PORTAAT- projekti

Kokemusasiantuntijuutta hyödyntävän työtoimintojen kuntoutusmallin kehittäminen, RAY 2006-2010

Portaat on Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Kakspy ry:n hallinnoima Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama projekti.

Portaat projektiin kuuluu osana arviointitutkimus, joka tuo tutkimuksellisen ja kehittämiseen

tähtäävän näkökulman hankkeen tueksi. Hankkeeseen liittyvä tutkimus pyrkii tuomaan kuntoutujan

ja vertaisen merkityksen esille. Siinä arvioidaan projektin toteutumista prosessin kehittymisen

näkökulmasta. Tavoitteena löytää niitä avaintekijöitä, joilla on merkitystä onnistuneessa

kuntoutumisprosessissa. Hankkeen tutkijana toimii KM Pekka Haaja.

PORTAAT HANKE TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA

PROJEKTIN TAVOITTEET

Portaat on Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Kakspy ry:n hallinnoima ja Raha-

automaattiyhdistyksen rahoittama projekti. Hanke käynnistyi 2006 ja se päättyy 2010.

Kohderyhmänä ovat Etelä-Kymenlaakson alueen mielenterveyskuntoutujat. Perinteisen

diagnoosilähtoisen kuntoutusnäkökulman rinnalle haluttiin luoda entistä asiakaslähtöisempi

lähestymistapa. Projektin tavoitteena oli vaikuttaa kuntoutujien työhönpalaamismotivaatioon ja

työhönpalaamisesteisiin. Hankkeessa tarkasteltiin voimavarojen vahvistamiseen sekä

palvelujärjestelmän yhteistyörakenteeseen liittyviä tekijöitä. Tarkoituksena oli ottaa huomioon

ihmisen kokonaistilanne sekä siihen liittyvät tukimuotojen pitkäjänteisyys ja oikea-aikaisuus.

Hankkeen tavoitteena oli etsiä ja soveltaa erilaisia työskentelymenetelmiä vertaiskokemuksen

kautta. Tutkimuksessa tarkasteltiin interventioiden merkitystä kuntoutujalle. Siinä selvitettiin

vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden merkitystä osana kuntoutumisprosessia. Luova terapia toimi

keskeisenä välineenä työstettäessä hankkeeseen liittyviä työtapoja. Tutkimuskohteena tarkasteltiin

myös työparityöskentelyä ja siihen liittyvää kehitystyötä.

KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ

Mielenterveys ja kuntoutuminen

Kuntouttamistoiminnassa alan toimijasektoreita on runsaasti. Toimijoiden status ja roolit

vaihtelevat. Kuntoutujat elävät sirpaleisessa maailmassa, jossa hoitojen erilaisuus, saatavuus ja

sattumanvaraisuus ovat todellisuutta. Kuntoutuskentän hajanaisuus voi antaa mielikuvan

monipuolisesta ja hyvin palvelevasta organisoidusta auttamisjärjestelmästä, mutta todellisuudessa

yksilön etu voi kadota ja kokonaisuuden hallitseminen ei ole kenenkään vastuulla.

Koskisuun mukaan mielenterveyskuntoutustoiminnalla pyritään vaikuttamaan sekä yksilöön että

yhteisöön. Tavoitteena siinä on yksilön oikeus mahdollisimman hyvään ja tasapainoiseen elämään.

Kuntoutujalla on oikeus itsenäisyyteen, onnellisuuteen ja oikeudenmukaiseen kohteluun.

Kuntoutuksen tavoitteena on fyysisen, psyykkisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn parantaminen

sekä itsenäisen työskentelyn ja hyvinvoinnin lisääminen. (Koskisuu 2004, 11-13)

(Hyvärinen 2009, 9)

Identiteetti

Psyykkisen hyvinvoinnin horjuttua muuttuu myös identiteettimme. Käsitys itsestä ihmisenä

muuttuu valtavasti sairastumisen aikana. Kuntoutuja joutuu rakentamaan suhteensa itseen ja

ympäröivään yhteisöön uudella tavalla. Ihmisen identiteetti rakentuu sosiaalisessa kontekstissa.

Yksilöllistyminen on sosiaalista pakotteista vapautumista. Siinä on kyse yksilön oikeudesta

määrätä asioistaan. Yksilö määrittää tarpeensa ja suhteensa yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Yksilö

rakentaa omaa identiteettiään toimijana ja havaintojen kohteena. Siinä konkretisoituu yksilön oikeus

erilaisuuteen. Yksilöllistymisprosessissa henkilö rakentaa omaa sosiaalista identiteettiänsä joko

tietoisesti tai tiedostamattaan. (Sauramo 2006, 50-52).

