Nuokun lentokoneessa. Viereiseltä penkkiriviltä kuuluu herättävä lause: ”Minun elämässä kolme tärkeintä asiaa ovat raha, seksi ja tavara. Pääni kääntyy hitaasti vasemmalle ja kasvoillani on ällistynyt ilme. Voiko tämä olla totta?

Kolme miestä kiiltävissä nahkakengissään ja siisteissä sivujakauksissaan ovat juuri listanneet hartaimmat toiveensa ja syvimmät halunsa. Samat toiveet tuntuvat hallitsevan maailmaa muuallakin kuin lentokoneen penkissä.

Raha, seksi ja tavara ovat korvanneet uskon, toivon ja rakkauden. Kyse ei ole kristillisestä uskosta, vaan siitä, että rahan uskotaan pelastavan pulasta kuin pulasta. Rahassa on usko tulevaisuuteen, nykyisyyteen ja maailman pelastukseen. Tavaraa hamstraamalla toiveet täyttyvät ja ihminen voi rakentaa identiteetistään unelmiensa mukaisen. Status kasvaa, mielenrauha löytyy. Silti yhteiskunnassa on kysyntää life coacheille ja mielialalääkkeille. Perinteisestä avioliittoon ankkuroituvasta rakkaudesta on tullut sopimus muiden joukossa. Sosiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että perhekäsitys on muuttunut täysin 50 vuodessa. Enää perhe ja aviopari eivät ole pysyviä yksiköitä. Ovi käy, kun homma ei enää miellytä tarpeeksi. Sattumanvarainen seksi korvaa sen läheisyyden, mitä ennen haettiin parisuhteesta.

Missä ongelma sitten on? Se ei ole niissä kiiltäviin nahkakenkiin ja siisteihin sivujakauksiin sonnustautuneissa lentokoneen miehissä. He

Piilevien arvojen metsästysRaha, seksi ja tavara ovat korvanneet uskon, toivon ja rakkauden.

Pääkirjoitus

myöntävät rehellisesti ihannoivansa kolmea pinnallisiksi leimattua arvoa.

Me muut sen sijaan emme ole sitä suoranaisesti myöntäneet. Puhumme arvojen kovenemisesta ja siitä, että raha on liian tärkeässä asemassa. Samalla päässä pyörivät ajatukset siitä, että rahaa on ansaittava lisää. Jauhamme vääristyneestä kulutuskulttuurista, kun kävelemme shoppailureissulta kotia kohti. Emme arvosta

Päätoimittaja: Kaisu Salminen / Toimitussihteerit: Kaisa Murtoniemi, Lilli Pukka / Ulkoasuvastaavat: Iiro Kerkelä, Anna Näveri / Kuvavastaava: Saara TunturiToimittajat: Journalistiikan ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijatPainopaikka: Kopijyvä

Painoarvo on lehtityön kurssin kurssilehti / Viestintätieteiden laitos / Jyväskylän yliopisto / Syksy 2012

Toimituskunta

yhden illan suhteita, mutta silti puhelimesta löytyy roppakaupalla puhelinnumeroita viikonloppuöiden jäljiltä.

Raha, seksi ja tavara saavat siis kyteä turvallisesti ulkosivun takana ja vaikuttaa arkiseen sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kun kukaan ei myönnä.

Päätoimittaja Kaisu Salminen. Kuva: Saara Tunturi.

Kaisu Salminen

Huorablogi antaa työntekijälle äänen. Sivu 10-11

Onko lapsi vanhemmilleen suoritus? Sivu 16-17

Kuva: Saara Tunturi.Kuva: Erno Mähönen.

Arvaa, kuinka monta kättä tätä lehteä on tehnyt? Vastaus takakan-nessa.

Sivu 20

Raha vai eettisyys?Ruokakauppiaan mukaan opiskelijat kiinnittävät ostoksilla yhä enem-män huomiota eettisyyteen. Halvin vaihtoehto ei ehkä olekaan opis-kelijan valinta. Jyväskylässä opiskelijoita on niin paljon, että kauppi-aan on otettava huomioon heidän toiveensa.

Opiskelijakaupungissa tehty gallup kertoo, että opiskelijoiden os-toskorin sisältöön vaikuttaa sekä eettisyys että raha.

Sivu 6

Y-sukupolvi leppoistaaDownshiftaus eli leppoistaminen houkuttelee etenkin 1980-luvulla syntynyttä y-sukupolvea. Vapaa-aika, terveys, ystävät ja perhe ovat nuorelle sukupolvelle statussymboleita tärkeämpiä.

Kasvatustieteiden professori on huolissaan siitä, että nuoret pel-käävät työelämää. Yksilöllistyvät elämänvalinnat näkyvät tulevaisuu-dessa myös työpaikoilla.

Sivu 18

2 Painoarvo

Lentoyhtiön kuuluu korvata lippu, mikäli lento on jo täynnä.

Lentomatkustajalla on oikeus korvaukseen, jos hän ei toimin-nallisten syiden vuoksi pääse lennolleen, toteaa Euroopan un-ionin tuomioistuin.

Tuomioistuimen ennakko-ratkaisu perustuu tapaukseen, jossa suomalainen matkustaja ei päässyt Finnairin lennolleen, vaikka oli ilmoittautunut sille asianmukaisesti.

Lentokone oli täynnä, sillä sinne oli otettu lakon vuoksi aiemmilta lennoiltaan jääneitä matkustajia.

Rahat takaisin lentolipusta

Mika-Matti Taskinen

Tampereen yliopiston käytävän penkeillä istuu väsyneen oloi-nen mies. Teemu Häkkinen, 31, on juuri päässyt tentistä, joka ei mennyt hyvin. Siihen on syynsä.

– Opiskeluun keskittyminen on nyt aika vaikeaa. Ajatukset pyörivät koko ajan rahan ym-pärillä ja siinä, millä elän loppu-kuusta tai missä nukun.

Tietojenkäsittelytiedettä en-simmäistä vuottaan opiskeleva Häkkinen ei ole tavanomainen pienituloinen opiskelija. Hän on pienituloisempi. Asuntoa hänellä ei ole ollut yli vuoteen ja maksu-häiriömerkintä hänelle kirjattiin jo muutama vuosi sitten.

Häkkisen kuukausittainen opintotuki on 240 euroa. Asumis-lisää asunnoton ei luonnollisesti saa. Valtion takaamaa opinto-lainaakaan Häkkinen ei saa, sillä vanhoja opintolainoja hänellä on ulosotossa 13 000 euroa. Muita velkojaan hän ei edes tarkalleen tiedä eikä halua ajatella.

– Kai se perfektionistina niin pitää ajatella, että kun asioitaan alkaa hoitaa huonosti, niin teh-dään sekin sitten niin hyvin kuin voidaan, Häkkinen vitsailee.

Velat ja vuokrarästit alkoivat ker-tyä vuonna 2008, kun Häkkinen jäi työttömäksi heti ravintolako-kiksi valmistuttuaan. Pätkätyöt sieltä täältä eivät helpottaneet

Häkkisen tilannetta, ja hän sai maksuhäiriömerkinnän. Elokuus-sa 2011 hänen täytyi muuttaa Hervannan asunnostaan. Siitä al-koi hänen asunnottomuutensa.

– En ole joutunut viettämään kuin kolme tai neljä yötä ulkosal-la. Muuten olen voinut majailla kavereiden tai äidin nurkissa.

Sosiaali- ja terveysministeri-ön ylitarkastaja Jaakko Ellisaari korostaa juuri läheltä saatavan avun merkitystä vaikeissa elä-mäntilanteissa.

– Meillä on kansallisperuja täl-lainen vetoomus siihen että val-tiovalta tai kunta hoitaa, mutta nämä ovat luonteeltaan sellaisia ongelmia, että iso osa vastausta on omassa lähipiirissä.

Opiskelun myötä Häkkisen elä-mässä on jälleen rutiinia, mutta oman elämänsä herraksi pääse-minen on vaikeaa. Velkajärjeste-lyyn ei ole asiaa eikä asuntoa ole helppo löytää luottotietomer-kinnän kanssa.

Tampereen kaupungin joh-tava talous- ja velkaneuvoja Aki Jauro myöntää velanlyhennyksi-en olevan opiskelijoille hankalia.

– Opiskelija on sikäli huonossa tilanteessa, että maksuvaraa ei ole tai sitä on hyvin vähän. Silloin ei voida sopia velkojien kanssa juuri mitään, Jauro kertoo.

Maksuhäiriömerkintä ei Jauron mukaan välttämättä vai-kuta asunnonsaantiin.

– Jos maksuhäiriömerkintä on kuitenkin tullut maksamatto-mista vuokrista, on ihan ymmär-rettävää, että vuokranantajat suhtautuvat melko kriittisesti sellaiseen vuokralaiseen.

Häkkisellä on myös vuokraräs-tejä suorittamatta.Ellisaari sanoo, että on olemas-sa useita tahoja, joista voi hakea apua vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Yksilön pitää kuiten-kin itsekin olla aktiivinen.

– Jos joku jättäytyy yhteis-kunnan ulkopuolelle, niin ei ole olemassa toimijaa, joka hänet kaivaisi esiin.

Häkkinen ymmärtää tarvitse-vansa ulkopuolisen apua. Hän aikoo seuraavaksi kääntyä sosi-aalitoimen puoleen.

– Raha on välttämätön paha. Ilman sitä ei yksinkertaisesti pär-jää, Häkkinen toteaa.

Menneisyytensä vanki etsii säännöllisyyttä elämäänsä

Maksuhäiriömerkintä

•Vuonna 2011 Suomessa oli 327 491 maksuhäi­riöistä henkilöä

• Luottotietomerkintä voidaan kirjata, jollei hen­kilö maksa velkojan laskua yli 60 vuorokauden kuluessa

• Maksuhäiriömerkintä voi vaikeuttaa vuokra­ asunnon saantia, luotonantoa ja taloudellista vastuuta edellyttäviin työtehtäviin pääsyä.

• Yksityishenkilön maksuhäiriömerkinnät säilyvät luottotietorekisterissä 2­4 vuotta

•Lähde: Kuluttajavirasto, Suomen Asiakastieto Oy

Teemu Häkkisellä on maksuhäiriömerkintä ja ulosotossa 13 000 euroa vanhoja opintolainoja. Nyt opintotuki kuluu syömi-seen ja majapaikan etsimiseen. Tällä kertaa hän matkustaa äitinsä luokse Mänttään nukkumaan. Kuva: Mika-Matti Taskinen.

En ole joutunut viettämään kuin kolme tai neljä yötä ulkosalla.

Painoarvo 3

Suomessa Euroopan lyhin työaika Kokopäivätyötä tekevien suo-malaisten työaika on Euroopan lyhyin, mikäli osa-aikatyötä te-keviä ei oteta lainkaan tarkaste-luun, arvioi Tilastokeskus.

Suomessa toisaalta naiset te-kevät useammin kokopäivätöitä kuin monissa muissa läntisen Eu-roopan maissa.

Yliaktuaari Liisa Larjan mu-kaan kokopäivätyötä tekevien työajan lyhyys selittyykin osit-tain naisten korkealla työllisyy-dellä.

Naiset tekevät keskimäärin lyhyempää työviikkoa kuin mie-het, jolloin kokonaistyöajan kes-kiarvo laskee. Monissa maissa naiset tekevät useammin osa-aikatöitä kuin Suomessa.

Luomuruoan kysyntä jatkaa kasvuaan. Alkuvuoden aikana luomuelintarvikkeiden myynti on kasvanut lähes neljänneksen verrattuna viime vuoden sa-maan ajankohtaan.

Samalla ovat kasvaneet luo-mutuotantoon käytettävien pel-tojen pinta-alat, jotka ovat nyt jo lähes 10 prosenttia koko Suomen peltopinta-alasta.

Maa- ja metsätalousministe-riön ilmoittama tavoite 20 pro-sentin luomupeltopinta-alasta vuoteen 2020 mennessä onkin ProLuomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottilan mukaan edelleen mahdollinen.

– Tämän vuoden kasvuvauh-din perusteella tavoitteet voi-daan saavuttaa. Tätä tukee myös viime keväänä tehdyn kuluttaja-barometrin tulos, jonka mukaan neljännes kuluttajista aikoo lisä-tä luomun käyttöä.

Luomun kysyntä kasvussa

Kaisa Murtoniemi

Museologian professori Janne Vilkuna ei halua heti vastata kysymykseeni siitä, miksi jostain tulee kulttuuriperintöämme. En-nen kuin voi alkaa pohtia han-kalaa kysymystäni, pitää yrittää hahmottaa jotain vähintään yhtä monimutkaista: mitä kulttuuri-perintö tarkoittaa?

Melkein kaksikymmentä vuot-ta Jyväskylän yliopiston museon johtajana toiminut Vilkuna näyt-tää tietokoneeltaan kuvaa, jossa nainen seisoo tunnistettavan vanhan nähtävyyden edustalla matkaopaskirja kädessään. Ruu-tuun ilmestyy teksti: ”Missä on kulttuuriperintö?” Pian ruudulla on myös nuoli, jonka kärki osoit-taa naisen päähän. Siellä on kult-tuuriperintö.

– Hyvinkin moni asia voi olla kulttuuriperintöä, mutta vasta kun yhteisö virallisesti tai epävi-rallisesti hyväksyy sen sellaiseksi, niin se on kulttuuriperintöä. Se liittyy yhteisön arvoihin, Vilkuna täsmentää.

Vaikka kulttuuriperintö on yhteisön merkittäväksi hyväk-symää kulttuuria, valta nostaa esimerkiksi tiettyjä taideteoksia suuren yleisön arvioitavaksi on harvojen käsissä.

– Museoissa he, jotka päättä-vät kokoelmista ja niiden kartun-nasta, ovat melkoisia vallan hal-tijoita. He päättävät, millainen menneisyys tulevaisuudessa on.

Vilkuna viittaa kommentillaan siihen, että tietyt ihmiset mieli-piteineen valitsevat taidegalle-rioihin pystytettävät näyttelyt ja nostavat näin tietyt taiteilijat parrasvaloihin.

Jotain arvokasta ja toisenlais-ten käsitysten mukaan hyvää tai-detta jää varmasti piiloon. Saat-taa siis olla sattuman kauppaa, kenen taiteesta tulee arvostet-tua – osa kulttuuriperintöämme.

– Kun taiteilijasta on tehty näyttely, niin välittömästi näkee,

että hinnat ja arvostus pomp-paavat. Kun virallisesti viisas ih-minen toteaa, että tämä on hyvä, niin sitten se on hyvä. Vaikka se ei aina välttämättä olisi.

Arkkitehtuurin suurten nimi-en, kuten Alvar Aallon, suosion ja maineen rakentuminen on hämärämpää kuin se, miten tai-teilijoista tulee arvostettuja. Ai-kaisemmin suunnittelukilpailun voitto saattoi tuoda arkkitehdin suuren yleisön tietoon. Myös arkkitehtuurissa valta määritellä hyvä on harvojen käsissä.

– Myöhemmin on havaittu Arkkitehti-lehden olevan sel-lainen, että siellä he, jotka valit-

sevat esiteltävät rakennukset, käyttävät sitä valtaa. Arkkitehti-lehti on ihan ylitse muiden. Jos joku ei saa taloaan sinne, niin on katkera.

Vilkuna antaa esimerkin siitä, kuinka jonkin tietyn aikakauden taidekäsitys voi olla yhden ihmi-sen mielipiteen tulosta.

– Meillä oli aikoinaan Ateneu-missa tunnettu henkilö, profes-sori Leena Peltola, joka hankki nimenomaan nykytaidetta. Kaikki muut kulkivat katsomassa, mitä hän hankki. Jos joku tutkii suomalaisten taidemuseoiden kokoelmista suomalaista taidet-ta 1960- ja 1970-luvuilla, siellä

näkyy Peltolan käsitys. Se vie ihan metsään. Kaikki menivät hänen perässään, Vilkuna kertoo.

– Yhdellä ihmisellä on valtava vaikutus. En keksi ketään muuta niin vaikuttavaa kuin Leena Pel-tola oli. Hänellä oli hyvä taidema-ku monen mielestä.

