”Inhimillisempää”

– sosiaalityön tulevaisuutta hahmottelemassa

Erja Mervaala

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja kauppa-

tieteiden tiedekunta

Sosiaalityö

Pro gradu -tutkielma

Helmikuu 2020

Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Laitos Yhteiskuntatieteiden laitos

Tekijä Erja Mervaala Työn nimi ”Inhimillisempää” – sosiaalityön tulevaisuutta hahmottelemassa Oppiaine Sosiaalityö

Työn laji Pro gradu -tutkielma

Tutkielman ohjaajat Veli-Matti Poutanen (yliopistonlehtori, sosiaalipolitiikka) ja Taru Kekoni (yliopistonlehtori, sosiaalityö) Aika Helmikuu 2020

Sivumäärä 75 sivua + 2 liitettä (3 sivua)

Tiivistelmä Tutkielmani tarkastelee sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liit-tämiään sosiaalityön kehittämisnäkökulmia sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin reflek-toiden. Tutkielmani tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Ilmentävätkö sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tulevaisuudenkuvaukset ja kehittämisnä-kökulmat sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja mitä kyseisten konseptien osa-alueita? 2. Miten sosiaalityötä tulisi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden mielestä kehittää ja millaista sosiaalityö voisi heidän mukaansa parhaimmillaan olla?

Aineistonkeruu suoritettiin eläytymismenetelmän avulla sähköisellä lomakkeella, jossa vastaaja ohjautui suku-nimensä alkukirjaimen perusteella kirjoittamaan joko tehtävänannon A tai B pohjalta seuraavasti: ”Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla (A) ajankohtaisesti / (B) kymmenisen vuoden päästä ja minkä siinä, sen käytännöissä ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavuttamiseksi. Kirjoita mielikuviisi ja ajatuksiisi pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskustelustanne”. Aineistoa kertyi yhteensä 41 eläytymiskertomusta, joista 19 keskittyi nyky-ajan kehittämisnäkökulmiin (A) ja 22 tulevaisuuden kehittämisnäkökulmiin (B). Tutkielman tulosten perusteella sosiaalityön merkittävät kehittämisnäkökulmat keskittyvät paljolti sosiaalityön käytännön työhön ja sen haasteisiin, esimerkiksi resursseihin, johtamiseen, työmenetelmiin, työnjakoon, kou-lutukseen, tutkimukseen, rakenteelliseen sosiaalityöhön ja alan yhteiskunnalliseen arvostukseen. Sosiaalisen kestävyyden konsepti nousi esiin kehittämiskuvauksissa vain muutamaan otteeseen ja ilmensi luonteeltaan ke-hityksellistä sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisen laadun osa-alueita sen sijaan painotettiin kehittämisnäkökul-missa paljon, erityisesti osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden osa-alueisiin keskittyen. Nykyajan kehittämisnä-kökulmien (B) ja tulevaisuuden kehittämisnäkökulmien (B) välillä ei ollut suuria eroja, joskin esimerkiksi so-siaalityön käytännön kokeminen ”tulipalojen sammutteluna” liitettiin erityisesti nykyaikaan, kun taas tulevai-suuden kehittämisnäkökulmissa korostuivat enemmän esimerkiksi sosiaalisen laadun ja teknologisen kehityk-sen teemat. Tutkielman tuloksien tulkinnan myötä hahmottuu useita sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opis-kelijoiden merkittäviksi kokemiaan kehittämisnäkökulmia, joita voidaan parhaimmillaan hyödyntää pohditta-essa tulevaisuuden sosiaalityön käytännön ja tieteenalan kehittämistä sekä sosiaalityössä tuotetun tiedon hyö-dyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Asiasanat sosiaalityö, kehittäminen, eläytymismenetelmä, sosiaalinen kestävyys, sosiaalinen laatu Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Muita tietoja

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND TIIVISTELMÄ

Faculty Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department Department of Social Sciences

Author Erja Mervaala Title ”More humane” – outlining the future of social work Academic subject Social Work

Type of thesis Master’s thesis

Supervisors Veli-Matti Poutanen (University Lecturer of Social Policy) and Taru Kekoni (University Lecturer of Social Work) Date February 2020

Pages 75 pages + 2 appendices (3 pages)

Abstract My master’s thesis examines the current and future social work development perspectives of social workers and social work students reflected on the concepts of social sustainability and social quality. The research questions of my thesis are the following: 1. Do the future and current development perspectives of social workers and social work students reflect social sustainability and / or social quality and what aspects of these concepts do they reflect? 2. How do social workers and social work students think social work should be developed and what could social work be like at its best, according to them? The data collection was conducted using the method of empathy-based stories via an electronic form, in which the respondent was guided, based on the first letter of their surname, to write a story based on either assignment A or assignment B as follows: “You are a social worker on a normal working day. You are discussing with your colleague about what could social work (A) currently / (B) in about ten years’ time be like at its best and what should change in social work practice and / or client work in order to achieve this. Write a description or a short story of your conversation based on your visualisation and thoughts.” The collected data consisted of 41 stories, 19 of which focused on contemporary developmental aspects (A) and 22 on future developmental aspects (B). Based on the results of the thesis, the significant aspects of social work development are largely focused on the practical work and its challenges, such as resources, management, working methods, work distribution, educa-tion, research, structural social work and societal valuation of the profession. The concept of social sustaina-bility was assessed only a few times in the developmental descriptions and exhibited the development sustain-ability sub-category of social sustainability. In contrast, the aspects of the social quality concept were strongly emphasized in the developmental aspirations, with a particular focus on inclusion and cohesion. There were no major differences between current developmental perspectives (A) and future developmental perspectives (B), although, for example, the experience of social work practice as 'putting out fires' was associated particularly with the present, while the future developmental aspects emphasized, for example, the themes of social quality and technological development. The interpretation of the results of the thesis outline several developmental aspects social workers and social work students consider to be significant, which can at best be used when considering the future development of social work practice and science as well as the utilization of information produced in social work in societal decision-making. Keywords social work, development, the method of empathy-based stories, social sustainability, social quality Archive location University of Eastern Finland Library

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO ......................................................................................................... 1

2 SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA SOSIAALINEN LAATU TUTKIELMAN TEOREETTISINA LÄHTÖKOHTINA ................................................................ 6

2.1 Johdanto ........................................................................................................ 6 2.2 Sosiaalinen kestävyys teoreettisena viitekehyksenä ........................................ 6 2.3 Sosiaalinen laatu teoreettisena viitekehyksenä ............................................. 14 2.4 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu tutkielman teoreettisena

viitekehyksenä ............................................................................................. 20 2.5 Sosiaalityön teoriaperusta suhteessa tutkielman teoreettiseen

viitekehykseen ............................................................................................. 22

3 EMPIIRINEN TUTKIMUSPROSESSI ............................................................... 27

3.1 Johdanto ...................................................................................................... 27 3.2 Eläytymismenetelmä tutkimusmetodina ....................................................... 27 3.3 Aineistonkeruuprosessi ................................................................................ 30 3.4 Aineiston esittely ja analysointiprosessi ....................................................... 32 3.5 Tutkielman etiikka ja luotettavuus ............................................................... 35

4 TUTKIELMAN TULOKSET .............................................................................. 39

4.1 Johdanto ...................................................................................................... 39 4.2 Eläytymiskertomukset nykyaikaan orientoituneesta

kehyskertomuksesta A ................................................................................. 39 4.2.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen A

pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ................................... 39 4.2.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen A pohjalta

tehdyissä eläytymiskertomuksissa ................................................ 41 4.3 Eläytymiskertomukset tulevaisuuteen orientoituneesta

kehyskertomuksesta B ................................................................................. 45 4.3.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen B

pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ................................... 45 4.3.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen B pohjalta

tehdyissä eläytymiskertomuksissa ................................................ 47 4.4 Eläytymiskertomusten tulkinta ..................................................................... 52 4.5 Kehittämisnäkökulmien yhteenveto ............................................................. 59

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ............................................................... 67

5.1 Johdanto ...................................................................................................... 67 5.2 Tutkielman loppupäätelmät .......................................................................... 67 5.3 Tutkielman johtopäätökset suhteessa ajankohtaisiin kehityssuuntauksiin ..... 70

LÄHTEET .................................................................................................................. 76

LIITTEET ................................................................................................................... 82

LIITE 1. Kirjoituspyyntö ..................................................................................... 82

Additional information

LIITE 2. Sähköisen aineistonkeruulomakkeen rakenne ........................................ 83 KUVIOT KUVIO 1. Sosiaalinen kestävyys integroituna muihin kestävyyden osa-alueisiin

kokonaisvaltaisena paikallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana .................................................................. 8

KUVIO 2. Pesämallin mukainen kestävä kehitys ........................................................... 9 KUVIO 3. Kolme sosiaalisen kestävyyden alakategoriaa – kehityksellinen, ylläpitävä

ja yhdistävä kestävyys .............................................................................. 12 KUVIO 4. Sosiaalisen laadun nelikenttä ....................................................................... 16 KUVIO 5. Tutkielman teoreettinen viitekehys .............................................................. 21 KUVIO 6. Aineiston vastausjakauma ............................................................................ 32 KUVIO 7. Eläytymiskertomusten kehittämisnäkökulmien yhteenveto ......................... 60 TAULUKOT TAULUKKO 1. Sisällönanalyysin analyysiluokat ........................................................ 33

1

1 JOHDANTO

Pro gradu – tutkielmani käsittelee sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden kehittämisnä-

kökulmia reflektoiden niitä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin. Kehittämis-

näkökulmat keskittyvät sekä nykyhetkeen että tulevaisuuteen. Analysoin sosiaalityöntekijöiden ja so-

siaalityön opiskelijoiden tuottamia kehittämisnäkemyksiä ja -käsityksiä tutkielmassani sosiaalisen

kestävyyden ja sosiaalisen laadun teoreettisesta viitekehyksestä tarkastellen sitä, asettuvatko sosiaa-

lityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamat näkemykset kyseisiin käsitteisiin ja niihin

liittyviin teorioihin, ja jos asettuvat, millä tavoin.

Tutkielmani aihevalintaa inspiroi osaltaan uutinen Suomen puoluejohtajien tulevaisuushahmotel-

mista, jossa tarkasteltiin puoluejohtajien näkemyksiä vuoden 2050 Suomesta otsikolla Robottiautot

singahtelevat ja Suomi pelaa jalkapallon MM-kisoissa – näin puoluejohtajat ennustavat vuotta 2050

(Hyytinen & Tuominen 7. huhtikuuta 2019, Yleisradio). Tulevaisuuskuvien konkreettinen pohdinta

on voi olla merkittävää, koska tällaiset mielikuvat ja tavoitteet ohjaavat myös nykyistä toimintaamme,

olipa kyse sitten politiikasta tai arjen toiminnoista. Ajankohtaisesti mediassa on uutisoitu tulevaisuu-

desta paljon lähinnä negatiiviseen ja epätoivoiseenkin sävyyn eritoten ilmastonmuutokseen liittyen.

Ilmastolakko on noussut koululaisten ja opiskelijoiden keinoksi pyrkiä vaikuttamaan ilmastopolitiik-

kaan (Rimaila 15.3.2019 Koko maailman ilmastolakko – sadat tuhannet nuoret marssivat ympäri

maailmaa) ja entistä enemmän käydään keskustelua myös niin sanotusta ilmastoahdistuksesta (Park-

kinen 15.4.2019 Ilmastoahdistus aiheuttaa vihaa, surua ja syyllisyyttä – Aalto-yliopisto tarjoaa opis-

kelijoille tukea ilmastonmuutoksen käsittelyyn ja muistuttaa toivosta).

Uutisoinnista ja niin yhteiskunnallisesta kuin tieteellisestäkin keskustelusta huokuu nähdäkseni pal-

jolti epätoivo, epävarmuus ja käsitys siitä, että tavalla tai toisella huonolaatuinen tulevaisuus on väis-

tämätöntä. Tällainen toivottomuuden kollektiivinen tunne ja pelko voi muuttua myös tulkintani mu-

kaan pahimmillaan välinpitämättömyydeksi, mikäli koetaan, että omilla pienemmillä teoilla tai laa-

jemmalla poliittisella toiminnalla ei ole mitään konkreettista merkitystä – eikä varsinkaan sillä, mitä

pieni kansakunta nimeltä suomalaiset tekevät.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta on myös keskustelua kestävyydestä ja yhteiskunnasta. Tutkielmani

aihevalintaa inspiroikin ajatus siitä, että voisi olla hyödyllisempää ja kenties rakentavampaa, jos yh-

teiskunnallisessa keskustelussa keskityttäisiin entistä enemmän myös toivoon ja näkemyksiin siitä,

2

miten parempaan tulevaisuuteen voitaisiin pyrkiä ja millainen se voisi olla. On kenties helpompaa

kuvitella, mikä kaikki voisi mennä yhteiskunnassamme pieleen ja miten, mutta ehkäpä haastavampaa

ajatella asiaa toisinpäin, vaikka juuri tällaisten positiivisten tavoitteiden sanoittamisen myötä voitai-

siin selkeyttää niitä päämääriä, joihin nykyisellä toiminnalla ja päätöksillä halutaan pyrkiä. Kestävälle

hyvinvoinnille on ehdotonta yhteiskuntaa muokkaavien rakenteiden ja instituutioiden muutos sekä

uskottava kestävän hyvinvoinnin visio (Jackson 2009, 231). Tämä vaatii sen pohtimista, minkä pitäisi

muuttua, jotta hyvinvointi olisi kestävää ja laadukasta, sekä toisaalta sitä, miten nämä seikat määri-

tellään.

Päädyin tutkielmani aihealueeseen myös opintojeni myötä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laa-

dun konsepteihin tutustuessa. Nämä konseptit keskittyvät tarkastelemaan sitä, millainen yhteiskunta

on sekä kestävä että laadukas sekä nyt että tuleville sukupolville ja mistä nämä kestävyys ja laatu

koostuvat. Koen, että sosiaalityön tieteellisessä keskustelussa sosiaalista kestävyyttä ei ole kuitenkaan

ajankohtaisesti juurikaan käsitelty ja sosiaalisen laadunkin käsitettä vain vähän, ottaen huomioon so-

siaalityön merkityksen yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen alana ja professiona.

Sosiaalityön tehtäväksi on määritelty yhtäaikaisesti sekä asiakasyksilöiden, -perheiden ja ryhmien

tukeminen ja auttaminen sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, palveluihin ja ajatteluun vaikut-

taminen. Yhteistä näille tehtäville on muutostyö, joka edistää ihmisten hyvinvointia asiakastyön tai

yhteiskunnallisen työn kautta joko olosuhteita muuttamalla tai epäsuotuisten sosiaalisten tilanteiden

parantamisella. (Pohjola 2011, 207.) Täten koen, että sosiaalisesti kestävän ja sosiaalisesti laadukkaan

yhteiskunnan ja sosiaalityön sekä näiden välisten suhteiden pohdinta olisi tärkeää myös sosiaalityön

tieteenalalla.

Yhdistän sosiaalityön sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin, joissa sosiaalityön

määritelmän tavoin korostetaan yhteiskunnallista muutosta, kollektiivista vastuusta, koheesiota, voi-

maantumista kuin valtaistumistakin. Sosiaalialan ammattietiikkaa ohjaavat ihmisarvo, ihmisoikeudet

sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus (Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry)

ovat yhteneviä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien kanssa. Tutkielmallani on

potentiaalia tuottaa merkittävää tietoa sosiaalityön mahdollisista tulevista kehittämiskohteista ja siitä,

millaista sosiaalityö voi parhaimmillaan olla ja mitä sosiaalityön ammattilaiset ja opiskelijat pitävät

työssä keskeisimpänä.

3

Ekologisuudesta on käyty hieman tieteellistä keskustelua sosiaalityön kannalta. On esitetty, että so-

siaalityö voisi olla aktiivisessa roolissa ympäristöllisten ja resurssien riittävyyteen liittyvien uhkien

ratkaisujen työstäjänä, mutta eritoten kunnallisessa sosiaalityössä tähän ei ole mahdollisuutta, koska

lakisääteiset tehtävät estävät sosiaalityöntekijöitä omaksumasta työhönsä ekososiaalista ja ylisuku-

polvista työotetta. Tämän muuttaminen vaatisi nähtävästi suuria rakenteellisia muutoksia. (Ranta-

Tykkö 2018, 222.) Ekologisuuteen kiinnittyvä kestävyys on sosiaalityön kannalta relevantti kysymys,

sillä ajankohtaisesti sosiaalityön toimintatavat eivät välttämättä toimi tavalla, joka edistää sosiaalista

kestävyyttä, vaikka sosiaalityöntekijöillä olisi taitoja erityisesti eri toimijoiden välisen yhteistyön tu-

kemisessa sekä marginalisoituneiden ihmisryhmien osallistamisessa, mikä nähdään merkittävänä

kestävän kehityksen toimimisen edellytyksenä. Ympäristöön liittyvän uhkakuvat linkittyvät myös ih-

misoikeuksiin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä ihmisten kokemaan elämänlaatuun, minkä

myötä ne ovat myös keskeisiä huomion kohteita kansainväliselle sosiaalityölle. (Schmitz et al. 2012,

278, 285.)

On todettu, että sosiaalityöntekijät voivat edistää kestävää toimintatapaa käytännön työssään esimer-

kiksi tuomalla esiin ympäristöllistä tietoisuutta sekä toimimalla tehtävissä, joissa keskitytään erityi-

sesti esimerkiksi köyhyyden vähentämiseen tai yhteisölliseen sosiaalityöhön. Myös ihmisoikeuksien

toteutumisen vaaliminen niin käytännön työssä kuin rakenteellisessa sosiaalityössä tavoilla, jotka

ovat myös ympäristön kannalta kestäviä, on yksi tapa, jolla sosiaalityö voi käytännössä tukea kestä-

vyyden toteutumista. (Schmitz et al. 2012, 282–285.)

Omia tutkimuksellisia mielenkiinnon kohteitani ohjaa kiinnostus sosiaalityöstä erityisesti ihmisoi-

keuksia ajavana ja ihmisarvoa vaalivana toimintana ja tieteenä. Esimerkiksi syrjäytymisen, epävar-

muuden ja ulkopuolisuuden teemat ovat kiinnostaneet minua koko opiskeluaikani ajan ja koen, että

sosiaalityön tehtävänä on tukea yhteiskunnan marginaalissa eläviä ja täten tutkia, mikä heidät on mar-

ginaaliin ajanut – ja etenkin, mitä asialle voisi tehdä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkielmani

keskittyi tarkastelemaan prekarisaatioon eli tiivistetysti nykyelämän ennakoimattomuuteen ja epävar-

muuteen liitettyjä tunnekokemuksia kirjallisuuskatsauksen kautta. Nämä käsitteet ja konseptit ovat

läheisesti yhteydessä myös sosiaaliseen kestävyyteen ja sosiaaliseen laatuun, koska esimerkiksi syr-

jäytyminen kielii tulkintani mukaan sosiaalisen laadun konseptin mukaisen osallisuuden ja yhteen-

kuuluvuuden puutteesta, kun taas prekarisaatio linkittyy nähdäkseni sekä sosiaaliseen kestävyyteen,

että sosiaalisen laadun konseptin mukaisen sosioekonomisen turvallisuuden puutteeseen. Näen, että

koko opiskeluaikani tutkimukselliset mielenkiinnon kohteet voidaan ymmärtää sosiaalisiksi ongel-

miksi, jotka ovat seurausta sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun toteutumattomuudesta. Pro

4

gradu – tutkielmani jatkaa täten jokseenkin samaisten tutkimuksellisten teemojen ympärillä, mutta

enemmän kenties ratkaisukeskeisemmin painottuen keskittyessään sosiaalityön ja sosiaalityönopis-

kelijoiden tuottamiin kehittämisen ja tulevaisuuden kuvauksiin.

Sosiaalityössä ollaan kasvokkain niin rakenteellisten kuin yksilöllistenkin sosiaalisten haasteiden

kanssa ja tehdään usein myös päätöksiä julkisen vallan käytöstä tavoilla, jotka suoraan vaikuttavat

ihmisten arkeen. Tämän vuoksi koen, että sosiaalityöntekijöillä ja alan opiskelijoilla voi olla mielen-

kiintoisia näkökulmia, jotka mahdollisesti heijastelevat heidän kokemuksiaan sosiaalityöstä niin pro-

fessiona kuin käytännön työnä. Heidän tuottamansa tulevaisuudenkuvat voivat tuoda esiin sitä, mitä

asioita sosiaalityössä pidetään keskeisimpänä sekä toisaalta mitkä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaa-

lisen laadun osa-alueet korostuvat heidän näkemyksissään ja mistä tämä kertoo. Käytännössä haluan

tutkielmassani keskittyä tarkastelemaan sitä, miten sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön opiskelijat ku-

vaavat sitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla ja minkä pitäisi täten muuttua – joko nyt

tai tulevaisuudessa. Olen kiinnostunut tarkastelemaan, ilmentävätkö nämä kehittämisnäkökulmat ja

tulevaisuudenkuvaukset sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja jos ilmentävät, mitä kyseis-

ten konseptien osa-alueita ja missä määrin. Mikäli kyseiset konseptit tai niiden osa-alueet eivät mil-

lään tavalla nouse esiin tuotetuissa kertomuksissa, olen tästä huolimatta kiinnostunut tarkastelemaan,

mitä seikkoja näissä kuvauksissa nostetaan keskeisiksi asioiksi ja mistä näihin kyseisiin seikkoihin

keskittyminen kielii.

Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää minkälaisia asioita sosiaalityön-

tekijät ja sosiaalityön opiskelijat näkevät keskeisimpinä asioina, joita heidän mielestään sosiaali-

työssä tulisi nyt ja tulevaisuudessa kehittää sekä miten sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiske-

lijoiden kehittämiskuvaukset asettuvat sosiaalisen kestävyyden ja laadun konsepteihin.

Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat:

1. Ilmentävätkö sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tulevaisuudenkuvauk-

set ja kehittämisnäkökulmat sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja mitä kyseis-

ten konseptien osa-alueita?

2. Miten sosiaalityötä tulisi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden mielestä ke-

hittää ja millaista sosiaalityö voisi heidän mukaansa parhaimmillaan olla?

5

Tutkielmani etenee johdantoluvusta tutkielman teoreettisen viitekehyksen esittelyyn, jossa tarkaste-

len ensin sosiaalisen kestävyyden konseptia, minkä jälkeen siirryn sosiaalisen laadun konseptin ku-

vaamiseen. Lopuksi käsittelen näiden konseptien yhteneväisyyksiä ja hahmottelen, miten hyödynnän

konsepteja tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä. Tarkastelen myös sosiaalityön teoriapohjaa suh-

teessa tutkielmani teoreettiseen viitekehykseen. Teoreettisen viitekehyksen kuvaamisen jälkeen siir-

ryn tarkastelemaan tutkielmani empiiristä tutkimusprosessia sekä valitun tutkimusmetodin, että tu-

losten analyysiprosessin osalta. Seuraavassa luvussa tarkastelen tutkimusprosessini tuottamia tulok-

sia. Esitän tulokseni myös yhteen kokoavassa kuviossa ja tulkitsen tutkielmani tuloksia suhteessa

valitsemaani teoreettiseen viitekehykseen. Viimeisimmässä luvussa tarkastelen tutkielmani tutkimus-

tuloksista tekemiäni johtopäätöksiä, reflektoin tutkimusprosessia, pohdin tutkielmaani suhteessa

ajankohtaisiin suuntauksiin sekä hahmottelen, minkälainen jatkotutkimus tutkielmani aiheesta voisi

olla tulevaisuudessa hyödyllistä.

6

2 SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA SOSIAALINEN LAATU TUT-

KIELMAN TEOREETTISINA LÄHTÖKOHTINA

2.1 Johdanto

Tässä luvussa tarkastelen tutkielmani teoreettisia lähtökohtia ja viitekehystä, eli sosiaalisen kestävyy-

den ja sosiaalisen laadun konsepteja. Konsepteista on useita hieman eri tavoin painottuvia määritte-

lyitä ja ne voidaan myös ymmärtää toistensa ylä- ja alakäsitteinä, sosiaalisen kestävyyden ollessa

yläkäsite, jota sosiaalisen laadun käsitteellä konkretisoidaan. Nähdäkseni konseptien tarkastelu erik-

seen on kuitenkin keskeistä, ennen kun kuvaan, miten hyödynnän niitä tutkielmani tutkimuskysymys-

ten tarkasteluun. Käsittelen luvussa ensin sosiaalisen kestävyyden konseptia, minkä jälkeen siirryn

tarkastelemaan sosiaalisen laadun konseptia. Lopuksi kuvaan, mitä tapoja määritellä kyseisiä konsep-

teja hyödynnän tutkielmassani ja miksi olen valinnut kyseiset määrittelyt tutkielmani viitekehykseksi

sekä tarkastelen lyhyesti sosiaalityön teoriaperustaa ja sen asemointia suhteessa tutkielmani teoreet-

tiseen viitekehykseen.

2.2 Sosiaalinen kestävyys teoreettisena viitekehyksenä

Sosiaalista kestävyyttä tarkastellessa on keskeistä ensin tutustua kestävyyden ja eritoten kestävän ke-

hityksen perusteisiin. Kestävyysajattelu perustuu ymmärrykseen siitä, etteivät maapallon resurssit ole

käytettävissä tai kulutettavissa loputtomiin ja että resurssien liiallinen hyväksikäyttö uhkaa elämän

olemassaoloa. Kestävyys eroaa kuitenkin perinteisestä ympäristön suojelusta siinä, että ympäristön

suojelu keskittyy ympäristön elvyttämiseen ja yksittäisten ympäristöuhkien ehkäisyyn, kun taas kes-

tävyyden voidaan ymmärtää olevan ennakoivampaa ja keskittyvän pitkäaikaisiin prosesseihin. Kes-

tävyyden konseptia on kuvattu kolmipilarisen kuvion avulla vuodesta 1987 lähtien, jolloin Yhdisty-

neiden kansakuntien valtuuttama Brundtlandin komissio (World Comission on Environment and De-

velopment) kuvaili, että kestävyys voidaan saavuttaa vain samanaikaisesti sekä suojaamalla ympäris-

töä, säilyttämällä taloudellisen kehityksen ja edistämällä oikeudenmukaisuutta, ilman että yhden

näistä tekijöistä kehittäminen tehdään toisen tekijän kustannuksella. Talous, oikeudenmukaisuus ja

ympäristö luovat tällä tavoin niin sanotun kestävyyden kolmipilarimallin pilarit. (Portney 2015, 4–

6.)

7

Kokonaisuutena kestävyys voidaan ymmärtää niinä eettisesti perusteltuina valintoina ja toimintoina,

jotka tuottavat sekä luonnon että ihmisten kannalta mahdollisimman oikeudenmukaisia ja hyviä rat-

kaisuja niin nykyisten kuin seuraavienkin sukupolvien hyvinvoinnin huomioon ottaen. Käytännössä

kestävyys ilmenee loppujen lopuksi ihmisten arkielämässä. (Pohjola & Särkelä 2011, 301.) Kestävän

kehityksen arvoperustaksi voidaan määritellä vapaus ja vastuu eli ihmisten oikeuksien ja velvolli-

suuksien tasapainoisuus, ekologinen eheys ja monimuotoisuus, ihmisten keskinäinen riippuvuus ja

solidaarisuus sekä demokratia, väkivallattomuus ja rauha. Keskeiseksi toimenpiteiden kohteena ole-

vaksi ongelmaksi kestävän kehityksen konsepti tulkitsee olevan nykyisen talousjärjestelmän raken-

teet, jotka mahdollistavat ihmisten välisen epätasa-arvon ja ekosysteemien tuhoutumisen. (Salonen

2010, 234–235.)

Kestävyyttä on määritelty esimerkiksi niin sanotun kolmipilarimallin mukaisesti, jonka myötä lähes-

tytään myös sosiaalisen kestävyyden konseptia. Sosiaalinen kestävyys on kehittynyt kestävyyden kol-

mipilarimallin mukaisesta oikeudenmukaisuuden (equity) pilarista ajan saatossa sosiaalisen kestävyy-

den pilariksi ja se ymmärretään yhtenä kestävän kehityksen osa-alueena ympäristöllisen ja taloudel-

lisen kestävyyden ohella (Brennan, Dillard & Dujon 2013, 1). Sosiaalisen kestävyyden keskiössä on

ihmisten hyvinvointi sen eri osatekijöineen (Pohjola & Särkelä 2011, 301).

Suhteessa kestävyyden kolmipilarimalliin ja sen muihin osatekijöihin, eli ympäristölliseen ja talou-

delliseen kestävyyteen, voidaan sosiaalista kestävyyttä asemoida usein eri tavoin. Sosiaalinen kestä-

vyys voidaan ymmärtää esimerkiksi joko erillisenä objektiivina taloudellisista ja ympäristöllisistä

seikoista tai rajoittavana tekijänä taloudellisille ja ympäristöllisille aikomuksille. Se voidaan käsittää

myös edellytyksenä kukoistaville taloudellisille ja ympäristöllisille systeemeille sekä sosiaaliselle

pääomalle, kausaalisena mekanismina ympäristölliselle ja taloudelliselle muutokselle tai kokonais-

valtaisena paikallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana, jossa kestävyy-

den ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset seikat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään

erityisesti politiikassa. (Boyer et al. 2016.)

8

Sosiaalisen kestävyyden asemaa kestävässä kehityksessä taloudellisen ja ympäristöllisen kestävyy-

den rinnalla voidaan ymmärtää myös siten, että nämä kestävyyden ulottuvuudet ovat yhteydessä toi-

siinsa, mutta ovat toisistaan hierarkkisesti riippuvaisia. Tällöin kestävyyttä kuvataan ympyräisellä

pesämallilla, jossa taloudellinen kestävyys asettuu ”pesiytyneenä” sosiaalisen kestävyyden sisälle ja

sosiaalinen taasen ympäristöllisen kestävyyden sisään. Tällä tavoin taloudellinen kestävyys näyttäy-

tyy riippuvaisena sosiaalisesta ja sosiaalinen taas ympäristöllisestä kestävyydestä. Kestävyys vaatii

siis ympäristöllistä kestävyyttä, jotta sosiaalinen kestävyys on mahdollista ja sosiaalista kestävyyttä,

jotta taloudellinen kestävyys olisi mahdollista. (Giddings, Hopwood & O’Brien 2002, 191–192.)

KUVIO 1. Sosiaalinen kestävyys integroituna muihin kestävyyden osa-alueisiin kokonaisvaltaisena pai-

kallisena ja käytännöllisorientoituneena kestävyyden lähestymistapana. Mallin mukaan kestävyyden ympä-

ristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset osa-alueet ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kolmiot

edustavat erillisiä yksilöitä erilaisin perspektiivein, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa

kanssa. (mukaillen Boyer et al. 2016)

9

Kestävyyden eri osa-alueet, eli sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys, linkittyvät

toisiinsa myös käytännössä. Esimerkiksi ympäristölliset uhat, kuten elinympäristön epävakaus ja re-

surssipulat muun muassa ruuan, veden ja asuintilan suhteen, uhkaavat erityisesti kaikista haavoittu-

vimmassa asemassa olevia ryhmiä (Schmitz et al. 2012, 285), minkä perusteella ympäristöllinen kes-

tävyyden uhka näyttäytyy samaan aikaan lisäksi niin sosiaalisena kuin taloudellisenakin ongelmana.

Kestävyys voikin määrittyä pyrkimyksenä tasapainottaa kilpailevat taloudelliset, ympäristölliset ja

sosiaaliset prioriteetit (Boyer et al. 2016).

Esimerkiksi Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 -strategia määrittelee sosiaalista kestävyyttä kuvaa-

malla sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa, jossa kaikkia yhteiskunnan jäseniä kohdellaan reilusti, yh-

teiskunta vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, tukee terveyttä ja toimintakykyä sekä antaa tarvit-

tavan turvan ja palvelut (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011, 4). Suomalaisen hyvinvointimallin poh-

jautuminen vahvaan käsitykseen julkisesta vastuusta on nähty luovan perustan Suomen yhteiskunnal-

liselle sosiaaliselle kestävyydelle (Pohjola & Särkelä 2011, 302). Sosiaaliselle kestävyydelle yhtenä

KUVIO 2. Pesämallin mukainen kestävä kehitys. Talous eli täten myös taloudellinen kestävyys on riippu-

vainen yhteiskunnasta eli sosiaalisesta kestävyydestä. Nämä kummatkin taasen ovat riippuvaisia ympäris-

töstä, eli ympäristöllisestä kestävyydestä. (mukaillen Giddings, Hopwood & O’Brien 2002, 192.)

