turvetutkimusraportti 314 report of peat investigation · finland. part 1 . geologian...

TURVETUTKIMUSRAPORTTIREPORT OF PEAT INVESTIGATION

Carl-Göran Sten

314

Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuusOsa 1

Summary:The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern FinlandPart 1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUSGEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND

Espoo 1998

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Turvetutkimusraportti 314

Carl-Göran Sten

TAMMELAN SUOT JA TURPEEN KÄYTTÖKELPOISUUSOSA 1

Summary:The mires and the usefulness of peat in Tammela, southern FinlandPart 1

Espoo 1998

Sten, Carl-Göran 1998 . Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus . Osa1 . Summary : The mires and the usefulness of peat in Tammela, southernFinland . Part 1 . Geologian tutkimuskeskus, Turvetukimusrasportti 314 . 46sivua, 7 kuvaaja 3 liitettä .

Geologian tutkimuskeskus on tutkinut Tammelan kunnassa 34 suota,joiden pinta-ala on 5893 ha . Turvekerrostumien keskisyvyys 4,0 m, jostaheikosti maatuneen pintakerroksen osuus on 2,6 m . Suurin turpeen paksuus,12,3 m, on mitattu Torronsuosta . Turvetta on yhteensä 236,94 milj . suo-m3. Yli kahden metrin syvyisen alueen pinta-ala on 5082 ha ja turvetta231,84 milj . suo-m3 eli 92 % kokonaisturvemäärästä .

Turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Keskimaatunei-suus on 3,9, ja hyvin maatuneen kerroksen 5,4 . Suotyypeistä on rämeitä53 %, nevoja 32 %, korpia 6 % ja turvekankaita 7 %, turvepeltoja 1 % jaturpeennostoalueita 1 % . Lähes puolet eli 46 % suoalasta on ojitettu lähinnämetsänkasvatusta varten . Suopohjien yleisimmät maalajit ovat savi jahiesu .

Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on 27 suolla yhteensä 1698 ha elinoin 29 % inventoidusta alasta . Polttoturvetuotantoon soveltuvia soita on23 ja niissä käyttökelpoista turvetta 13,5 milj . suo-m3 1142 ha :n tuotanto-alalla. Polttoturpeen energiasisältö 50 % :n käyttökosteudessa on 24,1 milj .GJ eli 6,67 milj . MWh. Polttoturpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on2,5 % kuiva-aineesta, pH-arvo 4,2 ja vesipitoisuus 90 % märkäpainosta .Turpeen kuiva-aineen määrä on keskimäärin 94 kg/m 3 ja kuivan turpeentehollinen lämpöarvo 21,1 MJ/kg .

Teolliseen kasvuturvetuotantoon soveltuu 18 suota, joiden yhteispinta-ala on 1458 ha . Kasvuturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta on 28,6milj . suo-m 3, josta viljelyturpeen raaka-ainetta on 13,2 milj . suo-m 3 jakasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta 15,4 milj . suo-m3 . Tam-melan soista on turvetuotannossa toistaiseksi vain Torronsuon noin 30 hainalue, josta nostetaan heikosti maatunutta rahkaturvetta kasvuturpeen raaka-aineeksi .

Torronsuon kansallispuiston alueella on suota 2411 ha suojelussa .Liesjärven kansallispuistossa on suota noin 100 ha . Kolme suotayhteispinta-alaltaan 210 ha sisältyy valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan .Tammelan soista noin 2800 ha kuuluu soidensuojelun piiriin . Torronsuonja Liesjärven kansallispuistot sekä Tervalamminsuo sisältyvät myösperustettavaan Natura 2000 -verkostoon .

Avainsanat : suot, energia, polttoturve, kasvuturve, inventointi, luon-nonsuojelu, Tammela

Carl-Göran StenGeologian tutkimuskeskusPL 9602151 ESPOO

Sähköposti : carl-goran .sten@gsffi

ISBN 951-690-722-9ISSN 1235-9440

Sten, Carl-Göran 1998 . Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus . Osa1 . Summary: The mires and the usefulness of peat in Tammela, southernFinland . Part 1 . Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusrasportti - Geo-logical Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314 . 46 pages, 7figures and 3 appendices .

Peatland inventories were made in the municipality of Tammela, (60°45', N 23° 50'°E) about 100 km NW of the Helsinki, southern Finland .Thirty-four mires covering a total area of 5893 hectares, containing 236.9million m' of peat in situ were studied. The mean depth of the peat layersis 4 .0 m, including the slightly humified Sphagnum predominant surfacelayer, which averages 2.6 m in thickness . The maximum thickness of peatfound, 12.3 m, is in the raised bog Torronssuo (N.o 1). The meanhumification (H) degree of the peat in 1-10 scale is 3 .9, and for the wellhumified peat layer 5.4 . The area deeper than 2 m covers 4198 ha andcontains 218 .95 million m3 of peat in situ, which is 92 % of the total peatquantity . Seventy-two percent of the peat amount is Sphagnum predomi-nant and the remaining 28 % Carex predominant . About half (46 %) of thepeatland area has been drained . The most common mineral soils of thepealands are clay and silt .

Twenty-seven of the investigated peatlands are suitable for peat produc-tion on an area of 1698 ha. Twenty-three mires were found suitable for fuelpeat production the total producting area beeing 1142 ha. The fuel peatresources are 13.5 mill . M3 in situ . The energy content equals to 24 .1 mill .GJ or 6 .67 mill. MWh as calculated for 50 % moisture content . The averageash content of fuel peat is 2.5 % of dry weight, the pH-value 4.2 and thewater content 90 % of wet weight. The dry bulk density is 94 kg per m3 insitu and the effective calorific value of the dry peat 21 .1 MJ/kg .Horticultural peat production is proposed on 18 raised bogs and the

mineable peat amounts to 13 .2 mill . m' in situ . The total producting areais 1458 ha. The only peat-cutting area in Tammela so far is in Torronsuo(30 ha) .

A peatland area of2411 ha has been conserved in the Torronsuo NationalPark. In the National Park of Liesjärvi there are about 100 ha of mires .Three mires covering 210 ha are included in the National Mire ProtectionProgramme. Altogether 2800 ha of mires are conserved in Tammela. Themire conservation area of Tervalamminsuo, the National Parks of Liesj ärviand Torronsuo are also included in the proposal for the Natura 2000programme .

Key words: mire, energy, fuel peat, horticultural peat, conservation,inventory, Tammela, southern Finland .

Carl-Göran StenGeological Survey of Finland,P.O. Box 96.FIN-02151 ESPOO, FINLAND

E-mail : carl-goran.sten@gsffi

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO 7

TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT 7Kenttätutkimukset 7Laboratoriotutkimukset 9

TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET 9Tutkimusaineiston laskentaperusteet 9Tutkimusaineistontulosteet 11

TAMMELAN TUTKITUT SUOT 131 . Torronsuo 132. Sinipäänsuo 153 . Kaakkosuo 154. Tartlamminsuo 175 . Pudotussuo 176. Lahnalamminsuo 187. Välikorvensuo 198. Koivansuo 199. Muurainsuo 2010. Vähäsuo 2011 . Kärjensuo 2112. Valinsuo 2213. Kortesuo 2214. Isosuo Kyynärä 2315. Lettosuo 2416. Haarasuo - Mäntysuo 2417. Rinnansuo 2518 . Purinsuo 2619 . Hevosojansuo 2720. Äijänsuo 2821 . Harakansuo 2822 . Sammalsuo 2923 . Erinomaisensuo 2924; Kupittaansuo 3025 . Heinisuo - Isosuo 3126 . Rahamaansuo 3127 . Kyläsuo 3228 . Kotamäensuo 3229. Isosuo Tammela 3330. Hongistonsuo 3431 . Kuuslamminsuo 3532. Turvesuo eli Koukkarinsuo 3533 . Peltosuo 3634. Isosuo Patakangas 37

TULOSTEN TARKASTELU 38Pinta-ala 38Suotyypitjaoj itus 38Turvelajit 40Turpeen maatuneisuus 40Turpeen paksuus ja turvemäärä 41Soiden kehitysjapohjamaalajit 41Laboratoriomääritysten tulokset 42Soidenkäyttökelpoisuus 43Soidensuojelu 43

SUMMARY 44

KIITOKSET 45

KIRJALLISUUS - REFERENCES 45

LIITTEET

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus . Osa 1

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt tur-vetutkimuksia Tammelan kunnan alueella geologiCarl-Göran Stenin johdolla vuosina 1970 - 90. Vuo-sina 1970 - 71 tutkittiin Someron ja Forssan kartta-alueiden suot, johon kuuluu tulevan Torronsuonkansallispuiston alueen Torronsuo . Vuoden 1984 ja1988 - 90 turvetutkimukset liittyivät GTK :n jamaanmittaushallituksen yhteistyönä suoritettuunmaaperäkartoitukseen Tammelan alueella . Tämäntuloksena on valmistunut yhteensä 15 numeeristamaaperäkarttaa mittakaavassa 1 :20 000, jotka ovatsaatavissa paperi- tai muovikopiona : 2024 06, 08-09, 11-12 ja2113 07-08, 10-12 (Geologiantutkimus-keskus, Maanmittaushallitus ja Maatalouden tutki-muskeskus 1978, 1979) sekä painettuna Forssanmaaperäkartta 2113 04 (Rainio et al . 1985) jaKarkkilan kartta-alueelta 2042 02 ja 03 (Haavisto-Hyvärinen et al. 1990a ja b) ja Hämeenlinnankartta-alueelta 2131 01-02 (Haavisto-Hyvärinen etal. 1993a ja b). Mineraalimaan kartoituksesta vas-tasivat tällöin geologit Maija Haavisto-Hyvärinen jaHeikki Rainiojaturvetutkimuksista C. -G . Stentutki-musassistentti Markku Moisasen avustamana. Edel-lä mainitun kartoituksen lisäksi on Tammelan alu-eelta julkaistu seuraavat maaperäkartat mittakaa-vassa 1 :100 000 : Hämeenlinna 2131 (Virkkala 1961),

Soille laadittiin linjaverkostot, jotka koostuivatkunkin suon hallitsevan osan poikki vedetystä sel-kälinjasta ja sitä vastaan kohtisuorista poikkilinjois-ta (Lappalainen, Sten ja Häikiö 1978) . Poikkilinjo-j en väli oli yleensä 400 m, ja tutkimuslinjoilla paaluinmerkityt kairaus- ja syvyyspisteet vuorottelivat 50m:n välein . Pienet suot tutkittiin hajapistein, jolloinmyös pyrittiin 2 - 5 pisteen tiheyteen kymmentähehtaaria kohti . Tutkimuslinjat on vaaittu vähintään50 metrin välein ja linjojen alku- ja loppupäissätiheämminkin. Korkeudet sidottiin valtakunnallisenkiintopisteverkon N60-korkeustasoon .

Tutkimuspisteillä määritettiin suotyyppi, suon pin-nan vetisyys 5 -asteikolla (kuiva, normaali, vetinen,

JOHDANTO

TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTOT

Kenttätutkimukset

Karkkila 2042 (Virkkala 1967), Somero 2024 (Haa-visto 1974) ja Forssa 2113 (Punakivi 1976) .

Turvetutkimuksen tarkoituksena on etsiä kasvu-turpeen ja polttoturpeen raaka-aineen tuottamiseensoveltuvia soita sekä tuottaa tietoa soiden ja ympä-ristönsuojelun tarpeisiin . Tässä raportissa on selvitet-ty Tammelassa tähän mennessä tutkittujen 34 suonturvemäärät ja turpeen laatu (kuva 1) . Tammelassaon useita Isosuo-nimisiä soita, joista neljä Isosuotaon tutkittu . Ne on tässä tutkimuksessa erotettulisämääritteellä esim . Isosuo Kyynärä viereisenKyynärän kylän mukaan . Tammelan suurin Isosuo,joka sijaitsee Oksjärven pohjoispuolella ja noin 10km kirkonkylästä itään on nimetty Tammelan Iso-suoksi. Kuntarajalla sijaitsevat ja pääosin Tam-melaan kuuluvat suot kuten Purinsuo Lopen rajallaon käsitelty kokonaisuudessaan tässä raportissa .Tammelan naapurikunnasta Karkkilasta on aikai-semmin tehty raportti (Sten ja Moisanen 1993) .Tässä raportissa julkaistun aineiston lisäksi on sois-ta tilattavissa tarkempia tietoja kuten eri syvyys-alueiden pinta-alat, keskisyvyydet ja turvemäärät,laboratorioanalyysien tulokset ja havainnot puus-tosta sekä suokartat ja poikkileikkauskuvat (Sten jaMoisanen 1998) .

hyllyvä, rimpinen), mättäisyys prosentteina suonpinta-alasta sekä mättäiden keskimääräinen korke-us (dm), puuston puulajisuhteet prosentteina, puus-ton tiheys-ja kehitysluokat ja mahdolliset hakkuut .

Kairauksin, jotka tehtiin 50 cm :n kannulla varus-tetulla kairalla, määritettiin turvekerrostumista pää-turvelajit lisätekijöineen sekä niiden suhteellisetosuudet (6-asteikolla), turpeen maatuneisuus (vonPostin 10-asteikolla), kosteus (5-asteikolla) jatupasvillan kuitujen määrä (6-asteikolla) . Lisäksimääritettiin suon pohjamaalajit . Turvelajit ja pohja-maalajit sekä niiden symbolit on esitetty liitteissä 1ja 2 .

7

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Carl-Göran Sten

8

Kuva 1 . Tammelan tutkitut suot.Fig. 1. Peatlands investigated in Tammela, southern Finland.

1 . Torronsuo 12 . Valinsuo 23 . Erinomaisensuo2. Sinipäänsuo 13 . Kortesuo 24 . Kupittaansuo3 . Kaakkosuo 14 . Isosuo Kyynärä 25 . Heinisuo-Isosuo4 . Tartlamminsuo 15 . Lettosuo 26 . Rahamaansuo5 . Pudotussuo 16 . Haarasuo-Mäntysuo 27 . Kyläsuo6. Lahnalamminsuo 17 . Rinnansuo 28 . Kotamäensuo7. Välikorvensuo 18 . Purinsuo 29. Isosuo Tammela8 . Koivansuo 19 . Hevosojansuo 30. Hongistonsuo9 . Muurainsuo 20 . Äijänsuo 31 . Kuuslamminsuo10 . Vähäsuo 21 . Harakansuo 32. Turvesuo eli Koukkarinsuo11 . Kärj ensuo 22 . Sammalsuo 33 . Peltosuo

34. Isosuo Patankangas


Osasta soita otettiin näytteet laboratorioanalyy-sejä varten keväällä 1997 . Näytesarjat on otettualueilta, jotka tutkimusten perusteella mahdollisestisoveltuvat joko poltto- tai kasvuturvetuotantoon .Näytesarjoista laskettiin heikosti maatuneen pin-tarahkaturpeen (eli pintarahkan) j a paremmin maat-uneen rahka- ja saraturpeen ominaisuuksille suo-kohtaisia keskiarvoja, jotka on esitetty arkistora-

Turvenäytteet on otettu suon turvetuotantoonsoveltuvalta alueelta . Näytteet on jaoteltu turvela-jin- ja maatumisasteen perusteella kasvuturve- japolttoturvenäytteisiin. Polttoturvenäytteistä määri-tettiin laboratoriossa turvelaj i, maatuneisuus, hap-pamuus (pH-aste), vesipitoisuus prosentteina mär-käpainosta (105° C :ssa kuivattuna), kuiva-aineenmäärä tilavuusyksikössä (kg/suo-m 3 ), tuhkapitoi-suus prosentteina kuiva-aineesta (815 ± 25° C :ssapoltettuna) . Lämpöarvo on määritetty LECO AC-300 -kalorimetrillä (ASTM D 3286) ja tuloksetilmoitetaan megajouleina kilogrammaa kohti (MJ/kg) . Tehollinen lämpöarvo on laskettu sekä kuival-le turpeelle että turpeelle, jonka kosteusprosentti on50 ja 35 . Rikkipitoisuudet on määritetty LECO SC-

TUTKIMUSAINEISTON KÄSITTELY JA TULOSTEET

Tutkimusaineiston laskentaperusteet

Tutkimuspisteiden perusteella suo jaetaan sy-vyysvyöhykkeisiin, joiden rajat ovat 0,3 ; 1,0 ; 2,0 ;3,0; 4,0 ; 5,0 ja 6.0 m . Jokaiselta syvyysvyöhykkeel-tä erikseen lasketut turvemäärät yhdistämällä saa-daan suon kokonaisturvemäärä selville . Maatunei-suudet sekä turvelajien ja turvetekijöiden määrät jasuhteet lasketaan turvemäärillä painottaen .

Turve jaetaan käyttökelpoisuuden mukaan po-tentiaaliseen kasvuturpeeseen, väliturpeeseen japolttoturpeeseen . Kullekin luokalle lasketaan sy-vyysvyöhykkeittäin keskimääräinen turvepaksuusja turvemäärät .

Suota on suositeltu teolliseen polttoturvetuotan-toon, mikäli siellä on vähintään 10 ha turvelajin jamaatumisasteen (yli 5,0) puolesta tuotantoon sovel-

Laboratoriotutkimukset

portin suokohtaisissa yhteenvedoissa . Näitä keski-arvoja, vaikka ne eivät aina edustakaan suon kaik-kia turpeita, on käytetty mm . arvioitaessa suonenergiasisältöä . Näytteet otettiin suon pinnasta poh-jaan jatkuvana sarjana käyttäen tarkkatilavuuksistamäntäkairaa, joka on halkaisijaltaan 80 mm (Kor-pijaakko 1981, Lappalainen, Sten ja Häikiö 1984) .

39 -rikkianalysaattorilla jatulokset ilmoitetaan % :nakuivapainosta .

Kasvuturvenäytteiden rahkavaltainen, heikostimaatunut turve on luokiteltu kolmeen ryhmään :Acutifolia, Palustria ja Cuspidata . Näytteet kui-vatettiin 40°C :ssa ja happamuus (pH-arvo) ja joh-tokyky määritettiin 3 g:sta kuivaa turvetta sekoi-tettuna 50 ml:aan tislattua vettä. Turve / vesiseossaa seistä yön yli ennen pH:n ja sähkönjohtoluvunmääritystä . Johtoluku (jl) ilmoitetaan millisiemen-seinä/metri (mS/m) . Vaihtokapasiteetti ilmentääturpeen ravinteiden pidätyskykyä . Vaihtokapasiteetti(CEC) määritetään pH 7 :ssä ja pH 9 :ssä barium-asetaattimenetelmää käyttäen ja tulokset ilmoite-taan pH 7: ssä milliekvivalentteina/ 100 g (meq/ 100g) (Puustjärvi 1956) .

tuvaa yhtenäistä, yli 1,5 m syvää aluetta . Käyttökel-poisen turpeen määrää laskettaessa on keskisy-vyydestävähennetty 0,5 m :nturvekerros, jokavas-taa suon pohjalle tuotannon jälkeen jäävää kerros-ta. Turpeen tuhkapitoisuus ei saa ylittää 10 % :a,eikä rikkipitoisuus 0,3 % :a (Polttoturpeen laatuohje1989) . Mikäli suolta ei ole käytettävissä labora-toriotuloksia, on energiasisällön arvioimisessa käy-tetty Mäkilän (1994) GTK :n laajoihin tutkimustu-loksiin perustuvaa menetelmää .

Suota on suositeltu teolliseen viljely- ja kasvu-turvetuotantoon, mikäli siellä on vähintään 10 haturvelajin ja maatumisasteen puolesta tuotantoonsoveltuvaa yhtenäistä, 0,7 metriä tai sitä syvempääaluetta (liite 3) . Turve on potentiaalista viljelytur-

9

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report ofPeat Investigation 314, 1998Carl-Göran Sten

vetta, jos sen maatuneisuus on H 1 _3 ja se on muo-dostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista . Po-tentiaalista kasvuturvetta on H 1-4 -maatunut rahka-turve, joka on muodostunut Palustria-ja Cuspida-ta-ryhmän sammalista sekäAcutifolia-ryhmän sam-malista muodostunut rahkaturve, jonka maatunei-suus on H4 . Heikosti maatunut kerros on yleensäsuon päällimmäisin osa, jonka alla ovat väli- japolttoturpeet .

Väliturpeisiin kuuluvat ne rahkavaltaiset tur-peet, joiden keskimaatuneisuus on korkeintaan H 4

ja jotka eivät kuulu edellä määriteltyihin kasvutur-peisiin . Potentiaalinen kasvuturve saa sisältää välitur-vetta enintään 20 cm :n kerroksina . Jos väliturvettaon yli 20 cm, määritellään sen alla oleva potentiaa-linen kasvuturvekin väliturpeeksi . Väliturvetta käy-tetään kuivikkeena eli ns . ympäristöturpeena taiesim. viherrakentamiseen .

Polttoturvetta ovat saraturpeet (Ct) sekä H5-10 -maatuneet rahkaturpeet (St) . Turpeen tuhkapitoi-suus ei saa ylittää 10 % :ia, eikä rikkipitoisuus 0,30%:ia (Polttoturpeen laatuohje 1989) .

KOTRMMENSUO TRMMELR KL . 2113 10

4.3 /2_ ~. ~~

-iL l X~~48 '~X54 31 ~

Ö

~k.Sj0.rUt

l

2

2 /364 .

3m19/28t ,4 .

15/31

40

/o4.6 30/37

4 1 18/45

`17/3.-91042

X25

/573

/60

37/4\3+B` \

38/4746 45.01 2%14

0Odio/ 5 - '.R400- 16Ö~/O

115

4.0 12125

6/8-3~4/75 .4~~233̀283/5

~R.2/16

RBbOmP800 140.,

800+400m

39

N

0

500 M1111I1

GEOLOGIRN TUTKIMUSKESKUSTURVETUTKIMUKSET 1988

Kuva 2 . Esimerkki suokartasta, johon on merkitty tutkimuslinjasto ja -pisteet . Tutkimus pisteen yläpuolella onturpeen keskimääräinen maatuneisuus (H1-10), sekä alapuolella heikosti maatuneen rahkakerroksen ja kokoturvekerrostuman paksuus (dm) . Syvyyskäyrät on metrin välein . Merkkien selite on liitteissä 1 ja 2 . Geologiantutkimuskeskus 1998 .Fig. 2. An example of a mire map . For symbols and abbreviations, see appendices 1 - 2 .© Geological Survey of Finland 1998 .

1 0

Geologian tutkimuskeskus,Turvetutkimusraportti -

Geological SurveyofFinland, Report

of Peat Investigation 314, 1998

Carl-GäranSten

12

NONJYQzJLLJLU(f)

ccQJLLJ

Q~-

EUJ

U)

WzH-QQz

a)co

rCD

Cnv

Q0-CDz(f)

CT)oo

r-CD

u)v

II

I

SS-<

~S

0

aö~

SU--S

ö,

ScrIf

S~M

S

SSM~J

~Ja

S S 0-

S

<~G<CJ

4

l

I

_o

"zoCD

C

:c.14

E~

<

r1

11

11

1>-

I1

11

1

W

Z n

CT)OD

rCD

LIDCL

rnCD

rCD

Cnv

ä~

`r ä

xÖ~i

I-wYfy

Yy

OCO

F-IWDFbqO

OO

<(n

N

O.

YtnwYN

-U

DOO

YF-Z

o,a-.

Sy

J~

O

uiC)

?

I

Oop

bqO

O

cl~

O

ÄävyypON

?~

O.y

-co~0

112~

-O

c~~x

ä_O

1 . Torronsuo

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen k°yttäkelpoisuus . Osa 1

Torronsuo (kl . 2024 06 ja 09) sijaitsee Torronkyl°ss° noin 10 km Tammelan keskustasta lou-naaseen (kuva 1) . Suon pinta on noin 99 - 111 mmpy ja viett°° l°nteen ja pohjoiseen . Suo sijaitseeSuomenlahden ja Pohjanlahden v°lisell° vedenja-kajalla. Vedet laskevat l°nsireunalta ojia myätenl°nteen ±ij°nsuonojan ja Luodesuonojan kauttaHaapajokeen ja edelleen Loimijokeen . Vedet vir-taavat pohjoisreunalta l°htevi° ojia myäten 1860-luvulla laskettujen j°rvien, Talpianj°rven ja Kallioj°r-ven kautta pohjoiseen, ja it°osasta ojia myätenluoteeseen virtaavaan Nuoresjokeen ja TammelanPyh°j°rven kautta Loimijokeen ja edelleen Koke-m°enjokeen ja Pohjanlahteen. Suon etel°osastavedet virtaavat etel°°n Torronjoen ja Pajulanjoenkautta edelleen etel°°n Paimionjokea pitkin Suo-menlahteen . Suo rajoittuu l°nsiosaltaan savikkoon,pohjoisreunalla kapeaan harjuun, etel°- ja it°osal-taan moreeni- ja kallioalueisiin (Haavisto 1974) .Suolla on useita kallio- ja moreenisaarekkeita, joistaosa on moreenimuodostumia eli drumliinej°. Kulku-yhteydet ovat p°°osin hyv°t . Suon pohjoisreunallaon Myllysyrj°n paikallistie, etel°osassa Torron ky-l°n paikallis- ja mets°autotie, suon l°nsiosan ylikulkee Somero - Tammela maantie ja Helsinki -Pori -valtatie 2 it°reunan tuntumassa . Torronsuo onEtel°-Suomen suurimpia luonnontilaisia keidas soita,jonka pituus on noin 13 km ja leveys 2 - 3 km. Suonkokonaispinta-ala on 2710 haja laskettu Talpianj°r-vi mukaan luettuna yli 3000 ha . Yli metrin syv°nsuoalueen pinta-ala on 2616 ha, yli 2 m syv°n2514 ha ja jopa yli 6 m :n syv°n alueen on 1212 ha .Suolla on 238 tutkimuspistett°, ja tutkimuspisteti-heys on 1,1/10 ha .

Torronsuo on Etel°-Suomen suurin keidassuo-kompleksi . Siin° on viisi laajaa kohosuokeskustaa .Keskustassa on avosuota ja kuivia, k°kk°r°m°nty-j° kasvavia kermej° (Salminen 1980) . Kermit ovatyleens° matalia, 10-30 cm, ja korkeimmat ovat 40-50 cm. Kermien v°lis et m°r°t, tupasvillaa, lev°kkä°ja vaaleaa piirtohein°° kasvavat kuljut ovat asettu-neet keh°m°isesti suon keskustaan (kuva 5) . M°-rimm°t kohdat ovat kasvittomina ruoppakuljuina jaavovetisin° allikoina . Suurimman allikon pituus on270 m, mutta yleens° niiden pituudet ovat 10 - 20 mja leveydet 3 - 10 m (Aartolahti 1965a, 1965b) .Reunaluisu on selvimmin kehittynyt suon l°nsiosanrunsasallikkoisella keitaalla, jossa on kehittynyt kaksikeidasta p°°llekk°in ja molemmilla on oma reunalui-su. Reunaluisu on isovarpu- ja rahkar°mett° . Suon

TAMMELAN TUTKITUT 'SUOT

it°- etel°- ja pohjoisosissa reunaluisu on kapea jaheikosti kehittynyt . Reunoilla on paikoin keloja .