Yksilön identiteetti on muuttunut yhteiskunnan muuttumisen myötä. Identiteetistä on tullut

monimuotoinen ja yksilön muutettavissa oleva olemisen muoto. Aiemmin yhteiskunnassa vallinnut

luokkajako normitti ihmisten identiteettiä ja asemaa. Nykyisessä yhteiskunnassa identiteetistä on

tullut aiempaa henkilökohtaisempi, liikkuvampi ja moninaisempi. Identiteetti toimii

itsereflektoivasti. Ihmistä voidaan tarkastella henkilökohtaisen tai sosiaalisen identiteetin kautta.

Identiteetillä on keskeinen sosiaalinen ulottuvuus ja dialogisuus ympäröivään yhteiskuntaan.

Ihmisellä on erilaisia identiteettejä, jotka toimivat kontekstisidonnaisesti. Identiteettiä tuotetaan

vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa kertomalla oman elämän menneitä kokemuksia ja

tulevia tapahtumia suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Kielteiset sosiaaliset identiteetit leimaavat

yksilöitä. Ulkoapäin tapahtuva kategorisointi luo vahvoja mielikuvia tietyntyyppiselle olemiselle ja

käyttäytymiselle. Se on vahvasti läsnä mielenterveyteen liittyvissä asioissa. (Sauramo 2006, 50-52).

(Kulmala 2006, 58-66).

Valtaistaminen

Ihmisellä voi olla hyvin vuorovaikutuksellinen suhde ympäröivään yhteiskuntaan ja sen

valtarakenteisiin. Kuinka paljon ihminen haluaa vaikuttaa vuorovaikutussuhteisiinsa ja millaisessa

roolissa haluaa itse olla niissä? Millainen on asiakkaan rooli mielenterveyspalvelujen kentässä?

Kuka päättää kuntoutujan asioista? Voiko itse kuntoutuja olla vaikuttamassa häntä koskeviin

asioihin?

Valtaistaminen (empowerment) on käsite, jota käytetään prosessista, jossa ihmiset voivat parantaa

elämänsä hallintaa ja kontrollia. Valtaistamisen yhteydessä voidaan puhua valtaistumisesta,

voimavaraistumisesta, voimaantumisesta, toimintavoiman lisääntymisestä tai omavoimaisuudesta.

(Mattila 2008, 29-30)

Valtaistamisella pyritään vaikuttamaan yksilön tai yhteisön mahdollisuuksiin vaikuttaa

omatoimisesti elinympäristöönsä ja olosuhteisiinsa. Siinä on kyse elämänlaadun parantamisesta.

Valtaistaminen viittaa toimintakykyisyyteen, vallan saavuttamiseen ja muuttamiseen. Sillä on myös

poliittinen ulottuvuus. Valtaistamisprosessin voidaan ajatella lähtevän yksilöstä itsestään tai

etenevän ulkopuolisten toimijoiden tuella.

Valtaistaminen sisältää kontrollin omasta elämästä ja luottamuksen omiin kykyihin toimia itselle

tärkeissä asioissa. Se on kykyä tunnistaa ja kehittää omaa toimintavoimaansa, tietoisuutta ja

mahdollisuutta omiin valintoihin ja riippumattomuutta toisista ihmisistä päätöksenteossa.

(http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/valtaistavatapa.htm)

Kuntoutujan kokemukset

Mielenterveyskuntoutujan kokemukset ovat usein erittäin merkittäviä ja syviä hänelle itselleen.

Toimintakyvyn ja identiteetin muutokset, suhde elinympäristöön ja läheisiin ihmisiin voivat

muuttua kokonaan. Oman maailman rakenteet ja perusteet järkkyvät ja tilalle tulee erilainen

oleminen, jossa vanhat tottumukset, tiedot ja kokemukset saavat uuden merkityksen. Ymmärrys

asioista saa uudet puitteet ja monet vanhat käytänteet eivät enää toimi kuten aiemmin. Kuntoutuja

voi kokea itsensä ulkopuoliseksi, avuttomaksi, erilaiseksi, leimatuksi, osaamattomaksi ja monin

tavoin kykenemättömäksi. Ahdistuneisuuden keskellä voi kadota toivo ja mielekkyys elämästä ja

sen merkityksestä.

Vertaisuus

Psyykkisesti haasteellinen tilanne voi muuttua paremmaksi kohtaamalla kanssakulkijan, vertaisen,

joka on elänyt ja kokenut saman. Hän voi tuoda toivon tilanteeseen, jossa kosketus elämään on

hiipunut. Vertaisen kokema ja elämäntarina luo kokemuksen siitä, että ei ole yksin, joku toinenkin

on kokenut tämän ja selvinnyt siitä.

