Ympärillä kuuluu uutisia talouden heik-kenemisestä ja lomautuksista. Monille aiheutuu odottamattomia pulmia. Mikä neuvoksi? Ainakin on tarpeen säilyttää mielenrauha ja positiivinen asenne. Jos aina ei voi puskea eteenpäin, voi katsella sivuille ja pysähtyä. Jo olevis-ta asioista ja olosuhteista saattaa löytyä ilahduttavia juttuja. Voi mennä torille, lähikahvilaan tai vaikkapa os-taa uuden CD-levyn tai kukkia. Kohta voi myös sonnustautua kevätvaattei-siin ja seurata kevään tuloa muuten-kin. Muodikaskin voi olla jollakin ihan pienellä jutulla, vaikkapa värillä ja tuoda siten piristystä muille ja itselle.

Pysähtyessä voi myös miettiä uusia suuntia. Kannattaa pohtia itselle tär-keitä mielenkiinnon kohteita ja satsa-ta niihin. Voi lukea kiinnostavista asi-oista, kuunnella musiikkia, käydä elo-kuvissa tai vaikkapa tehdä löytöret-ken paikalliseen divariin. Silloin, kun ei

voi tehdä suuria liikkeitä, voi nauttia pienistä iloista. Pienuudessa oleva suu-ruus pitää vain oivaltaa. Joskus liika kiirekin estää kehityksen. Työssä ja yksityisasioissa monimuotoisuus on valttia. Jos joku asia ei onnistu, kan-nattaa kokeilla toista tai odottaa pa-rempaa hetkeä. Siis luovimalla parem-paa tulevaisuutta kohti!

J.H. Erkko

ONNI Ei onni tule etsien,

se saapuu eläen. ei onni tule ulkoa,

se nousee rinnasta - jos nousee;

jos ei, niin herätä se sieltä, se kuulee omantunnon kieltä

ja nousee.

Laakkosten

sukuviesti

Kevät 2009 (n:o 34)

1.5.2009

Luovimalla lamassa 1

Ruutia laakkosessa 2

Riistaveden Laak-kosista

4

Nivalan asutuksen synty

5

Yrjö Puroviita kiittää 6

Lakkoin Kreikassa 7

Vanhoja valokuvia 7

Tässä numerossa

LUOVIMALLA LAMASSA Riitta Kajatkari

Ruutia laakkosessa

Laakkosten sukututkimus edistyy pikkuhijaa, on löytynyt uusia sukuhaaroja ja vanhoihin sukuhaa-roihin on löytynyt uusia esi-isiä sekä sukupuuhun lisää uusia oksia

Laakkosten sukunimen alkulähde voisi olla laakko-astiasta alkunsa saanut, mutta miten, onko henki-lö tehnyt tai kaupannut niitä, vai henkilö ollut as-tian muotoinen ylöspäin leviävä.

Ehkäpä Laakkosten alkukotipaikka löytyy, laakko murresanana esiintyviltä alueelta, josta ovat muuttaneet sitten uusille asuinpaikoille. Kun saa-daan mahdollisemman monen Laakkosen sukuhaa-ra ympärisuomea tutkittua mahdollisemman kauas menneisyyteen, nähdään missä he ovat asuneet ja missä on vanhimmat asuinpaikat Laakkosilla.