Vilkunan mukaan upeaa kult-tuuriperintöä voi mennä helpos-ti hukkaan, kun joku ei ymmärrä mistä on kyse. Tällä hetkellä hän-tä huolettaa esimerkiksi Jyväsky-län lyseon kohtalo.

– Raha konsultoi liikaa. Ei ym-märretä, että se on vain väline. Siitä on tullut koiran häntä, joka heiluttaa koko koiraa.

Taidemaailman valtaapitävil-tä professori toivoisi vähemmän elitististä lähestymistapaa. Hän haluaisi, että esillä olisi myös huonoja töitä hyviltäkin taiteili-joilta.

– Epärehellistä tehdä ihmises-tä näyttely, kun näytetään vain hyvät työt, eikä lainkaan aallon-pohjia. Olisi sankarillisempaa näyttää, että ihmisellä on vas-toinkäymisiä ja hän joutuu otta-maan uusia suuntia.

– Olisi hienoa, jos joku taide-museo uskaltaisi näyttää heidän mielestään huonoimmat työt. Mutta siitähän nousisi tietysti kauhea meteli, museologian pro-fessori Vilkuna sanoo.

Virallisesti viisaat päättävät mikä on hyvää taidetta

Vaikka jokaisella museolla on oma kokoelmapolitiikkansa, teosten hankintaa ohjaavat subjektiiviset mielipiteet. Kuva: Kaisa Murtoniemi.

Valion viimeisimmässä tv-mainoksessa maitoa ei myydä enää kalsiumin tarpeella, vaan Heikki Paasosella, kaveri-lehmällä ja autenttisella maalaismaisemalla. Mainos on oiva esimerkki nykyajan brändäyskulttuurista, jossa yh-distellään perinteitä moderneihin ilmiöihin.

Oman aikansa näkeminen on mahdotonta. Sopii kuitenkin pohtia, millaista arvomaailmaa meidän aikam-me brändätyt tuotteet siirtävät eteenpäin. Ja puolestaan, muuttuvatko kulttuurillisesti merkittävät perinteet, kun ne esiintyvät mainonnan kontekstissa. Toisinaan tuntuu, että itse tuotteesta yritetään väkisin vääntämällä saada yhtaikaa perinteistä ja modernia. Kenties arvommekin ovat muuttumassa teennäisiksi ja kulutuskeskeisiksi.

Brändäykselle tyypillistä on mielikuvien luominen. Al-leviivaamalla perinteitä pyritään todistamaan tuotteen laatu. Valion mainoksessa linkki uuden ja vanhan välillä on Paasonen, joka toimii viestinviejänä Big Brother –nuo-

rison ja lehmänmaidon välillä. Näin ollen Valio uusintaa perinteitä arvolatautuneella mainoksellaan, jossa on myös jotain relevanttia nuorelle katsojalle.

Nettinatiivien absoluuttinen totuus, kaikkitietävä Wikipedia määrittelee kulttuuriperinnön näin: ”Kulttuu-riperintö on menneisyydestä perittyjä aineellisia ja ai-neettomia resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa, uskomustensa, tietonsa ja perin-teidensä heijastumaksi”. Raha ja kuluttaminen iskisi tä-män määritelmän napakymppiin. Onhan niille pyhitetty jo museoitakin.

Edes historia ja perinteet eivät ole niin kovia ja kes-täviä, etteikö niitä saisi muokattua. Onko laitaa, että brän-däyksellä tehtäisiin hallaa perinteisille arvoille? Loppujen lopuksi mielikuvilla pelaavan brändäyksen perimmäinen tarkoitus on ruokkia kulutusta, lisätä tuotteen rahallista arvoa ja sen myötä itse rahan arvoa.

Heikki Paasonen siis hyppää sulavasti Idols-studios-

ta maatilalle maitomainokseen. Milloinkohan suvivirsi ja Angry Birds esiintyvät samassa yhteydessä? Itse yhdistän punaiset karkit mansikkaan, mutta kaupassa rattaissa oleva lapsi osoittaa karkkipussia ja huutaa: ”Äiti mä ha-luun noita Angry Birdsejä!”

On merkitystä, millaisia mielikuvia tuotteesta luodaan ja millä keinoin. Mainonta kulttuuriperinnön kustannuk-sella on yleisyytensä perusteella tehokasta. Kulttuuripe-rinnön merkittävyydestä kertoo jo se, että oikeus kult-tuuriperinnöstä nauttimiseen ja vastuu sen vaalimiseen on kirjattu Suomen perustuslakiin. Ei ole yhdentekevää millaisia esineitä, lauluja, tapoja, rakennuksia, maisemia ja ennen kaikkea niihin latautuneita arvoja vaalimme.

Onneksi siihen on myös koulutettuja ihmisiä.

Emmakaisa Jokiniemi

NäkökulmaLehmiä ja Idols-juontajia

4 Painoarvo

Rebekka Katko

Jeesus, Buddha, enkelit ja yksi-sarviset tekevät yhteistyötä. Syyllisyyden voi jättää Kuokka-lan sillalle ja kateus katoaa vesi-kulhoon. Mitä ihmettä?

Istun neljän keski-ikäisen nai-sen kanssa kynttilän äärellä. Sil-mät ovat kiinni, jalat tukevasti lattiassa, kädet sylissä. Yksi nai-sista puhuu pehmeällä äänellä. Juuret lähtevät jaloista, porautu-vat lattian ja maan kerrosten läpi aina maan keskipisteeseen asti. Otamme yhteyden maan ener-gioihin.

Tilanne muistuttaa liikunta-tuntien rentoutusharjoituksia. Keskitymme hengitykseen ja käytämme mielikuvaharjoitteita. Alan rentoutua.

Energiahoitaja, henkisen tien opastaja ja yrittäjä Ulla Nis-kanen pitää Jyväskylässä joka toinen tiistai yksisarviskoulua ja joka toinen Ylösnousemuskou-lua. Huuhaata, sanovat jotkut. Kokeilin, mikä siinä myy.

Nettisivut lupaavat, että Ylös-nousemuskoulu kuorii pois egon ja mielen rakentamia malleja ja vapauttaa meidät olemaan se, kuka oikeasti olemme.

Vetäjä varoittaa, että kokemus voi olla ensikertalaiselle rankka. Toisten osallistujien kokemuksis-ta ei saa kirjoittaa, jotta keskus-telut säilyvät luottamuksellisina.

Rauhallinen musiikki soi huo-neen nurkassa kuin enkeleiden sanaton laulu. Paikalla olevat nai-set tuntevat toisensa jo entuu-destaan. Olen ainoa, joka ei ole kokeillut henkisen tien oppeja aikaisemmin. Olen myös ainoa, jota jännittää.

Pyydämme arkkienkeli Mika-elin suojaksemme. Pyydämme, että hän laittaa sinisen viittansa päällemme.

Halleluja. Nyt päästiin enkelei-hin. Yritän pysyä avoimena ja ku-vitella viitan päälleni. Sen pitäisi suojata ja auttaa minua henkisel-lä tielläni.

Mikä tämä henkinen tie sitten on? Se ei selviä koko illan aikana. Lyhyen nettisurffailun perusteel-la sillä tarkoitetaan tietä omaan itseen ja elämän tarkoitukseen. Kuulostaa kiinnostavalta – ja jär-kevältä.

Opastajamme luennoi ja ker-too esimerkkejä. Melkein kaikkiin kysymyksiin löytyy vastaus.

Välillä Niskanen myöntää, et-tei tiedä. Hänkin on vielä mat-kalla. Nainen vaikuttaa inhimilli-seltä.

Rituaali alkaa. Tarkoituksena on päästä heikkouksistamme eroon elementtien - maan, tulen, veden ja ilman - kautta.

Huone on jaettu neljään pis-teeseen, joista jokainen symbo-loi yhtä elementtiä.

Vesikulhon äärellä kerään suuttumukseen, tuskaan ja ka-

teuteen liittyviä ajatuksia käsiini kuvitteelliseksi palloksi.

Puhallan ajatuspallon veteen. Samalla minun tulee kutsua ve-den elementtimestari Neptu-nusta, joka muuttaa heikkouteni kirkkaaksi vedeksi.

Tuntuu oudolta puhallella kä-siinsä. Perusidea on ihan toimiva. Mielikuvien avulla voi irrottautua omaan minään liittyvistä nega-tiivisista tuntemuksista ja saada tilalle positiivisia ajatusmalleja. En ymmärrä, miten vesikulho auttaa asiaa.

Henkisen tien oppien mukaan tietyt heikkoudet liittyvät tiet-tyihin elementteihin. Esimerkiksi tulen katselu auttaa mustasuk-kaisuuteen. Syyllisyydestä voi päästä eroon Kuokkalan sillan tuulessa.

Illan aikana puheessa vilisevät chakrat, aura, karma, jälleensyn-tyminen, enkelit, Jeesus ja Budd-ha. Ihan kuin kaikista uskonnois-ta ja uskomuksista olisi poimittu mukaan jotakin.

Mitään varsinaista Raamattua ei ole. Opastavia kirjoja ja kort-

teja on sen sijaan paljon, ja uusia julkaistaan jatkuvasti. Taustalla ei ole mitään tarkkaan määriteltyjä dogmeja. Muihin uskomuksiin ja uskontoihin suhtaudutaan avoi-mesti.

– Henkisen tien kulkijat anta-vat toisten uskoa mitä haluavat, Ulla Niskanen sanoo.

Suljemme taas silmämme ja lähdemme mielikuvitusmatkalle marmorisia portaita pitkin kar-manvaltiaiden saliin.

Siellä pyydämme Jeesukselta ja muilta mestareilta, että pää-sisimme eroon karmasta, eroon pahoista teoista, ajatuksista ja sanoista.

Niskasen rauhallinen ääni joh-dattaa mielikuviimme enkeleitä, yksisarvisia ja muita henkiolen-toja. Tuntuu kuin olisin jälleen lapsuuden satumaailmassa, jos-

sa kaikki on turvallista ja hyvää. Pitkän visualisointiharjoituk-

sen jälkeen paluu huoneeseen tavallisten ihmisten keskelle tun-tuu omituiselta. Ihan kuin olisin ollut jossain muualla, toisessa maailmassa.

Kaksi ja puoli tuntia rauhallista oleskelua ja mietiskelyä saanee villeimmänkin Duracell-pupun rauhoittumaan. En voi todistaa energiatasojeni nousseen tai väittää, että olisin jotenkin va-laistunut.

Huomaan kuitenkin, että hil-jentyminen sekä tietoinen nega-tiivisista ajatuksista luopuminen ovat helpottaneet oloani. Ilta on ollut miellyttävä myös iloisten ja levollisten ihmisten ansiosta.

Aion kokeilla mietiskelyä jat-kossakin. En kuitenkaan halua maksaa siitä enää 35 euroa.

Painoarvo 5

Mielikuvaharjoituksia ja rauhaa yksisarvisten avulla

Syyllisyydestä voi vapautua Kuokkalan sillan tuulessa. Kuva: Rebekka Katko.

Tulen katselu auttaa pääsemään irti mustasukkaisuuden tunteista.

Henkisen tien kulkijat antavat toisten uskoa mitä haluavat.

Seksi askarrutta poikia Onko minulla tarpeeksi iso? Mi-ten tyttöjä lähestytään? Voisiko seksuaaliopetus alkaa jo alakou-lussa?

Nämä kysymykset askarrut-tavat poikia Väestöliiton ”Mitä pojat todella haluavat tietää sek-sistä” -raportissa.

– Ensimmäisen polven maa-hanmuuttajapoikien seksuaa-litiedot ovat heikkoja. Näiden poikien tarpeisiin täytyy vastata, toteaa tutkija Joonas Kekkonen.

Raportti on osa Väestöliiton PoikaS –projektia , Tehoa poiki-en seksuaaliopetukseen. Tietoja kerättiin muun muassa haastat-telemalla sekä poikien omien ky-symysten pohjalta.

Miesten sterilisoinnit lisääntyneet

Turkisaloite eduskunnan käsittelyyn

Miesten sterilointien määrä on lisääntynyt lähes kolmanneksen viime vuodesta, kertoo Terve-yden- ja hyvinvoinninlaitoksen tuore tutkimus.

Yleisintä sterilointi oli 35‐39 –vuotiaiden keskuudessa. Vaikka sterilisaatioiden määrä on ollut kasvussa pari vuotta, määrä on 15 vuodessa pikemminkin laske-nut.

Laskua selittävät paitsi eh-käisymenetelmien laajentunut valikoima myös synnyttämisiän nousu. Sterilisaatiota voi hakea yli 30 vuotiaat miehet tai kolmen lapsen isät.

Turkistarhaton Suomi –kansa-laisaloite on Suomen historian ensimmäinen aloite, joka päätyy eduskunnan käsittelyyn.

Seuraavaksi aloitteen takana olevat kansalaisjärjestöt keskus-televat kansanedustajien kanssa turkistarhauksesta.

Hallitusohjelmassa mainitaan turkistarhauksen kehittäminen. Järjestöt toivovat, että hallitus-puolueiden kansanedustajat eivät piiloudu hallitusohjelman taakse.

Vaadittavista 55 000 nimestä lähes sata prosenttia on allekir-joitettu paperille. Nimien kerä-yksestä vastasivat vapaaehtoi-set.

Aloitteen järjestivät Eläinsuo-jeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille -yhdistys sekä Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto.

6 Painoarvo

Riikka Lamminen

Opiskelijoiden ostoskori täyttyy halvoista Euro Shopper -tuotteis-ta ja oluttölkeistä – tai niin voisi luulla. Jyväskylän ruokakaupois-ta nimittäin vakuutetaan, että totuus on toisenlainen: eettisyys painaa korkeakouluopiskelijoi-den päätöksissä yhä enemmän.

– Meillä on näin pieneksi kau-paksi harvinaisen iso valikoima luomu- ja Reilun kaupan tuottei-ta. Myös kestokasseja menee pal-jon, kertoo aivan Seminaarimäen kampuksen vieressä toimivan K-market Ruokavinkin kauppias Mika Sarestie.

Myös Kortepohjan ylioppilas-kylän asukkaille tutun K-super-market Länsiväylän kauppias Lauri Ojanperä on huomannut ilmiön.

– Opiskelijat ovat valveutu-neita ja vaativia asiakkaita, joten meidänkin pitää olla tarkkana uusille jutuille ja seurata maail-man tuulia, Ojanperä sanoo.

Opiskelijat eivät siis suinkaan juokse vain halvan hinnan peräs-sä, vaan laadusta ollaan valmiita maksamaan. Myös hieman luk-suskaupan maineessa olevassa Sokoksen Mestarin Herkussa nuoret ovat iso asiakasryhmä.

– Erityisesti uudistuksemme myötä opiskelijat ovat löytäneet kaupan. Sitä myöten myös va-likoiman painopisteitä muoka-taan, Keskimaan kenttäpäällikkö Jari Kivimäki iloitsee.

– Valikoiman kanssa on oltava rohkea. Nuoret seuraavat tren-dejä ja pitävät meidänkin rimam-me korkealla.

Jyväskylä on yksi Suomen vilk-kaimmista opiskelijakaupun-geista, eikä yli 23 000 korkea-kouluopiskelijan toiveita voida ruokakaupoissa jättää huomioi-

matta.Ruokavinkissä, Länsiväylässä

ja Mestarin Herkussa opiskeli-joiden osuudeksi asiakkaista ar-vioidaan noin viidennes. Myös hieman kauempana, mutta lä-hellä KOASin opiskelija-asuntoja, sijaitsevassa Keljon Prismassa opiskelijat ovat tuttu näky.

– Lapsiperheet ovat meidän

suurin asiakasryhmämme, mut-ta myös opiskelijoita käy paljon, kertoo elintarvikeosaston pääl-likkö Marko Hoffrén.

Hoffrénin mukaan esimer-kiksi vaihto-oppilaat on pyritty ottamaan huomioon lisäämällä eksoottisten ja erikoisten tuot-teiden määrää valikoimassa. Ympäri maailmaa ja Suomea

Jyväskylään muuttaneilta opis-kelijoilta tulee myös paljon tuo-tetoiveita.

