�Nro. 113

Sosialistiliiton lehti l �,5 e l Tukihinta 2 e Nro ��3 ww

w.m

urr

os.

ne

t TäSSä NumeroSSa myöS:4 sivun analyysi Gazan sodastaKirje Kreikasta s. 4Barack obaman haasteet s. 6-7Valtio ja globaali kapitalismi s. 8Miksi kokoomus menestyy? s. 3

Suhteet ISraelIIn katkaIStava

loppu palestiinalaisten kansanmurhalle

2 Nro. 113uuTiSeT

Israelin “kuolema ylhäältä” -kam-panja alkoi noin klo: 11 27. joulu-kuuta, ja jatkui läpi yön osaksi tätä aamua. Verilöyly jatkuu sunnuntai-na kun kirjoitan näitä sanoja.

Kyseessä on verisin päivä Pa-lestiinassa sitten vuoden 1967 so-dan. Israel on luvannut, että tämä on “vasta alkua” sen valtion terrori kampanjassa.

On tapahtunut sotarikos, mut-ta Israelin pr-kone on täydessä vauhdissa, syöttäen valheita joka minuutti. Siksi on aika paljastaa kerralla kaikki myytit, jotka he ovat luoneet.

1. IsraelIlaIset väIttävät lähteneen Gazasta vuonna 2005.

Vaikka israelilaiset siirtokunnat ovatkin poistuneet, eivät he ole lopettaneet miehitystä millään ta-valla. He valvovat edelleen Gazan rajoja, ilma- ja vesitilaa, sekä te-kevät usein ratsioita ja salamurhia. Lisäksi vuodesta 2006 alkaen Israel on saartanut Gazan taloudellisesti sulkien rajat. Yli kaksi vuotta gaza-laiset ovat eläneet kuilun reunalla kärsien nälästä vailla kaikenlaisia ihmiselämän perusedellytyksiä, kuten lämmitystä, öljyä ja perus-terveydenhuoltoa sekä lääkkeitä. Saarto on aiheuttanut humanitaa-risen katastrofin, jota nykyinen hyökkäys vain pahentaa.

2. Israel väIttää hamasIn rIkkoneen tulItauon ja vetäytyneen sIItä.

Hamas kunnioitti tulitaukoa, lukuun ottamatta tapauksia jois-sa se reagoi Israelin väkivaltaan Länsirannalla. Kahden viimeisen kuukauden aikana israelilaiset ovat rikkoneet tulitaukoa lukuisia ker-toja tappaen palestiinalaisia. Näi-hin iskuihin Hamas on vastannut. Toisin sanoen Hamas ei ole tehnyt provosoivia hyökkäyksiä.

Israel taasen ei ole tehnyt mitään päättääkseen Gazan piirityksen ja antaakseen humanitaarista apua Gazassa. Ennen piiritystä keski-määrin 450 kuorma-autoa meni rajan yli, viime aikoina parhaina päivinä vain 80:n auton on sallittu ylittää raja. Koska koko oletetun “tulitauon” ajan gazalaisten on ollut pakko elää kuin eläimet, on 262 palestiinalaista kuollut vailla asianmukaista sairaanhoitoa.

Jälleen satoja on kuollut ja luku kasvaa. Israel on kieltäytynyt tuli-taukoneuvotteluista. Maan tarkoi-tus ei ole turvata rauha, kuten se väittää, vaan enemmänkin vaihtaa hallintoa - tuli se sitten maksamaan mitä tahansa.

3. Israel väIttää rakentavansa rauhaa “rauhan-omaIsten

palestIInalaIsten” kanssa.Ennen parhaillaan käynnissä

olevaa joukkomurhaa Gazan alu-eella, ja koko Annapolisin rauhan-prosessin ajan, Israel on jatkanut ja jopa lisännyt miehitystä Länsi-rannalla. Vuonna 2008 siirtokuntia laajennettiin 38 prosentilla, lisäk-si 4950 palestiinalaista pidätettiin - enimmäkseen Länsirannalla, ja tarkastusasemien määrä nousi 521:sta 699:ään.

Rauhanneuvotteluista alkaen Israel on tappanut 546 palestiina-laista, joista 76 oli lapsia. Nämä kaameat tilastot tulevat kasvamaan

dramaattisesti uusimman kriisin myötä, mutta Israelin aiempiakaan tekoja ei tulisi unohtaa.

Aamulla, Israelin joukot tap-poivat nuoren rauhanomaisen mielenosoittajan Nihlin kylässä Länsirannalla. Samalla kymmeniä haavoittui. On varmaa, että jatkos-sakin sotilaat hyökkäävät väkival-taisesti rauhanomaisia mielenosoi-tuksia vastaan. Uskomme uhrien määrän kasvavan Länsirannallakin. Jos Israel haluaa rakentaa rauhaa “rauhanomaisten palestiinalaisten” kanssa. Niin keiden kanssa he kes-kustelevat?

4. Israel puolustaa Itseään.

On vaikea puhua itse-puolustuksesta konfliktissa, jonka he ovat itse käynnistäneet. Itse-puolustus on reagoivaa, kun taas Israelin toimet kahden viime päivän aikana ovat selvästi harkittuja. Is-raelin lehdistö kertoi laajasti kuin-ka Israel valmisteli hyökkäystään kansainvälisellä pr-kampanjalla. Israel yritti myös palestiinalaisille vakuuttaa ettei hyökkäystä olisi tulossa avaamalla hetkeksi rajan ja kertomalla tulevista neuvotteluis-ta. He tekivät niin varmistaakseen, että uhreja tulisi mahdollisimman paljon ja etteivät gazalaiset olisi valmiina pommituksiin.

On myös harhaanjohtavaa pu-hua itsepuolustuksesta, samaan aikaan kun Israel on sotilaallisesti niin ylivoimainen. Israel on suurin sotilaallinen voima alueella, ja vii-denneksi suurin koko maailmassa. Toisin sanoen Israelilla on aina ollut kattava aseelline monopoli käyttää voimakeinoja. Aivan kuten sen supervaltaliittolainen, on maa tavannut esitellä kuoleman instru-mentteja näyttävästi.

5. Israel väIttää Iskevänsä vaIn sotIlaallIsIIn kohteIsIIn.

Vaikka kuva kuva jälkeen kertoo kuolleista ihmisistä sekä loukkaan-tuneista lapsista ja naisista televisi-ossa kaikkialle maailmassa, väittää Israel ylpeillen, ettei se hyökkää kuin sotilaallisiin kohteisiin. Tie-dämme, ettei tämä pidä paikkaan-sa. Ilmahyökkäyksiä on tehty mm. sairaaloihin ja moskeijoihin.

Yhdelle maailman tiiveimmin asutulle alueelle on pudotettu ton-

neittain räjähteitä. Ensimmäiset arviot loukkaantuneista puhuvat tuhansista. Israel väittää, että nämä ovat vain “kollateraalisia vahinko-ja” tai yleisesti “vahinkoja”. Täl-laiseen epäinhimillisyyteen pitäisi maailman yhteisön reagoida.

6. Israel väIttää, etteI hyökkää palestIInan kansaa, vaan hamasIa

vastaan.Ensinnäkin, ohjukset eivät tee

eroa ihmisistä heidän poliittisen kannan mukaan, ne yksinkertaisesti tappavat kaikki eteen osuvat. Israel tietää tämän, ja niin palestiinalai-setkin. Kiinnostavaa on se kuinka paljon heidän viimeaikaiset toimet todella vahvistavavat Hamasia.

Iskun kohteet - poliisi ja muut kuin Hamaksen aktiivit, antavat meille joitakin viitteitä Israelin toi-mista. Tavoitteena on luoda kaaos Gazan kaistaleelle poistamalla laki ja järjestys.

7. Israel väIttää palestIInalaIsten olevan väkIvallan

lähde.Meidän on oltava selkeitä. Pa-

lestiinan miehitys sitten vuoden 1967 sodan on ollut ja on edel-leen väkivallan juuri israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Väki-valta voidaan lopettaa antamalla palestiinalaisille kansalliset ja ih-misoikeudet. Hamas ei kontrolloi Länsirantaa, muttta alue on silti miehitetty ja lapsiamme tapetaan. Kun ymmärrämme mistä on kyse, vaikuttavat Israelin iskut vieläkin vastenmielisemmiltä.

Israelin johtajat kommentoivat lehdistötilaisuudessa: “On aika taistella, mutta siitä ei tule help-poa”.

Osoittakseen kampanjan vaike-uden Livnia, Olmertia ja Barakia ei meikattu lehdistötilaisuuteen, ja Barak keskeytti presidentti-kampanjan keskittyäkseen Gazan kriisiin. Mitä sankareita... mitä johtajia...

Me kaikki tiedämme totuuden: kampanjoinnin keskeyttäminen on parasta vaalityötä.

Kuten John McCain väitti kes-keyttävänsä presidenttikampan-jansa palataakseen Washingtoniin hoitamaan talouskriisiä. Teko oli pelkkä julkisuustemppu.

Ehdokkaiden on pyrittävä ole-maan “riittävän kovia johtajia”, ja mikä olisi parempi kuin uiminen palestiinalaisten veressä.

“Katsokaa minua”, Livni sanoo mustassa puvussaan ja hoitamat-tomissa hiuksissaan. “Olen soturi. Olen tarpeeksi vahva painamaan liipaisinta. Eikö sinusta tunnu var-memmalta äänestää minua nyt, kun tiedät minun olen yhtä häikäilemä-tön kuin Netanjahu?”

En tiedä, mikä on huolestut-tavampaa, Livni ja Barak, vai äänestäjäkunta, jota he yrittävät miellyttää.

Loppujen lopuksi Gazan pom-mitus ei millään tavoin paranna Is-raelin turvallisuutta. Pikemminkin sen voidaan odottaa synnyttävän uuden itsemurhaiskujensukupol-ven vastauksena palestiinalaisten joukkomurhaan.

Pommitukset eivät heikennä Hamasia. Barak, Livni ja Olmert tulevat häviämään, aivan kuten he hävisivät Libanonissa vuonna 2006.

Lopuksi pitää vielä pohtia mik-si hyökkäys on ollut mahdollinen kansainvälisesti.

Israel ei voi eikä tahdo toimia sen eurooppalaisten taloudellis-ten liittolaisten tai Yhdysvaltojen sotilaallisten liittolaisten tahtoa vastaan. Israel voi painaa liipai-sinta päättäen satojen, tai jopa tu-hansien, palestiinalaisten elämän. Mutta se apatia, mitä kansainväli-nen yhteisö on osoittanut Gazan kriisiä kohtaan, on mahdollistanut Israelin toimet.

“Pahaa on olemassa vain siksi, että hyvä pysyy hiljaisena”

miehitetystä palestiinasta, mustafa Barghoutin, palestiinan kansallinen aloitteen pääsihteeri

Palestiinalaisten Guernica ja israelilaisten uhrimyytti

mustafa Barghouti tyrmää Israelin argumentit itsepuolustuksellisesta sodasta hamasia vastaan.

Silminnäkijä Gazassa:

”Kuuletteko tuon jyrinän? He pommittavat taas”Amjad Shawa, palestiinalaisten kansalaisjärjestöjen verkoston koordinaattori Gazassa, kertoi 30. joulukuuta: ”Meihin on kohdistet-tu kolme päivää tiiviitä ilmaiskuja. Kun hyökkäys alkoi, lapseni olivat koulussa.

”Se oli hirvittävää. Kouluun osui ja lapsia kuoli. Minun oli hyvin vaikea päästä sinne ja hakea lapse-ni. Nyt he eivät pysty nukkumaan öisin. Me kaikki pelkäämme.

”Israel on tähdännyt siviilikoh-teisiin, mm. kouluihin, yliopistoi-hin ja moskeijoihin. Kymmeniä ta-vallisia poliiseja on juuri kuollut.

”Pommitukset jatkuvat yötä päivää. Me olemme piirityksissä. Joillain ihmisillä ei ole ollut vettä tai sähköjä kolmeen päivään.

Suuri osa lännen tiedotusväli-neistä myötäilee Israelin propagan-daa hyökkäyksestä, mutta Amjad ei ollut yllättynyt. ”Ne kuulevat vain Israelin puolen tarinasta,” hän sanoi. ”Valtaosin kansainväliset tiedotusvälineet eivät edes pääse Gazaan.”

Israelin hallitus väittää, ettei sil-lä ollut muuta mahdollisuutta, kuin hyökätä pysäyttääkseen Hamasin ”terroristit”.

Amjad sanoo: ”Mutta kysyisin heiltä, että jos Israel tähtää vain ”terroristeihin”, miksi niin monet lapset surmataan koteihinsa?

”Tällainen kohtelu ei ole uutta. Me olemme kohdaneet tällaisia aggressioita sen jälkeen, kun Israel miehitti Gazan vuonna 1967. Mikä on järkyttävää, on kansainvälisen yhteisön täydellinen vaikenemi-nen. Mitä me voimme tehdä F-a6 –hävittäjien edessä? Me kärsimme todellisesta puutteesta. Meiltä on loppumassa ruoka, maito, vesi ja lääkkeet.”

Puhuessamme taustalla kuului yksitoikkoista jyrinää. ”Kuuletko tuon?”, Amjad kysyi. ”Ne pom-mittavat taas.”

Amjad oli mielissään, että Eu-roopassa oli ollut mielenosoituksia. Hän lähetti terveisensä ihmisille, jotka osoittavat mieltään täällä: ”Voimistakaa ponnistuksianne solidaarisuuden luomiseksi. Sy-dämemme ovat teidän kanssanne. Lapsemme tarvitsevat teitä.

”Tarvitsemme toisenlaista se-kaantumista. Tarvitsemme oike-utta. Me olemme kansa, jolla ei ole ääntä, uhreja, jotka tarvitsevat apua säilyäkseen hengissä.

”Viime yönä oli uusi tiivis pom-mitus – joka minuutti kuolee uusia ihmisiä.

Amjad on kiukuissaan lännen roolista. Hänellä on viesti halli-tuksille, jotka eivät ole tuominneet Israelia: ”Te voisitte esittää osaa tämän lopettamisessa. Te voisitte puuttua ja estää sen, mitä Israel tekee.

”Voisitte asettaa pakotteita Isra-elille. Me emme voi antaa anteeksi tai unohtaa lännen johtajien vaike-nemisen salaliittoa.

”Vaikenemisenne rohkaisee Is-raelia jatkamaan teurastusta.”haastattelu ken olende, socialist Worker

3Nro. 113 uuTiSeT

Arvopuolue vai luokkapuolue?

muiden puolueiden linjattomuus on nostanut kokoomuksen kannatusta.

kokoomus vIettI joulukuun alussa 90-vuotispäiviään. Juhlapuhees-saan puheenjohtaja Jyrki Katai-nen väitti, ettei Kokoomus toisin kuin muut puolueet ole koskaan ollut luokkapuolue, vaan alusta lähtien arvopuolue. Näin siis puo-lueesta, joka perustettiin vuonna 1918 luokkasodan jälkimainingeis-sa kahden monarkistisen ryhmitty-män yhdistyessä.

Mitä nämä arvopuolueen arvot ovat olleet? Perustamisohjelmas-saan (9.12.1918) Kokoomus esitti monarkian lisäksi tavoitteekseen lujuuden ”sisältä ja ulkoa uhkaavaa anarkiaa vastaan”, kansainvälisen toiminnan ”bolshevistivaaran tor-jumiseksi”, ja laillisen yhteiskunta-järjestelmän ”tarmokkaan suojele-misen”. Vaadittiin, että ”koko maa-han on perustettava suojeluskuntia ja niiden toimintaa kaikin tavoin tu-ettava”. Sisäpoliittiseksi tavoitteek-si kirjattiin myös, että ”turmiollista yhteiskunnanvastaista yllytystä on vastustettava sekä vakaumuksen että lain keinoin.” Tarvittaessa ol-tiin siis valmiit puolustamaan va-kaumusta (arvoja) myös laittomin keinoin. Tästä ei ollut enää pitkä matka lapualaisuuteen.

Mielenkiintoisena seikkana voidaan pitää Kokoomuksen alku-peräistä tavoitetta saada ”yleinen nouseva tulo- ja omaisuusvero”.

Vanhasen ensimmäinen hallitus-han poisti varallisuusveron vuo-den 2006 alussa, Kokoomuksen aloitteesta.

kataInen olI väärässä vain kah-dessa asiassa. Ensinnäkin Kokoo-mus on tällä hetkellä parhaiten luokkansa asiaa ajava puolue eli todellinen luokkapuolue. Toiseksi entiset työväenpuolueet eivät enää uskalla esiintyä työväenpuolueina. Vasemmistoliiton ohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi Pohjoismainen hyvinvointivaltio eli luokkien väli-nen kompromissi, ei työväenvaltio. Ei ihme jos vasemmiston kannatus laskee ja oikeiston nousee – toinen ei uskalla ajaa omiensa asiaa, toi-nen uskaltaa.