http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1982_121.pdf

Tällaiseksi johdokseksi sitä näyttää ajatelleen ainakin Toivonen (SKES 1955 sub laaka). Suo-messa joko laaka- tai laakea-sanan pohjalta syntyneeksi selittyvät ainakin näiden sanojen osittaiset synonyymit laakka ]2L laakko. Näistä laakka tunnetaan kaakkoishämäläisissä murteissa ja niihin rajautuvissa Päijät-Hämeen mur-teissa; kuten laaja ja laakea se mer-kitsee tavallisimmin 'loivaa (esim. ran-taa, mäkeä, kattoa)' tai 'matalaa ja leveää (astiaa, tasapohjaista venettä)'. Se on syntynyt ehkä sarjasiirtymän kautta, hankalan astevaihte-lusuhteen laaka : laa'an eliminoimiseksi; vrt. myös semmoisiin rinnakkaisuuksiin kuin pönkä ~ pönkkä, raakua ~ raakkua. Laakko (Länsi-Uudellamaalla laakkoo < *lakkoi) on ennen kaikkea länsiuusmaa-laisten, perihämäläisten ja peräpohjalaisten mur-teiden sana; suhteeseen laaka : laakko vrt. juo-pa : juoppo, suhteeseen laakea : laakko esim. au-kea : aukko, soikea : soikko. Tämä sana merkitsee samoin 'loivasti kaltevaa (rantaa, mäkeä, kattoa, pohtimen reunaa)', joskus myös 'tasaista, laake-aa' (varsinkin maastoa; Urjalassa jopa:

»vihlaskoivussa täytyy olla leveet laakot lehlet»), 'loivasti kaarevaa (kuun sirppiä)' (Lohja), 'leveää ja tukevaa venetä)' (Vanaja), 'matalaa (kotaa)' (Pello). Astiasta puhuttaessa laakko ai-nakin Länsi-Uudellamaalla tarkoittaa suuta kohti levenevää (ei välttämättä matalaa); siten esim. vesisanko voi olla laakko: »Toi ämpäri on niin laak-ko [selitetty: päältä leveämpi kuin pohjasta] et siit läikkyy vesi kantajes pitkin teitä» (Vihti; sa-manlainen tieto Pusulasta). Sana on voinut myös substantivoitua merkitsemään '(soikeaa) matalaa puuastiaa' (Virrat, Ruovesi), '(lehmän) syöttö-kaukaloa' (Ruovesi). Toisaalta 'loivasti kaarevan', toisaalta 'laakean' merkityk-seen pohjautuu yhdyssana laakkosarvi, joka perihä- mäläisissä murteissa mer-kitsee leveäsarvista' (adj.), Peräpoh-

jassa

'laajalle kaartuvaa po-

ronsarvea' tai 'poroa, jolla on sel-laiset sarvet'. Kalisalpietari tunnet-tiin tuhat vuotta sit-ten lempinimellä "Kiinan lumi". Sitä löytyi luonnos-ta, kuivuvien vesirapakoi-den reunoilta seuduilta, joiden maaperässä oli ka-liumia; Kiinasta ja Intiasta. Mustaruutikin oli alkuaan kiinalainen keksintö. Kun se opittiin tuntemaan ja hyödyntämään länsimaissa, salpietaria raapattiin talli-en, navetoiden ja kellarei-den rapatuista tai muura-tuista seinistä, joiden "rapninkiin" tai muuraus-laastiin oli käytetty ka-liumkarbonaatin sekaista eli epäpuhdasta kalkkia hiekan sideaineena.

Olikohan Sven Dufvan musketti ladattu laakkosessa tehdyllä sal-

pietariruudilla?

Laakkosten sukunimen alkulähde voisi olla laakko-astiasta alkunsa saanut,

Sivu2 Laakkosten sukuviesti

Pekka Laakkonen http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1982_121.pdf

Salpietariviljelmä hullujenhuoneen kel-larissa Typpipitoiset ilman huurut yhtyivät kaliumkarbonaat-tiin kalisalpietariksi etenkin tallien ja navetoiden sei-nille. Ranskan vanhin houruinhoitola, "La Salpetriére", sai myös nimensä seinilleen kertyneestä salpietariker-roksesta, joka raapattiin talteen vuosittain, eikä joka kolmas vuosi. Seinärappaukseen oli käytetty poikkeuk-sellisen kalium-pitoista laastia - ehkäpä tarkoitusha-kuisesti. Nimi tarkoittaa "salpietari-keittämöä". Viit-taa myös hygienian tasoon hoitolan toiminnan alkuai-koina. Kun salpietarin tarve ruudin valmistukseen alkoi li-sääntyä, opittiin sitä "viljelemään" aluksi tunkioiden pohjilla, joissa muhi typpipitoisia ruoantähteitä, tiski-vesiä, ja "hugaa" sekä "lirua". Kun tunkionpohjan mul-taan sekoitettiin uuneista ja liesistä kertynyttä tuh-kaa, yhtyi sen kaliumkarbonaatti (potaska) typpijään-teisiin kaliumnitraatiksi. Hevostallien, navetoiden ja erityisesti lammaskarsinoiden jätökset kannettiin noi-hin salpietaritunkioihin, jotka sijaitsivat vielä taivasal-la.

