62 — No 3—4 KARJALAN HEIMO 1988

Professori Seppo Suhonen:

Tutkimusmatka Sorokkaan,Tunkualle ja Suikujarvelle

Tein syyskuussa 1987 yhdessa tohtori Matti Larja-vaaran kanssa matkan Neuvosto-Karjalaan. Liikuim-me sellaisilla seuduilla, jossa on harvoin ollut suoma-laisia kielentutkijoita. Olimme viikon Suikujarvella,jossa Arvid Genetz viipyi muutaman paivan v. 1871,ja kolme paivaa Tunkualla. Suikujarven keskivaylastakavimme usena paivana haastattelemassa kielenoppaitan. kolmen kilometrin paassa Lehdon kylassa.

Olimme suunnitelleet matkaamme parhaan Karjalan tun-[ijamme Pertti Virtarannan kanssa. Han oli juuri palannutvaimonsa Helmin kanssa Vienan-Karjalasta ja saattoi kertoatuoreita kokemuksiaan saattaessaan meita Leningradin-junalle.

Tiesin jo kokemuksesta, etta Petroskoissa meita odotti ys-tavallinen vastaanotto. Asetuimme paivaksi Pohjola-hotelliin.jonka julkis ivu on tosi upea. Kaytin paivan tarkoin hyodyks*tutustumalla kaupungissa olevan karjalan kielen tutkimuslai-toksen kokoelmiin. Siella on mm. kuulun kielentutkijan D.V.Bubrihin apulaisineen laatiman karjalan murrekartaston ka-sikirjoitus.

Petroskoista matkustimme Murmanskin-junalla ensin Be-lomorskiin, entiseen Sorokkaan. Se on leppoisa 18 000 asuk-kaan maalaiskaupunki, jossa automme joutui vaistamaan leh-malaumaa Tunkualta tullessamme. Kaupungille ovat leimal-lisia seka vanhat kauniit karjalaistalot etta korkeat kerrosta-lot. Ajotien varteen on saatettu laittaa puisia kavelysiltoja.Se sijaitsee upealla paikalla Vienanmeren rannalla. Ihailim-me rannassa vuorovesi-ilmiota, joka on siella aivan selva. Las-kuveden aikaan oli loivaa rantaa paljaana pari metria.

Meilla oli kunnia tavata Vienanmeren eli sikalaisittain Val-keanmeren piirin piirineuvoston ensimmainen sihteeri ja kau-punginjohtaja. Vastaanotto oli hyvin ystavallinen kahvin ke-ra. Olimme heille ilmeisesti ensimmaiset suomalaisvieraat. Ta-ma kaupunki on jo sen verran kaukana Suomesta, etta kor-keat johtajat kyselivat kiinnostuneina Suomen oloista, met-sista, karjasta ja muusta. Myos ruokapaikkamme kahvila "Lo-kin" vieraanvarainen ema'nta vakuutti , etta han oli nyt ensim-maista kertaa tarjoilemassa suomalaisiile asiakkaille. Kavimmetutustumassa Belomorskin erinomaiseen kotiseutumuseoon,jossa oppaanamme oli sen karjalainen johtajatar Pavla Fo-fatova Suikujarvelta. Hanelta saimme myos mukavasti joh-datuksen tutkimuskohteenamme olevaan murteeseen. Hanenkaksi sisartaan olivat sittemmin kielenoppainamme Suikujar-vella.

Saimme tietaa, etta Belomorskin lahella on myos kalliopiir-roksia, mutta ne olivat tulopaivanamme veden alia. Paluu-matkalla tutustumisretki sitten onnistui noille "Pirun jaljil-le", kuten niita nimitettiin. Kysymyksessa oli alkuaan pieniVienanmeren saari, jonka rantakallioon oli kivitaltalla hakattumielenkiintoisia kuvia, joista itse piru oli suurin. Joukossaoli metsastyskuvia ja tahtia, jotka saattavat esittaa oikeita tah-

tia. Nailla piirroksilla on ikaa ehka 5 000 vuotta. Kallio olinyt suuri-ikkunaisen suojarakennuksen sisalla.

Museonjohtaja Fofatovan ystavallisella avutuksella saatoinpaa'sta piirrosten viereen, ja piirrokset vielapa kasteltiin, ettane nakyisivat paremmin valokuvassa. Koetin mielessani siir-tya vuosituhansia taaksepain muistellen erityisesti Eero Au-tion suurenmoista teosta "Karjalan kalliopiirrokset". Kotiinpalattuani kuulin virolaiselta tutkimusmatkailijalta LennartMerelta, etta aivan askettain on loydetty lisaa kalliopiirrok-sia Vienanmeren itarannalta. On todella aihetta uskoa, ettaniita loytyy viela Suomestakin. Tahan astihan meilta tunne-taan ainoastaan punavarilla tehtyja kalliomaalauksia.

Tieteellinen matkailu Neuvosto-Karjalassa on nykyisin vil-kasta. Petroskoissa tapasimme toisiakin suomalaisia tutkimus-

Vanhaa ja uutta asutusta Belomorskissa (ent. Sorokka).

1988 KARJALAN HEIMO No 3—4 — 63

Nakyma Suikujarven keskikylalta.

matkailijoita. Siella olivat Raija Koponen ja Marja Lehtinen,jotka tekevat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa Hel-singissa suurta karjalan kielen sanakirjaa. Siita on jo ilmes-tynytta kolme tukevaa nidetta, ja toinen mokoma on viela tu-lossa. Tormasimme myos geologipoikiin Vesa Perttuseen jaHeikki Lukkariseen, jotka olivat joitakin vuosia sitten kay-neet geologisella tutkimusretkella juuri Suikujarven suunnalla.Heilta saimme vihjeita siita, millaiset maisemat meita odot-tivat.

Meilla oli hyvin asiantunteva opas, kandidaatti VladimirRjagojev Petroskoista akatemian Kielen ja kirjallisuuden jahistorian laitoksesta. Hanelle, Aunuksen Tulemajarven Ko-latselan pojalle, Karjala oli tuttu jo lapsuudesta. Han on tut-kinut erityisesti kaukaista Tihvinan karjalaa ja ollut monetkerrat avustamassa Virtarantoja Karjalan-matkoilla.

Belomorskista ajoimme jo vahan kellertavien kauniiden leh-tisekametsien lapi autolla 50—60 km Suikujarvelle. