Tai

mi u

uti

set

1/2010

M e t s ä n t u t k i m u s l a i t o s

Toimittaja Marja Poteri MetsäntutkimuslaitosItä-Suomen alueyksikköMarja.Poteri@metla.fi

JulkaisijaMetsäntutkimuslaitosItä-Suomen alueyksikkö

ISSN 1455-7738, 2010Hansaprint Direct Oy, Vantaa

TilauksetTilaushinta vuodeksi 2010 on35 euroa. Taimiuutiset ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Tilaukset toimittajalta tai verkkolomak-keella http://www.metla.fi/metinfo/taimitieto/index.htm.

Yhteistyössä mukana

Fin Forelia OyHermannin aukio 3EPL 105870100 Kuopio

Ab Mellanå Plant OyMellanåvägen 3364320 Dagsmark

Pohjan Taimi OyKaarreniementie 1688610 Vuokatti

Taimi-Tapio OyNäsinlinnankatu 48 DPL 9733101 Tampere

UPM Metsä Joroisten taimitarhaKotkatlahdentie 12179600 Joroinen

Taimitarhojen tietopalvelu toimittaa Taimiuutiset-lehteä, järjestää alan kursseja sekä julkaisee oppaita.

TaittoEija Lappalainen

Kansikuva Metla/Erkki Oksanen

Johannes HahlKasvinsuojeluteollisuus ryPL 4, 00131 HelsinkiJohannes.Hahl@chemind.fi

Jarkko Hantula, MetlaEtelä-Suomen alueyksikköPL 18, 01301 VantaaJarkko. Hantula@metla.fi

Juha Heiskanen, MetlaItä-Suomen alueyksikköJuntintie 154, 77600 SuonenjokiJuha.Heiskanen@metla.fi

Samuli Kemppainen, MetlaPohjois-Suomen alueyksikköMuhos, Kirkkosaarentie 791500 MuhosSamuli.Kemppainen@metla.fi

Eero Kubin, MetlaPohjois-Suomen alueyksikköMuhos, Kirkkosaarentie 791500 MuhosEero.Kubin@metla.fi

Marja-Leena Napola, MetlaEtelä-Suomen alueyksikköHaapastensyrjäHaapastensyrjäntie 3412600 LäyliäinenMarja-Leena.Napola@metla.fi

Maire NissiPiilolantie 4 D 17, 91410 Jokirinne Maire.Nissi@luukku.com Päivi ParikkaMaa- ja elinterviketaloudentutkimuskeskusKasvintuotannon tutukimus31600 JokioinenPaivi.Parikka@mtt.fi

Arja Lilja, MetlaEtelä-Suomen alueyksikköPL 18, 01301 VantaaArja.Lilja@metla.fi

Jaana Luoranen, MetlaItä-Suomen alueyksikköJuntintie 154, 77600 SuonenjokiJaana.Luoranen@metla.fi

Marja Poteri, MetlaItä-Suomen alueyksikköJuntintie 154, 77600 SuonenjokiMarja.Poteri@metla.fi

Saara RautiolaTakalontie 119, 86510 MatkanivaSaara.Rautiola@kotinet.com

Anna Rytkönen, MetlaEtelä-Suomen alueyksikköPL 18, 01301 VantaaAnna.Rytkonen@metla.fi

Timo Saksa, MetlaItä-Suomen alueyksikköJuntintie 154, 77600 SuonenjokiTimo.Saksa@metla.fi

Reijo Seppänen, MetlaPohjois-Suomen alueyksikköPaljakan ympäristönäytepankkiPaljakka, 89140 KotilaReijo.Seppanen@metla.fi

Reijo SolantieSylvestrintie 3 B, 00370 Helsinki

Oili Tarvainen, MetlaPohjois-Suomen alueyksikköMuhos, Kirkkosaarentie 791500 MuhosOili.Tarvainen@metla.fi

Saila Varis, MetlaEtelä-Suomen alueyksikköVantaa, PL 18, 01301 VantaaSaila.Varis@metla.fi

Kirjoittajat

3Taimiuutiset 1/2010

Reijo Solantie

Ilmasto on päätekijä, joka määritte-lee havumetsävyöhykkeen sijainnin maapallolla. Toisaalta havumetsät muokkaavat alailmakehän ilmas-toa omaksi parhaakseen – etenkin lämpötilaa, sillä havumetsävyö-hykkeessä lämpö on minimitekijä paljon suuremmassa määrin kuin sademäärä.

Lumipeite estää maahan kesällä varastoituneen lämmön karkaamas-ta taivaalle, onhan se erinomainen eriste. Metsät muuttavat auringon-säteilyn energiaa havaittavaksi läm-möksi eli ilman lämmittämiseen varsin tehokkaasti. Havumetsä on kasvillisuusmuoto, joka heijastaa lyhytaaltoisesta auringonsäteilystä kesällä vain noin 10 %. Kevättal-ven pakkassäilläkin auringonsätei-lystä heijastuu metsissämme vain noin 20 %, sillä auringon ollessa alempana kuin kesällä, ei säteily yllä kovin hyvin metsänpohjan lu-mipeitteeseen asti.

Talvella puut ovat lepotilassa, niin ettei energiaa hukkaannu edes haihduntaan. Näin havumetsät läm-mittävät helmikuun lopusta alkaen arktisilta jääkentiltä purkautuvaa purevan kylmää ilmaa. Korkea ja järeä puusto hidastaa myös öisin lämpötilan laskua, sillä ulossätei-lyn latvustasolla jäähdyttämä ilma sekoittaa vaipuessaan puiden väli-sen ilmatilan aika tasalämpöiseksi, niin ettei korkeassa puustossa pääse muodostumaan lumen päälle hyvin kylmän ilman kerrosta kuten vähä-puustoisilla paikoilla.

Lumen kevätsulamiskauden alet-tua on selkeillä ja vähätuulisilla

Metsät ja taimikot Suomen talvessa

säillä tavallista, että päivällä lumen pintakerrokseen syntynyt sulavesi jäätyy yöllä hankiaiseksi. Jäätymi-nen tuottaa yöllä lämpöä. Koska tä-mä lämpö jää alimpaan ilmakerrok-seen, ei kovia yöpakkasia enää voi sattua. Tämä mahdollistaa sen, että talvilepo voi alkaa purkautumispro-sessinsa, niin että puut ovat valmii-ta yhteyttämään, kun keskilämpöti-la nousee noin +5 asteeseen.

Kuusen oksamuodotsopeutuma lumioloihin

Pohjanmaalla, Kainuussa, Koillis-maalla ja Lapissa metsä on luon-taisesti harvempaa ja mäntyval-taisempaa kuin etelässä. Lisäksi Koillismaan ja Lapin kuusten oksat ovat alas asti hyvin lyhyitä ja run-gonmyötäisiä toisin kuin Etelä-Suo-messa. Kaikki tämä todistaa metsän sopeutumisesta talvi-ilmastoon, ja sitä opetusta pitäisi metsänhoidos-sakin kunnioittaa. Harvassa puus-tossa oksat eivät pidätä lunta, mikä paksuntaa lumipeitettä ja estää rou-taa. Routaa vähentävät myös puo-lukan ja suopursun runsaus. Nämä varvut aikaansaavat ilmataskuja lu-meen sitä kannattaessaan, ja vähen-tävät routaa.

Etelä-Suomelle tyypilliset järe-ät ja laajaoksistoiset kuuset, jotka pitävät alustansa melkein paljaina runsaslumisimpinakin talvina, ei-vät menesty ankarammissa olois-sa, joissa maan lämpötila routaker-roksessa laskisi niin alas, etteivät puiden juuret moista sietäisi. Täs-tä Pohjanmaan ja Kainuun sekä Peräpohjolan metsien luontaisesta harvuudesta on toisaalta sellainen

haitta, etteivät ne pysty suojaamaan kuusentaimia kesän yöpakkasilta niin hyvin kuin etelän järeämmät ja korkeammat puustot. Tämä tietysti vähentää kuusien osuutta pohjoisilla alueilla ja keskittää kuusikot vähim-min hallaisille lakimaille, jotka ovat lisäksi välttyneet jääkauden jälkeis-ten Itämeren vaiheiden aiheuttamil-ta ravinteiden huuhtoutumisilta.

Tarkastellaan vielä talvea erityi-sesti taimien kannalta. Metsässä kuusten oksat ohjaavat lumen pui-den väleihin, joissa routa on paljon ohuempi kuin puiden oksien alla ja jonne puiden juurien kärjet ulottu-vat. Luontaisessa uudistumisessa taimet syntyvät juuri näille suo-tuisille paikoille. Ne ovat suojassa myös ahavalta. Metsissähän tuuli ja aurinko karistavat lumen ensin ylä-oksilta, kun taas alaoksat ja taimet altistuvat paljon vähemmän tuulille ja säteilylle ja säilyttävät suojaavan lumen oksillaan pitempään.

Aukeat uudistusalat, etenkin tuu-liset harjanteet ja mättäät, ovat täs-sä suhteessa taimille kovempia paikkoja. Kotimaiset mänty ja kuu-si pystyvät sulkemaan neulastensa haihduntaraot tiiviisti, niin ettei ke-vätahava aukeillakaan niitä yleensä pysty kuolleiksi kuivattamaan vä-hälumisinakaan talvina. Sen sijaan eräät lauhan talven vieraslajit, esi-merkiksi douglas-kuusi ja jättiläis-tuija, ovat taimina ahavalle herkkiä, ja siksi ne tulisikin istuttaa hyvän suojuspuuston keskelle.

FT Reijo Solantie on toiminut en-nen eläkkeelle jääntiään Ilmatieteen laitoksella ylimeteorologina.

4 Taimiuutiset 1/2010

Oili Tarvainen, Saara Rautiola, Maire Nissi, Samuli Kemppainen, Reijo Seppänen ja Eero Kubin

Ympäristöarvoilla on nykypäi-vän metsätaloudessa yhä suurempi merkitys. Samanaikaisesti korostu-vat kuitenkin myös metsänhoidon taloudelliset tekijät. Tämän vuoksi tarvitaan tutkimusta, jossa vertail-laan eri maanmuokkausmenetelmi-en taloudellisuutta ja ympäristöys-tävällisyyttä sekä uudistumistulos-ta. Maanmuokkaus on yleensä vält-tämätön toimenpide maaperän olo-suhteiden parantamiseksi ja metsän uudistumisen turvaamiseksi. Suurin haittapuoli maanmuokkauksessa on ravinteiden ja kiintoaineksen huuh-toutumisen lisääntyminen. Huuh-toutumista voidaan rajoittaa mini-moimalla maanpinnan rikkominen uudistamisen yhteydessä, jättämällä katkoja muokkausjälkeen ja hidas-tamalla veden virtausta pois alueel-ta, esimerkiksi pintavalutuskentillä tai suojavyöhykkeillä.

Paksu kuntta haittaauudistumista

Metsänuudistamisolosuhteet Koil-lismaalla ovat vaativat johtuen ly-hyestä ja viileästä kasvukaudesta. Alhaisen haihdunnan vuoksi vettä kertyy pohjoiseen mentäessä enem-män maahan, vaikka Pohjois-Suo-messa kokonaissademäärä on pie-nempi kuin Etelä-Suomessa. Koil-lismaalla monille hienojakoisille kasvupaikoille muodostuukin pak-su humuskerros eli puhutaan pak-sukunttaisesta maaperästä. Tarvit-taessa kuntta pystytään tehokkaas-

Laikkumätästyksen toimivuus Koillismaalla

ti rikkomaan esim. vaotuksella eli säätöaurauksella, mikä on yleisin menetelmä alueen uudistamisalo-jen maanmuokkauksessa.

Perinteisesti käytössä olevien maanmuokkausmenetelmien rin-nalle on noussut ympäristöystävälli-sempi laikkumätästys, jossa rikotun maan osuus on muihin menetelmiin verrattuna selvästi pienempi. Met-säntutkimuslaitoksen Muhoksen yksikössä on tutkittu laikkumätäs-tysmenetelmän toimivuutta ja kus-tannustehokkuutta Koillismaan olo-suhteissa. Tässä selvityksessä kes-kitytään kuusen ja männyn taimien juurten kasvunopeuteen eri tavoin muokatuilla metsänuudistusaloil-la, sekä syväistutuksen vaikutuk-seen kuusentaimien menestymises-sä. Syväistutuksen etuna on taimien parempi kiinnittyminen maahan, ra-vinteiden parempi saatavuus ja pa-remmat kosteusolosuhteet. Tutki-mus toteutettiin yhteistyössä Kuu-samon yhteismetsän, Kuusamon Maakaivin Ky:n ja Oulun yliopiston Oulangan tutkimusaseman kanssa.

Kokeen toteutus

Koealojen (www.metla.fi/hanke/ 7162/7162-main.htm) puusto ha-kattiin talvella 2004–2005 ja maan-muokkaus tehtiin alkukesällä 2005. Käytetyt menetelmät olivat laikku-mätästys ja säätöauraus. Istutuksiin käytettiin 1-vuotiaita samaa sie-menalkuperää ja samasta kylvöeräs-tä olevia kuusen ja männyn taimia. Kokeessa käytetyt istutustavat oli-vat tavallinen istutus sekä kuusella myös syväistutus. Kultakin koealal-ta valittiin kolme istutuskohtaa, joi-hin perustettiin juuristokoe. Juuris-ton kehitystä seurattiin kasvukolon-nimenetelmällä (kuva 1). Juurikas-vukolonnit kairattiin noin 10 cm is-tutettujen taimien molemmin puolin sekä muokatun että muokkaamatto-man maan puolelle. Kolonnit asetet-tiin juuripaakun istutussyvyyteen.

Heinäkuussa 2007 koe lopetettiin, jolloin juurikasvukolonnit nostettiin tutkittavaksi. Kolonneista mitattiin niihin kasvaneiden uusien juurten kuivapaino sekä humuskerroksen paksuus istutussyvyydellä. Humus oli laikkumätästetyillä aloilla ko-lonnin pohjalla ja säätöauratuilla aloilla kolonnin yläosassa.

