�SUOMEN RAKENNUSTAITEEN MUSEO SyKSy 2009 – TAlvI 2010 | FINlANdS ARKITEKTURMUSEUM höST 2009 – vINTER 2010

Pohjoisen venäjän puukirkotvanhat postikortit saivat englantilaisen valokuvaajan Richard daviesin lähtemään vuonna 2002 Pohjois-venäjälle selvittämään, mitä kuvien esittämistä puukirkoista oli vielä jäljellä. Monia säilyneitä kirkkoja uhkasi tuhoutuminen, mutta paljon arvokastakin löytyi. Sivu 13.

Pohjoismainen arkkitehtuuriMitä kuuluu arkkitehtuurille Pohjoismaissa? Millaisia ovat olleet historialliset yhteydet ja vuorovaikutus? Mitä tapahtuu juuri nyt? Museon talvinäyttely esittelee Gert Wingårdhin taloja ja arkkitehtuurikäsitystä. luento-ohjelma takasivulla.

�

Gunnel Adlercreutz: Severi Blom-stedt, olet toiminut Suomen ra-kennustaiteen museon johtajana 7 vuotta. Se on pitkä aika, jona on tapahtunut paljon. Toisaalta se saattaa tuntua lyhyeltä ajalta, jona paljon jäi vielä saavuttamatta. Ker-toisitko taustastasi, joka on johtanut siihen, että olet nyt museon johtaja.

Severi Blomstedt: Luulen, että pi-tää mennä niinkin kauas kuin vuoteen �978, jolloin tulin rekrytoiduksi näyt-telyyn “Métamorphoses finlandai-ses”, joka oli Pariisin Pompidou-kes-kuksessa nähty suuri suomalaisen arkkitehtuurin ja designin katselmus. Tulin siihen alunperin Kristian Gul-lichsenin apuriksi ja sitten vähitellen myös yhä enemmän vastuulliseksi näyttelyn arkkitehtuuripuolesta. Tämä näyttely oli merkittävä asia ammatillisella urallani sikälikin, etten oikeastaan ennen sitä ollut koskaan ajatellut, että tekisin näyttelyitä niin paljon kuin sitten loppujen lopuksi olen tullut tehneeksi. Osittain tämän näyttelyn seurauksena päädyin �980-luvulla museon näyttelyosas-ton johtajaksikin.

Työskentely Rakennustaiteen museossa oli minulle – kuten monelle muullekin – tietynlainen kakkos-korkeakoulu. Siinä oppi paljon lisää arkkitehtuurista, taittamaan, hoita-maan käytännön asioita ja myöskin kansainvälistä toimintaa.

Oliko ammatinvalintasi itses-tään selvä? Sinähän jouduit teke-mään sen vaikean päätöksen, että valitset saman ammatin kuin mm. isälläsi Aulis Blomstedtilla oli.

Minulla oli alussa jostain taka-raivosta tullut terve torjunta. Se johtui varmaankin osittain siitä, että

isäni oli arkkitehti, samoin setäni ja isoisänikin. Myös veljeni oli opiske-lemassa arkkitehdiksi. Mutta mitä pitemmälle lukioaikana asiaa pohdin, sen enemmän vakuutuin siitä, että arkkitehtuuri on alani.

Jos päättää valita vanhempiensa ammatin on, tiedettävä, että siitä seuraa myös hankaluuksia. Arkki-tehdin ammatti – niin kuin yleensä luovat ammatit – on sellainen, jossa rakennetaan muun ohella myös omaa identiteettiä.

Seitsemän vuotta sitten päätit hakea rakennustaiteen museon joh-tajan paikkaa. Oliko se äkkipäätös?

Vasta kun paikka julistettiin virallisesti hakuun, rupesin asiaa vakavasti miettimään. Muutamat ihmiset minulta kyllä sitten kysyivät-kin kiinnostustani. Oma työtilanteeni oli tuolloin myös sellainen, että tämä sopi kuvioon hyvin. Tietysti kaikkein tärkeintä oli, että minulla oli jo aiem-paa kokemusta museon palvelukses-sa ja näin tiesin mistä on kysymys. Tunsin myös ennalta ihmisiä täällä, jo-ten päätös hakea johtajaksi oli sitten loppujen lopuksi aika helppo.

Mutta talossahan oli aika paljon ongelmia. Ehkä osittain näistä syis-tä ilmapiiri ei ollut erityisen avoin mihinkään suuntaan. Miten itse näet alkutilanteen näin jälkikäteen?

Oli hyvä, etten ulkopuolelta tulleena siitä tiennyt ja tilanne alkoi minulle vasta vähitellen valjeta. Minultakin otti aikansa oppia, miten tämä museo toimii. Kun sitten aloin nähdä, minkälainen fantastinen po-rukka tässä museossa on töissä, sain pohjaa ryhtyä kehittämään työsken-telyä haluamaani suuntaan. Tärkeänä uutena toimintamuotona luotiin joka

toinen viikko kokoontuva johtoryhmä, johon kuuluvat toimien esimiehet.

Siitä on muodostunut keskuste-lufoorumi, joka on auttanut minua paljon. Henkilökunnan valtava kapasiteetti – sekä tiedollinen että taidollinen – on saatu tehokkaammin suunnatuksi toimintojen kehittämi-seen. Johtoryhmän kautta olen myös saanut huomattavasti paremman käsityksen siitä, missä museossa kokonaisuutena mennään. Talossa on syntynyt vuoropuhelua, välillä kipak-kaakin, mutta niin pitää ollakin.

Näiden vuosien myötä olen myös useamman kerran hämmästellyt miten vahvasti henkilökunta on sitou-tunut tähän museoon. Tällä museolla on oma ilmapiirinsä ja vetovoimansa.

Mitkä olivat suurimmat ongel-mat kun tulit taloon?

Ymmärtääkseni johdon ja henki-löstön kanssakäyminen oli aika ajoin hieman etäistä. Toinen seikka, jossa kurssin muutos oli paikallaan, olivat yhteiskuntasuhteet. Nehän ovat vuo-sien mittaan muodostuneet yhä vain tärkeämmiksi. Myös palkat, joita mu-seo pystyy tällä hetkellä maksamaan, ovat täysin alimitoitettuja esimerkiksi muuhun museoalaan verrattuna.

Nopeasti muuttuvassa ja raaistuvassa maailmassa pitäisi vä-hitellen kuitenkin päästä sellaiselle tasolle, että talon menestyminen ei olisi yksinomaan siitä kiinni, että si-toutuneet ihmiset mahdollisesti jopa repivät omasta selkänahastaan me-nestyksen vaatiman työpanoksen. Varmaa perusrahoitusta pitää olla.

Näin ei todellakaan voi jatkua kovin pitkään. Ja voi olla, että, hen-kilökunnan vahva sitoutuneisuuskin on katoava luonnonvara. Se, että

Arkkitehti, museon johtaja Severi Blomstedt on toiminut arkkitehtina ja opettajana sekä lukuisissa luottamustoimissa Suomessa ja ulkomailla. Suomen rakennustaiteen museon johtajana hän on toiminut vuodesta 2002. Severi Blomstedt jättää johtajan tehtävät vuoden lopussa.

Professori, arkkitehti Gunnel Adlercreutz on arkkitehdinuransa lisäksi toiminut lukuisissa luotta-mustoimissa kotimaassa ja ulkomailla. Hän oli Rakennustietosäätiön RTS:n yliasiamies 1995–2006. Gunnel Adlercreutz on Teknillisen korkeakoulun kunniatohtori ja toimii nykyään Puu kulttuurissa ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Seitsemän vuotta näköalapaikalla

�

Severi Blomstedt esittelee Suomen arkitehtuuria 0607-näyttelyä Kiovassa toukokuussa 2009. Näyttelyn avasi Tasavallan Presidentti Tarja Halonen virallisen valtiovierailunsa yhteydeässä.

sitä minun aikanani on vielä ollut, on minun onneni. Se on auttanut minua todella paljon, mutta sen varaan ei museon tulevaisuutta voi varmasti enää rakentaa.

Mitkä ovat tämän hetken suu-rimmat haasteet?

