geologian tutkimuskeskus turvetutkimusraportti 393weppi.gtk.fi/data/tr/siikalatva_393_osa1.pdfoisuus...

Siikalatvan turvevaratOsa 1

Abstract: Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland

Part 1

Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Turvetutkimusraportti 393 2009

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Turvetutkimusraportti 393

Espoo 2009

SIIKALATVAN TURVEVARATOsa 1


GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND

Report of Peat Investigation 393

Abstract:Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Finland.

Part 1

ISBN 978-952-217-086-6ISSN 1235-9440

Pajunen, Hannu ja Meriluoto, Heikki 2009. Siikalatvan turve va rat. Osa 1. Geologi an tutkimuskeskus, Turvetutkimukset, Tur ve tutki musra portti 393, 72 si vua, 41 kuvaa, 3 tauluk koa, 2 lii tet tä.

Siikalatvan kunnan alueelta tutkittiin kenttätyökausien 2007 ja 2008 aika-na 33 suota. Aineisto koot tiin käyttäen tutkimuslinjastoa, jossa tut ki mus pis-teet sijaitse vat 50 metrin välein. Maastossa määri tet tiin pinnan korkeus, suo-tyyppi, tur velaji, turpeen maa tunei suus, lie koisuus ja pohja maalaji. Labo-ratoriomäärityksiä varten otet tiin 288 näytettä, joista kaikista määritettiin vesi- ja tuhkapitoisuus. Tiheys määritettiin 227 näytteestä, lämpöarvo 140 näytteestä, hiili- ja typpipitoisuus 43 näytteestä ja rikkipitoisuus 142 näytteestä.

Tutkittujen soi den yhteenlas kettu pinta-ala on 6790 ha. Soiden keskisyvyys on 0,9 m ja turvemäärä 60 milj. suo-m3. Turpeesta on rahkavaltaista 50 % ja saraval taista 50 %. Keski määräinen maatu misaste on 5,3. Tur peen keski-määräinen vesipitoi suus on 87,7 %, ti heys 130 kg/m3, tuhka pitoisuus 4,6 %, lämpö arvo 21,8 MJ/kg, hiilipitoisuus 54 %, typpipitoisuus 2,1 % ja rikkipi-toisuus 0,20 %.

Tutkitusta suoalasta arvioitiin tuotantokelpoiseksi noin 13 %. Turve tuotan-toon soveltu via alueita on 22 suolla yhteensä 875 ha. Tuo tanto kel poista turvetta on yhteensä 13,04 milj. suo-m3. Siitä on ympäris töturvetta 1,01 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 12,03 milj. suo-m3. Energiakäyttöön soveltuvien turvekerrosten kuiva-aine sisältävää energiaa yhteensä 29,19 milj. GJ eli 8,12 milj. MWh.

Asiasanat: aapasuot, turve, turvemaat, saraturve, rahkaturve, varat, ener-gia, Siikalatva

Hannu PajunenGeologian tutkimuskeskusPL 123770211 KUOPIO

Heikki MeriluotoGeologian tutkimuskeskusPL 123770211 KUOPIO

Pajunen, Hannu and Meriluoto, Heikki 2009. Siikalatvan turveva rat. Osa 1 - Peat reserves in the district of Siikalatva, Central Fin land. Part 1. Geo logian tutkimuskes kus, Tur vetutkimuk set - Geo logical Survey of Finland, Peat Rese-arches, Turvetutkimusraport ti 393 - Report of peat investigation 393, 72 pa-ges, 41 fi gures, 3 tables, 2 appendi ces.

In the municipality of Siikalatva 33 mires were surveyed in 2007 and 2008. The data was col lected using survey grids with study sites at the inter vals of 50 m. Elevation, site type, peat type, the de composition deg ree of peat, snag content and the type of subsoil were deter mined and recor ded in the fi eld. Alto-gether 288 samples were taken to the laboratory. All of them were analy sed for water and ash content. A total of 227 samples were analysed for dry bulk density, 140 for net calorifi c value, 43 for carbon and nitrogen content and 142 for sulphur content.

The mires cover altogether 6790 hectares. The average depth of the peat de-posits is 0.9 m, and the peat quantity totals 60 million m3 in situ. The portion of Sphagnum predominant peat is 50% and Carex predo minant peat 50%. The average decomposition degree of peat is 5.3. Water content is 87.7%, dry bulk density 130 kg/m3, ash con tent 4.6%, net calorifi c value 21.8 MJ/kg, carbon con-tent 54%, nitrogen content 2.1% and sulphur content 0.20% on an average.

About 13% of the surveyed area was considered suitable for peat producti-on. Areas suitable for peat production were found in 22 mires covering an area of 875 ha. The quantity of useful peat is 13.04 million m3 in situ. The quantity of environmental peat totals 1.01 milj. m3 and that of fuel peat 12.03 million m3. The energy content of fuel peat is 29.19 million GJ or 8.12 million MWh as calculated on dry matter basis.

Key words: mires, peat, peatlands, Carex peat, Sphagnum peat, reserves, energy, Siikalatva

Hannu PajunenGeological Survey of FinlandPL 1237FI-70211 KUOPIOFINLAND

Heikki MeriluotoGeologian tutkimuskeskusPL 123770211 KUOPIOFINLAND

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO............................................................................................................................................. 7

TUTKIMUSMENETELMÄT ................................................................................................................. 8Kenttätutkimukset ............................................................................................................................ 8Laboratoriomääritykset .................................................................................................................... 8

ARVIOINTIPERUSTEET ..................................................................................................................... 12

TUTKITUT SUOT ................................................................................................................................ 13 1. ”Heinimaansuo” ....................................................................................................................... 13 2. Honkaneva ............................................................................................................................... 14 3. Karjoneva ................................................................................................................................. 16 4. Keppineva ................................................................................................................................ 17 5. Kiimaneva ................................................................................................................................ 19 6. Kirvesrimpi .............................................................................................................................. 21 7. Kivineva ................................................................................................................................... 23 8. Kotaneva .................................................................................................................................. 24 9. Kuusimaanneva ........................................................................................................................ 2610. Kärppäräme ............................................................................................................................. 2811. Loukkeenneva .......................................................................................................................... 2912. Martinrimpi .............................................................................................................................. 3113. Niemelänneva .......................................................................................................................... 3214. ”Niskakankaansuo”.................................................................................................................. 3415. Pakkulanneva ........................................................................................................................... 3616. Perukanneva ............................................................................................................................. 3817. Pirulanneva .............................................................................................................................. 4018. Purasimenneva ......................................................................................................................... 4119. Ritoneva ................................................................................................................................... 4320. Räisynrimpi.............................................................................................................................. 4521. Salmenneva .............................................................................................................................. 4622. Satoneva ................................................................................................................................... 4723. Saunaneva ................................................................................................................................ 4824. Siltaräme .................................................................................................................................. 4925. Suninneva ................................................................................................................................. 5026. Suoneva .................................................................................................................................... 5127. Tahkoräme ................................................................................................................................ 5228. Taikkoneva ............................................................................................................................... 5329. Tulijärvenneva .......................................................................................................................... 5430. Valkiaisneva ............................................................................................................................. 5631. Vareskorpi ................................................................................................................................ 5832. ”Vastaskankaansuo” ................................................................................................................. 5933. Vattulaisenräme ........................................................................................................................ 60

TULOSTEN TARKASTELU ................................................................................................................ 61Alueen kehityshistoria ................................................................................................................... 61Suot ja niiden turvekerrokset ......................................................................................................... 61Soveltuvuus turvetuotantoon ......................................................................................................... 65

LIITTEET .............................................................................................................................................. 67

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 393, 2009

Siikalatvan turvevarat. Osa 1

7

JOHDANTO

Siikalatvan maaperän keskeiset elementit ovat moreeni ja turve. Moreeni- ja turvemaiden vallitse-maan maisemaan tuovat vaihtelua katkonaiset harju-jaksot ja jokilaaksojen hienojakoiset sedimentit.

Siikalatva kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen, missä aapasoiden ohella tavataan myös viettokeitai-ta (Ruuhijärvi & Hosiaisluoma 1988). Veden alku-perä vaikuttaa soiden kasvillisuuteen ja sitä kautta turvelajeihin. Mineraalimailta vettä saavat aapasuot ovat ravinteikkaampia kuin pelkän sadeveden varas-sa elävät keidassuot.

Soita on perinteisesti käytetty viljelymaana. Met-sätalouskäyttö yleistyi vasta ojien kaivun koneellis-tuttua. Viime vuosikymmeninä soista nostettua tur-vetta on käytetty energian lähteenä ja ympäristön hoidossa. Siikalatvan soilta lähtevien turverekkojen määränpää on useimmiten Oulu.

Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Siikalat-van soita ensimmäisen kerran 1970-luvulla. Vuonna 1978 julkaistussa Siikajokilaakson raportissa käsitel-lään 25 Rantsilan, 8 Kestilän, 2 Pulkkilan ja 17 Piip-polan suota (Lappalainen ym. 1978). 1980-luvulla tutkittiin 19 Pulkkilan (Häikiö 1986) ja 1990-luvul-la 115 Piippolan suota (Virtanen & Herranen 1999, 2003). Kaikki Siikalatvan alueelta tutkitut suot on lueteltu liitteessä 1.

Tässä ensimmäisessä kuntaliitoksen jälkeisessä raportissa käsitellään vuosina 2007 ja 2008 tutkittu-ja soita (kuva 1). Kutakin suota kuvataan lyhyesti, ja suon soveltu vuus turvetuotan toon arvioidaan. Ar-viot soiden käyttökelpoisuudesta perustuvat maasto- ja laboratoriotutkimuksiin. Geologi an tutkimuskes-kuksesta voi tilata raporttia täydentävää materiaa-lia kuten suo kart toja (kuva 2), poikki leik kauskuvia (kuva 3), labora toriotu lok sia ja tutki mus se lostuk sia.



8

TUTKIMUSMENETELMÄT

Kenttätutkimukset

Tutkittavalle suolle tehtiin linjaverkosto, jos-sa sel kälinja kul kee pitkin suon hallitsevaa osaa ja poikkilin jat ovat sitä vas taan kohtisuoraan 200 m:n välein. Tutkimusaineistoa koottiin tutkimuspisteil-tä ja syvyystutkimuspisteiltä. Tutkimuspis teet si-jaitsevat selkälinjalla 100 m:n välein ja poikki-linjoilla 100 - 200 m:n välein. Tutkimuspistei-den muodostamaa ver kos toa täyden nettiin syvyys-tutkimuspisteillä, niin että pisteiden väliksi linjoilla tuli enintään 50 m.

Jo kaisella tutkimuspis teellä määritet tiin suo-tyyppi, suon pinnan vetisyys, mät täisyys ja mättäi-den korkeus; metsäi sillä alueilla lisäksi puu lajisuh-teet, tiheys- ja kehitys luokka sekä mahdolliset hak-kuut. Maatumattoman puu ainek sen määrä eli lie-

koisuus sel vi tet tiin plik taa malla turve kerros kairan varsil la kahden metrin syvyyteen saakka. Maas-tossa määritet tiin turve kerrok sen turve la ji, maatunei-suus (H1-10), kosteus (B1-5) ja tupas vil lan kuitu-jen suhteelli nen osuus (F0-6) sekä pohja maa laji ja lieju kerrok set. Tutkimuspisteitä on yhteensä 2000. Syvyystutkimus pisteitä on 3600, ja niil lä määri tet-tiin turvekerroksen paksuuden li säksi suotyyppi ja pohja maalaji. Osa tutkimuslinjoista vaa ittiin, ja vaai-tukset kiin nitettiin valta kunnalli seen kiintopiste verk-koon. La bora to riomääri tyksiä var ten otettiin näyt-teitä mäntä- ja laippakairoilla. Tutki mus mene telmät on kuvattu yksi tyis kohtai sesti Geolo gian tutki mus-kes kuk sen oppaas sa (Lappalainen ym. 1984).

Laboratoriomääritykset

Laboratoriomäärityksiä varten otettiin yhteensä 288 turvenäy tet tä. Vesipi toi suus määritettiin kuivat-tamalla turvenäytteet 105°C:ssa vakiopai noon (Lab-tium Oy:n menetelmätunnus 608G). Tiheydellä tar-koitetaan kuiva-aine määrää luonnontilaista tila-vuusyksikköä kohti, ja se laskettiin näytteistä, joi-den luonnontilainen tilavuus tunnettiin. Kuiva tuis ta tur venäyt teistä määritettiin tuhkapitoi suus hehkutta-mal la ne 815 ± 25°C:ssa (819G). Kuiva-aineesta teh-tiin myös lämpöarvo- (602L), hiilipitoisuus- (820L), typpipitoisuus- (820L) ja rikkipitoisuusmääritykset (810L).

Vesipitoisuus ja tuhkapitoisuus määritettiin kai-kista näytteistä. Tiheys määritettiin 227 näytteestä, lämpöarvo 140 näytteestä, hiilipitoisuus ja typpipi-toisuus 43 näytteestä ja rikkipitoisuus 142 näyttees-tä. Määritykset tehtiin Labtium Oy:n laboratoriossa Kuopiossa.

Vesipitoisuus ilmoitetaan prosentteina märän näytteen painosta ja tuhka-, rikki-, hiili- ja typpipi-toisuus prosentteina kuiva-aineesta. Tiheys ilmoite-taan kiloina kuutiometriä kohti. Lämpöarvot ilmoi-tetaan kuiva-aineen tehollisina lämpöarvoina.



9

Kuva 1. Vuosina 2007 - 2008 tutkittujen soiden sijainti (tumma vihreä). Vaalea vihreä osoittaa soita ja pisterasteri Na-tura-alueita.Fig. 1. Location of mires surveyed in 2007 - 2008 (dark green). Light green indicates mires and dotted shading Natu-ra areas.



10

Kuva 2. Esimerkki turvekerroksen paksuutta osoittavasta suokartasta.Fig. 2. A map indicating thickness of peat deposit.



11

Kuva 3. Esimerkki poikkileikkauskuvasta. Ylemmästä kuvasta ilmenee turvekerroksen maatuneisuus ja alemmasta turvelajit ja pohjamaalajit.Fig. 3. A cross-section indicating decomposition degree of peat (above) and peat types (below).



12

ARVIOINTIPERUSTEET

Tuotantokelpoisena pidettiin yleen sä yli 1,5 m:n syvyistä aluetta. Jos turveker ros on hyvin tiivisty-nyt, voidaan tuotantokelpoi nen alue ulottaa metrin syvyys käyrälle saakka. Tällaisia alueita ovat yleensä pellot ja turvekankaat. Koska turvekerrosta ei voida käyttää mine raalimaata myöten, vähen nettiin tuotan-tokelpoista turve määrää lasketta essa kes kisyvyy des-tä yleensä 0,5 m. Poikkeavasta vähennyksestä mai-nitaan suoselostuksessa. Käytännössä suon pohjalle jäävän kerroksen paksuus vaihtelee pohjan kivisyy-den, turpeen laadun ja suon jälkikäytön mukaan.

Tavoitteena oli löytää kaikki yli viiden hehtaarin tuotantokelpoiset alueet. Pienempiäkin alueita voi-daan pitää tuotantokelpoisina, mutta niiden esille tulo tällä tutkimustarkkuudella on sattumanvaraista.

Tuotantokelpoista aluetta arvioi taessa jätettiin vesistöjen ympärille 100 m leveä suoja vyöhyke. Kuivatus mahdollisuudet ja pump pauksen tarve sel-vitetään yksityiskohtaisen suotutkimuksen yhtey-dessä.

Tuotantokelpoiset turvekerrokset jaettiin ympä-ristöturpeeseen ja energiaturpeeseen.

Ympä ristötur peella tarkoitetaan tässä raportis sa kaikkea heikosti maatunutta (H1-4) rahkaval taista turvetta (vaalea rahkaturve). Se sisältää rahkasam-

malien jäännösten ohella usein sarojen, suoleväkön ja tupasvillan jäännöksiä. Jos ympäristöturpeesta huomattava osa on muodostunut Acutifolia-ryhmän rahkasammalista, on siitä mainit tu erikseen.

Lähes kaikissa soissa on heikosti maatunut rahka-turvevaltainen pintaosa. Jos pintaosan keskimääräi-nen paksuus on vähintään 0,5 m, pidettiin sitä riit-tävänä ympäristöturpeen tuotantoon. Mikäli heikosti maatunut pintaosa on tätä ohuempi, luettiin se ener-giaturvekerrokseen kuuluvaksi. Osa pintakerrokses-ta sekoittuu alla olevaan energiaturpeeseen kunnos-tustoimien yhteydessä.

Energiaturpeeksi soveltuvan rahkavaltaisen tur-peen maa tunei suuden tulisi olla vähintään 5. Sara-valtainen turve soveltuu energiaturpeeksi myös hei-kommin maa tunee na. Energiaturpeen laatuluokkaan vaikuttavat lähtömateriaalin tuhkapitoisuus, lämpö-arvo, rikkipitoisuus ja typpipitoisuus (Energiatur-peen laatuohje 2006, liite 2). Tässä raportissa esitet-tyjen keskimääräisten laboratoriotulosten perusteel-la ei voida suoraan päätellä tuotetun energiaturpeen laatuluokkaa. Viitteitä siitä kuitenkin saadaan.

Kaikki tässä raportissa esitetyt turvemäärät ovat suokuutiometrejä. Tuotantokuutioina laskien turve-määrät ovat huomattavasti pienempiä.



