teknologian kehitys, tyÖn muutos ja uudet … · 2018-10-10 · muutos osaltaan muovaavat työtä,...

TEKNOLOGIAN KEHITYS, TYÖN MUUTOS JA UUDET KOULUTUSTARPEETWilhelmina Fröberg, Henrik Lönnqvist

Julkaisija: Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikköJulkaisun laatija: Wilhelmina Fröberg ja Henrik LönnqvistKannen kuva: Sakari Manninen, Vantaan kaupungin aineistopankkiTaitto: Sirpa Rönn

Vantaan kaupunki. Tietopalvelu C4 : 2018

ISSN-L 1799-7011ISSN 1799-7011 (painettu)ISSN 1799-7569 (verkkojulkaisu)ISBN 978-952-443-594-9

SAATTEEKSI

Työpaikkakehityksen, niin määrällisen kuin laadul-lisenkin, ennakointi on vaikeata. Viime vuosina on julkaistu suuri määrä kirjallisuutta, pamfleteista tutki-muksiin, joiden yleinen viesti on se, että työelämä tulee muuttumaan teknologisen kehityksen seurauksena huomattavasti. Konsensusta siitä, miten suuria muutoksia, esimerkiksi katoavien ammattien luku-määrällä mitattuna, on tulossa, ei ole. Joidenkin arvioiden mukaan jopa puolet työpaikoista voisi olla katoamisvaarassa. Tuoreimmat arviot viittaavat kuitenkin siihen, että työpaikkamäärien katoamisien sijaan suurin muutos tapahtuu työkuvien muutosten kautta. On myös syytä huomata, että teknologinen kehitys luo myös aivan uusia ammatteja ja työpaikkoja katoavien tilalle. Osaamisvaateet muuttuvat. Kyse on huomattavasta koulutushaasteesta, jonka kohtaamme jo lähivuosina. Uusien teknologioiden luomat osaamistarpeet ovat moninaisia ja osin vielä vaikeasti hahmotettavia. Toisaalta on tarve ottaa haltuun uudet teknologiat, niiden perusteet, toisaalta epävarmaan ja sumeaan

tulevaisuuteen on varauduttava yleisiä oppimisval-miuksia kehittämällä. On aivan ilmeistä, että tekno-logisen kehityksen nopeus pakottaa meidät, aiempaa enemmän, täydennyskouluttautumaan ja uudelleen-kouluttautumaan työuran aikana. Vaikka teknologisen kehityksen pohjalta luodut tulevai-suusskenaariot ovat jossain määrin huolestuttavia, on meillä Suomessa kuitenkin hyvät lähtökohdat uusien haasteiden kohtaamiseen. Koulutusjärjestelmämme on edelleen korkeatasoinen ja oppimistulokset kansainvä-lisesti vertaillen hyviä. Selvää kuitenkin on, että meillä ei ole varaa antaa maailmalla mainetta niittäneen peruskoulun rapautua. Myös muista koulutusjärjes-telmän osista on pidettä hyvää huolta ja kehitettävä niitä vastaamaan uuden ajan tarpeita.

Elina Lehto-Häggrothsivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja, Vantaan kaupunki

1

3

SAATTEEKSI .....................................................................................................................................................1

SISÄLLYSLUETTELO ...........................................................................................................................................3

1 JOHDANTO ................................................................................................................................................5

2 TYÖELÄMÄÄ MUOVAAVAT MEGATRENDIT JA NIIDEN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTUKSET ......................6

2.1 MEGATRENDIT ....................................................................................................................................6

2.1.1 Teknologian kehitys.................................................................................................................62.1.2 Globalisaatio ...........................................................................................................................62.1.3 Kaupungistuminen ..................................................................................................................62.1.4 Väestön ikääntyminen ...........................................................................................................72.1.5 Arvojen ja asenteiden muutos ................................................................................................7

2.2 TYÖN MUUTOKSEN YHTEISKUNNALLISIA VAIKUTUKSIA .....................................................................7

2.2.1 Muutoksia työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa ...................................................................72.2.2 Palkkaerojen ja eriarvoisuuden kasvua? .................................................................................92.2.3 Työn muutos sukupuolien, sukupolvien ja vieraskielisten näkökulmasta ...............................92.2.4 Julkisen sektorin toiminnan rahoitus ....................................................................................10

3 KOULUTUKSEN NÄKÖKULMIA TYÖN MUUTOKSEEN ...............................................................................11

3.1 KOULUTUKSEN ENNAKOINTI TYÖN MUUTOKSESSA .........................................................................11

3.1.1 Koulutustarpeidenennakointi ..............................................................................................123.1.2 Osaamistarpeidenennakointi ...............................................................................................13

3.2 TUTKINNOISTA OSAAMISEEN? .........................................................................................................15

3.3 MUUTTUVA TYÖ HAASTAA OPETTAJAT JA KOULUT ..........................................................................16

3.4 KENEN TULISI KANTAA VASTUU TYÖVOIMAN OSAAMISEN PÄIVITTÄMISESTÄ? ...............................16

4 TEKNOLOGIAN KEHITYS JA TYÖPAIKAT TULEVAISUUDESSA ....................................................................18

4.1 ARVIOITA UUSIEN TEKNOLOGIOIDEN VAIKUTUKSISTA TYÖPAIKKAKEHITYKSEEN .............................18

4.2 GLOBALISAATIO JA TYÖPAIKAT ..........................................................................................................21

5 YHTEENVETO ...........................................................................................................................................22

6 LÄHTEET ..................................................................................................................................................23

SISÄLLYSLUETTELO

Työelämä on muutoksessa. Tämän muutoksen taustalla ovat monet tekijät. Uudet teknologiat, talouden globa-lisaatio, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja arvojen muuttuminen kaikki osaltaan vaikuttavat siihen, millaista työtä on tarjolla, millaisen elintason työ teki-jälleen tuottaa ja mitä työelämältä odotetaan sekä mitä sille ollaan valmiita antamaan. Työelämän muutokset ovat laaja-alaisia ja vaikuttavat siis monien eri meka-nismien kautta elintasoon ja hyvinvointiin.

Työelämän muutosvoimat ovat monella tapaa vastaansanomattomia, niistä on vaikea tai mahdotonta irtisanoutua. Muutokset ovat kansainvälisiä ja koskettavat kaikkia maita. Vaikutukset toki vaihtelevat maittain, riippuen kunkin maan lähtötilanteesta ja politiikkaratkaisuista. Suomen kaltaisessa pienessä avotaloudessa elintaso riippuu vahvasti maan talouden kytkeytymisestä kansainväliseen talouteen ja työn-jakoon. Olemme onnistuneesti hyödyntäneet kansain-välisen kaupan ja erikoistumisen luomia mahdolli-suuksia elintasomme kohottamiseksi ja rakentaneet kattavan hyvinvointivaltion. Nämä saavutukset eivät ole itsestään ikuisesti säilyviä. Uusien teknologioiden ja talouden tuotantoketjujen pilkkoutumisen seurauksena asemamme kansainvälisessä työnjaossa on muuttunut ja voi muuttua edelleen merkittävästi. Millaiset kortit saamme käteen tässä uusajossa? Ilman vahvaa taloutta ja korkeata työllisyysastetta on vaikea nähdä hyvinvoin-tivaltion rahoituspohjan kestävän, erityisesti väestön ikääntymisen luomien menopaineiden alla.

Työelämän muutokset kohdistuvat eri tavoin eri yksilöihin. Toisilla on lähtökohtaisesti hyvät edelly-tykset sopeutua työn muutokseen, hankkia uusia taitoja tai kouluttautua uuteen ammattiin. Julkisessa keskus-telussa viitataan usein työelämän polarisaatioon, siis ilmiöön, jossa ajan myötä työpaikkamäärät kasvavat palkka- ja osaamisjakauman reunoilla. Teknologian kehityksen kautta tulevat muutokset eivät kuitenkaan rajoitu vain vähemmän koulutusta vaativiin ammat-teihin, vaikkakin korkean muodollisen koulutuksen

vaativissa ammateissa (esim. lääkärit ja juristit) työs-kentelevillä on lähtökohtaisesti hyvät edellytykset työn muutoksessa selviytymiseen (Koski, 2018).

Kaikki yksilöt eivät ole työn muutoksessa yhtä onnekkaassa asemassa. Suomalaisista aikuisista jopa 15 prosentilla on puutteita perustaidoissa (luku- ja/tai kirjoitustaito) ja työikäisistä lähes kolmasosalta puuttuvat tarvittavat digitaidot (Opetus- ja kulttuurimi-nisteriö, 2018). Juuri he ovat jatkuvaa oppimista edel-lyttävässä työn muutoksessa erittäin haavoittuvassa asemassa (emt). Riskinä on, että kuilu yksilöiden välillä syvenee entisestään (Kalo, haastattelu 3.5.2018).

Työelämän muutokset heijastuvat laajemmiksi yhteiskunnallisiksi vaikutuksiksi. Nopea teknologian kehitys tuo lukuisia mahdollisuuksia toisille, mutta toisille se voi tarkoittaa alituista epävarmuutta, huono-osaisuutta tai kasvavaa syrjäytymisen riskiä (Pajarinen ja Rouvinen, 2014b; Oksanen, 2017). Koulutus, osaaminen ja oppiminen näyttäytyvät kriit-tisimpinä keinoina työn murroksessa selviytymiseksi (Oksanen, 2017).

Tässä raportissa kartoitetaan osaamisen ja koulu-tuksen tarpeita uusien teknologioiden ajamassa työn murroksessa. Raportti pohjautuu kirjallisuuskatsa-ukseen, tilastokatsaukseen ja koulutusalan asiantunti-joiden haastatteluihin. Haastateltavat olivat Vantaan kaupungin sivistystoimen johtavassa asemassa olevia asiantuntijoita sekä alueella toimivien ammatti- ja ammattikorkeakoulujen edustajia. Raportin rakenne on seuraava. Johdantoluvun jälkeen luodaan katsaus keskeisiin työelämää muuttaviin megatrendeihin ja niiden yhteiskunnallisiin vaikutuksiin (luku 2). Tämän jälkeen kootaan yhteen tutkimustietoa koulutustar-peiden muutoksista (luku 3) ja esitetään sekä kansainvä-listen että kotimaisten tutkimusten ja aineistojen kautta arvioita työpaikkojen katoamisesta ja muutoksesta (luku 4). Lopuksi tehdään yhteenveto raportin keskeisistä tuloksista (luku 5).

1 JOHDANTO

5

Työelämää muovaavia megatrendejä on useita. Megat-rendit ovat kehityksen suuria linjoja, joilla on havait-tavissa selkeä kehityssuunta (oph.fi). Luvussa tarkas-tellaan, miten teknologian kehitys, globalisaatio, kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja arvojen muutos osaltaan muovaavat työtä, työmarkkinoita sekä yhteiskuntaa laajemmin.

2.1 MEGATRENDIT

2.1.1 Teknologian kehitysTeknologisen murroksen ytimessä ovat automaatio, robotit sekä ehkä merkittävimpänä muutosvoimana tekoäly. (Oksanen, 2017.) Uusien teknologioiden kehitys vaikuttaa työelämään monin tavoin. Teknologian kehi-tyksen myötä osa työtehtävistä katoaa ja osassa työn-sisältö muuttuu. Samalla teknologisen kehityksen myötä syntyy myös uusia työtehtäviä. Teknologian kehitys luo mahdollisuuksia organisoida tuotantoa aivan uudella tavalla ja kehittää uusia liiketoimintamalleja. Digitali-saatio on vähentänyt talouden transaktiokustannuksia ja mahdollistanut niin sanotun alustatalouden kehit-tymisen. Alustatalouden vaikutukset työmarkkinoilla voivat olla huomattavia, esimerkiksi työntekijä-työn-antaja -asetelman muuttuessa, alustatalouden työn-tekijät ovat usein yrittäjän asemassa (Eichhorst, Hinte, Rinne & Tobsch, 2016).

Teknologian kehitys myös mahdollistaa talouden tuotantoprosessien entistä pidemmälle menevän pilkkomisen ja siten aikaisempaa laaja-alaisempien kansainvälisten arvoketjujen muodostumisen. Tämä puolestaan mahdollistaa entistä pidemmälle menevän erikoistumisen ja työnjaon. Työnjako, joka yleensä yhdistetään myös kaupungistumiskehitykseen, on keskeinen tuottavuuden kasvun lähde (Quigley, 2007). Teknologian kehityksen luoman tuottavuuskehityksen voi myös pidemmällä aikavälillä odottaa kasvattavan ostovoimaa kansantaloudessa ja luovan täten uusia työmahdollisuuksia monilla eri sektoreilla. Tilastollinen näyttö teknologian tuottavuutta kasvattavista vaiku-tuksista kansantalouksien tasolla on tosin viime vuosi-kymmenten osalta vielä heikko. Joidenkin tutkijoiden mukaan uusien teknologioiden vaikutukset talouteen – työnjakoon ja tuottavuuteen – tulevat näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä (Brynjolfsson, Syverson & Rock, 2018).

2 TYÖELÄMÄÄ MUOVAAVAT MEGATRENDIT JA NIIDEN YHTEISKUNNALLISET VAIKUTUKSET

2.1.2GlobalisaatioTeknologian kehitys, niin kuljetusteknologian kuin viestintäteknologiankin, on mahdollistanut kansanta-louksien syvemmän taloudellisen integraation. Kansain-välinen työnjako on syventynyt ensin hyödykkeiden ja palvelusten kansainvälisen kaupan myötä ja sittemmin tuotantoprosessien pilkkoutumisen ja kansainvälis-tymisen myötä (Baldwin, 2006). Esimerkiksi teolli-suustuotannossa valmistava tuotanto tapahtuu usein matalan kustannustason maissa, kun taas arvoketjun alkupään (tutkimus ja suunnittelu) ja loppupään (mark-kinointi ja palvelut) toiminnat ovat usein korkeamman kustannustason maissa. (Pajarinen, Rouvinen & Ylä-Anttila, 2012.)

