varsinais-suomen liitto pÖytÄkirja 7/2011 … · valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy...

31
VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus 29.08.2011 PÖYTÄKIRJA 7/2011 § 114 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 115 Pöytäkirjan tarkastaminen § 116 Maakuntajohtajan ajankohtainen katsaus § 117 Lounais-Suomen ympäristötietoportaalihankkeen käynnistäminen § 118 Tuulivoimavaihemaakuntakaavan käynnistäminen § 119 Valitus Örön länsipuolisen 4,5 m syvyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamisesta § 120 Lausunto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta (M73/13.5.11) § 121 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.6.2011 § 122 Talousarvion 2012 ja taloussuunnitelman 2012 - 2014 valmistelu § 123 Maakuntavaltuuston 13.6.2011 kokouksen päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano § 124 Aluekehitysjohtajan viran täyttöön liittyvät organisaatio- ja toimenkuvajärjestelyt § 125 Henkilöstökertomus 2010 § 126 TPD-päivä 3.11.2011 § 127 Maakuntien liittojen valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajien sekä maakuntajohtajien seminaari § 128 Tilannekatsaus ammatillinen koulutus Varsinais-Suomessa 2015 -hankkeen osalta § 129 Tilannekatsaus koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2016 laadinnan osalta § 130 Varsinais-Suomen liiton kommentit valtakunnallisista alueiden kehittämistavoitteista vuosille 2011-2015 (tavoitepäätös) § 131 Varsinais-Suomen liitto Turun kansainvälisille kirjamessuille lokakuussa 2011 § 132 Tiedoksi annettavat asiat .1 Maankäyttöjaoston 27.6.2011 antamat lausunnot .2 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskien Pidula Mõis:n muutoksenhakua Central Baltic Interreg IVA-ohjelman rahoituspäätöksestä .3 Matkaraportit § 133 Kokouksen päättäminen

Upload: others

Post on 18-Oct-2019

0 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus 29.08.2011

PÖYTÄKIRJA 7/2011

§ 114 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus § 115 Pöytäkirjan tarkastaminen § 116 Maakuntajohtajan ajankohtainen katsaus § 117 Lounais-Suomen ympäristötietoportaalihankkeen käynnistäminen § 118 Tuulivoimavaihemaakuntakaavan käynnistäminen § 119 Valitus Örön länsipuolisen 4,5 m syvyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamisesta § 120 Lausunto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta (M73/13.5.11) § 121 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 1.1. - 30.6.2011 § 122 Talousarvion 2012 ja taloussuunnitelman 2012 - 2014 valmistelu § 123 Maakuntavaltuuston 13.6.2011 kokouksen päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano § 124 Aluekehitysjohtajan viran täyttöön liittyvät organisaatio- ja toimenkuvajärjestelyt § 125 Henkilöstökertomus 2010 § 126 TPD-päivä 3.11.2011 § 127 Maakuntien liittojen valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajien sekä maakuntajohtajien

seminaari § 128 Tilannekatsaus ammatillinen koulutus Varsinais-Suomessa 2015 -hankkeen osalta § 129 Tilannekatsaus koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2016 laadinnan osalta § 130 Varsinais-Suomen liiton kommentit valtakunnallisista alueiden kehittämistavoitteista vuosille

2011-2015 (tavoitepäätös) § 131 Varsinais-Suomen liitto Turun kansainvälisille kirjamessuille lokakuussa 2011 § 132 Tiedoksi annettavat asiat  .1 Maankäyttöjaoston 27.6.2011 antamat lausunnot  .2 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskien Pidula Mõis:n muutoksenhakua Central

Baltic Interreg IVA-ohjelman rahoituspäätöksestä  .3 Matkaraportit § 133 Kokouksen päättäminen 

Page 2: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 272

Pöytäkirjantarkastajat

Page 3: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 273

Pöytäkirjantarkastajat

Maakuntahallitus Pöytäkirja 7/2011

KOKOUSAIKA 29.08.2011 klo 10.00 – 11.30 KOKOUSPAIKKA Maakuntatalo PYKÄLÄT

§ 114-133 Sivut 271 - 301

SAAPUVILLA Myllymäki Pekka, pj. Arve Minna Antola Jouko Ek-Marjamäki Teija Haijanen Pauliina Antikainen Monika Hörkko Jaana Koskinen Talvikki Laurèn Anders Lehtonen Aki Maaskola Mika Mutala Tellervo Myllymäki Pekka, 2 vpj. Nieminen Raimo Nummentalo Juhani Ollila Matias Saario Mari Leppänen Jorma Virolainen Anne-Mari

saapui klo 10.45 § 118 poistui klo 11.00 § 120 poistui klo 11.25 § 130

ESITTELIJÄ Savo Juho Maakuntajohtaja PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Roto Markku

Hallintojohtaja

MUUT SAAPUVILLA OLLEET

Kaunisto Timo Rönnholm Mikko Orpo Petteri Rinne Pirjo, poistui klo 11.15

Mv:n puheenjohtaja Mv:n I varapuheenjohtaja Mv:n II varapuheenjohtaja Mv:n III varapuheenjohtaja

KUTSUTTUINA ASIANTUNTIJOINA

Nuotio Tarja Palmunen Lauri Saarento Heikki Ålgars-Åkerholm Jessica

Aluekehitysjohtaja Edunvalvontajohtaja Suunnittelujohtaja Tiedottaja

LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

§ 114

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA

§ 116

ALLEKIRJOITUKSET Pekka Myllymäki puheenjohtaja

Markku Roto sihteeri

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Maakuntavirasto Anne-Mari Virolainen Teija Ek-Marjamäki

PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ

12.9.2011 Maakuntavirasto

Todistaa Hallintojohtaja

Page 4: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 274

Pöytäkirjantarkastajat

§ 114 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Asia Kutsu maakuntahallituksen kokoukseen on postitettu 23.8.2011. Maakuntahallituksen jäsenten lisäksi kutsu on postitettu maakuntahallituksen varajäsenille, jotka osallistuvat kokoukseen varsi-naisen jäsenen ollessa estynyt ja varsinaisen jäsenen kutsuttua varajäsenen sijaansa, sekä maa-kuntavaltuuston puheenjohtajille.

Kuntalain 58 §:n 2. momentin mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun

enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kuntalain 86 §:n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voimassa, mitä kunnasta on säädetty

edellä mainitussa kuntalain pykälässä. Valmistelija MR/mk Ehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Puheenjohtaja Pekka Myllymäki totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

koska läsnä oli 17 maakuntahallituksen jäsentä. _____ § 115 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Asia Maakuntahallitus päätti kokouksessaan 10.6.1996 § 155, että maakuntahallituksen pöytäkirjat tar-kastaa kaksi kutakin kokousta varten valittua pöytäkirjantarkastajaa siten, että sen jälkeen kun pöytäkirja on allekirjoitettu, se lähetetään postilähetyksenä toiselle valituista pöytäkirjantarkastajis-ta, joka tarkastettuaan pöytäkirjan lähettää sen postilähetyksenä toiselle pöytäkirjantarkastajalle, joka tarkastettuaan lähettää sen postilähetyksenä takaisin virastoon.

Maakuntahallitus (mh 23.1.2009 § 31) päätti ottaa käyttöön menettelytavan, jossa pöytäkirja kiireel-

lisiksi arvioitujen pykälien osalta tarkastetaan kokouksessa ja tarkastusmenettely merkitään pöytä-kirjaan kyseisen pykälän kohdalle.

Valmistelija JS/MR/mk Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Anne-Mari Virolainen ja Teija Ek-

Marjamäki. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ § 116 MAAKUNTAJOHTAJAN AJANKOHTAINEN KATSAUS

Asia Maakuntajohtajan ajankohtainen katsaus. Valmistelija JS/lpi Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus merkitsee ajankohtaisen katsauksen tiedoksi.

Page 5: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 275

Pöytäkirjantarkastajat

Päätös Maakuntajohtaja Juho Savo: 1. Valtiovarainministeriön talousarvioesitys 2012 ja Varsinais-Suomi Liikenne Erillisenä uutena tiehankkeena talousarvioesityksessä on mainittu Turun satamayhteys eli ns.

Suikkilantie. Myönnettävä rahoitus on 20 miljoonaa euroa. Rakentaminen toteutetaan jälkirahoittei-sena, jolloin Turun kaupunki maksaa oman osuutensa lisäksi rakentamisaikaisen rahoituksen. Val-tio maksaa oman puolikkaansa viimeistään 2014. Hankkeesta on jo puolitoista vuotta sitten tehty kaupungin ja liikenneministeriön välinen sopimus. Budjettimaininta merkitsee nyt, että rakentami-nen voi konkreettisesti alkaa.

Turun satamayhteyden maininta budjettiesityksessä ei millään lailla kompensoi Varsinais-Suomen

tärkeimmän tiehankkeen valtatie 8 Turku-Pori yhteysvälihankkeen puuttumista talousarviosta. Kun rakentaminen ei näytä alkavan vuonna 2012, se tulee rahoittaa viimeistään vuodelle 2013, jotta vältytään uudelta monivuotiselta ympäristölupaprosessilta, joka koskee pohjavedenottoa Maskus-sa. Luvat vanhenevat vuoden 2014 helmikuussa. Rakentaminen on aloitettava sitä ennen.

Hallitusohjelman raideliikennepainotus näkyy radanpidon lievänä nousuna ja esimerkiksi junien

kaukoliikenteen ostomäärärahojen lievänä kasvuna. Kaukoliikenteen ostomäärärahat eivät koske Turun matkustajaliikennettä. Varsinaissuomalaisesta näkökulmasta katsottuna ratapuolella ei ole uusia avauksia.

Uudenkaupungin meriväylään on varattu vuodelle 2013 6,3 miljoonaa euroa, jolla väylähanke saa-

daan toteutettua kokonaisuudessaan. Väylä sai toteuttamisvaltuuden vuoden 2011 talousarviossa. Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetuki on 9,25 miljoonaa euroa joka jakaantuu Helsingin

seudun liikenne -kuntayhtymälle, Oulun, Tampereen ja Turun seutujen kunnille kaupunkiseutujen joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen ja kehittämiseen. Avustuksen ensisijaisena jakope-rusteena käytetään näiden seutujen asukasmääriä.

Yksityisteiden valtionavun määrärahaa leikataan ehdotuksen mukaan nykyisestä 23 milj. eurosta

13 milj. euroon. Leikkaus vähentää alemmanasteisen tieverkon kunnostustöitä ja heikentää liiken-nöitävyyttä haja-asutusalueilla.

