Eurooppalainen uskonnoton aateperintö

Eero SalmenkiviOpettajankoulutuslaitos

Tehtävä

Pohtikaa (2–4 hengen ryhmissä):

Mitä on uskonnottomuus?

Uskonnollisen kentän perinteinen jäsennys

Uskonto

Kristin-usko

Juutalai-suuus

Muhamet-tilaisuuus Pakanat

Kehitys 1800-luvun lopulta eteenpäin

Uskontotieteen ja antropologian synty ja kehitys johti edellä mainitun jäsennyksen hylkäämiseen

Perinteisen nelijaon korvasi käsite maailmanuskonnot (world religions; ks. esim. Masuzawa, 2005)

Uskonnottomasta näkökulmasta tilanne ei välttämättä parantunut

Paaria-luokka pieneni Uskonnottomat edelleen määritelmällisesti jotenkin

puutteellisia; vrt. esim. nykyään suosittu käsite uskontodialogi

Uskonnottomuus ja ateismi

Yksi tapa jäsentää uskonnottomuutta katsomuksena on puhua a-teismista eli ei-teismistä.

Suomen viime vuosikymmenten aktiivisimpana ateistina voi pitää Erkki Hartikaista, joka suosii termiä ”jumalaton”, jota hän pitää positiivisena (vrt. viaton, tahraton jne.)

Toisaalta sekä uskonnottomuus että ateismi kieltona määrittävät puheen selkeästi uskonnosta tai jumalasta käsin (vrt. ihmisiä ei sanota a-kentaurikoiksi tai a-joulupukisteiksi, jos he eivät usko näihin)

Ateismi

Ateismi on ollut ja on yksi maailman vainotuimmista uskomuksista tai katsomuksista, mm. koska:

uskonto on ollut itsestäänselvyys ateismista on ajateltu seuraavan moraalittomuus

Ateismin eufemismit

Koska ateismi on ollut vainottua, ateistit ovat käyttäneet erilaisia eufemismeja (”hyviä sanoja”) eli termejä, jotka enemmän tai vähemmän merkitsevät samaa, mutta joista ei rangaista:

vapaa-ajattelijat humanistit sekulaarit välkyt (Dawkins, ajatuksella matkia homojen

käyttämää termiä ”gay”) → näyttää iskeneen omaan nilkkaan

agnostikot, rationalistit jne.

Uskonnottomuus ja kielenkäyttö

Uskonnottomalta kannalta ongelmana on, että monet inhimillisesti kaikkein merkityksellisimmät asiat, kuten

henkisyys/spiritualiteetti (esim. Varhaiskasvatus-suunnitelma (VASU) erottaa henkisen ja hengellisen, mutta arkikielessä näin ei juuri käy) ja

omatunto (jonka toki perustuslain käsitteenä pitäisi olla katsomusneutraali)

kumpuavat uskonnollisesta kulttuurista ja siten niitä helposti käytetään asettamaan uskonto-myönteinen piilonormi.

Uskonnottomuus ja kielenkäyttö (2)

Kysymys on siis siitä, että kielenkäytön historiallinen perinne on ristiriidassa nykyisen moraalin ja lainsäädännön edustaman uskonnonvapauden ja tasa-arvon kanssa.

Vrt. sukupuolten epätasa-arvo: kielessä käytetään termejä edelleen ”kirkkoherra”, ”esimies”, ”lentoemäntä”, vaikka niiden edustama sukupuoliajattelu ei enää ole moraalin tai lainsäädännön hyväksymää.

Ateismin lajeista (1)

Ateismi jaetaan joskus:1. Kapeaan ateismiin, joka kieltää nimenomaan

(seemiläisen) monoteismin yhden kaikkitietävän, hyvän, kaikkivaltiaan jne. persoonallisen jumalan olemassaolon

2. Laajaan (wide) ateismiin, joka kiistää kaikkien jumalallisten, yliluonnollisten tai transkendenttien olioiden olemassaolon

Jaon syynä ei niinkään ole edellä mainittu perinteinen eurooppalainen uskontojen luokitus, kuin se, että:1. (filosofinen) keskustelu ateismista on keskittynyt

”läntiseen” perinteeseen, jossa monoteismi on dominoiva uskonto

2. ateismi on (ehkä) olennaisesti mahdollisempi optio tällaisessa kulttuurissa (C. Taylor ym. ks. alla).

