ohjeita reitistÖjen rakentamiseen, karjalan luontokoulu®, green tourism of finland®, päivi...

©Karjalan Luontokoulu®

KARJALAN LUONTOKOULU GREEN TOURISM OF FINLAND

OHJEITA REITISTÖRAKENTAJALLE

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO ..................................................................................................................... 3

1.1 TAUSTAA ...................................................................................................................... 3

http://www.klk.fi/

http://www.greentravel.fi/

http://www.greentourism.fi/


2. ULKOILU-, VIRKISTYS- JA LUONTOPOLKUREITISTÖASIAT .................................... 4

2.1 REITISTÖJEN TARPEELLISUUS .................................................................................. 4 2.2 LUONNONSUOJELUALUEET RETKEILYKOHTEENA ................................................. 5

2.2.1 ERILAISIA SUOJELUOHJELMIA ............................................................................ 5 2.2.2 LUONNONSUOJELUHALLINTO ............................................................................. 7

2.3 JOKAMIEHENOIKEUDET ............................................................................................. 8 2.3.1 ALUEIDEN KÄYTTÖ ................................................................................................ 9 2.3.2 JÄRJESTETTY ULKOILU ..................................................................................... 11 2.3.3 LEIRIYTYMINEN ................................................................................................... 12 2.3.4 SÄÄNNÖKSISTÄ ................................................................................................... 13 2.3.5 MAANOMISTAJAN ASEMA .................................................................................. 15

2.4 VIRALLINEN VAI EPÄVIRALLINEN REITTI? ............................................................... 16 2.4.1 VIRALLISEN REITIN PERUSTAMINEN ................................................................ 16 2.4.2 SOPIMUSPERUSTEINEN REITTI ......................................................................... 17 2.4.3 KAAVOITUS .......................................................................................................... 19

3. RAKENTAMISEEN JA RAKENTEISIIN LIITTYVÄT SOPIMUSOIKEUDELLISET ASIAT ................................................................................................................................ 20

3.1 HYVÄN SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT .................................................................... 20 3.2 TIEKYSYMYKSET ....................................................................................................... 21 3.3 METSIEN MONIKÄYTTÖÄ .......................................................................................... 22

4. PIENRAKENTEET JA YMPÄRISTÖ ............................................................................. 23

OTETTAVA HUOMIOON:.......................................................................................................... 23 4.1 SUUNNITELTAESSA ................................................................................................... 23

4.1.1 MAANOMISTUSKYSYMYKSET ............................................................................ 24 4.2 TEHTÄESSÄ ................................................................................................................ 25

4.2.1 YLEISIMMÄT REITISTÖRAKENTAMISEEN LIITTYVÄT TEHTÄVÄT ................... 25 4.2.2 RAKENTAMISTA KOSKEVIEN LUPIEN HAKEMINEN ......................................... 26 4.2.3 RAKENNUSTYÖN ALOITTAMINEN JA VIRANOMAISVALVONTA ...................... 29

4.3 YLLÄPIDETTÄESSÄ .................................................................................................... 29 4.3.1 HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA .................................................................... 31 4.3.2 JÄTEHUOLTO ....................................................................................................... 32

5. MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAAN PÄÄTÖKSENTEKOON ..................................................................................................... 33

5.1 MITEN VAIKUTAT ............................................................................................................. 33

6. VASTUUKYSYMYKSET ............................................................................................... 37

6.1 TURVALLINEN REITTI ................................................................................................ 37 6.2 VAHINGON SATTUESSA ............................................................................................ 37

8. LOPUKSI ....................................................................................................................... 37

9. LÄHDELUETTELO ........................................................................................................ 45

KIRJALLISUUSLÄHTEET .......................................................................................................... 45 MUUT LÄHTEET .................................................................................................................... 39 LISÄTIETOA YMPÄRISTÖHALLINNOSTA ..................................................................................... 39 HYÖDYLLISTÄ TIETOA REITISTÖN RAKENTAMISEN OHJAUKSEEN ................................................. 47


1. JOHDANTO

1.1 TAUSTAA

Luontomatkailulla on yhä korostuneempi merkitys maaseudun elinkeinolle ja

tulevaisuudelle. Tämä raportti ‘Ohjeita reitistörakentajalle’ on suunnattu juuri maaseudun

kehittäjille ja toimijoille, kyläyhdistyksille. Työn tarkoitus on helpottaa löytämään oikeita

väylät reitistöjen rakentamiselle ja ylläpidolle. Alussa kerrotaan perustietoa niin

suomalaisten virkistäytymisestä. luonnonsuojelualueista sekä jokamiehenoikeuksista.

Raporttiin kuuluu yhtenä tärkeänä osana rakentamiseen ohjaaminen hakemuksien ja

huomioon otettavien seikkojen kohdalta. Sen sijaan konkreettiset rakentamisen ohjeet

eivät ole osa tätä työtä. Raportissa käydään läpi myös reitistöjen suunnitteluun ja

ylläpitoon liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi sopimusoikeudellista puolta. Käytännön

esimerkkien pohjalta pyritään tuomaan ilmi seikat, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää

huomiota.

Tämän raportin tarkoituksena ei ole kuitenkaan patistaa kyläyhdistyksiä etupäässä

luontomatkailun liiketaloudelliseen kehittämiseen, vaan tuoda esiin erityisesti sitä, mihin

kaikkea yhdessä pystytään ja kuinka erityisesti sosiaalinen pääoma karttuu, kun

sitoudutaan ensisijaisesti talkoovoimin oman alueen kehittämiseen ja virikkeisen

ympäristön luomiseen.

Kyläyhdistysten asema reitistöjen ylläpitäjänä on perusteltua erityisesti haja-asutusalueilla.

Kyseessä voi olla kunnan ostopalveluina tapahtuva työ tai kyläyhdistyksen itsensä

organisoima ylläpito. Paikalliset ovat oman alueensa parhaita asiantuntijoita, ja heidän

tietoaan ja taitoaan on alueella mielekästä käyttää hyväksi. Kyläyhdistystoiminta perustuu

yhteistyöhön. Yhteistyön etuna on sosiaalinen kanssakäyminen kyläyhteisön sisällä sekä

sitoutuminen yhteisestä omaisuudesta huolehtimiseen.

Raportin pohjatyön laatija on työskennellyt muun muassa luontokoulun retkeilypolkujen

kehittämissuunnitelman ja reitistöihin liittyvien juridisten ongelmien parissa.

Tämänkaltainen työhistoria on vaikuttanut omalta osaltaan siihen, millaiseksi raportti on


muodostunut; katsotaan asioita erityisesti juridiselta kantilta.

2. ULKOILU-, VIRKISTYS- JA LUONTOPOLKUREITISTÖASIAT

2.1 REITISTÖJEN TARPEELLISUUS

Suomalaisten ulkoiluharrastusten monipuolisuus ja useus on vertaansa vailla.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan runsaasti yli puolet suomalaisista harrastaa

esimerkiksi kuntokävelyä, patikointia ja retkeilyä erilaisissa luonnonympäristöissä

(Sievänen 2001, tilasto 1). Tämä lisää paineita tarjota soveltuvia käyttöalueita erilaisille

käyttäjäkunnille. Reitistöjä on ryhdytty luokittelemaan neljään eri kategoriaan sen mukaan,

millaiset käyttöominaisuudet kullakin on. Lähireitti tarjoaa mahdollisuuden kuntoiluun ja

työmatkaliikenteeseen; Luontopolku on sopiva alue erityisesti ympäristö- tai

luontokasvatukseen; Retkeilyreitit sijaitsevat kauempana taajamasta. Näiden ohessa

voidaan puhua virkistysalueista, kansallispuistoista, valtion retkeilyalueet. Kyseiset alueet

on suunniteltu erityisesti viikonlopun ja loma-aikojen ulkoiluun; Eräretkeilyreitit ovat pitkiä,

kaukana taajamista sijaitsevia reittejä. Niiden käyttö keskittyy loma-aikoihin. (Sievänen

2000)

Lähireitit ovat suurimmassa käytössä, sillä yksi tärkeimpiä käytön motivaation syynä on

alueen saavutettavuus. Lähireitit ja luontopolut sijaitsevat lähellä asutusta ja käyttäjiä.

Samaan aikaan myös niiden ylläpidon velvollisuudet kasvavat, sillä usein kyseeseen

tulevat talvihuolto ja maapohjan kulumista ehkäisevä toiminta.

Luonnon virkistyskäytöltä haetaan monenlaista hyötyä. Näistä yleisimmät ovat luonnon

tuottamat kokemukset, kunnon ylläpito, rentoutuminen ja sosiaaliset kontaktit.

Suosituimpia suomalaisten ulkoilumuotoja ovat kävely, uinti luonnonvesissä, mökkeily,

marjastus, sienestys, pyöräily, luonnon tarkkailu, veneily, kalastus ja murtomaahiihto.

(Sievänen 2000) Listasta selviää, että luonnon virkistyskäyttö on suosittua niin maalla kuin

vedessä ja jokaiseen vuodenaikaan. Näin ollen ihmisille tulisi myös tarjota mahdollisuus

mieluisaan harrastukseen oman paikkakuntansa läheisyydessä. Hyvän reitistön katsotaan

omaavan suotuisat vetovoimatekijät. Näitä voivat olla hyvä saavutettavuus, kaunis

maisema tai vaikkapa laadukkaat rakenteet. Pohjois- ja Itä-Suomessa reittejä ja


luontokohteita on yleensä runsaasti, mutta asukkaita sekä ulkoilijoita ja retkeilijöitä

suhteessa harvemmin. Pääkaupunkiseudulla kysyntä reitistöille on runsasta, mutta tarjonta

rajallista. Kaikissa tapauksissa kysyntä ja tarjonta eivät siis täsmää täydellisesti, mutta

olennaisinta on, että erilaisten ulkoilu- ja retkeilyalueiden tarjontaa on eri puolella Suomea.

Ulkoiluun ja retkeilyyn käytettäviä alueita voidaan perustaa ulkoilulain (606/1973),

luonnonsuojelulain (1096/1996) (erilliset suojelualueet) ja kaavoituksen perusteella.

(Hallikainen 1990, s. 35)

2.2 LUONNONSUOJELUALUEET RETKEILYKOHTEENA

Luonnonsuojelualueet kuuluvat yhtenä tärkeänä osana luonnon virkistyskäyttöä. Useissa

suojelukohteissa on liikkuminen sallittua alueen rauhoitussännösten mukaisesti, mutta

monet kuntien tai yksityisten suojelualueista on perustettu nimenomaan luonnon

suojelemiseksi, ei yleisökohteiksi. Alueen rauhoitusmääräyksissä on yleensä sanottu,

sallitaanko alueella liikkuminen (Rautio 1999, s.16). Rauhoitussäännökset on kirjattu info-

tauluun, josta luonnossa liikkuja voi lukea ne ennen suojelualueelle astumistaan.

Luonnonsuojelualueet ovat suosittuja käyntikohteita muun muassa koskemattoman

luonnon ja kauniin maiseman kokemisen vuoksi, mutta yksi tärkeä syy on myös

ympäristöopetuksellinen merkitys.