10

kestävän kehityksen osa-alueena on keskeistä tarkastella hyvinvointia ottaen huomioon sekä ekolo-

giset, sosiaaliset että taloudelliset näkökulmat, yhteiskunnan toimintojen ylisukupolviset vaikutukset

ja vaatimus politiikan eri toimenpiteiden yhteensopivuudesta. Sosiaalisen kestävyyden edellytyksiksi

voidaan määritellä riittävä toimeentulo, hyvinvointipalveluiden ja turvallisuuden takaaminen, resurs-

sien ja toimintamahdollisuuksien jakautuminen oikeudenmukaisesti ja yksilöiden mahdollisuus vai-

kuttaa omaan elämäänsä sekä osallisuus, yhteisöllisyys ja kiinnittyminen yhteiskuntaan. (Alila et al.

2011, 6–7.) Sosiaalinen kestävyys voidaan nähdä myös yhteiskunnan tai yhteisön positiivisena tilana

tai yhteisön sisäisenä prosessina, jolla tämä positiivinen tila saavutetaan (McKenzie 2004, 23).

Sosiaaliselle kestävyydelle ei kuitenkaan ole olemassa yhtä teoreettisesti vakiintunutta määritelmää

(esim. Alila et al. 2011, 6; Littig & Grießler 2005, 68–69) ja sosiaalisen kestävyyden konsepti voi

aiheuttaa hämmennystä kenties eritoten sen suhteen, miten konseptin sosiaalinen ymmärretään, koska

sosiaaliset prioriteetit ovat usein moninaisia ja kontekstisidonnaisia (Boyer et al. 2016). Konseptin

monitulkintaisuus on nähty tieteellisessä keskustelussa haasteellisena ja seikkana, joka heikentää

konseptin laajempaa hyödyntämistä ja merkittävyyttä (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 342).

Vaikka sosiaalisen kestävyyden konseptin on katsottu olevan kestävyyden osa-alueista haastavin

määritellä, on tutkimuskirjallisuudesta tehdyissä kirjallisuuskatsauksissa pystytty kuitenkin löytä-

mään tiettyjä tekijöitä, jotka yhdistävät sosiaalisen kestävyyden määrittelyjä. Sosiaalinen kestävyys

sisältää täten eriäväisissä määrittelyissään vähintään ainakin oikeudenmukaisuuden, kestävyystietoi-

suuden, osallistumisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden. (Murphy 2012, 21.) Oikeudenmukaisuus

viittaa tällöin erityisesti oikeudenmukaiseen resurssien ja elämän mahdollisuuksien jakoon niin kan-

sallisella, kansainvälisellä kuin sukupolvienvälisellä tasolla. Kestävyystietoisuus tarkoittaa kansalais-

ten tietoisuuden lisäämistä kestävyyteen liittyvissä haasteissa ja rohkaisemista vaihtoehtoisiin kestä-

vämpiin kulutusvaihtoehtoihin, kun taas osallistumisella viitataan siihen, että mahdollisimman monia

sosiaalisia ryhmiä otetaan mukaan päätöksentekoprosesseihin ja tällä tavoin lisätään yksilöiden ja

yhteisöjen sosiaalista inkluusiota. (Murphy 2012, 20–24.) Yhteenkuuluvuus sen sijaan voi viitata mo-

neen asiaan, kuten hyvinvoinnin edistämiseen, sosiaalisten ongelmien vähentämiseen tai ihmistenvä-

lisen luottamuksen lisäämiseen, mutta keskeisintä sosiaalisessa yhteenkuuluvuudessa on sopusoin-

tuisen yhteiselon edistäminen ja kansalaisten välisten konfliktien ehkäisy (Murphy 2012, 25).

Tutkimuksellisten kirjallisuuskatsauksien perusteella sosiaalista kestävyyttä voidaan jaotella myös

kolmena kestävyyskokonaisuutena tai alakategoriana (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 342). Tällä

tavoin sosiaalisen kestävyyden konseptia voidaan tarkastella a) kehityksellisenä kestävyytenä, b)

11

yhdistävänä kestävyytenä ja c) ylläpitävänä kestävyytenä. Sosiaalisen kestävyyden ymmärtäminen

kehityksellisenä kestävyytenä (development sustainability) keskittyy perustarpeiden tyydyttämiseen,

sosiaalisen pääoman luomiseen sekä tasa-arvoon. Tämän sosiaalisen kestävyyden alakategorian kes-

keisimpänä näkemyksenä on, että sosiaalinen kestävyys ei ole mahdollista, mikäli jokaisella ihmisellä

ei mahdollisuutta esimerkiksi terveelliseen ravintoon, puhtaaseen veteen, asumiseen ja mahdolliseen

lääkitykseen. Nämä ymmärretään sosiaalisen kestävyyden kehityksellisen kestävyyden alakategorian

aineelliseksi osa-alueeksi. Lisäksi kyseinen sosiaalisen kestävyyden alakategoria korostaa olemuk-

seltaan aineettomien tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, koulutuksen ja työllisyyden merkittävyyttä

sosiaalisen kestävyyden saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Näitä seikkoja korostaessa nähdään, että

myös ympäristöllinen kestävyys seuraa nimenomaisesti yhteiskunnallisesta kehityksestä ja sen kes-

tävyydestä. (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 343–344.)

Sosiaalinen kestävyys yhdistävänä kestävyytenä (bridge sustainability) taas käsittelee käyttäytymi-

sen ja toimintojen muutoksia biofyysisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä sosiaalisen kestävyy-

den alakategoriassa nähdään, että kestävän toiminnan ja käyttäytymisen edistäminen ja kestävään

toimintaan kannustaminen ovat niitä tekijöitä, joilla sosiaalinen kestävyys on mahdollista saavuttaa.

Tällainen eettisen toiminnan ja käyttäytymisen edistäminen on luonteeltaan myös monitieteistä, sillä

se linkittyy sekä yhteiskuntatieteisiin, että muun muassa psykologiaan ja sosioekologisiin tieteenaloi-

hin. Yhdistävän kestävyyden keskeisenä tavoitteena nähdäänkin se, että ihmisten ja heidän ympäris-

tönsä välille voitaisiin rakentaa yhteyksiä, joiden myötä ihmiset voisivat toimia kestävällä tavalla.

Yhdistävä kestävyys voi olla luonteeltaan myös ei-muutoksellista tai muutoksellista, eli ihmisiä voi-

daan esimerkiksi tiedottaa ympäristöllisistä tekijöistä, ympäristöllistä kestävyyttä parantavista palve-

luista ja hyödyntää teknologisia kehityksiä arkipäivän kestävyyden edistämisessä, tai sen sijaan voi-

daan pyrkiä kehittämään täysin uusi tapa suhtautua ympäröivään maailmaan. (Vallance, Perkins &

Dixon 2011, 344.)

Sosiaalinen kestävyys ylläpitävänä kestävyytenä (maintenance sustainability) taas keskittyy siihen,

mitä sosiokulttuurillisia seikkoja voidaan säilyttää ja ylläpitää muutoksessa sekä miten ihmiset aktii-

visesti vastustavat tai hyväksyvät tätä muutosta. Tämä ymmärrys sosiaalisesta kestävyydestä keskit-

tyy käytännössä niihin toimintoihin, mieltymyksiin, perinteisiin ja paikkoihin, jotka ihmiset haluaisi-

vat säilyttää ja miten näitä tekijöitä voitaisiin ylläpitää nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkiksi yksityis-

autoilu ja luonnon säilyttäminen voivat olla tällaisia asioita. Moni kestävyyteen tähtäävä tavoite uh-

kaa erilaisia tapoja, arvoja ja perinteitä, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi, minkä vuoksi on merkittävää

ymmärtää, miksi ihmiset voivat kokea niihin kohdistuvat muutospaineet haastaviksi tai

12

epämiellyttäviksi. Ylläpitävä kestävyys keskittyy paljolti arkipäivän valintoihin ja tottumuksiin ja sen

myötä on todettu, että sosiaalisesti kestävä kaupunki on sellainen kaupunki, jossa ihmiset haluavat

elää. (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 344–345.) Edellä mainitut erilaiset alakategoriat sosiaalisesta

kestävyydestä toisaalta ovat osittain päällekkäisiä sekä toisaalta painotuksesta riippuen vastakkaisia

(Vallance, Perkins & Dixon 2011, 346).

KUVIO 3. Kolme sosiaalisen kestävyyden alakategoriaa – kehityksellinen, ylläpitävä ja yhdistävä kestävyys.

(mukaillen Vallance, Perkins & Dixon 2011, 345)

Sosiaalinen kestävyys voidaan määritellä myös yhteiskuntien laaduksi, jossa yhteiskunta ja sen insti-

tuutiot työn välityksellä tyydyttävät laajennetut inhimilliset tarpeet ja jossa yhteiskunnan toiminta on

järjestetty tavalla, joka varjelee luontoa ja sen uudistuvia resursseja sekä jossa sosiaalinen oikeuden-

mukaisuus, ihmisarvo ja osallisuus täyttyvät (Littig & Grießler 2005, 72). Tällainen määrittely ko-

rostaan työn – niin palkallisen työn kuin palkattoman ja hoitotyön – merkitystä sosiaalisessa kestä-

vyydessä, koska kestävyyden nähdään tapahtuvan yhteiskunnan ja luonnon välillä nimenomaisesti

työn välityksellä. Tällöin kestävä työyhteiskunta vaatii nykyisten ja uusien työmuotojen huomioi-

mista ympäristölliseltä kannalta, jotta tuotteita ja palveluita voidaan tuottaa jatkossa ympäristön, yh-

teiskunnan ja terveyden kannalta kestävällä tavalla. Lisäksi tämä vaatii sitä, että jokaisella ihmisellä

esimerkiksi sukupuolesta riippumatta on mahdollisuus tienata riittävät tulot hyödyllisellä ja

13

sosiaalisesti hyväksyttävällä työllä, kuin myös sitä, että jokaisella on mahdollisuus valita elämänsä

aikana erilaisista työmuodoista tai -aloista. (Littig & Grießler 2005, 74.)

Haastavan määrittelyn vuoksi sosiaalista kestävyyttä voidaan hahmotella myös erilaisin indikaatto-

rein. Näitä ovat esimerkiksi tasa-arvoinen pääsy terveys-, koulutus-, liikenne- ja asumispalveluiden

piiriin, sukupolvien välinen tasa-arvo eli nykyisen sukupolven toimet eivät aseta seuraavia sukupolvia

epäedulliseen asemaan, erilaisten kulttuurien positiivisten puolien vaaliminen ja suojeleminen, laaja

kansalaisten poliittinen osallistuminen sekä yhteisöllisyys ja yhteisvastuullisuus (McKenzie 2004,

23). Tiivistetymmin sosiaalista kestävyyttä on määritelty myös kolmella erillisellä indikaattorilla. Pe-

rustarpeiden tyydytys ja elämänlaatu on yksi sosiaalisen kestävyyden indikaattori ja liittyy käytän-

nössä esimerkiksi köyhyyteen, työttömyyteen, koulutukseen, terveyteen, turvallisuuteen ja subjektii-

viseen tyytyväisyyteen liittyviin tekijöihin. Toinen sosiaalisen kestävyyden indikaattori on tasa-ar-

voisten mahdollisuuksien luominen esimerkiksi koulutuksessa, eri sukupuolten välillä ja maahan-

muuttajille. Kolmas indikaattori taas on sosiaalinen yhteneväisyys, joka keskittyy esimerkiksi erilai-

suuden suvaitsemiseen ja solidaarisuuteen. (Littig & Grießler 2005, 75.)

Toisaalta sosiaalisen kestävyyden määrittelyn sitominen yleisiin sosiaalipoliittisiin indikaattoreihin

on nähty ongelmallisena, koska indikaattorit voivat näyttäytyä satunnaisesti valikoiduilta ja indikaat-

toreihin sidottu määrittely saattaa priorisoida joko analyyttista, normatiivista tai poliittista näkökantaa

sosiaalisen kestävyyden ymmärtämisessä (Littig & Grießler 2005, 68–69). Erään määrittelyn mukaan

sosiaalisen kestävyyden tulee rakentaa inkluusiota niin yksilön, ryhmien kuin yhteiskuntien tasoilla,

vaalia ihmisarvoa sisältäen vähintään perusravinnon varmistamisen, vapauden tyranniasta, kokoon-

tumisvapauden ja yleisen vapauden. Lisäksi sosiaalisen kestävyyden tulee varmistaa ihmisille keinot

vaikuttaa johtamiseensa sekä luoda mahdollisuutta oppimiselle niin yksilöllisellä, kollektiivisella,

hallinnollisella, yhtiöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla. (Larsen 2009, 78.)

Toisaalta voidaan pohtia, onko sosiaaliselle kestävyydelle tarkoituksenmukaistakaan etsiä yhtä vank-

kumatonta määritelmää, vai onko hyödyllisempää määritellä sosiaalinen kestävyys kuhunkin erilai-

seen käyttötarkoitukseen soveltuvalla tavalla (McKenzie 2004, 24). Sosiaalisen kestävyyden määrit-

telyn väljyyden vuoksi konseptin käyttö on aina tietyllä tavalla rajattu ja tulkittu ajasta ja paikasta

riippuen (Boström 2012, 11). Vaikkakin konsepti on haastava määritellä, sosiaalinen kestävyys näh-

dään yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa merkittävänä konseptina siltä osalta, että tulevaisuuteen

liitettyjen mielikuvien on todettu vaikuttavan käyttäytymiseen ja nämä mielikuvat vaikuttavat ihmis-

ten toiveikkuuteen ja merkityksellisyyden kokemukseen. Tulevaisuudenkuvien voi nähdä elvyttävän

14

merkityksen kokemusta ja luovan motivaatiota avartamalla mielikuvia siitä, mitä ajankohtaisesti ta-

pahtuu ja mitä tulevaisuudessa voisi tapahtua. (Olson 1995, 15, 33.) Tämän vuoksi sosiaalisen kestä-

vyyden konsepti on myös oman tutkielmani mielenkiinnon kohde ja teoreettinen viitekehys.

Kestävän yhteiskunnan mielikuvan tulee kuitenkin olla uskottava, jotta sillä olisi vaikutusta ihmisten

käyttäytymiseen. Lisäksi mielikuvan tulee olla positiivinen esimerkiksi korostaen kehittämistä niin

teknologiassa kuin kulttuurillisestikin. Kestävien tulevaisuudenkuvien tulee olla myös avoimia ja in-

noittaa lisäkehittelyyn esimerkiksi teknologian, politiikan ja talouden alueilla, eli ei olla jäykkiä ja

staattisia. Kestävät tulevaisuudenkuvat toimivat käyttäytymisen muuttamiseksi myös vain, jos ne pyr-

kivät vastaamaan yhteiskunnan kohtaamiseen haasteisiin, kuten ympäristöllisiin uhkiin ja köyhyy-

teen. Kokonaisvaltaisesti kestävät tulevaisuudenkuvat huomioivat useat eri kehityksen muodot ja voi-

vat korostaa yhtäaikaisia ratkaisuja, jotka sekä lisäävät taloudellisia mahdollisuuksia, suojaavat ja

elvyttävät ympäristöä, toimivat virikkeenä ympäristöystävällisemmälle teknologialle sekä elvyttävät

yhteisöllisyyttä ja ihmisten arjen elinoloja maailmanlaajuisesti. (Olson 1995, 30–33.) Sosiaalisesti

kestävän tulevaisuudenkuvan tulee ihmisten toimintaa muuttaakseen olla siis dynaaminen, kokonais-

valtainen ja positiivinen visio (Olson 1995, 34).

Kuten useista eri tavoin painottuvista määrittelyistä voidaan huomata, sosiaalinen kestävyys koostuu

useista tekijöistä ja siitä, mihin sosiaalisen kestävyyden osa-alueeseen nojaava päätös on milloinkin

paras mahdollinen, tulee käydä aktiivista yhteiskunnallista keskustelua (Vallance, Perkins & Dixon

2011, 345–347.) Sosiaaliset ongelmat ovat hyvin moninaisia ja kestävyys vaatii kulttuurillista, pai-

kallista ja holistista muutosta toimiakseen (Boyer et al. 2016).

2.3 Sosiaalinen laatu teoreettisena viitekehyksenä

Sosiaalinen laatu linkittyy läheisesti sosiaalisen kestävyyden konseptiin, sillä sosiaalinen laatu voi-

daan ymmärtää tavaksi konkretisoida sosiaalista kestävyyttä. On esitetty, että kestävyyden ollessa

yksi keskeisimmistä globaaleista haasteista, on sosiaalisen laadun konsepti yksi hyödyllinen tapa in-

tegroida kestävyyden eri osa-alueet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tällöin kestävyyteen liitetään ympä-

ristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden lisäksi myös neljäs kestävyyden aspekti, eli kult-

tuurinen kestävyys, joka käsittää arvot, tavat ja asenteet, jotka ovat merkittäviä kestävyyden aikaan-

saamiseksi ja ylläpitämiseksi. (van der Maesen & Walker 2011, 251.) Sosiaalisen laadun konseptissa

15

nähdään, että on epäloogista tarkastella sosiaalista kestävyyttä yhtenä kestävyyden osana, vaan niin

ympäristöllinen, taloudellinen, kuin kulttuurillinenkin kestävyys ovat lopulta sulautuneita sosiaalisiin

prosesseihin, joiden avulla niitä voidaan myös analysoida. Kestävyyden osa-alueiden integrointi so-

siaalisen laadun käsitteen avulla nähdään luovan mahdolliseksi myös kestävyyden selkeän määritte-

lyn. (van der Maesen & Walker 2011, 269–272.)

Sosiaalisen laadun konsepti on sosiaalisen kestävyyden ohella konsepti, josta käyty tieteellinen kes-

kustelu on moninaista ja konseptin määrittelyssä voidaan painottaa eri asioita, joskin kenties vähäi-

semmin kuin sosiaalisen kestävyyden konseptin suhteen. Sosiaalisen laadun konsepti muodostui alun

perin Euroopan unionin keskinäisessä yhteistyössä (European Foundation on Social Quality EFSQ)

vuonna 1997, kun poliittisessa päätöksenteossa kiinnostuttiin siitä, millä kokonaisvaltaisella teoreet-

tisella perspektiivillä ja metodologialla voitaisiin ymmärtää ja vertailla ihmisten kokemaa arkielämää

koko Euroopan unionin alueella. Sosiaalisen laadun konseptin nähtiin olevan vaihtoehto hallitseville

politiikan talouskeskeisille lähestymistavoille sekä lähtökohtana demokraattisen osallisuuden lisää-

miselle. Ensimmäisissä aiheeseen kytkeytyvissä tutkimuksissa sosiaalinen laatu määriteltiin siksi laa-

juudeksi, jonka myötä kansalaiset voivat ottaa osaa yhteisöjensä sosiaaliseen ja taloudelliseen elä-

mään sellaisissa olosuhteissa, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan ja yksilöllistä potentiaaliaan.

(Beck, van der Maesen & Walker 1998, 325; van der Maesen & Walker 2011, 1.)

Ensimmäisistä määritelmistä lähtien sosiaalisen laadun konseptia on tarkasteltu muun muassa työlli-

syyteen, ikääntymiseen ja kansanterveyteen liittyvissä projekteissa. Myöhemmin sosiaalisen laadun

käsitteeseen on ymmärretty sisältyvän myös ihmisten, organisaatioiden ja verkostojen voimaantumi-

sen arviointi uudenkaltaisten paikallisten, valtiollisten ja kansainvälisten hallinnon myötä. (van der

Maesen & Walker 2011, 3–4.) Sosiaalisten suhteiden on nähty pystyvän edesauttamaan sekä osalli-

suutta että yksilöllistä kehittymistä ja luovan näin sosiaalista laatua (Walker & van der Maesen 2003,

4).

Viimeaikaisin pyrkimys konseptuaalisen viitekehyksen kehittämiseksi sosiaaliselle laadun konsep-

tille on tehty European Network on Indicators of Social Quality -verkoston (ENIQ) toimesta. Sosiaa-

lisen laadun konsepti käsittää ihmiset ensisijaisesti sosiaalisina olentona ja yksilöllisyyden tapana

ilmaista ihmisten sosiaalista luontoa (Beck et al. 20011, ref. van der Maesen & Walker 2011, 45).

1 Beck, Wolfgang, Fleur Thomése, Laurent J. G. van der Maesen & Alan Walker (toim.). 2001. Social Quality: A Vision for Europe. Kluwer Law International, The Hague, London & Boston.

16

Lisäksi sosiaalisen laadun konseptissa nähdään, että ihmiset ovat perustavanlaatuisesti keskinäisriip-

puvaisia toisistaan, koska ihmiset toteuttavat itseään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Kolmantena perusoletuksena sosiaalisen laadun konseptissa on, että sosiaalisessa ovat läsnä jatkuvat

jännitteet yhteiskunnallisen ja elämänkerrallisen kehityksen välillä sekä systeemien integraation ja

vuorovaikutuksessa olevien yksilöistä koostuvien eri suuruisten ryhmittymien integraation välillä.

(van der Maesen & Walker 2011, 46–55.)

Sosiaalinen laatu viittaa tiivistetysti ihmisten mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnan sosiaalisiin ja

taloudellisiin toimintoihin ehdoilla, jotka vahvistavat heidän hyvinvointiaan ja yksiöllisten potentiaa-

liensa käyttöä. Sosiaalista laatua on havainnollistettu esimerkiksi nelikentällä, joka kuvaa kaikkia

niitä ehtoja, joiden tulisi toteutua yhteiskunnassa sosiaalisen laadun saavuttamiseksi. Nämä ovat so-

sioekonominen turvallisuuden (sosioeconomic security), sosiaalisen osallisuuden (inclusion), sosiaa-

lisen yhteenkuuluvuuden (cohesion) ja sosiaalisen voimaantumisen (empowerment) toteutuminen.

(Walker & van der Maesen 2003, 4–6.) Sosiaalisen laadun nelikentällä voidaan kuvata myös edellä

mainittujen nelikenttää jakavien jatkumoiden jännitteitä, jolloin kyseiset jännitteet – yhteiskunnalli-

nen ja elämänkerrallinen kehitys sekä systeemien integraatio ja ryhmittymien integraatio – esitetään

vaaka- ja pystysuoraisina jatkumoina (van der Maesen & Walker 2011, 46–55).

KUVIO 4. Sosiaalisen laadun nelikenttä. (mukaillen esim. van der Maesen & Walker 2011, 61; Abbott &

Wallace 2012, 156)

17

Sosiaalisen laadun konseptissa ja nelikenttä-mallissa sosioekonominen turvallisuus toimii suojana

köyhyyttä ja muita materiaalisen puutteen muotoja vastaan ja se voidaan nähdä jatkumona, jonka

toisessa päässä on sosioekonominen turvallisuus ja toisessa turvattomuus (van der Maesen & Walker

2011, 61). Sosioekonominen turvallisuus viittaa siihen, miten yhteiskunnan eri järjestelmät ja raken-

teet, jotka ovat vastuussa hyvinvointia koskevista säännöksistä, käsittelevät makrotasolla kansalaisten

olennaisia tarpeita päivittäiseen olemassaoloonsa nähden. Sosioekonominen turvallisuus keskittyy

esimerkiksi perustoimeentuloon, työllisyyteen ja terveyden edistämiseen keskittyviin sosiaalisen tur-

van muotoihin. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 321.) Sosiaalisen laadun konseptissa näh-

dään, että ihmisillä tulee olla mahdollisuus sosioekonomiseen turvallisuuteen, jotta he voivat suojau-

tua köyhyydeltä sekä muulta materiaaliselta ja immateriaaliselta puutteelta (van der Maesen 2003,

32–33). Käytännössä tämä viittaa sen varmistamiseen, että ihmisillä on resursseja selvitä arkielämästä

koko elinkaarensa ajan sekä mahdollisuus tarvitsemiinsa hyvinvointipalveluihin (Abbott & Wallace

2012, 156).

Suomalaista sosioekonomista turvallisuutta tarkastellessa huomionarvoinen kehityssuunta on esimer-

kiksi pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen. Heinäkuun 2019 lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti

työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli noin 65 100, mikä on noin 11 900 vähemmän kuin vuotta

aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömistä oli miehiä noin38 200 ja naisia noin 26 900. (Tilastokeskuksen

Findikaattori 20.8.2019.) Kuitenkin aikaisemmassa suomalaisen yhteiskunnan sosiaalista laatua tar-

kastelevassa tutkimuksessa on todettu, että erityisesti työttömyydestä kärsivät kotitaloudet näyttäyty-

vät kaikista haavoittuvimpana ryhmänä yhteiskunnassa tapahtuville muutoksille (Vuori & Gissler et

al. 2006, 67–69).

Sosiaalinen osallisuus eli inkluusio taas viittaa sosiaalisen laadun konseptissa yhteiskunnan sosiaali-

siin ja taloudellisiin avaintoimintoihin, kuten osallisuuteen työmarkkinoille, poliittiseen päätöksente-

koon ja yhteisöjen toimintoihin eli kansalaisten sosiaalisiin oikeuksiin (van der Maesen & Walker

2011, 61). Sosiaalinen osallisuus liittyy paljolti tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaattei-

siin sekä niitä uhkaaviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 322).

Osallisuuden voidaan nähdä linkittyvän myös sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen, mikäli tulkitaan, että

sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta seuraa solidaarisuutta, mistä taasen seuraa sosiaalista osallisuutta

(Spicker 2014, 95). Sosiaalinen laatu voi toteutua vain, jos ihmiset kokevat olevansa osallisia yhteis-

kunnan keskeisissä poliittisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa instituutioissa, kuten työmarkkinoilla,

18

poliittisissa järjestelmissä sekä yhteisöllisissä organisaatioissa. Tämä mahdollistaa yksilön oman po-

tentiaalinsa hyödyntämisen. (van der Maesen 2003, 32–33.)

Sosiaalinen osallisuus eli inkluusio liittyy sekä läheissuhteissa koettuun inkluusioon että löyhempien

verkostojen jäsenyyteen liittyvään osallisuuteen (Abbott & Wallace 2012, 156). Sosiaalista osalli-

suutta suomalaisessa yhteiskunnassa tukevat esimerkiksi tasa-arvon arvostaminen, demokraattinen

päätöksenteko, ilmaisunvapaus, useimpien oikeuksien koskettaminen kaikkia maan kansalaisia sekä

tasavertainen pääsy palveluihin. Myös paikallisen päätöksenteon tukeminen, kattavat sosiaalipalvelut

sekä korruption vähäisyys tukevat osallisuuden toteutumista. (Vuori & Gissler et al. 2006, 74–76.)

Sosiaalinen yhteenkuuluvuus eli koheesio viittaa ihmisten väliseen luottamukseen, yhteiskunnalli-

seen turvallisuuteen ja esimerkiksi sukupolvien väliseen solidaarisuuteen (van der Maesen & Walker

2011, 61). Sosiaalinen yhteenkuuluvuus määrittyy sosiaalisen laadun konseptissa vastakohtaisena yh-

teisölliselle normittomuuden tilalle ja vieraantumiselle ja liittyy makrotasolla prosesseihin ja yhteis-

kunnallisiin rakenteisiin, jotka luovat, puolustavat tai toisaalta tuhoavat sosiaalisia verkostoja. Sosi-

aalista yhteenkuuluvuutta sosiaalisen laadun osana on tarkasteltu myös sen osalta, missä määrin yh-

teisöllisyyttä ja solidaarisuutta tarvitaan yhteiskunnassa, jotta monimuotoinen erilaisista ihmisistä

koostuva yhteiskunta voi toimia. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 323–324.) Sosiaalinen yh-

teenkuuluvuus mahdollistaa yhteisöllisesti jaetut arvot ja normit, jotka ovat välttämättömiä yhteisöjen

ja yhteiskuntien olemassaololle (van der Maesen 2003, 33) sekä luovat yhteiskunnassa vakautta ja

jatkuvuutta (Abbott & Wallace 2012, 156).

On myös todettu, että sosiaalinen yhteenkuuluvuus eli koheesio on yhteydessä sosiaaliseen pää-

omaan, eli vastavuoroisiin ihmissuhdeverkostoihin ja niiden kykyyn ratkaista ongelmia, joissa eri

yksilöillä on erilaiset etunäkökohdat. Tämän nähdään ilmenevän siten, että vastavuoroinen toiminta

yhteisöissä ja toisiin ihmisiin luottaminen havainnollistavat yksilöiden sosiaalista pääomaa. (Brehm

& Rahn 1997, 999.) Sosiaalista yhteenkuuluvuutta arvioidessa on todettu, että suomalaiset luottavat

muihin ihmisiin helpommin kuin yleisesti EU-maissa, mutta eduskuntaan ja puolueisiin luotetaan

vähäisesti (European Values Study 1999–2000 & Tiedebarometri 20042, ref. Vuori & Gissler et al.

2006, 72). Toisaalta suomalaisilla on halua esimerkiksi maksaa enemmän veroja, jos siten parannet-

taisiin köyhien olosuhteita (Gallie & Paugam 2002, 137), minkä lisäksi huomattavan rekisteröityjen

2 Tiedebarometri. 2004. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta tieteeseen ja tieteellis-tekniseen kehitykseen. Helsinki: Tieteen tiedotus ry

19

yhdistysten määrän nähdään kielivän suomalaisten yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tasosta

(Vuori & Gissler et al. 2006, 74).

Sosiaalisen laadun konseptin sosiaalisen voimaantumisen – myös sosiaaliseksi valtaistumiseksi kut-

suttu – osa-alue taas on merkittävä siltä osin, että ihmisten tulee voida olla tiettyyn määrään autono-

misia ja valtaistuneita voidakseen osallistua jatkuvasti muuttuviin yhteiskuntiin ja niiden muuttuviin

olosuhteisiin. Sosiaalinen voimaantuminen on yksilötasolla tapahtuvaa ja viittaa ihmisten mahdolli-

suuksiin kehittyä täyteen potentiaaliinsa ja mahdollisuuteen määrätä elämästään. (van der Maesen &

Walker 2011, 61.) Sosiaalinen voimaantuminen näyttäytyy sosiaalisen laadun konseptissa alistunei-

suuden vastakohtana ja viittaa yksilöiden oman osaamisen ja kykyjen täysvaltaiseen toteuttamiseen.

Tämän nähdään liittyvän paljolti mikrotasolla tehtyihin toimiin, joiden myötä ihmisille mahdolliste-

taan itsensä kehittäminen. (Beck, van der Maesen & Walker 1998, 324.) Voimaantuminen voidaan

nähdä sekä tavoitteena että toimintana (Herrmann 2005, 290).

On kuitenkin esitetty, että sosiaalisen voimaantumisen käsitteessä ei määrity tarkkaan ottaen se, mikä

on tämä kyseinen voima tai valta, jota ihmiset käyttävät ja millä yhteiskunnan tasolla he sitä hyödyn-

tävät. Toisin sanoen nähdään, että olisi keskeistä erotella, onko voimaantumisessa kyse mahdollisuu-

desta tiedostaa omat kykynsä ja niiden käytöstä eli henkilökohtaisesta muutoksesta, yksilökohtaisesta

vallan lisääntymisestä, sosiaalisesta vallasta lähiympäristössä vai laajemmasta yhteiskunnallisesta

vallasta ja siinä tapahtuvasta muutoksesta. On esitetty, että sosiaalinen laatu tarkoittaa ihmisten voi-

maantumista, mutta se myös samaan aikaan vaatii voimaantuneita ihmisiä, jotta sosiaalinen laatu olisi

alun perinkään asetettu poliittiseksi tavoitteeksi. (Herrmann 2005, 296–298.) Voimaantuminen voi-

daan tiivistää ihmisten mahdollisuudeksi hallita omaa elämäänsä ja hyödyntää saamiaan mahdolli-

suuksia (van der Maesen 2003, 33) ja se käsittää sekä toimet, joiden avulla ihmisiä voidaan voimaan-

nuttaa – kuten koulutuksesta ja terveydestä huolehtimalla – sekä subjektiivisen kokemuksen toimi-

jana olemisesta (Abbott & Wallace 2012, 156). Suomen on nähty mahdollistavan sosiaalista voimaan-

tumista esimerkiksi peruskoulutukseen ja ilmaiseen korkeakoulutukseen pohjautuvilla kouluttautu-

mismahdollisuuksilla, mutta esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on nähty haasta-

vana ja mahdollisesti epätasa-arvoa luovana tekijänä (Vuori & Gissler et al. 2006, 77–79).

Sosiaalisen laadun nelikentässä esiintyvät jännitteet taas ilmenevät yhteiskunnallisten prosessien ja

kehityksen (societal development) ja elämänkerrallisten prosessien ja kehityksen (biographical deve-

lopment) välillä sekä erilaisten systeemien ja erilaisten ihmisryhmittymien välillä. Yhteiskunnalliset

prosessit viittaavat ihmisten erilaisiin mahdollisuuksiin ja elämänkerralliset prosessit taas

20

vuorovaikutukseen eri toimijoiden, eli yksilöiden, yhteisöjen ja systeemien välillä. Vaakasuoralla jän-

nitteellä viitataan vuorovaikutukselliseen kenttään (field of interactions), joista vasemmalla keskity-

tään yksilöiden ja erilaisten systeemien väliseen vuorovaikutukseen, kun taas oikealla keskitytään

yksilöiden ja erilaisten ryhmittymien väliseen vuorovaikutukseen. Pystysuora jännite taas viittaa

mahdollisuuksien kenttään (field of opportunities) ja liittyy erilaisten merkitysten, arvojen ja normien

välisiin jännitteisiin henkilökohtaisella elämänkerrallisella ja laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla.