– Saatetaan toivoa vaikkapa jotain tiettyä herkkujäätelöä, mi-tä on ostettu entisessä kotikau-pungissa, Hoffrén sanoo.

Kauppojen alkoholimyyntiin opiskelijoiden määrä ei – ehkä hieman yllättäen – juurikaan vai-kuta.

– Tietysti opiskelijoiden rien-not saattavat näkyä jonain yksit-täisenä päivänä, mutta kyllä sitä alkoholia muutkin ostavat, Ruo-kavinkin kauppias Mika Sarestie kumoaa uskomuksen opintotu-en kuluttamisesta olutlaatikkoi-hin.

Muutama stereotypia sentään pitää paikkansa: nuudeli- ja ton-nikalavalikoimiin on Jyväskylän kaupoissa satsattu. Muita nuor-ten aikuisten suosimia tuottei-ta ovat muun muassa tex mex -tuotteet, snacksit ja pakastepit-

sat.Mika Sarestie kuitenkin loh-

duttaa opiskelijoiden vanhem-pia kertomalla, että useimmiten nuoret syövät hyvinkin terveel-lisesti.

– Salaattiaineksia, kasvisruo-kia ja maitorahkaa menee paljon.

Opiskelijoiden vaikutus ei yle-ty vain kaupan tuotehyllyille. Korkeakouluopiskelijat ovat ak-tiivisia antamaan palautetta ja ideoimaan uutta.

– Yksi opiskelija huomautti, ettei Jyväskylän lähikauppojen pihalta löydy koirankoppia. Niin-pä minä päätin sellaisen hankkia, Sarestie naurahtaa.

Nuorten ansiosta kaupoissa myös riittää asiakkaita aina sul-kemishetkeen saakka.

– Viimeinen tunti, iltayhdek-sän ja kymmenen välillä, on vilkas, Mika Sarestie sanoo ja paljastaa, että aukiolon venyttä-mistä yhteentoistakin on harkit-tu.

– Mutta ainakaan tällä hetkellä se ei toteudu, jottei henkilökun-nankaan tarvitse olla kaupassa yötä myöten.

Ja ketkäpä muut siellä kassan takana illalla seisoisivatkaan, ell-eivät opiskelijat: kaikista haas-tatelluista kaupoista kerrotaan, että opiskelijoiden rooli osa-aikaisina työntekijöinä on mer-kittävä.

Opiskelijat pitävät ruokakaupat mukana trendien pyörteissä

Vihanneksia, nuudeleita, pakastepitsoja ja Reilun kaupan kahvia. Näitä tuotteita korkeakouluopiskelijat suosivat ostoslistallaan. Kuva: Riikka Lamminen.

K-market Ruokavinkin kauppias Mika Sarestie kertoo, että proteiinipitoiset maitotuotteet ovat myös opiskelijoiden suosiossa.

Opiskelijat ovat valveutuneita ja vaativia asiakkaita.

Painoarvo 7

Suvi-Tuulia Nykänen

Anniina Veitonmäki on syönyt luomu – ja lähiruokapainottei-sesti kahden vuoden ajan. Hän suosii luomun lisäksi suomalais-ta, ekologista, terveellistä sekä ravinteikasta ruokaa.

Veitonmäen kiinnostus luo-mu – ja lähiruokaan lähti hänen omasta halustaan pitää huolta sekä itsestään että ympäristös-tään. Hän haluaa rasittaa omilla teoillaan ympäristöä mahdolli-simman vähän.

– Syön aika kasvispainottei-sesti, Veitonmäki kertoo.

– Joskus teen ruokaa villinä kasvaneesta kalasta tai luomu-kananmunista. Muuta lihaa syön aika vähän, lähinnä sitten hirveä.

Veitonmäki aloitti opiskelut Kaustisen kansanopistolla tänä syksynä ja on vasta muuttanut pois lapsuudenkodistaan Mikke-listä.

Hänen ruokailutottumuk-sensa vaativat kuitenkin paljon etukäteisjärjestelyjä ja muutakin kuin vain matkan lähimarkettiin uudessa kotikaupungissa.

– Nyt syksyllä keräsin marjoja ja sieniä metsästä, ja lisäksi kas-vatin kesällä itse muun muassa erilaisia vihanneksia. Saan myös aina kotona käydessäni jotain mukaani, muun muassa kalaa ja ruisleipää.

Kaikki kuivatuotteet, kuten öljyt ja siemenet, Veitonmäki on hankkinut eri luomukaupoista. Tavallisista marketeista hän on ostanut esimerkiksi luomumai-totuotteita sekä tuoreita luomu-vihanneksia. Niissä tarjonta ei kuitenkaan Veitonmäen mukaan ole hirveän laaja.

Lisäksi hän ostaa erilaisia juureksia ja esimerkiksi luomu-sipulia suoraan paikalliselta luo-muviljelijältä. Tiedon läheisestä

luomutilasta hän sai melko yllät-tävää kautta.

– Kysyin paikallisesta Halpa-hallista, onko heillä enempää luomutuotteita. Avulias myyjä kertoi sitten tuottajasta, joka viljelee kasviksia luomusti. Hän sattui vielä olemaan myyjän su-kulainen, Veitonmäki naurahtaa.

Hän suosittelee ehdottomasti tavaran ostamista suoraan tuot-tajalta, jos se vain on mahdollis-ta.

– Näin tietää että tavara on varmasti tuoretta. Myös hinta voi olla huokeampi.

Veitonmäki opiskelee kansan-opistossa ja saa siksi alennettua opintotukea. Kaikki Kelalta saa-dut rahat menevätkin pelkästään ruokaan.

– Maksan omista rahoistani vuokran ja kaiken muun. Rahaa ei ole hirveästi tuhlattavaksi, ker-too viime kevään ja kesän maa-tilalla karjakkona työskennellyt Anniina Veitonmäki.

– Teen kaiken ruokani itse lä-hes kokonaan luomuna, enkä esi-merkiksi käy koulussa syömässä.

Vaikka ekologisesti eläminen ja luonnonmukaisesti syöminen vaativatkin ihmiseltä paljon, ei Veitonmäki koe menettävänsä elämäntavallaan mitään, päin-vastoin.

Asia on hänelle tärkeä ja siksi hän panostaa siihen enemmän kuin mielellään.

– Kyllä minä tykkään taval-lisestakin ruoasta ja herkuista, mutta haluan silti syödä näin it-seni takia. Totta kai jotkut asiat teettävät enemmän vaivannä-köä ja työtä.

– Kerran esimerkiksi jouduin raahaamaan 15 kilon juuressäk-kejä 2,5 kilometrin matkan ko-tiin. En olisi ehkä tehnyt sitä, jos minulla ei todella olisi halua täl-laiseen elämäntapaan.

Lilli Pukka

Ensimmäistä opiskeluvuottaan varhaiskasvatuksen parissa viettävä Heidi Partanen kertoo, että hän tekee päätöksensä ruo-kaostoksilla tilannekohtaisesti.

– Valitsen yleensä halvinta. En mieti kovinkaan eettisesti, mutta ostan aina vapaan kanan munia, Partanen summaa.

Hän ei ole huolestunut E-koodeista. Kasvisten täyttäessä lautasen koodeja pääsee livah-tamaan ruokaympyrään vain vähän.

– En ole kasvissyöjä, mutta suosin paljon vihanneksia ja kas-visruokia.

Partanen ostaa mieluiten suo-malaista lihaa, mutta joskus os-toskoriin päätyy myös ulkomai-sia tuotteita.

– Hinta vaikuttaa ruo-kakaupassa, Partanen ki-teyttää rahankäyttöään.

Kolmatta vuotta englantia opis-keleva Peitsa Suoniemi suosii pääasiassa pelkästään suomalai-sia raaka-aineita.

– Toki on paljon sellaisiakin

tuotteita, joita ei saa suomalaisi-na. Suoniemi toteaa.

Hän kertoo miettivänsä eetti-syysasioita. Tämä näkyy etenkin siinä, ettei mies osta maailman

meriltä pyydettyjä kaloja.Eettisyys on Suoniemen mu-

kaan hankala käsite.– Se on usein vain markkinoin-

tikikka. Mikä lopulta on eettistä?

Myös ihmisten mahdollisuudet ostaa eettisiksi mainostettuja tuotteita ovat erilaisia, englannin opiskelija miettii.

– Hinnan ja laadun suhde ei ole aina virtaviivainen. Kallis ei tarkoita suoraan hyvää laatua, Suoniemi jatkaa.

Kirjallisuuden opiskelut tänä vuonna aloittanut Milja Mäkelä sanoo luottavansa muiden koke-muksiin ostoksia tehdessään.

– Jos kuulen, että jossain tuot-teessa on joko laadullisesti tai eettisesti jotain ongelmia, en enää valitse sitä ostoskoriini, Mä-kelä täsmentää.

Valmiiksi marinoidut tuotteet jäävät yleensä kaupan hyllylle, mutta tarjouksen osuessa koh-dalle halpa hinta voittaa taiste-lun E-koodeja vastaan.

– Raha määrittelee paljon. En osta liian kalliita tuotteita, Mäke-lä toteaa.

Raha ohjaa opiskelijan ruokaostoksia

Luomusti syöminen ottaa ja antaa

Anniina Veitonmäki ostaa luomutuotteita esimerkiksi Jyväskylän Ekolo – luomukaupasta.Kuva: Suvi-Tuulia Nykänen.

Heidi Partanen Peitsa Suoniemi Milja Mäkelä

8 Painoarvo

Pia Vainikka

Vuonna 2013 voimaan astuva uusi yliopistojen rahoitusmalli ei uhkaa viestintätieteiden lai-toksen tulevaisuutta, sanoo lai-toksen johtajan Pertti Hurme Jyväskylän yliopistosta.

Uusi rahoitusmalli painottaa entistä enemmän tuloksellisuut-ta, kansainvälistymistä, laatua sekä vaikuttavuutta.

Uusi rahoitusmalli ohjaa opet-tajia ja tutkijoita tutkimuksen ja julkaisujen tekoon. Vaikka malli palkitsee edelleen opetuksesta 41 prosentin osuudella, mallissa kohdistuu tutkimuksen kehittä-miseen voimakkaita paineita.

– Tutkimus vie aikaa ja voimia. Yleisellä tasolla vaara on, ettei opetukseen jakseta kunnolla pa-nostaa, Hurme harmittelee.

Viestintätieteiden laitoksella ollaan Hurmeen mukaan kuiten-kin tarkkoja siitä, että opetus säi-lyy hyvänä ja kehittyy edelleen, vaikka muitakin töitä on.

Opiskelijoita uusi rahoitus-malli kannustaa saamaan kasaan vuosittain vähintään 55 opinto-

pistettä. Maisteriksi pitäisi val-mistua viidessä vuodessa.

Hurmeen mielestä nämä ta-voitteet ovat haastavia viestin-nän alalla, koska työssä käymi-nen opiskelun ohella on alalla yleistä ja Hurmeesta hyväkin asia.

Viestintätieteiden laitos pärjää Hurmeen mielestä jo nyt hyvin kansainvälisessä tutkimusrahoi-tuksessa ja maisterituotannossa.

Myös ulkomaalaisten suoritta-mien tutkintojen ja vaihto-opis-kelijoiden määrät ovat laitoksella kunnossa.

Laitoksella on kehitettävää-kin. Hurmeesta parannusta olisi tapahduttava julkaisemisessa ja erityisesti vertaisarvioitujen tieteellisten artikkelien puolella. Laitokselta tulee tällä hetkellä 80–100 tieteellistä julkaisua vuo-dessa.

Hurmeen mukaan tavoite olisi 150 julkaisua vuosittain.

– Tohtorituotanto ei ole aivan yltänyt tavoitteeseen, vaikka lai-tokselta valmistuukin vuosittain monta tohtoria, Hurme pohdis-kelee.

Vaikka uusi rahoitusmalli on osittain melko radikaali, Hurme näkee muutoksen hyvänä asia-na.

– Käsittääkseni mallilla halu-taan sekä palkita menestyviä että ylläpitää yliopistojen pysy-vyyttä ja jatkuvuutta. Se on kaik-kien etu.

Kansainvälisyyden suora osuus uuden mallin mukaisessa rahoituksessa on yhdeksän pro-senttia, mutta kansainvälisyyden painotus voisi Hurmeesta olla jo-pa suurempi.

– Vähän siinä on oma lehmä-kin ojassa, koska olemme laitok-

sella hyviä juuri kansainvälisyy-den puolella, laitoksen johtaja Hurme sanoo.

Tiukkoja suunnitelmia uutta rahoitusmallia varten ei ole tar-vinnut viestintätieteiden laitok-sella tehdä. Hurmeen mukaan muutos ei tapahdu nopeasti, kun uusi malli astuu voimaan.

– Laitoksen kehittäminen on pitkä prosessi.

Viestintätieteiden laitos on Hurmeen mukaan panostanut koulutuksessa ja tutkimuksessa tuloksellisuuteen jo 1990-luvun lopulta lähtien.

Hurme toteaa, että tulokselli-suuden suuntaan on laitoksella edetty jo hyvän matkaa.

Yliopistolta vaaditaan enemmän tulosta uudessa rahoitusmallissa

Yleisellä tasolla vaara on, ettei opetukseen jakseta panostaa kunnolla.

Vuonna 2013 yliopistojen rahoituksesta 9 prosenttia tulee tohtoritutkinnoista. Viestintätieteiden laitos ei ole yltänyt tohtoritavoitteeseensa ja myös julkai-suja pitäisi tulla vuositasolla enemmän. Kuva: Pia Vainikka.

Rahoitusmalli vuonna 2013

•Yliopisto saa rahoitusta valtiolta. Potti jaetaan koulutuksen, tutkimuksen sekä koulutus­ ja tiede­politiikan tavoitteiden kesken

• Koulutus saa rahoista 41 prosenttia.

• Tutkimukselle ohjataan 34 prosenttia.

•Koulutus­ ja tiedepolitiikan tavoitteille menee 25 prosenttia.

•Yliopisto päättää itse, miten esimerkiksi koulutuk­selle suunnatut rahat jaetaan tiedekuntien välillä.

•Lähde: Opetus­ ja kulttuuriministeriö

Päivi Lakka

Saksalainen Dennis Redlich, 23, tuntee olonsa Kortepohjan ylioppilaskylässä sijaitsevassa MNOP-kompleksissa yllättävän kotoisaksi. Viittäsataa opiskeli-jaa asuttava DDR, neljän asun-tolarakennuksen kokonaisuus, on surullisen kuuluisa huonosta kunnostaan ja itäsaksalaisuutta huokuvasta tunnelmastaan.

– Vietän paljon aikaa Itä-Sak-san Dresdenissä ja Leipzigissa, joten rakennuksen pelkistetty tyyli on tuttua. Asunnoissa on pinttynyttä likaa joka puolella ja kaikki on vähän rempallaan.

Rakennukselle myönnettiin kesäkuussa purkulupa, mutta Ely-keskus päätti astua poikkite-loin suunnitelmien tielle. Keski-Suomen museo sai tehtäväkseen selvittää rakennuksen leimaa-mista suojelukohteeksi. Jyväs-kylän yliopiston ylioppilaskunta ei kuitenkaan ole kiinnostunut enää remontoimaan rapistuvaa taloa.

Museon suojeluselvityksen laatineen rakennustutkija Ulla Pohjamon mukaan talolla on selvä kulttuurihistoriallinen arvo.

– Asuntola on olennainen osa 1970-luvun aikaista modernia rakennusperintöä ja betoniele-menttirakentamista. Rakennuk-

sella on maisemallista ja kaupun-kikuvallista merkitystä, vaikka se edustaakin ulkoasultaan sitä suomalaisen asuntorakentami-sen kautta, jolloin etenkin es-tetiikka jäi taka-alalle, Pohjamo perustelee.

MNOP on ensimmäisiä Suo-men opiskelijoita varten raken-nettuja aluekokonaisuuksia. Sen tärkein suunnitteluperiaate oli asuntojen suuri määrä suh-teessa rakennuskustannuksiin. Rakennusmateriaalien ja -teknii-kan vuoksi asunnot jouduttiin peruskorjaamaan jo 1990-luvun alussa.