Itämeren suojelu Talousarvioesityksestä on poistettu erillinen Itämerensuojelua koskeva momentti, johon oli vuodel-

le 2011 varattu 3 miljoonaa euroa. Ympäristöministeriön esitys kyseiseksi määrärahaksi oli 5 mil-joonaa euroa. Määräraha on siirretty ”Eräät ympäristötoimet” –momentille (9,8 miljoonaa euroa). Momentin perusteluissa mainitaan ravinnekierrätyksen edistäminen ja maatalouden vesiensuojelu-toimet Saaristomeren valuma-alueella. Momentin määrärahasta tulee vähintään yksi kolmasosa käyttää näihin alueellamme konkreettisesti Itämeren tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Maa- ja met-sätalousministeriön puolelta maatalouden vesistösuojelutoimiin on osoitettu 300 000 euroa. Tällä rahalla pidetään hengissä n.s. TEHO Plus –hanke.

Edellä mainitut määrärahat ovat sinänsä marginaalisia ajatellen Itämeren suojeluun tarvittavia re-

sursseja. Suomen osalta päärahoitus tulee voimassaolevasta EU:n maataloustuesta. Suomen läh-tökohtana on, että sen vaikuttavuus vuoden 2014 jälkeen on nykyistäkin suurempi. Suomen valtio-johdon sitoumukset Itämeren ja erityisesti Saaristomeren tilan parantamiseen vaatisivat selvästi suurempia panostuksia myös kansallisiin toimiin.

Page 6: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 276

Pöytäkirjantarkastajat

Ympäristöministeriön uusiin siirtoviemäreihin osoittama määräraha pysyy tasoltaan entisen suurui-

sena. Raha on pieni verrattuna Varsinais-Suomen toiveisiin ja suunnitelmiin. ELY-keskus on esit-tänyt ympäristöministeriölle tasokorotusta vesihuoltoon. Varsinais-Suomen hankkeista talousarvio-ehdotuksessa on mainittu Vahdon-Ruskon siirtoviemäri, johon valtion osuus on 200 000 euroa.

Maa- ja metsätalousministeriön kautta vesihuoltotöihin ositetaan 6,6 miljoonaa euroa. Määrärahaa

ei ole kohdennettu alueellisesti. Varsinais-Suomen haja-asutusalueilla on runkoverkkojen ympärille rakennettavia viemäriverkkojen laajentamishankkeita, joille tulee ohjata rahoitusta.

Saaristoliikenne Saariston yhteysalusliikennepalvelujen osto- ja kehittämismääräraha budjettiesityksessä on kehit-

tynyt seuraavasti:

2010 8,7 milj. € 2011 9,4 milj. € 2012 10,9 milj. €

Esityksen perustelujen mukaan momentti sisältää Kotka-Pyhtää –reitille kaksi uutta laiturirakennet-

ta, joista aiheutuva lisäkustannus on yhteensä 1,0 miljoonaa euroa. Saariston rengastie mainitaan erikseen tekstissä. Lisäksi tekstissä todetaan, että uudet palvelusopimukset ovat nostaneet hintoja. Sopimuksien uusia kulueriä ovat pääomakustannukset ja arvonlisävero. Myös polttoainekustan-nusten ja sähkön hinnan nousu sekä sopimusten indeksisidonnaisuus ovat nostaneet hintoja. Eli momentin määrärahan kasvusta huolimatta tällä raamilla liikenteen hoitaminen lienee edelleen haasteellista.

Yliopistojen rahoitus ja muut koulutusasiat Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8

miljardia euroa). Tulevina vuosina määräraha ei tule kasvamaan. Turun yliopisto ja Åbo Akademi joutuvat tulevina vuosina hankkimaan suuremman osan rahoituksestaan valtion talousarvion ulko-puolelta.

. Korkeakoulujen ja tieteen yhteisiä menoja (29.40.20) on korotettu 23 miljoonasta 30 miljoonaan

euroon. Turun Biokuvantamisen tulee saada kärkiasema OKM:n kansallisella infrastruktuuritiekar-talla. Tämän jälkeen kuvantamiskeskus voisi olla osa eurooppalaista verkostoa (ESFRI-projekti).

Sekä KESU 2016 –esitykset että hallitusohjelma antavat selviä viitteitä kulttuurialan koulutuksen

aloituspaikkojen supistamisesta. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 pysyvien vaikutusten ja luovien alojen kehittämisvelvoitteiden näkökulmasta tulee turvata riittävä kulttuurialan koulutustar-jonta.

Meriklusteri Telakkateollisuuden jatkon turvaaminen on myös budjettikysymys. Rahoituksen järjestämiseen

vaikuttaa EU:n kilpailulainsäädännön asettamat rajoitukset. Laivanrakennuksen innovaatiotukeen on esitetty 17,1 miljoonaa euroa ja alusinventointien ympä-

ristötukeen 2,0 miljoonaa euroa. Nämä varat on tarkoitettu jo päätetyistä tilauksista aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Mahdollisiin uusiin tilauksiin liittyvät tuet on esityksessä jätetty lisä-budjettien varaan.

Page 7: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 277

Pöytäkirjantarkastajat

Nykyinen valtioneuvoston asetus laivanrakennuksen innovaatiotuesta on voimassa vuoden 2011

loppuun, johon asti voidaan tehdä uusia tukipäätöksiä. Kuntatalous Valtion talousarvioehdotuksen suurimmat leikkaukset koskevat kuntataloutta. Valtionosuuksien

leikkaukset (631 milj €) tulisi jaksottaa niin, että kunnat saavat aikaa sopeuttaa toimintojaan suun-niteltuihin leikkauksiin.

Kuntien edellytykset vanhuspalvelulain tai ikälain tapaisiin uudistuksiin ovat kovin huonot. Valtion-

osuuksien vähentäminen ja velvoitteiden lisääminen sopivat huonosti yhteen. Tilanne johtaa vää-jäämättä kunnallisveron korotuksiin.

Maakunnan kehittäminen Maakunnan kehittämisrahaa ehdotetaan leikattavaksi 12,5 miljoonalla eurolla 22 miljoonasta eu-

rosta 9,5 miljoonaan euroon. Leikkausehdotus kohdistuu kokonaan sitomattomaan rahoitukseen. Vapaa maakunnan kehittämisraha olisi alle puolet entisestään. Leikkauksen toteutuessa edellytyk-set aluekehityslain mukaiseen ohjelmatyöhön heikkenevät ja moni kehittämishanke joudutaan lo-pettamaan. Maakunnan kehittämishankkeiden kannalta esitetty leikkaus on täysin kestämätön . Asia on pakko korjata syyskuun budjettiriihessä.

2. Työttömyys laskee myös meillä, mutta hitaammin kuin muualla Suomessa Tuoreimmat työnvälitystilastot osoittavat työttömyyden laskevan maakunnassa edelleen mutta

huomattavasti hitaammin kuin muualla Suomessa. Maakuntien vertailuissa olemme kuitenkin par-haimmassa päässä. Uudenmaan painoarvo koko maan työllisyystilastoissa on kuitenkin niin suuri, että Varsinais-Suomi ei ole enää viimeisen vuoden aikana voinut kehuskella olevansa työllisyydes-sä selvästi maan keskiarvon paremmalla puolella.

Työttömien määrä laskee lähes kaikissa maakunnan kunnissa (kartta). Työttömyyden vähenemi-

nen on voimakkainta Loimaan seudulla. Muutaman maakunnan kunnan osalta kehitystrendi kui-tenkin saattaa vaihtua lähikuukausien aikana kasvusuuntaan. Selvästi huonoja uutisia on kuitenkin jo näkyvissä tilastoissakin: Salon seudulla nuorisotyöttömyys on lähtenyt uudelleen nousuun. Sa-manlaisia merkkejä on nähtävissä myös Loimaan seudulla. Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu oli jonkin aikaa pysähdyksissä, mutta keskikesän aikana tilanne on muuttunut huonompaan suuntaan eli kasvu-uralle erityisesti Turun ja Salon seuduilla.

Varsinais-Suomessa oli heinäkuun lopussa yhteensä 23 800 työtöntä ja työttömyysaste oli 9,8 (12

kk keskiarvo). Pitkäaikaistyöttömiä oli 5300 eli yli viidennes kaikista työttömistä. Nuorten osuus kaikista työttömistä oli 3200 henkeä (13,4 %).

Page 8: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 278

Pöytäkirjantarkastajat

Työttömyysasteen kehitys eteläisen Suomen maakunnissa (heinäkuu 2011)

Työttömien lukumäärän kehitys kunnissa (heinäkuu 2011) Kehitysarvio on tehty 12 kuukauden liukuvien keskiarvojen mukaan

Page 9: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 279

Pöytäkirjantarkastajat

Työttömyysasteen kehitys seutukunnissa (heinäkuu 2011)

Pitkäaikaistyöttömien lukumäärän kehitys seutukunnissa (heinäkuu 2011)

Page 10: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 280

Pöytäkirjantarkastajat

Nuorisotyöttömien (alla 25v) lukumäärän kehitys seutukunnissa (heinäkuu 2011)

3. Turun kaupunkiseudulle valmisteilla seudullinen joukkoliikenneviranomainen Seudullisen joukkoliikenneviranomaisen perustaminen on merkittävä PARAS-hankkeen aikana

sovittu kaupunkiseudun kuntien välinen yhteistyömuoto, jonka avulla pyritään saavuttamaan asete-tut liikennepoliittiset tavoitteet. Joukkoliikenteen palvelutason parantaminen on seudun asukkaille ja päättäjille mm. Turun seudun rakennemallin 2035 laadinnassa, New Bridges -hankkeessa ja Tu-run seudun joukkoliikenteen palvelutasoselvityksessä tehtyjen kyselyiden ja sidosryhmätilaisuuksi-en mukaan yksi tärkeistä seudun kehittämistoimenpiteistä.

Tehtyjen selvitysten pohjalta työryhmä on esittänyt joukkoliikenteen seudullisen viranomaistoimin-

nan käynnistämistä ensivaiheessa kuuden kunnan (Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio, Rusko, Turku) välisenä yhteistyönä. Nyt kuntien päätöstä odottava esitys sisältää esityksen viranomaisen perus-tamisesta, sen tehtävistä ja toimielimistä. Joukkoliikenteen järjestämistapa ja muutokset liikentee-seen päätetään myöhemmin.

Asian etenemisen kannalta, seudullisesta joukkoliikenneviranomaisesta on tarpeen saada ripeästi

sopuratkaisu Turun ja muiden kuntien kanssa, jotta tarvittavat lakimuutokset joukkoliikennelakiin saadaan vireille.

