psykologinen hyvinvointi työuupuneiden ... · hyvinvointi lisääntyi sekä koe- että...

262

PSYKOLOGIA 51 (04), 2016TIETEELLISET ARTIKKELIT

kari kähönen, joona Muotka, Petri näätänen & katariina salMela-aro

Psykologinen hyvinvointi työuupuneiden ryhmäpsykoterapeuttisessa interventiossa

Tarkoituksemme oli tutkia, lisääntyykö psykologinen hyvinvointi ryhmäpsykoterapeuttisessa interventios-

sa, joka oli suunniteltu työuupuneiden kuntoutumiseen. Osallistujat olivat 90 julkisen sektorin työnteki-

jää, kuten poliiseja ja verovirkailijoita, jotka olivat 31–59-vuotiaita ja kärsivät työuupumusoireista. Heidät

jaettiin kolmeen ryhmään: analyyttiseen (N = 32), psykodraama- (N = 30) ja kontrolliryhmään (N = 28).

Interventioryhmät satunnaistettiin. Ryhmäinterventio koostui 16 erillisestä päivästä yhdeksän kuukauden

aikana. Ryhmämenetelminä käytimme ryhmäanalyysia ja psykodraamaa. Psykologinen hyvinvointi mitattiin

neljästi Ryffin 84-osioisella kyselykaavakkeella: tutkimuksen alussa, keskivaiheilla, lopussa ja seurannassa

kuuden kuukauden kuluttua ryhmän loppumisesta. Hyvinvointi lisääntyi sekä koe- että kontrolliryhmissä

kaikilla mittarin osa-alueilla, jotka olivat itsensä hyväksyminen, positiiviset suhteet, ympäristön hallinta, au-

tonomia, elämän tarkoitus ja henkilökohtainen kasvu. Psykodraamamenetelmä tuotti nopeamman tuloksen,

kun taas analyyttisen menetelmän vaikutus oli kestävämpi seurannassa.

Avainsanat: ryhmäinterventio, psykologinen hyvinvointi, kuntoutus, työuupumus, psykoterapia

joHdANto

mielenterveysongelmien seurauksia

Lukuisissa Euroopan unionin jäsenmaissa pois-saolot työstä ja ennenaikainen eläköityminen lisääntyvät johtuen mielenterveysongelmista, erityisesti stressistä ja masennuksesta (McDaid, Curran & Knapp, 2005). Arviolta 25 prosenttia Euroopan väestöstä kokee mielenterveysongel-mia elinaikanaan, ja arviolta 10 prosenttia pit-käaikaissairauksista on kytkeytynyt mielenter-veysongelmiin ja tunne-elämän häiriöihin. Näistä ongelmista aiheutuu arviolta 135 miljardin euron menetys vuosittain EU:ssa. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat neljänneksi yleisin syy työkyvyn alenemiseen, ja stressi on yksi ylei-simmistä syistä, miksi työntekijät arvioivat työn olevan riski terveydelleen. Tällä alueella tehtävät

toimenpiteet ovat keskeisiä työterveyden kehit-tämisessä (European Network for Workplace Health Promotion, 2009). Suomessa oli vuonna 2013 työkyvyttömyyseläkkeellä 241 872 henki-löä, ja heistä 111 327 (47.2 %) sai eläkettä mie-lenterveyden tai käyttäytymisen häiriön vuoksi (Suomen virallinen tilasto, 2013). Masennus-häiriöt ovat yleistyneet naisilla. Viimeisimmän 12 kuukauden aikana masennusjakson oli sai-rastanut 9.5 prosenttia naisista vuonna 2000, ja vuonna 2011 luku oli noussut 12.4 prosenttiin (Markkula ym., 2015). Masennusjaksot olivat yleisimpiä 30–44-vuotiailla naisilla.

Mielenterveysongelmat on liitetty lukuisiin kielteisiin seurauksiin organisaatioissa, esimer-kiksi alentuneeseen suorituskykyyn, lisääntynei-siin poissaoloihin, työtapaturmiin ja työntekijöi-den vaihtuvuuteen (Harnois & Gabriel, 2000). Erityisesti masennuksen kohdalla on havaittu

263PSYKOLOGIA 51 (04), 2016

EU:n laajuinen trendi lisääntyneisiin poissaoloi-hin ja ennenaikaiseen eläköitymiseen sekä mie-hillä että naisilla (Wynne & MacAnaney, 2004). Lähitulevaisuudessa mielenterveysongelmat saattavat ennusteiden mukaan ohittaa tuki- ja liikuntaelinongelmat johtavana työstä poissaolon syynä monissa EU-maissa (Wynne & MacAna-ney, 2004). Lisäksi ennusteiden mukaan vuoteen 2020 mennessä masennuksesta tulee maailman-laajuisesti toiseksi yleisin työkyvyttömyyden syy (World Health Organization, 2005).

Psykologinen hyvinvointi ja positiivinen terveys

Positiivinen terveys ei tarkoita elämän vaikeuksien ja niihin liittyvien tunteiden ja stressin poistamis-ta tai sivuuttamista. Pikemminkin traumaattiset kokemukset ja niistä selviäminen voivat merki-tä syvempää ymmärrystä elämästä, lähentyneitä suhteita toisiin ihmisiin, itsearvostuksen kasvua ja lisääntynyttä kykyä hallita elämän haasteita (Ryff & Keyes, 1995).

