CICERO BARBAAREISTA JA BARBAARISUUDESTA

05. 08. 2014

Antti Lampinen

BARBARUS

Kreikan βάρβαρος, ’vieras(kielinen), muukalainen’

Ilias 2.867 käyttää kaarialaisista termiä βαρβαρόφωνοι

Toisaalta Thuc. 1.3.3 huomauttaa ettei Homeros käyttänyt lainkaan sanaa βάρβαρος

’Barbaarin keksiminen’ voidaan sijoittaa persialaissotien kontekstiin

Edith Hall: Inventing the Barbarian, 1989

Hyun Jin Kim: ’The Invention of the ’Barbarian’, Almagor & Skinner (toim.) 2013

Ilmastollinen determinismi (Ps.-Hippokrateen Peri aerôn, hydatôn, topôn)

Maailman keskivyöhykkeen asukkaat (=kreikkalaiset) täydellisimpiä kaikin tavoin

Barbarus toisaalta osa etnografista kuvastoa (esim. Herodotos), toisaalta kokoelma uskomuksia, kuulopuheita, vitsejä, ja jopa vihaputetta

BARBARUS

Latinaan barbarus saapuu viimeistään Plautuksen aikana (esim. Rudens), n. 210 eaa.

Kuten monet Plautuksen elementeistä, barbarus lienee ollut ensin lähinnä käännöslaina (Plaut. Poen. 589; Capt. 492)

Omaksutaanko termi ja mielikuvasto samanaikaisesti?

Roomalaisten omakuva alkoi muotoutua ja neuvotteli kreikkalaisuuden kanssa (vrt. Cato vanhempi)

Barbari konseptuaalisena välineenä roomalaisten todistaessa kelpoisuuttaan kreikkalaisille (Just. 28.2)

Historiallinen konteksti:

Rooman konfliktit Karthagoa, galleja ja hispanialaisia vastaan loivat kognitiivisen tilauksen barbarus-terminologian käytölle, ja käytännön yhteydet (oppineet orjat, Fabius Pictor, yms.) mahdollistivat sen

Patriisisukujen traditiot barbaarivoittoja niittäneistä esi-isistään (esim. Claudii, Manilii, Cornelii); vrt. Cic. Brut. 62 perhetraditioiden vääristelystä ja partisaanisuudesta; myös De ND 3.15

Esim. Minucius Rufuksen dedikaatio Delfoissa (n. v. 110 eaa.) juhlistaa barbaarivoittoa

ROOMA JA BARBAARIT 1. VUOSISADALLA EAA.

Ciceron elinaikana (106-43 eaa.) Rooma soti joka ilmansuunnassa: Mithridateen sodat (88-84, 83-81, 75-63 eaa.)

Sertoriuksen sota 83-72 eaa.

Carrhaen taistelu 53 eaa.

Gallian sota 59-51 eaa.

Tuoreessa historiallisessa muistissa olivat edelleen: Sodat Balkanin ryhmiä (skordiskit, maedit, bessit) vastaan 114-110 eaa.

Kimbrisota 113-101 eaa. (”tumultus”, jonka Cic. Phil. 8.3 etymologisoi timor multus)

Jugurthan sota 112-106 eaa.

Rooman tasavallan sisäiset konfliktit vetivät mukaan ei-roomalaisia osapuolia: Liittolaissota 91-88 eaa., Sullan sisällissodat 88-87, 83-82 eaa., Kolmas orjasota 73-71 eaa.,

Caesarin sisällissota 49-45 eaa., Catilinan salaliitto 63-62 eaa.

ROOMALAISET, KREIKKALAISET, BARBAARIT

Kreikkalaisen kulttuurin vahva kotoutuminen Roomaan oli johtanut episteemiseen neuvotteluun siitä mitä oli olla roomalainen (jopa ’moraalinen paniikki’)

Kysymys roomalaisten asemasta itsenäisenä kulttuuri-identiteettinä oli ambivalentti

Filokreikkalaisuus oli muotoutunut yleisesti tunnistettavaksi stereotyypiksi

Kreikkalaisen vaurauden ja kulttuurin luxuria miellettiin potentiaalisesti rapauttavaksi

Nuori Cicero näyttäisi allekirjoittaneen varhaisemman kreikkalaisen skematiikan kahtiajaosta kreikkalaiset/barbaarit (De inventione 1.35: natione, Graius an barbarus)

Verrestä syyttäessään Cicerolla itsellään oli jo maine kreikkalaismyönteisenä, mikä saattoi olla haitta

Myöhempi tuotanto sijoittaa roomalaiset vakaasti kolmanneksi pooliksi, joka on sekä kreikkalaisia että barbaareita parempi; myös ”moraalinen keskusta” siirtyi Roomaan

E.g. De fin. 2.4.9. Tämä ei ole Ciceron innovaatio, vaan viitteitä esiintyy jo Polybioksella

AASIA JA EUROOPPA STEREOTYYPPEINÄ

Aasian ja Euroopan kontrasti esiintyy jo ps.-Hippokrateella korostamassa kreikkalaisten erinomaisuutta

Säilyneistä latinalaisista lähteistä varhaisin on Vitruviuksen De Architectura 6.1.3-12

Pohjoiset ryhmät (ensin skyytit & traakialaiset, sittemmin keltit, germaanit, britannit) olivat raakuuden, yksinkertaisuuden ja luonnonläheisyyden leimaamia

Pohjoisia barbaareita luonnehti ennen kaikkea immanitas (’raakuus, epäinhimillisyys’)

’Kova primitivismi’ vs. ’pehmeä primitivismi’ (Lovejoy & Boas 1935)

Piirteet, jotka kreikkalaisille näyttäytyivät persialaisten ym. ”Idän kansojen” piirteinä, voitiin roomalaisten kesken liittää kreikkalaisiin itseensä

Levitas (’kevytmielisyys, ailahtelevuus’) pääasiallisena vikana: Pro Lig. 11, Pro Flacco 24

Luxuria ja idän vieraat kultit (vrt. SC de Bacchanalibus) edustivat moraalisen rappion vaaraa

BARBAARISUUS CICERON ERI REKISTEREISSÄ

[…] istae contra omnium religiones (Font. 30); Quis enim ignorat eos usque ad hanc diemretinere illam immanem ac barbaram consuetudinem hominum immolandorum? (31)

Poleeminen hyökkäys Fonteiusta syyttävien gallien oikeustoimikelpoisuutta vastaan

Pseudo-etnografiset detaljit sekä retoriikassa että filosofisissa teksteissä:

De re publ. 3.15: quam multi, ut Tauri in Euxino, ut rex Aegypti Busiris, ut Galli, ut Poeni, homines immolare et pium et diis immortalibus gratissumum esse duxerunt! vitae vero instituta sic distant, ut Cretes et Aetolilatrocinari honestum putent

Cicero ensimmäisiä (säilyneitä) roomalaisia joilla barbarus esiintyy negatiivisena metaforana ’raaka, sivistymätön, moukkamainen’ (Tusc. 2.12; Phil. 11.6; De or. 1.118 väkijoukosta)

Mutta vrt. Lucretius De rer. nat. 2.500 barbaricae vestes

Ajoittain barbaareiksi kutsuminen koodittaa puhujan kiivasta mielentilaa, tullen lähelle etnistä solvausta: esim. De ND 2.10-11 (Gracchus ja etruskiharuspexit)

BARBAARIT CICERON RETORIIKASSA

Ciceron (ja roomalaisen oikeuspuhumisen laajemminkin) taktiikkana usein vastustajan mustamaalaaminen ja moraalisen riittämättömyyden osoittaminen

Epäroomalaisuudesta syyttäminen tehokas väline tälle

’Aidon’ roomalaisen suhteet barbaareihin olivat ainoastaan patronus-suhteeseen perustuvia: syvempi liittolaisuus tai samanmielisyys olivat epäilyttäviä piirteitä

Epäroomalaisia hahmoja syytetään usein coniuratiosta barbaarien kanssa; esim. Clodius on Aasiassa ollessaan tyydyttänyt Cilicum libidines barbarorumque (De har. resp. 42)

’Barbaarimieliseksi’ leimatun roomalaisen koko humanitas tuli kyseenalaiseksi (’eivät edes barbaarit’)

Yleisön ’pienimpään yhteiseen nimittäjään’ (usein ennakkoluulojen) vetoaminen

Etenkin pohjoisiin kansoihin liittyvä hysterian lietsominen ilmiselvää: Prov. cons. 13.32 galleista ainaisina roomalaisten huolenaiheena (vrt. Sall. Iug. 114); Off. 1.38 sic cum Celtiberis, cum Cimbris bellum ut cum inimicis gerebatur, uter esset, non uter imperaret