Elintason ja hyvinvoinnin näkökulmasta keskeinen kysymys on, minne tuotannon luoma vauraus päätyy. Tämän vuoksi useimmat maat pyrkivät kehittymään kiinnostaviksi sijaintipaikoiksi yritysten pääkonttoreille ja tuotekehitysyksiköille. Näiden kautta tuotannon arvonlisästä saadaan - korkeiden palkkojen, aineet-tomalle ja aineelliselle pääomalle kertyvien tuottojen sekä näistä maksettavien verojen kautta - paremmat mahdollisuudet korkean elintason ylläpitämiseen. Kansainvälisen kilpailun ja työnjaon kehittymisen myötä maat voivat myös menettää aiempia asemiaan korkean arvonlisän ja korkean elintason alueina. (Ali-Yrkkö, 2015.)

2.1.3 Kaupungistuminen

Kaupungistumiskehitys etenee kaikkialla maailmassa nopeasti. Kaupungistumisen keskeisenä voimana ovat talouden tuotannossa ja kulutuksessa esiintyvät niin sanotut agglomeraatio- eli kasautumisedut (McCann, 2013). Tuotannossa esiintyvät keskittymisedut voivat perustua toisaalta kaupungin tai kaupunki-seudun tuotantorakenteen monipuolisuuteen (urba-nisaatioedut) ja toisaalta tietyn toimialan kokoon kaupungissa tai kaupunkiseudulla (lokalisaatioedut). Tutkimus on osoittanut kaupunkien olevan keskeisessä roolissa uusien innovaatioiden synnylle (Glaeser, 2007) ja siksi tutkimus- ja tuotekehitystoiminta sijoittuukin usein kaupunkimaiseen ympäristöön. Korkeastikou-lutettu väestö keskittyy suurimmille kaupunkiseuduille.

Kaupunkien kasvun myötä syntyy mahdollisuus myös monipuolisille kuluttajille suunnatuille palvelu- ja hyödykemarkkinoille. Nämä sektorit ovat kasvaneet kansantaloudessa merkittävästi ja tarjonneet työmah-dollisuuksia samalla kun alkutuotannon ja teollisuuden tarjoamat työpaikat ovat vähentyneet. (Kivistö, 2016)

6

Palvelualojen tuottavuuskehitys on ollut esimerkiksi teollisuustuotantoa heikompaa (Sinko ym. 2015), mikä voi osaltaan heijastua alan palkkakehitykseen. Nopeasti kasvavien kaupunkien asumisen korkea hintataso yhdistyneenä paikoin suhteellisen alhaiseen palkka-tasoon onkin merkittävä haaste niin työmarkkinoiden toiminnan - työvoiman saatavuuden - kuin hyvinvoinnin ja toimeentulonkin näkökulmasta.

2.1.4 Väestön ikääntyminen

Väestö ikääntyy kaikissa teollisuusmaissa. Joidenkin maiden osalta alhainen syntyvyys ja vähäinen netto-maahanmuutto ovat johtamassa tilanteeseen, jossa väkiluku kääntyy selvään laskuun. Monissa maissa alhaista syntyvyyttä kompensoi huomattava muut-tovoitto ulkomailta. Väestön ikääntymisen myötä työmarkkinoilta poistuvien ikäkohorttien tilalle siirtyy huomattavasti pienempiä ikäkohortteja. Tämä voi johtaa suoranaiseen työvoimapulaan, mitä ulkomainen muuttoliike voi osin paikata. Väestön ikääntymisen on myös nähty voivan hidastaa talouskasvua, vaikka toisaalta väestön ikääntymisen myötä niukkeneva työvoiman tarjonta voi kannustaa uusien teknolo-gioiden hyödyntämiseen tavalla, joka edistää talous-kasvua (Acemoglu & Restrepo, 2017b).

Väestön ikääntymisen myötä kysyntä mm. hoiva-palveluille kasvaa. Tämä näkyy sekä hyödykkeiden ja palveluiden kysyntään kohdistuvina muutoksina, että myös työmarkkinoilla tarjolla olevien työpaikkojen uudenlaisissa painotuksissa (OECD, 2017).

2.1.5 Arvojen ja asenteiden muutos

Vanhempien ikäluokkien eläköityessä työelämään siirtyvät nuorempien sukupolvien edustajat. Nuorten sukupolvien edustajat tiedostavat aikaisempia suku-polvia paremmin omat mahdollisuutensa työelämässä ja osaavat vaatia työnantajilta oman äänensä tulemista kuulluksi (Pyöriä & Ojala, 2013). Työltä ja työelämältä odotetaan enemmän joustavuutta suhteessa elämän muihin tärkeisiin asioihin. Työmarkkinoiden pullon-kaulat antavat joillekin työntekijöille huomattavasti neuvotteluvoimaa suhteessa työnantajiin ja kilpailu parhaista osaajista voi olla ankaraa. Tällöin työnteki-jöiden arvot ja vaatimukset tulevat myös työelämässä paremmin esiin.

Kansalaisten – etenkin nuorempien sukupolvien edustajien - arvojen ja asenteiden on usein esitetty olevan muutoksessa. Vapaa-ajan, kodin ja perheen arvostus niin nuorten, kuin vanhempien ikäluokkien keskuudessa on kasvanut (Pyöriä & Ojala, 2013). Mitä sukupolvien välisiin eroihin tulee, ovat ne osoittau-tuneet tutkimuksissa kuitenkin pieniksi tai olemat-tomiksi (Kauhanen, 2014). Pyöriän ja Ojalan (2013) mukaan nuorten arvoissa ja asenteissa on enemmän jatkuvuutta kuin eroja.

2.2 TYÖN MUUTOKSEN YHTEIS-KUNNALLISIA VAIKUTUKSIA

2.2.1 Muutoksia työvoiman kysyn-nässä ja tarjonnassaTyömarkkinoiden polarisaatio on taloutta ja työelämää käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa hyvin laajalti huomiota saanut teknologiseen kehitykseen liitetty ilmiö (mm. Autor, 2015; Asplund, Kauhanen & Vanhala, 2015; Kauhanen, Maliranta, Rouvinen & Vihriälä, 2015; Degryse, 2016; Koski, 2018). Työmarkkinoiden polari-saatiolla tarkoitetaan palkan ja koulutuksen suhteen jakauman keskelle sijoittuvien tehtävien poistumista työmarkkinoilta jakauman ääripäissä sijaitsevien tehtävien lisääntyessä (Uusitalo ym., 2016). Tekno-logian kehitys on toistaiseksi mahdollistanut lähinnä rutiiniluontoisten tehtävien automatisoimisen, mitkä ovat erityisesti keskipalkkaisille ammateille tyypillisiä. Ilmiötä kutsutaan teknologisen kehityksen rutiinivi-noumaksi (routine-biased technological change), ja sitä on esitetty selityksenä keskipalkkaisten ammattien kaventumiseen (Oesch & Rodriguez Menes, 2010; Koski, 2018).

Ei kuitenkaan ole oletettavissa, että palkaltaan ja koulutustasoltaan jakauman keskelle sijoittuvat ammatit häviäisivät kokonaan, niiden suhteellinen osuus vain pienenee (Kauhanen, 2016a). Autor (2015) on esittänyt, että myös tulevaisuudessa työmarkkinoilta löytyy ammatteja, joissa yhdistyy sekä rutiiniluontoisia tehtäviä että ei-rutiiniluontoisia tehtäviä, joissa ihminen omaa suhteellisen edun koneisiin nähden. Työmarkki-noiden polarisaatio ei siis tule jatkumaan loputtomasti, vaan työmarkkinoilta löytyy myös tulevaisuudessa keskitason osaamisen (middle-skilled) vaativia tehtäviä (Autor, 2015). Autorin (2015) mukaan kyse on lähinnä yhteiskunnan kyvystä sopeutua ja tuottaa tehtävissä vaadittavaa osaamista.

Työvoiman tarjonta muuttuu jatkuvasti. Työvoiman tarjontaan on vaikuttanut muun muassa lisääntynyt maahanmuutto, joka on tuonut työvoimaa erityisesti palkkatasoltaan mataliin ja vähän muodollista koulutusta vaativiin tehtäviin. (Uusitalo ym., 2016.) Koska kyseiset tehtävät ovat tyypillisesti olleet luon-teeltaan manuaalisia ja ei-rutiininomaisia, niitä on ollut toistaiseksi hankala automatisoida (Kauhanen ym., 2015). On tosin mahdollista, että digitaaliset tietova-rastot ja niihin liittyvä analytiikka mahdollistavat tule-vaisuudessa ihmistyön korvaamiseen myös tehtävissä, jotka eivät ole rutiininomaisia (emt). Teknologian kehi-tyksen myötä yhä useampien työtehtävien automati-saation riski siis mahdollisesti kasvaa.

Vaikka polarisaatiokehityksessä kasvua on tapahtunut myös vähän muodollista koulutusta vaativissa tehtävissä, vaikuttaa vailla muodollista koulutusta olevien tilanne koulutettuja huomat-tavasti heikommalta. Nuoremmissa ikäluokissa pelkän perusasteen suorittaneiden määrä on ollut kasvussa

7

Vantaalla 26% (4202) 25-29-vuotiasta oli vailla pe-ruskoulun jälkeistä tutkintoa

vuoden 2017 alussa.

Suomessa 1990-luvun lopulta asti (Kalenius, 2014). On esitetty, että ainoastaan perusasteen tutkinnon suorit-taneet yksilöt olisivat erityisen huonossa asemassa työvoiman kysynnän rakenteen muutoksissa (Korpiola ym., 2015). Avautuvat työpaikat sekä Suomessa että muualla edellyttävät pääsääntöisesti vähintään ammatillista koulutusta. Korpiolan ja kumppaneiden (2015) selvityksessä kehityskulku pääkaupunkiseudun osalta tiivistetään toteamalla, että kouluttamattomien työmarkkinat ovat katoamassa samalla, kun koulu-tuksen saaneiden kysyntä kasvaa. Vuosina 1987–2012 perusasteen työpaikkojen määrä pääkaupunkiseudulla on puolittunut, toisen asteen koulutuksen saaneiden kysyntä kasvanut noin 20 prosenttia alimman korkea-asteen suorittaneiden kysyntä kasvanut noin 30 prosenttia ja ylimmän korkea-asteen suorittaneiden kysyntä on kaksinkertaistunut (Korpiola ym., 2015).

Teknologisen kehityksen yhteydessä puhutaan usein osaamisvinoumasta (SBTC, skill-biased techno-logical change), jolla tarkoitetaan teknologian taipumusta suosia korkean osaamisen työtä (mm. (Oesch & Rodriguez Menes, 2010; Berger & Frey, 2016; Koski, 2018). Teknologian kehitys on nostanut tarvetta osaavalle ja koulutetulle työvoimalle, ja siten osaltaan heikentänyt erityisesti matalasti koulutettujen asemaa (Carnevale, Jayasundera & Gulish, 2016). Työtehtävistä ei-rutiiniluontoiset ovat jääneet ihmisille ja ne vaativat usein korkeasti koulutettua työvoimaa (Carnevale ym., 2016; Uusitalo ym., 2016). Vastaava kehityskulku käy ilmi myös Deloitten (2015b) Iso-Britanniassa toteut-tamasta selvityksestä.

Korkeaa osaamista vaativissa tehtävissä tapah-tuneen kasvun (educational upgraiding) on havaittu kulkevan käsi kädessä koulutusekspansion kanssa (Oesch & Rodriguez Menes, 2010). Koulutusekspansiolla viitataan keskimääräisen koulutustason nousuun, joka Suomessa on viime vuosikymmeninä ollut voimakasta (Aro, 2013). 2000-luvulla koulutustason nousu on tosin hidastunut, ja sen on oletettu nykyisellä koulutustar-jonnalla pysähtyvän Suomessa vuoteen 2030 mennessä (Kalenius, 2014). Aro (2013) on tutkinut koulutusek-spansion ja koulutusinflaation välistä yhteyttä, ja todennut sen olevan huomattava. Koulutusinflaatiolla eli tutkintojen työmarkkina-arvon laskulla viitataan tilanteeseen, jossa tietyllä koulutustasolla sijoitutaan aikaisempaa matalampiin ammattiasemiin, ja jossa toisaalta tiettyihin ammattiasemiin pääseminen myös edellyttää aikaisempaa korkeamman muodollisen koulu-tuksen hankkimista. Eniten arvoaan koulutusinflaatiossa on menettänyt alempi korkeakoulututkinto. (Aro, 2013.) Vaikka alimpien koulutusasteiden tutkintojen arvon ei Aron (2013) mukaan voida sanoa täysin romahtaneen, on alimmilla koulutusasteilla todennäköisyys valikoi-tumisesta työvoiman ulkopuolelle kasvanut. Toisaalta, ammattikouluista valmistuu samanaikaisesti huomat-tavasti liian vähän työvoimaa työvoiman tarpeen täyt-tämiseksi (Korpiola ym., 2015).

Edellä on kuvattu kirjallisuudessa esitettyjä oletuksia työvoiman ja osaamisen kysynnän ja tarjonnan

Koulutustaso on noussut Vantaalla kymmenien vuo-sien ajan, mutta kehitys on

2000-luvulla hidastunut.

muutoksista. Kirjallisuudessa on esitetty havaintoja korkeaa osaamista vaativissa työtehtävissä tapahtu-neesta kasvusta, mutta on kirjoitettu myös polarisaa-tiokehityksestä, jossa tehtävät jakauman molemmissa ääripäissä ovat lisääntyneet. Oesch ja Rodriguez Menes (2010) ovat tarkastelleet työmarkkinoiden muutoksia Euroopassa vuosina 1990-2008 ja tehneet kaksi merkittävää huomiota. Ensimmäiseksi, korkeaa osaamista vaativien tehtävien osuus on kasvanut huomattavasti ajanjakson aikana. Toiseksi, työllisyys on laskenut huomattavasti enemmän keskipalkkaisissa kuin matalapalkkaisissa tehtävissä. Kehityskulut ovat linjassa sekä osaamisen tarjonnan muutoksien, että teknologian kehityksen osaamiselle asettamien vaatimusten kanssa. Tutkijoiden mukaan keskipalkkaisten tehtävien kaven-tumista ei voida selittää huomioimatta työtehtävien alttiutta niiden korvaamiselle teknologian välityksellä. (Oesch & Rodrigues Menes, 2010.)