Fyysisen terveyden ja mielenterveyden positii-viset teoriat ja mallit ovat saavuttaneet lisäänty-vää kiinnostusta kolmen viime vuosikymmenen aikana (Antonovsky, 1987; Keyes & Waterman, 2003; Ryan & Deci, 2000; Ryff & Keyes, 1995; Ryff & Singer, 1998; Seligman, 2002). Antonovs-ky (1987) kehitti teoria- ja tutkimusnäkökulman, jota hän kutsui salutogeneesiksi. Sen sijaan, että etsitään syitä sairastumiseen (patogeneesi), etsi-tään terveyden juuria (salutogeneesi). Salutoge-neettinen malli perustuu oletukseen, että stressi ja vaikeudet elämässä kuuluvat erottamattomasti ihmiselämään. Malli keskittyy voimavaroihin ja strategioihin, jotka ylläpitävät järjestystä ja joilla pystytään selviytymään sairastuttavista tekijöistä. Ryffin ja Singerin (1998) mukaan terveys ei ole vain lääketieteellinen vaan enemmänkin filosofi-nen kysymys, joka edellyttää hyvän elämän mer-kityksien pohtimista ja tutkimista. Ihmisen hy-vinvointi on mielen ja ruumiin monikerroksista vuorovaikutusta. Ryff ja Singer myös määrittävät positiivisen terveyden pikemmin moniulotteisek-si dynaamiseksi prosessiksi kuin joksikin saavu-tetuksi tietyksi lopputilaksi. Heidän mukaansa inhimillisessä hyvinvoinnissa on viime kädessä kyse elämään sitoutuneisuudesta, mikä pitää

sisällään laajan valikoiman älyllisiä, sosiaalisia, emotionaalisia ja fyysisiä mahdollisuuksia (Ryff & Singer, 1998). Ryff kehitti teoreettisesti joh-detun moniulotteisen psykologisen hyvinvoinnin mallin (Ryff & Keyes, 1995). Mallissa on kuusi optimaalisen hyvinvoinnin ulottuvuutta, joista jo-kainen sisältää erilaisen haasteen positiiviselle toi-minnalle. Itsensä hyväksyminen (self-acceptance) sisältää positiivisen itsearvostuksen tiedostaen samalla omat persoonalliset rajoitukset. Positii-viset suhteet (positive relations) pitävät sisällään kyvyn luoda ja ylläpitää lämpimiä suhteita toisiin. Ympäristön hallinta (environmental mastery) tar-koittaa kykyä luoda omia tarpeita vastaava ym-päristö. Autonomia (autonomy) on ihmisen kykyä luoda vahva yksilöllisyyden ja henkilökohtaisen vapauden tunne. Elämän tarkoitus (purpose in life) merkitsee elämässä selkeää suunnan tunnetta, joka auttaa kohtaamaan haasteet ja suuntaamaan ponnistelut. Henkilökohtainen kasvu (personal growth) merkitsee elämänmittaista jatkuvaa op-pimista ja kykyjen kehittämistä.

ryhmäpsykoterapia

Ryhmäpsykoterapian tavoitteet ja käytäntö ovat hyvin pitkälle yhteneväiset psykologisen hy-vinvointimallin kanssa. Ryhmässä rakennetaan positiivisia suhteita toisiin, opetellaan itsensä hyväksyntää toisten tuella, vahvistetaan omaa autonomiaa eli kykyä ajatella ryhmässäkin itse, ja usein elämän tarkoitus on tutkimuksen kohteena ja tuloksena parhaassa tapauksessa on ihmisenä kasvaminen. Nämä kaikki ovat valmiuksia ja voi-mavaroja kohdata työssä ja elämässä vastaantule-vat haasteet, stressi ja uhkaava uupuminen (Ryff & Singer, 1998).

Ryhmäpsykoterapia on ainutlaatuinen mah-dollisuus oppia hallittua, ennakoivaa ja mielekäs-tä vuorovaikutusta ryhmätilanteissa, jotka usein ovat lähtökohtaisesti eriytymättömän kaoottisia. Viimeaikaiset meta-analyysit ryhmäterapiasta masennuksen hoidossa toteavat, että masennuk-sesta kärsivät saivat ryhmäterapiassa enemmän apua kuin perinteisillä hoitomenetelmillä yksis-tään (Huntley, Araya & Salisbury, 2012). Sekä lyhyt- että pitkäaikaisessa seurannassa hyödyt olivat pysyneet. Työuupuneiden hoidossa on osoitettu melko lyhytkestoisen salutogeneettisen

K a r i K ä h ö n e n , J o o n a M u o t K a , P e t r i n ä ä t ä n e n & K a t a r i i n a S a l M e l a - a r o

264 PSYKOLOGIA

ryhmähoidon olevan vaikuttavaa (Kähönen, Nää-tänen, Tolvanen & Salmela-Aro, 2012).

tutkimusHANkkEEmmE

Tämä tutkimus on osa laajempaa tutkimusai-neistoa, joka kerättiin vuosien 1999–2001 aika-na Medivire Oy:n, Valtiokonttorin ja Helsin-gin yliopiston yhteisessä Balanssi-tutkimushank-keessa, jota rahoitti Suomen Työsuojelurahasto. Aineisto koottiin työterveyshuollon piirissä ol-leista asiakkaista. Hankkeesta on julkaistu yh-teenvetoraportti ja tieteellisiä artikkeleita (Kä-hönen ym., 2012; Salmela-Aro ym., 2002; Sal-mela-Aro, Näätänen, Tolvanen & Nurmi, 2011). Aineisto ja aihe ovat edelleen ajankohtaisia, sil-lä ryhmäkuntoutus on vasta viime aikoina alka-nut tulla paremmin yleiseen tietoisuuteen kus-tannustehokkaana vaihtoehtona. Valitsimme tä-hän tutkimukseen psykologisen hyvinvoinnin nä-kökulman erityisesti siksi, että se korostaa työ-uupumuksen kohtaamista voimavarojen vahvis-tamisen suunnalta. Positiivinen lähtökohta so-pii hyvin ryhmäpsykoterapian keskeisiin tavoit-teisiin ja on osallistujan kannalta toivoa herät-tävä, hänen autonomiaansa ja selviytymiskeino-jaan korostava ja vahvistamaan pyrkivä. Tutki-muksen tarkoituksena oli tutkia työterveyshuol-lon käyttöön soveltuvan ryhmähoidon vaikutus-ta näihin mielenterveyden positiivisiin peruste-kijöihin. Valitsimme Ryffin psykologisen hyvin-voinnin mallin ja sen kuusiulotteisen mittarin ar-vioimaan ryhmäintervention vaikutuksia. Ryh-mämenetelmiksi valitsimme kaksi toimintataval-taan erilaista mallia voidaksemme tehdä vertai-luja mahdollisista erilaisista hyödyistä. Ensim-mäinen hypoteesimme (H1) oli, että ryhmähoi-dolla voidaan saada aikaan merkitseviä muutok-sia psykologiseen hyvinvointiin. Oletus perus-tuu aiempiin ryhmäterapiainterventioihin, joilla on saatu merkittäviä hyötyjä sekä pahoinvoinnin vähenemisenä että koherenssintunteen lisäänty-misenä (Kähönen ym., 2012). Toisena hypotee-sina (H2) oli, että psykodraamallisilla menetel-millä saadaan keskipitkässä ryhmäinterventiossa parempia tuloksia ja nopeammin kuin enemmän pitkissä terapioissa käytetyllä ryhmäanalyyttisella menetelmällä. Oletus perustuu psykodraamal-

listen menetelmien osallistujan aktiivisempaan ohjaukseen. Kolmantena hypoteesina (H3) oli, että analyyttinen menetelmä on hitaampi mut-ta tuottaa kestävämmän tuloksen. Tämä perus-tuu menetelmän osallistujakeskeisyyteen, eli se vaatii enemmän osallistujalta itseltään.

AiNEisto jA mENEtELmät

tutkittavat

62 työuupumuksesta kärsinyttä osallistujaa va-littiin satunnaistetusti kahdeksaan interven-tioryhmään (neljä ryhmäanalyyttista ja neljä psykodraamaryhmää). Valintakriteerinä inter-ventioryhmään olivat vakavat työuupumusoireet mitattuna Bergen Burnout Inventory -mittarilla (Matthiesen & Dyregrov, 1992). Kaikki osallis-tujat valittiin työterveyshuollon kautta pääkau-punkiseudulta. Interventioon osallistujat olivat 33–59-vuotiaita (keskiarvo 48, 73 % naisia, 27 % miehiä) ja he työskentelivät julkisen sektorin eri aloilla, kuten poliiseina ja verovirkailijoina. Analyyttisissa ryhmissä aloitti 32 osallistujaa, psykodraamaryhmissä 30. Analyyttisissa ryh-missä seitsemän ja psykodraamaryhmissä kuusi osallistujaa oli poissa vähintään kolmanneksen tapaamisista.

Osallistujat satunnaistettiin kahdeksaan in-terventioryhmään seuraavasti: 1) vähemmistönä olleet miehet valittiin ensin, 2) seuraavaksi valit-tiin samassa organisaatiossa työskennelleet ja 3) lopuksi kaikki muut. Siten varmistettiin miesten jakautuminen tasaisesti kaikkiin ryhmiin ja se, että samassa organisaatiossa työskentelevät eivät joudu luottamuksellisuuden suhteen ristiriitoihin. Seuraavaksi nämä kahdeksan ryhmää satunnais-tettiin kahteen eri ryhmämenetelmään: Neljässä ryhmäanalyyttisessa ryhmässä oli kussakin kah-deksan jäsentä. Neljästä psykodraamaryhmästä kahdessa oli kahdeksan ja kahdessa seitsemän jäsentä. Kontrolliryhmään valittiin työterveys-huollon asiakkaista 28 jäsentä samoin kriteerein ja samalta alueelta kuin interventioryhmään. Kontrollit olivat aktiivisessa hyvälaatuisessa työ-terveyshuollon hoidossa, missä hyvin resursoidut lääkäri- ja psykologipalvelut olivat heidän käy-tettävissään normaalisti. Emme voineet tehdä ai-

265

P s y k o L o g i n E n h y V i n V o i n t i t y ö u u P u n E i d E n r y h m ä P s y k o t E r a P E u t t i s E s s a i n t E r V E n t i o s s a

PSYKOLOGIA 51 (04), 2016

toa satunnaistamista käytännön eettisistä syistä; huonokuntoisempien oli päästävä nopeammin kuntoutukseen kuin hyväkuntoisten, joilla oli myöhemmin mahdollisuus osallistua vastaavaan ryhmäkuntoutukseen. Jokainen osallistuja sai henkilökohtaisen perusteellisen johdatuksen tut-kimukseen, ja jokaiselta pyydettiin kirjallinen lupa tutkimustulosten tieteelliseen käyttöön.

ryhmäinterventio

Interventiot toteutettiin 16 erillisenä päivä-nä siten, että jokaisen päivän välissä oli kaksi viikkoa. Jokainen päivä koostui neljästä työs-kentelyjaksosta, joista jokainen oli puolentoista tunnin mittainen. Päivän aikana pidettiin tunnin lounastauko ja kaksi puolen tunnin kahvitaukoa jaksojen välissä. Prosessi alkoi maaliskuussa ja päättyi joulukuussa, välissä oli kahdeksan viikon kesätauko kesä-elokuussa. Kaikissa ryhmissä oli kaksi ohjaajaa. Ryhmäanalyyttisia ryhmiä ohjasi-vat mies- ja naisohjaaja, molemmat koulutuksel-taan lääkäreitä ja ryhmäanalyytikkoja. Psykodraa-maryhmiä ohjasivat kaksi naisohjaajaa, toinen koulutukseltaan psykologi ja toinen fysiotera-peutti, molemmat myös psykodraamaohjaajia. Kaikki ohjaajat olivat keski-ikäisiä, ja heillä oli monivuotinen kokemus työterveyshuollossa ja ryhmien ohjaamisesta.