Kuva 1. Kasvukolonnimenetelmän periaate. (piirros Ari Kokko)

5Taimiuutiset 1/2010

Lisäksi istutettujen taimien kas-vua ja kehittymistä seurattiin mit-taamalla taimien alkupituus istu-tushetkellä ja kokonaispituus kol-mannen kasvukauden puolivälissä eli noin 2 vuotta istutuksen jälkeen. Taimien kunto määritettiin luokit-telemalla silmämääräisesti: 0 kuol-leet taimet, 1 heikot taimet ja 2 hy-vät taimet.

Juuristolle edullinen hu-muskerros syväistutuksessa

Humuskerroksen paksuus juurikas-vukolonneissa vaihteli huomatta-vasti. Useissa kolonneissa ei ollut ollenkaan ravinnerikasta humusker-rosta (kuva 2). Syväistutuksessa hu-musta oli yli puolessa kolonneista ja kerroksen paksuus oli keskimäärin 2 cm, mikä oli kolme kertaa pak-sumpi kuin keskimäärin tavalliseen syvyyteen asetetuissa kolonneissa. Hyvän mättään kriteerit eivät siten kaikilta osin toteutuneet, sillä vain 38 näytteessä (24 %) oli sekä kiven-näismaa- että humuskerros.

Edellä mainitusta syystä ei voi-tu luotettavasti vertailla, kasvavat-ko juuret mieluummin kivennäis-maahan vai humuskerrokseen. Ver-tailuissa käytettiin koko kolonnin juurimassalle laskettuja koealakoh-taisia keskiarvoja, jotka oli kuiten-kin laskettu erikseen muokatulle ja muokkaamattomalle puolelle. Ko-

lonniin kasvaneiden elävien juurten kuivapainoon ei vaikuttanut muok-kaus- eikä istutustapa. Kuitenkin sekä säätöauratuilla että laikkumä-tästetyillä koealoilla, joilla kuusen taimet oli istutettu normaaliin sy-vyyteen, juuret näyttivät suosivan muokattua puolta taimesta. Juuri-kasvukolonnin sijainnilla ei ollut samanlaista vaikutusta syväistute-tuilla kuusialoilla eikä mäntykoea-loilla.

Kuusentaimien kasvunopeutui syväistutuksessa

Normaaliin syvyyteen istutetuista taimista elinkelpoisia oli laikkumä-tästetyillä aloilla 80 % ja vaotetuil-la 87 %, mikä vastaa aikaisempia korkeilta alueilta saatuja aurausalu-eiden taimettumistuloksia (Kubin ym. 1997). Myös syväistutetuista kuusista elinkelpoisia oli 86 %. Sy-väistutettujen kuusentaimien pituus-kasvu oli nopeampaa kuin normaa-liin syvyyteen istutettujen taimien. Istutettaessa vuonna 2005 kuusen taimien pituus oli keskimäärin 9 cm normaalisyvyyteen istutetuilla aloilla, kun syväistutettujen taimien keskipituus oli keskimäärin 6 cm. Kolmen kasvukauden aikana taimet kasvoivat keskimäärin 13 cm nor-maalisyvyyteen istutettuina ja 16 cm syväistutettuina. Mäntyjen kas-vussa ei ollut merkittävää eroa eri

muokkauskäsittelyjen välillä. Myös laajemmassa koealakohtaisessa tar-kastelussa taimet menestyivät hy-vin alkukehitysvaiheessa (Tarvai-nen ym. 2008). Nyt saatu tulos on taloudellisessa mielessä rohkaiseva, sillä 1-vuotiaat taimet maksavat vä-hemmän kuin 2-vuotiaat taimet.

Taimien menestymiseen vaikutta-vista tekijöistä koealueella mitattiin myös juuripaakkujen lämpötiloja. Mittausten perusteella säätöaura-tuilla aloilla kuusen taimien juuri-paakun vuorokautinen lämpötila oli alhaisempi kuin laikkumätästetyillä aloilla sekä 2006 että 2007, ja läm-pötila pysyi pitempään alhaisempa-na keväällä verrattuna muihin me-netelmiin. Lisäksi syväistutus nos-ti juuripaakun lämpötilaa verrattu-na normaali syvyyteen istutetuilla mittauspisteillä. Juurten kasvun al-kamisen edellytys on n. 10 asteen lämpötila. Toisaalta, juurten kasvu painottuu syyskesään, jolloin sää-töauratuilla aloilla lämpötila pysyi korkeampana kuin laikkumätäste-tyillä aloilla. Kasvukaudet 2005–2007 olivat suhteellisen kuivia, jol-loin kivennäismaan pinta kuivuu helposti ja tämä on voinut osaltaan vaikuttaa taimien kasvuun. Toisaal-ta Luorasen ym. (2007) mukaan laikkumätästys soveltuu parhaiten tuoreiden kankaiden keskikarkeille maille, jollaisia ovat myös koealo-jen maalajit: hiekkainen hietamo-reeni (HkHtMr) tai hietamoreeni (HtMr).

Laikkumätästys yhdistetty-nä syväistutukseen toimiva vaihtoehto säätöaurauksel-le?

Saatujen tulosten mukaan laikkumä-tästetyille koealoille istutetut taimet menestyivät kaikilla osa-alueilla mitattuna vähintään yhtä hyvin kuin säätöauratuille koe-aloille istutetut. Syväistutuksen käyttö näyttäisi pa-rantavan laikkumätästyksen toimi-vuutta. Lepikonvaaran tutkimus-aluetta tulisi seurata tulevaisuudes-sakin. Korkeiden alueiden osuus on

Kuva 2. Humuskerrosta sisältävien näytteiden osuus kasvukolonneista.

6 Taimiuutiset 1/2010

Oulun läänissä 555 900 hehtaaria ja siitä 375 000 hehtaaria alueita, joil-la uudistaminen on ongelmallista (Hyppönen ym. 2005, 129). Mikäli laikkumätästettyjen koealojen tai-met menestyvät jatkossa yhtä hyvin kuin alkukehitysvaiheessa, se voi olla hyvä vaihtoehto alueella perin-teisesti käytetylle säätöauraukselle.

Kirjallisuus

Hyppönen, M., Hallikainen, V. & Jal-kanen, R. (toim.). 2005. Metsäta-loutta kairoilla-Metsänuudistami-

nen Pohjois-Suomessa. Hämeen-linna. Kustannusosakeyhtiö Metsä-lehti.

Kubin, E., Pasanen, J. & Savilampi, P. 1997. Korkeiden alueiden met-sien uudistaminen Kainuussa ja Koillismaalla. Metsäntutkimuslai-toksen tiedonantoja 666. Oulun liikekirjapaino.

Luoranen, J., Saksa, T., Finér, L. & Tamminen, P. 2007. Metsämaan muokkausopas. Jyväskylä. Gum-merus.

Tarvainen O., Kemppainen, S. & Ku-bin, E. 2008. Laikkumätästykses-tä vaihtoehto säätöauraukselle eli vaotukselle. Taimiuutiset 1: 4–6.

Juha Heiskanen ja Timo Saksa

Hienojakoiset metsämaat ja niiden ominaispiirteet

Metsämaiden inventoinneissa (VMI) maan raekoko luokitellaan valtalajitteen raekoon mukaan kar-keisiin (2–20 mm), keskikarkei-siin (0,06–2 mm), ja hienojakoisiin (

7Taimiuutiset 1/2010

suuden on todettu heikentävän istu-tustaimien juurtumista maahan. Sa-vimailla taimien kuolleisuus on kes-kimäärin suurempi ja pituuskehitys heikompi kuin muilla metsämailla. Savipitoisuuden noustessa yli 20 %:n kuusikoiden puuntuotoskyky alkaa laskea.

Märillä hienojakoisilla metsä-mailla on usein tarpeellista paran-taa vesitaloutta ojituksella maan-muokkauksen yhteydessä. Näillä mailla onkin käytetty kuusen istu-

tuksen yhteydessä muokkauksena oja- tai naveromätästystä. Ojamät-täistä tulee käytännössä usein taimi-en kehityksen kannalta liian korkei-ta ja varsinkin tiiviistä pohjamaasta muodostuneet mättäät ennättävät usein keväällä kuivuessaan kovettua istutuskelvottomiksi (kuva 1).

Kuusen istutus- jamuokkauskokeet

Tutkimuksen tavoitteena oli selvit-tää kuusen istutustaimien kehitystä

erilaisilla mättäillä ja tasapinnalla savimaalla. Loimaalla istutettiin ke-väällä 2008 edellisenä talvena haka-tuille ja syksyllä 2007 muokatuille kahdelle savimaan koealalle 2-vuo-tiaita kuusen paakkutaimia. Vertai-luna tässä käytetään Suonenjoelle yhdelle hienoaineksiselle alalle ke-väällä 2007 muokattua ja istutettua (hakkuu edellisenä talvena) vas-taavaa kuusen uudistusalaa. Pinta-maan hienoainesosuus (

8 Taimiuutiset 1/2010

muokkauksesta ko. koealalla pite-ni kolmanteen ja neljänteen kevää-seen, uuden verson kesän jälkeiset typpipitoisuudet alenivat 2,4 ja 1,9 %:iin. Näin ollen, taimierien ja kas-vukausien eroista huolimatta taimi-en typensaatavuus maasta ei toden-näköisesti poikennut merkittävästi Loimaan ja Suonenjoen istutusalo-jen välillä.

Istutus sujui Loimaalla hyvin, mutta istutusta 12.–13.5.2008 seu-rannut halla ja alkukesän kuivakausi heikensivät taimia ilmeisen laajasti. Laajoja tuhoja täydensivät seuraa-vana talvena myyrät. Toisen kesän jälkeen istutustaimien kuolleisuus oli 20–30 % muokatuissa ja yli 90 % muokkaamattomissa istutuskoh-dissa. Aiempi koe Suonenjoella ei kärsinyt merkittäviä tuhoja paitsi muokkaamattomissa kohdissa, jois-sa tuhoja teki lähinnä tukkimiehen-täi. Muokkaamattomissa istutus-kohdissa toisen kesän jälkeen kuol-leisuus jäi alle 40 % (kuva 3).

Loimaalla taimien pituuskehitys oli selvästi heikompi kuin Suonen-joella (kuva 4). Loimaalla elinvoi-maistenkin ja tuhoilta säästyneiden taimien kasvu oli ensimmäisenä ja toisena kasvukautena keskimäärin vain 4,5 ja 6,4 cm, kun taas Suo-nenjoella vastaavat arvot olivat 6,6 ja 12,4 cm. Lisäksi Loimaalla paa-kusta maahan kasvaneiden taimien juurten kasvu oli toisella kasvukau-della (2009) vain samaa tasoa tai alempi kuin Suonenjoella ensim-mäisellä kasvukaudella (2007) (ku-va 5).

Kuva 3. Istutettujen taimien kuolleisuus Loimaalla (vasen) ja Suonenjoella (oi-kea) kahden kasvukauden jälkeen istutuksesta.

Kuva 4. Istutettujen taimien pituuskehitys Loimaalla (istutuspituutta ei tiedossa) ja Suonenjoel-la (istutuspituus 23 cm) kahden kasvukauden jälkeen istutuksesta (muokkauskäsittelyt esitetty kuvassa 3).

Matalilla mättäillä paraskasvu

Loimaalla satunnaiset nostotaimet (kuva 5) olivat nostohetkellä kes-kimäärin 28,1 cm (17–43) pitkiä ja mukana oli myös heikentynei-tä taimia. Juurten kasvu ei selväs-ti riippunut taimien pituudesta tai verson kasvusta. Mätäskorkeus ei vaikuttanut kasvuun kovin selvästi ensimmäisenä kasvukautena, mutta toisella kasvukaudella verson kasvu oli suurinta matalilla (

9Taimiuutiset 1/2010

Kuva 5. Paakusta maahan kasvaneiden kuusen taimien juurten kuivamassan riippuvuus pisimmän juuren pituuteen Loimaalla toisen 2009 (vasen) ja Suo-nenjoella ensimmäisen kasvukauden 2007 jälkeen (oikea). Loimaalla juurten kasvu on siis ollut yli puolet hitaampaa.

Kirjallisuus

Heiskanen, J. 2003. Kuusen paakku-taimien uudistumisen perusteet - Kirjallisuuteen pohjautuva katsa-

Marja-Leena Napola

Kuusen kasvuunlähdön ajankohta vaihtelee suuresti alkuperien, jälke-läistöjen ja yksilöiden välillä. Sil-mujen aukeamisen ja versojen kas-vuunlähdön ajankohdan vaihtelua voidaan käyttää hyväksi metsänja-lostuksessa, sillä kyseisen ominai-suuden periytyvyys on erittäin voi-makasta.

Ruotsalainen ohjeistosilmuluokituksen perustana

Kuusen kasvuunlähdön ajoittumi-sen luokittelua tehtiin Metsänjalos-

Kevätfenologia osoittautunut entistä tärkeämmäksi kuusen jalostuksessa

tussäätiön Haapastensyrjän met-sänjalostuskeskuksen taimitarhal-la ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä. Luokittelun tarkoi-tuksena oli saada lisätietoa vuosina 1969–74 valitusta klooneista näi-den maastotestausta varten. Feno-logisessa luokittelussa sovellettiin Peter Krutzschin IUFRO -kongres-sissa vuonna 1973 julkistamaa va-lokuvallista ohjetta:” Norway spru-ce. Development of buds”. Luokit-telussa luokka numero yksi edusti kiinni olevaa silmua, luokka kaksi turvonnutta silmua ja kolme vasta auennutta, silmusuomut puhkais-sutta vaihetta. Tätä luokitusohjetta on myöhemmin sovellettu kaikessa kuusenjalostuksen kasvuunlähdön

seurannassa – samoin myös muual-la Pohjoismaissa.