Olen puhunut monien Vasem-mistoliiton aktiivien kanssa. Viesti on ollut melko yhtäläisesti se, että nyt ei ole enää luokkapolitiikan ai-ka, ihmiset eivät tunne kuuluvansa luokkaa. Tulisi puhua arvoista, ei luokista – olla arvopuolue luok-kapuolueen sijaan. Samaa virttä siis lauletaan kuin Kokoomuskin. En tiedä miten työläisten pitäisi synnyttää luokkatietoisuutensa jos edes työväen järjestöt eivät koe olevansa työväen, vaan ”koko kansan” järjestöjä. Kun työläisil-lä ei ole luokkatietoisuutta, mutta porvaristolla sitä löytyy, niin liekö ihme jos porvaripuolueet nostavat kannatustaan.

aIkanaan sdp ymmärsi työläis-ten luokkatietoisuuden tärkeyden. Forssan ohjelmassaan (1903) SDP asetti tavoitteekseen tuotantoväli-neiden yhteisomistuksen, muistut-taen että ”ainoastaan luokkatietoi-suuteen herännyt ja luokkataiste-luun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömän kehityksen kannattajana... Köyhälistön ... te-keminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosiali-demokratisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana ... Sosia-lidemokratinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä val-vomaan köyhälistön luokkaetu-ja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien him-mentämistä.”

Tarvitsemme edelleen työväen-puoluetta, josta löytyisi Forssan oh-jelman rohkeutta. Työväenpuolueet eivät voi odottaa saavuttavansa kannatusta, jos niiltä ei löydy roh-keutta haastaa omistavaa luokkaa ja kasvattaa luokkatietoista työvä-enluokkaa.

juha lievonen

Hamas: vastarinnan muuttuvat kasvotHamas on radikaali islamistinen järjestö Palestiinassa. Se on saa-nut palestiinalaisten keskuudessa laajaa kannatusta vastarinnallaan Israelin vallalle.

Hamasin kannatus on kasvanut Fatahin kustannuksella. Se on jär-jestö, joka johti kansallismielistä Palestiinan vapaustusjärjestöä (PLO).

Fatah syntyi palestiinalaisten taistelusta 60-luvulla. Sen aseel-linen vastarinta Israelia kohtaan inspiroi yhden sukupolven tuke-maan Palestiinan asiaa.

90-luvulla Fatah kuitenkin pyrki ”maata rauhasta” –sopi-

Gazan kaista on käytännössä maailman suurin vankileiri.

Sionistiset terrorijoukkiot ajoi-vat sen väestön pois kodeistaan Israelin synnyttämisen aikana vuonna 1948.

Tuo tapahtuma, arabiaksi Nakba (katastrofi), johti 750 000 palestii-nalaisen etniseen puhdistukseen. He pakenivat Gazan kaistalle, Län-sirannalle ja muihin maihin.

Tätä ennen Britannia oli hallin-nut Palestiinaa. Britti-imperialis-tit olivat luvanneet maan sekä sen syntyperäiselle palestiinalaisväes-tölle että sionisteille, jotka olivat asettuneet maahan aiempien 50 vuoden aikana.

Sionismi oli juutalainen natio-nalistiliike, joka syntyi Euroopassa 1800-luvun lopulla reaktiona juu-talaisvastaisuuden kasvuun.

Sionismin perustaja Theodor Herzl katsoi, ettei juutalaisvastai-suutta koskaan voitaisi voittaa ja että juutalaisten olisi löydettävä uusi ”kotimaa”. Vain pieni vähem-mistö juutalaisista tuki ajatusta. Herzl tukijoineen haki tukea suur-valloilta.

Vuonna 1917 Britannian ulko-ministeri lordi Balfour antoi viral-lisen tuen heidän siirtokuntahank-keilleen. Hän toivoi, että sionistinen valtio Palestiinassa palvelisi britti-imperialismin etuja.

Juutalaisten joukkotuhon jäl-keen, kun natsi-Saksa oli hävit-tänyt kuusi miljoonaa juutalaista, sionismista tuli valta-aate juutalais-ten keskuudessa. On traagista, että joistakin juutalaisista tuli Lähi-idän sortajia heidän oltuaan Euroopan sorrettuja.

Vuonna 1947 YK ehdotti Pales-tiinan jakamista ja antoi sionisteille 55 prosenttia Palestiinan maa-alas-ta, vaikka heitä oli vain kolmasosa väestöstä.

Se ei riittänyt sionisteille, jot-ka aloittivat Palestiinan etnisen puhdistuksen maaliskuussa 1948. Vuoden loppuun mennessä he valvoivat 80 prosenttia alueesta ja olivat ajaneet pakolaiset kahdelle saarekkeelle, jotka muodostivat loput 20 prosenttia: Gazan kaistalle ja Länsirannalle.

miehitetyt alueetIsrael valtasi ja miehitti nämä alu-eet vuonna 1967 Egyptin, Syyrian ja Jordanian kanssa käymässään kuuden päivän sodassa. Israel on valvonut näitä miehitettyjä alueita siitä asti.

Israelin synnystä alkaen im-perialistiset voimat houkuttelivat sionistivaltiota liittolaiseksi öljystä rikkaassa Lähi-idässä. USA:n nous-tessa maailman suurvallaksi toisen maailmansodan jälkeen se alkoi aseistaa ja rahoittaa Israelia toimi-maan sen ”vahtikoirana” alueella. Israelin hyökkäykset naapureitaan vastaan ovat miltei aina tapahtuneet USA:n suostumuksella.

USA:n tuella Israel on jättänyt piittaamatta sadoista YK:n pää-töslauselmista, jotka sitä ovat ar-vostelleet.

Palestiinalaiset ovat vastus-taneet Israelia kaikki kuluneet kuusikymmentä vuotta. Vuonna 1987 miehitetyillä alueilla puhke-si intifada.

Se oli yksi tekijä, joka pakotti Israelin aloittamaan neuvottelut Pa-lestiinan vapautusjärjestön (PLO) kanssa, niin sanotun rauhanproses-sin. Vuonna 1993 se johti Oslon sopimukseen, jonka Israel ja PLO allekirjoittivat. Luvattiin ”kahden valtion ratkaisu”, jossa Israel pysyi-si koskemattomana, mutta palestii-nalaiset saisivat oman valtionsa.

Monet ihmiset kannattavat edel-leen kahden valtion ratkaisua, mutta ”rauhanprosessin” kokemus osoit-taa, ettei se toimisi.

apartheidSe oli suunniteltu säilyttämään Israelin herruus niin, että PLO pa-kotettaisiin pitämän kurissa oma kansansa. Palestiinalaisille annet-taisiin ”bantustaneja” – tämä nimi annettiin apartheidin Etelä-Afrikas-sa kuvitellun itsenäisille valtioille, jotka todellisuudessa olivat rasisti-sen valtion alaisuudessa.

Kahden osapuolen välillä on valtava voimien epätasapaino – yh-dellä puolella erittäin militarisoitu lännen rahoittama valtio, toisella sorrettu ja eristetty kansa.

Sionistit ovat jatkaneet siirto-kuntien rakentamista miehitetyille alueille. Länsirannalla asuu nyt 270 000 israelilaista siirtokuntalaista,

Itä-Jerusalemissa on vielä 200 000 lisää. Edelleen jatkuva ”apartheid-muurin” rakentaminen Länsirannan eristämiseksi korostaa kyynisyyttä, joka on ”rauhanprosessista” puhu-misen takana.

Ajatus kahden valtion ratkai-susta merkitsee myös luopumista palestiinalaisten taistelun peruspe-riaatteesta, pakolaisten oikeudesta palata maalleen. Se legitimoisi käytännössä vuoden 1948 etnisen puhdistuksen.

Ja se tarkoittaa sen ajatuksen hyväksymistä, että juutalaiset ja arabit eivät voi elää yhdessä, vaik-ka heillä on pitkä rauhanomaisen rinnakkainelon historia ennen Is-raelin syntyä.

Pitkällä aikavälillä ratkaisu voi tulla vain Lähi-idän laajemman poliittisen mullistuksen yhteydes-sä. Korruptoituneet, länsimieliset arabihallitukset eivät ole tehneet mitään palestiinalaisten tukemi-seksi. Arabiväestö on vihoissaan palestiinalaisveljiensä ja –sisar-tensa kohtelusta sekä kotimaas-saan kohtaamastaan sorrosta ja köyhyydestä.

Arabityöväenluokalla on valta haastaa omat hallitsijansa ja saa-da perustavanlaatuisia muutoksia aikaan alueella. Se avaisi mahdol-lisuuden yhteen, demokraattiseen

Palestiinan pitkä kärsimys

ja monikansalliseen valtioon, joka kattaisi koko historiallisen Pales-tiinan – se on ainoa mahdollisuus kestävään ja oikeudenmukaiseen ratkaisuun Lähi-idässä.

anindya Bhattacharyya

mukseen Israelin kanssa. Sopimus ei koskaan toteutunut. Hamas taas vastusti kaikkia sopimuksia, joihin ei kuulunut Israelin karkottamien palestiinalaisten oikeus palata.

Monet palestiinalaiset ovat yhä turhautuneempia Fatahin rikottui-hin lupauksiin ja sen kompromis-seihin Israelin, USA:n ja arabihal-litusten kanssa.

vaalivoittoTammikuussa 2006 Hamas voitti Länsirantaa ja Gazaa hallitsevan Palestiinalaishallinnon vaalit ja sai 132 paikasta 72.

Siitä huolimatta, että USA ja Israel väittävät olevansa ”demo-kratian” kannalla Lähi-idässä, ne kieltäytyivät tunnustamasta Ha-

masin voittoa.Sen sijaan Israel kiristi Gazan,

Hamasin tukialueen, saartoa. Pa-lestiinalaisten kärsiessä Fatah ryh-tyi vielä uusiin epäonnistuneisiin ”rauhanneuvotteluihin”.

Israel ja Fatah uskoivat, että Gazan väestö kääntyisi Hamasia vastaan. Sen sijaan sen kannatus on kasvanut, ja vuonna 2007 se torjui Fatahin yrityksen saada Gaza omaan valvontaansa.

Hamas sopi Israelin kanssa tu-litauon kesällä 2008 yrittääkseen saada humanitaarista apua Gazan väestölle. Israelin kieltäytyminen tällaisen avun sallimisesta Gazaan sekä sen jatkuvat hyökkäykset palestiinalaisia vastaan kuitenkin kalvoivat sopimusta.

� Nro. 113

Kreikkalaiskaupungeissa on joulukuun alussa kuohunut. Muodollinen alkusysäys eri puo-lilla maata levinneisiin levottomuuksiin oli, kun poliisi ampui 15-vuotiaan koululaisen

Ateenassa. Surma, ja etenkin hallituksen yritys pei-tellä ja puolustella sitä, sai opiskelijat ja työläiset rai-vostumaan ja lähtemään kaduille mielenosoituksiin. Poliisin tukahduttamistoimet johtivat mellakoihin, jotka ovat olleet pääasiallisina uutisoinnin kohteina suomalaisissa tiedotusvälineissä. Tulipalot ja rikotut ikkunat ovat kuitenkin sitä pintaa, josta toki saadaan kovia otsikoita.

Vähemmälle huomiolle on tietysti jäänyt liike, jo-ka on ulottunut koko maan kaduille ja työpaikoille, ja joka on kohdistunut nimenomaan hallitusta vastaan. Mielenosoitukset vaativat poliisista vastaavan sisä-ministerin eroa ja ampumiseen syyllistyneiden po-liisien rankaisemista. Koululaisia on marssinut ulos tunneiltaan ja kerääntynyt poliisiasemien ulkopuolella pidettyihin mielenosoituksiin.

Tuoreitten mielenosoitusten ilmapiiri muistuttaa ke-väällä 2003 järjestettyjä, tuolloin kymmenet tuhannet nuoret kerääntyivät spontaaneihin mielenilmaisuihin Irakin sotaa vastaan. Nyt Ateenassa järjestettyyn an-tikapitalistien koolle kutsumaan mielenosoitukseen osallistui 40 000 ihmistä, ja kahden erikseen järjes-tetyn mielenosoituksen väki liittyi yhteen.

Kreikan hallituksen strategiana on käyttää poliisia mielenosoitusten hajoittamiseen ja siten provosoida mellakoita. Hallitus on sulkenut kouluja yrittäessään estää ihmisiä kokoontumasta. Mielenosoitusten hajot-tamiseen on käytetty kyynelkaasua ja painekranaatteja. Hallitus laskee sen varaan, että yleinen mielipide kään-tyisi näin mielenosoituksia vastaan. Kuitenkin jopa kauppiaat, joiden liiketilat ovat kärsineet mellakoista, ovat ymmärtäneet mielenosoittajia. Ja mielenosoit-tajat ovat lisänneet painetta juuri hallitusta kohtaan. Ampumistapausta on seurannut mm. opettajien lakko ammutun pojan hautajaispäivänä (että oppilaat voisivat osallistua muistotilaisuuteen) ja keskusammattiliiton julistama yleislakko.

Kreikan oikeistohallitus on hyvin epäsuosittu. Se säilytti valtansa ennenaikaisissa vaaleissa, jossa sen marginaali oli niukka. Se on saanut opiskelijat kimp-

Sosialistiliiton kuukausilehti. Numero 113 (01/2009). 12. vuosikerta. ISSN 1239-1425. Päätoimittaja: Kaj Henriksson.Tilaukset: Vuositilaus 22 e, Puoli vuotta 14 e. Tilaukset tilille 800016-70441204 osoitetietojen kanssa. Tilaukset onnistuvat myös puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot: MURROS, PL 288, 00171 Helsinki. Puhelin: 09-278 2244. toimitus@murros.net www.murros.net

PääkirjoiTukSeT

puunsa uusliberaalilla politiikalla, jossa mm. yliopis-tot on ollut tarkoitus yksityistää. Sen ministereitä on sekaantunut talousskandaaleihin. Hallitus on ajanut läpi epäsuosittua eläkeuudistusta ja leikannut julkisia palveluita. Samalla talouden pelastuspaketilla ollaan lahjoittamassa miljardeja Kreikan pankkiireille.

Opiskelijalevottomuuksilla on Kreikassa korkea maine. Juuri opiskelijat panivat 1973 liikkeelle ta-pahtumat, jotka kaatoivat jenkkien tukeman soti-lasjuntan.

Kreikan tärkein oppositiopuolue, sosialidemo-kraattinen Pasok, on hyötynyt hallituksenvastaisista mielialoista, mutta samalla levoton kuohunnan ta-kia. Se on vaatinut mielenosoituksista pidättymistä, mutta kreikkalaiset tuskin kuuntelevat – muistot Pa-sokin uusliberaalista hallituksesta eivät ole jääneet mielestä.

Kreikan ongelmat talouskriiseinen ja uusliberaa-leine hallituksineen eivät ei ole kaukana, ja kreik-kalaisten joukkotoiminnasta on syytä ottaa oppia. Demokratiahan on sitä paitsi sieltä kotoisin.Rahoi-tuspakettien, jotka on esitetty ainoana vaihtoehtona, sijaan voitaisiin kyllä yhtä hyvin taata lainansaajat, valtio voisi säännellä pankkien perimiä korkoja, lai-nojen myöntäminen keinotteluun voitaisiin kieltää, yritysten liikesalaisuus lakkauttaa ja ottaa pankit yh-teiskunnan omistukseen. Mutta kapitalistien hallitus-ten poliittinen päätös on rahoittaa kuplan aiheuttajia, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että keinottelua voidaan jatkaa edelleen, nyt tavallisten veronmaksajien kustannuksella.

Sosialistit ovat Marxia seuraten ennustaneet talous-kriisejä silloinkin, kun kysymyksessä on ollut pelkkä pörssin hikka, mutta oikeassa sosialistit ovat olleet siinä, että aina se kriisi on tullut, jos ei ennemmin, niin vähän myöhemmin.

Oikeassa oleminen ei pelasta yhtään mitään, kun talouskriisistä joutuvat kärsimään eniten vähäosaiset, työläiset ja muut alistetut.

Mutta tilanteessa, jossa kapitalistisen järjestelmän puutteet tulevat nykyisellä tavalla konkreettisesti esil-le, meidän on ennen kaikkea pystyttävä esittämään vanhalle järjestelmälle vaihtoehto.

Kreikkalaisten malja täyttyi

Gazan asia on meidän asiamme

suuttumus hallituksen uusliberaaliin linjaan ja poliisin raakuuteen on sähköistänyt kreikan, kirjoittaa Giorgos pittas.Yleislakkoon 10. joulukuuta osal-listui miljoonia työläisiä. Koko maa halvaantui kun ihmiset osoittivat mieltään Ateenassa ja muissa kau-pungeissa Uusi demokratia –puo-lueen oikeistohallitusta vastaan huudoin ”Alas murhaajat”.

6. joulukuuta poliisi surmasi kylmäverisesti 15-vuotiaan Alex Grigoropouloksen hänen pela-tessaan ystäviensä kanssa Eksar-keian kaupunginosassa Ateenassa. Poliisi väittää kimmonneen luodin surmanneen nuoren. Todistajat kui-tenkin väittävät sitä murhaksi.

kapinaMuutamassa tunnissa tuhannet nuoret lähtivät kaduille. Mella-kat alkoivat Ateenan keskustassa asukkaiden heittäessä ikkunoistaan tavaroita mellakkapoliisin päälle. Seuraavana aamuna 10 000 ihmis-tä marssi keskuspoliisiasemalla seuraten antikapitalistisen vasem-miston kehotusta. Heitä vastaan hyökkäsi aseistettu poliisi, joka käytti kyynelkaasua.

