Filosofian opetuksen historiaa

Eero SalmenkiviOpettajankoulutuslaitos

Antiikki

Paideia ‑ ihmisen muovaaminen

W. Jaeger, Paideia I-III hyve (sivistys?) lähtökohtaisesti aristokraattista yhteisön ja yleisen mielipiteen paine yhteiskunnallinen murros alkaa murtaa tätä jo 600-luvulla

eaa. (Arkhilokhos) Filosofian synty

Paideia, yksilöllisyyden itu (Dodds: häpeäkulttuurista

syyllisyyskulttuuriin) <-> rationaalisuuden nousu

1. Vastakkainasettelu, auktoriteetti:

Filosofia ja runous yritys opetuksen ja kasvatuksen haltuunottamiseksi

järjelle ja totuudelle → seurauksena

yhteenkietoutuminen esim. Parmenideen runo Platonin myytit.

Sofistien valistus

hyveen (ja yhteiskunnan) demokratisoituminen opettajan asema: viisas opettaa relativismi (nomos vs. fysis)

2. Vastakkainasettelu, totuus:

Filosofia/Totuus vs. sofistit (ym.) luulo/suostuttelu

ym.

Koska filosofia voi enää harvoin esittää totuuden torvea

(esim. Rorty 1989), tämä’ on filosofian opetuksen

kannalta ongelmallista

Sokrates

Sokrates itse ei kirjoittanut mitään. Päähenkilönä hän

kuitenkin aloitti kokonaisen uuden kirjallisuuden lajin,

sokraattiset dialogit tai kirjoitukset (sokratikoi logoi)

(Aristoteles, Runousoppi, 1447b1). Useissa tapauksissa on luontevaa puhua Platonin

Sokrateesta tietyissä dialogeissa. Tällöin on (kaikissa dialogeissa!) muistettava, että kyse ei

ole sen enempää historiallisesta henkilöstä kuin

yksiselitteisestä Platonin äänitorvestakaan. Lukiossa on useimmiten mielekästä puhua kuin Platonin

Sokrates olisi historiallinen Sokrates.

Opettaminen

”Minä en kuitenkaan ole koskaan ollut kenenkään

opettaja. En tosin ole koskaan kieltänyt ketään, en

vanhaa enkä nuorta kuuntelemasta, jos huvittaa, kun

puhun tai puuhailen omiani, mutta sitä en tee, että

maksusta keskustelisin ja kieltäytyisin siitä muuten.

Kyselen mielelläni yhtälailla rikkailta ja köyhiltä ja keneltä

tahansa, joka vain tahtoo kuunnella minua ja vastailla

kysymyksiini. Oli siitä sitten hyötyä tai ei, vastuullisena

minua ei ole oikein pitää; enhän ole koskaan luvannut

opettaa kenellekään mitään enkä ole liioin opettanut. Jos

joku väittää oppineensa tai saaneensa kuulla minulta

jotain sellaista, mitä muut eivät ole saaneet kuulla, hän ei

puhu totta.” (Apologia 33bc)

Sen sijaan otin tehdäkseni jokaiselle erikseen suurimman

hyvän työn, minkä ihminen mielestäni voi toiselle tehdä:

yritin saada teidät uskomaan, että tärkeämpää kuin

mikään muu on kehittää itsensä mahdollisimman hyväksi

ja viisaaksi ja että valtion parantaminen on tärkeämpää

kuin mikään muu julkinen toiminta. Samalla tavoin yritin

opettaa teidät suhtautumaan kaikkeen. (ipologia 36c)

Platonin kömpelyys (U. Remes et al. 1977, 280)?

Toisaalta jännite kahden eri opettamisen käsitteen välillä

näkyy myös esim. Menonissa

Ateenalaisten odotukset opettajalle (G.A.Scott)

1. Opettaja väittää pystyvänsä opettamaan (instruct) toisia

erityisessä aiheessa, josta oppilas ei tiedä mutta opettaja

tietää.

2. Opettaja ottaa opetuksesta (rahallisen) palkkion.

3. Opettaja opettaa vain, jos saa maksun

-> Scott: sofistit rahataloudessa, Sokrates lahjan

antajana (Mauss, Derrida?)

4. Opettaja opettaa luennoiden (tietoa siirtämällä)

(Scott 2000, 24)

3. vastakkainasettelu: viisaus ja opettaminen

Filosofia vs. sofia

”– Miksi häntä [erinomaista keskustelijaa] nimittäisit? –

Viisas olisi ehkä liian mahtipontista, se nimitys sopii yksin

jumalalle, mutta viisauden ystävä (filosofi) olisi ehkä

sopiva ja kohtuullinen” (Faidros, 278d).

opettamisen ongelma (miten rakastamista opetetaan?)