Kuusen kloonien sekä muiden ja-lostusaineistojen fenologista arvi-ointia jatkettiin satunnaisesti 1980-luvulle asti. Vuonna 1988 käynnis-tyi Haapastensyrjässä kasvullisesti lisättävien hallankestävien kuusi-aineistojen kehittämishanke, jossa taimitarhalle kylvettiin lähtöaineis-toksi 18 eteläsuomalaista pluspuu-erää ja 18 alkuperäristeytyserää (ns.provenienssihybridejä). Fenologian ja pituuskasvun välisen suhteen tut-kimiseksi valittiin jokaisesta taimi-erästä kahtena keväänä kymmenen kasvuunlähdöltään aikaisinta ja kymmenen myöhäisintä tainta, jot-ka koulittiin erilleen oksatarhaksi.

us. Tutkimushankkeen esiselvitys. Metsäntutkimuslaitos, Suonenjo-en tutkimusasema. Moniste. 25 s. (http://www.metla.fi/pp/JHei/Kat-saus2003.pdf)

Johansson, T. 1995. Granens överlev-nad på åker. Fakta Skog(16): 1–4.

Johansson, T. 1995. Site index curves for Norway spruce plantations on farmland with different soil types. Studia Forestalia Suecica 198. 19 s.

Laiho, O. & Hovila, K. 1992. Män-nyn äestysistutus savimaahan So-merolla. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 423: 10–18.

Repo, R. & Valtanen, J. 1994. Maan ominaisuudet metsänviljelyssä - mätästyksen perusteet. Metsäntut-kimuslaitoksen tiedonantoja 520. 52 s.

Tamminen, P. 1993. Pituusboniteetin ennustaminen kasvupaikan omi-naisuuksien avulla Etelä-Suomen kangasmetsissä. Folia Forestalia 819. 26 s.

10 Taimiuutiset 1/2010

Kantataimien (siementaimia, joista pistokasoksat leikataan) kasvuun-lähdön ajoittumista seurattiin edel-leen taimitarhalla tarkoin useana ke-väänä (Napola 1992).

Fenologisin perustein valittuja eriä sisältäviä kloonikokeita perus-tettiin Lopelle ja Karkkilaan vuo-sina 1993–95 yhteensä kaksitoista kappaletta. Kokeissa seurattiin ke-väisin silmujen puhkeamisen ajoit-tumista. Luokittelua tehtiin jopa pa-rin päivän välein kevään edistymi-sen mukaan.

Myöhäisyydestä etuahallanaroilla paikoilla

Pistokassekoituksia sisältävien vii-sivuotiaiden koeviljelysten mitta-ustulosten mukaan fenologinen va-linta ei merkitsevästi vaikuttanut taimien pituuskasvuun tapauksissa, joissa kokeet olivat välttyneet kevät- hallalta (Napola 1999). Mikäli hal-la olisi vikuuttanut kokeita, olisi-vat myöhäisen silmunpuhkeamisen koe-erät saaneet kasvussaan etumat-kaa. Ruotsalaisessa tutkimuksessa kuusialkuperien pituuskasvu jäi sitä lyhyemmäksi mitä aikaisemmin ne olivat puhkaisseet silmunsa ja riip-puvuus oli vahva vain hallanaroille paikoille istutetuissa kloonikokeis-sa. Tutkimuksessa todettiin myös kasvuunlähdön valintajalostuksen olevan tehokasta, sillä puhkeamis-ajankohdan heritabiliteetti (periy-tyvyysaste) oli mitattujen ominai-

suuksien korkein (Karlsson ja Hög-berg 1998).

Silmunpuhkeaminen jatuomiruoste

Kuusenjalostaja Marja-Leena Na-pola teki Lopen Sajaniemen pel-lolle vuonna 1994 istutetussa kloo-nikokeessa 1863/01 keväällä 2001 silmunpuhkeamisen luokitusta ajankohtana, jolloin puolet kokeen taimista oli lähtenyt kasvuun. Usei-den taimien latvat olivat kärsineet pahoin edellisvuoden tuomiruos-teesta, varsinkin kun pellon laidat suorastaan tursusivat tuomipuita. Luokituksen edetessä alkoi vaikut-taa siltä, että silmunsa aukaisseilla taimilla oli runsaammin tuomiruos-

tetta kuin vielä kasvuun lähtemättö-millä taimilla.

Kokeen kahdesta tuomien vierei-sestä lohkosta päätettiin luokitella silmunpuhkeamisen lisäksi tuomi-ruostevauriot. Kokeessa kasvaa 25 koe-erää ja ruudun koko on 25 tain-ta eli yhteensä tarkastettiin 1250 taimen vauriot. Kokeessa testataan fenologisin perustein valittujen kan-tataimien pistokasjälkeläistöjä.

Aikaisin kasvuun lähtevissä pis-tokastaimissa oli runsaammin tuo-miruostevaurioita kuin myöhään silmunsa aukaisevissa taimissa (ku-va 1). Kaikki koe-erät olivat kär-sineet tuomiruosteen vioituksista. Latvan käyristävä ja tuhoava ruoste johtaa ranganvaihdokseen ja puun heikkoon laatuun. Kuvassa 2 saman kloonikokeen tuomiruosteen vauri-

Kuva 1. Tuomiruostevaurioiden osuudet taimien sil-munpuhkeamisluokissa Lopen kloonikokeessa 1863/01 7 vuoden iässä.

Kuva 2. Tuomiruosteen aiheuttama rungon laatuvaurio kokeessa 1863/01 Lopella. (kuva Marja-Leena Napola)

Kuva 3. Pahoin korovaurioisten puiden osuus feno-logisin perustein valituissa alkuperäristeytyserissä ja eteläsuomalaissa koe-erissä kloonikokeessa 1863/02 Karkkilassa 15 vuoden iässä. Pistokastaimia mitatuissa koe-erissä 75 kpl.

Kuva 4. Korotautinen kuusi Lopen kloonikokeessa 1863/01 kesällä 2009. Kokeen ikä 16 v. (kuva Marja-Leena Napola)

11Taimiuutiset 1/2010

oittama puu 15 vuoden iässä vuon-na 2009.

Vastaavanlaisia tuloksia on saatu Pieksämäelle ja Ristiinaan vuonna 2003 istutettujen kuusen pluspuiden jälkeläiskokeiden havainnoinneista vuosina 2008–09. Jälkeläistöjen sil-munpuhkeamisen luokitusarvojen perusteella eri jälkeläistöt puhkaisi-vat silmunsa samassa aikajärjestyk-sessa eri osakokeissa ja tämä piirre oli vahva (r = 0,942) ja erittäin mer-kitsevä. Taimivaurioiden määrän ja jälkeläistöjen silmunpuhkeamisar-vojen välinen riippuvuus kokeissa oli myös erittäin merkitsevä. Myö-hään kasvunsa aloittavilla jälkeläis-töillä on aikaisia selvästi vähemmän taimivaurioita.

Silmunpuhkeaminen jakorovauriot

Fenologista valintaa selvittävien Lopen testaustarhakokeiden rin-nakkaiskokeet on perustettu v. 1994 Karkkilan Haaviston pelto-alueille kenttäkokeiksi normaaliin 2 x 2 metrin istutustiheyteen. Ko-keiden pituusmittauksen yhteydessä vuonna 2008 havaittiin puissa run-saasti koroja ja mustaa sienitautia. Koepuiden korovauriot luokiteltiin kahteen luokkaan: lieviä vaurioita

ja pahoja vaurioita. Tulokset osoit-tivat, että sienikorot olivat iskeyty-neet erityisesti koe-eriin, joiden isä-puu oli saksalainen.

Aikaisin silmunsa aukaisevista kantataimista lisätyt koe-erät olivat useassa tapauksessa pahemmin ko-rovaurioituneita kuin myöhäisistä kantataimista lisätyt erät (kuva 3). Joissain tapauksissa alkuperä vai-kutti korotautiherkkyyteen voimak-kaammin kuin kasvuunlähdön ajan-kohta. Kokeissa vertailuna olleet Kangasniemen siemenviljelyserät olivat suhteellisen terveitä.

Kasvurytminhuomioiminen tämänpäivän kuusenjalostuksessa

Tämän vuosituhannen alusta alka-en on kuusen koeviljelyksissä teh-ty pituusmittauksen lisäksi havain-toja keväisestä kasvuunlähdöstä ja syksyisestä jälkikasvuisuudesta. Tarkempien havaintojen myötä saa-daan käyttöön monipuolisempaa tietoa jalostuksen piirissä olevasta aineistosta.

Pluspuiden testaamiseksi perus-tettujen koeviljelysten tulosten pe-rusteella valitaan kloonit uusiin ns. 1,5-polven siemenviljelyksiin (va-liosiemenviljelyksiin). Klooniva-linnassa huomioidaan kukinnan ja kasvutietojen lisäksi jälkeläistöjen

ulkoinen laatu. Kyseisen valintame-netelmän arvioidaan tuottavan kas-vuisia ja nykyistä taudinkestäväm-piä taimia tulevien vuosikymmen-ten metsänviljelyn tarpeisiin.

Uusien, 1990-luvulla valittujen pluspuiden siemenerillä on perus-tettu kaikille lähtöisyysalueille jäl-keläiskokeita (uudistamiskokeita), joista seitsemän vuoden iässä vali-taan parhaat taimiyksilöt kasvullis-ta lisäystä ja kloonitestausta varten. Perhevalintaa sekä yksilövalintaa varten koeviljelysten taimien kas-vuunlähtö ja ulkoinen laatu on luo-kiteltu tarkoin. Syksyn pituusmit-tauksen yhteydessä on havainnoitu jälkikasvuisuutta tai latvahäiriöitä. Keväällä silmujen aukeamisen ai-kaan tehdyssä lopullisessa maas-tovalinnassa pyritään suosimaan myöhään kasvuun lähteviä, terveitä ja pituuskasvultaan keskimääräistä parempia yksilöitä (kuva 5). Parhaat puut valitaan kloonitestauksen jäl-keen 2. polven jalostuspopulaatioon sekä siemenviljelyksiin.

Siementaimisiemenviljelys-ten ensiharvennus tehdään fenologisin perustein

Etelä- ja keskisuomalaisten uusien pluspuiden siemenerillä on Tapion ja Siemen Forelia Oy:n toimesta perustettu siementaimisiemenvil-

Kuva 5. Uudistamiskokeessa 2130/02 Pieksämäellä pluspuujälkeläistöistä va-litut kantataimet latvotaan pistokasok-sien juurtumisen parantamiseksi. (kuva Marja-Leena Napola)

Kuva 6. Kuusenjalostaja Marja-Leena Napola selostaa Tapion työryhmälle taimivalintaa siemenviljelyksessä nro 433. (kuva Erkki Kosonen)

12 Taimiuutiset 1/2010

jelyksiä 2000-luvun alkupuolella. Keväällä 2009 tehtiin Tapion Ran-tasalmella sijaitsevan 10 hehtaarin siemenviljelyksen nro 433 harven-nusleimaus, joka perustui taimien silmun aukeamisen ajankohtaan sekä ulkoiseen laatuun. Istutusruu-duissa kasvoi kolme kappaletta sa-man pluspuun jälkeläistaimia, joista paras jätettiin kasvamaan. Alueelle oli edelliskesänä iskenyt tuomiruos-te-epidemia, jonka jäljet näkyivät taimien latvoissa. Työntekijöille oli laadittu valintamenetelmää selven-tävä ohje ja heille pidettiin opetus-

tilaisuus ennen merkintätyön alka-mista (kuva 6). Noin kymmenen vuoden kuluttua siemenviljelyksen harvennus tehdään samoja eriä si-sältävien jälkeläiskokeiden tulosten perusteella.

Kirjallisuus

Karlsson, B. & Högberg, K.-A. 1998. Genotypic parametres and clone x site interaction in clone tests of Norway spruce (Picea abies (L.) Karst.). Forest Genetics 5(1): 21–30.

Krutzsch, P. 1973. Norway spruce. Development of buds. IUFRO S2.02.11. Moniste. 4 s.

Napola, M.-L. 1992. Pistokas-lisäyksellä kuusen jalostuksen tu-lokset metsänviljelyyn. Metsänja-lostussäätiön Tiedote 1/1992. 8 s.

Napola, M.-L. 1999. Alkuperän ja fe-nologisen valinnan merkitys kuu-sen kasvullisessa joukkomonistuk-sessa. Metsänjalostussäätiön työra-portteja 55. 27 s.

Saila Varis

Ilmaston lämpeneminen ja erityi-sesti sopeutuminen ilmaston ääri-olosuhteisiin voi olla haaste myös metsäpuille. Valmiiksi lämpimäm-piin olosuhteisiin sopeutuneista po-pulaatioista siitepölyn mukana kul-keutuvat geenit voivat helpottaa tuu-lipölytteisten puiden sopeutumista muutokseen. Nopean sopeutumisen edellytyksenä on riittävä populaati-oiden välinen geneettinen variaatio, kaukokulkeutumisen mahdollisuus sekä kaukokulkeutuneen siitepölyn hyvä kilpailukyky paikallista siite-pölyä vastaan. Myös kaukokulkeu-tumisen ja kukinnan ajoituksen on oltava kohdallaan.

