SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY

3-2011

Suomen hallitus valmistelee budjettiesitystä, jossa kotiin tilattavien lehtien arvonlisävero nousisi nollasta yhdeksään prosenttiin. Pahat kielet puhuvat kostosta ikävästi kirjoittavalle lehdistölle tai kei­noista päästä käsiksi mediatalojen suuriin voittoihin. Hallitus taas sanoo, että mahdollisimman monen on osallistuttava valtion kas­

vavien kustannusten maksamiseen.Niin tai näin, pahimmassa tapauksessa arvonlisäveropäätös johtaa ihmis­

ten tyhmentymiseen, kansalaisaktiivisuuden vähenemiseen ja isoihin irti­sanomisiin.

Päätös arvonlisäveron nostosta on myös yhteiskunnallinen. Lehdis­töllä on merkittävä rooli sekä demokratian ylläpitäjänä että yhteiskunnalli­sen keskustelun herättäjänä. Kulttuurilehdet ja mielipidelehdet kärsivät, aja­tusten ilmaisu keskittyy harvemmille. Pieniä paikallislehtiä kuolee, eikä kukaan enää kerro, mitä pikkupaikkakunnan päätöksenteossa tapahtuu.

Osa arvonlisäveron noston vaikutuksista on nopeita. Mediatalo­jen varautuminen veron maksamiseen ja tilausten vähenemiseen johtaa ensin irtisanomisiin, ja sen jälkeen alkavat lehtien sisällön nipistämistalkoot. Vähennetään tekijöitä, resursseja ja sivuja. Ja lukijat reagoivat. Huonompaa ja kallimpaa lehteä ei haluta tilata. Tilausten vähetessä nipistetään taas sisäl­löistä. Ja niin edelleen.

Suomessa mediamurros on ollut hitaampaa kuin Yhdysvalloissa ja muu­alla Euroopassa. Muualla lehtien supistamisen kautta tullut kierre on jo nähty, levikit laskevat ja taas säästetään. Myös Suomessa ilmiö oli nähtävissä lama­aikana.

Tuntuu että tämä tie on kokeiltu jo riittävän monta kertaa. Mikä yritys Suomessa keksisi ensimmäiseksi panostaa laatuun?

Journalisti kertoi taannoin Dagens Indrustin päätoimittajasta Peter Fell-manista, joka laskusuhdanteessa päätti säästämisen sijasta satsata lehteensä. Se toimi.

Ihmiset haluavat tietää, oppia uutta ja nauttia hyvistä tarinoista. Tapa levittää tietoa tai julkaista kirjoja on murroksessa, ei tarina tai uutinen sinänsä. Se on meidän vahvuutemme. ■

Hanne Aho hanne.aho@otavamedia.fi

Pääkirjoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .3Muutokset ravistelevat kirjallisuusalaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .4Johanna Varis SAL:n syysseminaarissa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .8Mitä mieleen SAL:n seminaarista? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12Miinaharava: Lisää harjoitusta! . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14SAL harrastaa: Psykokäsityö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16Sallin ystäväkirja, osa 5 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20Helmijuttu: Rakkaudesta halliin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22Saako osa-aikainen oikeutta?. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26Kirja-arvostelu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28GPS:llä kätköjen jäljille. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29SAL news . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30Sarjakuva: SAL:illa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32

” Mikä yritys

Suomessa keksisi ensimmäiseksi

panostaa laatuun?

”

4

8

SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN-TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI

18. vuosikerta päätoimittaja: Hanne Aho, puh. 050 5254345, hanne.aho@otavamedia.fitoimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org taitto: Unto Helo muu toimituskunta: Kaisa Kauppila, Marko Korhonen, Sinikka Pihlamaa, Timo Ripatti SAL ry., Hietalahdenkatu 2 B 23, 00180 Helsinki, puh. (09) 611 055 puheenjohtaja: Hanne Aho asiamies: Kaija Plit toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh. +358 50 5506172, erkki.hirvonen@jippii.fi ISSN 1455-0032 painopaikka: Painoyhtymä, Teollisuustie 21, 06150 Porvoo

Hyvä sisältö ei häviä

pääkirjoitus

Ku

VA:

MA

RK

uS

Pen

tiK

äin

en

Ku

VA:

eLin

A J

äR

Vi

Ku

VA:

KA

iJA

PLi

t

Kannen kuva: Ulla-Maija Svärdin psykokäsityö ”Valokuvaajan tyhjä tavarataivastakki.”

16

2 LÖ

ÖPP

i 3-

2011

3 LÖ

ÖPPi 3-2011

roa ja Bonnier Utbildningin 17,6 miljoonaa euroa. WSOY:n Yleisen kirjallisuuden liikevaihto liikkui 32,5 miljoonassa eurossa.

Aikaisemmin WSOYpro ja Tam­mi Oppimateriaalit olivat kilpaile­via kustantamoja. WSOYpro:n toi­mitusjohtaja Salla Vainion mu­kaan kilpailu häviää kaupan myö­tä, koska WSOYpro ja Tammi Op­pimateriaalit ­yksikkö yhdistyivät. WSOYpro:n kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Titta Kaartinen ei näe asiaa näin yksiselitteisesti.

On luvattu, että sekä WSOYpro:n että Tammi Oppimateriaalien kaik­ki tuotteet pysyvät ennallaan. Muu­

taman vuoden päästä tilanne voi kuitenkin olla toinen, eikä välttä­mättä nyt olemassa olevia rinnak­kaisia kirjasarjoja enää kustanneta, Kaartinen antaa esimerkin.

Tammi Oppimateriaalit ­yksi­kön AD Heli Ahola näkee yrityskau­pan suorat vaikutukset esimerkiksi oppimateriaalien valikoimissa.

Jos Tammi Oppimateriaalit ja WSOYpro olisivat säilyneet omil­laan, tarjonta olisi säilynyt esimer­kiksi opettajien ja oppilaiden kan­

nalta monipuolisempana. On koko alan kannalta sääli, että yksi kilpailija poistuu markkinoilta, Ahola sanoo.

Tammi Oppimateriaaleista siir­tyy lokakuun aikana 20 työnteki­jää WSOYpro­yksikön toimitiloi­hin Bulevardi 14:ään.

Työnjako mietityttääWSOYpro:n ja Tammi Oppimate­riaalit ­yksikön työntekijöille on alustavasti luvattu, ettei kaupois­ta seuraa yt­neuvotteluja. Silti ne kummittelevat mielessä.

Päällekkäisiä toimenkuvia voi­daan tulevaisuudessa joutua muok­kaamaan, Titta Kaartinen epäilee.

Myös Tammi Oppimateriaa­lit ­yksikön kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Tomi Sihvo pitää henkilöstömuutoksia mahdollisina.

Tammen ja WSOY:n henkilös­tö jatkaa kaupan myötä toistaisek­si ennallaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa tapahtuu työnteki­jöihin vaikuttavia muutoksia.

Bonnierin ja Sanoman yritys­kauppa herätti jo keväällä spekulaa­tion, ettei WSOY:n Yleisen kirjalli­suuden tulos – noin 1,5 prosenttia Sanoman 2,5 miljardin euron ko­konaisbudjetista ollut riittävän suu­ri. Spekulointia vauhditti Sanoman Learning & Literature ­liiketoimin­taryhmän johtajan, hollantilainen Jacques Eijkensin ”small potatoes”

­kommentti (HS 22.6.). Suomalaisen kaunokirjallisuuden osuus oli Eij­kensin mukaan Sanoman kokonais­budjetissa vain pieniä perunoita.

Se, että tämä eriarvoisuus il­maistiin näin räikeästi, tuntui nöy­ryyttävältä. Eijkensin kommentti herätti närää niin työntekijöidem­me kuin kirjailijoidemme keskuu­dessa. Itsekin lohduttelin tapahtu­neen jälkeen kirjailijoitamme puhe­limessa, WSOY:n Yleisen kirjallisuu­den mainostoimittaja Raimo Tikka-nen muistelee.

Harri­Pekka Kaukosen mukaan Eijkensin kommentti ei kuvasta Sa­noman yleistä käsitystä WSOY:stä.

Sanoman ja Bonnierin yrityskauppa herättää työntekijöissä pelkoa saneerauksista, mutta antaa myös toivoa paremmasta.

Pienistä perunoista uusiin tarinoihin

Muutokset ravistelevat kirjallisuusalaa

TEKSTI JA KUVAT: ELINA JÄRVI

Sanoma Oyj myi lokakuun alussa WSOY Yleinen kir­jallisuus ­yksikön ruotsalai­selle Bonnier­mediakonser­nille. Kaupan yhteydessä Sa­noma puolestaan osti Bon­

nierilta Tammi Oppimateriaalit­ ja Bon­nier Utbildning ­liiketoiminnot. Kaupan onnistuminen edellytti Suomen kilpailu­viranomaisten hyväksyntää, joka myön­nettiin kesäkuussa. Vuodesta 2006 Yleisen kirjallisuuden kanssa eri yhtiöön kuulunut WSOY pro jää Sanoman omistukseen.WSOY Yleinen kirjallisuus on hiljalleen rii­suttu omaksi, irralliseksi yksikökseen. Sel­laiseksi, että se on siisti ja helposti myytä­vä paketti, WSOY:n Yleisen kirjallisuuden kustannustoimittaja ja pääluottamusmies Alice Martin sanoo.

Samaa mieltä on Sanoman toimitus­johtaja Harri-Pekka Kaukonen.

Kaupan syntymistä edellytti WSOY:n jakautuminen siten, että kaupan kohtee­na ollut WSOY Yleinen kirjallisuus on voi­tu erottaa omaksi yhtiökseen, Kaukonen kertoo Lööpille.

Kauppahintaa ei paljastetaKauppahintaa Sanoman toimitusjohtaja Kaukonen ei paljasta.

Osapuolet ovat sopineet, että kaupan hintaa ei julkisteta, hän perustelee.

Vuonna 2010 Tammi Oppimateriaalit ­yksikön liikevaihto oli 10,2 miljoonaa eu­

Luottamusmiehet Titta Kaartinen (vas.) ja Alice Martin uskovat, että Sanoman ja Bonnierin yrityskaupoista voi seurata henkilöstömuutoksia.

>>>

4 LÖ

ÖPP

i 3-

2011

5 LÖ

ÖPPi 3-2011

Sanoma arvostaa WSOY:n ansio­kasta historiaa ja laadukasta yleisen kirjallisuuden kustantamista, toimi­tusjohtaja sanoo.

Värikäs kaupparypäsKaukosen mukaan WSOY:n myy­misen motiivina ei ollut, etteikö yleinen kirjallisuus olisi tuottanut tarpeeksi. Syynä ei hänen mukaan­sa ollut myöskään, että WSOY olisi ollut Sanomille liian suuri satsaus tuottoon peilattuna.Kauppa on osa Sanoman strate­giaa keskittää liiketoimintaansa ja panostaa kuluttajille suunnattuun mediaan sekä oppimisratkaisuihin. Sanomalla oli jo ennen tätä yritys­kauppaa seitsemän oppimateriaali­en liiketoimintayksikköä kuudessa eri maassa. WSOY oli konsernin ai­noa yleisen kirjallisuuden kustanta­ja, toimitusjohtaja kertaa.

Sanoma Oyj on luopunut myös kotimaisesta kirjakauppaliiketoi­minnastaan. Sanoma Trade ­liike­toimintaryhmä myi Otavalle 27,5 miljoonalla eurolla Suomalai­sen kirjakaupan. Syyskuussa Sa­noma teki myös 1,2 miljardin eu­ron kaupat saksalaisen mediayhtiö ProSiebenSat1:n kanssa SBS Broad­castingin tv­kanavista Belgiassa ja Hollannissa. Jo aikaisemmin tä­nä vuonna Sanoma myi elokuva­toimintonsa, Finnkino Oy:n tytär­yhtiöineen, ruotsalaiselle pääoma­sijoitusyhtiö Ratos AB:lle.

