12003 (nro 4)

ALKUKOTIHelsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunnan lehti

2

Uralilainen totuus!

’Suomalais-ugrilainen todellisuus Venäjän taka-pihoilla’, ’Marilainen todellisuus kulissien takana’.Tällaisia esitelmien, luentojen ja artikkelien otsikoitaon osunut silmiini jo vuosien ajan. Tämä lehti pyrkiitarkastelemaan uralilaisia kansoja muustakin kuintuosta vähättelevastä, kliseisesta näkökulmasta. Tär-kein on sisältäpäin tuleva, näiden kansojen omauralilainen näkökulma.

Miltei jokainen suomalainen on joutunut nä-kemään Venäjän uralilaista todellisuutta. Hiihto-urheilun ystävät muistavat varmasti esim. moninker-taiset Neuvostoliiton olympiavoittajat RaisaSmetaninan ja Tamara Tihonovan. Ensiksi mainittu

on komi, jälkimmäinen udmurtti. Silti suoma-lainen lehdistö nimitteli heitä virheellisesti venäläi-siksi tai venakoiksi. Kun ei tiedetä Venäjän kan-salaisten kansallisuutta, ei voida käyttää nimitystä’venäläinen’, vaan on käytettävä nimitystä ’venä-jäläinen’.

Huippu-urheilu ei ole ainoa ala, jolla jotkuturalilaiset kansat ovat menestyneet muita Venäjänkansoja paremmin.Tällaisia ovat lisäksi jotkut tai-teen alat, mm. etnofuturistinen nykytaide. Venäjänuralilaiset kansat ovat säilyttäneet sellaista alkupe-raistä kylä- ja paimentolaiskulttuuria ja kansanuskoa,jonka esim. suomalaiset ja venäläiset ovat osaltaanjo menettäneet.

Uralilaisten kansojen edustajat tekevät kaik-kea sitä, mitä muutkin Venäjän kansalaiset, muttausein venäjäksi ja venäjäläisen yhteiskunnan ehdoil-

la. Heitä istuu Venäjän federaation duumassa Mos-kovassa, heissä on huippukirurgeja ja kuuluisiatalousasiantuntijoita, heitä työskentelee kansainvä-lisissä tehtävissä eri puolilla maailmaa.

HYYn sukukansavaliokunta tukee kaikkiaVenäjän uralilaisten kansojen pyrkimyksiä säilyttääalkuperäistä kulttuuriaan seka pyrkimyksiä edistääomaa kieltään ja kulttuuriaan myös perinteisimmänelintavan ulkopuolella. Erityisen tarpeelliseksi onosoittautunut omakielisten painotuotteiden tukemi-nen. Niiden painamiseen on hyvin vaikeaa löytääriittävää taloudellista tukea Venäjältä.

Uralilaiset kansat ovat tietysti keskenään hy-vin erilaisessa asemassa. Valiokunnan suurin haasteon tehostaa yhteistyötä kaikkein pienimpien ja vä-littömästi uhanalaisten kansojen kanssa. Tässä ontarpeen yhteistyö kaikkien venäjäläisten tahojenkanssa. Ei-uralilaisista kansoista luonnollisesti ve-näläiset ovat eniten edistäneet uralilaisten kansojenkulttuuria. Kerromme tässä lehdessä esimerkinomai-sesti muutamasta venäläisestä, jotka työskentelevätudmurttilaisen kulttuurin parissa.

Tässä numerossa on ensimmäistä kertaakoltansaamenkielinen artikkeli suomennoksineen.Tuemme uralilaisten kielten käyttöä muissakin mais-sa kuin Venäjällä, siis myös oman maamme kaikki-en kansallisten kielten käyttöä.

Esa-Jussi Salminen, päätoimittaja

3

Alkukoti-lehden toimittamiseen ja julkaisuun eiole käytetty HYYn sukukansakeräysvaroja.Alkukoti-lehden julkaisutoimintaa voi tukea mak-samalla haluamansa summan Suomen sukukansa-yhdistysten liiton tilille Aktia 405510-2174623.Viestiruutuun tulee kirjoittaa viitteeksi “Alkukoti-lehti”. Toimituksen toiveena on, että lehden postit-se tilaavat osallistuisivat kuluihin ainakin posti-maksun suuruisella summalla.Ilmoitushinnat:Värisivut:koko sivu 250 euroapuolikas 150 euroa1/4 120 euroa1/8 100 euroa1/16 30 euroaAlkukoti 4:ä on rahoittanut Suomalais-ugrilaisenkulttuurirahaston säätiö.

’Den finsk-ugriska verkligheten på Rysslandsbakgårdar’, ’Den tjeremissiska (mariska) verklighetenbakom kulisserna’. Dylika rubriker på föredrag,föreläsningar och artiklar har mitt öga fått syn på redanunder flera års tid. Denna tidning strävar efter attgranska de uraliska folken ur någon annan synvinkelän den nedvärderande och klichéartade. Viktigast ärden som kommer inifrån, folkens egna uraliskasynvinkel.

Nästan varje finländare har varit tvungen attbeskåda den uraliska verkligheten i Ryssland. Vännerav skidåkning kommer säkert ihåg t.ex. de mångfaldigasovjetiska världsmästarna Raisa Smetanina och TamaraTihonova. Den förstnämnda är syrjän (komi) och densenare är votjak (udmurt). Trots det kallade denfinländska pressen dem felaktigt för ryssar. I det fall,att man inte känner till medborgares i Rysslandnationalitet, skall kan man inte använda benämningenryss, utan man bör använda benämningen ryssländare.

Toppidrotten är inte det enda området på vilketvissa uraliska folk har haft bättre framgång än andrafolk i Ryssland. Sådana är ytterligare vissa områdeninom konsten, bl.a. den etnofuturistiska nutidskonsten.De uraliska folken i Ryssland har bevarat sådan särartadursprunglig by- och nomadkultur samt folktro, somt.ex. finnar och ryssar för egen del redan har förlorat.

Dessa väldiga kulturella och spirituellarikedomar har beklämmande ofta förblivit okändaockså för dem, som på grund av sitt yrke borde kännatill rikedomarna. Ett finländskt medborgarinstitutgjorde reklam för en föreläsning med rubriken’Litauerna – Europas sista hedningar’, fastän en stordel av de uraliska folken som bor på denna sida omUralbergen – alltså i Europa – än i denna dag är

Uralisk sanning!hedningar. Litauerna har däremot för länge sedankonverterat till katolicismen.

Representanterna för de uraliska folken gör alltsom andra medborgare i Ryssland gör, men ofta påryska och på det ryska samhällets villkor. De sitter iRyska federationens duma i Moskva, bland dem finnstoppkirurger och kända experter på ekonomi, de arbetarmed internationella uppdrag runtom i världen.

Frändefolksutskottet stöder strävanden hossamtliga uraliska folk att bevara sin ursprungliga kultursamt strävanden att främja det egna språket och denegna kulturen även utanför det mera traditionellalevnadssättet. Särskilt nödvändigt har det visat sig varaatt stöda utgivningen av tryckalster på det egna språket.I Ryssland är det mycket svårt att hitta tillräckligt medekonomiskt stöd för tryckning av dessa.

De uraliska folken är naturligtvis sinsemellan ien mycket olika situation. Utskottets största utmaningär att effektivera samarbetet med de allra minsta ochdirekt hotade folken. I denna fråga är samarbete medalla ryssländska instanser nödvändigt. Av de icke-uraliska folken är det naturligtvis ryssarna som mesthar främjat de uraliska folkens kultur. I denna tidningpresenterar vi som exempel några ryssar, vilka arbetarmed udmurtisk kultur.

I detta nummer av Urhemmet ingår för förstagången en artikel på skoltsamiska, förvisso parallelltpå finska. Vi vill främja användningen av samtliganationella språk i vårt land.

Esa-Jussi Salminenchefredaktör

Översättning W. Nouro

Kannessa: Udmurttikylässä lastenrattaille on kansanomainen vaihtoehto. Komilaiset kirjaimet ovat innostaneet tilkkupeiton tekijöitä. Kuvat Saara Lindroos.

Alkukoti 2003 ( nro 4)Lehti on ilmestynyt vuodesta 2000 alkaen kerranvuodessa: 2000 (nro 1), 2001 (nro 2), 2002 (nro3).Vuodesta 2003 lähtien lehti ilmestyy kaksi ker-taa vuodessa.JulkaisijaHelsingin yliopiston ylioppilaskunnan suku-kansavaliokuntaOsoiteMannerheimintie 5B00100 Helsinkihttp://www.helsinki.fi/hyy/skv/index.htmPainatusHannun TasapainoISSN 1457-6597

PäätoimittajaEsa-Jussi Salminene-j.salminen@suomi24.fiToimitussihteeriNatalia DevjatkinaToimitusryhmäSanteri JunttilaJouni KortesharjuSaara LindroosWilhelm NouroAnnika PasanenKarina SuominenSirpa TimonenSusanna VirtanenMerja WiioKuvankäsittely ja taittoOuti Munterouti.munter@helsinki.fi

4

Mafunin kuudeskongressi Joskar-Olassa marras-kuussa 2003Suomalais-ugrilaisten kansojen nuortenliitto Mafun on kansainvälinen urali-laisten kansojen riippumattomien nuori-sojärjestöjen kattojärjestö. Järjestön pää-tavoite on säilyttää ja kehittää uralilaistenkansojen kieliä ja kulttuureja sekä levit-tää tietoa niistä.

Mafunin maaliskuussa 2003 Jos-kar-Olassa pidetyssä kokouksessa pää-tettiin, että Mafunin kuudes kongressi pi-detään marraskuussa 2003 Joskar-Olas-sa. Kongressin järjestää marilaisten nuor-ten järjestö U Vij. Tarkka ajankohta il-moitetaan myöhemmin.

Kongressin tarkoitus on mm. hy-väksyä järjestön uudet säännöt sekä ot-taa uusia jäseniä, valita toimeenpanevienelinten jäsenet ja muodostaa työryhmät.Kongressiin on kutsuttu jokaisen urali-laisen kansan edustaja, jokaisen jäsen-järjestön edustaja, edustaja niistä järjes-töistä, jotka haluavat liittyä Mafuniinsekä liiton vanhempainneuvosto.

Kongressin ensimmäinen kutsuon internetissä osoitteessa http://www.mafun.org/6congeng.html.Lisätietoja antavat:Eduard Chemyshev+358 504 716 048ed.chemyshev@suomi24.fiVasli Petrov+358 415 012 584vassili.petrov@helsinki.fi

SisällysPääkirjoitus Esa-jussi SalminenMAFUNin kuudes kongressi Joskar-Olassamarraskuussa 2003Ifusco keräsi uralistit Helsinkiin Susanna VirtanenUnkarilaisessa kylässä Boglárka StraszerMarilainen nainen ja modernisaatio Ildikó LehtinenEräästä etnomusikologista ja hänenkenttämatkoistaan Toni HonkalaKauppapäivä Karina SuominenOlen venäjäläinen Natalia DevjatkinaNuorisossa on kansan vahvin voima Vassili PetrovMarilaisen kansanuskon elpyminen Marintasavallassa 1900-luvun lopussa Eduard ChemyshevNuorten lehdistö Marin tasavallassa Eduard ChemyshevKomin tasavallan lasten- ja nuortenlehdet Aleksei RassyhajevUdmurtinkielinen nuoriso- jaopiskelijalehdistö Esa-Jussi SalminenKesäkurssilla suomea opitaan suomalais-ugrilaisessa hengessä Susanna VirtanenKoltansaamen hengellisten tekstienkäännöstyöstä Erkki LumisalmiSalaperäisten lyydiläisten heimo Miikul PahomovRozita Andrianovna Ankudinova: Udmurtitkyllä osaavat laulaa, mutta minä opetinheidät esiintymään lavalla Svetlana Jedygarova, Esa-Jussi SalminenUdmurtin kielen kesäkurssit Udmurtiassa Olga Gorodskova, Esa-Jussi SalminenTodmo kyljos no asportem bukvaosTutut sanat – oudot kirjaimet Denis Saharnyh...Att vi inte kan uppfatta svenskan som etthot Jouni KortesharjuHeili Karjalasta tai joku vosu kumminkin Annika Pasanen

24581013

19222325

262729

30

33

3640

4143

44

46

Ifusco keräsi uralistit Helsinkiin

Kansainvälinen suomalais-ugrilainenopiskelijakonferenssi IFUSCO (InternationalFenno-ugric Students’ Conference) järjestettiinHelsingissä syyskuussa 2002. Järjestelyjenosalta aikataulu oli kiireinen, koska päätösIFUSCOn pitämisestä Helsingissä syntyi vainpuoli vuotta ennen konferenssin ajankohtaa.Koska konferenssi oli edellisvuonna peruuntu-nut, haluttiin konferenssi ehdottomasti järjestäävielä kyseisen kalenterivuoden aikana. Järjes-täjät kohtasivat matkan varrella monenlaisiaongelmia, ja viimeiset viikot ennen h-hetkeäolivat työntäyteisiä. Innovatiivisin ratkaisuinsuunnitelmat kuitenkin saatiin toteutettua, jasatakunta uralistia sai nauttia toistensaseurasta viiden päivän ajan.Helsingissä järjestetty IFUSCO oli historiansakahdeksastoista. Ensi kertaa IFUSCO on pidetty 1980-luvulla Saksassa, minkä jälkeen sitä ovat vuosittainisännöineet fennougristiikan opetuspisteet eri puolillaEurooppaa. Konferenssin tarkoitus on koota alan opis-kelijat yhteen sekä antaa heille mahdollisuus esitelläomia tieteellisiä tutkimuksiaan ja tavata kollegoita eripuolilta maailmaa. Alun perin IFUSCOja alettiin jär-jestää siitä syystä, etteivät uralilaisten kielten puhujatNeuvostoliiton aikana päässeet kovinkaan helposti ta-paamaan toisiaan. Poliittisten tilanteiden muututtuakuva IFUSCOstakin on muuttunut, mutta lähtökohtaon edelleen sama: uralilaisia kieliä puhuvat sekä ky-seisiä kieliä tai niitä puhuvia kansoja tutkivat opiske-lijat halutaan kerran vuodessa koota yhteen.

Helsingissä varsinaisten osanottajien määränousi lopulta 80:een. Ilmoittautuneita oli lähes kaksikertaa näin paljon, mutta viime hetkellä moni peruitulonsa. Lisäksi seminaarityöskentelyyn ja retkille ottiosaa lukuisia suomalaisopiskelijoita, jotka eivät olleetilmoittautuneet eivätkä virallisesti olleet konferenssinosanottajia mutta halusivat olla mukana seuraamassatapahtumia. Kaiken kaikkiaan konferenssin eri vai-heissa oli mukana satakunta nuorta uralistia. Osallis-tujien joukossa oli suomalais-ugrilaisen kieli- tai kan-satieteen opiskelijoita, kirjallisuustieteilijöitä, folkloris-teja, antropologeja, taiteentutkijoita ja yhteiskuntatie-teilijöitä, joita kaikkia yhdisti kiinnostus yhteen taiuseampaan uralilaiseen kieleen tai sitä puhuvaan kan-saan ja sen kulttuuriin. Osallistujia saapui mm. Suo-mesta, Unkarista, Virosta, Venäjältä, Saksasta, Ruot-sista ja Puolasta.

Monitieteinen ja -kielinen seminaariKonferenssin tieteellinen osuus oli Helsingissä – ku-ten yleensäkin – hyvin monipuolinen ja monitieteinen.Kaksi täyttä päivää kestäneessä seminaarissa esitelmiäpidettiin monilla kielillä hyvin monentyyppisistä ai-heista. Esitelmien aiheet vaihtelivat tarkoin rajatuistakielitieteellisistä tutkimuksista laajoihin yhteiskunta-kriittisiin pohdintoihin. Vaikka konferenssin temaat-tisena perustana onkin yhden kielikunnan kielet ja nii-tä puhuvat kansat, voi niitä tarkastella lukuisin eri ta-voin eri tieteenalojen metodein. Venäjän alueen urali-laisia kieliä leimaa niiden kuuluminen vähemmistö-kieliin, mikä tulee lähes poikkeuksetta esiin myös nii-hin liittyvässä tutkimuksessa.

Seminaarityöskentely jakaantui kolmeen erisektioon, joiden sisällä aiheiden variaatio oli edelleensuuri. Ehdottomasti suosituimpana tieteenalana kieli-tiede muodosti oman sektionsa. Toisen sektion muo-dostivat historia ja politiikka, joista viimeksi mainitunosalta esitelmät keskittyivät lähinnä Venäjän alueeseen.Käytännön syistä kirjallisuutta, taidetta ja folkloristiik-kaa käsiteltiin samassa sektiossa, koska niistä jokai-seen oli esitelmiä ilmoitettu suhteellisen vähän. Kon-ferenssin virallisia kieliä olivat kaikki uralilaiset kie-let sekä venäjä ja englanti. Esitelmien järjestys pyrit-

5

6

Ryhmäkuva hetkeä ennenkuin linja-auto lähti viemäänenäjän kansalaisia pitkälle

paluumatkalleen.

tiin luomaan paitsi aiheen myös esitel-möintikielen mukaan. Hyvin paljonesitelmiä pidettiin suomeksi, unkarik-si, venäjäksi ja englanniksi, muttamyös pienemmät uralilaiset kielet oli-vat edustettuina.

Perinteisesti IFUSCOssa onvaadittu esitelmästä konferenssijulkai-suun painettava tiivistelmä eri kielel-lä kuin millä itse esitelmä pidetään.Helsingissä annettiin ensi kertaa mahdollisuus kirjoit-taa tiivistelmä myös esitelmänpitokielellä, mikä aihe-utti seminaarilaisissa hämmennystä. Osa osallistujistanoudatti kuuliaisesti perinteistä käytäntöä, osa taas eiollut siitä kuullutkaan. Koska kaikki eivät olleet etu-käteen ilmoittaneet, millä kielellä esitelmänsä pitävät,joutuivat kuulijat välillä pettymään, kun tiivistelmänperusteella mielenkiintoinen esitelmä pidettiinkin ou-dolla kielellä.

Seminaarin kielipolitiikka herättikin keskuste-lua, ja vielä konferenssin jälkeisissäkin yhteydenotois-sa pohdittiin mahdollisuuksia selkeyttää kielitilannetta.Asetelma on ongelmallinen: Toisaalta monikielisyyson suuri rikkaus, jota nimenomaan kielisukulaisuuteenperustuvassa konferenssissa mielellään vaalitaan. Toi-saalta se sulkee aina osan kuulijoista keskustelun ul-kopuolelle. Koska osanottajien kirjo on todella laaja,kaikille yhteistä kieltä on lähes mahdoton edes löytää.Uralilaisten kielten lisäksi konferenssin virallisia kie-liä yleensä ovatkin myös englanti ja venäjä, joistajompaakumpaa kaikki osallistujat yleensä taitavat,mutta joista kumpikaan ei ole uralilainen kieli ja jotkavaltakieliasemansa takia herättävät myös kielteisiä re-aktioita.

Arvokasta vapaa-aikaaSeminaarin lisäksi konferenssin ohjelmaan sisältyi mo-nipuolista vapaa-ajan ohjelmaa, jonka arvoa ei pidämissään yhteydessä väheksyä. Juuri vapaa-ajan-ohjelman puitteissa osallistujat saivat mahdollisuudentutustua toisiinsa sekä toistensa kieliin ja kulttuurei-hin. Konferenssin virallista avausta edeltävänä iltanaosallistujat kokoontuivat Domus Academican kodik-kaaseen opiskelijaravintolaan viettämään iltaa ruokai-lun ja tutustumisen merkeissä. Perinteiden mukaan

osallistujat esittäytyivät ylipistoittain esittäen laulujaja runoja tai jopa pyytäen koko yleisön tanssiin. Pai-kalle saapui myös tiedotusvälineiden edustajia haas-tattelemaan kaukaa saapuneita vieraita.

Helsingin yliopisto huomioi konferenssinmyöntämällä konferenssiväelle rehtorin vastaanoton.Ensimmäisen seminaaripäivän iltana pidettyä juhlal-lista vastaanottoa isännöi vararehtori Ilkka Niiniluoto,joka sai illan aikana myös kuulla suomalais-ugrilaisialauluja. Toinen seminaaripäivä päätettiin viettämälläilta Suomenlinnassa. Piknik-aterian merkeissä alkanut-ta iltaa jatkettiin meren äärellä marilaisia tansseja tans-sien ja kaikilla mahdollisilla kielillä laulaen. Syyskui-nen sää viileni yötä kohti, mutta nuoret uralistit olivatosanneet varautua villapaidoin ja käsinein, eikä kukaanvalittanut kylmyyttä. Vesisateeltakin vältyttiin täpäräs-ti.

Retkellä HelsingissäKuten yleensä, myös Helsingissä yksi päivä IFUSCOaoli nimetty retkipäiväksi, jolloin ohjelmassa oli kier-toajelu Helsingissä ja opastettu retki Seurasaarenulkomuseoon. Venäjänkieliselle kiertoajelulle osallis-tui täysi bussilastillinen väkeä, vaikka kierrokselle läh-dettiin aikaisin lauantaiaamuna. Parin tunnin mittai-sella kierroksella nähtiin tärkeimmät nähtävyydet sekäkuultiin tiivis tietopaketti Helsingin historiasta ja ny-kyisyydestä. Seurasaaressa vieraat saivat Suomen asu-tus- ja elinkeinohistoriaan tutustumisen lisäksi nauttiasyksyisestä luonnosta.

Retkipäivän ohjelman sijoittaminen Helsinkiinosoittautui hyväksi valinnaksi. Moni vieraista oli Hel-singissä ensimmäistä kertaa, ja opastettu kiertoajeluantoi mahdollisuuden nähdä merkittävimmät nähtävyy-det, joista oli aiemmin luettu suomen kielen oppikir-

KUVAT SUSANNA VIRTANEN

Unkarilaiset opiskelijat nauttivat Ifusco-pknikiä Suomenlinnassa.

joista. Seurasaaren ulkomuseo puolestaan on monellesuomalaisellekin jäänyt etäiseksi. Koska paikalle pää-si kaupunkiliikenteen busseilla, sujui retkikohteeseensiirtyminen ja sieltä poistuminen sopivan joustavasti,eikä aikaa tuhlautunut matkustamiseen. Ennen illanpäättäjäisbileitä osa vieraista ehti vielä pitää ostostauonja pääsi tutustumaan Helsingin keskustan tavarat-aloihin. Osa taas jäi Seurasaareen nauttimaan syksyi-sestä auringonpaisteesta ja luonnon hiljaisuudesta.

Päättäjäisbileet Domus Academican kellarissakeräsivät paikalle paitsi konferenssivieraita myösmajoittajia, alan opiskelijoita sekä muita uteliaita.Boolia tarjottiin ämpäristä ja karjalanpiirakoita aine-järjestön keittiöstä kannettiin tarjolle itsetehtyä läm-mintä ruokaa. Erityistä tunnelmankohotusta ei enäätarvittu, kun nuoret uralistit tanssivat mm. suomalaisen,unkarilaisen, mordvalaisen ja venäläisen musiikin tah-dissa. Kulttuurisäväyksen iltaan toivat nuoret virolai-set runoilijat, jotka oli saatu paikalle esittämään tuo-tantoaan ja myymään teoksiaan.

Kekseliäisyys koetuksellaKonferenssin järjestäminen lyhyellä varoitusajallahankaloitti rahoituksen hankkimista, joten rahaa olikäytettävissä niukasti. Tästä syystä käytännön järjes-telyt vaativat kekseliäisyyttä ja talkoohenkeä. Valta-osa vieraista majoitettiin kotimajoitukseen, minkävuoksi kaikki asuivat eri puolilla kaupunkia. Vieraatsaivat heti saavuttuaan käteensä Helsingin kartan jaHKL:n matkailijalipun, joiden turvin pääsivät liikku-maan kaupungissa. Suomenlinnan piknik-retken ja vii-meisen illan päättäjäisbileiden alla suuri joukkotalkooväkeä uurasti keittiössä valmistaen kokokonferenssiväelle syötävää. Ensimmäisen seminaari-päivän aamuna allekirjoittanut kuljetti yhdessä

projektisihteerin kanssa edellisillaksivuokratut suuret kaiutinlaitteet raitio-vaunulla takaisin omistajalleen. Seminaari-julkaisun kopiointi ja kansitus hoidettiinosittain omin käsin.

Omin käsin hoidetut järjestelyt eivätkuitenkaan haitanneet konferenssin kulkuavaan pikemminkin edistivät asioiden suju-vuutta ja antoivat ohjelmaan joustavuutta.Talkootyöskentely oli lisäksi osanaan nos-

tattamassa yhteishenkeä. Kotimajoittajien löytäminentuntui aluksi vaikealta, mutta lopulta majoittajia oli niinpaljon, ettei kaikille riittänyt vieraita. Suomalaisissaopiskelijakommuuneissa ja kodeissa vieraat saivat tun-tumaa suomalaiseen arkielämään ja pääsivät lisäksi tu-tustumaan uusiin ihmisiin.