Kaukokulkeutuneen pölyn on siis pärjättävä paikallisen siitepölyn kanssa kilpailussa munasolun he-delmöityksestä. Kilpailu siitepöly-jen välillä voi alkaa kemiallisena jo

Siitepölyn kaukokulkeutuminen ja siitepölykilpailu männyillä

männyn siitepölyhiukkasten tarttu-essa pölytyspisaraan, imiessä nes-tettä itseensä (hydratoituessa) ja/tai sen kulkeutuessa pölykammioon. Pölykammiossa siitepölyt itävät ja siitepölyputki tunkeutuu siemen-aiheen sydämen läpi kohti muna-solua. Siitepölyn itämisessä ja pö-lyputkien kasvunopeuksissa voi olla eroja, ja myös kukan solukko ja sii-tä erittyvät aineet saattavat vaikuttaa kilpailuun. Siitepölyjen kilpailuky-kyyn voivat vaikuttaa niiden kehit-tymisen aikaiset olosuhteet, ympä-ristöolosuhteet pölytyksen ja hedel-möityksen aikana ja/tai geneettiset ominaisuudet.

Siitepölyn kaukokulkeutumisen mahdollisuutta tutkimme tarkkai-lemalla kukintaa, mittaamalla sii-tepölymääriä ilmassa ja testaamalla ilmasta kerätyn siitepölyn itävyys-kykyä Korpilahdella, Rovaniemellä ja Kevolla vuosina 1997–2000. Se-kä Rovaniemellä että Kevolla todet-

tiin olevan elävää siitepölyä ilmas-sa ennen paikallista hedekukintaa, kun samaan aikaan hedekukinta jat-kui eteläisemmällä tutkimusalueel-la. On myös mahdollista, että siite-pölyn kaukokulkeutuminen jatkuu myös paikallisen siitepölytuotan-non alettua.

Kuva 1. Kasvatusliuoksessa 5 vrk idätettyjä männyn siitepölyhiukkasia. (kuva Saila Varis)

13Taimiuutiset 1/2010

Eteläinen siitepölyuseammin siemenenhedelmöittäjänä kuinpohjoinen siitepöly

Eteläisen ja pohjoisen siitepölyn kilpailukykyä tutkimme kilpailu-risteytysten ja isyystestausten avul-la. Käytimme siitepölyä kolmesta eteläisestä ja kolmesta pohjoises-ta puusta, pölytettävät puut olivat pohjoista alkuperää. Yhtä pohjoista ja yhtä eteläistä siitepölyerää sekoi-tettiin keskenään ja pölyä ruiskutet-tiin pölytyspusseihin eristettyihin emikukkiin. Kilpailuristeytysten lisäksi teimme yhden siitepölyerän kontrollipölytyksiä. Hedelmöittäjä tutkittiin 2376 kehittyneestä sieme-nestä molekyylibiologisella analyy-sillä. Kokeissa käytettyjen siitepöly-jen itävyyksiä tutkittiin idättämällä niitä kasvatusalustalla ennen ja jäl-keen pölytysten. Myös pölytettyjen kukkien ja käpyjen kehitystä tark-kailtiin.

Eteläiset siitepölyt hedelmöittivät 76 % tutkituista siemenistä pohjois-ten osuudeksi jäädessä 24 %. Kuk-kien abortoitumisprosentti oli suu-rempi pohjoisilla siitepölyillä pö-lytetyissä oksissa kuin eteläistä tai sekoitepölyä käytettäessä. Kasva-tusalustoilla tehdyissä idätyksissä ei kuitenkaan ollut eroa pohjoisen

ja eteläisen siitepölyn välillä, mi-kä viittaisi muunkin kuin siitepölyn itävyyden vaikuttavan siihen, mikä siitepöly munasolun hedelmöittää.

Ensimmäisenä kukkaan saapu-neen siitepölyhiukkasen mahdolli-sesti saamaa kilpailuetua tutkimme pölyttämällä kukkia ensin eteläi-sellä siitepölyllä ja kahden tunnin kuluttua pohjoisella pölyllä. Kont-rollipölytykset tehtiin samojen sii-tepölyerien sekoituksilla. Pohjoiset siitepölyt saivat huomattavaa hyö-tyä aikaisemmasta saapumisestaan kukalle, kun taas eteläinen pöly ei hyötynyt kahden tunnin etumatkas-ta. Kun pölytys tehtiin eteläisen ja pohjoisen pölyn sekoituksella, poh-joisen saama kilpailuetu katosi. Tu-los herätti ajatuksen kemiallisesta vuorovaikutuksesta eri siitepölyeri-en välillä.

Lämpötila vaikuttaaitämisaikaan ja –nopeuteen

Kemiallista siitepölykilpailua selvi-timme idättämällä siitepölyeriä kas-vatusliuoksessa (kuva 1). Käytimme idätyksissä kuoppalevyjä, joiden kuopissa oli nesteitä ja kemikaaleja läpäisevästä materiaalista tehdyt ir-tomaljat. Näin saimme pidettyä eri siitepölyerät toisistaan erillään niis-

tä mahdollisesti erittyvien aineiden sekoittuessa. Kilpailuidätyksissä jo-kainen eteläinen pölyerä idätettiin irtomaljassa pohjoisen pölyn itäes-sä kuopassa ja päinvastoin. Kont-rollissa samaa siitepölyerää oli sekä maljassa että kuopassa. Havaitsim-me sekä positiivista että negatiivista vuorovaikutusta: eteläiset siitepölyt itivät kilpailutilanteessa paremmin ja pohjoiset huonommin kuin kont-rolleissa.

Itämisaikaisen lämpötilan vaiku-tusta siitepölyn hydratoitumiseen, itämiseen ja pölyputken kasvuun tutkittiin idättämällä siitepölye-riä +15 ºC ja +20 ºC lämpötilois-sa kasvatusliuoksessa. Siitepöly-jen itävyys ja siitepölyputken kas-vu oli nopeampaa +20 ºC:ssa kuin +15 ºC:ssa. Pohjoiset siitepölyt hyd-ratoituivat suuremmiksi, ja niinpä myös itäneet pohjoiset pölyt olivat kooltaan suurempia kuin eteläiset.

Kirjallisuus

Pulkkinen, P., Varis, S., Pakkanen, A., Koivuranta, L., Vakkari, P. & Parantainen, A. 2009. Southern pollen sired more seeds than north-ern pollen in southern seed or-chards established with northern clones of Pinus sylvestris. Scandi-navian Journal of Forest Research 24: 8–14.

Varis, S., Pakkanen, A., Galofré, A. & Pulkkinen, P. 2009. The extent of South-North pollen transfer in Finnish Scots pine. Silva Fennica 43(5): 717–726.

Varis, S., Reiniharju, J., Santanen, A., Ranta, H. & Pulkkinen, P. 2010. In-teractions during in vitro germina-tion of Scots pine pollen. Trees - Structure and Function 24(1): 99–104.

Varis, S., Santanen, A., Pakkanen, A. & Pulkkinen, P. 2008. The impor-tance of being the first pollen in the strobili of Scots pine. Canadi-an Journal of Forest Research 38: 2976–2980

Kontrolloidussa pölytyksessä ruiskutetaan kerättyä siitepölyä pölytyspusseilla eristettyihin emikukkiin. Tutkimusmestari Jari Laukkanen Metlan Haapasten-syrjän jalostusasemalta suorittamassa tehtävää. (kuva Metla/Erkki Oksanen)

14 Taimiuutiset 1/2010

M ä N N Y N S i E M E N V i L J E LY K S E T

Ensimmäiset männyn siemenviljelykset perustettiin 1950-luvulla ja 1960-luvulta lähtien valtio on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriön koordinoimana siemenviljelysohjelmia. Männyn jalostettu siemen saadaan tällä hetkellä pääosin 1960- ja 1970-luvuilla perustetuilta siemenviljelyksiltä. Vuodenvaihteessa 2009–2010 Eviran rekisterissä oli männyn siemenviljelyksiä 150 kpl, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli lähes 2 500 ha. Suunni-telmien mukaan uudet viljelykset alkavat tuottaa siementä tulevan vuosikymmenen alussa vanhempien tuotan-tovaiheen ohittaneiden poistuessa vähitellen käytöstä.

Eteläisin siemenviljelys sijaitsee entisessä Pohjan kunnassa ja 2000-luvulla perustetut pohjoisimmat viljelyk-set Tervolassa ja Vaalassa. Suurin osa männyn siemenviljelyksistä on Siemen Forelialla. Sen lisäksi jalostetun männyn siemenen tuottamiseen osallistuvat myös Siemen Tapio, UPM Metsä ja osa metsäkeskuksista.

Yli puolet männyn ensimmäisen polven siemenviljelyksistä perustettiin aikanaan palvelemaan Pohjois-Suo-men siemenhuoltoa, koska tällä alueella hyvästä ja itävästä siemenestä on niukkuutta ilmasto-olosuhteista joh-tuen. Vanhat Pohjois-Suomea varten perustetut viljelykset sijaitsevat Keski-Suomessa männyn kukinnalle ja siementen tuleentumiselle suotuissa olosuhteissa.

Pohjois-Suomeen tähdätyn siemenviljelyn ongelmana on alusta asti ollut ulkopuolelta tuleva Keski-Suomen luonnonmetsien taustapölytys, josta syystä tuotettu siemen ei ole kestävää Lapissa, vaan sitä on jouduttu käyt-tämään selvästi etelämpänä. Taustapölytys on haitallinen myös toisesta syystä: ulkoa tuleva siitepöly on peräisin valikoimattomista puista, joten sen myötä menetetään suuri osa – nuorissa viljelyksissä jopa 50 % ja vanhois-sakin noin 25 % – jalostuksella saavutetusta perinnöllisestä edistymisestä eli jalostushyödystä.

Siemenviljelyssiemenellä saadaan jalostushyötyjen lisäksi myös siemenfysiologisia (ei-geneettisiä) etuja, koska siemenviljelysten edullisissa kasvuolosuhteissa kehittynyt siemen on kookasta ja hyvin itävää.

Taustapölytykseen johtavia mekanismeja tutkitaan

Eteläisen siitepölyn pohjoista parempi hedelmöityskyky saattaa olla osasyynä korkeaan taustapölytykseen, mutta eniten asiaan vaikuttaa kukinnan ajoittuminen. Männyllä ensimmäiset emikukat aukeavat jopa muutama vuorokausi ennen kuin paikallinen siitepöly lähtee lentoon, jolloin Suomessa vallitsevien lounaisten ilmavirta-usten mukanaan tuomat siitepölyhiukkaset saavat ilmeisen aikaedun.

Edellä referoiduissa männyn pölyttymistutkimuksissa melko lyhyt (kaksi tuntia) aikaero siitepölyjen saapu-misessa kukkaan ei tuonut eteläiselle siitepölylle etua pohjoiseen nähden. Tutkijoiden mielenkiinnon kohteena jatkotutkimuksissa olisi selvittää pidemmän aikaeron vaikutusta siitepölykilpailussa sekä yksittäisen kukan pö-lytyspisaran imeytymistä siitepölykammioon.

Taustapölytys on otettu huomioon uusien siemenviljelysten perustamisessa

Metsäntutkimuslaitos vastaa Suomessa metsänjalostustoiminnasta ja siihen liittyvästä siemenviljelysten suunnit-telusta ja perustamisen ohjauksesta. Nykyohjeiden mukaan havupuiden siemenviljelykset perustetaan pääsään-töisesti lähtöisyysalueilleen parhaalle maatalousmaalle, joiden lämpöolosuhteet ovat mahdollisimman hyvät.

Pohjois-Suomea (männyn lähtöisyysalueet 6–9) palvelevat uudet siemenviljelykset on perustettu tuleentu-misen varmistamiseksi kantapuiden lähtöisyysalueita etelämmäksi Oulunjokilaaksoon tai ns. Lapin kolmion alueelle. Uudet viljelykset sijaitsevat joka tapauksessa huomattavasti pohjoisempana kuin ensimmäisen polven viljelykset, mistä syystä niillä tuotetun siemenen käyttöalueet ulottuvat taustapölytyksestä huolimatta selvästi vanhoja viljelyksiä pohjoisemmaksi.

Siemenviljelysten taustapölytyksestä tiedetään, että sen osuudessa ja sen myötä siemenen ilmastollisessa kes-tävyydessä on huomattavaa vaihtelua vuosien välillä. Jokaisen siemensadon kestävyys voidaan siten määrittää erikseen pakastustestin avulla, ja kestävimmät siemenerät ohjata metsänviljelyyn ilmastollisesti vaativimmille alueille.

Matti Haapanen ja Saila Varis

15Taimiuutiset 1/2010

Arja Lilja, Päivi Parikka, Jarkko Hantula ja Anna Rytkönen

Ennusteiden mukaan maapallon keskilämpötilan arvioidaan nouse-van 2–6 oC vuodesta 1990 vuoteen 2100 siten, että muutokset ovat suurimpia pohjoisilla leveysasteil-la. Tämän seurauksena Suomen lämpötila nousisi 2,4–7,4 oC ja sa-demäärä kasvaisi 5–40 % tultaessa 2080-luvulle. Talvet lyhenisivät ja sateisuus lisääntyisi talvella. Rank-kasateet kesällä olisivat yleisiä. Pitkät kuivuusjaksot olisivat myös mahdollisia varsinkin kasvukauden alussa, jolloin vettä tarvittaisiin. Lämpötilan kohoaminen pidentäisi kasvukautta, mutta pakkaset eivät kuitenkaan häviäisi, vaan kylmää olisi edelleen odotettavissa. Valon väheneminen talvea kohti estäisi kuitenkin kasveja hyödyntämästä täysimääräisesti pidentynyttä kas-vukautta.

Kasvitaudit

Ilmastonmuutos vaikuttaisi voimak-kaasti kasvien ja kasvitautien väli-siin suhteisiin. Kosteuden ja läm-mön lisääntyminen varsinkin öisin lisää kasvitautiriskiä. Lämmin ja pitkä syksy heikentää yleensä kas-vien talveentumista. Talvikuukau-sina päivät, jolloin on sekä suojaa että pakkasta, lisääntyisivät ja nä-mä vaihtelevat olot lisäisivät kas-vien talvivaurioita. Lumipeitteen oheneminen tai puuttuminen altis-taisi kasvit jäätymiselle pakkasilla ja lämpötilan nousu pakkasten jäl-keen lisäisi maanpäällisten osien kuivumista. Jo nyt taimien talveh-

Ilmaston lämpeneminen jakasvitaudit puilla

timinen ulkona varmistetaan useilla taimitarhoillamme keinotekoisella lumetuksella.

