinotoimistoissa, Yliopistolehdessä ja Helsingin yliopiston int-ranetissä. Hyvinvointianalyysiin voi osallis-tua tässä vaiheessa kuka tahansa Helsingin yliopiston henkilökuntaan kuuluva. Hanke tekee työnantajayhteistyötä Helsingin yli-opiston Henkilöstö- ja lakiasiainosaston työhyvinvointiyksikön kanssa. Hyvinvoin-


tianalyysistä kiinnostuneet ottavat suoraan yhteyttä Kuntoutussäätiöön TUULI-asian-tuntijaan.

Hyvinvointianalyysi toteutetaan kol-mella lyhyellä (1–2 tuntia) käyntikerralla Kuntoutussäätiön Malminkartanon kun-toutuskeskuksessa. Hyvinvointianalyysin ensimmäisen vaiheen ohjelma koostuu sydä-men sykevariaatioanalyysistä, psykologisis-ta testeistä sekä infotilaisuudesta. Sydämen sykevariaatioanalyysi mahdollistaa elimistön päivittäisen kuormituksen ja voimavarojen palautumisen mittaamisen ja antaa tietoa kehon toiminnoista ja elämäntapojen ter-veysvaikutuksista. Mittaus suoritetaan sy-kepannan avulla yhden vuorokauden ajan.

Hyvinvointianalyysin toinen vaihe si-sältää lääkärin haastattelun ja tutkimuksen kuntoutustarpeen arvioimiseksi. Lääkärin tutkimuksen jälkeen kuntoutustyöryhmä (lääkäri, psykologi ja projektipäällikkö) arvi-oi kuntoutustarpeen testien ja tutkimuksen perusteella.

Kolmas vaihe sisältää palautekeskuste-lun lääkärin tai psykologin kanssa. Palau-tekeskustelussa osallistuja saa suositukset hyvinvoinnin lisäämistä edesauttavista toi-menpiteistä ja tiedot työryhmän kuntou-tustarvearviosta. Osallistujat saavat henki-lökohtaisen palautteen kuormituksestaan ja palautumisestaan työssä, vapaa-ajalla ja unen aikana.

Osallistujilla on mahdollisuus jatkaa TUULI-varhaiskuntoutusohjelmaan, mikäli hyvinvointianalyysin pohjalta siihen tode-taan tarvetta. Mikäli osallistuja on halukas osallistumaan kuntoutusohjelmaan, hän saa siihen lääkärin lausunnon, jonka pohjalta Kela tekee päätöksen osallistumisesta. Oh-

jelma sisältää seitsemän yksittäistä kuntou-tuspäivää kolmen kuukauden aikana ja myö-hemmin kaksi seurantapäivää. Ohjelmassa paneudutaan henkilökohtaiseen hyvinvoin-tiin vaikuttaviin tekijöihin, fyysisen kunnon kohentamiseen sekä liikunnan omaksumi-seen osaksi elämäntapaa, stressinhallintakei-noihin ja rentoutumiseen. Lisäksi tutkitaan omaan työhön ja työuraan liittyviä tavoittei-ta ja ammatillista identiteettiä. Osallistujil-la on ohjelman aikana mahdollisuus myös henkilökohtaiseen kuntoutuskonsultaatioon.

Arvioinnin aineisto ja menetelmät

Hankkeeseen liittyvän arviointitutkimuk-sen tavoitteena on tuottaa kokonaisarvioin-ti TUULI-kuntoutusmallista. Arvioinnissa keskeistä on kehittävä arviointi, toisin sa-noen tavoitteena on myös tukea hankkeen toimintaa sen tavoitteiden toteuttamisessa ja kuntoutusmallin kehittämisessä. Kuntou-tusmallin arviointitutkimuksen perusjoukon muodostavat epätyypillisissä työsuhteis-sa työskentelevät akateemisesti koulutetut henkilöt. Tutkimusjoukon muodostavat TUULI-hankkeen hyvinvointianalyysiin osallistuvat henkilöt (tavoite N=200) sekä kuntoutusinterventioon osallistuvat henki-löt (tavoite N=80, nämä osallistuvat myös hyvinvointianalyysiin).

Arviointitutkimuksen hyvinvointiana-lyysiä koskevasta osiosta tuodaan tässä artik-kelissa esiin hyvinvointianalyysin tähänasti-nen kohdentuminen ja välitön koettu hyöty. TUULI-kuntoutusinterventiota koskevat tu-lokset esitetään arvioinnin loppuraportissa, joka ilmestyy vuonna 2011. Tarkennettuna artikkelissa kuvataan:


1. Hyvinvointianalyysin kohdentumi-nen eli perustiedot kohderyhmästä. Millaisia olivat hyvinvointianalyysiin osallistuneiden henkilöiden sosiode-mografiset tiedot ja käsitykset hyvin-vointianalyysiin hakeutumisen syistä?

2. Välittömästi koetut hyödyt hyvinvoin-tianalyysistä. Millaisia vaikutuksia osal-listujat raportoivat mini-interventiolla olevan heidän hyvinvointiinsa ja työssä jaksamiseen?

Aineistonkeruu on arviointitutkimuksessa toteutettu siten, että hyvinvointianalyysin vai-kutusta terveyteen, työssä jaksamiseen sekä hyvinvointiin selvitetään kahdella kyselyllä. Välitön palaute tulee hyvinvointianalyysin päätteeksi tehdystä kyselystä ja mahdollis-ten vaikutusten pysyvyyttä mitataan toisella kyselyllä, joka toteutetaan malliin kuuluvan kuntoutusintervention jälkimmäisen seu-rantapäivän päätteeksi. Tällöin hyvinvoin-tianalyysin läpikäymisestä on kulunut noin yhdeksän kuukautta. Hyvinvointianalyysissä on vuoden 2009 loppuun mennessä käynyt 115 henkilöä, joista 81 on vastannut ensim-mäiseen kyselyyn (vastausprosentti 70). Seu-rantakysely lähetetään sekä TUULI-varhais-kuntoutukseen osallistuneille että ainoastaan hyvinvointianalyysin läpikäyneille. Tässä artikkelissa ei huomioida seurantakyselyyn tulleita vastauksia niiden toistaiseksi vähäisen lukumäärän vuoksi ja tämän vuoksi muutok-sen tarkastelu jää myöhempään ajankohtaan.

Artikkelissa raportoidaan perustiedot kohderyhmästä sekä välitön koettu hyöty taustamuuttujittain. Tulokset esitetään ris-tiintaulukoiden ja keskeisten tilastollisten tunnuslukujen muodossa.

Hyvinvointianalyysin kohdentuminen

Tähän mennessä TUULI-hankkeen toteut-tamaan hyvinvointianalyysiin osallistuneista valtaosa (89 %) on naisia. Koska miehet ovat selvästi aliedustettuina, ei jatkotarkasteluja tässä vaiheessa voida tehdä sukupuolen mu-kaan. Iän mukaan tarkasteltuna mukana on edustusta kaikista ikäryhmistä; vanhin oli 63-vuotias, nuorin 24-vuotias, keski-iän ollessa 39 vuotta. Valtaosa hyvinvointiana-lyysiin osallistuneista elää avioliitossa. (Tau-lukko 1.) Tutkintoperusteisesti tarkasteltuna huomataan, että osallistuneista suurimman osan (70 %) korkein oppiarvo on maisteri. Tästä joukosta noin kaksi kolmasosaa on myös jatko-opiskelijoita eli tohtoroitumis-vaiheessa. Tohtorin tutkinnon jo suoritta-neita on neljäsosa.

Pääasiallisen toiminnan eli käytännössä työsuhteen tyypin mukaan selvästi suurim-man ryhmän muodostavat määräaikaises-sa kokopäivätyössä työskentelevät (70 %), apurahalla työskenteleviä on viidennes. Hy-vinvointianalyysiin osallistuneista kaksi on kyselyn toteuttamiseen mennessä siirtynyt vakituiseen kokopäivätyöhön. Hyvinvoin-tianalyysin läpikäyneiden työnkuvia tarkas-teltaessa on syytä huomata, että muuhun kuin tutkimukseen tai opettamiseen osallis-tuvaa henkilökuntaa on joukossa lähes nel-jännes. (Taulukko 1.)

Hyvinvointi ja kuntoutuksen tarve

Vastaajista vähintään 59 % koki sekä mää-räaikaisuuden, henkisen kuormituksen että myös työmotivaation vähenemisen haittaa-van työssä jaksamista; kolmasosa koki mää-


määräaikaisuuden haittaavan työssä jak-samista. Apurahalla työskentelevistä suuri enemmistö (81 %) koki henkisen kuormi-tuksen haittaavan työssä jaksamista tai sel-viytymistä.

Taulukossa 2 tarkastellaan hyvinvointi-analyysiin osallistuneiden työkykyä suh-teessa elinaikaiseen parhaaseen, sekä terveydentilaa ja elämänlaatua. Hyvinvoin-tianalyysiin osallistuneiden työkykypiste-määrän keskiarvo asteikolla 0–10 on 7,3. Se on selvästi matalampi verrattuna Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan akateemisesti koulutettujen työkykypistemäärän keski-arvoon, joka oli työssä käyvillä 8,9. Suku-puolittain eroa ei juurikaan ollut akateemi-sesti koulutettujen keskuudessa. (Gould ym. 2006.)

Hyvinvointianalyysiin osallistuneet ovat työkyvyltään ja elämänlaadultaan melko sa-mantasoista sekä työnkuvan että ikäluoki-tuksen suhteen. Arvioitaessa työkykyä suh-teessa elinaikaiseen parhaaseen vanhempi ikäluokka (yli 35-vuotiaat) arvioi kuitenkin työkykynsä hieman alhaisemmaksi kuin nuorempi ikäluokka (alle 36-vuotiaat). Yh-deksästätoista työkyvylleen huonoimman pistemäärän (alle kuusi) antaneesta vain neljä on alle 36-vuotiaita. Viidestätoista työ-kyvylleen kaikkein parhaimmat pistemäärät (yhdeksän tai kymmenen) antaneesta vain neljä on yli 35-vuotiaita.Terveydentilan kohdalla on havaittavissa sel-vä ikäluokittainen alenema. Merkillepanta-vaa on apurahalla työskentelevien heikompi koettu terveys suhteessa muihin yliopiston henkilöstöryhmiin. Aineistossa on tällä hetkellä 16 apurahalla olevaa mukana, joten havainto on lähinnä viitteellinen. Havain-

Taulukko 1. Hyvinvointianalyysikyselyyn vastanneet taustamuuttujittain, (n=81)

% (lkm)Sukupuolijakauma

naisten osuus 89 % (72)

Ikäluokat

alle 36v. 44 % (36)

36v. ja yli 51 % (41)

Sivilisääty

naimaton 19 % (15)

avioliitossa 57 % (46)

avoliitossa 22 % (18)

eronnut 3 % (2)

Tutkinto

maisteri 70 % (57)

lisensiaatti 6 % (5)

tohtori 24 % (19)

Pääasiallinen toiminta

apurahakaudella 20 % (16)

määräaikaisessa kokopäivätyössä

70 % (57)

määräaikaisessa osa-aikatyössä

4 % (3)

vakituisessa kokopäivätyössä

3 % (2)

työtön tai lomautettu 3 % (2)

Työnkuva

apurahatutkija 20 % (16)

tutkija/opettaja 56 % (45)

muu työnkuva (hallinnollinen)

23 % (19)

räaikaisuuden haittaavan paljon. Hieman yli puolet vastaajista koki, että myös terveyteen liittyvät ongelmat haittasivat työssä jaksa-mista. Merkillepantavaa on, että noin 80 % niistä, jotka kokivat henkisen kuormituksen ja työmotivaation vähenemisen haittaavan työssä jaksamista, olivat myös ilmoittaneet


non tekee kuitenkin huolestuttavaksi se, et-tä apurahatutkijat edustavat keskimääräistä nuorempia ikäluokkia. Lisäksi he ovat muita työntekijäryhmiä huonommassa asemassa työterveyspalveluissa. (Taulukko 2.)

Taulukossa 3 tarkastellaan kuntoutuk-sellisten ja hyvinvointia edistävien toimen-piteiden tarvetta ikäluokittain ja työnkuvan mukaan. Kaikista hyvinvointianalyysiin osallistuneista henkilöistä ainoastaan yhdek-sän ilmoitti, ettei koe tarvitsevansa mitään kuntoutuksellisia ja hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä. Annetuista vaihtoehdoista selvästi yli puolet ilmoitti tarvitsevansa se-

kä stressinhallintakyvyn parantamista ja rentoutumisen opettelemista (59 %) että omaan työhön liittyvien tavoitteiden ja am-matillisen identiteetin selkiyttämistä (57 %). Erityisesti nuorempi ikäluokka (69 % alle 36-vuotiaista) ja apurahatutkijat (81 %) kai-pasivat omaan työhön liittyvien tavoitteiden ja ammatillisen identiteetin selkiyttämistä. Tuloksen tekee ymmärrettäväksi se, että he ovat tutkijanuran alussa, joten heiltä ei luonnollisestikaan voi vielä edellyttää ehe-ää ja valmista ammatti-identiteettiä. Omaa hyvinvointia kohentavaa kuntoutusta (42 %) ja fyysisen kunnon kohottamista (38 %)

Taulukko 2. Työkyky suhteessa elinaikaiseen parhaaseen, terveydentila ja elämänlaatu ikäluokittain, työnkuvan mukaan ja kaikki, ka

Ikäluokat TyönkuvaKaikki

alle 36 v. 36 v. ja yli apurahalla tutkija/opettaja muuTyökyky1 7,5 7,0 7,3 7,2 7,4 7,3

Terveys1 7,7 7,1 6,9 7,6 7,5 7,4

Elämänlaatu1 7,5 7,3 7,6 7,4 7,4 7,4

N 36 40 16 45 19 80

1asteikko 0–10, jossa 10 on paras mahdollinen

Taulukko 3. Kuntoutuksellisten ja hyvinvointia edistävien toimenpiteiden tarve ikäluokittain, työnkuvan mukaan ja kaikki, %

”Minkälaisia kuntoutuksellisia ja hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä koette tarvitsevanne?”Ikäluokat Työnkuva

Kaikkialle 36v. 36v. ja yli

apurahalla

tutkija/opettaja

muu

Stressinhallintakyvyn parantamista ja rentoutumisen opettelemista

58 63 50 62 63 59

Omaan työhön liittyvien tavoitteiden ja ammatillisen identiteetin selkiyttämistä

69 49 81 56 42 57

Omaa hyvinvointia kohentavaa kuntoutusta

28* 54* 44 44 37 42

Fyysisen kunnon kohottamista 28 44 44 33 47 38

N 36 41 16 45 19 81

* muuttujan luokkien välinen ero on tilastollisesti melkein merkitsevä (Khii-neliö-testi)


kaivattiin kahta edellä mainittua vähemmän. On kuitenkin syytä huomata, että yli puolet yli 35-vuotiaista (54 %) kokee tarvitsevansa omaa hyvinvointia kohentavaa kuntoutusta.

Hyvinvointianalyysin koettu hyöty Hyvinvointianalyysin lopuksi toteutetussa kyselyssä osallistujilta tiedusteltiin koke-muksia ja mielipiteitä hyvinvointianalyysis-tä. Taulukossa 4 tarkastellaan saatuja tuloksia kaikkien tähän mennessä hyvinvointiana-lyysiin osallistuneiden osalta ikäluokittain ja työnkuvan mukaan. Mitä korkeamman pis-tekeskiarvon kukin väittämä saa, sitä enem-

män vastaaja on ollut samaa mieltä kyseisen väittämän kanssa.

Hyvinvointianalyysistä saadut koke-mukset näyttävät positiivisilta osallistujien väittämiin suhtautumisen perusteella. Osal-listujat kokivat, että hyvinvointianalyysistä oli ollut selvästi hyötyä sekä heille itselleen (3,9) että myös muille osallistujille (4,1).

Kaikkein vähiten hyvinvointianalyysis-tä koettiin olevan suoraa hyötyä työssä suo-riutumiseen, osallistujat olivat vain hieman enemmän samaa kuin eri mieltä väittämän suhteen. He kuitenkin olivat edellistä väit-tämää enemmän samaa mieltä niiden väit-

Taulukko 4. Kokemukset hyvinvointianalyysistä1 ikäluokittain, työnkuvan mukaan ja kaikki, ka

Ikäluokat TyönkuvaKaikki

alle 36 v. 36 v. ja yliapu

rahallatutkija/opettaja

muu

Uskon, että hyvinvointianalyysistä on hyötyä muille osallistujille

4,1 4,1 4,1 4,2 4 4,1

Hyvinvointianalyysistä oli minulle selvästi hyötyä

3,7 4,1* 3,9 4 3,6 3,9

Uskon kiinnittäväni aiempaa enem-män huomiota unen määrään ja palautumiseeni

3,6 3,9 3,6 4 3,2** 3,7

Hyvinvointianalyysi vastasi omiin odotuksiini

3,7 3,7 3,4 3,8 3,9 3,7

Hyvinvointianalyysi herätti minut ajattelemaan stressinsietokykyäni

3,4 4* 3,4 4* 3,1** 3,7

Hyvinvointianalyysin ansiosta tulen seuraamaan työssä jaksamista ja/tai hyvinvointiani tiiviimmin kuin ennen

3,4 3,8 3,6* 3,8 3** 3,6

Uskon, että hyvinvointianalyysistä voi olla hyötyä työssä suoriutumiseeni

3,1 3,7* 3,1 3,6 3,2 3,4

N 36 41 16 43 19 78 1asteikko 1=täysin eri mieltä, 2=melko eri mieltä, 3=siltä väliltä, 4=melko samaa mieltä, 5=täysin samaa mieltä,* ero tilastollisesti melkein merkitsevä ** ero tilastollisesti merkitsevä (eroja on tarkasteltu t-testillä kahden luokan välillä kerrallaan, ilmoitetut merkitsevyydet ovat suhteessa edelliseen luokkaan)


tämien kanssa, joissa kuvattiin tarkemmin hyvinvointianalyysin merkitystä stressin-sietokyvyn, unen määrän ja palautumisen tarkkailuun.

Vastaajista 62 antoi työkyvylleen ar-vosanaksi korkeintaan kahdeksan. Heidän pistekeskiarvonsa oli jokaisen Taulukon 4 väittämän kohdalla vähintään yhtä korkea kuin kaikkien vastaajien pistekeskiarvo. Sa-ma koski myös niitä 41 vastaajaa, jotka an-toivat työkyvylleen korkeintaan arvosanan seitsemän. Kokemus analyysin hyödyllisyy-destä oli siis positiivinen juuri niiden koh-dalla, joilla tarvetta interventioon koetun työkyvyn aleneman perusteella oli. Yksikään kaikista osallistujista ei kokenut, että hyvin-vointianalyysi ei vastannut lainkaan oman työkyvyn ylläpitämiseen liittyviin tarpeisiin, Yksitoista osallistujaa (13,6 %) koki että se vastasi niihin vain osittain.

Kaiken kaikkiaan hyvinvointianalyysi koettiin hyödylliseksi. Työnkuvan mukaan tarkasteltuna tutkija-opettajien kokemukset olivat muihin ryhmiin verrattuna hieman positiivisemmat: seitsemästä väittämästä viiden kanssa he olivat keskimäärin enem-män samaa mieltä kuin apurahatutkijat ja muu-ryhmä. Muu-ryhmään kuuluvat ei-vät kokeneet hyvinvointianalyysiä samassa määrin hyödylliseksi kuin apurahatutkijat tai tutkija/opettaja-ryhmä. Ikäluokittainen tarkastelu osoitti, että vanhemman ikäluo-kan (yli 35-vuotiaat) arviot ja kokemukset olivat positiivisempia kuin nuorempien (alle 36-vuotiaat).

Yhteenveto ja johtopäätökset

TUULI-hanke on ainakin alkuvaiheessaan onnistunut löytämään Helsingin yliopistol-ta kohderyhmänsä. Hyvinvointianalyysiin osallistuneista valtaosa koki sekä määrä-aikaisuuden, henkisen kuormituksen että myös työmotivaation vähenemisen haittaa-van jaksamista. Apurahalla työskentelevistä 16:sta 13 koki henkisen kuormituksen hait-taavan työssä jaksamista tai selviytymistä.

Lisäksi yli puolet kaikista osallistujista koki, että myös suoraan terveyteen liittyvät ongelmat haittaavat työssä jaksamista. Hy-vinvointianalyysiin osallistuneiden työky-kypistemäärän keskiarvo on selvästi mata-lampi verrattuna Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan muihin akateemisesti koulutettujen työssä käyvien työkykypistemäärään.

Huolestuttavaa on hyvinvointianalyysiin osallistuneiden apurahalla työskentelevien korkea henkisen kuormituksen taso ja mui-ta yliopiston henkilöstöryhmiä matalampi koetun terveyden taso. Viitteellisen tuloksen kehittymistä vastaajamäärien kasvaessa on tärkeää seurata, sillä apurahatutkijat edus-tavat keskimääräistä nuorempia ikäluokkia ja ovat lisäksi muita työntekijäryhmiä huo-nommassa asemassa työterveyspalveluissa. Arviointitutkimuksen tarkoituksena ei kui-tenkaan ole tehdä koko yliopiston henkilö-kuntaa koskevia yleistyksiä.

Tutkijanuran alussa olevat apurahatut-kijat kaipaavat selvästi eniten omaan työhön liittyvien tavoitteiden ja ammatillisen identi-teetin selkiyttämistä. Hyvinvointianalyysiin osallistuneet apurahatutkijat ovat oppiar-voltaan yhtä lukuun ottamatta maistereita, joten käytännössä omaan työhön liittyvien tavoitteiden selkiyttäminen kuuluisi osaksi


väitöskirjatyön ohjaamista. Tätä kuitenkin vaikeuttaa se, että ohjaamisen käytännöt vaihtelevat yliopistolla tiedekunnittain ja laitoksittain.

Helsingin yliopiston tutkimus- ja ope-tushenkilöstö jakautuu melko tasaisesti mie-hiin ja naisiin, mutta määräaikaisissa palve-lussuhteissa olevista enemmistö on naisia (Helsingin yliopiston tasa-arvosuunnitelma 2007–2009). Tästä huolimatta voidaan kat-soa, että miehet ovat selvästi aliedustettui-na TUULI-hankkeen hyvinvointianalyysiin osallistuneista. TUULI-hankkeen keskeinen tulevaisuuden haaste on saada myös miehet osallistumaan hyvinvointianalyysiin ja tätä kautta kiinnostumaan omasta työssä jaksa-misestaan. Miesten naisia selvästi vähäisem-pi osallistuminen ammatilliseen kuntoutuk-seen on laajempi koko kuntoutuspalveluiden järjestämistä koskeva ongelma.