13

TUTKITUT SUOT

1. ”Heinimaansuo”

Heinimaansuo (kl. 3412 09, x=7155,2, y=3446,4) sijaitsee noin 11 kilometriä Rantsilan keskustasta itään. Tutkittu alue käsittää Heinimaankaarron poh-joispuolisen suoaltaan. Suota ei ole nimetty perus-kartalla. Heinimaansuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Suo rajoittuu moreenimaihin, ja sen etelä-puolella kulkee metsäautotie (kuva 4). Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 45 syvyystutkimuspistettä.

Heinimaansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Suon pinta on 80 - 85 m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin Kärsämänojaan.

Pinta-ala on noin 75 ha, josta on yli metrin syvyis-tä aluetta 2 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin sy-vyys 1,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moree-ni ja hiekka.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 98 %, avosuol-la 1 % ja turvekankaalla 1 %. Suosta noin 90 % on luonnontilaista. Yleisimpiä suotyyppejä ovat tupas-villa- ja kangasräme. Pieni alue suon itäosasta on ojitettua. Puusto on taimisto- ja riukuasteen mäntyä, paikoin harvahkoa ja vajaatuottoista.

Heinimaansuon turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat rah-kasaraturve ja rahkaturve. Tupasvillan jäännöksiä si-sältävän turpeen osuus on 36 %, varpujen jäännök-siä sisältävän 7 % ja puuainesta sisältävän 4 % ko-konaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaa-tuneisuus on 4,5.

Suon länsiosasta otettujen näytteiden keskimää-räinen tiheys on 129 kg/m3, tuhkapitoisuus 4,8 %, lämpöarvo 20,2 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 %.

Heinimaansuo ei sovellu turvetuotantoon ohuen turvekerroksen takia.

Kuva 4. Tutkimuspisteiden sijainti Heinimaansuolla.Fig. 4. Location of survey sites in Heinimaansuo.



14

2. Honkaneva

Honkaneva (kl. 3412 05, x=7144,4, y=3438,6) sijaitsee noin 13 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo rajoittuu etelässä soistuneisiin moreenimaihin ja muualla Leuanojan ja Hirviojan varren lajittuneisiin hietamaihin. Suon eteläpuolella kulkee Tyngäntie, ja lisäksi suon alueella on useita pienempiä ajoteitä ja ajouria (kuva 5). Suolla on 221 tutkimuspistettä ja 264 syvyystutkimuspistettä.

Suo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leu-vanojan valuma-alueeseen (57.028). Suon pinta on 60 – 73 m merenpinnasta ja viettää pohjoiseen. Ve-det laskevat ojaverkostoa pitkin Hirviojaan ja Leu-vanojaan, josta edelleen Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 500 ha, ja siitä on yli met-rin syvyistä aluetta noin 60 ha. Keskisyvyys on vain 0,6 m ja suurin syvyys 1,7 m. Yleisin pohjamaala-ji on hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 36 % ja turvekan-kaalla 64 %. Suo on lähes kokonaan ojitettu, luon-nontilaista aluetta on vain 3 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja varputurvekangas sekä isovarpu- ja pallosararäme. Puusto on pääosin keskimääräisen tiheää nuorta tai varttunutta mäntyvaltaista kasvatus-metsää.

Honkanevan turpeesta on rahkavaltaista 63 % ja saravaltaista 37 %. Yleisimmät turvelajit ovat sara-rahkaturve (53 %) ja rahkasaraturve (37 %). Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 64 %, varpu-jen jäännöksiä sisältävän 29 % ja tupasvillaa sisältä-vän 6 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2.

Honkanevan kahdelta pisteeltä otettujen näyttei-den keskimääräinen vesipitoisuus on 84,5 % ja tihe-ys 167 kg/m3. Tiheydet voitiin laskea vain kerrok-sen keski- ja pohjaosalle. Pintaosan vesipitoisuus on alhainen. Sen perusteella ei voida päätellä tiheyttä sillä huomattava osa huokosista on ilman täyttämiä. Keskimääräinen tuhkapitoisuus on 6,7 %, lämpöar-vo 22,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,24 %. Tiheydet ja lämpöarvot ovat huomattavan suuria. Turvekerros on tiivis ja hyvin kuivunut.

Honkanevalla on turvetuotantoon sopivaa yli 1,0 metrin syvyistä aluetta noin 24 ha ja sillä tuotanto-kelpoista energiaturvetta 0,23 milj. suo-m3. Heikos-ti maatunut pintaosa on hyvin ohut tai puuttuu ko-konaan. Tuotantokelpoisen alueen pohjan tasaisuu-desta ja pohjamaalajeista johtuen on pohjalle jäävän turvekerroksen paksuutena laskennassa käytetty 0,3 metriä.



15

Kuva 5. Tutkimuspisteiden sijainti Honkanevalla.Fig. 5. Location of survey sites in Honkaneva.



16

3. Karjoneva

Karjoneva (kl. 3412 05, x=7143,5, y=3436,2) si-jaitsee noin 13 km Rantsilan keskustasta etelään. Suon lounaisosa rajoittuu Tyngäntiehen ja itä- ja kaakkoisosiin tulee ajourat. Suota ympäröi loivapiir-teinen moreenimaasto (kuva 6). Suolla on 28 tutki-muspistettä ja 31 syvyystutkimuspistettä.

Karjoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028).

Pinta on 72 – 76 m merenpinnasta ja viettää poh-joiseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin läheiseen Leuvanojaan ja sitä pitkin edelleen Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 55 ha. Yli metrin syvyis-tä aluetta suolla on 9 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei-simmät pohjamaalajit hiekka ja hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 24 % ja turvekan-kaalla 76 %. Suo on kauttaaltaan ojitettua. Yleisim-mät suotyypit ovat varpu- ja puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen mäntymetsää.

Karjonevan turpeesta on rahkavaltaista 57 % ja saravaltaista 43 %. Yleisimmät turvelajit ovat rah-kasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijä-nä sisältävän turpeen osuus on 19 %, puun jäännök-siä sisältävän 40 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 19 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1.

Karjoneva on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 6. Tutkimuspisteiden sijainti Karjonevalla.Fig. 6. Location of survey sites in Karjoneva.



17

4. Keppineva

Keppineva (kl. 3412 05, x=7148,4, y=3439,4) si-jaitsee noin 9 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo rajoittuu soistuneisiin moreeni- ja hietamaihin. Suon pohjoispuolella kulkee Jylhänrannantie, ja lisäksi on pienempiä suon etelä- ja keskiosiin tulevia ajoteitä ja ajouria (kuva 7). Suolla on 103 tutkimuspistettä ja 98 syvyystutkimuspistettä.

Keppineva on Siikajoen vesistöalueella ja sen kes-ki- ja pohjoisosa kuuluu Koskitalonkosken aluee-seen (57.022) ja eteläosa Leuvanojan (57.028) va-luma-alueeseen. Suon pinta on hyvin tasainen ja on 60 – 62 m merenpinnan yläpuolella. Suon eteläosan vedet laskevat ojia pitkin Hirviojaan ja siitä Leuvan-ojan kautta edelleen Siikajokeen. Keski- ja pohjois-osan vedet laskevat ojia pitkin Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 270 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 28 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 4 ha. Keski-syvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin poh-jamaalaji on hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, turvekan-kaalla 31 % ja pellolla 2 %. Suo on lähes kokonaan ojitettua, ja luonnontilaisen alueen osuus on vain 6 %. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpurämemuut-tuma sekä varputurvekangas. Puusto on pääosin kes-kinkertaisen tiheää nuorta tai varttunutta mäntyval-taista kasvatusmetsää. Suon keskiosan luonnontilai-sella osalla sekä yli metrin syvyisellä, nuoremmalla

ojitusalueella, puusto on vajaatuottoista keskinker-taisen tiheää mäntymetsää.

Keppinevan turpeesta on rahkavaltaista 95 % ja saravaltaista 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-turve ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 39 %, varpujen jäännök-siä sisältävän 34 % ja tupasvillaa sisältävän 25 % ko-konaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaa-tuneisuus on 5,2.

Keppinevalta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 204 kg/m3, tuhkapitoisuus 3,2 %, lämpö-arvo 21,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,17 %. Näyttei-den tiheydet ja lämpöarvot ovat huomattavan suu-ria. Tiheyttä ei voitu laskea pintaosalle, joten tulok-set edustavat keski- ja pohjaosaa (0,5 – 1,3 m). Joka tapauksessa turvekerros on tiivis ja hyvin kuivunut.

Keppinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 16 ha ja sillä tuotan-tokelpoista ympäristöturvetta 0,077 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 0,089 milj. suo-m3. Pintaosassa on noin 0,5 m:n paksuinen kerros heikosti maatunutta Acutifolia-valtaista rahkaturvetta. Tuotantokelpoisen alueen pohjamaalajit ovat hieta ja hiesu. Pohjan ta-saisuudesta ja hienojakoisista maalajeista johtuen on tuotantokelpoisen alueen turvemäärää laskettaessa vähennetty pohjalle jäävän turpeen osuutena 0,3 m.



18

Kuva 7. Tutkimuspisteiden sijainti Keppinevalla.Fig. 7. Location of survey sites in Keppineva.



19

5. Kiimaneva

Kiimaneva (kl. 3412 05, x=7146,3, y=3430,8) si-jaitsee noin 12 km Rantsilan keskustasta etelään. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Kiimanevan lisäk-si eteläpuolella olevat Takanevan ja Honkinevan alu-eet sekä länsipuolisen Perkkiön alueen. Suo jatkuu etelässä osittain toiselle samannimiselle Takaneval-le, idässä Önkkyrinnevalle ja pohjoisessa Liikkiön-nevalle. Muualla suota ympäröi loivapiirteinen mo-reenimaasto. Suon länsipuolella kulkee Karhukan-kaantie ja suon halki Tyngäntie. Lisäksi on muuta-mia pienempiä ajouria (kuva 8). Suolla on 172 tutki-muspistettä ja 223 syvyystutkimuspistettä.

Kiimaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu suurimmaksi osaksi Kurunkanavan valuma-alu-eeseen (57.029). Suon koillisosa on Leuvanojan va-luma-alueella (57.028). Pinta on 72 – 82 m meren-pinnan yläpuolella. Suon eteläosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin idässä olevaan Vittaojaan ja siitä edelleen Leuvanojaan. Keski- ja pohjoisosan vedet laskevat ojia pitkin Kurunkanavaan.

Kiimanevan pinta-ala on noin 370 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on noin 90 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 19 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 2,2 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on turvekankaalla 75 %, rä-meellä 24 % ja avosuolla 1 %. Suo on lähes kaut-taaltaan ojitettua ja luonnontilaisena on vain 4 %. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas (39 %). Puusto on pääosin mäntyvaltaista nuorta ja varttu-nutta kasvatusmetsää.

Kiimanevan turpeesta on rahkavaltaista 55 % ja saravaltaista 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat sara-rahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijä-nä sisältävän turpeen osuus on 18 %, puun jäännök-siä sisältävää 40 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 41 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimääräinen maatuneisuus on 4,9.

Suon itäosasta otettujen näytteiden keskimääräi-nen tiheys on 126 kg/m3, tuhkapitoisuus 4,6 %, läm-pöarvo 21,3 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,26 %.

Kiimanevalla on tuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 18 ha ja sillä tuotanto-kelpoista energiaturvetta 0,21 milj. suo-m3. Heikos-ti maatunut pintaosa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoinen alue on ojitettua ja sijaitsee kah-dessa eri altaassa.



20

Kuva 8. Tutkimuspisteiden sijainti Kiimanevalla.Fig. 8. Location of survey sites in Kiimaneva.



21

6. Kirvesrimpi

Kirvesrimpi (kl. 3412 12, x=7153,8, y=3453,6) sijaitsee noin 18 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu pohjoisessa Loukkeennevalle ja kaakos-sa Martinrimmelle. Itä- ja länsiosissa suota ympäröi loivapiirteinen moreenimaasto. Eteläosassa suo ra-joittuu osittain hiekkakaartoihin. Suon eteläpuolella kulkee Kestiläntie ja länsilaidalla metsäautotie. Li-säksi suon eteläosassa on muutamia ajouria (kuva 9). Suolla on 135 tutkimuspistettä ja 231 syvyystutki-muspistettä.

Kirvesrimmen etelä- ja länsiosa on Siikajoen ve-sistöaluetta ja kuuluu Järvitalonjärven valuma-alu-eeseen (57.025). Pohjoisosa on Temmesjoen vesistö-aluetta ja kuuluu Temmesjoen yläosan valuma-alu-eeseen (58.03). Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 92 - 94 m. Suon eteläosasta vedet laskevat ojaver-kostoa pitkin Järvitalonjärveen ja pohjoisosasta vas-taavasti noin kahden kilometrin päässä suon pohjois-puolella virtaavaan Temmesjokeen.

Pinta-ala on noin 340 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta suolla on noin 140 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 39 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei-simmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

Tutkimuspisteistä on avosuolla 54 %, rämeellä

38 % ja turvekankaalla 8 %. Suosta hieman yli puo-let on luonnontilaista. Yleisin suotyyppi on luonnon-tilainen rimpineva. Puusto on luonnontilaisilla alu-eilla pääosin vajaatuottoista ja harvaa männikköä. Hieman parempaa taimisto- ja riukuasteen mänty-metsää tavataan lähinnä vain suon reunaosien turve-kankailla ja muuttumilla.

Kirvesrimmen turpeesta on rahkavaltaista 73 % ja saravaltaista 27 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-turve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 39 %, puun jäännöksiä sisältävän 8 % ja varpujen jäännöksiä si-sältävän 6 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostu-man keskimääräinen maatuneisuus on 3,9.

Kirvesrimmeltä otettujen näytteiden keskimääräi-nen tiheys on 113 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,1 %, läm-pöarvo 20,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 %.

Kirvesrimmellä on tuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 40 ha ja sillä tuotan-tokelpoista ympäristöturvetta 0,24 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 0,23 milj. suo-m3. Tuotantokelpoista aluetta on kahdessa eri altaassa, jotka ovat lähes täy-sin luonnontilaisena.



22

Kuva 9. Tutkimuspisteiden sijainti Kirvesrimmellä.Fig. 9. Location of survey sites in Kirvesrimpi.



23

7. Kivineva

Kivineva (kl. 3412 06, x=7154,9, y=3429,2) sijait-see noin 7 km Rantsilan keskustasta lounaaseen. Suo rajoittuu moreenimaihin. Suon länsi- ja eteläpuolel-la kulkee Kuusimaantie. Itäosassa on metsäautotie, ja pohjoisosaan tulee ajoura (kuva 10). Suolla on 63 tutkimuspistettä ja 79 syvyystutkimuspistettä.

Kivineva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Suon pinta on 62 - 64 m merenpinnasta ja viettää loivasti länteen. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Savalojaan, josta edelleen Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 135 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 55 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 21 ha. Keski-syvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 94 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 2 %. Suo on lähes kokonaan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavai-heen varsinainen sararäme ja pallosararäme. Puus-to on ohutturpeisilla alueilla pääosin nuorta tai vart-tunutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää, muualla har-vaa taimisto- ja riukuasteen rämemännikköä.

Kivinevan turpeesta on rahkavaltaista 26 % ja sa-ravaltaista 74 %. Yleisimmät turvelajit ovat saratur-ve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältä-vän turpeen osuus on 13 %, puun jäännöksiä sisältä-vän 37 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 9 % ko-konaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaa-tuneisuus on 5,9.

Kivinevan kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 130 kg/m3, tuh-kapitoisuus 4,3 %, lämpöarvo 21,9 MJ/kg ja rikkipi-toisuus 0,19 %. Turvekerroksen keskimääräinen ti-heys jäänee edellä esitettyä pienemmäksi, sillä pin-taosan (0 – 40 cm) näytteille ei voitu laskea tiheyttä. Toisen näytepisteen turpeesta tehtyjen hiili- ja typpi-määritysten keskiarvot ovat 54 % ja 2,2 %.

Kivinevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 20 ha ja sillä energia-turvetta 0,23 milj. suo-m3. Heikosti maatuneen pin-taosan paksuus on keskimäärin 0,4 m. Tuotantokel-poista aluetta on kahdessa eri altaassa.

Kuva 10. Tutkimuspisteiden sijainti Kivinevalla.Fig. 10. Location of survey sites in Kivineva.



24

8. Kotaneva

Kotaneva (kl. 3412 12, x=7151,2, y=3454,6) si-jaitsee noin 20 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu luoteessa Helkkokorpeen ja rajoittuu pohjoi-sessa Kestiläntiehen ja muualla moreenimaihin. Ete-läosassa kulkee metsäautotie, ja lisäksi suon länsi-reunalla on pienempi ajotie (kuva 11). Suolla on 110 tutkimuspistettä ja 139 syvyystutkimuspistettä.

Kotaneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Järvitalonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 87 – 90 m merenpinnan yläpuolella ja viettää loi-vasti luoteeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin Kär-sämänojaan, josta edelleen Järvitalonjärveen.

Suon pinta-ala on noin 190 ha. Yli metrin sy-vyistä aluetta on noin 125 ha ja yli 1,5 m:n syvyis-tä noin 80 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin sy-vyys 2,9 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka, moreeni ja hiesu. Suon halki virtaavan Kärsämän-ojan varteen on kerrostunut pohjamaan päälle liejua paikoin jopa yli metrin paksuudelta. Liejuhavaintoja tehtiin 9 %:lla kaikista tutkimus- ja syvyystutkimus-pisteistä. Liejukerrosten keskimääräinen paksuus oli noin 30 cm.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 37 %. Suo on lähes kauttaal-taan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat varsinainen

sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää nuorta tai varttu-nutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää.