Monet metsäpuiden taudit ovat riippuvaisia sääoloista. Kaksi tois-taan seuraavaa sateista kesää voivat laukaista esim. versosurmaepidemi-an, etenkin, jos talvet ovat lauhoja, jolloin patogeeni pystyy leviämään tehokkaasti lepotilassa olevassa isäntäkasvissa. Versosurman aiheut-taja versosurmakka (Gremmeniella abietina) on sieni, jota on jatkuvas-ti mäntyjen kuolevissa alaoksissa aiheuttamatta normaalioloissa itse puulle vahinkoa. Kylmien ja sateis-ten kesien jälkeen meillä ja Ruot-sissa on esiintynyt metsissä suurepi-demioita, joiden taloudellinen mer-kitys on ollut suuri. Taimitarhoilla tauti on myös merkittävä tuhonai-heuttaja männyllä ja viime aikoina sitä on esiintynyt myös taimitarha-kuusilla.

Juurikääpä

Kuusenjuurikääpä (Heterobasidion parviporum) aiheuttaa kuusella ty-vilahoa. Männynjuurikääpä (H. an-nosum) sen sijaan on moni-isäntäi-nen sieni, joka männyllä aiheuttaa puiden kuolemista ja kuusella ty-vilahoa. Molempien sienilajien ai-heuttamat vuosittaiset tappiot ovat suuria. Taudin hinta metsätaloudel-le on ainakin 40 miljoonaa euroa kuusen ja yli viisi miljoonaa euroa männyn yhteydessä.

Ilmastonmuutos parantaisi juuri-kääpäsienten kasvuedellytyksiä, sil-lä nykyisellään juurikääpä on Bal-tiassa ja Etelä-Ruotsissa paljon pa-hempi ongelma kuin meillä nyt. Tal-ven lyheneminen lisäisi juurikäävän

mahdollisuutta levitä, kun turvalli-sin aika tehdä metsänhakkuita vä-henee. Roudattomassa maassa jäl-jelle jääviin puihin syntyy helposti korjuuvaurioita, joiden kautta tauti leviää terveisiin puihin. Myös aika jolloin tuoreet kantopinnat saavan tartunnan lisääntyisi. Ennustetuis-sa myrskyissä lahot puut kaatuisi-vat helposti ja syntyvien aukkojen reunoilla terveetkin puut saattaisivat kaatua.

Tauti leviää, paitsi vaurioiden ja kantopintojen kautta, sairaista puista ja lahoista kannoista juuris-toa pitkin terveisiin naapuripuihin. Jotta meillä tulevaisuudessa vältet-täisiin juurikäävän runsastuminen, olisi panostettava kantokäsittelyyn ja kantojennostoon etenkin Pohjan-maalta Kainuuseen ulottuvalla vyö-hykkeellä. Myös puulajin vaihto lehtipuihin tulisi mahdollistaa juu-rikääpäalueilla vähentämällä hirvi-kantaa.

Ruoste- ja härmätauditvoivat yleistyä

Myös ruoste- ja härmätaudit hyöty-vät, jos talvet lauhtuisivat ja ilmas-to muuttuisi kosteammaksi. Useal-la kasvilajilla on oma ruosteensa ja härmänsä. Sekä ruosteet että härmät ovat ehdottomia loisia eli kasvavat vain kasvisoluissa ottaen niistä ra-vintonsa. Ne eivät tapa soluja, mut-ta ravinnonotto voi olla niin voima-kasta, että isäntäkasvi heikkenee ja voi vähitellen myös kuolla varsin-kin, jos kasvit saavat tartunnan use-ampana vuotena peräkkäin.

Viime kesinä varsinkin männyn-versoruoste (Melampsora pinitor-qua) on aiheuttanut männyn tai-

16 Taimiuutiset 1/2010

mikoissa latvojen kuolemista tai kiertymistä. Samoin kuusensuo-pursuruoste (Chrysomyxa ledi) on värjännyt kuusikoita osassa maata ja koivut ovat kellastuneet ennen aikojaan koivunruosteen (Melam- psoridium betulinum) takia. Här-mistä voidaan mainita tammen-härmä (Microsphaera alphitoides), vaahteranhärmä (Uncinula aceris) ja lepänhärmä (M. alni), jotka näky-vät lehdillä puuterimaisena peittee-nä. Viime vuosina meille on tullut-kin entistä enemmän tuhonäytteitä ja kyselyjä ruoste- ja härmätautien vaivaamista puista.

Hyvänä esimerkkinä hyötyjis-tä on myös lehtipuunkoron aiheut-taja (Neonectria galligena), jonka levinneisyyttä ja haitallisuutta ovat tähän asti rajoittaneet talven pakka-set. Sieni on pääosin puiden haa-valoinen, joka tarttuu vaurioihin ja saa aikaan koroja. Sen on osoitettu myös tunkeutuvan puihin silmujen kautta. Omenapuilla, joista suurin osa on meillä tuontitavaraa, tauti on yleistynyt. Syynä ilmeisesti se, et-tä sienestä on levinnyt meille uusia entistä aggressiivisempia kantoja ulkomaisten taimien mukana. Leh-tipuista ainakin vaahtera, saarni, jalava ja lehmus sekä poppeli ovat taudille alttiita. Vaikka sieni lahot-taa puita hitaasti, sen merkitys tau-dinaiheuttajana voi kasvaa tulevai-suudessa.

Talvituhosienet pärjäävät kosteassa ilmanlumipeitettäkin

Vaikka, lumeton aika ilmastomuu-toksen myötä lisääntyisi, se ei tar-koita sitä, että tulevaisuudessa tal-vituhosienten merkitys vähenee. Monet lumen alla tuhojaan tekevät lajit voivat kasvaa ilman lunta, jos kosteutta on riittävästi ja lämpöti-la sopiva. Esimerkkinä voi mainita männyntalvihomeen (Phacidium in-festans), joka aiheutti aikoinaan tai-mitarhoillamme suuret taloudelliset tappiot, kun pääpuulaji oli mänty. Virossa se on kosteina, lumettomina

talvina ruskettanut mäntyjen neula-sia metsässä. Tutkimuksissa tauti on myös aiheuttanut tuhoja sekä pak-kasvarastossa että ulkona talvehti-ville kuusen taimille.

Bakteeritautien merkitys on tois-taiseksi ollut meillä varsin vähäi-nen, lähinnä niitä on esiintynyt koristekasveilla avomaalla. Myös-kään virusten merkitys ei ole ollut suuri. Meiltä puuttuvat vielä monet kaskaslajit, jotka toimivat virusten vektoreina. Tosin huolta on aiheut-tanut koivulla esiintyvä, Euroopasta kotoisin oleva kirsikankierrelehtivi-roosi, joka käpertää koivun lehtiä. Lämpötilan nousu lisäisi bakteeri-en ja virusten mahdollisuuksia levi-tä meillä, mutta suurimman riskin toisivat tullessaan uudet sienitau-dit, joiden aiheuttajat eivät ennen ole kestäneet talvea tai joiden leviä-miseen liittyy hyönteislajeja, joita meillä ei ole ollut.

Hyödyksi voidaan lukea se, et-tä olosuhteiden muuttuminen ja kasvukauden piteneminen loisivat mahdollisuuksia uusien kasvilajien käyttöön ja vanhojen lajien käyttö-alueen laajentamiseen. Esimerkiksi jaloja lehtipuita voitaisiin lämpöti-lan noustessa viljellä nykyistä poh-joisempana. Mikäli ilmasto lämpe-nee ennusteiden mukaan, vuosisa-dan lopulla Keski-Lapin lämpöolot vastaisivat suurin piirtein nykyistä Etelä-Suomea. Uusien, meillä vie-raiden, kasvi- ja puulajien lisäänty-nyt käyttö voisi kuitenkin tuoda tul-lessaan vieraslajeja edustavia, uusia taudinaiheuttajia.

Vieraslajit

Vieraslajit ovat tulokaslajeja, jotka ovat ylittäneet leviämisesteet ihmi-sen toiminnan seurauksena. Kan-sainvälinen kasvikauppa on lisään-tynyt voimakkaasti viime aikoina ja lisännyt samalla riskiä vieraslajien leviämisestä maasta toiseen. EU:n alueella kauppa on varsin vapaata ja valvonta rajoittuu vain niihin kas-veihin, joiden mukana saattaa kul-keutua karanteenituhoojiksi luoki-

teltuja sieniä, hyönteisiä tai muita eliöitä.

1990-luvun alussa Suomeen kul-keutui Phytophthora cactorum-mikrobi, jota voidaan kutsua jo va-kiintuneeksi vieraslajiksi. Metsä-taimitarhoillamme se aiheuttaa koi-vulla levälaikkutaudin, jonka oireet vaihtelevat kasvukauden aikana. Alkukesästä laikkuja syntyy usein latvaan; myöhemmin alemmas run-koon.

Noin sata vuotta sitten levisi Eu-rooppaan ruostesieni Cronartium ribicola, joka aiheuttaa valkomän-nyn tervasroson 5-neulasmännyillä. Suomeen taudin levittivät tänne pe-rustetut, vierasperäiset strobusmän-tyviljelmät, jotka taudin seuraukse-na tuhoutuivat lähes täydellisesti. Valkomännyn tervasrosoa voi ny-kyisin nähdä sembra-, makedoni-an- ja länsiamerikanvalkomännyil-lä, jotka ovat strobusmäntyä kes-tävämpiä, mutta kuitenkin taudille alttiita mäntylajeja.

Osa haavan ja hybridihaavan taudeista tullut Amerikasta

Aikanaan maahamme on tullut tai-mien mukana kaksi Amerikasta ko-

Kuva. Neonectria galligena –sieni, joka aiheuttaa koroja lehtipuilla, on potentiaalinen uusi tuhoaiheutta-ja, jos ilmasto lauhtuu. Sieni infektoi etenkin huonosti karaistuneita puita, jotka ovat altistuneet pakkasvaurioil-le. (kuva Päivi Parikka)

17Taimiuutiset 1/2010

toisin olevaa sientä: Neofabrea po-puli ja Entoleuca mammata. Kuori-poltteen aiheuttaja (N. populi) levi-si todennäköisesti Suomeen samaan aikaan kuin Pohjois-Amerikasta tuotiin meille sikäläisen haavan (Populus tremuloides) taimia. Vaik-ka sienen tiedetään tarttuvan myös muihin haapoihin, meillä sitä on ta-vattu vain hybridihaavalla (Popu-lus tremula x P. tremuloides), joil-la se vaivaa varsinkin vesasyntyisiä runkoja, kun kasvustojen tiheys ta-kaa sienelle riittävän kosteuden. E. mammata sen sijaan on taloudelli-sesti merkittävä tauti monilla Popu-lus-lajeilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Meillä haavanroson oi-reisiin kuuluvia koroja löytyy sekä metsähaavalta että hybridihaavalta.

Ensimmäiset havainnot lepän-ruosteesta tehtiin Suomessa 1997. Aasista kotoisin oleva ruostesieni, Melampsoridium hiratsukanum le-visi meille ilmavirtojen mukana. Ensimmäiset merkit taudista, keltai-set ruostepesäkkeet, näkyvät lepän lehtien alapinnoilla jo kesäkuussa. Sateisina kesinä ruoste leviää te-hokkaasti ja vähitellen ruskettuvat ja käpristyvät lehdet karisevat en-nen aikojaan.

Uusimpia tulokaslajeja ovat puna-vyökaristeen aiheuttaja Dothistro-

ma septosporum ja saarnensurmaan liitetty Chalara fraxinea. Punavyö-kariste on tauti, jonka on vasta var-mennettu esiintyvän myös meil-lä. Sen aiheuttaja D. septosporum tarttuu pääasiassa mäntyihin, jois-sa taudin tunnistaa ruskettuneissa neulasissa olevista punaruskeista vöistä. Sairaat neulaset eivät myös-kään irtoa yhtä helposti kuin muus-ta syystä ruskettuneet. Meidän män-tymme ei kuitenkaan ole erityisen altis taudille, eikä suuria tuhoja ole odotettavissa.

Saarnensurmassa saarnen lehtiin, oksiin ja runkoon syntyy tummia laikkuja ja puun latvus harsuuntuu. C. fraxinea sienen suvullinen aste Hymenoscyphus albidus tunnetaan Euroopassa saarnen lehtien ja karik-keen hajottajana. C. fraxinea kan-nat ovat osoittautuneet geneettisesti hyvin erilaisiksi, vaikkakin geneet-tisesti samanlaisia kantoja löytyi tutkimuksissamme sekä Suomesta että Virosta. Tauti on yleensä puil-le kohtalokas, mutta puuyksilöiden ja alkuperien välillä on kuitenkin kestävyyseroja, eli jos pystyisimme panostamaan kestävyysjalostuk-seen, saarni olisi ilmastonmuutok-sessa selvä hyötyjä eikä laji katoaisi maastamme.

Suurimman uhan ilmastonmuu-tos aiheuttaisi kuitenkin siten, et-tä se mahdollistaisi tiettyjä tauteja, joita meillä ei vielä ole ja joita ei vielä edes osata odottaa. Myös mo-net tauteja levittävät hyönteiset ovat meiltä puuttuneet ankaran talven ta-kia.

Kirjallisuutta

Jylhä, K., Ruosteenoja, K., Räisä-nen, J., Venäläinen, A., Tuomenvir-ta, H., Ruokolainen, L., Saku, S. & Seitola, T. 2009. The changing cli-mate in Finland: estimates for ad-aptation studies. ACCLIM project report 2009. Finnish Meteorologi-cal Institute. Reports 2009:4.

