SOSIAALITYÖN VARJOSTA PERHETYÖN ASIANTUNTIJUUTEEN

Lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelman, näkyvyyden ja asiantuntijuuden välisten suhteiden

arviointitutkimus

Heli Hänninen

Pro gradu -tutkielma

Sosiaali- ja terveydenhuollon

tietohallinto

Itä-Suomen yliopisto

Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

toukokuu 2012

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto HÄNNINEN, HELI: SOSIAALITYÖN VARJOSTA PERHETYÖN ASIANTUNTI-JUUTEEN. Lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelman, näkyvyyden ja asian-tuntijuuden välisten suhteiden arviointitutkimus Pro gradu -tutkimus, 89 sivua, 3 liitettä (9 sivua) Tutkielman ohjaajat: YTM Sirpa Kuusisto-Niemi, YTM Päivi Tossavainen

toukokuu 2012_________________________________________________________ Avainsanat: lastensuojelu, avohuolto, perhetyö, suunnitelmat (YSA) Tutkimukseni tavoitteena oli laatia suosituksia avohuollon lastensuojelutyön dokumen-toinnin kehittämiseksi edelleen. Tutkijana minua ohjasi emansipatorinen tiedonintressi. Arvioin tutkimuksessani sitä, mikä merkitys lastensuojelun avohuollon perhetyön suun-nitelmalla ja suunnitelmallisella työskentelyllä on lastensuojelun perhetyön näkyvyy-teen ja asiantuntijuuteen. Tarkastelin suunnitelmaa ja suunnitelmallisuutta kolmesta eri näkökulmasta, muodostaen lopulta kuvan suunnitelmista tiedonmuodostuksen välinee-nä. Tarkastelukulminani olivat lastensuojelun, erityisesti perhetyön suunnitelma ja suunnitelmallisuus, lastensuojelun sosiaalityöntekijän tekemän asiakassuunnitelman ja perhetyöntekijän tekemän perhetyön suunnitelman suhteet sekä perhetyön näkyvyys ja asiantuntijuus. Lisäksi olin kiinnostunut siitä palveleeko perhetyön suunnitelma lasten-suojelutyön prosessia. Kysymyksessä oli arviointitutkimus, jossa tukeuduin sosiaali- ja terveydenhuollon tie-tohallinnon viitekehykseen sekä sosiaalialan tietoteknologiahankkeessa (Tikesos) kehi-tettyyn sosiaalialan terminologiaan. Tutkimuksen logiikka oli abduktiivinen, teoriaoh-jaava. Tutkimusaineisto koostui pääsääntöisesti integroivan kirjallisuuskatsauksen kaut-ta löytämistäni tutkimusartikkeleista ja julkaisuista (N=27). Haut rajasin vuosille 2006-2011. Tutkimusaineiston analysoin sisällönanalyysin menetelmin. Havaitsin, että perhe-työn suunnitelma nähtiin joissakin yhteyksissä osana asiakassuunnitelmaa, joissakin täysin siitä erillisenä, perhetyön omana asiakirjana. Lastensuojelun perhetyön suunni-telma ja suunnitelmallinen työskentely tuli selkeästi esiin suomalaisten kuntien verk-kosivuilla, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa perhetyö määriteltiin pääsääntöisesti sosiaalityöntekijän menetelmälliseksi lähestymistavaksi. Sosiaali- ja perhetyön yhteis-työn painotuksissa näin viitteitä Yhdysvalloissa nousevan Differential response -lähestymistavan suuntaan. Tutkimukseni perustella lastensuojelun perhetyön suunnitelma-asiakirjalla ei näyttänyt olevan merkitystä perhetyön näkyvyyden esiintuojana kuin välillisesti. Lastensuojelun perhetyön tuottama tieto nähtiin arvokkaana lastensuojelun avohuollon prosesseissa, samoin kuin perhetyön työpanos lastensuojelun sosiaalityön rinnalla. Perhetyö näytti nousevan tutkimusaineistossani erityiseen asemaan lastensuojelun avohuollon muista tukitoimenpiteistä. Päästäkseen muutostyöhön asiakasperheen kanssa, perhetyö näyttäisi tarvitsevan mahdollisuutta arkisten, pilkottujen tavoitteiden asettamiseen sekä työn vai-kuttavuuden mittaamiseen. Ennen merkittäviä tietojärjestelmämuutoksia olisi kuitenkin syytä tarkastella kriittisesti kansallisesti määriteltyjä, päällekkäistä tietoa sisältäviä suunnitelma-asiakirjoja.

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies. Department of Health and Social Management, Health and Human Services Informatics HÄNNINEN, HELI: PROGRESSING FROM THE SHADOW OF SOCIAL WORK TOWARDS EXPERTISE IN FAMILY SUPPORT WORK. An evaluation study of the relationship between the family support plan, visibility and expertise in non-institutional child protection Master´s thesis, 89 pages, 3 appendixies (9 pages) Advisors: Senior Lecturer, M.Sc. Sirpa Kuusisto-Niemi, M.Sc. Päivi Tossavainen May 2012______________________________________________________________ Keywords: Child protection, non-institutional social care, family support work, plans The purpose of this study was to draw up recommendations for the further development of documentation in non-institutional child protection. The study was directed by an emancipatory knowledge interest. The study evaluates the meanings the family support plan and systematic practice have on non-institutional child protection family support work expertise, as well as on the visibility. The support plan and systematic practice were examined from three viewpoints. The viewpoints were child protection, in particular systematic practice in family support work; the relationship between the child protection social worker's client plan and family support worker's family plan; as well as the visibility of family support work and level of expertise in family support work. The effectiveness of family support in the child protection process was also of interest in this study. This evaluation study relies on the framework of Health and Human Services Informat-ics as well as the social services terminology compiled by The National Project for IT in Social Services (Tikesos). The study uses theoretically-guided abductive research logic. The research material consists mainly of an integrative literature review of research articles and publications (N=27) published during the period 2006-2011. The research material was analyzed using content analysis methods. The research showed that in some instances the family support plan was considered to be an integral part of the client plan, but elsewhere it was seen as a completely independent family support work document in its own right. The child protection family support plan and systematic practice were clearly visible on Finnish local government websites. However, in international studies family support work was generally defined as a methodological procedure for social workers. The emphasis on cooperation between social and family support work was evident in the rise of the differential response approach in the United States. The findings of this study showed that the child protection family support plan document only has an indirect effect on raising the visibility of family support work. The information derived from child protection family support work was considered to be invaluable to child protection processes, just as was the contribution of family support work working in partnership with child protection services. This study found that family support work appears to play a particularly significant role in non-institutional child protection in comparison to other support measures. In order to achieve changes in work practice with client families, it would seem that family support work needs to have the possibility to set clear objectives as well as ways of measuring the effectiveness of its work. Prior to major IT system reforms, a critical evaluation of nationally defined plan documents containing overlapping information would appear to be necessary.

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO............................................................................................................. 1

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA..................................................................................... 4

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ ........................................................................................ 10

4 TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS.......................................... 13

4.1 Tiedonhallinta sosiaalihuollossa ................................................................ 16

4.1.1 Tieto sosiaalityössä ......................................................................... 17

4.1.2 Sosiaalihuollon terminologiasta ontologiaksi ................................ 20

4.2 Suunnitelmallisuus ..................................................................................... 23

4.2.1 Ulkoinen suunnitelmallisuus.......................................................... 23

4.2.2 Sisäinen suunnitelmallisuus ........................................................... 25

4.3 Lastensuojelun asiantuntijuus................................................................... 28

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN................................................................ 32

5.1 Integroiva kirjallisuuskatsaus ................................................................... 32

5.2 Tutkimusaineiston hankinta...................................................................... 33

5.2.1 Hakustrategia ................................................................................. 33

5.2.2 Lopullinen aineisto ......................................................................... 35

5.3 Aineiston analysointi .................................................................................. 38

6 TUTKIMUSTULOKSET ...................................................................................... 42

6.1 Suunnitelmallisuus lastensuojelun avohuollossa ja perhetyössä .............. 42

6.2 Perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suhde .......................... 47

6.3 Asiantuntijuus ja perhetyön näkyvyys ...................................................... 54

6.4 Suunnitelma tiedonmuodostuksen välineenä ............................................ 61

7 POHDINTA............................................................................................................ 68

7.1 Johtopäätökset ja kehittämissuositukset................................................... 73

7.2 Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelu ................................................... 75

7.3 Jatkotutkimusaiheet................................................................................... 77

LÄHTEET................................................................................................................. 79

KUVIOT

KUVIO 1. Perhetyö sosiaalipalvelun tavoitteen mukaan............................................... 5

KUVIO 2. Avohuolto sosiaalialan sanastossa............................................................... 6

KUVIO 3. Suunnitelmallisuuden kolme tarkastelukulmaa ja tutkimuksen ydin............... 10

KUVIO 4. Perhetyö lastensuojelun avohuollossa .......................................................... 15

KUVIO 5. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon paradigma............................. 17

KUVIO 6. Tietämyksen hallinnan prosessimalli (mukaillen Matti Ojala 2012) ............... 19

KUVIO 7. Suunnitelmat sosiaalialan sanastossa......................................................... 26

KUVIO 8. Asiantuntijuus sosiaalialan sanastossa....................................................... 29

TAULUKOT

TAULUKKO 1. Arvioinnin kohde, käytettävä aineisto ja analyysimenetelmä ............ 33

TAULUKKO 2. Tiedonhaku...................................................................................... 35

TAULUKKO 3. Hakutulokset.................................................................................... 37

TAULUKKO 4. Käsitteellistämisen esimerkkitaulukko ............................................. 39

TAULUKKO 5. Tarkastelukulmien synteesin luominen............................................. 40

TAULUKKO 6. Asiakassuunnitelman ja perhetyön suunnitelman perustiedot ............ 49

TAULUKKO 7. Asiakassuunnitelman ja perhetyön suunnitelman tavoiteosa.............. 50

TAULUKKO 8. Suunnitelmien suhteiden tarkastelu www-sivuilta ............................ 52

LIITTEET

LIITE 1. Tutkimukseen hyväksytyt artikkelit ja julkaisut aakkosjärjestyksessä

LIITE 2. Suunnitelmien välisten suhteiden tarkastelu kuntien www-sivuilta

LIITE 3. Käsitekaavioiden merkinnät

1

1 JOHDANTO

Perhekeskeinen näkökulma on sosiaalihuollossa kansallisesti ja kansainvälisestikin nou-

sussa. Muun muassa Jyväskylän yliopistossa on tunnistettu perhetutkimuksen tärkeys.

Vuonna 1990 perustetussa Perhetutkimuskeskuksessa edistetään ja koordinoidaan sekä

perhettä koskevaa perustutkimusta että perheilmiöihin liittyvää soveltavaa tutkimusta.

Tutkimustoiminnan lisäksi perhetutkimuskeskus edistää alan tutkijakoulutusta, välittää

tieteellistä tutkimustietoa käytäntöön ja osallistuu perheistä käytävään keskusteluun.

(Perhetutkimus 2012.)

Keitä sitten ovat nuo perhekeskeisen työn pioneerit? Minne piirtyy perhekeskeisen

työskentelyn asiakirjatodellisuus? Sosiaalityön sähköinen kirjaaminen on varsin tuore

ilmiö. Esimerkiksi Helsingissä sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmä otettiin käyttöön

vasta vuonna 1990 (Tirkkonen 1990, 14). Lastensuojelun avohuollon perhetyön suunni-

telmaan perustuva työskentely sekä paperilla että tietojärjestelmissä on viimeaikoina

lisääntynyt. Useilla kunnilla on käytössä omia versioitaan suunnitelmasta. Lisäksi sosi-

aalialan tietoteknologiahankkeessa (myöh. Tikesos) määriteltiin vuonna 2007 kansalli-

nen sisältömääritys muun muassa lastensuojelun perhetyön suunnitelmassa oleville tie-

doille. Kansallisen sosiaalialan tieto- ja tietojärjestelmäarkkitehtuurin sekä niitä koske-

vien standardointien uskotaan selkiyttävän sekä sosiaalialan sähköistä tiedonhallintaa

yleensä että sosiaalipalveluissa tehtävää kirjaamista erityisesti (Väinälä, Kärki, Suho-

nen, Väyrynen 2010b, 20). Kehittämistoimissa on havaittavissa vahvasti toisaalta valta-

kunnalliset toiminnan ohjausrakenteet, toisaalta kuntien tarpeista nouseva kehittäminen.

Asiakassuunnitelma nähdään virallisena dokumenttina sekä yhteisen työskentelyn suun-

nittelun, seuraamisen ja arvioinnin välineenä (Kääriäinen, Leinonen, Metsäranta 2006,

19). Samassa valossa näkisin myös lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelman.

Tämän pro gradu tutkimustyön aikaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö on

merkittävästi uudistumassa. Sosiaalihuollon lainsäädäntöuudistusta valmisteltaessa yh-

deksi keskeiseksi kehityslinjaukseksi on nimetty sosiaalihuollon vankka tietoperusta

(STM 2010, 50). Lisäksi uusi julkista tietohallintoa ohjaava laki (L 634/2011) haastaa

kunnat ja sosiaalihuollon kokonaisarkkitehtuurityöhön ja Kaste –ohjelman yhtenä kuu-

desta osatavoitteesta on tieto- ja tietojärjestelmien kehittäminen asiakkaan ja ammatti-

laisten tueksi (Kaste 2012).

2

Lainsäädännön ohjeistus lastensuojeluasioiden kirjaamiseen on vähäistä. Uudistettu

lastensuojelulaki (L 417/2007, myöh. Lsl) ohjeistaa hyvin yleisellä tasolla, että kaikki

lastensuojelutoimenpiteiden kannalta tarpeelliset tiedot tulee merkitä asiakirjoihin (Väi-

nälä ym. 2010b, 156). Sisällöllisiä ohjeita kirjaamisesta ei ole annettu kattavasti muual-

lakaan. Organisaatiokohtaiset käytännöt ja yksittäisen työntekijän resurssit ja valinnat

säätelevät osittain sitä, miten ja mitä tietoa tallennetaan asiakastietojärjestelmään. Kun-

tien käyttämät asiakastietojärjestelmät eroavat ja ne asettavat myös omat ehtonsa kirjat-

tavalle tiedolle. Lisäksi tiedon tallentaminen näyttää olevan runsaampaa kuin tiedon

käyttäminen. (Huuskonen, Korpinen, Pösö, Ritala-Koskinen, Vakkari 2010a, 651.) So-

siaalialan asiantuntijuuteen kuuluu oleellisena osana työkäytäntöjen kehittäminen asia-

kastyössä. Työn dokumentoinnin työntekijän tiedonmuodostuksen välineenä tulisi nous-

ta arvokkaaseen asemaan. Olemassa olevista käytännöistä tulisi tehdä näkyviä ja tiedos-

tettuja. Ja jotta asiakastyön dokumentoinnista muodostuisi todellinen työn kehittämisen

väline, tulisi sitä kehittää sosiaalityön omista periaatteista ja lähtökohdista käsin. (Kuu-

sisto-Niemi & Kääriäinen 2005, 457.)

Tarkoituksenani on tutkia lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja -perhetyön yhteis-

työssä tapahtuneita muutoksia sekä niiden merkityksiä. Merkityksien tutkimisen katso-

taan kuuluvan laadullisen tutkimuksen haasteelliseksi tehtäväksi. Tällöin tutkijaa kiin-

nostavassa ilmiössä on havaittavissa muutoksia, joiden merkityksiä pysähdytään tarkas-

telemaan. (Töttö 1999, 129.) Tutkin erityisesti lastensuojelun avohuollon perhetyön

suunnitelman ja suunnitelmallisuuden merkitystä osana lastensuojelun avohuoltoa: sitä

millaista tietoa käytössä oleva perhetyön suunnitelma tuottaa työn merkityksestä ja vai-

kutuksesta sekä sitä, palveleeko perhetyön suunnitelma ja avohuollon suunnitelmalli-

suus yleensä lastensuojelutyön prosessia. Pyrin arvioimaan, voidaanko perhetyön suun-

nitelman käyttöönotosta nähdä syntyneen positiivisia tai negatiivisia sivuvaikutuksia

joita ei sen käyttöönottovaiheessa osattu huomioida? Ulottuvatko vaikutukset jopa koh-

dealueen, perhetyön ulkopuolelle? (Vedung 1997, 37-49.) Kiinnostukseni kohdistuu

erityisesti perhetyön näkyvyyden lisääntymiseen johtaneisiin seikkoihin. Tutkimukseni

haasteellisuutta lisää lastensuojelun avohuollon perhetyöhön ja erityisesti perhetyön

suunnitelmien dokumentointiin liittyvän tutkimustiedon vähäisyys sekä kansainvälisten

verrokkien löytämisen vaikeudet. Olen rajannut tarkasteluni vuosille 2006-2011 saadak-

seni mukaan ajan ennen ja jälkeen Tikesos –hankkeessa tehtyjä selvityksiä lastensuoje-

lun asiakastiedoista. Hyödynnän muun muassa hankkeessa tehtyjä suunnitelma-

3

asiakirjojen sisältömäärityksiä sekä käsitekaaviokuvioita, joiden luettavuutta lisätäkseni

olen liittänyt tutkimukseni loppuun käsitekaavioiden merkintöjen selitykset (Liite 3.;

Laaksonen, Suhonen, Suhonen 2012, 10-11).

Arvioinnin lähtötilanteessa suomalaisella lastensuojelun avohuollon perhetyöllä on va-

kiintunut asema yhtenä lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteistä. Siinä kuinka työtä

kirjataan, on kuntakohtaisia eroja. Tutkimukseni tavoitteena onkin laatia suosituksia

avohuollon lastensuojelutyön dokumentoinnin kehittämiseksi edelleen. Tutkijana kiin-

nostukseni tutkimusalueeseen kumpuaa käytännön sosiaalityön periaatteista ja lähtö-

kohdista. Olen työskennellyt 2000 –luvun alusta alkaen kunnallisen sosiaalihuollon eri

yksiköissä sekä moniammatillisen sektorirajat ylittävän yhteistyön kehittämistehtävissä

lapsiperheiden tukityössä. Olen muun muassa ollut käynnistämässä Mikkelin kaupungin

perhetyön dokumentointia, sekä kehittämässä perhetyön suunnitelmaa paikallisesti ja

Tikesos -hankkeen kautta.

4

2 TUTKIMUKSEN TAUSTA

Valtaosa lapsi- ja perhekohtaisesta lastensuojelusta toteutuu lapsen ja perheen elämänti-

lanteen paranemiseen ja kuntoutumiseen tähtäävillä avohuollon tukitoimilla. Sosiaali-

huollosta vastaavan toimielimen on ryhdyttävä tukitoimiin viipymättä, jos:

1) kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä; taikka

2) lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään (Lsl 34 §.)

Sosiaalihuollosta vastaava toimielin velvoitetaan lastensuojelulaissa (36 §) myös järjes-

tämään lastensuojelun avohuollon tukitoimena tarvittaessa perhetyötä. Lastensuojelula-

kiin perhetyö lisättiin vuoden 2007 lakiuudistuksen yhteydessä (HE 252/2006). Sosiaa-

lipalvelujen luokituksen sanastossa perhetyötä katsotaan tehtävän kehitysvammaisten

erityishuollon, lastensuojelun, sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen ja vammaispal-

velujen palvelutehtävien perusteella. Palvelutehtävällä puolestaan tarkoitetaan palvelu-

perusteessa kunnalle asetettua tehtävää sosiaalipalvelujen ja niihin kuuluvan taloudelli-

sen tuen järjestämiseksi. (Laaksonen ym. 2012, 17, 34.) Perhetyön käsite on hyvin mo-

ninainen ja sekaannusten välttämiseksi joissakin kunnissa on ryhdytty nimittämään las-

tensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettävää perhetyötä lastensuojelun perhetyöksi

tai tehostetuksi perhetyöksi (Sosiaaliportti 2012). Tässä tutkimuksessa käytän käsitettä

perhetyö tarkoittaen nimenomaan lastensuojelun avohuollon perhetyötä.

Sosiaalipalvelut jaetaan Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa yhdeksään alaryh-

mään, joista lapsiperheitä koskettavat muun muassa ryhmät varhaiskasvatuspalveluissa

annettava sosiaalipalvelu, lapsen etuun ja perheoikeuteen liittyvä sosiaalipalvelu sekä

sosiaalihuollon asiakkuutta ohjaava sosiaalipalvelu. Perhetyö paikantuu ryhmään sosi-

aalihuollon asiakkuutta ohjaava sosiaalipalvelu. (Kuvio 1.; Laaksonen ym. 2012, 32.)

Sosiaalipalvelulla tarkoitetaan palvelua, jonka tarkoituksena on edistää asiakkaan sosi-

aalista hyvinvointia ja toimintakykyä, sekä ehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia on-

gelmia (Laaksonen ym. 2012, 32-34).

5

KUVIO 1. Perhetyö sosiaalipalvelun tavoitteen mukaan (Laaksonen ym. 2012, 32-34)

Lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalihuollon palvelut on

järjestettävä sen mukaisesti kuin lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on arvioinut

niiden tarpeen lapsen tai vanhemman asiakassuunnitelmassa (Lsl 36 §).

Lastensuojelulaissa perhetyö määritellään kategoriaan muut lastensuojelun avohuollon

tukitoimet (Kuvio 2.). Perhetyön antamiseen ei liity yhtäjaksoista, ympärivuorokautista

palveluvastuuta sosiaalihuollon toimintayksikössä. Kyseessä on tukitoimi, joka tukee

lastensuojelun avohuoltona annettavia sosiaalipalveluja (Kuvio 2.). Apu voi olla perhe-

työntekijän antamaa keskusteluapua ja tukea erilaisissa arjen toiminnoissa. Lastensuoje-

lun avohuollon tukitoimena järjestettävästä perhetyöstä tulee aina tehdä päätös ja tuki-

toimen järjestäminen tavoitteineen on kirjattava myös asiakassuunnitelmaan. (Lsl 36 §.)

6

KUVIO 2. Avohuolto sosiaalialan sanastossa (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 23)

Perhetyön tulee olla mahdollisimman tavoitteellista ja suunnitelmallista ja työskentelyn

tarve ja tavoitteet kartoitetaan yleensä heti työskentelyprosessin alkaessa. Suunnitelmat

perhetyön toteuttamiseksi laaditaan aina yhdessä perheen kanssa. Tällä pyritään myös

motivoimaan ja sitouttamaan perhettä yhteiseen työskentelyyn. (Häkälä, Hänninen,

Miettinen, Röppänen, Viinikainen 2011, 22-24, 38.) Lastensuojelun perhetyön asiak-

kuus koostuu perheenjäsenistä yksilöinä, perhekokonaisuudesta ja näiden välisistä suh-

teista (Heino 2008, 48).

Perhetyötä on tarkasteltu aiemmin muun muassa Tarja Heinon (ent. Kivinen) toimesta.

Vuonna 2008 Heino teki selvityksen lastensuojelun kehittämisohjelmalle nimellä Las-

tensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, nykytila, haasteet ja kehittämisehdotukset.

Selvityksessä taustoitetaan lastensuojelun ja perhetyön paikkaa tilastollisesti, lainsää-

dännöllisesti sekä palvelujärjestelmän kehityksessä. (Heino 2008, 3.) Helsingin yliopis-

perhetyö

7

ton valtiotieteelliseen tiedekuntaan tekemässään väitöskirjassa Asiakkuuden hämäryys

lastensuojelussa, sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi, Hei-

no tarkasteli miten lapsi tai perhe määrittyy sosiaalityöntekijän työssä lastensuojelun

asiakkaaksi (Heino 1997). Lisäksi Heino on ollut toteuttamassa Stakesin tutkimushan-

ketta, jossa haettiin vastausta kysymykseen, keitä ovat lapset ja perheet jatkuvasti kas-

vavien lastensuojelun avohuollon asiakasmäärää kuvaavien tilastojen takana (Heino

2007). Perhetyön asiantuntijuuteen otetaan kantaa muun muassa sosiaali- ja terveysmi-

nisteriön selvityksessä Sosiaalihuollon tehtävä- ja ammattirakenteen kehittämisprojektin

loppuraportti (Horsma & Jauhiainen 2004). Lisäksi Anja Rantalan väitöskirjassa Perhe-

keskeisyys - puhetta vai todellisuutta, työntekijöiden käsitykset yhteistyöstä erityistä

tukea tarvitsevan lapsen perheen kanssa pohditaan moniammatillisen yhteistyön näkö-

kulmasta suunnitelmallisuutta (Rantala 2002).

Lastensuojelun suunnitelmallisuutta on tutkinut edelleen Ritva Poikela. Väitöskirjassaan

Asiakassuunnitelma asiakaslähtöistä auttamista tavoitteellistamassa, kohteen rakentumi-

sen moniääninen menetelmä asiakassuunnitelmaa tarkastellaan sosiaali- ja terveysalan

asiakastyössä. Tutkimuksessa asiakassuunnitelmaa tutkitaan lapsiperhetyön välineenä

tarkastelemalla suunnitelman ja asiakastyön suhdetta. (Poikela 2010.) Karin Alexander-

son on puolestaan tutkinut organisaatioteoriaan tukeutuen sosiaalihuollon menetelmien

systemaattisen dokumentoinnin edistäviä ja haittaavia tekijöitä, hyödyntäen yksilöille ja

ryhmille tehtäviä kyselyjä ja haastatteluja. Väitöskirja Vilja Kunna Förstå, om imple-

mentering av systematisk dokumentation för verksamhetsutveckling i socialtjänsten on

tehty Örebron yliopistoon vuonna 2006. (Alexanderson 2006.) Dokumentointia on tut-

kittu myös tietojärjestelmänäkökulmasta. Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiede-

kunnan sosiologian laitokselle tekemässään pro gradussa Asiakastietojärjestelmän muu-

tos lakisääteisessä lastensuojelun sosiaalityössä – jännitteistä toimijuutta Raija Koski-

nen tutki vaikutuksia, joita tietojärjestelmien käytöllä on sosiaali- ja terveysalalla. Tar-

kastelunsa hän kohdisti nimenomaan lastensuojelun sosiaalityöhön. Asiakassuunnitel-

man merkitys nousi keskeiseksi muun muassa siirrettäessä tietoja vanhasta järjestelmäs-

tä uuteen. Koskinen totesi, että vastuu lastensuojelulain toimeenpanosta edellyttää tietoa

asiakkaista - erityisesti syntyneistä asiakkuuksista. (Koskinen 2011, 44-45.)

Poikelan mukaan sosiaalihuoltokritiikki lopetti 1960 -luvulla huoltotyön keskeisimmän

työtavan, kotikäynnit, jotka nähtiin kontrollina. Kritiikin seurauksena hallinto ja kenttä-

8

työ irtaantuivat toisistaan. (Poikela 2010, 45.) Samanaikaisesti voimistui perhekeskeisen

työskentelyn periaate sosiaalihuollossa. Tähän liittyi Rantalan mukaan kolme pääteki-

jää: Ensimmäisenä lapsen kehitykseen liittyvissä teorioissa alkoi painottua lapsen kehi-

tyksen yhteys vanhempiin, perheeseen ja sosiokulttuurisiin tekijöihin. Toisena erilaiset

varhaiskasvatusohjelmat ja interventiot osoittivat, että tulokset olivat parempia työsken-

neltäessä sekä lasten, että vanhempien kanssa ja kolmantena kehitystä vauhditti vankka

käsitys siitä, että ”erilaisten” lasten kasvattaminen aiheuttaa perheille sosiaalista ja psy-

kologista rasitetta. (Rantala 2002, 37.) Perhekeskeistä työskentelyä kehitettiin 1960- ja

1970 -luvun vaihteessa alkaneessa Mannerheimin lastensuojeluliiton ja sosiaalihallituk-

sen tehostetun perhetyön kokeilussa, johon myös lastensuojelun avohuollon perhetyön

juurien nähdään usein linkittyvän (Satka 1994, 323-330; Reijonen 2005, 8; Poikela

2010, 50).

Tiedossa on, että vuonna 1967 Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja sosiaalihallituksen

toimesta alkaneessa tehostetussa perhetyössä kodinhoitaja asetti työt perheessä tärkeys-

ja kiireellisyysjärjestykseen työsuunnitelman avulla (Poikela 2010, 50). Lapsiperheiden

tehostetun kotipalvelun kehittämisen johtotähtinä aiemmin pidetyt suunnitelmallisuus,

rutiinien luominen elämään ja elämän hallinta ammattilaisen systemaattisen ja syvälli-

sen perehtymisen avulla joutuivat Leena Eräsaaren mukaan puolestaan uhatuksi sosiaa-

lipalveluissa 1990 –luvulla, osana uutta julkisjohtamisen (New Public Management,

myöh. NPM) suuntausta. Perheiden avustamisen ihanteena ollut avun antajien pitkä ja

parempi tiedollinen/tieteellinen koulutuskin kyseenalaistui. Kehitys johti lapsiperheiden

ennaltaehkäisevän kotipalvelun alasajoon. (Eräsaari 2011, 182-183.) Samoihin aikoihin

alettiin korostaa johtamisen merkitystä, vaatien samalla tuloksia ja tavoitteiden saavut-

tamista. Suuntaukseen liittyi myös siirtyminen välittömästä auktoriteetista hallinnon

välilliseen ohjaukseen sekä markkinoiden tarpeiden, sopimuksien sekä kilpailuttamisen

korostaminen. Lisäksi suuntauksen myötä keskittymistä suunnattiin kuluttajiin ja kansa-

laisiin. Viranomaisten oli sopeuduttava asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin. Toiminta

oli altistettava kuluttajien arvioinnille, koska näin saataisiin tietoa julkisia palveluja

koskevaa päätöksentekoa varten. (Vedung 2004, 244-245; Rousu 2008, 121.)

Ideologiaa alettiin soveltaa 1980- ja 1990 -luvulla myös julkisessa hallinnossa (Virkku-

nen, Engeström, Miettinen 2007, 17). Sosiaali- ja terveysalan suunnitelmia alettiin käsi-

tellä asiakkaan palveluiden koordinoinnin asiakirjoina ja dokumentteina. Yhteistyössä

9

nähtiin keskeiseksi tiedonkulku ja suunnitelma palveluiden yhteen kokoamiseksi ja niis-

tä sopimiseksi. (Poikela 2010, 61-64). Samoihin aikoihin korostui tietoyhteiskunnan

kehittäminen (Tenhunen, Hämäläinen, Kärki, Väinälä 2006, 96). Muutosten myötä sosi-

aalialaa koskevaan keskusteluun tuli 2000-luvun alkupuolella ns. evidence-based practi-

ce -ajattelu, jossa sosiaalityön ja sosiaalisten interventioiden vaikuttavuudesta alettiin

perätä tutkimuksellista näyttöä (Koivisto 2006, 53-60; Satka 2011, 4; Oscarsson 2009,

39-42; Tyuse, Hong, Stretch 2010, 203-204). Keskustelu vaikuttavuudesta jatkuu edel-

leen. Sosiaalihuollon arvojohtaja, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja esitti hiljattain

sosiaalityön tutkijoille haasteen kehittää vaikuttavuustutkimusta ja sosiaalialan työnteki-

jöille toiveen avata työtään vaikuttavuustutkimukselle (Koskiluoma 2012, 31).

Tutkittavien vuosien 2006-2011 aikana on sosiaalityön arkeen ollut vaikuttamassa lisäk-

si lastensuojelulain muutokset, erityisesti lastensuojeluilmoituksesta käynnistyvät toi-

menpiteet määräaikoineen, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille lisätty velvolli-

suus tehdä ennakoiva lastensuojeluilmoitus havaitessaan raskaana olevan naisen päih-

deongelman sekä yhdessä lapsen tai hänen vanhempansa kanssa tehty pyyntö lastensuo-

jelutarpeen selvittämiseksi. Nämä, sekä sosiaaliohjaajien tulo lastensuojeluun ovat

omalta osaltaan olleet vaikuttamassa lastensuojelun avohuollon perhetyönkin roolin

kehittymiseen sosiaalihuollossa.

10

3 TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Luon tutkimuksessa kolmen tarkastelukulman (Kuvio 3.) kautta synteesin, jonka avulla

pyrin vastaamaan tutkimuskysymykseeni:

Mikä merkitys lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelmalla on perhetyön

näkyvyyteen ja asiantuntijuuteen?

KUVIO 3. Suunnitelmallisuuden kolme tarkastelukulmaa ja tutkimuksen ydin

Tutkimuksessani keskeisimmät käsitteet ovat lastensuojelun avohuollon perhetyö, las-

tensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelma sekä asiantuntijuus. Käsitteillä tarkoitan

seuraavaa:

Lastensuojelun avohuollon perhetyö

Lastensuojelun avohuollon perhetyö on lastensuojelun tuottamista lastensuojeluasiak-

kuudessa olevalle perheelle. Perhetyö on perheeseen kohdistuva sosiaaliohjaus, jota

tehdään pääsääntöisesti sosiaalihuollon asiakkaan kotona. Lastensuojelun perhetyö on

yksi lastensuojelulain mukainen avohuollon tukitoimi (Lsl 35 ja 36 §; Laaksonen ym.

2012, 34). Perhetyön tuki suunnitellaan ja siitä sovitaan mahdollisimman pitkälle lapsen

ja perheen kanssa yhdessä ja perhetyö on aina huoltajien ja 12 vuotta täyttäneen lapsen

11

suostumukseen perustuvaa. (Lastensuojelun käsikirja 2011; Häkälä ym. 2011, 37.) Per-

hetyöhön liittyy suurena haasteena ennakoimattomuus ja perheiden elämäntilanteiden

ennalta-arvaamattomuus. Perhetyö on tekemisissä ihmiselämän perustarpeiden ja elä-

män alkuperäisyyden kanssa. Elämän monimuotoisuus ja tunteet ovat siinä vahvasti

läsnä koko ajan. Lisäksi perhetyössä on vaikea osoittaa sen vaikuttavuutta lineaarisesti.

Perhetyön tulokset näkyvät vasta viiveellä. (Uusimäki 2005, 40.)

Lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelma

Perhetyön suunnitelma on perhetyöntekijän työväline, joka ohjaa hänen työskentelyään

perheen ja lapsen kanssa. Suunnitelmaan tulee kaikkien eri osapuolten näkemys perheen

nykytilanteesta, myös perheenjäsenten on itse tarkoitus merkitä arvionsa. Lisäksi per-

hettä informoidaan perhetyöntekijän kirjaavan jokaisesta kotikäynnistä lastensuojelun

avohuollon perhetyön asiakaskertomukseen, sekä siitä, että sosiaalityöntekijällä on oi-

keus nähdä kirjaukset. Suunnitelmaa tehtäessä huomioidaan vanhempien ja erityisesti

lasten osallisuus. (Väinälä ym. 2010b, 141; Häkälä ym. 2011, 41.) Tämän lisäksi lapsen

ollessa lastensuojelun asiakkaana on hänelle tehtävä asiakassuunnitelma (Väinälä ym.

2010b, 44).