Kotanevan turpeesta on rahkavaltaista 6 % ja sa-ravaltaista 94 %. Yleisin turvelaji on saraturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 31 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 16 % koko-naisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatu-neisuus on 6,3.

Kotanevan kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 120 kg/m3, tuh-kapitoisuus 4,8 %, lämpöarvo 22,4 MJ/kg ja rikki-pitoisuus 0,25 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritet-tiin yhden tutkimuspisteen näytteistä, ja keskiarvok-si saatiin 55 % ja 2,1 %. Hiilipitoisuudet, tiheydet ja lämpöarvot ovat huomattavan korkeita. Suon etelä-osan näytepisteen pohjaturpeessa rikkipitoisuus ylit-tää ilmoitusrajan 0,3 %.

Kotanevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n aluetta noin 80 ha ja sillä energiaturvetta 1,33 milj. suo-m3. Heikosti maatunut pintaosa puut-tuu tai on hyvin ohut. Tuotantokelpoisen alueen hal-ki virtaavan Kärsämänojan läheisyydestä tulee tehdä lisää tuhkapitoisuusmäärityksiä mahdollisten tulva-kerrostumien havaitsemiseksi.



25

Kuva 11. Tutkimuspisteiden sijainti Kotanevalla.Fig. 11. Location of survey sites in Kotaneva.



26

9. Kuusimaanneva

Kuusimaanneva (kl. 3412 06, x=7153,6, y=3430,2) sijaitsee noin 6 km Rantsilan keskustasta lounaa-seen. Suota ympäröivät pohjoisesta tulevat metsä-autotiet, jotka jatkuvat ajourina aina suon eteläosiin saakka. Suo jatkuu koillisessa Tahkonevalle ja kaa-kossa Kurunnevalle ja rajoittuu muualla moreeni-maihin. Suon lounaispuolella on kumpumoreeni-maastoa (kuva 12). Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 61 syvyystutkimuspistettä.

Kuusimaanneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu itäosaltaan Rantsilan alueeseen (57.021) ja länsiosaltaan Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pinta on tasainen ja 61 - 62 m merenpinnan yläpuo-lella viettäen keskiosassa loivasti koilliseen. Suon itäosan vedet laskevat Paavonkanavan kautta Siika-jokeen. Länsiosan vedet puolestaan laskevat Savalo-jan, Pasonjärven ja Pasonojan kautta Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 100 ha. Yli metrin syvyis-tä aluetta on noin 65 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 36 ha. Keskisyvyys on 1,3 m ja suurin syvyys 2,3 m. Ylei-sin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 37 %, avosuolla 58 % ja turvekankaalla 5 %. Suosta on luonnonti-laisena vajaa puolet. Yleisimmät suotyypit ovat suon

keskiosan luonnontilaisella alueella rimpineva ja tu-pasvillarahkaneva sekä laitaosien ojitetuilla alueil-la tupasvillarahkaneva ja tupasvillarämemuuttuma (kuva 13). Puusto on muuttuma- ja turvekangasalu-eilla pääosin mäntyvaltaista harvennusmetsää.

Kuusimaannevan turpeesta on rahkavaltaista 86 % ja saravaltaista 14 %. Yleisin turvelaji on rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 54 % ja puun jäännöksiä sisältävän 16 % kokonais-turvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatunei-suus on 5,2.

Kuusimaannevan kahdelta tutkimuspisteeltä otet-tujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 123 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,0 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,14 %. Hiili- ja typpipitoisuudet mää-ritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä ja keskiarvot ovat 54 % ja 2,0 %. Alhaiset tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat tyypillisiä rahkavaltaiselle turvekerrokselle.

Kuusimaannevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 36 ha ja sillä tuo-tantokelpoista ympäristöturvetta 0,24 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 0,22 milj. suo-m3. Alue on kahte-na erillisenä altaana. Heikosti maatuneen pintaosan paksuus on noin 0,7 m.



27

Kuva 12. Tutkimuspisteiden sijainti Kuusimaannevalla.Fig. 12. Location of survey sites in Kuusimaanneva.

Kuva 13. Luonnontilaista rahkanevaa Kuusimaannevan keskiosassa. (Kuva J. Kivilompolo 2.7.2008)Fig. 13. Sphagnum fuscum bog in central part of Kuusimaanneva. (Photo J. Kivilompolo 2.7.2008)



28

10. Kärppäräme

Kärppäräme (kl. 3412 05, x=7147,6, y=3437,8) sijaitsee noin 9 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon pohjoisosan läheisyyteen tulee ajotiet, ja lisäksi suon halki kul-kee kaksi ajouraa (kuva 14). Suolla on 28 tutkimus-pistettä ja 53 syvyystutkimuspistettä.

Kärppäräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Pinta on 57 - 65 m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin länsipuolella virtaavaan Leuvanojaan, josta edelleen Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 160 ha. Keskisyvyys on vain 0,6 m ja suurin syvyys 1,0 m. Yleisin pohjamaa-laji on hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 70 % ja turvekan-kaalla 30 %. Suo on kokonaan ojitettu. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen pallosararäme ja puolukkaturvekangas. Puusto on pääasiassa taimis-toja riukuasteen männikköä. Kaakkoisosan turve-kangasalueilla on osin jo hieman varttuneempaa har-vennusvaiheen saavuttanutta mänty-koivumetsää.

Kärppärämeen turvekerros on rahkavaltainen. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahka-turve. Puun jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 40 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8.

Kärppäräme ei sovellu turvetuotantoon ohuen tur-vekerroksen takia.

Kuva 14. Tutkimuspisteiden sijainti Kärppärämeellä.Fig. 14. Location of survey sites in Kärppäräme.



29

11. Loukkeenneva

Loukkeenneva (kl. 3412 12, x=7155,9, y=3453,0) sijaitsee noin 17 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu etelässä Kirvesrimmelle ja idässä Latvanne-valle ja Saunanevalle. Muualla suo rajoittuu loiva-piirteiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäautotie (kuva 15). Suolla on 67 tutkimuspistet-tä ja 322 syvyystutkimuspistettä.

Loukkeenneva on osittain Temmesjoen ja osittain Siikajoen vesistöalueella. Suurin osa suosta kuu-luu Temmesjoen yläosan valuma-alueeseen (58.03), ja pieni osa suon lounaiskulmasta kuuluu Siikajo-keen laskevaan Järvitalonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 85 – 93 m merenpinnan yläpuo-lella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon pohjoispuolella virtaavaan Temmesjokeen.

Suon pinta-ala on noin 620 ha. Yli metrin syvyis-tä aluetta on noin 65 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 33 ha. Keskisyvyys on 0,6 m ja suurin syvyys 2,4 m. Ylei-sin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 75 % ja turvekan-kaalla 25 %. Suosta on hieman yli puolet on luon-nontilaisena. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat varsi-nainen sararäme ja karhunsammalmuuttuma. Puus-to on pääosin keskinkertaisen tiheää, vajaatuottoista rämemännikköä.

Loukkeennevan turpeesta on rahkavaltaista 71 % ja saravaltaista 29 %. Yleisin turvelaji on sararah-katurve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 27 %, varpujen jäännöksiä sisältävän 13 % ja puun jäännöksiä sisältävän 8 % kokonaisturve-määrästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8.

Loukkeennevalta otettujen näytteiden keskimää-räinen tiheys on 147 kg/m3, tuhkapitoisuus 5,5 %, lämpöarvo 23,2 MJ/kg, rikkipitoisuus 0,33 %, hii-lipitoisuus 56 % ja typpipitoisuus 2,5 %. Hiilipi-toisuudet, tiheydet ja lämpöarvot ovat huomattavan korkeita. Ilmoitusrajan (0,30 %) ylittäviä rikkipitoi-suuksia havaittiin näytepisteen pohjaturpeesta. Muu-toin turve on hyvälaatuista ja kelpaa energiaturve-tuotantoon.

Loukkeenevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 29 ha ja sillä ener-giaturvetta 0,36 milj. suo-m3. Heikosti maatunut pin-taosa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoi-sen alueen halki menee yksi vanha ja kuivatustehol-taan heikko oja. Muutoin alue on täysin luonnonti-laisena. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on Temmesjoen ympärille huomioitu jätettävän noin 100 metriä leveä suojavyöhyke.



30

Kuva 15. Tutkimuspisteiden sijainti Loukkeennevalla.Fig. 15. Location of survey sites in Loukkeenneva.



31

12. Martinrimpi

Martinrimpi (kl. 3412 12, x=7152,5, y=3454,9) si-jaitsee noin 20 km Rantsilan keskustasta itään. Luo-teessa suo jatkuu Kirvesrimmelle ja rajoittuu muual-la loivapiirteiseen moreenimaastoon. Suon eteläpuo-lella on Kestiläntie ja suon keski- ja kaakkoisosan halki kulkee metsäautotie (kuva 16). Suolla on 66 tutkimuspistettä ja 98 syvyystutkimuspistettä.

Suo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Järvita-lonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 91 – 94 m merenpinnasta ja viettää loivasti länteen. Suon vedet laskevat ojia pitkin Kärsämänojaan ja edelleen Järvitalonjärveen.

Pinta-ala on noin 160 ha. Yli metrin syvyistä aluetta suolla on 44 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 14 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,0 m. Ylei-sin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 59 %, avosuol-la 24 % ja turvekankaalla 17 %. Suosta hieman yli puolet on luonnontilaisena. Suotyypeistä luonnonti-lainen sekä muuttumavaiheen rimpinevaräme ovat yleisiä. Suon keskiosien puusto on pääosin harvah-

koa vajaatuottoista männikköä. Reunaosien muuttu-milla ja turvekankailla on riukuasteen ja harvennus-vaiheen saavuttaneita mänty- ja koivuvaltaisia kas-vatusmetsiä.

Martinrimmen turpeesta on saravaltaista 55 % ja rahkavaltaista 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat rah-kasaraturve ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä si-sältävän turpeen osuus on 17 %, tupasvillaa sisältä-vän 12 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 9 % ko-konaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaa-tuneisuus on 5,1.

Martinrimmen luoteisosasta otettujen näyttei-den keskimääräinen tiheys on 108 kg/m3, tuhkapi-toisuus 5,5 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg ja rikkipitoi-suus 0,21 %.

Martinrimmellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 12 ha ja sillä tuotan-tokelpoista energiaturvetta 0,14 milj. suo-m3. Hei-kosti maatunut pintaosa on ohut tai puuttuu koko-naan.

Kuva 16. Tutkimuspisteiden sijainti Martinrimmellä.Fig. 16. Location of survey sites in Martinrimpi.



32

13. Niemelänneva

Niemelänneva (kl. 3412 05, x=7142,0, y=3435,7) sijaitsee noin 15 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo rajoittuu loivapiirteisiin moreenimaihin. Suon itäosissa esiintyy joitakin rantavalleja. Eteläpuolella kulkee metsäautotie, ja lisäksi itä- ja länsiosiin ulot-tuvat ajourat (kuva 17). Suolla on 41 tutkimuspistet-tä ja 40 syvyystutkimuspistettä.

Niemelänneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Pin-ta 81 - 84 m merenpinnan yläpuolella ja viettää luo-teeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin Leuvanojaan ja siitä edelleen Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 95 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 15 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Keski-syvyys on 0,7 m ja suurin syvyys 1,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 84 % ja turvekan-kaalla 16 %. Suo on kauttaaltaan ojitettua. Yleisim-

mät suotyypit ovat muuttumavaiheen kangas- ja iso-varpuräme sekä puolukkaturvekangas (kuva 18). Turvekankaiden puusto on varttunutta, mäntyval-taista kasvatusmetsää ja muilla alueilla harvahkoa taimisto- ja riukuasteen rämemännikköä.

Niemelännevan turpeesta on rahkavaltaista 51 % ja saravaltaista 49 %. Yleisimmät turvelajit ovat sa-rarahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisäteki-jänä sisältävän turpeen osuus on 12 %, puun jään-nöksiä sisältävän 36 % ja varpujen jäännöksiä sisäl-tävän 8 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostu-man keskimaatuneisuus on 6,5.

Niemelännevalla on tuotantokelpoista yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 6 ha ja sillä energiaturvetta 0,086 milj. suo-m3. Heikosti maatunutta pintaosaa ei ole. Pohjan tasaisuudesta ja hienorakeisuudesta joh-tuen on turvemäärälaskennassa pohjalle jäävän tur-peen osuutena käytetty 0,3 metriä.

Kuva 17. Tutkimuspisteiden sijainti Niemelännevalla.Fig. 17. Location of survey sites in Niemelänneva.



33

Kuva 18. Niemelännevan eteläosan puolukkaturvekangasta. (Kuva J. Kivilompolo 3.6.2008)Fig. 18. Drained peatland forest of Vaccinium vitis-idaea type in south-side of Niemelänneva. (Photo J. Kivilompolo 3.6.2008)



34

14. ”Niskakankaansuo”

Niskakankaansuo (kl. 3412 06, 3421 04 x=7159,9, y=3436,2) sijaitsee noin 3 km Rantsilan keskus-tasta koilliseen. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Niskakankaansuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue käsittää Niskakankaan, Kouk-karinkankaan, Takamaan ja Ritokankaan välisen alu-een (kuva 19). Suo jatkuu Nelostien itäpuolella Kor-tenevalle ja luoteessa Hättiönnevalle. Muualla suo-ta ympäröi moreenimaasto. Kulkuyhteydet ovat hy-vät. Suon halki kulkee Nelostie ja idässä suo rajoit-tuu Kärsämänkyläntiehen. Koillispuolella on Korte-niementie ja länsiosassa Takamaantie. Lisäksi suon alueella on useita pienempiä ajouria. Suolla on 106 tutkimuspistettä ja 194 syvyystutkimuspistettä.

Niskakankaansuo on Siikajoen vesistöalueel-la ja kuuluu suurimmaksi osaksi Rantsilan aluee-seen (57.021). Pieni alue suon luoteisosasta kuuluu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on 54 – 61 m merenpinnan yläpuolella ja viettää keski-osistaan kaakkoon sekä luoteeseen. Suon vedet las-kevat luoteisosaa lukuun ottamatta ojaverkostoa pit-kin Nelostien itäpuolella virtaavaan Kärähtämäno-jaan, josta edelleen Siikajokeen. Luoteisosan vedet laskevat puolestaan Siikajokeen osittain ojia pitkin suoraan ja osittain Kivijärven, Hättiönjärven ja Man-kilanjärven kautta.

Suon pinta-ala on noin 300 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on noin 100 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 34 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei-simmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 37 %, turvekan-kaalla 62 % ja pellolla 1 %. Suo on kauttaaltaan oji-tettua. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja var-puturvekangas. Puusto on pääosin nuorta tai varttu-nutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää.

Niskakankaansuon turpeesta on rahkavaltais-ta 58 % ja saravaltaista 42 %. Yleisimmät turvela-jit ovat rahkasaraturve ja sararahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 25 %, puun jäännöksiä sisältävän 42 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 13 % kokonaisturvemäärästä. Turveker-rostuman keskimaatuneisuus on 5,5.

Kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 112 kg/m3, tuhkapitoi-suus 7,6 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Hiili- ja typpipitoisuus määritettiin yhdeltä tutkimuspisteeltä otetuista näytteistä, ja keskiarvoksi saatiin 53 % ja 2,2 %. Tuhkapitoisuus on korkea vain turvekerrostuman pohjaosissa. Turve on molemmilla pisteillä hyvin tasalaatuista.

Niskakankaansuolla on turvetuotantoon sovel-tuvaa yhtenäistä aluetta noin 35 ha ja sillä energia-turvetta 0,49 milj. suo-m3. Heikosti maatunut pinta-osa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoisen alueen pohjan tasaisuudesta ja maalajeista (hiesu, hieta ja hiekka) johtuen on energiaturpeen määrää laskettaessa pohjalle jäävän turpeen osuutena käy-tetty 0,3 metriä. Lisäksi suon alueella on muutamia pienempiä yli 1,5 m syviä altaita, joita ei vähäisen pinta-alansa vuoksi ole pidetty tuotantokelpoisina.



35

Kuva 19. Tutkimuspisteiden sijainti Niskakankaansuolla.Fig. 19. Location of survey sites in Niskakankaansuo.



36

15. Pakkulanneva

Pakkulanneva (kl. 3412 09, x=7151,7, y=3446,0) sijaitsee noin 12 km Rantsilan keskustasta kaakkoon. Suo jatkuu kaakkoisosassa Valkiaisnevalle. Muualla suo rajoittuu ympäröiviin moreenimaihin sekä poh-joisessa Ahveroisenjärveen. Suon keskiosassa sijait-see Pakkulanjärvi. Pakkulannevan länsipuoleinen Hourunneva on osittain turvetuotantokäytössä. Kul-kuyhteydet suolle ovat hyvät ympärillä olevan met-säautotieverkoston ansiosta (kuva 20). Suolla on 197 tutkimuspistettä ja 236 syvyystutkimuspistettä.

Pakkulanneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024), osittain Rantsilan alueeseen (57.021) ja osittain Kurranojan valuma-alueeseen (57.026). Pin-ta on 82 - 89 m merenpinnasta. Itä- ja eteläosassa suon pinta viettää luoteeseen ja vedet laskevat ojia pitkin Pakkulanjärveen, josta edelleen Pakkulanojaa pitkin Siikajokeen. Luoteisosassa suon pinta on hy-vin tasainen ja vedet laskevat sieltä ojia pitkin Ahve-roisesta länteen lähtevään laskuojaan, josta edelleen Selkämaanojaa pitkin Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 430 ha. Yli metrin syvyistä aluetta suolla on noin 250 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä noin 180 ha. Keskisyvyys on 1,4 m ja suurin syvyys 3,3 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni, hiek-ka ja hieta. Pakkulanjärvestä länteen laskevan Pak-kulanojan ympäristöstä havaittiin yhtenäiseltä noin 10 ha:n alueelta keskimäärin 20 cm:n paksuinen ker-ros pohjamaan päälle kerrostunutta karkeadetritus-liejua. Myös muualla suon alueella on yksittäisiä lie-jukerroksia. Pohjalla olevat liejukerrostumat viittaa-vat suon syntyneen osittain lampien umpeenkasvun seurauksena. Liejupisteiden osuus tutkimus- ja sy-vyystutkimuspisteistä on 10 %.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 50 %, avosuolla 11 % ja turvekankaalla 39 %. Suosta noin kolmasosa on luonnontilaisena. Luonnontilaisen alueen yleisiä suotyyppejä ovat tupasvillaräme ja varsinainen sara-räme. Ojitetulla alueella puolestaan vallitsevana on karhunsammalmuuttuma. Puusto on turvekangas-vaiheen saavuttaneilla alueilla pääosin keskinkertai-sen tiheää nuorta tai varttunutta mänty-koivu -kas-vatusmetsää. Nuoremmilla ojitusalueilla on taimis-toja riukuasteen harvahkoa tai keskinkertaisen ti-heää mänty-koivu -metsää.

Pakkulannevan turpeesta 66 % on sara- ja 34 % rahkavaltaista. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 27 %, puun jäännöksiä sisältävän 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 10 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5.

Laboratorionäytteet otettiin kolmelta pisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tiheys on 102 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,8 %, lämpöarvo 21,0 MJ/kg ja rik-kipitoisuus 0,19 %.

Pakkulannevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 160 ha ja sillä tuo-tantokelpoista ympäristöturvetta 0,18 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 2,46 milj. suo-m3. Tuotantokelpois-ta aluetta on kahdessa eri altaassa. Ympäristötur-vetta on suon lounaisosan luonnontilaisessa altaas-sa noin 23 ha:n alueella keskimäärin 0,8 m:n pak-suinen kerros. Muilla alueilla pintaosa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioi-taessa on järvien rannoille huomioitu jätettävän noin 100 metrin levyinen suojavyöhyke. Osa tuotantokel-poisesta turpeesta on läheisten järvien vedenpinnan alapuolella.



37

Kuva 20. Tutkimuspisteiden sijainti Pakkulannevalla.Fig. 20. Location of survey sites in Pakkulanneva.



38

16. Perukanneva

Perukanneva (kl. 3412 06, x=7158,1, y=3432,8) sijaitsee noin 3 km Rantsilan keskustasta luotee-seen. Tutkittu alue käsittää myös Perukannevan ete-läpuolisen Muuraiskorven alueen. Suo rajoittuu ete-lässä Ruukintiehen ja muualla moreenimaihin. Itä-osaan tulee metsäautotie, ja lisäksi itä- ja länsiosissa on ajouria (kuva 21). Suolla on 86 tutkimuspistettä ja 130 syvyystutkimuspistettä.

Perukanneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 55 - 57 m merenpinnan yläpuolella ja viettää pohjoiseen. Ve-det laskevat ojia pitkin suon halki virtaavaan Paa-vonkanavaan, josta edelleen Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 170 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on 8 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 3 ha. Keskisyvyys

on vain 0,6 m ja suurin syvyys 2,3 m. Yleisin pohja-maalaji on hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 30 %, korvessa 1 %, turvekankaalla 56 % ja pellolla 13 %. Suo on kokonaan ojitettu (kuvat 22 ja 23). Yleisimmät suo-tyypit ovat puolukka-, ruoho- ja varputurvekangas. Perukannevan puusto on pääosin nuorta tai varttu-nutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää.

Perukannevan turpeesta on rahkavaltaista 14 % ja saravaltaista 86 %. Yleisin turvelaji on rahkasa-raturve. Puun jäännöksiä lisätekijänä sisältävän tur-peen osuus on 73 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 5 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4.

Perukanneva on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 21. Tutkimuspisteiden sijainti Perukannevalla.Fig. 21. Location of survey sites in Perukanneva.



39

Kuva 23. Perukannevan eteläosan mustikkaturvekangasta. (Kuva J. Kivilompolo 28.8.2008)Fig. 23. Drained peatland forest of Vaccinium myrtillus type in southside of Perukanneva. (Photo J. Kivilompolo 28.8.2008)

Kuva 22. Ruohoheinäkorpimuuttumaa Perukannevan eteläosassa. (Kuva J. Kivilompolo 28.8.2008)Fig. 22. Drained herb-rich hardwood-spruce swamp in southside of Perukanneva. (Photo J. Kivilompolo 28.8.2008)



40

17. Pirulanneva

Pirulanneva (kl. 3412 12, x=7154,5, y=3451,3) sijaitsee noin 16 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu idässä Kirvesrimmelle ja Räisynrimmelle. Muualla suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaas-toon. Suon itäpuolella kulkee metsäautotie (kuva 24). Suolla on 18 tutkimuspistettä ja 51 syvyystut-kimuspistettä.

Pirulanneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Järvitalonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 90 - 92 m merenpinnan yläpuolella ja viet-tää loivasti lounaaseen. Suon vedet laskevat ojaver-kostoa pitkin Järvitalonjärveen.

Suon pinta-ala on noin 145 ha, ja yli metrin sy-vyistä aluetta on 2 ha. Keskisyvyys on vain 0,5 m ja

suurin syvyys 1,2 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 55 % ja avosuol-la 45 %. Luonnontilaisena suosta on 70 %. Yleisim-pinä suotyyppeinä ovat luonnontilainen ja muuttu-mavaiheen mesotrofi nen rimpineva sekä tupasvilla-räme. Puusto on pääosin harvahkoa ja vajaatuottois-ta riukuasteen mäntymetsää.

Pirulannevan turpeesta on rahkavaltaista 26 % ja saravaltaista 74 %. Yleisin turvelaji on rahkasaratur-ve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 39 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9.

Pirulanneva on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 24. Tutkimuspisteiden sijainti Pirulannevalla.Fig. 24. Location of survey sites in Pirulanneva.



41

18. Purasimenneva

Purasimenneva (kl. 3412 09, x=7151,4, y=3449,1) sijaitsee noin 15 km Rantsilan keskustasta kaakkoon. Tutkittu alue käsittää varsinaisen Purasimennevan eteläpuolisen alueen. Se rajoittuu idässä Tervosen-järveen ja Purasimenjärveen, muualla loivapiirtei-seen moreenimaastoon. Suon länsi- ja eteläosaa ym-päröivät metsäautotiet. Suon keskeltä kulkee Pura-simenjärven rantaan menevä mökkitie (kuva 25). Suolla on 75 tutkimuspistettä ja 96 syvyystutkimus-pistettä.

Purasimenneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu osittain Kurranojan (57.026) ja Järvitalonjär-ven (57.025) valuma-alueisiin sekä Rantsilan aluee-seen (57.021). Suon pinta on 89 - 91 m merenpinnas-ta ja viettää loivasti kaakkoon. Suon eteläosan ve-det laskevat ojia pitkin lännessä olevaan Pakkulan-järveen, josta edelleen Pakkulanojaa pitkin Siikajo-keen. Muilta suon alueilta vedet laskevat Purasimen-järveen, josta edelleen Järvitalonjärveen ja siitä Sii-kajokeen laskevaan Kärsämänojaan.

Pinta-ala on noin 150 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on 85 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 45 ha. Kes-kisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 2,9 m. Yleisim-mät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka. Suon ete-läosan altaaseen sekä Tervosenjärven länsipuolen al-taaseen on pohjamaan päälle kerrostunut paikoin lie-jua keskimäärin noin 10 cm:n paksuudelta. Liejupis-teiden osuus tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä on 6 %.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 87 %, avosuolla 8 % ja turvekankaalla 5 %. Suosta yli puolet on luon-nontilaista. Luonnontilaisella alueella yleisinä suo-tyyppeinä ovat varsinainen sararäme ja rahkaräme, ojitetuilla alueilla puolestaan muuttumavaiheen iso-

varpuinen räme sekä tupasvillaräme. Puusto on oji-tetuilla alueilla pääosin taimisto- ja riukuasteen kes-kinkertaisen tiheää mäntymetsää. Luonnontilaisilla rämealueilla puusto on vajaatuottoista ja harvahkoa männikköä.

Purasimennevan turpeesta on rahkavaltaista 55 % ja saravaltaista 45 %. Yleisimmät turvelajit ovat rah-kasaraturve, rahkaturve sekä sararahkaturve. Tupas-villaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 47 %, puun jäännöksiä sisältävän 17 % ja varpujen jään-nöksiä sisältävän 10 % kokonaisturvemäärästä. Tur-vekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6.

Purasimennevalta on otettu näytteet kahdelta pis-teeltä. Näytteiden keskimääräinen tiheys on 120 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,8 %, lämpöarvo 21,4 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,18 %.

Purasimennevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 42 ha ja sillä tuo-tantokelpoista energiaturvetta 0,66 milj. suo-m3. Hei-kosti maatunut pintaosa on paikoin paksuhko suon pohjoisosan altaassa ja suon eteläosan ojitetulla alu-eella. Tuotantokelpoinen alue on kolmena erillisenä altaana. Eteläosan allas on kokonaan ojitettua muut-tumavaiheessa olevaa, pohjoisosan allas luonnonti-laista ja keskiosan pienempi alue vain osittain ojitet-tua suota. Purasimennevan turvemäärää laskettaessa on poikkeuksellisesti käytetty suon pohjalle jäävän turpeen paksuutena 0,3 metriä pohjan tasaisuuden, hyvälaatuisen turpeen ja hienorakeisten pohjamaa-lajien vuoksi. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaes-sa on järvien rannoille jätetty noin 100 metriä leveä suojavyöhyke. Osa tuotantokelpoisesta turpeesta on läheisten järvien vedenpinnan alapuolella.



42

Kuva 25. Tutkimuspisteiden sijainti Purasimennevalla.Fig. 25. Location of survey sites in Purasimenneva.



43

19. Ritoneva

Ritoneva (kl. 3412 06, 09 x=7154,2, y=3439,3) sijaitsee noin 4 km Rantsilan keskustasta kaakkoon. Suon länsipuolella kulkee nelostie ja eteläpuolella Pusulanperäntie. Pohjoispuolella on peltotie ja lisäk-si suon alueella useita pienempiä ajouria. Suo jatkuu pohjoisessa Kurkinevalle ja kaakossa turvetuotan-nossa olevalle Myllynevalle rajoittuen muualla mo-reenimaastoihin ja mäkiin (kuva 26). Suolla on 117 tutkimuspistettä ja 167 syvyystutkimuspistettä.

Ritoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 60 - 66 m merenpinnan yläpuolella ja viettää länteen. Suon vedet laskevat Sikajokeen pohjoisosasta Rantinka-navan, eteläosasta Myllyojan sekä länsiosasta Rito-ojan kautta.

Pinta-ala on noin 340 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on noin 170 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä noin 90 ha. Keskisyvyys on 1,0 m ja suurin syvyys 2,3 m. Ylei-sin pohjamaalaji on hiesu. Pohjamaan päälle kerros-tunutta liejua tavattiin 9 %:lla kaikista tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä. Liejukerrokset ovat vain noin 10 cm:n paksuisia eivätkä muodosta yhtenäi-siä alueita vaan esiintyvät hajanaisesti ympäri suota. Lisäksi kolmella tutkimuspisteellä havaittiin pohja-maan päälle kerrostunutta vivianiittia (rautafosfaat-tia) noin 5 cm:n paksuinen kerros.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 14 %, turvekan-kaalla 83 % ja pellolla 3 %. Suo on kauttaaltaan oji-

tettua. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekan-gas ja karhunsammalmuuttuma. Puusto on pääosin nuorta tai varttunutta mäntyvaltaista kasvatusmet-sää.

Ritonevan turpeesta on rahkavaltaista 15 % ja sa-ravaltaista 85 %. Yleisin turvelaji on rahkasaratur-ve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 7 %, puun jäännöksiä sisältävän 47 % ja varpu-jen jäännöksiä sisältävän 9 % kokonaisturvemääräs-tä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7.

Ritonevalta otettiin näytteet kuudelta tutkimuspis-teeltä suoaltaan eri osista. Näytteiden keskimääräi-nen tiheys on 130 kg/m3, tuhkapitoisuus 8,1 %, läm-pöarvo 21,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,24 %. Hiili- ja typpipitoisuudet analysoitiin kahdelta pisteeltä ote-tuista näytteistä, ja keskiarvot ovat 53 % ja 2,5 %. Tuhkapitoisuudet ovat paikoin korkeita pinta- sekä pohjaturpeessa.

Ritonevassa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 90 ha ja sillä tuotan-tokelpoista energiaturvetta 1,02 milj. suo-m3. Hei-kosti maatunutta pintaosaa ei ole. Tuotantokelpoisen alueen turve on saravaltaista (90 %). Pohjamaa on pääosin hiesua ja muodoltaan tasainen. Energiaturve on teknisesti mahdollista nostaa lähelle pohjaa, mut-ta tällöin tulee huomioida pohjaturpeen paikoin kor-keat tuhkapitoisuudet.



44

Kuva 26. Tutkimuspisteiden sijainti Ritonevalla.Fig. 26. Location of survey sites in Ritoneva.



45

20. Räisynrimpi

Räisynrimpi (kl. 3412 12, x=7153,6, y=3452,0) sijaitsee noin 17 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu luoteessa Pirulannevalle ja rajoittuu muualla moreenimaihin. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Suon ete-läpuolella on Kestiläntie ja länsiosassa kulkee met-säautotie (kuva 27). Suolla on 27 tutkimuspistettä ja 56 syvyystutkimuspistettä.

Suo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Järvi-talonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 87 - 93 m merenpinnan yläpuolella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat ojia pitkin Järvitalonjärveen.

Pinta-ala on noin 145 ha. Siitä yli metrin syvyistä aluetta 5 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha.

Keskisyvyys on vain 0,5 m ja suurin syvyys 1,8 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 94 %, avosuol-la 4 %, turvekankaalla 2 %. Suosta noin kolmasosa on luonnontilaista. Yleisinä suotyyppeinä ovat luon-nontilainen sekä muuttumavaiheen rimpinevaräme.

Suon kaakkoisosa on tiheästi ojitettua kun taas muu-alla ojia on harvakseltaan. Puusto on pääosin taimis-toja riukuasteen männikköä, paikoin harvahkoa ja vajaatuottoista.

Turpeesta rahkavaltaista on 65 % ja saravaltaista 35 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahkasaraturve, sa-rarahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 63 % ja varpujen jään-nöksiä sisältävän 6 % kokonaisturvemäärästä. Tur-vekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7.

Suon länsiosasta otettujen näytteiden keskimääräi-nen vesipitoisuus on 86,8 %, tiheys 138 kg/m3, tuh-kapitoisuus 2,0 %, lämpöarvo 20,4 MJ/kg ja rikki-pitoisuus 0,14 %. Turvekerroksen keskiosa on poik-keuksellisen tiivis: vesipitoisuus noin 80 % ja tiheys noin 190 kg/m3.

Räisynrimpi ei sovellu turvetuotantoon ohuen tur-vekerroksen takia.

Kuva 27. Tutkimuspisteiden sijainti Räisynrimmellä.Fig. 27. Location of survey sites in Räisynrimpi.



46

21. Salmenneva

Salmenneva (kl. 3421 04, 3412 06 x=7162,6, y=3435,4) sijaitsee noin 5 km Rantsilan keskustasta koilliseen. Tutkittu alue jatkuu varsinaiselta Salmen-nevalta kaakkoon aina Kärsämänkyläntiehen asti. Suo rajoittuu soistuneeseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee Nelostie. Luoteisosaan tulee Päivänie-mentie ja lisäksi on useita pienempiä ajouria (kuva 28). Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 119 syvyystut-kimuspistettä.

Salmenneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Kärsämänjoen alaosan alueeseen (57.024). Pinta on 53 - 65 m merenpinnan yläpuolella ja viettää luo-teeseen. Vedet laskevat ojaverkostoja pitkin vierei-seen Kärsämänjokeen, josta edelleen Mankilanjär-ven kautta Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 230 ha, josta yli metrin syvyistä aluetta on 13 ha. Keskisyvyys on vain 0,6 m ja suu-rin syvyys 1,5 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 74 % ja turvekan-

kaalla 26 %. Suo on lähes kauttaaltaan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat muuttumavaiheen isovar-pu- ja tupasvillarahkaräme sekä varputurvekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen mäntymetsää.

Salmennevan turpeesta on rahkavaltaista 70 % ja saravaltaista 30 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-turve, sararahkaturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 48 %, puun jäännöksiä sisältävän 16 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 20 % kokonaisturvemäärästä. Turveker-rostuman keskimaatuneisuus on 5,0.

Salmennevalta otettujen näytteiden keskimääräi-nen tiheys on 165 kg/m3, tuhkapitoisuus 4,4 %, läm-pöarvo 22,9 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Turve-kerros on tiivis ja hyvin kuivunut. Tiheydet ja läm-pöarvot ovat huomattavan suuria.

Salmenneva on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 28. Tutkimuspisteiden sijainti Salmennevalla.Fig. 28. Location of survey sites in Salmenneva.



