A A L L O N Y L I O P P I L A S L E H T I

10 TAPAA REISSATA RAHATTAMATKA TULEVAISUUTEEN

EKA KERTA METSÄSSÄ

ELÄMYSTAIKURILAURI AHONEN NAURAA JA LUO

N r o . 7 / 2 0 1 0

2 N r o . 7/ 2 0 1 0

Untitled-1 1 22.10.2010 12:12:08

26 34

N r o . 7 / 2 0 1 0 M E N E E A A L L O N P I N N A N A L L E

14

MATTI KUKKAROSSA, MIELI MAAILMALLA?

Kymmenen tapaa reissata rahatta sivu 14

KUKA VUOKRAA BILEITÄÄN VARTEN SAAREN JA LAIVAN?

Lauri Ahonen on luova häkkyrä kylteriksi sivu 20

OLETKO SINÄKIN HUONO SUOMALAINEN?

Toimittaja nukkui ensimmäisen kerran metsässä

sivu 34

*HELMENKALASTUS

6 Taiteen terminaalivaihe 9 Pelkkää juhlaa ja ensimmäinen metro

10 Anonyymit eläimet13 Koukussa Susanna Kemppinen

SYVISSÄ VESISSÄ14 Kymmenen tapaa matkustaa

opiskelijabudjetilla 20 Mielikuvitusjohtaja Lauri Ahonen

26 Matkustetaanko tulevaisuudessa vain virtuaalisesti?

34 Matkakertomus metsästä

MATO-ONGELLA38 Sukeltaminen on Sofian vastapaino

40 Gallupissa väsyneitä aaltolaisia42 Kulttuurikokemus jumpassa ja riparilla44 Hankalana opiskelukaverina lukihäiriö

46 Iltasatu

Untitled-1 1 22.10.2010 12:12:08

miehistö

6 N r o . 7/ 2 0 1 0

E i i t s e ä ä n vo i l öy t ä ä .

Tero Ikäheimosen näkökulma matkailuun, sivu 26.

PÄÄTOIMITTAJAAnna Munsterhjelm

ULKOASUJaakko Suomalainen

TOIMITTAJAJohanna Mitjonen

KIRJOITTAJATLinda Finell, Tuukka Hetemäki,

Tero Ikäheimonen, Jenni Jusslin, Ilmari Jokinen, Kerttu Partanen,

Tuuti Piippo, Anu Pynnönen, Satu Rämö, Sanna Räty, Laura Saarikoski, Niclas Storås,

Sofia Ziessler

KUVAAJAT JA KUVITTAJATTom Engström, Safa Hovinen,

Joonas Lehtimäki, Kira Leskinen, Iiro Lindfors, Veera Lipasti, Minna Mäkipää, Eero Sakari

KUSTANTAJAAalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY)

TOIMITUSNEUVOSTOHanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Aku-Ville Lehtimäki, Juhani Mykkänen,

Antti Oksanen, Jussi Rosendahl, Teija Sutinen, Maija Töyry (pj)

ILMOITUSMYYNTI:Timo Herttua, 040 4827080 MEDIAKORTTI:

www.ainolehti.fi/media PAINO

Art Print Oy PAINOS 8 000 SISÄSIVUJEN PAPERI:

Dito 100g/m2 KANNEN PAPERI:

Galerie Art Gloss 250g/m2

YLIOPPILASLEHTI AINOPL 69 02150 Espoo

Käyntiosoite: Lämpömiehenkuja 2 02150 Espoo etunimi.

sukunimi@ayy.fi 050 5209447 www.ainolehti.fi

ISSN-L 1798-4394 ISSN 1798-4394

KANNEN KUVAVeera Lipasti

Valokuvaustaidetta opiskeleva Veera Lipasti on tallen-tanut vuoden 2010 Ainojen gallup-sivuille 54 Aallon opiskelijaa ja syyskuun numeroon neljä opettajaa. Ku-villa on vastattu kysymyksiin muun muassa turhautumi-sesta, supersankaruudesta ja 2010-luvun sisusta. Visuaalisen gallupin ideana on ollut osoittaa, että pelkällä ilmeelläkin voi ottaa kantaa tai kertoa tarinaa. Samalla kuvaaja on päässyt kokeilemaan erilaisia teknii-koita ja välineitä.

Joulukuussa Veeran ottamat gallup-kuvat ripustetaan esille Ainon toimitukseen Otaniemeen ja tammikuussa kampuksille. Saa käydä tervehtimässä.

Tähän numeroon Veera kuvasi väsyneen kaamosgallupin (sivu 40) lisäksi henkilöjutun Lauri Ahosesta (sivu 20).

Ainon naamakirja näytille

uka muistaa vielä Heikki Sorsan? Sen Salt Lake Cityn talvi-olympialaisissa kahdeksan vuotta sitten vilahtaneen lautailijan, jolla oli sitten huomiota herättävä kisakampaus jo kauan ennen Tommi Evilää. Irokeesi heiluen ja pleksilasit kiiltäen Sorsa veti laskujensa jälkeen leikisti käteen, virnisteli ja hehkutti hyvää

meininkiä. Eikä hän ollut lähelläkään mitalisijaa.Sorsan häpeämätön hyväntuulisuus loukkasi perinteisiä urheiluihmisiä ja

-toimittajia. Ei hemmetti. Voitto tai tappio, sporttikarpaasin poskella pitää valua räkä ja itku!

Näitä Sorsan-teurastajia voisi kutsua vaikka olijoiksi. Olija tyytyy siihen, mikä on aina ollut ja kavahtaa muutosta – itsessään ja muissa. Jos olija lähtee au-tomatkalle, se tarkistaa reitin ajoissa, varaa ylimääräisen kanisterin bensaa ja sepittää jo etukäteen selityksen, miksi ajoi siitäkin tienhaarasta harhaan.

Olijasta seuraava on puhuja. Toisin kuin olija, puhuja rakastaa kaikkea uutta. Tai ainakin siitä puhumista. Puhuja analysoi yhteiskunnan kehitystä ja nurkuu sen vanhanaikaisuutta, mutta ei itse elä muutosta todeksi. Puhuja pitää älykkäistä mielipiteistä, jotka myötäilevät hänen omia näkemyksiään. Autoon asti puhuja ei koskaan pääse, koska se keskustelee niin kiivaasti yksityisautoilun oikeutuksesta.

Tällä välin tekijät, kolmas laji, ovat ehtineet kaasuttaa jo kauas. Tekijät ovat niitä, jotka pysyvät liikkeessä eivätkä märehdi menneitä tai murehdi tu-levaa. Tekijät keksivät idean ja ryhtyvät saman tien toteuttamaan sitä – viis keskeneräisyydestä, epävarmuudesta ja epäonnistumisen riskistä. Varaosia ja lisää polttoainetta saa matkan varreltakin.

Tekijän huoleton meininki panee olijan ja puhujan kyräilemään. Ne sirotte-levat nastoja tekijän tielle. Ne pilkkaavat muotopuolta kulkupeliä: sehän on ihan vääränlainen! Ne nyökyttelevät, kun tekijän autosta pamahtaa rengas puhki. Mitäs minä sanoin!

Vuoden aikana me Ainon tekijät olemme tavanneet monta aaltolaista teki-jää eli heikkisorsaa, viimeisimpänä tässä lehdessä haastatellun Lauri Ahosen (sivu 20). Heidän jälkeensä on toimittajakin niin täynnä inspiraatiota ja innostusta, että voisi saman tien perustaa firman, muuttaa Mongoliaan tai opetella leikkaamaan leffoja.

Joskus eteen osuu myös henkisesti veltto olija tai ylikriittinen puhuja. Hei-tä kuunnellessaan alkaa itsekin epäillä Aallon ja AYY:n onnistumista. Ei siksi, että olija tai puhuja olisi oikeassa, vaan siksi, että hän ylipäätään on. Kuinka koskaan voidaan päästä huipulle, jos jäädään jatkuvasti tähyilemään taakse, epäilemään itseään tai lannistamaan muita?

No, tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää.

Anna Munsterhjelm

N r o . 7/ 2 0 1 0 5

Ole se, jota pilkataan

pääkirjoitus

6 N r o . 7/ 2 0 1 0

Kir

a L

esk

inen

N r o . 7/ 2 0 1 0 7

helmenkalastus / aallonharjalla

Suurkiitos sille, joka keksi tuoda nämä teokset lentokentälle! lukee Artport-näyttelyn vieraskirjassa. Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalissa esiteltyjen teosten takana on Taikin maalauskurssilla alkunsa saanut tai-teilijaporukka, joka on aktiivisesti vienyt taidetta näytteille julkisiin tiloihin. Saman ryhmän maalauksiin on ennen lentokenttää voinut törmätä muun muassa Helsingin rautatieasemalla ja Ruoholahden metroasemalla.

Nyt esillä olleet yli 80 maalausta toivat terminaaliin uudenlaista eloa ja vetivät katsojia puoleensa. Teosten kuva-aiheet rajautuivat väljästi lentämi-sen ja matkustamisen ympärille: lentokoneiden yksityiskohtia, ihmisten koh-taamisia ja suomalaista luontoa. Joukossa on myös erikoisempia teemoja, sillä etsiessään innoitusta töihinsä taiteilijat pääsivät tutustumaan yleisöltä suljettuihin lentokenttätiloihin, kuten lentokoneiden huolto- ja paloasemalle.

Yksi ryhmäläisistä on taidekasvatuksen osastolla opintojaan viimeistelevä Carolina von Schantz. Hänestä lentokenttä tai muu julkinen tila voi olla hyvä vaihtoehto taiteen perinteisille esittelypaikoille, sillä taide tavoittaa julkisessa tilassa enemmän ihmisiä ja sellaisiakin, jotka eivät gallerioihin astuisi.

“Galleriat ja museot ovat paikkoja, jonne pääsy edellyttää tiettyjä asioita kuten pääsymaksuja, tietoa aukioloajoista ja tietynlaista käyttäytymis-tä. Museot ovat myös valikoivia siitä, mitä niiden tiloissa esitetään”, von Schantz pohtii.

Artport-ryhmänäyttelyn lisäksi hänellä pystytti tänä syksynä oman, her-kullisia värejä pursuavan Hedelmälihaa-näyttelyn perinteiseen galleriaan.

”Galleriatila oli ripustuksen kannalta ongelmattomampi, kun seinät ovat valmiiksi pystyssä.”

Kirkkaasti valaistussa näyttelytilassa jättikokoon suurennettujen eksoot-tisten hedelmien mehevät värit pääsevät hehkumaan puhtaanvalkoisia sei-niä vasten. Siellä katsoja voi melkein kuulla hedelmälihan tirisevän mehuksi.

”Galleriassa maalaukset pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin julkisessa ti-lassa, missä ne helposti jäävät ympäristön muiden visuaalisten ärsykkeiden ja äänimaailman jalkoihin”, Carolina von Schantz jatkaa ”oikean” näyttelyti-lan hyvistä puolista.

Ripustuspaikkaa tärkeämpänä hän pitää kuitenkin sitä, että teokset saisi-vat näkyvyyttä ja arvostusta sekä vaikuttaisivat katsojaan.

”Toivoisin voivani välittää maalauksilla tunteita, joita ei voi sanoin kuva-ta. Olisi hienoa voida pysäyttää katsoja ja saada hänen mielessään aikaan oivalluksia tai jopa pohdintaa elämän tärkeistä teemoista”.

Oivallus voi olla erityisen suuri silloin, kun taide tulee odottamatta vas-taan – niin kuin nyt vaikka lentokentällä matkalle lähtiessä.

Anu Pynnönen

Taideteos voi tarjota oivalluksen ja pysäyttää arkisen ihmisvirran julkisessa tilassa. Siksi kuvataiteilijat toivat

maalauksensa lentoasemalle.

TAIDE LÄHTI LENTOON

helmenkalastus

8 N r o . 7/ 2 0 1 0

Minuutti lähtöön. Kuljettajat asette-levat suojalaseja silmilleen ja jännit-tävät ajolihaksensa. Paalupaikat on ratkottu aika-ajoissa, joissa testattiin nopeuden lisäksi uuden biopolttoai-neen – valkosipulinkynsien ja vissyn

– tankkaamiskykyä.Ruutulippu heilahtaa, autot

syöksyvät matkaan! Vauhti ei taida ylittää yleistä nopeusrajoitusta, mutta kulkupelien kirjavuus panee kokeneenkin formulafanin pään sekaisin. Erään auton runkona on lastenvaunut, toisen ostoskärryt ja kolmannen fillari. Koneinsinöörikillan nimikkokaara on tietysti vaaleanpu-naisella kuplamuovilla topattu.

POIS ALTA, METRO

TULLOO!

Iiro

Lin

dfo

rs

Syyskuun lopussa Lakinlaskijais-päivänä ensimmäistä kertaa järjes-tettyjen Otatarhan ajojen odotetuin osallistuja oli Vapaateekkareiden tal-lin Länsimetro: viiden polkupyörän voimalla kulkenut oranssi laatikko. Raideliikenteeseen tottunut metro ei ollut tiukoissa kurveissa parhaim-millaan, joten se jäi kisan jumboksi.

Päästäkseen Otaniemestä raiteita pitkin vaikkapa Kampin kampukselle täytyy metron prototyypin odottaa vielä viisi vuotta. AYY:n keskus-toimistonkin alapuolella kulkevan tunnelin louhinnat on jo aloitettu.

AM

N r o . 7/ 2 0 1 0 9

Taidelahjuksia kansanedustajilleLokakuisena aamupäivänä töihin harppovat kansan-edustajat kohtasivat erikoisen mielenosoituksen: kym-meniä Aallon taidekasvatuksen opiskelijoita oli kokoon-tunut eduskuntatalon eteen lahjomaan kansanedustajia taiteella. Täysistunnossa käsiteltiin samana päivänä peruskoulun tuntijaon uudistamista ja taito- ja taideai-neiden muuttamista entistä valinnaisemmiksi. Suunnitel-mista huolestuneet tulevat kuvisopet halusivat vaikuttaa päätöksentekoon ”maan tavalla”.

”Noin 70 maalausta, piirustusta ja grafiikantyötä vaihtoi omistajaa ennen täysistunnon alkua”, kertoo KOOMA-ainejärjestön Reetta Nisonen.

Moni kansanedustaja jäi jutustelemaan mielenosoitta-jien kanssa. Opiskelijoiden tekemät taideteokset herätti-vät Nisosen mukaan paljon ihailua.

”Vain yksi kansanedustaja kieltäytyi taideteoksesta, mutta hänkin lopulta otti sen, kun sanoin, että muutkin ovat ottaneet.”

Teoksia taiteiltiin Taikissa viikkoa aiemmin. Lisäksi jaos-sa oli opiskelijoiden lahjoittamia vanhoja harjoitustöitä.

Kolme tuntia kestänyt tempaus päättyi täysistuntoon, jossa opiskelijat täyttivät istuntosalin lehterit yhdessä kuvataideopettajien kanssa. Lahjonta tuntui vakuutta-neen ainakin osan kansanedustajista:

”Tuntui siltä, että saimme aikaan jotain konkreettista, kun yksi kansanedustajista luki teosten takana olleen saatekirjeen istunnossa ääneen.”

Viininmaistelua ja savenvalantaaKulttuuri täyttää Aallon, kun käyntiin pärähtää marras-kuinen Art goes Aalto-viikko. Silloin aaltolaiset pää-sevät osallistumaan taiteen tekemiseen kampuksilla pidettävissä työpajoissa. Ohjelmassa on muun muassa viininmaistelua, saven muovaamista sekä näytelmä- ja tanssi-improvisaatiota.

“Kulttuuriin pääsee tutustumaan myös muualla pää-kaupunkiseudulla alennettuun hintaan”, lupaa järjeste-lyistä vastaava Sini Kinnunen.

Viisipäiväinen taideilakointi tarjoaa järjestäjien mukaan jokaiselle jotakin: kullakin päivällä on oma teemansa, jonka mukaan työpajojen sisällöt on suunni-teltu. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapah-tumassa työpajojen teemoja ovat kansainvälisyys ja ruoka, näytelmätaide, lehdet ja kirjoittaminen, musiikki sekä kuvataide.

Art goes Aalto-viikon järjestäjät haluavat tarjota opiskelijoille uudenlaisen vaihtoehdon perinteisen kulttuuritarjonnan rinnalle. Muutaman tunnin mittaiset, koulupäivän jälkeen alkavat työpajat ovat aaltolaisten omaa käsialaa.

“Työpajoissa luodut asiat asetetaan näytille viikon lopulla”, Kinnunen kertoo.

“Toivoisin ihmisten lähtevän messiin avoimin mielin. Valmiiksi ei tarvitse osata mitään, riittää kun ilmestyy paikalle.”

Art goes Aalto Workshop week Töölön, Otaniemen ja Arabian kampuksilla 15.–19.11.2010.

Linda Finell

helmenkalastus / pelkkää juhlaa aaltolaiset menevät, tulevat ja raportoivat ainolle.

Vain joka kolmas perustutkinto-opiskelija ehtii suorittaa vähintään 45 opintopistet-tä lukuvuodessa. Ensi vuoden syksystä lähtien opintotukeen vaadittava pisteraja on saman verran.

Alle 40 prosenttia uusista ylioppilaista pääsee korkeakouluun, vaikka 75 pro-senttia hakee.

Keskivertofuksi on 21-vuotias, vaikka sen ikäisellä voisi olla jo kandipaperit taskussa.

Suomalaiset siirtyvät työelämään keski-määrin 28-vuotiaina. Työuran ihanteel-linen pituus on 40 vuotta. Kolmannes nykyisistä 45-vuotiaista ei suostuisi tekemään töitä yli 63-vuotiaana mistään hinnasta.

Opiskelijat pitää saada aiemmin sisään ja nopeammin ulos. Siksi opetusministe-riössä on valmisteltu opiskelijavalintojen ja hakujärjestelmän uudistusta pian kaksi vuotta. Jos kaikki menee putkeen, yhtei-nen sähköinen systeemi otetaan käyttöön syksyllä 2013. Työn alla ovat myös opinto-ohjauksen kehittäminen ja opintojen nopeuttaminen sekä korkeakoulutettujen työurien pidentäminen.

EPÄYHTÄLÖITÄ

Eero

Sa

ka

ri

10 N r o . 7/ 2 0 1 0

ANONYYMIT ELÄIMET JOONAS LEHTIMÄKI

OPISKELIJAT: Moni valitsee Economicumissa sijaitsevan kansiksen laitoksen, koska janoaa isona Arkadiankadun toiseen päähän töihin. Opiskelijoiden joukosta löytyykin aktiivisia ylioppilaskuntavaikuttajia. Nopea käytävägallup kertoo, että kansantaloustieteilijät ovat keskustelevia, te-räviä ja “sellaisia, jotka salaa kaipaavat valtsikkaan, mut-ta pitävät sitä kuitenkin liian pysähtyneenä paikkana”.

OPISKELU: Kovempiin kauppisaineisiin verrattuna kan-santaloustiede on hippien hommaa: ainevalikoimasta löytyy niin kehitysmaa- kuin ympäristötaloutta. Käytän-nössä koulutusohjelma on kuin lukion kansantalouden kurssi potenssiin sata – teemat ovat ummikollekin tuttu-ja, mutta nyt niitä pääsee kaivelemaan perusteellisesti.

TULEVAISUUS: Kansiksesta valmistuneiden alumnien on helppo bongailla entisiä koulukavereita sanomaleh-distä ja telkkarista: he joko tekevät talouspolitiikkaa tai kommentoivat sitä asiantuntijan roolissa. Samassa kortteerissa sijaitseva Valtion taloudellinen tutkimuslai-tos VATTkin vetää.

ULKOPUOLISILLE: JOO-oikeudella muutkin pääsevät uppoutumaan mikro- ja makrotalouden syvempiin syövereihin.

Kerttu Partanen

KANSIS, EDUSKUNNAN

ETEINEN

helmenkalastus / vieraissasarjassa esitellään aallon koulutusohjelmia pinnan alta.

Poliittisesta vaikuttamisesta kiinnostuneen aaltolaisen löytää useimmiten kansantalous-tieteen laitokselta.

Eero

Sa

ka

ri

N r o . 7/ 2 0 1 0 11

Ylioppilaskuntien jäsenillä on ollut mahdollisuus avustaa jäsenmaksunsa yhteydessä SYL:n

kehitysyhteistyöhankkeita noin viiden euron vapaaehtoisella maksulla. Tällä hetkellä SYL:lla

on kehy-hankkeet Guatemalassa, Mongoliassa ja Sambiassa.

AYY:n jäsentä maksoi SYL:n kehitysyhteistyömaksun lukuvuonna 2010-2011

TOKYOn jäsentä maksoi SYL:n kehitysyhteistyömaksun lukuvuonna 2008-2009

rehtorin rupinat / helmenkalastus pakinoitsija tarkkailee ayy-politiikkaa pöydän päältä.

pakinoitsijan nimi ei ala t-kirjaimella.

Hiljaista on. Konklaavi on sulkeutunut kotkanpe-säänsä neuvottelemaan. Kansa seisoo kadulla ja tähyilee Etelärannan katolle. Nouseeko sieltä jo valkoista savua? Ovatko kardinaali Juhanin johtamat neuvottelijat vihdoin pääsemässä yksimielisyyteen?

Tästä saattaa vielä tulla historiallista! Onhan vies-tintäpuoli varmasti ajan tasalla? On syytä suunnitel-la Suuri Hetki huolella. Itse olen aina pitänyt piirrok-sesta, jossa komearyhtinen Aleksanteri I kättelee Napoleonia Tilsitillä. Jos modernimpaa esitystapaa haetaan, myös Gorbatsovista ja Reaganista on ole-massa oikein mukavia ja raikkaita yhteiskuvia.

Rauhanjuhlan dramatisoinnin voisi myös tilata Pohjola-filmiltä. Jussi, Tessa ja Tiina olisivat eduk-seen esimerkiksi pohjoisten heimopäälliköiden asuissa. Puvustajan kannattaa käydä tonkimassa Korjaamon roskiksia voodoo-bileiden jäljiltä. Kaiken kruunaisi edustajisto, joka karauttaisi paikalle torvi-fanfaarin saattelemana ja olkinukeilla ratsastaen.

Eräs mahdollisuus olisi myös amerikkalaistyylinen vihkivalan uudistaminen. Pian kaksi vuotta sittenhän KY:n ja TKY:n puheenjohtajat menivät vuosijuhla-huumassa keskenään naimisiin.

Ratkaisua odotellessa puuhaa toki riittää. Nyt Rehtori on paneutunut abiturientti-ikäisen pojan-poikansa opintojen ohjaukseen. Aaltoon tietysti, mutta mihin siellä? TKK:n pilkkominen neljäksi korkeakouluksi on helpottanut kovasti. Jos nappu-la ei löydä mieluista alaa, lähetän hakupaperinsa Perustieteiden korkeakouluun. Samasta syystähän lukioonkin mennään.

Vai eletäänkö tässä sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä? Vara ei venettä kaada: mikäli ennustuk-set vuosituhannen kylmimmästä talvesta pitävät paikkansa, tarvitsee ylioppilaskunnan pian valittava uusi hallitus erittäin paksut untuvatakit. Käykääpä kysymässä arkistosta.

Rehtori

Jälkikirjoitus. Kollegani Tuula valittiin Imagessa Suo-men parhaaksi rexiksi. Lämmin onnittelutervehdykseni sen johdosta! Ottakaapa muutkin mallia: nuorisoleh-teen päästäkseen ei tarvitse käyttää jalkojen veren-kierron salpaavia pillifarmareita tai silmillä roikkuvaa otsatukkaa. Sellaisia taisi tosin Tuulakin käyttää kipitel-lessään 1970-luvun Munkkiniemessä. Olisiko törmännyt Riihitiellä itseensä Alvariin? Akateemikko muuten kuoli samana keväänä, kun Tuula sai valkolakkinsa. Elämä on.

Sano muikku, kardinaali Juhani!

TEEKKARIN TYÖKIRJA

ILMESTYY ENSI VIIKOLLA, POIMI OMA KAMPUKSELTASI!

Löydä oma työpaikkasi

Teekkarin työkirjasta 2011!

Taika tekee ihmeitä arjellesi Miksi et taikoisi kotiisi uutta ilmettä? Sävytettävät, peittävät Taika Helmiäismaalit ja kuultavat Taika Helmiäislasyyrit luovat mihin tahansa tilaan hohdokkaan tunnelman valon ja varjon vaihtelussa. Aloita ihmeidenteko maali-myymälästä. Etsi tarvittaessa lisätietoa netistä www.tikkurila.�

Kuvassa käytetyt värit: Harmony Sisustusmaali K392, oksakuvio Harmony F485 sekä Taika Helmiäismaali 2073. Tarkista väri aina värikartasta.

Vasemmisto kutsuu nyt kaikki mukaan näyttämään, että parempi koulutuspolitiikka on mahdollista!

Tule keskustelemaan koulutuspolitiikasta Aalto-yliopistolle maanantaina 15.11.- klo 9.30-11.00 Teknillisen korkeakoulun päärakennus, E-sali- klo 13.00-14.30 Taideteollisen korkeakoulun luentosali 6087

Mukana Vasemmistoliiton puheenjohtaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki.

vasemmisto.fi

kansanedustaja Paavo Arhinmäki

YhdEssä mAksuTTomAn

sivisTYsYliopisTon puolEsTA

N r o . 7/ 2 0 1 0 13

Kir

a L

esk

inen

Mitä ensimmäisen yhdistysmuotoisen KY:n pääsihteeri tekee?Oma rooli hakee tietenkin vielä paikkaansa. Työ on yhdistelmä toiminnanjohtajaa, talousjohtajaa ja tällä hetkellä valitettavasti myös juristia. Pääsihteeriä tarvi-taan kylterikulttuurin pyörittämiseen: bileiden, urheilu-tapahtumien ja muiden järjestämiseen. Meillä on 3100 jäsentä ja puolen miljoonan vuosibudjetti – jonkun on koordinoitava niitä.

AYY ja KY sovittelivat omaisuuskiistaa lokakuussa Juhani Saloniuksen johdolla. Miten umpisolmu saadaan aukaistua?Pitäisi muistaa, että ihmisillä voi olla eri mielipiteitä asioista, toimintatavoista, tehdystä ja tekemättömäs-tä – ja että erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Harvoin on edes tarvetta täydelliseen konsensukseen. Eri mielipide ei tarkoita, että se olisi väärä tai laiton. Tai että se, jolla on eri mielipide olisi oikeutettu arvioimaan, onko joku toiminut lain mukaan tai moraalisesti oikein.

Millaisia tunteita neuvottelutilanteet herättävät?Neuvottelut ovat olleet tervetullut, freesi avaus. Rii-tatilanne on kestämätön eikä siinä ole mitään järkeä. Hienoa, että kaikki nykytoimijat on saatu saman pöydän ääreen. Pystytään puhumaankin asioista, kun on yh-

teiset lähtökohdat ja tavoite. Tavoitteena on tietenkin paras mahdollinen Aalto-yhteisö, jonka sisällä kaikki voisivat toimia ja voida hyvin.

Olisiko ollut helpompi neuvotella trooppisella saarella drinkki kädessä?Jos jotain olisi voitu tehdä toisin, niin panostaa Aalto-hankkeen alussa siihen, että yliopistolakiin olisi tullut mahdollisuus osakuntamalliseen ylioppilaskuntaan. Silloin jäi pohtimatta, mikä on kolmen vahvan korkea-koulukulttuurin rooli hallinnollisen ylioppilaskunnan alla. Aurinko kyllä helpottaa aina, ja neuvotteluissa kannattaa pitää verensokeri korkealla.

Jos KY ry olisi hedelmä, mikä se olisi?Oltaisiin joku sopivan pröystäilevä, hieman tyylikkäämpi kuin muut. Oltaisiin ehkä tuore ja kokonainen ananas: se on näyttävä, sisältä mehukas ja makea ja niin iso, että siitä riittää kaikille jaettavaa.

Kuinka pääsihteeri tuulettaa päätään?Kaikki ulkoilma-asiat ovat lähellä sydäntä. Olen ollut koko pienen elämäni partiossa ja purjehtinut. Vähintään kerran viikossa pitää päästä metsään tai merelle.

Jenni Jusslin

KUINKA UMPISOLMU AVATAAN, SUSANNA KEMPPINEN?Omaisuuskiistan sovittelun jälkeen KY ry:n pääsihteeri menee metsään tai merelle tuulettamaan päätään.

TEEKKARIN TYÖKIRJA

ILMESTYY ENSI VIIKOLLA, POIMI OMA KAMPUKSELTASI!

Löydä oma työpaikkasi

Teekkarin työkirjasta 2011!

14 N r o . 7/ 2 0 1 0

Mieli huutaa maailmalle, mutta tilin saldo itkee miinuksen puolella. Aino poimi opiskelijan kukkarolle

sopivimmat matkaniksit.

1. YÖVY VIERAALLA SOHVALLA

Älä maksa majoituksesta, vaan kanna reppusi tuntematto-man olohuoneeseen. Vapaita sohvanreunoja ja patjoja latti-oilta löytyy Hospitality Clubin (www.hospitalityclub.org) ja Couch Surfingin (www.couchsurfing.org) kautta. Idea perus-tuu paikallisten ihmisten vieraanvaraisuuteen. Homma toi-mii totta kai toiseenkin suuntaan: on kohteliasta ottaa Suo-messa vierailevia sohvasurffareita omaan kotiin.

2. NUKU LENTOKENTÄLLÄLentokentälläkin voi yöpyä. Nettisivusto www.sleepinginair-ports.com kertoo, millä kentällä on parhaat nukkumapaikat – tai minne ei ainakaan kannata jäädä.

Singapore Changi paljastuu lentokenttien eliitiksi: My first experience at the Singapore airport was amazing - better then my house - free internet, video games... what else could a lone 19 yr old american girl traveler ask for?

”Mitä vähemmän, sen parempi” pätee Pariisin Charles de Gaullella. The SAS-people at CDG told us 'You are lucky,

you can leave. We have to work here every day.'Lentokenttäyöpyjät ovat jakaneet sivustolla kokemuksiaan jo vuodesta 1996. Ranking-listojen lisäksi lentokenttäyöpy-jät antavat toisilleen käytännön selviytymisvinkkejä: Pukeu-du kerroksittain. Älä jätä matkatavaroitasi ilman valvontaa. Ole kohtelias vartijoille. Ole huomaavainen muita lentokent-tänukkujia kohtaan ja käytä deodoranttia. 3. LÄHDE PAKSULLE LOMALLENaapurikorttelista voi löytyä ilmainen unelmaloma, joka rentouttaa, naurattaa ja hämmästyttää. Matkusta lähelle ja nauti paikallisesta luksuksesta. Eli paksusta.

Netissä toimiva matkatoimisto Nopsa paketoi paksu-pal-velut 1–3 päivän retkipaketeiksi. Nopsa neuvoo, miten viet-tää lähiympäristössä design-iltapäivä tai toteuttaa kolmi-päiväinen musiikkiloma.

“Nopsan reitit rakentuvat tietyn teeman ympärille. Kysymys on siis erilaisten näkökulmien löytämisestä lähiympäristöön”, kertoo Nopsan toinen perustaja Ulla-Maaria Engeström.

Retkiehdotuksia löytyy myös pääkaupunkiseudun ulko-puolelta. Voittoa tavoittelemattoman Nopsa-matkatoimiston käyttö netissä ei maksa mitään.

”Kuluja ei tule välttämättä ollenkaan, sillä esimerkiksi Outi Ampujan Hiljaisuus-retkelle Helsinkiin pääsee HSL:n lipun hinnalla”, sanoo Nopsa-tiimin toinen jäsen, Liisa Jokinen.

Nopsa on myös sosiaalinen matkatoimisto: verkkopalvelussa voi kommentoida ja ehdottaa uusia Nopsa-retkiä ja -kohteita.

TAPAA REISSATA RAHATTA

10Teksti: Satu Rämö Kuvitus: Eero Sakari

N r o . 7/ 2 0 1 0 15

500korkeakouluopiskelijaa lähtee

vuosittain korkeakouluharjoitteluun ulkomaille CIMOn kautta.

16 N r o . 7/ 2 0 1 0

PAKSU

= paikallinen luksus

N r o . 7/ 2 0 1 0 17

4. MYY MATKAJUTTUKirjoita matkaltasi lehtijuttu. Jos osaat kirjoittaa ja sinulla on hyvä jutunaihe terävällä näkökulmalla, saatat saada ideasi kaupaksi. Juttupalkkio tosin harvoin kattaa edes matkan kus-tannuksia, joten ole luova. Lyöttäydy yhteen suosikkimaasi tu-ristiviranomaisen kanssa ja kinua lennot majoituksineen. Tai hanki matkallesi sponsoreita.

Jutun myyntityö vaatii kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Matkailulehti Mondoon saapuu kymmeniä juttuideoita vii-kossa. Helsingin Sanomien Matka-sivut taas eivät julkaise juttua, jos toimittaja on saanut jotain ilmaiseksi matkanjär-jestäjältä tai paikalliselta turistiviranomaiselta.

Kauppaa ideaasi myös paikallis- ja harrastelehtiin – hekin ostavat matkajuttuja. Matkatoimittajan työ ei ole lomailua, mutta toimisto on välillä mukava siirtää ahtaan yksiön nur-kasta allasbaariin.

5. RYHDY TAKAPENKIN KUSKIKSIRoadtrip! Jos sinulla ei ole kiire, matkusta autolla. Liftaa-mista turvallisempi vaihtoehto on etsiä kyyti etukäteen. Mat-kaseuraa hakevat kuskit ja autokyytiä kaipaavat matkalai-set löytävät toisensa netissä. Matkustaja ja kuljettaja sopivat yksityiskohdista kuten bensakulujen jakamisesta keskenään. Automatkalaiset kohtaavat täällä: www.ekoroad.com, www.roadsharing.com ja www.facebook.com/carpooleurope.

6. HYPPÄÄ FILLARIN SATULAANToimittaja Matti Rämö on pyöräillyt Itä-Pakilasta Saharan reunalle ja takaisin. Pyöränkumia on kulutettu myös Intias-sa, Vietnamissa ja Jäämeren seudulla. Fillarin selästä näkee paljon.

“Matka on myös pieni ’Korkea veisu’ polkupyörälle, joka on hämmästyttävän hieno ja ympäristöystävällinen liikkumisvä-line. Pyöräily tekee hyvää sielulle ja keholle. Stressi kaikkoaa satulassa, mieli sulautuu osaksi maisemaa”, Matti Rämö ker-too pyörämatkailusta kertovassa blogissaan Ylen sivuilla.

7. HARJOITTELE ULKOMAILLAKorkeakouluharjoittelupaikka on ovi eksoottiseen maahan – vaikkapa Ruotsiin. Harjoittelu ei ole lomailua, mutta se on mahdollisuus asua ulkomailla ja tehdä viikonloppumatkoja kohdemaasta riippuen joko viidakkoon tai Södermalmille. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO vä-littää harjoittelijoita suomalaisorganisaatioihin, esimerkik-si Finpron toimipisteisiin. IAESTE-ohjelman kautta välite-tään tekniikan alan paikkoja. Nämä paikat tulevat hakuun korkeakoulujen kautta. Maaohjelmien kautta pääsee har-joitteluun EU:n ulkopuoliseen maailmaan. CIMOsta voi saa-da myös pientä apurahaa YK:n ja EU:n organisaatioista itse hankittua harjoittelupaikkaa varten.

“Lontoossa sijaitsevat harjoittelupaikat ovat kestosuosik-keja. Kiina on kiinnostanut viime aikoina paljon”, kertoo CI-MOn harjoittelu ja jatko-opinnot -yksikön päällikkö Mar-jaana Kopperi.

Maailmalle lähtee CIMOn kautta vuosittain noin 500 kor-keakouluopiskelijaa. Suosituimpiin paikkoihin tulee kymme-niä hakemuksia, vähemmän haluttuihin alle viisi.

“Maaohjelmien paikkoihin on yleensä helpompi päästä”, Kopperi vinkkaa.

18 N r o . 7/ 2 0 1 0

8. MATKUSTA BUSSILLABussilla reissaaminen on halpaa. Matka Malmöstä Madridiin kestää puolitoista päivää ja maksaa 175 euroa. Lontoosta Prahaan pääsee 22 tunnissa ja 40 eurolla. Junaa ahtaammas-sa bussissa tutustuu väkisinkin vierustoveriin. Eurolinesin 175 euroa maksavalla bussipassilla alle 26-vuotiaat saavat suhata 15 päivää ympäri Eurooppaa. Vastaava Interrail-lip-pu on satasen kalliimpi. Eurolinesin kyytiin päästäkseen suo-malaisen on matkustettava ensin Viroon tai Ruotsiin.

Ohjeita lentokentällä yöpyjälle:Pukeudu kerroksittain.

Älä jätä matkatavaroitasi ilman valvontaa.

Ole kohtelias vartijoille. Ole huomaavainen muita

lentokenttänukkujia kohtaan ja käytä deodoranttia.

www.sleepinginairports.com

N r o . 7/ 2 0 1 0 19

9. TEE GRADU, JOKA VAATII MATKUSTAMISTA ULKOMAILLE

Valitse graduaiheesi siten, että ”joudut” tekemään matkan tai pari ulkomaille. Työntäyteisen tutkimuspäivien jälkeen voi hyvällä omallatunnolla jäädä pariksi päiväksi rentoutu-maan. Gradututkimuksen rahoitusmahdollisuuksiin voit tu-tustua muun muassa osoitteessa www.saatiopalvelu.fi.

10. LÄHDE VAIHTO-OPISKELIJAKSIMalesia on hyvä paikka lomailla suorittaa opiskelijavaih-to. Lähde opiskelijavaihtoon edulliseen maahan, jossa opin-totuella elää hyvin. Käy kuitenkin tekemässä edes tentit. Jos opintopisteitä ei kerry tarpeeksi, joudut maksamaan tuet ta-kaisin – ja rahaa matkailuun jää entistä vähemmän.*

20 N r o . 7/ 2 0 1 0

Ensin oli tupakka. Sitä eräs kuudesluokkalainen Lauri kokeili kaverinsa, vähän kovemman pojan,

innostamana. Puolen tunnin yskimisen jälkeen Lauri meni äitinsä luo ja vannoi, ettei enää koskaan polta.

Sittemmin markkinoinnin opiskelija, Bolder Helsingin suunnittelija ja digitaiteilija Lauri Ahonen on luopunut innostuksen kohteistaan vain lääkärin määräyksestä. Juuri nyt Ahonen luo uutta ilmiötä,

joka sisältää ennen kaikkea saippuakuplia ja naurua.

N r o . 7/ 2 0 1 0 21

E L Ä M Y S -TA I K U R I

Teksti: Anna Munsterhjelm Kuvat: Veera Lipasti

22 N r o . 7/ 2 0 1 0

”Voin päättää, ettei

joku asia häiritse mua. Joku on sanonut, että jos neljän miljoonan

omistaja häviää niistä yhden, se voi valita,

jääkö harmittelemaan menetystä vai iloitseeko

niistä kolmesta jäljellejääneestä.

”

Tiedättehän Bolder Helsingin? Se on se trendikkäiden kauppispoikien muutama vuosi sitten perustama mark-kinointiputiikki, josta Aino ja Kylte-ri ovat kirjoittaneet harva se numero. Kun keltanokka-Bolder kurvasi vauh-dilla nettiin, graafikoiden Pingstate-foorumilla kommentoitiin happamasti:

Kovat puheet ja jos vain totta puhu-taan niin duunit eivät "ihan" ole puhei-den tasolla. Enkä montaa ihmistä tiedä jotka uskaltaisivat noin suvereenisti it-seään kehua, ja monella heistä on port-folio vuosikymmentenkin mittainen.

Ja: Senkin huomaa että tekijät ovat tosi innoissaan uudesta firmasta, joka myöskin herättää sellaista aloittelufiilistä.

Yksi Bolderin perustajista, suunnit-telija Lauri Ahonen otti näpäytyk-set vastaan rennosti, hymiöitä heitellen. Hän kiitteli kriitikoita, selitteli tekijöi-den valintoja ja lupasi panna parannus-ehdotukset muistiin. Ei siis esimerkiksi pottuillut takaisin, kuten meillä muilla on toisinaan tapana tehdä.

Ehkä se tosiaan oli sellaista aloitte-lufiilistä.

Mutta kolme vuotta myö-hemmin Ahonen on edelleen innoissaan. Hän puhuu onnellisuudesta, tekemisen palosta ja intohimosta niin, että kirjoi-tettuna se kuulostaa pelkästään kornil-ta. Tämä juttu pitäisikin kuvata videol-le: 26-vuotias markkinoinnin opiskelija keikkuu tuolillaan, heiluttelee käsiään ja nauraa remakasti. Itselleen, muistoil-leen, kysymyksille. Niin tarttuvasti, että pienen kahvilan muidenkin asiakkaiden poskiin kovertuu hymykuoppia ja tarjoi-lija pysähtyy ovensuuhun kuuntelemaan.

Lauri Ahosella ei ole koskaan tylsää töissä. Ei ole ikäviä duuneja, on vain mahtavia ja vähän arkisempia. Kaikes-ta löytää kyllä jotain innostavaa, jos itse siihen uskoo.

”Ihmiset miettii ihan liikaa sitä, mik-sei joku juttu onnistu. Pitäisi miettiä, miten sen saisi onnistumaan. Asiat ei-vät ole vaikeita, ihmiset vaan tekevät niistä sellaisia.”

Ja tehdäkseen elämästä vielä mahta-vampaa Ahonen on viime kuukausina keskittynyt projektiin, johon liittyy pal-

jon saippuakuplia, ilotulituksia ja kuo-huvia juomia. Ja yllätyksiä!

Piipahdetaan kuitenkin en-sin 1990-luvun Vantaalla. Siellä taval-lisen keskiluokkaisen perheen poika on ryhtynyt tupakkakokeilunsa jälkeen potkimaan footbagia. Hän käy kisoissa

ja treenaa kuusi kertaa viikossa, kun-nes ura kaatuu selkävammaan ja puoli vuotta kestävään fysioterapiaan.Urheilun paikan vie konemusiikki, en-sin harrastuksena ja sitten työnä. Lau-ri ostaa rippilahja- ja kesätyörahoilla dj-kamat, vaikkei hänellä ole aavistus-takaan koko hommasta. Koulukaverit-kin nauravat.

”Jostain syystä vain olin tosi innos-tunut ajatuksesta. Myöhemmin lupasin lainata naapurilleni soittimiani bileisiin. Löysinkin sitten itseni järjestämästä heidän kanssaan reivejä Vihdintien alla kulkevaan alikulkutunneliin.”

”Siinä ympäristössä kasvoin. Kävin keikoilla ja järjestin bileitä pari vuotta. Se oli kaikkein tapahtumarikkainta ai-kaa elämässäni.”

Sitten tulee se Hype Clubin keikka, joka soi lukioikäisen Lauri Ahosen kor-vissa vielä seuraavana päivänäkin. Tin-nitus, diagnosoi lääkäri. Ahonen sin-

nittelee kuitenkin vielä muutaman vuoden: järjestää bileitä esimerkik-si saarella, luolassa ja tehdashalleissa. Lopulta oli pakko luovuttaa.

Kuulon vaurioituminen on ollut yksi harvoista vastoinkäymisistä, jotka ovat pysäyttäneet Ahosen. Tulevaisuus mu-siikkialalla meni siinä. Oli keksittävä jotain muuta.

Tapahtumajärjestäjänä Ahonen oli tarvinnut mainoksia, ja ryhtynyt taitei-lemaan niitä itse. Pian julisteita pyysi-vät kaveritkin.

Siinä se oli: graafinen suunnittelu ja design, Ahosen seuraava intohimo.

Viitisen vuotta sitten elämä oli vielä enemmän ruisleipää kuin samp-panjaa ja hattaraa. Ahonen haki opis-kelemaan Lahden Muotoiluinstituuttiin ja Taikkiin, muttei päässyt sisään. Pää-sykokeissa olisi pitänyt osata piirtää käsin paremmin kuin tietokoneeseen tottunut Ahonen. Kolmannen epäonnis-tumisen jälkeen sekä pyrkijä että tuke-na olleet vanhemmat alkoivat epäillä, oliko ala sittenkään oikea.

”Turhautti niin paljon, että päätin mennä kauppikseen sen sijaan. Mark-kinointi oli aina kiinnostanut mua.”

Kevään 2006 Ahonen istui Faze-rin leipätehtaalla kuulosuojaimet pääs-sä, vahti konetta ja luki pääsykoekir-joja. Illat kuluivat valmennuskurssilla. Seuraavana syksynä hän tutustui kaup-piksessa tuleviin yhtiökumppaneihin-sa, jotka olivat juuri päättäneet perus-taa oman firman.

”Täydensin porukkaa sopivasti, olen tällainen luova häkkyrä.”

Aluksi Ahonen pyöritteli Bolderissa lä-hinnä Photoshopia, mutta nyt skaala on venynyt esimerkiksi markkinointiin, vide-oiden ohjaamiseen ja editointiin. Ja toisin kuin urheilussa ja musiikissa, visuaalisella alalla Ahosen fysiikka ei ole vielä pettänyt

– ellei pientä silmäkremppaa lasketa.”Voin elää sen kanssa. Voin päättää,

ettei joku asia häiritse mua. Joku on sa-nonut, että jos neljän miljoonan omis-taja häviää niistä yhden, se voi vali-ta, jääkö harmittelemaan menetystä vai iloitseeko niistä kolmesta jäljellejää-neestä. Vastoinkäymisten jälkeen arvos-

”Jotain siistiä ja hauskaa” on tähän

mennessä tarkoittanut esimerkiksi Suvilahdella

järjestettyjä venekekkereitä

Flow-viikonloppuna tai kansainvälistä design-kilpailua.

tan vain enemmän sitä, mitä mulla on”, Ahonen sanoo. Ja nauraa taas.

”Nuorempana halusin aina voittaa. Nyt sillä ei ole väliä.”

Isommat vastoinkäymiset taisivat kuitenkin loppua silloin, kun Ahonen pääsi kauppikseen. Sen jälkeen itseop-pinut graafikko ja digitaiteilija on muun muassa kerännyt kunniamainintoja Young Lions Finland -mainoskilpailussa.

Nyt niihin yllätyksiin. Katso taivaalle: kaupungin yllä leijai-lee värikkäitä palloja, saippuakuplia ja ilotulituksia. Seurataan niitä meren ää-relle. Siellä hyvännäköiset pari-kolme-kymppiset tanssivat kesävaatteissa ran-tahiekalla tai laivan kannella, nauravat ja pussailevat. Pullonkorkit poksahte-levat ja baarimikko sekoittaa drinkkejä. Dj notkuu pöytänsä takana.

Rikkaiden amerikkalaisteinien grillibileet?

Ei, vaan ilmiö nimeltä UU Theory – making the unimaginable. Se on Lauri Ahosen ja Bolder-kavereiden uusin innos-tuksen kohde. Tarkoitus on päinvastainen kuin suomalaisella melankolialla ratsasta-valla Kasino A4 -tyylilehdellä: UU Theory tahtoo tehdä pimeän ja kylmän Pohjolan elämästä värikkäämpää ja hauskempaa.

”Haluttiin tehdä jotain siistiä ja haus-kaa, päästä toteuttamaan itseämme.”

”Jotain siistiä ja hauskaa” on tähän mennessä tarkoittanut esimerkiksi Su-vilahdella järjestettyjä venekekkereitä Flow-viikonloppuna tai kansainvälis-tä design-kilpailua. Periaatteessa kon-septin alla voisi tehdä mitä tahansa, Ahonen sanoo.

Ja ideat – ne vain tulevat. Esimer-kiksi UU Island:

”Tajusin että hei, Uunisaaressahan on kaksi uuta. Siellä oli järjestetty en-

nenkin, vuosia sitten, dj-klubeja. Otet-tiin selvää, milloin saari olisi vapaana, ja Taiteiden yönä se oli. Ja vieressähän on Kaivari, sieltä olisi mahtava kat-sella ilotulituksia. Sitten ruvettiin vain hankkimaan yhteistyökumppaneita ja kutsumaan ihmisiä.”

Tuloksena oli viidensadan hengen juhlat, joita ylistettiin jälkeenpäin Fa-cebookissa sydämillä, huutomerkeillä ja kiitoksilla. Vain yksi juttu jäi harmit-tamaan järjestäjää:

”Ensi kerralla pitää valita vähän läm-pimämpi ajankohta.”

Lämpimämpää voisi olla nyt-kin. Lokakuun lopun koleus kohmet-taa Ahosen sormet, kun hän poseeraa valokuvaajalle keskellä Kalevankatua. Poseerata on tosin liian staattinen ver-bi: oikeasti Ahonen loikkii, pyörähtelee, pomppii ja vääntyilee niin, että kuvaa-jaltakin karkaa lopulta kirosana.

”Anteeksi! Nyt mä pysyn paikoilla-ni!”, Ahonen lupaa ja pysyykin – puo-likkaan sekunnin.

Paikallaan pysymistä hän on mietti-nyt isommassakin mittakaavassa. Mieli tekisi ulkomaille asumaan, mutta Suo-messakin työpöytä on jatkuvasti täynnä

kiinnostavia projekteja. ”Oon miettinyt, kuinka sidottu olen

johonkin paikkaan. Enemmänkin on kyse siitä, etten halua tehdä yksin, vaan tarvitsen yhteisön. Parhaat ideat eivät synny yksinään.”

Ulkomaille Ahonen ei menisi välttä-mättä töitä tekemään, vaan vain elämään.

”Lomalla sitä on aina niin turistina. Tosin kun menen lomalle vaikka Hong-kongiin, istun kuitenkin heti illalla ho-tellin aulassa tekemässä töitä. Enkä missään nimessä koe sitä taakaksi.”

Palataan vielä alkuun, Bolderin polleista nettisivuista noussee-seen keskusteluun. Pingstaten tuomios-ta huolimatta Ahonen jatkoi samalla linjalla ja teki myöhemmin henkilö-kohtaisista sivuistaan vielä överimmät. Lauriahonen.fi kertoo ”nykyajan tari-nankertojasta”, jolla on ”maailmanluo-kan Photoshop-taidot” ja kaksi syytä menestykseensä: pelottomuus ja usko omaan itseensä.

”Portfolio edustaa sellaista jenkkityy-liä, mitä Suomessa ei juuri näe. Täällä ollaan niin anteeksipyyteleviä. Jenkeis-sä ollaan paljon kannustavampia. Suo-men design-piireissä kesti neljä vuotta, ettei mun töitä enää vain haukuttu.”

Kuulostaisi katkeralta, ellei Ahonen nytkin nauraisi. Arvattavasti hän he-kottelisi myös menettäessään miljoonan, hajottaessaan housunsa tai kadottaes-saan lompakkonsa.

Oikeastaan on hyvä, ettei Suomessa olla vielä kovin tottuneita näin positii-viseen ja häpeämättömään asenteeseen.

Sillä eihän mihinkään valmiiseen muottiin voisi tunkea tyyppiä, joka on tehty värikkäistä ilmapalloista, saippu-akuplista, aamuun asti jatkuvista bi-leistä ja ihan valtavasta naurusta.*

24 N r o . 7/ 2 0 1 0

”Meni neljä vuotta, ettei

mun töitä vain haukuttu design-piireissä.

”

REPORTAASIA HENKILÖKUVAA GONZOA

BLOGIA PAKINAA

PIIRROSTA STUDIOKUVAA SARJAKUVAA RUNOA

UUTISIA ILMIÖJUTTUJA

Haluaisitko päästä tekemään juttuja tai kuvia AYY:n omaan

Aino-ylioppilaslehteen? Tule avustajatapaamiseen keskiviikkona

15.12. klo 17 Ainon toimitukseen, Otakaari 11!

Luvassa ideointityöpaja ja kuplajuomaa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä

meiliä toimitus@ayy.fi. Tervetuloa kaikki

lehdenteosta kiinnostuneet!

Tapiolan UNDO-vakuutus korvaa lääkärikuluja, rikkoutuneita tavaroita sun muita takaiskuja.

Kotona sekä reissussa.

Tilaa suoraan netistä alkaen 6 € / kk.

TapiolaUNDO.fi Koska aina ei mene putkeen.

Koska aina ei mene putkeen.

Palveluntarjoaja:Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola

26 N r o . 7/ 2 0 1 0

K U NT Ä N Ä Ä NL Ä H D E N

Teksti: Tero Ikäheimonen, Anna Munsterhjelm, Kerttu Partanen

Kuvat: Jaakko Suomalainen, Safa Hovinen

N r o . 7/ 2 0 1 0 27

28 N r o . 7/ 2 0 1 0

Lomapäiviä on pantattu puoli vuotta. Marraskuu on raivattu

tenteistä vapaaksi ja reissua varten nostetut opintolainat

vaihdettu dongeiksi ja bhateiksi. Kaakkois-Aasian Lonely Planet on hankittu, rokotukset otettu ja sisko pakotettu kissavahdiksi.

Viimeiset matkaa edeltävät illat venyvät aamuun, kun pöytä on saatava puhtaaksi

rästitehtävistä. Aamulla taksi Helsinki-Vantaalle, rinkka

hihnalle, kahdentoista tunnin päästä ollaan jo lempirannalla.

Kuulostaako tutulta? Niin meistäkin. Matkailusta on

tullut niin ennalta-arvattavaa. Siksi kurkistimme sen

tulevaisuuteen.

N r o . 7/ 2 0 1 0 29

Nukahdin hallien varjoon

Nettitsekkauksen ansiosta Helsinki-Vantaalle ei tarvitse enää kiiruhtaa kolmea tuntia ennen lennon lähtöä. Se onkin ainoa parannus, mitä siipimatkailun mukavuuteen tulee. Nöyryyttä-viin turvatarkastuksiin on jonotettava kuin keskitysleirille eikä halpalennoilla saa enää kahviakaan. Jalkatilat ovat aina liian ahtaat, mutta ei kannata valittaa: Ryanair aloittaa seisomapaik-kojen turvatestaukset jo ensi vuonna.

Lentoyhtiöt ovat tarponeet kriisisuossaan jo vuosia. Jos eivät lennonjohtajat, perämiehet tai kenttähenkilöstö satu olemaan lakossa, peittää tuhkapilvi taivaan tai terroristi tiputtaa koneen. Pidemmällä tähtäimellä polttoaineen saatavuus ja hinnannousu ovat kuitenkin kohtalokkaampia kysymyksiä. Ne, joilla on va-raa hankkia uutta ja energiatehokasta kalustoa, menestyvät.

Lentokoneiden energiatehokkuus petraantuukin koko ajan: nykyään noin prosentin verran vuodessa ja yhteensä 70 prosenttia viimeisen 40 vuoden aikana. Koska realistista vaihtoehtoa nykyisille polttoaineille ei ole ihan heti näköpii-rissä, voidaan päästöjä pienentää parhaiten teknologiaa ja lennonjohtoa kehittämällä sekä päästörajoitteilla.

Nyt kaikkien Suomesta lähtevien ja tänne saapuvien len-tojen hiilidioksidipäästöt tekevät noin kaksi miljoonaa ton-nia, kun maan koko talouden päästöt ovat yli 80 miljoonaa tonnia. Päästöistä voidaan päästä kokonaankin eroon, jos moottoreiden työntövoima korvattaisiin esimerkiksi ilmake-hän voimakenttien avulla.

Sillä lentokonehan on liikkumismuotona äärimmäisen ekologinen, kirjoittaa ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Viisi visiota lentomatkailuun -kirjassa.

”Se tapahtuu ilmassa, ei vie maa-alaa, ei heikennä luon-non monimuotoisuutta eikä turmele arvokkaita maisemako-konaisuuksia.”

Tulevaisuudessa avaruuteen pääsevät muutkin kuin Richard Bransonin kaverit. Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen on povannut, että kuulennot ja valtamerten syvyysmatkailu nousevat vielä perinteisten reissujen rinnalle.

1. ”Luopuisin mieluummin vaikka opiskelupaikastani tai asunnostani kuin matkustamisesta. Jollei koskaan mene oman kuplansa ulkopuolelle, jää henkisesti tyngäksi. Tajusin tämän lopullisesti neljä vuotta sitten, kun mat-kustin junalla Aasiassa. Sen ahtauden, hajun ja metelin jälkeen osaan asettua VR:n myöhästelyn yläpuolelle.”Maria, 26

2. ”En ole juuri matkustellut, Ruotsin-risteilyjä ja lapsuu-den Kanarian-reissuja lukuun ottamatta. Haluaisin kyllä mennä enemmän. Voi olla, että esimerkiksi len-tämisen kustannusten noustessa hurjasti lopetan mat-kustamisen kokonaan.”Jukka, 22

30 N r o . 7/ 2 0 1 0

3. ”Joka kerta lentäessäni käyn keskustelua – okei, taistelua – itseni kanssa siitä, onko tämä matka oikeasti tarpeellinen. Olen kuitenkin todennut, että jos matkustamien ja vierai-den kulttuurien näkeminen pitää nuppini kunnossa, sitä kannattaa harrastaa.”Marjut, 25

4. ”Odotan hirveän kiinnostuneena uusia teknologioita esi-merkiksi virtuaaliseen matkustamiseen liittyen. Haluan ehdottomasti kokeilla, mutta epäilen, ettei niillä voi kor-vata oikeaa matkailua.”Suvi, 21

Kun istuu varpaat hiekassa intialai-sella rannalla ja katselee punaisena liekehtivää merta, on aikaa ajatella. Olisi aikaa tehdä muutakin, mutta ajattelu tuntuu parhaalta tavalta kuluttaa tunteja.

Jos on kyllästynyt ajattelemaan, montako olutta aikoo juoda illallisen kanssa, voi esimerkiksi ajatella sitä, minkä helvetin takia on taas tuhlan-nut kaikki rahansa ja matkustanut kymmeniä tunteja lentokoneissa, junissa ja linja-autoissa päästäkseen kökkimään tälle hiekkarannalle.

Vastauksen löytäminen voi olla vaikeampaa kuin aluksi uskoi.

Etsintä kannattaa aloittaa kat-selemalla ympärilleen: miettimällä, miksi muut matkustavat. Matkoillaan nimittäin törmää koko spektriin syitä, joilla ihmiset perustelevat matkailunsa itselleen.

Rehellisimpiä ovat ne välivuotta viettävät länsimaalaiset opiskelijat, jotka kertovat, etteivät keksineet mi-tään muutakaan tapaa viettää vapaita kuukausia. Kaveritkin pakottivat.

Kiinnostavimpia ovat ne levotto-milla jaloilla siunatut viidakon vael-tavat aaveet, jotka eivät itsekään tiedä, miksi rinnassa hakkaa pakot-tava tarve liikkua pitkin maapallon pintaa. Ryppyiseen ihoon hakatut alkeelliset tatuoinnit kertovat tari-

noita, joita ei kukaan voisi keksiä.Pahimpia ovat ne, jotka yrittävät

perustella matkustelua korkeammal-la hyvällä.

Erityisesti reppureissaajien paris-sa erilaiset kevytvasemmistolaiset suuntaukset sekoittuvat iloisesti hippiaatteen kuoleviin kaikuihin. Halutaan olla muuta kuin osa sorto-koneistoa, tukea paikallisia lähellä heidän kotejaan, kaatua samaan sänkyyn Marxin ja Äiti Maan kanssa.

Yleensä parhaaksi keinoksi tähän nähdään konemusiikin kuuntelu ja paikallisten yrttien hengittäminen.

Maailmanparantaja etsii halvim-man lennon Kaukoitään, vaikka joutuukin siksi kiertämään neljän eurooppalaisen suurkaupungin kautta lentopetrolia otsonikerrok-seen piikittäen. Maailmanparantajan on sen jälkeen turhaa piipahtaa lyö-mään naula nepalilaisen kyläkoulun kattoon ja kuvitella, että synnit on anteeksiannettu.

Pahin virhe on kuitenkin lähteä etsimään itseään.

Ei itseään voi löytää. Voit joko tuntea itsesi – tai sitten

et. Jos joudut matkustamaan vie-raaseen maahan löytääksesi itsesi, olet tuomittu kadottamaan aarteen samalla sekunnilla, kun Airbusin ren-kaat iskeytyvät Helsinki-Vantaan aa-

mupakkasesta kiiltävään kiitorataan. Tämän kun ymmärtää, näyttää nyt

jo mustana vellova meri taas hieman kauniimmalta. Silloin voi hyväksyä myös sen, mistä matkailussa on kyse.

Siinä on kyse hedonismista, nau-tinnon tavoittelusta.

Matkan pituus saattaa vaihdella mummolaviikonlopusta vuosien vaelteluun maailman turuilla, mutta tarkoitus säilyy samana: irtautu-minen arjen pakotteista, uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuminen, elämästä nauttiminen.

Kaikki varsin päteviä syitä.

Tero IkäheimonenKirjoittaja on lähdössä tammikuussa linja-autolla Helsingistä Bangkokiin

täysin itsekkäistä syistä.

Pysähtyminen kielletty

5. ”Luultavasti tulen tekemään valmistuttuani työtä, joka edellyttää matkustamista. Vapaa-ajan matkoista, eten-kin kaukomaille, voisin kyllä luopua. Euroopassakin riit-tää nähtävää.”Jon, 22

näkökulma

N r o . 7/ 2 0 1 0 31

Säät voivat vaihtua, ruokalistatkin joskus. Mutta hotellit ja hostellit pysyvät aina samanlaisina. Tiedäthän: hammas-mukit löytyvät aina tarkalleen samasta paikasta, siitä nel-jänkymmenenviiden asteen kulmaan asetellun palasaippuan vierestä. Pyjamat taitellaan aina yhtä hassunhauskalla taval-la sängyn päälle joutseniksi tai viuhkoiksi. Ja halpa hostel-li on halpa hostelli, sijaitsipa se sitten Kiovassa tai Pariisissa. Kerrossängyt natisevat, yhteiskeittiön pöytää peittää rasva-kerros ja seiniä sadat flyerit.

Hotelli Haagasta löytyy vaihtoehto. Siellä on kaksi Te-kesin tukemaan Huomisen hotelli -hankkeeseen kuuluvaa huonetta, joita kehitetään sekä asiakastutkimusten että uu-sien teknologioiden avulla. Tarkoitus on tehdä neutraalis-ta, ”tyhmästä” huoneesta älykäs ja yksilöllinen tila. Asukas saa siis räätälöidä huoneen kokonaan omien mieltymys-ten mukaiseksi. Valaistuksen sävyn voi valita kaikista spekt-rin väreistä, moottoroidun sängyn säätää sopivalle lämmöl-le ja hieromaan. Äänetkin voi suunnata tasoääniteknologian avulla niin, että samassa huoneessa voisi teoriassa pitää bi-leet ja nukkua. Ja jos yöllä yllättää pissahätä, liiketunnisti-men laukaisema valopolku lattiassa johdattaa vessaan. Jossa on muuten lasiovi! Mutta sekin tummuu heti sulkeuduttuaan.

Vielä ilouutinen sähköpiheille: hankkeen vetäjät visioivat, että tulevaisuudessa hotelliasukkaat maksaisivat kulutta-mansa energian mukaan. Jos lojut puoli päivää suihkussa ja saunassa, se näkyy laskussa.

Viimeinen motelli6. ”Mehän ollaan kuitenkin töissä 90-vuotiaaksi, tehdään 30-tuntista työpäivää ja maksetaan älyttömästi veroja – missä välissä ja millä rahalla sitä muka ehtisikään reis-saamaan?”Hannu, 19

7. ”Olen nolon inspiroitunut lehtijutuista, joissa ihmiset mat-kustavat junalla Italiaan tai pyöräilevät Ahvenanmaal-la. Niin minäkin tahtoisin tehdä, mutta loppujen lopuksi lennän kuitenkin halpisyhtiön koneella Berliiniin viikon-lopuksi. Ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Voisin kyl-lä teoriassa luopua ainakin lentämisestä, mutta se on nyt niin helppoa, että itsekuri ei taitaisi riittää.”Merike, 27

8. ”Tää on taas tätä, että ihmiset sanovat silmät kirkkaina katuvansa lentämistään ja maksavansa kompensaatioita ja voivoi kun maailma tuhoutuu. Kyllä mä ainakin mat-kustan ihan rehellisesti sillä perusteella, että saan mah-dollisimman halvalla matkan mahdollisimman kauas täältä loskan keskeltä. Jos polttoaineverotus jonain päi-vänä sanelee, että se paikka on Pietari, niin mikäs siinä. Eiköhän sieltäkin tekemistä löydy.”Juho, 21s

32 N r o . 7/ 2 0 1 0

Entä jos ei matkustettaisi ollenkaan? Lentomatkailun hin-ta voi pompsahtaa pian pilviin, ja esimerkiksi työnteon kulttuuri on muuttumassa siihen suuntaan, ettei muuta-man viikon kesälomia enää pidetä. Arjesta ja vapaa-ajas-ta tulee toisiinsa sekoittuvaa silppua – josta yhä useampi te-kee vaikka sapattivuoden mittaisen irtioton. Matkalle pitäisi siis voida lähteä spontaanisti ja päättää sen aloitus- ja lo-petushetkistä joustavasti. Miten olisi kahvitunti Kiinassa tai aamulenkki Atlantin rannalla?

Aallossa arkkitehtuuria opiskeleva Hilla Rudanko voit-ti syksyllä 2007 koulun ideakilpailun ehdotuksellaan Tra-velling Without Moving. Se poiki opiskelijaprojektin, jossa kehitettiin keinoja matkustaa virtuaalisesti. Siis niin, että lo-mailija voisi lekotella kotonaan, mutta kokea silti matkakoh-teensa mahdollisimman elävästi. Samankaltaisia hankkeita on viritelty muuallakin.

Mitä virtuaalimatkailu voisi olla käytännössä? Karkeim-millaan eri puolilla maailmaa olevia näyttöjä, joiden välityk-sellä ihmiset pääsisivät kommunikoimaan. Pidemmälle vie-tynä kolmiulotteisia maisemia, rakennuksia, jopa ihmisiä. Voitaisiin rakentaa kokonaisia virtuaalihuoneita, käyttää 3D-laseja kuten leffassa ja vetää virtuaalihanskat ja -sukat ylle.

Kuulostaako liian tavalliselta? Ei hätää. Virtuaalituris-tin tie voisi viedä aurinkorannan tai kaupunkiloman sijasta vaikka tulivuoren sisään tai aivojen uumeniin. Ja mikä parasta: vihdoin matkustusmuoto, joka sopii kaikil-le pariskunnille ja kaveriporukoille! Sohvapotun ei tarvitse nähdä lähtemisen vaivaa, ja seikkailunhaluisempi osapuoli pääsee silti kiipeilemään tai sukeltamaan henkensä kaupalla. Vaikka käsi kädessä. *

Nyt loppuu todellisuus

12. ”Matkustaminen on intohimoni ja oikeastaan ainoa har-rastukseni. Totta kai tiedän sen varjopuolet ja olen niistä pahoillani. Kiitos vaan muistutuksesta. Silti en koskaan luopuisi reissaamisesta. Voisin myös harkita muuttoa vaikka Keski-Eurooppaan tai Kaakkois-Aasiaan ja mat-kustella sieltä käsin.”Tatu, 27

10. ”Jos kaikki nettikaupat toimittaisivat tilauksia Suomeen, voisin luopua ulkomailla matkustamisesta.”Paula, 20

9. ”Matkustaminen ei ole mitenkään olennaista elämässä-ni. Jatkuva vouhkaaminen vieraista kulttuureista ja maa-ilmankuvan avartamisesta on ärsyttävää. Kaikki ei ole ihan kunnossa, jos täytyy matkustaa johonkin Intiaan tai Brasiliaan toljottamaan köyhiä ihmisiä ja niiden kur-jia elinoloja. Näkisinpä vaan samat tyypit käymässä Itä-Helsingin romanileirissä.”Inka, 19

11. ”Minun matkailuni on vaeltamista kansallispuistoissa ja melomista. Siitä luopuminen ei hyödyttäisi kuin äitiäni, jonka ei tarvitsisi enää pelätä, etttä hukun tai karhu syö.”

N r o . 7/ 2 0 1 0 33

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTAAALTO-UNIVERSITETETS STUDENTKÅRAALTO UNIVERSITY STUDENT UNION

AYY:n postiosoitePL 6902151 Espoo

KeskustoimistoLämpömiehenkuja 202150 Espooayy@ayy.fi

ArabianrantaHämeentie 135 C00560 Helsinkiarabia@ayy.fi09 756 30431Avoinna ma–pe klo 11.30–14

Palvelupiste kauppakorkeakoulullaKauppakorkeakoulun päärakennus, pohjakerroksen A-siipi 040 353 8275 tai 040 353 8272 Avoinna ma–to 10.30–16.00, pe suljettuAsuntosihteeri päivystää ma 14–16, ti 10–12, ke 14–16, to 9-11

OtaniemiOtakaari 1102150 Espoootaniemi@ayy.fi050 520 9400 tai 050 520 9401Avoinna ma–pe klo 9–16. Asuntotoimisto on avoinna arkisin klo 12–16 sekä jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9–16.

AYY:N YHTEYSTIEDOTAYY:llä on palvelupisteet Arabianrannassa, Kampissa ja Otaniemessä. AYY:n keskustoimisto toimii väliaikaisissa tiloissa Otaniemessä osoitteessa Lämpömiehenkuja 2. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myös AYY:n internet-sivuilta www.ayy.fi/yhteystiedot.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tarvitsee sinua! HAE AYY:N HALLITUKSEEN 2011.Vuodelle 2011 on jaossa nakkeja aina hallituksen puheenjohtajasta kulttuuri- ja järjestöasioiden kautta kansainvälisiin asioihin ja edunvalvontaan.Hallitushaku 13.10. alkaen.

HAE AYY:N TOIMIKUNTIIN VUODELLE 2011.Tule tekemään ylioppilaskuntaa hauskemmaksi. Vuodelle 2011 jaossa paikkoja erilaisiin jaostoihin ja toimikuntiin tekemään hommia kulttuuritapahtumistaja uusien opiskelijoiden vastaanotosta kansainvälisiin asioihin ja yrityssuhdetoimintaan. Noin muutamia mainitaksemme.Ota selvää!Haku vapaaehtoispesteihin 29.10. alkaen.

HAE AYY:N HALLOPEDIKSI VUODELLE 2011.Mättääkö yliopisto? Tule hallinnon opiskelijaedustajaksi kertomaan, miten. Hallinnon opiskelijaedustajat (hallopedit) toimivat yliopiston eri työryhmissä ja toimielimissä opiskelijoiden äänenä ja osallistuvat päätöksentekoon täysivaltaisina jäseninä. Vuodelle 2011 on jaossa pestejä hallopedvastaavan kautta lukuisiin eri koulutusohjelmia käsitteleviin ryhmiin. Vuoden aikana pääset vaikuttamaan konkreettisesti siihen, mitä yliopistossa tapahtuu.Haku hallopediksi 5.11. alkaen.

Lisätietoja, hakuohjeet ja yleistä sälää rekry.ayy.fi

TEE MAAILMA VALMIIKSI! AYY:N REKRY ON AUKI

34 N r o . 7/ 2 0 1 0

Tyttöystävä pilkkaa. Vaa-ri häpeää. Kaverit luulevat vitsiksi ja metsästystä harrastava pomo lahtaisi, jos tietäisi. Itse yritän suhtautua asiaan välinpitämättömästi ja vähätellen.

Mutta totta se on: olen 23-vuoti-as suomalaismies enkä ole koskaan ol-lut yötä metsässä. Itse asiassa en ole koskaan edes käynyt metsässä, ellei ju-hannusreissuja tuttujen mökeille tai merkittyjen rinteiden ulkopuolella las-kettelua oteta lukuun.

En ole hakenut mustikoita pakas-teallasta kauempaa, en ole sytyttänyt nuotiota, en ole tarponut sammalmät-täillä tai uponnut hetteikköön. Lin-nuista tunnistan pulun ja lokin, kas-veista voikukan ja ruusun. Kun olin Jenkeissä vaihdossa, mainostin aina kotimaan luontoa, vaikka suurin osa tietämyksestäni perustuikin valoku-viin ja televisio-ohjelmiin.

Olen huono suomalainen.

Mehän olemme metsäkansaa. Salokorpien sissejä, jotka vuolevat pet-tunsa männyn kyljestä mojovalla leukul-la, jyrsivät poteronsa paljain käsin ja voi-maantuvat aution aapasuon tuijottelusta. Kun kuikan huuto kajahtaa kuutamoisel-la lammella, hulahtaa stressi saman tien veteen ja liukenee pois. Taustalla humisee honka ja havisee haapa.

Eikä kiinteä suhde metsään ei ole vain sadan vuoden takaista kansallis-kiihkoa. Luonto on yksi Jorma Ollilan vetämän maabrändivaltuuskunnan esiin nostamia teemoja. Kun Financial Times tai New York Times kirjoittavat puoli-vuosittaisen Suomi-artikkelinsa, mainit-sevat ne aina ihmeellisen luonnon, joka innoittaa niin muotoilijoita, toimitus-johtajia kuin itsemurhaajia. Ykkösrivin poliitikot Kekkosesta lähtien ovat ta-junneet hankkia itselleen metsäisen har-rastuksen, joka vetoaa heidän äänestä-jäkuntaansa: Mari Kiviniemi hiihtää,

Joka kymmenes suomalaisnuori ei käy koskaan metsässä. Toimittaja meni sinne elämänsä

ensimmäistä kertaa.

Teksti: I lmari Jokinen Kuvat: Anna Munsterhjelm / Ilmari Jokinen

” Lainasaappaat, risat farkut ja

goretex-takki saavat minut näyttämään Nuuskamuikkusen ja murrosikäisen

maalaispojan risteytykseltä.

”

36 N r o . 7/ 2 0 1 0

Jyrki Katainen metsästää, Anni Sin-nemäki puhuu eläinten oikeuksista. (Paavo Arhinmäki on poikkeus: hän on vain ajanut ruohonleikkuria kaupungin viherosastolla. Mutta Arhinmäki onkin oppositiossa.)

Lasten ja nuorten suhtautumista metsään kartoittava uusin Metsäbaro-metri kuitenkin kertoo, että kymme-nesosa meistä ei käy metsässä kesäi-sinkään. Talvella sinne uskaltautuu vain kolme neljästä. Minä kuulun siis noiden nynnyjen joukkoon. Mutta en kauan! Olen päättänyt hankkia itsel-leni tuon suomalaisuudestani puuttu-van palasen, korpikokemuksen. Aion mennä metsään ja aion olla siellä yötä,

kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.Ensin täytyy vain ottaa selvää siitä,

mitä ne säännöt ovat.

Retkeily on ennen muu-ta mielentila. Retkeilyssä yhdistyy liik-kumisesta aiheutuva fyysinen rasitus ja ympäröivän luonnon havainnoinnin tarjoama henkinen virkistys. Lyhytkin retki on virkistävä ja täynnä nähtävää ja koettavaa, kun vain lähtee avoimin mielin liikkeelle.

Olen googlannut hakusanoil-la metsä+retki+aloittelija ja päätynyt Metsähallituksen, Suomen Ladun ja Suomen Partiolaisten rakentamille Ret-keilyn ABC -sivuille. Siellä annetaan

neuvoja valmistautumisesta, varusteis-ta ja reiteistä. Osa vinkeistä on suoras-taan typeriä: Yöpymisretkelle kertyy paljon enemmän tavaroita kuin päivä-retkelle. Tai: Peseydy siten, ettei saip-puaa tai sampoota pääse valumaan suoraan vesistöön.

No ihanko totta. Normaalilla järjenjuoksulla varus-

tettu ihminen osaa kyllä pakata yhden metsäyön tarvikkeet ilman opaskirja-siakin, paasaan tyttöystävälle ja työn-nän reppuun vaatteita, ruokaa ja ma-kuupussin. Vastaukseksi saan käskyn ottaa mukaan villasukat ja pipon, jät-tää MP3-soittimen kotiin ja kääriä ma-kuupussin jätesäkkiin. Illallinenkin oli-

” Puhelin on ainoa todiste siitä, että maailmassa

on vielä muutakin elävää kuin minä

itse. En ole koskaan tuntenut itseäni näin

yksinäiseksi.

”

N r o . 7/ 2 0 1 0 37

si kuulemma tyylikkäämpää valmistaa itse nuotiolla eikä nappailla valmiita eväsleipiä kelmusta.

Hyvä on. Uskon entistä sudenpentua. Lienee myös parempi, etten paljasta pienen hetken päässäni muhinutta aja-tusta kannettavan tietokoneen mukaan ottamisesta. Tätä juttua olisi ollut mu-kava naputella unta odotellessa.

Katson itseäni eteisen peilistä. Laina-kumisaappaat, risat farkut ja vihreä, lu-kioaikainen goretex-takki saavat minut näyttämään Nuuskamuikkusen ja mur-rosikäisen maalaispojan risteytyksel-tä. Heitän täyteen ahdetun repun olalle ja suuntaan kohti suurta tuntematonta.

KLO 16.07 Terveisiä Espoon ase-malta. Maahanmuuttajien jengit kyt-täävät orpoa minua, joka seison hiu-kan huolestuneena bussipysäkillä. Olen seissyt pian puoli tuntia. Ne, jotka nat-kuttavat keskustan surkeasta julkises-ta liikenteestä, eivät ole koskaan yrittä-neet päästä Nuuksioon.

Lopulta bussi 85 kaartaa eteeni. Matkustajia on lisäkseni vain muutama. Arki-ilta, puhelias kuljettaja selittää. Viikonloppuisin linjat ovat kuulemma tupaten täynnä partiolaisia ja näin syk-syisin myös sienestäjiä. Suurin osa ret-keilijöistä kulkee silti perisuomalaiseen tapaan omilla autoillaan.

KLO 17.15 Olen kolmenkymme-nen kilometrin päässä pääkaupungista enkä näe yhtään ihmistä. Siellä täällä Kattilantien varressa on taloja, mutta ne seisovat paikoillaan hiljaisen torju-vina. Kävelen kohti pohjoista ja kuulen vain omien askelteni raapaisut asvalt-tia vasten. Aurinko laskee. Jos osaisin laulaa ja tietäisin yhdenkin marssilau-lun, kajauttaisin sellaisen ilmoille. Olo on kuin pienellä pioneerilla.

KLO 18.00 Kaverin vinkistä olen päättänyt majoittua tien päässä olevan Kaitlammen rannalle, korkeiden kalli-oiden päälle. Niiden juurelle saapuessa-ni tajuan jättäneeni hyvissä ajoin hank-kimani kartan kotiin. Sitten välähtää: onhan minulla puhelin ja siinä GPS! Mutta ruudulla näkyy vain vaaleanvih-reitä ja -sinisiä länttejä.

KLO 18.22 Okei, leiripaikkani ei varsinaisesti ole mitään erämaata, jos karttaa katsoo. Olen kuitenkin kävel-lyt bussipysäkiltä viitisen kilometriä ja viimeiseltä asuinrakennukselta noin ki-lometrin. Riittäköön. Levitän makuu-pussin ja solumuovisen patjan kuivaan paikkaan männyn alle.

Istun jyrkänteen reunalle kuunte-lemaan metsää. Ensin ei mitään. Sit-ten hennosti puita suhisuttava tuuli ja jossain kauempana matalasti kohiseva moottoritie. Toisiaan vasten rapisevat kuivat lehdet.

Linnuille taitaa olla jo liian myö-häistä.

Laskeudun selälläni. Kallion pinta on viileä ja rosoinen, männynneulasia täyn-

nä. Hengitän nenän kautta syvään, niin syvään, että voin melkein maistaa metsän.

Olenko nyt yhtä luonnon kanssa?

Ainakin olen märkä. Kal-lion kova pinta on huijausta, sillä se on säilönyt itseensä kylmää syysvettä kuin pesusieni. Suunnilleen puolet siitä ve-destä on nyt imeytynyt farkkuihini.

Lämmetäkseni kävelen pitkin poi-kin kallioita. Aurinko katoaa. Väritkin ovat ehtyneet, taskulampun valossa nä-kyy vain eriasteisia harmaita.

Puolen tunnin jälkeen olen jo lopen kyllästynyt. Mitä metsässä voi tehdä? Lähetän kysymyksen tekstarilla kolmel-le kaverille, joista kaksi on partiossa ja kolmas muuten vain aktiivinen ulkoilija.

”Järjestetään kilpailuja ja ohjelmaa, esim. rastiratoja tai suunnistusta. Ruo-anlaittoonkin menee hyvin aikaa, kun kokataan trangialla tai notskilla. Ja puiden tekemiseen, teltan pystytykseen ym. perushommiin. Joskus rakennetaan jotain isompaa, lautta tai telttasau-na. Riippuu siitä, millä porukalla on lii-kenteessä. Aikuisten kesken parasta on vaan istua illalla tulen ääressä ja jutella. Lapsille järkätään kunnon iltashow’t leikkeineen ja sketseineen”, vastaa en-simmäinen partiolainen.

”Menen aina metsään tekemään jo-tain, en koskaan vain olemaan. Sieneen tai marjaan tai iltarasteille. Muutaman kerran ollaan menty porukalla kävele-mään ja paistamaan makkaraa. Älä jää paikoillesi!”, neuvoo ulkoilijakaveri.

Toinen tuntemistani partiolaisista ei vastaa. Myöhemmin selviää, että hän on ollut itsekin metsässä ja laittanut kännykän pois päältä.

Itse en voisi tehdä sitä. Puhelin on ainoa todiste siitä, että maailmassa on vielä muutakin elävää kuin minä. Pa-kotan itseni lopettamaan Facebookin selailun vain siksi, ettei akku loppuisi.

En ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi.

KLO 20.40 Otan partiolaisen neu-vosta vaarin ja järjestän itselleni rasti-radan. Iltapalaksi kahvia termarista ja kolme ruispalaa – täydet pisteet. Ham-paiden harjaus – nolla pistettä, sillä unohdin tahnan kotiin. Makuupussiin asettautuminen – puolikas piste, kos-ka vetoketju jää jumiin. Pienen hetken olen jumalattoman tyytyväinen: jos ai-noa lämmin varusteeni olisikin lopulli-sesti hajalla, minulla olisi oikeus karata kesken kotiin.

Taksi Nuuksiosta Pasilaan olisi tosin puolikkaan opintotuen arvoinen.

KLO 21.16 Olen mennyt iltayhdek-sältä nukkumaan edellisen kerran kai päiväkodissa.

KLO 22.00 Uni ei tule. Yön myö-tä metsä tuoksuu vahvemmin: kostealta maalta, tuoreelta puulta ja havunneu-lasilta. Hiukan makealta, muttei tunk-kaiselta. Jos Juha Mieto käyttäisi haju-

vettä, se olisi juuri tämä tuoksu.KLO 22.08 Laskeskelen, milloin oli-

sin kotona, jos nyt lähtisin kävelemään. En kuitenkaan uskaltaudu kymmen-tä metriä kauemmas makuupussista-ni. Muistan kotona selailemani tilas-tot: yhä useampi suomalainen eksyy metsään. Vapaaehtoinen pelastuspal-velu etsii vuosittain noin neljääsataa metsäturistia. Suurin osa eksyjistä on vanhuksia, mutta on myös meitä uus-avuttomia, jotka luotamme liikaa GPS-paikantimiimme. En halua yhdeksi niistä viidestäsadasta, jotka viimeisen vuosisadan puolikkaan aikana ovat jää-neet löytymättä.

KLO 22.11 Toisaalta: kaksi vuotta sitten eksyneet sienestäjät löydettiin Si-poonkorvesta kännykän näytön avulla. Nokialainen voisi pelastaa henkeni.

KLO 22.40 Saan itseni kiinni tree-naamasta ensi viikon tenttiin. Kun ky-nää ja paperia, saati tietokonetta, ei ole, joudun irroittamaan asiakokonaisuudet toisistaan vain mielessäni, siirtelemään kuvitteellisia bullet pointteja paikasta toiseen ja alleviivaamaan tärkeimmät kohdat näkymättömällä kynällä. (Täs-tä tentistä saan muuten viitosen. Kun ryhdyn keväällä tekemään lopputyötä-ni, aion mennä metsään.)

GRRRÄÄÄH!Säpsähdän hereille, kun valtava kar-

hu heilauttaa käpälänsä minua kohti. Sitä ennen olen käynyt ainakin Bodom-järven murhapaikalla, tullut kuopatuk-si Kyllikki Saaren sijasta suohautaan ja kyhjöttänyt itärajalla panssareiden vyöryessä ylitseni.

Puistattaa. Öisessä metsässä on lii-kaa tilaa mielikuvitukselle. Tähdet va-laisevat maaston ääriviivat, mutta kaikki muu on mustaa massaa. Sen se-assa voi olla mitä tai kuka tahansa.

”Hei”, sanon kokeeksi pimeään.Ei kaikukaan vastaa.

Aamu on hieno. Niin hieno, että istun vain mäntyyn nojaten enkä ajattele mitään.

Paluumatkalla junassa hais-telen salaa takkiani. Olisiko metsä tart-tunut minuun? Huomaavatkohan muut matkustajat, että viime yönä minusta on tullut kunnollinen suomalainen?

Tyttöystävä on asemalla vastassa. Etukäteen arvelin pulppuavani puhetta, mutta olenkin huonoa seuraa: vastailen yksisanaisesti ja tuijottelen otsa kurtus-sa horisonttiin.

Mikä oli kivointa? Pelottiko sua? Näitkö eläimiä? Satoiko yhtään?

Ärsyttää. Muistan kyllä elävästi aurin-gonsäteen hämähäkinseitissä, hiljaisuu-den, joka on täynnä ääniä, kallion kostean koleuden ja ylämäkien tunnun pohkeissa, mutta en halua puhua niistä.

Ne ovat minun ja metsän yksityisasioita. Menkää itse hankkimaan omanne.*

HENGITTÄEN JA NAUTTIEN

“Olin aivan paniikissa laitesukeltaessani ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Brasiliassa. Vapisin yhtä aikaa kylmästä ja kammotukses-ta miettiessäni, mitä kaikkea voisi tapahtua jos varusteet pettäisivät tai imaisisin vahingossa keuhkot täyteen vettä kymmenien metrien syvyydessä. Olen niitä tyyppejä, jotka luottavat kaikkiin muihin paitsi itseensä ja siihen, että kaikki menee hyvin.

Kävin viime kesänä sukelluskurssit Indonesiassa siksi, että halusin aloittaa tutkimusretkeilyn kalojen mystiseen maailmaan. Mutta vähin-tään yhtä tärkeä syy oli, että halusin aloittaa elämää häiritsevistä pe-loista ja huonosta itseluottamuksesta irrottautumisen. Voin ylpeänä sanoa, että ensimmäisen sukellusteoriatunnin ahdistuskohtauksesta on päästy pitkälle. On taianomaista, miten rauhalliseksi muutun heti päästyäni pinnan alle. Olen oppinut, mitä ruumiissani ja varusteissa-ni tapahtuu veden alla ja osaan hallita kelluvuuttani siten, etten ole jatkuvasti uppoamassa pohjaan tai syöksymässä pintaan. Nautin siitä, että saan hiljakseen lipua korallien ja kalojen keskellä ja keskittyä hen-gittämiseen. Tulen pintaan euforisena, hymyilyttää. On niin kaunista.”

Sofia Ziessler opiskelee informaatioverkostojen koulutusohjelmassa TKK:lla.

So

fia

Zie

ssle

r

mato-ongella / vastapainoaaltolaiset irrottautuvat opiskelusta

38 N r o . 7/ 2 0 1 0

N r o . 7/ 2 0 1 0 39

40 N r o . 7/ 2 0 1 0

mato-ongella / gallup

TALVIUNILLEAaltolaiset kertovat, miksi kaamos on hyvä.

Ilona, tekstiilitaideVoi istua kotona kavereiden kanssa katsomassa leffaa kun ulkona sataa.

Sandra, tekstiilitaideHyvä syy viettää iltaa

kavereiden kanssa.

N r o . 7/ 2 0 1 0 41

Emma, markkinointiSaa hyvällä omallatunnolla

hengailla rauhallisesti kotona kynttilänvalossa.

Kairit, lasi- ja keramiikkataide

Voi tehdä asioita sisällä, kun ulosmeno ei houkuttele.

Reima, tietojenkäsittelytiedeLohduttaa, kun tietää että kaamos

on joskus ohi.

Matthieu, computer scienceVoi viettää koko päivän tietokoneen edessä haaskaamatta päivänvaloa.

Anu, yhteiskunta- ja ympäristötekniikka

Pitkään nukkumisen voi pistää pimeyden piikkiin.

Kuisma, mursuAurinko ei paista aamulla silmiin.

Ilari, information service management

Pidän pimeydestä.

Matthieu

Kairit

Anu Kuisma

Reima

Emma

Ilari

Teksti ja kuvat: Veera Lipasti

42 N r o . 7/ 2 0 1 0

Aalto-yliopiston oppilaitospastori Minna Tuo-minen jutteli viime keväänä AYY:n hallituksen ja sihteeristön kanssa ja huomasi, että moni muisteli rippileiriä lämmöllä, vaikka yhteys seurakuntaan oli katkennut. Tuominen alkoi ideoida yhdessä työkaverinsa Laura Mäntylän kanssa riparinostalgialla leikkivää hauskaa ta-pahtumaa nuorille aikuisille. Tuomisen mukaan rippileireiltä tutut leikit, laulut ja sketsit uppoa-vat sekä teineihin että vähän vanhempiin.

”Aikuisille tehdään usein vain tylsää ohjel-maa”, Tuominen harmittelee.

Riparin kertausharjoituksiksi nimetty ta-pahtuma täyttyi nopeasti: varsinaista kam-panjointia ei ehditty edes aloittaa.

Ja tässä me nyt olemme, matkalla Mus-

PALUU VEISUKIRJAN

ÄÄREEN

Kirkko tarjoaa aikuisille vain tylsää ohjelmaa, tajusivat pastorit. Siksi he järjestivät opiskelijoille uuden rippileirin.

Ryhmäliikunta on karsea sana. Se vie mieleni yläasteen jumppatunneille, tamburiinia läiskineeseen opettajaan, joka pisti meidät pomppimaan kuviossa viikosta toiseen. Kilttinä tyttönä menin muiden mukana, vaikken ymmärtä-nyt yhteisheilumisen ideaa: v-askelissa kun ei voi voittaa tai rikkoa omaa ennätystään. Haikailin väliseinän taakse poikien pallopeleihin.

Kouluvuosien jälkeen olen pysynyt poissa jumpista. Nykyiset harrastukseni ovat äijälajeja: pelaan salibandya, käyn puntilla ja joskus harvoin lenkillä. Viihdyn mainiosti kolkoissa pukuhuoneissa, lököttävissä t-paidoissa sekä etenkin hikisenä. Hihittelen tytöille, jotka tulevat sähly-kentille pitkät trikoohousut yllään ja pyyhkivät pyyhkeellä kasvojaan kuiviksi.

Nyt astuessani kuntokeskuksen ovesta sisään pelkään eniten, että erotun joukosta ja joku naureskelee vastaavasti minulle. Olen valmistautunut etukäteen hankkimalla uudet jumppahousut, jotka peittävät kätevästi salibandysta saadut pallomustelmat. Kuntokeskuksen ohjelmistosta valitsen yksinkertaiselta kuulostavan ylävartalojumpan.

Sulautumis- ja seuraamistaktiikalla löydän oikealle tunnille ja siellä turvalliseen takariviin. Sali on lähes täynnä kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia, jotka seisovat omilla reviireillään, valmiina seuraamaan ohjaajaa. Seinänkokoi-set peilit häiritsevät. Olen korostuneen tietoinen itsestäni, vaikka ulkoisesti sovin joukkoon mainiosti. Paita-arvonta osui nappiin: täällä suositaan hihattomia.

Ohjaaja laittaa diskojumputuksen soimaan ja eturivi aloit-taa rytmikkään marssimisen. Nostelen kirkuvanpunaisia sisä-pelikenkiäni musiikin tahtiin. Sekoilen liikkeissä, joita ohjaaja kutsuu helpoiksi lämmittelysarjoiksi. Vieressäni viuhtova keski-ikäinen nainen on ihanasti vielä enemmän hukassa kuin minä.

Askeleet, kurkotukset ja näpäytykset vaativat keskittymistä. Lämmön noustessa alan hiljalleen sopeutua tilanteeseen, jolloin itsetarkkailu vähenee, samoin vertailu muihin liik-kujiin. Mietin mieluummin pääni asentoa ja keskityn pyöristämään selkäni oikein.

Takaseinän teline tyhjenee käsipainoista. Moni nappaa kahdet, niin minäkin. En uskalla ottaa kovin raskaita, sillä painojen vä-hentäminen kesken sarjan tuntuisi luovuttamiselta. Siirte-len värikkäitä punttejani ohjaajan tavoin. Enää kaksi nostoa, yksi hidas ja sitten seuraava sarja heti perään. Painoni ovat kuitenkin liian kevyet, en rasitu tarpeeksi.

On aika käydä matolle. Heti vatsalihassarjan alkuvaihees-sa tajuan, että nyt ollaan tämän tunnin ytimessä. Käsipainot on siirretty syrjään, kaikki tempovat omaa kroppaansa vas-taan ja sarjat ovat tuskaisen pitkiä. Lihakseni protestoivat tärisemällä. Haluan vaihtopenkille. Joudun helpottamaan monia liikkeitä, kun taas eturivi tikkaa väsymättä ylösalas. Luotettava vierustoverini sentään ähisee tuskastuneena.

Tunti loppuu taputuksiin. En ole ehtinyt keksiä käyttöä treenipyyhkeelleni tai edes hörpätä juomapullosta.

Seuraavana aamuna nousen sängystä selkä edellä.

Sanna Räty

JUMPPAA TAIKKA KUOLEÄijälajien ystävä kävi voimistelemassa.

” Sekoilen liikkeissä,

joita ohjaaja kutsuu helpoiksi

lämmittelysarjoiksi.

”

mato-ongella / kulttuurikokemus

Eero

Sa

ka

ri

N r o . 7/ 2 0 1 0 43

Neljä vuotta sitten muutin maalta Helsinkiin opiskelemaan. Omaksuin urbaanin, aikaa tuhlailemattoman elämäntavan nopeasti. Jo parin kuukauden jälkeen harpoin juoksuaske-lia pitkillä jaloillani aina, kun astuin kadulle raitiovaunusta, rappukäytävästä tai koulun ovesta. Olin kuin Forrest Gump. Ja jos jalkani eivät juosseet, niin vähintäänkin ajatukseni hölkkäsivät. Eikä maratonini ole vieläkään loppunut. Eilen istuin koulun tietokoneluokassa aamukymmenestä yöviiteen. Sunnuntaina. 

Sekin kiire johtui pohjimmiltaan täysin itsekkäistä syistä. Haluan olla hyvä asioissa, joita teen. Samalla voin näyttää muille, saada arvostusta, ihailua ja kunniaa. Haluan pärjätä opiskelussa ja työssä. Kiire on ahneutta menestyä.

Kroonisesta aikapulasta kärsiville kiire on huono selitys ihan kaikkeen. On tyhmää kieltäytyä näke-mästä rakkaita ystäviä, koska kalenterissa ei ole tilaa. Sehän tarkoittaa, että kiireellinen asia on ystäviä tärkeämpi. Saman tien voisi sanoa, että minulla on parempaa tekemistä kuin sinun näkemisesi.

