geologian tutkimuskeskus turvetutkimusraportti...

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Turvetutkimusraportti 405 2010

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1

Abstract: Th e peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1

Abstrakt: Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 1

Tapio Toivonen ja Onerva Valo

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Turvetutkimusraportti 405

Espoo 2010


GEOLOGICAL SURVEY OF FINLAND

Report of Peat Investigation 405

UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT JA NIIDEN TURVEVARAT Osa 1

Abstract:The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy, Part 1

Abstrakt:Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, Del 1

Toivonen, Tapio ja Valo, Onerva 2010. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turve varat. Osa 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 405, 127 sivua, 77 kuvaa, 3 tauluk koa ja 3 liitettä.

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tutkinut Uudenkaarlepyyn turvevaroja vuosina 1997, 2004, 2006 ja 2007. Kaikkiaan on tutkittu 110 suota yhteispin-ta-alaltaan 11 047 ha. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdollisesti soveltuvat suot on tutkittu.

Tässä osaraportissa on tiedot 68:sta vuosina 2006 ja 2007 tutkitusta suosta, joiden yhteispinta-ala on 5 861 ha. Soissa on turvetta yhteensä 44,9 milj. suo-m3. Soiden keski syvyys on 0,8 m, josta heikosti maatu neen rahka valtaisen pin-taturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turpeen keski maatu neisuus on 5,0. Yli 1,5 m syvän alueen pinta-ala on 900 ha ja sen turvemäärä on 18,6 milj. suo-m3.

Turpeista on rahka valtaisia 54 % ja loput 46 % sara valtaisia. Uudenkaar-lepyyn soille on tyypillistä ohuehko heikosti maatunut rahka valtainen pin-taturvekerros, jonka alla on maatu neempaa sararahka- tai rahkasaraturvetta. Suoalasta on ojitettu yli 91 %. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat turvekankaiden ohella rahka räme, isovarpu räme ja tupasvillaräme.

Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta, vesi-pitoisuus märkä painosta 91,3%, kuiva-aineen määrä eli tiheys 90 kg/suo-m3 ja rikkipitoisuus 0,18 % kuiva painosta. Kuivan turpeen teholli nen lämpö arvo on keski määrin 19,4 MJ/kg.

Tutkituista soista 22 soveltuu turve tuotantoon. Niistä yksi soveltuu pelkästään kasvu- tai ympäristöturvetuotantoon, 15 aluksi parhaiten kasvu- tai ympäristö-turve tuotantoon ja sen jälkeen energia turve tuotantoon, ja loput 6 energia-turve tuotantoon. Turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais pinta-ala on 741 ha. Tuotanto kelpoiset energia turve varat ovat 8,83 milj. suo-m3 ja energia-sisältö 50 %:n kosteu dessa 4,13 milj. MWh. Kasvu- ja ympäristö turpeen tuo-tantoon soveltuvien alueiden pinta-ala on 345 ha ja tuotanto kelpoinen turve-määrä 4,63 milj. suo-m3.

Avainsanat: suo, turve, inventointi, energiaturve, kasvuturve, ympäristöturve, Uusikaarlepyy

Tapio Toivonen ja Onerva ValoGeologian tutkimuskeskusPL 9767101 Kokkola

Sähköposti: [email protected] [email protected]

ISBN 978-952-217-123-8ISSN 1235-9440

Toivonen, Tapio and Valo, Onerva 2010. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. The peatlands and peat reserves of Uusikaarlepyy. Part 1. Geologian tutkimus keskus, Turve tutkimus raportti 40x. Geological Sur-vey of Finland, Peat Researches, Report of Peat Investigation 405, 127 pages, 77 figures, 3 tables and 3 appendices.

The Geological Survey of Finland studied peatlands and peat reserves in the area of Uusikaarlepyy in 1997, 2004, 2006 and 2007. 111 mires covering a to-tal of 10 047 hectares were studied.

This report contains the information of 68 mires studied in 2006 and 2007. The total area of studied peatland is 5 861 hectares, which contains 44.9 mil-lion m3 peat in situ. The mean depth of the mires is 0.8 m, including the aver-agely 0.2 m thick poorly humified Sphagnum predominant sur face layer. The mean humification degree (H) of the peat is 5.0. The area deeper than 1.5 m covers 900 ha and contains 41% of the total peat quantity (18.6 million m3).

Fifty-four per cent of the peat is Sphagnum predominant, and the remain-ing 46% is Carex predominant. The majority of the mires is drained. The most common mire site types are Sphagnum fuscum pine bog, dwarf-shrub pine bog and cottongrass pine bog.

The average ash content of peat is 3.1% of dry weight, the water content 91.3% of wet weight, the dry bulk density 90 kg per m3 in situ and the sulphur content 0.18% of dry weight. The effective calorific value of the dry peat is 19.4 MJ/kg on an average.

Twenty two of the investigated mires are suitable for peat production. One mire suits only for horticultural peat production, and 15 of them for horticul-tural peat production before fuel peat production. The total area suitable for peat production is 741 ha. The available amount of fuel peat is 8.83 million m3 in situ and the energy content is 4.13 million MWh at 50% moisture content. The area suitable for horticultural and environmental peat production is 345 ha and the available amount of the peat is 4.63 million m3 in situ.

Key words: raised bog, peatland, mire, peat, inventory, fuel peat, horticultural peat, environmental peat, Uusikaarlepyy

Tapio Toivonen and Onerva ValoGeological Survey of FinlandP.O. Box 97FI-67101 KokkolaFinland

E-mail: [email protected] [email protected]

Toivonen, Tapio och Valo, Onerva 2010. Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Undersökta myrar i Nykarleby och deras torvtillgångar, del 1. Geolo gi an tutki muskeskus, Turve tut kimus raportti - Geologiska forsk-ningscentralen, Torvundersökningsrapport 405, 127 sidor, 77 figurer, 3 tabel-ler och 3 bilagor.

Geologiska forskningscentralen har åren 1997, 2004, 2006 och 2007 un-dersökt 110 myrar med en sammanlagd areal av 11 047 ha inom Nykarleby stads gränser.

Denna delraport innehåller information om 68 myrar som har undersökts 2006 och 2007. Deras sammanlagd areal är 5 861 ha och torvmängden 44,9 milj. myr-m3. Myrarnas medeldjup är 0,8 m, varav det låghumifiera-de, vitmossdominerade ytlagrets andel är 0,2 m. Torvens medelhumifierings-grad är 5,0. Den över 1,5 m djupa myrarealen är 900 ha och torvmängden 18,6 milj. myr-m3.

Den vitmossdominerade torven uppgår till 54 % och resten, 46 %, är starr-dominerad. Typiskt för myrarna i Nykarleby är det grunda låghumifierade, vitmossdominerade ytlagret, under vilket det finns en mera humifierad starr-vitmosstorv. Myrarealen har till 91 % utdikats. De allmännaste myrtyperna är fuscum-tallmyr (RR), rismyr (IR) och tuvdunmyr (TR).

Askhalten i torven är i medeltal 3,1 % av torrvikten. Vattenhalten är 91,3 % av våtvikten, torrsubstansen eller torvens täthet är 90 kg/myr-m3 och svavel-halten är 0,18 % av torrvikten i medeltal. Torrsubstansens effektiva värmevär-de är i medeltal 19,4 MJ/kg.

22 av de undersökta myrarna är lämpliga för torvproduktion. En av myrar-na är lämpad bara för växt- eller miljötorvproduktion, och 15 av dem först för växt- eller miljötorvproduktion och sedan för energitorvproduktion. De sista sex myrarna är lämpliga för energitorv produktion. Den sammanlagda arealen som lämpar sig för torvproduktion är 741 ha. De energitorvtillgångar som är lämpade för torvproduktion uppgår till 8,83 milj. myr-m3 och energiinnehål-let med 50 %:s fukthalt är 4,13 milj. MWh. Växt- och miljötorvmängden upp-går till 4,63 milj. myr-m3.

Nyckelord: myr, torv, inventering, energitorv, växttorv, miljötorv, Nykarleby

Tapio Toivonen och Onerva ValoGeologiska forskningscentralenPB 9767101 Karleby

E-post: [email protected] [email protected]

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO............................................................................................................................................. 9

TUTKIMUSMENETELMÄT ................................................................................................................. 9Kenttätutkimukset ............................................................................................................................ 9Laboratoriotutkimukset.................................................................................................................... 9

AINEISTON KÄSITTELY ................................................................................................................... 13

ARVIOINTIPERUSTEET ..................................................................................................................... 13Energiaturve ................................................................................................................................... 13Kasvu- ja ympäristöturve ............................................................................................................... 14

TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET .............................................................................................. 14

UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT .............................................................................. 151. Larvmossen ................................................................................................................................ 152. Storträsket .................................................................................................................................. 173. Långrapan .................................................................................................................................. 184. Klubbkärret ................................................................................................................................ 195. Forsmossen ................................................................................................................................ 206. Norrmossen ................................................................................................................................ 217. Pömpölinmäki ............................................................................................................................ 228. Pässinmäki ................................................................................................................................. 239. Suckholmsmossen...................................................................................................................... 2410. Träskesmossen ......................................................................................................................... 2511. Hirvineva ................................................................................................................................. 2712. Lilla Hirvane ............................................................................................................................ 2913. Storkärret ................................................................................................................................. 3014. Dalamossen .............................................................................................................................. 3115. Vattumossen ............................................................................................................................. 3316. Järvimossen ............................................................................................................................. 3517. Kontan ...................................................................................................................................... 3718. Bergträsket ............................................................................................................................... 3919. Stormossen ............................................................................................................................... 4020. Kvarnträskmossen .................................................................................................................... 4121. Söderhaimik ............................................................................................................................. 4322. Slätbergen ................................................................................................................................ 4423. Slätmossen ............................................................................................................................... 4524. Lenikamossen .......................................................................................................................... 4725. Norrmossen .............................................................................................................................. 4926. Stormossen ............................................................................................................................... 5227. Torkaträsket .............................................................................................................................. 5428. Degelmossen ............................................................................................................................ 5529. Stavurkärret .............................................................................................................................. 5630. Turuträsket ............................................................................................................................... 5731. Bovallsträsket ........................................................................................................................... 5832. Göstahagamossen .................................................................................................................... 5933. Stormossen ............................................................................................................................... 6134. Dragsmed ................................................................................................................................. 6335. Hakolamossen .......................................................................................................................... 6436. Tistronfallmossen ..................................................................................................................... 6537. Timmerbackmossen ................................................................................................................. 66

38. Ormmossen .............................................................................................................................. 6739. Paikanmossen .......................................................................................................................... 6840. Brunnilandet ............................................................................................................................ 7041. Untippmossen .......................................................................................................................... 7242. Inmossen .................................................................................................................................. 7443. Skottasmossen .......................................................................................................................... 7644. Makkarusneva .......................................................................................................................... 7845. Runkkoosneva .......................................................................................................................... 7946. Tierimossen .............................................................................................................................. 8047. Kainuunlampi .......................................................................................................................... 8148. Kaitsarmossen .......................................................................................................................... 8249. Jinjärvträsket ............................................................................................................................ 8450. Dansarmossen .......................................................................................................................... 8551. Marbackmossen ....................................................................................................................... 8752. Stenmossen .............................................................................................................................. 8853. Sakarihaudanmäki.................................................................................................................... 9054. Storträsket ................................................................................................................................ 9155. Rudmossen ............................................................................................................................... 9256. Rudsjön .................................................................................................................................... 9357. Hästmossen .............................................................................................................................. 9458. Skutsundsmossen ..................................................................................................................... 9759. Åkerholmsmossen .................................................................................................................... 9860. Stormossen ............................................................................................................................... 9961. Småholmsviken ...................................................................................................................... 10062. Abborvattenmossen................................................................................................................ 10163. Soldatlampen ......................................................................................................................... 10364. Ämträsket ............................................................................................................................... 10465. Västermossen ......................................................................................................................... 10566. Kalimossen ............................................................................................................................ 10667. Brännmossen.......................................................................................................................... 10768. Mudine ................................................................................................................................... 108

TULOSTEN TARKASTELU .............................................................................................................. 109Suot ja turvekerrostumat .............................................................................................................. 109Laboratoriomääritysten tulokset .................................................................................................. 110Soiden soveltuvuus turvetuotantoon ............................................................................................ 111Soidensuojelu ............................................................................................................................... 116Kiitokset ....................................................................................................................................... 116

KIRJALLISUUTTA ............................................................................................................................. 117

LIITTEET ............................................................................................................................................ 118

Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti – Geological Survey of Finland, Report of Peat Investigation 405, 2010

Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat – Osa 1

9

JOHDANTO

Geologian tutkimuskeskus (GTK) on tehnyt val-takunnalliseen turvevarojen kartoitukseen liittyviä turve tutkimuksia Uudenkaarlepyyn kaupungin alu-eella vuosina 1997, 2004, 2006 ja 2007. Valtaosa soista on tutkittu vuosina 2006 ja 2007. Turvetutki-musten tarkoituksena on etsiä kasvu- ja ympäristö-turve tuotantoon sekä energia turve tuotantoon sovel-tuvat suoalueet huomioiden myös soiden mahdol-liset luontoarvot. Uudessakaarlepyyssä on tutkittu kaikkiaan 110 suota yhteispinta-alaltaan 11 047 ha. Tutkimukset ovat kohdis tuneet yli 20 ha suuruisiin soihin. Kaikki kokonsa puolesta turve tuotantoon mahdolli sesti soveltuvat suot on tutkittu. Tähän osa-raporttiin on koottu 68 suota, joiden yhteispinta-ala on 5 681 ha (kuva 1). Loput suot raportoidaan myö-hemmin ilmestyvässä toisessa osaraportissa.

Tässä tutkimus tuloksia esittelevässä raportissa on lyhyet selostukset tutkituista soista sekä yhteen-veto tutkimustuloksista. Jokaisesta tutkitusta suos-ta esitetään tutkimus piste kartta, jonka mittakaava on 1:20 000, ellei toisin mainita. Tämä paperitulostee-na tehty raportti löytyy myös GTK:n internet-sivuil-ta (www.gtk.fi).

Raportissa esitettyjen soiden yksityis kohtai sem-mat suo selostukset, jotka sisältävät suo kartan, suu-rim mista soista poikki leikkaus kuvat ja laboratorio-analyysien tulokset, ovat tilattavissa GTK:n Länsi-Suomen yksiköstä. Esimerkki suokartasta on kuvas-sa 2 ja suon poikki leikkauksesta kuvassa 3.

TUTKIMUSMENETELMÄT

Kenttätutkimukset

Kenttätutkimukset suoritettiin siten, että suurim-mille tutkit taville soille laadittiin kartta pohjalle linja-verkosto, joka koostuu suon hallit sevan osan poikki vedetystä selkä linjasta ja sitä vastaan kohti suoraan sijoittuvista poikki linjoista (Lappalainen, Stén ja Häikiö 1984). Tutkimus pisteet ovat linjoilla 100 m:n välein. Useimmat tutkimus linjat vaaittiin suon pin-nan kaltevuus suhteiden selvit tämiseksi. Pieni alaiset ja rikkonaiset suoalueet tutkittiin hajapistein.

Tutkimuspisteillä määritettiin suo tyyppi (liite 1), mättäisyys peittävyys prosentteina taso pinnasta ja mättäi den keski määräinen korkeus. Lisäksi määritet-tiin puuston puu laji suhteet, tiheys luokka ja kehitys-luokka. Kairauksin tutkittiin turve kerros tuman ra-kenne 10 cm:n tark kuudella. Pääturve lajien ja mah-dollisten lisä tekijöiden suhteel liset osuudet määri-

tettiin 6-asteikolla, turpeen maatu neisuus von Postin 10-asteikolla, kosteus 5-asteikolla sekä kuitui suus asteikolla 0–6. Lisäksi ero tettiin mahdol liset lieju-kerros tumat ja määri tettiin pohja maalaji. Tutkimus-tiedot tallennettiin maastossa tietokoneelle paikka-tietoineen.

Heikosti maatunut (H1–4) rahka turve on kenttä-tutki muksen yhteydessä jaoteltu kasvi jäänne koos-tu muksen mukaan kol meen ryhmään (Acuti folia-, Cus pi data- ja Pa lustria -ryhmät).

Suossa olevan lahoamattoman puuaineksen (lie-kojen) määrän arvi oimi seksi kunkin yli metrin sy-vyisen tutkimus pisteen ympäristö pliktattiin metalli-sauvalla 2 m:n syvyyteen asti kymmenessä eri koh-dassa.

Laboratoriotutkimukset

Useimmista soista, jotka kenttä tutkimusten perus-teella soveltuvat turve tuotantoon, otettiin suon koos-ta riippuen 1–2 näyte sarjaa laboratorio tutkimuksia varten. Näytt eistä määri tettiin Kuopiossa Labtium Oy:n laborato riossa pH-arvo, vesi pitoisuus paino-prosentteina (105 °C:ssa kuivaa malla) ja tuhka-pitoisuus prosent teina (815 ± 25 °C:ssa hehkutet-tuna) kuiva painosta. Lämpö arvot on määri tetty la-

boratoriossa IKA (C 5000 DUO) -kalorimetrillä (ASTM D 3286-77). Samoista näyt teistä analysoitiin rikki pitoisuus prosent teina kuiva painosta Leco SC-132 -rikkianalysaattorilla. Tilavuus tarkoista näyt-teistä määri tettiin lisäksi kuiva-aineen määrä eli tihe-ys (kg/suo-m3). Laboratoriotutkimusten perusteella määritetään mm. energiaturpeen laatu uusien ohjear-vojen mukaisesti (Energia turpeen laatuohje 2006).



10

Kuva 1. Uudenkaarlepyyn turvetutkimusraportin osan 1 suot.

1 Larvmossen 2 Storträsket 3 Långrapan 4 Klubbkärret 5 Forsmossen 6 Norrmossen 7 Pömpölinmäki 8 Pässinmäki 9 Suckholmsmossen10 Träskesmossen11 Hirvineva12 Lilla Hirvane13 Storkärret14 Dalamossen15 Vattumossen16 Järvineva17 Kontan

18 Bergträsket19 Stormossen20 Kvarnträskmossen21 Söderhaimik22 Slätbergen23 Slätmossen24 Lenikamossen25 Norrmossen26 Stormossen27 Torkaträsket28 Degelmossen29 Stavukärret30 Turuträsket31 Bovallträsket32 Göstahagamossen33 Stormossen34 Dragsmed

35 Hakolamossen36 Tistronfallmossen37 Timmerbackmossen38 Ormmossen39 Paikanmossen40 Brunnilandet41 Untippmossen42 Inmossen43 Skottasmossen44 Makkarusneva45 Runkkoosneva46 Tierimossen47 Kainuunlampi48 Kaitsarmossen49 Jinjärvträsket50 Dansarmossen51 Marbackmossen

52 Stenmossen53 Sakarihaudanmäki54 Storträsket55 Rudmossen56 Rudsjön57 Hästmossen58 Skutssundsmossen59 Åkerholmsmossen60 Stormossen61 Smalholmsviken62 Abborvattenmossen63 Soldatlampen64 Ämträsket65 Västermossen66 Kalimossen67 Brännmossen68 Mudine



11

Kuva 2. Esimerkki suokartasta.



12

Kuva 3. Esimerkki turvelaji- ja maatuneisuusprofiilista.



13

AINEISTON KÄSITTELY

Turvemäärät, maatuneisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden osuudet on laskettu GTK:ssa laadi-tulla vuonna 2009 käyttöön otetulla laskentaohjel-malla ns. vyöhyke lasku tapaa käyttäen, joka perustuu v. 1983 kehitettyyn laskentamenetelmään (Hänni-nen, Toivonen ja Grund ström 1983). Siinä jokainen suo kartalle piir retyn kahden vierekkäisen syvyys-käyrän tai syvyys käyrän ja suon reunan välinen alue on oma syvyys vyöhyk keensä (0,3–1 m, 1–1,5 m, 1,5–2 m jne). Jokaiselta syvyys vyöhykkeeltä laske-taan erikseen turve määrä, jotka yhdistämällä saa-daan suon koko nais turve määrä selville.

Maatu neisuudet sekä turve lajien ja turve tekijöiden määrät ja suhteet on laskettu turve määrillä painotta-

en. Pliktauksien lieko-osumat on laskettu erikseen 0–1 ja 1–2 m:n välisissä syvyys kerroksissa kanto-pitoisuus prosent teina turve määrästä. Kun liekoi-suusprosentti on alle 1 %, liekoja on ilmoitettu ole-van erittäin vähän. Liekoisuusprosentissa 1–2 % lie-koja on vähän, 2–3 %:ssa kohtalaisesti, 3–4 %:ssa runsaasti ja yli 4 %:ssa erittäin runsaasti.

Tuotantokelpoisen turpeen energia sisältö on las-kettu sekä täysin kuivalle turpeelle että jyrsin turpeen tuotanto kosteu dessa (50 %) olevalle turpeelle. Jos suolta ei ole otettu tilavuustarkkoja laboratorio-näytteitä, on energia sisällön arvioimisessa käytetty Mäkilän (1994) esittämää laskenta menetelmää.

ARVIOINTIPERUSTEET

Turvekerrostuman koko ja paksuus, turvelaji, tur-peen maatuneisuus, muut fysikaaliset ja kemialli-set ominaisuudet sekä kuivatettavuus ovat tärkeim-piä tekijöitä arvioitaessa suon soveltu-vuutta turve-tuotantoon. Käyttösuosituksissa otetaan huomioon myös luonnonsuojelulliset arvot.

Jos turvetuotantoalue on yli 10 hehtaaria, suon ojittamiselle tai turvetuotannolle on oltava ympäris-tölupa, jonka myöntää nykyisin aluehallintovirasto (Väyrynen ym. 2008). Luvassa lupa viranomainen ot-taa kantaa hankkeen toteutukseen, vesienkäsittelyyn ja ympäristö vaikutuksiin. Ympäristöluvassa määrä-

tään mm. sallituista päästöistä suoja-alueista ja puh-distuslaitteista, sekä velvoitetarkkailusta ja mahdol-lisista korvausvelvoitteista. Alle 10 ha:n alueesta on tehtävä ilmoitus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-keskukselle. Mikäli turvetuotantoalue on yli 150 ha, alueelle pitää tehdä YVA-lain mukaiset selvitykset ennen tuotannon aloittamista. Uusille turvetuotan-toon otettaville alueille tehdään luontoselvitys, jossa selvitetään mm. suon kasvillisuus, linnusto, pöly- ja meluvaikutukset, maiseman muutokset, sekä vaiku-tukset terveyteen ja yleiseen viihtyvyyteen (Turve-teollisuusliitto 2002).

Energiaturve

Soiden soveltuvuus energia turve tuotantoon riip-puu mm. turvelaji koos tumuksesta, turpeen maatu-neisuudesta ja tuhka pitoisuudesta. Rahka turpeen (S) katsotaan soveltuvan energia turpeeksi, jos sen maa-tuneisuus on korkeampi kuin H4, kun taas sara val-tainen (C) turve sopii energia turpeeksi heikom min kin maatu neena. Toisinaan käyte tään myös H1–3-maa-tunutta rahka turvetta ja H4-maatu nutta rahka valtaista turvetta energia turpeena jyrsin menetelmällä tuotet-tuna varsinkin, jos kuljetusetäisyys tuotantoalueelta käyttökohteeseen ei ole kovin pitkä.

Suon on tässä raportissa katsottu soveltuvan ener-giaturvetuotantoon, mikäli siltä löytyy vähin tään 5 ha:n laajuinen yhtenäinen, turve lajiltaan ja maa-tuneisuudeltaan tuotan toon soveltuva yli 1,5 m syvä alue. Paksu, heikosti maatunut rahka valtainen pinta-turve kerros eli ns. pinta rahka on usein este pala turve-tuotannon aloitta miselle. Ohutta pinta rahka kerrosta ei kuitenkaan ole vähen netty tuotanto kelpoista turve-määrää lasket taessa, koska se voidaan sekoittaa

alla olevaan turpeeseen ja tuottaa heikko laatuisena energia turpeena. Tuotanto kelpoisen turpeen määrää laskettaessa on keski syvyydestä vähennetty pohjan epä tasaisuu desta riippuen 0,2–0,5 m, mikä vastaa suon pohjalle jäävää, yleensä vaikeasti hyödyn nettävää, usein runsas tuhkaista kerrosta. Suo kohtaisissa selos-tuksissa on ilmoitettu turve tuotantoon soveltuvaksi määritelty pinta-ala ja alueen tuotanto kelpoinen tur-vemäärä. Nämä suot ovat mukana turve tuotantoon sovel tuvien alueiden kokonais määrässä.

Arvioitaessa turpeen kelpoisuutta poltto aineeksi on nojauduttu energia turpeen uusiin laatu ohjeisiin (Energia turpeen laatuohje 2006). Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve tuotantoon, on il-moitettu jyrsin turpeen laatu luokka energia turpeen laatu ohjeessa olevan taulukon 6 mukaisesti (liite 3). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus vastaa M50-kosteusarvoa. Palaturpeen laatuluokat ovat tau-lukossa 5 (liite 3).



14

Kasvu- ja ympäristöturve

Heikosti maatunutta rahkaturvetta käytetään ym-päristö- ja kasvualustakäytössä. Ympäristöturpeel-la tarkoitetaan viherrakentamiseen, maatalouskäyt-töön, nesteiden, kaasujen, ravinteiden ja raskasme-tallien sitomiseen sekä erilaisten jätteiden kompos-tointiin ja biologiseen hajotukseen soveltuvia tur-peita. Heikosti maatunut rahkaturve soveltuu hyvin karjan ja turkiseläinten kuivikkeeksi. Jätehuollos-sa turve soveltuu orgaanisten yhdyskunta- ja teol-lisuusjätteiden, kuten jätevesilietteiden ja elintarvi-keteollisuusjätteiden kompostointiin. Heikosti maa-tunutta rahkaturvetta käytetään myös jonkin verran öljyntorjunnassa sekä suodatinaineena ilman ja jä-teveden puhdistuksessa. Teollisuudessa ja jätevesi-en puhdistuk sessa turve toimii paitsi ravinteiden pi-dättäjänä, myös tehokkaana raskasmetallien sitoja-na. Vaaleaa rahkaturvetta käytetään lisäksi maatalo-udessa maanparannusaineena lisäämässä maaperän kuohkeutta ja orgaanisen aineksen määrää.

Korkealaatuisen kuivike- ja jätevesien imeytystur-peen tunnus merkkejä ovat hyvä nesteen ja hajun pi-dätyskyky sekä kompostoitavuus. Parhaiten ne täyt-tyvät tutkimusten mukaan Acutifolia-valtaisella rah-katurpeella (mätästurve) ja heikoimmin Cuspidata-valtaisella rahkaturpeella (kuljuturve).

Kasvualustakäytössä vaalea rahkaturve on kasvi-en lasinalaisviljelyn tuotantomenetelmien uudistu-misen myötä menettämässä aiempaa valta-asemaan-sa tummille turvelaaduille. Heikosti maatuneiden vaaleiden rahkaturpeiden käyttö kasvuturpeina pe-rustuu rahka sammalten veden ja ravinteiden pidä-tyskykyyn sekä suureen huokostilavuuteen, joilla ei ole nykyisessä lasinalaisviljelytekniikassa niin suur-

ta merkitystä kuin aiemmin. Vihannesten ja kukkien kasvihuoneviljelyssä ollaan usein siirtymässä maa-tuneen kasvuturpeen käyttöön. Uudet kasvuturpeet koostuvat usein eri maatumisasteella olevien turve-laatujen ja muiden materiaalien sekoituksista.

Arvioitaessa suon soveltu vuutta kasvu turve-tuotantoon on arviointi perus teina huomioitu myös Maa- ja metsä talous ministeriön päätöstä eräis-tä lannoite valmisteista (Suomen säädös kokoelma N:o 45–47 1994) ja Kauppapuutarhaliiton, Turveteol-li suusliiton ja Viherympäristöliiton (2009) laatima Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laa-tuohje. Kasvu- ja maan parannus turpeen määri telmä on melko väljä. Turpeen on oltava koostu mukseltaan vain pääosin suo kasvien jäännöksiä ja orgaanisen ai-neksen määrän on oltava vähintään 80 % kuiva-ai-neesta.

Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon sovel tuvan alueen pinta-ala on ilmoitettu raportissa vain sellais-ten soiden kohdalla, joissa on ainakin 5 ha:n laajui-sella alueella vähintään 0,6 m paksu H1–4-maatunut rahka valtainen pinta turvekerros.

Tutkittujen soiden tuotanto kelpoisen alueen hei-kosti maatunut (H1–3) rahka turve on tässä rapor-tissa jaettu rahkasammalkoostumuksen perusteel-la kolmeen pää laatu luokkaan, joiden määräytymis-perusteet on selitetty liitteessä 2 (Toivonen 1997). H4-maatunut rahka valtainen turve on jaettu kahteen laatu luokkaan, mikäli kerros on yhtenäinen. Usein tämä kerros on kuitenkin hyvin epä yhtenäinen. Pinta kerroksen maatuneisuus vaihtelun takia kaik-kien tuotantoon soveltuvien soiden rahka valtaista pinta kerrosta ei ole voitu jakaa eri laatuluokkiin.

TUTKIMUSAINEISTON TULOSTEET

Jokaisesta tutkitusta suosta on tässä raportissa ole-van selostuksen lisäksi laadittu yksityis kohtaisempi tutkimus selostus, jossa on tiedot suon sijainnis-ta, ympäristöstä, suo tyypeistä, ojitus tilanteesta, lasku suhteista, turve määristä, turve lajeista, maatu-neisuudesta, liekoi suudesta, laboratorio tuloksista sekä soveltu vuudesta turve tuotantoon.

Yksityiskohtaiseen tutkimus selostukseen liittyy suo kartta, johon on merkitty tutkimus linjat ja -pis-teet, turve paksuudet sekä turpeen keski mä äräinen maatumis aste tutkimus pisteillä. Suo kartassa on ero-tettu turve kerrostuman paksuutta osoit tavat syvyys-vyöhykkeet eri väreillä (kuva 2).

Turvekerrostuman rakenteen selven tämiseksi on vaaituista linjoista laadittu poikki leikkaus profiileja, joihin maatu neisuudet, turve lajit ja pohja maa lajit

on merkitty symbolein. Niihin on lisäksi merkitty lyhen tein suo tyypit (liite 1) sekä lieko-osumien mää-rät (kuva 3).

Edellä mainittujen perus tulosteiden lisäksi GTK:n turve tutkimuksista on laadittu atk-ohjelmia, joiden avulla on mahdollista saada moni puolisia tulostei-ta suosta tai halutusta suon osasta. Tulosteet voivat olla karttoja, taulukko muotoisia listauksia tai näiden yhdistelmiä. Tällaisia ovat esi merkiksi kartat, joil-la tutkimus pisteittäin voidaan esittää mm. suotyyp-pi, liekoisuus, suon pinnan korkeus, pohja maa laji, lieju kerroksen paksuus, tietoja puustosta, suon pin-nan mättäi syys ja vetisyys. Samaan karttaan yhdel-le tutkimus pisteelle voidaan merkitä kerralla kaksi edellä mainittua tietoa.



15

UUDESSAKAARLEPYYSSÄ TUTKITUT SUOT

1. Larvmossen

Larvmossen (kl. 2312 05, x = 7028,4, y = 3280,9) sijaitsee noin 31 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Länsi- ja pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suol-la on 38 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspistettä (kuva 4). Tutkimuspisteitä on 5,2/10 ha. Suon kokonais-pinta-ala on 73 ha, yli 1 m syvän alueen 42 ha, yli 1,5 m syvän 33 ha ja yli 2 m syvän 17 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45–47 m, ja pinta viettää keskeltä pohjoiseen ja etelään. Larv-mossen on kokonaan ojitettu. Suon eteläosan vedet virtaavat etelään Puni järven ojaan ja edelleen Eko-luoman kautta Lapuanjokeen. Pohjoisosasta vedet virtaavat pohjoiseen Kruunun ojaan ja siitä Munsa-lajokeen. Suon eteläosa kuuluu vesistöalueeseen 44.016, Ekoluoman valuma-alue; pohjoisosa vesis-töalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu (70 %) ja moreeni (21 %).

Larvmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 66 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 33 %. Suon kes-kiosa on pääasiassa isovarpuräme- ja tupasvillarä-memuuttumaa. Reunoilla on yleisimmin mustikka-turvekangasta. Keskimääräinen suon pinnan rahka-mättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puus-to on harvaa, paikoin keskitiheää, nuorehkoa mänty-valtaista sekametsää.

Larvmossenin turpeista on rahkavaltaisia 40 % ja saravaltaisia 60 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 19 %, sa-raturve (C) 18 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tu-

pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 62 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 46 % ja var-pujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turve-määrästä.

Suon keskellä on turvekerrostuman pintaosassa paikoin yli metrin paksuinen heikosti (H1–4) maa-tunut rahkaturve kerros, joka koostuu pääosin Cus-pidata- ja Palustria-ryhmien rahka sammalien jään-nöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat tässä kerrok-sessa yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä ja suon pohjois- ja eteläosassa on yleensä maatu neempaa rahkasara- ja saraturvetta, missä puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta-turve kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatu-neen pohja kerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän.

Larvmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,6 % ja kuiva-ainemäärä 111 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,22 % kuivapainosta.

Larvmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 33 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,56 milj. suo-m3 parhaiten energiaturvetuotan-toon soveltuvaa turvetta. Tarvittaessa suon keskel-tä on tuotettavissa aluksi jonkin verran ympäristötur-vetta (0,17 milj. suo-m3). Suositeltava tuotantomuo-to on jyrsinturvemenetelmä. Energiaturpeen laatuoh-jeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25.



16

3280000

3280000

3281000

3281000

3282000

3282000

7028

000

7028

000

7029

000

7029

000

Pohjakartta © Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/10

0 1 km

Kuva 4. Larvmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



17

2. Storträsket

Storträsket (kl. 1344 11, x = 7035,9, y = 3271,3) sijaitsee noin 21 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu lännessä peltoihin ja idäs-sä jyrkkärinteiseen moreeni maastoon. Itäreunaa si-vuaa metsäautotie. Suolla on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyys pistettä (kuva 5). Tutkimus pisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 27 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 8–10 m, ja pinta viettää loivasti länteen. Storträsket on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon länsireunaa sivuavaan Rutubäckeniin ja siitä Kimojokeen. Suo kuuluu ve-sistöalueeseen 43.005, Munsolbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (59 %), savi (17 %) ja savilieju (24 %). Liejua on pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros.

Storträsketin tutkimuspisteistä on avosuolla 10 %, korvessa 17 % ja turvekankaalla 73 %. Yleisimmät

suotyypit ovat mustikkaturvekangas, ruoho- ja hei-näkorpimuuttuma ja puolukka turvekangas. Rahka-mättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko koo-kasta kuusen, koivun ja männyn sekametsää.

Storträsketin turpeista on rahkavaltaisia 8 %, sa-ravaltaisia 89 % ja rusko sammal valtaisia 3 %. Pää-turvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sara-turve (C) 27 %, rahkasaraturve (SC) 62 % ja rusko-sammalturve (B) 3 %. Tupasvillaa (ER) lisä tekijänä sisältäviä turpeita on 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä.

Suon turvekerros koostuu valtaosin kohtalaisen hy-vin maatuneesta rahkasara- ja sara turpeesta. Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikos-ti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatunei-suus on 1,4 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,6.

Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon.

3270000

3270000

3271000

3271000

3272000

3272000

7035

000

7035

000

7036

000

7036

000


0 1 km

Kuva 5. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



18

3. Långrapan

Långrapan (kl. 1344 11, x = 7035,5, y = 3272,2) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen mo-reenimaastoon. Suon länsipuolella kulkee noin puo-len kilometrin etäisyydellä metsäautotie. Suolla on 7 tutkimuspistettä ja 2 syvyyspistettä (kuva 6). Tut-kimuspisteitä on 3,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 22 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21–24 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Långrapan on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pitkin etelään Munsolbäckeniin ja edelleen Kimojokeen. Suo kuu-luu vesistöalueeseen 43.005, Munsolbäckenin valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (67 %), hiekka (22 %) ja hieta (11 %).

Långrapanin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 % ja turvekankaalla 33 %. Eteläosassa on eniten iso-varpurämemuuttumaa, pohjoisosassa puolukka- ja mustikka turvekangasta. Keski määräinen pinnan rah-

kamättäisyys on 14 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Suo on kauttaaltaan keskitiheän, nuorehkon mänty-valtaisen puuston peitossa.

Långrapanin turpeista on rahkavaltaisia 26 % ja saravaltaisia 74 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 12 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasaraturve (SC) 74 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 24 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä.

Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi hyvin maa tuneesta rahkasaraturpeesta. Muutamassa koh-das sa pintaosassa on alle puolen metrin paksuinen heikosti maatunut rahkaturvekerros. Puun jäännök-set ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,9 ja hyvin maatuneen pohja-kerroksen 6,5. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Långrapan ei sovellu turvetuotantoon.

3271000

3271000

3272000

3272000

3273000

3273000

7035

000

7035

000

7036

000

7036

000


0 1 km

Kuva 6. Långrapanin tutkimus- ja syvyyspisteet.



19

4. Klubbkärret

Klubbkärret (kl. 1344 11, x = 7036,1, y = 3272,3) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta lounaaseen. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen mo-reenimaastoon. Itäosaan ulottuu metsäautotie. Suol-la on 16 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 7). Tutkimus pisteitä on 4,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 33 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20–27 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 7 m/km. Klubbkär-ret on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat luoteeseen Kvarnbäckeniin ja edelleen Rutubäckenin kautta Kimo jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 43.005, Munsolbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,7 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moreeni.

Klubbkärretin tutkimuspisteet sijoittuvat kaik-ki turvekankaalle. Suolla esiintyy vaihtelevasti puo-

lukka-, mustikka- ja ruohoturvekangasta. Puusto on keskitiheää, varttunutta koivuvaltaista sekametsää.

Klubbkärretin turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 3 % ja rahkasara turve (SC) 81 %. Puun jäännöksiä (L) lisä-tekijänä sisältäviä turpeita on 47 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaisturvemäärästä.

Suon turvekerros on ohut, ja se koostuu valtaosin hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta. Puun jään-nökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 7,5.

Ohuen turvekerroksen takia Klubbkärret ei sovel-lu turvetuotantoon.

3271000

3271000

3272000

3272000

3273000

3273000

3274000

3274000

7036

000

7036

000


0 1 km

Kuva 7. Klubbkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet.



20

5. Forsmossen

Forsmossen (kl. 2312 02, x = 7035,3, y = 3275,0) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen mo-reenimaastoon. Suon kaakkoispuolella on muinais-hautoja. Pohjois- ja lounaisosan tuntumaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 sy-vyyspistettä (kuva 8). Tutkimuspisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 42 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 1,5 m syvän 3 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22–25 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 4 m/km. Forsmos-sen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuo-ja Mossabäckeniin, joka johtaa Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (71 %) ja hiesu (29 %).

Forsmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Suo on pääosin mustikka-turve kangasta. Paksuturpeisempi alue eteläosassa on

3273000

3273000

3274000

3274000

3275000

3275000

3276000

3276000

7035

000

7035

000

7036

000

7036

000


0 1 km

tupasvilla räme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männyn, koivun ja kuusen muodostamaa sekamet-sää.

Forsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 33 % ja saravaltaisia 67 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 26 %, sararahkaturve (CS) 7 %, sara-turve (C) 17 % ja rahkasara turve (SC) 50 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 16 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 55 % kokonais-turvemäärästä.

Turvekerros koostuu suurimmaksi osaksi kohta-laisesti maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Pie-nialaisen yli 1,5 m syvän alueen pintaosassa on yli metrin paksuinen heikosti rahkaturvekerros.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maa tuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja-kerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Forsmossenia ei suo-sitella turvetuotantoon.

Kuva 8. Forsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



21

6. Norrmossen

Norrmossen (kl. 2312 02, x = 7035,7, y = 3275,6) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen mo-reenimaastoon. Suon pohjoisosaa on raivattu pel-loksi, eteläpuolella on muinaishautoja. Etelä-, itä- ja pohjoispuolella kulkee metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 9). Tut-kimuspisteitä on 5,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 37 ha ja yli 1 m syvän alueen 9 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 18–20 m, ja pinta viettää loivasti itään. Norrmossen on koko-naan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pitkin itään Mun-salajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (74 %) ja hiesu (26 %).

Norrmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 41 %, turvekankaalla 49 % ja pellolla 10 %. Suon keskiosa on pääasiassa tupasvillaräme- ja isovarpu-rämemuuttumaa. Reuna-alueet ovat lähinnä mustik-

ka- ja puolukkaturvekangasta. Puusto on enimmäk-seen keskitiheää, männyn, koivun ja kuusen muo-dostamaa harvennusmetsää.

Norrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 27 % ja saravaltaisia 73 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 16 %, sararahkaturve (CS) 11 %, sa-raturve (C) 31 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 5 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % kokonais-turvemäärästä.

Suolla on ohut heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros. Suurin osa turvekerroksesta koos-tuu kohtalaisesti maatuneesta rahkasara- ja saratur-peesta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 5,5. Liekoja on erittäin vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Norrmossen ei sovel-lu turvetuotantoon.

3274000

3274000

3275000

3275000

3276000

3276000

3277000

3277000

7036

000

7036

000


0 1 km

Kuva 9. Norrmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



22

7. Pömpölinmäki

Pömpölinmäki (kl. 2312 05, x = 7028,9, y = 3282,3) sijaitsee noin 31 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Suo on muodoltaan rikkonainen, ja se ra-joittuu loivapiirteiseen moreenimaastoon. Pohjois-reunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutki-muspistettä, yhteensä 2,0/10 ha (kuva 10). Koko-naispinta-ala on 95 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41–45 m, ja pinta viettää eri suuntiin. Pömpölinmäki on koko-naan ojitettu. Koillislahdekkeista vedet valuvat poh-joiseen Kruununojaan ja siitä Munsalajokeen. Suon muista osista vedet virtaavat etelään Korvenojaan ja edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjokeen. Koillis-osa kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue; suon muut osat kuuluvat vesistöaluee-seen 44.016, Ekoluoman valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on kohtalaisen tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (74 %), hiekka (16 %) ja hieta (10 %).

Pömpölinmäen tutkimuspisteistä on rämeel-lä 32 % ja turvekankaalla 68 %. Ylei simmät suo-

tyypit ovat puolukka turvekangas ja isovarpu räme-muuttuma. Keski määräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihte-levaa mäntyvaltaista sekametsää.

Pömpölinmäen turve on rahkavaltaista. Pääturve-lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 7 % ja sararah-katurve (CS) 93 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä si-sältäviä turpeita on 11 % ja puun jäännöksiä (L) si-sältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä.

Suo on hyvin ohutturpeinen, monin paikoin bio-logista suota. Heikosti maatunut rahkavaltainen pin-taturvekerros on ohut tai se puuttuu usein kokonaan. Valtaosa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maa-tunutta sararahkaturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maa tuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,2.

Ohuen turvekerroksen takia Pömpölinmäki ei so-vellu turvetuotantoon.

3281000

3281000

3282000

3282000

3283000

3283000

7028

000

7028

000

7029

000

7029

000


0 1 km

Kuva 10. Pömpölinmäen tutkimus- ja syvyyspisteet.



23

8. Pässinmäki

Pässinmäki (kl. 2312 05, x = 7029,0, y = 3282,7) sijaitsee noin 32 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla moreenimaas-toon. Luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 5 tutkimuspistettä, yhteensä 3,1/10 ha (kuva 11). Kokonaispinta-ala on 16 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 41–43 m, ja pinta viettää kaakkoon noin 4 m/km. Pässinmäki on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat kaakkoon Kos-kenojaan ja edelleen Ekoluoman kautta Lapuanjo-keen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.016, Ekoluo-man valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (80 %) ja hieta (20 %).

Pässinmäki on kokonaan puolukkaturvekangas-ta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta männikköä.

Pässinmäen koko turvekerros on sararahkaturvetta (CS). Tupasvillan (ER), puun (L) tai varpujen jään-nöksiä (N) ei ole havaittu lainkaan.

Suo on hyvin ohutturpeinen, suureksi osaksi bio-lo gista suota. Turvekerros on kohtalaisen hyvin maa-tu nutta rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman kes kimaatuneisuus on 6,0.

Ohuen turvekerroksen takia Pässinmäki ei sovel-lu turvetuotantoon.

3282000

3282000

3283000

3283000

3284000

3284000

7029

000

7029

000


0 1 km

Kuva 11. Pässinmäen tutkimus- ja syvyyspisteet.



24

9. Suckholmsmossen

Suckholmsmossen (kl. 2312 02, x = 7030,8, y = 3278,6) sijaitsee noin 30 km Uuden kaarle pyyn keskustasta etelään, Oravaisten rajan tuntumassa. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Pohjoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 22 tutkimuspistettä ja 19 syvyyspistettä (kuva 12). Tut-kimuspisteitä on 6,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 37 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha, yli 1,5 m syvän 10 ha ja yli 2 m syvän 5 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45–47 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Suckholms-mossen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suo-ojia myöten luoteeseen Rauskasbäckeniin ja edel-leen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (64 %), hiesu (29 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla etelä- ja keskiosassa paikoin ohut ker-ros.

Suckholmsmossenin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 97 % ja turvekankaalla 3 %. Pohjoisosa on pääasi-assa pallosara räme muuttumaa, keski- ja eteläosa on tupasvilla räme- ja rahkaräme muuttumaa. Puusto on suon keskellä harvaa ja kitukasvuista, reunemmalla keskitiheää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa männik-köä.

Suckholmsmossenin turpeista on rahkavaltai-sia 95 % ja saravaltaisia 5 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 50 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 5 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 28 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % koko-naisturvemäärästä.

Suon kaakkoisosassa on paikoin yli metrin pak-suinen heikosti (H1–4) maatunut rahka valtainen pin taturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osak-si Cuspidata-ryhmän rahka sammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännökset ovat kerroksessa yleinen tur-peen lisätekijä. Muualla rahkavaltainen pintaturve-kerros on selvästi ohuempi. Syvemmällä on kohta-laisesti maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta-kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohja ker roksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän.

Suckholmsmossenilla on 10 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu pienimuotoiseen tur-vetuotantoon. Turvekerroksen pintaosasta on tuotet-tavissa aluksi ympäristö turvetta 0,08 milj. suo-m3. Kerroksessa on hyvin maatuneita rahkalinssejä. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,09 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta.

3277000

3277000

3278000

3278000

3279000

3279000

3280000

3280000 7030

000

7031

000

7031

000


0 1 km

Kuva 12. Suckholmsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



25

10. Träskesmossen

Träskesmossen (kl. 2312 02, x = 7030,6, y = 3279,3) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen ja osin lohkareiseen moreenimaastoon. Suon pohjoispuo-lella on muinaishautoja. Pohjois-, itä- ja lounaisreu-naan ulottuu metsäautotie. Suolla on 116 tutkimus-pistettä ja 94 syvyyspistettä (kuva 13). Tutkimuspis-teitä on 5,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 234 ha, yli 1 m syvän alueen 139 ha, yli 1,5 m syvän 84 ha ja yli 2 m syvän 40 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 40–48 m, ja pinta viettää luoteeseen ja koilliseen noin 4 m/km. Träskesmossen on kokonaan ojitettu. Pohjois- ja luoteispäästä on laskuojat Munsalajokeen. Suo kuu-luu vesistö alueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat moreeni (71 %), hiesu (11 %) ja hieta (9 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella lammen ympärillä ohut kerros.

Träskesmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 % ja turvekankaalla 39 %. Suon keskiosa on pää-asiassa isovarpuräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Paikoin on myös kanerva- ja variksenmarjarahka-rämemuuttumaa. Reunoilla ja eteläosassa on lähin-nä puolukka- ja mustikka turvekangasta. Keskimää-räinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäi-den korkeus 2,3 dm. Puusto on keskitiheää tai tihe-ää, kehitysluokaltaan vaihtelevaa mäntyvaltaista se-kametsää.

Träskesmossenin turpeista on rahkavaltaisia 84 % ja saravaltaisia 16 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 36 %, sararahkaturve (CS) 48 %, sa-raturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 15 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 6 % kokonaisturvemäärästä.

Suon paksuturpeisimmalla alueella on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikosti (H1–4) maatunut rahka-valtainen pintaturvekerros, jossa on kuitenkin maa-tuneempia rahka linssejä. Muualla heikosti maatu-nut rahkavaltainen pintaturvekerros on oleellisesti ohuempi. Etelälahdekkeesta se puuttuu lähes koko-naan. Tupasvillan jäännökset ovat tässä kerrokses-sa erittäin yleinen turpeen lisätekijä. Syvemmällä on yleensä kohta laisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Etelälahdekkeen turvekangasalueella turve-kerros on pinnasta asti melko hyvin maatunutta sara-rahka- ja rahkasaraturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,1. Liekoja on vähän.

Träskesmossenilta on otettu näytteet kahdelta pis-teeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesi pitoisuus märkäpainos-ta 90,1 % ja kuiva-ainemäärä 99,6 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,27 % kuivapainosta.

Träskesmossenin pohjoisosassa on 70 ha:n laa-juinen, yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka sovel-tuu turvetuotantoon. Myös suon eteläosassa on noin 14 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä turvetuotantoon so-veltuva alue. Paksuturpeisimmalla noin 10 ha:n alu-eella on tuotettavissa ensin noin 0,08 milj. suo-m3 ympäristöturvetta. Koko tuotantoon soveltu valla 84 ha:n alueella on noin 1,34 milj. suo-m3 energia-turvetuotantoon soveltuvaa turvetta. Energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan suurin osa turpeesta kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.30. Tur-vetuotantoa suunni teltaessa on huomioitava syvim-män alueen pohjaturpeen korkea tuhka- ja rikkipitoi-suus (0,4–0,8 %).



26

3278000

3278000

3279000

3279000

3280000

3280000

7029

000

7029

000

7030

000

7030

000

7031

000

7031

000


0 1 km

Kuva 13. Träskesmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



27

11. Hirvineva

Hirvineva (kl. 2312 05, x = 7031,0, y = 3281,0) sijaitsee noin 28 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Luoteisosaa sekä etelä- ja itäreunaa sivuaa metsäautotie. Suol-la on 75 tutkimuspistettä ja 65 syvyyspistettä (kuva 14). Tutkimus pisteitä on 5,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 150 ha, yli 1 m syvän alueen 103 ha, yli 1,5 m syvän 77 ha ja yli 2 m syvän 61 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 35–42 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 3 m/km. Hirvineva on kokonaan ojitettu. Suon halki virtaa Kruununo-ja, jota pitkin vedet virtaavat pohjoiseen Munsalajo-keen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsa-lajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 4,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hiesu (24 %) ja hieta (20 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa paikoin ohut kerros.

Hirvinevan tutkimuspisteistä on rämeellä 41 % ja turvekankaalla 59 %. Pohjoispään keskiosa on pää-asiassa varsinaista sararämemuuttumaa; eteläpäässä vallitsee tupasvilla räme muuttuma. Paikoin on myös isovarpurämemuuttumaa. Reuna-alueet ja luoteis-lahdeke ovat puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on keskitiheää, melko varttunutta mäntyvaltaista sekametsää.

Hirvinevan turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja sa-ravaltaisia 52 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah-katurve (S) 13 %, sararahkaturve (CS) 35 %, saratur-ve (C) 7 % ja rahkasaraturve (SC) 45 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 11 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännök-siä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä.

Suon pohjoisosassa turvekerros on yleensä pin-nasta pohjaan asti saravaltaista. Turve on paikoin puhdasta saraturvetta. Turpeen keski maatuneisuus on alle H5. Suon keski- ja eteläosassa on pinnassa paksu kerros (paikoin yli 2 m) heikosti maatunut-ta rahkavaltaista turvetta, joka sisältää usein toisena päätekijänä saraa. Suoleväkön jäännökset ovat ylei-nen turpeen lisätekijä tässä kerroksessa. Pohjalla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaratur-vetta, jossa on lisätekijänä puun tai kortteen jään-nöksiä. Luoteislahdekkeessa on maatumisasteeltaan vaihtelevaa sararahka- ja rahkasaraturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen maa tuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 5,2. Liekoja on erittäin vähän.

Hirvinevalta on otettu näytteet kahdelta pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 4,1 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,2 % ja kuiva-ainemäärä 84,3 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,19 % kuivapainosta.

Hirvineva soveltuu turvetuotantoon. Suolla on 75 ha:n laajuinen, yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on 1,87 milj. suo-m3 parhaiten energiaturve-tuotantoon jyrsin menetel mällä soveltuvaa turvet-ta (pohjalta vähennetty 0,3 m paksu kerros). Koska suon eteläosan paksu heikosti maatunut rahkavaltai-nen pintaturvekerros sisältää monin paikoin toise-na päätekijänä saraa ja lisätekijänä suoleväkön jään-nöksiä, se on laskettu mukaan energiaturvemäärään. Turpeen kuiva-ainemäärä tilavuus yksikköä kohden jää kuitenkin tällä alueella melko alhaiseksi. Ener-giaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan turve kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.20.



28

3280000

3280000

3281000

3281000

3282000

3282000

7030

000

7030

000

7031

000

7031

000

7032

000

7032

000


0 1 km

Kuva 14. Hirvinevan tutkimus- ja syvyyspisteet.



29

12. Lilla Hirvane

Lilla Hirvane (kl. 2312 05, x = 7030,9, y = 3281,8) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu kallioiseen ja lohkareiseen moreenimaas-toon. Länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutkimus pistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 15). Tutkimuspisteitä on 3,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 52 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha ja yli 1,5 m sy-vän 5 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 43–44 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Lilla Hir-vane on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat ojia pit-kin Kruununojaan ja edelleen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (97 %) ja kallio (3 %).

Lilla Hirvasen tutkimuspisteistä on rämeellä 97 % ja avosuolla 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa variksenmarja rahkaräme muuttumaa ja -ojikkoa. Pai-koin on pallosara räme- ja isovarpu räme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 62 % ja

mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, nuorta männikköä.

Lilla Hirvasen turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 24 %, sararahkaturve (CS) 51 % ja rahkasara turve (SC) 25 %. Tupasvillaa (ER) lisäte-kijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 5 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältä-viä 3 % kokonais turvemäärästä.

Suon keskellä on yli puolen metrin paksuinen hei-kosti maatunut rahkavaltainen pinta turve kerros, joka koostuu vaihtelevasti Cuspidata- ja Acutifolia-ryh-män rahka sammalien jäännöksistä. Kerroksen alla on maatuneempaa rahka- ja sararahka turvetta. Tu-pasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle met-rin paksuinen.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pintaker roksen maa tuneisuus on 2,1 ja hyvin maatuneen pohja ker-rok sen 6,4. Liekoja on vähän.

Suo on suurimmaksi osaksi ohutturpeinen. Lilla Hirvasta ei suositella turvetuotantoon.

3281000

3281000

3282000

3282000

3283000

3283000

7031

000

7031

000


0 1 km

Kuva 15. Lilla Hirvasen tutkimus- ja syvyyspisteet.



30

13. Storkärret

Storkärret (kl. 2312 05, x = 7033,9, y = 3281,6) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaas-toon. Suon eteläpuolella on muinaishautoja. Etelä- ja kaakkoisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 14 syvyyspistettä (kuva 16). Tutkimuspisteitä on 6,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 31 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27–30 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Storkärret on kokonaan ojitettu. Suon kautta virtaa Kruununo-ja, jota pitkin vedet virtaavat pohjoiseen Munsalajo-keen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsa-lajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m. Pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hiesu (15 %) ja hieta (15 %). Liejua ei ole havaittu.

Storkärretin tutkimuspisteistä on korvessa 18 % ja turvekankaalla 82 %. Suo on suurim maksi osaksi

mustikkaturvekangasta. Eteläosassa on jonkin ver-ran mustikkakorpea. Puusto on enimmäkseen harvaa tai keskitiheää, melko nuorta koivun ja kuusen seka-puustoa.

Storkärretin turpeista on rahkavaltaisia 54 % ja saravaltaisia 46 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 49 % ja rah-kasaraturve (SC) 46 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 23 % ja puun jäännöksiä (L) si-sältäviä 91 % kokonais turvemäärästä.

Suon turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maa-tuneesta sararahka- ja rahkasaraturpeesta. Heikos-ti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes kokonaan.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,7 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 6,5. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Storkärret ei sovellu turvetuotantoon.

3281000

3281000

3282000

3282000

3283000

3283000

7034

000

7034

000


0 1 km

Kuva 16. Storkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet.



31

14. Dalamossen

Dalamossen (kl. 2312 05, x = 7032,3, y = 3282,9) sijaitsee noin 25 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä ja pohjoi sessa paikoin suohon, muualla kallioiseen ja mäkiseen moreenimaastoon. Eteläosan moreenikumpareilla on muinaishautoja. Keski osan noin 12 ha:n laajuinen turvetuotantoalue on jätetty tutkimusten ulko puolelle. Suon pohjois-reunaan sekä keskelle turvetuotanto alueelle ulottuu tie. Suolla on 52 tutkimuspistettä ja 48 syvyyspistet-tä (kuva 17). Tutkimus pisteitä on 4,6/10 ha. Koko-naispinta-ala on 113 ha, yli 1 m syvän alueen 69 ha, yli 1,5 m syvän 50 ha ja yli 2 m syvän 34 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30–39 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 5 m/km. Dalamossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskuoja, joka johtaa Jeppobäckenin kautta Lapuan-jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.017, Jep-pobäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaa-lajit ovat moreeni (68 %), hieta (14 %) ja hiekka (7 %). Liejua ei ole havaittu.

Dalamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 %, avosuolla 15 %, korvessa 1 % ja turve kankaalla 29 %. Turvetuotanto alueella ei ole tutkimuspisteitä. Suon eteläosassa on keskellä luonnontilaista lyhyt-korsinevaa ja lyhytkorsi neva rämettä, reunoilla enim-mäkseen tupasvilla räme muuttumaa. Suon pohjois-osassa vallitseva suotyyppi on puolukka turvekangas. Tuotanto alueen pohjoispuolella on lyhytkorsineva- ja tupasvillaräme muuttumaa. Keski määräinen pin-nan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Eteläosa on puustoltaan harvaa, kitukasvuis-ta tai nuorta männikköä, pohjoisosassa on tiheäm-pää, varttunutta mäntyvaltaista sekametsää.

Dalamossenin turpeista on rahkavaltaisia 66 % ja saravaltaisia 34 %. Pääturve lajeittain jakauma on:

rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 28 %, sa-raturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 33 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä.

Suon pohjoispäässä turvekerros on pinnasta asti sarapitoista ja muuttuu melko nopeasti saravaltai-seksi. Keskimaatuneisuus on yleensä alle H5. Tuo-tantoalueen pohjoispuolella on pinnassa 1,5 m paksu kerros heikosti maatunutta rahkaturvetta, joka koos-tuu Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksis-tä. Syvemmällä turve muuttuu sarapitoiseksi tai -val-taiseksi. Tuotantoalueen eteläpuolella on pinnassa paksu kerros heikosti maatunutta Cuspidata-valtais-ta rahkaturvetta, jonka alla on yleensä hieman maa-tuneempaa rahkavaltaista turvetta. Tupasvillan jään-nökset ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohja-kerroksen 5,6. Liekoja on erittäin vähän.

Dalamossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,5 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,7 % ja kuiva-ainemäärä 81,7 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta.

Dalamossen soveltuu turvetuotantoon. Tuotan-toalueen pohjois- ja eteläpuolella on yhteensä noin 30 ha lähinnä yli 1,5 m syvää tuotantoon soveltu-vaa aluetta. Noin 15 ha:n alueella on välttävästi ym-päristöturvetuotantoon soveltuvaa heikosti maatu-nutta (H1–4) rahkaturvetta noin 0,23 milj. suo-m3. Kerroksen ympärillä ja alla on 0,57 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatu luokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20.



32

3282000

3282000

3283000

3283000

3284000

3284000

7032

000

7032

000

7033

000

7033

000

7034

000

7034

000


0 1 km

Kuva 17. Dalamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



33

15. Vattumossen

Vattumossen (kl. 2312 05, x = 7032,5, y = 3284,4) sijaitsee noin 25 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään, osittain Kauhavan (Alahärmä) puolella. Se rajoittuu etelässä peltoihin ja muualla moreenimaas-toon. Pelloille johtaa tilustie. Suolla on 32 tutkimus-pistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 18). Tutkimuspis-teitä on 3,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 90 ha, yli 1 m syvän alueen 17 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–37 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 4 m/km. Vattumos-sen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat suon kaut-ta kulkevaa Vesinevanojaa pitkin pohjoiseen Lapu-anjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uu-sikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaa-lajit ovat moreeni (57 %), hiekka (27 %) ja hieta (13 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa koh-dassa yleensä alle puolen metrin paksuinen kerros.

Vattumossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 29 %, turvekankaalla 55 % ja pellolla 16 %. Keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, muualla val-litseva suotyyppi on puolukka turvekangas (kuva 19).

Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 26 % ja mättäiden korkeus 2,8 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, kehitysasteeltaan vaihtelevaa mäntyval-taista sekametsää.

Vattumossenin turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 28 %, ruskosammal rahkaturve (BS) 1 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisä-tekijänä sisältäviä turpeita on 18 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisäl-täviä 12 % kokonais turve määrästä.

Suon heikosti maatunut rahkavaltainen pintatur-vekerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Turveker-ros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara- ja sararahka turpeesta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maa tuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen poh ja ker-roksen 6,5. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Vattumossenia ei suo-sitella turvetuotantoon.

3283000

3283000

3284000

3284000

3285000

3285000

7032

000

7032

000

7033

000

7033

000


0 1 km

Kuva 18. Vattumossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



34

Kuva 19. Umpeenkasvanut oja Vattumossenin keskiosan isovarpurämealueella (kuva Samu Valpola).



35

16. Järvimossen

Järvimossen (kl. 2312 05, x = 7034,4, y = 3284,2) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu koillisessa ja luoteessa pel-toihin ja muualla kallioiseen ja mäkiseen moreeni-maastoon. Suon ympärillä on muinais hautoja. Lou-naiskulmaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 34 tut-kimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 20). Tut-kimuspisteitä on 4,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 74 ha, yli 1 m syvän alueen 51 ha, yli 1,5 m syvän 27 ha ja yli 2 m syvän 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30–32 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Järvimossen on suurimmaksi osaksi ojitettu, keskiosa vain reunoilta. Vedet virtaavat Järvimossadiketiä pitkin pohjoiseen Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (89 %), hiekka (8 %) ja hieta (3 %). Liejua on suon pohjalla lähes koko alueella, pohjoislahdeket-ta lukuun ottamatta, keskimäärin puolen metrin pak-suinen kerros.

Järvimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 68 %, avosuolla 2 %, korvessa 3 %, turve kankaalla 19 %, pellolla 5 % ja turvetuotantoalueella 3 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpu rahkarämettä, sekä luonnontilaisena että muuttumana. Paikoin on tupasvilla räme muuttumaa ja reunoilla puolukka-turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäi-syys on 42 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puus-to on suon keskellä kitukasvuista ja harvaa männik-köä, reunaosissa paikoin tiheämpää ja varttuneem-paa mäntyvaltaista metsää.

Järvimossenin turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 25 %, sa-raturve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 41 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 39 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonais turvemäärästä.

Suon itäosassa on yli metrin paksuinen heikos-ti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka koostuu vaihtelevasti Acutifolia-, Cuspidata- ja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Muualla tämä kerros on huomattavasti ohuempi. Sy-vemmällä on kohtalaisen hyvin maatunutta sararah-ka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 6,6. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti.

Järvimossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 92,2 % ja kuiva-ainemäärä 66,9 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,08 % kuivapainosta.

Järvimossen soveltuu turvetuotantoon. Suon itä-osassa on noin 6 ha:n laajuisella alueella 0,07 milj. suo-m3 ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1–4-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3a. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla ja muual-la yli 1,5 m syvällä noin 22 ha:n alueella on noin 0,21 milj. suo-m3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvetta.