IFUSCOssa keskeisillä sijalla ei tunnukaan ole-van ulkoisesti loistavien puitteiden luominen vaanmahdollisuus yhdessäoloon ja ajatustenvaihtoon. Se-minaarin ulkopuolellakin tapahtuva ”työskentely” onerittäin arvokasta, koska juuri silloin itse kullakin ontilaisuus kuulla toisten kokemuksia ja vaihtaa ajatuk-sia kaukaisempienkin kielisukulaisten kanssa. Tuskinmissään muualla on yhtä aikaa koolla niin paljon nuo-ria uralisteja kuin IFUSCOssa, minkä vuoksi IFUSCOonkin tapahtumana ainutlaatuinen. Monikielisyys ja -kulttuurisuus antaa tapahtumalle väriä, mutta samallayhteenliittävänä tekijänä toimii kielisukulaisuus.

Seuraava IFUSCO järjestetään Syktyvkarissasyyskuussa 2003. Suomalaisetkin suunnittelevat jomatkaansa Komiin ja keräävät lähtijöitä yhteen. NytIFUSCO järjestetään Komissa jo toisen kerran – jasamalla myös toisen kerran historiassaan Venäjän alu-eella. Vaikka suurinta osaa uralilaisista kielistä puhu-taankin Venäjän alueella, IFUSCOa on tähän saakkaisännöity lähinnä Venäjän rajojen ulkopuolella. Tule-vat vuodet näyttävät kuitenkin tuovan muutosta asi-aan: mahdollisuuksia IFUSCOn järjestämiseen on ky-selty monelta suunnalta, myös Venäjän alueelta.

Kirjoittaja on vastavalmistunut uralisti Helsingin yli-opistosta. Vuonna 2002 hän oli valmistelutoimikunnanjäsenenä mukana järjestämässä Helsingissä pidettyäIFUSCOa. Lisäksi hän on osallistunut IFUSCOonvuonna 1999 Syktyvkarissa ja 2000 Tallinnassa.

7

8

Unkarilaisessa kylässäKatsaus suomalaisten kirjallisiin matkoihin

Talvi on kirjallisten matkojen aikaa, jolloin on viihdyttävää lueskella suomalaisten matka-miesten kertomuksia kotimaastani Unkarista ja muistella kesän matkoja, reissun päällä

olemista suomalaisten ystävien matkalaisena.

Suomalaisten tiedemiesten Unkarin matkailu sai alkun-sa 1800-luvun puolivälissä heränneen fennomaani- lusvuosiltani. Se on puolestaan muistelmateos, jokaliikkeen myötä. Ensimmäinen Unkarin-kuvaus on sisältää kauniita kertomuksia ihmiskohtaloista, tapaa-suomalaisuusaatteen kannattajan, lehtori Antti Jalavan misista, kulttuurista ja taiteesta.kynän jäljiltä. Jalava on ollut vilkkaassa kirjeenvaih- Sodan lähestyessä on syntynyt Arvi Järven-dossa tunnettujen unkarilaisten tiedemiesten kanssa ja tauksen historiallinen romaani, Sydenpolttajat (1937),hän on myös tehnyt useita matkoja Unkariin. Vuonna joka kuvaa 1700-luvun alkuvuosien Unkaria. Järven-1876 julkaistu Unkarin maa ja kansa perustui Uudes- tauksen toinen Unkaria kuvaava kirja, Itkevien pajujensa Suomettaressa ilmestyneisiin matkakirjeisiin ja oli maa. Unkaria sieltä ja täältä (1939) on muistelmate-siihen mennessä perusteellisin vieraan valtakunnan ja os, jossa kirjailija kuvaa kokemuksiaan ja tuntemuk-kulttuurin kuvaus Suomessa. Jalava käsitteli kirjeis- siaan vuosilta 1937–1938, jolloin Järventaus oleskelisään Unkarin historiaa, taloutta, puolue-elämää, kou- Unkarissa terveytensä vuoksi. Unkaria käsittelevistälulaitosta, tieteitä ja taiteita, elinkeinoelämää, valtiopäi- muistelmateoksista ehkä mielenkiintoisinta luettavaavälaitosta ja hallintoa sekä kieli- ja heimosukulaisuutta. ovat entisten suurlähettiläiden Aarne Wuorimaan jaJalavan muutama vuosikymmen myöhemmin julkais- Onni Talaan kirjat. Vuonna 1947 julkaistu Aarnetu Unkari (1910) on eräänlainen jatkokertomus edelli- Wuorimaan Muistojeni Unkari -kirjan kertomukset liit-selle. Siinä kirjoittaja lähestyy Unkaria enemmän tyvät pääosin suurlähettilään henkilökohtaisiin elämyk-matkustusmielessä. siin, mutta kirjoittajan mukaan jotkut kertomukset si-

Seuraava Unkarin-kuvaus sisältyi Ernst Lam- sältävät myös historiallisia ”tosiasioita”, eli kertomuk-pénin matkakertomukseen Meiltä ja muualta, joka sia maan historian palasista, heimolaisuudesta, taitees-julkaistiin vuonna 1919. Teos pohjautuu kirjoittajan ta, unkarilaisesta keittiöstä ja nähtävyyksistä. Onniomiin seikkailuihin. Kirja sisältää yhden kappaleen Talaan Muistelmia. Itsenäisyyssenaattorina ja lähetti-epäonnistuneesta Unkarin-matkasta, joka kaikkine sii- läänä kymmenessä maassa (1960) on muistelmateosnä kerrottuine harmeineen, mukavine stereotypioineen lähettiläsajoilta. Se sisältää kertomuksia valtiollisistaja vanhahtavine ilmaisuineen vaikuttaa varsin hauskalta suhteista, tapahtumista, virallisista vastaanotoista jaluettavalta. 1900-luvun alussa syntyneistä matka- kansojen välisestä politiikasta. Kirjassa on 1950-luvunkertomuksista mukavaa luettavaa tarjoavat myös Yrjö seuraelämän kuvausten lisäksi myös Unkarin esitte-Liipolan Aurinkoista Unkaria (1934) sekä useita lyä, maisemakuvausta ja runoutta.matkakuvauksia sisältävä Sakari Pälsin Päivänpais- Lauri Kettusen Matkapakinoita ja muita muis-teen mailla (1928). Sakari Pälsin matkakertomus si- telmia 1925–1960 kuuluu Olli Nuorton vuonna 1930sältää matkakuvia Unkarista, Serbiasta ja Sardiniasta. kirjoitetun rattoisan matkakertomuksen, Balkania au-Kertomuksissaan hän kuvailee hauskoja, kirjoittajan tossa ja auton alla. Tarina autosta, kolmesta nuorukai-itse kokemia tapahtumia ja sattumuksia. Liipolan Au- sesta ja ”laveasta tiestä” kanssa hauskimpiin matka-rinkoista Unkaria on kuvanveistäjän leppoisaa tari- kuvauksiin. Molemmat esittävät kutkuttavia tarinoitanointia siltä elämyksekkäältä ajalta, jolloin hän toimi seikailuista muiden maiden lisäksi myös Unkarissa.Unkarissa Suomen konsulina. Vuonna 1956 on julkais- Kettusen kirja on herkullista luettavaa etenkin fennis-

tu Liipolan toinen Unkarin matkasta kertova teos Vael-

tiikkaa ja suomalais-ugrilaisuutta harrastaville, sillä tie-de

Kirjoituksessa mainittujen lisäksi mukavaa lu-et

997: Matkalla moderniin Suo-meen, 1800-luvun suomalainen matka-kirjallisuus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seu-ran Toimituksia 681.Marja-Leena Hakkarainen & Tero Koistinen(toim.), 1998: Artikkeleita kirjallisista mat-koista mieleen ja maailmaan. Kirjallisuudenja kulttuurin tutkimuksia, Joensuun yliopistonjulkaisuja 9.

tavaa tarjoavat matkakirjallisuudesta esim.:Yrjö Varpio, 1

1900-luvun viimeinen vuosikymmen on tuonutUnkarin lähelle suomalaisia lukijoita myös kaunokir-jallisissa teoksissa. Niistä mainitsemisen arvoisia ovatRiikka Szalain vuonna 1995 julkaistu novellikokoel-ma Loppukesän vesi sekä Vesa Niinikankaan runo-kokoelma Runoilija Leo Bardin omaelämäkerta 1966–1996.

Viime vuosisadalla Suomessa julkaistujen Un-karin-kuvausten lista on kirjava. Teokset ovat erilai-sia: osa sisältää fiktiivisiä elementtejä, osa todellisuu-teen perustuvia ja persoonallisella kielenkäytöllä esi-tettyjä kertomuksia. Osalla teoksista on esteettinen jaosalla on yhteiskunnallinen päämäärä. Monet teoksis-ta ovat viihdyttäviä, informoivia, opettavia ja kasvat-tavia kertomuksia, joiden teemat vaihtelevat erilaistenkäsitteiden, kuten oman ja vieraan, keskustan ja peri-ferian sekä kulttuurin ja luonnon välisten suhteidenvälillä. Olivat teokset sitten matkakertomuksia, muis-telmia, matkoja dokumentoivia kirjoituksia tai matka-oppaita, tuovat ne lähes poikkeuksetta kuitenkin esillepientä Unkarin-romantiikkaa. Keskeistä teoksissa onmyös unkarilaisten luonteenpiirteiden – niiden joukos-sa vilkkauden ja ystävällisen vieraanvaraisuuden – sekämusiikin voiman ja pustan aromaiseman esittely.Viehättävällä tavalla myös unkarilainen keittiö saaosakseen lähes kaikissa teoksissa huomiota.

Suomalaisten tiedemiesten Unkari-tarinat ovatjoka tapauksessa tutustumisen arvoisia, sillä ne tarjo-avat kiehtovia matkoja, piristävää luettavaa sekä pie-nen palan kulttuurihistoriaa. Vanhemmat julkaisut ovatkielensäkin puolesta arvokkaita ja julkaisuina antik-variaattisia aarteita.Kirjoittaja on unkarilainen Helsingin yliopistosta val-mistunut filosofian maisteri ja opettaja. Hän on opis-kellut kirjallisuutta vuosina 1994–1999 Jyväskylänyliopistossa.

miehen matkaseikkailut johdattelevat unkarilaistenlisäksi myös muiden kansojen, kuten liiviläisten, vepsä-läisten ja karjalaisten pariin. Helmi Unkari-aiheistenmatkakirjojen joukossa on Vaasan Jaakkoon vuonna1928 pohjalaismurteella kirjoittama muistelmakerto-mus kansanedustajien Unkarin matkasta Eruskunta-äijiä reisun päällä. Muistoja eduskuntamiästen Unka-rin-matkalta v. 1928.

1960-luvulla Suomessa julkaistiin useampiaUnkaria historiallisesta näkökulmasta esittäviä matka-kuvauksia. Jörn Donnerin Rapport från Donau (1962)on dokumentaarista aineistoa sisältävä historiateos.Samana vuonna julkaistu Pekka Lounelan Idän kään-töpiiri sisältää myös kirjoittajan omakohtaisia huomi-oita ja kokemuksia matkasta Keski-Euroopassa. Muutsamalla vuosikymmenellä julkaistut Unkari-aiheisetmatkakertomukset ovat luonteeltaan hyvin erilaisiakuin edellä mainitut. Aarne Laurilan Unkari – roman-tiikkaa ja realismia (1966) sisältää kahdeksan kuva-usta Unkarista, sen eri ajoista ja eri puolista. Kirjoitta-ja lähestyy maan historiaa tutkivana matkalaisena, jokaon kerännyt kirjaansa tietoa myös kirjastoista. Kaler-vo Siikalan Maailmanparantajan matkakirja. Näkö-kohtia ja kommentteja nykyisten aikojen menosta(1966) on ”matkakirja” kansainväliseen politiikkaan.Vuonna 1967 julkaistu Reima T. A. Luodon kirja,Unkari, Matkailijan maa, on opaskirja, joka houkut-telee lukijoitaan 1960-luvun Unkariin. Sam

ttelee Aar-ne Laurila 1976 julkaistulla Matkailijan Unkari jamadjaarien maa -kirjallaan, joka sekin tarjoaa tämänpäivän lukijoille enää vain viihteellistä luettavaa.

1990-luku toi Suomen kirjamarkkinoille erilai-sista lähtökohdista, erilaisten tapahtumien, kokemus-ten ja ajatusten innoittamina sekä erilaisten tavoittei-den johdattamina kirjoitettuja teoksia Unkarin matkallekaipaavia lukijoita varten. Outi Hassin toimittamaUnkari auki! (1990) on opas etenkin niille, joita kieh-too Unk

alla taval-la matkakuumetta 1970-luvun Unkariin herä

arin yöelämä ja kulttuuritarjonta. JuhaVakkurin Tonavalla tuulee (1992) on tieto- ja matka-opas Unkarin oloista ja taustoista. Teoksessa myös un-karilaisten arki esitetään viihteellisenä matkakuvauk-sena. Jukka Haverisen Sankarimatkailijan Budapest(1994) edustaa matkakertomuksen ja matkaoppaan jon-kinlaista sekamuotoa, jossa Budapestiin matkaavilletarkoitetut käytännönläheiset neuvot ovat ripoteltuinaunkarilaisesta kulttuurista ja historiasta mielenkiintoi-sia yksityiskohtia esille tuovien tarinoiden väliin. Ju-hani Huotarin ja Kaisa Väyrysen Unkari, Tonavakaunoinen (1994) antaa otsikollaan vanhojen matka-kertomusten tavoin romantisoidun kuvan Unkarista.Kirja on kuitenkin Tonavalla tuulee -teoksen kaltai-nen Unkarin nykyoloja kuvaava matkaopas, joka si-sältää myös Unkari-tietoutta.

9

10

Marilainen nainen ja modernisaatio

Uhri vedenhaltijalle.

Sorunza eli mariksi Untso on pieni 2000 asukkaan kyläMarinmaan kaakkoisosassa aivan Tatarstanin rajantuntumassa. Paikkakunta tuli Helsingin ja Turun yli-opiston kansatieteilijöille tutuksi kahden viikon ajan.Kesäkuussa 2002 kylä ja kyläläiset ottivat meidätvieraanvaraisesti vastaan, ja saimme vapaasti kysellä,tehdä haastatteluja, piirtää ja maleksia kaduilla. Osuus-kunnan puheenjohtaja oli takuumiehemme, ja hänmajoitti meidät lastentarhaan, ainoaan taloon, jossa olivesijohto.

Mitä joukko suomalaisia kansatieteilijöitä tekeesyrjäisessä marikylässä? Kansatieteellinen tutkimus,dokumentointi ja havainnointi sekä aineiston keruuhaastattelemalla oli ryhmän tarkoituksena. Kylä-tutkimusta tähän malliin ei ole Marinmaassa aikaisem-min tehty. Marin tieteellisen tutkimuslaitoksen kansa-tieteilijät kiertävät maata ja kartoittavat laajoja koko-naisuuksia tai tutkivat yhdessä kylässä tiettyä aihetta.Joskarolalaisten mielestä Sorunza on takapajula, var-sinainen syrjäkylä, jossa tiet ovat päällystämättä eikäole edes vesijohtoa. Kuitenkin kylä tunnetaan mari-laisen kansalliskulttuurin suurmiehistä. Täällä samosinykyisen kansallismuseon perustaja TimofejJevsevjev, työskenteli pappina kansatieteilijä TihonJefremov ja kävi koulua kansallisrunoilija SergeiTsavain.

Kahden viikon ajan elimme marilaisen kylänelämää. Työpäivät jaksottuivat ruokailuaikojen mu-kaan. Ruokalassa laitettiin varta vasten meille ruokaa,jossa yritettiin huomioida erilaisia tottumuksia ja odo-tuksia. Keittoruoat olivat yksinkertaisia ja ravitsevia,leipä ja kananmunat tuoreita sekä juusto paikallista.Vaihtelua saatiin ostamalla kylän kaupoista jogurttia,mehua ja muuta herkkua. Kyläläisten tapaan ruvettiinodottamaan maanantaisia toripäiviä, jolloin oli myy-tävänä poikkeuksellisesti muutakin, kuten savukalaa,Joskar-Olasta tuotua karkkia, tuoreita pikkuleipiä, vaat-teita, kenkiä ja kasetteja. Karjan laskeminen laitumel-le ja sen paluu kylään oli päivän kohokohtia: illallatiedettiin jäädä tienvarteen katselemaan ”televisio-oh-jelmaa” eli lampaiden ja lehmien äänekästä kotiin-paluuta.

Työskentelimme pareittain tai pienissä ryhmis-sä. Veera Marjamaa ja Milla Niini tutustuivat kylän

asemakaavan ja piirsivät siitä kartan. Anna Jantunenkeskittyi kesäkouluun ja vietti aikaansa lasten kanssa.Tomi Heikkilä tutki kauppoja, niiden tarjontaa ja kaup-paa tapaamispaikkana. Tiina Ynnilä kulki piirustus-vihko kädessään ja vangitsi paperille esineitä, tilanteitaja kylän rakennuksia. Jenni Sourama ja Mari Im-monen paneutuivat rakennusinventointiin ihmettelenvälillä ruokakomeroiden sisältöä. Elina Vesasen työ-välineenä oli magnetofoni ja hän äänitti marilaisia lau-luja juhlissa ja myös pyynnöstä. Mari Aaltonen mais-teli ruokia ja seurasi naisten arkipäivän toimintoja.Helena Ruotsalaa kiinnosti naisen ja miehen paikkakylässä ja pihapiirissä. Marin tieteellisen tutkimuskes-kuksen tutkija Tamara Molotova oli projektissa mu-kana tukena ja myös tutkijana.

11Lapsia kadulla.

Sotaväkeenlähtöjuhlat.

KUVAT ILDIKÓ LEHTINEN, MUSEOVIRASTO

Kyläläiset olivat lievästi sanottuna hämmen-tyneitä. Osuuskunnan puheenjohtaja GennadiSavelevits  kuitenkin huolehti siitä, että meistä tiedet-tiin joka kodissa. Radiossa nimittäin kerrottiin tulos-tamme. Tiina, Veera ja Milla, jotka mittasivat kylää,saivat usein lapsia seurakseen. Me muut opimmekoputtamaan korkeita portteja ja odottaa, avataankovai ei. Yleensä kaikkialla otettiin vastaan, ensimmäi-sellä viikolla varsin juhlavasti, lopuksi asukkaat tot-tuivat meihin. Haastattelutilanteisiin kuului rituaalin-omainen teenjuonti. Marilaiset blinit, rahkalla täytetytraviolit, rahkakakut, perunasoppa ja tuore leipä alkoi-

vat käydä kaikille tutuiksi. Kos-ka Marinmaalla kevät oli varsinoikukas, huhtikuu poikkeuksel-lisen lämmin ja toukokuu taaserityisen kylmä ja sateeton, eituoreita vihanneksia ollut saata-vana. Vitamiiniannokseksi kel-pasi tuore purjo, jota tarjottiinsalaateissa ja lisukkeena. Haas-tattelutilanteista saattoi toisi-naan kehkeytyä pieni juhlakin,johon kuului paikallisten kan-sanpukuja, laulua, tanssia ja jopahaitarinsoittoa.

Arkea ei kuitenkaan oleilman juhlia. Kylästä lähti 11nuorta poikaa armeijaan, ja hy-västelyjuhlat vietettiin hautajais-ten tapaan sukulaisten ja ystävi-en saattelemana. Otimme osaaperinteisen Kukkajuhlan viet-toon, joka pidettiin perjantaina14.6. kylän lähteellä. Esiintyjiä

saapui pääkaupungista Joskar-Olasta saakka, mm. suo-sittu Stanislav Sakirov ja nuori tähti Svetlana Misanalauloivat marinkielisiä iskelmiä. Aurinkoisena kesä-päivänä tunnelma oli korkealla. Seuraavana päivänäMorkin piirikunnassa juhlaa vietettiin sateisella säälläja kovin virallisissa merkeissä.

Kyläläiset viettivät lisäksi kolmipäiväistä vai-najien muistojuhlaa, Semyk-juhlaa. Tiistaina 18.6. ryh-dyttiin joka kodissa valmisteluihin leipomalla juhlaanliittyviä kansallisruokia. Keskiviikkona 19.6. on pe-rinteisesti ollut tapana käydä saunassa ja pukeutua puh-taaseen marilaiseen pukuun. Joka talossa suoritettiin

12

Keskiyöllä siunataan ruo-kaa.

menot, joihin kuuluivat vahakynttilän polttaminen vai-najien muistoksi, vainajille tarkoitetun aterian valmis-taminen ja sen siunaaminen sekä sen heittäminenvainajille pihalle portin pieleen. Ryhmällä oli tilaisuusseurata luontouskovaisen papin Fedorov KygertseFedorovitsin ja hänen poikansa perheen muistojuhlaaJambatorin kylässä, joka kuuluu samaan kyläkuntaan.Menot huipentuivat illalla, jolloin kyläläiset veivät lei-vonnaisia ja sahtia sekä simaa siunattavaksi pyhän leh-muksen juureen. Tämän jälkeen alkoi tanssi ja laulu,johon osallistui kylän väki iästä tai sukupuolesta riip-pumatta. Tavan mukaan poltettiin kokko, ja sen yli olihypittävä kolme kertaa puhdistautumistarkoituksessa.

Juhlan kolmantena päivänä perheet vierailivathautausmaalla omaistensa haudoilla. Juhlapukuiset ky-läläiset kävivät toistensa vainajien haudoilla tervehti-en toisiaan ja muistellen menneitä.

Uhripappi Petrov Leonid Agejevitsin opastuk-sella kävimme uhrilehdossa. Sorunzan kyläkuntaankuuluu lisäksi kuusi muuta kylää, jotka ovat Jambator,Slan’, Mukanaj, Sapun’ˇza, Surga ja Pajmyr. Surgassakävimme ompelimossa ja mehiläistarhassa. Mehi-läishoito on tiettävästi marilaisten vanhimpia elinkei-noja, ja useilla kyläläisillä on omat mehiläispönttönsäpihamaalla. Surgaan on perustettu mehiläistarha ikäänkuin suojelutarkoituksessa. Sen vieressä on ollut ky-län entinen uhrilehto, jota monet alkoivat käyttäälaitumena ja niittynäkin. Koska kielto ei auttanut,osuuskunnan puheenjohtaja ”keksi” perustaa sinnemehiläishoitotilan ja siten pelastaa lehto unohduksel-ta.

Vaikka meillä riitti tekemistä, osuuskunnan pu-heenjohtaja järjesti ohjelmaa. Kaukaisille kielisuku-

laisille esiteltiin vedenhaltija pyhättöä, jossa kohtaakuusi lähdettä. Paikka sijaitsee Tatarstanin puolella ra-jaa, ja sinne on nyt haudattu tataaripariskunta. Mari-laiset käyvät kuitenkin viemässä vedenhaltijalle mil-loin ruoka- ja milloin esineuhreja. Vesi ja varsinkinpuhdas lähdevesi on marilaisen luontouskonnon sym-boleja. Vaikka meitä oli miltei bussillinen, paikallisenSalbiga Petrovnan esittämä uhri oli harras ja tunnel-ma ehyt.

Lähtö oli haikea ja samalla upea. Kyläläistensaattelemana lähdimme koristeellisilla hevoskärryilläaisakellojen ja hanurin soidessa. Kylän rajalla odottibussi, ja jatkoimme matkaa Joskar-Olaan. Lähellä kau-punkia kännykät alkoivat toimia. Kenttätyö oli taka-na, ja alkoi kotimatka Moskovan kautta.

Työtä on tarkoitus jatkaa. Kenttätyön ensimmäi-set tulokset esittelimme Turun yliopistossa tammikuus-sa 2003 ja huhtikuussa on tulossa seminaari Helsinginyliopistossa. Projektin tarkoitus on tutkimuksellinenmutta myös opetuksellinen. Toivon, että A. O. Hei-kelin, U. T. Sireliuksen ja Albert Hämäläisen jalan-jäljet eivät sammaloidu ja työn jatkajia riittää myöstulevaisuudessa.

Mariprojektin toteuttamisesta kiitos kuuluuSuomalais-Ugrilaiselle Seuralle ja Suomen Kulttuu-rirahastolle.

Kirjoittaja on Kulttuurien museon dosentti ja tutkijaja mukana Turun ja Helsingin yliopiston kansatieteenoppiaineen ja Kulttuurien museon hankkeessa.

13

Eräästä etnomusikologista ja hänenkenttämatkoistaan

Eräs etnomusikologi......on FT Jarkko Niemi, joka on toiminut ylias-sistenttina Tampereen yliopiston musiikintutkimuksenlaitoksella (ent. kansanperinteen laitos). Niemi on eri-koistunut Pohjois-Siperian alkuperäiskansoihin, mut-ta erityisesti hän on tutkinut Länsi-Siperiaa kerätenaineistoa koko tuolta alueelta. Omassa tutkimustyös-sään hän käyttää pääasiallisina työkaluinaan perinne-laji- ja musiikkianalyysia.