4. Maakuntakaavat etenevät Ympäristöministeriössä vahvistettavana oleviin Loimaan seudun, Turun seudun kehyskuntien,

Turunmaan ja Vakka-Suomen maakuntakaavoihin ovat muut ministeriöt antaneet lausuntonsa ym-päristöministeriön pyynnöstä. Työ- ja elinkeinoministeriölle on ympäristöministeriö lähettänyt täy-dennetyn lausuntopyynnön, lausuntoa odotetaan 31.8.2011 mennessä. Liiton virastossa on näihin lausuntoihin laadittu vastineet, jotka tulevat maakuntahallituksen käsittelyyn syyskuussa.

Salo-Lohja -ratalinjan vaihemaakuntakaavaehdotus oli nähtävänä kesäkuussa 2011. Siitä saatiin

28 muistutusta. Viranomaiset ovat toimittaneet lausuntonsa kaavaehdotuksesta elokuun aikana.

Page 11: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 281

Pöytäkirjantarkastajat

Muistutuksiin ja lausuntoihin laaditaan virastossa parhaillaan vastineita, jotka tulevat luottamus-henkilökäsittelyyn syksyllä. Maakuntavaltuusto hyväksyy vaihemaakuntakaavan aikaisintaan joulu-kuussa 2011, jonka jälkeen kaava toimitetaan ympäristöministeriön vahvistettavaksi.

Ehdotus hyväksyttiin. _____ § 117 LOUNAIS-SUOMEN YMPÄRISTÖTIETOPORTAALIHANKKEEN KÄYNNISTÄMINEN

Asia Varsinais-Suomen ELY-keskukselle on myönnetty hankkeeseen ”Lounais-Suomen ympäristötieto-portaali” maakunnan kehittämisrahaa 30.5.2011 Varsinais-Suomen maakuntahallituksen ja 16.5.2011 Satakunnan maakuntahallituksen päätösten mukaisesti.

Hankkeen tarkoituksena on rakentaa internet-portaali, joka tarjoaa ajantasaista, alueellista ympä-ristötietoa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta helposti ymmärrettävässä muodossa. Hanke toteutetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Varsinais-Suomen liiton paikkatietokeskus Lou-naispaikan välisenä yhteistyönä.

Hanke toteutetaan ajalla 1.5.2011–30.9.2012 (liiton osuudessa on tauko ajalla 1.8.2011–30.9.2011).

Hankkeen kokonaisbudjetti on 134 220 euroa, josta Lounaispaikan osuus on 65 000 euroa.

Koko hankkeen rahoitussuunnitelma:

Maakunnan kehittämisraha (70 %) 93 954 € Omarahoitusosuudet (30 %) yhteensä 40 266 € Varsinais-Suomen ELY-keskus 35 366 € Varsinais-Suomen liitto 3 900 € Satakuntaliiton omarahoitus 1 000 € Yhteensä 134 220 €

Koko hankkeen kustannusarvio: Henkilöstökulut 76 165 € Palvelujen ostot 35 230 € Aineet, tarvikkeet ja tavarat 875 € Vuokrat 1 090 € Muut toimintakulut 20 860 € Yhteensä 134 220 €

Varsinais-Suomen liiton kustannuspaikka ”Ympäristötietoportaali 2011–12”

Lounaispaikan hankeosuuden rahoitussuunnitelma:

Maakunnan kehittämisraha 70 % 45 500 € Omarahoitus 30 % 19 500 € Yhteensä 65 000 €

Lounaispaikan hankeosuuden kustannusarvio: Henkilöstökulut 50 895 € Palvelujen ostot 11 480 € Aineet, tarvikkeet ja tavarat 875 € Vuokrat 1 090 € Muut toimintakulut 660 € Yhteensä 65 000 €

Page 12: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 282

Pöytäkirjantarkastajat

Valmistelija HS/KS Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää 1. että Varsinais-Suomen liitto/Paikkatietokeskus Lounaispaikka toteuttaa sovitun osuuden hank-

keesta. 2. että liitto osallistuu hankkeen rahoitukseen 3 900 eurolla. 3. perustaa hankkeelle liiton kirjanpitoon omakatteisen kustannuspaikan ”Ympäristötietoportaali

2011–12” sekä päättää hyväksyä hankkeen rahoitussuunnitelman ja kustannusarvion tiliryhmäta-solla.

4. nimetä suunnittelujohtaja Heikki Saarennon hankkeen tilivelvolliseksi, joka vastaa projektin seu-

rannasta sekä maksutositteiden hyväksymisestä ja talousarviorahoituksen toteutumisesta. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Paikkatietoyhteistyökoordinaattori Kaisa Savola p. 040 560 9847, [email protected]

MAANK:50 /2011 § 118 TUULIVOIMAVAIHEMAAKUNTAKAAVAN KÄYNNISTÄMINEN

Asia Kansallisesta ja maakunnallisesta ilmasto- ja energianäkökohdista sekä valtakunnallisten aluei-denkäyttötavoitteiden mukaisesti Varsinais-Suomessa tulee osoittaa tuulivoimatuotantoon soveltu-vat alueet maakuntakaavassa. Maakuntavaltuusto päätti kokouksessaan 13.6.2011 aloittaa tuuli-voima-alueet osoittavan vaihemaakuntakaavatyön. Varsinais-Suomen alueelta tehdyssä tuulivoi-maselvityksessä (2010–2011) löydettiin 22 tuulivoimatuotantoon parhaiten soveltuvaa aluetta. Manneralueiden ja rannikon suurten saarten alueilla olevien tuulivoima-alueiden osoittaminen maakuntakaavassa on erittäin ajankohtaista kuntakentän ja tuulivoima-alan yritysten kasvaneen kiinnostuksen seurauksena. Kaavan laadinnan kustannuksiin on ympäristöministeriöltä saatu har-kinnanvaraista valtionavustusta 115 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus on 15 000 euroa, jonka lisäksi Varsinais-Suomen liiton maankäyttö ja ympäristö -osaamisryhmän henkilökunnan työpanosta käytetään hankkeen hyväksi 34 500 euron edestä. Hanke toteutetaan ajalla 1.10.2011 – 31.12.2013.

Oheismateriaalina on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jota käsitellään maankäyttöjaoston

kokouksessa 29.8.2011. Valmistelija HS/TJ/HSL/AK/pv Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää

1. että liitto osallistuu vaihemaakuntakaavan laadinnan rahoitukseen 15 000 eurolla. 2. perustaa hankkeelle liiton kirjanpitoon omakatteisen kustannuspaikan sekä päättää hyväksyä

hankkeen rahoitussuunnitelman.

Page 13: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 283

Pöytäkirjantarkastajat

3. valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään hankkeeseen liittyvät sopimukset ja palkkauspäätökset. 4. nimetä suunnittelujohtaja Heikki Saarento hankkeen tilivelvolliseksi, joka vastaa projektin seu-

rannasta sekä maksutositteiden hyväksymisestä ja talousarviorahoituksen toteutumisesta. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että Minna Arve saapui klo 10.45. _____ Lisätietoja Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen, p. 040 829 5543, [email protected]

MAANK:130 /2009

§ 119 VALITUS ÖRÖN LÄNSIPUOLISEN 4,5 M SYVYISEN JULKISEN KULKUVÄYLÄN LAKKAUTTAMISESTA

Maakuntahallitus 28.2.2011 § 35 MUISTUTUS ÖRÖN LÄNSIPUOLISEN 4,5 M SYVYISEN JULKISEN KULKUVÄYLÄN LAKKAUTTAMISESTA

Asia Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kuuluttanut vesilain mukaisen lupahakemuksen Örön länsi-puolisen 4,5 metrin syvyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamisesta Kemiönsaaren kunnassa. Lu-pahakemuksen hakijana on Liikennevirasto. Kuulutus on pidetty nähtävänä 10.1.–9.2.2011. Muis-tutukset, vaatimukset ja mielipiteet on toimitettava viimeistään 9.2.2011.

Maakuntahallitus on linjannut liiton kantaa asiaan lausunnossaan Örön länsipuolisesta 4,5 metrin

väylästä 21.12.2009 sekä maakuntavaltuusto 13.12.2010 hyväksyessään Turunmaan maakunta-kaavaehdotuksen.

Valmistelija HS/JV Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää hyväksyä 9.2.2011 annetun muistutuksen Örön länsipuolisen 4,5 metrin

syvyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamisesta: Varsinais-Suomen liitto on tuonut omissa kannanotoissaan esille Örön kautta kulkevan, vesilain

mukaisen yleisen kulkuväylän tarpeellisuutta. Väylää pidetään Varsinais-Suomen liikennejärjestel-män kehittämisen yhtenä kärkihankkeena. Örön väylän väyläosat B ja C on otettu käyttöön liiken-teelle vuosina 2000 ja 2005. Väyläosa A on osoitettu uutena kauppamerenkulun väylänä Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston 13.12.2010 hyväksymässä maakuntakaavassa.

Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus on hyväksynyt 19.11.2007 Varsinais-Suomen liikenne-

strategian 2030. Örön väylän avaaminen sisältyy liikennestrategian toimenpideohjelmaan sekä ai-esopimukseen Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edis-tämisestä vuosina 2009–2012. Aiesopimus allekirjoitettiin 24.4.2009, ja sen on allekirjoittanut mm. Merenkulkulaitos.

Örön väylään on sovellettu ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Maakuntakaavaprosessin

yhteydessä laadittiin selvitys Örön väylän tarve ja liikennemääräarvio (2008). Selvityksessä ajan-tasaistettiin v. 2003 laaditun Örön väylän ympäristön vaikutusten arvioinnin liikenteellinen tarkaste-lu sekä kartoitettiin keskeisten yhteistyötahojen sen hetkiset näkemykset väylän kehittämisestä ja kehittämisen haasteista. Ympäristövaikutusten arvioinnissa hanke on todettu olevan toteuttamis-kelpoinen ja sen positiiviset vaikutukset ovat negatiivisia suuremmat.

Page 14: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 284

Pöytäkirjantarkastajat

Tullihallitus on myöntänyt vuoden 2007 jälkeen usealle eri varustamolle luvan käyttää Örön 4,5

metrin väylää tullitienä ulkomaan kauppamerenkulussa. Käyttökokemukset ao. väylän käytettävyy-destä ja navigoinnin turvallisuudesta tällä luontaisesti syvällä ja suoraviivaisella väylällä ovat erit-täin myönteisiä. Väylää ja sen turvalaitteita ei kuitenkaan ole merkitty merikarttaan.