Luokittelun arviointia

Kapeassa ateismissa vastakohta teismi siis ymmärretään seemiläisen monoteismin hengessä. Ongelmana on, että tällöin myös monet eurooppalaisen perinteen uskonnolliset ajattelijat, jotka eivät hyväksy tällaista perinteistä persoonallista Jumalaa, esim. B. Spinoza (panteisti) tai P. Tillich (kristitty) ovat ateisteja.

Ongelmana laajassa ateismissa on, että uskonto on perheyhtäläinen käsite ja koko luonnollinen/yliluonnollinen tai immanentti/transkendentti erottelu on tyypillistä lähinnä ”hellenosentrisessä/läntisessä” perinteessä, jossa viimeiset 1000 v. uskonnollinen valtavirta on ollut seemiläinen monoteismi→ tässä laajennetaan kapean ateismin käsitteistöä alueelle, johon se määritelmällisesti ei sovi

Ateismin lajeista (2)

Ateismi jaetaan myös:1. Positiiviseen ateismiin, jossa ”uskotaan, että

jumalaa/jumalia ei ole olemassa” 2. Negatiiviseen ateismiin, jossa ”ei uskota, että

jumalaa/jumalia on olemassa”. Edellinen on siis ontologinen ei-olemassaoloa koskeva

uskomus ja jälkimmäinen epistemologinen eli tietyn uskomuksen puuttumista koskeva kanta.

”Läntisessä/atlantisessa” kulttuurissa (kulttuurialueella, jonka juuret ovat latinalaisessa kristinuskossa) tämä jäsennetään usein niin, että ateisti uskoo kaiken olevan immanenttia (tämänpuoleista, luonnollista) ja kieltää transkendentin (tuonpuoleisen, yliluonnollisen).

Ateismi ja epistemologia

Kummankin käsityksen – ja yleisemmin ateismin – taustalla on yleensä ensisijassa tai muiden perusteiden lisäksi epistemologiset (eli tieto-opilliset) perusteet: negatiiviset perusteet: ei ole näyttöä jumalasta positiiviset perusteet: on näyttöä jumalan

olemattomuudesta positiivisen ja negatiivisen näytön ei tarvitse

korreloida positiivisen ja negatiivisen ateismin kanssa.

Argumentteja jumalan olemassaoloa vastaan

Näytön puute (tieto-opillinen) Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu Jumalan ilmenemättömyys (ateistinen kokemus ja/tai

uskonnollinen kokemuksen puute ja/tai selittäminen psykologisesti)

Pahan olemassaolo (moraalinen) Moniuskontoisuus (looginen + empiirinen):

kaikki uskonnot eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa, miksi yksi olisi parempi kuin toinen

Erityisesti uskonnollisen uskon ontologiset sitoumukset! (≠ N. Smart, ks. alla).

Evidentialismi

Epistemologiset, ateistiset argumentit ovat usein evidentialistisia eli näyttöön, todistusaineistoon tms. perustuvia.

Uskonnonfilosofiassa tämä katsomus on saanut vakavia kilpailijoita 1900-luvulla.

W. K Gliffordin Uskomisen etiikka

Lähtökohtana on usein W. K Gliffordin Uskomisen etiikka (1877) http://www.infidels.org/library/historical/w_k_clifford/ethics_of_belief.html

Gliffordin tarina: Laivanomistaja lähettää liikkeelle maastamuuttajia kuljettavan laivan uskotellen itselleen, että vanha laiva kyllä kestää (vaikka hänelläon syytä epäillä päinvastaista). Laiva uppoaa, ihmiset kuolevat (ja omistaja saa vakuutusrahat). Toimiko hän oikein? Entä jos laiva ei olisi uponnut?

W. K Gliffordin Uskomisen etiikka (2)

Gliffordin mukaan myös jälkimmäisessä tapauksessa omistaja toimi moraalisesti väärin.