Eurolan (1962) mukaan Torronsuo on valtavasuokompleksi, jota luonnehtivat puuttomat Calluna- Sphagnum fuscum - Cladina -kermit. Lis°ksitavataan runsaasti allikoita, ruoppakuljuja jaSphagnum cuspidatum -kuljuja (Paasio 1933, s.38) .Yleisimpi° suotyyppej° ovat enimm°kseen suonkeskiosassa tavattavat silm°keneva ja rahkanevasek° keidasr°me . Reunoilla on isovarpuista r°-mett°, rahkar°mett° ja tupasvillar°mett° . Isovar-pur°meen tyypillisi° varpuja ovat suopursu (Ledumpalustre eli uudella nimell° Rododendrontomentosum), juolukka (Vaccinium uliginosum),vaivaiskoivu (Betula nana) ja kanerva (Callunavulgaris) . Suon laide on sarar°mett° sek° ruoho- jahein°korpea, varsinaista korpea, varsinaista sara-nevaa ja nevakorpea . Paikoin laide on otettu vilje-lykseen. Talpianj°rven l°nsipuolella on turve-tuotantoalue ja monin paikoin suon reunaosissa onpienialaisia tilakohtaisia kuivikkeen nostoalueita .Kallioj°rvi on laskettu 1860-luvulla, kuivatettu jaotettu viljelykseen (Anttila 1967). Suon it°- jal°nsiosan reunoja, sek° Kiljamosaaren pohjois-puolinen alue ja Talpianj°rven l°nsipuolinen alue onojitettu. Suon luonnontilaisuusaste on yli 90 % .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen poh-jaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 4,7 ja ko-ko turvekerrostuman 3,5 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat samat . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu 7 - 8 m:n ja paksuimmillaan 10 m :n syvyy-teen (kuva 6) . Torronsuon suurin turvepaksuus,per°ti 12,3 m, on mitattu suon keskiosasta . Saman-lainen turpeen paksuus on mitattu vain JanakkalanRaimansuossa (Sten 1994) . Ne ovat koko Suomenpaksuimmat turvekerrostumat .

Torronsuossa on rahkavaltaisia turpeita 78 % jasaravaltaisia 22 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 4 % ja tupasvillarahkaturpeita 15 % . Tur-peiden yleisin lis°tekij° onkin tupasvilla, jonka j°°n-näkset muodostavat yksin°°n noin 5 % suon turve-massasta. Lev°kän osuus, jota tavataan l°hinn°kuljurahkaturpeissa on 7 % ja tupasluikan alle 1 % .Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiinliittyv°n puuaineksen osuus t°st° on runsaat 1 % .Saraturpeissakortteen osuus on 3 %, j°rviruo'on jaraatteen alle 1 % . P°°turvelajien prosenttiosuudetsuon turvem°°r°st° ovat : rahka 71 %, rahkasara16 %, sararahka 7 % ja sara 6 %, sek° pieni°m°°ri° ruskosammalta (B) 0,1 % .

1 3


Yleisin pohjamaalaji on savi (86 %havainnoista),jota suoaltaiden syvimmiss° osissa peitt°° 10 - 90cm:n paksuinen liejukerros . Moreenia on 6 %,hiekkaa 4 %, hiesua 3 % ja hietaa 1 % pohja-maalajeista . Tutkimuspisteist° 11 % :lla on liejua .Suo on alkanut kehitty° useamman pienen j°rvenumpeenkasvun seurauksena. J°rvi- ja suokasvil-lisuus on aluksi ollut rehev°° . T°t° ilment°v°tmakrosubfossiilit kuten rantayrtin (Lycopuseuropaeus), t°hk°-°rvi°n (Myriophyllumspicatum) ja notkean°kinruohon (Najas jlexilis)siemenet (Haavisto et al. 1980) . Suo jatkoikehityst°°n mineraalimaan soistumisena . Aluksiprimaarisena eli merenrannan soistumisena ja myä-hemmin myäs mets°maan soistumisena, jotamets°palot ovat edesauttaneet. Pohjavedenpinnankohoamisen myät° suo on edelleen laajentunut,kunnes maaston muodot ovat asettaneet sille rajansa .Suon korkeuskasvu on jatkunut voimakkaana . Sit°on edesauttanut edullinen sijainti vedenjakajalla .Suuri mets°palo poltti noin 160 ha mets°° ja suota9.6 . 1996 Torronsuon it°reunalla, valtatie 2 :n varrellaPiippurinsuolla ja Kotasuolla .

Torronsuota on esitetty kansallispuistoksi (Ko-miteamietintä 1976) ja p°°täs Torronsuon kansal-lispuiston perustamisesta tehtiin vuonna 1990 . Tor-ronsuo sis°ltyy myäs perustettavaan Natura 2000 -verkostoon (Ymp°ristäministeriä 1998) . Kansallis-puiston pinta-ala on noin 2600 ha . Torronsuota voiihailla Torron kyl°n it°puolella suon etel°reunallasijaitsevasta n°käalatornista (kuva 5) .

Torronsuossa on turvetta yhteens° 156,73 milj .suo-m3 . Suon luoteisosasta, Talpianj°rven l°nsi-puolella sijaitsevasta noin 30 ha :n turvetuotantoalu-eelta nostetaan heikosti maatunutta rahkaturvettakasvuturpeen raaka-aineeksi . Suon pohjois,- etel°-ja l°nsiosista on aikoinaan tilakohtaisesti nostettukuiviketta .

2 . Sinip°°nsuo

Sinip°°nsuo (kl . 2113 04) sijaitsee noin 9 kmTammelan keskustasta ja noin 5 km Forssan kes-kustasta lounaaseen (kuva 1) . Suon pinta on 118 -122 m mpy ja viett°° lounaaseen ja luoteeseen .Vedet laskevat lounais- ja luoteisreunalta l°htevi°ojia myäten l°nteen virtaavaan Haaraojaan ja Haa-pajokeen ja edelleen Loimijokeen ja Kokem°en-jokeen . Suo rajoittuu kauttaaltaan kallio- ja mo-reenialueisiin (Punakivi 1976, Rainio et al . 1985) .Kulkuyhteydet suolle ovat heikot . Etel°reunan l°-hell° kulkee k°rryteit° . Suon kokonaispinta-ala on100 ha, yli metrin syv°n alueen 76 haja yli 2 m syv°n48 ha . Suo on tutkittu hajapistein ja siell° on 11

tutkimuspistett°. Tutkimuspistetiheys on 1,1/10 ha .Yleisimm°t suotyypit ovat suon keskiosan tu-

pasvillar°me ja rahkar°me . Reunoilla on isovar-puista r°mett°, rahkar°mett° ja varsinaista sarar°-mett° sek° paikoin saranevaa ja nevakorpea . Suonpinnan m°tt°iden korkeus on 2 - 4 dm. Suo onit°osaa lukuunottamatta l°hes kokonaan tihe°stiojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin 10 % .

Sinip°°nsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,0 jakoko turvekerrostuman 4,7 . Yli 2 m :n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 5,9 ja 4,5 . Suoaltaankeskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu paksuimmillaan 3,0 m :n syvyy-teen. Suurin turvepaksuus, 4,6 m, on mitattu suonkeskiosassa .

Sinip°°nsuossa on rahkavaltaisia turpeita 64ja saravaltaisia 36 % kokonaisturvem°°r°st° . Puunja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 17 % ja tupasvillarahkaturpeita 46 % .Turpeiden yleisin lis°tekij° ontupasvilla,jonka j°°n-näkset muodostavat noin 11 % suon turvemassasta .Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiinliittyv°n puuaineksen osuus on runsaat 5 % . P°°tur-velajien prosenttiosuudet suon turvem°°r°st° ovat :rahka 54 %, rahkasara 36 % ja sararahka 10 % .Maatumatonta puuainesta eli ns . liekoja on kes-kim°°rin v°h°n, 1,8 % .

Suon yleisin pohjamaalaji on savi (64 % havain-noista), jota suoaltaan syvimmiss° osissa peitt°° n .10 - 50 cm:n paksuinen liejukerros. Moreenia, jokapaikoin on lohkareista, on 36 % . Sit° esiintyy suonreunoilla.Tutkimuspisteist° 46 % on liejualueella .Suo on alkanut kehitty° j°rven umpeenkasvun seu-rauksena. Mineraalimaan, ensiksi primaarinen elimerenrannan soistuminen ja myähemmin mets°-maan soistuminen on sittemmin laajentanut suotaymp°ristään .

Sinip°°nsuossa on turvetta yhteens° 2,1 milj .suo-m 3 . Rahkaturve kelpaa viljelyturpeen ja kasvu-turpeen raaka-aineeksi. Kokonsa, turvem°°riens°ja turpeittensa laadun perusteella Sinip°°nsuo sopiihyvin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähem-min polttoturvetuotantoon .

3 . Kaakkosuo

Kaakkosuo (kl . 2113 04) sijaitsee noin 9 kmTammelan keskustasta lounaaseen ja noin 4 kmetel°°n Forssan keskustasta (kuva 1) . Suon pintaon 120 - 122,5 m mpy ja viett°° it°°n . Vedetlaskevat it°reunalta l°htevi° ojia myäten it°°n Loi-mijoen kautta Pyh°j°rveen ja edelleen Kokem°-enjokeen . Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan kallio-ja

1 5

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report ofPeat Investigation 314, 1998Carl-Gäran Sten

moreenialueisiin (Punakivi 1976) . Kulkuyhteydetsuolle ovat heikot . Suon kokonaispinta-ala on 5 7 ha,yli metrin syv°n alueen 46 haj a yli 2 m syv°n 33 ha .Suolla on 22 tutkimuspistett°, j a tutkimuspistetiheyson 3,9/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat enimm°kseen suonkeskiosassa tavattavat tupasvillar°me, rahkar°meja lyhytkorsineva . Reunoilla on isovarpuista r°met-t°, rahkar°mett° sek° varsinaista ett° ruohoistasarar°mett°. Myäs varsinaista korpea ja puoluk-katurvekangasta esiintyy. Suon pinnan m°tt°idenkorkeus on 2 - 4 dm. Puolet suosta on tihe°stiojitettu . Luonnontilaisuusaste on noin 46 % . Kuiva-tusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Kaakkosuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja

SWm mpy

122-

121 -

120-

119-

118-

117 -

116-M mpy

122-

121 -

120-

119-

118-

117-

116-

1 6

1

Suotyyppi, liekoisuus, turvelajit ja pohjamaalajitRhSR TR TR TR RR TR

TR TR0/0

0/2 0/1

0/2

1/0

2 3 T 6

TR

koko turvekerrostuman 5,6 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 6,9 ja 5,8 . Suoaltaankeskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu paksuimmillaan 2,6 m :n syvyy-teen (Rainio et al. 1985) (kuva 7) . Suurin turve-paksuus, 5,6 m, on mitattu suon keskiosassa .

Kaakkosuossa on rahkavaltaisia turpeita 63 % jasaravaltaisia 37 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 46 % ja tupasvillarahkaturpeita 44 % .Turpeiden yleisin lis°tekij° onkin tupasvilla, jonkaj°°nnäkset muodostavat yksin°°n noin 9 % suonturvemassasta . Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiinrahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus on run-saat 13 % ja saraturpeiden kortteen ja j°rviruo'onalle 1 %. Keskim°°r°inen liekoisuus on pieni (1,2 %) .

AAA 7 8 9

115

0 A0

L

t

5

A AA

0

- 0

~~. 10 --I 11 A A

NEm mpy-122

-121

-120

-119

-118

-117

-116

Merkkien selite : 1 = rahkaturve, 2 = sararahkaturve, 3 = saraturve, 4 = rahkasaraturve, 5 = tupasvilla, 6 = puu, 7 = korte, 8 =j°rviruoko, 9 = lieju, 10 = savi, 11 = moreeni, P 403 = kairauspiste . Suotyyppien lyhenteet: RhSR = ruohoinen sarar°me, VSR =varsinainen sarar°me, TR = tupasvillar°me, RR = rahkar°me, IR = isovarpuinen r°me, VK = varsinainen korpi, oj = ojikko .

Kuva 7. Kaakkosuon maatuneisuus- ja turvelajiprofiili (Rainio et al . 1985) .Fig. 7. Humification and peat types in a cross-section of the mire Kaakkosuo (Rainio et al. 1985). For symbolsand abbreviations, see appendices 1-2 .

4 . Tartlamminsuo


P°°turvelaj ien prosenttiosuudet suon turvem°°r°s-t° ovat: rahka 49 %, sara 3 %, sararahka 14 % jarahkasara 34 % .

Suon yleisin pohjamaalaji on savi (52 % havain-noista), jota suoaltaan syvimmiss° osissa peitt°° 10- 30 cm:n paksuinen liejukerros . Moreenia on 48havainnoista . Tutkimuspisteist° 52 % on liejualueella .Suo on alkanut kehitty° j°rven umpeenkasvun seu-rauksena. Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan soi-stuminen on sittemmin laajentanut suota ymp°ris-tään .

Kaakkosuossa on turvetta yhteens° 1,33 milj .suo-m3 . Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensalaadun perusteella (paitsi korkea rikkipitoisuus poh-jaosissa) suo sopii ensin v°ltt°v°sti kasvuturvetuo-tantoon ja myähemmin polttoturvetuotantoon .

Tartlamminsuo (kl . 2024 08) sijaitsee noin 17 kmTammelan keskustasta etel°°n (kuva 1) . Suosta ontutkittu vain sen l°nsiosa, josta noin 28 ha sijaitseeSomeron kaupungin puolella. Suon it°osa, joka kuu-luu Someroon on valtakunnallisessa soidensuojelunperusohjelmassa (Komiteamietintä 1980) . Suostaon rauhoitettu noin 70 ha vuonna 1985 . Suon pintaon 114,5 - 120,0 m mpy ja viett°° luo-teeseen jait°°n. Suo sijaitsee Etel°-Suomen vedenjakajalla .Vedet laskevat l°nsireunalta l°htevi° ojia myätenViinakosken kautta luoteeseen virtaavaan Suojo-keen ja Pienjokeen sek° edelleen Pajulanjokeen,joka laskee Paimionjoen kautta Suomenlahteen .Tartlammen ja suon luonnontilaisen it°osan vedetlaskevat ojia myäten Lehesjokeen ja Liesj°rven,Kuivaj°rven ja Pyh°j°rven kautta Loimijokeen jaedelleen Kokem°enjokeen p°°tyen Pohjanlahteen .Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan kumpuilevaanmoreenimaastoon (Haavisto 1974) . Suon kes-kiosassa on Tartlammi (117,4 m mpy) ja sen luoteis-puolella moreeninen Isosaari . Kulkuyhteydet suolleovat kohtalaiset it°reunan yli sek° pohjois- ett°etel°reunan l°hell° kulkevien mets°autoteiden an-siosta. Suon tutkitun l°nsiosan kokonaispinta-ala on89 ha, yli metrin syv°n alueen 77 haja yli 2 m syv°n58 ha. Suon luonnontilainen it°osa, josta noin 70 haon rauhoitettu, on j°tetty t°m°n tutkimuksen ulko-puolelle. Suolla on 98 tutkimuspistett°, ja tutkimus-pistetiheys on 11/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosan kei-dasr°me, silm°keneva ja lyhytkorsineva . Pienialai-sina ovat varsinainen saraneva ja rimpineva . Reu-noilla on tupasvillar°mett°, isovarpuista r°mett°,rahkar°mett°, varsinaista sarar°mett°, lyhytkortis-ta nevar°mett° ja korpir°mett° . Mineraalimaan

tuntumassa on kangaskorpea, varsinaista korpea,nevakorpea ja ruoho- ja hein°korpea sek° puoluk-ka- j a mustikkaturvekankaita . Turvepeltoa on suonl°nsiosan Kuokkamaalla . Etel°- ja lounaisosassa onpieni° kytäheittoj aja turpeenottoalue . Suon pinnanm°tt°iden korkeus on 2 - 3 dm, keskim°°rin 22 cmja niiden peitt°vyys 29 % . Suo on l°hes kokonaantihe°sti ojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin20 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Tartlamminsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 jakoko turvekerrostuman 5,2 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 6,0 ja 5,0 . Suoaltaanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 2,3 m :n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 5,8 m, on mitattu suon keskiosassa .

Tartla.mminsuossa on rahkavaltaisia turpeita 5 3ja saravaltaisia 47 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun(34 %) ja varpujen (7 %) j°°nnäksi° sis°lt°vi°turpeita on t°st° m°°r°st° 41 % ja tupasvillarahka-turpeita 18 % . Turpeiden yleisimm°t lis°tekij°t ovatpuu (l°hes 10 %) ja tupasvilla, jonka j°°nnäksetmuodostavat yli 4 % suon turvemassasta . Lev°k-kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa onl°hes 4 % . Saraturpeisiin liittyvien kortteen jaj°rviruo'on osuudet ovat noin 1 %. P°°turvelajienprosenttiosuudet suon turvem°°r°st° ovat : rahka45 %, sara 33 %, rahkasara 14 % ja sararahka 8 % .

Tartlamminsuon yleisimm°t pohjamaalajit ovatmoreeni (42 % havainnoista), hiekka (31 %) jahiesu (20 %), joita suoaltaan syvimmiss° osissapeitt°° 40 - 110 cm:n paksuinen liejukerros. Hietaaon 6 % ja savea 1 %. Tutkimuspisteist° 23 % onliejualueella. Suo on alkanut kehitty° j°rven um-peenkasvulla . Mineraalimaan, l°hinn° mets°maansoistuminen on sittemmin laajentanut suota ymp°ris-tään .

Tartlamminsuossa on turvetta yhteens° 2,23 milj .suo-m 3 . Rahkaturve kelpaa viljelyturpeen j a kasvu-turpeen raaka-aineeksi .

Suon l°nsiosasta on aikoinaan nostettu hiemanrahkaturvettakuivikkeeksi ja maanparannusaineek-si . Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensa laadunperusteella suo sopii aluksi kohtalaisesti teolliseenkasvuturvetuotantoon ja myähemmin hyvin polt-toturvetuotantoon .

5 . Pudotussuo

Pudotussuo (kl . 2024 08) sijaitsee noin 15 kmTammelan keskustasta etel°°n (kuva 1) . Suon pin-ta on 117 - 122 m mpy ja viett°° pohjoiseen jakoilliseen . Vedet laskevat koillisreunalta l°htevi°ojia myäten Lahnalamminsuon kautta koilliseen

1 7

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Carl-Gäran Sten

Liesj°rveen, sek° Kuivaj°rven ett° Pyh°j°rvenkautta Loimijokeen ja edelleen Kokem°enjokeen .Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan moreenialueisiin .It°reunalla on pieni hiekkaharju (Haavisto 1974) .Kulkuyhteydet suolle ovat hyv°t it°reunan l°hell°kulkevan mets°autotien ansiosta . Suon kokonais-pinta-ala on 51 ha, yli metrin syv°n alueen 46 hajayli 2 m syv°n 40 ha . Suolla on 63 tutkimuspistett°,ja tutkimuspistetiheys on 12,4/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosan kei-dasr°me, silm°keneva ja lyhytkorsineva . Reunoillaon isovarpuista r°mett°, rahkar°mett°, varsinaistasarar°mett°, korpir°mett°, kangasr°mett° ja varsi-naista korpea . Puulajisuhteet ovat : m°nty 80 %,koivu 10 %, kuusi 9 % ja muut lehtipuut 1 % . Suonpinnan m°tt°iden korkeus on 2 - 5 dm, keskim°°rin27 cm ja peitt°vyys 34 %. Suon reunat on ojitettu .Luonnontilaisuusaste on noin 76 % . Kuivatusmah-dollisuudet ovat hyv°t .

Pudotussuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,7 jakoko turvekerrostuman 4,7 ja yli 2 m :n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 6,4 ja 4,6 . Suoaltaankeskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu paksuimmillaan 5,0 m :n syvyy-teen. Suurin turvepaksuus on 7,0 m .

Pudotussuossa on rahkavaltaisia turpeita 84 % jasaravaltaisia 16 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 17 % ja tupasvillarahkaturpeita 45 % .Turpeiden yleisin lis°tekij° on tupasvilla, jonka j°°n-näkset muodostavat l°hes 11 % suon turvemassas-ta . Lev°kän osuus, jota tavataan kuljurahkatur-peissa on 3 %. Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiinrahkaturpeisiin liittyv°n puu aineksen osuus on run-saat 4 % ja saraturpeiden kortteen ja j°rviruo'onalle 1 %. P°°turvelajien prosenttiosuudet suon tur-vem°°r°st° ovat : rahka 77 %, sara 3 %, sararahka7 % ja rahkasara 13 % . Keskim°°r°inen liekoisuuson hyvin pieni, 0,2 % .

Pudotus suon yleisin pohjamaalaji on hiekka (48havainnoista) . Suoaltaan syv°nteiss° on 10 - 60cm:n paksuinen liejukerros . Moreenia on 19 %,hietaa 12 % ja hiesua 17 %. Tutkimuspisteist°10 % on liejualueella . Suo on alkanut kehitty° pie-nen lammen tai j°rven umpeenkasvun seurauk-sena . Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan soi-stuminen on sittemmin laajentanut suota ymp°ris-tään .

Pudotussuossa on turvetta yhteens° 1,70 milj .suo-m 3 . Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensalaadun perusteella Pudotussuo sopii kohtalaisestiensin teolliseen kasvuturvetuotantoon ja myähem-min hyvin polttoturvetuotantoon .

1 8

6 . Lahnalamminsuo

Lahnalamminsuo (kl. 2024 08, 11 ja 12) sijaitseenoin 15 km Tammelan keskustasta etel°°n (kuva1). Suon pinta on 109 - 113 m mpy ja viett°° it°°nja koilliseen . Vedet laskevat it°reunalta l°htevi°ojia myäten Kyyn°r°n j a Liesj°rven kautta Turpoon-jokeen sek° Kuivaj°rven ett° Pyh°j°rven kauttaLoimijokeen ja edelleen Kokem°enjokeen . Suo ra-joittuu l°hes kauttaaltaan moreenialueisiin (Haavis-to 1974) . Kulkuyhteydet suolle ovat hyv°t Helsinki- Pori valtatie 2 ylitt°° suon . Etel°- ja it°reunanl°hell° on mets°autoteit° . Suon kokonaispinta-alaon 84 ha, yli metrin syv°n alueen 55 ha ja yli 2 msyv°n 32 ha . Suolla on 40 tutkimuspistett°, jatutkimuspistetiheys on 5,8/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosan iso-varpur°me. Reunoilla on korpir°mett° ja pieni ruo-hoinen saraneva-alue. Erilaisia turvekankaita ku-ten varpu-, puolukka-, mustikka-ja ruohoturvekan-kaita on yhteens° per°ti 74 % . Suon pinnan m°tt°i-den korkeus on 2 - 3 dm, keskim°°r°inen korkeus25 cm ja peitt°vyys 3 % . Suo on it°reunaa lukuun-ottamatta tihe°sti ojitettu . Luonnontilaisuusaste onnoin 7 % .

Lahnalamminsuon kohtalaisesti ja hyvin maat-uneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on5,9 ja koko turvekerrostuman 5,6 . Yli 2 m :n syvyi-sen alueen vastaavat luvut ovat 6,1 ja 5,7 . Suoaltaankeskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainenturvekerros on yleens° vain 20 - 50 cm paksu jaulottuu paksuimmillaan 1,2 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 3,1 m, on mitattu suon keskiosassa .

Lahnalamminsuon kokonaisturvem°°r°st° onsaravaltaisia turpeita 79 % ja rahkavaltaisia 21 % .Puun ja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita ont°st° m°°r°st° 80 % ja tupasvillarahkaturpeita14 %. Turpeiden yleisimm°t lis°tekij °t on puuaines(13 %), varpu (7 %) ja tupasvilla, jonka j°°nnäksetmuodostavat noin 3 % suon turvemassasta . Sara-turpeisiin liittyv°n kortteen ja j°rviruo'on osuus onnoin 2 % ja raatteen alle 1 %. P°°turvelajienprosenttiosuudet suon turvem°°r°st° ovat : rahka-sara 55 %, sara 24 %, rahka 11 % ja sararahka10 % . Keskim°°r°inen liekoisuus on alhainen,1,0% .

Lahnalamminsuon yleisin pohjamaalaji on hiekka(43 % havainnoista). Moreenia on 26 % ja hietaa23 %. Hiesua on 14 %, jota suoaltaan syvimmiss°osissa peitt°° 40 - 170 cm :n paksuinen liejukerros .Tutkimuspisteist° 16 % on liejualueella . Suo onalkanut kehitty° pienen j°rven umpeenkasvuna .Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan soistuminen onsittemmin laajentanut suota ymp°ristään .

7 . V°likorvensuo


Lahnalamminsuossa on turvetta yhteens° 1,38milj . suo-m 3 . Suon pintarahka ei suositella kasvu-turpeen raaka-aineeksi . Suo rajoittuu id°ss° Lies-j°rven kansallispuistoon . Helsinki - Pori valtatieylitt°° suon syvimm°n osan jakaen tuotantoon so-veltuvan osan kahtia . Kokonsa, turvem°°riens° jaturpeittensa laadun perusteella suo sopii hyvin teol-liseen polttoturvetuotantoon .

V°likorvensuo (kl. 2024 09) sijaitsee noin 12 kmTammelan keskustasta etel°°n (kuva 1) . Suon pintaon 113 - 117,5 m mpy j a viett°° etel°°nj a kaakkoon .Vedet virtaavat Teilinnummen l°hteest° suon halkiojia myäten kaakkoon virtaavaan Lamminojaan jaRuostej okeen, Tapolanj °rven, Kyyn°r°n ja Liesj°r-ven kautta Turpoonjokeen sek° Kuivaj°rven jaPyh°j°rven kautta Loimijokeen ja edelleen Koke-m°enjokeen . Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan hiek-ka-alueisiin (Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolleovat hyv°t l°nsi- ja etel°reunan l°hell° kulkevienmets°autoteiden ja pohjoisosan l°heisyydess° kul-kevan Letku - Porras paikallistien eli H°meen H°r-k°tien ansiosta . Suon kokonaispinta-ala on 32 ha, ylimetrin syv°n alueen 9 ha ja yli 2 m syv°n 3 ha .Suolla on 3 9 tutkimuspistett°, j a tutkimuspistetiheyson 12,2/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosan rah-kar°me, isovarpur°me ja korpir°me . Reunoilla onkangasr°mett°, kangaskorpea, varsinaista korpeaja mustikkaturvekangasta . Suon pinnan m°tt°idenkorkeus on 3 - 4 dm, keskim°°r°inen korkeus 3 3 cmja peitt°vyys 9 %. Suo on l°hes kokonaan tihe°stiojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin 8 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,9 ja kokoturvekerrostuman 7,3 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 7,6 ja 7,2 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerroson ohut ja ulottuu paksuimmillaan 0,3 m :n syvyy-teen. Suurin turvepaksuus, 3,5 m, on mitattu suonkeskiosasta. Turvekerrostumista on tavattu jopa 11p°°llekk°ist° hiilikerrosta, jotka kertovat suota mui-noin kohdanneista toistuvista mets°paloista .

V°likorvensuossa on rahkavaltaisia turpeita 65ja saravaltaisia 35 % kokonaisturvem°°r°st° . Puunja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeiden osuus on81 % ja tupasvillarahkaturpeiden 25 % . Turpeidenyleisin lis°tekij° puuaines, jonka j°°nnäkset muo-dostavat yksin°°n noin 23 % suon turvemassasta .P°°turvelajien prosenttiosuudet suon turvem°°r°st°ovat: sararahka 34 % ja rahkasara 34 % ja rahka

32 %. Keskim°°r°inen liekoisuus on kohtalaisensuuri, 2,5 % .

V°likorvensuon yleisin pohjamaalaji on hieta(75 % havainnoista) . Hiekkaa on 11 % ja moreenia5 %. Hiesua on 8 %, jota suoaltaan syvimmiss°osissa peitt°° 10 - 120 cm:n paksuinen liejukerros .Tutkimuspisteist° 14 % on liejualueella . Suo onalkanut kehitty° pienen j°rven umpeenkasvuna .Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan soistuminen onsittemmin laajentanut suota ymp°ristään .

V°likorvensuossa on turvetta yhteens° 0,29 milj .suo-m3 . Suossa on kohtalaisesti ja hyvin maatunuttaturvetta yli kahden metrin syvyisell° 3 hain alueella,joka turvem°°riens° ja turpeittensa laadun perus-teella suo sopii pienimittakaavaiseen polttoturve-tuotantoon .

8 . Koivansuo

Koivansuo (kl . 2024 09) sijaitsee noin 11 kmTammelan keskustasta etel°°n (kuva 1) . Suon pintaon 113 - 120 m mpy ja viett°° l°nteen ja lounaaseen .Vedet laskevat l°nsi-, lounais-ja etel°reunalta l°hte-vi° ojia myäten lounaaseen virtaavaan Kytäniityno-jaan ja Myllyjokeen ja edelleen Pajulanjoen ja So-meron Kirkkoj°rven kautta Paimionjokeen . Suorajoittuu l°hes kauttaaltaan moreenialueisiin (Haa-visto 1974) . Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaiset .L°nsi-ja etel°reunan l°hell° kulkee mets°autoteit°ja it°osan l°hell° valtatie 2 . Suon kokonaispinta-alaon 163 ha, yli metrin syv°n alueen 138 haja yli 2 msyv°n 116 ha . Suolla on 104 tutkimuspistett° .Tutkimuspistetiheys on 6,4/10 ha.