Asiantuntijuus

Asiantuntijuuden näen tässä yhteydessä olevan vahvasti sidoksissa toimintaympäris-

töönsä, lastensuojelun avohuoltoon. Asiantuntija nähdään henkilönä, joka tietää muita

enemmän jostakin asiasta, hänellä on tehtävään vaadittu tutkinto, hän pystyy antamaan

virallisia lausuntoja, perhetyön tapauksessa arvioimaan perheen tilannetta ja hän tekee

luovaa työtä. Asiantuntija osaa analysoida tilanteita, tehdä johtopäätökset ja kehittää

suunnitelmia, joilla tilanteet voidaan ratkaista. (Sipilä 1996, 19.) Asiantuntija kykenee

pohtimaan, mitä asiakasta koskevia tietoja hän todella tarvitsee työtehtävänsä hoitami-

seen. Tämä korostaa työskentelyn suunnitelmallisuuden merkitystä. Lisäksi sosiaali-

huollossa työskenteleviltä edellytetään ymmärrystä tekstien merkityksestä tiedon muo-

dostamisessa. (Laaksonen, Kääriäinen, Penttilä, Tapola-Haapala, Sahala, Kärki, Jäppi-

nen 2011, 11-12; Frogner, Kullberg, Oscarsson 2008, 4.) Omaan työhön liittyvien tilan-

teiden ja reunaehtojen sekä asiakkaiden olosuhteiden systemaattinen analysointi ja jä-

sentäminen auttavat näkemään ammatillisen osaamisen ja työn kehittämisen kannalta

kriittisiä kohtia. Ammattikäytäntöjä kehittävän asiantuntijuuden yhtenä sisällöllisenä

elementtinä on silloin asiantutkijuus. (Pohjola 2007, 17-18.) Suorittavassa työssä työn-

12

tekijöitä pidetään ja heitä käsitellään tavallisesti kustannusten aiheuttajina. Työntekijät

nähdään tasa-arvoisina ja siksi lähtevä työntekijä on helposti korvattavissa. Asiantunti-

jat sen sijaan omistavat tuotantovälineet eli oman tietämyksensä. (Sipilä 1996, 65.) He

voivat kuljettaa mukanaan tätä tärkeätä pääomaa.

13

4 TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS

Pro gradu-työni on arviointitutkimus. Lähestyn tutkittavaa aluetta väljästi kolmesta eri

tarkastelukulmasta, lähentyen tutkimukseni ydintä työn edetessä (Mäkelä, Kaila, Lam-

pe, Teikari 2007, 37–39). Tutkimukseni tukeutuu sosiaali- ja terveydenhuollon tietohal-

linnon viitekehykseen sekä Tikesos -hankkeessa kehitettyyn sosiaalialan terminologi-

aan. Terminologiaan tukeutuessani katson tutkimukseni teoriaohjaavaksi. Tutkimuksen

logiikka on abduktiivinen, sillä en katso kykeneväni täysin aineistolähtöiseen induktii-

viseen päättelyyn emansipatorisen tiedonintressini sekä hypoteesini vuoksi. Tutkimuk-

seen lähtiessäni uskon suunnitelma-asiakirjalla olleen merkitystä perhetyön näkyvyyden

lisääntymisessä. Ajatteluani ohjaa myös oletus: mikä on dokumentoimatonta, sitä ei

vaikuttavuuden näkökulmasta ole olemassa (Frogner, Kullberg, Oscarsson 2008, 22).

Lisäksi terminologiaan tukeutuminen on ohjaamassa päättelyäni (Tuomi & Sarajärvi

2009, 9, 95-97).

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto, Health and Human Services Informatics, on

uusi avaus yliopistollisena oppiaineena Suomessa. Kansainvälisesti tieteenalan kehitys

on vakiintunutta erityisesti Yhdysvalloissa, ja alan tutkimus on Suomessakin laajentunut

2000-luvulla. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 19.) Yhtenä sosiaali- ja terveydenhuol-

lon tietohallinnon vahvoista tutkimusmetodologisista suuntauksista voidaan nähdä arvi-

ointitutkimus (Kuusisto-Niemi & Saranto 2008, 62). Arvioinnin ja yleensä yhteiskunta-

tieteellisen tutkimuksen yhteisenä piirteenä pidetään pyrkimystä objektiiviseen ja luotet-

tavaan kuvaukseen (Arviointi sosiaalipalveluissa 2001, 5; Sinkkonen & Kinnunen 1994,

33-36). On kuitenkin huomattava, että arvot vaikuttavat aina toiminnan tavoitteisiin,

esimerkiksi siihen mitä pidetään toivottavana ja hyväksyttävänä tai ei-toivottavana ja

paheksuttavana tavoitteena. Arvottamisella tarkoitetaan toivottavien ja tavoiteltavien

asioiden vertaamista ei-toivottaviin ja -tavoiteltaviin sekä arvoperustan pohjalta erilais-

ten toimintavaihtoehtojen perusteltavuuden analysointia. (Sinkkonen & Kinnunen 1994,

37, 74; Guba & Lincoln 1989, 51; Bergmark & Oscarsson 2000, 143-144.) Arviointitut-

kimukselle tyypillistä on arvottavien johtopäätösten tekeminen.

Tässä tutkimuksessa tarkastelen lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelma-

asiakirjan arvoa ja vaikutuksia lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkimukseni eroaa arki-

sesta arvottamisesta harkitulla tutkimusasetelmalla, havaintoaineiston keräämisellä, ana-

14

lyysillä ja tulkinnalla (Robson 2001, 25). Arvioinnin voi erottaa muusta tutkimuksesta

myös se syy, miksi arviointia toteutetaan – arvioinnin intressi. Intressinä on tuottaa so-

veltamiskelpoista tietoa käytäntöön, tiedon ja ymmärryksen lisääminen. (Arviointi sosi-

aalipalveluissa 2001, 5; Sinkkonen & Kinnunen 1994, 33-36; Dale 1998, 11.)

Shaw esittelee sosiaalityön arviointitutkimuksen paradigmoiksi positivistisen, jälki-

positivistisen, kriittisen ja konstruktivistisen. Paradigmojen keskeiset erot liittyvät tutki-

jan tapaan hakea tietoa, todellisuuskäsitykseen sekä tutkijan ja tutkimuskohteen välisiin

suhteisiin. (Shaw 1999, 19–20; Guba 1990, 18.) Tämä tutkimus on lähinnä konstrukti-

vistista arviointia, jolloin laadullinen tutkimusaineisto on hallitseva, tutkimustulokset

kontekstisidonnaisia, eikä tutkijan voida olettaa löytävän yhtä objektiivista todellisuutta.

En suoranaisesti kuvaa sitä, miten asiat ovat, vaan erilaisia merkitysrakenteita joiden

avulla ihmiset hahmottavat esimerkiksi suunnitelmallisuutta sekä omaa ja muiden toi-

mintaa siinä. Tarkoituksenani on ottaa selville, mitä käsillä oleva aineisto kertoo. (Rob-

son 2001, 176; Rajavaara 1992, 70; Guba & Lincoln 1989, 8-12, 43-44, 254.) Konstruk-

tivistista arviointia on kritisoitu esimerkiksi siitä, että kontekstiin sitoutuminen heiken-

tää tutkimustulosten yleistettävyyttä ja sosiaalisten ilmiöiden ratkaisun mahdollisuuksia

(Guba & Lincoln 1989, 46–47, 67). Lastensuojelun sosiaalihuollon suunnitelmia tarkas-

tellessani juuri kontekstisidonnaisuus on paradigman vahvuus. Konteksti on edellytyk-

senä lastensuojelun avohuollon suunnitelmaan perustuvalle toiminnalle (Satka 1999,

376; Bergmark & Oscarsson 2000, 143-144). Lisäksi sosiaalihuolto elää ajassa ja tutki-

jan on oltava jatkuvasti avoin uusille näkökulmille ja lähestymistavoille (Guba & Lin-

coln 1989, 46–47; Rajavaara 1999, 49). Tutkijana roolini on käynnistää vuorovaikutuk-

sellinen oppimis- ja arviointiprosessi sosiaalihuollon lastensuojelun suunnitelmallisuu-

teen kytkeytyen (Rajavaara 1992, 70; Guba & Lincoln 1989, 8–11, 254).

Tämän tutkimuksen yhteydessä perhetyö sijoittuu kuntien sosiaali- ja terveystoimeen ja

erityisesti lastensuojelutyön ja avohuollon tukitoimenpiteiden viitekehykseen (Kuvio

4.). Tarkastelussa on lastensuojelun asiakkaille tehtävien asiakassuunnitelmien sekä

perhetyön asiakasperheille tehtävien perhetyön suunnitelmien rooli suhteessa lastensuo-

jelun avohuollon perhetyön asiantuntijuuteen ja näkyvyyteen.

15

KUVIO 4. Perhetyö lastensuojelun avohuollossa

Perhetyötä määrittävät paitsi lastensuojelulaki (L 417/2007) ja hallituksen esitys Edus-

kunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 252/2006), myös

suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus sekä sosiaalityöntekijän arvio perhetyön tarpeesta

(Sosiaaliportti 2012). Pyrkimyksenä on, että lasta ja perhettä tuettaisiin ensisijaisesti

heidän kodissaan (Taskinen 2007, 16; Kuronen & Lahtinen 2010, 67; HE 252/2006).

Perhetyön taustateorioina vaikuttavat kehityspsykologia, psykodynaamiset teoriat, las-

tenpsykiatrian tuottama tieto, sosiaalitieteissä tutkitut perhepoliittiset ratkaisut ja per-

heen sosiaalisia suhteita kuvaava tieto sekä ratkaisukeskeisyys (Latvala 2002, 117-131;

Kuronen & Lahtinen 2010, 75). Ihminen on pohjiaan myöten sosiaalinen olento. Paras

tapa ymmärtää häntä on tuntea se merkitysjärjestelmä, jonka rakentamiseen ja ylläpitä-

miseen hän vuorovaikutussuhteissaan osallistuu (Helkama, Myllyniemi, Liebkind 2007,

69).

Tutkimuksessani arvioinnin näkökulma on lastensuojelun avohuollon perhetyön suunni-

telman käyttöönoton arviointi ja tulosten hyödyntäminen dokumentoinnin jatkokehittä-

misessä. Arviointitutkimusta tehdessä on keskeistä, että arvioinnin tekijä katsoo proses-

sia varsinaisen toiminnan ulkopuolelta (Clarke 1999, 22; Arviointi sosiaalipalveluissa

2001, 15-16). Hänellä ei ole henkilökohtaista linkkiä henkilöstöön eikä esimiestasolle,

Sosiaalihuolto

Lastensuojelu

Lastensuojelun

avohuolto

Suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä

Asiakas-suunnitelma

Lastensuoje-lun avohuollon perhetyön suunnitelma

Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lastensuojelun avohuollon perhetyö

16

ei myöskään kokemuksia kyseisen työyksikön asiakkaana olemisesta. Tässä tapauksessa

oma työhistoriani kytkeytyy kunnassa tehtävään perhetyöhön sekä perhetyön kirjaami-

sen kehittämiseen. Omakohtaista kokemusta perhetyön suunnitelman käytöstä minulla

on kuitenkin hyvin vähän. Tutkimuksen tekoaikana en myöskään työskentele lastensuo-

jelun avohuollon perhetyön tehtävissä.

4.1 Tiedonhallinta sosiaalihuollossa

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta muodostaa monitieteisen kokonaisuuden,

joka käyttää hyväksi sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä ja liikkuu metodisesti

aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja tilastomatemaattisten menetelmien välisessä

maastossa. Tutkimusalueena sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnalla tarkoitetaan

toimijoiden, tiedon, toiminnan ja menetelmien ja niiden välisten yhteyksien tutkimista

ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistä. Inhimillisten taitojen ja tekniikoiden edistämi-

nen suunnittelutieteen tavoin tieteeksi, on tyypillistä sosiaali- ja terveydenhuollon tie-

donhallinnalle. Sosiaalihuollon tiedonhallinnan tutkimusala voidaan määritellä yhteis-

kuntatieteiden sekä tietojenkäsittely- ja tietojärjestelmätieteen yhdistelmäksi. Määritte-

lyyn on liitetty vahva eettinen näkökulma, sillä sosiaalityön asiakkaiden mahdollisuus

osallistua tiedon keruuseen ja tulkintaan tietotekniikan välityksellä on usein rajoitettu, ja

tietotekniikan käyttöön liittyy ammattilaisiin kohdistuva vahva vaatimus asiakkaan etu-

jen valvojana ja ajajana. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 20–21.)

Tutkimuksessani tukeudun sosiaali- ja terveydenhuollon kontekstiin paikantuvaan tie-

donhallinnan tutkimuksen paradigmaan (Kuvio 5.). Tutkimuskentän muodostavat enti-

teettien 1) tieto, 2) toimijat, 3) menetelmät ja 4) toiminta väliset yhteydet. Toimijat

muodostavat tutkimuksen sosiaalisen kontekstin asiakkaineen, ammattilaisineen ja yh-

teisöineen. Tieto ymmärretään hierarkkisena jatkumona datasta viisauteen, tiedon arvo-

ketjuna, jossa kompleksisuus ja verkostomaisuus lisääntyvät siirryttäessä tiedon jatku-

molla yhä jalostetumpaan tietomuotoon. Toiminnalla tarkoitetaan palvelujen suunnitte-

lua, toteutusta, käyttöä ja arviointia. Menetelmillä tarkoitetaan toiminnassa syntyneiden

tietojen käsittelyyn, tallentamiseen ja välittämiseen liittyviä teknisiä ja sosiaalisia toi-

mintatapoja. (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22.)

17

KUVIO 5. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon paradigma (Saranto & Kuusisto-Niemi

2012)

Tässä tutkimuksessa keskeistä on erityisesti toimijoiden ja tiedon välinen yhteys, tiedon

hallinnan osaaminen ja tiedolla johtaminen sekä erityisesti toiminnan ja tietoperustan

kehittämisen ulottuvuus toimijoiden ja tiedon yhdistelmän seurauksena (Kuusisto-Niemi

& Saranto 2009, 20-21). Toimijuutta peilaan suhteessa asiantuntijuuteen. Sosiaalihuol-

lon suunnitelmat rakentuvat toimintaan sijoittuvasta suunnittelu, toteutus, arviointi –

prosessista, mutta tässä tutkimuksessa ei paneuduta varsinaisesti toiminnalliseen proses-

siin. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun suunnitelmallisuus yleensä sekä perhetyön

suunnitelma-asiakirjan mahdollisesti aiheuttamat muutokset toimintaympäristössään.

4.1.1 Tieto sosiaalityössä

Sosiaalialan ammattilaiset käsittelevät asiakastapaamisten yhteydessä päivittäin runsaas-

ti tietoa, joka pitää pystyä tulkitsemaan oikein ja tallentamaan hyödynnettäväksi palve-

lun tulevissa vaiheissa (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 1; Kääriäinen 2007,

247). Askelandin ja Paynen mukaan sosiaalityöntekijöille tallennettu tieto on pitkälti

muistin jatke (Askeland & Payne 1999, 59; vrt. Huuskonen ym. 2010a, 651). Miettinen

jaottelee sosiaalityön tiedon neljään osaan, jotka ovat osin päällekkäisiä: kuntalaisia,

kuntaa ja yhteiskuntaa koskevaa tieto, palvelujärjestelmän toimintaa kuvaavaa tieto,

asiakasta koskeva tieto sekä muu sosiaalityön ammatillinen tieto (Miettinen 2000, 35-

18

37). Lisäksi luottamuksellinen asiakassuhde on merkittävä tietotuotannon lähde (Kää-

riäinen 2007, 247). Leung tosin väittää, että asiakkaiden tietoa laiminlyödään sosiaali-

työn saralla (Leung 2009, 698).

Tieto on perinteisesti määritetty ja jäsennetty ihmisen luettavaksi ja ihmisaivojen työs-

tettäväksi. Tiedon digitaalinen käsittely on viime vuosikymmenien aikana muuttanut

tiedonhallinnan koko toimintaympäristöä, kun ihmisaivojen ohella tietokoneiden pitäisi

pystyä käsittelemään tietoa. (Hotti, Huttunen, Kajander, Lehmuskoski, Ojala, Taskinen,

Tiihonen 2008, 24.) Sosiaalityö kiinnittyy olennaisesti tietoyhteiskunnan kehitykseen,

sillä sen ytimessä ovat aina ihmiset tiedon haltijoina, käyttäjinä ja tuottajina – kansalai-

sen, asiakkaan, työntekijän ja tutkijan rooleissa (Pohjola, Kääriäinen, Kuusisto-Niemi

2010, 10). Keskeiseksi kehittämiskohteeksi on noussut sähköisen asiakasasiakirjadoku-

mentoinnin vaikutukset kirjattavan tiedon luonteeseen sekä tiedon asetteluun ja muotoi-

luun (Hall, Slembrouck, Sarangi 2006, 105-106; Parton 2008, 253–269; White, Hall,

Peckover 2009, 1197–1217; Leung 2009, 693-694).

Sipilä havaitsi sosiaalityön asiantuntijuutta koskevassa tutkimuksessaan sosiaalityönte-

kijöiden työssä ilmeneviä tiedon muodostuksen ja sen välittymisen ongelmia. Työyhtei-

sössä ei nähdä olevan mahdollisuuksia yhteiseen tiedon prosessointiin ja näkyväksi te-

kemiseen. Tiedon ei myöskään nähdä välittyvän kunnan päättäjille. Työntekijöiden ko-

kemuksen mukaan siitä ei olla kunnassa kiinnostuttu eikä kukaan kysy sitä. (Sipilä

2011, 144-145.) Sosiaalityön asiantuntijuus rakentuu asiakkaiden ja ammattilaisten yh-

teisestä tiedosta. Jotta tiedonmuodostamisen prosessit muotoutuisivat joustaviksi, tarvi-

taan eri toimijoiden välistä yhteistoimintaa. Sosiaalityössä merkityksellistä on erityisesti

käytännöissä syntyvä tieto ja tämän vuoksi tietoa ei voi pitää toiminnasta erillisenä pro-

sessina. Tieto täytyy ennemminkin ottaa systemaattisen tarkastelun kohteeksi, osana

arkista toimintaa. (Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005, 458.)

Ajdukovi ja Urbanc näkevät sosiaalihuollon muuttuneen viimeisen kahdenkymmenen

vuoden aikana puhtaasta asiakastyöstä monialaisemman asianhallinnan suuntaan

(Ajdukovi & Urbanc 2009, 505). Sosiaalityön asiakasprosessi ja tutkimusprosessi ovat

molemmat tietoa analysoivia, jäsentäviä ja tuottavia toiminta-alueita, joihin liittyy myös

valta sekä monet eettiset kysymykset (Pohjola ym. 2010, 10). Sosiaalihuollon tietämyk-

sen hallinnan kansallista pohjaa on rakennettu hiljattain päättyneessä Tikesos –

19

hankkeessa. Havaitsen kehittämissuuntauksissa liikettä kohti sosiaalihuollon semanttista

tiedonhallintaa (ks. Hotti ym. 2008, 11, 71). Tieto ja osaaminen ovat kehityksen avain-

tekijöitä, ja siksi myös suhde teknologiaan sekä sen luomiin uudenlaisiin mahdollisuuk-

siin on tärkeä hallita tietoon perustuen (Pohjola ym. 2010, 12; Leung 2009, 706). Tar-

kastelen myös sosiaalihuollon lastensuojelun avohuollon suunnitelmallisuutta tässä va-

lossa.

Matti Ojala (2012) on esittänyt sosiaali- ja terveydenhuollon tietämyksen hallinnan pro-

sessimallin. Mallissa lähdetään ongelman kuvauksesta, josta edetään analyysin tekemi-

seen. Tehdyn analyysin perusteella päädytään ratkaisuihin. Ojalan mukaan tässä vai-

heessa talousvaikutukset alkavat näkyä. Ratkaisut edustavat toimintaa, tapahtumia, joi-

den seurauksena päädytään johonkin tulokseen. Prosessi päätyy dokumentoinnin väli-

tyksellä johtamisessa hyödynnettäväksi tiedoksi sekä tilastotiedoksi. Jaottelussa on yh-

teneväisyyksiä sosiaalihuollon lastensuojelun suunnitelmallisuuden, samoin kun aiem-

min mainitsemani tiedon arvoketjun kanssa (Kuusisto-Niemi & Saranto 2009, 22) ja

olen soveltanut sitä seuraavasti (Kuvio 6.):

KUVIO 6. Tietämyksen hallinnan prosessimalli (mukaillen Matti Ojala 2012)

Ongelman kuvauksen vaiheeseen sijoitin lastensuojeluilmoituksen, pyynnön lastensuo-

jelutarpeen arvioimiseksi sekä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen (Lsl 25 §). Viime-

aikaisessa sosiaalihuollon keskustelussa on ollut nähtävissä erityistä portinvartijuutta,

panostamista alkuarviointityöhön (Lsl 26 §), jonka avulla lastensuojelun asiakkuuteen

valikoituu todelliset avuntarvitsijat (Oranen 2006, 47-48; Sinko 2005, 8, 23-25; Heino

2007, 47). Suunnitelma-asiakirjat nousevat keskeisiksi, jos tietämyksen hallinnan pro-

sessissa edetään alkuarvioinnin päätyttyä lastensuojelun asiakkuuden aloittamiseen.

Tällöin lähdetään tekemään uusia ratkaisuja, toimenpiteitä ja Hollowayn mukaan inter-

ventioita lapsiperheen tilanteen muuttamiseksi (Holloway 2009, 242). Kuvaan astuu

usein myös lastensuojelun perhetyö. Tässä vaiheessa voidaan nähdä syntyvän valtaosa

1. ongelman kuvaus

2. alku-

arviointi

(analyysi)

3. suunnitelma

(ratkaisut)

4. väli- tai

loppu-

arviointi

(tulos)

5. hallinto

6. tilastot

20

sosiaalihuollon kustannuksista. Keskeiseen rooliin nousee vaikuttavuuden näkökulmasta

työn suunnitelmallisuus ja teot muutoksen aikaansaamiseksi. Merkityksellinen osa las-

tensuojelun avohuollon työskentelyä on lisäksi suunnitelmien toteutumisen arviointi.

Tätä varten on olemassa oma suunnitelma-asiakirjaan kytköksissä oleva arviointiosa,

jota en kuitenkaan käsittele tutkimuksessani. Asiakassuunnitelma tarkistetaan vähintään

kerran vuodessa (Väinälä ym. 2010b, 58). Perhetyön suunnitelma suositellaan tarkastet-

tavaksi viimeistään kolmen kuukauden kuluttua sen laatimisesta (Häkälä ym. 2011, 44).

Työskentelyn lopettamiseen päädytään loppuarvioinnin kautta. Työntekijän ja asiakkaan

näkökulmasta prosessi voi todella näyttää päättyvän tähän (vrt. Sarvimäki & Siltaniemi

2007, 23). Olemmeko sitten onnistuneet kehittämään Pohjolan ja kumppaneiden painot-

tamia tapoja, joilla sosiaalityössä voidaan tuottaa sellaista tietoa, jota on mahdollista

käyttää päätöksenteon ja palvelujen kehittämisen tukena (Pohjola ym. 2010, 10)? Suun-

nitelmallisen prosessin tulisi muuttua vielä hallinnon työkaluiksi sekä lopulta kansalli-

siksi tilastoiksi.

Tietämyksen hallinnassa apuna toimivat yhteisesti hyväksytyt käsitteet ja määritelmät,

jotka helpottavat ja nopeuttavat tiedon hallintaa, eli tiedon määrittelyä, hallussapitoa ja

käyttöä (Väinälä 2010a, 85). Sosiaalityön asiakastiedolla on ominaispiirteitä, jotka estä-

vät tai vaikeuttavat tietojen hyödyntämistä, vaikka näkökulmaa laajennettaisiin henkilö-

kohtaisesta tietopääomasta ammatin yhteiseen tai moniammatilliseen suuntaan. Yksi

näistä piirteistä on polysemia eli käsitteen kahtalainen sisältö. (Kuusisto-Niemi & Leh-

muskoski 2010, 50.) Pekkarinen esimerkiksi havaitsi ongelmalliseksi sosiaalialan joh-

tamista käsittelevässä tutkimuksessaan, että koko tutkimusta, mutta erityisesti tiedonke-

ruulomakkeen suunnittelua vaikeutti sosiaaliala -käsitteen monitulkintaisuus (Pekkari-

nen 2010, 17). Kyseinen käsite on määritelty vuonna 2008 Sosiaalialan sanastossa

asiakastietojärjestelmää varten (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 16). Osaamme-

ko siis hyödyntää sosiaalihuollossa tehtyä sanastotyötä?

4.1.2 Sosiaalihuollon terminologiasta ontologiaksi

Sosiaalihuollon kaltaisessa, kansalaisten perusoikeuksiin liittyvässä ammatillisessa toi-

minnassa termivalintojen tulee olla erityisen yksiselitteisiä ja täsmällisiä. Tärkeä osa

tiedon rakenteistamista on yhteinen sopimus sanastosta, jolla ilmiöistä puhutaan. Yhtei-

nen käsitys sanojen merkityssisällöistä on edellytys kaikelle sanalliselle viestinnälle.

(Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 1.) Yleinen terminologian teoria tutkii käsittei-

21

tä, niiden välisiä suhteita, käsitejärjestelmiä, määrittelyjä ja termien valintaperusteita

(Hotti ym. 2008, 27). Terminologian teoriaa ja menetelmiä voidaan soveltaa erilaisiin

tehtäviin, joissa joudutaan analysoimaan ammatti- tai tieteenalojen tietoa, muodosta-

maan siitä yleiskuva sekä järjestämään ja esittämään sitä (Nuopponen 1999, 3).

Asiasanastoja on organisoitu perinteisesti merkitysten perusteella tesauruksiksi, jolloin

termeihin merkityksen perusteella liittyvät toiset termit voidaan löytää helpommin kuin

esimerkiksi aakkosellisesta hakemistosta (Hyvönen 2005, 2). Myös suomalaista sosiaa-

lialan sanastotyötä aloitettiin vuonna 2005 termiselvityksellä. Tällöin alkoi Kuopion

yliopiston (nykyisin Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus) ja Tikesos -hankkeen yh-

teistyö. Keväällä 2006 jatkettiin käsitemäärittelyä asiakastietojärjestelmää varten ja

määrittelyt lähtivät lausuntokierrokselle syksyllä 2006. Sosiaalialan sanasto asiakastie-

tojärjestelmää varten (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008) valmistui yhteistyössä

Sanastokeskuksen kanssa vuonna 2008.

Terminologiat eivät kuitenkaan luo sanastoista semanttista verkkoa, jota tietokone pys-

tyisi hyödyntämään tiedon hallinnassa. Tämän vuoksi asiasanastoja on lähdetty ontolo-

gisoimaan. Tällöin ihmiselle tarkoitetun sanaston käsitteistö ja suhdeverkosto täsmenne-

tään tietokoneen paremmin ymmärrettäväksi. (Hyvönen 2005, 2; Hotti ym. 2008, 13,

47, 55.) Ontologia, eli oppi olevaisesta on filosofian osa-alue, joka esittää kysymyksiä

todellisuuden luonteesta ja siitä, mikä on todellista (Määttänen 1995, 35). Termin onto-

logia merkitykset vaihtelevat tieteenalan ja kontekstin mukaan. Ontologioita on lähes-

tytty kahdesta eri näkökulmasta: 1) hyvin yleisellä tasolla (laaja sovellusalue) tai 2) tiet-

tyyn substanssiin linkittyneenä. Kumpaankin näkökulmaan liittyy omat vahvuutensa ja

heikkoutensa. Guarinon esitys käsitteiden käytön selventämiseksi on kirjoittaa ontologia

suurella alkukirjaimella (Ontologia) kun puhutaan tieteenalasta ja pienellä alkukirjai-

mella (ontologia), kun termillä tarkoitetaan reaalimaailman kuvausta (Guarino 1995, 4).

Tang tarkastelee artikkelissaan Foundational Paradigms of Social Sciences yhteiskunta-

tieteiden koulutuksen kenttää ja toteaa yhtyen Bhaskarin, Bungen, Wightin ajatuksiin,

että niin kauan kun meillä ei ole yhtenäistä ontologiaa, emme voi kehittää yhteistä epis-

temologiaa, saatikka metodologiaa (Tang 2011, 215).

Ontologia-käsitteelle on annettu tietojenkäsittelytieteessä ja tekoälytutkimuksessa filo-

sofista määrittelyä käytännönläheisempi sisältö. Ontologioita, formaaleja tietorakentei-

ta, käytetään parantamaan tiedonhakua ja -käyttöä. Ontologia-käsite on nykyään muun

22

muassa semanttisen verkon keskeisiä käsitteitä. (Kivelä & Hyvönen 2002, 111; Chan-

drasekaran, Josephson, Benjamins 1999, 23.) Ontologioiden vahvuus näyttäisi kul-

minoituvan niiden joustavuuteen. Tietorakenteita voidaan muokata ja laajentaa jopa

käytön aikana (Brandt, Morbach, Miatidis, Theissen, Jarke, Marquardt 2008, 320-342;

Hyvönen 2008, 5-8).

Ontologia koostuu rajallisesta joukosta termejä ja niiden välisistä suhteista (Hotti ym.

2008, 45; van Harmelen, Broekstra, Christiaan, ter Horst, Kampman, van der Meer,

Sabou, 2001, 547). Myös sosiaalihuollon ontologian luominen on perustunut ontologi-

seen analyysiin, jossa on määritelty käsitteet, niiden ominaisuudet ja käsitteiden väliset

suhteet. Kaikki käsitteet on sijoitettu luokkiin, jotka periytyvät reaalitodellisuuden ku-

vaamisen perusluokista. (Kuusisto-Niemi & Lehmuskoski 2010, 70.) Asiakastietojen

yhtenäistämisen perustana on käytetty tietokomponentteja. Linjaus perustui Tikesos -

hankkeessa tehtyyn selvitykseen semanttiseen yhteen toimivuuteen tähtäävistä standar-

deista. Vaikka kyseessä oli tekninen tietomallinnustyö, tietokomponenttien luokkien ja

niiden kenttien taustalla oli käsite, jonka semanttista merkitystä oli pohdittu myös sisäl-

löllisestä, esimerkiksi sosiaalihuollon näkökulmasta. (Ailio & Hyppönen 2011.) Käsite-

työtä tekevien tulisikin pyrkiä parhaaseen mahdolliseen ymmärrykseen ontologisten

käsitteistöjen laajuudesta, sisällöstä ja syvyydestä (Noy & Guinness 2001, 1-25; Chan-

drasekaran ym. 1999, 20-26). Ja silti todennäköistä on, että ontologia ei kata kaikkia

sovelluskohteita, koska ontologiat luodaan pääsääntöisesti johonkin tiettyyn käyttötar-

koitukseen, tietyn käyttöalueen tehtäviä ajatellen (Chandrasekaran ym. 1999, 20-26).

Luokitusten myötä julkaistiin Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto ja viimeisimpänä

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto sekä Sosiaalihuollon tietokomponenttien sanasto

(Laaksonen ym. 2012; Lehmuskoski & Suhonen 2011). Lisäksi lähiaikoina odotetaan

ilmestyväksi kaksiosainen Sosiaalihuollon sanastot –julkaisu. Vuoden 2012 alussa pää-

sääntöisesti Tikesos –hankkeessa tehty määrätietoinen sosiaalialan terminologian ja

ontologian kehittämistyö siirtyi THL:n perustoiminnaksi (Meriläinen 2011; Ailio &

Hyppönen 2011).

23

Tukeudun tutkimuksessani sosiaalialan terminologiaan ja kehittämistyön kohteena ole-

vaan sosiaalihuollon ontologiaan, jolla tarkoitan terminologisessa tutkimuksessa käytet-

tävää ontologia käsitettä. Ontologian vahvuus on käsitteiden välisten suhteiden ja näistä

rakentuvien käsitejärjestelmien kuvaaminen.

4.2 Suunnitelmallisuus

Suunnitelmallisuus on paljon enemmän kuin tekninen suoritus arviointien linkittämisek-

si interventioihin. Se tarjoaa perustan monille palvelutuotannon peruskysymyksille ja

hyödyntää monipuolisesti sosiaalityön taitoja. (Holloway 2009, 242.) Palvelujärjestel-

män tulee toimia suunnitelmallisesti ja ennakoidusti. Sitä tulee ohjata, johtaa ja kehittää

tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti ja yhteistyössä kaikkien niiden tahojen kanssa, joiden

toimet vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointiin. Palvelu ja tuki toteutetaan sellaisin

tavoin, joista lapsi ja perhe eniten hyötyvät. (Sosiaaliportti 2012.) Tutkimuksessani las-

tensuojelun sosiaalityön suunnitelmallisuus rakentuu ulkoisesta ja sisäisestä suunnitel-

mallisuudesta. Ulkoisella suunnitelmallisuudella tarkoitan lastensuojelun palvelujärjes-

telmän laajaa, lainsäädännöllä, strategioilla ja suunnitelmilla ohjattavaa kokonaisuutta,

jonka tehtävänä on edistää ja tukea lapsen kehitystä ja kasvua. Sisäinen suunnitelmalli-

suus liittyy puolestaan asiakastyössä käytettäviin suunnitelma-asiakirjoihin sekä suunni-

telmallisesti toteutettuun asiakastyöhön. Suunnitelma-asiakirja itsessään ei vielä takaa

toiminnan suunnitelmallisuutta. Oletukseni siitä, että dokumentoimatonta ei vaikutta-

vuuden näkökulmasta ole olemassa, tarkoittaa suunnitelmallisuuden kohdalla sitä, että

ilman dokumentoitua suunnitelmaa ei voi katsoa olevan suunnitelmallisuutta. Asiantun-

tijuuden perustan muodostaa oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen doku-

mentointiin (Kuusisto-Niemi & Kääriäinen 2005, 458).

4.2.1 Ulkoinen suunnitelmallisuus

Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen ja lastensuojelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja val-

vonta kuuluvat sosiaalihuoltolain (L 710/1982, myöh. Shl) 3 § mukaan sosiaali- ja ter-

veysministeriölle. Samassa pykälässä mainitaan myös läänin alueella sosiaalihuollon

suunnittelun, ohjauksen ja valvonnan kuuluvan Aluehallintovirastolle. Lisäksi Valviral-

la on sosiaalihuollon ohjauksen ja valvonnan tueksi pysyviä ulkopuolisia asiantuntijoita

(Valvira 2012). Sosiaalihuollon asiantuntijavirastona toimii Terveyden ja hyvinvoinnin

laitos, jonka tehtävänä on muun muassa seurata ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon

24

toimintaa ja kehitystä, tuottaa ja hankkia alan kotimaista ja kansainvälistä tietoa ja

osaamista sekä välittää sitä käyttäjille, ylläpitää alan tiedostoja ja rekistereitä sekä har-

joittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa (Shl 4 §). Lisäksi Terveyden ja hyvinvoin-

nin laitokselle on perustettu Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan operatiivisen

toiminnan yksikkö (myöh. Oper). Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta koskevaan lakiin

(L 668/2008) lisättiin vuoden 2011 alusta voimaan tulleen muutoksen myötä uusi tehtä-

vä (§ 4 b): ”THL vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedon sähköisen käsitte-

lyn, siihen liittyvän tietohallinnon ja valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen käytön

ja toteuttamisen suunnittelusta, ohjauksesta ja seurannasta.” Uudet tehtävät on keskitet-

ty Tieto-osastolle sijoittuvaan Oper -yksikköön. Oper:n tehtäviin eivät kuitenkaan sisäl-

ly koodistopalvelun tietosisällön ylläpito eivätkä yhteisten hallinnonalakohtaisten tieto-

varantojen käytön ja toteuttamisen suunnittelu, joista vastaavat Tieto-osaston muut yk-

siköt. (Oper 2011, 5.) Yksi näistä osastoista on Tietorakenteet ja luokitukset –yksikkö

(myöh. Tilu), jonka tehtävänä on tutkia, ylläpitää ja kehittää sosiaali- ja terveysalan

toimintaprosesseja tukevia tietorakenteita, tuottaa, ylläpitää ja jakaa asiakasasiakirjoissa

tarvittavat rakenteet, luokitukset ja sanastot kansallisessa koodistopalvelussa, tutkia ja

arvioida rakenteisten asiakastietojen hyödyntämistä ja niiden aiheuttamia muutoksia

sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä sekä kansalaisten terveydessä ja hy-

vinvoinnissa. (THL 2012.)