Määräaikaisissa työsuhteissa on todettu olevan sitä enemmän terveysriskejä, mitä enemmän sopimusten välissä on työttö-myysjaksoja (Virtanen 2003). Kysyttäessä erilaisista työuran kuvauksista hyvin har-valla (8 %) hyvinvointianalyysiin osallistu-neista työura oli katkonainen, eli sellainen, jossa työ- ja työttömyysjaksot vaihtelevat. Sen sijaan heidän (70 %) työuransa muodos-tuu joko pitkä- tai lyhytaikaisista yhtenäisis-tä määräaikaisuuksista tai apurahakausista. Terveysriskejä näyttäisi hyvinvointianalyy-siin osallistuneiden perusteella kasautuvan siis myös yhtenäisissä määräaikaisuuksissa työskenteleville. Tätä selittänee osittain se, että terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia ai-heuttava epävarmuus luonnehtii sekä katko-naista että yhtenäisistä määräaikaisuuksista koostuvaa työuraa.

Aikaisempien tutkimusten perusteella epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevi-en suhtautuminen työhön liittyvään epävar-muuteen vaihtelee. Osittain suhtautuminen liittyy siihen, onko työsuhteen epätyypilli-syys itse valittua. Lisäksi työsuhteen ehtoi-hin liittyvät tulkinnat voivat vaikuttaa sii-hen, miten työsuhteen epävarmuus koetaan. Työntekijä katsoo solmivansa niin sanotun psykologisen sopimuksen työtä vastaanot-taessaan ja näin sitoutuvansa lojaalisuuteen ja olettaa luotettavuutta myös toisen sopija-osapuolen taholta. Erilaiset työsuhteen ehto-ja koskevat yksipuoliset muutokset koetaan psykologisen sopimuksen rikkomiseksi (esim. Moilanen 2007, 209). Psykologisen sopimuksen rikkoutumisella on selitetty työntekijän hyvinvoinnin laskua mutta lisäk-si ”työelämän lisääntyvän epävarmuuden ja niin sanottujen uusien työnteon muotojen yleistymisen on katsottu heijastuvan työnte-kijän ja työnantajan välillä olevan psykolo-gisen sopimuksen sisältöön” (Ruotsalainen & Kinnunen 2009, 117). Alasoini on puo-lestaan esittänyt uudenlaisen psykologisen sopimuksen sisällöksi yksittäisen työnanta-jan ylittävää osaamisen ja työllistettävyyden kehittämistä. Sopimuksen mukaan työnan-taja pyrkisi johtamisen ja työn organisoin-nin avulla takaamaan palkansaajille entistä parempia mahdollisuuksia haasteelliseen työhön ja osaamisen jatkuvaan kehittymi-seen sekä huolehtimaan tällä tavoin heidän työllistettävyydestään. (Alasoini 2007, 115.)

Hyvinvointianalyysiin osallistuneiden akateemisten pätkätyöläisten työtä luonneh-tii epävarmuus, kiire ja stressi. Nämä tekijät heikentävät mahdollisuuksia osaamisen ja työllistettävyyden kehittämiseen ja työhön


liittyvän epävarmuuden on katsottu aihe-uttavan erilaisia terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia. Tässä artikkelissa arvioitu hy-vinvointianalyysi pyrkii yhdessä TUULI-kuntoutusintervention kanssa puuttumaan edellä mainittuun tilanteeseen. Tämä tapah-tuu suuntaamalla ammatillinen kuntoutus nykyisen työtehtävän sijasta työuraan ja työn metataitoihin sekä antamalla työntekijälle vä-lineitä epävarmuuden ja stressin hallintaan.

Hyvinvointianalyysi on koettu osal-listujien keskuudessa varsin hyödylliseksi toimenpiteeksi, joskaan apurahatutkijat ja nuorempi ikäluokka eivät koe siitä olevan merkittävää välitöntä hyötyä työssä suoriu-tumiseen. Erityisesti se on vahvistanut hy-vinvoinnin tukemiskeinoja etenkin niiden vastaajien kohdalla, joilla näyttäisi työkyvyn aleneman perusteella olevan tarvetta inter-ventiolle. Tässä suhteessa TUULI-hankkeen suunnitelmaan kirjattu tavoite hyvinvoin-tianalyysistä mini-interventiona näyttäisi käyvän toteen.

Suomen Akatemia ja Suomen yliopisto-jen rehtorien neuvosto ovat äskettäin alle-kirjoittaneet sitoumuksen eurooppalaisesta tutkijoiden peruskirjasta ja tutkijoiden työ-hönoton säännöstöstä. Kyse on EU-komis-sion sitoumuksesta, jonka tarkoituksena on parantaa tutkijoiden asemaa esimerkiksi tarjoamalla kestäviä urakehitysjärjestelmiä uran kaikissa vaiheissa riippumatta tutkijan työsopimustilanteesta. (The European Char-ter for Researchers 2005). Yhtäältä myös Helsingin yliopiston tasa-arvosuunnitelman (2007–2009) tavoitteena on vähentää määrä-aikaisten palvelussuhteiden määrää. Toisaal-ta taloudellisen taantuman ikävimmät seura-ukset koskevat nimenomaan määräaikaisissa

työsuhteissa olevia ja heillä on myös muita heikommat oikeudet etuuksiin.

Määräaikaisten osuudessa akateemises-ta ja yliopistollisesta työvoimasta on edellä mainituista syistä odotettavissa lievää las-kua tulevaisuudessa, mutta tämä ei vaikuta edelleen epätyypillisissä työsuhteissa työs-kentelevien tilanteeseen. Erilaisten hyvää tarkoittavien asiakirjojen lisäksi tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä. Siksi TUULI-hankkeen kaltaiset päänavaukset määräai-kaisten aseman auttamiseksi myös yksilöta-solla ovat jatkossa perusteltuja.

Tiivistelmä

Epätyypillisessä työssä, eli osa-aikatyössä tai määräaikaisissa työsuhteissa työskentelee noin neljännes kaikista palkansaajista. Epä-tyypillisen työn terveysvaikutuksia koskevat tutkimustulokset ovat keskenään ristiriitaisia ja epätyypillistä työtä tekevien kuntoutustar-peesta ei ole kokonaiskuvaa. Määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvä jatkuva epävarmuus on kuitenkin useiden tutkimusten mukaan yhteydessä stressiin ja vähentää psyykkistä hyvinvointia. Näihin työsuhteisiin liittyy myös tavallista suurempi riski ja pelko työt-tömyydestä. Työsuhteiden epätyypillisyys voi olla myös itse valittua, näin on varsinkin osa-aikatyötä tekevien kohdalla.

Artikkelissa tarkastellaan epätyypilli-sen työn terveysvaikutuksia sekä arvioidaan akateemisille pätkätyöläisille suunnattua varhaiskuntoutuksellista mini-interventiota. Taustan tarkastelulle muodostaa Kuntoutus-säätiössä toteutettava TUULI-varhaiskun-toutuksen kehittämishanke (2008–2011). Artikkelissa arvioidaan hankkeen toteutta-


maa hyvinvointianalyysia eli kuntoutustar-peen arviointivaihetta, joka pyritään hank-keessa toteuttamaan siten, että se osaltaan toimisi kuntoutuksellisena interventiona. Kuntoutuksen keinoin ei voida vaikuttaa työsuhteiden vakinaistamiseen, mutta TUU-LI-kuntoutusmallissa pyritään tavoitteellisen työskentelyn käynnistämiseen oman työuran hallittavuuden lisäämiseksi. Tämän katso-taan lisäävän työntekijän koherenssin tun-netta. Hyvinvointianalyysiin osallistuneista, arvioinnin kyselyyn vastanneista (vastaus-prosentti 70) valtaosa koki sekä määräaikai-suuden, henkisen kuormituksen että myös työmotivaation vähenemisen haittaavan jaksamista. Hyvinvointianalyysi on koettu osallistujien keskuudessa varsin hyödylli-seksi toimenpiteeksi. Erityisesti se on vah-vistanut siihen osallistuvien hyvinvoinnin tukemiskeinoja etenkin niiden osallistujien kohdalla, joilla näyttäisi työkyvyn aleneman perusteella olevan tarvetta interventiolle. Tässä suhteessa Tuuli-hankkeen suunnitel-maan kirjattu tavoite hyvinvointianalyysistä mini-interventiona näyttäisi käyvän toteen.

Abstract

The proportion of people in Finland who work in so called atypical employment is fairly big. About one fourth of the working population is either part-time or temporarily employed. Research results on atypical em-ployment’s impact on health are inconsistent and there is no overall view of the need for rehabilitation for this group. However, ac-cording to several research results, the un-certainty relating to fixed-term contracts is in relation to stress and decreased mental

well-being. The atypicality of the employ-ment can also be knowingly chosen, this is more often the case among the part-time employed than among the temporarily em-ployed.

In this article, atypical employments ef-fect on health is reviewed. Also early rehabil-itation intervention targeted to people with academic education working in fixed-term employment is evaluated. The intervention is a part of the TUULI developing program (2008–2011) that is developed in Rehabilita-tion Foundation. The program implements an assessment of the need for rehabilita-tion, a phase called well-being analysis. In this article the evaluation concentrates on the well-being analysis. It is the aim of the program to implement the analysis so that it could function as a rehabilitative inter-vention. By means of rehabilitation it is not possible to contribute in gaining perma-nent employments to participants. It is the aim of the TUULI program to start focused work to increase the control of one’s work-ing career. This is seen as a way to increase worker’s sense of coherence. Great major-ity of those participants who answered the questionnaire carried out by evaluation of the program (response rate 70 %) felt that temporarity, mental load and the decreasing level of motivation to work all were factors that were reducing their ability to carry on. Participants felt that the well-being analysis was useful. It has strengthen the ways to sup-port one’s well-being and this concerns espe-cially those who seem to have need for the intervention on the basis of declined work ability. In this respect, it seems that the ob-jective wrote into the TUULI program’s plan


that the well-being analysis could work as a rehabilitative intervention on it’s own right is going to be achieved.

VTT Mika Ala-Kauhaluoma työskentelee erikoistutkijana Kuntoutussäätiön Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa.

VTK Mikko Henriksson työskentelee avustavana tutkijana Kuntoutussäätiön Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa.

Lähteet

Alasoini T (2007) Psykologisen sopimuksen mur

ros ja työnteon mielekkyyden aleneminen –

hiipivä muutos suomalaisessa työelämässä?

Teoksessa Kasvio, A & Tjäder, J (toim.): Työ

murroksessa. Helsinki: Työterveyslaitos:

106–120.

Benavides F, Benach J, DiezRoux A & Roman C

(2000) How do types of employment relate to

health indicators? Findings from the Second

European Survey on Working Conditions. J

Epidemiol Community Health 54, 7, 494–501

Collinson JA (2004) Occupational Identity on the

Edge: Social Science Contract Researchers in

Higher Education. Sociology 38, 2, 313–329

De Cuyper N, De Jong Jeroen, De Witte H, Isaks

son K, Rigotti T & Schalk R (2008) Literature

review of theory and research on the psycho

logical impact of temporary employment:

Towards a conceptual model. Int J Manag Rev.

10, 1, 22–51.

De Cuyper N, De Witte H, Kinnunen U & Nätti J

(2010) The Relationships between Job Insecuri

ty and Employability and Well Being in Finn

ish Temporary and Permanent Employees. Int

Stu Manag & Org 40, 1 (hyväksytty).

The European Charter for Researchers (2005)

The Code of Conduct for the Recruitment

of Researchers. DirectorateGeneral for

Research. European Commission.

Eurostat. http://epp.eurostat.ec.europa.eu/

portal/page/portal/eurostat/home/, poimittu

28.04.2010

Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J & Koskinen

S (2006) (toim.) Työkyvyn ulottuvuudet.

Terveys 2000tutkimuksen tuloksia. Hel

sinki: Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos,

Kansanterveys laitos, Työterveyslaitos.

Helsingin Sanomat (2006) ”Työvoiman vuokraus

kasvaa edelleen”. Oma elämä palsta 16.5.

Helsingin Sanomat (2009) ”Joka neljäs perushoita

ja pätkätöissä”. Politiikkapalsta 8.10.

Helsingin yliopisto (2009) Helsingin yliopiston

henkilöstöpoliittinen ohjelma 2007–2009.

Helsingin yliopiston tasaarvosuunnitelma 2007–

2009. http://www.helsinki.fi/henkos/tasaarvo/

Tasu0709.pdf, poimittu 27.04.2010

Holvas J & Vähämäki J (2005) Odotustila.

Pamfletti uudesta työstä. Helsinki:

Kustannusosakeyhtiö Teos.

Julkunen R (2008) Uuden työn paradoksit. Kes

kusteluja 2000luvun työprosess(e)ista. Tam

pere: Vastapaino.

Kauhanen M (2002) Määräaikaiset työsuhteet

ja toimeentulon riskit, KELA, Sosiaali ja

terveys turvan tutkimuksia 69. Helsinki.

Lehto AM, LylyYrjänäinen M, Sutela H (2005)

Pysyvän työn toivossa : Määräaikaisten työ

suhteiden käytöstä ja kokemisesta. Työpoliitti

nen tutkimus 291. Helsinki: Työministeriö.

Lehto AM & Sutela H (2004) Uhkia ja mahdol

lisuuksia. Työolotutkimusten tuloksia 1977–

2003. Helsinki: Tilastokeskus.


Lehto AM & Sutela H (2008) Työolojen kolme

vuosikymmentä. Työolotutkimusten tuloksia

1977–2008. Helsinki: Tilastokeskus.

Moilanen L (2007) Työelämän muutoksen risti

aallokko – epävarmuudesta eettiseen? Teokses

sa Kasvio, A & Tjäder, J (toim.) Työ murrok

sessa. Helsinki: Työterveyslaitos: 198–225.

Parker M & Jary D (1995) The McUniversity:

Organization, Management and Academic

Subjectivity. Organization 2, 2, 319–338.

Peltokoski J (2006) Prekariaatti, palkitsematon

elämä. Teoksessa Hoikkala T & Salasuo M

(2006) (toim.) Prekaariruoska? Portfoliopolvi,

perustulo ja kansalaistoiminta. Nuoriso

tutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura.

Verkkojulkaisusarja. http://www.nuorisotut

kimusseura.fi/prekaariruoska.pdf, poimittu

27.04.2010.

Rajavaara M, Aalto L & Hinkka K (2009)

Kehittämis ideoista työikäisten kuntoutuksen

käytännöiksi. Kelan työhönkuntoutuksen

kehittämishankkeen lähtökohdat. Helsinki:

Kelan tutkimusosasto.

Rantanen P, Julkunen J, Vanhanen H (2009)

Naisten sydänterveyden edistäminen terveys

neuvonnan ja varhaiskuntoutuksen keinoin.

Satunnaistettu vaikuttavuustutkimus.

Kuntoutus säätiön tutkimuksia 82. Helsinki:

Yliopistopaino.

Ruotsalainen M & Kinnunen U (2009) Työelämä

muuttuu – muuttuuko työntekijän psykologi

sen sopimuksen sisältö? Katsaus viimeaikai

seen tutkimukseen. Työelämän tutkimus: 7, 2,

117–123.

Sutela H (1999) Määräaikaiset työsuhteet tasa

arvon näkökulmasta. Teoksessa Lehto Anna

Maija & Sutela Hanna: Tasaarvo työoloissa.

SVT. Työmarkkinat 1999:19. Helsinki: Tilas

tokeskus.

Sutela H (2009) Eityypillinen työ tilastojen näkö

kulmasta. Esitys joustoturvaseminaarissa

1.10.2009 http://www.tem.fi/files/24695/Sute

la_joustoturva_1_10_2009_re2.pdf, poimittu

27.04.2010

Sverke M, Hellgren J, Näsvall K (2002) No securi

ty: a metaanalysis and review of job insecurity

and its consequences. J Occup Health Psychol.

7, 3, 242–264.

TTL (2007) Pätkätyöläiset käyttävät enemmän

masennuslääkkeitä kuin vakinaisessa työ

suhteessa olevat. Työterveyslaitoksen tiedote

12/2007.

Työministeriö (2007). Määräaikaisia työsuhteita

selvittävän työryhmän raportti Työhallinnon

julkaisu. http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/

fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/10_muut/

maaraaik_tyosuhteet_tyor07.pdf, poimittu

27.4.2010

Työvoimatutkimus, maaliskuu 2010. Tilasto

keskus.

Virtanen M (2003) Temporary employment and

health. People and work research reports 61.

Helsinki: Finnish Institute of Occupational

Health.

Virtanen M, Kivimäki M, Ferrie JE, Elovainio M,

Honkonen T, Pentti J, Klaukka T, Vahtera J

(2008) Temporary employment and antide

pressant medication: a register linkage study. J

Psychiatr Res 42, 3, 221–9.

Ylöstalo P & Jukka P (2009) Työolobarometri,

lokakuu 2009. Ennakkotietoja. Työ ja elinkei

noministeriö. Työelämän laatu ryhmä.


Karoliina Koskenvuo, Helka Hytti ja Ilona Autti-Rämö

Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutus-

etuuksien käyttö ajalla 1995–2008

K AT S A U S

Väestön ikääntymisen takia työuria pitäisi pidentää kummastakin päästä. Yhteiskun-nallisessa keskustelussa on noussut esiin kasvava huoli etenkin mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeitä sekä sairauspäi-värahoja saavien nuorten huomattavasta li-sääntymisestä (Raitasalo ja Maaniemi 2008; 2009). Keskustelua vaikeuttaa se, että koko-naiskuvaa työkyvyttömyysetuuksia saavien nuorten määrän kehityksestä on ollut vaikea saada etuusjärjestelmien hajanaisuuden ja niihin kohdistuneiden lukuisien lainmuu-tosten takia.

Helka Hytin aiemmasta, alle 25-vuotiai-den nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle siir-tymistä koskeneesta tutkimuksesta (2000) selvisi, että suoraan 16-vuotiaana eläkkeelle siirtyneiden osuus ikäluokasta oli vähenty-nyt tarkastelujaksolla 1971–1997 merkittä-västi. 17–24-vuotiaana eläkkeelle siirtynei-den määrä pysytteli 1990-luvun lopulle asti suhteellisen matalalla tasolla. Eläkkeelle siir-tyi vuosittain vain 0,9 promillea tästä ikäluo-kasta. Yleisesti työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus väheni tutkimusjaksolla muissa sairauksissa paitsi mielenterveyden ja käyt-

täytymisen häiriöissä, joiden takia alkaneissa työkyvyttömyyseläkkeissä oli selvää kasvua.

Voidaan olettaa, että sairausperustei-set toimeentuloetuudet, toisin sanoen työ-kyvyttömyyseläkkeet, sairauspäivärahat ja kuntoutusrahat, ovat osittain korvanneet toisiaan erityisesti nuorten keskuudessa. Kokonaiskuvan saamiseksi sekä yksittäisten toimeentuloetuuksien käytössä havaittujen muutosten selvittämiseksi on nuorten sai-rausperusteisia toimeentuloetuuksia syytä tarkastella yhdessä. Etenkin vuosituhannen vaihteessa toteutetuilla nuoren henkilön kuntoutusrahaa sekä vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa koskevilla lainmuutoksilla voidaan olettaa olleen heijastusvaikutuksia myös muita sairausperusteisia etuuksia saa-neiden nuorten määrien muutoksiin.

Tässä katsauksessa tarkastelemme toi-meentuloa korvaavien sairausperusteisten etuuksien käyttöä 16–24-vuotiaassa väes-tössä ajanjaksolla 1995–2008. Erityisesti tarkastellaan vuonna 1999 voimaan tulleen nuorten kuntoutusrahan käyttöä: missä määrin nuorten kuntoutusraha on korvan-nut tai vähentänyt työkyvyttömyyseläkkeel-


le siirtymistä ja missä määrin se on lisännyt sairausperusteisten toimeentuloetuuksien kokonaiskäyttöä. Tarkastelu kohdistetaan 16–24-vuotiaisiin, koska näistä ikäluokista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet edus-tavat jokseenkin puhtaasti kokonaan työ-elämän ulkopuolelle jäänyttä väestöryhmää (99 % ikäryhmän työkyvyttömyyseläkkeellä olevista sai pelkkää kansaneläkettä).

Tavoitteenamme on 1) esittää kokonais-kuva sairausperusteisia toimeentuloetuuk-sia saaneiden nuorten määrän kehityksestä ajanjaksolla 1995–2008, 2) tarkastella lain-muutosten yhteyttä eri etuuksien käyttöas-teen muutoksiin ja 3) analysoida nuorten kuntoutusrahan ja työkyvyttömyyseläkkei-den käytön keskinäistä suhdetta ja näiden kahden etuuden kokonaiskäyttöä 16 vuoden iän saavuttamisen mukaan muodostetuissa syntymävuosikohorteissa, jolloin kunkin ko-hortin aikuistumisen aikana voimassa ollut lainsäädäntö on tärkeä lähtökohta etuuksien käyttöasteiden muutosten selittämiselle.

Vuoden 1999 elokuussa voimaan tul-leen nuoren kuntoutusrahaa koskeneen lain myötä työkyvyttömyyseläke voitiin myöntää alle 18-vuotiaalle vasta, kun hänen mahdol-lisuutensa ammatilliseen kuntoutukseen oli selvitetty. Vuonna 2002 ikäraja nostettiin 20 vuoteen. Kuntoutusrahan maksamisen edellytyksenä on, että nuoren työkyky ja ansiomahdollisuudet tai mahdollisuudet va-lita ammatti ja työ ovat sairauden, vian tai vamman vuoksi olennaisesti heikentyneet ja että suunnitellun kuntoutuksen realistise-na tavoitteena on työelämään siirtyminen. Kuntoutusrahaa maksetaan aikaisintaan 16 ikävuoden täyttämistä seuraavasta päivästä lukien enintään sen kuukauden loppuun,

jona nuori täyttää 20 vuotta tai meneillään oleva kuntoutus päättyy. Taulukossa 1 on ku-vattu keskeisimmät sairausperusteisia etuuk-sia koskevat lakimuutokset ajalla 1995–2008.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimuksessa tarkastellaan eri sairauspe-rusteisilla toimeentuloetuuksilla olleiden nuorten (16–24-vuotiaiden) väestöosuuksia ajalla 1995–2008. Tarkastelussa ovat mukana työkyvyttömyyseläkkeet (toistaiseksi myön-netyt eläkkeet ja määräaikaiset kuntoutus-tuet), nuoren kuntoutusraha, muu kuntou-tusraha sekä sairauspäivärahat. Aineistoina käytetään Kelan tilastotietoja sairausperus-teisista etuuksista. Työkyvyttömyyseläkkei-den osalta tiedot on poimittu Eläketurva-keskuksen ja Kelan yhteistilastosta. Tulosten tulkinnan kannalta on tärkeää huomata etuuksien välillä oleva periaatteellinen ero siinä, että sairauspäiväraha ja työkyvyttö-myyseläke myönnetään vain todetun työ-kyvyttömyyden perusteella, mutta kuntou-tusrahoja voidaan maksaa paitsi työkyvyn palauttamiseksi, myös alentuneen työkyvyn ja työkyvyttömäksi tulon uhkan perusteella.

Työkyvyttömyyseläkkeistä tarkastellaan maksussa olleita eläkkeitä vuoden lopussa. Kuntoutusraha- ja sairauspäivien osalta kor-vatut päivät on muunnettu henkilövuosiksi jakamalla ne 300:lla (arkipäivät vuoden aika-na, lauantait mukaan luettuina). Ikäryhmit-täiset väestöosuudet eri sairausperusteisten etuuksien saajista ajalla 1995–2008 on saatu suhteuttamalla työkyvyttömyyseläkkeellä ja kuntoutus- sekä sairauspäivärahalla olevien määrät vastaavan ikäisen väestön määrään kunakin tilastovuonna. Työkyvyttömyys-


Taulukko 1. Nuorten kannalta keskeisiä sairausperusteisia etuuksia koskevat lainmuutokset ajalla 1995–2008.

