talous ja yhteiskunta 3/2003

3/2003&Y h t e i s k u n t aT a l o u s

TyöttömyysSopimustoiminnan

haasteetPuskurirahastot

EtätyöTalousennuste

2003-2004

Palkat ja työllisyysPalkat ja työllisyys

3 2003

Heikki TaimioPääkirjoitus .......................................................................... 1

Talousennuste 2003–2004Talous elpyy vaimeasti, työllisyys heikkenee lähiaikoina....... 2

Merja KauhanenTyöllisyyskehitys kotimaisen kysynnän varassa .................... 6

Pekka SauramoTyövoimakustannukset Suomessa – missä mennään? ......... 11

Lauri IhalainenSopimuspolitiikka talous- ja rahaliitossa ............................ 17

Ralf SundSuomalainen sopimusjärjestelmä ristiaallokossa................. 21

Kenneth SnellmanTulospalkkaus kannustimena ja joustona ............................ 27

Marja-Liisa HalkoArvioita työttömyysvakuutuksen puskurirahastoinnista ..... 32

Pasi PyöriäEtätyö on yhä harvinaista..................................................... 37

Matti SihtoSailaksen työllisyystavoitteen sietämätön vaikeus ................ 42

Heikki RäisänenTyövoimapolitiikan rooli rakennetyöttömyyden torjunnassa 47

Heikki TaimioTyöllisyystavoite edellyttää vaativia ja nopeita toimenpiteitä– valtiosihteeri Raimo Sailaksen haastattelu ....................... 53

Suhdanteet yhdellä silmäyksellä ........................................... 60

31. vuosikerta4 numeroa vuodessa

Julkaisija:Palkansaajien tutkimuslaitosPitkänsillanranta 3 A (6. krs)00530 HelsinkiP. 09–2535 7330Fax: 09–2535 7332www.labour.fi

Toimitus:Päätoimittaja Jukka PekkarinenToimittaja Heikki TaimioP. 09–2535 [email protected]

Taitto ja tilaukset:Irmeli HonkaP. 09–2535 [email protected]

Toimitusneuvosto:Sari Aalto-MatturiUlla AittaPeter J. BoldtLea HaikalaTuomas HarpfPekka ImmeliEsa MäistiSeppo NevalainenJari Vettenranta

Tilaushinnat:Vuosikerta 20,00 €Irtonumero 6,50 €

Painopaikka:Jaarli Oy

Valokuvaus:Maarit Kytöharju

Kansi:Graafikko Markku Böök

Kannen kuvat:Aimo Hyvärinen

ISSN 1236–7206

3/2003&Y h t e i s k u n t aT a l o u s

TyöttömyysSopimustoiminnan

haasteetPuskurirahastot

EtätyöTalousennuste

2003-2004

Palkat ja työllisyysPalkat ja työllisyys

Kun hitaan talouskasvun vuosista2001–2003 joskus tehdään tilinpää-tös, niin varmasti myös verrataan,kuinka eri maat niistä selvisivät. Suo-mi ja Yhdysvallat ovat viime aikoinasijoittuneet erilaisten kilpailukykyver-tailujen kärkeen, mutta henkeä kohtilasketun kansantuotteen kasvuvauh-tien vertailussa Suomi vie selvän voi-ton.

Yhdysvaltain BKT:n kasvusta pitääensin vähentää puolisen prosenttiyk-sikköä, jotta se saadaan vertailukel-poiseksi eurooppalaisten lukujenkanssa. Ero muodostuu menoista tie-tokoneohjelmistoihin, joita ei Euroo-passa lasketa investoinneiksi loppu-tuotteisiin. Ohjelmien vilkas uusimi-nen paisuttaa Yhdysvaltain talouskas-vulukuja.

Korkeamman syntyvyyden ja maa-hanmuuton seurauksena Yhdysvaltainväestö kasvaa paljon nopeammin kuinesimerkiksi Euroalueen tai Suomenväestö. Tämä alentaa vastaavasti hen-keä kohden lasketun kokonaistuotan-non kasvua. Elintasovertailuissa käyte-täänkin juuri BKT:tä per capita, vaikkase onkin yksiulotteinen elintasomittari.

Kuluvan vuoden ennuste huomioonottaen tällä tavalla oikaistu Yhdysvaltaintalouskasvu jää vuosina 2001–2003 kes-kimäärin nollaan. Suomen henkeä koh-den laskettu BKT kasvaa samaan ai-kaan keskimäärin 1,5 %/v. Tämä onnoin prosenttiyksikön korkeampi kas-vuvauhti kuin koko euroalueella. Ruotsipääsee lähes samaan kuin Suomi.

Tässä oli vain alkupaloja kiinnosta-vaan vertailuun. Ultrakeveästä raha- jafinanssipolitiikasta huolimatta Yhdys-valloilla on mennyt viime vuosinakehnommin kuin on näyttänyt. Raken-teellisista jäykkyyksistään moitittu eu-roalue on selvinnyt kasvun notkahduk-sesta paremmin. Sekä Suomen ettäeuroalueen ulkopuolisen Ruotsin saa-vutukset ovat huipputasoa.

Vertailun keskeisiin analyyttisiin ky-symyksiin tulee epäilemättä kuulu-maan, mitä merkitystä talouspolitiikanvirityksillä, rakenteellisilla jäykkyyksil-lä ja euroalueeseen kuulumisella onollut kansantalouksien sopeutumisky-vylle. Samalla muistettakoon, että ko-konsa ja väestönkasvunsakin johdostaYhdysvallat vaikuttaa yhä voimakkaastimuun maailman suhdanteisiin.�

Suomi–USA1,5–0

AJANKOHTAISTA

� Työllisyyskehitystä kannattaaseurata tilastoista eikä muodostaasiitä mielikuvaa pelkkien lehtiotsi-koiden perusteella. Työttömienmäärän ja työttömyysasteen lisäksion huomioitava työvoiman tarjon-ta, työllisyys ja työllisyysaste (työl-listen osuus työikäisestä väestöstä)sekä erilaiset luokittelut iän, suku-puolen, alueen jne. mukaan. Tilas-toista löytyy helposti mm. sellainenvähemmän tunnettu tieto, että vii-me vuosina työllisyys on kehittynytEuroopassa selvästi suotuisamminkuin Yhdysvalloissa, tai että Suo-messa julkisen sektorin työpaikko-jen lisääntyminen on kompensoinutteollisuuden työpaikkojen hävikkiä.

� Tilastokeskuksen työvoimatut-kimus (http://tilastokeskus.fi/tk/el/tyoel.html) ja työministeriöntyönvälitystilasto (www.mol.fi,”Ajankohtaista, tilastot”) tuottavathieman erilaista tietoa Suomen työ-markkinoista – erot selitetään edel-lisen yhteydessä. TyöministeriönTyöpoliittisessa aikakauskirjassa onlaaja tilastoliite. Tilastokeskuksenkuluttajabarometriin sisältyy kotita-louksien arvio työttömyyden tule-vasta muutoksesta. Nykyisestä jalähiaikojen työllisyystilanteesta ker-tovat myös Teollisuuden ja Työn-antajain Keskusliiton (www.tt.fi)suhdannebarometri ja Palvelutyön-antajien (www.palvelutyonantajat.fi)suhdannetiedustelu.

� Ulkomaisten työllisyystilastojenhaun voi aloittaa TilastokeskuksenWebStat-hakemistosta (http://webstat.stat.fi). EU:ssa näitä tilasto-ja julkaisee Eurostat (http://europa.eu.int/comm/eurostat –”Themes” – ”Population and SocialConditions”). Yhdysvalloissa keskei-nen tilastolähde on työministeriönBureau of Labor Statistics(www.bls.gov). Myös OECD:llä(www.oecd.org) ja Kansainvälisellätyöjärjestöllä ILO:lla (www.ilo.org)on työmarkkinatilastoja.

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s2

Talousennuste 2003–2004

Talous elpyyvaimeasti,työllisyys heikkeneelähiaikoina

Palkansaajientutkimuslaitos

Ennusteryhmä:Pekka Sauramo, MerjaKauhanen, Eero Lehto jaHeikki Taimio

Ennuste on julkaistu 21.8.2003

Maaliskuussa julkaistussa edellisessäennusteessamme arvioimme suhdan-teiden kohentuvan ensi vuonna niinpaljon, että kokonaistuotanto kasvaa2,8 prosenttia. Tuoreimman tiedonperusteella tätä ennustetta ei tarvitsemuuttaa. Tänä vuonna kokonaistuo-tannon kasvuvauhti jää kuitenkin ke-väällä ennustamaamme alhaisemmak-si. Tuolloin ennustimme kokonaistuo-

Suhdanneodotusten toiveikkuus on noussut

sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, ja pahin

vaihe kansainvälisen talouden laskusuhdan-

teessa näyttää ohitetun. Siksi edellytykset

suhdanteiden paranemiselle ovat vahvistumassa

myös Suomessa.

tannon kasvavan kuluvana vuonna 2prosenttia, mutta kasvu jää 1,5 pro-sentin tuntumaan.

Vaikka suhdannenäkymät ovat para-nemassa, epävarmuus tulevasta kehi-tyksestä on yhä suuri. Irakin sotaan jamyös SARS-epidemiaan liittyneet pa-himmat epävarmuustekijät ovat väis-tyneet, mutta toive ripeästä kansain-välisen talouden elpymisestä saattaa

&Y h t e i s k u n t aT a l o u s 3

osoittautua ylioptimistiseksi. KoskaSuomenkin talouskehitys riippuu lähi-tulevaisuudessa ratkaisevasti kansain-välisistä suhdanteista, ennusteeseem-me kokonaistuotannon kasvun voimis-tumisesta liittyy paljon epävarmuutta.Suurin riski liittyy euroalueeseen.

Yhdysvalloissa kokonaistuotannonkasvu on ollut viime aikoina kotitalo-uksien ja julkisen kulutuksen varassa.Vaikka kotitaloudet ovat varsin vel-kaantuneita, ne ovat kyenneet kas-vattamaan kulutusta alhaisen korko-tason tukemina. Heikko työllisyystilan-ne on kuitenkin rapauttanut kuluttaji-en luottamusta tulevaisuuteen, mikäsaattaa olla yksi oleellinen talouden el-pymistä hidastava tekijä lähitulevaisuu-dessa. Toisaalta ekspansiivinen finans-sipolitiikka, muun muassa sotilasme-nojen paisuminen, on ollut oleellinentalouskasvua ylläpitävä tekijä, jonkamerkitys pysynee huomattavana myöslähitulevaisuudessa.

Kuluvana vuonna kokonaistuotantokasvaa Yhdysvalloissa noin 2 prosent-tia. Ensi vuonna kasvu voi ripeytyä 3prosentin tuntumaan. Pysyvästi no-peamman kasvun edellytyksiä heiken-tää kuitenkin kansantalouden ylivel-kaantuminen: vaihtotaseen vaje, johonliittyy kotitalouksien velkaongelma japaheneva julkisen talouden alijäämä.

Maaliskuussa arvioimme suhdantei-den alkavan kohentua euroalueella tä-män vuoden kuluessa. Tuoreiden tie-tojen perusteella tätä arviota ei tarvit-se muuttaa, mutta käänne on jäämäs-sä ennakoimaamme vaimeammaksi.Käänteestä on myös tulossa toisenlai-nen kuin keväällä arvioimme, sillä vien-nin kasvun sijasta se painottuu enem-män kulutukseen. Dollarin heikkene-minen on heikentänyt euroalueen vien-tiedellytyksiä, mutta toisaalta se oneuroalueen inflaatiota vaimentaessaantukenut kotitalouksien ostovoimaa.Myös rahapolitiikan keventäminen onlisännyt kuluttajien kulutusmahdolli-suuksia ja kulutushalujakin.

Arvioimme euroalueen kokonaistuo-tannon kasvavan tänä vuonna 0,8 pro-senttia eli jonkin verran keväällä ennus-tamaamme (1,1 prosenttia) vähemmän.

Tuoreimpien tietojen perusteella suhdan-nenousun edellytykset ovat vahvistu-neet niin paljon, ettei meillä ole aihettamuuttaa keväistä ensi vuotta koskevaakokonaistuotannon 2,1 prosentin kas-vuennustetta. Tällaiseen kasvuun pää-semiseksi tuotannon kasvun on kuiten-kin vauhdituttava jo tämän vuoden ai-kana.

Yhdysvaltojen ja euroalueen ulkopuo-lella, Venäjällä ja Aasiassa, talouskas-vu on ollut osin jopa odottamattomanvoimakasta. Esimerkiksi Venäjällä jaJapanissa talouden kasvuluvut ovat ol-leet tänä vuonna ennustamaammekorkeampia. Venäjän merkitys Suo-men viennille onkin kasvanut viimeaikoina selvästi.

Suomen talous elpyyvaimeasti

Koska ennustamme kansainvälisen ta-louden elpyvän tämän vuoden loppupuo-lella, arvioimme myös Suomen vienninkasvun ripeytyvän lähitulevaisuudessa.Elpyminen jää kuitenkin suhteellisen vai-meaksi, koska kansainvälinen talous-kaan ei ole lähdössä voimakkaaseenkasvuun. Keväinen ennusteemme vien-nin osalta oli samankaltainen.

Ennustamme viennin kasvavan tänävuonna 2,4 ja ensi vuonna 5 prosenttia.Kasvua vauhdittaa sähköteknisen teolli-suuden lisäksi myös perinteinen vienti-

teollisuus, esimerkiksi metsäteollisuus.Vaikka euron vahvistuminen onkin hei-kentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä,se on kuitenkin säilynyt erittäin hyvänä.Viennin kasvua onkin rajoittanut kysyn-nän puute eikä hintakilpailukyvyn heik-kous tai tuotantokapasiteetin puute. Ensivuonna viennin kasvua vauhdittaa vientimyös euroalueelle, kun talousnäkymätkohentuvat sielläkin.

Investointitoiminta on ollut laimeam-paa kuin keväällä arvioimme. Erityi-sesti teollisuuden kone- ja laiteinves-toinnit ovat pysytelleet alhaisella tasol-la. Investoinnit supistuvatkin tänävuonna jonkin verran, vaikka raken-nusalalla suhdanteet ovat säilyneet koh-tuullisina. Alhainen korkotaso on tu-kenut erityisesti asuinrakentamisestasekä liike- ja korjausrakentamista. Ensivuonna arvioimme myös kone- ja lai-teinvestointien kasvun vauhdittavantuotannon kasvua.

Kun kansainvälisen talouden laskusuh-danne on hankaloittanut vientiä, kotita-louksien merkitys talouskasvun ylläpitä-jänä on ollut poikkeuksellisen suuri.Tänä vuonna kulutusta on vauhdittanuterityisesti autokauppa, jota on verotuk-sen keventymisen ohella lisännyt poik-keuksellisen alhaiselle tasolle laskenutkorkotaso. Työllisyysnäkymien heiken-tyminen on alentanut kuluttajien luotta-musta viimevuotisesta jonkin verran,mutta luottamuksen puutteesta ei oletullut este kulutuksen kasvulle.

Kansainvälinen talous

Kokonaistuotannon määrän kasvu % 2002 2003e 2004e

Yhdysvallat 2,4 2,1 3,0Euro–12 0,8 0,8 2,1 Saksa 0,2 0,3 1,7 Ranska 1,2 0,8 2,1 Italia 0,4 0,8 2,1EU 15 1,0 1,0 2,2 Ruotsi 1,9 2,0 2,8 Iso-Britannia 1,8 2,0 2,8Japani 0,3 1,0 1,5Venäjä 4,3 6,5 7,0

Lähde: BEA, OECD, IMF, Palkansaajien tutkimuslaitos.


Kysynnän ja tarjonnan tase

Lähde: Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos.

2002 2002 2003e 2004eKäyvin hinnoin Mrd. euroa Määrän prosenttimuutos

Bruttokansantuote 139,7 2,2 1,5 2,8Tuonti 42,1 1,3 2,1 4,2Kokonaistarjonta 181,8 2,0 1,7 3,2

Vienti 54,0 4,9 2,4 5,0Kulutus 101,4 2,2 2,1 2,2Yksityinen kulutus 71,1 1,5 2,4 2,5Julkinen kulutus 30,3 4,0 1,5 1,5Investoinnit 26,4 -4,0 -1,8 2,7Yksityiset investoinnit 22,4 -5,9 -1,5 3,5Julkiset investoinnit 4,1 8,0 -3,0 -2,0Varastojen muutos -0,1 -0,2 0,0 0,0(ml. tilastollinen ero)Kokonaiskysyntä 181,8 2,0 1,7 3,2

kastellaan yksityiskohtaisemmin Mer-ja Kauhasen artikkelissa tässä lehdes-sä.

Verotulojen menetykset tuntu-via

Laskusuhdanteen aikana valtiontalou-den ylijäämä on supistunut. Muihineuroalueen maihin verrattuna valtion-

Ennustamme yksityisen kulutuksenkasvavan ensi vuonna 2,5 prosenttia.Kulutus kasvaa yhtä paljon kuin kotita-louksien ostovoima, johon vaikuttavatpalkankorotusten lisäksi veroratkaisut.

Tänä vuonna palkansaajien ansiota-so nousee noin 4 prosenttia. Koskasopimuskorotukset ovat ensi vuonnaalhaisemmat, ansiotaso nousee tuolloinvähemmän eli 3,3 prosenttia. Tällai-nen ansiotason nousu johtaa siihen,että palkkojen osuus kansantulostakohoaa tänä vuonna jonkin verran (ku-vio 1). Kun talouskasvu vauhdittuu ensivuonna uudestaan, palkkojen osuuskääntyy laskuun.

Ansiotason ja työllisyyden muutostenlisäksi kotitalouksien ostovoimaan vai-kuttavat ensi vuonna selvästi verorat-kaisut. Arvioimme kotitalouksien osto-voiman kasvavan ensi vuonna noin 2,5prosenttia. Valtiovarainministeriön bud-jettiesitykseen sisältyvät tuloveron ke-vennykset kasvattavat kotitalouksienostovoimaa noin yhdellä prosentilla. Eripalkkatasoilla tuloverotuksen keventä-minen kasvattaa ostovoimaa suunnilleensaman verran eli 1,3 prosenttia.

Inflaatio on hidastunut tänä vuonnavoimakkaasti. Kuluttajahintojen nousu-vauhtia on alentanut muun muassakorkojen lasku, joka on vähentänyt sel-västi asuntolainojen korkokuluja. Ku-luttajahintojen kallistuminen jää tänävuonna noin yhteen prosenttiin. Ensivuonna keskimääräistä inflaatiovauhtiamuovaa yksi hyvin oleellinen tekijä: al-koholin ja tupakkatuotteiden verotuk-sen keventäminen. Jos verotuksen ke-ventyminen on suunnilleen valtiovarain-ministeriön budjettiesityksen mukainen,kuluttajahintojen nousu voi jäädä hie-man alle yhteen prosenttiin.

Työllisyys on kääntynyt alkuvuodenaikana laskuun eikä käännettä parem-paan ole odotettavissa tämän vuodenaikana. Palvelusektorin työpaikkojenlisääntyminen ei riitä korvaamaan teol-lisuuden työpaikkojen hävikkiä, ja sik-si työllisten määrä alenee tänä vuon-na noin 5 000:lla. Vuoden keskimää-räinen työttömyysaste ei kuitenkaannouse korkeammalle kuin 9,2 pro-senttiin.

Teollisuustuotannon elpyminen ensivuonna näkyy vasta viiveellä teollisuu-den työllisyysluvuissa, ja alkuvuodestatyöllisyys siellä vielä heikkenee. Sen si-jaan kotimainen kysyntä ylläpitää pal-velualojen työllisyyden kasvua. Työllis-ten määrä kasvaakin ensi vuonna noin6 000:lla. Työttömyysaste pysyy tämänvuoden tasolla, 9,2 prosentissa, koskatyövoiman tarjonta kääntyy myös lie-vään kasvuun. Työllisyysnäkymiä tar-


Kuvio 1. Työn ja pääoman välisen tulonjaon kehitys yksityisellä sekto-rilla 1975–2004.


Kuvio 2. Valtion, kuntien ja julkisyhteisöjen rahoitusylijäämän osuusbruttokansantuotteesta.


talouden tila on Suomessa kuitenkinedelleen erittäin hyvä. Tänä vuonnaylijäämää kertyy 500 miljoonaa euroaeli 0,5 prosenttia kokonaistuotannonarvosta (kuvio 2). Talouden elpymi-nen ensi vuonna ei riitä katkaisemaanylijäämän supistumista, vaan valtion-talous päätyy suunnilleen tasapainoon.Julkisen talouden tila kokonaisuudes-saan pysyy edelleen hyvänä, muttakuntien taloudellinen tilanne heikke-nee lähitulevaisuudessa. Tämä näkyyalijäämien kasvuna. Kuntien väliseterot pysyvät kuitenkin suurina.

Vaikka hyvä valtiontalouden tila mah-dollistaakin huomattavat verotulojenmenetykset valtiontalouden ajautumat-ta useimmille euroalueen maille tyy-pillisiin vaikeuksiin, ensi vuodelle suun-nitellut veroratkaisut eivät ole kaikiltaosiltaan ongelmattomia. Alkoholin ve-rotuksen huomattavaa keventämistäkiirehditään, vaikka ei ole näyttöä sii-tä, että tuntuva verotuksen keventä-minen on valtiontalouden tilan kannaltaparas ratkaisu. Pikemminkin on mah-dollista – ja erittäin todennäköistä –että pienemmät verokevennykset,vaikka ne johtaisivat verotulojen me-netykseen, ovat parempi ratkaisu val-tiontalouden sekä alkoholin kulutuk-sen aiheuttamien kansanterveydellistenja sosiaalisten haittojen hallinnan kan-nalta kuin valtiovarainministeriön esit-tämä raju verokevennys.

Kevennystä voidaan puolustaa paitsipakon sanelemana ratkaisuna myöskotitalouksien ostovoimaa ja työllisyyttätukevana toimenpiteenä. Ostovoimaaja työllisyyttä voidaan kuitenkin tukeakustannustehokkaammin kuin alkoho-lin verotusta keventämällä.

Ansiotulojen verotusta kevennettäessätyöllisyyssyyt puoltavat verokevennystenkohdentamista pieni- ja keskituloisiin.Vaikka budjettiesityksen mukaiset tulo-veron kevennykset johtavatkin siihen,että pienipalkkaisten veroasteet laske-vat hieman suuripalkkaisten veroasteitaenemmän, käytettävissä olevat tulot kas-vavat eri palkkatasoilla suunnilleen yhtämonta prosenttia. Siksi tuloverotuksenkeventämistapa ei ole työllisyyden lisää-misen kannalta erityisen tehokas.� Lähde: Suomen Pankki, Tilastokeskus, Palkansaajien tutkimuslaitos.

Ennusteen keskeisiä lukuja

2002 2003e 2004e

Työttömyysaste (%) 9,1 9,2 9,2Työttömät (1 000) 237 241 241Työlliset (1 000) 2 372 2 367 2 373Työllisyysaste (%) 67,7 67,4 67,5

Inflaatio, kuluttajahintaindeksi (%) 1,6 1,1 0,9Ansiotaso, ansiotasoindeksi (%) 3,5 3,9 3,3Kotitalouksien käytettävissä olevatreaalitulot (%) 1,0 2,4 2,5

Vaihtotaseen ylijäämä (mrd. euroa) 10,5 8,5 9,0Kauppataseen ylijäämä (mrd. euroa) 13,9 12,0 12,6

Valtiontalouden rahoitusylijäämä mrd. euroa 2,0 0,5 -0,1 % bkt:sta 1,4 0,3 0,0

Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä mrd. euroa 5,9 3,3 2,8 % bkt:sta 4,2 2,4 1,9Velkaantumisaste (Emu-velka) % bkt:sta 42,7 42,5 41,5

Lyhyet korot (3 kk:n euribor) 3,3 2,3 2,5Pitkät korot (valtion obligaatiot, 10 v.) 5,0 4,0 4,5


Kansantalouden neljännesvuositilinpi-don mukaan Suomen kokonaistuotantokasvoi tämän vuoden ensimmäiselläneljänneksellä vain 1,2 prosenttia edel-lisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.Alkuvuoden talouskehitys onkin ollutodotettua synkempää. Tästä johtuentalouskasvu on tänä vuonna jäämässäkeväällä ennakoitua alhaisemmaksi.Viime kuukausina irtisanomiset ja lo-mautukset ovat leimanneet masentavas-ti kotimaisia työllisyyskehityksestä ker-

tovia uutisia. Suhdannetilanteeseen näh-den työllisyyskehitys on kuitenkin ollutalkuvuodesta yllättävän hyvää, vaikkasuunta onkin selvästi heikkenevä (ku-vio 1). Tämän vuoden tammi-heinä-kuussa työllisiä oli lähes neljä tuhattavähemmän kuin edellisvuoden vastaa-vana ajankohtana. Lomautettujen mää-rä on noussut noin 14 prosentilla, jatehtyjen työtuntien määrä on alkuvuo-desta laskenut noin kahdella prosentil-la vuoden takaiseen verrattuna.

Merja KauhanenErikoistutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Työllisyys-kehityskotimaisen kysynnän varassa

Nykyisessä suhdannetilanteessa

työpaikat vähenevät

teollisuudessa mutta lisääntyvät

palvelualoilla, ja sekä osa- että

määräaikaiset työsuhteet

yleistyvät. Työttömyys kasvaa

hieman mutta kääntyy ensi

vuonna laskuun.

Merja Kauhanen vastaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen en-nusteryhmässä mm. työllisyyskehityksen seuraamisesta ja ennus-tamisesta.


Viennistä riippuvassa teollisuudessaväki on vähentynyt voimakkaasti: tam-mi-heinäkuussa teollisuus työllisti noin24 000 henkeä vähemmän kuin viimevuoden vastaavana ajankohtana. Eni-ten työpaikat ovat vähentyneet metal-liteollisuudessa, erityisesti perusmetal-lien sekä koneiden ja laitteiden valmis-tuksessa. Työpaikkojen määrä on las-kenut myös paperiteollisuudessa ja säh-köteknisessä teollisuudessa.

Työpaikkojen syntyminen on ollut lä-hinnä kotimaiseen kysyntään nojaavanpalvelusektorin varassa. Palvelusektoril-la rahoitusalalle, liike-elämän palvelui-hin sekä julkisiin ja muihin palveluihinonkin vielä syntynyt lisää työpaikkojalähes saman verran kuin niitä teollisuu-desta on vähentynyt. Kuntien merkitystyöllistäjinä on ollut merkittävä: niis-sä työllisten määrä on kasvanut noin15 000:lla tämän vuoden tammi-hei-näkuussa edelliseen vuoteen verrattuna.

Työllisyyskehitystä on jo pidemmänaikaa leimannut kaksijakoisuus: työlli-syys on heikentynyt selvästi teollisuu-dessa, mutta työpaikat ovat edelleenlisääntyneet palvelualoilla. Tämä esti al-kuvuodesta työpaikkojen kokonais-määrän kääntymisen laskuun. Tammi-heinäkuun työllisyysluvuissa näkyy kui-tenkin jo se, että palvelualojen työpaik-kojen määrän kasvu ei ole enää riittä-nyt kompensoimaan teollisuuden työ-paikkojen hävikkiä.

Tämä sama kaksijakoisuus on näky-nyt pitkään erona miesten ja naistentyöllisyydessä (kuvio 2). Naisilla tam-mi-kesäkuun aikana työllisyys edelleenparani ja työttömyys alentui, kun mie-hillä kehitys oli päinvastaista viime vuo-den vastaavaan ajankohtaan verrattu-na. Viime kuukausina työllisyys on kui-tenkin alkanut heiketä jo joillakin pal-velualoilla kuten majoitus- ja ravitsemis-toiminnassa, mikä on painanut osaltaannaisten työllisyyden laskuun. Miestentyöllisyyden lasku näyttää pysähtyneen,mihin suurin selitys lienee rakennusalal-le, erityisesti maa- ja vesirakentamiseen,syntyneet työpaikat. Rakennusala ontammi-heinäkuussa työllistänyt keski-määrin 6 000 henkeä enemmän kuinsamaan aikaan viime vuonna.

Määräaikaiset työsuhteetlisääntyneet, pysyvät vähenty-neet

Kiinnostava piirre työllisyyskehityksessäon ollut se, että niillä aloilla, joilla työl-lisyys on kasvanut, kasvu selittyy pit-kälti määräaikaisten työsuhteiden li-sääntymisellä. Määräaikaisissa työsuh-teissa työskenteli tammi-heinäkuussakeskimäärin 14 000 palkansaajaaenemmän kuin viime vuonna samaanaikaan. Kaikkien palkansaajien määrä

on pysynyt samalla tasolla kuin edel-lisenä vuonna. Tämä tarkoittaa sitä,että pysyvissä työsuhteissa työskente-levien palkansaajien määrä on saman-aikaisesti laskenut.

Eniten määräaikaiset työsuhteet ovatkasvaneet julkisissa ja muissa palveluis-sa, rahoitus- ja vakuutusalalla sekä kiin-teistö- ja liike-elämän palveluissa (tau-lukko 1). Julkisissa ja muissa palve-luissa koettu työllisyyden lisäys on tul-lut hyvin pitkälti määräaikaisten työ-suhteiden kasvusta. Teollisuudessa ja

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus.

Kuvio 1. Työlliset 1999:1–2003:07 (trendisarja).

Kuvio 2. Työlliset naiset ja miehet 1999:01–2003:07 (trendisarjat).



liikenteessä määräaikaiset työsuhteetovat sen sijaan hieman supistuneet.

Viime vuoden laskun jälkeen määrä-aikaisten työsuhteiden määrä on siiskääntynyt jälleen nousuun. Määräai-kaisten työsuhteiden kehitys riippuuainakin jonkin verran suhdannetilan-teesta. Nyt koettu määräaikaisten työ-suhteiden lisääntyminen kertookin ta-louden epävarmuudesta. Kun talous-näkymät ovat epävarmat, työntekijöi-tä palkataan mieluummin määräaikai-siin työsuhteisiin. Toisaalta määräaikai-set työsuhteet jätetään ensimmäisinä

tammi-heinäkuussa keskimäärin 263 000,mikä on noin 6 000 henkilöä eli 2,3prosenttia enemmän kuin samaan ai-kaan viime vuonna. Noin kolmannesheistä teki osa-aikatyötä määräaikai-sena. Samaan aikaan kokoaikatyötätekevien määrä on vähentynyt. Osa-aikaisen työn yleistyminen selittyysuurelta osin naisten osa-aikatyön li-säyksellä. Toimialoittaisesti osa-aika-työtä tekevien määrä on lisääntynyteniten julkisissa ja muissa palveluis-sa sekä liikenteen toimialalla (tauluk-ko 2). Teollisuudessa, rakentamises-sa sekä maa- ja metsätaloudessa osa-aikatyötä tekevien määrä on sen si-jaan vähentynyt.

Viime vuonna osa-aikaisten palkan-saajien määrän kasvuun vaikutti eni-ten osa-aikaeläkkeensaajien määrännousu yli 10 000 hengellä. Osa-aika-eläkkeen suosiota kasvatti se, että tä-män vuoden alusta sen alaikärajaa nos-tettiin 56 vuodesta 58 vuoteen. Ikä-rajan muutos koski vuonna 1947 taisen jälkeen syntyneitä. Viime vuodenloppupuolella koettu ryntäys osa-ai-kaeläkkeelle selittää myös osa-aikais-ten palkansaajien määrän kasvun al-kuvuodesta viime vuoden vastaavaanajankohtaan verrattuna. Tammi-kesä-kuussa osa-aikaeläkkeensaajia on ol-lut noin 10 000 henkeä eli 31 pro-senttia enemmän kuin viime vuonnasamaan aikaan. Joulukuun 2002 ta-sosta osa-aikaeläkkeensaajien määräkasvoi noin kolmella tuhannella. On-kin odotettavissa, että osa-aikaistenpalkansaajien määrän kasvu hidastuuloppuvuotta kohden.

Työttömyys nousussa

Alkuvuodesta työttömänä on ollutTilastokeskuksen työvoimatutkimuk-sen mukaan keskimäärin 255 000henkeä, mikä on tuhat vähemmänkuin vastaavana ajankohtana edellis-vuonna. Työttömyysaste oli tammi-heinäkuussa keskimäärin 9,7 pro-senttia eli sama kuin viime vuonna.Laskusuhdanne on kuitenkin selväs-ti näkynyt kausivaihtelusta tasoitetun

uusimatta, kun tulee tarve vähentääväkeä. Tämä on näkynyt esimerkiksiteollisuuden määräaikaisten palkansaa-jien vähenemisenä.

Osa-aikaeläkeläiset nostaneetosa-aikaisten palkansaajienmäärää

Myös osa-aikaisten palkansaajienmäärä on jatkanut kasvuaan, joskaanei yhtä voimakkaana kuin viimevuonna. Osa-aikaisia palkansaajia oli

Taulukko 2. Palkansaajat – osa-aikainen työ.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus. Luvut pyöristettyjä. Prosenttimuutoksetlaskettu pyöristämättömistä luvuista.