Hänen johtopäätöksensä on:“On kaikissa tapauksissa väärin uskoa ilman riittäviä perusteita; ja niissäkin tapauksissa, jossa epäileminen ja tutkiminen on röyhkeää, on röyhkeyttä pahempaa uskoa (It is wrong in all cases to believe on insufficient evidence; and where it is presumption to doubt and to investigate, there it is worse than presumption to believe)”.

W. James (esim: The varieties of religious experience; Will to Believe) on argumentoinut vastaan, että joissain tapauksissa ei ole näin, esim. en voi olla todella rakastunut, jos koko ajan joudun etsimään evidenssiä asiasta.

Evidentialismi uskonnon filosofiassa

Evidentialismi on perinteinen suuntaus uskontoa puolustavassa uskonnonfilosofiassa. Sen mukaan uskonnollista uskoa tulee/voi tukea yleispätevillä perusteilla.

Äärimuotona ns. jumalatodistukset, esim. Tuomas Akvinolaisen viisi 'tietä' teoksessa Summa Theologiae.

Humen ja Kantin kritiikin jälkeen on usein uskottu, että jumalan olemassaoloa/-olemattomuutta ei voi todistaa.

Tätä ei voi pitää faktana! Modernissa uskonnollisessa evidentialismissa on

(usein) luovuttu todeksi todistamisesta ja tyydytty siihen, että uskonnollista uskoa voitaisiin pitää rationaalisena (esim. Plantinga/reformoitu epistomologia).

Evidentialistinen uskomisen puutteen luokittelu

1. On evidenssiä puolesta (eikä vastaavassa määrin kumoavaa evidenssiä) → teisti

2. Näyttöä puolesta ja vastaan yhtä paljon → agnostikko3. Ei evidenssiä puolesta (tai enemmän kumoavaa

evidenssiä) → ateisti

Agnostikko

Agnostikko voi ajatella joko, että evidenssiä ei ole kumpaankaan suuntaan tai että sitä on yhtä paljon molempiin suuntiin.

Agnostikot voi jakaa S. Albert Kivisen erottelun mukaan: nullifidiadeihin (evvk/asian pohtiminen on ajan

tuhlausta) zeeteetikkoihin (jatkuvat etsijät)

Agnostikko termin käyttöä hämärtää, sen käyttö ateismin eufemisminä; tätä vastaan tunnettu ateisti B. Russell (Am I an Atheist or an Agnostic? 1947, on verkossa) kirjoitti sanovansa muille filosofeille olevansa agnostikko, mutta kadunmiehelle olevansa ateisti.

Usko, tieto ja uskonto

Kysymys tiedon ja (uskonnollisen) uskon suhteesta on ollut perinteisen uskonnonfilosofian keskiössä (yhdessä jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia sekä pahan ongelmaa koskevan pohdinnan kanssa):

Millainen uskomusasenne uskonnollinen usko on? Miten uskonnollisesti uskominen eroaa muusta

uskomisesta?

Uskominen suomessa

Huom. suomen uskoa sanan laaja merkityskenttä (proposition/väittämän uskominen, johonkuhun uskominen, jumalaan uskominen vrt. engl. belief/faith).

1. Puoltaa helposti ns. homo religiosus -teesiä, jonka mukaan kaikki uskovat johonkin Kyllä toki, muttei välttämättä uskonnollisesti!

2. Korostaa uskonnollisen uskon propositionaalisuutta, vaikka uskonto ei tyhjene propositionaaliseen asenteeseen, vaan siihen liittyy yhteisö ja käytännön uskonnon harjoittaminen

Uskonnollisen uskon luonne

Ihminen (erit. vasen aivopuolisko) luonnostaan uskomuksia (ja kertomuksia) muodostava (esim. Gazzaniga, Eettiset aivot, 2006).

Uskontoon usein sosiaalistutaan → tieto-opillinen itsestäänselvyys.

Esim. kristinuskossa ja islamissa ajatus ilmoituksesta = jumalan antama etuoikeutettu tiedon lähde+ (usein) etuoikeutetut ilmoituksen tulkit → kysymys uskonnollisen uskon ja muiden uskomusten suhteesta → kysymys evidentialismin soveltuvuudesta uskontoon

Evidentialismin kilpailijoita uskonnon filosofiassa ovat fideismi ja presuppositionalismi

Fideismi

Norman Malcolm: "Uskonto on yksi elämänmuoto; se on toimintaan liittyvä kieli, sellainen, jota Wittgenstein sanoo 'kielipeliksi'. Tiede on toinen. Kumpikaan ei tarvitse oikeutusta, ei toinen sen enempää kuin toinenkaan."