TyökyvyttömyyseläkeNuoren kuntoutusraha & kuntoutusraha

Sairauspäiväraha

1996 • Määräaikainen työkyvyttö-myyseläke muutettiin kuntou-tustueksi. Edellytyksenä hoi-to- ja kuntoutussuunnitelman laatiminen.

• Ennen 16 vuoden täyttämistä vammautuneille, ilman päivära-haoikeutta olevien henkilöiden kansaneläke voi alkaa vasta, kun työkyvyttömyyden alkamises-ta oli kulunut sv-päivärahan enimmäisaikaa vastaava aika (n. 1 vuosi).

• Sairauspäivärahan muutokset koskivat myös kuntoutusrahaa. Tarveharkintaiseen kuntoutus-rahaan ei kuitenkaan sovellettu 60 päivän odotusaikaa.

• Vähimmäispäiväraha muuttui tarveharkintaiseksi, päivära-haksi, jossa 60 kalenteripäivän odotusaika.

• Opiskelija voi siirtyä sairauspäi-värahalle suoraan opintotuelta ilman odotusaikaa. Päiväraha jatkui opintotuen suuruisena.

1999 • 1.8. alkaen alle 18-vuotiaalle voitiin maksaa työkyvyttömyys-eläke vasta kun oli osoitettu, et-tei henkilöllä ole mahdollisuuk-sia kuntoutua ammatillisesti.

• 1.8.alkaen täysimääräinen kan-saneläke voitiin jättää lepää-mään enintään 2 vuoden ajaksi.

• 1.8. alkaen alle 18-vuotiaalle, jonka työkyky on olennaises-ti heikentynyt alettiin maksaa kuntoutusrahaa ammatillisen kuntoutuksen varmistamisek-si, työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ehkäisemiseksi ja toimeentulon turvaamiseksi. Edellytyksenä henkilökohtai-nen opiskelu- ja kuntoutus-suunnitelma.

2002 • 1.4. alkaen nuorelle maksetta-van kuntoutusrahan maksu-aikaa ja vastaavasti työkyvyt-tömyys-eläkkeen varhaisinta myöntämisikää myöhennettiin 18 vuodesta 20 vuoteen, silloin kun ammatillinen kuntoutus voi olla mahdollista. Lepäämään-jättämisaika piteni 2 vuodesta 5 vuoteen.

• 1.4. voimaantulleet sairauspäi-värahan muutokset koskevat myös kuntoutusrahaa.

• 1.4. alkaen tarveharkintainen päiväraha korvattiin vähim-mäispäivärahalla, jota tuloton-kin henkilö voi saada työkyvyt-tömyyden kestettyä 55 kalente-ripäivää. Jos työkyvyttömyyden alkaessa on ilmeistä, että työky-vyttömyys tulee jatkumaan vä-hintään vuoden, henkilöllä on oikeus päivärahaan heti ”nor-maalin” omavastuuajan jälkeen (9+1 arkipäivää).

• 1.4. alkaen työedellytystä vailla oleville oikeus vähimmäispäi-värahaan.

2004 • 1.4. alkaen Kelan on järjestettä-vä tarkoituksenmukainen am-matillinen koulutus ja valmen-nus henkilölle, jota lähivuosina uhkaa työkyvyttömyys (tarkoi-tuksena varhentaa ammatillisen kuntoutuksen aloittamista).


vasta vuonna 2001. Vastaavasti toisen vai-heen (kaikki alle 20-vuotiaat) voimaantulo jatkui vuoteen 2003, minkä jälkeenkin nuor-ten kuntoutusrahojen käyttö laajeni vielä yli 20-vuotiaisiin niissä tapauksissa, joissa kun-toutus oli aloitettu alla 20-vuotiaana. Nuor-ten kuntoutusrahaa saaneiden määrä kas-voikin jatkuvasti voimaantulon jälkeen aina vuoteen 2005 asti. Merkillepantavaa on, että vuosina 2004 ja 2005 työkyvyttömyyseläkettä ja nuorten kuntoutusrahaa saaneiden väes-töosuudet kasvoivat yhtä aikaa. Sen jälkeen nuorten kuntoutusrahaa saaneiden osuudet ovat alkaneet pienentyä. ”Tavallista” kuntou-tusrahaa saaneiden nuorten määrä sen sijaan pieneni tasaisesti vuodesta 1995 alkaen aina vuoteen 2008 asti. Käyttöasteen aleneminen selittyy taulukon 2 aikasarjojen perusteella sillä, että nuoren kuntoutusraha on suurelta osin korvannut aiemman etuuden.

Sairauspäivärahoja saaneiden nuorten väestöosuuksien muutoksista yleisvaiku-telma on, että päivärahojen käyttö väheni jonkin verran vuoden 1996 päivärahauudis-tuksen seurauksena, vähimmäispäivärahan muuttuessa tarveharkintaiseksi. Sairauspäi-värahan käytön lisääntyminen 2000-luvulla nuorten keskuudessa ei sen sijaan näyttäisi niinkään liittyvän vähimmäispäivärahan osittaiseen palauttamiseen, vaan kasvu se-littynee ennen kaikkea taloudellisen nou-susuhdanteen positiivisista vaikutuksista nuorten työllisyyteen sekä opiskelijoille suunnatusta tehostetusta informaatiosta kos-kien sairauspäivärahan käyttöä opintojen ai-kana. Tarkasteltaessa eri sairausperusteisia etuuksia yhteensä havaitaan saajien koko-naismäärässä selvää pienenemistä 1990-lu-vun loppuvuosina ja tasaista kasvua 2000-lu-

eläkkeissä tarkastelun kohteeksi valittiin maksussa olevia eläkkeitä kuvaava poikki-leikkaus alkaneiden eläkkeiden sijasta, koska näin saadut luvut ovat summattavissa henki-lövuosiksi muunnettujen päivärahojen kans-sa. Etuuksien perusteina olevia sairauksia ei käsitellä.

Etuuksien saamista tarkastellaan kalen-terivuoden mukaan ja syntymävuosikohor-teittain. Kohortit nimetään sen vuoden mu-kaan, jolloin eri vuosina syntyneet saavuttivat 16 vuoden iän. Näin tehdään, jotta voitaisiin perättäisiä kohortteja vertaamalla arvioida ti-heästi muuttuneen lainsäädännön vaikutuk-sia etuuksien käyttöasteeseen nuorilla. Van-himman syntymävuosikohortin muodostavat vuonna 1979 syntyneet ja näin ollen vuonna 1995 16 vuotta täyttäneet henkilöt. Viimei-simpänä tarkasteluvuonna 2008 16 vuotta täyttäneet ovat syntyneet vuonna 1992.

Tulokset

Taulukossa 2 esitetään sairausperusteisia etuuksia saaneiden 16–24-vuotiaiden nuor-ten väestöosuudet ensin kustakin etuudesta erikseen ja lopuksi kaikki etuudet yhteen-laskettuna.

Tarkastelu osoittaa, että työkyvyttömyys-eläkettä saaneiden nuorten määrä alkoi vä-hentyä 1990-luvun loppupuolella: vuodesta 1995 ensin hitaasti ja sitten voimistuen aina vuosiin 2002–2003 asti, mutta tämän jälkeen työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä on kääntynyt uudelleen kasvuun.

Nuorten kuntoutusrahaa koskevia lu-kuja tulkittaessa (taulukko 2) on huomatta-va, että ensimmäisen vaiheen voimaantulo (16–17-vuotiaat) näkyy täysimääräisesti


vun alusta, etenkin vuodesta 2002, lähtien. Sairausperusteisilla etuuksilla oli vuonna 2008 enemmän nuoria (2,2 %) kuin kertaa-kaan tarkastelujakson aikana. Matalimmas-ta tasostaan vuosina 1998–1999 osuus oli noussut 0,7 prosenttiyksiköllä. Nousu selit-tyy ennen kaikkea nuoren kuntoutusrahasta, mutta sen lisäksi myös sairauspäivärahoista ja työkyvyttömyyseläkkeistä. (Taulukko 2.)

Nuorten työkyvyttömyyden kehitys ei eroa yleispiirteiltään työikäisten vastaavasta kehityksestä (kuviot 1 ja 2). Nuorilla työky-vyttömyyseläkettä saavien väestöosuus oli pienimmillään vuonna 2003, kun taas kaikil-la työikäisillä osuuden pieneneminen pysäh-tyi jo vuonna 1999. Nuoren kuntoutusrahan voimaantulo on huomattavasti lisännyt sai-rausperusteisilla toimeentuloetuuksilla ole-vien nuorten kokonaismäärää 2000-luvulla.

16 vuotta vuonna 2000 täyttäneet olivat

ensimmäinen nuorten kuntoutusrahaa saa-maan oikeutettu kohortti. Huomionarvoista on, että tässä sekä myös seuraavassa tarkas-tellussa kohortissa (16 vuotta vuonna 2002 täyttäneet) työkyvyttömyyseläkettä saanei-den määrä väheni runsaaseen kolmasosaan verrattuna niihin kohortteihin, joilla ei vie-lä ollut mahdollisuutta saada nuoren kun-toutusrahaa (16 vuoden iän 1995 ja 1998 saavuttaneet) (kuvio 3). Eläkettä saaneiden osuudet pysyvät näissä kohorteissa selvästi aiempaa alemmalla tasolla aina 19 vuoden ikään asti, mutta 21 vuoden ikään mennes-sä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrät olivat nousseet suunnilleen samalle tasolle kuin vuosien 1995 ja 1998 kohorteissa. Vuo-den 2004 kohortista eteenpäin työkyvyttö-myyseläkettä saaneiden määrä on alkanut kasvaa tasaisesti myös alle 20-vuotiaiden ikäluokissa. Erittäin selvänä työkyvyttö-

Taulukko 2. Sairausperusteisia toimeentuloetuuksia saaneiden osuus 16–24-vuotiaasta väestöstä vuosina 1995–2008 (%).

Työ kyvyttömyyseläkkeet

Nuorten kuntoutus rahat

Kuntoutus rahatSairaus

päivärahatYhteensä

1995 0,94 0,33 0,27 1,54

1996 0,92 0,28 0,22 1,42

1997 0,93 0,27 0,22 1,42

1998 0,93 0,21 0,23 1,36

1999 0,92 0,01 0,20 0,24 1,36

2000 0,87 0,09 0,20 0,29 1,45

2001 0,84 0,17 0,20 0,30 1,52

2002 0,80 0,31 0,21 0,35 1,66

2003 0,80 0,50 0,18 0,38 1,85

2004 0,82 0,61 0,16 0,39 1,97

2005 0,85 0,67 0,14 0,42 2,07

2006 0,89 0,65 0,13 0,43 2,11

2007 0,94 0,60 0,13 0,46 2,13

2008 0,97 0,57 0,15 0,47 2,16


myyseläkettä saaneiden nuorten määrän kasvu näkyy viimeisten tarkasteltujen synty-mävuosikohorttien eli vuosina 2006 ja 2008 16 vuotta täyttäneiden kohdalla.

Nuoren kuntoutusrahassa on ollut huo-mattavaa vaihtelua siinä, kuinka suuri osa eri syntymävuosikohorteista on saanut tätä etuutta alle 20-vuotiaana. Käytännössä ikä-rajan nostaminen 20 vuoteen vuonna 2002

on taannut sen, että kaikilla tarkasteltavilla kohorteilla on ollut mahdollisuus saada kun-toutusrahaa 20-vuotiaaksi asti (taulukko 1). Tältä kannalta on mielenkiintoista havaita, että nuoren kuntoutusrahan käyttöaste nousi kaikissa alle 20-vuotiaiden ikäluokissa vuo-den 2004 kohorttiin asti (kuvio 4). Vuoden 2006 kohortista alkaen kuntoutusrahaa saa-neiden määrät alkoivat selvästi pienentyä.

Kuvio 1. Sairausperusteisia toimeentuloetuuksia saaneiden osuus koko työikäisestä väestöstä (16–64-vuotiaat) vuosina 1995–2008 (%).

0

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

Kuntoutusraha

Sairauspäiväraha

Työkyvyttömyyseläke

Kuvio 2. Sairausperusteisia toimeentuloetuuksia saaneiden osuus 16–24-vuotiaasta väestöstä vuosina 1995–2008 (%).

0,0

0,5

1,0

1,5

2,0

2,5

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

Nuoren kuntoutusraha

Kuntoutusraha

Sairauspäiväraha

Työkyvyttömyyseläke


Työkyvyttömyyseläkettä ja nuorten kuntoutusrahaa saaneiden yhteenlaskettuja osuuksia koskevasta kuviosta 5 havaitaan, että ikävuodesta 17 eteenpäin työkyvyt-tömyyseläkettä tai nuorten kuntoutusra-haa saaneiden määrät nousevat kaikissa 16 vuotta 2000-luvulla täyttäneissä kohorteissa korkeammalle tasolle kuin vuoden 1995 ko-

hortissa. 16 vuotta vuonna 2004 täyttäneillä näkyy erityisen selvästi työkyvyttömyyselä-kettä ja nuorten kuntoutusrahaa saaneiden yhtäaikaisen lisääntymisen vaikutus etuuksi-en kokonaismäärään. Vuoden 2004 kohort-tiin verrattuna 16 vuotta vuonna 2006 täyt-täneistä hieman harvempi on saanut näitä etuuksia yhdessä tarkasteltaessa, mikä selit-

Kuvio 3. Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuus 16–24-vuotiaista ikäluokista 16 vuoden iän saavuttamisvuoden mukaan muodostetuissa kohorteissa (%).

0,0

0,2

0,4

0,6

0,8

1,0

1,2

1,4

1,6

1,8

16 17 18 19 20 21 22 23 24

1995

1998

2000

2002

2004

2006

2008

Vuosi jolloin täytti 16 v.


0,0

0,2

0,4

0,6

0,8

1,0

1,2

1,4

1,6

16 17 18 19 20 21 22 23 24

2000

2002

2004

2006

2008

Kuvio 4. Nuoren kuntoutusrahaa saaneiden osuus 16-24-vuotiaista ikäluokista 16 vuoden iän saavuttamisvuoden mukaan muodostetuissa kohorteissa (%).


tyy nuorten kuntoutusrahaa saaneiden luku-määrän laskusta. Kuviosta 5 on vielä huo-mattava, että työkyvyttömyyseläkkeiden ja nuoren kuntoutusrahan yhteinen käyttöaste laskee kaikissa tarkastelluissa kohorteissa 20 ikävuoden saavuttamisen jälkeen. Syyksi tähän voitaneen olettaa, että pelkästään työ-kyvyttömyyden uhkan takia etuutta saaneet ovat päättäneet kuntoutuksen eivätkä ole siirtyneet työkyvyttömyyseläkkeelle.

Kaikkia sairausperusteisia, toimeentuloa korvaamaan tarkoitettuja etuuksia yhteensä koskeva kuvio 6 osoittaa, että 2000–luvulla yhä useampi nuori on saanut jotain sairaus-perusteista etuutta jo sinä vuonna, jolloin hän täytti 16 vuotta. Poikkeuksena tästä olivat vain 16 vuoden iän vuonna 2000 saa-vuttaneet, mutta tässäkin kohortissa 17 ikä-vuodesta eteenpäin jotain sairausperusteista etuutta saaneiden osuudet nousevat ohi van-

Kuvio 5. Työkyvyttömyyseläkettä tai nuorten kuntoutusrahaa saaneiden osuus 16–24- vuo tiaista ikäluokista 16 vuoden iän saavuttamisvuoden mukaan muodostetuissa kohorteissa (%).

Kuvio 6. Eri sairausperusteisia etuuksia saaneiden osuus 16-24-vuotiaista ikäluokista 16 vuoden iän saavuttamisvuoden mukaan muodostetuissa kohorteissa (%).


0,0

0,2

0,4

0,6

0,8

1,0

1,2

1,4

1,6

1,8

2,0

16 17 18 19 20 21 22 23 24

1995

2000

2002

2004

2006

2008


0,0

0,5

1,0

1,5

2,0

2,5

3,0

16 17 18 19 20 21 22 23 24

1995

2000

2002

2004

2006

2008


hemman syntymävuosikohortin osuuksien. Korkeimmillaan etuuksia saaneiden osuudet ovat olleet vuoden 2004 kohortissa, jossa 20–vuotiaat saivat etuuksia lähes kaksinker-taisen määrän verrattuna 16 vuotta vuonna 1995 täyttäneiden kohorttiin. Syntymävuo-sikohortista riippumatta etuuksien yhteinen käyttöaste poikkeuksetta nousee ikäluokasta toiseen siirryttäessä. ”Tavallisen” kuntoutus-rahan ja sairauspäivärahan lisääminen tar-kasteluun siis tasoittaa ja normalisoi käyriä vastaamaan yleistä käsitystä sairastavuuden ikäriippuvuudesta.

Johtopäätökset

1. Nuoren kuntoutusraha on lykännyt, mutta ei vähentänyt työkyvyttömyyseläkkeelle siir-tymistä

Tutkimuksemme mukaan nuoren kun-toutusraha ei ole ainakaan nettomääräisesti tarkastellen ehkäissyt työkyvyttömyyseläk-keelle siirtymistä. Lain voimassaolon al-kuvaiheessa se tosin lykkäsi huomattavasti eläkkeen alkamista vetäen samalla nuoria vajaakuntoisia ja vammaisia entistä enem-män aktiivitoimenpiteiden piiriin välittömän eläkkeellesiirtymisen sijasta. Myöhemmin tämä vaikutus on laimentunut, mikä näkyy siinä, että 16 vuotta vuosina 2006 ja 2008 täyttäneistä nuorista kaksi kertaa suurempi osa on siirtynyt suoraan työkyvyttömyys-eläkkeelle verrattuna 16 vuoden iän vuosina 2000–2004 saavuttaneisiin.

2. Nuorten työkyvyttömyys on lisääntynyt, mutta toistaiseksi kasvu on ollut maltillista

Tutkimus ei tukenut julkisessa keskus-telussa syntynyttä kuvaa työkyvyttömyy-

den huomattavasta lisääntymisestä nuoris-sa ikäryhmissä. Työkyvyttömyyseläkettä saavien väestöosuus oli kehittynyt vuosina 1995–2008 nuorilla samansuuntaisesti kuin työikäisessä väestössä yleensäkin. Poik-keumaa aiheutti lähinnä nuorten kuntoutus-rahan voimaantulon aiheuttama notkahdus työkyvyttömyyseläkkeiden käyttöasteessa 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä.

Sosiaaliturvan kompensoiman työ-kyvyttömyyden ”todellisesta” lisääntymi-sestä nuorten keskuudessa voidaan tehdä tarkempia johtopäätöksiä vasta niistä ikä-luokista alkaen, joissa nuoren kuntoutusra-ha ei muodosta työkyvyttömyyseläkkeiden esiintymistiheyksien kannalta sekoittavaa tekijää. Nuorten kuntoutusrahan lyhyen voimassaoloajan takia vasta osa tähän etuu-teen oikeutetuista syntymävuosikohorteis-ta oli tässä tutkimuksessa ehtinyt ylittää 20 ikävuoden rajan. Suuntaus yli 20-vuotiaiden saamissa työkyvyttömyyseläkkeissä on ollut nouseva siten, että myöhemmin 16 vuotta täyttäneissä kohorteissa ikäluokittaiset työ-kyvyttömyystiheydet nousevat aina edellistä kohorttia korkeammiksi. Toistaiseksi kasvu on kuitenkin ollut melko maltillista. Esimer-kiksi vuoden 2002 kohortista 1,2 prosenttia oli 22 vuoden iässä työkyvyttömyyseläkkeel-lä, ja tämä osuus oli vain 0,1 prosenttiyksik-köä korkeampi kuin vuosien 1998 ja 2000 kohorteissa.

3. Nuorten kuntoutusraha on mahdollistanut aiemmin järjestelmien ulkopuolelle jääneiden nuorten tulon kuntoutuksen piiriin

Nuoren kuntoutusraha on saajien mää-rän pienenemisestä (vuoden 2006 kohortista alkaen) huolimatta myöhemmissäkin kohor-


teissa vetänyt kuntoutusrahan piiriin aiem-min sosiaaliturvan kuntoutus- tai työkyvyt-tömyysjärjestelmien ulkopuolelle jääneitä yli 15-vuotiaita nuoria. Käyttöasteen putoami-nen voi osittain selittyä mahdollisilla muu-toksilla ratkaisukäytännössä koskien etenkin realistisena pidettävän työelämätavoitteen arviointia. Tähän viittaa vuonna 2004 va-kuutusoikeudessa käsitelty tapaus, jossa nuoren kuntoutusraha hylättiin, kun Dow-nin oireyhtymää sairastavan nuoren kun-toutuksen ei katsottu johtavan tuottavaan osittaiseenkaan työelämään sijoittumiseen (VakO 31.8.2004, Dnro 8682/2003/2508).

4. Sairauspäivärahojen käytön lisääntyminen 2000-luvulla ei näytä selittyvän lainmuutok-sista Aikasarjatarkastelujen mukaan vuonna 1996 toteutettu vähimmäispäivärahan poistami-nen ja muuttaminen vasta 60 kalenteripäi-vän sairastamisen jälkeen myönnettäväksi tarveharkintaiseksi päivärahaksi pienensi päivärahaa saaneiden nuorten osuutta. Sen sijaan vuoden 2002 uudistus, jossa tarvehar-kintainen päiväraha muutettiin 55 kalenteri-päivän omavastuuajan jälkeen alkavaksi vä-himmäispäivärahaksi, ei näytä aiheuttaneen ylimääräistä kasvua päivärahalla olevien nuorten määrässä. Toisaalta keskimääräinen päivärahan saajien määrä vuoden aikana on vuodesta 1999 kasvanut tasaisesti. Mahdolli-sia selityksiä voisivat olla nuorten työllisyys-tilanteen paraneminen vuoteen 2008 asti sekä muuttuneet sairausloman myöntökäy-tännöt. Huomattava myös on, että kehitys on ollut nuorilla sunnilleen samanlaista kuin se on ollut työikäisessä väestössä yleensäkin.

Vuoden 2008 lopussa 2,2 % alle 25-vuo-tiaista nuorista sai jotain sairausperusteis-ta toimeentuloetuutta, kun vastaava osuus vuonna 1995 oli 1,5 %. Etuus takaa senhet-kisen toimeentulon, mutta miten käy näille nuorille jatkossa: kuinka moni jää tai siirtyy pysyvästi eläkkeelle, jää työttömäksi, jatkaa opintoja tai siirtyy esimerkiksi kuntoutuksen jälkeen eriasteisesti työelämään? Näitä kysy-myksiä ja myös tautiryhmittäistä kehitystä eri sairausperusteisissa toimeentuloetuuk-sissa tulemme selvittämään jatkotutkimuk-sessamme.

FT Karoliina Koskenvuo työskentelee erikoistutkijana Kelan tutkimusosastolla.