36

3283000

3283000

3284000

3284000

3285000

3285000

7034

000

7034

000

7035

000

7035

000


0 1 km

Kuva 20. Järvimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



37

17. Kontan

Kontan (kl. 2312 05, x = 7036,4, y = 3282,8) si-jaitsee noin 20 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoihin ja muu-alla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee suurjän-nitelinja. Pohjoisreunaan ulottuu tilustie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 36 syvyyspistettä (kuva 21). Tutkimuspisteitä on 5,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 78 ha, yli 1 m syvän alueen 32 ha, yli 1,5 m syvän 18 ha ja yli 2 m syvän 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 25–29 m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Kontan on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Lapu-anjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uu-sikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (32 %), hiesu (32 %) ja hieta (25 %). Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa pienellä alu-eella yli metrin paksuinen kerros.

Kontanin tutkimuspisteistä on rämeellä 44 %, tur-vekankaalla 49 % ja pellolla 7 %. Keskiosa on pää-asiassa isovarpuräme- ja tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosat ja lahdekkeet ovat lähinnä puolukka- ja mustikkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rah-kamättäisyys on 11 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää, keskiosassa riukumaista, reunoilla varttu neempaa mäntyvaltais-ta sekametsää.

Kontanin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja sara-valtaisia 42 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahka-turve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 25 %, saratur-ve (C) 5 % ja rahkasaraturve (SC) 37 %. Tupasvillaa

(ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 32 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 36 % ja varpujen jäännök-siä (N) sisältäviä 18 % kokonaisturvemäärästä.

Suon itäosassa on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryh-män rahkasammalien jäännöksistä. Suurin osa suon turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatunutta sara-rahka- ja rahkasara turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat pintakerroksessa ja puun jäännökset syvemmäl-lä yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,1. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 5,9. Liekoja on kohtalaisesti.

Kontanilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 2,0 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,4 % ja kuiva-ainemäärä 98,0 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta.

Kontan soveltuu turvetuotantoon. Suon itäosas-sa on noin 5 ha:n laajuisella alueella noin 0,05 milj. suo-m3 ympäristöturvetuotantoon soveltuvaa, laa-tuluokkaan 3 sijoittuvaa turvetta. Heikosti maatu-neen rahkakerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syväl-lä 18 ha:n alueella on noin 0,18 milj. suo-m3 energia-turvetuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiatur-peen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluok-kaan M50, A4.0, Q8.0, S0.15.



38

3282000

3282000

3283000

3283000

3284000

3284000

7036

000

7036

000

7037

000

7037

000


0 1 km

Kuva 21. Kontanin tutkimus- ja syvyyspisteet.



39

18. Bergträsket

Bergträsket (kl. 1334 12, x = 7037,9, y = 3270,5) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen mo-reenimaastoon. Eteläosassa on Bergträsket-lam-pi (16,3 m mpy). Länsipuolella kulkee paikallistie. Suolla on 10 tutkimus pistettä, yhteensä 4,1/10 ha (kuva 22). Kokonaispinta-ala on 24 ha ja yli 1 m sy-vän alueen 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 16–18 m, ja pinta viettää lampeen päin. Bergträsket on koko-naan ojitettu. Suolammesta lähtevä laskuoja, Berg-träskbäcken, laskee Gunilack sundetin kautta Poh-janlahteen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 84V013.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohja maalajit ovat hiesu (50 %), moreeni (30 %) ja hiekka (20 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella jopa yli metrin pak-suinen kerros.

Bergträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 40 %, avosuolla 10 %, korvessa 10 % ja turvekankaal-la 40 %. Yleisimmät suotyypit ovat tupasvillaräme-

muuttuma ja varpu turve kangas. Lammen luoteis-puolella on nevakorpea. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on enimmäkseen keski tiheää, nuo-rehkoa männyn ja koivun muodostamaa sekametsää.

Bergträsketin turpeista on rahkavaltaisia 73 % ja saravaltaisia 27 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 44 %, sararahkaturve (CS) 29 % ja rahkasaraturve (SC) 27 %. Tupasvillaa (ER) lisäte-kijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä.

Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintaturveker-roksen paksuus vaihtelee huomattavasti. Paikoin se ulottuu pohjaan asti. Muu turvekerrostuma on kohta-laisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaratur-vetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,0. Liekoja on erittäin vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Bergträsket ei sovel-lu turvetuotantoon.

3269000

3269000

3270000

3270000

3271000

3271000

7038

000

7038

000


0 1 km

Kuva 22. Bergträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



40

19. Stormossen

Stormossen (kl. 1334 12, x = 7039,1, y = 3272,5) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä valtatie 8:aan ja muu-alla moreenimaastoon. Suolla on 5 tutkimuspistet-tä ja 5 syvyyspistettä (kuva 23). Tutkimuspisteitä on 1,7/10 ha. Kokonais pinta-ala on 29 ha ja yli 1 m sy-vän alueen 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22–25 m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Stormos-sen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja Granträskbäckeniin ja edelleen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moree-ni. Liejua on suon pohjalla pohjoisosassa parilla pis-teellä noin puolen metrin paksuinen kerros.

Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 11 %, korvessa 11 % ja turvekankaalla 78 %. Suo on pää-osin ruoho- ja puolukkaturvekangasta. Pohjoisosas-sa on pienellä alueella varsi naista korpea ja korpi-räme muuttumaa. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää koivun ja kuusen muodosta-maa tukkipuumetsää.

Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 38 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturve lajeittain jakauma on: sararahkaturve (CS) 38 % ja rahkasaraturve (SC) 62 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpei-ta on 41 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonaistur-vemäärästä.

Turvekerros koostuu kohtalaisen hyvin maatu-neesta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Koko turve-kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3.

Ohuen turvekerrostuman takia Stormossen ei so-vellu turvetuotantoon.

3271000

3271000

3272000

3272000

3273000

3273000

7039

000

7039

000


0 1 km

Kuva 23. Stormossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



41

20. Kvarnträskmossen

Kvarnträskmossen (kl. 1334 12, x = 7037,3, y = 3272,7) sijaitsee noin 19 km Uuden kaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa Nörrträs-ketiin (26,8 m mpy) ja muualla kallioiseen ja mä-kiseen moreenimaastoon. Eteläosassa on Kvarnträs-ket (27,2 m mpy). Lounaisreunaan ulottuu metsäau-totie. Suolla on 54 tutkimuspistettä ja 38 syvyyspis-tettä (kuva 24). Tutkimus pisteitä on 5,4/10 ha. Koko-naispinta-ala on 99 ha, yli 1 m syvän alueen 28 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21–29 m, ja pinta viettää eri suuntiin. Kvarnträskmossen on harvaan ojitettu, järvien ympäristöt ovat luonnonti-lassa. Suurimmalta osalta suota vedet valuvat Nörr-träsketin kautta pohjoiseen, ojia pitkin Granträsk-bäckeniin ja edelleen Munsala jokeen. Suon pääosa kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsala joen va-luma-alue. Lähes erillisestä länsilahdekkeesta ve-det laskevat lounaaseen Rutubäckeniin ja edelleen Kimojokeen. Länsiosa kuuluu vesistöalueeseen 43.005, Munsol bäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat moreeni (61 %), hiekka (26 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla itäosassa lampien ympärillä alle metrin paksuudelta.

Kvarnträskmossenin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 51 %, avosuolla 13 % ja turvekankaalla 36 %. Luonnontilaiset osat ovat pääasiassa lyhytkorsi-

nevaa ja lyhytkorsi nevarämettä. Ojitetulla alueella yleisimmät suotyypit ovat isovarpu räme muuttuma ja puolukka turvekangas. Keskimääräinen pinnan rah-kamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 1,4 dm. Puusto on enimmäkseen keskitiheää mäntyvaltaista harvennusmetsää.

Kvarnträskmossenin turpeista on rahkavaltai-sia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pää turve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 38 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 23 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpei-ta on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonais-turvemäärästä.

Yli metrin syvyisillä alueilla on yleensä yli met-rin paksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pin-taturvekerros. Sen alla ja muualla ohutturpeisilla alueilla on kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohja-kerroksen 6,5. Liekoja on erittäin vähän.

Suurin osa Kvarnträskmossenista on melko ohut-turpeista. Paksuturpeisin alue rajoittuu Nörrträsketin kaakkoisreunaan. Tällä alueella pienimuotoinen ym-päristöturpeen tuotanto on mahdollista. Muuten suo-ta ei suositella turvetuotantoon.



42

3272000

3272000

3273000

3273000

3274000

3274000

7037

000

7037

000

7038

000

7038

000


0 1 km

Kuva 24. Kvarnträskmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



43

21. Söderhaimik

Söderhaimik (kl. 1334 12, x = 7039,4, y = 3274,1) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreeni-maastoon. Pohjoisreunan tuntumaan ulottuu metsä-autotie. Suolla on 13 tutkimuspistettä ja 9 syvyyspis-tettä (kuva 25). Tutkimuspisteitä on 5,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 22 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 11–12 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Söderhaimik on kokonaan ojitettu. Suon kautta kulkee laskuoja, joka johtaa pohjoiseen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (82 %) ja hiekka (18 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella keskellä noin puolen metrin paksui-nen kerros.

Söderhaimikin tutkimuspisteistä on rämeellä 62 % ja turvekankaalla 38 %. Keskiosa on varpu rahkaräme-, isovarpuräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Reunoil-la on yleisimmin puolukka turvekangasta. Keskimää-

räinen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on suon keskiosassa kitukas-vuista ja harvaa mäntyä, reunoilla on paikoin tukki-puustoa.

Söderhaimikin turpeista on rahkavaltaisia 48 % ja saravaltaisia 62 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 27 %, sararahkaturve (CS) 21 %, sara-turve (C) 10 % ja rahkasara turve (SC) 42 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 50 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä.

Suon keskellä on paksuhko heikosti maatunut rah-kavaltainen pintaturvekerros. Muuten turvekerros koostuu pääasiassa kohtalaisesti maatuneesta rahka-sara- ja sararahkaturpeesta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.


Ohuen turvekerroksen takia Söderhaimikia ei suo-sitella turvetuotantoon.

3273000

3273000

3274000

3274000

3275000

3275000

7039

000

7039

000

7040

000

7040

000


0 1 km

Kuva 25. Söderhaimikin tutkimus- ja syvyyspisteet.



44

Kuva 26. Slätbergenin tutkimus- ja syvyyspisteet.

22. Slätbergen

Slätbergen (kl. 2312 03, x = 7039,2, y = 3276,3) sijaitsee noin 19 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä Munsalajokeen, idässä kallioiseen moreenimaastoon ja muualla peltoihin. Koillisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 17 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 26). Tutki-muspisteitä on 3,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 56 h

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 13–20 m, ja pinta viettää voimakkaasti länteen, noin 7 m/km. Slätbergen on kokonaan ojitettu. Laskuojat johtavat Munsalajokeen, joko suoraan tai Rankasbäckenin kautta. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsa-lajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (90 %) ja hieta (10 %).

Slätbergen on kokonaan turvekangasta, yleisim-pänä mustikkaturvekangas. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on melko tiheää ja varttunutta kuu-sikkoa.

Slätbergenin turve on rahkasaraturvetta (SC). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 96 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä.

Suurin osa suosta on ns. biologista suota. Ohut turvekerros on kohtalaisen hyvin maatunutta puu-rahkasaraturvetta. Koko turvekerrostuman keski-maatuneisuus on 6,1.

Ohuen turvekerroksen takia Slätbergen ei sovellu turvetuotantoon.

3275000

3275000

3276000

3276000

3277000

3277000

7039

000

7039

000


0 1 km



45

23. Slätmossen

Slätmossen (kl. 2312 03, x = 7038,8, y = 3277,4) sijaitsee noin 20 km Uudenkaarlepyyn keskus-tasta etelään. Se rajoittuu kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Pohjois- ja lounais reunaan ulot-tuu metsäautotie. Suolla on 36 tutkimuspistettä ja 30 syvyyspistettä (kuva 27). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 77 ha, yli 1 m syvän alueen 21 ha ja yli 1,5 m syvän 9 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 23–24 m, ja pinta viettää loivasti lounaaseen. Slätmossen on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat ojia pitkin lounaa-seen Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,9 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (92 %), kallio (5 %) ja (savi 3 %). Liejua on suon pohjalla keskiosassa paksuimmillaan metrin paksuinen kerros.

Slätmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 68 % ja turvekankaalla 32 %. Keskiosa on pääasiassa iso-varpuräme- ja variksenmarja rahkaräme muuttumaa sekä varsinaista sararäme muuttumaa. Reunoilla on yleisesti puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 12 % ja mättäiden kor-keus 2,2 dm. Puusto on enimmäkseen melko nuorta, keskitiheää männikköä.

Slätmossenin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 25 %, sararahkaturve (CS) 24 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-

jänä sisältäviä turpeita on 38 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 39 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 15 % kokonaisturvemäärästä.

Suon keskellä on yli metrin paksuinen kerros hei-kosti maatunutta rahkaturvetta, joka koostuu suurek-si osaksi Acutifolia-ryhmän rahkasammalien jään-nöksistä. Kerroksen alla ja muualla usein pinnasta asti on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat yleisiä turpeen lisätekijöitä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta-kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja kerroksen 5,9. Liekoja on vähän.

Slätmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 91,0 % ja kuiva-ainemäärä 89,3 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,5 MJ/kg. Rikkipitoisuus on 0,11 % kuivapainosta.

Slätmossen soveltuu pienimuotoiseen turvetuo-tantoon. Suon 9 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,06 milj. suo-m3 kasvu- ja ympäristö-turve tuotantoon soveltuvaa H1–4-maatunutta tur-vetta, joka kuuluu lähinnä laatuluokkaan 2. Heikos-ti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,06 milj. suo-m3 energiaturvetuotantoon soveltuvaa turvet-ta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0.



46

3276000

3276000

3277000

3277000

3278000

3278000

7038

000

7038

000

7039

000

7039

000


0 1 km

Kuva 27. Slätmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



47

24. Lenikamossen

Lenikamossen (kl. 2312 03, x = 7038,1, y = 3278,4) sijaitsee noin 21 km Uudenkaarle pyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu luoteessa peltoon ja muual-la kallioiseen ja mäkiseen moreeni maastoon. Itä- ja kaakkoisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 35 tutkimus pistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 28). Tutki-muspisteitä on 5,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 59 ha, yli 1 m syvän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 9 ha ja yli 2 m syvän 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 22–25 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Lenikamos-sen on kokonaan ojitettu. Vedet valuvat suon poikki kulkevaa Lenikadiketiä pitkin luoteeseen, Rankas-bäckenin kautta Munsala jokeen. Suo kuuluu vesis-töalueeseen 84.006, Munsala joen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisin pohja maalaji on moreeni (98 %). Liejua on suon pohjalla eteläosassa syvimmillään metrin paksuinen kerros.

Lenikamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 39 % ja turvekankaalla 61 %. Kapean suon eteläosa on rämettä, yleisimpänä tupasvilla räme muuttuma. Muu osa suosta on ruoho- ja mustikkaturve kangasta sekä kytöheittoa. Keskimääräinen pinnan rahka-mättäisyys on 12 % ja mättäiden korkeus 2,1 dm. Puusto on kehitysasteeltaan vaihtelevaa, melko tihe-ää havupuu valtaista sekametsää.

Lenikamossenin turpeista on rahkavaltaisia 32 % ja saravaltaisia 68 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 9 %, sara-turve (C) 24 % ja rahkasara turve (SC) 44 %. Tupas-

villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 61 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä.

Suon eteläosan paksuturpeisella alueella on pai-koin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahka-valtainen pintaturvekerros, joka muualla puuttuu lä-hes kokonaan. Kerroksen alla ja suon muissa osis-sa on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- ja sa-raturvetta. Puun jäännökset ovat hyvin maatuneessa kerroksessa erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohja-kerroksen 6,1. Liekoja on vähän.

Lenikamossenilta on otettu näytteet yhdeltä pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainos-ta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 83,4 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,7 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta.

Lenikamossen soveltuu pienimuotoiseen turve-tuotantoon. Suon yhtenäisellä 8 ha:n laajuisel-la, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,05 milj. suo-m3 ympäristö turve tuotantoon soveltuvaa H1–4-maatu-nutta turvetta, joka kuuluu laatuluokkaan 3. Heikos-ti maatuneen rahkakerroksen alla on noin 0,06 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvet-ta, joka energiaturpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.20.



48

Kuva 28. Lenikamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.

3277000

3277000

3278000

3278000

3279000

3279000

7038

000

7038

000

7039

000

7039

000


0 1 km



49

25. Norrmossen

Norrmossen (kl. 2312 03, x = 7037,5, y = 3279,5) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu koillisessa, idässä ja etelässä pai-koin peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Koillisreunaa sivuaa suurjännitelinja. Suon kaakkois-reunaa sivuaa paikallistie sekä lounais- ja pohjois-reunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 80 tutkimus-pistettä ja 71 syvyyspistettä (kuva 29). Tutkimuspis-teitä on 3,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 266 ha, yli 1 m syvän alueen 177 ha, yli 1,5 m syvän 125 ha ja yli 2 m syvän 89 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21–24 m, ja pinta viettää loivasti koilliseen. Norrmossen on vain reunaosiltaan ojitettu. Suon lounaisosasta ve-det laskevat Lenikadiketin ja Rankasbäckenin kautta Munsala jokeen; se kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue. Suon keski- ja pohjois-osasta vedet virtaavat pelto-ojia pitkin koilliseen Mjuback diketiin ja siitä Lapuanjokeen. Tämä osa kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,8 m. Pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat savi (62 %), moreeni (22 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla ohuelti vain yhdellä pisteellä.

Norrmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 25 %, avosuolla 47 %, korvessa 1 % ja turve kan kaalla 27 %. Suon luonnontilainen keskiosa on pääasiassa oligot-rofista lyhytkorsi nevaa. Muutamia allikoita esiintyy (kuva 30). Rämeistä yleisin on lyhytkorsinevaräme. Pohjoisosa ja reunat ovat yleisimmin mustikkaturve-kangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 1,8 dm. Puusto on räme- ja turvekangasalueilla melko tiheää, nuorehkoa mänty-valtaista sekametsää.

Norrmossenin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 23 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 38 %, sararahkaturve (CS) 39 %, sa-raturve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 20 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 75 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 6 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturvemäärästä.

Suolla on erittäin paksu (keskellä suota yli 2 m) hyvin heikosti maatunut ja vetinen rahkavaltainen pintaturvekerros. Paikoin heikosti maatunut tur-ve ulottuu pohjaan asti. Turve koostuu Cuspidata- ja Palustria-ryhmien rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan ja syvemmällä suoleväkön jäännökset ovat erittäin yleisiä turpeen lisätekijöitä. Pohjaa koh-ti turve muuttuu monin paikoin sarapitoiseksi (sara-rahkaturve). Pohjalla ja reuna-alueilla on kohtalai-sesti maatunutta rahkasaraturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 5,4. Liekoja on erittäin vähän.

Norrmossenilta on otettu näytteet kahdelta pis-teeltä. Turpeen keski määräinen tuhkapitoisuus on 1,6 % kuivapainosta ja vesi pitoisuus märkäpainos-ta 94,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,16 % kuivapainosta.

Norrmossenin turvekerros on turvetuotannon kan-nalta heikkolaatuista. Maatumisaste on hyvin alhai-nen, turve on vetistä ja siten energiasisältö tilavuus-yksikköä kohden jää alhaiseksi. Mikäli suo otetaan turvetuotantoon, on yhtenäisellä, yli 1,5 m syvällä 120 ha:n laajuisella alueella noin 0,72 milj. suo-m3 ympäristöturvetuotantoon välttävästi soveltuvaa H1–3-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatuluok-kaan 3a. Lähinnä H2–4-maatunutta laatuluokkaan 3b sijoittuvaa turvetta on 1,80 milj. suo-m3. Vastaa-via turvelaatuja on käytetty jonkin verran myös ener-giaturpeena, varsinkin mikäli kuljetusmatka jää ly-hyeksi. Heikosti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,24 milj. suo-m3 energiaturvetuotantoon vält-tävästi soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laa-tuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q6.0, S0.20.

Koska suo on yksi harvoja lähes kokonaan luon-nontilaisia avosoita Uudessakaarlepyyssä, tulisi myös sen mahdolliset luontoarvot huomioida, vaikka suolla ei ole havaittu vaateliaita suo tyyppejä tai suokasveja.



50

3278000

3278000

3279000

3279000

3280000

3280000

7037

000

7037

000

7038

000

7038

000

7039

000

7039

000


0 1 km

Kuva 29. Norrmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



51

Kuva 30. Allikko Norrmossenin keskiosan lyhytkorsineva-alueella (kuva Tapio Toivonen).



52

26. Stormossen

Stormossen (kl. 1334 12, x = 7042,1, y = 3271,1) sijaitsee noin 14 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Suon poik-ki kulkee metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 44 ja sy-vyyspisteitä 36 (kuva 31). Tutkimuspistetiheys on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 116 ha, yli 1 m sy-vän alueen 69 ha ja yli 1,5 m syvän 21 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 13–15 m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Stormossen on kokonaan ojitettu. Ojista vedet virtaavat länteen Hirvlaxbäckeniin ja sitä kautta mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,1 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat hiesu (43 %), moreeni (23 %) ja hieta (18 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin puolen metrin paksuinen kerros.

Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 61 %, korvessa 9 % ja turvekankaalla 30 %. Keskiosat ovat pääasiassa tupasvillaräme muuttumaa. Reunoilla ja lahdek keissa on mustikka- ja puolukka turvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7 % ja mättäiden korkeus 1,6 dm. Puusto on nuorta, melko tiheää havupuuvaltaista sekametsää.

Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 39 % ja saravaltaisia 61 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 19 %, sa-

raturve (C) 25 % ja rahkasara turve (SC) 36 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 57 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja var-pujen jäännöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturve-määrästä.

Suolla on paikoin yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros, joka si-sältää usein toisena päätekijänä saraa. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä pintakerroksessa. Syvemmällä turve muuttuu sara-valtaiseksi, mutta maatuneisuus jää alhaiseksi.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 3,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 4,3. Liekoja on erittäin vähän.

Stormossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 91,1 % ja kuiva-ainemäärä 88,5 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,6 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,6 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,26 % kuivapainosta.

Stormossenin yli 1,5 m syvä alue koostuu useasta erillisestä altaasta. Turvekerroksen maatuneisuus jää alhaiseksi, ja turve on laadultaan heikkoa niin ympä-ristö- kuin energia turpeenakin käytettäessä.

Stormossenia ei suositella turvetuotantoon.



53

3270000

3270000

3271000

3271000

3272000

3272000

7042

000

7042

000

7043

000

7043

000


0 1 km




54

27. Torkaträsket

Torkaträsket (kl. 2312 03, x = 7040,6, y = 3276,9) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu lännessä moreenimaastoon ja muualla peltoihin. Itäreunaa sivuaa tilustie. Suolla on 8 tutkimuspistettä ja 7 syvyyspistettä (kuva 32). Tutkimuspisteitä on 4,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 18 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 16–17 m, ja pinta on tasainen. Torkaträsket on kokonaan oji-tettu. Pohjoispäästä lähtevä laskuoja, Rankasbäcken, johtaa länteen Munsala jokeen. Suo kuuluu vesistö-alueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (60 %), lieju (27 %) ja moreeni (13 %).

Torkaträsket on kokonaan turvekankaisiin luetta-vaa kytöheittoa eli entistä peltoa. Rahka mättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, harvennusvai-heessa olevaa koivikkoa, jonka seassa on mäntyä.

Torkaträsketin turpeista on rahkavaltaisia 11 % ja saravaltaisia 89 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 89 %. Suon turvekerros on erittäin ohut, ja se koostuu hy-vin maatuneesta rahkasaraturpeesta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,7. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pintakerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohja ker-roksen 7,1. Liekoja ei ole havaittu.

Ohuen turvekerroksen takia Torkaträsket ei sovel-lu turvetuotantoon.

3276000

3276000

3277000

3277000

3278000

3278000

7040

000

7040

000

7041

000

7041

000


0 1 km

Kuva 32. Torkaträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



55

28. Degelmossen

Degelmossen (kl. 3212 03, x = 7040,6, y = 3278,8) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Suo on muodoltaan erittäin rikkonainen, ja se rajoittuu lohkareiseen moreenimaastoon. Länsi-osassa on Rumikaträsket-järvi (21,1 m mpy). Län-silahdekkeen poikki kulkee metsäautotie. Suolla on 19 tutkimuspistettä ja 12 syvyyspistettä (kuva 33). Tutkimus pisteitä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 46 ha, yli 1 m syvän alueen 11 ha, yli 1,5 m syvän 4 ha ja yli 2 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 21–25 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 2 m/km. Degelmos-sen on suurimmaksi osaksi ojitettu, itälahdeke ja Ru-mikaträsketin ympäristö on ojittamatonta. Vedet vir-taavat ojia pitkin Rumikaträsketiin ja siitä Rumika-bäcketin ja Rankas bäcketin kautta Munsalajokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (81 %), lieju (13 %) ja savi (6 %). Suon pohjal-la on laajalla alueella liejua keskimäärin metrin pak-suinen kerros.

Degelmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 36 %, avosuolla 18 % ja turvekankaalla 46 %. Ylei-simmät suotyypit ovat puolukkaturvekangas, varsi-nainen sararäme muuttuma ja meso trofinen lyhytkor-sineva. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on keski-

tiheää harvennusasteella olevaa mäntyvaltaista seka-metsää.

Degelmossenin turpeista on rahkavaltaisia 49 % ja saravaltaisia 51 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 21 % ja rahkasaraturve (SC) 51 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 48 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä.

Suon itäosan pienialaisella paksuturpeisella alu-eella on paikoin yli 2 m paksu heikosti maatu nut rah-kavaltainen pintaturvekerros. Muualla tämä kerros on hyvin ohut, tai se puuttuu koko naan. Suurin osa suon turvekerrostumasta on kohtalaisen hyvin maa-tunutta rahkasara turvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maat uneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 5,6. Liekoja on vähän.

Degelmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta ja vesipitoisuus märkä painosta 94,5 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,7 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta.

Degelmossenin paksuturpeinen alue on hyvin pie-ni. Suota ei suositella turve tuotantoon.

3278000

3278000

3279000

3279000

3280000

3280000

7040

000

7040

000

7041

000

7041

000


0 1 km

Kuva 33. Degelmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



56

29. Stavurkärret

Stavurkärret (kl. 2312 03, x = 7040,1, y = 3280,0) sijaitsee noin 16 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu idässä peltoihin ja muualla mäkiseen moreenimaastoon. Suolle ulottuu tilustie. Tutkimuspisteitä on 15 ja syvyyspisteitä 11 (kuva 34). Tutkimuspiste tiheys on 4,1/10 ha. Kokonaispin-ta-ala on 38 ha ja yli 1 m syvän alueen 6 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20–25 m, ja pinta viettää itään noin 2 m/km. Stavurkärret on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat itään Jeppobäcke-niin ja siitä Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöaluee-seen 44.017, Jeppobäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (77 %) ja hiesu (23 %). Liejua ei ole havaittu.

Stavurkärret on kokonaan turvekangasta, vallit-sevana suotyyppinä puolukka turvekangas. Rahka-mättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keskitiheää, enimmäkseen tukkipuuasteella olevaa mäntyvaltais-ta sekametsää.

Stavurkärretin turve on saravaltaista. Pääturvela-jeittain jakauma on: saraturve (C) 30 % ja rahkasara-turve (SC) 70 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä si-sältäviä turpeita on 38 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä.

Turvekerros koostuu hyvin maatuneesta rahkasa-raturpeesta. Heikosti maatunutta rahka valtais ta pin-takerrosta ei tutkimuspisteillä havaittu. Koko turve-kerrostuman keski maatunei suus on 6,9. Liekoja ei ole havaittu.

Ohuen turvekerroksen takia Stavurkärret ei sovel-lu turvetuotantoon.

3279000

3279000

3280000

3280000

3281000

3281000

7040

000

7040

000


0 1 km

Kuva 34. Stavurkärretin tutkimus- ja syvyyspisteet.



57

30. Turuträsket

Turuträsket (kl. 2312 03, x = 7042,5, y = 3263,3) sijaitsee noin 13 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu etelässä peltoihin, luoteessa vt 8:aan ja muualla moreeni maastoon. Lounaassa ja kaakossa suota sivuavat suurjännitelinjat. Luoteis-reunaa sivuaa valtatie 8. Suolla on 27 tutkimuspis-tettä ja 21 syvyyspistettä (kuva 35). Tutkimuspisteitä on 3,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 84 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 17–20 m, ja pinta viettää eri suuntiin. Turuträsket on reunoil-taan ojitettu. Suon itäpäästä on laskuoja Jeppobäcke-tin kautta Lapuanjokeen. Länsi osan vedet valuvat Munsalajokeen. Suon itäosa kuuluu vesistöaluee-seen 44.017, Jeppo bäckenin valuma-alue; länsiosa kuuluu vesistöalueeseen 84.006, Munsalajoen valu-ma-alue

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,1 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (50 %), hiesu (33 %) ja hiekka (17 %). Suon keskiosassa turvekerrostuman alla on liejua monin paikoin alle puolen metrin paksuinen kerros.

Turuträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 19 %, avosuolla 28 %, korvessa 4 % ja turve kankaalla 49 %. Suon keskiosassa yleisimmät suotyypit ovat

luhtaneva (luonnontilaisena ja muuttumana), ruohoi-nen saraneva ja isovarpuräme muuttuma. Reunoil-la on mustikka-, puolukka- ja varputurvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei ole havaittu. Puusto on keski-tiheää, enimmäkseen harvennusasteella olevaa män-nyn ja koivun muodostamaa sekametsää.

Turuträsketin turpeista on rahkavaltaisia 56 % ja saravaltaisia 44 %. Pääturve lajeit tain jakauma on: rahkaturve (S) 42 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasara turve (SC) 44 %. Tupasvillaa (ER) lisäte-kijänä sisältäviä turpeita on 15 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä.

Suon turvekerros on yleensä alle puolen metrin paksuinen. Heikosti maatuneen rahkavaltaisen pin-taturvekerroksen paksuus vaihtelee: paikoin se on koko turvekerroksen paksuinen, paikoin olematon. Muutoin turvekerros koostuu pääasiassa kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtai sen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,4 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,4. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Turuträsket ei sovel-lu turvetuotantoon.

3275000

3275000

3276000

3276000

3277000

3277000

7042

000

7042

000

7043

000

7043

000


0 1 km

Kuva 35. Turuträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



58

31. Bovallsträsket

Bovallsträsket (kl. 2312 03, x = 7043,0, y = 3277,3) sijaitsee noin 11 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa, kaakossa ja lounaas-sa peltoihin ja muualla moreeni maastoon. Suon halki kulkee korkeajännitejohtoja, ja suon läheisyyteen joh-taa tilus teitä. Tutkimuspisteitä on 7 ja syvyyspisteitä 5 (kuva 36). Tutkimuspistetiheys on 1,8/10 ha. Koko-naispinta-ala on 38 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 17 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Bolvallsträsket on kokonaan ojitettu. Keskiosan kautta virtaa leveä las-kuoja, Jeppo bäcken, pohjoiseen Lapuanjokeen. Osa suo-ojista on syviä ja leveitä. Suo kuuluu vesistöalu-eeseen 44.017, Jeppobäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreeni.

Bollvallsträsketin tutkimuspisteistä on korvessa 17 % ja turvekankaalla 83 %. Suuri osa suosta on kytöheittoa. Alueella on myös ruohoturvekangasta ja ruoho- ja heinäkorpimuuttumaa. Puusto on pääasias-sa keskitiheää koivuvaltaista harvennusmetsää.

Bollvallsträsketin turve on saravaltaista. Päätur-velajeittain jakauma on: rahkasaraturve (SC) 100 %.

Suurin osa suosta on ns. biologista suota. Ohut turvekerros on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta, keskimaatuneisuus on 7,1.

Ohuen turvekerroksen takia Bollvallsträsket ei so-vellu turvetuotantoon.