Lähivuosina remontti on JYY:n asukaspalveluiden kiinteistö-päällikkö Osmo Kääriäisen mu-kaan taas ajankohtainen, jopa väistämätön. Itse asiassa hän ei keksi yhtäkään hyvää syytä, mik-si rakennusta tulisi suojella . Kää-riäinen moukaroisi mielellään koko talon maan tasalle.

– MNOP rapistuu silmissä, eikä uusia taloja rakenneta tilalle het-

kessä. Putkien keskimääräinen käyttöikä on viitisenkymmentä vuotta, nämä putket ovat jo 45 vuotta vanhoja. Ei tässä ole varaa odotella, että ne alkavat räjäh-dellä, Kääriäinen toteaa.

Hänen mukaansa putkiston uusiminen olisi mahdollista, mutta se tulisi olemaan koh-tuuttoman kallista verrattuna uuteen putkistoon. Talon vaati-ma perusteellisen remontti tulisi hänen mukaansa lähes yhtä kal-liiksi kuin kokonaan uuden talon rakennuskustannukset.

– Asumisen rahoitus- ja ke-hittämiskeskus ARA ei suostu energiansäästösyistä tukemaan remonttia. Talolla olisi sitä paitsi taas uusi ja kallis peruskorjaus edessä viidentoista vuoden ku-luttua.

Museon mukaan olennaista kuitenkin on, että rakennus säi-lytettäisiin kunnossa ja alkupe-räisessä käyttötarkoituksessaan. Se sallii talossa käytön vaatimia korjauksia, kunhan rakennuksen

nykyinen hahmo ja runko säily-tetään. Kääriäisen mukaan tar-vittavaa perusteellista remonttia ei voida toteuttaa ilman, että ra-kennus kärsisi siitä arkkitehtuuri-sesti.

– Julkisivuille olisi lisättävä eristystä, mitä talon suojelu-määräykset eivät salli. Nykyisten energiamääräysten perusteella remonttiluvan ehtona kuitenkin on rakennuksen riittävä eristys. Olemme siis pattitilanteessa, to-teaa Kääriäinen.

Energian kulutus talossa on jo lähes kaksinkertainen verrattuna kaksi vuotta sitten valmistunee-seen F-taloon.

– Positiivista tässä kuitenkin on se, että talot ovat sen verran ilmavia, ettei asunnoissa ole il-mennyt hometta, Kääriäinen muistuttaa.

Rakennus on nyt toistaisek-si purkukiellossa. Purkulupaa valmistellaan parhaillaan kau-pungin rakennusvalvonnassa, ja päätöksen luvan myöntämisestä tekee rakennuslautakunta.

Järkytys. Se oli ensireaktioni astuessani muuttopäivänä uuden kotini ovesta sisään: kämppä päihitti kaikki pa-himmatkin kauhuskenaariot 100-0. Asunto oli sellainen sikolätti, ettei sitä ollut siivottu varmaan sitten rakennus-vuoden 1973. Suunnitelmani kantaa vain tavarat sisälle vaihtui parin päivän suursiivoukseen.

Siivousoperaatiossa ei ollut oksennus kaukana. Pölyn, homeen ja ruoanjätteiden määrästä päätellen siirrettävän uunin alus oli pysynyt päivänvalolta piilos-sa ikuisuuden. Siivouksesta huolimatta kämppä näyttää aina nuhjuiselta: pinttynyt lika ei lähde hankaamalla ja seinät ovat täynnä reikiä ja halkeamia. Kun kämppikseni poikaystävä huomautti keittiössä ja ulko-oven yläpuolel-la olevista homeisen näköisistä mustuneista alueista, sain tarpeekseni.

Marssiessani valittamaan asunnon kunnosta asukas-palveluun, tympeä täti vain totesi: ”Kyllä noita home-epäilyjä aina riittää, mutta ei siellä mitään ole.” Ai, mis-tähän nämä pitkittyneet allergiaoireet - jotka alkoivat sattumalta juuri muuttopäivänä - sitten johtuvat? No, kyllä minä sentään nenäsuihkeen ja allergiatablettien päivittäisellä käytöllä pystyn asunnossani hengittämään. Ei siis mitään hätää.

Epäilykseni heräsivät jo asuntotarjousta vastaanot-taessa. Miksi asuntoa ei saa nähdä etukäteen? Miksi siitä ei löydy kuvia pohjapiirustusta lukuun ottamatta? Tietys-ti halpa oli liian halpaa ollakseen hyvää. Asuntoihin naki-tetaan toiselta paikkakunnalta muuttavat opiskelijat, joil-le käsite DDR-kompleksi on täysin tuntematon. Reilua? En minäkään olisi tänne muuttanut, jos olisin tiennyt.

Kortepohjan yhteisöllisyys saa kuitenkin ison plussan. On huippua, kun valtaosa kavereista asuu naapurissa, ja kuntosalillekin pääsee vain rappuset alas kävelemällä. Yhteishenki syntyy kohtalotoveruudesta: keskustelua riittää ainakin siitä, mikä tällä hetkellä on kenenkin asun-nossa rempallaan. Idealtaan Kortepohja on loistava, käy-tännön toteutus vain on DDR-talojen osalta rapistunut.

En näe yhtään järkevää syytä sille, miksi DDR-taloja pitäisi suojella historiallisina rakennuksina. Ne, ketkä suo-jelua vaativat, voisivat ensin itse testata asumista kysei-sissä luolissa. Varmasti purkulupa irtoaisi nopeasti.

Hanna Gråsten

NäkökulmaAllergialääkkeiden avulla

JYY jäi jumiin betonijättiläiseen

DDR:n purkulupaa valmistellaan kaupungin rakennus valvonnassa. Kuva: Päivi Lakka

Dennis Redlich on sopeutunut asuntoonsa, koska tietää sen olevan vain väliaikainen ratkaisu. Kuva: Päivi Lakka

Painoarvo 9

MNOP rapistuu silmissä. Uusia taloja ei rakenneta tilalle hetkessä.

10 Painoarvo

Tiia Viinikainen

Kerttu on 21-vuotias opiskelija, joka huoraa noin kerran viikossa. Ja kirjoittaa siitä julkisessa blo-gissaan.

- Haluan tallentaa kokemuk-seni, mutta en ikinä uskaltaisi kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaa, koska siihen on helpompi päästä käsiksi.

Nuorten opiskelijanaisten harjoittama prostituutio on ollut kuuma keskustelunaihe parin vii-me vuoden ajan. Mitätön opin-totuki ajaa nuoria lisätienestien toivossa myymään itseään.

Netissä huomiota keränneet niin kutsutut huorablogit valot-tavat myös ilmiön toista puolta. Blogeissa ääneen pääsevät työn varsinaiset tekijät. Kirjoittajat eivät koe olevansa riistettyjä uh-reja, vaan omanarvontuntoisia naisia, jotka päättävät itse omas-ta kehostaan. Kerttua huoraa-

minen oli kiehtonut jo yläastei-käisenä, mutta lopullinen kipinä käytännön työhön syttyi muita huora blogeja seuraamalla. Huo-nopalkkainen siivoojan työ oli alkanut kypsyttää.

- Kevään jälkeen en ole tehnyt opintojeni ohella muita töitä. Os-tan luomua, rahaa jää säästöön ja ehdin harrastaa.

Blogisivuston Kerttu avasi heti ensimmäisen keikan aikoihin. Lu-kijoita ei toistaiseksi ole hurjasti. Kerttu epäilee, että muutaman väärennöksen paljastuttua kiin-nostus huorablogeja kohtaan on notkahtanut. Hänen mukaansa ammattilainen haistaa feikin hel-posti.

Aito bloggaaja ei esimerkiksi puhu hinnoista tai hanki asiak-kaita blogin välityksellä. Kerttu uskoo, että monet tekaistujen blogien kirjoittavat haluavat yksinkertaisesti huomiota. Hän vertaa blogeja tosi-tv-sarjoihin: kummatkin ovat madaltaneet ta-visten kynnystä päästä yleiseen tietoon.

- Tässä yksilöllisyyttä huuta-vassa kulttuurissa monelle on unelmien täyttymys olla suosittu bloggari.

Blogien välillä on jonkin ver-ran kilpailua. Kerttu ei ole mai-nostanut blogiaan, eikä kehittele

erityisiä juonenkäänteitä teks-tiinsä lukijoiden mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Hän pyrkii kirjoit-tamaan mahdollisimman toden-mukaisesti. Toistaiseksi hän ei ole rajoittanut sitä, mistä asioista kertoo, kunhan anonymiteetti säilyy.

Tutkimusprofessori ja seksi-asiantuntija Osmo Kontula ym-märtää huorablogien suosion. Ihmisillä on luontainen uteliai-suus kurkistella toistensa seksi-elämään, jos se vaikuttaa edes jotenkin todelliselta.

Maksullisia seksikokemuksia on puolestaan helppo jakaa, kos-ka niihin ei liity rakkautta.

- Niissä jokin rakkauden kul-taamana oman seksuaalisuuden ominaisin ja hienoin piirre jää vielä muilta paljastumatta.

Mediatutkija Kaarina Niku-sen mielestä parhaimmillaan blogit moninaistavat käsityksiä

seksuaalisuudesta. - Internetin osallistavan luon-

teen vuoksi julkiset seksuaali-set esitykset eivät ole enää vain kaupallisten pornoyhtiöiden käsissä. Toisaalta blogit ainakin toistaiseksi edustavat hyvin ste-reotyyppistä sukupuolikäsitystä.

Nikusen mukaan blogit myös normalisoivat prostituutiota am-mattina muiden joukossa. Prosti-tuutiossa ei aina ole kyse pakot-tamisesta ja ihmiskaupasta.

Vaarana kuitenkin on, että ta-rinat mukavista keikoista jättävät varjoonsa ne tylymmät kohtalot.

Kerttu on varma, että useim-pien näkemys prostituutiosta muuttuu blogeja lukemalla.

- Ehkä useammat tajuavat mo-ninaiset syyt huoraamisen taka-na. Kenties se vähän herättelee ihmisiä.

Hän ei pidä ongelmana sitä, jos joku hänen lukijoistaan in-nostuu kokeilemaan alaa.

Erään huoran kertomuksia

En ikinä uskaltaisi kirjoittaa päiväkir-jaa, koska siihen on helpompi päästä käsiksi.

Kuva: Viivi Salminen.

Painoarvo 11

Prostituutiota kutsutaan maailman vanhimmaksi amma-tiksi. Prostituutioon liittyy ilmiönä monenlaisia yhteis-kunnallisia ongelmia kuten ihmiskauppaa, hämäriä työ-ehtoja sekä hyväksikäyttöä. Toisaalta prostituutiota myös puolustetaan yksilön valintana, ja sitä todetaan esiinty-neen aina ja kaikkialla. Tuorein tutkimustieto juontaakin prostituution rahan käsitteen syntyhetkiin – eli todella ihmiskunnan ensimmäiseksi ammatiksi.

Yalen yliopiston käyttäytymisen taloustieteilijöiden ja psykologien tutkimusryhmä teki vuonna 2005 kokeita ihmisen lähisukulaisilla, kapusiiniapinoilla. Keith Che-nin johtama ryhmä halusi selvittää apinoiden luontaista suhtautumista rahankäyttöön, kaupankäyntiin ja riskin-ottoon. Tutkimusryhmä opetti apinayhteisölle rahan kä-sitteen tarjoamalla apinoille yksinkertaisia poletteja, joita pystyi vaihtamaan erilaisiin herkkuihin.

Mitä apinat näillä polettirahoilla tekivät? No ostivat tietenkin seksiä.

Eräänä päivänä, erään urosapinan onnistuttua varastaa tutkijoilta iso kasa rahapoletteja, vaihtoi se osan niistä naarasapinalle parittelua vastaan. Välittömästi tapahtu-

man jälkeen naarasapina kipitti vaihtamaan saamansa rahat herkkuihin. Tämä sotki kapusiiniapinoiden luontai-sen pariutumisen, jossa alfauros hoitaa parittelun lauman naaraiden kanssa. Tutkijat olivat siis onnistuneet paikan-tamaan ihmiskunnan puuttuvan lenkin: esiprostituoidun.

Nykyihminen, Homo sapiens, oppi käyttämään ra-haa vaihdon välineenä arviolta 4000 vuotta sitten. Sa-malla syntyivät ensimmäiset eriytyneet ammatit, sillä ensikertaa oli mahdollista vaihtaa oman työnsä tuloksia hyödykkeeseen, joka ei hetkessä pilaantunut. Mitä luul-tavimmin ammatillista prostituutiota on esiintynyt siitä lähtien, ellei jo aieminkin.

Yalen kapusiiniapinatutkimus opettaa meille, että tietyt taipumukset ihmisten kulutuspäätöksissä ovat to-dellakin geneettisiä – eivät apinat niitä ole voineet mis-tään oppia. Ironista kyllä, teettäessään kapusiiniapinoilla uhkapelikokeita Chen huomasi, ettei niiden strateginen käyttäytyminen testeissä juuri eroa 2000-luvun keski-määräisen pääomasijoittajan käyttäytymisestä pörssi-markkinoilla.

Erno Mähönen

Näkökulma Onko prostituutio geeneissä?

Sadan euron nainenViivi Salminen

Painoarvon toimittaja kokeili, kuinka paljon maksullisella nai-sella on kysyntää Jyväskylässä. Toimittaja ei oikeasti myynyt it-seään.

On perjantai-aamu. Tutkin seksisivustoa ja prostituoitujen profiileja. Sivuilla heitä kutsu-taan oppilaiksi, useimmat heistä ovat ulkomaalaisia. Jyväskylän kohdalla maksullisia naisia on 15. Kello 10.40 liityn heidän jouk-koonsa.

Anaali, 69, hieronta, suusek-si ja striptease. Rastin ruudulta asioita, joita suostun tekemään. Kuvailen itseäni vaaleaksi ja nuoreksi sekä lisään avaamani prepaid-liittymän numeron. Sy-dämeni tykyttää. Nyt se on siellä sunnuntaihin asti, enää en voi perääntyä. Otsalleni valuu kyl-miä hikipisaroita.

Kaikilla muilla jyväskyläläisillä prostituoiduilla on profiilissaan kuvia, minulla ei. Alemmuus-kompleksi iskee. En laittanut edes strategisia mittojani. Saan-kohan yhtään yhteydenottoja? Laitan puhelimeni äänettömälle ja lähden asioille. Saavun takai-sin yhden jälkeen. Tärisevin käsin nappaan puhelimen laukusta. Puheluita on tullut seitsemän ja tekstiviestejä neljä. Hengitän syvään ja avaan ensimmäisen viestin.

– Moi! Missä meet? ensim-mäinen tiedustelee kuin hyvältä kaverilta. Kahdentoista tienoilla yhteydenotoissa on selvä piikki. Tekevätkö miehet tätä lounas-tunneilla?

Olen laittanut ilmoitukseeni, et-tä päivällä en vastaa puheluihin. Viiden jälkeen luurini punainen valo vilkkuu taukoamatta. Istun junassa ja katson miehiä ympäril-

läni. Heistä kuka tahansa voi olla potentiaalinen ostaja. En uskalla katsoa ketään silmiin.

Kymmenen aikaan olen pai-kassa, jossa voin rauhassa vas-tata puhelimeen. Tuntematon numero soittaa 21.54, ja painan vihreää luuria.

– Mitä kuuluu? kysyy vanhan miehen ääni.

– Ihan hyvää, sanon ääni vä-risten ja yritän kuulostaa itse-varmalta. Hän kysyy strategisia mittojani, minä hänen ikäänsä. Seuraa pitkä hiljaisuus.

– Hieman päälle kolmekym-mentä, hän vastaa. Äänen pe-rusteella luurin toisessa päässä on vähintään 60-vuotias. Hän on valmis maksamaan pyytämäni 300 euroa tunnilta. Mies ei ker-ro, mitä haluaa. Lupaan palata asiaan.