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosankeidasr°me, rahkar°me, lyhytkorsineva j a silm°ke-neva. Reunoilla on isovarpuista r°mett°, tupas-villar°mett°, varsinaista sarar°mett° sek° kangas-korpea ja varsinaista korpea . Ojitettujen alueidenturvekankaista mainittakoon puolukka-, mustikka-ja ruohoturvekangas sek° kytäheitto ja kuivikkeennostoalue . Suon pinnan m°tt°iden korkeus on 1 - 4dm, keskim°°r°inen korkeus 19 cm ja peitt°vyys26 % . Suon reunat on l°hes kokonaan tihe°sti oji-tettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin 35 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 ja kokoturvekerrostuman 4,0 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 5,4 ja 3,9. Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 5,3 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 7,1 m, on mitattu suon l°nsiosassa .

Koivansuossa on rahkavaltaisia turpeita 67 % jasaravaltaisia 33 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun ja

1 9


varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 29 % ja tupasvillarahkaturpeita 25 % .Turpeiden yleisin lis°tekij° on tupasvilla, jonka j°°n-näkset muodostavat yksin°°n noin 5 % suonturvemassasta . Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiinrahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus on run-saat 6 % ja saraturpeiden kortteen, j°rviruo'on jaraatteen noin 1 % . P°°turvelajien prosenttiosuudetsuon turvem°°r°st° ovat : rahka 63 %, rahkasara30 %, sararahka 4 % ja sara 3 % . Turpeen keski-m°°r°inen liekoisuus on eritt°in pieni (0,1 %) .

Suon yleisin pohjamaalaji on hiekka (75 % ha-vainnoista) . Hietaa on 13 %, hiesua 8 % ja savea1 %, joita suoaltaan syvimmiss° osissa peitt°° 10 -90 cm:n paksuinen liejukerros . Tutkimuspisteist°18 % on liejualueella . Suo on alkanut kehitty° j°r-ven umpeenkasvun seurauksena . Mineraalimaan,l°hinn° mets°maan soistuminen on sittemmin laa-jentanut suota ymp°ristään .

Suosta on monin paikoin aikoinaan nostettu rah-katurvetta kuivikkeeksi. Kokonsa, turvem°°riens°ja turpeittensa laadun perusteella suo sopii kohtalai-sesti teolliseen kasvuturvetuotantoon . Heikostimaatuneen kerroksen alla ja l°nsiosan turvepel-loissa on energiantuotantoon sopivaa turvetta . Suonhalki ja Koivanlammin kautta virtaava oja olisierityisesti huomioitava kuivatusvaikeuksien takiaturvetuotantoa suunniteltaessa .

9 . Muurainsuo

Muurainsuo (kl . 2024 09) sijaitsee noin 10 kmTammelan keskustasta etel°°n (kuva 1) . Suon pintaon 111 - 115,5 m mpy ja viett°° pohjoiseen jakoilliseen. Vedet laskevat luoteis-ja pohj oisreunaltal°htevi° ojia myäten luoteeseen (vrt . Aartolahti1965a kuva 4) virtaavan Myllyojaan, ja edelleenPyh°j°rven, Loimijoen kautta Kokem°enjokeen .Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan kallio-ja moreenia-lueisiin (Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolle ovatkohtalaiset l°nsi- ja it°reunan l°hell° kulkevienmets°autoteiden ansiosta. Suon kokonaispinta-alaon 72 ha, yli metrin syv°n alueen 42 haja yli 2 msyv°n 20 ha . Suolla on 57 tutkimuspistett° . Tutki-muspistetiheys on 7,9/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosankeidasr°me, rahkar°me, silm°keneva ja lyhytkorsi-neva. Reunoilla on isovarpuista r°mett°, rahkar°-mett°, korpir°mett°, sek° varsinaista sarar°mett°ja varsinaista korpea . Suon pinnan m°tt°iden kor-keus on 2 - 3 dm, keskim°°r°inen korkeus 26 cm japeitt°vyys 24 % . Suo on l°hes kokonaan tihe°stiojitettu. Suon luonnontilaisuusaste on noin 23 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

2 0

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,1 ja kokoturvekerrostuman 6,3 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 7,4 ja 6,1 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 1,5 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 3,1 m, on mitattu suon keskiosassa .

Muurainsuossa on saravaltaisia turpeita 51 % jarahkavaltaisia 49 % kokonaisturvem°°r°st° . Puunja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 65 % ja tupasvillarahkaturpeita 21 % .Turpeiden yleisin lis°tekij° onkin tupasvilla, jonkaj°°nnäkset muodostavat noin 6 % suon turvemas-sasta. Lev°kän osuus, jota tavataan kuljurahkatur-peissa on alle 1 % . Saraturpeisiin ja hyvin maatunei-siin rahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus onrunsaat 24 % . P°°turvelajien prosenttiosuudet suonturvem°°r°st° ovat: rahkasara 42 %, rahka 32 %,sararahka 17 %, sara 5 % ja ruskosammalsara 4 % .Keskim°°r°inen liekoisuus on pieni, 1,6 % .

Suon yleisimm°t pohjamaalajit ovat hiesu ja savi(45 % ja 14 %havainnoista), joita suoaltaan syviin-miss° osissa peitt°° 20 - 35 cm:n paksuinen lieju-kerros . Moreenia havainnoista on 23 %, hiekkaa10 % ja hietaa 8 % . Tutkimuspisteist° 8 % onliejualueella . Suo on alkanut kehitty° pienen lam-men umpeenkasvuna. Mineraalimaan, l°hinn° mets°-maan soistuminen on sittemmin laajentanut suotaymp°ristään .

Muurainsuossa on turvetta yhteens° 0,99 milj .suo-m3 . Suon pintarahka kelpaa laadun ja ohuudentakia l°hinn° kuivikkeeksi . Keski- ja pohjoisosastaon aikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivik-keeksi . Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensalaadun perusteella suo sopii hyvin polttoturve-tuotantoon, mutta ei teolliseen kasvuturvetuotantoon,joskin kuiviketta on paikalliseen k°yttään .

10 . V°h°suo

V°h°suo (kl. 2024 09) sijaitsee noin 7 km Tam-melan keskustasta lounaaseen (kuva 1) . Suon pintaon 98 - 103 m mpy ja viett°° keskustasta reunoillep°in. Vedet laskevat l°nsi-, pohjois- ja it°reunaltal°htevi° ojia myäten pohjoiseen virtaavan Vahaojanja laskettuu Kallioj°rven kiert°v°n ojan kautta Py-h°j°rveen ja edelleen Loimijokeen ja Kokem°enjo-keen . Suo rajoittuu l°hes kauttaaltaan savialueisiin,l°nsireunalla Jontturinkallioon (Haavisto 1974) . Kul-kuyhteydet suolle ovat hyv°t etel°- ja pohjoisreu-nan l°hell° kulkevien teiden ja koillisreunan l°-heisyydess° kulkevan Helsinki - Pori valtatie 2 :nansiosta . Suon kokonaispinta-ala on 89 ha, yli met-rin syv°n alueen 8 8 haja yli 2 m syv°n 84 ha . Suolla

on 60 tutkimuspistett°, ja tutkimuspistetiheys on6,7/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosankeidasr°me, silm°keneva, rahkaneva ja lyhytkorsi-neva. Reunoilla on isovarpuista r°mett°, rahkar°-mett° ja korpir°mett° . Ojituksen ansiosta reunoillaon myäs varpuja mustikkaturvekangasta sek°kytäheittoa ja turvepeltoa . Suon pinnan m°tt°idenkorkeus on 2 - 4 dm, keskim°°r°inen korkeus 26 cmja peitt°vyys 47 % . Suon reunat on l°hes kokonaanojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin 30 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t . Suolta on nos-tettu turvetta .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjatur-vekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja koko tur-vekerrostuman 4,1 ja yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat samat . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 6,0 m :n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 6,6 m, on mitattu suon keskiosassa .

V°h°suossa on rahkavaltaisia turpeita 77 % jasaravaltaisia 23 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 22 % ja tupasvillarahkaturpeita 17 % .Turpeidenyleisin lis°tekij° ontupasvilla,jonkaj°°n-näkset muodostavat noin 4 % suon turvemassasta .Lev°kän osuus, jota tavataan l°hinn° kuljurahka-turpeissa on alle 1 % . Saraturpeisiin ja hyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksenosuus on noin 6 % ja saraturpeiden kortteen ja j°r-viruo'on alle 1 % . P°°turvelajien prosenttiosuudetsuon turvem°°r°st° ovat : rahka 72 %, sara 17 %,rahkasara 6 % ja sararahka 5 % . Keskim°°r°inenliekoisuus on eritt°in pieni, 0,2 % .

V°h°suon yleisimm°t pohjamaalajit ovat savi(93 %), hiesu (5 %) ja hiekka (2 % havainnoista),joita l°hes kaikkialla peitt°° 10 - 145 cm:n paksui-nen liejukerros . V°h°suon liejukerrostumasta onläydetty vesip°hkin°n (Trapa natans), nykyisin Suo-mesta h°vinneen vesikasvin hedelmi°. Tutkimus-pisteist° 92 % on liejualueella . Suo on alkanut ke-hitty° laajan j°rven, myäs Kallioj°rven umpeen-kasvuna. Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan soi-stuminen on sittemmin laajentanut suota ymp°ris-tään .

V°h°suossa on turvetta yhteens° 4,02 milj . suo-m3 . Suon heikosti maatunut rahkaturve kelpaa vil-jely- ja kasvuturpeen raaka-aineeksi . Suosta onaikoinaan nostettu hieman rahkaturvetta kuivik-keeksi. Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensalaadun perusteella V°h°suo sopii hyvin ensin teol-liseen kasvuturvetuotantoon ja myähemmin kohta-laisesti polttoturvetuotantoon . Kohtalaisesti ja hy-vin maatunutta turvetta voidaan k°ytt°° myäsmaanparannusaineena tai turvemullan raaka-ainee-na .

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998

Tammelan suot ja turpeen k°yttäkelpoisuus . Osa 1

11 . K°rjensuo

K°rjensuo (kl . 2113 07) sijaitsee Forssan jaTammelan rajalla noin 5 km Tammelan keskustastaluoteeseen (kuva 1) . Suon pinta on 112 - 118 m mpyja viett°° keskustasta reunoille p°in, p°°osin it°°nja etel°°n. K°rjensuolta vedet poistuvat per°ti 10eri kohdasta (Aartolahti 1965a, kuva 4). Vedetlaskevat l°nsi- ja it°reunalta l°htevi° ojia myätenpohjoiseen virtaavaa K°rkistenojaa pitkin J°nij°r-veen ja edelleen Per°jokea pitkin Loimijokeen .Suon l°nsi ja etel°osista vedet virtaavat etel°°nK°rjensuonojaan ja Kaukj°rveen sek° Pyh°j°r-veen ja edelleen Loimijoen kautta Kokem°enjo-keen. Suo rajoittuu p°°osin kallio-ja moreenialuei-siin, paikoin savialueisiin ja hiekkavaltaiseen har-juun (Punakivi 1976) . Kulkuyhteydet suolle ovatkohtalaiset l°nsi- ja it°reunan l°hell° kulkevienmets°autoteiden ansiosta . Suon kokonaispinta-alaon 242 ha, yli metrin syv°n alueen 225 haja yli 2 msyv°n 210 ha . Suolla on 78 tutkimuspistett° Tutki-muspistetiheys on 3,2/10 ha .

Tammelan K°rjensuo on tyypillinen kilpikeidas(Ruuhij°rvi 1982) . Yleisimpi° suotyyppej° ovat suonkeskiosan keidasr°me, silm°keneva ja lyhytkorsi-neva (vrt . Paasio 1933, s .36 ja 42) . Reunoilla ontupasvillar°mett°, isovarpuista r°mett°, rahkar°-mett° sek° varsinaista korpea ja ruoho- ja hein°-korpea. Myäs varpuja mustikkaturvekangasta onpaikoin reunoilla. L°nsireunalla on vanhoja tur-peennostoalueita . Suon pinnan m°tt°iden korkeuson 2 - 4 dm, keskim°°r°inen korkeus 26 cm ja peit-t°vyys 14 % . Suo on l°hes kokonaan tihe°sti oji-tettu . Luonnontilaisuusasteonnoin 18 %. Kuivatus-mahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,5 ja kokoturvekerrostuman 3,6 ja yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat samat . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan jopa 6 m :n syvyyteen . Suu-rin turvepaksuus, 7,6 m, on mitattu suon keskiosassa .

K°rjensuon turpeista on rahkavaltaisia 81 % jasaravaltaisia 18,7 % ja ruskosammalvaltaisia 0,3kokonaisturvem°°r°st°. Puun ja varpujen j°°nnäk-si° sis°lt°vi° turpeita on t°st° m°°r°st° 10 % jatupasvillarahkaturpeita 18 % . Turpeiden yleisinlis°tekij° onkin tupasvilla, jonka j°°nnäkset muo-dostavat yksin°°n noin 4 % suon turvemassasta .Lev°kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissaon 1 %. Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rah-katurpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus on runsaat2 % ja saraturpeiden kortteen ja j°rviruo'on vajaa1 %. P°°turvelajien prosenttiosuudet suon turve-m°°r°st° ovat : rahka 79 %, sara 3 %, sararahka

2 1


2 %, rahkasara 15,4 %, ruskosammalsara 0,3 % jasararuskosammal 0,3 % . Keskim°°r°inen liekoi-suus on 0,1 % .

Suon yleisin pohjamaalaji on savi (91 % havain-noista), jota suoaltaan syvimmiss° osissa peitt°° 10- 100 cm:n paksuinen liejukerros . Moreenia on 9l°hinn° reunan tuntumassa . Tutkimuspisteist° 61on liejualueella. Suo on alkanut kehitty° j°rvenumpeenkasvun seurauksena . Mineraalimaan, l°-hinn° mets°maan soistuminen on sittemmin laajen-tanut suota ymp°ristään .

K°rjensuossa on turvetta yhteens° 11,54 milj .suo-m3 . Suon pintarahka kelpaa sek° viljely- ett°kasvuturpeen raaka-aineeksi . Suosta on aikoinaannostettu runsaasti rahkaturvetta kuivikkeeksi. Ko-konsa, turvem°°riens° ja turpeittensa laadun pe-rusteella suo sopii kohtalaisen hyvin ensin teolliseenkasvuturvetuotantoon j a myähemmin kohtalaisestipolttoturvetuotantoon . Kohtalaisesti ja hyvin maa-tunutta turvetta voidaan k°ytt°° myäs maanparan-nusaineena tai turvemullan raaka-aineena .

12 . Valinsuo

Valinsuo (kl . 2113 08) sijaitsee noin 14 km Tam-melan keskustasta pohjoiseen (kuva 1) . Suon pintaon 125,5 - 127,5 m mpy ja viett°° luoteeseen . Suosijaitsee vedenjakajalla, josta vedet laskevat luotee-seen Valij°rveen (125,6 m mpy) ja sielt° edelleenKoijoen (35 .96) kautta Kojonjokeen, joka yhtyyAlastarolla Loimijokeen. J°nhijoen vesistäalueen(35 .97) vedet laskevat etel°reunalta l°htevi° ojiamyäten etel°°n Iso-Pakosen j a Kyyn°r°j °rven kaut-ta Myllyojaan ja edelleen Per°jokeen, joka yhtyyJokioisissa Loimijokeen . Vaihiojan vesistäalueen(35 .936) vedet laskevat it°reunalta l°htevi° ojiamyäten it°°n Liesj°rven kautta etel°°n Myllyjo-keen ja edelleen Pyh°j°rven kautta Loimijokeen jaKokem°enjokeen. Suo rajoittuu luoteessa Valij°r-veen, pohjois-j a it°reunalla laajaan hiekkaa ja soraasis°lt°v°°n Valiharjuun, etel°ss° ja l°nness° kallio-ja moreenialueisiin (Punakivi 1976) . Kulkuyhteydetsuolle ovat hyv°t reunan l°hell° kulkevien mets°-autoteiden ansiosta. Suon kokonaispinta-ala on 39ha, yli metrin syv°n alueen 31 haja yli 2 m syv°n 25ha . Suolla on 19 tutkimuspistett° . Tutkimuspisteti-heys on 4,9/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosankeidasr°me, tupasvillar°me, rahkar°me ja lyhyt-korsineva muuttuma . Suurin osa suosta oli viel°1960-luvulla luonnontilaista avosuota . Reunoilla onisovarpuista r°mett° ja rahkar°mett°. Suon pinnanm°tt°iden korkeus on 1 - 2 dm, keskim°°r°inenkorkeus 13 cm ja peitt°vyys 35 % . Suo on l°hes

22

kokonaan ojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin5 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja kokoturvekerrostuman 4,5 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,7 ja 4,5 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 4,5 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 6,5 m, on mitattu suon luoteisosasta .

Valinsuossa on rahkavaltaisia turpeita 74 % jasaravaltaisia 26 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° 33 % ja tupasvillarahkaturpeita 30 % .Turpeiden yleinen lis°tekij° on tupasvilla, jonkaj°°nnäkset muodostavat noin 6 % suon turvemas-sasta. Lev°kän osuus, jota tavataan l°hinn° kulju-rahkaturpeissa on alle 1 % . Saraturpeisiin ja hyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksenosuus on runsaat 7 % ja saraturpeiden j°rviruo'on2 % sek° kortteen ja raatteen alle 1 % . P°°turve-lajien prosenttiosuudet suon turvem°°r°st° ovat :rahka 69 %, sara 13 %, rahkasara 13 % ja sara-rahka 5 %. Keskim°°r°inen liekoisuus on eritt°inalhainen, 0,4 % .

Valinsuon yleisin pohjamaalaji on hiekka (58havainnoista), jota suoaltaan syvimmiss° osissapeitt°° 20 - 60 cm:n paksuinen liejukerros . Lis°ksion moreenia, hiesua ja savea. Tutkimuspisteist°32 % on liejualueella . Suo on alkanut kehitty° j°r-ven umpeenkasvun seurauksena. Mineraalimaan,l°hinn° mets°maan soistuminen on sittemmin laajen-tanut suota ymp°ristään .

Valinsuossa on turvetta yhteens° 1,06 milj . suo-m3 . T°st° on heikosti maatunutta rahkaturvettasuon yli metrin syvyisell° ja tuotantoon sopivalla31 hain alueella. Suon pintarahka kelpaa viljelytur-peen ja kasvuturpeen raaka-aineeksi . Suolta onnostettu hieman turvetta kuivikkeeksi . Kokonsa,turvem°°riens° ja turpeittensa laadun perusteellasuo sopii kohtalaisesti teolliseen kasvuturvetuo-tantoon. Suota ei kuitenkaan suositella polttoturve-tuotantoon, sill° l°heinen Valij°rvi est°° suon kui-vattamisen ja polttoturvekerroksen hyädynt°misenvedenpinnan alapuolelta ilman pumppausta .

13 . Kortesuo

Kortesuo (kl . 2024 11) sijaitsee noin 18 kmTammelan keskustasta etel°kaakkoon . Suon etel°-osa kuuluu Someroon (kuva 1) . Suon pinta on 116,5- 118 m mpy ja viett°° etel°°n . Vedet laskevatetel°reunalta l°htevi° ojia myäten it°°n virtaavaanTartlamminojaan ja Lehesjokeen sek° Liesj°rvenja Pyh°j°rven kautta Loimijokeen ja edelleen Koke-


Tammelan suot ja turpeen k°yttäkelpoisuus . Osa 1

m°enjokeen . Suo rajoittuu pohjamoreeni- ja mo-reenimuodostuma-alueisiin (Haavisto 1974) . Kul-kuyhteydet suolle ovat kohtalaiset pohjois-ja it°reu-nan l°hettyvill° kulkevan Helsinki - Pori valtatie 2 :nansiosta . Suon kokonaispinta-ala on 3 8 ha, yli met-rin syv°n alueen 25 haja yli 2 m syv°n 7 ha . Suollaon 54 tutkimuspistett°, ja tutkimuspistetiheys on14,2/ 10 ha .Yleisimpi° suotyyppej° ovat suon keskiosan

keidasr°me ja rahkar°me . Reunoilla on isovar-puista r°mett°, rahkar°mett°, tupasvillar°mett°, kan-gasr°mett°, korpir°mett° ja varsinaista korpea sek°mustikkaturvekangasta . Suon pinnan m°tt°iden kor-keus on 2 - 4 dm, keskim°°r°inen korkeus 29 cm japeitt°vyys 34 % . Suo on l°hes kokonaan ojitettu .Suon luonnontilaisuusaste on noin 7 % . Kuivatus-mahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,7 ja kokoturvekerrostuman 6,0 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 7,9j a 6,6. Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan metrin syvyyteen (kuva 4) .Suurin turvepaksuus on 2,6 m .

Rahkavaltaisten turpeiden osuus on 67 % ja sa-ravaltaisten 33 % kokonaisturvem°°r°st° . Puun javarpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeiden osuus ont°st° 55 %. Tupasvillarahkaturpeita on 50 % . Ylei-sin lis°tekij° on tupasvilla, jonka j°°nnäksetmuodostavat noin 15 % suon turvemassasta. Le-v°kän osuus, jota tavataan kuljurahkaturpeissa on1 %. Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahka-turpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus on 14 % jasaraturpeiden kortteen noin 1 % . Turvekerrostu-mista on tavattu jopa 10 p°°llekk°ist° hiilikerrosta,jotka osoittavat suota muinoin kohdanneista toist-uvista mets°paloista . P°°turvelajien prosenttiosuu-det suon turvem°°r°st° ovat : rahka 42 %, rah-kasara 31 %, sararahka 25 % ja sara 2 % . Liekoi-suus on keskim°°rin kohtalaisen suuri, 2,7 % .

Kortesuon yleisimm°t pohjamaalajit ovat hiesu(49 %) ja moreeni (33 % havainnoista), jota suoal-taan syvimmiss° osissa peitt°° 10 - 20 cm :n paksui-nen liejukerros . Lis°ksi on hietaa on 12 % ja hiek-kaa 6 % (kuva 4, s . 12) . Tutkimuspisteist° 8 % onliejualueella .

Kortesuossa on turvetta yhteens° 0,48 milj . suo-ma . Suon pintarahka soveltuu kuivikkeeksi taikasvuturpeen raaka-aineeksi. Kokonsa, turvem°°-riens° ja turpeittensa laadun perusteella suo sopiikohtalaisesti tilakohtaiseen kuivikkeen tai kasvu-turpeen tuottamiseen ja sen j°lkeen pienimitta-kaavaiseen polttoturvetuotantoon .

14 . Isosuo Kyyn°r°

Kyyn°r°n Isosuo (kl . 2024 11) sijaitsee Kyyn°r°j °rven j a Kyyn°r°n kyl°n etel°puolella noin 17 kmTammelan keskustasta etel°kaakkoon (kuva 1) .Suon pinta on 111 - 114,5 m mpy ja viett°° luotee-seen . Vedet laskevat pohjoisreunalta l°htevi° ojiamyäten pohjoiseen Kyyn°r° -j°rveen (108,6 m mpy)ja Liesj°rveen sek° edelleen Turpoonjoen ja Pyh°j°r-ven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokem°enjo-keen. Suo rajoittuu id°ss° Kyyn°r°nharjuun, poh-joisessa savi-ja turvepeltoihin, etel°ss° ja l°nness°kallio-ja moreenikankaisiin (Haavisto 1974) . Kul-kuyhteydet ovat hyv°t suon reunojen l°heisyydess°kiert°vien teiden, kuten it°reunaa sivuavaa H°rj°npoljintien ansioista . Suon kokonaispinta-ala on 36 ha,yli metrin syv°n alueen 29 haja yli 2 m syv°n 24 ha .Suolla on 42 tutkimuspistett° . Tutkimuspistetiheyson 11,7/10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej° ovat keidas- eli koho-suon keskiosan keidasr°me, tupasvillar°me, lyhyt-korsineva- ja silm°kenevamuuttuma . Viel° 1960-luvulla suurin osa suon keskustasta oli avosuota,mutta kasvaa nyt ojituksen, lannoituksen ja met-sitt°misen seurauksena m°ntymets°° ja ojien var-silla myäs koivua . Reunoilla on vaivaiskoivua kas-vavaa isovarpuista r°mett° sek° rahkar°mett°,korpir°mett°, varsinaista korpea ja mustikkaturve-kangasta. Luhistunut turvelato ja turvehaudat suonpohjoisosassa kertovat, ett° alueelta on aikoinaannostettu kuiviketta . Suon pinnan m°tt°iden korkeuson 2 - 4 dm. Keskim°°r°inen korkeus on 31 cm japeitt°vyys 21 % . Suo on kokonaan tihe°sti ojitettu .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyv°t .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,5 ja kokoturvekerrostuman 4,9 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,3 ja 4,7 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 3 m :n syvyyteen. Suurinturvepaksuus, 6,5 m, on mitattu suon keskiosassa .

Kyyn°r°n Isosuossa on rahkavaltaisia turpeita76 % ja saravaltaisia 24 % kokonaisturvem°°r°st° .Puun ja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita ont°st° m°°r°st° 35 % ja tupasvillarahkaturpeitaper°ti 52 %. Turpeiden yleisin lis°tekij° on tupas-villa, jonka j°°nnäkset muodostavat noin 14 % suonturvemassasta . Lev°kän osuus, jota tavataan kulju-rahkaturpeissa on 1 %. Saraturpeisiin ja hyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksenosuus on noin 10 % ja saraturpeiden kortteen jaj°rviruo'on alle 1 % . P°°turvelajien prosenttiosuu-det suon turvem°°r°st° ovat : rahka 62 %, rah-kasara 23 %, sararahka 14 % ja sara 1 % . Keski-m°°r°inen liekoisuus on eritt°in pieni, 0,9 % .

2 3


Kyyn°r°n Isosuon yleisimm°t pohjamaalaj it ovathieta (49 %) ja hiesu (31 % havainnoista), joitasuoaltaan syvimmiss° osissa peitt°° 10 - 120 cm :npaksuinen liejukerros . Lis°ksi on moreenia, saveaja hiekkaa . Tutkimuspisteist° 13 % on liejualueella .Suo on alkanut kehitty° j°rven umpeenkasvun seu-rauksena. Mineraalimaan, l°hinn° mets°maan sois-tuminen on sittemmin laajentanut suota ymp°ris-tään .

Kyyn°r°n Isosuossa on turvetta yhteens° 0,95milj . suo-m 3 . Heikosti maatunutta rahkaturvetta onsuon yli metrin syvyisell° j a tuotantoon sopivalla 29hain alueella . Kyyn°r°n Isosuon pintarahka sovel-tuu viljely- ja kasvuturpeen raaka-aineeksi sek°kuivikkeeksi . Heikosti maatuneen kerroksen alla onkohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvetta yli kah-den metrin syvyisell° 24 hain alueella .

Pohjoisosasta on aikoinaan nostettu hieman rah-katurvetta kuivikkeeksi. Kokonsa, turvem°°riens°ja turpeittensa laadun perusteella Kyyn°r°n Isosuosoveltuu aluksi kohtalaisesti kuivikkeeksi ja kasvu-turvetuotantoon ja myähemmin polttoturvetuotan-toon. Suo rajoittuu id°ss° Liesj°rven kansallispuis-ton alueeseen .