Niemen tutkijanura alkoi 1980-luvulla yleises-tä Neuvostoliittoon kohdistuneesta mielenkiinnostasekä innosta saada lisää tietoa niistä kansoista, jotkasen aikaisen Neuvostoliiton alueella asuivat. Tätä al-kuaikojen intoaan hän kuvailee ”vetona” johonkin ek-soottiseen ja tuntemattomaan.

Nuorena opiskelijana innostus sai lisää tulta sil-loisella kansanperinteen laitoksella. Tämä johtui mm.siellä arkistoituna olevista materiaaleista, joihin hänelläsiellä opiskellessaan oli mahdollisuus päästä käsiksi.Tarkemmassa omien intressien rajauksessa Niemeäauttoi kyseisen laitoksen arkiston lisäksi mm. IlpoSaunion ja Kalevi Immosen Pororumpu ja balalaik-ka -radiosarjan äänitteiden taltiointityö, jota hän opis-keluaikanaan teki. Taltiointityö mahdollisti tarkemmantutustumisen Pohjois-Siperian aineistoihin ja keskit-tymisen alueille, jotka silloin vaikuttivat kaipaavan ki-peimmin tutkimusta. Tämä tarkoitti Länsi-Siperiaa,jonka Niemi kertoo olevan lähin rationaalinen ratkai-su, sillä siellä asuvat meitä lähinnä olevat arktisetalkuperäiskansat.

Kenttämatkoillaan Niemellä on suurta apuavenäjän kielen taidostaan. Nenetsien kielestä Niemelläon rakenteellinen ymmärrys, joka on syntynyt nenet-sien laulujen rakenteellisten analyysien kautta. Laulu-jen analyyttinen kuuntelu on ollut hänelle kielikurssinenetsiin. Kielen osaamisen hän kuitenkin kuvaileeolevan vain ”elementaarisella tasolla”. Lisäksi Niemikertoo turkin kielen olevan hänellä paremmin hallus-sa kuin nenetsin: pienellä vaivalla hän sanoo pysty-vänsä lukemaan kirjallisuutta ja harrastamaan alkeel-

lista keskustelua. Hän harrastaa kausittain myös turk-kilaista musiikkia, mikä liittyy ns. orientaali-intressiin,joka on tuottanut hänelle elementaarisen käsityksenarabian ja persian kielistä. Tämä intressi hänellä onuinuvana ”sekundaari-intressinä”, jolla on mahdolli-suus nousta systemaattiseksi perehtymiseksi.

Niemen mukaan pohjoiselle laululle on ominais-ta se, että se syntyy kielestä. Pohjoinen laulu tarkoittaatässä lähinnä arktisen napapiirin ympäristöissä asuvi-en alkuperäiskansojen laulukulttuureja, jotka yleisestiottaen rakentuvat säestyksettömän yksinlaulun pohjal-le.

Kenttämatkat: ”esimatka”Ennen varsinaisia Siperian alueelle suuntautuviakenttämatkoja Niemi vieraili mm. Leningradin pedago-gisessa Herzen-yliopistossa, jossa on erityisesti poh-joisten kansojen koulutukseen suunnattu tiedekunta.Ensimmäinen tällainen retki tapahtui vuonna 1988,jolloin hän oli mukana Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen opintomatkalla, mikä toimi hänellealkuna ”oikeille” kontakteille. Sitten seuraavana vuon-na, kun pro gradu -työkin oli jo valmis, hän teki retkenHerzeniin yksin. Tuolloin hän haastatteli ja laulattikaikkien Siperian kansojen edustajia.

Vielä 1980-luvun lopulla ulkomaalaisia ei pääs-tetty napapiirin pohjoispuolisille alueille, joten pääsymm. nenetsien maille oli käytännössä mahdotonta.Vasta 1988 teki Juha Pentikäisen tutkimusryhmä en-simmäisen suomalaisen tutkimusretken hantien mail-le. Neuvostoliiton sitten hajottua kiellot kumoutuivat.

I matkaEnsimmäinen matka tehtiin maaliskuussa 1991 Nenet-sien pohjolaan Jamalille ja napa-Uralille, kielitieteili-

14

Metsässä Kulojn kylän liepeillä (Arkangelin lääni). Bobrikov-veljesten leiri. Huom.Kaninin nenetsien puoliputkimainen telttatyyppi. 4.3.2002.

VLADISLAV PESKOV

jä Tapani Salmisen ja etnososiologi Jöns Carlsoninkanssa. Tarkemmin ilmaistuna matkalaiset majoittuivatSalehardin kaupunkiin, josta tekivät matkoja kahteenkyläkohteeseen nimiltään Laborovaja ja Jar-Sale. Mat-ka oli luonteeltaan lähinnä tutustumismatka, ja varsi-naisen kenttäaineiston ohella Niemi tallensi aineistoaSalehardin alueradiosta. Erityisinä kiinnostuksen koh-teina Niemellä olivat Jamalin nenetsien elämä ja lau-lut.

II matkaToinen matka tapahtui maaliskuussa 1992 ja se suun-tautui itähantien maille. Tavoitteena oli itähantienmusiikkiperinteiden tallentaminen. Niemen lisäksimatkan tutkijakollegioon kuuluivat etnomusikologi-säveltäjä Ilpo Saastamoinen sekä jakuuttilainenetnomusikologi Vera Nikiforova, joka liittyi tutkijoi-den seuraan Novosibirskista. Ryhmä matkusti Surgutinkaupunkiin, josta he tekivät retkiä Russkinskijen jaUgutin kyliin.

Tältä matkalta oli tuloksena huomattava ko-koelma musiikkia, josta otteita julkaistiin viime vuon-na CD:nä nimeltään The Great Awakening – itä-hantienmusiikkia (GMCD 0107. Kts. esim. mainos Alkukoti2002 (nro 3), 43). CD on lajissaan ensimmäinen Sipe-rian pohjoisten kansojen musiikkia esittelevä äänite,ja se on noteerattu jo kansainvälisestikin alan piireis-sä. Se sisältää henkilö-, satu-, samaani- ja karhujuhla-lauluja.

Matka kokonaisuudessaan kesti alle kolme viik-

koa, mutta töitä tehtiin lähes yötä päivää. Kerättyä ma-teriaalia olisi vielä toisenkin levyn tarpeisiin. Aineistoon tärkeää sekä runo- että musiikkianalyysin kannal-ta. Siitä riittää ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa, janiinpä menneenä syksynä (2002) Niemi alkoi tutki-mustyössään pikku hiljaa palata tämän materiaalin pa-riin. Obinugrilaisten kansojen musiikkiperinnettä tut-kivat myös mm. unkarilainen etnomusikologi KatalinLázár sekä venäläiset etnomusikologit Olga Vasilenko(ent. Mazur) ja Galina Soldatova, joten tältä osin Nie-mi katsoo voivansa osin tukeutua jo aiempiin tutki-mustuloksiin. Paljon on kuitenkin vielä selvittämättäesimerkiksi obinugrilaisten eri alueellisten ryhmien janiiden paikallisperinteiden erikoisuuksien suhteen.

Pohjoiset kansat ovat nykyään järjestäytyneem-piä, heillä on entistä suurempi mahdollisuus saada omiamielipiteitään ja toimintasuunnitelmiaan julki. 2000-luvulla Siperia ei enää ole myöskään sama tutkimaton”toiseus” – alueen eksoottinen outous on pikku hiljaahaihtumassa informaation lisääntyessä. Siperianalkuperäiskansat ovat liittyneet Skandinavian, Grön-lannin, Kanadan ja Alaskan alkuperäiskansojen sirkum-polaarisen alueen järjestökulttuurin piiriin. Keskeisim-piä puheenaiheita tässä piirissä ovat mm. ihmisten ylei-nen hyvinvointi, lainsäädäntö ja maanomistusoikeudet,perinteisten elinkeinosysteemien tulevaisuus, luonnon-varat ja sitä kautta pohjoisten seutujen ekologiset on-gelmat.

Tästä matkasta on muuten kirjoituksia Musii-kin suunnan numerossa 2/1992. Musiikin suunta onSES:n eli Suomen etnomusikologisen seuran julkai-sema tieteellinen mielipidelehti.

15

Elizaveta Ardejeva, nenetsiläinenmestarilaulaja. Kaninin

niemimaa, Nesin kylä. 7.3.2002.

JARKKO NIEMI

1 Henkilölaulut ovat sellaisia lauluja, jotka kertovat jostain tietystä henkilöstä; hänen elämästään, mahdollisesti hänensukulaisuussuhteistaan ja tekemisistään. Niissä on usein sekä ns. fiktiivistä että faktista ainesta. Samantyyppistähenkilölaulustoa voi sanoa löytyvän esimerkiksi saamelaisista joiuista).2 Melodia-analyyttinen apparaatti tarkoittaa jotakin sellaista musiikkitieteelliseen analyysivälineistöön kuuluvaa työkalua,jolla lähestytään laulujen melodisia rakenteita. Tässä tapauksessa tuo melodia-analyyttinen apparaatti rakentuu hyvin pit-källe paradigmaattisen analyysimallin perustalle, sitä kuitenkin tarkentaen ja soveltaen tähän tiettyyn tutkimusmateriaaliin.Tuo paradigmaattinen analyysimalli taas on lainattu kielitieteen tutkimusvälineistöstä)

III matkaVuonna 1994 Niemen tie vei Pienenmaan(ven. Malaja Zemlja, nen. Nyudya Ya)nenetsien pariin Petsorajoen alajuoksulle.Nenetsien autonomisen piirikunnan pää-kaupunki on Narjan-Mar, jonka lähistöllä– pohjoisempana Petsoran suistossa – si-jaitsevassa Nelmin-Nosin kylässä oli koh-tuullisen paljon hyviä laulajia. Sieltä tal-lentui edustava kokoelma kertovia xinats-lauluja sekä yksi ns. samaanisäkeellä,kahdeksantavuisella runomitalla esitettylaulu. Tämä oli suuri harvinaisuus, sillä toi-sin kuin nenetsien muut kolmipolviset lau-lut, samaanisäe on nelipolvisuuteen perus-tuva runomitta, joka on katoamassa sama-nismin mukana.

Euroopan puoleisten nenetsien pa-rissa on havaittavissa eurooppalaistumista,ja heidän asuinalueillaan monikansallistu-minen on helpompaa. Tämä vaikuttaa ole-vankin 1900-luvun lopun ja 2000-luvunalun väestöpoliittinen suuntaus: mitä lännemmäksi tul-laan, sitä heikommalta nenetsien suullisen perinteensäilyminen vaikuttaa.

Tältä matkalta kerätty materiaali odottaa vieläjulkaisuaan. Niemen vuoden 1998 väitöskirjan aineis-tossa on kuitenkin käsitelty muutamia Pienenmaannenetsien lauluja. Väitöskirja koskee nenetsien laulu-jen sekä tekstin metrin rakenneanalyysiä. Siihen voiperehtyä mm. internetin kautta osoitteessa www.uta.fi/~kpjani.

IV matkaVarsinaisen työn ohessa tehdyn väitöskirjatyön jälkeenNiemi teki syyskuussa 1998 kuukauden pituisen mat-kan Siperian metsänenetsien maille – jälleen TapaniSalmisen kanssa. Heidän tavoitteenaan oli ehtiä käy-dä tärkeimmillä paikallisilla murrealueilla.

Metsänenetsit asuvat Siperian taigalla puurajaneteläpuolella. Heidän etninen ympäristönsä koostuuselkupeista, hanteista ja tundranenetseistä. Metsä-

16

Metsässä Purjoenalueella, lähelläHarampurin kylää.Keskellä Polina Turutina(o.s. DyangglyotaNgäywasheta) jaTapani Salminen.30.9.1998.

nenetsit eroavat kielellisesti tundranenetseistä – ero onsuurin piirtein samaa luokkaa kuin suomen ja vironvälillä.

Matka metsänenetsien maille mutkitteli Sale-hardin ja Nojabrskin kautta. Tukikohtana oli Purjoenvarrella sijaitseva Tarko-Sale, joka on metsänenetsienhallintoalueen pääkaupunki. Siellä ollessaan Niemelläja Salmisella oli omat työpisteensä tuohon aikaan vuo-desta aika tyhjillään olevan hotellin huoneissa. He te-kivät töitä sekä yhdessä että kumpikin oman tutkimuk-sensa parissa. Salminen teki työtä etupäässä kiel-tenosaajien parissa ja Niemi erityisesti laulajien kans-sa.

Tällä matkalla Niemen ja Salmisen yhteys-henkilönä toimi Polina Turutina, kotiseudullaan tun-nettu perinteentaitaja ja laulaja. Hän opasti matkalai-sia avuliaasti eteenpäin mm. retkelle noin 40 kilomet-riä Tarko-Salesta etelään Harampurin kylän lähiseu-dun metsäalueelle, jossa retkeläiset viettivät metsä-nenetsien syysleirissä muutaman päivän. Tämä olikinNiemen ensimmäinen varsinainen leirikäynti metsä-nenetsien luona.

Tarko-Saleen palaamisen jälkeen matkalaiset te-kivät toisen reissun samaan suuntaan Harampurin elipyhän puun kylään. Kylässä he tapasivat metsästäsaapuneita nenetsejä, joita siellä ei yleensä tapaa. Turu-tinan, Niemen ja Salmisen piti lähteä moottoriveneelläkäymään heidän leirissään, mutta moottoriveneenstarttaamisen epäonnistuttua suunnitelma jäi toteutu-matta. Onneksi leiristä tuli kylään suuri joukko ihmi-siä, jotka olivat sukua Turutinalle, josta sukulaisuu-desta johtuen kontaktit muodostuivat vaivattomasti.Seurasi työntäyteinen äänityssessio. Informantteina olipaljon hyvin lauluja osaavia nenetsejä, jotka lauloivaterityisesti henkilölauluja1. Koko matkan tuloksena oliyli kuusikymmentä lauluesitystä.JARKKO NIEMI

Tällaisten reissujen välissä oli tiivistä työsken-telyä Turutinan kanssa Tarko-Salessa. Tämä tarkoittaatekstien kirjoittamista paperille, kääntämistä, kon-tekstitietojen selvitystä sekä puhetta laulusta, joka onerityisesti etnomusikologinen työskentelytapa. Niemilaulatti paljon myös itse Turutinaa – aivan lähtöpäiväänsaakka.

Sittemmin matkan laulukokoelmaa on sanastettuja käännetty ”etätyönä”. Tämänkin matkan tuloksenakertyneen materiaalin parissa riittää vielä paljon työtä– eritoten melodia-analyysin suhteen. Metsänenetsi-aineisto tullaan julkaisemaan kirjallisessa muodossaja suunnitelmien mukaan myös äänitteenä.

Nenetsien lauluista ja tutkimisestaNiemi käyttää tutkimusmetodinaan tekstin metri- elimitta-analyysia, koska sitä voi soveltaa niin metsässäkuin tundrallakin laulettuihin lauluihin. Lisäksi vaikut-taa siltä, että myös melodia-analyyttinen apparaattialkaa toimia2. Ehkä näiden analyysimetodien parem-man toimivuuden kautta sitten mm. laulujen ja suku-jen väliset mahdolliset yhteydet alkavat selkiytyä. Nie-men etnomusikologikollega Marko Jouste on omissatutkimuksissaan havainnut pohjoissaamelaistenjoikujen yhteydet sukulinjoihin. Joiut ovat tavallaan”soiva sukupuu”, joista selviää hyvin monenlaisia japitkällekin vieviä sukulaisuussuhteita. Vastaavia raken-teita löytyy myös nenetsien lauluista, joskin Skan-dinavian saamelaisiin verrattuna nenetsitutkimuksenongelma on edelleenkin jossain määrin materiaalin vai-keampi saatavuus.

Nenetsien laulujen analyysissa ei voida varauk-setta käyttää kiinteisiin rakenne-elementteihin (kiin-teät sävelfunktiot tai sävelkorkeudet) perustuvia, pe-

17

rinteisiä musiikkianalyyttisia malleja. Sen vuoksi Nie-mi viittaakin toneemisiin rakenteisiin, jotka tulee sel-vittää kulloisenkin materiaalin omista ominaisuuksis-ta lähtien. Toneemilla hän tarkoittaa rakenteen kannaltapienintä merkittävintä melodian elementtiä (esim. sä-vel, intervalli, taajuus, jne.), jonka marginaalit on mate-riaalikohtaisesti selvitettävä. Nenetsien tapauksessaesimerkiksi yksittäisen säveltason sijaan tällaisenatoneemisena yksikkönä on pikemminkin laajempisäveltasokaista, joka tulkitaan rakenteellisesti ”samak-si”. Tällainen näkemys edellyttää musiikkitekstin met-risen analyysin kautta ilmenevien toistuvien element-tien tunnistamisen.

Niemen ”lähikenttiä” on edelleenkin PietarinHerzen-yliopiston pohjoisten kansojen instituutti, jos-sa työskentelee nenetsin kieltä taitavia nenetsejä. Nie-men lähin nenetsiläinen yhteistyökumppani on kuiten-kin Helsingissä asuva Anastasia Lapsui, joka on toi-minut koko 1990-luvun Suomessa mm. tehden eloku-via Markku Lehmuskallion kanssa. Kohtuullisenhurjasta työtahdista johtuen hän on aika kiireinen ih-minen, ja ne tilanteet, kun häneltä aikaa liikenee, on-kin yleensä käytettävä hyväksi mahdollisimman hy-vin.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi kenttämatkojenpariin.

Vuoden 1995 käänteinen kenttämatkaEräänlaisia ”käänteisiä kenttämatkoja” voidaan toteut-taa silloin, kun Suomeen saadaan pohjoisten kansojenedustajia vieraiksi. Eräs tuotteliaimmista tällaisistavierailuista tapahtui vuonna 1995, jolloin Niemi jaSalminen kutsuivat vieraakseen Jenisein suiston itä-nenetsejä edustavan kirjailija ja journalisti LjubovNenjangin. Matkaa ehdittiin suunnitella etukäteen si-ten, että Nenjang toi mukanaan noin 50 laulun kokoel-man Jenisein nenetsien henkilölauluja. Hänen kerää-mänsä laulukokoelman Niemi julkaisi vuonna 1999nuotinnoksin, käännöksin ja kommentaarein varustet-tuna.

V MatkaNiemen viides matka maaliskuussa 2002 suuntautuikaikkein läntisimmälle nenetsialueelle, Arkangelinrajavyöhykkeelle, jota asuttavat Kaninin paimento-laisnenetsit. Matkan johtoajatuksena Niemellä oli kar-toittaa sitä, miten paljon lauluja on Kaninin nenetsienmuistissa säilynyt. Tämän matkan odotukset laulut-allenteiden ja laulukulttuuria käsittelevien haastatte-lujen osalta olivat vähäiset, sillä Kaninin niemimaatunnetaan nenetsien asuinalueista kaikkein venäläis-

tyneimpänä. Kaninin nenetsit elävät yhä puolipaimen-tolaista elämää, mutta nenetsin kielen puhujia heidänjoukossaan on hyvin vähän.

Niemen matkakumppanina olivat Nenetsienpiirikunnan aluejärjestö Jasawein puheenjohtaja,Timanin nenetsi Vladislav Peskov sekä piirikunnanpääkaupungin Narjan-Marin sanomalehden NjarjanaWynderin kirjeenvaihtaja Aleksandr Leontjev. Pes-kovin maakuntamatka ulottui nenetsiporonhoitajientalvileireihin Pinegan ja Kulojn lähistollä. Niemi vie-raili Peskovin kanssa kahden poronhoitajaprikaatinleiriin. Niissä ei kuitenkaan ollut laulutaitoisia, silläedes vanhemman polven edustajat eivät puhuneet enäänenetsiä. Lisäksi osa leirien perheistä oli komilais-nenetsiläisiä ja sellaisissa puhuttiin syystä tai toisestavain venäjää.

Matkan varsinainen päätepiste oli Nesin kylä,joka on Kaninin nenetsien jutausreittien keskipiste sekäyhteistoimintaan perustuvan poronhoidon hallinnolli-nen keskuskylä. Nuo jutausreitit ulottuvat pohjoisessaKaninin niemimaan kärkeen Vienan ja Barentsin me-ren rannikolle ja etelässä Pinega- ja Kulojjokien lie-peille, lähelle Arkangelia. Jutaukseksi (nimitys tuleesaamen kielestä) sanotaan erityisesti paimentolaistenja karjanhoitajien, joilla ei ole pysyvää asutusta, teke-mää vuodenaikojen mukaista siirtymistä paikasta toi-seen karjan mukana.

Vain Kaninilla, Timanilla ja Pienellämaalla asu-vat nenetsit ovat jo kauan sitten ottaneet käyttöön ve-näläiset sukunimet. He ovat vaihtaneet perinteisetnenetsinkieliset nimet venäläisiin. Vanhemmat ihmi-set silti tietävät, mitä nenetsiläisiä sukunimiä nykyisetvenäläiset nimet vastaavat. Kaikilla muilla nenetsi-alueilla on säilytetty alkuperäiset nimet, mikä on har-vinaista Siperian alkuperäisväestöjen keskuudessa. Esi-merkiksi hantien sukunimistö on mukautunut venäläi-seen asuun, jakuutit taas ovat kääntäneet omansa ko-konaan venäjänkielisiksi.

Niemi päätti jäädä Nesin kylään, sillä lähes kaik-ki Kaninin nenetsit olivat tuolloin sillä alueella. Hänteki kartoituksen kylän tilanteesta ja löysi infor-mantikseen Elizaveta Ardeevan (nenetsinimeltäänWe”lyi), joka on Kaninin nenetsien keskuudessa tun-nettu laulaja. Päiväsaikaan nauhoitettiin lauluja ja il-taisin Niemi teki materiaalista rakennenuotinnoksia jametristä esianalyysia.

Kaninin nenetsien lauluperinteen osalta näyttäävalitettavan todennäköiseltä, että viimeiset laulut ovatviimeisten laulajien muistissa. Kenelläkään ei enää olekokonaiskuvaa laulujen asemasta perinteessä, eikä ku-kaan enää hallitse laajoja henkilölauluohjelmistoja.

Keruun tulos koko Kaninin alueelta oli 23 lau-lua, mikä on hyvä tulos ottaen huomioon vaatimatto-mat lähtöodotukset. Osa noista 23:sta laulusta on huip-pupitkiä, sadunomaisia kertovia lauluja ja lähes puo-

18

TONI HONKALAEULA-projektiTampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella on meneillään tutkimusprojekti nimeltäEULA (Laulu Euraasiassa). Tämä on tietääkseni tällä hetkellä ainut tieteellinen projekti Tam-pereella, jolla on yhteyksiä Pohjois-Euraasiassa asustaviin suomalais-ugrilaisiin kansoihin.(www.uta.fi/laitokset/mustut/eula/) Keskeisinä tutkimuksenkohteina projektissa ovat läntises-sä Euraasiassa asuvien vähemmistökansojen musiikin kolme eri modaliteettia eli esitysprosessinja olemassaolon ilmenemistapaa. Nämä kolme ovat (a) esitystyyli, (b) laulutekstien metrisetpohjakaavat ja (c) melodiamuodostuksen perussäännöstöt lähtökohtinaan moodianalyysi.

Projektissa on mukana mm. seuraavat henkilöt (ohessa myös heidän töidensä työnimet):FT Timo Leisiö, FT Jarkko Niemi (Pohjoisen Euraasian uralilaisten kansojen laulu), FTLarisa Leisiö (Slaavilaisten laulujen metriikka), Dr. Adina Dumitrescu (Introduction to theTheory of the Byzantine Modes), FM Risto Blomster (Suomalaisen romanilaulun tyylihistoria),FM Marko Jouste (Porosaamelainen joiku), FM Elina Niiranen (Vienan Karjala), FM JariEerola (Vepsäläisen lauluperinteen tyylikerrostumat), fil.yo. Jani Kettunen (pro gradu 2002:Unohdetut juuremme - musiikkianalyyttinen katsaus suomalaisista riimillisistä laulusävelmistä)ja etnomusikologian opiskelija Toni Honkala (pro gradu valmisteilla työnimellä SuKS II:nrekimetrillisten laulujen metri- ja musiikkianalyysi).

let henkilölauluja, jotka ovatkin matkan tärkein anti.Yhteensä tämä tekee 1300 tekstisäettä, joiden perus-teella Niemen mukaan on mahdollista muodostaa ana-lyyttinen käsitys laulujen runomitan erityispiirteistä.Tähän aineistoon pohjaten Niemi pystyy hahmot-telemaan myös Kaninin nenetsien laulujen melodioidenpaikalliset erityispiirteet. Ne vaikuttavat erottuvan sel-keästi muiden nenetsialueiden laulustojen melodia-tyypeistä.