8

2.2.2 Palkkaerojen ja eriarvoisuu-den kasvua?

Parviaisen, Federleyn, Grenmanin ja Seiston (2017) mukaan toistuvasti kirjallisuuslähteissä viitattuja tekno-logiseen kehitykseen liitettyjä seurauksia ovat palkka-erojen kasvu sekä eriarvoisuuden kasvu. Palkkaerojen kasvu on liitetty työmarkkinoiden polarisaatiokehi-tykseen ainakin joidenkin maiden kohdalla (Kauhanen ym., 2015). Koska teknologian kehitys palkitsee korkeaa koulutusta ja osaamista, on mahdollista, että palkkaerot jatkaisivat kasvuaan tulevaisuudessa (Deloitte, 2015a). Tämä on todennäköistä erityisesti tilanteissa, joissa työvoiman osaaminen ei pysy muuttuvan työelämän tarpeita vastaavana (Uusitalo ym., 2016; Vuorenkoski, Lehikoinen, Hakola-Uusitalo & Urrila, 2018).

Uusitalon ja kumppanien (2016) mukaan uuteen teknologiaan liittyen on tunnistettu uhka tulojen kanavoitumisesta harvalle ja valikoidulle joukolle. On esitetty, että teknologian kehitys ohjaisi kansanta-louden tuloja pienelle joukolle yksilöitä, jotka osaavat hyödyntää teknologian kehitystä, tai ovat muuten onnekkaita. (Uusitalo ym., 2016.) Kehityksestä on puhuttu superstar -ilmiönä, jossa parhaiden yksi-löiden mahdollisuudet ansaita korostuvat (Pajarinen & Rouvinen, 2014b; Uusitalo ym., 2016). Tällaisia henkilöitä toimii erimerkiksi suuryritysten johtajina tai viihdealan megatähtinä (Uusitalo ym., 2016). On huomattava, että nämä erot yksilöiden tulonmuodos-tuksessa voivat heijastua eroina yritysten välillä – siis niiden kyvyssä mukautua uusiin teknologioihin ja hyödyntää uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

2.2.3 Työn muutos sukupuolien, sukupolvien ja vieraskielisten näkö-kulmasta

Sukupolvien näkökulma

Sukupolvet ovat työn muutoksessa erilaisessa asemassa. Ammattirakenteen muutos on aikai-semman tutkimuksen perusteella asettanut hankalaan asemaan erityisesti ikääntyneet (Kauhanen, 2016a). Kannustimet uusien taitojen hankkimiseksi ovat ikään-tyneillä nuoria heikommat, minkä takia moni ikääntynyt joutuu pohtimaan uusien taitojen hankkimiseen ja ammatinvaihtoon liittyviä kustannuksia (Asplund ym., 2015; Kauhanen, 2016a). Parhaiten työmarkkinoiden muutoksissa ovat toistaiseksi pärjänneet nuoremman sukupolven edustajat (Asplund ym., 2015).

Tuoreessa tutkimuksessa Nedelkoska & Quintini (2018) kuitenkin esittivät, että suurin automatisaation riski liittyisi juuri nuorille tyypillisiin työpaikkoihin. Työtehtävien automatisaation riskin ja iän välinen suhde on tutkijoiden mukaan U-kirjaimen muotoinen, mutta työtehtävien automatisaation riski on huomat-

tavasti korkeampi nuorten, kuin iäkkäämpien kohdalla. Tässä mielessä teknologian kehitys siis näyttäytynee todennäköisemmin nuorisotyöttömyytenä, kuin varhai-seläkkeinä. Useissa maissa nuoret ovat kuitenkin iäkkäämpiä paremmilla taidoilla varustettuja (better skilled), joten heidän mahdollisuutensa sopeutua teknologian kehityksen ajamaan työn murrokseen saattavat olla lähtökohtaisesti iäkkäämpiä paremmat. (Nedelkoska & Quintini, 2018.)

Sukupuolten näkökulma

Sukupolvien lisäksi, myös sukupuolten asema työn muutoksessa on herättänyt keskustelua. Muutokset työmarkkinoiden rakenteessa voivat olla merkittäviä sukupuolten näkökulmasta, sillä työmarkkinat ovat tehtävittäin voimakkaasti eriytyneitä suku-puolen mukaan. Toistaiseksi teknologisen kehityksen aikaansaama muutos työmarkkinoilla on koskettanut sekä miehiä että naisia. Kauhasen ja Liljan (2014) mukaan on kuitenkin ollut havaittavissa viitteitä siitä, että teknologian kehitys olisi parantanut hieman naisten asemaa työmarkkinoilla suhteessa miehiin. Kehitystä selittää se, että naisia on enemmän yliopis-tokoulutuksen suorittaneiden joukossa sekä julkisella sektorilla. Sekä korkeasti koulutetuille, että julkisella sektorilla työskenteleville automatisaatio luo Pajarisen ja Rouvisen mukaan pienemmän riskin, kuin matalasti koulutetuille sekä yksityisellä sektorilla työskente-leville (Kauhanen & Lilja, 2014.) Teknologian kehitys on tyypillisesti suosinut korkeasti koulutettua työvoimaa (Tuc, 2017), josta enemmistö yhteiskunnassamme on naisia (Kauhanen & Lilja, 2014). Myös tätä kautta on siis mahdollista, että teknologian kehitys saattaisi parantaa tulevaisuudessa erityisesti naisten työmarkkina-asemaa (Kauhanen & Lilja, 2014).Toisaalta OECD:n (2017) tuoreessa raportissa esitetään, ettei teknologian kehitys erityisemmin parantaisi

Sukupuolten välinen koulutus-ero Vantaalla vastaa Suomen

keskimääräistä tasoa.

9

naisten asemaa työmarkkinoilla. Automatisaation vaiku-tukset koskettavat yhtä lailla niin mies- kuin naisval-taisia aloja. Osalla naisvaltaisista aloista (mm. koulutus, terveydenhuolto) työllisyyden on oletettu lisääntyvän. (OECD, 2017.) Toisaalta tieteenalojen sitkeästä sukupuo-littuneisuudesta johtuen, naiset eivät oletettavasti tule miesten tavoin hyötymään työpaikkojen kasvusta luon-nontieteen, teknologian, insinööritieteen tai matema-tiikan aloilla (STEM-related occupations), vaan kehitys kääntyy miesten eduksi (Kauhanen, 2016b; OECD, 2017). Joustavuuden ja epätyypillisen työn lisään-tymisen puolestaan on oletettu helpottavan työn ja perheen yhdistämistä naisten kohdalla, mutta samalla heikentävän työelämän laatua. (OECD, 2017.)

Työelämän sukupuolten mu-kainen segregaatio on myös Vantaalla tunnistettu ilmiö.

Vieraskielistä väestöä on Vantaalla suhteellisesti enem-

män, kuin muissa Suomen kunnissa.

Vieraskielisen väestön näkökulma

Vieraskielisen väestön määrä kasvaa koko ajan. Vieras-kielisen väestön asemasta teknologisessa murroksessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole olemassa juurikaan kirjal-lisuutta. Kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin yksi-löihin, esimerkiksi pakolaisiin, työtä käsittelevät tutki-mukset eivät usein edes ulotu (Oksanen, 2017).

2.2.4 Julkisen sektorin toiminnan rahoitus

Työn murroksen vaikutus eriarvoisuuteen on tois-taiseksi vielä avoin kysymys (Oksanen, 2017). Vaikka teknologian kehitykseen on usein liitetty eriarvoisuuden kasvu (Parviainen ym., 2017), Mustosmäki (2017) nostaa esiin, ettei teknologian kehitys väistämättä tarkoita eriarvoistumista. Teknologisen kehityksen eriarvoistavaa vaikutusta voidaan pyrkiä lieventämään julkisen sektorin toimesta verotuksen ja tulonsiirtojen avulla (emt). Se, miten teknologian kehitys muovaa yhteiskuntaa ei siis ole vain teknologian kysymys, vaan myös poliittinen kysymys (Hautamäki, Leppä, Mokka & Neuvonen, 2017).

Haasteena tulojen uudelleenjaolle ja sosiaa-liturvalle, kuten myös julkisen sektorin toiminnan rahoitukselle ylipäätään, ovat teknologian kehityksen luomien liiketoimintamallien erityispiirteet sekä talouden globalisaation myötä kasvaneesta tuotannon-tekijöiden kansainvälisestä liikkuvuudesta seuraavat rajoitteet julkiselle taloudelle.

Esimerkiksi niin kutsutun alustatalouden osalta alan keskeiset yritykset eivät ole yleensä työnantaja-roolissa, jolloin esimerkiksi sosiaaliturvaan ja eläkkeisiin liittyvät maksut jäävät työntekijän, joka on itseasiassa yrittäjä, maksettavaksi. Miten hyvin näitä maksuja maksetaan ja miten laajalti näitä turvaa tuovia järjes-telmiä rahoitetaan, jää siis osin alustatalouden yrit-täjien vastuulle. (Lenaerts, Beblavy & Kilhoffer, 2017.)

Talouden kansainvälistyminen korostaa muutos-tilanteisiin liittyvän sosiaaliturvan tarvetta. Samalla kuitenkin on ilmeistä, että laajan sosiaaliturvan tarjoaminen edellyttää vahvaa taloudellista kehitystä ja korkeata työllisyyttä. Hyvinvointivaltion rahoituspohja ei muuten kestä (Andersen, 2008). Sosiaaliturvan tulisikin, samalla kun se estää turvaverkkojen läpipu-toamisen ja turvaa riittävän elämän edellytykset, kyetä myös olemaan kannustava kouluttautumisen ja työllis-tymisen suhteen.

Talouden globalisoituessa ja tuotannon tekijöiden liikkuessa yli rajojen, herää myös kysymys siitä, millaisia veropohjia hyvinvointivaltion rahoittamiseen on käytettävissä. Tuotannontekijöiden kansainvälisen liik-kuvuuden vuoksi verotus kohdistuu kuitenkin painok-kaammin sellaiseen veropohjiin, jotka ovat vähemmän liikkuvia. Tämä voi rajoittaa verotuksen (ja verotuksella rahoitettavien tulonsiirtojen) tulonjakovaikutusta. (Gencshel, 2002, Sandmo, 2001.)

10

Suomella on työn murroksessa hyvät lähtökohdat sekä monia vahvuuksia, esimerkiksi korkea yleinen osaamisen taso (Hautamäki ym., 2017). Suomen tilan-teeseen liittyy kuitenkin myös huolestuttavia kehitys-suuntia, kuten koulutustason nousun pysähtyminen, PISA-vertailussa esiin nousseet oppimistulosten lasku ja tasa-arvokehityksen heikentyminen sekä merkittävään osaan työikäisistä liitetyt riittämättömät valmiudet elinikäiseen oppimiseen (OKM, 2018). Työelämän muutoksien keskellä olisi siis tärkeää, että koulu-tusjärjestelmä tarjoaisi ajanmukaista ja vaikuttavaa koulutusta paitsi lapsille ja nuorille, myös työvoimalle läpi elämänkaaren (Uusitalo ym., 2016). Koulutuksen suunnittelu ja suunnittelua tukevan ennakointitiedon tuottaminen on keskeisessä roolissa tarvittavan koulu-tuksen ja osaamisen varmistamisessa (Korpiola ym., 2015).

3.1 KOULUTUKSEN ENNAKOINTI TYÖN MUUTOKSESSA

Ennakointi on erilaisia menetelmiä ja lähestymistapoja yhdistävää päätelmien tekoa tulevaisuuden muutoksista ja muuttumattomuuksista. Ennakointi eroaa muista tieteistä siinä, ettei sen tutkimuskohdetta ole olemassa. Tulevaisuus ei ole ennustettavissa tai ennalta määrätty, sillä kaikki sitä koskettava tieto ja informaatio on viime kädessä epävarmaa. Tulevaisuus voi siis ottaa uuden ja yllättävän suunnan, vaikkei sen muotoutuminen voi olla täysin riippumatonta historiasta ja nykyhetkestä. (www.oph.fi.) Tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa, ja enna-kointi on tulevaisuuden rakentamista valintojen kautta. (Korpiola ym., 2015). Ennakointi liittyy siis arvovalin-toihin – siihen, mihin suuntaan tulevaisuutta halutaan ja voidaan rakentaa (www.foresight.fi).

Äkilliset muutokset, kuten teknologian nopea kehitys sekä Suomen kiinteämpi kytkeytyminen maailman talouteen ja työnjakoon, tekevät koulu-tuksen ennakoinnista yhä haastavampaa (Korpiola ym., 2015; Leveälahti, Savioja, Hanhijoki & Nieminen, 2015). Toisaalta ennakoinnin merkitys työn murroksessa korostuu, sillä juuri ennakointi ja tulevaisuustyö tarjoavat välineitä työn murrokseen reagoimiseksi ja siihen vastaamiseksi (Korpiola ym., 2015; Oksanen, 2017).