Kunnan on pidettävä huolta sosiaalihuollon suunnittelusta ja toteuttamisesta sosiaali-

huoltolain mukaisesti. Lastensuojelun järjestämisvastuu on kunnalla, mutta kunta voi

tuottaa palvelut yhteistyössä toisten kuntien kanssa olemalla mukana jäsenenä kuntayh-

tymässä tai säätiössä tai hankkimalla palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta kuten jär-

jestöiltä ja yrityksiltä tai valtiolta. Suunnitelmien lastensuojelun järjestämisestä ja kehit-

tämisestä avulla kunta tai useat kunnat yhdessä toteuttavat lasten ja nuorten hyvinvoin-

nin seurantaa ja arvioivat sen tilaa (Lsl 12 §; Kuvio 4.). Suunnitelma on väline linjata

lastensuojelua sekä koota kokonaisnäkemys lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta ja

kehittämistarpeista. Suunnitelman tavoitteena on kehittää lastensuojelua niin, että se

vastaa mahdollisimman hyvin lasten ja nuorten tarpeisiin sekä tukee vanhempia, huolta-

jia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lasten hoidossa ja kas-

vatuksessa. (Sosiaaliportti 2012; Heino 2008, 36-39.)

25

4.2.2 Sisäinen suunnitelmallisuus

Suunnitelmallinen sosiaalityö perustuu tilannearvioon ja on paneutuvaa sekä intensiivis-

tä työskentelyä, mutta myös kannattelevaa ja vastuuta jakavaa. Oleellista on, että työ

tehdään harkitusti ja perustellusti. Jotta kyseessä olisi sosiaalityön tekeminen eettisesti

kestävällä tavalla, edellytyksenä on, että koko asiakaskuntaan panostetaan tasapuolises-

ti. Suunnitelmallisella työotteella asiakasmääriä voidaan pienentää, lastensuojelun teh-

täviä voidaan jakaa mielekkäällä tavalla eri ammattilaisryhmien kesken ja ennen kaik-

kea voidaan välttää inhimillistä kärsimystä, jota kohtaamaton työskentely saattaisi aihe-

uttaa. (Saurama, Hållman, Nousiainen 2008, 12.)

Suunnitelma on sosiaalihuollossa yksi keskeisimmistä asiakasasiakirjoista. Suunnitelma

toimii työskentelyä ohjaavana ”ohjeena”, jonka noudattamiseen asiakkaan ja työntekijän

tulee sitoutua. Suunnitelman avulla asiakastyön tekemistä voidaan tehdä läpinäkyväm-

mäksi ja sen avulla myös asiakasprosessista saadaan asiakkuuden etenemistä kuvaavaa

tietoa, kun suunnitelmaan tarkastamisen yhteydessä arvioidaan asetettuja tavoitteita ja

niiden saavuttamista. (Laaksonen ym. 2011, 48.) Asiakirjojen laatiminen on työntekijän

vastuulla. Sosiaalihuollon työntekijät ovat useimmissa tapauksissa velvollisia kirjaa-

maan palveluiden tai etuuksien järjestämiseen vaikuttavat tiedot sekä toimenpiteiden

suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan kannalta tarpeelliset tiedot. Sekä asiakkaan että

työntekijän näkökulmasta on tärkeää, että tehty asiakastyö, tapaamiset, keskustelut,

suunnitelmat, lausunnot ja päätökset dokumentoidaan asiakirjoihin. Sosiaalihuollossa

tallennetut asiakasasiakirjat ovat viranomaisen asiakirjoja. Kun työprosessi on doku-

mentoitu, voidaan tehtyyn työhön, menneisiin tapahtumiin ja päätöksiin palata. (Lsl 33

§; Laaksonen ym. 2011, 10-11.)

Suunnitelmien käyttöä sosiaalialalla ohjaa erityisesti sosiaalihuollon asiakaslaki (L

812/2000, 7 §; myös Lsl 30 §). Ajantasainen asiakassuunnitelma lapsen ja perheen tilan-

teesta on tärkeä työväline asiakkaan ja työntekijän yhteistyön kannalta. Se on yhteisen

työskentelyn suunnittelun, seuraamisen ja arvioinnin väline. (Kääriäinen ym. 2006, 19.)

Ennen vuoden 2007 lastensuojelulain uudistusta suunnitelmasta käytettiin nimitystä

huoltosuunnitelma. Vuonna 2005 lakiuudistusta valmistellut asiantuntijaryhmä esitti

uudeksi suunnitelmasta käytettäväksi termiksi asiakassuunnitelmaa ja termi otettiinkin

lakiuudistuksen yhteydessä käyttöön. (Sinko 2005, 10.) Asiakassuunnitelma on määri-

telty myös sosiaalialan sanastossa asiakastietojärjestelmää varten (Kuvio 7.). Määritel-

26

män mukaan kyseessä on suunnitelma asiakkaalle annettavista sosiaalipalveluista ja

sosiaalietuuksista. (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 77.) Määrittelyn yhteydessä

ei mainita lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelmaa.

KUVIO 7. Suunnitelmat sosiaalialan sanastossa (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 77)

Lastensuojelulain valmistelun yhteydessä nousi huolta suunnitelmallisuuden satunnai-

suudesta sekä kentän vastustuksestakin. Kirjaamisen pelättiin vievän liiaksi aikaa asia-

kastyöltä. Selvityksessä todetaan mm. seuraavaa: ”Työn suunnitelmallisuus on saatava

todelliseksi ja myös näkyviin kaikille osapuolille, ei riitä että suunnitelma on olemassa

työntekijän pään sisällä.” (Sinko, 2005, 4, 26-28; myös Koskinen 2011, 7.) Sinko pe-

räänkuuluttaa kaikille osapuolille näkyvää, jatkuvan ja systemaattisen dokumentoinnin

tarvetta (Sinko 2005, 27). Lastensuojelutyössä tehtyjen suunnitelmien toteutumisen seu-

ranta muuttuu mahdottomaksi, jos työtä ei ole asianmukaisesti ja systemaattisesti do-

kumentoitu (Kivinen 1994, 97-99). Lakimuutoksilla onkin haluttu korostaa asiakas-

27

suunnitelman laatimisen merkitystä ja siihen on kirjattu ohjeistusta siitä mitä asiakas-

suunnitelmaan tulee kirjata (Lsl 30 §; Ukkola 2007, 23).

Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma, jollei asiak-

kuus pääty lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen tai kysymyksessä ole tilapäinen

neuvonta ja ohjaus (Lsl 30 §; Sarvimäki & Siltaniemi 2007, 29; Kuoppala & Säkkinen

2010, 15; Laaksonen ym. 2011, 21). Suunnitelmat ovat asiakirjoja, joissa tuodaan esiin

asiakkaan ja ammattilaisen yhteinen jäsennys tilanteesta, työskentelyn tavoitteista ja

toimintatavoista (Laaksonen ym. 2011, 40). Asiakassuunnitelma on tehtävä yhdessä

lapsen, hänen huoltajiensa sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Asiakassuunnitel-

maan kirjataan muun muassa olosuhteet, joihin pyritään vaikuttamaan, perheelle tarjotut

palvelut ja tukitoimet sekä toimenpiteiden arvioitu kesto. Lisäksi huostaanotetun lapsen

vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma,

jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan tarvittaessa yh-

teistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kuten päihde- ja mielenterveyshuollon

kanssa. (Väinälä ym. 2010b, 44, 135; Kuoppala, Säkkinen 2010, 15; Laaksonen ym.

2011, 21.)

Perheet ohjautuvat lastensuojelun avohuollon perhetyöhön sosiaalityöntekijän kautta,

joka räätälöi avohuollon tukitoimia asiakkaana olevan lapsen ja tämän perheen tueksi.

Perhetyö on tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista ja sen kesto vaihtelee kes-

kimäärin kuuden kuukauden ja kahden vuoden välillä. Asiakassuunnitelman lisäksi teh-

tävä perhetyön suunnitelma on perhetyöntekijän työväline, joka ohjaa hänen työskente-

lyään perheen/lapsen kanssa. Perhetyön suunnitelmassa on usein samoja tavoitteita kuin

asiakassuunnitelmassa, mutta tavoitteet on viety konkreettisemmalle, muutostyötä tuke-

valle tasolle. Keskeisiä toimijoita perhetyön suunnitelmallisen ja tavoitteellisen toimin-

nan takaamiseksi lastensuojelun perhetyössä ovat sosiaalityöntekijät ja perhetyöntekijät

sekä tarvittaessa muut yhteistyökumppanit. (Väinälä ym. 2010b, 135, 139; Myllärniemi

2007, 9; Korkiakangas 2005, 86-87.) Perhetyöntekijän työn tueksi tarvitaan kiinteää

yhteistyötä lastensuojelun sosiaalityöntekijän kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaali-

työntekijä on mukana lastensuojelun perhetyön suunnitelman teossa, perhetyön toteu-

tumisen arvioinnissa ja mahdollisen jatkosuunnitelman tekemisessä. Sosiaalityöntekijä

on vastuussa asiakasprosessista ja ohjaa sitä. (Väinälä ym. 2010b, 148, 155; Sarvimäki

& Siltaniemi 2007, 32.)

28

4.3 Lastensuojelun asiantuntijuus

Lastensuojelulakiuudistusta valmistelleen, pääsääntöisesti lastensuojelun sosiaalityönte-

kijöistä koostuneen asiantuntijaryhmän raportissa sosiaalityöntekijän työtä verrataan

lääkärin työhön. Raportissa ongelmalliseksi nähdään sosiaalityöntekijän nimikkeen alla

toimivien kirjava koulutus. Sosiaalityöntekijöinä toimii maistereita, sosiaalihuoltajia ja

ruotsinkielisen koulutuksen saaneita sosionomeja, pätevöitymiskoulutusten kautta 1980-

ja 1990-luvulla pätevyyden saavuttaneita henkilöitä, “gradua vaille valmiita” tai muuten

opinnoissaan kesken olevia sosiaalityön opiskelijoita, lähialojen maistereita, ammatti-

korkeakouluista valmistuneita sosionomeja, diakoneja, nuoriso-ohjaajia sekä ministeri-

ön erivapauden turvin työpaikan saaneita. Tuossa yhteydessä nähtiin välttämättömäksi

määritellä, että lastensuojelun sosiaalityötä saa tehdä vain tehtävään koulutettu ja pätevä

työntekijä. (Sinko 2005, 14.)

Nykyisin kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulu-

tutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vas-

taavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (L 272/2005, 3 §). Tosin Kananoja katsoo

sosiaalihuollon koulutuksen kehittymisessä tapahtuneen kaksi vaihetta, joissa ei huo-

mattu mitä olisi pitänyt tehdä. Koulutuksen siirtyessä yliopistoon sosiaalihuoltajakoulu-

tuksen päätyttyä, olisi pitänyt tehdä analyysi siitä, mitkä sosiaalihuoltajan tehtävät vaa-

tivat maisterin koulutusta ja mitkä eivät. Lisäksi kun ammattikorkeakoulutus syntyi,

olisi kouluttajien ja työorganisaatioiden pitänyt yhdessä analysoida tehtävien sisältö ja

arvioida koulutustarpeita. Monet pätevät sosiaalityöntekijät lähtivät tuossa yhteydessä

kouluttajiksi ja veivät sosiaalityöntekijäidentiteetin mukanaan ammattikorkeakouluihin.

(Koskiluoma 2012, 30.)

Keskeisiksi asiantuntijuuden ulottuvuuksiksi moniammatillisessa tiimityössä samoin

kuin tapauskohtaisessa sosiaalityössä on havaittu tieto, taito, kokemus ja soveltamisky-

ky (Sipilä 2011, 20). Sosiaalityön asiantuntijuus on muuttunut valikoitujen toimijoiden

toiminnasta, jaettuun, horisontaaliseen asiantuntijuuteen. Työ rakentuu yhä vahvemmin

työntekijän ja asiakkaan kumppanuussuhteelle (Juhila 2006, 86; Lonne, Parton, Thom-

son, Harries 2009, 77). Havaintoja on tosin siitäkin, että usein työryhmissä toimitaan

ottamatta huomioon perheen asiantuntijuutta eikä perhe suinkaan aina ole mukana per-

29

heen asioista päätettäessä (Rantala 2002, 182). Joka tapauksessa asiantuntijuuden voi-

daan nähdä valuvan informaatioteknologian myötä asiakkaille tietämyksen lisääntymi-

sen kautta. Asiantuntijuuteen perinteisesti liitetty asiantuntijan valta tulee haastetuksi

asiakkaan tietäessä oikeutensa. Sosiaalityö on pakotettu konstruoimaan asiantuntijuut-

taan uudelleen. (Karvinen 2000, 141-145; Kilpeläinen & Sankala 2010, 276; Lonne ym.

2009, 6-14.)

KUVIO 8. Asiantuntijuus sosiaalialan sanastossa (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 84)

30

Sosiaalialan sanastossa (Kuvio 8.) erotetaan toisistaan käsitteet asiantuntija ja asiantun-

temus. Asiantuntemukseen tarvitaan erityistä perehtyneisyyttä jonkin alan (tässä tapauk-

sessa sosiaalialan) tietoihin ja taitoihin. Moniammatillinen asiantuntemus puolestaan

perustuu usean ammattialan asiantuntemukseen. Asiantuntija –käsitteen katsotaan puo-

lestaan liittyvän organisaatioon tai yksittäiseen henkilöön, jolla on tehtävään vaadittava

asiantuntemus. (Lehmuskoski & Kuusisto-Niemi 2008, 84.) Samoin kuin sosiaalityön

tiedolla, myös sosiaalityön asiantuntemuksella on useita alueita: yksilöllisestä yhteis-

kunnalliseen, arkielämän jäsentymisestä sosiaalipoliittisiin järjestelmiin ja lainsäädän-

nön periaatteista sosiaalisten ongelmien kokonaiskirjoon (Pohjola 2007, 6-7; Adams,

Dominelli, Payne 2009, 4-5).

Myös perhetyön organisointi ja ammatillisuus on kehittynyt. Perhetyötä on kehitetty

voimakkaasti 2000-luvulla ja sen toimintakenttä on laajentunut. Koska kyseessä on nuo-

ri ammattiryhmä täsmällisiä työnkuvauksia ja tehtävänmäärityksiä ei perhetyölle ole

asetettu. Työkäytännöt ovat syntyneet paljolti paikallisesti niihin tarpeisiin, joihin kunti-

en tai järjestöjen lastensuojelutyössä on ollut erityistä tarvetta. Usein suurin tarve on

ollut perheiden kokonaisvaltaiseen tukemiseen heidän omassa lähiympäristössään ja

arjessa mukana elämiseen. 2000-luvun lastensuojelutyön ammatillisuus, jos sitä tarkas-

tellaan koulutuksen ja erilaisten koulutusteemojen kautta, näyttäytyy lasten ja nuorten

tukemisen laaja-alaisina prosesseina. Tällöin korostetaan perheitä, lähiyhteisöjä, viran-

omaisverkkoja, moniammatillisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja ennen kaikkea intensiivistä

tukea. Näihin teemoihin nojaa myös ammatillisista tarpeista kehittynyt lastensuojelun

perhetyö. Merkittävä murros lastensuojelun perhetyön kehittymiselle on ollut 1980- ja –

90 luvun vaihteessa tapahtunut lastensuojelun laitosrakenteiden muutos. Laitoksista

käsin alettiin tehdä enemmän avohuollollista lastensuojelutyötä, erityisesti ratkaisukes-

keisen, tulevaisuuteen suuntautuvan viitekehyksen ohjaamana. Työntekijät kutsuivat

itse tätä työtä jo perhetyöksi. (Forsberg 1998, 147; Sosiaaliportti 2012.)

Perhetyötä tehdään usein monenlaisissa ristipaineissa keskellä moniammatillista verkos-

toa. Perhetyöhön myös kohdistuu paljon odotuksia. Lastensuojeluprosessista vastaavalla

sosiaalityöntekijällä ja asiakasperheellä voi olla toisistaan poikkeavia odotuksia perhe-

työtä ja perhetyöntekijää kohtaan. Yhteistyökumppaneilla on lisäksi omat toiveensa

työskentelyn ja sen tuloksellisuuden osalta. Aina ei myöskään kaikilla perheenjäsenillä

31

ole yhteistä näkemystä siitä, mitä muutoksia perhetyön avulla pitäisi saada aikaan. (So-

siaaliportti 2012.) Lastensuojelutyötä tehdessä työntekijä on samaan aikaan sekä kont-

rolloimassa että tukemassa perhettä. Työntekijän oman roolin määrittely perhetyössä on

haastavaa ja kussakin asiakastilanteessa on löydettävä sopiva tapa toimia. (Pösö 2007,

65; Reijonen 2005, 10.)

.

32

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

5.1 Integroiva kirjallisuuskatsaus

Tutkimukseni edustaa kvalitatiivista eli laadullista lähestymistapaa. Osaa aineistosta

tarkastelin myös kvantifioiden, jolloin tuotin määrällisiä tuloksia sanallisesti kuvatusta

aineistosta (Tuomi & Sarajärvi 2009, 107). Tutkijana minua kiinnosti lastensuojelun

sosiaalihuollon suunnitelmiin liittyvä tutkimuksellinen teoriatieto sekä suunnitelmien

käyttöönotosta, käytöstä ja kokemuksista syntynyt dokumentaatio. Näiden kahden ulot-

tuvuuden yhdistämisen toteutin etsimällä lastensuojelun avohuollon suunnitelmiin liit-

tyvää tietoa ammattilehdistä ja -kirjallisuudesta, lainsäädännöstä, laatusuosituksista sekä

tutkimuksista. Kyseessä ovat joukkotiedotuksen tuotteet (Tuomi & Sarajärvi 2009, 84).

Tässä tutkimuksessa en toteuttanut kuitenkaan systemaattista kirjallisuuskatsausta, vaan

kuvailevan, integroivan kirjallisuuskatsauksen (Evans 2008, 137). Integroitu kirjalli-

suuskatsaus soveltuu Laaksosen, Kuusisto-Niemen ja Sarannon (2009) mukaan hyvin

sosiaalityön tiedonhallinnan tapaisen uuden tutkimuskohteen tilan kuvaamiseen ja teori-

an kehittämiseen. Näyttöön perustuvan toiminnan lisääntyessä sosiaalihuollossa, syste-

maattisia kirjallisuuskatsauksia on ryhdytty käyttämään enenevässä määrin tiedon haun

ja tuottamisen välineenä. Laadullisen tutkimuksen yhteydessä sillä tavoitellaan tulosten

kriittistä tarkastelua, analyysia, tulkintaa sekä vertailua tai yhdistämistä. (Laaksonen

ym. 2009, 26.) Integroidussa kirjallisuuskatsauksessa voidaan yhdistää teoreettista ja

empiiristä sekä eri metodein tehtyä tutkimusta samaan katsaukseen (Whittermore &

Knalf 2005, 547; Laaksonen ym. 2009, 28).

Myös tässä tutkimuksessa syntyi teorian ja empirian liitto. Russellin (2005, 1) listaamis-

ta integroidun kirjallisuuskatsauksen tehtävistä jokainen soveltuu Laaksosen ja kump-

paneiden mukaan sosiaalityön tiedonhallinnan tutkimukseen (Laaksonen ym. 2009, 28).

Näitä tehtäviä ovat muun muassa nykyisten tutkimusten puutteiden tunnistaminen ja

aukkojen täydentäminen, tutkimuksena olevan kohteen aihealueen tieteellisen näytön

vahvuuden arviointi ja teoreettisen tai käsitteellisen viitekehyksen tunnistaminen (Rus-

sell 2005, 1). Itse keskityin pääsääntöisesti tutkimusten puutteiden tunnistamiseen ja

aukkojen täyttämiseen ja toivoin voivani kytkeä käsitteellisen tiedon sosiaalihuollon

terminologiaan sekä teoreettisen tarkastelun sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon

viitekehykseen. Keskeistä kirjallisuuskatsauksen onnistumisessa on hakualueen onnis-

33

tunut rajaus, jonka on oltava tiedossa kirjallisuuskatsauksen alkuvaiheessa. Tällöin mää-

rittelin myös sisäänotto- ja poissulkukriteerit, sekä tiedonhaun päätöspisteen. (Metsä-

muuronen 2006, 31.) Lisäksi pyrin noudattamaan tutkimuksessani Tutkimuseettisen

neuvottelukunnan hyvän tieteellisen käytännön ohjeistusta (Tutkimuseettinen neuvotte-

lukunta 2002).

5.2 Tutkimusaineiston hankinta

Tutkimuksen aineisto koostui pääsääntöisesti integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla

löytämästäni materiaalista, jota hain sekä Itä-Suomen yliopiston tarjoamista tietokan-

noista että tietokantojen ulkopuolelta. Lisäksi tarkastelin marraskuussa 2011 väkiluvul-

taan Suomen 25 suurimman kunnan www –sivujen avulla perhetyön suunnitelma- vs.

asiakassuunnitelma-asiakirjoista esiintyviä mainintoja. Seuraavassa olen pelkistänyt

sisällönanalyysin avulla tarkastelemiani asioita taulukkomuotoon.

TAULUKKO 1. Arvioinnin kohde, käytettävä aineisto ja analyysimenetelmä

Arvioinnin kohteet Aineisto Analyysimenetelmä

lastensuojelun suunnitelmal-lisuus ja suunnitelmat asia-kirjojen valossa

ammattilehdet, kirjallisuus, Tikesos –hanke, www-sivut ja tutkimukset koskien las-tensuojelun avohuollon per-hetyön tai lastensuojelutyön suunnitelmallisuutta

sisällönanalyysi

asiakassuunnitelman ja per-hetyön suunnitelman suhde

ammattilehdet, kirjallisuus, tutkimukset, Tikesos -hanke ja kuntien www-sivut kos-kien lastensuojelun avohuol-lon perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suh-detta

sisällönanalyysi

lastensuojelun avohuollon perhetyön näkyvyys ja asi-antuntijuus

ammattilehdet, kirjallisuus, Tikesos –hanke, www-sivut ja tutkimukset koskien las-tensuojelun avohuollon per-hetyön näkyvyyttä ja asian-tuntijuutta

sisällönanalyysi

5.2.1 Hakustrategia

Kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetut artikkelit ja julkaisut hain sähköisenä hakuna

syksyn 2011 aikana. Hakuja tein pääasiassa suomenkielisillä sekä englanninkielisillä

34

tutkimuksen avainsanojen (Taulukko 3.) yhdistelmillä. Haut toteutin kolmena erillisenä

ryhmänä arvioinnin kohteiden eli tarkastelukulmien mukaan muuttuvilla hakusanoilla.

Hakusanoissa oli tutkimuksen avainsanojen lisäksi mukana myös sana asiakassuunni-

telma. Hakujen tuloksena syntyy kuvaus perhetyöstä ilmiönä, osana lastensuojelun avo-

huoltoa. Hakutulokset pysyivät pääsääntöisesti kymmenissä artikkeleissa. Tietokannat,

joihin haut kohdistin, olivat Scopus: monitieteinen tiivistelmä- ja viittaustietokanta,

Web of science: hakukone, jolla voidaan etsiä vertaisarvioituja julkaistuja tutkimuksia,

Pub Med: terveystieteiden tietokanta, EbscoHost: kokoava tietokanta, Academic Search

Premier -verkkolehtipalvelu, jossa on kokotekstiartikkeleita useilta eri tieteenaloilta,

Nelli: kirjastojen asiakkaille tarjottava työkalu tiedonhakuun ja tiedon hallintaan, Linda:

yliopistokirjastojen yhteistietokanta, Arto: kotimainen artikkeliviitetietokanta. Yhden

haun tein myös Google Scholarilla, joka sisältää aineistoa useilta eri tieteenaloilta ja

useista lähteistä. Hakuja tein tietoisesti hyvin erilaisiin tietokantoihin, myös terveystie-

teiden tietokantoihin, toteuttaakseni aiemmin mainitsemani teorian ja empirian liiton.

Lisäksi kävin seuraavat sähköiset julkaisut systemaattisesti läpi: Januksen julkaisut

vuodesta 2006 vuoteen 2011, Sosiaaliturva –lehdet vuodesta 2006 vuoteen 2008, Tutki-

va sosiaalityö –julkaisut vuodesta 2008 vuoteen 2011, Yhteiskuntapolitiikka -julkaisut

vuodesta 2006 vuoteen 2011 sekä Sosiaalitiedon artikkelipankin. Tarkastelin myös kun-

tien www –sivuja erityisesti perhetyön suunnitelman ja avohuollon asiakassuunnitelman

suhteiden näkökulmasta ja etsin materiaalia muun muassa THL:n, sosiaali- ja terveys-

ministeriön ja Sosiaaliportin verkkosivuilta.

Mukaan tarkasteluun otin lastensuojelun avohuollon suunnitelmiin, suunnitelmallisuu-

teen tai perhetyöhön selkeästi liittyvän tai linkittyvän materiaalin. Otin mukaan vain full

text -artikkelit ja rajasin tarkastelun vuosille 2006-2011. Näin sain tarkasteluun mukaan

myös vuoden ennen kansallisia sosiaalihuollon kirjaamiseen kytkeytyviä kehittämistoi-

mia, joita voidaan pitää myös yhtenä arvioinnin perusteista. Tutkittavalle ajanjaksolle

tyypillistä on keskustelu perhetyöhön usein sotkeutuvasta lapsiperheiden kotipalvelusta

sekä sosiaaliohjauksesta. Nämä rajasin kuitenkin erillisinä palvelutehtävinä pois tutki-

muksesta. Lisäksi sekaannuksia voi aiheuttaa perhetyöntekijöiden nimikkeistö. Osassa

kunnista puhutaan perhe- ja sosiaaliohjaajista, mutta tehdään nimenomaan lastensuoje-

lun avohuollon perhetyötä. Nämä keskustelut olivat osa tutkimusprosessia. Päädyin ot-

tamaan tutkimukseeni mukaan keskustelun sosiaaliohjaajista suhteessa perhetyöhön,

35

samoin kuin lastensuojelun perhetyön sekä perhetyöntekijät ja -ohjaajat. Kotipalvelun-

ja ennaltaehkäisevän työn perhetyöntekijät rajasin pois tutkimuksestani.

Taulukkoon 2 olen koonnut mukaanotto- ja poissulkukriteerit julkaisumuodon mukaan.

TAULUKKO 2. Tiedonhaku

Kirjallisuus- ja asiakirja-haku

Mukaanottokriteerit Poissulkukriteerit

ammattilehdet vuosilta 2006-2011, artikkeli käsittelee lastensuojelun avohuollon suunnitelmia ja/tai ar-tikkeli käsittelee perhetyön asian-tuntijuutta ja/tai perhetyön näky-vyyttä sosiaalihuollossa

ei ole vuosilta 2006-2011, artikkeli ei käsittele lastensuojelun avohuollon suunnitelmia ja/tai per-hetyön asiantuntijuutta ja/tai perhe-työn näkyvyyttä sosiaalihuollossa

kirjallisuus vuosilta 2006-2011, koskee lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden näkökulmasta

ei ole vuosilta 2006-2011, ei koske lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden näkökulmas-ta

tutkimukset vuosilta 2006-2011, koskee lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden/perhetyön asiantuntijuuden tai perhetyön nä-kyvyyden näkökulmasta

ei ole vuosilta 2006-2011, ei koske lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden/perhetyön asiantuntijuuden tai näkyvyyden näkökulmasta

lait, laa-tusuositukset

koskee lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden/asiantuntijuuden tai näkyvyyden näkökulmasta

ei koske lastensuojelun avohuoltoa dokumentoinnin /suunnitelmallisuuden/asiantuntijuuden tai näkyvyyden näkökulmasta

Tikesos -hanke

koskee sosiaalihuollon terminologi-aa tai -ontologiaa tai suunnitelma-asiakirjojen sisältömäärityksiä tai lastensuojelun avohuollon prosesse-ja

ei koske sosiaalihuollon terminolo-giaa tai -ontologiaa tai suunnitel-ma-asiakirjojen sisältömäärityksiä tai lastensuojelun avohuollon pro-sesseja

5.2.2 Lopullinen aineisto

Julkaisujen valinnassa keskeistä oli niiden yhteys tutkimuskysymykseeni: ” Mikä mer-

kitys lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelmalla on perhetyön näkyvyyteen ja

asiantuntijuuteen?” Valitsin kiinnostavia julkaisuja hakutuloksista abstraktin perusteel-

la. Pyrin löytämään aineistosta yhteyden kulloinkin tarkasteltavana olevaan tutkimukse-

36

ni tarkastelukulmaan. Mikäli abstrakti ei avannut asiaa mielestäni riittävästi, tutustuin jo

tässä vaiheessa artikkeliin paremmin valintoja tehdäkseni. Ryhmittelin julkaisut tarkas-

telukulmien mukaan omiin matriiseihinsa. Tässä vaiheessa kuvasin matriisiin lyhyesti

julkaisun sisältöä perustellakseni julkaisun valintaa tutkimukseeni sekä helpottaakseni

tutkimusaineiston käsittelyä. Ensimmäinen ryhmistä oli suunnitelmallisuus lastensuoje-

lun avohuollossa ja perhetyössä, johon valitsin hakujen perusteella 14 julkaisua. Pereh-

dyttyäni aineistoon tarkemmin jäljelle jäi 6 julkaisua. Tähän ryhmään oli helpointa löy-

tää materiaalia. Ryhmään perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suhde vali-

koitui hakujen perusteella 7 julkaisua joista lopulliseen tutkimusaineistoon jäi vain yksi.

Tässä vaiheessa tunsin tarvitsevani suunnitelmien välisten suhteiden tarkasteluun lisä-

tietoa. Toteutin aiemmin mainitsemani www –sivujen tarkastelun suunnitelma-

asiakirjojen näkökulmasta. Nettisivuilla tapahtuva kuntalaisten informointi kertoi mie-

lestäni suunnitelmallisuuden painotuksista sosiaalihuollossa. Kolmas ryhmä oli asian-

tuntijuus ja näkyvyys, joista hakusanoissa painottui kuitenkin asiantuntijuus. Valitsin

ryhmään 12 julkaisua, joista lopulliseen tutkimusaineistoon jäi kahdeksan artikkelia.

Poissulkukriteerinä tarkastelemissani kolmessa ryhmässä oli julkaisun sijoittuminen

johonkin muuhun sosiaalihuollon osa-alueeseen kuin lastensuojelun avohuoltoon.

Useissa hakutuloksissa esiintyi myös dublikaatteja, jotka nostin materiaaliin vain ker-

ran. Täydensin tutkimusaineistoa kuudella löytämälläni selvityksellä/suosituksella,

Tikesos –hankkeen selvityksellä palvelukohtaisista asiakastiedoista lastensuojelun teh-

tävissä sekä sosiaalihuollon suunnitelmallisuutta käsittelevällä lainsäädännöllä. Täyden-

tävän aineiston rooli ei rajoittunut tiettyyn tarkastelukulmaan vaan rooli oli koko tutki-

musaineistoa läpileikkaava. Tämän materiaalin koottuani tunsin saavuttaneeni tutki-

musmateriaalin osalta saturaatiopisteen.

Annoin kolmelle tarkastelukulmalle myös manuaalista käsittelyä helpottavat seuraavat

lyhenteet:

1) suunnitelmallisuus lastensuojelun avohuollossa ja perhetyössä (= SUA),

2) perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suhde (= SUSU) sekä

3) asiantuntijuus ja perhetyön näkyvyys (= ASTU)

Omana ryhmänään pidin lisäksi julkaisuja, jotka voidaan luokitella selvityksiin, suosi-

tuksiin tai lainsäädäntöön. Näitä materiaaleja kuljetin materiaalissa tunnisteella ULKO.

37

Taulukossa 3 esittelen eri tarkastelukulmien hakukierroksiin käytettyjä hakusanoja sekä

aineiston jakautumista ryhmittäin.

TAULUKKO 3. Hakutulokset

RYHMÄ SUA, suunnitelmallisuus lastensuojelun avohuollossa ja perhetyössä

haku 1 haku 2 haku 3 haku 4 haku 5 haku 6

family work AND plan*

child protect* and family

work and plan*

social services and work plan-ning and child

protection

perhetyö AND asiakas-

suunnitelma

concurrent planning AND

family work

(Planning in family work AND child)

tulos 1418; tulos 34; tulos 71; tulos 1; tulos 9; tulos 154;

valittu 6 valittu 1 valittu 3 valittu 1 valittu 1 valittu 2

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 3

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 0

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 1

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 1

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 0

joista lopul-liseen tutkimus-

aineistoon 1

Lopulliseen tutkimusaineistoon yhteensä 6

Muut löydetyt julkaisut valittu 6, joista lopulliseen tutkimusaineistoon 5

Kaikki SUA yhteensä 11

RYHMÄ SUSU, perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suhde

haku 1 haku 2 haku 3

child protect* and family work and plan*

social services and work planning and child protection

perhetyö AND asiakassuunnitelma

tulos 182; tulos 148; tulos 1; valittu 4, joista lopulliseen

tutkimusaineistoon 0

valittu 2, joista lopulliseen tutkimusaineistoon

1

ei uusia valintoja

Lopulliseen tutkimusaineistoon yhteensä 1

Muut löydetyt julkaisut valittu 1, joista lopulliseen tutkimusaineistoon 0

Kaikki SUSU yhteensä 1

RYHMÄ ASTU, asiantuntijuus ja perhetyön näkyvyys

haku 1 haku 2 haku 3 haku 4

child protection expertise

lastensuojelun perhetyö

lastensuojelun asiantuntijuus

family centered services planning

tulos 242; tulos 22; tulos 15; tulos 716; valittu 5, joista lopul-

liseen tutkimusaineistoon 2

valittu 5, joista lopul-liseen tutkimusaineistoon

4

valittu 1, joista lopul-liseen tutkimusaineistoon

1

valittu 1, joista lopul-liseen tutkimusaineistoon

1 Lopulliseen tutkimusaineistoon yhteensä 8

Muut löydetyt julkaisut valittu 1, joista lopulliseen tutkimusaineistoon 1

Kaikki ASTU yhteensä 9

Lisäksi suositukset, linjaukset, raportit (ULKO) ja lainsäädäntö

Yhteensä 6 + Tikesos + lainsäädäntö

Tutkimusaineiston julkaisut yhteensä 27 + Tikesos + lainsäädäntö

38

Lopulliset valinnat tehtyäni vein valitut julkaisut Exel -matriisiin omalle välilehdelleen

(esim. ASTUValitut) julkaisuvuoden mukaan tuoreimmasta vanhimpaan. Näin pystyin

analyysivaiheessa kiinnittämään huomiota ilmiön mahdolliseen kehittymiseen vuosien

kuluessa. Tämän jälkeen kokosin kaikkien ryhmien valitut julkaisut myös matriisin etu-

lehdelle tekijät aakkostaen, tarkastellakseni tutkimusaineistoa kokonaisuutena.

Integroivasta kirjallisuuskatsauksesta valikoin tutkimukseeni mukaan 27 julkaisua. Ai-

neistosta kahdeksan julkaisua oli tieteellisiä artikkeleita, yksi kotimainen väitöskirja,

kolme ammatillista artikkelia, viisi sosiaalihuoltoa yleisesti käsittelevää kirjaa, kahdek-

san selvitys-/suositustyyppistä kotimaista julkaisua, yksi kotimainen pro gradu-työ ja

yksi ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Tutkimusartikkeleista neljä oli tehty Suomes-

sa, kaksi Yhdysvalloissa sekä yksi Irlannissa ja Kanadassa. Näistä kaksi oli yhden tutki-

jan tutkimuksia ja loput tutkijaryhmien julkaisuja. Tarkastelin julkaisujani myös tutki-

musmetodien näkökulmasta. Tutkimuksista viisi kuului haastattelututkimuksiin, tosin

näistä yhdessä tutkittiin myös ääneen ajattelua ja yhdessä kokeellisia asetelmia. Yksi

tutkimuksista oli kyselytutkimus ja kaksi tutkimusta oli arvioivia tapaustutkimuksia.