(van der Maesen & Walker 2011, 51–52.) Yhteiskunnalliset prosessit täten mahdollistavat kontekstin

ja mahdollisuuden ihmisten hyvinvoinnille, kun taas elämänkerralliset prosessit keskittyvät subjek-

tiiviseen hyvinvointiin, minkä nähdään koostuvan käytännössä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja

kulttuurillisista merkityksistä (Abbott & Wallace 2012, 155).

2.4 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu tutkielman teoreettisena viiteke-

hyksenä

Tutkielmani keskeisenä mielenkiinnon kohteena on tarkastella sosiaalityön kehittämisnäkökulmia ja

sen mahdollisia tulevaisuuden suuntauksia hahmottelemalla, miten sosiaalityöntekijöiden ja sosiaali-

työn opiskelijoiden esittämät nykyisyyteen ja tulevaisuuteen keskittyvät kehittämisnäkökulmat nos-

tavat esiin sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun näkökulmia, mikäli nostavat. Täten tarkoi-

tuksenani on vertailla sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamia kuvauksia ja ke-

hittämisnäkökulmia sekä reflektoida niitä suhteessa tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimi-

viin konsepteihin.

Sosiaalisen laadun konseptista on vähemmän monitulkintaista tieteellistä keskustelua, kuin sosiaali-

sen kestävyyden konseptista ja sosiaalista laatua hahmotellaan lähinnä nelikentän avulla. Sosiaalisen

laadun konseptin osalta tarkastelenkin aineistoani suhteessa sosiaalisen laadun nelikenttään ja sen

osa-alueisiin. Tällä tavoin voin tarkastella, nouseeko aineistosta esiin sosioekonomisen turvallisuu-

den, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, sosiaalisen osallisuuden tai sosiaalisen voimaantumisen teemoja

ja mikäli näitä tekijöitä nousee aineistosta esiin, voin tarkastella, millä tavoin näitä osa-alueita käsi-

tellään ja mitä näistä sosiaalisen laadun edellytysten osa-alueista erityisesti painotetaan.

21

Kuten aiemmin todettiin, on sosiaalisen kestävyyden konseptista sen sijaan enemmän monitulkintai-

suutta ja painotuseroja määrittelystä riippuen. Pohdin tutkielmani teoreettista viitekehystä hahmotel-

lessani mahdollisuutta koota määrittelyistä kokonaisuuden, joka toisi esiin keskeiset piirteet sosiaali-

sen kestävyyden eri määritelmistä ja kuitenkin keskittyisi nimenomaisesti siihen sosiaalisen kestä-

vyyden konseptin osaan, jota sosiaalisen laadun konseptin nelikentän avulla ei voida välttämättä

konkretisoida. Päädyin kuitenkin käyttämään tutkielmani aineiston analyysissa lopulta Vallancen,

Perkinsin ja Dixonin (2011) tekemää jaottelua sosiaalisen kestävyyden kolmesta alakategoriasta, eli

kehityksellisestä, ylläpitävästä ja yhdistävästä sosiaalisesta kestävyydestä (katso s. 10–12). Valitsin

kyseisen sosiaalisen kestävyyden määrittelyn ja jaottelun siksi, että se oli tarkastelemistani tutkimuk-

sista ainoa, joka selkeästi jaotteli sosiaalisen kestävyyden konseptin sisältöä eri painotuksia korosta-

viin alakategorioihin. Mielenkiinnon kohteenani on, nouseeko aineistosta esiin sosiaalisen kestävyy-

den piirteitä ja mikäli nousee, minkälaisen sosiaalisen kestävyyden.

KUVIO 5. Tutkielman teoreettinen viitekehys (mukaillen Vallance, Perkins & Dixon 2011, 345; van der

Maesen & Walker 2011, 61)

Tulkintani mukaan edellä mainittujen teoreettisen viitekehyksen valintojen myötä pystyn tarkastele-

maan aineistoani tavalla, jonka avulla voidaan vastata kysymykseen, mitä sosiaalisen kestävyyden ja

22

sosiaalisen laadun piirteitä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tuottamat kehittämis-

näkökulmat ilmentävät ja joka vastaa tutkimuskysymyksiini. Hahmotan tutkielmassani sosiaalisen

kestävyyden sosiaalisen laadun yläkäsitteenä ja sosiaalisen laadun tapana konkretisoida sosiaalista

kestävyyttä (van der Maesen & Walker 2011, 251, 269–272). Kuvaan yllä olevassa kuviossa tutkiel-

mani teoreettista viitekehystä, joka koostuu Vallancen, Perkinsin ja Dixonin (2011, 345) sosiaalisen

kestävyyden konseptin jaottelusta, josta olen johtanut sosiaalisen kestävyyden tarkentuvan tapaan

tarkastella sosiaalista kestävyyttä konkreettisesti, eli sosiaalisen laadun konseptin ja sen osa-alueet

(esim. Abbott & Wallace 2012, 156; van der Maesen & Walker 2011, 61).

2.5 Sosiaalityön teoriaperusta suhteessa tutkielman teoreettiseen viitekehykseen

Koska tarkastelen tutkielmassani sosiaalityön kehittämisen näkökulmia suhteessa tutkielmani teoreet-

tisena viitekehyksenä toimiviin sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin, on tar-

peellista eritellä myös sosiaalityön teoreettisia ja sisällöllisiä lähtökohtia. Sosiaalityö käsitetään yh-

teiskunnalliseksi instituutioksi, jonka yksiselitteinen määrittely voi kuitenkin olla haastavaa sosiaali-

työn sisältäessä moninaista erilaista toimintaa (Juhila 2006, 12, 17). Kansainvälisesti sosiaalityö mää-

ritellään International Federation of Social Workers -järjestön (IFSW) ja suomalaisen sosiaalityön

yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostaman yhteistyöverkoston Sosnetin yleiskokouksessa

20.5.2014 hyväksytyn suomennoksen mukaan seuraavasti:

“Sosiaalityö on professio ja tieteenala, jolla edistetään yhteiskunnallista muutosta ja kehi-

tystä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä ihmisten ja yhteisöjen voimaantumista ja valtaistu-

mista. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien, kollektiivisen vastuun sekä

moninaisuuden kunnioittamisen periaatteet ovat keskeisiä sosiaalityössä. Sosiaalityö kiinnit-

tyy sosiaalityön, yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teorioihin sekä alkuperäis-

kansojen ja paikallisyhteisöjen tietoon. Sosiaalityössä työskennellään ihmisten ja rakenteiden

parissa elämän ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Edellä ole-

vaa määritelmää voidaan laajentaa kansallisella ja/tai alueellisella tasolla.”

(Sosnet yliopistoverkoston verkkosivusto.)

Suomalaisessa lainsäädännössä sosiaalityö viittaa yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin vas-

taavaan asiakas- ja asiantuntijatyöhön, jossa sosiaalisten tukien ja palveluiden kokonaisuuden avulla

23

pyritään tavoittelemaan elämäntilanteen vaikeuksien lieventämistä, yksilöiden ja perheiden omien

toimintaedellytyksien ja osallisuuden vahvistamista sekä yhteisöjen sosiaalisen eheyden edistämistä.

Luonteeltaan sosiaalityö on muutosta tukevaa työtä. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 15 §.) Sosiaali-

työn professiota ja ammatillista toimintaa on määritelty myös sosiaalihuollon ammattihenkilölaissa.

Sosiaalityöntekijä on laillistettu ammattihenkilö, jolla on oikeus käyttää sosiaalityöntekijän ammatti-

nimikettä. Tämä määrittää myös sosiaalityöntekijän ammattieettisiä velvollisuuksia ja ammatillisen

toiminnan tavoitteita, joiksi on määritelty osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen toimintaky-

vyn edistäminen, hyvinvoinnin lisääminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. (Laki sosiaalihuollon

ammattihenkilöistä 817/2015 3 § ja 4 §.)

Sosiaalityötä luonnehditaan ja määritelläänkin usein laeilla ja asetuksilla. Tämän lisäksi keskeisenä

nähdään ymmärrys sosiaalityöstä sisällöltään kehittyneenä ja toiminnoissaan spesifinä professiona

(Toikko 2005, 14–15). Sosiaalityötä tarkastellessa on lisäksi oleellista erottaa toisistaan sosiaalityö

ammatillisena työnä ja ne tehtävät, joita tekee sosiaalityön koulutuksen saanut henkilö, sillä sosiaali-

työn koulutuksen pohjalta on mahdollista toimia useissa erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä,

jotka eivät kaikki kuitenkaan välttämättä ole sisällöllisesti sosiaalityötä (Kananoja 2017b, 28).

Nykymuotoisessa sosiaalityössä vaikuttavat useat erilaiset perinteet ja niihin yhdistyvät käytännön

työn ominaispiirteet. Sosiaalityössä voidaan esimerkiksi hyödyntää yksilöllisiä tai yhteisöllisiä työ-

menetelmiä ja käytännön työssä voi korostua esimerkiksi joko lainsäädännöllinen tai terapeuttinen

osaaminen. Nykyaikaisen sosiaalityön muodostumiseen nähdään vaikuttaneen kolme erillistä perin-

nettä; hallinnollisten toimenpiteiden, henkilökohtaisen vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen muutostyön

perinteet. (Toikko 2005, 222–223.)

Hallinnollisten toimenpiteiden perinne korostaa erilaisten sosiaalisten ongelmien ratkaisemista laeilla

perusteltavien toimenpiteiden avulla, erityisesti keskittyen aineelliseen toimeentuloon ja perusturval-

lisuuden varmistamiseen. Hallinnollisten toimenpiteiden perinne limittyy myös keskeisesti sosiaali-

politiikkaan ja sosiaaliturvapolitiikkaan. Sosiaalityö on tämän perinteen mukaan toimenpidekeskeistä

lakien ja asetusten mukaista toimintaa. Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen perinteessä sosiaalityö

on ominaisuuksiltaan terapeuttisempiin menetelmiin tukeutuvaa ja siinä korostuvat asiakkaan ohjaus

sekä työskentelyn tavoitteiden asettaminen yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tässä perinteessä sosiaa-

lityön tavoitteeksi ymmärretään asiakkaan oman elämänhallinnan kehittyminen. Yhteisöllisen muu-

tostyön perinteessä taas painotetaan enemmänkin olosuhteiden ja rakenteiden muutosta yksilöön koh-

distuvan muutostyön sijasta. Tällöin ymmärretään, että sosiaalityön tehtävä on ensisijaisesti

24

yksilöiden ja yhteisöjen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan osallistumisen mahdollistami-

nen. (Toikko 2005, 223–229.)

Sosiaalityön eri perinteet ja teoriaperustat hahmottelevat myös erilaisia tavoitteita, jotka ovat keske-

nään alituisessa vuorovaikutuksessa. Nämä tavoitteet ovat ongelmanratkaisu (problem-solving), voi-

maannuttaminen (empowerment) ja yhteiskunnallinen muutos (social change) ja ne kuvastavat erilai-

sia näkemyksiä siitä, miten hyvinvointia tulisi sosiaalityössä edistää. (Payne 2014, 20–21.) Ongel-

manratkaisun tavoite hahmottaa sosiaalityön osana sosiaalipalveluita, jonka päämääränä on täyttää

yksilöiden tarpeet ja kehittää heille tarjottavia palveluita yhteiskunnallisen sosiaalisen järjestyksen

ylläpitämiseksi sekä tukea ihmisiä elämässään kohtaamissaan haasteissa, jotta heidän elämänsä jäl-

leen vakautuisi. Voimaannuttamisen tavoite on taas luoteeltaan terapeuttisempaa sosiaalityötä ja sen

pyrkimyksenä on luoda parasta mahdollista hyvinvointia yksilöille, ryhmille ja yhteisölle edistämällä

heidän itsensä toteuttamistaan tukemalla asiakkaiden kykyä hallita omaa elämäänsä. Yhteiskunnalli-

sen muutoksen tavoite taas hahmottaa sosiaalityön yhteistyötä ja keskinäistä tukemista tavoittelevana

toimintana, jonka pyrkimyksenä on tukea kaikista sorretuimmassa asemassa olevia ihmisiä mahdol-

listamalla heidän osallistumisensa erilaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin. Sosiaalityötä tehdään

käytännössä yksilöllisellä tavalla, joka rakentuu siitä, miten sosiaalityöntekijä määrittää toiminnal-

laan sosiaalityötä näiden kolmen erilaisen tavoitteen välillä. (Payne 2014, 20–25.)

Sosiaalityön varsinaista sisältöä on hahmoteltu myös ei-materiaalisen ja materiaalisen tuen element-

teinä. Sosiaalityön materiaalisen avun elementtiin lukeutuvat ongelmien luokittelun, toimenpiteisiin

pyrkimisen ja sosiaalisten oikeuksien piirteet. Sosiaalityön ei-materiaalisen tuen elementti taas kes-

kittyy enemmänkin siihen tekijään, minkä nähdään mahdollistavan työn tavoitteena olevan positiivi-

sen muutoksen niin yhteisön, ryhmän kuin yksilönkin elämässä ja minkä avulla myös sosiaalityönte-

kijät perustelevat tekemäänsä työtä. Ei-materiaalinen sosiaalityö ilmenee systemaattisin ja teoreetti-

sesti perustelluin työtavoin ja siinä korostuu tavoite kohdata asiakkaat tasavertaisessa vuorovaikutuk-

sessa. (Toikko 2005, 213–219.) Sosiaalityö muodostuu tällä tavoin kyseisten kahden elementin funk-

tiona. Sosiaalityö on harvoin vain joko materiaalista tai ei-materiaalista, mutta mahdollisesti tietyissä

toimintaympäristöissä jompaankumpaan elementtiin suuremmassa määrin painottuvaa toimintaa.

Näiden kahden elementin painotuserot voivat vaihdella myös eri asiakastapauksissa, minkä lisäksi

yksittäinen sosiaalityöntekijä määrittelee omaa toimintaansa näiden kahden elementin välillä paino-

tellen. (emt. 2005, 219–221.) Erilaisten sosiaalityön perinteiden sekä ei-materiaalisen ja materiaalisen

tuen elementtien funktion voidaan nähdä luovan sosiaalityön yhtenäisen kokonaisuuden (emt. 2005,

234).

25

Tarkasteltaessa sosiaalityötä suhteessa sosiaalipoliittiseen järjestelmään, voidaan sosiaalityö ymmär-

tää joko ammattina, jolla on oma yhteiskunnallinen tehtävänsä, tietopohjansa ja osaamisalueensa ja

joka on organisaatiosta riippumaton tai sen sijaan nimenomaisesti lainsäädännön, järjestelmän ja nii-

den sisältämien etuuksien ja palveluiden avulla sisältönsä ja tehtävänsä määrittelevänä sosiaalipoliit-

tisen järjestelmän välineenä. Organisaatiosta riippumattomaksi ymmärretyssä sosiaalityössä korostuu

esimerkiksi ammatin yhteiskunnallinen tehtävä, ammatillinen etiikka ja kyky analysoida ja käsitellä

ihmisten erilaisten elämäntilanteiden sosiaalisia yhteyksiä. Tällä tavoin käsitettäessä sosiaalityötä to-

teutetaan useissa erilaisissa ympäristöissä ja lakisääteiset etuudet ja palvelut toimivat sosiaalityön

välineinä. Sen sijaan sosiaalityön hahmottaminen organisaatiosta riippuvaisempana sosiaalipoliitti-

sen järjestelmän välineenä korostaa taas sosiaalityön roolia yhteiskunnan erilaisten palveluiden ja

etuuksien toteuttajana ja välittäjänä. Tällaisessa sosiaalityössä painottuu asiakkaan ohjaaminen eri-

laisten toimintojen piiriin. Vaikka nämä tavat käsittää sosiaalityötä suhteessa sosiaalipolitiikkaan ovat

painotuksissaan erilaiset, nähdään sosiaalityö suomalaisessa yhteiskunnassa lähtökohtaisesti hyvin-

vointipolitiikan välineenä. (Kananoja 2017a, 37–38.)

Vaikka sosiaalityö voi olla luonteeltaan erilaista riippuen esimerkiksi sosiaalityön toimintaympäris-

töstä ja sosiaalityöntekijän omaksumasta työotteesta ja -perinteestä, on erilaisten sosiaalityön teo-

riapohjien nähty jakavan aina vähintään viisi keskeistä sosiaalityötä ohjaavaa ja sen ymmärtämistä

hahmottelevaa arvoperiaatetta. Nämä jaetut arvoperiaatteet ovat liittoutuminen (alliance), päämää-

rällisyys (aims), toiminnan järjestys (action sequences), kriittinen käytäntö (critical practice) ja oi-

keudellisuus (rights). Liittoutuminen käsittää pyrkimyksen tasavertaiseen yhteistyöhön ja dialogiin

sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välillä. Sosiaalityöllä on myös selkeästi määritellyt päämäärät, joiden

saavuttamista toiminnalla tavoitellaan. Eri teoriat myös määrittelevät toiminnan järjestystä ja erillis-

ten toimintojen vaiheittaisuutta, minkä lisäksi sosiaalityössä on aina mukana kriittinen ymmärrys suh-

teessa niihin yhteiskunnan rakenteellisiin tekijöihin ja käsityksiin, jotka vaikuttavat asiakkaan elä-

mäntilanteeseen. Lisäksi jokaisessa sosiaalityön teoriassa ilmenee sosiaalisten oikeuksien painotta-

minen, esimerkiksi ihmisoikeuksien, kulttuurillisen monimuotoisuuden, tasa-arvon ja kestävyyden

keskeistä merkitystä korostamalla. (Payne 2014, 25–26.)

Sosiaalityötä tehdään aina tietyssä yhteiskunnallisessa kontekstissa ja käytännön työ on täten aina

myös sidoksissa yhteiskunnassa vallitseviin käsityksiin (Juhila 2006, 262). Globaali yhteiskunnalli-

nen ja tieteellinen keskustelu näkyvät ja ilmenevät sosiaalityössä, mutta niitä tulkitaan ja toteutetaan

aina kansallisella tasolla, jolloin sosiaalityö on erilaista riippuen esimerkiksi eri maiden historioista

26

ja poliittista virtauksista. Erityisesti hyvinvointivaltio, sen sosiaalipoliittinen järjestelmä ja näiden tu-

levaisuus ovat suomalaista sosiaalityötä määritteleviä tekijöitä. (emt. 2006, 12–17.)

Yhteiskunnallinen konteksti on sosiaalityötä määrittelevä tekijä (Juhila 2006, 262) ja tutkielmani teo-

reettiseksi viitekehykseksi valitsemani sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptit tarkas-

televat nähdäkseni eritoten yhteiskunnallista kontekstia. Koska sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen

laatu ovat yhteiskuntaa ja sen tilaa kuvaavia ja täten myös yhteiskunnan sosiaalipoliittista järjestelmää

määritteleviä konsepteja, yhdistyvät ne myös siihen, millä tavoin sosiaalityön sisältöä ja yhteiskun-

nallista tehtävää ajankohtaisesti ja tulevaisuudessa ymmärretään, määritellään ja mistä sosiaalityön

sisältö käytännössä koostuu tai pyritään tulevaisuudessa koostamaan.

27

3 EMPIIRINEN TUTKIMUSPROSESSI

3.1 Johdanto

Tässä luvussa kuvailen tutkielmani empiiristä tutkimusprosessia. Aloitan luvun esittelemällä valitse-

mani aineistonkeruumenetelmän eli eläytymismenetelmän tutkimusmetodin. Tämän jälkeen käsitte-

len, miten olen hyödyntänyt menetelmää tutkielmani tutkimuskysymyksiin ja kiinnostuksen kohtei-

siin sopivalla tavalla. Lopulta tarkastelen tutkielmani aineiston keruuta ja kuvaan yksityiskohtaisesti

aineistonkeruuprosessin ja sen käytännöt vaiheittain.

3.2 Eläytymismenetelmä tutkimusmetodina

Tutkielmani aineistonkeruumenetelmänä hyödynnän eläytymismenetelmää. Eläytymismenetelmä on

aineistonkeruumenetelmä, joka imitoi kokeellista ajattelua ja hyödyntää kieltä todellisuutta rakenta-

vana ja muokkaavana tekijänä. Kansainvälisessä monitieteellisessä keskustelussa eläytymismenetel-

mään viitataan myös termillä the method of empathy-based stories (MEBS). (Eskola et al. 2017, 267–

269.)

Eläytymismenetelmän taustalla on sosiaalipsykologian tutkimuskentällä 1960-luvulla esiin noussut

huoli tutkimusetiikasta liittyen metodeihin, joissa tutkittavien ihmisten kohtelun katsottiin olevan eet-

tisesti ongelmallista tutkimusmenetelmien keskittyessä usein tutkittavien jonkintasoiseen manipu-

lointiin tai huijaamiseen. Tämän vuoksi pyrittiin kehittämään menetelmä, jolla pystyttäisiin tutkitta-

vien ihmisarvoa kunnioittaen ja tutkittavan asema huomioiden toteuttamaan laadullisen tutkimuksen

tiedonhakua. Suomessa eläytymismenetelmää on hyödynnetty ensimmäistä kertaa vuonna 1982 ja

vaikkakin menetelmän juuret ovat angloamerikkalaisessa tutkimuskirjallisuudessa, on menetelmää

kehitetty kuluneina vuosikymmeninä erityisesti Suomessa. (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 65–66.)

Eläytymismenetelmässä vastaajajoukolle esitetään kehyskertomus, eli eläytymiseen orientoiva lyhyt

tilannekuvaus tai kertomus, jota vastaajat jatkavat vapaamuotoisesti eteenpäin tai vaihtoehtoisesti ku-

vaavat sitä, mitä on tapahtunut, jotta kehyskertomuksessa kuvattuun tilanteeseen on päädytty. (Eskola

et al. 2017, 267–268.) Kehyskertomus toimii tarinan orientaationa ja siitä nousevien mielikuvien

28

mukaan vastaajat kirjoittavat lyhyen kertomuksen tai pienen esseen eläytymällä kuvattuun tilantee-

seen (Eskola & Suoranta 1998, 110; Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 63).

Eläytymismenetelmällä tuotetut tarinat eivät välttämättä kuvaa todellisuutta, vaan esittävät mahdol-

lisen kuvauksen siitä, mitä saattaa tapahtua ja mitä merkityksiä eri asioille annetaan (Eskola & Suo-

ranta 1998, 114). Vastaajalle mahdollistetaan mielikuvituksen ja ajattelun aktiivinen käyttö, mikä voi

paljastaa tietoa ihmisten tietämyksestä erilaisista asioista ja toisaalta mahdollistaa itsestäänselvyyk-

sien horjuttamisen (Eskola & Suoranta 1998, 166–117). Eläytymismenetelmällä tuotetut kertomukset

eivät välttämättä kuvaa vastaajan omia kokemuksia tai näkemyksiä, mutta ne antavat kuvauksen siitä,

miten vastaajien mielestä tietty ilmiö voitaisiin käsittää (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 64).

Eläytymismenetelmässä nähdään keskeisenä kehyskertomuksen variointi, jonka avulla tarkastellaan,

muuttuuko vastaajien tuottama eläytymiskertomus sen perusteella, jos kehyskertomuksessa varioi-

daan yhtä tekijää (Eskola et al. 2017, 269). Kehyskertomuksia pitää siis olla eläytymismenetelmässä

vähintään kaksi, joissa yhtä kertomuksen tekijää on varioitu. Eläytymismenetelmän tausta on kokeel-

lisessa tutkimuksessa ja variaatiosta aiheutuvan vaihtelun vaikutuksen merkittävyys nähdään mene-

telmässä keskeisenä, koska vasta varioinnin vaikutusten selvittämisen katsotaan tuovan esiin tutkit-

tavan ilmiön erityispiirteet. Variaation vuoksi menetelmällä saatu aineisto analysoidaan kahteen ker-

taan, jossa ensimmäisessä keskitytään aineistoon kuin mihin tahansa muuhunkin kirjalliseen laadul-

liseen tutkimusaineistoon ja toisessa erityisesti variaatioon ja siitä seuranneisiin muutoksiin tuote-

tussa aineistossa. (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 64.)

Kehyskertomuksissa pyritään välttämään mahdollisimman paljon vastaajan johdattelua, minkä

vuoksi kehyskertomukset ovat usein lyhyitä ja pelkistettyjä (Wallin et al. 2015, 249). Tyypillinen

kehyskertomus sisältää muutaman virkkeen – yleensä noin 3–4 kappaletta – ja se koostuu johdatuk-

sesta, tapahtumasta ja arvioinnista sekä tehtävänannosta. Lyhyemmän kehyskertomuksen katsotaan

olevan hyödyllisempi kuin liian pitkän kehyskertomuksen, koska pitkässä kehyskertomuksessa vas-

taajat kiinnittävät huomionsa mahdollisesti useisiin eri asioihin, jolloin tarkoituksenmukaisen variaa-

tion vaikutusten tarkastelu voi jäädä havaitsematta. (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 67–71.)

Keskeistä on karsia kehyskertomuksista mahdollisimman paljon epäolennaista sekä varioida vain

yhtä asiaa, jotta vastaaja osaisi keskittyä asiaan, jota kehyskertomuksen myötä tuotetussa eläytymis-

kertomuksessa halutaan tarkastella (Eskola 1997, 18). Kehyskertomusta voidaan varioida jonkin

asian tai tilanteen onnistumisen tai epäonnistumisen suhteen, mutta myös esimerkiksi tarinan

29

aikajännettä, siinä esiintyvän henkilön sukupuolta tai tarkasteltavaa näkökulmaa voidaan varioida ja

tarkastella, millä tavoin tuotettu eläytymiskertomus muuttuu. Jokainen vastaaja saa vastattavakseen

yhden kahdesta tuotetusta kehyskertomuksesta, joka on heille satunnaisesti valikoitunut. (Eskola,

Virtanen & Wallin 2018, 67–71.) Eläytymismenetelmäaineiston sopivaksi suuruudeksi on katsottu

elämänkertatutkimuksen saturaation eli kyllääntymisen ajatuksen mukaisesti noin 15–20 vastausta

kutakin kehyskertomusta kohden, koska tämän vastausmäärän jälkeen vastauksen peruslogiikan on

nähty alkavan toistavan itseään (Eskola 1997, 24; Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 69).

Eläytymismenetelmässä, kuten kaikissa tutkimusmenetelmässä, on myös omat huomioitavat eettiset

seikkansa. Eläytymismenetelmän kirjoittaminen voi vaikuttaa vastaajaan, minkä lisäksi menetelmää

voidaan kritisoida eläytymistarinoiden mahdollisen epäaitouden, stereotyyppisyyden ja kirjoitustilan-

teiden keinotekoisuuden suhteen. (Eskola & Suoranta 1998, 111, 115; Eskola, Virtanen & Wallin

2018, 75.) Keskeistä sen suhteen, miten hyvin tai huonosti eläytymismenetelmä onnistuu ja miten

hyödynnettävää sen avulla tuotettu aineisto on, on kehyskertomuksen onnistuneisuus. Kehyskerto-

muksen tulee keskittyä tutkittavaan ongelmaan ja olla myös sidoksissa tutkimuksen keskeiseen teo-

reettiseen viitekehykseen, mikä tekee kehyskertomuksen onnistuneisuuden hyvin merkittäväksi tut-

kimuksenkin onnistuneisuuden kannalta. (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 65.) Haasteita tutkimus-

menetelmän toteuttamiseen voivat tuoda myös vastaajien löytäminen, riittävä edustavuus ja vastaa-

jien kyky eläytyä tilanteeseen (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 66–67). Eläytymismenetelmässä on

myös riski, että aineistoa kerätään liian aikaisin huolimattomasti valmistellulla kehyskertomuksella

(Eskola 1997, 32).

Eläytymismenetelmän hyötyjä sen sijaan ovat sen nopeus ja helppokäyttöisyys. Kerätty aineisto on

suoraan analysoitavassa muodossa, kehyskertomuksiin vastataan usein hyvin ja menetelmään on

helppo soveltaa erilaisia aineiston analysointitapoja. (Eskola & Suoranta 1998, 110–117.) Eläytymis-

menetelmä mahdollistaa vastaajille tilanteen, jossa he saavat toimia mahdollisimman vapaasti ilman

tutkijan vaikutusta (Eskola 1997, 30). Menetelmä mahdollistaa uusien näkökulmien löytämisen vain

ennestään epäillyn todentamisen sijasta, koska vastaajat voivat vapaasti tuoda esiin käsityksensä tut-

kittavasta asiasta tai ilmiöstä ja ilmentää näin ajattelunsa logiikkaa ilmiön tai asian suhteen. Tuotetut

tarinat myös tuovat esiin niitä käsityksiä, joiden perusteella ihmiset tekevät elämässään erilaisia va-

lintoja. (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 74–75.)

Eläytymismenetelmän on nähty olevan erityisen hyödyllinen menetelmä vastaajien tulevaisuuskäsi-

tysten tarkastelemiseen (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 73) ja uusien näkökulmien tuottamisessa

30

(Wallin et al. 2015, 256), minkä vuoksi menetelmä on myös oman tutkielmani aihealueeseen sopiva

aineisonkeruumenetelmä. Sovellan tutkielmani aineistonkeruuprosessissa eläytymismenetelmää säh-

köisen aineistonkeruulomakkeen avulla. Koen, että eläytymismenetelmää hyödyntämällä voin saada

kerättyä aineistoa, jonka tulkinnan myötä tutkielmani tutkimuskysymyksiin on mahdollista saada vas-

tauksia.

3.3 Aineistonkeruuprosessi

Omassa tutkielmassani variaation mielenkiinto keskittyy tulevaisuuden ja nykyhetken vaihtelun eriä-

väisyyteen. Päädyin valitsemaan tutkielmani kehyskertomusten varioitavaksi tekijäksi eläytymistari-

nan näkökulman siten, että toinen kehyskertomukseni keskittyy sosiaalityön kehittämisnäkökulmiin

nykyajassa ja toinen noin kymmenen vuoden päähän. Näin tuotetut eläytymismenetelmäkertomukset

voivat nähdäkseni tuoda esiin erilaisia painotuksia siitä, miten sosiaalityötä ajatellaan olevan mah-

dollista kehittää ja miten sen kehityssuunnat nähdään.

Kehyskertomukseni muotoutuivat usean eri luonnoksen myötä. Aluksi ajattelin kiinnittää kehysker-

tomukseni nykyajan lisäksi sekä johdannossa viittaamani uutisen (katso s. 1) että useiden ilmastora-

porttien viittamaan vuoteen 2050, mutta tutkielmaseminaareissa saadun palautteen myötä tulin tulok-

seen, että kyseinen vuosiluku näyttäytyisi liian kaukaiselta ja täten sellaiselta, johon nykyajassa elä-

vän sosiaalityöntekijän tai sosiaalityön opiskelijan voisi olla haastavaa orientoitua. Tämän vuoksi

valitsin lähemmän tulevaisuuden ajanjakson, kuin myös väljemmän ilmauksen sen kuvaamiselle:

”kymmenisen vuoden päästä”.

Pyrin muotoilemaan kehyskertomukseni kertomuksiksi, joihin sosiaalityöntekijän tai sosiaalityön

opiskelijan olisi mahdollisimman helppoa samaistua ja jotka kuitenkin olisivat luonteeltaan mahdol-

lisimman avoimia ja vähän vastaajaa johdattelevia. Keskeistä kehyskertomuksissani oli pyrkiä saa-

maan vastaaja pohtimaan sosiaalityötä parhaimmillaan niin nykyajan kuin noin kymmenen vuoden

tulevaisuuden kontekstissa.

Tutkielmani aineistonkeruumenetelmänä toimivan eläytymismenetelmän kaksi kehyskertomusta, joi-

den pohjalta vastaajia pyydettiin eläytymiskertomuksensa kirjoittamaan, ovat seuraavat:

31

A) Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, mil-

laista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla ajankohtaisesti ja minkä siinä, sen käytännöissä

ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavuttamiseksi. Kirjoita mielikuviisi ja ajatuksiisi

pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskustelustanne.

B) Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, mil-

laista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla kymmenisen vuoden päästä ja minkä siinä, sen

käytännöissä ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavuttamiseksi. Kirjoita mielikuviisi

ja ajatuksiisi pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskustelustanne.