Koulutusta ennakoidaan laadullisin ja määrällisin keinoin. Määrällisellä ennakoinnilla viitataan koulu-tustarpeiden ennakointiin, jossa aikajänne on usein

3 KOULUTUKSEN NÄKÖKULMIA TYÖN MUU-TOKSEEN

Murrosaloja:

tekniikkatalous ja hallinto

pitkä. Tavoitteena koulutustarpeiden ennakoinnissa on tuottaa työvoiman kysyntään perustuen tietoa siitä, miten koulutuksen aloittajatarpeet eri aloilla ja koulu-tusasteilla tulevat muuttumaan. Laadullisella enna-koinnilla puolestaan viitataan osaamistarpeiden enna-kointiin. Osaamistarpeiden ennakoinnissa tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, minkälaisia tietoja ja taitoja tulevaisuuden työelämässä tarvitaan. (Nyyssölä, 2016.) Opetushallituksen uudessa ennakoinnin peruspro-sessissa on pyritty yhdistämään perinteisesti erillään kulkeneita osaamistarpeiden sekä koulutustarpeiden ennakointia. Määrällisesti ja laadullisesti painot-tunutta ennakointia on tärkeää tehdä rinnakkain, sillä määrällisen ennakoinnin tuottaessa tietoa koulutus-alojen aloittajatarpeita, laadullisella ennakoinnilla voidaan kehittää tutkintojen sisältöjä vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeita (Korpiola ym., 2015).

Tärkeää tietoa muuttuvan työelämän tarpeista saadaan lisäksi myös suoraan työelämän yhteistyö-kumppaneilta. Vuorovaikutus koulutuksen ja työelämän välillä nousee esiin merkittävänä tekijänä tulevaisuuden kannalta keskeisen työelämäosaamisen ja tarvittavan koulutuksen varmistamisessa (Opetus- ja kulttuuri-ministeriö, 2015). Oppilaitosten ja työelämän välillä tarvitaan Viljamaan (haastattelu 8.5.2018) mukaan avointa vuoropuhelua, jossa lähdetään etsimään molempien osapuolien tavoitteita tukevaa ratkaisua.

11

3.1.1Koulutustarpeidenennakointi

Työvoimatarpeen muuttuessa myös koulutukseen kohdistuvat tarpeet muuttuvat.

Opetushallitus hyödyntää koulutuksen määrällisessä ennakoinnissa MITEN-

NA-mallia. Mallissa koulutustarve muo-dostuu yhteen sovitetusta työelämän

koulutustarpeesta sekä koulutuksen aloi-tuspaikkatarpeesta.

Työpaikkojakasvunjapoistumankautta

Uusia työpaikkoja syntyy sekä kasvun että poistuman kautta. Aloja, joilla syntyvien työpaikkojen määrä on poistumaa suurempi, nimitetään kasvualoiksi. Kasvun kautta syntyvät työpaikat ovat työpaikkoja, joiden on ennakoitu syntyvän tulevaisuudessa. Poistuman kautta syntyvät työpaikat puolestaan ovat syntyneet jo aikai-semmin, vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Aloja, joilla työpaikkoja syntyy poistumaa vähemmän, nimitetään murrosaloiksi. Sekä kasvu- että murrosaloille tarvitaan tulevaisuudessa työvoimaa, mutta työpaikkojen tule-vaisuus murrosaloilla näyttäytyy kasvualoja epävar-mempana. Korpiolan ja kumppaneiden (2015) selvi-tyksen mukaan murrosalojen työpaikkojen määrä saattaa tulevaisuudessa olla laskussa esimerkiksi automaation korvatessa ihmisen tekemää työtä. On vaikea ennustaa, kuinka suuri osa poistuman kautta syntyneistä työpaikoista tullaan korvaamaan ihmisen tekemällä työllä. (Korpiola ym., 2015.)

Opetus- ja kulttuuriministeriön (2015) selvityksessä todetaan, että oppilaitosten ja korkeakoulujen opetus-tarjontaa tulisi suunnata kasvualojen koulutukseen. Siitä, mitä tulevaisuuden kasvualat ovat, ei kuitenkaan näyttäisi vallitsevan täysin yksiselitteistä näkemystä. Tulevaisuuden kasvualoiksi on useassa yhteydessä nimetty sosiaali- ja terveysala sekä liike-elämän palvelut (mm. OKM, 2015; Hanhijoki ym., 2016). Kasvualoiksi on lisäksi esitetty esimerkiksi kulttuurialaa, kasvatusalaa, matkailu-, ravintola- ja talousalaa (Korpiola ym., 2015), kauppaa, puhdasta teknologiaa, laajasti ymmärrettyä hyvinvointipalvelujen tuotantoa sekä tietoja viestin-täteknologian nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä (OKM, 2015).

Pääkaupunkiseudulla korostunee tulevaisuudessa erityisesti palvelualojen koulutustarve (Korpiola ym., 2015). Vaikka palveluiden merkitys on jo pitkään ollut kasvussa, on mahdollista, että kehitys olisi nyt kään-tymässä ylösalaisin. Teknologian kehitys mahdol-listaa monien palveluiden tuottamisen globaalisti, mikä saattaa johtaa useiden palveluiden siirtymiseen kansainvälisen kaupan piiriin. (McKinsey and Company, 2015.)

Toisaalta on myös aloja, joille halukkaita koulu-tettavia ei löydy, vaikka työtä olisi tarjolla. ”Tietenkin siinä toisella puolen on se, että riippumatta siitä, mikä se koulutustarve on, jos ne hakijat eivät suostu hakemaan sinne, niin pelkkä koulutustarve ei auta”, Tauriainen (haastattelu 19.4.2018) toteaa. Tauriaisen mukaan esimerkiksi puhdistuspalvelujen ammatil-liseen koulutukseen ei onnistuta löytämään tarpeeksi halukkaita koulutettavia (emt). Aloilla, joissa nuoriso-

Kasvualoja:

sosiaali- ja terveysala liike-elämän palvelut

kulttuurialapuhtaat teknologiat

koulutuksesta ei valmistu tarpeeksi opiskelijoita työvoi-matarpeen täyttämiseksi, aikuiskoulutus on keskeisessä roolissa. Aikuiskoulutuksen merkitys korostuu myös tilanteissa, joissa samanaikaisesti on sekä työttömyyttä, että pulaa osaavasta työvoimasta. (Hanhijoki, 2015.) Pulaa osaavasta työvoimasta on aikaisempaa enemmän. Toimisen (2017) mukaan suomalaisen työelämän murros 2010-luvun loppupuolella näyttäytyy kohtaanto-on-gelmana, tilanteena, jossa työn kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Kasvualoille valmistuu uusia osaajia liian hitaasti ja kokeneita työntekijöitä on liian vähän. (Toiminen, 2017.)

Ammatillistakoulutusta,ammatillistakorkea-koulutusta vai yliopistokoulutusta?

Koulutusalojen rinnalla ennakoinnissa otetaan huomioon myös, millä tavoin koulutettua työvoimaa aloille tarvitaan. Ammatillisen koulutuksen työvoiman-tarpeen on ennakoitu olevan pääkaupunkiseudulla tule-vaisuudessa suurta. Nuorisoikäluokka ei riitä kattamaan ammatillisen koulutuksen aloittajatarvetta, vaan tarpeen täyttämiseksi tarvitaan aikuiskoulutusta sekä muuttovoittoa ulkomailta. Ammattikorkeakoulutuksen aloittajatarve puolestaan on poistumaa pienempi. Yliopistokoulutukseen aloituspaikkoja syntyy poistumaa enemmän. (Korpiola ym., 2015.) Valtakunnallisessa

12

tarkastelussa voidaan todeta kasvualoilla korostustuvan korkeakoulutuksen tarpeen, murrosaloilla puolestaan ammatillisen koulutuksen tarpeen (Hanhijoki ym., 2016).

Voimmekotietäätulevaisuudenammateistajaopiskelualoista?

Äkillisien ja ennakoimattomien muutoksien keskellä opiskelualojen ja ammattien tulevaisuus näyttäytyy epävarmana. On lähes mahdotonta sanoa, mihin ammatteihin yksilöitä tulisi kouluttaa (Hautamäki ym., 2017). On varmaa, että tulevaisuudessa syntyy joukko uusia ammatteja - ammatteja, joita ei vielä osata ennakoida (mm. Kauhanen, 2016a; Linturi & Kuusi, 2018).

Tulevaisuuden opiskelualojen tai ammattien visioiminen ei siis ole kysymyksistä se tärkein (Oksanen, 2017). Kapean osaamisen tuottamiseen ei voida panostaa liikaa, sillä ei voida varmuudella tietää, millä ammatilla töitä löytyy nyt, saati tulevaisuudessa (Hautamäki ym., 2017). Koulutuksessa tulisi siksi panostaa kapean ammatillisen osaamisen kehittämisen sijaan yksilön kyvykkyyksien kehittämiseen laaja-alaisesti. (Korpiola ym., 2015, Hautamäki ym., 2017; Vikström, haastattelu 3.5.2018). Hautamäen ja kump-paneiden (2017) mukaan paras arvaus onkin luottaa siihen, että kun ihmisille tarjotaan runsaasti mahdolli-suuksia kehittää omia kyvykkyyksiään, saadaan aikaan toimintaa, tekemistä ja ratkaisuja, jotka tuottavat yhteis-kunnan kannalta arvokkaita asioita myös laajemmin. On lisäksi tärkeää huolehtia siitä, että yhteiskunnan osaamisen kehittämiseen liittyvät järjestelmät voivat tarvittaessa reagoida työelämän tarpeiden muutoksiin nopeasti ja joustavasti (Vuorenkoski ym., 2018).

Tulevaisuuden mahdollisia ammatteja:

etäkokki, keinolihan kasvat-taja, jätedatan käsittelijä,

3D-elinten agentti, sosiaali-arkkitehti, energiaromun

kierrättäjä

3.1.2Osaamistarpeidenennakointi

Teknologian kehitys on yksi niistä tekijöistä, joka muovaa työelämän osaamisen tarpeita (World Economic Forum, 2016). Mitä nopeammin teknologia kehittyy, sitä haastavampaa koulutusohjelmille ja työn-antajille toisaalta on pysyä perässä siinä, minkälaista osaamista tulevaisuuden työelämässä tarvitaan (OKM, 2015). Osaamisen kestävyys ilman sen uudistamista vaikuttaisikin muuttuvan koko ajan lyhyemmäksi (Koski, haastattelu 24.4.2018; Konkola, haastattelu 3.5.2018).

Tulevaisuuden työntekijän tärkein ominaisuus näyttäisi olevan halu ja kyky oppia uutta (Koski, haas-tattelu 24.4.2018). Työelämän osaamisen tarpeiden muuttuessa nopealla tahdilla halu ja kyky elinikäiseen oppimiseen näyttäytyy ratkaisevana työuran ja tulevai-suuden turvaamisessa (Korpiola ym., 2015; OKM, 2018). Oppimistaitojen varmistaminen on siksi koulutuksen tärkein tehtävä (Sitra, 2015).

Uusia taitoja ja osaamista tarvitaan lähes kaikissa jo olemassa olevissa ammateissa sekä teknologisen kehityksen myötä syntyvissä uusissa ammateissa (Berger & Frey, 2016; Parviainen ym., 2017). Vaikka eri aloilla voidaan tunnistaa alalle tyypillisiä osaamisen tarpeita, on olemassa myös aloja läpileikkaavia osaamisen tarpeita (Hanhijoki ym., 2016). Läpileik-kaavat osaamisen tarpeet ovat usein yhteydessä työn muutoksen ajureihin, kuten teknologiseen kehitykseen (emt). Tauriaisen (haastattelu 19.4.2018) mukaan keskeinen kysymys työn muutoksessa on, millä päte-vyydellä työntekijä säilyttää arvonsa? On tärkeää pyrkiä tunnistamaan se osaaminen, jolle työelämässä on tule-vaisuudessa kysyntää (Uusitalo ym., 2016).

Yhteistä eri keskusteluille työn tulevaisuudesta on Dufvan ja kumppaneiden (2017) mukaan työn näkeminen ihmisen ja koneen saumattomana vuoro-

Opetushallitus hyödyntää koulutuksen laadullisessa ennakoinnissa Valtakunnal-

linen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointi (VOSE) - projektissa kehitettyä

prosessimallia. Ennakointiprosessi al-kaa ennakoitavan kohteen rajaamisesta. Prosessi jatkuu taustaselvityksen laatimi-sella ennakoitavasta alasta. Seuraavaksi

määritellään alan tulevaisuuden kannalta merkittävät muutosvoimat sekä luodaan vaihtoehtoisia skenaarioita alan tulevai-

suudesta. Lopuksi alan tulevaisuuden osaamistarpeet johdetaan skenaarioista.

13

vaikutuksena. Teknologioiden kehittyessä työtä tehdään tulevaisuudessa yhä useammin tehokkaasti yhdessä koneen kanssa tavalla, jossa ihmisen tekemä työ täydentää teknologian hyödyntämistä (Leveälahti, 2014; World Economic Forum, 2016; Kauhanen, 2016a). Ihmisen tekemä työ ei siis menetä merkitystänsä, vaan sen merkitys kokonaisuuden kannalta saattaa jopa korostua (Pajarinen & Rouvinen, 2014b). Ihmisten tärkeimpiä työelämätaitoja tulevaisuudessa ovat Kauhasen (2016) mukaan ne taidot, joihin koneet eivät pysty. Yksi tapa tarkastella tulevaisuuden työelämässä tarvittavaa osaamista on siis keskittyä siihen, mikä koneilta ei vielä tulevaisuudessakaan luonnistu (Pajarinen & Rouvinen, 2014a; Patrinos, 2016). Bryn-jolfssonin ja McAfeen (2011) mukaan pärjätäksemme kilpailussa koneita vastaan, investointeja täytyy tehdä koneiden toimintaa täydentävän inhimillisen pääoman kehittämiseksi (Degryse, 2016).