Sato kypsyi salpietaritarhoissa Lampaan papanat tuottivat erityisen runsaan salpieta-ri-saaliin. Niillä voitiin maksaa jopa maaverot mm. Suo-messa, kun salpietarin tuotanto alkoi saada teolliset mittasuhteet joskus 1500-luvulla. Verovoudit saattoi-vat viedä kirjaimellisesti tuhkatkin pesästä salpietarin välttämättömäksi raaka-aineeksi. Puutuhkahan on pää-asiallisesti kaliumkarbonaattia. Verokarhuille kelpasi myös tallien ja navetoiden maalattioista kuokittu mul-ta, johon oli imeytynyt typpipitoisia jätöksiä; lähinnä kotieläinten tuottamaa "lirua", mutta myös kiinteäm-mistä jätöksistä peräisin olevaa "mehua"; sekin typpi-pitoista tavaraa. Ilmeisesti jo 1500-luvulla opittiin salpietaria kypsyt-tämään "salpietaritarhoissa", eli katetuissa ladoissa, joiden pohjalle lapioitiin kaikenlaiset edellä mainitut materiaalit, myöskin tulipesien tuhkat, sekä sellaiset teurasjätteet, joita ei kelpuutettu ihmisravinnoksi tai parkittu nahaksi. Salpietarin "kypsytys" kesti yleensä kaksi vuotta; kylmän kesän vuosina kolme. Niiden ku-luttua lapioitiin tarhan pohjamullat tynnyreihin, joko luovutettaviksi veronkantajille tai myytäviksi. Talon-

pojat oppivat sittemmin myös jalostamaan salpietarin tyy-

dyttävän puhtaaksi kiteiseksi suolaksi, jolloin sen kauppa-arvo ymmärrettävästi enentyi.

Ensimmäinen keitto ja kiteytys Salpietaritarhan pohjamullat lapioitiin tynnyriin, joka oli puolillaan punahehkuisilla kivillä kuumennettua vet-tä. Tämä kuumennustekniikka oli peräisin jo kivikau-della, kun ruokaa kypsytettiin asbestiruukuissa mm. Suomessa. Kivikuumennus oli menetelmänä myös pan-taessa olutta tai "pryssinkiä" eli sahtia suurissa puu-saaveissa. Rautapata on vuosituhansia nuorempi kek-sintö, kuin oli "kiljukaljan keittäminen". Kun tynnyri oli täynnä vedellä laimennettua löyhkäävää löllöä, sen an-nettiin seisoa parin päivän ajan. Sitten kauhottiin tyn-nyriin pintakerrokseksi noussut ruskea vesi ns. "laakkoon", joka oli saumoistaan piellä tiivistetty ma-talareunainen puulaatikko. (Yleinen sukunimi LAAKKONEN periytyy tästä mui-naissuomen sanasta. Niin myös nyky-suomen sana "laatikko"). Tämä työvaihe suoritettiin kesähelteiden aikaan, useimmiten ennen heinänkorjuuta. Sadepäiviksi laakko työnnettiin salpietaritarhan katon alle suojaan. Aurinkoisina päivinä se kiskottiin taivasalle. Tummaan veteen osuva päivänpaiste haihdutti vettä laakosta, jonka pohjalle kiteytyi lopulta kerros raakasalpietaria, joka raapattiin talteen välivarastoon. Tällä tavoin kä-siteltiin koko pohjamultasatsi. Saalis oli muutamia "ankkurillisia" raakasalpietaria. (Ankkuri = 15 kannua = 39.3 litraa). Syksyisen elonkorjuun jälkeen alkoi varsi-nainen salpietarin keittäminen, ellei raakasalpietaria luovutettu sellaisenaan veronkantajalle tai myyty ra-hapulassa/vaihdettu paloviinaan jo puolivalmisteena.

http://guns.connect.fi/gow/kysvast35.html

Kevät 2009 (n:o 34) Sivu 3

Riistaveden Ryönän Laakkoset Isäni maanviljelijä, lautamies ja herastuomari Kalle Edvard Laakkosen musta-vahakantinen vih-ko kertoo:

”Minä ja kaikki me äitimme Eeva-Stiina os. Anti-kaisen isämme ensimmäisen vaimon lapset olemme syntyneet Ryönänlahdessä Munakkaniemen tor-passa, josta isämme ja äitimme muuttivat tammi-kuussa 1910 Mustinlahden Hiukastenjärven tilalle lapset mukanaan. Ensimmäinen asunto oli hirsira-kenteinen sisäänlämpiävä asunto tai torppa, joka

varsinaisen asunnon valmistuttua muutettiin rii-heksi. Mutta samana muuttotalvena 1910 äitimme sairastui ja kuoli ja hänet on haudattu Lothber-gin hautausmaahan Kuopiossa. Meitä isämme Juho

Laakkosen ja äitimme Eeva-Stiinan lapsia oli elos-sa viisi: Juho Pellervo, Kalle Edvard, Tilda Maria, Martta ja Anna-Karoliina.

Sen jälkeen isäni 1911 otti toisen vaimon Heta Ihalaisen Litmaniemeltä, joka sai kolme lasta: Eero (Erkki) Taavetti, Otto Viljo ja Hanna Elina. Erkki (Eero) kaatui jatkosodassa kesäkuun 29.pnä 1944 Talin Ihantalan rajuissa taisteluissa Viipurin lähistöllä Murokalliolla. Hänen hautapaik-kansa on Vehmersalmen sankarihaudassa, vaikka-kin kentälle jääneenä. Viljo perheineen oli maan-viljelijänä ensin Kintturinteellä, sitten Juurikka-mäessä Tuusniemellä. Tällä hetkellä Viljo on täyt-tänyt 94-vuotta 12.2.2009 ja hän viettää vanhuu-denpäiviään kolmen sodan käyneenä rintamavete-raanina Tuusniemen terveyskeskuksen palvelu-keskuksessa. Hanna suoritti elämäntehtävänsä emäntänä Mustinlahden Kortesuolla. Hän kuoli kevättalvella 2003.

Kalle Edvard Laakkosen musta-vahakantinen vihko

kertoo.

Sivu4 Laakkosten sukuviesti

Aune Räsänen

Kuvatekstit

Oikealla keskellä:

Erkki (Eero) Juho Laakkonen (15.12.1871-5.2.1919) jäi les-keksi muutettuaan Riistaveden Ryönältä Kuopion maalaiskun-nan Mustinlahden Hiukastenjärvelle. Kuvassa hän on viiden lapsensa kanssa puolison Eeva Stiina Antikaisen (28.12.1874-10.3.1910)kuoleman jälkeen. Vehmersalmen sukuhaara.

Oikella alhaalla:

Riistaveden Ryönän Laakkosen suvun naisia kuvattuna Hel-singissä 1900-luvun alussa. Oik. Anna Laakkonen, vas. Maria Kokkonen os. Laakkonen.