2.2.1 ERILAISIA SUOJELUOHJELMIA

Suomessa on useita erilaisia suojeluohjelmia, joilla pyritään säilyttämään muun muassa

luonnon monimuotoisuutta. Seuraavassa esiteltynä yleisimmät Suomen lainsäädännön

vahvistamat suojeluohjelmat.

a) Kansallispuistot

Monipuolisia luonnonsuojelualueita, jotka ovat kaikille avoimia nähtävyyksiä. Niiden

ensisijaisena tarkoituksena on turvata luonnon oma muutos. Kansallispuistot ovat valtion

omistuksessa. Niissä on rakennettuja retkeilyreittejä ja luontopolkuja levhähdys- ja

http://www.greentourism.fi/luonto.html


leiriytymispaikkoineen. Jokaisella puistolla on luonnonsuojelualuelakiin perustuva

järjestyssääntö. (Rautio 1999, s. 17)

b) Luonnonpuistot

Luonnonpuistot on perustettu tieteellisiin tarkoituksiin. Näin ollen niiden suojelumääräykset

ovat kansallispuistoja tiukemmat. Luonnonpuistot ovat pääosin yleisöltä suljettuja. Eräissä

puistoissa saa kuitenkin kulkea merkityillä poluilla. (Rautio 1999, s. 18)

c) Soidensuojelualueet

Soidensuojelualueet on perustettu monipuolisen suoluonnon säilyttämiseksi. Niillä saa

yleensä liikkua jokamiehenoikeuksin, joitakin rajoituksia voi olla. (Rautio 1999, s. 18)

e) Muut luonnonsuojelualueet

Luonnonsuojelulailla tai -asetuksella perustettujen muiden luonnonsuojelualueiden

tavoitteet vaihtelevat. Joitakin alueita halutaan säilyttää koskemattomana, toisia hoidetaan

eri tavoin. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi tiettyjen luontotyyppien (Luonnonsuojelulaki)

tai vanhojen metsien suojelu (metsälaki). (Rautio 1999, s. 18)

Luonnonsuojelulain 10.2§ luettelee luonnonsuojelualueiden perustamisen yleiset

edellytykset. Niitä voidaan perustaa joko valtion tai yksityisten maille. Jotain aluetta voi

koskea myös luonnonsuolelulain 25§ mukainen määräaikainen rauhoittamissäännös.

Alueellinen ympäristökeskus ja maanomistaja ovat tällöin tehneet sopimuksen

määräaikaisesta rauhoittamisesta luonnon- tai maisemansuojelun edistämistä varten.

Sopimuksesta on merkintä kiinteistörekisterissä.

f) Maisemansuojelualeet (luonnonsuojelulaki 32 - 35§)

Luonnonsuojelualueista maisema-alueet eroavat siten, että niissä ei suojella alkuperäistä

luontoa, vaan maisemaa, jota ihminen on jopa vuosisatoja muokannut. Tällaisia voivat olla

esimerkiksi vaaramaisemat ja vanhat kylänraitit. Valtakunnallisesti merkittävä maisema-

alueen perustamisen valmistelutyön tekee ympäristöministeriö. Paikallisen

kuulemiskierroksen jälkeen ympäristöministeriö tekee myös suojelupäätöksen. Mikäli

kyseessä on muu tärkeä maisema-alue, maakuntaliitto toimii valmistelijana ja alueellinen

ympäristökeskus päätöksentekijänä.

http://www.greentourism.fi/luonto.html


g) Natura 2000 -verkosto

EY:n luontodirektiivin tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Direktiivin

mukaisilla toimenpiteillä on tarkoitus varmistaa yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien

ja luonnonvaraisten eläin- ja kasvilajien suotuisan suojelutason säilyttäminen tai ennalleen

saattaminen. EU tähtää kattavan eurooppalaisen suojelualuejärjestelmän luomiseen, jota

kutsutaan nimellä Natura 2000. Natura 2000 -verkoston avulla suojellaan Euroopan

yhteisöjen luontodirektiivin (92/43/ETY) ja lintudirektiivin (79/409/ETY) tarkoittamia

luontotyyppejä, lajeja ja niiden elinympäristöjä, jotka esiintyvät jäsenvaltioiden Natura 2000

-verkostoon ilmoittamilla tai ehdottamilla alueilla. Suomessa suojelukohteiksi on valittu

sekä arvokkaita luontotyyppejä että uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Useat Suomen Natura

2000 kohteet sijaitsevat jo ennestään suojelluilla alueilla. (Suvantola 2001 ja

www.ymparisto.fi/.luosuo/n2000/65/arvio.htm)

Erityisesti kansallispuistoille, mutta myös luonnonpuistoille ja muille luonnonsuojelualueille

laaditaan usein hoito- ja käyttösuunnitelma. Siitä ilmenee millaiset toimet ovat mahdollisia

kullakin alueella. Luonnonsuojelulain 13§:ssä luetellaan toimet, joita ei saa harjoittaa

kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa niiden luontoa muuttavan luonteen vuoksi. Hoito-

ja käyttösuunnitelman laatii se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa

luonnonsuojelualue on.

Pysyvien luonnonsuojeluohjelmien lisäksi on mahdollista, että alue on määräaikaisesti

rauhoitettu. Myös tämä rajoittaa alueen sisällä harjoitettavaa toimintaa.

2.2.2 LUONNONSUOJELUHALLINTO

Kaavio 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Maa- ja metsätalousministeriö ALUEELLINEN SUOMEN Metsä- Metsän- YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ- hallitus tutkimuslaitos KESKUS KUNNAT


Ympäristöhallinnon ylin ympäristöpäätöksentekoa koskeva laitos, joka vastaa

suomalaisesta ympäristönsuojelu- ja asuntopolitiikasta, alueidenkäytöstä ja

rakentamisesta sekä lainsäädännön valmistelusta. Alueelliset ympäristökeskukset (AYK)

toimivat edellä mainittujen päämäärien paikallisina toimijoina ja asiantuntijoina. Suomen

ympäristökeskus (SYKE) on laaja-alainen ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Se

tutkii ja arvioi ympäristön tilan muutoksia ja niihin vaikuttavia toimenpiteitä sekä muutosten

taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kuntien rooli ympäristöviranomaisena on

muun muassa uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä vahvistunut. Kunnat edistävät

luonnon- ja ympäristönsuojelua omalla alueellaan.

Ympäristöä koskevaa päätöksentekoon viittaa myös maa- ja metsätalousministeriön

alainen toiminta. Se luo muun muassa edellytykset uusiutuvien luonnonvarojen kestävälle

käytölle sekä maaseudun virkistystoimintojen kehittämiselle. Metsähallitus on valtion

liikelaitos. Se hoitaa valtion metsiä, toimittaa puuta metsäteollisuudelle ja hoitaa pääosaa

Suomen luonnonsuojelualueista. Maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö

valvovat Metsähallituksen toimintaa. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tehtävänä on

edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää

hoitoa ja käyttöä. Metla toimii maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa sekä

luonnonsuojelualueiden osalta ympäristöministeriön tulosohjauksessa.

2.3 JOKAMIEHENOIKEUDET

Jokamiehenoikeudet ovat yksi suomalaisten tärkeimmistä lakiin kirjoittamattomista

oikeuksista. Jokamiehenoikeudet ovat samankaltaiset myös Ruotsissa ja Norjassa. Tämän

maan tavan myötä meillä on oikeus käyttää julkisen tai yksityisen omistuksessa olevia

maa- ja vesialueita virkistyskäyttöön ja liikkumiseen. Ehtona on, ettei aiheuta alueen

omistajalle kohtuutonta haittaa, kuten esimerkiksi käytä tämän pihaa kulkuväylänä ilman

lupaa. Näin ollen, vastoin yleistä käsitystä, kaupallisuus ei ole jokamiehenoikeuksien

rajana.


2.3.1 ALUEIDEN KÄYTTÖ

Tärkeimpiä jokamiehenkäyttömuotoja ovat liikkuminen maa- ja vesialueilla sekä erilaisten

luonnontuotteiden kerääminen. Tapa on yhteydessä siihen tosiseikkaan, että meillä

Suomessa virkistyskäyttöön soveltuvat luontoalueet ovat mittavassa määrin yksityisiä, kun

taas muualla ne yleensä ovat valtion tai kunnan omaisuutta.

Jokamiehenkäytön sääntely on Suomessa perustunut ilman kirjoitettua lakia

rikosoikeudellisesta sääntelystä johdettuun tapaoikeuteen. Kun toisen maan ja siellä

olevien luonnontuotteiden käyttö on eräissä suhteissa säädetty rangaistavaksi (tästä

esimerkki: laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen rajoittamisesta eräissä tapauksissa

332/1955), käänteisesti katsottuna, on sivulliselle sallittua se, mistä rangaistusta ei voida

tuomita.

Jokamiehenoikeudella on erikoislaatuinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jokainen tietää, ainakin yleispiirteittäin, mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu, mutta säädetty

niitä on kohtalaisen vähän. Jokamiehenoikeudet ovat perustavanlaatuisia, yleisiä ja

kuuluvat kaikille (Vuolle 1994, s.12). Jokamiehenoikeuksien tunnusmerkkeihin kuuluvat

maksuttomuus sekä käytön perustana haitattomuus. Jokamiehenoikeudet kuuluvat myös

ulkomaalaisille.

Alla jokamiehenoikeudet lyhyesti

Saat: - liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat kulkemisesta vahingoittua oleskella tilapäisesti - esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksesta - siellä, missä liikkuminenkin on sallittua poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia onkia ja pilkkiä kulkea, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä

Et saa: - aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia häiritä poroja ja riistaeläimiä kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta - tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta - häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla - roskata ympäristöä - ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa - kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia


(http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Lyhyes.htm)

Jokamiehenoikeudelle on ominaista, että se voi olosuhteiden muuttuessa kadota. Jos

luontoalue otetaan rakennuskäyttöön, jokamiehen oikeus väistyy. Ulkoilualueiden,

esimerkiksi reitistöjen perustamisesta toisen maalle säädetään ulkoilulaissa. jos

maanomistaja päättää ottaa hyötykäyttöön luontoalueen, jolla sivulliset ovat harjoittaneet

jokamiehenkäyttöä, jokamiehenoikeus väistyy korvauksetta.(Hollo 1993, s.77)

2.3.1.1 VESIALUEIDEN YHTEISKÄYTTÖ

Vesialueiden jokamiehenkäyttöä kutsutaan yleiskäytöksi. Tästä lakiin on otettu

nimenomaiset säännökset: Vesilaki 1 luku 24-27§. Jokaisella on oikeus kulkea avoimessa

vesistössä ja jäällä kunhan kulkemisesta ei aiheudu tarpeetonta häiriötä. Kaikille kuuluvat,

omistuksesta ja hallinnasta riippumattomat yleiskäyttöoikeudet on lueteltu vesilaissa.

Vesistöjen yleiskäyttöön luetaan ns. suureen ja pieneen yleiskäyttöön. Edellä mainittuun

luetaan vesistössä liikkuminen ja uitto, jälkimmäiseen oikeus ottaa vesistöstä talousvettä ja

jäätä, uida vesistössä sekä käyttää sen vettä peseytymiseen ja eläinten

juottamiseen.(Vuolle 1994, s.19)

Veneliikennelaki (463/1996) määrää, ettei vesillä liikkuja saa ilman pakottavaa syytä

vaikeuttaa tai häiritä muiden liikkumista vesillä. Lisäksi on vältettävä tarpeettoman vaaran

ja vahingon aiheuttamista rannalla asuville, luonnolle tai muulle ympäristölle. Tietyille

vesialueille on myös mahdollista asettaa määräajaksi ajokielto moottoriajoneuvoille (Vuolle

1994, s.19). Tämä voisi tulla kyseeseen esimerkiksi valtakunnallisesti tärkeällä

lintuvesialueella, jossa määräyksen avulla sallitaan linnuille pesimärauha.

2.3.1.2 LIIKKUMINEN MAASTOSSA

Maastoliikennelaki (1710/1995) rajoittaa moottoriajoneuvojen käyttöä maastossa

moottorikelkkareiteillä tarkoituksin ehkäistä luonnolle ja muulle ympäristölle,

luontaiselinkeinoille tai yleiselle virkistyskäytölle koituvia haittoja. Pääsääntönä on, ettei

ilman alueen omistajan tai haltijan lupaa saa liikkua liikennetarkoituksiin osoitettujen

alueiden ulkopuolella. (Hollo 1993, s.82) Jokamiehenoikeudet eivät siis kata liikkumista


moottoriajoneuvoilla, vaan jokamiehelle sallittuja liikkumismuotoja ovat jalankulku, hiihto,

pyöräily. Myös ratsastuksen katsotaan kuuluvan jokamiesoikeuksien piiriin, mutta

säännöllisen käytön seurauksena se voi aiheuttaa maanomistajalle kohtuutonta haittaa.