Nykyaikainen fideismi on usein saanut vaikutteista Wittgensteinin uskonnonfilosofiasta.

Siihen liittyi usein ajatus uskonnon autonomisesta luonteesta. Huom: kanta on koulun uskonnonopetuksen suhteen

ongelmallinen: Mitä kielipeliä käytetään, kun päätetään

uskonnonopetuksesta? Mikä on kielipelien ontologinen status (miten/missä jumala

on olemassa)? Mitä lapsille vastataan kysymykseen ”oikeasti vai leikisti”?

Fideisti voi ehkä valita sekä uskonnon että ateismin?

suomalainen filosofi Juha Sihvola (esim. Maailmankansalaisen uskonto, 2010) on sanonut olevansa tieteessä/todistekielipelissä (evidentialistisesti) agnostikko/ateisti, mutta käytännön elämässä (fideistisesti) teisti.

Presuppositionalismi

Kompromissikanta on Simo Knuuttilan (teoksessa Tulevaisuus, toim. Niiniluoto ja Nyman, 1986, myös Knuuttila 1998) esittämä presuppositionalismi

uskonnollinen usko ei ole autonominen:se edellyttää maailmankuvan, jossa Jumalan olemassaolon olettaminen ei ole järjetöntä ts. Jumalan olemassaolo on mahdollista

uskonnollisen uskon läheinen suhde toivoon (vrt. N. Rescher)

Uskonnollisen kielen käyttö on tällöin mahdollista agnostikolle, joka pitää jumalan olemassaoloa mahdollisena, muttei ateistille.

Uskonto, uskonnottomuus ja ontologia

Knuuttilan presuppositionalismi on modaalinen (mahdollisuutta ja välttämättömyytää koskeva kanta).

Tämä on kaukana arkiajattelusta, mutta uskonnollisten ja uskonnottomien käsitysten ymmärtäminen kuuluu jo POPS:aan (2004) .

ET:n POPS:ssa päättöarvioinnin hyvän osaamisen kriteerinä on

“ymmärtää sekulaarin (= uskonnottoman) ja uskonnollisen katsomuksen eron”

Mitä tällä tarkoitetaan, kun siis puhutaan siitä, mitä 9. luokkalaisen ET:stä 8:n saaneen oppilaan pitäisi osata?

Uskonto, uskonnottomuus ja ontologia (2)

Uskonnolisten katsomusten mukaan on olemassa yliluonnollisia (korkeampia, tuonpuoleisia tms.) olentoja (voimia, olioita tms.) ja sekulaarin katsomuksen mukaan ei.

→ Uskonnollisella uskolla on ontologisia sitoumuksia!

≠ N. Smart (& yleisemminkin uskontotiede)

Uskonto, uskonnottomuus ja ontologia (3)

Ontologinen taso Onko jumalia olemassa? Millaisia? Moniuskontoisuus ongelmana (Voivatko kaikki olla

yhtä aikaa oikeassa? Miten ratkaistaan kuka on oikeassa?)

Ihmiskäsitys Mikä on ihmisen paikka maailmassa? Vrt:

”Kuvitelkaamme, että me kaikki elolliset olennot olisimme jumalan tekemiä sätkynukkeja,…” (Platon Lait, I, 644d).

Kristillinen ihmiskäsitys 1) Jumalan kuva, joka 2) on langennut ja siten 3) perisynnin tahraama, mutta 4) pelastettu.

Onko humanistinen ihmiskäsitys liian optimistinen?