Anna Laakkonen muuti Riistavedeltä Helsinkiin 1904 ja kuoli siellä naimattomana 80-vuotiaana. Hän työskenteli 1930-luvulta lähtien 18 vuoden ajan Rotterdamin merimieskirkos-sa. Merenkulkijoita palvellessaan hän sai heiltä nimen Rot-terdamin mamma. Hänen sisarensa Maria muutti myös Hel-

sinkiin, avioitui August Kokkosen kanssa, joka toimi Kallion kirkon suntiona. Maria oli kotirouva ja he asuivat Kalliossa III. Linjalla.

Ylhäällä: Kuva otettu Riistaveden Ryönältä ennen 1910 Mus-tinlahteen muuttoa. Kuvassa Laakkosen torppariperhettä kolme sukupolvea vas. isoisä Eerikka Juho Laakkonen (3.3.1843-16.3.1910) lampuotilainen Väänälän talon Huuhan-mäki-nimisessä torpassa. Hänet on haudattu Riistaveden Hussonmäen hautausmaahan.

Käsinkirjoitettu teksti kuuluu Eerikka Laakkosen puolisolle, emäntä Anna Laakkoselle os. Hallikainen (s.16.8.1852 Tuus-niemi-k.25.2.1927 Helsinki). Hän muutti leskenä Riistaveden Ryönältä tyttäriensä luo Helsinkiin ja kuului Sörnäisten suo-malaiseen seurakuntaan. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan. Huomattavaa on, että hän itse opetteli sekä lukemaan että kirjoittamaan.

Kuvat antanut Aune Räsänen suvun vanhoista albumeista.

kaikkiaan 22 taloa. Näin sai alkunsa kylä, jota aluksi kutsuttiin Pidisjärveksi.

Edellytykset voimaperäiselle elinkeinonharjoituk-selle ja uusien talojen perustamiselle olivat kui-tenkin erinomaiset. Avara saviperäinen lakeus oli- kirjailija Kyösti Vilkunan sanoja käyttääksemme- kuin "pienoispohjalainen Niilinlaakso", jota vuo-sittain kostuttivat Kalajoen mahtavat tulvat. "Hämäläis-savolais-kainulainen villi sekarotu" kai-pasi kuitenkin vielä kesyttämistä, mikä tehtävä tuli kirkon huoleksi.

Niihin aikoihin, kun Kalajoesta tuli koko jokilaak-son käsittävän itsenäinen hallintopitäjä (1540), oli Nivalassa vain yksi talo. Ensimmäisen säilyneen kymmenysluettelon (1547) mukaan Karsikas- eli Malisjoen varrella asui Lauri Juhonpoika Niva. Perimätiedon mukaan asutuksen alkajana oli Niva-Kaija, joka oli muuttanut tänne poikineen Ylivies-kasta. Näin muodostui Nivalan kantatalo, josta myöhempi pitäjä on saanut nimensä. Talo jaettiin v. 1592 veljesten kesken. Entistä kantataloa kut-suttiin tämän jälkeen Jaakolaksi ja toista puolis-koa Knuutiksi. Muut 1500-luvulla perustetut py-syviksi jääneet tilat Kotila, Sorvala ja Malila eli Laakkonen saivat ensimmäiset asukkaansa Savos-ta. Seuraavalla vuosisadalla syntyivät Häkkilä, Sarja, Konttila, Jyrkkä, Hiitto, Vähäsarja, Malila, Pirtti-perä, Ainasoja ja Harju. Talon jakojen yhteydes-sä erosi Sorvalasta Karvonen, Jaakolasta Niku-matti ja Knuutista Nivala. Kun vielä Kotilaa ja-kaantui kolmeen ja Sorvala, Laakkonen ja Sarja kahteen osaan, oli alueella isonvihan alkaessa

Nivalan vakinaisen asutuksen synty www.nivala.fi

Sivu5 Laakkosten sukuviesti

Minä, Yrjö Puroviita synnyin Annin (os. Laakko-nen) ja Emil Puroviidan toisena poikana Maaningan Pihtisalmessa Suojala-nimisen tilan savusaunassa 26.1.1929 Davidin sukuhaaran jälkeläiseksi. Aiem-min oli syntynyt veljeni Max Kalervo, joka meneh-tyi kaksivuotiaana sairauteen ja on haudattuna Maaningan hautausmaalle.