Toimiala Osa-aikainen työ (1 000 henkeä)

Tammi- Tammi- Muutos, %heinäkuu 2002 heinäkuu 2003

Kaikki toimialat 257 263 2,3Maa- ja metsätalous 5 4 -18Teollisuus 22 20 -7,2Rakennustoiminta 5 4 -17,2Kauppa 54 55 1,9Majoitus- ja ravitsemistoiminta 22 21 -1,5Liikenne 15 17 13,7Rahoitus- ja liike-el. palv. toim. 36 37 4,0Julkiset ja muut palvelut 98 103 4,9

Taulukko 1. Palkansaajat – määräaikainen työ.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus. Luvut pyöristettyjä. Prosenttimuutoksetlaskettu pyöristämättömistä luvuista.

Toimiala Määräaikainen työ (1 000 henkeä)

Tammi- Tammi- Muutos, %heinäkuu 2002 heinäkuu 2003

Kaikki toimialat 338 352 4,3Maa- ja metsätalous 8 8 -2,5Teollisuus 44 43 -2,3Rakennustoiminta 18 19 7,0Kauppa 41 42 2,1Liikenne 13 12 -7,7Rahoitus- ja liike-el. palv. toim. 35 39 10,3Julkiset ja muut palvelut 177 188 6,5


työttömyysasteen nousuna viimekuukausien aikana. Heinäkuussakausitasoitettu työttömyysaste oli 9,3prosenttia.

Tuotannon vaimeus näkyi jo viimevuonna nuorten työttömyyden kään-tymisenä nousuun, kun muissa ikä-ryhmissä työttömyys edelleen aleni.Nyt irtisanomisten yleistyminen onkuitenkin odotetusti alkanut näky-mään myös muiden ikäryhmien työt-tömyydessä. Myös 25–54- ja 55–74-vuotiaiden kausivaihtelusta tasoitetuttyöttömyysasteet kääntyivät keväänaikana nousuun (kuvio 3).

Työministeriön lukujen mukaantyöttömiä työnhakijoita oli tämänvuoden tammi-kesäkuussa keskimää-rin 293 000, mikä on 2,5 prosenttiaeli noin 8 000 henkeä vähemmänkuin viime vuoden vastaavana ajan-kohtana. Pitkäaikaistyöttömien mää-rän lasku on jatkunut tänäkin vuon-na kokonaistyöttömien määrän las-kua vauhdikkaampana. Alkuvuodestapitkäaikaistyöttömien määrä on pie-nentynyt yli 5 400 hengellä eli noin7 prosentilla. Pitkäaikaistyöttömienväheneminen selittääkin suurelta osintyöttömien työnhakijoiden määränlaskun.

Työvoiman tarjontasupistunut suhdanne-luontoisesti

Työttömyyden kasvu ei kui-tenkaan ole ollut yhtä voi-makasta kuin työllisyydenheikkeneminen, koska työ-voiman tarjonta on suhdan-neluontoisesti samaan ai-kaan supistunut. Työvoima-osuus oli tammi-heinäkuus-sa keskimäärin 67,1 pro-senttia eli 0,3 prosenttiyk-sikköä alhaisempi kuin vii-me vuonna.

Kiinnostavaa työvoimantarjonnan laskussa on, ettäse selittyy lähinnä parhaas-sa työiässä olevien, 25–54-vuotiaiden työvoiman tar-jonnan supistumisella sekämiehillä että naisilla. Tämänryhmän työvoimaosuus las-ki kuluvan vuoden tammi-heinäkuussa 0,6 prosent-tiyksikköä edellisen vuodenvastaavaan ajankohtaan ver-rattuna, kun taas 15–24-vuotiaiden työvoimaosuus pysyi keski-määrin samana ja 55–74-vuotiaiden

työvoimaosuus kasvoi 1,8 prosenttiyk-siköllä.

Nuorten ikäryhmässä työvoima-osuuden pysymistä tammi-heinä-kuussa keskimäärin edellisvuotisellatasolla selittääkin nuorten naisten jamiesten työvoiman tarjonnan eri-suuntainen keskimääräinen kehitys:nuorten miesten työvoimaosuus onkasvanut tammi-heinäkuussa keski-määrin 0,2 prosenttiyksiköllä edel-lisvuodesta, kun taas nuorten nais-ten työvoimaosuus on laskenut sa-man verran. Kummallakin ryhmälläkausivaihteluista tasoitettu työvoima-osuus on kuitenkin ollut laskussakoko alkuvuoden.

55–74-vuotiailla työvoimaosuudenkasvua selittää ns. ikäkohorttivaikutus;nuoremmista ikäryhmistä tähän ikä-ryhmään on siirtynyt paljon väkeä,joka on työelämässä mukana ja jonkatyövoimaan osallistuminen on siis ylei-sempää kuin vanhempien ikäryhmäs-tä poissiirtyneiden osallistuminen.

Merja Kauhanen ennustaa kotimaisen kysynnän ylläpi-tävän palvelualojen työllisyyden kasvua, työvoiman tar-jonnan vähenevän ja työvoimapoliittisten toimenpitei-den lisääntyvän niin, että työttömyysaste pysyy 9,2 pro-sentissa vuosina 2003–2004.

Kuvio 3. Työttömyysasteet ikäryhmittäin 1999:01–2003:07(trendisarjat).



Päätoimisten opiskelijoiden osallistu-minen työmarkkinoille on alkuvuodes-ta kasvanut laskusuhdanteesta huoli-matta. Tämän vuoden tammi-heinä-kuussa päätoimisia opiskelijoita olityöttömistä keskimäärin 69 000, mikäoli 2 000 henkeä enemmän kuin edel-lisvuoden vastaavana ajankohtana.Työllisistä päätoimisia opiskelijoita olikeskimäärin 120 000 henkeä eli noin5 prosenttia. Viime vuoteen verrattu-na työllisten päätoimisten opiskelijoi-den määrä on kasvanut keskimäärin3 000 hengellä.

Työvoiman tarjonnan suhdanne-luontoisen supistumisen ohella työt-tömyyden kasvua on hillinnyt työvoi-mapoliittisiin toimenpiteisiin osallistu-neiden määrän kasvu. Alkuvuodestanoin 86 000 henkeä eli noin kolman-nes kaikista työnhakijoista on osallis-tunut toimenpiteisiin. Tämä on kes-kimäärin 10 000 henkeä enemmänkuin viime vuonna. Työvoimapoliitti-sissa toimenpiteissä olevat voidaanjakaa palkkaperusteisin toimenpiteintyöllistettyihin, työmarkkinatuella si-joitettuihin, vuorottelupaikkaan työl-listettyihin sekä työvoimakoulutukses-sa oleviin. Eniten on kasvanut työvoi-makoulutukseen osallistuvien ja työ-markkinatuella sijoitettujen määrä.Sen sijaan palkkaperusteisin toimen-pitein työllistettyjen määrä on hiemanpienentynyt johtuen lähinnä kuntientukityöllistettyjen määrän laskusta.

Työllisyys heikkenee lähikuu-kausina mutta alkaa parantuaensi vuoden aikana

Vaikka työllisyys heikkenee vielä lop-puvuodesta, ennustamme että työttö-myysaste ei nouse korkeammalle kuin9,2 prosenttiin tänä vuonna, koskatyövoiman tarjonnan suhdanneluontei-nen supistuminen sekä työvoimapoliit-tisiin toimenpiteisiin osallistuvien mää-rän kasvu vaimentavat työttömyydennousua.

Parantuneiden suhdannenäkymienmyötä teollisuuden tuotanto elpyy ensivuonna. Tämä kääntää myös teolli-

suuden työllisyyden kasvuun ensi vuo-den puolella, mutta vasta viiveellä.Odotamme kotimaisen kysynnän yl-läpitävän palvelualojen työllisyydenkasvua. Työllisten määrä kasvaa eni-ten kiinteistö- ja liike-elämän palve-luissa sekä julkisissa ja muissa palve-luissa. Työllisten määrä kasvaakin ensivuonna noin kuudella tuhannella hen-kilöllä. Työttömyysaste pysyy tämänvuoden tasolla, 9,2 prosentissa, kos-ka työvoiman tarjonta kääntyy myöslievään kasvuun. Työvoiman tarjon-nassa näkyy se, että työikäisen väes-tön kasvu ei jatku yhtä suurena kuinedellisinä vuosina.�


Euroaika on lisännyt kiinnostusta jamyös tarvetta kansainvälisiin palkka-ja kustannustasovertailuihin. Tulopo-liittinen selvitystoimikunta teetti ennenviimeisintä sopimuskierrosta selvityk-sen (Kouvonen 2002), jossa tarkastel-tiin suomalaisen palkansaajan ansiota-soa ja ostovoimaa euronäkökulmasta.

Selvityksen mukaan keskimääräisensuomalaisen palkansaajan ansiotasobruttokuukausipalkalla mitattuna oli1990-luvun lopulla suunnilleen eu-rooppalaista keskitasoa.

Pelkkiä bruttokuukausipalkkoja ver-taamalla ei tietenkään päästä perillepalkkojen ostovoimasta, johon vaikut-

Pekka SauramoTutkimuskoordinaattoriPalkansaajien tutkimuslaitos

Työvoima-kustannuksetSuomessa– missä mennään?

Suomessa palkansaajien ostovoima

on suhteellisen heikko, mutta

työvoimakustannukset ovat

korkeat – vai ovatko? Mitä voidaan

sanoa suomalaisten työvoima-

kustannusten tasosta kansain-

välisten vertailujen perusteella?

Pekka Sauramo toimii Palkansaajien tutkimuslaitoksen en-nustepäällikkönä ja makrotalouden tutkimuskoordinaatto-rina.


Pekka Sauramon mielestä Suomi on edullisten työvoimakustannusten maa.

tavat myös kunkin maan hintataso japalkkaverotus. Kun palkkojen osto-voimaa verrataan ottamalla huomiooneri maiden hintatasoerot, suomalaisenpalkansaajan asema vertailussa heik-kenee selvityksen perusteella oleelli-sesti. Onhan hintataso Suomessa kor-keampi kuin EU-maissa keskimäärin.

Tulopoliittisen selvitystoimikunnanselvityksen nojalla suomalaista palkka-tasoa ei voi pitää korkeana – jos palk-kaa pidetään palkansaajan ostovoimanlähteenä. Yrityksen näkökulmastapalkka on kuitenkin kustannus, ja onmahdollista, että matalakin palkka onyritykselle korkea kustannus.

Työvoimakustannukset suun-nilleen EU-keskitasoa

Tulopoliittisen selvitystoimikunnan sel-vityksen mukaan Suomen työvoima-kustannukset olivat 1990-luvulla suun-nilleen samalla tasolla kuin EU-maissakeskimäärin. Koska EU:n virallinentilastotoimisto Eurostat on julkaissutuutta vertailevaa tietoa työvoimakus-tannusten tasosta EU-maissa vuodelta2000, selvityksen antamaa kuvaa Suo-

men työvoimakustannuksista voidaantäydentää.

Eurostatin työvoimakustannusvertai-lut perustuvat yksityisellä sektorilla tee-tetystä työtunnista koituvien kustan-nusten vertailemiseen mahdollisimmanyhdenmukaisella tavalla. Palkkojen jatyönantajien sosiaalivakuutusmaksujen

lisäksi kustannuksiin sisällytetään mah-dollisimman kattavasti myös muita työ-voimakustannuksia, esimerkiksi kou-lutuksesta ja rekrytoimisesta koituviakustannuksia. Palkat, jotka sisältävätmyös erilaiset bonus- ja sairausajanpalkat, muodostavat yhdessä työnan-tajien sosiaalivakuutusmaksujen kans-sa kuitenkin tärkeimmät kustannus-erojen lähteet.

Vuonna 2000 Suomen työvoimakus-tannukset olivat 14 EU-maan joukos-sa keskitasoa (kuvio 1). Maiden väli-sessä järjestyksessä Suomi sijoittui kui-tenkin hieman keskivälin alapuolelle eliyhdeksänneksi. Korkeimmat työvoi-makustannukset olivat Ruotsissa,Tanskassa ja Saksassa. Suomen ala-puolelle jäivät Italia, Irlanti, Espanja,Kreikka ja Portugali.

Kuvio 1. Työn hinta EU-maissa v. 2000.1

Lähde: Paternoster (2003a). Huom. Tiedot Belgian osalta puuttuvat.

1 Maiden lyhenteet: P = Portugali, EL =Kreikka, E = Espanja, IRL = Irlanti, IT= Italia, FIN = Suomi, NL = Alanko-maat, A = Itävalta, UK = Yhdistyneet Ku-ningaskunnat, L = Luxemburg, F = Rans-ka, D = Saksa, DK = Tanska ja S = Ruot-si.


Teollisuuden työvoimakustan-nukset alle EU:n keskitason

Kansainvälisen kilpailun takia teollisuu-den työvoimakustannusten vertailuansaitsee erityishuomion. Perinteisestityövoimakustannusvertailujen tekemi-nen on ollut helpointa teollisuudenosalta, koska vertailukelpoisia tietojaon ollut eniten saatavilla.

Rajoittuminen teollisuuteen ei muu-ta vertailun tulosta oleellisesti. Suomensijoitus pysyy yhdeksäntenä (kuvio 2).Teollisuuden keskimääräinen kustan-nustaso oli vuonna 2000 jonkin ver-ran EU-maiden keskitasoa alhaisem-pi. Tämä on huomionarvoinen seikkamuun muassa siksi, että Teollisuudenja Työnantajain Keskusliiton (TT2002) selvityksen perusteella Suomenkustannustaso oli vuotta myöhemmineli vuonna 2001 neljänneksi korkeinEU-maista. TT:n selvityksen perusteel-la kustannustaso oli tuolloin korke-ampi kuin esimerkiksi Ruotsissa, Isos-sa-Britanniassa ja Ranskassa. Valuut-takurssien vaihtelut, esimerkiksi kruu-nun heikkeneminen euroon verrattu-na, voivat muuttaa vertailuasetelmianopeastikin, mutta niillä ei voida selit-tää kaikkia eroja kahden selvityksenvälillä. Kahden selvityksen antama eri-

osalta tietoa ei välttämättä ole. Perus-syy tiedon niukkuuteen on vaikeusmuodostaa vertailukelpoista tietoa.

Jotakin vertailukelpoista, työn tuot-tavuuden tasoerojakin kuvastavaa tie-toa on silti olemassa. Yksi tapa pyrkiäottamaan huomioon samanaikaisestisekä työvoimakustannukset että työntuottavuuden taso on vertailla funktio-naalisen tulonjaon tilaa – eli työvoima-kustannusten osuutta toimialalla syn-tyneistä kokonaistuloista – eri maissaeri toimialoilla. Tätä tietoa on tuotta-nut muun muassa Eurostat.

Mitä pienempi on työvoimakustan-nusten osuus toimialalla syntyneistätuloista eli arvonlisäyksestä, sitä pie-nemmän rasitteen työvoimakustan-nukset muodostavat. Koska korkeatyön tuottavuus laskee työvoimakus-tannusten osuutta, osuuden suuruudenvaihtelut kuvastavat paitsi työvoima-kustannusten tasoa myös työn tuotta-vuuden tasoa. Tulkintoja hankaloittaakuitenkin se, että erot työvoimakus-tannusten osuudessa kuvastavat myösmuuta kuin suhteellisia eroja työvoi-makustannusten suuruudessa ja työntuottavuudessa: ne heijastavat myöseroja yritysten tuottamien tavaroidenja palvelusten hinnoissa. Nämä erotvoivat puolestaan kuvastaa monia eritekijöitä, esimerkiksi eroja eri mark-kinoiden kilpailullisuudessa.

Koska pelkkien kuvi-oiden 1 ja 2 kuvaamienkustannustietojen esittä-minen voi johtaa aivanvääriin tulkintoihin työ-voimakustannusten to-dellisesta tasosta erimaissa, niiden tulkinnas-sa kannattaa hyödyntäämyös tietoja funktionaa-lisesta tulonjaosta – sii-täkin huolimatta, että

myös näiden lukujen tulkintaan liittyypaljon ongelmia.

Ei esimerkiksi voida päätellä suoraanniin, että mitä pienemmän osuudenpalkansaajat saavat kansantulokakus-ta jossakin maassa, sitä pienemmän ra-sitteen työvoimakustannukset muo-dostavat. Saattavathan erot palkkojen

Lähde: Paternoster (2003a).

Kuvio 2. Työn hinta tehdasteollisuudessa EU-maissa v. 2000.

lainen kuva johtunee myös joistakineroista kustannusten laskemistavoissa.

Samalla tavalla kuin pelkkien brut-tokuukausiansioiden vertaaminen saat-taa antaa harhaanjohtavan kuvan pal-kansaajien ostovoimasta, myös pelk-kien työtuntia kohden laskettujen työ-voimakustannusten vertaaminen saat-taa antaa harhaanjohtavan kuvan työ-voimakustannusten tosiasiallisesta ta-sosta. Tosiasialliseen kustannustasoonvaikuttaa ratkaisevasti työn tuottavuu-den taso: mitä enem-män tavaroita ja palve-luksia yhden työtunnintyöpanoksella saadaanaikaan, sitä enemmänyrityksillä on varaa mak-saa tehdystä työtunnis-ta yrityksen ajautumat-ta kustannuskriisiin.

Tosiasiallisten kustan-nustasojen vertaaminenedellyttääkin sitä, ettäerot työn tuottavuudessa otettaisiinhuomioon. Tätä hankaloittaa kuiten-kin oleellisesti se, että toimialoittaistatietoa työn tuottavuuden tasoeroista erimaiden välillä on niukalti saatavilla. Esi-merkiksi koko tehdasteollisuuden osal-ta tietoa tasoeroista on olemassa, mut-ta teollisuuden yksittäisten toimialojen

Työvoimakustan-nusten tosiasialli-nen taso riippuumyös työn tuotta-vuudesta ja tuot-teiden hinnoista.


kansantulo-osuudessa kuvastaa aino-astaan elinkeinorakenteen muutoksia.Toisaalta mitä samankaltaisempia tie-tyt toimialat ovat, sitä järkevämpäätyövoimakustannusten osuuksien ver-tailu tällaisten toimialojen välillä on. Onmielekkäämpää verrata työvoimakus-tannusten osuutta paperiteollisuudes-sa kahden maan välillä kuin verratapalkkojen osuutta koko kansantulostanäissä maissa.

Teollisuudessa palkkojenosuus EU-maiden alhaisin

Kun teollisuuden työvoimakustannus-ten vertailua täydennetään funktiona-alisen tulonjaon tarkastelulla, esimer-kiksi Suomen asema muuttuu selvästi(kuvio 3). Vertailussa mukana olevis-ta 13 EU-maasta työvoimakustannus-ten osuus arvonlisäyksestä on Suomes-sa selvästi alhaisin. Tulos ei sinänsä oleyllättävä, koska työn tuottavuuden tasoon Suomen tehdasteollisuudessa pait-si EU:n myös koko maailman huip-putasoa. Tähän vaikuttaa oleellisesti –ja tätä eivät TT:n edustajat unohdakorostaa – sähköteknisen alan merkit-tävä osuus Suomen teollisuudessa.

kitys ja korkea työn tuottavuus – sekähuippuhyvä kannattavuus – alhainentyövoimakustannusten osuus ei ole ai-noastaan sähköteknistä teollisuuttaluonnehtiva piirre (taulukko 1). Useim-milla teollisuuden toimialoilla työvoi-makustannusten osuus arvonlisäykses-tä on alle EU-keskiarvon – ja lisäksiselvästi. Esimerkiksi paperiteollisuudes-sa työvoimakustannusten osuus onPortugalin jälkeen toiseksi alhaisin.Tärkeimmät poikkeukset ovat elin-tarviketeollisuus ja vaateteollisuus.

Vaikka taulukon 1 lukujen tulkintaei olekaan suoraviivaista, ne kuvasta-vat osaltaan suomalaisten teollisuusyri-tysten erittäin hyvää keskimääräistäkannattavuutta. Kohtuullisiin työvoi-makustannuksiin on liittynyt ilmeisenkorkea työn tuottavuuden taso – jakannattavuutta tukeneet hinnat. Pel-kästään taulukon 1 lukujen perusteel-la on kuitenkin vaikeata päätellä, mikäon ollut yhtäältä työn tuottavuuden jatoisaalta hintojen keskinäinen merki-tys.

Vaikka työvoimakustannusten häm-mentävän alhaisessa osuudessa kuvas-tuukin sähköteknisen teollisuuden mer-

Lähde: Paternoster (2003a).Huom. B = Belgia, vertailusta puuttuvat Irlanti ja Espanja.

Kuvio 3. Työvoimakustannusten osuus arvonlisäyksestä tehdasteollisuu-dessa EU-maissa v. 2000.

Taulukko 1. Työvoimakustannusten prosentuaalinen osuus arvonlisä-yksestä eri palvelualoilla v. 2000 Suomessa ja EU-maissa keskimäärin.

Lähde: Eurostat (2003), Table 18.Huom. Vertailusta puuttuvat Irlanti ja Kreikka. Sarakkeen ”Järjestys” luvut ku-vaavat kunkin toimialan osalta Suomen sijoitusta 13 (tai 12) maan joukossa. Mitäsuurempi luku on, sitä alhaisempi palkkojen osuus Suomessa on ollut verrattunamuihin EU-maihin. Perusteollisuuteen luetaan kaikki taulukon toimialat elintar-viketeollisuudesta metallituotteiden valmistukseen (sekä muutama pieni taulu-kosta pois jätetty toimiala).

Suomi EU13 Järjestys

Tehdasteollisuus 51 68 13Perusteollisuus 54 68 13Elintarvikkeet, juomat 70 62 2Tekstiilit ja tekstiilituotteet 66 72 11Vaatteet 85 75 6Nahka- ja kenkätuotteet 71 70 8Puutavara ja puutuotteet 64 75 11Massa,paperi ja paperituotteet 34 55 11Kustantaminen ja painaminen 69 67 6Metallien jalostus 47 65 13Metallituotteiden valmistus 69 75 11Kemian teollisuus 43 51 12Metalliteollisuus(pl. metallin perusteollisuus) 47 74 13– Koneet ja laitteet 69 76 9– Radio-, TV- ja tietoliikennevälineeet 25 60 12


Palveluissa työvoimakustan-nukset EU:n keskitasoa

Palveluelinkeinoissa työvoimakustan-nukset olivat vuonna 2000 EU-mai-den joukossa keskitasoa (kuvio 4). Joil-lakin palvelualoilla kustannukset olivatjonkin verran keskitason yläpuolella,joillakin alapuolella (kuvio 5). Jonkinverran keskitason yläpuolella ne olivatesimerkiksi kaupan alalla. Selvästi kes-kitason alapuolella ne olivat rahoitus-ja vakuutustoiminnassa. Suomalaistenpalkkaerojen pienuus kuvastuukin ver-tailussa siten, että tällä korkeimmankeskimääräisen palkka- ja kustannus-tason toimialalla ero EU-keskiarvoonon selvä.

Viimeaikaisessa suomalaisessa kes-kustelussa on ollut näkyvästi esillä nä-kemys, jonka mukaan palkkaerojenpienuus on kuvastunut Suomessa työl-listymistä estävinä liian korkeina työ-voimakustannuksina perinteisillä ma-talapalkka-aloilla. Näistä toimialoistatyövoimakustannusten taso hotelli- jaravintola-alalla oli vuonna 2000 suun-nilleen EU:n keskitasoa. Toisaalta kau-pan alalla ne olivat jonkin verran kes-kitason yläpuolella. Vaikka kuvion 5lukujen perusteella voimakkaiden joh-topäätösten tekeminen on huteralla

Kuvio 4. Työn hinta palveluelinkeinoissa EU-maissa v. 2000.

Lähde: Paternoster (2003b). Huom. Tiedot Belgian ja Italian osalta puuttuvat.

tannusten tasosta palvelualoilla. Luku-jen antamaa kuvaa tulisi täydentää suh-teuttamalla ne työn tuottavuuteen.Vertailun mahdollistavia tietoja palve-lualojen tuottavuudesta ei kuitenkaanole EU-maista olemassa. Lisätietoa työ-voimakustannusten muodostamastarasitteesta eri palvelualoilla antaa kui-tenkin työvoimakustannusten suhdekullakin toimialalla syntyneisiin kaik-kiin tuloihin (taulukko 2).

Suomessa työvoimakustannustenosuus palvelualoilla on EU-maidenkeskitasoa. Vertailtaessa työvoimakus-tannusten osuutta yksittäisillä palve-lualoilla Suomen tyypillinen sijoitus onkeskivaiheilla. Vaikka keskimääräi-set työvoimakustannukset kaupanalalla olivat korkeammat kuin EU-maissa keskimäärin, palkkojen osuuson hieman alle EU-keskiarvon. Erimaiden välisessä vertailussa Suomensijoitus on yhdeksäs. Suomessa työ-voimakustannusten muodostamaarasitetta vähentää kaupan alalla jokotyön tuottavuuden suhteellisen korkeataso tai yritysten tuottamista palveluis-ta saama suhteellisen korkea hinta –tai molemmat tekijät. Pelkästään tau-lukon 2 perusteella ei voida päätellä,kumman tekijän merkitys on tär-keämpi.

pohjalla, kuvion luvut ehkä kuitenkintukevat lähinnä näkemystä, jonkamukaan suomalaisten palkkaerojenpienuus näkyy pikemminkin suhteelli-sen alhaisena työn hintana suhteellisenkorkean ansiotason toimialoilla kuinsuhteellisen korkeina palkkoina mata-lapalkka-aloilla.

Kuviot 4 ja 5 antavat kuitenkin vainpintapuolisen käsityksen työvoimakus-

Lähde: Paternoster (2003a), Eurostat ja PT.

Kuvio 5. Työvoimakustannukset toimialoittain Suomessa verrattuna EU:nvastaavien toimialojen keskiarvoon v. 2000.


Suomi vuonna 2000:edullisen työvoiman maa

Eurostatin keräämien tietojen perus-teella työvoimakustannusten suhteel-linen taso oli Suomessa vuonna 2000edullinen. Kustannustason edullisuuskorostui teollisuudessa, mutta palve-lualoillakaan työvoimakustannustenmuodostama rasitus ei ollut EU-mai-den keskimääräistä tasoakorkeampi.

Puhuminen teollisuu-den ja palvelualojenkeskimääräisestä kus-tannustasosta voi kui-tenkin olla harhaanjoh-tavaa, koska tilanneteollisuuden ja palvelu-sektorin eri toimialoillasaattaa vaihdella suu-restikin. Lisäksi erimaissa teollisuus ja pal-velualat saattavat koos-tua merkitykseltään hyvinkin erilaisistatoimialoista. Eurostatin tilastojen va-lossa arviota suomalaisten työvoima-kustannusten edullisuudesta ei kui-tenkaan tarvitse muuttaa, vaikka ver-tailu suoritettaisiin tarkastelemalla työ-voimakustannusten tasoa yksittäisillätoimialoilla. Tämä ei silti tarkoita sitä,etteikö työvoimakustannusten muo-dostama rasite voisi vaihdella selväs-tikin eri toimialoilla. Suomen teolli-

Suomi EU13 Järjestys

Palvelut 67 67 7Kauppa 67 69 9– Tukkukauppa 61 64 10– Vähittäiskauppa 72 75 9Majoitus- ja ravitsemistoiminta 79 73 6– Majoitustoiminta 69 63 4– Ravitsemistoiminta 84 77 7Kuljetus ja liikenne 66 66 6– Maaliikenne 78 83 9Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut 67 63 6

Taulukko 2. Työvoimakustannusten prosentuaalinen osuus arvonlisä-yksestä eri palvelualoilla v. 2000 Suomessa ja EU-maissa keskimäärin.

Lähde: Eurostat (2003), Table 20.Huom. Ks. Taulukon 1 huomautus. Vertailusta puuttuu rahoitus- ja vakuutusala

suudessa elintarviketeollisuus ja säh-kötekninen teollisuus muodostavat ää-ripäät.

Tässä kirjoituksessa työvoimakus-tannusten edullisuutta on tarkasteltuvertaamalla paitsi työn hintaa eri toi-mialoilla EU-maissa myös työvoima-kustannusten suhdetta eri toimialoil-la syntyneisiin kaikkiin tuloihin. Tämäon yksi tapa yrittää ottaa huomioon

tuottavuuden tasoerot,joista on vertailukel-poista tietoa saatavillahyvin niukasti. Tuotta-vuuserojen huomioonottaminen on kuitenkinvälttämätöntä, kun yri-tetään muodostaa käsi-tys työvoimakustannus-ten muodostamasta to-dellisesta rasitteesta.EU-maista Portugalissaon kaikkein alhaisim-mat euroina ilmaistut

työvoimakustannukset. Siitä huoli-matta yritysten keskimääräinen kan-nattavuus on voinut olla selvästi pa-rempi esimerkiksi Suomessa, jossatyön tuottavuuden keskimääräinentaso on selvästi Portugalin tasoa kor-keampi. Työn tuottavuudesta tulisikinsaada nykyistä parempaa vertailukel-poista tietoa, jotta pohja kansainväli-sille työvoimakustannusvertailuillevahvistuisi.�

Suomessa näyt-täisi työn hintaolevan suhteellisenalhainen korkeanansiotason aloillaeikä niinkäänkorkea matala-palkka-aloilla.

KIRJALLISUUS

Eurostat (2003), Employment in themarket economy in the European Union– An analysis of the structural businessstatistics.

Kouvonen, S (2002), Suomalaisen pal-kansaajan ansiotaso ja ostovoima euro-näkökulmasta, Tilastokeskus, Raportti8.10.2002.

Paternoster, A. (2003a), Labour CostsSurvey 2000, EU Member States andCandidate Countries, Statistics in focus,Theme 3–18/2003, Eurostat.

Paternoster, A. (2003b), Labour CostsSurvey 2000, Member States, Statis-tics in focus, Theme 3–7/2003, Euros-tat.

TT (2002), Kansainväliset palkkaver-tailut, toukokuu 2002.


Suomen liittyminen Euroopan talous-ja rahaliitto EMUn jäseneksi vuoden1999 alusta oli johdonmukainen seu-raus jo toteutuneelle integraatiokehi-tykselle. EU-jäsenyysratkaisun jälkeenhenkinen kynnys oli matalampi siirtyätalous- ja rahaliiton kolmanteen vai-heeseen, vaikka ratkaisuun tiedettiinliittyvän sekä uhkia että mahdollisuuk-sia.

Arviot EMUn taloudellista vaikutuk-sista menivät ristiin. Ratkaisussa näh-tiin hyviä ja huonoja puolia, ja eri ta-

hot painottivat niitä eri tavalla. Erityi-sesti epäsymmetristen, maakohtaistenhäiriöiden riskiin tuli suhtautua vaka-vasti maamme tuotantorakenteen yk-sipuolisuuden ja poikkeuksellisuudentakia. Meillä oli kantapään kautta saa-tua tuoretta kokemusta siitä, mitä epä-vakaat valuuttaolot ja rajusti heilahte-leva korkokanta merkitsevät. EMUlupasi rahataloudellista vakautta, jotapidimme tärkeänä ja jonka saavutta-minen pääomaliikkeiden vapauduttuaoli ollut vaikeaa. SAK:n EMU-neuvot-

Lauri IhalainenSAK:n puheenjohtaja

Sopimus-politiikkatalous- ja rahaliitossa

Artikkelissa arvioidaan

Euroopan talous- ja rahaliiton

jäsenyyden mukanaan tuomia

sopeutumistarpeita ja

muutoksia suomalaisen

työmarkkinapolitiikan

toimintaympäristöön.

Oheinen artikkeli perustuu SAK:n puheenjohtaja Lauri Iha-laisen puheeseen Visbyssä 6.7.2003 järjestetyssä EMUa käsi-telleessä pohjoismaisessa ay-seminaarissa.

Kuv

a: L

eena

Lou

hiva

ara


telulinja oli: kyllä, jos kansalliset ehdottäyttyvät. Vuoden 1996 SAK:n edus-tajakokouksessa asetimme neljä EMUakoskevaa vaatimusta – edellytystä sil-le, että voimme arvioida EMUa Suo-men kannalta myönteisesti:

l. Suomen taloudessa ja työmarkki-noilla on varauduttava talous- ja raha-liiton vaikutuksiin siitä riippumatta,mikä on kantamme itse EMU-jäsenyy-teen.

2. Jos Suomessa EMU-jäsenyyteenliitetään siihen kuulumattomia ehtojakuten sopimussuojan murtaminen,sopimusten yleissitovuudesta luopumi-nen tai sopimuspalkkojen alentaminen,SAK vastustaa hanketta.

3. Suomen jäsenyys ei voi toteutua,ellei työllisyys parane oleellisesti. Taus-talla oli historiamme yksi syvimmistätalouskriiseistä, jota ei EU- eikä EMU-hankekaan aiheuttanut.

4. Talouden ulkoisten häiriöiden tor-juminen edellytti Suomen herkän haa-voittuvuuden takia EMU-oloissa kan-sallisia puskurirahastoja. SAK:n ehto-na EMU-jäsenyydelle oli selvyys tar-vittavista puskurirahastoista ja muistasopeutumiskeinoista.

SAK esitti muille työmarkkinajärjes-töille ja maan hallitukselle neuvottelu-ja, joissa käsiteltäisiin talous- ja raha-liiton vaikutuksia työllisyyteen ja sopi-mustoimintaan. Pääministeri PaavoLipposen hallitus käynnisti mittavatEMU-selvitykset ja suhtautui periaat-teessa myönteisesti SAK:n esittämäänEMU-puskuriajatteluun. Työmarkki-najärjestöt aikaansaivat yhteisen EMU-linjauksen.

Suomen EMU-ratkaisuun liittyenkäynnistimme toukokuussa 1997 työ-markkinajärjestöjen väliset neuvottelutkahdesta asiakokonaisuudesta: Ensim-mäinen neuvottelu koski yhteisen kan-nanoton aikaansaamista siitä, mitä vai-kutuksia EMUlla on harjoitettavaansopimuspolitiikkaan ja sopimusjärjes-telmämme toimivuuteen. Yhteisestitotesimme, että suomalainen sopimus-järjestelmä, jonka kantavana linjanaovat keskitetyt sopimukset sekä hyvätulopoliittinen yhteistyö hallituksen jatyömarkkinajärjestöjen välillä, on toi-

miva malli myös EMU-aikana. Yhdes-sä totesimme myös, että on tarve ke-hittää neuvotteluja sopimusjärjestel-mässämme, mutta että perusasiat ovatkunnossa.

Toinen ja palkansaajia rauhoittava lin-jaus oli, että EMU-ratkaisu ei edellytäsopimuspalkkojen laskua eikä sopimus-ten yleissitovuudesta luopumista.Tämä oli tärkeä linjaus siksi, että meil-läkin oli tahoja ja ekonomisteja, joi-den mielestä sopimuspalkkojen pitääjoustaa alaspäin, ellei ole joustavaa jakansallista valuuttakurssipolitiikkaa.Samalla totesimme, että EMU-olosuh-teissa tarvitaan palkanmuodostukses-sa myös joustavia osia. Tulos- ja muutvastaavat palkat voivatjoustaa. Siksi korostim-me liiketaloudelliseentulokseen perustuvientulospalkkausjärjestel-mien kehittämistä ja yri-tyskohtaisten henkilös-törahastojen merkitystäeräänlaisena joustotyy-nynä palkanmuodos-tuksessa.

Työmarkkinajärjestötkorostivat yhteisestiedellä todettujen linjausten lisäksi sitä,että Euroopan keskuspankin mahdol-linen inflaatiotavoite määritellään siten,ettei se johda deflaatioon ja että julki-sen talouden alijäämää rajoittavaa va-kaus- ja kasvusopimusta sovellettaes-sa Suomen erityisolosuhteet voidaanottaa huomioon.

Puskurirahastojen luominen

Neuvottelimme sosiaalivakuutusjärjes-telmiin EMU-puskurirahastot. Tästäasiakokonaisuudesta aikaansaatiinkaikkien työmarkkinajärjestöjen yhtei-nen kannanotto, jota voisi luonnehtiasopimuspolitiikan keskeisten periaat-teiden jatkamisen ja turvaamisen so-pimukseksi. Suomen EMU-jäsenyydensuurimmat ongelmat liittyivät maa-kohtaisten ulkoisten taloushäiriöidenriskiin. Tämä riski liittyi Suomen jakeskeisten EU-maiden suhdannevaih-

teluiden eriaikaisuuteen ja erilaiseenvoimakkuuteen. Mutta näiden ulkois-ta perua olevien riskien ohella oli myössisäsyntyinen – kansallinen – riski, jokaliittyi palkanmuodostukseen ja inflaa-tioon. EMUhan merkitsi pysyvää si-toutumista matalaan inflaatioon myöstyömarkkinaratkaisuissa.

Kun emme voineet hyväksyä ajatus-ta, että valuuttajoustojen tilalle olisitarjolla työttömyyden kasvu tai sopi-muspalkkojen alentaminen, suunta-simme vaatimuksemme EMU-pusku-reihin. Tärkeimmät puskurit ovatluonnollisesti vahva valtiontalous jayritysten vahvat taseet. Ajattelimme,että hintakilpailukykyä voidaan lisäksi

vakauttaa puskuroimal-la sosiaalivakuutusjärjes-telmän rahoitusta ja si-ten varmistaa sekä työn-antajien että palkansaa-jien sosiaalivakuutus-maksujen tasainen kehi-tys suhdanneheilahteluis-ta riippumatta.

Meillä oli karmaisevakokemus tällaisten pus-kureiden puutteesta1990-luvun alun talous-

kriisin aikana, erityisesti työttömyys-vakuutusmaksujärjestelmässä. Työttö-myysvakuutusmaksuja jouduttiin tuol-loin lyhyessä ajassa nostamaan 0,6 pro-sentista kuuteen prosenttiin palkasta.Jokainen ymmärsi, että tällainen poli-tiikka johtaa vain kasvaviin työllistämis-vaikeuksiin. Ratkaisun idea oli siinä,että hillitsemme sosiaalivakuutusmak-sujen tasoheilahteluja ja äkkinäisiä nou-suja ja mahdollistamme jopa maksu-jen laskun heikossa suhdannetilantees-sa. Tällaisille sosiaaliturvarahastojenpuskureille oli erityisen kipeä tarve juu-ri Suomen olosuhteissa oman järjes-telmämme tiukan kädestä suuhun-pe-riaatteen takia. Neuvottelujen tulokse-na aikaansaimme puskuriratkaisutsekä työeläke- että työttömyysturva-järjestelmään.

Työeläkejärjestelmässä vuotuistamaksuvaihtelua tasoittavan EMU-pus-kurin ylärajaksi on sovittu 2,5 % yksi-tyisen sektorin vuotuisesta palkkasum-

Sosiaalivakuutus-järjestelmän pus-kurirahastoillapyritään vakautta-maan hintakilpai-lukykyä ja työlli-syyttä.


masta. Työttömyysvakuutusrahastonpuskurin ylärajaksi sovittiin 3,6 pro-sentin työttömyysasteen aiheuttamiavuotuisia korvausmenoja vastaava sum-ma, joka on noin 500 miljoonaa eu-roa vuonna 2003. Nyt EMU puskuritovat täynnä, ja rahastoja purkamallamm. tänä vuonna työttömyysturva-maksuja alennettiin 0,4 prosenttiyksik-köä, vaikka samanaikaisesti työttö-myyskorvaukset kasvoivatkin.

Työmarkkinapolitiikan uusiympäristö

Mitä keskeisiä vaikutuksia SuomenEMU-ratkaisulla on ollut työmarkki-napolitiikan toimintaympäristöön?Suurin muutos on ollut se, että EMUnmyötä kansallisen talouspolitiikkammetyökalupakista poistui raha- ja valuut-takurssipolitiikka. Nyt näitä kansalli-sia työvälineitä on vain kaksi, finanssi-politiikka ja työmarkkinapolitiikka.EMU-olosuhteissa näiden kahden ta-louspolitiikan työvälineen yhteensovit-tamisen tarve on korostunut.

Toinen myös palkanmuodostukseenvaikuttava muutos oli sitoutuminentukemaan matalan inflaation politiik-kaa. Muussa tapauksessa seurauksetnäkyisivät työttömyytenä, ja talouspo-liittisten virheiden korjaamisen aikajän-ne pidentyisi.

EMU-ratkaisun myötä sopimusyh-teiskunnan ja kolmikannan tarpeelli-suus on korostunut. Finanssi- ja työ-markkinapolitiikan yhteensovittamis-tarve on lisännyt sopimuspolitiikanmerkitystä talouspolitiikassa mutta sa-malla vahvistanut ay-liikkeen asemaaja vastuuta yleisen talouspolitiikan on-nistumisesta. EMU on Suomen tapa-uksessa vahvistanut ay-liikkeen yhteis-kunnallista asemaa sopimuspolitiikkaalaajemmissakin kysymyksissä. EMU-ratkaisu on tukenut myös pyrkimystälaajaan kolmikantayhteistyöhön halli-tuksen ja työmarkkinajärjestöjen kes-ken. EMU-aika tarvitsee vahvaa sopi-musyhteiskuntaa. Tämä johtopäätöson käsittääkseni yleisesti tehty myösmuissa EMU-maissa. Erityisen selväs-ti sopimusyhteiskunnan tarve on tie-dostettu sellaisissa pienissä ja ulko-

maankaupasta suuresti riippuvaisissamaissa kuin Itävallassa, Hollannissa,Irlannissa ja Suomessa.

Vastuullisen sopimuspolitiikan mer-kitys kansantalouden inflaatioankkuri-na oman valuutan väistyttyä on kes-keinen. Mielenkiintoista on ollut ha-vaita myös, että EMU-ratkaisun jäl-keen työnantajapuolella on painotettuvähemmän sopimusjärjestelmän ha-jauttamista ja sopimusehtojen sopimi-sen siirtämistä työpaikkatasolle. Työn-antajat käyttävät joustavuuden rinnal-la sellaisia uusia termejä kuin vakausja ennustettavuus sekä sitoutuminenmatalaan inflaatioon.

Suomessa työnantajapuolellakin näh-dään, että EMU-oloissa tarvitaan laa-jaa palkkapolitiikan koordinaatiota. Yksikeskeinen työväline tälle linjalle ovatkattavat tulopoliittiset kokonaisratkai-sut. Kärjistetysti voisi sanoa, että EMUkesytti innokkaimmat sopimusjärjestel-mien hajauttamisyritykset ja johdattelityönantajaosapuolen tiiviiseen yhteistyö-hän työntekijöiden kanssa.

EMU-olosuhteet edellyttivät myöspalkkojen nousuvaramallin kehittämis-tä. Pohdittaessa EMU-ajan sopimus-mallille asetettavia vaatimuksia joudu-taan vastamaan kysymykseen, milläsopimuspolitiikan toimintamallilla par-haiten vastataan yhtäaikaisesti seuraa-viin haasteisiin: tuetaan vakaata kas-vua ja työllisyyttä, sitoudutaan mata-lan inflaation politiikkaan, estetäänepäterve palkka-palkkakilpailukierre jaturvataan mahdollisimman tasainen jatasa-arvoinen reaaliansioiden ja osto-voiman kehitys sekä edistetään työelä-män laadullisia parannuksia. Suomenoloissa näihin haasteisiin on parhaitenyhtäaikaisesti voitu vastata hallituksenja työmarkkinajärjestöjen yhteistyölläsaavutetuilla tulopoliittisilla kokonais-ratkaisuilla. On toki mahdollista, ettäkoordinoidulla liittotason sopimuspo-litiikalla päästään samoihin päämääriin,mutta asioiden hallittavuus ei ole sa-maa vakausluokkaa.

EMU-ajan palkkojen nousuvara-ja-kovaramalli perustuu ajatukseen, ettätyövoimakustannusten kokonaisnousumukaan lukien sopimuskorotukset, liu-

Lauri Ihalainen näkee EMUn tuoneen kaivattua rahataloudellista vakautta, mutta sitä eiole vielä testattu kriisioloissa, ja monet Suomen kansantalouden menestys- ja uhkatekijätovat riippumattomia rahaliitosta.

Kuv

a: L

eena

Lou

hiva

ara


kumat ja työnantajien sosiaalivakuutus-maksujen nousu on sama kuin tavoi-teinflaatio ja työn tuottavuuden kasvukoko kansantaloudessa. Tämä jakova-ramalli tukee matalan inflaation poli-tiikkaa mutta merkitsee myöskin sitä,että työ- ja pääomatulojen välisiä suh-teita ei sopimuspolitiikalla tietoisestimuuteta. Olemme koko EMU-jäse-nyyden ajan käyttäneet nyrkkisääntö-nä tällaista palkkapolitiikan nousuva-ramallia. Pääpaino on todellisen osto-voiman kasvattamisessa eikä korkeis-sa nimelliskorotuksissa. Tavoitteeseenon tähdätty yhdistämällä palkankoro-tukset, palkkaverotuksen keventämi-nen ja matala inflaatio sekä sosiaalisettulonsiirrot.

Tähänastiset kokemuksetEMU-ratkaisusta

l. EMU-ratkaisua ei ole tarvinnut ka-tua: EMU on merkinnyt kaivattua ra-hataloudellista vakautta, vakaita jamatalia korkoja. EMUn kestävyyttä eitosin ole vielä testattu kriisioloissa.

2. EU ja EMU eivät uhkaa hyvinvoin-tiyhteiskuntaa, vaan sen tekevät laa-jemmin globalisaation kielteiset vaiku-tukset verokilpailuineen. Jos EMU tuovakaampia oloja ja tukee kasvua, niinse tekee yhteiskuntamallimme säilyt-tämisen helpommaksi.

3. Talouden riskit, joista kannoimmehuolta, eivät ole Suomen kohdalla rea-lisoituneet. Monilla manner-Euroopanmailla on mennyt EMUsta riippumattaheikosti. EMUn jäsenenä Suomi onmenestynyt varsin hyvin – kuten myösRuotsi EMUn ulkopuolella. Oman ra-hapolitiikan merkitystä ei tule yliarvioi-ta. Kansakunnan menestyminen on pi-demmän päälle kiinni perustavaa laa-tua olevista tekijöistä. Esimerkiksi Suo-men menestymisen perustekijät ovatpanostaminen kovaan osaamiseen, ky-kyyn tuottaa laadukkaita tuotteita japalveluja, kyky erikoistua maailman-kaupassa ja kyky huolehtia hyvinvoin-tiyhteiskunnan perustan säilymisestä.

4. Euroon siirtyminen 1.1.1999 su-jui yllättävän kitkattomasti. Ei tullut

viime hetken keinottelua eikä käytän-nön ongelmia. Myös euroseteleiden ja-kolikoiden käyttöönotto vuoden 2002alusta sujui odotettua paremmin eivät-kä kaupat lähteneet ainakaan merkit-tävästi nostamaan hintoja sen varjolla.Euron kurssin opettelu vei aikansa javaati mm. palkanlasken-nassa ja pankkijärjestel-missä uudistuksia. Monivarmaan vieläkin hah-mottaa ostoksiensa arvoalaskemalla ne myös”mummonmarkoissa”.

5. EMU-ratkaisu onlujittanut pohjoismaisensopimusyhteiskunnanperusteita ja halua koros-taa kolmikantayhteistyöntärkeyttä kansallisen sel-viytymisen strategiana. Ay-liikkeen ar-vostus ja merkitys on korostunut niinhallituksen kuin työantajapuolenkinarvioissa.

6. EMU on tuonut ay-liikkeelle myössuurta yhteiskunnallista vastuuta ta-louspolitiikan onnistumisesta. Ylilyön-nit sopimuspolitiikassa kostautuvatvarsin suoraan työllisyyskehityksessä

7. EMU-jäsenyys edellyttää, että ta-louden suhdannevaihteluihin varaudu-taan niin, että suhdannepolitiikka onmahdollista. Tämän vuoksi vahva val-tiontalous ja yritysten vahvat taseetovatkin tärkeimpiä suhdannepuskurei-ta, kun mennään yli suhdannetaantu-mien. Sosiaalivakuutukseen rakenne-tut puskurirahastot ovat Suomessatoimineet sovitulla tavalla.

8. EMU ja euro tekevät myös palkatja laajemminkin työvoimakustannuksetläpinäkyviksi ja vertailukelpoisiksi ylikansallisten rajojen. Keskeisten kilpai-lijamaiden työvoimakustannusten ver-tailtavuus on tullut pysyväksi osaksipalkkaneuvotteluja. Sosiaaliturvamak-sujen, verotuksen, hintatason sekä hin-tarakenteiden erot ja muut vastaavattekijät merkitsevät kuitenkin sitä, ettei-vät eri maiden työvoimakustannustenja reaalipalkkojen vertailut ole EMU-oloissakaan helppoja. EMU ei poistaniitä haasteita, joita globalisaatio, vero-pohjan rapautuminen, tekninen kehi-

tys ja polarisaatio sekä väestön vanhe-neminen asettavat hyvinvoinnille jatasa-arvolle. Mutta jos yhteinen euroop-palainen valuutta tarjoaa – niin kuinoma tähänastinen kokemuksemmeosoittaa – vakaat taloudelliset olot sekälisää eri eturyhmien kompromissi- ja yh-

teistyöhalua, tarjoaaEMU paremmat edelly-tykset näihin haasteisiinvastaamiseen.

Talous- ja rahaliitto onkuitenkin vain yksi vaik-kakin merkittävä askelEMU-maiden talouspo-litiikan koordinaationsyventämisessä. On var-sin todennäköistä, etteiniiden talouspoliittinenyhteistyö pysähdy pel-

kästään EMU-ratkaisuun. Nähtäväksijää, miten pitkälle talous-, työllisyys-ja finanssipolitiikan alueella yhteistyö-tä seuraavassa vaiheessa ollaan valmii-ta viemään. Esitykseen EU:n uudeksiperustuslaiksi sisältyy EMU-maillemahdollisuus tiivistää talouspoliittistayhteistyötä muuta EU:ta nopeammin.

Näköpiirissä olevassa tulevaisuudes-sa ei tehdä yhteisiä palkkaratkaisujaEMU-maiden kesken, mutta sopimus-poliittinen yhteistyö yli kansallisten ra-jojen tulee kyllä tiivistymään. Yleisetpalkkaratkaisut tehdään edelleenkinkansallisesti, ja Eurooppa-tason sopi-mukset ovat kansallisia sopimuksia täy-dentäviä. Nopeimmin työsuhteen eh-toja koskevat, kansalliset rajat ylittä-vät ratkaisut saattavat edetä konserni-yrityksissä, joiden osat toimivat erimaissa. Kun yritykset ovat monikan-sallisia ja toimivat yli rajojen, tarvitaanvastapainoksi vahvaa ay-liikettä. Ay-liikkeen tavoite on rakentaa kansalli-set rajat ylittävää sosiaalista vastavoi-maa euro- ja EU-tason palkkojen, työ-olojen ja sosiaaliturvan polkumyynnil-le. Yksi tähän strategiaan liittyvä eu-rooppalaisen ay-liikkeen suuri tavoiteonkin – kansalliset työtaisteluoikeudetturvaten – aikaansaada EU-tasolla tun-nustetulla tavalla oikeudet neuvotella,sopia ja tarvittaessa käydä työtaistelu-ja yli kansallisten rajojen.�

Eurooppalainenay-liike tavoitteleeneuvottelu-, sopi-mus- ja työtaiste-luoikeuksia, jotkaulottuvat yli kan-sallisten rajojen.


Suomen työehtosopimusjärjestelmäntilasta ja kehittämisestä käytiin vilkastakeskustelua viimeksi EMU-jäsenyyt-tä koskeneen päätöksen alla. Tuolloi-sen uhkakuvan mukaan taloudellinenintegraatio hävittää suomalaisen kol-mikantaan rakentuvan sopimusjärjes-

telmän, jonka keskeisiä elementtejäovat sopimusjärjestelmän keskittynei-syys ja yleissitovuus. Päinvastainennäkökulma näki EMU-jäsenyydenvahvistavan suomalaista sopimusjär-jestelmää. Sekä lyhyt lähihistoria ettätyömarkkinatoimijoiden käsitykset tu-

Ralf SundVTM

Suomalainensopimusjärjestelmäristiaallokossa

Palkansaaja- ja työnantaja-

järjestöille ja niiden jäsenille on

tehty ensimmäinen laaja kysely-

tutkimus Suomen työehtosopimus-

järjestelmästä. Artikkelissa kootaan

yhteen ja kommentoidaan sen

keskeisiä tuloksia.

Ralf Sund toteutti työehtosopimusjärjestelmää koskeneen laajankyselytutkimuksen työskennellessään projektitutkijana Palkansaa-jien tutkimuslaitoksessa.


kevat vahvasti jälkimmäistä näkemys-tä.

Sopimusjärjestelmän tilaa ja tulevai-suutta pohdittaessa työmarkkinatoimi-joiden kanta on sekä kiinnostava ettämerkittävä. Ensimmäistä kertaa meil-lä on nyt käytettävissä suhteellisen laajakyselyaineisto työmarkkinatoimijoidenkäsityksistä (Alho ym. 2003).

Toimijoiden käsitystä ei pidä yliarvi-oida. Liittyyhän näkemyksiin subjek-tiivisuusharhaa – hehän arvioivat ta-vallaan omia tekemisiään. Vastaajiasaattaa kiehtoa myös tietty konserva-tiivisuus: miksi hypätä tuntematto-maan. Toisaalta on muistettava, ettävastaajat jos ketkä tietävät miten jär-jestelmä käytännössä toimii. Siksipä

aineistoa ei pidä myöskään aliarvioi-da.

Kyselyn teknisestä suorittamisestalöytyy selvitys tutkimusraportista(Alho ym. 2003, 2–10). Olennaistatässä on todeta, että vastaukset on luo-kiteltu vastaajatyypeittäin 14 ryh-mään. Palkansaajajärjestöjen vastauk-set on luokiteltu kunkin kolmen kes-kusjärjestön osalta kolmeen ryhmään.Kunkin keskusjärjestön osalta löyty-vät jakaumat liittojen toimihenkilöi-den, palvelusektorin yritystason jateollisuuden yritystason vastauksistaerikseen. Työnantajavastaukset onjaettu sekä palvelusektorin että teolli-suussektorin osalta yritystason ja jär-jestötason vastaajien mukaan. Julki-silta työnantajilta löytyy jakauma vainjärjestövastaajien osalta.

Keskeinen tulos on kahtalainen. Sa-malla kun sopimusjärjestelmään liittyymelkoisen suuri tyytyväisyys ja hyväk-syttävyys, järjestelmän kehittymiseenliittyy hyvin ristiriitaisia odotuksia.

Työmarkkinaosapuolten yleinen tyy-tyväisyys sopimusjärjestelmään on koh-tuullisen suurta (kuvio 1). Kaikissa vas-taajaryhmissä tulos on selvä – jopahämmästyttävän selvä siihen nähden,miten kriittistä keskustelua sopimus-järjestelmän piirteistä on viime vuosi-na paikoin käyty. Esimerkkeinä mai-nittakoon vaikkapa Suomen Pankinpääjohtajan Matti Vanhalan puheen-vuoro aiheesta ja työreformi -teemanympärillä käyty keskustelu.

Melko harvoissa kysymyksissä voi-daan nähdä työmarkkinaosapuoltenyksituumaisuutta, mutta sitäkin löytyy.Esimerkiksi tyytyväisyys sopimusjärjes-telmän toimivuuteen on kaikissa vas-taajaryhmissä kohtuullisen suurta.

Kiinnostavia ovat näkemykset, jois-sa käsitykset poikkeavat vastaajaryh-mittäin – siis seikat, joissa sopimus-järjestelmän kehittämisen suunta näh-dään eri tavalla. Näiden osalta voidaansuhteellisen luotettavasti ennustaa,että kehittämistyötä täytyy tehdä. Lu-kuisten seikkojen kohdalla järjestel-mä on epästabiili, koska odotukset jär-jestelmän kehittämisestä ovat ristik-käisiä.Lähde: Alho ym. (2003).

Kuvio 1. Yleisesti ottaen olen tyytyväinen nykyisen sopimusjärjestelmäntoimivuuteen.


Organisoitumistavan mielek-kyys

Vastausten perusteella järjestökenttävoisi huomattavasti tiivistyä. Eri orga-nisaatioista saaduissa vastauksissa sekäpalkansaaja- että työnantajapuolellaesiintyy eräin osin sen verran pieniä

eroja, etteivät näkemyserot voi olla esteorganisaatioiden yhdistymisille.

SAK:n ja STTK:n piirissä sekä or-ganisaatioissa työskentelevien ettäkenttävastaajien osalta ollaan kaikissakeskeisissä kysymyksissä yhtä mieltä.Näin ollen näkemyksissä ei esiinny sel-laista erituumaisuutta, etteikö palkan-

saajapuolelle voisi kehittyä vuosien saa-tossa kaksi keskusjärjestöä.

Ylempien toimihenkilöiden vastaus-ten profiili poikkesi kaikissa olennai-sissa kysymyksissä STTK:n ja SAK:nvastauksista. Eroja oli jopa siinä mää-rin, että useissa kysymyksissä ylempi-en toimihenkilöiden kanta oli lähem-pänä työnantajien kuin muiden pal-kansaajien käsityksiä.

Erityisen voimakkaasti tämä piirretuli esille palkkaerojen suotavuuttakoskevissa näkemyksissä. Sekä ylem-mät toimihenkilöt että työnantajat toi-voisivat sopimusjärjestelmän kehittyvänsellaiseen suuntaan, missä palkkaerotvoisivat kasvaa. Asian voisi ilmaistamyös niin, että kannustavalle palkka-usjärjestelmälle annettaisiin enemmänmahdollisuuksia toteutua.

Myös työnantajapuolella yksityisensektorin jakautuminen kahteen keskus-järjestöön on huonosti perusteltavissakyselyaineiston perusteella. Eroja tokimyös esiintyi. Varsinkin TT:n järjes-tövastauksissa käy ilmi melko voima-kas tarve kehittää sopimusjärjestelmää.Kaikissa keskeisissä pääkysymyksissävastaukset olivat varsinkin yritystasol-la melko yhdenmukaiset ja varsin pit-källe yhdenmukaiset myös järjestöissätyöskentelevien osalta.

Vaikka johtopäätös organisaatioidenlukumäärän supistamisesta on kysely-aineiston perusteella melko vankka, onsyytä muistaa, että eri organisaatioi-den olemassaolon oikeutus perustuulukuisiin muihin ja täysin perusteltui-hin syihin.

Integraatio ja palkoista sopi-minen

Euroopan integraation vaikutus ei juu-rikaan heijastu vastauksissa. Voidaansanoa, että eurooppalaiset palkkanor-mit ovat hyvin kaukana suomalaisestasopimusjärjestelmästä ja palkkojenmääräytymisprosessista. Palkkojenmääräytymisen osalta Suomi koetaanlähes lintukodoksi, jossa asiat ratkais-taan kansallisesti tai jopa yrityskohtai-sesti.

Kuvio 2. Onko eurooppatasoinen sopiminen palkoista toimialatasollatoivottavaa lähimpien 5 vuoden aikana?

Lähde: Alho ym. (2003).


SAK:n ja STTK:n vastaajien piirissäEU:n itälaajentuminen koetaan jossa-kin määrin haasteena. Työpaikkojenulosliputtaminen ja halvan työvoimantuomat uhat kotimaassa nähdään mah-dollisina ongelmina.

Tästä huolimatta kan-sainvälisyys ei näyttelejuuri minkäänlaista roo-lia suomalaisessa sopi-muspöydässä.

Palkankorotusten mää-räytymisestä Euroopantasolla kavahdetaan kai-kissa vastaajaryhmissähyvin voimakkaasti.Vaikka integraation sy-veneminen loogisestimahdollistaakin Eu-rooppa-tason sopimisenpalkoista, ajatus ei saajuuri lainkaan kannatus-ta missään vastaajaryhmässä. Euroop-palaisten palkkaratkaisujen tason käyt-tö ohjeellisena ei myöskään saa erityistäsuosiota osakseen. Kuviosta 2 voi ha-vaita, että erityisesti työnantajapuolel-le kansainvälinen ulottuvuus on vähä-merkityksellinen.

Vastausten perusteella palkkojen so-piminen tulee säilymään kansallisellatasolla pitkään. Integraatio ei ole tun-keutumassa palkkaneuvotteluihin suo-ranaisesti eikä edes välillisesti. Suoma-lainen sopimusjärjestelmä on valmis-tautunut tältä osin melko huonosti in-tegraation syvenemiseen.

Kysymykset, joissa selvitettiin mitenEMU-jäsenyydestä mahdollisesti ai-heutuvat negatiiviset shokit tulisi työ-paikoilla käsitellä, tukevat tätä lintu-kotohypoteesia. Vakavat taantumattulisi hoitaa jollakin kombinaatiolla toi-menpiteitä, joilla ongelmasta selvitään.

Sopimusjärjestelmä nauttiimelko suurta suosiota pal-kansaajapuolella

Kysymykseen siitä, tulisiko sopimus-järjestelmä säilyttää kutakuinkin nykyi-sellään, vastasi palkansaajarintama var-sin yksimielisen myönteisesti. Työnan-

tajapuolella vastaukset jakautuivatmelko tasan.

Asetelma on selvä: työantajapuolellaon tyytymättömyyttä ja muutostarvet-ta huomattavasti enemmän kuin pal-kansaajapuolella. Työnantajat ovat so-

pimusjärjestelmän suh-teen radikaaleja muutta-jia ja palkansaajat kon-servatiivisia säilyttäjiä.

Kyselyn perusteella onvaikea päätellä, minkä-laista järjestelmää nykyi-sen tilalle toivotaan. Vas-tausten perusteella voi-daan hahmotella suun-taa.

Työnantajien vastauk-sissa korostuu tarvejoustavoittaa sopimus-järjestelmää ja saadapäätöksentekoa enem-

män yritystasolle. Järjestelmän tulisi ollajoustavampi mukautumaan kannatta-vuuden muutoksiin. Sen tulisi myösmahdollistaa palkkakustannusten alen-tamisen alle minimien. Yritystasolla tu-lisi pystyä sopimaan nykyistä enemmänpalkkasopimusten sisällöstä. Työnan-tajapuolella eniten kannatusta vaihto-ehtoisista sopimusjärjestelmistä saimalli, jossa yleiskorotusten sijasta so-vitaan minimikorotuksista, ja palkan-korotuksista sovitaan paikallisesti työ-rauhan vallitessa. Kun tarjolla oli mal-li, jossa paikalliselle sopimustoiminnalleannettaisiin enemmän mahdollisuuk-sia ilman työrauhavelvoitetta, työnan-tajien vastustus oli suurta.

Työrauhan päättäminen työpaikka-tasolla ei saanut missään ryhmässäkannatusta. Palkansaajapuolella vas-tustuksen peruste lienee ollut koko-naisuuteen liittyvä paikallinen sopimi-nen, jonka suhteen enemmistössä pal-kansaajapuolta oltiin hyvinkin varauk-sellisia. Työnantajien vastauksia onloogista tulkita siten, että paikallistasopimista ei kannateta hinnalla millähyvänsä: työrauhavelvoitteen mene-tys on liian kallis hinta paikallisesta so-pimisesta.

Todennäköistä on, että paikallinensopimustoiminta tulee saamaan enem-

män sijaa, mutta koska työrauhastapäättäminen tulee jäämään valtakunnal-liselle tasolle, ei paikallisen sopimustoi-minnan rooli voi merkittävästi lisään-tyä. Nykyään työehtosopimuksissa onns. perälautamalli, jossa paikallisellesopimukselle luodaan mahdollisuuksia,mutta mikäli paikallisesti ei saavutetakonsensusta, noudatetaan valtakunnal-lisen työehtosopimuksen määräystä.Tämä noin kymmenen vuotta sittenvoimakkaasti lisääntynyt toimintamallion varmaankin lisääntymässä entises-tään. Kyselytutkimuksen tulosten pe-rusteella näyttäisi sekä mahdolliselta ettätodennäköiseltä, että paikallinen sopi-minen tulee lisääntymään kohtuullistentiukkojen raamien ohjaamana.

Euro- vai prosenttilinja –tulospalkkauksesta ratkaisu?

Yksi sopimusjärjestelmän tulevaisuuden-kin kannalta keskeisiä kysymyksiä onjatkossakin palkankorotuslinjan toteu-tuminen. Meillä ei ole olemassa vastaa-vanlaisia kyselytuloksia kuin nyt käsilläoleva aineisto, joten kantojen muuttu-misesta tai muuttumattomuudesta ei voivetää johtopäätöksiä. Olennaista kui-tenkin on, että palkkaerojen osalta kä-sityskannat poikkeavat voimakkaasti.Ylemmät toimihenkilöt ja työnantajatnäkevät yhdeksi keskeisimmistä sopi-muspolitiikan tavoitteista palkkaerojenkasvattamisen. Asian voi ilmaista toi-sinkin: tavoitteena on mahdollistaa kan-nustava palkkaus. Lähes yhtä tiukastion SAK:n ja STTK:n piirissä asetuttukannattamaan sopimusjärjestelmänpiirteitä, jotka tarjoavat vähimmäistur-vaa ja kaventavat palkkaeroja.

Kuviosta 3 käy ilmi, että varsinkintyönantajapuolella sopimusjärjestelmänminipalkkapiirrettä, joka on yksi nä-kökulma palkkaeroihin, pidetään so-pimusjärjestelmän huonoutena. Myösylemmät toimihenkilöt kritisoivat jär-jestelmää samasta syystä.

Kantojen tiukkuus ja eroavaisuus onniin suurta, että aivan selvästi tämäkanto sopimusjärjestelmän kaskesta onjollain keinoin käännettävä. Kyselyai-

Palkansaajajärjestötkannattavat nykyis-tä sopimusjärjestel-mää, mutta osatyönantajista halu-aa siirtää sopimus-toimintaa enem-män paikallistasol-le.


neistosta löytyy vastaus myös mahdot-tomalta näyttävään ristiriitaan.

Vastaajien käsitys tulospalkkauksensuotavuudesta on jokaisessa vastaaja-ryhmässä melko suurta. Vastauksistavoisi vetää sen johtopäätöksen, ettäpalkkaerojen kasvua saatettaisiin sie-tää, mikäli se tapahtuisi tulospalkka-uksen avulla. Vastaajien käsitys työn-arvioinnin tarpeellisuudesta on myöserityisen myönteinen. Edelleen rohkeatulkinta: palkkarakenne voisi nykyises-tään järkkyä, mikäli sen perusteena olisityönarviointi.

Kyselyn vastausten perusteella voisekä tulospalkkauksen kehittämisenettä työnarviointimenetelmien aikaan-saamisen nähdä keinoina ratkaista työ-markkinatoimijoiden käsityksissä ole-via kohtuullisen suuria käsityseroja.Tämä kehitystyö näyttäisi olevan jopavälttämätön, mikäli sopimusjärjestel-mää halutaan nykymuotoisena jatkaa.