Niemi on pystynyt käymään näitä lauluja läpiPietarissa, jossa työskentelevä Niemen pitkäaikainenasiantuntijakollega, uralilaisten kielten laitoksen joh-taja Marija Barmitsh on itse kotoisin Kaninin alu-eelta. Kaninin murre nimittäin on sellaista, että mui-den nenetsin murteiden pohjalta ja varsinkin Petsora-joen itäpuolella sitä on vaikea ymmärtää. ParastaikaaNiemi tekee työtä, joka tähtää kaikkien edellä mainit-tujen aineistojen julkaisemiseen. Kokonaisuus kattaatällä hetkellä lähes kaikki nenetsien tärkeimmät murre-alueet. Suunnitellut julkaisut tulevat sisältämään aines-osuuden lisäksi myös musiikki- ja metrianalyyttisetosiot.

Mahdollinen VI matkaHaastattelumme lopuksi Niemi kertoo, että seuraavamatka on suunnitteilla Tazin selkuppien seuduille – yh-teistyössä Moskovan yliopiston kielitieteilijöiden kans-sa. Tämä matka tulee olemaan tärkeä, sillä selkuppienhiipuvasta lauluperinteestä on olemassa vähiten äänite-materiaalia. Matka liittyy Niemen osuuteen Novosi-birskissä julkaistavan mittavan Siperian kansojen suul-lista perinnettä käsittelevän teossarjan (Pamjatnikifol’klora narodov Sibiri i Dal’nego Vostoka) selkuppi-niteessä.

Kirjoittaja on tamperelainen etnomusikologian opis-kelija.

19

Kauppa-päivä

Kylä on kuin mikä tahansavenäläinen pikkukylä puuta-loineen, pitkospuineen ja va-paana kulkevine koirineen.Vaikutelma on hyhmäisenämarraskuun aamupäivänäharmaa ja kalpea: pohjoises-sa on usvainen tundra ja ete-lässä silmänkantamattomiinjatkuva Barantsin meri.Kaukana lännessä näkyy ohikulkevan laivan siluetti,kylän raitti on tyhjä ja hiljainen. Kivihiilen hajuisetsavuvanat nousevat kohti taivasta.

Ihmiset elävät lähes luontaistaloudessa kalastaenja metsästäen. Marraskuun ensimmäiset pakkaset hou-kuttelevat riekkoja lähemmäs kylää ja rantaviivaa,miehet seisovat kivääreineen talojen katoilla ja täh-täävät parviin. Lähijoesta kannetaan kampelaa ja na-vagaa, mereltä saikkaa, hylkeitä ja norppia. Kylän ta-loutta hallinnoi edelleen kolhoosi, joka ei kuitenkaankykene tarjoamaan monellekaan töitä. Työpaikkoja onvähän, palkat ovat myöhässä, kaupassa ei ole kuukau-teen myyty voita, vodkaa kylläkin. Tyytymättömyyson ilmeistä tässäkin Venäjän pohjoisessa kylässä.

Koska kylä on saarella, se on täysin helikopte-rikuljetusten varassa. Helikopteri oli lentänyt kyläänedellispäivänä, mutta kaikkien pettymykseksi lastiinmahtui tuolloin vain ihmisiä, ja kärsimättömyys on

vahvasti aistittavissa jokapäiväisissä keskusteluissa:miksi lastiin ei ollut ahdettu voita? Aamulla kylään saa-pui yllättäen helikopteri, jolla venäläiset uusrikkaatolivat tulleet ostamaan saaren hyväksi kehuttua poron-lihaa. Lastissa oli voita. Isäntäperheeni 11-vuotias poi-ka mainitsi, että opettajan kerrottua luokalleen voi-lastista koko lapsiryhmä oli alkanut hurrata. Vaikkavoin olemassaolo hallitsikin seuraavia tunteja, myösmuu lasti herätti riemua: smetanaa ja hedelmiä tuo-daan saarelle erittäin harvoin.

JonoPerheellämme oli hyvä paikka varattuna kauppa-jonossa. Seisoin jonossa isoäitimme kanssa varmuu-den vuoksi jo puoli yhdeltä, vaikka kaupan oli ilmoi-tettu aukeavan vasta kahdelta. Mikäli se avautuisi ai-

kaisemmin, menettäisimmehyvän paikkamme. Jono oli se-kin kuin mikä tahansa venäläi-nen jono: saavutaan paikalle,kysytään kuka on viimeinen japainetaan oma sijainti tarkastimieleen. Aika ajoin jononkoostumus tulee tarkistetuksi,kun joku tiedustelee omaapaikkaansa: kukaan ei voi ohit-taa toista, ja paikalta voi pois-tua, mikäli pyytää etummais-taan muistamaan, että olet hä-nen takanaan. Jonossa on jär-jestys Venäjällä, niin siis täs-säkin jonossa.

Tunnelma jonossa olimuutoinkin mitä erinomaisin.

KUVAT KARINA SUOMINEN

20

Vietin vuoden 2000 marras- ja joulukuun Nenetsien autonomisen piirikunnan alueella olevallaKolgujevin saarella, ja sen eteläkärjessä olevassa Bugrinon kylässä. Bugrino on reilun neljänsa-dan ihmisen kylä, jonka asukkaista lähes kaikki ovat nenetsejä. Kylässä asuu vain kolmattakym-menettä venäläistä tai ukrainalaista, jotka ovat muuttaneet Bugrinoon neuvostoaikoina lähinnäparempien palkkojen ja sosiaalietuuksien houkuttamina. Kolgujevin nenetsit elävät poronhoidosta,kuten muutkin nenetsit. Saaren poroa sanotaan Euroopan tundrien suurimmaksi ja sen lihaamaukkaimmaksi.

Kylässä poro on tietenkin sangen näkymätön, koska miehet paimentavat poroja tundrallans. vuoropaimennuksessa. Kuukauden paimennettuaan ja asuttuaan tundralla puuhökkeleissä pai-men palaa kotiin lähteäkseen tundralle kuukauden päästä uudestaan. Paimentaminen on kovaatyötä ja poropaimenen ammatti raskas elämäntapa. Myös Kolgujevilla painitaan vaikean kysy-myksen kanssa: miten saada nuoret miehet lähtemään poropaimeniksi, kun he jäisivät mieluum-min töihin kylään tai lähtisivät lähimpään kaupunkiin, Narjan-Mariin.

Vaikka porolla on merkittävä osuus nenetsien ruokavaliossa ja sen kulttuurinen ja symboli-nen arvo on erittäin suuri, suurin osa nenetseistä ei enää asu tundralla, missä poroja paimennetaan.Kyliin nenetsejä alettiin pakkoasuttaa viimeistään 1950-luvulla. Etenkin vanhempien, mutta myösnuorien nenetsien on ollut vaikea sopeutua kyläelämään. Kylän ja tundran, perinteisen ja moder-nin elämäntavan vastakohtaisuus ja vastavuoroisuus luonnehtivat nykyistä kulttuuria Euraasianpohjoisilla tundrilla.

Epäilemättä jokainen mietti voita leivän päällä ja pan-nulla, mikä kevensi keskustelua ja sai jopa monet kes-kinäiset riidat unohtumaan. Keskusteltiin edellispäivinäsaaduista erinomaisista saikkasaaliista, joita olikauhottu ämpäreillä rannalta. Kukaan ei oikein tuntu-nut tietävän, mitä sellaisella kalamäärällä tekisi, mut-ta saikka on rasvainen ja hyvä kala, eikä saalista voituheittää takaisinkaan mereen. Kuulin myös, että illaksisuunniteltu vaalikeskustelu, jossa kylän hallinnon joh-tajan vaaliin ilmoittautuneet ottaisivat mittaa toisistaan,oli peruttu, koska ihmisten uskottiin olevan kauppa-jonossa.

Puhuttiin myös puhelimista, sillä kylään oli juuriasennettu satelliittipuhelinyhteys eikä kukaan voinutuskoa todeksi sen tuomia mukavuuksia. Olisiko mah-dollista siis, soittaa tulevaisuudessa muuallekin kuin

Narjan-Mariin, piirikunnan hallinnolliseenpääkaupunkiin? Ja olisiko kuuluvuus ainahyvä, ei rahinaa eikä suhinaa? Kyllä, kyllä,vastailivat jo soittaneet. Joku oli soittanut juuriMoskovaan ja toinen lapselleen sisäoppi-laitokseen. Pian puhelinyhteys asennettaisiinhalukkaille kotiin, ja he voisivat soittaapuheluitaan ihan milloin vain! Naurettiinmukavuudentunteesta.

OstoksetAamun utu vaihtui jonottaessamme ensin rän-tä- ja myöhemmin vesisateeksi. Kun kaupanovet vihdoin avattiin, oli pilkkopimeää ja kas-

tuneet ja kylmettyneet ihmiset ryntäsivät ovesta sisäänvailla minkäänlaista järjestystä. En tiedä, menetim-mekö hyvän paikkamme, vai pääsimmekö paremmal-le, mutta onnistuimme tuuppimaan itsemme oitis läpieteisen sisälle lämpimään, kuivaan ja sähkövalaisimienkirkastamaan kauppaan. Sokaistuin hetkeksi valostaja ihmistungoksesta, seisoin keskellä kaupan lattiaa pai-kallani hiljaa ja mietin Hulluja päiviä. Hilpeät odotta-mistunnelmat olivat muuttuneet hetkessä totisiksi tah-don ja himon minuuteiksi, jolloin kyynärpäät ja vihai-set katseet sinkoilivat.

Kaupassa kaksi tyttöä leikkasi voita, kauhoismetanaa ja jakoi hedelmiä ihmisten astioihin ja pus-seihin kiireellä. Helmitaulujen helmet kolisivat onnel-lisesti ja ruplat hävisivät tiskin taakse. Ostimme sme-tanaa kahteen pieneen emalitonkkaan, yhteensä kuusi

21

Tilaa aikataulumme. Saat sen myösHelsinki-Vantaalla neuvonnasta sekäCapiluxin myymälästä (portti 28).Radio Finlandin päällikkö Juhani Niinistö(+358 9) 1480 4316. Fax (+358 9) 148 1169.PL 78, 00024 Yleisradio, Suomi.S-posti: rfinland@yle.fi www.yle.fi/rfinland

YLE maailmanradiostakoko Venäjällä. 0c/min.

Radio Finland

kiloa, kaksi kiloa omenoita,kymmenisen banaania, kaksikiloa voita. Lisäksi kaikkea ta-vallista: leipää, sipuleita, koviavenäläisiä makeisia. Mielessä-ni nauroin meidän pikkuruisillesmetanapurkeillemme ja voi-rasioillemme.

Emme olleet koskaanaikaisemmin ostaneet kaupas-ta niin paljon tavaraa. Meilläoli mukanamme kelkka, jonkamuovilaatikkoon lastasimmeostoksemme. Se olisi muuten-kin ollut hirvittävän painava,mutta päivän vesisateessa lumioli sulanut ja maa oli pehmeäämutaa jo aiemmin tiellä kävel-leiden jäljiltä. Pitkospuut oli-vat kosteita ja nahkeita, ja olitäysi työ päästä kotiin kaikenruoan kanssa. Minä vedin kelkkaa ja isoäiti työnsi, pi-dimme välillä taukoja, joiden aikana huohotimme ja

nauroimme pimeällä kylänraitilla.Kotona joimme teetä, levi-

timme paksusti voita tuoreen lei-vän päälle, söimme smetanaa so-kerin ja hillan kera ja nautimmejälkiruoaksi omenoita ja banaania.Lopulta olimme uuvuksissa liikaasyötyämme ja kävimme nukku-maan. Ennen nukkumaanmenoakuuntelin vielä Radio Suomea,joka kuuluu ympäri maailmaa.Suomessa oli ollut älä osta mitään-päivä.

Kirjoittaja on folkloristiikan jatko-opiskelija Helsin-gin yliopistossa.

22

Onko minulle Venäjällä tai Suomessa hyötyä siitä, ettäolen suomalais-ugrilainen? Isäni on ersäläinen ja äiti-ni puoliksi ersäläinen, puoliksi venäläinen. Äidin puo-leinen isoäitini oli venäläinen, ja äidin isä olimordvalainen. Minulla on sisko ja veli. Meidän kaik-kien passeissa lukee ”mordvalainen” (tai luki silloin,kun Venäjällä vielä leniniläisen perinteen mukaan tun-nustettiin kansallisuudet passeissa).

Kotikylässäni meidän perhettä pidetään venäläi-senä vain sen takia, että mummo oli venäläinen. Kaik-ki meidän perheessä puhuvat ersää sujuvasti ja ym-märtävät sitä täydellisesti (paitsi pikkuveljeni, joka osaaersää vain kohtalaisesti). Mutta kyläläisten enemmis-tö puhuu meille venäjää. Itse yritän puhua mahdolli-simman monien kanssa ersää. Vaikka mummo oli ve-näläinen, niin hän luki melkein kaikki ersäläiset sano-malehdet, kuunteli Mordovian radiota ja oli hyvin kiin-nostunut ersäläisten ja moksalaisten poliittisista asi-oista. Juuri hän oli meillä se ihminen, joka sai tietää,että Mordovian valtionyliopistossa on mahdollista opis-kella suomea ja unkaria. Niin minä pääsin opiskele-maan suomalais-ugrilaisia kieliä.

Nimenomaan siitä, että olen maaseudulta ko-toisin ja olen ersäläinen, oli minulle hyötyä, kun pyrinopiskelemaan suomalais-ugrilaiselle laitokselle. Vaa-timuksena oli se, että piti osata mordvaa. Hyvin har-

vat kaupunkilaisnuoret osaavat sitä. Sen takia meidänryhmässämme oli vain maaseudulta kotoisin oleviaopiskelijoita. Kaupungissa ”venäläiset”, joiden van-hemmat ovat muuttaneet maaseudulta kaupunkiin javielä osaavat ersää tai moksaa, halveksivat mordva-laisia. Kun kotikylässä olen venäläinen, niin kaupun-gissa olen mordvalainen. Molemmissa tapauksissakuulun vähemmistöön. Helsingissä monille”Mordovia” tai ”Mordva” ei sano mitään, sen takiaolen venäläinen. Tai usein saan myös kuulla olevaniMoldovasta kotoisin.

Muistan, kun kerran menin Mordovian valtion-yliopiston kirjastoon ja pyysin englannin kielen kurssi-kirjaa. Kirjastotäti ei meinannut uskoa, että mordva-lainen tarvitsee kirjan, joka oli yleensä tarkoitettu vain”romano-germanskomu otdeleniju” (romaanis-ger-maanisten kielten ryhmille). Minähän olin mord-valainen, en kai minä nyt niin hyvin englantia voinutosata.

Eräs vanha mordvalainen historian opettaja sa-noi meille kerran: ”Älkää ujostelko mordvaa. Te osaattejo kahta kieltä – mordvaa ja venäjää. Sen sijaan teitähalveksivat venäläiset osaavat vain yhtä kieltä ja sitä-kin huonosti.”

Mordvan osaaminen kyllä auttaa suomen kieltäopiskellessa. Monien kielten osaaminen auttaa ymmär-

tämään maailmaa paremmin. Tunnenitseni täysin kaksikieliseksi. Kun mi-nulta Suomessa kysytään äidinkieltä,vastaan aina: ”Ersä.”*Venäjältä kotoisin oleva ihminen(rossijanin, rossijanka)

Olen venäjäläinen*

Tämä henkilöllisyystodistus onmyönnetty vuonna 1992.Nykyisin Venäjällä laadittaviinhenkilöllisyys papereihin eienää merkitä haltijan kansalli-suutta, vaan pelkästäänVenäjän kansalaisuus.

23

Jokaisen kansan nuorisolla on erityinen vastuu kielen,kulttuurin ja kansanperinteen säilyttämisestä ja kehit-tämisestä. Juuri tästä syystä poliitikotkin näkevät nuo-risossa toivoa ja tulevaisuutta. Nuoret etsivät sanan-vapautta, vapaata elämää, uutta rakkautta, uusia ajatuk-sia, uusia aatteita.

Kun on olemassa nuoriso, niin kansa elää, jakieli ja perinteet säilyvät. Luulisin, että näin ajatteli-vat muinoin myös marilaiset esi-isämme. Meidän tu-levaisuutemme eteen he joutuivat kokemaan raskaitaaikoja. He puolustivat pitkään omaa kansaansa, kiel-tään, tapojaan ja uskontoaan, ja heidän ansiostaan nämäkaikki ovat säilyneet. Esi-isiemme jälkeläiset ovat ainaarvostaneet tätä kallista perintöä, ja niinpä 1980-lu-vulla syntyi marilaisten nuorten liike. Vielä vuonna1985 nuoret aktivistit (Kozlov Vladimir, BaiguzinJuri, Krasnova Tamara, Medikova Margarita,Aleksandr Abdulov jne.) saivat idean perustaa nuor-ten liiton, mutta silloin ei löytynyt vahvaa johtajaa, javasta 24.2.1989 syntyi U vij -liitto (’Uusi voima’).Runoilija Semjon Nikolajevilla oli tässä asiassa suuriosuus. Nuorten liitto kasvoi, nuoret järjestivät tapah-tumia ja kilpailuja jne. Alkoi ilmestyä Saman-aika-kausilehti (’Aikakausi’), nuorille suunnattu Kugarnja-sanomalehti (’Perjantai’; perjantai on marilaisten pe-rinteinen pyhäpäivä). Vuosittain järjestettiin myös ru-noilija Valentin Kolumbille omistettu runojuhla ja”Nauru ei ole syntiä” -huumorikilpailu. Politiikkakaanei unohtunut, vaan nuortenliitto vaati, että marin kie-lestä tulisi Marin tasavallassa virallinen kieli venäjänkielen rinnalle. Vuonna 1995 marin kieli sai virallisenaseman. Tärkein asia oli tietysti vuoden 1990 kesä-kuussa suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitonMAFUN:in perustaminen. MAFUN:in presidentiksivalittiin U vij -järjestön silloinen puheenjohtaja Alek-sandr Abdulov.

Se oli nuorisoliikkeen kulta-aikaa, mutta pianliiton toiminta alkoi kuihtua, sillä tasavallan talous olimennyt alamäkeen. Tämän vuosituhannen alussa nuo-risoliike sai uusia voimia. Marin tasavallassa toimiitällä hetkellä kolme järjestöä (U vij, Marilaisten liitonopiskelijaosasto ja Rvezylyk -järjestö (’Nuoriso’)).Nämä järjestöt järjestävät erilaisia tapahtumia ja kil-pailuja, kehottavat nuoria ihmisiä vaalimaan äidinkiel-

tä, perinteitä ja luontoa sekä pitävät yhteyttä eri kan-sojen nuorisojärjestöihin. Haluan uskoa, että myös tu-levaisuudessa marilaiset puhuvat kauniisti omaa kiel-tään ja marin kansa tulee tutuksi koko maailmalle.

Nuorisossa on kansanvahvin voima

Kiitos, HerraKiitos, Herra, sinä annoitmaan ja taivaan.Kiitos, Herra, sinä annoitveden ja metsän.Marilaisella on oma synnyinmaa –sydämelle kalliskaunis Mari El.Kiitos, Herra, varjelit meitäeksymisestä.Kiitos, herra, varjelit meitäpahasta.Marilaisen äänikaikuu kauasvoimakkaasti.Hyvä Herra, ole meille hyvä:anna meille rohkea viisautta.Hyvä Herra, ole meille hyvä:anna sisäistä voimaa.Älköön surun varjo langetkosilmilleJa marilaisen elämä olkoonikuista!Vasilij Regez-Gorohov

24

25

Marilaisen kansanuskon elpyminenMarin tasavallassa 1900-luvun lopussa

ortodoksisuusmarilainen uskonto (kaksoisusko)tshimariislammuu uskontoei uskovainen/ei tiedä

Marien uskonnolliset tunnustukset Marin tasavallassa 1900-luvun lopussa ja 2000-luvun alussaprosentteina (Marin tiedekeskuksen kyselyjen pohjalta)

12,17,97,60,10,074,0

27,420,77,90,40,443,6

50,723,317,60,03,45,0

19991994198552,525,613,50,21,56,7

2001

Kun marilaiset 1990-luvun alussa saivat tie-tynlaisen vapauden itseilmaisuun, he kääntyi-vät perinteisen uskontonsa puoleen. Usko-vaisiin teki suuren vaikutuksen kansallisen it-setunnon leimahtaminen. Perinteiseen uskon-toon alettiin suhtautua kansan kulttuurin erot-tamattomana osana.

Marilaisten luonnonuskonto alkoi elpyäuskovien aloitteesta, mutta myös kansallisenliikkeen johtajat osallistuivat kansanuskon el-vyttämiseen. Marilaista älymystöä viehätti us-konnon ja etnisen ryhmän välinen vahva tun-netason yhteys.

Marilaiset onnistuivat varmistamaanuskontonsa tasavertaisen aseman suhteessamuihin uskontoihin: he perustivat marilaisenuskonnollisen keskuksen Osmarij – Tsimarij(’Valkoinen mari – puhdas mari’) ja rekiste-röivät sen vuonna 1991.

Kansallisdemokraattisten ja poliittisten järjes-töjen Marij Usem (perustettu alunperin vuonna 1917,uudestaan vuonna 1990), U Vij (perustettu vuonna1985) ja Kugeze mlande (perustettu vuonna 1991) joh-tajat edistivät marien luonnonuskonnon ideoiden le-vittämistä. He näkivät niissä voiman, jolla voisi vas-tustaa marien assimilaatiota ja akkulturaatiota. Ohjel-miensa pääkohdissa nämä järjestöt antoivat tukensa pe-rinteisille kulttuuriarvoille ja puolustivat julkisestimarilaisten henkisiä ja moraalisia periaatteita. MarijUsem ja U Vij järjestivät usein yhdessä uskonnollisenkeskuksen Osmarij – Tsimarij kanssa kollektiivisia ru-koustilaisuuksia pyhissä lehdoissa. Tilaisuuksia järjes-tettiin myös sellaisten legendaaristen marilaissankarien

haudoilla kuten Tsumbylat, Akpatyr, Boltus ja Turek.Järjestöt työskentelivät paljon myös syste-

matisoidessaan ja elvyttäessään kansanuskon tapoja jajuhlia. 1900-luvun lopulla järjestetyt yleismarilaisetrukoukset keräsivät suuren määrän osallistujia. Ne pi-dettiin vuonna 1991 Olor Parangan, vuonna 1995 Kup-ran Sernurin ja vuonna 1998 Untso Morkon alueellaMarin tasavallassa.

Syntynyttä uskonnollista liikettä edisti Marintasavallan vuonna 1991 hyväksymä laki luonnonym-päristön suojelusta ja järkevästä käytöstä, jonka erilli-nen lause nro 55 määrittelee uhrilehtojen suojelua. Kunuhrilehdot rekisteröitiin, niiden määräksi tuli 328.Vuonna 1995 ryhmä luovia älymystön jäseniä perusti

Uhripapit Ivan Mamajev Marin tasavallan Sernurinpiiristä ja Jyri Adrasev Baskortotanin tasavallan Miskanin

piiristä rukoilevat pyhän lähteen luona vuonna 1999.

KUVAT EDUARD CHEMYSHEV

26

Nuorten lehdistö Marin tasavallassa

Totutusti nuorten leh-tinä tai nuorille tarkoi-tettuina lehtinä pide-tään Marin tasavallas-sa kerran viikossa il-mestyviä marinkielistäKugarnja-lehteä (’Perjantai’)javenäjänkielistä Molodjoznyj kurjer -lehteä (’Nuorisolähetti’). Koulu-ikäisille nuorille on tarkoitettu marin-kielinen lehti Jamde lij, joka täytti tänävuonna 70 vuotta, ja aikakauslehti Ketse – Solnysko(’Aurinko’), joka ilmestyy mariksi ja venäjäksi. Kaik-ki nämä julkaisut ovat valtiollisia, mikä tarkoittaa sitä,että ne ovat tasavallan toimeenpanevien elinten perus-tamia. Alun perin sanomalehti Kugarnja perustettiinMarilaisen U vij -nuorisojärjestön (’Uusi voima’) ää-nenkannattajaksi. Aikoinaan 1980-luvun lopussa ja1990-luvun alussa U vij julkaisi aikakauslehteä Saman(’Aikakausi’). Taloudellisten vaikeuksien vuoksi

marilaisen nuorison lehti lakkasi lopetettiin jaKugarnja-lehdestä tuli valtion julkaisu.