Kasanen, R. 2009. Metsäpuiden sie-nitaudit. Metsäkustannus. ISBN 978-952-5694-43-7

Poteri, M. 2008. Taimituho-opas. Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoen toimintayksikkö 155 p. ISBN 978-951-40-2099-5.

Uotila, A. & Kankaanhuhta, V. 1999. Metsätuhojen tunnistus ja torjunta. Metsälehtikustannus. ISBN 952-5118-23-1.

18 Taimiuutiset 1/2010

Johannes Hahl

Tuoteväärennös on laiton tuote, jo-ka on tahallisesti valmistettu muis-tuttamaan alkuperäistä tuotetta. Kasvinsuojeluaineiden väärennök-siä on vaikea havaita, sillä tuottei-den aistinvaraisesti havaittavat omi-naisuudet voivat olla samanlaiset.

Kasvinsuojeluaineiden myynnis-sä tuoteväärennökset ovat jo saaneet merkittävän osuuden. Väärennösten osuus maailmankaupasta on noin 6 %. Tavaravirtojen kasvu maan-osien välillä ja suurten vapaakaup-pa-alueiden (lue kontrolloimattomi-en) syntyminen ovat luoneet maa-perää väärennöksille. Väärennökset ovat yleensä johtavien valmistajien tunnettuja tavaramerkkejä.

Väärennösten kohteeksi valikoi-tuvat tuotteet, joilla on suuri mark-kina-arvo verrattuna niiden välittö-miin valmistuskustannuksiin. Täl-laisia tuotteita ovat mm. lääkkeet ja kasvinsuojeluaineet, joiden saa-mista laillisesti markkinoille edel-tää kallis, noin kymmenen vuotta kestävä tutkimusvaihe sekä hyväk-symismenettely. Uuden kasvinsuo-jeluaineen kehittäminen maksaa noin 200 M €. Myös jo olemassa olevan tehoaineen valmistaja jou-tuu hakemaan hyväksyntää – joko yhdessä muiden samaa ainetta val-mistavien kanssa tai erikseen – sille tehoaineelle ja valmisteelle, jota se aikoo markkinoida EU:n alueella. Väärennösten valmistajat välttyvät näiltä kustannuksilta.

Tuoteväärennökset vaarana kas-vinsuojeluaineiden markkinoilla – tapauksia myös Suomessa

Kasvinsuojeluaineiden ja lääkkei-den valmistuksessa olennaista on tarkka laadunvalvonta. Valmisteen sisältämän tehoaineen määrän lisäk-si on valvottava tarkoin, että myös muut aineosat ovat kohdallaan eikä valmistusprosessissa synny epäpuh-tauksia. Valmistajalla oleva tarkka, valmistuseräkohtainen tieto tuot-teen koostumuksesta saa aikaan, et-tä taitavinkin väärennös paljastuu. Väärennösten valmistajat tietävät, että tuotteensa on joka tapauksessa koko EU:ssa laiton. Heillä ei liene motivaatiota valvoa tuotteensa laa-tua, kun ei ole tarkoituskaan, että he vastaisivat siitä.

Väärennökset monenlaisia

Väärennösten kirjo on laaja. Vää-rennös saattaa sisältää oikeaa teho-ainetta, mutta sen pitoisuus poik-keaa. Se saattaa sisältää täysin eri tehoainetta, kuin mitä pakkaukses-sa kerrotaan, ja vielä lisäksi toista tehoainetta, joka käytännössä estää tuotteen aiotun käytön. Tapauksia, joissa epäpuhtautena ollut toinen tehoaine on tuhonnut kasvuston, on lukuisia. Väärennöksessä voi olla ainesosia, jotka vaikuttavat sen ruis-kutusominaisuuksiin.

Väärennettyä kasvinsuojeluainet-ta on tavattu myös Suomessa. Kas-vinsuojeluaine voi kulkea monen välittäjän kautta ja käydä mones-sa EU-maassa, ennen kuin se pää-tyy käyttäjälle. Tuotteen alkuperä häivytetään näin, jotta valmistaja ei joudu siitä vastuuseen. Tuotteen

viljelijälle myynyt välittäjä saattaa olla väärennöksestä tietämätön.

Rinnakkaistuotteet tarjoavat porsaanreiän

Kasvinsuojeluaineiden rinnakkais-tuonti toisista EU-maista kasvin-suojeluainelain säännöksiä nou-dattaen on laillista. Säännökset rinnakkaistuonnista ovat kuitenkin EU:n jäsenvaltioissa epäyhtenäiset, samalla kun valvonta on osoittautu-nut puutteelliseksi.

Väärennetyt kasvinsuojeluaineet pääsevätkin voittopuolisesti mark-kinoille rinnakkais(tuonti)valmis-teina, laillisen toiminnan suojassa. Rinnakkaisvalmisteen lupa hanki-taan aidolle valmisteelle, mutta sen rinnalla myydään aidolta näyttävää väärennöstä. Esimerkiksi Saksassa vuonna 2006 esitetyn arvion mu-kaan 40–80 % rinnakkaistuontival-misteista on väärennöksiä.

Viljelijöiden oikeusturvan kannal-ta olisi perusteltua, että viranomai-nen, Evira, pitäisi netissä listaa niis-tä valmisteista, jotka ovat Suomessa hyväksyttyjä rinnakkais(tuonti)val-misteina.

Silminnähden täysin aidon nä-köinen pakkaus voi sisältää väären-nöstä, mutta kasvinsuojeluaineen osoittautuminen väärennökseksi on todennäköisintä silloin, kun tuote on hyväksytty rinnakkaistuotteeksi ja se on pakattu uudelleen. Jos al-kuperäisen valmistajan merkitse-mät tunnistetiedot eivät ole näky-vissä, viljelijän kannattaa miettiä,

19Taimiuutiset 1/2010

mistä se johtuu ja mitä se hänelle merkitsee.

Jos tuotteen valmistajaa ei ole merkitty tai pakkauksen tunnistetie-dot eivät ole tuotteen alkuperäisen valmistajan, tuotteella ei ole valmis-tajaa, jonka puoleen viljelijä voi-si kääntyä, jos tuotteessa on jokin pielessä. Silloin vastuuta kantaa, jos jaksaa, ainoastaan myyjä.

Alkuperäinen pakkaus ja sii-nä olevat valmistajan merkitsemät tunnistetiedot luovat olettaman, että tuote on aito, mutta sekään ei anna täyttä varmuutta asiasta, koska aidot

tyhjät pakkaukset onnistutaan täyt-tämään niin, että pakkaus on avaa-mattoman alkuperäisen näköinen.

Miten välttyä väärennöksiltä ja turvata oikeutensaostajana?

Väärennöksiltä välttyäkseen viljeli-jän kannattaa hankkia kasvinsuoje-luaineet luotettavalta myyjältä – sel-laiselta, jonka liikesuhteet tuottee-seen merkittyyn valmistajaan eivät ole monen välikäden päässä. Aidon

tuotteen ja asiakkaalle kuuluvan oi-keusturvan viljelijä saa parhaiten hankkimalla tuntemaltaan myyjäl-tä kasvinsuojeluaineita, jotka ovat alkuperäisvalmisteina hyväksyt-ty Suomessa. Laillisen alkuperän osoittaa esim. kasvinsuojeluaineita ammattimaisesti myyvän yrityksen antama kuitti.

Laillinen rinnakkaistuonti on tar-koitettu viljelijän eduksi. Tuotevää-rennökset eivät ole tässä maassa ke-nenkään etu.

HANKi JA KäYTä VALMiSTETTA:

- joka on alkuperäisessä pakkauksessaan - jossa on alkuperäiset valmistajan merkinnät näkyvissä

Säästä pakkaus, kunnes voit todeta aineen vaikutuksen.

Kuva. Väärennettyä kasvinsuojeluaineen rinnakkaistuotetta Es-panjassa.

20 Taimiuutiset 1/2010

M-Planter tuottavuudeltaan Brackea parempi istutuslaite

Rantala, J., Harstela, P., Saarinen, V-M. & Tervo, L. A techno-economic evaluation of Bracke and M-planter tree planting devices. Silva Fennica 43(4): 659–667.

Paineet metsänhoitotöiden koneellistamiseen ovat vii-me vuosina kasvaneet metsätöihin odotettavissa olevan työvoimapulan sekä laskevista kantohinnoista ja nouse-vista metsänhoitokustannuksista johtuvan metsätalou-den kannattavuuden heikkenemisen myötä. Toisaalta yleinen tekninen kehitys ja työolosuhteissa tapahtuneet muutokset hakkuutähteiden energiakäytön lisääntymi-sen myötä ovat helpottaneet istutustyön koneellistamis-ta.

Metsänistutuksen teknis-taloudellisesti järkevä ko-neellistaminen voidaan määritellä siten, että perusko-neen ja istutuslaitteen kokonaiskustannukset eivät saa olla liian korkeat suhteessa yhdistelmällä saavutetta-vaan työn tuottavuuteen.

Tutkimuksessa vertailtiin Bracke- ja M-Planter-istu-tuslaitteita, jotka asennettiin keskiraskaan telakaivinko-neen puomin päähän. Molemmat laitteet tekevät sekä maanmuokkaus- että istutustyön. Maanmuokkausmene-telmänä on molemmissa laitteissa laikkumätästys. Ai-emmista tutkimuksista tiedetään, että Brackella on suo-tuisissa olosuhteissa edellytykset sekä kustannuksiltaan että laadultaan kilpailukykyiseen työsuoritukseen ver-rattuna metsurityöhön ja erilliseen kaivinkoneella teh-tävään laikkumätästykseen. M-Planterin tuottavuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä ei ole tutkittu aikaisemmin.

Kokeessa oli mukana kaksi kuljettajaa, jotka molem-mat käyttivät molempia istutuslaitteita. Brackella kah-den ja M-Planterilla yhden taimikasetin istutustyö kä-siteltiin aineiston analyysissa yhtenä toistona. Kuljetta-

Julkaisusatoa

jat istuttivat joka lohkolla molemmilla istutuslaitteilla 3-4 toistoa. Yhteensä aineisto muodostui 106 toistos-ta (Bracke 54 kpl; M-Planter 52 kpl), joissa istutettiin yhteensä 16 200 kuusen tainta. Työvaikeustekijät, kivi-syys, hakkuutähdepeitto ja kantojen lukumäärä, mitat-tiin toistoittain.

Päätulokset• Kivisyys-% vaihteli 0 ja 59 välillä (keskim. 26 %),

hakkuutähdepeitto-% 0 ja 37 välillä (9 %) ja kanto-jen lukumäärä 0 ja 1266 ha-1 välillä (460 ha-1).

• Tehollisen työajan jakautumisessa eri työvaiheisiin ei ollut merkittäviä eroja istutuslaitteiden välillä; työajasta vajaa puolet (47 %) kului varsinaiseen is-tutus- ja maanmuokkaustyöhön, noin neljännes kai-vinkoneen puomin siirtelyyn, noin 15 % taimikasetin täyttöön ja loput hakkuutähteiden siirtelyyn ja perus-koneen ajamiseen.

• Työvaikeudeltaan keskimääräisissä olosuhteissa M-Planterin käyttötuntituottavuus (236 tainta/tunti) oli 36 % korkeampi kuin Bracken (174 tainta/tunti). Näillä tuottavuustasoilla laskettuna istutuksen välittö-mät yksikkökustannukset olivat M-Planterilla (0,26 €/taimi) 23 % Brackea (0,34 €/taimi) edullisemmat.

• Merkittävin tuottavuuden vaihtelua selittävä tekijä oli molemmilla istutuslaitteilla kuljettaja.

• Kivisyyden ja kantojen lukumäärän kasvu hidasti M-Planterin työtä enemmän kuin Bracken. Toisaalta hak-kuutähteiden määrän lisääntyminen heikensi Bracken tuottavuutta enemmän kuin M-Planterin (taulukko 1).

PäätelmiäTulosten perusteella maanmuokkaus- ja istutustyö on työvaikeudeltaan keskimääräisillä kohteilla M-Plan-terilla edullisempaa kuin metsurityönä ja erillisenä

Taulukko 1. Työvaikeustekijöiden vaikutus Bracken ja M-Planterin välisiin käyttötuntikohtaisiin tuottavuus- ja kustannuseroihin.

21Taimiuutiset 1/2010

maanmuokkauksena, kun taas Bracken kustannukset ovat hieman metsurityöhön perustuvaa työketjua kor-keammat. Tutkimuksessa esitetyt kustannusluvut eivät kuitenkaan ole sama asia koneellisen istutustyön mark-kinahinnan kanssa, koska esimerkiksi yrittäjäriskiä ei ole huomioitu kustannusten laskennassa. Lisäksi on huomattava, että työntutkimuksissa on usein havaittu jopa kymmeniä prosentteja korkeampia tuottavuusarvo-ja kuin samojen koneiden pidempiaikaisissa käytännön seurantatutkimuksissa.

Istutuslaitteiden tuottavuuden näkökulmasta keskei-siä tekijöitä ovat osaavat kuljettajat ja onnistunut koh-devalinta. Käytännössä myös työn organisoinnin ja tai-mihuollon onnistuminen ovat tärkeitä tekijöitä hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tulevaisuudessa koneellisen istutustyön tuottavuuden merkittävä nousu edellyttää esimerkiksi jatkuvatoimi-suuteen tai korkeamman teknologian hyödyntämiseen perustuvaa teknologiahyppyä.

Juho Rantala

Myyräseurannat apuna myyrätuhoihin varautumisessa

Huitu, O., Kiljunen, N., Korpimäki, E., Koskela, E., Mappes, T., Pietiläinen, H., Pöysä, H. & Henttonen, H. 2009. Density-dependent vole damage in silviculture and associated economics losses at a nationwide scale. Forest Ecology and Management 258: 1219–1224.