Tutkimusaineiston julkaisut oli kaikki julkaistu alkuperäiskielisinä, yhdeksän julkaisua

englannin kielellä, seitsemäntoista julkaisua suomen kielellä ja yksi ruotsin kielellä.

Lisäksi löysin kiinnostavan kroatiankielisen artikkelin, mutta jouduin jättämään sen pois

tutkimusaineistosta käännösongelmien vuoksi.

5.3 Aineiston analysointi

Tutkimusaineiston arvioin sisällönanalyysin metodein. Laadullisen sisällönanalyysin

yhdistäminen kirjallisuuskatsaukseen tuottaa monitasoisen analyysikehikon, jossa on

mahdollista tuottaa synteesi kansainvälisestä kirjallisuudesta ja suomalaisesta sosiaali-

työn tiedonhallinnan kontekstista (Laaksonen ym. 2009, 31). Sisällönanalyysi voidaan

ymmärtää paitsi metodisena työkaluna myös väljänä tulkintakehikkona tai lähestymis-

tapana. Sisällönanalyysi voidaan jakaa aineistolähtöiseen, teoriaohjaavaan ja teorialäh-

töiseen sisällönanalyysiin.

Tämän tutkimuksen aineisto käsiteltiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, edeten

kuitenkin aineiston ehdoilla. Ero aineistolähtöiseen analyysiin tulee siinä, että aineiston

abstrahoinnissa empiirinen aineisto liitetään teoreettisiin, jo tiedettyihin käsitteisiin.

39

(Tuomi & Sarajärvi 2009, 91-117.) Sisällönanalyysi perustui ensisijaisesti abduktiivi-

seen päättelyyn, jota ohjasivat tutkimuksen tarkoitus ja sosiaalihuollon terminologia.

Analyysini tarkoitus oli luoda sanallinen ja selkeä kuvaus tutkittavasta ilmiöstä. Aineis-

ton analysoinnissa hyödynsin Tuomen ja Sarajärven esittelemää Miles ja Hubermanin

aineistolähtöisen laadullisen analyysin mallia. Aineiston käsittely perustui loogiseen

päättelyyn ja tulkintaan, jossa aineisto aluksi hajotettiin osiin, käsitteellistettiin ja koot-

tiin uudestaan uudella tavalla loogiseksi kokonaisuudeksi. Www-sivujen tarkastelussa

kvantifioin suunnitelmien esiintymiä. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 105-108.) Päätin myös

esittää havaintoni mainitsematta tutkimuksessani yksittäisten kuntien nimiä.

Aloitin teoriaohjaavan sisällönanalyysin aineistoon tutustumisella. Tutustuin jokaiseen

julkaisuun aluksi omana kokonaisuutenaan ja tarkastelukulma kerrallaan. Tässä vai-

heessa lähemmäksi tutkimuksen ydintä näytti vievän ryhmä asiantuntijuus ja näkyvyys.

Tämän jälkeen käsitteellistin julkaisuja nostaen asioita oman ryhmänsä synteesimatrii-

siin tutkimuskysymykseni näkökulmasta. Käsitteellistämisen esimerkkitaulukossa (Tau-

lukko 4.) on esimerkki tarkastelukulmasta suunnitelmallisuus lastensuojelun avohuol-

lossa ja perhetyössä nostetuista käsitteistä sekä käsitteeseen suunnitelma liittyvä sisäl-

löllinen esimerkki.

TAULUKKO 4. Käsitteellistämisen esimerkkitaulukko

Tun

nus

Suun

nite

lma

suun

nite

lma

lain

sääd

än-

nöss

ä,

suos

ituks

issa

jne.

avoh

uolto

last

ensu

ojel

u

perh

etyö

perh

e

yksi

lö

aika

muu

tos

SUA

_16

Stan

ley (2010, 156): Suunnitelman

arvo aidon yhteistyön ja voimaannuttamisen palautta-misessa sosiaalityöhön/ perhekeskeiseen työhön. Suunnitelma vahvistaa asiak-kaan osallisuutta ja vaikutus-mahdollisuuksia.

Vaikka valitsin analyysiyksiköt aineistosta, tein jo aineiston pelkistämisen yhteydessä

käsitteellistämistä, jossa hyödynsin sosiaalihuollon terminologiaa. Päätin siis tässä vai-

heessa tehdä päätöksen teorian ottamisesta päättelyäni ohjaamaan (Tuomi & Sarajärvi

2009, 97-100). Lukiessani julkaisua pohdin sen ydinsanomaa ja käsitteitä, joihin voisin

asian kytkeä. Käsitteet pyrin löytämään ensisijaisesti sosiaalihuollon terminologiasta.

40

Lisäksi nostin materiaalista myös käsitteitä aineistolähtöisesti sosiaalihuoltoon määritel-

tyjen käsitteiden ulkopuolelta. Esimerkkinä käyttämäni tarkastelukulman aineistossa

suunnitelmallisuus ja suunnitelma-asiakirja liitettiin usein sosiaalihuollon kehittymisen

vaiheisiin. Näitä tarkastelin käsitteiden aika ja muutos avulla. Tarkastelussa nousi esiin

myös yksilö- ja perhenäkökulmat lastensuojelussa. Jatkoin aineiston tarkastelua ryh-

mittäin niin kauan kunnes aineisto ei tuottanut enää mitään uutta tarkasteltavaa. Seuraa-

vassa vaiheessa lähdin rakentamaan loogista kokonaisuutta, jonka tulisi olla lähellä tut-

kimukseni ydintä (Kuvio 3.).

TAULUKKO 5. Tarkastelukulmien synteesin luominen

Tun

nus

Suun

nite

lma

suun

nite

lmie

n su

htee

t

suun

nite

lma

lain

sää-

dänn

össä

, su

ositu

k-si

ssa

jne.

näky

vyys

asia

ntun

tijuu

s

avoh

uolto

last

ensu

ojel

u pe

rhet

yö

perh

e

aika

muu

tos

onto

logi

a

SUA

_6

Poik

ela Vaikka suunnitelman

kehittäminen nähtiin tärkeäksi, siihen kohdis-tettiin ristiriitaisia odotuksia (2010, 3-4).

Sosiaalipalveluissa perheiden kanssa työskentelyyn on runsaan 10 vuoden aikana tullut myös uusia ammatti-ryhmiä, mm. sosiaaliohjaajat ja perhetyöntekijät. (2010, 228).

AST

U_8

V

ataj

a, S

eppä

nen-

Järv

elä,

Van

hane

n Työn suunnitelmallisuus ja tavoitteiden selkeys sekä yhteinen keskuste-lu tavoitteista ja toimin-taa ohjaavista periaat-teista näyttäytyivät keskeisinä tekijöinä sosiaalialan työntekijöi-den hyvinvoinnin ja työyhteisön toimi-vuuden kannalta. (2007, 358).

Sosiaalityön luonne asettaa erityisvaati-muksia työympäris-tön ja työn kehittämi-selle (2007, 358).

UL

KO

_10

Ris

timäk

i, Sa

riola

, Sep

pälä

, Var

sa Tehtävärakenne-

uudistus on lisän-nyt sosiaaliohjaa-jien ja perhetyön-tekijöiden työ-paikkoja lastensu-jelussa… (2008, 9).

41

Yhdistin kolmen tarkastelukulman (SUA, SUSU, ASTU) sekä täydentävän aineiston

(ULKO) pelkistetyt havainnot yläkäsitteiden mukaan synteesiksi (Taulukko 5.).

Synteesimatriisin yläkäsitteiksi muodostuivat lopulta taulukossa 5 näkyvät käsitteet.

Taulukossa on lisäksi esimerkinomaisesti joitakin synteesimatriisissa esiintyviä

sisältöjä. Tutkimustulokset koostuvat erikseen jokaisen tarkastelukulman kautta kokoa-

mastani tiedosta (Kappaleet 6.1.-6.3.). Lisäksi muodostin tutkimusaineistosta tekemäni

synteesin avulla kuvan suunnitelma-asiakirjasta tiedonmuodostuksen välineenä (Kappa-

le 6.4.).

42

6 TUTKIMUSTULOKSET

Tutustuessani tutkimusaineistooni, havaitsin varsin pian, että tutkimustulokseni tulevat

sisältämään enemmänkin perhelähtöistä toimintatapaa ja lastensuojelun suunnitelmalli-

suutta kuin suoranaisesti perhetyön suunnitelma-asiakirjan vaikutuksia perhetyön näky-

vyyteen tai lastensuojelun avohuollon asiantuntijuuteen. Integroivan kirjallisuuskat-

saukseni kohteena olleet julkaisut käsittelivät suunnitelmallisuutta valitsemieni kolmen

tarkastelukulman mukaisesti, mutta suoraan tutkimukseni ytimeen ei aineistossa juuri-

kaan päästy.

6.1 Suunnitelmallisuus lastensuojelun avohuollossa ja perhetyössä

Tähän ryhmään valikoitui 11 erityyppistä julkaisua, joista kaksi oli englantilaista, yksi

yhdysvaltalainen ja loput suomalaisia julkaisuja. Ryhmän tarkastelussa kuljetin suunni-

telmaa ja suunnitelmallisuutta tiiviinä yhteistyöparina, tarkastellen suunnitelmallisuuden

yhteydessä myös suunnitelma-asiakirjan roolia avohuollossa.

Ulkoista suunnitelmallisuutta tarkastelivat erityisesti Mischen ja Ronnby. Ronnby

totesi artikkelissaan, että periaatteessa ei ole mitään väärää, että haluamme olla sosiaali-

työnkin saralla tehokkaita, mutta hän rohkaisi pohtimaan kenen näkökulmasta määritte-

lemme tehokkuutta. Haluammeko olla tehokkaita niiden näkökulmasta, jotka rahoittavat

toimintaamme, vai haluammeko auttaa tehokkaasti niitä, jotka tarvitsevat apuamme?

(Ronnby 2006, 6-7.) Mischen puolestaan tarkasteli sosiaalihuoltoa knowledge manage-

ment –käsitteen kautta, jolla tarkoitti sosiaalihuollon organisaatiossa toimivan henkilös-

tön asiakastietojen käyttöä ja/tai tietoteknologian hyödyntämistä. Tutkimuksessaan hän

hyödynsi sosiaalihuollon tehokkuutta ja vaikuttavuutta mittaavia Child and Family Ser-

vices Review -laatuarviointeja (myöh. CFSR) sekä kehittämissuunnitelmia palvelujen

parantamiseksi (Program Improvement Plan, myöh. PIP). (Mischen 2008, 126-137;

Leung 2009, 693-694.) Ensimmäinen arviointikierros suoritettiin Yhdysvalloissa vuosi-

na 2001-2004. CFSR -arvioinnit toteutetaan yleensä viisipäiväisillä vierailuilla arvioita-

van osavaltion kolmeen eri kohteeseen. Vierailujen aikana toteutetaan ulkoisten ja si-

säisten sidosryhmien haastatteluja, mukaan lukien lapset ja perheet sekä tarkastellaan

viittäkymmentä satunnaisesti valittua asiakastapausta. Laadullinen tutkimus toi tiedon-

hallinnan näkökulmaa lastensuojelun ja perhekeskeisen työn arviointiprosesseihin. Teh-

dyistä arvioinneista Mischen sai dataa siitä, kuinka organisaatioissa kerätään tietoa ja

43

kuinka siitä jalostuu tietämystä. Tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi ongelmia sosiaa-

lihuollon päätöksenteossa ja tavoitteiden asettamisessa. Osavaltioissa on panostettu tek-

niikkaan, mutta kaikkea hyötyä ei ole saatu irti, kun ihmisiin tekniikan käyttöönotossa

ei ole panostettu tarpeeksi. Lisäksi itse arviointiprosesseilla nähtiin olleen vaikutusta

työyhteisöihin. (Mischen 2008, 129, 140-142.)

Myös Väinälä ja kumppanit ovat todenneet, että tekniikan tietämykseen panostaminen

sosiaalihuollossa ei riitä, koulutuksessa tulisi panostaa lisäksi kirjaamisen sisältöön

(Väinälä ym. 2010b, 155). Kirjoittaminen paikallistettiin keskeiseksi osaksi sosiaali-

huollon suunnitelmallista työtä (Koskinen 2011, 7-9). Jokaisessa lastensuojelun asiakas-

tapauksessa syntyy tarve kerätä, tallentaa, jakaa ja käyttää tietoa päätöksenteon tukena,

jolla puolestaan on vaikutusta lapsen ja vanhempien elämään. Tiedostaessaan työnsä

vaikutukset organisaatio voi kerätä sellaista tietoa, joka auttaa organisaatiota kehittä-

mään toimintaansa lasten ja perheiden tarpeiden ja toimintaympäristön edellyttämällä

tavalla. Lisäksi organisaatio tarvitsee toimintaa ohjatakseen paitsi tietoa tuloksellisuu-

desta, myös sellaisen prosessin, jolla tietoa tulkitaan. (Rousu 2008, 175, 180; Mischen

2008, 127.) Sosiaalityöntekijät kun näyttäisivät edelleen käyttävän enemmän aikaa tie-

don tuottamiseen kun sen hyödyntämiseen (Huuskonen & Vakkari 2010, 4-5; Huusko-

nen ym. 2010a, 651). PIP- ja CFSR –prosessien nähtiin kannustaneen monia valtioita

pohtimaan niiden arvoja, uskomuksia ja tavoitteita (Mischen 2008, 140-142).

Vaatimuksien sosiaalityön tehokkuuteen ja toimenpiteiden vaikuttavuuteen nähtiin voi-

mistuneen, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin (Ronnby 2006; Riihimäki 2011,

35; Koskinen 2011, 58; Mischen 2008, 127). Lastensuojelulain uudistusten tavoitteena

on ollut ongelmiin puuttuminen entistä varhaisemmassa vaiheessa sekä työskentelyn

suunnitelmallisuuden ja annetun tuen vaikuttavuuden parantaminen (Poikela 2010, 54-

55). Toisaalta Rousun havainnon mukaan suomalaisessa lastensuojelussa arviointikes-

kustelua on käyty aivan eri näkökulmasta. Keskustelu on liittynyt enemmän siihen, mi-

ten esimerkiksi asiakastyössä arvioidaan vanhempien kyvykkyyttä huolehtia lapsestaan

ja vähemmän siihen, miten lastensuojelun organisaatioissa seurataan ja arvioidaan las-

tensuojelutyössä onnistumista. (Rousu 2008, 175.)

Tutkimusaineistossani sosiaalihuollon sisäinen suunnitelmallisuus nähtiin jatkuva-

luonteisena prosessina, jota pitää arvioida. Suunnittelu alkaa identifioimalla se, mitä

44

tulee suunnitella. Tähän saadaan usein vastauksia tehdystä alkuarvioinnista. Suunnitel-

ma-asiakirjan roolina on ohjata muutosta eikä reagoida hallitsemattomasti uusiin, muut-

tuviin tilanteisiin. (Butler & Hickman 2011, 190-196; Laaksonen ym. 2011, 48.) Suun-

nitelmat opastavat, tiedottavat ja suuntaavat käytännön sosiaalityötä (Stanley 2010,

160). Poikela vertasi suunnitelmaa kiinnostavasti strategiaan, metapuheeksi siitä, mitä

ollaan tekemässä ja miksi (Poikela 2010, 75). Strategianhan voi katsoa antavan organi-

saatiolle suunnan, kohdistavan ja yhtenäistävän organisaation tekemistä ja rakentavan

identiteettiä (Rissanen & Lammintakanen 2011, 42). Tosin suunnitelman tapauksessa

strategia ei voi olla vain organisaatiolähtöinen. Kun suunnitelma on luotu yhdessä per-

heenjäsenten kanssa, siitä voi tulla ohjaava ja tulevaisuussuuntautunut suunnitelma, joka

mittaa edistymistä kohti turvallisempaa perhe-elämää.

Tavoitteellisen perheiden tukemisen nähtiin ennaltaehkäisevän yksittäisen työntekijän

satunnaisvaikutuksia prosessin kulkuun (Mischen 2008, 140-141; vrt. Huuskonen ym.

2010a, 651). Suunnitelma-asiakirjaa pidettiin ei-inhimillisenä aktiivisena työkumppani-

na, joka auttoi työntekijää hallitsemaan perheen riskejä sekä ahdistusta (Stanley 2010,

163-164; myös Holloway 2009, 229). Erityisesti ensimmäisen asiakassuunnitelman laa-

timisen katsottiin olevan haasteellista, koska se peilaa koko asiakkuutta (Huuskonen

ym. 2010b, 341). Asiakassuunnitelma on strukturoitu, kun taas asiakaskertomus on va-

paata tekstiä. Suunnitelmaa arvostettiinkin nopeana tapana luoda yleiskatsaus asiakkaan

tilanteeseen. (Huuskonen & Vakkari 2010, 2, 9.) Avohuollon suunnitelmilla nähtiin

lisäksi olevan yhteys asiakaskertomukseen, jota ohjeistettiin kirjoittamaan suunnitel-

massa asetettujen tavoitteiden suuntaisesti (Häkälä ym. 2011, 24; Riihimäki 2011, 25).

Suunnitelmilla oli myös rooli osana lasta koskevaa organisaation muistia, institutionaa-

lisen asiakkuuden rakennusaineksena (Huuskonen ym. 2010a, 651; Poikela 2010, 78).

Suunnitelmallisen työskentelyn kautta määritellään vastuita myös perheen arkeen tul-

leille asiantuntijoille. Suunnitelma testaa työntekijän sitoutumista yhteistyöhön asiak-

kaan kanssa (Holloway 2009, 242; Butler & Hickman 2011, 211-212; Poikela 2010, 58;

Laaksonen ym. 2011, 48). Stanley näki suunnitelma-asiakirjan arvon aidon yhteistyön ja

voimaannuttamisen palauttamisessa sosiaalityöhön ja perhekeskeiseen työhön. Asiakir-

jan nähtiin vahvistavan asiakkaan osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. (Stanley

2010, 156-162.) Suunnitelman teko sekä suunnitelman yhteinen prosessoiva arviointi

nähtiin mahdollisuutena luoda vuorovaikutusta asiakasperheen kanssa (Rousu 2008,

45

180). Sen avulla voitiin luoda työntekijää ja perhettä yhdistäviä positiivisempia, tavoi-

teltavissa olevia visioita tulevasta (Butler & Hickman 2011, 199). Osallisuus näyttäytyi

avoimena tiedonmuodostuksena ja –välityksenä (Riihimäki 2011, 15). Stanley näki hy-

vänä perheen mahdollisuuden vedota tehtyyn suunnitelmaan. Hän näki myös suunni-

telman auttavan perhettä rakentamaan työskentelysuhdetta avainhenkilöiden kanssa.

Perheet kokivat tulleensa kuulluksi ja olevansa osa prosessia. Suunnitelman eduksi voi-

tiin katsoa lisäksi se, että perheen tarpeet ja riskit on kirjattu yksityiskohtaisesti, ne on

kirjattu perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla ja hyväksytty sekä ammattilaisten että per-

heen verkoston toimesta. Lisäksi suunnitelma on jäsentänyt arkityötä tuoden mukanaan

esimerkiksi arviointiaikatauluja. Suunnitelma-asiakirja on myös automaattisesti asiak-

kaan nähtävillä toisin kuin muun muassa asiakaskertomus. (Stanley 2010, 162-163.)

Mischen puolestaan havaitsi, että tapauskohtaista suunnittelua tehtiin usein ilman van-

hempien osallistumista tai että tapauskohtainen suunnittelu ja seuranta oli riittämätöntä

(Mischen 2008, 133). Sosiaalityöntekijöiden työssä perhe saattoi näyttäytyä "osiinsa

purettuna suhdeverkkona". Asiantuntijakäytännöt eivät kohdistuneet tällöin perheeseen

sinänsä, vaan perhesuhteisiin. Lisäksi suunnitelmiin ei sisällytetty muita perheen arkeen

keskeisesti vaikuttavia toimijoita. Poikela havaitsi tutkimuksessaan, että ammatilliset

toimijat eivät perustele asiantuntijanäkemyksiään eivätkä keskustele niistä merkityksis-

tä, joista rakentavat tarjoamansa palvelut. Sen sijaan he tekevät omia ehdotuksiaan epä-

suorasti. Perhetyöntekijän hän näki nostavan esiin merkityksellisiä "perheen arkisia

seikkoja". (Poikela 2010, 113-204.) Suunnitelmien kautta oli lisäksi nähtävissä, että

aikuiset perheen ympärillä lisääntyivät uusien ongelmien ilmetessä (Stanley 2010, 162).

Yhdessä asiakkaan kanssa laadittu tavoitteellinen suunnitelma ja sen yhteinen proses-

soiva arviointi nähtiin keskeisenä lastensuojelun onnistumiseen vaikuttavana tekijänä

(Rousu 2008, 180; myös Bardy 2009, 43).

Myös perhetyö määriteltiin suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi työksi, jolle asetetaan

suuria ja ristiriitaisiakin odotuksia. Perhetyön tehtävänä nähtiin lapsen suojelu, jopa

omalta perheeltään ja samalla vanhemmuuden tukeminen. Tässä valossa merkittävänä

perhetyön haasteena nähtiin työn tavoitteiden asettaminen (Kuronen & Lahtinen 2010,

74-75.) Lastensuojelun perhetyöntekijöiden nähtiin kirjaavan työtään useilla tavoilla.

Kun asiakkuus alkaa, perhetyöstä tehdään perhetyön suunnitelma. Suunnitelmaa arvioi-

daan- ja työskentely päätetään kirjallisesti. Lisäksi perhetyöntekijä kirjaa kotikäynnit

46

asiakaskertomukseen. Perhetyöntekijät laativat tarvittaessa myös lausuntoja asiakasper-

heistään. (Riihimäki 2011, 24; Väinälä ym. 2010b, 144-153; Häkälä ym. 2011, 40-44.)

Suunnitelma-asiakirjassa nousivat esiin vanhempien tuen tarve, samoin kuin vanhempi-

en vastuut osana suunnitelmallista muutostyötä. Perhetyöntekijä ammattitaitonsa tuo-

malla osaamisella nähtiin tukemassa ja kulkemassa asiakkaan rinnalla tuoden esiin edis-

tymisen pieniä askelia ja asiakkaassa olevaa hyvää. (Riihimäki 2011, 41.)

Poikela havaitsi tutkimuksessaan, että vaikka suunnitelma-asiakirjan kehittäminen näh-

tiin tärkeäksi, siihen kohdistettiin ristiriitaisia odotuksia. Kehittämisen näkökulmasta

siltä odotettiin paljon, mutta toisaalta ei osattu sanoa miten se voisi parantaa asiakastyö-

tä. Asiakassuunnitelmia käsitellään kirjallisuudessa yleensä osana asiakastyötä, usein

vain mainiten suunnitelman teko yhtenä työtehtävänä tai työprosessin vaiheena. Toisi-

naan suunnitelman teko ymmärretään jopa pelkästään kirjallisen dokumentin laatimise-

na. (Poikela 2010, 3-10; vrt. Holloway 2009, 242.) Suunnitelmia voidaan tehdä myös

jälkikäteen (Huuskonen ym. 2010b, 340). Tällöin suunnitelman ei voi katsoa täyttävän

alkuperäistä tarkoitustaan ja merkitystään asiakasperheen osallistajana tai työskentely-

strategiana. Stanley varoittikin artikkelissaan varmuuden vuoksi kirjaamisen väärentä-

vän todellisuutta (Stanley 2010, 157).

Tänä päivänä lastensuojelun järjestämisen tulisi aina lähtökohtaisesti perustua asiak-

kaalle laadittuun suunnitelmaan, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan aina ole (Huus-

konen ym. 2010b, 340; Heino 2008, 21; Ristimäki, Seppälä, Sariola, Varsa 2008, 27,

38; vrt. suunnitelmaprosentit luvussa 6.2). Tämä heikentää mahdollisuutta tehdä tavoit-

teellista ja suunnitelmallista lastensuojelutyötä. On myös syytä muistaa, että tämän

työskentelyvaiheen aikana syntyy valtaosa lastensuojelun kustannuksista (Luku 4.1.1.).

Lisäksi edelleen näyttäisi olevan kirjattua tietoa ja ns. todellista sosiaalityöntekijälle

suullisesti välitettävää tietoa (Riihimäki 2011, 36-37). Ongelmana nähtiin yhteistyö-

kumppaneiden huolen välittäminen sosiaalityöntekijälle suunnitelmaneuvottelujen ul-

kopuolella. Tätä pystyttiin kuitenkin vähentämään jos prosessin johtaja toteutti perhe-

lähtöistä lähestymistapaa. (Stanley 2010, 162.) Huuskonen ja kumppanit nostivat on-

gelmalliseksi epäselvät kirjaamiskäytännöt. Joissakin kaupungeissa perhe- ja avotyön-

tekijät voivat kirjata merkintöjä asiakastietojärjestelmään, joissakin eivät. (Huuskonen

2010a, 653.) Tällaiset käytännöt aiheuttavat tarvetta kaksoiskirjaamiseen. Palvelujen

riittävyyden ja toimivuuden turvaamiseksi ja osaltaan laadun varmistamiseksi nähtiin

47

tärkeänä, että kunnat velvoitetaan kiinnittämään erityistä huomiota sosiaalityöntekijän

mahdollisuuksiin laatia lastensuojelulain mukaisia asiakassuunnitelmia (Talentian linja-

ukset 2012, 16; Lsl 30 §; Ukkola 2007, 23).

Suunnitelmia ja suunnitelmallisuutta käsittelevä tutkimusaineistoni tarkastelee suunni-

telmaa pääsääntöisesti osallistamisen-, työn vaikuttavuuden arvioinnin-, tasalaatuisen

palvelun-, toiminnan ohjauksen ja vanhemmuuden tarkastelun työkaluna sekä organisa-

torisen muistin rakennusaineksena. Tämän tarkastelukulman aineistossa suunnitelma

halutaan nähdä irrallisena NPM:n mittaustavoitteista ja toisaalta suunnitelmaa verrataan

myös julkisjohtamisesta tuttuun strategiaan. Suunnitelman hyvinä puolina nähdään yh-

teistyön mahdollistaminen asiakkaan kanssa, strukturoitu muoto ja sitä kautta saavutet-

tava asiakkaan tilanteen nopean yleiskatsauksen luontimahdollisuus. Suunnitelmalla

nähdään olevan positiivisia vaikutuksia myös asiakkaan asemaan sosiaalihuollossa.

Asiakirja luo asiakkaille kokonaiskuvan heitä auttavista avainhenkilöistä ja on niitä har-

voja sosiaalihuollon asiakirjoja, joka on toistaiseksi automaattisesti asiakkaan nähtävil-

lä. Näin lastensuojelun haavoittuvilla asiakkailla on mahdollisuus vedota kirjattuun

tekstiin. Tässä valossa suunnitelma-asiakirjan voidaan nähdä tuovan myös ammattilais-

ten toimintaa tasapuoliseen tarkasteluun. Kirjoittaminen nähdään tiiviinä osana suunni-

telmallisuutta, mutta silti kirjaamisen katsotaan vievän arvokasta työaikaa. Lisäksi sosi-

aalihuollon suunnitelmallisuutta näytetään pidettävän itsestäänselvyytenä. Suomessa ei

kuitenkaan ole käytössä systemaattista sosiaalihuollon toiminnan arvioinnin mallia, jos-

sa kuultaisiin myös asiakkaita kokonaisprosessin toteutuksen arviointia ajatellen. Monet

suunnitelmallisuuden ja suunnitelma-asiakirjan näkökulmat korostavat kentän pelisään-

töjen selkiyttämisen tarvetta.

6.2 Perhetyön suunnitelman ja asiakassuunnitelman suhde

Perhetyössä työskennelleenä tiesin perhetyön suunnitelmien olevan yleisiä lastensuoje-

lussa ja halusin tarkastella näiden suhdetta asiakassuunnitelmaan. Yllätyksekseni en

löytänyt yhtään suunnitelmien suhdetta tarkastelevaa artikkelia. Tarkastelukulman

suunnitelmien väliset suhteet (SUSU) hakusanoilla löytämäni Lonnen, Partonin, Thom-

sonin ja Harriesin teos Reforming child protection (2009) vaikutti sopivan osaksi tutki-

mustani, vaikkei vastannutkaan suoraan suunnitelmien suhteiden tarkasteluun. Lonnen

ja kumppaneiden pohdinta tuo uusia näkökulmia sosiaalityöntekijän ja perhetyönteki-

48

jän/sosiaaliohjaajan yhteistyöhön tutkimukseni kappaleessa 6.3. Lisäksi tässä haussa

nousi uudelleen esiin Poikelan väitöskirja (2010). Poikela tarkastelee asiakassuunnitel-

man pitkää historiaa, asiakaslähtöisyyttä sekä sosiaalihuollon monitoimijuutta, mutta

tässäkään yhteydessä ei nouse esiin perhetyön oman suunnitelma-asiakirjan suhde asia-

kassuunnitelmaan.

Lonne ja kumppanit mainitsevat, että meidän tulisi olla kriittisempiä menetelmien käy-

tössä, eikä antaa niiden muodostua rutiineiksi (Lonne ym. 2009, 65). Halusinkin tutkia

miksi tiiviissä yhteistyössä toimivilla lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä ja perhetyön-

tekijöillä/sosiaaliohjaajilla on omat suunnitelmansa samasta asiakkaasta. Yhteistyön

sosiaalityön ja lastensuojelun perhetyön välillä kun tulisi sujua joustavasti (Väinälä ym.

2010b, 140-144). Perhetyön suunnitelman tarpeellisuutta erillisenä suunnitelmana on

perusteltu sillä, että perhetyöntekijällä ei aina ole ollut käytössään sosiaalityöntekijän

tekemää asiakassuunnitelmaa työnsä tukena, tai se ei ole asettanut tarpeeksi konkreetti-

sia tavoitteita muutoksen aikaansaamiseksi (Väinälä ym. 2010b, 144; Korkiakangas

2005, 64). Lisäksi perhetyössä on koettu tarvittavan tietoa koko perheestä, yksittäisen

lastensuojelun asiakkaan, yleensä yksi perheen lapsista, tietojen ollessa riittämättömät

(vrt. Väinälä ym. 2010b, 80).

Kirjattaessa kahteen suunnitelma-asiakirjaan, sosiaalityöntekijän vastuulle jää huolehtia

siitä, että hänen asettamansa tavoitteet eivät ole kovin ristiriitaisia perhetyölle ja per-

heelle asetettujen tavoitteiden kanssa. Sosiaalityöntekijän rooli perhetyön oikein koh-

dentamiseksi on merkittävä. Perhetyön suunnitelma sekä asiakassuunnitelma rakentuvat

komponenteista, jotka ovat osittain päällekkäisiä, erityisesti perustietojen osalta. Taulu-

koissa 6 ja 7 on kuvattu vierekkäisillä kentillä kyseisten asiakirjojen Tikesos –

hankkeessa tuotetut sisältömääritykset pelkistetyssä muodossa, päällekkäisten kompo-

nenttien sekä asiakirjojen erojen havaitsemiseksi. Numeroinnilla olen merkinnyt tiedon

paikan varsinaisessa asiakirjassa. Otsikon lisäksi olen avannut keskeisimpiä kuhunkin

kohtaan kirjattavia sisältöjä. Täydelliset asiakirjojen sisältömääritykset löytyvät Väinä-

län ja kumppaneiden teoksesta Selvitys palvelukohtaisista asiakastiedoista lastensuoje-

lun, kasvatus- ja perheneuvonnan sekä koulun sosiaalityön tehtävissä sekä Sosiaalipor-

tin verkkosivuilla olevista Tikesos –hankkeen sisältömäärityksistä. Taulukosta 7 puut-

tuu asiakassuunnitelman kohdalta avohuollon sijoitukseen liittyvät sisällöt, niiden rajau-

tuessa tutkimukseni viitekehyksen ulkopuolelle. (Väinälä ym. 2010b, 58-60, 144-147.)

49

TAULUKKO 6. Asiakassuunnitelman ja perhetyön suunnitelman perustiedot

(Väinälä ym. 2010b, 58-60, 144-147)

Asiakassuunnitelma Perhetyön suunnitelma

1. suunnitelman laatimispäivämäärä 1. aika, paikka 2. lapsen nimi 3. perheenjäsenten nimet 3. lapsen hetu 4. perheenjäsenten hetut

12. lapsen asioista vastaava sosiaalityötekijä ja perhetyöntekijä/työntekijät 5. perheen osoite 6. perheenjäsenten puhelinnumerot 7. muualla asuvien perheenjäsenten nimet 8. muualla asuvien perheenjäsenten osoite 9. muualla asuvien perheenjäsenten puhe-linnumerot 10. muut perheen lähiverkostoon kuuluvat tärkeät henkilöt 11. muu verkosto

4. lapsen asioista vastaava sosiaalityötekijä

13. muuta huomioitavaa voidaan kirjata perhetyön kannalta oleelli-set asiat

5. suunnitelman laatimiseen osallistuneet muut suunnitelman laatimiseen osallistu-neet, sosiaalityöntekijän työparin tiedot

2. läsnäolijat huomioidaan lasten mukana olo, kirjataan kaikki suunnitelman teossa mukana olevat henkilöt

12. suunnitelman tarkistaminen seuraava suunnitelman tarkistuspäivämää-rä tai asiakkuuden päättymispäivämäärä

19. suunnitelman tarkistus tämä yhdessä tehty suunnitelma tarkiste-taan viimeistään pvm

13. jakelu päivä, kuukausi, vuosi

20. jakelu perhe, lapsi (ikä huomioiden), sosiaali-työntekijä, perhetyöntekijä

14. allekirjoitukset lapsen vastuusosiaalityöntekijä, sosiaali-huollon ammatillisen henkilön nimi

21. allekirjoitukset perheenjäsenet, sosiaalityöntekijä, perhe-työntekijä

Perustietoja kirjattaessa on havaittavissa paljon päällekkäisyyttä. Perhetyön suunnitel-

massa ollaan tosin kiinnostuneempia perheen verkostoista kuin asiakassuunnitelmassa.

Allekirjoituksien osalta merkittävin ero on siinä, että perhetyön suunnitelman allekir-

joittavat myös perheenjäsenet, asiakassuunnitelman allekirjoittajien ollessa sosiaalihuol-

lon ammattilaisia. Varsinaista työskentelyä ja tukea suunniteltaessa (Taulukko 7.) per-

hetyön suunnitelmassa nostetaan aina esiin myös perheen voimavaroja ja vahvuuksia.

Näkökulma on tulevaisuusorientoitunut ja ratkaisukeskeinen. Asiakassuunnitelma ei

ohjaa nykytilanteen tarkastelussa nostamaan esiin voimavaroja.

50

TAULUKKO 7. Asiakassuunnitelman ja perhetyön suunnitelman tavoiteosa

(Väinälä ym. 2010b, 58-60, 146-147)

Asiakassuunnitelma Perhetyön suunnitelma

14. perheen elämäntilanne perheen kuvailemana (janalla huono-----hyvä) sekä vapaa teksti

6. tausta ja nykytilanne mitä lapsen ja perheen kanssa on aikai-semmin tehty ja miten aikaisemmat tuki-toimet ovat vaikuttaneet tilanteeseen

15. voimavarat ja vahvuudet vanhempien ja lasten voimavarat ja vah-vuudet, eli asiat jotka sujuvat arjessa hy-vin

7. tuen ja palvelujen tarve lapsen, vanhempien ja perheen tarvitsemat palvelut. Tuen ja palvelujen tarve kirja-taan erikseen lapsen, perheen ja muiden henkilöiden osalta

16. tuen tarve mitä, millaista huolta kenelläkin on (vanhemmat, lapsi ja sosiaalityöntekijä sekä mahdolliset läsnä olevat yhteistyöta-hot). Kuka/ketkä tarvitsevat tukea, mitä toiveita ja odotuksia kenelläkin on

8. tavoitteet pääasialliset tavoitteet, olosuhteet ja asiat joihin pyritään vaikuttamaan

17. yhdessä sovitut tavoitteet tähän kirjataan mitä konkreettisesti tavoi-tellaan lapsen/lasten tilanteen parantami-seksi. Tavoitteet numeroidaan ja tehdään tarvittaessa jokaiselle perheenjäsenelle erikseen

9. tukitoimet ja työskentelytavat avohuollon tukitoimet ja keinot joilla ta-voitteisiin pyritään. Yhteistoiminta, työs-kentely lapsen ja vanhempien kanssa, lä-hiverkoston rooli, lapsen, vanhempien ja muiden vastuut, mitä edellytetään suunni-telman toteuttamiseksi 10. avohuollon tukitoimen arvioitu kestoaika 11. osapuolten eriävät mielipiteet

18. perhetyön toteutus tapaamiskerrat, mitä vanhemmat ja lapset tekevät, mitä sosiaalityöntekijä tekee, mitä perhetyöntekijä tekee, kenellä on vastuu mistäkin

Kun asiakassuunnitelmassa puhutaan edellytyksistä suunnitelman toteuttamiseksi, per-

hetyön suunnitelmassa puhutaan toiveista, odotuksista ja tavoiteltavista asioista. Perhe-

työn suunnitelmassa voi nähdä enemmän asiakkaita osallistavaa, yhteisen asiakirjan

näkökulmaa. Perhetyön suunnitelmaan kirjataan konkreettisia vastuita kullekin osapuo-

lelle, painottaen tasapuolisesti sekä ammattilaisten, että asiakkaiden vastuita. Asiakas-

suunnitelmassa vastuut painottuvat erityisesti vanhemmille ja lapselle. Asiakassuunni-

telma viestii jopa ongelmalähtöistä näkökulmaa eriävine mielipiteineen. Tähän lähesty-

mistapaan ohjeistaa lastensuojelulain 30 §. Perhetyön suunnitelmassa jokaisella on

mahdollisuus lausua mielipiteensä sen olematta kuitenkaan eriävä mielipide. Asiakas-

51

suunnitelmaa laadittaessa toimijat lähtevät tarpeiden ja ongelmien esille ottamisen jäl-

keen nimeämään palveluita joilla asiakasta voitaisiin auttaa (Poikela 2010, 208). Perhe-

työn suunnitelmaa tehtäessä palvelu on jo valittu ja tällöin voidaan mennä suunnittele-

maan suoraan konkreettista työn toteutusta. Osallisuuteen on vaikuttamassa negatiivi-

sesti mahdollisuus tehdä asiakassuunnitelma, vaikkei asiakas osallistuisikaan sen te-

koon. Hallituksen esityksessä (137/2010) tosin mainitaan, että lapsen ja huoltajan tulee

lähtökohtaisesti osallistua suunnitelman laatimiseen ja tarkistamiseen (Väinälä ym.

2010b, 58; HE 137/2010). Perhetyön suunnitelmaa tehtäessä huomioidaan aina van-

hempien ja erityisesti lasten osallisuus. Lisäksi kartoitetaan perheen verkostot (Häkälä

ym. 2011, 42).

Tikesos –hankkeessa tehty työ mahdollisti tutkimukseni kohteena olevien asiakirjojen

sisällön vertailun. Rakenteistetut asiakasasiakirjat mahdollistaisivat jo nyt esimerkiksi

perustietojen keräämisen vain kertaalleen. Tikesos –mallinnuksia on muun muassa pilo-

toitu Lastensuojelun tieto –hankkeessa, jossa työstettiin omat dokumentointiosiot avo-

ja sijaishuollon asiakassuunnitelmille ja niiden sisältöä ohjattiin fraasiotsikoinneilla.

Perhetyön asiakirjoiksi valmisteltiin perhetyön suunnitelma, arviointi ja lausunto. (Kar-

vonen, Takala, Suhonen 2009, 15, 21.)

Tarkasteltuani suunnitelmia sisältömääritysten valossa, näin edelleen tarpeelliseksi ava-

ta suunnitelmien suhteiden näkökulmaa tutkimuksessani. Tämän vuoksi toteutin Suo-

men väkiluvultaan 25 suurimman kunnan www –sivujen tarkastelun suunnitelmien suh-

teiden näkökulmasta, koska mielestäni www- sivujen tarkastelusta olisi nähtävissä las-

tensuojelun ja perhetyön suunnitelmallisuutta asiakkaiden informoinnin muodossa. Tar-

kastelemieni kuntien www –sivuilta oli vaikeaa löytää tietoa mistä suunnitelma-

asiakirjoista puhuttiin. Useiden kuntien kohdalla päätös siitä, viitaako maininta suunni-

telmasta asiakassuunnitelmaan, perhetyön omaan suunnitelmaan vai kenties vielä jo-

honkin muuhun suunnitelmaan jäi lukijan vastuulle (Väestörekisterikeskus 2011; Tau-

lukko 8.; Liite 2.). Tarkastelemistani kunnista 40 prosenttia ei katsonut tarpeelliseksi

informoida kuntalaisia lastensuojelutyön suunnitelmallisuudesta, eikä 44 prosenttia per-

hetyön suunnitelmallisuudesta. Lastensuojelun avohuollon perhetyön asiakkaista tulisi

kuitenkin aina olla tehtynä vähintäänkin asiakassuunnitelma.

52

TAULUKKO 8. Suunnitelmien suhteiden tarkastelu www-sivuilta

Sosiaalityö Perhetyö 10 kuntaa ei maininnut lainkaan asiakas-suunnitelmaa/suunnitelmallisuutta

11 kuntaa ei maininnut lainkaan perhetyön suunnitelmaa/suunnitelmallisuutta

asiakirja 14/25 mainitsee www-sivuillaan asiakas-suunnitelma-asiakirjan

asiakirja 10/25 mainitsee www-sivuillaan suunni-telma-asiakirjan, kolmessa mainitaan sel-keästi perhetyön oma suunnitelma, yhdessä ilmenee selvästi, että suunnitelmallisuus perustuu asiakassuunnitelmaan, muissa tulkinta siitä kumpaako asiakirjaa käyte-tään jää lukijalle

suunnitelmallisuus 15/25 kuntaa mainitsee sosiaalityön työs-kentelyn suunnitelmallisuuden tai asiakas-suunnitelman

suunnitelmallisuus 14/25 kuntaa mainitsee perhetyön työsken-telyn suunnitelmallisuuden tai suunnitel-ma-asiakirjan

Lastensuojelulain toteutumista tarkasteltaessa todettiin, että vuonna 2008 sosiaaliohjaa-

jista 43 prosentilla oli asiakassuunnitelma kaikille asiakkaille, kun taas sosiaalityönteki-

jöistä ainoastaan 25 prosentilla (Ristimäki ym. 2008, 24). Tässä yhteydessä ihmetystä

aiheutti käsitteiden käyttö. Sekä sosiaaliohjaajilla, että sosiaalityöntekijöillä katsottiin

olevan omana työvälineenään asiakassuunnitelma. Lastensuojelulaissa ei suoranaisesti

mainita, että lastensuojelun asiakkaalle tehtävä asiakassuunnitelma olisi tehtävä sosiaa-

lityöntekijän toimesta. Lastensuojelulaki (36 §) kuitenkin toteaa seuraavaa: ” Lapsen

terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalihuollon palvelut on järjestet-

tävä sen mukaisesti kuin lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä on arvioinut niiden

tarpeen lapsen tai vanhemman asiakassuunnitelmassa.” Lisäksi Lastensuojelun kansal-

lisissa laatusuosituksissa (2010, 22) todetaan, että työskentely perustuu ajantasaiseen

lapsen asiakassuunnitelmaan, jonka laatiminen on lapsen asioista vastaavan sosiaali-

työntekijän tehtävä. Asiakassuunnitelma mainitaan sosiaalityöntekijän keskeisimpänä

työvälineenä. Sosiaaliohjaajien tekemistä suunnitelmista ei ilmene onko kyseessä

esimerkiksi perhetyön suunnitelmat. Yhtenä ongelmana vertailujen teossa voi tosin näh-

dä tietojärjestelmistä huonosti saatavilla olevan asiakassuunnitelmien määrällisen tiedon

(Kuoppala & Säkkinen 2010, 9). Koska eri tahoilla on erilaiset tavat tavoitella päämää-

riä (Lonne ym. 2009, 75), olisi kiinnostavaa tietää mitä palveluja ja pyrkimyksiä noiden

aikaisemmin mainitsemieni asiakassuunnitelmien taustalla on. Lisäksi vaikka perhetyöl-

53

lä olisi tehtynä perhetyön suunnitelmat, ei se poista sosiaalityöntekijän velvollisuutta

laatia asiakassuunnitelmia.

Lakitekstissä, suosituksissa ja linjauksissa ei pääsääntöisesti otettu kantaa perhetyön- ja

asiakassuunnitelman rooleista lastensuojelun avohuollossa. Tosin eri ammattiryhmien

yhteistä työskentelyä korostettiin niin, että palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelmi-

en laatiminen, asiakassuunnitelman seuranta ja vaikutusten arviointi suositeltiin toteu-

tettavaksi tiimityömäisesti ja tällä varmistettiin palvelun vaikuttavuutta (Sarvimäki &

Siltaniemi 2007, 3). Lastensuojelun kansallisissa laatusuosituksissa (2010, 22) perhe-

työn suunnitelma mainittiin mahdollisena tukitoimia täsmentävänä suunnitelmana asia-

kassuunnitelman sisällä. Näkisinkin lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelman

juuri tässä valossa. Suunnitelmissa on päällekkäisyyksiä, mutta niissä on sisältömäritys-

ten avulla nähtävissä myös kahden eri lähestymistavan kautta saavutettava, toisiaan tu-

keva merkityksellinen tieto. Asiakassuunnitelman sisältömäärityksiä tehtäessä on muun

muassa todettu, että asiakkaan yleiset perustietomääritykset eivät vaikuttaneet riittävän

lapsen tai perheiden tietojen määrittelyyn (Väinälä 2010b, 80).

Väinälä ja kumppanit ovat suositelleet suunnitelmien suhteiden tarkastelua lastensuoje-

lun avohuollossa. Tässä yhteydessä he esittävät yleisellä tasolla käytettävää palvelu-

suunnitelmaa, joka vastaa kysymykseen ”mitä palvelua” sekä toimintokohtaisia toteu-

tussuunnitelmia, jotka puolestaan vastaisivat kysymykseen ”miten palvelua toteute-

taan”. (Väinälä ym. 2010b, 80.) Käsitettä palvelusuunnitelma käytetään myös tehtävä-

rakennesuosituksessa, jossa ohjataan parantamaan vaikuttavuutta tiimimäisellä työmal-

lilla ja eri ammattihenkilöiden työtä ohjaavalla yhteisellä asiakaskohtaisella palvelu-

suunnitelmalla (Sarvimäki & Siltaniemi 2007, 3, 23-24). Tämä ajattelumalli selkiyttäisi

myös perhetyön suunnitelman roolia asiakassuunnitelman rinnalla.

Suunnitelmien suhteiden tarkastelu vahvisti käsitystäni siitä, että usein lastensuojelun

avohuollon perhetyön asiakkaasta on tehtynä vähintään kaksi hieman eritasoista suunni-

telma-asiakirjaa muutoksen aikaansaamiseksi. Tässä tulee muistaa, että jokaisesta las-

tensuojelun asiakkaasta on oltava oma asiakassuunnitelmansa. Perhetyön suunnitelma

tuottaa tietoa asiakassuunnitelmia täydentävästä perhe -näkökulmasta. Useiden tietojen

kaksinkertainen kirjaaminen vie kuitenkin vähintään kahden lastensuojelun toimijan

aikaa aikaisemman yhden työpanoksen sijasta. Suunnitelmallisen työn tilastoinnissa

54

sekä yhteistyökäytännöissä näyttäisi olevan edelleen kehittämisen varaa. Substanssin

ilmoittavien asiakirjanimikkeiden sijasta lastensuojelun avohuollossa käytössä on usein

yleistermi suunnitelma. Lisäksi asiakkaan rooli näyttäytyy asiakirjojen sisältömääritys-

ten valossa erilaisena asiakas- ja perhetyön suunnitelman kohdalla. Siihen kuinka las-

tensuojelun avohuollon kaksi suunnitelma-asiakirjaa näyttäytyvät lastensuojelun asiak-

kaille ei tutkimusaineistoni kautta ollut mahdollisuutta syventyä. Lienee kuitenkin sel-

vää, että eri näkökulmat, osallisuuden muodot ja omat asiakirjatodellisuudet saattavat

aiheuttaa asiakkaille hämmennystä.

6.3 Asiantuntijuus ja perhetyön näkyvyys

Tämän tarkastelukulman aineisto koostui erityisesti suomalaisista lastensuojelun perhe-

ja sosiaalityötä tarkastelevista tutkimuksista sekä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Irlannis-

sa toteutetuista, pitkälti vanhempien osallistamisen näkökulmaa osana lastensuojelun

suunnitelmallisuutta tarkastelevista tutkimuksista. Otin tarkasteluun mukaan myös

suunnitelmien suhteiden tarkastelun yhteydessä löytämäni Lonnen ja kumppaneiden

avaukset uudenlaiseksi sosiaalityön lähestymistavaksi - yhdistämällä kaksi hyvinkin

erilaista sosiaalityön näkökulmaa asiakkaan parhaaksi, koska Yhdysvalloissa nousevas-

sa Differential response -lähestymistavassa oli nähtävissä kiinnostavalla tavalla suoma-

laisen sosiaali- ja perhetyön yhteistyön piirteitä (Lonne ym. 2009).

Lastensuojelutyö vaatii sellaista erityisosaamista, jota on mahdoton hallita, jos työnkuva

on liian laaja-alainen. Työntekijöiltä se edellyttää erityistä tietoa lapsen kehityksestä,

kasvusta, oikeuksista ja eri–ikäisten lasten tarpeista ja palveluista sekä vanhemmuudes-

ta, vuorovaikutuksen havainnoinnista ja erilaisista menetelmistä sekä osaamisen jatku-

vaa päivittämistä. (Myllärniemi 2007, 8; Poikela 2010, 228.) Keskeisenä osaamisaluee-

na pidetään myös dokumentointiosaamista. Lastensuojelun sosiaalityön kenties poikke-

uksellisen vahvana haasteena on, että ammatista ja sen perusarvoista sekä toiminnan

rajoista käytävään keskusteluun osallistuvat monet ihmiset erilaisista toiminnan ja tie-

don positioista. Tässä suhteessa se eroaa useimmista muista akateemisista professioista,

joiden asiantuntija-asemaa ei samalla tavoin kyseenalaisteta. (Heinonen & Sinko 2009,

94-95.)

55

Lastensuojelu on samanaikaisesti yleistä, hyvin monille ammattialoille kuuluvaa tehtä-

vää, jossa jokainen määrittää lastensuojelua oman työnsä viitekehyksessä, esimerkiksi

kouluissa, neuvoloissa, päivähoidossa tai nuorisotyössä. Lastensuojelu on yleisen kans-

sa samanaikaisesti erityistä, viimesijaista lastensuojeluviranomaisen työtä, joka ei kuulu

millekään muulle yhteiskunnan organisaatiolle. Lastensuojelu on työskentelyä vakavien

yhteiskunnallisten ja yksilöiden elämänongelmien kanssa ja monien ristikkäisten intres-

sien jännitteessä. Työhön ovat vaikuttamassa mutkikkaalla tavalla lapsen huoltajuuteen

liittyvät velvoitteet ja oikeudet, lapsen ja vanhempien muuttuvat perhesuhteet sekä lap-

sen elämälle merkitykselliset muut läheissuhteet. Suhteiden lisäksi työtä värittävät haas-

teellinen joukko perheenjäsenten omia tarpeita, odotuksia ja toiveita. Perheenjäsenillä

on omat arjen toimintaympäristönsä perheen ulkopuolisessa maailmassa, mikä osaltaan

rytmittää arkea, sen vuorokausirytmiä ja tuo siihen toimintoja. Tämä merkitsee vaativaa

haastetta lastensuojelutyön vuorovaikutusosaamiselle ja yhteistyölle sekä henkisesti

kuormittavassa työssä jaksamiselle. Vaikeuksissa elävän lapsen ja perheen auttaminen

perustuu inhimilliseen ja paljon aikaa vaativaan työpanokseen, joka tuottavuuskeskuste-

lussa tulee ottaa huomioon. (Rousu 2008, 176; Ritala-Koskinen 2010, 1-3; Myllärniemi

2007, 35; Poikela 2010, 204; Bardy 2009, 12.)

Perhetyön ja sosiaaliohjaajien nähdäänkin tulleen pelastajana lastensuojelun psykososi-

aaliseen lähityöhön sosiaalityön ohentuessa, byrokratisoituessa ja juridisoituessa (Heino

2008, 21). Hallinnollisten rutiinien jäädessä vähemmälle perhetyölle on nähty jäävän

laajempi toiminta-avaruus kuin sosiaalityössä, koska työssä voidaan keskittyä perheen

arjessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja lainata ideoita myös muista kuin sosiaalialan

käytännöistä (Myllärniemi 2007, 8-9; Heino 2008, 29; Poikela 2010, 159-200).

Perhetyön rooli lastensuojelussa on kasvanut 1980 -luvulta alkaen. Sosiaalialan koulu-

tusjärjestelmää ja alan keskeisten ammattiryhmien koulutusta on kehitetty vastaaman

väestön ja yhteiskunnan haasteisiin merkittävästi koko 1990-luvun ajan. (Sarvimäki &

Siltaniemi 2007, 32; Heino 2008, 21.) 2000 -luvulla kunnat alkoivat palkata työntekijöi-

tä perhetyöntekijä -nimikkeellä sosiaalitoimistoihin lastensuojelun avohuollon työhön

sosiaalityöntekijöiden ja kodinhoitajien työn tueksi (Heino 2008, 21-23). Erityisesti

perhetyötä tekevien sosionomien määrä on tasaisesti lisääntynyt (Myllärniemi 2007, 9;

Bardy 2009, 42-43). Perhetyön opintokokonaisuudet ovat kehittyneet ja lisääntyneet, ja

työelämäkoulutus ammattikorkeakouluissa on monipuolistunut. Myös perhetyön täy-

56

dennys- ja erikoistumisopintoja on järjestetty. (Heino 2008, 21-53.) Perhetyötä tekevien

sosiaaliohjaajien ammatillistumiskehityksessä on havaittu pyrkimyksiä työotteiden ja

menetelmien erittelyyn ja työprosessien systematisoimiseen sekä asiakkuuden kriteerien

määrittelemiseen (Myllärniemi 2007, 8-9). Heino esitti lastensuojelun kehittämisohjel-

man selvityksessä Lastensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, nykytila, haasteet ja

kehittämisehdotukset, että lastensuojelun viitekehyksessä toimivien perhetyöntekijöiden

työ eriytettäisiin lapsi- ja sosiaalipalvelujen piirissä tehtävästä perhetyöstä. Lastensuoje-

lun viitekehyksessä toimivien perhetyöntekijöiden työ on erityisen vaativaa työtä ja sitä

tulisi tehdä vain korkeakoulutuksen (sosionomi AMK) pohjalta. Hän ehdotti, että las-

tensuojelun perhetyön tehtävät määritellään erityistason perhetyöksi. (Heino 2008, 68.)

Tehtävärakenneuudistuksen nähdään lisänneen sosiaaliohjaajien ja perhetyöntekijöiden

työpaikkoja lastensuojelussa. Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset painottavat

yhteistyötä: ”Lastensuojelusta vastaava toimielin ja johto huolehtivat siitä, että lasten-

suojelun asiakastyössä on sosiaalityöntekijöiden lisäksi muita ammattiryhmiä, etenkin

sosiaaliohjaajia ja perhetyöntekijöitä.” (Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset

2010, 4; myös Sarvimäki & Siltaniemi 2007, 24-25.) Talentian jäsenrekisterissä oli

vuonna 2008 yhteensä 784 perhetyöntekijää ja 1358 sosiaalityöntekijää (Ristimäki ym.

2008, 4). Talentian linjausten mukaan yhtä sosiaalityöntekijää kohti tulisi olla kaksi

perhetyöntekijää (Talentian linjaukset 2012, 11). Lastensuojelun perhetyöntekijöiden

määrän voi siis odottaa olevan kasvussa.

Vataja ja kumppanit tarkastelivat tutkimuksessaan sosiaalitoimistojen työyhteisöjen

toimivuutta ja työn organisointia. Aineisto koottiin vuonna 2005 sekä kyselylomakkeel-

la että haastatteluilla ja kuudentoista sosiaalitoimiston työntekijöiltä. Laadullisen aineis-

ton mukaan työyhteisöjen kehittämistarpeet liittyivät palvelukokonaisuuksien parem-

paan hahmottamiseen sekä organisaatioiden ja työyhteisöjen yhteistyön ja työnjaon että

asiakkaiden elämäntilanteiden näkökulmasta. Esimiehet pitivät tarpeellisina määritellä

työnjaollisia painotuksia uudelleen, jotta voitaisiin paremmin vastata asiakkaiden mo-

nimutkaistuneisiin ongelmiin. Tiimien ja eri ammattiryhmien välisten vastuualueiden

selkeyttämistä pidettiin tarpeellisena keskinäisen kilpailun ja päällekkäisen työn välttä-

miseksi. Työyhteisössä näkyvänä muutoksena mainittiin muun muassa perhetyöntekijät

uutena ammattiryhmänä. (Vataja, Seppänen-Järvelä, Vanhanen 2007, 359-364; myös

Korkiakangas 2005, 43; sekä Kuronen & Lahtinen 2010, 65.) Epäselvyys siitä puhu-

57

taanko perhetyöntekijöistä vai sosiaaliohjaajista näyttäytyi työntekijöille haasteellisena,

samoin kuin epäselvyys näiden ja sosiaalityöntekijän roolien suhteista (Vataja ym.

2007, 359-364). Myös perhetyöntekijöiden nähtiin pohtivan, mitä merkityksiä heidän

palveluillaan on, miten he ja muut ennen toimivat, miten nyt toimitaan ja voidaan toimia

(Poikela 2010, 159).

Tikesos –hankkeen selvityksessä on esitetty, että sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän

sekä perhetyöntekijän/ohjaajan työnjakoa tulisi selkeyttää lain tasolla (Väinälä ym.

2010b, 81). Keskustelussa sekaantuvat helposti tehtävänimikkeet (sosiaaliohjaaja) ja

työtä kuvaavat tehtävät (kuten perhetyöntekijä) (Heino 2008, 57; myös Korkiakangas

2005, 85). Toisaalta nämä kaksi käsitettä nähdään synonyyminä toisilleen, toisaalta niis-

sä nähdään eroja. Talentia, samoin kuin Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset pu-

huvat erikseen sosiaaliohjaajista ja perhetyöntekijöistä, mutta näiden välisiä suhteita ei

avata missään yhteydessä (Talentian linjaukset 2012, 11; Lastensuojelun kansalliset

laatusuositukset 2010, 4; Heino 2008, 57; Väinälä ym. 2010b, 81; myös Korkiakangas

2005, 85; Vataja ym. 2007, 359-364). Sosiaaliportti, samoin kuin hallituksen esitys (HE

252/2006) käyttävät systemaattisemmin käsitettä perhetyöntekijä.

Heinon mukaan olisi myös tarpeen selkiyttää, mitä tilataan ja mitä tuotetaan kun asiak-

kaalle järjestetään perhetyötä (Heino 2008, 46). Vuoden 2006 hallituksen esityksessä

todetaan, että lastensuojelun avohuollon asiakkuus näyttäisi käytännössä yhä enemmän

olevan sosiaalityön ja erilaisen perhetyön varassa (HE 252/2006). Lastensuojelun sosi-

aalityö ja perhetyö ovat eriytymässä erityispalveluiksi, joiden asiakkuuteen tullaan vain

erityisin perustein. Perhetyöntekijöitä näyttäisi ammattilaisina yhdistävän lähinnä kiin-

nostus perhe -nimiseen ilmiöön, sen tutkiminen ja ammatillinen orientaatio, jossa yksilö

nähdään osana perhettään ja sukuaan. (Heino 2008, 50; Myllärniemi 2007, 20; myös

Korkiakangas 2005, 28.) Silloin, kun sosiaalityössä on vaihtuvuutta ja vastavalmistunut-

ta väkeä, mutta perhetyössä on kokenutta ja pitkään ammatissa toiminutta henkilöstöä,

saattaa tulla tilanteita, joissa tehtävänrajaukset venyvät. Heino kysyykin: ”Lisääkö se-

kaannusta se, että sosiaalityöntekijä ei vain tilaa perhetyötä asiakkaalleen, vaan kutsuu

sosiaaliohjaajan tai perhetyöntekijän työparikseen virkatehtäviin?” (Heino 2008, 45-

46.) Sosiaalityöntekijän kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiminen edellyttää Heinon mu-

kaan konsultaatioapua moniammatilliselta asiantuntijaryhmältä, myös perhetyöntekijäl-

le (Lsl 14 §; Heino 2008, 57).

58

Sosiaalityön luonne asettaa erityisvaatimuksia työympäristön ja työn kehittämiselle

(Vataja ym. 2007, 358). Sosiaalihuollossa tulisi voida kehittää edelleen sitä, minkä tie-

detään toimivan hyvin ja löytää ratkaisut kuilujen pienentämiseksi alan periaatteiden ja

käytännön välillä. Ratkaisut työnjaollisiin kysymyksiin löytyvät sosiaalityön tavoitteista

ja perustehtävästä käytävän reflektoivan keskustelun avulla. Työyhteisön menestyminen

edellyttää kaikkien näkemysten hyödyntämistä ja yhteisen työnäyn rakentamista. (Buck-

ley, Carr, Whelan 2010, 109; myös Vataja ym. 2007, 366; Lonne ym. 2009, 64-65.)

Ajatus siitä, että case -vastuu on yhden profession harteilla, tulisi muuttaa enemmänkin

perhejohtoisen mallin suuntaan. Tämä muutos tosin voidaan nähdä hämmentävänä, mi-

käli aikaisemmin on ollut vallalla epäluottamus perheiden kykyjä kohtaan (Stanley

2010, 160; Buckley ym. 2010, 108; myös Vataja ym. 2007, 366).

Williamson & Gray haastoivat perinteisen lastensuojelun asiantuntijuuden tarjoamalla

uudeksi lähestymistavaksi Systems of Care -ajattelutapaa, jonka mukaan perhe tulisi

nähdä oman asiansa asiantuntijana ja vanhemmat tasavertaisena kumppanina hoitamaan

lastaan. Lastensuojelun toimintakäytännöt kun nähdään historialliselta taustaltaan on-

gelmalähtöisinä eikä voimavarakeskeisinä (Williamson & Gray 2011, 1012). Muutok-

sen perhekeskeisempään lähestymistapaan voidaan tosin nähdä jo olevan käynnissä.

Muutos näkyy tutkijoiden mukaan useina perheitä tukevina hankkeina. Parannettaessa

sosiaalipalvelujen laatua, vanhempien tulee olla mukana lastensuojeluprosessissa.

(Saint-Jacques, Drapeau, Lessard, Beaudoin 2006, 197-212; Adams ym. 2009, 308-311;

vrt. Rantala 2002, 182.) Yhdysvalloissa tehtiin vuonna 2003 Improving Child Welfare

Outcomes Through Systems of care –aloite, jonka jälkeen useat tahot ovat muuttaneet

toimintaansa perhettä ja yhteisöä osallistavaan suuntaan, muun muassa suunnitelmien

teossa (Williamson & Gray 2011, 1212-1213). Asenteiden vanhempien osallistamiseen

nähtiin kuitenkin olevan kirjavat (Saint-Jacques ym. 2006, 196; Poikela 2010, 191-202).

Palvelujen uudistamista tulisi jatkaa edelleen monialaisemman palvelun ja perheiden

tukemisen suuntaan (Buckley ym. 2010, 108).

Lonne ja kumppanit tarjosivat sosiaalihuollon uudeksi lähestymistavaksi Differential

response –lähestymistapaa. Tutkijat jaottelivat sosiaalityön kahteen kategoriaan: Poh-

jois-Amerikan väärinkäyttöön puuttumiseen ja rikostutkintaan sekä Pohjois-Euroopan ja

Skandinavian konstruktionistiseen, perhelähtöiseen, jossa ongelmat kumpuavat psyko-

logisista ja sosiaalisista vaikeuksista. (Lonne ym. 2009, 38-39.) Tarkastelussa oli häm-

59

mästyttävän paljon piirteitä suomalaisista lastensuojelun avohuollon perhe- ja sosiaali-

työn ulottuvuuksista. Sosiaalityön paikantaisin pohjoisamerikkalaiseen ja perhetyön

pohjoiseurooppalaiseen kategoriaan. Differential response tarjoaa muutoksessa olevalle

sosiaalityölle lähestymistavaksi näiden yhdistelmää. Tarjotussa näkökulmassa yhdistyy

perhelähtöinen perheen tarpeisiin vastaaminen, tuki ja kontrolli. Lähestymistavalla pe-

räänkuulutetaan holisitisempaa perheiden tukemista. (Lonne ym. 2009, 171.)

Parhaimmillaan suomalainen perhetyön ja sosiaalityön yhteistyö on juuri tätä. Suoma-

laiselle lastensuojelulle on ominaista sen erityinen yhteistyö luonne; yhteyksien raken-

taminen ihmisten välille mutta myös ammatillisten yksiköiden välille (Heino 2008, 19).

Sosiaalialan asiakastyössä pidetään keskeisenä periaatteena asiakkaan auttamista koko-

naisuutena ympäristössään (Poikela 2010, 66). Suomessa kunnallisen lastensuojelun

asiakkaana nähdään lapsi. Lapsen asiakkuus lastensuojelussa toteutuu kuitenkin harvoin

ilman perhettä. Perhe on se, johon lapsen ongelmien nähdään tavalla tai toisella kietou-

tuvan ja jonka kanssa myös ratkaisuja lapsen ongelmiin etsitään. (Ritala-Koskinen

2010, 1-3.) Usein on kyse sekä-että-asetelmasta: sekä lapsen että vanhemman hyvän ja

vastavuoroisuuden etsimisestä; varmimmaltakin näyttävään tietoon sisältyy epävar-

muus; asiakaslähtöisyys ei merkitse asiantuntijuuden hylkäämistä vaan sen käyttöön

antamista; tuki ja kontrolli täydentävät toisiaan. Vastakohtaparien väleissä on erilaisten

yhdistelmien mahdollisuuksia, ja niiden tunnistaminen lisää valinnan mahdollisuuksia.

(Bardy 2009, 44.) Differential response -lähestymistavan mukaisen tukemisen tulee

perustua lapsilähtöisyyteen, perheen vahvuuksiin, voimavaroihin sekä luottamukseen,

kulttuuri ja konteksti huomioiden (Lonne ym. 2009, 171-180). Perhejohtoinen työsken-

telymalli voi vähentää työskentelyaikaa, koska perheenjäsenet ottavat ohjat käsiinsä

tavoitteisiin pääsemiseksi (Stanley 2010, 163). Differential response -lähestymistapa tuo

esiin myös sosiaalihuollon käsitteiden monitulkintaisuuden ja kontekstisidonnaisuuden

ja rohkaisee kriittiseen ajatteluun muun muassa siirrettäessä sosiaalihuollon menetelmiä

eri toimintaympäristöihin (Lonne ym. 2009, 172).

Perhetyön näkökulmasta Differential response tarjoaa viitekehyksen perhetyöllä aina

olevaan lastensuojelun tuen ja kontrollin kaksoisrooliin. Perhetyön edellytyksinä ovat

perheen suostumus ja jonkinasteinen yhteistyöhalu. Perhettä voidaan kuitenkin lasten-

suojelullisin perustein motivoida ja jopa velvoittaa vastaanottamaan perhetyötä, mutta

60

vastoin perheen tahtoa perhetyötä ei voida aloittaa. (Myllärniemi 2007, 10; Lastensuoje-

lun käsikirja 2011; Häkälä ym. 2011, 7; Reijonen 2005, 10.)

Lastensuojelun avohuollon asiakas kohtaa prosessinsa aikana mitä todennäköisimmin

sosiaalityöntekijän lisäksi myös lastensuojelun perhetyöntekijän, perheohjaajan ja/tai

sosiaaliohjaajan. Perhetyön saralla on tapahtunut paljon kehitystä ja perhetyön näky-

vyyden lapsiperheen arjen asiantuntijana voi katsoa lisääntyneen merkittävästi. Uuden

ammattikunnan nähdään syntyneen vastaamaan työelämän tarpeisiin. Perhetyöntekijällä

odotetaan olevan taitoa psykososiaaliseen lähityöhön, tietoa muun muassa lapsen kehi-

tyksestä, vanhemmuudesta, vuorovaikutuksen havainnoinnista, palveluista sekä erityi-

sesti aikaa asiakasperheelle. Nämä asiantuntijat tasapainoilevat kaikille yhteisen- ja yk-

sityisen lastensuojelun sekä tietosuojan maastoissa - samanaikaisesti korostuvien yksi-

lön oikeuksien kanssa. Perhetyöntekijöiden ammattiryhmä on tuonut ongelmalähtöisen

työskentelyn perinteeseen mukanaan voimavarakeskeisyyttä ja asiakkaan kanssa jaettua

asiantuntijuutta. Lisäksi hallinto näytti paikantuvan sosiaalityöntekijälle ja kenttätyö

perhetyöntekijälle/sosiaaliohjaajalle. Perhetyön ja lastensuojelun sosiaalityön yhteis-

työsuhde nähtiin tutkimusaineistossani hyvin tiiviinä. Yhteistyöstä näytettäisiin halutta-

van pitää kiinni. Toimiva käytäntö puolestaan haastaa sosiaalityön perinteiset toiminta-

tavat. Haasteena nähdään lastensuojelun sosiaalihuollon palvelukokonaisuuksien hah-

mottaminen ja perhetyön rooli osana kokonaisuutta. Työyhteisön menestyminen edellyt-

tää kaikkien näkemysten hyödyntämistä ja yhteisen työnäyn rakentamista.

Avaimena asiakaslähtöiseen, kokonaisvaltaiseen ja eheään lastensuojelun avohuollon

tukeen näyttäisi olevan sektorirajatkin ylittävä monitoimijuus, ei kunkin ammattialan

erikoistuminen ja eriytyminen. Differential responsen avulla tarjotaan muutoksessa ole-

valle lastensuojelun sosiaalityölle uutta tapaa tarkastella monitoimijuutta ja tuen sekä

kontrollin ristiriitaista paria, sulkematta pois mitään aiemmin mainitsemistani sosiaali-

työn ulottuvuuksista. Samoin kuin Stanleyn Systems of care -lähestymistavassa, myös

Differential response -lähestymistavassa keskeistä on tuen räätälöinti perheiden tarpei-

den mukaisesti. Lähestymistavassa otetaan lisäksi huomioon sosiaalityön ja perheen

haasteellinen toimintaympäristö. (Lonne ym. 2009, 38, 75-76; Stanley 2020, 163.) Ke-

hittämisen kannalta on edelleen keskeistä pohtia, miten lastensuojelutyöstä saataisiin

vaikuttavaa ja miten voitaisiin tiedostaa ja osoittaa, mitä työ tuottaa. Kohtaako lasten-

suojelun avohuollon sosiaalityö asiakkaiden tarpeet ja millaista palvelua asiakkaille

61

tulisi tarjota. Tässä keskeiseen rooliin nousee tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen tai-

dot. Yhteistyön ja eri toimijoiden roolien selkiyttämisellä sekä avoimella yhteistyöllä on

mielestäni merkityksellinen rooli erityisesti lastensuojelun asiakasperheille.