BARBAARIT CICERON FILOSOFIASSA

Cicero ei käytä ajatusta barbaarien parissa vallitsevasta utopiasta (’pehmeä primitivismi’), eikä sovella stoalaista universalismia barbaareihin konsistentisti

Toisaalta barbaarit näkyvämpiä filosofisissa teksteissä kuin provinssien asukkaat

Filosofisissa teksteissä myös esiintyy ex consensu omnium –argumentti

Luontainen valinta reetorille (vrt. puheiden populistinen ’kaikkihan tietävät että’ –logiikka)

De div. 1.90: eaque divinationum ratio ne in barbaris guidem gentibus neglecta est

Filosofisissa teksteissä barbaarien uskonnollinen ulkopuolisuus kahdentyyppistä

Euroopan barbaarien uskonnollisuutta luonnehtii impietas ja raakuus (De ND 1.23)

Idän barbaarien uskonto on taikauskoista (Pro Flacco 67 juutalaisista), jopa demens (De ND 1.43 ja De Rep. 3.14 egyptiläisten harhaisesta eläintenpalvonnasta)

BARBAARIT CICERON KIRJEISSÄ

Paras mahdollisuutemme löytää Ciceron henkilökohtaiset mielipiteet?

Tuskin. Epistolografia oli paitsi laskelmoitua, myös väistämättä eliitin keskinäisen kommunikaation ja identiteetinrakentamisen läpilyömää.

Useimmiten maininnat barbaarikansoista ovat hyvin yleisluontoisia ja steoreotyyppisiä, muistuttaen muuta tuotantoa: Ep. ad Quint. fr. 1.1.42 si te sors Afris aut Hispanis aut Gallis praefecisset, immanibus ac barbaris nationibus, tamen esset humanitatis tuae […]

Kontrasti humanitas-ideaalin ja immanes barbaarikansojen välillä selkeä: roomalaisuuden testi?

Ep. ad Att. 7.13.3 de Tullia autem et Terentia, cum mihi barbarorum adventus ad urbem proponitur, omnia timeo.

Caesarin armeijan implikoidaan olevan ’barbaariarmeija’, mutta Ciceron pelko vaikuttaa vilpittömältä

CICERON POLEEMINEN NELIKENTTÄ

Uhkaava ulkopuolisuus

Vaaraton ulkopuolisuus

Uhkaava sisäpuolisuus

Vaaraton sisäpuolisuus

CICERON POLEEMINEN NELIKENTTÄ

”Barbaariset barbaarit”

”Koomiset barbaarit”

”Barbaariset roomalaiset”

”Hyveelliset barbaarit”

CICERON POLEEMINEN NELIKENTTÄ

Fonteiustasyyttävät gallit

Brogitarus

Kuva koristekilvessä (De or. 2.66)

Aelius Ligus

Verres

Catilina

Clodius

Caesar

M. Antonius

Archias

Deiotarus

Diviciacus

”BARBAARISET BARBAARIT”

Pro Fonteio –oikeudenkäynnin gallit Gallit kuvataan kaiken inhimillisen luottamuksen ja normatiivisuuden vastakohtana (erit. 30-32)

Tuomarien käsissä vihjataan olevan ei ainoastaan Fonteiuksen maine, vaan Rooman nauttima jumalallinen oikeutus (49: Postremo prospicite, iudices, id quod ad dignitatem populi Romani maximepertinet, ut plus apud vos preces virginis Vestalis quam minae Gallorum valuisse videantur.)

Brogitarus Clodiuksen inha liittolainen: De har. resp. 28: Brogitaro Gallograeco, impuro homini et nefario

Yleisluontoiset diskriminoivat heitot Pro Flacco 65 käyttää ’yleisen sananlaskun’ elementtiä (hoc proverbium … voce volgatum est)

perusteena ottaa puheeksi kolme diskriminoivaa stereotyyppiä (kaarialaiset, myysialaiset, lyydialaiset)

Pro Scauro 42: fallacissimum genus esse Phoenicum

De prov. cons. 33: inimicis huic imperio aut infidis aut incognitis aut certe immanibus et barbaris et bellicosis

”HYVEELLISET BARBAARIT”

Archias

Hyödyllinen ei-roomalainen (alienus): siispä kansalaisuuden antaminen oli oikein (Pro Arch. 12-14)