Vertaistuki-käsite viittaa ei-ammattilaisen antamaan tukeen. Eri yhteyksissä käytettävät termit,

kuten vertainen, vertaisohjaaja, kokemus- ja kuntoutusasiantuntija, viittaavat käytännössä

samantyyppiseen toimintaan. Toiminnan keskeinen ajatus on se, että vertaiset tukevat toisiaan

saman kokemuksen työstämisessä, missä he itse ovat olleet. (Puumalainen 2009, 10-12)

Vertaisuudessa ihmisillä on siis tietoa samasta kokemuksesta(kokemustieto). Vertaisuudessa tätä

tietoa voidaan jakaa. Yhteinen kokemus lisää tietoa ja ymmärrystä asian käsittelemiseksi sekä

auttaa jäsentämään koettua. Saman kokemuksen yhteinen ymmärtäminen voi olla voimaannuttavaa

ja itseluottamusta lisäävää.

Vertaisajattelu hyödyttää sekä tuettavaa että tukijaa. Tuen antaminen ja vastaanottaminen perustuu

keskinäiseen kunnioitukseen, yhteiseen vastuuseen, samankaltaisiin kokemuksiin ja

elämänhistoriaan. Se edellyttää luottamusta ja riittävää turvallisuudentunnetta. (Österlund/Koskisuu

2005, 20)(Österlund 2008. 7).

Kokemusasiantuntijuus

Mielenterveyden kokemusasiantuntijuus on yläkäsite, jonka yhtenä olennaisena alakohtana on

vertaistyö toisten kuntoutujien parissa. Mielenterveyden kokemusasiantuntijan työ suuntautuu

kuitenkin usein vertaisten joukosta ulospäin muuhun yhteiskuntaan. Kokemusasiantuntijan työ

kohdistuu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla toimiville.

Vertaistuki on oleellisen tärkeä tekijä kuntoutumisessa ja kehittymisessä kokemusasiantuntijaksi.

Mielenterveyden kokemusasiantuntijaksi on vaikea kehittyä ilman vertaistukea.

Kokemusasiantuntijoiden keskuudessa vertaistuki on edelleen olennainen työssä jaksamisen ja

kehittymisen keino varsinaisen työnohjauksen lisäksi. (Jankko&co 2009, 51)

Jankko (2008) on tutkinut kokemusasiantuntijuuden merkityksiä. Tutkimukseen osallistui 23

henkilöä, joista osa oli omaiskokemusasiantuntijoina. Tutkimuksessa kokemusasiantuntijuuden

merkityksille löytyi kolme keskeistä tekijää. Ensimmäinen on halu vaikuttaa ja kehittää

palvelujärjestelmää puhumalla mielenterveysteemoista eri sektoreilla. Toiseksi tekijäksi nousi

arvioijana ja kritisoijana toimiminen ja kolmantena oman roolin ja erityisyyden tiedostaminen.

Jankon mukaan kokemusasiantuntija on tietävä, itseään ja ympäristöään kehittävä ja arviointiin

kykenevä toimija, joka uskoo asenteiden muuttumiseen ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa

palvelujärjestelmään ja asenteisiin. (Jankko 2008, 69.)

Kokemusasiantuntemuksen yhdistämisellä ammattilaisen työskentelyyn on voitu luoda uusia

vuorovaikutteisia kuntoutusmalleja mielenterveystyöhön. Se lisää arvokkaan palvelunkäyttäjän

näkökulman. Vertainen tarjoaa samaistumisen mahdollisuuden ja roolimallin. Keskeistä siinä on

vertaisen kokemuksen kautta oman tilan hahmottaminen. Vertainen luo uskoa ja toivoa

kuntoutumiseen ja mahdollistaa asioiden puheeksi ottamisen ja tulkinnan. (Koskisuu 2004, 174-

175).

Tarinallinen kuntoutus

Tarinallista kuntoutumista voidaan pitää kokemusasiantuntijuuden yhtenä kuntouttavana

elementtinä. Mielenterveyskuntoutumista voidaan tarkastella ihmisten elämäntarinoiden kautta.

Elämäntarinoiden kertominen ja kuuleminen on eheyttävää. Omasta elämästään kertoessaan yksilö

luo jatkuvasti yhteyden omaan emotionaaliseen kokemukseensa ja rakentaa minäkuvaansa.