8. joulukuuta suuttumus ja ka-pinointi pyyhki koko maata. Lu-kiolaiset valtasivat koulujaan ja marssivat paikallisille poliisiase-mille. Opettajien ja korkeakoulujen lehtorien liitot kehottivat lakkoon. Yliopisto-opiskelijat, jotka olivat jo aloittaneet valtauksia yksityis-tämistä vastaan, lähtivät hekin osoittamaan mieltään.

Iltaan mennessä kymmenet tuhannet työläiset ja opiskelijat marssivat halki palavan Ateenan.

Jokaista kaupunkia peitti hyökkää-vän poliisin kyynelkaasu. Hallitus ja sitä seuraten tiedotusvälineet yrittivät keskittyä mellakoihin, tulipaloihin ja ryöstelyyn yrittääk-seen saada suuttumusta aisoihin ja päästäkseen hyökkäämään.

Niinpä poliisi yritti 9. joulukuuta käyttäen ”lakia ja järjestystä” tun-nuksenaan hajottaa rauhanomaisia mielenosoituksia. He hyökkäsivät jopa Grigoropouloksen hautajais-ten aikana ja käyttivät hautaus-maalla kyynelkaasua. Myöhään illalla heitä tukivat ”kansalaiset”; todellisuudessa kyse oli muutamis-ta natsijoukkioista.

lakkoSamaan aikaan pääministeri Kos-tas Karamanlis järjesti tapaami-sia puoluejohtajien kanssa taivut-taakseen heitä tukemaan itseään ”kaaosta” vastaan. Sitten hän vaati ammattiliittojohtajia peruuttamaan yleislakon uusliberaalia budjettia vastaan. Lakosta oli päätetty jo ennen murhaa.

Ammattiliittojohtajat päättivät lopulta jatkaa lakkoa ja järjestää joukkokokouksen parlamentin ul-kopuolella, mutta peruuttaa mielen-osoitukset. Radikaalivasemmiston, yliopistovaltausten ja opettajaliitto-jen kehotuksesta tuhannet ihmiset marssivat parlamentille suurena rauhanomaisena mielenosoitus-kulkueena ja liittyivät sinne jo ko-koontuneisiin työläisiin.

Hallitsevan luokan poliitikot ja tiedotusvälineet ovat ”hämmästy-neitä”. Ennen murhaa juuri kukaan ei voinut kuvitella, että tällaista voisi tapahtua. Mutta aivan kuin

Kirje Kreikasta

Tuo alhaalta kasvava voima voi kaataa hallituksen ja rakentaa uutta vaihtoehtoa.

"

Israelin hyökkäyksessä pitkään saarrettuna ollut Gazan kaistaa kohtaan ovat kohteina olleet mm. väestönsuojat, YK:n aputoimitukset ja mm. Suo-men kirkon tukema klinikka. Armeija on käyttä-

nyt fosforiaseita sekä paineaaltopommeja. USA saa vuosittain 3 miljardia dollaria amerik-

kalaisapua. Hävittäjäkoneet ja helikopterit, joilla Gazaan hyökättiin, olivat USA:n toimittamia. EU taas on solminut Israelin kauppasopimuksella, jolla Israelin ruokatuotteiden vienti kaksinkertaistuu. Län-nen paheksuessa Mugaben tapaisia rikollisia vastaan se palkitsee omat roistonsa, jotka auttavat sitä valvo-maan Lähi-idän luonnonvaroja.

Hyökkäystä on yritetty puolustella väittämällä sen johtuvan Gazan kaistalta ammutuista raketeita. Seitsemän vuoden aikana raketit ovat surmanneet 14 israelilaista ja Israelin joukot ovat surmanneet 5000 palestiinalaista. Raketit ovat olleet Gazan saartoon ja pelotteluun. Israel on pakotteillaan tehnyt Gazas-ta valtavan vankilan ja pyrkinyt tappamaan väestön nälkään. Ennen tämänkertaista hyökkäystä Israel teki useita iskuja Gazaan. Tammikuussa 2007 se murhasi 30 palestiinalaista. Kun Hamas vastasi tähän raketein, niiden uhriksi ei tällä kertaa joutunut yksikään.

Hamasin vastarintaa rinnastetaan tiedotusvälineis-sä silti Israelin armeijan raakuuteen. On kuin vertaisi Saksan toisen maailmansodan aikana miehittämien maiden vastarintaa miehittäjäarmeijaan.

Israelin puolustelijat ovat yrittäneet Hamasin koh-dalla lietsoa islamin pelkoa. Hamas on kuitenkin Pa-lestiinan demokraattisesti valittu hallitus. Länsi, joka puhuu demokratiasta sopivissa käänteissä, ei vain tätä ole koskaan hyväksynyt.

Vaikka Hamasin käyttää uskonnollisia kielikuvia ja sen linjauksissa on monia asioita, joista sosia-listit ovat eri mieltä, se on täysin oikeutettu vas-tarintaliike, ja hyvin verrattavissa vaikka Suomen itsenäisyyttä aikoinaan ajaneeseen aktivistiliikkee-seen, joka omana aikanaan ei suinkaan nauttinut kiistatonta kannatusta.

Israel toivoo hyökkäyksellään pelottelevan ihmi-set luopumaan vastarinnasta turhana. Mutta kuten Libanonissa, Israel voidaan lyödä. Vastarintaa ja solidaarisuutta on laajennettava Lähi-idässä ja sen ulkopuolella. Suomessa on suhteet Israeliin asetet-tava kyseenalaisiksi ja ajettava israelilaistuotteiden järjestelmällistä boikotointia.

Suomessa ei tulisi myöskään unohtaa Egyptin roolia. Egypti on Israelin jälkeen toiseksi suurin amerikkalaisavun saaja ja USA on käyttänyt sitä mielellään vankiensa kidutuspaikkana. Egypti on kieltäytynyt avaamasta Gazan-vastaista rajaansa ja määrännyt poliisit hyökkäämään mielenosoittajia vastaan. Tukea Egypti on saanut tässä palestiina-laisten Fatah-järjestöltä, joka on amerikkalaisten avoimen liehittelyn kohde.

Vasta kun Egyptin ja Fatahin sätkynukkehalli-tukset on kaadettu, voivat palestiinalaiset toivoa saavansa vapautensa. Palestiinan vapaudesta tais-tellaan siis Kaironkin kaduilla, kun kasvava liike pyrkii kaatamaan maan diktatorista hallitusta.

On ilmaistava solidaarisuutemme Gazan asuk-kaille ja samaan aikaan tuettava Egyptin mielenosoi-tuksia, joissa vaaditaan Egyptin tuen lopettamista Gazan saarrolle ja hallituksen kaatamista.

5Nro. 113

Kansantalouden politiikkaahallItusten ja keskuspankkIIrIen yritykset pönkittää rahoitusjärjes-telmää ja laittaa työläiset maksamaan kriisi voivat kaatua kasvavaan suuttumukseen.

Suuret talouskriisit aiheuttavat hälinää maailmankapitalismissa, niin niiden keskuudessa, jotka riistävät ja hallitsevat, kuin niidenkin, joiden työ pitää systeemin pyörimässä.

Tämänvuotinen rahoituskriisi ei ole poikkeus. Sitten vanhan itäblo-kin ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuosina 1989—91 ei ole ollut näytöstä, jossa tärkeimmät hallitsevat luokat olisivat joutuneet tällaiseen sekasortoon.

Nyt ne panevat sormensa ristiin ja toivovat, että ne miltei käsittämät-tömät summat, joita ne ovat syytäneet pankkijärjestelmään, estäisivät sen täydellisen romahduksen. Mutta vaikka niiden yritykset onnistuisivatkin, ne eivät pysty estämään kriisin vaikutuksia muuhun vakauteen.

Taantuma on järjestelmän ytimessä. Velka piti järjestelmän laajene-massa, ja sen supistuminen pankkikriisin vuoksi merkitsee, että yritykset eri puolilla maailmaa eivät saa myydyksi kaikkea tuottamaansa. Joka päivä tulee raportteja yrityksistä, jotka vähentävät tuotantoa ja työn-tekijöitä, ei vain Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, vaan nyt myös Kiinassa ja Intiassa. Ja konkurssi on kolkuttamassa sellaisten jättien ovella, kuin General Motors ja Chrysler.

Välittömänä reaktiona on ollut lisää paniikkitoimia, jotka verhotaan ”päättäväisyydeksi”. Ne jotka olivat kovan linjan uusliberaaleja ennen kriisiä, tukevat nyt ”verotuksellisia” toimia – valtion menoja ja vero-leikkauksia – myynnin saamiseksi jälleen liikkeelle.

Uusliberaalien oli hylättävä väitteensä, ettei rajoittamattomille mark-kinavoimille ”ole vaihtoehtoa”. Tällä on valtavia ideologisia seurauksia. Kaikki vanhat perustelut kapitalismille joutuvat kyseenalaisiksi juuri silloin, kuin järjestelmän aiheuttaman kivun taso nousee jyrkästi.

Eikä kukaan luota siihen, että tuollaiset lyhyen aikavälin parannus-keinot toimisivat. Ne jättävät ratkaisematta pankkien kärsimien valta-vien tappioiden ongelman, joka pohjalla on. Pankkijärjestelmä uppoaa uudelleen, ellei todellista rahaa löydy näiden velkojen kattamiseksi.

Lisäksi pankkeihin syydetty raha on jossain vaiheessa saatava ta-kaisin toimin, jotka iskevät ihmisten enemmistöön. Mutta jos hallitus tekee sen liian nopeasti, se voi vain leikata ostovoimaa yhä enemmän ja syventää taantumaa. Financial Timesin neuvo Euroopan ja USA:n hallituksille on lyhytaikainen lisäys julkisiin investointeihin, minkä jälkeen seuraisi keskipitkän aikavälin leikkaus. Gordon Brown näyt-tää tulkitsevan sen tarkoittavan, että hän kasvattaa valtion velkaa nyt ja nyhtää sen takaisin myöhemmin uusin leikkauksin, jos valtionmenojen lisäys tuo vaalivoiton.

kaIkkIa hallItuksen toImIa vaikeuttaa valtavan ihmismäärän kiukku esille tullutta yläluokan ahneutta kohtaan, joka kriisin on aiheuttanut.

Suuttumus on jo saanut ihmisiä kaduille siellä, missä hallitukset ovat leikkauksiin ryhtyneet. Katsokaa jatkuvia kamppailun aaltoja Kreikas-sa, äkillistä työläisten mielenosoitusten ja opiskelijavaltausten nousua Italiassa ja eläkeläisten ja opiskelijoiden mielenosoitusta Dublinissa (missä poliisi piti ryhmät erillään).

Suuttumus on ilmennyt eri tavoin myös Barack Obaman valinnas-sa, kun valkoisten työläisten ryhmät liittyivät afroamerikkalaisten, latinoiden, Irakin sodan vastustajien ja liberaalin vasemmiston vaali-kapinaan.

USA:n kapitalismi on yhä maailman voimakkain, vaikka se on suh-teessa heikentynytkin vuosikymmenten aikana. Mutta kriisin silkka laajuus merkitsee, että sen on pantava toimeen taloudellisia toimia, joiden tehokkuus on epävarmaa, samalla kun kansan parissa on mie-lialoja, joita ei välttämättä saada pidettyä aisoissa. Siksi monet USA:n kapitalismin tukipylväät, kuten Paul Volcker (entinen keskuspankin johtaja ja uusliberalismin arkkitehti), Warren Buffet (USA:n rikkain ihminen) ja Robert Rubin (Wall Streetin pankkiiri, joka oli Clintonin valtiovarainministerinä) ovat hypänneet Obaman rattaille siinä toivossa, että he voisivat ohjata niiden suuntaa.

Useimmilla maailman valtioista on paljon vähemmän resursseja. Jo nyt mm. Unkari, Islanti ja Ukraina joutuvat kääntymään Kansain-

välisen valuuttarahaston puoleen – ja maksamaan sen korkean hinnan, jonka tämä vaatii elintasosta ja sosiaalimenoista.

Keynesiläisyys saattaa olla työjärjestyksessä lyhytaikaisesti pienellä joukolla valtioita systeemin ytimessä, mutta voimistunut uusliberalismi odottaa paljon suurempää joukkoa nurkan takana.

Vertauskohtana voi hyvinkin olla se, mitä tapahtui Argentiinassa vuosina 2001—02, kun talousromahdus johti valtavaan poliittiseen krii-siin ihmisten osoittaessa kaduilla mieltään ja häätäen neljä presidenttiä peräjälkeen. Tällä kertaa saatamme nähdä puolen tusinaa Argentiinaa. Taloudesta voi tulla politiikkaa hyvin suuressa mitassa.

Argentiina osoitti, kuinka ihmiset voivat siirtyä passiivisuudesta aktiivisuuteen päivässä. Silti se on edelleen kapitalistinen maa ja sen köyhyys on edelleen paljon korkeammalla kuin 90-luvulla. Sen val-lankumouksellinen vasemmisto kasvoi kansannousun aikana, mutta oli liian heikko esittämään poliittista vaihtoehtoa. Maan hyvin byro-kratisoituneet ammattiliitot pystyivät estämään työväenluokan työssä olevan osan osallistumisen kollektiivisesti taisteluun ja mahdollistivat siten peronistipuolueen, johon ovat sidoksissa, palauttaa kapitalismin tasapaino.

Historiaa muokkaavat objektiiviset voimat – merkittävät talousta-pahtumat ja niiden vaikutus johtaviin yhteiskuntaluokkiin. Avainhetkinä merkitystä on kuitenkin myös politisoituneiden yksilöiden verkostojen – poliittisten järjestöjen – kyvyllä vaikuttaa siihen, mitä näiden luokki-en jäsenet tekevät. Me tulemme näkemään monia tuollaisia avainhetkiä ympäri maailmaa, kun kriisi korjaa satoaan.

Chris harman

kolumni

thaimaan hallitseva luokka on vakavasti hajalla. Kuningas-mielinen Kansan demokratia-liitto (KDL) on asettunut hal-

lituksen ja populistijohtaja Thaksin Shinawatran kannattajia vastaan.

Valtaapitävien jaon luonne on johtanut ennakoimattomiin liit-toumiin. KDL:llä on ytimessään fasisteja, mutta myös kannattajia joistakin kansalaisjärjestöistä ja jopa ammattiyhdistysväkeä.

Ammattiliitot ovat järjestäneet huomattavia mielenosoituksia vii-me aikoina. Työväenluokka teki laajasti vastarintaa esimerkiksi sähkölaitosten yksityistämiselle vuonna 2004, kun 200 000 työläistä osoitti kaduilla mieltään.

KDL:n mukaan köyhä maa-laisväestö hyötyi kohtuuttomasti Thaksinin aikaisista uudistuksista kaupunkiväestön, niin keskiluo-kan kuin työväenluokankin kus-tannuksella.

Vasemmiston heikkkous on antanut KDL:lle mahdollisuuden saada huomattava vaikutus oppo-sitiossa.

Eräs tärkeimmistä KDL:n or-ganisaattoreista hiljattaisten len-tokenttävaltausten aikana oli Som-

sak Kosaisuk, rautatieläisten liiton eläkkeellä oleva johtaja ja yksi vuoden 1992 demokratialiikkeen johtajista.

Hallituksen puoli konfliktissa on parempi, yksin sen takia, että sen voitto antaisi todennäköisesti enemmän tilaa aidon työläisoppo-sition kehittyä.

Se kuitenkin ihannoin miljar-dööri Thaksinia – yhdessä vaihees-sa hän omisti yhden Englannin joh-tavista jalkapalloseuroista – joka oli pääministerinä vuodesta 2001, kunnes perustuslakituomioistuin erotti hänet vuonna 2006.

uudistuksetVallassa ollessaan hänen ideolo-giansa oli uusliberaali, mutta hän tarjosi myös suosittuja uudistuk-sia, mm. Thaimaan ensimmäisen terveydenhuolto-ohjelman ja ta-lousapua köyhtyneille viljelyseu-duille.

Hänen hallituksensa kävi kui-tenkin myös ”huumeidenvastaista sotaa”, jossa sai surmansa 3000 ihmistä, pääasiassa etelän maa-seudulla.

Vaikka ”rojalistit” johtavatkin

oppositiota, kyseessä ei ole taistelu ikivanhan monarkian ja kapitalis-min välillä. 1870-luvulla monar-kia alkoi hyväksyä thaimaalaisen kapitalismin kehittymistä – ensin äärimmäisen itsevaltiuden oloissa ja sitten perustuslaillisena monar-kiana.

Nykyinen monarkia on dynaa-minen instituutio, joka on muut-tanut itseään pysyäkseen merki-tyksellisenä. Se on tyytyväisenä sopeutunut imperialismiin.

Vietnamin sodan aikana maahan oli sijoitettu tuhansia amerikkalais-sotilaita.

Pääoppositiota johti kommunis-tinen puolue, joka nojasi maaseu-dulla taisteleviin sisseihin, ja jolla ei ollut mitään suunnitelmaa kau-punkien köyhien suhteen.

Puolue romahti 20 vuotta sitten, mutta sen perintönä on Thaimaan heikko vasemmisto, joka liittyy nationalismiin.