Poikkeustapaukset sallittuun ajoon maastossa on lueteltu maastoliikennelain 4§:ssä.

Syrjäisellä seudulla asuvalla on oikeus maastossa ajamiseen vaikeiden tieolojen ja

vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi. Ilman maanomistajan lupaa voidaan maastossa ajaa,

jos kyseessä ovat virkatehtävät, sairaankuljetus, palo- ja pelastustoimen tehtävät, energia-

ja tietoliikennelaitteiden huoltotyöt, metsätalousalueiden välttämättömät huoltotyöt,

poronhoito tai ammattimainen kalastus. Ajoneuvon pysäköiminen tien välittömään

läheisyyteen on sallittua, jos liikenneturvallisuus sitä vaatii eikä siitä aiheudu kohtuutonta

haittaa. Yksityisteillä saa kulkea jalkaisin, polkupyörällä tai ratsain. Yksityistiellä saa ajaa

myös moottoriajoneuvolla, jos sitä ei ole liikennemerkillä erikseen kielletty.

(http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Ajaminen.htm)

Moottorikelkkailu on yleisesti sallittua vain jäällä ja moottorikelkkailureiteillä.

Moottorikelkalla saa kuitenkin tarvittaessa ylittää tien tai sillan. Kelkkailureiteillä

noudatetaan tieliikennelakia (267/1981). Moottorikelkalla on oltava liikennevakuutus ja

kelkan tulee olla rekisteröity. (http://www.ymparisto.fi/hoito/virkisty/jokamies/Moottori.htm)

2.3.2 JÄRJESTETTY ULKOILU

Suomessa on nautittu jokamiehenoikeuksista jopa satojen vuosien ajan. Viime

vuosikymmeninä vesi- ja maa-alueiden jokamieskäyttö on keskittynyt virkistyksellisiin

arvoihin. erityisesti taajama-asutusten läheisyydessä tämä on aiheuttanut paineita

ohjattuihin ja kulutusta kestävien reitistöjen tarjoamiseen. Mikäli esimerkiksi kunnalla tai

kyläyhteisöllä ei ole resursseja ulkoilulain mukaiseen ulkoilureitin perustamiseen,

käytetään usein sopimusperusteista käyttöoikeussopimusta. Tässä maanomistaja

varmistaa luvallaan jokamiehenoikeuksia nauttivan henkilön oikeudet alueidensa

virkistykselliseen käyttöön. Maanomistajan hyötynä voidaan nähdä erityisesti se, että

reitistöjen käyttäjät kulkevat lähinnä ohjattuja polkuja. Näin muut alueet jäävät käytöltä pois

ja vähentävät kuluttavan vaikutuksen leviämistä.


Suunniteltaessa ja tehtäessä sopimusperusteista ulkoilureittiä, on mahdollista, että

virkistyksellisiä arvoja omaavan luontokohteen maanomistaja ei suvaitse merkityn reitin

kulkevan alueellaan. Tässä tapauksessa voidaan käyttää jokamiehenoikeuksia sen

laveassa merkityksessä; polkua ei merkitä kartalle eikä maastoon, mutta kyseistä aluetta

voi jokamiehen oikeuksin käyttää ja nauttia oikeuksistaan luontoon - siihen saakka kun

käytöstä ei maanomistajalle aiheudu kohtuutonta haittaa.

Kilpailujen järjestäjät joutuvat usein hankkimaan maanomistajan luvan suostumuksen

kiinteiden järjestelyjen edellyttämien alueiden käyttö tai kulkuyhteyksien tilapäistä

sulkemista varten. Vaikka monet tapahtumat, kuten suunnistuskilpailut perustuvat

jokamiehenkäyttöön, mutta voivat ylittää maanomistajan sietovelvollisuuden rajoja. Tämän

vuoksi suostumuksen hankkiminen on tärkeätä.(Hollo 1993, s.79)

2.3.3 LEIRIYTYMINEN

Tilapäinen leiriytyminen on osa jokamiehenoikeuksia. Käytännössä tilapäisyyttä on

kuitenkin vaikea täsmällisesti määritellä. Yksi yöpyminen (telttailu, ankkurointi, pysäköinti)

on yleensä katsottu sallituksi. Telttailun kestoajasta ei ole säännöksiä, mutta yleinen

mielipide kuitenkin on, että telttailu ei saisi kestää kahta vuorokautta pidempään. Muussa

tapauksessa tulee kysyä maanomistajan lupa. (Hollo 1993, s.79) Myös avotulen

sytyttäminen edellyttää maanomistajan lupaa; laissa palo- ja pelastustoimesta (561/1999)

on säädetty, että nuotion tai avotulen teko ilman teko ilman maanomistajan lupaa tai

pakottavaa tarvetta on kielletty.

Pysyvän leirintäalueen perustamisesta säätää ulkoilulain kolmas luku. Ulkoilulain

mukaisten säännösten ja määräysten noudattamista valvoo kunnan

leirintäalueviranomainen. Lupaa leirintäalueen pitämiseen on haettava leirintäalueen

sijaintipaikan lääninhallitukselta. Tässä opastaa tarkemmin sisäasiainministeriön päätös

336/1978. Ulkoilulaki tuntee myös määritelmän tilapäinen leirintäalue. Se on alue, jolle on

tarkoitus enintään 14 vuorokauden ajaksi majoittaa telttoihin tai matkailuperävaunuihin tai

matkailuajoneuvoihin yli 100 henkilöä. Kunnan leirintäviranomainen voi kieltä tilapäisen

leirintäalueen pitämisen.


2.3.4 SÄÄNNÖKSISTÄ

Tärkeimpiä jokamiehenoikeuksiin liittyviä säädöksiä luettelona:

1. Jätelaki (1072/1993)

2. Kalastuslaki (1045/1996)

3. Laki luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen rajoittamisesta eräissä tapauksissa

(332/1955)

4. Laki palo- ja pelastustoimesta (561/1999)

5. Luonnonsuojelulaki (1096/1996)

6. Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

7. Maastoliikennelaki (1710/1995)

8. Metsälaki (1093/1996)

9. Metsästyslaki (615/1993)

10. Rikoslaki (39/1889)

11. Ulkoilulaki (606/1973)

12. Veneliikennelaki (463/1996)

13. Vesilaki (264/1961)

Jokamiehenoikeus ei ole esineoikeutta, joka nauttisi suojaa alueiden kaupoissa tai

kiinteistötoimituksissa. Maanomistajan ja sivullisten sopimukset jokamiehenkäytön

muodoista ja rajoista (esim. marjastusalueiden käyttö ja ulkoilureittisopimus) eivät

välttämättä sido myöhempiä omistajia.

2.3.4.1 JOKAMIEHENOIKEUKSIEN SUHDE VAHINGONKORVAUKSIIN

Vahingonteko on rikosoikeudellisesti rangaistavaa vain tahallisena. Sitä vastoin

korvausvelvollisuus syntyneestä vahingosta voi tuottamuksen perusteella tulla kyseeseen

vahingonkorvauslain (412/1974) mukaisesti, vaikka rangaistavuuden edellytykset eivät

täyttyisikään. (Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori 1998, s.303) Vahingonteosta rikoslain 35

luvun 1§ toteaa seuraavaa: “Joka oikeudettomasti vahingoittaa tai hävittää toisen

omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi

vuodeksi.“


Niissä tapauksissa, joissa jokamiehenkäyttöä on pidettävä sallittuna, se on myös

vastikkeetonta. Jos käyttö ylittää sallitun rajan muodostuen lainvastaiseksi,

tuottamuksellisesti aiheutettu vahinko tai haitta on yleensä kokonaan korvattava.

Korvausvaatimukset kuten myös kysymys jokamiehenkäytön laillisuudesta tai päinvastoin

maanomistajan oikeudesta kieltää käyttö ovat yleisessä alioikeudessa vireille saatettavia

asioita. (Hollo 1991, s.404)

2.3.4.2 RAJOITTAVAT SÄÄNNÖKSET

Rikoslain 28 luvun 11§ (hallinnanloukkaus-säännös) kieltää toisen pihapiiriin

tunkeutumisen. Toisen pihapiirin käyttö kulkureittinä voi johtaa rangaistukseen. Kotirauhan

ja jokamiesoikeuden välinen suhde riippuu siitä, mistä oikeuden käyttämisestä kulloinkin

on kyse. Tämä koskee myös sitä tapausta, että yksityinen tie kulkee pihapiirin poikki

(Yksityistielaki 358/1962, 4§). Tien käyttöön oikeutettuja eivät taas koske

jokamiehenkäytön rajat.

Luonnossa liikkujan odotetaan kulkevan pääasiassa metsä- ja takamailla ja kiertävän

asumukset tarpeeksi kaukaa. Haettaessa sallitun jokamiehenkäytön eli samalla

maanomistajan kieltovallan rajoja on lähdetty siitä, että käytön tulee tapahtua

hyötykäytössä olevan alueen ulkopuolella.

Kulkemisvapautta rajoittavat myös rikoslain (39/1889) 35 luvun säännökset

vahingonteosta. Toisin sanoen esimerkiksi viljelysmailla, taimikossa tai laitumella ei saa

kulkea, jos siitä aiheutuisi omistajalle vahinkoa. Maanomistaja voi pyrkiä vähentämään

alueillaan kulkua aitauksen avulla. Tämä saattaa olla viesti siitä, että sen toisella puolella

on vahingoittuvaa omaisuutta. Aidan ylittäminen tätä vahingoittamatta ei sinänsä ole

kiellettyä.(Vuolle1994, s.17)

Luvattomana käyttönä rangaistavien tekojen piiristä on erotettu jokamiehenoikeuksiin

kuuluvana kuivien risujen, maahan pudonneiden käpyjen, luonnonmarjojen ynnä muiden

sellaisten kerääminen toisen maalta (rikoslain 28 luku 14§). Tältä osin nykyisin luetellaan

mitä tuotteita saa ottaa, kun aiemmin lueteltiin kielletyt tuotteet. Ajattelutapa ei ole

pohjimmiltaan siis muuttunut. Suomalaista lainsäädäntöä ei ole myöskään lähdetty


sääntelemään rikoslain ulkopuolelle positiivisesti jokamiehenkäyttöä maa-alueilla.(Hollo

1993, s.78)

2.3.5 MAANOMISTAJAN ASEMA

Vaikka jokamiehenkäyttö kuvatussa varsinaisessa merkityksessään on yhteiskunnallisesti

vakiintunut elämäntapa ja ehkä joskus välttämätön ratkaisu jokapäiväisten asioiden

hoitamiseen, yhteiskunta ei tue käytäntötapaa esimerkiksi alueita kunnostamalla, koska

kyse on yksityisten omistamista alueista. Omistajat puolestaan eivät ole velvollisia

edistämään jokamiehenkäytön harjoittamista. Jokamiehenkäyttö on siis vain käyttömuoto,

jota oikeusjärjestys suojaa aktuaalisessa tilanteessa, kunnes alueita kaavoitetaan

mahdollisesti muuhun tarkoitukseen.(Hollo 1991, s.400)

Oikeussuhteesta jokamiehen ja maanomistajan välillä voidaan puhua silloin, kun jokamies

ylittää sallitun käytön rajat tai kun maanomistaja yrittää asettaa jokamiehenkäytölle esteitä.

Pelkkä alueen aitaaminen ei kuitenkaan ole jokamiehenkäytön este. (Hollo 1993, s.77)

Jokamiehen velvollisuuksiin verraten kulkijan tulee muistaa vastuunsa, johon kuuluu muun

muassa se, ettei tallaa viljelyksiä. Kun lähtökohtana on se, että jokamiesoikeus

ymmärretään eräänlaiseksi omistajaa ja haltijaa koskevaksi sietovelvoitteeksi, jokamiehen

käytön rajat ovat samalla sidoksissa aluetta koskeviin käyttömääräyksiin. Toisin sanoen

jokamiehellä ei voi olla laajempia valtuuksia kuin omistajalla. (Hollo 1991, s.400) Tarpeen

tullen asiaa koskevat riidat selvitetään tuomioistuimessa.