Valtiovallan rooli

Tulopoliittinen sopimusjärjestelmä onlaajimmillaan kolmen osallistujan jär-jestelmä. Valtio osallistuu siihen vero-ratkaisuilla ja sosiaaliturvajärjestelmääkehittämällä. Vastaajat ovat koko lail-la yhtä mieltä siitä, että veroratkaisuil-la on merkitystä palkkavaatimusten ja-ratkaisujen kannalta.

Siihen nähden miten tiivisti valtio onosallistunut viime vuosikymmeninäsopimuspolitiikkaan, on outoa, ettätyömarkkinaosapuolet suhtautuvatmelko penseästi kolmannen ”partin”toimiin. Valtion osallistumisen suota-vuudesta on hieman eri tavalla painot-tuvia käsityksiä. Veroratkaisujen sito-mista palkkaratkaisuihin vieroksutaanhieman enemmän ylempien toimihen-kilöiden ja työnantajien piirissä kuinSAK:n ja STTK:n piirissä.

Vastauksiin lienee diskontanttu aavis-tus veropäätösten sisällöstä. Ylempiätoimihenkilöitä edustavissa järjestöis-sä toivotaan veroelementtiä voimak-kaammin osaksi sopimuksia kuinSAK:n piirissä. Työnantajien kannatjakautuvat melko tasaisesti. Niitä voisi

tulkita siten, että mitä kokonaisvaltai-sempi sopimuspoliittinen paketti on,sitä keskitetympi ja vähemmän jous-tava se on. Vaikka veroelementin käyt-töön liittyy implisiittisesti oletus selvitähieman alhaisemmilla palkankorotuk-silla, siihen liittyy periaatteellisesti ky-seenalainen keskittyneisyys.

Järjestöt pitävät vastakkain-asettelua yllä?

Yksi vastausaineiston mielenkiintoisim-mista ja selkeimmistä tuloksista on se,että järjestöjen väliset näkemyserottyöntekijä- ja työnantajapuolella ovatyrityksissä olennaisesti pienemmät kuin

Kuvio 3. Nykyinen sopimusjärjestelmä on huono, koska vähimmäispal-kat estävät alhaisemman palkkatason työpaikkojen syntyä.

Lähde: Alho ym. (2003).


itse järjestöjen edustajien väliset näke-myserot. Tendenssi on vahva useidenkysymysten osalta.

Tästä havainnosta voi tehdä johto-päätöksen, että paikallisen sopimustoi-minnan lisääntymiselle on hyvät edel-lytykset. Mutta samassa yhteydessä onmuistettava, että paikallistason merki-tyksen kasvattaminen törmää kahteenesteeseen tai ainakin hidasteeseen.Ensinnäkin sitä vieroksuvat palkansaa-japuolen edustajat yritystasolla. Toisaal-ta – mikä on hieman yllättävää – myöstyönantajapuolen yritystason vastaajatkarsastavat paikallista sopimista. Yri-tystason palkkaratkaisuja toivoo työn-antajapuolella useammin järjestövastaa-ja kuin yritysvastaaja.

Tulos vaatii selityksen. On todennä-köistä, että yrityksissä esiintyy epäilyjätarvittavasta sopimusteknisestä osaami-

sesta. Tuntuisi myös us-kottavalta, että tarvitta-vien resurssien määräarveluttaa. Työehtojenlaatiminen on työlästäpuuhaa. Työrauhanmahdollisen järkkymi-sen täytyy myös arve-luttaa. Kyselyn tulostenperusteella voidaanolettaa, että periaat-teessa paikallisen sopi-mustoiminnan ja sopi-musten yleisen jousta-vuuden lisääntymistäpidetään myönteisenäasiana, mutta siihenpanostettava aika javaiva todennäköisestihuolestuttaa.

Palkansaajapuolella,jossa jo yleiselläkin ta-solla paikallisen sopi-mustoiminnan merki-tyksen lisääntymiseensuhtaudutaan pidätty-väisesti, saattavat lisäk-si vaikuttaa samat sei-kat: epäilyt osaamises-ta ja huoli ajan riittä-vyydestä.

Kyselytutkimuksentulokset ja niiden ana-

lysointi paljastavat, että sekä jousta-vuuden että paikallisen elementin li-sääminen sopimustoiminnassa on mo-nimutkainen ja vaikea prosessi.

Yhteenveto

Työmarkkinatoimijoiden käsityksistäsaadaan varteenotettavaa aineistoa so-pimusjärjestelmän tulevaisuutta koske-vaan keskusteluun. Vaikka voidaan sa-noa, että hyvin yleisellä tasolla sopimus-järjestelmäämme ei liity romuttamisaja-tuksia, siihen liittyy valtavasti odotuk-sia. Odotukset ovat monissa keskeisis-sä kysymyksissä ristikkäisiä. Voidaansanoa, että sopimusjärjestelmämme onvakaa, mutta epästabiililla tavalla.

Suurimmat paineet liittyvät sopimus-järjestelmämme kykyyn vastata yhtääl-

Ralf Sundin mielestä suomalainen työehtosopimusjärjestel-mä nauttii yleistä hyväksyntää sekä palkansaaja- että työn-antajapuolella, mutta samalla siihen kohdistuu voimakkai-ta odotuksia ja ristipaineita.

tä lähinnä työnantajien tarpeeseenpalkkahajonnan kasvattamisesta ja toi-saalta palkansaajapuolen tarpeeseentasoittaa palkkaeroja. Tämän jännitesaattaa olla purettavissa tulospalkka-usta kehittämällä.

Useissa kysymyksissä pyrittiin löytä-mään työmarkkinatoimijoiden käsityk-siä sopimustoiminnan suunnasta. Vas-tauksista voi vetää kaksi johtopäätös-tä. Monien hyvinkin keskeisten kysy-mysten osalta vallitsi kohtuullinen yk-simielisyys. Esimerkiksi kustannusin-flaation hallinta EMU-oloissa koettiinainakin vastausten jakauman osaltamelko yhtäläisesti eri vastaajaryhmis-sä. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta,että sopimusjärjestelmä toimii hyvinEMUn myötä muodostuneessa uudes-sa talouspoliittisessa tilanteessa.�

KIRJALLISUUS

Alho, K. & Heikkilä, A. & Lassila, J. &Pekkarinen, J. & Piekkola, H. & Sund, R.(2003), Suomalainen sopimusjärjestel-mä – työmarkkinaosapuolten näkemyk-set ETLA B:203, Palkansaajien tutki-muslaitos, Tutkimuksia 89, Helsinki: Ta-loustieto.


Täydentävää palkkausta, jonka suu-ruus on riippuvainen yhteisten tavoit-teiden saavuttamisesta, kutsutaan tu-lospalkkaukseksi. Se on vain pieni osapalkkasummasta, eikä se luultavastimuuta palkkarakennetta kovinkaanpaljon pitkällä aikavälillä. Silti tulos-palkkaus voi vaikuttaa merkittävästiyritysten toimintaan, ja se voi myös ollatärkeä osa niiden henkilöstöpolitiikkaa,koska se toimii eri tavalla kuin muutpalkkaerät. Uudessa tutkimuksessam-

me (Snellman & Uusitalo & Vartiai-nen 2003) väitämme, että tulospalk-kaus voi toimia sekä kannustimena ettäjoustoeränä.

Yrityksen näkökulmasta palkkausjär-jestelmän tarkoitus on kohottaa senvoittoa edistämällä palkansaajien ahke-ruutta ottaen huomioon palkkataso jariski, että henkilö päättää lähteä yrityk-sestä. Jotta työpaikka syntyisi, pitäisisekä palkansaajan että yrityksen hyväk-syä ehdotettu palkkausjärjestelmä. Pal-

Kenneth SnellmanVanhempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Tulos-palkkauskannustimena ja joustona

Tulospalkkaus on viime aikoina

lisääntynyt Suomessa

voimakkaasti. Artikkelissa

tarkastellaan tähän johtaneita

syitä ja tulospalkkauksen

vaikutuksia yrityksissä ja työ-

markkinoilla.

Kenneth Snellman toimi tutkijana Sitran rahoittamassa ”Tulos-palkkaus – EMU-ajan joustoelementti”-projektissa, jonka loppu-raportti julkaistiin viime kuussa.


kansaajan neuvotteluasema ei kuiten-kaan ole kovin vahva, jos hänellä ei olevastaavaa vaihtoehtoista työtä. Siksi hänsaattaisi joutua hyväksymään alhaisen-kin palkkatarjouksen, mikäli neuvotte-lu yrityksen kanssa tapahtuisi ilmanminkäänlaisia rajoituksia.

Jotta heikossa neuvot-teluasemassa olevan yk-sittäisen palkansaajanasema tulisi vahvem-maksi, on monissamaissa rajoitettu sopi-musvapautta laeilla jatyöehtosopimuksilla.Näin on tapahtunutmyös Suomessa, jossatyöehtosopimukset janiiden yhteydessä sovitut yleiskorotuk-set ovat jo pitkään antaneet puitteethenkilökohtaisille sopimuksille. Yrityk-set ovat kuitenkin voineet myöntää hen-kilökohtaisia palkankorotuksia, jotkaovat johtaneet korkeampiin palkkoi-hin kuin työehtosopimusten määritte-lemät taulukkopalkat.

Yrityksillä on myös ollut tietty vapa-us antaa alhaisemmat palkankorotuk-set tai jopa alentaa palkkoja. Tämä onkuitenkin edellyttänyt, että asiasta ontehty sopimus ammattiosaston kanssaja ettei palkkoja ole laskettu taulukko-palkkojen alapuolelle. Yrityksen johtoon myös voinut määrätä työnteon or-ganisoinnin sekä sen, käytetäänköpalkkausmuotona aika-, urakka- vaipalkkiopalkkaa. Yrityksen johdon pää-tökset työehtosopimusten antamissapuitteissa ovat määritelleet työntekijöi-den ponnisteluiden vaikutukset heidänpalkkoihinsa.

Viime vuosikymmenten aikana palk-kaustavat ovat muuttuneet niin, ettäyhä suuremmalla osalla palkansaajistaosa palkasta riippuu suoraan työporu-kan, yritysyksikön tai yrityksen tuot-tavuudesta. Tämä on näkynyt siinä,että tulospalkkaus on levinnyt yhä use-ampaan yritykseen ja henkilöstöryh-mään, sekä siinä, että palkkiopalkkaon yleistynyt urakkapalkan kustannuk-sella (TT 1999, 2002).

Tulospalkkauksessa osa työntekijänpalkasta sidotaan johonkin mittariin,

joka kertoo henkilöstön ponnistelu-jen onnistumisesta yhteisten tavoittei-den saavuttamisessa. Se levisi nope-asti Suomen työmarkkinoilla erityises-ti 1990-luvulla (kuvio 1). TT:n(1999, 2002) kyselyjen mukaan tu-

lospalkkausjärjestelmi-en piirissä olevien osuustyöntekijöistä on nous-sut tasaisesti 1980-lu-vun muutamasta pro-sentista kymmeniin pro-sentteihin vuosituhan-nen vaihteeseen men-nessä. Tulospalkkioidenosuus palkkasummastaon kuitenkin yhä vainpari prosenttia.

Tulospalkkaus on monimuotoinen il-miö. Se, missä määrin palkkiot riip-puvat yrityksen tai yritysyksikön tulok-sesta, yksilön tuotoksesta ja muidenmittareiden arvoista, vaihtelee yrityk-sen ja henkilöstöryhmän mukaan. Ylei-sesti ottaen yrityksillä on paljon va-paammat kädet tulospalkkausjärjestel-mien muotoilussa kuin henkilökohtai-sissa palkkamuodoissa. Tulospalkkauk-sen käyttöä ei juurikaan säädellä työ-ehtosopimuksissa, eivätkä yleiskoro-tukset ja taulukkopalkkojen muutok-set koske tulospalkkausta. Tulospalk-

kauksen maksuperusteet liittyvät lähei-semmin yrityksen tuotokseen, ja yri-tys voi yleensä helpommin muuttaaniitä kuin muita palkkaeriä. Määrälli-sesti tulospalkkaus ei ole merkittävä,mutta sillä voi kuitenkin olla tuntuvavaikutus yritysten toimintaan.

Palkkiopalkat muistuttavat tulospalk-kausta, mutta ne on sidottu enemmäntyöporukan tuotantoon, ja ne ovaturakkapalkkojen tapaan työehtosopi-musten yleiskorotusten piirissä. Tässäartikkelissa keskitytään tulospalkkauk-seen mutta väitetään, että analyysi jaselitykset soveltuvat osittain myös palk-kiopalkkojen yleistymiseen.

Tulospalkkaus kannustimena

Periaatteessa voimme löytää kaksi eri-laista selitystyyppiä tulospalkkausjärjes-telmien käytölle. Ensimmäinen tarkas-telee tulospalkkausta eräänlaisena kan-nustimena, kun taas toinen näkee tu-lospalkkauksen muiden palkkausmuo-tojen täydentäjänä, jolla on palkanmuu-toksiin ja palkkajoustavuuteen liittyviäerityisominaisuuksia.

Näkemys, että tulospalkkaus toimiikannustimena, ei ole kaukaa haettu,perustuuhan se siihen, että osa työn-

Tulospalkkausriippuu henkilös-töryhmän, yritysyk-sikön tai kokoyrityksen menestyk-sestä.

Kuvio 1. Tulospalkkioita saaneiden osuus teollisuudessa 1994–2002.

Toimihenkilöillä tulospalkkioihin on luettu vuosina 1994–1998 myös suorituspal-kat.

Lähde: TT:n palkkatilasto.


tekijöiden palkkauksesta tulee riippu-vaiseksi tuotoksesta. Tässä mielessä ai-kapalkan ja tulospalkkauksen yhdistel-mä toimii kuin perinteinen osaurak-kapalkkaus, jossa osa työntekijän palk-kauksesta riippuu tuote-tusta määrästä. Tärkeäero on kuitenkin siinä,että tulospalkkauksentapauksessa palkkionmaksaminen riippuuyleensä suuremman yri-tysyksikön tuotoksesta.Sen sijaan urakkapalk-ka riippuu ainoastaantyöntekijän omasta tuo-toksesta. Niinpä tulos-palkkaus ei anna yhtävahvoja kannustimia lisätä työpanostakuin urakkapalkkaus. Mitä suurempimäärä työntekijöitä jakaa palkintoakeskenään, sitä heikommat kannusti-met se antaa, joten tulospalkkauksenpitäisi olla tehotonta suurissa yksiköis-sä.

Tämä tulospalkkauksen arvostelurakentuu sille, että yksilötason pää-tös työpanoksesta on täysin itsenäi-nen. Snellman & Uusitalo & Vartiai-nen (2003) korostavat kuitenkin, ettätyöntekijät tekevät usein päätöksiä yh-dessä ja muutenkin vaikuttavat toisiin-sa. Monilla työpaikoilla on runsaastitilanteita, joissa työntekijöiden suhtau-tuminen yhteisiin kysymyksiin tai mui-den työntekijöiden toimintaan voi vai-kuttaa suoraan siihen, kuinka tuotan-to suoritetaan. Rajoitteet tai ohjeet,joita työntekijät suostuvat noudatta-maan, saattavat nostaa tuottavuuttaohjaamalla työpanoksia entistä tuot-tavampiin toimintoihin (Holmström& Milgrom 1991). Esimerkiksi pai-kallisilla neuvotteluilla voidaan päästäyhteisymmärrykseen sellaisista rajoit-teista ja ohjeista. Tulospalkkaus voiedistää näitä neuvotteluja tekemälläyrityksen ja työntekijöiden tavoitteitasamankaltaisemmiksi. Uudelleenjär-jestelyt johtavatkin silloin suuremmallatodennäköisyydellä tuottavampiin rat-kaisuihin.

Erityistapaus yhteisestä päätöksestäon työntekijöiden suhtautuminen lak-

koon ja äänestäminen siitä. Jos palkan-saajat tulevat riippuvaisemmiksi yrityk-sen tuloksesta, lakon kustannuksetheille nousevat, mikä luultavasti joh-taa konfliktialttiuden alenemiseen.

Koska työtaistelut ovatkalliita yritykselle, sillevoi koitua säästöjä vaik-ka kokonaispalkkasum-ma nouseekin.

Mainituista syistä tulos-palkkausjärjestelmät voi-vat johtaa yrityksille te-hokkaampiin ratkaisui-hin ja suurempiin koko-naisylijäämiin eli tuotan-nontekijäkorvauksiin,jotka ylittävät muualta

markkinoilta saatavissa olevat korva-ukset. Kuitenkin tulospalkkausjärjes-telmän ylläpitäminen myös maksaa,koska se vaatii hallintoa. Ei ole selvää,korottaako tulospalkkausjärjestelmänkäyttöönotto kokonaisylijäämää tietys-sä yrityksessä, vaan se riippuu siitä,kuinka suuria hallintokustannuksia seaiheuttaa ja kuinka suureen tehok-kuusnousuun se johtaa. Johtopäätök-senä voidaan sanoa kannustinteorioi-den viittaavan siihen, että tulospalkkauson kannattavampi palkkausmuoto sel-laisille yrityksille, joissa työntekijöillä onsuurempia mahdollisuuksia vaikuttaatoistensa tuottavuuteen ja joissa onhyviä yhteisen tuotok-sen mittareita.

Palkkiopalkat vaikutta-nevat periaatteessa sa-malla tavalla työporu-kassa kuin tulospalkat.Ne eivät kuitenkaananna samanlaisia kan-nustimia laajoille muu-toksille tai päätöksille,jotka koskevat suuriahenkilöstöryhmiä. Toisin kuin tulospal-kat palkkiopalkat eivät myöskään oleriippumattomia työehtosopimustenyhteydessä päätetyistä yleiskorotuksis-ta.

Teoriat eivät kuitenkaan anna vihjei-tä siitä, kuinka paljon tuottavuus nou-see tulospalkkausjärjestelmän ansios-ta. Vaikutusten suuruuden arvioimi-

seen ja teorioiden testaamiseen tarvi-taan empiiristä tutkimusta.

Tulospalkkausjoustoeränä

Suorien kannustinvaikutusten lisäksitulospalkkaus voi vaikuttaa työnteki-jöihin toisellakin tavalla. Yrityksillä onyleensä valta määrätä tulospalkkaus-järjestelmästä tai ainakin vahva neu-votteluasema siitä päätettäessä. Sitenvoidaan ajatella, että ne käyttäisivättulospalkkausta palkkarakenteenmuuttamiseen tai palkkojen tilapäisiinmuutoksiin, jotka ovat yrityksen eduk-si mutteivät muuten mahdollisia. Yri-tykset voivat luultavasti helpomminmuuttaa tulospalkkauksen perusteita jasillä tavalla myös tulospalkkaukseenliittyviä palkkioita kuin muita palkka-eriä. Sitä paitsi tulospalkka sopeutuuautomaattisesti suhdanteiden mukaansilloin, kun talouskehitys on sisällytet-ty tulospalkkausehtoihin.

Tämä toiminta ei sulje pois kannus-tinvaikutusta. Jo pelkkä palkkataso si-nänsä voi toimia kannustimena, silläkorkea palkkataso saa työntekijät kiin-nostuneemmiksi omien työpaikkojen-sa säilyttämisestä. Yritys voi tehdä täl-laisen tehokkuuspalkkauksen toimi-vammaksi käyttämällä tulospalkkaus-

ta, jossa palkkio poistuu,kun talouskehitys kään-tyy alaspäin ja tuottavuusyrityksessä laskee, eikätyöntekijöillä enää olehyviä vaihtoehtoisia työ-mahdollisuuksia. Näyt-tää todennäköiseltä, ettäkorkeasuhdanteen aika-na yritys sillä tavalla us-kaltaa (ts. pitää voitolli-

sena) korottaa kokonaispalkan korke-ammaksi kuin se muuten uskaltaisi.

Näin voidaan myös perustella, että tu-lospalkkaus voi toimia paremmin te-hokkuuspalkkausvälineenä työntekijöi-den vaihtuvuuden ja siihen liittyvien kus-tannusten vähentämiseksi kuin muutpalkkaerät, jotka voivat olla jäykempiä.Jos yrityksen tuloskehitys on vahvasti

Tulospalkkauskannustaa parem-paan tuottavuu-teen, mutta seaiheuttaa myöshallintokustan-nuksia.

Yritykset voivatmuuttaa tulospalk-kioita helpomminkuin muita palkka-eriä.


korreloitunut muun talouskehityksenkanssa, tulospalkkaus korottaa työnte-kijöiden ansioita silloin, kun yritys me-nestyy hyvin ja työntekijät saavat mui-takin tarjouksia. Tämä voi johtaa työ-voiman parempaan kohdentumiseenyhteiskunnan näkökulmasta katsoen.On todennäköisempää, että tulospalk-kaus toimii paremmin tehokkuuspalk-kauksen ylläpitämisessä, jos:

a) yrityksen tulos on (vahvasti) kor-reloitunut palkansaajien työmarkkina-tilanteen kanssa;

b) muut palkkaerät ovat jäykempiä;c) palkkojen taso vaikuttaa enem-

män työpanokseen ja työntekijöidenvaihtuvuuteen.

On esitetty, että tulospalkkauksellaon myös muita vaikutuksia palkkata-son muutosten kautta. Vaikka Weitz-manin (1984) ajatus tulospalkkaukses-ta työllisyyttä nostavana keinona onosoitettu vääräksi, tulospalkkaus voitietyillä ehdoilla toimia osana tehokas-ta sopimusta palkasta ja työllisyydestä(Pohjola 1987; Hoel & Moene 1988).Lisäksi Gottfries & Sjöström (1995)esittelevät ajatusta, että tulospalkkausvoi toimia osana työttömyysvakuutus-

järjestelmää. Mielenkiintoiselta näyttäämyös tulospalkkauksen liittäminen työ-ehtosopimusten uudelleenneuvottelui-hin sekä kannustimiin investoida inhi-milliseen pääomaan Holdenin (2001)mallin perusteella. On kuitenkin vai-kea sopeuttaa näitä teorioita Suomenneuvottelujärjestelmään (Snellman &Uusitalo & Vartiainen 2003). Silti tu-lospalkkausjärjestelmä voi kohottaatyöllisyyttä, jos se nostaa työntekijöi-den investointeja yrityskohtaiseen in-himilliseen pääomaansa tai jos se vä-hentää riitelykustannuksia ja kustan-nuksia työntekijöiden liikkuvuudesta.Sellaisesta vaikutuksesta ei kuitenkaanole empiiristä näyttöä.

Empiirisiä tuloksia tulospalk-kauksen vaikutuksista

Tulospalkkaustyyppisten järjestelmienvaikutuksista tuottavuuteen tai muihinyritysten tehokkuusmittareihin on tehtyrunsaasti empiirisiä tutkimuksia muis-sa maissa. Suuri enemmistö tutkimuk-sista viittaa siihen, että tulospalkkauk-sen käyttöön liittyy korkeampi tuotta-

vuus (OECD 1995). Tutkimuksessaansuomalaisten yritysten tulospalkkauk-sen käytöstä myös Snellman & Uusi-talo & Vartiainen (2003) löytävät po-sitiivisen yhteyden tulospalkkausjärjes-telmien ja tuottavuuden välillä. Erityi-sesti toimihenkilöiden tulospalkkaus-järjestelmien käyttöön liittyy suurem-pi tuottavuus. Estimointien mukaanniissä yrityksissä, jotka maksavat tu-lospalkkioita toimihenkilöilleen, toimi-henkilöt ovat noin 10 % tuottavam-pia.

Tällaisten tutkimusten tuloksista huo-limatta voidaan väittää, ettei tulospalk-kausjärjestelmien vaikutuksia ole sel-vitetty vielä kovin hyvin, koska ei oleollut käytettävissä riittävän hyviä tie-toja tulospalkkauksen käytöstä. Perus-ongelma tulospalkkauksen vaikutustenarvioimisessa on se, että sitä käyttävätyritykset eivät ole satunnaisesti valit-tuja. Erityisesti tulospalkkausta käyt-tävissä yrityksissä on muita institutio-naalisia piirteitä ja menetelmiä, jotkatekevät tulospalkkausta kannustavam-maksi (vrt. taulukko 1). Nämä yrityk-set ovat sellaisia, joilla on enemmänhyötyä siitä ja joiden on helpompi laa-tia ja ylläpitää palkkausjärjestelmää.Luultavasti niillä on muutenkin laaduk-kaammat palkkausjärjestelmät ja me-netelmät, jotka johtavat korkeampaantuottavuuteen. Tällöin on erittäin vai-kea erotella, mikä vaikutus on lähtöi-sin tulospalkkausjärjestelmästä ja mikämuista, usein havaitsemattomista te-kijöistä. Lisäongelma on siinä, että yri-tykset yleensä maksavat palkkioita vain,jos tuottavuus todella on ollut suuri,eikä yritys luultavasti kehitä tulospalk-kausjärjestelmää, jos sillä ei kuitenkaanole varaa maksaa palkkioita.

Snellmanin & Uusitalon & Vartiai-sen (2003) mukaan voidaan myös ha-vaita tulospalkkauksen vähentävän to-dennäköisyyttä, että palkansaaja läh-tee yrityksestä. Myös tämä vaikutus onsuurempi toimihenkilöille, mutta tulos-palkkauksen vaikutus lähtemistoden-näköisyyteen on estimointien mukaankuitenkin vain muutaman prosenttiyk-sikön luokkaa. Lisäksi osoitetaan, ettätulospalkkioissa on huomattavia yritys-

Kenneth Snellmanin mielestä on vaikea selvittää empiirisesti tulospalkkauksen vaikutuk-sia. Näyttää kuitenkin siltä, ettei tulospalkkauksella ole kovin suurta vaikutusta palkkara-kenteeseen, mutta se toimii kannustimena ja jossakin määrin joustona yrityksissä.


kohtaisia vaihteluita, mikä ei ole yllät-tävää, koska ne ovat riippuvaisia yri-tysten tuloksista, mutta ei myöskäänvälttämätöntä, jos on olemassa myösyksilökohtaisempia ehtoja.

Osa arvioiduista vaikutuksista, erityi-sesti tuottavuuteen, on luultavasti nä-ennäisiä, koska ne heijastavat muitaeroja.. On kuitenkin syytä kiinnittäähuomiota siihen, että vaikutukset luul-tavasti vaihtelevat yrityksestä toiseen,eikä tulospalkkajärjestelmä välttämät-tä kohottaisi tuottavuutta kaikissa yri-tyksissä. Jos palkat ovat riittävän jous-tavia eivätkä palkansaajat vaikuta tois-tensa työpanokseen ja tuotokseen, tu-lospalkkaus voi vähentää ylijäämäänostamalla hallintokustannuksia.

Koska jokaisen yrityksen tuotanto jatoimintaympäristö on erilainen, tavoit-teet tuotannon kehittämisessä vaihte-levat. Erot työmarkkinoilla, yritystenkannattavuudessa, pääomavaltaisuu-dessa, tuotantomenetelmissä ja muis-sa palkkaustavoissa merkitsevät myös,että yritykset tarvitsevat erilaisia kri-teereitä työntekijöiden kannustimien japalkkojen joustavuuden luomiseksi.Tulospalkkausjärjestelmien monimuo-toisuus ei ole satunnaista.

Tulevaisuuden näkymiä

Jos yritykset tavoittelevat joustavuut-ta käyttämällä tulospalkkausta, se jää-nee tärkeäksi tulevaisuudessakin.Näyttää myös siltä, että työelämässäyhteistyö tulee koko ajan tärkeäm-mäksi, ja myös sitä kautta tulospalk-kaus voi tulla tärkeämmäksi tulevai-suudessa. Monien mielestä olisi luon-nollista jollakin tavalla viedä tulospalk-kausta sisään nykyiseen neuvottelujär-jestelmään niin, että ammattiliitot voi-sivat neuvotella siitä työnantajaliitto-jen kanssa. Olisi kuitenkin erittäinvaikea löytää yhteisiä perusteita tulos-palkkojen maksamiselle, sillä yrityk-set ovat hyvin erilaisia. On paljon hel-pompi neuvotella tavallisista palkka-usmuodoista, koska niissä palkka riip-puu työn ja työntekijöiden ominai-suuksista eikä neuvottelijoiden tarvit-

se tietää yksittäisten yritysten ominai-suuksia. Palkkajärjestelmä muunnel-mineen sopii kaikille yrityksille alalla.Niin tuskin olisi, jos määrättäisiinpalkkioita yritysten ja yritysyksiköidentunnuslukujen perusteella.

Tulospalkkauksen vaikutus palkan-muodostukseen on vähäinen, koskase on pieni osuus palkkasummasta.Tulevaisuudessakin valtaosa palkois-ta koostunee perinteisistä palkkaus-muodoista, koska työntekijät tuskinhaluavat tulla liian riippuvaisiksi tois-tensa työsuorituksista tai tilapäisistävaihteluista yrityksen tuotteiden ky-synnässä. Tulospalkkaus vaikuttaneeenemmän siihen, kuinka työtehtävätsuoritetaan, kuin suoraan palkan-muodostukseen.�

KIRJALLISUUS

Gottfries, N. & Sjöström, T. (1995),Profit sharing, employment efficiencyand wage stability, Scandinavian Jour-nal of Economics, 97, 281–294.

Hoel, M. & Moene, K. O. (1988), Pro-fit sharing, unions and investment,Scandinavian Journal of Economics, 90,493–505.

Holden, S. (2001), Does price stabili-ty exacerbate labour market rigidities inthe EMU? Empirica, 28, 401–417.

Taulukko 1. Tulospalkkioita (ainakin joillekin työntekijöilleen) maksa-vien yritysten ja muiden yritysten tunnusluvut 1998 (kummankin ryh-män mediaaniyritykselle).

Lähde: Snellman & Uusitalo & Vartiainen (2003).

Ei tulospalkkausta Tulospalkkausta(N = 953) (N = 563)

Henkilöstön määrä 48 170Jalostusarvo (milj. mk) 11,3 74,4Pääomakanta/palkansaaja (mk) 52 275 127 251Jalostusarvo/palkansaaja (mk) 233 000 368 000Toimihenkilöiden osuus 16 % 29 %Korkeakoulutettujen osuus toimi-henkilöistä 5,3 % 10,8 %Keskiansio yrityksessä mk/vuosi 108 000 134 000

Holmström, B. & Milgrom, P. (1991),Multi-task principal-agent analyses: in-centive contracts, asset ownership, andjob design, Journal of Law, Economicsand Organization, 7 (special issue), 24–52.

OECD (1995), Profit sharing in OECDcountries, OECD Employment Outlook1995, Paris.

Pohjola, M. (1987), Profit sharing, col-lective bargaining and employment, Jour-nal of Institutional and TheoreticalEcnomics, 143, 334–342.

Snellman, K. & Uusitalo, R. & Vartiai-nen, J. (2003), Tulospalkkaus ja teolli-suuden muuttuva palkanmuodostus,Helsinki: Sitra.

TT (1999), Tulospalkkaus laajenee,palkkausjärjestelmät uudistuvat, Helsin-ki: Teollisuuden ja Työnantajain Keskus-liitto.

TT (2002), Tulospalkkaus 2002, Hel-sinki: Teollisuuden ja Työnantajain Kes-kusliitto.

Weitzman, M.L. (1984), The ShareEconomy, Cambridge, MA: HarvardUniversity Press.


Työttömyysturvan rahoitusjärjestelmäuusittiin Suomessa 90-luvun loppupuo-lella vuosikymmenen alun laman jäl-keen. Ennätyskorkea työttömyys toitarpeen rahoitusjärjestelmän uusimi-seen; laman aikana Suomen työttö-myysaste nousi vuoden 1990 3 pro-sentista vuoden 1994 alkupuolen liki

20 prosenttiin (kuvio 1).1 Työttömyy-den nopea lisääntyminen johti valtionvelan rajuun kasvuun, koska saman-aikaisesti verotulot laskivat ja valtiontyöttömyysmenot kasvoivat moninker-

Arvioitatyöttömyys-vakuutuksenpuskurirahastoinnista

Marja-Liisa HalkoTutkijaHelsingin yliopisto

Työttömyysturvan

puskurirahastointi

aloitettiin Suomessa

viime vuosikymmenen

lopulla. Tässä artikke-

lissa kommentoidaan

puskurirahastoinnista

käytyä keskustelua ja

analysoidaan sen

mahdollisia talou-

dellisia vaikutuksia.

1 Suomen lamasta ks. Honkapohja &Koskela (1999).

Marja-Liisa Halko työskentelee Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksen Ta-louden rakenteiden ja kasvun tutkimusyksikössä, ja hänen työttömyysturvan rahoitustakäsittelevä väitöskirjansa tarkastettiin viime kesäkuussa.


taisiksi. Lama nosti myös yritysten työ-voimakustannuksia, mikä osaltaan pa-hensi työttömyystilannetta. Nämä kus-tannukset nousivat, koska osa työttö-myysmenojen kasvusta rahoitettiinnostamalla työnantajien työttömyysva-kuutusmaksua. Maksu nousi kolmes-sa vuodessa kymmenkertauiseksi ol-len korkeimmillaan 6,3 prosenttia pal-kasta v. 1994 (kuvio 2). Vuonna 1993työttömyysvakuutusmaksu asetettiinmyös palkansaajille. Palkansaajien va-kuutusmaksun piti olla vain tilapäinenratkaisu rahoitusongelmiin, ja kor-keimmillaan maksu oli 1,87 prosent-tia palkasta vuosina 1994 ja 1995.