Pitkään aikaan marilaisella nuorisolla ei ollutomaa äänenkannattajaa. Tosin 26. huhtikuuta,marilaisen kansallissankarin päivänä vuonna 1994 il-mestyi Virossa ensimmäinen numero marilaistaopiskelijalehteä Student ilys (’Opiskelijaelämä’). Se oliVirossa opiskelevien marilaisten julkaisu. Vuonna 1995ilmestyi lehden toinen numero. Tätä seuraavat nume-rot olivat jo yhteisiä muiden Virossa opiskelevien

uskonnollis-kulttuurisen yhdistyksen Sorta (’Kynttilä’), jonkatehtäväksi määriteltiin perinteiden elvyttäminen ja luonnonuskonarvojen tunnetuksi tekeminen sekä hengellisyyden kansallisenkulttuurin, oman kielen ja itsetunnon elvyttäminen ja lopultamarilaisen kansan säilyttäminen. Osa kansallisesta älymystöstätaas levitti kristillisiä ideoita kuten ortodoksisuutta ja luterilai-suutta. Nämä ihmiset keskustelivat ajoittain joukkotiedotusvä-lineissä uskonnollisista perusarvoista kansanuskon puolustaji-en kanssa, mikä edisti kriittisempää suhtautumista elpyväänkansanuskoon.

1900-luvun lopulla oli Marinmaalla selvästi havaittavis-sa myös uuspakanuutta, joka sovitti yhteen kristinuskon jakansanuskon perinteiden ohella myös nykyaikaisia tieteellisiänäkemyksiä. Nykyaikaistettu kansanusko yhdistettynä politiik-kaan, valtiolliseen marin kieleen ja vastustamattomaan haluunsäilyttää omaleimaisuus voi muodostua kansan henkisen yhte-näisyyden perustaksi. Marilaisen kansallisen liikkeen johtajillekansanusko ei merkitsekään ainoastaan uskonnollisuutta, vaanmyös marilaisten yhtenäistä henkeä.Venäjästä suomentanut Esa-Jussi Salminen

Pyhä Tsumblat-vuori Nemdajoen vasem-malla laidalla Kirovin läänissä.

27

Komin tasavallan lasten- januortenlehdet

Toimituksen avuksi:

Viimeisten kymmenen vuoden aikana komilaisten päät-täjien kiinnostus nuorisoasioita kohtaan on lisäänty-nyt. Tasavallan hallitus on tehnyt päätöksiä näihin asi-oihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Joukkotie-dotusvälineitten osa alueen nuorisopolitiikan ohjailussaon ollut merkittävä; kohtalaisen tärkeitä ovat lasten-ja nuortenlehdet. Yksi parhaista niihin liittyvistä kek-sinnöistä on ollut yhtenäisen valtiollisen tiedotuslinjanluominen. Linja yhdistää eri ikäluokille tarkoitetutvenäjänkieliset painojulkaisut, jotka ovat lasten ja tei-ni-ikäisten lehti Raduga (’Sateenkaari’), nuorisolehtiTvoja parallel (’Sinun paralleelisi’) ja aikuisille suun-nattu Respublika (’Tasavalta’).

Komin tasavallan lastenlehti Raduga on ilmes-tynyt huhtikuusta 1998 lähtien kerran viikossa, ja silläon myös omat internetsivut. Päätoimittaja on IrinaJurkina. Julkaisu on tarkoitettu lähinnä ala- ja ylä-luokkien koululaisille1, ja useimmat kirjoitukset

liittyvätkin koululaiselämään ja opiskeluun. Radugansivuilla käsitellään sekä koululaisille että opettajilleajankohtaisia uutisia mm. koulun arvostelujärjestel-mästä, tietokoneistamisen tuskallisuudesta (varsinkinmaaseudulla), koulun rakennusten lämmittämisestä jakoulupuvun käyttöönoton tarpeellisuudesta. Lehti jul-kaisee myös lukijoitten lähettämiä kaunokirjallisiatekstejä.

Tasavallan nuorisolehti Tvoja parallel perustet-tiin perustetuksi kansainvälisenä nuorisopäivänä, 23.kesäkuuta 2001. Värillinen, A4-kokoinen, 24-sivuinenlehti ilmestyy kerran viikossa. Se on nuorille liikemie-hille ja kaikille tasavallan nuoren sukupolven asioistaja tapahtumista kiinnostuneille suunnattu yhteiskunta-poliittinen julkaisu. Tvoja parallel on luotu tasavallannuorisoasiainvaliokunnan Komin tasavallan nuoriso-nimisen ohjelman puitteissa. Valentina Ljahin joh-tama toimitus on samalla kertaa lehden kustantaja,

suomalais-ugrilaisten opiskelijoiden kanssa jalehti sai uuden nimenkin Vita Studiosi.

Lehden yhdeksäs numero ilmestyi joJoskar-Olassa HYYn sukukansavaliokunnan tu-ella vuonna 2001. Näin Marissa oli taas mari-laisen nuorison lehti. Tätä lehteä tekivät mari-lainen nuorisojärjestö U vij, marilaisten liitonMarij usemin opiskelijaosasto ja marilainennuorisojärjestö Rvezylyk. Vuonna 2001 ilmes-tyi kaksi numeroa. Vuodesta 2002 Student ilysalkoi ilmestyä Marij usemin äänenkannattajana.Lehteä ovat tukeneet HYYn Sukukansavalio-kunta, Joskar-Olan kaupunginhallinnon nuoriso-asiain osasto ja suomalais-ugrilainen Kudo-Kodu-sanomalehti. Lehteä voi lukea myös internetissäMarij usemin kotisivulla, www. maristud1.narod.ru. Tämä kotisivu syntyi internetsemi-naarissa, joka järjestettiin marilaiselle nuorisolle vuo-den 2001 joulukuussa Joskar-Olassa. Tukea tämä se-minaari sai Suomen Sukukansayhdistysten liitolta.

Vuoden 2003 helmikuussa Marinmaalla alkoiilmestyä venäjänkielinen nuorisolehti Molodjoznajazizn v Marij El (’Nuorten elämä Marinmaalla’). Tätäilmaislehteä tukevat taloudellisesti Marinmaan vies-

tintä- ja painatusministeriö ja nuorisoasiain ministeriösekä sanomalehti Marijskaja pravda (’Marinmaan to-tuus’). Lehden tarkoituksena on tiedottaa valtionnuorisopolitiikasta.

Venäjästä suomentanut Esa-Jussi Salminen

28

levittäjä ja perustaja. Toimituksessa työskentelee koke-neitten alullepanijoitten ryhmä, joka osallistui lehdensuunnittelukilpailuun, ynnä nuoria ja lahjakkaita toi-mittajia. Lehdessä julkaistaan kulttuuri- ja urheilu-uu-tisia paikan päällä tehtyjä reportaaseja tapahtumista,haastatteluja ja muuta nuorisoasioihin liittyvää aineis-toa. Jatkuvasti ilmestyy tasavallan hallinnon toimin-taa tukevia kirjoituksia, kuten esimerkiksi ”Terveessäelämäntavassa on tyyliä” tai ”AIDSia ja huumeita vas-taan”. Lehden palstoilla annetaan neuvoja vaikkapatyönhakijoille ja terveellisistä ruokailutottumuksistakiinnostuneille. Niin kuin monet muutkin lehdet, Tvojaparallel julkaisee myös vitsejä ym. huumoria sekä jut-tuja julkkisten elämästä. Melkoisesti huomiota kiinni-tetään opiskelijoille tärkeisiin elämän ongelmiin:työllistyminen opiskelun aikana ja valmistumisen jäl-keen, opiskelijoiden aineellinen hyvinvointi (asunto-ja opintotukiasiat). Lehden tavoitteena on tukea opis-kelijoitten itsenäistymistä ja vakiintumista sekä vah-vistaa kansalaisyhteiskuntaa houkuttelemalla opiske-lijoita mukaan kaikkiin tasavallan ja kaupungin tapah-tumiin.

Komin pääkaupungin opiskelijoitten huomatta-vat ongelmat, jotka odottavat ratkaisuaan, ovat Syktyv-karin valtionyliopiston lehden Verbumin (’Sana’) pe-rusta. Venäjänkielinen lehti ilmestyy kahdesti kuukau-dessa. Toisin kuin yllä mainitut julkaisut, Verbum ra-hoitetaan ainoastaan yliopiston varoin. Lukijat ja kir-joittajat ovat enimmäkseen yliopiston opiskelijoita jaopettajia. Julkaisua tekemään kutsutaan lehdistöalalleaikovia opiskelijoita. Lehti on oivallinen paikka aloit-telijoitten ”teroitella kyniään”. Yliopiston toimintaanliittyvien aineellis-teknisten sekä henkilöstö- jarahoituskysymysten lisäksi Verbumissa keskustellaanopiskelijoitten vapaa-ajan kulttuuri- ja urheilutoimin-nan järjestämisen ongelmista ja heidän osallistumi-sestaan valtionyliopiston Luovan taiteen keskuksen eriharrastuspiireihin. Lehti tiedottaa yliopiston tulevistaja jo päättyneistä tapahtumista. Silloin tällöin julkais-taan opiskelijoitten ja opettajien kaunokirjallisia töitä.

Virallisesti rekisteröityjen julkaisujen lisäksi ta-savallassa on joittenkin koulujen ja oppilaitosten epä-virallisia lehtiä. Niitten numeroita ilmestyy satunnai-sesti ainakin Intan, Syktyvkarin ja Vörkutan kaupun-geissa. Esimerkiksi Kansallisen diplomatian lyseollaon Tsunja-niminen lehti, jonka päätoimittaja on IgorSazin.

Komin tasavallan venäjänkielisille asukkaille ontarjolla erilaisia lehtiä ikäkauden, mielenkiinnon koh-teitten ja koulutustason mukaan, mutta alkuperäisväes-tö on heikommassa asemassa. Vuodesta 1991 lähtienkomin kielellä on viikoittain ilmestynyt nuorisolehtiJölöga (’Kaiku’), jonka päätoimittajana on nykyäänViktoria Pimenova. Tämän lehden painos on pieni.Syykin on selvä. Suurin osa alkuperäisväestöstä, jolle

lehti on tarkoitettu, asuu maaseudulla, ja heidän tulo-tasonsa on matalampi kuin muitten tasavallan asuk-kaitten. Monien mielestä lehden huono menekkijohtuukin taloudellisista syistä. Edes Jölögan edulli-nen tilaushinta ei ole pelastanut lehteä, vaan painostaon jouduttu pienentämään.

Luultavaa kuitenkin on, ettei painoksen pienen-tyminen ole johtunut ainoastaan lukijakunnan ostos-voimasta, vaan myös siitä, että lukijat ovat asettaneetmuut, kiinnostavammat julkaisut etusijalle. Mielestä-ni Jölöga on kokonaisuutena sekava. Toimituksella eiole selkeää käsitystä siitä, millaista tietoa lukijat kai-paavat. Lehti tehdään saatavilla olevasta aineistosta:julkaistaan kaikki, mitä vakituiset avustajat kirjoitta-vat ja muilta satutaan saamaan. Tärkeimmät aihepiiritovat kuitenkin havaittavissa. Lehdessä ilmestyy var-sin paljon historian, kulttuurin, komin kielen jasuomalais-ugrilaisten kielten tutkijoitten artikkeleita.Niinpä koulujen komin kielen, kirjallisuuden ja maan-tiedon opettajat käyttävät Jölögaa täydentävänä opetus-aineistona. Jokaisessa numerossa on sekä pääkaupun-gin että kaukaisten komilaiskylien uutisia. Viihde-palstalla on lukijoitten vitsejä, kuva-arvoituksia, teh-täviä ja sanaristikkoja. Jatkuvasti julkaistaan sekä tun-nettujen kirjailijoitten ja runoilijoitten että koululais-ten ja opiskelijoitten kaunokirjallista tuotantoa.

Nämä kaikki lehdet, Verbumia lukuun ottamat-ta, rahoittaa Komin tasavalta. Kaikilla paitsi Jölögallaon kotisivut internetissä (http://www. komiinform.ru).Kominkieliset lehdet eivät vielä voi kirjautua verkkoon,koska ohjelmistot eivät kykene käsittelemään kominkielessä yleistä kyrillistä ö-kirjainta vaan korvaavat senkoodimerkinnällä.

Mainittakoon vielä tammikuun 2003 lopussasaatu tieto: Komin pohjoisosaan ollaan perustamassaomaa venäjänkielistä nuorisolehteä. Uutta kuukausijul-kaisua puuhaavat Vörkutan, Usinskin, Petsoran, Vuk-tylan ja Ust-Tsilman piirien sekä muittenkin tasaval-lan alueitten paikallishallinnon nuorisotyöosastot ja yh-teiskunnalliset järjestöt. Julkaisun tehtävänä on tiedot-taa nuorisolle naapurikaupungeissa ja -piireissä ärjes-tettävistä tapahtumista. Lehden sisältöä ja muotoasuunnitellaan nuorten lehdistökerhoissa, joita on kai-killa nuoriso- ja lastenjärjestöillä. Pian järjestetään kil-pailu lehden nimestä.Kirjoittaja on Kielen, kirjallisuuden ja historian insti-tuutin tutkija Syktyvkarista, Komin pääkaupungista, jaSuomessa CIMOn stipendiaattina.Venäjän kielestä suomentaneet Natalia Devjatkina jaJouni Kortesharju.1 Venäjän peruskoulu on jaettu alaluokkiin (1–4) ja ylä-luokkiin (5–9). Koulu aloitetaan kuusivuotiaana.

29

Udmurtinkielistä lehdistöä on melko kohtuullisesti jauusia lehtiä on syntynyt viime aikoinakin. Tunnettulastenlehti Kiz’il’i (’Tähti’) on tarkoitettu alle koulu-ikäisille ja ensimmäisten luokkien oppilaille. Kirjoit-tajina ovat enimmäkseen aikuiset, mutta lehti julkai-see myös lasten omia juttuja. Aikuisille tarkoitettujaudmurtinkielisiä lehtiä on runsaammin. Invo o (‘Ke-säkuu’) on nimellisesti nuorehkolle lukijakunnallesuunnattu lehti, mutta ei oikein eroa muusta lehdistös-tä. Nuorten omakieliset lehdet, varsinkin sellaiset, jot-ka todella käsittelevät nuorten asioita tai joiden kirjoit-tajina ovat nuoret itse, ovat Venäjän uralilaisilla kan-soilla hyvin harvinaisia. Kuitenkin niitä on erityisestimareilla ja udmurteilla. Tällaisia lehtiä voi pitää aitoinaosoituksina kansan aktiivisuudesta kansallisissa asiois-sa.

SundyVuonna 1991 perustetun udmurttinuorten yhteiskun-nallisen järjestön   Sundyn ’Aurinko’ samanniminenlehti on ilmestynyt kuusi kertaa. Jutut ilmestyvät leh-dessä kokonaisuudessaan sekä udmurtiksi että venä-jäksi. Lehti ilmestyy yleensä korkeintaan kerran vuo-dessa. Se kertoo, mitä   Sundy-järjestö on viimeksi ku-luneiden vuosien aikana tehnyt.

N’imtemN’imtem ’Nimetön’ oli Udmurtian valtionyliopistonjournalistiikan ja udmurttilaisen filologian tiedekun-tien opiskelijoiden tammikuussa 2002 ilmestynyt leh-ti. Se oli täysin udmurtinkielinen. Sen pääideoija jaorganisaattori oli   Sundy-järjestössä työskenteleväjournalistiikan opiskelija Pavel Bazenov. Lehti kertoipääasiassa opiskelijan elämään liittyvistä asioista.1990-luvulla ilmestyi tosin samojen laitosten udmur-tinkielinen lehti Vubergan ’Vesipyörre’, mutta se eiollut opiskelijoiden, vaan enemmän opettajien lehti.

Udmurtinkielinen nuoriso- jaopiskelijalehdistö

Vamy josN’imtem-lehden lopulliseksi nimeksi tuli nimikilpailuntuloksena Vamy jos (’Askeleita’). Siitä ilmestyivät ke-väällä 2002 vielä numerot 2 ja 3. Verrattuna ensim-mäiseen lehteen sisältö monipuolistui ja käsitteli ni-menomaan udmurttiopiskelijoihin ja muuten udmurt-teihin liittyviä asioita. Yksi artikkeli kertoo Ni nij Nov-gorodista kotoisin olevasta täysin venäläistyneidenudmurttivanhempien pojasta Aleksej Arzamazovista,joka oman aktiivisuutensa ansiosta pääsi   Sundy-järjeston järjestämälle  Sundykar-kesäleirille (’Aurin-kopesä’) vuonna 2001. Leirillä hankkimansa udmurtintaidon lisäämiseksi hän opiskeli aktiivisesti kotonaanudmurttia ja opiskelee nyt ensimmäistä vuotta historia-tieteitä Udmurtian valtionyliopistossa. Lehti oli vaati-mattomasti mustavalkoinen ja kahdeksansivuinen. Pai-noskin oli vain 100 kpl. Kolmen numeron jälkeen leh-ti lakkasi ilmestymästä, koska edes välttämätöntä 500ruplaa ei Udmurtian valtionyliopistosta enää myönnet-ty sen painamiseen.

AsaltsiAinoa syy lehden lopettamiseen ei liene kuitenkaantalousvaikeudet. Aktiiviset nuoret ovat saaneet tilaaAsaltsi-lehdessä. Sen nelisivuista nuortenpalstaa toimit-tavat edellä mainitut Pavel Bazenov ja Aleksej Arzama-zov. Niin siis udmurtinkielisen nuortenlehdistön tari-na jatkuu. Asaltsi on uusi udmurtinkielinen lehti, jokaon nimetty kuuluisimman udmurtinkielisen naiskirjai-lijan, lyyrikon Asaltsi Okin mukaan.

Kirjoittaja on ollut itse vaihto-opiskelijana Udmurtianvaltionyliopistossa kevätlukukauden -97 ja lukuvuo-den 2001–2002. Nyt hän toimii Marin valtion-yliopistossa kieliassistenttina.

30

Kesäkurssilla suomea opitaansuomalais-ugrilaisessa hengessä

Kurssimaskotti Pupu olimukana kurssin kaikissavaiheissa.

Kansainvälisen henkilövaihdon kes-kus CIMO järjestää joka vuosi suo-men kielen kesäkursseja ulkomaalai-sille suomen kielen korkeakoulu-opiskelijoille. Pääosin kurssit pide-tään Suomessa. Vuodesta 1992 mu-kana on ollut erikoisuutena Venäjänalueen suomalais-ugrilaisille nuorillesuunnattu kurssi, joka järjestetäänvuosittain jossain päin Venäjää.Kurssi toteutetaan osana sukukansa-ohjelmaa, joka perustuu vuonna1992 solmittuihin Suomen ja Venä-jän hallitusten välisiin sopimuksiinkehittää ja vahvistaa suomensukuisiakieliä puhuvien yhteisöjen kulttuu-ri-identiteettiä.

Kaikkein ensimmäinen kurs-si pidettiin Turussa v. 1992, muttasen jälkeen kurssit on järjestetty Ve-näjän alueella yhteistyössä paikallis-ten valtionyliopistojen kanssa. Kursseja ovat kuluneenkymmenen vuoden aikana isännöineet Petroskoi(1993), Syktyvkar (1994, 2000), Joskar-Ola (1995,2002), Saransk (1996, 1999), Izevsk (1997, 2001) jaKudymkar (1998). Kursseille valitaan ennalta sovittumäärä opiskelijoita Venäjän suomalais-ugrilaisten vä-hemmistöjen alueilla sijaitsevista suomen kielenopetuspisteistä.

Suomen kieleen ja kulttuuriin perehtymisen li-säksi yhteis-suomalais-ugrilainen kurssi antaa oppilail-le mahdollisuuden tutustua muihin Venäjän alueen suo-malais-ugrilaisiin vähemmistöihin. Suomen kielenopiskelijat ovat hyvin usein myös suomalais-ugrilai-sen kielentutkimuksen opiskelijoita. Koska välimat-kat ovat Venäjällä pitkiä, eikä opiskelijoilla aina oletaloudellisia mahdollisuuksia matkustamiseen, edessuomalais-ugrilaisten kielten opiskelijat eivät välttä-mättä tutustu Venäjän alueella puhuttaviin sukulais-kieliinsä käytännön tasolla, vaikka niitä yliopistossaopiskelisivatkin. Yhteinen suomen kielen kurssi onsuomalais-ugrilaisten nuorten tapaamispaikkana ensi-arvoisen tärkeää.

Lihapullia, verbioppia javiisumianomuksiaKesällä2002 suomen kielen kesäkurssijärjestettiin Marin tasavallassa Joskar-Olassa jo toisen kerran. Kurssinjohtajanatoimi Saranskin yliopiston suomen kie-len lehtori FM Jack Rueter ja toisenaopettajana Turun yliopiston tutkija FLLaura Pertil. Apuopettajina toimivatlukuvuoden 2001-2002 suomen kielenopettajana Joskar-Olassa toiminut fil.yo.Annika Pasanen Helsingistä ja allekir-joittanut fil.yo. Susanna Virtanen Hel-singistä. Käytännön järjestelyistä Marin-maalla huolehti Marin valtionyliopistonmarin kielen laitoksen henkilökunta.

Kurssille osallistui yhteensä 23oppilasta, jotka edustivat Venäjän alu-een suomalais-ugrilaisia kielivähem-mistöjä. Kurssilla opiskeltiin suomen

kieltä niin kielioppiharjoitusten kuin käännösten, kes-kustelun ja luovan kirjoittamisenkin merkeissä. Ope-tuksen sisällössä pyrittiin painottamaan suomalaistakulttuuria ja sen venäläisestä yhteiskunnasta poikke-avia piirteitä. Keskustelutunnilla harjoiteltiin käytän-nön tilanteita kuten ravintolassa ja matkatoimistossaasiointia. Käännöstunneilla materiaalina käytettiin mm.lihapullien ja makaronilaatikon valmistusohjeita, suo-men historiaa käsitteleviä lehtiartikkeleita sekä Hel-singin ja Turun matkaesitteitä. Kielitaidon lisäksi myösoppilaiden valmiudet selviytyä arkielämästä Suomessakarttuivat. Moni kesäkurssien oppilaista lähtee myö-hempinä vuosina Suomeen joko kesäkurssille tai yh-den kahden lukukauden vaihto-oppilasjaksolle, jolloinkäytännönelämään liittyvät taidot tulevat tarpeeseen.

Vaikka konkreettista kontaktia suomalaiseenarkielämään ei vieraassa maassa kyettykään luomaan,pyrittiin oppilaita perehdyttämään suomalaiseen yh-teiskuntaan erilaisia harjoitustilanteita ja demons-traatioita luomalla. Keskustelutuntien harjoituksissakaikille tuli selväksi, ettei votkaa suomalaisessa ravin-tolassa tilata 100 gramman annoksina ja ettei aamiai-sella ole tapana syödä paistettua kalaa. Ohjelmaan

31

Oppitutien välillä rentouduttiinuimalla ja pelaamalla.

Kurssin suomalais-ugrilaisia opiskelijoita jaopettajia iloisissa tunnelmissa.

mahdutetut suomalaiset elokuvat toivat välähdyksiäniin suomalaisesta arkielämästä kuin huumorintajus-takin.

Suomalaiseen byrokratiaan opiskelijat törmäsi-vät valmistautuessaan viikonlopun maaseuturetkille:Ennen retkiä asuntolassa pyöritettiin leikkimielisestimatkatoimistoa, konsulaattia ja pankkia, joissa opis-kelijoiden oli hankittava matkaliput, -vakuutukset javiisumit sekä vaihdettava rahaa. Viisumit ja vakuutuk-set tarkastettiin bussissa matkan aikana, ja samalla olitäytettävä myös suomenkielinen tulliselvityslomakekiperine kysymyksineen. Harjoittelu oli tarpeellista,koska oppilaista moni ei ollut koskaan käynyt ulko-mailla.

Venäjän kieltä ei kurssilla tarvittuOpetuksessa pyrittiin mahdollisimman paljon hyödyn-tämään myös opiskelijoiden suomalais-ugrilaisia äidin-kieliä: lähtökohtana oli, ettei venäjää yhteisen ohjel-man aikana puhuta. Opetuskielenä käytettiin ensisijai-sesti suomea. Käännöstunneilla opiskelijat käänsivättekstejä suomen kielestä mariksi, komiksi, ersäksi taimoksaksi ja udmurtiksi. Opettajakunnan monipuoli-nen kielitaito mahdollisti näinkin laajan kielivariaationhyödyntämisen opetuksessa.

Toistensa (suomalais-ugrilaisiin) äidinkieliin jakulttuureihin oppilaat saivat tutustua kulttuuriohjelmanja aamunavausten merkeissä, jotka kuuluivat pakollise-na osana kurssin suorittamiseen. Työskentely aloitet-

tiin joka aamu aamunavauksella, jonkaoppilaat valmistelivat kansallisuusryh-mittäin. Aamunavausten sisällössä suurenroolin saivat omakieliset laulut, joita op-pilaat halusivat toisilleen opettaa, muttaetenkin kurssin alkupuolella esiteltiinmyös kotiseutujen maantiedettä, histori-aa ja kulttuuria. Iltapäivät oli varattu kult-tuuriohjelmalle, joka toisinan sisälsi erikansojen lauluja, leikkejä tai tansseja.