VTT, dosentti Helka Hytti työskentelee johtavana tutkijana Kelan tutkimusosastolla.

LKT, tutkimusprofessori Ilona Autti-Rämö työskentelee terveystutkimuksen päällikkönä Kelan tutkimusosastolla.

Lähteet

Hytti H (2000) Alle 25vuotiaiden nuorten työky

vyttömyyseläkkeelle siirtyminen ja eläkkeeltä

kuntoutuminen. JANUS, 8, 382397.

Raitasalo R, Maaniemi K (2008) Mielenterveyden

häiriöt syrjäyttävät nuoria työelämästä. Sosi

aalivakuutus, 6, 810.

Raitasalo R, Maaniemi K (2009) Mielentervey

denhäiriöt aiheuttavat nuorille yhä enemmän

sairauspoissaoloja. Sosiaalivakuutus 4, 2224.

Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2008 (2010) Suo

messa asuvat työkyvyttömyyseläkkeensaajat

iän mukaan 31.12.2008. Eläketurvakeskus ja

Kansaneläkelaitos, 76.

VakO 31.8.2004, Dnro 8682/2003/2508.


Kaisu Pitkälä ja Minna Raivio


38. Valtakunnallisten kuntoutuspäivien puheenvuoroja

Muistisairaudet kuntoutuksen haasteena

Muistisairaudet ovat ikääntyneiden merkit-tävin sosiaali- ja terveyspalveluiden tarvetta aiheuttava sairausryhmä (Alzheimer’s Asso-ciation 2010). Ne yleistyvät väestön vanhe-nemisen myötä, ja koskettavat siksi erityi-sesti hyvin iäkkäitä, monisairaita ja hauraita ihmisiä. Muistisairaudet ovat ikääntyneillä tärkein sairausryhmä, joka johtaa toimin-takyvyn heikkenemiseen, avuntarpeeseen ja laitoshoitoon. Siksi ne ovat eräs ikäänty-neiden ihmisten kuntoutuksen kehittämisen suurimpia haasteita.

Suomessa arvioidaan olevan tällä het-kellä noin 125 000 dementiaa sairastavaa henkilöä (Viramo & Sulkava 2006). Heistä noin 45 000 on pysyvässä laitostasoises-sa hoidossa (Löppönen 2006). Lähes 90 % pysyvässä laitostasoisessa hoidossa olevista sairastaa jotakin muistisairautta (Hämäläi-nen ym. 2003, Noro ym. 2005). Kyse on siis kansantaudista, jonka optimaalisella hoidol-la ja kuntoutuksella voi olla laajoja inhimilli-siä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Vuonna 2005 Alzheimerin tautia sairastavien potilai-den puoliso-omaishoitajille tehdyn kyselyn mukaan näistä muistisairaista noin 32% oli

saanut kuntoutusta. Valtaosa tästä oli järjes-tetty veteraanikuntoutuksen kautta (Raivio ym. 2007).

Muistisairauden kuntoutuksen kohteet

Muistisairauksien oireet ja seuraukset ovat laaja-alaisia sekä henkilölle itselleen että hänen läheisilleen (kuva 1). Muistin heikke-nemisen ohella voi ilmaantua käytösoireita, toimintakyvyn heikkenemistä ja avuntarvet-ta sekä fyysisiä oireita. Eräs keskeinen avun-tarpeeseen ja laitoshoitoon johtava tekijä on liikuntakyvyn heikkeneminen taudin vai-keutumisen myötä. Liikkuminen jäykistyy ja kävely hidastuu ja heikkenee. Jäykkyys ja toiminnan vaikeudet saattavat entisestään mutkistaa pieniäkin päivittäisiä toimia ja hankaloittaa omaishoitajan työtä. Ulosläh-temiset, pukemiset ja paikasta toiseen siir-tymiset hidastuvat. Tätä prosessia nopeuttaa taudille tyypillinen laihtuminen ja lihaskato, joka haurastuttaa ja vaikeuttaa kehon hallin-taa sekä altistaa kaatumisille.

Tästä näkökulmasta katsoen kotona asu-vien muistisairaiden ihmisten liikunnallisen harjoittelun ja liikunnallisen kuntoutuksen


vaikuttavuutta on tieteellisesti yllättävän vä-hän tutkittu, ja heidän kuntoutumiseensa on palvelujärjestelmässämme suhtauduttu jopa melko nihilistisesti. Ulkomaiset tutkimukset ovat kuitenkin antaneet rohkaisevia viitteitä siihen, että liikunnalla on myönteistä vaiku-tusta paitsi liikuntakykyyn, myös muistitoi-mintoihin, masennukseen ja ahdistukseen.

Mitä tiedetään liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuudesta muistisairailla?

Muistisairailla on tehty liikunnallisen kun-toutuksen suhteen satunnaistettuja kontrol-loituja tutkimuksia, mutta valtaosa niistä on tehty laitoshoidossa olevissa potilailla. Iso osa näistä tutkimuksista ei erottele tutkimus-populaatiossaan muistisairaita ja ei-muisti-sairaita, joskin on ilmeistä kognitiotestien (MMSE) perusteella, että iso osa tutkitta-vista sairastaa muistisairautta (taulukko 1).

Kuva 1. Alzheimerin taudin ja muistisairauksien oireita ja seurauksia potilaalle ja hänen perheelleen ja omaishoitajalle.

Potilas POTILAS

Taloudellisetongelmat

Avuntarve, toiminnanvajeetSosiaalisen

toimintakyvynheikentyminen

Yksinäisyys, sosiaalinen eristyminen

Stressi, unen häiriintyminen

Elämänmuutos, roolien

muuttuminen, sureminen

Depressio

Mikrokulttuuri,roolit, valta,

vuorovaikutus

Fyysiset oireet (esim. painon lasku);

heikentynyt terveydentila

Neuro-psykiatriset

oireet

Persoonallisuuden muutos

Kognitionheikentyminen

Kuormittuneisuus

OMAISHOITAJA

Tutkimuksille on ominaista potilaiden hyvin korkea keski-ikä ja naisvaltaisuus, kun taas MMSE-pisteiden keskiarvo (ja siten tutki-muksen kohderyhmä) vaihtelee paljon tut-kimuksissa.

Laitospotilailla tehdyt kohtalaisen suu-rilla tutkittavien määrillä tehdyt tutkimuk-set osoittavat, että liikunnallinen kuntoutus vaikuttaa myönteisesti toissijaisiin liikunta-kykyä osoittaviin mittareihin, kuten kävely-nopeuteen, lihasvoimaan, kestävyyteen tai kävelymatkaan (Alessi ym. 1995, MacRae ym. 1996, Baum ym. 2003, Fiatarone ym. 2004, Littbrand ym. 2009). Muutamassa tutkimuksessa on pystytty osoittamaan myös edullisia muutoksia toimintakykyyn (Morris ym. 1999, Meuleman ym. 2000, Simmons ja Schnelle 2004). On kuitenkin myös negatii-visia tutkimuksia (taulukko 1). Tutkimuk-sissa on ongelmana se, että laitospotilaiden kohderyhmä on käytännössä hyvin hetero-geeninen, eivätkä tutkimukset kerro, millai-


Tutk

imus

Kohd

eryh

mä

Dem

enti

aa

sair

asta

via

kaik

ki (K

)/ os

a (O

)

N,

kesk

iikä

, na

isia

(%)

Har

joit

telu

n ty

yppi

, aik

a,

frek

vens

si ja

kes

toVa

ikut

us li

ikun

taan

/ to

imin

taky

kyyn

Muu

vai

kutt

avuu

sH

uom

ioit

a

Ale

ssi y

m. 1

995

Vk-

asuk

kaat

;M

MSE

12-

14O

N=6

5 85

v; 8

5%K

estä

vyys

+ lii

kunt

a2t

, 5kr

t/vk

; 9 v

kLi

ikun

take

stäv

yys p

aran

iEi

vai

kutu

sta

un

ihäi

riöö

nPr

imaa

ri ta

voite

un

en p

aran

tam

inen

Ale

ssi y

m. 1

999

Vk-

asuk

kaat

MM

SE 1

3O

N=2

988

v, 90

%K

estä

vyys

4 kr

t/pv

ä 5p

vä/v

k;14

vkEi

vai

kutu

sta

liiku

ntaa

n ta

i to

imin

taky

kyyn

Yöun

i par

ani

Agi

taat

io v

ähen

iBa

um y

m. 2

003

Palv

elut

alo-

ja

vk-a

sukk

aita

MM

SE 2

2

ON

=20

88v

Voim

a ja

kes

tävy

ys1t

, 3kr

t/vk

, 20v

kLi

ikun

tano

peus

par

ani

MM

SE p

aran

i

Fiat

aron

e ym

. 200

4V

k-as

ukka

atM

MSE

22

ON

=100

87v,

63%

Voim

ahar

joitt

elu

(vh)

±

lisär

avin

nevh

=45m

in, 3

krt/

vk, 1

0vk

Liha

svoi

ma,

käv

elyn

opeu

s, po

rras

nous

u pa

rani

, rei

sili-

has k

asvo

i

Lisä

ravi

ntei

lla e

i va

ikut

usta

Litt

bran

d ym

. 200

9Pa

lvel

utal

o-as

ukka

itaM

MSE

18

O

(52%

)N

=191

85v,

73%

Voim

ahar

joitt

elu

29 se

ssio

ta 3

kk a

jan

Inte

rven

tiory

hmän

liik

unta

-ky

ky h

eikk

eni h

itaam

min

ku

in k

ontr

ollir

yhm

än

Ei e

roja

to

imin

taky

vyss

äD

emen

tiapo

tilaa

t nä

yttiv

ät h

yöty

vän

toim

inta

kyvy

n su

htee

nM

acRa

e ym

. 199

6V

k-as

ukka

atM

MSE

19

ON

=31

90v,

97%

Käv

elyh

arjo

ittel

u 30

min

, 5kr

t/vk

, 22v

kK

ävel

ykes

tävy

ys ja

-mat

ka

para

niva

tEi

ero

ja

eläm

änla

adus

saEi

RC

T

McM

urdo

ym

. 199

5Pa

lvel

utal

ojen

as

ukka

itaM

MSE

25

ON

=49

82v

1)Vo

imah

arjo

ittel

u 2)

Liik

unta

harj

oitt

elu

3)Te

rvey

sneu

vont

a30

min

, 7kr

t7vk

,24v

k

Ei e

roja

liik

unta

kyvy

ssä

Meu

lem

an y

m. 2

000

Vk-

asuk

kaat

MM

SE 2

3O

(14%

)N

=58

75v,

16%

Voim

a ja

kes

tävy

ys, 3

0min

, 5k

rt/v

k,8v

kLi

hasv

oim

a ja

toim

inta

kyky

pa

rani

vat

Mol

loy

ym. 1

988

Laito

spot

ilaita

MM

SE 2

5O

N=2

582

vLi

ikun

taha

rjoi

ttel

u45

min

, 3kr

t/vk

, 12v

kEi

ero

a ko

gniti

ivis

es-

sa su

oritu

skyv

yssä

M

orri

s ym

. 199

9V

k-as

ukka

itaO

(66%

)N

=468

85v,

79%

1) V

oim

ahar

joitt

elu

2)ho

itaja

n an

tam

a ku

ntou

tus

3) k

ontr

olli

1t,3

krt/

vk,4

0vk

Toim

inta

kyky

hei

kken

i in

terv

entio

ryhm

issä

hita

am-

min

kui

n ko

ntro

lliry

hmäs

sä

Vanh

aink

otej

a ra

n-do

moi

tu

76 ti

ppui

poi

sM

ulro

w y

m. 1

994

Vk-

asuk

kaita

MM

SE 2

1O

N=8

980

v, 70

%Y

ksilö

lline

n fy

siote

rapi

a 3k

rt/v

k, 4

kkEi

ero

ja to

imin

taky

vyss

ä,

voim

assa

, eik

ä ta

sapa

inos

saK

aatu

mis

ia 7

9 I-

ryhm

ässä

ja 6

0 K-

ryhm

ässä

(p=0

.11)

Now

alk

ym. 2

001

Pitk

äaik

ais-

laito

spot

ilaita

MM

SE 2

5

ON

=110

84v,

86%

1)Vo

ima-

kest

ävyy

s 2)

Tai-c

hi 3

)Kon

trol

li 3k

rt/v

k , 2

v

Kaa

tum

iset

, kuo

lem

at,

sair

aala

käyn

nit e

ivät

ero

n-ne

et ry

hmie

n vä

lillä

Sim

mon

s ym

. 200

4V

k-po

tilai

taM

MSE

12O

(4

0%)

N=8

9,

88v,

88%

Liik

unta

- ja

WC

-har

joitt

elu

joka

2.t,

5pv

ä/vk

, 32v

k Vo

ima

ja to

imin

taky

ky

para

niva

t

Tau

luk

ko 1

. S

atu

nn

ais

tett

uja

, ko

ntr

oll

oit

uja

lii

ku

nta

ha

rjo

itte

lu-i

nte

rve

nti

otu

tkim

uk

sia

, jo

issa

ko

hd

ery

hm

än

ä o

n o

llu

t p

itkä

aik

ais

ho

ido

n

lait

osp

oti

laa

t, j

ois

ta m

erk

ittä

vä o

sa s

air

ast

aa d

em

en

tia

a.


Tau

luk

ko 2

. S

atu

nn

ais

tett

uja

, ko

ntr

oll

oit

uja

lii

ku

nta

ha

rjo

itte

lu-i

nte

rve

nti

otu

tkim

uk

sia

, jo

issa

ko

hd

ery

hm

än

ä o

n o

llu

t p

itkä

aik

ais

ho

ido

n

lait

osp

oti

laa

t, j

oil

la o

n k

aik

illa

to

de

ttu

de

me

nti

a.

Tutk

imus

Kohd

eryh

mä

Dem

enti

aa

sair

asta

via

kaik

ki (K

)/ os

a (O

)

N, k

eski

ikä,

na

isia

(%)

Har

joit

telu

n ty

yppi

, aik

a,

frek

vens

si ja

kes

toVa

ikut

us li

ikun

taan

/ to

imin

taky

kyyn

Muu

vai

kutt

avuu

sH

uom

ioit

a

Cot

t ym

. 200

2Pi

tkäa

ikai

shoi

-do

n A

T-po

tilaa

tM

MSE

6

KN

=49

82v,

53%

1) K

ävely

-kes

kuste

lu (d

ual

task

ing)

2) K

esku

stelu

3) K

ont-

rolli

, 30m

in,5

krt/v

k, 1

6vk

Ei e

roja

ryhm

ien

välil

lä

Rolla

nd y

m. 2

007

Vk-

potil

aita

, AT

MM

SE 8

KN

=134

, 83v

, 75

%K

ävel

y,voi

ma,

tasa

pain

o1t

, 2kr

t/vk

, 12k

k To

imin

taky

ky p

aran

i Kat

zin

AD

L-in

deks

illä

mita

ttun

aEi

ero

ja k

äytö

s-oi

reis

sa, d

epre

ssio

s-sa

, rav

itsem

ukse

ssa

Schn

elle

ym

. 199

6V

k-as

ukka

atM

MSE

10

KN

=97,

84v

Käv

ely-

tai p

yörä

tuol

i-ha

rjoi

ttei

ta 3

krt/

vk, 9

vkIn

terv

entio

n lä

pikä

ynei

llä

voim

a ja

nop

eus p

aran

ivat

Ei

inte

tion-

to-t

reat

-a

naly

ysiä

43

tipp

ui p

ois

Tapp

en y

m. 2

000

Vk-

potil

aita

, AT,

M

MSE

11K

N=6

5,

87v,

84%

K

ävel

y-ke

skus

telu

(dua

l-tas

-ki

ng) 3

0min

, 3kr

t/vk

, 16v

kLi

ikun

taky

ky h

eikk

eni

hita

amm

in

Will

iam

s ym

. 200

7V

k-po

tilai

ta, A

T,

MM

SE10

KN

=90

88v,

85%

1)K

ävel

y 2)

Käv

ely,

voim

a,

tasa

pain

o 3)

kont

rolli

30m

in, 5

krt/

vk, 1

6vk

2) ry

hmäl

lä m

ielia

la

para

ni

Tau

luk

ko 3

. S

atu

nn

ais

tett

uja

, ko

ntr

oll

oit

uja

lii

ku

nta

ha

rjo

itte

lu-i

nte

rve

nti

otu

tkim

uk

sia

, jo

issa

ko

hd

ery

hm

än

ä o

n o

llu

t ko

ton

a a

suva

t d

em

en

tia

po

tila

at.

Tutk

imus

Kohd

eryh

mä

Dem

enti

aa

sair

asta

via

kaik

ki (K

)/ os

a (O

)

N, k

eski

ikä,

na

isia

(%)

Har

joit

telu

n ty

yppi

, aik

a,

frek

vens

si ja

kes

toVa

ikut

us li

ikun

taan

/ to

imin

taky

kyyn

Muu

vai

kutt

avuu

sH

uom

ioit

a

Kwak

ym

. 200

8D

emen

tiapo

tilai

taM

MSE

15

KN

=30,

100

%Li

ikun

taha

rjoi

ttel

u 2-

3krt

/vk,

12k

kTo

imin

taky

ky p

aran

iK

ogni

tio p

aran

i

Net

z ym

. 200

7Pä

iväk

esku

ksen

de

men

tiapo

tilai

-ta

, MM

SE 1

3

KN

=29

77v,

52%

Ryhm

äliik

unta

Ei e

roja

ryhm

issä

Pom

eroy

ym

. 199

9D

emen

tiaa

sa

iras

tava

t int

er-

valli

hoid

ossa

KN

=81

82v,

74%

Erila

isia

har

joitt

eita

fysio

-te

rape

utin

johd

olla

30m

in;

5krt

/vk

2 vk

aja

n

Ei e

roja

ryhm

ien

välil

lä

liiku

ntak

yvys

säH

oita

jien

potil

ai-

siin

käy

ttäm

ä ai

ka

sam

a in

terv

entio

ja

kont

rolli

ryhm

issä

Ei k

erro

ta d

emen

tian

vaik

eusa

stet

ta

Teri

ym

. 200

3K

oton

a as

uvia

A

T-po

tilai

taM

MSE

17

KN

=153

, 78v

, 41

%

Liik

unta

harj

oitt

elu

ja

omai

shoi

taja

n ko

ulut

us30

min

, 2-4

krt/

vk, 2

v

RA

ND

-36

mitt

arill

a fy

ysi-

nen

rool

ifunk

tio p

aran

iD

epre

ssio

par

ani

Prim

aari

tavo

ite

käyt

ös oi

reid

en

vähe

nem

inen


set potilaat hyötyvät kuntoutuksesta ja ovat-ko muistisairaat heitä.

Löysimme viisi laitoshoidossa oleville, erityisesti dementiapotilaille kohdennettua liikunnallista kuntoutustutkimusta (taulukko 2), joissa on jossain määrin lupaavia tuloksia (Rolland ym. 2007, Schnelle ym. 1996, Tap-pen ym. 2000). Esimerkiksi Ranskassa vuonna 2007 julkistetussa tutkimuksessa osoitettiin, että intensiivisellä vuoden liikuntaharjoitte-lulla voidaan parantaa laitoksissa asuvien de-mentiapotilaiden toimintakykyä Katzin mitta-rilla mitattuna (Rolland ym. 2007).

Kotona asuville muistisairaille tehtyjä tutkimuksia on vähemmän (taulukko 3). Kolme niistä on tehty hyvin pienillä aineis-toilla, joista kahdessa ei pystytty osoittamaan vaikuttavuutta (Pomeroy ym. 1999, Netz ym. 2007). Korealainen tutkimus tehtiin pienel-lä aineistolla (N=30), mutta liikunnallinen kuntoutus oli intensiivistä ja pitkäkestoista ja siinä nähtiin tutkittavien toimintakyvyn ja kognition paranemista (Kwak ym. 2008). Tutkimuksessa ei kuitenkaan testattu ryh-mien välisiä muutoksien eroja, vaan vain ryhmien sisällä tapahtuvia muutoksia. Terin kuuluisa tutkimus kotona asuville Alzhei-mer-potilaille selvitti, voiko kotona tapahtu-valla liikunnan lisäämisellä ja omaishoitajan neuvonnalla vähentää potilaiden käytösoi-reita (Teri ym. 2003). Tutkimus osoitti, että interventio vähensi potilaiden masentunei-suutta ja paransi RAND-36 -mittarin mu-kaan heidän fyysistä roolifunktiotaan.

Kuntoutuksen kokonais valtainen käsite

Toimintakyvyn ja kuntoutuksen käsitteet ovat viime vuosina laajentuneet myös ikäihmisten kohdalla, ja toimintakyky ymmärretään pait-si yksilön ominaisuutena, myös ympäristön tarjoamina mahdollisuuksina. Kuntoutus nähdään ihmisen ja ympäristön muutospro-sessina, jonka tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen sekä hyvinvoinnin edistäminen (STM 2002). Näiden periaattei-den tulisi ohjata myös muistisairaiden ihmis-ten kuntoutusprosessia. Muistin aleneminen ei siten ole vasta-aihe kuntoutumiselle, johon voidaan vaikuttaa ympäristön, sosiaalisen tu-en ja apuvälineiden avulla.

Kuntoutuksen tavoitteet muistisairailla liittyvät paitsi heikkenevän liikuntakyvyn tukemiseen ja jäykistymisen estoon, myös liikunnan muihin myönteisiin vaikutuksiin, kuten käytösoireisiin, mielialaan, nukkumi-seen, toiminnanohjaukseen, kaatumisten ehkäisyyn sekä omaishoitajan jaksamiseen. Kokonaisvaltainen kuntoutus voisi sisältää paitsi liikuntaa, myös geriatrin arviointia, sekä lihasvoiman ja kehon hallintaan täh-täävää ravitsemuskuntoutusta.

Muistisairaiden kuntoutustutkimus Suomessa meneillään

Vanhustyön keskusliiton vetämässä ja Ke-lan rahoittamassa tutkimus- ja kehittämis-hankkeessa ”Kotona asuvien muistisairai-den kuntoutus” selvitetään liikunnallisen kuntoutuksen vaikutusta Alzheimerin tautia sairastavien henkilöiden toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Tutkimukseen osallistuu yh-teensä 210 pariskuntaa pääkaupunkiseudul-


ta, joista toinen sairastaa Alzheimerin tautia. Hanke on alkanut vuonna 2007.

Kuntoutuksen avulla pyritään selvittä-mään, voiko liikunnallisella harjoittelulla parantaa muistisairaiden liikunta- ja toimin-takykyä, lykätä heidän laitokseen joutumis-taan ja vähentää terveyspalveluiden käyttöä. Lisäksi selvitetään liikunnan vaikutuksia käytösoireisiin, depressioon ja muistiin sekä omaishoitajien elämänlaatua.

Kuntoutukseen kuuluu fysioterapiaan perehtyneen ammattilaisen laatimana jo-ko kotiharjoittelua sekä liikunnan ohjausta kotona kaksi kertaa viikossa, tai liikunta-harjoittelua päiväkuntoutusyksikössä kaksi kertaa viikossa. Kuntoutusjakso kestää vuo-den. Geriatri seuraa ja arvioi jokaista kun-toutettavaa, laatii kuntoutussuunnitelman fysioterapeutin kanssa ja antaa ravitsemus-neuvontaa. Vertailuryhmä saa tavanomaisen terveydenhuollon hoidon sekä ravitsemus-neuvontaa.