Mutta vielä hullumpaa on erota kiireen vuoksi.

Pannessani taannoisen tyttöystäväni kanssa poikki vetosin aikapulaan: ”Nyt on kaikenlaista: paljon töitä, koulua ja pitäisi hakea uu-

teen opiskelupaikkaankin.” Se oli nopein ja helpoin eroni. Aikaa kului kaksikymmentä

minuuttia, molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä. Jos siis haluatte päästä jostain eroon, nopeuttakaa elä-

määnne. Ahmikaa tekemistä, niin saatte itsestänne kirjaimel-lisesti kaiken irti.

Puolitoista vuotta sitten lupasin itselleni, että hidastan elämäni tahtia. Päätin tehdä asioita aiempaa vähemmän ja hitaammin. Elämäni on ehkä hiukan hidastunut, mutta huomaan edelleen kiirehtiväni entiseen tapaan aivan turhaan. Esimerkiksi koulun jälkeen bussipysäkillä tarkistan aikataulut, vaikka minnekään ei olisi hoppu. Onhan sangen tarpeellista tietää, saapuuko 102 tai 103 kolmen vai seitsemän minuutin päästä! Silloin osaan varata luppoajan oikeanpituisille ajatuk-sille.

Mutta jos kiire katoaisi tyystin, mitä sen tilalle tulisi? Ehkä ostaisin television. Kanavia on tosin niin monta, ettei niitä kaikkia mitenkään ennätä katsoa. Voisin ostaa myös tallen-tavan digiboksin, jonne kaiken ohikiitävän säilöisin. Kenties katson ohjelmat sitten vanhainkodissa, jos joudan. 

Niclas Storås

Kolumnisti on arkkitehtiopiskelija, joka suosittelee kaikille ai-kapulasta kärsiville Carl Honorén Slow – Elä hitaammin! -kirjan lukemista. Itse hän ei ole ehtinyt vielä lukea sitä, mutta sen pitäisi olla hyvä.

Rakastuin mä kiireeseen

” Se oli nopein ja helpoin eroni. Aikaa kului

kaksikymmentä minuuttia ja

molemmat olivat tyytyväisiä.

”

mato-ongella / kolumni

tasaaren leirikeskukseen kymmenen vuotta konfirmaatiomme jälkeen. Opiskelijoilla las-tattu alus keinuu aalloilla. Yksi puhuu kännyk-käänsä, toinen supisee kaverin korvaan.

Osa osallistujista on aktiivisia seurakuntalai-sia, osa ei ole koskenut Raamattuun konfir-maatiopäivän jälkeen. Kaikki eivät ole edes käyneet rippikoulua. Moni on tullut etsimään samanhenkisten ihmisten yhteisöä.

Viikonlopun aikana tutustuminen etenee nopeasti small talkia syvemmälle tasolle. Ilmapiiri on luottavainen ja ennakkoluuloton. Puolituntemattomien kanssa on luontevaa puhua uskosta ja rakkaudesta, vaikka kaupun-gin humussa se olisi tuntunut mahdottomalta.

Ja jälleennäkeminen Punaisen veisukirjan kanssa on juuri niin nostalginen kuin odotin-kin. Tutut sävelet saavat ihon kananlihalle, ja hetkeksi unohdan, etten osaa laulaa.

Jotain on kuitenkin kymmenessä vuodessa muuttunut.

Ripariromansseja ei viikonlopun aikana roi-hahda eikä yöjuoksuihin riitä intoa, kun papit eivät viitsi vahtia nukkumaanmenoaikojamme.

Paluumatkalla istumme aluksen kannella vieri vieressä kikatellen ja karkkia mutustellen. Rannalla kiitokset ja hyvästit sanotaan halirin-gissä – ihan niin kuin riparilla.

Laura Saarikoski

44 N r o . 7/ 2 0 1 0

mato-ongella / hankala opiskelukaverimitäpä jos sairastutkin syöpään?

HELI EI OSAA KIRJOITTAA IHAN KAIKKEA OIKEIN, MUTTA VALMISTUI SILTI MAISTERIKSI. SIIHEN TARVITTIIN POST-IT-LAPPUJA, LUENNOLLA HÄIRIKÖIMISTÄ JA NAUHURI.

”Olen aika tyypillinen tapaus. Lukihäiriöni on keskivaikea. Olin koulussa kiitettävän tason oppilas, olin kehittänyt hyvät kom-pensointikeinot.

Lukiossa kielten tunneilla ilmeni kuitenkin ongelmia. Sanas-tot kasvoivat suuriksi ja vaikka tein hurjasti töitä, tulokset olivat masentavia. Saksan ja ruotsin opettajani huomasi ongelmani, ja kaksi kuukautta ennen yo-kirjoituksia hän ehdotti minulle tutkimuksia. Silloinen testi oli lähinnä kieliopillisia taitoja testaava, joten sen perusteella en saanut kahta lisäpistettä huonoimmin menneeseen aineeseen, kuten lukihäiriöiset kirjoituksissa saavat.

Olihan se melko hävettävää, että parikymppinen ei osaa kir-joittaa helppoja sanoja oikein. Lukihäiriöiseen lyödään tyhmän leima, mutta itse ajattelin etten ole tyhmä. Pääsin yliopistoon opiskelemaan, kuten muutkin.

Minun piti selvittää asiaa itselleni. Kun menin myöhemmin luki-testiin, selvisi ongelmaksi lyhytkestoinen muisti. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” on kohdallani totta. Aloinkin hakea systemaat-tisesti omaa tapaani oppia. Eräässä työpaikassa kollega kutsui minua lippulappujen kuningattareksi. Hän oli huo-mannut, että käytän valtavasti erivärisiä post-it-lappuja. Se on yksi tavoistani hahmottaa asioita. Toinen tärkeä tapa on puhumalla oppiminen – näin olen saanut englannista itsel-leni työkielen.

Kerran tentissä jouduin paikkaan, jossa oli sivuää-niä, jotka häiritsevät minua valtavasti. Selän takaa kuu-luva kahina ja rahina vaivasi tavattomasti, enkä voinut kirjoittaa vastauksia. Eräällä sadan hengen yleisluontosar-jalla päätin kokeilla keskus-telemalla oppimista. Tein luennoitsijalle johdattelevia lisäkysy-myksiä, joihin pari muutakin opiskelijaa lähti aktiivisesti mukaan. Kun oli kertauskerta, luennoitsija kehui keskustelevuutta. Se oli puhdasta häiriköintiä, mutta muuten en olisi pystynyt luento-sarjaa seuraamaan.

Kun ajattelee olevansa tyhmä, luovuttaa. Itseluottamukseni on kasvanut. Lukihäiriöinen tarvitsee tiedon, että on jossain asiassa hyvä. Pitää olla itselleen armollinen, eikä vaatia täy-dellisyyttä. Jos pitää kirjoittaa virheetöntä tekstiä, voi pyytää oikolukuapua.

Jotkut korkeakoulujen opettajista saattavat edelleen ajatel-la, että opiskelija yrittää päästä lukitodistuksella helpommalla. Oppimishäiriöinen joutuu tekemään kuitenkin tuplasti, ehkä triplastikin, töitä verrattuna opiskelijaan, jonka lukunopeus on normaali.

Lehtoreilla ja proffilla on aiheesta aika paljon tietoa. Pitää olla itse aktiivinen, kysyä tentteihin lisää aikaa tai jos tenteissä kirjoittaminen on ongelma, pyytää suullista kuulustelua. Jos ei ehdi kirjoittaa, voi kysyä, voiko nauhoittaa luentoja. Pienillä jutuilla voi saada oman oppimisen sujumaan.” J.M.

”LUKIHÄIRIÖISEEN LYÖDÄÄN TYHMÄN LEIMA”

” Jotkut

korkeakoulujen opettajat saattavat

edelleen ajatella, että opiskelija yrittää päästä

lukitodistuksella helpommalla.

”

Syyskuusta 2011 alkaen Aallon ja Helsingin yliopiston opiskelijat hikoilevat virallisesti yh-teisissä saleissa. Puntteja pääsee silloin noste-lemaan keskustassa, Kumpulassa, Meilahdessa, Viikissä, Töölössä tai Otaniemessä. Palveluja varten perustetaan erillinen UniSport-laitos Helsingin yliopiston yhteyteen.

Yliopistoliikuntaan on jo nyt liian iso tunku. Jumppavarausta pitää kärkkyä netissä kuin stadionkeikan lippuja konsanaan. Pukuhuo-neesta ei löydy aina vapaata kaappia. Laitteil-le jonottaessa ehtii lukea vaikka päivän lehden.

vaaditaan UniSportia hankkimaan lisää tilo-ja. Tai ostetaan Motivuksen kausikortti, jos halutaan päästä helpommalla ja 460 euroa kalliimmalla.

Eero

Sa

ka

ri

N r o . 7/ 2 0 1 0 45

viisasten kerhoentiset opiskelijat antavat neuvoja nykyisille.

KOVA ELÄMÄ KASVATTAA

Melko huvittuneena seuraan tätä nykyistä keskustelua opintorahoista. Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, sain mukaani

säkin porkkanoita ja lakanat. Asuin alivuokralaisena sukulaisen alkovissa. Kesätöissä kävin kotitilalla, palkatta. Aluksi sain enoltani lainaa ja lopuksi

otin sitä myös pankista. Kymmenen ensimmäistä työvuotta meni äärimmäisen

niukasti, kun makselin niitä rahoja takaisin.

Eero, 86, opiskeli rakennustekniikkaa 1950-luvulla.

Opiskeluaikojen kovuus kasvattaa. Eräs kurssikaverini oli sen verran köyhistä

oloista, että teki töitä kolmessa eri perheessä. Hän hoiti lapsia, siivosi ja

pyykkäsi. Pahimpina aikoina hän pääsi kotiinsa vasta puolenyön jälkeen ja alkoi silloin lukea seuraavan päivän tenttiin. Joskus laittoi kuulemma lumipallon

niskaansa sulamaan, että pysyisi hereillä. Myöhemmin hänestä tuli oikein arvostettu

professori.

Aija, 72, opiskeli kieliä 1960-luvulla

A.M.

mato-ongella / kolumni

Täytän pian 25. Havahduin neljännesvuosisataani tuijot-taessani auton ikkunasta San Franciscon mäkimaisemaa, yhtä pitkäaikaisista unelmistani. En tiedä, mitä tämän iän pitäisi tarkoittaa.

Sen tiedän, että olen haaveillut Kaliforniasta 12-vuoti-aasta asti ja olen voinut aina luottaa siihen, että pääsen sinne joskus. Meidän sukupolvemme maailma toimii näin. Nyt katselen Golden Gatea. Tiedän myös, että tässä iässä moni ystäväni on vajonnut johonkin mystiseen ikäkriisiin ja alkanut puhua vauvoista.

Täällä auton radiossa soi usein Notorious B.I.G., new-yorkilainen rap-artisti, joka ammuttiin Los Angelesissa 24-vuotiaana. Ennen kuolemaansa Biggie ehti äänittää kappaleita, joiden ansiosta hän nousi huumediileristä yhdeksi maailman taitavimpina pidetyistä räppäreistä. 24 vuodessa.

Kaliforniasta minut sai alun perin haaveilemaan Biggi-en vihollinen Tupac Shakur, joka onnistui sanoituksillaan maalaamaan USA:n länsirannikosta maagisen kuvan tietämättömän esiteinitytön päähän. Hänet ammuttiin 25-vuotiaana Las Vegasissa. Perinnöksi jälkipolville jäi onneksi paksu kasa levyjä, joiden vaikutuksia tutkitaan nykyään yliopistoissa – esimerkiksi täällä lähellä, UC Berkeleyssä.

Tunnustan: selaan Wikipedian listaa tunnetuista 25-vuotiaista ja vertaan saavutuksiani heidän aikaan-saannoksiinsa. Sitten märehdin alemmuuskompleksissani ja mietin, kannattaako näin vanhana edes yrittää aloit-taa mitään siistiä. Keira Knightleylla on Pirates of the Caribbean Johnny Deppin kanssa. Lily Allen on porannut itsensä MySpace-historiaan. Pääsen Antti Autista Cristia-no Ronaldoon, enkä halua vilkaistakaan vielä nuorempi-en listoja.

Neljännesvuosisata on klassinen hetki pysähtyä miet-timään. Mitä onkaan tullut tehtyä, mihin vuotensa on käyttänyt ja mihin on menossa. Ja varsinkin miksi. Omat deadlineni ovat siirtyneet usein iän mukana: kun täytän 17, olen elämäni kunnossa. No, ehkä sitten kun täytän 19. Tai kyllähän se riittää, jos kolmeenkymppiin mennessä… Kunnes yhtäkkiä se viimeinen etappi ei olekaan enää jossain kaukana, koska 25-vuotiaana tietää jo, miten nopeasti vuodet hurahtavat ohi.

Usein tuntuu, että sukupolveni – mitä ikinä se tarkoit-taakin – saavuttaa suuret unelmansa ja tavoitteensa liian nuorena. Ei ole mitenkään tavatonta, että kolmekymppi-sellä on oma koti, perhe, tohtorintutkinto, johtava asema ja matka maailman ympäri varattuna. Kenties siksi niin moni löytää downshiftingistä luonnollisen seuraavan askeleen.

Olisi parempi, jos meille annettaisiin vain 30 vuotta elinaikaa. Elämästä tulisi lyhyt, mutta täysi. Ei ehtisi miet-tiä, mitä tekisi – ehtisi vain tehdä. Eikä varsinkaan tarvitsi-si huolehtia siitä, kuka meitä hoitaa sitten kun pystymme vain makaamaan ja nielemään lääkkeitä.

Tuuti PiippoKirjoittaja opiskelee Creative Business

Management -ohjelmassa Porissa.

30 on hyvä ikä kuolla