Platon (427‑347 eaa.)

Akatemia Opetetaan ymmärtämistä, ei tiedon toistoa

Niiniluoto ym. palaa tähän ajatukseen 1989

Filosofian opetuksen vaativuus →

4, vastakkainasettelu:

filosofiaa eliitille vs. kaikille: Elitistinen filosofia (Adorno, Dummett, Platon, von Wright?) Platonin mukaan on olemassa ”on olemassa eräs keino” sen ” testaamiseen”,

ovatko jotkut ”todella syttyneet filosofialle”:”Heille on osoitettava, mitä filosofia kokonaisuudessaan on, millaista se on luonteeltaan, millaisia opintovaiheita siihen kuuluu ja miten suurta vaivannäköä se vaatii. Jos kuulijalla on niin jumalallinen luonteenlaatu, että hän on todellinen filosofi ja filosofian arvoinen, hän ymmärtää saaneensa kuulla ihmeellisestä tiestä ja tahtoo ehdottomasti lähteä seuraamaan sitä, koska hänen ei muuten kannata elää. Sen jälkeen hän jännittää voimansa ja pakottaa siihen myös tiennäyttäjänsä, eikä hän hellitä ennen kuin on vienyt kaikki aikeensa päätökseen tai vahvistunut niin paljon, että pystyy itse opastamaan itseään ilman tiennäyttäjää. Näin hän ajattelee ja elää, ja kaikessa toiminnassaan, mitä se lieneekin, hän pitää kiinni filosofiasta ja sellaisesta elämäntavasta, joka pystyy parhaiten kehittämään hänessä oppimiskykyä, muistia ja järkevän päättelyn taitoa. Päinvastaista elämäntapaa hän vihaa.”

 

On vaikea arvioida, kuinka hyvin tällainen shokkihoito toimii tämän päivän lupaavien filosofien kanssa. Katkelman tarkoituksena on kuitenkin nimenomaan huolehtia siitä, ettei mukaan pääse niitä,

”jotka eivät ole tosi filosofeja vaan ovat hankkineet käsityksistä itselleen vain pintasilauksen - kuten jotkut ruskettavat itsensä auringossa - huomaavat kuinka paljon heillä on opittavaa, kuinka paljon vaivaa se vaatii ja kuinka tarpeellista on sitä varten noudattaa kohtuullista elämäntapaa, he pitävät sitä vaikeana ja mahdottomana.” (VII kirje 340a-341a.)

5. vastakkainasettelu

Filosofia – retoriikka (Isokrates 436-338 eaa.) = Omistautuminen/syvyys vs. yleissivistys/laajuus

Isokrateen ajattelun pohjalta roomalaisajalla (Cicero)

vakiintui: Seitsemän vapaata tiedettä =

trivium = grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa

quadrivium = aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja

musiikkia.

Aristoteles (384 – 322 eaa.)

tieteen käsite (A:n aksiomaattinen malli) mielekkään keskustelun ehtojen määrittely logiikan ja retoriikan tieteiden perustaminen Lykeion

6. Vastakkainasettelu:

filosofia ja tiede

Keskiaika

Opetus kirkon alaisuuteen teologiasta korkein opinala itsenäisinä lääketiede ja oikeustiede filosofian opinnot yleisinä perusopintoina koulut kiinnittyivät aluksi luostareihin ja tuomiokirkkoihin

Koulujärjestelmä luostarikouluissa (myös ns. triviaalikoulut), opetettiin

triviumin aineita, käytännössä latinaa ja kaunopuheisuutta

katedraalikouluissa opetettiin myös quadriviumin aineita, edellisten lisäksi erityispainoa logiikalla (Aristoteles)

yliopistolaitoksen synty sydänkeskiajalla

7. Vastakkainasettelu: filosofia ja uskonto

Uusi aika

Koulu- ja yliopistojärjestelmä lähes ennallaan, filosofia ja latina säilyttivät asemansa