6.4 Suunnitelma tiedonmuodostuksen välineenä

Tarkastelin tutkimuksessani lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelmallisuuden

ja suunnitelma-asiakirjan vaikutuksia perhetyön näkyvyyteen ja asiantuntijuuteen. Tässä

kappaleessa kokoan synteesiä apuna käyttäen suunnitelma-asiakirjan roolia lastensuoje-

lun avohuollon tiedonmuodostuksen välineenä, sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhal-

linnan tutkimuskentän entiteettien välisten yhteyksien valossa (Kuvio 5.).

Muutokset 2000 –luvulla tarkoittivat suunnanmuutosta siinä, keitä asiakastyössä kohda-

taan, miten vuorovaikutusta rakennetaan sekä miten ja mitä tietoa hankitaan ja tallenne-

taan asiakastyön ja kehittämistyön tueksi (Huuskonen ym. 2010b, 320). Sosiaalihuollon

toimintaprosessien tiedonhallintaa on kehitetty Tikesos –hankkessa ja vastuu varsinai-

sesta toimintaprosessien tiedonhallinnan organisoinnista ja ohjauksesta on määri-

telty THL:n tehtäväksi. Tieto sosiaalihuollossa tehdyn työn vaikutuksista on kuitenkin

hyvin vähäistä. Asiakastyössä syntyy koko ajan tietoa vaikutuksista, joka toistaiseksi jää

organisaatioissa pääosin hyödyntämättä. Erityisesti avohuollosta saatava tieto on havait-

tu vajavaiseksi. Avohuolto koskettaa laajaa lapsiryhmää, heidän vanhempiaan sekä mui-

ta läheisiään ja asiakasmäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Yhteiskunnallisen oikeudenmu-

kaisuuden vuoksi olisi välttämätöntä tuntea avohuollon toimintaa. Tämä puolestaan

edellyttää seurantatutkimuksen metodologista kehittämistyötä, tarkoituksenmukaisia

asiakkuuspolkujen seurannan välineitä. (Rousu 2008, 175-183; Mischen 2008, 127;

Heino 2008, 11; Huuskonen ym. 2010a, 656; Koskinen 2011, 8; Lehmuskoski & Kuu-

sisto-Niemi 2008, 1; Kääriäinen 2007, 247.)

Vaikuttavuuden arvioinnin on todettu vaativan tuekseen tietoperustaa, valtakunnallista

vertailutietoa, jonka saaminen edellyttää myös uudenlaista tiedon tuottamisen tapaa

(Huuskonen ym. 2010b, 320). Uudenlaista tietoa tuottaessamme on syytä tiedostaa mi-

ten kehitämme tietoperustamme: etenemmekö eri toimijoiden pyrkimysten ehdoilla,

professionaalisten ideologioiden ollessa vallitsevia vai monen eri toimijan ja näkökul-

man yhteistyönä (Poikela 2010, 77, 228; Stanley 2010, 162). Organisaatiolla voi olla

62

merkittävä vaikutus varsinaisiin interventiostrategioihin. Erikoistuneet työntekijät voi-

vat työskennellä oman laitoksensa näkökulmasta, jolloin sosiaalityön suunnitelma voi

perustua sosiaalityön oman toiminnan ja palveluiden kategorisointiin. Kokonaisuus voi-

daan rikkoa ottamalla työn kohteeksi tietty osa asiakkaan ongelmallisesta arjesta ja vali-

ta palvelut sen mukaisesti, jolloin asiakkaan arjen kokonaisuus ja erityislaatuisuus voi-

vat jäädä ulkopuolelle. Tällöin tavoitteita voidaan täyttää asiakasnäkökulmasta ikään

kuin mahdollisten lastensuojelullisten toimien pelossa. Suunnittelun ulkopuolelle voivat

jäädä myös muiden asiantuntijoiden näkemykset ja palvelut. (Poikela 2010, 66, 191-

202; Lonne ym. 2009, 72; Buckley ym. 2010, 101-105; Saint-Jacques ym. 2006, 213;

vrt. Holloway 2009, 242.)

Avoimuutta ja käsitteellisen eheyden tietoperustaa on vahvistanut sosiaalialan sanasto-

työ. Aitoon konsensukseen pääsemisessä noussee tulevien vuosien haasteeksi sosiaali-

huollon terminologian tutuksi tekeminen, myös asiakkaille. Asiakastyön tuloksellisuu-

den kun nähtiin piilevän eri näkökulmien tunnistamisessa ja toimintalähtöisessä, moni-

äänisessä dialogisessa käsittelyssä (Poikela 2010, 228). Suunnitelmaa tehtäessä asiak-

kaan auttamisen nähtiin rakentuvan sisällöllisesti erilaisille käsitteille, jotka ovat tulleet

ammattilaisten yhteiseen käyttöön eri yhteyksistä. Niistä puhutaan yhdessä, mutta ne

merkityksellistetään eri tavoin. (Poikela 2010, 47, 161.) Asiakkaat esimerkiksi tunsivat

paremmin sanan tavoite kuin sanan suunnitelma (Buckley ym. 2010, 105). Lisäksi asia-

kastyössä työskenteleviä ohjattiin tarkastelemaan asiakastyötä ja keskustelemaan siitä

entistä enemmän uusien hallinnollisten käsitteiden kautta, jolloin asiakkaan auttamisen

kannalta tärkeät arjen kieli ja näkökulma uhkasivat tulla sivuutetuiksi. Toisaalta suunni-

telmalla nähtiin rooli nimenomaan arjen kielen ja näkökulman säilyttäjänä (Stanley

2010, 162-163). Erilaisten tulkintojen tuottamat merkityksellistämisen häiriöt ilmentä-

vät erilaisia suunnitelman motiiveja ja voivat muodostaa jännitteisen lähtökohdan tule-

valle auttamistoiminnalle (Poikela 2010, 162, 227). Uuden lastensuojelun retoriikan

tulisi perustua konsensukseen, avoimuuteen ja palvelunkäyttäjän sitoutumiseen (Buck-

ley ym. 2010, 105-108).

Sosiaalihuollon tietoperustaa on kehitetty myös uudistamalla vuonna 2008 lastensuoje-

lun avohuollon valtakunnallista tilastointia. Tällöin alettiin kerätä lastensuojelun avo-

huollon asiakkaiden määriä prosessin eri vaiheissa (Heino 2008, 3). Vuonna 2009 las-

tensuojelun avohuollon asiakkaita oli kaikkiaan 70 753 lasta ja nuorta (Huuskonen ym.

63

2010a, 657). Vuotta myöhemmin avohuollon asiakkaiden määrä oli kasvanut yli kym-

menen prosenttia (Lastensuojelu 2010). Kuoppala & Säkkinen näkivät asiakasmäärien

kasvua selittävän vuoden 2008 alusta voimaan tulleen lastensuojelulain, jossa avohuol-

lon asiakkuuden alkaminen on selkeästi määritelty pykälillä 26 : lastensuojeluasiakkuu-

den vireille tulo ja asiakkuuden alkaminen sekä 27 : lastensuojelutarpeen selvitys

(Kuoppala & Säkkinen 2010, 7; Rousu 2008, 175; Lsl 26-27 §). Riihimäen tuoreessa

tutkimuksessa tosin oli edelleen nähtävissä epäselvyyksiä järjestelmiin kirjatuissa asi-

akkuuksissa (Riihimäki 2011, 52). Kasvaneiden asiakasmäärien taustalla oli havaittavis-

sa myös paljon käsitemäärittelyihin, työn organisointiin ja teknisiin seikkoihin liittyviä

selityksiä (Heino 2008, 11). Avohuollon tukitoimien lisääntynyt käyttö voi kertoa lisäk-

si kuntien tilastointimääritysten muutoksesta. Se voi myös kertoa perhekuntoutuksen

käytön lisääntymisestä: vauvan huostaanoton sijasta perheelle ja vanhemmille tarjo-

taankin perhekuntoutusta ja erimuotoista perhetyötä avohuollon tukena laitoksessa tai

laitoksesta perheen kotiin vietynä. (Heino 2009, 60.)

Tietoperustaa kehitettäessä ei ole panostettu tarpeeksi avohuollon tietosisältöihin.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnalliset avohuollon tilastot eivät edel-

leenkään kerro esimerkiksi asiakkuuteen johtaneista syistä tai perhetyön toteutuksesta

(Heino 2008, 3; Väinälä ym. 2010b, 80). Sosiaalihuollon työntekijät kaipaisivat tietoa

työnsä vaikuttavuudesta ja työn arvioinnin perusteista (Vataja ym. 2007, 364-367).

Toimijoiden ja tiedon välinen yhteys on merkittävä. Samalla tavalla kuin emme voi ir-

rottaa lasta perheestään, emme voi tarkastella asiakkuuspolkuja vain oman profes-

siomme viitekehyksestä. Meidän tulee voida hahmottaa kokonaisuus joka joka tapauk-

sessa realisoituu asiakasperheelle. Tässä apuna voivat toimia rakenteista tietosisältöä

tuottavat, semanttisesti yhdistettävät suunnitelma-asiakirjat.

Sosiaalihuollon tietosisältöihin toivottiin enemmän dokumentointia käytännöistä, joissa

olisi rohkaistuttu vahvistamaan vanhempien roolia lastensuojeluasiassa (Saint-Jacques

ym. 2006, 196). Osallisuudella suunnitelman teossa nähtiin olevan asiakasta aktivoiva

sekä vanhempia voimaannuttava vaikutus ja kuitenkin lastensuojelun toimet nähdään

aina väliintulona, jolla voi olla myös voimia vievä vaikutus (Saint-Jacques ym. 2006,

204-212; Stanley 2010, 156-157, 162; Butler & Hickman 2011, 199; Riihimäki 2011,

15; Rousu 2008, 180; Sarvimäki & Siltaniemi 2007, 18). Sosiaalityö tarvitsee erityisesti

64

asiakkaiden tilanteista ja työkäytännöistä käsin rakentuvaa tietoa, voidakseen vastata

asiakkaiden muuttuviin palvelutarpeisiin sekä edistää näin myös sosiaalista muutosta

(Heinonen & Sinko 2009, 96). Myös sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistettaessa tul-

laan painottamaan tietoperustan ja tietosisältöjen osalta asiakkailta saatavaa palautetta

sekä kokemusasiantuntijuutta. Paikallisten asiakaspalautejärjestelmien rinnalla arvioin-

nin tueksi tarvitaan valtakunnallista vertailutietoa. (STM 2010, 50.) Stanley haastoi

työntekijät ajattelemaan uusia tapoja konseptualisoida ja toteuttaa sosiaalityötä. Hän

rohkaisi antamaan perheelle avaimet arvioida suunnitelman jokaisessa vaiheessa työs-

kentelyn etenemistä sekä omien tavoitteidensa, että perheen apuna toimivien ammatti-

laisten tavoitteiden etenemistä/toteutumista. (Stanley 2010, 163.) Suomalaisessa sosiaa-

lihuollon suunnitelmallisuudessa on paljon piirteitä tästä. Asiakasvaikutuksien mittauk-

seen esitettiin esimerkiksi seuraavanlaista mittaria: elämäntilanne muuttunut erittäin

hyvään suuntaan (5), elämäntilanne muuttunut hyvään suuntaan (4), elämäntilanne

edennyt jonkin verran (3), tilanne pysynyt ennallaan (2) tai tilanne huonontunut (1)

(Rousu 2008, 183).

Rousun mainitsema Likert -asteikkoon perustuva mittaustapa on käytössä Tikesos -

hankkeessa mallinnetussa perhetyön suunnitelma- samoin kuin asiakassuunnitelma-

asiakirjassa (Väinälä ym. 2010b, 148; Häkälä ym. 2011, 47). Ilman vaikuttavuustietoa

on organisaatiossa vaikea kehittää toimintaa ja perustella esimerkiksi päätöksentekijöille

lastensuojelutyössä tarvittavat voimavaratarpeet. Palvelusuunnitelman ja toimintokoh-

taisien toteutussuunnitelmien rooli tiedonmuodostuksen välineenä, toisiaan täydentävine

tietoineen voisi siis olla merkittävä. Rousun mainitsema systemaattinen asiakasvaiku-

tustiedon kokoaminen organisaation päätöksenteon, johtamisen ja kehittämisen tueksi ei

kuitenkaan ole vielä kansallisella tasolla käytössä, vaikka kyse on asia-

kaspalveluorganisaatioiden perustehtävästä (Rousu 2008, 178-183).

Vatajan ja kumppaneiden tutkimuksessa havaittiin, että myös esimiehet painottivat tie-

donhallinnan osaamisessa ja tiedolla johtamisessa asiakaslähtöisyyden roolia sekä

tuloksellisuutta (Vataja ym. 2007, 364-367). Toiminnan rahoittajien määrittelemä te-

hokkuus ja asiakkaiden kokema tehokkuus voitiin nähdä tosin myös ristiriidassa keske-

nään (Ronnby 2006, 6-7). Sosiaalihuollon perustehtävä olisikin tuottaa tietoa eri näkö-

kulmista. Tuloksellisuutta voidaan Rousun mukaan arvioida keräämällä tietoa asiakkais-

65

ta ja niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä, tietoa

henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta, tietoa asiakasprosesseista ja niiden toimivuu-

desta sekä kustannuksista. (Rousu 2008, 177.) Tikesos –hankkeessa tehtyjen sisältömää-

ritysten mukaiset suunnitelma-asiakirjat tuottaisivat jo nyt rakenteistettua tietoa avo-

huollon vaikutuksista, sekä tarjottujen tukipalvelujen (asiakassuunnitelma) että toimin-

nan (perhetyön suunnitelma) tasolla, asiakkaan ja ammattilaisten näkökulmista. Vaikka

suunnitelma haluttiin nähdä toisaalta asiakkaan ja sosiaalihuollon asiantuntijan välisenä

asiakirjana, voitiin suunnitelmaprosesseissa nähdä myös johtamisstrategioiden kanssa

yhteneväisiä lähestymistapoja erityisesti arvioinnin, suunnittelun, seurannan ja tarkaste-

lun osalta (vrt. Ojala 2011, Kuvio 6.). Tätä kautta NPM:n arvojen voitiin katsoa sopivan

myös sosiaalihuollon case –arviointiin. (Lonne ym. 2009, 63; Huuskonen ym. 2010b,

338; Poikela 2010, 63-75.) Lastensuojelun tilannetta kunnissa voitiin kuvata hyvin sillä,

miten hyvin työntekijät voivat tehdä suunnitelmallista asiakastyötä (Ristimäki ym.

2008, 23). Työn suunnitelmallisuus ja tavoitteiden selkeys sekä yhteinen keskustelu

tavoitteista ja toimintaa ohjaavista periaatteista näyttäytyivät keskeisinä tekijöinä sosiaa-

lialan työntekijöiden hyvinvoinnin ja työyhteisön toimivuuden kannalta. Epäselvät ta-

voitteet, epäjohdonmukainen ja suunnittelematon toimintatapa sekä tehottomat palaverit

olivat sen sijaan tunnusomaisia piirteitä huonosti toimiville sosiaalitoimistoille. (Vataja

ym. 2007, 358.)

Suunnitelma-asiakirjan rooli voitiin nähdä hyödyllisenä sekä asiakkaan, että työntekijän

kannalta, sillä se konkretisoi esimerkiksi tavoitteet ja epätoivottavat asiat. Toisaalta

pelkkä paperinen tai tietojärjestelmässä ollut suunnitelma ei tehnyt työtä vielä todeksi.

(Huuskonen ym. 2010b, 340; Stanley 2010, 162-163; Mischen 2008, 133; Poikela 2010,

3-10; Holloway 2009, 242.) Työntekijän tuli tiedostaa mitä varten työtä suunnitellaan

(Butler & Hickman 2011, 196). Sosiaalityö samoin kuin perhetyö on pitkälti tietotyötä,

jossa vaaditaan tiedonhallinnan osaamista. Näiden voidaan katsoa kuuluvan vaativiin

informaatioammatteihin, joissa tuotetaan tietoa sen käsittelyn ja hyödyntämisen lisäksi.

(Pohjola ym. 2010, 10.) Juuri käytännön työtä tekevien, käytänteitä luovien rooli sosiaa-

lihuollon tietämyksen luomisessa on keskeinen (Mischen 2008, 127; myös Kääriäinen

& Kuusisto-Niemi 2005, 458). Vaikka perhetyö on alisteista lastensuojelun avohuollon

asiakassuunnitelmalle, jää sen toteutukseen usein tapauskohtainen ja asiakaslähtöinen

valinnan vapaus. Perhetyön keskeisenä tehtävänä nähtiin tuottaa tietoa siitä, millaisena

perheen arki näyttäytyy ja miten mahdolliset lastensuojelun huolenaiheet tai ongelma-

66

kohdat näyttäytyvät arjen toiminnan tasolla. Perhetyössä luotiin arviointiasetelma, jossa

seurattiin suunnitelmallisesti tehdyn perhetyön vaikutuksia vanhemmuuteen. Lisäksi

perhetyöltä edellytettiin yhä enemmän arviointia ja perhekohtaista pohdintaa työn ta-

voitteellisuudesta ja vaikuttavuudesta. (Myllärniemi 2007, 10-43.) Tässä apuna toimii

järjestelmään kirjattu lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelma.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttö osana lastensuojelun sosiaalihuollon arkityötä on

merkittävästi lisääntynyt koko 2000 –luvun ajan. Järjestelmien avulla lisääntyvän työn

näkyvyyden nähtiin vahvistaneen sosiaalityöntekijän ja myös sosiaaliohjaa-

jan/perhetyöntekijän identiteettiä (Koskinen 2011, 59-60; vrt. Frogner ym. 2008, 22).

Tosin aiemmin mainittu sosiaalityöntekijän korostunut asema lastensuojeluprosesseissa

heijastui Koskisen mukaan myös asiakastietojärjestelmän rakenteessa. Sosiaaliohjaajan

toimijuus oli monella tavalla rakenteellisessa riippuvuussuhteessa sosiaalityöntekijän

toimijuuteen ja työskentelyyn järjestelmässä. Päätökset tukitoimista kun tehdään sosiaa-

lityöntekijän toimesta järjestelmässä. (Koskinen 2011, 59-60.) ICT -systeemien tulon

sosiaalityöhön nähtiin tuoneen myös rajoitteita sosiaalityön monitahoiseen arkeen, ke-

hittämisen ollessa pääsääntöisesti taloudellisten mittareiden näkökulmasta tehtyä (Lon-

ne ym. 2009, 64-65). Organisaatioiden panostukset ovat kohdistuneet enemmänkin tek-

niikkaan kuin tietämyksen hallintaan (Mischen 2008, 141).

Esimerkiksi perheitä koskevan vaikuttavuustiedon saaminen lasten asiakkuuksiin perus-

tuen on vaikeaa. Lastensuojelulaki lähtee periaatteesta, jossa jokainen lapsi on erikseen

lastensuojelun asiakas (Väinälä ym. 2010b, 156). Vaikka perhetyön suunnitelmaan kar-

toitetaan laajasti perhe ja tämän verkostot, teknologia ei mahdollista perheenjäsenten

semanttista yhdistämistä. Ritala-Koskinen havaitsi tutkimuksessaan, että lapsen perheen

rakenne ei ollut millään yksinkertaisella tavalla poimittavissa asiakastietojärjestelmästä.

Lisäksi kirjaamistyö lisääntyi valtavasti jos perheessä oli useita lapsia (Ritala-Koskinen

2010; myös Huuskonen & Vakkari 2010, 4). Lastensuojelun sosiaalityössä, samoin kuin

lastensuojelun perhetyössä tullaan aina painimaan muuttuvien asiakkuuksien sekä per-

herakenteiden kanssa ja tässä yhteydessä kohdistaisin kehittämispainetta tietojärjestel-

mien kehittäjille sekä Operille ja Tilulle. Mikäli onnistuisimme semanttisen ”perhever-

kon” rakentamisessa, saavuttaisimme sirpaleisen tiedon sijasta loogisia asiakasprosesse-

67

ja - tarkasteltaessa kenen tahansa perheenjäsenen näkökulmasta, mistä tahansa elämän-

vaiheesta.

Stanley otti puolestaan kantaa nykyään vallalla olevaan keskusteluun siitä, että jos viet-

täisimme vähemmän aikaa tietokoneilla ja enemmän aikaa asiakkaan kanssa, käytännön

tragedioita voitaisiin välttää. Hän varoitti siitä, että tämä ajattelu johtaa helposti profes-

siojohtoisen ideologian jatkamiseen, vieden voimaa niiltä joiden asiaa olemme ajamas-

sa. Sosiaalialalla on ollut laajasti esillä, että tietokoneilla istumista ja lomakkeiden täyt-

tämistä tehdään asiakastyön, lasten ja perheiden kustannuksella. Tästä ajattelusta tulisi

jo päästä Stanleyn mukaan eroon. Olisi pohdittava mitä ja millä keinoilla voimme tehdä

kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi. Pilkatessamme tietokoneita, lomak-

keita ja asiakaskertomuksia, olemme unohtaneet mitä varten teemme työtämme.

Työmme uusia ulottuvuuksia tulisikin tarkastella uudesta valosta, mitä ne tarjoavat, mi-

ten voisimme uudelleen määritellä asiakastyön ja sen dokumentoinnin suhdetta. (Stan-

ley 2010, 156-163.)

68

7 POHDINTA

Tutkimuksessani yhdistin perhetyöntekijät/sosiaaliohjaajat, perhetyöstä syntyvän merki-

tyksellisen lastensuojelun tiedon, asiantuntevan toiminnan sekä menetelmänä suunni-

telma-asiakirjan. Hypoteesinani oli, että nimenomaan lastensuojelun perhetyön suunni-

telma-asiakirjalla on ollut merkitystä lastensuojelun perhetyön näkyvyyteen ja asiantun-

tijuuteen lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Heräsin kuitenkin huomaamaan, että

perhetyön suunnitelmalla ei asiakirjana näyttänyt olevan selkeää roolia perhetyön näky-

vyyden lisäämisessä. Perhetyön oma suunnitelma näytti syntyneen perhetyöntekijöiden

tarpeisiin, arkisten, perheen kanssa yhdessä luotujen tavoitteiden asettamiseen sekä

oman työn vaikuttavuuden mittaamiseen. Sähköisellä dokumentoinnilla ei myöskään

näyttänyt olleen merkitystä suunnitelmiin kirjattavan tiedon luonteeseen. Asiakassuun-

nitelmaa on todennäköisesti hyödynnetty liian rajatussa kontekstissa, sosiaalityöntekijän

omana työkaluna, jolloin perhetyö tai esimerkiksi päivähoito avohuollon tukitoimenpi-

teenä ovat jääneet suunnittelussa varjoon. Tähän tarpeeseen on kehitetty kunkin työn

tueksi erilaisia versioita suunnitelmasta. En onnistunut löytämään tutkimusmateriaalis-

tani selkeästi aikaa ennen ja jälkeen lastensuojelun avohuollon perhetyön suunnitelman.

Nykymuotoisen perhetyön suunnitelman käyttöönotto vaikuttaisi tutkimusaineistoni

valossa jääneen dokumentoimatta. Nähtävissä oli suunnitelmallisen sosiaalityön pitkä

historia, mutta lastensuojelun perhetyön suunnitelman osalta historia jäi hieman avoi-

meksi. Voidaan tosin todeta, että vuonna 2007 perhetyöstä lakiin lisätty mainita on tuo-

nut perhetyön selkeästi kirjaamisvelvoitteen piiriin. Tässä yhteydessä on varmasti syn-

tynyt painetta myös perhetyön omien asiakirjojen tarkasteluun. Onko perhetyön suunni-

telma sitten syntynyt varmuuden vuoksi kirjaamisen ideologialla? Vai onko ammatti-

kunta tietoisesti lähtenyt lisäämään tekemänsä asiantuntijatyön näkyvyyttä? Nämä ky-

symykset jäivät tutkimuksessani avoimiksi.

Keskeisin ero kahden tarkastelemani lastensuojelun suunnitelma-asiakirjan välillä oli

näkemyksissä asiakkuuksista. Sosiaalityöntekijän asiakas on yksittäinen lapsi, kun per-

hetyössä asiakkaaksi katsotaan koko perhe – jopa muualla asuvat perheenjäsenet. Perhe-

työn suunnitelman voi näin ollen nähdä perhelähtöisen näkökulmansa vuoksi syntyneen

erilaisista teoreettisista lähtökohdista kuin asiakassuunnitelman, vaikka suunnitelma-

asiakirjan sinänsä voi nähdä jatkavan sosiaalityön dokumentaation perinteitä. Tutki-

mukseni valossa olen valmis kyseenalaistamaan lastensuojelun perhetyön oman, asia-

69

kassuunnitelmasta irrallaan olevan suunnitelman, vaikka lastensuojelun perhetyön

suunnitelman voi nähdä selkiyttävän perhetyöntekijöiden/sosiaaliohjaajien työskentelyä

sekä tuovan työskentelyä täydentävän näkökulman lastensuojelun sosiaalityöhön. Ai-

dossa yhteistyössä tiedon pitäisi kulkea kaikkiin suuntiin ja suunnitelman tulisi muodos-

taa yhtenevä kokonaisuus sosiaalihuollon tuesta sekä asiakkaan arjesta. Näkisin perhe-

työn suunnitelman tavoiteosat ja vaikuttavuustiedon perhetyön komponentteina asiakas-

suunnitelman sisällä. Samalla näkisin asiakkaan osallisuuden/roolin merkityksen kasva-

van asiakassuunnitelmaa laadittaessa. Järjestelmien mahdollistamat aidot yhteistyöra-

kenteet sekä perheenjäsenten että sosiaalihuollon ammattilaisten tuottaman tiedon hal-

litsemiseen muodostaisivat tällöin monin tavoin selkeämpiä asiakokonaisuuksia ja sääs-

täisivät lastensuojelun asiantuntijoiden kallisarvoista aikaa aitoon asiakkaan kohtaami-

seen.

Perheenjäsenten elämänhistoriaa koskeva tieto osoittautui tutkimuksessani lastensuoje-

lulle merkitykselliseksi, samoin kuin perhetyöntekijät/sosiaaliohjaajat tämän tiedon

tuottajina (Myllärniemi 2007, 10-43). Jatkossa huomiota tulisi kiinnittää suunnitelmalli-

sen työn mahdollistamiseen (Talentian linjaukset 2012, 16). Tutkimisaineistostani nousi

edelleen esiin lastensuojelun sosiaalityön kirjattu sekä kirjaamaton todellisuus (Riihi-

mäki 2011, 36-37). Niin kauan kun työtä tehdään ”kahdella eri taajuudella” vaikutta-

vuutta on mahdotonta mitata. Suunnitelmalla voi olla merkityksellinen rooli työntekijän,

asiakkaan ja jopa esimiehen näkökulmasta. Kuitenkaan siitä, kuinka suunnitelmia voi-

taisiin konkreettisesti hyödyntää esimerkiksi johtamisen apuvälineenä, en löytänyt tut-

kimusaineistostani esimerkkejä. NPM:n valossa suunnitelma nähtiin hyvinkin vastak-

kaisissa rooleissa, toisaalta luontevasti palvelemassa sekä johtamisen, työntekijän että

asiakkaan parasta, toisaalta ”vastaiskuna” julkisjohtamiselle, asiakkaan ja työntekijän

vuorovaikutuksen lisääjänä. Sosiaalihuollon suunnitelmien muovautuminen ajassa antoi

viitteitä suunnitelmien linkittymisestä sosiaalihuollon poliittiseenkin ohjaukseen.

Stanleyn ja Poikelan mukaan suunnitelma-asiakirjoja, erityisesti lapsiperheiden kanssa

työskentelyn yhteydessä on tutkittu yllättävän vähän (Stanley 2010, 157; Poikela 2010,

10). Tähän ajatukseen oli helppo yhtyä. Sosiaalihuollon asiantuntijuuden rinnalle tulisi

herätellä voimakkaammin ammattikäytäntöjä kehittävää asiantutkijuutta (Pohjola 2007,

17-18). Tutkimukseni vahvisti Poikelan ajatusta suunnitelmalle asetetuista ristiriitaisista

odotuksista. Suunnitelma-asiakirjan roolin vaihteluväli varmuuden vuoksi kirjatusta, ei-

70

inhimilliseksi työkumppaniksi ja sosiaalihuollon toiminnan metapuheeksi oli valtava.

Negatiivisena ilmiönä tutkimusaineistostani nousi kirjaaminen kirjaamisen vuoksi

(Huuskonen ym. 2010b, 340). Suunnitelman rooli asiakastyön strategisen ohjauksen

välineenä on merkityksellinen, mikäli sen merkitys ymmärretään eikä suunnitelmia laa-

dita esimerkiksi jälkikäteen. Näin aineistossani viitteitä siitä, että sosiaalihuollossa voi-

tiin lähteä toteuttamaan menetelmiä joille ei ole rakennettu tarpeeksi vakaata perustaa.

Esimerkiksi työn tavoitteellisuuteen ja suunnitelmallisuuteen tähtäävien suunnitelma-

asiakirjojen merkityksellistä roolia ei aina kyetty näkemään, jolloin niistä muodostui

sosiaalihuollon asiakastyötä haittaava pakollinen rutiini. Lisäksi useiden suunnitelma-

asiakirjojen täytöllä on sekä aikaa vievä, että asiakasta kuormittava ulottuvuus.

Varsinaisen tutkimusalueeni ulkopuolelle heijastuvana positiivisena vaikutuksena näin

suunnitelman roolin perheiden asiantuntijuuden lisäämisessä Williamsonin ja Grayn

tarjoaman Systems of care –ajattelutavan mukaisesti (Williamson & Gray 2011, 1012).

Suunnitelman voitiin nähdä mahdollistaneen esimerkiksi perheen kannanotot saamaansa

apuun. Erityisesti perhetyön suunnitelma-asiakirjan kautta saatiin kuuluviin asiakasper-

heen jäsenten äänet. Sosiaalityön tiedonmuodostuksessa asiakkuudella on perinteisesti

merkittävä rooli. Asiakkuus muun muassa velvoittaa työntekijää kirjaamaan (Laaksonen

ym. 2011, 18). Asiakkaan roolia sosiaalityön tiedonmuodostuksessa sekä tavoitteiden

asettamisessa voitiin vahvistaa Differential response –lähestymistavan mukaisella las-

tensuojelun sosiaalityön ja perhetyön yhteistyöllä, jossa kumpikaan lähestymistapa ei

ole oikea tai väärä, vaan ne suorastaan tarvitsevat toisiaan. Tähän emme kuitenkaan

pääse tekemällä tuplavarmistusta asiakkaan kustannuksella. Voimme toteuttaa uuden

lähestymistavan yhä tiiviimmällä poikkihallinnollisella yhteistyöllä myös tiedonhallin-

nan osa-alueella. Eikä tässäkään riitä, että järjestelmiä yhtenäistetään. Myös tietoa tulee

tarkastella yhdistämisen näkökulmasta.

Sosiaalityötä oli arvosteltu siitä, että se keskittyy liikaa vanhemmuuden arviointiin

oman työn arvioinnin kustannuksella (Rousu 2008, 175). Sosiaalityön prosessit haluttiin

saada näkyviksi ja lastensuojelun avohuollon tiedon vajavaisuudesta oli kirjoitettu pal-

jon (Rousu 2008, 183; Heino 2008, 11). Tutkimusaineistoni valossa sosiaalityössä ja-

nottiin tietoa vaikuttavuudesta, mutta ei tuottavuudesta. Saammeko tämänhetkisistä

suunnitelmista esiin tavoitteet, mikä saa aikaan tapahtuman/muutoksen ja tapahtumaan

vaikuttavat tekijät ketjun? Väittäisin, että ainakin muutokseen vaikuttaneet tekijät jäävät

71

tulkinnanvaraisiksi. Sosiaalityön keskustelussa ilmeni selkeitä ristiriitaisuuksia myös

vaikuttavuuden tutkimuksen saralla. Toisaalta nähtiin, että sosiaalityön vaikuttavuutta

tulee ja pitää voida tutkia, samalla kun kyseenalaistettiin esimerkiksi rakenteistamista ja

suoriteperusteisuutta. Mikä on sitten se oikea tapa mitata asiakkaan prosesseja? Kuinka

kuulemme asiakkaan äänen? Vaikuttavuutta tuskin voidaan nykyisillä, alati niukkene-

villa resursseilla poimia työntekijän kirjaamista narratiivisista asiakaskertomuksista.

Lisäksi lastensuojelun sosiaalihuollon prosessien tarkastelu näytti tutkimusaineistoni

valossa päättyvän asiakastyön päättämisen vaiheeseen (Kuvio 6.). Nyt tulisi ottaa hal-

tuun oman työmme vaikutukset sosiaalihuollon perusprosesseista lähtien (ongelman

kuvaus, alkuarviointi, suunnitelma, väli- ja loppuarviointi, hallinto, tilastot), panostaen

lähivuosina erityisesti kahteen viimeiseen osa-alueeseen, lastensuojelun sosiaalihuollon

dokumentoinnin näkökulmasta. Vasta näiden haltuunoton jälkeen tulisi tutkia yksittäis-

ten työmenetelmien vaikutuksia.

Lastensuojelun perhetyön suunnitelmallinen ja tavoitteellinen työskentely näytti vahvis-

taneen ammattikunnan suosiota sosiaalityön rinnalla. Tutkimusaineistossani korostettiin

monessa yhteydessä sosiaalihuollon monitoimijuutta, mutta ei ohjattu käytännön yhteis-

työtä. Lastensuojelun perhetyö oli hyvin todennäköisesti syntynyt sosiaalityöntekijöille

asetetun perhekeskeisen työn paineen ”korvikkeeksi”, kun sosiaalityöntekijöiden rinnal-

le tarvittiin työntekijöitä, joilla olisi mahdollisuus mennä perheen reviirille ja aikaa pitää

arjen dokumentointi ajan tasalla. Kotiin tehtävän työn tarvetta näyttivät lisänneen myös

1990 –luvulla tapahtunut lapsiperheiden kotipalvelun alasajo sekä lastensuojelun laitos-

rakenteen murros (Heino 2008, 21; Eräsaari 2011, 182-183; Forsberg 1998, 147). Perhe-

työhön näytti kytkeytyvän ongelmalähtöisen työskentelyn painopisteen siirtäminen

voimavarakeskeisempään suuntaan. Laajasti perhetyön tarkastelua tehnyt Heino korosti

kyseessä olevan erityistasoisen, tiettyyn tarpeeseen kohdennetun tehtävän (Heino 2008,

68). Lastensuojelun perhetyön näkyvyydeksi katsoin esimerkiksi sen, että perhetyö nos-

tettiin muista avohuollon toimenpiteistä esiin ikään kuin erillisenä asiantuntijatehtävänä.

Merkityksellistä lastensuojelun perhetyölle on ollut erityisesti sen nostaminen esiin hal-

lituksen esityksessä (HE 252/2006). Mainita siitä, että lastensuojelun avohuolto on sosi-

aalityön ja perhetyön varassa on perhetyön näkyvyyttä ja asiantuntijuutta tarkasteltaessa

merkittävä. Samoin kuin Heinon kysymys sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän työpa-

riudesta (Heino 2008, 45-46). Sosiaalitoimistoihin hiipinyt pohdinta siitä, mikä on uu-

den ammattikunnan rooli (sosiaaliohjaajat/perhetyöntekijät) osana lastensuojelutyön

72

kokonaisuutta, on edelleen keskeinen ja ajankohtainen (Vataja ym. 2007, 359-364.;

myös Korkiakangas 2005, 43; Kuronen & Lahtinen 2010, 65). Sosiaalihuollon keskeis-

ten ammattiryhmien työnjaon selkiytymättömyydellä ja tehtävärakenteen kehittymättö-

myydellä oli havaittu merkityksiä myös henkilöstömitoituksen suunnittelun vaikeuksiin

(Talentian linjaukset 2012, 36). Perhetyöntekijän/sosiaaliohjaajan näkeminen sosiaali-

työntekijän työparina, psykososiaalisen lähityön pelastajana – perheitä arkiaskareissaan

auttavan kotiapulaisen sijasta on vahvistumassa. Niin kauan, kun perhetyö on alisteista

sosiaalityölle, tulee näiden kahden ulottuvuuden olla tiiviissä vuorovaikutuksessa kes-

kenään, eikä niitä voi kehittää toisistaan irrallisiksi, ei dokumentoinnin eikä työskente-

lyn tasolla.

Perhetyön uusimmissa kehittämissuuntauksissa oli nähtävissä lastensuojelun sosiaali-

työn ideologian peilaamista. Sosiaaliportin www-sivuilla mainittiin jopa perhetyön oma

alkukartoitus: ”Perhetyön alkukartoitus on joskus tarkoituksenmukaista tehdä samassa

yhteydessä kuin lastensuojelutarpeen selvitys. Perhetyön alkukartoitus ei kuitenkaan voi

korvata lastensuojelulain mukaista lastensuojelutarpeen selvitystä.”(Sosiaaliportti

2012). Tähän suuntaukseen suhtautuisin varauksella. Samoin kuin ilmassa oleviin

merkkeihin perhetyön erikoistumiskehityksestä byrokratisoituneen sosiaalityön suun-

taan (Heino 2008, 50; Myllärniemi 2007, 20). Kananojan mukaan sosionomikoulutuk-

seen kulkeutui sosiaalityöntekijöiden mukana sosiaalityöntekijäidentiteetti (Koskiluoma

2012, 30). Palveleeko sosiaalityöntekijäidentiteetti sitten enää konstruktivistista (social

act) perhetyön näkökulmaa? Tämä tulisi mielestäni ottaa tarkasteluun suunniteltaessa

sosionomikoulutusta. Lastensuojelun avohuollon perhetyön teoreettiset juuret näyttäisi-

vät jäävän varjoon perhetyön keskustelusta (Kuronen & Lahtinen 2010, 75; Rantala

2002, 185). Toisaalta lastensuojelun perhetyö näytti tukeutuvan psykodynaamiseen teo-

riaan ja ratkaisukeskeisyyteen, toisaalta puhtaasti sosiaalityön teoriaan. Perhetyön suun-

nitelma ja suunnitelmallinen työskentely tuotiin selkeästi esiin kuntien verkkosivuilla,

mutta tutkimuksissa perhetyö määriteltiin pääsääntöisesti sosiaalityöntekijän menetel-

mälliseksi lähestymistavaksi. Tutkimusaineistoni valossa on hieman ristiriitaista ajatella

perhetyön täydennys- ja erikoistumiskoulutusta, kun työorientaatiossa, työnjaossa, am-

mattinimikkeissä sekä koulutusvaatimuksissa on vielä epäselvyyksiä. Nämä ulottuvuu-

det tulisi selkiyttää mahdollisimman pian, että perhetyö voisi kehittyä edelleen kasvavan

lähityön tarpeen toteuttajana.

73

7.1 Johtopäätökset ja kehittämissuositukset

Sisältömääritykset lastensuojelun asiakirjoille on pääsääntöisesti tehty. Nyt näkisin

ajankohtaiseksi tarkastella sosiaalihuollon asiakirjojen kautta syntyvää tietoa sekä sen

hyödyntämisen ja yhdistämisen mahdollisuuksia. Suunnitelma-asiakirjojen sisältömääri-

tyksiin viedyt asiakasvaikutusmittarit mahdollistaisivat jo nyt kansallisen tilastotiedon

keruun. Tässä haaste, johon järjestelmäkehittäjät voisivat heti tarttua. Huomiota tulisi

kiinnittää myös erilaisiin perhetyön ilmenemiin ja suunnitelma-asiakirjoihin niissä. On-

ko lastensuojelun asiakirjat esimerkiksi sovellettavissa ennaltaehkäisevään perhetyöhön

ja kenellä on oikeus tähän tietoon? Myös suunnitelmiin liittyvien käsitteiden käyttöä,

samoin kuin asiakirjojen suhteita tulisi selkiyttää. Asiakkaan ja yhteistyökumppanin on

tiedettävä mistä suunnitelmasta kulloinkin on kyse. Suosittelen Väinälän ja kumppa-

neiden ehdottamien palvelu- sekä toteutussuunnitelma -käsitteiden käyttöönottoa lasten-

suojelun avohuollossa (Väinälä ym. 2010b, 81). Näiden käsitteiden informatiivinen arvo

on selkeä. Tämä rakenne toisi mukanaan myös roolihierarkian. Toteutussuunnitelma

asemoituu ikään kuin palvelusuunnitelman sisälle.

Tarjoaisin myös asiakkuuksien uudelleen tarkastelua. Perhekeskeinen työskentely tuo

valoon perhekeskeisen kirjaamisen haasteet (ja päinvastoin). Lapsen ollessa asiakkaana

muodostuu sosiaalihuollon toimijoille usein kirjaamista toteutettaessa kiusallisia valin-

tatilanteita tai tiedon kopioinnin ja liittämisen tarpeita, jolloin myös virheiden tekemisen

mahdollisuus kasvaa. Ei ole lainkaan tavatonta, että sosiaalityöntekijän ja perhetyönte-

kijän asiakkaana on useita lapsia asiakassuunnitelmineen sekä vanhemmuuden tukemi-

sen haasteet perhetyön suunnitelman kera. Tällöin tulemme väistämättä tehneeksi pääl-

lekkäistä työtä ja kuormittaneeksi asiakasperhettä. Keskeistä olisi ottaa kantaa erilaisten

suunnitelma-asiakirjojen asiakasvaikutuksiin lastensuojelun avohuollossa. Alati muut-

tuvat asiakasperheet ovat monilla tavoin verrattavissa tietoon ja sen hallintaan. Voisim-

meko tarkastella perheitäkin ontologian ja semanttisten verkkojen kautta saavuttaak-

semme eheämpiä dokumentoituja asiakasprosesseja? Myös oleellinen tieto kun näytti

saavan erilaisen määritelmän esimerkiksi huolen aiheen, lapsen iän, perheen kokoonpa-

non ja elämäntilanteen mukaan (Huuskonen ym. 2010b, 333; Poikela 2010, 184). Tule-

vaisuudessa järjestelmien tulee voida tuottaa yksilökohtaisia tietoprosesseja tai vaihto-

ehtoisesti ryhmäkohtaisia tietoprosesseja, jolloin työntekijä voi valita useita henkilöitä

samanaikaiseen tarkasteluun. Prosessimalli (Kuvio 6.) auttaa konkretisoimaan myös eri

prosessivaiheiden semanttisen yhtenäistämisen tarvetta. Olisi syytä pohtia voiko alkuar-

74

vioinnin dokumentaation, suunnitelmien ja niiden arvioinnin sekä asiakaskertomuksen

välille luoda semanttista verkkoa. Tällöin saisimme todellista lastensuojelun sosiaali-

huollon vaikuttavuustietoa. Valvonnan yhdenmukaistamiseksi ja palvelujen laadun pa-

rantamiseksi Valvira ja aluehallintovirastot ovat laatineet yhdessä valvontaohjelmia

sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sitovia normeja on vähän, ja kunnilla on laaja oikeus

päättää toimintojensa järjestämistavoista (Valvira 2012). Suomessa tulisi esimerkiksi

kehittää arviointiohjelmaa sosiaalihuollon lastensuojelun avohuollon tarkasteluun. Täl-

löin saisimme dataa siitä, kuinka organisaatioissa kerätään tietoa ja kuinka siitä jalostuu

tietämystä. (vrt. CFSR ja PIP; Mischen 2008, 129). Sosiaalihuollon asiakkaat ovat kaik-

kein heikoimmassa asemassa olevia ja sosiaalityön toimintatavat paikoin huonosti pe-

rusteltuja.

Lisäksi tulisi kiinnittää vieläkin enemmän huomiota asiakkaalta saatavaan tietoon ja

siihen suhtautumiseen. Tikesos –hankkeessa mallinnetuissa suunnitelma-asiakirjoissa

on huomioitu sähköisen asioinnin mahdollisuus sekä kuvattu keskeisimmät sosiaali-

huollon asiakirjaprosessit. Jatkossa asiakkaalle tulisi mahdollistaa osallisuus asiakirja-

prosesseissa, muun muassa suunnitelma-asiakirjan tarkasteluna ja työstämisenä itselleen

sopivana ajankohtana. ICT –teknologian tulisi lähivuosina mahdollistaa asiakkaalle

omatoiminen arjen tuominen sosiaalityöntekijän tiedoksi sekä prosessinsa johtajuus.

Lastensuojelun perhetyö olisikin järjestelmäkehittäjille oivallinen asiakaslähtöisen sosi-

aalityön /sähköisen asiakirjaprosessin kokeilukohde. Lastensuojelun perhetyö perustuu

vapaaehtoisuuteen ja usein koko perhe on hyvin sitoutunut työskentelyyn. Tällöin per-

heen saamat oikeudet täyttää sähköisessä asiakaspalvelussa omia asiakirjojaan etukäteen

ja tehdä esimerkiksi omaa asiakaskertomusta omasta näkökulmastaan olisi hyvinkin

mahdollista jo nyt.

Lastensuojelun perhetyöllä on selkeästi tunnustettu paikka lastensuojelun asiantuntijuu-

dessa. Ensiarvoisen tärkeää olisi selkiyttää käsitteiden sosiaaliohjaaja, perheohjaaja ja

perhetyöntekijä merkitykset, ammattiryhmien roolit sosiaalityöntekijän rinnalla sekä

kahden eri teoreettisen taustan vaikutukset käytännön työskentelyyn. Toimivasta työn-

jaosta, yhteisistä tavoitteista ja asiakkaan osallistumisesta huolehtiminen on tärkeää.

Samoin kun sosiaalisen säilyttämisestä sosiaalityössä (Adams ym. 2009, 5-7). Väinälän

ja kumppaneiden ehdotus nimikkeiden selkiyttämisestä lain tasolla on kannatettava

(Väinälä ym. 2010b, 81). Suosittelen tutkimukseni valossa perhetyön ammattilaisen

75

tehtävänimikkeeksi lastensuojelun perhetyöntekijää tai vaihtoehtoisesti lastensuojelun

perheohjaajaa (vrt. Heino 2008, 57). Sosiaaliohjaajien toimenkuvat voivat olla hyvinkin

erilaisia eri kunnissa. Perhetyöntekijän identiteetti rakentuu kiinnostukseen perhe –

ilmiötä kohtaan sekä sen konstruktionistiselle luonteelle. Tehtävänimikkeessä tulee

myös muistaa säilyttää ero erityisen vaativan lastensuojelun perhetyön ja muiden perhe-

työn ilmenemien välillä (Heino 2008, 68; Rantala 2002, 50). Lastensuojelun perheoh-

jaajan nimike kertoisi koulutusvaatimuksista sekä työn toteuttamiskontekstista.

Näillä käytännöillä teemme sosiaalityön ”mustaa laatikkoa” yhä läpinäkyvämmäksi

työyhteisössä, yhteistyökumppaneille sekä erityisesti asiakkaille. Sähköistetyt käytännöt

eivät kuitenkaan saisi korvata merkityksellisiä, vuorovaikutteisia, perhetyön vahvuu-

deksi osoitettuja kotikäyntejä. Muuttuva työskentely-ympäristö luo haasteita myös so-

siaalityön asiantuntijuudelle. Keskeisenä sosiaalityön dokumentoinnin, sekä erityisesti

teknologian käyttöönoton haasteena näyttäisi olevan asenteelliset teknologia vs. asiakas

vastakkainasettelut. Järjestelmistä saatu hyöty ei ole toistaiseksi vakuuttanut. Toiveita

herättää kuitenkin määrittelyt ja mallinnukset, jotka on tehty sosiaalialan ammattilaisten

ja tietojenkäsittelytieteilijöiden tiiviissä yhteistyössä ( vrt. Kuusisto-Niemi & Kääriäinen

2005, 457).

7.2 Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelu

Tässä arviointitutkimuksessa hyödyntämistäni julkaisuista/artikkeleista löytyi materi-

aalia eri tarkastelukulmiini, tosin heterogeeninen aineisto osoittautui haasteelliseksi loo-

gisen kokonaisuuden rakentamisessa (Tuomi & Sarajärvi 2009, 105-108). Sosiaalihuol-

lon tiedonhallintaan liitetty vahva eettinen näkökulma näkyy tutkimuksessani rakenteel-

lisen tason tarkastelussa sekä asiakkaan asiantuntijuuden painotuksissa. Olen säilyttänyt

tarkastelussani mukana lastensuojelun asiakasperheet suunnitelman yhtenä merkittävänä

osapuolena. Tarkastelussa oli myös nähtävissä suunnittelutieteelle tyypillistä inhimillis-

ten taitojen ja tekniikoiden edistämistä, tieteen nimissä, jolloin voin katsoa sen istuvan

luontevasti sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon viitekehykseen (Kuusisto-Niemi

& Saranto 2009, 20-21). En tarkastellut suoranaisesti perhetyöntekijän/sosiaaliohjaajan

enkä sosiaalityöntekijän edesottamuksia, sitä kuinka työntekijä suoriutuu asiakirjan täyt-

tämisestä tai onko työntekijän edesottamuksilla merkitystä esimerkiksi työn resursoin-

tiin. Tutkittavana ei myöskään ollut yksittäisiä asiakastietoa sisältäviä suunnitelmia.

76

Tämän vuoksi en tarvinnut tutkimuseettisen toimikunnan lupaa (Tutkimuseettinen neu-

vottelukunta 2002). Katseeni kohdistui asiakirjoihin, niiden rakenteisiin, perhetyöhön

osana lastensuojelun sosiaalityötä sekä sosiaalihuollon dokumentoinnin perusteluihin.

Kaikki tutkimuksessa käytetty materiaali oli jo lähtötilanteessa julkista tietoa ja näin

ollen sitä on voitu hyödyntää tutkimuksen raportoinnissa.

Tutkimuksessani olen yhdistänyt integroidulle kirjallisuuskatsaukselle tyypilliseen ta-

paan teoreettista ja empiiristä sekä eri metodein tehtyä tutkimusta samaan tarkasteluun

(Whittermore & Knalf 2005, 547; myös Laaksonen ym. 2009, 28). Katsoin materiaalin

olevan heterogeenistä ja aiemmin mainitsemani empirian ja teorian liiton mahdollista-

vaa. Valitsemani tutkimukset oli toteutettu useilla eri tutkimusmetodeilla ja tämän sei-

kan katsoin nostavan tutkimukseni luotettavuutta. Tutkimuksessani olen noudattanut

Robsonin laadukkaan arvioinnin polkua luomalla harkitun tutkimusasetelman, kerää-

mällä havaintoaineiston, tekemällä siitä sisällönanalyysin ja tulkinnan (Robson 2001,

25). Tieteellisen tutkimuksen sääntöjen noudattaminen varmistaa havaintojeni ja niistä

tehtyjen suositusten luotettavuutta. Sisällönanalyysissä hyödyntämäni sosiaalihuollon

terminologia jäsensi heterogeenisen aineiston analysointia, mutta ei ohjannut sitä liiaksi.

Lisäksi toivon käsitekaavioiden toimivan lukijalle kokonaisuuden hahmottamisen apu-

na.

Tämän arviointitutkimuksen tavoitteena oli tiedon ja ymmärryksen lisääminen perhe-

työn suunnitelma-asiakirjan vaikutuksista avohuollon perhetyön näkyvyyteen ja asian-

tuntijuuteen (ks. Dale 1998, 11). Integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla valikoitunut

tutkimusaineisto käsitteli pääsääntöisesti sosiaalihuollon asiakassuunnitelmia ja silti

aineistolla osoittautui olevan vaikutusta lastensuojelun avohuollon perhetyön ymmär-

ryksen lisäämisessä sekä suunnitelmallisuudessa tapahtuneiden muutoksien merkityksi-

en tarkastelussa. Tutkimuksessani en lähtenyt tarkastelemaan laajasti esillä olevaa sosi-

aaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden tehtävien jakautumista, mutta sosiaaliohjaajiin

lastensuojelun perhetyön kontekstissa liittyvän keskustelun tuominen tutkimukseeni oli

mielestäni perusteltua. Olen pysytellyt tutkimuksessani lastensuojelun kontekstissa,

joskin kansainvälisessä tarkastelussa lastensuojelun avohuollon perhetyön vertailupohja

oli heikko. Tutkimustulokseni ovat sidoksissa valintojeni kautta seuloutuneeseen aineis-

toon, todellisuuskäsitykseeni sekä pro gradu –prosessiini. Hypoteesini johdatti minut

77

kuitenkin tutkimusaineistoni avulla tarkastelemaan jotakin itsellenikin täysin uutta. Täs-

sä valossa voin katsoa yltäneeni tutkimusaineiston analyyttiseen tarkasteluun.

Arviointiprosessin dokumentointi oli tärkeä osa tutkimusprosessiani. Arvioinnin tulos-

ten hyödyllisyyden ja sovellettavuuden nimissä olen pyrkinyt selkeään ja läpinäkyvään

raportointiin (Mäkelä, Kaila, Lampe, Teikari 2007, 139; Tutkimuseettinen neuvottelu-

kunta 2002, 3). Siihen, kuinka tässä tehtävässä olen onnistunut, tietää vastauksen lukija-

ni. Vedung mainitsee, että arvioijan puolueettomuus, asiantuntijuus sekä tutkijan etiikka

tulee olla kaikkien tiedossa (Vedung 1997, 113). Tätä arviointitutkimusta ei tilattu, vaan

tutkijana minua ohjasi emansipatorinen tiedonintressi. Tämä voidaan tosin nähdä myös

haasteena tutkimukseni puolueettomuudelle. Eettisyyden näkökulmasta tavoittelin Rob-

sonin (2001, 50) mainitsemaa prosessin korkealaatuisuutta ja pyrin parhaani mukaan

säilyttämään tarkastelukulmana ulkopuolisen tutkijan näkökulman (Clarke 1999, 22).

7.3 Jatkotutkimusaiheet

Lastensuojelun avohuollon asiakirjoilla on merkittävä rooli vaikuttavuuden mittaami-

sessa sekä lastensuojelun monialaisen yhteistyön onnistumisessa. Sosiaalihuollon tietä-

myksen hallinnassa tulisi keskittyä yhä enenevissä määrin tietämyksen hallinnan pro-

sessimallin (Kuvio 6.) kahteen viimeiseen vaiheeseen, hallinnon työkaluihin sekä tilas-

toihin - tarkastella kuinka kansallisesti määritellyistä lastensuojelun avohuollon asiakir-

joista on tarkoitus louhia tietoa johtamisen ja kehittämisen tueksi. Eikä riitä, että asiakir-

joja tarkastellaan omina kokonaisuuksinaan, meidän tulisi löytää keinot sillata alkuarvi-

oinnin, suunnitelman, asiakaskertomuksen ja väli- /loppuarvioinnin tietoa sosiaalihuol-

lon kokonaisprosesseiksi, vaikuttavuuden näkökulmasta. Ennen kaikkea meidän tulisi

tarkastella edelleen lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän työssään hyö-

dyntämien suunnitelma-asiakirjojen vuorovaikutussuhdetta. Tarkastelua tulisi tehdä

vähintäänkin lastensuojelun asiakasperheiden sekä heistä kerättävän tiedon näkökulmas-

ta. Mielestäni myös asiakirjojen perhe-/yhteisösynteesin rakentamista ei vain perhetyön,

vaan koko lastensuojelun sosiaalityön näkökulmasta tulisi tutkia edelleen. Asiakirjojen

yhteistä, asiakasta uudella tavalla osallistavaa prosessointia ajatellen tulee kiinnittää

huomiota myös asiantuntijan ja asiakkaan välisiin vuorovaikutuksen merkityksellistämi-

sen häiriöihin. On selvää, että asiakkaan rooli suhteessa omiin asiakirjoihinsa on vahvis-

tumassa. Tällöin on erityisesti kiinnitettävä huomiota asiakirjoissa käytettävään kieleen.

78

Lisäksi lastensuojelun perhetyöllä on oma tapansa lähestyä sosiaalihuollon asiakasta.

Lastensuojelun perhetyön teoreettista taustaa ja dokumentaation rakentumista tulisi tut-

kia edelleen. Näyttäisi myös olevan syytä pohtia, vahvistammeko perhetyön identiteetin

rakentumista sosiaalityöntekijäidentiteettiin vai lähdemmekö kehittämään koulutusta

konstruktivistisen (social act) näkökulman suuntaan. Perhetyön vahvuudet lastensuoje-

lun sosiaalityön rinnalla näyttäisivät tutkimukseni valossa perustuvan kyseiseen näkö-

kulmaan.

79

LÄHTEET

Adams, R., Dominelli, L., Payne, M. 2009 (toim.): Social work. Themes, issues and critical debates. New York. Third edition, Palgrave Macmillan. Ailio, E., Hyppönen, K. 2011: Terminfo 4/2011. Sanastotyö tietokomponenttityön tuke-na 4:6. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.terminfo.fi/index.php?mid=2&pid =32&aid=2195 (Viitattu 09.04.2012). Ajdukovi , M. & Urbanc, K. 2009: Integriraju i pristup u socijalnom radu kao kontekst razumijevanja individual nog plana skribi. Ljetopis Socijalnog Rada / Annual of Social Work 2009, vol. 16, nro 3, 505-535. Alexanderson, K. 2006: Vilja Kunna Förstå om implementering av systematisk doku-mentation för verksamhetsutveckling i socialtjänsten. Filosofie doktorsexamen, Örebro universitet, institutionen för beteende-, social- och rättsvetenskap 20.04.2006. Arviointi sosiaalipalveluissa 2001: Katsaus arvioinnin peruskysymyksiin. Työpapereita 3/2001, Stakes, FinSoc, Helsinki. Askeland, G. & Payne, M. 1999: Authors and Audiences, Towards a Sociology of Case Recording. European Journal of Social Work, nro 1, 55 65. Bardy, M. (toim.) 2009: Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Bergmark, A. & Oscarsson, L. 2000: Sociala problem. Teoksessa Meeuwisse, A., Su-nesson, S., Swärd, H. 2000: Socialt arbete. En grundbok. Natur och kultur, Stockholm, 141-155. Brandt, S.C., Morbach, J., Miatidis, M., Theissen, M., Jarke, M. & Marquardt, W., 2008: "An ontology-based approach to knowledge management in design processes." Computers & Chemical Engineering, vol. 32, nro 1, 320-342. Buckley, H., Carr, N., Whelan, S. 2010: ‘Like walking on eggshells’: service user views and expectations of the child protection system. Child and Family Social Work vol. 16/2011, 101–110. Butler, I. & Hickman, C. 2011: Social Work with Children and Families, Getting Into Practice. Jessica Kingsley Publishers, London. Chandrasekaran, B., Josephson, J. R., Benjamins, V. R. 1999: What Are Ontologies, and Why Do We Need Them ? IEEE Intelligent Systems vol. 14, January/February, 20-26. Clarke, A. 1999: Evaluation Research: an Introduction to Principles, Methods and Prac-tice. Sage Publications. Dale, R. 1998: Evaluation Frameworks for Development Programmes and Projects, Sage, New Delhi.

80

Eräsaari, L. 2011: Sosiaalipalvelut käännöksen jälkeen. Julkaisussa Palola, E. & Karja-lainen, V. 2011 (toim.): Sosiaalipolittiikka. Hukassa vai uuden jäljillä. THL, Unigrafia Oy, Yliopistopaino, Helsinki, 181-203. Evans, D. 2008: Overview of Methods. Teoksessa Webb, C. & Ross, B. 2008 (toim.): Reviewing Research Evidence for Nursing Practice: Systematic Reviews, Blackwell Publishing, Oxford. Forsberg, H. 1998: Perheen ja lapsen tähden. Etnografia kahdesta lastensuojelun asian-tuntijakulttuurista. Väitöskirja, Tampereen yliopisto, Lastensuojelun keskusliitto, Saari-järvi. Frogner, L., Kullberg, C., Oscarsson, L. 2008: Kunskap och kvalitet i socialtjänsten. En kartläggning av förutsättningar för kvalitetsarbete och verksamhetsutveckling i Katrine-holms kommun, 2008:18. Guarino, N. 1995: Formal ontology and information systems. Teoksessa Formal ontol-ogy in information systems. Edited by Guarino Nicola, IOS Press. Guba, E. 1990: The alternative paradigm dialog. Teoksessa Guba, E. 1990 (toim.): The Paradigm Dialog, Sage, Newbury Park. Guba, E. & Lincoln, Y. 1989: Fourth Generation Evaluation. Sage, Newbury Park & New Delhi. Hall, C., Slembrouck, S., & Sarangi, S. 2006: Language Practices in Social Work, Cate-gorisation and Accountability in Child Welfare. Routledge, London. HE 252/2006: Hallituksen esitys Eduskunnalle lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liit-tyviksi laeiksi. HE 137/2010: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lastensuojelulain muuttamisesta. Heino, T. 1997: Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa, sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalipolitiikan laitos, Tutkimuksia 77, Stakes, Helsinki. Heino, T. 2007: Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheis-tä tilastolukujen takana. Stakesin työpapereita 30/2007, Helsinki. Heino, T. 2008: Lastensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, nykytila, haasteet ja kehittämisehdotukset. Stakesin työpapereita 9/2008, Helsinki.. Heino, T. 2009: Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa Bardy, M. 2009 (toim.): Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki, 52-75.

81

Heinonen, H. & Sinko, P. 2009: Sosiaalityöntekijät lastensuojeluprosessia johtamassa. Teoksessa Bardy, M. 2009 (toim.): Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoin-nin laitos, Helsinki, 89-100. Helkama, K., Myllyniemi, R., Liebkind, K. 2007: Johdatus sosiaalipsykologiaan. Edita, Helsinki. Holloway, M. 2009: Planning. Teoksessa Adams, R., Dominelli, L., Payne, M. 2009 (toim.): Social work. Themes, issues and critical debates. Third edition, Palgrave Mac-millan, New York, 229-243. Horsma, T. & Jauhiainen, E. 2004 (toim.): Sosiaalihuollon tehtävä- ja ammattirakenteen kehittämisprojektin loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö, Sosiaali- ja terveysmi-nisteriön selvityksiä 2004/10, Helsinki. Hotti, V., Huttunen, R., Kajander, A., Lehmuskoski, A., Ojala, M., Taskinen, T., Tiiho-nen, T. 2008: Tietämyksenhallinta ja ontologiat sosiaalihuollon näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysalan tietoyhteiskuntayksikön julkaisuja, raportteja 11/2008, Stakes. Huuskonen, S., Korpinen, J., Pösö, T., Ritala-Koskinen, A., Vakkari, P. 2010a: Kolme polkua lastensuojelun avohuollon organisatorisessa muistissa. Yhteiskuntapolitiikka [1455-6901] 2010/6, 650-658. Huuskonen, S., Korpinen, J., Ritala-Koskinen, A. 2010b: Lastensuojelun avohuolto ja seurannan selonteot. Teoksessa Pohjola, A., Kääriäinen, A., Kuusisto-Niemi, S. 2010 (toim.): Sosiaalityö, tieto ja teknologia. PS –kustannus, Jyväskylä, 319-347. Huuskonen, S. & Vakkari, P. 2010: Client Information System as an Everyday Informa-tion Tool in Child Protection Work. Information Interaction in Context Symposium 2010: New Brunswick, NJ, USA. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.uta.fi/ laitokset/infim/tutkimuskeskus/tutkimusryhmat/fire/projects/childinfo/huuskonenvak- karitool.pdf (Viitattu 09.04.2012). Hyvönen, E. 2005: Miksi asiasanastot eivät riitä vaan tarvitaan ontologioita? TKK Vies-tintätekniikka ja Helsingin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos, Tieteellisten kirjasto-jen atk-yksikkö vol. 2, 4. artikkeli, Tietolinja, Helsinki. Hyvönen, E. 2008: FinnONTO-malli kansallisen semanttisen webin sisältöinfrastruk-tuurin perustaksi - visio ja sen toteutus. TKK viestintätekniikan laitos ja Helsingin yliopisto, tietojenkäsittelytieteen laitos. Häkälä, N., Hänninen, H., Miettinen, A., Röppänen, P., Viinikainen, H. 2011: Lastensuojelun toimintaprosessit. Toimintaprosessien kuvauksia 13.09.2011, Versio 2.0, Sosiaalialan tietoteknologiahanke. Juhila, K. 2006: Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina, sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino, Tampere. Karvinen, S. 2000: Hajoaako sosiaalityö? – Havaintoja sosiaalityön ammatillisesta asiantuntijuudesta. Teoksessa Nurminen, E. 2000 (toim.): Sosiaalityö Ristipaineissa. Yliopistopaino, Helsinki, 141-156. (julkaistu alunperin teoksessa Metteri 1996 (toim.):

82

Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityön vuosikirja, Edita, Helsinki, 32-50.) Karvonen, M., Takala, S., Suhonen, A. 2009: Lastensuojelun tieto –hankkeen alueellisten loppuraporttien yhteenveto 1.2.2008 – 28.2.2009.[Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/File/04d1f2ed-3a22-495b-9e76-cc4647970bac /Lastensuojelun+tieto-hankkeen+alueellisten+loppuraporttien+yhteenveto.pdf (Viitattu 09.04.2012). Kaste 2012: Kaste-ohjelmalla vähennetään ihmisten eriarvoisuutta ja uudistetaan sosiaa-li- ja terveydenhuollon palveluja. 05.03.2012. Esitteitä 2012. Sosiaali- ja terveysminis-teriö. Kilpeläinen, A. & Sankala, J. 2010: e-Osaaminen sosiaalityön asiantuntijuutta rakentamassa. Teoksessa Pohjola Anneli, Kääriäinen Aino & Kuusisto-Niemi Sirpa 2010 (toim.): Sosiaalityö, tieto ja teknologia. Ps-Kustannus, Jyväskylä, 271-290. Kivelä, A. & Hyvönen, E. 2002: Ontological Theories for the Semantic Web. Teoksessa Hyvönen, Eero 2002 (toim.): Semantic Web Kick-Off in Finland, Vision, Technologies, Research, and Applications. HIIT Publication, Helsinki, 111–136. Kivinen, T. 1994: Valikoituminen lastensuojelun asiakkaaksi, näkökulmia asiakkuuden määrittymiseen. Tutkimuksia 45, Stakes, Helsinki. Koivisto, J. 2006: Sosiaalialan näyttökeskustelu: miten sosiaalisten interventioiden vaikuttavuus osoitetaan? Janus 2006 vol. 14 nro 1, 53-60. Korkiakangas, M. 2005: Perheen voimavaroja etsimässä – tapaustutkimus asiakaslähtöi-sistä työorientaatioista lastensuojelun perhetyössä, lapsi- ja nuorisososiaalityön lisensi-aattityö. Lapin yliopisto, Rovaniemi. Koskiluoma, K. 2012: Ylisosiaalineuvos tuli keulakuvaksi. Talentia vol. 2/2012, 28-31. Koskinen, R. 2011: Asiakastietojärjestelmän muutos lakisääteisessä lastensuojelun sosi-aalityössä – jännitteistä toimijuutta. Pro gradu –tutkielma, Helsingin yliopisto, valtiotie-teellinen tiedekunta, sosiologia. Kuronen, M. & Lahtinen, P. 2010: Supporting families: the role of family work in child welfare. Teoksessa Kröger, T., Forsberg, H., 2010: Social work and child welfare poli-tics: through Nordic lenses. The Policy press, London. Kuoppala, T. & Säkkinen, S. 2010: Lastensuojelu 2009. Tilastoraportti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Stakes, Helsinki. Kuusisto-Niemi, S. & Kääriäinen, A. 2005: Hiljaisen tiedon vallasta näkyvän tiedon valtaan – puheenvuoro tiedon näkyväksi tekemisen puolesta. Janus 2005 vol. 13 nro 4, 452 – 460. Kuusisto-Niemi, S. & Lehmuskoski, A. 2010: Asiakastiedon kuvausmenetelmät sosiaa-lityössä. Teoksessa Pohjola, A., Kääriäinen, A. & Kuusisto-Niemi, S. 2010 (toim.): So-siaalityö, tieto ja teknologia. PS –Kustannus, Jyväskylä, 47-77.

83

Kuusisto-Niemi, S. & Saranto, K. 2008: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto oppiaineena ja tieteenalana: kehityskulkuja ja näköaloja. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät, työpapereita 19/2008, Stakes. Kuusisto-Niemi, S. & Saranto, K. 2009: Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta - Paradigma tieteenalan perustana. Health and Human Services Informatics - Paradig-matic basis. Finnish Journal of eHealth and eWelfare 2009 nro 1. Kääriäinen, A. 2007: Epävarmuuden sieto ja kirjoitettu tieto sosiaalityössä. Teoksessa Vuori Jaana & Nätkin Ritva 2007 (toim.): Perhetyön tieto. Vastapaino, Tampere, 247-265. Kääriäinen, A., Leinonen, A. & Metsäranta, H. 2006: Lastensuojelutyön dokumentointi, opastusta ja ideoita käytäntöön. Yliopistopaino, Helsinki. Laaksonen, M., Kuusisto-Niemi, S., Saranto, K. 2009: Sosiaalityön tiedonhallinnan tut-kimus – kirjallisuuskatsaus tutkimusmetodina. Kuopion yliopisto, terveyshallinnon ja -talouden laitos, Finnish Journal of eHealth and eWelfare, vol 2, nro 1, 26-32. Laaksonen, M., Kääriäinen, A., Penttilä, M., Tapola-Haapala, M., Sahala, H., Kärki, J. Jäppinen, A. 2011: Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa, opastusta asiakastie-don käyttöön ja kirjaamiseen. THL:n raportti 54/2011. Laaksonen, M., Suhonen, M., Suhonen, S. 2012: Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto ja Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto. THL:n raportti 1/2012. Lastensuojelu 2010. THL, tilastot ja rekisterit. Tilastoja aiheittain. Lapsuus ja perhe. Liitetaulukko 2. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.stakes.fi/FI/tilastot/aiheit- tain/Lapsuusjaperhe/lastensuojelu.htm (Viitattu 09.04.2012). Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset 2010: Sosiaaliportti.[Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/File/c23e4cee-ea10-47c0-9eba9bff9e06e2bc/ Lastensuojelun+kansallinen+laatusuositus.pdf (Viitattu 05.05.2012). Lastensuojelun käsikirja 2011: Verkkopalvelu sosiaalialan ammattilaisille. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/Lastensuojelu/ (Viitat-tu 09.04.2012). Latvala, P. 2002: Onnistuneet perheet. Teoksessa Niemi, Helena (toim.) 2002: Mitä on Alvari-perhetyö? Ensi ja turvakotien liiton julkaisu 32. Lehmuskoski, A. & Kuusisto-Niemi, S. 2008: Sosiaalialan sanasto asiakastietojärjes-telmää varten, Sosiaalialan tietoteknologiahanke, raportteja 30/2008, Stakes, Helsinki. Lehmuskoski, A. & Suhonen, S. 2011: Sanastotyö sosiaalihuollossa.[Verkkodoku-mentti] Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/File/61903d4f-9fa2-4111-9a83-70cea80ef652/Lehmuskoski+ja+Suhonen.pdf (Viitattu 03.05.2012).