3276000

3276000

3277000

3277000

3278000

3278000

7043

000

7043

000


0 1 km

Kuva 36. Bovallträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



59

32. Göstahagamossen

Göstahagamossen (kl. 2312 03, x = 7041,7, y = 3278,8) sijaitsee noin 12 km Uudenkaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu pohjoisessa ja idäs-sä paikoin peltoihin ja muualla lohkareiseen mo-reenimaastoon. Pohjoispuolelle johtaa tilustie ja län-sipuolella kulkee metsä auto tie. Suolla on 34 tut-kimuspistettä ja 27 syvyyspistettä (kuva 37). Tut-kimuspisteitä on 6,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 54 ha, yli 1 m syvän alueen 38 ha, yli 1,5 m syvän 22 ha ja yli 2 m syvän 7 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 18–20 m, ja pinta viettää länsiosassa luoteeseen. Göstahaga-mossen on kokonaan ojitettu. Pohjois- ja itäreunasta on laskuojia pohjoiseen Jeppo bäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.017, Jeppobäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (49 %), hieta (38 %) ja hiesu (5 %). Liejua on pohjalla lähes koko suon alueella monin paikoin yli metrin paksuinen kerros.

Göstahagamossen tutkimuspisteistä on rämeellä 10 %, avosuolla 15 % ja turvekankaalla 75 %. Itä- ja keskiosassa vallitseva suotyyppi on varpu turve kangas. Länsiosan keskellä on lyhytkorsi neva muuttumaa ja reunoilla turvekankaita. Lisäksi suon reunaosissa on paikoin kangasräme- ja pallosararäme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 25 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on turvekangasalu-eilla keskitiheää mäntyvaltaista harvennus metsikköä tai tukkipuustoa.

Göstahagamossen turpeista on rahkavaltaisia 69 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 33 %, sa-raturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 28 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 6 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 7 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonais turvemäärästä.

Suon itä- ja länsiosassa on paikoin yli 1,5 m paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryh-män rahkasammalien jäännöksistä. Alueiden välis-sä turvekerros on yleensä alle puolen metrin pak-suinen. Heikosti maatuneen rahkakerroksen alla on kohtalaisesti maatunutta sararahka- ja rahkasaratur-vetta. Suon keskiosassa ja reunoilla sarapitoinen tur-ve ulottuu paikoin lähelle pintaa.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 3,1 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 5,1. Liekoja on erittäin vähän.

Göstahagamossenilta on otettu näytteet kahdel-ta pisteeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainos-ta 91,3 % ja kuiva-ainemäärä 84,0 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,15 % kuivapainosta.

Göstahagamossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 22 ha:n laajuisella yli 1,5 m syvällä alueella on 0,23 milj. suo-m3 H1–4 maatunutta ympäristö turve-tuotantoon soveltuvaa turvetta. Kerroksen alla on 0,13 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mu-kaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.35.



60

3278000

3278000

3279000

3279000

3280000

3280000

7041

000

7041

000

7042

000

7042

000


0 1 km

Kuva 37. Göstahagamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



61

33. Stormossen

Stormossen (kl. 2312 03, 1334 12, x = 7043,0, y = 3275,6) sijaitsee noin 10 km Uuden kaarlepyyn keskustasta etelään. Suoalue on muodoltaan hyvin rikkonainen, ja se rajoittuu lounaassa peltoihin ja muualla moreenimaastoon. Suon halki kulkee met-säautotie. Tutkimus pisteitä on 59 ja syvyyspistei-tä 35 (kuva 38). Tutkimuspistetiheys on 2,6/10 ha. Kokonais pinta-ala on 225 ha, yli 1 m syvän alueen 8 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 10–20 m, ja pinta viettää lounaaseen noin 5 m/km. Stormos-sen on kokonaan ojitettu. Vedet virtaavat useita las-kuojia myöten lounaaseen Munsala jokeen. Suo kuu-luu vesistöalueeseen 84.014, Normossbäckenin va-luma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (70 %), hieta (13 %) ja hiesu (10 %).

Stormossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 16 % ja turvekankaalla 84 %. Suuri osa alueesta on ns. biologista suota. Mustikka- ja puolukkaturvekan-gas ovat vallitsevat suotyypit. Paksu turpei simmilla alueilla on rahkaräme- ja isovarpurämemuuttumaa. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 4 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on suuressa osas-

sa suota keski tiheää tai paikoin tiheääkin pinotavara- tai tukkipuu asteella olevaa männyn, koivun ja kuu-sen sekapuustoa. Myös mäntyvaltaista taimikkoa ja riukua esiintyy.

Stormossenin turpeista on rahkavaltaisia 76 % ja saravaltaisia 24 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 23 %, sararahkaturve (CS) 53 % ja rahkasaraturve (SC) 24 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 7 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 53 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä.

Suurimmassa osassa suota turvekerros on vain 0,1–0,3 m paksu, ja turvekerros koostuu kohta laisen hyvin maatuneesta sararahka- tai rahkasaraturpees-ta. Heikosti maatunut rahka valtainen pintaturveker-ros on hyvin ohut tai se puuttuu kokonaan. Suolla on kaksi pienehköä yli metrin syvyistä aluetta, joissa on pinnassa yli metrin paksuudelta heikosti maatunutta rahkaturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,2. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Stormossen ei sovel-lu turvetuotantoon.



62


3274000

3274000

3275000

3275000

3276000

3276000

7043

000

7043

000

7044

000

7044

000

7045

000

7045

000


0 1 km



63

34. Dragsmed

Dragsmed (kl. 2312 03, x = 7045,0, y = 3276,4) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu idässä paikoin peltoihin ja muu-alla moreenimaastoon. Suon poikki kulkee metsäau-totie. Tutkimuspisteitä on 6 ja syvyyspisteitä 5 (kuva 39). Tutkimus piste tiheys on 1,2/10 ha. Kokonaispin-ta-ala on 49 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20–25 m, ja pinta viettää länteen. Dragsmed on kokonaan oji-tettu. Länsiosasta lähtee laskuoja, Jeppomossdi-ket, luoteeseen kohti merta. Itäosasta on ojayhteys Jeppobäckenin kautta Lapuanjokeen. Suon länsi-osa kuuluu vesistö alueeseen 84.016, Kvikantbäcke-nin valuma-alue ja itäosa vesistöalueeseen 44.017, Jeppo bäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohja maala-jit ovat hiesu (36 %), hieta (36 %) ja hiekka (18 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros.

Dragsmedin tutkimuspisteistä on rämeellä 55 % ja turvekankaalla 45 %. Turvekankaista yleisin on mustikka turvekangas. Lisäksi suolla on mm. rahka-räme-, isovarpu räme- ja tupasvilla räme muuttumaa.

Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 20 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on etenkin turvekangas alueilla paikoin tiheääkin tukkipuuas-teen mäntyvaltaista sekapuustoa.

Dragsmedin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 27 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 57 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 7 % kokonaisturvemäärästä.

Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturveker-ros on suolla ohut tai se puuttuu monin paikoin ko-konaan. Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Pai-koin varsinkin pohjaosassa on myös rahkasaratur-vetta. Puun jäännökset ovat turpeessa erittäin ylei-nen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,7. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,2. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Dragsmed ei sovellu turvetuotantoon.

3275000

3275000

3276000

3276000

3277000

3277000

7045

000

7045

000


0 1 km

Kuva 39. Dragsmedin tutkimus- ja syvyyspisteet.



64

35. Hakolamossen

Hakolamossen (kl. 2312 03, x = 7043,4, y = 3279,8) sijaitsee noin 10 km Uudenkaarle pyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu idässä ja etelässä peltoihin ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Eteläpään poikki kulkee tilustie. Suolla on 5 tutkimuspistet-tä ja 4 syvyys pistettä (kuva 40). Tutkimuspisteitä on 2,0/10 ha. Kokonaispinta-ala on 25 ha ja yli 1 m sy-vän alueen 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 17–20 m, ja pinta viettää koilliseen noin 3 m/km. Hakolamos-sen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä ja itäosasta on laskuojia Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalu-eeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiek-ka (56 %) ja moreeni (44 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella keski määrin puolen metrin pak-suinen kerros.

Hakolamossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 89 % ja turvekankaalla 11 %. Isovarpu räme muut-tuma on yleisin suotyyppi, mutta suolla tavataan myös mm. tupasvillaräme- ja korpi räme muuttumaa

sekä puolukkaturvekangasta. Keskimääräinen pin-nan rahka mättäi syys on 24 % ja mättäiden korkeus 3,0 dm. Puusto on keskitiheää tai tiheää mäntyval-taista harvennus metsää.

Hakolamossenin turpeista on rahkavaltaisia 82 % ja saravaltaisia 18 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 37 % ja rahkasaraturve (SC) 18 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 36 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 72 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 11 % kokonaisturvemäärästä.

Suurin osa suosta on ohutturpeista. Yli 1 m syväl-lä alueella on vaihtelevan paksuinen heikosti maa-tunut rahkavaltainen pintaturvekerros, jonka alla on yleensä maatu neempaa rahka- tai sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisäte-kijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,9 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,1. Liekoja on erittäin runsaasti.

Ohuen turvekerroksen takia Hakolamossenia ei suositella turvetuotantoon.

3279000

3279000

3280000

3280000

3281000

3281000

7043

000

7043

000


0 1 km

Kuva 40. Hakolamossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



65

36. Tistronfallmossen

Tistronfallmossen (kl. 1334 12, x = 7045,0, y = 3274,8) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarle pyyn kes-kustasta etelään. Se rajoittuu moreenimaastoon. Luo-teisreunaan ulottuu metsä auto tie. Suolla on 9 tutki-muspistettä. (kuva 41). Tutkimuspisteitä on 2,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 34 ha ja yli 1 m syvän alueen 7 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 17 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Tist-ronfallmossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjois-päästä lähtee Bäckesdiket pohjoiseen merta kohti. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84.016, Kvikantbäcke-nin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiesu (67 %) ja hieta (33 %).

Tistrofallmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 33 % ja turvekankaalla 67 %. Suon kaakkois osassa on tupasvilla räme muuttumaa. Muualla ovat turve-kankaat, erityisesti puolukka turve kangas, vallitse-

via. Puusto on yleensä keskitiheää harvennus- tai tukkipuuasteen männikköä.

Tistronfallmossenin turpeista on rahkavaltaisia 72 % ja saravaltaisia 28 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 15 %, sararahkaturve (CS) 57 % ja rahkasaraturve (SC) 28 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 45 % ja puun jään-nöksiä (L) sisältäviä 24 % kokonaisturvemäärästä.

Suon kaakkoisosan yli metrin syvällä alueella on paksuhko, heikosti maatunut rahka valtainen pin-taturvekerros. Muualla turve koostuu kohtalaisesti maatuneesta sararahka- tai rahkasara turpeesta. Puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.


Ohuen turvekerroksen takia Tistronfallmossenia ei suositella turvetuotantoon.

3273000

3273000

3274000

3274000

3275000

3275000

7045

000

7045

000

7046

000

7046

000


0 1 km

Kuva 41. Tistronfallmossenin tutkimuspisteet.



66

37. Timmerbackmossen

Timmerbackmossen (kl. 2312 03, x = 7045,0, y = 3276,8) sijaitsee noin 8 km Uuden kaarle pyyn keskustasta etelään. Se rajoittuu mäkiseen moreeni-maastoon. Länsireunaan ulottuu metsäautotie. Suol-la on 14 tutkimuspistettä ja 13 syvyyspistettä (kuva 42). Tutkimus pisteitä on 2,1/10 ha. Suon kokonais-pinta-ala on 64 ha, yli 1 m syvän alueen 13 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 20–22 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Timmerback-mossen on kokonaan ojitettu. Itä- ja eteläpäästä lähtee laskuoja kohti Lapuan jokea. Suon pohjois-osa kuuluu vesistö alueeseen 44.011, Uusikaarle-pyyn alue, ja eteläosa vesistö alueeseen 44.017, Jep-pobäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat hiesu (44 %), hieta (33 %) ja moreeni (19 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa kohdassa ohut kerros.

Timmerbackmossenin tutkimuspisteistä on rä-meellä 52 % ja turvekankaalla 46 %. Suon keski- ja eteläosassa on isovarpuräme-, tupasvillaräme- ja rahkarämemuuttumaa. Pohjoisosa on turvekangasas-

teella, yleisimpinä ruoho- ja puolukka turvekangas. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 10 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä tukki-puuasteen sekametsää, etelä- ja keskiosassa mänty-valtaista riuku- tai harvennusmetsää.

Timmerbackmossenin turpeista on rahkavaltai-sia 65 % ja saravaltaisia 35 %. Pääturve lajeit tain ja-kauma on: rahkaturve (S) 43 %, sararahkaturve (CS) 22 % ja rahkasaraturve (SC) 35 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 29 % ja puun jään-nöksiä (L) sisältäviä 21 % kokonaisturvemäärästä.

Suon keskiosassa on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, jonka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahka- ja sararah-katurvetta. Pohjois osassa on rahkasara turve vallitse-vana. Puun ja tupasvillan jäännökset ovat yleisiä tur-peen lisätekijöitä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,6. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,1. Liekoja on paikoin erittäin runsaasti.

Ohuen turvekerrostuman takia Timmerbackmos-senia ei suositella turvetuotantoon.

3276000

3276000

3277000

3277000

3278000

3278000

7046

000

7046

000

7047

000

7047

000


0 1 km

Kuva 42. Timmerbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



67

38. Ormmossen

Ormmossen (kl. 2312 06, x = 7045,3, y = 3282,4) sijaitsee noin 11 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lohkareiseen moreenimaas-toon. Pohjoisosassa suota on raivattu laajalti pellok-si. Suon pohjois osaan johtaa tilustie. Tutkimuspis-teitä on 16 ja syvyyspisteitä 11 (kuva 43). Tutkimus-pistetiheys on 6,4/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 25 ha, yli 1 m syvän alueen 6 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 24–26 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Ormmossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä on laskuoja He-likodiketiin, joka laskee Lapuan jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,6 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (81 %), moreeni (11 %) ja savi (4 %). Lie-jua on suon pohjalla paikoin ohut kerros.

Ormmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 27 % ja pellolla 4 %. Suon kes-ki- ja eteläosa on pääasiassa tupasvillarämemuuttu-

maa. Pohjoisosassa on turvekangasta. Puusto on kes-kitiheää mäntyvaltaista pinotavara-asteen metsää.

Ormmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 5 %, sararahkaturve (CS) 32 %, sara-turve (C) 8 % ja rahkasara turve (SC) 54 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 37 % kokonaisturve-määrästä.

Suon eteläosassa on yli metrin paksuinen heikos-ti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka si-sältää lisätekijänä tupasvillan jäännöksiä. Sen alla ja muualla usein pinnasta asti on kohtalaisen hy-vin maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta, jos-sa puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,6 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 5,5. Liekoja on vähän.

Ohuehkon turvekerroksen ja suon pienen koon ta-kia Ormmossenia ei suositella turve tuotantoon.

3281000

3281000

3282000

3282000

3283000

3283000

7045

000

7045

000

7046

000

7046

000


0 1 km

Kuva 43. Ormmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



68

39. Paikanmossen

Paikanmossen (kl. 2312 06, x = 7044,7, y = 3285,0) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa suohon ja muualla pääasiassa hiekkamaastoon. Suon poh-joispäässä sijaitsee umpeenkasvanut Paikanteen-järvi. Eteläpäähän johtaa metsäautoteitä. Suolla on 65 tutkimuspistettä ja 55 syvyys pistettä (kuva 44). Tutkimus pisteitä on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 169 ha ja yli 1 m syvän alueen 15 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 28–32 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Paikanne-va on suurimmaksi osaksi ojitettu. Lounaisosassa on ojittamatonta aluetta. Pohjois päästä on ojayhte-ys Romars bäckenin kautta Lapuanjokeen. Suo kuu-luu vesistöalueeseen 44.013, Romarsbäckenin valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (87 %) ja moreeni (13 %).

Paikanmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 56 %, korvessa 2 % ja turve kankaalla 42 %. Luon-nontilaisella alueella suon lounaisosassa esiintyy lä-hinnä rahkarämettä ja tupasvilla rämettä. Pohjois- ja itäosassa sekä reunoilla on puolukka turve kangas tyypillinen. Suon keski osaa luonnehtii varsinainen sararämemuuttuma. Lisäksi suolla on mm. isovarpu-

räme-, tupasvilla räme- ja pallosararämemuuttumia. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,6 dm. Puusto on yleensä män-tyvaltaista, keskitiheää ja kehitys luokaltaan vaihte-levaa.

Paikanmossen turpeista on rahkavaltaisia 19 % ja saravaltaisia 81 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 8 %, sa-raturve (C) 16 % ja rahkasara turve (SC) 65 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turve määrästä.

Suon turvekerros on lähes kauttaaltaan alle met-rin paksuinen. Lounaisosan luonnon tilaisella alueel-la on paikoin yli puoli metriä paksu heikosti maa-tunut rahka valtainen pinta turvekerros, joka muual-ta puuttuu yleensä kokonaan. Suurin osa suon turve-kerrostu masta on kohtalaisen hyvin maatunutta rah-kasaraturvetta, mutta paikoin on myös puhdasta sa-raturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta-kerroksen maatuneisuus on 2,1 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,8. Liekoja on erittäin vähän.

Ohuen turvekerrostuman takia Paikanmossenia ei suositella turvetuotantoon.



69

3284000

3284000

3285000

3285000

3286000

3286000

7044

000

7044

000

7045

000

7045

000


0 1 km

Kuva 44. Paikanmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



70

40. Brunnilandet

Brunnilandet (kl. 2312 06, x = 7041,5, y = 3287,8) sijaitsee noin 18 km Uuden kaarle pyyn keskustas-ta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja pohjoisessa paikoin peltoon ja muualla loivapiirteiseen hiekka-maastoon. Keskiosan poikki on raivattu kapea ja pit-kä peltoalue. Suon poikki kulkee paikallistie ja itä-reunaa sivuaa metsäautotie. Tutkimuspisteitä on 108 ja syvyyspistettä 97 (kuva 45). Tutkimuspistetiheys on 3,3/10 ha. Kokonaispinta-ala on 320 ha, yli 1 m syvän alueen 4 ha ja yli 1,5 m syvän 2 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–35 m. Pinta viettää loivasti länteen paitsi pohjoisessa poh-joiseen. Brunnilandet on suurimmaksi osaksi ojitet-tu. Suon keskellä on pienehkö ojittamaton alue. Ete-läosasta on laskuoja Lapuanjokeen. Pohjoisosan ve-det virtaavat Dalasbäckeniin ja siitä edelleen Kov-jokeen ja mereen. Suon eteläosa kuuluu vesistöalu-eeseen 44.011, Uusikaarlepyyn alue, ja pohjoisosa vesistöalueeseen 45.005, Björkkärrdiketin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (86 %), moreeni (8 %) ja hieta (6 %).

Brunnilandetin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 25 %, turvekankaalla 74 % ja pellolla 1 %. Puo-lukkaturvekangas on selvästi yleisin suotyyppi eri

puolilla suota. Paikoin esiintyy myös mm. varpu-turvekangasta ja rahkaräme muuttumaa. Ojittamatto-malla alueella on mm. kangas rämettä, rahkarämet-tä ja korpirämettä. Keskimääräinen pinnan rahka-mättäisyys on 8 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella yleensä keski tiheää ja mel-ko kookasta, usein tukkipuuasteen männikköä.

Brunnilandetin turpeista on rahkavaltaisia 77 % ja saravaltaisia 21 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 20 %, sararahkaturve (CS) 47 %, rus-kosammalrahkaturve (BS) 10 %, ruskosammalsara-turve (BC) 2 % ja rahkasaraturve (SC) 19 %. Tu-pasvillaa (ER) lisä tekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 11 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 20 % kokonaisturvemäärästä.

Suurin osa suosta on hyvin ohutturpeista. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturvekerros on yleen-sä ohut tai se puuttuu monin paikoin kokonaan. Suu-rin osa turvekerrostumasta on kohtalaisesti maatu-nutta sararahka- tai rahkasaraturvetta.


Ohuen turvekerroksen takia Brunnilandet ei so-vellu turvetuotantoon.



71

3287000

3287000

3288000

3288000

3289000

3289000

7041

000

7041

000

7042

000

7042

000

7043

000

7043

000


0 1 km

Kuva 45. Brunnilandetin tutkimus- ja syvyyspisteet.



72

41. Untippmossen

Untippmossen (kl. 2312 09, x = 7037,7, y = 3291,9) sijaitsee noin 28 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu mäkiseen ja loh-kareiseen moreenimaastoon. Metsä autotiet ympäröi-vät suota lähes joka puolelta. Suolla on 34 tutkimus-pistettä ja 34 syvyys pistettä (kuva 46). Tutkimuspis-teitä on 3,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 93 ha, yli 1 m syvän alueen 44 ha, yli 1,5 m syvän 23 ha ja yli 2 m syvän 7 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 36–37 m, ja pinta viettää loivasti luoteeseen ja pohjoiseen. Un-tippmossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Pohjois-päästä lähtee laskuoja, Stormossadiket, pohjoiseen päätyen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.005, Dalas bäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,0 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat hiesu (59 %), moreeni (25 %) ja hieta (7 %). Liejua on länsiosassa suon pohjalla laajahkolla alu-eella alle puolen metrin paksuinen kerros.

Untippmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 67 %, korvessa 1 % ja turvekankaalla 32 %. Suon länsiosassa on rahkarämeojikkoa ja tupasvillaräme-muuttumaa. Itä- ja pohjoisosassa ovat varsinainen sararämemuuttuma ja puolukkaturvekangas tyypil-lisiä. Luonnontilaisella alueella suon länsiosassa on lyhytkorsinevarämettä ja varsinaista sararämettä. Li-säksi suolla on mm. mustikka - ja ruohoturvekangas-ta sekä ruohoista sararäme muuttumaa. Keskimää-räinen pinnan rahka mättäisyys on 10 % ja mättäi-den korkeus 2,4 dm. Puusto on turvekangasalueil-la yleensä keskitiheää ja melko kookasta sekapuus-toa. Länsiosassa on harvahkoa taimi- tai riukuasteen männikköä.

Untippmossenin turpeista on rahkavaltaisia 43 % ja saravaltaisia 57 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 28 %, sararahkaturve (CS) 15 %, sa-raturve (C) 6 % ja rahkasara turve (SC) 51 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 17 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 45 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä.

Suon länsiosassa on paikoin yli metrin paksui-nen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turve-kerros, joka koostuu pääasiassa Cuspidata-ryhmän rahkasammalien jäännöksistä. Tupasvillan jäännök-set ovat yleinen turpeen lisätekijä. Muualla heikos-ti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros on ohut tai se puuttuu kokonaan. Suon länsiosassa rahka-turve ulottuu suon pohjaan asti, muualla on kohta-laisesti maatunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Puun jäännökset ovat sara pitoisessa ja -valtaisessa turvekerroksessa erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,3 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 5,7. Liekoja on paikoin runsaasti.

Untippmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainos-ta 93,3 % ja kuiva-ainemäärä 69,6 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,9 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,2 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,07 % kuivapainosta.

Untippmossenilla on noin 20 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu parhaiten energia tur-ve tuotantoon. Tarvittaessa suon länsiosassa on tuo-tettavissa pinnasta aluksi jonkin verran ym pä ristö-turvetta. Energia turpeen määrä on noin 0,32 milj. suo-m3. Jyrsin turve menetelmä on suosi teltavin tuo-tantomuoto.



73

3291000

3291000

3292000

3292000

3293000

3293000

7037

000

7037

000

7038

000

7038

000


0 1 km

Kuva 46. Untippmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



74

42. Inmossen

Inmossen (kl. 2312 09 x = 7038,8, y = 3293,8) sijaitsee noin 29 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta kaakkoon, Pedersören rajan tuntumassa. Se ra-joittuu pohjoisessa peltoon, idässä hiekka-aluee-seen ja muualla osin lohkareiseen moreenimaas-toon. Länsipuolelle johtaa metsäautotie ja pohjois-puolen pelloille tilustie. Suolla on 40 tutkimuspis-tettä ja 34 syvyyspistettä (kuva 47). Tutkimuspistei-tä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 94 ha, yli 1 m syvän alueen 29 ha, yli 1,5 m syvän 25 ha ja yli 2 m syvän 22 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 44–46 m, ja pinta viettää länsiosassa loivasti kaakkoon. In-mossenin keskiosan keidassuoalue on luonnontilai-nen, muutoin suo on ojitettu. Suon koillisreunoilta on ojayhteyksiä Åvistjokeen, joka jatkuu Kovjokena mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.003, Åvis-tån valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,7 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiesu (38 %), moreeni (30 %) ja hiekka (26 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros.

Inmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 4 %, turvekankaalla 25 % ja pellolla 2 %. Suon luonnontilainen keskiosa on pääosin keidasrä-mettä, joka muuttuu reunemmalla rahka rämeeksi. Kaakkoisosassa on puolukkaturvekangasta. Pohjois-lahdekkeessa on isovarpuräme-, rahkaräme- ja kan-gasräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rah-kamättäisyys on 28 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on luonnontilaisella alueella suon keskellä ki-tukasvuista ja harvaa mäntyä. Ojitusalueilla on kook-kaampaa, keskitiheää mäntyvaltaista puustoa.

Inmossenin turpeista on rahkavaltaisia 85 % ja sa-ravaltaisia 15 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rah-katurve (S) 59 %, sararahkaturve (CS) 26 %, saratur-ve (C) 2 % ja rahka sara turve (SC) 14 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 27 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 13 % ja varpujen jäännök-siä (N) sisältäviä 8 % kokonais turvemäärästä.

Suon luonnontilaisella keidasrämealueella on yli 2 m:n paksuinen heikosti maatunut rahka valtainen pintaturvekerros, joka koostuu suurimmaksi osak-si Acutifolia-ryhmän rahka sammalien jäännöksis-tä. Pohjalla on noin metrin paksuudelta kohtalaisen hyvin maatunutta rahkavaltaista turvetta. Alle met-rin syvyisellä alueella on ohuen, heikosti maatuneen rahka valtaisen pintakerroksen alla yleensä kohtalai-sesti maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta-kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerroksen 5,9. Liekoja on erittäin vähän.

Inmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteeltä. Turpeen keskimääräinen tuhkapitoisuus on 1,3 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 93,7 % ja kuiva-ainemäärä 59,9 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,2 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,4 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,10 % kuivapainosta.

Inmossenin paksuturpeinen alue soveltuu turve-tuotantoon. Suolla on 25 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue, jolla on 0,32 milj. suo-m3 viljelyturve-tuotantoon soveltuvaa, laatuluokkaan 1 kuuluvaa H1–3-maatunutta turvetta. Lähinnä H4-maatunut-ta kuivike turve tuotantoon sovel tuvaa, laatu luokkaan 2b sijoittuvaa turvetta on 0,12 milj. suo-m3. Heikos-ti maatuneen rahka kerroksen alla on noin 0,18 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta.



75

3293000

3293000

3294000

3294000

3295000

3295000

7038

000

7038

000

7039

000

7039

000


0 1 km

Kuva 47. Inmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



76

43. Skottasmossen

Skottasmossen (kl. 2312 09, x = 7038,2, y = 3296,1) sijaitsee noin 30 km Uudenkaarle pyyn keskustas-ta kaakkoon, osittain Pedersören puolella. Se rajoit-tuu pohjoisessa peltoon, lännessä ja etelässä lohkarei-seen moreenimaastoon, lounaassa Lillkauhajärveen ja idässä hiekkamaastoon. Pohjoisreunaa sivuaa paikal-listie. Suolla on 39 tutkimuspistettä ja 32 syvyyspis-tettä (kuva 48). Tutkimus pisteitä on 5,1/10 ha. Koko-naispinta-ala on 76 ha, yli 1 m syvän alueen 36 ha, yli 1,5 m syvän 17 ha ja yli 2 m syvän 3 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 45–48 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Skottasmos-sen on kokonaan ojitettu. Vedet laskevat ojia myöten etelään Lillkauhajärveen (44,5 m mpy). Järveen las-kee myös Kauhajärvestä puro suon eteläpään halki. Lillkauha järvestä lähtee laskuoja (Åvistjoki) pohjoi-seen jatkuen Kovjokena mereen. Suo kuuluu vesistö-alueeseen 45.003, Åvistån valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (58 %), hieta (25 %), moreeni (10 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella keskimäärin 0,1–0,4 m paksu kerros.

Skottasmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 62 %, korvessa 3 % ja turvekankaalla 35 %. Suon keskiosa on pääasiassa isovarpurämemuuttumaa, jol-la on tiheä suopursukasvusto. Reunaosissa on ylei-sesti puolukkaturvekangasta ja järven rannalla neva-korpea. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 32 % ja mättäiden korkeus 3,3 dm. Puusto on suon keskellä riukumaista, keskitiheää männikköä, reuna-osissa on tukkipuustoa.

Skottasmossenin turpeista on rahkavaltaisia 8 % ja saravaltaisia 92 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 4 %, sara-turve (C) 7 %, ruskosammal saraturve (BC) 1 % ja rahkasaraturve (SC) 84 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 13 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 26 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonaisturvemäärästä.

Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturveker-ros on ohut. Suurin osa turve kerrostu masta on hyvin maatunutta rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä suon pohjaosassa.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,7. Liekoja on erittäin runsaasti.

Skottasmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,8 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 89,2 % ja kuiva-ainemäärä 106,2 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 21,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 9,3 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,21 % kuivapainosta.

Skottasmossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 17 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on noin 0,26 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mu-kaan kuuluu laatuluokkaan M50, A4.0, Q8.0, S0.25. Turve tuotantoa vaikeuttavia tekijöitä ovat korkea liekoisuus ja kuivatusvesien johtaminen läheiseen järveen.



77

3295000

3295000

3296000

3296000

3297000

3297000

7038

000

7038

000

7039

000

7039

000


0 1 km

Kuva 48. Skottasmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



78

44. Makkarusneva

Makkarusneva (kl. 2312 08, x = 7035,1, y = 3294,7) sijaitsee noin 35 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä hiek-kakankaaseen ja idässä lohkareiseen moreenimaas-toon. Keskiosa on raivattu pelloksi. Suolle johtaa tilustie. Tutkimuspisteitä on 13 ja syvyys pisteitä 14 (kuva 49). Tutkimuspistetiheys on 3,6/10 ha. Kokonais pinta-ala on 36 ha, yli 1 m syvän alueen 20 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 7 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 52–54 m, ja pinta viettää keskeltä loivasti etelään ja pohjoi-seen. Makkarusneva on kokonaan ojitettu. Suolta on laskuoja etelään Jussinjärvenojaan, joka johtaa La-puanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.014, Koukkuluoman valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on paikoin epätasainen. Pohjamaala-jit ovat hiekka (70 %) ja moreeni (30 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros.

Makkarusnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, turvekankaalla 19 % ja pellolla 12 %. Suon keskellä on kanervarahkaräme- ja isovarpurämeojik-koa ja -muuttumaa. Pohjois- ja itäreunassa on puo-lukkaturvekangasta. Keskimääräinen pinnan rahka-mättäisyys on 31 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on suon keskellä osin kitukasvuista, keskiti-heää männikköä. Reunoilla on kookkaampaa mänty-valtaista puustoa.

Makkarusnevan turpeista on rahkavaltaisia 62 % ja saravaltaisia 38 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 17 %, sa-raturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 37 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 40 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä.

Suolla on hyvin ohut heikosti maatunut rahkaval-tainen pintaturvekerros ja sen alla kohtalaisen hy-vin maatunutta rahka- tai sararahkaturvetta. Paikoin on myös sara valtaista turvetta. Tupasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 6,0. Liekoja on paikoin kohtalaisesti.

Makkarusnevalta on otettu näytteet yhdeltä pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,6 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 90,5 % ja kuiva-ainemäärä 100,3 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta.

Makkarusnevan 13 ha:n laajuinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu energia turve tuotantoon (pelto alue mu-kana). Alueella on noin 0,22 milj. suo-m3 tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energia turpeen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15.

3294000

3294000

3295000

3295000

3296000

3296000

7035

000

7035

000


0 1 km

Kuva 49. Makkarusnevan tutkimus- ja syvyyspisteet.