Tarkempaa analyysiä voit lu-kea Giles Ji Ungpakornin vuoden 2006 vallankaappauksen jälkeen kirjoittamasta kirjasta A Coup For the Rich. (www.isj.org.uk/docs/CFRbook.pdf)

ken olende

Thaimaan hallitsevan luokan oudot liitot

kriisi, suuttumuskin oli jo olemas-sa, jos sen vain halusi nähdä. On suuttumus poliisia kohtaan, joka kuluneen vuosikymmenen aikana on rankaisematta hakannut, ahdis-tellut ja surmannut maahanmuutta-jia, nuoria ja mielenosoittajia.

On suuttumus hallitusta koh-taan, joka on antanut 28 miljardia euroa pankeille samalla, kun se on säätänyt lakeja yksityistämisestä ja ammattiliittojen toiminnan rajoitta-misesta miltei joka toisen työläisen eläessä köyhyysrajan alla. On suut-tumus hallitusta vastaan, jossa on skandaali miltei joka kuukausi ja josta niiden seurauksena on eron-nut jo kuusi ministeriä.

Hallitus on kuitenkin myös heikko ja sillä on vain yhden kan-sanedustajan enemmistö. Siihen

kohdistuu voimakas työläisten ja opiskelijoiden vastarinta. Puoli-toista vuotta sitten Uusi demo-kratia –puoluetta ravisteli valtava yliopistovaltausliike, joka sai laajaa kannatusta. Kuluneen kuukauden aikana miltei jokainen ammattiliit-to on ollut lakossa yksityistämistä, julkisen sektorin leikkauksia, teh-taiden sulkemisia ja työpaikkojen menetyksiä vastaan. Tuo alhaalta nouseva voima voi kaataa Uuden demokratian hallituksen, mitä so-sialidemokraattisen Pasokin eikä edes reformististen vasemmisto-puolueiden johto halua tehdä.

työläiset ja opiskelijat yhteen?Tätä kirjoitettaessa yleislakosta on

yksi päivä, yliopisto-opiskelijoiden miehitykset eri puolilla maata jat-kuvat edelleen ja lukiolaiset osoitta-vat yhä mieltään. Oikeustieteellisen valtauksen yhteydessä pidetyssä työläisten kokouksessa sadat työ-läiset päättivät kannattaa lakkoja samana päivänä, kun parlamentin pitäisi päättää budjetista. Seuraavi-na päivinä, viikkoina ja kuukausina antikapitalistisen vasemmiston on tartuttava suuttumukseen ja autet-tava sen suuntaamisessa työläisten ja opiskelijoiden järjestäytyneeksi liikkeeksi, joka kaataa hallituksen ja rakentaa sosialistista vaihtoehtoa yhä useampien ollessa kyllästyneitä järjestelmään.

Giorgos pittas

Kirje Kreikasta

� Nro. 113

olen asunut ulkomailla monta vuotta, mutta kasvoin USA:ssa ja minulla on edelleen USA:n passi. Itkin ilosta il-tana, jona Barack Obama

valittiin. En kuitenkaan äänestänyt häntä. Haluaisin selittää näitä mo-lempia asioita arviona, mitä hänen valintansa merkitsee tulevaisuu-delle.

Jos katsoitte yleisöjoukkoja tele-visiossa, nuorempien kasvoilla lois-ti siellä toivo. Vanhemmat itkivät. Tiedämme kaikki miksi. Olemme kulkeneet niin pitkän ja kivisen tien. Lapsuudessamme alkoi kansalaisoi-keusliike, enkä koskaan uskonut, että eläisin nähdäkseni tämän. Niin mo-net ihmiset taistelivat ja niin monet kuolivat, ja rasismi vain jatkui. Ja nyt oltiin tässä. Obama valittiin. Monet mustat amerikkalaiset rekisteröityi-vät, äänestivät ja osallistuivat vaali-kampanjaan ensimmäistä kertaa. On kuitenkin tärkeätä nähdä, mitä tämä kertoo meille valkoisistakin. Kolme neljäsosaa Obaman äänestäjistä oli valkoisia. Hän voitti, koska valkoiset ovat muuttuneet.

Monet vasemmistolaisista ja libe-raaleista eivät uskoneet, että niin ta-pahtuisi. Olen 15 kuukautta selittänyt

amerikkalaisille ja briteille, että hy-vin suuri määrä valkoisia äänestäisi Obamaa, etenkin esivaaleissa, koska hän on musta ja he eivät halua elää rasistisessa maassa. Kaikki sanoivat minun olevan väärässä.

Tällä hetkellä oli merkitystä, koska rotu on niin tärkeä USA:ssa. Pahin sotamme, sisällissota, käytiin orjuudesta. Kansalaisoikeusliike oli 1900-luvun tärkein liike. Ja orjuuden takana on jotain, mistä on puhuttu paljon vähemmän: se seikka, että kansakunta rakennettiin yhdelle his-torian suurimmista kansanmurhista, alkuperäiskansan hävittämiselle.

Nyt musta mies on presidenttinä. Kukaan ei ole hölmö. Kukaan ei luule, että rasismista ollaan päästy. Mutta se tarkoittaa, että suuri määrä amerikkalaisia on muuttunut. Sik-si se on historiallista. Nuoret eivät useimmiten itkeneet. He eivät tiedä, kuinka pitkä ja kova taistelu on ol-lut. He eivät kuuluneet sukupolveen, joka elätti toiveita 60-luvulla, ja nä-ki unelmiensa muuttuvan paskaksi. Paljon suurempi osa heistä äänesti Obamaa.

Toivo on siis heidän pääasiansa. Rotu on merkittävä seikka, mutta

ei ainoa asia, mikä sai ihmiset toi-

vomaan ja itkemään. Mitä Obama tekeekin tai jättää tekemättä, äänes-täjät hylkäsivät sodan. Kaikki tietä-vät, että Obama oli ainoa valtavirran poliitikko, joka avasi suunsa ennen hyökkäystä Irakiin. John McCain on kiimassa sotaan. Tämä vaali ei ehkä tarkoita rauhaa, mutta se on julkisesti merkki siitä, että useimmat amerik-kalaiset haluavat rauhaa.

Sitten on luokka. Yli sukupol-ven ajan poliitikot ovat ylistäneet markkinoita, ahneutta ja kilpailua. Työtätekeviä ihmisiä on puristettu. Keskituloiset amerikkalaiset eivät ansaitse tunnissa enempää kuin isovanhempansa. Työstä on tullut kovempaa, nopeampaa ja usein nöy-ryyttävämpää. Julkisia palveluitakin on vähemmän kuin 30 vuotta sitten. Mielipidemittauksissa noin 80 pro-senttia amerikkalaisista sanoo nyt, että maassa on jotain pahasti vialla. Suuri enemmistö uskoo, että heidän lastensa ja lastenlastensa elämäs-tä tulee huonompaa kuin heidän omastaan. Nämä ovat raskaita asi-oita toiveikkaiden ja isänmaallisten ihmisten sanottavaksi. Juuri kukaan ei tavannut sanoa niitä ääneen.

Kaikki tämä johtuu siitä, että

epätasa-arvoisuus on kasvanut voi-makkaasti. Amerikkalaiset tuntevat luokan, koska luokkaa tyrkytetään heille. Viime vuonna kaikkien de-mokraattipuolueen ehdokkaiden mielipidetutkijat kertoivat kam-panjoilleen, että äänestäjät ovat siirtyneet vasemmalle, ja halusivat vasemmistolaista puhetta taloudes-ta, terveydenhuollosta ja luokasta. Niinpä ehdokkaat puhuivat vasem-mistolaisesti.

Obama ei puhunut ”työväenluo-kasta”, hän puhui ”keskiluokasta” tavalla, jota amerikkalaispoliitikot käyttävät, kun he tarkoittavat ”työ-väenluokkaa”. Mutta hän puhui luo-kasta ja hän sanoi: ”Nyt riittää.” Ja kun luottokriisi iski, työtätekevien enemmistö päätti, että oli aika äänes-tää omien etujensa puolesta.

Joten – rotu, sota, luokka. Tämä on käännekohta USA:ssa. Se on kuitenkin vain puolet tarinasta, sillä minä en äänestänyt Obamaa. Olisin voinut. Miltei kaikki perheessäni ja useimmat ystäväni tekivät niin. En yrittänyt taivutella heitä tekemään toisin. En sanonut heille sitäkään, että se mitä USA todella tarvitsee, on työväenpuolue. Eihän vaaleissa

ollut siitä kyse. Enkä sanonut, et-tei Obaman ja McCainin välillä ei ollut mitään eroa, koska hölmökin tiesi, että on.

Mutta kerroin kyllä, etten äänes-tänyt Obamaa, koska halusin sanoa jotain siitä, mitä voimme odottaa.

Ensimmäinen syy, miksi en hän-tä äänestänyt, oli Afganistan. Asuin siellä kaksi vuotta. Obama on lu-vannut, monta kertaa, lähettää lisää joukkoja ja tappaa paljon enemmän afgaaneja. Minä en voi osallistua sellaiseen.

Niin yksinkertaista se on minul-le, mutta se on myös paljon mut-kikkaampaa. Yksi tapa, jota ihmi-set usein käyttävät, on sanoa, ettei Obama pidä lupauksiaan tultuaan valituksi. Ei se ihan niin ole. Hän ei ole luvannut paljon.

Obama on valinnut sanansa huo-lellisesti. Hän on luvannut vetää kaikki taistelujoukot Irakista 16 kuukauden sisällä, jos olosuhteet ovat oikeat. Hän ei ole luvannut jät-tää pyssyjä sikseen. Hän kannattaa parisuhteiden rekisteröimistä, mutta ei homoavioliittoja. Hän on luvannut kyseenalaistaa kauppasopimuksia, mutta ei lakkauttaa Pohjois-Ameri-kan vapaakauppasopimusta (NAF-

Mitä Obaman historiallisen voiton jälkeen?

�Nro. 113

TA). Hän on luvannut nopeita toi-mia koulutuksessa, työmarkkinoilla, energiassa ja ilmastonmuutoksessa, jos talous sallii.

Se mitä ihmiset kuulevat hänen sanovan, on kuitenkin se, mitä heillä on sydämessään. Heidän sydämensä on hänen puolellaan, joten hänenkin täytyy olla heidän puolellaan.

Meidän on kuitenkin nähtävä to-siasiat. Obama on myös hallitsevan luokan suosikkiehdokas. McCain oli oikeassa, että tiedotusvälineet suosivat Obamaa. New York Times, Washington Post ja Chicago Tribune kannattivat häntä.

Kahden viime vuoden aikana suu-ri raha on mennyt demokraateille, ei republikaaneille, eivätkä vain pienet nettilahjoitukset. Obamalla oli enem-män rahaa kuin yhdelläkään ehdok-kaalla koskaan, ja hänen suurimpia lahjoittajiaan olivat Wall Streetin investointipankit Goldman Sachs, Merrill Lynch jne.

Tämä käy järkeen. USA:n hal-litseva luokka toivoo, että Obama voi brändätä uusiksi imperiumin. Sen ote Irakista on epävarma. Se on häviämässä Afganistanissa. Kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan, USA:n puolustusministerin oli esiinnyttävä televisiossa ja sanottava, ettei USA lähettäisi joukkoja Georgiaan mis-sään oloissa. Bushia vihataan ympäri maailmaa. Tämä on imperiumi, joka ei voi käydä enää uutta sotaa.

armeija haluaa pois Hallitsevan luokan kannalta tilanne on vieläkin pahempi. Enemmistö amerikkalaisista vastustaa Irakin sotaa. Armeija – sotilaat ja kenraalit, vaimot, miehet ja lapset – haluavat lähtöä sieltä. Toisessa maailman-sodassa joka toinen vakavasti haa-voittunut amerikkalaissotilas kuoli. Lääketiede on edistynyt. Irakissa ja Afganistanissa kymmenestä vaka-vasti haavoittuneesta miehestä yksi kuolee. Mutta he ovat vammautunei-ta. Heitä näkee kaikkialla pikkukau-punkien Amerikassa, mistä sotilaat enimmäkseen tulevat. He liikkuvat pyörätuoleissaan Amerikan lippu liehuen, tai kävelevät kainalosau-voillaan kuppilaan. Viime kesänä 82-vuotias äitini meni vanhuksille tar-koitettuun sairaalaan. Puolet hänen fysioterapiaryhmästään oli vakavasti haavoittuneita nuorukaisia.

Sotilaat palaavat nyt Irakiin ja Af-ganistaniin neljättä tai viidettä palve-luskertaa. Armeija lähettää takaisin sotilaita, jotka ovat haavoittuneet tai joilla on traumaperäinen stressihäi-riö. Ja he tietävät mahdollisuudet, ennemmin tai myöhemmin. Samoin heidän perheensä.

Niinpä maailma on kääntymässä imperiumia vastaan, samoin amerik-kalaiset. Nyt on vakava talouskriisi. Mielipidemittauksissa suuri enem-mistö amerikkalaisista oli pankkii-rien pelastuspakettia vastaan. Eräs missourilaissenaattori sanoi, että hä-

nen kotiin saamistaan 4000 puhelusta vain yksi kannatti pelastuspakettia. Sekä Obama että McCain äänesti-vät sen puolesta, mutta työtätekevä Amerikka on raivoissaan rikkaille ja näiden yhtiöille. Wall Street on enemmän kuin hermostunut.

Tämä on vaarallista aluetta niille, jotka johtavat USA:ta. Heistä enem-mistö toivoo, että Obama voi tehdä maailman silmissä USA:sta uuden, ja uuden samoin imperiumista ja yhtiöistä.

On paljon merkkejä, että tämä saattaa jonkin aikaa toimia. Jokainen eurooppalaisjohtaja tekee kaikkensa saadakseen Obaman kylään ensim-mäisenä. Sosialidemokraatit, jotka aina ovat pitäneet järjestelmästä, mutta vihanneet Bushia, ovat nyt ihastuksissaan uuteen presidenttiin. Ja se ulottuu paljon pidemmälle. Kuunnelkaa tuntemianne ihmisiä, missä päin maailmaa olettekin.

Voiko Obama pelastaa impe-riumin? Ehkä. Pettääkö hän ihmis-ten toiveet? Ehkä. Ehkei. Se riippuu voimatasapainosta.

Ensimmäinen seikka voimatasa-painossa, vaikkei tärkein, on mitä Obama itse haluaa. Hänen ensim-mäinen kirjansa, joka julkaistiin paljon ennen hänen valitsemistaan, paljastaa kunnollisen ja ajattelevai-sen nuoren miehen. Hän on kuitenkin ollut kuuliainen USA:n hallitseval-la luokalle jo jonkin aikaa. Hänen pukeutumisensa ja tapansa liittävät hänet hallitsevaan luokkaan. Hän oli päätoimittajana Harward Law Reviewssa, fiksuin ja menestyksek-käin opiskelija hallitsevan luokan tärkeimmässä koulutuspaikassa. Kaikki liehuvat liput, isänmaalli-suus ja oikeistolaiset tunteet, joita liberaalit vähättelevät sanomalla, että hän yrittää vain tulla valituksi – hän on tosissaan niiden suhteen.

Ja kuten kaikki sanovat, hänen neu-vonantajansa ja nimityksensä eivät näytä hyviltä.

Vaaliyönä kuulin demokraattien senaatin varapuheenjohtajan sano-vat, että amerikkalaisilla oli edessään kovat ajat, ja ettei sitä, mitä Obama haluaa, voida tehdä päivässä tai vuo-dessa tai edes nelivuotiskaudessa, ja että amerikkalaisten täytyisi pitää yh-tä ja uhrautua yhdessä. Sitten kuulin Nancy Pelosin, edustajainhuoneen demokraattijohtajan, sanovan sen. Sitten kuulin Obaman sanovan sen kiitospuheessaan. Uhrautukaa, hän sanoi, yhdessä.

Hän, ja he, valmistavat tavallisia amerikkalaisia maksamaan järjestel-män synneistä ja rakentavat tarinaa siitä, miksi toiveet eivät toteudu. Tämä on linjana juuri nyt. Se ei tar-koita, että se olisi sitä mitä Obama rupeaa tekemään.

Olen kuullut vasemmistolaisten sanovan, että Obama pettää väki-sinkin kannattajien toiveet. Olen eri mieltä. Se, mitä valtavirran poliitikot tekevät, riippuu heihin kohdistuvasta paineesta.

Juuri nyt Obamalla on edessään kaksi tietä. Hän saattaa uudelleen-brändätä imperiumin ja ajaa uh-rautumisen läpi. USA:n entiset presidentit Jimmy Carter ja Bill Clinton tekivät näin. Tai hän saat-taa valita Franklin D. Rooseveltin tien. Roosevelt oli presidenttinä 30-luvulla, laman aikana. Hän ajoi läpi New Dealin, joka loi jonkin verran työpaikkoja, ja maailmansodan, joka loi niitä lisää. Hän ei ollut kovinkaan työväenmielinen, mutta työläiset ajattelivat hänen olevan, ja yhden vuoden ja yli 200 tehdasvaltauksen aikana he kaksinkertaistivat ammat-tiliittojen jäsenmäärän 37 prosenttiin työvoimasta. Roosevelt ei tuhonnut imperiumia tai kapitalismia – hän

pelasti ne ja laajensi molempia. Hän teki sen kuitenkin siirtymällä riittä-västi vasemmalle saadakseen kansan taakseen. Kaikki USA:n politiikassa ja tiedotusvälineissä tietävät, että Rooseveltin ”New Deal” –tie on avoin Obamalle. Siinä on riskinsä. Kuohunta voi livetä käsistä. Mutta se on olemassa.