84

Leung, Z. 2009: Knowledge management in Social Work, Types and Processes of Knowledge Sharing in Social Service Organizations. British Journal of Social Work vol. 29, 693-709. Lonne, B., Parton, N., Thomson, J., Harries, M. 2009: Reforming child protection. Routledge, London & New York. Meriläinen, O. 2011: Sanastotyö THL:ssä. 12.5.2011. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.helsinki.fi/kirjasto/terkko/merilainen.pdf (Viitattu 03.05.2012). Metsämuuronen, J. 2006: Metodologian perusteet ihmistieteessä. Teoksessa Metsämuu-ronen, J. (toim.) 2006: Laadullisen tutkimuksen käsikirja, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. Miettinen, T. 2000: Sosiaalityön raportointi – kohti vuorovaikutteista raportointia. Suomen Kuntaliitto, Kuntaliiton Painatuskeskus, Helsinki. Mischen, P. 2008: The Impact of Child and Family Service Reviews on Knowledge Management. Child Welfare, nro 87 vol 5, 125-143. Myllärniemi, A. 2007: Lastensuojelun avohuollon perhetyö ammattikäytäntönä – jäsennyksiä perhetyöstä toimintatutkimuksen valossa. Heikki Waris –instituutti, Soccan ja Heikki Waris –instituutin julkaisusarja 6/2007. Mäkelä, M., Kaila, M., Lampe, K., Teikari, M. 2007 (toim.): Menetelmien arviointi ter-veydenhuollossa. Duodecim, Helsinki. Määttänen, P. 1995: Filosofia, johdatus peruskysymyksiin. Gaudeamus, Jyväskylä. Noy, N. & Mc. Guinness, D. 2001: Ontology Development 101: A Guide to Creating Your First Ontology''. Stanford Knowledge Systems Laboratory Technical Report KSL-01-05 and Stanford Medical Informatics, Technical Report SMI-2001-0880, 1-25. Nuopponen, A. 1999: Mihin terminologian teoriaa ja menetelmiä voidaan käyttää. Verkkodokumentti 1-7. Julkaistu teoksessa Toimikunnista termitalkoisiin. 25 vuotta sanastotyön asiantuntemusta 1999: Tekniikan sanastokeskus. Helsinki, 91–98. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://lipas.uwasa.fi/~atn/papers/artikkelit/Linked Documents/Nuopponen_Menetelma_TSK99.pdf (Viitattu: 08.04.2012). Oper 2011: Toimintasuunnitelma, Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon operatii-visen ohjauksen yksikkö, toimintasuunnitelma vuodelle 2011, 31.05.2011, Versio 1.0. Oranen, M. 2006: Tutkimista ja tunnustelua - Lastensuojelun alkuarvioinnin käytäntöjä, malleja ja kehittämissuuntia, lastensuojelun kehittämisohjelma, alkuarviointi ja avo-huolto-työryhmän loppuraportti 22.3.2006. Oscarsson, L. 2009: Kraven på evidensbasering och dess implikationer för praktiken. Julkaisussa Missbruk och behandling Gamla problem – nya lösningar? Socialtjänstfo-rum – ett möte mellan forskning och socialtjänst. En konferens i Göteborg 21–22 april 2009, 39-42. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.fas.se/upload/dokument/pub-

85

liaktioner/pdf/missbruk.pdf (Viitattu: 06.04.2012). Parton, N. 2008: Changes in the Form of Knowledge in Social Work: From the ‘Social’ to the ’Informational’? British Journal of Social Work vol. 38 nro 2, 253–269. Pekkarinen, E. 2010: Sosiaalialan arvojohtajat ja muutoksen managerit, laadullinen kat-saus sosiaalialan johtamisen tutkimuksesta. Avauksia 7/2010, THL. Perhetutkimus 2012: Jyväskylän yliopiston www- sivut. [Verkkodokumentti] Saatavis-sa: https://www.jyu.fi/ytk/laitokset/perhetutkimus/yleisesittely (Viitattu 01.05.2012). Pohjola, A. 2007: Merkintöjä sosiaalityön asiantuntijuudesta. Teoksessa Vesterinen Kerttu 2007 (toim.): Kiitos kysymyksestä, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuk-sen julkaisusarja 27, Oy Sevenprint Ltd., Rovaniemi, 6-18. Pohjola, A., Kääriäinen, A. & Kuusisto-Niemi, S. 2010 (toim.): Sosiaalityön, tiedon ja teknologian kohtaamisia. Teoksessa Sosiaalityö, tieto ja teknologia. PS –kustannus, Jyväskylä, 9-20. Poikela, R. 2010: Asiakassuunnitelma asiakaslähtöistä auttamista tavoitteellistamassa, kohteen rakentumisen moniääninen menetelmä. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, sosiaa-litieteiden laitos. Pösö, T. 2007: Lastensuojelun puuttuva tieto. Teoksessa Vuori, J. & Nätkin, R. 2007 (toim.): Perhetyön tieto, Vastapaino, Tampere. Rantala, A. 2002: Perhekeskeisyys - puhetta vai todellisuutta, työntekijöiden käsitykset yhteistyöstä erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheen kanssa. Väitöskirja, Jyväskylän yliopisto. Rajavaara, M. 1992: Tavallisesta perheestä tapaukseksi, sosiaalitoimiston asiakastyö arvioinnin kohteena. Gummerus, Jyväskylä. Rajavaara, M. 1999: Arviointitutkimuksen hyödynnettävyys. Teoksessa Eräsaari, R., Lindqvist, T., Mäntysaari, M., Rajavaara, M. 1999 (toim.): Arviointi ja asiantuntijuus, Gaudeamus, Helsinki, 31–53. Reijonen, M. 2005: Voimaa perhetyöhön, arjen tuki ja ammatilliset verkostot. PS –Kustannus, Keuruu. Riihimäki, E. 2011: Lastensuojelun perhetyön kirjaaminen. Opinnäytetyö 2/ 2011, sosi-aalialan koulutusohjelma, palveluohjauksen ja sosiaalityön vaihtoehtoiset ammattiopin-not, Tampereen ammattikorkeakoulu. Rissanen, S. & Lammintakanen, J. 2011: Politiikka ja strategia sosiaali- ja terveysjoh-tamisessa. Teoksessa Rissanen, S. & Lammintakanen, J. (toim.): Sosiaali- ja terveysjoh-taminen. WSOYpro Oy, Helsinki, 39-58. Ristimäki, T., Seppälä, J., Sariola, H., Varsa, M. 2008: Lastensuojelulain toteutuminen, Lastensuojelun keskusliitto, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

86

Ritala-Koskinen, A. 2010: Perhe dokumentoinnin haasteena lastensuojelussa, informaa-tiotutkimuksen päivät 21.- 22. lokakuuta, Tampere. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http: //ojs.tsv.fi/index.php/inf/article/viewFile/3602/3354 (Viitattu 03.05.2012). Robson, C. 2001: Käytännön arvioinnin perusteet: opas evaluaation tekijöille ja tilaajil-le. Tammi. Ronnby, A. 2006: Det sociala arbetets konst. Sosiaalitieto 6-7/2010. Rousu, S. 2008: Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Janus vol. 16 nro 2, 175-184. Russell, C. 2005: An overview of the integrative review. Progress in Transplantation, March 2005. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://findarticles.com/p/articles/mi_qa 4117/is_200503/ai_n13476203/ (Viitattu 03.05.2012). Saint-Jacques, M-C.,Drapeau, S., Lessard, G.,Beaudoin, A. 2006: Parent Involvement Practices in Child Protection: A Matter of Know-How and Attitude, Child and Adoles-cent Social Work Journal, vol. 23, nro 2, April 2006, 196-215. Saranto, K. & Kuusisto-Niemi, S. 2012: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon paradigma. Finnish Journal of eHealth and eWelfare, vol 4, nro 2. Sarvimäki, P. & Siltaniemi, A. (toim.) 2007: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007/14. Satka, M. 1994: Sosiaalinen työ peräänkatsojamiehestä hoivayrittäjäksi. Teoksessa Jaakkola, J., Pulma, P., Satka, M. & Urponen, K. 1994: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosi-aaliturva, suomalaisen sosiaaliturvan historia, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 261-339. Satka, M. 1999: Tasavertaistuvaa tiedontuotantoa kohti? Sosiaalityön tutkimuksen läh-tökohtia, Janus 1999 vol. 4, 373–378. Satka, M. 2011: Kvalitatiivinen arviointi ja sosiaalipalvelutyön vaikuttavuuden osoit-taminen. Julkaisussa Granholm, C., Juvonen, T., Jäppinen, M. (toim.) 2011: Talentia-lehti, Sosiaalityön tutkimuksen seura, Tutkiva sosiaalityö, Sosiaalityön paikka tietees-sä ja yhteiskunnassa, 4-9. Saurama, E., Hållman, H., Nousiainen, K. 2008: Esipuhe. Julkaisussa: Muukkonen, T. 2008 (toim.): Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Pääkaupunkiseudun sosiaa-lialan osaamiskeskus SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja 17/ 2008, 12-13. Shaw, I. 1999: Evidence for Practice. Teoksessa Shaw, I. & Lishman, J. (toim.) 1999: Evaluation and Social Work Practice, Sage, London, 14-40. Sinkkonen, S. & Kinnunen, J. 1994: Arviointi ja seuranta julkisella sektorilla. Kuopion yliopiston julkaisuja E, yhteiskuntatieteet 22, Kuopio.

87

Sinko, P. 2005: Sosiaalityön näkökulmia lastensuojelulain uudistamiseen. Substanssi-ryhmän raportti 31.3.2005. Lastensuojelun kehittämisohjelma, sosiaali- ja terveysminis-teriö, Lastensuojelulain uudistaminen-osio, Helsinki. Sipilä, J. 1996: Asiantuntija ja johtaja, miten hallitset nämä kaksi roolia? Toinen pai-nos, Ekonomia, Porvoo. Sipilä, A. 2011: Sosiaalityön asiantuntijuuden ulottuvuudet - Tiedot, taidot ja etiikka työntekijöiden näkökulmasta kunnallisessa sosiaalityössä. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Social Sciences and Business Studies nro 28, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Kuopio. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto, versio 1.0, 2011.06.07. Sosiaaliportti 2012: Perhetyö, perhetyö avohuollon tukitoimena. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/avo-huolto/muuttukitoimet/perhetyo/ (Viitattu 09.04.2012). Stanley, T. 2010: ‘Child in Need’ Plans: Tools for Family Empowerment Practice. So-cial work in action vol. 22 nro 3, june, 155-165. STM 2010: Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen, sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän väliraportti. STM:n selvityksiä 2010/19. Talentian linjaukset 2012: Talentian linjaukset sosiaalihuollon henkilöstön mitoittami-sesta. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.talentia.fi/files/87/Mitoituksen_lin-jaus.pdf (Viitattu 09.04.2012). Tang, S. 2011: Foundational Paradigms of Social Sciences, Philosophy of the Social Sciences vol. 41 nro 2, 211–249. Taskinen, S. 2007: Lastensuojelulaki (417/2007) soveltamisopas, Gummerus Kirjapaino Oy, Vaajakoski. Tenhunen, E., Hämäläinen, P., Kärki, J., Väinälä, A. 2006: Sosiaaliala ja sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologiakehitys. Työpapereita 2006/18, Sosiaali- ja terveysalan tietoyhteiskuntayksikkö, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. THL 2012. Tietorakenteet ja luokitukset yksikkö.[Verkkodokumentti] Saatavissa: http://sty.stakes.fi/FI/index.htm (Viitattu 03.05.2012). Tirkkonen, K. 1990: ATK Pohjoismaiden sosiaalityössä. Sosiaalityöntekijä 4/1990. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009: Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002: Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.tenk.fi/hyva_tieteellinen_ kaytanto/htkfi.pdf (Viitattu 21.05.2012).

88

Tyuse, S., Hong, P., Stretch, J. 2010: Evaluation of an Intensive In-Home Family Treatment Program to Prevent Out-Of-Home Placement. Journal of Evidence-Based Social Work, vol. 7, 200–218. Töttö, P. 1999: Pirullinen positivismi, kysymyksiä laadulliselle tutkimukselle. Jyväsky-län yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö ja yliopistopaino, Jyväskylä. Ukkola, E. 2007: Lapsen osallisuuden vahvistaminen lastensuojelun huoltosuunnitelma-työssä. Pro gradu –tutkielma, Kuopion yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, so-siaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos, sosiaalityö. Uusimäki, M. 2005: Perhetyö palvelujärjestelmässä. Teoksessa Reijonen, M. 2005: Voimaa perhetyöhön, arjen tuki ja ammatilliset verkostot, PS –Kustannus, Keuruu, 17-38. Valvira 2012. Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.valvira.fi/ valvra/lehdistotiedotteet/kohti_yhdenmukaisempaa_vaikuttavampaa_ja_lapinaky-vampaa_sosiaali-_ja_terveydenhuollon_valvontaa (Viitattu 21.05.2012). van Harmelen, F., Broekstra, J., Christiaan F., ter Horst, H., Kampman, A., van der Meer, J., Sabou, M. 2001: Ontology-based Information Visualisation, Information Vi-sualisation. Proceedings, Fifth International Conference on [0-7695-1195-3], 546-554. Vataja, K., Seppänen-Järvelä, R., Vanhanen, T. 2007: Sosiaalitoimisto työympäristönä, sosiaalitoimistojen tarkastelua työyhteisöjen ja työn organisoinnin näkökulmasta. Yh-teiskuntapolitiikka vol. 72 nro 4, 357-370. Vedung, E. 1997: Public Policy and Program Evaluation. Transaction Publishers, New Brunswick. Vedung, E. 2004: Arviointiaallon muodot ja suunnat. Yhteiskuntapolitiikka vol. 69 nro 3, 242-250. White, S., Hall C., Peckover, S. 2009: The Descriptive Tyranny of the Common Assessment Framework: Technologies of Categorization and Professional Practice in Child Welfare. British Journal of Social Work vol. 39 nro 7, 1197–1217. Whittermore, R. & Knalf, K. 2005: Methodological issues in nursing research: The in-tegrative review: updated methodology. Journal of Advanced Nursing vol. 52 nro 2, 546-553.

Williamson, E. & Gray, A. 2011: New roles for families in child welfare: Strategies for expanding family involvement beyond the case level. Children and Youth Services Re-view vol. 33, 1212–1216.

Virkkunen, J., Engeström, Y., Miettinen, R. 2007: Sosiaalihuollon kehittämistoiminnan tulevaisuus, projekteista konseptikehittämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityk-siä 2007/49.

89

Väestörekisterikeskus 2011. Tilastokeskus. Tuotteet ja palvelut. Suomi lukuina. Väestö. [Verkkodokumentti] Saatavissa: http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#suu-rimmat (Viitattu 23.11.2011).

Väinälä, A. 2010a: Sosiaalipalvelujen luokittelu – case Helsingin sosiaalivirasto. Teok-sessa Pohjola, A., Kääriäinen, A. & Kuusisto-Niemi, S. 2010 (toim.): Sosiaalityö, tieto ja teknologia, PS –kustannus, Jyväskylä.

Väinälä, A., Kärki J., Suhonen, A. & Väyrynen, R. 2010b (toim.): Selvitys palvelukoh-taisista asiakastiedoista lastensuojelun, kasvatus- ja perheneuvonnan sekä koulun sosi-aalityön tehtävissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Yliopistopaino, Helsinki. LAINSÄÄDÄNTÖ L 710/1982. Sosiaalihuoltolaki L 812/2000. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista L 272/2005. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista L 417/2007. Lastensuojelulaki L 668/2008. Laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta L 634/2011. Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta JULKAISEMATTOMAT LÄHTEET Ojala, M. 2012: Sosiaali- ja terveydenhuollon tietämyksen hallinta –luento 12.01.2012. Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto.

1

LIITE 1. Tutkimukseen hyväksytyt artikkelit ja julkaisut aakkosjärjestyksessä (osa 1)

Karvonen, M

., Takala, S., Suhonen, A

.

Huuskonen, S. , V

akkari, P.

Huuskonen, S. &

Korpinen, J.

& Pösö, T. &

Ritala-

Koskinen, A

. &

Vakkari, P.

Heino, T.

Butler, I., H

ickman, C

.

Buckley, H

., Carr, N

. ja Whe-

lan, S.

Bardy, M

. (toim.)

Tekijä

Lastensuojelun tieto –hankkeen alueellisten loppuraporttien yhteenveto 1.2.2008 – 28.2.2009

Client Inform

ation System as an Everyday Infor-

mation Tool in C

hild Protection Work

Kolm

e polkua lastensuojelun avohuollon organisatorisessa m

uistissa

Lastensuojelun avohuolto ja perhetyö: kehitys, ny-kytila, haasteet ja kehittäm

isehdotukset. Selvitys lastensuojelun kehittäm

isohjelmalle

Social Work w

ith Children and Fam

ilies: Getting

Into Practice

‘Like walking on eggshells’: service user view

s and expectations of the child protection system

Lastensuojelun ytimissä

Nim

i

2009

2010

2010

2008

2011

2010

2009

Vuosi

ULK

O_2

SUA

_13

SUA

_11

ASTU

_4

SUA

_4

ASTU

_2

ASTU

_11

Tunnus

Suomi

Suomi

Suomi

Suomi

Englanti

Irlanti

Suomi

Maa

2

LIITE 1. Tutkimukseen hyväksytyt artikkelit ja julkaisut aakkosjärjestyksessä (osa 2)

Pohjola, A., K

ääriäinen, A. ja

Kuusisto-N

iemi, S. (toim

.)

Myllärniem

i, A.

Mischen, P.

Lonne, B., Parton, N

., Thom-

son, J., Harries, M

.

Kuoppala, T., Säkkinen, S.

Kuronen, M

., Lahtinen, P. te-oksessa K

röger, T., Forsberg, H

.

Koskinen, R

.

Tekijä

Sosiaalityö, tieto ja teknologia

Lastensuojelun avohuollon perhetyö amm

attikäy-täntönä – jäsennyksiä perhetyöstä toim

intatutki-m

uksen valossa

The Impact of C

hild and Family

Service Review

s on Know

ledge Managem

ent

Reform

ing child protection

Lastensuojelu 2009

Social work and child w

elfare politics: through N

ordic lenses. Supporting families: the role of fam

-ily w

ork in child welfare

Asiakastietojärjestelm

än muutos

lakisääteisessä lastensuojelun sosiaalityössä – jännitteistä toim

ijuutta

Nim

i

2010

2007

2008

2009

2010

2010

2011

Vuosi

ASTU

_5

ASTU

_12

SUA

_10

SUSU

_5

ULK

O_1

SUA

_14

SUA

_8

Tunnus

Suomi

Suomi

Yhdysvallat

Englanti

Suomi

Suomi

Suomi

Maa

3

LIITE 1. Tutkimukseen hyväksytyt artikkelit ja julkaisut aakkosjärjestyksessä (osa 3)

Saint-Jacques, M-C

.,Drapeau,

S., Lessard, G.,B

eaudoin, A.

Rousu, S.

Ronnby, A

.

Ritala-K

oskinen, A.

Ristim

äki, T., Sariola, H.,

Seppälä, J., Varsa, M

.

Riihim

äki, E.

Poikela, R.

Tekijä

Parent Involvement Practices

in Child Protection: A

Matter

of Know

-How

and Attitude

Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organi-saatiossa

Det sociala arbetets konst

Perhe dokumentoinnin haasteena

lastensuojelussa

Lastensuojelulain toteutuminen

Lastensuojelun perhetyön kirjaaminen

Asiakassuunnitelm

a asiakaslähtöistä auttamista ta-

voitteellistamassa. K

ohteen rakentumisen m

oniää-ninen m

enetelmä.

Nim

i

2006

2008

2006

2010

2008

2011

2010

Vuosi

ASTU

_6

SUA

_9

SUA

_12

ASTU

_9

ULK

O_10

SUA

_17

SUA

_6

Tunnus

Suomi

Suomi

Suomi

Suomi

Suomi

Suomi

Suomi

Maa

4

LIITE 1. Tutkimukseen hyväksytyt artikkelit ja julkaisut aakkosjärjestyksessä (osa 4)

William

son, E., Gray, A

.

Vataja, K

., Seppänen-Järvelä, R

., Vanhanen, T.

Stanley, T.

Sarvimäki, P., Siltaniem

i, A.

Tekijä

Lastensuojelun kansalliset laatusuositukset

Talentian linjaukset sosiaalihuollon henkilöstön m

itoittamisesta

New

roles for families in child w

elfare: Strategies for expanding fam

ily involvement

beyond the case level

Sosiaalitoimisto työym

päristönä Sosiaalitoim

istojen tarkastelua työyhteisöjen ja työn organisoinnin näkökulm

asta

‘Child in N

eed’ Plans: Tools for Family

Empow

erment

Sosiaalihuollon amm

atillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus

Nim

i

2010

2011

2007

2010

2007

Vuosi

ULK

O_3

ULK

O_5

ASTU

_10

ASTU

_8

SUA

_16

ULK

O_12

Tunnus

Suomi

Suomi

Yhdysvallat

Suomi

Englanti

Suomi

Maa

5

LIITE 2. Suunnitelmien välisten suhteiden tarkastelu kuntien www-sivuilta

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, luku 6, menettelysäännöksiä 30§ Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma, jollei asiak-kuus pääty lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen tai kysymyksessä ole tilapäinen neu-vonta ja ohjaus. Asiakassuunnitelma on laadittava ja tarkistettava, ellei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä lapsen ja huoltajan sekä tarvittaessa lapsen muun laillisen edustajan, vanhemman, muun lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavan taikka lapselle läheisen henkilön sekä lapsen huoltoon keskeisesti osallistuvan tahon kanssa. Asiakassuunnitel-maan kirjataan ne olosuhteet ja asiat, joihin pyritään vaikuttamaan, lapsen ja hänen per-heensä tuen tarve, palvelut ja muut tukitoimet, joilla tuen tarpeeseen pyritään vastaamaan, sekä arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Asiakassuunnitelmaan on kirjattava myös asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä. Asiakassuunnitelma on tarkistettava tarvittaessa, kui-tenkin vähintään kerran vuodessa. kunta A: ”Asiakassuunnitelma luo perustan yhteistyölle lapsen hyväksi. Jos lapsi tarvit-see lastensuojelun apua, tehdään hänelle asiakassuunnitelma. Sen tekee lapsen asi-oista vastaava sosiaalityöntekijä yhdessä lapsen, sekä tämän vanhempien/huoltajien kanssa. Työparina sosiaalityöntekijällä on usein sosiaaliohjaaja. Suunnitelmassa kuva-taan lapsen ja perheen palvelujen ja tuen tarve sekä olosuhteet ja asiat, joihin pyri-tään vaikuttamaan.”

kunta A: ”Työskentelyn tavoitteet nuoren ja perheen kanssa perustuvat alueen sosi-aalityöntekijän laatimaan asiakassuunni-telmaan. Nuori, perhe, sosiaalityöntekijä ja vastuuohjaajat sitoutuvat neuvotteluissa yhteisesti sovittuihin asioihin. Perheiden tilannetta, tuen tarvetta ja palveluiden määrää arvioidaan yhdessä asiakkaan kanssa säännöllisin väliajoin.” Suunnitel-mallisuus ilmenee, samoin se, että perhetyö kirjataan asiakassuunnitelmaan.

kunta B: ”Lastensuojelun asiakkaana per-hettä voidaan auttaa avohuollon sosiaali-työn keinoin yhteisesti sovittujen tavoittei-den mukaisesti. Jokaiselle asiakkaalle nime-tään vastuusosiaalityöntekijä ja mikäli asi-akkuus jatkuu tarpeen selvityksen jälkeen, laaditaan asiakassuunnitelma.”

kunta B: ”Lastensuojelun perhetyö poh-jautuu perheen kanssa yhdessä tehtävään kirjalliseen suunnitelmaan ja arviointiin.”

kunta C: Ei mainintaa asiakassuunnitelmas-ta

kunta C: ”Lastensuojelun perhetyö edel-lyttää lastensuojelun asiakkuutta. Työ suunnitellaan aina yhdessä sosiaalityönte-kijän kanssa.”

kunta D: Työ perustuu perheen kanssa yh-dessä laadittuun suunnitelmaan

kunta D: ”Perhetyö on yksilöllistä, suun-nitelmallista ja tavoitteellista ja se tehdään yhdessä perheen, perhetyöntekijän ja sosi-aalityöntekijän kanssa. Perhetyön suunni-telma tehdään yhdessä perheen kanssa.”

kunta E: Ei mainintaa asiakassuunnitelmas-ta.

kunta E: ”Perhetyön asiakkaaksi tullaan oman asuinalueen sosiaalityöntekijän kaut-ta. Työ perustuu asiakkaan kanssa yhdessä

6

tehtyyn suunnitelmaan ja siinä määriteltyi-hin tavoitteisiin.”

kunta F: Suunnitelmallinen muutostyö ja asiakassuunnitelma mainitaan prosessikuva-uksessa.

kunta F: ”Lastensuojelun perhetyö tarjo-aa avohuollollista tukea lastensuojelun asiakasperheille. Lastensuojelun perhetyön palvelutarpeen arviointi tehdään yhteis-työssä sosiaalityöntekijän kanssa. Työsken-telyn tavoitteet suunnitellaan yhdessä per-heen kanssa ja asiakkuuden kesto on per-hekohtainen.”

kunta G: ”Tukitoimia suunnitellaan ja to-teutetaan yhteistyössä lapsen ja vanhempien kanssa. Tukitoimia järjestetään asiakas-suunnitelman perusteella ja niistä päättää sosiaalityöntekijä.”

kunta G: ”Perhetyö toteutetaan perheen kanssa yhdessä tehdyn perhetyösuunnitel-man mukaisesti. Perhetyössä lasten hyvin-vointi on etusijalla. Perhetyöllä halutaan saada myönteistä muutosta lapsen tilantee-seen.”

kunta H: Ei mainintaa asiakassuunnitel-masta.

kunta H: ”Työskentelyn aloittamisesta, työskentelyjakson pituudesta, seurannasta ja arvioinnista päätetään yhdessä lasten-suojelun sosiaalityöntekijän ja perheen kanssa.” Suunnitelmallisuus ilmenee.

kunta I: Ei mainintaa asiakassuunnitelmas-ta.

kunta I: ”Perhetyössä työskennellään perheen kotona. Perhetyö on lastensuoje-lun avohuollon tukitoimi. Työ perustuu yhdessä perheen, sosiaalityöntekijän ja perhetyöntekijän kanssa laadittuun suunni-telmaan. Perhetyö edellyttää perheen si-toutumista työskentelyyn.”

kunta J: ”Lastensuojelutarpeen selvityksen valmistumisen jälkeen sosiaalityöntekijä päättää, jatkuuko lastensuojelun asiakkuus vai ei. Mikäli asiakkuus jatkuu lastensuoje-lussa, sosiaalityöntekijä tekee yhdessä per-heen kanssa asiakassuunnitelman, jonka mukaisesti lasta ja perhettä tuetaan avo-huollon tukitoimenpiteillä.”

kunta J: Ei mainintaa perhetyöstä tai suunnitelmasta.

kunta K: Ei mainintaa asiakassuunnitel-masta.

kunta K: ”Perhetyö on lastensuojelun tukitoimi, jossa perheen kanssa yhdessä etsitään ja vahvistetaan perheen voimava-roja… Työskentely on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Asiakkaaksi tullaan lasten- ja lapsiperheiden palvelujen sosiaalityön-tekijän ohjaamana.”

7

kunta L: Ei mainintaa asiakassuunnitelmas-ta.

kunta L: ”Perhetyöhön ohjaudutaan sosi-aalityöntekijän kautta silloin, kun on huol-ta lapsen kasvusta, kehityksestä ja hyvin-voinnista sekä vanhemmuudesta. Perhe-työstä tehdään aina suunnitelma, kirjaukset sekä loppupalaute.”

kunta M: ”Lastensuojelun asiakkaana ole-valle lapselle tehdään asiakassuunnitelma, johon kirjataan, mihin asioihin ja millä ai-kataululla tukitoimilla pyritään saamaan muutosta aikaiseksi.”

kunta M: ”Perheen kanssa tehdään suun-nitelma, jossa sovitaan työn tavoitteista ja kestosta. Työskentelyn lähtökohtana ovat perheen omat voimavarat.”

kunta N: ”Jos arvioinnin tuloksena päädy-tään siihen, että lapsi hyötyy lastensuojelu-palveluista, laaditaan asiakassuunnitelma ja sovitaan lastensuojelun tuesta lapselle ja perheelle.”

kunta N: Ei mainintaa perhetyön suunni-telmasta.

kunta O: ”Lastensuojelutarpeen selvityksen tekemisen jälkeen tehdään päätös siitä, siir-tyykö lapsi lastensuojelun asiakkaaksi ja minkälaisia tukitoimia perheelle järjeste-tään. Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle laaditaan asiakassuunnitelma.”

kunta O: ”Perhetyöstä on tullut viime vuosina yksi tärkeimmistä lastensuojelun avohuollon tukitoimista perheille. Avohuol-lon tukitoimena perhetyötä tarjotaan per-heelle vaiheessa, jossa takana on perheen tilanteesta tehty alkuarviointi ja asiakas-suunnitelma.”

kunta P: ”Lapsen asiakkuus jatkuu, jos tilannearvion aikana todetaan lastensuoje-lullisen tuen tarvetta. Sosiaalityöntekijä esittää oman näkemyksensä mahdollisista tukitoimista ja lapsen tavoiteltavasta tilan-teesta. Tilannearvion jälkeen lapselle laadi-taan tällöin asiakassuunnitelma, johon kir-jataan osapuolten käsitys tuen tarpeesta ja tarpeellisista palveluista.”

kunta P: Ei mainintaa perhetyön suunni-telmasta.

kunta Q: ”Jos asiakkuus jatkuu, sosiaali-työntekijä tekee yhdessä perheen kanssa asiakassuunnitelman, jonka mukaisesti lasta ja perhettä autetaan ensisijaisesti avohuol-lon tukitoimin.”

kunta Q: Ei mainintaa perhetyön suunni-telmasta.

kunta R: ”Kun yhteydenotto on tullut ja lastensuojelullinen työ nähdään tarpeellise-na, aloitetaan perheen ja lastensuojelun välillä suunnitelmallinen yhteistyö.”

kunta R: Ei mainintaa perhetyön suunni-telmasta.

kunta S: ”Lastensuojelun toteuttamiseksi lapselle/perheelle tarjotaan asiakassuunni-telman mukaisesti avohuollon tukitoimen palveluja.”

kunta S: Ei mainintaa perhetyön suunni-telmasta.

8

kunta T: ”Tukitoimet perustuvat lastensuo-jelutarpeen selvitykseen ja lapsen asiakas-suunnitelmaan, johon kirjataan työskentelyn tavoitteet ja tukitoimien ajanjakso.”

kunta T: ”Perhetyö perustuu yhdessä asi-akkaan kanssa tehtyyn perhetyön suunni-telmaan. Palvelupyynnön voi tehdä asiakas ja yhteistyössä perheen kanssa muun mu-assa terveydenhoitaja ja sosiaalityönteki-jä.”

kunta U: ”Sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan kanssa asiakassuunnitelman, jossa määritetään miten asiakas pystyy pa-rantamaan elämäntilannettaan. Lastensuo-jelussa tehdään lapsesta asiakassuunnitel-ma, josta käyvät ilmi mahdolliset saatavat tuet ja toimenpiteet.”

kunta U: ”Lastensuojelun perhetyö on tukitoimintaa perheille, joissa on tuen tar-vetta. Lastensuojelun perhetyön palvelun saaminen vaatii perheen oman sosiaali-työntekijän arvion.” Ei mainintaa perhetyön suunnitelmasta, ei myöskään suoraa mainintaa suunnitelmalli-suudesta.

10 kuntaa ei maininnut lainkaan asiakas-suunnitelmaa/suunnitelmallisuutta

11 kuntaa ei maininnut lainkaan perhe-työn suunnitelmaa/suunnitelmallisuutta

asiakirja 14/25 mainitsee www-sivuillaan asiakas-suunnitelma-asiakirjan

asiakirja 10/25 mainitsee www-sivuillaan suunni-telma-asiakirjan, kolmessa mainitaan sel-keästi perhetyön oma suunnitelma, yhdessä ilmenee selvästi, että suunnitelmallisuus perustuu asiakassuunnitelmaan, muissa tulkinta siitä kumpaako asiakirjaa käyte-tään jää lukijalle

suunnitelmallisuus 15/25 kuntaa mainitsee sosiaalityön työs-kentelyn suunnitelmallisuuden tai asiakas-suunnitelman

suunnitelmallisuus 14/25 kuntaa mainitsee perhetyön työsken-telyn suunnitelmallisuuden tai suunnitel-ma-asiakirjan

9

LIITE 3. Käsitekaavioiden merkinnät (Laaksonen ym. 2012, 10-11)

(puudiagrammi) -vallitsee laajemman yläkäsitteen (palvelunantaja) ja sitä suppeamman alakäsitteen (palvelunjärjestäjä, palveluntuottaja) välillä alakäsite voidaan ajatella yläkäsitteen erikoistapaukseksi

(kampadiagrammi) - alakäsitteet ovat osia yläkäsitteenä olevasta kokonaisuudesta - kaksoisviiva: kokonaisuuteen tarvitaan tyypillisesti monta kyseisenlaista osaa - esimerkiksi sosiaalihuollon palveluprosessi koostuu sosiaalihuollon palveluprosessin vaiheista

(nuoli) - käsitesuhde, jota ei voida luokitella hierarkkiseksi tai koostumussuhteeksi (esim. ajalliset, paikalliset, toiminnalliset, välineelliset sekä alkuperään ja syntyyn liittyvät suhteet) - funktiosuhteen tyyppi käy yleensä ilmi määritelmän kielellisestä muodosta - funktiosuhdetta osoittavan nuolen suunta kuvaa sitä, miten käsitesuhde ilmenee määritelmissä: nuolen alkupäässä olevan käsitteen määritelmässä mainitaan se käsite, johon nuoli osoittaa - esimerkiksi asiakirjan ja asiakirjatyypin välillä on funktiosuhde: asiakirjatyyppi on tiettyyn käyttötarkoitukseen tarkoitettujen asiakirjo-jen malli

(puudiagrammin lihavoitu viiva) - yläkäsitteestä päästään erilaisiin alakäsitevalikoimiin käyttämällä eri jaotteluperusteita - yhden jaotteluperusteen mukaiset (kaaviossa tietyn paksunnetun viivan alla olevat) alakäsitteet eivät voi yhdistyä uudeksi käsitteeksi (esimerkiksi sosiaalipalvelun järjestäminen asiakkaalle ei voi olla sosiaalipalvelun tuottamista asiakkaalle) - useasta eri ulottuvuudesta poimittuja alakäsitteitä voidaan yhdistää uusiksi käsitteiksi (esimerkiksi sopimuksen vahvistus voi olla sosiaa-lipalvelun järjestämistä tai sosiaalipalvelun tuottamista asiakkaalle) - jaotteluperuste on merkitty lihavoidun viivan viereen (esimerkiksi tosiasiallinen hallintotoiminta on jaettu alakäsitteisiin toisaalta palve-lunantajan roolin ja toisaalta sosiaalihuollon palveluprosessin sisällön mukaan)