Työelämäosaaminen on usein jaettu genee-riseen eli yleiseen osaamiseen sekä erityisosaamiseen. Geneerinen osaaminen on kaikkia aloja läpäisevää ylei-sosaamista ja sen merkityksen on oletettu kasvavan tulevaisuudessa. Erityisosaaminen puolestaan on erityisalan syvällistä hallintaa. (OPH, 2017.) Dufva ja kumppanit (2017) puolestaan ovat jaotelleet tulevai-suuden työelämäosaamista yksilön ajattelu- ja oppi-mistaitoihin liittyviin, yhteisön vuorovaikutukseen liit-tyviin sekä toimintaympäristössä toimimiseen liittyviin taitoihin. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat kirjoit-tajien mukaan yksilön ajattelu- ja oppimistaidot sekä yhteisön vuorovaikutukseen liittyvät taidot (Dufva ym., 2017). Ennen kaikkea, tarvitaan työntekijöiltä tulevai-suudessa monipuolista osaamispohjaa.

Yksilönajatteluunjaoppimiseenliittyvättaidot

Alituisesti muuttuvan työelämän kontekstissa työnteki-jöiltä tarvitaan taitoja, joiden avulla luovia täynnä uhkia ja mahdollisuuksia olevassa ympäristössä (Toiminen, 2017). Teknologian kehittymisen ja uusien liiketoimin-tamallien syntymisen on esitetty kasvattavan työnteki-jöiden autonomiaa ja itseohjautuvuutta työelämässä. Työntekijöiltä tarvitaan siis kykyä itseohjautuvaan toimintaan sekä itsensä johtamiseen. (Toiminen, 2017; Dufva ym., 2017; Oksanen, 2017.)

Tekoälyn yleistyminen työelämässä tuo mukanaan aivan uudenlaisia haasteita, mikä synnyttää tarvetta uudenlaiselle osaamiselle. Keskeisiksi taidoiksi työelämässä nousevat kriittisen ajattelun sekä luovuuden taidot (Dufva ym., 2017). Konkolan (haas-tattelu 3.5.2018) mukaan todennäköistä on, että robotit hoitavat tulevaisuudessa laskutoimitukset niin hoito- kuin rakennusalalla. Ihmisen tehtäväksi jää lasku-toimituksien tuloksien oikeellisuuden arvioiminen sekä kokonaisuuksien hahmottaminen (emt). Tämäntapaisen meta-ajattelun arvo on kasvussa myös siksi, että sen hedelmiä pystytään digitaalisuuden myötä vivuttamaan ylöspäin (Pajarinen & Rouvinen, 2014b). Ihmisen tulee siis oppia katsomaan ”isompia kuvioita” ja tärkeäksi

nousee kyky ymmärtää ilmiöitä sekä asioiden välisiä suhteita. (Konkola, haastattelu 3.5.2018.)

Yhteistyöhönjavuorovaikutukseenliittyvättaidot

Sosiaalisten taitojen merkitys työelämässä korostunee tulevaisuudessa. Demingin (2015) mukaan sosiaalisia taitoja vaativien ammattien osuus on kasvanut 1980-luvulta lähtien kaikissa tuloluokissa. Sosiaalisten taitojen merkityksen korostuminen liittyy siihen, että nopeasta teknologisesta kehityksestä huolimatta ihmisten välinen vuorovaikutus on osoittanut haas-tavaksi korvata (Deming, 2015). Pajarisen ja Rouvisen (2014b) mukaan ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa vain osa liittyy puheeseen ja sen sisältöön. Ihmisten välisissä kohtaamisissa merkityksellisiä ovat lisäksi muun muassa erilaiset eleet, tapa puhua, äänenpainot ja tarinallisuus, minkä takia ihmisen on oletettu saavan säilyttää asemansa ylivertaisena viestijänä (Pajarinen & Rouvinen, 2014b).

Tulevaisuuden työelämässä työntekijöiltä tarvitaan siis kasvavissa määrin yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Kyseiset taidot rakentuvat muun muassa neuvottelu-taidoista, sosiaalisesta älystä ja tunneälystä, kyvystä koordinoida ja organisoida toimintoja sekä kyvystä ymmärtää ja hyödyntää erilaisuutta (Dufva ym., 2017).

Toimintaympäristöissätoimimiseenliittyvättaidot

Toimintaympäristöissä toimimiseen liittyvistä taidoista tulevaisuuden työelämään liittyen nostetaan esille erityisesti teknologiaan, liiketoimintaan ja innovointiin liittyvä osaaminen (Dufva ym., 2017). Samantapaisesti opetushallituksen (2016) raportissa todetaan, että kaikkia aloja leikkaavia osaamistarpeita ovat tietoja viestintätekniikkaan liittyvä osaaminen sekä inno-vointiin liittyvä osaaminen. Tärkeää on lisäksi asia-kaslähtöisyyteen ja segmentointiin sekä ennakointiin liittyvä osaaminen. (Nyyssölä, 2016.)

Teknologisten taitojen merkitystä tulevaisuuden työelämässä on korostettu alasta riippumatta, sillä teknologiset taidot parantavat työntekijän työllisty-vyyttä myös aloilla, jotka eivät ole teknologiainten-siivisiä (Degryse, 2016). Teknologisten taitojen yhteis-kunnallista merkitystä kuvastaa niiden oletettu vaikutus työmarkkinoiden polarisaatioon. Mitä useamman työn-tekijän osaaminen mahdollistaa teknologian hyödyn-tämisen osana työtä, sitä pienempi polarisaation riski on. (Kauhanen ym., 2015.)

Kirjallisuudessa tuodaan esiin, että työntekijöiltä tarvitaan tulevaisuudessa myös teknologisia perus-taitoja syvällisempää teknologista osaamista. Mattila (2015) nostaa kirjallisuuskatsauksessaan digitaalisen kompetenssin esiin tulevaisuuden työelämän läpileik-kaavana osaamisvaatimuksena. Digitaalinen kompe-tenssi on Mattilan (2015) mukaan teknologisia taitoja

14

syvällisempää osaamista, joka sisältää kyvyn vastata moninaisiin haasteisiin tietyssä kontekstissa. Berger ja Frey (2016) tuovat aikaisemman kirjallisuuden pohjalta esille e-johtajuuden (e-leadership) merkityksen. Työn-tekijöiltä tarvitaan tulevaisuudessa kykyä teknologisten muutosten käynnistämiseksi ja toteuttamiseksi organi-saatioissa (Berger & Frey, 2016).

Teknologian osaamisen ohella teknologioiden kehittyessä luonnontieteen, insinööritieteen, sekä matematiikan osaamisen merkitys kasvaa. Kyseistä kovien tieteiden (hard sciences) osaamista tarvitaan teknologioiden kehittämisessä sekä teknologian parissa työskentelyssä. (Deloitte, 2015a.)

Moniosaamisen merkitys kasvaa

Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan siis monipuolista ja laveaa osaamispohjaa. Työelämässä haetaankin yhä useammin moniosaajaa, jonka osaamisessa yhdistyvät sosiaaliset taidot, luovuus sekä teknologian osaaminen. (Korpiola ym., 2015; Berger & Frey, 2016; Dufva ym., 2017.)

Lavean osaamispohjan etu on, että sen päälle on mahdollista rakentaa yksityiskohtaisempia osaamisia (Dufva ym., 2017). Erityisosaaminen ei menetä merki-tystään, vaan haaste piilee siinä, että työelämässä jatkuvasti muuttuvien taitojen kehittämiseksi tarvitaan laveaa osaamispohjaa, esimerkiksi luku- ja laskutaitoa sekä ongelmanratkaisukykyä (Tuc, 2017). Työntekijöiden erityisosaamisen ja laaja-alaisen osaamisen suhdetta on kuvattu T-mallin avulla. T-malli kuvaa työntekijää, jolla on kyky ymmärtää asioita laaja-alaisesti sekä erityis-osaamista yhdeltä alalta. T-mallin osaajan ajatusta on laajennettu PI-mallin sekä kampa-mallin osaajiin, joilla erityisosaamista löytyy useammalta osa-alueelta. Vaarana tosin on, ettei syvällistä erityisosaamista onnistuta tällöin tuottamaan miltään alueelta. (mm. Kemppainen & Isomursu, 2017.)

3.2 TUTKINNOISTA OSAAMI-SEEN?

Keskeinen koulutukseen liittyvä kehityskulku on viime vuosina tapahtunut siirtymä kohti osaamisperustaista ajattelua (Leveälahti ym., 2015; Lounema & Nyyssölä, 2018). Osaamisperustaisuudella viitataan osaamisen hankintatavasta riippumattomaan osaamisen tunnis-tamiseen ja tunnustamiseen (Leveälahti ym., 2015). Koulutuksen, tutkintojen ja ammattien rinnalla puhu-taankin yhä useammin osaamisesta ja sen hankki-misesta (Lounema & Nyyssölä, 2018). Sitran (2015) raportissa osaamisen arvon todetaan kasvavan koko ajan tutkintojen ja muodollisen koulutuksen arvon murtuessa. Myös Tauriaisen (haastattelu 19.4.2018) mukaan näyttäisi siltä, että tutkintojen arvo olisi etenkin nuorten silmissä tulossa alaspäin. Lounema ja Nyyssölä (2018) toteavat osaamisperustaisuuden nostavan esiin

Osaamisperustaisuus on oh-jannut jo esimerkiksi uudistu-vaa ammatillista koulutusta.

kysymyksiä siitä, minkälaisia tutkintoja tulevaisuudessa tarvitaan - vai tarvitaanko niitä ollenkaan?

Koulutuksen asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että tutkintoja tarvitaan myös tulevaisuudessa. Tärkeää on tietyn perusosaamistason sekä laaja-alaisen osaa-mispohjan turvaaminen jokaiselle, sillä se luo pohjan uuden oppimiselle ja edellytykset yksilöiden pärjää-miselle (Viljamaa; haastattelu 8.5.2018; Vuorenkoski ym., 2018). Keskittymällä ainoastaan täsmäkoulutuksiin vaarana on, että osaamisvaje kasvaisi tulevaisuudessa entistä suuremmaksi (Viljamaa; haastattelu 8.5.2018). Toisen asteen tutkinnon suorittamisen tulisi olla koko ikäluokan tavoite (OKM, 2018). Konkola (haastattelu 3.5.2018) pitää lisäksi hyvänä pyrkimyksenä asetettua tavoitetta siitä, että alemman korkeatason tutkinnon suorittaisi jatkossa puolet nuorista aikuisista. Näin voitaisiin varmistaa riittävä koulutus- ja osaamistaso Suomessa. Myöhemmin osaamista voitaisiin täydentää tutkinnon osia suorittamalla (Konkola, haastattelu 3.5.2018; Tauriainen, haastattelu 19.4.2018). ”Kaikki eivät ainakaan tarvitse toista saman tasoista tutkintoa”, Konkola toteaa. Se, miltä alalta itse tutkinto suoritetaan, saattaa puolestaan Vikströmin (haastattelu 3.5.2018) mukaan tulevaisuudessa olla vähemmän merkityk-sellistä. Tietyltä alalta suoritettua tutkintoa merkityk-sellisempää on yksilön osaaminen (emt).

Tarvitaan siis keinoja, joiden avulla myös muodollisen koulutuksen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista olisi mahdollista hyödyntää tehokkaammin. Oppimisesta suuri osa tapahtuu koulun ulkopuolella, esimerkiksi työssä tai harrastuksissa, mikä tulisi pystyä tunnistamaan ja tunnustamaan koulutuksen piirissä (Sitra, 2015). Harrastusten kautta hankittujen taitojen merkitys kasvanee tulevaisuudessa, ja harrastuksissa ja työssä opitun yhdistämisestä muodostunee merkittävä osaamisen lähde (Hautamäki ym., 2017).

Tarvitaan lisäksi uusia tehokkaita, laadukkaita ja helposti saatavilla olevia ratkaisuja osaamisen kehit-tämiseen ja päivittämiseen, sillä perinteiset tavat tuottaa osaamista eivät riitä (OPH, 2017; Dufva ym., 2017). Tuoreiden arvioiden mukaan suomalaisista jopa miljoona joudutaan uudelleen- ja täydennyskou-

15

luttamaan seuraavan muutaman kymmenen vuoden aikana (Vuorenkoski ym., 2018). Teknologian on ehdotettu omalta osaltaan voivan tarjota ratkaisuja osaamisen rakentamiseen ja päivittämiseen (Pajarinen & Rouvinen, 2014b; Uusitalo ym., 2016; Berger & Frey, 2016). Teknologian avulla voidaan varmistaa koulu-tuksen laatu, saatavuus ja saavutettavuus (OPH, 2017). Lisäksi teknologian avulla jokaisen on mahdollista saada itselleen räätälöityä ja kiinnostavaa opittavaa (Sitra, 2015).

Uusi teknologia muuttaa oppimista. Tekoälyn on esitetty tulevaisuudessa tarjoavan mahdollisuuden antaa laajalle joukolle tasokasta ja yksilöllistettyä opetusta (Vuorenkoski ym., 2018, Konkola; haastattelu, 3.5.2018). Tekoäly siis mahdollistaisi osaamisen täyden-tämisen niin, että koulutus voitaisiin suunnitella juuri yksilön tarpeita vastaavaksi (emt).

On esitetty, että koulutuksessa tulisi keskittyä juuri yksilöllisten vahvuuksien tunnistamiseen ja tuke-miseen sekä asettaa aikaisempaa enemmän painoarvoa yksilölliselle kiinnostukselle (Sitra, 2015; Kalo, haas-tattelu 3.5.2018). Jokaiselta oppilaalta tulisi löytää asioita, joissa oppilas on kympin arvoinen (Sitra, 2015). Koulutuksen ulkopuolella ovat Sitran (2015) raportin mukaan ne yksilöt, joiden vahvuuksia ei ole onnistuttu tunnistamaan koulutuksessa. Tasa-arvon ja yhtäläisen kohtelun sijaan tulisi puhua oikeudenmukaisuudesta sekä yksilöllisestä tuesta ja tavoista oppia (Sitra, 2015).