Obamalla saattaa koittaa hetki, jolloin amerikkalaiset ovat kiukkui-sia, ulkomaalaiset kapinassa ja talous täynnä reikiä. Sellaisina hetkinä val-tavirran poliitikkojen on valittava. He voivat väistää haasteen ja kuih-tua. Useimmat tekevät niin. Toiset kuitenkin heittävät arvan.

En tiedä, kumpia Obama on. Eikä hän johda taistelua uuden maailman puolesta. Roosevelt ei johtanut. Hän toimi jarruna, pidätteli ja kesytti lii-kettä. Obama tekisi samoin. Mutta monet vanhempieni sukupolvesta ajattelivat, että Roosevelt johti ris-tiretkeä.

Me voimme kuitenkin murtaa im-periumin ja yhtiöt myös, jos Obama päättää olla niiden puolella. Ihmiset ajattelevat nykyään, että presidentti Kennedy tuki kansalaisoikeusliiket-tä. Ei tukenut. Osallistuin rauhanliik-keeseen, joka sai USA:n lähtemään Vietnamin sodasta. Me onnistuimme siinä etelävietnamilaisten talonpoi-kien rohkeuden, amerikkalaisten mielenosoitusten ja taistelemasta kieltäytyneiden amerikkalaissoti-laiden ansiosta. Tuo sodanvastainen liike tapahtui presidentti Johnsonin, haukan, aikana, ja me pakotimme Nixonin, republikaanihaukan, lopet-tamaan sodan. Me voitimme, koska me saimme liikkeelle lisää tukea, monenlaista.

Joten lopussa voimatasapaino voi, tietyissä olosuhteissa, joko antaa pe-riksi tai liittyä vastarintaan.

Kaksi ryhmää on avainasemassa. Yksi ovat ne aktivistit, jotka tekivät Obamasta presidentin. Toinen on vastarinta kautta maailman.

valtavat joukot Aloitan Obaman kannattajista. Sa-dat tuhannet ihmiset osallistuivat Obaman kampanjaan. Kampanjan veroista ei oltu nähty USA:ssa 40 vuoteen. Obama vetosi poliitikok-si valtaviin joukkoihin – 75 000 Portlandissa, 100 000 St. Louisissa ja 250 000 Chicagossa vaaliyönä. Sodanvastaisella liikkeellä on ollut tuollaisia joukkoja muutamina viime vuosina, ja siirtolaisoikeusliikkeellä oli miljoona kaduilla Los Angelesis-sa. Mutta se mikä on uutta Obaman kampanjassa on aktivistien määrä, ja he haluavat muutosta.

Muutos on sana, joka voi tarkoit-taa kaikkea, tai ei mitään. Kysymys on siitä, mitä se tarkoittaa noille aktivisteille. He ovat avainihmisiä, jotka päättävät, alkavatko liikkeet taistella jälleen.

Kaikki liikkeet ovat olleet kokoon taitettuina 18 kuukautta. Ennen sitä 140 000 ihmistä yli 800 kaupungissa osoitti mieltään ilmastonmuutoksen takia; 350 000 marssi New Yorkis-sa sotaa vastaan, ja 400 000 marssi siirtolaisten oikeuksien puolesta Dal-lasissa, Texasin oikeistolaisimmassa kaupungissa. Ja sitten, puoleentoista vuoteen ei mitään. Eräs ilmastoak-tivisti sanoi minulla: ”Kaikki happi on poistunut huoneesta.” Se ei johdu siitä, että demokraattipuolue valvoisi näitä liikkeitä. Se johtuu siitä, että perustason aktivistit ajattelivat, että mielenosoitukset olisivat Obamalle pahasta.

Avainkysymys on nyt, pysyvät-kö nämä liikkeet, ja uudet liikkeet, hiljaa. Monet korkeat demokraatit tulevat sanomaan niin, ja monet ihmiset, jotka kannattivat Obamaa, tulevat olemaan sitä mieltä, että asia jätetään hänelle. He haluavat luottaa häneen.

Tässä vasemmisto voi vaikuttaa. Me tarvitsemme ihmisiä joka liik-keessä puhumaan toiminnan puolesta ja sysäämään Obamaa toimimaan.

Minä kirjoitan Britanniasta käsin. En ole asioiden ytimessä. En voi tun-tea liikkeiden ilmapiiriä. Arvaukseni kuitenkin on, että aluksi vasemmisto ei voita väittelyä. Ihmiset haluavat odottaa Obamaa. Keskeinen seikka kuitenkin on, että Obaman kannatta-jat kuulevat argumentit, niin että he voivat pohtia niitä katsoessaan, mitä hallitus tekee. Kuulevatko he näitä argumentteja tai eivät, riippuu kah-desta seikasta: kuinka moni ihminen liikkeessä esittää niitä, ja kuinka he niitä esittävät. On tapoja puhua, jotka eri mieltäkin olevat ihmiset kuun-telemaan, ja on tapoja, jotka saavat heidän torjumaan, vaikka olisikin oikeassa. Se on veteen piirretty vii-va, koska ei voi olla niin hellä, ettei kerro ihmisille totuutta. Saadakseen argumentin tyylin kohdalleen on aloitettava kahdesta seikasta.

Yksi on, että sekä vasemmisto että Obama-aktivistit ovat samalla puolella globaalissa taistelussa. Jos Obama-aktivisteja ei saa vakuutet-tua, me kaikki häviämme.

Toinen on, ettei keskeisin argu-mentti ole, mitä Obama tekee tai ei tee – siitä me voimme olla eri mieltä – vaan mitä hän tekeekin, meidän on saatava liikkeet liikkeelle taas. Jos ajatellaan, että Obama haluaa tehdä oikein, hän tarvitsee kaiken alhaalta tulevan paineen, jonka voi saada, vahvistaakseen omaa kättään. Jos ajatellaan, ettei hän halua, sil-loin meidän on pakotettava hänet. Todellinen argumentti parin seu-raavan vuoden aikana on: ”marssi-taanko?”.

Ei ole vielä kirkossa kuulutettua, mihin suuntaan Obama-aktivistit läh-tevät. On mahdollista, että he luot-tavat häneen, menettävät uskonsa ja vaipuvat kyynisyyteen. Näin on käynyt ennenkin. En kuitenkaan usko sitä. USA:n politiikan vuorovesi on kulkenut vasemmalla aina Katrinasta alkaen. Amerikkalaiset eivät ole va-semmistolaisempia Obaman takia. Hän tuli mukaan puhuen niin kuin puhuu, koska amerikkalaiset olivat vasemmistolaisempia. Pitkät sodat ja talouskriisi todennäköisesti ajavat ihmisiä edelleen vasemmalle.

Kaikki on pelissä. Vasemmiston on vain oltava kärsivällinen puhues-saan ja ajettava kiivaasti toimintaa.

Se USA:sta. Mutta se mitä tapah-tuu muualla maailmassa on myös keskeistä. Yhdellä tasolla meillä on samat paineet. Obamaan asete-tut toiveet ja hänen saamansa tuki ovat korkealla, jopa Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa, jossa ihmiset tuntevat imperiumin parhai-ten. Hallitsevat poliitikot kaikkialla ovat pelästyksissään. Monet heistä kääntyvät Obaman puolueen, samoin kuin useimmat niistä ihmisistä, jotka pitivät Bushia ongelmana. Tunne ei kuitenkaan ole yhtä voimakas. Ky-seessä ei ole heidän maansa.

Tärkeämpi on maailmanlaajuisen liikkeen tila. Jos afgaanit jatkavat taistelua ja tavalliset pakistanilaiset heittävät USA:n joukot ulos, maa-ilman tilanne ja USA:n rauhanliike muuttuvat. Jos Euroopan rauhan-marssit ovat laajoja ja jos on suuria, kiihkeitä liikkeitä sitä vastaan, että tavalliset ihmiset pistetään maksa-maan kriisi, USA:n aktivistit saavat siitä tietää.

Ihmiset USA:ssa puhuvat joskus ikäänkuin ainoa tärkeä asia olisi, kuka presidentti on. Suuret liikkeet ovat kuitenkin taistelleet ja voittaneet vakiintunutta valtaa vastaan. Ihmiset USA:n ulkopuolella puhuvat usein ikään kuin USA:n hallitus lopulta valvoisi kaikkea, mutta se ei valvo. Se voidaan lyödä.

On paljon helpompi muuttaa maailmaa, jos rakennamme vahvan liikkeen USA:ssa. Mutta jos emme sitä voi, me voimme silti muuttaa maailmaa.

jonathan neale

talous tulee olemaan yksi obaman suurista haasteista.

obama siirtää joukko Irakista afganistaniin.

� Nro. 113Teoria

alistair Darling, Britanni-an valtiovarainministeri, pisti 37 miljardia puntaa kolmeen brittipankkiin ja käytännössä osittain kan-

sallisti ne lokakuun puolivälissä toivoen tasapainottavansa pankki-järjestelmän. Päätös huipensi kulu-neet muutamat viikot. Uusi Labour, vapaiden markkinoiden ja Lontoon cityn esitaistelija, teki jotakin, mitä vanha Labour ei ollut koskaan us-kaltanut. Se tapahtui vain muutama päivä sen jälkeen, kuin arkkiuus-liberaali Peter Mandelson oli pa-lannut hallitukseen, ja kaikki Mar-garet Thatcherin puolueen tuella. Kuukausien vatvominen Northern Rock –pankin kohtaloa ennen kuin se lopulta kansallistettiin – niin pal-jon pääministeri pelkäsi Cityn reak-tiota – oli kaukaista menneisyyttä. Sillä jos George Bush saattoi pis-tää liikkeelle historian suurimmat kansallistamiset, kuten hän teki syyskuussa, kun asuntoluottojätit Fannie Mae ja Freddie Mac sekä vakuutusyhtiö AIG otettiin haltuun, Englannin pääministeri Gordon Brownin poliittinen turva oli huo-mattavasti suurempi.

Vapaiden markkinoiden ideolo-giset opinkappaleet viime 30 vuo-den ajalta kaatuvat yhtä nopeasti kuin pankit. Mutta vaikka USA:n republikaanien oikeistosiivestä kuuluukin parkumista, että tämä vastaa ”rahoitussosialismia”, ky-se on kansallistamisesta pääoman suojelemiseksi, ei sen pakkolu-nastamiseksi. Valtioiden toimet on suunnattu välttämään maailman rahoitusjärjestelmän täydellinen romahdus ja suojelemaan ”niiden” kansallisia pääomia. Ne epäilemät-tä toivovat, että kyseessä on väliai-kainen annos ”valtiokapitalismia”, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan valtion ja pääoman suh-de on menossa uusiksi. Voiko se toimia? Ja mitä se kertoo meille sen maailman luonteesta, jossa me elämme, ja aikakaudesta, johon il-meisesti olemme tulossa?

Karl Marxin väite kapitalismis-ta luonnostaan kriisiytyvänä järjes-telmänä korostuu voimakkaasti. Näemme kuitenkin myös selvästi, että valtio esittää edelleenkin kes-keistä taloudellista roolia nykyka-pitalismissa.

Se saattaa tuntui miltei itsestään selvältä tänään, kun pankkiirit ja poliitikot vaativat äänekkäästi val-tiota puuttumaan voimakkaammin ja aina vain suuremmalla rahalla ka-tastrofin estämiseksi. Hallitseva nä-kemys viime 25 vuoden aikana oli kuitenkin, että se mitä me nykyään kutsumme globalisaatioksi, tarkoit-ti, että pääoma, tai ainakin moni-kansalliset jätit, olivat vapautuneet kaikesta riippuvuudesta valtioon. Globalisaation puolustajat näytti-vät uskovan, että maailman talo-usjärjestelmä koostui nyt tasaisesti jakautuneista, vapaasti liikkuvista yrityksistä, jotka ovat irtautuneet valtioiden järjestelmästä.

Tämän kuvan hyväksyi myös suuri osa vasemmistoa, joka asetti vastakkain monikansallisten yritys-ten päältäpäin valtavan voiman ja valtion niukat resurssit sekä työläis-ten avuttomuuden ”juurettoman” pääoman edessä. Jokainen yritys saada aikaan parempi sopimus kor-keammista veroista tai paremmis-ta palkoista saisi aikaan vain, että globalisaation talousjätit keräisivät kamppeensa, pakkaisivat tehtaan-sa ja muuttaisivat suotuisampaan, ja halvempaan, ilmanalaan. Sosi-alidemokraattiset reformit, saati vallankumous, näyttivät poissulje-tuilta. Michael Hardtin ja Antonio Negrin vaikutusvaltainen kirja, Imperiumi, esitti tunnetusti tämän näkemyksen tiivistetysti järjestel-män vastustajien keskuudessa. He hyväksyivät väitteen, että kansallis-valtioiden aika oli ohi, ja sen oli kor-vannut nouseva itsenäinen voima yhdessä alueista riippumattomassa kokonaisuudessa. Yksi johtopäätös oli, että imperialistien välinen kil-pailu oli menneisyyttä. Jos sodat, joihin Bushin hallinto oli ryhtynyt

saadakseen yliotetta talouskilpaili-joistaan (ja mahdollisista tulevista sotilaallisista kilpailijoistaan), hor-juttikin tätä ajatusta, se keskeinen rooli, jota voimakkaimmat valtiot esittivät kehittyvässä talouskriisis-sä, korostaa sitä todellisuutta, että me elämme edelleen kilpailevien valtioiden ja kilpailevien pääomien maailmassa, ja että nuo molemmat ovat toisistaan riippuvaisia.

Yksi kriitikkojen vastaus eräi-siin villeimpiin globalisaatioteori-an väitteisiin oli todeta, että siinä usein sekoitettiin kaksi eri tyyp-pistä pääomaa – tuotantopääoma (tuotannon fyysiset välineet) ja rahapääoma. ”Kuuman rahan” on huomattavasti helpompaa liikkua ympäri maailma tietokonenäp-päimen painalluksella ja hakea parasta tuottoa, kuin tehtaiden, toimistojen ja kaivosten (joilla on huolellisesti laaditut yhteydet toi-siin toimittajiin, jakeluverkkoihin jne., mikä on tärkeätä tuotannolle) joko hylkääminen tai irrottaminen ja kuljettaminen toisaalla maapal-lolla. Sitä tietysti voidaan tehdä ja on tehty, mutta juoksevat kulut tarkoittavat, että kyseessä on paljon varovaisempi prosessi kuin keinot-telurahan näennäisen rajoittamatto-mat liikkeet.

Nyt kuitenkin rahoitusmarkki-noita puristava syvä kriisi osoittaa selvästi, millainen kyky pääoman ilmeisimmän ruumiittomillakin muodoilla on uhmata painovoimaa ja irrottautua kaikista riippuvuuden muodoista alueelliseen kansallis-valtioon. Kriisit näyttäytyvät jos-kus totuuden hetkinä, kun todelli-set taustalla olevat realiteetit äkkiä tulevat esille ja tuhoavat vanhat harhakuvat. Kansallistamiset, hal-lituksen kustantamat pankkien ja asuntolainayhtiöiden pakkohuos-taanotot, valtavat pelastuspaketit ja jättimäiset summat, joita kes-kuspankit eri puolilla maailmaa pumppaavat markkinoille, osoit-tavat kaikki voimakkaasti, kuinka riippuvaisia pääoman ylhäisim-mätkin muodot loppujen lopuksi ovat valtiosta viime käden takuu-miehenä.

Nykykriisin juuret ovat laajem-massa voiton suhdeluvun heikko-udessa kaikkialla järjestelmässä.

Paradoksaalista on kuitenkin, kuten Marx osoitti, että kriisit ovat keino, jolla kapitalismi pystyy palautta-maan kuntonsa. Kriisissä tuhou-tuu valtavia osia pääomaa, mutta tuo järjetön haaskaus antaa myös tarvittavat edellytykset käynnis-tää kannattava tuotanto uudelleen. Taistelut kilpailevien kapitalistien välillä ovat katkeria. kun katsotaan, kuka heistä joutuu maksamaan, ja jäljelle jäävät voittajat sysäävät taa-kan häviäjille, jotka menevät nurin. Joidenkin vararikkoon menneiden pääoma voidaan ostaa halvalla, mikä edelleen parantaa jäljelle jää-neiden pääomien näkymiä ja niiden kykyä pysyä kannattavina.

Tuollainen kannibalismi, jossa kannattavat pääomat jäävät henkiin syömällä vähemmän menestyksek-käitä kilpailijoita, esittää elintärke-ätä roolia eräässä toisessa asiassa, johon Marx viittasi, jolla on val-tavia seurauksia sille, miten kriisi kehittyy nykykapitalismissa.

Kilpailu väistyy monopolin tieltä, kun suuri joukko pienempiä yrityksiä korvautuu pienemmäl-lä määrällä yhä suurempia, jotka alkavat hallita ensin kansallisia ja sitten myös kansainvälisiä mark-kinoita. Marx kutsui tällaista pro-sessia pääoman kokoontumiseksi (jossa pääomayksiköt tulevat suu-remmiksi) ja keskittymiseksi (joka johtaa harvempiin yrityksiin). Pörs-siheilahdus, johon kriisi johtaa, voi kiihdyttää tällaista suuntausta.