15 . Lettosuo

Lettosuo (kl. 2024 11) sijaitsee noin 21 km Tam-melan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suon pintaon 110 - 114 m mpy ja viett°° lounaaseen ja luo-teeseen. Vedet laskevat etel°- ja lounaisreunaltal°htevi° ojia myäten suon etel°reunaa pitkin luo-teeseen virtaavaan Mustijokeen ja edelleen Lies-j°rven Turpoonjoen, Kuivaj°rven ja Pyh°j°rvenkautta Loimijokeen ja edelleen Kokem°enjokeen .Suo rajoittuu koillisessa Tervalammensuohon, kaa-kossa Mustakorpeen, etel°ss° harjuun ja pohjoi-sessa, l°nness° ja id°ss° kallio- ja moreenialueisiin(Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolle ovat hyv°tl°nsi-, pohjois- ja it°reunan l°hell° kulkevien paikal-lis- ja mets°autoteiden ansiosta. Suon kokonais-pinta-ala on 5 8 ha, yli metrin syv°n alueen 43 hajayli 2 m syv°n 22 ha . Suolla on 19 tutkimuspistett°.Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha .

Yleisimm°t suotyypit ovat enimm°kseen suonkeskiosassa esiintyv°t tupasvillar°me ja korpir°me .Reunoilla on varsinaista korpea, kangaskorpea sek°mustikka- ett° puolukkaturvekangasta . Lis°ksi onpienialainen kytäheitto . Suon pinnan m°tt°iden kor-keus on noin 3 dm ja peitt°vyys 10 %. Suo on l°heskokonaan tihe°sti ojitettu ja luonnontilaisuusaste onnoin5 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja koko

24

turvekerrostuman 6,4 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,4 ja 6,2. Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan vain 0,3 m:n syvyyteen .Suurin turvepaksuus, 2,6 m, on mitattu suon keski-osassa .

Lettosuossa on saravaltaisia turpeita 90 % jarahkavaltaisia 10 % kokonaisturvem°°r°st° . Puunja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi° turpeita on t°st°m°°r°st° per°ti 87 % ja tupasvillarahkaturpeitavain 1 %. Saraturpeisiin j a hyvin maatuneisiin rahka-turpeisiin liittyv°n puuaineksen osuus on noin 25ja saraturpeiden kortteen osuus noin 2 % jaj°rviruo'on alle 1 %. P°°turvelaj ien prosenttiosuudetsuon turvem°°r°st° ovat : rahkasara 78 %, sara12 %, sararahka 9 % ja rahka 1 % . Suon keskim°°-r°inen liekoisuus on alhainen (1,8 %) . L°hell° pin-taa liekoja on runsaasti .

Yleisimm°t pohjamaalajit ovat hiesu (53 %) jasavi (26 % havainnoista), jota suoaltaan syviin-miss° osissa peitt°° noin 20 cm :n paksuinen lieju-kerros . Moreenia on 11 % ja hiekkaa 10 % . Tutki-muspisteist° 11 % on liejualueella . Suo on alkanutkehitty° pienen, matalan j°rven umpeenkasvun seu-rauksena. Mineraalimaan soistuminen on sittemminlaajentanut suota ymp°ristään .

Lettosuossa on turvetta yhteens° 0,91 milj . suo-ma. Kokonsa, turvem°°riens° ja turpeittensa laa-dun perusteella Lettosuo sopii hyvin teolliseenpolttoturvetuotantoon, l°hinn° palaturvetuotantoon .Paikoin on hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi .

16 . Haarasuo - M°ntysuo

Haarasuo - M°ntysuo (kl . 2042 02) sijaitseeTammelan ja Lopen sek° Tammelan ja Karkkilanv°lisen rajan tuntumassa, v°h°n yli 21 km Tamme-lan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suon pinta on119 - 128,5 m mpy ja viett°° kaakkoon . Vedetlaskevat ojia myäten kaakkoon ja p°°tyv°t lopultaOnkimaanj°rven Kurkisuonlahteen. L°nsi- ja luo-teisreunaltaan sek° osin lounaassa ja pohjoisessasuo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon, muu-alla moreenikumpuihin (Virkkala 1967) . Lounaas-sa turvepohjainen peltotilkku .Kulkuyhteydet suol-le ovat melko hyv°t koillis- ja pohjoisreunaa milteisivuavan kyl°tien ja lounaisreunan tuntumaan joh-tavan mets°tien ansiosta . Suon kokonaispinta-alaon 70 ha, yli metrin syvyisen alueen 56 haja yli 2 m :nsyvyisen 33 ha . Suolla on 39 tutkimuspistett° . Tut-kimuspistetiheys on 5,6/10 ha .

Yleisimm°t suotyypit ovat sek° suon keskiosas-sa ett° reunamilla tavattavat rahkar°me, jota on20 % suotyyppihavainnoista, sek° korpir°me (15 %) .


Tupasvillar°mett° ja isovarpur°mett° esiintyy sek°reunoille ett° keskustaan . Reunaosien suotyyppej°ovat kangasr°me, varsinainen sarar°me, kangas-korpi j a varsinainen korpi . L°nsireunan tuntumassasuon keskipaikkeilla on pallosarar°mett° . Koillis-osalle ovat tyypillisi° kalvakkaneva, keidasr°melyhytkorsineva- ja silm°keneva kuljuineen sek°paikoin rimpineva . Lyhytkorsinevaa on jonkin ver-ran suon keskiosassa . Koillisreunalla on pienehkäkuivikkeen nostoalue . Suon pinnan keskim°°r°inenrahkam°tt°isyys on noin 18 % ja m°tt°iden korkeus3 dm. Haarasuo-M°ntysuon koillis- ja keskiosassaon luonnontilassa. Muualta suo on tihe°sti ojitettu .Tutkimuspistehavaintojen perusteella suon luon-nontilaisuusaste on noin 26 %. Kuivatusmahdolli-suudet ovat hyv°t .

Haarasuo-M°ntysuon kohtalaisesti ja hyvin maat-uneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on6,1 ja koko turvekerrostuman 5,4 . Yli 2 m :n syvyi-sen alueen vastaavat luvut ovat 5,6 ja 5,0 . Pak-suimmillaan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu koillisreunalla 3 m :n syvyyteen,mutta suurin turvepaksuus, 5,2 m, on kuitenkinmitattu suon keskiosassa .

Haarasuo-M°ntysuossa on rahkavaltaisia tur-peita 55 % ja saravaltaisia 45 % kokonaisturve-m°°r°st° . Puun ja varpujen j°°nnäksi° sis°lt°vi°turpeita on t°st° m°°r°st° 43 % ja tupasvillarah-katurpeita 35 % . Turpeiden yleisin lis°tekij° on tu-pasvilla, jonkaj°°nnäkset muodostavat vajaat 10suon turvemassasta . Saraturpeisiin ja hyvin maa-tuneisiin rahkaturpeisiin liittyv°n puuaineksen osuuson l°hes 9 % Heikostikin maatuneessa rahkatur-peessa tavattavan varpuaineksen osuus on 3 % jakuljurahkaturpeille ominaisen lev°kän noin 4 % .Koillisosan kalvakkanevojen turpeissa on tupas-luikkaa ja rimpinevojen turpeissa raatetta prosentinverran turveaineksesta . Saman verran on saratur-peiden kortetta ja j°rviruokoa . P°°turvelajien pro-senttiosuudet turvem°°r°st° ovat : rahkasara 43 %,rahka 30 %, sararahka 25 % ja sara 2 % . Liekoja onsuon yli metrin syvyisell° alueella 0 - 1 m:n syvyydes-s° v°h°n (1,1 %) ja 1 - 2 m:n syvyydess° eritt°inv°h°n, (0,4 %) .

Yleisin pohjamaalaji on moreeni (96 % havain-noista). Hiesua sek° 10 - 60 cm:n paksuisia liejuker-rostumia on vain paikallisesti koillisosassa sek°suon keskell°. Tutkimuspisteist° 14 % on liejualu-eella . Suo on alkanut kehitty° j°rven umpeenkas-vun seurauksena, mutta suurin osa suosta on alun-perin ollut pohjaveden pinnan nousun myät° vetty-v°° mets°maata, jolle suokasvillisuus sittemminlevisi . Suon kehityshistoriaan ovat liittyneet kiinte-°sti myäs lukuisat mets°palot, joista on j°°nyt j°ljel-le hiilikerroksia turpeeseen .

Haarasuo-M°ntysuossaon turvetta yhteens° 1,36milj . suo-m3 . Turve soveltuu v°ltt°v°sti kuivik-keeksi ja kasvuturpeen raaka-aineeksi . Kokonsa,turvem°°riens° ja turpeittensa laadun perusteellaHaarasuo-M°ntysuo sopii kohtalaisen hyvin teolli-seen polttoturvetuotantoon, kasvuturvetuotantoonturpeittensa laadun puolesta sit° vastoin vain v°lt-t°v°sti .

17 . Rinnansuo

Rinnansuo (kl . 2042 03) sijaitsee 18 km Tamme-lan keskustasta kaakkoon l°hell° Tammelan ja Lo-pen v°list° kunnanrajaa (kuva 1) . Suon pinta on122,5 - 129 m mpy ja viett°° kohden suon keskell°virtaavaa Tammenojaa, johon myäs ojaverkostopurkaa vetens°. Tammenoja saa alkunsa suonkoillisreunalla sijaitsevasta Kauhaj°rvest°, virtaasuon halki lounaaseen ja laskee lopulta Kauhaoja -nimisen° Liesj°rveen . Kauhaj°rven l°nsirannallaRinnansuo on kapean salmen kautta yhteydess°Purinsuohon . Luoteis- ja osittain l°nsireunallakinsuo rajoittuu sora- ja hiekkamuodostumaan (La-keennummi), muualla paikoin jyrkk°piirteiseen jakalliopaljastumien leimaamaan moreenimaastoon(Virkkala 1967) . Kulkuyhteydet suolle ovat erin-omaiset koillis-, it°-, kaakkois- ja etel°reunaa seu-railevan kyl°tien ansiosta, joka suon etel°osassakulkee suon poikki . Suon kokonaispinta-ala on 98 ha,yli metrin syvyisen alueen 88 ha, yli 2 m:n syvyisen70 ha ja yli 3 m :n syvyisen 37 ha . Suolla on 37tutkimuspistett°. Tutkimuspistetiheys on 3,8/ 10 ha .

Yleisimpi° suotyyppej°, rahkar°mett° (30suotyyppihavainnoista), korpir°mett° (27 %), tu-pasvillar°mett° (17 %) ja isovarpur°mett° (13 %)tavataan sek° suon keskiosassa ett° reunamilla .Reunoille ja Tammenojan varsille ovat tyypillisi°kangasr°me, varsinainen sarar°me, varsinainen korpija mustikkaturvekangas. Suon pinnan keskim°°-r°inen rahkam°tt°isyys on noin 40 % ja m°tt°idenkorkeus 2 dm. Rinnansuon etel°isimm°ss° osassaon hiukan ojittamatonta aluetta, muualla ojitus ontihe°°. Tutkimuspistehavaintojen perusteella suonluonnontilaisuusaste on noin 7 % . Kuivatusmah-dollisuudet ovat hyv°t Kauhaj °rven j a Tammenojanvedenpinnan tasoon saakka .

Rinnansuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,2 jakoko turvekerrostuman 5,7 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat myäs 6,2 ja 5,7 ja yli 3m:n syvyisen alueen 6,1 ja 5,4 . Paksuimmillaanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu 4 m :n syvyyteen suon it°reunan tuntumassa,miss° on mitattu myäs suurin turvepaksuus, 4,9 m .

2 5


Rinnansuossa on rahkavaltaisia turpeita 52 % jasaravaltaisia 48 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeiden osuus ontästä määrästä 27 % ja tupasvillarahkaturpeiden10 %. Turpeiden yleisin lisätekijä on lähes yksin-omaan saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahka-turpeisiin liittyvä puuaines, joka muodostaa 5suon turvemassasta . Tupasvillan j äännösten osuuson vähän yli 2 % ja varpuaineksen noin 1 %, samoinkuin saraturpeiden järviruo'on . Suon eteläosassa onsuppealla alueella turvekerrostuman pohjalla myösvähän ruskosammalturvetta . Pääturvelajien pro-senttiosuudet Rinnansuon turvemäärästä ovat : rah-ka 34 %, sara 29 %, rahkasara 19 % ja sararahka18 %. Liekoja on suon yli metrin syvyisellä alueellavähän, noin 1 % kokonaistilavuudesta .

Yleisin pohjamaalaji on moreeni (60 % havain-noista), jota tavataan erityisesti suon reunamilla .Hiekka- ja hietakerrostumia on suoaltaan keski-osassa sekä luoteis- j a osin länsireunalla . Tammen-ojan varsilla on paikoin myös hiesua ja savea . Liejuaon paikoin suon eteläosassa sekä yleisesti Tam-menojan varsilla 10 - 30 cm :n kerrostumana . Tutki-muspisteistä 21 % on liejualueella . Suo on alkanutkehittyä muinaisen Tammenojan osittaisen umpeen-kasvun sekä eteläosan pikkulammen umpeenkas-vun (täyttyminen) seurauksena, joskin suurin osasuosta on pohjaveden pinnan nousun myötä soistu-nutta metsämaata .

Rinnansuossa on turvetta yhteensä 2,54 milj .suo-m3 . Kokonsa, turvemääriensä ja turpeittensalaadun perusteella Rinnansuo sopii kohtalaisen hy-vinteolliseenkasvu-japolttoturvetuotantoon . Kuiva-tusta vaikeuttavat sekä Tammenoja että Kauhajär-vi .

18 . Purinsuo

Purinsuo (kl. 2042 03) sijaitsee noin 18 km Tam-melan keskustasta kaakkoon, Tammelan ja Lopenkuntien rajalla (kuva 1) . Suon pinta on 121,5 - 130m mpy ja viettää lounaassa kohden Kauhajärveä jakaakossa kohden Kalajärveä . Näihin molempiinsuota rajoittaviin järviin keräytyvät lähiympäristönvedet ja purkautuvat edelleen Kalajärvestä parinpikkujärven kautta kaakkoon, Kerittyyn ja Kauha-järvestä Tammenojan, sittemmin Kauhaojan kauttalänsilounaaseen, Liesjärveen. Suon pinta viettääpääasiassa kuitenkin itään ja koilliseen . Ojaverkos-ton keräämät vedet purkautuvat, osin pohjoisreu-nan Kinturinlammin läpi, koillisosasta lähteväänÄmmäojaan, ja edelleen Yli-Myllyn, Ali-Myllyn,Petojoen, Taipaleenjärven, Alimmaisen ja Valta-ojan kautta Kaartjärveen . Lounaassa kapeahkot

26

salmet yhdistävät Purinsuon Rinnansuohon jaVahteristonsuohon, luoteessa on salmiyhteys Mäy-ränsuohon . Pohjoisessa sekä osittain luoteessa jakoillisessa suo rajoittuu III Salpausselkään kuulu-van Pernunnummen hiekka- ja sorakerrostumiin .Muualla suota rajoittaa kumpuileva moreenimaasto,jossa idässä ja etelässä on jonkin verran kallio-paljastumia (Virkkala 1967) . Kulkuyhteydet suolleovat kohtalaisen hyvät ympäristön maanteiden sekäKauhaj ärvenja Kalaj ärven kesämökkiteiden ansios-ta. Lännessä ja luoteessa maantie ylittää muutamansuolahdekkeen. Suon kokonaispinta-ala on 422 ha,yli metrin syvyisen alueen 350 ha ja yli 2 m:nsyvyisen 253 ha. Suolla on 85 tutkimuspistettä, jatutkimuspistetiheys on 2,0/10 ha. Purinsuosta kuu-luu Lopen kuntaan 170 ha, mutta sitä on tässäyhteydessä turvemääriensä, turpeittensa laadun ym .ominaisuuksiensa suhteen kuitenkin käsitelty koko-naisuutena .

Purinsuo on Eurolan (1962, s.210) mukaan tyy-pillinen Etelä-Suomen kermikeidas, jolla on hiemanSphagnum papillosumia . Yleisimmän suotyypintai suotyyppiryhmän muodostaa keidasräme, rah-karäme- ja isovarpuräme sekä silmäkeneva- ja ly-hytkorsineva . Täysin kehittyneeseen keidasrämee-seen kuuluvia avovesiallikoita on erityisesti suonkeskustassa sekä etelä- ja lounaisosassa . Silmäke-ja lyhytkorsinevat esiintyvät usein myös tavallisiakuljuja laajempina, yhtenäisinä kokonaisuuksina .Keidasrämeryhmään kuuluu kaikkiaan 46 % suo-tyyppihavainnoista . Rahkarämettä on 18 % ja rahka-nevaa 9 %. Rahkarämettä tavataan sekä keski-osassa että reunamilla, samoin kuin isovarpurämet-tä jatupasvillarämettä. Reunaosiin kuuluvia suotyyp-pejä ovat kangaskorpi, nevakorpi, mustikkaturve-kangas, kangasräme, korpiräme, varsinainen sara-räme, ruohoinen sararäme, varsinainen saraneva jakoillisosassa yleinen ruohoinen saraneva . Lounaas-sa, Kauhajärven ympäristössä, länsireunalla, luo-teisosassa, pohjoisreunalla, koillisosassa, itäreunal-la ja kaakossa, Kalajärven ympäristössä on paikoinjopatiheää ojitusta, muu osa suosta on luonnontilais-ta. Tutkimuspistehavaintojen perusteella suon luon-nontilaisuusaste on noin 61 %. Kuivatusmahdolli-suudet ovat kohtalaisen hyvät pohjois reunalla sijait-sevan Kinturinlammin tasoon saakka .

Purinsuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,6 ja kokoturvekerrostuman 4,8 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,9 ja 4,8 . Paksuimmillaanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu 3,8 m :n syvyyteen suon lounaisosassa, mis-sä läheltä Kauhajärveä on mitattu myös suurinturvepaksuus, 6,3 m .


Purinsuossa on rahkavaltaisia turpeita 73 % jasaravaltaisia 27 % kokonaisturvemäärästä . Puunjäännöksiä sisältäviä turpeita on tästä määrästä15 % ja tupasvillarahkaturpeita 38 %. Turpeidenyleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jäännöksetmuodostavat lähes 12 % suon turvemassasta . Lä-hinnä saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkatur-peisiin liittyvän puuaineksen osuus on vajaat viisiprosenttia, samoin kuin Cuspidata-rahkaturpeilleominaisen leväkönkin . Suon luoteisosan turpeestaon 1,2 m :n syvyydestä löytynyt pähkinäpensaan(Corylus avellana) pähkinä . Pääturvelajien pro-senttiosuudet Purinsuon turvemäärästä ovat : rahka61 %, rahkasara 27 % ja sararahka 12 % . Liekojaon suon yli metrin syvyisellä alueella erittäin vähän .

Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (69havainnoista) ja sora (22 %) . Moreenia on suonreunalla idässä, kaakossa, etelässä, lounaassa jalännessä . Hiesua on Kinturinlammen luoteispuolel-la. Suoaltaan keskellä, suppealla alueella on humus-pitoisesta vedestä saostunutta järvimutaa 10 cm :nsekä lounais- ja luoteisosassa liejuja 10 - 45 cm :nkerrostumana. Noin 4 % tutkimuspisteistä on muta-ja liejualueella . Suon koillisosan rehevän ruohoisensaranevan turpeesta (piste A400+800) on lukuisia 1- 15 cm:n paksuisia sideriitti- eli rautakarbonaat-tisaostumia 50 - 90 cm :n syvyydestä . Suurin osasuosta on syntynyt Pernunnummelta valuneidenrunsaiden rautapitoisten pohjavesien aiheuttamanmetsämaan vettymisen seurauksena . Suotyyppienrehevyys mm. koillisosassa on sekin ravinteikkai-den pohjavesien ansiota . Suon kehitykseen ovatolennaisesti kuuluneet myös metsäpalot, joista onj äänyt j älj elle hiilikerroksia turpeeseen .

Purinsuo kuuluu soidensuojeluohjelmaan (Komi-teamietintö 1977, 1980) . Sen luonnontilaisesta jaallikkoisesta keski-, etelä- ja lounaisosasta on josuojeltu ns . aarnialueena 70 ha :n kaistale Tam-melan puolelta (Aapala & Lindholm 1995) . Yhteen-sä noin 200 hain laajuisesta luoonnontilaisesta suo-alasta on kaavailtu suojeltavaksi aarnialue mukan-luettuna kaikkiaan 125 ha, mikä on noin 30 % suonkoko alasta. Osasta yksityisomistuksessa olevaalunastettavaa suojelualuetta GTK on tehnyt arvionturpeen käyttökelpoisuudesta (Sten 1993, 1998) .

19 . Hevosojansuo

Hevosojansuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 22 kmTammelan keskustasta kaakkoon Liesj ärven kyläs-sä (kuva 1). Suon pinta on 112 - 121 m mpy javiettää etelään, lounaaseen ja pohjoiseen . Suonlänsiosassa on pieni, laskettu Pukalinlammi (115,9m mpy). Vedet laskevat etelä- ja lounaisreunalta

lähteviä ojia myöten Kauhaojaan tai Karkauslamminkautta Liesjärveen ja edelleen Turpoonjokeen . Poh-joisreunalta vedet laskevat Luodonkorven kauttaSuojokeen, josta edelleen Turpoonjokeen sekäKuivajärven että Pyhäjärven kautta Loimijokeen jaedelleen Kokemäenjokeen . Suo rajoittuu hiekka-,siltti- (eli hiesu ja hieno hieta) ja moreenialueisiin(Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolle ovat hyvätsuon reunan lähellä kulkevien paikallis- ja metsä-autoteiden ansiosta . Suon kokonaispinta-ala on 186ha, yli metrin syvän alueen 129 ha ja yli 2 m syvän62 ha . Hevosojansuon lounainen lahdeke Pukalin-lamminsuo, kaakkoinen lahdeke Rottaniitunsuo jakoillinen osa, Luodesuo sisältyvät suon koko-naispinta-alaan . Suolla on 142 tutkimuspistettä, jatutkimuspistetiheys on 7,2/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosankeidasräme, rahkaräme, tupasvillaräme, silmäke-neva ja lyhytkorsineva . Reunoilla on isovarpuistarämettä, rahkarämettä, korpirämettä, varsinaistasararämettä sekä varsinaista että kangaskorpea .Lisäksi on ruoho- ja mustikkaturvekangasta sekävanhaa kuivikkeen nostoaluetta . Suon pinnan mät-täiden korkeus on 1- 3 dm, keskimääräinen korkeus19 cm ja peittävyys 13 % . Suo on lähes kokonaantiheästi ojitettu . Luonnontilaisuusaste on noin 7 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat melko hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,7 ja kokoturvekerrostuman 5,1 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,1 ja 5, 1 . Keskiosan heikostimaatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuupaksuimmillaan 4,8 m :n syvyyteen . Suurin turve-paksuus, 5,2 m, on mitattu suon länsiosassa .

Suossa on saravaltaisia turpeita 68 % ja rah-kavaltaisia 32 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 67 % ja tupasvillarahkaturpeita 21 % .Turpeiden yleisimpiä lisätekijöitä on tupasvilla, j on-ka jäännökset muodostavat noin 5 % suon tur-vemassasta . Leväkön osuus, jota tavataan lähinnäkuljurahkaturpeissa on alle 1 % . Saraturpeisiin jahyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuai-neksen osuus on runsaat 15 % ja varpujen 2 %, sekäsaraturpeiden kortteen ja järviruo'on noin 2 % jaraatteen alle 1 % . Pääturvelajien prosenttiosuudetsuon turvemäärästä ovat : rahka 26 %, sara 24 %,sararahka 6 % ja rahkasara 44 % . Keskimääräinenliekoisuus on alhainen, 0,9 % .

Hevosojansuon yleisimmät pohjamaalajit ovathiekka (33 %) ja moreeni (30 % havainnoista), joi-ta suoaltaan syvimmissä osissa peittää jopa 180cm:n paksuinen liejukerros . Hiesua on 22 %, hietaa14 % ja soraa 1 % . Tutkimuspisteistä 6 % on lie-jualueella . Suo on alkanut kehittyä kahden pienen

2 7


lammen umpeenkasvun seurauksena. Umpeenkas-vu toisessa lammessa päättyi melko pian ja sitäkohtaa peittää nyt yli 3 m turvekerros, mutta j atkuuedelleen lähes 10 000 vuotta vanhassa Pukalinlammessa. Mineraalimaan, lähinnä metsämaan soistu-minen on sittemmin laajentanut suota ympäristöön .

Hevosojansuossa on turvetta yhteensä 2,98 milj .suo-m3 . Suon pintarahka kelpaa kasvuturpeen raa-ka-aineeksi tai kuivikkeeksi . Suon keski- ja länsi-osasta on aikoinaan nostettu hieman rahkaturvettakuivikkeeksi. Kokonsa, turvemääriensä ja tur-peittensa laadun perusteella Hevosojansuo sopiikohtalaisesti teolliseen kasvuturve- ja polttoturve-tuotantoon .

20. Äijänsuo

Äijänsuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 15 km Tam-melan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suon pintaon 107,5 - 110 m mpy ja viettää lounaaseen . Vedetlaskevat ojia myöten suon halki virtaavaan Suojo-keen, josta edelleen Turpoonjokeen sekä Kuiva-järven että Pyhäj ärven kautta Loimij okeen ja edel-leen Kokemäenjokeen. Suo rajoittuu lähes kaut-taaltaan hieta- ja moreenialueisiin (Haavisto 1974) .Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät itä-ja eteläreunanlähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta . Suonkokonaispinta-ala on 42 ha, yli metrin syvää aluettaei ole tavattu . Suolla on 7 tutkimuspistettä. Tutkimus-pistetiheys on 1,7/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat mustikka- ja ruoho-turvekangasta . Suo on kokonaan tiheästi ojitettu .Kuivatusmahdollisuudet ovat erinomaiset .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja kokoturvekerrostuman 5,6. Suurin turvepaksuus, 0,6 m,on mitattu suon keskiosassa .

Äijänsuossa on saravaltaisia turpeita 60 % jarahkavaltaisia 40 % kokonaisturvemäärästä . Puunja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 100 %. Turpeiden yleisin lisätekijä onpuuaines, jonka jäännökset muodostavat noin 17suon turvemassasta . Pääturvelajien prosenttiosuudetsuon turvemäärästä ovat: rahkasara 60 % ja sara-rahka 40 % . Liekoisuutta ei ole tutkittu suon mata-luuden takia .

Suon yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja hie-ta . Suo on syntynyt lähinnä metsämaan soistumana .

Äijänsuossa on turvetta yhteensä 180 000 suo-mi . Suo ei sovellu mataluutensa takia teolliseenkasvu- tai polttoturvetuotantoon . Turve soveltuuturvemullan raaka-aineeksi, joskin siinä oleva suurimäärä puuainesta olisi seulomalla poistettava. Sara-valtaisena ja hyvin kuivatettuna suo soveltuu met-sänkasvatukseen tai viljelyyn .

2 8

21 . Harakansuo

Harakansuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 15 kmTammelan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suonpinta on 113,5 - 122 m mpy ja viettää länteen jalounaaseen . Suon pohjoisosassa on luonnontilainen,umpeenkasvava lililammi (118,7 m mpy) . Vedetlaskevat länsireunalta pohjoiseen virtaavaa ojaamyöten Ilmetynojaan sekä edelleen Kuivajärven,Pyhäjärven ja Loimijoen kautta Kokemäenjokeen .Mineraalimaasaarekkeiden pirstoama suo rajoittuuhiekka- ja moreenialueisiin (Haavisto 1974) . Kul-kuyhteydet suolle ovat kohtalaiset länsi-ja pohjois-reunan lähellä kulkevien paikallis- ja metsäautotei-den ansiosta. Suon kokonaispinta-ala on 100 ha, ylimetrin syvän alueen 52 ha ja yli 2 m syvän 29 ha .Suolla on 83 tutkimuspistettä, j atutkimuspistetiheyson 8,3/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosanrahkaräme, tupasvillaräme ja lyhytkorsineva . Reu-noilla on isovarpuista rämettä, korpirämettä ja var-sinaista sararämettä sekä kangaskorpea sekä var-sinaista korpea ja nevakorpea . Ojituksen seurauk-sena osa alueesta on muuttunut varpu-, puolukka-,mustikka ja ruohoturvekankaaksi . Suon pinnan mät-täiden korkeus on 1- 3 dm, keskimääräinen korkeus18 cm ja peittävyys 11 % . Suo on lähes kokonaan ti-heästi ojitettu . Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,8 ja kokoturvekerrostuman 5,2 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,2 ja 5,2 . Suoaltaan heikostimaatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuupaksuimmillaan 1,8 m:n syvyyteen. Suurin turve-paksuus, 5,7 m, on mitattu suon itäosassa .