Yksilönäkökulma tuo kuitenkin mukanaan omat haasteensa. Jos jo peruskouluissa keskitytään juuri yksilöllisten vahvuuksien ja kiinnostuksen tukemiseen, kuka on vastuussa tilanteissa, joissa yksilön rakentama osaaminen ei ole työelämän kannalta hyödyllistä ja tarpeellista? Siirtyykö vastuu tuolloin enemmän yksilölle itselleen? Keskeinen kysymys on, miten voidaan varmistaa, että jokaiselle oppilaalle ja opis-kelijalle saadaan tulevaisuuden kannalta hyödyllinen osaaminen sekä valmiudet oman osaamisen kehittä-miseen ja päivittämiseen.

3.3 MUUTTUVA TYÖ HAASTAA OPETTAJAT JA KOULUT

Työn murros tuo mukanaan uusia haasteita opettajille ja koulutuksenjärjestäjille. On tärkeää, että opettajat itse hallitsisivat opettamansa tulevaisuuden kannalta keskeiset taidot ja valmiudet. (Kaarukainen & Kivinen, 2015). Tarvittavien valmiuksien saamiseksi opettajille tarvitaan Kaarukaisen ja Kivisen (2015) mukaan täyden-nyskouluttamista, mutta myös muutosvalmiuden lisäämistä sekä yksittäisen opettajan että koko koulun osalta. Sitran (2015) raportissa todetaan suomalaisten opettajien vallan päättää, miten ja mitä he opettavat mahdollistavan suurien erojen syntymisen opettajien ja koulujen välille. Osa opettajista käyttää opetuk-sessaan teknologiaa ja kokeilee rohkeasti uusia asioita, osa puolestaan takertuu tuttuun ja turvalliseen (Sitra, 2015).

Koulutuksen asiantuntijat tunnistavat haasteena juuri opettajien saamisen mukaan muutokseen. Kalon (haastattelu 3.5.2018) mukaan työn muutoksessa ydin-kysymyksenä näyttäytyy opettajien sopeutuminen muutokseen. Käynnissä on haastava ja fundamen-taalinen opettajuuden muutos (emt). Vikström (haas-tattelu 3.5.2018) kertoo uudistumisessa olevan kyse sekä opettajan itsensä, että johdon asiasta. Johdon on omalta osaltaan vaadittava työntekijöiltään uudis-tumista ja mukana pysymistä (emt). Uudistumista täytyy tavoitella sitkeästi ja määrätietoisesti (Viljamaa, haastattelu 3.5.2018).

Eräs teknologian kehitykseen ja työn muutokseen liittyvistä haasteista on, ettei oikeiden osaajien löytäminen opettamaan ole aina helppoa (Konkola, haastattelu 3.5.2018). Yksi henkilö hallitsee enää harvoin koko palettia, eikä opettajien edes siksi tulisi yrittää toimia yksin. Tulevaisuuden opettajuus on yhä enemmän yhteistyötä – osaamisen yhdistämistä ja opettamista yhdessä. (Sitra, 2015.)

3.4 KENEN TULISI KANTAA VAS-TUU TYÖVOIMAN OSAAMISEN PÄIVITTÄMISESTÄ?

Työn muuttuessa työvoimalta tarvitaan uusia taitoja ja valmiuksia. Keskeisenä kysymyksenä näyttäytyykin, kenen tulisi kantaa vastuu niiden hankkimisesta. Koulu-tuksen järjestäjillä tulisi olla riittävästi keinoja vastata työelämän muutoksiin joustavasti ja kysyntälähtöisesti (Korpiola ym., 2015). Toistaiseksi valtiolta saatava rahoitus kuitenkin kannustaa oppilaitoksia ja korkea-kouluja lähinnä tutkintomuotoisen opiskelun järjes-tämiseen, mikä ei tue työn muutoksessa tarvittavan koulutuksen järjestämistä (Koski, haastattelu 24.4.2018; Konkola, haastattelu 3.5.2018). ”Sitähän saa, mistä maksetaan. Ihan selvästi”, Konkola (haastattelu 3.5.2018) toteaa. Tarve valtiolta saatavan rahoituksen kehittämiseksi on tunnistettu (OKM, 2018).

Aikuiskoulutukseen osallistuu vuoden aikana suomalaisista työikäisistä joka toinen, mikä kansainvä-lisessä vertailussa on merkittävä saavutus. Aikuiskou-lutukseen osallistunut joukko on kuitenkin pitkälle vali-koitunutta koulutustasoon ja sukupuoleen perustuen. Korkeasti koulutetut ja naiset osallistuvat aikuiskoulu-tukseen muita ryhmiä enemmän. (OKM, 2018.) Työn-tekijöille tarjottavia koulutustilejä tai koulutusseteleitä on esitetty mahdollisuutena elinikäisen oppimisen tuke-miseksi (Toiminen, 2017; Vuorenkoski ym., 2018). Työi-käiselle väestölle tarjottavan koulutustilin- tai setelin avulla työntekijät voisivat päivittää osaamistaan hank-kimalla koulutusta palveluntarjoajilta (Vuorenkoski ym., 2018). Esiin on nostettu lisäksi työntekijöille myön-nettävä verovähennysoikeus koulutukseen tehdyille investoinneille (Kauhanen ym., 2015; Toiminen, 2017).

Uusia keinoja koulutuksen rahoittamiseksi tarvitaan. Yrityksellä on luonnollinen kannustin työn-

16

tekijöiden kouluttamiseen vain, jos työntekijän voidaan olettaa jäävän yrityksen palvelukseen, mikä on nopeasti muuttuvilla markkinoilla aikaisempaa epätodennäköi-sempää. Rahoitusvastuu on siksi pitkälti työntekijällä itsellään. (Kauhanen ym., 2015.) Viljamaa (haastattelu, 8.5.2018) sekä Konkola (haastattelu 3.5.2018) näkevät, että valtion ja yksilöiden rinnalla, myös yritysten tulisi kantaa oma vastuuta henkilöstönsä osaamisen kehit-tämisessä ja täydentämisessä. Monessa yrityksessä tosin ollaan halukkaita panostamaan työntekijöiden osaamisen kehittämiseen ja täydentämiseen, kun sen huomataan olevan pitkässä juoksussa järkevää. Osassa yrityksistä ajatellaan edelleen, ettei se ole yrityksen tehtävä (Konkola, haastattelu 3.5.2018.) Viljamaan (haastattelu 8.5.2018) mukaan on selvää, että yrityksille tulisi lisätä kannustimia, jotta heidän roolinsa työnteki-

jöiden osaamisen lisäämisessä kasvaisi. Koska yritysten etu on kouluttaa työntekijöitään omista tarpeistaan käsin, ovat heidän koulutukseen tekemänsä investoinnit kuitenkin yksin riittämättömiä työvoiman koulutustar-peiden täyttämiseksi (Vuorenkoski ym., 2018).

Alustatalouden liiketoimintamallit tuovat mukanaan myös uusia haasteita. Alustojen kautta työskenteleville henkilöille ei usein ole muodollisia tutkinto- tai pätevyysvaatimuksia ja asiakas näkee henkilöstä yleensä ainoastaan käyttäjäarvion (Degryse, 2016). Tämä johtaa tilanteeseen, jossa palveluntarjoajat keskittyvät usein alustojen kautta työskentelevien kouluttamisen sijasta ainoastaan käyttäjäarvion paran-tamiseen. On tärkeää, että työntekijät, työnantajat sekä yhteiskunta yhdessä kantaisivat vastuun työvoiman osaamisen kehittämisestä (Koski & Husso, 2018).

17

jotka liittyvät vaihteleviin ja vakioimattomiin ympäris-töihin), luovaan älykkyyteen liittyvät tehtävät (uusien asioiden ja esineiden luominen) sekä sosiaalista älyk-kyyttä vaativat tehtävät (vuorovaikutus).

Freyn ja Osbornen (2013) metodiikkaan pohjautuvia arvioita työpaikkojen katoamistodennä-köisyyksistä on tehty myös muiden maiden aineistoilla. Bowles (2014) arvioi Freyn ja Osbornen metodiikkaa EU-maihin soveltaen, että katoavien työpaikkojen osuus voisi olla jopa 54 prosenttia. Pajarinen ja Rouvinen (2014a) soveltavat Freyn ja Osbornen (2013) tuottamaa aineistoa ammattien katoamistodennäköisyyksistä Suomen ammattirakenteeseen. He luokittelevat toden-näköisesti katoaviksi sellaiset ammatit, joiden kato-amistodennäköisyys on vähintään/yli 70 prosenttia. Pajarisen ja Rouvisen (2014a) tulosten perusteella noin 35 prosenttia suomalaisista työpaikoista olisi täten katoamisvaarassa tietotekniikan kehityksen myötä 2030-luvun alkuun mennessä.

4 TEKNOLOGIAN KEHITYS JA TYÖPAIKAT TULEVAISUUDESSA

”We are being afflicted with a new disease of which some readers may not yet have heard the name, but of which they will hear a great deal in the years to come – namely, technological unemployment. This means unemployment due to our discovery of means of economising the use of labour outrunning the pace at which we can find new uses for labour.”

John Maynard Keynes (1930)

Uusien teknologioiden mahdollinen uhka työpaikoille nousee ajoittain esiin. Kuten jo aiemmin esitettiin, olettamus työn loppumisesta on epärealistinen. Työn ja työpaikkojen määrä yhteiskunnassa ei ole vakio. On kuitenkin ilmeistä, että uudet teknologiat vaikuttavat monin tavoin työtehtävien sisältöön ja tarjolla oleviin työpaikkoihin. Teknologian kehitys myös luo uusia työpaikkoja, sekä suoraan että välillisesti (OECD, 2016). Osaamisvaatimusten muuttuessa eri työntekijäryhmien asema voi työmarkkinoilla muuttua huomattavasti. Samalla epävarmuus työmarkkinoilla voi kasvaa ja perinteisten työmarkkinainstituutioiden asema voi heikentyä (OECD, 2016).

4.1 ARVIOITA UUSIEN TEKNOLO-GIOIDEN VAIKUTUKSISTA TYÖ-PAIKKAKEHITYKSEEN

Teknologian kehityksen vaikutuksista työpaikkoihin (määriin) eri toimialoilla on tehty useita kansainvälisiä tutkimuksia viime vuosina. Frey ja Osborne (2013) arvioivat Yhdysvalloista kerätyn aineiston perusteella, että jopa lähes puolet, 47 prosenttia, työpaikoista olisi teknologian kehityksen takia uhattuna (helposti tietoko-neistettavissa). He käyttivät työpaikkojen katoamisto-dennäköisyyden arviointiin O*NET-tietokantaa (https://www.onetonline.org/), jossa on kuvaus runsaasta 900 ammatista sekä niissä vaadittavista taidoista. Tutkijat vertaavat tietokannassa olevien ammattien vaatimuksia erityisesti kolmeen tietokoneistamista hidastavaan tai estävään niin sanottuun pullonkaulatekijään. Tällaisia työtehtäviin liittyviä pullonkauloja, joita eri ammateissa esiintyy, ovat havainnointi- ja manipulointitehtävät (vaativat havainnointitehtävät, esineiden ja niiden ominaisuuksien tunnistaminen, havainnointitehtävät,

18

https://www.onetonline.org/

https://www.onetonline.org/

Työpaikkarakenteessa on Suomessa eroja alueiden välillä. Esimerkiksi palvelusektorin osuus työpai-koista on suurissa kaupungeissa selvästi suurempi kuin maaseudulla. Teollisuustyöpaikkojen osuus on luonnollisesti suurin tehdaspaikkakunnilla, usein hieman pienemmissä kaupungeissa. Kaupunkiseutujen sisälläkin työpaikkarakenne voi kuntien välillä erota huomattavasti. Pääkaupunkiseudulla Helsingillä, Espoolla ja Vantaalla on kullakin omanlainen työpaik-kaprofiili toimialajakauman perusteella tarkasteltuna (Työpaikat Vantaalla, 2015). Seuraavassa arvioidaan Freyn ja Osbornen (2013) käyttämiä kertoimia koko Suomea koskevaan aineistoon sekä sen rinnalla Vantaan aineistoon. Tarkastelu koskee niin Vantaan alueella työs-kenteleviä, kuin myös vantaalaisia heidän työpaikkansa sijainnista riippumatta.

0,00 % 5,00 % 10,00 % 15,00 % 20,00 % 25,00 % 30,00 % 35,00 % 40,00 %

Työpaikat Vantaalla

Vantaalaisten työntekijöden työpaikat

Koko maan työpaikat

Osuus kaikista työpaikoista

Katoamistodennäköisyys vähintään 70 % Katoamistodennäköisyys vähintään 50 % mutta alle 70 %

Kuvio 1: Suuren ja kohtuullisen suuren katoamisriskin omaavien työpaikkojen osuus

Lähde: Tilastokeskus ja ETLA

Tarkasteltaessa suuren katoamisriskin (toden-näköisyys vähintään 70 prosenttia) ja kohtuullisen suuren katoamisriskin (todennäköisyys vähintään 50 prosenttia mutta alle 70 prosenttia) työpaikkojen osuutta Suomessa, Vantaan työpaikoissa ja vantaa-laisten työpaikoissa, havaitaan, että suuren katoamis-riskin uhan alla olevien työpaikkojen osuus on koko maassa selvästi korkeampi kuin Vantaan työpaikoissa tai vantaalaisten työpaikoissa (kuvio 1).