Viktorian aikaisessa Britannias-sa oli uudessa tekstiiliteollisuudes-sa suunnaton lukumäärä keskenään kilpailevia pieniä lähinnä per-heyrityksiä. Yorkshiren Bingleyn kaltaiset pienet kaupungit olivat aivan teollisen vallankumouksen eturintamassa ja sielläkin olisi ollut useita kutomoyhtiöitä.

2000-luvun kapitalismi antaa hyvin toisenlaisen kuvan. Sen tuo-tantoa hallitsevat jättimäiset moni-kansalliset yritykset, ja useimmissa teollisuusmaissa on vain muutama lentokonevalmistaja, autonvalmis-taja, asevalmistaja jne. Erään arvion mukaan vuonna 1910 Britanniassa 100 suurinta yritystä vastasi 16 pro-sentista koko maan tuotannosta. Jo vuonna 1970 tuo luku oli noussut 50 prosenttiin.

Tällä on kauaskantoisia vaiku-tuksia jokaisen puhkeavan kriisin luonteeseen. Jos tekstiiliyrityksiä on satoja ja taas satoja, silloin kriisi, joka vie mukanaan joitakin, ei itse asiassa välttämättä suinkaan vahin-goita jäljelle jääviä, vaan auttaa nii-tä parantamaan kannattavuuttaan. Mutta valtavan monikansallisen yrityksen, kuten amerikkalaisen autonvalmistajan General Motorsin (joka tällä hetkellä tuottaa valtavia tappioita) romahtamisella voi olla hyvin toisenlaisia seurauksia. Täl-laiset jättiyhtiöt ovat valtava mark-kina toisille yrityksille, teräksen tuottajista kompponenttien valmis-tajiin, ja ne työllistävät kymmeniä tuhansia työläisiä, joiden palkat ovat markkinoina vähittäiskaup-piaille, asuntoluottoyhtiöille jne. General Motorsin kokoisen yhtiön kaatuminen tuo riskin, että lukuisia yhtiöitä menee sen mukana, ja jot-kut niistä ovat ainakin potentiaali-sesti kannattavia. Jätin kaatuminen voi tuhota tehokkaampia yrityksiä ja tehottomia, ja sen vaikutus on paljon ennustamattomampaa ja vaarallisempaa. Taaskin päätös päästää amerikkalainen investoin-tipankki Lehman Brothers kaatu-maan oli se, joka joudutti rahoi-tuskriisin syvenemistä syyskuun puolivälissä, kun rikkaat pyrkivät vetämään varojaan kaikista riski-alttiiksi katsotuista laitoksista ja aiheuttivat riskin, että useampia pankkeja kaatuisi.

Gordon Brownin ontto väite siitä, että suhdannevaihteluista on päästy, on tietysti joutunut tapah-tumien pilkan kohteeksi. On kui-tenkin tärkeä huomata, että laaje-nemisen ja supistumisen nousu- ja laskuveden alla ei kapitalismi yk-sinkertaisesti pysy samana. Yksi reaktio kriisin paluuseen on esittää, että uusi nousukausi alkaa pian, niin että järjestelmä pääsee lyhyen, vaikkakin epämiellyttävän tauon jälkeen takaisin vauhtiin. Taantu-mat ja kriisit esitetään tässä vain ka-pitalismin elinvoiman yleiskuluna. Paitsi että se jättää huomiotta sen hirvittävän inhimillisen kärsimyk-sen, minkä lyhytkin taantuma voi aiheuttaa, tämä järjestelmän puo-lustus ei huomaa, että kapitalismi ei ole samanlainen kuin valtameren

Valtiosta riippuuGlobaalissa kapitalimissa kansallisvaltioilla ei olisi mitään osaa. monet ovat väitteen hyväksyneet niin vasemmalla kuin oikeallakin. mark l. thomas kirjoittaa, ettei väite ole pitänyt paikkaansa koskaan ja tarkastelee, miten äskettäiset valtioiden puuttumiset vapaiden markkinoiden pelastamiseksi vaikuttavat.

Karl Marxin väite kapitalismista luonnostaan kriisiytyvänä järjestelmänä korostuu voimakkaasti. "

�Nro. 113

vuorovesi, jolla pinnan pyörteistä huolimatta on olennaisesti sama, ikuisesti toistuva malli. Kapita-lismin dynamiikka itse muuttaa sen rakenteita syvällisesti kilpai-lun ja kriisien viedessä eteenpäin keskittymisen ja kokoontumisen prosessia. Kapitalismi vanhenee - se ikääntyy.

Kriisit ikääntyvässä kapitalis-missa ovat pelottavampia, ja käy yhä vaikeammaksi taata tehokkai-den, kannattavien yritysten hen-kiinjääminen, kun kannattamat-tomien yritysten annetaan kaatua. Mutta ilman heikkojen pääomien puhdistamista siivous on rajallista ja näkymät uudelle laajenemiselle heikkenevät. Epävakaita nousukau-sia seuraavat toistuvat taantumat ja kriisit. Tämähän on ollut maail-mantalouden kuva kuluneiden 30 vuoden aikana: vuosien 1973-75, 1980-81, 1990-91 taantumat, Aa-sian ”tiikereitten” kriisi 1997-98, IT-kuplan puhkeaminen 2000-01 ja viime kesänä alkanut, suuren laman jälkeen vakavin luottokriisi.

On kuitenkin toinen nykykapita-lismin piirre, joka on muuttunut pal-jon Marxin ajoista. Kansallisvaltio esittää valtavan paljon suurempaa taloudellista roolia nykyään kuin kapitalismin nuoruudessa. Kapita-listinen valtio esitti tietenkin aina keskeistä roolia kapitalismin var-haiskehityksessä, etenkin voiman käytössä työväen pakottamiseksi pois maaseudulta kaupunkeihin, ryöstösodissa ja useissa muissa raa-kalaismaisuuksissa. Mutta valtion silkka taloudellinen laajeneminen on silmiinpistävää. Joskus Marxin elinaikana Britannian valtio vastasi vain 8 prosentista kokonaistuotan-nosta. Vuonna 1914, sodan alla, lu-ku oli hiukan yli 12,5 prosenttia.

Vuosina 2007—2008, jo ennen nykyistä vavisuttavaa talouden pelastuspakettia, koko valtion me-nojen odotettiin muodostavan 40,5 prosenttia Britannian kokonaistu-losta. Merkittävintä tässä ei ole pelkästään sen mittakaava, vaan se, että luku on hiukan suurempi kuin vuosina 1963—1964 (vaikkakin alempi kuin kaikkien aikojen huip-puluku, hiukan vajaa 50 % vuosina 1973—1975). Valtion kokonaisme-not tämän päivän ”uusliberaalissa” järjestelmässä eivät toisin sanoen paljon eroa ”keynesiläisen” valtio-kapitalismin kauden tasosta.

Uusliberalismin ideologia, et-tä valtio pienenee taloudellisena toimijana vapaiden markkinoiden globalisaation aikakaudella, on vakavassa ristiriidassa ”reaalikapi-talismin” kanssa. Eikä tämä johdu siitä, etteivät omaa etuaan ajavat poliitikot olisi vieneet vapaiden markkinoiden ristiretkeä riittä-vän pitkälle. Kapitalismi tarvitsee valtiota, ei vain hätätapauksissa, vaan myös jokapäiväisessä toi-minnassaan, oli kyse sitten siitä, että tarvitaan osaavaa, lukutaitoista ja tervettä työvoimaa, tai että olisi taattava kuljetusverkosto valmii-den tavaroiden tai raaka-aineiden kuljettamista varten. Valtio on myös elintärkeä suojellessaan pääoman etuja kotimarkkinoilla kilpailijoita vastaan tai edistäessään sen pääsyä kansainvälisille markkinoille. Tä-män päivän ikääntyvän kapitalis-min jättiyritysten tekemien inves-tointien silkka laajuus vaatiii kaik-kea tätä valtavasti suuremmassa mittakaavassa kuin Marxin aikana. 2000-luvun kapitalismi ei pärjäisi päivääkään ilman valtioiden mit-tavaa taloudellista läsnäoloa, oli sitkeimmillä uusliberaaleilla mitä harhakuvia tahansa.

Mikään tästä ei tarkoita, että valtiot esittäisivät kapitalismissa samaa roolia kuin sodanjälkei-sen nousukauden aikana. Suhde valtion, yksityisen pääoman ja maailmanmarkkinoiden välillä on muuttunut huomattavasti. Kun kriisi uhkasi palata maailmanjär-jestelmään 70-luvun puolivälissä

kolmen vuosikymmenen ennennä-kemättömän kasvun jälkeen, valtio on kaikkialla tavannut peräytyä suorasta omistajuudesta taloudessa ja pyrkinyt edistämään ”oman” pää-omablokkinsa kilpailukykyä maa-ilmanmarkkinoilla sen sijaan, että vain estäisi kilpailijoiden pääsyä kotimarkkinoille. Ne valtiot, jotka olivat mennä pisimmälle valtio-kapitalismin tiellä, vanhassa Neu-vostoliiton blokissa, huomasivat tämän muutoksen hankalimmaksi, etenkin kun ottaa huomioon, miten taloudellinen ja poliittinen valta olivat niin toisiinsa kietoutuneina hallitsevassa nomenklatuurassa. Nyt kuitenkin alamme nähdä, mitä rajoituksia on uusilla menetelmillä, joilla sallitaan markkinoille paljon suurempi liikevara kapitalismin perustassa olevien ongelmien rat-kaisemisessa.

Voimmeko silti odottaa, että valtion laajempi suora puuttumi-nen tarjoaa edes toivoa säännell-ymmästä ja vähemmän brutaalista kapitalismin muodosta, sellaises-ta, jossa näkymät edistyksellisille uudistuksille olisivat suuremmat? Saatamme saada lisää sääntelyä, mutta siitä ei seuraa, että se hyö-dyttäisi tavallisia ihmisiä. Aivan kuten pääoma on edelleen riippu-vainen valtiosta, niin valtiokin on riippuvainen pääoman jatkuvasta menestyksellisestä kasautumises-ta, muuten sitä uhkaa tarvittavien tulojen ehtyminen ja kilpailevien valtioiden menestyminen sen kus-tannuksella. Joten jokunen pankki voidaan hyvin kansallistaa, mut-ta työntekijöitä silti irtisanoa ja asuntoja pakkolunastaa. Tämä on valtiokapitalismia voittojen ja etu-oikeutettujen harvojen vaurauden puolustamiseksi, vaikka joidenkin kapitalistien etuja tässä prosessissa poljettaisiinkin.

Valtion toimet voivat estää maailmantalouden vajoamisen jo-honkin 30-luvun suuren laman ta-paiseen, tai sitten eivät, mutta estä-mällä kannattamattoman pääoman puhdistamisen se asettaa valtavan kustannuksen kaikelle pääomal-le, mikä voi vähentää talouskas-vua pitkäksi aikaa. Näin tapahtui Japanissa, kun 80-luvun valtava osakekupla puhkesi ja pankit oli pelastettava. Se johti Japanin ka-pitalismin kärsimään pitkän aikaa pysähtymisestä 90-luvulla, eikä se ole kuin vasta hiljan alkanut osoit-taa uusia merkkejä merkittävästä kasvusta, joka nyt taas kutistuu. Jos näin kävisi vaikka USA:n taloudel-le, se olisi maailman kapitalismille kokonaisuutena paljon vakavam-paa, sillä huolimatta suhteellisesta heikkenemisestään USA on edel-leen johtava talous ja on toiminut Aasian talouksien viennin kohteena yli vuosikymmenen.

Valtioiden keskeisellä roolilla kriiseissä on kuitenkin toinenkin seuraus. Niistä tulee vahvoja tuo-mareita siinä, mitkä kapitalistit sel-viävät ja mitkä menevät nurin. Tä-mä tekee talouskriisistä hallitsevan luokan poliittisen kriisin. Valtiosta tulee hallitsevan luokan sisällä käytävien kiivaiden taisteluiden areena. Jokainen, joka kongressin käsittelyssä näki Richard Fuldin, Lehman Brothersin entisen johta-jan, tuomitsevan Hank Paulsonin, USA:n valtiovarainministerin, pää-töksen antaa hänen pankkinsa men-nä nurin samalla kun AIG aiottiin kansallistaa, sai esimakua tulevista taisteluista. Mitä syvempi ja vai-keammin käsiteltävä kriisi on, sitä kärkevämpiä näistä yhteenotois-ta tulee. Koska hallitseva luokka joutuu repimään oman, itse julis-tamansa uusliberaalin ideologian odottaessaan valtion sosialisoivan tappionsa ja suojelevan sen etuja, sillä on riski, että alhaalta nouseva luokkaviha kiihtyy jyrkästi.

Yksi uusliberalismin aatteellisia tavoitteita on ollut epäpolitisoida talous. Yksityistämiset vapauttai-

sivat valtion kaikesta poliittises-ta vastuusta hinnoista, voitoista, palvelun tasosta ja palkoista yhä suuremmassa osassa taloutta, jon-ka voitaisiin esittää olevan mark-kinoiden ”luonnonlakien”, ei po-liittisten päätösten hallitsemaa. Valtion ryntääminen suojelemaan pääomaa kriisiltä vie pahasti poh-jaa näiltä väitteiltä ja avaa ovea

vaatimuksille alhaalta. Jos valtio voi toimia pelastaakseen pankkeja, miksei se voi toimia sähkön hinnan alentamiseksi tai työpaikkojen suo-jelemiseksi?

Yhdistelmä väistämätöntä yri-tystä siirtää kriisin hinnan maksa-minen työläisten hartioille, oli tämä sitten leikattujen sosiaalimenojen, palkkaleikkausten tai lisäänty-

neen riiston kautta, ja valtioiden ja yksityiskapitalismin suhteiden uudelleenjärjestämistä, on vaaral-linen. Siinä on potentiaalia sytyttää räjähdysherkkä uudelleenjärjestely kapitalistisen yhteiskunnan kahden suuren kilpailevan luokan välillä: pääoman ja työn.

elokuva-arvio: Baader meinhof komp-lex. ohjaus: uli edel, pääosissa mm. martina Gedeck, moritz Bleibtreu ja Bruno Ganz

saksassa on ryhdytty ruo-timaan maan ristiriitaista lähimenneisyyttä elokuvan keinoin. Edellinen kohua

herättänyt pätkä oli Hitlerin vii-meisistä päivistä kertova Perikato ja tämän vuoden tapaus taas on 1970 –luvulla organisoituneen RAF –järjestön (=Punainen armeijakun-ta) vaiheita kuvaava, Uli Edelin ohjaama Baader Meinhof Komp-lex. Kyseessä on kunnianhimoinen yritys kuvata aseellista taistelua käyneen vasemmistoradikaaliryh-mittymän vaiheet sen syntyvaiheis-ta 70-luvun loppupuolelle, jolloin toiminta hiipui. Virallisesti järjestö luopui aseellisesta taistelusta vasta vuonna 1998.

Katsojalle on hyödyksi omata jonkinlainen käsitys siitä, mitä 60-70 –luvun Länsi-Saksan poliittises-sa kentässä tapahtui. Ilman tausta-tietoja elokuvan päähenkilöiden toiminta näyttää herkästi jonkin-laiselta häiriintyneiden, puberteet-ti-ikään juuttuneiden sekopäiden häsläilyltä. Opiskelijaliikkeen ra-dikalisoitumiseen 60-luvun lopus-sa löytyy toki selittäviä tekijöitä. Traumaattisen natsi-menneisyy-den hiipiminen uuden sukupolven silmille tiivistyi 1964 perustettuun oikeistopuolue NDP:hen ja sen me-nestykseen äärinationalistisella lin-jallaan. NDP:n vaatimuksiin kuului mm. entisten kansallissosialistien armahtaminen ja fasismin pelättiin jälleen nostavan päätään.

Länsi-Saksa oli myös ulkopo-litiikassaan luisunut täysin USA:n talutusnuoraan ja imperialis-tinen Vietnamin sota sai monet kääntymään hallitusta vastaan. Kun hallitusvallassa oli 60-luvun lopulla kristillisten ja sosiaalide-mokraattien muodostama koalitio, julistautui opiskelijaliike ns. ulko-parlamentaariseksi oppositioksi jonka sisällä vallankumoukselliset vaatimukset saivat suurimman kan-natuksen. Valtapuolueiden ei nähty tarjoavan todellisia vaihtoehtoja.