Kulkua eri alueilla voidaan rajoittaa vain viranomaisten päätöksiin perustuvin kielloin.

Kieltotaulussa mainitaan usein tämä viranomainen, joka useimmiten on lääninhallitus,

alueellinen ympäristökeskus tai puolustusvoimat. (Luonnonsuojelulaki 1096/1996, 36 §)

Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla on usein voimassa huomattavia liikkumisrajoituksia.

Alueellisen ympäristökeskuksen rauhoituspäätös edellyttää luonnonsuojelulain 10 ja

24§:ssä säädettyjen edellytysten täyttymistä. (Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori 1998,

s.305)

Jos liikkumiselle ei ole oikeudellisia esteitä, maanomistaja ei voi perusteitta kieltää sitä.

Näin ollen oma-aloitteiset kieltotaulut tai tolppailmoitukset ovat sellaisenaan vaikutusta


vailla. Niiden rikkomisesta ei voida rangaista, eikä poliisi anna niiden perusteella virka-

apua. Toisaalta, mikään ei estä kiinnittämistä esimerkiksi maastoon sijoitetulla ilmoituksilla

huomiota esimerkiksi taimikkoon tai muuhun vahingoittuvaan omaisuuteen. Tällöin

jokamiehenoikeuden estyminen tai sen rajoitukset kuitenkin johtuvat voimassa olevasta

oikeudesta, ei itse ilmoituksesta.

Yleiskäytöstä voi jossain vaiheessa tulla ongelma, jos sen aiheuttama rasitus ei

alueellisesti, laadullisesti eikä määrällisesti jakaannu tasaisesti. Problematiikkaa liittyy

myös maanomistajan saamaan hyötyyn. Kuinka tämä voisi taloudellisesti hyötyä

yleiskäytöstä? Mikäli tämän aluetta käytetään mittavissa määrin, hän voi kääntää hyödyn

itselleen järjestämällä esimerkiksi yleiskäyttöä helpottavia rakenteita ja palveluja. Tällöin

maanomistajalla on mahdollisuus periä alueen käytöstä maksu. Tässä tapauksessa

puhutaan kuitenkin jo alueen erityiskäytöstä ja turismista. (Laaksonen 1999, s.168)

Suomen ulkoilureittien ylläpito on pääosin kuntien vastuulla. Muun muassa pinnalle

nousseet vastuukysymykset ovat asettaneet paineita ylläpidon resursseihin ja sitä myötä

ulkoilualueiden turvalliseen käyttöön. Keskustelua on virinnyt ulkoilu- ja retkeilyalueiden

maksullisuudesta. Tämähän toisi tuottoa köyhille kunnille. Kesällä 2001 tekemieni

haastattelujen perusteella kaikesta huolimatta kunnat esimerkiksi Pohjois-Karjalan alueella

vastustavat maksullisuutta. Loppujen lopuksi maksujen periminen suljetulla alueella vaatisi

taas uutta työvoimaa ja uusia rakenteita.

2.4 VIRALLINEN VAI EPÄVIRALLINEN REITTI?

Yleistä ulkoilukäyttöä varten tarkoitettu ulkoilureitti voidaan toteuttaa

ulkoilureittitoimituksella tai tekemällä maanomistajan kanssa yksityisoikeudelliset

sopimukset. Seuraavassa molempien käytäntöjen hyviä ja huonoja puolia. Virallistamisen

käytäntö on kirjoitettu syksyyn 2002 voimassa olevan lainsäädännön pohjalta. Ulkoilulakiin

ollaan hakemassa muutosta ulkoilureittitoimituksen osalta, joten käytäntö voi

tulevaisuudessa muuttua helpommaksi.

2.4.1 VIRALLISEN REITIN PERUSTAMINEN


Kun perustettava reitti halutaan pysyväksi, tehdään ulkoilulakiin pohjautuva

ulkoilureittitoimitus ja reitti virallistetaan. Aina ulkoilureittitoimitusta ei pystytä tai haluta

tehdä kustannuskysymysten (suunnittelijat/ylläpitäjät) ja sen pysyvyyden (maanomistajat)

vuoksi. Reitin suunnittelijoille ja ylläpitäjille virallistaminen olisi jatkuvuuden turva. Kun

säännöllinen käyttö kanavoidaan määrätyille reiteille, olisi myös maanomistajan

oikeuksista huolehtiminenkin on helpompaa. Ulkoilureitin perustamismenettely on

kaksivaiheinen: alueellinen ympäristökeskus vahvistaa kunnan laatiman reittisuunnitelman.

Siitä voi valittaa hallinto-oikeudelle ja edelleen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Virallisen reitin perustetaan ulkoilureittitoimituksella. Se perustuu ulkoilulakiin, ja tällä

voidaan taata reitin pysyvä olemassaolo. Ulkoilureittisuunnitelma laaditaan kunnassa,

usein esimerkiksi liikuntatoimen puolesta. Alueellinen ympäristökeskus vahvistaa

suunnitelman, jonka jälkeen kunta voi hakea ulkoilureittitoimitusta maanmittaustoimistosta.

Ulkoilureittitoimituksessa reitin sijainti, liitännäisalueet ja rakennelmat määrätään ja

merkitään maastoon sekä määrätään korvaukset. Maanmittaustoimisto toimii tässä

suhteessa puolueettomana osapuolena. Reitti merkitään lopuksi kiinteistörekisteriin.

(Sievänen, 2000)

Reitin virallistaminen on suositeltavaa, mikäli reitin toteutuminen pelkällä käyttö-

/vuokraoikeussopimuksella ei olisi vakaalla pohjalla. Virallistaminen on tarpeen erityisesti

myös silloin, kun alueelle on suunniteltu mittavia virkistykseen soveltuvia liitännäisalueita

tai maanomistusolot eivät ole reitistön kehittämiselle otolliset. Jos alue on pelkän

sopimuksen varassa, on mahdollista, että rakenteita joudutaan purkamaan myöhemmin

uuden yhteistyöhaluttoman maanomistajan myötä. Ulkoilureittitoimituksen aiheuttamat

kustannukset ovat yleensä kuitenkin vain murto-osa siitä rakenteisiin kohdistuvista

investoinneista.

2.4.2 SOPIMUSPERUSTEINEN REITTI

Mikäli reitistöjä suunnittelevalla ja tekevällä instanssilla on hyvä yhteishenki

maanomistajien ja paikallisten välillä, on sopimusperusteisen perustaminen sopiva

käytäntö vahvistaa reitistön olemassaolo. Tällöin säästetään aikaa ja vaivaa.

Käyttöoikeussopimuksen laadinta on virallistamiseen nähden joustavaa. Sopimus on


varsin toimiva, mikäli siihen on osattu kirjata kaikki tarpeellinen asia. Yhden

reittisopimuksen olisi hyvä kattaa sekä kesä- että talvikäytön.

Vapaaehtoisessa sopimuksessa tulisi ottaa huomioon seuraavanlaisia seikkoja:

- reitin käyttötarkoitus

- reitin kulku ja leveys maastossa

- liitännäisalueiden pinta-alat ja sijainti

- tarpeelliset raivaus- ja rakentamistyöt

- rakennustyön ehdot ja koneiden käyttö

- rakentamisesta ja ylläpidosta vastuussa olevat tahot

- reitin käyttöä haittaavista toimenpiteistä ilmoittaminen

- palovakuutus

- vastuu luonnolle aiheutuvista haitoista

- vastuu omaisuudelle aiheutuvasta vahingosta

- maa- ja metsätaloutta koskevat ehdot

- maankäytön muutoksia koskeva ilmoittaminen

- korvaukset ja niiden perusteet

- sopimuksen voimassa oloaika

- irtisanomistapa

- menettely maanomistajan vaihtuessa

- pyritään mahdollisimman yhtenäiseen sopimuskäytäntöön eri maanomistajien kanssa

- käytetään yleisesti hyväksyttyä valmista sopimuspohjaa (esim. Kuntaliitto, MTK)

Lisäksi on tarpeen muistaa, että tähdätään tarpeeksi kauan kestävien

käyttöoikeussopimusten laatimiseen. Mikäli alueen kehittämiseen aiotaan hakea valtion

tukea, edellyttää se yli 30 vuoden sopimuksia, sillä uusi valtion tukiperiaate edellyttää

vähintään tämän pituisen sopimuksen laadintaa. Joillekin maankäyttösopimuksille on

säädetty tarkistusvälit: sopimus on laadittu ensin esimerkiksi 15 vuodelle, jonka jälkeen

sitä uusitaan/tarkistetaan kolmen vuoden välein. Tarkistamisvälit kannattaa sopia siten,

ettei se työllistä kohtuuttomasti ylläpitäjää toistuvuudellaan.

Sopimuksen pysyvyyden varmistamiseksi se on mahdollista kirjata kiinnitysrekisteriin.

Tällä tarkoitetaan lainhuudatusta, erityisten oikeuksien kirjaamista sekä kiinnitystä

käyttöoikeuden kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin maakaaren (540/1995) 1-2§:n


mukaisin perustein. Kirjauksista pidetään lainhuuto- ja kirjaamisrekisteriä sekä merkitään

kiinnitykset karttaan. Kiinnittäminen ei ole pysyvä, mutta sille voidaan asettaa niin pitkä

aikaraja, kuin maanomistajan kanssa on sovittu.

Sopimuksien varjopuoli on niiden pysyvyyden arvaamattomuus. Kun tilalle tulee uusi

maanomistaja on tehtävä aina uusi sopimus. Ongelmia ilmenee siinä vaiheessa, kun uusi

maanomistaja kieltäytyy tarjoamasta maitaan retkeilyyn tai ulkoiluun. Tilanne ei onneksi

välttämättä ole niin hankala kuin voisi ajatella. Maitaan myydessään maanomistajat ovat

yleensä aktiivisia kertomaan reittien linjauksista ja suosittelevat uusia omistajia

yhteistyöhön.

2.4.3 KAAVOITUS

Kaavoitusta ohjaa 1999 vuoden lopulla hyväksytty maankäyttö- ja rakennuslaki. Lakiin

sisältyy uusi käsite: osalliset. Kaavoitukseen osallisia ovat kaavoitettavan alueen

maanomistajat ja asukkaat. Osallisia ovat kaikki muutkin, joiden oloihin kaava vaikuttaa.

Osallisia ovat myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toiminta-alaa kaavoitus käsittelee.

Kaikilla heillä on oikeus saada tietoa kaavan valmistelusta ja osallistua kaavan

valmisteluun. Raskaita muutos- ja valitusprosesseja ei tarvita, kun yhteistyö alkaa jo

kaavan lähtökohtien määrittelystä ja tavoitteiden asettelusta.(Ympäristöministeriö 1999, s.

7)

Kunnan jäsenet voivat hakea muutosta kaavan hyväksymispäätökseen. Jos kaava ei

vastaa laissa esitettyjä sisältövaatimuksia tai menettelytapa on ollut virheellinen, on siitä

mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen. Jatkovalituksen voi tehdä korkeimpaan hallinto-

oikeuteen. (Ympäristöministeriö 1999, s. 8)

Kaavat jakautuvat maakunta-, yleis- ja asemakaavoihin. Retkeilyreittien kohdalla

maakuntakaava on usein alueen ainoa voimassa oleva kaava. Se ei ole niin

yksityiskohtainen maankäyttösuunnitelma kuin yleis- tai asemakaava. Maakuntakaavan

laatii maakunnan liitto. Aluevaraukset tehdään siltä osin ja sillä tarkkuudella, kuin

valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta on tarpeen. Maakuntakaavan

sisältövaatimuksissa tulee ottaa huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, jotka


ohjaavat koko Suomen aluesuunnittelua. Maakuntakaavan yksi olennaisista huomion

kohteista on varata alueittain riittävä määrä virkistykseen soveltuvia alueita. (Maankäyttö-

ja rakennuslaki 1999/132, 28§ ja Ekroos, 2000).