Seuraava soittaja on selvästi nuori. Hän puhuu savolaisittain ja on ujon kuuloinen. Tunnen sympatiaa häntä kohtaan. Soitta-ja vaikuttaa herttaiselta.

– Olen Jyväskylässä ohikulku-matkalla, niin ajattelin, jos voisin tulla piipahtamaan.

Vastaan, että en ole nyt Jy-väskylässä. Pyydän häntä soit-tamaan ensi viikolla uudestaan. Minua vaivaa huono omatunto. Tunne, jota en uskonut kokevani. Hetken päästä puhelin soi taas.

Hänkin on äänestä päätellen nuori. Juttelemme hetken, mutta puhelu päättyy pian.

– Sä et ole kyllä ihan mun hin-tahaitaria, hän naurahtaa tylysti. Saman vastauksen saan monelta muultakin.

– Suomitytönkin saisi halvem-malla, tokaisee eräs herrasmie-heksi itseään kuvaileva.

Koko viikonlopun aikana vain kaksi soittajaa olivat valmiita maksamaan 300 euroa tunnin tapaamisesta. Monet sanoivat, että saavat yleensä 100 eurolla tunnin. Olen liian kallis.

Maksavat asiakkaat eivät ole valmiita odottamaan, he halu-avat seksiä heti. Kun sanon, et-tä palaan myöhemmin asiaan, miesten kiinnostus yleensä lo-pahtaa.

– Miten olisi sellainen rooli-leikki, jossa minä esittäisin otta-vani sinut väkisin? kysyy eräs.

Päässäni pyörii ristiriitaisia aja-tuksia. Parempi kai, että hän to-teuttaa fantasiansa maksullisen naisen kanssa kuin oikeasti. Suu-rin osa soittajista hakee prosti-tuoidulta jotain erityistä – kimp-pakivaa, roolileikkejä ja ennen kaikkea anaalia.

Miesten ikähaitaria on vaikea täsmällisesti arvioida, sillä en voi tietää puhuivatko yhteyden-ottajat totta. Yllätyin kuitenkin, kuinka moni nuorimies minulle soitti. Luulin, että heitä olisi vain muutama. Huomionarvoista lie-nee, että vanhempi väki lähestyi minua tekstiviesteillä. Viikonlo-pun aikana yhteydenottoja tuli yhteensä 60. Keskustelupalstoil-ta ostajia saisi vielä enemmän.

Puhelin soi vielä parin viikon jälkeenkin. Joku on laittanut nu-meroni talteen. En vastaa enää. Otan sim-kortin pois puhelimes-ta ja heitän sen roskiin.

Miten olisi roolileikki, jossa minä esittäisin ottavani sinut väkisin?

12 Painoarvo

Iina Lindeman

Sydän hakkaa ja kevyt hiki ki-hoaa otsalle. Puhelimeen tart-tuminen on yllättävän hankalaa. Päiviä kestänyt järkeily ja itsensä tyynnyttely tuntuu hukkaan hei-tetyltä ajalta.

Ylioppilaiden terveydenhuol-tosäätiön (Yths) hoitaja vastaa etäisen ystävällisesti, eikä hät-kähdä, kun pyydän tätä yksinker-taista, mutta niin epämiellyttä-vää asiaa: ”Haluaisin varata ajan sukupuolitautitesteihin.”

Tilastot ovat masentavia. Ter-veyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2011 Suomessa ilmoitettiin 13 662 klamydiatar-tuntaa, mikä on noin 800 tapa-usta enemmän kuin edellisenä vuonna.

Tippuritartuntoja sen sijaan todettiin enemmän kuin kertaa-kaan aikaisemmin 2000-luvun aikana. Miksi?

- Nuoret ajattelevat, ettei tauti osu kohdalle, eivätkä näin ollen huolehdi tarpeellisesta ehkäisys-tä, toteaa Yths:n ylilääkäri Pirjo Paajanen.

Joten taudit yleistyvät, eten-kin nuorten naisen keskuudessa. Naisten osuus todetuista klamy-diatartunnoista oli 59 %, joista suurin osa 15-24-vuotiailla.

Taudit ovat useimmiten oireet-tomia, joten ne jäävät toteamat-ta ja jatkavat leviämistä. Jopa 75 prosenttia naisten klamydiatar-tunnoista on oireettomia.

- Yksinkertaisin suositus tes-teissä käyntiin on joka kerta, kun partneri vaihtuu, muistuttaa yli-lääkäri Paajanen.

Mutta kuka sitä oireettomana lääkäriin lähtee? Varsinkaan, kun sukupuolitauti on jo sanana niin vastenmielinen.

- Sukupuolitauteihin on jää-nyt stigma vuosilta, jolloin anti-biootteja ei ollut vielä keksitty. Silloin sukupuolitautia ei saatu hoidettua yhtä nopeasti ja vai-vattomasti, kuin nykyään, joten pysyvämpi leima oli riski, selittää Paajanen.

- Nykyään testeissä käymi-sestä on pyritty tekemään arki-sempi asia niin puheenaiheena normaalin terveystarkastuksen yhteydessä kuin käytännössäkin.

Testeihin ilmoittautuminen tun-tuu faktoista huolimatta kuiten-kin vaikealta. Taudeista testataan yleensä vain klamydia ja tippuri, johtuen muiden tautien harvi-naisuudesta. Kun pyydän, että haluaisin harvinaisuudesta huo-limatta seuloa kaikki taudit, huo-maan seinän nousevan vastaan.

Hoitaja tivaa oireita. Hiki kiho-

aa entistä ankarammin otsalle, enkä tiedä, mitä vastata. Jos vas-taan, ettei oireita esiinny, saanko silti kaikki taudit kattavan testin? Jos vastaan, että oireita löytyy, täytyykö niitä alkaa eritellä tar-kemmin? Paniikissa kerron, ettei oireita esiinny, mutta tahtoisin silti täyden seulonnan.

Seuraa lisäkysymyksiä: Koska mahdollinen tartunta on tapah-tunut? Yksi vai useampi partneri? Milloin viimeksi olet käynyt tes-teissä? Haluatko lääkärille kes-kusteluajan?

Paniikissa päädyn varaamaan soittoajan lääkärille. Pyynnöstäni huolimatta testini kattavat vain klamydian ja tippurin. Lääkärini selittää, että tämä kyseinen virt-sanäytetesti on helppo ja nopea. Lisätestit vaatisivat myös veriko-keen.

- Toki testaamme potilaat, joilla oireita löytyy, mutta raja ilmaisiin testeihin on vedetty virtsanäytteeseen, josta paljas-tuu yleisimmät taudit, lääkärini selventää rauhoittavaan sävyyn ja kyselee kalenterista tilaa labo-ratoriokäynnille.

Tuntuu silti oudolta, että nuori nainen, joka ei osaa vastata hoi-tajan esittämiin yksinkertaisiin kysymyksiin, ei ole tarpeeksi riskaabelin oloinen hoitotapaus, joka tarvitsisi kaikki testit. Myös ymmärrys heitä kohtaan kasvaa, ketkä ohittavat testeissä käymi-sen niin ajatuksen kuin konkreet-tisen tekemisen muodossa.

Laboratorion käytävällä vaih-dellaan varautuneita katseita maanantaiaamuna. Hoitaja yllät-tää viisi minuuttia ennen varat-tua aikaa huhuilemalla nimellä. Peurana ajovaloissa loikin hoi-tajan huoneeseen ja puolitois-ta minuuttia myöhemmin hän ohjaa minut takaisin käytävälle muovikupin kera.

Lisää varautuneita katseita ja pikakävelyä vessaan. Kokonai-suudessaan testit veivät aikaa viisi minuuttia.

Tästä viisastuneena voin to-deta, että testit todella on teh-ty vaivattomaksi, nopeaksi ja helpoksi tavaksi päästä eroon oireettomuustilastojen lukemi-sesta seuranneesta ahdistukses-ta. Ilokseni ylilääkäri Paajanen lähetti myös Yths:n tilaston, jossa todetaan, että Jyväskylän alu-eella tartuntoja on keskivertoa vähemmän.

- Taudit ovat harvinaisempia korkeasti kouluttautuneiden kes-kuudessa kuin alemmissa sosiaa-liluokissa, paljastaa Paajanen.

Jotain olemme siis opiskeli-jarientojen lomassa tehneet oi-kein.

Onko sinullakin

SUKUPUOLITAUTI?

Saara Tunturi

Ampparit.com-palvelun suosi-tuimpien aiheiden kärjessä on päivästä toiseen juttuja, jotka käsittelevät suoraan tai välil-lisesti seksuaalisuutta. Viikon kestäneessä seurannassa kävi il-mi, että päivästä tai kellonajasta riippumatta varsinkin kuvia mai-nostavat seksiotsikot keräsivät tuhansia klikkejä, kun samalla kovat uutiset jäivät kauas taakse. Ampparit.com listaa internetissä olevien suomalaismedioiden uu-tisotsikoita ympäri vuorokauden.

Miksi seksi myy, seksuaalisuu-den tutkimukseen erikoistu-nut tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta?

- Esimerkiksi työpaikalla har-maata arkea voi nopeasti piristää lukemalla seksuaalisuuteen viit-taavan pätkän internetistä. Kyse on usein mielikuvista ja mielen seksuaalisuudesta. Juttujen lu-keminen koetaan luvallisena ta-pana saada jännitystä päivään. Se ei ole paheksuttavaa. Uutiset ovat helposti saatavilla. Lukija ei koe olevansa outo pornogra-fisilla sivuilla kävijä, sillä seksu-aalisuuteen liittyviä juttuja on esimerkiksi iltapäivälehtien in-ternetsivuilla.

Kukaan ei koskaan myönnä lukevansa seksivau-otsikoita,

mutta silti ne ovat luetuimpia juttuja. Miksi sitä on niin vai-kea myöntää?

- Toisaalta juttujen lukemises-sa ei koeta olevan mitään pahek-suttavaa, mutta sitä ei myöskään pidetä asiana, joka kannattaisi kertoa julkisesti. Vaikka asiassa sinänsä ei olisikaan ongelmaa, ei koeta, että asian kertominen olisi hyväksyttävää.

Mistä mielestäsi kertoo se, et-tä varsinkin jutut, joissa mai-nostetaan kuvia, ovat hyvin luettuja?

- Kuvien katsominen on no-pea tapa saada informaatiota. Tuorein tutkimukseni poikien seksuaalikasvatuksesta osoit-taa, että visuaalisuus on avain-asemassa. Kuvien avulla pääsee suoraan asiaan. Visuaalisuus tuo kokemukseen henkilökohtaisen suhteen. Tämä pätee niin sek-suaalikasvatuksessa kuin siinä, miksi kuvia mainostavia otsikoita halutaan klikata. Miesten lisäksi myös enenevissä määrin naiset hakevat visuaalisia elementtejä tällä alueella. Seksuaalisuutta käsittelevien otsikoiden klikkaa-minen ei ole vain miesten juttu.

Vielä muutamia vuosia sit-ten seksiin liittyviä juttu-ja ei ollut mediassa niin paljoa kuin nyt. Miksi?- Tästä minulla on täysin eri nä-

kemys. Tutkin seksuaalisuuden esittämistä mediassa 1960-luvul-ta 1990-luvulle. Keskeisin tulos oli, että seksistä ja seksuaalisuu-desta on uutisoitu aina, ja hyvin runsaastikin. Toki uutisointi on saanut erilaisia muotoja esi-merkiksi internetin tulemisen jälkeen, mutta seksistä on kirjoi-tettu paljon ennen tätä päivää. Tirkistelyjournalismi on kehitty-nyt paljon ennen internetin vuo-situhatta.

Yleensä seksiuutisissa puhu-taan naisista ja naisten varta-loista. Missä ovat miehet?

- Miehen vartalosta ei mil-loinkaan tule samanlaista kau-neuden kiteytymää kuin mitä naisen vartalosta on kulttuuri-historiallisesti muotoutunut. Nai-sen vartalo on ikuisesti kiinnos-tava. Naisen vartaloa tutkitaan eri näkökulmista ja se on yksi kulttuurin keskeisistä asioista. En usko, että ikinä koemme ajan-kohtaa, jolloin naisen vartalo ei olisi kiinnostava.

Kertooko seksiuutisten suosio jotain yhteiskunnastamme?

- Se kertoo ihmisestä. Jos lu-kijalle annetaan tilaisuus valita, mitä hän haluaa nähdä ja kokea, usein tällaisia uutisia luetaan. Yh-teiskunta antaa mahdollisuuden valinnoille. Nykypäivän kuva-maailmasta on hyvä muistaa, et-

tä esimerkiksi Egyptissä ihmistä ei saa edelleenkään esittää kuva-taiteessa millään tavalla. Mitä se puolestaan kertoo meille länsi-maissa?

Miten uutisointi internetissä on muuttanut nuorten seksu-aalikäsitystä, vai onko miten-kään?

- On erittäin hyvä, että nuoril-lekin on monia eri tiedonlähteitä, mistä haetaan tietoa esimerkiksi seksuaalisuudesta. Yksi näkökul-ma on se, että internet tarjoaa erotellusti tietoa ja sieltä voi ha-

kea juuri itseään kiinnostavia asi-oita. Tiedon löytäminen saattaa tarjota nuorelle sisäisen minän ja kaipuun tyydytystä. Nuoren on tärkeää ymmärtää, ettei yksi ole sen erilaisempi tai kummal-lisempi kuin toinenkaan. Mieles-täni ihmisille aiheutetaan turhia syyllisyyden tunteita esimerkiksi sillä, kun kyseenalaistetaan, mitä internetistä saisi tai ei saisi lukea.

- Seksuaalisuus on kiinnosta-nut ihmisiä aina ja näin on jatkos-sakin. Seksuaalisuus kiinnostaisi ja siiitä luettaisiin, vaikka mediaa ei olisi koskaan keksitty.

Professori Osmo Kontulan mielestä ihmisiä syyllistetään turhaan siitä, mitä internetistä saisi tai ei saisi lukea. Kuva: Saara Tunturi.

Professori vastaa: Miksi seksi myy?

Kuka?

•Osmo Kontula on Väestöliiton tutkimusprofessori, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti ja Sydneyn yliopiston kunniaprofessori.

•Kontulan asiantuntijuusalueita ovat muun muassa seksologia, seksuaalitutkimus, seksuaalikasvatus ja seksuaali­ ja lisääntymisterveys.

•Hän on toiminut muun muassa Euroopan Sek­sologiliiton hallituksen jäsenenä, seksuaalitervey­den maailmanjärjestön tieteellisen komitean jäsenenä ja Pohjoismaiden kliinisen seksologian järjestön puheenjohtajana.

•Kontula on kirjoittanut pitkän uransa aikana paljon kirjallisuutta 1980­luvulta lähtien, ja hänen artikkeleitaan on julkaistu alan tiedelehdissä.

Painoarvo 13

14 Painoarvo

Mitä opiskelet? Valtio-oppia toista vuotta.Mitä teet vapaa-ajallasi? Käyn yliopistoliikunnalla ja hoitelen kaikenlaista järjestötoimintaa.Miten asut? Yksin yksiössä.Erityistaitosi? Mä osaan tehdä NuuNuu-äänen.Miten kaverisi kuvailisivat sinua? Hyvä keskustelija, positiivinen, luotettava.Haluatko lapsia? Haluan joskus tulevaisuudessa, ehkä 5-10 vuoden päästä.Suhdehistoriasi? Varsinaisia suhteita ei ole, mutta tapailuja on ollut. Ne ovat kestäneet kahdesta viikosta pariin kuukauteen.Haluatko olla sinkku? Pidän tästä tilanteesta. Minua ei haittaa, vaikka joku löytyisikin. Lähtisin kahville, jos joku kysyisi.Unelmiesi mies? Sellainen, jolla on omia mielipiteitä ja joka saa minut nauramaan. Pitkä, urheilullinen ja vaalea.Unelmatreffit voisivat sisältää? Siellä voisi tapahtua jotakin odottamatonta. Jotain, josta tulisi vau-fiilis.Ehdoton turn-off miehessä? Se, jos mies olisi ilkeä, sanoisi ikävästi päin naamaa ja kettuilisi.Mistä sinut löytää? Mattilanniemestä ja Facebookista.Kerro jokin outo piirteesi: Teen krapulassa vitutusirtokarkkipussin. Siinä on niin vähän karkkia, että alkaa vituttaa.

