Download - Portaiden Loppuraportti PEKKA HAAJA
PORTAAT- projekti
Kokemusasiantuntijuutta hyödyntävän työtoimintojen kuntoutusmallin kehittäminen, RAY 2006-2010
Portaat on Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Kakspy ry:n hallinnoima Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama projekti.
Portaat projektiin kuuluu osana arviointitutkimus, joka tuo tutkimuksellisen ja kehittämiseen
tähtäävän näkökulman hankkeen tueksi. Hankkeeseen liittyvä tutkimus pyrkii tuomaan kuntoutujan
ja vertaisen merkityksen esille. Siinä arvioidaan projektin toteutumista prosessin kehittymisen
näkökulmasta. Tavoitteena löytää niitä avaintekijöitä, joilla on merkitystä onnistuneessa
kuntoutumisprosessissa. Hankkeen tutkijana toimii KM Pekka Haaja.
PORTAAT HANKE TUTKIMUKSEN NÄKÖKULMASTA
PROJEKTIN TAVOITTEET
Portaat on Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Kakspy ry:n hallinnoima ja Raha-
automaattiyhdistyksen rahoittama projekti. Hanke käynnistyi 2006 ja se päättyy 2010.
Kohderyhmänä ovat Etelä-Kymenlaakson alueen mielenterveyskuntoutujat. Perinteisen
diagnoosilähtoisen kuntoutusnäkökulman rinnalle haluttiin luoda entistä asiakaslähtöisempi
lähestymistapa. Projektin tavoitteena oli vaikuttaa kuntoutujien työhönpalaamismotivaatioon ja
työhönpalaamisesteisiin. Hankkeessa tarkasteltiin voimavarojen vahvistamiseen sekä
palvelujärjestelmän yhteistyörakenteeseen liittyviä tekijöitä. Tarkoituksena oli ottaa huomioon
ihmisen kokonaistilanne sekä siihen liittyvät tukimuotojen pitkäjänteisyys ja oikea-aikaisuus.
Hankkeen tavoitteena oli etsiä ja soveltaa erilaisia työskentelymenetelmiä vertaiskokemuksen
kautta. Tutkimuksessa tarkasteltiin interventioiden merkitystä kuntoutujalle. Siinä selvitettiin
vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden merkitystä osana kuntoutumisprosessia. Luova terapia toimi
keskeisenä välineenä työstettäessä hankkeeseen liittyviä työtapoja. Tutkimuskohteena tarkasteltiin
myös työparityöskentelyä ja siihen liittyvää kehitystyötä.
KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ
Mielenterveys ja kuntoutuminen
Kuntouttamistoiminnassa alan toimijasektoreita on runsaasti. Toimijoiden status ja roolit
vaihtelevat. Kuntoutujat elävät sirpaleisessa maailmassa, jossa hoitojen erilaisuus, saatavuus ja
sattumanvaraisuus ovat todellisuutta. Kuntoutuskentän hajanaisuus voi antaa mielikuvan
monipuolisesta ja hyvin palvelevasta organisoidusta auttamisjärjestelmästä, mutta todellisuudessa
yksilön etu voi kadota ja kokonaisuuden hallitseminen ei ole kenenkään vastuulla.
Koskisuun mukaan mielenterveyskuntoutustoiminnalla pyritään vaikuttamaan sekä yksilöön että
yhteisöön. Tavoitteena siinä on yksilön oikeus mahdollisimman hyvään ja tasapainoiseen elämään.
Kuntoutujalla on oikeus itsenäisyyteen, onnellisuuteen ja oikeudenmukaiseen kohteluun.
Kuntoutuksen tavoitteena on fyysisen, psyykkisen ja psykososiaalisen toimintakyvyn parantaminen
sekä itsenäisen työskentelyn ja hyvinvoinnin lisääminen. (Koskisuu 2004, 11-13)
(Hyvärinen 2009, 9)
Identiteetti
Psyykkisen hyvinvoinnin horjuttua muuttuu myös identiteettimme. Käsitys itsestä ihmisenä
muuttuu valtavasti sairastumisen aikana. Kuntoutuja joutuu rakentamaan suhteensa itseen ja
ympäröivään yhteisöön uudella tavalla. Ihmisen identiteetti rakentuu sosiaalisessa kontekstissa.
Yksilöllistyminen on sosiaalista pakotteista vapautumista. Siinä on kyse yksilön oikeudesta
määrätä asioistaan. Yksilö määrittää tarpeensa ja suhteensa yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Yksilö
rakentaa omaa identiteettiään toimijana ja havaintojen kohteena. Siinä konkretisoituu yksilön oikeus
erilaisuuteen. Yksilöllistymisprosessissa henkilö rakentaa omaa sosiaalista identiteettiänsä joko
tietoisesti tai tiedostamattaan. (Sauramo 2006, 50-52).