Reitistöjen suunnitteluvaiheessa on hyvä tarkistaa, onko kaavoituksessa otettu huomioon

alueen virkistyskäytön mahdollisuudet. Mikäli kaavoitus on huomioinut reitistön tarpeen, se

luo hyvät mahdollisuudet reittiverkoston tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle. Muun

muassa reitin virallistamista voidaan helpottaa, mikäli reitti on merkitty vahvistettuun

kaavaan. Tämän myötä ulkoilulain mukainen ympäristökeskuksen hyväksymispäätös

voidaan niin sanotusti hypätä yli. Mikäli reittiasiaa ei ole käsitelty kaavan yhteydessä

perusteellisesti tai merkitty vain ohjeellisesti, ulkoilureittisuunnitelma tulee yleensä tehdä

pidemmän kaavan kautta. Reittien suunnittelijoiden kannattaakin olla yhteydessä

alueellisen maakuntaliiton kanssa silloin kun uutta maakuntakaavaa ollaan laatimassa ja

oman alueen virkistysmahdollisuuksia halutaan kehittää. Tällöin on mahdollista vaikuttaa

kaavan sisältöön ja alueen tulevaisuuteen.

3. RAKENTAMISEEN JA RAKENTEISIIN LIITTYVÄT

SOPIMUSOIKEUDELLISET ASIAT

3.1 HYVÄN SOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT

Sopimus on kahden tai useamman luonnollisen/oikeudellisen henkilön yhteinen

suostumus sopimuksen piiriin kuuluvista toimenpiteistä. Sopimuksia tehdään sekä

suullisesti että kirjallisesti. Luonnollisesti kirjallinen sopimus edellä mainittua vahvempi ja

todistettavissa oleva. Sopimusasiakirja on kirjallisten sopimusten kohdalla tavallisesti

keskeisin tulkinnassa huomioon otettava lähde. Oikeuskäytännössä on paljon tapauksia,

joissa muuhun tulkintamateriaaliin ei lainkaan viitata. Tästä syystä molempien

sopijaosapuolten on osattava valvoa etujaan. Mikäli sopimusasiakirja on huolellisesti

harkittu ja laadittu, se välittää normaalisti oikean kuvan siitä, mitä osapuolet ovat

sopimuksella tarkoittaneet. (Hemmo 1997, 20)

Reitistöjä koskevaa tekoa ja ylläpitoa varten on mahdollista, että kyläyhteisölle tulee eteen


maanvuokraus, käyttöoikeuden hankkiminen tai jopa maakaupat. Sopimuksessa tulisi

käydä ilmi ainakin sopijaosapuolet, rahoitus, käyttökorvaukset, käyttöoikeuden ehdot,

muuttaminen, vahingonkorvaukset, sopimuksen purkaminen, sopimuksen lakkaaminen.

Kun on kyse maa-alueesta, tulee lisäksi selvittää tilatiedot, kaavoitustilanne (eli onko reittiä

mahdollista edes perustaa alueelle) ja liitteeksi kartta, johon on rajattu sopimuksen piiriin

kuuluvat alueet.

Sopimuksen yksi ulottuvuus on se, että se pysyy voimassa alkuperäisessä muodossaan ja

ettei toinen osapuoli voi yksin saada aikaan sopimussisällön muuttumista. Pitäytyminen

alkuperäisessä sopimussisällössä vaikuttaa erityisen vahvasti silloin, kun sopimukseen ei

ole otettu määräyksiä sen muuttamisesta. Yksipuolinen muutosoikeus voi olla ilman sitä

koskevaa nimenomaista sopimusehtoa tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisissa

tilanteissa. (Hemmo 1997, s. 91)

Vahingonkorvauksista puhuttaessa vahingot jaetaan aineellisiin (konkreettiset asiat) ja

aineettomiin (esim. kipu ja särky) tai vahinkolajeittain henkilö-, esine- ja

varallisuusvahinkoihin. Sopimussuhteissa kaikki kolme vahinkolajia ovat korvauskelpoisia

ilman erityisedellytyksiä. Käytännössä sopimusvastuu suuntautuu enimmäkseen

varallisuusintressien suojaamiseen. (Hemmo 1997, 275)

Sopimuksen purkamisen on edellytykset, mikäli toinen osapuoli on selvästi syyllistynyt

sopimusrikkomukseen. Tuottamuksellisuudella tai sen puuttumisella ei tässä yhteydessä

ole välitöntä merkitystä (Hemmo 1997, 343). Sen sijaan sopimus lakkaa sinä päivänä kun

se on sopimukseen kirjattu. Varsinkin reitistösopimuksille on luonteenomaista, että niitä

jatketaan sopimuksen lakkaamisen jälkeen.

3.2 TIEKYSYMYKSET

Erilaisia virkistykseen tarkoitettuja rakenteita tehtäessä tulisi jo alusta lähtien selvittää

sinne vievien kulkuyhteyksien käyttömahdollisuus. On mahdollista, että julkisin varoin on

rakennettu rantaan venevalkama, mutta on unohdettu selvittää käyttöoikeudet valkamaan

johtavalle yksityiselle tielle. Esimerkiksi kalaosuuskunnalla voi olla automaattisesti tähän

oikeus, mutta luontomatkailijoita vesille vievän yrityksen osuus asiaan ei ole aina niin


yksiselitteinen. Yksityisteitä on perinteisesti käytetty jokamiehenoikeuksien perusteella,

mutta edellä mainitussa tilanteessa voi yrittäjä joutua käyttämään moottoriajoneuvoa

matkustajien tai veneen kuljettamiseen. Yrittäjällä on täten mahdollisuus hakea tieoikeutta.

Yksityistielain (358/1962) 10§ mukaan tiekunnan tai tielautakunnan tuleekin antaa

tieoikeus sellaiselle henkilölle, jonka elinkeinon harjoittamiseen tien käyttö olennaisesti

perustuu.

Myös lintutorni on paikka, jonne usein kuljetaan autolla. Tornin suunnittelun ja sopimuksen

laadintavaiheessa tulisi ottaa huomioon yleisen parkkipaikan rakentamisen mahdollisuus.

Mikäli auton joutuu jättämään suhteellisen kauas kohteesta, ehkä jopa liikenteellisesti

hankalaan paikkaan, laskee paikan vetovoimaisuus (saavutettavuus).

3.3 METSIEN MONIKÄYTTÖÄ

Metsät ovat tärkeitä suomalaisille niin elinkeinon kuin virkistäytymisen lähteenäkin.

Monikäyttö metsätalouden ohella ei ole maanomistajille uusi asia, sillä onhan Suomessa

maantapana ollut käyttää toisten metsiä muun muassa marjastukseen ja metsästykseen.

Ellei alue kuulu suojelun piiriin, hakkuita tehdään reittien varrella aivan samaan tapaan

kuin tavallisissa talousmetsissä yleensäkin. Tätä ei retkeilijä tai ylläpitäjä yleensä koe

ongelmaksi, koska valtaosa heistä tietää Suomen taloudellisuuden riippuvuuden metsistä.

Suunnitteluvaiheessa on joskus päädytty linjauksiin, jotka kiertävät tehokkaimmassa

käytössä olevia talousmetsiä. Olisi tärkeätä, että aiotuista metsätöistä tehdään ilmoitus

reitin ylläpitäjälle. Sen jälkeen tämä voi informoida retkeilijää tulevasta

maisemanmuutoksesta sekä mahdollisesti uudesta reitin uudesta linjauksesta.

Metsäurakoitsijoita pyydetään säilyttämään polku-ura tai merkkipuita, ettei reitin linjaus

katoaisi kesken.

Suomalaiset metsäyhtiöt ovat suhtautuneet yleensä ymmärtäväisesti reitistöhankkeisiin.

Metsäyhtiöllä voi olla omia reitistöjään maillaan tai se voi olla mukana reitistöalueen

kehittämisessä tarjoamalla maitaan ja metsätietouttaan, kuten esimerkiksi Kiteen

Muljulassa on tapahtunut. Yhteistyön merkitystä erilaisten instanssien välillä ei koskaan voi

vähätellä. Ilman yhteistyötä erilaisten instanssien, kuten esimerkiksi ympäristökeskuksen,


kunnan tai metsäyhtiön välillä voi olla paikoin korvaamaton. Eikä kyseessä tarvitse olla

informaatiota kummempi. Voi olla, ettei kyläyhteisön sisältä löydy tarpeeksi tieto-taitoa

muun muassa luontoselvityksen tekemiseen.

4. PIENRAKENTEET JA YMPÄRISTÖ

Otettava huomioon:

4.1 SUUNNITELTAESSA

Toimivan reitin lähtökohta on määrätietoinen suunnittelu. Siihen on varattava tarpeeksi

aikaa ja perehdyttävä kunnolla paikkakunnan luonto- ja maaomistusoloihin. Maastokäynnit

tulisi ehdottomasti kuulua suunnittelijan työnkuvaan, sillä aina eivät maastot ole yhtä

“helppoja“, kuin kartalla näyttävät, samoin luonto- ja rakennusolosuhteet muuttuvat.

Joskus suunnitelmat joutuvat odottelemaan toteutumistaan jopa useampia vuosia.

Käytännön ongelmien minimoinnin vuoksi olisi tärkeätä tarkistaa ympäristö ennen reitin

vahvistamista. Yksi olennaisimmista suunnitelmien toteutumisen mahdollisuuksista on

maanomistajien ja paikallisten mukaan ottaminen jo suunnitteluprosessin alusta alkaen.

Suunnittelussa tulee olla avoimia jokaista asianosaista kohtaan. Myöskään median

tärkeyttä myöskään reitistöjen suunnittelussa ja kehittämisessä ei tule vähätellä. Sen

avulla voidaan luoda alueen positiivista kuvaa jo alusta alkaen.

Virkistyskäytön tarjonnan ohjaus perustuu pitkälti omistusoikeuden määrittelyyn.

Julkisyhteisölle voidaan hankkia joko omistus- tai käyttöoikeus esimerkiksi virkistysalueen

perustamista varten, tai yksityisen omistusoikeuteen perustetaan rajoituksia, joista

maksetaan korvausta sen mukaan, kuinka suurta haittaa, häiriötä tai vahinkoa rajoitukset

aiheuttavat maanomistajalle ja tämän omistusoikeuden vapaalle käytölle. Retkeilyalueen

perustaminen valtion maille tai ulkoilualueen suunnittelu kunnan alueelle on perinteinen

ajatus reittien perustamisesta, mutta kyseeseen voi yhtä hyvin tulla kyläyhteisön

perustama reitti.

Reitistöhankkeen alueellisia resursseja kuluttavan luonteensa vuoksi täsmällistä

suunnittelua. Mikäli käytössä aiheutuu ongelmia, on se yleensä huonon suunnittelun tulos.


Alueen suunnitteluvaiheessa tulee arvioida alueen vetovoimaisuutta. Olennaisimpia

tekijöitä ovat:

- alueen saavutettavuus

- alueen monipuolinen käyttömahdollisuus

- virkistysalueen fyysiset ominaisuudet kuten maisema, luonnonolot, varustetaso,

kunnossapito

(Hallikainen1990, s. 38)

4.1.1 MAANOMISTUSKYSYMYKSET

Alueen kehittämismahdollisuuksiin vaikuttavat monesti maanomistusolot. Pirstaleiselle

maanomistuspohjalle on huomattavasti haastavampaa lähteä kehittämään reitistöä

liitännäisalueineen kuin muutaman omistajan hallitsemalle alueelle. Ulkoilu- ja

retkeilyreitteihin suhtaudutaan maanomistajien keskuudessa yleensä positiivisesti. Mikäli

huolestuneisuutta esiintyy, ne liittyvät yleensä liikkumismuotoihin ja kunnossapitoon,

joskus omiin suunnitelmiin lomarakentamisesta. Selvitysten ja neuvottelujen jälkeen reitin

linjaus yleensä hyväksytäänkin. Kun ihmiset joka tapauksessa haluavat liikkua luonnossa,

on maaomistajaystävällisempää, että he kävelijät liikkuvat ohjatuilla reiteillä, kuin

samoilevat siellä tällä. Tämä vähentää esimerkiksi metsätaloudelle aiheutuvia vahinkoja.