Harakansuossa on saravaltaisia turpeita 77 % jarahkavaltaisia 23 % kokonaisturvemäärästä . Puunja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 75 % ja tupasvillarahkaturpeita 9 % . Tu-pasvillan jäännökset muodostavat noin 2 % suonturvemassasta . Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiinrahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on run-saat 19 % ja saraturpeiden järviruo'on 3 %, kort-teen 2 % ja raatteen alle 1 % . Pääturvelajien pro-senttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahkasara55 %, sara 23 %, rahka 16 %, sararahka 7 % .Keskimääräinen liekoisuus on alhainen, 1,4 % .

Harakansuon yleisin pohjamaalaji on hiekka(65 % havainnoista), jota suoaltaan syvimmässäosassa peittää 140 cm :n paksuinen liejukerros . Mo-reenia on 24 %, hietaa 7 % ja hiesua 4 % . Tutkimus-pisteistä 1 % on liejualueella . Suo on alkanut kehit-tyä pienen järven umpeenkasvun seurauksena .Umpeenkasvu jatkuu edelleen lähes 10 000 vuottavanhassa Iililammessa. Suo on laajentunut ympä-ristöön mineraalimaan soistumana .

Harakansuossa on turvetta yhteensä 1,56 milj .suo-m3 . Suon pintarahka kelpaa viljely-ja kasvutur-peen raaka-aineeksi . Kokonsa, turvemääriensä jaturpeittensa laadun perusteella Harakansuo sopiikohtalaisesti teolliseen kasvuturve- ja polttoturve-tuotantoon . Suon saarekkeisuus ja lililampi ja senkuivatus ovat turvetuotantoa hankaloittavia seikko-ja. Paikoin myös liekojen suuri määrä haittaa tur-peennostoa .

22 . Sammalsuo

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 1

Sammalsuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 12 kmTammelan keskustasta eteläkaakkoon (kuva 1) .Suon pinta on 121 - 125 m mpy ja viettää etelään jaluoteeseen . Koillisosassa on sijainnut pieni, 1970-luvulla kuivatettu Vihkolammi (123,5 mmpy), jonkavedet laskevat itään Niittukorvenojaan ja Kaksve-tisen kautta Kaksvetisenojaan ja edelleen Turpoon-jokeen. Pääosin vedet laskevat kuitenkin ojia myö-ten suon halki etelään ja kaakkoon eteläreunallasijaitsevaan Hangaslampeen ja länsireunalta ojiamyöten Tapolanjärveen, josta Kyynärän ja Liesjär-ven kautta Turpoonjokeen sekä Kuivajärven ettäPyhäjärven kautta Loimijokeen ja edelleen Koke-mäenjokeen . Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan hiek-ka- ja moreenialueisiin (Haavisto 1974) . Kulkuyh-teydet suolle ovat hyvät länsi-, etelä ja itäreunanlähellä kulkevien metsäautoteiden ansiosta . Suonkokonaispinta-ala on 60 ha, yli metrin syvän alueen40 ha ja yli 2 m syvän 21 ha . Suolla on 61 tut-kimuspistettä, jatutkimuspistetiheys on 10,2/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosanisovarpuräme, rahkaräme ja lyhytkorsineva. Reu-noilla on myös isovarpuista rämettä, rahkarämettä,tupasvillarämettä, kangasrämettä sekä varsinaistakorpea että nevakorpea. Suon pinnan mättäidenkorkeus on 3 - 4 dm, keskimääräinen korkeus 32 cmja peittävyys 22 % . Suo on lähes kokonaan tiheästiojitettu ja luonnontilaisuusaste noin 7 % . Kuivatus-mahdollisuudet ovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,8 ja kokoturvekerrostuman 6,1 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,5 ja 5,7 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 2 m:n syvyyteen. Suurinturvepaksuus, 4,7 m, on mitattu suon eteläosassa .

Sammalsuossa on rahkavaltaisia turpeita 69 % jasaravaltaisia 31 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 50 % ja tupasvillarahkaturpeita 38 % .Tupasvillan j äännökset muodostavat noin 9 % suonturvemassasta . Leväkön osuus, jota tavataan lähin-

näkuljurahkaturpeissaonalle 1 % . Saraturpeisiinjahyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvän puuai-neksen osuus on runsaat 12 % ja saraturpeidenkortteenjajärviruo'onalle 1 % . Pääturvelajienpro-senttiosuudet suon turvemäärästä ovat: rahka 52 %,rahkasara 29 %, sararahka 17 % ja sara 2 % .Keskimääräinen liekoisuus on alhainen, 1,3 % .

Sammalsuon yleisin pohjamaalaji on moreeni(57 % havainnoista) . Lisäksi on soraa, hiekkaa jahietaa, jota suoaltaan syvimmissä osissa peittäänoin 120 cm:n paksuinen liejukerros . KuivatetunVihkolammin kohdalla muta- ja liejukerros on vielä-kin paksumpi . Tutkimuspisteistä 29 % on liejualu-eella . Suo on alkanut kehittyäj ärven umpeenkasvunseurauksena. Mineraalimaan, lähinnä metsämaansoistuminen pohjaveden pinnan kohoamisen seu-rauksena on sittemmin laajentanut suota ympäris-töön .

Sammalsuossa on turvetta yhteensä 1,00 milj .suo-m 3 . Suon pintaosan rahkakerros soveltuu kui-vikkeeksi tai kasvuturpeen raaka-aineeksi . Kokon-sa, turvemääriensä ja turpeittensa laadun perus-teella Sammalsuo sopii kuivikkeeksi tai tilakohtai-seen kasvuturvetuotantoon ja sen jälkeen kohtalai-sesti polttoturvetuotantoon .

23 . Erinomaisensuo

Erinomaisensuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 13 kmTammelan keskustasta eteläkaakkoon (kuva 1) .Suohon sisältyy myös Rautasenkorpi, joka sij ait-see Kaksvetinen -järven länsiosan pohjoispuolella .Suon pinta on 117,5 - 122,5 m mpy ja viettääkaakkoon. Vedet laskevat suon halki ojia myötenKaksvetiseen, josta Kaksvetisenojaa pitkin Tur-poonjokeen sekä Kuivajärven että Pyhäjärven kauttaLoimijokeen ja edelleen Kokemäenjokeen . Suo ra-joittuu etelässä Kaksvetisen järveen, muualla mo-reenialueisiin (Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolleovat hyvät itä- ja länsireunan lähellä kulkevienmetsäautoteiden ansiosta . Suon kokonaispinta-alaan,joka on 53 ha, yli metrin syvän alueen 40 haja yli 2 msyvän 17 ha . Suolla on 32 tutkimuspistettä, jatutkimuspistetiheys on 6,0/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosanisovarpuräme ja korpiräme . Reunoilla on myösisovarpuista rämettä sekä mustikka- että ruoho-turvekangasta . Suon pinnan mättäiden korkeus on 2- 3 dm, keskimääräinen korkeus 27 cm ja peittävyys8 %. Suo on lähes kokonaan ojitettu . Suon luonnonti-laisuusaste on noin 9 %. Kuivatusmahdollisuudetovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,3 ja koko

2 9


turvekerrostuman 6,1 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,7 ja 6,6 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan vain 0,3 m :n syvyyteen .Suurin turvepaksuus, 3,9 m, on mitattu suon keski-osassa. Rautasenkorven turpeen suurin paksuus on2,0 m .

Suossa on saravaltaisia turpeita 80 % ja rah-kavaltaisia 20 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 78 % ja tupasvillarahkaturpeita 3 % . Tu-pasvillan jäännökset muodostavat noin 1 % suonturvemassasta . Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiinrahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on run-saat 18 % ja saraturpeiden järviruo'on noin 2 % jakortteen noin 1 %. Pääturvelajien prosenttiosuudetsuon turvemäärästä ovat : rahkasara 77 %, sararah-ka 13 %, rahka 7 % ja sara 3 % . Keskimääräinenliekoisuus on korkea, 3,0 % .

Erinomaisensuon yleisin pohjamaalaji on moree-ni, joka paikoin on lohkareinen (66 %havainnoista) .Hiekkaa on 9 %, hietaa 3 % ja hiesua 22 %, joitasuoaltaan syvimmissä osissa peittää jopa 3,1 m :npaksuinen liejukerros . Tutkimuspisteistä 22 % onliejualueella . Suo on alkanut kehittyä järven um-peenkasvun seurauksena. Mineraalimaan, lähinnämetsämaan soistuminen on sittemmin laajentanutsuota ympäristöön .

Erinomaisensuossa on turvetta yhteensä 0,89milj . suo-m3 . Erinomaisensuon heikosti maatunutrahkakerros on liian ohut hyödynnettäväksi kasvu-turpeeksi . Liekojen runsaus suon pintaosassa hait-taa turvetuotantoa . Yli 2 m :n syvyinen alue jakau-tuu kahtia Rautasenkorven ja Erinomaisensuon al-taisiin, eikä niitä voi hyödyntää kuivatusvaikeuksienja viereisen Kaksvetinen -järven takia . Erinomai-sensuota ei suositella turvetuotantoon . Turpeenlaadun perusteella alue soveltuu metsitettäväksi .

Kaksvetisen eteläpuolella olevalla suoalueellaon Liesjärven metsäoppilaitoksen luontopolku .Kaksvetisen rannasta, noin 0,7 m :n syvyydestä onesiinkaivettu ruuhi, joka siitepölyanalyyttisesti onajoitettu kuusen saapumisen aikaan eli pronssi-kauteen. Ruuhen ikä on noin 3000 vuotta (Sauramo1940) .

24 . Kupittaansuo

Kupittaansuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 13 kmTammelan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suonpinta on 114 - 117 m mpy ja viettää suon keskelläsijaitsevalle Kupittaanlammelle (113,9 m mpy) päin .Vedet laskevat ojia myöten suon ja Kupittaanlam-men halki virtaavaan Kaksvetisenoj aan ja edelleen

3 0

koilliseen Turpoonjokeen sekä Kuivajärven ettäPyhäjärven kautta Loimijokeen ja edelleen Koke-mäenjokeen . Suo rajoittuu lähes kauttaaltaan mo-reenialueisiin (Haavisto 1974) . Kulkuyhteydet suolleovat kohtalaiset länsi- ja itäreunan lähellä kulke-vien metsäautoteiden ansiosta . Suon kokonaispinta-ala, johon sisältyy myös Yhteissuo on 81 ha, ylimetrin syvän alueen 52 ha ja yli 2 m syvän 20 ha .Suolla on 77 tutkimuspistettä, ja tutkimuspistetiheyson 9,5/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosan kor-piräme ja isovarpuräme . Reunoilla on myös isovar-puista rämettä, tupasvillarämettä, pallosararämettäja kangasrämettä sekä varsinaista korpea ja kan-gaskorpea. Lisäksi on mustikka- j a ruohoturvekan-gasta. Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 - 3 dm,keskimääräinen korkeus 26 cm ja peittävyys 7 % .Suo on kokonaan tiheästi ojitettu . Luonnontilaisuus-aste 2 %.Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,2 ja kokoturvekerrostuman 6,8 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 7,3 ja 7,0 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 0,5 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 3,2 m, on mitattu suon keskiosassa .

Kupittaansuossa on rahkavaltaisia turpeita 52 %,saravaltaisia 47 % ja ruskosammalvaltaisia 1 % ko-konaisturvemäärästä . Puun ja varpujen jäännöksiäsisältäviä turpeita on tästä määrästä 71 % ja tupas-villarahkaturpeita 20 % . Tupasvillan jäännöksetmuodostavat noin 5 % suon turvemassasta . Sara-turpeisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liitty-vän puuaineksen osuus on runsaat 19 % ja sara-turpeiden järviruo'on 3 % ja kortteen alle 1 % .Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turvemääräs-tä ovat : rahkasara 42 %, rahka 20 %, sararahka32 %, sara 5 % ja sararuskosammal 1 % . Suonkeskimääräinen liekoisuus on kohtalainen (2,9 %),mutta pintaosassa erittäin suuri .

Kupittaansuon yleisin pohjamaalaj i on hiesu (62havainnoista), jota suoaltaan syvimmissä osissapeittää 150 cm :n paksuinen liejukerros . Moreeniaon 24 %, hietaa 10 % ja hiekkaa 4 %. Tutkimus-pisteistä 46 % on liejualueella . Suo on alkanutkehittyä järven umpeenkasvun seurauksena . Mine-raalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sit-temmin laajentanut suota ympäristöön .

Kupittaansuossa on turvetta yhteensä 1,16 milj .suo-m3. Pintaosan rahkakerrosta ei laadullisesti ei-kä ohuudesta johtuen suositella kasvuturpeen raa-ka-aineeksi . Turpeen erittäin runsas liekoisuus, eten-kin pintaosassa, sekä korkea rikkipitoisuus, (0,30 -0,55 %) varsinkin 1,2 m :n syvyyden alapuolella hei-kentää suon käyttökelpoisuutta . Kokonsa, turve-


määriensä jaturpeittensa laadun perusteella Kupit-taansuo ei sovellu kasvu- eikä polttoturvetuotantoon .

Monipuolista suoaluetta lampineen ja jokineenvoi suositella ulkoilu- ja virkistyskäyttöön kutenesimerkiksi mustikan ja puolukan poimintaan loppu-kesästä ja syksyllä sekä metsän kasvatukseen .

25 . Heinisuo - Isosuo

Heinisuo - Isosuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin12 km Tammelan keskustasta kaakkoon (kuva 1) .Kaksvetisenoja, joka virtaa suoalueen halki erotta-en suot toisistaan . Suon pinta on 112,5 - 115 m mpy .Heinisuo viettää luoteeseen ja Isosuo itään . Vedetlaskevat koillisreunalta Kaksvetisenojaa pitkin poh-j oiseen virtaavaan Turpoonjokeen sekä Kuivaj ärvenettä Pyhäjärven kautta Loinijokeen ja edelleenKokemäenjokeen. Suo rajoittuu lähes kauttaaltaanmoreenialueisiin (Haavisto 1974) . KulkuyhteydetIsosuolle ovat huonot ja Heinisuolle kohtalaisetitäreunan lähellä kulkevan metsäautotien ansiosta .Suon kokonaispinta-ala on 66 ha, yli metrin syvänalueen 51 ha ja yli 2 m syvän 20 ha . Suolla onyhteensä 75 tutkimuspistettä, ja tutkimuspistetiheyson 11,4/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat enimmäkseen Iso-suon keskiosassa tavattavat varsinainen korpi jakorpiräme, reunoilla kangaskorpi . Heinisuon keski-osassa on rahkarämettä, tupasvillarämettä ja isovar-puista rämettä sekä kangaskorpea ja varsinaistakorpea. Lisäksi on puolukka-ja ruohoturvekangasta .Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 - 3 dm, keski-määräinen korkeus 26 cm ja peittävyys 12 % .Heinäsuo on lähes kokonaan tiheästi ojitettu jaIsosuolla on harva ojitus joidenkin vanhojen ojienlisäksi . Suon luonnontilaisuusaste on noin 20 % .Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvät .

Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen turvekerroksenkeskimaatuneisuus on 7,1 ja koko turvekerroksen6,5 . Yli 2 m:n syvyisen alueen vastaavat luvut ovat6,8 ja 6,1 . Heinäsuon keskiosan heikosti maatunut,rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuu paksuim-millaan 4 m:n syvyyteen ja suurin turvepaksuus,4,8 m, on mitattu keskiosassa . Isosuon pintaosassaheikosti maatunutta rahkaturvetta on 0,2 m ja tur-peen suurin paksuus on 3,1 m jokiuoman lähettyvil-lä .

Suossa on rahkavaltaisia turpeita 53 % ja sa-ravaltaisia 47 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 59 % ja tupasvillarahkaturpeita 32 % .Tupasvillan jäännökset muodostavat noin 8 % suonturvemassasta . Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiinrahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus on noin

13 % ja saraturpeiden järviruo'on 3 % ja kortteen1 %. Pääturvelajien prosenttiosuudet suon turve-määrästä ovat : rahkasara 42 %, rahka 41 %, sara-rahka 12 % ja sara 5 % . Turpeen keskimääräinenliekoisuus on kohtalainen, 2,3 % .

Suon yleisin pohjamaalaji on hiesu (59 % havain-noista), jota suoaltaan syvimmissä osissa peittääjopa 145 cm:n paksuinen liejukerros . Moreenia onsuon reunaosissa (41 %) . Tutkimuspisteistä 30on liejualueella. Suo on alkanut kehittyä järvenumpeenkasvun seurauksena . Mineraalimaan, lä-hinnä metsämaan soistuminen on sittemmin laajen-tanut suota ympäristöön .

Heinisuo - Isosuossa on turvetta kaikkiaan 1,05milj . suo-m3 . Suon keskiosien heikosti maatunutpintarahkaturve soveltuu kuivikkeeksi sekä kasvu-turpeeksi . Suolla on noin 15 ha yli 2 m syvää aluetta,joka soveltuu kohtalaisesti polttoturvetuotantoon .

26 . Rahamaansuo

Rahamaansuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 9 kmTammelan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suonpinta on 139 - 140 m mpy ja viettää länteen ja itään .Vedet laskevat länsi-ja luoteisreunalta lähteviä ojiamyöten lasketun Kivilammin kautta länteen virtaa-vaa ojaa myöten Pyhäjärveen . Etelä- ja itäreunaltavedet laskevat ojia pitkin itään Porraslamminsuonkautta Porraslamminojaan, Koivistonojaan ja Tur-poonjokeen sekä Kuivajärven, Pyhäjärven ja Loi-mij oen kautta Kokemäenj okeen . Suo rajoittuu läheskauttaaltaan moreenialueisiin (Haavisto 1974) .Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät länsi- ja pohjois-reunan paikallistien (Hämeen Härkätien) sekä itä-reunan lähellä kulkevan metsäautotien ansiosta .Suon kokonaispinta-ala on 41 ha, yli metrin syvänalueen 30 haja yli 2 m syvän 14 ha . Suolla on 56 tut-kimuspistettä . Tutkimuspistetiheys on 13,7/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppej ä ovat suon keskiosan rah-karäme ja isovarpuräme . Reunoilla on isovarpuis-ta rämettä, tupasvillarämettä, kangaskorpea ja ne-vakorpea, sekä lisäksi mustikka-ja ruohoturvekan-gasta. Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 - 4 dm,keskimääräinen korkeus 27 cm ja peittävyys 24 % .Suon reunat on lähes kokonaan ojitettu, ja keski-osassa on vanhaa ojitustasekä noin 10 ha :n laajui-nen vanha turpeennostoalue, jossa on ollut myöskapearaiteinen rautatie. Suon luonnontilaisuusasteon noin 16 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat kohta-laiset .

Rahamaansuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 7,2 jakoko turvekerrostuman 6,3 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 7,2 ja 6,1 . Suoaltaan

3 1


keskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu noin 0,7 m :n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 4,1 m, on mitattu suon keskiosassa .

Suossa on rahkavaltaisia turpeita 77 % ja sa-ravaltaisia 23 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 48 % ja tupasvillarahkaturpeita 61 % .Turpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jään-nökset muodostavat (noin 100 000 suo-m 3 ) 15suon turvemassasta . Leväkön osuus, jota tavataanlähinnä kuljurahkaturpeissa on alle 1 % . Saratur-peisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liit-tyvän puuaineksen osuus on runsaat 11 % ja sara-turpeiden kortteen alle 1 % . Pääturvelajienprosenttiosuudet suon turvemäärästä ovat : rahka61 %, rahkasara 23 % ja sararahka 16 % . Keski-määräinen liekoisuus on turvetuotantoa haittaavankorkea, 3,4 % .

Rahamaansuon yleisimmät pohjamaalajit ovatmoreeni (74 %) ja hiesu (24 % havainnoista), joitasuoaltaan syvimmissä osissa peittää 20 - 115 cm :npaksuinen liejukerros . Lisäksi on hietaa . Tutkimus-pisteistä 24 % on liejualueella . Suo on alkanutkehittyä järven umpeenkasvun seurauksena . Mine-raalimaan, lähinnä metsämaan soistuminen on sittem-min laajentanut suota ympäristöön .

Rahamaansuossa on turvetta yhteensä 0,64 milj .suo-m3 . Rahamaansuon heikosti maatunut rah-katurve soveltuu kuivikkeeksi ja vain välttävästikasvuturpeen raaka-aineeksi . Suon keskustassa onnoin 10 ha:n kuivikkeen nostoalue .

Suolla on 14 ha yli 2 m syvää aluetta, jokasoveltuu energiaturvetuotantoon . Suolta on saata-vissa myös kuivike- ja kasvuturvetta . Kokonsa,turvemääriensä ja turpeittensa laadun perusteellaRahamaansuo sopii kuivike- j a välttävästi teolliseenkasvuturvetuotantoon ja kohtalaisesti polttoturve-tuotantoon .

27 . Kyläsuo

Kyläsuo (kl . 2024 12) sijaitsee noin 9 km Tam-melan keskustasta kaakkoon (kuva 1) . Suon pintaon 118 - 120,5 m mpy ja se viettää etelään japohjoiseen. Vedet laskevat pohjoisreunalta lähteviäojia myöten Väliojan kautta Kuivajärveen . Kaak-koisreunalta vedet virtaavat Koivistonojaan ja Tur-poonjokeen ja edelleen Kuivajärven, Pyhäjärven jaLoimijoen kautta Kokemäenjokeen . Suo rajoittuuhiekka-, kallio- ja moreenialueisiin (Haavisto 1974) .Kulkuyhteydet suolle ovat hyvät eteläreunan lähel-lä kulkevan maantien (Hämeen Härkätie) ansiosta .Suon kokonaispinta-ala on 37 ha, yli metrin syvänalueen 30 haja yli 2 m syvän 22 ha . Suolla on 37

3 2

tutkimuspistettä, j a tutkimuspistetiheys on 10,0/10ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosankeidasräme, rahkaräme, tupasvillaräme, lyhytkor-sineva ja silmäkeneva . Reunoilla on isovarpuistarämettä ja korpirämettä . Lisäksi reunojen tuntu-massa on varpu-, mustikka-ja ruohoturvekangasta .Pohjois-ja luoteisosassa on noin 6 hain kuivikkeen-nostoalue. Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 - 3dm, keskimääräinen korkeus 25 cm ja peittävyys30 % . Suo on kokonaan tiheästi ojitettu . Kuivatus-mahdollisuudet ovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,5 ja kokoturvekerrostuman 4,9 . Yli 2 m :n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 6,3 ja 4,7. Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 4,2 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 5,2 m, on mitattu suon keskiosassa .

Kyläsuossa on rahkavaltaisia turpeita 73 % jasaravaltaisia 27 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 36 % ja tupasvillarahkaturpeita 31 % .Tupasvillan jäännökset muodostavat lähes 7suon turvemassasta . Leväkön osuus, jota tavataanlähinnä kuljurahkaturpeissa on alle 1 % . Saraturpei-siin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvänpuuaineksen osuus on runsaat 10 % ja saraturpeidenjärviruo'on 1 %, kortteen ja raatteen alle 1 % .Pääturvelaj ien prosenttiosuudet suon turvemäärästäovat: rahka 60 %, rahkasara 26 %, sararahka 13ja sara 1 %. Liekoisuus on keskimääräinen erittäinalhainen, 0,7 % .

Suon yleisin pohjamaalaji on hieta (85 %) jahiekka (6 % havainnoista), jota suoaltaan syviin-missä osissa peittää noin 20 - 120 cm:n paksuinenliejukerros. Moreenia on etelä- ja länsireunoilla(9 %). Tutkimuspisteistä 56 % on liejualueella . Suoon alkanut kehittyä järven umpeenkasvun seurauk-sena. Mineraalimaan, ensiksi primaarinen ja myö-hemmin metsämaan soistuminen on sittemmin laa-jentanut suota ympäristöön .

Kyläsuossa on turvetta yhteensä 0,96 milj . suo-ma. Pohjoisosasta on aikoinaan nostettu hiemanrahkaturvetta kuivikkeeksi . Kokonsa, turvemää-riensä ja turpeittensa laadun perusteella suo sopiikohtalaisesti teolliseen ensin kasvuturvetuotantoonja myöhemmin polttoturvetuotantoon .

28 . Kotamäensuo

Kotamäensuo (kl . 2113 10) sijaitsee noin 10 kmTammelan keskustasta itään, Oksjärven lounais-puolella (kuva 1) . Suon pinta on 110 - 115 m mpy j a


viettää itään ja kaakkoon. Vedet laskevat länsi-,pohjois- ja eteläreunalta lähteviä ojia myöten itäänpäin viereiseen Oksjärveen, josta Oksjokeen, Myl-lyjokeen sekä Kuivajärven että Pyhäjärven kauttaLoimijokeen ja edelleen Kokemäenjokeen . Suo ra-joittuu pohjoisessa ja idässä Oksjärveen ja senrannalla sijaitsevaan matalaan harjuun ja siihenliittyviin hiekkasaarekkeisiin, sekä etelässä silttia-lueisiin (hiesu ja hieno hieta) (Punakivi 1976) . Kul-kuyhteydet suolle ovat hyvät suon halki kulkevankesämökkitien ja etelä- ja' pohjoisreunan lähelläkulkevien metsäautoteiden ansiosta . Suon koko-naispinta-ala on 44 ha, yli metrin syvän alueen 3 9 haj a yli 2 m syvän 32 ha . Suolla on 46 tutkimuspistettä .Tutkimuspistetiheys on 10,5/10 ha (kuvat 2 ja 3) .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat suon keskiosanrahkaräme ja rahkaneva. Reunoilla on isovarpuistarämettä, tupasvillarämettä, korpirämettä sekä var-sinaista korpea ja kangaskorpea . Lisäksi on varpu-ja puolukkaturvekangasta sekä pienialainen tur-peennostoalue . Suon pinnan mättäiden korkeus on1 - 3 dm, keskimääräinen korkeus 21 cm ja peittä-vyys 35 % . Suo on lähes kokonaan, pieniä alueitalänsi- ja itäosissa lukuunottamatta ojitettu . Suonluonnontilaisuusaste on noin 17 % . Kuivatusmah-dollisuudet ovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,3 ja kokoturvekerrostuman 4,4. Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 5,3 ja 4,3 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan 4,1 m:n syvyyteen . Suurinturvepaksuus, 6,0 m, on mitattu suon luoteisosassa .

Kotamäensuossa on rahkavaltaisia turpeita 70ja saravaltaisia 30 % kokonaisturvemäärästä . Puunja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 30 % ja tupasvillarahkaturpeita 33 % .Turpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jään-nökset muodostavat noin 8 % suon turvemassasta .Leväkön osuus, jota tavataan lähinnä kuljurahkatur-peissaonalle 1 % . Saraturpeisiinjahyvinmaatunei-siin rahkaturpeisiin liittyvän puuaineksen osuus onnoin 6 % ja saraturpeiden järviruo'on 4 % ja kort-teen noin 3 %. Pääturvelajien prosenttiosuudetsuon turvemäärästä ovat : rahka 65 %, sara 18 %,rahkasara 12 % ja sararahka 5 % .Keskimääräinenliekoisuus on erittäin alhainen, 0,6 % .

Kotamäensuon yleisimmät pohjamaalajit ovathiekka (41 % havainnoista), hieta (21 %) ja sora(14 %) . Hiesua on 14 % ja savea 10 % . Suoaltaansyvimmissä osissa on 10 - 20 cm:n liejukerros . Tut-kimuspisteistä 4 % on liejualueella . Suo on alkanutkehittyä pienen järven umpeenkasvun seurauksena .Mineraalimaan soistuminen on laajentanut suotaympäristöön . Suon kehityshistoriaan on liittynyt myös

metsäpaloja, joista on jäänyt jäljelle hiilikerroksiaturpeeseen .

Kotamäensuossa on turvetta yhteensä 1,31 milj .suo-m 3 . Suon pintarahka kelpaa vilj ely- j a kasvutur-peen raaka-aineeksi ja kuivikkeeksi . Heikosti maat-uneen kerroksen alla on polttoturvetuotantoon so-veltuvaa kohtalaisesti ja hyvin maatunutta turvettayli kahden metrin syvyisellä 32 ha :n alueella .