Örön kauppamerenkulun väylästä hyötyvät merkittävästi idän suuntainen, poikittainen liikenne.

Väylällä oletetaan olevan merkittävä vaikutus maakunnan elinkeinoelämän kilpailukyvylle. Kaup-pamerenkulun operaattorit pitävät tärkeänä Örön väylää. Väylä on myös tärkeä vaihtoehtoinen reit-ti Varsinais-Suomen satamista ulkomerelle.

Tietyillä reiteillä, Örön väylää käyttämällä, saadaan merkittävää säästöä sekä matka-ajassa että

poltto-aineen kulutuksessa. Kohoavilla polttoainekustannuksilla matkan lyhentymisen sekä mah-dollisuus nopeuden alentamiseen tuovat merkittävän taloudellisen säästön kuljetuskustannuksiin.

Mahdollisimman lyhyellä reitillä on suuri myönteinen vaikutus paitsi laivaliikenteen kustannuksiin,

myös ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen turvallisuuteen. Suurin suora hyöty ympäristön kan-nalta syntyy siitä, että lyhyempi väylä pienentää polttoaineen kulutusta ja näin myös vähentää me-riliikenteestä ilmakehään kohdistuvia päästöjä. Laivaliikenteen turvallisuuden parantuessa, onnet-tomuusriski pienenee, jolloin myös riskit ympäristölle pienenevät.

Örön väylä on reittivaihtoehto kasvavalle liikenteelle, ahtailla väyläosuuksilla sekä poikkeusolosuh-

teissa. Se parantaa meriliikenteen turvallisuutta vähentämällä yhteentörmäysriskiä Lövskärin alu-eella, jossa vilkkaasti liikennöidyt Naantalin ja Utön väylät risteävät. Örön väylä mahdollistaa Itään suuntautuvan liikenteen siirtymisen pois ns. Hangon sisäväylältä, jonka heikkoutena ovat kaksi eri-tyisen jyrkkää mutkaa, jotka ovat vaikeasti navigoitavia ja jotka voivat olla vaarallisia varsinkin ko-villa etelän ja lounaan puoleisilla tuulilla. Näissä mutkissa on merkittävä karilleajon riski vaikeissa sääolosuhteissa, jolloin Örön suoran väylän käyttö on huomattavasti turvallisempaa.

Örön väylä on osoitettu uutena kauppamerenkulun väylänä Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston

13.12.2010 hyväksymässä maakuntakaavassa. Maakuntakaava on saatettu ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Maakuntakaavassa osoitettu ratkaisu lähtee periaatteesta, että Örön väylä on korvaava reitti Hangon sisäväylälle ja, että väylän liikennemäärää vastaa nykyistä liikennemäärän tasoa. Merkittävä liikenteen ja aluskoon kasvu vaatii toimenpiteitä mm. Sandön saaren lähettyvillä, johon maakuntakaavassa ei ole varauduttu. Maakuntakaava toteuttaa tältä osin Valtioneuvoston 13.11.2008 hyväksymissä valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa olevaa erityistavoitetta ”Alueidenkäytössä on turvattava olemassa olevien valtakunnallisesti merkittävien ratojen, maantei-den ja vesiväylien jatkuvuus ja kehittämismahdollisuudet sekä valtakunnallisesti merkittävien sa-tamien ja lentoasemien sekä rajanylityspaikkojen kehittämismahdollisuudet.”.

Maakuntakaavoitusprosessi on tuottanut runsaasti suunnittelussa ja päätöksenteossa tarvittavaa

lisätietoa Örön väylän tarpeesta, liikenteellisistä vaikutuksista sekä väylän avaamista puoltavista ja vastustavista mielipiteistä ja niiden perusteista. Puolustusvoimat on ilmoittanut maakuntakaava-prosessin yhteydessä, että Örön väylä on ristiriidassa heidän tavoitteidensa kanssa, koska Örön alueella sijaitsee merivoimien keskeisin ampuma-, harjoitus- ja koetoiminta-alue. Varsinais-Suomen liitto pitää valitettavana, että valtion viranomaisten erilaiset intressiristiriidat ovat johtaneet siihen, että kaikin puolin perusteltua Örön meriväylää ei ole onnistuttu toteuttamaan sovittamalla se yhteen puolustusvoimien toiminnan kanssa.

Merenkulkuhallitus on päätöksellään 21.3.1983 vahvistanut Örön 4,5 metrin väylän käyttöönoton ja

asettanut väylälle 6 turvalaitetta. Samassa päätöksessä on todettu, että väylää ja sen turvalaitteita ei paineta julkisille merikartoille. Meriliikenteen turvallisuuden takaamiseksi Örön väylällä Meren-

Page 15: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 285

Pöytäkirjantarkastajat

kulkulaitos (1.1.2010 alkaen osa Liikennevirastoa) teki päätöksen 11.12.2009, jossa se päätti mer-kitä Örön 4,5 metrin syvyisenä väylänä, sekä väylän turvalaitteet, virallisiin merikarttajulkaisuihin.

Liikennevirasto on hakenut lupaa lokakuussa 2010 Örön julkisen kulkuväylän lakkauttamiseksi.

Liikennevirasto toteaa, että väylää on käytetty tulliväylänä ulkomaan kauppamerenkulussa, mutta sitä ei ole merkitty maanpuolustussyistä merikarttoihin ja näin ollen se on heikentänyt väylän tur-vallisuutta. Lisäksi Liikennevirasto on todennut alueella sijaitsevan merivoimien keskeisen harjoi-tusalueen, jota sen läpi kulkeva kauppamerenkulun liikenne on häirinnyt.

Huviveneilyn näkökulmasta julkisen kulkuväylän lakkauttaminen ja väylän turvalaitteiden poistami-

nen heikentää merkittävästi meriliikenteen turvallisuutta ko. väylällä, koska lakkauttamisesta huo-limatta huviveneet voivat ko. alueella edelleen liikkua. Huviveneilyn edellytysten turvaamisella ja kehittämisellä on merkittäviä positiivisia vaikutuksia Varsinais-Suomen matkailulle.

Varsinais-Suomen liitto on Liikenneviraston kanssa samaa mieltä siitä, että Örön 4,5 metrin väylän

epäselvä tila on syytä selkiyttää. Liitto vaatii, että Örön länsipuolista 4,5 metrin syvyistä julkista kul-kuväylää ei lakkauteta. Sen sijaan tavoitteena tulee olla väylän avaaminen yleiseen kauppameren-kulun käyttöön, kuten Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntakaavassa esitetään, ja jota edellä esitetyt perustelut tukevat.

Varsinais-Suomen liiton mielestä Örön väylän merkitys on perusteltua arvioida, ja päättää väylän

tarpeesta maakuntakaavan vahvistamisen yhteydessä. Tällöin väylän suhde ympäröivään aluei-denkäyttöön tulee arvioitua riittävän laaja-alaisesti. Maakuntakaava, ympäristöministeriön vahvis-tamisen jälkeen ohjaa viranomaisten toimia siten, että kaavan toteuttamista on pyrittävä edistä-mään eikä erityisillä toimenpiteillä saa vaikeuttaa kaavan toteuttamista.

Varsinais-Suomen liitto tiedostaa, että Örön väylä on ristiriidassa puolustusvoimien tavoitteiden

kanssa. Liitto on sitä mieltä, että joidenkin viikkojen vuosittainen harjoitustoiminta on sovitettavissa yhteen julkisella kulkuväylällä tapahtuvan liikennöinnin kanssa. Ko. harjoitustoiminnan aikana väylä suljetaan tilapäisesti hyödyntäen meriliikenteen ohjausjärjestelmää (VTS, alusliikennepalvelu).

Kulkuväylän lakkauttamislupaa hakenut Liikennevirasto on käyttänyt vuoden sisällä meriliikenteen

turvallisuutta sekä väylän merkintää merikarttoihin puoltavana, että väylän lakkauttamista peruste-levana tekijänä. Varsinais-Suomen liitto katsoo, että väylästä saatavat hyödyt ovat kiistattomat, kunhan meriliikenteen turvallisuus taataan merkitsemällä Örön väylä merikarttajulkaisuihin. Varsi-nais-Suomen liitto ei näin ollen näe julkisen kulkuväylän lakkauttamisen edellytysten toteutuvan.

Muistutus lähetettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastoon ([email protected]). Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Maakuntahallitus 29.8.2011 Asia Liikennevirasto on 25.10.2010 hakenut lupaa Örön länsipuolisen 4,5 metrin syvyisen kulkuväylän

lakkauttamiseen Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Kuulutus pidettiin nähtävä 10.1.–9.2.2011, jolloin Varsinais-Suomen liitto jätti asiasta muistutuksen. Muita lakkauttamista vastustavia muistu-tuksia jättivät Turun kauppakamari, VG-Shipping Oy ja Meriaura Oy. Varsinais-Suomen ELY -keskus katsoi muistutuksessaan, että väylä voidaan hakemussuunnitelman mukaisesti lakkauttaa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 12.8.2011 päätöksen, jossa se myöntää Liikennevi-

rastolle luvan Örön länsipuolisen 4,5 metrin syvyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamiseen. Alue-

Page 16: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 286

Pöytäkirjantarkastajat

hallintovirasto perustelee ratkaisua sillä, että väyläalue tarvitaan puolustusvoimien merivoimien käyttöön ampuma-, harjoitus- ja koetoiminta-alueeksi sekä sillä, että väylää ei ole merkitty virallisil-le merikartoille yleisenä kulkuväylänä. Aluehallintovirasto ei ole perustellut ratkaisuaan ympäris-tönäkökohdilla.

Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen 12.9.2011 mennessä. Oheismateriaalina Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös sekä linkki päätökseen: http://www.avi.fi/fi/virastot/etelasuomenavi/Ymparistojavesitalousluvat/Vesiluvat/Documents/P%C3

%A4%C3%A4t%C3%B6kset/Vuosi%202011/esavi_paatos_154_2011_4-2011-08-12.pdf Varsinais-Suomen liitto on perustellut Örön väylän tarpeellisuutta aiemmissa kannanotoissaan mm.

seuraavin perustein: 1) Merivoimien koe- ja harjoitustoiminta on sovitettavissa yhteen julkisella kul-kuväylällä tapahtuvan liikennöinnin kanssa, 2) Väylää pidetään Varsinais-Suomen liikennejärjes-telmän kehittämisen yhtenä kärkihankkeena. Väylällä oletetaan olevan merkittävä vaikutus maa-kunnan elinkeinoelämän kilpailukyvylle. 3) Väylä parantaa meriliikenteen turvallisuutta mm. tarjoa-malla Hangon sisäväylän sijaan turvallisemman väylän itään suuntautuvalle liikenteelle, on reitti-vaihtoehto kasvavalle liikenteelle, ahtailla väyläosuuksilla sekä poikkeusolosuhteissa ja vähentää yhteentörmäysriskiä Lövskärin alueella. 4.) Väylä on osoitettu hyväksytyssä Turunmaan maakun-takaavassa uutena kauppamerenkulun väylänä.