Aineisonkeruu suoritettiin keräämällä kirjoituksia Itä-Suomen yliopiston Microsoft Forms – ohjel-

miston kautta siten, että vastaajat kirjoittivat vastauksensa nimettömästi sähköiselle aineistonkeruu-

lomakkeelle. Aineistonkeruulomakkeelle ohjauduttiin sähköisen linkin kautta, joka ohjasi vastaajan

lukemaan ensin pro gradu -tutkielmani kirjoituspyynnön (katso LIITE 1 s. 82), minkä jälkeen aineis-

tonkeruulomakkeelle siirryttiin ”Seuraava” -näppäimellä, mikäli tutkielman aineistonkeruuseen ha-

luttiin osallistua. Kehyskertomukset jaettiin vastaajille tasapuolisesti heidän sukunimensä alkukirjai-

men mukaan pyytämällä heidän valitsemaan sukunimensä alkavan joko kirjaimilla A–L tai M–Ö.

Lomakkeessa myös selitettiin, miksi sukunimen alkukirjainta kysyttiin, eli että vastaaja ohjataan tä-

män perusteella vastaamaan joko yhteen tai toiseen kehyskertomukseen. A–L -kirjaimella alkavat

sukunimiset ohjautuivat vastaamaan kehyskertomukseen A ja M–Ö -kirjaimella alkavat sukunimiset

kehyskertomukseen B. Tällä tavoin kehyskertomukset on ohjattu vastaajille tasapuolisesti myös ai-

kaisemmissa tutkimuksissa (Mäenpää et al. 2017, 49). Kirjoituksille ei määritelty vaatimuksia niiden

pituuden tai niiden kirjoittamiseen käytettävän ajan suhteen. Aineistonkeruuseen pystyi osallistumaan

niin tietokoneen kuin älypuhelimen välityksellä lomakkeelle kirjoittaen.

Vastaajia aineistonkeruuseen kerättiin jakamalla Itä-Suomen yliopiston Microsoft Forms – ohjelmis-

toon tehtyyn aineistonkeruulomakkeeseen johtavaa sähköistä linkkiä internetissä toimivan yhteisö-

palvelu Facebookissa toimivassa Sosiaalityöntekijöiden uraverkosto -ryhmässä. Ryhmä on sosiaali-

sessa mediassa toimiva yksityinen, eli vain ryhmän jäseniksi hyväksyttyjen keskinen, sosiaalityönte-

kijöiden ja alan opiskelijoiden uraan liittyvien kysymysten ja ajatusten vaihtamiseen tarkoitettu yh-

teisö, jota ylläpitävät viisi sosiaalityöntekijää vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan. Ryhmään hyväksytään

ammattihenkilölain mukaan sosiaalityöntekijöinä tai sijaisena toimimiseen kelpoiset sekä sosiaali-

työn tutkinto-opiskelijat. Marraskuussa 2019 ryhmään kuului yhteensä noin 3000 jäsentä. (Sosiaali-

työntekijöiden uraverkosto -ryhmän verkkosivusto.)

32

Tämä kanava valittiin alustaksi, jolla jakaa aineistonkeruulomakkeelle ohjaavaa sähköistä linkkiä,

koska yhteisö on aktiivinen ja se koostuu suuresta määrästä sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalityön opis-

kelijoita. Aineistonkeruulomakkeelle ohjaavaa linkkiä jaettiin ryhmässä noin viikoittain kahden kuu-

kauden ajan aikavälillä 30. syyskuuta 2019 – 30. marraskuuta 2019. Lisäksi aineistonkeruulomak-

keelle johtavaa linkkiä pyydettiin jakamaan vapaaehtoisesti eteenpäin myös ryhmään kuulumatto-

mille sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön opiskelijoille, joten vastaajia aineistonkeruulomakkeelle

on voinut ohjautua myös muita kanavia pitkin.

3.4 Aineiston esittely ja analysointiprosessi

Aineistoa eli vastaajien tuottamia eläytymiskertomuksia kertyi yhteensä 41 kappaletta. Aineistonke-

ruulomakkeelle vastaamiseen käytettiin aikaa keskimäärin 22 minuuttia ja 26 sekuntia. Kehyskerto-

mukseen A kertyi yhteensä 19 vastausta ja kehyskertomukseen B 22 vastausta. Prosentuaalisesti ke-

hyskertomukseen A vastasi täten 46 % ja kehyskertomukseen B 54 % vastaajista. Pisimmillään tuo-

tetut eläytymiskertomukset olivat 433 sanaa pitkiä ja lyhimmillään 11 sanaa pitkiä. Keskimäärin tuo-

tetut eläytymiskertomukset olivat 108 sanan pituisia yleisiä tilannekuvauksia sosiaalityön ajankoh-

taisista haasteista ja tilanteista, joissa niitä ei olisi.

KUVIO 6. Aineiston vastausjakauma. A–L -sukunimiset vastasivat kehyskertomukseen A ja M–Ö -suku-

nimiset vastasivat kehyskertomukseen B. (Microsoft Forms -ohjelma)

33

Aloitin aineiston analyysin jaottelemalla ensin tuotetut kertomukset sen mukaan, oliko vastaaja kir-

joittanut tarinansa tai kuvauksensa nykyhetkeä kuvaavan kehyskertomuksen (A) vai tulevaisuutta ku-

vaavan kehyskertomuksen (B) pohjalta. Tämän jälkeen tarkastelin aineistoa kokonaisuudessaan ja

luin eläytymiskertomukset läpi. Seuraavaksi siirryin tarkastelemaan aineistoa sisällönanalyysin kei-

noin.

Hyödynnän tutkielmani aineiston analysoimisessa sekä laadullisen sisällönanalyysin teoriaohjaavaa

että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin keskityn tarkaste-

lemaan niitä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun osatekijöitä, joita aineistosta nousee esiin,

kun taas aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tarkastelen, mitä muita keskeisiä sosiaalityön ke-

hittämiseen liittyviä näkökulmia ja ajatuksia aineistossa käsitellään.

Pääluokka Alaluokat

Sosiaalinen kestävyys

= värikoodi punainen

kehityksellinen

kestävyys

ylläpitävä kestävyys

yhdistävä

kestävyys

Sosiaalinen laatu

sosioekonominen

turvallisuus

= värikoodi

vihreä

sosiaalinen

osallisuus

= värikoodi

keltainen

sosiaalinen

yhteen-

kuuluvuus

= värikoodi

sininen

sosiaalinen

voimaantuminen

= värikoodi

vaalean

punainen

Muut

kehittämisnäkökulmat

= värikoodi harmaa

muiden kehittämisnäkökulmien alaluokat tarkentuvat analyysin edetessä

TAULUKKO 1. Sisällönanalyysin analyysiluokat

34

Aineistolähtöinen laadullinen sisällönanalyysi etenee prosessina aineiston pelkistämisestä ryhmitte-

lyyn ja ryhmittelystä teoreettisten käsitteiden luomiseen (Tuomi & Sarajärvi 2018, 122–123). Teo-

rialähtöinen sisällönanalyysi on myös aineiston ehdoilla etenevää analyysiä. Teorialähtöisessä sisäl-

lönanalyysissä analyysiprosessi etenee sen sijaan aineistoon tutustumisesta sen pelkistämiseen ja ryh-

mittelyyn, jonka jälkeen aineisto liitetään teoreettisiin käsitteisiin. Eroavaisuus näiden kahden sisäl-

lönanalyysin muodoissa on eritoten siinä, että aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä teoreettiset kä-

sitteet luodaan aineiston pohjalta, kun taas teoriaohjaavassa analyysissä käsitteet tuodaan analyysiin

jo valmiina, ilmiöstä tiedettyinä tekijöinä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 133.)

Analysoin aineistoa tarkastelemalla kehyskertomuksien pohjalta tuotettuja eläytymiskertomuksia vä-

rikoodein. Luin eläytymiskertomuksia läpi väreillä koodaten ja kirjasin havaintojani erilliseen doku-

menttiin. Analyysini on luonteeltaan teoriaohjaavaa, minkä vuoksi sisällönanalyysin pää- ja alaluok-

kina toimivat sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien kokonaisuudet sekä niiden

tarkemmat osa-alueet. Lisäksi aineistosta muilla tavoin esille nousevat kehittämisnäkökulmat analy-

soin omalla värikoodillaan, mutta kyseisen analyysiluokan alaluokat selkeytyivät vasta analyysipro-

sessin edetessä, minkä vuoksi ne ovat vielä analyysia kuvaavassa taulukossa määrittymättömät.

Sosiaalisen kestävyyden pääluokan koodasin yhdellä värillä (punainen), vaikka sosiaalisesta kestä-

vyydestä oli hahmoteltu jo analyysia aloittaessa myös alaluokat, joita aineistosta pyrittiin etsimään.

Päätin kuitenkin koodata sosiaalisen kestävyyden pääluokan vain yhdellä värillä, koska sisällöllisesti

sosiaalisen kestävyyden eri alakategorioilla, jotka analyysissa toimivat alaluokkina, ei nähdäkseni ole

niin merkittäviä eroavaisuuksia verrattuna sosiaalisen laadun alaluokkiin, että ne tulisi jo koodaus-

vaiheessa eritellä aineistosta erillisiksi alaluokikseen, vaan tämä jaottelu voidaan tehdä vasta tulosten

analysoinnin vaiheessa. Samoin myös muilla kehittämisnäkökulmilla oli analyysini koodausvai-

heessa värikoodattuna vain pääluokka (harmaa), koska tulkitsin alaluokkien olevan mahdollisia hah-

mottaa vasta analyysiprosessin jälkeen. Sen sijaan sosiaalisen laadun osa-alueilla, eli kyseisen pää-

luokan alaluokilla, oli kaikilla jo koodausvaiheessa omat erilliset värikoodinsa (vihreä, keltainen, si-

ninen ja vaaleanpunainen), koska alaluokkien keskinäiset eroavaisuudet olivat selkeitä havaita aineis-

tosta ja niiden eriyttäminen jo koodausvaiheessa näyttäytyi hyödylliseltä analyysiprosessin etenemi-

sen sujuvoittamisen kannalta.

35

3.5 Tutkielman etiikka ja luotettavuus

Suomessa tutkimuseettiset ohjeet hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkauksien käsittelemi-

sestä on laatinut Tutkimuseettinen neuvottelukunta yhdessä suomalaisen tiedeyhteisön kanssa. Oh-

jeistuksien tavoitteena on edistää hyvää tieteellistä käytäntöä sekä ennaltaehkäistä tieteellistä epäre-

hellisyyttä kaikissa tutkimuksiin keskittyvissä organisaatioissa, kuten yliopistoissa. On kuitenkin

huomionarvoista, että tutkimuseettisen neuvottelukunnan antamien ohjeistuksien tehokkuus perustuu

tiedeyhteisön vapaaehtoiseen sitoumukseen noudattaa niitä. (Tutkimuseettinen lautakunta 2002,

384). Avoimen ajattelun velvollisuus, epäilyksenalaisuus ja avoimuus ovat eettisesti hyvän tutkimuk-

sen peruspiirteitä, ja yliopistolla on myös velvollisuus varmistaa eettisen tutkimuksen mahdollistavat

puitteet ja taattava perustuslain 16 § 3. momentti, jonka mukaan ”tieteen, taiteen ja ylimmän opetuk-

sen vapaus on turvattu” (Hirvonen 2006, 46).

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan määrittelemään hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu muun

muassa se, että tutkijat 1) noudattavat tiedeyhteisön tunnustamia toimintatapoja, kuten rehellisyyttä,

huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimustyössä, tulosten tallentamisessa ja esittämisessä sekä tulosten ar-

vioinnissa, 2) soveltavat tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhan-

kinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä sekä toteuttavat tieteellisen tiedon luonteenmukaista avoi-

muutta tutkimuksen tuloksia julkistaessa, 3) huomioivat muiden tutkijoiden työn ja saavutukset anta-

malla niille kuuluvan arvon ja merkityksen omassa tutkimuksessaan ja sen tuloksia julkaistessaan ja

4) ovat suunnitelleet, toteuttaneet ja raportoineet tutkimuksen yksityiskohtaisesti ja tieteelliselle tie-

dolle asetettujen vaatimuksen edellyttämällä tavalla. Lisäksi hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu

myös erinäisiä säännöksiä tutkimusryhmän jäsenten asemasta, oikeuksista ja vastuista, tutkimuksen

rahoituslähteistä ja hallintokäytännöstä. (Tutkimuseettinen lautakunta 2002, 386–387.) Tutkijalle

asetettuja eettisiä vaatimuksia on kuvattu myös tiivistetymmin, jolloin niiksi nähdään seuraavat vaa-

timukset: älyllinen kiinnostus, tunnollisuus, rehellisyys, vaaran eliminointi, ihmisarvon kunnioitta-

minen, sosiaalinen vastuu, ammatinharjoituksen edistäminen ja kollegiaalinen arvotus (Hirvonen

2006, 38).

Erityisesti laadullisen tutkimuksen luotettavuutta arvioidessa huomio keskittyy useisiin eri tekijöihin.

Näitä ovat esimerkiksi tutkimuksen kohteen ja tarkoituksen pohdinta, omien tutkijana toimimiseen

liittyvien sitoutumisten tarkastelu, aineistonkeruuprosessin huomiot, tiedonantajien valinta ja toi-

minta, tutkimuksen kesto, aineiston analysointi ja tutkimusraportti (Tuomi & Sarajärvi 2018, 163–

36

164). Tutkimuksen luotettavuutta tarkastellaan usein perinteisesti reliabiliteetin ja validiteetin käsit-

teiden kautta (Tuomi & Sarajärvi 2018, 160). Reliabiliteetti viittaa siihen, missä määrin tutkimus

antaa luotettavia, toistettavissa olevia tuloksia ja validiteetti siihen, missä tutkimus on pätevä, eli mit-

taa sitä asiaa, mitä sen on tarkoituskin mitata. Laadullisessa tutkimuksessa tutkimuksen reliabiliteettia

ja validiteettia tukevat erityisesti tutkimusprosessin tarkka, avoin ja rehellinen kuvaus sekä tutkimuk-

sen eri vaiheissa tehtyjen valintojen asianmukainen perustelu. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001,

213–215.)

Kaiken edellä mainitun vuoksi tutkimuksen eettisten tekijöiden huomioiminen ja avoin kuvaaminen

on keskeistä jokaisessa tutkimuksessa, kuin myös tässä tutkielmassa. Tutkielmani aineistonhaussa

hyödynnettiin verkkoa, minkä käyttöä tutkimuksessa on myös tarkasteltu eettisistä näkökulmista.

Verkkolomake, jota itse tutkielmassani hyödynsin, muistuttaa paljolti perinteisiä tutkimuksissa käy-

tettäviä aineistonkeruutapoja. Samoin, kuin perinteisissä aineistonkeruutavoissa, myös verkkolomak-

keessa on esimerkiksi kerrottava, miten tutkimustietoa käytetään ja säilytetään. Lisäksi tunnistetieto-

jen, kuten sähköpostiosoitteiden, suhteen tulee verkkolomakkeen kautta saatua aineistoa käsitellessä

kiinnittää erityistä huomiota. (Kuula 2011, 173–177.) Näiden periaatteiden mukaan toimin myös

oman tutkielmani aineistonkeruussa.

Olen huomioinut koko tutkielmani työstämisprosessin ajan tutkimusetiikan ja noudattanut sitä par-

haan tietoni mukaisesti sekä perustellut yksityiskohtaisesti tutkielman työstämisprosessin eri vai-

heissa tekemäni valinnat. Tutkimusaiheeni valintaan vaikuttivat omat henkilökohtaiset mielenkiinnon

kohteeni, mutta omat arvoni, vakaumukseni tai mielipiteeni eivät ole vaikuttaneet tutkimusprosessiin

tai tulosten tulkintaan, vaan olen tarkastellut tutkielmani aihetta mahdollisimman objektiivisesti. Olen

tutkielmassani myös huomioinut ja kunnioittanut muiden tutkijoiden tekemää työtä viittaamalla nii-

hin asianmukaisesti erityisesti tutkielmani teoreettista viitekehystä tarkastellessani, kuin myös pyr-

kiessäni reflektoimaan oman tutkielmani tuloksia heidän tuottamiensa konseptien ja mallien kautta.

Aineistonkeruuprosessissa esitin kirjoituspyynnössäni (katso LIITE 1 s. 82) selkeästi, mitä varten

tietoja kerään sekä osallistumisen vapaaehtoisuuden. Vastaajilla oli mahdollisuus muuttaa mielensä

aineistonkeruuseen osallistumisesta koko sähköiselle lomakkeelle vastaamisen ajan ja vasta lähetetyn

vastauksen myötä he osallistuivat aineiston kartuttamiseen. Pyrin saamaan vastaajia tutkielmani ai-

neiston kerryttämiseksi myös arpomalla kaikkien sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien kesken

yhteensä neljä elokuvalippua, mutta arvontaan osallistuminen oli täysin vapaaehtoista eikä arvontaan

osallistumattomuus estänyt aineistonkeruuseen osallistumista. Arvontaliput kustansin omista

37

tuloistani ilman ulkopuolista rahoituslähdettä ja arvonta suoritettiin aineistonkeruuajan loppumisen

jälkeen satunnaisarvonnalla kaikkien vapaaehtoisesti sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien

kesken, minkä jälkeen sähköpostiosoitteet hävitettiin heti luotettavasti ja pysyvästi aineistosta. Vas-

taajien yhteystietoja ei myöskään jaettu kolmansille osapuolille missään tutkimusprosessin vaiheessa

ennen niiden asianmukaista hävittämistä.

Aineistonkeruussa pyrin kehyskertomuksia kehitellessä välttämään mahdollisimman paljon vastaajan

johdattelua, kuten eläytymismenetelmässä on tavoitteena (Wallin et al. 2015, 249). Huomionarvoista

oman tutkielmani luotettavuutta tarkastellessa ovat kehyskertomukseni asettamat rajoitukset. Kehys-

kertomukset olivat lyhyitä ja vähän vastaajaa ohjaavia, mutta myös valitut sanamuodot voivat vaikut-

taa siihen, miten vastaaja asettamani kirjoitustehtävän tulkitsi. Esimerkiksi kehyskertomuksissa käy-

tetty ilmaus ”parhaimmillaan” on hyvin väljä ja voidaan kysyä, mitä tällä tarkkaan ottaen tarkoite-

taan. Halusin kuitenkin ohjata kirjoittajia ajattelemaan eritoten niitä positiivisia kehityssuuntia, joiden

myötä sosiaalityö voisi olla erilaista ja paremmin – jopa parhaiten – asiakkaiden tarpeisiin vastaavaa

sekä yhteiskunnan inhimillistä kehitystä tukevaa.

Tutkimuksen luotettavuutta pohtiessa on kuitenkin huomioitava, että eläytymismenetelmä vaatii ai-

kaa ja paneutumista kirjoittajilta, minkä vuoksi tutkielman aineiston tuottamiseen osallistuivat mah-

dollisesti erityisesti sellaiset henkilöt, jotka pystyivät tilanteensa vuoksi paneutumaan kirjoitustehtä-

vään. On myös mahdollista, että tutkimusaineiston tuottamiseen osallistuivat mahdollisesti erityisesti

sellaiset henkilöt, joilla on jonkinlaista ajankohtaista tietoa mahdollisista sosiaalityön tulevaisuuden

kehityssuunnista ja kykyä kuvitella konkreettisesti nykyajan ja tulevaisuuden sosiaalityötä sekä näi-

den eroavaisuuksia. Lisäksi tutkimusmenetelmäni voidaan katsoa edellyttävän vastaajalta luovuutta,

mikä voi osaltaan rajata vastaajajoukosta pois sellaisia, jotka eivät koe luovuutta vahvuudekseen,

koska kehyskertomus pyrki herättämään vastaajan kuvittelemaan jotain erilaista ja uutta.

Aineistonkeruuprosessista voidaan esittää myös kritiikki, että sähköisen aineistonkeruun ja vastaajien

hankintatavan vuoksi ei voi olla absoluuttista varmuutta siitä, että vastaajat todellisesti olisivat sosi-

aalityöntekijöitä ja sosiaalityön opiskelijoita. Toisaalta sosiaalisen median ryhmä, jossa aineistonke-

ruulinkkiä jaettiin, vaatii jäseniensä luovan itsestään esittelyn, jossa kertovat ovatko sosiaalityönteki-

jöitä vai alan opiskelijoita sekä missä opiskelevat tai milloin ovat valmistuneet. Tällä tavoin halutaan

varmistua, että ryhmään liittyisi mahdollisimman luotettavasti nimenomaisesti vain sosiaalityönteki-

jöitä ja sosiaalityön opiskelijoita, eikä muiden alojen edustajia. Tämän vuoksi katsoin, että alusta on

tarpeeksi luotettava tutkielmani aineistonkeruulinkin jakamiseksi ja siihen, että sen avulla tavoittaisin

38

sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalityön opiskelijoita. On kuitenkin huomionarvoista, että tutkielmani otos

41 vastausta ei ole järin suuri eikä täten edusta luotettavasti kaikkia suomalaisia sosiaalityöntekijöitä

ja sosiaalityön opiskelijoita.

Eläytymismenetelmä mahdollistaa mielikuvituksen käytön (Eskola & Suoranta 1998, 166–117),

mutta myös vaatii vastaajien kyky eläytyä tilanteeseen (Eskola, Virtanen & Wallin 2018, 66–67).

Tutkielmassani voidaan nähdä kriittisenä huomiona se, etteivät useat vastaajat eläytyneet kehysker-

tomuksessa heille antamaani tilanteeseen, vaan enemmänkin vain kuvasivat yleisesti sosiaalityön

ajankohtaisia haasteita ja miten näitä voitaisiin ratkaista, vaikka tavoitteena oli saada vastaaja eläyty-

mään kehyskertomuksessa kuvattuun vuorovaikutukselliseen tilanteeseen. Lisäksi ennakko-oletuk-

seni vastaisesti tuotetut vastaukset eivät tuoneet niin merkittävissä määrin esiin sosiaalisen kestävyy-

den ja sosiaalisen laadun teemoja kuvauksissaan, kuin mitä olin olettanut, vaan suuressa osassa vas-

tauksissa keskiössä olivat hyvin käytännönläheiset sosiaalityön asiakastyöskentelyn ja työhyvinvoin-

ninkin teemat (katso luku 4). Tuotetut vastaukset kuitenkin toivat tästä huolimatta esiin niitä tekijöitä,

mitkä nähtiin sosiaalityön kehittämisen kohteina ja kausaalisuhteissa hahmoteltiin myös sosiaalisen

kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueiden vaikutuksia ja mahdollisuuksia. Täten tul-

kitsen, että tutkimusmenetelmäni ja kehyskertomukseni ei välttämättä tavoittanut täysin sitä, mitä

lähdin tutkimussuunnitelmassani alun perin hakemaan, mutta se tuotti sen sijaan toisenlaista uutta ja

odottamatonta tutkimuksellisesti merkittävää tietoa.

Voidaan myös esittää huomio, että tutkielmani aineistonkeruuasetelmassa olisi voinut keskittyä esi-

merkiksi siihen, onko vastauksissa vaihteluita sen suhteen, oliko vastaaja sosiaalityön opiskelija vai

jo valmistunut laillistettu sosiaalityöntekijä. Tähän liittyvä mahdollinen vaihtelu ei kuitenkaan ollut

varsinaisesti tutkielmani kiinnostuksen kohteena, vaan tutkielmassani keskeistä oli tarkastella sitä,

ilmentävätkö nämä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden kertomukset sosiaalisen kes-

tävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien sisältöjä ja jos ilmentävät, niin millä tavoin ja millä paino-

tuksin. On myös mahdollista esittää näkemys siitä, että toisenlainen kehyskertomus olisi voinut tuot-

taa erilaisia eläytymiskertomuksia; esimerkiksi vastaajalle olisi voitu kuvata tilannetta, jossa sosiaa-

lityötä tehdään ja se toimii parhaimmillaan, sekä johtaa tästä vastaajalle pyyntö kuvata, miten tähän

tilanteeseen on päädytty. Kehyskertomuksen voi rakentaa myös pyytämällä vastaajaa kuvaamaan,

mitä on tapahtunut, jotta tehtävänannossa kuvailtuun tilanteeseen on päädytty (Eskola et al. 2017,

267–268), mutta tutkielmani aineistonkeruuprosessia ja -menetelmää suunnitellessa ja työstäessä pää-

dyin sen sijaan kehyskertomukseen, jota vastaajat jatkoivat eteenpäin.

39

4 TUTKIELMAN TULOKSET

4.1 Johdanto

Tässä luvussa tarkastelen tutkielmani tuloksia. Käsittelen ensin nykyhetkeä kuvanneen kehyskerto-

muksen A perusteella tuotettujen eläytymiskertomusten kuvauksia, minkä jälkeen siirryn tarkastele-

maan tulevaisuuteen suuntautuneen kehyskertomuksen B perusteella tuotettuja eläytymiskertomuk-

sia. Seuraavaksi käsittelen vielä eläytymiskertomuksia yhdessä sekä tarkastelen niiden yhteneväi-

syyksiä ja eroavaisuuksia tutkielman tuloksia kooten.

4.2 Eläytymiskertomukset nykyaikaan orientoituneesta kehyskertomuksesta A

Nykyaikaan keskittyneen kehyskertomuksen A pohjalta tuotettuja eläytymiskuvauksia kertyi 19 kap-

paletta ja ne vastaavat täten 46 prosentista aineistoa. Eläytymiskuvaukset kehyskertomuksesta A kes-

kittyvät paljolti asiakastyöhön ja työn käytäntöjen parantamiseen. Erityisesti johtamiseen ja aika- ja

asiakasresursseihin liittyviä huolia ja ongelmia nostettiin esiin useassa eläytymiskuvauksessa.

4.2.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen A pohjalta teh-

dyissä eläytymiskertomuksissa

Tutkielman teoreettisen viitekehyksen mukaisia ja tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena olevien

konseptien, eli sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun osa-alueita ja kuvauksia nousi kehys-

kertomuksen A pohjalta tuotetuista eläytymiskertomuksista esiin kohtuullisen vähän. Eläytymisku-

vaukset keskittyivät eritoten varsin käytännönläheisiin ja työn sisältöihin liittyviin kehittämisideoihin

ja -näkökulmiin, eivätkä hahmotelleet usein sosiaalisen kestävyyden tai sosiaalisen laadun teemoja.

Eläytymiskuvauksissa kehyskertomuksesta A hahmoteltiin kuitenkin selkeästi enemmän sosiaalisen

laadun konseptin osa-alueita, kuin sosiaalisen kestävyyden osa-alueita. Sosiaalisen laadun osa-alu-

eista nostettiin esiin erityisesti voimaantumiseen limittyvä osallisuus ja yhteenkuuluvuus, minkä li-

säksi yhdessä vastauksessa kuvattiin myös sosioekonomisen turvallisuuden merkittävyyttä.

40

Yhteenkuuluvuus eli koheesio ilmenee vastauksissa tulkintani mukaan tasavertaisen kohtaamisen ja

luottamuksellisen asiakas-sosiaalityöntekijä –suhteen merkityksellisyyden korostamisena. Vastaus-

ten perusteella sosiaalityössä näyttäytyy tärkeänä, että sosiaalityön asiakas kokisi sosiaalityöntekijän

luotettavaksi, vaikka tämä toimiikin viranomaisasemassa. Osallisuus taas ilmenee vastauksissa sen

merkityksen korostamisena, että sosiaalityö olisi ihmisten tavoitettavissa ja asiakaslähtöistä. Tämä

limittyy vastauksissa voimaantumiseen, jolloin keskeisenä nähdään se, ettei asiakas ole alisteisessa

asemassa sosiaalityön kohteena vaan hän ja hänen yksilökohtainen elämäntilanteensa olisi sosiaali-

työn keskiössä ja lähtökohtana. Sosioekonominen turvallisuus taas ilmenee siten, että korostetaan

esimerkiksi ennaltaehkäisevä taloudellisen tuen merkityksellisyyttä, jotta voitaisiin ehkäistä erilaista

materiaalista ja perustarpeiden tyydyttämiseen liittyvää puutetta.

”--- sosiaalityössä olisi myös tarpeeksi aikaa kasvokkaiselle kohtaamiselle. Sen vaikuttavuutta eivät voi kaiken maailman tietotekniset sovellukset ym. korvata. Ihmiset haluavat tulla kohda-tuksi aidosti ja kokonaisvaltaisesti nyt ja tulevaisuudessa. ” (A12) ”Mielestäni paras tilanne olisi, jos asiakkaat kokisivat meidät niin luotettavaksi, tutuiksi ja tur-valliseksi, että he voisivat vaikeuksissa nojautua meihin. Että kun he soittavat meille heidän ei tarvitsisi "pelätä" vähättelyä tai hylkäämistä vaan myös sosiaalityöntekijä tuntisi asiakkaansa niin hyvin että hän ymmärtäisi juuri tätä asiakasta ja tämän ajatusmaailmaa. ---” (A3) ”--- Sosiaalityöntekijä ei saisi olla lukkojen takana puhelin aikojen tavoitettavissa, vaan siellä missä on ihmiset.” (A4) ”--- Organisaatio kannustaisi käyttämään palveluita ja taloudellisia tukia ennaltaehkäisevästi ja oman harkinnan mukaan, ja tämän jatkuessa pidempään, ns. tulipalojen sammuttelu kuten sähköjen katkaisut tai häädöt vähenisivät. ---” (A6)

Sosiaalisen kestävyyden konseptia käsiteltiin jokseenkin vain yhdessä eläytymiskertomuksessa, joka

toisaalta liittyi paljolti myös sosiaalityön ammatilliseen etiikkaan. Sosiaalinen kestävyys on tulkintani

mukaan kyseisessä eläytymiskertomuksessa kehityksellistä sosiaalista kestävyyttä, koska se korostaa

yhteiskunnallista kehitystä ja sen kestävyyttä.

”Tärkeintä olisi se, että saa toimia siten, että voi rakentaa maailmasta tasavertaista ja oikeuden mukaista sosiaalityön eettisten periaatteiden mukaisesti. ---” (A2)

Toisaalta kehityksellinen sosiaalinen kestävyys liittyy myös perustarpeiden tyydyttämiseen, koska

tulkitaan, että ilman näiden tyydyttämistä sosiaalinen kestävyys ei ole mahdollista (Vallance, Perkins

41

& Dixon 2011, 343–344). Täten myös esimerkiksi sosiaalisen laadun osa-alue sosioekonominen tur-

vallisuus ja sen esiin nostaminen esimerkiksi ylläsiteeratussa eläytymiskertomuksessa A6 (s. 41) liit-

tyy sosiaalisen laadun lisäksi myös sosiaaliseen kestävyyteen.

4.2.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen A pohjalta tehdyissä eläytymis-

kertomuksissa

Eläytymiskuvauksissa kehyskertomuksesta A oli erityisen huomionarvoista se, että sosiaalityötä ku-

vailtiin useammassa eläytymiskuvauksessa sanatarkasti ”akuuttien kriisien” tai ”tulipalojen sammut-

tamisena”. Kuvaus nousi esiin neljässä kehyskertomuksen A pohjalta tuotetussa eläytymiskuvauk-

sessa sekä yhdessä kehyskertomuksen B pohjalta tuotetussa eläytymiskuvauksessa. Tämä yhdistettiin

usein kehittämistoiveeseen, jossa sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyyn panostettaisiin selvästi ny-

kyistä enemmän, jotta asiakkaita voitaisiin auttaa paremmin ennen kuin asiakkaan elämäntilanne on

ajautunut hyvin haastavaksi.

”--- kuinka erilaista olisi tehdä sosiaalityötä jos sitä saisi tehdä kunnolla ja ajan kanssa. Nyt koko työaika kuluu akuuttien kriisien sammuttamiseen niin, ettei edes perustyölle, saati sitten laadukkaalle perustyölle, saati varsinkaan kehittämiselle jää aikaa. --- työtapamme ja työssämme käyttämä tieto on jo luultavasti auttamattomasti vanhentunutta, kun työhön ei ole sisäänrakennettu aikaa perehtyä uuteen tutkimustietoon eikä aikaa tai juuri resurssejakaan kouluttautumiseen ole. --- kaiken edellä mainitun johdosta työkulttuurimme ja -tapame junnaavat paikallaan, vaikka maailma ympärillä muuttuu.” (A13)

”--- Tunnemme molemmat olevamme umpikujassa, kun ehkäisevään työhön ei ole mahdolli-suutta ja työnkuvamme on pitkälti "tulipalojen sammuttelua", ja samalla tuntuu ettei aikaa, resursseja tai tukea ole tehdä perusteellista työtä edes vaikeimmin solmussa olevien asiakkai-den kanssa.” (A5) ”--- jokainen päivä on tulipalojen sammuttamista ja palautuminen työpäivästä hidasta, sillä en ehdi miettimään asioita loppun työpaivän aikana, vaan se tapahtuu illalla. Se kuormittaa koh-tuuttomasti. Kollegani vastaa, että sellaista tämä työ on. Ei se voi olla niin. ---” (A7)

Useassa eläytymiskuvauksessa jo aiemmin mainitun pienemmän asiakasmäärän nähdään olevan rat-

kaisu sekä sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen panostamiseen, kuin myös rakenteellisen so-

siaalityön mahdollistamiseen, koska koetaan, että tällöin näihin jäisi selvästi enemmän aikaa kuin

nykyisessä tilanteessa. Rakenteellisella sosiaalityöllä viitataan sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia

42

ongelmia koskevan tiedon välittymiseen sekä sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämiseen hy-

vinvoinnin ja terveyden edistämiseksi (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 7 §).