Työttömyysturvan rahoitusjärjestel-män uudistuksella oli kaksi päätavoi-tetta.2 Työttömyysturvan ja siihen liit-tyvien menojen rahoitus haluttiin va-kiinnuttaa, jotta rahoittajien olisi hel-pompi ennakoida työttömyysmenojen-sa kehitys. Toisaalta rahoitusjärjestel-mää haluttiin kehittää siten, että työt-tömyysvakuutusmaksujen ja tätenmyös työvoimakustannusten suhdan-teiden vastainen vaihtelu vähenisi. Täl-löin maksujen ja siten työvoimakustan-nusten nousu laskusuhdanteessa eiomalta osaltaan pahentaisi työttömyyt-tä.

Rahoitusuudistus astui voimaan vuo-den 1999 alussa. Uudessa järjestel-mässä työttömyysturvan rahoitus onjaettu valtion, työnantajien ja palkan-saajien kesken. Valtio rahoittaa ansio-sidonnaisesta työttömyysturvasta kiin-teän, peruspäivärahaa vastaavanosuuden. Sekä työnantajat että pal-kansaajat maksavat työttömyysvakuu-tusmaksua, joka ohjataan entisen Kes-kuskassan tilalle perustettuun Työttö-myysvakuutusrahastoon. Se puoles-taan ohjaa työttömyyskassoihin kuu-luvien palkansaajien maksut työttö-myyskassoille, jotka maksavat työttö-mien jäsentensä ansiosidonnaisentyöttömyysturvan. Kassoihin kuulu-mattomien palkansaajien maksut puo-lestaan ohjataan Kansaneläkelaitok-

selle, joka huolehtii kassaan kuulumat-tomien palkansaajien työttömyystur-van maksamisesta. Palkansaajille ase-tettu tilapäinen vakuutusmaksu jäi siisrahoitusuudistuksen yhteydessä py-syväksi.

Työmarkkinajärjestöt hallinnoivattyöttömyysvakuutusrahastoa siten, ettärahaston hallintoneuvoston ja johto-kunnan paikoista 2/3 on työnantajillaja 1/3 palkansaajilla. Työmarkkinajär-

jestöt myös neuvottelevat vuosittaintyöttömyysvakuutusmaksuista, jotkasosiaali- ja terveysministeriö vahvistaaTyöttömyysvakuutusrahaston ehdo-tuksesta.

Rahoitusuudistuksen yhteydessäpäätettiin myös puskurirahaston taisuhdannepuskurin keräämisestä. Pus-kurirahaston idea on yksinkertainen.Työttömyysvakuutusrahastoon kerä-tään noususuhdanteessa ylijäämää,

2 Ks. tarkemmin Asplund & Kettunen(1994), Holm & Mäkinen (1998) jaHolm & Kiander & Tossavainen (1999).

Kuvio 2. Työttömyysvakuutusmaksujen kehitys vuosina 1990–2003.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Kuvio 1. Työttömyysaste vuosina 1990–2002.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus.


puskuri, asettamalla työttömyysva-kuutusmaksut korkeammalle tasollekuin taloudellinen tilanne vaatisi. Las-kusuhdanteessa ylijäämä voidaankäyttää kohonneiden työttömyyskus-tannusten maksamiseen, jolloin tarvevakuutusmaksujen korottamiseen vä-henee. Suhdannepuskurin ylärajaksiasetettiin 3,6 prosenttiyksikön työt-tömyysastetta vastaavat vuotuisetmenot, mikä on noin 500 miljoonaaeuroa. Työttömyysvakuutusrahastos-sa voi laskusuhdanteessa olla myösalijäämää, jolla on sama yläraja kuinylijäämällä.

Rahastointisosialismia

Suomessa puskurirahaston keräämistäperusteltiin sillä, että rahaston avullavoitaisiin tasoittaa työttömyysvakuu-tusmaksujen suhdanteiden vastaistaheilahtelua. Vakuutusmaksujen kehi-tys haluttiin vakauttaa. Työmarkkina-järjestöt (1997) korostivat yhteisessäkannanotossaan varautumista yhteis-valuutan mukanaan tuomaan uuteentilanteeseen, jossa taloushäiriöihin eienää voi reagoida valuuttakurssimuu-toksilla. Puskurirahasto parantaisi ta-louden häiriönsietokykyä ja mahdol-listaisi yritysten työvoimakustannus-ten alenemisen laskusuhdanteen aika-na ilman nimellispalkkoihin kajoamis-ta.

Ruotsissa on tämän vuoden aikanakäyty kiivasta keskustelua puskurira-hastoista.3 Erityisesti palkansaajienkeskusjärjestö LO on asettanut halli-tuksen lupauksen puskurirahaston ke-räämisestä järjestön EMU-myöntei-syyden ehdoksi. LO:n (2002) stabili-saatiopolitiikkaa käsittelevässä kannan-otossa puskurirahaston keräämistäperusteltiin samoilla syillä kuin Suo-messa; rahastoa voitaisiin käyttää työ-voimakustannusten tasaamiseen ylisuhdanteiden, kun valuuttakurssimuu-tokset eivät enää ole mahdollisia.

Viime huhtikuun alussa Ruotsin hal-litus kuitenkin ilmoitti, että se ei suos-tu LO:n vaatimuksiin EMU-pusku-reista. Pääministeri Persson sanoi, ettähallituksella ei ole varaa EMU-kam-panjaan, joka sisältää jonkinlaista ra-hastososialismia (Dagens Nyheter4.4.2003). Porvaripuoli suhtautuu pus-kurirahastointiin kriittisesti ja sanoo sentarkoittavan vain korkeampia veroja,eikä Persson halunnut menettää por-variäänestäjien tukea. Ruotsin sosiaa-lidemokraattisen puolueen tiedonan-nossa 4.4.2003 todetaan, että puolu-een mielestä on olemassa parempia ta-poja talouden tasapainottamiseen kuinvarojen sitominen erityisiin rahastoihin.Myös kansantaloustieteen professoriAssar Lindbeckin mielestä puskurira-hastointi on tarpeetonta, koska Ruot-sissa on kansantaloudellisesti yhdente-kevää, rahastoidaanko vai käytetään-kö säästöt valtionvelan maksuun (Da-gens Nyheter 2.4.2003).

Ruotsin hallituksen asettaman komi-tean maan mahdollista EMU-jäsenyyt-tä käsittelevässä rapor-tissa (Stabiliseringspoli-tik i valutaunionen2002) puskurirahastoin-tiin suhtaudutaan peri-aatteessa myönteisesti,mutta samalla todetaan,että rahastointiin eiRuotsissa ole samanlais-ta tarvetta kuin Suo-messa, koska Ruotsissavaltion budjetti toimiivakauttavana puskurina suuremmas-sa määrin kuin Suomessa. Tärkeämotiivi puskurirahastojen perustami-selle Suomessa oli se, että työttömyys-vakuutukset ovat Suomessa valtionbudjetin ulkopuolella, ja niiltä puut-tui riittävä rahastointi. Annetuillaetuustasoilla täytyi tällöin maksuja nos-taa laskukaudella, kun rahaston tulotpienenivät ja menot kasvoivat. Tämämotiivi puskurirahastoinnille ei oleolennainen Ruotsin osalta, koskaRuotsissa työttömyysetuudet rahoite-taan valtion budjetista. Kun maksu-tulot vähenevät ja menot kasvavat, eimaksuja ole pakko nostaa, vaan vaje

voidaan kattaa vähentämällä julkisensektorin säästämistä.

EMU-kansanäänestyksen lähestyes-sä ja ei-äänten johtaessa mielipidemit-tauksia Ruotsin hallitus on joutunutperääntymään aikaisemmista tiukois-ta puskurirahastoinnin vastaisista kan-nanotoistaan. Yhteisvaluutan olosuh-teissa kohdattaviin taloushäiriöihin lu-vataan nyt varautua nostamalla valtion-talouden ylijäämätavoitetta. Ylimääräis-tä ylijäämää ei vain kutsuta puskurira-hastoksi. Ruotsin hallitus tarvitsee nytkipeästi LO:n tuen maan EMU-jäse-nyydelle.

Puskurirahastoinnin vaikutuspalkkoihin ja työllisyyteen

Puskurirahastoinnin avulla voidaan vä-hentää työllisyyden heilahteluja, kos-ka rahastoa voidaan käyttää työttö-myysvakuutusmaksujen ja siten työvoi-makustannusten tasaamiseen yli suh-danteiden. Vaikuttaako puskurirahas-

tointi työllisyyteen muu-ta kautta? Jos rahastoin-ti vaikuttaa työvoima-kustannusten lisäksimyös palkkatasoon, niinse ei ainoastaan vähen-nä työllisyyden heilahte-lua vaan myös muuttaatyöllisyyden keskimää-räistä tasoa.

Suomen kaltainentyöttömyysturvan ra-

hoitusjärjestelmä löytyy vain muuta-mista muista maista; Ruotsin järjes-telmä on ehkä lähinnä omaamme. Li-säksi puskurirahastointi on oman jär-jestelmämme erityispiirre, joten tut-kimusta sen taloudellisista vaikutuk-sista ei juuri ole. Olen analysoinut pus-kurirahastoinnin vaikutuksia ammat-tiliittojen palkkakäyttäytymiseen ja sitäkautta työllisyyteen kahdessa tutki-muksessani (Halko 2003a, 2003b).Molemmissa tutkimuksissa tarkastel-laan työttömyysturvan rahoitusjärjes-telmän vaikutuksia palkkatasoon jatyöllisyyteen Suomen kaltaisessa ta-loudessa, jossa työntekijöiden järjes-

3 Erittäin kattava lähdeluettelo Ruotsinpuskurirahastokeskustelusta löytyy Inter-net-osoitteesta www.nejtillemu.com.

Puskurirahastoin-nilla saattaa tutki-muksen perusteellaolla palkkatasoanostava ja tätentyöllisyyttä heiken-tävä vaikutus.


täytymisaste on korkea ja jossa am-mattiliittojen ja ansiosidonnaisen työt-tömyysturvan välillä on kiinteä yhte-ys. Tutkimukseni perustuvat Ruotsinrahoitusjärjestelmää analysoiviin artik-keleihin4 sekä yleisesti käytettyihinpalkkaneuvottelumalleihin5, joihinolen lisännyt Suomen rahoitusjärjes-telmän erityispiirteitä.

Yksi järjestelmämme tärkeä erityis-piirre on ammattiliiton palkkavaatimus-ten ja työttömyyden kustannusten vä-linen yhteys. Perinteisissä palkkaneu-vottelumalleissa oletetaan, että ammat-tiliitto ei osallistu työttömien jäsenten-sä työttömyysturvan rahoittamiseen,jolloin liitto palkkapäätöksiä tehdes-

sään tasapainoilee ainoastaan jäsenten-sä nettopalkan ja työllisyyden välillä6.Suomen rahoitusjärjestelmässä tuolinkki on olemassa, jolloin tehdessäänpäätöksiä palkkatavoitteistaan liitot jou-tuvat ottamaan huomioon myös pää-tösten vaikutukset työttömyysmenoi-hin. Perinteiset palkkaneuvottelumal-lit ovat lisäksi staattisia, mutta koskapuskurirahastointi on on selkeästi dy-naaminen piirre työttömyyskorvaustenrahoituksessa, vaatii sen analysoiminendynaamisen mallin. Ensimmäisessä tut-kimuksessani (Halko 2003a) tilannet-ta tarkastellaan yksinkertaisessa, kah-den periodin mallissa ja toisessa (Hal-ko 2003b) aidommassa dynaamisessaympäristössä eli äärettämän periodinmallissa.

Molempien tutkimusten päätulos onse, että suhdannepuskurin avulla voi-

daan tasoittaa työllisyy-den heilahteluja, jospalkat joustavat. Palk-kojen joustamisellamalleissa tarkoitetaansitä, että ammattiliitotvoivat reagoida talou-den häiriötiloihinmuuttamalla palkka-vaatimustaan. Malleis-sa oletetaan tällöin, ettäjoka periodilla talousensin kohtaa häiriön,joka vaikuttaa yrityk-sen tuottoon. Kaikki ta-louden toimijat havait-sevat häiriön suuruu-den ja pystyvät sopeut-tamaan sen periodinpäätöksensä häiriönmukaisesti. Käytäntöönsovellettuna jousto tar-koittaisi sitä, että sopi-muskausi olisi yhdenperiodin mittainen. Dy-naaminen palkkaneu-vottelumalli, johon onlisätty rahastointimah-dollisuus, muistuttaaperinteistä kulutus-säästämis -ongelmaa,jossa säästöjä käytetääntulojen tasaamiseen yli

suhdanteiden tilanteessa, jossa kulut-taja ei voi ottaa vakuutusta tulevien tu-loheilahtelujen varalta. Yksinkertais-tettuna puskurirahastoinnissa on kysesamasta asiasta; liitto käyttää palkka-politiikkaansa ja rahastoa aktiivisestitulevien hyötyjensä tasaamiseen.

Jos käyttämiini yksinkertaisiin palk-kaneuvottelumalleihin lisätään palkka-jäykkyyttä, suhdannepuskurin vaiku-tus työllisyyden heilahteluihin väheneehuomattavasti. Palkkajäykkyys malleis-sa tarkoittaa, että liitot joutuvat neu-vottelemaan palkoista epävarmuudenvallitessa, tietämättä tulevaa taloudel-lista tilannetta varmasti. Palkat sovitaanjoka periodilla ennen kuin häiriö ta-pahtuu. Epävarmuus aiheuttaa malleis-sa sen, että liitto ei enää voi käyttääpalkkapolitiikkaansa yhtä tehokkaastitulevien hyötyjensä tasaamiseen, jolloinmyös rahaston merkitys työllisyydenheilahtelujen tasaajana vähenee.

Tutkimukseni osoittaa myös, ettäpalkkajäykkyyden vallitessa puskurira-hastointi saattaa nostaa palkkatasoa jatäten laskea työllisyyttä. Kahden peri-odin mallissa palkkajäykkyys tarkoit-taa, että palkat sovitaan ensimmäiselläperiodilla, silloin kun puskuri kerätään,eikä palkkaratkaisua voi enää toisellaperiodilla muuttaa. Rahaston keräämi-seksi ensimmäisen periodin vakuutus-maksua täytyy nostaa, mikä aiheuttaapainetta myös palkannostoon. Myösepävarmuus toisen periodin tilantees-ta vaikuttaa ensimmäisellä periodillatehtävään palkkaratkaisuun. Tietyissäolosuhteissa puskurirahastointi voinostaa molempien periodien palkkaaja laskea työllisyyttä. Malleissa vaiku-tus tulee puskurirahaston keräämiseksitarvittavan korkeamman vakuutus-maksun kautta ja on sitä voimakkaam-pi mitä pahempaan häiriötilaan varau-dutaan.

Marja-Liisa Halko korostaa, että puskurirahastoinnin va-kauttava vaikutus perustuu rahaston käyttöön aktiivisestityöttömyyden muuttuessa. Näin ei Suomessa kuitenkaannyt tapahdu.

6 Palkkaneuvottelumalleissa ammattilii-ton hyöty riippuu sekä työllisyydestä ettäliiton jäsenten nettopalkasta. Palkkatasonnosto kasvattaa liiton jäsenten nettopalk-kaa mutta vähentää työllisyyttä, joten senkokonaisvaikutus voi olla myös liiton hyö-tyä vähentävä.

4 Ks. Holmlund & Lundborg (1988,1989).

5 Ks. esim. Booth (1995).


Teoreettisiin malleihin perustuvantutkimuksen perusteella puskurirahas-toinnin työllisyyden heilahteluja vähen-tävä vaikutus ei siis ole niin selvä kuinon luultu, ja itse asiassa työllisyys voialentua puskurirahastoinnin seurauk-sena. Empiiristä tutkimusta rahastonvaikutuksista ei ole olemassa, jotentulosten empiirisestä merkityksestä onvaikea sanoa mitään.

Päätöksenteko

Kuten kuviosta 3 käy ilmi Työttömyys-vakuutusrahaston suhdannepuskurisaavutti noin 500 miljoonan euron ylä-rajansa jo vuonna 2000, ja vuoden 2002lopussa rahasto oli jo melkein 300 mil-joonaa euroa yli ylärajansa. Työttömyyson kuitenkin nousussa ja talous taantu-massa. Miksi suhdannepuskuria ei olepurettu?1 Työmarkkinajärjestöt päättä-vät suhdannepuskurin purkamisesta eikäsiitä ole olemassa mitään, ainakaan jul-kista sääntöä. Milloin taloudellinen häi-riö on niin vakava, että puskuria ryh-dytään purkamaan? Koska puskurin

käytöstä ei ole olemassa mitään selke-ää sopimusta, on yritysten tällä hetkel-lä aivan yhtä vaikea ennakoida työvoi-makustannusten kehitystä kuin ennenrahoitusuudistusta. Tällä hetkellä rahas-ton käyttö riippuu työmarkkinaosapuol-ten välisistä neuvotteluista.

Nykyistä järjestelmää voisikin ehkäparantaa sopimalla etukäteen vakuutus-maksupolitiikasta ja puskurin käytöstäsekä reagoimalla taloudellisiin tilantei-siin sopimuksen mukaisesti. Eduskun-nan perustuslakivaliokunta halusi aikoi-naan poistaa työmarkkinajärjestöiltäoikeuden sopia keskenään puskurinkeräämisestä. Valiokunta olisi sitonuttyöttömyysvakuutusmaksujen määräy-tymisen työttömyysasteeseen ja auto-matisoinut suhdannepuskurin keräämi-sen ja käytön. Valiokunnan ehdotuk-sessa puskuria olisi käytetty aktiivisesti;työttömyyden laskiessa maksu olisi jä-tetty alentamatta, kunnes puskurin ylä-raja olisi saavutettu, ja työttömyydenlisääntyessä maksu olisi jätetty nosta-matta, kunnes puskuri olisi alarajallaan.

Perustuslakivaliokunnan ehdottamajärjestelmä olisi todella ollut automaat-tinen, poliittisista tekijöistä riippuma-ton vakauttaja, joksi nykyistä järjestel-mää hieman harhaanjohtavasti joissainyhteyksissä on myös kutsuttu. Valio-

kunnan ehdotus kaatui ilmeisesti työ-markkinajärjestöjen vastustukseen.Puskurirahaston toimivuuden kannal-ta olisi kuitenkin parempi, että sovit-taisiin etukäteen, millaiseen maksupo-litiikkaan halutaan sitoutua ja millai-siin taloudellisiin häiriöihin rahastollareagoidaan.�

KIRJALLISUUS

Asplund, R. & Kettunen, J. (1994),Työttömyysturvan rahoitus ja sen uudis-taminen, ETLA, Series B: 104.

Booth, A.L. (1995), The economics ofthe trade union, Cambridge: Cambrid-ge University Press.

Halko, M-L (2003a), Essays on the fi-nancing of unemployment benefits, Uni-versity of Helsinki, Department of Eco-nomics Research Reports no. 98.

Halko, M-L (2003b), Buffer fundingof unemployment insurance, julkaisema-ton käsikirjoitus.

Holm, P. & Mäkinen, M. (1998), EMUBuffering of the Unemployment In-surance System, Government Institutefor Economic Research, VATT-WorkingNotes 34.

Holm, P. & Kiander, J. & Tossavainen,P. (1999), Social security funds, payrolltax adjustment and real exchange rate:the Finnish model, Government Institu-te for Economic Research, VATT Dis-cussion Paper no. 198.

Holmlund, B. (1998), Unemploymentinsurance in theory and practice, Scan-dinavian Journal of Economics, 100,113–141.

Holmlund, B. & Lundborg, P. (1988),Unemployment insurance and unionwage setting, Scandinavian Journal ofEconomics, 90, 161–172.

Holmlund, B. & Lundborg, P. (1989),Unemployment insurance schemes forreducing the natural rate of unemplo-yment, Journal of Public Economics, 38,1–15.

Honkapohja, S. & Koskela, E. (1999),The economic crisis of the 1990s in Fin-land: Discussion, Economic Policy,14(29), 399–424.

LO (2002), LO’s yttrande över stabili-seringspolitik i valutaunionen, SOU2002:16, http://www.lo.se/rawdocuments/37044_emuyttrande20021104.pdf.

Stabiliseringspolitik i valutaunionen(2002), Kommittén om stabiliseringspo-litik för full sysselsätting vid svenskt med-lemskap i valutaunionen, Stockholm:SOU 2002:16.

Lähde: Työttömyysvakuutusrahasto ja Kela.

Kuvio 3. Puskurirahaston kertyminen

1 Puskuria tosin puretaan v. 2003 noin200 miljonaa euroa, mutta se ylittää edel-leen ylärajansa.


Etätyöstä on povattu nousevaa tren-diä jo kolme vuosikymmentä. Ajatusajasta ja paikasta riippumattomastatyöstä sai kimmokkeen 1970-luvunalun öljykriisistä, kun amerikkalaistut-kijat esittivät laskelmiaan työmatkalii-kenteen vähentämisen kansantaloudel-lisista säästövaikutuksista. Suurkau-punkien kasvavat liikenneongelmat jatoisaalta tietoja viestintätekniikannopea kehitys siivittivät toinen toistaanhuikeampia visioita. Optimistisimmis-sa arvioissa etätyö pelkistettiin tekni-seksi ratkaisuksi, joka on toteutetta-vissa sopivien laitteiden ja vain vähäi-sen yhteiskuntasuunnittelun avulla.

Sittemmin ympäristönäkökulma onjäänyt sivummalle ja etätyötä on alettumarkkinoida keinona parantaa sekäorganisaatioiden että yksilöiden tuot-tavuutta. Nykyisin etätyö nähdäänkinyhtenä joustavan tai ”hajautetun” työnmuotona (Lahtinen 2002). Esimerkik-si osittaisesta kotona tehtävästä etä-työstä saadut kokemukset ovat roh-kaisevia, joskin on epäiltävissä, ettätämänkaltainen järjestely sopii lähinnäitsenäisille asiantuntijoille.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttu-nut: ajasta ja paikasta riippumaton työon yhä hyvin harvinaista. Etätyöstä eiole löytynyt ratkaisua sen enempää

Pasi PyöriäTutkijaTampereen yliopisto

Etätyöon yhä harvinaista

Etätyö herättää paljon

kiinnostusta, mutta työelämässä

on monia painavia tekijöitä,

joiden vuoksi kodeista ei ole

tullut työpaikkoja siinä määrin

kuin on kuviteltu.

Pasi Pyöriä työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston so-siologian ja sosiaalipsykologian laitoksessa. Hän on kartoit-tanut suomalaisen tietoyhteiskunnan ja tietotyön kehitystäTyösuojelurahaston ja Suomen Akatemian rahoittamissahankkeissa.


ympäristöongelmiin kuin työyhteisöjenkehittämiseenkään. Kärkirivin tietoyh-teiskuntana itseään pitävässä Suomes-sa vain muutama prosentti työllisistä onsopinut etätyöjärjestelystä työnantajankanssa tai voi muulla tavoin päättää it-senäisesti missä ja milloin työnsä tekee.

Ristiriita etätyöhön kohdistuvien epä-realististen odotusten ja todellisuudenvälillä osoittaa konkreettisesti tietoyh-teiskuntaretoriikan ongelmallisuuden.Tietotekniikan nopea omaksuminensekä kodeissa että työpaikoilla ei olemurtanut työn aika- ja paikkasidon-naisuutta. Siksi etätyön kehittämistä eitulisi ymmärtää ensisijaisesti teknolo-gisena vaan ennen kaikkea kulttuuri-sena ja sosiaalisena kysymyksenä.

Etätyöntekijöitä noin 4–5prosenttia työllisistä

Vuonna 2000 yhdessä Raimo Blominja Harri Melinin kanssa toteuttamanilaajan työelämän muutosta kartoitta-neen tutkimuksen mukaan vain neljäprosenttia suomenkielisistä 18–65-vuotiaista palkkatyöntekijöistä teki etä-työtä. Määrittelimme etätyön kotonatehdyksi työksi, josta on virallisesti so-vittu työnantajan kanssa. Vaikka etä-työ osoittautui harvinaiseksi, jopa kol-mannes vastaajista oli kiinnostunut tä-mänkaltaisesta työskentelystä. Kyselylähetettiin noin 3200 palkkatyöläisel-le, joista 55 prosenttia osallistui tutki-mukseen (ks. tarkemmin Blom, Me-lin ja Pyöriä 2001; 2002; Pyöriä 2002).

Vastaavanlaisia kyselyjä on tehty vii-me vuosina muitakin. EsimerkiksiSuomen ympäristökeskuksen selvityk-sessä ”Etätyö ja työmatkat Suomes-sa” haastateltiin 19 000:ta työllistävuonna 2001. Tutkimus julkaistiin hil-jattain, ja sen mukaan etätyöntekijöitäoli noin viisi prosenttia vastanneista elityöllisen väestön määrään suhteutet-tuna 102 000 työntekijää. Etätyönte-kijöiksi laskettiin kaikki ne, jotka omas-ta mielestään tekivät etätyötä joko osa-aikaisesti tai kokopäiväisesti. Heistä-kin vain viidesosa työskenteli kotonavähintään yhden päivän viikossa, kun

muut ”etätyöläiset” ilmoittivat käyvän-sä työpaikallaan päivittäin. Lisäksi etä-työntekijöiden todettiin edustavat lä-hinnä hyvin koulutettuja ylempiä toi-mihenkilöitä, jotka asuvat keskimää-räistä useammin kasvukeskuksissa(Helminen, Ristimäki ja Oinonen2003). Toisin sanoen etätyöllä ei näy-tä olevan paljoakaan vaikutusta työ-matkaliikenteeseen tai alueelliseen eri-arvoistumiseen.

Edellä viitattujen tutkimusten viesti onselvä: ihmisten alueellinen keskittymi-nen suuriin kasvukeskuksiin työn japalveluiden perässä ei yksinkertaisestiedellytä olennaisesti totutusta poikke-avia työaika- ja työpaikkajärjestelyitä.Haja-asutusalueiden työllisyys ja sosi-aalinen infrastruktuuri ovat heikenty-neet, ja yhä useamman on ollut pakkoetsiä parempaa tulevaisuutta muualta.Monipuoliset palvelut ovat puolestaan

Kuvio 1. Teettekö etätyötä eli työskentelettekö kotona työnantajan kanssatehdyn sopimuksen mukaisesti? (%, v. 2000).

Kuvio 2. Jos ette tee etätyötä, olisitteko kiinnostunut tällaisesta työskente-lystä? (%, v. 2002).


”Työpaikan sosiaa-liset suhteet näh-dään etätyön tar-joamaa joustavuut-ta tärkeämmiksi.”

keskeinen osa ihmisten viihtyvyyttä.Vaikka toimisto voisi nykyteknologianavulla sijaita kesämökin rannassa, miksiihmeessä työntekijät hajautuisivat py-syvästi roudan syömien tieyhteyksienpäähän sinne tänne Suomea, keskellepalveluiden autiutta? On toiveajatte-lua uskoa, että etätyö sellaisenaan olisiriittävä ratkaisu maaltapakoon ja syr-jäseutujen työttömyyteen.

Etätyö ei sovi kaikille

Aluepoliittisten realiteettien ohella etä-työn hitaaseen yleistymiseen on rat-kaisevasti vaikuttanut vakiintuneensopimusjärjestelmän ja siihen liittyenuuden ”etätyökulttuurin” puuttumi-nen. Etätyön taustalle ei ole juuri keh-keytynyt sen enempää virallisia kuinepävirallisiakaan työn organisoinnintapoja.

Eri ammattiliittojen kesken aiheestaon kylläkin keskusteltu jo pitkään.Tärkeä askel eteenpäin otettiin vuo-den 2002 heinäkuussa,jolloin etätyöstä allekir-joitettiin EU-tasoinenpuitesopimus. Sopi-muksen tarkoituksenaon luoda yhteiset peli-säännöt etätyön kehit-tämiseksi. ErityisestiSuomen kaltaisissamaissa, joissa ammatti-liitoilla on perinteisesti ollut vahva ja-lansija työmarkkinoiden sääntelyssä,kaikkien osapuolten mukana oloa eivoi liikaa korostaa. Ammattiliittojen tär-keys kiteytyy hyvin SAK:n puheenjoh-tajan Lauri Ihalaisen taannoiseen lau-sahdukseen, jonka mukaan tässämaassa hänen liitolleen kuuluu kaikkipaitsi ulkopolitiikka.

Tutkimusten mukaan organisaatio-uudistukset, kuten tiimityön tai uusi-en työaikamallien käyttöönotto, on-nistuvat parhaiten tilanteissa, joissa hetimuutosprosessin alusta lähtien muka-na ovat työntekijöitä edustavat tahot,ja työntekijöiden intressit otetaan asi-anmukaisesti huomioon. Tärkeintäon, että etätyöntekijät ovat sopimuk-

sellisesti samanarvoi-sessa asemassa muidentyöntekijöiden kanssa.Esimerkiksi etätyöjär-jestelystä aiheutuviakustannuksia ei voikaataa työntekijän nis-kaan. Erityistä huo-miota on myös syytäkiinnittää työturvalli-suuteen liittyviin kysy-myksiin, etenkin ergo-nomiaan, työaikalain-säädäntöön sekä mah-dollisiin ammattitautei-hin.

Tutkimuksissa esiinnousevista ongelmistayksi on kuitenkin ylitsemuiden: työpaikan so-siaaliset suhteet näh-dään etätyön tarjoamaajoustavuutta tärkeäm-miksi. Työyhteisöstäfyysisesti irrallaan työs-kentelevillä sosiaalisten

s u h t e i -den köyhtyminen on hy-vin todennäköistä, elleisäännöllisistä tapaamisis-ta ja epämuodollisestayhdessäolosta tietoisestikanneta huolta. Esimer-kiksi eräässä suuressateknologiayrityksessähaastattelemani työnteki-

jät suhtautuivat työnantajansa tarjoa-maan etätyömahdollisuuteen kaksija-koisesti. Toisaalta etä-työn katsottiin aina sil-loin tällöin soveltuvankeskittymistä vaativaantehtäviin, kuten ohjel-mointiin tai ammattikir-jallisuuden lukemiseen.Toisaalta työyhteisön tii-vis vuorovaikutus näh-tiin elintärkeäksi. Haas-tatteluissa muun muassa todettiin, ettätiimi toimii silloin hyvin, kun kaikkiovat huutoetäisyydellä toisistaan.

Etätyöstä puhuttaessa unohdetaankinhämmästyttävän usein, että kasvok-kaista vuorovaikutusta tuskin koskaan

voidaan korvata täydellisesti hienoim-mallakaan teknisellä käyttöliittymällä.Vaikka teknologian saatavuus ja hintaeivät nykyään ole este esimerkiksi re-aaliaikaisen videokonferenssin tai on-line-keskustelun järjestämiseksi, säh-köisen vuorovaikutuksen kohinaanhukkuu paljon olennaista informaatio-ta. Niin sanottu hiljainen tieto ei vält-tämättä välity tai edes pääse kehitty-mään ilman perinteistä fyysistä kans-

sakäymistä. Samoinmuu kuin kielellinenviestintä jää vajaaksielektronisen käyttöliitty-män määritellessä vuo-rovaikutuksen rajat.Kaikki tämä muodostaaolennaisen ja korvaa-mattoman osan työyhtei-söjen virallista ja etenkin

epävirallista organisaatiokulttuuria,kuten työntekijöiden välistä luottamus-ta ja inhimillistä yhteenkuuluvuudentunnetta.

Oletus etätyön siunauksellisuudestasen harvoille tekijöille on sekin vielä

Etätyö ei tarjoaratkaisua maalta-pakoon ja syrjä-seutujen työttö-myyteen.

Kuva: Kimmo von Lüders/Kuvaario


avoin kysymys. Yksilön näkökulmastaetätyön suurin riski ja mahdollinenhyöty on työn ja vapaa-ajan uudelleen-määrittely. Parhaimmassa tapaukses-sa etätyö antaa tekijälleen vapaudensanella itselleen sopivimman työnteonrytmin. Pahimmassa tapauksessa etä-työ voi taas olla kahle, josta ei pääseedes nukkuessa irti ja josta saattaa seu-rata nopea loppuun palaminen.

Hämmästyttävän usein unohdetaanmyös se, että etätyöratkaisun soveltu-vuus on riippuvainenyksilöllisestä elämänvai-heesta ja persoonallisuu-desta: joillakin pienet lap-set ovat päivisin kotona,toisille taas työpaikka onkuin koti, ja kolmas ko-kee jokapäiväisen työ-paikalla läsnäolon velvollisuudekseen.Esimerkiksi erään haastattelemani insi-nöörin tapauksessa erehdyin oletta-maan, että hänen kohdallaan kallis tie-totekniikka olisi kotona työskentelynsuurin este. Tämä kuitenkin osoittau-tui vääräksi: ”Eikä, meillä on niin pal-jon lapsia, että ei siellä pysty mitään te-kemään”, järjestelmätestaajana toimivatyöntekijä tyrmäsi luuloni.

Perinteinen johtamiskulttuu-ri ei toimi

Edellä käsiteltyjen ongelmien lisäksijohtamiskulttuuri on syytä nostaa esiinetsittäessä selityksiä etätyön verkkai-selle kehitykselle. Liikkeenjohdon vii-meisimmät muodit saattavat vaihtuanopeastikin, mutta yksi on ja pysyy:johtajan halu pitää kiinni vallastaan.Jack Nilles (1998), kansainvälisestiehkä tunnetuin etätyön tutkija ja kon-

sultti, on väittänyt, ettätyönjohdon asenteetovat suurin muutosvas-tarinnan syy. Suomessasamaan johtopäätök-seen ovat päätyneet etä-työtä laajalti tutkineetReima Suomi ja Juhani

Pekkola (Suomi ja Pekkola 1999;Pekkola 2002).