Erityisen merkittävä rooli ohjel-massa luonnollisesti oli marilaisella kult-tuurilla, johon perehdyttiin Joskar-Olassa– ja retkillä myös maaseudulla – muse-oissa, näyttelyissä ja konserteissa. Kurs-sin aikana tehtiin kolme maaseuturetkeä,jotka suuntautuivat eri puolille Marin ta-savaltaa ja jopa sen ulkopuolelle. Museo-ja näyttelyvierailujen lomassa aikaa jäimyös uimaretkille ja piknik-aterioilleluonnon helmassa, mikä korvasi vapaa-ajan niukkuuden muutoin hyvin kireässäkurssiohjelmassa. Marilaiset maalaiskylätpitkin kylänraittia taapertavine kanan-

KUVAT SUSANNA VIRTANEN

32

Lisää tietoa kesäkursseista:Sananjalka 40: Arja Hamari – Laura Pertilä:Suomen kielen ja kulttuurin opettaminen Venä-jän suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa.Kieliposti 1/1993: Arto Moisio: Suomea oppi-massa Turussa.

poikineen ja joessa kylpevine lehmineen eivät herät-täneet oppilaissa ihmettelyä, mutta suomalaisellekaupunkiasukkaalle ne olivat idyllisyydessään mie-leenpainuvia.

Matkat maaseutukohteisiin taittuivat suomalai-sen mittapuun mukaan heikosti varustetuilla busseil-la, mutta edes Keski-Venäjän maanteiden epätasaisuusja siitä johtuva jatkuva tärinäliike ei juuri madaltanutretkeläisten mielialaa. Kurssilaisia varten oli koottu lau-lumoniste, joka Suomi-painotteisuudestaan huolimat-ta sisälsi lauluja myös kaikkien omilla äidinkielillä sekäunkariksi. Näin retkikohteiden väliset bussimatkat ku-luivat poikkeuksetta lukuisilla eri kielillä laulaen. Lau-lujen avulla itse kukin oppi uusia kieliä ainakin muu-taman sanan tai fraasin verran.

Viimeisen viikon lopulla meille tarjoutui ainut-laatuinen mahdollisuus osallistua marilaisten vuotui-seen uhrijuhlaan „umblat-vuorella. Marilaisten keskuu-dessa vanhaa luonnonuskontoa harjoitetaan edelleenaktiivisesti, ja sillä on merkittävä rooli koko kansanidentiteetissä, minkä saattoi tilaisuuden tunnelmastaaistia. Ainakin suomalaisille kokemus oli harvinai-suudessaan ainutlaatuinen. Aamuvarhain ennen paikal-le saapumistamme oli vuorella uhrattu erinäisiä eläi-miä – jopa nautoja – vuorella majailevalle suojelus-hengelle. Uhrieläinten liha keitettiin avotulella valta-vissa padoissa ja nautittiin rukousten jälkeen ulko-tiloissa. Koko päivän kestäneisiin juhlamenoihin si-sältyi perinteisten uhrimenojen ja rukousten lisäksi ma-rilaisten identiteettiä ja tulevaisuutta käsitteleviä pu-heita, joista henki syvä halu elää marilaisena, säilyttääoma yhteisö ja usko. Illan tullen juhlaväki siirtyi py-hältä vuorelta läheiselle niitylle jatkamaan juhliaanepämuodollisemmissa merkeissä.

Oppimista puolin ja toisinSen lisäksi, että kurssin oppilaat saivat kolmen viikonaikana runsaasti lisävalmiuksia suomen kielellä kom-munikointiin, myös suomalaiset kokivat paljon uutta.Etenkin allekirjoittaneelle, joka oli aiemmin liikkunutVenäjän alueella vain lyhyiden konferenssi- ja opinto-matkojen merkeissä, kurssilla työskentely toi muka-naan paljon uusia kokemuksia ja tietoa. Yksi apu-opettajana työskentelyn päämääriä onkin tutustuasuomen kielen lehtorin työnkuvaan Venäjällä. Venä-läinen yliopistokulttuuri poikkeaa länsimaisesta pal-jon, eikä aiemmin muualla hankittu opetuskokemusvälttämättä anna valmiuksia toimia kyseisessä ympä-ristössä. Suomalaisen individualistisen opiskelijamaa-ilman lait eivät päde venäläisessä yliopistossa, jossaopiskelijoiden odotetaan noudattavan ennalta laadittujaohjelmia, eikä kymmenen vuotta yliopistolla haahuil-leita ikuisia opiskelijoita ole ikinä nähtykään.

Ehdottomasti rikastuttavin kokemus kuitenkinoli tutustuminen eri kansallisuuksia edustaviin oppi-laisiin. Kurssiohjelman lisäksi suuri osa vapaa-aikaa-kin kului oppilaiden seurassa. Iltaisin udmurttiopis-kelijat kutsuivat opettajansa kerta toisensa jälkeenasuntolahuoneeseensa, jossa keskusteltiin ja laulettiinsuomeksi, udmurtiksi, unkariksi ja välillä muillakinkielillä. Välillä joukkoon eksyi myös muita kurssilaisia.Kitaransoiton, laulun ja teenkeiton lomassa oppilaatkertasivat päivällä opittua ja kyselivät neuvoja koti-tehtävien tekemiseen. Keskustelua käytiin etupäässäsuomeksi mutta myös muilla kielillä. Kirjoittaja itselöysi sujuvan tavan kommunikoida udmurttien kans-sa, kun erään udmurtin vahvuudeksi paljastui unkarinkielen taito. Unkarinkieliset keskustelut tulivat äkkiätulkattua udmurtiksi muille udmurteille – ja toisin päin.

Oman lisänsä kurssin monipuolisuuteen toi tie-tysti myös kurssipaikan sijaitseminen Volgan mutkas-sa 850 kilometrin päässä Moskovasta. Helteistä meno-matkaa halki Venäjän arojen raskautti kirjoittajan osaltaHelsingissä valmiiksi monistetun kurssimateriaalinkuljettaminen: kaksi henkilöä kuljetti mukanaan junas-sa 6 painavaa pahvilaatikollista paperia – henkilökoh-taisten matkatavaroidensa lisäksi. Pientä huumori-mieltä kyllä tarvittiin, mutta ennalta podetusta pessi-mismistä huolimatta matka sujui laatikoiden kanssa on-gelmitta.

Yhteydenpito kurssilaisiin jatkuu kesän jälkeen-kin. Postiluukusta on tipahdellut pitkiä suomenkieli-siä kirjeitä tasaiseen tahtiin. Joidenkin kohdalla yhteyttäpidetään myös sähköpostitse. Suomen kielen kurssi eiainoastaan antanut oppilaille lisävalmiuksia käyttääsuomen kieltä vaan loi myös kontakteja eläviin suo-malaisiin – ja antoi suomalaisille mahdollisuuden luo-da kontakteja kielisukulaisiin.

Kirjoittaja on opiskellut suomalais-ugrilaista kielen-tutkimusta Helsingin yliopistossa. Hän työskenteleemaahanmuuttajien suomen kielen kouluttajana Es-poossa ja on myös suorittanut suomen opetusharjoi-ttelun Szegedin yliopistossa Unkarissa. Kesällä 2002hän toimi apuopettajana Joskar-Olassa järjestetylläsuomen kielen kesäkurssilla.

33

Koltansaamen hengellisten tekstienkäännöstyöstä

Sää´mkŠiõlsaz mo´lidva sa sluu´zba teekst jåår±lattâmtuejj alttiin 1980 loo± aal±âst ko Oulu piispân alttiiofifi aa´rhelkåå´dd metropoliitt Leuk ŠŠ ŠŠ Šk ŠŠ ŠŠ Š. MetropoliittLeuk Šk Š leäi viissâl da sme´llkâtti mi´jjid jåår±lattâmtuejest ko leäihan sää´mik Šiõll ofifi k Šee´jttumk Šiõll.Vuossân mij miõlâst leäi, Sto ij tä´st sõõd ni mii,leâsa siõmmnai siõmmna tõt vuõljj ooudâs mõõnnât.

Liturgia paap k Šiõttk Šee´rjaaz jåår±lattâm tuejjmuåna Käättaz Jefremovin alttiin 1980 pie´llraajâstmetropoliitt Leeuk Š blousolõõveel. Seämma ää´jjalttiin se Evvan evañgee´lium jåår±lattet. Ää´jab ju´nmo´lidvak Še´rjj leäi i´lmmstõõvvâm. Tõ´l ko alttiinde jiâ leämmõs ni mâkkam k Šee´rjtemmasina jiâ niteâttmasina. Mij k Šee´jtin karndaasin. Mâñña puefikŠee´rjtummasina, koon jeep vuäþþâm ni kuäss ko tõtleäi mâânnam puästta ooumze.

Sluu´zbast aaljin ju´n ââ´nnet sää´mkŠiõll 1984

Koltansaamen kirkollisten tekstien käännöstyö alkoi1980-luvulla Oulun hiippakunnan ensimmäisen piis-pan, metropoliitta Leon johdolla ja siunauksella heti,kun uusi Oulun hiippakunta perustettiin. Metropoliit-ta Leo oli oikein innokas ja kannustava meitä koltansaa-men aloittelevia kääntäjiä kohtaan, koska koltansaameoli aivan uusi kirjoitettu kieli. Aluksi tuntui, ettei tästätaida tulla mitään, mutta pikku hiljaa työ lähti etene-mään.

Papin liturgiakäsikirjan kääntäminen aloitettiinjo 1980-luvun puolivälissä ja se otettiin myöhemminkoekäyttöön Oulun metropoliitta Leon siunauksella.Samaan aikaan aloitettiin myös Johanneksen evanke-liumin käännöstyö, joka katsottiin silloin tärkeämmäk-si. Aikaisemmin oli jo ilmestynyt Mo´lidvak Še´rjj(’Rukouskirja’).

Kun aloitimme Katri Jefremoffin kanssa litur-gian käsikirjan käännöstyön, meillä ei ollut tietoko-netta, ei edes kirjoituskonetta. Metropoliitta Leo lupa-si hankkia meille lähinnä evankeliumin käännöstä var-ten kirjoituskoneen, jossa piti olla pallo koltansaamen

kirjaimia varten. Myöhemmin ilmoitettiin, että kirjoi-tuskone on saatu Rajaseutuliitosta. Sitä emme kuiten-kaan koskaan nähneet. Vuosien kuluessa kone löytyikolttien luottamusmieheltä, mutta me emme enää tar-vinneet sitä. Käännöksiä kirjoitettiin käsin, ja kun työoli saatu päätökseen, kokoonnuttiin yhteen tarkista-maan ja korjaamaan tekstiä. Yleensä työhön meni kokopäivä, ja matkat huomioon ottaen, ei päivä riittänyt-kään. Kun oli saatu korjattua, piti kirjoittaa taas uu-delleen, koska tietokonetta ei vielä ollut. Enemmistö-saamelaiset saivat tietokoneita huomattavasti aikaisem-min kuin kolttasaamelaiset. Esteenä olivat muka ”eri-koiskirjaimet”. Ensimmäiset tietokoneet sain käyttöönvuonna 1992.

Johanneksen evankeliumin ja liturgian käsikir-jan lisäksi on käännetty mm. Trifon Petsamolaisenjumalanpalvelustekstit. Ne on käännetty käsin, jotenolisi kova työ saattaa niitä palveluskäyttöön, koska osakääntäjistä on kirjoittanut lyijykynällä ja teksti himme-nee koko ajan. Lisäksi on käännetty OrtodoksistenNuorten Liiton (ONL) kirjanen Mitä Miksi Miten –

ekteniait, doksoloo±±it da nuu´tt ooudâs, leâsa lääulailäulle kâ´l säämas. Tõ´l paap li´jje viissal mätt’jetsäämas. Tä´bbe jiâ viiss ni voobs ko jiâ ää´rvõstsää’mk Šiõll.

Ee´jj 1999 mon alttiim oddest liturgiak Šee´rjk Šee´rjtummu ko piisp Ambrosius uudd loovvmõõnnât Suomussalmme neelj mannu rajjo djakontuejje, ko´st mon rajjim tään k Šee´rj da jåår±lattim seloppblouslõõvid. Nu´tt tät k Še´rjj i´lmmtõõvi TreffanPeäccamnee´k Šk Š prääznk Šen 2002 metropoliittPanteleimmân sluu´zzâm liturgia mâñña. Vuõssmâssää´mk Šiõllsaz liturgia vuäþþain ââ´nnet Hellsnest1.2.2003 Troicki ceerkvest, koon sluu´zzi papp Ka-levi Kasala Lohjast. E´cc Kalevi leäi matt’jampuerast k Šiõll kuui´t neä´ttlest da laaulai Hellsnet Senu’tt puârast matt’je ko muåna niõfiinnan Annainli´jjin to´ben laaultemen.

Sää´mkäiõlsaz mo´lidva sa sluu´zba teekst jåår±±±±±lattâm tuejest

KANTTORI, IVALO – Â’VVEL

34

Olin itse paikalla yllä mainitussa koltansaamenkielisessä orto-doksisessa liturgiapalveluksessa Helsingissä, jossa Erkki Lumi-salmea lainatakseni ”tehtiin historiaa”. Tein aloitteen tämän ar-tikkelin kirjoittamiseksi ja toivomukseni oli myös saada ensim-mäistä kertaa koltankielistä tekstiä Alkukoti-lehteen. Haluan li-säksi tuoda julki seuraavaa asiaan liittyvää.

Jälkikirjoitus

Kirkkotiedon käsikirja. Sevettijärveläiset koltansaamen opettajat ovatkääntäneet useita oppikirjoja sekä mm. Pikku prinssi -lastenkirjan.

Jumalanpalveluksissa alettiin käyttää koltansaamea vuonna1984, jolloin alettiin lukea ektenioita eli rukoussarjoja, Isä meidän -rukouksen ylistyslauselmaa ja rauhan toivotuksia. Silloinen matka-pappi ja kirkkoherra olivat hyvin innostuneita lukemaan ektenioitapalveluksissa. Olikohan eräänlaista kilpailua...? Myöhemmin saim-me ruotsinkielisen matkapapin, joka sanoi ymmärtävänsä erittäin hy-vin kielivähemmistöjä. Myös hän oli ajoittain innokas toimittamaankoltansaameksi. Kun kirkkoherra vaihtui, koltansaame ei ollut enääarvossaan, vaikka uusi saamen kielilaki astui voimaan. Koltankielisiäektenioita käytettiin yhä vähemmän. Vuonna 1999 anoin neljä kuu-kautta virkavapaata ja lähdin vastaavaan työhön Suomussalmelle.Siellä aloin kirjoittaa liturgian käsikirjaa uudelleen silloisen Oulunmetropoliitta Ambrosiuksen siunauksella. Tein korjauksia ja kään-sin liturgian loppusiunaukset.

Trifon Petsamolaisen päivänä 15.12.2002 julkistettiinSevettijärvellä metropoliitta Panteleimonin johtaman liturgian jäl-keen liturgian käsikirja. Lauantaina 1.2.2003 toimitimme HelsinginPyhän Kolminaisuuden kirkossa isä Kalevi Kasalan ja Helsinginseurakunnan kuorolaisten avustamana ensimmäisen liturgian, myöslähes kaikki papin osat, koltansaameksi. Isä Kalevi oppi osuutensaerittäin hyvin lyhyessä ajassa, suurkiitos siitä. Saamelaisalueella onkyllä aiemminkin toimitettu koltansaameksi, mutta papin osia ei oleluettu koltaksi, rauhan toivotuksia lukuun ottamatta.

Vetoomus kolttakansan nuorilleMuutoin lähes kokonaan koltansaamenkielellä toimitetun jumalanpalveluksen suomenkie-lisessä saarnassa toimittava pappi, isä Kalevi Kasala, esitti seuraavan vetoomuksen:”On tärkeää ymmärtää, että vaikka kaikki koltat eivät voisi jatkaa perinteistä poronhoidon paimento-laisammattia tai kalastajan työtä, on aivan olennaista, että omasta perinteestä säilytetään se, mikävoidaan säilyttää. Tällaisia asioita ovat ainakin kieli ja varmasti myös käsityötaidot ja tietyt koltilleominaiset tavat, jotka eivät ole ristiriidassa yhteiskunnan normien kanssa. Haluan, että nyt täällä jakaikkialla muualla oleville kolttakansan nuorille viedään seuraava sanoma: Kolttakulttuuri on mää-rällisesti pienen joukon kulttuuri. Mutta siinä ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin! Älkää arkailkoolla kolttia, vaan olkaa terveellä tavalla ylpeitä omasta perinnöstänne! Säilyttäkää se ja antakaa seelävänä eteenpäin seuraaville sukupolville, niin, ettei se häviäisi vaan pikemmin vahvistuisi!”

WILHELM NOURO

EEVA VALKAMA

Errki Lumisalmi Anna-tyttärensä kanssaHelsingin Pyhän Kolminaisuudenkirkossa 1.2.2003.

35

”Lij vääznai fi´ttjed, sto hå´t ni puk sää´m jeä ni vuäitt juä´tk Šk Šed tuâljõz äikksazpreeddan tuejid puäþþhoiddâm da kue´llsee´llmõõzz tuejaid de lij siõ±± ä´sssto preeddanvuõfiast seill tõt, koon vuiättâd vâ´l seillâd. Näkkam ää´ss lievuõssmâssan k Šiõll da se k Šiõttuejj da säämij jii’jjesnallsem jie´llemvuej, kookjie leäkku ristreeidast meerkåå´dd noormijvuim. Haalääm, sto tääi´ben dapukvee´zz jie´lli sää´mnarood nuõrid vegged cuâvvai saakk: Sää´mkulttuurlij siõm joouk kulttuur. Leâsa tõ´st i´llä ni strammvuõtt. Nuu´bbioo´rri! Jie´lledleäkkâ ää´rjj lee´d sämmla, avi lee´d tiõrvâsnalla ilbbâd jiijâd ä´rbbvuõfiâst!Seillâd tõn da u´vdded tõt jie´llemvuõtten ooudâs cuâvvai puõlvvõõ´k Šk Šid, stotõt ij läppjicci pâi pue´rbun tõt ravvnes!”

Alkukoti-lehti esitti vetoomuksen lausujalle muutamanselventävän kysymyksen:Isä Kalevi, mistä tämä kiinnostus koltansaamen kie-leen? Miltä tuntui toimittaa kielellä, jota ei itse hal-litse (pienestä kuorostakin ainoastaan kanttori Erk-ki Lumisalmi Anna-tyttärineen olivat koltankieli-siä)? Kuinka voimakkaasti ortodoksinen kirkkoSuomessa panostaa vähemmistökieliin?

Kiinnostukseni koltankieleen heräsi toimiessa-ni Sevettijärvellä ja Ivalossa papiston sijaisena suurel-la viikolla ja pääsiäisenä vuonna 1985. Vaimoni Päivitoimi kanttorin tehtävissä pestini alkuosan ajan. Iva-lossa ollessamme saimme tietää odottavamme tytär-tämme Katariinaa. Sellainen hetki jäi mieluisana mie-leen. Mielestäni oli upeaa, kun minua pyydettiin nyt18 vuotta myöhemmin toimittamaan pyhä liturgia-palvelus koltaksi. Se on tosiaan kieli, jota en hallitse.Opettelin vain lausumaan omat osani palveluksesta.Olen aiemmin toimittanut mm. kokonaisen ehtoopalve-luksen albaniaksi, joten kyllähän sitä nyt kolmannellakotimaisellakin pitää pystyä…! Itse asiassa koltankielioli minulle vaikeampaa kuin albania…!

Suomen ortodoksisessa kirkossa käytetään pää-asiassa suomea. Joissakin seurakunnissa on paljonmuualta Suomeen tulleita, joille on tarjolla omakielisiäpalveluksia. Helsingin alue on tietysti oma lukunsa.Meillä toimitetaan noin kymmenellä kielellä vuosit-tain (ruotsi, kirkkoslaavi, kreikka, englanti, romania,amhara jne.) Mielestäni on tärkeää, että erikielisilletarjotaan aluksi mahdollisuutta omakieliseen palveluk-seen. On kuitenkin oletettavaa, että sille, joka muuttaaSuomeen, on luonnollista integroitua Suomen kieleen

ja kulttuuriin, myös suomenkielisiin jumalanpalveluk-siin. Muussa tapauksessa on nähdäkseni vaaranaghettoutuminen etnisiin ja nationalistisiin kulttuuri-klubeihin, ja siihen kirkon ei mielestäni pidä rohkais-ta. Silloin tällöin on silti kiva saada kuulla sitä kieltä,jolla toimitettiin jumalanpalvelukset vanhassa koti-maassa. Tärkeää ja hyvää työtä tehdään oman seura-kuntani alueella Järvenpäässä, jossa isä Viktor Poro-kara on järjestellyt suomen kielen kirkollisen sanas-ton kursseja venäläisille maahanmuuttajille.Olisiko Venäjän ortodoksisella kirkolla opittavaaSuomesta monikielisyyden suhteen – Moskovanpatriarkaatti kun ei taida olla kovin aktiivinen li-turgisten tekstien käännöstyössä?

En tässä käy kommentoimaan Venäjän kirkontoimintaa sen enempää. Totean vain, että ortodoksisenkirkon pääperiaatteena vanhastaan on, että kansallesaarnataan evankeliumia kansan omalla kielellä. Tällähetkellä maailman ortodoksisimmissa maissa käyte-tään liturgisena kielenä kieltä, jota kansa ei puhu eikäkokonaan ymmärrä. Kreikassa vanha liturginen kreikkaja Venäjällä vanha kirkkoslaavin kieli ovat ainakin osit-tain vieraita suurimmalle osalle kansasta ja, uskallanväittää, myös suurimmalle osalle sitä käyttävästä pa-pistosta!Vetoomuksessa kolttanuorille mainittiin ”koltilleominaiset tavat, jotka eivät ole ristiriidassa yhteis-kunnan normien kanssa”. Onko heillä tapoja, jot-ka ovat tällaisessa ristiriidassa? (Huom. elokuva-teattereissa paraikaa pyörivä elokuva Mosku, jon-

36

Salaperäisten lyydiläisten heimo

ka näkökulma on yksioikoinen ja jota on jopa pi-detty rasistisena.)

Sanoin noin varmuuden vuoksi. En oikeasti tun-ne kolttakulttuuria niin hyvin, että tietäisin joitakinsellaisia tapoja, jotka eivät käy nyky-Suomessa.Mosku-elokuvaa en ole vielä edes nähnyt. On kuiten-kin nähty, että monille sellaisille maahanmuuttajille,joiden kulttuurin juuret ovat muualla kuin Euroopas-sa, on ollut vaikea sopeutua suomalaiseen ja yleensä-kin eurooppalaiseen kulttuuriin. Yhtenä esimerkkinäjoidenkin afrikkalaisten heimojen yhteisomistuskäy-täntö, joka on aiheuttanut aikamoisia yhteentörmäyksiäsuomalaisen älä-käytä-toisen-omaa-ainakaan-ilman-lupaa -käytännön kanssa. Ehkä koltilla ei ole mitäänsellaisia tapoja, mutta; ”varmuus on paras”, niin kuinSinuhe Egyptiläinen sanoisi…Muuta mainitsemisen arvoista tai kommentoitavaaasiaan liittyen?

Kolttien asema on ollut uhanalainen. Kielilaissakoltankieltä ei ole riittävästi otettu huomioon omanakielenään. Toivottavasti tähän tulee parannus nyt kol-tankielisen liturgian käsikirjan kääntämisen ja koltan-kielisen liturgian toimittamisen saaman julkisuudenkinmyötä. Ainakin itse ymmärsin, että liturgiassamme pai-kalla ollut saamelaiskäräjien jäsen oli samaa mieltä.Asia etenee, toivon niin.

Kieli on valtavan syvällä ihmisessä. Ihmisenäidinkieli on yleensä myös hänen tunnekielensä, jollahän käsittelee tunteita, myös uskonnollisia tunteita.Siksi pidän erittäin arvokkaana sitä, että koltankielinenliturgia saatiin julkaistuksi, ja että sitä on saatu kokeil-la ja käyttää aidossa tilanteessa. Meidän pitää iloitanyt saavutetusta. Emme kuitenkaan saa pysähtyä vaanmeidän tulee tehdä työtä edelleen, että kaikkien kiel-ten ja kulttuurien, myös koltan kielen ja kolttakulttuurinkautta, tulisi ylistetyksi Pyhän Kolminaisuuden nimi.

Lyydin syntyKantasuomea puhuneen itämerensuomalaisen väestönasuinalue ulottui ensimmäisellä vuosituhannella eKr.Itämeren rannoilta kauas Peipsijärven itäpuolelle. Poh-joisessa muinaissuomalaisten naapureina olivat kanta-saamelaiset, idässä volgalaiset muinaisheimot, eteläs-sä liettualaisten ja latvialaisten esi-isät. Joskus 500–700-luvulla sloveenit (tulevat novgorodilaiset) laskeu-duttuaan etelästä Lovattia alas saavuttivat Ilmajärvenja Mustajoen. Siellä sloveenit tapasivat ensimmäisiäitämerensuomalaisia, joita he rupesivat nimittämääntsuudeiksi. Myöhemmin sana kulkeutui novgorodilai-silta lappalaisille, jotka alkoivat käyttää sitä eteläm-pänä asuvia itämerensuomalaisia naapureitaan tarkoit-taen.