Uudet tuulet ramismi logiikassa aristotelismin rinnalle Petrus Ramus (1515-1572), käytännöllisyys ja

kokemus logiikassa (observatioi, experimentia, inductio)

myöhemmin myös Descartesin ym. uudella (anti-skolastisella) filosofialla vaikutusta

filosofian opintojen ala muuttuu ja laajenee uskonpuhdistuksen vaikutukset koulujärjestelmään ja

filosofian opiskeluun kirkkokunnittainen ja alueellinen eriytyminen

7. Vastakkainasettelu: filosofia ja hyöty

Ruotsi‑Suomi

Yliopistolaitos ja filosofian alat  1640 perustetun Turun Akatemian filosofiseen

tiedekuntaan tuli neljä professuuria. Niiden alaksi

määriteltiin

i) etiikka, valtio-oppi, historia, ii) logiikka ja runous; iii)

matematiikka sekä iv) kaunopuheisuus. Kaksi ensin

mainittua käsittivät silloisen filosofian tutkimuksen ja

opetuksen, ja ne vastaavat jossain määrin nykymuotoisia

käytännöllisen ja teoreettisen filosofian oppiaineita. 1700-luvun kansainvälisiä vaikuttajahahmoja filosofiassa

olivat muiden muassa Wolff, Locke ja Leibniz, vaikutusta

myös Suomessa. Merkittävimpiä suomalaisia ajattelijoita

oli käytäntöön suuntautunut Anders Chydenius (1729-83).

Kouluolot koulujärjestys v. 1571. Opetuksen päämäärä:

kaunopuheisuus; aineina vain latina, uskonto ja laulu.

Suomessa 7 oppilaitosta. V. 1611 lukioiden perustaminen aloitettiin. Kouluista

muodostui 6-luokkaisia katedraalikouluja ja 4-luokkaisia

maakuntakouluja. Filosofiaa opetettiin maakuntakoulujen

ylimmällä eli 4. luokalla sekä triviaalikoulun neljännellä ja

lukion ensimmäisellä luokalla. Logiikan pääpiirteet oli

opeteltava ulkoa, myös väittelyjä oli.

Viipurin lukiossa väittelyitä tuli olla lauantaisin klo 8-10 ap.

Väittelijän tuli kolme päivää ennen väitöstilaisuutta

ilmoittaa oppilauseensa lukion lehtorille ja päivää ennen

kiinnittää se suuremman lukusalin oveen. Samalta

luokalta, jolta väittelijä oli, oli valittava kolme varsinaista

vastaväittäjää. Väittelyt tuli viedä läpi kohtuullisuutta ja

dialektiikan lakeja noudattaen. "Niiden, jotka väittelevät

joko Ramuksen tai Aristoteleen näkemysten puolesta,

pitää ilman katkeruutta ja herjauksia rehellisesti ja

kohteliaasti puolustaa sitä mikä heistä näyttää oikealta."

Väittelyä käytettiin myös siveysopin opetuksessa.

(Paakkola 1979)

V. 1693 filosofiaan tuli Aristoteleen luoma erottelu käytännöllisen

ja teoreettisen filosofian välillä. Teoreettinen filosofia oli

koulujärjestyksessä logiikkaa (sekä vähän metafysiikkaa) ja

käytännöllinen siveysoppia. 1724 –1843 oli filosofian opetuksen määrällinen huippukohta.

Viikkotunteja kahdella ensimmäisellä lukioluokalla oli n. 10, kun

kaikkien aineiden yhteistuntimäärä oli 43h/viikko. Oppikirjoja oli

logiikasta, metafysiikasta ja etiikasta.

 

Autonomian aika (1809‑1917)

yliopisto Helsinkiin

Keskeisemmiksi vaikuttajaksi Hegel, merkittävin edustaja

meillä J. V. Snellman (1806-1881), joka muiden toimien

takia jäi jossain määrin paitsioon sekä yliopistossa että

varsinkin koululaitoksen muovaamisessa (Cygnaeus)

Vuosisadan lopulla irtiottoa Hegeliin, merkittävin Edward

Westermack (1862-1939)

Kouluolot 1843 filosofian asema heikkeni selvästi. Tuntimäärä väheni,

filosofiaan liitettiin psykologia ja sitä opetettiin vain lukiossa.

Syynä tähän voidaan katsoa olevan se, ettei filosofia (logiikka)

palvellut tuolloin yhä enemmän vaikutusvaltaa saaneen

yhteiskuntaluokan, porvariston, välittömiä käytännöllisiä

intressejä. Etiikka liitettiin sittemmin uskontoon. 1869 kouluylihallitus: koko koululaitos pois kirkon alaisuudesta 1872 oppikoulut jaettiin lyseoihin, joiden pääasiallisimpana

tarkoituksena oli tieteellisen sivistyksen perustaminen, ja

reaalikouluihin (kansakoulun ja ammattikoulun välissä.

lakkautettiin jo 1800-luvulla). Lyseoissa oli joko neljä tai

seitsemän luokkaa ja seitsemännen luokan oppimäärä oli

kaksivuotinen.