Varsinkin kokopäiväinen etätyö taiperinteisempi liikkuva työ edellyttäätyönjohdolta keskittymistä työn lop-putulokseen varsinaisen työsuorituk-sen tai työajan valvonnan sijaan. Vaik-ka erilaiset tulospalkkiot ovat kiinteäosa yhä useampien työorganisaatioi-den palkkapolitiikkaa, on ajatus työn

kontrollin höllentämisestä vielä var-sin vieras. Työyhteisöjen vallanjaonnäkökulmasta etätyön laajamittainensoveltaminen pudottaisi kenties lopul-lisesti pohjan tutulta ja turvalliselta hie-rarkiaan perustuvalta työnjohdon mal-lilta. Tämä asettaisi lähinnä keskijoh-don tukalaan asemaan ja mahdollisestitekisi suuren osan johtotehtävistä täy-sin tarpeettomiksi. Vastaavasti työn-antajan olisi luotettava alaisiinsaenemmän.

Huomionarvoinen seikka on myösviime vuosikymmenen aikana voimak-kaasti yleistynyt tiimityö, joka on jo läh-tökohtaisesti ristiriidassa etätyön ide-an kanssa. Tiimien ”hajauttaminen” onsitä ongelmallisempaa mitä jatkuvam-paa ja tiheämpää yhteydenpitoa ryh-mätyöskentely edellyttää. Yksittäisentyöntekijän kannalta samassa tilassatyöskentely helpottaa ajatustenvaihtoaja kynnystä pyytää apua hankalissa ti-lanteissa. Lisäksi fyysisesti tiivis vuo-rovaikutus saa ihmiset sitoutumaantyöhönsä ja luo sitoutumista syventä-vän tunteen yhteisestä me-hengestämuissakin kuin varsinaisissa tiimiorga-nisaatioissa. Pitkälti tästä johtuen puh-taasti virtuaaliset organisaatiot ovatenemmän tieteiskirjallisuutta kuin työ-elämän arkea.

Miksi etätyö kannattaisi?

Ongelmista huolimatta ajatusta etä-työstä ei kuitenkaan kannata hylätä.Ensiksikin ympäristönäkökulmaa onsyytä painottaa, joskin nykyisen käsi-tyksen mukaan työmatkaliikenteenväheneminen todennäköisesti lisäisimuuta liikkumisen tarvetta. Kuiten-kin kasvavien kaupunkikeskusten tu-levaisuutta ajatellen etätyö voisi hy-vinkin helpottaa pahimpia ruuhka-huippuja, vaikka kokonaisvaltainenratkaisu edellyttää myös muita keino-ja, kuten työaikojen porrastuksia japanostusta joukkoliikenteen kehittä-miseksi.

Toiseksi on perusteltua olettaa, ettäetätyöhön siirtymisessä olisi omat etun-sa niin työnantaja- kuin työntekijäpuo-

Johtamiskulttuuriei ole mukautunutetätyöhön.

Vaikka etätyöstä ei nykyisellään ole perinteisten työjärjestelyiden korvaajaksi, on osa-aikai-sella etätyöllä etunsa, tutkija Pasi Pyöriä korostaa.


lellekin. Tämä voisi merkitä mahdolli-suutta muun muassa aikaisempaa jous-tavampiin työjärjestelyihin sekä alene-via työ- ja sosiaalitilojen käyttökustan-nuksia. Useissa tutkimuksissa on lisäk-si päädytty tuloksiin, joiden mukaanetätyöhön siirtyminen on parantanuttyön hallintaa ja hyvinvointia yksilöta-solla sekä kasvattanut organisaatioidenkokonaistehokkuutta (Hanhike 1997;Hanhike ym. 1998; Luukinen 1996).On kuitenkin epäselvää, vaikuttaakoetätyö itsessään organisaatioiden ko-konaistehokkuuteen vai onko kyse jos-tain muusta väliin tulevasta mekanis-mista (Pekkola 1993; Vaihia 2002).Joka tapauksessa etätyötä voi suositellayhdeksi normaalityön rinnalla sovellet-tavaksi vaihtoehdoksi, vaikkei se kai-kille sovellukaan.

Valitettavasti nykyinen tulosjohtami-seksi kutsuttu työn laadun ja tuotta-vuuden kontrolli näyttää niin ylivoimai-selta kehityssuunnalta, että sen taaksejäävät useimmat työntekijöiden todel-lista liikkumavaraa kasvattavat uudis-tukset. Unohtaa ei sovi sitäkään tosi-asiaa, että työn valvonta on yksinker-taisesti mutkattomampaa yhden ja sa-man katon alla. Miksi siis ottaa etä-työhön liittyviä riskejä, jos työn johta-minen onnistuu kerran perinteiselläkintavalla?

Vastaus on yksinkertainen. Kaikessaliiketoiminnassa voiton tavoitteluun si-sältyy aina riskinsä. Samalla tavoin or-ganisaatiouudistuksilla on kustannuk-sensa mutta myös mahdolliset hyötyn-sä. Ratkaiseva ero on siinä, että uusi-en työjärjestelyjen vaikutuksia ei usein-kaan ole mahdollista mitata yksiselit-teisesti. Kuitenkin kaiken todennäköi-syyden mukaan työhyvinvointiin, työ-aikojen joustavuuteen ja työn itsenäi-syyteen panostaminen maksaa itsensätakaisin.

Etätyö pitäisikin nähdä mahdollisuu-tena, jonka eduista on hyvä olla tietoi-nen, mutta josta tuskin koskaan muo-dostuu kaikille sopivaa ratkaisua. Suo-siteltavaa olisi, että etätyö miellettäi-siin yhdeksi normaalityön rinnalla so-vellettavaksi vaihtoehdoksi. Tähänas-tisten tutkimusten perusteella etenkin

osa-aikaiseen etätyöhön kannattaakannustaa, mutta ainakaan nykyisel-lään etätyöstä ei ole perinteisten työ-järjestelyiden korvaajaksi.�

KIRJALLISUUS

Blom, R. & Melin, H. & Pyöriä, P.(2001), Tietotyö ja työelämän muutos.Palkkatyön arki tietoyhteiskunnassa,Helsinki: Gaudeamus.

Blom, R. & Melin, H. & Pyöriä, P.(2002), Social Contradictions in Infor-mational Capitalism: The Case of Fin-nish Wage Earners and Their LaborMarket Situation, The Information So-ciety 18(5), 333–343.

Hanhike, T. (1997), Etätyön todelli-suus seitsemän tapauksen valossa. Sie-mensin ja Siemens Nixdorfin etätyöko-keilu 1.95–9.95, Helsinki: Työministe-riö.

Hanhike, T. & Immonen, J. & Kaner-va, L. & Luukinen, A. (1998), Etätyömuutoksen välineenä – kokemuksia yri-tysten ja työntekijöiden sopeutumises-ta ympäristön muutokseen etätyön jahajautetun työn avulla, Helsinki: Edi-ta/ESR-julkaisut-sarja.

Helminen, V. & Ristimäki, M. & Oino-nen, K. (2003), Etätyö ja työmatkatSuomessa, Helsinki: Suomen ympäris-töministeriö.

Lahtinen, P. (2002), Hajautettu työ jatyöelämän joustavuus. Tampere, Tam-pereen yliopiston täydennyskoulutuskes-kus.

Luukinen, A. (Ed.) (1996), Directionsof Telework in Finland. Report by theFinnish Experience with Telework Pro-ject, Helsinki: Ministry of Labour.

Nilles, J.M. (1998), Managing Tele-work. Strategies for Managing the Vir-tual Workforce, New York: John Wiley& Sons.

Pekkola, J. (1993), Etätyön soveltami-nen henkilökohtaisella, tuotanto-orga-ni-saation ja työmarkkinajärjestelmäntasolla, Helsinki: Työministeriö.

Pekkola, J. (2002), Etätyö Suomessa.Fyysiset, virtuaaliset, sosiaaliset ja hen-kiset työtilat etätyöympäristönä, Helsin-ki: Svenska Handelshögskolan.

Pyöriä, P. (2002), Telework Still in ItsInfancy, Economic Trends 5/2002, 26–29.

Suomi, R. & Pekkola, J. (1999), Ma-nagement Rationalities and VirtualWorking: Adjusting Telework to Diffe-rent Organisational Cultures and Ra-

tionalities, Teoksessa Jackson, P. (Ed.),Virtual Working: Social and Organisa-tional Dynamics,. 121–130, London:Routledge.

Vaihia, K. (2002), Etätyö kiinnostaa ylineljäsosaa Euroopan työllisistä, Econo-mic Trends 5/2002, 30–33.


Raimo Sailaksen puheenjohdolla toi-mineen Työllisyystyöryhmän (2003)tavoitteina on 75 prosentin työllisyys-aste (työllisten osuus työikäisestä väes-töstä) ja alle viiden prosentin työttö-myysaste vuoteen 2010 mennessä.Molemmat tavoitteet ovat vaativia,mutta työllisyystavoite on selvästi suu-remman työn takana. Työllisyysasteennostaminen 75 prosenttiin vuoteen 2010mennessä merkitsisi lähes yhtä nopeaatyöllisyyden kasvua (255 000 hengellä)kuin se, mikä toteutui noustaessa poik-keuksellisesta, laman aiheuttamastavuoden 1994 työllisyyskuopasta. Ta-voitteen realistisuuden tuntua lisää kui-tenkin se, että 75 prosentin työllisyys-

aste lähes saavutettiin Suomessa v.1989, ja se on nykyäänkin arkipäiväämuutamassa naapurimaassamme. Kuntyöllisyysaste oli viime vuonna 67,7%,oli se v. 1989 74,3%. Tilanne selittyyalle 50-vuotiaiden työllisyysasteiden suu-rilla eroilla (kuvio 1).

Talousnäkymien synkkyys ja työllisyy-den kasvun myöhentyminen tekevättavoitteen saavuttamisen entistä vai-keammaksi. Todellisuudessa tavoittee-seen pääseminen on vielä monin ver-roin vaativampi tehtävä. Tätä havain-nollistaa seuraava laskelma. Jos olete-taan, että työllisyysasteet jokaisessa 1-vuotisikäryhmässä olisivat v. 2010 sa-mat kuin ne olivat v. 1989, ei työlli-

Matti SihtoYht.triTyömarkkinaneuvos,Työministeriö

Sailaksentyöllisyystavoitteensietämätön vaikeus

Artikkelissa eritellääntyövoiman tarjonta-tekijöihin liittyviä syitä,joiden vuoksi on hyvinvaikeaa saavuttaa 75 %:ntyöllisyystavoitettavuoteen 2010 men-nessä, sekä arvioidaanviimekeväisen työlli-syysraportin esittämiäkeinoja tavoitteentoteuttamiseksi.

Matti Sihto toimi projektipäällikkönä ”Varautuminen suurten ikäluokkien aiheut-tamaan työmarkkinamuutokseen”-projektissa, joka jätti loppuraporttinsa viime hel-mikuussa.


syysaste kuitenkaan nousisi yhtä kor-keaksi kuin vuonna 1989. Vuoden2010 työllisyysasteeksi tulisi 70,7 %,ts. 3,6 %-yksikköä matalampi luku kuinv. 1989.

Tulos johtuu työikäisen väestön kes-kittymisestä ikäryhmiin, joissa työlli-syysasteet ovat alhaiset. Vaikka työikäi-nen väestö kasvaa vielä kuluvan vuo-sikymmenen, kasvu johtuu ainoastaanikääntyneiden (55–64 -vuotiaiden)määrän kasvusta runsaalla 200 000hengellä. Työelämään aktiivisimminosallistuvien nuorempien työikäistenmäärä vähenee vajaalla 200 000 hen-gellä (Työministeriö 2003b).

Kun työvoimavarat keskittyvät ikäryh-miin, jotka alkavat poistua työmarkki-noilta mm. varhaiseläkkeille, ja kun toi-saalta työmarkkinoille tulevat uudet ikä-ryhmät ovat pienempiä, työvoimavaratalkavat supistua. Tämä vaikuttaa työl-lisyyteen. Niinpä Työvoima 2020-lop-puraportin (Työministeriö 2003a) mu-kaan työllisyys kasvaa kuluvan vuosi-kymmenen alkupuoliskolla vuosittainvajaalla 10 000 henkilöllä ja sen loppu-puoliskolla vajaalla parilla tuhannella,mutta ensi vuosikymmenellä ja sen jäl-keen työllisten määrä laskee. Tämä onhämmästyttävä arvio, sillä talouden ar-vioidaan kasvavan kuluvalla vuosikym-menellä entiseen malliin (ns. taloudelli-sen kasvun perusuran mukaan), ja työl-

lisyyden palveluvaltaisuuden arvioidaanlisääntyvän. Kehityksen selittää Työvoi-ma 2020-loppuraportin mukaan työ-voiman tarjonnan alkava supistuminenkuluvan vuosikymmenen loppupuolel-la. Se yhtäältä lisää tuottavuuden kas-vua ja toisaalta hidastaa taloudellista kas-vua. Molemmat vaikutukset tuntuvattyöllisyyden kehityksessä.

Työvoimavarojen supistumisen eivälttämättä tarvitse johtaa työvoima-pulaan ja työllisyyden kasvun hidastu-miseen, onhan meillä runsain mitoinkäyttämättömiä työvoi-mavaroja, mm. työttö-miä. Toisaalta ikäänty-neiden perinteisen työ-markkinakäyttäytymi-sen ei tarvitse päteä jat-kossa. Selvää muutostaon jo tapahtunutkin.Kuviosta 1 käy ilmi, ettäikääntyneiden työllisyys-asteet ovat jo nyt korkeammalla tasol-la kuin ennen lamaa, vaikka muidenryhmien työllisyystilanne on lamaaedeltänyttä kehnompi.

Työvoima 2020:n arviot kuitenkinosoittavat tekijöitä, jotka ovat viemäs-sä kehitystä Sailaksen työryhmän työl-lisyystavoitteelle vastakkaiseen suun-taan. Työryhmän tavoite on vaativa niinsen suhteen, miten luodaan riittävästityöpaikkoja, kuin sen suhteen, miten

turvataan työpaikkoihin riittävä työvoi-ma. Seuraavassa tarkastellaan tarkem-min työvoiman riittävyyttä, koska riit-tävyyskysymykset nähdään usein tur-han ongelmattomina.

Mistä työllisiä löytyy?

Vuonna 1989 keskisten (26–54-vuo-tiaiden)1 ikäryhmien työllisyysaste olivajaat 90 prosenttia. Nyt se on run-saat 7 %-yksikköä alemmalla tasolla.

Jos työllisyysasteet nos-tettaisiin 26–54-vuotiai-den parissa vuoden 1989tasolle vuonna 2010, nii-den ylläpitäminen edel-lyttäisi rakenteellisiamuutoksia työmarkki-noiden toiminnan pa-rantamiseksi. Vuoden1989 tilanne nimittäin

johti työmarkkinoiden ylikuumenemi-seen ja kestämättömään tilanteeseen,jota seurasi laajamittainen työttömyys.Jos optimistisesti kuitenkin arvioidaan,että vuoden 1989 työllisyystaso voi-daan saavuttaa keskisissä ikäryhmissävuonna 2010, työllisten määrä nousisivajaalla 130 000 henkilöllä.

Tehtävä on kuitenkin vaativampi kuinpelkästään työllisten määrän lisäyksestävoisi päätellä. Entistä selvästi pienem-män väestömäärän on nimittäin saa-tava aikaan työllisyyden lisäys. 26–54-vuotiaan väestön määrä vähenee vuo-teen 2010 mennessä vajaalla 150 000henkilöllä. Heidän mukanaan häviääkeskisistä ikäryhmistä myös noin120 000 työllistä.

15–25-vuotiaista nuorista tuntuisi löy-tyvän helpoimmin mahdollisuuksia työl-lisyyden lisäämiseen. Nuorten työllisyyson nimittäin pudonnut eniten vuodesta1989. Vuonna 1989 heidän työllisyys-asteensa oli yli kymmenen prosenttiyk-sikköä nykyistä korkeampi. Vuoden1989 työllisyystason saavuttaminen eikuitenkaan tunnu mahdolliselta eikä

Työikäinen väestökeskittyy jatkossaikäryhmiin, joissatyöllisyysasteet ovatalhaiset.

1 Ikäluokkarajat johtuvat pyrkimyksestäkäyttää samoja ikäluokkia kuin valtiova-rainministeriön kansantalousosaston(2003) arviokin.Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Kuvio 1. Työllisyysasteet iän mukaan vuosina 1989 ja 2002.


kovin suotavaltakaan. Opiskelu on yleis-tynyt sitten 1980-luvun lopun eikä sitäole syytä vähentää. Opiskelussa on kui-tenkin tehottomuutta, välivuosia yms.kuten työllisyystyöryhmän raportissaseikkaperäisesti esitetään. Valtiovarain-ministeriön kansantalousosasto (2003)onkin arvioinut, että tutkinnon suorit-taneiden keskimääräinentyöelämään tulo voisivarhentua jopa kahdellavuodella.

Opintojen nopeutta-minen kahdella vuodel-la lienee mahdollista,mutta tämän vaikutuk-set työllisyysasteeseennähdään usein turhanongelmattomina. Ylipuolet 20 vuotta täyttä-neistä opiskelijoista on nimittäin jo työl-lisiä.2 On perusteltua otaksua, että sekävälivuosia pitävät että opiskelussaan vii-västyneet opiskelijat käyvät ansiotyös-sä. Kun jo työssä käyvät opiskelijat val-mistuttuaan työllistyvät, ei työllisyys-aste nouse.

Opintojen tehostuessa nuoret vähen-tävät työssäkäyntiään ja ryhtyvät opis-kelemaan, jolloin he siirtyvät työvoi-man ulkopuolelle. Välitön vaikutus eitällöin ilmene työllisyyden kasvunavaan työttömyyden laskuna, sillä opis-kelijoiden aikaisemmin miehittämätpaikat täyttyvät työttömillä. Nuortenvalmistuttua ei välitön vaikutus kosketyöllisyyden määrää vaan laatua; hant-tihommien sijasta tehdään ammattityö-tä. Pitemmällä tähtäimellä opintojen te-hostuminen voi kuitenkin olla hyvin-kin merkittävä työllisyyttä lisäävä teki-jä, sillä se on ratkaisevaa sopivan työ-voiman tarjonnan turvaamisessa.

VM:n kansantalousosasto (2003) onesittänyt, että tutkinnon suorittaneidentyöelämään tulon varhentuminen kes-kimäärin kahdella vuodella merkitsisi20–25-vuotiaiden työllisyyden kasvuavuodesta 2001 vuoteen 2010 noin 44000 henkilöllä. Tulokseksi voidaan pe-rustellusti saada pienempiäkin lukuja.Työllisyyden kasvun suuruusluokasta,

karkeasti 40 000 henkilöstä, voitaneenkuitenkin olla yhtä mieltä, kunhan pi-detään mielessä laskelman monet epä-varmuudet.

Ikääntyneiden työllisyysaste on ko-hentunut rajusti vuoden 1994 aallon-pohjasta vuoteen 2002, lähes 15 pro-senttiyksikköä. Tästä huolimatta

ikääntyneiden työllisyy-den nopealle parantumi-selle on vielä perusteita.He nimittäin koostuvatvuonna 2010 yksin-omaan sodan jälkeensyntyneistä, jotka ovatolleet työelämässä aktii-visemmin kuin sotien ai-kaiset tai sotia edeltäneetikäluokat. Pelkästääntämä kohorttivaikutus

tulee nostamaan ikääntyneiden työlli-syysastetta. EU:n tavoite ikääntyneidentyöllisyysasteen nostamiseksi 50 pro-senttiin vuonna 2010 onkin monistatuntunut turhan helpolta, olihan hei-dän työllisyysasteensa 47,8 prosenttiajo vuonna 2002.

Väestömuutokset ovat kuitenkin niinäkkinäisiä ja suuria, että ne synnyttävätyllättäviä muutoksia ikääntyneiden tilan-teessa. Pelkästään suurten ikäluokkiensuuri koko on nostanut ikääntyneiden

työllisyysastetta vuodesta 2000 lähtien.Vaikka ikääntyneiden 1-vuotisikäryh-mittäiset työllisyysasteet eivät parantui-si ollenkaan lähimpinä parina vuotena,kohenee koko ikääntyneiden ryhmäntyöllisyys selvästi. Tämä johtuu siitä, ettäsuuret ikäluokat ovat juuri ylittämässä55 ikävuoden rajaa. Työllisten osuus vä-estöstä on iältään lähellä 55 vuotta ole-vien parissa paljon yleisempää kuin lä-hempänä 65 vuotta olevien parissa (ku-vio 1). Lähiaikoina suuret ikäluokat vieläkeskittyvät ikäryhmiin, joissa työhönosallistuminen on yleistä. Sen sijaansodan aikaiset ja sotaa edeltäneet ikä-luokat ovat kooltaan pieniä ja sijoittu-vat ikäryhmiin, joissa työssä käynti onharvinaisempaa (taulukko 2a.). Pelkäs-tään tämän ilmiön seurauksena ikään-tyneiden työllisyysaste tulee nousemaannoin yhdellä prosenttiyksiköllä vuodes-ta 2002 vuoteen 2003.

Tämän jälkeen suuret ikäluokat siir-tyvät vähitellen ikäryhmiin, joissa työssäoleminen on harvinaisempaa. Vuonna2010 he alkavat tulla vanhuuseläke-ikään. Eri 1-vuotisikäryhmien koko-erot ikääntyneiden ryhmässä eivät oleenää kovin suuria. Lähimpänä van-huuseläkeikää olevat ikäryhmät ovatkuitenkin suurimpia päin vastoin kuinnykyään (kuvio 2b). Jos laskennalli-

2 Vrt. Työministeriö (2003b), Taulukko 2.

Opintojen tehostu-minen ei välittö-mästi näy työlli-syyden kasvunavaan työttömyydenlaskuna.

Kuvio 2a. 55–64-vuotias väestö (henkilöä) ja työllisyysaste (%) 1-vuotisikä-ryhmittäin vuonna 2002.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus.


sesti lähdetään siitä, että 1-vuotisikä-ryhmittäiset työllisyysasteet säilyisivätvuoden 2002 tasolla, ikääntyneidentyöllisyysaste tulisi putoamaan 4,5 pro-senttiyksikköä huippuarvoistaan, 44,2prosenttiin v. 2010.

Edellä arvioidun nuorten ja keski-ikäisten työllisyyden kasvun lisäksi täy-tyisi ikääntyneiden työllisyyden kasvaavajaalla 90 000 henkilöllä, jotta työ-ikäisten 75 prosentin työllisyysaste saa-vutettaisiin. Tämä merkitsisi selväämuutosta nykytilanteeseen. Jos nimit-täin ikääntyneiden työmarkkinakäyttäy-tyminen säilyisi nykyisellään (eri 1-vuo-tisikäryhmien työllisyysasteet pysyisivätvakioina), ikääntyneiden työllistenmäärä laskisi lähes 30 000 henkilöllävuoteen 2010 mennessä.

Jos ikääntyneet olisivat työelämässävuoden nykyistä kauemmin, ikäänty-neiden työllisten määrä lisääntyisi vainn. 20 000 henkilöllä ja heidän työlli-syysasteensa nousisi 50 prosenttiin.Jotta työikäisten 75 prosentin työlli-syysasteen edellyttämä lisäys saavutet-taisiin, olisi ikääntyneiden oltava työ-elämässä lähes 2,5 vuotta nykyistä kau-emmin. Heidän työllisyysasteensa oli-si tällöin n. 59 prosenttia, ts. 15 %-yksikköä korkeampi kuin tilanteessa,joka syntyisi nykymenon jatkuessa.

Tavoitteen suurta vaativuutta ilmen-tää, että juuri aikaansaadun suuren elä-keremontin (marraskuun 2001 eläke-paketti ja siihen syyskuussa 2002 teh-dyt täsmennykset) sekä aikaisemmintehtyjen lakimuutosten on arvioitu suo-tuisissa taloudellisissa olosuhteissa myö-hentävän eläkkeelle siirtymistä n. vuo-della vuoteen 2010 mennessä (Eläke-turvakeskus 2002).

Kysyntä- ja tarjontatoimenpi-teet

Työllisyystyöryhmä (s.11) toteaa VM:nkansantalousosaston laskelmien osoit-tavan, että työryhmän ehdottamat toi-met riittävät nostamaan työllisyysasteentavoitellulle tasolle vuosikymmenenlopulla. Kansantalousosasto puolestaanyhtäläistää laskelmissaan ehdotetut työ-voiman tarjontaan kohdistuvat toimettyöllisyyttä lisäävien toimien kanssa, jatyöllisyysasteen nousun keskeiseksiselitykseksi tulevat juuri tarjontatoimet.

Tässä tulevat esiin työllisyystyöryh-män toiminnan rajat. Työllisyyttä lisää-vät työryhmän toimet rajoittuvat lähin-nä veroratkaisuihin. (Työryhmä ei it-sekään anna kuvaa siitä, että talous-kasvun edellytysten parantamista yms.

koskevat toimet olisivat ratkaiseviatyöllisyysasteen radikaalissa nostami-sessa.) Työryhmä esittää sen sijaanuseita työvoiman tarjontaan kohdistu-via toimia. Tämä on sinänsä perustel-tua, sillä riittävän työvoiman saatavuusavoimiin työpaikkoihin voi muodostaarajoitteen taloudelliselle kasvulle, var-sinkin kun pyritään työllisyysasteenselvään nousuun. Näillä toimilla onvaikutuksensa myös työvoiman kysyn-tään, mutta niitä ei pidä läheskään yh-täläistää työllisyyttä lisäävien toimienkanssa. Vaikea kysymys, miten edis-tetään työllisyystavoitteen edellyttämi-en uusien työpaikkojen syntyä, onmonilta osin vielä vastaamatta. Työryh-män raportissa (s.10) viitataankin val-mistelutyön jatkamisen tarpeeseen.Toteamus sopii juuri työvoiman kysyn-täkeinojen kehittelyyn.

Nuoret ja ikääntyneet

Työvoiman tarjontaan kohdistuneettyöllisyystyöryhmän esitykset ovat pi-simmälle kehitettyjä nuorten koulutuk-sen tehostamisen osalta. Puuttumattaehdotuksiin yksityiskohtaisemmin viit-taan ”Varautuminen suurten ikäluok-kien aiheuttamaan työmarkkinamuu-tokseen” -projektin esityksiin (Työmi-nisteriö 2003b)3. Ne poikkeavat jos-sakin määrin työllisyystyöryhmän eh-dotuksista, ja jotkut keinot voivat toi-mia vaihtoehtoisina ratkaisuina työlli-syystyöryhmän ratkaisuille.

Ikääntyneiden työssä pysyvyyden li-sääminen on erittäin vaativa tehtävä.Työryhmän ehdottamat keskeiset rat-kaisut ovat kuitenkin hyvin yleisluon-teisia. Raportti sisältää myös muuta-man konkreettisen ehdotuksen, joistakaikki eivät välttämättä tue ikääntyneit-ten työelämässä pysymistä.

Marraskuun 2001 eläkepaketti mah-dollistaa ennen muuta toimihenkilöi-den siirtymisen asteittain eläkkeelle.Työläisten mahdollisuuksia myöhentääeläkkeelle siirtymistään 62. ikävuoden

3 Jatkossa tästä käytetään nimitystä Va-rautuminen-projekti.

Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus ja väestöennuste.

Kuvio 2b. 55–64 -vuotias väestö (henkilöä) vuonna 2010 ja työllisyysaste (%)vuonna 2002 1-vuotisikäryhmittäin.


jälkeen rajoittaa erityisesti työkyky.Tämän vuoksi työkyvyn ylläpitäminenon yksi keskeinen tehtävä, jotta työ-elämässä pysyttäisiin nykyistä pitem-pään. Tehdyissä selvityksissä on käy-nyt ilmi, että ikääntyneet työntekijät ar-vioivat kykenevänsä työskentelemäännykyistä pitempään, kunhan työnanta-ja joustaa mm. työaikajärjestelyissä.4

Työllisyystyöryhmä suhtautuukin ylei-sessä muodossa myönteisesti osa-aikai-seen työntekoon keinona lisätä työajanjoustoja eri elämäntilanteissa. Konk-reettisesti se kuitenkin esittää osa-ai-kaeläkkeen ehtojen tiukentamista.Myöskään Varautuminen-projekti einähnyt perusteita entisen tyyppisenosa-aikaeläkejärjestelmän jatkamiselle.Projekti kuitenkin piti tärkeänä osa-ai-

kaeläkejärjestelmän kehit-tämistä niin, että se tukisityökyvyn ylläpitämistä (ts.olisi vaihtoehto kokoaikai-selle eläkkeelle siirtymisel-le). Osa-aika- ja osatyöky-vyttömyyseläkkeen kehittä-minen on ratkaisevaa, mi-käli ikääntyneiden työuraatodella aiotaan jatkaa.

Työllisyystyöryhmä esittäämyös ns. työttömyys- ja van-huuseläkeputkien poista-mista. Varautuminen–pro-jekti puolestaan ei ehdotaeläkeputkien poistamistavaan niiden käytöstä luopu-mista. Tässä tarkoituksessaprojekti esittää, että ikään-tyneille työttömille on ke-hitettävä työtilaisuuksia jatyöllisyyttä edistäviä toimia.

Projektiryhmän ehdotus-ten lähtökohtana on senhuomioon ottaminen, ettäeläkeputkessa olevat ovattyöttömiä. Jos työpaikkojaalkaa heille avautua, heidäton osoitettava töihin. Heil-lä on samat velvollisuudetottaa työtä vastaan kuinmuillakin työttömillä. Kiel-

täytyessään he menettävät työttömyys-turvan. Ehdotus merkitsee sitä, ettävaltiovalta ei osaltaan enää hyväksyeläkeputkiajattelua tilanteessa, jossatyötilaisuuksia avautuu ikääntyneille.Toisaalta ellei työpaikkoja avaudu, eiikääntyneitä tule pudottaa työttömyys-turvalta ja köyhyyteen.

Työttömät

Työllisyystyöryhmän ehdotukset työt-tömien työllistämiseksi ovat moniltaosin tärkeitä. Työttömyysturvan kes-ton rajoittamishalut kuitenkin oudok-suttavat. Nimenomaan jatkossa onentistä tärkeämpää, että kaikki mah-dolliset työttömät pidetään työmark-kinoiden syrjässä kiinni. On vaara, ettäehdotetut rajoittamistoimet sysäävätosan työttömistä entistä etäämmälle

työmarkkinoista. Jotkut työryhmänehdotukset ovat epämääräisiä. Esim.ehdotukset työttömyysturvalla olevientyöttömien velvollisuuksista kummas-tuttavat useamman kerran. Mitä työ-ryhmä tarkoittaa? Velvollisuudethanovat jo olemassa, vaikka työryhmä niitävasta esittää. Vai onko ehdotuksissajokin kätketty mieli?

Varautuminen-projekti kiinnittäähuomion uuteen tilanteeseen, johontyönantajat jatkossa törmäävät. He jou-tuvat uusia työpaikkoja täyttäessäänturvautumaan entistä useammin ole-massa oleviin työvoimavaroihin, ennenmuuta työttömiin. Vaikka monet työt-tömät sijoittuvat työpaikkoihin kivut-ta, vaatii osa työttömistä eri asteistatukea työmarkkinavalmiuksiensa ke-hittämiseksi. Työpaikat on kuitenkintäytettävä tässä ja nyt. Tämä edellyt-tää työvoimahallinnon toimien aktivi-teettiasteen lisäämistä, jotta työttömätolisivat entistä joustavampia ja työ-markkinavalmiita. Työvoimapolitiikanaktiivitoimiin on panostettava, jottatyövoimapula voidaan ehkäistä.�

KIRJALLISUUS

Eläketurvakeskus (2002), Arvioita työ-markkinajärjestöjen sopiman yksityisalo-jen eläkeuudistuksen vaikutuksista2002, Työryhmäraportti, Eläketurvakes-kuksen monisteita 40.

Kansallisen ikäohjelman seurantara-portti (2000), Työministeriö, sosiaali- jaterveysministeriö, Sosiaali- ja terveysmi-nisteriön julkaisuja 2000:15.

Työllisyystyöryhmä (2003), Työllisyys-työryhmän loppuraportti, Valtioneuvos-ton kanslian julkaisusarja 5/2003.

Työministeriö (2003a), Osaamisen jatäystyöllisyyden Suomi, Työvoima2020:n loppuraportti, Työministeriö,Työpoliittinen tutkimus 245.

Työministeriö (2003b), Varautuminensuurten ikäluokkien aiheuttamaan työ-markkinamuutokseen-projekti 2003,Loppuraportti, Työministeriö, Työhallin-non julkaisu 320.

Valtiovarainministeriön kansantalous-osasto (2003), Arvio työllisyystyöryh-män esittämien toimien vaikutuksista.www.vm.fi.

4 Vrt. esim. Kansallisen ikäohjelman seu-rantaraportti (2000).

Matti Sihdon mielestä Sailaksen työllisyystyöryhmä ei esitäkattavasti keinoja, joilla tarvittavat uudet työpaikat luo-daan. Työryhmän ehdottamat toimet ovat joiltakin tär-keiltä osin vielä yleisluonteisia tai kehittelemättä. Sekäkysyntä- että tarjontatoimet tarvitsevat työryhmän pe-räämää kiireellistä valmistelutyötä.


daan tehdä pitkäkestoista työttömyyt-tä mittaavien erilaisten tunnuslukujenavulla.