Tsuudeja taas alkoi vaeltaa Olhavanjokea pit-kin pohjoiseen, minkä muistona on säilynyt mm. joen

keskijuoksussa sijaitsevan Tsudovon kaupungin nimi.Näitä siirtolaisia asettui Laatokan kaakkoisrannikolle,jossa 800-luvulla muotoutui muinaisvepsäläisten hei-mo, jonka jälkeläisiä ovat nykyiset vepsäläiset, lyydi-läiset ja aunuksenkarjalaiset eli livviköt. Muinaisvep-sän ydinalue sijaitsi Olhavan ja Syvärin muodostamas-sa nurkkauksessa, josta se levittäytyi Laatokan itäran-nikolle aina vanhan rajan tuntumaan, Rajakontuun,saakka. Sen takana sijaitsivat muinaisen Korelan eliKarjalan maat.

Muinaisvepsäläisten nautinta-alueet ulottuivatpaljon laajemmalle ja käsittivät mittaamattomia korpi-maita Laatokalta Vienanmerelle saakka ja Pinegajoelta(kantasuomeksi Peenijoki) Valkeajärvelle (vepsäksiVougedar’). Syväriä pitkin muinaisvepsäläiset pääsi-vät Ääniselle, josta vesitiet kulkivat Vienanmerelle jaZavolotsjeen, jonne he perustivat kronikoissa Taipa-leentakaisen Tsuudin nimellä mainitun koloniansa. Vii-kingit kutsuivat sitä Bjarmalandiksi, jonka nimi pa-lautuu alkumuotoon Perämaa samoin kuin venäläinenPerem’, myöhemmin Perm’. Toinen siirtokunta, jokasai omaperäisen nimen Ves’ eli Vepsä, muodostui Val-keajärven seudulle, josta se kävi kauppaa Volgan

Rtikkelista julkaistaan nyt ensimmäinen meljännes.Loppuosa julkaistaan Alkukodin seuraavassa nume-rossa.

37

Voiko pienellä tuohuksella virittää lyydiläiskulttuurinahjon tulen, näyttää tulevaisuus…

Uhanalaisen lyydin kielen ja lyydiläisenkulttuurin säilyttämisen ja kehittämisensuunnitelma1 Lyydiläisiä tulee käsitellä kansallisena vähemmistö-nä, jonka kieli on kaikista Karjalan tasavallan alkuasuk-kaiden puhumista kielistä uhanalaisin. Nykyajan olois-sa lyydin kieli ei voi säilyä ilman virallisten järjestöjentukea.2 Lyydiläisalueella sijaitseviin kouluihin on otettavasäännöllinen lyydin kielen opetus. Lyydin kieltä on ope-tettava myös päiväkodeissa.3 Petroskoin yliopistossa ja opettajakorkeakoulussa onopetettava lyydin kieltä opettajien, tutkijoiden ynnämuiden lyydin kielen asiantuntijoiden valmistamiseksi.4 Lyydin kieltä ja lyydiläistä perinnekulttuuria on tut-kittava Karjalan tiedekeskuksessa, minkä vuoksi sinneon saatava asianomaiset spesialistit.5 Lyydin kieltä on käytettävä Karjalan kansallisessalehdistössä ja radiossa. Tämän aloittamiseksi pitäisi saa-da vapaaehtoisia kirjeenvaihtajia lyydiläisalueen suu-rimmista asuinpaikoista, esim. Kuujärveltä, Pyhäjärveltäja Munjärven Lahdesta.6 On tehtävä ja julkaistava lyydin kielen aapinen, sa-nakirja ja oppikirjat.7 On tuettava lyydinkielisen kaunokirjallisuuden teke-mistä ja julkaisutoimintaa.8 On annettava tukea lyydiläisten kulttuuriselle harras-tustoiminnalle. Karjalan tasavallan kulttuuritapahtumiasuunniteltaessa on otettava huomioon maa- seudullatoimivat lyydiläiset perinneryhmät.9 On autettava lyydiläisten hengellisen elämän elpy-mistä, minkä vuoksi pitää järjestää Raamatun kääntämis-ja julkaisutoimintaa sekä kirkollisten rakennusten raken-tamista ja kunnostamista lyydiläisissä kylissä.10 Kansallisena kielivähemmistönä lyydiläisille ontaattava oma edustusto kaikissa huomattavissa suoma-lais-ugrilaisten kansojen foorumeissa. Valitettavasti tä-hän kongressiin yksikään lyydiläinen ei ole saanut viral-lista kutsua.11 Pyydämme kunnioittavasti Suomalais-ugrilaistenkansojen maailmankongressia valvomaan lyydinkielisenvähemmistön oikeuksien toteuttamista.

bulgarien kanssa. Usein kronikoissa Ves’ maini-taankin volgalaisten heimojen joukossa,merjalaisten ja muromalaisten rinnalla: ”Ensim-mäisiä asukkaita olivat Novgorodissa sloveenit,Polotskissa krivitsit, Rostovissa Merja, Valkea-järvellä Ves’, Muromissa Muroma” (862).

Olhavan suussa muinaisvepsän heimo-pesän läheisyydessä syntyi viikinkien ensimmäi-nen asutus nykyisen Venäjän alueella. Näille seu-duille viikinkejä houkutti tulemaan sloveenienavaama kauppatie Varjageista Kreikkaan, jonkavarrelle perustettiin Aldeigjuborg, Vanhan Laato-kan linna. Kronikan mukaan Vanhasta Laatokastatuli 862 varjagiruhtinas Rurikin ensimmäinen pää-kaupunki. Rurikin kuoleman jälkeen (879) uudenvaltakunnan keskus siirtyi Novgorodiin eliUuteenkaupunkiin, ja sitten vuonna 882 Kiovaan.Siihen saakka kronikat tavallisesti mainitsevatkintsuudit heti varjagien eli rusien perässä: ”Päätti-vät Rus’ ja Tsud’ ja sloveenit ja krivitsit ja Kaik-ki...” (862).

Varjageilta muinaisvepsäläiset omaksuivatkurgaanikulttuurin, joka vallitsi heidän asuinsi-joillaan Laatokkaan kaakosta ja idästä laskevienjokien varsilla 900-1200-luvulla. Pakanallisenhautaustavan lopetti kristinuskon tulo Laatokanrannoille. Kronikan mukaan 1227 Novgorodinruhtinas Jaroslav Vsevolodovit  oli kastanut pal-jon Laatokan rannikon pakanoita. Juuri sinä mur-rosaikana lyydiläisten esi-isät alkoivatkin muut-taa pois kantavepsän ydinalueelta Kaakkois-Laa-tokalta. He kulkivat Syväriltä pohjoiseen Uslan-koin- ja Vaaseninjokea sekä Äänisen länsirantaapitkin ja ulottuivat Aunuksen kannaksen koillis-osiin. Sen takia Karjalan kartalla lyydiläiskylienketju, joka muistuttaa ilmassa liitävän linnun sii-piä, on pitkä mutta kapea. Näiden asutusten ni-miä lukee mm. Äänisen viidenneksen kirjurinkir-jassa vuodelta 1563. Siinä esimerkiksi mainitaankylä Giz navolok -niemellä, joka on Kuujärvenlyydiksi Hid’niem, Hiidenniemi.

Äänisen luoteisrannikon lisäksi lyydiläisetasuttivat myös Äänisniemimaan, minkä todistaamm. Kizin (Kisasaaren) nimi. Myöhemmin tämäalue, samoin kuin Petroskoin seutu, venäläistyitäydellisesti, vaikka vielä 1800-luvulla Jallahdes-sa ja 1940-luvulla Lohmojassa tavattiin omaa eri-koista kieltään osaavia lyydiläisiä. Lyydi on jät-tänyt selvän jälkensä näiden seutujen paikan-nimistöön ja Äänisniemen venäläismurteiden sa-nastoon, joissa myös paino lankeaa ensimmäiselletavulle.

Lyydiläisten asuttamien maiden ensimmäi-siä asukkaita olivat kantasaamelaiset. Sellaisetpaikannimet kuin Vaaseninjoki, lyydiksi Vuaz-

38

nend’ogi, ja muut vuaz-kantaiset paikan-nimet juontuvat selvästi saamen sanastavaadz, vaadin. Tosin nämä seudut olivatikiajoista tuttuja lyydiläisten esi-isille, jot-ka käyttivät hyväkseen nykyisten Vienan-meren-Itämeren ja Volgan-Itämeren kana-vien vesireittejä. Niin Karjalasta kuin naa-purialueiltakin löytyy paljon kantavepsä-läisperäisiä paikannimiä: Segozero (Sees-järvi), Puudosi (pudas), Vologda (valkea)ym.

Kaakkois-Laatokalta tulleet mui-naisvepsäläiset jättivät Syvärin ja pohjoi-sen Äänisen rannikolle kurgaanit, joidenkausi ajoittuu 900–1000-luvulle. Niinä ai-koina Äänisjärven Tsolmuzin lahdessa si-jaitsi kokonainen tsuudilaissiirtokunta, josta kahden-toista arkeologien tunteman kurgaanin lisäksi kerto-vat myös paikannimet: Neminajoki (niemi, niemen),Hiz-mäki (hiisi). Mutta vanhin paikannimistön kerroson lappalaista perua: Tsolmuzi palautuu saamen sa-naan coalme, salmi.

Aunuksenkarjalaisten muinaisvepsäläiset esi-isät, jotka loivat Laatokan itäisen rannan kurgaani-kulttuurin, asuttivat Aunuksen kannaksen länsiosat en-nen lyydiläisten muuttoa nykyisille asuinseuduilleen.Heidän kielensä jo 1000-luvulta alkaen muuttui vähi-tellen karjalaisvoittoiseksi luoteisesta vaikuttaneenvarsinais-karjalan painostamana. Juuri livviköt levit-tivätkin ensimmäisenä karjalaista vaikutusta, jota tuliKarjalan kannakselta sekä Laatokan pohjoisrannoilta,ja jonka he välittivät edelleen lyydiläisten muinais-vepsäläiseen puheeseen. Novgorodin ja Ruotsin väli-sen Pähkinäsaaren rauhan (1323) solmimisen jälkeenosa varsinais-karjalaisia muutti ruotsalaisille jääneiltaseuduilta Keski-Karjalaan, Sununjoen ja Seesjärven vä-liseen maastoon. Näiden tulokkaiden vaikutuksestamuodostuivat pohjoislyydiläiset murteet, joiden puhu-

jat joutuivat läheisiin kosketuksiin varsinais-karjalais-ten kanssa.

Samanaikaisesti nykyiseen Karjalaan, Äänis-järven lounaisrannikolle, tulivat Äänisen vepsäläiset,mutta jouduttuaan hyvin varhain eristykseen lyydiläis-alueesta he eivät saaneet tuntea mitään merkittävääkarjalan vaikutusta ja säilyttivät kielensä melkeinalkuperäisessa muodossa.

Näin ollen lyydiläisten puhuma kielimuoto, jokapalautuu Laatokan kaakkoisrannikon 800–1200-luvunkantavepsään, oli muodostunut lännestä ja pohjoises-ta Aunuksen kannaksen itäosaan ulottuneen karjalais-vaikutuksen tuloksena, mikä alkoi 1200–1300-luvul-la.

Lyydiläinen kansanperinne-ryhmä Pitk randaane

helsingissä heinäkuussa1999.

39

40

Rozita AndrianovnaAnkudinova:Udmurtit kyllä osaavat laulaa,mutta minä opetin heidätesiintymään lavalla

Rozita A. A., missä ja milloin olette syntynyt, mil-laiset olivat kouluvuotenne?

Olen syntynyt Izkarissa vuonna 1926 tavallis-ten venäläisten tehdastyöläisten lapsena. Sotavuodetkeskeyttivät juuri alkaneen opiskeluni musiikki-koulussa. Piti alkaa tehda työtä 16-vuotiaasta asti.Mutta jatkoin opiskelua iltakoulussa ja sodan jalkeenpääsin musiikkiopistoon ja sen jälkeen Kazaninkonservatorioon.Nyt teidät tunnetaan udmurttilaista musiikki-kulttuuria merkittävästi edistäneena ihmisenä.Kuinka Te jouduitte kosketuksiin udmurttilaisenkulttuurin kanssa?

Konservatorion jälkeen aloin työskennellä mu-siikkiopistossa. Sittemmin minusta tehtiin Italmas-yh-tyeen johtaja . Tuolloin sen nimi oli vielä Ansambljpesnji i pljaski UASSR (’Udmurtian autonomisen so-sialistisen neuvostotasavallan laulu- ja tanssiyhtye’).Siellä tutustuin udmurttilaiseen lauluun. Yhtyeenudmurttijäsenet lauleskelivat vanhemmilta oppimiaanlauluja ja esittelivät niitä minulle. Ostin udmurtin kie-len sanakirjan. Nyt minä ymmärrän jo kaiken hyvin,vaikka en itse osaa puhua udmurttia. Jatkoin myös työ-täni musiikkiopistossa. Siellä annoin udmurttilaisialauluja laulettavaksi jokaiselle oppilaalle, oli hän sit-ten venäläinen, tataari tai ukrainalainen. Kun asuuUdmurtiassa, on ehdottomasti tunnettava siellä asuvankansan kulttuuri. Italmasista lähdettyäni työskentelinUdmurtian valtionradion kuoron johtajana n. 20 vuot-ta. Se ei ollut ammattilaiskuoro. Kuorolaisten kanssatyötä oli paljon: kylistä tulleille ihmisille opetin aka-teemista laulua venäjän ja udmurtin kielillä. Udmurtitosaavat laulaa erinomaisesti, mutta minä opetin heillekuinka esiinnytään lavalla. Lisäksi työskentelinUdmurtian valtionyliopistossa yhteiskuntatieteellisentiedekunnan dekaanina. Menin töihin yliopistoontarkoituksenani luoda akateeminen kuoro. Olin suun-nitellut asiaa jo pitkään. Yliopistossa perustin opiske-lijoiden kanssa akateemisen kuoron, udmurttiyhtyeen,

tanssiyhtyeen, sekä kirjallisuus-, psykologia- jakasvatustiederyhmiä.Olette koko maailman tunteman Tsiptsirgan-yhty-een äiti. Mikä tässä yhtyeessä on niin erityistä?

Tämä yhtye on todellakin kuin Udmurtian val-tionyliopiston käyntikortti. Kerran me jouduimme yl-lättäen erään Tarton museon juhlapäiville. Onnit-telimme museota laulamalla virolaisen laulun. Silloinemme vielä tienneet mitään muita suomalais-ugrilai-sia lauluja kuin udmurttilaisia. Tämän laulun me olim-me valmistautuneet esittämään tapahtumassa tunnetunudmurtin, kielitieteilijä Bibinur SarapovnaZaguljajevan avustuksella. Hän on opiskellut pitkäänTartossa. Kaikki pitivät esityksestämme. Siitä lähtienmeitä on kutsuttu monille suomalais-ugrilaisille festi-vaaleille. Olen tullut siihen tulokseen, etta tärkeintäon esittää kansanlaulu alkuperäisiä laulutapojasärkemättä.Missä olette ollut Tsiptsirganin kanssa?

Missäpä emme olisikaan olleet! Olemme olleetkaikilla Venäjän suomalais-ugrilaisilla alueilla Karjalaaja Hanti-Mansiaa lukuunottamatta. Muutenkin olem-me olleet joka puolella Venäjää. Ensimmäisen ulko-maanmatkan teimme Istanbuliin vuonna 1978, sen li-säksi olemme olleet Roomassa, Budapestissä ja Hel-singissä. Nyt T sipt sirganin repertuaarissa onudmurttilaisten laulujen lisäksi melkein kaikkienuralilaisten kansojen lauluja ja lisäksi joitain turkki-laisia ja venäläisiä laulujakin.R. A., olette pitkään olleet tekemisissä udmurttienkanssa. Mitä voitte tämän perusteella sanoaudmurttilaisen kulttuurin tulevaisuudesta?

Udmurtit ovat hyvin lahjakkaita, erityisesti mu-sikaalisesti. He osaavat suojella musiikkiperinnettään.Mutta toisaalta udmurtit eivät huolehdi kielestään.Monet unohtavat sen muuttaessaan kaupunkiin, eivät-kä opeta sita lapsilleenkaan.Mitä aiotte tehdä tulevaisuudessa?

Olen jo iäkäs ihminen ja sairauksia alkaa tulla.

41

Udmurtin kielen kesäkurssitUdmurtiassaVieraan kielen opiskelu on tehokkainta ja mielenkiin-toisinta kun opiskelee maassa, jossa kieltä puhutaan.Esimerkiksi suomen kielen kursseja ulkomaalaisillejärjestetään useita eri puolilla Suomea. Usein ihmisil-lä on parhaiten aikaa lomillaan, useimmiten kesäai-kaan, matkustaa opiskelemaan vierasta kieltä vieraa-seen maahan. Legendaariset Debrecenin yliopistonunkarin kielen kesäkurssit ovat tuttuja useimmille su-kukielten opiskelijoille. Niille saapuu satoja unkarinharrastajia joka puolelta maailmaa.

Udmurtin ja marin kesäkursseja on alettu jär-jestää vuodesta 2001 alkaen. Vaikkakin aluksiosaottajamäärä on ollut suhteellisen vaatimaton, mer-kitsevät tällaiset kurssit udmurtin ja marin kielelle sta-tuksen nousua ja ennakkoluulottomille sukukieltenharrastajille aivan uusia mahdollisuuksia syventyäsukukieliin.

Idea ulkomaalaisille tarkoitettujen udmurtin-kurssien järjestämisestä oli Udmurtian valtionyliopis-ton kansainvälisten asioiden osaston päällikön Maria

Ivanovna Beznosovan. Ensimmäiset kurssit järjestet-tiin 30.7.–19.8.2001 Izkarissa. Niille osallistui 13 opis-kelijaa. Pääosa osallistujista oli unkarilaisia (7), muttamyös suomalaiset olivat hyvin edustettuina (3). Loputkolme olivat Saksasta, Itävallasta ja Komista. Opin-not oli jaettu käytännöllisiin kieliopintoihin ja kulttuuri-opintoihin, jotka sisälsivät udmurttilaista etnografiaa,folklorea, aluemaantiedettä ja kirjallisuutta. Erikois-alojen luennoista vastasivat kasallisten tieteiden hui-put. Kieliopetusta antoivat sellaiset kokeneet opettajatkuin professori V. K. Kel’makov ja yliopistonopetta-jat R. A. Kuznetsova ja S. Gerasimova. Kurssienoheisohjelma oli runsasta. Retkiä tehtiin mm. maaseu-dulle, Kalasnikovin asemuseoon ja Ludorvajn ulko-ilmamuseoon. Vapaa-aikana rentouduttiin mm. elo-kuvateattereissa ja yleisissä saunoissa.

Seuraavana vuonna järjestäjillä oli apunaan vuo-den 2001 kursseille osallistuneilta saatu palaute. Mo-nista kurssin oheisohjelma oli liian runsasta javäsyttävää. Haluttiin paneutua kurssin aikana opiske-

Mutta pystyn tekemään työni edelleen yhtä hyvin kuinaikaisemminkin. Olen valmis työskentelemään sen hy-väksi, että tuntemattomat loistavat udmurttilaiset lau-lut pääsisivät esille radiossa. Jatkan edelleen työtäniTsiptsirganissa opiskelijoiden kanssa ja samoin työtä-ni Izkarin humanistisen lukion oppilaiden kanssa.

Rozita Andrianovna Ankudinova – Udmurtian valti-onyliopiston kansanlauluyhtyeen Tsiptsirganin taiteel-linen johtaja ja Izkarin humanistisen lukion Zoraj-kansanlauluyhtyeen johtaja – on palkittu useilla val-tiollisilla ansiomerkeillä.

Tsiptsirgan (perustettu 1976) on ensimmäinenyhtye, joka on tuonut esiintymislavoille udmurttilaistakansanperinnettä ja esittänyt muiden uralilaisten kan-sojen lauluja. Yhtye on poikinut noin 10 pientäTsiptsirgania eli yhtyettä, joita johtavat kyläkoulujenopettajat, jotka opiskeluaikoinaan olivat mukanaTsiptsirganissa. Tieteellisinä neuvonantajina toimivat

professori, filologian tohtori V. Kel’makov ja profes-sori, etnografian tohtori V. Vlakdykin.

Monelle kuuluisalle udmurttitaiteilijalleTsiptsirgan on ollut ensimmäinen askel taiteen maa-ilmaan, mm. runoilija-laulaja Vladimir Kotkoville,Ajkaj-yhtyeen laulaja Pjotr Daniloville, radiojourna-listi Nadezda Stepanovnalle, Udmurtian lipun ja vaa-kunan suunnittelijalle Juri Lobanoville ja laulajaNadezda Utkinalle.

Tsiptsirgan on udmurttia ja tarkoittaa samanni-misen kasvin varresta tehtya huilua. Se oli udmurttiensuosittu kansansoitin, jota soitettiin niin, että ilmaa eipuhallettu vaan imettiin sisään päin, minkä vuoksi soit-taminen ei ollut aivan helppoa. Soittimen ääni oli yle-vä, tasainen, pehmeä, kauaskantava, hopeisen kuulasja kiehtova. Perimätietojen mukaan kaikki rakastivatsen udmurttilaisiin lauluihin ja mieleen sopivaa sointia.Nykyisin sitä ei osata enää tehdä eikä soittaa, muttaRozita Andrianovnalla on unelma, etta vielä joskus löy-tyisi tsiptsirgan ja sen soittaja.

42

Udmurtian valtionyliopisto ja Udmurttilaisen filologian tiedekunta jär-jestävät kurssin ”Udmurtin kieli ja suullinen kulttuuri” 27.7.–17.8.2003alkajille ja edistyneille. Kurssin hinta on 160 dollaria. Se kattaa ope-tuksen, ruokailut (3 kertaa päivässä), majoituksen ja kulttuuriohjel-man.

Kurssille ilmoittautuminen 30.6.2003 mennessä GalinaTsirkovalle; sähköpostiosoite: fudf@udm.ru, faksi: +7 3412 755 866,osoite: FudF, Ul. Krasnogerojskaja 71, Izhevsk 426 034, RussiaKutsua varten tarvitaan seuraavat tiedot kurssille osallistujasta:– etunimet ja sukunimi– syntymäaika– passin numero– työpaikka– virka– kotiosoite– paikka, mistä osallistuja kotimaassaan saa viisumin (kaupunki, jos-sa sijaitsee Venäjän suurlähetystö tai konsulaatti)– Venäjällä oloaika– Udmurtian valtionyliopistossa vierailun tarkoitus (udmurtin kielenkurssit)– osallistujan mahdollinen udmurtin kielen taito

luun. Jotkut olivat sitä mieltä, että kaiken oheis-ohjelmankin pitäisi liittyä kiinteästi nimenomaanudmurttilaiseen kulttuuriin eikä sisältää tutustumistaesim. venäläisen Tsaikovskin kotimuseoon taiKalashnikovin aseisiin, vaikka nämä Udmurtiaan kiin-teästi liittyvätkin. Lisäksi valitettiin sitä, että Izkar onvenäläinen kaupunki. Udmurttia ei pääse käyttämäänjuuri muualla kuin yliopiston laitoksella.

Vuoden 2002 kurssit järjestettiinkin aidossaudmurttikylässä, Pitshi Purgan alueen Bobja-Utsan ky-lässä. Osallistujamäärässä oli pieni notkahdus. Kurs-seille osallistui vain neljä unkarilaista opiskelijaa. Heasuivat kyläläisten luona, mikä tarjosi mahdollisuudenjatkuvaan kielen harjoitteluun aidoissa tilanteissa. Osal-listujat pitivät tällaisesta kurssimuodosta. Opettajinatoimivat edelleen Kel’makov ja Kuznetsova.

Kurssien järjestämisessä avusti Udmurtian val-tiovalta, valtiollisen tiede-, opetus-, kulttuuri- januorisopolitiikan neuvoston komission puheenjohtajaA. G. Krasil’nikov ja Venäjän federaation duumankansanedustaja S. V. Smirnova. Kahden apurahan saa-misessa edesauttoi varamaatalousministeri M. I.Nazarov.

