Tulevan kesän sukujuhla vietetään Porvoon vanhassa Taidetehtaassa kesäisissä merkeissä.

Edellinen sukujuhla oli Haapasaaren koululla, joka silloin oli vielä inspiroivan rähjäisessä kunnossa. Nyt koulu on korjattu - osittain myös Aikamatka Haapasaareen-kirjan tuotolla. Se oli Toinin unelma, koulun remontti. Toivottavasti sinne saadaan aikanaan hyvää ohjelmaa.

Shakespearen näytelmässä todetaan, että ihmisen unelma on elämä. Totta on, että ajatus, visio ohjaa arjen toimintoja. Jokaisella voi olla oma juttu, josta on kiinnostunut. Se voi olla käsityöt, marjastus, kalastus, remontti, siivous tai vaikkapa keräily – enoni keräilee vanhoja radioita! Ei ole väliä, mistä innostuu, kunhan innostuu jostakin. Pienilläkin voimavaroilla voi saada paljon aikaan, jos voimat kohdistaa; saati sitten, kun voimia yhdistetään perheessä, suvussa, työpaikalla tai vaikkapa kylässä.

Elämää on hyvä arki paikassa, jossa viihtyy. Tärkeätä on myös arjesta irrottautuminen, mikä auttaa jaksamaan eteenpäin. Pitää olla se unelma tai projekti.

Minun juttuja ovat aina olleet saaristo ja musiikki. Parasta on siis musiikki saaristossa. Erilaiset pienimuotoiset asiat, joihin voi itse

osallistua ovat hauskimpia. Pitää kokea tekemisen maku.

Eräs meidän kesämökkikyläläinen totesi: ”On hyvä, kun kylä on niin pieni, että koko ajan on jossakin.” On tärkeätä kokea tarpeellisuuden tunne. Se, että osallistuu toimintaan, tekee olemisen paikassa mielekkääksi.

Hyviä kesäyön unelmia kaikille! Tervetuloa Porvooseen!

Riitta Kajatkari

Haapasaaren remontoitu koulu

Puheenjohtajan palsta

Laakkosten

sukuviesti

Kevät 2008 (n:o 32)

1.4.2008

Puheenjohtajan palsta 1

Runebergin koti 1

Sukukokous 2008 2

Toimintakertomus Toimintasuunnitelma

3

Pertin muisteluja 4

Lapsuusmuistoja 6

Sukuvaakunasta 7

Tässä numerossa

Kansallisrunoilija Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg muuttivat kahden poikansa kanssa Porvooseen v. 1837. Kasvava perhe asui eri puolilla kaupunkia ennen kuin muutti empirekaupunginosassa sijaitsevaan uuteen kotiin v. 1852. Runebergin pariskunnan kuoltua valtio lunasti rakennuksen irtaimistoineen perikunnalta.

Koti avattiin yleisölle v. 1882 ja se on peruskorjattu pieteetillä 2000-luvulla. Runebergin kodin esineistö on säilynyt poikkeuksellisen hyvin. Taideteokset, ketunnahkakamarin metsästysaseet ja astiakomeron posliinit kertovat Runebergin perheen arjesta ja juhlasta.

J.L. Runebergin koti

Sukukokous Porvoossa 12.7.2008

10.30 -12.00 Ilmoittautuminen ja alkukahvit

12.00 Sukukokouksen avaus

12.10 – 12.30 Musiikkiesitys, Mika ja Saija Karhunen

12.30 –13.30 Lounas

13.30 – 14.00 Esitys: Anja Luoma, Malawi-projekti

14.00 – 16.00 Sukukokous Yhteislaulu: Olet Maamme armahin Suomenmaa Musiikkiesitys, Mika ja Saija Karhunen Kokous Yhteislaulu: Savolaisen laulu

16.00 Päätöskahvi

16.30 Kävely J L Runebergin kotimuseolle (200m)

Itsenäisesti Porvoossa

Ilmoittautuminen:

Viimeistään kesäkuun 20 pvä mennessä

Marjatta Latvalalle Pikontie 18 73500 Juankoski Puh: 040-4191946 tai 017-612171 Sähköposti: sihteeri@laakkoset.org Ilmoitathan mukaan tulevien nimet, lasten ikä ja mahdollinen ruokavalio. Liha tai kala. Suosittelemme matkan maksamista ennakolta seuran tilille: 800021-5030554. Ota maksukuitti mukaan.