79

45. Runkkoosneva

Runkkoosneva (kl. 2312 08, x = 7034,7, y = 3296,0) sijaitsee noin 37 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lohkareiseen mo-reenimaastoon. Länsiosan halki kulkee metsäauto-tie. Suolla on 51 tutkimuspistettä ja 40 syvyyspistet-tä (kuva 50). Tutkimus pisteitä on 5,9/10 ha. Koko-naispinta-ala on 86 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha ja yli 1,5 m syvän 0,4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 52–62 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 8 m/km. Runkkoos-neva on kokonaan ojitettu. Pohjoispään laskuo-jat johtavat Stormossadiketiin, joka laskee Kovjo-keen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.014, Koukku-luoman valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksu on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaala-jit ovat moreeni (84 %), hieta (9 %) ja hiekka (9 %).

Runkkoosnevan tutkimuspisteistä on rämeellä 72 % ja turvekankaalla 28 %. Länsiosassa on isovar-puräme- ja tupasvilla räme muuttumaa. Muualla on näiden lisäksi varsinaista sara räme muuttumaa ja puolukkaturvekangasta. Reunaosissa pallosara räme-

muuttuma on luonteen omainen. Puusto on suureksi osaksi keskitiheää, mänty valtaista harvennusmetsää. Paikoin on myös taimi- ja riukuasteen metsiköitä.

Runkkoosnevan turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 33 %, sararahkaturve (CS) 42 %, sa-raturve (C) 8 % ja rahkasara turve (SC) 17 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 10 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 31 % kokonaisturve-määrästä.

Suurimmassa osassa suota turvekerros on alle met-rin paksuinen. Heikosti maatunut rahka valtainen pin-taturvekerros on ohut. Turvekerros on suurimmak si osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- tai rahkasaraturvetta. Puun jäännökset ovat yleinen tur-peen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 6,2 ja hyvin maatuneen pohjaker-roksen 3,1. Liekoja on paikoin kohtalaisesti.

Ohuen turvekerroksen takia Runkkoosneva ei so-vellu turvetuotantoon.

3295000

3295000

3296000

3296000

3297000

32970007034

000

7034

000

7035

000

7035

000


0 1 km

Kuva 50. Runkkoosnevan tutkimus- ja syvyyspisteet.



80

46. Tierimossen

Tierimossen (kl. 2312 05, x = 7033,3, y = 3286,7) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Tutkittu suon osa rajoittuu luoteessa tur-vetuotantoalueeseen ja muualla lähinnä peltoihin. Itäpuolella kulkee valtatie. Suolla on 10 tutkimus-pistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 51). Tutkimuspis-teitä on 5,4/10 ha. Kokonaispinta-ala on 19 ha, yli 1 m syvän alueen 10 ha, yli 1,5 m syvän 8 ha ja yli 2 m syvän 6 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 29 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Tierimossen on kokonaan ojitettu. Eteläreunasta lähtee lasku oja La-puanjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 44.012, Jungrån alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat savi (40 %), hieta (33 %) ja hiesu (20 %).

Tierimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 20 %, turvekankaalla 27 % ja pellolla 53 %. Yleisim mät suo tyypit ovat varpu turvekangas ja isovarpu räme-muut tuma. Keski määräinen pinnan rahkamättäisyys on 9 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on keski-tiheää, kehitys asteeltaan vaihtelevaa männikköä.

Tierimossenin turpeista on rahkavaltaisia 90 % ja saravaltaisia 10 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 67 %, sararahkaturve (CS) 23 % ja rahkasara turve (SC) 10 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 14 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 1 % kokonais turvemäärästä.

Suolla on paikoin yli 2 m:n paksuinen heikos-ti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, josta suu ri osa koostuu Acutifolia-ryhmän rahkasamma-lien jäännöksistä. Pohjalla on ohuehko kerros kohta-lai sesti maatunutta sararahka- tai rahkasara tur vetta.Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 3,2 ja hyvin maatuneen pohja ker-rok sen 5,8. Liekoja on erittäin vähän.

Tierimossen soveltuu turvetuotantoon. Kaakkois-osan tutkitulla 8 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,13 milj. suo-m3 H1–4 maatunutta tur-vetta, joka soveltuu parhaiten kasvu- ja ympäristö-turve tuotantoon.

3285000

3285000

3286000

3286000

3287000

3287000

3288000

3288000

7033

000

7033

000

7034

000

7034

000


0 1 km

Kuva 51. Tierimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



81

47. Kainuunlampi

Kainuunlampi (kl. 2312 08, x = 7033,8, y = 3296,9) sijaitsee noin 39 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Suo rajoittuu lännessä hiekkakankaaseen, jossa on vedenottamo, ja muualla lohkareiseen mo-reenimaastoon. Luoteisnurkassa on pienialainen Kai-nuunlampi. Luoteis- ja länsireunaan ulottuu metsä-autotie. Suolla on 23 tutkimus pistettä ja 19 syvyys-pistettä (kuva 52). Tutkimuspisteitä on 6,7/10 ha. Ko-konaispinta-ala on 34 ha, yli 1 m syvän alueen 7 ha, yli 1,5 m syvän 2 ha ja yli 2 m syvän 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 64 m, ja pinta viettää etelään. Kainuun lampi on kokonaan ojitettu. Suolta on laskuoja etelään kohti Mylly-niemen luomaa, joka johtaa Lapuan jokeen. Suo kuu-luu vesistöalueeseen 44.015, Koukkuluoman valu-ma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus, 3,3 m, on pisteellä A450. Suon pohja on epätasainen. Pohja-maalajit ovat moreeni (45 %), hiekka (52 %) ja hie-ta (3 %). Liejua on suon pohjalla muutamassa koh-dassa ohut kerros.

Kainuunlammen tutkimuspisteistä on rämeellä 95 % ja turvekankaalla 5 %. Suo on pääasiassa rah-karäm eojikkoa ja -muuttumaa. Paikoin tavataan var-

pu turve kangasta ja tupasvilla räme muuttumaa. Keski-määräinen pinnan rahkamättäisyys on 40 % ja mät-täiden korkeus 2,4 dm. Puusto on tiheydeltään vaih-televaa, vajaatuottoista tai taimi- ja riukuasteen män-nikköä.

Kainuunlammen turpeista on rahkavaltaisia 83 % ja saravaltaisia 17 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 52 %, sararahkaturve (CS) 31 % ja rahkasara turve (SC) 17 %. Tupasvillaa (ER) lisäte-kijänä sisältäviä turpeita on 58 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 9 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältä-viä 5 % kokonaisturve määrästä.

Suon keskiosassa on noin puolen metrin paksui-nen heikosti maatunut rahkavaltainen pinta turve-kerros, jonka alla on yleensä kohtalaisen hyvin maa-tunutta rahka- tai sara rahka turvetta. Tupasvillan jäännökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,8. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,7 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,1. Liekoja on vähän.

Ohuen turvekerroksen takia Kainuunlampea ei suositella turvetuotantoon.

3296000

3296000

3297000

3297000

3298000

3298000

7034

000

7034

000


0 1 km

Kuva 52. Kainuunlammen tutkimus- ja syvyyspisteet.



82

48. Kaitsarmossen

Kaitsarmossen (kl. 2312 09, x = 7042,0, y = 3290,9) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarle pyyn keskustas-ta kaakkoon. Suoalue käsittää myös pohjoisen Lill-jinjärvmossenin alueen. Kaitsar mossen rajoittuu luo-teessa hieta-alueeseen ja muualla osin mäkiseen mo-reenimaastoon. Suon poikki kulkee maantie, ja etelä-, itä- ja luoteisreunaan ulottuu metsäautotie. Suolla on 125 tutkimus pistettä ja 108 syvyyspistettä (kuva 53). Tutkimuspisteitä on 3,6/10 ha. Kokonaispinta-ala on 341 ha, yli 1 m syvän alueen 148 ha ja yli 1,5 m sy-vän 83 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30–32 m. Eteläosan pinta viettää loivasti pohjoiseen ja pohjois-osan lounaaseen. Kaitsarmossen on kokonaan ojitet-tu. Eteläosan halki virtaa valtaoja, Lilljinjärvbäcken, joka laskee pohjoiseen Dalasbäckeninä kohti Kov-jokea. Suo kuuluu vesistö alueeseen 45.005, Dalas-bäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat moreeni (38 %), hieta (28 %) ja hiesu (19 %).

Kaitsarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, avosuolla 4 %, korvessa 4 % ja turve kankaalla 23 %. Suon eteläosassa on rahkaräme muuttumaa. Pohjoisempana vallitseva suotyyppi on varsinai-nen sararäme muuttuma. Paikoin esiintyy varsinais-ta saraneva muuttumaa ja reuna osissa puolukka- ja mustikka turvekankaita. Pohjoisosassa on yleisim-min tupasvilla räme muuttumaa sekä myös kytöheit-toa ja reunaosissa turve kankaita. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden kor-keus 1,9 dm. Puusto on suurimmassa osassa suota harvahkoa tai keskitiheää männyn ja koivun, paikoin myös kuusen sekapuustoa. Kehitysluokka vaihtelee taimikosta tukki puustoon, joskin harvennus metsä on tyypillisin.

Kaitsarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 23 % ja saravaltaisia 77 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 8 %, sararahkaturve (CS) 15 %, sara-turve (C) 18 % ja rahkasara turve (SC) 59 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 20 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonaisturvemäärästä.

Suon eteläosan rahkarämealueella on yli metrin paksuinen heikosti maatunut rahkavaltainen pintatur-vekerros, joka muualla on hyvin ohut tai puuttuu ko-konaan. Suurin osa turve kerrok sesta on kohtalaises-ti maatunutta rahkasara- tai sararahkaturvetta, mut-ta myös puhdasta saraturvetta esiintyy paikoin. Puun jäännökset ovat melko yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 3,0 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 5,5. Liekoja on erittäin vähän.

Kaitsarmossenilta on otettu näytteet kahdelta pis-teeltä. Turpeen keski määräinen tuhka pitoisuus on 6,1 % kuivapainosta, vesi pitoisuus märkäpainos-ta 89,7 % ja kuiva-ainemäärä 99,3 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 18,5 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,1 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,20 % kuivapainosta.

Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Kaitsar-mossenin eteläosan yhtenäinen, noin 78 ha:n laa-juinen yli 1,5 m syvä alue soveltuu energia turve-tuotantoon. Turvekerros ei kuitenkaan ole kovin paksu, ja paikoin ojat ulottuvat mineraali maahan asti. Lisäksi alueen halki virtaa valtaoja pohjoiseen. Alueen eteläosasta noin 10 ha:n alueelta on tuotet-tavissa ensin noin 0,10 milj. suo-m3 ympäristötur-vetta. Energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta on noin 0,99 milj. suo-m3, ja energia turpeen laatuoh-jeen (2006) mukaan se kuuluu laatuluokkaan M50, A8.0, Q8.0, S0.25.



83

3290000

3290000

3291000

3291000

3292000

3292000

7041

000

7041

000

7042

000

7042

000

7043

000

7043

000

7044

000

7044

000


0 1 km

Kuva 53. Kaitsarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



84

49. Jinjärvträsket

Jinjärvträsket (kl. 2312 06, x = 7044,9, y = 3289,3) sijaitsee noin 17 km Uudenkaarle pyyn keskustas-ta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreeni-maastoon. Itä- ja kaakkois reunaa sivuaa metsä-autotie. Suolla on 72 tutkimuspistettä ja 67 syvyys-pistettä (kuva 54). Tutkimuspisteitä on 3,3/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 218 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 29–32 m, ja pinta viettää länteen ja luoteeseen. Jinjärvträsket on lähes kokonaan ojitettu. Suon halki virtaa Dalas-bäcken pohjoiseen kohti Kovjokea. Suo kuuluu ve-sistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (46 %), hieta (24 %) ja moreeni (21 %).

Jinjärvträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 24 %, avosuolla 20 %, korvessa 1 %, turve kankaalla 54 % ja pellolla 1 %. Länsiosan luonnon tilaisella alueella on pääasiassa varsinaista saranevaa. Oji-tusalueella mustikka- ja puolukka turvekangas ovat luonteenomaisia, mutta myös varsinainen sararäme-muuttuma on yleinen. Lisäksi suolla on mm. ruoho-turvekangasta, pallosara räme muuttumaa ja länsi-osassa varsinaista sararäme muuttumaa. Keskimää-

räinen pinnan rahkamättäisyys on 6 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on ojitusalueella keskitiheää tai tiheää, yleensä melko kookasta männyn ja koivun mutta paikoin myös kuusen sekapuustoa.

Jinjärvträsketin turpeista on rahkavaltaisia 58 % ja saravaltaisia 42 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 10 %, sararahkaturve (CS) 48 %, sa-raturve (C) 13 % ja rahkasara turve (SC) 29 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 1 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä.

Suuri osa suoalueesta on ohutturpeista, lähes bio-logista suota. Turvekerros on laajoilla alueilla vain 10–30 cm paksu, ja se koostuu kohtalaisesti maa-tuneesta sararahka- ja rahkasara turpeesta. Heikosti maatunut rahkavaltainen pintakerros puuttuu lähes kokonaan.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,0.

Ohuen turvekerroksen takia Jinjärvträsket ei so-vellu turvetuotantoon.

3288000

3288000

3289000

3289000

3290000

3290000

7044

000

7044

000

7045

000

7045

000


0 1 km

Kuva 54. Jinjärvträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



85

50. Dansarmossen

Dansarmossen (kl. 2312 09, x = 7039,7, y = 3292,7) sijaitsee noin 27 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lounaassa ja koillisessa toiseen suohon ja muualla osin hiekkaiseen moreenimaas-toon. Suon halki kulkee metsäautotie, myös itä- ja länsireunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 101 tutki-muspistettä ja 86 syvyyspistettä (kuva 55). Tutkimus-pisteitä on 4,2/10 ha. Kokonaispinta-ala on 236 ha, yli 1 m syvän alueen 112 ha, yli 1,5 m syvän 59 ha ja yli 2 m syvän 14 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–39 m. Pinta viettää koillisosassa etelään ja muualla lähinnä pohjoiseen ja luoteeseen noin 3 m/km. Dansarmos-sen on kokonaan ojitettu. Länsi osasta lähtee Krono-diket luoteeseen Kaitsarmossenille jatkuen Jinjärvs-bäckeninä kohti Kovjokea. Suo kuuluu vesistöaluee-seen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hieta (44 %), hiekka (30 %) ja moreeni (13 %). Liejua on suon pohjalla etelä osassa laajahkolla alu-eella alle puolen metrin paksuinen kerros.

Dansarmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 69 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 29 %. Länsi-osan vallitseva suotyyppi on varsinainen sararäme-muuttuma. Reunaosissa on mustikka turvekangasta. Eteläosan keskellä on rahkarämemuuttumaa, reu-nem malla varsinaista sara räme muuttumaa ja mustikka turvekangasta. Koillisosassa ovat tupasvil-laräme- ja varsinainen sararäme muuttuma tyypilli-siä. Reunaosissa on turvekankaita. Keski määräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korke-us 2,3 dm. Puusto on suon eteläosan paksuturpeisel-la alueella taimi- tai riukuasteen männikköä. Muual-la puusto on yleensä keskitiheää tai paikoin tiheää-kin mänty valtaista harvennus metsää. Ohutturpeisilla alueilla ja reunaosissa on paikoin tukkipuustoa, jos-sa männyn seassa on koivua, paikoin kuustakin.

Dansarmossenin turpeista on rahkavaltaisia 34 % ja saravaltaisia 66 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 14 %, sararahkaturve (CS) 20 %, sa-raturve (C) 29 % ja rahkasara turve (SC) 37 %. Tu-pasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 15 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 24 % ja var-pujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonaisturve-määrästä.

Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturveker-ros on eteläosan rahkarämealuetta lukuun ottamatta ohut tai se puuttuu kokonaan. Suurin osa suon tur-vekerroksesta on kohtalaisesti tai heikohkosti maa-tunutta rahkasara- tai saraturvetta. Puun jäännökset ovat pohjaturpeessa yleinen turpeen lisätekijä.


Dansarmossenilta on otettu näytteet kahdelta pis-teeltä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 5,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,0 % ja kuiva-ainemäärä 116,6 kg/suo-m3. Kui-van turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,1 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,8 MJ/kg. Rikki-pitoisuus on keskimäärin 0,25 % kuivapainosta.

Dansarmossenin itä- ja eteläosassa on yhtenäinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu turve tuotantoon. Eteläosan noin 12 ha:n laajuisella yli 2 m syvällä alu-eella on pinnassa 0,058 milj. suo-m3 ympäristö turve -tuotantoon soveltuvaa heikosti (H1–4) maatunutta rahka valtaista turvetta. Heikosti maatuneen rahka-kerroksen alla ja muualla yli 1,5 m syvällä 57 ha:n alueella on noin 0,81 milj. suo-m3 energiaturve-tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiaturpeen laatu ohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluokkaan M50, A6.0, Q8.0, S0.25.



86

3291000

3291000

3292000

3292000

3293000

3293000

7039

000

7039

000

7040

000

7040

000


0 1 km

Kuva 55. Dansarmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



87

51. Marbackmossen

Marbackmossen (kl. 2312 06, x = 7043,2, y = 3289,5) sijaitsee noin 23 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa pel-toon, etelässä toiseen suohon ja muualla osin mäki-seen moreenimaastoon. pohjoisreunaan ulottuu ti-lustie, ja eteläreunaa sivuaa paikallistie. Suolla on 30 tutkimuspistettä ja 28 syvyyspistettä (kuva 56). Tutkimuspisteitä on 4,7/10 ha. Kokonaispinta-ala on 62 ha ja yli 1 m syvän alueen 3 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 29–30 m, ja pinta viettää loivasti pohjoiseen. Marback mossen on kokonaan ojitettu. Pohjoispäästä lähtee laskuo-ja (Dalasbäcken), joka laskee Kovjokeen. Suo kuu-luu vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,3 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (48 %), hieta (36 %) ja hiesu (16 %).

Marbackmossenin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 3 %, korvessa 2 % ja turvekankaalla 95 %. Mus-tikka- ja puolukka turvekangas ovat vallitsevat suo-

tyypit. Lisäksi jonkin verran esiintyy mm. ruoho-turvekangasta. Rahkamättäisyyttä ei juuri ole. Puus-to on kookasta, keskitiheää tai tiheää männyn, koi-vun ja kuusen tukkipuustoa.

Marbackmossenin turpeista on rahkavaltaisia 41 % ja saravaltaisia 59 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 37 %, saraturve (C) 1 % ja rahkasara turve (SC) 58 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä tur-peita on 27 % kokonais turvemäärästä.

Turvekerros on yleensä selvästi alle metrin pak-suinen, ja se koostuu kohtalaisen hyvin maatunees-ta rahkasara- ja sararahkaturpeesta. Puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Heikosti maatunutta rahkavaltaista pintakerrosta ei juuri esiinny.


Ohuen turvekerroksen takia Marbackmossen ei sovellu turvetuotantoon.

3289000

3289000

3290000

3290000

3291000

3291000

7043

000

7043

000

7044

000

7044

000


0 1 km

Kuva 56. Marbackmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



88

52. Stenmossen

Stenmossen (kl. 2312 06, x = 7043,7, y = 3287,0) sijaitsee noin 22 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta kaakkoon. Se rajoittuu luoteessa suohon (Paikan-mossen), idässä hiekkamaastoon ja muualla moreeni-maastoon. Itä- ja eteläreunaa sivuaa metsäautotie, li-säksi pohjoisosaan johtaa metsä auto tien pää. Suolla on 128 tutkimuspistettä ja 112 syvyyspistettä (kuva 57). Tutkimuspisteitä on 4,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 310 ha, yli 1 m syvän alueen 83 ha, yli 1,5 m syvän 46 ha ja yli 2 m syvän 6 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 31–35 m, ja pinta viettää pohjoiseen noin 2 m/km. Stenmos-sen on suurimmaksi osaksi ojitettu; kaakkois osassa on ojittamatto mia alueita. Länsi osasta on ojayhteys Romarbäckeniin, joka johtaa Lapuanjokeen. Suon länsiosa kuuluu vesistö alueeseen 44.013, Romars-bäckenin valuma-alue ja kaakkoisosa vesistöaluee-seen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohja maalajit ovat hiekka (43 %), moreeni (33 %) ja hieta (20 %).

Stenmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 65 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % ja turve kankaalla 33 %. Suon kaakkois osan luonnon tilaisella alueella on varpu- ja tupasvilla rahka rämettä ja läheisillä oji-tusalueilla näiden muuttumia sekä tupasvilla räme-muuttumaa. Suon pohjois- ja länsiosassa puolukka-turve kangas on tyypillinen. Paikoin esiintyy laik-kuina tupasvillaräme- ja isovarpu räme muuttuma a. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 24 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto on suon luonnon-tilaisella alueella kitukasvuista ja harvaa männikköä. Muualla on yleensä keskitiheää, kohtalaisen kookas-ta, mäntyvaltaista puustoa.

Stenmossenin turpeista on rahkavaltaisia 75 % ja saravaltaisia 25 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 47 %, sararahkaturve (CS) 28 %, sa-raturve (C) 5 % ja rahkasara turve (SC) 20 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 31 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 23 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä.

Suurin osa suon turvekerrostumasta on alle metrin paksuinen. Yli metrin syvyisellä alueella on paikoin paksuhko heikosti maatunut rahkavaltainen pintatur-vekerros, jonka alla on kohtalaisesti maatunutta rah-ka- tai sararahkaturvetta. Ohutturpeisella alueella on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta sararahka- ja rahkasaraturvetta. Tupasvillan jäännökset ovat ylei-nen turpeen lisätekijä pintakerroksessa ja puun jään-nökset pohjakerroksessa.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,6 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,3. Liekoja on yleensä vähän.

Stenmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 1,4 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 89,9 % ja kuiva-ainemäärä 101,7 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 20,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,9 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,14 % kuivapainosta.

Stenmossenin kaakkoisosassa on noin 39 ha:n laa-juinen yli 1,5 m syvä alue, joka soveltuu välttävästi turvetuotantoon. Alueella on useita moreenisaarek-keita. Pinnas sa on noin 0,27 milj. suo-m3 ympäristö-turve tuotantoon soveltuvaa H1–4 maatunutta rahka-turvetta, ja sen alla noin 0,27 milj. suo-m3 energia-turve tuotantoon soveltuvaa turvetta, joka energiatur-peen laatuohjeen (2006) mukaan kuuluu laatuluok-kaan M50, A2.0, Q8.0, S0.15.



89

3286000

3286000

3287000

3287000

3288000

3288000

7043

000

7043

000

7044

000

7044

000

7045

000

7045

000


0 1 km

Kuva 57. Stenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



90

53. Sakarihaudanmäki

Sakarihaudanmäki (kl. 2312 08, x = 7034,5, y = 3297,4) sijaitsee noin 40 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu kaakossa Rajane-vaan ja muualla lohkareiseen moreenimaastoon. Poh-joisreunaa sivuaa metsäautotie. Suolla on 27 tutki-muspistettä ja 19 syvyys pistettä (kuva 58). Tutkimus-pisteitä on 4,1/10 ha. Kokonaispinta-ala on 65 ha ja yli 1 m syvän alueen 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 60–63 m, ja pinta viettää kaakkoon noin 2 m/km. Sakarihau-danmäki on lähes kokonaan ojitettu. Suolta lähtee ojia kohti Rajanevaa, josta on laskuoja etelään koh-ti Purmojokea. Suo kuuluu vesistöalueeseen 46.074, Isonnevanpäkin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalaji on moree-ni, joka on paikoin lohkareista..

Sakarihaudanmäen tutkimuspisteistä on rämeel-lä 61 % ja turvekankaalla 38 %. Keskiosassa on pääasiassa rahkaräme- ja isovarpu räme muuttumaa. Reunemmalla on yleisesti puolukka turve kangasta.

Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 17 % ja mättäiden korkeus 2,3 dm. Puusto on yleensä keski-tiheää taimi- tai riuku asteen männikköä, reunaosissa on kookkaampaa mänty valtaista puustoa.

Sakarihaudanmäen turpeista on rahkavaltaisia 35 % ja saravaltaisia 65 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 21 %, sararahkaturve (CS) 14 % ja rahkasara turve (SC) 65 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 51 % ja varpujen jäännök-siä (N) sisältäviä 18 % kokonais turvemäärästä.

Suurin osa suosta on ohutturpeista, usein ns. bio-logista suota. Turvekerros on kohtalaisen hyvin maa-tunutta rahkasara- ja sararahkaturvetta. Puun jään-nökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2.3 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,1. Liekoja on paikoin runsaasti.

Ohuen turvekerroksen takia Sakarihaudanmäki ei sovellu turvetuotantoon.

3296000

3296000

3297000

3297000

3298000

3298000

7034

000

7034

000

7035

000

7035

000


0 1 km

Kuva 58. Sakarihaudanmäen tutkimus- ja syvyyspisteet.



91

54. Storträsket

Storträsket (kl. 1243 07, x = 7056,4, y = 3268,2) sijaitsee noin 18 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta länteen. Se rajoittuu loivapiirteiseen moreeni-maastoon. Suon reunoille johtaa useita metsäauto-teitä. Tutkimuspisteitä on 4 ja syvyyspisteitä 6 (kuva 59). Tutkimuspistetiheys on 0,6/10 ha. Suon koko-naispinta-ala on 62 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 1–2 m, ja pinta on tasainen. Storträsket on osittain ojitettu. Alueen keskellä sijaitsevasta lammesta (Storträsket) lähtee laskuoja itään Bastusund bäckeniin, joka joh-taa mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V015.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,4 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalaji on moreeni.

Storträsketin tutkimuspisteistä on rämeellä 75 % ja korvessa 25 %. Suo on suurimmaksi osaksi me-renpohjan soistumaa. Alueen keskelle on jäänyt ma-tala umpeenkasvava Storträsket-lampi. Pohjoisosas-sa on tupasvillarämemuuttumaa.

Storträsketin pohjoisosan turvekerros on heikosti maatunutta rahkasaraturvetta. Koko turve kerrostuman keskimaatuneisuus on 4,0.

Ohuen turvekerroksen takia Storträsket ei sovellu turvetuotantoon.

3267000

3267000

3268000

3268000

3269000

3269000

7056

000

7056

000


0 1 km

Kuva 59. Storträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



92

55. Rudmossen

Rudmossen (kl. 2312 03, x = 7045,7, y = 3292,2) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä ja pohjoisessa peltoi-hin, muualla moreenimaastoon. Suon halki kulkee paikallis tie. Tutkimuspisteitä on 21 ja syvyyspisteitä 18 (kuva 60). Tutkimus pistetiheys on 5,3/10 ha. Ko-konaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m syvän alueen 15 ha, yli 1,5 m syvän 11 ha ja yli 2 m syvän 5 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30–32 m, ja pinta viettää koilliseen. Rud mossen on kokonaan ojitettu. Suolta lähtee laskuoja läheiseen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen kes-kiosan alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,5 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat mo-reeni (41 %), hiekka (41 %) ja hiesu (18 %). Liejua on suon pohjalla pienellä alueella ohut kerros.

Rudmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 51 %, turvekankaalla 43 % ja pellolla 6 %. Keski osa on lä-hinnä rahkaräme muuttumaa. Eteläosassa on kytö-heittoa ja reunoilla usein puolukka turve kangasta. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 16 % ja mättäiden korkeus 2,0 dm. Puusto on yleensä keski-tiheää ja kehitysluokaltaan vaihtelevaa, joskin usein tukkipuuasteella olevaa männikköä tai männyn ja koivun sekapuustoa.

Rudmossenin turpeista on rahkavaltaisia 37 % ja saravaltaisia 63 %. Pääturve lajeittain jakauma on:

rahkaturve (S) 31 %, sararahkaturve (CS) 6 %, sara-turve (C) 3 % ja rahkasara turve (SC) 60 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 34 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 47 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turvemäärästä.

Suon pohjoisosassa on vaihtelevan paksuinen hei-kosti maatunut rahkavaltainen pinta turve kerros, jon-ka alla on kohtalaisen hyvin maatunutta rahkaval-taista turvetta. Pohjaosassa ja ohut turpeisella etelä-osalla on hyvin maatunutta saravaltaista turvetta. Tu-pasvillan ja puun jäännökset ovat erittäin yleisiä tur-peen lisätekijöitä.


Rudmossenilta on otettu näytteet kahdelta pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 2,9 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkä painosta 90,3 % ja kuiva-ainemäärä 97,7 kg/suo-m3. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimäärin 19,0 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 8,3 MJ/kg. Rikkipitoisuus on keskimäärin 0,11 % kuivapainosta.

Suon pohjoisosan paksuturpeisen alueen rikko-vat tie ja alueen keskellä oleva mineraali maa saareke. Maa tumisasteessa on vaihtelua, joten pala- tai ympä-ristö turpeen tuotanto olisi vaikeaa. Siksi suota ei suositella turvetuotantoon.

3291000

3291000

3292000

3292000

3293000

32930007045

000

7045

000

7046

000

7046

000


0 1 km

Kuva 60. Rudmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



93

56. Rudsjön

Rudsjön (kl. 2312 09, x = 7046,1, y = 3291,4) si-jaitsee noin 16 km Uuden kaarlepyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu idässä ja luoteessa paikoin peltoihin ja muualla moreeni maastoon. Itäpuolel-la kulkee paikallistie. Suolla on 25 tutkimuspistettä ja 20 syvyyspistettä (kuva 61). Tutkimuspisteitä on 3,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 63 ha ja yli 1 m sy-vän alueen 5 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 29–31 m, ja pinta viettää koilliseen noin 2 m/km. Rudsjön on kokonaan ojitettu. Itäreunasta on laskuoja läheiseen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kov joen keskiosan alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,7 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaa-lajit ovat moreeni (44 %), hiekka (36 %) ja hiesu (7 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella kes-kimäärin alle puolen metrin paksuinen kerros.

Rudsjön tutkimuspisteistä on rämeellä 56 % ja turvekankaalla 44 %. Yleisimmät suotyypit ovat puolukka- ja mustikka turve kangas sekä varsinai-nen sararäme muuttuma. Paikoin esiintyy myös mm.

lyhytkorsi nevaräme- ja isovarpuräme muuttumaa. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 2 % ja mättäiden korkeus 1,0 dm. Puusto on melko kookas-ta, keskitiheää mänty valtaista sekapuustoa.

Rudsjön turpeista on rahkavaltaisia 22 % ja sara-valtaisia 78 %. Pääturvelajeittain jakauma on: rahka-turve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saratur-ve (C) 11 % ja rahkasaraturve (SC) 67 %. Tupasvil-laa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 3 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 21 % ja varpujen jäännök-siä (N) sisältäviä 14 % kokonaisturvemäärästä.

Suurimmassa osassa suota turvekerros on noin puolen metrin paksuinen. Heikosti maatunut rahka-valtainen pintaturvekerros on ohut tai se puuttuu ko-konaan. Turve kerros koostuu suurimmaksi osaksi kohtalaisen hyvin maatuneesta rahkasara turpeesta.


Ohuen turvekerroksen takia Rudsjön ei sovellu turvetuotantoon.

3290000

3290000

3291000

3291000

3292000

3292000

7046

000

7046

000


0 1 km

Kuva 61. Rudsjön tutkimus- ja syvyyspisteet.



94

57. Hästmossen

Hästmossen (kl. 1343 07, x = 7048,5, y = 3264,1) sijaitsee noin 24 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta lounaaseen. Se rajoittuu mäkiseen ja kallioiseen moreeni maastoon. Lähes koko suo on soidensuoje-lualuetta. Lounaispuolelle johtaa metsäautotie. Suol-la on 32 tutkimus pistettä ja 29 syvyyspistettä (kuva 62). Tutkimuspisteitä on 4,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 65 ha, yli 1 m syvän alueen 41 ha, yli 1,5 m syvän 35 ha ja yli 2 m syvän 21 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 12 m, ja pinta viettää keskeltä loivasti itään. Häst-mossen on lähes kokonaan luonnontilainen; ojitus-ta on vain suon itäreunalla ja eteläpäässä. Suolla on useita avovesi lampia (kuva 63). Eteläpäästä lähte-vä laskuoja, Långviksbäcken, laskee etelään pääty-en mereen. Myös suon itäreunasta on ojayhteys me-reen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V013.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 3,2 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohja maa-lajit ovat hiekka (52 %), hieta (25 %) ja moreeni (3 %). Hiesuista liejua on suon pohjalla laajalla alu-eella monin paikoin yli metrin paksuudelta.