Kansakoulun kävin Maaningalla ja jatkoluokat Kar-jalan Kannaksella Muolaassa, jonne olin matkusta-nut äidin vanhimman siskon Mary Hyytiäisen ja hänen Vihtori miehensä kanssa. Työskentelin Ma-rin ja Vihtorin omistamalla maatilalla siihen asti, kunnes vuonna 1944 täytyi lähteä evakkoon. Evakkomatka päättyi Orivedelle, siellä oli Maryn ja Vihtorin jo aiemmin hankkima maatila, jossa jatkoin renkipoikana. Orivedellä tuli suoritettua rippikoulukin.

Vuonna 1947 oli paluu Maaningalle takaisin koti-taloon, jossa edelleen asuivat äitini Anni ja iso-mummo Johanna Laakkonen, jota äitini hoiti tä-

män kuolemaan asti. Isä Emil oli jo aiemmin lähte-nyt töiden hakuun ja päässyt Kemiin Pohjolan Voi-man tehtaille töihin. Itse sain satunnaisia töitä Maaningalta mm:ssa Maaninkajärven rannassa olevalta sahalta sekä Juholan ja Kärkkäisen tiloil-ta aina siihen asti, kunnes tuli ilmoitus, että pää-sen Kemiin Pohjolan Voimalle töihin ja siellä olin-kin vuoteen 1948 asti.

Paluu Savoon oli taas edessä ja nyt ikää oli jo sen verran, että piti saada ajokortti. Autokoulun suo-ritin Kuopiossa ja sen jälkeen armeijaan, Hä-meenlinnan Parolan panssariprikaatiin. Sitten suuntana olikin jo Helsinki, jonne lähdimme yh-dessä Pekka-serkun kanssa. Aluksi meille löytyi Helsingistä töitä Käpylästä, jonne rakennettiin Olympiakylää tulevia olympialaisia varten. Yrjö-enoni oli töissä Helsingissä, VR:n Pasilan Ko-nepajalla, ja sai järjestettyä minullekin työpaikan konepajalta. Pasilan Konepajalla työsuhde kesti vuosikymmeniä, aina eläkkeelle lähtöön asti, joka tapahtui vuonna 1990.

Pasilan Konepajan pikkujouluista vuonna 1951 löy-tyi myös tuleva vaimoni. Siitä juhlasta asti olem-me Lyylin kanssa pitäneet yhtä. Lapsia meillä on kaksi, Merja ja Timo sekä lapsenlapsia neljä. Kuusikymmentä - luvun alussa ostimme Helsingin Alppiharjusta osakehuoneiston, jossa asun edel-leen. Vaimoni Lyyli on Koskelan sairaalan vanhus-ten osastolla hoidettavana, jossa käyn häntä kat-somassa usean kerran viikossa.

Lapset ja lapsenlapset vierailevat viikoittain luo-nani ja tyttärentyttären kanssa käymme sauva-kävelyllä kerran viikossa. Tällä hetkellä eläkepäi-vät menevät rattoisasti kotitaloustöitä tehden sekä ystävien kanssa seurustellen. Maaningalla oleva kotitaloni on nyt lasten ja las-tenlasten kesänviettopaikkana, jossa käyn silloin tällöin itsekin.

Kevätterveisin

Yrjö Puroviita

Yrjö Puroviita kiittää sukuseuraa merkkipäivän muistamisesta

Kevät 2009 (n:o 34) Sivu6

Yrjö Puroviita

Kreetalla (Kreikan saari välimerellä) Chaniasta suoraan ete-lään ja Mou-sourasta itään löytyy Lakkoin saari.

Erkki Laakko-nen lähetti viestin toimitukseen ja arveli Laak-kosten suvun syntyseudun olevan kyseisellä saa-rella, onhan nimikin lähes sama.