Ruokailun hinta on 10 € aikuiset ja 5 € alle 12 v. Kokouspaikka on Porvoossa taidetehtaalla ”Treffissä” Osoite on : Kokonniementie 6

Huom !!!

Muistattehan tuoda ”voittoja” arpajaisiimme.

Näyttelyä varten saatiin ruosalaiselta yksityishenkilöltä lainaksi 19 teoksen sarja taiteilija Carl Theodor Staaffin (1816-1880) tekemiä kuvituksia Vänrikki Stoolin tarinoihin. Ruotsalaisen Staaffin tekemät kuvat ovat varhaisimpia

vänrikkeihin tehtyjä kuvituksia ja esillä ovat nyt akvarellitekniikalla tehdyt ainutlaatuisen upeat orginaalit.

Vänrikki Stoolin tarinat J.L. Runebergin kodissa 6.2.2008-31.12.2009

Porvoon valtiopäivien juhlavuoden 2009 kunniaksi Porvoon museo on tuottanut J.L. Runebergin kotiin näyttelyn Vänrikki Stoolin tarinoista. Näyttely kertoo J.L. Runebergin tunnetuimman ja luetuimman runokokoelman synnystä ja suosiosta sekä sen mukautumisesta kielen ja kulttuurin muutoksiin. Tämä monen sukupolven koululaisten lukema teos on innoittanut aikojen kuluessa myös monia taiteilijoita. Esillä näyttelyssä on runoteokseen ja Suomen sotaan liittyviä esineitä, taideteoksia, arkistomateriaalia ja kirjan painoksia eri ajoilta mm. Porvoon museo ja J.L. Runebergin kodin kokoelmasta sekä yksityishenkilöiltä.

Esillä näyttelyssä on runoteokseen ja Suomen sotaan liittyviä esineitä, taideteoksia, arkistomateriaalia ja kirjan

painoksia

Sivu 2 Laakkosten sukuviesti

Sukuseuran uusien sääntöjen mukaan varsinainen sukukokous pidetään joka toinen vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti - syyskuun aikana. Niinpä toimintasuunnitelmakin tehdään kahdelle vuodelle ja sitä tarkennetaan tarvittaessa. ( Seuran ensimmäiset säännöt oli rekisteröity v. 1951.)

Vuoden 2008 päätapahtuma on tietenkin sukukokous Porvoossa 12.7.08. Vanha Porvoo on tutustumisen arvoinen, joten kierros vanhaan kaupunkiin on mukava lisä sukukokoukseen.

Joko 2010 tai 2012 kokous voisi olla juhlakokous, onhan seura perustettu epävirallisesti jo vuonna 1931.

Hallitus ehdottaa sukukokoukselle jäsenmaksun pitämistä ennallaan, joten suvun varsinainen jäsen maksaa 10 euroa ja perheen yli 18-vuotiaat perheenjäsenet 5 euroa.

Jäsenistölle pyritään lähettämään tiedotteet syksyisin ja keväisin. Sukuseuran kotisivuja pidetään edelleen yllä osoitteessa www.laakkoset.org.

Sukuseuran jäsentietojen keräämistä jatketaan ja pyritään luomaan jäsenrekisteri, josta tiedot löytyvät helposti. Suvun lähihistoriasta tarvitaan kaikenlaista tietoa, lapsuusmuistoja 50- ja 60-luvulta, henkilömuisteluita jne. Lyhyetkin jutut ovat tärkeitä.

Toiminta jatkunee vuoden 2009 aikana edellisten vuosien tapaan. Jäseniltä toivotaan uusia ideoita toimintaan, innokkaita kirjoittajia Sukutiedotteeseen ja aktiivisia osallistujia sukuseuran toimintaan.

TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2008 – 2010

Hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Antti Laakkosen ja sihteeriksi Marjatta Latvalan.

Hallitus kokoontui vuonna 2006 2 kertaa: 8.7.06 ja 23.9.06, ja vuonna 2007 myös 2 kertaa 10.3.07 ja 6.10.07. 2008 29.3.

JÄSENISTÖ

Vuoden 2006 aikana jäsenmäärä väheni, mutta vuonna 2007 jäsentietoja kerättiin aktiivisesti ja jäsenmäärä lisääntyi paljon.

MYYNTIMATERIAALI

Sukuseuran myyntimateriaalia on voitu tilata Antti Laakkoselta, ja entisten myynnissä olleiden tavaroiden lisäksi vuoden 2007 aikana on tilattavissa ollut sukuseuran vaakunakuvalla varustettuja postimerkkejä.