Työterveys vahti valppaanaAlice Martinin mukaan WSOY:ssä oli lannistunut tunnelma jo pitkään ennen kauppoja. Viime vuosina uu­distuksia ja henkilönvaihdoksia on ollut valtavasti. Kun toimitusjohta­ja Jorma Kaimio jäi eläkkeelle vuon­na 2006, toimitusjohtajana aloitti aikaisemmin Sanoma Osakeyhtiön kehitys­ ja lakiasioista vastannut Veli -Pekka Elonen. Huhtikuussa 2009 virkaan astui WSOY:n nykyi­nen toimitusjohtaja Anna Baijars.

Suvantovaiheita on leimannut

odotus muutoksesta, ja se on ollut työntekijöille stressaavaa.

Anna Baijars herätti kirjallisuus­ihmisenä optimismia, mutta silti alamäki jatkui, Martin sanoo.

Menneiltä ajoilta Martin ikävöi ennen kaikkea aikaa työn tekemi­seen – ja aikaa työntekijöille.

On kätevää, että materiaalien siirto kulkee nykyään sähköises­ti, mutta samalla tapaamme koko ajan vähemmän kollegoitamme ta­lon sisällä. Yhteydenpito tekijöi­hin on muuttunut kiireisemmäk­si. Työn humaani puoli jää helpos­ti laihaksi.

Rankin isku tapahtui WSOY:ssä kesäkuussa 2010: keväällä alkaneet yt­neuvottelut päättyivät. Kustanta­mosta irtisanottiin 18 työntekijää ja

kymmenkunta poistettiin kustanta­mosta eläkeratkaisujen kautta. Ta­loon jääneiden uupumus ja ahdinko huomattiin työterveyshuollossa asti.

Työterveys seurasi valppaana työntekijöiden vointia ja tarjosi esi­merkiksi mahdollisuutta työpsyko­login käyttämiseen, luottamusmies Martin kertoo.

Kustannusosakeyhtiö Tammi ir­tisanoi 20 työntekijää vuonna 2009.

WSOY:n ja Tammen irtisano­miset järkyttivät koko alaa. Kustan­nustaloissa työskentelevät ovat ko­keneet, että epävarmuus lisääntyy jatkuvasti, Tomi Sihvo sanoo.

Kirjallisuudesta puhuminen on vaihtunut bisneksestä puhumiseen.

Sofin lähtö hätkähdyttiAlice Martinin mukaan Sanoman suhtautuminen kirjailijakuntaan ei ollut viisasta. Ennen suuria irti­sanomisia katkaistiin yhteistyö kir­jailija Sofi Oksasen kanssa. Kirjaili­japako, Sofi erikoistapauksena, vai­kutti WSOY:hyn niin taloudellises­ti kuin henkisesti.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden väki elää näiden töppäysten jälki mainingeissa edelleen. Uusia nimiä on löydetty, muttei menetyksiä voi heti paikata. WSOY:ssä on katkottu perinteitä ja päästetty pitkän uran tehneitä ihmisiä muualle, Martin muistuttaa.

Vaikka WSOY:n yt­neuvotteluis­ta on aikaa yli vuosi, mainostoimit­taja Tikkasen mukaan ihmisten toi­menkuviin tarvitaan edelleen tarken­nusta. Muuten työtehtävät eivät pysy

kaikkien kohdalla inhimillisinä.Irtisanomisista ja toimivien työ­

yksiköiden pilkkomisesta seura­si raivoa ja harvinaisen pitkä suru­aika. Toimintojen ulkoistaminen ei kuitenkaan ole onnistunut vähentä­mään kirjan tekemisen ongelmia, ei­kä välttämättä osoittaudu edes niin halvaksi ratkaisuksi kuin ajateltiin, Raimo Tikkanen muotoilee.

Joidenkin kohdalla taakka osoit­tautui niin isoksi, että he hakeutui­vat oma­aloitteisesti muihin tehtä­viin talon ulkopuolelle.

Uusi omistaja tuo toivoaHeli Ahola siirtyi aikoinaan WSOY:ltä suunnittelijan työstä Tammi Oppimateriaalit ­yksikön graafikoksi. Tammi Oppimateriaa­leissa jo kymmenen vuotta työsken­nelleen, sittemmin AD:ksi ylenneen Aholan kohdalla ympyrä sulkeutuu yrityskauppojen myötä.

WSOY:hyn palaaminen ahdistaa hieman. Se on hyvin erityylinen ta­lo kuin Tammi, joka on pieni, kette­rä ja nuorekas. Olen alusta asti luo­nut ala­asteen oppikirjoille oman­laisensa ilmeen, ja nyt siirtyminen valmiin työn äärelle on suuri muu­tos, hän koostaa.

Se, että WSOY Yleinen kirjalli­suus ­yksikön uusi omistaja arvos­taa suomalaista kirjallisuutta, tun­

tuu työntekijöiden raskaiden ko­kemusten jälkeen silkalta hem­mottelulta. Tulevaisuus Bonnierin suojissa herättää työntekijöissä po­sitiivisia ajatuksia.

Kirjan tulevaisuuden kannalta uusi omistaja on varmasti vanhaa parempi, vaikka joidenkin toimin­tojen mahdollinen yhdistäminen osittain pakottaisikin saneerauksiin. Koska oppikirjojen kustantaminen oli hollantilaisten intresseissä kau­nokirjallisuutta kiehtovampaa, ol­kaamme siis mieluummin ruotsa­laisia, Raimo Tikkanen toteaa.

Sanomalle suomalaisen kirjalli­suuden kustantaminen oli mitätön juttu. Jonas Bonnierin ja Maria Cur-manin mielestä puolestaan on hienoa ostaa Suomen merkittävimpänä pi­detty kustantamo. Tuntuu, että omis­taja vihdoin suhtautuu positiivisesti siihen, mitä me täällä työksemme teemme, Alice Martin päättää. ■

Juttua varten haastattelua pyydettiin myös Kustannusosakeyhtiö Tammen toimitusjohtaja Anne Valstalta ja WSOY:n toimitusjohtajaa Anna Bai-jarsilta. He eivät aikatauluihinsa ve-doten olleet halukkaita vastaamaan yrityskauppoja ja niiden vaikutuksia käsitteleviin kysymyksiin.

WSOY:n iskulause antaa puhtia Raimo Tikkasen työhön.

Heli Ahola jää ikävöimään Tammen työyhteisöä. Tammi Oppimateriaalit muuttaa lokakuussa Korkeavuorenkadulta Bulevardille WSOYpro:n tiloihin.

” Uusi omistaja on varmasti vanhaa

parempi.”– Raimo Tikkanen

6 LÖ

ÖPP

i 3-

2011

7 LÖ

ÖPPi 3-2011

>>>

TEKSTI: JAANA VIRTANEN | KUVA: KAIJA PLIT

V iestintäalan taivaalle ilmes­tyi kesällä tumma pilvi, kun hallitusohjelmaan kirjat­

tiin lehtien tilausmaksujen arvon­lisäveron korotus. Nollaverokanta on muuttumassa yhdeksäksi pro­sentiksi, mikäli vero toteutuu. Kii­vaimman lobbaamisen paikka niin työntekijä­ kuin työnantajapuolel­lakin oli ennen syyskuun puolivälin budjettiriihtä. Valtiovarainministe­riölle on ollut yllätys, että verolla voi olla työllisyysvaikutuksia. Alalla ar­vioidaan, että 2 000−3 000 työpaik­kaa voidaan menettää, jos vero to­teutuu.

Verolla on vaikutuksia ainakin tilaajamääriin ja henkilöstömääriin: kun kulut nousevat suoraan veron

verran eli yhdeksän prosenttia, yri­tykset joutuvat tosissaan mietti­mään, mistä menot katetaan. Ve­rotulot, joita lehtien alv:n uskotaan tuovan, on sen sijaan laskettu siitä lähtökohdasta, että mikään ei veron tultua muutu.

Suurimpien sanomalehtien tilaa­jista 15 prosenttia on ilmoittanut lo­pettavansa tilauksen, jos hinta nou­see. Ja jos joku lopettaa tilauksensa, on epätodennäköistä, että tilaajaksi enää palataan, vaikka vero myöhem­min laskisi tai poistuisi. Nuoret per­heet eivät ylipäätään tilaa sanoma­lehtiä enää. Tilausmäärien tipahta­minen merkitsee vähemmän tuloja lehtiyritykselle, jolloin monessa ta­lossa tekijöistä ja sisällöstä tingitään, mikä johtaa edelleen tilausten vähe­nemiseen. Noidankehä on valmis.

− Painettu media on muutenkin murroksessa. Vero tulee nyt pahim­paan mahdolliseen saumaan, Varis totesi.

Veron vaikutukset selvitettäväVKL:n tavoitteena on, että vero­päätös sidotaan puolueettomaan erillisselvitykseen. Siinä selvitettäi­siin, mikä on veron todellinen vai­kutus viestintäyrityksiin ja paljonko menetetään verotuloja, kun ihmiset menettävät työpaikkansa lehtita­loissa, kirjapainoissa, Itellassa. Vai­kutukset ulottuvat laajalle.

− Jos alalta poistuu muutama tu­hat henkilöä, tilannetta pitäisi ver­rata Nordean ja Stora Enson irti­sanomisiin, joista on noussut iso haloo, Varis huomautti.

Jos puolueeton selvitys osoittaisi, että kaikkine vaikutuksineen veron tuotto valtiolle olisikin 80 miljoo­nan sijasta esimerkiksi 10 miljoo­naa, voisi perustellusti kysyä, kan­nattaako tuon summan takia me­nettää työpaikkoja ja antaa lehtien kuolla.

SAL:n puheenjohtaja Hanne Aho

VKL:n Johanna Varis SAL:n syysseminaarissa

”Syksyksi tiedossa raikasta tappelua”

SAL:n syysseminaarissa keskusteltiin palkitsemista, palkkauksesta ja lehtien tilausmaksujen arvonlisäverosta. Keskustelemaan oli kutsuttu Viestinnän keskusliiton työmarkkinajohtaja Johanna Varis.

Tyhjenevätkö postilaatikot, kun lehtitila-uksiin lisätään arvonlisävero? Työmarkki-najohtaja Johanna Varis pohdiskeli asiaa SAL:n syysseminaarissa.

9 LÖ

ÖPPi 3-20118

LÖÖ

PPi

3-20

11

totesi, että pienet, taloutensa kans­sa kamppailevat paikallis­ ja mieli­pidelehdet eivät veron vaikutuksia välttämättä kestä ja tiedonvälitys uhkaa kaventua oleellisesti.

− Kaikki tietävät, että isot maa­kuntalehdet eivät uutisoi pienten paikkakuntien pieniä asioita, Aho sanoi.

Palkka kykyjen ja taitojen mukaanJos arvonlisävero on ajankohtai­nen nyt, niin palkat ovat sitä aina. VKL:n filosofia on, että henkilökoh­taista suoritusta pitää palkita yrityk­sen lähtökohdista.

− Työnantajalle on merkitys­tä sillä, miten hyvä työsuoritus on ja miten pätevä työntekijä on. Kun työntekijästä tulee liian hyvä omaan työhönsä, hänelle tulisi antaa uusia vaativampia tehtäviä, joiden myötä palkkakin nousee, Varis selvitti.

Palkankorotuksissa pyritään pal­kitsemaan niitä, jotka ovat hyviä ja toisaalta niitä, joiden palkka on lii­an pieni taitoihin nähden.

Alan järjestöillä oli yhteinen koulutus palkitsemisesta syyskuun lopussa. Tarkoitus oli saada yrityk­sissä käyntiin pätevyyttä ja työsuo­ritusten mittaamista kehittäviä jär­jestelmiä.

− Yrityskohtainen erä on toki työ­läs tapa nostaa palkkoja. Prosentti­korotus kaikille olisi yksinkertaisin ja siinä pääsee helpoimmalla, Varis sanoi. Jos palkkoja kuitenkin koro­tetaan aina saman verran, yritykset eivät herää miettimään palkitsemi­sen perusteita.

SJL ja muutkin palkansaajajär­jestöt ovat tutkineet, miten aikai­sempien paikallisten erien jakami­nen on sujunut.

− Luottamusmiesten puolelta on tullut paljon kritiikkiä paikallisesta

sopimisesta. Kun kaikki eivät saa­kaan enemmän kuin muut, luot­tamusmies on pahassa välikädessä, Varis myönsi.

− Luottamusmiehen asemaa kui­tenkin helpottaa se, ettei hänen tar­vitse arvioida työntekijöiden osaa­mista. Sen arvion tekee esimies, Va­ris sanoi.

Hanne Aho arveli, että kaikilla työpaikoilla luottamusmies ei eh­kä usko tai luota siihen, että esi­mies pystyisi objektiivisesti arvioi­maan työntekijän kykyjä. Luotta­musta toiseen osapuoleen ei saa li­sättyä pakottamalla.

Johanna Varis uskoo, että jos esi­miehet koulutetaan arvioimaan työ­suorituksia, luottamuskin lähtee ke­hittymään.

Paikallisten neuvottelujen aika on nyt!Tammikuun alussa maksettavas­ta lehdistön 1,5 % erästä neuvotel­laan nyt lokakuussa. Erän suuruus on 1,5 % vain, jos siitä kyetään sopi­maan. Jos ei, korotus on 1,1 % kai­kille.

Entäpä, jos työnantaja ei halua­kaan päästä sopuun, koska sitten voi antaa vain 1,1 % korotukset?

Johanna Varis vakuutti, että VKL on viestittänyt jäsenyrityksilleen, et­tä tarkoitus on jakaa 1,5 % korotuk­set eikä suinkaan mennä alimman mukaan. Samassa yhteydessä VKL on kehottanut miettimään yritys­ten palkkapolitiikkaa.

SAL:n varapuheenjohtaja To-mi Sihvo kertoi ilmenneen sellai­sen ongelman, että henkilökohtai­sia palkankorotuksia luvataan hoi­taa paikallisella erällä. Jos joku on siirtynyt esimerkiksi vaativampiin tehtäviin, suorittanut tutkinnon tai parantanut työsuoritustaan niin, et­

tä palkankorotus olisi paikallaan, ei sitä voi etukäteen luvata paikalli­sen erän potista. Nämä korotukset työnantaja voi aina maksaa “omal­la” rahallaan.

Hanne Aho kertoi myös esi­merkkinä, että työnantaja on lu­vannut kesäkuussa toimitussihtee­riksi siirtyneelle korotuksen “sitten tammikuussa, kun yrityskohtainen erä on käytössä.”

− Tällaista työnantaja ei voi lu­vata, koska ei ole vielä neuvotellen sovittu, millä kriteereillä erä jaetaan, Aho muistutti.

Avoimuudessa vielä kehitettävääTalojensa pääluottamusmiehinä toi­mivat Hanne Aho ja Tomi Sihvo pe­räänkuuluttivat palkkatietojen avoi­muutta. Tasa­arvoisen neuvottelu­tuloksen aikaansaamiseksi molem­milla osapuolilla tulisi olla samat tiedot käytössään. Tässä on vielä paljon kehitettävää.

− Meidän alallamme johtamis­

filosofia on kehittymätöntä: ajatel­laan, että journalistit tekevät intohi­moisesti luovaa työtä ja liitot päät­tävät palkat, Varis sanoi.

Työnantaja ei suostunut viime neuvottelukierroksella SJL:n vaa­timukseen, jolla työehtosopimuk­seen olisi saatu velvoittava kirjaus työsuoritusten mittaamisen kehit­tämisestä. Johanna Varis vastasi, et­tä VKL haluaa yritysten tekevän ke­hitystyötä vapaaehtoisesti.

− Jos työnantajat itse uskovat asiaan sa, sillä on merkitystä. Vel­vollisuus ei yksin riitä. Yrityksen pitäisi luoda strategiat ja selvittää, mitä se tarvitsee ja sitten käsitellä asiaa yhdessä työntekijöiden kans­sa. Näin sekä yritys että työntekijät menevät oikeaa suuntaan, Johanna Varis tiivisti. ■

” Luottamus ei synny

pakottamalla!

”

Paikallisella erällä ei pidä hoitaa henkilökohtaisia palkankorotuksia, muistutti Tomi Sihvo (oik.) SAL:n seminaarissa. Vierellä Riitta Nikkola, Johanna Siik, Tommi Tienhaara, Heidi Niskala ja Matti Rutonen.

Ku

VA:

un

tO H

eLO

Lehtien tilausmaksun arvonlisävero ja paikalliset neuvottelut pohdituttivat SAL:n syysseminaariväkeä. Edessä Unto Helo, Ismo Lehtonen, Maija-Leena Nissilä, Matti Rutonen, Ursula Grönvall, Samuli Isola ja Heidi Niskala.

11 LÖ

ÖPPi 3-201110

LÖ

ÖPP

i 3-

2011

HAASTATTELU: SAMULI ISOLA JA ARJA SALAKKA | KUVA: KAIJA PLIT

Miksi osallistuit SAL:n syysseminaa-riin?Samuli: Olen SAL:n hallituksen uusi jä­sen ja tulin kun kutsu kävi. Samalla pää­

sin kuulemaan, millaisia juttuja muissa taloissa on meneillään ja mitä niistä voisi omaan taloon tuliai­sina viedä. Vähän myös haistelin, millaista huttua se journalistien ay­toiminta näissä ympyröissä on.Arja: Vaikka olen ollut alalla vuodesta 1990 lähtien , olen järjestötyössä täysi noviisi. Tultuani maaliskuus­sa yllättäen valituksi WSOY:n toimitusosaston pu­heenjohtajaksi, tajusin edeltäjieni työn arvon. Toi­saalta oli helppo hypätä valmiisiin saappaisiin, mutta samalla tajusin miten paljon minulla oli opittavaa yh­teisten asioiden ajamisessa ja edun valvonnassa. Oma perusteltu näkemyskään ei liene pahitteeksi.

Seminaarin paras anti sinulle/toimitus osas-tollesi ?Samuli: Muiden osastojen ja aktiivien kuulumiset. Työnantajapuolen työmarkkinajohtaja Variksen pu­heenvuoro ja arvio alan tilanteesta. Kollegojen ta­paaminen. Jutustelu päivällä – ja erityisesti illallis­pöydässä.Arja: Minunkin mielestäni tärkeintä oli kuulla missä mennään – niin alalla kuin liitossakin. Samoin pie­

Arja: WSOY:n toimitusosastoon kuuluvat sekä WSOY:n Yleisen kirjallisuuden että WSOYpron järjestäytyneet kustannustoi­mittajat, graafikot ja mainostoimittajat. Osaston hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa ajankohtaisten asioiden äärellä.Tänä syksynä toimitusosastossamme ta­pahtuu muutoksia keväisten yrityskaup­pojen seurauksena: WSOY:n toimitusosas­to jatkaa toimintaansa entisellä nimellään mutta supistuneena, ja WSOYpron jour­nalistit sekä Tammen Oppimateriaaleista siirtyvät journalistit perustavat oman, uu­den toimitusosastonsa. Sitä ennen järjes­tämme nykyisten toimitusosastojen yhtei­sen illan, jossa tutustumme toisiimme ja järjestäydymme uudelleen.

Mitkä ovat toimitusosastosi lähitulevai-suuden haasteet?Samuli: Joku innostava täky kun löytyisi. Esimerkiksi oikea edunvalvonta/ay­toimin­ta ja biletys/yhdessäolo olisivat hyvässä ba­lanssissa. Osaston ja luottamusmiesten toi­minnan vakiinnuttaminen suhteessa työn­antajaan. Sarkaa on, mutta hyvää sarkaa.

Arja: Kustannustoimittajien ammatilli­nen täydennyskoulutus ja omaehtoinen kouluttautuminen ovat sekä työnanta­

nempien osastojen kuulumiset: isossa talossa on erilainen toi­mintakenttä, mutta jäsenten ak­tivoiminen yhtä vaikeaa. Vaik­ka osa jäsenistä aristelee luot­tamustoimia, on todella tärke­ää, että vastuutehtävät kiertävät henkilöltä toiselle ja vastuullisis­sa tehtävissä vuorotellaan. Näin hiljainen tieto ja kokemus siir­tyvät eteenpäin, tulee uusia nä­kökulmia, kukaan ei tuuperru tehtäviensä alle ja toiminta py­syy mielekkäänä.

Miten oma toimitusosastosi toimii?Samuli: Olimme välillä pari vuotta ilman mitään toimi­tusosastoa, mutta nyt Formas­sa on keskipieni toimitusosas­to, yhteensä noin 27 toimit­tajaa, graafikkoa, ja kuvaajaa. Teoriassa hommat ovat hallus­sa. Meillä on valittuna osaston puheenjohtaja, pääluottamus­mies, varapääluottamusmies/työsuojeluvaltuutettu. Koska varsinainen työ on niin intensiivistä ja aikaa vie­vää, osastotoimintaan ei kau­heasti irtoa jengiltä paukkuja. Osaston sponssaamilla aamu­kahveilla, pikkujouluilla ja il­lanvietoilla olemme yrittäneet viedä viekkaasti myös ajan­kohtaisia ay­asioita eteenpäin. Liitolta tulevat sähköposti­viestit ovat tärkeä osa jäsenil­le tulevaa muistutusta siitä, että tämä jengi kuuluu johonkin liittoon ja sillä on joku funktio. Se tuntuu joskus joiltakin vie­lä joskus unohtuvan.

Mitä mieleen SAL:n seminaarista?

Lööppi laittoi SAL:n syysseminaarissa ensimmäistä kertaa mukana olleen Kotivinkin tuottaja Samuli Isolan ja WSOYpro:n kustannustoimittaja Arja Salakan haastattelemaan toisiaan. Mitä he keksivät toisiltaan kysellä? Mitä kokemuksia seminaarikoriinsa kerätä?

jan että työntekijän etu tässä kustantamisen rajus­sa muutoksessa. Työnantajia on tärkeä muistuttaa siitä, että kustannustoimittajien palkkatasossa on runsaasti petrattavaa työn vaativuuteen nähden. Toteutuessaan nämä tavoitteet tukevat kustannus­toimittajien työssä jaksamista.

Voisitko pokkanaamalla suositella SAL:n semi-naaria työkaverillesi?Samuli: Ei ongelmaa. Ihan arkijärjellä käsitettäviä nämä asiat ovat. Ja vertaistukea ei tässä ammatis­sa ole koskaan liikaa.Arja: Kyllä voisin.

Oliko Krapin savupossu hyvää?Samuli: Taivaassakin sitä tarjottaisiin.Arja: Hyvää oli. ■

13 LÖ

ÖPPi 3-201112

LÖ

ÖPP

i 3-

2011

Harjoitusta, harjoitusta ja lisää harjoitusta!

Tällä Miinaharava-palstalla Miina Poikolainen ruotii journalismia käsitteleviä tietokirjoja. Miina on SAL:n opintosihteeri, joten alan oppikirjat kuluvat hänen hyppysissään hiirenkorville. Sarja on jatkoa Anni Lintulan Lintulaudalle.

Urheilijat ja pianistit harjoittelevat tuntitolkulla tullakseen paremmiksi, mutta miksi me kirjoittajat kuvittelemme, että voimme kehittyä ilman vaivannäköä?

Marketta Rentola: Kirjoita hyvin – ilmaise itseäsi, tavoita lukijasiTammi 2002 (toinen painos), loppuunmyyty. Hyvällä tuurilla kirjan voi löytää antikvariaatista, huutonetistä tai kirjastosta.