Tarinallisuutta voidaan kuvata jatkumona. Sen toisessa päässä kuntoutuja voi nähdä tarinansa

tapahtumien merkitykset vaihtoehdottomiksi. Toisessa päässä elämäntarinasta löydetään

merkityksellisyyttä ja järkeä. Jälkimmäinen tarina voi olla eheyttävä ja vakauttava. Tarinallisessa

kuntoutumisessa omaa elämäntarinaa järjestellään uudelleen. Tarinasta voi löytyä uusia merkityksiä

kun asioita tarkastelee ajallisesti kauempaa. Johdonmukaiset tarinat auttavat näkemään oman

elämän kokonaisuutena, jossa asiat ja tapahtumat liittyvät ajallisesti ja sisällöllisesti toisiinsa.

Mielenterveyskuntoutujille tulisikin tarjota mahdollisuuksia tarinalliseen kuntoutumiseen.. Oman

elämän tarkastelemisen ja sisäisen maailman rakentamisen lisäksi tarinan kertominen voi toimia

siltana toisiin ihmisiin. (Koskisuu 2004, 88-91; Rissanen 2007, 170, 175;

Katainen 2004, 172)(Hyvärinen 2009, 10)(Valtonen 2004, 175-176).

TUTKIMUKSELLINEN LÄHESTYMISTAPA

Portaat-projekti on tutkimuksen osalta käynnistynyt kesällä 2007. Tutkimus on ensisijaisesti

laadullinen tutkimus, jossa aineistoa kerättiin haastatteluilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Tutkimus

oli varsin kokonaisvaltaista tiedonhankintaa, jossa tutkittavien äänellä ja mielipiteillä oli keskeinen

merkitys. Tutkimussuunnitelma kehittyi tutkimuksen edetessä.

Tutkimuksen alkuvaiheessa tehtiin myös yksi kysely, jota tulkittiin tilastollisesti. Kysely toteutettiin

kevään 2008 aikana. Siinä kysyttiin tutkimushenkilöiden omaa kuntoutumistilannetta ja siihen

vaikuttavia tekijöitä Portaat-mallin interventioiden pohjalta. Siinä korostuivat vertaisuuden merkitys

ja erilaisten ryhmien toiminta kuntoutusta edistävinä tekijöinä.

Laadullista aineistoa tulkittiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta nostettiin esille

keskeisiä aiheeseen liittyviä teemoja ja asioiden merkityksiä työstettiin vuorovaikutteisesti

hanketyöntekijöiden kanssa. Sisällönanalyysi sopi hyvin strukturoimattomien teemojen

työstämiseen. Se mahdollisti tutkittavan ilmiön tarkastelemisen tiivistetyssä ja yleisessä muodossa.

(Tuomi 2009, 103-104).

Hanke voidaan tutkimuksellisesti jakaa kahteen vaiheeseen. Tutkimuksen alkuvaiheen

painopistealueina olivat yhteisten käsitteiden, tavoitteiden, tutkittavan aihealueen ja potentiaalisten

tutkimuskäytänteiden sovittaminen hanketta palvelevaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäiselle vaiheelle

tyypillistä oli kuntoutumista palvelevien työkalujen etsiminen ja rakentaminen.

Hanketyöntekijöiden ja tutkijan välisiä tapaamisia oli noin kerran kuukaudessa. Tapaamiset olivat

erittäin intensiivisiä ja vuorovaikutteisia kohtaamisia. Niissä yhdistyivät asioiden tutkimuksellinen

lähestymistapa ja arjen hyväksi havaitut käytänteet. Hankkeen edetessä kuntoutujien ja

kokemusasiantuntijoiden kokemukselliset prosessit saivat enemmän painoarvoa ja se näkyi myös

hankkeen luonteessa. Tässä toisessa vaiheessa testattiin ja arvioitiin työkalujen toimivuutta.

Projektin työtapojen, perusteiden ja kokemusten jatkuva uudelleen arviointi ja oikeutuksellisuuden

perusteleminen oli tyypillistä tällä vaiheelle.

Tutkimuksellinen viitekehys ankkuroitui arviointitutkimukseen ja siinä on piirteitä

toimintatutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin organisaation sisällä tapahtuvaa hanketta, jonka

tavoitteena oli kehittää uudenlainen toimintatapa mielenterveyskuntoutujan kuntoutumisprosessin

tueksi. Projektissa oli koko ajan läsnä aktiivisesti ja vuorovaikutteisesti uusia tapoja ja menetelmiä

pohtiva kehittävä työote. Uusia ideoita peilattiin käytännön kokemuksiin. Projektin aikana monet

ideoista jäivät elämään ja toimimattomat käytänteet karisivat matkan varrella pois. Rohkeat

uskallusta vaativat työtavat lisäsivät prosessissa mukana olevien tietoisuutta ja kentän välilliset ja

välittömät palautteet ohjasivat hanketta innovatiivisten ratkaisujen suuntaan. Hankkeesta paistoi

vahvasti luova ja vuorovaikutteinen työote.