SUKUTUTKIMUS

Sukututkimusta on toteutettu tutkijoiden toimesta Pekka Laakkosen johdolla.

MUU TOIMINTA

Vuosina 2006 – 2007 sukuseuran jäsenille on toimitettu Sukutiedote syksyllä ja keväällä. Sukuseuran kotisivut www.laakkoset.org ovat kiinnostaneet ja kävijöitä on ollut runsaasti.

YLEISTÄ

Vuoden 2006 aikana sukuseuran toiminta joutui sopeutumaan moniin muutoksiin. Puheenjohtaja Helena Heinosen kuolema helmikuussa 2006 toi sukuseuran hallitukselle paljon asioita, jotka jouduttiin järjestämään eri tavalla kuin ennen ja hallitus kokoontuikin useammin kuin aikaisempina vuosina.

Sukuseuran uusien sääntöjen valmistelu ja sukukokousjärjestelyt Kotkan Haapasaareen olivat hallituksen päätehtäviä vuoden 2006 aikana. Sukukokous onnistui hyvin, kokoukseen osallistui n. 90 henkeä ja sukuseuran uudet säännöt hyväksyttiin kokouksessa.

Uudet säännöt tulivat yhdistysrekisteristä hyväksyttyinä 16.2.2007, joten kevään 2007 Sukutiedotteessa ollut sääntöehdotus on nyt voimassa.

Jäsentietoja tarkistettiin jäsenmaksujen keräämisen yhteydessä ja sitä jatketaan myös tulevina vuosina.

HALLINTO 2006 - 2007

Laakkosten sukuseuran puheenjohtajaksi Haapasaaren sukukokous valitsi Riitta Kajatkarin, hallituksen jäseniksi Antti Laakkosen, Pekka Laakkosen, Pertti Laakkosen, Risto Kankaan, Matti Jyllilän ja Marjatta Latvalan sekä hallituksen ulkopuolelta rahastonhoitajaksi Merja Kaartinahon.

TOIMINTAKERTOMUS VUOSILTA 2006 – 2007

Kevät 2008 (n:o 32) Sivu 3

Muisteluksia kouluajoilta talvi- ja jatkosodan varjossa

Vuonna 1932 syntyneenä menin Tampereella syksyllä 1939 alakouluun mahdollisen sodan uhkan jo häämöttäessä. Ensimmäinen luokka olikin sitten nopeasti läpikäyty koulutyön keskeytyessä marraskuun lopussa sodan syttyessä. Muistaakseni koulua sitten jatkettiin vielä jonkin aikaa keväällä 1940.

Talvisodan aikana Tampereella oli yhteensä 47 ilmahälytystä ja pommituksia oli yhdeksänä päivänä. Muun muassa 19.12.1939 – 4.1.1940 välisenä aikana ilmahälytyksiä oli kaikkina muina päivinä paitsi jouluaattona. Joulupäivänä vietimme yönkin pommisuojassa. Tampereen pahin pommitus oli 2. maaliskuuta 1940, jolloin tuhoutui 40 taloa sekä neljä isoa teollisuuslaitosta kärsi tuntuvia vahinkoja, ihmishenkiä menetettiin 9 ja 27 haavoittui.

Koska talvella 1940 oli kovia pakkasia, pakkasta oli yli 30 astetta, jäätyi palavien rakennusten sammutusvesi mahtaviksi jäämassoiksi. Näitä jäätyneitä taloraunioita kävimmekin sitten ihmettelemässä monena päivänä.

Kotimme sijaitsi puutalossa Pyynikillä. Koulun toisella

puolella oli alettu rakentaa isoa koulurakennusta, Ammattikoulua, joka talvisodan syttyessä ei ollut vielä täysin valmis. Talon pohjakerrokseen maan alle oli rakennettu silloisissa oloissa nykyaikaisin pommisuoja Tampereella ja se olikin jo talvisodan aikana käytössä. Sisäänkäynti sinne oli meidän olohuoneemme (sali, kuten me sanoimme) ikkunaa vastapäätä kadun toisella puolella. Vilkaisemalla ikkunasta pihalle, saattoi päätellä, koska ilmahälytys oli mahdollisesti tulossa, sillä ihmisiä alkoi liikuskella pommisuojan edessä, jopa puolitoista tuntiakin ennen hälytystä. Jostain ihmiset saivat

ennakkotiedon lähestyvistä viholliskoneista. Kun virallinen hälytys sitten annettiin, ihmiset ryntäsivät pommisuojaan niin, että meidän perhe oli yleensä viimeisten menijöiden joukossa, vaikka matkaa pommisuojaan oli vain noin 20 metriä.