Valmistelija HS/JV Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla Etelä-Suomen

aluehallintoviraston päätöksestä myöntää Liikennevirastolle lupa Örön länsipuolisen 4,5 metrin sy-vyisen julkisen kulkuväylän lakkauttamiseen aiemmin käyttämin perustein.

Päätös Anders Laurèn ehdotti Teija Ek-Marjamäen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: Maakun-

tahallitus päättää 1) ettei liitto valita Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä ja 2), että liitto toivoo osapuolten pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, että nykyinen tilanne voisi jatkua.

Puheenjohtaja Myllymäki totesi, että keskustelussa on tehty kannatettu muutosehdotus ja teki seu-

raavan äänestysehdotuksen: ne jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kan-nattava Laurènin ehdottamaa ja Ek-Marjamäen kannattamaa muutosehdotusta äänestävät EI. Eh-dotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä ääniä annettiin seuraavasti: Antola Jouko JAA Ek-Marjamäki Teija EI Haijanen Pauliina JAA Antikainen Monika EI Hörkkö Jaana JAA Koskinen Talvikki JAA Laurèn Anders EI Lehtonen Aki JAA Maaskola Mika JAA Mutala Tellervo JAA Nieminen Raimo EI Nummentalo Juhani JAA

Page 17: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 287

Pöytäkirjantarkastajat

Ollila Matias EI Saario Mari EI Leppänen Jorma EI Virolainen Anne-Mari JAA Arve Minna JAA Myllymäki Pekka, 2 vpj. EI Puheenjohtaja Myllymäki totesi suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annetun kymmenen (10)

JAA-ääntä ja kahdeksan (8) EI-ääntä, jolloin pohjaehdotus on hyväksytty maakuntahallituksen pää-tökseksi.

_____ Lisätietoja Maakuntainsinööri Janne Virtanen, puh. 040 583 6950, [email protected]

MAANK:73 /2011

§ 120 LAUSUNTO UUDENMAAN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSESTA (M73/13.5.11)

Asia Uudenmaan liitto on pyytänyt 9.5.2011 päivätyllä kirjeellään lausuntoa Uudenmaan 2. vaihemaa-kuntakaavan luonnoksesta. Lausunto on pyydetty toimittamaan 31.8.2011 mennessä.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat yhdistyivät vuoden 2011 alussa. Uuteen maakuntaan

kuuluu 28 kuntaa. Uudenmaan koko maakunnan kattava kokonaismaakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä 2006. Vastaava Itä-Uudenmaan maakuntakaava vahvistettiin 2010.

Maakuntakaavan uudistaminen kohdistuu Uudenmaan maakuntakaavan ja 1. vaihemaakuntakaa-

van sekä Itä-Uudenmaan maakuntakaavan aluerakenteen ja liikennejärjestelmän teemoihin. Uu-distaminen koskee myös Itä-Uudenmaan maakuntakaavassa vahvistamatta jätettyjä Sipoosta Hel-sinkiin liitettyjä alueita. Työtä kutsutaan myös vahvistettujen maakuntakaavojen uudistamiseksi.

Maakuntakaavat perustuvat laadittujen rakennemallivaihtoehtojen vertailulle ja vaikutusten arvioin-

nille. Kaavaluonnoksen perusrakenteen periaatteet ovat: - alue- ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, - metropolimaakunnan kilpailukyvyn vahvistaminen, - kaupan palveluverkko osaksi alue- ja yhdyskuntarakennetta, - kylien ja muun hajarakentamisen ohjaaminen.

Lisäksi kaavassa käsitellään mm. sähkönsiirtoverkko ja puolustusvoimien melualueet. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan valmistelu on edennyt tiiviissä vuorovaikutuksessa rinnan

Varsinais-Suomen liiton valmisteleman Salo-Lohja oikoradan vaihemaakuntakaavan valmistelun kanssa. Laadittu oikoradan ja alustava yleissuunnitelma ja sen ympäristövaikutusten arviointi on otettu huomioon molempien kaavojen laadinnassa ja edesauttanut yhteisen linjausvaihtoehdon va-linnassa.

Kaavan sisältö on tiivistetysti kuvattu Uudenmaan liiton sivuilla

(http://www.uudenmaanliitto.fi/index.phtml?s=1186): ”Alue- ja yhdyskuntarakenteen kokonaisratkaisu on kaavan tärkein asiakokonaisuus. Taajama-

alueiden tarkastelun lähtökohtana ovat voimassa olevien maakuntakaavojen taajamatoimintojen alueet, kuntien kaavavarannot sekä muissa suunnitelmissa esitetyt rakentamispotentiaalit. Taaja-matoimintojen mitoituksessa on varauduttu, että nykyinen 1,5 miljoonan väestö kasvaisi 430 000 asukkaalla ja nykyisten 750 000 työpaikan lisäksi syntyisi 250 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2035

Page 18: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 288

Pöytäkirjantarkastajat

mennessä. Uutta kasvua osoitetaan ensisijassa nykyistä rakennetta täydentäen ja hyvien joukkolii-kenneyhteyksien varrelle.

Maakuntakaavaluonnoksessa taajamien käsittelytapa on uudistunut. Nykyisten maakuntakaavojen

hyvään joukkoliikenteeseen tukeutuvia taajamatoimintojen alueita on esitetty tiivistettäväksi. Yh-dyskuntarakenteessa epätarkoituksenmukaisemmin sijoitutettuja taajamatoimintojen alueita on osoitettu suunnittelukauden loppupuolella mahdollisesti käyttöön otettaviksi reservialueiksi ja osit-tain myös poistettavaksi.

Maakuntakaavaluonnoksessa varaudutaan myös nykyisten ratakäytävien uusiin asemanseutuihin

sekä uusiin raideliikenteeseen tukeutuviin kasvukäytäviin. Ne tulee suunnitella yhtä aikaa maan-käytön kanssa niin, että alueen tukeutuminen joukkoliikenteeseen turvataan. Uusien taajamien to-teuttamista ei kuitenkaan tule aloittaa ennen raideyhteyden tai aseman sitovaa päätöstä.

Maakuntakaavaluonnoksen pohjana on nykyisten maakuntakaavojen väylät. Teiden, ratojen sijain-

tiin sekä rataluokkiin on tehty tarkennuksia toteutuneiden hankkeiden tai valmiiden suunnitelmien perusteella. Liikennejärjestelmän kehittämisohjelma esitetään kaavan ehdotusvaiheessa.

Liikenneratkaisuilla vahvistetaan metropolimaakunnan kilpailukykyä Kaavaluonnoksella edistetään

valtakunnallisten ja kansainvälisten liikenneyhteyksien toimivuutta varautumalla uusien raideyhte-yksien toteuttamiseen Helsingistä Turun ja Pietarin suuntiin. Lisäksi kaavaluonnoksessa osoitetaan muun muassa Helsinki–Tallinna -yhteys, Lentorata ja Pisararata. Kilpailukykyä vahvistavia kaavan asiakokonaisuuksia ovat myös poikittaisten ja säteittäisten liikenneyhteyksien vahvistaminen ja pelkästään työpaikoille tarkoitettujen alueiden osoittaminen. Liikennejärjestelmän kehittämisohjel-ma esitetään kattavasti maakuntakaavan ehdotusvaiheessa, kun kaavaratkaisun liikenteellisten vaikutusten arvioinnit on laadittu.

Kaupan palveluverkko suunnitellaan osaksi alue- ja yhdyskuntarakennetta. Kauppa ohjataan ensi-

sijaisesti kaavaluonnoksessa osoitetuille keskustatoimintojen alueille. Keskustoihin sijoitettavien vähittäiskaupan suuryksiköiden koko on mitoitettava sellaiseksi, että ne soveltuvat ympäristöönsä. Keskustojen ulkopuolelle on osoitettu erikseen seudullisen vähittäiskaupan suuryksikkökohteita. Näille alueille voidaan sijoittaa sellaista uutta vähittäistavaran kauppaa, joka ei kaupan laatu huo-mioiden sovellu keskustatoimintojen alueille. Voimassa olevien maakuntakaavojen suuryksikkö-merkinnät jäävät voimaan. Niille on mahdollista sijoittaa sekä erikoiskauppaa että tilaa vaativaa kauppaa. Päivittäistavarakaupan suuryksiköitä ei sallita keskustojen ulkopuolelle lukuun ottamatta Espoon Lommilan, Porvoon Tarmolan ja Loviisan suuryksikkökohteita.

Hajarakentamista ohjataan kyliin. Maakuntakaavan kylämerkinnällä ohjataan maankäyttöä. Mer-

kinnällä osoitetaan ne maakunnallisesti merkittävät kylät, joihin halutaan ensisijaisesti osoittaa uut-ta asumista. Kylän asukasmäärän kasvu voi välillisesti parantaa edellytyksiä säilyttää mahdollisesti olemassa olevia julkisia tai yksityisiä palveluita, mutta julkisten palveluiden taso ja laajuus on jat-kossakin täysin kunnan määriteltävissä. Maakunnallisesti merkittävissä kylissä on luontaisia kas-vuedellytyksiä ja kunnan kaavoituksessa hajarakentamista suunnataan erityisesti niihin. Maakun-nallisesti merkittävien kylien valinnassa on sovellettu seuraavia kriteerejä: vähintään 300 asukasta, maakunnan reuna-alueilla, kuten saaristossa, riittää pienempikin asukasmäärä kylä on kasvanut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ja sillä on edelleen kasvun edellytykset edullinen si-jainti suhteessa liikenneverkkoon sekä taajamiin ja niiden palveluverkkoon (kylä ei kuitenkaan voi sijaita taajaman lievealueella). Paikallisesti merkittäviin kyliin voi kunnan kaavoituksessa ja lupahal-linnossa suunnata myös hajarakentamista, mutta määrältään sen tulee olla merkittävästi vähäi-sempää kuin maakunnallisesti merkittävissä kylissä.”