Tässä reflektiivisessä kehittämistutkimuksessa yhdistyivät kuntoutujien, hanketyöntekijöiden ja

keskeisten yhteistyökumppaneiden kokemukselliset elementit. Tutkimuksen kriittiselle

arviointitavalle oli ominaista kohderyhmän tietoisuuden lisääminen ja muutosprosessien

käynnistäminen ja edistäminen. Siinä korostuivat myös valtarakenteisiin ja oikeudenmukaiseen

vallankäyttöön liittyvät tekijät. (Shaw 1999, 19; Raunio 1999, 363—366.)

Tässä tutkimuksessa hanketta tutkittiin prosessinnäkökulmasta. Kuntoutujien rooli oli osallistua

dialogeihin kriittisesti ja oman aktiivisen osallistumisen kautta. Tutkijan kannalta tämä dialogille

rakentuva menetelmä merkitsi ilmiöiden muuttamista ja ymmärtämistä samanaikaisesti.(Wahlberg

1998.) Valtaistaminen eli oman vastuun ottaminen itseen vaikuttavissa asioissa sirpaleisessa

kuntouttamisverkostossa, oli yksi keskeisiä ydinkysymyksiä tässä projektissa. Toiseksi keskeiseksi

teemaksi nousi kokemusasiantuntijuuden välttämättömyys kuntoutumista edistävänä

toimintamallina.

Varsin nopeasti kävi selväksi se, että aivan perinteinen tutkimuksellinen työskentelytapa ei tekisi

oikeutusta tälle hankkeelle; tutkijan tekemä kyselylomake ei avaisi kuntoutujan maailmaa

kovinkaan paljon. Tarvittiin kuntoutujan näkökulma myös siihen, mitä tutkitaan. Tutkimuksen

alkuvaiheessa suoritettu kysely olisi jäänyt ohueksi ellei kysymysten työstämisessä olisi ollut

mukana kuntoutujia ja projektityöntekijöitä.

Kyselyn työstämisen yhteydessä nousi selkeästi esiin kyselyn tarve, mielekkyys ja suoritustapa.

Kaikella mitä kuntoutuja tekee, tulee olla tarkoitus ja merkitys. Miksi vastaisin kyselyyn jos se ei

minua hyödytä? Kyselyllä tulee olla merkitystä kuntoutujalle. Kysymysten tulee olla sellaisia, että

ne ovat relevantteja suhteessa kuntoutujan tilaan. Koko tutkimusprosessi ankkuroitiin palvelemaan

asiakkaan kuntoutumista.

Tässä hankkeessa pyrittiin näkemään kuntoutusmaailma asiakkaan silmin. Näkökulma on hyvin

tietoisesti kuntoutujapainotteinen. Kuntoutujan ääni ja kokemukset ovat merkittäviä. Ilman sitä

tämäkin tutkimus olisi ollut hyvin erilainen. Kuntoutujan oma kokemus oli äärimmäisen tärkeä, sillä

viime kädessä hänellä on oikeus rakentaa elämäänsä siihen suuntaan, minkä kokee oikeaksi,

aidoksi ja toimivaksi.

MITÄ LÖYDETTIIN

Kaksi roolia – kaksi kulttuuria

Perinteisessä potilas-ammattilainen –suhteessa voidaan törmätä asenne- ja kielimuuriin. Liikutaan

helposti ammattilaisen luomassa maailmassa, jossa työntekijä määrittelee tilan ja kokemukset.

Tilanteen käsittely ja vastuu voivat säilyä ammattilaisella. Ammattilainen voi tietoisesti tai

tiedostamattaan tuoda oman kuntoutumiskäsityskulttuurinsa hetkeen, jossa kuntoutuja tulisi

kohdata. Pelkästään kielelliset eriävät käsitteet voivat rakentaa muurin ammattilaisen ja kuntoutujan

välille. Tällöin ammattilaisen esittämät kysymykset voivat olla vääriä ja todellinen kohtaaminen voi

jäädä tapahtumatta. Väärät tulkinnat siitä mitä kuntoutujalle todella kuuluu voivat johtaa

auttamistyössä harhaan. Tarvitaan yhteistä kieltä ja kokemusmaailmaa. Miten voidaan rakentaa

yhteistä kommunikaatiota? Mikä auttaisi näkemään kuntoutujan todelliseen maailmaan?

Ammattilaisen tulee olla tietoinen siitä miten hän liittyy kuntoutujan toipumiseen ja

kuntoutumisprosessiin. Hänen tulee olla avoin ja valmis näkemään ja kuulemaan herkästi sen mitä

kuntoutujalle oikeasti kuuluu.