27.7.–17.8.2003 kurssit järjestetään kolmannenkerran, tällä kertaa taas Izkarissa. Kursseille osallistu-vat majoitetaan 18.5.2002 uudistusten jälkeen käyttöönotettuihin ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoilletarkoitettuihin huoneisiin, jotka sijaitsevat yliopistonpäärakennuksista kivenheiton päässä, yliopiston asun-tolassa nro 1. Opettajana toimii totuttuun tapaan aina-

kin Kel’makov. Oheisohjelma keskittyy udmurt-tilaiseen kulttuuriin. Ohjelmassa on mm. retki Idna-kariin, muinaiselle udmurttien esi-isien asuinpaikalle,Sarapuliin ja Pitsi Purgan alueen Goznjan kylän kes-kiasteen kouluun. Koulu on valittu kohteeksi, koskase on kuuluisa udmurtin kielen ja kulttuurin tasokkaastaopetuksesta. Tasavallan olympialaisten voittajien jou-kossa on joka vuosi koulun kasvatteja. Suunnitelmis-sa on myös Vjatseslav Ar-Sergin, loistavan etno-futuristisella tavalla kirjoittavan nykykirjailijan tapaa-minen.

Kursseille etsitään uusia rahoittajia. Kurssienhinta on ollut aina 160–180 dollaria, koska tarkoi-tuksena on, että kursseille voisivat osallistua myös ta-valliset yliopisto-opiskelijat. Kurssien organisaattori-na toimii Galina Petrovna Tsirkova. Hän on Udmur-tian valtionyliopiston kansainvälisten asioidenvaradekaani. Hänen miehensä on udmurtti, mutta itsehän on kansallisuudeltaan venäläinen. Kysyttäessämiksi hän niin tarmokkaasti järjestää udmurtin kurs-seja joka vuosi, hän vastaa: ”En koskaan ajattele, mikäon minun kansallisuuteni, olenko venäläinen vai en.Minulla on tällainen virka, minä asun Udmurtiassa jasitä paitsi todella haluan auttaa udmurtteja.”Olga Gorodskova on Kel’makovin aspirantti. Hän työs-kentelee vuoden 2003 kurssien aikana unkarin kielenkääntäjänä ja Tsirkovan avustajana.(Aspirantti on jatko-opiskelija, jonka tähtäimenä onvenäläinen kandidaatinväitöskirja.)

Udmurtin kielikurssien lisäksi Venä-jällä järjestetään tänä kesänä seuraa-vat etäsukukielten kesäkurssit:Joskar-Olassa marin kielen kurssit30.6.–20.7., ilmoittautumiset ja lisä-tiedot markaf@marsu.ru (myös suo-meksi), hinta 250 USDSaranskissa ersän ja moksan kurs-sit 29.6.–20.7., ilmoittautumiset jalisätiedot filfac@moris.ru (myössuomeksi), hinta 180 USDHuom! Molemmille kursseille pitääilmoittautua 30.5. mennessä, mielui-ten mahdollisimman pian.

43

Todmo kyljos no asportem bukvaos

Tutut sanat –oudot kirjaimet

Denis Saharnyh

Udmurt pismennnosttlenortchem ssuresez kuzz ikövöl ke no, tuzs tunsykolue. Ogszory zcuch buk-vaosyn pechatlam relligipusztrosjem nyryssetiudmurt knnigaosyssenkutskysa, Nnikolai Ivano-vich Illminskilen kivaltemulsaz kyldytem fonettikatranskriptsiyss pusjoslyukyr ukszass pörtembyzsjosyn no tochkaosynchebermam bukvaos pyrtuzs usto, uzse kutymon no

cheber tuala udmurt alfavitozz kystisske so. Solenistorijez Rossija kunlen istorijenyz, Rossiysskullturajen, jake, ssubegges ke verano, zcuch alfaviten,kirilllitsajen llukontem gerzcasskemyn. Ozzy ke no,bugyres kyzzeti daure kud-ogez addamios vess udmurtpismennnosttez lattin grafikaje vyzstyny turtttysaulizy: tanni, kyzzeti arjoslen pumazy – kuamynetiarjoslen kutskonazy Muskoyss no intyyssreformatorjos kirilll udmurt grafikajez palenton vylyss”vyll alfavit” szuonez churtnasa utchazy, noszukmystoneti arjosy so ponnna muketjosyz noprojektjos demlamyn val na. Ta kichöltemjos pölyssogze ke no ulone pycsatyny öz pörmy. Soless uttem,olo, addamiless zemos pajdaze azzvyl ik todiss achizInmar. Tare Rosssiyss parlament no preziddent,nnimysstyz zakon kutysa, taly jun pezzdet ssotilllamno inni. Kottma ke no, sporjasskiss uz ik szeddy, dyr:vyll opravaje pyrtem duno iz zem no vyll ssamenchillany kutske, nosz vyll disskutse – ogdyrly ke no!– dissam addami szory kotyryn ulissjosyz zem no vyllssamen uchkyny ödjalo.

Csapak so kadd ik jugdur kyl bordyn no.Kunssör kyljosty dyszetono karisskem addami zolgesvalany kutske anaj kylze no; so azze usstisske anajkylyzless fonettika, lleksika, struktura lassann murtkyllless vissjasskiss pusztrosez. Pinal dyryssen aslazvitt chinnyjez vylllem todmo kyljosty chylkak vyllbukvaosyn gozstysa, anaj kylze ta vakytozzadzcylymte disskuten dissatysa, addami kylyzlenpuszkaz vatem ssios bordy kadd jötisske. Jötskemzeszödysa, kottkudiz addami so vije dunjany bygate anajkylyz ssaryss mar todemze no todymteze. Vannze taje

Vaikka udmurtin kirjakielen taival ei ole erityisen pit-kä, se on hyvin mielenkiintoinen. Se alkaa tavallisillavenäläisillä kirjaimilla painetuista uskonnollisaiheisistakirjoista, kulkee Nikolai Ivanovits Iljminskin johdollaluotujen, foneettista transkriptiota kaikkine häntineenja pisteineen muistuttavien kirjainten kautta aina ny-kyiseen erinomaiseen, käyttökelpoiseen ja kauniiseenudmurtin kirjaimistoon asti. Udmurtin kirjakielen his-toria kuuluu erottamattomasti yhteen Venäjän valtionhistorian, Venäjän kulttuurin, tai tarkemmin sanottunavenäläisen aakkoston, kyrillisen kirjaimiston kanssa.

Silti myrskyisällä kahdennellakymmenennellävuosisadalla jotkut ihmiset yrittivät jatkuvasti muut-taa udmurtin kirjaimiston latinalaiseksi. Niinpä 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alussa sekä moskovalai-set että paikalliset uudistajat yrittivät syrjäyttääudmurtin kyrillisen kirjaimiston niin sanotulla ”uudellakirjaimistolla”. Ja vielä 1990-luvullakin esiteltiin li-sää kirjaimistonuudistusprojekteja. Näistä aloitteistayhtäkään ei onnistuttu toteuttamaan. Ehkä toteutumi-selta suojeli itse Jumala, joka tietää mistä ihmiselletodella on hyötyä. Nyttemmin Venäjän parlamentti japresidentti ovat erityisellä lailla panneet kirjaimistonvaihtamiselle esteen. Olkoon miten oli, mutta kukaanei varmaan kiistä, että uuteen koruun upotettu jalokivialkaa uudella tavalla säihkyä ja uuden vaatteensa –vaikka vain joksikin aikaa – päälleen pukevaa ihmistäaletaan todellakin katsella uudella tavalla.

Samoin on asian laita kun on kyse kielestä. Ih-minen, joka on alkanut opiskella ulkomaiden kieliä,alkaa ymmärtää syvemmin myös äidinkieltään; hänelleavautuvat äidinkielen fonetiikan, sanaston ja rakenteenominaispiirteet, jotka erottavat sen vieraasta kielestä.Kun ihminen kirjoittaa uusilla kirjaimilla sanoja, jot-ka tuntee lapsuudestaan asti yhtä hyvin kuin viisisormeaan, pukee äidinkielensä ennen näkemättömäänasuun, hän ikään kuin pääsee kielensä kätkettyyn yti-meen. Matkalla sinne ihminen voi arvioida mitä tietäääidinkielestään ja mitä ei tiedä. Kaiken tämän voi ym-märtää vaikkapa katselemalla Daniel Gottlieb Messer-schmidtin, vuonna 1726 udmurttien maille tulleen sak-

44

...Att vi inte kan uppfattasvenskan som ett hot

Då det andra numret av Alkukoti planerades tog densvenskspråkige utskottsaktivisten Wilhelm Nouroinitiativ till att tidningens ledare också skulle publiceraspå svenska. I sin motivering hänvisade han bl.a. tillvår studentkårs tvåspråkighet. Nouro är en minoritets-språksaktivist som även intresserar sig för det arbetesom görs för de uraliska språken.

Alla var inte så entusiastiska över initiativet ochutskottsmedlemmarna förde under en tid en livligvärdediskussion. Slutligen kom en kompromisslösningtill stånd: i samband med ledaren publicerades en kortartikel av typ ”Till läsaren” på svenska och nord-samiska. Bruket av svenska tilltalade inte heller allaläsare, en skickade respons som visade att han tagitilla upp. I det följande försöker jag som gott jag kanframföra skäl för att redaktionen stannade för attanvända svenska och nordsamiska (men inte t.ex.engelska).

Det torde vara på sin plats att poängtera att vårstudentkårs frändefolksarbete inte är riktat mot vare

Debattartikel – och svar åt dem som kritiserat användandet av svenska i tidningenAlkukoti (Urhemmet)

sig tysk- eller svenskspråkiga eller någon annan, utangörs för uraliska och även andra minoritetsspråk och -kulturer. Dessutom utförs arbetet till nytta och nöjeför deltagarna själva. För många var därför frågan inteheller ”Man behöver väl inte använda svenska?” utannågonting i stil med ”Varför just svenska? Om vianvänder svenska, hur bör vi då förhålla oss då till nord-, enare- och skoltsamiskan?” Någon kan också hakommit att tänka på de yngre av Finlands minoritets-språk, exempelvis romani, som talats hos oss i sekler.

Det var också tal om bruket av engelska. I denuraliska världen är dess ställning som “enda världs-språk” (som engelskan i bl.a. Finland numera lättuppfattas) på intet sätt ovedersäglig. Majoriteten avde icke-finskspråkiga som är intresserade av Alkukotikan tänkas kunna ryska snarare än engelska; detta harinte undersökts. (Dessutom önskar en del avskribenterna som står bakom utgivandet av Alkukotiäven försvara ”hotade” världsspråk, exempelvisbevarandet av franskan som postens språk och tyskan

salaisen tiedemiehen kokoamaa latina-udmurtti-sanas-toa. Tässä sanastossa on zarezz kirjoitettu muodossaSærysch (’meri’), zarnni Ssarnie (’kulta’), purt Pûûrth(’veitsi’), ly Lüÿ (’luu’) jne. Tutut sanat mutta oudotkirjaimet – tämä vastakohta jostakin syystä kiehtoo jaherättää myös paljon ajatuksia.

Niinpä eläkööt yhdessä, toisiaan häiritsemättäsekä latinalaisiin että venäläisiin kirjaimiin pohjautu-vat aakkoset ja hyödyttäkööt udmurtin kieltä! Minus-ta tuntuu, että kun kirjoittajan välineistöön lisäämmevielä yhden työkalun, siitä ei seuraa mitään pahaa, vaanpelkästään hyvää.Udmurtista suomentanut Esa-Jussi Salminen

valasskod, kylssaryss, 1726 are udmurt szajere vuemDaniel Gottlieb Messerschmidt nnimo nnemetsuchonojless llukam lattin-udmurt kylbugorze uchkysa.Tatyn ”zarezz” – Særysch, ”zarnni” – Ssarnie, ”purt”– Pûûrth, ”ly” – Lüÿ formajen ssotemyn, no muket.Todmo kyljos no aspörtem bukvaos – so kontrastvalantemges mugen as bordaz kyske, uno malpanvyrzcyte no.

Ozzyjen, csosz, og-ogezly lluketontem medulozy inni udmurt kyllly uzsasa lattin no zcuch grafikavyle injam alfavitjos! Gozsjass murtleninstrumentariysstyz tirlyk bordy esszo ogze ke vatsamy,umoj ssana, nomyr urodez uz luy kadd pote mynym.

45

som det internationella språketinom den uraliska språk-forskningen. Också detta är ettsätt att försvara pluralism.)

Så som jag förstår sakenkan man inte göra för mycket föratt försvara ett minoritetsspråk,inte ens i Finland. Andelensvenskspråkiga är ju trots allt pånedgång i vårt land och be-varandet av svenskan har inte pålänge hotat finskans ställning –medan det ökade bruket avengelska utgör ett hot, särskiltinom vissa delområden av vårkultur. Det kan tänkas att ävenfelaktiga åtgärder i vårt landvidtagits för att försvarasvenskan, men att publicera Alkukoti delvis på svenskahör knappast till dessa. Hur kan det skada någon? – IRumänien har ultranationalistiska grupper hävdat attbruket av ungerska vid sidan av rumänska innebärförtryck av rumänerna. Vill vi vara lika intoleranta iFinland?

Härigenom når vi fram till följande poäng:Arbetet för att bevara svenskan i Finland är nödvändigtäven med tanke på trovärdigheten av ett pluralistisktfrändefolksarbete. Mycket riktigt kan finlandssvenskaninte jämföras med låt oss säga udmurtiskan p.g.a. attsvenskan har ett ”moderland” där det talas sommajoritetsspråk. I denna bemärkelse är svenskandäremot jämförbar med ungerskan som talas i allaUngerns grannländer. Fastän det karpatiska bäckenetshistoria skiljer sig en hel del från Östersjöområdets harfinlandssvenskarnas ställning länge utgjort enstimulerande förebild för bl.a. den förtryckta ungerskaminoriteten i Rumänien.

Slutligen vill jag påpeka att jag själv i tiden varmot översättandet av ledaren till svenska eller någonmotsvarande lösning. Jag anser att ett effektivare ochbättre motiverat sätt att främja bruket av svenska i vårstudentkår vore att publicera mer omfattande svenskaartiklar i Alkukoti, t.ex. om sverigesamer eller enjämförelse mellan tvåspråkigheten i Österbotten ochSlovakien. Vi utgår ju ändå från att Alkukotis läsare ivarje fall förstår finska, eftersom det absoluta flertaletartiklar (åtminstone tills vidare) endast publiceras påfinska. Bruket av svenska är en symbolisk hand-räckning åt de svenska läsarna och de finskspråkigakan därigenom tänkas inspireras till att för ett ögonblickanvända det andra inhemska språket, som de lärt sig iskolan.

Denna skrivelse beskriver inte uttömmande deåsikter som de aktiva inom frändefolksutskottet stårför, men torde åtminstone ge någon slags bild av mångafinskspråkiga minoritetsspråksaktivisters attityd: vi

älskar och respekterar det finskaspråket så mycket att vi inte kanuppfatta svenskan som ett hot.

De som är intresserade avdenna diskussion är välkomna attskriva till adressen ural-lista@helsinki.fi. Genom vår e-postlistanås även de utskottsmedlemmarsom varit mot bruket av svenska.

Skribenten studerar finsk-ugriskspråkforskning och intresserar sigför sociolingvistik.Översättning från finska av JarreParkatti.

PS. Vid översättningen och redigeringen upptäckte jagtvå klara brister i min skrivelse. För det första har jaginte alls analyserat orsakerna till motståndet motanvändandet av svenska. För det andra behandlar jagfinlandssvenskan som ett minoritetsspråk utan attpoängtera att det naturligtvis ur lagstiftningens ochsamhällets synvinkel är det ”andra inhemska språket”.Jag beklagar att jag här måste förbigå dessa frågor.

46

Toukokuun lopun lauantai-iltana keskustan baari onpuolillaan. Paikallisilla on voitonpäivän juhlinta juuriloppunut, ja rahat sen myötä, mutta puheennuotistakuuluu, että paikalla ovat Suomen pojat, varhaiskesäniloiset kulkijat. Heitä ei ole tusinaakaan, mutta mete-lin alle vaimenee jopa venäläinen diskopoppi. Onhanitärajan takana jokainen peräkylien hissukka ja elä-

määnsä kyllästynyt lähiön istumatyöläinen yhtäkkiäkingi; on valtaa, ääntä ja itsetuntoa. Muodonmuutoson kotioloihin verrattuna häkellyttävä, muttei ainut-laatuinen, sillä sitä on jo vuosikymmeniä tapahtunutaurinkorannoilla ja ruotsinlaivoilla. Kommunismin ro-mahdettua ja rajojen auettua päästiin valloittamaanViro, Pietari ja Karjala. Ja Venäjänmaalle päätyminenkirvoittaakin Suomen poikain mielissä mukavia tun-temuksia: uhmaa, jännitystä ja ihmetystä; karnevaali-henkeä ja vahingoniloa. Vittu mitkä kaupat! Vittu mit-kä vessat! Tämmöstä ois pojat meilläki jos ei isät oistaistellu – hei Eldanka-järven jää, tai-rai-rai…

Olen nähnyt tämän ennenkin, enkä hämmästy,kun ystäväni Tanja palaa tupakalta ilmoittaen, että yksipojista yritti juuri ostaa häntä yöksi 300 dollarilla. Seon paljon enemmän kuin pienipalkkaisen henkilönvuosiansiot. Lähdemme tanssimaan, ja käy ilmi, ettäpojat luulevat minua paikalliseksi. Onhan minulla ly-hyt hame ja huulipunaa, sitä paitsi puhun seuruees-samme karjalaa ja venäjää – ja mitä ihmettä suomalai-nen nainen täällä tekisikään? Pian liepeilläni alkaasama peli kuin muidenkin naisten: pojat tuijottelevatkeskivartaloani siekailematta ja tanssahtelevat lähellänins. eroottisin elein. Rohkein avaa suunsa ja sieltä kuu-luu: ”Trastui, minä oon Määttäsen Sakari, Sakke; katoSakari, se on meillä Sakke.” Jään sanattomaksi, mikäsaa Saken huutamaan apuvoimia: ”Igor, tuuppatulukkaamaan!” Poistun paikalta ennen kuin Igor saa-puu.

Illan edetessä hupenevat entisestään vähäisetestot. Venäläinen votka on tehnyt temput monelle äkki-näiselle, kysykää vain minulta. Pojat se saa tömis-telemään lattiaa, läiskyttelemään käsiä rytmiä turhaantavoitellen, ulvahtelemaan, viheltämään ja tarrautu-maan lähimpiin rintoihin ja takapuoliin. ”On täälä saa-tanan äkäsiä akkoja”, harmistuu yksi, kun tanssiva nai-nen huitaisee hänen kätensä kauemmas kaula-aukoltaan. ”Ollaanko me muka käyttäydytty jotenkihuonosti?”, jatkuu pohdiskelu saaden harvinaisia itse-kritiikin sävyjä.

Heili Karjalastatai joku vosu kumminkinMillaista turismia Karjala tarvitsee?

Jäitten lähdettyä ja kelirikon hellitettyäalkaa taas uusi matkailukausi, josta yrittäjätmolemmin puolin rajaa toivovat entistävilkkaampaa. Karjalaisten toivo on turismi,sanotaan. Syrjäinen sijainti, pitkät välimat-kat, työttömyys ja alkoholismi murentavattoimeentuloa, nuoriso muuttaa kaupunkeihinja kylät kuihtuvat. Mutta jotakin VienanKarjalassa kuitenkin on: ikimetsiä, savu-saunoja, kalakämppiä; rauhaa, nostalgiaaja uljas historia Kalevalan syntyseutuna.Niistä ovat monet suomalaiset valmiitamaksamaan. Ja paljosta muustakin, itseasiassa. Niin tulla rytyyttävät pitkin Vienanteitä tilausajobussit eläkeläisineen. TulevatSuomen puolen sukulaiset ja tuttavat.Tulevat kulttuurimatkailijat ja vaeltelijat. Jatulevat Pojat.

47

Tarpeeksi katseltuani päätän, että on tullut aikakertoa pojille muutamia totuuksia. Ilmoitan heidänkäyttäytyvän äärimmäisen typerästi ja saattavan häpe-ään koko maansa ja kansansa. Vastaanotto on tyrmisty-neen loukkaantunutta. ”Mitä pahaa me ollaan tehtyhä?” ”Eikö täälä muka tanssia saa?” ”Mikäs sinä ootmeille valittammaa?” Eräät puolustautuvat: ”Minä enoo kettään yrittäny ostaa, ei kato tarvi!” ja ”Joo, kyllätörkeesti pojat käyttäytyy, oikeen hävettää.” Tietosuomalaisuudestani leviää ja suhtautuminen muuttuuheti. Toiset yrittävät asiallista keskustelua, mutta toi-set eivät ole enää huomaavinaan, kun minusta ei olenähtävästi irtoamassa sitä, mitä ollaan hakemassa.Eräät juhlijat eivät kuitenkaan kauaa muista väli-kohtausta, vaan ovat kohta taas puhumassa minullevenäjää: ”Harasoo!”

Poikia ei näytä onnistavan tänään. Baarissa onvain vähän naisia ja useimmat heistä torjuvat umpi-humalaiset pyrkimykset töykeästi. Toisin kuin pojattaitavat kuvitella, heitä ei pidetä näillä main varsinai-sina sankareina. Lököttävät verryttelyhousut, kaljanläikyttely tanssilattialle, möykkääminen ja hoipertelueivät ole korkeassa arvossa paikallisten silmissä.Nurkkapöydän miesseurue vilkuilee säälivästi januorisoporukka nauraa ääneen. Baarin henkilökuntaantaa olla. Pojat jättävät rahaa paikallisia enemmän,vaikkeivät edes syö mitään votkan kanssa, niin kuintäällä on tapana.

”No onko täälä nyt semmosia, joilta voi suo-raan kysyä, että paljonko maksaa?”, tivaa yksi pojista

Heili Karjalasta Igorilta, seurueen tulkilta. On sulkemisaika ja häntävituttaa. Tytöt ovat kylmiä ja kiukkuisia, eivät ollen-kaan sellaisia, miksi hän oli Karjalan tytöt kuvitellut.Sitten ilmestyy vielä jostain helvetistä suomalainenakka nalkuttamaan. Piti tänne asti lähteä ja näin kävi!

Valomerkin jälkeen baarin pihalla minua jaTanjaa viluttaa, joten pyydämme poikien kuljettajaltakyytiä kotiin. Hän lupaa, ja sulloudumme autoon. Po-jat luulevat kuin ihmeen kaupalla saaneensa sittenkinseuraa datsalleen, mutta Lenininkadun päässä koittaakarvas pettymys. ”Sergei elä päästä niitä, sano niilleettä lähetään datsalle!”, elämöi Sakari ”Sakke” Määt-tänen, joka on vironnut takapenkillä ja unohtanut taasminun kansallisuuteni. ”Ei tässä näin pitäny käyvä!Perkele, paska kylä tämäkin, en tuu ennää ikkään tän-ne, Sergei, en varmasti tuu!”

Karjala tarvitsee turismia, se on ainoa tie poiskurjuudesta parempaan tulevaisuuteen, sanotaan. Pi-täisikö siksi jättää lausumatta ääneen se, mitä minä jaTanja ja varmasti moni muukin sinä iltana hartaastitoivoi? Että elähän tulekaan, Sakke – pysy kotona, taimene sinne ruotsinlaivalle. Ei sinua Karjala eikä ku-kaan täällä tarvitse.

Kirjoittaja toimii itämerensuomalaisten kieltenassistenttina Helsingin yliopiston suomalais-ugrilai-sella laitoksella ja Uhtua-seura ry:n kielipesähankkeenvetäjänä.

48

Olipa kerran maajossa varmuufien vuoksi kaikki oli salaista.Pieniñkin tieto annettiin vain niille’joille’ se oli välttämätönammatin harjoittamiseksitai muusta painavasta süüstä.Ihmisten nimet olivat salaisia,katujen nimet olivat salaisia,kaupuñkien nimet olivat salaisia.Salaisia olivat sääennusteet,virastojen aukioloajatja liikennevvälineifien aikataulut.Jopa leivän kilohinta oli salainen.Salailu oli luonteeltaan mutkatonta:salaisia tietoja ei milloiñkaan julkistettu kirjoitetussa muofiossavaan ne ilmoitettiin asianomaisille’ heñkilöille’ suullisesti’.Ühtään päätoimista salailijaatai salailunvalvojaaei valtion leivissä ollut.

Salaisten tietojen kertominensukulaisille’ ja tuttaville’oli aivan laillista(joskaan ei suositeltavaa).Küllä tutut üleensä’ tiesivät.Vierasmaalaisten vakoojien aikakului selvitellessä:Missä üöpüä’?Missä on Keskuskatu?Mistä saa ruokaa?Oñkohan se auki?Milloin lähtee linja-auto satamaan?Oñko kaupuññissa takseja?Harvinaisen järkeviä asioitatutkivat vakoojat siinä maassajoñka nimi on salainen.Varmaañkin juuri siinä maassasäilütetään Einsteinin »Salaisen suhteellisuusteorian»ainoaa käsikirjoitusta.Empä vain satu’ tuntemaan ketäänjoka voisi vahvistaa’ epäilüni.