Valmistelija HS/JV/pv

Page 19: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 289

Pöytäkirjantarkastajat

Maakuntajohtajan ehdotus Ehdotus Maakuntahallitus päättää antaa seuraavan lausunnon: Etelä-Suomen aluerakenteen ja Varsinais-Suomen tulevan kehityksen kannalta oleellisin ja tärkein

Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan luonnoksen sisältökysymys on uuden ratayhteyden turvaa-minen Helsingin ja Turun välille. Ratayhteystarve on kirjattu valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoit-teisiin ja se on otettu huomioon Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rinnan edenneissä maakunta-kaavoissa. Oikoratavaihtoehdoista laaditun alustavan yleissuunnitelman ympäristövaikutusten ar-vioinnissa annetussa yhteysviranomaisen lausunnossa todetaan, että ratalinjan lopullinen valinta voidaan ratkaista maakuntakaavoituksella. Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksessa on päädytty alustavan yleissuunnitelman E-18 moottoritiehen tukeutuvaan M-vaihtoehtoon, joka on Varsinais-Suomen puolella Salo-Lohja ratalinjan vaihemaakuntakaavaehdotuksessa edelleen täsmentynyt alavaihtoehtoon Mk.

Uudenmaan maakuntakaavaluonnoksessa varaudutaan 430 000 uuden asukkaan ja 250 000 uu-

den työpaikan kasvuun vuoteen 2035 mennessä. Kasvusta 60 % kohdistuu pääkaupunkiseudulle ja 30 % Keski-Uudellemaalle (KUUMA-kunnat). Kasvuennuste on linjassa viime vuosikymmenten toteutuneen kehityksen kanssa, jossa väestö ja työpaikat ovat keskittyneet yhä enenevässä määrin metropolialueelle muiden kaupunkiseutujen kustannuksella.

Lähteet: SYKE/Tilastokeskus, Uudenmaan vaihemaakuntakaavaluonnos, Pirkanmaan maakuntasuunnitelma, Tampe-

reen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma, Varsinais-Suomen maakuntasuunnitelma, Turun kaupunkiseudun raken-nemalli.

Varsinais-Suomen liitto puoltaa Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan valmistelun jatkamista nyt

esillä olleen kaavaluonnoksen pohjalta ja toivoo, että kaavatyössä nyt esitettyä vahvemmin koros-tetaan valtakunnallisesti erittäin tärkeän Tukholma-Turku-Helsinki-Pietari -kehittämisvyöhykkeen merkitystä. Länsisuunnan raideliikenteen kehittämiseen tukeutuvilla ja sitä edistävillä maankäyttö- ja liikenneratkaisuilla voidaan tukea metropolialueen ja koko Etelä-Suomen aluerakenteen kestä-vää kehitystä ja tasata pääkaupunkiseutuun kohdistuvia kasvupaineita ja siten vähentää mm. liialli-sesta keskittymisestä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Oikoradasta ensimmäisessä vaiheessa to-teutuvan Espoo-Lohja -välin pendelöintiliikenteellinen merkitys tulisikin näkyä oikoradan peruste-luissa.

Page 20: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 290

Pöytäkirjantarkastajat

Varsinais-Suomen liitto totea, että kaavaluonnos on huolellisesti laadittu ja esitetty riittävän yleis-piirteisenä. Lisäksi liitto toivoo, ettei vaihemaakuntakaavan tavoiteaikatauluun tule sellaisia muu-toksia, jotka voisivat hidastaa Salo-Lohja oikoradan vaihemaakuntakaavan seuraavia hyväksymis- ja vahvistamisvaiheita.

Lausunto lähetetään: Uudenmaan liitto ([email protected]) Päätös Merkittiin, että Jouko Antola poistui kokouksesta klo 11.00. Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Suunnittelujohtaja Heikki Saarento, puh. 040 720 3056, [email protected]

HALL:130 /2010

§ 121 TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.6.2011

Asia Maakuntahallitus (mh 24.1.2011 § 4) päätti vahvistaa Varsinais-Suomen liiton talousarvion 2011 käyttötalousosan käyttösuunnitelman siten, että käyttötalouden tuottojen ja kulujen sitovuustasot ovat seuraavat:1) kuntarahoitteisilla kustannuspaikoilla tiliryhmätaso ja 2) ohjelma- ja hankerahoit-teisilla kustannuspaikoilla toimintakatetaso (0 euroa).

Talousarvion toteutumaraportin 1.1.- 30.6.2011 perusteella kuntarahoitteisilla kustannuspaikoilla ei

käyttötalouden tiliryhmätasoilla ole ennakoitavissa sellaisia poikkeamia, jotka edellyttäisivät toi-menpiteitä.

Myöskään ohjelma- ja hanketoiminnan kustannuspaikoilla ei ole ennakoitavissa toimenpiteitä edel-

lyttäviä poikkeamia. Oheismateriaalina ovat osaamisryhmittäiset selostukset toiminnallisten tavoitteiden toteutumises-

ta sekä kuntarahoitteisten kustannuspaikkojen toteutumavertailu tiliryhmätasolla. Valmistelija MR/PK/mk Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen ajalla

1.1.- 30.6.2011. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Hallintojohtaja Markku Roto p. 040 761 5509, [email protected]

HALL:112 /2012

§ 122 TALOUSARVION 2012 JA TALOUSSUUNNITELMAN 2012 - 2014 VALMISTELU

Asia Talousarvio ja taloussuunnitelma on valmisteltu virastossa osaamisryhmittäin ja valmistelu on pe-rustunut maakuntaohjelmassa ja maakuntasuunnitelmassa tehtyihin strategisiin valintoihin ja toi-minnan linjauksiin. Maakuntahallitus käsittelee 29.8.2011 alustavan talousarvion 2012 ja talous-suunnitelmaluonnoksen 2012 - 2014 ja varaa jäsenkunnille mahdollisuuden esityksien tekemiseen

Page 21: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 291

Pöytäkirjantarkastajat

kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Kuntien esitykset sekä lopullinen talousarvio- ja talous-suunnitelmaesitys käsitellään maakuntahallituksessa 21.11.2011 ja viedään maakuntavaltuuston 12.12.2011 päätettäväksi.

Varsinais-Suomen liiton yhteistyökomitea antoi kokouksessaan 22.8.2011 talousarviosta ja –

suunnitelmaluonnoksesta seuraavan lausunnon: Yhteistyökomitea esittää lausuntonaan, että: 1. liiton edellytykset säilyä osaavana ja monipuolisena asiantuntijaorganisaationa on turvattava jat-

kossakin 2. työehtosopimusten mukaisten palkantarkistusten kustannusvaikutus vuonna 2012 tulee ole-maan tämänhetkisen inflaatiokehityksen perusteella ainakin 2 %, jonka vuoksi henkilöstön palkko-jen budjettiarvion on oltava suurempi mahdollisten palkantarkistusten kattamiseksi. 3. kiristyneessä taloustilanteessa on positiivista se, että henkilöstövähennyksiin ovat riittäneet eläkkeelle jäämiset ja niiden johdosta tehdyt järjestelyt

Kuntajohdon neuvottelupäivillä 16.9.2011 selostetaan talousarvion ja -suunnitelman keskeinen

sisältö. Talousarviossa 2012 jäsenkuntien maksuosuudet ovat 3 666 217 euroa, joka euromäärä on 3,0 %

korkeampi kuin talousarvion 2011 maksuosuustuloarvio. Vuosien 2002 - 2009 tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisiä, jolloin vuodelle 2012 voidaan tehdä vastaavasti alijäämäinen budjetti (-120 000 euroa). Alijäämä suunnitellaan katettavaksi edellisten tilikausien ylijäämätililtä.

Vuosien 2013 - 2014 taloussuunnitelmissa määrärahat ja tuloarviot perustuvat kuntien mak-

suosuuksien kasvuun siten, että vuonna 2013 kasvuprosentti on 3,0 % ja vuonna 2014 kasvupro-sentti on 3,0 %. Tilikauden tuloksen osalta tavoitteena on molempina vuosina nolla euroa. Talous-arvion 2012 investointiosaan on varattu 18 000 euron määräraha, jota käytetään atk-järjestelmien ylläpitoon.

Oheismateriaali: Alustava talousarvio 2012 ja taloussuunnitelmaluonnos 2012 - 2014 Valmistelija MR/mk Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus hyväksyy Varsinais-Suomen liiton alustavan talousarvion 2012 ja taloussuunni-

telmaluonnoksen 2012 - 2014 sekä päättää toimittaa sen jäsenkunnille ja varata kunnille tilaisuu-den esityksien tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi 31.10.2011 mennessä.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Hallintojohtaja Markku Roto p. 040 761 5509, [email protected]

HALL:74 /2005

§ 123 MAAKUNTAVALTUUSTON 13.6.2011 KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANO

Asia Kuntalain 56 §:n 1. momentin mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on synty-nyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipy-mättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Page 22: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 292

Pöytäkirjantarkastajat

Valmistelija MR/MK Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus katsoo, että maakuntavaltuuston kokouksen 13.6.2011 päätökset eivät ole synty-

neet virheellisessä järjestyksessä, maakuntavaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa ja päätökset eivät muutoin ole lainvastaisia, jolloin niiden toimeenpanemisella ei ole estettä ja päättää panna täytäntöön maakuntavaltuuston 13.6.2011 tekemät päätökset:

§ Toimenpide 1-9 - Ei toimenpiteitä 10 Vuoden 2010 talousarvion toteutuminen ja tilinpäätös - Ei toimenpiteitä 11 Vuoden 2010 arviointikertomus - Maakuntahallitukselle valmisteltavaksi 12 Vuoden 2010 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen - Ei toimenpiteitä 14 Varsinais-Suomen maakuntaohjelman toteutumisen seuranta - Ei toimenpiteitä 15 Vaihemaakuntakaavan laatiminen tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvi-

en alueiden osoittamiseksi Varsinais-Suomessa - Maakuntahallitukselle toteutettavaksi 16 Teknisen virheen korjaus Loimaan maakuntakaavakartan sähkölinjamerkinnässä - Virastolle toteutettavaksi 17 Valtuustoryhmän tai valtuutetun aloitteet

- Maakuntahallitukselle valmisteltavaksi 18-19 - Ei toimenpiteitä

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Hallintopäällikkö Markku Roto, p. 040 7615509, [email protected]

HALL:113 /2012

§ 124 ALUEKEHITYSJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÖÖN LIITTYVÄT ORGANISAATIO- JA TOIMENKUVAJÄRJESTELYT

Asia Aluekehitysjohtaja Pekka Ojasen siirryttyä eläkkeelle 1.8.2011 ohjelmajohtaja Tarja Nuotio on aloit-tanut aluekehitysjohtajan viran hoidon.