Kuntoutujan osallisuus ja valtaistuminen

Kuntoutujan vastuu omasta kuntoutumisprosessistaan muodostui tärkeäksi näkökulmaksi.

Kuntoutujan tulee olla oman elämänsä subjekti. Eteneminen omien tavoitteiden pohjalta omilla

voimavaroilla vie kuntoutumista eteenpäin ja tuottaa tulosta. Ulkopuolisen määrittämät tarpeet,

tavoitteet ja keinot eivät palvele kuntoutumista halutulla tavalla. Kuntoutuja omistaa itse oman

elämänsä. Oma halu ja tahto ovat keskeisiä tekijöitä haluttaessa henkilökohtaista muutosta. Kukaan

toinen ei ota ensimmäistä askelta kuntoutujan puolesta tai jos ottaakin niin suunta voi olla väärä.

Valta ja vastuu omasta tekemisestä sitouttaa kuntoutujan matkalle Matkan käänteitä ei voi ennalta

tietää, mutta sen suunta on ainakin selvillä

Aitoa ihmisyyttä

Sairastuessaan ihminen pakenee ja joutuu riisumaan itsensä voidakseen kohdata itsensä aidosti.

Usein uhkana on myös perustarpeiden katoaminen. Kuntoutuja pelkää ihmisyyden kadottamista.

Hän haluaisi olla aito ja kohdata asioita rehellisesti omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Salailua,

esittämistä, teeskentelyä ja roolia ei enää kaivata. Kuntoutuja haluaa tulevansa nähdyksi ja

kuulluksi. Hänellä on halu hallita ja määrittää omaa identiteettiänsä, omaa elämäänsä. Kuntoutuja

haluaa kokea olevansa hyväksytty ja olevansa olemassa. Hän haluaisi olla ihminen ihmisten

joukossa.

Kuntoutuminen on yksilöllinen prosessi

Kuntoutuminen on monesti pitkä ja yksilöllinen matka. Kyse on oman todellisen ja oikean minän

löytämisestä. Polku oman potentiaalin löytämiseksi on työläs ja monivaiheinen tapahtuma.

Kuntoutuminen on oma syvällinen ja ainutlaatuinen henkilökohtainen muutosprosessi, jossa

pohjimmiltaan on kysymys siitä saanko tulla sellaiseksi millainen todellisuudessa olen. Kuntoutuja

prosessoi omaa tilaansa suhteessa kokemuksiinsa, lähiympäristöönsä ja saatavilla oleviin tukiin.

Kokemukset ovat elettyä elämää ja siinä on tekijöitä, joita ei voi muuttaa tai elää uudestaan.

Suhtautumisen aikaisempiin kokemuksiin voidaan kuitenkin rakentaa uudelleen. Ympäröivä

yhteiskunta ja siihen liittyvät tukirakenteet ovat asioita, jotka eivät ole stabiileja. Yhteisöön

liittyminen on harkinnanvaraista ja sitoutumisaste voi vaihdella paljonkin. Kuntoutusjärjestelmäkin

voi osoittautua sattumanvaraiseksi ja pirstaleiseksi. Siinä henkilöt vaihtuvat ja pitkäkestoisia

auttamissuhteita voi olla vaikea toteuttaa. Samoin määräaikaiset työ- ja toimeentuloratkaisut tuovat

oman vaikeuskertoimensa kuntoutumiselle. Kuntoutuja tarvitsee riittävästi aikaa eheytymisen tielle.

Riittävän pitkä kuntoutussuunnitelma hallitussa tukijärjestelmässä vapauttaa kuntoutujan

keskittymään omaan kuntoutumisprosessiinsa. Kokonaisuuden hallinta luo turvaa ja mahdollistaa

täysipainoisen kuntoutumisen. Milloin kuntoutuja on valmis ottamaan seuraavan askeleen ja minkä

kokoisen, on keskeinen omaa kuntoutumistani ohjaava tekijä.

Hyvän kohtaamisen elementit

Kuntoutujan kohtaamisella on merkitystä. Se on tuhannen taalan paikka. Siinä korostuu

kuntoutumista tukeva vuorovaikutus. Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta muutokselle voidaan

luoda suotuisat olosuhteet. Kohtaamisessa tarvitaan luottamusta, läsnäolemisen ja kuuntelemisen

taitoa. Hyvässä vuorovaikutuksessa voidaan löytää mahdollisuus ja välineet muutokseen. Siinä

voidaan auttaa kuntoutujaa kohtaamaan itsensä, näkemään tilansa ja tarpeensa. Hyvässä

kohtaamisessa voidaan luoda edellytykset seuraavan askeleen ottamiselle. Luottavaisen ilmapiirin

lisäksi tarvitaan oikeita kysymyksiä sekä herkkyyttä tulkinnoille. Hyvä vuorovaikutus haastaa

muutokseen, jossa kuntoutuja saa edetä omilla ehdoilla ja omaan tahtiinsa. Siinä tuetaan asiakasta

hänen omassa kuntoutumisprosessissaan siten, että valta ja vastuu ratkaisuista jää kuntoutujalle

itselleen.