Yksilön identiteetti on muuttunut yhteiskunnan muuttumisen myötä. Identiteetistä on tullut
monimuotoinen ja yksilön muutettavissa oleva olemisen muoto. Aiemmin yhteiskunnassa vallinnut
luokkajako normitti ihmisten identiteettiä ja asemaa. Nykyisessä yhteiskunnassa identiteetistä on
tullut aiempaa henkilökohtaisempi, liikkuvampi ja moninaisempi. Identiteetti toimii
itsereflektoivasti. Ihmistä voidaan tarkastella henkilökohtaisen tai sosiaalisen identiteetin kautta.
Identiteetillä on keskeinen sosiaalinen ulottuvuus ja dialogisuus ympäröivään yhteiskuntaan.
Ihmisellä on erilaisia identiteettejä, jotka toimivat kontekstisidonnaisesti. Identiteettiä tuotetaan
vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa kertomalla oman elämän menneitä kokemuksia ja
tulevia tapahtumia suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Kielteiset sosiaaliset identiteetit leimaavat
yksilöitä. Ulkoapäin tapahtuva kategorisointi luo vahvoja mielikuvia tietyntyyppiselle olemiselle ja
käyttäytymiselle. Se on vahvasti läsnä mielenterveyteen liittyvissä asioissa. (Sauramo 2006, 50-52).
(Kulmala 2006, 58-66).
Valtaistaminen
Ihmisellä voi olla hyvin vuorovaikutuksellinen suhde ympäröivään yhteiskuntaan ja sen
valtarakenteisiin. Kuinka paljon ihminen haluaa vaikuttaa vuorovaikutussuhteisiinsa ja millaisessa
roolissa haluaa itse olla niissä? Millainen on asiakkaan rooli mielenterveyspalvelujen kentässä?
Kuka päättää kuntoutujan asioista? Voiko itse kuntoutuja olla vaikuttamassa häntä koskeviin
asioihin?
Valtaistaminen (empowerment) on käsite, jota käytetään prosessista, jossa ihmiset voivat parantaa
elämänsä hallintaa ja kontrollia. Valtaistamisen yhteydessä voidaan puhua valtaistumisesta,
voimavaraistumisesta, voimaantumisesta, toimintavoiman lisääntymisestä tai omavoimaisuudesta.
(Mattila 2008, 29-30)
Valtaistamisella pyritään vaikuttamaan yksilön tai yhteisön mahdollisuuksiin vaikuttaa
omatoimisesti elinympäristöönsä ja olosuhteisiinsa. Siinä on kyse elämänlaadun parantamisesta.
Valtaistaminen viittaa toimintakykyisyyteen, vallan saavuttamiseen ja muuttamiseen. Sillä on myös
poliittinen ulottuvuus. Valtaistamisprosessin voidaan ajatella lähtevän yksilöstä itsestään tai
etenevän ulkopuolisten toimijoiden tuella.
Valtaistaminen sisältää kontrollin omasta elämästä ja luottamuksen omiin kykyihin toimia itselle
tärkeissä asioissa. Se on kykyä tunnistaa ja kehittää omaa toimintavoimaansa, tietoisuutta ja
mahdollisuutta omiin valintoihin ja riippumattomuutta toisista ihmisistä päätöksenteossa.
(http://www.valt.helsinki.fi/yhpo/sosweb/sivut/valtaistavatapa.htm)
Kuntoutujan kokemukset
Mielenterveyskuntoutujan kokemukset ovat usein erittäin merkittäviä ja syviä hänelle itselleen.
Toimintakyvyn ja identiteetin muutokset, suhde elinympäristöön ja läheisiin ihmisiin voivat
muuttua kokonaan. Oman maailman rakenteet ja perusteet järkkyvät ja tilalle tulee erilainen
oleminen, jossa vanhat tottumukset, tiedot ja kokemukset saavat uuden merkityksen. Ymmärrys
asioista saa uudet puitteet ja monet vanhat käytänteet eivät enää toimi kuten aiemmin. Kuntoutuja
voi kokea itsensä ulkopuoliseksi, avuttomaksi, erilaiseksi, leimatuksi, osaamattomaksi ja monin
tavoin kykenemättömäksi. Ahdistuneisuuden keskellä voi kadota toivo ja mielekkyys elämästä ja
sen merkityksestä.