Kiista uusateismista

Nimitys on mahdollisesti sinänsä vähättelevä Kirjoittajat: Richard Dawkins, Daniel Dennett, Sam Harris

ja Christopher Hitchens Taustalla pitkälti USAn poliittinen tilanne Viime aikoina myös merkittävät suomalaiset uskonnon

edustajat (piispa Eero Huovinen, Akatemian huippuyksikön tutkija Ilse Paakkinen ja prof. Tapio Puolimatka) ovat ottaneet agendalleen hyökkäämisen uusateismia vastaan

Pointtina on, että uusateismi on puhtaan negatiivista Kiistan ytimessä väite, että maltilliset/liberaalit uskovaiset

toimivat suojana uskonnollisille ääriliikkeille (useimmat muut argumentit eivät liene kovin ”uusia” ja Dennettin ”nostokurki”-argumentti on hyvä, ks. alla).

Uskonnottomuuden juuria

Antropo-sentrismi/

HumanismiNaturalismi

Sekularismi/Elämän-

tapa

Naturalismi

Uskonnon kritiikki tarpeettomanaOckhamin partaveitsi: sitä, mitä ei tarvita ilmenevän

todellisuuden selittämiseen, ei ole. Monet ateistit pitävät naturalismia parempana

nimityksenä kuin ateismia, koska se ei määrity negatiivisesti

Todellisuuteen ei kuulu yliluonnollisia elementtejä usein korostetaan tiedettä tiedon ja totuuden

löytämisen parhaan muotona liittyy usein (mutta ei välttämättä)

luonnontieteelliseen materialistis-fysikalistiseen ontologiaan

Tieteen rooli uskonnottomuudessa

Nykyaikaisessa yhteiskunnissa kriittinen katsomuksellinen kysymys on suhde tieteeseen, koska se on nykyisin etuoikeutettu uskomusmuoto.

Uskonnollinen fundamentalismi on usein jyrkkä (ja pohtimaton) ”Ei!”

On olemassa ateismin muotoja, jotka ovat vastaava “Kyllä!”

Ateismista/naturalismista ei kuitenkaan sinänsä seuraa skientismiä.

Kriittinen kysymys ”kahdesta kulttuurista” Humanististen ja yhteiskunnallisten, esimerkiksi

kasvatustieteen, merkitys Tiede ei ole uskonto.

Siitä, että kaikki perusteluketjut päättyvät, ei seuraa lähtökohtien valinnan tasa-arvo.

Evoluutioteoria

Darwinin teorialla suuri merkitys ateismille Ihmisen naturalisoituminen Ikiaikaisten muotojen historiallisuus ja muutos

”Nostokurki” vs. ”nostokoukku” (D. Dennett) Jos maailman luominen selitetään Big Bangillä tai

Jumalan luomisella, voidaan aina kysyä mistä tämä tuli ts. kyseessä on vain ”nostokoukku”, jolla kysymys siirretään seuraavalle tasolle

Sen sijaan ei ole mielekästä kysyä, miksi parhaiten sopeutuvat sopeutuvat parhaiten → Darwinin teoria on ”nostokurki” eli aito selitys → toisenlainen elämänkatsomuksellinen merkitys kuin muilla tieteen teorioilla (→ kreationismin houkutus uskonnollisille)

Humanismi (ja antroposentrismi)

Humanismi = "Ihmisen parhaan puolustaminen" (G. H. von Wright)

Saattaa merkitä jännitteistä suhdetta uskontoon, jos ihmisen korostaminen näyttäytyy jumalia loukkaavana röyhkeytenä (kreikk. hybris)?

Vastaavasti humanismiin voi liittyä uskonnon kritiikki vaarallisen alistavana ja/tai ihmisarvoa alentavana

Antroposentrismi = ihmiskeskeisyys

Antiikin humanismi

Sofistit 400-luvulla eaa. Protagoras: ”Ihminen on kaiken mitta”

→ Protagoras oli agnostikko (ja relativisti) Paideia: Ihmisen kasvattamisen ja sivistämisen idea

”Korottamalla paideian ihanteeksi sofistit olivat pystyttäneet kaiken todellisen humanismin toisen kulmakiven: sivistyksen kunnioittamisen ja siihen pyrkimisen elämän muotona.” (von Wright, Ajatus ja julistus, 1961, 27)

Humanismin kulmakivet siis:1. Ihmisen arvostaminen2. Ihmisen sivistäminen

Antiikin humanismi ja ateismi

Jotkut sofisteista olivat aidosti ateisteja, mutta se oli harvinaista

Antiikin oloissa jumalista piittaamaton elämä oli mahdollista vain pienelle eliitille (ks. alla C. Taylor)