Kuntoutettavat innostuneita Kuntoutusryhmien toiminta on sujunut hyvin ja kuntoutettavat ovat olleet motivoi-tuneita. Myös omaishoitajat ovat olleet tyy-tyväisiä, että saavat hetken vapaata. Moni on kokenut, että heidän puolisoidensa toi-mintakyky on parantunut ja mieliala sekä vireystila kohentunut. Alzheimerin tauti on kuitenkin etenevä aivosairaus, ja nähtäväksi jää, voidaanko toimintakykyä parantaa fy-sioterapian keinoin pitkällä aikavälillä. Puo-livälin palaute kuntoutettavien omaishoi-tajilta osoittaa, että kuntoutus annetaan tarpeeseen. Perheillä on paljon tiedon ja tuen tarpeita, joita tutkimushoitaja pystyy täyttämään.

Kuntoutushanke on aikataulutettu si-ten, että kuntoutukset ja mittaukset saadaan päätökseen vuoden 2010 syksyyn mennessä. Hankkeessa mukana olevien terveyspalve-luiden käyttöä seurataan kesään 2011 asti. Tutkimuksen analysointi ja raportointi teh-dään vuosien 2010–2011 aikana.

Tulevaisuuden haasteita

Kokemuksemme mukaan muistisairaiden kuntoutus on omaa ammattitaitoaan vaativa ala, jossa ammattilaisen tulee ymmärtää de-mentiaan liittyvät erityisongelmat ja -haas-teet. Ammattilaisen tulee muun muassa osata toimia oikeanlaisella tavalla vuorovai-kutuksessa muistisairaiden kanssa, ohjeis-taa heitä sellaisella kielellä, jota muistisairas ymmärtää, opastaa toiminnanohjausten har-joitteissa sekä räätälöidä kuntoutusta heidän erityistarpeisiinsa.

Tulevaisuudessa tuskin pelkkä liikun-nallinen harjoittelu riittää muistisairaiden kuntoutuksessa.

Vanhustyön keskusliitossa kehitetty omaishoitoperheiden kuntoutus- ja tuki-malli ”Omaishoito yhteistyönä” osoitti, että muistikoordinaattorit ovat tärkeä perheiden tuki. Heidän työnsä avulla perheiden voima-varoja säästyy tärkeimpään eli muistisairaan hoidosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, eikä heidän itse tarvitse hakea monenlaisia palveluja eri pisteistä. Muistikoordinaattori-palvelun on todettu vähentävän laitoshoidon tarvetta ja siten tuovan yhteiskunnalle mitta-via taloudellisia säästöjä (Eloniemi-Sulkava ym. 2009). Laitoshoito on kaikkein kallein tapa huolehtia muistisairaista.

Tämä Suomessa nyt järjestettävä muisti-


sairaiden kuntoutusta koskeva tutkimus on laajin maailmalla meneillään oleva tutkimus. Tulosten tultua voimme toivoa, että niistä löytyy uusia, käytäntöön tuotavia keinoja muistisairaiden ja heidän perheidensä elä-mänlaadun parantamiseksi.

Kaisu Pitkälä, professori, LKT, geriatrian erikoislääkäri

Minna Raivio, LT, geriatrian erikoislääkäri

Lähteet

Alessi CA, Schnelle JF, MacRae PG, Ouslander JG,

alSamarrai N, Simmons SF, Traub S. Does

physical activity improve sleep in impaired

nursing home residents? J Am Geriatr Soc.

1995 Oct;43(10):1098102.

Alessi CA, Yoon EJ, Schnelle JF, AlSamarrai NR,

Cruise PA. A randomized trial of a combined

physical activity and environmental interven

tion in nursing home residents: do sleep and

agitation improve? J Am Geriatr Soc. 1999

Jul;47(7):78491.

Alzheimer‘s Association. 2010 Alzheimer‘s di

sease facts and figures. Alzheimers Dement

2010;6:15894.

Baum EE, Jarjoura D, Polen AE, Faur D, Rutecki

G. Effectiveness of a group exercise program

in a longterm care facility: a randomized

pilot trial. J Am Med Dir Assoc. 2003 Mar

Apr;4(2):7480.

Cott CA, Dawson P, Sidani S, Wells D. The effects

of a walking/talking program on communi

cation, ambulation, and functional status in

residents with Alzheimer disease. Alzheimer

Dis Assoc Disord. 2002 AprJun;16(2):817.

EloniemiSulkava U, Saarenheimo M, Laakkonen

ML, Pietilä M, Savikko N, Kautiainen H, Tilvis

RS, Pitkälä KH: Family care as collaboration:

effectiveness of a multicomponent support

program for elderly couples with dementia.

Randomized controlled intervention study. J

Am Geriatr Soc 2009;57:22002208.

Fiatarone MA, O’Neill EF, Ryan ND, Clements

KM, Solares GR, Nelson ME, Roberts SB,

Kehayias JJ, Lipsitz LA, Evans WJ. Exercise

training and nutritional supplementation for

physical frailty in very elderly people. N Engl J

Med. 1994 Jun 23;330(25):176975.

Heyn PC, Johnson KE, Kramer AF. Endurance

and strength training outcomes on cognitively

impaired and cognitively intact older adults: a

metaanalysis. J Nutr Health Aging. 2008 Jun

Jul;12(6):4019.

Hämäläinen, H, Arajärvi E, Gissler M, Hein R,

Nylander O, Säkkinen S. (2003). STAKES:

Ikääntyneiden sosiaali ja terveyspalvelut 2002

(The Finnish National Research and Develop

ment Centre for Welfare and Health: Care and

Services for Older People 2002). Saarijärvi,

Gummerus Kirjapaino Oy.

Kwak YS, Um SY, Son TG, Kim DJ. Effect of regu

lar exercise on senile dementia patients. Int J

Sports Med. 2008 Jun;29(6):4714.

Littbrand H, LundinOlsson L, Gustafson Y,

Rosendahl E. The effect of a highintensity

functional exercise program on activities of

daily living: a randomized controlled trial in

residential care facilities. J Am Geriatr Soc.

2009 Oct;57(10):17419.

Löppönen M. Elderly patients with dementia in

primary health care A study of diagnostic

workup, comorbidity and medication use.

Ann. Univ. Turkuensis D 729. Turun Yliopisto,

2006.


MacRae PG, Asplund LA, Schnelle JF, Ouslander

JG, Abrahamse A, Morris C. A walking pro

gram for nursing home residents: effects on

walk endurance, physical activity, mobility,

and quality of life. J Am Geriatr Soc. 1996

Feb;44(2):17580.

McMurdo ME, Johnstone R. A randomized cont

rolled trial of a home exercise programme for

elderly people with poor mobility. Age Ageing

1995 Sep;24(5):4258.

Meuleman JR, Brechue WF, Kubilis PS, Lowenthal

DT. Exercise training in the debilitated aged:

strength and functional outcomes. Arch Phys

Med Rehabil. 2000 Mar;81(3):3128.

Molloy DW, Richardson LD, Crilly RG. The effects

of a threemonth exercise programme on neu

ropsychological function in elderly institutio

nalized women: a randomized controlled trial.

Age Ageing. 1988 Sep;17(5):30310.

Morris JN, Fiatarone M, Kiely DK, BellevilleTay

lor P, Murphy K, Littlehale S, Ooi WL, O’Neill

E, Doyle N. Nursing rehabilitation and exerci

se strategies in the nursing home. J Gerontol A

Biol Sci Med Sci. 1999 Oct;54(10):M494500.

Mulrow CD, Gerety MB, Kanten D, Cornell JE,

DeNino LA, Chiodo L, Aguilar C, O’Neil

MB, Rosenberg J, Solis RM. A randomized

trial of physical rehabilitation for very frail

nursing home residents. JAMA. 1994 Feb

16;271(7):51924.

Netz Y, Axelrad S, Argov E. Group physical activ

ity for demented older adults feasibility and ef

fectiveness. Clin Rehabil. 2007 Nov;21(11):977

86.

Noro A, FinneSoveri H, Björkgren M, Vähä

kangas P (toim.). Ikääntyneiden laitoshoidon

laatu ja tuottavuus RAIjärjestelmä vertailu

kehittämisessä. Stakes, M205. Helsinki 2005a.

Nowalk MP, Prendergast JM, Bayles CM, D’Amico

FJ, Colvin GC. A randomized trial of exer

cise programs among older individuals

living in two longterm care facilities: the

FallsFREE program. J Am Geriatr Soc. 2001

Jul;49(7):85965.

Pomeroy VM, Warren CM, Honeycombe C, Briggs

RS, Wilkinson DG, Pickering RM, Steiner A.

Mobility and dementia: is physiotherapy treat

ment during respite care effective?Int J Geriatr

Psychiatry. 1999 May;14(5):38997.

Raivio M, EloniemiSulkava U, Laakkonen ML,

Saarenheimo M, Pietilä M, Tilvis R, Pitkälä K:

How do officially organized services meet the

needs of elderly caregivers and their spouses

with Alzheimer’s disease? Am J Alzheimers

Dis Other Demen 2007;22:360368.

Rolland Y, Pillard F, Klapouszczak A, Reynish

E, Thomas D, Andrieu S, Riviere D, Vellas B.

Exercise program for nursing home residents

with Alzheimer’s disease: a 1year randomi

zed, controlled trial. J Am Geriatr Soc. 2007

Feb;55(2):15865.

Schnelle JF, MacRae PG, Giacobassi K, MacRae

HS, Simmons SF, Ouslander JG. Exercise with

physically restrained nursing home residents:

maximizing benefits of restraint reduction. J

Am Geriatr Soc. 1996 May;44(5):50712.

Simmons SF, Schnelle JF. Effects of an exercise and

scheduledtoileting intervention on appetite

and constipation in nursing home residents. J

Nutr Health Aging. 2004;8(2):11621.

STM. Sosiaali ja terveysministeriö. Valtioneuvos

ton kuntoutusselonteko eduskunnalle 2002.

STM Julkaisuja 2002:6. http://pre20031103.

stm.fi/suomi/eho/julkaisut/ehosisallys29.htm .

Luettu 27.2.2007


Tappen RM, Roach KE, Applegate EB, Stowell P.

Effect of a combined walking and conversa

tion intervention on functional mobility of

nursing home residents with Alzheimer dise

ase. Alzheimer Dis Assoc Disord. 2000 Oct

Dec;14(4):196201.

Teri L, Gibbons LE, McCurry SM, Logsdon RG,

Buchner DM, Barlow WE, Kukull WA, LaC

roix AZ, McCormick W, Larson EB. Exercise

plus behavioral management in patients with

Alzheimer disease: a randomized controlled

trial. JAMA. 2003 Oct 15;290(15):201522.

Williams CL, Tappen RM. Effect of exercise on

mood in nursing home residents with Al

zheimer’s disease. Am J Alzheimers Dis Other

Demen. 2007 OctNov;22(5):38997.

Viramo P, Sulkava R. Muistihäiriöiden ja demen

tian epidemiologia. Kirjassa: Erkinjuntti T,

Rinne J, Alhainen K, Soininen H. Muistihäi

riöt ja dementia. Kustannus Oy Duodecim.

Hämeenlinna 2001, s.2036.


Asko Suikkanen ja Jari Lindh

Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillisen kuntoutuksen

luova tuho


Johdanto

Friedrich Nietzsche ajatteli, että uskomuk-set itsessään tuottavat todellisuutta. Hänen mukaansa esimerkiksi Jumala on olemassa jos riittävän monet uskovat niin. Nietzschen lausahdus ”Jumala on kuollut” merkitsee sitä, että kun ihmiset lakkaavat uskomasta, he uu-distavat ajatteluaan ja ryhtyvät jäsentämään maailmaa toisin. Suomalainen kuntoutusjär-jestelmä on kuin Nietzschen jumala, johon kansalaisia vaaditaan uskomaan. Kuntoutus-järjestelmä toimii oman historiansa aikana kehittyneiden instituutioiden, byrokraat-tisten lainalaisuuksien ja monimutkaisten sääntöjen ja normien mukaan. Kuntoutus sisältää ikuisina (jumalallisina) pidettyjä di-kotomioita ammatilliseen ja lääkinnälliseen, terveyteen ja sosiaaliseen, vikaan, vammaan, sairauteen sekä kuntoutuksen työnjakoon liittyen, vaikka yhteiskunnallisen ja työ-markkinoiden muutoksen kontekstissa ne ovat lakanneet olemasta merkityksellisiä jo kauan sitten. Kuntoutusjärjestelmän kaikki-voipainen, ikuisiin totuuksiin ja byrokraat-tisiin rituaaleihin perustuva olemassaolo on kuitenkin sellaisenaan totta vain niin kauan

kuin siihen kollektiivisesti uskotaan. Pyrim-me tässä puheenvuorossa koettelemaan tätä uskoa ja luomaan aikalaisdiagnostisia huo-mioita yhteiskunnallisista ja työmarkkinoi-den muutoshaasteista ja ammatillisen kun-toutusjärjestelmän toimintakyvystä vastata niihin luovasti.

Kuntoutuksen ja sen järjestämisen haasteet sekä kehittämistarpeet kytkeytyvät kiinteästi yhteiskunnalliseen muutokseen. Keskeistä on tällöin se, millaiseen yhteis-kunnallisen muutoksen tulkintaan kun-toutuksen järjestämisen tavat ja periaatteet perustuvat. Viimeaikaista yhteiskunnallista muutosta on tulkittu muun muassa siirty-mänä suunnittelutaloudesta kilpailutalou-teen (Alasuutari 2004), teollisuus- ja työ-yhteiskunnasta riskiyhteiskuntaan (Beck 2000), keynesiläisestä hyvinvointivaltiosta markkinalähtöiseen kilpailukykyvaltioon (Jessop 2002) ja sosiaalisesta kansalaisuu-desta aktiivisen kansalaisuuden velvoitteisiin (Hvinden & Johansson 2007).

Tässä yhteydessä ei ole mahdollista käy-dä kaikkea edellä mainittua keskustelua läpi, mutta erityisesti ammatillisen kuntoutuksen


näkökulmasta voidaan erottaa yksi keskei-nen teema, joka läpäisee yhteiskunnallisen muutoksen keskustelua: työmarkkinoiden muutoksen ja kansalaisuuden käsitteellis-tämisen välinen dynamiikka. Tämän pu-heenvuoron keskeisenä (hypo)teesinä on, että länsimäisen hyvinvointiajattelun kes-keisenä kulmakivenä ollut sosiaalisen kan-salaisuuden (ja siihen liittyvänä sosiaalisten oikeuksien) käsite on yhä vahvemmin kor-vautumassa työmarkkinakansalaisuuden kä-sitteellä. Haluamme tässä yhteydessä nostaa esille työmarkkinakansalaisuuden käsitteen siitä näkökulmasta, että yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia on entistä vahvemmin mää-rittämässä yksilön sidos ja suhde työmark-kinoihin. Olemme nimenneet työmarkki-nakansalaisuuden käsitteen T. H Marshallin (1950) käyttämän sosiaalisen kansalaisulot-tuvuuden sovellutuksena (ks. Suikkanen, Viinamäki 1999). Suhteessa sosiaalisen kan-salaisuuden käsitteeseen työmarkkinakansa-laisuuden käsite on dynaaminen ja liikkeessä oleva käsite, ikään kuin yhteiskunnallinen status, jonka eteen on tehtävä työtä ja johon liittyy putoamisen vs. mukana pysymisen riski (vrt. Saastamoinen 2010, 230).

Työmarkkinoiden toimintaperiaatteet ja nykyinen yhteiskuntapolitiikka määrittävät kansalaisuutta työmarkkinakansalaisuute-na, missä olennaista on jokaisen position määrittäminen suhteessa työmarkkinoihin ja statuksena työmarkkinoilla. Pohdimme tässä puheenvuorossa sitä, ymmärretäänkö kuntoutuspolitiikka ja ammatillinen kuntou-tus osana työmarkkinakansalaisuuden muo-dostamista vai suppeammin toimintana, jonka tehtävänä on työssäkäynnin mahdol-listaminen vamman tai sairauden jälkeen.

Mielestämme molempia näkökulmia on syytä pitää tarkastelussa mukana. Työmark-kinakansalaisuuden sisältö muuttuu yhteis-kunnan ja työmarkkinoiden muuttuessa. Työmarkkinakansalaisuuden yhteiskunta-poliittinen määrittely on sekin hankala ky-symys. Kuntoutuksen monialaisen sisällön takia tarkastelemme kuntoutusta tässä yhte-ydessä yhteiskuntapolitiikan muotona, jon-ka tarkoitus ja tehtävät olennaisesti liittyvät työmarkkinakansalaisuuden rakentamiseen ja muotoiluun.

Kuntoutuksen ja yhteiskunnallisen muu-toksen suhde on ollut ambivalentti. Kun-toutuksen, erityisesti ammatillisen, uudis-tamisesta on kyllä puhuttu vuosikymmenet, mutta keskeiset toimintamuodot ja -periaat-teet ovat olleet voimassa ilman suurempia si-sällöllisiä muutoksia. Kuntoutuksen palve-luja on paloittain kehitetty ja lainsäädäntöä uudistettu ja niillä on pyritty vastaamaan kunkin ajankohdan haasteisiin, mutta pe-ruskonsepti kuntoutuksen määräytymises-tä ja sen myöhäisestä alkamisesta suhteessa erityisesti työssäkäynnin rajoitusten kehitty-miseen on pysynyt pitkälti samana. Samoin kuntoutuksen keskeiset ongelmat ja kehittä-mishaasteet on tunnistettu jo vuosikymme-niä sitten, mutta ei ole kyetty kehittämään systeemisiä innovatiivisia ratkaisuja kun-toutuksen rakenteellisiin ongelmiin. Pieniä lainsäädännöllisiä muutoksia on tehty sekä vuonna 1991 että 2005. Molempina kertoina ammatillisen kuntoutuslainsäädännön kehit-täminen perustui nähdäksemme enemmän lainsäädännön sisäisiin ja organisatorisiin tarpeisiin kuin yhteiskunnan tai työmark-kinoiden muutoksista johdettuihin syihin ja rakenteellisiin sisältömuutoksiin. Ammatil-


lisen kuntoutuksen myöntämisen perusteet pysyivät lähes samoina, samoin ajoittumi-sen myöhäisyys ja laitospainottuneisuus. Myös monet organisatoris-käytännölliset ongelmat säilyivät: esimerkiksi kaikelle kuntoutukselle ei saatu yhtenevää lakisää-teistä toimeentuloturvaa, vaikka kuntoutus-rahalailla siihen pyrittiin. Työeläkelaitosten ja työhallinnon kuntoutusasiakasmäärien voimakas kasvu 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa voidaan tulkita kyseessä olevista la-kiuudistuksista osittain riippumattomana ilmiönä ja selittyvän vajaakuntoisuusilmiöi-den kasvusta suomalaisilla työmarkkinoilla (Suikkanen ym. 2010, 34–35). Vajaakun-toisten työntekijöiden määrän kasvu ja työl-listymisen vaikeudet sekä niihin perustuva ammatillisen kuntoutuksen kehittämisen välttämättömyys on ilmeinen ja niihin vai-kuttaa useita erilaisia yksilöllisiä ja yhteis-kunnallisia syitä, joita on tarpeen arvioida tarkemmin. Vajaakuntoisuuden perustana oleva diagnostisoitu sairaus ja alentunut työ-kyky on keskeinen, mutta ei ainut vaikuttava ulottuvuus, kuten nykyinen kuntoutusjärjes-telmä ja -ajattelu olettavat. Työllistymisen ja työelämässä selviytymisen vaikeuksiin vaikuttavat myös ammatillisten ja sosiaalis-ten kvalifikaatioiden puutteet, työmarkki-noiden rakenne ja dynamiikka, sosiaalisen huono-osaisuuden kasautuminen, pitkittyvä työttömyys, ikääntyminen, sosiaalisten on-gelmien esiintyminen, palvelujärjestelmien toiminta tai työelämän asenteet. Nostamme tässä puheenvuorossa näistä esiin erityisesti työmarkkinoiden muutoksia ja merkityksiä ammatillisen kuntoutuksen kannalta.

Talouden, yritysten ja palkkatyön muutoksista

Talouden, yritysten ja palkkatyön muutok-set liittyvät aikakauden vaihtumiseen. Eri-tyisesti saksalainen Ulrich Beck (2000) on nostanut ensimmäisen modernin (teollinen yhteiskuntajärjestys) vaihtumista toiseen moderniin (riskiyhteiskunta) jo 1980-lu-vun alkupuolelta alkaen. Tässä aikakauden vaihtumisessa keskeistä on yksilön ja yhteis-kunnan suhteen muutos, yksilöllistymiske-hitys ja sen toiminnalliset merkitykset esi-merkiksi eri yhteiskuntapolitiikan alueilla. Taloudessa ja yrityksissä käynnissä olevat muutokset vaikuttavat työvoiman määrään, rakenteeseen ja positioon työmarkkinoilla. Työn vaatimusten kiristyminen ja työn si-sältöjen laaja-alaistuminen asettavat palk-katyölle intensiivisiä ja strategisia vaateita, jotka muuttavat yksilöiden elämänkulkua ja tekevät kansallisesta kansalaisuudesta eurooppalaista työmarkkinakansalaisuut-ta (Hvinden & Johansson 2007). Talouden muutosten taustana on globalisoitumisen syveneminen ja siihen kytkeytyvät proses-sit. Esimerkkinä voidaan mainita Suomen tapaus, jota Kiander on kuvannut seuraa-vasti: ”Suomen taloudellinen tilanne oli erinomainen vielä alkuvuonna 2008 ennen kansainvälisen finanssikriisin puhkeamis-ta….Rahoitusmarkkinoiden romahdus syksyllä 2008 muutti äkillisesti tilanteen. Kriisin seurauksena koko maailmantalous ajautui nopeasti syvään taantumaan” (Kian-der 2010, 27). Pääoma on muuttunut varsin herkkäliikkeiseksi, talouksien rakenteet ovat muuttuneet, missä perus- ja materiaalituo-tannon rooli on vähentynyt kuten meillä Suomessa, todellinen ja symbolinen talous


erottautuvat. Nämä ovat esimerkkejä käyn-nissä olevista merkittävistä muutoksista, jot-ka tekevät erityisesti kansallisista talouksista voimattomia hallitsemaan muutosten syitä. Kansallisten talouk sien osalta korostuu nii-den reaktiivinen kyky kielteisten vaikutusten hillitsemisessä.