Hästmossenin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 38 %, avosuolla 41 %, korvessa 10 % ja turve-kankaalla 11 %. Keskiosa on pääasiassa vetistä ly-hytkorsi- ja silmäke nevaa (kuva 63). Länsi osassa on lyhytkorsi neva rämettä ja nevakorpea. Etelä-lahdekkeessa on rahka räme ojikkoa ja puolukka-turve kangasta. Itäosan ojitus alueella esiintyy mm. puolukka turvekangasta ja kangas korpi muuttumaa. Lisäksi suolla on mm. tupasvilla rämettä ja varsi-naista saranevaa. Keski määräinen pinnan rahka mät-täisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,5 dm. Puusto

on rämealueilla yleensä harvaa ja osin kitukasvuista männikköä, nevakorpi alueella koivua. Ojitus alueilla on kookkaampaa, yleensä mäntyvaltaista puustoa.

Hästmossenin turpeista on rahkavaltaisia 71 % ja saravaltaisia 29 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 45 %, sararahkaturve (CS) 26 %, sa-raturve (C) 3 %, rahka sara turve (SC) 25 % ja rusko-sammalsaraturve (BC) 1 %. Tupasvillaa (ER) lisäte-kijänä sisältäviä turpeita on 42 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 2 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältä-viä 21 % kokonais turve määrästä.

Suon keskellä on paksu, pohjaan asti ulottuva heikosti maatunut rahkavaltainen turvekerros, joka koostuu suurimmaksi osaksi Cuspidata-ryhmän rah-kasammalien jäännöksistä (kuva 64). Paikoin esiin-tyy myös Palustria-ryhmän rahkasamma lien jään-nöksiä ja saraa. Tupasvillan jäännökset ovat ylei-nen tur peen lisätekijä. Reunaosissa ja paikoin kes-kemmäl läkin sarapitoinen tai -valtainen turve ulot-tuu lähelle pintaa.


Hästmossenilta on otettu näytteet yhdeltä pisteel-tä. Turpeen keskimääräinen tuhka pitoisuus on 3,2 % kuivapainosta, vesipitoisuus märkäpainosta 93,6 %. Kuivan turpeen tehollinen lämpöarvo on keskimää-rin 18,3 MJ/kg ja 50 %:n kosteudessa 7,9 MJ/kg. Rikki pitoisuus on keskimäärin 0,24 % kuivapainos-ta.

Lähes koko suo kuuluu nykyisin soidensuojeluoh-jelmaan.



95

3263000

3263000

3264000

3264000

3265000

3265000

7048

000

7048

000

7049

000

7049

000


0 1 km

Kuva 62. Hästmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



96

Kuva 63. Näkymä Hästmossenille eteläpuolella sijaitsevilta kallioilta (kuva Tapio Toivonen).

Kuva 64. Vetistä ja hyvin heikosti maatunutta Cuspidata-turvetta Hästmossenin keskiosasta (kuva Tapio Toivonen).



97

58. Skutsundsmossen

Skutsundsmossen (kl. 1343 07, x = 7053,3, y = 3267,3) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarle pyyn keskustasta länteen. Suo koostuu kahdesta erillisestä altaasta, ja se rajoittuu loiva piirteiseen, osin kallioi-seen moreenimaastoon. Itäpuolelle johtaa metsäau-totie. Suolla on 6 tutkimus pistettä ja 5 syvyyspistettä (kuva 65). Tutkimuspisteitä on 2,5/10 ha. Kokonais-pinta-ala on 24 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 2–5 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Skutsundsmos-sen on vain osittain ojitettu, pohjoinen allas on lähes luonnontilassa. Kummankin altaan alueella on um-peenkasvava lampi. Suon eteläpäästä lähtee Sandska-bäcken läheiseen merenlahteen. Suo kuuluu vesistö-alueeseen 84V015.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,6 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (91 %) ja hiekka (9 %). Liejua on suon pohjalla laa-jalla alueella keskimäärin alle puolen metrin paksui-nen kerros.

Skutsundsmossenin tutkimuspisteistä on avosuol-la 67 %, korvessa 22 % ja pellolla 5 %. Pohjois osassa on ruohoista saranevaa, nevakorpea ja lyhytkorsine-

vaa. Eteläosassa on varsinaista saraneva muuttumaa, ruoho heinäkorpi ojikkoa ja puolukka turvekangasta. Neva-alueiden ympärillä on yleensä koivuvaltaista keski tiheää tai tiheää puustoa, joka on taimi- tai riu-kuasteella.

Skutsundsmossenin turpeista on rahkavaltaisia 45 % ja saravaltaisia 55 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 35 %, sararahkaturve (CS) 10 %, saraturve (C) 5 % ja rahkasara turve (SC) 50 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä tur-peita on 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % kokonaisturvemäärästä.

Suon turvekerros on ohut. Pohjoisosassa kerros on noin puolen metrin paksuinen. Pinnassa on hei-kosti maatunutta rahkavaltaista turvetta, joka pohjaa kohti muuttuu saravaltaiseksi. Eteläosan turvekerros on vieläkin ohuempi (0,1–0,4 m) ja turve on heikos-ti maatunutta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 2,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta ker roksen maa tu neisuus on 1,4 ja pohjakerroksen 3,4.

Ohuen turvekerroksen takia Skutsundsmossen ei sovellu turvetuotantoon.

3266000

3266000

3267000

3267000

3268000

3268000

7053

000

7053

000

7054

000

7054

000


0 1 km

Kuva 65. Skutsundsmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



98

59. Åkerholmsmossen

Åkerholmsmossen (kl. 2321 07, x = 7046,9, y = 3294,1) sijaitsee noin 21 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu loivapiirteiseen hiekka- ja moreeni maastoon. Etelä- ja länsipuolel-la kulkee metsäautotie. Suolla on 6 tutkimuspistet-tä ja 1 syvyyspistettä (kuva 66). Tutkimus pisteitä on 1,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 39 ha, yli 1 m sy-vän alueen 14 ha, yli 1,5 m syvän 7 ha ja yli 2 m sy-vän 3 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–33 m, ja pinta viettää eteläosassa pohjoiseen. Suo on koko-naan ojitettu. Läheisen Nåpisjönin (31,5 m mpy) las-kuoja johtaa Åkerholms mossenille, jonka pohjois-päästä lähtee laskuoja, Kelibäcken, pohjoiseen koh-ti Kovjokea. Suo kuuluu vesistö alueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,4 m. Suon pohja on epätasainen. Pohjamaalajit ovat hiek-ka (72 %), moreeni (14 %) ja hiesu (14 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella alle metrin paksui-nen kerros.

Åkerholmsmossenin tutkimuspisteistä on rä-meellä 71 % ja turvekankaalla 29 %. Pohjois osassa on puolukka turve kangasta ja muualla pääasiassa tupasvilla räme ojikkoa ja -muuttumaa. Keskimääräi-nen pinnan rahkamättäisyys on 15 % ja mättäiden

korkeus 2,5 dm. Puusto on suon pohjoisosassa mel-ko kookasta ja keski tiheää, keskellä suota kitukas-vuista ja harvaa männikköä.

Åkerholmsmossenin turpeista on rahkavaltai-sia 89 % ja saravaltaisia 11 %. Pääturve lajeittain ja-kauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 85 % ja rahkasara turve (SC) 11 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 48 %, puun jään-nöksiä (L) sisältäviä 34 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 4 % kokonais turvemäärästä.

Suurin osa turvekerroksesta on kohtalaisen hyvin maatunutta, tupasvillaa lisä tekijänä sisältävää rahka-saraturvetta. Pohjakerroksessa puun jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 7,0. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 7,2. Liekoja on paikoin kohtalaisesti.

Åkerholmsmossen soveltuu varauksin pienimuo-toiseen energia turve tuotantoon. Turvetuotantoon vai-kut tavia seikkoja ovat läheisen lammen laskuoja suon kautta ja paksu turpeisimmalla alueella paikoin pak-suhko heikosti maatunut pintakerros. Suon 7 ha:n laa-juisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,11 milj. suo-m3 energiaturve tuotantoon soveltuvaa turvetta.

3293000

3293000

3294000

3294000

3295000

3295000

7047

000

7047

000


0 1 km

Kuva 66. Åkerholmmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



99

60. Stormossen

Stormossen (kl. 1343 07, x = 7049,9, y = 3262,3) si-jaitsee noin 26 km Uudenkaarle pyyn keskustasta lou-naaseen. Se rajoittuu kallioiseen moreeni maastoon. Länsipuolella kulkee metsä autotie. Suolla on 3 tutki-muspistettä ja 3 syvyyspistettä (kuva 67). Tutkimus-pisteitä on 1,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 19 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 4–5 m. Stormossen on kokonaan ojitettu. Suon pohjois- ja eteläpäästä on ojayhteys mereen. Suo kuuluu vesis-töalueeseen 84V013.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hiekka (67 %) ja moreeni (33 %).

Stormossen on kokonaan rämettä, pääosin kan-gasräme muuttumaa. Paikoin esiintyy myös pallo sara-räme muuttumaa. Puusto on keskitiheää, paikoin koo-kastakin männyn ja koivun sekapuustoa.

Stormossenin turve on saravaltaista. Vallitseva tur-velaji on hyvin maatunut rahka sara turve (SC). Suo on suureksi osaksi ojitettua ohutturpeista soistumaa. Koko turvekerrostuman keskimaatu neisuus on 7,0.

Ohuen turvekerroksen takia Stormossen ei sovel-lu turvetuotantoon.

3261000

3261000

3262000

3262000

3263000

3263000

7050

000

7050

000


0 1 km




100

61. Småholmsviken

Småholmsviken (kl. 1343 07, x = 7052,3, y = 3270,6) sijaitsee noin 14 km Uuden kaarle-pyyn keskustasta länteen. Se rajoittuu loivapiirtei-seen moreeni maastoon. Suolle johtaa metsä autotie. Tutkimus pisteitä on 6 ja syvyyspisteitä 4 (kuva 68). Tutkimuspiste tiheys on 1,3/10 ha. Suon kokonais-pinta-ala on 47 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on noin 5 m. Småholmsviken on suurimmaksi osaksi ojitettu. Itä-reunassa on pieni umpeenkasvava lampi, jonka ym-pärillä ei ole ojia. Suon pohjois- ja eteläpäästä on laskuoja merenlahteen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V015.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suon pohja on tasainen, pohjamaalaji on moreeni.

Småholmsviken on kokonaan turvekangasta, val-litsevana suotyyppinä mustikka turvekangas. Lisäk-si suolla on puolukkaturvekangasta. Puusto on koo-kasta, keski tiheää tai tiheää, usein kuusivaltaista se-kapuustoa.

Småholmsvikenin turve on kokonaan rahkaval-taista, pääturvelaji on sararahka turve (CS). Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 60 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 10 % ko-konaisturvemäärästä.

Suo on hyvin ohutturpeinen, monin paikoin lähes biologista suota. Ohut turvekerros koostuu kohtalai-sen hyvin maatuneesta sararahkaturpeesta, jossa on lisätekijänä runsaasti puun jäännöksiä. Koko turve-kerrostuman keskimaatuneisuus on 5,9.

Ohuen turvekerroksen takia Småholmsviken ei sovellu turvetuotantoon.

3269000

3269000

3270000

3270000

3271000

3271000

7052

000

7052

000

7053

000

7053

000


0 1 km

Kuva 68. Småholmsvikenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



101

62. Abborvattenmossen

Abborvattenmossen (kl. 2321 07, x = 7047,7, y = 3295,7) sijaitsee noin 23 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu pohjoisessa pel-toon ja muualla loivapiirteiseen moreeni- ja hiekka-maastoon. Eteläreunaa sivuaa paikallistie ja länsi-reunaa metsäautotie. Suolla on 85 tutkimus pistettä ja 79 syvyyspistettä (kuva 69). Tutkimuspisteitä on 4,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 177 ha, yli 1 m sy-vän alueen 54 ha ja yli 1,5 m syvän 34 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–40 m, ja pinta viettää luoteeseen noin 3 m/km. Abborvat-tenmossen on kokonaan ojitettu. Suon keskellä on umpeen kasvanut lampi, Abborvattnet. Pohjois päästä lähtee Nåpidiket päätyen Kovjokeen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 45.005, Kovjoen valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,0 m. Suon pohja on melko tasainen. Yleisimmät pohja-maalajit ovat hiekka (65 %), moreeni (18 %) ja hieta (8 %). Liejua on umpeenkasvaneen lammen pohjalla yli metrin paksuinen kerros.

Abborvattenmossenin tutkimuspisteistä on rämeel-lä 32 %, avosuolla 1 %, korvessa 1 % ja turvekankaal-la 66 %. Yleisin suotyyppi on puolukka turvekangas (kuva 70). Pohjois päässä, suon keskellä ja paikoin muuallakin on varsinaista sararäme muuttumaa. Li-säksi esiintyy mm. ruoho turvekangasta sekä rahka-räme- ja isovarpu räme muuttumaa. Umpeenkasva-neen lammen kohdalla on saranevaa. Keskimääräinen pinnan rahkamättäisyys on 7,5 % ja mättäiden kor-

keus 2,6 dm. Puusto on keski tiheää tai tiheää, ja sen kehitys luokka vaihtelee mutta on yleensä harvennus- tai tukki puu asteella. Puusto on yleensä mäntyvaltais-ta, mutta monin paikoin koivua ja kuusta on runsaas-ti seassa.

Abborvattenmossenin turpeista on rahkavaltai-sia 15 % ja saravaltaisia 85 %. Pääturve lajeit tain ja-kauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararahkaturve (CS) 11 %, saraturve (C) 37 % ja rahka sara turve (SC) 43 %. Tupasvillaa (ER) lisätekijänä sisältäviä tur-peita on 20 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 18 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonais-turvemäärästä.

Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturveker-ros on hyvin ohut tai se puuttuu monin paikoin ko-konaan. Turvekerros on yleensä kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasara- tai saraturvetta pinnasta poh-jaan asti. Vain lammen eteläpuolella on jonkin ver-ran rahkavaltaista turvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,4. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 2,5 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,5. Liekoja on paikoin kohtalaisesti.

Abborvattenmossen soveltuu turvelajin ja maatu-misasteen puolesta energia turve tuotantoon. Turve-kerros ei ole kovin paksu, mutta suon keskiosassa on kuitenkin 33 ha yli 1,5 m syvää aluetta, jossa on noin 0,46 milj. suo-m3 energia turve tuotantoon soveltuvaa turvetta.



102

3295000

3295000

3296000

3296000

3297000

3297000

7047

000

7047

000

7048

000

7048

000


0 1 km

Kuva 69. Abborvattenmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.

Kuva 70. Puolukkaturvekangasta Abborvattenmossenin keskiosassa (kuva Samu Valpola).



103

63. Soldatlampen

Soldatlampen (kl. 1243 10, x = 7040,0, y = 3270,0) sijaitsee noin 9 km Uudenkaarlepyyn keskustas-ta etelään. Se rajoittuu osin kallioiseen moreeni-maastoon. Itäreunaa sivuaa metsä auto tie. Suolla on 21 tutkimuspistettä ja 16 syvyyspistettä (kuva 71). Tutkimuspisteitä on 4,4/10 ha. Kokonaispinta-ala on 47 ha ja yli 1 m syvän alueen 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 15–17 m, ja pinta viettää luoteeseen. Soldat lampen on koko-naan ojitettu. Pohjois päästä lähtee laskuoja, Lamp-diket, luoteeseen kohti merta. Suo kuuluu vesistö-alueeseen 84.016, Loilaxbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,2 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat moreeni (76 %), hieta (21 %) ja hiekka (3 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin pak-suinen kerros.

Soldatlampenin tutkimuspisteistä on korvessa 11 % ja turvekankaalla 89 %. Mustikka- ja puolukka-tur ve kangas ovat tyypillisiä, mutta suolla tavataan

myös ruoho turvekangasta ja ruoho heinäkorpi muut-tumaa. Puusto on kookasta, keskitiheää kuusen, koi-vun ja männyn sekapuustoa.

Soldatlampenin turpeista on rahkavaltaisia 9 % ja saravaltaisia 91 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 9 %, saraturve (C) 33 % ja rahkasara-turve (SC) 58 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä si-sältäviä turpeita on 47 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 3 % kokonais turvemäärästä.

Suon turvekerros on ohut. Heikosti maatunut rah-kavaltainen pintaturvekerros puuttuu lähes koko-naan. Suurin osa turvekerroksesta koostuu hyvin maatuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Puun jään-nökset ovat erittäin yleinen turpeen lisätekijä.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,5. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 1,0 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 7,0.

Ohuen turvekerroksen takia Soldatlampen ei so-vellu turvetuotantoon.

3274000

3274000

3275000

3275000

3276000

3276000

7047

000

7047

000


0 1 km

Kuva 71. Soldatlampenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



104

64. Ämträsket

Ämträsket (kl. 1243 07, x = 7049,4, y = 3264,9) sijaitsee noin 26 km Uuden kaarlepyyn keskustas-ta länteen. Se rajoittuu kaakossa peltoon ja muualla kallioiseen moreenimaastoon. Itäpuolelle johtaa ti-lustie. Suolla on 4 tutkimuspistettä ja 3 syvyyspis-tettä (kuva 72). Tutkimus pisteitä on 0,8/10 ha. Suon kokonaispinta-ala on 47 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 7–8 m. Ämträsket on kokonaan ojitettu. Itäreunasta lähtee ojia läheiseen laskuojaan, joka johtaa mereen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 84V013.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,3 m. Suon pohja on tasainen ja pohjamaalaji on hiekka. Liejua on suon pohjalla paikoin ohut kerros.

Ämträsket on hyvin ohutturpeinen entisen me-renpohjan soistuma. Tutkimuspisteistä on rämeellä 60 %, korvessa 20 % ja turvekankaalla 20 %. Suolla esiintyy mm kangas räme muuttumaa ja korpisuutta. Puusto on keskitiheää tai tiheää sekapuustoa.

Ämträsketin turve on saravaltaista. Vallitseva tur-velaji on hyvin maatunut rahkasaraturve, joka sisäl-tää lisätekijänä puun jäännöksiä. Koko turvekerros-tuman keskimaatuneisuus on 7,0.

Ohuen turvekerroksen takia Ämträsket ei sovellu turvetuotantoon.

3264000

3264000

3265000

3265000

3266000

3266000

7049

000

7049

000


0 1 km

Kuva 72. Ämträsketin tutkimus- ja syvyyspisteet.



105

65. Västermossen

Västermossen (kl. 2312 09, x = 7045,0, y = 3291,0) sijaitsee noin 17 km Uuden kaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu moreenimaastoon. Pohjois-reunaa sivuaa metsäauto tie. Suolla on 29 tutkimus-pistettä ja 25 syvyyspistettä (kuva 73). Tutkimus-pisteitä on 5,9/10 ha. Kokonaispinta-ala on 48 ha, yli 1 m syvän alueen 23 ha, yli 1,5 m syvän 13 ha ja yli 2 m syvän 4 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 30–32 m, ja pinta viettää etelään noin 2 m/km. Västermossen on suureksi osaksi ojitettu; keskellä on luonnontilai-nen alue. Suolta lähtee laskuoja etelään Lilljinjärv-mossenin kautta Jinjärvbäckeniin, joka johtaa Dalas-bäckeniin ja edelleen Kovjokeen. Suo kuuluu vesis-töalueeseen 45.005, Dalasbäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,6 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaa-lajit ovat moreeni (54 %), hiekka (26 %) ja hieta (7 %). Liejua on suon pohjalla laajahkolla alueella alle puolen metrin paksuinen kerros.

Västermossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 48 %, avosuolla 7 % ja turvekankaalla 44 %. Keski-osan luonnontilaisella alueella on lyhytkorsinevaa ja rah karämettä, sen ympärillä rahka räme muuttumaa. Ete läosassa on mm. tupasvillaräme muuttumaa. Reu-na osissa ovat turve kankaat, etenkin mustikka tur-ve kangas luonteenomaisia. Keskimääräinen pin-nan rahka mättäi syys on 23 % ja mättäiden korkeus 2,2 dm. Puusto on suon keskellä kitukasvuista ja har-

vaa männikköä, reunemmalla yleensä kookasta, pai-koin tiheääkin mäntyvaltaista sekapuustoa.

Västermossenin turpeista on rahkavaltaisia 64 % ja saravaltaisia 36 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 48 %, sararahkaturve (CS) 16 %, sa-raturve (C) 4 % ja rahka sara turve (SC) 32 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 30 %, puun jäännöksiä (L) sisältäviä 8 % ja varpujen jään-nöksiä (N) sisältäviä 2 % kokonais turve määrästä.

Suon keski- ja pohjoisosassa on paksu heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturve kerros, joka koos-tuu suureksi osaksi Cuspidata-ryhmän rahkasamma-lien jäännök sistä. Kerroksessa on kuitenkin paksuja-kin maatuneempia rahkalinssejä tai -kerroksia. Tupas-villan jäännökset ovat yleinen turpeen lisätekijä. Suon eteläosassa on yleensä sarapitoista tai -valtaista tur-vetta pinnasta pohjaan.


Västermossen soveltuu turvetuotantoon. Suon 13 ha:n laajuisella, yli 1,5 m syvällä alueella on 0,14 milj. suo-m3 ympäristö turve tuotantoon soveltu-vaa H1–4-maatunutta turvetta, joka kuuluu laatu-luokkaan 3. Heikosti maatuneen rahkaturvekerrok-sen alla on noin 0,065 milj. suo-m3 energia turve tuo-tantoon soveltuvaa turvetta.

3290000

3290000

3291000

3291000

3292000

3292000

7045

000

7045

000


0 1 km

Kuva 73. Västermossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



106

66. Kalimossen

Kalimossen (kl. 2321 07, x = 7046,4, y = 3293,1) sijaitsee noin 8 km Uudenkaarle pyyn keskustasta kaakkoon. Se rajoittuu lännessä ja etelässä peltoon ja muualla hiekka- ja moreenimaastoon. Itä- ja lounais-puolella kulkee metsäautotie. Suolla on 28 tutkimus-pistettä ja 39 syvyyspistettä (kuva 74). Tutkimuspis-teitä on 4,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 83 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 27–30 m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Kali mossen on suurimmaksi osaksi ojitettu. Vedet laskevat useita laskuojia myöten suon länsi puolella virtaavaan Kov-jokeen. Suo kuuluu vesistöalueeseen 45.002, Kovjo-en keskiosan alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 1,0 m. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiekka (62 %), hieta (23 %) ja hiesu (9 %).

Kalimossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 22 %, korvessa 14 %, turvekankaalla 63 % ja pellolla 1 %. Suon pohjois- ja koillisosassa on pääasiassa puo-lukka-, ruoho- ja mustikka turve kangasta. Lounais-osassa on tupasvilla räme muuttumaa ja etelä osassa mm. isovarpu räme muuttumaa. Keskimääräinen pin-nan rahkamättäisyys on 5 % ja mättäiden korke-

us 2,4 dm. Puusto on varsinkin turvekangasalueilla keski tiheää tai tiheää, usein tukkipuu asteella olevaa sekapuustoa.

Kalimossenin turpeista on rahkavaltaisia 6 %, rus-kosammalvaltaisia 1 % ja sara valtaisia 93 %. Päätur-velajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 4 %, sararah-katurve (CS) 4 %, rusko sammal turve (B) 1 %, sa-raturve (C) 2%, ruskosammal saraturve (BC) 2 % ja rahkasara turve (SC) 89 %. Tupasvillaa (ER) lisäteki-jänä sisältäviä turpeita on 8 %, puun jäännök siä (L) sisältäviä 12 % ja varpujen jäännöksiä (N) sisältäviä 5 % kokonais turvemäärästä.

Heikosti maatunut rahkavaltainen pintaturveker-ros puuttuu suurimmasta osasta suota kokonaan. Tur-vekerros on selvästi alle metrin paksuinen ja suurim-maksi osaksi kohtalaisen hyvin maatunutta rahkasa-raturvetta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 6,2. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maa tuneisuus on 1,6 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 6,5.

Ohuen turvekerroksen takia Kalimossen ei sovel-lu turvetuotantoon.

3292000

3292000

3293000

3293000

3294000

3294000

7046

000

7046

000

7047

000

7047

000


0 1 km

Kuva 74. Kalimossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



107

67. Brännmossen

Brännmossen (kl. 2312 09, x = 7043,0, y = 3292,3) sijaitsee noin 18 km Uuden kaarle pyyn keskustas-ta kaakkoon. Se rajoittuu idässä peltoon ja muual-la loiva piirteiseen moreeni maastoon. Pohjoisosan poikki kulkee maantie ja länsireunaa sivuaa metsä-autotie. Suolla on 31 tutkimuspistettä ja 22 syvyys-pistettä (kuva 75). Tutkimus pisteitä on 3,8/10 ha. Kokonaispinta-ala on 81 ha, yli 1 m syvän alueen 22 ha ja yli 1,5 m syvän 1 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 32–35 m, ja pinta viettää länteen noin 2 m/km. Brännmos-sen on kokonaan ojitettu. Länsiosasta on ojayhte-ys Lilljinjärmossenille, josta vedet virtaavat Dalas-bäckeniin ja edelleen Kovjokeen. Koillisosasta on suora ojayhteys Kovjokeen. Suo kuuluu suurim-maksi osaksi vesistöalueeseen 45.005, Dalasbäcke-nin valuma-alue, koillisosa vesistöalueeseen 45.002, Kovjoen keskiosan alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 2,3 m. Suon pohja on epätasainen. Yleisimmät pohjamaa-lajit ovat moreeni (47 %), hiekka (43 %) ja hieta (6 %). Liejua on suon pohjalla laajalla alueella sel-västi alle puolen metrin paksuinen kerros.

Brännmossenin tutkimuspisteistä on rämeellä 76 % ja turvekankaalla 24 %. Keskiosa on pääasias-

sa tupasvillarämemuuttumaa. Reunaosissa ovat iso-var puräme muuttuma ja puolukka turvekangas tyy-pillisiä. Keskimääräinen pinnan rahka mättäisyys on 18 % ja mättäiden korkeus 2,4 dm. Puusto on kes-kitiheää tai tiheää riuku- tai pinotavara-asteen män-nikköä.

Brännmossenin turpeista on rahkavaltaisia 18 % ja saravaltaisia 82 %. Pääturve lajeittain jakauma on: rahkaturve (S) 11 %, sararahkaturve (CS) 7 %, sara-turve (C) 10 % ja rahkasara turve (SC) 72 %. Tupas-villaa (ER) lisätekijänä sisältäviä turpeita on 12 % ja puun jäännöksiä (L) sisältäviä 10 % kokonaisturve-määrästä.

Suurin osa suosta on ohutturpeista. Heikosti maa-tunut rahkavaltainen pintaturve kerros on yleensä ohut. Suurin osa turvekerrostumasta koostuu kohta-laisesti maatuneesta rahkasara turpeesta.

Koko turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 5,3. Heikosti maatuneen rahka valtaisen pinta kerroksen maatuneisuus on 5,6 ja hyvin maatuneen pohjakerrok-sen 2,7. Liekoja on yleensä vähän.

Turvelajin ja maatumisasteen puolesta Brännmos-sen soveltuisi energiaturve tuotantoon. Turve kerros on kuitenkin melko ohut: yli 1,5 m syvää aluetta on hyvin vähän. Suota ei suositella turvetuotantoon.

3291000

3291000

3292000

3292000

3293000

3293000

7043

000

7043

000

7044

000

7044

000


0 1 km

Kuva 75. Brännmossenin tutkimus- ja syvyyspisteet.



108

68. Mudine

Mudine (kl. 1343 10, x = 7048,4, y = 3275,0) si-jaitsee noin 8 km Uudenkaarlepyyn keskustasta ete-lään. Se rajoittuu mäkiseen moreenimaastoon. Suon halki kulkee metsäauto teitä. Tutkimus pisteitä on 7 (kuva 76), pistetiheys on 2,5/10 ha. Kokonaispinta-ala on 27 ha.

Suon pinnan korkeus merenpinnasta on 14–15 m, ja pinta viettää länteen. Mudine on kokonaan oji-tettu. Pohjoisreunaa sivuaa Loilaxbäcken, joka joh-taa mereen. Suo kuuluu vesistö alueeseen 84.016, Loilax bäckenin valuma-alue.

Suurin havaittu turvekerroksen paksuus on 0,9 m. Suon pohja on tasainen. Pohjamaalajit ovat hieta (43 %), hiesu (43 %) ja moreeni (14 %).

Mudine on kokonaan turvekangasta. Mustikkatur-vekankaan lisäksi alueella esiintyy ruoho- ja puoluk-katurvekangasta. Puusto on kookasta männyn, kuu-sen ja koivun sekapuustoa.

Mudinen turve on saravaltaista. Pääturvelajeittain jakauma on: saraturve (C) 41 % ja rahka sara turve (SC) 59 %. Puun jäännöksiä (L) lisätekijänä sisältä-viä turpeita on 59 % kokonais turvemäärästä.

Turvekerros koostuu kohtalaisesti tai hyvin maa-tuneesta rahkasara- ja saraturpeesta. Koko turveker-rostuman keskimaatuneisuus on 5,5.

Ohuen turvekerroksen takia Mudine ei sovellu turvetuotantoon.

3274000

3274000

3275000

3275000

3276000

3276000

7048

000

7048

000


0 1 km

Kuva 76. Mudinen tutkimuspisteet.



109

TULOSTEN TARKASTELU

Suot ja turvekerrostumat

Uudenkaarlepyyn maapinta-ala on 732 km2. Pe-ruskartoilta tehdyn soiden pinta-alamittausten (Vir-tanen ym. 2003) mukaan Uudessakaarlepyyssä on geologisten, 20 ha ja sitä suurempien soiden koko-naispinta-ala 10 615 ha, mikä on 14,5 % maa-alasta. Kaikkien soiden ja soistumien pinta-ala on 14 230 ha (metsätieteellinen suoala), mikä on 19,4 % maa-alasta (Tomppo ym. 1998).

Uudenkaarlepyyn suot kuuluvat suoyhdistymä-tyypiltään viettokeitaiden alueeseen, jossa tyypilli-set keidas suot ovat pinnan- ja pohjan muodoltaan jo-honkin suuntaan viettäviä. Monilla soilla on kuiten-kin selviä aapasoiden piirteitä. Suot sijaitsevat pää-asiassa Lapuanjokilaakson itä- ja länsipuolella. Joi-takin soita on myös lähellä merenrantaa. Suurin osa soista sijoittuu 20–40 m:n korkeuteen merenpin-nasta. Kunnan kaakkoisosassa on muutama suo yli 60 m:n korkeudessa. Rannikon lähellä olevat soistu-mat ovat alle 3 m merenpinnan yläpuolella.

Uudessakaarlepyyssä tutkittujen 110 suon tiedot julkaistaan kahtena osaraporttina. Tässä osarapor-tissa on tiedot 68 suosta, ja kaikki jäljempänä esi-tettävät tiedot koskevat näitä soita. Suurin suoalue on 342 ha:n laajuinen Kaitsarmossen (numero 48). Tutkittujen soiden keski koko on 84 ha, mutta soiden koko vaihtelee paljon.

Tutkituilla soilla tehtiin kaikkiaan 3 984 suotyyppi-havaintoa. Yleisimpiä suo tyyppejä ovat erilaiset tur-vekankaat, joita on 46 % tutkitusta suopinta-alasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin paino tettu keski arvo). Turvekankaista yleisimpiä ovat puolukka- ja mustik-katurvekangas. Turvekankaiden runsaus merkitsee sitä, että monet suot ovat olleet jo pitkään ojitettui-na, metsäkasvillisuus vallannut tilan alkuperäiseltä suokasvillisuudelta ja puuston kasvu on ollut voima-kasta. Myös erilaisia rämeitä on 46 % tutkitusta pin-ta-alasta. Rämetyypeistä yleisimpiä ovat rahka räme, isovarpu räme ja tupasvilla räme. Rämeet ovat valta-osin muuttuma-asteella. Avosoita eli nevoja on 5 % ja korpia 2 % pinta-alasta. Lyhytkorsi neva ja rahka-neva ovat useimmin esiintyviä nevatyyppejä. Pelloil-la on 1 % tutkimus- ja syvyyspisteistä.