Marketta Rentolan Kirjoita hyvin – ilmaise itseäsi, tavoita lukijasi vaatii lukijaltaan paljon. Se muistuttaa, miten kovaa työtä

kirjoittaminen on. Pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle pääse, vaan jossain vaiheessa on pakko alkaa hommiin, jos haluaa kehittyä. Rentola kysyykin, mikä oikeus meillä kirjoittajilla on olla laiskoja, kun muut hiovat taitojaan. Päälle hän antaa pinon kotiläksyjä.

Viestintäkouluttaja, toimittaja ja kirjailija Marketta Rentola on työskennellyt uransa aikana toimituspääl-likkönä, päätoimittajana ja Sanoman toimittajakoulun johtajana. tällä hetkellä hän kouluttaa Kallion kirjoit-tajakoulussa.

Sain 300-sivuisen kirjan lahjaksi ystävältäni muutama vuosi sitten. Olen välillä tarttunut siihen toiveikkaana, mutta aina tähän asti perääntynyt. Kirja panee lukijan töihin, ja siksi se onkin niin helppo jättää hyllyyn odottamaan parempaa hetkeä. Se ei ole pikaopas onneen, vaan vie syvälle kirjoittamisen ytimeen.

Kaiken keskiössä on kirjoittajan ja lukijan suh-de. Rentola muistuttaa, että kirjoittaminen on aina vuorovaikutukseen pyrkimistä. Kirjoittamalla siirretään merkityksiä, ja viestillä on aina jokin tarkoitus. Vuoro-vaikutuksen rakentaminen edellyttää, että kirjoittaja tietää, mitä haluaa sanoa, kenelle ja millä keinoin. Kieliopillisesti huonon tekstin voi aina editoida, mutta kukaan ei voi tuoda juttuun ajatusta, jos se siitä puut-tuu. Kaikki alkaa ajatuksesta.

Kun kirjan alkuosa keskittyy kirjallisen ilmaisun harjoitteluun, tyylilajeihin, havainnointiin, dialogiin ja tarinan jännitteisiin, jälkiosassa paneudutaan yti-mekkäästi sanaluokkiin, lukuihin, sanavalintoihin sekä tekstin käsittelyyn.

Lukuisten harjoitusten avulla voi koetella omaa

osaamistaan ja paneutua kirjoittamisen eri osa-alueisiin. Rentola kehottaa harjoittelemaan juuri niitä asioita, jotka tuntuvat vaikeilta tai vierailta. Rentola ei anna yksityiskohtaisia ohjeita harjoitusten tekemiseen, vaan heittää haasteita ilmaan. Jokainen voi valita, kuinka paljon vaivaa haluaa nähdä.

Kirjoittamisen syvin lähtökohta on Rentolan mukaan halu saada hyväksyntää. Voimme perustella tarvettamme kirjoittaa halulla ymmärtää, tietää tai vaikuttaa, mutta ennen kaikkea haluamme aplodeja, kehuja ja ihailua. Samalla, kun tarjoamme tekstin luki-jalle, pyydämme vastapalvelukseksi rakkautta.

Rentola muistuttaa, että oma minä on kirjoittajan tärkein työkalu ja aina läsnä tekstissä, vaikka kuvit-telisimme muuta. Siirrämme arvojamme, kokemus-maailmaamme, luonteenlaatuamme ja mielentilaamme teksteihimme väistämättä. ihmiset lukevat tekstien lisäksi myös kirjoittajaa.

Myös Rentola on vahvasti läsnä tekstissään. Hän puhuttelee lukijaa vaativan, mutta kannustavan opettajan tavoin. esipuheessa hän kirjoittaa tehneensä oppaan keskustelukumppaniksi niille, jotka haluavat parantaa kirjallista ilmaisuaan. Hän tekee niin kuin opettaa, ja pyrkii aktiivisesti vuorovaikutukseen lukijan kanssa.

Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1997. uudistetussa laitoksessa on käsitelty lyhyesti

verkkokirjoittamista ja median muutosta, vaikka pääpaino on edelleen kirjoittamisen tekniikoissa. Rentola kertoo, miten joissain toimituksissa pyritään jo siihen, ettei lukijan tarvitsisi kuin silmäillä jutuista otsikot tietääk-seen, mistä on kyse.

tämä on haaste myös toimittajille: kuka ha-luaa kirjoittaa juttuja, joita ei ole tarkoituskaan lukea? Klikkauksista kilpailtaessa unohtuu usein, että juttuja tehdään lukijoille. Hyvällä aloituksella saadaan lukija napattua, mutta tämän mielenkiinto täytyy myös saada pysymään yllä. Siinä voi olla avuksi tarinalliset elementit, joita Rentola kirjas-saan käsittelee.

Vaikka aika ei riittäisikään harjoitusten tekemi-seen, pelkästään kirjan lukeminen antaa eväitä oman kirjoittamisen tarkasteluun ja kehittämiseen. Kirja on ennen kaikkea hyvä apuri pöytälaatikkokirjailijal-le tai pitkää artikkelia työstävälle. toimittajantyön rutiineihin se ei niinkään tarjoa täsmäohjeita, mutta herättää pohtimaan omaa suhdetta kirjoittamiseen ja sen jatkuvaan opetteluun. ■

”Kieliopillisesti huonon tekstin voi aina editoida, mutta kukaan ei voi tuoda juttuun ajatusta.”

14 L

ÖÖ

PPi

3-20

1115

LÖÖ

PPi 3-2011

>>>

SAL harrastaa -palstalla sallilaiset kertovat harrastuksis-taan. Tällä kertaa vuorossa on 28 vuotta valokuvaajana

ollut Ulla-Maija Svärd. Hänen Topatut ikonit -näyttelynsä oli Taideasalonki Piirrossa tämän vuoden maaliskuussa.

TEKSTI JA KUVAT: ULLA-MAIJA SVÄRD

Olin pitänyt työstäni naisten­lehden valokuvaajana, mutta muutoksen tuulet olivat pu­

haltaneet siitä kaikki herkut. Käsky oli käynyt ja nyt väsäsim­

me työnäytekansioita voidaksemme markkinoida itseämme entisille leh­dillemme. Kaikki muistijäljet men­neistä työvuosistamme näyttivät ka­donneen: osaisinko kuvata kenkiä? Markkinointi tarvitsee reproja leh­tien kansista, onnistuuko se? Olet­ko nopea, kuinka nopea olet ja mik­si käytät jalustaa, pystytkö...

Olin turhautunut, väsynyt ja kiukkuinen. Kuvaamisesta oli tul­lut loputonta tavarataivaassa räm­pimistä. En halunnut upota siihen suohon ja selvitäkseni tarvitsin uu­den, oman projektin. Se olisi minul­le vapauden valtakunta, missä voin riehua mieleni mukaan ja muovail­la ajatuksiani näkyviksi. Niitäkin kun aina välillä on.

Harrastanutkin olen kaikenlais­ta. Pitänyt pari näyttelyä, joskus kir­joitellut ja taas kuvannut, piirrellyt ja lotraillut peitevärien kanssa. Suu­

rin ja hauskin urakka oli ollut Ai-kamatka­valokuvakirjan tekeminen Kimmo Takalan kanssa. Kirjaa teh­dessä päädyin myös kokeilemaan harrastusluontoisesti kustantajan hommia, markkinoimista, suora­myyntiä ja laskutusta. Ne tulivat mukaan jonkinlaisina kaupanpääl­lisinä ja olivat harrastuksen varjo­puolia. Alvit ja muut verotusasi­at sekä logistiikkapäällikön viran­hoidon sain superbonuksina. Ne aiheut tivat jonkin verran ylimää­räistä hikoilua ja sydämentykytyk­siä, mutta niitähän saa muistakin harrastuksista, ovat varsin yleisiä maratoonareillakin.

On syksy ja monelle tulee sisäi­nen vimma aloittaa uusi harrastus. Esimerkiksi moni toimittaja haluaa kirjoittaa kirjan. Näitä innokkaita varoitan kuitenkin tällaisista har­rastusten mukana tulevista kylkiäi­sistä. Niistä huolehtiminen voi käy­dä raskaaksi.

Suuri salaisuus Olen harrastanut innokkaasti myös psykokäsitöitä. Se on perheen anta­

ma nimitys toppausinnostukselleni; teen tekstiilitöitä kirjomalla ja top­paamalla kankaiden kuvioita muhe­viksi. Onnekkaat ovat saaneet niitä minulta joululahjoiksi, mutta vin­tillä käsilaukkujen vieressä niitä on vielä aikamoinen läjä kuten myös Nappitöitä, joista en kerro muuta kuin että inhoan nappien ompele­mista vaatteisiin.

Välähdys kesken imuroinnin yh­disti hetkessä menneen ja tulevan: aloitin uuden suuren psykokäsityön, oman työpsykoanalyysini, missä kä­vin 90 kuvaamani kantta läpi neu­lan ja langan kanssa kohta kohdalta ja vuosi vuodelta.

Kun työ olisi valmis, räväyttäi­sin julkkiskarusellini esille. Täyteen toppinkiin pyntätyt kansi­ikonit palaisivat menneisyydestä ja kansi­tekstit huutelisivat toisilleen ja kat­sojille uusin merkityksin.

Tämä uusi harrastukseni oli hy­vin salainen, eikä siitä tietänyt yli viiteen vuoteen kuin lähimmät ih­miset. Suojelin salaisuuttani häm­mästyttävän hyvin ollakseni hölö­suu ja varsin innostunut projektis­tani.

Illasta toiseen istuin toppaa­massa, välillä vilkuilin televisiota toisella silmällä, ainoastaan York­shiren etsivien Andy Dalziel sai mi­nulta herpaantumatonta huomiota lauantai­iltaisin.

Radio olikin televisiota parempi

Psykokäsityö tuotti 90 topattua kantta Ajatus iski päähäni kesken imuroinnin. Idea oli paitsi hillitön ja järjetön, myös kirkas ja looginen. Mielikuva lopputuloksesta siinsi kaukana työvuosien päässä. Jotta ehtisin, työhön olisi ryhdyttävä heti. Ensimmäisenä toppaisin Päivi Lipposen.

seuralainen ja Ylen ykkönen se ka­nava, mitä kuuntelin. Eeva Luotoset, Nadja Nowakit, Puttoset ja Pulkki­set olivat aina varmoja, vaikka use­ampaankin kertaan kuunneltuna. Siinä samassa meni aamu­ ja ilta­hartaudet, joissa sai joskus kuulla hyvät sanomat, toisinaan taas saar­naajan ”Kun katselin kaurapeltoa” 16

LÖ

ÖPP

i 3-

2011

17 LÖ

ÖPPi 3-2011

­alkuiset hyminät saivat minussa olevan pikkupirullisen ateistin siu­naamaan hartauden lyhyttä lähetys­aikaa. Kirsi Virtanen sai neulan hei­lumaan väärään tahtiin ja tikapuu­hermostoni hälytystilaan. Koska radion sulkemiseksi piti nostaa ta­kapuoli tuolista ja kävellä pari as­kelta, katsoin paremmaksi kiskais­ta johdon seinästä saadakseni tasai­sempaa tikkiä.

Neula oli kovettanut sormen­pääni ja harrastuksestani oli tullut välineurheilua. Mikä tahansa neula ei kelvannut ja kun se ainoa oikea katosi, oli perheessä kriisi ja käytiin varsin pisteliäitä keskusteluja.

Opin tuntemaan kontaktimuo­vit ja valitsemaan laadun, joka kes­tää silitysraudan kuumuuden tu­hoamatta muovia ja tekee kansipa­perista ompelun kestävää.

Helmilankaa kului kilometreit­täin ja niitä oli minulla parhaillaan kymmeniä erivärisiä. Osan hankin Helsingistä, mutta Keuruulta puu­kirkon vierestä löysin eräänä kesä­nä kaupan, josta sain hienoimmat pastellisävyt.

Yleensäkin värit aiheuttavat ai­voissani vipinää: lienee se sama kohta aivoissa, mikä saa normaalit ahnehtimaan rahaa ja mammonaa. Minulla se käynnistyy värien koh­dalla, mutta mammonan suunnas­sa se tekee täyskäännöksen. Taidan­kin olla vain väririkas ja nappimil­jonääri.