Käytännön työkaluna käytimme ryhmissä kunkin osallistujan tilanteen hahmottamiseksi itsemääräämisteoriaa (self-determination theory), joka perustuu kolmeen psykologiseen tarpeeseen – kompetenssiin (Harter, 1978; White, 1963), so-siaalisiin suhteisiin (Baumeister & Leary, 1995; Reis, 1994) ja autonomiaan (deCharms, 1968; Deci, 1975) – joiden ajatellaan olevan välttämät-tömiä edistämään optimaalista kasvua ja eheyty-mistä, hyvää sosiaalista kehitystä ja persoonallista hyvinvointia (Ryan & Deci, 2000).

Ryhmäanalyyttinen menetelmä (Foulkes & Anthony, 1990) perustui vapaasti virtaavalle kes-kustelulle. Ohjaajien tärkeä tehtävä oli rakentaa ryhmän alussa turvallinen ja kodikas ilmapiiri, jotta kaikki saattoivat ilmaista omia henkilökoh-taisia ajatuksiaan. Psykodraamaryhmissä käytet-tiin erilaisia psykodraamallisia menetelmiä (Blat-ner, 1996), kuten kuvakortteja ja erilaisia hahmo-ja, joiden avulla osallistujat saattoivat ilmaista

tunteitaan ja ajatuksiaan. Piirtämistä, musiikkia ja kirjoittamista käytettiin apuna ilmaisemaan osallistujan sisäistä maailmaa. Rentoutusharjoi-tuksia ja mielikuvaharjoituksia käytettiin myös. Kahden ryhmämenetelmän välillä oli ero ohjaa-jien rooleissa. Psykodraamallisissa ryhmissä oh-jaajat olivat aktiivisemmin edistämässä ryhmän toimintaa antamalla enemmän ohjeita ja yleisesti aktiivisemmin pyrkivät auttamaan eri tilanteissa, kun taas ryhmäanalyyttisessa menetelmässä oh-jaajat antoivat työskentelyssä enemmän vapautta ja vastuuta osallistujille itselleen.

menetelmät

Työuupumusta mitattiin Bergen Burnout Indica-torilla (BBI), joka on Norjassa kehitetty mittari ja jolla on todettu olevan hyvä reliabiliteetti ja vali-diteetti (Matthiesen & Dyregrov, 1992). Mitta-rin pohjana on työuupumuksen kolmiulotteinen malli, jossa uupumus muodostuu uupumusastei-sesta väsymyksestä, lisääntyneestä kyynisyydestä ja ammatillisen tehottomuuden lisääntymisestä.

Psykologista hyvinvointia mitattiin Ryffin 84-osaisella mittarilla ennen intervention alkua, sen puolivälissä (kesätauon alkaessa), interventi-on lopussa ja kuuden kuukauden seurantajakson jälkeen. Ryffin 84-osainen mittari on todettu ra-kenteeltaan validiksi mittariksi mittaamaan psy-kologista hyvinvointia yleisellä tasolla (Burns & Machin, 2009; Ryff & Keyes, 1995). Mittausvä-line koostuu sarjasta väittämiä, jotka heijastavat psykologisen hyvinvoinnin kuutta ulottuvuutta: autonomiaa, ympäristön hallintaa, henkilökoh-taista kasvua, positiivisia suhteita toisiin, elämän tarkoitusta ja itsensä hyväksyntää. Vastaajat ar-vioivat väitteet asteikolla 1–6 siten, että 1 mer-kitsee voimakasta erimielisyyttä ja 6 vahvaa sa-manmielisyyttä väittämän kanssa. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä Ryffin mittarin jokaiselta kuudelta osa-alueelta: autonomia: ”Luotan mie-lipiteisiini, vaikka ne poikkeaisivat yleisestä mie-lipiteestä”; ympäristön hallinta: ”Yleisesti ottaen koen hallitsevani elämääni eri elämäntilanteissa”; henkilökohtainen kasvu: ”Mielestäni on tärkeää saada uusia kokemuksia, jotka haastavat ajatte-lutapasi itsestäsi ja maailmasta”; positiiviset suh-teet toisiin: ”Ihmiset kuvaisivat minua anteliaaksi ihmiseksi, joka mielellään jakaa aikaansa toisten


266 PSYKOLOGIA

kanssa”; elämän tarkoitus: ”Jotkut ihmiset vael-tavat läpi elämän ilman päämäärää, mutta minä en kuulu heihin”; itsensä hyväksyminen: ”Pidän useimmista persoonallisuuteni puolista”. Vastauk-set laskettiin yhteen kaikissa kuudessa kategorias-sa (puolet väittämistä oli käännettyjä). Jokaisessa kategoriassa korkeat pisteet merkitsivät vastaajan hallitsevan kyseisen osa-alueen elämässään. Vas-taavasti matalat pisteet merkitsivät, että vastaaja joutuu kamppailemaan selviytyäkseen kyseisellä osa-alueella elämässään.

tilastolliset analyysit

Hoidon/intervention vaikutusta tutkittiin käyt-tämällä hierarkkista lineaarista mallia (HLM) Mplus-ohjelmistolla (versio 7; Muthén & Mut-hén, 2012). Tärkein hyöty HLM:stä verrattuna toistettujen mittausten ANOVA/MANOVA-menetelmään on, että HLM käyttää kaiken tie-don aineistosta käytettäessä täyden informaation suurimman uskottavuuden menetelmää (full information maximum likelihood (FIML) -es-timointimenetelmä). Tämän vuoksi kaikki, jotka aloittivat tutkimuksen, ovat mukana analyysissa. Puuttuvan tiedon on oletettu olevan satunnaisesti puuttuva (missing at random, MCAR). Normaa-lisuusoletuksen ollessa puutteellinen käytettiin suurimman uskottavuuden estimointimenetel-mää robusteilla keskivirheillä (MLR).