Ojikkoja on 4 % ja muuttuma vaiheessa olevia 40 % tutkitusta suopinta-alasta. Luonnon tilaisen suon osuus on 9 %. Kytöheittojen eli vanhojen turve-peltojen ja entisten turvepehkun nosto alueiden osuus on yhteensä 1 %. Ojituksen vaiku tuksen alaista suota on kaikkiaan 91 % tutkitusta suopinta-alasta. Lähes

kaikki tutkitut suot ovatkin joko kokonaan tai aina-kin osittain ojitettuja. Useimmat suot ovat kasvilli-suudeltaan melko karuja. Laajimmat suurimmaksi osaksi luonnon tilaiset suot ovat Norrmossen (25) ja Hästmossen (57)

Uudenkaarlepyyn länsiosa kuuluu Lapuanjoen vesistöalueeseen (nro 44) ja itäosa vesistö alueeseen nro 45, Kovjoen vesistöalue (Ekholm 1993). Lähel-lä merenrantaa sijoittuvat suot kuuluvat vesistöalu-eeseen 84, Perämeren rannikkoalue. Useimpien soi-den kuivatus mahdolli suudet turve tuotannon tai met-sänkasvatuksen kannalta ovat melko hyvät.

Taulukossa 1 esitetään tutkittujen soiden turve-määrät pää turve lajin ja maatunei suuden mukaan. Heikosti (H1–4) maatuneen rahka valtaisen (S) pinta turpeen osuus on 27 % koko turve määrästä. Yli 1,5 m syvällä alueella sen osuus on 42 %. Koko turve määrästä 41 % on yli 1,5 m syvällä alueella.

Monille tutkituille soille on ominaista ohut turve-kerros, vaikka ne sijaitsevat yleensä yli 20 m meren-pinnan yläpuolella. Teoriassa tällä korkeudella sijait-sevien soiden turve kerroksen paksuus voi olla hyvin-kin yli 3 m. Monilla soilla turvekerros on suuressa osassa suoaluetta vain 0,1–0,3 m, ja se koostuu koh-talaisen hyvin maatuneesta sara pitoisesta tai -valtai-sesta turpeesta. Vanhasta ojituksesta johtuen turve-kerros on huomatta vasti tiivistynyt. Ennen ojitusta turvekerroksen paksuus on voinut olla näillä alueil-la kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Ohut turve-kerros johtuu tasaisesta topografiasta ja vettä läpäi-sevästä pohjamaalajista, joka on usein hieta, hiek-ka tai hiekkainen moreeni. Rannikon lähellä turve-kerros voi kuitenkin kasvaa otollisissa olosuhteissa hyvinkin voimakkaasti, kuten on käynyt Hästmos-senilla (57). Hästmossenin turvekerros on paksuim-millaan 3,2 m, ja pinta on vain 12,3 m meren pinnan yläpuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että turvekerros on kasvanut keskimäärin yli 3 mm vuodessa.

Tässä raportissa esitettyjen soiden keskisyvyys on vain 0,8 m, josta heikosti (H1–4) maatu neen rahka-valtaisen pintaturvekerroksen osuus on 0,2 m. Turve-kerroksen keskipaksuutta laskevat useat laaja-alaiset ja ohutturpeiset suot. Yli 1,5 m syvän alueen osuus tutkitusta suo alasta on 19 %. Tutkittujen soiden yli metrin syvyisten alueiden turve kerrostu man keski-paksuus on 1,7 m, yli 1,5 m syvien 2,1 m ja yli 2 m syvien alueiden 2,6 m. Suurin havaittu piste kohtainen turve paksuus, 4,3 m, on Hirvinevalla (suo nro 11).



110

Taulukko 1. Uudessakaarlepyyssä tutkittujen soiden turvemäärät eri syvyysalueilla.

SyvyysaluePinta-ala

haPintarahka (S) milj. suo-m3

H1–3 H4Muu turve S H5-10

C H1-10 milj. suo-m3Yhteensä milj.

suo-m3

Kokonaissuoala 5681 6,39 5,90 32,64 44,93

Yli 1 m syvä alue 1622 4,75 4,83 17,73 27,31

Yli 1,5 m syvä alue 900 3,78 4,10 10,74 18,62

Yli 2 m syvä alue 367 2,22 3,04 4,39 9,65

Tutkituissa soissa rahkavaltaisen turpeen osuus on 54 %, kun se Pohjanmaan tutkituissa soissa on kes-kimäärin 77 % (Virtanen ym. 2003). Sara valtaisten turpeiden osuus on 46 %. Alueen soille on tyypillis-tä ohuehko heikosti (H1–4) maatunut rahka valtainen pinta kerros. Paksuturpeisilla soilla tämä kerros voi olla selvästi yli metrin paksuinen, kun taas ohuttur-peisilla soilla se voi puuttua lähes kokonaan. Joil-lakin, usein ohutturpeisilla soilla tai alueilla turve-kerros voi olla pinnasta asti saravaltaista. Turpeen li-sätekijöistä tupasvillan jäännökset ovat yleisimpiä. Tupasvillan jäännöksiä sisältäviä turpeita on 29 % kokonaisturvemäärästä. Puun jäännökset sijoittu-vat yleensä turvekerroksen pohjaosiin ja ohutturpei-sille alueille. Puun jäännöksiä sisältäviä turpeita on 22 % ja varpujen jäännöksiä sisältäviä 6 % kokonais-turvemäärästä.

Suokohtaisesti turvemääriin painotettu turpeen keski maatuneisuus on 5,0 (von Postin kymmen-asteikko). Heikosti (H1–4) maatuneen rahka-valtaisen pintaturvekerroksen keski maatu neisuus on 2,8 ja maatu neemman pohjaosan 5,9.

Turvekerroksessa olevan lahoamattoman puu-aineksen eli liekojen määrä on suurimmilla tutki-tuilla soilla yleensä alhainen, mutta joillakin pienil-lä ja usein metsäisillä soilla liekoisuus on paikoin korkea. Korkea liekoisuus (yli 3 %) aiheuttaa lisä-kustannuksia turve tuotannossa, varsinkin jos ky-seessä on pien tuotanto tai tila kohtainen pala turve-tuotanto. Nykyisillä tuotanto menetelmillä liekoisuus ei kuitenkaan ole este tuotannon aloittamiselle.

Tutkittujen soiden yleisin pohja maa laji on moree-ni, jota esiin tyy 42 %:ssa suoalasta (suo kohtaisesti pinta-aloihin painotettu keskiarvo). Hiekka on poh-jamaalajina 27 %:ssa suo alasta, hieta 14 %:ssa, hie-su 13 %:ssa ja savi 4 %:ssa. Sulfidipitoiset hiesut ovat paikoin yleisiä.

Liejua on havaittu 44 suon pohjalla. Lieju kerrokset ovat paikoin paksuja ja laaja-alaisia. Tutkittujen soi-den tutkimuspisteistä laskettu ja pinta-aloihin paino-tettu liejun esiinty mis prosentti on 14. Liejuja on soi-den pohjalla kaikkiaan noin 790 ha:n alueella. Lie-ju osoittaa suon syntyneen vesistön umpeen kasvun seurauksena.

Laboratoriomääritysten tulokset

Laboratoriomäärityksiä varten otettiin 21 suosta 30 näyte pisteeltä yhteensä 323 turve näytettä. Tur-peiden keski määräinen tuhka pitoisuus on 3,1 % kuiva painosta. Turpeen vesipitoisuus riippuu mm. turve lajista, maatunei suudesta sekä suon ojitukses-ta. Keski määräinen vesi pitoisuus on 91,3 % märkä-pai nosta. Turpeen tiheydellä eli kuiva-aineen mää-rällä tarkoitetaan sitä, minkä verran luonnon tilassa olevassa tilavuus yksikössä on kuiva-ainetta. Suh-de ilmaistaan tavalli sesti kilo grammoina suo kuutio-metriä kohti. Tutkituissa soissa on kuiva-ainetta kes-ki määrin 90 kg/suo-m3.

Suossa olevan turpeen kuiva-aine pitoisuuteen vai-kut taa ennen kaikkea vesi pitoisuus sekä maatu nei-suus ja turvelaji. Turpeen kuiva-ainemäärä on tär-kein vaikut taja suo kuution energia sisältöä lasketta-essa. Ojitetun suon pinta osan turpeen energia sisältö

tila vuus yksikköä kohden on usein selvästi korkeampi luon non tilaiseen suohon verrattuna.

Energiaturpeen yksi tärkeä soveltuvuuden mit-ta on sen tehol linen lämpö arvo, joka riippuu turve-lajista, maatu neisuudesta, tuhka pitoisuudesta ja ve-si pitoisuudesta. Tutkittu jen soiden turve määriin pai-no tettu keski määräinen tehollinen lämpö arvo kuival-la turpeella on 19,4 MJ/kg. Vastaava arvo 50 %:n kos teu dessa on 8,5 MJ/kg.

Turpeen keski määräinen rikki pitoisuus on 0,18 % kuiva painosta. Energiaturpeen laatu ohjeen (liite 3) mukaan turpeen eräänä velvoittavana luokitteluarvo-na on rikkipitoisuus, jonka todellinen arvo tulee il-moittaa, mikäli se ylittää 0,50 %:n pitoisuuden. Tur-peen rikki pitoisuus nousee yleensä jonkin verran suon pohjaturpeessa, ja varsinkin järvi ruoko turpeen lisä tekijänä kohottaa arvoja.



111

Soiden soveltuvuus turvetuotantoon

Uudessakaarlepyyssä 22 tutkittua suota soveltuu turvelajin, maatu neisuuden ja turve määrän perus-teella turvetuotantoon (kuva 77, taulukko 2). Tieri-mossen (suo nro 46) soveltuu parhaiten ympäristö-turvetuotantoon. Lisäksi 15:n suon pinta kerroksesta on ensin nostet tavissa vaaleaa rahkaturvetta kasvu- tai ympäristö turpeeksi, minkä jälkeen loppuosa tur-peesta soveltuu energia turve tuotantoon. Taulukossa 2 lueteltujen soiden lisäksi on joillakin soilla pieni-alaisia, lähinnä tila kohtaiseen turve tuotantoon sovel-tuvia alueita, joista ei ole erikseen laskettu tuotanto-kelpoista turve määrää. Turve tuotantoon (sekä kas-vu- että energia turve) soveltuvien alueiden yhteis-pinta-ala on 741 ha.

Kasvu- ja ympäristö turve tuotantoon soveltuu 16 suota, joiden tuotanto kelpoinen pinta-ala on yhteen-sä 345 ha. Tuotanto kelpoista, heikosti maatunutta pinta turve tta on 4,63 milj. suo-m3. Turve soveltuu lä-hinnä vaalean kasvu turpeen tai kuivike- ja imeytys-turpeen (ympäristö turve) raaka-aineeksi. Hyvälaa-tuista viljely turve tuotantoon soveltuvaa aluetta ja turvetta on vähän.

Energiaturve tuotantoon soveltuvaa aluetta on 21 suolla, ja tuotanto kelpoinen pinta-ala on 733 ha. Kuuden suon yhteensä 165 ha:n laajuinen alue so-veltuu pelkästään energia turve tuotantoon. Muilla alueilla on hyödyn nettävä ensin heikosti maatunut rahka valtainen pinta kerros kasvu- tai ympäristötur-

peena. Tuotantokelpoisen energia turpeen kokonais-määrä on 8,83 milj. suo-m3, ja kuivan turpeen energia sisältö on 4,72 milj. MWh. Jyrsin turpeelle lasketussa tuotanto kosteudessa (50 %) energia-sisältö on 4,13 milj. MWh, jolloin yhden suo kuution keski määräinen energia sisältö on 0,47 MWh. Pala-turpeen tuotanto kosteuteen (35 %) lasket tuna suo-kuution energia sisältö on noin 5,5 % korkeampi. Koska energia turpeen laatu vaatimukset ovat melko väljät, on kasvu- tai ympäristö turve tuotantoon suosi-teltuja pintaturve kerroksia mahdollista käyttää myös energia turpeen raaka-aineeksi.

Soista, joista on otettu turvenäytteitä laboratorio-määrityksiä varten, ja jotka soveltuvat energia turve-tuotantoon, on määritetty Energiaturpeen laatuoh-jeen (2006) mukaisesti laatuluokat tuhka pitoisuudelle (A), teholliselle lämpöarvolle (Q) ja rikkipitoisuudel-le (S). Oletuksena on ollut, että turpeen kosteus on 50 % (M50). Useimmat suot sijoittuvat tuhkapitoi-suuden perusteella luokkiin A2.0 ja A4.0, tehollisen lämpöarvon perusteella luokkaan Q8 ja rikkipitoisuu-den perusteella luokkiin S0.15 ja S0.20. Mikäli hei-kosti maatunutta rahkavaltaista pintaturvetta käyte-tään energiaturpeena, sen lämpöarvoluokka on usein Q6. Ilmoitetut laatuluokat ovat lähinnä suuntaa-an-tavia, ja ne ovat riippuvaisia mm. toimitetun turpeen kosteudesta ja mineraalimaan sekoittumisesta turpee-seen tuotantoprosessissa.



112

Kuva 77. Raportissa ilmoitetut turvetuotantoon soveltuvat suot Uudessakaarlepyyssä.



113

Taulukko 2. Turvetuotantoon soveltuvat suot Uudessakaarlepyyssä.

Nro Suon nimi

Energiaturve Kasvu- ja ympäristöturve

Tuotanto- kelp. pinta-ala ha

Tuotanto- kelp. turvemäärä milj. suo-m³

Energiasis. 50 %:n kosteudessa milj. MWh

Tuotanto- kelp. pinta-ala ha

Tuotanto- kelp. turvemäärä milj. suo-m³

1 Larvmossen 33 0,39 0,21 33 0,17

9 Suckholmsmossen 10 0,09 0,04 10 0,03

10 Träskesmossen 84 1,34 0,66 10 0,08

11 Hirvineva 75 1,87 0,75 0

14 Dalamossen 30 0,57 0,22 15 0,23

16 Järvimossen 22 0,21 0,11 6 0,07

17 Kontan 18 0,18 0,08 5 0,05

23 Slätmossen 9 0,06 0,03 9 0,06

24 Lenikamossen 8 0,06 0,03 8 0,05

25 Norrmossen 120 0,24 0,08 120 2,52

32 Göstahagamossen 22 0,13 0,07 22 0,23

41 Untippmossen 20 0,32 0,15 0

42 Inmossen 25 0,18 0,09 25 0,44

43 Skottasmossen 17 0,26 0,14 0

44 Makkarusneva 13 0,22 0,11 0

46 Tierimossen 0 8 0,13

48 Kaitsarmossen 78 0,99 0,40 10 0,10

50 Dansarmossen 57 0,81 0,47 12 0,06

52 Stenmossen 39 0,27 0,15 39 0,27

59 Åkerholmsmossen 7 0,11 0,06 0

62 Abborvattenmossen 33 0,46 0,25 0

65 Västermossen 13 0,07 0,03 13 0,14

Yhteensä 733 8,83 4,13 345 4,63



114

Taulukko 3. Tutkittujen soiden pinta-ala, heikosti maatuneen pintakerroksen paksuus, keskisyvyys, keskimaatuneisuus, kokonaisturvemäärä ja vesistöalueen numero.

Nro Suon nimiKartta-lehti

Pin-ta-ala ha

Pinta-kerros H1-4S m

Kes-kisy-vyys m

Kes-ki-maa-tunei-suus

Turve-määrä milj. suo-m³

Vesistö- alueen numero

1 Larvmossen 231205 73 0,2 1,2 5,0 0,89 44.016, 84.006

2 Storträsket 133411 27 0,0 0,6 5,2 0,16 43.005

3 Långrapan 133411 22 0,0 0,5 6,0 0,10 43.005

4 Klubbkärret 133411 33 0,1 0,4 6,4 0,12 43.005

5 Forsmossen 231202 42 0,2 0,6 5,2 0,27 84.006

6 Norrmossen 231202 38 0,1 0,6 5,0 0,24 84.006

7 Pömpölinmäki 231205 95 0,0 0,5 5,9 0,46 84.006, 44.016

8 Pässinmäki 231205 16 0,0 0,4 6,0 0,06 44.016

9 Suckholmsmossen 231202 37 0,3 0,9 4,6 0,34 84.006

10 Träskesmossen 231202 234 0,3 1,2 5,5 2,92 84.006

11 Hirvineva 231205 150 0,4 1,8 4,8 2,64 84.006

12 Lilla Hirvane 231205 52 0,2 0,8 5,3 0,41 84.006

13 Storkärret 231205 31 0,0 0,6 6,3 0,17 84.006

14 Dalamossen 231205 113 0,6 1,4 4,6 1,56 44.017

15 Vattumossen 231205 90 0,1 0,7 6,2 0,67 44.011

16 Järvineva 231205 74 0,4 1,2 5,3 0,90 44.011

17 Kontan 231205 78 0,3 0,9 5,1 0,71 44.011

18 Bergträsket 133412 24 0,3 0,8 4,7 0,19 84V013

19 Stormossen 133412 29 0,0 0,5 5,3 0,13 84.006

20 Kvarnträskmossen 133412 99 0,3 0,8 4,8 0,78 84.006, 43.005

21 Söderhaimik 133412 22 0,2 0,7 4,5 0,15 84.006

22 Slätbergen 231203 56 0,0 0,3 6,1 0,14 84.006

23 Slätmossen 231203 77 0,1 0,8 5,5 0,59 84.006

24 Lenikamossen 231203 59 0,1 0,7 5,6 0,39 84.006

25 Norrmossen 231203 266 1,1 1,6 3,4 4,30 84.006, 44.011

26 Stormossen 133412 116 0,4 1,1 3,7 1,27 84.006

27 Torkaträsket 231203 18 0,0 0,1 6,7 0,02 84.006

28 Degelmossen 231203 46 0,1 0,7 5,4 0,30 84.006

29 Stavurkärret 231203 38 0,0 0,6 6,9 0,24 44.017

30 Turuträsket 231203 84 0,2 0,5 4,8 0,41 44.017, 84.006

31 Bovallsträsket 231203 38 0,0 0,1 7,1 0,05 44.017

32 Göstahagamossen 231203 54 0,6 1,3 4,2 0,68 44.017

33 Stormossen 231203 225 0,1 0,3 5,6 0,74 84.014

34 Dragsmed 231203 48 0,1 0,6 5,7 0,27 84.016, 44.017

35 Hakolamossen 231203 25 0,2 0,7 5,5 0,18 44.011

36 Tistronfallmossen 133412 34 0,3 0,6 4,4 0,20 84.016

37 Timmerbackmossen 231203 64 0,1 0,6 5,6 0,41 44.011, 44.017

38 Ormmossen 231206 25 0,1 0,7 5,3 0,16 44.011

39 Paikanmossen 231206 169 0,1 0,6 5,4 1,01 44.013



115

Nro Suon nimiKartta-lehti

Pin-ta-ala ha

Pinta-kerros H1-4S m

Kes-kisy-vyys m

Kes-ki-maa-tunei-suus

Turve-määrä milj. suo-m³

Vesistö- alueen numero

40 Brunnilandet 231206 320 0,1 0,2 5,2 0,74 44.011, 44.005

41 Untippmossen 231209 93 0,2 1,0 5,3 0,94 44.005

42 Inmossen 231209 94 0,6 1,1 4,3 1,00 45.003

43 Skottasmossen 231209 76 0,0 1,0 6,5 0,75 45.003

44 Makkarusneva 231208 36 0,1 1,2 5,8 0,43 44.014

45 Runkkoosneva 231208 86 0,2 0,6 5,2 0,53 44.014

46 Tierimossen 231205 18 0,8 1,3 4,0 0,24 44.012

47 Kainuunlampi 231208 34 0,3 0,8 4,8 0,27 44.015

48 Kaitsarmossen 231209 342 0,1 1,0 5,2 3,29 45.005

49 Jinjärvträsket 231206 218 0,1 0,3 5,2 0,74 45.005

50 Dansarmossen 231209 236 0,1 0,9 5,0 2,24 45.005

51 Marbackmossen 231206 63 0,0 0,5 5,6 0,29 45.005

52 Stenmossen 231206 310 0,2 0,7 5,0 2,15 45.005

53 Sakarihaudanmäki 231208 65 0,1 0,5 5,3 0,34 46.074

54 Storträsket 134307 62 0,2 0,2 4,0 0,14 84V015

55 Rudmossen 231209 39 0,1 0,9 6,0 0,36 45.002

56 Rudsjön 231209 63 0,0 0,6 6,3 0,37 45.002

57 Hästmossen 134307 65 0,9 1,5 3,4 0,97 87V013

58 Skutsundsmossen 134307 24 0,2 0,4 2,3 0,09 84V015

59 Åkerholmsmossen 232107 39 0,0 0,9 7,0 0,37 45.002

60 Stormossen 134307 19 0,0 0,2 7,0 0,04 84.V013

61 Smaholmsviken 134307 46 0,0 0,2 5,9 0,07 84V015

62 Abborvattenmossen 232107 177 0,0 0,8 6,4 1,41 45.005

63 Soldatlampen 134310 47 0,0 0,5 6,5 0,24 86.016

64 Ämträsket 134307 47 0,0 0,1 7,0 0,07 84V013

65 Västermossen 231209 49 0,4 1,0 4,9 0,49 45.005

66 Kalimossen 232107 83 0,0 0,5 6,2 0,41 45.002

67 Brännmossen 231209 81 0,1 0,7 5,3 0,56 45.002

68 Mudine 134310 27 0,0 0,7 5,5 0,18 84.016

Yhteensä/ keskimäärin

5681 0,2 0,8 5,0 44,93



116

Soidensuojelu

Tämän raportin soista Hästmossen (suo nro 57) on suurimmaksi osaksi suojeltu. Muita suojeluohjel-missa olevia soita Uudessakaarlepyyssä ovat Mej-

mossen ja Svarholmsmossen, joiden tutkimustulok-set julkaistaan Uudenkaarlepyyn turvetutkimusra-portin osassa 2.

Kiitokset

Uudenkaarlepyyn turvetutkimusten maastotöi-hin osallistuivat vuosina 2006 ja 2007 geologi Samu Valpola ja kausiapulaiset Asta Harju, Tuukka Mä-ki-Torkko (2006) ja Janne Kivilompolo (2007) sekä tutkimus työntekijät Jouko Pöytä laakso, Joni Palo-la (2007), Matias Leppisaari (2007), Dan Saarenpää (2007), Panu Breilin (2007), Sven Larsson (2007), Harri Karjalainen (2006), Jakub Bazia (2006), Nik-las Sundström (2006) ja Juha Halonen (2006).

Laboratorio näytteet analysoitiin Labtium Oy:n Kuo-pion laboratoriossa. Suokarttojen digitoinnista on vastannut tutkimus avustaja Heikki Kujala ja indek-sikartat on laatinut geologi Tuija Vähäkuopus. Ra-portin on tarkas tanut geologi Riitta-Liisa Kallinen ja taittanut Edita Prima Oy. Tekijät esittävät parhaat kiitoksensa kaikille raportin eri vaiheisiin osallistu-neille.



117

KIRJALLISUUTTA

Ekholm, M. 1993. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja. Sarja A 126. 163 s.

Energiaturpeen laatuohje 2006. Polttoaineluokitus ja laadunmääritys, näytteenotto ja ominaisuuksien määritys. Nor-dic Innovation Centre 2006. Nordtest, NT ENVIR 009. Method. 23 s.

Hänninen, P., Toivonen, T. ja Grundström, A. 1983. Turve tutkimus tietojen laskenta menetelmät. Geologinen tutkimus-laitos, maaperäosasto, raportti P 13.4/83/131. 30 s.

Kauppapuutarhaliitto ry, Turveteollisuusliitto ry ja Viherympäristöliitto ry 2009. Kasvuturpeen ja turvepohjaisten kasvualustojen laatuohje. 12 s.

Lappalainen, E., Stén, C-G. ja Häikiö, J. 1984. Turvetutkimusten maasto-opas. Geologian tutkimuskeskus, Opas N:o 12. 62 s.

Maa- ja metsätalousministeriö 1981. Valtakunnallinen soiden suojelun perus ohjelma. 164 s. ja 1 liite.

Mäkilä, M. 1994. Suon energiasisällön laskeminen turpeen ominaisuuksien avulla. Geologian tutkimus keskus, Tutki-musraportti 121. 84 s.

Suomen säädöskokoelma N:o 45-47, 1994. Maa- ja metsätalous ministeriön päätös eräistä lannoite valmisteista N:o 46. 164-174.

Toivonen, T. 1997. Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. Geologian tutkimus keskus, Turvetutkimusraport-ti 308. 38 s.

Tomppo, E., Katila, M., Moilanen, J., Mäkelä, H. ja Peräsaari, J. 1998. Kunnittaiset metsävaratiedot 1990-94. Folia Forestalia 4B/1998: 619-839.

Turveteollisuusliitto 2002. Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi. – Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapu-ruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. 66 s.

Virtanen, K., Hänninen, P., Kallinen R.-L., Vartiainen, S., Herranen, T. & Jokisaari, R. 2003. Suomen turvevarat 2000. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 156. 101 s.

Väyrynen, T., Aaltonen, R., Haavikko, H., Juntunen, M., Kalliokoski, K., Niskala, A-L. ja Tukiainen, O. 2008. Tur-vetuotannon ympäristönsuojeluopas. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 87 s



118

LIITE 1

Suotyyppien, pääturvelajien ja turpeen lisätekijöiden lyhenteet

I Avosuot II Rämeet

1, Varsinainen letto VL 1, Lettoräme LR 2, Rimpiletto RIL 2, Ruohoinen sararäme RHSR 3, Ruohoinen saraneva RHSN 3, Varsinainen sararäme VSR 4, Varsinainen saraneva VSN 4, Lyhytkorsinevaräme LKNR 5, Rimpineva RIN 5, Tupavillaräme TR 6, Lyhytkortinen neva LKN 6, Pallosararäme PSR 7, Kalvakkaneva KN 7, Korpiräme KR 8, Silmäkeneva SIN 8, Kangasräme KGR 9, Rahkaneva RN 9, Isovarpuräme IR 10, Luhtaneva LUN 10, Rahkaräme RR 11, Keidasräme KER

III Korvet IV Muuttuneet suotyypit

1, Lettokorpi LK 1, Ojikko OJ 2, Koivuletto KOL 2, Muuttuma MU 3, Lehtokorpi LHK 3, Karhunsammalmuuttuma KSMU 4, Ruoho- ja heinäkorpi RHK 4, Ruohoturvekangas RHTK 5, Kangaskorpi KGK 5, Mustikkaturvekangas MTK 6, Varsinainen korpi VK 6, Puolukkaturvekangas PTK 7, Nevakorpi NK 7, Varputurvekangas VATK 8, Rääseikkö RAK 8, Jäkäläturvekangas JATK 9, Kytöheitto KH 10, Pelto PE 11, Palaturpeen nostoalue PTA 12, Jyrsinturpeen nostoalue JTA

Pääturvelajit Lisätekijät

1, Rahkaturve S 1, Tupasvilla (Eriophorum) ER 2, Sararahkaturve CS 2, Puuaines (Lignidi) L 3, Ruskosammalrahkaturve BS 3, Varpuaines (Nanolignidi) N 4, Saraturve C 4, Korte (Equisetum) EQ 5, Rahkasaraturve SC 5, Järviruoko (Phragmites) PR 6, Ruskosammalsaraturve BC 6, Suoleväkkö (Scheuchzeria) SH 7, Ruskosammalturve B 7, Tupasluikka (Trichophorum) TR 8, Rahkaruskosammalturve SB 8, Raate (Menyanthes) MN 9, Sararuskosammalturve CB 9, Siniheinä (Molinia) ML 10, Järvikaisla (Scirpus) SP



119

LIITE 2

HEIKOSTI MAATUNEEN RAHKATURPEEN LAATULUOKITUS, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tapio Toivonen

Peruslähtökohta käyttökelpoiselle suolle:Vähintään 10 ha:n laajuinen yhtenäinen alue, jossa on yli 0,6 m paksu pintaker ros heikosti maa tunutta rahkatur vetta, jonka keskimaa tuneisuus on kor keintaan 3,0,

1-laatuluokka eli viljelyturve Heikosti maatunutta (H1-3) turvetta, jossa on vähintään 90 % rah kasammalien jään nöksiä. Näistä yli 80 % täytyy kuulua Acutifo lia-ryhmään. Acutifolia-turvetekijää on oltava koko turvemääräs tä yli 72 %. Turveinven toinnissa heikosti maatunut rahkaturve jaetaan kolmeen ryhmään (A, Q, P). Lisätekijöinä saa paikallisesti olla tupasvillan, tupas luikan ja varpujen jään-nöksiä. Tupasvillaturvetekijän määrä ei saisi ylittää 6 % eikä varputurve tekijän määrä 3 %. Muutamia ohuita maa tuneem pia rahka valtaisia lins sejä saa olla.

Laa tuluok kaan 1 kuuluvaa turvetta on pääasias sa keidassuo alu een soissa, joiden val litsevia suotyyppe jä ovat rah kaneva, rahkarä me, kei das rä me sekä näiden ojik koja muuttuma muodot. Mättäi syys on runsasta. Mikäli suolla on sarapi toisia alueita, on ne rajat tava käyttö kelpoisen alueen ulkopuo lelle. Vaihtoka pasiteettimää rityk sissä näyttei den kes kiarvon tulee olla yli 100 mek/100 g.

Mikäli turve koostuu lähes puhtaasta H1-3 maatuneesta Acutifo lia-turvetekijästä, eikä siinä ole juuri lainkaan havaittavissa varpujen jäännöksiä, ja turvekerros on vähintään 1 m paksu, voidaan puhua EKSTRA-laatuluo kan viljelyturpeesta. Tällaiset turvealueet ovat harvinaisia.

1-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu viljelyturpeen, vaalean kasvuturpeen sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi.

2-laatuluokka

Heikosti maatunutta (H1-4) turvetta, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Keskimaa tunei suus on korkeintaan H4. Maatuneempia 10-50 cm paksuja rahkavaltaisia linssejä saa olla. Turvetekijöiden kokonaismää rästä tulee yli 50 % kuulua Acutifolia- tai Palustria-ryhmään. Lisätekijöiden kokonaismäärä ei saa ylittää 20 %. Tyypillisiä suotyyppe-jä, joiden alueella on 2-laatuluokan turvetta, ovat 1-laatuluokan kohdalla mainittujen suotyyppien lisäksi isovarpuräme, lyhytkorsinevaräme ja silmä kene va sekä näiden ojikkoja muuttu ma muodot. Mättäisyys on yleensä runsasta. Tämä laatuluok ka voidaan jakaa maatu misasteen perusteella kahteen alaluokkaan:

2a-laatuluokkaMaatumisaste on H1-3.

2b-laatuluokkaMaatumisaste on keskimäärin H4.

2-laatuluokkaan sijoittuva suo ja turve soveltuu osin vaalean kasvuturpeen (2a), osin tumman kasvuturpeen (2b) sekä kuivike- ja imeytysturpeen raaka-aineeksi.

3-laatuluokka

Tähän ryhmään kuuluu kaikki muu heikosti maatunut (H1-4) rahkavaltainen pintatur ve, jossa on vähintään 80 % rahkasammalien jäännöksiä. Eli ryhmään kuuluu mm, lähes kaikki heikosti maatunut (H1-4), selvästi Cuspidata-valtainen rahkaturve. Tyypillisiä suo tyyppejä, joiden alueella on 3-laatuluo kan turvetta, ovat lyhytkor sineva, kalvak kaneva, lyhytkorsinevaräme ja tupasvilla räme sekä näiden ojikkoja muuttuma muodot. Mättäisyys on ojittamatto malla alueella vähäistä. Tämä laatuluokka voidaan jakaa maatumisasteen perusteella kahteen alaluokkaan:

3a-laatuluokkaMaatumisaste on H1-3,

3b-laatuluokkaMaatumisaste on keskimäärin H4,

3-laatuluokkaan sijoittuvaa suota tai turvetta ei yleensä suositella kasvu-, kuivike- tai imeytysturvetuotantoon, mutta tähän ryhmään sijoittuvia turpeita on käytetty jonkin verran kuivike- ja imeytysturpeena.