Keho ryttyileeToppasin kansi­ikoneita minkä ker­kisin. Työpsykoanalyysini toimi ja hioi saamiani arpia.

Pahin vaihe työpaikalla oli ohi ja mielialat korkeammalla, mut­ta aloin silti olla yhä väsyneempi ja työpäivät tuntuivat usein ylitse­pääsemättömän raskailta. Kehoni ryttyili, särki milloin mistäkin koh­taa, kompastelin ja liikkumiseni oli jäykkää säännöllisestä vesijuoksus­ta ja uimisesta huolimatta.

Olin kaatunut korvasienimet­

sässä ja loukannut jalkani. Heti pe­rään kerin samat koreografiat sau­nassa. Sairaslomalla ollessani huo­masin oikean käteni vapisevan. Olin jo pitkään epäillyt sairastavani jo­tain neurologista sairautta, nyt lää­kärikin alkoi epäillä samaa ja sain lähetteen neurologin tutkimuksiin. Meilahden sairaalassa suoneeni is­kettiin radioaktiivista ainetta ja pää­nuppini sisukset kuvattiin.

Niin astui elämääni herra Par­kinson, joka seuraa minua loppuun saakka − haluan sitä tai en.

En palannut enää töihin ja pit­kän sairausloman jälkeen aloitin eläkeläismummona olemisen hel­mikuussa 2008. Toppausharrastuk­seni loppui siihen. Ensimmäisen kerran elämässäni saatoin keskit­tyä niihin asioihin, joita olin voinut aiemmin toteuttaa vain pätkittäin työni ohessa. Nyt ei toppauskaan ollut enää harrastus vaan osa päi­vittäistä elämääni.

Kuvia sisimmästäVuosi sitten löysin itseni Kaapeliteh­taalta kangasta painamasta. Tyyty­väisenä olen huomannut että kaik­ki entiset harrastukseni ja tämä uusi tulevat toimeen keskenään. Parkin­son yrittää kampittaa monin tavoin, se hidastaa jyrkimmissä kaarteissa ja ottaa päivittäin aivoon. Mutta va­rasuunnitelmiakin on. Toppaami­nen ei liene ensimmäinen asia, mis­tä joudun luopumaan. Neula suih­kii vielä entiseen tahtiin ja uusi pro­jekti on meneillään.

Antaas kattoo, niin sopivan ajan kuluttua räväytän sen seinille! Eh­kä joku sieltä nykyisestä toimituk­sestakin uskaltaa tulla katsomaan, kun ne eivät ole niitä kansikuvia vaan enemmän vähän niin kuin sisä kuvia sisimmästä. ■

Topatut ikonit. Alhaalla oikealla Ulla-Maija Svärdin omakuva Katan lainahöyhenissä.

18 L

ÖÖ

PPi

3-20

1119

LÖÖ

PPi 3-2011

Nimi? SJL:n Otavan toimitusosasto.

Syntymäpäivä? Lienee 22.10.1997, jolloin aiemmat säännöt on päivätty. uudestisynnyimme sääntöjen osalta 11.3.2009 mm. siksi, että kaikki halukkaat mah-tuisivat hallitukseen.

Kotikatu? uudenmaankatu, Helsinki.

Ketä perheeseesi kuuluu? Ainakin yli 60 kustannus-toimittajaa, mainostoimittajaa ja graafikkoa, jotka puurtavat joko oppi-, tieto- tai kaunokirjojen parissa.

Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Sitoutunut, sympaattinen, solidaarinen.

Mitä pelkäät? Sisällön arvostuksen katoamista.

Mitä toivot? Palkankorotusta. Suurin ongelmasi? ääneen lausumattomat asiat.

Kaikki olisi hyvin, jos…? …kaikki lukisivat kirjoja!

Mikä suututtaa tässä maailmassa? epäoikeudenmu-kaisuus.

Kenelle olet kateellinen ja miksi? Omassa konsernis-sa likeläisille likeisyydestä.

Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Sähköisyys eri merkityksissään.

Ystäväkirjan toimituksen lähes puolitoista vuotta kestänyt kiertoajelu Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton toimitusosastoissa päättyy Rööperiin ja Munkkaan. Perillä tapaamme sympaattiset ja solidaariset otavalaiset ja Lehdentekijöiden akrobaattiset moniosaajat, joiden pelot vaikkapa sisällön arvostuksen katoamisesta tai arvonlisäveromuutoksista ovat tuttuja kaikille sallilaisille.

Sarjan aikana on esitelty kaikkiaan 18 toimitusosastoa. Kaikkia emme yrityksistä huolimatta tavoittaneet. Joukossamme on osastoja, jotka eivät enää tunnu toimivan, osa keskitti voimansa päivittäiseen työhön. Haluamme joka tapauksessa kiittää kaikkia vastanneita ja myös niitä, jotka eivät kierrokselle osallistuneet. Tapaamme vielä varmasti, jäsenlehti Lööpissä!

Nimi? Lehdentekijöiden toimitusosasto

Syntymäpäivä? 11.1.2006

Kotikatu? Vehreän valloittava Munkkiniemen puistotie

Ketä perheeseesi kuuluu? 39 ihanaa työka-veria, ammattiylpeää asiakaslehdentekijää ja suorastaan akrobaattista moniosaajaa.

Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Optimistinen, joustava ja vaativa.

Mitä pelkäät? itellan hintoja, arvonlisäve-romuutoksia ja maailmantalouden äkkikään-nöksiä.

Mitä toivot? Hyvää tuulta.

Suurin ongelmasi? Resurssit, ict, it ja atk.

Kaikki olisi hyvin, jos...? Jos kiirettä ei oli-si keksitty ja tekniset työvälineet toimisivat.

Mikä suututtaa tässä maailmassa? epäoi-keudenmukaisuus, yhdyssanavirheet ja eri sortin journalistien keskinäinen kyräily.

Kenelle olet kateellinen ja miksi? Munkki-niemen huolettomille mummoille.

Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Sää ja mää ja lounasbingo; kuohuviini, kiire ja kesäloma. ■

Sallin ystäväkirja osa 5

Ku

VA:

Pä

iVi

Pu

uSt

inen

Ku

VA:

SAR

Ri

Ku

KK

On

en

Lehdentekijöiden toimitusosasto

Otavan toimitusosasto

teksti: Marko Korhonen

20 L

ÖÖ

PPi

3-20

1121

LÖÖ

PPi 3-2011

Helmi-sarjassa toimituspäällikkö Harri Junttila kertoo, kuinka sai kirjoittaa jutun, jota lukiessa tulee nälkä.

>>>

TEKSTI: HARRI JUNTTILA

Kesällä 2005 vaapuin Saa­riselällä Kiilopään rinnet­tä ylös rinkka selässä, kun

päätoimittajani Olli-Pekka Tiainen soitti ja kysyi, olisinko kiinnostu­nut syksyllä alkavasta urakierrosta Talouselämässä. Vain hullu ei olisi.

Olin toimittajan urallani kir­joittanut ensin Tietoviikossa tieto­ ja viestintätekniikasta ja nyt Medi­uutisissa terveydenhuollosta, joten Talouselämä tarjoaisi mahdollisuu­

den laventaa kenttää. Mediuutisissa­kin sain kirjoittaa mielenkiintoisis­ta ja tärkeistä aiheista – onhan ter­veydenhuollon yhteiskunnallinen legitimiteetti erittäin vahva – mut­ta monia hienoja aiheita en pääsisi koskaan lehdessä käsittelemään.

Talouselämään mentyäni leh­den kuvatoimittaja Timo Pylvänäi-nen ehdotti ensi töikseen jutun te­kemistä siian matkasta suomalaisen ruokapöytään. Seurataan ensin vi­rolaisen kalastajan työtä, tullaan ka­

Kauppahallien nousu 2000-luvun alussa kertoi kulutuskulttuurin muuttumisesta. Siksi siitä piti tehdä juttu. Jälkeenpäin kuulin jonkun sanoneen lehtikokouksessa, että ”aivan ihanasti kirjoitettu juttu”. Se tuntui hyvälle. Talouselämän toimittajan kehuja ei kannata ohittaa olankohautuksella. Mutta se oli jälkeenpäin.

Rakkaudesta halliin

Talouselämä 24/200630

Pienyrittäjät Harri Junttila I Kuvat Kaisa Kaatra

Kesä 06

Kauppahalli myy parasta, ei ”parasta ennen”. Suomesta on hävinnyt kymmeniä halleja, mutta eloon jääneet pärjäävät.

Tuore on taas hyvää>>

31Talouselämä 24/2006

Kesä 06

Tampereen kauppahallin kalakaup-piaalla Petri Nygrenillä on paljon tuttuja. Hallin käytävillä ihmiset kopsivat Nygreniä olkapäälle ja huikkailevat hyviä päiviä.

Eläkeläismies kysyy, onko savustettuja katkarapuja. Nygren kertoo, että torstai on savustuspäivä eli perjantaina löytyy, pal-jonko pannaan? Puoli kiloa riittää, kiitos.

”Hallikaupan valtti on yksilöllinen pal-velu”, Nygren sanoo, ja tarjoaa maistiai-siksi vastapäisen leipomon karjalanpiirak-kaa ja oman savustamon kylmäsavulohta. Sitten Nygren ojentaa maistiaisia veitsen

kärjellä ohikulkijoille. Hyvää on. Ohikul-kijat jäävät kaupoille.

Eläkeläinen Elsi Äkäslompolo käy hal-lissa vähintään kerran viikossa.

”Valikoima on hyvä, ja täältä kaksi vähän ruokaa tarvitsevaa eläkeläistä saavat juuri sopivan määrän”, Äkäslompolo peruste-lee.

Hallissa on tavallista aamupäivää enem-män himinää, koska yhdeltätoista Hämeen-kadun puoleisen sisäänkäynnin yläpuo-lelle nousee ensimmäistä kertaa Tampereen kauppahallin oma lippu. Se juhlistaa hallin 105-vuotista taivalta.

HENKILÖKOHTAISTA. Eläkeläinen Elsi Äkäslompolo (oikealla) käy hallissa viikoittain. Kalapakettia ojentaa Hanna Koskinen.

lan mukana Suomeen ja haastatel­laan ostajaa. Mennään vielä ostajan kotiin ja katsotaan, mitä hän siias­ta laittaa. Kiinnostava aihe, mutta en lämmennyt sille, vaikka Itäme­ren alueen kalataloudesta riittääkin kirjoittamista.

Olin jo kesällä päättänyt, että muuten kirjoitan ilolla juuri sitä, mitä toimituspäällikkö käskee, mut­ta yhden oman aiheen haluan teh­dä. Mielestäni Talouselämässä pitää ehdottomasti olla juttu kauppahal­leista. Eikä mikä tahansa palstan­täyte, vaan kunnon reppari. Epäilin kuitenkin, että kauppahalli on liian pehmeä aihe lehdelle.

Halusin kirjoittaa kauppahal­leista, koska Hakaniemessä asuva­na kävin säännöllisesti Hakanie­men hallissa ja olin tullut hallin vankkumattomaksi ihailijaksi. Ha­lusin tehdä jutun, josta olisi hyötyä sekä kauppahalleille että lukijoille, jotka pohtivat vaihtoehtoja ruoan­hankintaansa.

Tilitin tätä haluani lounaalla Talouselämästä tilalleni Mediuuti­siin siirtyneelle toimittaja Elina Yr­jölälle. Hän kertoi, että ei kanna­ta lannistua, vaikka toimituspääl­liköt eivät heti aiheista innostuisi­kaan. Esimerkiksi toimittaja Terho Puustinen saattoi nostaa omasta mielestään tärkeän aiheensa takai­sin juttuideaksi vaikka puoli vuot­ta pakkien jälkeen. Kyllä toimitus­päälliköt lopulta antautuvat. Sitkeys palkitaan aina.