Yritystoiminnan muutosten keskeiset alueet ovat sen uudelleenorganisoitumisessa, uuden teknologian käyttöönotossa, työvoi-makustannusten säästökeinojen kehittämi-sessä, joustavien tuotantomenetelmien luo-misessa ja yritysdynamiikan soveltamisessa. Yritysten nurin meneminen, supistaminen ja pirstoutuminen ovat jokapäiväisiä ilmiöitä. Yritykset ulkoistavat toimintojaan, siirtävät nopeasti tuotantoaan ja tuotteitaan sekä har-joittavat laajaa ja intensiivistä, laadullista ja määrällistä joustavuuspolitiikkaa. Yritysten vastuu henkilöstöstään muuttuu henkilös-töryhmäkohtaisesta kohtelusta yksilölliseen, personoituun suuntaan, missä jokainen työntekijä kohtaa työnantajan eriytyneet vaatimukset ja kohtelun käytännöt.

Edellä kuvatuista muutoksista johtuvat vaikutukset työvoimaan, sen positioon ja rooliin sekä muutospaineet työn sisältöihin ovat olennaisia ammatillisen kuntoutuk-sen näkökulmasta. Ne erikseen ja yhdessä haastavat ammatillisen kuntoutuksen koh-dentumista, alkamisajankohtaa yksilöiden työuralla ja sen tarpeen määrittelyä sekä on-nistumisen mahdollisuuksia (vaikuttavuut-ta). Muutokset työvoimassa ovat keskeisesti muutoksia niin sanotussa normaalityösuh-demallissa, työuran dynamiikassa, työtehtä-vämuutoksissa sekä toimintaympäristön no-peissa ja suorissa vaikutusyhteyksissä työhön. Vakaan työsuhteen, työnjakoon perustuvan

selkeän työn ja stabiilin työympäristön sijaan työn on epävarmaa, siirtymät työmarkkina-positioissa toistuvia, työtehtävät vaihtuvia ja tuotanto-organisaatioympäristö epävarmaa. Työvoimaan kuuluvat joutuvat suuntamaan huomiotaan entistä enemmän työn yhteisöl-lisiin olosuhteisiin, muutoksiin työ- ja tuo-tantomarkkinoilla kuin itse työhönsä.

Yhteiskunnallinen muutos ja työmarkkinakansalaisuus

Työ on yksi tärkeimmistä toiminnallisuuden elementeistä, jonka kautta yksilö voi tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan. Kansalaisuus, ammatti, työmarkkinallinen positio ovat ol-leet yksilön (työn) ja yhteiskunnan suhdet-ta välittäviä siteitä, kittejä. Nämä välittävät tekijät ovat merkittävässä kehitysvaiheessa. Esimerkkinä voidaan ottaa kansalaisuuden merkityksen muutokset ja käsitteelliset tul-kinnat. Yksilöiden osallistumista on koros-tanut kansalaisuuden käsite (citizenship) erotuksena kansallisesta jäsenyydestä (na-tionality). Kansalaisuudenkin käsite on liit-tynyt kansallisvaltioon. Kansalaisuuskäsite on saanut uusia muotoja globalisaation, työ-voiman liikkuvuuden, pakolaisuuden ynnä muun sellaisen takia (Velthuis 2002). Kan-salaisuuden on sanottu määrittyvän nykyi-sissä yhteiskunnissa spatiaalisesti. Marshal-lin kansallisvaltion ihanteeseen perustuvaa kansalaisuusteoriaa on alettu kritisoida mo-nelta eri suunnalta (Johansson & Hvinden 2007). Kritiikki on kohdistunut esimerkiksi Marshallin käsitykseen työelämään osal-listumisesta, sen ilmenemismuodoista ja perusteista. Listerin (1997, 42) mukaan on otettava huomioon sekä inklusiiviset että


eksklusiiviset mekanismit osana yksilöiden positioiden määräytymistä. Voidaan ajatella, että työmarkkinoiden eksklusiiviset meka-nismit tuottavat osittaista työmarkkinakan-salaisuutta (partial citizenship, esimerkkeinä pitkäaikaistyöttömät, työvoiman ulkopuo-lelle jäävät työikäiset, työkyvyttömät, pitkä-aikaisen kuntoutuksen ”välitilassa” olevat, osatyökyvyttömät). Täystyöllisyysyhteiskun-nissa jokaisella työikäisellä oli mahdollisuus kuulua työvoimaan ja työlliseen työvoimaan. Nyt joukkotyöttömyyden ja siirtymätyö-markkinoiden olosuhteissa työmarkkinoille osallistuminen on monin tavoin ehdollistet-tua (Suikkanen 2008). Eksklusiivisten me-kanismien merkitys työmarkkinoilla koros-tuu nykyisen yhteiskunnallisen muutoksen olosuhteissa. Oletamme, että kuntoutuksen tarpeen määrittely tulisi kytkeä näiden eks-klusiivisten mekanismien tunnistamiseen ja ehkäisyyn nykyisen tarvemäärittelyn rinnalla (vika, vamma, sairaus). Kuntoutus on periaatteiltaan osa inklusiivista yhteis-kuntapolitiikkaa, mutta toiminnan tasolla kuntoutusasiakkuuden kategorisointi- ja määrittelykäytännöt sisältävät eksklusiivisia elementtejä ja mekanismeja, jotka ehdollis-tavat työmarkkinakansalaisuuden tukemista. Kysymys on inkluusion kautta tapahtuvasta ekskluusiosta ja laajemminkin asiakkuuden ja kansalaisuuden välisestä monimutkaisesta suhteesta. Voidaan kysyä, rajoittaako kun-toutusjärjestelmä, konstruoimalla vahvasti ehdollisen ja luokitellun kuntoutustarpeen ja kuntoutusasiakkuuden, kansalaisten (työ-ikäisten) osallisuutta ja pääsyä työmarkki-nakansalaisuuden kentälle.

Työmarkkinakansalaisuuden käsitteel-listämiseen vaikuttaa paitsi edellä kuvattu

kansalaisten työmarkkinoille osallistumi-seen vaikuttavat muutostekijät, myös työn sisältöihin ja organisoimiseen liittyvät muu-tostekijät. Työmarkkinakansalaisuuden kä-sitteellistämisen ja kuntoutuksen järjestämi-sen dynamiikka, kuten muutkin työelämän ja tuotannon organisoinnin muutokset, tulee ymmärtää historiallisesti osana kapitalisti-nen tuotantojärjestelmän ja hyvinvointival-tion muutosta (ks. Jessop 2002). Oleellista on tulkita, minkälaista työmarkkinakansa-laisuutta nykyinen ja muotoutumassa ole-va yhteiskunta edellyttää ja tuottaa. Yksi muutos on se, että työn suorittaminen vaa-tii yhä enemmän ominaisuuksia, jotka en-nen ovat kuuluneet pelkästään arkielämän ja niin sanotun kansalaisaseman piiriin. Tällöin tarkoitetaan yksilön persoonallisia ominaisuuksia, sosiaalisuutta ja kommu-nikatiivisuutta. Työelämässä tarvitaan yhä enemmän näitä ominaisuuksia. Työkyky ei liity enää vain tarkasti määriteltyjen työteh-tävien suorittamiseen, vaan työkyvyn ylläpi-täminen ja kehittäminen on yhä enemmän yksilöllisen aktiivisuuden ja henkilökohtai-sen vastuunoton projekti. Oleellista tässä on se, että nykyinen työelämä manifestoituu jatkuvana työkyvyn osoittamisen, ylläpitä-misen ja uusintamisen pakkona: elämme uu-denlaisen työkyvyn yhteiskunnan regiimissä (vrt. Vähämäki 2009). Ihmisen elämä on yhä enemmän työkyvyn vaalimista, osoittamis-ta ja kehittämistä, jossa keskeisenä piirteenä on yhä vahvemmin sälytetty vastuu omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. 2000-luvun työmarkkinakansalaisen on tärkeää pystyä osoittamaan oikeaa asennetta, aktiivisuut-ta, ulospäin suuntautuneisuutta, sosiaalista ja kommunikatiivista ketteryyttä ja tervei-


tä elämätapoja. Työkyky-yhteiskunta ottaa käyttöönsä ja hyödyntää ihmisen kaikki ulottuvuudet kyvyt, tiedot ja taidot (fyysi-nen, psyykkinen, sosiaalinen, ammatillinen) omaan käyttöönsä ja tarpeisiinsa. Kyse on työelämän uusista partiolaisista, aktiivisista työmarkkinakansalaisista, joiden periaattee-na on ”aina valmiina”.

Toinen samaan aikaan työmarkki-nakansalaisuuteen vaikuttava keskeinen piirre on erikoistuminen. 2000-luvun ka-pitalistinen tuotantojärjestelmä edellyttää työntekijöiltä ja heidän osaamiseltaan ja kvalifikaatioiltaan yhä syvemmälle menevää erikoistumista. Tämä näkyy niin korkean teknologian tuotannossa, julkisen sektorin ammateissa kuin myös esimerkiksi tieteen sektorilla. Tieteellinen tutkimus on muuttu-nut niin sanotuksi neliömillimetritutkimuk-seksi, jossa tutkimus on jakautunut hyvin pieniin tutkimuskohteisiin ja jossa saman tieteenalan tutkijat eivät välttämättä ym-märrä toistensa tutkimusaloja. Tämä näkyy erityisesti teknisten tieteiden ja lääketieteen piirissä, mutta on yhä yleisempää myös yh-teiskuntatieteen kentällä.

Kolmas samaan aikaan työmarkkinakan-salaisuuteen vaikuttava kehitystekijä, jota tä-män päivän työ- ja tuotantoelämä edellyttää, on osaamisen uudistaminen. Elinikäinen oppiminen on mantra, jota on kahdenkym-menen viime vuoden aikana toistettu yhä kiihtyvämpään tahtiin. Sekä työn sisältöjen muutos että työmarkkinoiden dynamiikan muutos on johtanut siihen, että työnteki-jän täytyy yhä kiihtyvällä vauhdilla pystyä päivittämään ja uudistamaan työkykyään. Schumpeterilaisittain tulkittuna voidaan sanoa, että kyse on ”työkyvyn luovan tuhon

prosesseista”, jossa aikaisempi työkyky ikään kuin tuhoutuu ja menettää merkityksensä ja joissa yksilön on pystyttävä uudelleen ”in-novoimaan” oma työkykynsä ja työmarkki-nakansalaisuutensa aina kulloisenkin työ- ja tuotantoelämän vaatimusten mukaan.

Työmarkkinakansalaisuuden viiteke-hyksestä yhteiskunnallista muutosta pohti-vissa kuntoutuksen aihealueen teksteissä on katsottu murroksen merkitsevän työkyvyn merkityksen ja työkyvyn käsitteen sisällön määrittymistä uudella tavalla (Lindh 2009, 175). Tämän näkemyksen mukaan ihmisten selviytymiselle työelämässä ja suoriutumis-kyvylle (toimintakyvylle) asetetaan aivan uudenlaisia haasteita. Työmarkkinakan-salaisuuteen vaikuttava keskeinen muu-tostekijä ovat työn sisällöissä tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat työkyvyn kä-sitteellistämiseen ja työmarkkinakansalai-suuden muotoutumiseen. Työmarkkinoilla ja työelämässä on eri toimialoilla ja ammat-tiryhmissä parin viime vuosikymmenen ai-kana tapahtunut merkittäviä työn sisällölli-siä muutoksia, jotka vaikuttavat yksilöiden osaamiseen, kvalifikaatioihin ja laajemmin-kin työkykyyn, työhyvinvointiin ja työn uu-denlaiseen kuormittavuuteen. Tämä koskee eri toimialoja kuten teollisuutta, kauppaa, hoiva-alaa ja niin edelleen. Jokaisella toimi-alalla on oma problematiikkansa, joka liittyy niin työn sisältöjen kuin myös työsuhteiden luonteen muutoksen dynamiikkaan. Joilla-kin aloilla muutos on staattisempaa (vrt. esi-merkiksi hoiva-ala), joillakin radikaalimpaa (vrt. esimerkiksi pankkitoimihenkilöiden työn muutos). Ja se, mikä läpäisee useam-paa toimialaa, on tietotyön mukaantulo työn sisältöihin ja osaamisvaatimuksiin. Voidaan


puhua Jussi Vähämäen tyyliin ”tietotyöky-vystä” (Vähämäki 2009). Tiedosta, sen ke-räämisestä, hyödyntämisestä ja soveltami-sesta on tullut jopa yhä keskeisempi työn tekemisen hallintaan vaikuttava tekijä. Työn sisältöjen muutoksen dynamiikka vaikuttaa työkykyyn ja työmarkkinakansalaisuuteen.

Voidaan kysyä, miten ammatillisessa kuntoutuksessa ja sen palvelutuotteissa on viime vuosina otettu huomioon työn sisältö-jen ja tuotannon ympäristön muuttuminen ja niiden vaikutukset työntekijöille ja työky-vylle sekä työhyvinvoinnille. Työn sisältöjen muutos näkyy selkeästi erityisesti työelämän projektoitumisena. Itse asiassa yllättävän vähän on kiinnitetty huomiota projektityön mukanaan tuomiin haasteisiin, työkyky- ja työhyvinvointiongelmiin, vaikka viidentois-ta viime vuoden aikana sekä yksityisen että julkisen sektorin työelämän vahvimpia or-ganisoitumismuutoksia on ollut palkkatyön projektisoituminen.

Työkyky on perinteisesti liitetty yksilön ominaisuuksiin ja työelämässä pärjäämi-nen on kytketty yksilön ammattiin ja siihen liittyviin tarkasti määriteltyihin työsuori-tuksiin. Oleellista työelämän muutoksessa puolestaan on se, että siinä korostuvat yhä enemmän työelämän sosiaaliset valmiudet sekä yhteistyöhön ja verkostoitumiseen liit-tyvät tekijät. Tulemme työn suorittamisessa ja työtehtävien hoitamisessa yhä riippuvai-semmiksi toisista ihmistä ja organisaatioista. Tämä vaikuttaa siihen, että oman työn au-tonomian saavuttaminen on huomattavasti haasteellisempaa kuin perinteisesti orga-nisoiduissa työtehtävissä. Voidaan puhua ”työn sosioteknisestä ergonomiasta”, jossa sekä työntekijän yksilölliset ominaisuudet

ja työyhteisölliset (työverkostolliset) ominai-suudet että teknologian muutos kietoutuvat yhä vahvemmin toisiinsa. Tämä puolestaan tuottaa sen, että työkykyyn ja työhyvin-vointiin liittyviin ongelmiin ei pystytä enää yksinomaan vaikuttamaan korjaamalla ja kuntouttamalla yksilöä ja hänen fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksiaan, kuten perintei-sesti ammatillisessa kuntoutuksessa pääosin on tehty, vaan kohteeksi tulee määrittää yhä useammin työkyvyn yhteisölliset ja sosiaa-liset tekijät.

Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillinen kuntoutus

Se, kuinka nykyinen yhteiskuntapolitiikka ja esimerkiksi ammatillisen kuntoutuksen tuotteet ja toimintakonseptit pystyvät vas-taamaan tähän ”työmarkkinakansalaisuu-den ja työkyvyn luovan tuhon haasteisiin”, on tämän päivän kuntoutuksen keskeisiä haasteita. Väittäisimme, että tällä hetkellä kuntoutusorganisaatiot ovat omassa toimin-nassaan ja kuntoutustuotteiden ja palvelujen kehittelyissään tämän saman luovan tuhon haasteiden edessä. 2000-luvun työmarkki-noiden yhtenä tärkeänä kehitystendenssinä on ollut vajaakuntoisten työnhakijoiden määrän kasvu, mikä on suoraan heijastunut työhallinnon asiakunnan rakenteeseen, mut-ta joka ei ole näkynyt ammatillisen kuntou-tuksen volyymien merkittävänä lisäyksenä. Vajaakuntoisuus työelämässä on siis kasva-nut, mutta toimenpiteissä olleiden määrä ei ole kasvanut samassa suhteessa. Vajaakun-toisten ammatillinen kuntoutus on toiminut 2000-luvun alussa vahvemmin eläkeväylänä siirtäen raihnaisimmat ja pienipalkkaiset


työvoimaan kuuluvat työkyvyttömyyseläk-keelle (Suikkanen ym. 2010). Ammatillinen kuntoutus on erityisesti toiminut työkyvyt-tömyyseläkkeelle siirtämisen väylänä, mikä kertoo kuntoutuksen läheisestä suhteesta eläkepolitiikkaan ja työkyvyttömyyseläke-poliittisiin kriteereihin.

Ammatillisessa kuntoutuksessa on suh-teellisen vähän työelämälähtöisiä kuntoutta-via elementtejä ja pyrkimyksiä monikeinois-ten kuntoutusinterventioiden luomiseen. Ammatillisessa kuntoutuksessa korostuvat edelleen selvittelyt, tutkimukset ja kokei-lut, joilla pyritään kuntoutujan tilanteiden ja mahdollisuuksien kartoittamiseen, mutta vähemmän uusien mahdollisuuksien luo-miseen. Suppeat toimenpidevalikoimat ovat olleet tyypillisiä ammatillisen kuntoutuksen asiakastasolla. Työmarkkinakansalaisuuden vahvistamisen näkökulmasta ammatillisessa kuntoutuksessa tarvitaan työelämä- ja työn-antajayhteistyön lisäämistä. Ne ovat olleet riittämättömiä ammatillisessa kuntoutuk-sessa. Ammatillisen kuntoutuksen kehit-täminen edellyttää strategisten valintojen tekemistä nopealla aikataululla. Mitkä ovat ammatillisen kuntoutuksen painopisteet ja tavoitteet jatkossa? Jos ymmärrämme työ-markkinakansalaisuuden nykyiset positio-vaihtoehdot kolmenlaisina a) työelämässä mukana olevat ja myös kuntoutuksen kei-noin jatkavat, b) erilaisissa välitiloissa tai välityömarkkinallisissa tiloissa olevat (vrt. Suikkanen 2008; Jolkkonen, Roivas 2008) ja c) työmarkkinoilta syrjäytyvät/syrjäytyneet (esimerkiksi pitkäaikaistyöttömät), joista kai-kista ryhmistä on ammatillisessa kuntoutuk-sessa asiakkaina, on todettava, että nykyinen keinovalikoima ei palvele eikä tue kaikkia.

Ammatillisen kuntoutuksen kehittämisessä tulisi päättää, mikä työmarkkinakansalaisuu-den tilanne on ammatillisen kuntoutuksen käynnistymisen tilana, mikä on tavoitetila ja mitä keinoja vastaavasti tarvitaan.

Kuntoutusjärjestelmässä ei ole riittä-vän systemaattista ja toimivaa mallia, jonka kautta kuntoutusasiakas työkyvyn ja kun-toutusmahdollisuuksien arvioinnin ja kun-toutussuunnitelmien teon jälkeen ohjautui-si välittö mästi ammatillisen kuntoutuksen piiriin ja kohti työmarkkinoita. Työmarkki-nakansalaisuuden tukemisen näkökulmasta kuntoutuksen keinovalikoima ja toiminta-käytännöt painottuvat liiaksi arviointi-, sel-vittely- ja kokeiluluontoisiin toimenpiteisiin ja erilaiset kuntoutukselliset koulutuspolut ja työelämä- ja työpaikkalähtöiset toiminta-mallit ovat vielä jääneet marginaalisiksi.

Tuetun työllistymisen toimintamal-leista on saatu hyviä kokemuksia erityises-ti mielenterveyskuntoutujien kohdalla ja vastaavan tyyppisiä työhön kuntoutuksen toimintamalleja on syytä edelleen kehittää (ks. Rajavaara ym. 2009). Ammatillista uu-delleenkoulutusta hyödynnetään riittämät-tömästi kuntoutuksen keinona. Silloinkin, kun kuntoutusprosessi etenee ammatilliseen koulutukseen, koulutuksen aikaista kuntou-tuksellista ohjausta ja tukea ei yleensä ole tarjolla, vaan on vaarana, että koulutuspolut keskeytyvät kuntoutuksellisen tuen puut-teessa. Tarvittaisiin uuden tyyppisiä kuntou-tuksellisia koulutustuotteita ja systemaatti-sempaa kuntoutusluotsausta, joka kattaa koko koulutusvaiheen. Keskeinen ongelma on se, että ammatillinen kuntoutus toteutuu yleensä erilaisina kokeiluja valmennusvai-heina irrallaan työelämästä eikä johda avoi-


mille työmarkkinoille asti. Nykyinen am-matillinen kuntoutus ei tunnista riittävästi työmarkkinoiden ja työn muutoksia, eikä kykene vastaamaan työelämän vaa timuksiin ja yksilön tarpeisiin. Kuntoutuksessa tarvit-taisiin rakenteellisia ja systeemisiä innovaa-tioita sellaisten toimintamallien kehittämi-seksi, joissa kuntoutusprosesseja pyritään rakentamaan tiiviimmin työnantajien ja kuntoutuspalvelujen yhteistyön varaan ja joissa keskeisenä osana on sopivien työ-mahdollisuuksien etsiminen ja räätälöinti avoimilta työmarkkinoilta.

Nykymuotoisen ammatillisen kuntoutuk-sen tulisi uudistua työmarkkinakansalaisuu-den tukemisen suuntaan. Suomalaisen kun-toutusjärjestelmän kehittämiseksi tarvitaan rakenteellis-poliittisia tulkintoja ammatillisen kuntoutuksen kehittämisestä. Suomessakin kuntoutusta on kehitetty osana hyvinvointi-valtiollisen sosiaalipolitiikan ja sosiaalivakuu-tuksen kehystä. Nyt tämä kehys on purkautu-massa ja osin jo muuttunutkin. Keynesiläinen hyvinvointivaltio on korvautumassa uudella poliittisen hallinnan mallilla, jota on kutsut-tu schumpterilaiseksi työkykyyn suuntautu-neeksi kilpailuvaltioksi. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että käsite tuo paremmin näkyviin valtion muuttuneen roolin. Valtio ei ole enää keskus, josta asiat voidaan jäsentää, ja painoalueen muutos on tapahtunut hyvin-voinnista työkyvyn tuottamiseen kannustei-den ja pakotteiden avulla (ks. Jessop 2002; Niemelä, Salminen 2009). Tietyssä mielessä käyttämämme työmarkkinakansalaisuuden käsite heijastaa myös tätä muutosta, eli siir-tymää sosiaalisesta kansalaisuudesta työ-markkinakansalaisuuteen. Voidaan kysyä, minkälaisen strategian kuntoutusjärjestelmä

ja työikäisten kuntoutusta toteuttavat ins-tituutiot ottavat tähän muutokseen ja siinä omaksuttaviin toimintamalleihin.