Kotamäensuon heikosti maatunut rahkaturvesoveltuu teolliseen kasvuturveturvetuotantoon sekäkuivikkeeksi . Aikoinaan suolta onkin nostettu hie-man rahkaturvetta kuivikkeeksi . Kasvuturvetuo-tannon päätyttyä polttoturvevarojen hyväksikäyttöja tuotannon aloittaminen edellyttää veden pump-pausta, sillä polttoturvevarat sijaitsevat Oksjärvenpinnan alapuolella . Polttoturvetuotantoa ei suositel-la Kotamäensuolle .

29. Isosuo Tammela

Tammelan Isosuo (kl . 2113 10) sijaitsee 9,5 kmTammelan keskustasta itään, Forssa-Hämeenlinna-tien eteläpuolella (kuva 1) . Suon pinta on 108,5 -115,5 m mpy ja viettää etelässä, lounaassa, lännes-sä, luoteessa, pohjoisessa ja koillisessa kohden länsi-reunalla pohjoiseen virtaavaa Oksjokea, johon näi-den suon osien ojaverkosto purkaa vetensä . Oksjo-ki saa alkunsa suota etelässä ja kaakossa rajoitta-vasta Oksjärvestä ja laskee Pehkijärveen, josta onMyllyjoen kautta yhteys Kuivajärveen . Suon itä-reunalla Suonsaaren eteläpuolella pinta viettää ete-lään ja kohden kaakkoista lahdeketta, Korkeanäy-räänsuota . Itäreunan ja Korkeanäyräänsuon oja-verkosto purkautuu Oksjärveen . Paitsi moreeniin jaOksjärveen suo rajoittuu vähäisin osin siltti- jasavipeltoihin luoteessa, pohjoisessa, koillisessa jakaakossa. Melko loivapiirteisessä moreenimaastos-sa on idässä, etelässä, lännessä ja luoteessa jonkinverran kalliopaljastumia (Punakivi 1976) . Kulkuyh-teydet suolle ovat melko hyvät koillis- ja itäreunanläheisen kylätien ja Oksjärven luoteis-, pohjois-jakoillisrannan kesämökeille johtavien teiden ansios-ta . Kesämökkitie ylittää Isosuon ja Korkeanäy-räänsuon välisen salmen . Suon kokonaispinta-alaon 273 ha, yli metrin syvyisen alueen 236 haja yli 2m:n syvyisen 191 ha . Suolla on 83 tutkimuspistettä,ja tutkimuspistetiheys on 3,0/10 ha .

Yleisintä suotyyppiä, keskustan keidasrämettälyhytkorsineva- ja silmäkenevakuljuineen sekä al-likkoineen (mm . Kakarlammit), on 31 % suotyyppi-havainnoista. Isovarpurämettä ja rahkarämettä onkumpaakin 16 %. Niitä on sekä suoaltaan keski-osassa että reunamilla . Keskiosassa on myös rah-kanevaa. Reunoille ja suon eteläiselle lahdekkeelle

3 3

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report ofPeat Investigation 314, 1998Carl-Göran Sten

ovat tyypillisiä kangaskorpi, varsinainen korpi, ruo-ho- ja heinäkorpi, mustikkaturvekangas, ruohotur-vekangas, kangasräme, korpiräme, varputurvekan-gas, puolukkaturvekangas ja (Oksjärven rannalla)ruohoinen saraneva . Keskipaikkeilla, länsireunantuntumassa on pieni kuivikkeen nostoalue . Suonpinnan keskimääräinen rahkamättäisyys on noin26 % ja mättäiden korkeus 2 dm . Isosuon allikkoi-nen keskusta noin kolmasosa (33 %) suosta, onluonnontilainen . Reunamien sekä itäisen, kaakkoi-sen ja eteläisen lahdekkeen ojitus on tiheää . Kuiva-tusmahdollisuudet ovat hyvät lähes Oksjärven pin-nan tasoon (110,1 m mpy) saakka .

Tammelan Isosuon kohtalaisesti ja hyvin maat-uneen pohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on5,7 ja koko turvekerrostuman 4,2 . Yli 2 m :n syvyi-sen alueen vastaavat luvut ovat 5,6 ja 4,1 . Paksuim-millaan heikosti maatunut, rahkavaltainen pintatur-vekerros ulottuu 7,5 m :n syvyyteen suon eteläosas-sa, mistä on mitattu myös suurin turvepaksuus,8,2 m .

Isosuossa on rahkavaltaisia turpeita 64 % ja sa-ravaltaisia 36 % kokonaisturvemäärästä . Puun javarpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 24 % ja tupasvillarahkaturpeita 19 % .Turpeiden yleisimmät lisätekijät ovat tupasvilla japuuaines, joiden kummankin osuus turveaineksestaon runsaat 5 %. Puuaines liittyy pääasiassa saratur-peisiin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin . S ara-turpeidenj ärviruo'on osuus on noin 4 % ja kortteenvähän yli prosentti . Cuspidata-rahkaturpeissa ta-vattavan leväkön osuus on prosentin verran . Rus-kosammalta (Bryales) on turvekerrostuman poh-jalla suppealla alueella suon pohjois-ja eteläosassa .Pääturvelaj ien prosenttiosuudet Isosuon turvemää-rästä ovat : rahka 59 %, rahkasara 20 %, sara 16 jasararahka 5 % . Liekoj a on suon yli metrin syvyiselläalueella sekä 0 - 1 että 1 - 2 m:n syvyydessä erittäinvähän, vain 0,1 % turpeiden kokonaistilavuudesta .

Yleisin pohjamaalaji on savi (66 % havainnois-ta) . Reunamilla sekä saarekkeiden ympäristössä onmoreenia tai hiesua, joskus on saven päällä myösohut hiesu-, hieta- tai hiekkakerros . Paikoin, myöskeskiosassa, saven päällä on 20 - 50 cm :n paksuu-delta liejusavea . Liejuja on 10 - 110 cm:n kerrostu-mana pohjamaan päällä lähinnä suoaltaan keskiosas-sa, sekä myös Oksjärveen rajoittuvissa eteläisessäja kaakkoisessa lahdekkeessa aivan rantavyöhyk-keessä . Tutkimuspisteistä 41 % on liejualueella .Liejusta on löydetty vesipähkinän (Trapa natans)hedelmiä. Suo on alkanut kehittyä Oksjärven poh-joispuolella sijainneen järven umpeenkasvun seu-rauksena . Täyttyneestä järvialtaasta käsin suokas-villisuus levisi sittemmin ympäristöön, pohjavedenpinnan nousun myötä vettyneelle metsämaalle . Suon

3 4

kehityshistoriaan on liittynyt myös metsäpaloja, joistaon jäänytäänytj älhiilikerroksia turpeeseen .

Isosuo Tammelassa on turvetta yhteensä 10,48milj . suo-m3 . Isosuon rahkaturve kelpaa kasvutur-peen raaka-aineeksi . Suon keskipaikkeilta, länsi-reunan tuntumasta on aikaisemminkin nostettu hei-kosti maatunutta rahkaturvetta kuivikkeeksi . Suonpohjoisosaan on valmisteilla turvetuotantoalue . Ener-giantuotantoon soveltuvaa turvetta on noin 141 ha :nalueella. Kokonsa, turvemääriensä ja turpeittensalaadun perusteella Isosuo sopii allikkoaluetta jaOksjärvenranta-aluetta lukuunottamatta teolliseenturvetuotantoon .

30 . Hongistonsuo

Hongistonsuo eli entinen Pikkusuo (kl . 2113 10)sijaitsee noin 10 km Tammelan keskustasta itäänIsosuon pohjoispuolella (kuva 1) . Suo on tutkittualustavasti hajapistein, joita ei ole vaaittu . Suonpinta on noin 111 - 112,5 m mpy ja viettää länteenja itään. Vedet laskevat länsi-ja itäreunalta lähteviäojia myöten Pehkjärveen ja Myllyjoen kauttaKuivajärveen, josta edelleen Pyhäjärven ja Loimi-j oen kautta Kokemäenj okeen . Suo raj oittuu pohj oi-sessa ja lännessä matalaan harjuun, sekä etelässäja lännessä savi-, siltti- ja moreenialueisiin . Kulku-yhteydet suolle ovat erinomaiset, sillä Turku - Hä-meenlinna valtatien : o 10, ylittää suon . Eteläreunaasivuaa paikallistie . Suon kokonaispinta-ala on 27 ha,yli metrin syvän alueen 18 haja yli 2 m syvän 5 ha .Suolla on 4 tutkimuspistettä . Tutkimuspistetiheyson 1,5/10 ha .

Yleisimpiä suotyyppejä ovat isovarpuräme jarahkaräme. Suon pinnan mättäiden korkeus on 2 -3 dm ja keskimääräinen korkeus 25 cm . Suo onkokonaan tiheästi ojitettu . Kuivatusmahdollisuudetovat hyvät .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,3 ja kokoturvekerrostuman 4,9 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 7,8 ja 5,3 . Suoaltaan keskiosanheikosti maatunut, rahkavaltainen pintaturvekerrosulottuu paksuimmillaan lähes 2 m :n syvyyteen . Suu-rin turvepaksuus, 2,9 m, on mitattu suon länsiosas-sa .

Hongistonsuossa on rahkavaltaisia turpeita 68ja saravaltaisia 32 % kokonaisturvemäärästä . Puunja varpujen jäännöksiä sisältäviä turpeita on tästämäärästä 21 % ja tupasvillarahkaturpeita 58 % .Turpeiden yleisin lisätekijä on tupasvilla, jonka jään-nökset muodostavat noin 21 % suon turvemassasta .Leväkön osuus, jota tavataan lähinnä kuljurahka-turpeissa on runsaat 1 % . Saraturpeisiin ja hyvin


Tammelan suot ja turpeen köyttäkelpoisuus . Osa 1

maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvön puuaineksenosuus on noin 6 % ja saraturpeiden kortteen noin1 %. Pööturvelajien prosenttiosuudet suon turve-mööröstö ovat: rahka 53 %, sararahka 15 % jarahkasara 32 % . Turpeen liekoisutta ei ole tutkittu .

Suon pohjamaalajit ovat savi, hiekka ja moreeni .Suosta ei ole läydetty liejua, joten on pööteltövissö,ettö suo on alkanut kehittyö mineraalimaan soistu-misena. Hongistonsuossa on turvetta yhteensö 0,39milj . suo-m3 .

Suosta on aikoinaan nostettu hieman rahkatur-vetta kuivikkeeksi . Kokonsa, turvemööriensö jaturpeittensa laadun perusteella suon heikosti maa-tunut rahkaturve sopii kuivikkeeksi sekö kohtalai-sesti teolliseen kasvuturvetuotantoon . Valtatie ja-kaa kasvuturvetuotantoon soveltuvan alueen kah-tia .

31 . Kuuslamminsuo

Kuuslamminsuo (kl . 2113 10-11) sijaitsee noin 13km Tammelan keskustasta koilliseen (kuva 1) . Suonpinta on 122 - 126 m mpy ja viettöö etelöön jalounaaseen. Vedet laskevat lönsi-ja lounaisreunal-ta ojia myäten etelöön Kuuslammiin virtaavan Pi-honjoen, Teuronjoen sekö Pehkjörven, Kuivajörvenja Pyhöjörven kautta Loimijokeen ja edelleen Ko-kemöenjokeen. Suo rajoittuu moreenialueisiin (Pu-nakivi 1976) . Kulkuyhteydet suolle ovat kohtalaisetlönsi- ja pohjoisreunan löhellö kulkevien tilusteidenansiosta . Suon kokonaispinta-ala on 46 ha, yli met-rin syvön alueen 39 haja yli 2 m syvön 27 ha . Suollaon 36 tutkimuspistettö, ja tutkimuspistetiheys on7,8/10 ha .Yleisimpiö suotyyppejö ovat suon keskiosan

rahkaröme, tupasvillaröme ja rahkaneva . Reunoillaon isovarpuista römettö, rahkarömettö, korpirömet-tö, kangasrömettö ja varsinaista korpea sekö puo-lukka- ja mustikkaturvekangasta . Suon pinnan möt-töiden korkeus on 1 - 2 dm, keskimööröinen korkeus16 cm ja peittövyys 32 % . Suon lönsiosa on koko-naan tiheösti ojitettu . Suon luonnontilaisuusaste onnoin 31 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvöt .

Suon kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohja-turvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,6 ja kokoturvekerrostuman 5,1 . Yli 2 m:n syvyisen alueenvastaavat luvut ovat 5,5 ja 4,9 . Suoaltaan kes-kiosassa on heikosti maatunutta, rahkavaltaistapintaturvetta keskimöörin 0,5 m, ja ulottuu paksuim-millaan 3,9 m :n syvyyteen. Suurin turvepaksuus, 5,6m, on mitattu suon keskiosassa .

Kuuslamminsuossa on saravaltaisia turpeita 62ja rahkavaltaisia 3 8 % kokonaisturvemööröstö . Puunja varpujen jöönnäksiö sisöltöviö turpeita on töstö

mööröstö 50 % ja tupasvillarahkaturpeita 11 % .Tupasvillan jöönnäkset muodostavat löhes 2 % jalevökän alle 1 % suon turvemassasta . Saraturpei-siin ja hyvin maatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvönpuuaineksen osuus on runsaat 11 % ja saraturpeidenjörviruo'on 10 %, kortteen ja raatteen alle 1 % .Pööturvelajien prosenttiosuudet suon turvemööröstöovat: sara 36 %, rahka 28 %, rahkasara 26 % jasararahka 10 % . Liekoisuus on alhainen, 1,7 % .

Kuuslamminsuon yleisin pohjamaalaji on hiekka(61 % havainnoista) . Hietaa on 21 %, hiesua 15ja moreenia 3 % . Paikoin on vuorottelevia hieta-jahiesukerroksia . Suoaltaan syvimmissö osissa mi-neraalimaan peittöö 10 - 280 cm:n paksuinen liejuker-ros . Tutkimuspisteistö 55 % on liejualueella . Suo onalkanut kehittyö jörven umpeenkasvun seurauk-sena. Mineraalimaan soistuminen on sittemmin laa-jentanut suota ympöristään .

Kuuslamminsuossa on turvetta yhteensö 1,08milj . suo-m3 . Pintarahka kelpaa völttövösti kasvu-turpeen raaka-aineeksi tai kuivikkeeksi . Kokonsa,turvemööriensö ja turpeittensa laadun perusteellaKuuslamminsuo sopii aluksi völttövösti teolliseenkasvuturvetuotantoon ja myähemmin polttoturve-tuotantoon .

32 . Turvesuo eli Koukkarinsuo

Turvesuo eli Koukkarinsuo (kl . 2113 11) sijaitseenoin 10 km Tammelan keskustasta koilliseen (kuva1). Suon pinta on 117,5 - 121 m mpy ja viettöölounaaseen ja kaakkoon. Vedet laskevat lounais-reunalta löhteviö ojia myäten lounaaseen virtaa-vaan Junkaanojaan ja edelleen Vaihiojaa pitkinPehkijörveen. Kaakkoisreunalta vedet virtaavat ojiamyäten lounaaseen virtaavaan Teuronjokea pitkinPehkijörveen, josta Myllyjokea myäten Kuivajör-ven, ja Pyhöjörven kautta Loimijokeen ja edelleenKokemöenjokeen . Suo rajoittuu pohjoisessa Iso-suohon, muualla hiekka-, siltti- ja moreenialueisiin(Punakivi 1976) . Kulkuyhteydet suolle ovat kohta-laiset pohjoisreunan yli kulkevan paikallistien an-siosta . Suon kokonaispinta-ala on 50 ha, yli metrinsyvön alueen 28 haja yli 2 m syvön 12 ha . Suolla on37 tutkimuspistettö . Tutkimuspistetiheys on 7,4/10ha .

Yleisimpiö suotyyppejö ovat suon keskiosan jareunamien rahkaröme ja isovarpuröme . Reunoillaon lisöksi tupasvillarömettö, korpirömettö, kangas-römettö, nevakorpea ja varsinaista korpea . Suonkeskiosissa on noin 6 ha:n turpeennostoalue . Reu-naosissa on paikoin ruohoturvekangasta . Suon pin-nan möttöiden korkeus on 1 - 3 dm, keskimööröinenkorkeus 20 cm ja peittövyys 21 %. Suo on löhes

35


kokonaan tiheösti ojitettu . Luonnontilaisuusaste onnoin 3 %. Kuivatusmahdollisuudet ovat hyvöt .

Turvesuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 6,1 jakoko turvekerrostuman 5,0 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 5,7 ja 4,3 . Suoaltaankeskiosan heikosti maatunut, rahkavaltainen pinta-turvekerros ulottuu paksuimmillaan 2,3 m :n syvyy-teen. Suurin turvepaksuus, 4 m, on mitattu suonkeskiosassa .

Turvesuossa on rahkavaltaisia turpeita 57 % jasaravaltaisia 43 % kokonaisturvemööröstö . Puun javarpujen jöönnäksiö sisöltöviö turpeita on töstömööröstö 44 % ja tupasvillarahkaturpeita 36 % . Tu-pasvillan jöönnäkset muodostavat 8 % suon turve-massasta. Saraturpeisiin ja hyvin maatuneisiinrahkaturpeisiin liittyvön puuaineksen osuus on run-saat 9 % ja saraturpeiden jörviruo'on osuus on noin2 % ja kortteen alle 1 %. Suossa on useita pööllek-köisiö hiilikerroksia todisteina muinaisista metsö-paloista. Pööturvelajien prosenttiosuudet suon tur-vemööröstö ovat : rahka 46 %, rahkasara 37 %,sararahka 11 % ja sara 6 % . Keskimööröinenliekoisuus on erittöin alhainen, 0,9 % .

Turvesuon yleisin pohjamaalaji on savi (82havainnoista), jota suoaltaan syvimmissö osissapeittöö 20 - 90 cm :n paksuinen liejukerros, jossatavataan runsaasti uistinvidan (Potamogeton na-tans) siemeniö. Tutkimuspisteistö 18 % on liejualu-eella. Hietaa on suoaltaan reunaosissa .Suo on al-kanut kehittyö jörven umpeenkasvun seurauksena .Mineraalimaan, löhinnö metsömaan soistuminen onsittemmin laajentanut suota ympöristään .

Suossa on turvetta yhteensö 0,67 milj . suo-m3 .Kokonsa, turvemööriensö ja turpeittensa laadunperusteella Turvesuo sopii kohtalaisesti teolliseenkasvuturvetuotantoon ja sen jölkeen pienimuotoi-seen polttoturvetuotantoon. Pohj oisosasta on aikoi-naan nostettu hieman rahkaturvetta kuivikkeeksi .Suurimpana haittana on polttoturpeeksi soveltuvansaraturpeen korkea rikkipitoisuus .

33 . Peltosuo

Peltosuo (kl. 2113 11) sijaitsee noin 18 km Tam-melan keskustasta koilliseen, Kanajörven lönsipuo-lella (kuva 1) . Suon pinta on 137 - 140,5 m mpy javiettöö itöön, etelöön ja lounaaseen . Vedet laskevatKotalammista suon pohjoisreunan kautta itöönKanaj örveen sekö lounais-ja etelöreunalta löhteviöojia myäten Kanajörvestö lounaaseen virtaavaanKivitokeenojaan ja Kylösillanjokeen, Pihonjokeen,Teuronjokeen sekö Pehkjörven, Kuivajörven jaPyhöjörven kautta Loimijokeen ja edelleen Kokemö-

3 6

enjokeen . Suo rajoittuu idössö Kanajörven lisöksilöhes kauttaaltaan moreenialueisiin . Kulkuyhteydetsuolle ovat kohtalaiset lönsi- ja etelöreunan löhellökulkevien metsöautoteiden ansiosta . Suon koko-naispinta-ala on 114 ha, yli metrin syvön alueen 91haja yli 2 m syvön 64 ha . Suolla on 64 tutkimuspis-tettö. Tutkimuspistetiheys on 5,6/10 ha .

Yleisimpiö suotyyppejö ovat suon keskiosan rah-karöme jatupasvillaröme . Reunoilla on isovarpuistarömettö, rahkarömettö, kangasrömettö sekö ruoho-ja heinökorpea . Avosuota, löhinnö luhtanevaa jaruohoista saranevaa on vain pienialaisesti (noin 5 -10 m:n kaistale) jörvien rannassa . Lisöksi on tur-peennostoalueita sekö mustikka-ja ruohoturvekan-kaita. Suon pinnan möttöiden korkeus on 1 - 2 dm,keskimööröinen korkeus 16 cm ja peittövyys 18 % .Suo on löhes kokonaan tiheösti ojitettu ja luonnonti-laisuusaste on noin 3 %. Kuivatusmahdollisuudetovat hyvöt .

Peltosuon kohtalaisesti ja hyvin maatuneenpohjaturvekerroksen keskimaatuneisuus on 5,4 jakoko turvekerrostuman 4,9 . Yli 2 m:n syvyisenalueen vastaavat luvut ovat 5,4 ja 4,8 . Heikostimaatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuupaksuimmillaan 3,1 m :n syvyyteen suon poh-joisosassa, jossa myäs suurin turvepaksuus, 3,8 mon mitattu .

Peltosuossa on saravaltaisia turpeita 58 % jarahkavaltaisia 43 % kokonaisturvemööröstö . Puunja varpujen jöönnäksiö sisöltöviö turpeita on töstömööröstö 41 % ja tupasvillarahkaturpeita 11 % .Tupasvillan jöönnäkset muodostavat noin 2 % suonturvemassasta . Saraturpeisiinjahyvinmaatuneisiinrahkaturpeisiin liittyvön puuaineksen osuus töstö onnoin 10 % ja saraturpeiden jörviruo'on noin 10 % .Pööturvelaj ien prosenttiosuudet suon turvemööröstöovat: sara 39 %, rahka 32 %, rahkasara 18 % jasararahka 11 %. Keskimööröinen liekoisuus onalhainen, 1,2 % .

Peltosuon yleisin pohjamaalaji on hiekka (78havainnoista), jota suoaltaan syvimmissö osissapeittöö 10 - 40 cm:n paksuinen liejukerros . Hietaaon 14 % ja moreenia 8 % . Tutkimuspisteistö vain3 % on liejualueella . Suo on alkanut kehittyö jörvenumpeenkasvun seurauksena . Mineraalimaan sois-tuminen on laajentanut suota ympöristään .

Peltosuossa on turvetta yhteensö 2,41 milj . suo-ma. Pintarahka kelpaa kasvuturpeen raaka-aineek-si . Kokonsa, turvemööriensö ja turpeittensa laadunperusteella Peltosuo sopii kohtalaisesti teolliseenkasvuturve- tai kuiviketurvetuotantoon . Teollistapolttoturvetuotantoa ei suositella saravaltaisen tur-peen korkean rikkipitoisuuden j a kuivatusvaikeuk-sien takia . Pienimittakaavainen toiminta on paikoinmahdollista .

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen köyttäkelpoisuus . Osa 1

34 . Isosuo Patakangas

Isosuo, vanhoissa kartoissa Isoneva (kl . 211311-12) sijaitsee Patakankaan kylössö noin 18 kmTammelan keskustasta pohjoiskoilliseen (kuva 1) .Suon pinta on 139 - 145 m mpy ja viettöö pohjoiseenpöin . Vedet laskevat etelöreunalla sijaitsevistaHanhilammesta (144,3 m mpy) ja lasketusta Mötös-lammista (148,5 m mpy) ja sitö ympöräivöstö kuiva-tetusta suosta ojia myäten suon halki pohjoiseen .Pohjoisosan jörvistö Kaitalammi, Hietajörvi, Pikku-jörvi, Kolmijokisenlammit ja Patamonlammi vedetpurkautuvat pohjoisreunalta löhteviö ojia myätenluoteeseen virtaavaan Patamonlamminojaan, Tar-pianjokeen ja Jalannin kautta Vanajaveden vesis-tään ja edelleen Kokemöenjokeen . Suo' rajoittuupohjoisosan kallio-, hiekka-ja sora-alueita lukuun-ottamatta moreenialueisiin, joista osa on drumlii-nejö ja osa ablaatiomoreenimuodostumia . Kulku-yhteydet suolle ovat hyvöt etelö-, itö- ja pohjois-reunan löhellö kulkevien paikallisteiden ja lönsireu-nan löhellö kulkevien metsöautoteiden ansiosta .Suon kokonaispinta-ala on 223 ha, yli metrin syvönalueen 167 haja yli 2 m syvön 70 ha . Suolla on 126tutkimuspistettö. Tutkimuspistetiheys on 5,7/10 ha .

Yleisimpiö suotyyppejö ovat suon keski-ja poh-joisosan keidasröme, lyhytkorsineva ja silmökene-va. Reunoilla on isovarpuista römettö, rahkarömet-tö, tupasvillarömettö, korpirömettö, ruohoista sara-römettö ja varsinaista sararömettö . Kuusta ja koi-vua kasvavissa korpialueissa on nevakorpea, varsi-naista korpeaja kangaskorpea . Pitköaikaisen ojituk-sen vaikutuksesta on syntynyt varpu-, puolukka-,mustikka-, ja ruohoturvekankaita. Suon pinnan möt-töiden korkeus on 1- 3 dm, keskimööröinen korkeus18 cm ja peittövyys 20 % . Suo on löhes kokonaantiheösti ojitettu . Suon luonnontilaisuusaste on noin16 % . Vedenjakajalla sijaitsevan laajan ja lahdek-

keisen suon kuivatusmahdollisuudet ovat kohtalai-set .

Kohtalaisesti ja hyvin maatuneen pohjaturveker-roksen keskimaatuneisuus on 5,7 ja koko turveker-rostuman 4,8 . Yli 2 m :n syvyisen alueen vastaavatluvut ovat 6,0 ja 4,7 . Suoaltaan keskiosan heikostimaatunut, rahkavaltainen pintaturvekerros ulottuupaksuimmillaan 2,6 m :n syvyyteen . Suurin turve-paksuus, 4,1 m, on mitattu suon keskiosassa .

Isosuossa on saravaltaisia turpeita 58 % ja rah-kavaltaisia 42 % kokonaisturvemööröstö . Puun javarpujen jöönnäksiö sisöltöviö turpeita on töstömööröstö 54 % ja tupasvillarahkaturpeita 29 % . Tu-pasvillan jöönnäkset muodostavat noin 6 %suonturvemassasta . Levökän osuus, jota on löhinnö kul-jurahkaturpeissa on alle 1 % . Saraturpeisiin ja hyvinmaatuneisiin rahkaturpeisiin liittyvön puuaineksenosuus on 12 % ja saraturpeiden jörviruo'on 2 %,kortteen 1 % ja raatteen alle 1 % . Pööturvelajienprosenttiosuudet suon turvemööröstö ovat : rahka-sara 51 %, rahka 31 %, sararahka 11 % ja sara 7 % .Keskimööröinen liekoisuus on erittöin alhainen,0,3 % .

Isosuon yleisin pohjamaalaji on hiekka (89havainnoista). Moreenia on 9 % ja soraa 2 % . Han-hilammen luoteisrannalla on 1,7 m:n paksuinen lie-jukerros . Tutkimuspisteistö 3 % on liejualueella .Suo on alkanut kehittyö nykyisten pienten jörvienrantojen umpeenkasvun seurauksena . Mineraali-maan soistuminen on sittemmin laajentanut suotaympöristään .

Isosuossa on turvetta yhteensö 3,89 milj . suo-m 3 .Kokonaisuutena Isosuon pintarahka kelpaa viljely-ja kasvuturpeen raaka-aineeksi . Kokonsa, turve-mööriensö ja turpeittensa laadun perusteella Iso-suo sopii hyvin teolliseen kasvuturvetuotantoon jasen jölkeen polttoturvetuotantoon .