Heikki RäisänenTutkimusjohtajaVATT

Työvoima-politiikan roolirakennetyöttömyydentorjunnassa

Rakenteellinen

työttömyys on

Suomessa edelleen

korkea. Mitkä ovat

työvoimapolitiikan

tehokkaimmat

keinot sen

alentamiseksi?

Rakenteellinen työttömyys on se osatyöttömyydestä, joka ei muutu suh-dannetilanteen mukana. Sen tason ar-vioimiseksi on kehitetty erilaisia indi-kaattoreita kuten työttömyysaste, jokaei kiihdytä inflaatiota (NAIRU) taipalkkainflaatiota (NAWRU)1. Raken-teellinen työttömyys ilmenee työvoi-man kysynnän ja tarjonnan laadulli-sena, esimerkiksi ammatillisena taialueellisena yhteensopimattomuutena,ja tilastollisia arvioita sen tasosta voi-

1 Turner et.al. (2002) erottelevat kolmeeri NAIRU-käsitettä: NAIRU (lyhennyssanoista non-accelerating inflation rate ofunemployment), lyhyen aikavälin NAIRUsekä pitkän aikavälin tasapainotyöttömyys.Yhteistä kaikille on vakaata inflaatiotavastaava työttömyysaste ja erona aikaho-risontti. NAWRU = non-accelerating wagerate of unemployment.

Heikki Räisänen on julkaissut useita työvoimapolitiikkaa käsitteleviä tutkimuksia ja ar-tikkeleita. Hän on toiminut myös työvoimapolitiikan operatiivisissa ja strategisissa val-mistelu- ja johtotehtävissä työministeriössä, mm. työvoimapolitiikan uudistuksen selvi-tysmiehenä.


Kuvio 1 a ja b. Työllisyys ja tukityön (a, vasen) sekä työvoimakoulutuksen (b, oikea) volyymit vuosina1981–2002.

Lähde: Räisänen 2003, 15.

Tavanomaisen pitkäaikaistyöttö-myyskäsitteen rinnalla voidaan käyttääesimerkiksi pitkäaikais- ja toistuvais-työttömyyden summaa tai pitkäaikais-työnhaun astetta. Pitkäaikaistyönhakijaon ollut työttömänä ja/tai työvoima-poliittisilla toimenpiteillä sijoitettunavähintään 12 kuukautta, ja tämän ti-lan pysyvyys oli esimerkiksi 1990-lu-vun loppuvuosina hyvin korkea (Mon-tén & Tuomala 2003). Työministeriö(2003) on arvioinut rakennetyöttö-myyden laajuutta yhtäjaksoisen pitkä-aikaistyöttömyyden, toistuvaistyöttö-myyden, työvoimapoliittisilta toimen-piteiltä työttömäksi jäävien sekä tois-tuvasti toimenpiteille sijoittuvien, toi-sensa poissulkevien ryhmien summa-na. Vuonna 2002 näin arvioitu raken-netyöttömyys oli 174 000 henkeä elivajaat 7 % työvoimasta.

Suomen nykytilanteessa kokonais-työttömyyttä ei voida vähentää mer-kittävästi ilman puuttumista rakenne-työttömyyteen. Seuraavaa nousukauttaei voida jäädä odottelemaan, koska seei hoida rakennetyöttömyyttä. Sen si-jaan tarvitaan työmarkkinoiden toimin-taa parantavia muutoksia.

Työvoimapolitiikan perustehtävänävoidaan pitää työmarkkinoiden toimi-vuuden edistämistä, keskeisesti työvoi-man kysynnän ja tarjonnan yhteenso-vittamista. Sillä on sekä suhdanne-, ra-kenne- että myös hyvin-vointipoliittisia ulottu-vuuksia. Työvoimapoli-tiikka koostuu passiivi-sesta ja aktiivisesta osas-ta. Passiivinen työvoima-politiikka eli työttömyys-turva ja -eläke nähdäänusein pelkästään hyvin-vointi- tai sosiaalipoliitti-sessa merkityksessä,vaikka sillä on tärkeitä vaikutuksia työ-markkinoiden toimintaan. Esimerkik-si työttömyysturvan yleisiin saantiedel-lytyksiin kuuluvat vaatimukset työ-markkinoilla käytettävissä olosta ja ko-koaikatyön hakemisesta vaikuttavattyömarkkinoiden toimintaan.

Työttömyysturva ja muut suhdantei-den mukana muuttuvat työttömyydenkustannukset (esimerkiksi osa toi-meentulotuesta ja asumistuesta) toimi-vat taloudessa automaattisina vakaut-tajina, mutta myös osaa aktiivisen työ-

voimapolitiikan toimista voisi luonneh-tia “puoliautomaattisiksi vakauttajiksi”,siksi selkeältä etenkin tukityöllistämis-ohjelmien vastasyklinen luonne vaikut-taa. Vaikka aktiivinen työvoimapolitiik-

ka on päätösperäistä,näyttää poliittinen pää-töksentekijä ainakin tu-kityöllistämisen osalta toi-mivan puoliautomaatti-sesti suhdannevaihteluitatasaavasti. Tämä johtuuyhteiskuntapoliittisestapaineesta reagoida nope-asti avoimen työttömyy-den muutoksiin. Toisaal-

ta tukityöllistämisen volyymin nosto eivälttämättä onnistu, jos työnantajat ei-vät palkkaa kohderyhmään kuuluviahenkilöitä vallitsevilla tukiehdoilla.

Tukityöllistäminen on melko tiukkaansuhdanteiden vastaisesti käytettyä ak-tiivista työvoimapolitiikkaa (kuvio 1a),sen sijaan työvoimakoulutuksen suh-dannepoliittinen rooli on epäselvem-pi. Vuosina 1994–97 työvoimakoulu-tusta käytettiin myötäsyklisesti (kuvio1b). Tukityöllistämistoimien yritysta-soista vaikuttavuutta koskevassa tut-

“Kokonaistyöttö-myyttä ei voidavähentää merkit-tävästi ilman puut-tumista rakenne-työttömyyteen.”

1981

1982

1984

1985

1998

1988

1989

1991

1992

1993

1994

1995

1999

2000

1997

1996

19831987

20012002

19901986

1981

1982 19851986

1992

1991 1990

198919881987

19841983

1997

1996

1995

1994

1993 20022001

2000

1999

1998


kimuksessa saadut tulokset viittaavatsiihen, ettei niiden rakennepoliittinensisältö ole kovin merkittävä, koska tukisyrjäyttää osan yrityksen palkkame-noista muihin tarkoituksiin, eikä tuki-työllistetyn työn kesto tukijakson jäl-keen yrityksessä ole kovin pitkä (Kan-gasharju ja Venetoklis 2003). Niinpätukityöllistämistoimenpiteillä yrityksissänäyttäisi olevan lähinnä suhdanne- jahyvinvointipoliittista merkitystä. Työ-voimakoulutuksella on ilmeisesti enem-män rakennepoliittista merkitystä, sil-lä sen avulla voidaan hankkia työmark-kinoilla kysyttyjä valmiuksia ja toteut-taa ammatillista liikkuvuutta. Koskakoulutus on pääasiassa ammatillista,edellyttää se oppilaitosten sijainninvuoksi usein liikkumista kotipaikka-kunnalta, jolloin myös työnhakualueetvoivat laajentua.

Työvoimapolitiikka ja työttö-myyden kesto

Työttömyyden keston tarkasteleminenon olennaista työvoimapolitiikan vai-

kutusten kannalta kahdella tavoin: työ-voimapolitiikka joko supistaa valumaapitempikestoiseen työttömyyteen (en-naltaehkäisevät toimet) tai auttaa josiihen joutuneita pois työttömyydestä(korjaavat toimet).

Ennaltaehkäisypolitiikkaa voidaan pi-tää taloudellisesti selvästi edullisempa-na ja myös tuloksellisempana kuin kor-jaavia toimia. Tämä johtuu siitä, ettälyhytkestoisen työttömyyden päättämi-seksi riittävät usein lyhyt-aikaiset ja yksikkökustan-nuksiltaan alhaiset työvoi-mapalvelut, kun taas pit-käkestoista työttömyyttävastaan joudutaan käyt-tämään pitkäaikaisempiaja kalliimpia toimia. Nä-mäkään eivät usein oleriittäviä, kun etäisyys avoi-mista työmarkkinoista onkasvanut, joten korjaavien toimien tu-lokset voivat jäädä vähiin. Tämä ei kui-tenkaan tarkoita sitä, että jo muodos-tuneeseen rakenteelliseen työttömyy-teen ei voitaisi tai pitäisi puuttua työ-voimapolitiikan keinoin.

Valinta ennaltaehkäisevien tai kor-jaavien toimien välillä riippuu useis-ta tekijöistä. Tällaisia ovat työttömyy-den tilariippuvuus, yksilöllisten teki-jöiden merkitys pitkäkestoiseen työt-tömyyteen valikoitumisessa sekä pit-käaikaistyöttömien tuottavuus ja mo-tivaatio. Myös aktiiviohjelmien koh-dentaminen ja kesto sekä etuuksiensaajien reagointi aktiiviohjelmien jaetuuksien muutoksiin vaikuttavat asi-

aan (OECD 2002,190). EU:n työllisyys-strategiassa (Euroopankomissio 2003) ennalta-ehkäisevät toimenpide-linjaukset on nostettukeskeisesti esille.

Avoimille työmarkki-noille työllistyminen jokoomatoimisesti tai työnvä-lityksen välittömin toimin

koskee varsin lyhyen aikaa työttömä-nä olleita (kuvio 2). Tämä kuvaa sa-malla työmarkkinoiden kysyntäpuolenvalikoivuutta. Työvoimapolitiikan ak-tiiviohjelmat kohdistuvat keskimääräis-tä selvästi pidempikestoiseen työttö-myyteen työnvälityksen toimiessa hy-vin markkinaperusteisesti.

Tarkastelemme seuraavaksi työvoi-mapolitiikan laskennallista vaikutustatyöttömyyden kestoon (taulukko 1).Kyse on tietyn kestoluokan työttömi-en keskimääräisen vaihtumisen odot-teesta tilanteessa, jossa työvoimapoli-tiikkaa ei olisi verrattuna todelliseen ti-lanteeseen, jossa työvoimapolitiikkaaharjoitetaan. Tällainen laskelma antaakuvan siitä, millainen työvoimapolitii-kan työttömyyden kestoa lyhentävävälitön vaikutus on.

Työvoimapolitiikan kokonaisvaikutustyöttömyyden kestoon on supistunuterityisesti vuoden 1996 jälkeen, mikäjohtuu avointen työmarkkinoiden ky-synnän vilkastumisesta ja tästä seuran-neesta työvoimapolitiikan volyyminvähentämisestä (vrt. edellä esitetty“puoliautomatiikka”). Parina viimevuonna työvoimapolitiikka lyhensi työt-tömyyden kestoa laskennallisesti 1,3kuukautta. Toisaalta muutokset erikestoluokissa ovat olleet viime vuosi-

Oikein kohdennet-tuna työvoima-politiikalla onhuomattava vai-kutus rakenteelli-seen työttömyyteen.

Kuvio 2. Työttömyyden päättymissyyt ja työttömyyden kesto vuosina 1991–2002, viikkoa.

muuten av. markkinoille=saanut muuten työtä + lomautus tai lyhennetty työviikkopäättynyttyövoiman ulkopuolelle=aloittanut muun koulutuksen + työnhakuun ETA-valtioon+ työvoiman ulkopuolelle + työttömyyseläkkeelle

Lähde: Työministeriö, työnvälitystilasto.


na hämmästyttävänkin pieniä, eli suu-ria kohdentamismuutoksia ei ole teh-ty. Työvoimapolitiikalla on edelleenhuomattavan suuri välitön vaikutuspitkään jatkuneeseen tai rakenteelli-seen työttömyyteen.

Toimenpiteiden varsinainen vaikutta-vuus ei näy tässä tarkastelussa millääntavoin. Eräs vaikuttavuuden osatekijä,valikoivuus ja kohdentaminen näyttäi-si kuitenkin oheisen taulukon perus-teella toimivan kokonaisuutena mielek-käällä tavalla.

Tätä voidaan perustella sillä, että työ-voimapolitiikka voi yltää parhaaseenvaikuttavuuteen, jos toimenpiteisiinonnistutaan valitsemaan niistä ja vainniistä hyötyviä osallistujia. Liika koh-dennus lyhytkestoiseen työttömyyteenmerkitsee työmarkkinavuotojen kas-vua (ns. kuollut paino-vaikutus elidead weight effect), toisaalta liikapainotus työmarkkinaongelmiltaanvaikeimpiin ryhmiin lisää toisten osal-listujien syrjäytysvaikutusta. Mahdol-lisesti ohjelma myös korvaa työvoi-maa kilpailevista yrityksistä. Optimaa-linen työvoimapolitiikan kohdentami-nen edellyttää siten toisaalta muuten-kin pärjäävien henkilöiden karsimistaosallistujien joukosta ja sen välttämis-tä, että ohjelma vain järjestelee työn-hakijoita työnhakujonossa uuteen jär-jestykseen.

Työmarkkinatuki ja rakenteel-linen työttömyys

Työmarkkinatuki on ollut työttömienpääasiallinen toimeentulomuoto jovuodesta 1998 lähtien, ja sillä olevatmuodostavat myös merkittävän osanrakenteellisesta työttömyydestä.Vuonna 2001 työministeriön projek-tiryhmä arvioi, että “työmarkkinatu-ella olevista on muodostumassa työt-

tömyyden ns. kova ydin, jota on ryh-dyttävä sulattamaan nykyistä tehok-kaammilla toimenpiteillä. Kun työ-markkinatilanteen parantuessa työt-tömien kokonaismäärä on vähentynyttasaisesti, vuodesta 1994 210 000:lla,on työmarkkinatuella olevien määräpysynyt lähes samana” (Työministe-riö 2001, 7).

Työmarkkinatuki on tasasuuruinen,osittain tarveharkintainen työttömyy-setuus. Sen piiriin kuuluvat eivät täytätyöttömyysvakuutuksen työssäoloeh-toa, tai heillä työttömyysturvan 500päivän enimmäisaika on tullut täyteen.Työmarkkinatuki on paitsi passiivi-myös aktiivitoimien aikainen tuki niintyöllistämistukena kuin työharjoittelus-sa tai työvoimakoulutuksessa.

Työmarkkinatuki on kestoltaan rajoit-tamaton eli sitä voi saada vaikka 48vuotta, mikä on teoriaa. Kun järjestel-mä on nyt ollut voimassa runsaat 8˚vuotta, on 26 000 henkilöä saanut sitäyli kuusi vuotta ja 55 000 henkilöä ylineljä vuotta, mikä taas on käytäntöä.Yli 500 päivää työttömyysetuutta saa-neet ovat yleensä heikosti koulutettu-ja, ja heidän työhistoriansa on vähäi-nen, mutta useimmat ovat 30–50-vuo-tiaita eli parhaassa työiässä.

Taulukko 1. Aktiivisen työvoimapolitiikan vaikutus työttömyyden kestooneri kestoryhmissä vuosina 1994–2002.

yli yli yli yli yli yli0–1 kk 1–3 kk 3–6 kk 6–12 kk 12–24 kk 24 kk yhteensä

1994 0,5 2,2 3,5 6,6 15,1 16,5 3,11995 0,5 2,5 3,5 6,2 14,3 14,6 2,91996 0,5 2,6 3,3 5,8 13,5 14,3 2,71997 0,4 2,4 2,8 5,6 12,5 11,4 2,21998 0,4 2,2 2,5 4,8 10,9 9,9 1,91999 0,3 1,9 2,3 4,8 10,3 8,8 1,62000 0,3 1,7 2,2 4,8 10,0 8,6 1,42001 0,3 1,7 2,2 4,8 10,1 6,2 1,32002 0,3 1,7 2,3 4,8 10,1 7,6 1,3

Lähde: Räisänen (toim.) 2002, 20 ja päivitys vuodelle 2002.

Lähde: Työpoliittinen aikakauskirja 2/2003, tilasto-osa.

Kuvio 3. Työttömien toimeentuloturva vuosina 1995–2002, indeksi, 1995=100.


Rakenteellisen työttömyyden selkeävähentäminen ei onnistu ilman, ettätyömarkkinatuella olevia saadaan ny-kyistä enemmän töihin. Käytännössäpitkään työmarkkinatuella olevistamonet eivät yllä kovin korkeaan tuot-tavuuteen, joten he tarvitsevat ammat-titaidon parantamista ja lisäksi jokoverotukea tai muita työn hintaa sub-ventoivia ratkaisuja sekä sopivia työ-paikkoja.

Työttömyyskassajärjestelmän piiriinkuuluvien työttömien määrän muutosseurailee melko tiiviisti kokonaistyöt-tömyyden muutoksia (kuvio 3). Työ-markkinatuen kehitys ei ole kuitenkaanollut yhtä suotuisaa, vaikka tarkaste-lun lähtövuotena pidetään vuotta 1995,jolloin työmarkkinatukijärjestelmä olijo vakiintunut. Työvoiman kysynnänkasvu kohdistuu heikosti työmarkki-natuella oleviin.

Hollannin vai Tanskanmalli?

Suomen työttömyysongelma on eu-rooppalaisittain laaja, mutta työttömyy-den rakenne on sittenkin kohtuullinenotettaessa huomioon pitkäaikaistyöttö-myyden taso ja aktiivisen työvoimapo-litiikan ohjelmien määrä. Aktiiviohjel-mien eurooppalaisittain alempaa kes-kitasoa edustavaa määrää kompensoi-vat meillä kehittyneet ja laadukkaat työ-voimapalvelut. Kuitenkin Suomessa

melko heikkojakintyövoimaresurssejapyritään pitämääntyövoimassa eliyleensä käytännössätyöttömänä, kunjoissain toisissa mais-sa vastaavien ryhmi-en toimeentulo onhoidettu esimerkik-si työkyvyttömyys-etuuksien avulla.

Viime vuosina onusein viitattu Tans-kaan ja Hollantiineurooppalaisina me-nestystarinoina työ-markkinoilla (mm.Auer (2000), Har-tog (2002), Wester-g a a r d - N i e l s e n(2002), Arnkil &Spangar (2000 ja2001) sekä Työmi-nisteriö (2001)).Yhteisinä piirteinäTanskalle ja Hollan-nille voidaan pitääkohtuullisen hyväätalouskasvua, etuus-ja veromuutoksiasekä alhaista avoin-ta ja pitkäaikaistyöttömyyttä. Tanskaon painottanut enemmän työvoima-politiikan aktivointilinjaa Hollanninmallin painottuessa enemmän osa-ai-katyön suosimiseen.

Oheiseen taulukkoon 2 on koottueräitä keskeisiä piirteitä Tanskan, Hol-lannin ja Suomen työmarkkinoista vii-me vuosilta. Työllisyys on kasvanutSuomessa hyvin, ja se on myös leikan-nut työttömyyttä enemmän kuin joerittäin alhaisella työttömyyden tasollaolleissa Tanskassa ja Hollannissa. Sekäkokonais- että pitkäaikaistyöttömyysovat meillä laajempia. Ikääntyneidentyöllisyys on parempi kuin Hollannis-sa mutta jää selvästi jälkeen Tanskas-ta. Osa-aikatyön osuus on Suomessaedelleen vähäinen, vain kolmannes Hol-lannin tasosta. Tanska panostaa sekäaktiiviseen että passiiviseen työvoima-politiikkaan enemmän suhteessa kan-santuotteeseen kuin Suomessa teh-dään. Hollantikin panostaa aktiivipo-litiikkaan selvästi meitä enemmän.

Pitäisikö rakennetyöttömyyden alen-tamiseksi tavoitella Tanskan tapaan

Taulukko 2. Työmarkkinoiden piirteitä Tanskassa, Hollannissa ja Suo-messa vuodesta 1998 lähtien.

Tanska Hollanti Suomi

Työllisyyden kasvu 1998–01, keskim. % 1,0 2,3 2,0Työttömyysasteen lasku 1998–02, %-yks. -0,4 -1,1 -2,3Pitkäaikaistyöttömyysaste 1998–01, keskim. % 1,2 1,3 3,055–64 v. työllisyysaste 1998–01, keskim. % 55,1 36,9 41,0Osa-aikatyö 1998–00, % kokonaistyöllisyydestä 15,2 31,8 10,3Passiivinen työvoimapolitiikka, % bkt:sta * 3,2 2,2 2,3Aktiivinen työvoimapolitiikka, % bkt:sta * 1,7 1,6 1,1

*) Tanska vuodet 1998–2000, Hollanti ja Suomi vuodet 1998–2001

Lähteet: OECD: Employment Outlook 2002; Eurostat structural indicators.

Heikki Räisänen korostaa työmarkkinatuella olevien työl-listämistä rakennetyöttömyyden alentamiseksi. Tällöin tar-vitaan ammattitaidon parantamista, työn hintaa subventoi-via ratkaisuja ja sopivia työpaikkoja.


aktivointitoimien lisäystä vai Hollan-nin mallin mukaisesti palvelusektorinosa-aikatyön suosimista? Ehkä Suo-messa kannattaisi hyödyntää vain par-haat piirteet kummastakin esimerkis-tä ja yhdistää harjoitettuun makrota-louspolitiikkaan edelleen veronalen-nuksia sekä kiihokkeita etuuksiin(etenkin työmarkkinatukeen) samallakun huolehditaan aktiivisen työvoima-politiikan hyvästä vuorovaikutuksestamuiden politiikkalohkojen kanssa.�

KIRJALLISUUS

Arnkil, R. & Spangar, T. (2000), Tans-kan “aktivoiva työvoimapolitiikka” – esi-kuva Suomelle? Työpoliittinen aikakaus-kirja 3/2000, 19–31.

Arnkil, R. & Spangar, T. (2001), Työ-voimapalvelujen kehittäminen “toiseenmoderniin?” Teemoja Incentive measu-res -projektin valossa, Työpoliittinen ai-kakauskirja 4/2001, 5–18.

Auer, P. (2000), Employment revivalin Europe. Labour market success inAustria, Denmark, Ireland and the Net-herlands, Geneva: ILO.

Euroopan komissio (2003), Ehdotus:Neuvoston päätös jäsenvaltioiden työlli-syyspolitiikan suuntaviivoista, http://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/pdf/2003/com2003_0176fi01.pdf

Hartog, J. (2002), Over the hill: TheDutch way out of labour market misery,teoksessa Ilmakunnas, S. & Koskela, E.(eds.), Towards higher employment. Therole of labour market institutions, VATT-publications 32.

Kangasharju, A. & Venetoklis, T.(2003), Do wage subsidies increaseemployment in firms? VATT-discussionpapers 304.

Montén, S. & Tuomala, J. (2003), Alu-eellinen työttömyys ja pitkäaikaistyöttö-myys 1990-luvulla, VATT-keskustelu-aloitteita 292.

OECD (2002), Employment Outlook,Paris: OECD.

Räisänen, H. (toim.) (2002), Raken-teellinen työttömyys. Tutkimusinventaarija politiikkajohtopäätökset, VATT-tutki-muksia 92.

Räisänen, H. (2003), How to Cope withLabour Market Policy Tools in EconomicDownturn: Finnish Evidence, VATTDiscussion Papers 305.

Turner, D. et al. (2002), Estimating thestructural rate of unemployment for the

OECD countries, OECD Economic Stu-dies No 33, 171–216.

Työministeriö (2001), Työmarkkinatu-kijärjestelmän kehittäminen, työhallin-non julkaisu 287.

Työministeriö (2003), Rakennetyöttö-myyden purkaminen, työhallinnon jul-kaisu 321.

Westergaard-Nielsen, N. (2002), 20years of labour market policies in Den-mark, teoksessa Ilmakunnas, S. & Kos-kela, E. (eds.), Towards higher emplo-yment. The role of labour market insti-tutions, VATT-publications 32.


Joskus 1980-luvun alkupuolella otinJoensuun yliopistossa vastaan tent-tejä kirjasta Saviaho–Sailas–Ylinen:Julkisen talouden suunnittelu ja bud-jetointi (Helsinki: Gaudeamus,1981). Mielestäni se oli todella tyl-sää kamreeritekstiä, niin kuin var-maan asiaan kuuluikin. Nyttemminolet VM:n ylin virkamies, talouspo-

litiikan johtava valmistelija ja sana-valmis median suosikki. Mitä oikeintapahtui?

“En tiedä, onko tässä mitään senkummempaa tapahtunut. Tuolla teok-sella oli sellainen tausta, että Saviaho

Työllisyystavoiteedellyttää vaativia janopeita toimenpiteitä– valtiosihteeri Raimo Sailaksen haastattelu1

Heikki TaimioVanhempi tutkijaPalkansaajien tutkimuslaitos

Viime maaliskuussajulkistettu Työllisyys-työryhmän loppu-raportti on herättänytrunsaasti keskustelua.Työryhmän puheen-johtaja valtiosihteeriRaimo Sailas vastaaesitettyyn kritiikkiin jakorostaa, että raportinehdottamat toimen-piteet on nähtävä koko-naisuutena, ja ettäniiden toteuttamisellaon kiire.

Valtiosihteeri Raimo Sailas on jo pitkään osallistunut näkyvästi talouspoliittiseen ja yhteis-kunnalliseen keskusteluun.

1 Haastattelu on tehty 11.8.2003.


ja Ylinen olivat tehneet siitä aikanaanensimmäisen version, kun Suomenbudjettijärjestelmää uudistettiin 1960-luvun lopulla. Lähinnä kai Norja oliesikuvana. Sitten se vanheni, he pyy-sivät minua myös mukaan kirjoitta-maan, ja jonkinmoisen panoksen sii-hen sitten annoin.

Itsestään on tietysti aina hankala pu-hua, mutta jo Sorsan II-hallituksenaikana 1977–79 olin läheisesti muka-na sen elvytyspolitiikan valmistelussa,joten en itse näe tapahtuneen mitäänyhtäkkistä muutosta tai aktivoitumis-ta näissä asioissa. Nykyään tietysti laitja ohjeet lähtevät siitä, että virkamies-ten pitäisi olla avoimempia ja osallis-tua keskusteluun enemmän kuin en-nen. Median pyrkimys henkilöidä asi-at vaikuttaa siihen, että niistä puhu-taan nyt henkilöiden nimiin kytkey-tyen enemmän kuin aiemmin. Ja tie-tysti talouspolitiikka on noussut lähin-nä 1990-luvun laman johdosta julki-suudessa merkittävämmäksi asiaksikuin ennen sitä.”

Onko virkamiesten ja poliitikkojensuhde muuttunut millään tavalla?

“Näinhän ajattelevat usein ne, jotkakatsovat ulkoa – vaikkakin läheltä asi-oita seuraten. Minun on vaikea näh-dä, että olisi tapahtunut mitään sen

kummempaa muutosta. Jostakin syystämedia haluaa tulkita, että virkamiehethallitsevat ja päättävät mitä tehdään.Olen esittänyt vastaväitteen: kuka ku-vittelee, että virkamiehet olisivat oh-jailleet Erkki Liikasta, Ahti Pekkalaa taiSauli Niinistöä tai monia muita mei-dän johtavia poliitikkojamme kutenEsko Ahoa tai Paavo Lipposta? Se, ettämissä se valta on ja miten se pitäämääritellä, on monitahoinen kysymys.Eihän virkamiehillä juuri mitään pää-tösvaltaa ole. Mutta on selvää, että val-misteluvaltaa on. Eihän virkamiehilläolisi mitään merkitystä, elleivät heidänkäsityksensä millään tavalla näkyisi pää-töksissä.

Näkee joskus, että mediasta on kivakiusata poliitikkoja sillä, että sano-taan: virkamiehet päättävät ettekä te.Virkamiehen kannalta on kiusallistanähdä tällaista. Eivät sitä tietysti edes-auta sellaiset lausunnot, kuin Suvi-Anne Siimes sanoi lähdettyään täältäpois, että valtiovarainministeriön kan-santalousosaston veropoliittiset kan-nanotot sanelevat nykyisen hallituk-sen budjettilinjaukset. Toisin sanoen,että oltuaan muutaman viikon ylijoh-tajana Anne Brunila päätti, minkälaistaverolinjaa Vanhasen-Kalliomäen hal-litus harjoittaa. Ei se nyt taida ihanniinkään olla.”

Työllisyystyöryhmän raportti pähkinänkuoressa

Pääministeri Paavo Lipposen asettama ja valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtama Työllisyystyöryhmä näki 31.3.2003 julkistamas-saan loppuraportissa haasteeksi turvata hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja kansainvälisen verokilpailun kiristyessä ja ikään-tyvän väestön lisätessä paineita julkisiin menoihin. Tavoitteena on 75 %:n työllisyysaste ja alle 5 %:n työttömyysaste vuoteen2010 mennessä. Työuria pitäisi pidentää kahdella vuodella molemmista päistä ja saada tuloksena olevalle lisätyövoimalle jatyöttömille työpaikkoja. Työryhmä näki esittämänsä toimenpiteet kokonaisuutena, jonka vaikuttavuus työllisyyteen on sitä suo-tuisampi mitä yhtenäisempänä toimintaohjelma toteutetaan. Keskeisimpiä esityksiä olivat seuraavat. Tuloveroastetta tulisi alen-taa kuluvalla vaalikaudella 4 prosenttiyksikköä kaikilla tulotasoilla, ja ylintä rajaveroastetta alennettaisiin samalla 52 prosenttiin.Työnantajan kansaneläkevakuutusmaksusta luovuttaisiin asteittain ja kansaneläkkeet kustannettaisiin suoraan verovaroin. Ar-vonlisäverotuksen 8 ja 17 prosentin verokannat yhdistettäisiin 14 prosentiksi. Julkisiin tutkimusmenoihin tulisi 5 prosentinvuotuinen reaalikasvu. Uusien ylioppilaiden sijoittumista korkeakouluihin nopeutettaisiin ja opintotukea korotettaisiin samallakun se muutettaisiin lainaperusteiseksi. Valmistumisen jälkeen merkittävä osa lainanhoitomenoista voitaisiin vähentää verotuk-sessa. Julkiset työvoimapalvelut ehdotetaan eriytettäviksi työnvälitykseen ja vaikeammin työllistettäville tarkoitettuihin työvoi-man kehittämiskeskuksiin. Työttömyysturvan kesto tehtäisiin riippuvaiseksi työhistorian pituudesta, ja työmarkkinatuelle tulisi500 päivän enimmäiskesto. Työttömyyseläkeputken poistaminen aloitettaisiin, ja osa-aikaeläkkeen saantiehtoja tiukennettaisiin.Edistettäisiin osa-aikaisuutta sekä tuettaisiin työkykyä ja työssä jaksamista. Kasvuyritysten toimintaedellytyksiä parannettaisiin,konkurssilainsäädäntöä uudistettaisiin ja yrittäjien sukupolvenvaihdoksia tuettaisiin. Julkisen sektorin tukipalveluja sekä hyvin-vointipalveluja ulkoistettaisiin ja avattaisiin kilpailulle.

Viimeaikainen osallistumisesi talous-politiikan valmisteluun ja julkiseenkeskusteluun on liittynyt johtamasiTyöllisyystyöryhmän raporttiin, jokajulkistettiin 31.3.2003 ja jonka esi-tysten toteuttamisesta myös jatkossavarmasti keskustellaan. Onko raporttimielestäsi otettu hyvin vastaan?

“Ainakin se on tullut vastaanotetuksisiitä päätellen, että siihen viitataan jat-kuvasti ja siitä keskustellaan. Ei kai seole mikään ihme, koska nämä ovatniitä oikeita ja todellisia ongelmia, jot-ka meillä edessä ovat. Sen takiahantyöllisyystyöryhmä asetettiin, että seetsisi jonkinnäköistä analyysia ja vas-tauksia näihin kysymyksiin.

Se, että opintotuki- ja työttömyys-turva-asioita on tuotu paljon esille jakritisoitu niitä koskevia ehdotuksia,johtuu siitä, että nämä kaksi asiaa vuo-tivat etukäteen ja vielä vähän väärässämuodossa Helsingin Sanomiin.”

Raporttia on ilmeisesti aika paljonkommentoitu myös lukematta sitä?

“Se on helposti nähtävissä, mutta seei nyt ole mitään uutta. Yhteiskunnal-linen keskusteluhan näyttää olevanhyvin paljon sitä, että lukematta kom-mentoidaan. Media edellyttää, ettäkysymyksiin vastataan 7–9 sekunnis-sa, vaikka ne ovat sellaisia, ettei niihin


yksinkertaisesti voi mitenkään järke-västi vastata siinä ajassa. Mutta uskon,että tätä on luettu myöskin poikkeuk-sellisen paljon.”

Verokilpailu haasteena

Kansainvälinen verokilpailu on ollutjo pitkään esillä, mutta tämän rapor-tin ilmestymisen jälkeenkin on tulluteräitä asioita, jotka ovat nostaneetsitä vielä enemmän julkisuuteen – esi-merkiksi Saksan veroalennukset, jaEU:n laajentumisen myötä ennenkaikkea Viro on noussut voimakkaas-ti esille.