Mitä opiskelet? Englantia.Mitä teet vapaa-ajallasi? Vapaa-aikaani kuuluu luottamustoimia, harrastan juoksua, pubivisoja ja kuoro-laulua. Seuraan myös jalkapalloa, kannatan JJK:ta.Miten asut? Yksin yksiössä.Erityistaitosi? Päivämäärien muistaminen.Miten kaverisi kuvailisivat sinua? Luultavasti reiluksi, fiksuksi ja toisinaan vakavaksikin.Haluatko lapsia? Haluan lapsia.Suhdehistoriasi? Vaihtelevia, satunnaisia, ei järisyttävän pitkiä suhteita. Olen ollut sinkku jo jonkin aikaa.Mitä odotat parisuhteelta? Henkilökohtaista yhteyttä, lämpöä, seksiä, luottamusta, monenlaisia asioita.Haluatko olla sinkku? Sinkkuus parempi kuin huono suhde. Sinkkuudessa on puolensa, eikä se ole mi-nulle ongelma.Unelmatreffit voisivat sisältää? Hyvää ruokaa ja fiksua tekemistä, kuten liikkumista luonnossa.Ehdoton turn-off naisessa? Jos nainen ei pidä huolta itsestään, se on turn-off.Mistä sinut löytää? Facebookista, lenkkipolulta, pubivisoista.Kerro jokin outo piirteesi: Ei outoa piirrettä.

Mitä opiskelet? Sosiologiaa.Mitä teet vapaa-ajallasi? Kirjoitan ja liikun. Lisäki kaikkea muuta, mitä ei pitäisi.Miten asut? Yksiössä.Erityistaitosi? Olen hyvä avaamaan solmuja.Miten kaverisi kuvailisivat sinua? Hölmö. Joku on sanonut minua myös vahvaksi. Siskoni sanoisi natsiksi.Haluatko lapsia? Yksi lapsi olisi kiva.Suhdehistoriasi? Ystävyyssuhteita. Ei juuri parisuhteita, en ole parisuhdeihminen. Sinkkuna olen ollut pe-riaatteessa 28 vuotta, käytännössä 2 vuotta.Haluatko olla sinkku? Haluan.Unelmatreffit voisivat sisältää? Hyviä keskusteluja, sitä, että synkkaa.Ehdoton turn-off miehessä? Jos minua kutsutaan sofistikaatiksi, tai joksikin muuksi, mikä ei tarkoita mi-tään. Se, että kuuntelee Tenacious D:tä.Mistä sinut löytää? Facebookista.Kerro jokin outo piirteesi: Nauran sanoille, esimerkkinä: paituli.

Mitä opiskelet? Tilastotiedettä, 6. vuosi menossa.Mitä teet vapaa-ajallasi? Käyn baareissa. Kotona aika kuluu tietokoneella koulutöissä ja yrityskuvioissa.Miten asut? Yksiössä.Erityistaitosi? Olen kätevä käsistäni, tykkään rakennella kaikenlaista ja korjata pyöriä ja tietokoneita.Miten kaverisi kuvailisivat sinua? Rento, kätevä ja avulias, jotkut väittää, että fiksu.Haluatko lapsia? Kyllä, ja niitä pitää olla yli yksi, että he oppivat jakamaan asioita.Suhdehistoriasi? Pisin suhde on kolme ja puoli vuotta, lyhyemmät kolme kuukautta. Sinkkuna olen ollut yhdeksän kuukautta.Mitä odotat parisuhteelta? Huolenpitoa, välittämistä, yhdessä oloa, rakastamista ja luottamusta. Kolme viimeistä muodostaa kolminaisuuden ja jos joku niistä puuttuu, niin ei ole mitään.Haluatko olla sinkku? Haluan toistaiseksi, kun on niin sekava elämäntilanne.Unelmiesi nainen? Fiksu, nätti ja mukava.Unelmatreffit voisivat sisältää? Ei treffejä! On paljon kivempi, jos käydään koulussa vaikka syömässä tai kahvilla tai ylipäätään tavataan. Ahdistaisi pyytää treffeille.Ehdoton turn-off naisessa? Jos on liian tyrkky. En pidä baarissa sellaisista hinkkaajista.Mistä sinut löytää? Opiskelijabileistä sinisten haalareiden sisältä. Ja kotona on aina Facebook auki.Kerro jokin outo piirteesi: Ei ole mitään tosi erikoista.

Kattaus yhdellePainoarvo esittelee neljä sinkkua Jyväskylän yliopistosta. Onko yksin olemiseen yhtä syytä? Voiko sink-kuus olla valinta? Haluaako parisuhteeton lapsia? Oikean elämän asiantuntijat valaisevat salaisuuksiaan.

Tuomo Huttu, 25

Laura Siivola, 28

Konsta Kalenius, 31

Marjukka Mattila, 20

Teksti ja kuvatNiko Hílden ja Outi Tuomaala

Painoarvo 15

Seidi Seppäkoski

Useimmat meistä haalivat ale-vaatteita mahdollisimman hal-valla, kädet hapuillen ja hullun-kiilto silmissä. Miten vaate on päätynyt alennukseen? Kaikki tietävät vuoden suurimmat alet juhannuksen ja joulun aikoihin, jolloin tavaraa löytyy roimasti halvemmalla. Onko kaupoissa joka päivä jotain alennettuun hintaan?

Jyväskylän Jim&Jillin myy-mäläpäällikkö Jarno Laitinen kertoo heidän myymälästään olevan alessa noin neljänneksen. Jim&Jill on poikkeustapaus, kos-ka liike on lopettamassa, eikä aio perustaa uutta myymälää Jyväs-kylään.

- Jos vaatetta ei saada myy-dyksi alerekillä, se siirretään vähäksi aikaa pois varastoon ja myöhemmin laitamme siihen li-säalennuksen. Joskus siirrämme vaatteen ketjun toiseen myymä-lään myyntiin, Laitinen kertoo.

Vaatteiden vaihtuvuus on vaateketjuilla yleensä suuri. Hennes&Mauritzin viestintävas-taava Tiina Miettinen kertoo heille tulevan uutuuksia melkein päivittäin. Jim&Jillillä pyritään kierrättämään vaate kahden

kuukauden aikana. Lindexin myymäläpäällikkö Kirsi Ruusu-virta ei muista vaatteiden tiet-tyä kiertonopeutta, mutta mal-listokaudet eli sesongit on jaettu vuodenaikojen mukaan neljään.

- Kaudenkin sisällä vaihtu-vuutta voi tapahtua jopa kolme kertaa.

Vaatteiden myyminen alennet-tuun hintaan ei ole samanlaista jokaisessa myymälässä. Suurissa aleissa alennusprosentit ovat heti isoja, koska aleaika on niin lyhyt. Myymälöiden omilla ale-rekeillä prosentit voi määrätä or-ganisaatio tai myymäläpäällikkö.

- Kun vaate tulee uutena myyntiin, se saa parhaimman paikan myymälästä. Vaatetta myydään määrä x ja jäljelle jää-neet hajakoot siirretään alerek-kiin. Siellä sitä pidetään viikosta

puoleen vuoteen. Tosin alevaat-teita vaihdellaan vähintään kah-den viikon välein ja siirretään välillä varastoon odottamaan kuluttajien mielenkiinnon herää-mistä, Laitinen kertoo.

Jim&Jillillä varastossa odot-taa vaatteita suurempia aleja varten. Yleensä alevaatteen hinta tippuu keskimäärin 10-30 prosenttia, suurissa aleissa hin-ta voi tippua jopa 70 prosenttia. Hennes&Mauritzilla suurimmat alennusmyynnit ovat melko pieniä, koska sillä on tehokas sisäänostoprosessi. Sesongin aikana tehdään useampia si-säänostoja, jotta muoti olisi mahdollisimman ajankohtaista. Sesonkienkin aikana tehdään hinnanalennuksia, jotta uusille tuotteille saadaan tilaa.

Lindexillä organisaatio seuraa vaatteiden kiertokulkua ja il-

moittaa myymälälle, mitkä vaat-teet laitetaan alennukseen.

- Vaikka haluaisimme alentaa tuotteen heti puoleen hintaan, se ei ole mahdollista. Emme voi jäädä miinukselle tuotteesta, joten alehinnassa pitää ottaa huomioon katteet ja sisäänosto-hinnat. Tarkastelemme myymä-län varastotilannetta ja pyrimme siihen, ettei myyntiin jäisi roik-kumaan todella vanhaa tavaraa, Ruusuvirta sanoo.

Lindexillä on myynnissä niin sanottuja kestotuotteita, jotka ovat aina myymälän valikoimis-sa. Kestotuotteiden, kuten pe-rustrikoovaatteiden, hintoja ei myymäläpäällikkö saa itse alen-taa.

Hennes&Mauritzilla myyn-titiimi tekee yhdessä Ruotsissa sijaitsevan sisäänoston kanssa päätöksen siitä, milloin myymä-löissä on alennusmyynnit ja mitä tuotteita alennusmyynti pitää sisällään. Jim&Jill päättää myyji-en ja myymäläpäällikön kesken, koska tuote myydään alennet-tuun hintaan. Yleensä tuotteet, joita ei enää tilata lisää, myydään aleilla pois.

Alevaatteiden myynti on vil-kasta varsinkin vuoden suu-

rimpien alejen aikaan. Melkein jokaisessa vaatemyymälässä on jonkinlainen alerekki erien viimeisille kappaleille, niin sa-notuille häviäjätuotteille. Näitä tuotteita ei enää tilata lisää myy-mälään. Harvemmin liikkeissä jäädään pulaan ylimääräisten vaatteiden kanssa, mitä kukaan kuluttaja ei haluaisi ostaa.

- Minun aikanani ei ole tällais-ta tapahtunut. Vain jos vaate on ollut viallinen, se on lähetetty ta-kaisin maahantuojalle, Laitinen kommentoi.

Ruusuvirta kohtaa joskus vaatteita, jotka eivät liiku mil-lään. Myymälässä yritetään pitää ajankohtaisia vaatteita esillä, jo-ten näin alennusmyynnin aikaan ei ole näytillä enää kesäaleista jääneitä tuotteita.

- Esimerkiksi, jos kesätoppi on alennettu puoleen hintaan, ei-kä se meidän myymälässämme silti myy, vaikka myisikin jossain muussa Lindexissä, joudumme itse alentamaan tuotteen hin-taa entisestään. Jos tuotetta ei myydä alennuksen alennuksella-kaan, olemme pulassa, Ruusuvir-ta naurahtaa.

Lindexin päämääränä on myy-dä kaikki tuotteet, lopulta hin-nalla millä hyvänsä.

Kaupaksi hinnalla millä hyvänsäAlerekkien vaatepaljous voi saada kuluttajan pään pyörälle. Jyväskylän Hennes&Mauritzissa mallistojen sisällä tapahtuu paljon vaihduntaa, joten aleilla saadaan tilaa uusille vaate-erille. Kuva: Seidi Seppäkoski.

Jos vaatetta ei saada myytyä alerekillä, se siirretään vähäksi aikaa pois varastoon ja myöhemmin laitamme siihen lisäalennuksen.

16 Painoarvo

Onko harrastavalapsi vanhempienkilven kiillotus?

Lasten harrastaminen, kehittyminen ja kasvattaminen ovat julkisen keskuste-lun ja nettifoorumeiden ikivihreä puheenaihe. Lasta pidetään perfektionistivan-hempien, ulkonäkökeskeisen mediakulttuurin ja markkinavoimien viattomana uhrina, jolle huippu-urheilu ja kympin todistus ei ole oma valinta vaan pakote. Viime aikoina etenkin lasten kykykilpailut ja suunnitelmat missikisoista ovat kir-voittaneet tulisia kannanottoja ja jopa tappouhkauksia.

Laura Kangas

Muuramelaisessa Kankaanpään perheessä harrastetaan paljon. Pojat Jere, 18, ja Saku, 16, ovat molemmat pelanneet jalkapal-loa ja jääkiekkoa. Kuopus Tuuli, 10, käy rytmisen voimistelun har-joituksissa.

Nykyisin Saku pelaa jääkiek-koa Suomi-sarjassa. Harjoituksia on kuudesti viikossa, ja pelejä on lähes joka viikonloppu. Tuuli käyttää rytmiseen voimisteluun noin viisitoista tuntia viikossa.

Lasten äidin Kaija Kankaan-pään mielestä on hyväksi, että lapsilla kuluu runsaasti aikaa har-rastusten parissa.

– Oman ajan käyttö on todella tehokasta, kun on paljon teke-mistä. Vähäinenkin luppoaika käytetään hyödyksi, Kankaanpää sanoo.

Koulumenestystä harrastuk-set eivät ole haitanneet: poiki-en keskiarvot ovat kahdeksan paremmalla puolella, Tuulin kokeissa komeilee yhdeksikköjä ja kymppejä. Kankaanpään mu-kaan aikaa vievä harrastus opet-taa määrätietoisuutta.

– Kavereillakin käydessä Tuuli haluaa aina, että läksyt on ensin tehty.

Liika on liikaa myös Kankaan-päiden kotona. Tuuli lopetti

Teemu Vaarakallio

Neloselle Junior MasterChef -oh-jelman tuottanut Tatu Ferchen ei allekirjoita väitteitä, joiden mukaan lapset eivät olisi valmiita julkisuuteen.

– Tämän päivän lapset ovat tietoisia julkisuudesta. He katso-vat täysin erilaisia ohjelmia, kuin esimerkiksi itse katsoin omas-sa lapsuudessani. En väitä, että suunta on positiivinen, mutta ti-lanne vain on nykypäivänä tämä.

Ferchen muistuttaa, että kilpai-lijat valittiin ohjelmaan erittäin huolellisesti 1 200 hakijan jou-kosta, jotta mukaan saatiin mo-

tivoituneimmat ja osaavimmat lapset. Haussa tarkasteltiin lisäk-si myös hakijoiden vanhempia, jotta väkisin lapsiaan eteenpäin työntävät curling-isät ja -äidit saataisiin pidettyä poissa ohjel-masta.

– Kaikkien jatkoon päässeiden lasten vanhemmat haastateltiin. Jos vaikutti yhtään siltä, että vanhemmat haluavat lapsensa ohjelmaan enemmän kuin lapsi itse, ei lasta voitu ottaa jatkoon.

Kilpailussa lapsista pidettiin huolta myös ohjelmasta tip-pumisen jälkeen. Heidän kans-saan käytiin palautekeskustelu, ja ainakaan Ferchenin mukaan

yhdellekään pudonneelle kil-pailijalle ei jäänyt putoamisesta traumoja.

– Pelkkä osallistuminen ja ruu-an laittaminen monen lapsen idolin huippukokki Tomi Björkin kanssa oli heille mahtava koke-mus.

Vaikka kilpailun voittaneen Ida O´Mahoneyn kanta ei eh-kä ole kaikkein puolueettomin, avaa hänen haastattelunsa Kes-kisuomalaisessa näkökulman kilpailuun siihen osallistuneiden lasten kannalta.

– Ketään ei pakotettu mukaan. Me tiesimme, mitä on odotetta-vissa ja nautimme kilpailusta, O´Mahoney napauttaa.

Kuva: Saara Tunturi.

Kokkikisaan omasta tahdosta Huoli jaksamisesta

Painavasanaiset asiantuntijat heristävät sormeaan lehtien haastatteluissa. Esimerkiksi lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on ollut huolissaan lasten jul-kisesta kilpailuttamisesta.

”Lapsi ei voi ymmärtää mihin hän lähtee mukaan silloin, kun hän lähtee jul-kisuuteen.” Kykykilpailuja on enemmän kuin koskaan aiemmin, esimerkiksi Nelosella esitetty Junior MasterChef, ja piakkoin alkava AnkkaRäp- kisailu. Mutta miksi kilvoittelua, huipputehokasta harrastamista ja

lapsen esilläoloa katsotaan kieroon? Me kysyimme tv-tuottajan, julkkis- ja tavisäidin sekä valmentajan mielipiteet.