Analyysit tehtiin seuraavasti: Koska ryhmiä oli kolme, kontrolliryhmästä tehtiin vertailuryhmä ja analyyttisesta sekä toiminnallisesta ryhmästä tehtiiin dummy-muuttujat. Ensin ryhmän ja ajan interaktio testattiin Waldin testillä. Jos interaktio oli merkitsevä, ryhmäeroja testattiin jokaisella mittausvälillä erikseen. Efektikoot laskettiin seu-raavasti: Ryhmän sisäinen efektikoko Cohenin d laskettiin jakamalla keskimääräinen muutos pisteissä mittausten yhdistetyllä keskihajonnalla. Ryhmien mahdollisten lähtöpiste-erojen vuoksi ryhmien välinen korjattu efektikoko laskettiin vä-hentämällä kuuden kuukauden seurantamittauk-sen keskimääräisestä ryhmäerosta ennen hoitoa -mittauksen keskimääräinen ryhmäero (kum-massakin jakajana oli ennen hoitoa -mittauksen yhdistetty keskihajonta). Korjatussa ryhmien vä-lisessä efektikoossa 0.2:ta pidetään pienenä, 0.5:tä keskikokoisena ja 0.8:aa suurena efektikokona.

Ryhmän sisäisessä efektikoossa 0.5:tä pidetään pienenä, 0.8:aa keskikokoisena ja 1.1:tä suurena efektikokona (Roth & Fonagy, 1996; Öst, 2006).

tuLoksEt

Ennen hoitoa tehdyssä mittauksessa ryhmien erot olivat seuraavanlaisia. Autonomia-mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyytti-sesta (F = −7.577, p < 0.001) sekä toiminnalli-sesta (F = −5.392, p < 0.001) ryhmästä. Kont-rolliryhmällä oli korkeimmat lähtöpistemäärät, ja analyyttinen sekä toiminnallinen ryhmä eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Ympäristön hallinta -mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyyttisesta (F = −8.292, p < 0.001) mutta ei toiminnallisesta ryhmästä. Analyyttinen ja toiminnallinen ryhmä erosivat myös toisistaan (F = 4.795, p = 0.016). Kont-rolliryhmällä oli korkeimmat lähtöpistemäärät ja analyyttisella ryhmällä matalimmat lähtöpis-temäärät. Henkilökohtainen kasvu -mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyytti-sesta (F = −11.114, p < 0.001) sekä toiminnal-lisesta (F = −8.048, p < 0.001) ryhmästä. Kont-rolliryhmällä oli korkeimmat lähtöpistemäärät tässä mittarissa, ja analyyttinen sekä toiminnal-linen ryhmä eivät eronneet toisistaan tilastolli-sesti merkitsevästi. Elämän tarkoitus -mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyyttises-ta (F = −14.277, p < 0.001) sekä toiminnallisesta (F = −9.335, p < 0.001) ryhmästä. Analyyttinen ja toiminnallinen ryhmä erosivat myös toisistaan (F = 4.942, p = 0.038). Kontrolliryhmällä oli korkeimmat ja analyyttisella ryhmällä matalim-mat lähtöpistemäärät. Positiiviset suhteet toisiin -mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyyttisesta (F = −13.763, p < 0.001) sekä toi-minnallisesta (F = −10.111, p < 0.001) ryhmäs-tä. Kontrolliryhmällä oli korkeimmat lähtöpis-temäärät, ja analyyttinen sekä toiminnallinen ryhmä eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi. Itsensä hyväksyminen -mittarissa kontrolliryhmä erosi keskiarvoltaan analyyttises-ta (F = −13.917, p < 0.001) sekä toiminnallisesta (F = −10.238, p < 0.001) ryhmästä. Kontrolliryh-mällä oli korkeimmat lähtöpistemäärät tässä mit-tarissa, ja analyyttinen sekä toiminnallinen ryhmä

267



Ennen KA (KH)

Keskellä KA (KH)

Lopussa KA (KH)

6 kk:n jälkeen KA (KH)

Korjattu ryhmien välinen d

Waldin testi Df = 6 p-arvo

Autonomia 10.928 0.0906

Kontrolli 38.682 (7.414) 61.084 (10.117) 63.046 (10.15) 61.569 (10.382)

Analyyttinen 31.103 (5.389) 51.876 (7.956) 52.438 (7.529) 53.884 (8.076) 0.017

Toiminnallinen 33.288 (6.324) 53.201 (7.064) 57.684 (8.498) 56.067 (6.464) 0.017

Ympäristön hallinta

4.051 0.6697

Kontrolli 61.463 (10.30) 60.910 (9.29) 62.782 (9.87) 61.954 (10.82)

Analyyttinen 53.171 (6.939) 53.224 (7.227) 55.437 (7.972) 55.595 (7.852) 0.224

Toiminnallinen 57.966 (8.377) 57.260 (6.905) 60.359 (7.565) 58.573 (7.095) 0.012

Henkilökohtainen kasvu

12.202 0.0576

Kontrolli 61.406 (11.478) 61.119 (11.095) 61.347 (10.619) 62.637 (13.116)

Analyyttinen 50.293 (6.246) 51.592 (8.175) 52.459 (7.856) 54.415 (8.700) 0.326

Toiminnallinen 53.358 (7.078) 55.689 (7.422) 58.609 (7.303) 57.293 (7.424) 0.291

Elämän tarkoitus 8.563 0.1997

Kontrolli 59.852 (12.095) 59.699 (11.586) 60.779 (13.366) 61.046 (12.020)

Analyyttinen 45.581 (7.658) 47.594 (9.526) 49.062 (10.556) 50.894 (9.656) 0.417

Toiminnallinen 50.517 (10.520) 51.324 (8.873) 54.044 (9.475) 52.717 (9.399) 0.089

Positiiviset suhteet toisiin

3.890 0.6915

Kontrolli 59.705 (10.589) 60.017 (11.240) 61.431 (11.307) 59.820 (11.983)

Analyyttinen 45.942 (7.983) 47.874 (10.769) 48.562 (9.055) 49.362 (10.870) 0.356

Toiminnallinen 49.595 (8.356) 51.622 (9.089) 53.624 (10.436) 53.220 (9.485) 0.370

Itsensä hyväksyminen

9.665 0.1395

Kontrolli 62.066 (11.438) 61.419 (12.093) 62.376 (12.699) 60.874 (10.518)

Analyyttinen 48.149 (7.838) 48.406 (11.219) 50.009 (10.724) 51.171 (11.546) 0.437

Toiminnallinen 51.828 (9.006) 53.859 (8.408) 55.943 (9.071) 54.855 (10.085) 0.412

TAULUKKO 1. Keskiarvot (KA), keskihajonnat (KH) sekä Waldin testi ryhmäerolle muutok-sessa. Ryhmien välinen korjattu efektikoko d on esitetty kuuden kuukauden seurantamittaukselle, joka on korjattu ennen-mittauksen ryhmäerolla.