Ensimmäisenä tulee mieleen Designmuseon ja meidän yhteinen rakennushanke: museoiden välis-sä olevalle pihalle rakennettava uudisrakennus, johon tulee mm. yhteisiä näyttelytiloja, kirjasto ja kahvila. Suunnitelma pitäisi nyt saada nopeasti liikkeelle. Se on tällä hetkellä sikäli oudossa vaiheessa, että vastustajia ei löydy, mutta hanke ei kuitenkaan edisty niin ripeästi kuin pitäisi. Helsingin kaupunkia myöten kaikki tahot ovat sitä mieltä, että tällainen tarvitaan, ja silti esimerkiksi valtioneuvoston viimeisimpään bud-jettikehykseen sitä ei ponnistuksis-tamme huolimatta saatu mukaan.

Muut ajankohtaiset ongelmat ovat sitten varmaankin tavallisia, kuten ikuinen riittävän taloudellisen tuen puute?

Vaikka olemme julkisen rahoituk-sen osalta aikalailla jäljessä pohjois-maisista sisarmuseoistamme, on kuitenkin ilolla todettava, että parin vime vuoden aikana opetusministeriö on korottanut toiminta-avustuksi-amme merkittävästi ja muutenkin osoittanut ymmärrystä toimintamme erityisluonnetta kohtaan.

Museomme on maailman toiseksi vanhin – kansainvälisestikin arvos-tettu – arkkitehtuurimuseo, joka on muun toimintansa ohella harjoittanut esimerkiksi kulttuurivientiä jo yli viisi-kymmentä vuotta. Arkkitehtuurihan on ollut ja tulee varmasti lähitulevai-suudessa vielä suuremmassa määrin olemaan yksi suomalaisen kulttuuri-viennin keihäänkärkiä.

Museomme nauttimasta kansain-välisestä arvostuksesta on hyvänä osoituksen se, että edustajiamme on kutsuttu moniin merkittäviin alan kansainvälisten järjestöjen hallinto-elimiin ja juryihin. Tämä on mielestäni kulttuurivientiä jos mikä.

Arkkitehtuuria on kaikessa abstraktisuudessaan vaikea esitellä yleisölle. Arkkitehtuuriahan jou-dutaan esittelemään useimmiten

kaksiulotteisesti ja eri mittakaavassa kuin todellisuudessa. Nämä seikat vierottavat helposti maallikkoja.

On otettava entistä enemmän käyttöön kaikki uudet keinot, joilla arkkitehtuuria pystytään paremmin havainnollistamaan.

Miten näet rakennusteollisuuden roolin museon toiminnassa?

Se on yksi niistä tärkeistä sek-toreista, joita olen yrittänyt saada enemmän mukaan toimintaamme. Arkkitehtuurihan on tärkeä osa rakentamisklusteria. Ikävä kyllä rakennusteollisuuden piirissä ei vielä ole oikein tajuttu, miten korkeassa kurssissa suomalainen nykyarkki-tehtuuri maailmalla on – enkä tässä tarkoita tietenkään enää Aaltoa. Mie-lestäni tätä asiantilaa rakennusala voisi hyödyntää nykyistä huomatta-vasti enemmän.

Arkkitehtuuria ei oikein ymmär-retä, koska se ei ole riittävän konk-reettista, ja on hivenen pelottavaa, jos joutuu alistumaan siihen. Design on tuotteena niin valtavan paljon helpompi ja yksinkertaisempi. Mutta arkkitehtuurin esittäminen ja sen taustoittaminen ei tapahdu yksin-omaan näyttelyiden avulla.

Tässä yhteydessä ei tule unohtaa myöskään museomme muita toimin-toja. Esimerkiksi piirustus- ja valo-kuvakokoelmiemme kartuttaminen, hoito, tutkiminen ja esitteleminen ovat perusruisleipäämme. Piirustus-kokoelmammehan on maailmankin

mittakaavassa varsin merkittävä ja arvokas. Meillä on toistaiseksi ollut sellainen onni, että olemme saaneet lahjoituksina valtaosan kokoelmis-tamme. Tämä on erittäin harvinaista. Tällä hetkellähän arkkitehtuuripiirus-tuksia myydään jo huutokaupoissa korkeaan hintaan.

Kirjastomme on alan tärkein ja monipuolisin Suomessa. Kun Design-museon ja meidän yhteinen laajennus toteutuu ja museoidemme kirjastot siinä yhteydessä yhdistetään, tulee uusi kokonaisuus rakentumaan kes-keisiltä osiltaan meidän kirjastomme pohjalta.

Tässä oli nyt lista toimintoja, jot-ka tarvitsevat uuden rakennuksen.

Kyllä, unohtamatta myöskään julkaisutoimintaamme. On myös arkkitehtuurikirjallisuutta, jonka lähestymiskulma tai aihe ei välttä-mättä ole edes tarkoitettu suurelle yleisölle, mutta jota jonkun tahon tulee kuitenkin julkaista. Sama pätee tietenkin myös näyttelyihin.

Nyt kun elämme tällaista hype-aikaa, jossa kaikki kaupallistetaan ja hyödynnetään puhki, unohtuu helposti, että esimerkiksi Rakennus-taiteen museon kaltaisella kulttuu-rilaitoksella on myös velvoitteita ja ta-voitteita, joiden merkitys ja vaikutus ei ole kaupallisesti tai kävijämäärillä mitattavissa. Rakennustaiteen muse-on kaltaisen instituution toiminnassa tämän ulottuvuuden on aina oltava mukana. Pinnallinen yleisen maun

Jatkuu sivulla 12 | lue koko haastattelu osoitteessa www.mfa.fi

�

Arkkitehtuurin kameleonttiTällaisesta ristiriitaisesta, jälkimodernistisesta arkkitehtuuri-ilmastosta nousi Gert Wingårdh. Mitä erilaisimpien ja erinäköisten pienten projektien jälkeen Wingårdh alkoi suunnitella yksilöllisiä rakennuksia, joissa arkkitehti on luova, intuitiivinen muodonantaja. Hän löysi vaikutteita muun muassa naapurimaastaan Suomesta, jossa häneen tekivät vaikutuksen Reima Pietilän veistokselliset työt. Kiehtovasti maisemaan kätkeytyvä, muodonannoltaan orgaaninen Öijaredin golfkerhon rakennus on hieno esimerkki Pietilän muo-tomaailmasta ammentamisesta. Veistoksellisuutta ja vapaita muotoja on monissa muissakin Wingårdhin töissä, kuten Astra Zenecan henkilöstöravintolassa ja Hogian pääkonttorissa.

Wingårdhin suunnittelulle on ominaista mitä erilai-simpien vaikutteiden ammentaminen ja niiden rohkea ja ennakkoluuloton soveltaminen. Ratkaisut, muo-donannot ja materiaalit vaihtelevat keskenään melko suurestikin eri töiden välillä. Työt ulottuvat pienestä saaristohuvilasta suuren lääketehtaan pääkonttoriin, ja vastaavasti arkkitehtuurin kirjo ulottuu pehmeästä ja maanläheisestä rakentamisesta, orgaanisista muo-doista ja luonnonmateriaaleista, turvekatoista ja pu-namullatuista puuseinistä viileään ja suoraviivaiseen high techiin ja teräs- ja lasirakenteisiin. Kiinnostavia ovat monet pienet rakennukset, joista löytyy raken-nusperinteestä kehiteltyjä moderneja sovelluksia. On myös talon arkkityyppejä, kuten viehättävä Kvarn-huset. Wingårdh ei todellakaan vala rakennuksiaan tietynlaiseen muottiin tai käsialaan, vaan sen sijaan hän näyttää kehittävän ja keksivän tilanteen mukaan uusia ja erilaisia sovelluksia, toisinaan pioneerimaises-ti. Tässä mielessä metodina näyttäisi olevan utelias leikki, ankaran totisuuden ja vakavuuden vastakoh-tana. Rakennuksen toiminnan ja paikan lähtökohta tuntuu olevan hänelle avain ratkaisulle ja muodonan-nolle, ei ennalta määrätty oma tyyli. Niinpä Wingårdhin suunnittelemat rakennukset mukautuvat luontevasti paikkaansa ja ympäristöönsä, ja sen lisäksi niillä on usein tunnistettava identiteetti. Niitä yhdistää taitava luonnonvalon käyttö ja korkealuokkaiset materiaalit ja yksityiskohdat. Rakennusten pitkä elinkaari näyttää myös olevan Wingårdhille tärkeää, sillä monissa hänen toimistonsa suunnittelemissa rakennuksissa on kes-tävien materiaalien lisäksi viettävät katot ja kookkaat räystäät - siis tervettä realismia pohjoisen vaativissa ilmasto-oloissa. Tässäkin mielessä Wingårdh on mur-tanut perinteisen, fundamentalistisen modernismin dogmeja. Mieleen muistuu Teknillisen korkeakoulun emeritusprofessorin Jan Söderlundin opiskelijoil-leen ja kollegoilleen usein kertoma anekdootti Gert Wingårdhista, joka aloittaessaan luentonsa uusille arkkitehtuurin opiskelijoille aina aluksi kaataa päänsä päälle lasillisen vettä ja alkaa sitten puhua rakennus-

hieman kärjistäen voidaan sanoa, että ruotsalaisilla

arkkitehdeilla oli takavuosina tapana vinoilla, että Suomessa on vallalla arkkitehtikeskeinen

suunnittelutapa, tasakattoiseen modernismiin perustuva,

hieman suoraviivainen sankari-arkkitehtuuri. Suomalaiset

arkkitehdit taas moittivat ruotsalaista arkkitehtuuria liian anonyymista asiakas-

lähtöisyydestä, pehmoilusta ja yleisöä kosiskelevista

uusvanhoista taloista.