Painoarvo 17

Emmakaisa Jokiniemi

Työura on aikuisten juttu, mutta urheilussa matka huipulle alkaa jo lapsena. Ei ole mitään nyrkki-sääntöä, kuinka paljon missäkin iässä saa treenata.

– Mielipiteet vaihtelevat suu-resti, sanoo kilpa-aerobicia ja joukkuevoimistelua valmentava Henni Takala.

Takalan mukaan lasten treeni-määrät ovat kasvaneet.

– En ainakaan itse muista, että olisin treenannut niin paljoa lap-sena.

Syy harjoitusmäärien lisään-tymisen takana on itse lajien kehittyminen. Tulokset vahvis-tavat tämän, sillä Suomi on saa-vuttanut joukkuevoimistelussa peräti kahdeksan maailman-mestaruutta.

Oman kilpaurheilu-uransa li-säksi Takalalla on kokemusta valmentamisesta 12 vuoden ajal-ta. Takalan mukaan kasvaneet treenimäärät ja varhainen kes-kittyminen tiettyyn lajiin on yk-sipuolistanut treenaavien lasten liikuntatottumuksia.

– Rasitusvammoja on paljon enemmän kuin omassa nuoruu-dessani.

Takala yrittääkin kannustaa omia valmennettaviaan moni-puoliseen liikuntaan. Myös van-hempia muistutetaan hyötylii-kunnan tärkeydestä.

– Yritän valistaa vanhempia, että he opettaisivat lapsen itse tekemään terveellisiä ratkaisuja eivätkä tarjoilisi kaikkea valmiina.

Urheilevien lasten vanhempien kultainen sääntö kuuluu: "kus-

tanna, kuskaa ja kannusta".Lapsen harrastus on usein ko-

ko perheen yhteinen.– Vanhemmat eivät ole vain

maksajia ja kuskaajia vaan tal-kootyötä lapsien harrastuksen eteen tehdään paljon ja innok-kaasti.

Psyykkinen valmennus on Ta-kalan mukaan olennainen osa valmennustyötä.

Valmentaja toimii fyysisen treenin lisäksi tavalla tai toisella myös valmennettavien henki-senä tukena. Omalla kohdallaan Takala laskee kilpaurheilun an-sioiksi aikataulutuksen taidon ja määrätietoisuuden.

– Kilpaurheilijan tunnistaa ennen kaikkea kunnianhimosta muillakin elämän osa-alueilla kuin pelkästään urheilussa, Hen-ni Takala toteaa.

Anna Näveri

Hollolalainen perheenäiti Marjo ”Supermarjo” Niittyviidan kas-vatusmetodeita on kyseenalais-tettu rankalla kädellä, mikä ei jää epäselväksi netin keskustelu-palstaltoilta. Tv-sarja ”SuperMar-jo ja Tytöt” perusteella Niittyviita on piinkova, kilpailuhenkinen tiikeriäiti, joka pyörittää perheen arkea pilkun tarkasti. Alakoulu-ikäiset tytöt tuovat kotiin kym-pin arvosanoja ja harrastuksia on molemmilla tietysti laaja kattaus musiikista urheiluun.

Sarjassa arki harjoitellaan ja viikonloput kilpaillaan. Eikä siinä vielä kaikki: Tytöistä vanhempi lukee ruotsia ja saksaa itsenäi-sesti, koska on liian nuori suo-rittamaan kieliä valinnaisenaw koulussa. Liian täydellistä ollak-seen totta?

– Jos olisin lätkäfaija, kukaan ei syyllistäisi minua. Miten se,

että vien lapseni koulun jälkeen haitaritunnille, eroaa siitä, että lapsi jäisi iltapäiväkerhoon odot-tamaan vanhempiaan neljään asti?, Niittyviita kysyy.

Niittyviita ei ole mielissään yk-sipuolisesta kuvasta, joka sarjan myötä hänestä on välittynyt.

– Tärkeintä on lapsen hyvin-vointi, mutta sitä ei minun suus-tani haluta mediassa kertoa. Ne, jotka tuntevat meidät, näkevät koko kuvion. Me olemme onnel-linen perhe.

Taitoluistelu kilpasarjassa lop-pui Niittyviitojen perheessä, kun laji olisi vienyt liikaa aikaa.

– Siellä oli jo yhdeksänvuo-tiailla tytöillä polvivammoja, ja jotkut lapset tekivät läksynsäkin hallilla. Meille sopii yksi kerta luistelua viikossa, mutta kolme päivää on jo liikaa.

Lasten missikisoista noussut

myrsky ei enää lannista Niitty-viitaa.

– Jupakassa haluttiin taas am-pua meidän perhettä. Koko juttu sai ihan hölmöt mittasuhteet. Turussa bisneshenkinen nainen on järjestänyt lapsille missikisoja, eikä kukaan ole suuttunut siitä.

Suunnitelmissa on yhä pieni-muotoisen kyky- ja kauneuspäi-vän järjestäminen.

– Tapahtumassa esiintymises-tä nauttivat lapset saisivat tuoda itseään esiin, Niittyviita kuvailee.

– Jos tämän kaltainen tapah-tuma halutaan kieltää, niin silloin pitäisi kieltää myös lehtien ”ää-nestä kaunein taapero” -kisat, talentit ja hymytyttöpatsaat. Lasten maailmassa joutuu aina arvostelun kohteeksi joka arki-päivä ja lapset osaavat olla toisil-leen julmia. Vanhemman tehtävä on tukea lasta sisäisen esiintyjän-sä löytämisessä.

harmonikan soiton kolmen vuo-den harrastamisen jälkeen, kun vanhemmat huolestuivat hänen jaksamisestaan.

– Tuuli alkoi sanoa sellaisia asioita kuten ”Pitäisi harjoitella soittamista”. Lapsen suusta ei saisi tulla lauseita, jotka alkavat sanalla pitäisi.

Valitettavasti etenkin jääkiek-koharjoituksissa näkyy vanhem-pia, joille harrastus on tärkeämpi kuin lapsille itselleen.

– Tuntuu, että jotkut isät yrit-tävät toteuttaa kesken jääneitä nuoruuden unelmiaan lastensa avulla. Ajatellaan, että meidän pojasta tulee NHL-tähti. Samalla kuitenkin näkee jo kauas, että lapsi ei edes haluaisi pelata.

Kankaanpää ei tahdo tuomita vanhempia, joiden lapset eivät

harrasta. Samalla hän kuitenkin miettii, mitä kyseiset lapset va-paa-ajallaan tekevät. Kysymys tu-li myös hänelle itselleen erittäin ajankohtaiseksi, kun Jere lopetti hetkeksi jalkapallon ja jääkiekon eikä puoleen vuoteen harrasta-nut mitään.

– Pelkäsin, että hän vain istuisi koneella tai tekisi pahuuksia kau-pungilla. Onneksi Jere alkoi taas lopulta pelata jääkiekkoa.

Muilta vanhemmilta on joskus tullut oudoksuvaa palautetta perheen aktiivisesta harrasta-misesta. Muutamat puolitutut ovat kysyneet, onko Kankaanpää hullu laittaessaan lapsensa sellai-seen rääkkiin.

– Vastaan aina, että ehkä me olemme hulluja, mutta lapset itse haluavat harrastaa ja se on heidän elämäntyylinsä.

“Yhä nuorempaa, rankem-paa ja seksikkäämpää, kos-ka se myy. En laittaisi lapsi-ani sen systeemin ruuaksi.”

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Iltalehti 1.9.2012

“Nykyisin lapsen kasvatta-misesta on tullut suoritus ja vanhemmuudesta puurta-mista.”

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen Savon Sanomat 5.10.2012

Siellä (Britanniassa ja Yhdys-valloissa) lapsuus on jo nyt paljon kaupallistuneempaa kuin meillä. Se koetaan siel-läkin isoksi ongelmaksi ja lasten hyvinvointia haittaa-vaksi.”

Lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula lasten missikisoista, Iltalehti 1.9.2012

“ Kaikki elämä ei saa olla sitä, että viedään lasta pai-kasta paikkaan ja mieti-tään, mikä kehittäisi hänen aivojaan eniten.”

Erikoislääkäri Sinkkonen, Savon Sanomat 5.10.2012

”Miksi me siis vastustam-me äänekkäästi lasten missikisoja? Siksi, että me hyvin tiedämme lasten missikisoja hallitsevien pe-riaatteitten olevan jo voi-massa kaikkialla yhteiskun - nassa täydellisesti hyväk-syttyinä.”

Kirjailija Jari Tervo, Ylen nettisivu-jen blogissaan 3.9.2012

Lastenkasvatuksestasanottua

”Kaikista kamalinta, kuten joku jo mainitsikin, on se, että vanhemmat tyrkkää lapsensakin julkisuuteen. He ovat lapsia, heillä ei ole minkäänlaista arvosteluky-kyä vielä itsellään.”

Anonyymi, Vauva.fi foorumilla 21.2. 2012

Kunnianhimoa ja rasitusvammoja

Liika on liikaa myös Supermarjolle

Kia Kilpeläinen

– Muutin elämäni suunnan pari vuotta sitten, kun jätin va-kituisen työni yläkoulun äidin-kielen opettajana, kertoo ranta-salmelainen perheenäiti Leena Sarkkinen. Aluksi Sarkkinen jäi vuodeksi virkavapaalle, jonka ai-kana hän sai kypsytellä vaikealta tuntunutta lopettamispäätös-tään rauhassa.

Sarkkisen kohdalla downshif-taus ei kuitenkaan ollut protesti suomalaista työkulttuuria koh-taan, sillä hän uskoo työelämän stressaavuuden olevan melko alakohtaista.

– Ainakin julkisuudessa anne-taan sellainen kuva, että työelä-mä on hektistä ja raskasta. Edel-lisessä työssäni itse opettaminen ei rasittanut, mutta työhön sisäl-tyi niin paljon kaikkea muutakin. Pienellä paikkakunnalla opettaja on opettaja myös vapaa-ajallaan. Tunsin olevani velvollinen puut-tumaan oppilaiden tekemisiin kouluajan ulkopuolellakin. Li-säksi vanhemmat saattoivat tulla selvittelemään lastensa asioita törmätessään minuun vaikkapa kaupassa.

Sarkkisen ehkä yllättäväänkin päätökseen vaikuttivat monet asiat. Niistä keskeisimpänä hän mainitsee vanhempiensa kuole-man vuonna 2010, mikä muutti hänen ajattelutapaansa.

– Menetys muutti arvojani ja halusin parantaa elämänlaatua-ni. Olin todella väsynyt jatkuvaan meteliin koulussa. Kaipasin hiljai-suutta.

Aivan kokonaan työelämän ulkopuolelle Sarkkinen ei silti heittäytynyt, sillä viime syksynä hän alkoi kirjoittaa kotikuntan-sa pankin 110-vuotishistoriaa. Tutkimustyö antaa Sarkkiselle vapauden suunnitella omat työ-aikansa, mikä on vähentänyt hä-nen stressiään. Halutessaan Sark-kinen pystyy myös urakoimaan kotonaan ja tekemään viikolla

lyhyempiä päiviä. Lisäksi Sarkki-nen voi nyt vetää selkeän rajan

työ- ja vapaa-ajan välille. Hän nauraa, ettei ole päässyt opet-

tamisesta vieläkään kokonaan eroon, sillä hän toimii kansalais-

opistolla kirjallisuuden opetta-jana. Nykyisin se on kuitenkin pikemminkin harrastus kuin työ.Elämäänsä rauhoittaneen Sark-kisen lähipiiri on suhtautunut muutokseen lähinnä positiivises-ti, ja etenkin hänen perheensä on ollut tukena alusta asti.

– Miehelläni on sitova työ, joten nykyiset, joustavammat ai-katauluni helpottavat arkea. Voin keskittyä enemmän kodin asi-oihin ja ehdin viedä poikamme aamulla kouluun. Iäkkäimmät su-kulaiseni ovat tosin ihmetelleet, miksi ihmeessä luovuin vakitui-sesta virastani.

Downshiftaus oli tunnettu ilmiö jo vuonna 2010, jolloin Sarkkinen jäi virkavapaalle. Hän tunteekin lähipiiristään myös muita ihmi-siä, jotka ovat halunneet hidas-taa. Esimerkiksi Sarkkisen serkku on irtisanoutunut vakituisesta työstään ja tekee nykyisin vain sijaisuuksia. Sarkkinen kuitenkin myöntää, ettei downshiftaus ole helposti toteutettava elämänta-pa ihan kenelle tahansa. Vähäva-raisuus voisi helposti muodostua esteeksi hidastamiselle.

– Se riippuu tietenkin siitä, kuinka materialistista elämää elää. Hidastaminen on silti var-masti helpompaa, jos talous antaa myöten. Muuten saattaisi helposti alkaa stressata rahojen riittämisestä elämiseen. Omalla kohdallani vanhemmilta saatu perintö mahdollisti uuden elä-mäntapani, sillä en haluaisi olla riippuvainen pelkästään mieheni tuloista.

Sarkkisen tutkimustyö valmis-tuu tammikuussa, jonka jälkeen hänellä ei ole selkeitä suunnitel-mia tulevien töiden suhteen.

– Aluksi aion ainakin keskittyä uuden kotimme laittamiseen, koska olemme juuri muuttaneet. En stressaa töiden loppumisesta, sillä elämänmuutoksen myötä olen oppinut ottamaan rennom-min. Uskon, että asioilla on tapa-na järjestyä.

Parempaa elämää hidastamalla

Järjetön työelämä ajaa downshiftaamaan

Leena Sarkkinen jätti vakituisen työnsä äidinkielen opettajana. Kuva: Kia Kilpeläinen

18 Painoarvo

Noora Penttinen

Elämän, ja erityisesti työelämän, leppoistamista pidetään laiskot-teluna ja vastuunpakoiluna. Työ-terveyslaitoksen vanhemman tutkijan Antti Kasvion mukaan kyse on enemmänkin elämän-arvojen muutoksesta. Kasvio on huomannut, että kolmekymp-piset työelämänsä alussa olevat miettivät, haluavatko he omis-tautua uralleen vai elää tasapai-noisemmin.

Kasvio on mukana Työterve-yslaitoksen tutkimushankkeessa, joka selvittää mahdollisuuksia yksilöllisiin työn järjestämisen ratkaisuihin organisaation sisällä. Kasvion mukaan ihmisten elä-mänvalinnat yksilöllistyvät ja he haluavat tuunata myös työtehtä-

viään ja urasuunnitelmiaan.– Viisas henkilöstöhallinto

pyrkii etsimään kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja. Jos ratkai-suja ei löydy, työntekijä vaihtaa työpaikkaa tai lähtee aikaisem-min eläkkeelle, Kasvio kuvailee.

Syitä downshiftaukseen, eli elämän kohtuullistamiseen työn-tekoa ja kulutusta vähentämällä, on Kasvion mukaan monia. Joku haluaa aikaa perheelle, toinen kaipaa mahdollisuuksia vaikut-taa enemmän omaan työhönsä, kolmas taas haluaa pienentää hiilijalanjälkeään. Kasvion mie-lestä toisenlaiset urasuunnitel-mat käyvät järkeen erityisesti ympäristön kannalta.

– Tulevaisuudessa jokaiselle kulutusyksikölle määritellään

planetaariset kulutusrajat, joita ei voi ylittää. Kannattaako sitten painaa hullun lailla töitä ja tiena-ta paljon, jos työnteko on tylsää eikä ökykulutukseen tarjoudu mahdollisuutta?

Järkeen vetoaa myös Jyväsky-län yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala.

– Suomalaisten työelämää on kiristetty pienin ruuvinväännöin. On sanottu, että paina hetki vie-lä, sitten helpottaa. Eikö voitaisi löytää kohtuuden kulttuuria?