Työparityöskentely kantavana voimana

Tässä hankkeessa työparityöskentely oli aivan keskeinen elementti. Ilman sitä ei Portaat-projektissa

olisi päästy kovinkaan syvälle mielenterveyskuntoutujan kuntoutumisprosessiin. Tai ainakin

asioiden tarkastelutapa olisi jäänyt kovin erilaiseksi. Ammattilaisesta ja kokemusasiantuntijasta

kasvoi toisiaan tukeva ja täydentävä, erilaisia maailmoja avaava tiimi, jossa 1+1 oli paljon

enemmän kuin kaksi. Se mahdollisti jaetun viisauden ja ymmärryksen toteutumisen. Se auttoi

pääsemään heti asiaan ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Se mahdollisti uusien

kuntoutujien tien tekemisen suoremmaksi ja vähemmän rosoiseksi. Hyvässä työparityöskentelyssä

mahdollistui ammattilaisen tiedon ja taidon hyödyntäminen kokemusasiantuntijan kokemusten

kautta suoraan kuntoutujan relevantteihin psyykkisen tilan haasteisiin.

Kokemusasiantuntija ja vertainen

Kokemusasiantuntija mahdollistaa kokemuksen jakamisen ja yhteisen tilan. Hän voi tarinallaan

avata kuntoutujalle pääsyn kuntoutujan omiin kokemuksiin. Kokemusasiantuntija toimii tulkkina ja

tiennäyttäjänä. Kokemusasiantuntija voi pukea sanoiksi sellaista mitä kuntoutuja ei pysty vielä itse

käsitteellistämään. Hän mahdollistaa kosketuspinnan siihen mihin kuntoutuja ei ole vielä päässyt

käsiksi. Kokemusasiantuntija luo toivoa selviytymisestä. Hän voi sytyttää kipinän paremmasta

huomisesta ja elämisen mielekkyydestä. Kokemusasiantuntija voi luoda uskoa tulevaisuuteen..

Eheytyminen alkaa, kun kipinä syttyy. Vertaisuuden ja kokemusasiantuntijuuden perustehtävä on

kokemuksellisuuden tilan potentiaalin avaaminen kuntoutujalle, joka haluaa ottaa

eheytymisprosessissaan seuraavan askeleen.

Alkukartoitus ja eheä elämänhallinta -työkalu

Tullessaan Portaat-hankkeeseen mukaan, kuntoutujalle tehdään alkukartoitus. Alkukartoituksessa

kohtaavat mielenterveysammattilainen, kokemusasiantuntija ja kuntoutuja. Sen tavoitteena on

kartoittaa eri elämänalueiden vahvuuksia ja työstettäviä asioita. Alkukartoituksessa

kokemusasiantuntija tarinallaan avaa yhteiseen tietoisuuteen psyykkisen tilan, johon kuntoutuja ja

ammattilainen voivat liittyä. Kokemusasiantuntijan tarina luo kosketuspinnan suoraan kuntoutujan

omaan kokemusmaailmaan. Tilan avaamisen jälkeen kuntoutuja pystyy sijoittamaan kokemuksiaan

suoraan omasta elämästään. Tuntemuksille löytyy nimet. Tietoisuus omasta tilasta lisääntyy ja

syntyy tunne jakamisesta ja kokemus siitä, että joku ymmärtää minua. Työstettävät esteet tulevat

näkyväksi kun piirretään paperille elämänhallintaan liittyvien sektoreiden määrää ja laatua. Ilmiö

muuttuu käsitteiksi ja visuaaliseksi tavaksi hahmottaa omaa tilaansa. Se havainnollistaa olemisen

tilaa ja samalla lisää omaa ymmärrystä asioista. Alkukartoituksen tarkoituksena on selvittää

nykyhetken tilanne, todeta elämisen esteitä ja suunnitella välineitä, jotka mahdollistavat

kuntoutumisen etenemisen.