Hyvinvointivaltiollisen regiimin muutos tulisi näkyä myös kuntoutuksen tutkimukses-sa. Jatkossa tarvittaisiin nykyistä kokonaisval-taisempia ja vertailevia yhteiskuntapoliittisia ja sosiologisia analyyseja siitä, miten kun-toutuksen toimintamallit niin järjestelmä-, organisaatio-, kuin yksilötasolla ovat muut-tuneet ja tulevat muuttumaan niin pohjois-maiden kuin Euroopan tasolla. Ammatillisen ja laajemmin työikäisten kuntoutuksen tut-kimus ja kehittäminen tulisi liittyä vahvem-min tulkintaan hyvinvointivaltiollisen mallin muutoksesta ja siirtymien työmarkkinoiden toiminnasta. Työmarkkinakansalaisuuden näkökulma edellyttää osin uutta ja laajem-paa tutkimuksellista näkökulmaa ammatilli-sen kuntoutuksen periaatteista, sisällöistä ja keinovalikoimasta. Perinteinen ammatillisen kuntoutuksen tutkimus on usein perustunut niin sanottuun suppeaan tulkintaan työ-markkinoiden dynamiikasta ja yksilöiden toimijuudesta työmarkkinoilla, samoin kun-toutuksen institutionaaliset käytännöt (aina-kin osittain) ovat nojanneet tähän suppeaan tulkintaan. Tämän rinnalle voidaan hahmot-taa ammatillisen kuntoutuksen laaja-alainen tutkimuksellinen näkökulma ja tulkinta, jo-ka perustuu hyvinvointivaltiollisen regiimin muutoksen ja siirtymien työmarkkinoiden analyysiin ja sen pohjalta hahmottuvaan uudentyyppiseen tulkintaan siitä, miten työ-ikäisten kuntoutus tulisi ymmärtää ja miltä pohjalta sitä tulisi kehittää. Ammatillinen kuntoutus ja sen tutkimus- ja kehittämistoi-minta tulisi suunnata nykyistä vahvemmin sosiaalivakuutuksen/vakuutuslääketieteen


viitekehyksestä yhteiskuntapoliittiseen siir-tymien työmarkkinoiden viite- ja tulkinta-kehykseen, jossa korostuu intensiivisempi työnantajayhteistyö ja kuntoutus integroituna työ-, koulutus- ja sosiaali politiikkana.

Kirjoitus perustuu osittain Asko Suikkasen esitelmään Kuntoutuspäivillä 18.3.2010.

YTT Asko Suikkanen toimii sosiologian professorina Lapin yliopistossa.

YTL Jari Lindh toimii tutkimuspäällikkönä Lapin yliopistossa.

Kirjallisuus

Alasuutari P (2004) Suunnittelutaloudesta kilpailu

talouteen. Miten muutos oli ideologisesti mah

dollinen. Yhteiskuntapolitiikka 69 (2004):1,

316.

Beck U (2000) The Brave New World of Work. Pol

ity Press. Cambridge.

Hvinden B, Johansson H (eds.) (2007) Citizenship

in Nordic Welfare States. Dynamics of choice,

duties and participation in a chancing Europe.

Routledge. London and New York.

Jessop B (2002) The Future of the Capitalist State.

Cambridge: Polity Press, 2002.

Jolkkonen A, Roivas S (2008) Välityömarkkinoiden

laajuus ja kehittämistarve PohjoisKarjalassa.

Joensuu: Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimus

laitos, Raportteja 2, 2008.

Kiander J (2010) Työmarkkinat ja elvytyspolitiikan

mahdollisuudet Suomessa vuoden 2009 kriisin

jälkeem. Työpoliittinen aikauskirja (2010):1,

2636.

Lindh J (2009) Kuntoutus verkostotyönä. Julkaisus

sa Kinnunen M, Autto J (toim.) Tänään töissä.

Sosiologisia näkökulmia työhön. Rova niemi:

Lapin yliopistokustannus, 2009, 174–196.

Lister R (1997) Citizenship: Feminist Perspectives.

London. McMillan Press.

Marshall T H. (1950) Citizenship and social class

and other essays. Cambridge.

Niemelä H., Salminen K (2009) Kansallisten elä

kestrategioiden muotoutuminen ja Euroopan

unionin avoin koordinaatiomenetelmä. Hel

sinki. Kelan tutkimusosasto. Sosiaali ja ter

veysturvan tutkimuksia 104.

OECD (2008) Sickness, Disability and Work:

Breakinkg the Barriers, Vol.3: Denmark, Fin

land, Ireland ant the Netherlands. Paris: OECD.

Rajavaara M, Aalto L, Hinkka K (2009) (toim).

Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen

käytännöiksi. Kelan työhönkuntoutuksen ke

hittämishankkeen lähtökohdat. Helsinki: Kelan

tutkimusosasto, Nettityöpapereita 7.

Saastamoinen M (2010) Aktiivisen kansalaisuuden

vastatulkintoja. Neuroottinen ja hylätty kan

salaisuus. Teoksessa Kaisto J. & Pyykkönen M.

(toim.) Hallintavalta. Sosiaalisen, politiikan ja

talouden kysymyksiä. Gaudeamus.

Suikkanen A (2008) Selvitystyö välityömarkkinois

ta. Julkaisematon raportti.

Suikkanen A, Lindh, J, Linnakangas, R (2010):

Ammatillisen kuntoutuksen kohdentuminen

ja työmarkkinakansalaisuus. Julkaisematon

raportti.

Suikkanen A, Viinamäki L (1999) Life paths and

labour market citizenship. Julkaisussa Christi

ansen J; Koistinen P; Kovalainen A. toim. Wor

king Europe. Reshaping European employment

systems. Aldershot: Ashgate.

Velthuis R (2002): Why should we have political

education? Lifelong Learning in Europe 4/2002.

Vähämäki J (2009) Itsen alistus. Työ, tuotanto ja

valta tietokykykapitalismissa. Helsinki: LIKE,

2009


Tiina Airaksinen

Miten kuntoutuspalvelu-järjestelmämme toimii

CP-vammaisten henkilöiden elämänkaaren eri vaiheissa?


Ammattilaisten ja kuntoutujan kumppanuus kunniaan

CP-vamma on lääketieteellinen määritelmä monialaisesta ilmiöstä, joka vaikuttaa var-haislapsuudesta alkaen elämänlaajuisesti yksilön fyysisiin, psyykkisiin ja sosiaalisiin toiminnan edellytyksiin. CP-vammaiset ai-kuiset elävät eri elämänvaiheissa ja -tilan-teissa, heillä on erilaiset toimintakyvyn as-teet ja niissä kaikissa tapahtuu muutoksia. CP-vamman kanssa elämisessä kyse voi olla laajan ICF-toimintakykyluokituksen (WHO 2004) useista sisältöalueista, joten ratkaisut-kaan eivät voi olla rajattuja. Yhtenä osana heidän toimintaympäristöään on suoma-lainen, monialainen kuntoutuksen palvelu-järjestelmä, joka vuosikymmenten kuluessa on kehittynyt pirstaleiseksi, usein vaikeasti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Kukaan ei hallitse kokonaisuutta yksin, vaan tarvitaan CP-aikuiskuntoutujan ja eri ammatti-ihmis-ten kesken kumppanuutta, kokonaisvaltai-sempaa ja yhteistä näkemystä. Yhteisenä ta-voitteena on lisätä CP-vammaisten aikuisten

sosiaalisia mahdollisuuksia ja osallisuutta.Invalidiliitto ry:n ja Suomen CP-liitto

ry:n yhteishankkeessa ”CP-vammaisten hy-vinvointi ja kuntoutus elämänkaarella” (CP-ikä/kunto -projekti) lisätään tietoisuutta ja ymmärrystä CP-vammaisten nuorten ja aikuisten tuen tarpeista. Projektissa on ke-rätty tietoa kansainvälisistä tutkimuksista ja kirjallisuudesta, projektin pilottinuorilta ja CP-vammaisilta aikuisilta. Projekti kehittää uuteen CP-portaaliin erilaisia materiaaleja liittyen ammatilliseen suunnitteluun, ai-kuisten hyvinvointiin ja ikääntymiseen sekä kuntoutukseen ohjautumiseen. CP-vammai-set nuoret, aikuiset ja ikääntyvät tarvitsevat monialaista kuntoutusta, joka tukee heidän hyvinvointiaan ja toimintakykyään elämän eri vaiheissa.

Kuntoutuspalvelut kapenevat toimintakyvyn heiketessä

Nykytutkimus osoittaa vahvasti sen, että CP-vammaisen aikuisen laaja-alainen toi-


mintakyky alkaa heiketä valtaväestöä var-haisemmassa vaiheessa, nuorena aikuisena. Heikkenemisen taustalla ovat CP-vammaan liittyvien synnynnäisten liitännäishäiriöiden sekä myöhemmin kehittyvien sekundaaris-ten liitännäishäiriöiden, kuten tuki- ja lii-kuntaelinmuutosten, kivun ja uupumuksen vuorovaikutus yleisten ikääntymisprosessi-en kanssa. Lisäksi epäterveelliset elintavat ja muut olemassa olevat sairaudet saattavat osaltaan heikentää toimintakykyä. Toimin-taja liikkumiskyvyn heikkenemiseen vai-kuttavat tekijät ovat siis hyvin moninaisia. (Rosqvist ym. 2009.)

Eriasteiset suoritus- ja toimintakyvyn voimavarat ja rajoitteet vaikuttavat arkeen, asumiseen ja osallistumiseen, koulutukseen, työllistymiseen sekä sosiaalisiin suhteisiin. Tämä kokonaisuus on yhteydessä ihmisen identiteettiin ja tunteisiin. Elämän kaikkia alueita määrittävät myös fyysinen ja sosiaa-linen ympäristö sekä lainsäädäntö ja palvelu-järjestelmät, jotka luovat mahdollisuuksia ja edellytyksiä, mutta myös esteitä, jos ne ovat vaikeasti hallittavia. Kuntoutuksen ammatti-ihmisten on hyvä osata huomioida yksilön lisäksi olosuhteiden ja palvelujärjestelmien luomat mahdollisuudet ja haitat. Näihin vaikuttamalla osallisuutta voidaan merkit-tävästi edistää.

Useimmiten CP-vammaisuudessa on kyse monivammaisuudesta, vaikka eri ihmi-sillä vamman vaikeusaste voi vaihdella. So-siaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutusalan ammattilaiset tarvitsevat lisää osaamista ja tietämystä, jotta he voisivat paremmin tun-nistaa tuen tarpeen sekä kiinnittää huomio-ta ikääntymiseen ja pitkäaikaisen vamman vaikutuksiin työskennellessään kuntoutujan

lyhyt- tai pitkäaikaisena kumppanina. Usein lievästi CP-vammaiset aikuiset sinnittelevät liian pitkään omatoimisesti, vaikka ennakoi-villa kuntoutuspalveluilla olisi toimintaky-kyä pidempään ylläpitävä vaikutus.

CP-vammaiset aikuiset odottavat kun-toutuspalveluilta omien sosiaalisten mah-dollisuuksiensa lisäämistä, erilaisia suori-tuskyvyn kompensointikeinoja, neuvontaa ja arkisen elämän helpottamista. Jos kun-toutuspalveluilla voidaan helpottaa fyysis-tä ja psyykkistä kuormitusta, on sillä suuri vaikutus ihmisten osallistumisen edellytyk-siin. Arjen kaikki energia ei saisi kulua vain elintoiminnoista ja päivittäisistä rutiineista suoriutumiseen, vaan voimia tulisi jäädä myös itsensä toteuttamiseen ja sosiaaliseen osallisuuteen, opiskeluun ja työhön.

Kuntoutuspalvelujärjestelmän ristiriita on siinä, että CP-vammaisten ihmisten kun-toutuspalvelujen tarjonta kapeutuu, vaikka kuntoutus palvelutarpeet lisääntyvät, mitä iäkkäämmäksi ihminen tulee. Voidaan pu-hua myös kuntoutuspalvelun paradokseista, jos runsaasta kuntoutuspalvelutarjonnasta huolimatta käyttäjät osoittavat tyytymättö-myyttä tai kuntoutuspalveluille asetetut ta-voitteet eivät ole toteutuneet.

CP-vammaiset aikuiset tarvitsevat• läpi elämänkulun, pitkäaikaista ja laaja-

alaista toimintakyvyn arviointia ja seu-rantaa

• kuntoutuskumppanuutta, joka mahdol-listaa paremman kuntoutukseen ohjau-tumisen ja vuosikymmenten mittaisen kuntoutusprosessin hallinnan sekä

• kuntoutuspalvelut omaan ikäkauteen tai elämäntilanteeseen sopivista järjes-telmistä.


Nuorille valmennusta aikuisten järjestelmiin siirryttäessä

CP-vammaisiin ihmisiin liittyvät mielikuvat, tutkimus ja kuntoutuksen resurssit ovat tä-hän mennessä painottuneet lapsuudenajan lääkinnälliseen ja kasvatukselliseen kuntou-tukseen. Lasten kuntoutuspalvelujen ken-tällä on jo paljon toimijoita, ammattilaisten kumppanuutta ja palvelut ovat suhteellisen hyvin järjestetty. Mutta projektissa kerätty-jen kokemusten perusteella voimme kysyä, onko CP-vammaisia lapsia ja nuoria ope-tettu ja kannustettu riittävästi käyttämään myös yleisiä palveluja eikä odottamaan vain erityispalvelujen saamista? Entä valmenne-taanko CP-vammaisia lapsia ja nuoria riittä-västi tulevaan aikuiseen elämään, jossa vam-ma edelleen on läsnä, osana itseä ja elämää?

CP-vammaisten nuorten tarpeissa ja elämänpiirissä tapahtuu yleensä saman-aikaisesti monia muutoksia. Siirryttäessä nuoruudesta aikuisuuteen CP-vammaiset ihmiset tarvitsevat nykyistä laajemmin ja enemmän kuntoutuksen eri ammattilaisten kumppanuutta sekä ohjausta, tukea ja kan-nustusta ammatinvalintaan, vanhemmista itsenäistymiseen, sopivan asumismuodon löytämiseen ja fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen aikuistumiseen. Nuorten ja aikuisten kuntoutuspalvelujen siirtymässä tarvitaan ammattilaisten ja palveluja tieto-järjestelmien välistä kumppanuutta, saattaen vaihtamista (tai saattaen vastaanottamista), missä lapsuuden aikana palvelujärjestel-mässä kertynyttä, tarvittavaa tietoa voidaan nykyistä helpommin siirtää myös uusille eri ikä- ja elämänvaiheiden yhteistyökumppa-neille sekä ammatti-ihmisille. Nuorten kun-toutusjärjestelmän muutoksen valmennuk-

sessa hyvänä keinona on moniammatillinen ja laaja-alainen kuntoutussuunnitelma sekä nuorten opastus tulevaan omaehtoiseen elä-män ja kuntoutusprosessin hallintaan.

Kela vastaa lääkinnällisen kuntoutuksen rahoituksesta lähes kaikkien CP-vammaisten lasten osalta. Aikuisten kohdalla peruster-veydenhuollon lääkinnällisen kuntoutuksen paradoksi voidaan havaita, kuten Kelan Vai-keavammaisten kuntoutuksen kehittämis-hankkeen tutkimuksessa (Nikkanen 2010), siitä, että monet aikuiset CP-kuntoutujat kokevat joutuvansa kohtuuttoman tehtävän eteen yrittäessään valistaa perusterveyden-huollon lääkäriä sekä omasta tilanteestaan, kuntoutustarpeistaan ja -odotuksistaan että kuntoutusjärjestelmän mahdollisuuksista ja toiminnasta. Työmarkkinoilta syrjään jäävil-lä ja ikääntyvillä CP-vammaisilla on edelleen riski jäädä monien kuntoutuspalvelujen ul-kopuolelle. Perusterveydenhuollon ikäänty-neiden kuntoutuspalvelut ovat rajallisempia kuin työikäisten kuntoutuksessa ja Kelan ra-hoittamassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa.

Työvoimareservit käyttöön – CP-vammaisetkinko?

Työikäisinä CP-vammaiset aikuiset, samoin kuin kaikki muutkin, jakautuvat työmarkki-noilla oleviin, työelämään pyrkiviin ja työ-elämän ulkopuolella oleviin. Valitettavan suuri osa CP-vammaisista aikuisista on jää-nyt työelämän ulkopuolelle tai epävakaalle työuralle. Eriasteinen koulutuksesta ja työ-markkinoilta syrjäyttäminen on leimannut CP-vammaisten ihmisten elämänkulkua. Muuttunut elinkeinorakenne vaikuttaa sii-hen, millaista työkykyä työntekijöiltä kul-


loinkin edellytetään. Olemme siirtyneet tietoyhteiskuntaan, mutta tietämättömyys CP-vammasta ja siihen liittyvistä liitännäis-häiriöistä sekä ennakkoasenteet vammaisia ihmisiä kohtaan yleensä vaikuttavat edel-leen. Tämä vaikuttaa vammaisten yksilöiden mahdollisuuksiin opiskella ja saada koulu-tustaan vastaavaa työtä.

Koulutuspalvelujärjestelmä ei saisi olla syrjään ohjaavia siten, että CP-vammaisille nuorille järjestetään erityiskoulutusta, joka ei mahdollista jatkokoulutusta eikä tarjoa todellisia valmiuksia työllistymiseen (Dar-rah 2009). Myös ammatillisen kuntoutuksen palvelut ja toimeentulojärjestelmät edellyttä-vät kehittämistä. Eri työmarkkina-asemissa olevia työikäisiä palvelevat erilliset palvelu-järjestelmät. Tukitoimien ja palvelujen eri-laiset rahoitusjärjestelmät, hallinnollinen toteutus ja lainsäädäntö aiheuttavat sen, et-tä ihmisten siirtymät sekä työmarkkina-ase-mista toisiin ja ammatillinen kuntoutuksen palvelujärjestelmien välillä ovat byrokraat-tisia ja hankalia. CP-vammaisten nuorten ja aikuisten työllistymiseen tarvitaan yksilöllis-tä ja riittävän pitkäjänteistä ammatinvalin-nan ohjausta, yksilöllisten voimavarojen ja toimintakyvyn arviointia sekä rohkeampia koulutus- ja työkokeiluja ryhmämuotoisen, valmentavan koulutuksen rinnalle. Tarvi-taan myös nykyistä enemmän positiivisia roolimalleja, tietoa eri keinoista etsiä ja säi-lyttää työ sekä enemmän työtehtävien ja -ai-kojen sopeuttamista.

Jää nähtäväksi, tarjoaako työvoimareser-vien käyttöönottoa korostava työllisyyspo-litiikka edes pientä lupausta paremmasta tulevaisuudesta CP-vammaisten ihmisten työllistymisessä. Se edellyttää, että jatkos-

sa CP-vammaiset nuoret ja aikuiset saavat ammatilliselta kuntoutukselta nykyistä kat-tavampia palveluja ja selkeää vastuun otta-mista.

Monialainen kompensointi edellyttää moniammatillista kumppanuutta

Kuntoutuspalvelujärjestelmän käytäntöjä olisi tarpeen kehittää CP-vammaisten ih-misten voimavaroja, elämänhallintaa ja elä-mänkulun kokonaisuutta tukeviksi. Tämä edellyttää eri kuntoutusmuotojen (lääkin-nällisen, sosiaalisen, kasvatuksellisen ja am-matillisen) prosessien lähentämistä toisiaan täydentäviksi. Yhtenä keinona on yhteisten kokonaisvaltaisten ja moniammatillisten kuntoutussuunnitelmien tekeminen erilai-sia kuntoutuspalveluja tarvitseville CP-vam-maisille aikuisille. Nykyistä enemmän tar-vitaan kuntoutuksen osaamisen seudullista tai alueellista keskittämistä sekä yhteisiä toi-mintakäytäntöjä toimintakyvyn arviointiin, kuntoutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan.

Terveydenhuollon ja kuntoutuksen eri ammattilaisten keskinäistä kumppanuutta tarvitaan ensisijaisesti lääkinnällisen kun-toutuskentän sisällä. Lisäksi tulee kehittää suorituskyvyn eri osa-alueiden kuntoutuk-sen vuorovaikutuksellisuutta. Kuntoutus-järjestelmää pitäisikin kehittää enemmän yksilöllisestä, syyperusteisesta ja sektoroi-tuneesta palvelusta kohti rakenteellisesti ja universaalimmin ihmisten toimintakykyä ylläpitäväksi monitoimijaiseksi järjestel-mäksi. Kuntoutuksen palvelurakenne ei pys-ty tuottamaan ikääntyvässä yhteiskunnassa


palveluja kaikille, jos jo ihmisten kategori-sointiin menee paljon resursseja.

Kuntoutuspalveluja ja -järjestelmiä on kehitetty vastaamaan tieteellisesti tai am-matillisesti rajattuihin erilliskysymyksiin, jolloin ihmisen elämäntilanteen kokonai-suuden huomiointi on jäänyt kapeaksi. Kuntoutuksen ammatti-ihmiset tarvitsevat nykyistä enemmän laaja-alaista ja moni-ammatillista työotetta tukevaa perus- ja täydennyskoulutusta. Olisiko tarpeen kehit-tää myös kuntoutuksen laajempaa konsul-tointijärjestelmää, joka täydentäisi nykyistä ammattialayhdistyskohtaista täydennyskou-lutusta ja konsultointia? Kumppanuudessa tarvitaan eri ammattilaisten keskinäistä vuo-rovaikutusta ja luottamusta sekä tietoa tois-ten palveluista, ettei eri järjestelmissä tehdä päällekkäistä työtä.

Nykyisessä yhteiskunnassa tarvittaisiin enemmän hitauden ylistystä. Töitä jakamal-la voitaisiin tuottaa useammalle parempaa elämää ja onnellisuutta. Työmarkkinoiden joustavuuden kehittäminen on avainkysy-mys, jossa tarjotaan myös CP-vammaisille aikuisille mahdollisuus käyttää osatyökykyi-senäkin oma panoksensa yhteiskunnan ra-kentamiseen. Kaikille ihmisille keskeisintä on löytää mielekästä tekemistä, itselle sopiva ajankäyttö ja pääsy osalliseksi sosiaalisista mahdollisuuksista ja verkostoista.

YTM Tiina Airaksinen työskentelee projektipäällikkönä Invalidiliitto ry:n CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projektissa.

Kirjallisuus

Darrah J, MagillEvans J & Galambos N (2009)

Community services for young adults with

motor disabilities – A paradox. Disability and

Rehabilitation 2010; 32(3): 223229.

Nikkanen P. (2010) Vaikeavammaisen henkilön

kuntoutussuunnitelman rakentumisen käy

tännöt. Kelan julkaisuja. Sosiaali ja terveys

turvan selosteita 71 Helsinki.

Rosqvist E. (2009) CPvammaisen aikuisen hyvin

vointi, toimintakyky ja ikääntyminen –kirjal

lisuuskatsaus. Invalidiliiton julkaisuja R.24.

Helsinki.

WHO (2004) Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden

ja terveyden kansainvälinen luokitus. Stakes.

Ohjeita ja luokituksia 2004:4. Gummerus

Kirjapaino OY, Jyväskylä.


Tanja Hirschovits-Gerz


Tammi Tuukka, Aalto Mauri, Koski-Jännes Anja (toim.) 2009. Irti Päihdeongelmista. Edita.

käytetään ja millaisia vaikutuksia niillä on?Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensim-

mäisessä osassa tarkastellaan sitä, mitä tut-kimuksen valossa yleisesti tiedetään päihde-ongelmien hoidosta ja ehkäisystä. Toisessa osassa esitellään uusia suomalaisia tutkimuk-sia ja kahdessa viimeisessä artikkelissa poh-ditaan, miten hoitoa voidaan tutkia erilais-ten rekistereiden avulla ja organisaation sekä kansanterveyden näkökulmista.