Kun tarkastelee Gert Wingårdhin monipuolista ja omintakeista, yli kolmen vuosikymmenen mittaista tuotantoa, herää halu verrata sitä

sekä nykyarkkitehtuuriin että viime vuosisadan mo-dernismiin, arkkitehtien sekä yksilöllisiin että tavan-omaisiin suunnittelutapoihin.

Kaukaa katsottuna Ruotsi ja Suomi ovat kulttuuril-taan ja yhteiskunnaltaan nykyisin lähes samankaltai-sia, mutta läheltä katsottuna voi huomata monenlaisia pieniä eroja. Näiden naapurimaiden arkkitehtuuria on usein verrattu keskenään - suomalaisten taholta joskus ylpeyttä tuntien, sillä olihan Suomella Alvar Aalto ja Reima Pietilä. Näille kahdelle 1900-luvun arkkitehtuurin mestarille oli ominaista suunnitelmien variaatio, erilaisten ratkaisujen luominen erilaisiin tilanteisiin. Modernismin fundamentalistinen siipi ei ole kuitenkaan koskaan arvostanut sitä, että suunnit-telijalla on lavea paletti, ja siksipä osa arkkitehdeista moitiskeli 1960-70-luvulla Aaltoa ja eritoten Pietilää siitä, että heillä ei ollut selkeää ja ”puhdasta” tyyliä, kuten esimerkiksi Ludwig Mies van der Rohella. Sa-manlaisen dogmaattisen arvostelun kohteeksi joutui aikoinaan erityisesti Eero Saarinen, jota eri maiden arkkitehdit syyttivät siitä, että hänen kaikki työnsä poikkeavat toisistaan. Sittemmin maailma on muuttu-nut yhä enemmän kulttuurien suureksi sekamelskaksi, ja se on laventanut myös arkkitehtuurin ilmaisukeinoja kohti tyylien ja muotojen pluralismia. Silti on edelleen sitkaita arkkitehteja, jotka vuosikymmenestä toiseen ”piirtävät samaa taloa”, olipa rakennus tai sen sijainti

mikä hyvänsä, ja huolimatta siitä, sopiiko ratkaisu vaikkapa histo-rialliseen ympä-ristöön. Omalla, tunnistettavalla tyylillä saadaan huomiota ja luodaan muista erottuva brändi, kuten vaikkapa Frank Gehryn, Zaha Hadidin ja Richard Meierin arkkitehtuurissa.

Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että ruotsalai-silla arkkitehdeilla oli takavuosina tapana vinoilla, että Suomessa on vallalla arkkitehtikeskeinen suunnittelu-tapa, tasakattoiseen modernismiin perustuva, hieman suoraviivainen sankariarkkitehtuuri. Suomalaiset arkkitehdit taas moittivat ruotsalaista arkkitehtuuria liian anonyymista asiakaslähtöisyydestä, pehmoi-lusta ja yleisöä kosiskelevista uusvanhoista taloista.

Müritzeum, Waren, Tanska, 2005–07. Kuva: Åke E:son Lindman AB�

�

Gert Wingårdh. Kahdeksan taloa9.12.2009–28.2.2010Ruotsin tunnetuimpiin kuuluva arkkitehti aloitti uransa Göteborgissa �977. Useimmat hänen rakennuksistaan ovat läntisessä Ruotsissa, mutta niitä on myös eri puolilla maailmaa. Wingårdhille ominaisesta varioinnista on tullut osa kansainvälistä Ruotsi-kuvaa. Näyttelyyn on valittu taloja, jotka heijastavat hänen runsaan ja monipuolisen tuotantonsa ominaispiirteitä. Talojen ohella näyttely esittelee Wingårdhin arkkitehtuurikäsitystä. Tuottaja: Arkitekturmuseet, Tukholma

Pohjoismainen arkkitehtuuriMitä kuuluu arkkitehtuurille Pohjoismaissa? Millaisia ovat olleet historialliset yhteydet ja vuorovaikutus? Mitä tapahtuu juuri nyt? Luento-ohjelma takasivulla.

ten kosteuden hallinnan keskeisestä merkityksestä arkkitehdin suunnittelutyössä.

Uutta on se, että viime vuosina Wingårdhin tuotannossa on alkanut esiintyä myös minimalistista, kansainvälisen mallin mukaista modernismia aiemman monimuotoisuuden ja persoonallisen otteen kustannuk-sella. Wingårdhin vahvuus on kuitenkin monimuotoises-sa ja veistoksellisessa arkkitehtuurissa, mutta myös pelkistetyt ja laatikon muotoiset talot hän suunnittelee avustajineen niin yksityiskohtaisesti, että ne erottuvat usein edukseen Ruotsin nykyarkkitehtuurista.

Wingårdhin tuotanto on laaja, ja niin on avustajien joukkokin. Toimiston suunnittelemien rakennusten keskinäisestä variaatiosta voisi päätellä, että myös projektien vetäjät pääsevät vaikuttamaan muodon-antoon ja ratkaisuihin. Toimistojakin on kaksi, Ruotsin kummallakin reunalla. Tällaisen koneiston pyörittämi-nen, organisointi ja delegointi on jo itsessään hyvin vaativa tehtävä, mutta Wingårdh näyttää selviytyvän siitä hyvin. Sitä osoittaa töiden laatu ja arkkitehtuurin jatkuva uudistuminen. Eikä Gert Wingårdhin luovuuden lähde näytä olevan ehtymässä, sillä uusia, kiinnostavia ja mitä erilaisimpia kilpailuehdotuksia ja rakennuksia tulee koko ajan lisää.harri hautajärvi

Harri Hautajärvi on arkkitehti, joka tekee suunnittelu-, tutkimus- ja kirjoitustöitä omassa arkkitehtitoimistossaan. Hän oli Arkkitehti-leh-den päätoimittaja 2000-08. Artikkeli “An Architectural Chameleon” on julkaistu alun perin englanniksi kirjassa Gert Wingårdh. Thirty Years of Architecture Through Four Decades, (toim. Mikael Nanfeldt), Birkhaüser 2008.

VillAnn, Särö, 2003–05. Kuva: James Silverman.

Kajplants 01, Malmö, 1999–2001.Kuva: Åke E:son Lindman.

�

När man utvärderar Gert Wingårdhs varierade och unika produktion, vilken sträcker sig över en period på tre decennier, känns det nödvändigt att jämföra

hans arbete såväl med den nutida arkitekturen som med modernismen från det förra århundradet, men hans arbe-ten väcker också frågan om jämförelser mellan arkitekters individuella och allmänna design.

På avstånd ter sig Sverige och Finland närmast iden-tiska vad gäller kultur och samhällsliv, men en närmare titt avslöjar många små skillnader. Arkitekturen i dessa grann-länder jämförs ofta – för finländarna ofta med viss stolthet, eftersom Finland har Alvar Aalto och Reima Pietilä. Typiskt för dessa mästare i �900-talets arkitektur var deras varia-tionsrikedom, olika förutsättningar skapade olika lösningar. Den fundamentalistiska falangen inom den modernistiska arkitekturen har aldrig uppskattat att arkitekten har en bred palett. På �9�0- och 70-talen kritiserade därför någ-ra arkitekter Aalto, och i ännu större utsträckning Pietilä, för att inte ha en tydlig och ”ren” stil på samma sätt som till exempel Ludwig Mies van der Rohe. Också Eero Saarinen blev på sin tid målgrupp för samma sorts kritik på grund av det faktum att alla hans arbeten var olika varandra. Men världen har ändrats och i växande utsträckning blivit ett potpurri av kulturer vilket också breddat arkitekturen mot en pluralism i stilar och former. Icke desto mindre finns det envisa arkitekter som decennium efter decennium fortsät-ter att ”rita samma byggnad” oavsett vilken slags byggnad

En arkitektonisk kameleontdet skall vara, var den ligger eller huruvida den passar i exempelvis en historisk miljö. Med en individuell och igen-kännbar stil är det möjligt att nå kritikernas uppmärksam-het och skapa ett distinkt varumärke, såsom Frank Gehrys, Zaha Hadids eller Richard Meiers arkitektur gjort.