”--- Jokaisella on oikeus ottaa kantaa asioihin julkisesti etiikka huomioiden.” (A2) ”--- Pienrmmän asiakasmäärän ansioista työaikaa jäisi myös rakenteelliselle sosiaalityölle, palveluiden kehittämiseen ja ehkä jopa poliittiseen vaikuttamiseen tai ainakin tiedon tuottami-seen politiikan tarpeisiin.” (A6)

Useissa eläytymiskuvauksissa nousi vahvasti esiin kokemus, että ajankohtaisesti sosiaalityön käytän-

nön työ kuormittaa sosiaalityöntekijöitä kohtuuttomasti. Tähän liitettiin osassa eläytymiskuvauksia

myös kokemus sosiaalityön johdon, kuten lähiesimiesten, ymmärtämättömyydestä tai haluttomuu-

desta muuttaa tilannetta parempaan suuntaan. Jotkut vastaajat katsoivat, että esimiestehtäviin valikoi-

tuu ajankohtaisesti henkilöitä, jotka eivät anna sosiaalityöntekijöiden kehittää työtään tai jotka pyrki-

vät valitsemaan helpoimman ratkaisun, vaikka sosiaalityöntekijät haluaisivat tehdä eettisesti hyvää ja

lakiin pohjautuvaa työtä eivätkä joutua kokemaan, että joutuvat joustamaan arvoistaan. Johtamisen

kehittäminen näyttäytyi yhtenä keskeisenä kehittämisnäkökulmana.

”Esimies, johtava sosiaalityöntekijä on ajantasalla lainsäädännöstä ja yhteiskunnallisista muutoksista. --- Muutamassa työpaikassa työskennelleenä olemme havainneet saman ongel-man, että esimies, joka on sosiaalityöntekijä ei hirveän paljon ole kiinnostunut siitä, että toimi-taan oikein vaan oiotaan sieltä mistä aita on matalin ja tätä perustellaan, että ei ole tarpeeksi henkilökuntaa tai aikaa. --- Miksi johtajiksi ajautuu sellaisia sosiaalityöntekijöitä, jotka eivät suhtaudu viranhaltija ammattiin kunnioittavaksi. Kun tiimissä on tekijöitä, jotka haluavat tehdä eettisesti kestävää ja lakia noudattavaa asiakastyötä on esimies omalla huonolla esimerkillään hidaste rakentavan työn kehittämiselle.” (A11) ”--- Asiakastyöhön varattavaa aikaa pitäisi olla tarpeeksi eikä työssä pitäisi olla esim. tulos-velvotteita (johdolta, esim. 4 tapamista/pv). Kaikki tämä vaatii johdon ymmärrystä ja sitoutu-mista.” (A9)

Henkiseen hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen liitettiin osassa eläytymiskuvauksia myös ahdingon

tunteen kuvauksia liittyen liialliseen vastuun kasaantumiseen ja riittämättömyyden kokemukseen.

Tämä liittyi paljolti resursseihin kohdistuviin kehittämistoiveisiin.

”Kerron kollegalleni, etten voi työskennellä enää pitkään sosiaalityössä, jos joudun jatkuvasti toimimaan omia arvojani vastaan” (A7)

43

”Miten ihmeessä pystymme suorittamaan valvontatehtävää, luomaan lapsiin luottamuksel-lista suhdetta, kun emme ehdi heitä edes tavata. Joskus pelottaa, että joudun vastuuseen jos-tain sellaisesta, mitä en yksinkertaisesti pysty tekemään näillä asiakasmäärillä. --- Välillä käy mielessä, miksi suostun tähän. Miksi otan tällaisen vastuun, vaikka työnantajani ei vai-kuta edes yrittävän luoda parempia työolosuhteita. Kai sitä vaan yrittää tehdä sen, minkä pystyy, kaikesta huolimatta, lasten takia.” (A15)

Käytännössä kehittämisnäkökulmat resursseihin liittyen keskittyivät esimerkiksi työnjaon teemoihin.

Usea vastaaja koki, että sosiaalityössä kuluu liikaa aikaa sellaisiin toimintoihin, jotka eivät vastaa

sosiaalityön toimikuvaa.

”Sosiaalityö on vaativaa ihmissuhdetyötä, joka vaatii luottamuksen syntymistä asiakkaan ja työntekijän välille. --- Aikaa pitäisi vapautua turhista hallinnollista tehtävistä tai esimerkiksi ns. ”Sihteerihommien” hoitamisesta. ---” (A9) ” Keskustelussa tulisi esiin, että sosiaalityössä olisi parhaimmillaan riittävästi aikaa vaativaan ja monipuoliseen asiakas-, asiantuntija- ja kehittämistyöhön. Tämä tarkoittaisi niin riittäviä resursseja entisestään haastavampien asiakascasejen parissa kuin sitä, että kunnallisessa so-siaalityössä ei olisi jakoa joko asiakas- tai kehittämis/asiantuntijatehtäviin vaan asiakasmäärä ja työn kuorma olisi sellainen, joka mahdollistaisi monipuolisen ja sitä kautta mielekkään työn-kuvan. Mielekäs ja monipuolinen itsensä kehittäminen näin saisi sekä pysymään ja viihtymään työssä että tuomaan asiakkaille loppujen lopuksi parempaa sosiaalityötä. ---” (A10) ”--- Sosiaalityön kollegiaalisuus olisi arvossaan ja kukoistaisi. Sosiaalityöntekijöiden ja -oh-jaajien työkuvat olisivat selkeitä ja asiakkaan tarpeisiin vastaavia, eikä työnjaollisista kysy-myksistä tarvitsisi enää keskustella. Toimistolla ei olisi arvovaltakiistoja. ---” (A18)

Lisäksi erilaisten työmenetelmien ja -välineiden kehittäminen nähtiin useassa eläytymiskuvauksessa

keskeisenä seikkana, jolla voitaisiin edesauttaa hyödyllistä ajankäyttöä ja varmistaa, että aikaa riittäisi

tarpeeksi esimerkiksi asiakastyöhön.

”--- parhaimmillaan sosiaalityössä on käytössämme työtä tukevat ja sitä helpottavat työtavat- ja menetelmät, sillä sitä kautta pystymme myös vastaamaan paremmin asiakkaiden muuttunei-siin tarpeisiin. Meillä olisi käytössämme työtä aidosti tukevat tietojärjestelmät. Tietojärjes-telmä kertoo sinulle yhdellä klikkauksella lyhyesti asiakkaan historian ja voisi tarjota erilaisia vaihtoehtoja. Järjestelmä muistuttaisi, kun asiakassuunnitelmaa pitää päivittää tai jokin päätös on päättymässä. Tätä kautta työn suunnitelmallisuus helpottuisi kuten myös työn vaikuttavuu-den seuranta sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Valtakunnallisesti sosiaalityön tieto olisi kerätty tietopankkeihin, josta olisi helposti käden ulottuvilla koottua näyttöön perustuvaa

44

tietoa. Asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin pystyttäisiin myös vastaamaan monipuolisesti ja jous-tavasti niin puhelimitse, chatpalveluin, skypellä tms.” (A10) ”--- Sosiaalityöntekijälle tulisi asettaa enimmäis asiakasmäärät ja jokaisen vastavalmistuneen tulisi saada tehdä ensimmäinen vuosi töitä toisen kokeneemman työntekijän rinnalla. Jokaisessa työpaikassa tulisi olla tarjolla työnohjausta, tyky-päiviä ja etätyö mahdollisuus. Suurissa kaupungeissa kaikki sosiaalipalvelut voisivat olla saman katon alla, josta asiakkaiden olisi ne helppo löytää. Jokaisessa Suomen kunnassa tulisi olla käytössä sama tietojärjestelmä ja lastensuojelun sijais-huollossa socfinder. ---” (A16)

On kuitenkin huomionarvoista, että miltei jokaisessa eläytymiskertomuksessa hahmoteltiin varsin

laajalti eri kehittämisnäkökulmien kausaliteettisuhteita. Yhdessä eläytymiskuvauksessa sosiaalityön

ajankohtaisia haasteita hahmoteltiin jo koulutuksesta alkaviksi, koska työn ei koeta vastaavan tar-

peeksi koulutuksen sisältöä ja tutkimuksen ja käytännön työn ei nähty välttämättä kohtaavan. Sosi-

aalityön koulutusta toivottiin sen sijaan muutettavaksi esimerkiksi lääkärikoulutuksen kaltaiseksi.

”--- Sosiaalityön yliopisto-opintoihin pitäisi olla soveltuvuus kokeet haastattelun muodossa.

Lisäksi koulutuksen tulisi tarjota enemmän opetusta lainsäädännöstä, työhyvinvoinnista sekä

tarjota sovellutus ehdotuksia erilaisiin teoreettisiin malleihin. Opinnoissa tulisi olla myös li-

sää psykologian, vuorovaikutuksen ja viestinnän opetusta. Koulutus voisi olla myös lääkärin

koulutuksen kaltainen; ensin perusopinnot ja aineopinnot - sitten töihin ja lopuksi erikoistu-

misopinnot tiettyyn osa-alueeseen --- Itse käytännön työn tulisi olla enemmän tutkittuun tie-

toon perustuvaa - sosiaalityön tutkimuksen tulisi tuottaa myös oikeasti käytännössä hyödyn-

nettävää tietoa. ---” (A16)

Kausaliteettisuhteita hahmoteltiin myös esimerkiksi sosiaalityön yhteiskunnallisen arvostuksen suh-

teen. Näissä vastauksissa nähtiin, että sosiaalityön ajankohtaiset kehittämishaasteet juontavat juu-

rensa sosiaalityön tieteenalan vähäisestä arvostuksesta yhteiskunnassa. Lisäksi esimerkiksi jo aikai-

semmin esille nostetun erinäisten sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyn nähtiin olevan haastavaa,

mikäli myös muihin palveluihin sosiaalityön ohella ei panostettaisi nykyistä enemmän.

”Sosiaalityön tulisi nauttia suurempaa arvostusta sekä yhteiskunnallisella tasolla että eri am-

mattiryhmien keskuudessa. --- Lisääntynyt arvostus näkyisi sosiaalityön rahoituksessa (poli-

tiikassa) ja tätä kautta yksittäisen työntekijän palkassa. Näin olisi mahdollista saavuttaa myös

45

paremmat työolosuhteet, joissa esimerkiksi asiakasmäärät olisivat pienempiä ja koulutus-

mahdollisuuksia enemmän saatavilla.” (A19)

”--- Mielenterveyspalvelut resurssoitaisiin paremmin ja koulumaailman opetussuunnitelmaa

palautettaisiin enemmän vanhan kaltaiseksi sekä myös sinne satsattaisiin lisää resursseja.

Silloin sosiaalityöntekijöidenkin homma olisi helpompaa. ---” (A16)

Sekä huolet kuin kehittämisnäkökulmat olivat nykyhetkeen keskittyvissä eläytymiskertomuksissa hy-

vin käytännönläheisiä ja sosiaalityön arkeen sijoittuvia. Esimerkiksi sopivat asiakasmäärät, riittävä

aika jokaisen asiakkaan asiaan paneutumiselle ja mahdollisuus tehdä sosiaalityötä muissakin tiloissa,

kuin virastoissa olivat kehittämistoiveita, joita nostettiin esille useassa kehyskertomuksen A pohjalta

tuotetussa eläytymiskuvauksessa.

4.3 Eläytymiskertomukset tulevaisuuteen orientoituneesta kehyskertomuksesta

B

Tulevaisuuteen keskittyneen kehyskertomuksen B pohjalta tuotettuja eläytymiskuvauksia kertyi 22

kappaletta ja ne vastaavat täten 54 prosentista aineistoa. Samoin tavoin, kuten kehyskertomuksen A

pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa, myös kehyskertomuksen B pohjalta kirjoitetuissa eläyty-

miskuvauksissa nostettiin esiin useita erilaisia näkökulmia sosiaalityön kehittämisestä. Kehyskerto-

muksen B tulevaisuussuuntautuneisuus lisäsi tulkintani mukaan eläytymiskertomuksissa esiintyvien

kehittämisnäkökulmien luovuutta. Toisaalta tulevaisuudenkuvia pohtiessa näyttäytyi siltä, että osa

vastaajista koki haastavaksi irtautua nykyisestä hetkestä ja kuvitella erilaisia kehittämisnäkökulmia,

keskittyen enemmänkin juuri nyt ajankohtaisesti korjattavissa oleviin seikkoihin.

4.3.1 Sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu kehyskertomuksen B pohjalta teh-

dyissä eläytymiskertomuksissa

Kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa ilmeni enemmän sosiaalisen kes-

tävyyden ja sosiaalisen laadun näkökulmia, kuin kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymis-

kertomuksissa. Sosiaalinen kestävyys ilmeni eläytymiskuvauksissa tulkintani mukaan

46

kehityksellisenä sosiaalisena kestävyytenä. Eläytymiskuvauksissa korostettiin sekä tasa-arvoa, yh-

teiskunnallista kehitystä että perustarpeiden tyydyttämistä, mitkä ovat tyypillisiä seikkoja kehityksel-

liselle sosiaaliselle kestävyydelle (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 343–344). Perustarpeiden tyy-

dyttäminen liittyi myös osittain sosiaalisen laadun sosioekonomisen turvallisuuden ja osallisuuden

osa-alueisiin, samoin tavoin kuten kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa.

”--- Sosiaalityö sitoutuisi kestävään kehitykseen, yhteiskunnalliseen muutokseen, tunnistaisi globaalit ongelmat ja ympäristönmuutoksen myös sosiaalityön asiaksi. Sosiaalityö sitoutuisi feminismiin. ---” (B5) ”Olisipa ihanaa, jos 10 vuoden päästä kukaan ei olisi koditon. Tai että kaikissa kunnissa olisi edes turvallinen ja mielekäs yöpymistila siksi aikaa, kunnes koti löytyy ja sen löytymiseen tehtäisiin kunnassa aktiivisesti koko ajan töitä kunkin yksilön tarpeet huomioiden. ---” (B11) ”Alueelliset erot olisivat pienentyneet, ihmisten ja perheiden erilaisuutta arvostettaisiin ---” (B4) ”--- koska toimeentulotuen kriteerit olisivat väljentyneet niin ihmisiä olisi helpompaa auttaa taloudellisissa vaikeuksissa. Velkasaneeraukseen olisi helpompaa päästä ja vanhukset pääsi-sivät palvelutaloon helpommin.” (B12)

Erityisesti sosiaalisen laadun konseptin osallisuus nousi esiin vastauksissa varsin usein. Osallisuus

ilmeni käytännössä kehittämisideana esimerkiksi yksilöllisemmästä sosiaalityöstä, jossa asiakas on

aidosti työn keskiössä ja jossa palvelut vastaavat paremmin juuri hänen tarpeisiinsa. Samoin kuin

kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa, myös kehyskertomuksen B poh-

jalta tuotetuissa kertomuksissa osallisuus limittyi usein voimaantumiseen, jossa asiakas voisi toimia

itse enemmän aktiivisen toimijan kuin sosiaalityön kohteena olevan roolissa.

”--- Yksilöllistä, joustavaa, ei niin byrokraattista. Inhimillisempää.” (B8)

”Työ 10 vuoden päästä tarkoittaisi työikäisten sosiaalityössä yksilöllisempiä palveluja ja mo-nialaisuutta palveluissa. Työ olisi isomman maakunnan alla. Asiakkaan palvelujen tarvetta vastaavia palveluita räätälöitäisiin paremmin. ---” (B13) ”--- Kokemusasiantuntijat, kehittäjäasiakkaat ja kehittäjätyöntekijät olisivat osa arkea. Työtä olisi aidosti mahdollista tehdä siellä missä asiakas toivoo ja niillä välineillä, jotka hänellä on sopivammat. Asiakas voisi itse valita halutessaan työntekijän. ---” (B15)

47

” --- Asiakkaan kykyä määritellä omaa tilannettaan arvostetaan ja palveluihin pääseminen on nopeaa ja sujuvaa. --- Tiimit ja asiakastapaamiset voidaan järjestää videoneuvotteluina ja tiimeillä on käytössään palvelubussit, joissa voidaan järjestää asiakastapaamisia tarvitta-essa. Nämä liikkuvat yksiköt ovat käytössä etenkin pienemmillä paikkakunnilla. ---” (B20)

Sosiaalisen laadun osa-alueista vastauksissa nousi esiin myös yhteenkuuluvuuden korostaminen,

mikä liitettiin erityisesti siihen, että sosiaalityö ei olisi vain marginaalissa eläviin kohdistuvaa toimin-

taa. Tavoite, jonka mukaan sosiaalityön palveluita otettaisiin osaksi jokaisen kansalaisen elämää, loisi

tulkintani mukaan mahdollisesti yhteiskunnassa rakenteita, jotka mahdollistaisivat ihmisten välisen

solidaarisuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksien lisääntymisen.

” --- Työtä tehdään parhailla työvälineillä ihmisten keskellä, matalan kynnyksen palveluna. So-siaalityötä ei enää pidetä vain marginaalien työnä, vaan osa työstä tapahtuu neuvolamaisesti kaikille.” (B2)

Sosiaalista yhteenkuuluvuuden on hahmoteltu luovan yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta, joita moni-

muotoinen erilaisista ihmisistä koostuva yhteiskunta tarvitsee toimiakseen (Beck, van der Maesen &

Walker 1998, 323–324), minkä vuoksi sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka luovat ja rakentavat

solidaarisuuta, eli esimerkiksi sosiaalityön ymmärtäminen matalan kynnyksen palveluna ja kaikille

kansalaisille kuuluvana toimintana, näyttäytyvät keskeisenä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistä-

miseksi.

4.3.2 Muut kehittämisnäkökulmat kehyskertomuksen B pohjalta tehdyissä eläytymis-

kertomuksissa

Muita kehittämisnäkökulmia nousi kummankin kehyskertomuksen pohjalta tuotetuissa eläytymisku-

vauksissa esiin selkeästi enemmän, kuin sosiaalisen kestävyyden tai sosiaalisen laadun konsepteihin

limittyviä kehittämisnäkökulmia. Samoin kuin kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymis-

kuvauksissa, myös kehyskertomuksen B pohjalta kirjoitetuissa eläytymiskertomuksissa nostettiin

esiin johtamisen ja esimieheltä saatavan tuen haasteet. Nämä tekijät nousivat kuitenkin jokseenkin

vähemmän esiin kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa ja toisin kuin kehys-

kertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa, nostettiin esiin myös esimiehelle tarjotta-

van tuen merkitys.

48

”--- Erittäin tärkeää työntekijöiden jaksamisen ja laadukkaan sosiaalityön tekemisen kannalta on lähiesimiesten tuki. Lähiesimiehillä pitää olla pitkä kokemus alasta ja heidän pitäisi kou-luttautua henkilöstöjohtamiseen. Se että jollain on pitkä kokemus työstä, ei yksinään takaa, että hän olisi hyvä esimies. Koen tällä hetkellä omassa työpaikassani esimiehen tuen riittä-mättömäksi. ---” (B19) ”--- Lähiesimiesten työmäärä on kohtuullinen ja heille tarjotaan riittävä oman työn tuki, jol-loin he jaksavat johtaa työtä ja työntekijöitä kiitettävästi. ---” (B18)

Samoin kuin kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa, myös kehyskerto-

muksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa nostettiin huomattavasti esiin resurssien ke-

hittäminen ja niiden riittävyys sosiaalityön ansiokkaan hoitamisen edellytyksenä. Kausaliteettisuh-

teita riittävien resurssien, hyvien työolojen ja kykyyn vastata asiakkaan avuntarpeeseen hahmoteltiin

useissa vastauksissa. Vastaukset liittyivät paljolti sopiviin asiakasmääriin, mutta myös hyvin käytän-

nönläheisiin kehittämisnäkökulmiin, kuten työtä tukeviin työtiloihin ja -välineisiin. Osassa vastauksia

korostettiin myös voimakkaasti työn joustavuutta sosiaalityön kehittämisnäkökulmana.

” --- Tulevaisuudessa meillä on vain sen verran asiakkaita kuin ehdimme hoitaa. Meillä on siten aikaa huolelliseen selvitystyöhön ja mahdollisuus hoitaa lakisääteiset tehtävät kunni-alla. --- Meillä on omat työhuoneet ja toimiva työnohjaus. Myös työterveyshuolto toimii ja työtuolit ovat ergonomisesti sopivat. ---” (B10)

”--- Kun asiakasmäärät olisivat kohtuullisia ja asiakkaita pystyttäisiin auttamaa paremmin ja oikea-aikaisemmin, oletettavasti myös sosiaalityöntekijöiden työn kuormitus vähenisi, koska he kokisivat, että pystyvät tekemään eettisesti kestävää työtä ja ehtivät hoitaa työnsä virka-ajan puitteissa.” (B19) ”--- Toimitilat ovat sisäilmaltaan puhtaat ja viihtyisät ja työpäivän pituus on työntekijän oman tilanteen mukaan 4-10 tuntia päivässä. Tärkeintä ei ole kellokortin mukaan eläminen, vaan asiakkaan tarpeeseen vastaaminen oikeaan aikaan oikeassa paikassa huomioiden työntekijän oma elämäntilanne. --- Pulaa työntekijöistä ei ole, sillä asiakkaat ovat pääsääntöisesti tyyty-väisiä, koska palveluihin pääsee oikea-aikaisesti ja palvelut räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan, kohtaaminen on keskiössä työssä ja palkkaus on ammattitaitoa vastaavaa (n. 5000 eur/kk) ja käytettävissä on laaja moniammatillinen asiantuntemus sekä riittävästi aikaa olla asiakkaiden kanssa, joka mahdollistaa kannattelevan suhteen.” (B20)

Kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa korostui selvästi enemmän kehit-

tämisnäkökulma, joka korostaa sosiaalityön perustumista tutkimuspohjaiseen tietoon ja akateemisen

profession kehittämistä. Näissä vastauksissa nostettiin esiin esimerkiksi ajatus sosiaalityön tutkimus-

keskuksista sekä koulutuksen kehittämisestä. Samoin kuin eläytymiskertomuksessa A16 (katso s. 44),

49

myös esimerkiksi eläytymiskertomuksessa B18 nostettiin esiin ajatus siitä, että sosiaalityössä tulisi

olla erikoistumiskoulutus tietylle sosiaalityön osa-alueelle.

”--- Meitä ei pakoteta määrämuotoiseen dokumentointiin eikä systeemiseen lastensuojeluun tai mihinkään sellaiseen työskentelymetodiin minkä toimivuutta ei ole tieteellisin tutkimuksin osoitettu. ---” (B10) ”--- Sosiaalityön peruskoulutuksessa sekä täydennyskoulutuksissa työelämässä huomioidaan muun tarvittavan osaamisen lisäksi paremmin sosiaalityö emotionaalisesti ja henkisesti kuor-mittavana ammattina, jossa muun muassa sijaistraumatisoitumisen ja työssä uupumisen riski on korkea. Peruskoulutuksessa on pakollisena opetusta, jossa harjoitellaan muun muassa työ-hyvinvointia ja omaa työssä jaksamista tukevia taitoja ja valmiuksia sekä valinnaisena tera-peuttiset perusopinnot, jossa tutkitaan omaa elämän historiaa, vuorovaikutussuhteita, voima-varoja sekä mahdollisia oman elämän kipukohtia sekä niiden suhdetta tulevaan ammatti-mi-nään. Tietyille haastavimmille sosiaalityön kentille, kuten lastensuojeluun vaaditaan työnte-kijöiltä erikoistumiskoulutus. ---” (B18)

Työmenetelmien kehittäminen korostui myös useissa vastauksissa. Enemmän kuin kehyskertomuk-

sen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa, nousi kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa

eläytymiskertomuksissa esiin esimerkiksi joustavuus sallia tehdä työtä omalla tavallaan ja pitkäjän-

teinen, aktiivinen yhteistyö uusien työmenetelmien kehittämiseksi. Tulevaisuuteen suuntautuneissa

eläytymiskertomuksissa hahmoteltiin myös enemmän sosiaalityön tekemistä monialaisissa tiimeissä

ja sosiaalityön roolia uusien palveluiden kehittäjänä.

”--- Jatkuvat organisaatiouudistukset ja erilaiset hankkeet eivät veisi resursseja ja voimava-roja tärkeältä perustyöltä ja tarvittavat muutokset ja työn kehittäminen toteutettaisiin pitkä-jänteisesti, työntekijöitä osallistaen ja kuunnellen.” (B18) ”--- Tämän lisäksi toivon luottamista sosiaalityöntekijöiden osaamiseen sekä vapautta tehdä työtä omalla itsenäisellä työotteella.” (B9) ”--- Sosiaalityöntekijänä osallistuisin monialaiseen tiimiin, jossa esimerkiksi edunvalvonnan purkaminen ei mahdollistuisi pelkästään lääkärin lausunnolla vaan yhteisellä lausunnolla tai kuulemisella. ---” (B13)

”--- Sosiaalityö ei rajoitu sektoreihin kuten nyt, vaan asiakkaat ohjautuvat palveluihin per-hetilanteensa mukaan. Mikäli kyseessä on ihminen, joka asuu samassa taloudessa muiden ihmisten kanssa, selvitetään koko perhekunnan mahdollinen tuen tarve.

50

Sosiaalityöntekijöiden osaaminen on laajaa, mutta vastuusosiaalityöntekijällä on asiakkaita vain noin 15-20 ja työtä tehdään aina työparin ja tiimin tuella. Tiimit ovat moniammatillisia ja psykiatrian, päihdetyön ja neuropuolen osaaminen on tuotu lähelle asiakasta jo arviointi-vaiheessa. Lisäksi vammaisten ja vanhusten tarpeet kohdataan osana yhteneviä palveluita. --- ” (B20)

Sosiaalityön yhdeksi keskeiseksi kehittämissuunnaksi nähtiin myös yhteistyön kehittäminen eri toi-

mijoiden kesken. Työnjaon selkiintymättömyys ja eri toimijoiden pyrkimys olla ottamatta kokonais-

valtaista vastuuta asiakkaan tilanteesta koettiin ajankohtaisesti haasteena, johon kollegiaalisuuden ja

aidon yhteistyökyvykkyyden nähtiin olevan tulevaisuudessa ratkaistu.

” Haluaisin myös nähdä sen, että ”rajoja ylittävää” sosiaalityötä myös haluttaisiin tehdä. --- Nykyään tuntuu että hoidetaan vain se oma pesti, eikä välttämättä edes neuvota asioita mitkä eivät siihen organisaatioon kuulu. --- Yhteistyötä pitäisi pystyä paremmin tekemään eri orga-nisaatioiden välillä paremmin.” (B4) ”--- Asiakkaamme myös saavat laadukkaat erikoissairaanhoidon palvelut, toisin kuin nyt, ei-vätkä terveydenhuollon puutteet ja osaamattomuus kaadu sosiaalihuollon hoidettavaksi. ---” (B10) ”--- Parhaimmillaan sosiaalityössä toimisi myös verkostoyhteistyö. Tätä helpottaisi erityisesti se, jos eri tahot pystyisivät esim. kannan kautta näkemään toistensa kirjauksia tai ainakin näkemään jostain sen, missä paikoissa asiakas on ylipäätään asiakkaana. Eri tahojen pitäisi kyetä toimimaan yhdessä. Nykyisin tulee liikaa vastakkainasettelua esim. koulun ja lastensuo-jelun tai psykiatrian ja lastensuojelun kesken. Tahojen ei pitäisi lähteä ohjeistamaan toisiaan siinä, miten toisen tahon pitäisi toimia, vaan pitäisi pysähtyä yhdessä asiakkaan asian äärelle ja kunnioittaa ja kuunnella toisia. Liian usein lähdetään olettamaan, että koulu tai lastensuo-jelu ei ole tehnyt riittävästi ilman että on välttämättä edes kuultu, mitä kaikkea on kokeiltu. ---” (B19)

Kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa korostui myös enemmissä määrin

teknologisen kehityksen huomioiminen sosiaalityöhön vaikuttavana asiana kuin kehyskertomuksen

A pohjalta tuotetuissa kuvauksissa. Näissä näkemyksissä korostui esimerkiksi asiakastietojärjestel-

mien toiminnan kehittyminen sekä etätyön huomioiminen mahdollisena työmuotona. Näiden nähtiin

myös edistävän sitä, että sosiaalityössä olisi enemmän aikaa perustavanlaatuiselle asiakkaiden koh-

taamiselle.

”Terveyssosiaalityöntekijöiden käytössä oleva tekniikka on edistynyt sitten Apotti-aikojen si-ten, ettei kirjaamiseen ja tilastoimiseen mene paljoa aikaa. --- Etätyötä on mahdollista tehdä edellyttäen että sosiaalityöntekijä on aina skypeyhteyden päässä tavoitettavissa ---” (B6)

51

” --- Dokumentaatio hoituisi sanelimen kautta. ---” (B15) ” Ajattelen, että sosiaalityö kymmenen vuoden päästä olisi edelleen sitä samaa ihmisten koh-taamista, mitä se on nytkin - tosin perustyöhön eli ihmisten aitoon kohtaamiseen olisi enem-män aikaa. Parhaimmillaan dokumentointiin olisi kehitetty reaaliaikainen digitaalinen apu-väline, jolloin aikaa vapautuisi muuhun kuin dokumentointiin. Samoin tulkeista voitaisiin mahdollisesti luopua, kun olisi kehitetty puheen kääntäjiä. Ajattelen siis, että tekniikan kehit-tyminen olisi yksi tärkeä elementti siinä, että sosiaalityön asiakaskohtaamiselle jäisi enem-män aikaa.” (B7) ”--- Asiakastyön kirjaamisen sijaan asiakastapaamiset taltioidaan videoille, josta järjestelmä tuottaa keskeiset muistiot. Asiakas voi määritellä muistiot näkyviksi sosiaali- ja terveyspalve-luihin ja nämä palvelut ja tietojärjestelmän ovat yhdennettyjä. ---” (B20)

Myös rakenteellista sosiaalityötä ja sen merkitystä nostettiin hieman useammin esiin kehyskertomuk-

sesta B tehdyistä eläytymiskertomuksissa. Rakenteellinen sosiaalityö nähtiin tulevaisuudessa asiana,

johon olisi aikaa ja jonka tuottamaa tietoa tosiasiallisesti myös arvostettaisiin yhteiskunnallisessa

päätöksenteossa.

”--- Haluaisin myös nähdä kuinka sosiaalityöntekijät uskaltaisivat nostaa epäkohtia kuulu-vammin kansan tietoon. ---” (B4) ”Työaikana olisi tosiasiallisesti aikaa kehittämistyölle liittyen työhön ja sen menetelmiin kuin rakenteelliseen ja yhteiskunnaliseen vaikuttamiseen liittyvään kehittämiseen, ja sosiaalityön-tekijöiden asiantuntemuksen ääni kuuluisi myös enemmän mediassa, lainvalmisteluissa ja yh-teiskunnan tilaa käsittelevissä kirjoituksissa ja uutisissa. --- ” (B5) ”--- Pohdimme sitä, että tulevaisuudessa olisi mahtavaa, jos sosiaalityön kentältä kerättyä ja raportoitua tietoa asiakkaiden elämäntilanteista voitaisiin käyttää kunnallisen päätöksenteon tukena. Miten mahtavaa olisi aidosti päästä kehittämään palveluita ja muuttamaan raken-teita, jotka tällä hetkellä saattavat estää asiakkaiden asioiden etenemisen. Miten hyvä olisi, jos sosiaalityön asiantuntijuutta nostettaisiin kuuluviin ja sen ääni voisi kuulua kiinteäksi osaksi myös valtakunnallista päätöksentekoa ---” (B16)

Rakenteellisen sosiaalityön vaikuttavuuden mahdollisuus, kuin myös esimerkiksi resursseihin ja so-

siaalityön tutkimuksellisen tiedon arvostamiseen liittyvät seikat, yhdistettiin myös kehyskertomuksen

B pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa paljolti sosiaalityön arvostukseen yhteiskunnallisella ta-

solla. Yhteiskunnallisen arvostuksen ajankohtainen vähäisyys nähtiin syynä usealle sosiaalityön ajan-

kohtaiselle haasteelle.