Pommisuojassa oli käsikammella pyöritettävät ilmanottopuhaltimet. Painamalla korvan puhaltimen suulle, saattoi kuulla pommikoneiden äänet ja pommien räjähdykset. Äänen voimakkuudesta saattoi sitten päätellä, kuinka lähelle pommit putoilivat, kun sitten vaara ohi -merkki annettiin ja suojasta poistuttiin, oli jännitys aina melkoinen, oliko kotitalo vielä pystyssä. Lähimmät pommit putosivat noin 200 metrin päähän kodistamme.

Jatkosodan aikanakin oli joitakin hälytyksiä, mutta pommituksia ei ollut. En kuitenkaan muista, että koulutuntien aikana olisi tarvinnut mennä pommisuojaan.

Talvisodan aikana Tampereella oli yhteensä 47 ilmahälytystä ja pommituksia oli yhdeksänä päivänä.

Sivu 4 Laakkosten sukuviesti

Tampereen Hämeenkatu pommituksen jälkeen vuonna 1940. Kuva: Tampereen kaupungin museoiden kuva-arkisto / valok. E.M. Staf / Talvisodan Tampere teos s. 51.

Vuonna 1942 pyrin oppikouluun Tampereen Lyseoon. Koulun alakerrokset olivat armeijan autovarikon käytössä. Oppilaita oli paljon, luokat isoja jopa 40 oppilasta, joten ahdasta oli. Jotenkin sitä kuitenkin saatiin tunnit pidettyä. Sotavuosina koulu ei muistaakseni alkanut kertaakaan 1. syyskuuta, vaan joko 15. syyskuuta tai 1. lokakuuta ja kerran vasta 1.

marraskuuta. Näin lukuvuodet jäivät normaalia lyhyemmiksi, mutta oppivelvoitteet tulivat kuitenkin käytyä läpi.

Ruokatilanne oli sodan aikana heikko, sillä kaikki oli kortilla, eivätkä korttiannokset olleet suuria. Varsinaista nälkää en kuitenkaan nähnyt, sillä isä kävi polkupyörällä joskus maaseudulla hankkimassa vähän ylimääräistä ja myös sisareni, joka oli maaseudulla opettajana, sai hankittua lihaa, voita yms. Perunat kasvatettiin itse, sillä Tampella Oy, jossa isäni oli töissä, oli vuokrannut lähiseudulta viljelysmaata, joista työssäkäyvät saivat vuokrata 1 – 2 aarin palstoja. Yksi alue oli, jopa miltei keskellä kaupunkia, tyhjällä aukiolla. Isäni toimi ko. alueen viljelypäällikkönä, hänen tehtäviinsä kuului alueen palstoitus, jakaa palstat halukkaille ja pitää yllä järjestystä. Muut alueet olivat yleensä 5 – 10 kilometrin päässä kaupungista. Polkupyörällä kuljettiin. Keväällä istutettiin perunat ja syksyllä sato korjattiin ja kuljetettiin kotiin pyörän tarakalla pyörää taluttaen. Kerran Tampella oli saanut järjestettyä kuorma-autokuljetuksen. Korjuupäivä sattui vain olemaan kolea ja sateinen. Perunat kerättiin nimilapuilla varustettuihin paperisäkkeihin. Auto tietysti lastattiin täyteen muidenkin perunannostajien säkkejä, kun lastia sitten seuraavana päivänä purettiin eri paikkoihin, olivat monet säkit sateessa kastuneet

ja hajonneet, niinpä meidänkin pihaan sitten kipattiin auton lavalta sopivaksi katsottu määrä märkiä perunoita, joista ainakin osa oli varmasti muiden kasvattamia. Pahimpina pakkastalvina perunat jäätyivät kellarissa, vaikka isä oli kaivanut maahan syvän perunakuopan, joka oli hyvin vuorattu. Oli siis syötävä paleltuneita perunoita, joiden imelää makua yritettiin lieventää paprikajauheella ja silakoiden suolavedellä.

Syksyisin käytiin marjassa, mustikoita ja puolukoita poimimassa sekä sienestämässä. Monesti mentiin junalla, kun juna sitten pysähtyi sopivalla asemalla tai pysäkillä, jonka lähitienoilla tiedettiin olevan hyvät marjamaat junasta saattoi purkautua 200 – 300 innokasta marjastajaa, jotka hajautuivat tasaisesti läheisiin metsiin. Illalla sitten sama määrä marjastajia ahtautui junaan kopat täynnä metsän antimia.