Tämä koulujärjestys osoittautui pitkäikäiseksi, so.

Rinnakkaiskoulujärjestelmä, jossa 4-5 kansakouluvuoden

jälkeen suunnattiin joko kansalaiskouluun & työelämään

tai 4-5 vuotiseen keskikouluun, joka yhdessä lukion

kanssa muodosti 8-vuotisen oppikoulun se oli voimassa tietyin muutoksin aina siihen asti kun

peruskoulu laajeni kattamaan koko maan 1970-

luvulla. Venäläistämisaalto pyyhkäisifilosofian opetuksen

kokonaan pois (palautettiin vain osin)

Itsenäisyyden aika

Yliopistofilosofia merkittäviä esim. Eino Kaila (1890–1958), J. E. Salomaa

(1891–1960) ja Erik Ahlman (1892-1952). Kailan ja Salomaan merkittävä nimityskamppailu, jonka

seurauksena Kaila valittiin Helsingin yliopiston

teoreettisen filosofian professoriksi ja Salomaa sai

oppituolin Turusta. -Helsingissä Kailan oppilaat Erik Stenius (1911–90) ja

Oiva Ketonen (1913–2000). Turussa, Jyväskylässä ja

Tampereella ‘mannermaisempaa’ filosofiaa. Kailan vaikutuspiirissä aloitti myös Georg Henrik von

Wright (1916–2003).

Yliopistofilosofia (jatkoa)

Wrightin oppilaan Jaakko Hintikan (1929–) vaikutus on

ollut ratkaiseva yliopistofilosofian kehityksessä Suomessa

1960-luvulta lähtien. Myös lukion filosofian (ja ET:n) opetuksen kannalta HY:n

pitkäaikaisilla professoreilla Ilkka Niiniluodolla (1946–,

teor. fil prof 1977–) ja Timo Airaksisella (1947–, käyt. fil.

prof. 1983–).

Itsenäisyyden ajan kouluolot

Rinnakkaiskoulujärjestelmä jatkaa: kansakoulu

pohjakouluna, sen jälkeen kansalaiskoulu tai oppikoulu

(lyseot, myöhemmin yhteiskoulut; yksityisiä tai valtion

kouluja). Yhtenäiskoulusta keskustellaan tiiviisti 1920-luvulta

lähtien, mutta uudistus toteutetaan (peruskouluna) vasta

1970-luvulla.

Filosofia itsenäisen Suomen koululaitoksessa

Itsenäisessä Suomessa vain pieni vähemmistö opiskeli koulussa filosofiaa ennen vuotta 1994.

Vuonna 1918 opetussuunnitelmassa oli sen alkeita kaksi tuntia pakollisena sekä seitsemännellä että kahdeksannella luokalla.

1941 psykologia ja filosofia yhdistettiin ja yhdistetty aine tehtiin valinnaiseksi luonnonhistorian ja maantieteen kanssa. Tuntimäärät eivät lisääntyneet vastaavasti. Lisäksi filosofian oppikirjat olivat psykologisesti painottuneita. Yhteiskouluissa filosofiaa ei yleensä edes mainita oppiaineena.

Tämä filosofian syrjäytyminen tapahtui samaan aikaan kuin yleinen koulutuksen laajeneminen. Lukiolaisia oli v. 1918 runsas 5000. 1956 heitä oli 23.000, vuonna 1960 36.000, vuonna 1970 jo 78.000, vuonna 1980 yli sata tuhatta. Sen jälkeen oppilasmäärien kasvu on taittunut ja 2000-luvulla kääntynyt laskuun.

Filosofian opetuksen painopiste on ollut harvojen koulutuksen aikana.

Filosofian uusi tuleminen

1980- ja 1990-lukujen vaihteessa oppilasmäärä lähti

lisääntymään. 1988–1993 se nousi 721:stä 3559:ään. Filosofia-buumi (yleiseurooppalainen)

V.1994 OPS-perusteista alkaen (lähes) kaikki Suomen

lukiolaiset ovat lukeneet vähintään yhden kurssin filosofiaa Lisäksi jokaisen koulun oli tarjottava kaksi syventävää

kurssia. (Mutta huom. kurssit eivät usein pienissä lukioissa

toteudu!) V. 2003 OPS-perusteista (kouluissa voimaan yleensä

1.8.2005) lähtien kolme syventävää kurssi. Tämän lisäksi on koulukohtaisia soveltavia kursseja, jolloin

kokonaiskurssimäärä vaihtelee kouluittain (4–8(?)). Kurssien toteutuminen on osoittautunut ongelmaksi

(Turunen ym. 2011.)