Myyrien aiheuttamista tuhoista metsänuudistusaloil-la on raportoitu laajemmin vasta 1960-luvulta lähtien. Osasyynä raporttien puuttumiseen voi olla se, että tuho-ja ei aikaisemmin ole systemaattisesti selvitetty. Eri tut-kimuksissa on selvitetty myyrätuhoja paikallistasolla. Samoin myyräkantojen vaihtelusta on olemassa alueit-taista tietoa. Sen sijaan myyräkantojen vaihtelun ja tu-hojen esiintymisen välisestä riippuvuudesta ei juuri ole tehty tutkimuksia.

Syksyllä 2005 myyräkannat olivat maassamme kor-keimmat 15 vuoteen. Myyrätuhojen laajuutta selvitet-tiin vuonna 2006 lähettämällä metsänhoitoyhdistyksille kysely, jolla kartoitettiin talven 2005–2006 aikana ta-pahtuneiden myyrätuhojen määrää kunkin yhdistyksen alueella.

Myyrien vioittamien taimien osuutta verrattiin vas-taavilla alueilla Metlan tekemissä seurantapyynneissä todettuihin myyrien määriin ja myös muissa tutkimuk-sissa kerättyihin aineistoihin. Myyräseurantapisteitä oli maan eri osissa kaikkiaan 15, joista 8 kuului Metlan myyräseurantaverkostoon ja 7 muihin myyrätutkimuk-siin.

Kyselystä saatujen tietojen pohjalta laskettiin myös ennuste, kuinka laajalle alueelle myyrätuhot kohdistui-vat ja mikä oli näiden tuhojen taloudellinen merkitys.

Päätulokset• Talven 2005–2006 aikana syntyneistä tuhoista 80 %

kohdistui kuusen taimiin, 10 % mäntyyn ja 10 % koi-vun ja muiden puulajien taimiin.

• Aineiston perusteella ei voitu arvioida erikseen eri myyrälajien (lähinnä pelto- ja metsämyyrä) osuutta tuhoissa.

• Ilmoitetut ja varmennetut myyrätuhot kattoivat noin 2600 ha ja syönnin seurauksena menetettiin noin 4,7 miljoonaa taimea.

• Metsänhoitoyhdistysten arvioiden perusteella todelli-sen myyrätuhon laajuuden arvioitiin kuitenkin olleen lähes kaksinkertainen eli noin 8,5 miljoonaa taimea 5400 ha alueella.

• Talven 2005–2006 myyrätuhojen arvioitiin aiheutta-neen 2,2–4,0 miljoonan euron menetyksen metsän-omistajille.

• Ankarimmin tuhoja esiintyi Etelä- ja Keski-Suomessa Häme-Uusimaan, Pohjois-Savon, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskusten alueella.

• Talven aikaiset tuhot oli ennustettavissa edellissyksyn korkeiden myyräkantojen perusteella.

• Myyräkantojen vuosittaista seurantaa voidaan pitää hyvänä menetelmänä myyrätuhojen määrän ennus-tamiseksi.

• Myyrätuhoja tulee esiintymään jatkossakin, mikäli viimeaikainen myyräkantojen voimakas vaihtelu jat-kuu samankaltaisena.

Myyrätuhojen torjunnassa on yhdistettävä useita eri menetelmiä: istutusta tulisi välttää vuosina, jolloin kan-ta on tavanomaista suurempi, heinäkasvillisuus on tor-juttava mahdollisimman tehokkaasti ja lisäksi on hyvä käyttää taimisuojia. Myyriä voi myös pyydystää lou-kuilla ja jossain tapauksissa asettaa myrkkysyöttejä, mi-käli tarkoitukseen hyväksyttyjä valmisteita on markki-noilla saatavissa.

Marja Poteri Kuva. Talvella 2008–2009 myyrät silppusivat lumen alla ennätysmäärän taimia. (kuva Marja Poteri)

22 Taimiuutiset 1/2010

Uutta tietoa tukkimiehentäin ravintoläh-teistä ja taimien mukautumisen merki-tyksestä syöntivioituksista toipumiseen

Wallertz, K. 2009. Pine weevil feeding in Scots pine and Norway spruce regenerations. Väitöskirja. Etelä-Ruotsin metsän tutkimuskeskus. Ruotsin maatalousyli-opisto. Acta Universitatis Agriculturae Sueciae 2009:60. Väitöskirjan yhteenveto löytyy myös osoitteesta: http://diss-epsilon.slu.se/archive/00002101/

Kristina Wallertzin väitöskirja tarkastettiin syksyllä 2009 Alnarpissa Etelä-Ruotsissa. Kristinan väitöskirja käsitteli tukkimiehentäin ravintokäyttäytymiseen ja tuk-kimiehentäin syönnin vähentämiseen liittyviä tekijöitä. Tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset ravintolähteet, suojuspuut ja niiden poisto vaikuttavat tukkimiehentäin syöntiin sekä kuinka taimen uudistusalalle mukautumi-nen vaikuttaa havupuun taimien kestävyyteen tukkimie-hentäin syöntiä vastaan.

Väitöskirjan alussa ja lopussa olevista kirjallisuustar-kasteluista voisi poimia suomalaisittain mielenkiintoi-simpina yksityiskohtina mm. seuraavaa:• Vaikka aikuiset tukkimiehentäit voivat lentää pitkiä-

kin matkoja, keskimääräinen siirtymismatka eteläises-sä Ruotsissa on lyhyt. Tämä lienee totta myös Etelä- ja Keski-Suomessa, jossa sopivia uudistusaloja, joilla on tuoreita kantoja tai hakkuutähteitä on yleensä runsaas-ti tarjolla.

• Keväällä tukkimiehentäipopulaatio voi olla todella suuri, kun hyönteiset lentävät kohteelle (keskimäärin 14 000 yksilöä/ha). Yksi yksilö syö noin 0,2 cm2 kuor-ta/päivä. Näistä luvuista voi päätellä, että syöntipaine uudistusalalla voi olla todella iso.

• Tukkimiehentäi syö useiden puulajien runkoa, mutta suosii kuitenkin havupuita.

• Optimilämpötila tukkimiehentäin aktiivisuudelle on 20 °C. Sen yli tai alle olevissa lämpötiloissa aktiivi-suus vähenee.

• Lisääntyvät naaraat syövät yli 50 % enemmän kuin koiraat tai ei-lisääntyvät naaraat.

• Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Ruotsissa on vireil-lä hankkeita, joissa selvitetään biologisen torjunnan (esim. erilaiset loiset) mahdollisuutta pienentää tuk-kimiehentäipopulaatioita.

• Tutkimukset kantojen noston vaikutuksista tukkimie-hentäin syöntiin ovat vasta meneillään, mutta yhdestä tutkimuksesta on jo tuloksia.

• Maanmuokkauksen ja nimenomaan kivennäismaapin-nan tukkimiehentäin syöntiä estävä vaikutus perustuu siihen, että vaikka tukkimiehentäitä on yhtä paljon ki-vennäismaapinnalla kuin muullakin pinnalla, hyön-teiset liikkuvat sillä nopeammin ja suorempaa. Tämä taas johtunee piilopaikkojen puutteesta, kuumemmista olosuhteista kivennäismaapinnalla ja suuremmasta ris-kistä joutua vihollisen syömäksi.

• Metsänreunassa tukkimiehentäin tuhot ovat vähäisem-piä kuin keskellä aukkoa.

Väitöskirjan päätuloksia• Tukkimiehentäiden ravintolähteitä ovat:

- humuskerroksessa olevat havupuiden juuret on yk-si tärkeimmistä ravintolähteistä (syöty juuripinta-ala 2,6 m2/ha)- muiden lajien, esimerkiksi mustikan juuret kelpaavat myös, joskin syönti vähäisempää (syöty juuripinta-ala 0,3 m2/ha)- isojen puiden latvukset, joskin niihin syönti kohdis-tuu vain lyhyen aikaa keväällä, kun hyönteiset lentä-vät kohteelle- tuoreet havupuiden oksat: kun oksat kuivuvat, niiden kelpaavuus vähenee muutaman viikon aikana

• Edellä mainitut ovat taimiakin tärkeämpiä ravintoläh-teitä ja esimerkiksi tuoreet oksat vähensivät taimiin kohdistunutta syöntiä: niistä ei kuitenkaan ole käytän-nön menetelmäksi, sillä tuoreita hakkuutähteitä olisi vietävä säännöllisin välein, jotta ne tehoaisivat.

• Suojuspuuston on todettu vähentävän tukkimiehen-täin tuhoja. Sitä, miksi näin on, ei saatu tutkimuksessa selville. Kun siemen- tai suojuspuut poistetaan, niiden kantojen ja hakkuutähteiden tukkimiehentäin tuhoja lisäävä vaikutus on samanlainen kuin avohakkuun jälkeenkin. Yhdessä osatutkimuksessa saatiin selvil-le, että poistoajankohtaan mennessä taimien on oltava riittävän paksuja ja elinvoimisia, jotta ne kestävät tuk-kimiehentäin syöntiä.

• Tutkimuksessa kokeiltu taimien ravinnetankkaus ei vaikuttanut tukkimiehentäin syöntiin. Tämä on risti-riidassa useimpien aiempien tulosten kanssa, joissa taimien korkeammat ravinnepitoisuudet ovat lisänneet syöntiä. Selitystä ristiriitaiselle tulokselle ei väitöskir-jantekijä osannut kertoa.

• Yhdessä osatutkimuksessa selvitettiin taimien mukau-tumisen vaikutusta tukkimiehentäin tuhoihin estämäl-lä tukkimiehentäin syönti heti istutuksen jälkeen. Kun suojat taimien ympäriltä poistettiin, tukkimiehentäit ruokailivat taimilla, osin jopa enemmän kuin ilman suojausta olleilla taimilla. Syönnistä huolimatta suo-jatut, istutusalalle mukautuneet taimet kestivät syön-tivioitukset paremmin eli kuolleisuus oli vähäisempää kuin suojaamattomilla, uudistusalalle vielä mukautu-mattomilla taimilla.

JohtopäätöksiäVäitöskirja antoi tärkeää tietoa tukkimiehentäin ravin-nosta ja ravintokäyttäytymisestä. Taimet ovat vain pieni osa tukkimiehentäin ravintolähteistä, sillä esimerkik-si isojen puiden latvukset että havupuiden ja varpujen juuristot ovat kenties taimiakin tärkeämpiä ravinnon-lähteitä.

Metsänhoidollisten menetelmien ja toimenpiteiden kehittämisen kannalta mielenkiintoisin tulos oli se, et-

23Taimiuutiset 1/2010

tä kaikki toimenpiteet, joilla taimien mukautumista ja elinvoimaisuutta istutuksen jälkeen voidaan nopeut-taa ja parantaa, auttavat todennäköisesti vähentämään myös tukkimiehentäin syönnistä aiheutuvia taimime-netyksiä.

Jaana Luoranen

Suojaako minitaimien kemiallinen koos-tumus niitä tukkimiehentäin syönniltä?

Danielsson, M., Kännaste, A., Lindström, A., Hell-qvist, C., Stattin, E., Långström, B. & Borg-Karlson, A.-K. 2008. Mini-seedlings of Picea abies are less at-tacked by Hylobius abietis than conventional ones: Is plant chemistry the explanation? Scandinavian Journal of Forest Research 23: 299–306.

Havupuiden pihka sisältää runsaasti kemiallisia yhdis-teitä, kuten erilaisia terpeenejä, jotka antavat suojan puuta syöviltä kovakuoriaisilta. Tiedetään myös, että eräät terpeeniyhdisteet houkuttavat hyönteisiä. Tuk-kimiehentäitä houkuttelee pihka-aineista erityisesti α-pineeni, kun taas limoneenilla on havaittu karkotta-vaa vaikutusta.

Havupuissa olevien pihka-aineiden lisäksi eräät muut kemialliset yhdisteet ovat olleet kiinnostuksen kohteena tutkittaessa taimien houkutus- tai karkotusvaikutuksia tukkimiehentäihin. Tällaisia ovat esimerkiksi fenoliyh-disteet, elävästä vihreästä solukosta ilmaan vapautuvat haihtuvat yhdisteet ja ns. kasvien signaaliyhdisteet, ku-ten metyylijasmonaatti.

Taimien iän ja kasvupaikan tiedetään vaikuttavan tuk-kimiehentäituhojen määriin. Kookkaat taimet ovat pie-nempiä taimia kestävämpiä syöntiä vastaan ja luontai-sesti syntyneet taimet ovat selviytyneet vastaavankokoi-sia istutettuja taimia paremmin tuhoilta. Luontaisten tai-mien paremman kestävyyden on esitetty johtuvan mm. niiden erilaisesta pihkan erityksestä/koostumuksesta.

Ruotsissa on tutkittu 2000-luvun alusta lähtien mi-nitaimien käyttöä tukkimiehentäin tuhojen vähentämi-sessä. Kokeita tehtiin aluksi männyn minitaimilla, jois-sa todettiin tukkimiehentäin syöntiä puolet vähemmän kuin tavanomaisissa männyn istutustaimissa (12 % vs 27 %). Myöhemmin minitaimia on kokeiltu myös kuu-sen istutuksessa, jossa tulos on jäänyt vain hieman hei-kommaksi (syönti minitaimilla 19 % ja tavanomaisilla istutustaimilla 28 %).

Taimen haju ohjaa tukkimiehentäitä

Ruotsalaistutkijat ovat tutkineet tekotaimen avulla, mil-lä perusteella tukkimiehentäi valitsee taimen. Taimijäl-jitelmät eivät kiinnostaneet kuoriaisia yhtä paljon kuin aidot taimet, minkä lisäksi hyönteiset hakeutuivat use-

ammin sekä jäljitelmille että aidoille taimille, kun nii-hin lisättiin taimen hajua asettamalla ylimääräisiä ver-son paloja.