Opettelin talven Talouselämän tavoille. Välillä pohdin toimitus­kokouksessa muka sattumalta ää­neen, että kauppahallit olisivat kyl­lä kiinnostava jutun aihe. Kevääl­lä iskin. Ehdotin toimituspäällikkö Jouni Luotoselle, että kesälehdes­sä olisi hyvä olla juttu kesätoreista, eikun kauppahalleista. Ups. Ei saisi omassa asiassaan olla epävarma!

” Hiki otsalla

selitin, että

kauppahallit elävät

renessanssi- aikaa.

”

23 LÖ

ÖPPi 3-201122

LÖ

ÖPP

i 3-

2011

Hiki otsalla selitin, että kauppa­hallit elävät parhaillaan huimaa re­nessanssiaikaa, koska ihmisiä kiin­nostaa yksilöllinen palvelu, televisio on täynnä kokkiohjelmia ja gastro­nomia on varsinkin paremmin toi­meen tulevien ihmisten uusi har­rastus. Lisäksi olisi mukava kertoa pienyrittäjistä. Yllätyksekseni aihe meni kerralla läpi.

Jätin kertomatta, että Talous­elämälle tyypillisten näkökulmi­en lisäksi itseäni kiinnosti – paljon enemmän – se, kuinka kauppahal­lit heijastivat yhteiskunnallista mur­rosta. Lähes 70 hallista pystyssä oli enää 15. Kirjoitin juttuun:

Kauppahallien murskajaiset alkoi-vat suurten ikäluokkien muuttaessa maalta kaupunkiin. Marketit nou-sivat vastaamaan räjähdysmäisesti kasvaneeseen ja täysin uudella ta-valla alueellisesti keskittyneeseen kysyntään. Paradoksi oli valmis: uutuudenviehätys houkutteli maa-laisten lisäksi myös halleihin tottu-neet kaupunkilaiset marketteihin.

Tampereen kauppahallissa her­mostutti. Olin jo haastatellut ka­lakauppias Petri Nygreniä ja Tam­pereen kauppahalliyhdistyksen pu­heenjohtajaa, Juustosoppi­puodin pitäjää Eija Ahvenjärveä, ja nyt oli tarkoitus päästä hallin tunnelmaan. Haastattelu oli mennyt hyvin. Hal­lin asiakkaista en kuitenkaan voi­nut tietää mitään. Vaikka olinkin valmistautunut mielestäni hyvin, niin olin epävarma. Kun tehdään juttua niin sanotusti kentällä, niin aina on riski, että haaviin ei tartu mitään mielenkiintoista.

Onneksi tamperelaisen Wig­renin makkaratehtaan perustajan poika, eläkeläinen Ilmari Wigren oli myös päättänyt käydä Tampe­reen kauppahallissa tuona päivänä.

”Kun sota­aikana löytyi jostain sen verran lihaa, että saimme vähän makkaraa tehtyä, niin kannoimme makkarat höyryävinä tehtaasta hal­liin. Muuta markkinointia ei silloin tarvittu”, Wigren muistelee.

Vaikka kaikki tietävätkin, että Suomessa hallitoimintaa on ollut

yli 100 vuotta, niin oikean muiston veroista juttua ei yksikään toimitta­ja voi keksiä. Kun sellainen sattuu kohdalle, on syytä olla kiitollinen. Ja jos sen jättää käyttämättä, voi vaih­taa alaa.

Helsingissä Hakaniemen hal­lissa oli jo helpompaa. Tosin Liha­Hakan Arto Lähdemaa oli sen ver­ran ronski haastateltava, että jos en itse olisi lapsena ollut mukana leh­mien ja vasikoiden teurastamisessa, niin haastattelusta ei olisi tullut mi­tään. Lihakauppiaat ovat nimittäin usein kovia tyyppejä, kuten jutun kuvituksestakin näkyy. Kun Lähde­maa kertoi, että aasialaiset asiakkaat ostavat ruoakseen esimerkiksi broi­lerien kohtuja, niin maalaissällinkin piti nieleksiä.

Hallikauppiaat ovat ihmisten kanssa tekemisissä koko ajan, jo­ten heidän ei tarvitse esittää mi­tään. Siksi he ovatkin hyviä haas­tateltavia. He eivät arkaile mieli­piteitään. Se on virkistävää, kos­ka monet poliitikot ja talouselä­män päättäjät jättävät mielellään

kertomatta kaiken kiinnostavan. Heidän puheestaan löytää harvoin säröä, josta voisi mennä ihmisen tai asian sisään.

Kun tehdään kiiltävälle paperille juttua kauppahalleista, kuvien mer­kitys korostuu. Ihmisille pitää tul­la juttua lukiessa nälkä. Silloin ku­vaajan ja toimittajan yhteispelin on sujuttava.

Ajoimme yhdessä free­valoku­vaaja Kaisa Kaatran kanssa Tampe­reelle, joten meillä oli hyvin aikaa käydä läpi jutun ideaa, rakennetta ja tavoitteita. Toki olimme pallotel­leet aihetta jo toimituksessa. Olim­me tehneet Kaisan kanssa yhteis­työtä aiemminkin, ja ymmärsim­me toisiamme.

Kuvat ovatkin hienoja. Niissä on kauniita ja kiintoisia yksityiskohtia, kuten yli puoli metriä pitkä nok­kakala, ja oikeaa toimintaa – toki myös tuotteiden kanssa seisomista .

Onneksi jutulle oli myös kunnolla tilaa, jotta taitto pystyi käyttämään valokuvaajan osaamisen lukijoiden iloksi.

Juttua kirjoittaessani olin aivan häpeilemättä hallien puolella mar­ketteja ja kauppakeskuksia vastaan. En potenut siitä huonoa journa­listista omaatuntoa, koska kaikki­en kauppahallien myynti (noin 100 miljoonaa euroa vuonna 2006) oli ja on edelleenkin häviävän pieni murto­osa S­ ja K­ketjujen myyn­nistä. Jättiketjujen asioista kirjoi­tetaan joka tapauksessa tarpeeksi. Kuka pitäisi pienten puolta?

Juttu ilmestyi aikanaan, ja lä­hetin Tampereen ja Hakaniemen halleihin lehtiä luettavaksi. Kesäl­lä 2007 menin Tampereelle tapaa­maan yhtä kaveriani, ja kävin hal­lissa tervehtimässä Juustosopin Ei-ja Ahvenjärveä.

Ahvenjärvi kertoi, että oli saa­nut paljon hyvää palautetta jutusta. Hän ei ryhtynyt arvioimaan, vaikut­tiko näkyvyys Suomen parhaassa talouslehdessä kenties asiakasmää­rään, mutta oli kuitenkin tyytyväi­nen siitä, että juttu oli tehty.

Olin silloin samaa mieltä, ja olen nytkin. Tänä päivänä jutulle ei olisi enää samanlaista tilausta kuin viisi vuotta sitten. Hallit ovat niin suosit­tuja, että tällaiset vanhat hallihöp­söt eivät meinaa enää sekaan mah­tua. Mutta hyvä niin. ■

PS. Sitkeyden voimasta kertoo, että valokuvaaja Timo Pylvänäinen sai juttuideansa läpi. Toimittaja Jyrki Alkio kirjoitti jutun virolaisen ku­han matkasta suomalaispöytään Talouselämän vuoden 2010 kesä­lehteen.

Kesä 06

Suomen viidestätoista kauppahallista kahdeksassa on käyty kauppaa yli sata vuotta.

Halleissa toimii yli 300 yritystä ja niiden liikevaihdoksi on arvioitu 80−100 miljoo-naa euroa.

Nygrenin pakeilla käy myös Ilmari Wig-ren, Wigrenin makkaratehtaan perustajan poika ja entinen omistaja, nykyinen elä-keläinen.

”Kun sota-aikana löytyi jostain sen ver-ran lihaa, että saimme vähän makkaraa teh-tyä, niin kannoimme makkarat höyryävinä tehtaasta halliin. Muuta markkinointia ei silloin tarvittu”, Wigren muistelee.

Hallit mataliksiKauppahallien kato on ollut hyytävää: parhaimmillaan maassamme oli lähes 70 hallia. Vaikka kauppahallit elävätkin uutta nousua, kaikki eivät pysy kelkassa: Jyväskylässä hallitoiminta päättyy vuoden lopussa, kun kaupunki myy hallikäytävän muuhun liiketoimintaan.

Jyväskyläläiset yrittivät saada halli-toimintaa vauhtiin useaan kertaan pitkin viime vuosisataa, mutta epäonnistuivat.

”Nykyisen kauppahallin heikkoon menestykseen lienee vaikuttanut voimak-kaasti se, että kaupunkiin ei ole koskaan syntynyt varsinaista kauppahallitraditiota. Kaupunkilaiset eivät ole koskaan tottu-neet asioimaan kauppahallissa”, kertoo Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson.

Myös Joensuun kauppahallissa voisi olla vilkkaampaa. Väkikatoa aiheuttaa keskus-tan parkkipaikkojen vähäisyys.

”Marketeissa käyvä ihminen ei pitkälle niitä nyssäköitään kanna”, sanoo Pauli Karjunen Joensuun kauppahallista.

Vaasankin kauppahalli horjui jo hämä-rän rajoilla, kunnes se sai pelastajan Ruot-sista. Hörsellyskauppa Indiska vuokrasi käyttöönsä kolmanneksen hallin tiloista, jolloin vaasalaisille liian suuresta hallista tuli sopivan kokoinen ja toimiva.

Hietalahden kauppahalli Helsingissä vaihtoi elintarvikkeet antiikkiin.

Kauppahallien murskajaiset alkoivat suurten ikäluokkien muuttaessa maalta kaupunkiin. Marketit nousivat vastaa-maan räjähdysmäisesti kasvaneeseen ja täysin uudella tavalla alueellisesti keskit-tyneeseen kysyntään. Paradoksi oli valmis:

32 Talouselämä 24/2006

>>

SIANKÄRSÄMÖÄ CHEDDARISSA. Juustosopin Harri Kovaljeff esittelee pienjuustolan erikoista tuotetta. Juusto saa makunsa siankärsämöstä, jota kasvaa joka niityllä. Vasemmalla Tanja Halava ja oikealla yrittäjä Eija Ahvenjärvi.

Hallikauppaa kolmella vuosisadallaSuomen kauppahallit kesällä 2006

Halli Toiminta alkoi Yrittäjiä

Vanha kauppahalli, Helsinki 1889 30Turun kauppahalli 1896 43Oulun kauppahalli 1901 17Tampereen kauppahalli 1901 41Joensuun kauppahalli 1902 (1968)1 12Kuopion kauppahalli 1902 24Vaasan kauppahalli 1902 14Lahden kauppahalli2 1904 (1923)1 8Lappeenrannan halli 1904 (1956)1 8Mikkelin kauppahalli 1912 7Hakaniemen halli, Helsinki 1914 70Iisalmen kauppahalli 1926 4Porin kauppahalli 1927 17Kouvolan kauppahalli 1956 10Jyväskylän kauppahalli3 1960 (1988)1 31Uuden hallin rakennusvuosi. 2 Lahden kauppahallitoiminnassa oli tauko vuosina 1907–1923. 3 Kaupunki myy hallin pois tämän vuoden lopussa, jolloin kauppahallitoiminta Jyväskylässä loppuu.

Kesä 06

33Talouselämä 24/2006

uutuudenviehätys houkutteli maalaisten lisäksi myös halleihin tottuneet kaupun-kilaiset marketteihin.

Toisen polven hallikauppias Nygren muistaa vaikeat ajat.

”Aamupäivällä kävi yksi ihminen, joka toi postin. Iltapäivällä oli sitten vähän hil-jaisempaa”, Nygren muistelee 1970-luvun vaikeita vuosia.