Vertaisuus
Psyykkisesti haasteellinen tilanne voi muuttua paremmaksi kohtaamalla kanssakulkijan, vertaisen,
joka on elänyt ja kokenut saman. Hän voi tuoda toivon tilanteeseen, jossa kosketus elämään on
hiipunut. Vertaisen kokema ja elämäntarina luo kokemuksen siitä, että ei ole yksin, joku toinenkin
on kokenut tämän ja selvinnyt siitä.
Vertaistuki-käsite viittaa ei-ammattilaisen antamaan tukeen. Eri yhteyksissä käytettävät termit,
kuten vertainen, vertaisohjaaja, kokemus- ja kuntoutusasiantuntija, viittaavat käytännössä
samantyyppiseen toimintaan. Toiminnan keskeinen ajatus on se, että vertaiset tukevat toisiaan
saman kokemuksen työstämisessä, missä he itse ovat olleet. (Puumalainen 2009, 10-12)
Vertaisuudessa ihmisillä on siis tietoa samasta kokemuksesta(kokemustieto). Vertaisuudessa tätä
tietoa voidaan jakaa. Yhteinen kokemus lisää tietoa ja ymmärrystä asian käsittelemiseksi sekä
auttaa jäsentämään koettua. Saman kokemuksen yhteinen ymmärtäminen voi olla voimaannuttavaa
ja itseluottamusta lisäävää.
Vertaisajattelu hyödyttää sekä tuettavaa että tukijaa. Tuen antaminen ja vastaanottaminen perustuu
keskinäiseen kunnioitukseen, yhteiseen vastuuseen, samankaltaisiin kokemuksiin ja
elämänhistoriaan. Se edellyttää luottamusta ja riittävää turvallisuudentunnetta. (Österlund/Koskisuu
2005, 20)(Österlund 2008. 7).
Kokemusasiantuntijuus
Mielenterveyden kokemusasiantuntijuus on yläkäsite, jonka yhtenä olennaisena alakohtana on
vertaistyö toisten kuntoutujien parissa. Mielenterveyden kokemusasiantuntijan työ suuntautuu
kuitenkin usein vertaisten joukosta ulospäin muuhun yhteiskuntaan. Kokemusasiantuntijan työ
kohdistuu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla toimiville.
Vertaistuki on oleellisen tärkeä tekijä kuntoutumisessa ja kehittymisessä kokemusasiantuntijaksi.
Mielenterveyden kokemusasiantuntijaksi on vaikea kehittyä ilman vertaistukea.
Kokemusasiantuntijoiden keskuudessa vertaistuki on edelleen olennainen työssä jaksamisen ja
kehittymisen keino varsinaisen työnohjauksen lisäksi. (Jankko&co 2009, 51)
Jankko (2008) on tutkinut kokemusasiantuntijuuden merkityksiä. Tutkimukseen osallistui 23
henkilöä, joista osa oli omaiskokemusasiantuntijoina. Tutkimuksessa kokemusasiantuntijuuden
merkityksille löytyi kolme keskeistä tekijää. Ensimmäinen on halu vaikuttaa ja kehittää
palvelujärjestelmää puhumalla mielenterveysteemoista eri sektoreilla. Toiseksi tekijäksi nousi
arvioijana ja kritisoijana toimiminen ja kolmantena oman roolin ja erityisyyden tiedostaminen.
Jankon mukaan kokemusasiantuntija on tietävä, itseään ja ympäristöään kehittävä ja arviointiin
kykenevä toimija, joka uskoo asenteiden muuttumiseen ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa
palvelujärjestelmään ja asenteisiin. (Jankko 2008, 69.)
Kokemusasiantuntemuksen yhdistämisellä ammattilaisen työskentelyyn on voitu luoda uusia
vuorovaikutteisia kuntoutusmalleja mielenterveystyöhön. Se lisää arvokkaan palvelunkäyttäjän
näkökulman. Vertainen tarjoaa samaistumisen mahdollisuuden ja roolimallin. Keskeistä siinä on
vertaisen kokemuksen kautta oman tilan hahmottaminen. Vertainen luo uskoa ja toivoa
kuntoutumiseen ja mahdollistaa asioiden puheeksi ottamisen ja tulkinnan. (Koskisuu 2004, 174-
175).
Tarinallinen kuntoutus
Tarinallista kuntoutumista voidaan pitää kokemusasiantuntijuuden yhtenä kuntouttavana
elementtinä. Mielenterveyskuntoutumista voidaan tarkastella ihmisten elämäntarinoiden kautta.
Elämäntarinoiden kertominen ja kuuleminen on eheyttävää. Omasta elämästään kertoessaan yksilö
luo jatkuvasti yhteyden omaan emotionaaliseen kokemukseensa ja rakentaa minäkuvaansa.