Korostaa Archiaan roolia Mariuksen, Luculluksen ja Ciceron itsensä ylistäjänä (19, 21, 28)

Diviciacus

De div. 1.90: Eaque divinationum ratio ne in barbaris quidem gentibus neglecta est, siquidem et in Gallia Druidae sunt, e quibus ipse Divitiacum Haeduum hospitem tuum laudatoremque cognovi, qui et naturae rationem, quam fisiologi/an Graeci appellant, notam esse sibi profitebatur, et partim auguriis, partim coniectura, quae essent futura dicebat

Deiotarus

De div. 1.27 Deiotaruksen tavasta päättää kaikista toimistaan enteiden avulla

Cicero vähättelee puolustuspuhettaan kirjeessään Dolabellalle (Ep. ad Fam. 9.12.2): sed ego hospiti veteri et amico munusculum volui mittere levidense crasso filo, cuiusmodi ipsius solent esse munera.

”KOOMISET BARBAARIT”

Ciceron koominen vertaus Helvius Mancian ja Mariuksen kimbrivoittoa juhlistavan koristekilven esittämän barbaarin välillä

De or. 2.66: fere in deformitatem aut in aliquid vitium corporis ducuntur cum similitudine turpioris […] demonstravi digito pictum Gallum in Mariano scuto Cimbrico sub Novis distortum […] nihil tam Manciae simile visum est.

Hyvä esimerkki siitä että tekstiemme viittaukset barbaareihin ovat usein muotoutuneet puhutussa diskurssissa tekstien sijaan

Ambivalentti tapaus: Aelius Ligus

De har. resp. 5.18 implikoi että Ligus on lahjottavissa tammenterhoilla

Komiikka syntyy ristiriidasta roomalaisuuden ja Aeliuksen lisänimen Ligus välillä: nationis magis quam generis uti cognomine videretur (Clu. 72)

”BARBAARISET ROOMALAISET”

’Aidon roomalaisen’ kuva kriisiytyi kun eliitin jäsenet alkoivat olla säännöllisemmässä yhteydessä muihin kansoihin ja kulttuureihin (jo esim. Cato; SC de B., v. 186 eaa.)

Verres

Cicero ei voinut syyttää Verrestä barbaarien kanssa liittoutumisesta, mutta attribuuttien tasolla hänen ’ei-roomalaisuutensa’ tehdään selväksi: ylellisyydet ovat turmelleet hänet, ja hän oli veltto ja tyrannimainen (Verr. 2.3.76); häntä myös suoraan kutsutaan viholliseksi (hostis: 2.3.125)

Catilina

Cic. Pro Cael. 12 Neque ego umquam fuisse tale monstrum in terris ullum puto, tam ex contraris diversisque et inter se pugnantibus naturae studiis cupiditatibusque conflatum.

Luodaan kuva mieleltään barbaarisesta roomalaisesta, joka haluaa polttaa Rooman ja asettaa allobrogit (joiden avulla salaliitto paljastui), hallitsemaan kaupungin raunioita (Cat. 4.12 qui id egerunt ut gentem Allobrogum in vestigiis huius urbis atque in cinere deflagrati imperi conlocarent)

”BARBAARISET ROOMALAISET”

Clodius

De haruspicum responsis vetää yksityisen kiistan roomalaiset-barbaarit vastakkainasettelun vyyhteen, ja liittää ’oikean uskonnollisuuden’ teeman mukaan

Clodius esitetään barbaarien kanssa juonittelevana roomalaisena, joka on myynyt Pessinouksen suuren temppelin Brogitarukselle, joka puolestaan on vetänyt sen lokaan

Pro Milone 26: servos agrestis et barbaros, quibus silvas publicas depopulatus erat Etruriamque vexarat, ex Apennino deduxerat.