52

”--- Toiveissa on, että 10 vuoden päästä sosiaalityö on yhteiskunnallisella tasolla tunnetum-paa ja arvostetumpaa. Sosiaalityöhön liittyvän tutkimuksen ja teoreettisen tiedon, asiantun-temuksen ja asiantuntijuuden toivoisi olevan myös yhteiskunnallisesti tunnistettua. ---” (B9) ”--- Toivottavasti olemme 10 vuoden päästä arvostettuja yhteiskunnan yhdessä vastuullisim-missa ammateissa toimivista henkilöistä. ---” (B10) ”--- Palkkaus on parantunut vastaavaan muita asiantuntijatehtäviä ja myös muiden ns nais-valtaisten alojen arvostus ja palkkaus on noussut ---” (B17) ”Kymmenen vuoden päästä sosiaalityön arvostus yhtenä hyvinvointivaltion tärkeänä perus-pilarina sekä vaativana asiantuntijatyönä näkyy asenteissa, työolosuhteissa sekä palkkauk-sessa. ---” (B18)

Kehittämisnäkökulmat keskittyivät tulevaisuusorientoituneissa eläytymiskertomuksissa (B) usein

käytännönläheisiin työhön liittyviin haasteisiin, samoin kuin nykyhetkeen orientoituneissa eläytymis-

kertomuksissa (A). Sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun käsitteet voivat vaikuttaa asioilta,

joita ei varsinaisesti tiedosteta konseptillisina kokonaisuuksina, vaikka niiden osa-alueita käsitellään-

kin työssä jatkuvasti. Kehyskertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa oli kuitenkin

enemmän yhteiskunnallista muutosta hahmottelevia vastauksia ja täten myös sosiaalisen kestävyyden

ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueita käsiteltiin näissä eläytymiskertomuksissa selkeästi enem-

män, kuin kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa.

4.4 Eläytymiskertomusten tulkinta

Kummankin kehyskertomuksen pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa esiintyi paljon samoja ke-

hittämisnäkökulmia. Näitä olivat esimerkiksi esimiestyön ja johtamisen näkökulmat, sosiaalityön

koulutuksen kehittäminen, alan yhteiskunnallisen arvostuksen ja sen seurausten huomioiminen, ra-

kenteellisen sosiaalityön edistäminen, eri viranomaisten ja alojen välisen yhteistyön parantaminen

sekä suurempi ennaltaehkäisevään työhön panostaminen myös päättäjien taholta, jotta työssä käsitel-

tävät asiakkaiden haasteet olisivat vähemmän akuuteiksi kärjistyneitä. On kuitenkin myös keskeistä

huomioida, että tuotetut eläytymiskertomukset voivat olla luonteeltaan faktapohjaisia kirjoittajan

omia kokemuksia tai fiktiivisiä kuvitelmia, minkä vuoksi kirjoituksista ei suoranaisesti voida tehdä

53

päätelmiä sosiaalityön ajankohtaisista haasteista. Eläytymiskertomukset ja niissä esiin nostetut seikat

antavat kuitenkin joitain viitteitä niistä asioista, jotka sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön opiskelijat

kokevat keskeisiksi kehittämiskohteiksi sosiaalityössä sekä ajankohtaisesti että tulevaisuudessa.

Tuotetuissa eläytymiskertomuksissa ei ollut tulkintani mukaan suuria eroja sen perusteella, oliko ky-

seessä kehyskertomuksen A vai kehyskertomuksen B pohjalta kirjoitettu eläytymiskuvaus, eli sen

välillä keskittyikö eläytymiskuvaus nykyhetkeen vai tulevaisuuteen. Eroja oli lähinnä erilaisten ke-

hittämisnäkökulmien painotuksissa sekä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun osatekijöiden

esiin nostamisessa. Viittaaminen sosiaalityöhön ”tulipalojen sammutteluna” oli selvästi yleisempää

nykytilanteeseen keskittyvissä eläytymiskertomuksissa. Näin sosiaalityön tilaa kuvattiin neljässä ke-

hyskertomuksen A pohjalta tehdyissä eläytymiskertomuksissa ja yhdessä kehyskertomuksen B poh-

jalta tehdyssä eläytymiskertomuksessa. Kokemus sosiaalityöstä työnä, jonka avulla kyetään ajankoh-

taisesti vain akuuttien kriisien ratkaisemiseen, oli siis selvästi enemmän nykyhetken kehittämiskoh-

teeksi nähty asia, vaikka myös tulevaisuuteen suuntautuneissa eläytymiskertomuksissa tämä näkemys

kerran esiintyi.

Ilmaisu sosiaalityöstä kuin tulipalojen sammutteluna korostaa nähdäkseni työssä koettua riittämättö-

myyden kokemusta sekä kohtuuttomuutta siitä, miten suuria työn vaatimukset ovat suhteessa nykyi-

siin resursseihin. Aineistosta käy ilmi, että moni kokee voimattomuutta sen suhteen, ettei työaika riitä

asiakkaiden tilanteisiin keskittymiseen ja laadukkaan sosiaalityön tekemiseen. Tämä voi tulkintani

mukaan aiheuttaa myös ristiriitaisia kokemuksia tehtävän sosiaalityön etiikan suhteen, sillä asiakkaan

kokonaisvaltainen huomioiminen on yksi sosiaalialan eettisiä periaatteita (Sosiaalialan korkeakoulu-

tettujen ammattijärjestö Talentia ry), minkä lisäksi sosiaalityötä ohjaava sosiaalihuoltolaki vaatii so-

siaalihuollon henkilöstöön kuuluvan toimivan siten, että asiakkaalle tarjottavat sosiaalipalvelut toteu-

tetaan laadukkaasti tai ilmoittavan toiminnasta vastaavalle henkilölle, mikäli työssään näkee sosiaa-

lihuollon toteuttamista estävän epäkohdan tai sellaisen uhan (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 48 §).

Kehittämisnäkökulma ennaltaehkäiseviin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin panostamisesta

nähtiin useissa eläytymiskertomuksissa yhtenä mahdollisena ratkaisuna tilanteeseen.

Lisäksi esimies- ja johtamishaasteet olivat hieman enemmän esillä nykyhetkeen keskittyvissä eläyty-

miskertomuksissa, kuin tulevaisuuteen keskittyvissä. Kummissakin eläytymiskertomuksissa nostet-

tiin esiin kokemus riittämättömästä tuesta esimiesten osalta, mutta vain yhdessä tulevaisuuteen suun-

tautuvassa eläytymiskertomuksissa nostettiin esiin myös esimiesten saaman tuen merkitys. Nähdäk-

seni vastauksista hahmottui eräänlainen kohtaamattomuus sosiaalityöntekijöiden ja työn johdon

54

välillä sekä sosiaalityöntekijöiden kokemus siitä, etteivät he saa kehittää työtään toivomaansa suun-

taan johtamiseen liittyvien seikkojen vuoksi.

Sen sijaan teknologian kehittyminen ja sen tuomat mahdollisuudet nousivat esiin erityisesti kehys-

kertomuksen B pohjalta kirjoitetuissa eläytymiskertomuksissa, vaikka tämä näkökulma esiintyi myös

muutamassa nykyhetkeen sijoittuvassa eläytymiskuvauksessa. Sosiaalityötä esimerkiksi hahmoteltiin

mahdolliseksi tehdä etätyönä, mahdollisesti videoyhteyden kautta, ja työn kirjallinen dokumentaatio

tehtäisiin reaaliaikaisesti jonkinlaisen puheesta tai videosta tekstiä tekevän apuvälineen tai -ohjelman

kautta. Samoin dokumentointi- ja tietopalvelujärjestelmien kehitykselle asetettiin odotuksia. Tekno-

logista kehitystä on ymmärrettävästi haastavaa ennakoida, mutta tulkintani mukaan sen nähtiin par-

haimmillaan mahdollistavan tulevaisuudessa esimerkiksi sen, että asiakkaiden kohtaamiseen jäisi ny-

kyistä enemmän aikaa.

Näkemys sosiaalityön koulutuksen kehittämisestä nousi esiin kummankin kehyskertomuksen poh-

jalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa. Kehittämisideat keskittyivät esimerkiksi opintojen rakentei-

siin. Keskeisenä nähtiin, että opetuksessa tulisi esimerkiksi olla enemmän työhyvinvointiin liittyviä

opintoja, minkä lisäksi painotettiin esimerkiksi terapeuttisia omaa ammatti-identiteettiä hahmottele-

via, psykologisia ja lainsäädäntöön liittyviä opintoja. Ajatus sosiaalityön koulutuksen muuttamisesta

muotoon, jossa aineopintojen jälkeen erikoistutaan jollekin tietylle sosiaalityön alalle, nousi esiin

sekä nykyhetkeen että tulevaisuuteen keskittyvissä vastauksissa. Tulkitsen tämän kertovan kenties

siitä, ettei nykyisen koulutuksen koeta antavan tarpeeksi valmiuksia toimia tietyllä sosiaalityön alalla,

vaan tietyn sosiaalityön alan asiantuntijuuden toivottaisiin syventyvän jo opintojen myötä.

Koulutuksen kehittämisen näkökulmat yhdistyivät usein myös tutkimuksen kehittämisen ajatuksiin.

Tulkintani mukaan sosiaalityön tutkimuksen toivottaisiin tarjoavan enemmän käytännön työssä hyö-

dynnettävää tietoa ja toisaalta tutkittua sosiaalityöhön liittyvää tietoa toivottiin tuovan myös enem-

män esiin julkisessa keskustelussa. Tämä yhdistyi myös sosiaalityön yhteiskunnalliseen arvostukseen

ja useissa vastauksissa hahmoteltiin, että esimerkiksi sosiaalityön tieteellistä tutkimusta tukemalla ja

esiintuomalla voitaisiin myös alan yhteiskunnallista arvostusta nostaa, minkä lisäksi tätä voisi edistää

rakenteellisen sosiaalityön edistäminen.

Rakeenteellisen sosiaalityön merkittävyys korostuikin sekä nykyhetkeen että tulevaisuuteen keskit-

tyvissä eläytymiskertomuksissa. Rakenteellinen sosiaalityö on yksi keskeinen sosiaalityön tehtävä

(Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 7 §), mutta aineiston perusteella vaikuttaa siltä, ettei sille koeta olevan

55

tarpeeksi aikaa työaikana tai sosiaalityöntekijät eivät uskalla tuoda esiin työssään kohtaamiaan epä-

kohtia julkiseen keskusteluun. Toisaalta osassa vastauksissa hahmoteltiin, kuinka keskeistä olisi, jos

sosiaalityöntekijöiden raportoimaa tietoa ja asiantuntijuutta hyödynnettäisiin palveluiden ja rakentei-

den kehittämisessä.

Eri viranomaisten ja alojen välisen yhteistyön parantaminen sekä toisaalta työnjaon selkeyttäminen

olivat myös kummankin kehyskertomuksen pohjalta kirjoitetuista eläytymiskertomuksista esiin nous-

seita kehittämisnäkökulmia. Työnjaon selkeyttäminen esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaa-

liohjaajien sekä sihteerien toimikuvien kanssa koettiin keskeisenä, mistä voidaan kenties tulkita, että

ajankohtaisesti työnjako ei ole tarpeeksi selkeää näiden eri toimikuvien välillä. Sosiaalityöntekijän

työnkuvan ja -roolin epäselvyys esimerkiksi suhteessa muihin sosiaalihuollon työntekijöihin, kuten

sosionomien työnkuvaan, näyttäytyy haasteena sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) sovel-

tamisessa ja tulkinnassa. Kyseissä laissa määritellään oikeutta harjoittaa Suomessa sosiaalityönteki-

jän ammattia, käyttää sosiaalityöntekijän ammattinimikettä sekä sosiaalityöntekijän erityisiä velvol-

lisuuksia. Näiksi sosiaalityöntekijän erityisiksi velvollisuuksiksi määrätään sosiaalityöntekijän vas-

taavan sosiaalityön ammatillisesta johtamisesta, yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen sosiaalisen tuen

ja palvelujen tarpeeseen vastaavasta sosiaalityön asiakas- ja asiantuntijatyöstä ja tämän työn vaiku-

tusten seurannasta ja arvioinnista. (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015, 7 § ja 9 §.)

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki rajaa sosiaalityöntekijän ammatin työnjakoa suhteessa muihin

sosiaalialan ammatteihin, joita ovat sosiaaliohjaajat eli sosionomit ja geronomit. Tutkielman tulokset

viittaavat kuitenkin siihen, ettei lain osoittama työnjako ole tarpeeksi käytännön työn työnjakoa sel-

keyttävä tai sitä tulkitaan käytännössä mahdollisesti väärin. Epäselvyys eri ammattiryhmien välisellä

työnjaossa näyttäytyy tutkielman tulosten perusteella asiana, joka haittaa sosiaalityön käytännön työn

asianmukaista harjoittamista sekä profession kehittämistä. Työnjaon selkeytymättömyyden voidaan

tulkita johtavan tilanteeseen, jossa sosiaalityön asiantuntemusta alihyödynnetään työajan ja -resurs-

sien mahdollisesti kuluessa toimintaan, joka ei vastaa sosiaalityön asiantuntijuutta, yhteiskunnallista

tehtävää tai laissa määriteltyjä velvollisuuksia. Sosiaalityön tutkimuskirjallisuudessa on esitetty sosi-

aalityöntekijöiden, sosionomien ja geronomien tehtävien perusteellisempaa ja täsmällisempää mää-

rittelyä siten, että määrittelyt olisivat sosiaalihuoltolain mukaisia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ta-

voitellun rakenneuudistuksen on myös nähty tuovan tulevaisuudessa lisäpainetta sosiaalityöntekijöi-

den toimikuvan selkeyttämiseen. Toisaalta on keskeistä huomioida, että käytännön sosiaalityön sisäl-

lön painotukset vaihtelevat esimerkiksi organisaatiosta riippuen. (Kananoja 2017b, 31.)

56

Myös eri viranomaisten välinen työnjako näyttäytyi useissa eläytymiskertomuksissa haastavana. Toi-

saalta vastauksissa hahmoteltiin mahdollisuuksia tehdä työtä itsenäisemmin omalla tavallaan ja toi-

saalta taas esitettiin näkemyksiä sosiaalityön tekemisestä monialaisissa tiimeissä, joissa olisi esimer-

kiksi psykiatrian ja päihdehuollon asiantuntemusta sosiaalityön lisäksi. Tulkintani mukaan vastauk-

sissa esiintyi osittain ristiriitaisuuksia asian suhteen. Toisaalta yhteistyö eri toimijoiden välillä koet-

tiin ajankohtaisesti haastavaksi ja kehittämisideana nähtiin se, että esimerkiksi koulun, sairaanhoidon

ja sosiaalityön yhteistyö toimisi paremmin ja toisiaan tukevammin, mutta työnjako olisi aiempaa sel-

keämpää. Toisaalta taas näkemys sosiaalityön tekemisestä osana monialaista tiimityötä on sen sijaan

tästä huomattavasti poikkeava kehittämisnäkökulma.

Vaikka kehyskertomuksissa pyydettiin vastaajia kuvailemaan sosiaalityötä parhaimmillaan, hahmo-

teltiin kehittämisideoita usein jonkin ajankohtaisen ongelman kautta. Suurimmassa osassa kumman-

kin kehyskertomuksen pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa sosiaalityön kehittämistä hahmotel-

tiin, kuinka jonkin ”pitäisi” tai ”tulisi” olla eri tavoin, eli ei suoranaisesti kuvailtu missä tilanteessa

ja minkälaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan ajankohtaisesti tai tulevaisuudessa olla, vaan enem-

mänkin kuvailtiin sitä millaista sen kuuluisi olla. On haastavaa tulkita, miksi eläytymiskuvaukset ra-

kentuivat usein juuri tällä tavoin. Kenties ongelmalähtöinen kehittämisajattelu voi kuvastaa sitä, että

sosiaalityön kehittäminen nähdään haastavana ja asiana, jolle voi olla paljon esteitä. Voi olla, että

”pitäisi” ja ”tulisi” -ilmauksien käyttö ilmentää myös jonkinlaista epäuskoa sitä kohtaan, että kehit-

tämisideat ja -näkemykset tosiasiassa toteutuisivat, vaikka näin vastaajien mielestä olisikin suotavaa

tapahtua. Ne eläytymiskertomukset, joissa kuvailtiin suoremmin sosiaalityötä parhaimmillaan joko

nykyhetkessä tai tulevaisuudessa, olivat tulkintani mukaan myös kunnianhimoisimpia ja usein myös

yhteiskunnan tilaa enemmän hahmottelevia. Näissäkin käytettiin ilmaisuja, kuinka muutosta ”pitäisi”

ja ”tulisi” tapahtua, mutta kehittämisideoita kuvailtiin innolla, yksityiskohtaisesti ja ne nähtiin mah-

dollisina myös toteuttaa. Tällaiset eläytymiskertomukset olivat myös selvästi aineiston pisimpiä.

Eläytymiskertomuksissa korostuivat selkeästi enemmän käytännönläheiseen ja arkiseen työhön liit-

tyviin seikkoihin keskittyvät kehittämisnäkökulmat, kuin sellaiset kehittämisnäkökulmat, jotka il-

mentävät erityisesti sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueita tai näkökul-

mia. Toisaalta myös muita, sosiaalityön käytäntöön liittyviä kehittämisnäkökulmia, voidaan tarkas-

tella peilaten niitä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun näkökulmiin. Tällöin esimerkiksi

esimiestyön, johtamisen ja erilaisten palvelutarjoajien välisen työnjaon ongelmat voidaan tulkita so-

siaalisen laadun yhteenkuuluvuuden osa-alueen haasteiksi, koska ne ilmentävät yhteisöllisyyden ja

57

solidaarisuuden pulmia. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden oma-aloitteisen työmenetelmien kehittä-

misen, sosiaalityön yhteiskunnallisen arvostamisen ja sosiaalityössä tuotettavan tiedon hyödyntämi-

nen rakenteellisen sosiaalityön kautta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa voidaan tulkintani mukaan

hahmottaa myös osaksi sosiaalisen laadun voimaantumisen osa-aluetta, sillä kyseisiin seikkoihin liit-

tyvien kehittämisnäkökulmien tavoitteena olisi lisätä sosiaalityöntekijöiden mahdollisuutta hyödyn-

tää potentiaaliaan ja kykyjään täysvaltaisesti sekä mahdollisuuteen kehittää itseään.

Tulkintani mukaan vastausten analysointi tällä tavoin on kuitenkin haastavaa. Sosiaalityön käytännön

työhön ja tieteen alaan liittyvät kehittämisideat ovat keskittyneet erityisesti sosiaalityön professioon

eivätkä välttämättä kuvaa yhteiskunnalliseen muutokseen liittyviä kehittämisnäkemyksiä. Toisaalta,

tutkielmani aineistonkeruuprosessissa esitetyt kysymykset pyysivät vastaajaa keskittymään pohti-

maan eritoten sosiaalityön kehittämistä, minkä vuoksi vastaukset mahdollisesti keskittyivät lähinnä

alakohtaisiin kehittämisnäkemyksiin eivätkä huomioineet samoissa määrin yhteiskunnallista kehitty-

mistä tämän ohessa. Vastauksista voidaan kuitenkin tulkita, että myös yhteiskunnallinen kehitys oli

eräänlaisena taustaoletuksena useissa vastauksissa; esimerkiksi sosiaalityön arvostuksen kasvamisen

nähtiin vastauksissa vaativan myös asenteiden muutosta. Tällä tavoin sosiaalisen kestävyyden ja so-

siaalisen laadun analyysiluokat sekoittuvat osittain myös muiden kehittämisnäkökulmien analyysi-

luokkaan.

Kummankin kehyskertomuksen pohjalta tuotetuissa eläytymiskertomuksissa esiintyi selkeästi enem-

män sosiaalisen laadun konseptin näkökulmia, kuin sosiaalisen kestävyyden näkökulmia. Tätä tulosta

voidaan tulkita usein eri tavoin. Toisaalta tutkielmassani hyväksytään sosiaalisen laadun konsepti

tapana konkretisoida sosiaalisen kestävyyden konseptia, vaikka näitä käsiteltiin analyysiprosessissa

erillisinä. Sosiaalinen kestävyys on luonteeltaan kenties enemmän globaalimpaan yhteiskunnalliseen

kehitykseen liittyvä konsepti, kun taas sosiaalinen laatu on mahdollisesti lokaalimpi ja yksittäisen

yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin keskittyvä konsepti. On mahdollista, että tämän vuoksi yk-

sinomaan sosiaalisen kestävyyden osa-alueita tai tiettyä sosiaalisen kestävyyden muotoa nousi eläy-

tymiskuvauksissa esiin selkeästi harvemmin, kuin sosiaalisen laadun edellytyksiä ja osa-alueita.

Koska sosiaalisen laadun konsepti ja sen osa-alueet ovat helpommin havainnollistettavissa ja konk-

reettisempia, kuin sosiaalisen kestävyyden piirteet tai kestävä kehitys ylipäätänsä, oli niitä kenties

helpompaa käsitellä myös tuotetuissa eläytymiskertomuksissa, koska ne ovat jotain, joihin sosiaalityö

alana ja professiona voisi käytännönläheisesti vaikuttaa.

58

Aineistosta ei noussut esiin lainkaan muita sosiaalisen kestävyyden alakategorioita, kuin kehityksel-

linen sosiaalinen kestävyys. Yhdistävän sosiaalisen kestävyyden tai ylläpitävän sosiaalisen kestävyy-

den piirteitä ei tulkintani mukaan noussut aineistosta esiin lainkaan. On haastavaa arvioida, mistä

tämä johtuu. Sosiaalinen kestävyys ja sen alakategoriat voivat olla haastavia konsepteja konkreti-

soida, kun taas sosiaalisen laadun konseptin osa-alueet ilmentävät sosiaalista kestävyyttä käytännön-

läheisemmin käsittein. Sosiaalisen kestävyyden alakategoria yhdistävä kestävyys korostaa käyttäyty-

misen ja toiminnan muutoksia ympäristöllisen kestävyyden edistämiseksi ja ylläpitävä sosiaalinen

kestävyys taas sosiokulttuurillisiin seikkoihin, niiden säilyttämismahdollisuuksiin ja ihmisten suhtau-

tumiseen tähän liittyvään muutokseen (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 343–346). On mahdollista,

ettei näihin alakategorioihin liittyviä toimintoja katsota varsinaisesti sosiaalityöhön liittyviksi tai asi-

oiksi, joiden parissa sosiaalityö lähtökohtaisesti toimii. Sen sijaan sosiaalisen kestävyyden alakate-

goria kehityksellinen kestävyys keskittyy perustarpeisiin, sosiaaliseen pääomaan ja tasa-arvoon (Val-

lance, Perkins & Dixon 2011, 343–344.), jotka ovat myös niitä seikkoja, joita myös sosiaalityössä

pyritään edistämään (International Federation of Social Workers 2014).

On kuitenkin huomionarvoista, että toisaalta sosiaalisen kestävyyden määrittelyn piirteitä käsiteltiin

eläytymiskertomuksissa. Sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa on määritelty esimerkiksi Sosiaalisesti

kestävä Suomi 2020 -strategiassa kaikkia yhteiskunnan jäseniä reilusti kohtelevaksi, osallisuutta ja

yhteisöllisyyttä vahvistavaksi, tukee terveyttä ja toimintakykyä tukevaksi sekä tarvittavan turvan ja

palvelut antavaksi yhteiskunnaksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011, 4). Näitä piirteitä hahmoteltiin

myös useissa eläytymiskuvauksissa esimerkiksi osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta korostavissa vas-

tauksissa, jolloin niitä tarkasteltiin kuitenkin analyysiprosessissa sosiaalisen laadun osa-alueina.

Lisäksi sosiaalisen kestävyyden konseptin osa-alueita käsiteltiin tulkintani mukaan useammin kehys-

kertomuksen B pohjalta tuotetuissa eläytymiskuvauksissa eli tulevaisuuteen sijoittuvissa eläytymis-

kuvauksissa, kuin kehyskertomuksen A pohjalta tuotetuissa eli nykyhetkeen sijoittuvissa. Sosiaalisen

kestävyyden osa-alueista käsiteltiin eläytymiskuvauksissa erityisesti osallisuutta ja yhteenkuulu-

vuutta. Näihin yhdistyi kuitenkin ajoittain myös sosioekonomisen turvallisuuden ja voimaantumisen

piirteitä. Kaikkia sosiaalisen laadun osa-alueita käsiteltiin tulkintani mukaan eläytymiskertomuksissa

vähintään kerran.

Eniten sosiaalisen laadun osa-alueista vastauksissa painottuivat kuitenkin osallisuuden ja yhteenkuu-

luvuuden osa-alueet. Osallisuuden osa-aluetta korostettiin asiakaslähtöisen, nykyistä yksilöllisem-

män ja kaikkien tavoitettavissa olevan, matalan kynnyksen palveluna toimivan sosiaalityön

59

hahmotteluna. Osallisuus limittyi toisaalta myös voimaantumiseen ja asiakkaan nostamiseen työn

keskiöön aktiiviseen asemaan. Yhteenkuuluvuutta hahmoteltiin asiakkaan ja sosiaalityöntekijän vä-

lisen tasavertaisuuden ja luottamuksellisuuden huomioimisena sekä kehittämistavoitteena, jossa so-

siaalityö olisi osa laajemmin kaikkien ihmisten elämään kuuluvaa palveluiden rakennetta.

Tuloksista hahmottuu käsitys, että sosiaalinen laatu on asia, joka sosiaalityön käytännössä koetaan

merkittäväksi ja sen erinäiset osa-alueet asioiksi, joihin sosiaalityössä pystytään vaikuttamaan. On

kuitenkin haastavaa arvioida, tiedostetaanko nämä seikat sosiaalisen laadun konseptin osa-alueiksi,

vai erilaisiksi hyvinvointia luoviksi tekijöiksi, joiden parissa sosiaalityötä tehdään ja joita sosiaali-

työllä pyritään edistämään.

4.5 Kehittämisnäkökulmien yhteenveto

Olen esittänyt tutkielmani tulokset yhteenvetona alla olevassa kuviossa. Kuvion keskiosa viittaa tut-

kielmani tutkimuskysymyksiin ja siihen, mitä vastaajien pyydettiin kehyskertomusten pohjalta hah-

mottelemaan. Kuvion yläosassa erittelen sosiaalisen kestävyyden konseptia eläytymiskertomuksissa.

Sosiaalisen laadun konsepti on kuviossani johdettu sosiaalisen kestävyyden konseptista. Sekä sosiaa-

lisen kestävyyden alakategorioineen että sosiaalisen laadun ja sen osa-alueet jakautuvat kuviossa ny-

kyhetkeen orientoituneiden eläytymiskertomusten (A) mukaan ja tulevaisuusorientoituneiden eläyty-

miskertomusten mukaan (B). Kuvion vihreät katkoviivat hahmottelevat näiden kahden eläytymisker-

tomusten välistä jakoa. Kuvion keskiosan alapuolelle asettuvat taas ne eläytymiskertomuksissa käsi-

tellyt kehittämisen näkökulmat, jotka eivät suoranaisesti kuvastaneet sosiaalisen kestävyyden tai so-

siaalisen laadun konsepteja, vaan keskittyvät enemmänkin ammatti- ja tieteenalakohtaisiin ja työn

sisällöllisiin kehittämisen tekijöihin. Näiden muiden kehittämisnäkökulmien välillä ei esiintynyt mer-

kittävää eroa nykyhetkeen keskittyneiden eläytymiskertomusten (A) ja tulevaisuuteen keskittyneiden

eläytymiskertomusten (B) välillä, minkä vuoksi ne esitetään kuviossa erillään kyseistä jakoa kuvaa-

vista vihreistä katkoviivauksista. Muita kehittämisnäkökulmia kokosin seitsemäksi erilliseksi alaluo-

kakseen, jotka olen esittänyt kuvion alaosassa tarkempien sisällöllisten kuvausten kera.

60

Sosiaalinen kestävyys ilmeni kertomuksissa kehityksellisenä kestävyytenä ja sisällöllisesti tällaista

kestävyyttä hahmoteltiin useammin tulevaisuuteen suuntautuneissa eläytymiskertomuksissa (B) kuin

nykyhetkeen suuntautuvissa eläytymiskertomuksissa (A), vaikkakin suhteellisen pintapuolisesti

kummassakin. Sosiaalinen kestävyys limittyi eläytymiskertomuksissa yhteiskunnalliseen kehityk-

seen, arvoihin ja sosiaalityön asemaan näiden kontekstissa. Kestävyyden huomioiminen esimerkiksi

suhteessa ilmastonmuutokseen oli tekijä, joka yhdistettiin selkeästi suuremmassa määrin asiaksi, jo-

hon tulevaisuuden sosiaalityön tulee vastata ja joka työssä tulee huomioida. Eritoten kehityksellinen

kestävyys hahmottui tuloksissa kuitenkin siinä, että sosiaalityötä kuvailtiin perustarpeiden tyydyttä-

misen sekä tasa-arvoon oikeudenmukaisuuteen pyrkimisen kautta, jotka mukailevat kehityksellisen

kestävyyden määrittelyä (Vallance, Perkins & Dixon 2011, 343–344). Sekä aineellisen, eli perustar-

peiden tyydyttämisen, että aineettoman, eli esimerkiksi mahdollisuuden muun muassa koulutukseen,

työhön, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon, ovat tekijöitä, joita aineiston eläytymiskertomuksissa

KUVIO 7. Eläytymiskertomusten kehittämisnäkökulmien yhteenveto

61

nostettiin keskiöön ja jotka ilmentävät sosiaalisen kestävyyden kehityksellisen kestävyyden alakate-

goriaa (emt. 2011, 344). Tulkitsen, että sosiaalityön sisältö ja profession orientaatio on ominaisuuk-

siltaan sellaista, joka kiinnittyy samoihin teemoihin, kuin mitä sosiaalisen kestävyyden kehitykselli-

sen kestävyyden alakategoria hahmottelee keskeisiksi muutoksen ja toiminnan kohteiksi ja saavutel-

taviksi tavoitteiksi.

Sosiaalinen kestävyys on haastavasti määriteltävä konsepti ja sen eri määritelmän painottavat erilaisia

asioita (esim. Littig & Grießler 2005, 68–69). Mikäli Vallancen, Perkinsin ja Dixonin sosiaalisen

kestävyyden alakategoriajaottelun (2011, 345) lisäksi harkitaan tulosten analysoinnissa myös muita

sosiaalisen kestävyyden tulkintoja, kuten Murphyn (2012) kokoamia sosiaalisen kestävyyden määrit-

telyjä yhdistäviä tekijöitä tai Littigin ja Grießlerin (2005) sosiaalisen kestävyyden indikaattoreita

(katso s. 10–13), voidaan tuloksista havainnoida myös laajemmin sosiaalisen kestävyyden konseptin

periaatteita.

Murphy (2012) nimeää sosiaalisen kestävyyden määrittelyjen sisältävän aina käsitykset oikeudenmu-

kaisuudesta, kestävyystietoisuudesta, osallistumisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta (Murphy

2012, 21). Kyseisessä jaottelussa sosiaalinen yhteenkuuluvuus ymmärretään – jokseenkin sosiaalisen

laadun samannimisestä osa-alueesta poiketen – erilaisten ihmisten välisen yhteiselon edistämiseksi,

hyvinvoinnin kehittämiseksi ja sosiaalisen ongelmien vähentämiseksi (emt. 2012, 25). Tällöin voi-

daan tulkita, että erityisesti tämä sosiaalisen kestävyyden osatekijä on myös asia, joka korostuu tut-

kielman tulosten sosiaalityön kehittämisnäkökulmissa. Sosiaalityön toivottiin pystyvän tulevaisuu-

dessa paremmissa määrin tosiasiallisesti vastaamaan esille nousseisiin tuen tarpeisiin tavalla, joka ei

keskity vain akuuttien ongelmien ratkaisemiseen, vaan pystyy usein eri tavoin vaikuttamaan sosiaa-

listen ongelmien vähentämiseksi. Myös kyseisen sosiaalisen kestävyyden jaottelun (emt. 2012, 20–

25) kestävyystietoisuuden osa-alue on tekijä, jonka voi tulkita ilmenneen aineistossa siten, että vas-

tauksissa esitettiin kehittämisnäkemyksiä sosiaalityön sitoutumisesta myös ilmastonmuutoksen huo-

mioimiseen toiminnassaan. Aineistossa ei käsitellä sitä, miten sosiaalityö käytännössä sitoutuisi huo-

mioimaan ilmastonmuutoksen eri toimissaan, mutta voidaan kuvitella, että tämä voisi tapahtua esi-

merkiksi suosimalla ekologisesti kestäviä tukien ja palveluiden järjestämisen muotoja, kestäviin ku-

lutusvalintoihin käytännön työssä rohkaisemalla tai kestävyystietoisuuden edistämisenä rakenteelli-

sen sosiaalityön avuin.