Tarinallisuutta voidaan kuvata jatkumona. Sen toisessa päässä kuntoutuja voi nähdä tarinansa
tapahtumien merkitykset vaihtoehdottomiksi. Toisessa päässä elämäntarinasta löydetään
merkityksellisyyttä ja järkeä. Jälkimmäinen tarina voi olla eheyttävä ja vakauttava. Tarinallisessa
kuntoutumisessa omaa elämäntarinaa järjestellään uudelleen. Tarinasta voi löytyä uusia merkityksiä
kun asioita tarkastelee ajallisesti kauempaa. Johdonmukaiset tarinat auttavat näkemään oman
elämän kokonaisuutena, jossa asiat ja tapahtumat liittyvät ajallisesti ja sisällöllisesti toisiinsa.
Mielenterveyskuntoutujille tulisikin tarjota mahdollisuuksia tarinalliseen kuntoutumiseen.. Oman
elämän tarkastelemisen ja sisäisen maailman rakentamisen lisäksi tarinan kertominen voi toimia
siltana toisiin ihmisiin. (Koskisuu 2004, 88-91; Rissanen 2007, 170, 175;
Katainen 2004, 172)(Hyvärinen 2009, 10)(Valtonen 2004, 175-176).
TUTKIMUKSELLINEN LÄHESTYMISTAPA
Portaat-projekti on tutkimuksen osalta käynnistynyt kesällä 2007. Tutkimus on ensisijaisesti
laadullinen tutkimus, jossa aineistoa kerättiin haastatteluilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Tutkimus
oli varsin kokonaisvaltaista tiedonhankintaa, jossa tutkittavien äänellä ja mielipiteillä oli keskeinen
merkitys. Tutkimussuunnitelma kehittyi tutkimuksen edetessä.
Tutkimuksen alkuvaiheessa tehtiin myös yksi kysely, jota tulkittiin tilastollisesti. Kysely toteutettiin
kevään 2008 aikana. Siinä kysyttiin tutkimushenkilöiden omaa kuntoutumistilannetta ja siihen
vaikuttavia tekijöitä Portaat-mallin interventioiden pohjalta. Siinä korostuivat vertaisuuden merkitys
ja erilaisten ryhmien toiminta kuntoutusta edistävinä tekijöinä.
Laadullista aineistoa tulkittiin sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta nostettiin esille
keskeisiä aiheeseen liittyviä teemoja ja asioiden merkityksiä työstettiin vuorovaikutteisesti
hanketyöntekijöiden kanssa. Sisällönanalyysi sopi hyvin strukturoimattomien teemojen
työstämiseen. Se mahdollisti tutkittavan ilmiön tarkastelemisen tiivistetyssä ja yleisessä muodossa.
(Tuomi 2009, 103-104).
Hanke voidaan tutkimuksellisesti jakaa kahteen vaiheeseen. Tutkimuksen alkuvaiheen
painopistealueina olivat yhteisten käsitteiden, tavoitteiden, tutkittavan aihealueen ja potentiaalisten
tutkimuskäytänteiden sovittaminen hanketta palvelevaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäiselle vaiheelle
tyypillistä oli kuntoutumista palvelevien työkalujen etsiminen ja rakentaminen.
Hanketyöntekijöiden ja tutkijan välisiä tapaamisia oli noin kerran kuukaudessa. Tapaamiset olivat
erittäin intensiivisiä ja vuorovaikutteisia kohtaamisia. Niissä yhdistyivät asioiden tutkimuksellinen
lähestymistapa ja arjen hyväksi havaitut käytänteet. Hankkeen edetessä kuntoutujien ja
kokemusasiantuntijoiden kokemukselliset prosessit saivat enemmän painoarvoa ja se näkyi myös
hankkeen luonteessa. Tässä toisessa vaiheessa testattiin ja arvioitiin työkalujen toimivuutta.
Projektin työtapojen, perusteiden ja kokemusten jatkuva uudelleen arviointi ja oikeutuksellisuuden
perusteleminen oli tyypillistä tällä vaiheelle.
Tutkimuksellinen viitekehys ankkuroitui arviointitutkimukseen ja siinä on piirteitä
toimintatutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin organisaation sisällä tapahtuvaa hanketta, jonka
tavoitteena oli kehittää uudenlainen toimintatapa mielenterveyskuntoutujan kuntoutumisprosessin
tueksi. Projektissa oli koko ajan läsnä aktiivisesti ja vuorovaikutteisesti uusia tapoja ja menetelmiä
pohtiva kehittävä työote. Uusia ideoita peilattiin käytännön kokemuksiin. Projektin aikana monet
ideoista jäivät elämään ja toimimattomat käytänteet karisivat matkan varrella pois. Rohkeat
uskallusta vaativat työtavat lisäsivät prosessissa mukana olevien tietoisuutta ja kentän välilliset ja
välittömät palautteet ohjasivat hanketta innovatiivisten ratkaisujen suuntaan. Hankkeesta paistoi
vahvasti luova ja vuorovaikutteinen työote.