Jos suunnitelmat koskevat moottorikelkkailu-, hiihto- tai maastopyöräilyreittejä,

maanomistajat ovat varautuneempia. Moottorikelkkailu luo yleistä huolenaihetta

ympäristön turmeltumisesta. Tästä syystä onkin oikeudenmukaista, että erityisesti

moottorikelkkareittien varrelta maata omistaville maksetaan korvausta. Maastopyöräilyyn

suhtaudutaan varauksellisesti sen aiheuttaman maaston kulumisen vuoksi.

Joskus maanomistaja voi olla hyvinkin yhteistyöhaluton. Negatiivinen suhtautuminen voi

liittyä siihen, ettei täysin tiedetä, mitä ulkoilureitti käytännössä on; aiheuttavatko

esimerkiksi rakenteet vaurioita kiinteistölle. Näin ollen informaation jakaminen on

suunnittelijalle hyvinkin tärkeätä. Mikäli maanomistaja ei myöskään näe saavansa

reitistöstä itse mitään hyötyä, voi myös sopimuksen allekirjoittaminen tuntua vaikealta.

Näistä suurin osa on yhä lisääntyvä kaupungeissa asuva maanomistajien joukko. Paikoin


maanomistajista löytyy myös henkilöitä, jotka vastustavat reitistöjä yleisen

yhteistyöhaluttomuutensa vuoksi.

4.2 TEHTÄESSÄ

Reitin suunnittelun jälkeen luonnollisesti ryhdytään sen rakentamiseen tarpeellisilta osin.

Yleensä reitit pohjautuvat olemassa oleviin polkuihin tai metsäteihin. Joustavan

kulkemisen edistämiseksi rakennetaan esimerkiksi siltoja, lauttoja, pitkospuita, rappusia,

laavuja.

Rakentamista koskevaa säätelyä tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslain (1999/132)

turvin. Lain 133§:ssä on määritelty rakennukseksi määriteltävät kohteet. Näitä ovat

rakennukset asumiseen, työntekoon, varastointiin ja muuhun käyttöön tarkoitettu kiinteä tai

paikallaan pidettäväksi tarkoitettu rakennelma, rakenne tai laitos, joka ominaisuuksiensa

vuoksi edellyttää viranomaisvalvontaa esimerkiksi turvallisuuteen, terveellisyyteen ja

maisemaan liittyen.

Rakennuksena ei pidetä kooltaan vähäistä ja kevytrakenteista rakennelmaa, ellei sillä ole

erityisiä maankäytöllisiä tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Jos on tavoitteena rakentaa

esimerkiksi yöpymiseen soveltuva kota, on erityisesti paloturvallisuusmääräysten vuoksi

oltava yhteydessä viranomaisiin (palo- ja rakennustarkastusviranomainen).

4.2.1 YLEISIMMÄT REITISTÖRAKENTAMISEEN LIITTYVÄT TEHTÄVÄT

Reitin pohjaa ei tarvitse tasata koneellisesti. Yleensä riittää puuston raivaus 2 - 5 metrin

leveydeltä. Kaukana taajamasta olevat retkeily- ja eräretkeilyreitit kulkevat usein myös

kapeampaa linjausta noudattaen. Reitti voidaan linjata hienojen näköalapaikkojen,

kalajärvien, palvelupaikkojen ynnä muiden kautta, jos se ei tuota haittaa luonnolle tai

ihmisille. (Hallikainen 1990, s.44)

Reitti merkataan esimerkiksi hämärässä heijastavilla maalitäplillä tai muulla toistuvalla

merkillä. Ennen lopullista merkkausta, on viisasta testata reittiä erilaisilla käyttäjillä.


Todellisen käytön myötä muotoutuvat sopivat reittiväylät. Reiteille voidaan pystyttää

taukorakenteita ja yöpymistä palvelevia rakenteita. Reitin alkuun on hyvä sijoittaa

opastaulu karttoineen. Opastauluja voidaan pystyttää esimerkiksi paikkoihin, joilla on

merkitystä paikalliseen luontoon tai kulttuuriin. Opastaulujen vaihtoehtona voidaan käyttää

myös opasvihkosia. Turvallinen reitistö sisältää sopivan määrään viittoja

(matkamittoineen). Mahdollisesta vaaraa aiheuttavista toimista on pystytettävä

varoitusmerkit. (Hallikainen 1990, s.44)

4.2.2 RAKENTAMISTA KOSKEVIEN LUPIEN HAKEMINEN

Kaavoitus on ensisijainen rakentamista ohjaava lähde. Jokaisessa kunnassa on lisäksi

kunnanvaltuuston hyväksymä rakennusjärjestys. Sen määräykset voivat olla erilaisia

kunnan eri alueilla ja kuntien välillä, sillä ne ovat paikallisista oloista johtuvia.

Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea esimerkiksi rakennuspaikan kokoa, sen

sijoittumista, rakentamistapaa, rakennetun ympäristön hoitoa ja niin edelleen. (Ekroos,

2000)

Kun maanomistaja hakee rakennuslupaa, sen vireille tulosta on ilmoitettava naapureille.

Rakennusvalvonta tiedottaa lupahakemuksen vireille tulosta naapureille, jollei

hakemukseen ole liitetty selvitystä siitä, että naapurit ovat tietoisia hankkeesta ja selvitystä

näiden kannanotosta hankkeeseen. Rakennuksen ulkonäkö ja sen soveltuvuus

ympäristöön on olennainen seikka luvan saamiselle (Joensuun kaupunki 2000). Laavun

rakentaminen ei välttämättä tarvitse kunnan rakennusjärjestyksen mukaan rakennuslupaa,

mutta on järkeenkäypää keskustella asiantuntijan kanssa laavun sijoittamisesta; kuinka se

parhaiten soveltuu ympäröiviin luonnonpiirteisiin.

Rakentamisessa huomioitava monikäyttöisyys. Yrittäjille voidaan rakentaa erillisiä, lukolla

varustettuja rakenteita. Muut alueet olisivat vapaat jokamieskäytölle. Maksun ottaminen on

sallittu esimerkiksi silloin, kun käytetään rakenteita tai toisen omaisuutta.

Seuraavassa esiteltynä rakentamiseen liittyvien lupien hakeminen Joensuun kaupungin

rakennusvalvonnan ohjeiden ja Joensuun kaupungin rakennusjärjestyksen mukaisesti. Ne

ovat ohjeellisena näyttönä siitä, milloin lupien hakemista kannattaa harkita. Jokaisessa


kunnassa on omat järjestyksensä, joiden mukaan kyläyhteisönkin sisällä tapahtuva

rakentaminen tulee toteutua. Oman mausteensa tähän antaa esimerkiksi eräs

pohjoiskarjalainen reitistorakentamiseltaan kehittynyt kunta, joka määrää, että

retkeilyreittien rakenteiden ympärille tarvittava alue tulee olla vähintään 30 aaria.

1. Rakennuslupa

Rakennustyölupa tarvitaan:

- kun pinta-ala yli 6m2

- rakennuksen korjaus- ja muutostyöhön -> esim. kunnostaminen; muutokset, joilla

vaikutusta turvallisuuteen ja terveydellisiin oloihin. Tällainen voi olla uuden tulisijan

rakentaminen

2. Maisematyölupa

Maisematyölupa tarvitaan:

- asemakaava-alueella

- alueilla, joilla voimassa rakennuskielto

- mikäli asemakaavassa näin määrätään

3. Toimenpidelupa/-ilmoitus

Toimenpidelupaa tarvitaan muun muassa erilaisiin yleisörakennelmiin, kuten

urheilupaikan perustamiselle.

1. Toimenpidelupa haetaan kirjallisesti noudattaen soveltuvin osin rakennusluvan

hakemisesta annettuja määräyksiä.

2. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja siihen on liitettävä tarpeellinen selvitys

toimenpiteen laadusta ja laajuudesta.

Lupa tai ilmoitus ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan

(yleiskaava tai sen osa voidaan kunnan hyväksynnällä laatia myös

oikeusvaikutuksettomaksi) tai jos toimenpide toteutetaan noudattaen

ympäristölautakunnan hyväksymää ohjetta.


Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei

rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen saapumisesta ole

edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen. (Joensuun kaupunki 2001a)

Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden

kuluessa. Luvan voimassaoloa aloittamista varten voidaan hakemuksesta pidentää

enintään kahdella (2) vuodella, jos oikeudelliset edellytykset rakentamiselle ovat edelleen

voimassa.

Jos rakennustyötä ei ole saatettu loppuun viiden vuoden kuluessa luvan

lainvoimaisuudesta, on lupa rauennut. Luvan voimassaoloa työn loppuunsaattamista

varten voidaan hakemuksesta pidentää enintään kolme (3) vuotta kerrallaan. Hakemus

luvan voimassaoloajan pidentämiseksi tulee jättää ennen raukeamispäivää. (Joensuun

kaupunki 2001b)

Tilapäinen rakennus:

Rakennuslupa enintään viiden (5) vuoden ajaksi. Eli se katsotaan pystytettäväksi

paikallaan enintään mainitun viiden vuoden ajan.

4. Lupaviranomainen

Rakennusluvasta, toimenpideluvasta ja purkamisluvasta päättää rakennustarkastaja.

Maisematyöluvasta päättää kaavoituspäällikkö. Toimenpideilmoituksen ja

purkamisilmoituksen siirtäminen lupakäsittelyyn ratkaisee rakennustarkastaja.

5. Poikkeaminen

Rakentamista koskevista säännöistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista

ratkaisee kaupunginhallitus. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan ympäristökeskus päättää

poikkeamisesta tietyissä kohdissa:

- ranta-alueet

- vähäistä suurempi poikkeaminen

- rakennussuojelu

- asemakaava/rakennuskielto


Rakennuslupa voidaan myöntää ilman erillistä poikkeamispäätöstä, milloin on kysymys

vähäisestä poikkeamisesta. Rakentamisen teknisiä tai näitä vastaavia ominaisuuksia

koskevaan vähäisen poikkeuksen edellytyksenä on erityisesti, ettei poikkeaminen merkitse

rakentamiselle asetettujen keskeisten vaatimusten syrjäytymistä. (Joensuun kaupunki

2001a)

6. Paloturvallisuus

Suuluukullisten tulipesien edessä suojattava alue ulotetaan vähintään 100 mm luukun

molemmille sivuille sekä vähintään 400 mm sen eteen. Avoimien tulisijojen kohdalla

suojattava alue ulotetaan vähintään 150 mm suuaukon sivuille 750 mm sen eteen

tulipesän etureunasta mitattuna. Tulisijan läheisyydessä säilytettävälle polttoaineelle

tarkoitettu tila sijoitetaan siten, ettei palovaaraa aiheudu. (Joensuun kaupunki 2001b)

4.2.3 RAKENNUSTYÖN ALOITTAMINEN JA VIRANOMAISVALVONTA

Rakennustyön aloittaminen:

- mahdollista silloin, kun rakennuslupa on saanut lainvoiman tai on myönnetty lupa

aloittaa rakennustyö ennen sitä

- aloittamisesta on ilmoitettu rakennusvalvontaan

Rakennusvalvonta:

- aloitus- ja rakennustöiden jälkeen loppukatselmus; rakennus on oltava turvallinen,

terveellinen ja käyttökelpoinen

- huomaa myös jatkuva valvonta

Katselmukset voidaan toimittaa tarvittaessa vaiheittain. Rakennus tai sen osaa ei saa

ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa hyväksytty käyttöön.