Edellä mainittu muutos mahdollistaa ja edellyttää seuraavia muutoksia liiton organisaatiossa ja

henkilöstön toimenkuvissa. 1. Yhdistetään kansainvälisen yhteistyön ja ohjelmien osaamisryhmä aluekehittämisen osaamis-

ryhmään. 2. Lakkautetaan ohjelmajohtajan virka 3. Lisätään aluekehitysjohtajan (Tarja Nuotio) toimenkuvaan kansainvälistä yhteistyötä ja ohjelmia

koskevat tehtävät. 4. Lisätään eriyttämissäännösten mukaisesti tarkastajan (audit authority, Misa Törmä) toimenku-

vaan EAKR-ohjelman ja maakunnan kehittämisrahan todentamis- ja maksatustehtävät 5. Lisätään eriyttämissäännösten mukaisesti maksatustarkastajan (Heli Tyyskänen) toimenkuvaan

maakunnan kehittämisrahan todentamis- ja maksatustehtävät

Page 23: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 293

Pöytäkirjantarkastajat

6. Kohdennetaan yllä mainittujen henkilöiden työaikaa ja palkkakuluja EU- ohjelmien teknisiin tukiin tuntiseurannan mukaisesti.

7. Otetaan huomioon yllä mainittujen henkilöiden toimenkuvien laaja-alaistumisesta johtuva tehtä-vien vaativuuden lisäys, mikä edellyttää tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistusta (KVTES II luku 5 § 2. mom.).

Valmistelija JS/MR Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää 1.8.2011 alkaen yhdistää aluekehittämisen ja kansainvälisen yhteistyön

ja ohjelmien osaamisryhmät ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään yhdistämisen edellyttämät toimenkuvien ja palkkojen tarkistukset.

Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että ohjelmajohtajan virka lakkautetaan. Päätös Merkittiin, että aluekehitysjohtaja Tarja Nuotio poistui kokouksesta tämän asiakohdan ajaksi. Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Maakuntajohtaja Juho Savo, p. 0400 485 333, [email protected]

HALL:115 /2011

§ 125 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2010

Asia Varsinais-Suomen liiton yhteistyökomitea seuraa henkilöstösuunnitelman toteutumista. Henkilökertomuksella seurataan henkilöstön henkisen ja fyysisen tilan ja niissä tapahtuneiden

muutosten sekä henkilöstökustannusten kehitystä. Seuranta tehdään johdon ja henkilöstön yhteis-työnä työterveyshuollon ja työsuojelun asiantuntemusta hyväksikäyttäen. Henkilöstökertomuksen avulla on mahdollista analysoida toimintaa vuosittain ja suorittaa vertailuja samankaltaisten yksi-köiden kesken.

Henkilökertomuksen laadinnassa Varsinais-Suomen liitto noudattaa kunta-alan henkilöstörapor-

tointisuositusta (1.12.2003).

Keskeistä huomioitavaa: Henkilöstökertomus on strategian toteutumisen ja arvioinnin työkalu. Henkilöstökertomus on viraston virallinen kuvaus henkilöstövoimavaroista ja niiden kehittymisestä. Henkilöstökertomus antaa realistisen kuvan henkilöstön pitkäaikaiseen suorituskykyyn liitty-vistä tekijöistä. Henkilöstökertomus ohjaa viraston strategista ja operatiivista johtoa käyttämään ja kehittä-mään henkilöstöresursseja oikein. Henkilöstökertomus on esitystavaltaan suppea ja kokoava. Tietoja kerätään säännöllisesti. Tieto on helposti ymmärrettävässä muodossa ja samaa muotoa käytetään kaikkialla virastos-sa.

Oheismateriaalina on Varsinais-Suomen liiton henkilöstökertomus 2010. Yhteistyökomitea on käsitellyt asiaa kokouksessaan 22.8.2011.

Page 24: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 294

Pöytäkirjantarkastajat

Valmistelija MR/MK/PK Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus hyväksyy henkilöstökertomuksen v. 2010. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Hallintosihteeri Marja Karttunen p. 040 720 3061, [email protected]

HALL:120 /2011

§ 126 TPD-PÄIVÄ 3.11.2011

Asia Yhteistyökomitea päätti kokouksessaan 22.8.2011 esittää maakuntahallitukselle, että maakunta-hallituksen ja henkilökunnan yhteinen, perinteinen työpaikkademokratiapäivä järjestetään piknik-risteilynä Turku-Maarianhamina-Turku.

Päivän aiheina ovat mm. - tiimityöskentely - Liitto tulevaisuudessa – mihin suuntaan kehitytään? - Työaikojen jousto, etätyö Valmistelija Yhteistyökomitea/MK Maakuntahallituksen ehdotus Maakuntahallitus päättää järjestää maakuntahallituksen ja henkilökunnan yhteisen TPD-päivän

piknik-risteilynä torstaina 3.11.2011. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Hallintosihteeri Marja Karttunen p. 040 720 3061, [email protected]

HALL:119 /2011

§ 127 MAAKUNTIEN LIITTOJEN VALTUUSTOJEN JA HALLITUSTEN PUHEENJOHTAJIEN SEKÄ MAAKUNTAJOHTAJIEN SEMINAARI

Asia Suomen Kuntaliitto järjestää maakuntien liittojen valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille sekä maakuntajohtajille ke-pe 5.-7.10.2011 työseminaarin, jonka erityisteemana on Pietarin alueen aluehallinto sekä suomalaisten alueiden edustautuminen Pietarissa.

Tilaisuuden tavoitteena on lisäksi ylläpitää verkostoa johtavien alueellisten luottamushenkilöiden ja

maakuntajohtajien välillä sekä käsitellä joukolla ajankohtaisia kysymyksiä. Valmistelija MR/mk Maakuntajohtajan ehdotus

Page 25: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 295

Pöytäkirjantarkastajat

Maakuntahallitus päättää, että työseminaariin Pietarissa 5.-7.10.2011 osallistuvat maakuntaval-tuuston 1. varapuheenjohtaja Mikko Rönnholm, maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja maakuntajohtaja Juho Savo.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Ts. maakuntajohtajan sihteeri Liisa Piipponen, p. 040 158 2948, [email protected]

ALUEK:6 /2011

§ 128 TILANNEKATSAUS AMMATILLINEN KOULUTUS VARSINAIS-SUOMESSA 2015 -HANKKEEN OSALTA

Asia ”Ammatillinen koulutus Varsinais-Suomessa 2015” on maakunnan kehittämisrahalla rahoitettu ELY – keskuksen toteuttama hanke. Hankkeen tavoitteena on selvittää miten seudullisesti kattava ja palvelukykyinen sekä taloudellisesti vahva ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön järjes-täjäverkko on maakunnassa tarkoituksenmukaista organisoida sekä tuottaa 1-3 konkreettista to-teuttamismallia. Hanke toteutetaan ajalla 01.04.2011 – 31.12.2011 kokonaiskustannusarvion olles-sa 42 500 euroa. Hankkeella toteutetaan myös Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa 2011 - 2014 esitettyä toimenpidettä siitä, että tuetaan koulutuksen järjestäjäverkon kehittämistä maakun-nan erityispiirteet huomioiden mukaan lukien ruotsinkielen opetus. Varsinais-Suomen liiton maa-kuntahallitus teki päätöksen hankkeesta 28.02.2011.

Hanke on käynnistynyt asianmukaisesti ja elo-syyskuun aikana on toteutettu/toteutetaan keskeisille

sidosryhmille suunnatut haastattelut myös maakuntahallituksen jäsenten ja liiton viraston ao. hen-kilöstön osalta.

Hankkeen toteutuksen loppuvaiheessa 12.10.2011 maakuntahallitukselle järjestetään iltakoulu

tuloksista ja esitetyistä jatkotoimista. Iltakouluun on kutsuttu myös Turun kaupungin koulutussekto-ria edustavat henkilöt. Asia on myös lokakuun maakuntahallituksen esityslistalla. Tavoitteena on mm. että hankkeen tulosten perusteella maakuntahallitus voisi esittää asiassa lausumaa maakun-tavaltuustolle 12.12.2011.

Valmistelija TN/EH Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus merkitsee tilannekatsauksen Ammatillinen koulutus Varsinais-Suomessa 2015 -

hankkeesta tiedoksi. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Erikoissuunnittelija Esa Högblom, p. 02 2100 920, [email protected]

ALUEK:37 /2011

§ 129 TILANNEKATSAUS KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN 2016 LAADINNAN OSALTA

Asia Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus hyväksyi 27.6.2011 (§ 108) maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaoston valmisteleman lausunnon koskien koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunni-telmaa 2016 (KESU) erityisesti koulutuksen aloituspaikkojen osalta opetus- ja kulttuuriministeriön

Page 26: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 296

Pöytäkirjantarkastajat

(OKM) lausuntopyyntöön perustuen. Lausunto on toimitettu ministeriöön. Alustavan tiedon (18.8.2011) mukaan OKM:n lausuntopyyntö valtakunnallisesta KESU:sta lähetetään elo-syyskuun vaihteessa lausunnonannon takarajan ollessa 12.10.2011. Lausuntoprosessin kanssa samanaikai-sesti järjestetään alueellisia tilaisuuksia ja myös valtakunnallinen kuulemistilaisuus ministeriön toi-mesta. Maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaosto käsittelee lausuntoasiaa osaltaan 13.9.2011.

Syksyn jatkoprosesseissa OKM:n näkökulmasta on erityisesti kysymys maakuntien esitysten yh-

teensovittamisesta OKM:n laskelmien suhteen. Maakuntien yhteenlasketut aloituspaikkaesitykset 2016 ovat noin 10 000 paikkaa suuremmat suhteessa valtakunnalliseen kehyslaskelmaan erotuk-sen painottuessa toisen asteen ammatillisiin ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoihin. Kaikilla koulutusaloilla on ylitystä sinänsä. Valtakunnallinen KESU on tarkoitus hyväksyä valtioneuvostos-sa joulukuussa. Maakuntahallitus antoi 27.6 kokouksessaan myös tehtävän virkamiestason edun-valvonnasta maakunnan KESU –tavoitteiden suhteen ja asiaa on tältä pohjalta viety eteenpäin. KESU:n keskeiset tavoitteet ja näkökulmat ovat esillä myös liiton ja eri toimijoiden välisissä neuvot-teluissa syksyn aikana ja ovat esillä myös seuraavassa maakuntaohjelman toteuttamissuunnitel-massa. KESU on myös hallitusohjelman toteutumiseen mitä suuremmassa määrin liittyvä kysymys.