Toimituksessa yhdymme tuohon oletukseen ver-rattuamme kreikkalaista profiilia nykyisiin Laak-

kosiin. Otanta ei eh-kä vastaa kaikkia tieteen vaatimuksia ja on näin vain suun-taa antava. Ehkäpä joku ryhtyy tutki-maan asiaa tarkem-min. Kuitenkin olem-me jo valmiita suo-sittelemaan sukuko-kouksen järjestä-mistä 1.4. 2010 su-vun syntysaarelle.

Oppaaksi on jo lupautunut saarella asuva tutkija professori A.P. Rilli

Kreikan Lakkoin

Perhetapahtumia

vuoden takaa. Kuvien selitykset ovat tärkeä osa kuvia. Kuvan ottamisvuosi, henkilöt kuvassa ja paikka antavat tarpeellista tietoa jälkeenpäin ku-via katseltaessa.

Kuvista ei tarvitse kokonaan luopua. Kuvat kopioi-daan ja alkuperäiset lähetetään takaisin omista-jilleen. Kannattaa pistää varmuuden vuoksi mu-kaan kuori, jossa on valmiiksi nimi ja osoite, jonne kuvat palautetaan.

Vanhoja suvun historian liittyviä valokuvia kaiva-taan julkaistaviksi sukuviestissä. Itse kullakin lienee kenkälaatikossa vanhoja kuvia vuosien var-relta. Seuran johtokunta toivookin, että kävisitte noita kuvia läpi ja toimittaisitte niitä sihteerille selitysten kera. Historia on katoavaista ja niin on kuvatkin. Näin saataisiin ainakin pieni osa tuosta aarteesta säilymään jälkipolville. Erityi-sesti menneet sukukokoukset ovat kiinnostavia. Seuran arkistoista ei löydy kuvia kuin muutaman

Vanhoja valokuvia

Kevät 2009 (n:o 34) Sivu7

Martti Kajatkari 16.11.2008, Adamin haara

Torsti Kajatkari 8.4.2009 Adamin haara

Syntynyt Maria Aurora (Mäkinen) 14.12.2008, Adamin haara

Erkki Laakkonen/Matti Jyllilä

Marjatta Latvala Pikontie 8

73500 Juankoski

Laakkosten sukuseura

Puh: 040-4191946 Sähköposti: sihteeri@laakkoset.org

Löydät meidät

webistä

www.laakkoset.org

Sukuseuran hallitus 2008—10 Puheenjohtaja: Riitta Kajatkari

sähköposti: puheenjohtaja@laakkoset.org Keskuskatu 7, 48100 KOTKA puh. 0400-838 173

Varapj: Antti Laakkonen Myntis, 02570 SIUNTIO Puh: 0400-764650 sähköposti: antti.laakkonen(at)lohja.fi

Jäsenet: Pertti Laakkonen Amurinkatu 10 D 25, 33230 Tampere puh. 040-7416133

Eino Laakkonen Temppelikatu 6 C 36, 00100 HELSINKI puh. 0400-444368

Risto Kangas Laitakatu 27, 48600 KOTKA Puh: 0400-459 334 sähköposti: risto.kangas(at)kymp.net

Marjo Runko Kalastajantie 16 A 5, 71800 SIILINJÄRVI

Sihteeri Marjatta Latvala Pikontie 18, 73500 Juankoski Puh: 017-612 171 tai 040-4191946 sähköposti: sihteeri(at)laakkoset.org

Hallituksen ulkopuolelta Rahastonhoitaja: Merja Kaartinaho Haapatie 14, 00780 Helsinki puh. 09-385 9759 sähköposti: merja.kaartinaho@luukku.com

Tutkimus: Pekka Laakkonen Jussilankatu 12 C 32 , 05880 Hyvinkää puh. 050 64470 sähköposti: tutkimus(at)laakkoset.org

Tiedotus: Matti Jyllilä Lähdetie 31, 06830 Kulloonkylä puh. 0400-424295 sähköposti: matti(at)kulloo.com