Piso Caesoninus

Pison, Clodiuksen liittolaisen, hillittömyys ja nautinnonhaluisuus selitetään hänen gallialaisen äitinsä kautta (Post red. in sen. 15)

Tämä on Ciceron tapa väistää syyttämästä vaikutusvaltaista gens Calpurniaa barbaarisuudesta

In Pisonem 8 syyttää Pisoa barbaarityranneja ja skyyttejä kovasydämisemmäksi

”BARBAARISET ROOMALAISET”

Caesar

Ep. ad Att. 7.13.3 de Tullia autem et Terentia, cum mihi barbarorum adventus ad urbem proponitur, omnia timeo

’Barbarorum adventus’ viitannee ennen kaikkea Caesarin armeijaan (joka toki saapui pohjoisesta kuten moni aiempi barbaari-invaasio), mutta ehkä myös Caesarin implikoidaan raaistuneen Galliassa

Marcus Antonius

Antonius on raaka ja vahingollinen (metaforinen barbaari: quam contumeliosus in edictis, quam barbarus, quam rudis!, Phil. 3.15)

Kuvaillessaan Antoniuksen puolueen avointa aseistautuneisuutta Cicero rinnastaa sen stereotyyppiseen barbaaritapaan kulkea aseistettuna: Phil. 2.108, ista vero quae et quanta barbaria est!; Antoniuksen forumille asettamat ituraealaiset jousimiehet ovat omnium gentium maxime barbaros (2.112)

Philippicae –puheiden demostheninen malli: Filippos oli ateenalaiselle vähintään puolibarbaari, ja Cicero maalaa Antoniuksen samanlaisin värein

CICERO JA POSEIDONIOS

Aiempi tutkimus on usein halunnut linkittää Ciceron mielipiteet barbaareista Poseidonios Apameialaisen stoalaiseen filosofiaan

Universalistiset ilmaisut (genus humanum, societas generis humani) ovat yleisluontoisia eleitä Cicerolla, tarkoituksena on usein tehdä argumentista yleispätevä

Humanitas oli ihanne jonka Cicerolla vain roomalaiset saavuttavat täydellisesti

Ciceron suhde Poseidoniokseen todennäköisesti etäisempi kuin tämä haluaa myöntää (esim. Ep. ad Att. 2.1.2)

Poseidonioksen merkitys myöhäistasavallan etnografialle vähäisempi kuin joskus on tahdottu olettaa

Ciceron ei tarvinnut lukea kreikkalaisia tekstejä oppiakseen stereotyyppejä provinssiväestöstä tai barbaarikansoista: näitä oli yllin kyllin arkipuheessakin

Poseidonios saattoi päinvastoin käyttää roomalaista eliittiä eräänä lähteenään

CICERON OMAT SUHTEET BARBAAREIHIN

Kestiystävä/ patronus:

Esittelemässä Ciceron omaa verkostoituneisuutta ja tukiryhmiä

’Asiaankuuluva’ muoto roomalaisen eliitin ja muukalaisten vuorovaikutuksessa

Filosofi/pseudo-etnografi:

Osoittamassa mielipiteen tai käytännön universaaliutta

Etnografisoivien elementtien käyttäminen filosofisissa tutkielmissa täytti myös tyylivaatimuksen

Lakimies:

Barbaarisuhteita kuvailemalla loataan vihollisten roomalaisuutta

Barbaarit muodostivat useimpiin roomalaisyleisöihin vedonneen retorisen vastaryhmän

Barbaarien välinearvo selvää, mutta aina tilannekohtaista

CICERO JA BARBAARIT: YHTEENVETO

Cicero käyttää barbaareita ennen kaikkea eduntavoittelunsa välineenä

Kyky poimia yleisön jakamista stereotyypeistä puhuttelevimmat ja hyödyllisimmät

Koska Ciceron maailmankuvassa barbaari ei voinut olla poliittisesti vaikutusvaltaisempi kuin roomalaiset eikä kulttuurillisesti kreikkalaisia parempi, Cicerolla ei ollut motivaatiota läheisiin suhteisiin

Onko Ciceron henkilökohtaisten mielipiteiden rekonstruointi mahdollista?

Hyvin rajallisessa määrin. Puheet ovat manipulaatiota. Barbaareista kirjoittaminen taas oli roomalaisen eliitin keskinäistä kommunikaatiota, ja väistämättä identiteettipolitiikan värittämää.

Cicero varmasti punnitsi aina henkilökohtaisten kontaktiensa esilletuomisen etuja ja haittoja

Cicero osaltaan vakiinnuttamassa roomalaiset kolmanneksi kulttuurilliseksi pooliksi, joka yhdisti idän älyllisyyden pohjoisen urheuteen

Ajatus Italian ja sen asukkaiden paremmuudesta kulminoitui Augustuksen propagandassa (Vitruvius, Vergilius, Ara Pacis, Livius)