Alueen puutalot olivat puulämmitteisiä, niinpä talven puut oli hankittava milloin mistäkin sattui saaman. Tampella järjesti halonhakkuutalkoita omistamissaan metsissä lähikunnissa. Minäkin olin isän kanssa pari kertaa ko. talkoissa. Tekemällä esim. 4 mottia halkoja, sai siitä omaan käyttöön puolet eli 2 mottia. Halot eivät vain ennättäneet kuivua riittävästi, kun ne jo otettiin käyttöön. Mutta toimeen tultiin näilläkin puilla, kun huoneiden lämpötilassa säästettiin. Muutamana kesänä osallistuin myös pilkkeiden tekotalkoisiin. Näin saatiin häkäpönttöautojen tarvitsemia pilkkeitä.

Pyynikin puutalot olivat etupäässä kaksikerroksisia puutaloja, joissa oli verraten isot kellaritilat, joten monilla perheillä oli omassa kellarissaan kotieläimiä, kenellä sika, kenellä 1 – 2 lammasta. Joillakin oli myös kanoja ja kaneja. Eräällä tuttavaperheellä oli kaksi lammasta. Ulkoilutin näitä lampaita perheen muiden lasten kanssa läheisillä niittyaukioilla ja Pyynikin metsässä. Muistan myös, että veimme niitä joskus kaupungille asti, muka näyteikkunoita ihailemaan, vaikka useimmat näyteikkunat olivatkin hiekkasäkkien tai laudoituksen peitossa.

Elämä oli silloin 1940-luvulla sodan varjossa yksinkertaista, mutta kuitenkin antoisaa vailla kaikkia nykyajan mukavuuksia ja hienouksia, mutta toimeen tultiin.

Pertti Laakkonen

Kevät 2008 (n:o 32) Sivu 5

Pommien hävittämää Kyttälän kaupunginosaa Tampereella vuonna 1940. Kuva: Tampereen kaupungin museoiden kuva-arkisto / valok. E.M. Staf / Talvisodan Tampere teos s. 55.

Marjatan lapsuusmuistoja sukukokouksesta Ensimmäinen muistoni sukukokouksesta sijoittuu 1950-luvun alkuun ja paikkana on Maaningan Jukola. Siihen aikaan sukukokoukset kestivät kaksi päivää ja ne pidettiin usein Jukolan talossa. Olin päässyt lauantaina yksin Helvi-tädin ja serkkujeni mukana sukukokoukseen, koska äiti ja isä olivat tulossa vasta myöhemmin illalla lehmien lypsyn jälkeen polkupyörillä Lapinlahdelta Maaningalle. ( Aikamoinen pyörämatka, kilometrejä n. 50.)

Aikuiset pitivät kokousta, lauloivat yhdessä moniäänisesti, (Laakkoset olivat innokkaita kuoroihmisiä ja laulu sujui ilman harjoitteluakin) juttelivat keskenään ja me lapset tietysti vähän pitkästyimme. Lapsia

oli paljon ja keksimme hyvän juoksuleikin: Jukolan toisesta eteisestä sisään ja talon toisessa päässä olevasta eteisestä ulos. Se leikki lopetettiin aikuisten toimesta aika pian, ääntä ja

juoksua oli kuulemma liikaa. Seuraavaksi leikiksi sovittiin piilosilla olo, koska iso talo oli täynnä hyviä piilopaikkoja. Piilouduin serkkuni kanssa salin

pöydän alle ja pöytäliina oli suojana, mutta liina meni vinoon ja pöydältä alkoi pudota tavaroita lattialle ja saimme aikuisilta komennon mennä ulos leikkimään. Ulkona oli kaksi tai kolme koiraa kiinni koirankopin luona, rohkeimmat meistä yrittivät mennä silittämään niitä, mutta Rungon Janne-setä tuli

ulos ja kielsi silittämisen, koska koirat voivat olla vihaisia ja purra. Tuntui, että emme keksi mitään sallittua tekemistä, mutta joku keksi portaat ullakolle ja osa

lapsikatraasta kiipesi sinne. Koko talon pituinen ullakko oli lapsille aarreaitta vanhoine tavaroineen ja leikimme siellä pitkän aikaa.