Jonkinlaisena vedenjakajana voidaan pitää Suomessakin protes-teja nostattaneen Persian shaahin vierailua Länsi-Saksassa. Vierailua vastustaneen rauhanomaisen mie-lenosoituksen yhteydessä poliisit pahoinpitelivät mielivaltaisesti

ihmisiä ja kuin pisteeksi i:n päälle maltillisena tunnettu Benno Ohne-sorg lahdattiin teloitustyyliin kyt-tien toimesta. Seuraavana vuonna opiskelijaliikkeen yhtenä johtohah-mona pidettyyn Rudi Dutschkeen ammuttiin ne kuuluisat kolme luo-tia. Syypäänä attentaattiin pidettiin ennen kaikkea lehtitalo Springerin julkaisuja, joiden tyyliin kuului vasemmistolaisten demonisointi ja mustamaalaus. Osa vasemmistora-dikaaleista totesi, että väkivaltainen kaupunkisissisota on ainoa keino saada muutos aikaan. Chen oppien mukaan tarkoitus oli tuoda Vietna-min sota omalle takapihalle.

sanoista tekoihin2,5 tuntia kestävä elokuva ei eh-di lähteä perkaamaan tarkemmin RAF:n syntyyn vaikuttaneita eri ryhmien välien selvittelyitä ja ti-lanteita, aiheesta tarkemmin kiin-nostuneiden kannattaa kääntyä kir-jallisuuden puoleen. Vaikka RAF:sta puhuttaessa käytetään yleensä nimeä Baader-Meinhof –ryhmä, oli järjestön ensimmäisen sukupolven toimintaa organisoiva kaksikko en-nen kaikkea Andreas Baader ja Gudrun Ensslin. Useiden lähtei-den mukaan nimenomaan Ensslin oli järjestön todellinen operatiivi-nen johtohahmo. Ulrike Meinhof, joka oli tunnettu vasemmistolainen journalisti, tuli mukaan toimintaan vasta myöhemmin osallistuttuaan Baaderin vapauttamisoperaatioon vankilasta. Hän tuli kirjoituksineen tunnetuksi ryhmän jonkinlaisena intellektuellina ja teoreetikkona.

RAF ryhtyi tehtailemaan aseel-lisia iskuja taloudellisia ja poliittisia kohteita vastaan tavoitteenaan Län-si-Saksan todellisen luonteen – to-talitäärisen poliisivaltion – paljas-taminen ja vallankumouksellisen tilanteen luominen. Toimintansa ryhmä rahoitti mm. pankkiryös-töillä. Alkuvuosinaan järjestöllä olikin kova kannatus varsinkin alle 30-vuotiaiden keskuudessa, vaikka varsinaisia aktiiveja oli vain muutamia kymmeniä. Toimintaan osallistuneista huomattava osa oli naisia, mikä tietysti teki järjestöstä konservatiivien silmissä entistäkin vastenmielisemmän. Keltainen leh-distö löysi ryhmästä mediaseksik-kään vihollisen, jonka tekemiset pääsivät jatkuvasti lööppeihin kuin Nykäsen Matin toilailut konsanaan. On jopa esitetty väitteitä, että ilman

iltapäivälehdistön tuomaa valtavaa julkisuutta koko RAF olisi jäänyt varsin mitättömäksi tekijäksi 70-luvulla.

Iskujen vaatiessa ihmisuhre-ja järjestön kannatus hupeni ja lopulta kyse oli enää nurkkaan ajetun pienen fraktion taistelusta tuulimyllyjä vastaan. Kostettiin tovereiden kuolemia tai koetettiin vapauttaa ensimmäisen RAF –su-kupolven johtohahmot vankilasta. Unelma vallankumouksesta taisi tässä vaiheessa olla jo kuopattu. Pieni aseistautunut ”etujoukko” ei Saksassakaan saanut aikaan todel-lisia yhteiskunnallisia muutoksia. Leikin muuttuessa verisemmäksi käänsi suuri yleisökin hiljalleen selkänsä koko touhulle.

pintaa syvemmälle ei päästäBaader Meinhof Komplex on tehty dokumentaarista tyyliä tavoitellen; johtopäätökset ja mahdollinen tuo-mio jätetään katsojan pähkäiltäväk-si. Toimintakohtaukset on kuvattu sykähdyttävästi ja varsinkin alku-puolellaan leffa on kuin paraskin action-raina. Kovilla ammutaan puolin ja toisin, myöskään kytät eivät paljon varoituslaukauksia ammuskele. Ja henkiähän siinä läh-tee kun pyssyjen kanssa heilutaan. Elokuva seuraa järjestön alkupe-räisjäsenten vaiheita pidätyksiin ja lopullisiin kohtaloihin saakka.

Henkilökuvat jäävät varsin ohuiksi, mutta tämä lienee ollut tekijöiden tarkoituskin. Tarkastelun kohteena on ilmiö, eivät henkilöt jotka sen ovat toteuttaneet. Niin-pä elokuva jättää (onneksi) väliin yksilöpsykologiset pohdinnat siitä, miten vastuuntuntoinen yksinhuol-tajaäiti Meinhof päätyi jättämään lapsensa ja heittäytyi rämäpäi-seen RAF –joukkioon mukaan. Tarkkaa henkilökuvaa elokuvan päähenkilöistä olisi ollut vaikea saadakaan, Meinhofin persoonakin on tarkemmin tunnettu vain ajalta ennen RAF:iin liittymistä. Niinpä kyseessä onkin vain intensiivinen tapahtumasarja ilman varsinais-ta draaman kaarta. Juuri tämän vuoksi katsoja jääkin kaipaamaan enemmän taustoja ja toimijoiden motiivien kartoitusta.

Kuvio on kiehtova, oli RAF:sta ja sen toimintatavoista mitä mieltä hyvänsä. Näyttelijät hoitavat hom-mansa vakuuttavasti ja toiminta-osuudet saavat pulssin kiihtymään. Ehkä kaikkein vaikuttavin kohtaus on elokuvan alussa, kun shaahin vierailua vastustava mielenosoi-tus muuttuu verilöylyksi. Kaikes-ta huomaa, että aihe on edelleen varsin arka käsiteltävä Saksassa. Toivottavasti sen käsittely ei jää tähän; olisi kiinnostavaa nähdä RAF:n vaiheita kuvaava elokuva, jossa ei pyritä poliittiseen kor-rektiuteen vaan ollaan rohkeasti jotakin mieltä asioista. Puutteis-taan huolimatta Baader Meinhof Komplex on erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava elokuva, joka saa James Bondit näyttämään en-tistäkin lapsellisemmilta.

matti mamia

Saa näyttämään James Bondin entistä lapsellisemmalta

�0 Nro. 113

Vain tieto hävittää pelon

Ihminen voi halutessaan elää miellyttävien harhakuvitelmi-en maailmassa. Termiä “miellyttävät harhakuvitelmat”, on monesti käyttänyt yhdysvaltalainen yhteiskuntakriitikko ja kielitieteen professori Noam Chomsky, joka tunnetaan ja jota arvostetaan kenties maailman johtavana USA:

n taloudellissotilaallisen imperialismin kriitikkona. Eläminen miellyttävien harhakuvitelmien maailmassa on hyvin tyypillistä juuri kehittyneiden teollisuusvaltioiden eli ns. sivistysvaltioiden keskuudessa, joissa oman, tai muun maailman epämiellyttäviä tosiasioita ei ole pakko huomata, elleivät ne suoraan kosketa itseä. Köyhissä kehitysmaissa todellisuus on useimmille niin kova ja henkilökohtaisesti läsnä, että , sen pakeneminen on mahdotonta.

Miellyttävien harhakuvitelmien maailmassa eläminen on aina yksilön oman valinnan seurausta. Se voi olla voimakkaan pro-pagandan ohjailun tulosta, mutta silti se on aina oma valinta ja ratkaisu elämään ja maailmaan orientoitumiselle. Se, että teol-lisuusmaiden ihmisistä suuri osa on valinnut elämän miellyttä-vien harhakuvitelmien maailmassa, ei ole sattumaa. Massiivi-nen propagandateollisuus, talouspoliittinen eliitti ja keskittynyt valtamedia näyttelevät suurta roolia asiassa, mutta silti suurin merkitys on aina yksilön itse tekemällä valinnalla. Hyviä kysy-myksiä teeman tiimoilta ovat sellaiset kysymykset, kuin: Mikä on se hinta, jonka miellyttävissä harhakuvitelmissa elämisestä joutuu maksamaan?, tai ketkä sen maksavat ja onko ihmisellä ylipäättään oikeutta elää miellyttävissä harhakuvitelmissa? Har-hakuvitelma ei tarkoita samaa, kuin unelma.

Todellisuutta ei voi paeta, mutta ihminen voi rakentaa puolustus-mekanismeja kyetäkseen elämään epämiellyttävässäkin todelli-suudessa. Ehkä kehittyneiden teollisuusvaltioiden ihmisten kes-kuudessa ja erityisesti juuri keskiluokan keskuudessa,laajimmin käytetty psykologinen puolustuskeino onkin juuri turvautuminen elämään miellyttävien harhakuvitelmien maailmassa. Tällä tavoin torjutaan sellaisia maailman toimijoihin ja maailman toimintaan liittyviä epäilyjä, jotka paljastuessaan tosiksi, saattaisivat viedä pohjan koko elämältä. Harhakuvitelmista tulee lopulta se mikä on todellisuutta ja elämä on elettävissä. Tässä auttaa se, että koko länsimainen akateeminen psykologia, niin behaviorismeineen, kuin kehityspsykologian ansoineen, on markkinoiden ja sen uus-liberalistisen version, globalisaation palveluksessa. Tämänhän ansiokkaasti toteaa myös englantilainen psykologian professori Ian Parker viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan. Kun yksilö vaihtaa todellisuuden miellyttäviin harhakuvitelmiin, vaihtaa hän samalla vapauden, vapauden illuusioon. Sosiaalifilosofi Erich Fromm, joka oli yksi 1900-luvun johtavia ajattelijoita, käytti termiä “vaarallinen vapaus”, kun hän puhui länsimaisen ihmi-sen suhtautumisesta itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon yhteiskuntaelämässä. Tietoisuus vastuusta omien valintojen suh-teen, saa ihmisen pakenemaan valinnanvapautta ja vaihtamaan henkisen vapautensa, vapauden illuusioon. Aletaan määritellä vapautta rahaan liittyvänä kysymyksenä ja kuvitellaan, että pää-töksenteko on itsenäistä, vaikka todellisuudessa liikutaan vain niissä samankaltaisuuden tavoittelemisen raameissa, jotka nyt päätöksiä ohjaileva näkymätön auktoriteetti sallii. Näkymätöntä auktoriteettia voisi tänä päivänä kutsua, vaikka uusliberalistisen globalisaation markkinahuumaksi, jonka takana on kuitenkin tie-toisesti lopputuloksesta rahallisesti hyötyviä lihallisia ihmisiä.

Eläminen miellyttävissä harhakuvitelmissa on yksilölle ja ihmis-kunnalle tuhoisaa monessa mielessä, sillä ajatus siitä, että kaikki vallankäyttö on pyyteetöntä ja jaloa, on suorastaan naivi. Glo-baalilla tasolla seuraukset ovat pahimmillaan vaikka valheellisin perustein käydyt imperialistiset sodat, tai vapaakaupan nimissä toteutettava globaali taloudellinen kansanmurha. Yksilön koh-dalla se aiheuttaa jatkuvan pelon tunteen johonkin, se on myös yöllä nähtyjen painajaisten pysyvä syy. Se saa myös normaaliin elämään liittyvät muutokset, surut ja luopumiset näyttäytymään ylisuurina tragedioina. Pelkästä vanhenemisesta seuraa jo tera-peutin tarve. Vain yksilön realistinen käsitys maailmasta , sekä oikea tieto, voi hävittää pelon ja ylläpitää henkisesti tasapainoista elämää, sekä ylipäätään johtaa sosiaalisesti oikeudenmukaisiin yhteiskuntiin.

harri kiiskinen

kolumni

Hyökkäys Palestiinan kansaa vastaan johtuu Israelin tarpees-ta osoittaa olevansa jotakin voi-makkaimmalle liittolaiselleen ja kasvavasta epävakaudesta, jonka ovat aiheuttaneet sodat Irakin ja Afganistanin sodat.

Israel suunnitteli uusimman teu-rastuksensa Gazassa huolellisesti. Puolustusministeri Ehud Barak pyysi armeijaa valmistelemaan hyökkäystä yli kuusi kuukautta sit-ten, vielä kun ”aselevosta” Hamasin kanssa neuvoteltiin, kirjoitti israeli-lainen Haaretz-sanomalehti.

Äskeinen hyökkäys oli harkittu murha, ei vastaus Hamasin raketti-hyökkäyksiin, kuten Israelin tukijat väittävät.

Gazan pommituksiin käytetyt F-16 –taisteluhävittäjät maksoi USA:n hallitus, joka aikoo antaa Israelille keskimäärin 3 miljardia dollaria vuodessa sotilasapuna tu-levan vuosikymmenen ajan.

Yksi maailman nykyaikaisim-mista sotakoneistoista – panssari-vaunuineen, taisteluhelikopterei-neen, sotilaslentokoneineen ja jopa ydinkärkineen – on pantu liikkeelle väestöä vastaan, jota Israel on yrit-tänyt ajaa takaisin keskiaikaisiin oloihin.

Gazan 1,5 miljoonaa ihmistä on ahdettu pienelle maakaistalle. Puolet väestöstä on lapsia ja heis-tä puolet kärsii ”traumaperäisestä stressihäiriöstä”. Israelin talou-dellinen kuristusote Gazasta kesä-kuun 2007 jälkeen on sulkenut 95 prosenttia alueen teollisuudesta ja jättänyt väestön kolmen neljäsosan toimeentulon riippuvaiseksi huma-nitaarisesta avusta.

Egypti, joka on toiseksi suurin USA:n sotilasavun vastaanottaja Lähi-idässä, on suostunut tähän ja sulkenut ainoan rajan, joka ei ole Israelin suuntaan.

Ja kun Gazan väestö, nälkiinty-neenä, vangittuna ja surevana, roh-kenee vastustaa ja käyttää ainoita aseita, joita sillä on, siitä tulee teko-syy vielä enemmälle teurastukselle Israelin valtion taholta.

Kun pommitukset alkoivat, eräs Israelin puolustusvoimien upseeri kehuskeli, että hänen armeijan-sa saisi aikaan ”mahdollisimman suuren määrän” uhreja ja että hän ”lähettäisi Gazan vuosikymmeniä taaksepäin”. Toinen uhkasi rankais-ta paitsi Hamasia, myös ”siviilejä, joiden ansiosta se pystyy ampu-

maan ja piiloutumaan”.Eräät maailman johtajista, mm.

Gordon Brown, ovat vastanneet Israelin väkivaltaan vaatimalla tuli-taukoa. Niin he esittävät yhteenoton kahden tasavertaisen taisteluna, eivätkä USA:n tärkeimmän Lähi-idässä olevan liittolaisen murhan-himoisena hyökkäyksenä.

Olemme jo nähneet, mitä ”tuli-tauko” Israelille tarkoittaa. Se käytti viimeisimmän virallisen kuuden kuukauden ”tulitauon” Hamasin kanssa valmistellakseen uusia so-tilaallisia toimia ja kiristääkseen Gazan saartoa.

Ja sen sijaan, että olisi noudat-tanut ”tulitaukoa”, Israel käynnisti toistuvia hyökkäyksiä, jotka sur-masivat kymmeniä palestiinalaisia – paljon suuremman määrän, kuin mitä israelilaisia on kuollut viime vuosien raketti-iskuissa.

Israelin sosiaaliministeri Isaac Herzog sanoi kuluneella viikolla: ”Humanitaarinen aselepo … ei ole ristiriidassa sotilastoimien valmis-telun kanssa.”

miksi hyökkäys juuri nyt?Eräs tekijä hyökkäyksen ajoituk-sessa ovat Israelin helmikuuksi suunnitellut vaalit. Lähtevä pää-ministeri Ehud Olmert ja hänen Kadima-puolueensa ehdokas, ny-kyinen ulkoministeri Tzipi Liv-ni, tarvitsivat jotain paikatakseen heikkenevää kannatustaan.

Tämä liittyy läheisesti kahteen muuhun pitkäaikaiseen tavoittee-seen. Ensimmäinen on päästä eroon siitä nöyryytyksestä, joka kohtasi Israelin armeijaa Hizbollah-vas-tarintaliikkeen käsissä maan hyö-kättyä vuonna 2006 Libanoniin, ja todistaa, että se pystyy edelleen pal-velemaan USA:n etuja alueella.

Toinen oli pakottaa palestiinalai-set, ja alue laajemmin, sen valtaan kaatamalla demokraattisesti valittu Hamasin hallinto Gazassa.

Jotkut Israelissa ovat saattaneet myös pelätä, että Barack Obaman valinta olisi käännekohta USA:n suhteissa ja halusivat toimia ennen hänen astumistaan virkaan. Mutta Obaman neuvonantajien Israelille osoittama solidaarisuus viittaa sen sijaan siihen, että jatkumo George Bushin hallintoon tässä kysymyk-sessä on huomattava, ja se kiusaa niitä, jotka USA:ssa äänestivät ”muutosta”.

Gazan teurastuksen perimmäiset syyt ovat pidemmällä kuin israeli-laispoliitikkojen juonitteluissa.

Hyökkäys juontuu osittain Is-raelin luonteesta: se on rasistinen valtio, joka on perustettu palestiina-laisten joukkokarkotukselle ja joka on olennaisesti sidoksissa USA:n imperialismiin Lähi-idässä.

USA:n johtama ”terrorismin-vastainen sota” on kuitenkin se, jo-ka on luonut kontekstin ja maaston uusimmalle hyökkäykselle. Bushin sotien Afganistanissa ja Irakissa hirveydet, antavat vihreätä valoa eräille muille maille käynnistää omia versioitaan – Georgian tu-hoisasta hyökkäyksestä Etelä-Os-setiaan ja Etiopian hyökkäyksestä Somaliaan aina Israelin aiempaan hyökkäykseen Libanoniin.