268 PSYKOLOGIAPSYKOLOGIA

eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitse-västi. Katso Taulukko 1.

Waldin testi tuki nollahypoteesia, jossa ryh-millä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa muu-toksessa millään aikavälillä yhdessäkään mittaris-sa. Kuitenkin parametrien estimaattien mukaan Autonomia-mittarissa (Kuvio 1) mittausten keski–loppu välillä toiminnallisen ryhmän keski-määräinen muutos erosi kontrolliryhmän keski-määräisestä muutoksesta (F = 3.173, p = 0.018), jolloin molempien ryhmien muutos oli positii-vista, mutta toiminnallisen ryhmän muutos oli suurempaa. Toiminnallinen ryhmä erosi keski-määräisessä muutoksessa analyyttisesta ryhmästä välillä keski–loppu (F = 3.923, p = 0.006), jolloin molempien ryhmien keskimääräinen muutos oli positiivista, mutta toiminnallisessa ryhmäs-sä muutos oli suurempaa. Lisäksi toiminnalli-nen ryhmä erosi keskimääräisessä muutoksessa analyyttisesta ryhmästä välillä loppu–seuranta (F = −3.097, p = 0.050), jolloin analyyttisen ryh-män keskimääräinen muutos oli positiivista ja toiminnallisen ryhmän muutos negatiivista. Elä-män tarkoitus -mittarissa (Kuvio 4) toiminnal-linen ryhmä erosi keskimääräisessä muutoksessa analyyttisesta ryhmästä välillä loppu–seuranta (F = −3.357, p = 0.027), jolloin analyyttisen ryh-män muutos oli positiivista ja toiminnallisen ryh-män muutos negatiivista. Itsensä hyväksyminen -mittarissa (Kuvio 6) toiminnallinen ryhmä erosi kontrolliryhmän keskimääräisessä muutoksessa välillä ennen–keskellä (F = 3.027, p = 0.031), jol-loin toiminnallisen ryhmän muutos oli positiivis-ta ja kontrolliryhmän muutos negatiivista. Myös mittareissa ympäristön hallinta (Kuvio 2), henki-lökohtainen kasvu (Kuvio 3) ja positiiviset suhteet toisiin (Kuvio 5) tapahtui myönteistä kehitystä interventioryhmissä, mutta ne eivät poikenneet merkitsevästi kontrolliryhmän muutoksista.

PoHdiNtAA

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia psykologisen hyvinvoinnin näkökulmasta työ-uupumuksen ryhmäkuntoutuksen vaikutuksia. Ensimmäinen hypoteesimme (H1) oli, että ryh-mäterapeuttisilla menetelmillä voidaan parantaa osallistujien psykologista hyvinvointia. Hypotee-

si pystyttiin osittain vahvistamaan, kun tulosten mukaan autonomian osa-alueella toiminnallinen ryhmä kehittyi kontrollia paremmin ryhmäinter-vention jälkimmäisellä puoliskolla ja itsensä hy-väksymisen osa-alueella intervention ensimmäi-sellä puoliskolla. Toinen hypoteesimme (H2) oli, että toiminnallinen ryhmä kehittyisi nopeammin kuin analyyttinen. Autonomia-mittarin mukaan näin juuri tapahtui; toiminnallisen ryhmän muu-tos intervention jälkipuoliskolla oli nopeampaa, vaikka molemmat kehittyivätkin positiivisesti. Kolmas hypoteesimme (H3) koski tuloksen py-syvyyttä. Hypoteesimme mukaan analyyttinen menetelmä olisi luonteeltaan pysyvämpi sen vaa-tiessa osallistujalta itseltään enemmän vastuuta. Tulokset tukivat tätä hypoteesia osoittamalla autonomian ja elämän tarkoituksen osa-alueilla, että analyyttinen ryhmä kehittyi positiivisesti seuranta-aikana, kun taas toiminnallisen ryh-män muutos oli negatiivinen ryhmän loputtua. Sinänsä merkittävää käytännön kannalta oli, että kaikki ryhmät kehittyivät myönteisesti ryhmäin-terventiossa kaikilla osa-alueilla, mutta koska myös kontrolliryhmän tulokset paranivat tutki-muksen aikana, ei tilastollisesti merkittävää eroa syntynyt muilla osa-alueilla. Kontrolliryhmä oli koko tutkimuksen ajan normaalin työterveys-huollon hoidossa, joten sen myönteinen kehitys viittaa toisaalta hyvin toimiviin ja vaikuttaviin työterveyspalveluihin. On myös huomattava, että kontrolliryhmä oli sinänsä paremmin voivaa, sen lähtötilanne oli kaikilla psykologisen hyvinvoin-nin osa-alueilla erittäin merkittävästi (p < 0.001) parempi kuin interventioryhmillä, jolloin voidaan ajatella kontrolliryhmällä olleen lähtökohtaisesti paremmat voimavarat huolehtia hyvinvoinnis-taan. Voidaan sanoa, että tutkitun kaltaisesta ryh-mäkuntoutuksesta on merkittävää hyötyä, koska merkittävästi huonokuntoisemmilla osallistujilla saavutettiin ainakin sama kehittymisvauhti kuin psykologiselta hyvinvoinniltaan merkittävästi parempikuntoisilla kontrolleilla, jotka olivat sa-manaikaisesti hyvälaatuisen työterveyshuollon piirissä. Ryhmäintervention aikana kehittynyt nopeampi ja korkeampi kehitys autonomian osa-alueella merkitsee osallistujan parempaa itse-määräämiskykyä ja itsenäisyyttä, kykyä vastustaa sosiaalista painetta ajatella ja toimia määrätyllä tavalla, lisääntynyttä kykyä ohjata käyttäytymis-