47

22. Satoneva

Satoneva (kl. 3412 05, x=7140,7, y=3429,6) si-jaitsee noin 17 km Rantsilan keskustasta lounaaseen. Suo jatkuu etelässä Huhannevalle ja Vesiläisenneval-le sekä koillisessa Porrasnevalle ja Lehmilammenne-valle. Muualla suo rajoittuu moreenimaastoon. Suon koillis- sekä keskiosissa on ajourat (kuva 29). Suolla on 48 tutkimuspistettä ja 60 syvyystutkimuspistettä.

Satoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu lounaisosaltaan Savalojan yläosan valuma-alueeseen (57.073) ja muilta osin Savalojan keskiosan aluee-seen (57.072). Pinta on 89 - 92 m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Suon lounaisosan vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Köyryojan kautta Savalojaan ja muualta ojaverkostoa pitkin suoraan Savalojaan, jos-ta edelleen Kurunkanavaa pitkin Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 80 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on 28 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 6 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 1,9 m. Yleisin pohjamaa-laji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 69 % ja turvekan-kaalla 31 %. Suo on kauttaaltaan ojitettua. Yleisim-mät suotyypit ovat muuttumavaiheen tupasvillarah-

karäme ja isovarpuräme sekä puolukka- ja varputur-vekangas. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää taimisto- ja riukuasteen mäntymetsää.

Satonevan turpeesta on rahkavaltaista 61 % ja sa-ravaltaista 39 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararah-katurve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijä-nä sisältävän turpeen osuus on 51 %, puun jäännök-siä sisältävän 27 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 14 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Liekoja on yli 1,5 m:n sy-vyisellä alueella runsaasti (3-4 %).

Satonevalta otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 141 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,8 %, lämpö-arvo 21,5 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,16 %. Turveker-ros on tiivis ja hyvin kuivunut. Tiheydet ja lämpöar-vot ovat korkeita.

Satonevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n aluetta noin 6 ha ja sillä energiaturvetta 0,066 milj. suo-m3. Heikosti maatunut pintaosa on ohut. Tuotantokelpoinen yli 1,5 metrin syvyinen alue jatkuu pohjoisessa luonnontilaiselle Porrasnevalle.

Kuva 29. Tutkimuspisteiden sijainti Satonevalla.Fig. 29. Location of survey sites in Satoneva.



48

23. Saunaneva

Saunaneva (kl. 3412 12, x=7154,1, y=3456,2) si-jaitsee noin 20 km Rantsilan keskustasta itään. Suo jatkuu luoteessa Loukkeennevalle ja kaakossa Na-tura-alueeseen kuuluvalle Hoikannevalle. Muualla suo rajoittuu moreenimaihin. Tutkittu alue käsittää myös kaakossa sijaitsevan Hoikankankaan ympäris-tön suoalueen. Saunanevan halki kulkee metsäauto-tie (kuva 30). Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 90 sy-vyystutkimuspistettä.

Saunaneva kuuluu osittain Temmesjoen osittain Siikajoen vesistöalueeseen. Suurin osa suosta on Temmesjoen yläosan valuma-alueella (58.03) ja pie-ni alue länsiosasta Järvitalonjärven valuma-alueella (57.025). Pinta on 92 - 99 m merenpinnan yläpuo-lella ja viettää luoteeseen. Vedet laskevat länsiosaa lukuun ottamatta Temmesjokeen. Länsiosasta vedet

laskevat Kärsämänojan kautta Järvitalonjärveen. Suon pinta-ala on noin 140 ha ja yli metrin sy-

vyistä aluetta on 13 ha. Keskisyvyys on 0,7 m ja suu-rin syvyys 1,5 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä rämeellä on 55 %, avosuol-la 22 % ja turvekankaalla 23 %. Yli puolet suosta on ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat varputurve-kangas sekä muuttumavaiheen vaivaiskoivuräme ja mesotrofi nen rimpineva.

Saunanevan turpeesta on rahkavaltaista 13 % ja saravaltaista 87 %. Yleisin turvelaji on rahkasaratur-ve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 33 %, puun jäännöksiä sisältävän 3 % ja varpu-jen jäännöksiä sisältävän 3 % kokonaisturvemääräs-tä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9.

Saunaneva on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 30. Tutkimuspisteiden sijainti Saunanevalla.Fig. 30. Location of survey sites in Saunaneva.



49

24. Siltaräme

Siltaräme (kl. 3412 05, x=7145,2, y=3429,2) si-jaitsee noin 13 km Rantsilan keskustasta lounaa-seen. Suo rajoittuu loivapiirteiseen moreenimaas-toon. Suon länsipuolella on Karhukankaantie ja ete-lässä Leiriperäntie. Lisäksi suon halki kulkee muuta-mia ajouria (kuva 31). Suolla on 47 tutkimuspistettä ja 56 syvyystutkimuspistettä.

Siltaräme on Siikajoen vesistöalueella ja sen itäosa kuuluu Kurunkanavan valuma-alueeseen (57.029) ja länsiosa Savalojan keskiosan alueeseen (57.072). Pinta on 77 - 82 m merenpinnasta ja viettää loivasti luoteeseen. Vedet laskevat itäosasta Kurunkanavaan ja länsiosasta Savalojaan.

Siltarämeen pinta-ala on noin 95 ha ja yli metrin aluetta on 21 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin sy-vyys 1,5 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 57 %, turvekan-kaalla 41 % ja pellolla 2 %. Suo on lähes kokonaan

ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpuinen räme ja puolukkaturvekangas. Puusto on pääosin nuorta tai varttunutta keskinkertaisen tiheää mänty-valtaista kasvatusmetsää.

Siltarämeen turpeesta on rahkavaltaista 79 % ja saravaltaista 21 %. Yleisin turvelaji on sararahka-turve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävää turvetta on 24 %, puun jäännöksiä sisältävää 44 % ja varpujen jäännöksiä sisältävää 34 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2.

Siltarämeeltä on otettu näytteet kahdelta tut-kimuspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tihe-ys on 144 kg/m3, tuhkapitoisuus 4,3 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,21 %. Tiheydet voi-tiin laskea vain pohjaosalle (50 – 100 cm), missä tur-ve on hyvin maatunutta ja tiivistä.

Siltaräme ei sovellu turvetuotantoon ohuen turve-kerroksen takia.

Kuva 31. Tutkimuspisteiden sijainti Siltarämeellä.Fig. 31. Location of survey sites in Siltaräme.



50

25. Suninneva

Suninneva (kl. 3412 05, x=7140,6, y=3435,6) si-jaitsee noin 16 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo jatkuu pohjoisessa Niemelännevalle, kaakos-sa Näsinnevalle, etelässä Hoikkanevalle ja lounaas-sa Ison-Sunin rämeelle. Länsipuolella suo rajoittuu osittain Leuvanjärveen ja muualla moreenimaihin. Suon pohjois- sekä keskiosiin tulee metsäautotiet, ja lisäksi eteläosassa on pienempiä ajoteitä (kuva 32). Suolla on 126 tutkimuspistettä ja 155 syvyystutki-muspistettä.

Suninneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Pinta on 81 - 88 m merenpinnasta ja viettää länteen. Suon ete-läosan vedet laskevat Myllyojan kautta Leuvanjär-veen. Keski- ja pohjoisosan vedet laskevat ojia pit-kin Leuvanjärveen tai Leuvanojaan.

Pinta-ala on noin 270 ha. Yli metrin syvyistä aluetta on noin 100 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 22 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei-sin pohjamaalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, avosuolla 2 % ja turvekankaalla 36 %. Suo on lähes kauttaal-

taan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat isovarpu-rämemuuttuma ja varputurvekangas. Puusto on pää-osin nuorta tai varttunutta mäntyvaltaista kasvatus-metsää.

Suninnevan turpeesta on rahkavaltaista 75 % ja saravaltaista 25 %. Yleisin turvelaji on sararahkatur-ve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 35 %, puun jäännöksiä sisältävän 46 % ja varpu-jen jäännöksiä sisältävän 44 % kokonaisturvemää-rästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2.

Suninnevalta on otettu näytteet neljältä tutkimus-pisteeltä. Keskimääräinen tiheys on 133 kg/m3, tuh-kapitoisuus 3,4 %, lämpöarvo 22,8 MJ/kg ja rikkipi-toisuus 0,21 %. Hiili- ja typpipitoisuudet määritettiin kahdelta pisteeltä, ja keskiarvot ovat 55 % ja 2,0 %.

Suninnevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n aluetta yhteensä noin 21 ha ja sillä energia-turvetta yhteensä 0,23 milj. suo-m3. Heikosti maatu-nut pintaosa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotanto-kelpoista aluetta on kolmessa eri altaassa. Turve on tasalaatuista ja soveltuu hyvin tuotantoon.

Kuva 32. Tutkimuspisteiden sijainti Suninnevalla.Fig. 32. Location of survey sites in Suninneva.



51

26. Suoneva

Suoneva (kl. 3412 12, 11 x=7150,7, y=3451,7) si-jaitsee noin 17 km Rantsilan keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu luoteessa Purasimenjärveen ja muualla moreenimaastoon. Suon keskellä on Suojärvi. Poh-jois- ja itäpuolella kulkee metsäautotie (kuva 33). Suolla on 106 tutkimuspistettä ja 154 syvyystutki-muspistettä.

Suoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Järvitalonjärven valuma-alueeseen (57.025). Pinta on 89 - 94 m merenpinnasta ja viettää luoteeseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin Suojärveen ja Pura-simenjärveen.

Suon pinta-ala on noin 270 ha. Yli metrin syvyis-tä aluetta on noin 135 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä noin 85 ha. Keskisyvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 3,1 m. Yleisin pohjamaalaji on moreeni. Pohjamaan päälle kerrostunutta liejua tavattiin 5 %:lla kaikista tutki-mus- ja syvyystutkimuspisteistä.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 63 %, avosuolla 11 % ja turvekankaalla 26 %. Suosta hieman yli puo-let on ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat rimpine-varäme, karhunsammalmuuttuma ja varputurvekan-gas. Puusto on luonnontilaisella alueella vajaatuot-

toista ja harvaa rämemännikköä. Ojitetuilla alueilla on pääosin taimisto- ja riukuasteen keskinkertaisen tiheää mäntymetsää.

Suonevan turpeesta on rahkavaltaista 32 % ja sa-ravaltaista 68 %. Yleisin turvelaji on rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 23 %, puun jäännöksiä sisältävän 26 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 13 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1.

Kolmelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 108 kg/m3, tuhkapitoi-suus 3,6 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,2 %. Hiili- ja typpipitoisuudet määritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskiarvot ovat 54 % ja 2,0 %.

Suonevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin syvyistä aluetta noin 44 ha ja sillä energia-turvetta 0,72 milj. suo-m3. Heikosti maatunut pinta-osa on ohut tai puuttuu kokonaan. Tuotantokelpoista aluetta arvioitaessa on järvien rannoille jätetty noin 100 metriä leveä suojavyöhyke. Osa tuotantokelpoi-sesta turpeesta on läheisten järvien vedenpinnan ala-puolella.

Kuva 33. Tutkimuspisteiden sijainti Suonevalla.Fig. 33. Location of survey sites in Suoneva.



52

27. Tahkoräme

Tahkoräme (kl. 3412 05, x=7147,3, y=3433,8) sijaitsee noin 10 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo jatkuu pohjoisessa osittain Tahkonevalle ja ete-lässä Önkkyrinnevalle. Lännessä suo rajoittuu osit-tain kalliomaastoon ja muualla soistuneisiin mo-reenimaihin. Pohjoispuolella kulkee Tahkokalliontie ja itäosaan tulee ajoura (kuva 34). Suolla on 26 tutki-muspistettä ja 39 syvyystutkimuspistettä.

Tahkoräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Suon pinta on tasainen ja 70 - 71 m:n korkeudella merenpin-nasta. Vedet laskevat ojia pitkin eteläpuolella virtaa-vaan Vittaojaan, josta edelleen Leuvanojaan ja Sii-kajokeen.

Pinta-ala on noin 70 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on 8 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 1 ha. Keskisyvyys on vain 0,6 m ja suurin syvyys 1,7 m. Yleisin pohja-maalaji on moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 47 %, avosuolla 31 % ja turvekankaalla 22 %. Suosta yli puolet on ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilainen rahkaneva ja muuttumavaiheen tupasvillarahkarä-

me. Puusto on pääosin vajaatuottoista ja harvaa rä-memännikköä, ainoastaan suon laitaosissa on varttu-neempaa kasvatusmetsää.

Turvekerros on rahkavaltainen. Tupasvillan jään-nöksiä sisältävän turpeen osuus on 69 %, puun jään-nöksiä sisältävän 10 % ja varpujen jäännöksiä sisäl-tävän 29 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostu-man keskimaatuneisuus on 4,4.

Tahkorämeeltä otettujen näytteiden keskimääräi-nen tiheys on 172 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,3 %, läm-pöarvo 21,5 MJ/kg, rikkipitoisuus 0,14 %, hiilipitoi-suus 52 % ja typpipitoisuus 1,4 %. Tiheys ja läm-pöarvo ovat huomattavan suuria ja edustavat lähinnä tiivistä pohjaosaa, ei koko turvekerrosta.

Tahkorämeellä on turvetuotantoon soveltuvaa yli metrin syvyistä aluetta noin 8 ha ja sillä tuotantokel-poista ympäristöturvetta 0,056 milj. suo-m3. Acuti-folia-valtaisen ympäristöturpeen alla oleva turveker-ros on tiivis ja hyvin energiakäyttöön sopiva. Kerros on kuitenkin niin ohut, että se jää suurimmaksi suon pohjalle.

Kuva 34. Tutkimuspisteiden sijainti Tahkorämeellä.Fig. 34. Location of survey sites in Tahkoräme.



53

28. Taikkoneva

Taikkoneva (kl. 3412 05, x=7142,2, y=3439,6) sijaitsee noin 15 km Rantsilan keskustasta etelään. Suo jatkuu etelässä Latvannevalle, koillisessa Hei-nimetsänsuolle ja luoteessa Honkanevalle. Muualla suo rajoittuu loivapiirteisiin hieta- ja hiekkamoreeni-maihin. Suon pohjoispuolella on Tyngäntie ja länsi-osan halki kulkee ajotie (kuva 35). Suolla on 77 tut-kimuspistettä ja 113 syvyystutkimuspistettä.

Taikkoneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Suon pin-ta on 70 – 78 m merenpinnasta ja viettää koilliseen. Suon vedet laskevat ojaverkostoa pitkin Hirviojaan, josta edelleen Leuvanojaa pitkin Siikajokeen.

Suon pinta-ala on noin 200 ha. Yli metrin syvyis-tä aluetta on noin 75 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 35 ha. Keskisyvyys on 0,9 m ja suurin syvyys 2,1 m. Ylei-sin pohjamaalaji on hieta.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 33 % ja turvekan-kaalla 67 %. Suo on kokonaan ojitettua ja pääosin muuttuma- tai turvekangasvaiheen saavuttanutta. Yleisimpiä suotyyppejä ovat ruoho- ja puolukka-turvekangas sekä varsinainen sararämemuuttuma. Puusto on pääosin keskinkertaisen tiheää nuorta tai

varttunutta mäntyvaltaista sekametsää lukuun otta-matta suon kaakkois- ja lounaisosien rehevämpiä kuusivaltaisia ruohoturvekangasalueita.

Taikkonevan turpeesta on rahkavaltaista 31 % ja saravaltaista 69 %. Yleisimmät turvelajit ovat rahka-saraturve ja sararahkaturve. Puun jäännöksiä lisäte-kijänä sisältävän turpeen osuus on 50 %, varpujen jäännöksiä sisältävän 29 % ja tupasvillaa sisältävän 3 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman kes-kimaatuneisuus on 5,2.

Taikkonevalta on otettu näytteet kahdelta tutki-muspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tiheys on 127 kg/m3, tuhkapitoisuus 8,4 %, lämpöarvo 21,7 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,22 %. Tuhkapitoisuus on toisen näytepisteen pohjaturpeessa huomattavan kor-kea (31,8 %), mutta muissa näytteissä alle 7 %.

Taikkonevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 metrin aluetta noin 35 ha ja sillä energiaturvetta 0,49 milj. suo-m3. Heikosti maatunutta pintaosaa ei ole. Tuotantokelpoista aluetta on kahdessa eri altaas-sa. Pohjan tasaisuudesta ja maalajista (hieta) johtuen on energiaturvemäärää laskettaessa pohjalle jäävän turpeen osuutena vähennetty 0,3 metriä.

Kuva 35. Tutkimuspisteiden sijainti Taikkonevalla.Fig. 35. Location of survey sites in Taikkoneva.



54

29. Tulijärvenneva

Tulijärvenneva (kl. 3412 08, x=7147,7, y=3449,2) sijaitsee noin 16 km Rantsilan keskustasta kaak-koon. Suo rajoittuu moreenimaastoon, ja sen keskel-lä on Tulijärvi. Suon eteläpuolella kulkee Kurrantie ja länsilaidalla Hietaseläntie (kuva 36). Suolla on 58 tutkimuspistettä ja 72 syvyystutkimuspistettä.

Tulijärvenneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Kurranojan valuma-alueeseen (57.026). Pin-ta on 88 – 90 m merenpinnasta ja viettää loivasti kaakkoon. Suon vedet laskevat osittain ojaverkos-toa pitkin Kurranojaan, osittain läheiseen Kurranjär-veen, josta edelleen Kurranojan kautta Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 105 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on noin 60 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 30 ha. Keski-syvyys on 1,2 m ja suurin syvyys 3,1 m. Yleisin poh-jamaalaji on moreeni. Suon keskellä olevan Tulijär-ven ympäriltä havaittiin paikoin liejun päälle kerros-tunutta järvimutaa jopa metrin paksuudelta. Pohja-maan päälle kerrostunutta liejua esiintyi 7 %:lla kai-kista tutkimus- ja syvyystutkimuspisteistä, mikä ker-too suon syntyneen osittain vesialueen umpeenkas-vun seurauksena.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 49 %, avosuol-la 31 % ja turvekankaalla 20 %. Suosta noin puolet on luonnontilaista. Yleisimpinä suotyyppeinä ovat luonnontilainen variksenmarjarahkaräme ja -neva sekä muuttumavaiheen isovarpuräme. Suon laita-

osissa yleisinä ovat puolukka- sekä varputurvekan-kaat. Puusto on ojitetuilla alueilla pääosin nuorta tai varttunutta mäntyvaltaista kasvatusmetsää, muualla aukeaa tai vajaatuottoista.

Tulijärvennevan turpeesta on rahkavaltaista 88 %, ruskosammalvaltaista 2 % ja saravaltaista 10 %. Ylei-simmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 33 %, puun jäännöksiä sisältävän 14 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 27 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,5.

Tulijärvennevalta otettiin näytteet kahdelta tutki-muspisteeltä. Näytteiden keskimääräinen tiheys on 112 kg/m3, tuhkapitoisuus 2,3 %, lämpöarvo 22,0 MJ/kg ja rikkipitoisuus 0,17 %. Hiili- ja typpipitoi-suus määritettiin toiselta pisteeltä, ja keskiarvot ovat 53 % ja 1,8 %. Alhaiset tuhka- ja rikkipitoisuudet ovat tyypillisiä rahkavaltaiselle turvekerrokselle.

Tulijärvennevalla on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta yhteensä noin 28 ha ja sillä tuotantokelpoista ympäristöturvetta 0,22 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 0,20 milj. suo-m3. Tuotan-tokelpoista aluetta on kahdessa eri altaassa. Ympä-ristöturvetta on saatavissa vain Tulijärven pohjois-puolen luonnontilaisen altaan pinnasta. Tuotantokel-poista aluetta arvioitaessa on vähennetty 100 metriä leveä suojavyöhyke Tulijärven rannasta.



55

Kuva 36. Tutkimuspisteiden sijainti Tulijärvennevalla.Fig. 36. Location of survey sites in Tulijärvenneva.



56

30. Valkiaisneva

Valkiaisneva (kl. 3412 08, 09 x=7148,8, y=3447,5) sijaitsee noin 14 km Rantsilan keskustasta kaakkoon. Suon koillisosassa on Valkiaisjärvi. Pohjoisessa suo jatkuu Pakkulannevalle ja rajoittuu muualla mo-reenimaastoon. Suon itäosassa kulkee Hietaselän-tie ja lännessä Viionkankaantie. Valkiaisjärven ran-taan tulee lännestä metsäautotie, ja lisäksi on muuta-mia pienempiä ajouria (kuva 37). Suolla on 169 tut-kimuspistettä ja 192 syvyystutkimuspistettä.

Valkiaisneva on Siikajoen vesistöalueella ja kuu-luu Kurranojan valuma-alueeseen (57.026). Pinta on 85 - 87 m merenpinnasta ja viettää loivasti pohjoi-seen. Suon länsiosan vedet laskevat ojaverkostoa pit-kin Pakkulanojaan, josta edelleen Kurranojan kaut-ta Siikajokeen. Eteläosan vedet puolestaan laskevat ojaverkostoa pitkin Kurranojaan. Pohjois- ja itäosien vedet laskevat Valkiaisjärveen ja siitä Pakkulanjär-veen lähtevään ojaan, josta edelleen Pakkulanojaan.

Pinta-ala on noin 360 ha. Siitä yli metrin syvyis-tä aluetta on noin 180 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä noin 140 ha. Keskisyvyys on 1,5 m ja suurin syvyys 4,7 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni ja hiekka.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 84 %, avosuolla 4 % ja turvekankaalla 12 %. Suo on lähes kokonaan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat luonnontilainen tupasvillarahkaräme ja muuttumavaiheen tupasvilla-räme. Puusto on ojitetuilla alueilla pääosin mänty-

valtaista nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää, muu-alla aukeaa tai vajaatuottoista rämemännikköä (kuva 38).

Valkiaisnevan turpeesta on rahkavaltaista 35 % ja saravaltaista 65 %. Yleisimmät turvelajit ovat sa-raturve ja rahkasaraturve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 18 %, puun jäännök-siä sisältävän 18 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 18 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5.

Valkiaisnevan kahdelta tutkimuspisteeltä otettu-jen näytteiden keskimääräinen tiheys on 88 kg/m3, tuhkapitoisuus 3,5 %, lämpöarvo 21,5 MJ/kg ja rik-kipitoisuus 0,19 %. Hiili- ja typpipitoisuudet mää-ritettiin yhdeltä pisteeltä, ja keskiarvot ovat 53 % ja 2,6 %.

Valkiaisnevalla on turvetuotantoon soveltuvaa aluetta noin 117 ha ja sillä tuotantokelpoista ener-giaturvetta 2,47 milj. suo-m3. Heikosti maatuneen pintaosan paksuus vaihtelee alueellisesti huomatta-van paljon. Mitään yhtenäistä suurempaa aluetta ei kuitenkaan ole vaan vaalea pintarahka tulisi käyttää energiaturpeen seassa. Tuotantokelpoista aluetta ar-vioitaessa on vähennetty 100 metriä leveä suojavyö-hyke Valkiaisjärven rannasta.



57

Kuva 37. Tutkimuspisteiden sijainti Valkiaisnevalla.Fig. 37. Location of survey sites in Valkiaisneva.

Kuva 38. Luonnontilaista keidasrämettä Valkiaisnevan pohjoisosassa. (Kuva J. Kivilompolo 25.6.2008)Fig. 38. Ridge-hollow pine bog in northside of Valkiaisneva. (Photo J. Kivilompolo 25.6.2008)



58

31. Vareskorpi

Vareskorpi (kl. 3412 06, x=7157,0, y=3433,3) si-jaitsee noin 2 km Rantsilan keskustasta länteen. Suo jatkuu pohjoisessa Perukannevalle ja rajoittuu muu-alla moreenimäkiin. Suon pohjoispuolella kulkee Ruukintie ja etelässä Tahkomaantie. Lisäksi suon länsiosaan tulee muutamia ajouria (kuva 39). Suolla on 70 tutkimuspistettä ja 90 syvyystutkimuspistettä.

Vareskorpi on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Rantsilan alueeseen (57.021). Pinta on 54 - 57 m me-renpinnasta ja viettää koilliseen. Vedet laskevat ojia pitkin suon halki virtaavaan Paavonkanavaan, josta edelleen Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 125 ha. Yli metrin syvyistä aluet-ta on 36 ha ja yli 1,5 m:n syvyistä 8 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin syvyys 2,6 m. Yleisimmät pohja-maalajit hiesu ja hieta.

Tutkimuspisteistä rämeellä on 9 %, turvekankaal-la 65 % ja pellolla 26 %. Suo on kokonaan ojitettua. Yleisimmät suotyypit ovat ruoho- ja mustikkaturve-kangas. Puusto on pääosin nuorta tai varttunutta kes-kinkertaisen tiheää sekametsää.

Vareskorven turpeesta on rahkavaltaista 64 % ja saravaltaista 36 %. Yleisin turvelaji on sararahkatur-ve. Tupasvillaa lisätekijänä sisältävän turpeen osuus on 11 %, puun jäännöksiä sisältävän 48 % ja varpu-jen jäännöksiä sisältävän 39 % kokonaisturvemää-rästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,9. Liekoja on kohtalaisesti (2 - 3 %).

Vareskorven kahdelta tutkimuspisteeltä otettujen näytteiden keskimääräinen tiheys on 110 kg/m3, tuh-kapitoisuus 4,9 %, lämpöarvo 20,9 MJ/kg ja rikki-pitoisuus 0,23 %. Toiselta näytepisteeltä määritetty-jen hiili- ja typpipitoisuuksien keskiarvot ovat 52 % ja 2,4 %.

Vareskorvessa on turvetuotantoon soveltuvaa yli 1,5 m:n syvyistä aluetta noin 8 ha ja sillä tuotanto-kelpoista energiaturvetta 0,096 milj. suo-m3. Hei-kosti maatunutta pintaosaa ei ole. Tuotantokelpoista aluetta on kahdessa eri altaassa.

Kuva 39. Tutkimuspisteiden sijainti Vareskorvessa.Fig. 39. Location of survey sites in Vareskorpi.



59

32. ”Vastaskankaansuo”

Vastaskankaansuo (kl. 3412 05, x=7143,3, y=3435,9) sijaitsee noin 14 km Rantsilan keskus-tasta etelään. Suota ei ole nimetty peruskartalla, vaan Vastaskankaansuo on tässä yhteydessä käytetty työnimi. Tutkittu alue käsittää Vastaskankaan, Kar-jonevan ja Tyngänkaartojen välisen suoalueen. Suo rajoittuu pohjoisessa osittain Tyngäntiehen ja muu-alla soistuneisiin moreenimaihin. Eteläpuolella tava-taan muutamia rantavalleja (kuva 40). Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 33 syvyystutkimuspistettä.

Vastaskankaansuo on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Leuvanojan valuma-alueeseen (57.028). Pin-ta on 74 – 82 m merenpinnasta ja viettää koilliseen. Suon vedet laskevat ojia pitkin läheiseen Leuvano-jaan ja siitä edelleen Siikajokeen.

Pinta-ala on 41 ha ja yli metrin syvyistä aluetta

on 2 ha. Keskisyvyys on vain 0,6 m ja suurin syvyys 1,4 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka ja mo-reeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 24 % ja turvekan-kaalla 76 %. Suo on kauttaaltaan ojitettua. Yleisin suotyyppi on puolukkaturvekangas. Puusto on pää-osin nuorta tai varttunutta mäntykasvatusmetsää.

Vastaskankaansuon turpeesta on rahkavaltaista 95 % ja saravaltaista 5 %. Yleisimmät turvelajit ovat sararahkaturve ja rahkaturve. Tupasvillaa lisätekijä-nä sisältävän turpeen osuus on 10 %, puun jäännök-siä sisältävän 55 % ja varpujen jäännöksiä sisältä-vän 31 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,1.

Vastaskankaansuo ei sovellu turvetuotantoon ohu-en turvekerroksen vuoksi.

Kuva 40. Tutkimuspisteiden sijainti Vastaskankaansuolla.Fig. 40. Location of survey sites in Vastaskankaansuo.



60

33. Vattulaisenräme

Vattulaisenräme (kl. 3412 06, x=7158,2, y=3431,4) sijaitsee noin 4 km Rantsilan keskustasta länteen. Suo rajoittuu kaakko-luodesuuntaisiin mo-reeniselänteisiin. Suon eteläpuolella kulkee Ruukin-tie (kuva 41). Suolla on 26 tutkimuspistettä ja 36 sy-vyystutkimuspistettä.

Vattulaisenräme on Siikajoen vesistöalueella ja kuuluu Savalojan alaosan alueeseen (57.071). Pin-ta on 57 - 58 m merenpinnasta. Suon vedet laskevat ojia pitkin Savalojaan, josta edelleen Pasonjärven ja Pasonojan kautta Siikajokeen.

Pinta-ala on noin 50 ha ja yli metrin syvyistä aluetta on 9 ha. Keskisyvyys on 0,8 m ja suurin sy-vyys 1,5 m. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hieta ja moreeni.

Tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, turvekan-kaalla 32 % ja pellolla 3 %. Suo on kokonaan ojitet-tua. Yleisimmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas ja tupasvillarämemuuttuma. Puusto on pääosin män-tyvaltaista, nuorta tai varttunutta kasvatusmetsää.

Vattulaisenrämeen turpeesta on rahkavaltais-ta 35 % ja saravaltaista 65 %. Yleisimmät turvela-jit ovat rahkasaraturve ja saraturve. Tupasvillaa li-sätekijänä sisältävän turpeen osuus on 16 %, puun jäännöksiä sisältävän 58 % ja varpujen jäännöksiä sisältävän 9 % kokonaisturvemäärästä. Turvekerros-tuman keskimaatuneisuus on 5,8.

Vattulaisenräme on liian matala turvetuotantoon.

Kuva 41. Tutkimuspisteiden sijainti Vattulaisenrämeellä.Fig. 41. Location of survey sites in Vattulaisenräme.



61

TULOSTEN TARKASTELU

Alueen kehityshistoria

Maanpinta on kunnan luoteisosassa noin 50 m merenpintaa ylempänä. Kaakkoon mentäessä pinta kohoaa ja saavuttaa 120 metrin tason kunnan etelä- ja kaakkoisosassa. Nykyinen korkeussijainti edustaa maankuoren kohoamisprosessin nykyistä vaihetta. Vuosituhansia sitten tilanne oli toinen.

Siikalatvan alue paljastui mannerjäätikön reunan alta runsaat 10 000 vuotta sitten, mutta jäi jäätikön reunan väistyttyä muinaisen Itämeren alle. Aallokko kulutti pohjaa matalan veden alueilla, mutta syvän veden alueille kerrostui hienojakoisia sedimentte-jä. Jäätikön painon hellittäessä maankuori kohosi, ja runsaat 9000 vuotta sitten vedestä paljastui Lamun ja Raatosaaren tienoot kunnan etelä- ja kaakkois-osassa. Kohoaminen jatkui, ja uutta maata paljastui veden alta. Noin 5000 vuotta sitten ranta siirtyi Sii-kalatvan luoteispuolelle. Rantavyöhykkeen siirtyes-

sä luoteeseen rantavoimat (aallokko, virtaukset, jäät) pääsivät muokkaamaan irtaimia maalajeja. Moreeni-mäkien laet ja rinteet huuhtoutuivat, harjut madaltui-vat ja niistä kulkeutui hiekkaa lähialueille. Alavim-piin paikkoihin muodostuneet savi- ja silttikerrokset säästyivät rantavoimien kulutukselta.

Tutkitut suot sijaitsevat 100 – 50 metrin korkeu-dessa, joten niiden altaat paljastuivat merestä 8500 – 5000 vuotta sitten. Väistyvä meri jätti jälkeensä kos-teita painanteita ja matalia vesialtaita. Soistu mi nen alkoi edul li sim mis sa pai koissa heti merestä vapautu-misen jälkeen. Myö hem min suot laajen ivat vesistö-jen um peen kas vun ja metsä maan soistu misen seu-rauksena. Vuosituhansien mittaan turvekerrokset ovat kasvaneet paksuutta ja tasoittaneet pinnanmuo-toja.

Suot ja niiden turvekerrokset

Tutkittuja soita on 33, ja niiden pinta-ala on yh-teensä 6800 ha. Soiden koko vaihtelee 41 – 620 ha. Yli 200 hehtaarin soita on kaksitoista, 100 – 200 hehtaarin soita kolmetoista ja alle 100 hehtaarin kah-deksan (taulukko 1). Keskimääräinen koko on hie-man yli 200 ha.

Soiden keskisyvyys on 0,9 m. Matalimpia soi-ta ovat Pirulanneva ja Räisynrimpi, joissa keskisy-vyys jää puoleen metriin. Syvimpiä soita ovat Valki-aisneva (1,5 m), Kotaneva (1,4 m) ja Pakkulanneva (1,4 m). Yli 1,5 metrin syvyistä aluetta on 23 suol-la yhteensä 930 ha. Sen osuus tutkitusta suoalasta on 14 %. Nyt raportoitavat suot ovat aiemmin tutkittu-ja matalampia.

Turvemäärältään suurimpia soita ovat Pakkulan-neva ja Valkiaisneva. Niissä molemmissa on turvet-ta yli 5 milj. suo-m3. Tutkituissa soissa on turvetta yhteensä 60 milj. suo-m3. Siitä kolmasosa (19 milj. suo-m3) on yli 1,5 m:n syvyisillä alueilla.

Suoalasta on avosuota 8 %, rämettä 54 %, turve-kangasta 37 % ja peltoa 1 %. Avosuon osuus on suu-rin, hieman yli 50 %, Kirvesrimmellä ja Kuusimaan-nevalla, mutta viideltätoista suolta avosuot puuttu-vat tyystin. Rämeen osuus ylittää 90 % Heinimaan-suolla, Kivinevalla ja Räisynrimmellä. Rämealue on Heinimaansuolla lähes luonnontilainen, Kivinevalla ja Räisynrimmellä enimmäkseen muuttumavaihees-sa. Turvekangas on hyvin yleistä (yli 70 %) Karjone-valla, Kiimanevalla, Ritonevalla ja Vastaskankaan-suolla. Peltoa on seitsemällä suolla, ja sen osuus on suurin (26 %) Vareskorvessa. Luonnontilaisen alu-een osuus on koko aineistossa 23 % ja ojitetun 77 %. Ojitetun alueen alkuperäiset suotyypit ovat pitkälle muuttuneita.

Turpeesta on puolet rahkavaltaista, puolet sara-valtaista (taulukko 1). Kärppärämeessä ja Tahkorä-meessä on pelkästään rahkavaltaista turvetta. Niiden lisäksi rahkavaltainen turve on selvästi vallitsevana (yli 80 %) Keppinevassa, Kuusimaannevassa, Tuli-järvennevassa ja Vastaskankaansuossa. Saravaltai-nen turve on vastaavalla tavalla vallitsevana Kotane-vassa, Perukannevassa, Ritonevassa ja Saunanevas-sa. Kahta metriä syvemmillä alueilla on rahkavaltai-sen turpeen osuus 25 % ja saravaltaisen 75 %. Se osoittaa rahkavaltaisen turpeen keskittyneen matalil-le alueille ja saravaltaisen syvänteisiin.