Tässä reflektiivisessä kehittämistutkimuksessa yhdistyivät kuntoutujien, hanketyöntekijöiden ja
keskeisten yhteistyökumppaneiden kokemukselliset elementit. Tutkimuksen kriittiselle
arviointitavalle oli ominaista kohderyhmän tietoisuuden lisääminen ja muutosprosessien
käynnistäminen ja edistäminen. Siinä korostuivat myös valtarakenteisiin ja oikeudenmukaiseen
vallankäyttöön liittyvät tekijät. (Shaw 1999, 19; Raunio 1999, 363—366.)
Tässä tutkimuksessa hanketta tutkittiin prosessinnäkökulmasta. Kuntoutujien rooli oli osallistua
dialogeihin kriittisesti ja oman aktiivisen osallistumisen kautta. Tutkijan kannalta tämä dialogille
rakentuva menetelmä merkitsi ilmiöiden muuttamista ja ymmärtämistä samanaikaisesti.(Wahlberg
1998.) Valtaistaminen eli oman vastuun ottaminen itseen vaikuttavissa asioissa sirpaleisessa
kuntouttamisverkostossa, oli yksi keskeisiä ydinkysymyksiä tässä projektissa. Toiseksi keskeiseksi
teemaksi nousi kokemusasiantuntijuuden välttämättömyys kuntoutumista edistävänä
toimintamallina.
Varsin nopeasti kävi selväksi se, että aivan perinteinen tutkimuksellinen työskentelytapa ei tekisi
oikeutusta tälle hankkeelle; tutkijan tekemä kyselylomake ei avaisi kuntoutujan maailmaa
kovinkaan paljon. Tarvittiin kuntoutujan näkökulma myös siihen, mitä tutkitaan. Tutkimuksen
alkuvaiheessa suoritettu kysely olisi jäänyt ohueksi ellei kysymysten työstämisessä olisi ollut
mukana kuntoutujia ja projektityöntekijöitä.
Kyselyn työstämisen yhteydessä nousi selkeästi esiin kyselyn tarve, mielekkyys ja suoritustapa.
Kaikella mitä kuntoutuja tekee, tulee olla tarkoitus ja merkitys. Miksi vastaisin kyselyyn jos se ei
minua hyödytä? Kyselyllä tulee olla merkitystä kuntoutujalle. Kysymysten tulee olla sellaisia, että
ne ovat relevantteja suhteessa kuntoutujan tilaan. Koko tutkimusprosessi ankkuroitiin palvelemaan
asiakkaan kuntoutumista.
Tässä hankkeessa pyrittiin näkemään kuntoutusmaailma asiakkaan silmin. Näkökulma on hyvin
tietoisesti kuntoutujapainotteinen. Kuntoutujan ääni ja kokemukset ovat merkittäviä. Ilman sitä
tämäkin tutkimus olisi ollut hyvin erilainen. Kuntoutujan oma kokemus oli äärimmäisen tärkeä, sillä
viime kädessä hänellä on oikeus rakentaa elämäänsä siihen suuntaan, minkä kokee oikeaksi,
aidoksi ja toimivaksi.
MITÄ LÖYDETTIIN
Kaksi roolia – kaksi kulttuuria
Perinteisessä potilas-ammattilainen –suhteessa voidaan törmätä asenne- ja kielimuuriin. Liikutaan
helposti ammattilaisen luomassa maailmassa, jossa työntekijä määrittelee tilan ja kokemukset.
Tilanteen käsittely ja vastuu voivat säilyä ammattilaisella. Ammattilainen voi tietoisesti tai
tiedostamattaan tuoda oman kuntoutumiskäsityskulttuurinsa hetkeen, jossa kuntoutuja tulisi
kohdata. Pelkästään kielelliset eriävät käsitteet voivat rakentaa muurin ammattilaisen ja kuntoutujan
välille. Tällöin ammattilaisen esittämät kysymykset voivat olla vääriä ja todellinen kohtaaminen voi
jäädä tapahtumatta. Väärät tulkinnat siitä mitä kuntoutujalle todella kuuluu voivat johtaa
auttamistyössä harhaan. Tarvitaan yhteistä kieltä ja kokemusmaailmaa. Miten voidaan rakentaa
yhteistä kommunikaatiota? Mikä auttaisi näkemään kuntoutujan todelliseen maailmaan?