Aidoimmin nykyaikaista humanismia ja ateismia edusti luultavasti epikurolaisuus, vaikka Epikuros korosti olevansa teisti

maailma voidaan selittää immanentisti (atomioppi) eli ei tarvita tuonpuoleista selitystä

jumalat eivät ole kiinnostuneet ihmisistä eivätkä puutu asioihinei jumalat eikä kuolema uhkaa mielenrauhaa

Renessanssi-humanismi

Italialainen renessanssi Kirjallisuus, runous (esim. Dante)

Irtiotto keskiaikaan Puhetaito ja paluu klassiseen latinaan (esim. F.

Petrarca) Antiikin kirjoituksien löytäminen, opiskeleminen ja

kääntäminen Kreikka latinan rinnalle (Bysantin oppineet) Filologian synty Uuden osaamisen suuri merkitys uskonpuhdistuksen

jälkeen(Erasmus, Luther, Melancthon)

Humanismin muotoutuminen

Eurooppalaisessa humanismissa on aina tyypillistä palaaminen antiikkiin.

Humanismin ohjelma syntyy renessanssin aikana (F. Petrarca)

Studia humanitatis Antiikkiin kytkeytyvä opetusohjelma, jossa kielioppia,

puhetaitoa, runoutta, historiaa ja moraalifilosofiaa. Humanisti-termi käyttöön yliopistolaitoksessa (n.

1400-luvulla) kuvaamaan tämän alan opettajia humanismin kaksi merkitystä:

1) tiettyjen oppiaineiden (historia, kielet, filosofia...) edustaja (erotus esim. lääkäri, matemaatikko)2) tietyn maailmankatsomuksen edustaja

Humanismi (tieteenalana) uudella ajalla

Koululaitoksen kehitys: humanismista tulee keskiasteen opetusta Valistuksen humanismi

Brittiläinen empirismi (Locke, Hume) Ranskan valistus

Katolisen kirkon kritiikki (Voltaire ym.)Encyclopedistien inhimillisen tiedon kokoamisen projekti

(Diderot ym.) Saksalainen humanismi

Lähtee valistuksesta, romantiikasta ja saksalaisesta idealismista

Humanismin uusi nousu nykyaikaiseksi oppineisuudeksisankarifilologien ja –historioitsijoiden uskomaton

oppineisuus Paluu yliopistoon, ongelmana : Kaksi kulttuuria (C. P. Snow

1959, suom. 1998); humanistien näkökulmasta heidän on sopeuduttava luonnontieteiden ylivaltaan (ks. Nussbaum 2011).

Moderni antroposentrismi

Ludwig Feuerbach (1804–1872): ”ihminen loi jumalan(/t)” Hegelin vasemmistolainen oppilas, joka ei kannattanut

poliittista vallankumousta (kuten esim. Marx) vaan yksilöllistä aistillisen ja järjellisen tietoisuuden kehitystä

Uskonnossa ihmiset projisoivat parhaat piirteensä (kuten rakkauden) itsensä ulkopuolelle yliluonnolliseen.

Tämä on huono ja vieraannuttava asia, koska silloin kiinnostus tähän maailmaan ja toisiin ihmiseen, erityisesti ihmisten yhteyteen, vähenee.

Valtava jälkivaikutus 1900-luvun ateismin pääsuuntiin: marxilaisuuteen ja eksistentialismiin.

Erityisesti Minä-Sinä filosofialla ja uskonnon ja antropologian yhteyden korostamisella vaikutusta myös uskonnollisiin ajattelijoihin kuten juutalaiseen Martin Buberiin ja kristittyyn Karl Barthiin.