Pelkän rahkaturpeen osuus on 20 % ja pelkän sa-raturpeen 10 %. Suurin osa turpeesta sisältää sekä rahkasammalien että sarojen jäännöksiä ja on luo-kiteltavissa vallitsevan osan (jälkimmäinen) mu-kaan joko sararahka- tai rahkasaraturpeeksi. Edelli-sen osuus on 30 % ja jälkimmäisen 40 %. Tupas-villan jäännöksiä sisältävän turpeen osuus on 23 %, puun jäännöksiä sisältävän 30 % ja varpujen jään-nöksiä sisältävän 17 %. Tupasvillan jäännöksiä sisäl-tävä turve on hyvin yleistä Kuusimaannevassa, Räi-synrimmessä, Satonevassa ja Tahkorämeessä, puun jäännöksiä sisältävä Honkanevassa, Perukannevassa, Vastaskankaansuossa ja Vattulaisenrämeessä ja var-pujen jäännöksiä sisältävä Kiimanevassa ja Suninne-vassa.

Tur peen keskimääräinen maa tuneisuus on 5,3. Suo koh taiset kes ki arvot vaih te levat 3,9 – 6,5. Maatunei suuserot voi vat olla suuria sekä alueit tain että kerrok sittain. Maa tunei suu den vaih telu on yleen-sä voimakkain ta rahkaval tai sissa turve ker roksissa.



62

Taulukko 1. Soiden pinta-ala, keskisyvyys, turvelajit ja turpeen keskimääräinen maatuneisuus.Table 1. Area, average depth, peat types and average decomposition degree of peat.

Suon nimi1) Pinta-ala2) Keskisyvyys3) (m) Turvelajit4) (%) Maatu-

(ha) Pintaosa6) Yhteensä7) Rahka- Sara- Ruskosammal- neisuus5)

valtainen8) valtainen9) valtainen10) (H)

1. Heinimaansuo 75 0,3 0,6 51 49 4,5

2. Honkaneva 500 0,1 0,6 63 37 5,2

3. Karjoneva 55 0,1 0,8 57 43 6,1

4. Keppineva 270 0,2 0,7 95 5 5,2

5. Kiimaneva 370 0,2 0,7 55 45 4,9

6. Kirvesrimpi 340 0,5 0,9 73 27 3,9

7. Kivineva 135 0,1 0,9 26 74 5,9

8. Kotaneva 190 0,0 1,4 6 94 6,3

9. Kuusimaanneva 100 0,6 1,3 86 14 5,2

10. Kärppäräme 160 0,2 0,6 100 5,8

11. Loukkeenneva 620 0,2 0,6 71 29 4,8

12. Martinrimpi 160 0,2 0,8 45 55 5,1

13. Niemelänneva 95 0,0 0,7 51 49 6,5

14. Niskakankaansuo 300 0,2 0,9 58 42 5,5

15. Pakkulanneva 430 0,3 1,4 34 66 5,5

16. Perukanneva 170 0,0 0,6 14 86 6,4

17. Pirulanneva 145 0,0 0,5 26 74 4,9

18. Purasimenneva 150 0,4 1,2 55 45 4,6

19. Ritoneva 340 0,0 1,1 15 85 5,7

20. Räisynrimpi 145 0,2 0,5 65 35 4,7

21. Salmenneva 230 0,1 0,6 70 30 5,0

22. Satoneva 80 0,2 0,8 61 39 5,3

23. Saunaneva 140 0,0 0,7 13 87 4,9

24. Siltaräme 95 0,2 0,8 79 21 5,2

25. Suninneva 270 0,1 0,8 75 25 5,2

26. Suoneva 270 0,2 1,2 32 68 5,1

27. Tahkoräme 70 0,3 0,6 100 4,4

28. Taikkoneva 200 0,1 0,9 31 69 5,2

29. Tulijärvenneva 105 0,5 1,2 88 10 2 4,5

30. Valkiaisneva 360 0,3 1,5 35 65 5,5

31. Vareskorpi 125 0,2 0,8 64 36 4,9

32. Vastaskankaansuo 41 0,0 0,6 95 5 6,133. Vattulaisenräme 50 0,1 0,8 35 65 5,8

Yhteensä7)/ 6786 0,2 0,9 50 50 0 5,3 Keskimäärin11)

1) Peatland, 2) Area, 3) Average depth, 4) Peat types, 5) Decomposition degree, 6) Surface part, 7) Total, 8) Sphagnum predominant,9)

Carex predominant, 10) Bryales predominant, 11) Average

Pintaosa -heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen turve kerrostuman pintaosassaSurface part - slightly decomposed (H1-4) Sphagnum predominant peat in surface part



63

Keskimääräinen vesipitoisuus on 87,7 %. Alhai-simmat pitoisuudet ovat Honkanevassa, Keppinevas-sa ja Salmennevassa ja korkeimmat pitoisuudet Pak-kulannevassa, Suonevassa ja Valkiaisnevassa (tau-lukko 2). Edelliset ovat matalia ja tehokkaasti oji-tettuja ja jälkimmäiset syviä ja suurelta osalta luon-nontilaisia.

Tiheys osoittaa kuiva-aineen määrän luonnon-tilaista tilavuusyksikköä kohti ja on kääntäen ver-rannollinen vesipitoisuuteen. Alhaisimpia vesipitoi-suuksia vastaavat tiheydet ovat 150 – 200 kg/m3 ja korkeimpia vesipitoisuuksia vastaavat 90 – 110 kg/m3. Keskimääräinen tiheys on 130 kg/m3. Tutkittu-jen soiden tiheydet ovat tavanomaista suurempia, mikä johtuu lähinnä soiden mataluudesta ja vanho-jen ojitusalueiden suuresta osuudesta. Jossain mää-rin tuloksia väristää se, ettei näytesarjojen ylimmille näytteille voitu laskemaan tiheyttä.

Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,6 %. Keskimääräinen pitoisuus on parin prosentin luok-kaa Kirvesrimmessä, Kuusimaannevassa ja Räysyn-rimmessä, mutta ylittää seitsemän prosenttia Niska-kankaansuossa, Ritonevassa ja Taikkonevassa (tau-lukko 2). Turpeen muodostumisaikaan vallinneet ve-siolot vaikuttavat tuhkapitoisuuteen. Jos suo on pel-kän sadeveden varassa, jää muodostuvan turpeen tuhkapitoisuus alhaiseksi. Jos suo saa sadeveden li-säksi mineraalimailta valuvaa vettä, tulee muodos-tuvan turpeen tuhkapitoisuus korkeammaksi. Turve-kerrosten tuhkapitoisuus alenee yleensä pintaa kohti, mikä ilmentää soiden lisääntyvää riippuvuutta sade-vedestä. Poikkeuksen muodostavat purovarret ja ve-sien valumareitit, missä tuhkapitoisuus voi olla kor-kea myös turvekerroksen keski- ja yläosassa.

Lämpöarvoon vaikuttavat lähinnä turpeen maatu-neisuus ja tuhkapitoisuus, jossain määrin myös kas-vilajikoostumus. Turvekerroksen pintaosassa lämpö-arvo on yleensä heikon maatuneisuuden takia kes-kimääräistä pienempi ja keskiosassa keskimääräistä suurempi. Lähellä pohjaa lämpöarvo voi pienentyä kohoavan tuhkapitoisuuden takia. Keskimääräinen kuiva-aineen tehollinen lämpöarvo on 21,8 MJ/kg.

Kuiva-aineen keskimääräinen hiilipitoisuus on 54 %. Alhaisimmat keskimääräiset pitoisuudet (52 %) ovat Tahkorämeessä ja Vareskorvessa ja kor-keimmat Loukkeennevassa (56 %), Kotanevassa (55 %) ja Suninnevassa (55 %). Alhaisia pitoisuuk-sia tavataan yleensä joko heikosti maatuneissa tai runsastuhkaisissa kerroksissa ja korkeita pitoisuuk-sia joko hyvin maatuneissa tai vähätuhkaisissa ker-roksissa.

Keskimääräinen typpipitoisuus on 2,1 %. Se on alhaisin (1,4 %) rahkaturvevaltaisessa Tahkorämees-sä ja korkein (2,6 %) saraturvevaltaisessa Valkiais-nevassa. Määrityksiä tehtiin vähän (keskimäärin 3,6 näytettä/suo), mikä heikentää suokohtaisten keskiar-vojen luotettavuutta.

Koko aineiston keskimääräinen rikkipitoisuus on 0,20 %. Suokohtaiset keskiarvot vaihtelevat Heini-maansuon, Kirvesrimmen, Kuusimaannevan ja Räi-synrimmen 0,14 prosentista Loukkeennevan 0,33 prosenttiin. Näytekohtaiset pitoisuudet vaihtelevat 0,06 – 0,49 %.



64

Taulukko 2. Laboratoriomääritysten suokohtaiset keskiarvot.Table 2. Results of laboratory analyses.

Suon nimi1) Vesipit.2) Tiheys3) Tuhkapit.4) Lämpöarvo5) C N S

% kg/m3 % MJ/kg % % %

1. Heinimaansuo 88,3 129 4,8 20,2 0,14

2. Honkaneva 84,5 167 6,7 22,5 0,24

4. Keppineva 83,5 204 3,2 21,9 0,17

5. Kiimaneva 87,1 125 4,6 21,3 0,26

6. Kirvesrimpi 89,3 113 2,1 20,0 0,14

7. Kivineva 87,8 130 4,3 21,9 54 2,2 0,19

8. Kotaneva 87,7 120 4,8 22,4 55 2,1 0,25

9. Kuusimaanneva 89,7 123 2,0 21,4 54 2,0 0,14

11. Loukkeenneva 86,7 147 5,5 23,2 56 2,5 0,33

12. Martinrimpi 89,0 108 5,5 22,0 0,21

14. Niskakankaansuo 88,0 112 7,6 21,4 53 2,2 0,21

15. Pakkulanneva 90,2 102 2,8 21,0 0,19

18. Purasimenneva 89,0 120 2,8 21,4 0,18

19. Ritoneva 86,5 130 8,1 21,0 53 2,5 0,24

20. Räisynrimpi 86,8 138 2,0 20,4 0,14

21. Salmenneva 85,0 165 4,4 22,9 0,22

22. Satoneva 86,6 141 2,8 21,5 0,16

24. Siltaräme 85,4 144 4,3 22,0 0,21

25. Suninneva 86,6 133 3,4 22,8 55 2,0 0,21

26. Suoneva 90,8 108 3,6 22,0 54 2,0 0,20

27. Tahkoräme 86,6 172 2,3 21,5 52 1,4 0,14

28. Taikkoneva 87,5 127 8,4 21,7 0,22

29. Tulijärvenneva 88,6 112 2,3 22,0 53 1,8 0,17

30. Valkiaisneva 91,3 88 3,5 21,5 53 2,6 0,19

31. Vareskorpi 88,3 110 4,9 20,9 52 2,4 0,23

Keskiarvo6) 87,7 130 4,6 21,8 54 2,1 0,20

1) Peatland, 2) Water content, 3) Dry bulk density, 4) Ash content, 5) Net calorifi c value, 6) Average



65

Soveltuvuus turvetuotantoon

Turvetuotantoon soveltuvaa aluetta on yhteen-sä 875 ha, mikä on noin 13 % tutkitusta suoalasta. Tuotantokelpoisia alueita on 22 suolla (taulukko 3), ja niiden keskimääräinen koko on 40 ha. Suurimmat tuotantokelpoiset alueet ovat Pakkulannevalla (160 ha), Valkiaisnevalla (117 ha), Ritonevalla (90 ha) ja Kotanevalla (80 ha). Neljällä suolla alueen koko jää alle 10 hehtaarin.

Tuotantokelpoinen alue on yhtenäinen Valkiais-nevalla, Kotanevalla ja useimmilla pienillä soilla. Pakkulannevalla se jakautuu kolmeen ja Ritonevalla kahteen osaan. Suoaltaat ovat yleensä tasapohjaisia ja reunoilta hitaasti syveneviä.

Soiden käyttökelpoisuutta rajoittaa ennen kaikkea mataluus. Alle metrin syvyisten alueiden osuus on peräti 70 %, ja ne jäävät kokonaan tuotannon ulko-puolelle. Metriä syvemmästä osasta vajaa puolet on syvyyden suhteen tuotantokelpoista. Suurin osa ma-

talista soista on kuivattu metsän kasvatusta varten, ja puuston järeytyessä niiden metsätaloudellinen arvo kasvaa. Eri käyttömuotojen kannattavuutta joudu-taankin pohtimaan tapauskohtaisesti.

Tuotantokelpoisista soista Loukkeenneva on Tem-mesjoen vesistöalueella, Kirvesrimpi osittain Tem-mesjoen ja osittain Siikajoen vesistöalueella, ja lo-put kaksikymmentä ovat kokonaan Siikajoen vesis-töalueella (taulukko 3). Tuotantokelpoisesta aluees-ta 246 ha kuuluu Kurranojan valuma-alueeseen, 231 ha Rantsilan alueeseen, 177 ha Järvitalonjärven va-luma-alueeseen ja 103 ha Leuvanojan valuma-alu-eeseen.

Tuotanto kel poista turvetta on yhteensä 13,04 milj. suo-m3. Siitä on ympäristötur vetta 1,01 milj. suo-m3 ja energiaturvetta 12,03 milj. suo-m3. Energiatur-peeksi soveltuvien kerrostumi en kuiva-aineen ener-gia sisältö on 29,19 milj. GJ eli 8,12 milj. MWh.

Taulukko 3. Käyttökelpoiset turvevarat. Valuma-alueet Ekholmin (1993) mukaan.Table 3. Peat reserves suitable for peat production. Drainage basins according to Ekholm (1993).

Suon nimi1) Pinta- ala2)

Ympäristö-turvetta3)

Energia-turvetta4)

Energiaa5)

milj. GJValuma-alue6)

Numero ja nimi(ha) milj. m3 milj. m3

2. Honkaneva 24 0,23 0,86 57.028 Leuvanojan valuma-alue

4. Keppineva 16 0,077 0,089 0,40 57.022 Koskitalonkosken alue

5. Kiimaneva 18 0,21 0,56 57.028 Leuvanojan va, 57.029 Kurunkanavan va, 6. Kirvesrimpi 40 0,24 0,23 0,52 57.025 Järvitalonjärven va, 58.03 Temmesjoen

yläosan va,

7. Kivineva 20 0,23 0,65 57.071 Savalojan alaosan alue

8. Kotaneva 80 1,33 3,57 57.025 Järvitalonjärven valuma-alue 9. Kuusimaanneva 36 0,24 0,22 0,58 57.021 Rantsilan alue, 57.071 Savalojan

alaosan alue

11. Loukkeenneva 29 0,36 1,23 58.03 Temmesjoen yläosan valuma-alue

12. Martinrimpi 12 0,14 0,33 57.025 Järvitalonjärven valuma-alue

13. Niemelänneva 6 0,086 0,24* 57.028 Leuvanojan valuma-alue

14. Niskakankaansuo 35 0,49 1,17 57.021 Rantsilan alue15. Pakkulanneva 160 0,18 2,46 5,27 57.021 Rantsilan alue, 57.026 Kurranojan

valuma-alue

18. Purasimenneva 42 0,66 1,69 57.025 Järvitalonjärven va., 57.026 Kurranojan va,

19. Ritoneva 90 1,02 2,78 57.021 Rantsilan alue

22. Satoneva 6 0,066 0,20 57.072 Savalojan keskiosan alue

25. Suninneva 21 0,23 0,70 57.028 Leuvanojan valuma-alue

26. Suoneva 44 0,72 1,71 57.025 Järvitalonjärven valuma-alue

27. Tahkoräme 8 0,056 57.028 Leuvanojan valuma-alue

28. Taikkoneva 35 0,49 1,35 57.028 Leuvanojan valuma-alue

29. Tulijärvenneva 28 0,22 0,20 0,49 57.026 Kurranojan valuma-alue

30. Valkiaisneva 117 2,47 4,67 57.026 Kurranojan valuma-alue

31. Vareskorpi 8 0,096 0,22 57.021 Rantsilan alue

Yhteensä7) 875 1,013 12,027 29,19

1) Peatland, 2) Area, 3) Quantity of environmental peat in situ, 4) Quantity of fuel peat in situ, 5) Energy content, 6) Drainage basin

* laskettu keskimääräisen tiheyden ja lämpöarvon perusteella* based on average density and calorifi c value



66

KIITOKSET

Maastomäärityksiä tekivät Heikki Meriluodon li-säksi Jukka Häikiö, Janne Kivilompolo ja Aimo Pe-siö. Käsikirjoituksen tarkasti Tapio Toivonen. Kii-

tämme edellä mainittuja ja kaikkia muita eri työvai-heisiin osallistuneita henkilöitä yhteistyöstä.

KIRJALLISUUS

Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja -sarja A, 126. 166 s.

Energiaturpeen laatuohje 2006: Polttoaineluokitus ja laadunvarmistus, Näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Energiateollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Turveteollisuusliitto ry. 16 s.

Häikiö, J. 1986. Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Maaperäosasto, Tur-veraportti 190. 98 s.

Lappalainen, E., Häikiö, J., Korpijaakko, M. & Mäkilä, M. 1978. Siikajokilaakson turvevarat ja niiden käyttömah-dollisuudet. Geologinen tutkimuslaitos. Tutkimusraportti 33. 260 s.

Lappalainen, E., Stén, C-G. & Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologi an tutki mus keskus, opas n:o 12, Espoo. 62 s.