Yksilökulttuuri nostaa myös hallitTurun kauppahallissa on seurattu asiakas-määrän ja koko hallin myynnin kehitystä vuodesta 2000 lähtien. Kasvu on ollut jat-kuvaa. Esimerkiksi viime vuonna kävi-jämäärä kasvoi edellisvuodesta 14 pro-senttia. Nyt Turun hallissa käy yli 5 500 ihmistä päivässä. Tampereella vastaava luku on noin 6 600.

Liikevaihdon kasvu on Turussa vaihdel-lut kolmesta yhdeksään prosenttia. Viime vuonna myynti oli 11,5 miljoonaa euroa. Muissa kauppahalleissa myyntitietoja ei ole kerätty.

1990-luvun lama kouri Turkua pahasti, ja se näkyi Suomen toiseksi vanhimmassa

>>

hallissa: lähes joka kolmas myyntipaikka oli tyhjä. Tänään tyhjänä on kaksi myyn-tipaikkaa, mutta ne saavatkin tuulettua, kunnes niihin löytyy myymälävalikoimaan sopivat yrittäjät.

”Etsimme ei-elintarvikepuolelle enem-män tarjottavaa”, sanoo Turun kauppahal-liyhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Samsten.

Helsingin Hakaniemen hallissa 15 vuotta lihaa kaupannut Arto Lähdemaa Liha-Hakasta sanoo, että Hakaniemen hallissa asiakkaita riittää ikuisesti.

Hallitoiminnan piristyminen on seu-rausta siitä, että yksilöllisyys ja indivi-dualismi ovat nousseet trendikkääksi elä-mäntavaksi. On tyylikästä käydä hallissa saamassa henkilökohtaista ja asiantunte-vaa palvelua. Markettien kasvoton tehok-kuus on menettänyt merkitystään ainakin suurissa kaupungeissa, joiden hallit ovat-kin elinvoimaisia.

RANSKALAISTA. Laura Valvanne on myynyt ranskalaisia herkkuja Deli Delissä pari vuotta. Hakaniemen halli on ollut hyvä paikka, sanoo Valvanne.

Hallien kuolema alkoi, kun ihmiset muuttivat maalta kaupunkiin.

Kesä 06

Hallit joutuvatkin vaikeuksiin, jos mar-ketit ymmärtävät henkilökohtaisen palve-lun merkityksen. Toisaalta isojen ketjujen hintapaineet vaikuttavat siihen, että henki-löstökulut on pidettävä mahdollisimman alhaisina.

Liha, kala, kasvikset, juusto ja leipäHallikauppiaat kiittävät television kokki-ohjelmia. Nautintojen etsiminen tuo hal-leihin hyvin euroja.

”Ruoanlaitto ja uudet makuelämykset kiinnostavat ihmisiä kovasti. Nuoret asi-akkaat sanovat, että maistoivat ulkomailla

ollessaan ihanaa juustoa ja kysyvät sitä sitten meiltä”, sanoo Tampereen kaup-pahalliyhdistyksen puheenjohtaja Eija Ahvenjärvi. Ahvenjärven Juustosoppi-juustokaupan perusvalikoimaan kuuluu yli 300 juustoa.Hakaniemen hallissa yksilöllistymi-nen näkyy lihakauppiaiden toiminnassa. Sianlihaa paljon myyvän Liha-Hakan asi-akkaista kolme neljästä on ulkomaalai-sia, lähinnä aasialaisia. Kauppias toimit-taa tilauksesta myös sellaisia sisäelimiä, joista suomalaiset eivät ole tottuneet ruo-kaa laittamaan.

Toinen lihakauppias on puolestaan eri-koistunut nautaan ja hirveen ja pitää sian-lihan erillään. Hänen asiakkainaan käy pal-jon muslimeja.”Nykyisin rahakaan ei ole enää este hal-lissa asioimiselle. Hallien hintataso on kil-pailukykyinen markettien perushintojen kanssa”, sanoo Hakaniemen halliyhdistyk-sen puheenjohtaja Laura Valvanne. Val-vanteen Deli Deli -puoti tuo maahan rans-kalaisia herkkuja.

Kauppahallien ehdoton tukijalka on elintarvikkeiden myynti. Turun hallin 43

myyntipaikasta 60 prosenttia on varattu peruselintarvikkeille. Kolme suurinta ruo-kakauppiasta tekee puolet hallin koko lii-kevaihdosta. Tampereen hallissa Nygrenin kalakauppa on suurin myyjä.Viime vuosina paikallistuottajilta hanki-tusta lähiruoasta on yritetty tehdä hittituo-tetta. Juustosopin suosituin juusto tuleekin Mouhijärveltä muutaman kymmenen kilo-metrin päästä.

Toisaalta lähiruoan saaminen kauppahal-liin ei ole ollut helppoa.”Etsin viime keväänä Suomen juusto-lat ja laitoin heille viestiä, että olisimme kiinnostuneita heidän juustoistaan. Monta vastausta en saanut. Tosin viime aikoina on alkanut yhteydenottoja tulla”, Ahven-järvi sanoo.

Petri Nygren uskoo, että kysymys ei ole kiinnostuksen puutteesta, vaan yksinker-taisesti siitä, että suomalaiset eivät osaa myydä.”He laittavat jonkin pahvilapun tien poskeen ja uskovat, että kyllä sieltä alkaa väkeä pihaan tulla ”, Nygren kritisoi.Tampereen hallikauppiaat ovatkin sitä mieltä, että tuottajien ja myyjien pitäisi yhdessä miettiä tapoja, joilla kauppa kävisi. Samalla maaseutukin säilyisi elä-vänä. TE2006

SIANSORKKIA JA MUITA HERKKUJA. Liha-Hakan kauppias Arto Lähdemaa myy tilauksesta erikoisempiakin ruhon osia. Taustalla Mika Mölsä.

>>

34 Talouselämä 24/2006

Kauppahalli on kauppakeskusten kantaisä.

” Oikean muiston veroista juttua ei toimittaja voi keksiä.

”

24 L

ÖÖ

PPi

3-20

1125

LÖÖ

PPi 3-2011

Journalistiliiton työehto-asiamies Marianne Leskinen on selvittänyt, että Suomessa naisista lähes joka viides ja miehistä lähes joka kymmenes tekee osa-aikatyötä.

Ku

VA:

MA

RiA

nn

e Le

SKiS

en K

Oti

ALb

uM

i

Saako osa-aikainen oikeutta?

Talouselämän turbulenssit röykyttävät työelämään mitä erilaisimpia työn tekemisen muotoja. Pätkätyön ongelmat tunnetaan. Osa-aikaisuuksista on puhuttu vähemmän. Mitä osa-aikaisen työntekijän on hyvä tietää? Kysymyksiin vastaa tällä kertaa Journalistiliiton työehtoasiamies, varatuomari Marianne Leskinen.

TEKSTI: KAIJA PLIT

Kuinka monta tuntia viikos-sa osa-aikaisen kannattaa tehdä, että hän on oikeu-

tettu ansiosidonnaiseen työttö-myysturvaan?

– Työttömyysturvan ansainnan kannalta minimityöaika on 18 tun­tia viikko. Ansiosidonnaisen työttö­myysturvan piiriin kuuluvat kaikki Journalistiliiton työsuhteessa ole­vat, jäsenmaksunsa maksavat jä­senet. Siis olivatpa he sitten osa­ tai kokoaikaisia. Tällä hetkellä jä­senmaksu on 1,3 % bruttopalkasta, mutta se sisältää työsuhteisilla myös tuon tuikitärkeän työttömyyskassa­maksun.

Pääseekö osa-aikainenkin lomalle?– Vuosiloman ansainnan kannal­

ta minimityöaika on 35 tuntia kuu­kaudessa ja palkan pitää olla vähin­tään minimipalkan suuruinen. Vil­leillä aloilla 40 viikkotunnin työl­lä vähimmäispalkka on vähintään 1 071 euroa kuukaudessa. Sen sijaan Journalistiliiton sopimusaloilla mi­nimipalkat ovat alhaisimmillaankin lähes tuplat villeihin aloihin verrat­tuna. Samoin alallamme kokoaika­työn työaika on lähempänä 37 tun­tia kuin 40 tuntia viikossa.

– Lomaa osa­aikaiselle työnteki­jälle kertyy 2–3 päivää kuukaudessa. Se on yhtä paljon kuin kokoaikaisil­lakin eli 4–7 viikkoa vuodessa. Lo­maa pitäessään osa­aikainen lomai­lee samalla tavalla kuin kokoaikai­nen: yhdenjaksoisesti. Työn antaja voi siis sijoittaa lomaa myös sellai­seen ajanjaksoon, jolloin osa­aikai­nen olisi muutenkin poissa työstä osa­aikaisuuden vuoksi. Jos työn­tekijällä on kaksi osa­aikaista työtä, hän voi ansaita vuodessa 2 x 4 vii­kon kesäloman, muttei töiden pääl­lekkäisyyden vuoksi pääse lomaille lainkaan. ■

Lisätietoja Journalistiliiton tes-päivystyksestä arkisin kello 13–16, puh. 044 7555 000.

Osa-aikaisuuden ABC:

• Journalistiliiton jäseneksi pääsee osa-aikainen, jonka työaika on vähintään 18 tuntia viikossa ja joka saa pääasiallisen toimeentulonsa toimitus- ja ohjelmatyöstä.

• Lomaoikeutta kertyy 35 työtunnista kuukaudessa • Sairausajan turvaa saa silloin, kun työvuorot on ennakkoon

merkitty työvuorolistaan tai työpäivät ovat muutoin kiinteitä. Muutoin on vaarana, että osa-aikainen sairastaa omalla ajallaan.

• työeläkettä karttuu jokaisesta ansaitusta eurosta kuten kokopäivätyössä.

• Soviteltua työttömyyspäivärahaa työttömyyspäiviltä saa henkilö, joka kuuluu työttömyyskassaan.

• ei saa syrjiä! erilaiset henkilöstöedut kuuluvat myös osa-aikaisille.

• työllistämisvelvoite. työnantajalla on erityinen velvollisuus tiedottaa osa-aikaisille yrityksen sisällä vapautuvista työpaikoista. Lisätyötä on tarjottava ensin osa-aikaisille eikä ulkopuolisille.

• Koulutusvelvoite. työnantajan koulutusvelvoite koskee myös osa-aikaisia.

Kun tarvitset tietoa veropolitiikasta, verolainsäädännöstä, verojen vaikutuksesta

tai julkisesta taloudestaolemme aina käytettävissäsi.

Teemu Lehtinentoimitusjohtaja, puh. (09) 6188 7300

Antti Marttinenviestintäjohtaja, puh. (09) 6188 7301

Leena Kurkinentiedotuspäällikkö, puh. (09) 6188 7352

Vesa Korpelalakiasiain johtaja, puh. (09) 6188 7302

Minna Punakalliopääekonomisti, puh. (09) 6188 7326

Veronmaksajain Keskusliitto ryKalevankatu 4, 00100 Helsinki

puh. (09) 618 871, faksi (09) 608 087veronmaksajat@veronmaksajat.fi

etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

26 L

ÖÖ

PPi

3-20

11

TEKSTI: SINIKKA PIHLAMAA

K uuluisa sotakirjeenvaihtaja, Ernest He-mingwayn puoliso Martha Gellhorn piti tärkeimpänä tehtävänään kuvata tavallisten ihmisten elämää ja kärsimyksiä. Gellhorn

raportoi espanjan sisällissodasta, Suomen talvisodasta, normandian maihinnoususta, Vietnamin sodasta ja Lähi-idän konfliktista.

tämän eettisen lähtökohdan tunnustaa omakseen myös ulkomaantoimittaja Jouko Heiku-ran Mustien vuorten varjossa -romaanin päähenkilö, sotareportteri Rakel Aho. Suomalaisen isän ja unkarilaisen äidin tytär Rakel kokee Romanian vallanku-mouksen ja Ceausescujen teloituksen, entisen Jugoslavian alueen sisällissodan ja Sarajevon piirityksen. Päänäyttämöinä ovat bukarest, Sarajevo ja budapest.