3 7


Tammelan kunta sijaitsee Lounais-Hömeessö,nykyisessö Etelö-Suomen löönissö, Helsingistö noin100 km luoteeseen (kuva 1). Kunnan pinta-ala on715,6 km2 ja maa-ala 641,7 km2 . Peruskartoistatehtyjen mittausten mukaan Tammelassa on 92suota, joiden pinta-ala on yli 20 ha . Niiden yhteispin-ta-ala on 9270 ha eli 14,4 % maa-alasta (Lappalai-nen & Hönninen 1993). Tössö Tammelan turve-raportin ensimmöisessö osassa esitetöön tutkimus-tulokset töhön mennessö tutkituista 34 suosta, joi-den pinta-ala on yhteensö 5893 ha . Kunnan suo-alasta on siten jo tutkittu noin 64 % . Soille laadittu-jentutkimuslinjojenyhteispituus on 122,8 km . Tutki-muspisteitö on 2234 jatutkimuspistetiheys on 3,8/10

Tammelan alueen suot sijaitsevat Eurolan (1962)suoyhdistymötyyppijaon mukaan Rannikko-Suo-men kermikeidasvyähykkeessö ja ovat Ruuhijör-ven (1983) soiden aluejaossa kilpikeitaiden vyähyk-keessö (kuva 1) . Keidas- eli kohosuot ovat ympö-ristäöön ylemmöksi kasvaneita ja karuja, vain sa-devesistö ravinteensa saavia ombrotrofisia soita .Alueen suot ovat tyypeiltöön kilpi- j a laakiokeitaitatai niiden völimuotoja (Paasio 1934, Aartolahti1965a) . Lisöksi tavataan metsöisiö, tasapintaisiaSphagnumfuscum-keitaita . Soiden reunaosat ovatympöräiviltö mineraalimailta valuneista vesistö jaosittain sadevesistö ravinteensa saavia, kohtalaisenravinteisia tai j opa runsasravinteisia, minerotrofisiasuon osia, joita usein on otettu viljelykseen .

Soiden pienoisreliefin muodostavat möttööt, ker-mit, kuljut, vesi-ja eroosiovaot ja lammet eli allikot(Aartolahti 1966b) . Allikoita on muodostunut mm .Torronsuolle, Körjensuolle, Tammelan Isosuolle jaTervalamminsuolle . Avovesiallikot ovat usein pyä-reitö tai soikeita, jopa 200 m pitkiö ja 5-10 m levei-tö (vrt . Aartolahti 1965b) . Allikoiden veden syvyyson 1-6 m . Möttööt ja kermit ovat 10-30 cm korkeat,harvemmin 40-50 cm . Kermit ovat jopa 100 m pit-kiö ja 4-10 m leveitö . Kuljut ovat kermien völisiömörkiö painanteita, joiden pituus on yleensö 5-100m ja leveys 2 - 20 m .

3 8

TULOSTEN TARKASTELU

Pinta-ala

Suotyypit ja ojitus

ha . Yli metrin syvyistö suoaluetta on 5082 ha (86tutkitusta suoalasta) ja yli kahden metrin syvyistö4198 ha (71 % tutkitusta suoalasta) . Biologistasuota eli suokasvillisuuden peitossa olevaa maata,joka ei edellytö völttömöttö turvekerrostumaa, onTammelassa kolmannen metsöinventoinnin mukaan21-30 % maa-alasta (Ilvessalo 1960) . Tammelankunnan pinta-alasta vesistän osuus on 10,3 % .

Suurin tutkittu suo on Torronsuo, 2710 ha japienin Hongistonsuo 27 ha . Soiden keskikoko onnoin 173 ha . Suot jakaantuvat kokoluokkiin seuraa-vasti : 20-49 ha 9 suota, 50-99 ha 15 suota, 100-199ha 4 suota, 200-499 ha 5 suota ja yli 500 ha 1 suo .

Suotyypeistö 54 % on möntymetsiö kasvaviarömeitö, joista yleisimpiö ovat keidasröme, iso-varpuröme, rahkaröme jatupasvillaröme . Römeistöoli tutkimusajankohtana luonnontilassa noin 46 %,loput ovat ojikkoina tai muuttumina . Römeidenvarpuja ovat suopursu (Ledum palustre eliRhododendron tomentosum),juolukka (Vacciniumuliginosum), kanerva (Calluna vulgaris), vai-vaiskoivu (Betula nana) ja suokukka (Andromedapolifolia) . Kasvillisuustutkimuksia on Aartolahti(1965a) tehnyt Tammelan soilla ja erikseenTorronsuolla (Aartolahti 1965b) .

Avosoita eli nevoja, joista yleisimpinö silmökene-va, rahkaneva ja lyhytkorsineva, on 32 % suotyyp-pihavainnoista . Nevoista on söilynyt luonnontilassa89 %. Pööosin kuusta ja koivua kasvavia korpia,tavallisimmin nevakorpea, kangaskorpea ja var-sinaista korpea, on 5 % havainnoista . Korvistasuurin osa (86 %) on ojitettu . Turvekankaita on 7 %,turvepeltoja 1 % ja turpeennostoalueita 1 % .

Tammelan tutkittujen soiden suoalasta ontutkimusajankohtana ollut luonnontilaisena 54 % jaojitettuna 46 % (taulukko 1) .

Hömeen soista on römeitö 65 %, nevoja 12 %,korpia 11 %, turvekankaita 11 % ja turvepeltoja jaturpeennostoalueita 3 % . Hömeen soista on enöönoin 30 % luonnontilassa (Lappalainen &Hönninen1993, s.14) .


Taulukko 1 . Soiden luonnontilaisuus ja ojitusaste

3 9

Suon pinta-ala,ha

Luonnontilainen alue suosta Ojitettu alue suosta

ha % ha

1 . TORRONSUO 2710 2439 90 271 10

2 . SINIPÄÄNSUO 100 10 10 90 90

3 . KAAKKOSUO 57 26 46 31 54

4 . TARTLAMMINSUO 89 18 20 71 80

5 . PUDOTUSSUO 51 39 76 12 24

6 . LAHNALAMMINSUO 84 6 7 78 93

7 . VÄLIKORVENSUO 32 3 8 29 92

8 . KOIVANSUO 163 57 35 106 65

9 . MUURAINSUO 72 17 23 55 77

10 . VÄHÄSUO 89 27 30 62 70

11 . KÄRJENSUO 242 44 18 198 82

12 . VALINSUO 39 2 5 37 95

13 . KORTESUO 38 3 7 35 93

14 . ISOSUO KYYNÄRÄ 36 0 0 36 100

15 . LETTOSUO 58 3 5 55 95

16 . HAARASUOMÄNTYSUO 70 18 26 52 74

17 . RINNANSUO 98 7 7 91 93

18 . PURINSUO 422 257 61 165 39

19 . HEVOSOJANSUO 186 13 7 173 93

20 . ÄLIÄNSUO 42 0 0 42 100

21 . HARAKANSUO 100 3 3 97 97

22 . SAMMALSUO 60 4 7 56 93

23 . ERINOMAISENSUO 53 5 9 48 91

24 . KUPITTAANSUO 81 2 2 79 98

25 . HEINISUO-ISOSUO 66 13 20 53 80

26 . RAHAMAANSUO 41 7 16 34 84

27 . KYLÄSUO 37 0 0 37 100

28 . KOTAMÄENSUO 44 7 17 37 83

29 . ISOSUO TAMMELA 273 90 33 183 67

30 . HONGISTONSUO 27 0 0 27 100

31 . KUUSLAMMINSUO 46 14 31 32 69

32 . TURVESUO 50 2 3 48 97

33 . PELTOSUO 114 3 3 111 97

34 . ISOSUO PATAKANGAS 223 36 16 187 84

YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN : 5893 3173 54 2720 46


Taulukko 1 . Soiden luonnontilaisuus ja ojitusaste

3 9

Suon pinta-ala,ha

Luonnontilainen alue suosta Ojitettu alue suosta

ha % ha

1 . TORRONSUO 2710 2439 90 271 10

2 . SINIPÄÄNSUO 100 10 10 90 90

3 . KAAKKOSUO 57 26 46 31 54

4 . TARTLAMMINSUO 89 18 20 71 80

5 . PUDOTUSSUO 51 39 76 12 24

6 . LAHNALAMMINSUO 84 6 7 78 93

7 . VÄLIKORVENSUO 32 3 8 29 92

8 . KOIVANSUO 163 57 35 106 65

9 . MUURAINSUO 72 17 23 55 77

10 . VÄHÄSUO 89 27 30 62 70

11 . KÄRJENSUO 242 44 18 198 82

12 . VALINSUO 39 2 5 37 95

13 . KORTESUO 38 3 7 35 93

14 . ISOSUO KYYNÄRÄ 36 0 0 36 100

15 . LETTOSUO 58 3 5 55 95

16 . HAARASUOMÄNTYSUO 70 18 26 52 74

17 . RINNANSUO 98 7 7 91 93

18 . PURINSUO 422 257 61 165 39

19 . HEVOSOJANSUO 186 13 7 173 93

20 . ÄIJÄNSUO 42 0 0 42 100

21 . HARAKANSUO 100 3 3 97 97

22 . SAMMALSUO 60 4 7 56 93

23 . ERINOMAISENSUO 53 5 9 48 91

24 . KUPITTAANSUO 81 2 2 79 98

25 . HEINISUO-ISOSUO 66 13 20 53 80

26 . RAHAMAANSUO 41 7 16 34 84

27 . KYLÄSUO 37 0 0 37 100

28 . KOTAMÄENSUO 44 7 17 37 83

29 . ISOSUO TAMMELA 273 90 33 183 67

30 . HONGISTONSUO 27 0 0 27 100

31 . KUUSLAMMINSUO 46 14 31 32 69

32 . TURVESUO 50 2 3 48 97

33 . PELTOSUO 114 3 3 111 97

34 . ISOSUO PATAKANGAS 223 36 16 187 84

YHTEENSÄ/KESKIMÄÄRIN : 5893 3173 54 2720 46

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report of Peat Investigation 314, 1998Carl-Gäran Sten

Tammelan osalta luonnontilaisten soiden korkeaprosentin osuus selittyy Torronsuon j a muiden suoje-lusoiden laajuudesta. Ojitetusta suoalasta ojikoitaon 22 %, muuttumia 15 % ja ojituksen myätö al-kuperöisen suokasvillisuutensa löhes töysin menettö-neitö 9 % . Neljö suota on kokonaan ja 13 löheskokonaan oj itettu . Miköön suo ei ole kokonaan luon-nontilassa, ei edes suojeluohj elmien eikö Torronsuonja Liesj örven kansallispuiston suot kuten Taipaleen-suo, Palosuo ja Soukonkorpi ole sööstyneet ojituk-silta. Turvetta on aikoinaan nostettu tilakohtaisestikuivikkeesi useasta Tammelan suosta, mutta laa-jemmalti kasvuturpeen raaka-aineeksi vain Tor-ronsuosta, yhteensö noin 30 hain alueelta .

Suot ovat enimmökseen saavuttaneet ombrotro-fisen eli sateista riippuvaisen, niukkaravinteisenkehitysvaiheen . Ombrotrofisten soiden turpeet ovatpintakerroksiltaan rahkavaltaisia ja useimmitenpuhtaita rahkaturpeita . Tutkittujen soiden turpeistaon rahkavaltaisia (St) 73 % ja saravaltaisia (Ct)27 % kokonaisturvemööröstö. Hömeessö rahka-valtaisia turpeita on keskimöörin 53 % (Lappalainenja Hönninen 1993, s.22) . Suhteellisesti enitenrahkavaltaista turvetta on Pudotussuossa (84 %),Körjensuossa (81 %) ja Torronsuossa (78kokonaisturvemööröstö) . Tupasvilla (Eriophorumvaginatum) on yleisin rahkaturpeen lisötekijö ja senosuus on 18,2 % kokonaisturvemööröstö . Lisöksion levökkäö (Scheuchzeria palustris) ja tupas-

Tammelan tutkittujen turvekerrostumien kes-kimaatuneisuus on 3,9 ja hyvin maatuneen (H5-10)pohjaturpeen 5,4 . Maatuneimmat turpeet on Völi-korvensuossa (7,9) ja Kortesuossa (7,7) sekö Ku-pittaansuossa ja Rahamaansuossa (7,2) . Soidenpintaosissa on yleensö heikosti maatunutta rahka-turvetta. Eniten heikosti maatunutta turvetta on

40

Turvelajit

Turpeen maatuneisuus

Tutkimusalue sijaitsee Etelö-Suomen vedenja-kajalla, niin ettö etelöosa kuuluu Paimionjoen (27) jakaakkoisosaKarjaanjoen (23) vesistäalueisiin, jois-ta vedet laskevat Suomenlahteen (Ekholmin 1993) .Pohjoisosa sijaitsee Kokemöenjoen vesistäalueella(35)ja siihen liittyvöt Loimijoen vesistäalue (3 5 .9)ja Vanajaveden vesistäalue (35 .2) . Tammelanylön-käalueeltavirtaavat joet ovat runsassateisina vuosinaaiheuttaneet tulvia varsinkin Kokemöenjoen suures-sa mutkassa, sillö siinö yhtyy Kokemöenjokeenetelöstö pöin virtaavan Loimijoen lisöksi idöstöpöinSammunjoki ja Punkalaitumenjoki (kuva 1) .

luikkaa (Trichophorum cespitosum) . Puun jöön-näksiö sisöltöviö turpeita on 12 % ja varpujen 2 % .Puuta sisöltövöt turpeet keskittyvöt hyvin maa-tuneeseen saraturpeeseen . Lahoamattomat lieko-puut taas keskittyvöt suon pintaosien heikostimaatuneeseen rahkaturpeeseen . Saravaltaista tur-vetta on yleisimmin soiden reuna- ja pohjaosissa .Saravaltaisimmat suot ovat Lettosuo (90 %),Erinomaisensuo (80 %), Lahnalamminsuo (79 %) jaHarakansuo (78 %) .Yleisimpiö turvetta muodostaviakasvilajejaeli lisötekijäitösaravaltaisissaturpeissaovat puu- ja varpuaineksen lisöksi jörviruoko(Phragmites), korte (Equisetum) ja raate(Menyanthes) .

Torronsuossa, Körjensuossa jaTammelan Isosuos-sa, jonkaturpeetovatkeskimööröisesti heikoimminmaatuneita (3,5-4,2) . Tammelan turvekerrostumi-en keskimaatuneisuus, 3,9, on alhaisempi kuin Hö-meessö yleensö, missö se on 5,3 (Lappalainen jaHönninen 1993 s .10) .


Tammelan alueella tutkittujen soiden turpeenkeskipaksuus on 4,0 m, josta heikosti maatunutta,rahkavaltaista turvetta on keskimöörin 2,6 m . Suu-rimmat keskisyvyydet ovat Torronsuossa 5,8 m,Körjensuossa 4,8 m ja Vöhösuossa 4,5 m . Ylimetrin syvyisten suon osien keskipaksuus on 4,6 m,josta heikosti maatunutta pintakerrosta on 3,1 m .Yli 2 metrin syvyisten suon osien keskipaksuus on5,2 m ja töstö heikosti maatuneen kerroksen osuuson 3,7 m . Hömeessö tutkittujen soiden keskisyvyyson 2,2 m ja yli 2 m :n syvyisen alueen 3,5 m (Lap-palainen ja Hönninen 1993 s.12) . Yli 2 m syvönsuonosan ja koko suon pinta-alojen suhde onTammelassa 0,71 ja Hömeessö 0,43 .

Suurin turpeen paksuus on mitattu Torronsuosta12,3 m, ja se jakaa paksuimman turvekerrostumaneli syvimmön suon Suomen ennötyksen Janakkalanja Hömeenlinnan rajalla sijaitsevan Raimansuonkanssa (Haavisto-Hyvörinen et al . 1994) . Tamme-

Tammelan maisemaa luonnehtii kankaremaa,jossa suhteelliset korkeuserot ovat 10 - 20 m .Absoluuttiset korkeudet Tammelan ylöngällö ovatEtelö-Suomea ajatellen suhteellisen korkeat, 100 -160 m mpy. Alueen vapauduttua mannerjööstö senpeitti Yoldiameri j a myähemmin Ancylusj örvi . Itö-meren kehityksen seuraava vaihe, Litorinameri eiyltönyt Tammelaan ja Lounais-Hömeeseen (Auro-la 1938, Virkkala 1946, 1950, 1959, Donner &Eronen 1981) .

Suurin osa alueesta on paljastunut noin 9000vuotta sitten Ancylusjörvestö, jonka pinta oli Virk-kalan (1959) ja Erosen (1974) mukaan noin 100 mnykyisen merenpinnan ylöpuolella . Alueen suotovat alkaneet kehittyö 9000 - 7000 vuotta sitten .Purinsuon turvekerrostumat ovat alueen vanhimpia(Aartolahti 1965a) . Soistuminen on pöössyt alka-maan vasta altaiden kurouduttua muinaisesta Itö-merestö jolloin olosuhteet suoaltaissa olivat soistu-miselle otolliset. Tutkittujen suoaltaiden pohjan kor-keus on 98 - 139 m mpy. Soiden pinnan korkeusvaihtelee 100 ja 145 m :n völillö . Suoaltaista kor-keimmalla on Patakankaan Isosuo. Suon pohja onyli 139 ja pinta 145 m mpy .

Suot ovat moreeni-, hiekka-, sora- kalliomökienvölisiin hiesu- ja savipohjaisiin painanteisiin sekövesistäjen ranta-alueille syntyneitö . Pohjamaala-j eista ovat yleisimmöt veteen kerrostuneet hienora-

Turpeen paksuus ja turvemöörö

Soiden kehitys ja pohjamaalajit

lan Isosuosta on mitattu turvekerrostuman paksuu-deksi 8,2 m, Koivansuosta 7,1 m ja Pudotussuosta7,0 m. Tutkituista soista Äijönsuon turvekerros-tuma on ohuin, 0,6 m .

Turvetta tutkituissa soissa on yhteensö 236,9milj . suo-m 3 . Heikosti maatunutta (H 1 _4 ) rahkatur-vetta on yhteensö 155,29 milj . suo-m 3 (66 %) jakohtalaisesti tai hyvin maatunutta turvetta 81,65milj . suo-m 3 (34 %). Tutkittujen soiden yli metrinsyvyisten alueiden kokonaisturvemöörö on yh-teensö 231,84 milj . suo-m3 (98 % kokonaisturve-mööröstö), ja kohtalaisesti ja hyvin maatununeenpohjaturpeen 77,32 milj . suo-m 3 . Yli 2 metrin sy-vyisten alueiden kokonaisturvemöörö on yhteensö218,95 milj . suo-m3 (92 % kokonaisturvemööröstö) .Töstö on heikosti maatunutta rahkaturvetta noin152 milj . suo-m 3j a kohtalaisesti j a hyvin maatunuttaturvetta 67 milj . suo-m 3 .

keiset sedimentit savi (50 %) ja hiesu (9 % havain-noista). Hiekkaa on 19 %, hietaa 5 %, ja soraa 2 % .Hiekkavaltaista moreenia on 15 % ja se on paikoinkivistö tai lohkareista. Hiekka ja hieta esiintyvötsuon pohjalla useasti ohuena, vain 10-50 cm paksu-na kerroksena saven tai hiesun pööllö . Tömö suotaympöräiviltö hiekka- ja sora-alueilta, kuten har-juista, sekö moreenimailta maan kohotessa aallo-kon huuhtoma hiekka- tai hietakerros ohenee siir-ryttöessö etöömmöksi aineksen löhtäpaikasta .

Hiilikerroksia tavataan yleisesti Tammelan soi-den turvekerrostumissa merkkeinö muinaisista suo-ja metsöpaloista. Ne syttyvöt usein salamaniskusta,mutta myäs ihmisellö on ollut osuutta niiden sytty-misessö. 1960-luvun lopussa paloi noin 30 ha Terva-lamminsuon itöosasta Tammelan ja Karkkilan rajal-la. Vuoden 1997 metsöpalo Torronsuon itöreunalla,jolloin noin 160 hametsöö ja suota paloi, ei siis ollutensimmöinen Tammelan metsissö ja soilla .

Liejua on tavattu kaikista soista lukuunottamatta,Äij önsuosta ja Hongistonsuosta . Suoaltaiden poh-jalla on liejua 18 % :ssatutkimushavainnoista. Tömöosoittaa, ettö soistuminen jörvien umpeenkasvunseurauksena on ollut yleinen soistumistapa joskaanei pinta-alaltaan suurin . Prosenttilukema on selvöstipienempi kuin Hömeessö keskimöörin, jossa se on27 % (Lappalainen & Hönninen 1993 s .28) .

4 1


Soiden pohjalle on muinaisjörven kohdalle jöönytvaihtelevan paksuinen liejukerros . Yli 2 metrin pak-suisia liejukerrostumia on Erinomaisensuossa (3,1m) jaKuuslammensuossa(2,8 m) . Liejutovatyleen-sö kerrostuneet hiesu- tai savipohjaisten vesialtai-den pohj ille . Tammelan Isosuon ja Vöhösuon lieju-kerrostumista on läydetty vesipöhkinön (Trapanatans), nykyisin Suomesta hövinneen vesikasvin 2- 3 cm kokoisia piikikköitö hedelmiö muistona aikoi-naan maassamme vallinneesta lömpimömmöstö il-mastosta. Vöhösuon vesipöhkinön hedelmön kuoriasisöltövö lieju syvyydestö 585-590 cm on radiohiili-ajoitusten mukaan 7690 Ö40 vuotta BP (BP =Before Present = radiohiilivuosia ennen nykyaikaa)eli kalibroituna 8450-8390 cal BP (cal BP = kalen-terivuosia ennen nykyaikaa (Su-2853) . Vöhösuonpohjaturpeen ikö syvyydestö 529-532 cm on 6930Ö60 vuotta BP eli 7770-7650 cal BP (Su-2852) .

Aartolahti (1965a) on tutkinut Vöhösuon kehi-tystö siitepälymenetelmöllö ja ajoittanut kolme sar-jaa. Vöhösuon muuttumisen keidassuoksi tapahtuiradiohiiliajoituksen mukaan runsaat 5000 vuottasitten (4770Ö115) vuotta BP (1-1204) . Kuusen yleis-tyminen Tammelan metsissö tapahtui 3780Ö115vuotta BP (1-1805) (Aartolahti 1966a) . TammelanKuivajörven liejusta tehtyjen radiohiiliajoitustenmukaan ihminen raivasi metsöö Kuivajörven ympö-ristässö jo keraamisella kivikaudella . Kaskiviljely

Laboratoriomöörityksiö varten on otettu yhteen-sö 509 nöytettö 28 suosta . Turpeet on jaoteltukolmeen ryhmöön : kasvu-, völi- ja polttoturpeet .Kasvuturvekerros on heikosti maatunutta (H 1 _3 )rahkaturvetta, völiturvekerros on H4 maatunuttarahkaturvetta ja polttoturvekerros on kohtalaisestija hyvin maatunut (H5-10) turvetta. Polttoturvenöyt-teiden keskimööröinen maatumisaste on 6,1, pH-arvo 4,2 ja tuhkapitoisuus 2,5 . Korkeimmat tuhka-pitoisuudet ovat soiden pohjimmaisessa 0,5 m :nkerroksessa, jota ei hyädynnetö turvetuotannossa .Vesipitoisuus on keskimöörin 90,4 % mörköpainos-ta. Soiden oj itus vaikuttaa eniten pintaosien turpeenvesipitoisuuden alentamiseen. Yleensö ojitettujensoiden pintaosan vesipitoisuus on 86 - 89 % kun seluonnontilaisil la alueilla on 90 - 95 %. Turvelaj illa j amaatumisasteella on myäs merkitystö vesipitoisuu-teen. Hyvin maatuneessa saraturpeessa vesipitoi-suus on usein 80 - 85 % . Turpeen kuiva-ainemöörö

42

Laboratoriomööritysten tulokset

alkoi aikaisintaan 800-luvulla e .Kr. 2680Ö45 vuottaBP (Su-2264) (Vuorela & Kankainen 1993) .

Lammet ja pikkujörvet alkoivat vöhitellen kasvaaumpeen, minkö jölkeen turpeen muodostus ja soi-den kehitys alkoi. Umpeenkasvuvaiheen jölkeensuot ovat edelleen levinneet myäs ympöristäänmetsömaan soistumisen myätö . Kahdesta suosta eiole tavattu liejua lainkaan, mikö osoittaa soidenkehityksen alkaneen mineraalimaan soistumisenapohjaveden nousun seurauksena . Mineraalimaanvettyminen, j onka seurauksena merenrantaniityt taimetsömaa on soistunut, on tapahtunut noin 82 % : ssatutkitusta suoalasta .

Pernunnummen laajan sandurikentön etelöreu-nalla sijaitsevan Purinsuon luoteisosan laiteen(RhSN) saraturpeesta on paikoin tavattu rauta- elisideriittisaostumia. Sideriittiö saostuu usein hiekka-muodostumista kuten harj uista tulevien pohj avesiensisöltömöstö raudasta saraturpeisiin (Virtanen 1994,kuva 51) . Rautasaostumia on Suomessa pööasiassaaapasuoalueella Oulun ja Lapin lööneissö, muttaniitö tavataan myäs etelömpönö . Jörviin syntyneitörautasaostumia eli jörvimalmia, joka aikoinaan olitörkeö raudanvalmistuksen raaka-aine, on yleisestiItö-ja Keski-Suomen jörvissö, etelöisimmöt Tamme-lan ylöngän etelöosissa : Karkkilassa, Pusulassa jaSomerolla. Jörvimalmia on aikoinaan nostettu mm .Tammelan Pyhöjörvestö, Liesjörvestö ja Onki-maanjörvestö (Aarnio 1917, Sauramo 1928) .

on keskimöörin 93,9 kg/suo-m 3 . Kuiva-ainepitoi-suuteen vaikuttaa vesipitoisuus, turvelaj i sekö maa-tumisaste . Kuiva-ainetta on yleensö keskimööröis-tö enemmön ojitettujen soiden pintakerroksessaturvelaj istaja maatumisasteesta riippumatta . Suonpintaosan heikosti maatuneessa rahkaturpeessakuiva-ainetta on keskimöörin 73,3 kg/suo-m 3 .

Polttoturpeen rikkipitoisuudet ovat keskimöörin0,20 % ja ovat yleensö alhaisia viimeistö puoltametriö lukuunottamatta . Korkea tuhkapitoisuus tairikkipitoisuus eivöt Tammelan alueella yleensö oleesteenö turvetuotantoa suunniteltaessa . Polttotur-peen laatuohjeen mukaan (1991) tuhkapitoisuudelleasetettu hyvöksytty ylöraja on 10 % ja rikkipitoi-suudelle 0,30 % . Polttoturpeen laatua mittaavaenergiasisöltä eli tehollinen lömpäarvo on polttotur-peen osalta keskimöörin 21,1 MJ/kg ja vastaavaluku 50 % :n kosteudessa olevalle turpeelle 9,4 MJ/kg ja 35 % kosteudessa 12,9 MJ/kg .

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen köyttäkelpoisuus . Osa 1

Tutkitut suot on jaettu köyttäkelpoisuuden mu-kaan viiteen luokkaan : 1 . kasvuturvesuot, 2 . poltto-turvesuot ja 3 . sekö kasvu- ettö polttoturvetuotan-toon soveltuvat suot, 4. suojelusuot, 5 . muut suot,jotka ohutturpeisina tai mineraalimaiden rikkominasoveltuisivat löhinnö metsötalousköyttään . Ennenkuin soita otetaan turveteolliseen köyttään, on suo-ritettava turvetuotannon ympöristävaikutusten ar-viointia (YVA-laki), miköli yhtenöiseksi katsotta-van tuotantokelpoisen suon pinta-ala ylittöö 150 ha(Rinttilö ym . 1997 s. 9). Tössö tutkimuksesta viisisuota on yli 150 ha suojelusoita lukuunottamatta(taulukko 1, s. 39) .

Tammelan tuotantoon soveltuvat suot sijaitsevat10 - 30 km:n etöisyydellö polttoturvetta köyttövienForssan ja Someron kaupunkien lömpäkeskuksista .Viljelyturvetta köytetöön alueen kasvihuoneissa .Kasvuturvetta ja maanparannusturvetta köytetöönasutuskeskusten viherrakentamisessa ja maanpa-rannusturvetta pelloilla. Kasvuturpeen vientimah-dollisuuksia lisöövöt hyvöt yhteydet Helsingin jaTurun satamiin .