Littig ja Grießler (2005) taas ovat määritelleet sosiaalista kestävyyttä kolmella indikaattorilla, jotka

ovat 1) perustarpeiden tyydyttäminen ja elämänlaatu, 2) tasa-arvoiset mahdollisuudet ja 3) sosiaalinen

62

yhteneväisyys (Littig & Grießler 2005, 75). Jokaisen näiden indikaattorin voidaan todeta olevan ha-

vaittavissa tuloksissa. Perustarpeiden tyydyttäminen ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaaminen

sosiaalityön tavoitteina ilmentävät nähdäkseni sosiaalityön sisältöä hahmottelevaa materiaalista ele-

menttiä (Toikko 2005, 213–219), kun taas sosiaalisen yhteneväisyyden indikaattori keskittyy solidaa-

risuuteen ja erilaisuuden suvaitsemiseen (Littig & Grießler 2005, 75) ja limittyy tällä tavoin sekä

sosiaalityön sisällön ei-materiaaliseen elementtiin – jonka nähdään mahdollistavan työssä tavoitelta-

van positiivisen muutoksen (Toikko 2005, 213–219) –, että myös sosiaalisen laadun yhteenkuulu-

vuuden ja osallisuuden osa-alueisiin. Erilaisten ihmisten arvostaminen sekä tasa-arvoon pyrkiminen

olivat tuloksissa selkeästi esiin nostettuja tulevaisuuden tavoitteita ja nämä on kuvattu myös tuloksia

yhteen kokoavassa kuviossa (katso s. 60).

Feminismin esiin nostaminen arvona, johon sosiaalityön tulisi tulevaisuudessa sitoutua, oli myös mie-

lenkiintoinen kehittämisnäkökulma. Feminismi on sukupuolten tasa-arvoa ajava yhteiskunnallinen ja

ideologinen kokonaisuus, keskittyen tarkastelemaan ja muuttamaan niitä sosiaalisia rakenteita, joiden

johdosta eritoten naissukupuoli on yhteiskunnassa epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa miessuku-

puoleen (Hannam 2012, 7), mutta käsitteestä on eri tavoin painottuvia määritelmiä (Beasley 1999,

117). Sosiaalityön teorioissa tai profession määrittelyissä ei nosteta esiin feminismiä, vaikkakin sosi-

aalityön velvoitteeksi on määritelty esimerkiksi yhdenvertaisuuden edistäminen (Laki sosiaalihuollon

ammattihenkilöistä 817/2015 4 §). Täten kehittämisnäkemys sosiaalityön sitoutumisesta feminismiin

on jokseenkin uusi ja sosiaalityön arvopohjaa määrittelevä näkökulma. Toisaalta esitetty ajatus sosi-

aalityön sitoutumisesta feminismiin voi liittyä myös sosiaalityön profession naisvaltaisuuteen. Esi-

merkiksi vuonna 2012 vain noin 10 % sosiaalityöntekijöistä oli miespuolisia (Terveyden ja hyvin-

voinnin laitos 20153, ref. Alanko & Orjasniemi 2018, 140), minkä vuoksi sosiaalityöntekijät voivat

kokea erityisesti feminismiin pyrkimisen ja sen arvoihin sitoutumisen merkittäväksi myös sosiaali-

työn tulevaisuuden ja sekä profession että tieteenalan kehityssuuntauksien ja yhteiskunnallisen arvos-

tuksen kannalta.

Mahdollisuus yhteiskunnan toimintoihin osallistumiseen ehdoilla, jotka vahvistavat ihmisten koke-

maa hyvinvointia ja heidän yksiöllisten potentiaaliensa käyttöä määrittelee tiivistetysti sosiaalisen

laadun konseptin periaatetta (Walker & van der Maesen 2003, 4–6.) Sosiaalisen laadun konseptin

3 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2015. Terveys- ja sosiaalipalveluiden henkilöstö 2012. Tilastoraportti 8/2015. Hesinki.

63

osa-alueiden esiintyvyyttä hahmottelen kehittämisnäkökulmien yhteenvetokuviossa nykyhetkeen

keskittyneissä (A) ja tulevaisuuteen keskittyneissä (B) eläytymiskertomuksiin jaotellen. Esimerkiksi

osallisuuden osa-alue esiintyi kummankin kehyskertomuksen pohjalta kirjoitetuissa eläytymiskerto-

muksissa usein. Osallisuus ilmeni asiakaslähtöisen, vähemmän byrokraattisen ja kaikkien saavutetta-

vissa olevan sosiaalityön hahmottelemisena. Myös asiakkaiden tarpeiden ja tarjottujen palveluiden

kohtaaminen näyttäytyi osallisuuteen kiinnittyvänä tekijänä, kuin myös kokemusasiantuntijuuden ar-

vostaminen ja hyödyntäminen palveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Nykyhetkeen keskitty-

vissä eläytymiskertomuksissa sosiaalisen laadun yhteenkuuluvuuden osa-alue sekoittui osaltaan voi-

maantumisen osa-alueeseen, minkä lisäksi yhteenkuuluvuuden osa-alue korostui ylipäätään sekä ny-

kyhetkeen että tulevaisuuteen orientoituneissa eläytymiskertomuksissa usein.

Sosioekonominen turvallisuus sosiaalisen laadun osa-alueena nousi esille tulkintani mukaan vain ny-

kyhetkeen keskittyviä kehittämisnäkökulmia hahmottelevissa eläytymiskertomuksissa (A). Tämä on

huomionarvoista sen kannalta, että sosiaalityön teoriassa hahmotellaan sosiaalityötä usein nimen-

omaisesti materiaalisen ja ei-materiaalisen tuen elementin välissä toimivana ja tasapainottelevana toi-

mintana (Toikko 2005), jolloin sosioekonominen turvallisuus ilmentää tulkintani mukaan materiaa-

lista sosiaalityön osaelementtiä. Voidaan pohtia, viittaako tämä käsitykseen, jossa sosiaalityön pai-

nopiste saattaisi siirtyä tulevaisuudessa erilaiseen, kenties ominaisuuksiltaan ei-materiaaliseen sosi-

aalityön elementtiin painottuvampaan työmenetelmään.

Aineistossa hahmottui nähdäkseni myös sosiaalisen laadun nelikentässä kuvattuja jännitteitä, joista

eritoten yhteiskunnallisten prosessien ja kehityksen painotus oli merkittävää. Yhteiskunnalliset pro-

sessit ja kehityssuuntaukset koostavat sen kontekstin, jossa ihmisten hyvinvointi on mahdollista (Ab-

bott & Wallace 2012, 155) ja sitä kuvataan sosiaalisen laadun nelikentän pystysuoran jännitteen ylä-

osiossa (katso s. 16–20). Sen sijaan tulkitsen sosiaalityön kehittämis- ja tulevaisuuden suuntauksien

toimivan vaakasuoralla jännitteellä eli vuorovaikutuksellisella kentällä sekä vasemmalla, eli yksilöi-

den ja systeemien välisessä vuorovaikutuksessa, että oikealla, eli yksilöiden ja ryhmittymien välisessä

vuorovaikutuksessa (van der Maesen & Walker 2011, 51–52). Sosiaalityö näyttäytyy tutkielmani tu-

losten mukaan kuitenkin toiminnalta, jonka painotus liikkuu sujuvasti sosiaalisen laadun nelikentällä

riippuen paljolti siitä, millaisissa toimintaympäristöissä sosiaalityötä tehdään tai missä määrin sosi-

aalityössä mahdollistetaan esimerkiksi rakenteellinen sosiaalityö epäkohtien esiin nostamisineen ja

vaikuttamispyrkimyksineen.

64

Myös se, orientoituuko yksittäinen sosiaalityöntekijä esimerkiksi hallinnollisten toimenpiteiden, hen-

kilökohtaisen vuorovaikutuksen vai yhteisöllisen muutostyön perinteen (Toikko 2005, 222–223) mu-

kaisesti tekemäänsä sosiaalityön toimintaan, vaikuttanee siihen, missä määrin sosiaalityössä painot-

tuvat sosiaalisen laadun nelikentän erilaiset osa-alueet. Voidaan olettaa, että esimerkiksi sosiaalityö-

hön hallinnollisten toimenpiteiden perinteen mukaisesti orientoitunut sosiaalityöntekijä voi toimia

sosiaalityössä enemmän sosiaalisen laadun nelikentän sosioekonomisen turvallisuuden osa-aluetta

painottavalla tavalla, kun taas henkilökohtaisen vuorovaikutuksen perinteen (katso s. 23) mukaisesti

orientoitunut sosiaalityöntekijä voi korostaa toiminnassaan esimerkiksi osallisuuden osa-aluetta. Toi-

saalta työtä ohjaava orientaatio voi vaihdella tilanteittain ja tiettyyn orientaatioon päätyminen ilmenee

niinä valintoina, miten sosiaalityön käytännössä toimitaan.

Tulkitsen, että ajankohtaisesti sosiaalityö vaikuttaa tutkielman tulosten mukaan toiminnalta, jonka

painopiste on paljolti hallinnollisten toimenpiteiden perinteen (Toikko 2005, 222–223) ja ongelman-

ratkaisullisten tavoitteiden (Payne 2014, 20–21) mukaista. Tällöin sosiaalityö on lakisääteisten tukien

ja toimenpiteiden myöntämistä ja pyrkimystä asiakkaiden elämäntilanteen vakauttamiseen. Käsitys,

että ajankohtaisesti sosiaalityössä työaika riittää vain välttämättömien toimenpiteiden suorittamiseen

ja hädin tuskin sosiaalityön eettisten periaatteiden ja lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseen, ku-

vastaa nähdäkseni sitä, ettei sosiaalityössä painotu ajankohtaisesti suuressa määrin esimerkiksi hen-

kilökohtaisen vuorovaikutuksen perinne saatikka olosuhteiden muutokseen keskittyvän yhteisöllisen

muutostyön perinne (Toikko 2005, 223–229). Henkilökohtaisen vuorovaikutuksen perinne ilmenee

vastauksissa jokseenkin, mutta vastauksissa korostuva toive asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaiden suu-

remmasta osallisuudesta työskentelyprosessiin kuvastaa tulkintani mukaan sitä, että ajankohtaisesti

tämä ei toteudu niin suuressa määrin, mitä sosiaalityöntekijät haluaisivat. On haastavaa sanoa, onko

hallinnollisten toimenpiteiden perinteen ja ongelmanratkaisun tavoitteen painottaminen vapaaehtoi-

nen työskentelyä ohjaava orientaatio vai asia, johon suureksi koetut asiakasmäärät ja työn kiireelli-

syys ovat väistämättä johtaneet.

Useissa vastauksissa ilmennyt toive paneutua sosiaalityön käytännöissä enemmän myös rakenteelli-

seen sosiaalityöhön kuvastaa nähdäkseni sosiaalityöntekijöiden halua painottaa työtään enemmissä

määrin yhteisöllisen muutostyön perinteeseen ja täten myös sosiaalisen laadun nelikentän voimaan-

tumisen osa-aluetta mukailevaksi. Koska on todettu, että hyvinvointivaltio sosiaalipoliittisine järjes-

telmineen sekä näiden tulevaisuus määrittelevät keskeisesti suomalaista sosiaalityötä (Juhila 2006,

12–17), on tulkintani mukaan loogista, että sosiaalityöntekijät haluavat rakenteellisen sosiaalityön

65

tuottaman tiedon avuin myös pyrkiä vaikuttamaan siihen, millaiseksi suomalainen sosiaalipolitiikka

eritasoisine tuki-, palvelu- ja tietojärjestelmineen tulevaisuudessa muodostuu.

Se, että varsin usea kehittämisnäkökulma – liittyipä tämä teknologiseen kehitykseen tai moninaisiin

resurssipohjaisiin tekijöihin – korosti tavoitetta pystyä syventymään jokaisen asiakkaan tilanteeseen

ajan kanssa ja käyttää paljon enemmän aikaa kunkin asiakkaan tasavertaiseen ja asiakaslähtöiseen

kohtaamiseen sekä tarjota heille joustavampia, yksilöllisemmin heidän elämäntilannettaan auttavia

tukia ja palveluita, korostaa nähdäkseni myös halua orientoitua sosiaalityössä enemmän henkilökoh-

taisen vuorovaikutuksen perinteen mukaisesti ja painottaa sosiaalityön toiminnassa enemmän sosiaa-

lisen laadun nelikentän osallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja voimaantumisen (katso s. 17–19) osa-

alueita. Tällaiset tavoitteet korostavat nähdäkseni sosiaalityön teoriaperustan tavoitteista voimaan-

nuttamisen ja yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteita (Payne 2014, 20–25).

Eritoten yhteiskunnallisen muutoksen tavoite limittyy tulkintani mukaan sosiaalisen laadun osalli-

suuden ja voimaantumisen osa-alueisiin, yhteiskunnallisen muutoksen tavoitteen hahmotellessa sosi-

aalityötä keskinäistä tukemista ja yhteistyötä tavoittelevana ja kaikkein sorretuimmassa asemassa ole-

via auttavana toimintana (Payne 2014, 20–25) ja sosiaalisen laadun osallisuuden osa-alueen keskit-

tyessä yhteiskunnan rakenteiden tasa-arvoisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen (Beck, van der Maesen

& Walker 1998, 322) sekä voimaantumisen osa-alueen keskittyessä pyrkimykseen ihmisten epäalis-

teiseen asemaan ja mahdollisuuteen määrätä omasta elämästään (Beck, van der Maesen & Walker

1998, 324; van der Maesen & Walker 2011, 61).

On keskeistä kuitenkin huomioida, että miltei kaikissa eläytymiskertomuksissa eri kehittämisnäkö-

kulmat sekoittuivat keskenään ja eri kehittämistavoitteiden välisiä kausaliteettisuhteita hahmoteltiin

paljon. Useissa eläytymiskertomuksissa esiintyi myös samanlaisia kausaliteettien hahmotelmia. Ko-

konaisuudessaan eri eläytymiskertomuksen pohjalta hahmottui tulkintani mukaan seuraavan kaltai-

nen kausaliteettien kokonaisuus ja ymmärrys: Kun sosiaalityötä arvostetaan yhteiskunnallisesti

enemmän, siihen myös resursoidaan enemmän esimerkiksi ennaltaehkäiseviin palveluihin panosta-

malla, koulutuksen sisältöön panostamalla sekä sosiaalityöntekijöiden palkkaamiseen ja palkkata-

soon panostamalla. Resursseihin panostaminen vähentäisi sosiaalityöntekijöiden kokemaa työstä ai-

heutuvaa kuormittavuutta ja lisäisi työssä koettua henkistä hyvinvointia, koska asiakkaiden tapaus-

kohtaisiin tilanteisiin pystyttäisiin paneutumaan pidemmäksi aikaa ja heille voitaisiin tarjota sellaisia

tukia ja palveluita, joista he tosiasiallisesti myös hyötyisivät, minkä johdosta työ koetaan myös sosi-

aalityön etiikkaa tukevaksi ja omien henkilökohtaisten arvojen mukaiseksi työksi.

66

Hieman kehämäisesti tällaisessa kausaliteettihahmotelmassa sosiaalityön yhteiskunnallisen arvostuk-

sen taso voitiin liittää alun perinkin siihen, että sosiaalityön profession arvostus yhteiskunnassa ko-

hoaisi erityisesti rakenteellisen, työssä kohdattuja epäkohtia esiintuovan ja kantaaottavan sosiaalityön

ansiosta. Toisaalta useissa eläytymiskuvauksissa hahmoteltiin, että rakenteelliselle sosiaalityölle jäisi

enemmän aikaa vasta, kun aikaisemmin mainitut resursseihin liittyvät haasteet olisi saatu korjattua.

Sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueet näyttäytyvät tällaisessa kausali-

teettihahmotelmassa tulkintani mukaan asioilta, jotka ovat enemmänkin sosiaalityön päämääriä ku-

vaavia tavoitteita ja mahdollisia saavuttaa vasta silloin, kun edellä mainitut käytännön työhön liittyvät

muutokset olisi ensin saavutettu.

67

5 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

5.1 Johdanto

Tässä luvussa tarkastelen tutkielmani pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä. Lisäksi hahmottelen tutkiel-

mani tuloksia suhteessa sosiaalityön ajankohtaisiin kehittämishankkeisiin ja -tavoitteisiin, ajankoh-

taisiin poliittisiin uudistuksiin ja suuntauksiin sekä tarkastelen sitä, miten aihetta olisi mahdollisesti

hyödyllistä tarkastella jatkossa tulevissa tutkimuksissa.

5.2 Tutkielman loppupäätelmät

Tutkielmani tavoitteena oli tarkastella sosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoi-

den nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liitettyjä kehittämisnäkökulmia sosiaalisen kestävyyden ja sosiaa-

lisen laadun konsepteihin peilaten. Tavoitteenani tutkielmani työstämisprosessissa oli pyrkiä selvit-

tämään minkälaisia tekijöitä sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön opiskelijat nostavat esiin asioina, joita

heidän mielestään sosiaalityössä eritoten tulisi kehittää sekä ajankohtaisesti että tulevaisuudessa sekä

miten nämä kehittämiskuvaukset nostavat esiin sosiaalisen kestävyyden ja laadun konseptien osate-

kijöitä, mikäli nostavat. Tutkielmani tutkimuskysymykset olivat seuraavat:

1. Ilmentävätkö sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden tulevaisuudenkuvaukset ja

kehittämisnäkökulmat sosiaalista kestävyyttä ja/tai sosiaalista laatua ja mitä kyseisten kon-

septien osa-alueita?

2. Miten sosiaalityötä tulisi sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden mielestä kehit-

tää ja millaista sosiaalityö voisi heidän mukaansa parhaimmillaan olla?

Tutkielman työstämisprosessi onnistui pääasiassa hyvin. Prosessia ohjasi alustavasti kiinnostukseni

sosiaalisen kestävyyden konseptiin, mikä yhdistyi kyseisen konseptin teoriaperustaan tutustuessa

myös sosiaalisen laadun konseptiin. Se, miten tarkastelisin näitä konsepteja suhteessa sosiaalityöhön,

ei kuitenkaan ollut minulle itsestään selvää. Vasta pitkän pohdinnan ja rakentavan ohjauksen myötä

sain hahmoteltua mieluisan tavan pyrkiä tarkastelemaan konsepteja suhteessa sosiaalityöhön. Tähän

68

kuitenkin toivat haasteita konseptien moninaiset erilaiset määrittelyt, minkä vuoksi en voinut pyytää

vastaajia keskittymään suoranaisesti niihin, vaan hahmottelemaan yleisesti sosiaalityön alan kehit-

tämisnäkökulmia. Aineistonkeruuprosessissa nousi esiin huoli, saisinko kerättyä aineistoa tarpeeksi

analyysiä varten, eli vähintään tarvittavat 15–20 eläytymiskertomusta yhtä kehyskertomusta kohden

(esim. Eskola 1997, 24). Tuolloin pohdin, käsittelisinkö aihetta lisäksi myös kirjallisuuskatsauksen

avulla, mikäli aineistoni jäisi liian suppeaksi. Huolista huolimatta aineistoa kertyi kuitenkin lopulta

tarpeeksi ja analyysiprosessini eteni tavoitteideni mukaisesti.

Tutkimusprosessini myötä tutkielmani tutkimuskysymyksiin pystytään myös vastaamaan. Ensimmäi-

seen tutkimuskysymykseeni voin todeta vastauksen myöntäväksi, sillä sosiaalityöntekijöiden ja sosi-

aalityön opiskelijoiden tuottamat tulevaisuudenkuvaukset ja kehittämisnäkökulmat nostivat esiin

myös sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueita. Sosiaalityöntekijöiden ke-

hittämisnäkökulmat ja tulevaisuudenkuvaukset ilmensivät sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laa-

dun osa-alueita, mutta huomattavasti suuremmassa määrin eritoten sosiaalisen laadun osa-alueita.

Näistä osa-alueista osallisuus ja yhteenkuuluvuus painottuivat tulkintani mukaan erityisesti vastaajien

tuottamissa kehittämisnäkökulmissa. Myös sosiaalisen laadun muut osa-alueet, eli sosioekonominen

turvallisuus ja voimaantuminen, kietoutuivat osissa vastauksissa osallisuuden osa-alueeseen. Tulok-

set ilmentävät tulkintani mukaan sitä, että osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden edistäminen koetaan

sosiaalityön keskeisinä tavoitteina ja kehittämisideat, jotka edistävät myös asiakkaiden osallisuutta

sekä asiakkaiden että yleisesti ihmisten välistä koettua yhteenkuuluvuutta, nähdään merkittävinä.

Vastaajien tuottamat eläytymiskertomukset keskittyivät kuitenkin huomattavasti useammin käytän-

nönläheisiin sosiaalityön arkeen liittyviin kehittämisnäkemyksiin. Tutkielman tulokset olivat yllättä-

viä tältä osin, sillä eritoten sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konseptien osa-alueet eivät

korostuneet suurimassa osassa tuotettuja eläytymiskertomuksia. Koen, että tämä on kuitenkin itses-

sään merkittävä tulos, sillä se ilmentää sitä, mitkä asiat tosiasiassa ovat niitä, jotka sosiaalityössä

nähdään ajankohtaisesti keskeisinä kehittämisen kohteina. Nämä seikat keskittyivät paljolti esimer-

kiksi työhyvinvointiin, käytössä oleviin resursseihin ja sosiaalityön alakohtaiseen arvostukseen. Käy-

tännön työhön liittyviä kehittämisnäkökulmia hahmoteltiin varsin usein suurena kokonaisuutena,

jossa useat erilaiset ja eritasoiset muutokset olisivat välttämättömiä. Tulkintani mukaan vastausten

keskittyminen tällaisiin tekijöihin ilmentää sitä, kuinka merkittäviksi käytännönläheisesti sosiaali-

työn asiantuntijatyöhön liittyvät jokapäiväisessä työssä kohdatut haasteet ja ongelmat koetaan. Sosi-

aalityöntekijät käyttävät tulkintani mukaan paljon energiaa saadakseen hoidettua ammattietiikkansa

mukaisesti edes laissa määritellyt välttämättömät sosiaalipalvelut ja -tuet sekä asiakkaidensa

69

oikeuksien täyttymisen. On mahdollista, että tämän seurauksena yksittäisen sosiaalityöntekijät voi-

mavarat eivät riitä näiden tekijöiden lisäksi hahmottelemaan yhteiskunnan tilaa käsitteleviä sosiaali-

sen laadun, saati sosiaalisen kestävyyden ja kestävän kehityksen teemoja, vaikka näissä konsepteissa

esiintyvät tavoitteet ja käsitykset esiintyisivätkin työtä ohjaavissa käytännöissä, eettisissä periaat-

teissa ja tavoitteissa.

Tutkielmani voidaan todeta nostaneen esiin esimerkkejä siitä, miten sosiaalityötä voitaisiin tulevai-

suudessa kehittää. Toiseen tutkimuskysymykseeni löytyy tutkielmani tuloksista useita esimerkkejä

vastaukseksi ja niiden pohjalta voidaan koostaa myös kuvausta siitä, millaista sosiaalityö voisi par-

haimmillaan olla. Tulkintani mukaan tämä alkaisi jo sosiaalityön koulutuksesta sekä alan yhteiskun-

nallisesta arvostuksesta. Parhaimmillaan sosiaalityön koulutus painottaisi enemmän esimerkiksi lain-

säädännöllisiä, psykologisia ja vuorovaikutuksellisia opintoja, kuin myös eritoten työhyvinvointia.

Lisäksi koulutus voisi olla rakenteeltaan enemmän esimerkiksi lääkärikoulutuksen kaltainen erikois-

tumiskoulutuksineen. Myös sosiaalityön tutkimus tuottaisi nykyistä enemmän tietoa, jota käytännön

työssä voidaan hyödyntää ja tutkittu tieto olisi kerättynä esimerkiksi tietopankkeihin.

Parhaimmillaan sosiaalityötä arvostettaisiin yhteiskunnallisella tasolla ja työhön liittyvä vastuullisuus

ymmärrettäisiin laajalti, mikä myös johtaisi sosiaalityön lisääntyneeseen resursoimiseen. Sosiaalityön

käytännössä lisääntyneet resurssit voisivat todentua esimerkiksi palkkatasossa, riittävänä henkilöstö-

määränä ja mahdollisuutena käyttää jokaisen asiakkaan kohtaamiseen ja heidän asiakastapauksiensa

käsittelemiseen enemmän aikaa. Sosiaalityön painopiste olisi nykyistä enemmän ennaltaehkäisevässä

työssä ja palvelut olisivat kaikkien tavoitettavissa, joustavampia ja asiakaslähtöisempiä. Lisäksi itse

työ olisi luonteeltaan joustavampaa ja työaikaan olisi parhaimmillaan sisällytetty riittävästi aikaa esi-

merkiksi kehittämistyöhön, kouluttautumiselle ja rakenteelliselle sosiaalityölle. Sosiaalityön tehtä-

vänkuva olisi selkeä suhteessa muihin ammattialoihin ja työnjako eri organisaatioiden ja palveluiden

välillä olisi sujuvaa. Sosiaalityötä tehtäisiin tieteellisesti toimiviksi todistetuin työmenetelmin itse-

näisesti, parin kanssa tai moniammatillisena tiimityöskentelynä sekä teknologista kehitystä suurem-

massa määrin hyödyntäen. Myös sosiaalityön johtaminen olisi parhaimmillaan sosiaalityöntekijän

työtä tukevaa, kehittämismyönteistä, asiantuntevaa ja sosiaalityön ammattietiikkaan sitoutunutta.

70

5.3 Tutkielman johtopäätökset suhteessa ajankohtaisiin kehityssuuntauksiin

Tutkielmani tulokset ja johtopäätökset nostavat tulkintani mukaan esiin samankaltaisia tavoitteita,

joita ilmenee myös tosiasiallisissa sosiaalityön kehittämisstrategioissa. Sosiaalityön kehittämisstrate-

gioita työstetään esimerkiksi sosiaalialan osaamiskeskuksissa, jotka yhdessä muodostavat valtakun-

nallisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan alueellisen verkoston. Erillisiä sosiaalialan osaamiskeskuk-

sia on yhteensä 11 kappaletta, joista jokaisen toimialueeseen kuuluu 1–4 maakuntaa. Keskusten teh-

tävää on määritelty esimerkiksi laissa osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001), jonka mukaan osaa-

miskeskusten tehtävänä on esimerkiksi kehittää sosiaalialan osaamista ja asiantuntemusta, kehittää

palveluita, turvata perus-, jatko ja täydennyskoulutuksen ja käytännön työn yhteys sekä toteuttaa tut-

kimus- ja kehittämistoimintaa. (Sosiaalialan osaamiskeskukset -verkkosivusto.)

Lähiaikoina sosiaalialan osaamiskeskusten yhteisiä hankkeita ovat olleet esimerkiksi Kansa-koulu ja

Kansa-koulu II -hankkeet, jotka ovat keskittyneet sosiaalihuollon asiakaskirjalain (Laki sosiaalihuol-

lon asiakasasiakirjoista 254/2015) toimeenpanoon, määrämuotoisen kirjaamisen käyttöönottoon ja

sosiaalihuollon Kanta -palveluihin liittymisen alueelliseen tukemiseen (Sosiaalialan osaamiskeskuk-

set -verkkosivusto). Paikallisissa sosiaalialan osaamiskeskuksissa on ajankohtaisista kehittämishank-

keista nostettu esiin esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyön tiivistyminen, tutkittuun

tietoon perustuva kehittämistoiminta ja johtaminen sekä asiakkaiden osallistaminen palveluiden ke-

hittämiseen kehittäjäasiakastoiminnan kautta (esim. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen

toimintasuunnitelma 2019, 5–8; Pikassos sosiaalialan osaamiskeskuksen KEHYS – kehitämme yh-

dessä! -hankkeen verkkosivusto). Ikäihmisten kotona asumisen tukeminen teknologian ja digitalisaa-

tion avulla sekä heidän osallisuuden kokemuksensa lisääminen on myös yksi keskeinen kehityssuun-

taus (Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom AATOS - ammattilainen ja asiakas tule-

vaisuuden sotessa -hankkeen verkkosivusto ja Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeen verk-

kosivusto). Myös esimerkiksi rakenteellisen sosiaalityön tuottamaa tiedontuotantoa ja sen kehittämis-

tarpeita halutaan tarkastella (Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen toimintasuunnitelma

2019, 15).

Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittama, jo loppunut Osallistavan terveyden

ja hyvinvoinnin edistäminen (PROMEQ) -tutkimushanke nosti myös esiin sosiaalisen laadun ja sosi-

aalipalveluiden yhteyden ja tämän kehittämisen merkityksellisyyden. Tavoitteena hankkeessa oli ke-

hittää kokonaisvaltaisia ja osallistavia toimintamalleja hyvinvoinnin edistämiseksi. (PROMEQ -

71

hankkeen verkkosivusto.) Politiikkasuosituksena hankkeen johdosta on esitetty esimerkiksi sosiaali-

sen laadun viitekehyksen ja sitä edistävien käytäntöjen käyttöön ottamista kaikilla yhteiskunnan ta-

soilla. Osallisuutta esitetään edistettäväksi esimerkiksi ottamalla kehittämistyöhön mukaan palvelui-

den asiakkaita ja alueen asukkaita. (Vaarama & Mäki-Opas 2019.)

Lisäksi PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa – hanke, joka loppui vuonna 2019,

nosti esiin uusia kehittämisnäkökulmia aikuissosiaalityön alueelta, keskittyen asiakaslähtöiseen sosi-

aalityöhön. Hankkeen tavoitteena oli muun muassa aidosti osallistavan sosiaalityön kehittäminen ja

kehittämistyön pohjalta luotiin esimerkiksi pelitarina -menetelmä, joka luo positiivisen vuorovaiku-

tuksen kautta luottamusta asiakkaan ja työntekijän välille sekä lisää asiakkaan osallisuutta. (Pääkau-

punkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca; PRO SOS -hankkeen verkkosivusto). Asiakkaiden

osallisuutta on lähivuosina pyritty edistämään myös esimerkiksi ISO SOS -hankkeessa, jossa erilaiset

mittarikokeilut esimerkiksi Kykyviisari -mittarin, Aikuisväestön hyvinvointimittarin ja Elämäntilan-

teen selvittämisen ympyrä -mittarin avuin sekä ryhmätoimintakokeiluin tuottivat lupaavia tuloksia.

(Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO, ISO SOS -hankkeen verkkosivusto). Toimi -hankkeen

myötä taas on hahmoteltu esimerkiksi tulevaisuuden sosiaaliturvan peruspilareita, joiden mukaan so-

siaaliturvan tulee esimerkiksi vastata ihmisten osallisuuden ja merkityksellisyyden tarpeisiin sekä olla

nykyistä selkeämpää ja ymmärrettävämpää (Valtioneuvoston kanslian verkkosivusto). Osallisuuden

ja luottamuksen, täten oletettavasti siis myös yhteenkuuluvuuden, edistäminen korostuu sekä useissa

ajankohtaisissa hankkeissa että tutkielmani tuloksissa. Sosiaalityön ajankohtaiset kehittämissuunnat

ja -hankkeet hahmottelevat täten paljolti samoja teemoja, mitä myös tutkielmani tuloksissa ja johto-

päätöksissä nousi esiin.

PRO SOS -hankkeen lisäksi Toimi -hanke, ISO SOS -hanke ja Osallistavan sosiaaliturvan kuntako-

keilu nostetaan esille hankkeina, jotka sosiaalityön kehittämisohjelmassa hallituskaudella 2019–2023

olisi keskeistä huomioida ja joiden tuloksia hyödynnettävä. Esimerkiksi osallisuuden merkitykselli-

syys uudistuvassa sosiaalityössä nostetaan esille tulevaisuuden sosiaalityötä hahmottelevien työryh-

män julkaisussa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019, 84.), samoin kuin osallisuuden merkitykselli-

syys ja edistäminen koettiin tärkeäksi tutkielmani eläytymiskertomuksissa ja kehittämisnäkökul-

missa.

Ajankohtaisesti hallituksen tavoitteena on panostaa erityisesti perustason ja ennaltaehkäiseviin pal-

veluihin (Sosiaali- ja terveysministeriö 5.10.2019), mitkä ovat samoja tavoitteita, joita myös tutkiel-

mani eläytymiskertomuksissa nostettiin keskeisiksi kehittämistavoitteiksi. Eläytymiskertomuksissa

72

hahmoteltiin ennaltaehkäiseviin palveluihin panostamisen esimerkiksi mahdollistavan eettisen ja laa-

dukkaan sosiaalityön tekemisen ja vähentävän sosiaalityön keskittymisen vain akuuttien kriisien rat-

kaisemiseen, kuten ajankohtaisesti. Hallituksen tavoitteen saavuttamiseksi on tällä hetkellä käynnissä

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, joka on tarkoitus toteuttaa vuosien 2020–2022

välillä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivusto). Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskes-

kus -ohjelman tavoitteena on, että ihminen saa tarvitsemansa avun yhdellä yhteydenotolla ja että hä-

nen ongelmiinsa voidaan puuttua ennaltaehkäisevämmin. Myös resursseihin liittyviä haasteita pyri-

tään ratkaisemaan uudistuksessa, kuin myös toteuttaa palveluiden toimiva yhteistyö ja niiden yhden-

vertainen saavuttaminen ja saaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivusto). Tällaiset ta-

voitteet ovat tulkintani mukaan hyvin saman suuntaisia, kuin tutkielmassani esiin nousseet osallisuu-

den ja yhteenkuuluvuuden edistämisen tavoitteet sekä eri organisaatioiden välisen yhteistyön ny-

kyistä paremman sujuvuuden tavoite. Asiakaslähtöisyys ja sosiaalipalveluiden toimiva yhteistyö mui-

den palvelurakenteiden ja -organisaatioiden kanssa näyttäytyy sekä tutkielmani eläytymiskertomuk-

sissa esiin nousseena keskeisenä tavoitteena, että hallituksen kehittämistyön tavoitteena.