Heikura kietoo toisiinsa sotakir-jeenvaihtajan työn kuvauksen, lähihis-torian kertauksen, toimittajan ja hänen oppaansa romanssin sekä rikoskerto-muksen. tauluvarkautta kuvaava jakso tuntuu romaanissa irralliselta; euroopan

dramaattisissa käänteissä on tarpeeksi jännitystä. Lu-kujen väliin Heikura on sijoittanut tietoiskuja lukijalle:

”Jugoslaviassa kyti sisällissota, jonka alkulaukaukset ammuttiin keväällä 1991, kun serbihegemoniaan kyl-lästynyt Kroatia päätti itsenäistyä Sloveniaa seuraten.” Lyhyet taustoitukset toimivat siirtyminä ajasta ja paikasta toiseen.

Kirjailija kuvaa myös itäblokin maiden köyhyyttä ja henkistä tyhjiötä. turtunutta välinpitämättömyyttä, korruptiota ja lahjontaa ei peitellä. tavalliset ihmi-set pitävät itsetuntoaan yllä yrittämällä elää kuten ennenkin:

”Sodat tulevat ja menevät”, mies sanoi. ”tämä kah-vila on ollut tässä neljäsataa vuotta.”

Jouko Heikura on työskennellyt toimittajana Helsingin Sanomissa ja ilta-Sanomien kirjeenvaihtajana tukholmassa, Lontoossa, budapestissa ja new Yorkissa. Sotanäyttämön kuvaus onkin Heikuran esikoisromaanin vahvaa antia. Kirja antaa konkreettisen, suorastaan elokuvamaisen kuvauksen ihmisten elämästä myllerryk-sessä, hetki ja päivä kerrallaan. Radovan Karadzic ja Ratko Mladic näkyvät sivuilla kuin kameran linssin läpi.

Sarajevossa Rakel haastattelee myös serbisala-ampujia. Kiväärin kiikarista katsoessaan hän ymmärtää, miten pelottavan helposti ihminen voi tottua tähtää-mään kohteeseen ja painamaan liipasinta.

Rakel kuuntelee vanhaa naista: ”Sarajevo on aina ollut balkanin kaikkien etnisten ryhmien asuttama kosmopoliittinen kaupunki, ja juuri sen vuoksi meidät yritetäänkin tuhota. Olemme olleet vaarallinen esimerk-ki kiihkoilijoille, joiden vihaiset silmät eivät kestäneet katsella sivistynyttä elämää sivusta.”

Rakel elää kiihkeän romanssin Romeon, miesprosti-tuoiduksi osoittautuvan oppaan ja tulkin kanssa. Romeon ilmaantuminen Rakelin vaihtuviin asemapaikkoihin osaltaan sitoo tarinaa yhteen. Sotareportteri on yksityiselämässään hämmästyttävän hy-väuskoinen. Romeon taustan paljastuessa selviää, että tämäkin on kasvuympäris-tönsä uhri.

”totuus on ainoa lääke, ainoa ase pahaa vastaan”, venäläinen toimittaja Dmitri toteaa. Hän on Rakelin työtoveri-na joillakin reportaasimatkoilla. Saraje-vosta lähtiessään Dmitri sanoo: ”Minulla on aivan liikaa aineistoa, näillä muistiin-panoilla voisin kirjoittaa kirjan.”

Jouko Heikuralle taisi käydä niin. ■

Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa. Gummerus 2011.

Lähihistoriaa silmien tasolta

Toimittaja Jouko Heikuran esikoisromaani on sotanäyttämön vahvaa kuvausta.

TEKSTI JA KUVA: MIINA POIKOLAINEN

”L ajin koukuttavin juttu on löy­tämisen ilo, totesi Suomen Ladun kouluttaja ja konka­

rikätköilijä Mika Asikainen.Maastoon tai kaupunkiympä­

ristöön piilotettuja kätköjä etsitään GPS­laitteen avulla. Laite vie etsi­jän parhaimmillaan kolmen met­rin säteelle kätkön läheisyyteen, jol­

loin varsinainen työ on vasta edessä. Osa kätköistä on etsittävissä pelkän kartan avulla. Kätköä ei tehdä min­ne tahansa, vaan paikkaan, joka ha­lutaan esitellä muille.

Kätköt voivat olla kooltaan kaik­kea filmipurkista ämpäriin. Sallilai­set löysivät harjoituskätköjä esi­merkiksi puun oksalta, roskiksen kyljestä sekä ontosta puun kannos­

ta. Kätköilyssä vain mielikuvitus on rajana ! ■

tietoa lajista yhteisön suomalaisilta nettisivuilta www.geocache.fi. Kätköjen koordi-naatit saa ladattua, kun on luonut maksuttoman käyttäjätunnuksen.

GPS:llä kätköjen jäljille

Geokätköily on hurjaa vauhtia kasvava ulkoilumuoto: Suomessa harrastajia on jo 10 000 ja kätköjä 16 000! Kesän lopussa parikymmentä sallilaista tutustui nykyajan aarteenetsintään Arabianrannan maisemissa.

GPS on oiva apuri.

Kätkössä on lappu, johon jätetään oma puumerkki.

28 L

ÖÖ

PPi

3-20

1129

LÖÖ

PPi 3-2011

SAL apurahat jaettuSAL:n kesällä haettavana olleet apurahat on nyt jaettu. Hakemuksia tuli 32, joiden yhteissumma oli 16.326 euroa. Koska jaettavaa oli vain 7000 euroa, apurahatta jäi tänä vuonna 14 hakijaa.

Työttömyys kurittaa kassaa

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin kuuluvat Journalistiliiton työsuhteessa olevat, jä-senmaksunsa maksavat jäsenet. Jäsenmaksumme on 1,3% bruttopalkasta ja peritty summa sisältää työsuh-teisilla myös työttömyyskassamaksun. tänä vuonna SJL tilittää työttömyyskassamaksua 8,55 euroa kuukaudessa jokaisesta työsuhteisesta jäsenestään. ensi vuodeksi summa nostettaneen noin kymmeneen euroon, koska työttömien määrä alalla on lisääntynyt. tämä aiheuttaa pienenevää jäsenmaksukertymää sekä Journalistiliitolle että sen jäsenjärjestöille. Siten myös SAL joutuu laatimaan ensi vuoden budjettinsa pienenevien jäsenmaksutuottojen varjossa. ■

– Kaija Plit

SAL:n imago kirkastuuTämän vuoden tavoitteeksi asetettu SAL:n imagouudistus etenee. taideteollisen korkeakoulun graafikko-opiskelija unto Helo esitteli suunnittele-mansa logon, kirjekuoret ja www-sivujen ulkoasun syyskuun alussa SAL:n päättäjille.

Koska suunnitelmat ovat vielä työstämisvaiheessa, ei Lööppi kinuamisestaan huolimatta saanut näyte-paloja tähän lehteen.

ehkäpä ensi lehdessä? Jäädään jännittyneenä odottamaan, uudistuuko imagomme torvet soiden ja ilmapallot paukkuen! ■

– Kaija Plit

SAL:n palkintotyöryhmä on pohtinut Salli-palkinnon käytännön ongelmia ja uudistustarpeita. nyt voimassa olevat jakokriteerit ovat hyvin laveat. esimerkiksi yksittäistä juttua ja elämäntyötä on vaikea vertailla keskenään.

Jos palkintotyöryhmän sääntö-muutos toteutuu, vuodesta 2013 alkaen palkinto voidaan myöntää merkittävästä, mieleen painuneesta tai keskustelua herättäneestä alan teosta. tällaisia voisivat olla juttu, juttusarja, kuva, kuvitus tai kuvas-raja. Palkinnon voisi saada myös lehtiuudistuksesta,konseptoinnista tai innovatiivisesta nettisoelluksesta.

Jotta palkintoehdotuksen tekeminen olisi nykyistä helpompaa, esityksen voisi tehdä nettilomak-keella. Sen sijaan työnäytteet tulisi edelleen toimittaa postitse.

Nykyinen Salli-palkintosumma on 1 500 euroa. Sen korottamista 2 000 euroon esitettäneen jo ensi vuoden budjetissa.

nykyisten sääntöjen mukaan Salli-palkintoehdotusten tulee olla raadilla marraskuun loppuun men-nessä. uudistetuissa säännöissä

ehdotusten jättöaikaa on tarkoitus pidentää, koska palkinto jaetaan vasta maaliskuun alussa pidettäväs-sä vuosikokouksessa.

Palkinnon jakamisesta tehtäi-siin lehdistötiedote kuten tähänkin asti.

Koska uudistettavana oleva ohjesääntö on käsiteltävänä ensi maaliskuun vuosikokouksessa, tu-leva palkintokierros mennään vielä vanhoilla säännöillä. Palkintotyö-ryhmä kyselee palkintoehdotuksia sähköpostitse aivan lähiaikoina.

tänä vuonna SAL:n palkinto-työryhmän puheenjohtaja on Liisa Kuittinen (Sanoma Magazines) ja jäseniä Juha Saarinen (erikois-lehtien toimitusosasto) sekä Essi Salonen (Otavamedia). ■

– Jaana Virtanen

Salli-palkinto uudistuu

SAL news

T yöttömyys ja vähentyneen työllisyyden vaikutukset näkyivät tänä vuonna hake-musperusteissa ja apurahojen päätöksissä. Niinpä hakijoiden työkyvyn ylläpito ja työmarkkina- aseman parantaminen painottuivat apurahojen myöntämisessä

aikaisempia vuosia enemmän. Niukkuus näkyi myös siinä, että moni kahdeksastatoista apurahansaajasta joutui

tyytymään hakemaansa pienempään summaan, kun työvaliokunta myönsi apurahan vain hankkeen johonkin osa-alueeseen.

Tällä kertaa apurahan saivat:• päätoimittaja Elina Aronen-Raappana, 487 euroa tiedeviestinnän opintoihin, Oulu• toimittaja Timo Forss, 500 euroa napapiirikirjaprojektiin, Grönlanti• graafikko Liisa Helasto, 500 euroa englannin kielikurssin kurssimaksuun, Malta• toimittaja Tiina Hämäläinen, 460 euroa Humanitäärinen apu -kurssikuluihin• toimittaja Riitta Kallio, 300 euroa Worldskills-kisojen matkakuluihin, Lontoo • toimittaja Alice Karlsson, 350 euroa lintujen rengastusopintoihin, Valassaaret• kustannustoimittaja Tuula Kousa, 300 euroa kirjamessujen matkakuluihin, Lontoo• kustannustoimittaja Kirsi Kujansuu, 500 euroa AV-viestinnän opintoihin• toimittaja Johanna Lätti, 250 euroa Kehitysmaatutkimus-opintoihin• tuottaja Eeva Puhakainen, 400 euroa valokuvaustaidon opintoihin• toimittaja Sanna Puhto, 235 euroa espanjan kielen kurssimaksuun• toimitussihteeri Pirjo Riipinen, 374,80 euroa kalligrafiakurssiin• toimitussihteeri Juha Saarinen, 330 euroa viron kielen opiskeluun• kustannustoimittaja Arja Salakka, 290 euroa kirjoittamiskurssin kurssimaksuun, Orivesi/Madrid

• graafinen suunnittelija Maija Toropainen, 500 euroa kuvataitelijan linjan työväline- ja matkakuluihin, turku• graafinen suunnittelija Tommi Tukiainen, 500 euroa napapiirikirjaprojektiin, Grönlanti• toimitussihteeri Ulla Wallinsalo, 280 euroa kuvajournalismin opintojen kurssimaksuun ja majoituskuluihin, Helsinki/Rooma• toimittaja Eeva Vänskä, 440 euroa Oriveden opiston tekstipajaan ■

– Kaija Plit

30 L

ÖÖ

PPi

3-20

1131

LÖÖ

PPi 3-2011

SAL:illa Piirros Reetta Laitinen, käsikirjoitus Vesa Kataisto ja Ismo Lehtonen.