19

Kun kaikki aineistossa mukana olevat ammatit ja niiden työntekijämäärät sijoitetaan asteikolle niiden katoamistodennäköisyyksien mukaisessa suuruusjär-


Kuvio 3: Työpaikkamäärät toimialoittain katoamisriskin mukaisesti järjestettynä, Vantaa


Kuvio 2: Työpaikkamäärät toimialoittain katoamisriskin mukaisesti järjestettynä, koko maa

Kuvio 4: Työpaikkamäärät toimialoittain katoamisriskin mukaisesti järjestettynä, vantaalaisten työntekijöiden työpaikat


0

1 000

2 000

3 000

4 000

5 000

6 000

0 % 10 % 21 % 32 % 42 % 54 % 65 % 75 % 85 % 95 %Katoamistodennäköisyys

Vant

aalai

sten

työnt

ekijö

iden

työpa

ikat

0

1 000

2 000

3 000

4 000

5 000

6 000

7 000


Työp

aikat

Vant

aalla

0

20 000

40 000

60 000

80 000

100 000

120 000


Työpaikkojen katoaminen

Työp

aikat

Suom

essa

jestyksessä, havaitaan, että profiilit (Suomi, Vantaan työpaikat, vantaalaisten työpaikat) ovat kuitenkin varsin samankaltaiset (kuviot 2-4).

20

Kaikkein suurimmassa katoamisvaarassa olevien ammattien, joita ovat erilaiset toimistotyöt ja talous-hallinnon tehtävät, varastointi- ja kuljetusalan työt, myyntitehtävät sekä erilaiset valmistukseen liittyvät prosessityöt, osuudet työpaikoista ovat Vantaalla ja vantaalaisilla työntekijöillä jonkin verran maan keski-arvoja pienempiä.

Vantaalaisten kymmenestä yleisimmästä ammatista (myyjä, rahdinkäsittelijä ja varastotyöntekijä, toimisto- ja laitossiivooja, myyjä, lähihoitaja, sairaanhoitaja, yleis-sihteeri, ravinto- ja suurtaloustyöntekijä, talonrakentaja ja lastenhoitotyöntekijä) erityisen suuri katoamistoden-näköisyys liittyy myyjien ja yleissihteerien tehtäviin. Vastaavasti hyvin vähäinen katoamistodennäköisyys liittyy talonrakentajien, sairaanhoitajien ja lastenhoito-työntekijöiden tehtäviin.

Deloitte (2015b) on Sveitsin osalta arvioinut, että robotiikan kehitys näkyy jo selvästi siinä, millaisilla aloilla ja millaisissa tehtävissä työpaikat ovat lisääntyneet ja missä vähentyneet. Deloitte (2015b) arvioi, että jopa 50 prosenttia työpaikoista Sveitsissä voisi olla tulevai-suudessa vaarassa kadota. Samalla kuitenkin uuden teknologian kehittäminen ja käyttöönotto myös luovat huomattavan määrän uusia työpaikkoja. Iso-Britanniaa koskevassa analyysissään konsulttitoimisto Pricewater-houseCoopers (PwC 2017) arvioi, että noin 30 prosenttia työpaikoista voisi kadota teknologisen kehityksen myötä 2030-luvun alkuun mennessä.

Freyn ja Osbornen (2013) tutkimusta on myös kritisoitu. On mm. esitetty, että monissa työtehtävissä on tiettyjä osia, jotka ovat automatisoitavissa, mutta osa näistäkin työtehtävistä säilyy tulevaisuudessakin sisällöltään muuttuneena (Arntz, Gregory & Zierhan, 2016). Teknologisen muutoksen nopeus työpaikkojen katoamisen taustalla on myös asetettu kyseenalaiseksi. Kaikkia mahdollisuuksia ei välttämättä koskaan hyödynnetä, jos näitä muutoksia ei pidetä yhteiskunnal-lisesti hyväksyttävinä (Arntz, Gregory & Zierhan, 2016).

Työpaikkojen säilyminen on ilmeisesti osin riippu-vaista muista ratkaisuista. Dauth, Findelsen ja Woessner (2017) analysoivat robotiikan vaikutuksia Saksan työmarkkinoilla ja päätyvät tulokseen, jonka mukaan robotiikan ja joustavan palkanmuodostuksen ohella, kehitys on itseasiassa tähänastisen kokemuksen valossa, pikemminkin tukenut työpaikkojen säilymistä.

Laajassa OECD-maita koskevassa tutkimuksessa (Arntz, Gregory & Zierhan, 2016) nostetaan esille Freyn ja Osbornen metodiikan soveltamiseen liittyvä mahdollinen ongelma. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että alkuperäisen tutkimuksen (Frey & Osborne, 2013) tuottamat kertoimet, jotka siis perustuvat Yhdysval-loista koottuun aineistoon, eri ammattien katoamisen todennäköisyyksille olisivat globaalisti sovellettavissa. Ammattinimikkeiden sisälläkin tehtäväkuvat ja niiden automatisointiherkkyys vaihtelevat huomattavasti sekä työpaikkojen välillä, yhden maan sisällä että maiden välillä. Arntz:n ym. (2016) tutkimuksessa hyödyn-netään niin sanottua PIAAC-aineistoa (Programme for the International Assessment of Adult Competencies, http://www.oecd.org/skills/piaac/) ammattien tehtä-väsisältöjä kuvaavaa aineistoa, joka on kansainvälisesti vertailukelpoinen. Tutkimuksen tuottamien tulosten mukaan suurella todennäköisyydellä automatisoitavien

työtehtävien osuus vaihtelee teollisuusmaissa kuudesta prosentista runsaaseen 12 prosenttiin. Suomen osalta arvio on noin seitsemän prosenttia. Korkeimmat osuudet tutkimus saa Saksalle ja Itävallalle. Molemmissa runsaat 12 prosenttia työpaikoista olisi automatisoitavissa. Merkittäviä muutoksia työn sisällöissä voin sen sijaan olla edessä monissa työtehtävissä.

Nedelkoska ja Quintini (2018) laajentavat Arntz:n ym. (2016) tarkastelua 32 maata kattavaksi ja myös laajentavat tarkastelussa mukana olevien ammattien joukkoa. Tulosten mukaan 14 prosenttia työpai-koista OECD-maissa on automatisoitavissa ja lisäksi 32 prosenttia työpaikoista on sellaisia, joihin kohdistuu merkittäviä muutospaineita automatisoinnin kehityksen myötä. Maakohtaiset erot ovat suuria. Automatisaation vaikutukset ovat Nedelkoskan ja Quintinin (2018) mukaan pienimmät anglosaksisissa maissa, Pohjoismaissa ja Hollannissa, ja suurimmat Itä-Euroopan maissa, Saksassa ja Japanissa. Suomessa riski työpaikkojen menetyksestä on Norjan ja Ruotsin ohella koko tutkitun maajoukon pienin.

4.2 GLOBALISAATIO JA TYÖPAIKAT

Edellisessä luvussa esitettiin tutkimustietoon perustuvia arvioita teknologisen kehityksen vaikutuksista työpaik-kakehitykseen. Lähestymistapa rajautui uusien tekno-logioiden välittömiin vaikutuksiin, siis uusien teknolo-gioiden johtaessa vanhojen ammattien katoamiseen ja uusien ammattien syntymiseen. Teknologinen kehitys vaikuttaa paikalliseen työpaikkakehitykseen kuitenkin myös mahdollistamalla aiempaa laajamittaisemman tuotantoketjujen pilkkomisen ja sijoittamisen kunkin tuotantovaiheen kannalta optimaaliseen sijaintiin. Esimerkkejä tällaisista globaaleista arvoketjuista on kosolti.

Globalisaation vaikutuksia työpaikkakehitykseen on tutkinut esimerkiksi Blinder (2009) Yhdysvalloista kerätyllä tutkimusaineistolla. Hän luokittelee työpaikat sen perusteella, miten helposti ne voidaan, joko digitaa-lisesti tai fyysisesti, siirtää muualle esimerkiksi alemman kustannustason maihin. Blinderin (2009) tulosten mukaan 22-29 prosenttia Yhdysvaltojen työpaikoista on tällaisia. Tuhkuri (2016) soveltaa samaa menetelmää Suomea koskevaan aineistoon ja päätyy tulokseen, jonka mukaan noin neljännes työpaikoista voi olla globali-saation takia vaarassa seuraavan kymmenen vuoden aikavälillä. Yhdysvalloista kerätyn tutkimusaineiston perusteella Acemoglu ja Restrepo (2017a) arvoivat, että Yhdysvalloissa vuosina 1990-2007 tapahtuneesta teollisuustyöpaikkojen vähenemisestä huomattavasti suurempi, verrattuna robotisaation vaikutuksiin, selittyy juuri talouden globalisaatiolla ja teollisuustuotannon siir-tymisellä Aasiaan, erityisesti Kiinaan.

On myös syytä huomata, että teknologian kehitys voi merkitä sitä, että osa yritystoiminnasta palaa takaisin halvemman kustannustason maista. Nämä työtehtävät ovat todennäköisesti ainakin osin varsin erilaisia verrattuna niihin tehtäviin, jotka alun perin, toiminnan siirtyessä muualle, menetettiin.

21

http://www.oecd.org/skills/piaac/

Työelämän muutos on monen osatekijän summa ja muutoksen ennakointi yksityiskohdissaan on haastavaa. Teknologisen kehityksen rooli työelämän muutoksen taustalla on merkittävä. Huoli työn loppumisesta on aiheeton, mutta yksittäisen työntekijän työmarkki-na-asema voi, sekä olosuhteista, että yksilön kyvyistä ja mahdollisuuksista kouluttautua riippuen, muuttua huomattavasti uusien teknologioiden myllerryksessä.

Arviot teknologian kehityksen vaikutuksista ammattien muutokseen ja katoamiseen vaihtelevat paljon. Tuoreimpien tutkimusten mukaan (Nedelkoska & Quintini, 2018, Arntz ym., 2016) teknologian kehi-tyksen vaikutukset ovat seuraavan kymmenen vuoden aikana vähäisempiä kuin aikaisemmin ajateltiin (Frey & Osborne, 2013). Pidemmällä aikavälillä, uusien tekno-logioiden läpäistessä yhteiskunnan laajemmin ja asen-teiden muuttuessa suopeammaksi laajamittaiselle tekoälyn ja robottien käytöllä mitä moninaisimmissa tehtävissä, muutokset työelämässä voivat kuitenkin olla merkittäviä.

Teknologian kehitys ei ainoastaan johda ammattien katoamiseen, vaan se samalla synnyttää uusia työtehtäviä. Teknologian kehityksen voi myös olettaa kasvattavan kokonaistuottavuutta, mikä puolestaan kasvattaa kansantalouden vaurautta ja luo uutta kysyntää monilla talouden eri sektoreilla. Uusien teknologioiden tuottavuusvaikutusten todentaminen on kuitenkin vaikeaa ja taloustieteilijät ovatkin esit-täneet useita eri hypoteeseja siitä, miksi talouden tuot-tavuuskehitys on uusien teknologioiden kehittymisestä huolimatta ollut monien tutkimusten mukaan varsin vaatimatonta (Brynjolfson, Syverson & Rock, 2017).

On selvää, että työn murrokseen sopeutumiseksi ja sen edesauttamiseksi tarvitaan toimenpiteitä (OKM, 2018). Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoiminen muutoksien keskellä muuttuu yhä haastavammaksi.

5 YHTEENVETO

Samalla ennakoinnin merkitys kuitenkin korostuu, sillä juuri ennakointi ja tulevaisuustyö tarjoavat välineitä työn murrokseen reagoimiseksi ja siihen vastaamiseksi. Keskeistä on koulutusjärjestelmän rakentaminen jous-tavaksi ja työelämän muuttuviin tarpeisiin sopeu-tuvaksi. Tutkinnoista ei olla valmiita luopumaan, mutta tutkintojen rinnalla painoarvoa annetaan koko ajan enemmän yksilön osaamiselle. Vaikka ammattiin tähtäävän koulutuksen tulee jatkossakin pystyä antamaan riittävä ammatillinen taito, ovat oppimaan oppimisen valmiudet Kosken (haastattelu 24.4.2018) mukaan avainsana. ”Koska sekin ammatillinen validi osaaminen, joka pystytään tutkinnon aikana antamaan, se kestää vain tietyn aikaa”, Koski toteaa (haastattelu, 24.4.2018). Työntekijän täytyy siis pystyä nopeasti oppimaan uutta ja soveltamaan opittua työssä (emt). Tutkinnon roolina on tarjota pohja ja välineitä oman osaamisen kehittämiselle. Elinikäinen oppiminen tekoälyn aikakaudella näyttäytyy välttämättömyytenä, ei vain toimintana, jota tulisi edistää (OKM, 2018).

Tulevaisuuden koulutukselta tarvitaan siis kykyä vastata elinikäisen oppimisen haasteeseen tarjoamalla jokaiselle lavean osaamispohjan sekä runsaasti mahdol-lisuuksia osaamisen rakentamiseen ja päivittämiseen. Vastuun työvoiman osaamisen kehittämisestä tulisi jakautua työntekijöiden, työnantajien sekä yhteis-kunnan kesken (Koski & Husso, 2018). Teknologisen kehityksen ajaman työn murroksen keskiössä ovat opettajat ja koulut, joilta tarvitaan uusia valmiuksia sekä muutosvalmiutta (Kaarukainen & Kivinen, 2015). Heiltä tarvitaan valmiuksia niin nykyisten, kuin tulevien työn-tekijöiden ohjaamiseksi ja valmentamiseksi. Kouluissa yksi työn muutoksen keskeisimmistä kysymyksistä näyt-täisikin olevan, miten opettajat voidaan saada sopeu-tumaan muutokseen.

22

6 LÄHTEET

Haastattelut:

Kalo, I. Vantaan perusopetuksen johtaja. Haastattelu toteutettu 3.5.2018.

Konkola, R. Metropolia ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja. Haastattelu toteutettu 3.5.2018.

Koski, J. Laurea ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja. Haastattelu toteutettu 24.4.2018.