269



tään enemmän sisältäpäin ja arvioida itseään omilla standardeillaan ulkoisten sijaan (Ryff & Keyes, 1995). Vastaavasti parempi itsensä hyväk-syminen viittaa armollisempaan suhtautumiseen omiin piirteisiin, ominaisuuksiin ja rajoituksiin. Nämä ovat kaikki keskeisiä piirteitä nykyisessä työelämässä selviytymisen kannalta, sillä siinä korostuu itsenäisempi vastuu työstään ja kyky suodattaa ja kestää nopeita muutoksia.

Tämän tutkimuksen mukaan ryhmäpsykote-rapeuttinen interventio voi olla merkittävä apu työuupumuksesta kärsivien työntekijöiden psy-kologisen hyvinvoinnin parantamisessa. Toisin kuin perinteiset kuntoutusmenetelmät, joita käy-tetään kaukana työpaikoilta kuntoutuskeskuk-sissa ja jotka sisältävät laajan kirjon kaikenlaista toimintaa ja opetusta mutta eivät psykoterapiaa, tämä kuntoutusmalli keskittyy puhtaasti osallis-tujien psykologisten voimavarojen kehittämiseen. Lisäksi tämä kuntoutusmalli tähtää joustavampi-en sopeutumismallien löytämiseen ja oppimiseen sekä mahdollistaa lähellä työpaikkaa tapahtu-van kuntoutumisen ilman että työstä tarvitsee olla pitkiä jaksoja poissa. Tällöin vältytään myös merkittäviltä majoittumiseen ja matkustamiseen liittyviltä sivukuluilta sekä työläiltä järjestelyil-tä työpaikalla, eikä työntekijä syrjäydy työstään liian pitkiksi jaksoiksi. Kun vielä ryhmiä käyt-tämällä saadaan useampi apua tarvitseva avun piiriin samalla asiantuntijaresurssilla, voidaan olettaa kaikkiaan tällaisen kuntoutuksen olevan myös kustannustehokasta (Huntley ym., 2012). Merkittävä resurssi tällaisessa työuupuneiden ryhmäkuntoutuksessa syntyy ryhmäläisistä it-sestään, jotka ovat kaikki kokeneita pitkän lin-jan työelämässä olleita eri ammattien edustajia ja jotka ovat erilaisten organisaatioiden jäseninä oppineet erilaisia selviytymistaitoja. Ryhmäläiset voivat tukea toisiaan hyvin merkittävästi, ja ryh-mäsuhteiden kautta heidän muutkin luonnolliset sosiaaliset verkostonsa voivat saada uutta puhtia (Yalom & Leszcz, 2005). Työ on yksi kaikkein merkittävimpiä mielekkään elämän lähteitä, sillä se ehkäisee ikävystymistä, tarjoaa onnistumisen

kokemuksia ja on merkittävä elämän tarkoituk-sen jatkuvuuden kokemisen kannalta. Paljon on tutkimuksia työssä pahoinvoinnin ja terveyden välisistä suhteista, mutta enemmän olisi tarvetta tutkia työn hyvinvointia edistävää vaikutusta ja keinoja edelleen parantaa työperäistä hyvinvointia ja siten edistää terveyttä. Vaikka tämä tutkimus ei suoraan tutkinutkaan työn merkitystä hyvinvoin-nille, tässä käytettyjä ryhmämenetelmiä käytetään työterveyshuollon välineinä ja tämäkin tutkimus tehtiin työterveyshuollon kontekstissa. Työter-veyshuolto Suomessa on alkuperäiseltä ajatuk-seltaan juuri työhyvinvoinnin edistämistä varten perustettu, joskin sen käytäntö on paljolti pahoin-voinnin ja sairauksien hoitoa. Ryhmäinterventi-oiden käyttäminen on erinomainen mahdollisuus saada siirrettyä painopistettä entistä enemmän psykologisen hyvinvoinnin kehittämisen suun-taan, saada ihmisten omat voimavarat aktiivisesti suuntautumaan positiivisesti ja ammattilaisten asiantuntijuuden tuella oppimaan uusia taitoja vuorovaikutuksen rikkaassa maailmassa.

Tutkimus oli osa laajempaa tutkimusta, tässä halusimme keskittyä positiiviseen voimavaranä-kökulmaan. Tutkimuksen puutteena voidaan nähdä Ryffin 84-osaisen mittarin kuten muiden-kin itsearviointiin perustuvien mittareiden alttius vääristymille, kuten että vastaaja vastaa oletetun odotuksen suuntaisesti eikä todellisen oman ti-lansa mukaisesti. Jatkossa onkin tärkeää täydentää hyvinvointimuutosten arviointia käyttäytymistä arvioivilla mittareilla, kuten työstä poissaolojen muutoksilla.

Artikkeli on saatu toimitukseen 26.2.2016 ja hy-väksytty julkaistavaksi 24.5.2016.

kiitokset

Tutkimusta oli tukemassa Suomen Työsuojelura-hasto. Olemme hyvin kiitollisia ryhmänohjaajille Tuula Grandellille, Tarja Miikkulaiselle ja Marja Saarniolle.


270 PSYKOLOGIA

KUVIO 1. Autonomian kehitys kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.

ennen keskellä lopussa 6 kk:n jälkeen

Kontrolli Analyyttinen Toiminnallinen

KUVIO 2. Ympäristön hallinnan kehitys kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.