Rakennusvalvonnalla on oikeus keskeyttää rakennustyö, jos työhön ryhdytään tai sitä

toteutetaan. (Joensuun kaupunki 2001b)

4.3 YLLÄPIDETTÄESSÄ

Ylläpidon saralla kyläyhteisön roolilla on yhä tärkeämpi merkitys. Jo esimerkiksi ulkoilulain

säännöksen mukaan kunnalla on oikeus uskoa kunnossapidon tehtävät sopivaksi


katsotulle yhteisölle, käytännössä usein kyläyhteisölle. Käytön ja käyttäjien määrä ja

käyttäjärakenne vaikuttaa reitin hoitotarpeeseen. Reittipohja ja liitännäisalueiden palvelut

tarkistetaan ainakin keväisin ja syksyisin. Mikäli kyseessä on vain kesäreitti tai talvireitti,

ylläpidossa on oma rytminsä.

Toimenpiteitä ovat:

- haittaavan kasvillisuuden (pensaat, oksat yms.) raivaaminen

- rakenteiden tarkistus, puhdistus ja kunnostus

- tulisijojen kunnon tarkistus, polttopuuvaraston täydentäminen

- jätehuolto (kompostit, käymälät, jäteastiat)

- pinta- ja katemateriaalin lisääminen (linjataan uudelleen, jos kulunut pahoin)

- viitoitusten ja opastetaulujen kunnon tarkistus

- reittimerkkien kunnostus

- kesä- ja talvikilpien vaihto

(Sievänen 2000)

Ylläpitäjän tulee huomioida, että ylläpito maksaa usein esimerkiksi 10 vuoden aikajänteellä

rakentamiskustannuksia enemmän. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös reitille

haettavien tukien yhteydessä. Usein taloudellista apua haetaan lähinnä rakenteita varten;

unohdetaan reitin rakentamisen pitkäjänteisyys. Mikäli ylläpidon talousarviota ei olla jo

suunnitteluvaiheessa laadittu, myöhemmin asian selvittäminen ja varojen saaminen

kasaan voi olla hankalaakin.

Reittien käyttäjien palaute on tärkeätä jatkuvuudelle ja kehittämiselle. Palautteet voidaan

kerätä esimerkiksi metsätuvissa tai lintutorneissa säilytettäviin vieraskirjoihin.

Selkeä ylläpidon organisaatio on edellytyksenä toimivalle ylläpidolle. Jokaiselle rakenteelle

ja alueelle tulee olla vastuuhenkilö. Ylläpidon vastuukysymykset tuleekin ottaa esille

useaan otteeseen suunnittelu- ja toteutusprosessin kuluessa. Organisaation hallinta

selkeytyy, mikäli sen johtoa edustaa joko yksittäinen henkilö tai johtokunta. Näin jollain

instanssilla on aina langat oikeissa käsissä.

Kyläyhteisön ylläpidon työ voidaan toteuttaa talkootyönä tai kunnan ostopalveluina.

Talkootyön etuna on edullisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi käyttäjien


sitoutuminen yhteisestä omaisuudesta huolehtimiseen. Jos ylläpidosta huolehtiva taso

asuu reitin lähellä, myös valvonta ja seuranta on helppo toteuttaa. Vapaaehtoisvoimin

toteutettava ylläpito toimii parhaiten pienillä paikkakunnilla ja alueilla, joilla yhteistyö

sidosryhmien kanssa on aktiivista jo reittiä suunniteltaessa. Paikallisista eli lähireiteistä

hyötyvät ennen kaikkea alueen asukkaat, joten he ovat yleensä halukkaita olemaan

mukana yhteistyössä.

4.3.1 HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa varataan paikat alueelle sijoitettaviin taukopaikkoihin,

kulkuväyliin tai reitistöihin, viitoitukseen, opastukseen ja parkkipaikkoihin. Siinä sovitaan

rakenteiden hoidosta ja huollosta. Joskus ylläpitokysymykset ovat jääneet

rakennusvaiheessa huomioimatta. Tästä tulee sopia jo rakennusvaiheessa. Turvalliset ja

huolletut rakenteet vaikuttavat luontokohteiden käyttökelpoisuuteen ja vetovoimaisuuteen.

Keskeisimmistä luontokohteista voidaan laatia opaskirja.

Hoito- ja käyttösuunnitelman on oltava tarpeeksi kauaskantoinen ja yksityiskohtainen. Silti

sen tulee olla riittävän joustava ja sitä on voitava aika ajoin tarkistaa. Tärkeintä on, että

hoito- ja käyttösuunnitelmassa määritellään oikeat, toteuttamiskelpoiset tavoitteet, joiden

varaan koko muu suunnitelma rakentuu. (Hallikainen, 1990 s.34)

Hoito- ja käyttösuunnitelma koostuu tavoiteosan ja aluekuvausten lisäksi erilaisista

osasuunnitelmista. Alueen koko, merkitys ja alueen käyttömuodot määräävät, mitä osa-

suunnitelmia kokonaissuunnitelmaan on syytä sisällyttää. Suuren alueen hoito- ja

käyttösuunnitelma voi sisältää esimerkiksi seuraavia aluekokonaisuuksia. (Hallikainen

1990, s.35)

Hoito- ja käyttösuunnitelman sisällössä voi olla:

- alueen merkitys

- alueen kuvaus: topografia, maisemat jne.

- alueen hoidon ja käytön yleistavoitteet

Osasuunnitelmia ovat esimerkiksi:

- metsän- tai maisemanhoitosuunnitelma

https://docs.google.com/fileview?id=0B6s0c44y8V2LMjhhNzE2NTAtYjE2MS00MjIzLWFiNzgtMDNhNGRkOWEyM2E2&hl=fi

http://www.greentravel.fi/tiedostot/lue_lisaa_en.pdf


- virkistyskäyttösuunnitelma

- toteutussuunnitelma aikatauluineen

- rahoitussuunnitelma

- turvallisuussunnitelma

4.3.2 JÄTEHUOLTO

Reiteille kuuluu jätelain (1072/1993) mukainen roskaamiskielto kuin arkielämäänkin.

Virkistysalueilla jätteiden kasautumista ollaan pyritty ehkäisemään muun muassa

poistamalla jätteenkeruuastiat niin reittien varrelta kuin levähdyspaikoilta. Periaate on, että

jokainen huolehtii itse roskistaan (kuljetetaan yleisiin jäteastioihin tai poltetaan).

Retkeilijöitä informoidaan uudesta järjestelystä ohjetauluissa taukopaikoilla. Mikäli

taukoympäristö on epäsiisti, myös tulijan motiivi vastuustaan laskee, ja mikäli paikka on

siisti, lopputulos on päinvastainen. Tästä syystä reittien varsia / taukopaikkoja pyritään

tarkastamaan ja puhdistamaan niin usein kuin mahdollista.

Suurimpien reittien äärelle on varattu jätteiden keräyspisteet, näihin yleisesti kuuluu

lajittelu. Asianmukaisen reitin äärellä jätteiden keräys on järjestetty koosta riippumatta.

Jätelain mukaan vastuu jätehuollon järjestämisestä on jätteen haltijalla. Tämän tulee

järjestää jätteen kuljetus asianmukaisille paikoille. Eli ensisijaisesti roskistaan vastaa

retkeilijä itse, kunnes hän on jättänyt sen sille varattuun jätepisteeseen, jolloin vastuu

siirtyy alueen haltijalle tai omistajalle. Kylätasolla esimerkiksi osuuskunta voi huolehtia

jätehuollosta. (www.ymparisto.fi/hoito/jatehuo/jatehuol.htm)

Jäteneuvontaa saa muun muassa seuraavista paikoista:

- kunta

- paikallinen jätehuoltoyhtiö

- alueellinen ympäristökeskus

- Suomen ympäristökeskus

- jätehuoltoyhdistys

Hyvä tietää jätelaista:

3§ jätteen määrittely


6§ jätehuollon järjestäminen

7§ kiinteistön haltijan velvollisuudet

11§ liittyminen järjestettyyn jätteenkuljetukseen

20-21§ roskaantuneen alueen puhdistamisvelvollisuus.

5. MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAAN

PÄÄTÖKSENTEKOON

5.1 Miten vaikutat

Oman alueen reitistöjen kehittämiseen vaikuttaa pitkälti ulkoinen mielikuva

paikkakunnasta. Päätöksiä alueen käytöstä tehdään pääasiassa kunnan sisällä, mutta

myös maakunnallinen päätöksenteko on arkipäivää. Mikäli sitä on hoidettu jo aiemmin

hyvin ja kehittymistä on tapahtunut omaehtoisesti, kunnan päätöksenteon elimissä alueen

uusiin suunnitelmiin on helppo suhtautua vakavasti. Reitistön kehittämisessä hankkeille

tulee olla todellinen tarve. Hankkeen esittelijällä tulee olla kehittämismahdollisuuksista

parhaimmat tiedot. Kuinka muutoinkaan voi vakuuttaa ulkopuoliset? Hakijalla tulee myös

osata perustella, kenen kannalta on järkevää rakentaa tai kehittää alueen reitistöjä.

Olisiko ne tarkoitettu kuntalaisille vai yleiseen luontomatkailukäyttöön. Retkeilyreiteillä

vetovoimaisuus ja lähiulkoilureiteillä saavutettavuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Näiden

teemojen puitteissa reitistöjen kehittäminenkin usein voi tapahtua.

Suunnitteluvaiheessa tulee ottaa huomioon hankkeen mittakaava; onko suurilla

suunnitelmilla edes reaaliteettiarvoa. Toisaalta hankkeen ei tulisi olla minimaalinenkaan.

Tällöinhän kehittämismahdollisuudet voivat olla olemattomat. Reitistön parissa toimijan

kannattaa olla rohkeasti yhteistyössä paikallisten ja maakunnallisten päätöksentekijöiden

kanssa, kysellä ja ottaa tietoa alueellisesta toiminnasta. Tällöin myös virkamiehet ottavat

vakavasti asianomaisen kehittämistarmokkuuden.

Rakentamista koskevassa kappaleessa on varsin yksiselitteisesti kerrottu muun muassa

rakenteiden kohdalla tapahtuva vaikuttaminen. Tästä vielä yksinkertaistettu versio


kaaviona. Lupaprosessin laajuus riippuu siitä, miten mittavasta rakennuksesta tai

rakennelmasta on kyse.

Kaavio 2.

Rakennustyön suoritus ja viranomaisvalvonta:

RAKENNUSLUPA aloitus 3v. aloittamisilmoitus

paikan merkitseminen

rakennustyön aloittaminen

katselmukset ja tarkastukset

loppukatselmus

loppuun 5v. JÄLKIVALVONTA

(Ekroos, 2000)

Ympäristörakentamista ohjaavat pitkälti samat kuin luonnonsuojeluhallintoakin ohjaavat

instanssit, eli ympäristöministeriö, alueellinen ympäristökeskus, kunta sekä maa- ja

metsätalousministeriö. Yhteyshenkilöitä voidaan hakea myös maakuntaliitosta,

tielaitokselta, museovirastolta, kauppa- ja teollisuusministeriöstä aina tarvittavan tiedon ja

avun mukaan.

Vaikuttamisen mahdollisuuden a ja o on aika. Esimerkiksi kunnan päätöksenteon kohdalla

kannattaa laatia suunnitelmat vuotta aiemmin ensi vuoden budjettia varten.

Luontomatkailua ajatellen olisi hyvä kehittää visioita tulevaisuudesta vielä pidemmälle.

Onnistuneen vaikuttamisen pohjalla on ennen kaikkea neuvottelukyvykkyys. Yhteisistä

asioista päättäminen vaatii objektiivista katsomusta ja erilaisten näkökulmien huomioon

ottamista. Jyrkällä asenteella ei ole liiemmälti mahdollisuuksia. Tosin hankkeen vetäjän

tulee pitää visioistaan kiinni, eikä lipsua tavoitteistaan aina virkamiespäätösten jälkeen.

Hänen on myös syytä selvittää ajoissa oikea yhteyshenkilö. Vaikka hyvän hallinnon

periaatteisiin kuuluu, että hakemukselle etsitään oikea virkamies, säästetään aikaa ja

vaivaa, jos on ottanut asioista hyvin selvää jo ennakkoon.