“Kyllähän Saksan verouudistus onvarsin merkittävä, ja se tuli julkisuu-teen todellakin raportin jälkeen. Yh-teiskunnallisen keskustelun vaatimat-tomaan tasoon liittyy, että on ikäänkuin uutena asiana alettu puhua alko-holijuomien tuliaissäännösten muuttu-misesta, vaikka on tiedetty EU-jäse-nyyden alusta saakka, että tällainentulee vastaan.

Julkisten talouksien alijäämät euro-alueella tietysti hillitsevät verokilpailua.Toisaalta vaikka Saksa rikkoo kasvu-ja vakaussopimusta, se keventää ve-rotusta.

Yritysverokeskustelu olisi hyvä joskuspalauttaa nollapisteeseen. Jos meillä onsisämarkkinat 15 maan kesken – jakohta sitten paljon runsaamman jou-kon kesken – niin paras mahdollinenratkaisu olisi sama yritysverotus kokosillä alueella. Ei ole minkäänlaisiamerkkejä, että siihen oltaisiin menos-sa.”

Ehkä nämä asiat ovat nyt vasta tul-leet oikein voimakkaasti esille osit-tain siksi, että on odotettu mitä tässätapahtuu, ja poliittisten ratkaisujentai yksimielisyyden saavuttaminenEU:ssa näistä verokilpailuun liittyvis-tä kysymyksistä on ollut erittäin vai-keaa. Nyt on pakko sitten tehdä pää-töksiä, kun ensi vuoden alusta tuleemuutoksia.

Kun veroasioissa on tämä yksimieli-syyden vaatimus, on erittäin vaikea

saada aikaan mitään ratkaisuja – ja jat-kossa vielä vaikeampaa, kun EU laa-jenee.

Ei taida olla kovin helppoa Suomentai Pohjoismaiden ajaa esimerkiksialkoholiveron nostoa EU:ssa.

“Voihan sitä yrittää ajaa, mutta tu-loksia on erittäin vaikea aikaansaada,ja jos saadaankin, niin ne ovat mität-tömiä verrattuna ongelmaan. Viinikult-tuuri ja keski- ja eteläeurooppalainenkulttuuri on niin vahva, ettei sielläymmärretä tällaisia ongelmia.”

Säästöjä vai jotain muuta?

Siirrytäänpä sitten tähän toiseen pää-haasteeseen, väestön ikääntymisestäjohtuviin menopaineisiin. Voidaankoraportin esitykset nähdä myös julki-sen talouden säästöohjelmana, jottasuurten eläkeläisjoukkojen muodos-tama taakka ei muodostuisi työikäi-sille kohtuuttomaksi?

“Ei, ei ole. Sana säästö on aika epä-määräinen silloin, kun puhutaan julki-sen talouden säästöistä. Jos puhutaantulonsiirroista, jotka ovat etupäässävaltion budjetista ja eläkejärjestelmäs-tä maksettavia, niin ”säästöä” voi syn-tyä sillä tavalla kuin esimerkiksi lapsi-lisissä on syntynyt, kun saajien luku-määrä vähenee. Sen voi tulkita niin,että menoja säästyy itsestään.”

Mutta ne on myös jäädytetty useiksivuosiksi…

“Silloin syntyy säästöä reaaliarvojenlaskiessa. Todellista säästämistä ja me-nojen leikkaamista on se, että alenne-taan tulonsiirtojen perusteita tai kiris-tetään saannin ehtoja. Sitten on tämäpalvelupuoli, jossa myös puhutaan sääs-töistä ja joka on etupäässä kuntien vas-tuulla. Siellä säästökäsite muuttuu hä-märämmäksi. Voidaan ihan hyvin aja-tella, että yksikkökustannuksia saadaanalemmaksi ilman, että todellisuudessa”säästetään”. Hyvin tiedetään, että sa-moja ja samanlaatuisiakin palvelujatuotetaan eri yksiköissä ihan eri kus-tannuksin.

On vaikea löytää täsmällisiä ilmaisu-ja, jotka erittelisivät paremmin, mitäsäästäminen kulloinkin tarkoittaa. Nytsillä voidaan tarkoittaa mitä vain ja tor-jua rationalisointiehdotuksia palvelu-tuotannossa.”

Toinen ilmaisuhan tässä yhteydessäon menokuri, jota on valtiontaloudenkehyksissä.

“Sekään ei ole erityisen täsmällinenilmaisu. Jos ajatellaan julkisen meno-talouden problematiikkaa tällä hallitus-kaudella, niin hallitusohjelmassa ja senlisäpöytäkirjassa on tulonsiirtojen pe-rusteet määritelty harvinaisen yksityis-kohtaisesti. Jos siinä pysytään, niin tie-dämme aika tarkkaan, mikä on tulon-siirtomenojen taso neljän vuoden ku-luttua.

Suuri kysymysmerkki on se, mitenkehittyy palvelusektori, joka on pitkältikuntien vastuulla: kuinka tehokkaastiasioita voidaan hoitaa, miten voidaanpitää yksikkökustannukset kurissa?Hallituksen kannalta se on pulmallis-ta, koska ei ole mitään kahvaa, jollavoisi suoraan säädellä kuntien meno-taloutta ja palvelutuotannon kustannus-tehokkuutta, mikä kuitenkin vaikuttaavälillisesti myös valtiontalouteen.

Onko säästöä esimerkiksi, jos kaksilukiota yhdistetään sen johdosta, ettäoppilasmäärät näyttävät molemmissajäävän vähäisiksi tulevaisuudessa? Tot-ta kai silloin monet tulkitsevat, että tämäon kamalaa säästöä ja kurjistamista.

Helsingissä on käyty keskustelu päi-vähoitokapasiteetin vähentämisestä sentakia, että palvelujen kysyntä vähenee,kun lapsia tiedetään olevan paljon vä-hemmän. Mitä helkkarin säästämistäja kurjistamista se on? Ja kuitenkin sesaadaan mediassa näyttämään siltä,että Helsingin kamalan taloustilanteenjohdosta nyt sitten joudutaan tekemäännäin ikäviä ratkaisuja, jotka vaaranta-vat lastentarhanopettajien työpaikat, jalapset joutuvat menemään 500 metrinsijasta kilometrin päähän päiväkotiin.”

Se on sitten myös rationalisointia?“Voi sen niinkin sanoa. Mutta on jär-

jetöntä ajatella, ettei siihen reagoitaisi


mitenkään. Nythän hallitusneuvotte-luissa oli esillä ehdotus, että sotavete-raanien lukumäärän vähentyessä me-nopotti pidetään ennallaan. Niinpä se,joka viimeisenä on hengissä, tulee aikahyvin hoidetuksi.

Samoin vaaditaan, että kouluikäistenmäärän vähenemisestä syntyvä säästöpitää käyttää koulutuksen tason paran-tamiseen. Se on minusta absurdia,koska juuri se säästöhän pitäisi käyt-tää vanhus- ja terveyspalvelujen rahoit-tamiseen.

Opinnoista töihin aikaisem-min

Työllisyysasteen nostamiseksi 75%:iin työllisyystyöryhmä esittäätyöurien pidentämistä kahdella vuo-della molemmista päistä. Alkupääs-sä onkin nyt kiistattomia ongelmia,jos verrataan mihin tahansa muuhunmaahan: korkeakouluopinnot aloite-taan keskimäärin vasta kolme vuot-ta valmistumisen jälkeen, ja opiske-luajat ovat pitkiä. Onkolähiaikoina tarkoituskonkretisoida opintojenaloitusaikaa varhenta-via ehdotuksia kuten yo-tutkinnon kehittämistä,yhteisvalintamenettelyätai uusien ylioppilaidenkiintiöitä korkeakou-luissa?

“Pehmein paikkahantässä on se aika, jokakäytetään ennen kuinopinnot saadaan alkuun. Se tuli mei-dän raportissamme vahvasti esille, jatässä asiassa opetusministeriö on jolähtenyt liikkeelle. Peruskouluihin jalukioihin pitää saada parempi opinto-jen ohjaus, ja valintakoemenettelyjä pi-tää uudistaa. Tarvitaan nopeita ratkai-suja jo senkin takia, että ne vaikutta-vat pitkällä viiveellä.

Tämän pitäisi tapahtua vahvalla ope-tusministeriön vedolla, koska en luotayliopistoihin, jos asia jätetään niiden itsekunkin ja jokaisen tiedekunnan mie-tittäväksi. Oman tärkeyden ja kissan-

hännän nostaminen ja loputon jahkaa-minen kuuluu tässä asiassa yliopisto-maailmaan.

Nyt on alkanut olla sellaisia puheen-vuoroja yhä enemmän, että onko tämänyt sitten niin ongelmakaan. Eikös seole hyvä vain, että on välivuosia? Voi-han joskus niin olla, mutta ei järjestel-mä ole hyvä tällaisenaan.”

Runsaasti kritiikkiä on kuitenkin koh-distunut työryhmän ehdotukseenmuuttaa opintoraha ja asumislisä val-tion takaamaksi opintolainaksi, jon-ka merkittävän osan voisi vähentääverotuksessa valmistumisen jälkeen.On mm. epäilty, että opiskelijat ei-vät uskalla ottaa velkaa vaan käyvätentistä enemmän ansiotyössä opiske-luaikana, järjestelmä vinouttaisi ura-valintoja aloille, joilla tuleva ansio-työ olisi turvatumpi, ja se suosisi va-rakkaammista perheistä lähtöisinolevia. Vastaehdotuksissa on useinkorostettu opintojen ohjausta ja opin-totuen riittävyyttä. Miten kommen-toisit näitä vastaväitteitä?

“Olisi hyvä ensin kat-soa, miten muualla maa-ilmassa eletään. Ope-tusministeriön viimevuonna julkistamanopintotukiraportin mu-kaan Suomessa onTanskan jälkeen maail-man anteliain järjestel-mä. Ruotsissa ja Norjas-sa on paljon lainapitoi-sempi järjestelmä kuinmeillä. Pohjoismaat

ovat ainoita maita, joissa ei oteta huo-mioon vanhempien tuloja yliopisto-opiskelijoiden kohdalla. Mielestänipohjoismaat ovat tässä oikeassa, etteitulisi väärää käsitystä. Mutta tämä joh-taa siihen, että Saksassa ja Ranskassamaksimissaan parikymmentä prosent-tia yliopisto-opiskelijoista yleensä saamitään tukea. Eli meillä on anteliasopintotukijärjestelmä kansainvälisestikatsottuna, siitä ei voi vallita minkään-laista erimielisyyttä.

Lainan karttaminen, joka tuli tuossamuutama vuosi sitten opiskelijoiden

keskuudessa muodikkaaksi, perustuusiihen, että opiskelijat katsovat taak-sepäin. 1990-luvun alussa ja senkinjälkeen jatkunut työttömyyden pelko,joka on ylimitoitettu, ja se, että korotheiluivat niin korkealla kuin ne tekivätsilloin, nehän toivat lainanottokam-mon.”

Opintotukijärjestelmän uudistamises-tahan on ollut monenlaisia esityksiä,esimerkiksi se, että annetaan mää-räajaksi opintotuki, ja sitten jos val-mistuu nopeammin, niin saa taval-laan palkkiona sen loppuosan taiopintolainaa ”anteeksi”.

“Näitä variaatioitahan on vaikka min-kämoisia. Olennaista on, että järjes-telmä olisi yksinkertainen ja riittävänkannustava. Näissä vain helposti men-nään näpertelyyn ja monimutkaisuuk-siin. Nykyjärjestelmä on siitäkin mer-killinen, että ne, jotka tekevät töitä ylisäädettyjen tulorajojen, joutuvat mak-samaan tukea takaisin. Massiivinen ta-kaisinperintäjärjestelmä pyörii. Se ontaas kohtuutonta suhteessa niihin, joi-den opintoja vanhemmat rahoittavat:niiltä joille ”pappa betalar” ei peritätakaisin opintotukea, mutta ne, jotkatekevät itse töitä, joutuvat maksamaantakaisin. Ei kuulosta järkevältä.

Sitten on väitetty, että huono-osai-simmista perheistä lähtöisin olevienosuus yliopisto-opiskelijoista vähenisi.Minulla ei ole ihan varmaa tietoa siitä,mutta luulen, että näin on käynyt 1990-luvulla, v. 1992 voimaan tulleen ante-liaan opintotukijärjestelmän aikana. Ensano että sen johdosta, mutta väitän,että tosiasiallinen valikoituminen tapah-tuu aiemmin. Johtuu muusta kuinopintotuesta, kuka hakee mihinkinopiskelemaan. Kun on jo ylioppilas,niin sillä ei ole enää suurta merkitystä,onko rikkaat vai köyhät vanhemmat.Valinnat on tehty jo aiemmin, useintosiasiassa jo ennen peruskoulun aloit-tamista. Siihen pitäisi kiinnittää huo-miota.”

Tässä kuitenkin tosiasia on se, ettälainaa ja työttömyyttä pelätään, jaajat ovat epävarmat. Tuntuisi siltä,

Korkeakouluopin-tojen aloittamisiänalentamisen edel-lyttämiin uudis-tuksiin tarvitaanopetusministeriönvahvaa vetoa.


että tämä lainapainotteisempi järjes-telmä voisi vinouttaa uravalintoja.

“Mikä on oikea ja mikä vino valin-ta?”

Vähemmän sitten kiinnostaisivat ma-talamman tulotason tuottavat alat ku-ten humanistiset alat, ja enemmän sit-ten pyrittäisiin jonnekin kauppakor-keakouluun, lääkikseen jne. Tieten-kin se voidaan estää sillä, ettei mi-tään sisäänottomääriä nosteta, mut-ta halukkuus opiskella epävarmem-paa ja pienempää toimeentuloa lu-paavia aloja voisi heikentyä. Tässäpitäisi tapahtua myös asennemuutossamanaikaisesti. Miten se voisi kyt-keytyä tähän?

“No juu, kyllä minullekin jotkut opis-kelijat lähettivät hätääntyneitä sähkö-postiviestejä, joissa sanottiin, että sit-

tenhän joutuisi miettimään, mitä opis-kelee. Kyllä, juuri niin. Ihan tästä riip-pumatta on ilmiselvää, että meillä esi-merkiksi taiteen alan opiskelijapaikkojaon aivan liikaa suhteessa mihinkäänjärkeviin työllisyysnäkymiin, ja niitä ontarkoitus supistaa muutenkin. Anne-taan ihmisille väärä signaali, jos lähde-tään siitä, että voi huomattavan suo-ran opintotuen avulla opiskella mitähaluaa ja samalla odottaa, että yhteis-kunta takaa työpaikan samalla toden-näköisyydellä riippumatta siitä, mitäopiskelee.”

Eläkkeelle jäämisen myöhen-tämisellä on kiire

Siitä ei varmasti ole epäilystäkään,etteikö eläkeläisten lisääntymisen tuo-

ma menopaine ole to-della huomattava, mut-ta näin on monissamuissakin maissa.Meillä se tulee vähänaikaisemmin ja voi-makkaampana kuinjoissakin muissa mais-sa. Toisaalta muissamaissa ei ole juurikaanryhdytty varautumaantähän. Kattamattomateläkevastuut ovat mo-nissa EU-maissa vieläpaljon suuremmat kuinmeillä, joten ne joutu-vat jatkossa ottamaanlisää velkaa, karsi-maan menojaan tai ko-rottamaan veroastei-taan tai eläkemaksu-jaan. Mihin arvelisittämän kehityksen joh-tavan?

“Juuri näinhän se on,meillä vanhushuolto-suhteen heikkeneminenon seuraavat 30 vuottavauhdikkaampaa kuinmuualla. Suomessa onvarauduttu eläkepolitii-kassa paljon paremminkuin EU:ssa keskimää-

rin. Maissa, joissa ei ole varauduttu,tulee käymään juuri niin kuin tämänkesän aikana on käynyt Ranskassa jaItävallassa: eläke-etuuksia heikenne-tään ja saantiehtoja tiukennetaan. Tainiin kuin kävi Saksan terveydenhuol-tojärjestelmälle, johon tehdään mitta-va reformi, jossa rahoituspohjaa vah-vistetaan ja veroja ja palvelumaksujakorotetaan. Heidän vaikeutensa kasvu-ja vakaussopimuksen kanssa on pien-tä siihen verrattuna, mitä edessä on.Italian tässä voisi mainita erityisen han-kalana esimerkkinä, koska sen eläke-järjestelmä on ollut mahdottomassatilanteessa jo pitkään.

Pienemmän tai suuremman pakonedessä joudutaan näihin etuuksiin puut-tumaan. Joko puututaan tai itketäänja puututaan, se on ihan varmaa. Siitätulee vaikea prosessi. Sen merkitysnäkyy myöskin siinä, että Yhdysvallois-sa tilanne on kokonaan toinen. Eu-rooppa on todella hankalan näköinendemografialtaan verrattuna Yhdysval-toihin. Yhdysvaltain taloudellinen jamiksei poliittinen ja sotilaallinenkin do-minanssihan pyrkii yksistään tämän sei-kan johdosta vahvistumaan lähivuosi-na ja -vuosikymmeninä ainakin suh-teessa Eurooppaan. On häkellyttävää,että Euroopassa on väistelty väestöra-kennepulmaa näin pitkään. Nyt vastasitten pakon edessä tehdään jotain.”

Keskimääräinen eläkkeellejäämisikäon pysynyt viime vuodet noin 59 vuo-dessa huolimatta joistakin sen myö-hentämiseen tarkoitetuista muutok-sista. Vuoden 2005 alusta voimaanastuvalla eläkeuudistuksella tavoitel-laan 2–3 vuoden nousua keskimää-räisessä eläkkeellejäämisiässä seu-raavien 30–40 vuoden aikana. Työl-lisyystyöryhmä haluaa pidentää työ-elämässä pysymistä kahdella vuodellajo v. 2010 mennessä, eli tavoite onpaljon tiukempi. Siis eläkeuudistuspitäisi “repiä auki” jo ennen kuin seon astunut voimaan. Eivätkö aina-kin palkansaajajärjestöt vastusta tätäajatusta jyrkästi? Onko tässä mah-dollista tehdä jotakin ilman, että elä-kepaketti revitään auki?

Raimo Sailas toivoo, ettei työttömyysturva- ja eläkejärjestel-mien suhteen esitettäisi ennakkoehtoja, vaan että niihintarvittavia muutoksia voitaisiin valmistella kolmikantaises-ti.


Ei sitä auki tarvitse repiä. Lainsää-däntöhän on lähtökohdiltaan ja sisäl-löltään hyvä. Nyt on kysymys vain sii-tä, onko se aivan riittävä. Eläketurva-keskus on arvioinut, että sen eläkeikäänostava vaikutus vuoteen 2030 men-nessä voisi olla 1,5 vuotta. Se viittaisisiihen, että aivan niihin tavoitteisiin eipäästä, mihin pitäisi päästä.

Tärkein asia on varmaan kysymyseläkeputkesta. Voidaan myös kysyä,jäikö osa-aikaeläkkeeseen sen muutok-sen jälkeenkin liian hyvät ehdot, ja pi-täisikö vielä työkyvyttömyyseläkkeidenrahoituspohjaa muuttaa niin, että se eidiskriminoisi niin kovasti vanhempiatyöntekijöitä kuin mitä se nyt tekee.Ei näistä mikään ole yksinkertainen ky-symys, mutta turha niitä on myöskäändramatisoida ja sanoa, että jatkokes-kustelu niistä olisi jotenkin aukirepi-mistä.

Työministeri Filatovhan on puhunutuseasti tästä eläkeputkesta. Se on sekätyönantajalle että työntekijälle liian hou-kutteleva ja helppo tapa saneerata.”

Niin tehtiin etenkin siihen aikaan, kunpiti saada väkeä vähennettyä: sitä vä-hennettiin sieltä päästä,kun järjestelmä oli sel-lainen.

“Kyllä, insentiivit ovatsellaiset, moni seikkajohtaa siihen. Toisaaltasitten kun nostettiin put-keen pääsemisen alaikä-rajaa, niin siinähän käviniin, että sitten pidettiinihmisiä pitempään töis-sä.”

On muitakin seikkoja, jotka saattai-sivat johtaa eläkkeellejäämisiän nou-suun. Yksi on tuleva työvoimapula,joka ilmeisesti ajaa ennen pitkää ti-lanteeseen, jossa työnantajien on pak-ko olla kiinnostuneita pitämään myösikääntyneempiä töissä. Toinen ja vai-keampi asia on työssä jaksamisenedistäminen.

“Tuo viimeksi mainittu on ilmiselvästipulma. Sitä on paljon selvitetty, ja eri-laisia projekteja on ollut. Minusta on

nyt tärkeää, että työelämän asiantun-tijat voisivat vetää yhteen, mistä oikeinon kysymys ja mitä oikeastaan pitäisitehdä ja minkälaisen ohjelman turvin.

Kun yksilöllisen varhaiseläkkeen ala-ikärajaa laskettiin1980-luvun puolivä-lissä vahingossa 55vuoteen, niin semuutti ihmisten kä-sityksiä siitä, mikäon ”oikea” eläkkeel-lelähdön ikäraja.Vaikka nyt on hilat-tu tätä ikärajaa ylös-päin, niin se vaikut-taa hitaasti. Totta kaimyös vapaa-ajan ar-vostus on noussut.Senhän näkee osa-aikaeläkeasiassa eri-tyisen selkeästi. Onmelkoinen työhullu,joka täyspäiväistä työtä tekee, jos onmahdollisuus valita osa-aikaeläke. Eh-dot ovat olleet niin edulliset progres-siivisen verotuksen huomioon ottaen.

Pitäisi kannustaa ihmisiä pysymääntyöelämässä, mutta sitten luodaan osa-

aikaeläkejärjestelmä,joka on johtanut siihen,että huomattava määräihmisiä, jotka muissaoloissa olisivat jääneettyöelämään täysipäiväi-sesti, on nyt jäänyt osa-aikaeläkkeelle.

Yleistä yhteiskunnallis-ta ilmapiiriä pitää muut-taa. Täytyy saada ihmi-set ymmärtämään, että

hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspoh-jan kannalta on välttämätöntä, että teh-dään pitempään töitä.”

Verotuksen keventäminenvain yksi osa kokonaisuu-desta

Työllisyystyöryhmän raporttiin sisäl-tyy ehdotus ansiotulojen verotuksenkeventämisestä, jota perustellaan ma-talapalkkaisen työn tukemisella so-

siaaliturvaan verrattuna, investoin-neilla inhimilliseen pääomaan ja kor-keasti koulutetun työvoiman pysymi-sellä Suomessa. 75 prosentin työlli-syysasteen tavoittelemisen kannalta

on arvosteltu, ettäve roa l ennus t entyöllisyysvaikutuk-set ovat tutkimus-ten perusteella mel-ko vaatimattomia,ne ovat kallista työl-lisyyspolitiikkaa ei-vätkä ne kohdistuns. työttömyydenkovaan ytimeen,joka on arvioidenmukaan ollut 170ja 180 tuhannenkieppeillä. Mitenkommentoisit tätäkritiikkiä?

“Ansiotulojen ve-rotuksen keventäminen on vain yksiosa niitä toimenpiteitä, joilla pyritäänsaamaan työllisyyttä paremmaksi. Mitätahansa yksittäistä toimenpidettä erik-seen arvioituna tullaan samantapaisiintuloksiin. Nythän näkee sellaista aja-tusta, ettei tuloverotuksella ja työllisyy-dellä ole juuri yhteyttä, ts. että alen-nuksilla ei ole vaikutusta työllisyyteen.Jos näin on, niin minun on ainakin vai-kea löytää yhtään ainoaa syytä sille,miksei sitten nostettaisi tuloverotustahuomattavasti. Mitä muita haittavai-kutuksia sillä voisi olla, jos sillä ei ker-ran ole vaikutuksia työllisyyteen?

Muutenkin olisi hyvä, että keskuste-lijat ilmaisisivat hieman eksplisiittisem-min, mikä olisi ”oikea” tuloverotuk-sen taso. Lipposen kahden hallituksenaikana työhön liittyviä veroja ja työn-antajamaksuja alennettiin noin kolmemiljardia euroa. Nyt sitten on mentysiitä pitemmälle. Joka ainoan päätök-sen yhteydessä tulee sama keskustelu,että ei saa alentaa enää, kun julkisetpalvelut ovat vaarassa.

Tähän liittyy myöskin progressiokes-kustelu. Olisi hyvä, jos myönnettäisiinensinnäkin se, että pieni- ja keskitulo-painotus johtaa yleensä progressionkiristymiseen. Samat ihmiset, jotka

Eläkeuudistustaei tarvitse repiäauki, mutta sentoimenpiteeteivät ole aivanriittäviä.

Kuva: Matti Kolho/Kuvaario


haluavat pieni- ja keskituloisten keven-nyksistä suhteellisesti suurempia, vas-tustavat usein progression kiristämis-tä. Kukaan ei sano, mikä olisi oikeaprogressio.”

Kieltämättä erittäin hankala yhtälösiinä on. Toinen vähän hankala puo-li siinä on se, että tämä sotii ikään-tymiseen varautumista vastaan.

“Minä ajattelen yksinkertaisesti niin,että kun työikäisen väestön määräkääntyy laskuun ja vielä sisällänsäikääntyy, ja kun eläkeläisten määräkasvaa huomattavasti, niin vaaditaanhyvin dynaamista, kasvuhakuista yh-teiskunnallista ilmapiiriä, jotta rahoi-tuspohjaa voisi yleensä synnyttää. Onvaikea ajatella, että seonnistuu yhteiskunnas-sa, jossa työtä verote-taan kovasti.”

Hallituksen vuoden2004 talousarvioesityk-sessä toteutetaan osatästä veronkevennyslin-jasta, mutta samallahallitusohjelman mu-kainen veronkevennysvara tulee jokäytetyksi. Ilmeisesti kuitenkin veron-alennuksia tullaan kytkemään seuraa-van tulopoliittiseen kierrokseen, jaalennusvaraa arvioidaan uudelleenhallituskauden puolivälissä?

“Hallitusohjelmassahan on sana ”vä-hintään”. Se puolivälin tarkastelu tai-taa käytännössä tarkoittaa, että ensisyksynä – jos tulopoliittista ratkaisuapyritään aikaansaamaan – on tarkas-telun paikka. Oletan, että siinä yhtey-dessä arvioidaan, mennäänkö tulove-rotuksessa pidemmälle.”

Olisihan se aika erikoista, jos heti en-simmäisinä kuukausina olisi kaikkikäytetty.

“Toisaalta varoisin pitämästä ikäänkuin itsestään selvänä, että syntyy mil-lainen tulopoliittinen ratkaisu tahan-sa, niin siinä tuloveroja kevennetään.Kyllä ajatuksena täytyy olla se, ettäsillä on vaikutuksensa myös palkka-puolelle.”

Tarvitaan vaativia ja hanka-liakin toimia

Ilmeisesti tässä raportissa palkansaa-jajärjestöjen kipupiste on työttömyys-turvan heikentäminen.

“Saattaa olla niin, ja toinen on tämäeläkejärjestelmä.”

Tässä kuitenkin ilmeisesti on ollutajatuksena se, että on joku sellainenisompi paketti, jossa on joitakin mui-takin elementtejä, jotka tekevät senhyväksyttävämmäksi eri osapuolille.

“Hallitus ilmoitti tahtonsa budjetti-riihen yhteydessä. Jos kaikkien erittäinvaativaksi korostamaa 75 prosentintyöllisyysastetta parin vaalikauden ku-

luttua lähdetään tavoit-telemaan, niin sillointarvitaan vaativia jahankaliakin toimia. Pa-rasta olisi, jos niistä voi-taisiin viime vuosina to-tuttuun tapaan sopiakolmikantaisella yhteis-työllä sen kummemminrevittämättä ja julkisuu-dessa ennakkoehtoja

kovin paljon asettamatta. Tässä onhelppo saada asiat sillä tavalla luk-koon, ettei tapahdukaan juuri mitään.”

Pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömistäkoostuva työttömien kova ydin tar-vitsee epäilemättä ammattitaidon pa-rantamista, aktivointia, kuntoutustaja sopivia työpaikkoja, ja on sanottu,että tämä tuppaa tulemaan huomat-tavan kalliiksi. Onko tähän varaa val-tiontalouden kehyksissä vai jätetään-kö heidät oman onnensa nojaan jaluotetaan siihen, että he siirtyvät en-nen pitkää eläkkeelle?

“On turha kuvitella, että siihen saa-taisiin halvalla ja helposti ratkaisu. Sevaatii palvelukeskusajattelua, jossa luo-daan kunnille ja muille toimijoille aitointressi olla mukana. Se maksaa pal-jon. Se vaatii räätälöityä työskentely-tapaa. Täytyy luottaa siihen, että jostyöhön todella ryhdytään, ongelma pie-nenee muutamassa vuodessa huomat-tavasti. “

Ansiotulojen vero-tuksen keventämi-seen palattaneenseuraavan tupo-kierroksen yhtey-dessä.

Onko panostus tässä nykyisessä bud-jettiehdotuksessa riittävä?

“Ei työministeriö ainakaan sitä oleprotestoinut. Panostushan nimen-omaan ensi vuoden budjetissa on aikatukeva. Paljon riippuu myös siitä, mi-ten asiat saadaan organisoitua.”

Viime aikoina on keskusteltu aika pal-jon maahanmuuton lisäämisestä kei-nona kohottaa työllisyyttä ja vastatauhkaavaan työvoimapulaan. Työlli-syystyöryhmän raportti ei kuitenkaanota sitä esille. Miksi?

“Jätimme sen tietoisesti ulos siksi, ettähalusimme katsoa, mitkä ovat kansal-liset voimavarat.“

Mutta näet itse kuitenkin niin, ettätähän on syytä varautua?

“Kyllä.”�


Suhdanteet yhdellä silmäyksellä

Korot 1997:01–2003:07

Lähde: Suomen Pankki.

Inflaatio Suomessa ja euroalueella1997:01–2003:07

Lähde: Eurostat, Tilastokeskus.

Työttömyysaste Suomessa 1995:01–2003:07

Lähde: Tilastokeskus.

Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja1995:01–2003:06

Lähde: Tilastokeskus.

Suhdannetilanne Suomessa barometrien mukaan1995:01–2003:07

Lähde: Teollisuus ja Työnantajat, Tilastokeskus.

Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita1995:01–2003:07

Lähde: Conference Board, Euroopan komissio.

&4/2002

T a l o u sY h t e i s k u n t a

AluepolitiikkaMaaseutu

KasvukeskuksetMuuttoliike

YhdyskuntarakenneKunnat ja valtioTyöhyvinvointi

AluepolitiikkaMaaseutu

KasvukeskuksetMuuttoliike

YhdyskuntarakenneKunnat ja valtioTyöhyvinvointi

Alue-jakunta-talous

Alue-jakunta-talous

P a l k a n s a a j i e n t u t k i m u s l a i t o k s e nj u l k a i s u t

T a l o u s & Y h t e i s k u n t a- l e h t iTalous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaajientutkimuslaitos neljä kertaa vuodessa. Lehden tavoit-teena on välittää tutkimustietoa, valottaa ajankohtai-sen kehityksen taustoja sekä herättää keskusteluakansantaloudellisista ja yhteiskunnallisista kysymyk-sistä. Vuosina 1972–1993 lehti ilmestyi nimellä TTTKatsaus.Lehden toimitus p. 09-2535 7349.

Tilaukset p. 09-2535 7338.

Tu t k i m u k s i aTutkimuksia-sarjassa ilmestyvät valmiiden tutkimus-ten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvis-ta tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joidenvälityksellä tutkimustuloksia esitellään tiedotusvälineilleja suurelle yleisölle. Hinta 13,50 €.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

Ty ö p a p e r e i t aTyöpapereita-sarjassa esitellään meneillään olevientutkimushankkeiden väliraportteja sekä kansain-väliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelualoitteita.Työpaperit julkaistaan kokonaisuudessaan myösverkossa laitoksen kotisivuilla.

Tilaukset: p. 09-2535 7338.

WWW.LABOUR.FI

Palkansaajien tutkimuslaitoksen kotisivuilla onajankohtaista tietoa laitoksen henkilökunnasta,tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista.Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta-lehden pääkirjoitukset ja sisällysluettelot, laitoksenlehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuviakolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoivatkotisivuilla ajankohtaista talouskehitystä. Laajataloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina jakuvioina mm. tuotannosta, työmarkkinoista, inflaati-osta, ulkomaankaupasta, koroista ja julkisestataloudesta.

3-KANSI 28.4.2003, 14:161

Pitkänsillanranta 3A, 6.krs 00530 Helsinki Finland

p. 09-2535 7330 (Tel. +358-9-2535 7330)fax 09-2535 7332 (Fax +358-9-2535 7332)www.labour.fi

Palkansaajien tutkimuslaitos harjoittaakansantaloudellista tutkimusta, seuraataloudellista kehitystä ja laatii sitä koskeviaennusteita. Laitos on perustettu vuonna1971 Työväen taloudellisen tutkimuslai-toksen nimellä ja on toiminut nykyisellänimellä vuodesta 1993 lähtien. Tutkimuk-sen pääalueita ovat työmarkkinat, julkinentalous, makrotalous ja talouspolitiikka.Palkansaajien tutkimuslaitosta ylläpitääkannatusyhdistys, johon kuuluvat kaikkiSuomen ammatilliset keskusjärjestöt,SAK, STTK ja AKAVA sekä suurin osanäiden jäsenliitoista.

72 h

Vuosikerta20,00 €Irtonumero 6,50 €

ISSN 1236-7206

4-KANSI 15.8.2003, 13:441

talous ja yhteiskunta 3/2003

Government & Nonprofit