Tauriainen, P. Vantaan ammattiopisto Varian rehtori. Haastattelu toteutettu 19.4.2018.

Vikström, A. Vantaan ruotsinkielisten palveluiden johtaja. Haastattelu toteutettu 3.5.2018.

Viljamaa, M. Vantaan nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja. Haastattelu toteutettu 8.5.2018.

Kirjalliset lähteet:

Acemoglu, D. & Restrepo, P. (2018). Artificial Intelligence, Automation and Work. Käsikirjoitus.

Acemoglu, D. & Restrepo, P. (2017a): Robots and Jobs: Evidence from US Labor Markets. NBER Working Paper 23285.

Acemoglu, D. & Restrepo, P. (2017b). Secular Stagnation? The Effects of Ageing on Economic Growth in the Age of Automation. NBER Working Paper No. 23077. National Bureau of Economic Research.

Ali-Yrkkö, J. (2015). Mitä arvoverkostojen globalisoituminen merkitsee politiikalle? Valtioneuvoston kanslian raporttisarja, 1/2015.

Andersen, T.M. (2008). Pohjoismainen malli – tulevaisuuden näkymät ja haasteet. Yhteiskuntapolitiikka 73(4), 402-410.

Arntz, M., Gregory T. & Zierahn, U. (2016). The Risk of Automation for Jobs in OECD Countries: A Comparative Analysis. OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 189.

Aro, M. (2013). Koulutusekspansio ja koulutusinflaatio Suomessa vuosina 1970-2008. Yhteiskuntapolitiikka, 78 (3), 287-303.

Asplund R., Kauhanen A. & Vanhala P. (2015). Ammattirakenteet murtuvat – Mihin työntekijät päätyvät ja miksi? Helsinki. Taloustieto Oy.

Autor, D. H. (2015). Why Are There Still So Many Jobs? The History and Future of Workplace Automation. Journal of Economic Perspectives, 29 (3), 3-30.

Baldwin, R. (2006). Globalization: the great unbundling(s). Prime minister’s office/Economic council of Finland.

Berger, T. & Frey, C. B. (2016). Digitalization, jobs, and convergence in Europe: strategies closing the skills gap. University of Oxford.

Blinder, A.S. (2009). How Many US Jobs Might Be Offshorable? World Economics, 10(2), 41-78.

Brandes, P. & Wattenhofer, R. (2016). Opening the Frey/Osborne Black Box: Which Tasks of a Job are Susceptible to Compute-rization? ETH Zurich.

Brynjolfsson, E., Syverson, C. & Rock, D. (2017). Artificial intelligence and the modern productivity paradox: a clash of expec-tations and statistics. NBER Working Paper 24001.

23

Carnevale, A., Jayasundera, T. & Gulish, A. (2016). America´s divided economy. College haves and have-nots. Georgetown university.

Dauth, W., Findelsen, S. & Woessner, N. (2017). The rise of robots in the German labour market. https://voxeu.org/article/rise-robots-german-labour-market

Degryse, C. (2016). Digitalization of the labour market and its impacts on economy. European trade union institute.

Deloitte (2015a). From brawn to brains. The impact of technology on jobs in UK. Deloitte LLP.

Deloitte (2015b). Technology and people: The great job-creating machine. Deloitte LLP.

Deming, D. D. (2015). The growing importance of social skills in the labour market. Economics of education. Harvard University and NBER. Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T. Koivisto, R. & Myllyoja, J. (2017). Dialogi, työ ja tulevaisuus. Valtioneuvoston kanslia.

Eichhorst, W. Hinte, H. Rinne, U. & Tobsch, V. (2016). How Big is the Gig? Assessing the Preliminary Evidence on the Effects of Digitalization on the Labor Market. IZA Policy Paper No.117.

Frey, C.B. & Osborne, M.A. (2013). The Future of Employment: How Susceptible Are Jobs to Computerization? Oxford University.

Genschel, P. (2002). Globalization, tax competition and the welfare state. Politics & Society, 30(2), 245-275.

Glaeser, E. (2007). The Economic Approach to Cities. NBER Working Paper 13696.

Hanhijoki, I. (2016). Koulutetun työvoiman tarpeesta 2020-luvulla. Teoksessa Hanhijoki, I., Honkasalo, R., Nyyssölä, K., Savioja, H., Taipale-Lehto, U., Vepsäläinen, J. & Anttila, J. (toim.), Ennakoinnin koontikatsaus. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointi-tuloksia (s. 18-41). Opetushallitus.

Hanhijoki, I., Honkasalo, R., Nyyssölä, K., Savioja, H., Taipale-Lehto, U., Vepsäläinen, J. & Anttila, J. (2016). Ennakoinnin koonti-katsaus. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointituloksia. Opetushallitus.

Hautamäki, A., Leppänen, J., Mokka, R., & Neuvonen, A. (2017). Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin: uuden ajan työ ja toimeentulo. Sitra muistio.

Kalenius, A. (2014). Suomalaisten koulutusrakenteen kehitys 1970-2030. Opetus- ja kulttuurimisteriön julkaisuja.

Kaarukainen, M. & Kivinen, O. (2015). Teknologia tulevaisuudessa tarvittavien ict-taitojen ja muun osaamisen edistäjänä. Teoksessa Kuusikorpi, M. (toim.), Digitaalinen oppiminen ja oppimisympäristöt (s. 46-64). Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy.

Kansallinen ennakointiverkosto. Ennusteet, ennakointi ja tulevaisuudentutkimus. Haettu 19.6.2018 osoitteesta wwww.foresight.fi.

Kauhanen, Antti (2014). Tulevaisuuden työmarkkinat. ETLA Raportit, 30.

Kauhanen, A. (2016a). Uusi työnjako. Viisi syytä, miksi robotisoituminen ei johda työn loppumiseen. Teoksessa Andersson, C., Haavisto, I., Kangasniemi, M., Kauhanen, A., Tikka, T., Tähtinen, L. & Törmänen, A. Robotit töihin. Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? Helsinki: Taloustieto Oy.

Kauhanen, A. (2016b). The future of work: challenges for men and women. ETLA muistio, 50.

Kauhanen, A. & Lilja, R. (2014). Naisten ja miesten muuttuva asema työmarkkinoilla. Teoksessa Pentikäinen, L. (toim.), Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen. Edita Publishing Oy.

Kauhanen, A., Maliranta, M., Rouvinen, P. & Vihriälä, V. (2015). Työn murros – Riittääkö dynamiikka? Helsinki: Taloustieto Oy.

Kemppainen, M-M. & Isomursu, P. (2017). Tuottaja moniosaaja. Teoksessa: Isomursu, P. Hoppu & D. Wallenius (toim.), Minne matka, kulttuurituottaminen? Pohjoinen näkökulma kulttuurituottamiseen nyt ja tulevaisuudessa. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut.

24

Keynes, J.M. (1930). Economic Possibilities of our Grandchildren. Teoksessa Keynes, J.M. (2010). Essays in Persuation. Palgrave Macmillan.

Kivistö, J. (2016). Suomen rakennemuutos alueiden näkökulmasta. Euro & Talous, Suomen Pankki.

Korpiola, M., Järvinen, J., Vanhala, T., Toivonen, M., Vetch, K., Jonninen, J. & Santonen, T. (2015). Pääkaupunkiseudun koulutus ja osaaminen – kohti vuotta 2030. PKS Ennakointi.

Koski, O. (2018). Tekoäly ja muuttuva työ. Työpoliittinen aikakausikirja, 1, 11-22.

Koski, O. & Husso, K. (2018). Tekoälyajan työ. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

Lenaerts, K. & Beblavy, M. Kilhoffer, Z. (2017): Government Responses to the Platform Economy: Where do we stand? CEPS Policy Responses 2017-30. Centre for European Policy Studies.

Leveälahti, S. Savioja, H. Hanhijoki, I. & Nieminen, J. (2015). Esiselvitys aikuiskoulutuksen ennakointimallista. Opetushallitus.

Linturi, R. & Kuusi, O. (2018). Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018-2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaalitek-nologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

Lounema, K. & Nyyssölä, K. (2018). Miltä näyttää tulevaisuuden osaaminen ja opettajuus? Kirjoitus opetushallituksen blogissa Osaamisen asialla. Haettu 18.5.2018 osoitteesta www.oph.fi.

Mattila, A. (2015). Taustaselvitys digitalisaatiosta johtuvista muutoksista työympäristössä, osaamisvaatimuksissa ja työn teke-misessä valituissa rooleissa. Laurea-ammattikorkeakoulu.

McCann, P. (2013). Modern Regional and Urban Economics. Oxford University Press.

McKinsey and Company (2015). Finnish service sector growth and the impact of digitalization. Teoksessa Työ- ja elinkeinomisteriö (toim.), Service economy revolution and digitalisation (s.45-67). Edita Publishing.

Mustosmäki, A. (2017). Pohjoismainen työmarkkinamalli digipaniikin aikakaudella. Impulsseja. Kalevi Sorsa säätiö.

Nedelkoska, L. & Quintini, G. (2018). Automation, skills use and training. OECD Social, Employment and Migration Working Papers (202) Pariisi: OECD Publishing.

Nyyssölä, K. (2016) Johdanto. Teoksessa Hanhijoki, I., Honkasalo, R., Nyyssölä, K., Savioja, H., Taipale-Lehto, U., Vepsäläinen, J. & Anttila, J. Ennakoinnin koontikatsaus. Osaamis- ja koulutustarpeiden ennakointituloksia (s. 5-7). Opetushallitus.

OECD (2017). Going digital: The future of work for women. Policy brief on the future of work.

OECD (2016). Automation and Independent Work in the Digital Economy. Policy Brief on the Future of Work.

Oesch, D. & Rodriguez Menes, J. (2010). Upgrading or polarization? Occupational change in Britain, Germany, Spain and Switzerland, 1990–2008. Sosio-economic review, 9 (3), 1-29. Oksanen, K. (2017). Valtion tulevaisuusselonteon 1. osa. Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Valtioneuvoston kanslia.

Opetushallitus (2017). Lyhyen aikavälin osaamistarpeiden kehitysnäkymät – koontiraportti. Haettu 21.5.2018 osoitteesta oph.fi.

Opetushallitus. Ennakointi ja ennakointimenetelmät. Haettu 19.6.2018 osoitteesta www.oph.fi.

Opetushallitus. Suomenkielinen sanasto. Haettu 11.7.2018 osoitteesta www.oph.fi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2015). Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle. Opetus- ja kult-tuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä (14). Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2018). Työn murros ja elinikäinen oppiminen. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Pajarinen, M. & Rouvinen, P. (2014a). Computerization Threatens One Third of Finnish Employment. Etla Muistio (22).

25

Pajarinen, M. & Rouvinen, P. (2014b). Uudet teknologiat ja työ. Teoksessa: Pentikäinen, L. (toim.), Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen (s. 33-52). Edita Publishing Oy.

Pajarinen, M., Rouvinen, P. & Ylä-Anttila, P. (2012). Uutta arvoa palveluista. ETLA B256.

Parviainen, P., Federley, M., Grenman, P. & Seisto, A. (2017). Osaaminen ja työllisyys digimurroksessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvoston kanslia.

Patrinos, H. A. (2016). The skills that matter in the race between education and technology. Haettu osoitteesta www.brokings.eu.

PwC (2017). UK Economic Outlook, March 2017.

Quigley, J.M. (2007). Urbanization, Agglomeration, and Economic Development. Teoksessa Spence, M, Annez, P.C. & Buckley, R.M. (toim.). Urbanzation and Growth. The World Bank.

Sandmo, A. (2001). Globalisation and the Welfare State: More Inequality – Less Distribution? Discussion Paper 04/02. Norwegian School of Economics and Business Administration.

Sinko, P., Vihriälä, V., Kaseva, H., Mankinen, R., Rantala, O., Huovari, J., Pakkanen, M., Volk, R., Pohjola, M., Koponen, A., Aro, V., Koivunen, J., Tapper, H. & Åman, S. (2015). Palvelujen kehitys, tuottavuus ja kilpailukyky. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja, 11/2015.

Sitra (2015). Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista. Helsinki: Erweko Oy.

Toiminen, M. (2017). Välähdyksiä tulevaisuudesta. Mindmill Network. Helsinki: Multiprint.

Tuc (2017). Shaping our digital future. A TUC Discussion Paper.

Tuhkuri, J. (2016). Globalization Threatens One Quarter of Finnish Employment. Etla muistio (46).

Uusitalo, R., Maliranta, M., Kortelainen, M. Jahnukainen, M., Kosonen, T., Järvinen, H. Toppinen-Tanner, S., Hiillos, M. & Rajalahti, H. (2016). Tilannekuva raportti. Osaaminen, koulutus ja tulevaisuuden työelämä. Suomen akatemia.

Vuorenkoski, V., Lehikoinen, A., Hakola-Uusitalo, T. & Urrila, P. (2018). Oppiminen ja osaaminen muutoksessa. Teoksessa Koski, O. & Husso, K. (toim.), Tekoälyajan työ (s. 35-44). Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

World Economic Forum (2016) The Future of Jobs. Employment, Skills, and Workforce Strategy for the Fourth Industrial Revo-lution. Global Challenge Insight Report. World Economic Forum.

Vantaantiedot:

Marttila, E. (2018). Miehet ja naiset Vantaalla. Vantaan kaupunki, tietopalveluyksikkö.

Työpaikat Vantaalla 2015 (2018). Taloussuunnittelu, Vantaan kaupunki.

Väestörakennetiedot. (2016). Väestötiedot. Tilastokeskus.

26

TEYSTIEDOTVantaan kaupunkiKaupunginjohtajan toimiala Tietopalveluyksikkö Asematie 7, 01300 VantaaPuhelin 09 839 11 (vaihde)

teknologian kehitys, tyÖn muutos ja uudet … · 2018-10-10 · muutos osaltaan muovaavat työtä,...

Documents