Ammattilaisen tulee olla tietoinen siitä miten hän liittyy kuntoutujan toipumiseen ja
kuntoutumisprosessiin. Hänen tulee olla avoin ja valmis näkemään ja kuulemaan herkästi sen mitä
kuntoutujalle oikeasti kuuluu.
Kuntoutujan osallisuus ja valtaistuminen
Kuntoutujan vastuu omasta kuntoutumisprosessistaan muodostui tärkeäksi näkökulmaksi.
Kuntoutujan tulee olla oman elämänsä subjekti. Eteneminen omien tavoitteiden pohjalta omilla
voimavaroilla vie kuntoutumista eteenpäin ja tuottaa tulosta. Ulkopuolisen määrittämät tarpeet,
tavoitteet ja keinot eivät palvele kuntoutumista halutulla tavalla. Kuntoutuja omistaa itse oman
elämänsä. Oma halu ja tahto ovat keskeisiä tekijöitä haluttaessa henkilökohtaista muutosta. Kukaan
toinen ei ota ensimmäistä askelta kuntoutujan puolesta tai jos ottaakin niin suunta voi olla väärä.
Valta ja vastuu omasta tekemisestä sitouttaa kuntoutujan matkalle Matkan käänteitä ei voi ennalta
tietää, mutta sen suunta on ainakin selvillä
Aitoa ihmisyyttä
Sairastuessaan ihminen pakenee ja joutuu riisumaan itsensä voidakseen kohdata itsensä aidosti.
Usein uhkana on myös perustarpeiden katoaminen. Kuntoutuja pelkää ihmisyyden kadottamista.
Hän haluaisi olla aito ja kohdata asioita rehellisesti omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Salailua,
esittämistä, teeskentelyä ja roolia ei enää kaivata. Kuntoutuja haluaa tulevansa nähdyksi ja
kuulluksi. Hänellä on halu hallita ja määrittää omaa identiteettiänsä, omaa elämäänsä. Kuntoutuja
haluaa kokea olevansa hyväksytty ja olevansa olemassa. Hän haluaisi olla ihminen ihmisten
joukossa.
Kuntoutuminen on yksilöllinen prosessi
Kuntoutuminen on monesti pitkä ja yksilöllinen matka. Kyse on oman todellisen ja oikean minän
löytämisestä. Polku oman potentiaalin löytämiseksi on työläs ja monivaiheinen tapahtuma.
Kuntoutuminen on oma syvällinen ja ainutlaatuinen henkilökohtainen muutosprosessi, jossa
pohjimmiltaan on kysymys siitä saanko tulla sellaiseksi millainen todellisuudessa olen. Kuntoutuja
prosessoi omaa tilaansa suhteessa kokemuksiinsa, lähiympäristöönsä ja saatavilla oleviin tukiin.
Kokemukset ovat elettyä elämää ja siinä on tekijöitä, joita ei voi muuttaa tai elää uudestaan.
Suhtautumisen aikaisempiin kokemuksiin voidaan kuitenkin rakentaa uudelleen. Ympäröivä
yhteiskunta ja siihen liittyvät tukirakenteet ovat asioita, jotka eivät ole stabiileja. Yhteisöön
liittyminen on harkinnanvaraista ja sitoutumisaste voi vaihdella paljonkin. Kuntoutusjärjestelmäkin
voi osoittautua sattumanvaraiseksi ja pirstaleiseksi. Siinä henkilöt vaihtuvat ja pitkäkestoisia
auttamissuhteita voi olla vaikea toteuttaa. Samoin määräaikaiset työ- ja toimeentuloratkaisut tuovat
oman vaikeuskertoimensa kuntoutumiselle. Kuntoutuja tarvitsee riittävästi aikaa eheytymisen tielle.
Riittävän pitkä kuntoutussuunnitelma hallitussa tukijärjestelmässä vapauttaa kuntoutujan
keskittymään omaan kuntoutumisprosessiinsa. Kokonaisuuden hallinta luo turvaa ja mahdollistaa
täysipainoisen kuntoutumisen. Milloin kuntoutuja on valmis ottamaan seuraavan askeleen ja minkä
kokoisen, on keskeinen omaa kuntoutumistani ohjaava tekijä.