Med ett lätt polemiserande, kan man säga att svenska arkitekter tidigare brukade skämta om att den finska arkitektcentrerade metoden att gestalta var en kvarleva av den heroiska modernismen med platta tak. Finska arkitek-ter å sin sida klagade över att den svenska arkitekturen var allt för anonym och brukaranpassad, allt för vek och publikfriande med sina gammeldags hus. Gert Wingårdh har vuxit ur ett sådant motsägelsefullt postmodernistiskt arkitekturklimat. Efter de mest varierade och avvikande småprojekt började Wingårdh rita unika byggnader där arkitekten framträder som en kreativ och intuitiv designer. Han fick inspiration från, till exempel, grannlandet Finland där han imponerades av Reima Pietiläs skulpturala arbeten. Öijareds golfklubb är ett exempel på en byggnad som Win-gårdh skapade utifrån Pietiläs arkitektur. Det skulpturala och de fria formerna kan också återfinnas i andra delar av Wingårdhs arbeten, såsom restaurangen för de anställda på Astra Zeneca och i Hogias huvudkontor.

Typiskt för Wingårdh är att finna inspiration i de mest varierade källor och använda dem djärvt och okonven-tionellt. Lösningarna, formerna och materialen i varje projekt varierar påtagligt. Arbetena spänner från små

Gert Wingårdh. Åtta hus9.12.2009–28.2.2010

En av Sveriges mest kända arkitek-ter påbörjade sin karriär i Göteborg �977. De flesta av hans byggnader

finns i västra Sverige, men hans verk finns också runt om i världen. Det för

Wingårdh karakteristiska sättet att variera har blivit en del av den interna-tionella sverigebilden. Man har valt till utställningen projekt, vilka avspeglar

de rikliga och mångsidiga dragen i hans produktion. Förutom byggnader,

presenterar utställningen ocksåWingårdhs arkitekturbegrepp. Producent: Arkitekturmuseet,

Stockholm.

Golfbana, Öijared Country Club, Lerum, 1987–88.

Foto: Stefan Hallberg.

�

7

skärgårdshus till huvudkontor för stora läkemedelsbolag och följaktligen spänner arkitektur också från mjuka jord-nära byggnader, organiska former och naturliga material, grästak och rödmålat trä, till en cool och rättfram high-tech av stål och glas. Av särskilt intresse är de många små byggnader där man kan finna moderna tillämpningar på traditionella lösningar. Där finns också arketypiska hus, såsom det charmiga Kvarnhuset. Wingårdh anpassar inte sina byggnader till en särskild form eller stil, men istället utvecklat och uppfunnit nya och olika lösningar beroende på situationen, i några fall på ett helt banbrytande sätt. På detta sätt skulle hans metod kunna beskrivas som en kuriös lek i motsats till gravt allvar. Funktionen och byggna-dens plats är ändå utgångspunkterna för problemlösningen vilka inte styrs särskilt mycket av en förutbestämd idé om en egen stil. Därför är Wingårdhs byggnader anpassade till

verkar också vara betydelsefullt för Wingårdh, eftersom många av hans byggnader förutom hållbara material också har lutande tak och långa takfötter – med andra ord, en hälsosam realism i det krävande nordiska klimatet. Också i denna mening har Wingårdh brutit med den traditionella fundamentalistiska modernismen.

Nytt i Wingårdhs arkitektur på senare år är närvaron av en modernistisk minimalism som utgår från internatio-nella trender vilket skett på bekostnad av hans tidigare varierade och personliga approach. Styrkan i Wingårdhs arkitektur ligger emellertid i hans mångsidiga och skulp-turala arkitektur. Också de minimalistiska och lådformade byggnader han ritar med sina medarbetare görs med sådan detaljering att de tveklöst står ut från den mesta arkitektu-ren i Sverige.

Wingårdhs produktion är omfattande, liksom anta-let medarbetare på kontoret. Att döma av variationen i byggnaderna som kontoret ritar, skulle man kunna anta att projektledarna också haft inflytande över gestaltningen. Till detta kommer att Wingårdh har två kontor, en på var sida landet. Att springa emellan, organisera och delegera inom en sådan organisation är i sig en krävande uppgift vilken Wingårdh verkar hantera väl. Ett bevis på detta är kvaliteten i gestaltningen och arkitekturens kontinuerliga förnyelse. Och det verkar som att Wingårdhs kreativitet inte är på väg att torka, eftersom nya intressanta och mycket varierade tävlingsförslag och byggnader fortsätter att komma fram.harri hautajärvi, arkitekt

Med ett lätt polemiserande, kan man säga att svenska

arkitekter tidigare brukade skämta om att den finska

arkitektcentrerade metoden att gestalta var en kvarleva av

den heroiska modernismen med platta tak. Finska arkitekter

å sin sida klagade över att den svenska arkitekturen var allt för

anonym och brukaranpassad, allt för vek och publikfriande

med sina gammeldags hus.

sin plats och omgivning med lätt hand och har till yttermera visso en igenkännbar identitet. Vad som är uppenbart i dessa byggnader är arkitektens skickliga användning av dagslju-set, materialens höga kvalitet och den över-allt skickligt genom-förda detaljeringen.

Överväganden om byggnaders långa liv

icaminternational confederation of architectural museums

icam 30 yEARS – helsinki revisitedSymposium: The Future of Architectural Museums 20.–22.8.2009

Iloinen joukko icamin entisiä ja nykyisiä jäseniä kokoontui elokuussa juhlimaan järjestön �0–vuotista taivalta Helsin-kiin. Juhlien lisäksi seminaariin osallistunut kansainvälinen joukko vietti kolme päivää tutustumalla monipuolisesti Helsingin arkkitehtuuriin, pitämällä juhlaistunnon Suomen-linnassa, missä järjestön ensimmäinenkin kokous pidettiin, sekä pohtimalla yhden iltapäivän arkkitehtuurimuseoiden tulevaisuuden haasteita. Helsingin jälkeen osa joukosta suuntasi vielä museon järjestämälle arkkitehtuurimatkalle Pietariin.

Juhlaseminaarin osallistujat Suomenlinnan kokouspaikan Pirunkirkon portailla 21.8.2009.

Paneelikeskustelussa mukana mm. Dietmar Steiner (icamin nykyinen puheenjohtaja, / Architekturzentrum Wien), Barry Bergdoll (MoMA, New York), Elisabeth Seip (Norjan arkkitehtuurimuseon entinen johtaja), Michael Snodin (Victoria and Albert Museum /icamin pitkäaikainen puheen-johtaja) ja Jöran Lindvall (Ruotsin arkkitehtuurimuseon entinen johtaja).

7

8

Taustan kokoelman synnylle loi maamme pankki-sektorin rakennemuutos, joka alkoi heti itsenäis-tymisen jälkeen ja kesti koko �900-luvun. Lukui-

sissa fuusioissa kaikkiaan �� itsenäistä liikepankkia sulautui lopulta yhteen: prosessi huipentui vuonna �99�, kun SYP ja KOP yhdistyivät Merita Pankiksi. Kaksi vuotta myöhemmin yksinomaan suomalaises-sa omistuksessa oleva suurpankki oli menneisyyttä. Merita yhdistyi ruotsalaisen Nordbankenin kanssa MeritaNordbankeniksi. Vuonna �00� mukaan tulivat norjalaiset ja tanskalaiset – syntyi Nordea.

Tämän prosessin myötä moni alun alkaen jollekin pienelle liikepankille kuulunut kiinteistö päätyi lopulta yhden suuren pankin haltuun. Kiinteistöjen mukana seurasi hyllymetreittäin arkistoaineistoa, joista arkkiteh-tuurihistorian kannalta kiinnos-tavimman osan muodostavat vanhat arkkiteh-tuuripiirustuk-set. Kauneimmat niistä oli kehys-tetty ja ripustettu pankkien seinille, missä ne olivat taideteosten lailla toimineet myönteisen yrityskuvan rakentajina.