Kuusen paakkutaimilla tehdyssä tutkimuksessa ha-luttiin lisäselvyyttä siitä, onko myös kuusen minitaimi tavanomaista tainta kestävämpi tukkimiehentäin tuhoja vastaan ja eroaako terveen ja vioitetun minitaimen ke-miallinen koostumus tavanomaisesta taimesta.

Kokeet tehtiin Jiffy 18 paakkuihin (paakun tilavuus 13 ml) maaliskuussa kylvetyillä ja 10 viikkoa kasvate-tuilla minitaimilla. Taimitarhalla minitaimet oli kasva-tettu kahdella ohjelmalla: toisessa taimet kasvoivat koko 10 viikon jakson muovihuoneessa ja toisella ohjelmalla taimet olivat 7 viikkoa muovihuoneessa ja 3 viikkoa ul-kona. Verrokkina käytettiin edellisvuoden maaliskuussa kylvettyjä tavanomaisia 1-vuotiaita pakkasvarastoituja kuusen PL81 paakkutaimia.

Kesäkuun alussa vuonna 2001 Keski-Ruotsissa sijait-sevalle istutusalalle istutettiin 300 kuusen tainta. Aukko oli hakattu kaksi vuotta aikaisemmin ja äestetty edel-lissyksynä. Taimet istutettiin kivennäismaahan välttäen humusta ja äesvaon pohjaa. Taimien syönti, kunto se-kä kasvu mitattiin kolmena istutuksen jälkeisenä syk-synä 2001, 2002 ja 2003. Taimien kemialliset analyysit tehtiin keväällä laboratoriossa, missä tukkimiehentäin syöntiä jäljiteltiin poistamalla neulalla koetaimien ty-veltä kuorta ja nilaa.

Päätulokset• Istutusvuoden syksyllä minitaimia syötiin vain 1–2

%, kun tavanomaisista kuusen taimista oli vioitettu 33 %.

• Kaksi vuotta istutuksen jälkeen minitaimista oli syöty 3,5 % ja tavanomaisista taimista 55 %.

• Minitaimia, jotka olivat kasvaneet ensin 7 viikkoa muovihuoneessa ja 3 viikkoa ulkona, syötiin hieman vähemmän kuin 10 viikkoa muovihuoneessa kasva-tettuja.

• Taimien kuolleisuus kolmen kasvukauden jälkeen ei eronnut tilastollisesti; minitaimien kuolleisuus oli 16 % ja 20 % ja tavanomaisien taimien 25 %.

• Minitaimilla eniten tuhoja aiheutti kuivuus.• Tavanomaiset taimet selviytyivät minitaimia parem-

min syönnistä: kahden kasvukauden jälkeen tavan-omaisista taimista 60 % oli toipunut, kun taas kuu-desta syödystä minitaimesta vain yksi taimi.

• Tavanomaiset taimet olivat 13 cm minitaimia pitem-piä vuosi istutuksen jälkeen, mutta minitaimien pa-remmasta kasvusta johtuen eri taimityyppien pituu-det eivät eronneet toisistaan kokeen lopussa kolmen vuoden kuluttua.

• Vioittamattomista taimista tutkittiin mahdollisia kar-kottavia yhdisteitä; tavanomaiset taimet erittivät kes-kimäärin enemmän haihtuvia terpeeniyhdisteitä kuin minitaimet, mutta tavanomaisissa taimissa oli myös vähän terpeeniä erittäviä yksilöitä.

24 Taimiuutiset 1/2010

• Käsittelemättömät sekä tavanomaiset että minitaimet erittivät tukkimiehentäitä karkottavaksi todettua limo-neenia, mutta minitaimien ja tavanomaisten taimien limoneenin kemiallinen koostumus oli erilainen.

• Vioitetuilla taimilla tutkittiin mahdollisia houkutte-levia yhdisteitä; tavanomaiset taimet erittävät pieniä määriä tukkimiehentäitä houkuttavaa α-pineeniä, kun taas minitaimista haihtui lehtivihreästä vapautuvia yhdisteitä, joiden uskotaan vaikuttavan hyönteisten ravinnonvalintaan.

• Taimista vapautuvat haihtuvat yhdisteet voivat selit-tää, miksi tukkimiehentäi karttaa minitaimia; lisätut-kimuksia tarvitaan mm. siitä, kuinka pitkään minitai-milla on tämä ominaisuus ja onko se ’siirrettävissä’ isompiin taimiin.

Marja Poteri

Kantojen nosto voi vähentäätukkimiehentäin tuhoja

Rahman, Yeasinur A.K.M. 2009. Effect of stump lif-ting to the pine weevil (Hylobius abitetis) damage on Norway spruce (Pices abies) seedlings. Pro gradu –työ. Joensuun yliopisto. Metsätieteellinen tiedekunta. 41 s.

Kantojen noston vaikutusta tukkimiehentäin aiheutta-mien tuhojen määriin tutkittiin viidellä kannonnosto-koealalla ja viidellä vertailukoealalla, joilla kannot oli jätetty nostamatta. Koealueiden metsiköt oli hakattu talvella 2007–2008 ja kannonnosto sekä kannonnoston yhteydessä tehty mätästys oli tehty keväällä 2008. Ver-tailualueista vain yksi oli mätästetty koneellisesti tou-kokuussa 2008, jolloin koetaimet istutettiin. Muille ver-tailualueille tehtiin kuokkalaikutus ennen istutusta.

Taimet istutettiin touko-kesäkuussa 2008. Syksyl-lä 2008 taimien kasvu, kunto sekä taimikuolleisuuden syyt inventoitiin. Lisäksi määritettiin istutuskohdan laa-tu luokittelemalla kivennäismaan ja humuksen osuus taimen ympärillä.

Koealoista 6 sijaitsi Pohjois-Karjalassa ja 4 Jämsässä ja Korpilahdella. Kaikkiaan kymmenelle koealalle istu-tettiin 1025 yksivuotiasta kuusen paakkutainta.

Päätulokset• Ensimmäisenä kasvukautena kantojen nostoalueilla

taimista selvisi ilman syöntiä 55 % ja vertailualoilla 48 %; taimista kuoli kantojen nostoalueilla 34 % ja vertailualoilla 40 %.

• Elävien eriasteisesti syötyjen taimien määrät eivät eronneet kannonnosto- ja vertailualoilla.

• Vertailualoilla taimien istutuskohdista 77 % sisälsi pääasiassa humusta ja kannonnostoaloilla vastaava osuus oli 39 %, mikä johtui kannonnostoalojen ko-

neellisesta muokkauksesta. Humus istutuskohdan ym-pärillä lisäsi myös tässä tutkimuksessa merkittävästi taimien altistumista tukkimiehentäin syönnille.

• Taimien pituuskasvu ensimmäisenä kesänä oli kai-kissa syöntiluokissa (syönti 0

25Taimiuutiset 1/2010

Kantojen nosto vaikuttaa vapautuvan hiilen ja typen määriin uudistusalalla

Palviainen, M., Finér, L., Laiho, R., Shorohova, E., Kapitsa, E. & Vanha-Majamaa, i. 2010. Carbon and nitrogen release from decomposing Scots pine, Nor-way spruce and silver birch stumps. Forest Ecology and Management 259: 390–398.

Hakkuun jälkeen uudistusalalla lahoavaa puuainesta on eniten kannoissa. Tutkimusten mukaan päätehakkuu-vaiheessa kannoissa on puiden biomassaan sitoutunees-ta hiilestä 15–20 % ja typestä 8–15 %. Kantojen merki-tys hiilen ja ravinteiden kierrossa tunnetaan toistaiseksi huonosti. Kannot voivat olla pitkäaikaisia hiili- ja ravin-nevarastoja, sillä ne hajoavat hitaammin kuin juuret, ok-sat ja neulaset. Erityisesti puiden käyttöön vapautuvalla typellä on merkitystä, koska metsämaassamme typpeä on luontaisesti niukasti.

Lisääntyneen bioenergian käytön vuoksi on myös kannonnostoon käytettävä pinta-ala kasvanut nopeas-ti, esimerkiksi vuodesta 2006 vuoteen 2007 pinta-alan kasvu oli 50 %.

Kuusen kantoja korjataan uudistusaloilta tällä het-kellä 0,3 milj. kuutiometriä vuodessa.

Kantojen lahoamisessa vapautuvan hiilen ja typen määrää tutkittiin Hämeessä mustikkatyypin kuusival-taisissa metsissä, missä sekapuustona kasvoi mäntyä ja koivua. Hakkuuvaiheessa kuuset ja männyt olivat noin 100-vuotiaita ja koivut 80 vuotta vanhoja. Päätehak-kuun jälkeen muokatuille aloille oli istutettu kuusen taimet.

Tutkitut kannot olivat lahonneet päätehakkuun jälkeen metsässä ennen näytteidenottoa 0, 5, 10, 20, 30 ja 40 vuotta. Kantonäytteet kerättiin kesällä 2006; otoksessa männyn kantoja oli 55, kuusen 123 ja koivun 43 kap-paletta. Kannoista määritettiin niiden lahoasteet (luo- kat 1–4, kuori ja puuaines erikseen) ja kustakin laholuo- kasta otettiin näytteitä ravinneanalyysiin.

Päätulokset• Hiiltä ja typpeä vapautui koivun kannoista nopeam-

min kuin havupuiden kannoista.• 40 vuodessa koivun kannot menettivät 90 % hiilestään

ja havupuiden kannot 78 %.• Typen määrä kannoissa lisääntyi, mikä viittasi siihen,

että typpeä tuli kantoihin ulkopuolelta. Tämä typpi voi olla peräisin maaperästä tai ilmasta. Hajottajasienet voivat kuljettaa typpeä hajotettavaan materiaaliin ympäröivästä maasta rihmastojensa avulla ja hajot-tajabakteerit voivat sitoa typpeä ilmakehästä. Myös typpilaskeumana tuleva typpi voi pidättyä hajoaviin kantoihin.

• 40 vuoden hajoamisen aikana männyn kannoissa ty-pen määrä lisääntyi 1,7-kertaiseksi ja kuusen kannois-

sa vastaavasti 2,7-kertaiseksi verrattuna alkutilantee-seen.

• Koivun kannoista vapautui typpeä vasta, kun kannot olivat lahonneet 20 vuotta tai kauemmin.

• Koivun kannoista vapautui 40 vuoden aikana keski-määrin 59 % kantoihin varastoituneesta typestä.

• Tulokset osoittivat, että ensimmäisen viiden vuoden aikana hakkuusta männyn kantoihin sitoutui typpeä 2,2–2,8 kg/ha vuodessa ja kuusen kantoihin vastaavas-ti 1,4–1,8 kg/ha. Määrä on suhteellisen suuri, kun sitä verrataan ilman typpilaskeumaan (1–6 kg/ha vuodes-sa) tai kasvillisuuden typenottoon avohakkuualoilla ja nuorissa metsissä (7–14 kg/ha vuodessa).

• Männyn, kuusen ja koivun kannot sitovat pitkän aikaa hiiltä ja toimivat typen nieluina, mikä voi vähentää ty-pen huuhtoutumista hakkuualalta.

• Kantojen korjuussa typpeä poistuu metsäekosystee-mistä paitsi korjattavan kantobiomassan mukana, myös mahdollisesti lisääntyneen typen huuhtoutumis-riskin seurauksena

Marja Poteri

Kontortamännyn versosurmankestävyys kiinnostaa taas Ruotsissa

Bernhold, A., Hansson, P., Rioux, D., Simard, M. & Laflamme, G. 2009. Resistance to Gremmeniella abiet-ina (European race, large tree type) in introduced Pinus contorta and native Pinus sylvestris in Sweden. Cana-dian Journal of Forest Research 39:89–96.

Surmakka on yleinen sieni männyllä, joka aika ajoin aiheuttaa versosurmaepidemioita Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Menneinä vuosikymmeninä versosurma on saanut aikaan merkittäviä tuhoja myös taimitarhoilla, minkä vuoksi tautia on torjuttava män-nyiltä.

Tutkimusten mukaan sienestä on olemassa ainakin kolme tyyppiä, jotka ovat valikoituneet eri-ikäisille puille ja eri olosuhteisiin. Fennoskandiassa on tun-nistettu sienestä kaksi muotoa: pohjoinen eli pienissä taimivaiheen männyissä ja lumipeitteen alla esiintyvä (B-tyypin surmakka, STT= small tree type) ja euroop-palainen pääasiassa isoja puita tartuttava tyyppi (A-tyypin surmakka, LTT=large tree type). Kolmas sur-makan tyyppi esiintyy Pohjois-Amerikassa.

Ruotsissa on ollut viimeisen 25 vuoden aikana kak-si merkittävää surmakka-epidemiaa. Taimia tartuttava B-tyyppi aiheutti Pohjois-Ruotsin kontortaistutuksissa ankaran tuhon 1980-luvun lopulla. Tartuntaa auttoivat selvitysten mukaan viileät ja sateiset edeltävät kas-vukaudet sekä taimien painuminen lumikuorman alla heikon juuristonmuodostuksen vuoksi. Tuhon voimak-kuuden takia Ruotsissa päätettiin rajata korkealla sijait-

Pohjoismainen metsätaimitarharetkeily järjestetäänRuotsissa syksyllä 2010

Seuraa tiedotteita Nordgen Metsän kotisivulta:www.nordgen.org/index.php/skand/content/view/full/1191

ja Metlan taimitietopalvelun Ajankohtaista-sivulta:http://www.metla.fi/metinfo/taimitieto/index.htm

26 Taimiuutiset 1/2010

sevat ja ilmastollisesti ankarat alueet kontortan viljelyn ulkopuolelle.

Toinen, ja Ruotsin huomattavin, versosurmaepidemia oli vuosina 2001–2003, jolloin yli 400 000 ha kasva-tusmännikköä jouduttiin puhdistamaan joko päätehak-kuin tai harvennuksin. Kontortamännyillä ei kuitenkaan esiintynyt merkittäviä tuhoja 2000-luvun epidemiassa, jonka aiheutti isoja pui