Hyvän kohtaamisen elementit
Kuntoutujan kohtaamisella on merkitystä. Se on tuhannen taalan paikka. Siinä korostuu
kuntoutumista tukeva vuorovaikutus. Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta muutokselle voidaan
luoda suotuisat olosuhteet. Kohtaamisessa tarvitaan luottamusta, läsnäolemisen ja kuuntelemisen
taitoa. Hyvässä vuorovaikutuksessa voidaan löytää mahdollisuus ja välineet muutokseen. Siinä
voidaan auttaa kuntoutujaa kohtaamaan itsensä, näkemään tilansa ja tarpeensa. Hyvässä
kohtaamisessa voidaan luoda edellytykset seuraavan askeleen ottamiselle. Luottavaisen ilmapiirin
lisäksi tarvitaan oikeita kysymyksiä sekä herkkyyttä tulkinnoille. Hyvä vuorovaikutus haastaa
muutokseen, jossa kuntoutuja saa edetä omilla ehdoilla ja omaan tahtiinsa. Siinä tuetaan asiakasta
hänen omassa kuntoutumisprosessissaan siten, että valta ja vastuu ratkaisuista jää kuntoutujalle
itselleen.
Työparityöskentely kantavana voimana
Tässä hankkeessa työparityöskentely oli aivan keskeinen elementti. Ilman sitä ei Portaat-projektissa
olisi päästy kovinkaan syvälle mielenterveyskuntoutujan kuntoutumisprosessiin. Tai ainakin
asioiden tarkastelutapa olisi jäänyt kovin erilaiseksi. Ammattilaisesta ja kokemusasiantuntijasta
kasvoi toisiaan tukeva ja täydentävä, erilaisia maailmoja avaava tiimi, jossa 1+1 oli paljon
enemmän kuin kaksi. Se mahdollisti jaetun viisauden ja ymmärryksen toteutumisen. Se auttoi
pääsemään heti asiaan ja puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Se mahdollisti uusien
kuntoutujien tien tekemisen suoremmaksi ja vähemmän rosoiseksi. Hyvässä työparityöskentelyssä
mahdollistui ammattilaisen tiedon ja taidon hyödyntäminen kokemusasiantuntijan kokemusten
kautta suoraan kuntoutujan relevantteihin psyykkisen tilan haasteisiin.
Kokemusasiantuntija ja vertainen
Kokemusasiantuntija mahdollistaa kokemuksen jakamisen ja yhteisen tilan. Hän voi tarinallaan
avata kuntoutujalle pääsyn kuntoutujan omiin kokemuksiin. Kokemusasiantuntija toimii tulkkina ja
tiennäyttäjänä. Kokemusasiantuntija voi pukea sanoiksi sellaista mitä kuntoutuja ei pysty vielä itse
käsitteellistämään. Hän mahdollistaa kosketuspinnan siihen mihin kuntoutuja ei ole vielä päässyt
käsiksi. Kokemusasiantuntija luo toivoa selviytymisestä. Hän voi sytyttää kipinän paremmasta
huomisesta ja elämisen mielekkyydestä. Kokemusasiantuntija voi luoda uskoa tulevaisuuteen..
Eheytyminen alkaa, kun kipinä syttyy. Vertaisuuden ja kokemusasiantuntijuuden perustehtävä on
kokemuksellisuuden tilan potentiaalin avaaminen kuntoutujalle, joka haluaa ottaa
eheytymisprosessissaan seuraavan askeleen.
Alkukartoitus ja eheä elämänhallinta -työkalu
Tullessaan Portaat-hankkeeseen mukaan, kuntoutujalle tehdään alkukartoitus. Alkukartoituksessa
kohtaavat mielenterveysammattilainen, kokemusasiantuntija ja kuntoutuja. Sen tavoitteena on
kartoittaa eri elämänalueiden vahvuuksia ja työstettäviä asioita. Alkukartoituksessa
kokemusasiantuntija tarinallaan avaa yhteiseen tietoisuuteen psyykkisen tilan, johon kuntoutuja ja
ammattilainen voivat liittyä. Kokemusasiantuntijan tarina luo kosketuspinnan suoraan kuntoutujan
omaan kokemusmaailmaan. Tilan avaamisen jälkeen kuntoutuja pystyy sijoittamaan kokemuksiaan
suoraan omasta elämästään. Tuntemuksille löytyy nimet. Tietoisuus omasta tilasta lisääntyy ja
syntyy tunne jakamisesta ja kokemus siitä, että joku ymmärtää minua. Työstettävät esteet tulevat
näkyväksi kun piirretään paperille elämänhallintaan liittyvien sektoreiden määrää ja laatua. Ilmiö
muuttuu käsitteiksi ja visuaaliseksi tavaksi hahmottaa omaa tilaansa. Se havainnollistaa olemisen
tilaa ja samalla lisää omaa ymmärrystä asioista. Alkukartoituksen tarkoituksena on selvittää
nykyhetken tilanne, todeta elämisen esteitä ja suunnitella välineitä, jotka mahdollistavat
kuntoutumisen etenemisen.
Verkostopalaveri
Pirstaleinen kuntoutumiskenttä vaatii runsaasti yhteistyötä. Kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa
kuntoutujan elämästä ellei tietoa ja osaamista jaeta. Kuntoutuja on avainasemassa omassa
eheytymisprosessissaan. Hänen tulee tietää ja olla päättämässä asioista, jotka liittyvät häneen
itseensä. Hyvässä verkostopalaverissa kuntoutuja on aktiivinen oman tilansa ja etenemisensä
kuvaaja. Usein hän tarvitsee kokemusasiantuntijan tunteidensa ja tarpeidensa tulkiksi. Hyvässä
verkostopalaverissa auttamisen ammattilaiset ymmärtävät kokonaisuuden, roolinsa kuntoutumista
edistävänä tekijänä ja antavat tilan kuntoutujan äänelle. Yhteisen tulkinnan ja ideoinnin kautta
voidaan rakentaa riittävän pitkäkestoinen ja toimiva tukiverkosto, jossa kuntoutujalle jää vastuu ja
mahdollisuus hallita omaa elämäänsä mielekkääseen suuntaan. Ideaalissa verkostopalaverissa
toteutuu yhden oven periaate, missä järjestyvät riittävä taloudellinen tuki ja välineet kuntoutumisen
edistämiseksi.
Esteiden työstäminen
Kuntoutumiseen kuuluu oman matkan esteiden tiedostaminen ja työstäminen. Esteitä voidaan
työstää vasta sen jälkeen, kun tietää mitä työstää. Tuntemuksille ja kokemuksille tarvitaan nimet ja
käsitteet. Oman elämän esteet ovat henkilökohtaisia. Ulkopuolinen ei voi määritellä esteiden
määrää ja kokoa. Esteiden työstäminen on tehtävä itse. Silti esteiden työstö voi tapahtua
vuorovaikutuksessa ja sosiaalisesti mielekkäässä kontekstissa. Tässä projektissa esteitä on etsitty ja
nimetty yhdessä kuntoutujien kanssa. Esteiden työstäminen on prosessi, jossa kuntoutuja valitsee
itselleen työstettävän asian. Työstäminen tapahtuu sekä sisäisenä itsenäisenä työskentelynä että
turvallisena ryhmäprosessina hankkeen kuntoutusryhmässä.
Kasvava päivä ja selviytymiskalenteri
Kasvava päivä on yksi Portaat-projektin keskeisimmistä työmuodoista. Se rakentuu hyvän
oppimisympäristön elementeistä. Siinä on vahva sosiokonstruktivistinen lähestymistapa asioiden
työstämiseen. Se on toiminnallinen yhteisö, jossa yhdistyvät vertaistuki, ryhmän tuki, yhdessä
tekeminen ja jakaminen. Ryhmässä mahdollistuu vaikeidenkin asioiden työstämisen turvallisessa
ympäristössä. Kuuluminen ryhmään ja osallistuminen sen toimintaan omien voimavarojen puitteissa
mahdollistaa sitoutumisen, liittymisen ja kasvamisen sen kokoisena mikä kullekin kuntoutujalle on
sillä hetkellä mahdollista. Ryhmään saa tulla ja siinä saa olla juuri sellaisena kuin on. Ryhmässä
prosessoidaan yhteisiä teemoja ja siinä työstetään omia henkilökohtaisia elämisen esteitä. Vertaisen
ja ammattilaisen tuki on päivittäin läsnä. Omalle matkalleen saa tukea sen näköisenä ja kokoisena
kuin se kullekin sopii. Omien tarpeiden pohjalta syntyvät esteiden työstämiset avaavat yhteisen
kirjaamisen kautta kokemuksia, joiden ääneen sanominen avaa prosesseja sisäiseen eheytymiseen.
Fläpätyksestä ja teippaamisesta on muodostunut tehokas kuntoutumista edistävä työtapa.
Jokainen ryhmän jäsen rakentaa itselleen selviytymiskalenterin. Selviytymiskalenteriin kerätään
itselle merkittäviä tapahtumia omasta elämästä. Sinne lisätään myös pienempiä lähiaikojen
tavoitteita ja suunnitelmia. Sinne voidaan kirjata yhteiseen kuntoutumisprosessiin liittyviä
selvityksiä ja tuotoksia. Selviytymiskalenteri mahdollistaa asioiden metakognitiivisen työstämisen,
jossa voidaan rakentaa hallittua asioiden hahmottamista ja ne voidaan suhteuttaa ja ymmärtää
paremmin osaksi omaa elämää. Kalenteri voi toimia elämänkirjana, josta löytyy kuntoutujalle
merkityksellisiä asioita niin ajallisesti kuin sisällöllisestikin.
https://www.facebook.com/photo.php?
fbid=148248558553111&set=a.148248535219780.27336.117031691674798&type=1&theater