MeritaNordbanken ja sen seuraaja Nordea Pankki luopuivat kiinteistöomaisuudestaan, mikä nosti esiin kysymyksen vanhojen arvokkaiden arkkitehtuuripiirus-tusten kohtalosta – vanhan käytännön mukaanhan ns. kiinteistönomistajan sarja siirtyy kiinteistön muka-na. Huoli piirustusten säilymisestä jälkipolville johti neuvotteluihin, joissa lopulta päädyttiin uudenlaiseen ratkaisuun: kiinteistöjen ostaja sai mahdollisimman laadukkaat kopiot alkuperäisistä piirustuksista, jotka palautettiin pankille. Nordean nyt esiteltävä kokoelma syntyi, kun kehystetyt piirustukset kerättiin, luetteloi-

tiin ja kooste lahjoi-tettiin Rakennustai-teen museolle.

Kokoelmassa on yli kahdenkymme-nen eri kiinteistön piirustuksia noin sadan vuoden ajalta. Suunnitel-mista pääosa on tehty Helsinkiin, kiinteistöistä kuusi sijaitsee pääkau-pungin ulkopuolella. Niitä on Porvoossa, Hämeenlinnassa, Kouvolassa ja Turussa sekä nykyisen rajan takana Viipurissa. Tekijät ovat yksittäisiä arkkitehteja, arkkitehtitoimistoja ja rakennusmestareita. Lukuisten julkisivupiirustusten ohella kokoelma käsittää lähinnä leikkaus- ja pohjapii-rustuksia.

Suurisuuntaiset rakennusprojektit aina olleet pankkien keskeinen keino kohottaa profiilia. Kokoel-

massa erityinen asema onkin muutamalla varhaisella pankkisuunnitelmalla, joista huomattavin on Onni Törnqvistin (myöh. Tarjanne) suunnitelma Kansallis-Osake-Pankin pääkonttorin julkisivuksi (�89�). Kokoelmaan kuuluu myös Gesellius, Lind-gren, Saarisen Pohjoismaiden Osakepan-kin Helsingin konttorin leikkauspiirustus (�90�) ja Valter Thomén Suomen Yhdys-pankin Hämeenlinnan konttorin julkisivu-piirustus (�9��). Pääosa piirustuksista esittää kuitenkin muita kuin pankkitaloja. Eniten on liike- ja asuinkerrostalojen piirustuksia, mutta mukana on myös mm. edistyksellisen työväenasuntoalueen

suunnitelma sekä piirustuksia teollisuusrakennuksia varten tupakkatehtaasta kirjapainotaloihin.

Kokoelman vanhimmat piirustukset ovat mahdolli-sesti Turun kaupunginarkkitehtina toimineen P. J. Gy-lichin käsialaa �8�0-luvulta. Arkkitehdeista parhaiten edustettuna on uusrenessanssin mestari Theodor Höi-jer, jonka loistokkaita vesiväripiirustuksia kokoelmassa on kaikkiaan kymmenen vuosilta �88�–�89�. Niistä hienoimmat ovat Hotelli Kämpin julkisivupiirustukset, jotka antavat havainnollisen kuvan puhtaaksi muuratul-la tiilellä verhotusta, runsaasti koristellusta hotellira-kennuksesta. Kokoelman aarteisiin kuuluvat myös Ar-mas Lindgrenin Viipuriin rakennetun ns. Pietisen talon julkisivupiirustukset (�90�), jotka on vasta nyt saatu

Pankkien arkkitehtuuriaarteita Nordean piirustuskokoelma esittäytyy

Nordea Pankki lahjoitti toukokuussa 2008 Suomen rakennustaiteen museolle merkittävän piirustuskokoelman, joka käsittää 53 arkkiteh-tuuripiirustusta vuosilta 1832–1928. Kokoelma esitellään näyttelynä museon pienessä hallissa 9.12.2009–28.2.2010.

8

9

Pankkien arkkitehtuuriaarteita Piirustuksia Nordean kokoelmastaTekijä: Eija RauskeGraafinen ulkoasu ja taitto: Salla Bebard152 sivua, mustavalko- ja värikuvitusKieli: suomiISBN 978-952-5195-33-0Tiedustelut: (09) 85675100www.mfa.fi/kirjakauppa

julkisuuteen. Muita kokoelmassa edustettuna olevia suunnittelijoita ovat mm. arkkitehtuuritoimisto Grahn, Hedman & Wasastjerna, Vilho Penttilä, Väinö Vähäkal-lio ja Bertel Liljequist. Kokoelman rakennusmestareista kuuluisin on Heikki Kaartinen, jonka työväenasunto-suunnitelma vuodelta �90� on uusi löytö.

Nordean arkkitehtuuripiirustuskokoelma esittelee sattumanvaraisuudessaankin monipuolisen koosteen suomalaista arkkitehtuuria. Pelkästään tämän kokoel-man välityksellä voi nähdä, miten moninaisin tavoin pankkien kiinteistöomaisuus on karttunut. On raken-nettu komeita konttoreita, tehty fuusioita ja kauppoja, saatu haltuun velallisten vakuuksia ja vallattu keskei-sillä paikoilla sijaitsevia kiinteistöjä. Kokoelma avaa kiintoisia näkymiä esimerkiksi Helsingin tärkeimmän liikekadun Aleksanterinkadun historiaan.

Nordean lahjoitus, jota pankki vielä tänä vuonna täydensi huomattavalla tavalla, on merkittävä lisä museon kokoelmiin. Kyseessä onkin kulttuuriteko, joka toimii velvoittavana viestinä muille arvokkaita vanhoja piirustuksia omistaville. Esimerkiksi tähän kokoelmaan kuuluu piirustuksia, jotka ovat osoittautuneet ainutker-taisiksi todistuskappaleiksi joidenkin suunnittelijoiden työstä tai kiinteistöjen vaiheista. Lahjoituskokoelma tuo monen arkkitehtuurihistoriamme keskeisen raken-nuksen piirustukset nyt tutkijoiden ulottuville. Myös rakennussuojelijoille ja vanhojen rakennusten kunnos-tajille kokoelman piirustukset ovat kullanarvoisia tiedon lähteitä.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan saman niminen lahjoitetut arkkitehtuuripiirustukset yksityiskohtaises-ti esittelevä teos, jossa kokoelman kaikki �� piirus-tusta nähdään korkeatasoisina värikuvina. Nordean arkkitehtuuripiirustuskokoelmaa ja sen syntyä valote-taan kirjan laajimmassa artikkelissa. Lisäksi teoksessa luodaan vanhojen mustavalkokuvien avulla katsaus Suomen varhaiseen pankkiarkkitehtuuriin. Kunnian-osoituksena Rakennustaiteen museon piirustusarkis-ton pitkäaikaisen amanuenssin, kesällä eläkkeelle jääneen Erkki Vanhakosken elämäntyölle kirjassa julkaistaan hänen arkkitehtuurigrafiikan vaiheita käsit-televä kirjoituksensa. Eija Rauske

Kuva: Konsernijohtaja Markku Pohjola ja Rakennustaiteen museon johtaja Severi Blomstedt piirustuskokoelman lahjoitustilaisuudessa toukokuussa 2008. Piirustukset: viereisellä sivulla: Onni Törnqvist, Kansallis-Osake-Pankin pääkonttori, Helsinki 1891, alla: Heikki Kaartinen, Sadan markan villa, Helsinki 1904.

�0

AERO Design Furniture OyYrjönkatu 800120 Helsinki+358 9 680 2185www.aerodesignfurniture.fi

www.tapiovaara.fi

Meet The Tapiovaara Family: Aslak, Kongo, Wilhelmiina, Lulu, Domus, Ovalette, Nana, Pirkka, Lukki, Hongisto, Mademoiselle, Kiki, Dumbo, Tale, Domino, Hippo, Trienna, Fanett, Crinolette, Pelimanni, Nalle, Colette, Casanova, Tee-Tee.

��

AERO Design Furniture OyYrjönkatu 800120 Helsinki+358 9 680 2185www.aerodesignfurniture.fi

www.tapiovaara.fi

Meet The Tapiovaara Family: Aslak, Kongo, Wilhelmiina, Lulu, Domus, Ovalette, Nana, Pirkka, Lukki, Hongisto, Mademoiselle, Kiki, Dumbo, Tale, Domino, Hippo, Trienna, Fanett, Crinolette, Pelimanni, Nalle, Colette, Casanova, Tee-Tee.