Moderni humanismi (maailmankatsomuksena)

1900-luvulla erilaisia humanismeja Useimmat ateistisia tai agnostisia, esim:

B. Russell; eksistentialistinen humanismi (Sartre) Myös ns. kristillinen humanismi Suomessa G. H. von Wrightin pessimistinen/

traaginen humanismi C. Taylor on kutsunut uskonnotonta/sekulaaria

humanismia eksklusiiviseksi (poissulkevaksi/ yksinomaiseksi) humanismiksi, jossa ei ole inhimillistä näkökulmaa ylittävää päämäärää (esim. kristinuskon pelastus)

Sekulaari humanismi

Useat ateistit (ja agnostikot) kutsuvat itseään sekulaareiksi humanisteiksi

1840 vapaa-ajattelija G. J. Holyoake otti termin ‘sekulaari' tähän käyttöön (ranskan maallista merkitsevästä sanasta, jonka taustalla on latinan saeculum = ajanjakso, vuosisata)

Sekulaarien humanistien kansainvälinen järjestö: International Humanist and Ethical Union (IHEU)

Suomessa jäsenjärjestöjä: Suomen humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijoiden liitto

Sekulaarilla humanismilla kolme julistusta (1933, 1973 ja Amsterdamin julistus 2002)

Amsterdamin julistus 2002

1. Humanismi on eettistä. 2. Humanismi on järkevää. 3. Humanismi tukee demokratiaa ja ihmisoikeuksia. 4. Humanismi edellyttää, että henkilökohtaiseen vapauteen

tulee liittää sosiaalinen vastuu. 5. Humanismi tarjoaa yhden vastauksen siihen, että monet

etsivät vaihtoehtoja dogmaattisille uskonnoille. 6. Humanismi arvostaa taiteellista luovuutta ja

mielikuvitusta ja tuntee taiteen mullistavan voiman. 7. Humanismi on elämänkatsomus, joka tavoittelee hyvää

elämää kannustamalla meitä eettiseen ja luovaan elämään.

Tehtävä arvioi Amsterdamin julistuksen periaatteita.

Sekularisaatio

Sekularisaatio tarkoittaa maallistumista, joka merkitsee uskonnon roolin vähenemistä ihmisten elämässä.

Sekularisaatioon liittyy useammin välinpitämättömyys uskonnosta kuin sen kritiikki mahdollinen kritiikki: uskonto on turhaa tai muinaisjäänne

A. Comten (1798–1857) positivistinen historianfilosofinen teesi ihmiskunnan kehityksestä kolmessa vaiheessa:1. uskonnollinen, 2. metafyysinen, 3. positiivinen tiedeHuom: kun tieteenfilosofiassa tai esim. kasvatustieteen

menetelmäkursseilla puhutaan positivismista tarkoitetaan yleensä ns. uuspositivismia eli loogista positivismia eli loogista empirismiä, jonka mukaan vain havainnoin testattavat väitteet ovat mielekkäitä.

Sekularisaatio (jatkuu)

1960- ja 1970-lukujen sosiologiassa esitettiin ns. sekularisaatio-teesi.

Se on yhteiskuntatieteellinen väite, jonka mukaan uskonnot ovat pikku hiljaa häviämässä

Aatteellisesti taustalla positivismin lisäksi marxilaisuusMarx oli omaksunut Ludwig Feuerbachin

uskontokritiikin ja korosti erityisesti ”uskontoprojektion” hyödyllisyyttä yhteiskunnallisen vallan oikeuttamisessa (”uskonto on oopiumia kansalle”).

Empiiriset havainnot erityisesti läntisistä ja sosialistisista yhteiskunnista tukivat teesiä vahvasti.

Uskonnon uusi tuleminen?

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uskontojen rooli maailmanpolitiikassa on merkittävästi kasvanut → sekularisaatioteesi on joutunut kritiikin kohteeksi

sekä teoreettisesti että empiirisesti mutta huom: esim. suomalaisessa arjessa myös

sekularisaatioteesin mukaista kehitystä tapahtuu jatkuvasti (uskonnottomien määrän kasvu, kauppojen aukiolo sunnuntaisin, kristillisten juhlien viihteellistyminen, jne.)

Yksi uusimmista sekularisaation kriitikoista on Charles Taylor (erit. A Secular Age, 2007).

Taylor sekularisaatiota

Taylor puhuu ”läntisen/pohjois-atlantisen” kulttuuripiirin sekularisaatiosta (ja siten enimmäkseen ”kapeasta” käsitteestä em. ateismin erottelujen mielessä).