6. VASTUUKYSYMYKSET

6.1 TURVALLINEN REITTI

Ylläpitoon pitäisi pystyä panostaa huomattavasti nykyistä suuremmalla työpanoksella.

Mikäli ylläpidon resursseista joudutaan pikkuhiljaa tinkimään, voi se johtaa siihen, että

turvallisuuden kannalta erikoisimpia luontokohteita ei voida enää sisällyttää reittiin.

Suunnittelijat ja ylläpitäjät usein tiedostavat retkeilijöitä vaanivat vaarat, ja ottavat paikat

huomioon reitin linjauksessa tai käyttöä turvaavin rakennelmin. Suomessa käytetään

jossain määrin varoittavia kylttejä (esim. ‘Varo jyrkännettä’) ja niiden käytön lisäämistä on

vakavasti harkittu. Kyltit eivät kuitenkaan poista kunnossapitäjän vastuuta, mutta

minimoivat vaaran. Rakenteet ja linjaukset täytyy olla sellaisessa kunnossa, että niiden

normaalikäytöstä ei joudu vaaraan. Suosituksena kylttien informaatiossa on

yksinkertaisuus. Reittien ylläpitäjät eivät toivoisi tulevaisuuden johtavan siihen, että kylttejä

asetetaan reittien ja luontokohteiden äärelle tuon tuostakin, sillä tuolloin ne menettäisivät

myös merkitystään.

Talvisissa lajeissa, kuten hiihdossa ja moottorikelkkailussa liikennemerkkien ja

varoituskylttien merkitys on huomattava. Kun liikkumisen vauhti kasvaa ja mahdollisuus

törmätä muuhun liikenteeseen, ovat määräykset ja varoitukset oltava kunnossa. Hiihtäjien

terveysriskiä pyritään minimoimaan siten, että pyydetään näitä välttämään

moottorikelkkaurilla liikkumista. Metsätoimenpiteistä tulee aina olla varoituskyltit. Tämä ei

ole kuitenkaan reitin ylläpitäjän vastuulla, vaan hakkuita tekevällä metsäyhtiöllä.

Suomen metsissä liikkuu yhä enemmän ulkomaalaisia retkeilijöitä. Suomalaisilla reiteillä

on usein vain suomen- tai ruotsikielisiä kylttejä. Vahinkotapauksien minimoimiseksi olisi

kylttien laatijan ottaa myös kansainvälinen käyttö huomioon.

6.2 VAHINGON SATTUESSA

Pääperiaate suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaan on, että uhrin on itse kärsittävä

vahingot, ellei ole esitettävissä oikeudellista perustetta siirtää niitä jonkun toisen


kannettavaksi. Pääsääntö on, että korvattavan vahingon tulee aiheutua jonkun

moitittavasta käyttäytymisestä. Moitittavuus voi olla joko täysin tahallista toimintaa tai

perustua eri asteiseen tuottamukseen. Vahingon korvattavuudesta säätää

vahingonkorvauslaki (412/1974)

Tuottamusta arvioidaan jälkikäteen sen mukaan, kuinka todennäköistä vahingon

aiheutuminen oli, kuinka huolellinen ihminen olisi käyttäytynyt vastaavassa tilanteessa ja

olisiko tämä huolellinen käyttäytyminen voinut estää vahingon. Lisäksi edellytetään, että

moitittavan käyttäytyminen ja vahingon välillä tulee olla syy-yhteys.(Huovinen, 1999, s.

142-143) Luonnon aiheuttamasta vahingosta ei ylläpitäjä ole vastuuvelvollinen. Teoriassa

voi syntyä tilanne, että laho puu kaatuu metsässä myrskyisellä säällä retkeilijän päälle.

Tällöin ei voida syyttää ylläpitäjää.

Ylläpitäjä ei vastaa, mikäli onnettomuus tapahtuu ohjatun matkailuryhmän sisällä. Tällöin

vastuussa on kyseessä oleva luontomatkailuyrittäjä. Yleistä on, että yrittäjä käy

tarkastamassa reitin ennen matkailijoiden viemistä alueelle. Vastuuvakuutus kuuluu

kiinteänä osana luontomatkailuyrityksen ominaisuuksiin. Suomen metsissä samoilee yhä

enemmän myös ulkomaisia luontomatkailijoita. Mikäli onnettomuus sattuu yksittäiselle

ulkomaalaiselle luontomatkailijalle, oikeusriidat ratkaistaan pääsääntöisesti siinä maassa,

missä onnettomuus on sattunut. On mahdollista, että asioita joudutaan ratkomaan myös

vahingonkärsijän kotimaassa.

Reitin käytöstä käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle aiheutunut vahinko korvataan vain,

jos vahinko on johtunut reitin ylläpitäjän huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.

Moottorikelkkareittien kohdalla pitäjän on vastattava vain siitä, että reitti on vuosittaisella

käyttöönottohetkellä ajettavissa kunnossa ja että reitin varrelle on sijoitettu kyltit

mahdollisista vaarallisista paikoista sekä asennettu tarvittavat liikennemerkit.

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat liittyvät olennaisesti reittien huoltoon. Siinä määritellään muun

muassa, mitä rakenteita ja kohteita huolletaan. Vakavan onnettomuuden sattuessa tähän

asiakirjaan kiinnitetään huomiota. Mikäli kyseessä olevan asian ylläpitoa ei ole edes

mainittu, on seurauksena vähintään huomautus. Myös vakuutukset ovat hyvällä

ylläpitäjällä kunnossa. Yleensä ainakin kunnilla on metsiä koskeva palovakuutus sekä

tapaturmavakuutus oman kunnan jäsenille.


Reittien ylläpitäjien tulee muistaa, että reitin rakenteiden kannattaa olla siinä kunnossa,

kuin sitä markkinoidaan. Muutoin siitä voi tulla helppo valitusten kohde.

7. LOPUKSI

Hyvä rakentaminen ja hyvä suunnittelu kulkee tarpeiden mukaisesti. Kun reitti

vetovoimainen, samat ihmiset tulevat nauttimaan tästä seuraavinakin vuosina. Tähän

jokainen reitistörakentaja työnsä myötä tähtää. Suurin kiitos tehdystä työstä on se, että

ulkoilija viihtyy alueella.

Pinta-alaltaan suurissa kunnissa haja-asutusalueilla sijaitsevien ulkoilureittien ylläpito

hoidetaan usein ostopalveluna erityisesti kyläyhdistyksiltä. Kyläyhdistyksen aktiivisuus voi

olla merkittävä tekijä kunnan ylläpitopäätöksille ja rahoituksen saamiselle. Useat tahot ovat

sitä mieltä, että paikalliset toteuttamisratkaisut tuovat parempia tuloksia kuin keskitetty

toiminta, joten tämän toimintatavan tehokkuus on paikkakuntaa merkittävästi hyödyntävä.

Retitistörakentamiseen kuuluu olennaisena tekijänä kestävän luontomatkailun kehittäminen. Se on prosessi,

joka mahdollistaa matkailun kannalta välttämättömien luonnonvarojen uusiutumisen ja ehkäisee niiden

liiallista käyttöä. Kestävällä matkailukehityksellä tähdätään taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen

kantokyvyn sekä ympäristönsuojelun ja matkailijan tyytyväisyyden tason säilyttämiseen. (Rautalin 2002)

Kestävällä matkailukehityksellä on merkittävä vaikutus kyläyhteisön yhteiskunnalliseen asemaan.

9. LÄHDELUETTELO

Kirjallisuuslähteet

Ekroos, Ari. 2000. Kaavoitus- ja rakentamisoikeus. Luentomoniste. Joensuun yliopisto.

Julkaisematon.

Hallikainen, Ville. 1990. Luonnon virkistyskäytön perusteet. Helsinki.

Hemmo, Mika. 1997. Sopimusoikeus II. Jyväskylä.

Hollo, Erkki. J. 1993. Johdatus ympäristöoikeuteen. Helsinki.


Hollo, Erkki. J. 1991. Ympäristöoikeus. Helsinki.

Huovinen, Ulla. 1999. Matkailun lainsäädäntö. Helsinki.

Joensuun kaupunki. 2000. Joensuun kaupungin rakennusjärjestys.

Joensuun kaupunki. Ympäristövirasto. Rakennusvalvontayksikkö:

2001a. Rakennuslupa, purkamislupa, maisematyölupa, toimenpidelupa,

purkamisilmoitus, toimenpideilmoitus.

2001b. Rakentajan tietopaketti.

Kuusiniemi - Majamaa - Vihervuori. 1998. Maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden käsikirja.

Helsinki.

Laaksonen, Kalevi. 1999. Jokamiehenoikeudet, laki ja perustuslaki. Juhlajulkaisussa

Veikko O. Hyvönen 1929 - 18/9 - 1999.

Rautaliin, Minna. 2001. Etelä-Pohjanmaan luontomatkailun toimenpideohjelma 2002-2006.

Alueelliset ympäristöjulkaisut.262.

Rautio, Antero (toim.). 1999. Suomen retkeilyopas. Metsähallitus, Suomen matkailuliitto.

Tampere.

Sievänen, Tuija (toim.). 2001. Luonnon virkistyskäyttö. Metsäntutkimuslaitoksen

tiedonantoja 802, 2001. Vammala.

Sievänen, Tuija. 2000. Luonnon virkistyskäyttö. Luentomoniste, kevät 2000. Joensuun

yliopisto. Julkaisematon

Suvantola, Leila. 2001. Luonnonsuojelulainsäädäntö ja kulttuuriympäristön suojelua

koskeva lainsäädäntö. Joensuun yliopisto. Julkaisematon.


Vuolle, Pauli.1994. Jokamiehenoikeus. Jyväskylä.

Muut lähteet

http://www.ymparisto.fi/.luosuo/n2000/65/arvio.htm

Ympäristöministeriö. Yhteistyöllä hyvää ympäristöä. Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000.

Ympäristöministeriön esite.

Lisätietoa ympäristöhallinnosta

Maa- ja metsätalousministeriön kotisivut: http://mmm.fi/ministeriö

Metsähallituksen kotisivut: http://www.metsa.fi/yritysinfo.index.htm

Metsäntutkimuslaitoksen kotisivut: http://www.metla.fi/metla/index.htm

Suomen ympäristökeskuksen kotisivut: http://www.ymparisto.fi/syke/syke.html

Ympäristöministeriön kotisivut: http://www.ymparisto.fi/ym/ym.html

Hyödyllistä tietoa reitistön rakentamisen ohjaukseen

Poluista reiteiksi -projektin kotisivut: http://www.suomenlatu.fi/poluistareiteiksi

Matkailu ja asiakkaiden muusta käytöstä lisää: englanniksi: Green Tourism of Finland

Suomeksi Green Tourim of Finland

Reitistöjen ja polkujen sisällöistä (taulut opasteet yms.) lisää: Green Tourism of Finland

doc.

KASVATUKSELLISESTA KÄYTÖSTÄ :

KARJALAN LUONTOKOULU DOC

http://www.greentourism.fi/

http://www.greentravel.fi/

https://docs.google.com/leaf?id=0B6s0c44y8V2LM2FiY2UzN2EtZTQyNy00YmZhLTg1MjAtZDNmODI2YWI3ODVm&hl=fi

https://docs.google.com/leaf?id=0B6s0c44y8V2LM2FiY2UzN2EtZTQyNy00YmZhLTg1MjAtZDNmODI2YWI3ODVm&hl=fi

https://docs.google.com/leaf?id=0B6s0c44y8V2LODIwZWRlZTYtNzMzOC00ZjQ5LTlkMTItMDU0ZTlmZDM0ZmE3&hl=fi

https://docs.google.com/leaf?id=0B6s0c44y8V2LYWQzN2MwNzgtNTYxNy00NDM0LWIyMjgtYjdkMTYyYmJmMWM5&hl=fi

ohjeita reitistÖjen rakentamiseen, karjalan luontokoulu®, green tourism of finland®, päivi...

Documents