��

perässä juokseminen ei ole yleisön parasta palvelua.

Olen silloin tällöin kuullut väitet-tävän, että näyttelymme on tarkoi-tettu vain ammatti-ihmisille. Tällaiset käsitykset ovat yleistyessään hyvin vaarallisia, ja jos museo ei pysty teke-mään asian korjaamiseksi mitään, niin kuka sitten? Vaikka ohjelmamme ja näyttelymme olisivat ammattimiehen silmissä kuinka tasokkaita hyvänsä, se ei riitä. Museon tehtävänä on toimia prisman tapaan ja taittaa asiat suurelle yleisölle ymmärrettäviksi. Värejä ja sisältöä kadottamatta ja laadusta tinkimättä.

Voisiko sinulta, Severi, löytyä luonteva työpäivän motto, joku aja-tus, joka on usein tullut mieleesi?

Joskus on tullut tunne, että tämä talo pyörii hienosti ilman minuakin. Tämä ”kiusallinen” havainto on

– sanon tämän vähän kieli poskella – jopa saattanut hieman horjuttaa itsetuntoani. Olen silloin hakenut sille pönkitystä motosta, että hyvä johtaja tekee itsensä tarpeettomaksi.

Mitkä tahot ovat mielestäsi museon tärkeimmät yhteistyökump-panit?

Ensin täytyy tietenkin mainita päärahoittajamme opetusministeriö ja sen jälkeen museovirasto.

Myös ulkoministeriö on tullut mu-kaan kuvaan yhä enemmän. Varsinai-sen ydintoiminnan kannalta tärkeim-

Minkä vaikutelman Rakennus-taiteen museo antaa itsestään tänään?

Sanoisin, että se voisi näyttää paremmaltakin. Ongelmat liittyvät nimenomaan museon näkyvyyteen esimerkiksi mediassa, joka puoles-taan kytkeytyy paljolti markkinointiin ja tiedottamiseen. Tieto hienoista näyttelyistämme, julkaisuistamme ja muista palveluista ei tavoita riittäväs-ti suurta yleisöä. Tämä johtuu resurs-sien puutteesta, ei henkilöistä.

Toinen tärkeä asia olisi tarkem-min seurata, mitä esimerkiksi nuoret arkkitehdit tällä hetkellä tekevät ja antaa heille enemmän mahdollisuuk-sia tulla esiin tässä museossa ja muutenkin.

Pahinta, mitä tämän kaltaiselle instituutiolle voi tapahtua, on, että ammattiväki laajasti ymmärrettynä ei enää tunne omakseen tätä museota.

Millaisena näet museon tulevai-suuden?

Uudisrakennuksen myötä Rakennustaiteen museosta on muodostunut entistä enemmän myös arkkitehtuurikeskus, johon on helppo poiketa vaikkapa kahville, lukemaan tai vain oleilemaan ja jossa voidaan järjestää esimerkiksi erilaisia luento-, keskustelu- ja klubi-iltoja jne. Museo on siis muun toimintansa ohella myös kohtauspaikka ja julkinen olohuone, jossa on aina meneillään jotain mie-lenkiintoista.

Toisaalta – kuten jo aiemminkin totesin – Rakennustaiteen museon on tärkeää pitää toimintansa piirissä ja tukenaan suuren yleisön lisäksi myös arkkitehtuurin ammattilaiset. Heidän mukanaolonsa on museolle yhtä tärkeää kuin köli purjealukselle. Se takaa, että suunta pysyy oikeana ja museon toiminnassa on tulevai-suudessakin riittävästi laatua ja syvyyttä.

Totta on. Kun on riittävän suuri köli, voivat purjeetkin olla vastaa-vasti isommat. Kiitos, Severi, vielä koko kentän puolesta siitä merkittä-västä panoksesta, jonka olet näinä vuosina antanut. Museo on tänään avoin, energinen, aktiivinen ja yh-teistyöhakuinen. Siitä on seuraajasi hyvä jatkaa.

piä ovat tietenkin alan ammattilaiset, arkkitehdit, tutkijat ja opettajat.

Sitten kaikki alan järjestöt ja organisaatiot, kuten Suomen Arkki-tehtiliitto SAFA, Alvar Aalto -säätiö, Rakennustaiteen seura, Rakennus-tietosäätiö, naapurimme Designmu-seo, ARMI-yhteisön jäsenet sekä arkkitehtuurin ja taidehistorian oppilaitokset. SAFA on näistä ehkä kaikkein tärkein, onhan se yksi muse-on perustajista.

Mitä sanoisit yhteenvetona kaudestasi?

Tämä on ollut fantastinen näkö-ala- ja vaikuttamispaikka, jollaisia ole montakaan Suomen arkkitehtuurin piirissä. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tässä työssä kehittyy tietynlainen pelisilmä nähdä, mikä kussakin tilan-teessa on mahdollista ja mikä ei.

Haluan vielä tuoda julki huoleni tiedotusvälineiden suhteesta arkkitehtuu-riin. Sitähän käsitellään mediassa hyvin vähän ja silloinkin turhan usein negatiivisessa tai nos-talgisessa sävyssä – ku-ten puretut talot, missä ja kuka on syyllinen. Mik-sei nykyarkkitehtuuria, uutta arkkitehtipolvea ja kaikkea siihen liittyvää optimismia tuoda enem-män esiin?

Tämän mielikuvan hälventämiseksi muse-onkin pitäisi houkutella uusia kävijöitä. Se edel-lyttäisi ainakin yhden niin sanotusti yleisöön menevän näyttelyn

tekemistä vuodessa. Tällaisestahan on hyviä kokemuksia.

Mieleen tulee esimerkiksi takavuosien joulun tienoille ajoitettu piparkakkutalo-näyttely tai 90-luvun alussa museossa esitetty suuri Lego-näyttely. Unohtaa ei sovi myöskään Juhani Pallasmaan kokoamaa ”Eläinten arkkitehtuuri” -näyttelyä, joka muuten oli yksi museon kaikkien aikojen suosituimmista. Taikka Hannele Grönlundin arkkitehtuurin perusteita havainnollisesti valottavia näyttelyitä.

Jatkoa sivulta 3 | lue koko haastattelu osoitteessa www.mfa.fi

��

Vuonna 1943 nuori 25-vuo-tias taidehistorian maisteri, luutnantti Lars Pettersson

(1918–1993) työsti kuumeisesti Suomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan (1941–1944) rintamalla artikkelia Aunuksen alueella olevasta Kontupohjan vanhasta kirkosta. Hän oli lomallaan joulukuussa 1942 neuvo-tellut Helsingissä tohtori Ludwig Wen-nervirran kanssa artikkelin julkaisemi-sesta vuoden 1943 Suomen taiteen vuosikirjassa. Pettersson on kirjannut

neuvottelut ja kir-joitusprosessiinsa liittyneet vaiheet yksityiskohtaisesti sodan aikaiseen työpäiväkirjaansa. Julkaisemansa

artikkelin hän päättää toteamuksiin, jotka antavat osviittaa hänen tuleville laajemmille tutkimuksilleen: Kun Vie-nan ja Aunuksen ortodoksinen taide kerran tulee tarkoin tunnetuksi, on varmaan käyvä ilmi, että se on paljon sisältörikkaampi ja enemmän ulko-maailman virtauksista riippuvainen kuin mitä ennakolta saattoi olettaa.

Petterssonin toive ortodoksisen kirkkotaiteen tunnetuksi tulemisesta ei toteutunut moneen vuoteen. Hänes-tä itsestään tuli yksi alan parhaista asiantuntijoista vuosikymmeniksi. Hänen kaksiosainen, vuonna 1950

POhJOISEN vENäJäN PUUKIRKOT 10.3.–30.5.2010

Vanhat postikortit saivat englantilaisen valokuvaajan Richard Daviesin läh-temään vuonna 2002 Pohjois-Venäjälle selvittämään, mitä kuvien esittämis-tä puukirkoista oli vielä jäljellä. Kirkot oli valokuvannut taiteilija Ivan Bilibin vuosina 1902–1904. Jo silloin niiden kunto huolestutti kuvaajaa. Davies seurasi Bilibinin jälkiä useina vuosina. Monia kirkkoja ei enää ollut ja monia uhkasi tuhoutuminen. Silti paljon arvokasta oli jäljelläkin. Puuarkkitehtuuri istui maisemaan yhtä luontevasti kuin ennen, yksinkertaisen hirsirakenteen ja ylenpalttisen koristelun yhdistelmä hätkähdytti, ja rappeutumaan jätet-tyinäkin kirkot huokuivat syvää henkisyyttä. Kuvillaan Davies haluaa tukea erityislaatuisen kulttuuriperinnön säilymistä.