Minun mieleeni jäi ullakolta parhaiten suuret ”Amerikan matka-arkut”. Pekka Runko oli tuonut matka-arkut mukanaan palatessaan Amerikasta Suomeen.

Muistini mukaan niihin olisi mahtunut vaikka aikuinen ihminen sisälle, mutta nyt myöhemmin Rungon Jussi kertoi niiden olevan huomattavasti pienempiä. Minusta ne olivat hienot: värikkäät,

heloitetut ja soljilla suljettavat. Joku muukin on myöhemmin pitänyt niitä hienoina, koska on nähnyt kovasti vaivaa ja varastanut toisen arkun, eikä sitä ole saatu takaisin.

Kun nyt aikuisena mietin

kokemuksiani sukukokouksista, tärkeimmäksi asiaksi nousee yhdessäolo sukulaisten kanssa niin lapsena kuin aikuisenakin. Kokouksessa tavataan sellaisia sukulaisia, joita ei ole nähnyt pariin vuoteen, tutustutaan uusiin sukulaisiin ja vaihdetaan kuulumisia useiden kanssa, kaikki nämä yhden päivä aikana. Lisäksi tutustutaan

Sivu 6 Laakkosten sukuviesti

”Koko talon pituinen ullakko oli lapsille aarreaitta vanhoine tavaroineen.”

Lähihistoria haku-sessa

Johtokunnan toivomus on, että jäsenistö toisi Porvoon kokoukseen omia juttujaan lähihistoriaan liittyen. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon henkilökohtaisia tarinoita suvusta ja sen vaiheista. Erityisen tarpeellisia ovat myös valokuvat selityksineen. Kuvat palautetaan omistajilleen välittömästi niiden kopioinnin jälkeen. Tietysti helpointa on valmiin digitaalisen aineiston käsittely, mutta se ei ole välttämätöntä. Pekka Laakkonen on kokouspaikalla valmistautunut ottamaan juttuja vastaan.

Martti Riekkinen

s. 27.9.1930 Varpaisjärvellä, k. 27.2.2008 Kuopiossa.

On maa, johon kaikki polut katoaa. - On Rauhan maa.

Sukuvaakunan synty

Perhetapahtumia

Kevät 2008 (n:o 32) Sivu 7

Torsti Kajatkari vietti 90-vuotis syntymäpäiviään 15.3 Kotkassa.

Laakkosten sukuseuran sukumummo Annikki Räsänen täyttää 28.4.2008 95 v. Varkaudessa. Kuuluu Adam Laakkosen sukuhaaraan.

Torsti Kajatkari lähetti sukuseuralle kiitokset muistamisesta syntymäpäivänään.

Vaakunasta on taustatietoa sukukirjassa, Taiteenmaisteri Tuomas Hyrsky on suunnitellut sen ja sukuvaakuna rekisteröitiin Suomen Heraldiseen seuraan 11.11.1993 numerolla 590.

Sihteeri Marjatta Latvala

Pikontie 18 73500 Juankoski

Laakkosten sukuviesti ry

Puhelin: 040-4191946 Sähköp.: sihteeri@laakkoset.org

Löydät meidät

webistä

www.laakkoset.org

Sukuseuran hallitus 2006—08 Puheenjohtaja: Riitta Kajatkari

sähköposti: puheenjohtaja@laakkoset.org Keskuskatu 7, 48100 KOTKA puh. 0400-838 173

Varapj: Antti Laakkonen Myntis, 02570 SIUNTIO Puh: 0400-764650 sähköposti: antti.laakkonen(at)lohja.fi

Jäsenet: Pertti Laakkonen Amurinkatu 10 D 25, 33230 Tampere puh. 03-214 0023, kesällä 03-378 2789

Pekka Laakkonen Firankaari 9, 04320 Tuusula puh.09-273 1243, 050 64470 sähköposti: tutkimus(at)laakkoset.org

Matti Jyllilä Lähdetie 31, 06830 Kulloonkylä puh. 019-652655 tai 0400-424295 sähköposti: matti(at)kulloo.com

Risto Kangas Laitakatu 27, 48600 Kotka Puh: 0400-459 334 sähköposti: risto.kangas(at)kymp.net

Sihteeri Marjatta Latvala Pikontie 18, 73500 Juankoski Puh: 017-612 171 tai 040-4191946 sähköposti: sihteeri(at)laakkoset.org

Rahastonhoitaja: Merja Kaartinaho Haapatie 14, 00780 Helsinki puh. 09-385 9759 sähköposti: rahastonhoitaja@laakkoset.org