Teos koostuu yhteensä kymmenestä eri tutkijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan kirjoittamasta artikkelista. Jokaisen artikke-lin loppuun on kirjattu kolme suositusta tai johtopäätöstä, mikä helpottaa lukijaa sisäis-tämään keskeiset artikkelin asiat. Esimer-kiksi Pekka Saarnio nostaa psykososiaalista päihdehoidon tutkimusta käsittelevässä en-simmäisessä artikkelissa esiin kuntoutumi-sen kannalta merkittävän asian: yhtä oikeaa menetelmää hoitaa päihderiippuvaisia ei ole olemassa. Lisäksi artikkelissa todetaan, että terapeutin toimintatavalla, yhteistyösuhteella sekä asiakkaan hoitoa koskevilla odotuksilla ja uskomuksilla on usein suuri merkitys hoi-don tuloksellisuudelle. Tämä lause kannus-

K I R j A - A R V o S T E L U

Päihteiden ongelmallista käyttöä on jopa viidenneksellä suomalaisista. Noin yhdel-le kymmenestä kehittyy päihderiippuvuus, josta irtautuminen on pitkä kuntoutumispro-sessi. Yhteiskunnallisen taantuman myötä on vaarana, että päihdepalveluiden kirjoa supis-tetaan, eivätkä kaikki saa tarpeen mukaista hoitoa ja kuntoutusta riippuvuuteensa. Esi-merkiksi laitospainotteisesta kuntoutuksesta ollaan siirtymässä avo- ja peruspalvelupai-notteiseen päihdehoitopolitiikkaan, jolloin ainakin murrosvaiheessa on tarpeen kysyä, onko peruspalveluissa riittävästi ammattitai-toa ja riittävätkö avopuolen resurssit päihde-ongelmaisten hoitamiseen?

Tehokkuusajattelussa kysytään myös, kuka saa palveluja, milloin, millaisia, kenen organisoimana ja kenen kustantamana?

Irti päihdeongelmista käsittelee tut-kittuun tietoon perustuen päihdeongel-mista toipumista sekä ehkäisyn ja hoidon hyviä käytäntöjä. Kirjassa annetaan tuo-reita eväitä pohtia päihderiippuvuudesta irtautumista niin yksilön kuin palvelu-järjestelmänkin näkökulmista. Teoksessa kysytään, mitä menetelmiä päihdetyössä


taa mielestäni hoitamaan päihderiippuvuutta osana kokonaisvaltaista kuntoutusta, esimer-kiksi mielenterveysongelmista kärsivien asi-akkaiden parissa työskenneltäessä.

Toisessa artikkelissa Katja Kuusisto ver-tailee päihderiippuvuudesta irtautumisen eri-laisia reittejä toisiinsa. Artikkelissa tuodaan ammattiavun, spontaanitoipumisen ja ver-taistuen avulla toipuneiden ääni kuuluville.

Solja Niemelä luo kolmannessa artikke-lissa katsauksen nuorten päihdeongelmien ehkäisyyn, varhaiseen toteamiseen sekä hoi-toon erilaisten tutkimusten valossa. Nieme-län keskeinen sanoma on, että nuorten päih-dekäyttöön tulisi aktiivisesti puuttua ja että varhainen puuttuminen voi ehkäistä päihde-ongelmien syntymistä.

Alkoholista irtautumista edistäviä teki-jöitä tarkastellaan useassa artikkelissa. Petri Hyytiän ja Hannu Alhon artikkelin teemana on alkoholiriippuvuuden lääkehoito ja Esti Laaksonen tarkastelee lääkehoidon ja kog-nitiivisen terapian yhteisvaikutuksia. Kaija Seppä taas paneutuu AUDIT-testin käyttöön Suomessa. Näistä viimeinen artikkeli on eri-tyisen hyödyllinen arvioitaessa alkoholin käyttöä erilaisissa tilanteissa, kuten kuntou-tumissuunnitelmaa tehdessä.

Virtuaaliset itseapukeinot ja virtuaali-auttaminen ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi. Tästä syystä pidän tärkeänä, että kirjassa on käsitelty myös näitä aut-tamisen tapoja tutkimuksen valossa. Anja Koski-Jännes kuvaa artikkelissaan www.paihdelinkki.fi-portaalissa toteutetun vuoro-vaikutteisen itsearviointitestin (muun muas-sa AUDIT) käyttöä ja käytön hyötyjä. Kes-keisenä tuloksena mainitaan, että juomisen nettipohjainen itsearviointi lisää tietoisuutta

omasta alkoholin käytöstä ja sen seurauksis-ta ja edistää siten käytön hallintaa. Kyseistä nettiauttamismenetelmää voidaan pitää ku-vatun tutkimuksen valossa tuloksellisena ja kustannustehokkaana hoitokeinona, mikä kannustaa tämänkaltaisen auttamistyön jat-kokehittämiseen.

Vaikka virtuaaliauttaminen onkin osoit-tautunut tietyissä tilanteissa tehokkaaksi auttamismenetelmäksi, ei se kuitenkaan korvaa kasvotusten tapahtuvaa vuorovaiku-tusta. Leena Ehrling suuntaa katseen työn-tekijöiden ja asiakkaiden kohtaamisessa ta-pahtuvaan vuorovaikutukseen ja yhteistyön rakentumisen elementteihin. Artikkelissa kiinnitetään huomiota erityisesti laadullisen tutkimuksen mahdollisuuksiin kuvata tulok-sekasta vuorovaikutusta ja motivoivan haas-tattelun hengen toteutumista. Motivoivaa keskustelua käytetään lähestymistapana ny-kyään useilla kuntoutuksen osa-alueilla, ku-ten diabetes- ja liikuntaohjauksessa, mikä li-sää artikkelin sovellusarvoa eri käytänteisiin.

Kirjan viimeisessä osiossa Tuuli Pitkänen kuvaa potilastietorekistereiden käyttöä tutki-muksessa ja Kerstin Stenius päihdepalveluja järjestelmänäkökulmasta. Steniuksen artikke-lissa on esitetty käsitteellinen malli hoitojär-jestelmien sekä päihdehoitojärjestelmän vä-estövaikutuksista. Tämä malli sopii erityisesti päätöksentekijöille ja tutkijoille. Päihdeon-gelmasta kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tässä viimeisessä artikkelissa tuodaan ansiok-kaasti esiin näkemys, että hoitojärjestelmien kokonaisvaikutusta tulisi pohtia tarkemmin yksittäisen hoidon osatekijöiden ja lyhyiden hoitojaksojen lisäksi. Tämä on ajankohtainen kannanotto, sillä suomalainen hoito- ja palve-lujärjestelmä on paraikaa suurten muutosten


murroksessa (muun muassa Paras-hanke). Kirjassa kysytäänkin, miten hoito muuttuu toimintaympäristön muuttuessa?

Kokonaisuutena kirjan tieteelliset ar-tikkelit luovat vankkaa perustaa päihderiip-puvuudesta toipumisen tarkastelulle. Kirjaa voidaan hyödyntää rakennettaessa tasa-ar-voista, tarpeenmukaista, kustannustehokasta ja laadukasta päihdepalveluiden kokonaisuut-ta niin yksilö- kuin kunta- ja yhteiskunta-tasollakin. Kirja ei kuitenkaan ole kattava te-os, vaan muodostuu yksittäisistä artikkeleista. Näin ollen tietoa sovellettaessa lukijalle jää tärkeä rooli puuttuvien tai puutteellisten nä-kökulmien esiin nostamisessa tietoa sovellet-taessa. Kirjassa ei esimerkiksi käsitellä sellai-sia ajankohtaisia teemoja kuten ikäihmisten

päihteiden käyttö, lastensuojelun näkökulma, pakkohoito, nuorisotyön ja päihdetyön tai psykiatrian ja päihdetyön rajapinta.

Päihdeongelmista irtautumista on tarpeen tarkastella monitieteisesti. Tässä kirjassa on otettu askel siihen suuntaan ja ainakin yhteis-kuntatieteen ja lääketieteen edustajat on saatu ansiokkaaseen vuoropuheluun keskenään.

Teos on suunnattu päihdehoidon ja -eh-käisyn ammattilaisille, tutkijoille, yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille sekä sosiaali- ja terveyshallinnon työntekijöille. Suosittelen lämpimästi kirjan lukemista.

YTM, sosiaalipsykologi Tanja Hirschovits-Gerz työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston sosiaalitutkimuksen laitoksella sekä sosiaali- ja terveysalan opettajana Pirkanmaan aikuisopistolla.

KU

NN

ON

KU

VA


T I E D o T E 1 1 . 5 . 2 0 1 0

Kuntoutussäätiö ja Terveysrahasto Oy yhdistävät voimansa työikäisen väestön kuntoutuksessa Kuntoutussäätiön kuntoutusliiketoimintaa jatketaan 1.9.2010 alkaen

Terveysrahasto Oy:n (70 %) ja Kuntoutussäätiön (30 %) omistamassa yhtiössä.

Yhtiö tuottaa työikäiselle väestölle vaikuttavia ja laadukkaita kuntoutuspalveluita, joiden tavoittee-na on työurien pidentäminen ja ennenaikaisten eläkkeellesiirtymisten vähentäminen. Palveluita kehitetään yhdessä verkostokumppaneiden kanssa. Yhtiön tavoitteena on 6 miljoonan euron liikevaihto ja se työllistää lähes sata kuntoutuksen moniam-matillista osaajaa. Toiminta jatkuu nykyisissä tilois-sa ja henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

”Tilaus laadukkaille kuntoutuspalveluille on vah-vasti olemassa. Työkykyisten hyvinvointiin ja työuri-en pidentämiseen on panostettava. Me näemme Kuntoutussäätiön kuntoutuspalveluissa upean mahdollisuuden vaikuttaa hyvinvointiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan”, Terveysrahastoa hal-linnoivan Korona Invest Oy:n sijoitusjohtaja Kimmo Karvonen sanoo.

”Yhtiöittämisen seurauksena Kuntoutussäätiö siir-tää painopistettään kuntoutuksen tutkimukseen ja kehittämiseen, sosiaalisten ohjelmien ja kuntoutuk-sen arviointiin sekä kuntoutusasiakkaan yhteiskun-nallisen aseman vahvistamiseen viestinnän ja edun-valvonnan keinoin. Tavoitteena on lujittaa säätiön asemaa riippumattomana asiantuntijana. Yhteistyö Terveysrahaston kanssa antaa meille loistavat mah-dollisuudet uusien verkostojen luontiin”, Kuntou-tussäätiön toimitusjohtaja Veijo Notkola kertoo.

Kuntoutussäätiö on yleishyödyllinen, riippumaton työikäisten kuntoutuksen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntoutussäätiö saa toimintaansa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä, ja sen kumppaneina ja asiakkaina on suuri joukko erilaisia organisaatioita sekä järjestöjä.

Terveysrahasto Oy on terveydenhuollon rahoit-tamiseen erikoistunut yhteiskuntavastuullisesti toimiva pääomasijoitusrahasto. Terveysrahastoa hallinnoiva Korona Invest Oy on ensimmäinen suo-malainen sosiaali- ja terveydenhuoltoon erikoistu-nut pääomasijoitusyhtiö.

Lisätietoja

Kuntoutussäätiö toimitusjohtaja Veijo Notkolap. 040 509 [email protected] www.kuntoutussaatio.fi

Terveysrahasto / Korona Invest Oysijoitusjohtaja Kimmo Karvonenp. 040 505 [email protected] | www.koronainvest.fi

SYDÄN 60+

Lähtisitkö mukaan sepelvaltimotaudinkuntoutustutkimukseen?

Kuntoutussäätiö toteuttaa yhteistyössä Helsingin ja Vantaankaupunkien kanssa Sydän 60+ -hankkeen, jossa kehitetään avokun-toutuspalveluja sepelvaltimotautia sairastaville. Hanke toteutetaan2008–2010 Kuntoutussäätiössä Helsingin Malminkartanossa.

Hankkeessa ovat mukana Helsingin terveysasemista Haaga, Kallio,Kannelmäki, Kivikko, Kontula, Koskela, Laakso, Lauttasaari, Malminkartano,Munkkiniemi, Pitäjänmäki, Töölö, Vallila ja Viiskulma sekä Vantaan terveys-asemista Hakunila, Katriina, Koivukylä, Korso, Länsimäki, Martinlaakso,Myyrmäki ja Tikkurila. Tutkimuksen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

Etsimme tutkimukseen mukaan vapaaehtoisia asiakkaita. Voit hakeutuatutkimukseen, jos

• ikäsi on vähintään 60 vuotta

• sinulla on diagnosoitu sepelvaltimotauti

• sinulla on riittävä itsenäinen toimintakyky

Hankkeeseen valitut arvotaan Kuntoutussäätiössä kuntoutus- tai vertailu-ryhmään. Vertailuryhmään valitut eivät osallistu ryhmäkuntoutukseen, muttaheille tehdään samat laboratoriotutkimukset ja sisätautilääkärin valvonnassatehty rasituskoe kuin kuntoutuskurssilaisillekin. Kaikki Kuntoutussäätiössätehtävät tutkimukset ja kuntoutuskurssi ovat osallistujille maksuttomia.

Jos kiinnostuit tutkimuksesta ja olet yllä mainittujen terveysasemienasiakas, ota yhteyttä omalle terveysasemallesi, jossa lääkäri, tervey-denhoitaja tai sairaanhoitaja arvioi soveltuvuutesi tutkimukseen.

Tutkimuksesta vastaa professori Juhani Julkunen, Helsingin yliopisto,Kuntoutussäätiö.

Lisätietoja tutkimuksesta antaa Sydän 60+ -hankkeen tutkijaTiina Tapanila, puh. 044 781 3116.

PÄÄKIRJOITUS

Ullamaija Seppälä1 Kuntoutustieteenopetustaeisaalakkauttaa!

TIeTeeLLInen ARTIKKeLI

jUhaNI LaUrINKarI, marja NevaLaINeN ja veLi-matti poUtanen4 IMBAjaMelba–työkyvynarviointivälineiden toimivuusSuomessa

mika ala-kaUhalUoma ja mikko henrikSSon18 Akateemistenpätkätyöläistenkuntoutustarpeen arviointimini-interventiona

KATSAUS

karoliina koSkenvUo, helka hytti ja ilona aUtti-rämö34 Alle25-vuotiaidennuortentyökyvyttömyys-ja kuntoutusetuuksienkäyttöajalla1995–2008

38. VALTAKUnnALLISTen KUnTOUTUSPÄIVIen PUHeenVUOROJA

kaiSU pitkälä ja minna raivio44 Mitänäyttöämuistisairaidenkuntoutuksen vaikuttavuudesta?

aSko SUikkanen ja jari lindh53 Työmarkkinakansalaisuusjaammatillisenkuntoutuksen luovatuho

tiina airakSinen63 Mitenkuntoutuspalvelujärjestelmämmetoimii CP-vammaistenhenkilöidenelämänkaarenerivaiheissa?

KIRJA-ARVOSTeLU

tanja hirSchovitS-Gerz68 Irtipäihdeongelmistatutkituntiedonvalossa

Kuntoutus on kuntoutusalan tieteellis-ammatillinen lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lehti välittää ajankohtaista tietoa kuntoutuksen tutkimuksesta, menetelmistä ja innovaatioista sekä seuraa alan yhteis kunnallista keskustelua.

ToimitusneuvostoRaija Gould, eläketurvakeskusAila Järvikoski, Lapin yliopistoPatrik Kuusinen, Työ- ja elinkeino ministeriöVeijo notkola, KuntoutussäätiöTimo Pohjolainen, KuntoutusOrtonMarketta Rajavaara, KelaIsmo Takala, Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistysHelena Taskinen, Työterveyslaitos

ToimitusVeijo notkola, päätoimittajaTimo Korpela, toimitussihteeriMika Ala-Kauhaluoma, Ullamaija Seppälä, Matti Tuusa

Toimituksen yhteystiedotPL 39, 00411 Helsinkipuhelin 044 781 [email protected]

www-sivutwww.kuntoutussaatio.fi/ kuntoutuslehti

TilaushinnatKestotilaus 45 euroaVuosikerta 48 euroaOpiskelija 40 euroaIrtonumero á 10 e + postituskulut

julkaisijaKuntoutussäätiö33. vuosikertaISSn 0357-2390

Kannen suunnitteluJaana Viitakangas

PainoYliopistopaino, Helsinki 2010

sis

ältö

KUNToUTUSSääTIö on moni-puolinen kuntoutuksen, terveyden ja työelämän asiantuntija- ja kehittämiskeskus.

SeN TavoITTeeNa on edistää työikäisten työ- ja toimintakykyä ja parantaa vajaakuntoisten tasa- arvoista osallistumista työ- ja muuhun sosiaaliseen elämään.

NäIhIN TavoITTeISIIN Kuntoutus-säätiö pyrkii innovatiivisella kun-toutuspalveluja työtoiminnalla, tutkimus- ja kehittämistyöllä sekä koulutuksella, arvioinnilla ja konsultoinnilla.

Kuntoutussäätiö

Ku

nto

utu

s

• 2

Aikakauslehtien Liiton jäsen

K I R J O I T U S O H J E E T

Kuntoutus on tieteellis-ammatillinen lehti, joka sisältää kuntoutusta ja sitä sivuavia tieteenaloja käsitteleviä suomenkielisiä artikkeleita ja muita kirjoituksia, jotka voivat olla tieteellisiä alkuperäis-artikkeleita, katsauksia, puheenvuoroja, casekuvauksia, kokousselosteita, kirjaarvioita tai muuten lehden alaan liittyviä. Kuntoutus-lehteä julkaisee Kuntoutussäätiö. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Kirjoitukset laaditaan seuraavien ohjeiden mukaisesti.

YLEISET KIRJOITUSOHJEETTieteellisen artikkelin suositeltava enimmäispituus on kokonaisuudessaan enintään 10 liuskaa ja muiden kirjoitusten enimmäispituus on 5 liuskaa. Kaikissa käsikirjoituksissa käytetään 1,5 riviväliä ja 12 pisteen kirjasinkokoa. Kappaleiden väliin jätetään tyhjä rivi. Tekstiä ei lihavoida, kursivoida, alleviivata tai tavuteta. Artikkeleihin ei liitetä valmistelevaa aineistoa, kuten kyselylomakkeita, ja muitakin liitteitä vain poikkeustapauksissa.

Tieteellisen artikkelin toivotaan noudattavan rakenteeltaan tavanomaista tieteellisen artikkelin jäsennystä.

Käsikirjoitus lähetetään sähköpostitse toimitus sihteerille [email protected]. Jos sähköpostia ei voi da käyttää, voi käsikirjoituksen lähettää postitse cdlevyllä tai muistitikulla. Tällöin mukana tulee olla myös paperiversio.

Kirjoittajaa pyydetään mainitsemaan lähetteessä, onko lehteen tarjottu käsikirjoitus tieteellinen artikkeli vai muu kirjoitus. Lähetteessä mainitaan kirjoittajan nimen lisäksi yhteystiedot ja kirjoittajan oppiarvo(t) ja toimipaikka.

Tieteellisen artikkelin arvioi 1–2 asiantuntijaa. Käsikirjoitus lähetetään arvioijalle nimettömänä. Arvioijat voivat esittää käsikirjoitukseen muutoksia. Lausunnot artikkelista toimitetaan kirjoittajalle, jotta hän voi tehdä käsikirjoitukseen mahdolliset korjaukset.

TIIVISTELMÄTieteelliseen artikkeliin tulee liittää suomen ja englanninkieliset tiivistelmät, joiden pituus on enintään 100 sanaa. Tiivistelmässä kiteytetään tavoitteet, keskeiset menetelmät ja tulokset sekä niiden perusteella tehtävät johtopäätökset.

TAULUKOT JA KUVATGrafiikka liitetään kirjoituksen oheen omina tiedostoinaan. Niiden paikka numeroidaan kirjoitukseen. Taulukoiden ja kuvien otsikoiden on kerrottava mahdollisimman nasevasti olennainen sisältö tekstistä irrallaankin. Mikäli tiedot on lainattuja, on lähde mainittava.

Taulukot ja kuvat tulee tehdä PC:lla käyttäen esim. Excel, PowerPoint tai FreeHandohjelmaa.

KIELIASUKirjoituksen on oltava sujuvaa suomen kieltä. Lyhenteiden ja alaviitteiden käyttöä on vältettävä. Tekstissä saa käyttää vain väliotsikoita ja niiden alaotsikoita.

LÄHTEETKäsikirjoituksen loppuun liitetään kirjallisuusluettelo, jossa viitteet ovat aakkosjärjestyksessä tekijän sukunimen mukaan. Saman kirjoittajan lähteet mainitaan aikajärjestyksessä, vanhimmat ensin. Luettelossa tulee mainita vain tekstissä esiintyviä lähteitä. Viitteiden määrän on pysyttävä kohtuullisena. Kirjoittaja vastaa viitteiden paikkansapitävyydestä ja täsmällisyydestä.

Lähdeluettelo toimitetaan seuraavan mallin mukaisesti:

Elo AL & Leppänen A (1999) Efforts of health promotion teams to improve the psychosocial work environment. J Occup Health Psychology 4, 2, 87–94.

Heikkilä M (1999) A brief introduction to the topic. Teoksessa European foundation for the improvement of living and working conditions. Linking welfare to work. Luxembourg: Office of Official Publications of the European Communities. 5–12.

Järvikoski A, Härkäpää K, NoukoJuvonen S (2001) (toim.) Monia teitä kuntoutuksen arviointiin. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 69, Helsinki. Työministeriö (2002) www.mol.fi, poimittu 16.10.2002.

2010

Kun

tou

tus

• 2

tilaa

Kuntoutus 2 • 201033. vuosikerta • ISSN 0357-2390

Tilaan Kuntoutus-lehden■ heti■ vuoden alusta

Tilauksen kesto■ kestotilaus 45 euroa■ vuosikerta 4 lehteä 48 euroa■ opiskelija 4 lehteä 40 euroa

Nimi

Tilausosoite

Laskutusosoite (mikäli eri kuin tilausosoite)

Puhelin

Sähköpostiosoite

KuntoutussäätiöPL 3900411 Helsinki

Lisääposti-

merkki

Tilauksen voi tehdä tällä kortilla tai www.kuntoutussaatio.fi/kuntoutuslehti tai puh. (09) 53041/Pirjo Kuoppala, [email protected]

Ku

nto

utu

s

Lehteä voi myös tilata irtonumerona

á 10 euroa + postituskulut

ULLamaIja SePPäLä


jUhaNI LaUrINKarI, marja NevaLaINeN ja veLI-maTTI PoUTaNeN

IMBA ja Melba – työkyvyn arviointivälineiden toimivuus Suomessa

mIKa aLa-KaUhaLUoma ja mIKKo heNrIKSSoN

Akateemisten pätkätyöläisten kuntoutustarpeen arviointi mini-interventiona

KaroLIINa KoSKeNvUo, heLKa hyTTI ja ILoNa aUTTI-rämö

Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutus etuuksien käyttö ajalla 1995–2008

KaISU PITKäLä ja mINNa raIvIo


aSKo SUIKKaNeN ja jarI LINdh

Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillisen kuntoutuksen luova tuho

TIINa aIraKSINeN

Miten kuntoutuspalvelu järjestelmämme toimii CP-vammaisten henkilöiden elämänkaaren eri vaiheissa?

TaNja hIrSchovITS-Gerz


kuntoutus-lehti 2/2010

Documents