65

60

50

55

45

40

30

35

65

60

50

55

45

40

30

35

271



KUVIO 3. Henkilökohtaisen kasvun muutos kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.





KUVIO 4. Elämän tarkoituksen muutos kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.

65

60

50

55

45

40

30

35

65

60

50

55

45

40

30

35


272 PSYKOLOGIA



KUVIO 5. Positiivisten suhteiden muutos kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.

65

60

50

55

45

40

30

35



65

60

50

55

45

40

30

35

KUVIO 6. Muutos itsensä hyväksymisessä kolmessa eri ryhmässä intervention aikana.

273



Lähteet

Antonovsky, A. (1987). Unraveling the mystery of health. San Francisco: Jossey-Bass.

Baumeister, R. & Leary, M. R. (1995). The need to belong: De-sire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117, 497–529.

Blatner, A. (1996). Acting-in: Practical applications of psychodra-matic method (3. painos). New York: Springer.

Burns, R. A. & Machin, M. A. (2009). Investigating the struc-tural validity of Ryff ’s psychological well-being scales across two samples. Social Indicators Research, 93(2), 359–375.

deCharms, R. (1968). Personal causation. New York: Academic Press.

Deci, E. L. (1975). Intrinsic motivation. New York: Plenum.European Network for Workplace Health Promotion (2009).

A guide to promoting mental health in the workplace: Em-ployer’s resource. Essen: BKK Bundesverband.

Foulkes, S. H. & Anthony, E. J. (1990). Group psychotherapy. London: Karnac.

Harnois, G. & Gabriel, P. (2000). Mental health and work: Im-pact, issues and good practices. Geneva: World Health Or-ganization.

Harter, S. (1978). Effectance motivation reconsidered: Toward a developmental model. Human Development, 1, 34–64.

Huntley, A. L., Araya, R. & Salisbury, C. (2012). Group psy-chological therapies for depression in the community: Systematic review and meta-analysis. The British Journal of Psychiatry, 200, 184–190.

Keyes, C. L. M. & Waterman, M. B. (2003). Dimensions of well-being and mental health in adulthood. Teoksessa M. H. Bornstein, L. Davidson, C. L. M. Keyes & K. A. Moore (toim.), Well-being: Positive development across the life course (s. 477–497). New Jersey: Lawrence Erlbaum.

Kähönen, K., Näätänen, P., Tolvanen, A. & Salmela-Aro, K. (2012). Development of sense of coherence during two group interventions. Scandinavian Journal of Psychology, 53, 523–527.

Markkula, N., Suvisaari, J., Saarni, S. I., Pirkola, S., Peña, S., Saarni, S., … & Härkänen, T. (2015). Prevalence and cor-relates of major depressive disorder and dysthymia in an eleven-year follow-up – Results from the Finnish Health 2011 Survey. Journal of Affective Disorders, 173, 73–80.

Matthiesen, S. & Dyregrov, A. (1992). Empirical validation of the Bergen Burnout Indicator. International Journal of Psychology, 27, 497.

McDaid, D., Curran, C. & Knapp, M. (2005). Promoting men-tal well-being in the workplace: A European policy perspec-tive. International Review of Psychiatry, 17(5), 365–373.

Muthén, L. K. & Muthén, B. O. (2012). Mplus user’s guide. Sta-tistical analysis with latent variables. Version 7. Los Angeles, CA: Muthén & Muthén.

Reis, H. T. (1994). Domains of experience: Investigating re-lationship processes from three perspectives. Teoksessa R. Erber & R. Gilmour (toim.), Theoretical frameworks for personal relationships (s. 87–110). Hillsdale, NJ: Erl-baum.

Roth, A. D. & Fonagy, P. (1996) What works for whom? Criti-cal Review of Psychotherapy Research. New York: Guilford Press.

Ryan, R. & Deci, E. (2000). Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development and well-being. American Psychologist, 55(1), 68–78.

Ryff, C. D. & Keyes, C. L. M. (1995). The structure of psycho-logical well-being revisited. Journal of Personality and Social Psychology, 69, 719–727.

Ryff, C. D. & Singer, B. (1998). The contours of positive human health. Psychological Inquiry, 9, 1–28.

Salmela-Aro, K., Nurmi, J.-E., Näätänen, P., Kähönen, K., Grandell, T., Saarnio, M. & Miikkulainen, T. (2002). Työ-uupumuksen ryhmähoidon tutkimus- ja kehittämishanke Balanssi. Psykologia, 37(4), 332–344.

Salmela-Aro, K., Näätänen, P., Tolvanen, A. & Nurmi, J.-E. (2011). Changes in goal-related affects: Decrease burnout during a group psychotherapy intervention. The Euro-pean Journal of Work and Organizational Psychology, 20(4), 451–466.

Seligman, M. E. P. (2002). Authentic happiness: Using the new positive psychology to realize your potential for lasting fulfill-ment. New York: Free Press.

Suomen virallinen tilasto (2013). Tilasto Suomen eläkkeensaa-jista (verkkojulkaisu). Helsinki: Eläketurvakeskus ja Kan-saneläkelaitos. http://www.tilastokeskus.fi/til/elakk/.

White, R. W. (1963). Ego and reality in psychoanalytic theory. New York: International Universities Press.

World Health Organization (2005). Promoting mental health: Concepts, emerging evidence practice. Yhteenvetoraportti. Geneva: WHO.

Wynne, R. & MacAnaney, D. (2004). Employment and disabi-lity: Back to work strategies. Dublin: European Foundation for Work and Living Conditions.

Yalom, I. D. & Leszcz, M. (2005). The theory and practice of group psychotherapy (5. painos). New York: Basic Books.

Öst, L.-G. (2006). The claustrophobia scale: A psychomet-ric evaluation. Behaviour Research and Therapy, 45, 1053–1064.

psykologinen hyvinvointi työuupuneiden ... · hyvinvointi lisääntyi sekä koe- että...

Documents