Ruuhijärvi, R. & Hosiaisluoma, V. 1988. Suot. Teoksessa Alalammi, P. (toim.): Suomen kartasto, liite 2. Maanmittaus-hallitus & Suomen maantieteellinen seura, vihko 141 - 143, Elävä luonto, luonnonsuojelu.

Virtanen, K. & Herranen, T. 1999. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 1. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 318. 66 s.

Virtanen, K. & Herranen, T. 2003. Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat, osa 2. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 344. 78 s.

Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen, R-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Tutkimusraportti 156. 101 s.



67

Nimi Karttalehti Raportti nro

Ahvenjärvenneva 3413 02 344

Aliahonneva 3412 04 190

Haapa-ahonräme 3412 07 190

Haisu 3411 08 318

Halkoräme 3411 09 318

Hangasneva 3411 06 190

Hangasneva 3413 03 344

Hautakangas 3413 03 344

Heinimaanneva 3412 09 Tutk.r. 33

Heinimaansuo 3412 09 393

Heinäneva 3413 01 344

Heteneva 3411 12 318

Hillakkoräme 3411 09 318

Hirvirimpi 3412 10 Tutk.r. 33

Hoikkaneva 3413 03 344

Honkaneva 3411 12 318

Honkaneva 3412 05 393

Honkaneva (Honkaperä) 3411 11 318

Honkaneva (Lamu) 3411 10 344

Hourunneva 3412 09 Tutk.r. 33

Huttupoukamansuo 3411 11 344

Hättiönneva 3421 04 Tutk.r. 33

Iitinneva 3411 11 318

Iso Suksineva 3413 03 344

Iso-Manninen 3413 03 344

Isoneva 3414 01 344

Isoneva 3413 03 344

Isoräme 3411 08 318

Jokineva 3411 11 344

Joutenneva 3411 11 318

Joutenneva (Lamu) 3411 11 344

Jylenneva 3411 07 318

Jyletneva 3412 04 190

Kaivosneva 3412 07 190

Kalmonneva 3413 03 344

Karjoneva 3412 05 393

Karkuneva 3411 08 318

Karkuvainio 3411 08 318

Karppanen 3411 09 318

Kasariniitty 3411 08 318

Kemineva 3412 07 190

Keno-Veetin räme 3411 11 318

Keppineva 3412 05 393

Keräsenkankaansuo 3411 10 344

Kiimaneva 3412 05 393

Kirvesrimpi 3412 12 393

Kivineva 3412 04 190


Kivineva 3412 05 Tutk.r. 33


Kivineva (Ritomäki) 3411 12 318

Koiraneva 3412 04 190

Koivuneva 3412 05 Tutk.r. 33

Kokkoperä 3411 11 344

Korteneva 3421 04 Tutk.r. 33

Kotaneva 3411 10 344

Kotaneva 3412 12 393

Kotijärvi 3411 08 318

Kotilaisenneva 3414 01 Tutk.r. 33

Kotineva 3412 08 Tutk.r. 33

Kukkarolahti 3413 02 344

Kuljunneva 3411 11 344

Kuojaneva 3411 12 344

Kuoppaneva 3411 08 318

Kurjenluianneva 3411 08 318

Kurkiräme 3411 12 318

Kurunneva 3412 06 Tutk.r. 33

Kuusimaanneva 3412 06 393

Kylmäneva 3411 09 318

Kytöneva 3411 11 344

Kytösuo 3411 11 344

Kärppäräme 3412 05 393

Kääppäänräme 3411 10 344

Lahnasneva 3412 04 190

Lantiininneva 3411 12 318

Lassinneva 3411 08 318

Lattusenneva 3411 12 318

LIITE 1 (1) SIIKALATVAN TUTKITUT SUOT



68

Latvakorpi 3411 11 318

Latvaneva 3411 11 318

Lehmilamminneva 3412 05 Tutk.r. 33

Leskistenahonneva 3411 12 318

Leuvanneva 3412 05 Tutk.r. 33

Liikkiöneva 3412 05 Tutk.r. 33

Likaneva 3412 11 Tutk.r. 33

Loukkeenneva 3412 12 393

Lähdeneva 3411 09 318

Majaneva 3411 08 318

Maljaneva 3411 08 318

Mankisenneva 3412 11 Tutk.r. 33

Martinrimpi 3412 12 393

Matkusneva 2443 07 Tutk.r. 33

Metsälä 3411 12 318

Murtoneva 3411 09 318

Murtoneva 3411 08 318

Mustanmullankaarto 3411 09 318

Myllyneva 3412 09 Tutk.r. 33

Naarastenräme 3412 04 190

Niemelänneva 3412 05 393

Niemineva 3411 08 318

Niskakallionsuo 3411 11 344

Niskakankaansuo 3412 06 393

Niskansuo 3414 01 Tutk.r. 33

Ohralehto 3411 08 318

Ollikkaanrimpi 3411 06 190

Oulaistenneva 3411 11 318

Paaluräme 3411 09 318

Pahaneva 3412 06 Tutk.r. 33

Pajusuo 3411 12 318

Pakkulanneva 3412 09 393

Paloneva 3411 10 344

Paloneva 3411 05 318

Parkkisenrimpi 3414 04 Tutk.r. 33

Paskoneva 3411 09 318

Pellikaisenneva 3411 11 344

Peltolanniitty 3411 12 318

Peltoneva 3411 11 318

Perukanneva 3412 06 393

Peuraneva 2434 08 Tutk.r. 33

Pieni Hangasneva 3411 10 344

Pienineva 3412 07 190

Pikarineva 2443 07 Tutk.r. 33

Pirpanneva 3411 12 318

Pirulanneva 3412 12 393

Pitkäneva 3411 11 344

Pitkänsillanneva 3411 12 318

Pitkäsalmenneva 3412 11 Tutk.r. 33

Pohjoiskangas 3411 10 344

Purasimenneva 3412 09 393

Pyöriäneva 3411 12 318

Pyöriärimpi 3412 10 Tutk.r. 33

Pyöriäräme 3411 10 344

Pömminneva 3411 12 318

Pöytäneva 3412 05 Tutk.r. 33

Raatokorpi 3411 11 344

Rahkaneva 3411 09 318




Rahvaanneva 3412 06 Tutk.r. 33

Rapakivenneva 3413 03 344

Revonneva 3421 04 Tutk.r. 33

Rimpineva 3411 08 318

Ristisenjärvi 3411 07 318

Ritolatva 3411 12 344

Ritoneva 3412 06 393

Ruonasenlamminsuo 3411 10 318

Ruonasenneva 3411 08 318

Ruskeanmullanneva 3411 09 190

Rytineva 3413 03 344

Räisynrimpi 3412 12 393

Saarijärvi 3413 03 344

Saarineva 3411 12 318



Salmenneva 3421 04 393

Sarvikangas 3411 12 344

Sarvineva 3411 12 318

LIITE 1 (2)



69

Sarvineva 3414 04 Tutk.r. 33

Satoneva 3412 05 393

Saunaneva 3412 12 393

Savonneva 3411 09 190

Sikokankaansuo 3411 10 344

Siltaneva 2434 09 Tutk.r. 33

Siltaräme 3412 05 393

Siltaräme 3411 11 344

Siltasaarensuo 3411 12 318

Soidinneva 3413 01 344

Soidinsaarensuo 3411 11 344

Suksikaarto 3413 03 344

Suninneva 3412 05 393

Suoneva 3412 12 393

Sysikaarronneva 3411 11 344

Sämpsänneva 3411 12 318

Sängenaho 3411 08 318

Tahkoneva 1 3412 05 Tutk.r. 33

Tahkoneva 2 3412 06 Tutk.r. 33

Tahkoräme 3412 05 393

Taikkoneva 3412 05 393

Talasneva 3411 12 344

Tammikkineva 3411 08 318

Teerineva 3411 10 344

Toukkaneva 3411 09 318

Tulijärvenneva 3412 08 393

Tulppaanneva 3411 09 318

Tuomaanneva 3412 07 190

Törmäsenrimpi 3413 06 Tutk.r. 33

Ukonmurronneva 3411 12 318

Uljuansalmi 3413 03 344

Valkiaisneva 3412 08 393

Vareskorpi 3412 06 393

Vasikkaneva 3412 04 190

Vastaskankaansuo 3412 05 393

Vattulaisenräme 3412 06 393

Vihtaneva 3412 07 190

Viitakankaanneva 3413 02 344

Viitaneva 3411 08 318

Viitaneva 3413 02 344

Ylineva 3411 08 318

Äijäaho 3411 11 344

Äijänahonneva 3413 03 344

LIITE 1 (3)



70

Rantsila

Pulkkila

Kestilä

Piippola

© Geologian tutkimuskeskus 2009Pohjakartta © Maanmittauslaitos lupanro 13/MML/09

ja Logica Suomi Oy

0 10 km

Tutkitut suot

LIITE 1 (4)



71

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Liite 2 (1)

Taulukko . Laatuluokat palaturpeelle.

Päätaulukko Alkuperä Turve Kauppanimike Palaturve

Mitat (mm)a

Muoto Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija

sylinteri

LL

DDP80 80 mm ja L 5 x halkaisija

kuutio

L3L2

L1

P30 L1 30 mm, L2 40 mm L3 200 mm

kaari (lainepalaturve)

L1

L3

L2

P70 L1 250 mm, L2 70 mm L3 250 mm

Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa

OP0.5 OP1.0

0,5 % 1,0 %

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm)

MD300 MD500 MD700

300 mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm 500 mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm 700 mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm

Kosteus (p-% saapumistilassa) M30M38M47M55

20 M 30 % 25 M 38 % 30 M 47 % 40 M 55 %

Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 A4.0 A6.0 A8.0 A10.0 A10.0+

2,0 % 4,0 % 6,0 % 8,0 % 10 %

> 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t))b, c

Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0

14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t)

vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa

tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m3)

E1.30 E1.15 E1.00 E0.80

1,30 MWh/irto-m3

1,15 MWh/irto-m3

1,00 MWh/irto-m3

0,80 MWh/irto-m3

vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa

Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40–P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 F10.0 F15.0 F15.0+

5,0 % 10,0 % 15,0 %

> 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta)

Ve

lvo

itta

va

t

S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S0.50+

0,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 %

> 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0N1.5N2.0N2.5N3.0N3.0+

1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 %


Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain

seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista:

Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava).

Opa

stav

at

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT)

oC

DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 oC.

HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa.

aLainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa

turvepala katkeaa 2–4 osaan.

b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys.

cTehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.



72

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009 Liite 2 (2)

Taulukko . Laatuluokat jyrsinturpeelle.

Päätaulukko Alkuperä Turve

Kauppanimike Jyrsinturve

Ylisuuret kappaleet a

Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa

OP0.5 0,5 %

OP1.0 1,0 %

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm)

MD400 400 mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm



Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E)

M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 %




Tuhka (p-% kuiva-aineesta)

A2.0 2,0 %

A4.0 4,0 %

A6.0 6,0 %

A8.0 8,0 %

A10.0 10,0%

A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kgb = MWh/t)

Q10.0 10 MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa




Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-%

tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m3)c

E0.8 0,8 MWh/irto-m3 vastaa M45-kosteusarvoa




Rikki (p-% kuiva-aineesta)

S0.15 0,15 %

S0.20 0,20 %

S0.25 0,25 %

S0.30 0,30 %

S0.35 0,35 %

S0.40 0,40 %

S0.45 0,45 %

S0.50 0,50 %

S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) oC

Ve

lvo

itta

va

t

DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 oC.

HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa.

Typpi (p-% kuiva-aineesta)

N1.0

N1.5

N2.0

N2.5

N3.0

N3.0+

1,0 %

1,5 %

2,0 %

2,5 %

3,0 %


Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava).

Opa

stav

at

Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan

seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470.

a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät

mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta.

bKatso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio.

c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energia-

tiheyttä. dTehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

VUOSIEN 1980 – 2007 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT

1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s.

3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s.

5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s.

6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s.

7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s.

8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s.

10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s.

13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s.

14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s.

15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s.

16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s.

17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s.

20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962 –1975

Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s.

23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s.

55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s.

60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s.

61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s.

62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s.

63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s.

64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s.

91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s.

98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden

turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s.

99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu

vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s.

100. Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s.

105. Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s.

106. Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s.

109. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s.

110. Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti

Petäjävedellä, Korpilahdella , Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s.

113. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus

turvetuotantoon. 141 s.

114. Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s.

115. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen

turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s.

116. Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s.

118. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s.

119. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s.

120. Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s.

121. Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s.

122. Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s.

123. Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s.

124. Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s.

125. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus.

Uusittu ja täydennetty painos. 109 s.

126. Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s.

127. Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s.

128. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s.

129. Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s.

132. Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s.

133. Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden

turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s.

135. Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s.

136. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s.

137. Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s.

138. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s.

139. Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s.

140. Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s.

141. Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s.

142. Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s.

143. Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s.

144. Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

145. Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 107 s.

146. Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s.

147. Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s.

149. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

150. Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s.

152. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 62 s.

154. Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina 1981 – 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden

tuotantokel poisuus. 441 s.

156. Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s.

157. Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984).

Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s.

158. Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s.

159. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s.

160. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s.

161. Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s.


163. Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s.

164. Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon.

Osa III. 167 s.

165. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s.

166. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s.

167. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s.

168. Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s.

169. Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s.

170. Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s.

171. Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 2. 235 s.

172. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s.

173. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s.

174. Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s.

175. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s.

176. Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s.

177. Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s.

178. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s.

179. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s.


181. Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s.

182. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s.

183. Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s.

184. Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s.

185. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s.

186. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s.

187. Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s.

188. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s.

189. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s.

191. Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s.

192. Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s.

193. Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s.

194. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s.

195. Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s.

196. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s.

197. Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen

käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s.

198. Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna 1984. 71 s.

199. Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s.

200. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s.

201. Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s.

202. Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja

laadun selvittämi seen. 31 s.

203. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s.

204. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s.

205. Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s.

206. Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s.

207. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s.

208. Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s.


210. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s.

211. Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna 1985. 58 s.

212. Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s.

213. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s.

214. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s.

215. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s.

216. Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s.

217. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s.

218. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s.

219. Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s.

220. Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s.

221. Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 184 s.

222. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s.

223. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

224. Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s.

225. Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 219 s.

226. Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. 177 s.

227. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s.

228. Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s.

229. Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s.

230. Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina 1985 – 1986 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s.

231. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s.

232. Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 112 s.

233. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s.

234. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 174 s.

235. Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s.

236. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s.

237. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s.

238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 161 s.

239. Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s.

240. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s.

241. Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s.

242. Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s.

244. Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s.

245. Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s.

246. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s.

247. Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 196 s.


249. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s.

250. Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s.

251. Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s.

252. Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s.

253. Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s.

254. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s.

255. Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s.

256. Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s.

257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 72 s.

258. Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s.

259. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 23 s.

260. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s.

261. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s.

262. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja

turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s.

263. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s.

264. Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s.

265. Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s.

266. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 33 s.

267. Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

268. Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s

269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s.

270. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s.

271. Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s.

272. Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 25 s.

273. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s.

274. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s.

275. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s.

276. Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s.

277. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 22 s.

278. Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s.

279. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s.

280. Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s.

281. Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s.

282. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s.

283. Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s.

284. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 32 s.

285. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s.

286. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s.

287. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 40 s.

288. Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

289. Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s.

290. Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s.

291. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s.

292. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s.

293. Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s.

294. Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s.

295. Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 28 s.

296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 22 s.

298. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s.

299. Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s.

300. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja

turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 35 s.

301. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s.

302. Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 34 s.

303. Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s.

304. Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s.

305. Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 2. 58 s.

306. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä

turpeen käyttökelpoisuus. 61 s.

307. Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s.

308. Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s.

309. Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s.

310. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden

käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s.

311. Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s.

312. Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

313. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet

suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s.

314. Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 1. 46 s.

315. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s.

316. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 3. 85 s.

317. Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s.

318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 66 s

319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s.

320. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s.

321. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 2. 73 s.

322. Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s.

323. Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s.

324. Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 28 s.

325. Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

326. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 3. 62 s

327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s.

328. Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 29 s.

329. Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s.

330. Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s.

331. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 47 s.

332. Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s

333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 51 s.

334. Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s.

335. Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

336. Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s.

337. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s.

338. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s.

339. Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 39 s.



342. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s.

343. Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 36 s.

344. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 78 s.

345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s.


347. Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s.


349. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 45 s.

350. Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 28 s.

351. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 39 s.

352. Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 65 s.

353. Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s.

354. Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 50 s

355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 58 s.


357. Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 42 s.

358. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 108 s.

ISBN 978-952-217-086-6ISSN 1235-9440

359. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s. 360. Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 67 s. 361. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 31 s. 362. Ari Luukkanen (2005). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 44 s. 363. Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s. 364. Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s. 365. Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 34 s. 366. Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa 10. 39 s. 367. Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 67 s. 368. Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 46 s. 369. Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s. 370. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s. 371. Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s. 372. Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s. 373. Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa 1. 42 s. 374. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 100 s. 375. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s. 376. Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 54 s. 377 . Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 78 s. 378. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s. 379. Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s. 380. Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s. 381. Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 102 s. 382. Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 58 s. 383. Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 108 s. 384. Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 63 s. 385. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s. 386. Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 47 s. 387. Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 108 s. 388. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 389. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 132 s. 390. Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 48 s. 391. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. 392. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. 393. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s.

EDITA PRIMA OYHelsinki 2009

Julkaisun myynti:Geologian tutkimuskeskus / KirjastoPL 1237, 70211 KuopioPuh. 020 550 3250 tai 020 550 3255Fax 020 550 13s-posti: [email protected]

Tutustu turvepaikkaan: http://www.geo.fi

www.gtk.fi [email protected]

,!7IJ5C2-bhaigg!

geologian tutkimuskeskus turvetutkimusraportti 393weppi.gtk.fi/data/tr/siikalatva_393_osa1.pdfoisuus...

Documents