Verkostopalaveri

Pirstaleinen kuntoutumiskenttä vaatii runsaasti yhteistyötä. Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa

kuntoutujan elämästä ellei tietoa ja osaamista jaeta. Kuntoutuja on avainasemassa omassa

eheytymisprosessissaan. Hänen tulee tietää ja olla päättämässä asioista, jotka liittyvät häneen

itseensä. Hyvässä verkostopalaverissa kuntoutuja on aktiivinen oman tilansa ja etenemisensä

kuvaaja. Usein hän tarvitsee kokemusasiantuntijan tunteidensa ja tarpeidensa tulkiksi. Hyvässä

verkostopalaverissa auttamisen ammattilaiset ymmärtävät kokonaisuuden, roolinsa kuntoutumista

edistävänä tekijänä ja antavat tilan kuntoutujan äänelle. Yhteisen tulkinnan ja ideoinnin kautta

voidaan rakentaa riittävän pitkäkestoinen ja toimiva tukiverkosto, jossa kuntoutujalle jää vastuu ja

mahdollisuus hallita omaa elämäänsä mielekkääseen suuntaan. Ideaalissa verkostopalaverissa

toteutuu yhden oven periaate, missä järjestyvät riittävä taloudellinen tuki ja välineet kuntoutumisen

edistämiseksi.

Esteiden työstäminen

Kuntoutumiseen kuuluu oman matkan esteiden tiedostaminen ja työstäminen. Esteitä voidaan

työstää vasta sen jälkeen, kun tietää mitä työstää. Tuntemuksille ja kokemuksille tarvitaan nimet ja

käsitteet. Oman elämän esteet ovat henkilökohtaisia. Ulkopuolinen ei voi määritellä esteiden

määrää ja kokoa. Esteiden työstäminen on tehtävä itse. Silti esteiden työstö voi tapahtua

vuorovaikutuksessa ja sosiaalisesti mielekkäässä kontekstissa. Tässä projektissa esteitä on etsitty ja

nimetty yhdessä kuntoutujien kanssa. Esteiden työstäminen on prosessi, jossa kuntoutuja valitsee

itselleen työstettävän asian. Työstäminen tapahtuu sekä sisäisenä itsenäisenä työskentelynä että

turvallisena ryhmäprosessina hankkeen kuntoutusryhmässä.

Kasvava päivä ja selviytymiskalenteri

Kasvava päivä on yksi Portaat-projektin keskeisimmistä työmuodoista. Se rakentuu hyvän

oppimisympäristön elementeistä. Siinä on vahva sosiokonstruktivistinen lähestymistapa asioiden

työstämiseen. Se on toiminnallinen yhteisö, jossa yhdistyvät vertaistuki, ryhmän tuki, yhdessä

tekeminen ja jakaminen. Ryhmässä mahdollistuu vaikeidenkin asioiden työstämisen turvallisessa

ympäristössä. Kuuluminen ryhmään ja osallistuminen sen toimintaan omien voimavarojen puitteissa

mahdollistaa sitoutumisen, liittymisen ja kasvamisen sen kokoisena mikä kullekin kuntoutujalle on

sillä hetkellä mahdollista. Ryhmään saa tulla ja siinä saa olla juuri sellaisena kuin on. Ryhmässä

prosessoidaan yhteisiä teemoja ja siinä työstetään omia henkilökohtaisia elämisen esteitä. Vertaisen

ja ammattilaisen tuki on päivittäin läsnä. Omalle matkalleen saa tukea sen näköisenä ja kokoisena

kuin se kullekin sopii. Omien tarpeiden pohjalta syntyvät esteiden työstämiset avaavat yhteisen

kirjaamisen kautta kokemuksia, joiden ääneen sanominen avaa prosesseja sisäiseen eheytymiseen.

Fläpätyksestä ja teippaamisesta on muodostunut tehokas kuntoutumista edistävä työtapa.

Jokainen ryhmän jäsen rakentaa itselleen selviytymiskalenterin. Selviytymiskalenteriin kerätään

itselle merkittäviä tapahtumia omasta elämästä. Sinne lisätään myös pienempiä lähiaikojen

tavoitteita ja suunnitelmia. Sinne voidaan kirjata yhteiseen kuntoutumisprosessiin liittyviä

selvityksiä ja tuotoksia. Selviytymiskalenteri mahdollistaa asioiden metakognitiivisen työstämisen,

jossa voidaan rakentaa hallittua asioiden hahmottamista ja ne voidaan suhteuttaa ja ymmärtää

paremmin osaksi omaa elämää. Kalenteri voi toimia elämänkirjana, josta löytyy kuntoutujalle

merkityksellisiä asioita niin ajallisesti kuin sisällöllisestikin.

https://www.facebook.com/photo.php?

fbid=148248558553111&set=a.148248535219780.27336.117031691674798&type=1&theater