Näyttelyn on tuottanut Richard Davies, ja se on aiemmin ollut esillä Moskovassa ja Lontoossa. Helsingin esitykseen saadaan täydennyksenä kuvamateriaalia jo tuhoutuneista puukirkoista Lars Petterssonin arkistosta.

Kuvat: Richard davies

ja puukirkkotutkimus venäjän Karjalassa

��

julkaistu väitöskirjansa Äänisniemen kirkollinen puu-arkkitehtuuri on samalla tärkeä dokumentti sittemmin suurelta osin hävinneestä kirkkokannasta.

Mikä sitten sai nuoren taidehistorioitsijan tutki-maan Venäjän Karjalan kirkollista taidetta? Taidehis-torioitsija Kari Kotkavaara on omissa tutkimuksissaan tuonut selkeästi esiin sen, ettei suomalainen taidehis-toria ollut tuolloin kiinnostunut kreikkalaiskatolisen kirkkokunnan hallussa olevasta esineistöstä, ei iko-neista eikä kirkkorakennuksista. Suomalainen taide-historian tutkimus ja historiankirjoitus olivat perintei-sesti suuntautuneet länteen. Poikkeuksina voi pitää kansatieteilijöiden ja arkeologien jo melko varhaista paneutumista itäisten heimokansojen asuinrakennuk-siin ja muinaismuistoihin.

Pettersson oli vuonna �9�9, talvisodan aikana, val-mistunut taidehistorian maisteriksi. Hänen poikkeuk-sellisen laaja opinnäytteensä Den finska träbyggnads-arkitekturen: dess ursprung, utveckling och ställning i timmerbyggnadskonsten samt dess förhållande till de historiska stilarna, osat I – II, käsittää yhteensä �97 sivua. Hänen opillinen taustansa oli vahvasti kiinni Muinaistieteellisen toimikunnan tutkimustoiminnassa, ja hän oli useampana kesänä osallistunut arkeologisiin kaivauksiin Ahvenanmaalla.

Kun jatkosota syttyi kesäkuussa �9�� ja Suomi lähti valtaamaan talvisodassa menetettyjä Karjalan alueita, vänrikki Pettersson komennettiin Kannakselle. Suomen poliittisen johdon päätös olla pysähtymättä

valtakunnan entisillä rajoilla tarkoitti sitä, että Suomi valtasi Venäjän Karjalasta alueita, jotka eivät milloin-kaan olleet kuuluneet Suomelle. Suomalaiset joukot etenivät Vienassa ja Aunuksessa seuduille, missä kieli ja kulttuuri eivät olleetkaan tuttuja. Suomalaisten silmissä nämä alueet olivat säilyneet hämmennystä herättävän perinteisinä, ikään kuin modernin maailman vaikutus ei olisi ulottunut sinne lainkaan. Alueen kult-tuurista puhuttiin kuin se olisi ollut elävä museo.

Kansanrunous ja tietojen keruu kansankulttuurin muistomerkeistä ja niiden dokumentointi nousivat sotilashallinnon huolenaiheeksi. Se korosti, että oli ryhdyttävä toimenpiteisiin juuri sellaisissa kohteissa, jotka olivat vaarassa hävitä. Näin jo joulukuussa �9�� Suomen Maantieteellisen seuran piirissä koottiin eri alojen asiantuntijoista Valtion tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta. Se asetti tavoitteekseen muodostaa tutki-muksellista kokonaiskuvaa Itä-Karjalan kuulumisesta Suomeen. Toimikunta koordinoi varsin kokonaisvaltai-sesti miehitetyllä alueella tehtyä tutkimustoimintaa.

Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnalla oli palve-luksessaan syksystä �9�� kansatietieteilijä, soti-lasvirkamiehenä tuolloin työskennellyt Eino Nikkilä, jonka toimintaa Tenho Pimiä julkaisuissaan on varsin perusteellisesti selvittänyt. Nikkilän toiminta Valistus-osastolla keskittyi alkuvaiheissaan sotilashallintoesi-kunnan painottamiin alueisiin: museoihin, kirkkoihin, karjalaiseen rakennuskulttuuriin, esineiden keruuseen ja kerättyjen esineiden sijoitusongelmiin. Näiden seu-

POHJOISEN VENÄJÄN PUUKIRKOT

luennot venäjän puukirkkoarkkitehtuurista ja kirkkotaiteesta Rakennustaiteen museossa 17.3., 24.3. ja 7.4. 2010 klo 18.

luennoitsijoiksi ovat lupautuneet maamme parhaat asiantuntijat: Kari Kotkavaara, hanna Kemppi ja Marina vituhnovskaja-Kauppala.

Tarkemmat tiedot luennoista löytyvät museon verkkosivulta www.mfa.fi vuoden 2010 alkupuolella.

��

��

tujen kulttuurihistoriallinen merkitys alkoi siis kesällä �9�� olla täysin selvillä sotilashallintoesikunnassa. Muistomerkeistä oltiin vakavasti huolestuneita, koska ne olivat sotatoimialueiden läheisyydessä. Tästä syystä VII Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund puuttui asiaan. Kizin eri kirkkoihin ja tsasouniin oli tuohon mennessä varastoitu turvaan varsin suuri määrä ikoneita, noin �00 luetteloitua ikonia.

Tutkimukselliset inventointi- ja dokumentointiteh-tävät ja ikonien asianmukainen käsittely ja luettelointi vaativat kuitenkin lisää asiantuntemusta. Näin luutnan-tiksi ylennetty Lars Pettersson sai syyskuussa �9�� komennuksen siirtyä Metsäpirtistä, Laatokan länsi-rannalta Suomen valtaamaan ja uudelleen nimeämään Äänislinnan kaupunkiin. Hänen tehtävänsä toinen osa-alue käynnistyi välittömästi, kun Taidehallin johtaja, tohtori Bertel Hintze, tuolloin Suomen ainoa ikonien asiantuntija, saapui tutkimaan kirkoista kerättyjä iko-neja. Hintzen suuren merkityksen voi todeta Petters-sonin lukuisista ikonitaidetta koskevista artikkeleista, kuten Kari Kotkavaara on osoittanut.

Petterssonin ominta aluetta olivat kuitenkin Au-nuksen ja erityisesti Äänisniemen puukirkot. Viimeksi mainittu alue oli hänen komennuksensa pääkohde. Hä-nelle oli kuitenkin myönnetty pysyvästi voimassa oleva komennustodistus, joka oikeutti hänet liikkumaan koko Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan alueella. Petters-sonin sodanaikaiset päiväkirjat osoittavat, kuinka sys-

temaattista hänen työskentelynsä oli. Hän dokumentoi, mittasi, valokuvasi, teki muistiinpanoja, piirrätti kohtei-ta avukseen komennetulla taiteilija Oiva Heleniuksella, pakkasi esineitä, luetteloi ja kirjoitti ohjeita papistolle ja valistusupseereille. Tämän kaiken keskellä joutues-saan matkustamaan sotatoimialueen vaarallisissakin osissa mitä vaihtelevin keinoin hän työsti tieteellisiä artikkeleitaan. Työtä tehtiin seitsemän päivää viikos-sa, siis joka päivä, muutamia lomia lukuun ottamatta, kahden vuoden ajan. Petterssonin inventointiaineisto ja tutkimuksia pohjustavat dokumentit ovat niin mittavia määrältään, että niitä löytyy monesta arkistosta, kuten Kansallisarkistosta, Museovirastosta ja Muinaismuis-toyhdistyksen arkistosta ja yksityisarkistosta.

Lars Pettersson hyödynsi tätä materiaalia osittain, kun hän työsti väitöskirjaansa. Moni aihe jäi kuitenkin käsikirjoituksen asteelle, kuten esimerkiksi hänen ja kreikkalaiskatolisen kirkollistoimiston upseerina toimi-neen maisteri Pentti Härkösen yhteisesti kirjoittama julkaisu Kizin saaren upeimmasta kirkosta, Kesäkirk-kona tunnetusta Kristuksen kirkastumisen kirkosta vuodelta �7��. Härkösen ja Petterssonin teksti oli kirjoitettu ja kuvitus oli valmis taittoehdotusta myöten, kun kustantaja WSOY peruutti sopimuksen vuona �9��. Hävityn sodan jälkeisessä Suomessa venäläisen vanhan kirkkotaiteen parhaatkaan aarteet eivät mo-nestakaan syystä enää olleet sopiva julkaisukohde.Renja Suominen-KokkonenFT, taidehistorian dosentti, professori (mvs.)