Sosiaaliturvan uudistamisesta linjataan myös hallitusohjelmassa tavoitteena, jonka mukaan ”sosiaa-

liturvan tulee osaltaan vastata ihmisten osallisuuden ja merkityksellisyyden tarpeisiin sekä tukea

työllisyyttä, yrittäjyyttä, aktiivisuutta, ihmisen omatoimisuutta, osallisuutta ja elinikäistä oppimista

kaikissa tilanteissa” (Pääministeri Marinin hallitusohjelma 10.12.2019, 157). Niin tutkielmani tulok-

sista ja johtopäätöksistä kuin myös ajankohtaisista yhteiskunnallisen tason poliittista tavoitteista hah-

mottuu osallisuuden merkityksellisyyden huomioiminen ja edistäminen. Myös digitalisaation moniin

mahdollisuuksiin uskotaan sekä tutkielmani johtopäätösten perusteella että myös hallitusohjelmassa

(emt. 10.12.2019, 157).

Tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä sekä niissä esille nostettuja sosiaalityön kehittämisnäkökul-

mia tarkastellessa onkin keskeistä myös huomioida, että sosiaalinen kestävyys ja sosiaalinen laatu

ovat luonteeltaan käsitteitä, jotka limittyvät politiikkaan. Esimerkiksi sosiaalista kestävyyttä hahmo-

tellaan kuvailemalla sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2011, 4) ja se

voidaan nähdä joko yhteiskunnan positiivisena tilana tai yhteiskunnan positiiviseen tilaan johtavana

prosessina yhteisön sisäisenä prosessina (McKenzie 2004, 23) tai yhteiskunnan laatuna (Littig &

Grießler 2005, 72). Sosiaalinen laatu taas määrittyy tiivistetysti ihmisten mahdollisuuksiksi osallistua

yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin toimiin heidän hyvinvointiaan ja yksilöllisiä mahdollisuuk-

siaan ja potentiaalejaan vahvistavilla tavoilla (Walker & van der Maesen 2003, 4–6). Ne yhdistyvät

73

sosiaalityön kehittämisnäkökulmiin, koska sekä ajankohtaiset sosiaalityön muutosta ajavat kehitys-

suuntaukset että kyseiset konseptit ovat yhteiskunnallista muutosta ajavia.

Tulkintani mukaan sosiaalityön suhdetta sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun käsitteisiin

olisi keskeistä tarkastella myös jatkotutkimuksissa. Sosiaalityön suhteesta sosiaalisen kestävyyden ja

sosiaalisen laadun teemoihin on edelleen nähdäkseni vähäisesti tutkimusta, minkä lisäksi tutkielmani

mukainen sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön opiskelijoiden kehittämisnäkökulmien tarkastelu

voisi olla myös jatkossa hedelmällistä sosiaalityön kehittämistä ajatellen. Jatkotutkimuksissa olisi

keskeistä löytää keinoja, jolla erityisesti sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun osa-alueita voi-

taisiin liittää osaksi sosiaalityön ajankohtaista tutkimusta tavalla, jossa pystytään huomioimaan ky-

seisten konseptien erilaiset määritelmän ja painotukset. Tulkintani mukaan olisi keskeistä, että erityi-

sesti sosiaalisen kestävyyden konseptia tarkasteltaisiin sosiaalityön tieteenalan näkökulmasta suu-

remmassa määrin, koska tässä tutkielmassa kestävyyden teemat nousivat aineistosta esiin vain vähäi-

sesti. Kestävyys on nähdäkseni yksi keskeisiä ajankohtaisia tieteellisiä kiinnostuksen kohteita ja so-

siaalinen kestävyys tämän yhtenä osa-alueena voisi olla asia, jota olisi keskeistä tarkastella entistä

enemmän myös sosiaalityön kannalta. On kuitenkin ymmärrettävää, että sosiaalisen kestävyyden mo-

nitulkintaisuus voi tehdä tarkastelusta haastavaa ja heikentää konseptin hyödynnettävyyttä (Vallance,

Perkins & Dixon 2011, 342).

Tutkielmani tuloksissa ja niistä tehdyissä johtopäätöksissä hahmoteltiin useita erilaisia kehittämisnä-

kökulmia, joista sosiaalisen laadun osa-alueista osallisuus ja yhteenkuuluvuus nousivat keskeisesti

esille, kuin myös useat sosiaalityön käytäntöihin liittyvät kehittämisnäkökulmat. Koen huomionar-

voiseksi nostaa esiin myös rakenteellisen sosiaalityön tutkielmani tuloksista ja niistä tehdyistä johto-

päätöksistä, sillä varsin useissa eläytymiskuvauksissa hahmoteltiin rakenteellista sosiaalityötä kes-

keisenä sosiaalityön osana, jolle tulisi varata nykyistä enemmän mahdollisuuksia työajan puitteissa.

Rakenteellisen sosiaalityön merkityksellisyys nousi esiin sekä tutkielmassani, minkä lisäksi sen edis-

täminen on määritelty yhdeksi sosiaalityön kehittämisen tavoitteeksi sosiaali- ja terveysministeriön

selvitysryhmän toimenpide-ehdotuksissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2019, 81). Tulkintani mu-

kaan tutkielmani tulokset tukevat käsitystä, että sosiaalityöntekijöillä on myös halua edistää raken-

teellista sosiaalityötä ja sen hyödyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi toimen-

pide-ehdotus systemaattisista päivittäiseen työhön integroituneista rakenteellisen sosiaalityön mal-

leista ja tietojärjestelmistä (emt. 2019, 81) voisi olla tukemassa rakenteellisen sosiaalityön edistämistä

tulevaisuudessa.

74

On kuitenkin oleellista huomioida, että ajankohtaisessa sosiaalityön tutkimuksessa on myös havain-

noitu, että rakenteelliselle sosiaalityölle on esteitä, vaikka sosiaalityöntekijät kokisivat sen merkittä-

väksi. Sosiaalityöntekijät saattavat esimerkiksi kohdata työssään vaientamista muun muassa mitä-

töinnillä, tarkoituksenmukaisesti tiukoilla työskentelyresursseilla ja hiljaisuuden kulttuurin ylläpitä-

misellä, mikäli he pyrkivät nostamaan tai nostavat esiin työssään kohtaamiaan epäkohtia (Tiitinen &

Kauppi 2014). Lisäksi rakenteellisen sosiaalityön toteuttamista saatetaan pyrkiä rajoittamaan esimer-

kiksi viittaamalla, että epäkohtia esiin tuomalla sosiaalityöntekijä voisi rikkoa sosiaalihuollon viran-

omaisen vaitiolo- ja salassapitovelvollisuutta (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista

812/2000 14 § ja 15 §, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 22 §), vaikka rakenteel-

lisessa sosiaalityössä epäkohtia esiintuomalla ei käsitelläkään yksittäisten asiakkaiden tilanteita tai

tapauksia eikä kyseistä lakia täten rikota. Rakenteellisen sosiaalityön tekemisen sekä täten sananva-

pauden ilmaisun rajoittamiseen on todettu osallistuvan niin lähiesimiesten, paikallisten poliittisten

päättäjien kuin työkulttuurinsa perusteella koko työyhteisönkin. Sosiaalityöntekijöiden lisäksi myös

lähiesimiehet ovat voineet kokea pyrkimyksiä estää rakenteellisen sosiaalityön toteuttamista. (Tiiti-

nen & Kauppi 2014, 133, 135.) Tämä on nähdäkseni hyvin huolestuttava havainto ja kielii siitä, että

rakenteellisen sosiaalityön toteuttamiselle tulisi kehittää keinoja, joilla rakenteellista sosiaalityötä on

mahdollista harjoittaa ja se olisi sosiaalityössä niin käytäntöön sisäänrakennettua ja arkipäiväistä,

ettei sen harjoittaminen kohtaisi enää samanlaisia estopyrkimyksiä kuin nykyisellään. Havaittujen

epäkohtien esiin nostaminen ja rakenteellinen sosiaalityö ovat kuitenkin yksiä sosiaalihuollon laissa

määritellyistä keskeisistä tehtävistä (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 48 §, 7 §).

Koen, että kaikki tutkielmani tuloksissa ja johtopäätöksissä esiin nostetut kehittämissuunnat ja -ta-

voitteet ovat samansuuntaisia ja yhteneviä sosiaalityön kansainvälisen määritelmän (katso s. 22)

kanssa. Sekä ihmisten että yhteiskunnallisten rakenteiden tasolla työskenteleminen hyvinvoinnin li-

säämiseksi ja ongelmallisten tilanteiden ratkaisemiseksi, kuin myös muutoksen, kehityksen, yhteen-

kuuluvuuden ja voimaantumisen teemat nousivat vahvasti esiin eläytymiskertomusten kehittämisnä-

kökulmissa. Tutkielmani hahmotteli paljon erilaisia kehittämisnäkökulmia, jotka sosiaalityöntekijät

ja sosiaalityön opiskelijat kokevat merkittäviksi. Näitä ideoita voidaan parhaimmillaan hyödyntää,

kun pohditaan sosiaalityön käytännön työn ja tieteenalan kehittämistä. Erilaisten kehittämistavoittei-

den realistinen toteuttaminen vaatii vielä enemmän ja useammista erilaisista näkökulmista tehtyä tar-

kastelua, mutta jo tässä tutkielmassa esiin nousseet ideat ilmentävät joitakin keskeisiä sosiaalityön

kehittämisen mahdollisia tulevaisuuden suuntauksia. Tutkielmasta tehtäviä johtopäätöksiä rajoittaa

kuitenkin myös esimerkiksi aineiston suhteellisen niukka laajuus sekä eläytymiskertomuksen luonne,

jossa vastaaja saa kirjoittaa joko todellisista tai kuvitelluista kokemuksista.

75

Kuten tutkielmani johdantoluvussa kuvasin, halusin tutkielmassani pyrkiä herättämään vastaajia hah-

mottelemaan sosiaalityötä parhaimmillaan ja pohtimaan tulevaisuutta positiivispainotteisesta näkö-

kulmasta. Koen, että onnistuin tutkielmassani tässä tavoitteessa. Eläytymiskertomuksissa hahmottui

useita kehittämismyönteisiä näkökulmia, joissa sosiaalityön käytännön työ näyttäytyy nykyistä suju-

vampana, pitkäjänteiseen ja syväluotoiseen asiakastyöhön keskittyvänä ja yhteiskunta kansalaisia

osallistavana, sosiaalityötä arvostavana ja rakenteellista sosiaalityötä hyödyntävänä hyvinvointival-

tiona.

Toivon, että tutkielmani avulla olen pystynyt tuomaan esille esimerkkejä sellaisista kehityssuunnista,

joihin sosiaalityötä voidaan ja olisi oleellista tulevaisuudessa viedä. Tutkielmani johtopäätöksenä

näen, että sosiaalityöntekijöiden konkreettisten kehittämisnäkemysten kuuleminen sekä niiden hyö-

dyntäminen yhteiskunnallisessa muutostyössä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun periaat-

teiden mukaisella tavalla näyttäytyy tavoitteelta, joka on myös pitkäjänteisen, monitieteellisen ja ra-

kentavan työskentelyn arvoinen tavoite.

76

LÄHTEET

Abbott, Pamela & Claire Wallace. 2012. Social Quality: A Way to Measure the Quality of Society. Social In-dicators Research. Vol. 108 Issue 1. 153–167.

Alanko, Janne, & Tarja Orjasniemi. 2018. Kun kukkahattutäti onkin setä – miesainokainen sosiaalityössä. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti. 26 (2). 140–155. https://doi.org/10.30668/janus.60759

Alila, Antti, Kari Gröhn, Ilari Keso & Raija Volk. 2011. Sosiaalisen kestävyyden käsite ja mallintaminen. Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportti 2011:1, Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73333/URN%3ANBN%3Afi-fe201504224532.pdf?sequence=1

Beasley, Chris. 1999. What Is Feminism? : an Introduction to Feminist Theory. London: Thousand Oaks. Beck, Wolfgang, Laurent van der Maesen & Alan Walker. 1998. The Social Quality of Europe. Kluwer Law International. The Policy Press, University of Bristol. Boström, Magnus. 2012. A missing pillar? Challenges in theorizing and practicing social sustainability: in-troduction to the special issue. Sustainability: Science, Practice, & Policy 8(1): 3–14. https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/15487733.2012.11908080 Boyer, Robert H. W., Nicole D. Peterson, Poonam Arora & Kevin Caldwell. 2016. Five Approaches to So-cial Sustainability and an Integrated Way Forward. Sustainability 2016, Volume 8, Issue 9, 878. https://www.mdpi.com/2071-1050/8/9/878/htm#B4-sustainability-08-00878 Brehm, John & Wendy Rahn. 1997. Individual-Level Evidence for the Causes and Consequences of Social Capital. American Journal of Political Science, Vol. 41, No. 3. 999–1023. Midwest Political Science Associ-ation. American Journal of Political Science. Brennan, Eileen M., Jesse F. Dillard & Veronica Dujon. 2013. Social Sustainability: A Multilevel Approach to Social Inclusion. New York, NY; Abingdon, Oxon: Routledge, 2013. Eskola, Jari. 1997. Eläytymismenetelmäopas. Tampere: Tampereen yliopisto.

Eskola, Jari & Juha Suoranta. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Eskola, Jari, Tiina Mäenpää & Anna Wallin (toim.). 2017. Eläytymismenetelmä 2017: Perusteema ja 11 muunnelmaa. Tampere: Tampere University Press. Eskola, Jari, Sanna Karayilan, Terhi Kaski, Tiina Lehtola, Tiina Mäenpää, Oshie Nishimura-Sahi, Anu-Maa-rit Oede, Mari Rantanen, Sirkku Saarinen, Päivi Toivikko, Marianna Valtonen & Anna Wallin. 2017. Eläyty-mismenetelmä 2017. Ohjeita ja kokemuksia menetelmästä kiinnostuneille. Teoksessa Eskola, Jari, Tiina Mä-enpää & Anna Wallin (toim.). 2017. Eläytymismenetelmä 2017: Perusteema ja 11 muunnelmaa. Tampere: Tampere University Press. 266–293. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/102485

Eskola, Jari, Satu Virtanen & Anna Wallin. 2018. Tiedettä tarinoista: eläytymismenetelmän käyttö ja sovel-taminen. Teoksessa Valli, Raine (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1: Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 5., uudistettu painos. Jyväskylä: PS-Kustannus. 63–77.

77

Gallie, Duncan & Serge Paugam. 2002. Social Precarity and Social Integration. Report for the European Commission. Based on Eurobarometer 56.1.

Giddings, Bob, Bill Hopwood & Geoff O'Brien. 2002. Environment, economy and society: fitting them to-gether into sustainable development. Sustainable Development, 10(4), 187–196. https://onlinelibrary-wiley-com.ezproxy.uef.fi:2443/doi/epdf/10.1002/sd.199

Hannam, June. 2012. Feminism. Oxfordshire, England. Routledge, Herrmann, Peter. 2005. Empowerment: The Core of Social Quality. European Journal of Social Quality. 2005, Vol. 5 Issue 1/2. 289–299. Hirsjärvi, Sirkka, Pirkko Remes, & Paula Sajavaara. 2001. Tutki ja kirjoita. 6., uudistettu painos, 6.-7. painos 2001, 6.-8. painos 2002. Helsinki: Tammi. Hirvonen, Ari. 2006. Eettisesti hyvätutkimus. Teoksessa Etiikkaa ihmistieteille. Jaana Hallamaa, Veikko Lau-nis, Salla Lötjönen & Irma Sorvali (toim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 31–49. Hyytinen, Tuomas & Stina Tuominen. 7.4.2019. Robottiautot singahtelevat ja Suomi pelaa jalkapallon MM-kisoissa – näin puoluejohtajat ennustavat vuotta 2050. Yleisradio. https://yle.fi/uutiset/3-10718725

International Federation of Social Workers (IFSW). Global Definition of Social Work. Luettu 26.8.2019. https://www.ifsw.org/what-is-social-work/global-definition-of-social-work/ Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus ISO. ISO SOS -hankkeen verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. https://www.isonet.fi/iso-sos-hanke Jackson, Tim, & Jyri Raivio. 2011. Hyvinvointia ilman kasvua: rajallisen planeetan taloustiede. Helsinki: HS kirjat. Juhila, Kirsi. 2006. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina: sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom. AATOS - ammattilainen ja asiakas tulevaisuuden sotessa -hankkeen verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. http://www.socom.fi/aatos/ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom. Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeen verk-kosivusto. Luettu 13.1.2020. http://www.socom.fi/helmi/perustiedot/ Kananoja, Aulikki. 2017. Sosiaalipolitiikka sosiaalityön kehyksenä. Teoksessa Sosiaalityön käsikirja. Kana-noja, Aulikki, Martti Lähteinen & Pirjo Marjamäki (toim.). Tietosanoma. 4. uudistettu laitos. 33–39. Kananoja, Aulikki. 2017. Sosiaalityö ammattina. Teoksessa Sosiaalityön käsikirja. Kananoja, Aulikki, Martti Lähteinen & Pirjo Marjamäki (toim.). Tietosanoma. 4. uudistettu laitos. 27–32. Kuula, Arja. 2011. Tutkimusetiikka: Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. 2. uudistettu painos. Tampere: Vastapaino. Laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta 1230/2001 Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015

78

Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999. Larsen, Gary L. 2009. An Inquiry into the Theoretical Basis of Sustainability: Ten Propositions. Teoksessa Understanding the social dimension of sustainability. Dillard, Jesse F., Veronica Dujon & Mary C. King (toim.). 2009. 45–82. New York, Routledge.

Littig, Beate & Erich Grießler. 2005. Social sustainability: a catchword between political pragmatism and social theory. International Journal of Sustainable Development 8 (1/2). 65–79. http://www.for-schungsnetzwerk.at/downloadpub/2005_littig_61193241.pdf

McKenzie, Stephen. 2004. Social Sustainability: Towards Some Definition. Hawke Research Institute Work-ing Paper Series No 27. Magill, South Australia. http://naturalcapital.us/images/Social%20Sustainability%20-%20Towards%20Some%20Defini-tions_20100120_024059.pdf

Murphy, Kevin. 2012. The social pillar of sustainable development: a literature review and framework for policy analysis. Sustainability: Science, Practice and Policy, 8:1. 15–29. https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/15487733.2012.11908081

Mäenpää, Tiina, Johanna Annala. Marita Mäkinen, Anna Wallin & Jari Eskola. 2017. Opettajat sanoitta-massa suhdettaan uuteen yliopistoon. Mitä eläytymismenetelmällä kerätty aineisto kertoo opettajan ammatil-lisen toimijuuden raameista uudessa yliopistossa? Teoksessa Eläytymismenetelmä 2017: Perusteema ja 11 muunnelmaa. Eskola, Jari, Tiina Mäenpää & Anna Wallin (toim.). 2017. Tampere: Tampere University Press. Olson, Robert L. 1995. Sustainability as a Social Vision. Journal of Social Issues. Vol. 51 Issue 4. 15–35. Osallistavan terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen -tutkimushanke PROMEQ. Verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. https://www.promeq.fi/FI/PROMEQ/Tausta

Parkkinen, Sonja. 15.4.2019. Ilmastoahdistus aiheuttaa vihaa, surua ja syyllisyyttä – Aalto-yliopisto tarjoaa opiskelijoille tukea ilmastonmuutoksen käsittelyyn ja muistuttaa toivosta. Yleisradio. https://yle.fi/uutiset/3-10140284 Payne, Malcolm. 2014. Modern Social Work Theory. 4. painos. New York, New York: Palgrave Macmillan. Pikassos sosiaalialan osaamiskeskus. KEHYS – kehitämme yhdessä! -hankkeen verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. https://pikassos.fi/kehys Pohjola, Anneli. 2011. Rakenteellisen sosiaalityö aika. Teoksessa Sosiaalisesti kestävä kehitys. Pohjola, An-neli & Riitta Särkelä (toim.). 2011. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. 207–224. Pohjola, Anneli & Riitta Särkelä. 2011. Tarttumapintoja sosiaalisesti kestävään kehitykseen. Teoksessa Sosi-aalisesti kestävä kehitys. Pohjola, Anneli & Riitta Särkelä (toim.). 2011. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. 299–310.

79

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus POSKE. Toimintasuunnitelma 2019. Luettu 13.1.2020. http://www.sosiaalikollega.fi/poske/kokousasiakirjat/posken-neuvottelukunta/liitteet/posken-ts-2019 Portney, Kent E. 2015. Sustainability. MIT Press Essential Knowledge Series. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press. http://search.ebscohost.com.ezproxy.uef.fi:2048/login.aspx?di-rect=true&db=nlebk&AN=1100625&site=ehost-live PRO SOS – uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa -hankkeen verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. http://www.prosos.fi/tietoahankkeesta/tiivistelma/ Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca. Pelitarina sosiaalityön välineenä. Luettu 13.1.2020. http://www.socca.fi/kehittaminen/pro_sos/pelillisyyden_ja_leikillisyyden_toimintatapoja/pelitarina_sosiaali-tyon_valineena Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelma 10.12.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalis-esti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. Helsinki, 2019. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161931/VN_2019_31.pdf?sequence=1&isAl-lowed=y Rimaila, Elisa. 15.3.2019. Koko maailman ilmastolakko – sadattuhannet nuoret marssivat ympäri maailmaa. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006036750.html Salonen, Arto O. 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Väitöstutkimus. Tutkimuksia 318. Helsinki: Yliopistopaino. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20067/kestavak.pdf?sequence=2&isAllowed=y Schmitz, Cathryne L., Tom Matyók, Lacey M. Sloan & Channelle James. 2012. The relationship between social work and environmental sustainability: Implications for interdisciplinary practice. International Journal of Social Welfare. 2012, Vol. 21 Issue 3. 278–286.

Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus (sote-uudistus) -verkkosivusto. Luettu 13.1.2020. https://stm.fi/soteuudistus/

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2019. ”TIEKARTTA 2030. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuus-selvitys”. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161612/R41_19_Tiekartta_2030.pdf

Sosiaali- ja terveysministeriö. 15.10.2019. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma käyntiin – ”Nyt panostetaan peruspalveluihin”. Tiedote. Luettu 13.1.2020. https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/stm-tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus-ohjelma-kayntiin-nyt-panostetaan-peruspalveluihin-

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2011. Sosiaalisesti kestävä̈ Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisu 2011:1. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73418/URN%3ANBN%3Afi-fe201504223250.pdf?sequence

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Luettu 26.8.2019. https://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/

80

Sosiaalialan osaamiskeskukset -verkkosivusto. Luettu 12.12.2019. http://www.sosiaalikollega.fi/osket/

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Sosiaalityöntekijöiden uraverkosto -ryhmän verkkosivusto. Yhteisöpalvelu Facebook. https://www.facebook.com/groups/sostturaverkosto/

Sosnet yliopistoverkosto. Sosiaalityön kansainvälinen määritelmä. Luettu 26.8.2019. https://www.sosnet.fi/Suomeksi/Koulutus/Peruskoulutus/Sosiaalityon-maarittely/Kv-maaritelma Spicker, Paul. 2014. Cohesion, Exclusion and Social Quality. International Journal of Social Quality. 2014, Vol. 4 Issue 1. 95–107. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 9.1.2020. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus. Luettu 13.1.2020. https://thl.fi/fi/web/sote-uudistus/tulevaisuuden-sosiaali-ja-terveyskeskus Tiitinen, Laura & Arto Kauppi. 2014. ”Viisi vaientamisen tapaa − Sosiaalialan työntekijöiden julkiseen vies-tintään kohdistuvat sananvapauden rajoittamisen ja vaientamisen käytännöt”. Oikeus. Demla 43 (2). 125–146. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63711/Tiitinen%20osajulkaisu%203.pdf?sequence=4&isAl-lowed=y Tilastokeskus. Findikaattori -sivuston pitkäaikaistyöttömyys -indikaattori. Luettu 20.8.2019. https://findikaattori.fi/fi/37 Toikko, Timo. 2005. Sosiaalityön ideat: johdatus sosiaalityön historiaan. Tampere: Vastapaino. Tuomi, Jouni & Anneli Sarajärvi. 2018. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Kustannusosake-yhtiö Tammi. Tutkimuseettinen lautakunta. 2002. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. Teoksessa Tutkijan eettiset valinnat. Karjalainen, Sakari, Veikko Launis, Risto Pelkonen & Juhani Pietarinen (toim.). Helsinki: Gaudeamus. 384–394. Vaarama, Marja & Tomi Mäki-Opas. 2019. Hyvinvoinnin ja terveyden huono-osaisuus kaipaa kokonaistar-kastelua ja korjaavia toimia. Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen -hanke (PROMEQ). Itä-Suomen yliopisto. Luettu 13.1.2020. https://www.promeq.fi/loader.aspx?id=07b9534e-b889-4e32-a5a8-b5322edebe64 Vallance, Suzanne, Harvey C. Perkins & Jennifer E. Dixon. 2011. What is social sustainability? A clarifica-tion of concepts. Geoforum 2011, 42. 342–348. https://pdfs.semanticscholar.org/6a9f/4462d12db4f2161058e8ac77099646fd9285.pdf Valtioneuvoston kanslia. Yhteinen näkemys sosiaaliturvan peruspilareista. Tulevaisuuden sosiaaliturva, Toimi -hanke. Luettu 13.1.2020. https://vnk.fi/tulevaisuuden-sosiaaliturva/peruspilarit van der Maesen, Laurent. 2003. Social Quality, Employment and its Flexicurity. European Journal of Social Quality. 2003, Vol. 4 Issue 1/2. 28–47. van der Maesen, Laurent J. G. & Alan Walker (toim.). 2011. Social Quality – From Theory to Indicators. Palgrave Macmillan Limited.

81

Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO. Toimintasuunnitelma 2019. Luettu 13.1.2020. http://www.vasso.fi/wordpress/wp-content/uploads/2019/05/toimintasuunnitelma-2019-final-nettiin.pdf Vuori, Mika, Mika Gissler ym. 2005. Social Quality in Finland. The European Journal of Social Quality. 67–85. 2005;5(1/2). 67–85. doi:10.3167/146179105780337422. http://ezproxy.uef.fi:2048/login?url=https://openurl.ebscohost.com/linksvc/linking.aspx?sid=sih&vol-ume=5&atitle=social+quality+in+finland&date=2005&spage=67&issn=1461-7919&stitle=&genre=arti-cle&issue=&title=European+Journal+of+Social+Quality&epage=85 Walker, Alan & Laurent van der Maesen. 2003. Social quality and quality of life. https://www.researchgate.net/publication/260403819_Social_Quality_and_Quality_of_Life

Wallin, Anna, Jenni Helenius, Anita Saaranen-Kauppinen & Jari Eskola. 2015. Eläytymismenetelmän ensim-mäiset kolme vuosikymmentä̈: menetelmällisestä̈ erikoisuudesta vakiintuneeksi tutkimusmetodiksi. Kasvatus 46 (3). 247–259.

82

LIITTEET

LIITE 1. Kirjoituspyyntö

[kirjoituspyyntö esitetty sähköisessä muodossa ennen aineistonkeruulomakkeelle siirtymistä]

Hei sosiaalityöntekijä tai sosiaalityön opiskelija!

Olen sosiaalityön pääaineopiskelija Itä-Suomen yliopistosta ja kirjoitan pro gradu – tutkielmaani keskittyen

sosiaalityön kehittämiseen sekä sosiaalisen kestävyyden ja sosiaalisen laadun konsepteihin. Tutkielmani kiin-

nostuksen kohteena ovat ne tulevaisuudenkuvat, joita sosiaalityöhön ja yhteiskuntaan liitämme sekä se, mil-

laista sosiaalityö voisi olla nyt tai tulevaisuudessa. Tutkielmani pyrkimyksenä on selkiyttää niitä tavoitteita,

joihin nykyisellä toiminnalla ja päätöksillä halutaan pyrkiä sekä tämän myötä sanoittaa myös sitä, minkä tulisi

muuttua epäkohtien korjaamiseksi ja jo toimivan kehittämiseksi.

Kerään tutkimusaineistoni eläytymismenetelmää hyödyntäen. Vastaajana saat tehtävänannoksesi yhden kah-

desta kehyskertomuksesta, jonka pohjalta toivon sinun eläytyvän tilanteeseen ja kirjoittavan lyhyen kuvauksen

tai tarinan. Kirjoituksesi voi olla kuvitteellinen eikä kirjoituksen tarvitse olla tarkoin harkittu, vaan voit kir-

joittaa spontaanisti ja intuitiivisesti mielikuviesi ja ajatustesi pohjalta. Kirjoituksella ei ole enimmäis- tai vä-

himmäispituusvaatimuksia.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Saatu aineisto käsitellään anonyymisti ja luottamuksellisesti

tutkimuseettisiä periaatteita noudattaen, eikä valmiista tutkielmasta voi tunnistaa aineiston tuottamiseen osal-

listuneita henkilöitä. Kerättyä aineistoa käytetään vain pro gradu –tutkielmassani, minkä jälkeen kerätty ai-

neistomateriaali hävitetään asianmukaisesti. Toivon kirjoistuspyyntööni vastaajiksi sekä sosiaalityöntekijöitä

että sosiaalityön opiskelijoita. Kaikkien sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien kesken arvon myös 2 x 2

elokuvalippua.

Mahdollisia kysymyksiä tai kommentteja tutkielmaani liittyen voit esittää minulle sähköpostitse osoitteella

erjamer@student.uef.fi.

Toivon saavani vastaukset kirjoituspyyntööni 30.11.2019 mennessä.

Tutkielmani ohjaajina toimivat yliopistonlehtorit Veli-Matti Poutanen ja Taru Kekoni.

Suuret kiitokset kaikille vastaajille jo etukäteen!

Erja Mervaala

Yhteiskuntatieteiden laitos

Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto

83

LIITE 2. Sähköisen aineistonkeruulomakkeen rakenne

[Kuvaus sähköisen Microsoft Forms -aineistonkeruulomakkeen rakenteesta. Alkuperäistä sähköistä loma-ketta ei saatu kopioitua raporttiin.]

KIRJOITUSPYYNTÖ [ks. LIITE 1.] [Samalla sivulla 1. kohdan kanssa]

1. Siirry lomakkeelle ”Seuraava” -näppäimellä

• Seuraava -näppäimellä 2. kohtaan

2. Sukunimesi alkukirjain? [pakollinen vastaus] Sinut ohjataan tämän perusteella kehyskertomukseen A tai B. Valittavat vastausvaihtoehdot:

• A–L o [valinta] o Seuraava -näppäimellä 3. kohtaan

• M–Ö o [valinta] o Seuraava -näppäimellä 4. kohtaan

3. Valinta A–L

• Kehyskertomus A Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla ajankohtaisesti ja minkä siinä, sen käytännöissä ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavuttamiseksi. Kirjoita mielikuviisi ja ajatuksiisi pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskustelustanne.

• Tila vastauksen kirjoittamiselle [pakollinen vastaus] [rajoittamaton kirjoitustila] • Seuraava -näppäimellä 5. kohtaan

4. Valinta M–Ö

• Kehyskertomus B Olet sosiaalityöntekijä ja vietät tavallista työpäivää. Keskustelet kollegasi kanssa siitä, millaista sosiaalityö voisi parhaimmillaan olla kymmenisen vuoden päästä ja minkä siinä, sen käytännöissä ja/tai asiakastyössä tulisi muuttua tämän saavutta-miseksi. Kirjoita mielikuviisi ja ajatuksiisi pohjautuva kuvaus tai lyhyt tarina keskus-telustanne.

• Tila vastauksen kirjoittamiselle [pakollinen vastaus] [rajoittamaton kirjoitustila] • Seuraava -näppäimellä 5. kohtaan

5. Haluatko osallistua elokuvalippujen arvontaan?

Kaikkien sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan 2 x 2 elokuvalippua. Valittavat vastausvaihtoehdot: • Kyllä, haluan osallistua

o Sähköpostiosoitteesi arvontaa varten Yhteystietoja ei jaeta muille osapuolille ja ne hävitetään asianmukaisesti heti arvonnan suorittamisen jälkeen. o Tila vastauksen kirjoittamiselle

• Ei, en halua osallistua

84

6. Lähetä

7. Lomakkeen loppu

Kiitos aineistonkeruuseen osallistumisesta ja hyvää syksyä!