KESU:n tavoitteiden toteutumista seurataan jatkossa sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti,

mikä mm. edellyttää maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaostolta aktiivista roolia. Koulutusjaosto on keskustellut jatkotoimista asiaan liittyvän maakunnallisen prosessin ja toiminnan systematisoin-nista.

Valmistelija TN/EH/MKy Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus merkitsee tilannekatsauksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman

2016 laadinnan osalta tiedoksi. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Erikoissuunnittelija Esa Högblom, p. 02 2100 920, [email protected] Erikoissuunnittelija Mervi Kylmälä, p. 02 2100 949, [email protected]

ALUEK:61 /2011

§ 130 VARSINAIS-SUOMEN LIITON KOMMENTIT VALTAKUNNALLISISTA ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEISTA VUOSILLE 2011-2015 (TAVOITEPÄÄTÖS)

Asia Työ- ja elinkeinoministeriön alueiden kehittämisyksikkö on 15.7.2011 saapuneella kirjeellään pyy-tänyt Varsinais-Suomen liiton kommentteja ensimmäiseen rakenneluonnokseen liittyen ”Valtakun-nallisiin alueiden kehittämistavoitteisiin vuosille 2011-2015” (tavoitepäätös). Kommentit pyydettiin toimittamaan 12.8.2011 mennessä TEM:iin. Tavoitepäätös sisältää alueiden kehittämisen tavoitteet ja kehittämistoimenpiteiden painopisteet valtioneuvoston toimikaudeksi ja päätöksellä tarkennetaan alueiden kehittämislain tavoitteita.

Tavoitepäätöksen valmistelusta on vastannut TEM:n alueiden kehittämisyksikön aluestrategiaryh-

mä ja valmistelun pohjana ovat olleet hallitusohjelma ja keväällä 2011 alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunnassa käydyt linjauskeskustelut sekä eri ministeriöiden kanssa käydyt neuvottelut. Tavoitepäätös viimeistellään saatujen kommenttien perusteella syyskuussa ja käsitellään Kataisen hallituskaudelle asetettavassa alue- ja rakennepolitiikan neuvottelukunnassa.

Page 27: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 297

Pöytäkirjantarkastajat

Oheismateriaalina on 11.8.2011 TEM:lle toimitettu kommenttipaperi. Itse tavoitepäätösluonnos on nähtävillä kokouksessa.

Valmistelija JS/TN Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi Työ- ja elinkeinoministeriön alueiden kehittämisyksikölle

11.8.2011 annetut kommentit koskien Valtakunnallisia alueiden kehittämistavoitteita vuosille 2011-2015 (tavoitepäätös).

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin, että Mari Saario poistui klo 11.25. _____ Lisätietoja Aluekehitysjohtaja Tarja Nuotio, 040 5063 715, [email protected]

EDUNV:17 /2011

§ 131 VARSINAIS-SUOMEN LIITTO TURUN KANSAINVÄLISILLE KIRJAMESSUILLE LOKAKUUSSA 2011

Asia Varsinais-Suomen liitto on osallistunut vuosittain eri tavoin Turun kansainvälisille kirjamessuille. Kahtena viime vuotena liitolla on ollut messuilla oma osasto.

Esittäytymisellä on pyritty lisäämään liiton tunnettavuutta kansalaisten, kansalaisjärjestöjen ja yh-

distysten keskuudessa. Siinä on onnistuttu melko hyvin. Sadat vieraat ovat mm. osallistuneet osas-tolla järjestettyihin maakunta-aiheisiin kyselyihin. Liitto on saanut niiden analysoinnista hyvää tietoa siitä miten liiton toimintaa ja maakuntaa tunnetaan.

Messukeskuksen A-hallista on taas liitolle varattu 18 m2 kokoinen tila. Sama tila, joka on ollut edel-

lisinäkin vuosina. Tila somistetaan maakuntahengen mukaisesti maakunnan värein ja tunnuksin. Messuilla esitellään mm. Varsinais-Suomen aluetta, toteutuneita kuntaliitoksia ja liiton toimintaa yleensä. Myyntiartikkeleita ovat historiasarjan kirjojen lisäksi Suomen portti ja kulttuurimaisema- ja vanha rakennuskanta –sarjan julkaisut. Viraston sisäinen työryhmä suunnittelee osaston ulkoasun ja sisällön. Tarvittava rekvisiitta valmistellaan pääosin omin voimin. Liitto hankkii sidosryhmilleen tarpeellisen määrän asiakaskutsukortteja.

Valmistelija LP/HH/lk Maakuntajohtajan ehdotus Maakuntahallitus päättää, että Varsinais-Suomen liitto osallistuu omalla näyttelyosastollaan vuo-

den 2011 kirjamessuille. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____ Lisätietoja Kulttuurisihteeri Hannele Hartikainen, p. 040 7202 163, [email protected]

§ 132 TIEDOKSI ANNETTAVAT ASIAT

.1 MAANKÄYTTÖJAOSTON 27.6.2011 ANTAMAT LAUSUNNOT

Page 28: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 298

Pöytäkirjantarkastajat

Maankäyttöjaoston pöytäkirja on nähtävänä maakuntahallituksen kokouksessa.

Lausunto Tarvasjoen kunnanhallitukselle Tarvasjoen kunnan strategisesta yleiskaavaehdotuksesta (M78/25.5.11) Utlåtande om förslget till delgeneralplan för Utö – Lausunto Utön osayleiskaavaehdotuksesta (M74/16.5.11) Lausunto Salon kaupungin ympäristönsuojeluosastolle Maankaivuu Jari Laapotin maa-aineslupahakemuksesta Salon kaupungin Perttelin Pöytiön kylän tilalle Räimännummen Santa-kuoppa 3:134 (M62/5.5.11) Lausunto ehdotuksesta Maskun kunnan rakennusjärjestykseksi (M82/15.6.11) Suunnittelujohtajan lausunto Salon kaupungin ympäristönsuojeluyksikölle Veikko Salinin maa-aineslupahakemuksesta Salon kaupungin Kiskon kirkonkylän kylän tilalle 3:125 (M83/6.6.11) Lausuntopyynnöt, jotka eivät anna aihetta Varsinais-Suomen liiton lausunnon antamiseen:

Naantali; Luolalan korttelin 11 ja Viestitien asemakaavan muutosehdotus (M81/26.5.11) Naantali; Nimettömän ranta-asemakaavaehdotus ja ranta-asemakaavan muutosehdotus II (M76/20.5.11) Salo; Sokeritehtaan kehittämissuunnitelma (M84/6.6.11) Salo; Suomusjärven Salmenniemen ranta-asemakaavan muutosluonnos (M85/6.6.11) V-S:n ELY-L -keskus; Tiesuunnitelma: Mt 180 Kaarina-Korppoo. Liittymäjärjestelyjen paran-taminen Rakentajantien liittymän alueelle (M65/6.5.11) V-S:n ELY-L -keskus; Tiesuunnitelma: Mt 180 Kaarina-Korppoo. Liittymäjärjestelyjen paran-taminen Väntsin eritasoliittymän alueelle (M66/6.5.11) Satakuntaliitto; selvitys ”Mannertuulialueet Satakunnassa” (M80/26.5.11) Maa- ja metsätalousministeriö; suunnitelma vesiviljelyn sijainninohjaussuunnitelman laatimi-sesta ja sen ympäristöarvioinnin toteuttamisesta (M77/24.5.11)

.2 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KOSKIEN PIDULA MÕIS:N MUUTOKSENHAKUA CENTRAL BALTIC INTERREG IVA-OHJELMAN RAHOITUSPÄÄTÖKSESTÄ

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 21.6.2011 pitänyt ennallaan Turun hallinto-oikeuden päätöksen liittyen OÜ Pidula Mõis:n muutoksenhakuun Central Baltic Interreg IVA-ohjelman rahoituspäätöksestä. KHO on hylännyt valituksen ja hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta, myöskään oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus hylätään. Asi-assa on ollut kyse Pidulan vaatimuksesta saada sisällytettyä EU-hankkeeseen esitetyt investointi-kustannukset Pidulan osalta osaksi kokonaishanketta (jotka ohjelman hallintokomitea on poistanut lopullisesta rahoituspäätöksestä).

.3 MATKARAPORTIT

Heikki Saarento, Mikko Laaksonen New Bridges 3rd Project Workshop 7.-10.6.2011 Wroclaw, Puola ja Kööpenhamina, Tanska Heidi Saaristo Plan Bothnia meeting/Uppsala Sverige 14.-15.6.2011 Uppsala, Ruotsi Ville Roslakka EXPAT-hankkeen kansainvälinen partneritapaaminen 27.-28.6.2011 Riika, Latvia Maakuntajohtajan ehdotus

Page 29: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 299

Pöytäkirjantarkastajat

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi annettavat asiat tiedoksi. Päätös Ehdotus hyväksyttiin. _____

§ 133 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Ehdotus Puheenjohtaja Ilkka Kanerva päättää kokouksen. Päätös Puheenjohtaja Pekka Myllymäki päätti kokouksen klo 11.30. _____

Page 30: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 300

Pöytäkirjantarkastajat

MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 114-116, 119-123, 125, 128-130 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät: 117-118, 124, 126-127, 131-133 HValL 3 §:n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamal-la. Pykälät ja kieltojen perusteet:

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Pykälät: 117-118, 124, 126-127, 131-133

Oikaisuvaatimusviran-omainen

VARSINAIS-SUOMEN LIITON MAAKUNTAHALLITUS Ratapihankatu 36 PL 273 20101 TURKU sähköposti: [email protected]

Aika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

VALITUSOSOITUS Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta an-

nettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvali-tuksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen Turun hallinto-oikeus Sairashuoneenkatu 2 PL 32 20101 TURKU Kunnallisvalitus, pykälät: Valitusaika 30 päivää Hallintovalitus, pykälät: Valitusaika 30 päivää Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 80 euroa.

Page 31: VARSINAIS-SUOMEN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2011 … · Valtion rahoitus yliopistojen toimintaan säilyy vuonna 2012 samalla tasolla kuin vuonna 2011 (1,8 miljardia euroa). Tulevina vuosina

VARSINAIS-SUOMEN LIITTO Maakuntahallitus

29.08.2011

Sivu 301

Pöytäkirjantarkastajat

Muu valitusviranomai-nen

Osoite: Postiosoite: Pykälät: Valitusaika päivää

Valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista.

Valituskirja Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimus/valitusosoitus liitetään pöytäkirjannotteeseen.