Antti Aaltonen tuli museolle taidehistorian opiskelijana vuonna �99� järjestämään Eva Kuhlefelt-Ekelundin piirustusarkistoa. Vuodesta �997 hän on työskennellyt museon arkistossa ja kirjastossa. Antti Aaltonen nimi-tettiin �.�.�009 alkaen piirustusarkistosta vastaavaksi arkistoamanuenssiksi.

Nimityksiä Rakennustaiteen museossaÄitiyslomalta palaava Suvi Juvonen aloitti työt kirjaston-hoitajana �.9.�009 Anna-Liisa Alhon jäädessä eläkkeelle. Taidehistoriaa opiskellut Suvi Juvonen tuli museolle kirjas-ton viikonloppupäivystäjäksi vuonna �00� ja on siitä lähtien viihtynyt hyvin museon kirjastossa. Suuria muutoksia ei uusi kirjastonhoitaja tuo mukanaan, vaan kirjasto jatkaa asiakkaiden palvelemista tuttuun tyyliin – mahdottomiinkin kysymyksiin pyritään löytämään vastaukset.

Suvi Juvonen toimistopäällikkö, kirjastonhoitajasuvi.juvonen@mfa.fi tel. (09) 8567 5130

Antti Aaltonen amanuenssi (piirustukset)antti.aaltonen@mfa.fi tel. (09) 8567 5125 ��

��

SUOMEN RAKENNUSTAITEEN MUSEO Kasarmikatu ��, 00��0 HelsinkiPuh. (09) 8��7 ��00mfa@mfa.fi, www.mfa.fiSisäänpääsy ��.��. asti: �,�0/�,70 $,�.�.�0�0 alkaen �/�,�0 $Vapaa sisäänpääsy alle �8-vuotiaille, perjantaisin kaikille! Avoinna: ti, to–pe �0–��, ke �0–�0, la–su ��–��. Poikkeukselliset aukioloajat: ��.��. ja ��.��. avoinna �0–��.Museo on suljettu: �.��., ��.–�7.��., �.�. ja �.�.

MFA-lEhTIJulkaisija: Suomen rakennustaiteen museo Toimitus: Severi Blomstedt, Salla Bedard, Hanna Galtat, Kristiina Nivari ja Kristiina Paatero. Ulkoasu ja taitto: Salla BedardPaino: Trio-Offset Oy, �009Kansi: Richard Davies, Pohjoisen Venäjän puukirkot. Näyttely �0.�.–�0.�.�0�0.Toimitus ei vastaa aikatauluihin tulleista muutoksista. Ajankohtaiset tapahtuma- ja ohjelmatiedot: www.mfa.fi. Seuraava lehti ilmestyy toukokuussa �0�0.

© K

aupunkimittausosasto,

Helsinki 1

35

/ 20

09

UUTISET

Rakennustaiteen museon uusi johtaja

Rakennustaiteen museon uudeksi johtajaksi on valittu taidehistorijoitsija ja kaupunki-tutkija Juulia Kauste, ��, New Yorkista. Juulia Kauste aloittaa museon johtajana �.�.�0�0.

Juulia Kauste on toiminut runsaat kymme-nen vuotta Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajana. Tänä aikana hän on toteuttanut lukuisia suuria suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua esitteleviä näyt-telyhankkeita. Ennen lähtöään Yhdysvaltoi-hin Kauste opiskeli taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Hän opettaa arkkitehtuurin ja muotoilun historiaa Parsons School of De-signissa New School Universityssä ja tekee kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa saman yliopiston The Graduate Faculty of the New School for Social Research -osastolle.

lAPSET JA NUORET

Arkkitehtuurimme vuosikymmenet

Pelin ensimmäiset viisi vuosikymmentä, �900–�9�0-luku, ovat valmiit. Pelaajaa ohjaavat arkkitehdit Alvar, Eliel, Erik ja Jorma sekä Kettusen perhe – heistäkin lisä-tietoa pelissä. Peli sopii hyvin peruskoulun yläluokkien ja lukion kuvataiteen ja historian opetussuunnitelmaan sekä kuvataidekoulu-jen arkkitehtuurin opetukseen. Pelaamaan pääsee Suomen rakennustaiteen museon sivuilla www.mfa.fi/arkkitehtuuripeli.

Fem första decennier i närmaste framtid också på svenska!

Tutustu Arkkitehtuurimme vuosikymmenet -kirjasarjaan museon nettikirjakaupassawww.mfa.fi/julkaisut. Huomaa myös uusi Lapset–sivu www.mfa.fi/lapset.

vERKOSSA

Suomen arkkitehtuurin virtuaalinen tiedotuskeskus: finnisharchitecture.fi

Syyskuussa julkaistu virtuaalinen tiedotus-keskus on suunnattu kaikille suomalaisesta arkkitehtuurista kiinnostuneille. Englannin-kielisenä se tavoittelee erityisesti kansain-välistä yleisöä.

Portaali tarjoaa sekä ajankohtaista että historiallista tietoa. Lue uusimmat tapahtu-mat ajankohtaisuutisista! Hae nykyisin toi-mivia arkkitehtitoimistoja tai historiallisesti merkittäviä arkkitehteja hakutoiminnolla! Tutustu alan julkaisuihin! Myös koulutus, tutkimus, rakennussuojelu ja arkkitehtuuri-politiikka ovat esillä. Surffaa linkkien kautta eteenpäin organisaatioiden omille verkko-sivuille! Jos olet alan toimija, muistathan ilmoittaa sivustolle uutiset tai tapahtumat!

Toiminnasta vastaavat Suomen raken-nustaiteen museo ja Alvar Aalto -säätiö, jot-ka ovat arkkitehtuurin alan riippumattomia organisaatioita. Tiedotuskeskus on perus-tettu yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n ja Rakennustietosäätiö RTS:n kanssa.

Kunnan- ja kaupungintalot museon kokoelmissa

Euroopan rakennusperintöpäivien �009 yhteydessä avattu sivusto www.mfa.fi/kunnantalot esittelee kunnan- ja kaupungin-taloihin liittyvää aineistoa Suomen raken-nustaiteen museon kokoelmista. Tiedot on kerätty museon piirustuskokoelmasta, kuvakokoelmasta ja kilpailuarkistosta.

Sivusto on jo toinen tietopaketti, joka esittelee museon kokoelmia rakennusperin-tövuoden vuosittain vaihtuvaan temaan liit-tyen. Viime vuonna julkaistiin suomalaisiin seurantaloihin littyvä sivusto www.mfa.fi/seurantalot.

TUlOSSA

Pohjoismainen arkkitehtuuri Rakennustaiteen museolla

Luennot:

Keskiviikko 9.12. klo 18Gert Wingårdh

Keskiviikko 13.1. klo 18 Stuart Wrede: Östberg, Asplund and Aalto’s Swedish inflections

Keskiviikko 27.1. klo 18 Bolle Tham & Martin Videgård: Tham Videgard Hansson

Keskiviikko 10.2. klo 18 Susanne Ramel: Marge Arkitekter

Keskiviikko 17.2. klo 18 Johan Celsing: Johan Celsing Arkitektkontor

Sisäänpääsy museon pääsylipulla.Seuraa: www.mfa.fi.

100–vuotisjuhlia tulossa

Vuonna �0�0 arkkitehdit Aarne Ervi, Viljo Revell ja Eero Saarinen täyttäisivät �00 vuotta. Juhlavuoden tulevia näyttelyitä:

Viljo Revell, Didrichsenin taidemuseo ��.�.–��.�.�0�0Aarne Ervi, Rakennustaiteen museo �.��.�0�0–�0.�.�0�� Eero Saarinen, Yale University Art Gallery ja Yale School of Architecture, New Haven ��.�.–�.�.�0�0

Rakennustaiteen museo ja Didrichsenin taidemuseo julkaisevat yhteisen pääkau-punkiseudun Ervi & Revell -kohdekartan omatoimiseen arkkitehtuuriretkeilyyn.Kumpaankin näyttelyyn liittyy myös keskus-teluja, luentoja ja tutustumiskäyntejä.Seuraa www.didrichsenmuseum.fi ja www.mfa.fi.