Määrittelemätön rahkaturve sijoittuu aina 3-luokkaan. Raja 1- ja 2-luo kan välillä on helppo. Se on suoraan luettavissa lannoitelaissa, 2- ja 3-luokan välistä rajaa ei ole missään määritelty, mutta käytännössä paksun heikosti maatuneen, selvästi Cuspidata-valtaisen pintaturpeen omaavat suot ovat jääneet hyödyntämättä. Edellä kuvatun luokituksen lisäksi voidaan suot esimerkiksi kunta- tai kuntainliit tokohtaisessa tarkastelussa asettaa heikosti maatuneen rahkavaltaisen pintakerroksen sisältämien turvetekijöi den osuuksi en perusteella parem muus järjes tykseen, jolloin on entistä helpompi valita kiinnostavimmat suot lähemmän tarkastelun kohteeksi.Yksinkertaistettuna 1-laatuluokkaan sijoittuva turve on hyvää kasvu-, kuivike- ja imeytysturpeen raaka-ainetta. 2-laatuluokkaan kuuluva turve keskinkertaista ja 3-laatuluokkaan kuuluva huonoa raaka-ainetta,



120

LIITE 3 (1)

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009

Taulukko . Laatuluokat palaturpeelle.

Päätaulukko

Alkuperä Turve Kauppanimike Palaturve

Mitat (mm)a

Muoto Halkaisija (D) / pituus (L) P40 40 mm ja L 5 x halkaisija P60 60 mm ja L 5 x halkaisija

sylinteri

LL

DDP80 80 mm ja L 5 x halkaisija

kuutio

L3L2

L1

P30 L1 30 mm, L2 40 mm L3 200 mm

kaari (lainepalaturve)

L1

L3

L2

P70 L1 250 mm, L2 70 mm L3 250 mm

Ylisuuret kappaleet (% painosta), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa

OP0.5 OP1.0

0,5 % 1,0 %

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm)

MD300 MD500 MD700

300 mm ja ulottuvuuksien summa 450 mm 500 mm ja ulottuvuuksien summa 700 mm 700 mm ja ulottuvuuksien summa 900 mm

Kosteus (p-% saapumistilassa) M30M38M47M55

20 M 30 % 25 M 38 % 30 M 47 % 40 M 55 %

Tuhka (p-% kuiva-aineesta) A2.0 A4.0 A6.0 A8.0 A10.0 A10.0+

2,0 % 4,0 % 6,0 % 8,0 % 10 %

> 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kg (= MWh/t))b, c

Q14.0 Q12.0 Q10.0 Q8.0

14,0 ( 3,9 MWh/t) 12,0 ( 3,3 MWh/t) 10,0 ( 2,8 MWh/t) 8,0 ( 2,2 MWh/t)

vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa

tai energiatiheys saapumistilassa (E) (MWh/irto-m3)

E1.30 E1.15 E1.00 E0.80

1,30 MWh/irto-m3

1,15 MWh/irto-m3

1,00 MWh/irto-m3

0,80 MWh/irto-m3

vastaa M30-kosteusarvoa vastaa M38-kosteusarvoa vastaa M47-kosteusarvoa vastaa M55-kosteusarvoa

Hienoaineksen määrä (p-%, < 20 mm P40–P80-luokissa ja < 5 mm P30-luokassa) tuotannon jälkeen F5.0 F10.0 F15.0 F15.0+

5,0 % 10,0 % 15,0 %

> 15,0 %, todellinen arvo ilmoitettava Rikki (p-% kuiva-aineesta)

Ve

lv

oi

tt

av

at

S0.15 S0.20 S0.25 S0.30 S0.35 S0.40 S0.45 S0.50 S0.50+

0,15 % 0,20 % 0,25 % 0,30 % 0,35 % 0,40 % 0,45 % 0,50 %

> 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava Typpi (p-% kuiva-aineesta) N1.0 N1.5 N2.0 N2.5 N3.0 N3.0+

1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 %


Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, jos palaturvetta myydään tilavuuden mukaan jossain

seuraavista laatuluokista: (BD280, BD300), enintään BD550. Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista:

Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava).

Op

asta

vat

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT)

oC

DT on suositeltavaa ilmoittaa, mikäli lämpötila on <1100 oC.

HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa.

aLainepalaturpeen piirros esittää tuotantovaihetta. Toimituksessa

turvepala katkeaa 2–4 osaan.

b Valitaan joko tehollinen lämpöarvo saapumistilassa tai energiatiheys.

cTehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.



121

NORDTEST METHOD NT ENVIR 009

Taulukko . Laatuluokat jyrsinturpeelle.

Päätaulukko

Alkuperä Turve

Kauppanimike Jyrsinturve

Ylisuuret kappaleeta

Ylisuuret kappaleet (OP), paino (p-%), ylisuurien kappaleiden enimmäispaino yksittäisessä kuormassa

OP0.5 0,5 %

OP1.0 1,0 %

Ylisuuret kappaleet, yksittäisen kappaleen suurin mitta ja ulottuvuuksien summa (mm)

MD400 400 mm ja ulottuvuuksien summa 600 mm



Kosteus (p-% saapumistilassa) (liite E)

M45 40 M 45 % yksittäisessä kuormassa enintään 50 %, vähintään 38 %




Tuhka (p-% kuiva-aineesta)

A2.0 2,0 %

A4.0 4,0 %

A6.0 6,0 %

A8.0 8,0 %

A10.0 10,0%

A10.0+ > 10,0 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tehollinen lämpöarvo saapumistilassa (MJ/kgb = MWh/t)

Q10.0 10 MJ/kg ( 2,8 MWh/t) vastaa M45-kosteusarvoa




Q5.0- < 5,0 MJ/kg (< 1,4 MWh/t) kosteuspitoisuus 60 p-%

tai energiatiheys (E) (MWh/irto-m3)c

E0.8 0,8 MWh/irto-m3 vastaa M45-kosteusarvoa




Rikki (p-% kuiva-aineesta)

S0.15 0,15 %

S0.20 0,20 %

S0.25 0,25 %

S0.30 0,30 %

S0.35 0,35 %

S0.40 0,40 %

S0.45 0,45 %

S0.50 0,50 %

S0.50+ > 0,50 %, todellinen arvo ilmoitettava

Tuhkan sulamiskäyttäytyminen (hapettava ilmakehä), muodonmuutoslämpötila (DT) oC

Ve

lv

oi

tt

av

at

DT on suositeltavaa ilmoittaa, jos lämpötila on <1100 oC.

HUOM: Kaikki mitatut lämpötilat ja käytetyt testausmenetelmät (ISO tai CEN) on suositeltavaa ilmoittaa.

Typpi (p-% kuiva-aineesta)

N1.0

N1.5

N2.0

N2.5

N3.0

N3.0+

1,0 %

1,5 %

2,0 %

2,5 %

3,0 %


Kloori, Cl (p-% kuiva-aineesta) Klooripitoisuus on suositeltavaa ilmoittaa jonain seuraavista laatuluokista: Cl 0.03, Cl 0.05 tai Cl 0.07, Cl 0.10 tai Cl 0.10+ (jos Cl > 0,10 %, todellinen arvo ilmoitettava).

Op

asta

vat

Irtotiheys saapumistilassa (kg/irto-m3) Suositeltavaa ilmoittaa, mikäli jyrsinturvetta myydään tilavuuden mukaan

seuraavissa laatuluokissa: vähintään BD200, BD220, BD240, BD 350, enintään BD470.

a Mittojen numeeriset arvot viittaavat kappaleisiin, jotka läpäisevät

mainitun kokoisen pyöreäreikäisen seulan (ISO-mitat). Todellisten kappaleiden mitat voivat poiketa näistä arvoista, erityisesti pituuden osalta.

bKatso myös liite D, jyrsinturpeen laadunvalintakaavio.

c Tehollista lämpöarvoa suositellaan käytettäväksi mieluummin kuin energia-

tiheyttä. dTehollisen lämpöarvon (kuiva-aineesta) vähimmäisvaatimus 18 MJ/kg.

LIITE 3 (2)

VUOSIEN 1980 – 2010 AIKANA ILMESTYNEET TURVETUTKIMUSRAPORTIT

1. Erkki Raikamo (1980). Sysmän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 55 s.

3. Erkki Raikamo (1980). Hollolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 71 s.

5. Markku Mäkilä (1980). Tutkimus Toholammin soiden käyttökelpoisuudesta ja turpeen eri ominaisuuksien riippuvuuksis ta. 149 s.

6. Erkki Raikamo (1980). Kärkölän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s.

7. Erkki Raikamo (1980). Koski HL:n turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s.

8. Erkki Raikamo (1980). Hartolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 128 s.

10. Jukka Leino (1980). Rantasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 81 s.

13. Erkki Raikamo (1980). Asikkalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 63 s.

14. Erkki Raikamo (1980). Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 70 s.

15. Erkki Raikamo (1980). Nastolan ja Lahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 57 s.

16. Erkki Raikamo (1980). Heinolan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 64 s.

17. Erkki Raikamo (1980). Padasjoen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 76 s.

20. Eino Lappalainen ja Hannu Pajunen (1980). Lapin turvevarat, yhteenveto vuosina 1962 –1975

Lapissa tehdyistä turvetutki muksista. 229 s.

23. Erkki Raikamo (1980). Päijät-Hämeen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 110 s.

55. Carl-Göran Stén ja Timo Varila (1981). Raportti Punkalaitumen turvevaroista ja niiden käyttömahdollisuuksista. 67 s.

60. Helmer Tuittila (1981). Laitilan turvevarat. 150 s.

61. Jukka Leino (1981). Karttulassa tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 59 s.

62. Jukka Leino (1981). Pielavedellä tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 61 s.

63. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1981). Pyhäjärven (01.) turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 215 s.

64. Jukka Häikiö ja Hannu Pajunen (1981). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 58 s.

91. Helmer Tuittila (1982). Mynämäen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 175 s.

98. Tapio Toivonen (1982). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osaraportti Pihtiputaan soiden

turvevarojen koko naisinventoinnista. 73 s.

99. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Sotkamon kunnassa inventoidut turvevarat ja niiden soveltu

vuuspolttoturvetuotantoon. 84 s.

100. Ari Luukkanen (1982). Väliraportti Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevaroista ja niiden käyttökelpoisuudesta. 137 s.

105. Jukka Häikiö (1982). Tutkimus Kiimingin soista ja turvevaroista. 73 s.

106. Jukka Leino (1982). Joroisten turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 145 s.

109. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1982). Tuupovaaran turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 283 s.

110. Carl-Göran Stén, Riitta Korhonen ja Lasse Svahnbäck. Petäjäveden karttalehden (2234) itäosan suot. Väliraportti

Petäjävedellä, Korpilahdella , Jyväskylän mlk:ssa ja Jämsänkoskella tehdyistä turvetutkimuksista. 119 s.

113. Jukka Häikiö, Jouko Saarelainen ja Pirjo Löytynoja (1982). Kuhmon kunnassa tutkitut turvevarat ja niiden soveltuvuus

turvetuotantoon. 141 s.

114. Erkki Raikamo ja Jouko Kokko (1982). Isojoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 287 s.

115. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1982). Kauhajoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. Loppuraportti Kauhajoen

turvevarojen kokonaisinventoinnista. 311 s.

116. Timo Varila (1982). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa ll. 116 s.

118. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 229 s.

119. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1983). Luumäen ja lähikuntien eräiden soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 83 s.

120. Helmer Tuittila (1983). Pöytyän turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 97 s.

121. Tapio Toivonen (1983). Jaalan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s.

122. Kimmo Virtanen (1983). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 45 s.

123. Kimmo Virtanen ja Olli Ristaniemi (1983). Kuivaniemellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 169 s.

124. Jukka Leino (1983). Virtasalmen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 119 s.

125. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1990). Miehikkälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus.

Uusittu ja täydennetty painos. 109 s.

126. Juha Saarinen (1983). Jäppilän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 65 s.

127. Ari Luukkanen (1983). Pielavedellä 1981 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 196 s.

128. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1983). Karijoen suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 84 s.

129. Erkki Raikamo, Jouko Kokko ja Riitta Lappalainen (1983). Teuvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 179 s.

132. Jukka Leino (1983). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 85 s.

133. Kimmo Virtanen (1983). Pihtiputaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. Osaraportti Pihtiputaan soiden

turvevarojen kokonaisselvityksestä. 94 s.

134. Jouko Kokko (1983). Karttalehdillä 2222 (Seinäjoki) ja 2311 (Lapua) v. 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 111 s.

135. Jouko Kokko (1983). Ylihärmän suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 35 s.

136. Pauli Hänninen (1983). Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 138 s.

137. Jukka Häikiö, Hannu Pajunen ja Kimmo Virtanen (1983). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s.

138. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1983). Jämijärven suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. 68 s.

139. Helmer Tuittila (1983). Yläneen turvevarat. Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. 144 s.

140. Ari Luukkanen (1983). Juankosken turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. 114 s.

141. Eino Lappalainen ja Tapio Toivonen (1984). Laskelmat Suomen turvevaroista. 104 s.

142. Matti Maunu (1983). Tervolassa vuonna 1982 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s.

143. Jouko Saarelainen (1984). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 254 s.

144. Matti Maunu (1984). Simossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

145. Jukka Leino (1984). Pieksämäen mlk:ssa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 107 s.

146. Olli Ristaniemi (1984). Petäjäveden kunnan länsiosan turvevarat. 108 s.

147. Olli Ristaniemi ja Carl-Göran Sten (1984). Petäjäveden kunnassa suoritetut turvetutkimukset. 12 s.

149. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Ristijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

150. Hannu Pajunen (1984). Yli-Iissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 100 s.

152. Jukka Leino ja Juha Saarinen (1984). Haukivuorella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 62 s.

154. Tapio Muurinen ja Anne Nokela (1984). Kittilässä vuosina 1981 – 1983 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden

tuotantokel poisuus. 441 s.

156. Pauli Hänninen (1984). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 95 s.

157. Eino Lappalainen, Pauli Hänninen, Pekka Hänninen, Leevi Koponen, Jukka Leino, Heikki Rainio ja Raimo Sutinen (1984).

Geofysikaalisten mittausmenetelmien soveltuvuus maaperätutkimuksiin. 36 s.

158. Tapio Toivonen (1984). Valkealan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 331 s.

159. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Anjalankosken turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 280 s.

160. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1984). Elimäen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 53 s.

161. Markku Mäkilä, Kari Lehmuskoski ja Ale Grundström (1984). Savitaipaleen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 114 s.


163. Juha Saarinen ja Riitta Lappalainen (1984). Jurvan suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 171 s.

164. Hannu Pajunen ja Timo Varila (1984). Ylikiimingin inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon.

Osa III. 167 s.

165. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1984). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 110 s.

166. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1984). Sievissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 288 s.

167. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1984). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 169 s.

168. Ari Luukkanen (1985). Kaavilla 1982 tutkittujen soiden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 66 s.

169. Jukka Leino (1985). Kuopiossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 95 s.

170. Eino Lappalainen ja Pauli Hänninen (1985). Maatutkaluotaimen ja suosondin soveltuvuus turvetutkimuksiin. 24 s.

171. Jouko Saarelainen (1985). Sonkajärven suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 2. 235 s.

172. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 178 s.

173. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1985). Kankaanpään itäosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 115s.

174. Pauli Hänninen (1985). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 113 s.

175. Jukka Häikiö, Pirjo Löytynoja ja Heimo Porkka (1985). Kajaanissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 142 s.

176. Kimmo Virtanen (1985). Pattijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 163 s.

177. Matti Maunu (1985). Ranualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 234 s.

178. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1985). Virolahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 90 s.

179. Erkki Raikamo ja Pertti Silén (1985). Kristiinan kaupungin suot ja turvevarojen käyttömahdollisuudet. 203 s.


181. Riitta Korhonen (1986). Jämsässä ja Jämsänkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 160 s.

182. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 135 s.

183. Jouko Saarelainen (1986). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 208 s.

184. Jukka Leino ja Jouko Kokko (1986). Lieksan suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa I. 212 s.

185. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1986). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 179 s.

186. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1986). Vehkalahden turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 195 s.

187. Tapio Muurinen (1986). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa I. 185 s.

188. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1986). Vihannissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 207 s.

189. Hannu Pajunen (1986). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 98 s.

190. Jukka Häikiö (1986). Pulkkilassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 98 s.

191. Tapio Toivonen (1986). Virtain turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 225 s.

192. Pauli Hänninen (1986). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 121 s.

193. Jukka Leino (1987). Kerimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 191 s.

194. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 131 s.

195. Jouko Saarelainen (1987). Vieremän suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. 221 s.

196. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1987). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 77 s.

197. Ari Luukkanen (1987). Siilinjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat sekä turpeiden soveltuvuus jätevesilietteen

käsittelyyn ja polttoturvetuotantoon. 57 s.

198. Tapio Muurinen (1987). Turvevarojen inventointi Kittilässä vuonna 1984. 71 s.

199. Tapio Toivonen (1987). Mäntyharjun turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 217 s.

200. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Kotkan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 99 s.

201. Tapio Muurinen (1987). Rovaniemen alueen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa II. 73 s.

202. Pauli Hänninen ja Eino Lappalainen (1987). Maatutkan ja suosondin soveltuvuus turvevarojen määrän ja

laadun selvittämi seen. 31 s.

203. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1987). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 163 s.

204. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1987). Pyhtään turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 88 s.

205. Sirkka Lojander (1987). SPSSX-tilasto-ohjelmiston käyttö turvetutkimuksissa. 51 s.

206. Hannu Pajunen (1987). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa III. 83 s.

207. Jukka Häikiö ja Heimo Porkka (1987). Vuolijoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 192 s.

208. Tapio Toivonen (1988). Närpiön turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 275 s.


210. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Ruukissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa II. 158 s.

211. Tapio Muurinen (1988). Turvetutkimukset Tervolassa vuonna 1985. 58 s.

212. Pauli Hänninen (1988). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 136 s.

213. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Kuusankoskella ja Kouvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 56 s.

214. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1988). Haapajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 51 s.

215. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1988). Kankaanpään länsiosan suot ja niiden turvevarojen käyttökelpoisuus. 93 s.

216. Jouko Saarelainen (1988). Juuan kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. 242 s.

217. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1988). Iitin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 102 s.

218. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1988). Oulaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 239 s.

219. Jukka Leino ja Pertti Silén (1988). Suonenjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 270 s.

220. Pekka Hänninen (1988). Atk:n hyväksikäyttö turveinventoinnin ja tutkimuksen apuna. 37 s.

221. Riitta Korhonen (1988). Keuruulla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 184 s.

222. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1988). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 168 s.

223. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

224. Jukka Leino (1989). Jäppilässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2 ja yhteenveto. 116 s.

225. Tapio Toivonen (1989). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 219 s.

226. Jouko Saarelainen (1989). Ilomantsin kunnassa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa 1. 177 s.

227. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1989). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 324 s.

228. Timo Suomi (1989). Isokyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa I. 69 s.

229. Hannu Pajunen (1989). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 137 s.

230. Tapio Muurinen (1989). Simossa vuosina 1985 – 1986 tutkitut suot ja niiden turvevarat. 213 s.

231. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1989). Ylämaan turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 142 s.

232. Jukka Leino (1989). Hankasalmella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 112 s.

233. Martti Korpijaakko ja Markku Koivisto (1989). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 96 s.

234. Carl-Göran Stén ja Lasse Svahnbäck (1989). Parkanon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 174 s.

235. Ari Luukkanen (1989). Nilsiässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 109 s.

236. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (1990). Kihniössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 151 s.

237. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1990). Limingassa, Lumijoella ja Temmeksellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 148 s.

238. Jukka Leino ja Jouko Saarelainen (1990). Outokummussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 161 s.

239. Tapio Muurinen (1990). Simon suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 238 s.

240. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1990). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 403 s.

241. Hannu Pajunen (1990). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 141 s.

242. Tapio Toivonen (1990). Kuortaneen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 212 s.

243. Timo Suomi (1991). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa II. 150 s.

244. Martti Korpijaakko (1991). Kannonkoskella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 58 s.

245. Tapio Toivonen (1991). Töysässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 107 s.

246. Pauli Hänninen ja Arto Hyvönen (1991). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 129 s.

247. Tapio Toivonen (1991). Ähtärin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 196 s.


249. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Mäntsälän turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 50 s.

250. Hannu Pajunen (1992). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IV. 22 s.

251. Jukka Leino (1992). Pieksämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s.

252. Pauli Hänninen ja Satu Jokinen (1992). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa X. 20 s.

253. Tapio Toivonen (1992). Alavudella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s.

254. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1992). Tuuloksen turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 36 s.

255. Carl-Göran Stén (1992). Valkeakosken suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 38 s.

256. Riitta Korhonen (1992). Leivonmäellä tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 34 s.

257. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1992). Haapavedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 72 s.

258. Tapio Toivonen (1993). Nurmossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s.

259. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 23 s.

260. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1993). Lammin turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. 58 s.

261. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa III. 24 s.

262. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Paltamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja

turpeiden käyttökelpoi suus. 39 s.

263. Timo Suomi (1993). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa IV. 25 s.

264. Tapio Muurinen (1993). Kuivaniemen soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa II. 95 s.

265. Riitta Korhonen (1993). Peräseinäjoella tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. 40 s.

266. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1993). Ristijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 33 s.

267. Tapio Toivonen ja Pertti Silén (1993). Kurikassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

268. Tapio Toivonen (1993). Seinäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s

269. Hannu Pajunen (1993). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 27 s.

270. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1993). Karkkilan suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s.

271. Jukka Häikiö (1993). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XI. 27 s.

272. Riitta Korhonen (1993). Multialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 25 s.

273. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Hyrynsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. 55 s.

274. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1994). Humppilan ja Jokioisten suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 41 s.

275. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1994). Pyhäsalmella tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa II.18 s.

276. Jukka Häikiö ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XII. 37 s.

277. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1994). Uuraisten kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 22 s.

278. Tapio Toivonen (1994). Lapualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s.

279. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1994). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIII, 43 s.

280. Hannu Pajunen (1994). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s.

281. Timo Suomi (1994). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa V. 41 s.

282. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1994). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. 30 s.

283. Tapio Toivonen (1994). Eurassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 33 s.

284. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1994). Tammisaaren suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 32 s.

285. Hannu Pajunen ja Heikki Sutinen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. 44 s.

286. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1995). Kärsämäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 88 s.

287. Carl-Göran Stén & Markku Moisanen (1995). Karvian suot ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 1. 40 s.

288. Riitta Korhonen (1995). Lehtimäellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

289. Tapio Toivonen (1995). Ilmajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 41 s.

290. Hannu Pajunen (1995). Utajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa IX. 28 s.

291. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1995). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 83 s.

292. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1995). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XIV. 33 s.

293. Tapio Toivonen (1995). Ylistarossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 36 s.

294. Martti Korpijaakko (1995). Perhossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 32 s.

295. Hannu Pajunen (1996). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 28 s.

296. Markku Mäkilä ja Ale Grundström (1996). Kurussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

297. Tapio Toivonen (1996). Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 22 s.

298. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1996). Lappi Tl:n suot ja niiden turvevarat. 26 s.

299. Timo Suomi (1996). Ilomantsissa tutkitut suot ja niiden soveltuvuus turvetuotantoon. Osa VI. 40 s.

300. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1996). Nurmeksessa tutkitut suot, niiden turvevarat ja

turpeiden käyttökelpoisuus. Osa 1. 35 s.

301. Pauli Hänninen ja Heikki Sutinen (1996). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XV. 29 s.

302. Riitta Korhonen (1996). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 34 s.

303. Hannu Pajunen (1997). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa V. 33 s.

304. Tapio Toivonen (1997). Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 37 s.

305. Tapio Muurinen (1997). Yli-Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. Osa 2. 58 s.

306. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1997). Inkoon, Siuntion ja Kirkkonummen tutkitut suot sekä

turpeen käyttökelpoisuus. 61 s.

307. Martti Korpijaakko (1997). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 19 s.

308. Tapio Toivonen (1997). Heikosti maatuneen rahkaturpeen laatuluokitus. 38 s.

309. Carl-Göran Stén (1997). Huittisten tutkitut suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 41 s.

310. Jukka Häikiö, Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1997). Sotkamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden

käyttökelpoisuus. Osa II. 48 s.

311. Hannu Pajunen (1998). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VI. 43 s.

312. Martti Korpijaakko (1998). Kyyjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 23 s.

313. Markku Mäkilä ja Tapio Toivonen (1998). Turvetutkimusten ja johtavuusluotausten käyttömahdollisuudet

suoalueen ympäristötutkimuksissa: esimerkkinä Lapuan Löyhinkinevan jätevesialue. 25 s.

314. Carl-Göran Stén (1998). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 1. 46 s.

315. Jukka Leino ja Heimo Porkka (1998). Kangasniemellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 62 s.

316. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1998). Sonkajärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 3. 85 s.

317. Heikki Sutinen (1999). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVI. 30 s.

318. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (1999). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 66 s

319. Tapio Toivonen (1999). Maalahdessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 42 s.

320. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (1999). Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. 40 s.

321. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (1999). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 2. 73 s.

322. Martti Korpijaakko (2000). Vetelissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 57 s.

323. Tapio Muurinen (2000). Iin soiden ja turvevarojen käyttökelpoisuus. 44 s.

324. Martti Korpijaakko (2000). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 28 s.

325. Martti Korpijaakko (2000). Kaustisen kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 34 s.

326. Ari Luukkanen ja Heimo Porkka (2000). Rautavaaralla tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus.

Osa 3. 62 s

327. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2000). Espoon ja Kauniaisten suot. 59 s.

328. Hannu Pajunen (2001). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 7. 29 s.

329. Martti Korpijaakko (2001). Evijärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 35 s.

330. Martti Korpijaakko (2001). Kortesjärven kunnan alueella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 49 s.

331. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2001). Sallassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 47 s.

332. Heikki Sutinen (2001). Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa XVII. 31 s

333. Ari Luukkanen (2001). Kiuruvedellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 51 s.

334. Tapio Toivonen (2001). Porvoossa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 29 s.

335. Martti Korpijaakko ja Pertti Silén (2002). Halsualla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 51 s.

336. Jukka Leino (2002). Mikkelin kunnassa tutkitut suot, niiden turvevarat ja turpeiden käyttökelpoisuus. 106 s.

337. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Hämeenlinnan suot. 34 s.

338. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2002). Rengon suot ja niiden turvevarat. 53 s.

339. Tapio Toivonen (2002). Alajärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 39 s.



342. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2002). Tutkimus Haukiputaan soista ja turvevarojen käyttökelpoisuudesta. 58 s.

343. Riitta Korhonen ja Timo Suomi (2003). Jalasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 36 s.

344. Kimmo Virtanen ja Teuvo Herranen (2003). Piippolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 78 s.

345. Kimmo Virtanen, Riitta-Liisa Kallinen ja Teuvo Herranen (2003). Alavieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 47 s.


347. Tapio Toivonen (2003). Honkajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. 40 s.


349. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2004). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 45 s.

350. Riitta-Liisa Kallinen (2004). Kaavilla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 28 s.

351. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2004). Kiimingin suot, turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 39 s.

352. Tapio Toivonen (2004). Multialla tutkitut suot ja niiden käyttökelpoisuus. Osa 2. 65 s.

353. Tapio Toivonen (2004). Pernajassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 26 s.

354. Ari Luukkanen (2004). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 50 s

355. Jukka Leino (2004). Tohmajärven kunnassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 58 s.


357. Timo Suomi ja Riitta Korhonen (2004). Karviassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 42 s.

358. Carl-Göran Stén ja Markku Moisanen (2004). Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Osa 2. 108 s.

359. Carl-Göran Stén ja Tapio Toivonen (2005). Kokemäen suot ja niiden turvevarat. 44 s.

360. Jukka Turunen ja Teuvo Herranen (2005). Ylivieskassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 67 s.

361. Jukka Häikiö ja Teuvo Herranen (2005). Merijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 31 s.


363. Tapio Toivonen (2005). Siikaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 64 s.

364. Tapio Toivonen ja Timo Suomi (2006). Merikarvialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 48 s.

365. Riitta Liisa Kallinen (2006). Lestijärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 34 s.

366. Hannu Pajunen (2006). Ylikiimingissä tutkitut suot ja niden turvevarat. Osa 10. 39 s.

367. Jukka Turunen (2006). Kalajoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 67 s.

368. Ari Luukkanen (2006). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 46 s.

369. Tapio Toivonen (2006). Noormarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 50 s.

370. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2006). Hämeenkyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 52 s.

371. Carl-Göran Stén (2006). Ahvenanmaan tutkitut suot. 65 s.

372. Timo Suomi ja Kari Lehmuskoski (2006). Kalvolassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 59 s.

373. Hannu Pajunen (2007). Oulun turvevarat. Osa 1. 42 s.

374. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2007). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 1. 100 s.

375. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Kauhavalla tutkitut suot ja niiden turvevarat. 98 s.

376. Ari Luukkanen (2007). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 54 s.

377 . Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2007). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 78 s.

378. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2007). Alahärmässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. 80 s.

379. Kimmo Virtanen ja Timo Hirvasniemi (2007). Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. 44 s.

380. Tapio Toivonen ja Samu Valpola (2007). Pomarkussa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 82 s.

381. Tapio Toivonen ja Teuvo Herranen (2008). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 102 s.

382. Riitta-Liisa Kallinen (2008). Karstulassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 58 s.

383. Jukka Häikiö (2008). Vaalassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 1. 108 s.

384. Ari Luukkanen (2008). Iisalmessa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 63 s.

385. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Ikaalisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 106 s.

386. Matti Maunu, Jukka Räisänen ja Timo Hirvasniemi (2008). Kemijärvellä tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus.

47 s.

387. Jukka Turunen (2008). Pyhäjoella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 108 s.

388. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2008). Kankaanpäässä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 80 s.

389. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski, Markku Moisanen ja Riitta Korhonen (2008). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat.

Osa 2. 132 s.

390. Hannu Pajunen (2008). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 48 s.

ISBN 978-952-217-123-8ISSN 1235-9440

391. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 115 s. 392. Hannu Pajunen (2009). Tyrnävällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 64 s. 393. Hannu Pajunen ja Heikki Meriluoto (2009). Siikalatvan turvevarat. Osa 1. 78 s. 394. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2009). Oravaisissa tutkitut suot ja niiden turvevarat. 60 s. 395. Ari Luukkanen (2009). Lapinlahdella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 82 s. 396. Teuvo Herranen (2009). Pyhännällä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 87 s. 397. Hannu Pajunen (2009). Muhoksella tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 4. 70 s. 398. Teuvo Herranen (2009). Turpeen rikkipitoisuus Suomessa. 61 s. 399. Timo Suomi, Kari Lehmuskoski ja Markku Moisanen (2009). Keuruun tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 125 s. 400. Tapio Muurinen ja Ilkka Aro (2009). Kolarissa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 74 s. 401. Jukka Turunen ja Matti Laatikainen (2009). Reisjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 2. 73 s. 402. Jukka Räisänen (2009). Ranualla tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. Osa 2. 85 s. 403. Hannu Pajunen (2010). Limingassa tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa 3. 64 s. 404. Heikki Meriluoto ja Ilkka Aro (2010). Kuusamossa tutkitut suot, niiden turvevarat ja käyttökelpoisuus. 79 s. 405. Tapio Toivonen ja Onerva Valo (2010). Uudessakaarlepyyssä tutkitut suot ja niiden turvevarat Osa 1. 127 s.

EDITA PRIMA OYHelsinki 2010

Julkaisun myynti:Geologian tutkimuskeskus / KirjastoPL 1237, 70211 KuopioPuh. 020 550 3250 tai 020 550 3255Fax 020 550 13s-posti: [email protected]

Tutustu turvepaikkaan: http://www.geo.fi

www.gtk.fi [email protected]

,!7IJ5C2-bhbcdi!

geologian tutkimuskeskus turvetutkimusraportti...

Documents