Hakala on kirjoittanut kirjan Pakattu aika, jossa hän käsittelee kiirettä suomalaisessa työelä-mässä. Hakalan mukaan erityisen huolestuttavaa on, ettei moni suomalainen ehdi pitämään vuo-silomia ja viidesosa työntekijöis-

tä kantaa töitä kotiin.Sekä Hakala että Kasvio ovat

huomanneet, että suurin kiin-nostus leppoistamiseen on 1980-luvulla syntyneellä Y-suku-polvella, joka on vasta työuransa alussa.

Hakalan mukaan nuorille aikui-sille eivät enää ole tärkeitä ne arvot, joita heidän vanhempien-sa ikäluokka on kannattanut. Ra-han, autojen ja luksusasuntojen tilalle arvoasteikon kärkeen ovat nousseet vapaa-aika, terveys, ys-tävät ja perhe.Työelämä ei kuitenkaan ole vielä mukautunut nuorten arvomaail-maan.

– On kavahduttavaa yhteis-kunnan kannalta, että työelämä pelottaa ihmisiä ennen kuin heil-

lä on edes kokemusta siitä, Haka-la toteaa.

Kasvion mielestä työelämän on lopulta sopeuduttava yksilöi-den toiveisiin. Nuorten aikuisten haluttomuus hypätä työelämän oravanpyörään, eli anti-upshif-taus, on varteenotettava vaihto-ehto.

Kasvio neuvoo työelämäänsä aloittelevia nuoria etsimään roh-keasti itselle sopivaa tapaa tehdä töitä.

– Kannattaa hankkia tosiasia-pohjaista tietoa työmarkkinoista eikä heittäytyä liian pessimis-tiseksi. Kannattaa miettiä, mitä hyvältä elämältä haluaa, ja olla valmis tuunaamaan sitä mah-dollisuuksien mukaisesti. Kyllä se ratkaisu jostain löytyy.

Painoarvo 19

Yliopistossa saa olla oma itsensäHumanistin pukeutumisen erottaa luon-nontieteilijästä. Stereotypiat elävät, mutta ammatti-identiteetti tulee muual-ta kuin vaatteista, arvelevat Jyväskylän yliopiston kampukselta pysäytetyt opis-kelijat. Neljä eri alan opiskelijaa pysähtyi kertomaan, mistä heidän tyylissään on kyse ja mitä he sillä viestivät.

Ensimmäisen vuoden kasvatustieteen opiskelija Maria Hallikainen kuvailee tyyliään kovaksi ja rock-henkiseksi. Hän sanoo erottuvansa joukosta, sillä uskaltaa pukeutua. Hallikainen käyttää paljon mustia vaatteita ja suosii asusteissa esimerkiksi niittejä. Hän erottuu joukosta omalla opiskelualallaan.

– Alani opiskelijat ovat normaalin näköisiä. He käyttävät farkkuja, villatakkeja ja neutraaleja värejä.Opiskelun aloittaminen ei ole kuitenkaan saanut Maria Hallikaista muuttamaan omaa tyyliään. Hänen

mielestään pukeutumisella ei hänen alallaan saa lisää uskottavuutta. Hallikainen uskoo tyylinsä kuitenkin todennäköisesti muuttuvan tulevaisuudessa, kun muoti ja trendit muuttuvat.

Neljännen vuoden puheviestinnän opiskelija Heli Narinen on saapunut maanantaiaamuna yliopiston kirjastolle työs-tämään graduaan.

Hän on pukeutunut omien sanojensa mukaisesti aika tyypilliseen asuun – neulemekkoon, villapaitaan, päälaella keikkuvaan baskeriin ja näyttävään kaulakoruun.

Narinen kuvailee tyyliään sanoilla ”aika humanisti”, tar-kentaen kokevansa kyseisen tiedekunnan edustajien pu-keutuvan monesti rennolla ja jokseenkin luovalla tavalla. Jakkupuvut jäävät useimmiten vaatekaappiin roikkumaan.

Hän kokee, että naisvaltaisella opiskelualalla on ollut vaikutusta nykyisen tyylin ja pukeutumistavan muodostu-miseen.

– Kyseisellä alalla on tärkeää pukeutua tilanteen mukai-sesti, minkä vuoksi myös pukeutumiseen tulee kiinnitettyä enemmän huomiota, Narinen toteaa.Yliopisto-opintojen aikana pukeutuminen on muuttunut naisellisempaan ja siistimpään suuntaan.

- Pukeutumiseni kuvaa persoonaani. Pukeudun itseäni varten, mutta on mukavaa näyttää kivalta myös muiden silmissä, Narinen pohtii.

Jos tulevan kemistin ammatti-identiteetti pitäisi kytkeä yhteen vaatekappaleeseen, vaate olisi laboratoriotak-ki., sanoo Jari Ahonen.

- Labratakki tuo tunteen siitä, että on tämän alan asiantuntija. Mitä enemmän on menty itsenäisiin labra-töihin, sitä enemmän se korostuu, toisen vuoden kemi-an opiskelija tuumaa.

Pitkän pohdinnan jälkeen Ahonen määrittelee ste-reotyyppisen kemistin yleisnörtiksi, joka käyttää verk-kareita. Stereotypiaan kuuluu myös sulkeutuneisuus ja epäsosiaalisuus.

Oikeasti Ahosen alalla on monentyylisiä opiskeli-joita. Laboratorion ulkopuolella Ahonen ei myöskään erottaisi kemistiä fyysikosta.

- Ehkä jokaiselle on jo yliopistoon tullessa muokkau-tunut oma tapa pukeutua, eikä opiskeluala enää määri-tä pukeutumista, hän miettii.

Sosiaalista painetta tiettyyn tyyliin ei Ahosen mu-kaan yliopistolla ole, vaan jokainen saa pukeutua miten haluaa.Hän viihtyy vaatteissa, jotka tuntuvat hyvältä päällä.

- Kauluspaita on jees ja nahkakengät pitää olla, mies paljastaa.

Hyvissä jalkineissa jaksaa kävellä päivän ja jorata il-tariennoissa.

Mika Tompurilla on päällään siniruskea ruutupaita, har-maat farkut ja tennarit. Hän kertoo tämän olevan erittäin tyypillinen asu.

– En mielelläni käyttäisi sanaa hipster, mutta sanotaan-ko nyt, että tällainen erittäin leuto hipster, kuvailee nel-jännen vuoden englannin opettajaopiskelija Mika Tom-puri omaa tyyliään.– Tykkään erilaisista ruutupaidoista ja maanläheisistä vä-reistä.

Yliopistoaikana Tompurin tyyli on muuttunut. Aiemmin silmälasit olivat huomaamattomat, nyt ne ovat vaihtuneet tummiin ja vahvasankaisiin. Huppareiden sijaan hän valit-see nykyisin mieluummin neuleita ja ruutupaitoja.

Tompuri nimeää yliopistoympäristön yhdeksi syyksi tyylin muutoksiin, mutta mainitsee myös Jyväskylän laa-jan kauppatarjonnan sekä aikuistumisen vaikuttaneen vaatevalintoihin. Tyypillisen englannin opiskelijan tyyliä Tompuri pitää tavallisena ja harmaana.

– Opettajaidentiteetti tulee muualta kuin vaatteista. Musiikki vaikuttaa omaan tyyliini enemmän kuin amma-tinvalinta, arvioi Tompuri.

Opettajan ammatti vaatii miehen mielestä toki siistiä pukeutumista.

– Olisi vaikeaa kuvitella vaikka opettajaa, joka käyttäisi punk-tyylisiä vaatteita.

Teksti ja kuvat:Christina Boman, Aino Elomäki,

Anni Helkovaara, Ilona Pesu

20 Painoarvo

Painoarvon teki 68 kättä.

Arton 10 euron viikko:

Kauhulla odotettu viikko alkoi vajaan kolmensadan kilometrin ajomatkalla kotipaikkakunnaltani Janakkalasta Jyväskylään, kym-menen euron seteli lompakossa ja äidin perunamuusit mukana.Onneksi olin tankannut auton edeltävällä viikolla, koska budjet-tini ei olisi venynyt tankin täyttä-miseen. Iltapäivän luennon jäl-keen päätin vielä kiusata itseäni kiertelemällä parit alennusmyyn-nit Kauppakadulla ostamatta tie-tenkään mitään. Rahaa jäljellä 10,00 €

Päivä lähti käyntiin luennolla, jonka jälkeen suuntasin kahville Libriin. En tietenkään itse mak-sanut, sillä aloin opetella siivellä elämistä. Myötätunnosta opiske-lutoverit salakuljettivat lounaalta leipää nälkäiselle opiskelijalle. Viikon ensimmäinen ostos oli herkkusienisäilyketölkki, jonka sisällön käytin muuten kotoa löy-tyneistä aineksista valmistettuun tonnikalasalaattiin. Rahaa jäljellä 9,35 €

Keskiviikon elin tonnikalasa-laatin, ensimmäisen maksetun lounaan ja vaihto-opiskelijoille järjestetyn illanvieton ilmaisen tarjoilun voimin.Minulle tarjottiin kahvit ja illalla jopa yksi siideri. Tälläistä myötätuntoa en koki-si, jos joka viikko eläisin samalla budjetilla.Rahaa jäljellä 6,65 €

Kauhukseni sain aamulla huo-mata sampoon olevan vähissä. Myös tonnikalasalaatti loppui, eli kokkailin kotoa löytyneistä makaroneista, lenkkimakkarasta ja pakastevihanneksista itselleni aterian. Rahat käytin lounaaseen Lozzilla ja kahvimaitoon.Rahaa jäljellä 3,05 €

Vietin tavallisesta poikkeavan perjantai-illan kotona kouluhom-mien parissa. Onnistuin ihmeen kaupalla selviytymään päivästä kuluttamatta rahaa lainkaan. Rahaa jäljellä 3,05 €

Lauantai-iltana paikkailin per-jantain menetettyjä rientoja. Kaveri houkutteli minut illalla synnin tielle ja viimeiset varani hupenivat parin kuppilan eteis-palvelumaksuihin. Aloittelin vii-meviikkoisesta saunaillasta jää-neillä siidereillä ja kaveri tarjosi muutaman liikaa. Lutakon läheltä löytyi maasta jopa kahdenkym-menen sentin kolikko, mutta sen hyväksikäyttö ei sopinut pelin henkeen. Rahaa jäljellä 0,05 €

Rankan viikon viimeinen päivä vietettiin kotona. Elin sunnuntain nuudeleilla ja ruisleivällä hana-veden toimiessa ruokajuomana. Iltaan mennessä myös kyseiset artikkelit loppuivat.

Viikosta jäi käteen viiden sen-tin kolikko sekä armoton nälkä, kylmä ja ahdistus. Rahaa jäljellä 0,00 €

Venlan 150 euron viikko:

Maanantaina poimin ostoskär-ryihin graavilohta sekä nauret-tavan pienen paketin ylihintais-ta uutuusjäätelöä. Kävin myös H&M:llä ostamassa sukkahou-suja, joihin hupeni yllättäen melkein 30 euroa. Heti alkoi kuitenkin vähän kauhistuttaa, miltä tilin saldo näyttää viikon päästä, jos jatkan samanlaisella päiväbudjetilla seuraavat kuusi päivää.Rahaa meni 40 €

Heräsin tiistaiaamulla kama-laan flunssaan. Ostin luomutee-tä ja tuoretta pullaa ihmeparan-tumisen toivossa. Päätin mennä yöksi vanhempieni luokse, joten seitsemän euron kauppareissua lukuun ottamatta rahaa ei juuri palanut. Rahaa meni 7 €

Lastasin apteekista mukaani keskiviikkona reilusti Buranaa ja D-vitamiinitabletteja. Lääk-

keiden hintoja vilkaistessani päätin, että terveyden kanssa ei pihistellä. Maksoin ostoksista 26 euroa. Lounaaksi nappasin kaupasta tonnikalawrapin, joka paljastui yliopistoruokaa paitsi puolet kalliimmaksi.Rahaa meni 30 €

Torstaina olin Popparissa kavereideni bändin keikalla. Keikan päätyttyä tein hetken mielijohteesta jotain, mitä en normaalisti tekisi: ajoin taksilla kilometrin kotimatkan. Taksikus-ki naureskeli osoitteelle ja minä punastelin nolostuneena.Rahaa meni 18 €

Ostin kasoittain perjantaina roskaruokaa viikonloppua var-ten.

Pankkiautomaattikäynti aihe-utti pienen yllätyksen: tilin saldo oli pienempi kuin aikoihin. Huo-masin, että lähes koko kuukau-teen varattu budjetti oli kulunut alle viikossa.Rahaa meni 10€

Kävin ystäväni kanssa eloku-vissa sekä ravintolassa pitsalla. Hiljaa kauhistelin leffalippujen hintoja, 3D-elokuva maksoi lau-antaina 14 euroa.

Menimme vielä kuuntele-maan ystävieni bändiä. Joimme kaljat. Innostuin vielä ostamaan bändin ep:n. Kymmenen euroa onnistuneesta illasta, konsertis-ta ja levystä ei tuntunut kovin pahalta. Rahaa meni 35€

Sunnuntaina kävin linja-au-tolla vanhempieni luona. Ker-tamatka maksoi melkein viisi euroa. Loppuilta meni ilmaisen kotiruuan merkeissä.

Alle 500 euron opintotuesta jää vuokran, sähkön ja vesimak-sujen jälkeen käteen vähän yli 150 euroa kuussa. Se tarkoittaa noin viittä euroa päivää koh-den. Törsäsin yhdessä viikossa 150 euroa. Summa on monelle työssäkäyvälle normaalia arkea, mutta opiskelijalle luksusta.Rahaa meni 10€

Viinaa vailla valuuttaaKeskiviikkoilta on kylmä, pimeä ja yllättäen sateinen, kun suunnistan Kortepohjan kom-munistikommuunista kohti keskustaa mahdoton tehtävä edessäni: baari-ilta ilman ra-haa.

Bussi kurvaa ohitse, mutta vaikka lämpimät, kuivat penkit huutavat nimeäni ja sa-de sotkee sotamaalini poskille, jatkan päättäväisesti polkemista.

Pari lasia kaverin tupaantuliaislahjaksi tuomaa kuohuviiniä lämmittää mukavasti miel-tä – suon suuresta empiirisestä tutkimuksesta selvitäkseni hiukan rohkaisua. Minun on määrä tavata teinisitseillä alkulämmitelleet kurssikaverini Kauppakadulla, ja kohta iloi-nen juhlakansa ryömiikin paikalle.

Pääkatua pitkin piikkikoroissa ja verkkosukkahousuissa tepastelu jää kaikkien on-neksi vain mielikuvan tasolle, sillä ravintolaan on poikkeuksellisesti vapaa pääsy. Narikka-ongelmakin ratkeaa, kun kulman takana majaileva ystäväni tarjoutuu takinsäilöjäksi. Val-mistaudumme varsinaiseen haasteeseen nauttimalla poliittista hernekeittoa,ilmaiseksi

tietenkin. Teiniteeman mukainen meikki sekä vesirajaa hipova minimekko eivät varsinaisesti

helpota tehtävää, minkä vuoksi suuntaan oitis tiskille.

Vaikka olemukseni viestii mahdollisesta vaihtokaupasta, en hymyilisi edes lähikuppi-lan keski-ikäisille karjuille. Olen jo valmis huijaamaan, kun äkkiä muistan viime kerrasta saakka lompakossani poltelleen ilmaisen juomakupongin.

Hylkeen lailla makkarankuoressa hyllyessäni kiroan typerän teemamme, ja miehe-nä kiertäisin näköiseni neidon kaukaa. Toisaalta hyvässä seurassa ei hävetä, ja ravintolan kajareista kaikuvat kultaisimmat ysärikappaleet kannustavat taipumaan mitä moraalit-tomimpiin liikkeisiin.

Kello käy ja äkkiä on aika hylätä tahmeat lattiat ja sukeltaa mahdollisuuksien maail-maan. Porhaltaessamme pikkumekossa kohti “narikkaa” tuuletan onnistunutta kokeilua voittajana.

Näkökulma

Hinni Hirvonen

Tonnikalaa ja taksikyytejäArto Nyman, Venla Ruoppila

Kumpikin selvisi hengissä: Arto Nyman eli viikon kymmenellä ja Venla Ruoppila 150 eurolla.