Vaikka hän vastustaa sekularisaatio-teesiä, hän pitää jonkinasteista sekularisaatiota tosiasiana ja haluaa analysoida, mitä se merkitsee.

Taylorin kolme sekularisaatiota

1. Poliittisten/julkisten instituutioiden irtaantuminen uskonnosta

2. Uskonnon harjoittamisen väheneminen3. Uudenlainen katsomuksellis-eksistentiaalinen tilanne

Taylorin mukaan kolmas on tärkein ja kiinnostavin, vaikka kaikki liittyvät yhteen.

Sekularisaatio 1: Poliittisten/julkisten instituutioiden irtaantuminen uskonnosta

Taylorin mukaan poliittinen valta muualla kuin ”läntisessä modernissa” on aina kytkeytynyt uskontoon (lännessä nimenomaan transkendenttiin),

mutta näin ei ole modernissa lännessä. Taylor mainitsee Ison-Britannian ja Pohjoismaat

poikkeuksena, mutta pitää näiden maiden kirkon ja valtion liittoa niin vaatimattomina, ettei niistä tarvitse välittää; mm. koska näissä maissa sekularisaatio 2 on hyvin vahva.

Taylor kuvaa eroa historiallisesti liittäen sen ennen kaikkea valistukseen.

Taylor selittää (Weberiä seuraten) ilmiön liittyvän modernin yhteiskunnan eri sfäärien (talous, politiikka, kulttuuri, vapaa-aika) eriytymiseen ja autonomisoitumiseen.

Sekularisaatio 2: Uskonnon harjoittamisen väheneminen

Vaikka Taylor välttää kausaalisia väitteitä, hän näyttää liittävän sekularisaation 2 ennen kaikkea sek. 3.een.

USA on mielenkiintoinen esimerkki maasta, jossa sekularisaatio 1:stä ei ole seurannut sekularisaatio 2:ta.

Pohjoismaat tavallaan vastakkainen esimerkki: sek. 2 aika pitkällä, vaikka sek. 1 epätäydellistä (esim. Suomen ev.-lut. kirkon sosiologisesti valtiokirkolliset piirteet; esim. jäsenille pakollinen, yhteiskunnan toteuttama oman uskonnon opetus)

Sekularisaatio 3: Uskonto optiona

Taylorin pääpointtina on tutkia katsomuksellisen valintatilanteen muutosta läntisessä maailmassa vuosien 1500 ja 2000 välissä.

Vuonna 1500 usko oli itsestään selvä kokemuksellinen valinta lähes kenelle tahansa.

Vuonna 2000 jonkin uskonnon valinta on yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Valinnan kokevat uskovat ja ei-uskovat yhtä lailla, joskin Taylorin mukaan tämä tilanne sinänsä suosii uskonnottomuutta.

Sekularisaatio 3:n taustat

Taylorin analyysi sek 3:sta on osittain uskonnottomastakin näkökulmasta vakuuttavaa, joitain pointteja:

1. siirtyminen kosmista järjestystä heijastavista orgaanisista yhteisöistä kansan itsemääräämiseen perustuviin yksilöiden muodostamiin yhteiskuntiin

2. siirtyminen ulkoisille vaikutteille (yhteisö, demonit, Afrodite, pyhäinjäännökset jne.) alttiista ”huokoisista” yksilöistä/ minuuksista ”puskuroituihin” voimakkaan sisäinen/ulkoinen vastakohdan kokeviin yksilöihin

3. poissulkeva/yksinomainen humanismi katsomuksellisena mahdollisuutena myös suurille joukoille

Sekularisaation (3:n) haasteita kasvatukselle

Kuinka tuetaan minuuden puskureiden luomista? Kuinka opetetaan valitsemaan optioista? Kuinka luodaan elämän mielekkyys tyhjässä

universumissa?

Sekularisaatio 3:n seuraus?

Tutkimusten mukaan suurin osa maailman uskonnottomista on ihmisiä, joille uskonto ei merkitse mitään.

Onko tämä hyväksyttävää? Entä jos biologia, matematiikka, historia, käsityö tai

liikunta ei merkitse oppilaalle mitään? Miten tähän pitää suhtautua opetuksessa?