USA:n tuki Israelille tänään on osa jatkuvaa pyrkimystä hallita Lähi-itää. USA:n niin Irakissa kuin Afganistanissa kärsimät takaiskut sekä sen kyvyttömyys hillitä Irania tekevät sen tuesta Israelille yhä to-dennäköisemmän.

Hallituksen vaihto Gazassa osoittaisi, että sekä Israel että USA olisivat edelleen riittävän voimak-kaita pelotellakseen ja alistaakseen alueen heikompia hallituksia. Tämä on selvästi tarkoitettu varoitukseksi Syyrialle ja Iranille. Israelin halli-tushan on toistuvasti väittänyt, että Hamas on Iranin edustaja.

Edessä on yhä enemmän epä-vakautta. Kasvava talouskatastrofi kiristää jännitteitä kapitalistisessa järjestelmässä. Valtiot pyrkivät siir-tämään kriisin taakkaa toinen toisil-leen ja ottavat yhteen yrittäessään parantaa asemiaan kilpailijoidensa kustannuksella.

Ainoa yhdistävä tekijä tässä tappelevien veljesten joukossa on heidän pyrkimyksensä varmistaa, että heikoin maksaa kriisin.

Hallitsijoidemme hyökkäyksel-lä on kahdet kasvot. Yhdet ovat so-tilaalliset, kuten. Gazan teurastus. Toiset ovat taloudelliset: miljoonil-le hidas nälkään ja tauteihin kuole-minen, miljardeille muille kasvava kärsimys ja köyhtyminen.

Sosialistit ovat niiden ponnistus-ten ytimessä, joilla kootaan vasta-rintaa näitä hyökkäyksiä kohtaan ja muutetaan ne haasteeksi heidän raa-kalaismaiselle järjestelmälleen.

Palestiinan Gaza: ”terrorisminvastaisen

sodan” uusi räjähdyspiste

��Nro. 113

TäTä mielTä olemmetyöttömyys, ympäristötuhot, nälkä ja sota ovat kapitalismin tuotteita. Kapitalismi on järjestelmä, joka asettaa omistavan luokan voitot ja vallan tavallisten ihmisten tarpei-den edelle.

Työväenluokka luo ne hyödyk-keet, joita hallitseva luokka kont-rolloi. Se on luokkayhteiskunnan luonne.

Sosialistinen yhteiskunta, joka tuottaa ihmisten tarpeiden mukaan, voidaan rakentaa vain siten, että työväenluokka ottaa valvontaansa työnsä tuotteet ja vapauttaa yhteis-kunnan asteittain.

työväenluokka ei voi ottaa käyt-töönsä nykyistä eduskuntaa, armei-jaa, poliisia ja oikeuslaitosta. Vallit-sevat valtion rakenteet ovat syntyneet kapitalismissa suojelemaan hallitse-vaa luokkaa kansalta. Tarvitsemme aivan toisenlaisen valtion.

Sosialismissa työläisten edustaji-en neuvostot korvaavat eduskunnan ja vapaaehtoiset työläiskaartit armei-jan ja poliisin. Kaikki kapitalismissa vallitsevat riiston, sorron ja yhteis-kunnallisen epätasa-arvon muodot on hävitettävä, jotta luokaton ja valtioton yhteiskunta tulee mahdolliseksi.

Tällainen yhteiskunta on suuren enemmistön demokratiaa, joka voi perustua vain työväenluokan omaan aktiivisuuteen. Parlamentaarista toi-mintaa voidaan käyttää muutoksen voimien kokoamiseksi radikaalien uudistusten puolesta, mutta vain ta-vallisten ihmisten joukkotoiminta voi muuttaa koko yhteiskuntajär-jestelmän.

kamppaIlu sosialismin puolesta voi menestyä ainoastaan silloin kun se on kansainvälistä. Neuvostoliiton esimerkki osoittaa, ettei sosialis-tinen vallankumous voi selviytyä eristyksissä yhdessä maassa. Maail-manmarkkinoiden voima murskasi eristäytyneen sosialistisen vallan-kumouksen. Kilpaillakseen muun maailman kanssa Neuvostoliitosta tuli valtiokapitalistinen. Myöhemmin muun muassa Kiinaan, Kuubaan ja Itä-Eurooppaan perustettiin saman-laiset järjestelmät.

solIdaarIsuus muiden maiden työläisille on tärkeää. Vastustamme kaikkea, mikä kääntää yhden maan kansan toista kansaa vastaan, kuten rasismia, imperialismia ja kaikkia maahanmuuton rajoituksia. Tuem-me kansallisia vapautusliikkeitä ja sorrettujen ryhmien taistelua kansa-laisoikeuksiensa puolesta.

Kannatamme ihmisten välistä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista tasavertaisuutta syntype-rään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Kestävän kehityksen tulee olla luonnonvarojen käytön lähtökohtana voitontavoittelun sijaan.

meItä hallitsevat ovat järjestäytyneet hyvin – heillä on pääoma, media, oikeuslaitos ja armeija. He käyttä-vät kaikkia keinoja rajoittaakseen ja estääkseen vastarinnan syntyä. Voidaksemme kaataa kapitalismin ja rakentaa toisenlaista, sosialistista maailmaa pitää myös vallankumouk-sellisten olla hyvin organisoituneita. Tarvitaan järjestö, joka liittää yhteen taistelutahtoisimmat kansalaisliik-keiden ja työväenluokan osat. Sellai-nen järjestö voidaan luoda toimimalla aktiivisesti joukkojen keskuudessa vallankumouksellisina sosialistei-na. Arkipäivän kamppailun kautta voidaan osoittaa, että reformistijoh-tajat ovat tavallisten ihmisten etuja vastaan. Itsenäinen luokkajärjestö on välttämätön.

Kehotamme kaikkia, jotka ovat samaa mieltä kanssamme, liittymään taisteluun vallankumouksellisen jär-jestön rakentamiseksi.

ota yhteyttä:helsInkIsl.hki@sosialistiliitto.org

helsInGIn ylIopIsto (hysl)www.helsinki.fi/jarj/sosialisti-liitto

keskI-uusImaasl.keskiuusimaa@sosialisti-liitto.org

turkupuhelin 050-5872013sl.turku@sosialistiliitto.org

jyväskyläpuhelin 050-5376098sl.jkl@sosialistiliitto.org

muut:

murros09-278 2244murros@sosialistiliitto.orgwww.murros.net postita kuponki: sosialistiliitto, pl 288, 00171 helsinki tai laita sähköpostilla info@sosialistiliitto.org

liity Sosialistiliittoon!

ToimiNTa

haluan infoa sosialistiliitosta haluan liittyä jäseneksi tilaan murroksen vuosikerran (11 num. 22 eur) tilaan murroksen puoleksi vuodeksi (6 num. 14 eur)

nimi

osoite

puhelin sähköposti

Israelin epäonnistunut sota Li-banonia vastaan kesällä 2006 oli yritys kääntää tämä. Se nähtiin laajasti ensimmäisenä iskuna Ira-nia vastaan, jota pidettiin Libano-nin Hizbollah-ryhmän läheisenä liittolaisena.

Libanonin voitto oli isku tuolle projektille, mutta USA ja Israel ovat jatkaneet Iranin uhkaamis-ta. Tämänhetkiset hyökkäykset demokraattisesti valittua Hamas-

Sodanvastaisuus on edelleen tärkeä voima

erI puolIlla maailmaa on ollut mielenosoituksia, joissa on vas-tustettu Israelin raakaa hyökkäystä Gazaan. Vaatimukset ovat olleet yksinkertaisia – teurastus, Israelin Gazan saarto ja miehitys on lope-tettava ja Palestiinan on saatava vapaus.

Hyökkäys Gazaan George Bushin pahamaineisen president-tikauden pysähtyneinä päivinä on sähköistänyt mielenosoitus-liikkeen, joka on päättänyt tehdä kaikkensa pysäyttääkseen tuon hyökkäyksen.

palestiinaBush sanoi käynnistäessään ”ter-rorisminvastaista sotaansa” yli seitsemän vuotta sitten, että yksi sen sivutuotteista olisi ”rauha Lä-hi-itään”. Palestiinalaisten ahdinko on kuitenkin pahentunut ja Israel on yhä enemmän harjoittanut koko väestön kollektiivisen rankaisemi-sen politiikkaa.

Se ei ole mikään yllätys. Kun ”terrorisminvastainen sota” alku-jaan käynnistettiin, Israel rinnasti sen, mitä USA teki Afganistanissa ja sitten Irakissa siihen, mitä se voisi tehdä palestiinalaisille.

Ariel Sharon, tuolloin Israelin pääministeri, viittasi silloiseen pa-lestiinalaisjohtajaan, Jasser Arafa-tiin, ”meidän bin-Ladeninamme”. Tarkoitus oli selvä – Israel voisi käynnistää oman ”terrorisminvas-taisen sotansa”, kun USA ja sen liit-tolaiset katsoisivat läpi sormien.

Yksi perusteluista George Bush-in Irakin-vastaiselle sodalle oli, että Saddam Hussein rahoitti ”terroris-mia” Palestiinassa. Irakin hallinnon kaatamisen piti olla keino lopettaa taloudellinen tuki ja juuri oletettu terrorismi.

epäonnistumisetSota oli heidänkin kannaltaan epä-onnistunut. Se on voimistanut Ira-nia alueen johtavana valtana, yli miljoona irakilaista on kuollut ja neljä miljoonaa pakolaisina – mikä vain lisää aiheita muutenkin laa-jaan Israelin vastaisuuteen kautta Lähi-idän.

hallitusta Gazassa on nähty ei vain hyökkäyksenä palestiinalaisia vas-taan, vaan myös osana ”terrorismin-vastaista sotaa”.

Tuon sodan vastustus on edel-leen voimakasta ympäri maailmaa. Juuri järjestetyt mielenosoitukset ovat ensimmäinen isku uuden vuo-den taistelussa.

Tähän liittyvät organisointi G20- ja Nato-kokouksia vastaan huhti-kuussa, joukkojen lähdön varmis-

taminen Irakista ja joukkoliikkeen rakentaminen Afganistanin pahe-nevan sodan lopettamiseksi.

Meidän on vastustettava Euroo-pan johtajien surkeata linjaa seurata USA:ta ja Lähi-idän diktaattoreita ja kuninkaita, jotka tekevät heidän kanssaan salaista yhteistyötä.lindsey German, stop the War Coalitionin pääsihteeri

�2 Nro. 113

ertoon järjestäytyneet pieneläinhoitajat jatkavat taisteluaan työehtosopimuksen puolesta. Moni pitää työehtosopimusta työ-paikoilla itsestäänselvyytenä, mutta näin ruusuisesti ei asiat kuitenkaan ole. Yksityisillä eläinklinikoilla työskenteleviltä pieneläinhoitajil-ta puuttuu edelleen talokohtaiset työehtosopimukset, valtakunnal-lisesta työehtosopimuksesta pu-humattakaan.

Eläintenhoitajille on yritetty saada sopimusta aikaan jo vuosia, mutta työnantajapuoli ei ole suos-tunut työläisten vähimmäispalkka-vaatimuksiin. Suomessahan ei ole yleistä vähimmäispalkkaa laissa määritelty, vaan vähimmäispalkat määritellään alakohtaisissa työeh-tosopimuksissa.

Pieneläinhoitajilla, joilla val-takunnallinen työehtosopimus puuttuu ei siten myöskään ole vä-himmäispalkkaa määritelty. Pien-eläinhoitajien keskipalkka on 1365 euroa kuussa.

lakko

Pieneläinhoitajien valtakunnal-linen lakko alkoi 1. joulukuuta. Samana päivänä pieneläinhoitajat kokoontuivat lakkomarssiin satei-sessa säässä Helsingin keskustaan, porvariston linnakkeen Eteläranta 10 edustalle.

Valtakunnallinen lakko kesti jouluaattoon saakka. Osa työnan-tajista palkkasivat rikkureita lakon ajaksi, mm. Raision Vettorissa kak-si ihmistä ja Joensuun kaupungin eläinlääkäri neljä.

työnantajan uhkailu

ERTO oli ennen lakkoa ilmoitta-nut erottavansa ne jäsenensä, jotka lähtevät rikkureiksi. Lakon aikana Lohjalla pieneläinklinikka Clinivet Oy antoi potkut työpaikan pitkä-aikaiselle luottamusvaltuutetulle. Clinivet on lisäksi uhkaillut työläi-siä lakon jälkeisillä lomautuksilla

– Paheksumme syvästi Clinive-tin toimintaa. Yritys osoittaa täy-dellistä piittaamattomuutta lakia kohtaan ja hyökkää voimakkaasti suomalaista työmarkkinamallia vastaan, sanoo ERTOn puheenjoh-taja Tapio Huttula.

Helsingin eläinsuojeluliiton (HESY) työläiset olivat aloitta-neet omat lakkonsa jo 19. mar-raskuuta.

Työnantajaa edustava HESY:n puheenjohtaja Hannele Luukkai-nen ei ole halunnut kuullakaan työ-ehtoneuvotteluissa. Työläisiä koh-taan vihamielisestä asenteestaan tuttu Kokoomuksen kaupungin-valtuutettu on suututtanut työläisiä myös julkisuudessa antamillaan kommenteilla, joista kirjoitimme edellisessä Murroksessa.

Lakon aikana HESY:n työläiset valittivat työnantajalle epäillystä kosteusvauriosta sekä ei-toivotuis-ta hiiristä työpaikallaan, HESY:n kissatalolla. Vastaukseksi Hanne-le Luukkainen ilmoitti, että hänen puolisonsa on käynyt tarkistamas-sa paikat, eikä ”mitään vikaa löy-tynyt”. Mitään tietoa Luukkaisen puolison asiantuntemuksesta ei työläisillä ole.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on vastuu työnteki-jöidensä terveydestä. Työnantajan on syytä käyttää homevaurion ai-heuttaman terveysriskin selvittämi-sessä työterveyshuoltoa asiantunti-jana. Tällainen epäluulon kylvämi-nen työpaikalle on ymmärrettävästi nostattanut työläisten suuttumusta entisestään.

Lakolla saavutettiin työpaikka-kohtainen työehtosopimus useam-malle työpaikalle.

Osa työnantajista suhtautui lakkoon kuitenkin hyvin vihamie-lisesti, eikä neuvotteluissa päästy eteenpäin. Valtakunnalliseen työ-ehtosopimukseen pääsemiseksi vaaditaan vielä paljon taistelua, mutta pieneläinhoitajilla tuntuu taistelutahtoa riittävän.

Pieneläinhoitajat lakkoon

Laura Pulli (23), pieneläinhoitaja, työskentelee Helsingin eläinsuo-jeluyhdistyksessä (HESY). Pulli osallistui lakkovahtina yleisölle tarkoitettuun tilaisuuteen 16. jou-lukuuta Helsingin keskustassa, Kolmen sepän patsaalla.

lakon tavoitteet?– HESY:n lakko alkoi 19. mar-

raskuuta. Ykköstavoitteemme on talokohtainen työehtosopimus HESY:lle. Oma lakkomme päät-tyy huomenna (16.12). Lisäksi pieneläinhoitajat ovat kansallises-sa lakossa.

onko neuvotteluissa päästy eteenpäin?

– Kun kysyimme onko työnan-taja valmis neuvottelemaan työ-ehtosopimuksesta, niin saimme yhdistyksen hallitukselta vastauk-seksi vain yksisanaisen sähköpos-tiviestin ”emme”. Emme siis ole päässeet neuvotteluissa eteenpäin, mutta emme tule luovuttamaan. Mahdollisesti jatkossa liittomme ottaisi yhteyden valtakunnan so-vittelijaan.

hesy:n puheenjohtaja hannele luukkainen ilmoitti julkisuudessa pitävänsä työläisten mahdollisuutta lakkoilla merkkinä siitä, että työläisiä on hesy:llä liikaa. samalla hän piti vastuuntuntoisena työnantajapolitiikkana, ettei lakkoileville työläisille anneta potkuja.

– Potkujen antaminen ammatti-

taitoisille työläisille on vastuutonta. Ihan kiva, jos sen mielestä sellainen on vastuullista. Julkisuudessa väit-tää että puolet työläisistä on liikaa, mutta esimerkiksi minut on palkattu uutena toukokuussa; sen jälkeen on tullut vielä lisääkin. Miten voi olla liikaa työläisiä jos samalla palka-taan lisää? Löytöeläinten määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt. Ei ole kovin motivoivaa kuulla tuol-laista.

miten eläinten akuuttihoito on järjestetty lakon aikana?

– Helsingin yliopistollisessa eläinsairaalassa Viikissä pieneläin-hoitajat ovat kunnan palkkalistoilla,

siten heillä on jo työehtosopimus, eivätkä he ole sen takia mukana lakossa.

suurin osa pieneläinhoitajista työskentelevät yksityisillä klinikoilla. miten eläinlääkärit ovat suhtautuneet pieneläinhoitajien lakkoon?

– Riippuu klinikasta. Jotkut eläinlääkärit ovat heti puolellam-me, ja joillakin klinikoilla on jo saatu talokohtainen työehtoso-pimus aikaan. Toiset klinikat ja eläinlääkärit ovat taas suhtautuneet työehtosopimukseen asenteella ”ei missään nimessä”.

Lakkolainen: "Emme tule luovuttamaan"

Valtakunnalliseen työehtosopimukseen pääsemikseksi vaaditaan vielä paljon taistelua."