Teolliseen turvetuotantoon soveltuu 27 suotapin-ta-alaltaan yhteensö 1698 ha, joka on 29 % tutki-tusta alasta . Polttoturvetuotantoon soveltuvia soitaon23 janiidenköyttäkelpoinentuotantoalaonyhteen-sö 1142 ha ja polttoturvetta 13,5 milj . suo-m3 .Köyttäkelpoisen kuivan turpeen energiasisöltä on26,62 milj . GJ eli 7,50 milj . MWh. Polttoturpeenenergiasisöltä 50 % :n kosteudessa on 24,1 milj . GJeli 6,67 milj MWh .

Hyvin maatunutta energiantuotantoon soveltu-vaa turvetta on lisöksi muutaman suon turvepellois-sa . Turvepeltoja on Tartlamminsuon, Koivansuon,

Tutkituista soista kansainvöliseen soidensuoje-luohj elmaan kuuluvasta Torronsuosta on rauhoitet-tu kansallispuiston ohjelmassa 2411 ha (Aapala &Lindholm 1995). Liesjörven kansallispuistossa onjoitain pieniö, ojitettuja soita kuten Taipaleensuo,Palosuo ja Soukonkorpi, yhteensö noin 100 ha (Kut-vonen 1996). Soidensuojelun perusohjelmaan(Komiteamietintä 1980) kuuluvista soista on tutkit-tu Purinsuo, josta valtiolle on lunastettu 70 ha, ja

Soiden köyttäkelpoisuus

Soidensuojelu

Vöhösuon ja Kyynörön Isuosuon reunoilla . Pööl-limmöinen noin 30 cm :n muokkauskerros sisöltööusein lannoitteita ja kivennöismaata ja soveltuusellaisenaan hyvin turvemullaksi ja maanparan-nusturpeeksi. Pintakerroksen alla oleva maatunutja tiivistynyt turve soveltuu useimmiten energian-tuotantoon .

Kasvuturvetuotantoon soveltuu kahdeksantoistasuota pinta-alaltaan 1458 ha . Niissö on kas-vuturpeen raaka-aineeksi soveltuvaa turvetta 28,6milj . suo-m 3 , josta viljelyturpeen raaka-aineeksisoveltuvaa turvetta 13,2 milj . suo-m 3 . Ruskorah-kasammal (Sphagnum fuscum) on vallitsevakeidassoiden kermeissö . Kuljuturpeissa yleisestitavattavat tupasvillan (Eriophorum vaginatum),levökän (Scheuchzeria palustris) ja tupasluikan(Trichophorum cespitosum) jöönnäkset heikentö-vöt kasvuturpeen laatua. Viljelyturpeesta ja senköytästö puutarhaviljelyksessö on saavutettu hy-vöt tulokset (Puustjörvi 1976) . Kasvuturvettanostetaan Tammelassa nykyöön vain Torronsuosta,jonka tuotantopinta-ala on noin 30 ha .

Heikosti maatuneessa rahkaturpeessa on paikoinrunsaastikin tupasvillaa (Eriophorum vaginatum),jonka kuidut yleensö seulotaan pois vilj elyturpees-ta. Turvekuituja voidaan kuitenkin köyttöö esimer-kiksi lankojen, huopien ja turvetekstiilien raaka-aineena (Pirtola 1996) .

Vain yksi, Äijönsuo, tutkituista soista ei mataluu-tensa tai kuivatusvaikeuksien takia sovellu teolli-seen turvetuotantoon. Äijönsuo soveltuu esimer-kiksi metsönkasvatukseen tai virkistykseen taiopetukseen .

lisöksi on Tervalamminsuon 275 ha :sta rauhoitettu75 ha:n soidensuojelualue ja Vööröojansuon 35ha:sta 10 ha . Tammelassa soidensuojelun piiriinkuuluvien soiden noin 3540 ha :n pinta-alasta onsuojeltu 2721 ha . Torronsuon ja Liesjörven kansal-lispuistot sekö Tervalamminsuo sisöltyvöt myäsperustettavaan Natura 2000 -verkostoon. Natura2000 -verkoston avulla pyritöön vaalimaan luonnonmonimuotoisuutta Euroopan unionin alueella.

43

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti -Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 314, 1998Carl-Gäran Sten

GSF have made a peatland inventory in themunicipalities of Tammela, about 100 km northwestof Helsinki, southern Finland (60'45'N, 23° 50'E)(Fig . 1) . The field surveys were performed on mostof the mires along network of lines (Fig . 2 and 3)that constituted a base line and lines perpendicularto it. Most of the lines were leveled to establish thetopography of the mires (Fig . 4) .

Thirty-four mires covering a total area of 5893ha and containing 236 .94 million m3 of peat in situwere studied. The mean depth of the peat layers is4 .0 m. The poorly humified Sphagnum-predominantsurface layer averages 2 .6 m in thickness . Themaximum peat depth of 12, .3 m was found in theraised bog of Torronsuo (Fig . 1, No .1). The meanhumification (H) degree of the peat on von Post's1-10 scale is 3 .9 . The area deeper than 1 m covers5082 ha and contains 231 .8 million m3 of peat insitu, which is 98% of the total peat quantity .Seventy-three per cent of the peat is Sphagnumpredominant and the remainder 27% Carexpredominant . Botanically the mires belong to thekermi raised bog zone of Costal Finland (Eurola1962) and morphologically to the concentric bogzone (Ruuhijörvi 1982) . Körjensuo is a typicalexample of a concentric bog . Pine mires accountfor 53%, open mires for 32%, spruce mires for 6%,old drained peatlands for 7%, peatland fields for 1 %and peat cutting areas for 1 % of the total area .Fifty-four per cent of the mires are in a naturalstate . Almost half of the mires (46%) have beendrained, mostly for forestry . The most commonmineral bottom soil of the peatlands is clay .

44

SUMMARY

Of the investigated peatlands 27 are suitable forpeat production the total area being 1698 ha . Thetotal amount of mineable peat is 42 .1 million m3 insitu . Twenty-three mires were found suitable forfuel peat production the total area being 1142 ha .Fuel peat resources total 13 .5 million m3 in situ . Theenergy content of the peat at 50% moisture contentis 24 .1 million GJ or 6 .67 million MWh . Horticulturalpeat production is proposed for 18 mires, andmineable peat amounts to 28 .6 million m3 in situ ina production area of 1458 ha . The only exintingpeat-cutting area in Tammela is in Torronsuo (30ha) .

After peat production has come to an end thecut-away peatland areas can be used for variouspurposes such as forestry, agriculture and waterreservoirs for energy purposes . Tourism andrecreation will in the near future find the NaturalParks and the wilderness of the mires . The mostprobable use of the large peatland areas is forestry .

The area of 2800 ha of the mires of Tammela areincluded in various mire protection programs on,e .g. the National Mire Preservation Program (210ha) and the National Parks of Torronsuo (2411 ha)and Liesjörvi (100 ha) . The raised bog Torronsuo(Fig. 5 and 6) is included in the International Mireand Wetland Protection Program . The mireconservation area of Tervalamminsuo, the NationalParks of Liesjörvi and Torronsuo are also includedthe Natura 2000 program .

Vuoden 1971 kenttötäihin osallistuivat silloisetkausiapulaiset Veijo Klemetti, Martti Lömsö, vuon-na 1988 Juha Klefsträm, Matti Rossi ja MarkoTiirinen javuonna 1989 Panu Ranta, Pasi Rantala jaJuhani Virkanen . Paikkakunnalta palkatuttutkimustyäntekijat olivat Mikko Fölt, Pentti Laiti-nen, Tommi Kauppila, Kai Merilö, Eero Niskanen,Harri Oinonen, Vesa Palomöki, Timo Pessinen,Veli-Matti Pirttijörvi, Vesa Pura, Paula Sörkijörvi,Jouni Tuomisto, Kari Varpenius, Markku Äijölö .Tutkimustulosten tallentaj ina olivat toimistoapulai-nen Leila Mökelöja tutkimustyäntekijö Riikka Ali-Lekkala .

Turvenöytteiden otossa kevööllö 1997 avustivattyänj ohtaja Heikki Kuj ala j a tutkimustyäntekij ö Ari

Aapala, K. & Lindholm, T. 1995 . Valtionmaiden suojellutsuot. Metsöhallituksen luonnonsuojelujulkaisuja . Sarja A,48 . Vantaa: Metsöhallitus . 155 s .

Aarnio, B. 1917 . Jörvimalmit eröissö Pusulan, Pyhöjörven,Lopen, Somerniemen ja Tammelan jörvissö . Geologinentoimikunta, geoteknillisiö tiedonantoja. N :o 20 . 61 s .

Aartolahti, T . 1965a . Oberflöchenformen von Hochmoorenand ihre Entwicklung in Sudwest-Höme undNord-Satakunta.Fennia 93 :1, 1-268 .

Aartolahti, T . 1965b . Torronsuo . Referat: Das gräste natur-bedingte Hochmoor Finlands. Terra 77 :2, 62-69 .

Aarto lahti, T.1966a . Uber die Einwanderung und die Verhöufi-gung der Fichte in Finnland. Annales Botanici Fennici 3 :3,368-379 .

Aartolahti, T . 1966b . Keidassoiden pinnanmuodoista janiidenkehityksestö . Suo 17 :2, 2-7 .

Aartolahti, T . 1967 . Zur rationellen Tilia-Pollengrenze (T 0 )in Finland . Fennia 97 :1, 1-30 .

Aartolahti, T. 1967 . On dating the genesis of peat banks andhollows in the raised bogs of southwestern Finland . ComptesRendus de la Societatis geologinue Finlande 39, 71-86 .

Anttila, V. 1967 . Jörvenlaskuyhtiät Suomessa . Kansatieteel-linen tutkimus . Mit deutschem Referat : Die Seesenkungsge-nossenschaften in Finnland. Ethnologische Untersuchung .Suomen muinaismuistoyhdistys . Kansatieteellinen arkisto19 . Helsinki . 360 s.

Aurola, E. 1938 . Die postglaziale Entwicklung dessudwestlichen Finnlands . Bulletin de la Commissiong6ologique de Finlande 121 . 166 s .

Eurola, S . 1962 . Uber die regionale Einteilung der sudfinnis-chen Moore . Archivum Societatis Zoologicae BotanicaeFennicae 'Vanamo' 33:2, 1-243 .

Haavisto, M. 1974 . Somero. Suomen geologinen kartta 1 :100000, maaperökartta, lehti 2024 . Geologinen tutkimuslaitos .


KIITOKSET

KIRJALLISUUS - REFERENCES

Hevonkoski . V öhösuon radiohiilinöytteet on ajoitet-tu GTK:n FL Tuovi Kankaisen johtamassa radiohiili-laboratoriossa. Tömön raportin laadinnassa on avus-tanut tutkimusassistentti Markku Moisanen, jokamyäs on osallistunut kenttötutkimuksiin . Turve-nöytteiden laboratoriomööritykset ovat tehneetlaboratoriomestari Tarja Koski ja laboratorio-apulainen Pirkko Bääk . Raportin piirrokset ovattehneet kartanpiirtöjöt Reetta Strang ja MirjamAjlani . Tutkimusprof. Reijo Salminen ja tri MarttiKorpijaakko ovat tarkastaneet tekstin ja tehneetsiihen parannusehdotuksia. Raportin on taittanuttutkimusavustaja Anne Pitkönen . Tekijö esittööparhaat kiitoksensa kaikille raportin eri tyävaiheis-sa osallistuneille hyvöstö yhteistyästö .

Haavisto, M., Gränlund, T., Lahermo, P. & Sten, C-G .1980 . Someron kartta-alueen maaperö. Summary : Qater-nary deposits in the Somero map-sheet area. Suomen geo-loginen kartta 1 :100000 . Maaperökarttojen selitykset, lehti2024 . 66s .

Haavisto-Hyvörinen, M ., Sten, C .-G. ja Herola, E . 1993a .Lietsan maaperökartan 2131 01 selitys . Maaperökarttojenselitykset . Maaperökartta 1 :20 000. Espoo:Geologiantutkimuskeskus. 8 s .

Haavisto-Hyvörinen, M ., Sten, C .-G. ja Herola, E . 1993b .Vuohiniemen maaperökartan 2131 02 selitys . Maape-rökarttojen selitykset. Maaperökartta 1 :20 000. Espoo :Geologian tutkimuskeskus . 7 s .

Haavisto-Hyvörinen, M ., Sten, C.-G. & Herola, E. 1994 .Janakkalan maaperökartan 2131 11 selitys . Maaperökartta1 :20 000, maaperökarttojen selitykset. Espoo :Geologiantutkimuskeskus . 9 s .

Haavisto-Hyvörinen, M ., Sten, C .-G. ja Kaija, J. 1990a .Maaperökartan 2042 02 selitys . Maaperökartta 1 :20 000 .Geologian tutkimuskeskus, Maatalouden tutkimuskeskusj a maanmittaushallitus .

Haavisto-Hyvörinen, M ., Sten, C .-G. ja Kaija, J . 1990b .Maaperökartan 2042 03 selitys . Maaperökartta 1 :20 000 .Geologian tutkimuskeskus, Maatalouden tutkimuskeskusja maanmittaushallitus .

Ilvessalo, Y. 1960. Suomen metsöt kartakkeiden valossa .Summary : The forests of Finland in the light of maps .Deutsches Referat: Die Wölder Finnlands im Licht vonKarten. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 52 :2,1-70 .

Kanta-Hömeen seutukaavaliitto 1987. Kanta-Hömeenseutukaava . I . vaihekaava . Kanta-Hömeen seutukaavaliitto,julkaisu IA :7 . 66 s .

45


Komiteamietintä 1977. Soidensuojelun perusohjelma . Basp-rogram fär myrskyddet. Komiteamietintä 1977 :48 . Hel-sinki : Maa- ja metsötalousministeriä . 47 s .

Komiteamietintä 1980 . Valtakunnallinen soidensuojelunperusohjelma II . Komiteamietintä 1980 :15 . Helsinki : Maa-ja metsötalousministeriä . 45 s .

Kutvonen, H . 1996 . Liesjörven kansallispuiston maape-rögeologinen edustavuus . Metsöhallituksen luonnon-suojelujulkaisuja. SarjaA, 62 . Vantaa : Metsöhallitus . 71 s .

Lappalainen, E ., Sten, C .-G . ja Höikiä, J. 1978 .Turvetutkimusten maasto-opas . Opas N :o 6 . Espoo :Geologian tutkimuslaitos . 46 s .

Lappalainen, E ., St6n, C .-G . ja Höikiä, J. 1984 .Turvetutkimusten maasto-opas . Opas N:o 12 . Espoo :Geologian tutkimuskeskus . 62 s .

Paasio, I.1933 . Uber die Vegetation der Hochmoore Finnlands .Acta Forestalia Fennica 39 :3, 1-210 .

Paasio, 1. 1934 . Soita koskevia morfologis-kasvitopografisistanimityksistö . Terra 46:2, 84-90 .

Pirtola, M. 1996 . Peat textiles . Teoksessa: Vasander, H .(toim.) Peatlands in Finland . Helsinki : Finnish PeatlandSociety . ss . 123-126 .

Punakivi, K. 1976. Forssa. Suomen geologinen kartta 1 :100000: Maaperökartta lehti 2113 . Geologinen tutkimuslaitos .

Puustjörvi, V. 1956 . On the cation exchange capacity ofpeatsand the factors of influence upon its formation. ActaAgriculturae Scandinaviae VI:4, 410-449 .

Puustjörvi, V. 1973 . Kasvuturve ja sen köyttä . Turve-teollisuusliitto . julkaisu 1 . 173 . s . Helsinki .

Rainio, H., Sten, C.-G ., Herola, E. ja Urvas, L . 1985 .Maaperökartan 2113 04 selitys . Geologian tutkimuskeskus,Maatalouden tutkimuskeskus ja maanmittaushallitus .

Rinttilö, R ., Suutari, E ., Selin, P., Marja-aho, J . jaVöyrynen, T. 1997 . Turvetuotannon ympöristävaikutustenarviointi . Ohje turvetuotannon luontovaikutusten sekö päly-ja meluhaitan arvioimisesta . Jyvöskylö : Turveteol-lisuusliitto . 116 s .

Ruuhijörvi, R. 1982 . Peatland complex types . Teoksessa:Laine, J . (toim .) Peatlands and their Utilization . FinnishPeatland Society. Helsinki : Lauttapaino . S . 14-16 .

Ruuhijörvi, R. 1983 . Suomen suoyhdistymötyypit .Teoksessa: Laine, J . (toim .) : Suomen suot ja niiden köyttä .Suoseura ry. ja IPS:n Suomen kansallinen komitea . Espoo :Suomen Graafinen Group Oy . S . 24-28 .

Salminen, P . 1980 . Torronsuo - etelöisen Suomen suursuo .Teoksessa: Havas, P . (toim.) Suomen luonto 3: Suot . Hel-sinki : Kirjayhtymö, ss . 202-206 .

46

Sauramo, M . 1928.Jöökaudesta nykyaikaan . Porvoo :WSOY .231 s .

Sauramo, M. 1940 . Suomen luonnon kehitys jöökaudestanykyaikaan . Helsinki : WSOY . 286 s .

Sauramo, M. 1955. Jöökaudesta kivikauteen . Teoksessa :Hömeen historia I . Esihistoria ja keskiaika . Hömeenlinna:Hömeen Heimoliitto . ss . 11-36 .

Simonen,A. 1956.Kallioperökartan selitys . Suomen geologinenkartta 1 :100 000, lehti 2024, Somero. Geologinentutkimusalaitos . 30 s .

Sten, C.-G . 1993 . Lopen-Tammelan Purinsuon kaakkoisosansoveltuvuus turvetuotantoon . Tutkimusselostus 2/93 .Espoo: Geologian tutkimuskeskus . 9 s .+ 2 liitettö.

Sten, C.-G . 1994 . Eloperöiset kerrostumat. Teoksessa :Haavisto-Hyvörinen, M., Sten C .-G . ja Herola, E . Janakka-lan maaperökartan 2131 11 selitys . Maaperökarttojenselitykset . Espoo : Geologian tutkimuskeskus . ss . 4-6 .

Sten, C.-G.1998 . Lopen - Tammelan Purinsuon kaakkoisosansoveltuvuus turvetuotantoon tilan rek. no. 6:2 osalta .Tutkimusselostus 26/98 . Espoo: Geologian tutkimuskeskus .9 s .+ 2 liitettö.

Sten, C.-G . ja Moisanen, M. 1993 . Karkkilan suot jaturvevarojen köyttäkelpoisuus .Abstract: The mires and thepotential use of the peat reserves in Karkkila, southernFinland . Turvetutkimusraportti 270 . Espoo: Geologiantutkimuskeskus . 44 s . ja 3 liitettö.

Sten, C.-G. ja Moisanen, M . 1998 . Tammelan suot jaturpeenköyttäkelpoisuus. Osa 1 . Summary: The mires and theusefulness of peat in Tammela, southern Finland . Part 1 .Geologian tutkimuskeskus . Arkistoraportti . 240 s, ja 3liitettö .

Virkkala, K. 1967. Karkkila. Suomen geologinen kartta 1 :100000: Maaperökartta lehti 2042 . Geologinen tutkimuslaitos .

Virtanen, K. 1994 . Geological control of iron and phosphoro-rus in mires of the Ruukki-Vihanti area, central Finland .Geological Survey of Finland, Bulletin 375 . 69 p .

Vuorela, I. & Kankainen, T. 1993 . Tammelan asutushistoriaaKuivajörven kerrostumien paleoekologisen tutkimuksenvalossa. Lounais-Hömeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys .Vuosikirja 62, 33-66 .

Ympöristäministeriä 1998 [online] . Natura 2000 . Ehdotetutsuojelualueet [viitattu 2.11 .1998] . <URL :http ://www .vhy.fi/luosuo/n2000/alueet .htm

LIITE 1 . Tutkimuksessa köytetyt symbolit ja lyhenteet .Appendix 1 . Symbols and abbreviations used in the investigation .

SUOKARTTA MIRE MAP SYMBOLS

at.Epömööröinen rantaviivaIndefinite shore line

Joki River

Jarvi tai lampi

PROFIILITTurvelajit

S

o--

Pohjamaalajit Bottom soils

n

M M

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey ofFinland, Report of Peat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen köyttäkelpoisuus . Osa 1

Suon ja mineraalimaan rajaLimit between peatlandand mineral soil

Puro ja oja seka vedenvirtaussuuntaStream. ditchand -flow direction

RahkaturveSphagnum peat

C SaraturveCarex peat

B RuskosammalturveBryales peat

CS SararahkaturveCarex-Sphagnum peat

SC RahkasaraturveSphagnum-Carex peat

BC RuskosammalsaraturveBryales-Carex peat

LO LohkareitaBoulders

MR MoreeniTill

SR SoraGravel

Liejut Gyttjas

Ö

SAU SaviliejuClay gyttja

JAMU JarvimutaLake mud

HDLJ HienodetritusliejuFine detritus gyttja

Muita symboleja

AU

SS

Lake or pond

PROFILESPeat types

ra

Q

Ld/

tt l

1 .1

Other symbols

Snags

HiilikerrosCoal layer

SaostumaPrecipitate

RekurenssipintaRecurrence surface

-~ Veden pinta Surface of water

Liekoisuus

312

ER liupasvillaEriophorum

TR TupasluikkaTrichophorum

SH SuolevalckäScheuchzeria

ML SiniheinaMolinia

EQ KorteEquisetum

HK HiekkaSand

HT HielaFine sand

HS 1-liesuSilt

KDLJ KarkeadetritusliejuCoarse detritus gyttja

PILJ PiilevaliejuDiatom gyttja

PIMA PiimaaDiatomite

Lieko-osumien mööra0-1 / 1-2 m :n syvyydessa

Amount of snagsper 10 soundings at depthof 0-1 m and 1-2 m

Ö

x

MM

AA

~Ö + ++

a a

Ö

SP JarvikaislaScirpus

PR JarviruokoPhragmites

MN RaateMenyanthes

N VarpuainesDwarf shrub

L PuuainesWood

SA SaviClay

USA LiejusaviGyttja clay

KA KallioRock

LELJ LevaliejuAlgal gyttja

I<ALJ KalkkiliejuCalcareous gyttja

SMLJ SimpukkamaaShell gravel

Turpeen maatuneisuusPeat humification

H1-3

H4

H 5-10

Pelto . Field 6,0Keskimaarainen maatuneisuusAverage humificalion

3114Heikosti maatuneen rahka-

Lohkare Boulder

Tie Road

Rautatie . Railway

valtaisen pintakerroksen / kokoturvekerrostuman paksuus dmSlightly humified Sphagnumpredominant surface layer /entire peat layer in dm

P3SyvyyskayraMire depth contour x

22

1-lajapiste Scattered point

Turvekerrostuman paksuus dmThickness of peat in dm

KorkeuskayraRegular contour 0 Naylepiste

Sampling point


L11TE 2 . Suotyyppien ja turvelajien lyhenteet .Appendix 2. Abbreviations of mire site types and peat types.

I Avosuot II Römeet

1 . Varsinainen letto

VL 1 . Lettoröme LR

2. Rimpiletto

Ril 2. Ruohoinen sararöme RHSR

3. Ruohoinen saraneva RHSN 3. Varsinainen sararöme VSR

4. Varsinainen saraneva VSN 4. Lyhytkorsinevaröme LKNR

5. Rimpineva

RIN 5. Tupasvillaröme TR

6. Lyhytkortinen neva LKN 6. Pallosararöme PSR

7. Kalvakkaneva

KN 7 . Korpiröme KR

8. Silmökeneva

SIN 8 . Kangasröme KGR

9. Rahkaneva

RN 9 . Isovarpuröme IR

10 . Luhtaneva

LUN 10. Rahkaröme RR

11 . Keidasröme KER

III Korvet IV Muuttuneet suotvvoit

1 . Lettokorpi

LK, 1 . Ojikko OJ

2. Koivulettokorpi

KOLK 2. Muuttuma MU

3. Lehtokorpi

LHK 3. Karhunsammalmuuttuma KSMU

4. Ruoho- ja heinökorpi RHK 4. Ruohoturvekangas RHTK

5. Kangaskorpi

KGK 5. Mustikkaturvekangas MTK

6. Varsinainen korpi

VK 6 . Puolukkaturvekangas PTK

7. Nevakorpi

NK 7. Varputurvekangas VATK

8 . Rööseikkä

RAK 8. Jökölöturvekangas JATK

9 . Kytäheitto KH

Pööturvelalit 10 . Turvepelto PE

1 . Rahkaturve (Sphagnum) S 11 . Palaturpeen nostoalue PTA

I a . (Acutifolia) A 12 . Jyrsinturpeen nostoalue JTA

1 b . (Palustria) P Lisöteki'öt

1 c . (Cuspidata) Q 1 . Tupavilla (Eriophorum) ER

2. Sararahkaturve CS 2 . Puuaines (Lignid) L

3. Ruskosammalrahkaturve BS 3 . Varpuaines (Nanolignicn N

4. Saraturve (Carex) C 4 . Korte (Equisetum) EQ

5. Rahkasaraturve SC 5 . Jörviruoko (Phragmites) PR

6. Ruskosammalsaraturve BC 6 . Suolevökkä (Scheuchzeria) SH

7 . Ruskosammalturve (Bryales) B 7 . Tupasluikka (Trichophorum) TR

8 . Rahkaruskosammalturve SB 8 . Raate (Menyanthes) MN

9. Sararuskosammalturve CB 9 . Siniheinö (Molinia) ML

10 . Jörvikaisla (Scirpus) SC

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti - Geological Survey of Finland, Report ofPeat Investigation 314, 1998Tammelan suot ja turpeen köyttäkelpoisuus . Osa 1

LIITE 3. KASVUTURVESTANDARDI.Appendix 3 . Standard used for horticultural peat .

TURVETEOLLISUUSLIITON (1980) KASVUTURVESTANDARDI

VTT,JELYTIJRPEFN TIJRVFRAAKA-AINEEN STANDARDIN MIJKATSFT I,AATULUOKAT

ILAATTJLUOKKA, Hyvöksyttövön turpeen tulee olla vaaleaa turvetta, H 1 _3 , jossa on vöhintöön 90rahkasammaljöönnäksiö, ja nöistö valtaosa, yli 80 % Acutifolia-ryhmön jöönnäksiö. Varpujen ja

muiden puumaisten kasvien jöönnäksiö saa olla korkeintaan 3 % ja tupasvillan jöönnäksiö korkeintaan6 % painosta .

TILAATI JT,UOKKA. Hyvöksyttövön turpeen tulee olla vaaleaa, H 1 3 , tai tummaa, H4 _ 5 turvetta, jossaon vöhintöön 80 % rahkasammalien jöönnäksiö .

LANNOITELAKI (Suomen söödäskokoelma 1994)

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERI°N PÄÄT°S ERÄISTÄ LANNOITEVALMTSTFISTA

Ote Suomen söödäskokoelmasta N :o 46, 1994 .

1 .2 . Maanparannusturve

Maanparannusturpeen on koostumukseltaan vastattava jöljempönö kohdassa 2 .3 . mööriteltyö kasvutur-peen koostumusta . Hehkutusjöönnäs saa kuitenkin olla enintöön 50 % .

2.2.Viljelyturve

Viljelyturpeen tulee olla vaaleaa rahkaturvetta, jonka maatumisaste on H1 _ 3 von Postin asteikollamitattuna ja sisöltöö vöhintöön 90 % rahkasammaljöönteitö, joista yli 80 % tulee ollaAcutifolia-ryhmönjöönteitö. Varpujen ja muiden puumaisten kasvien jöönteiden möörö saa olla enintöön 3 % ja tupasvillanjöönteiden möörö enintöön 6 % kuiva-aineen painosta .

2.3 .Kasvuturve

Kasvuturpeen on oltava koostumukseltaan pööosin suokasvien jöönnettö, sen maatumisasteen tulee ollaH 1 _ 6 von Postin asteikolla mitattuna ja sen hehkutusjöönnäs saa olla enintöön 20 % kuiva-aineen painosta .

turvetutkimusraportti 314 report of peat investigation · finland. part 1 . geologian...

Documents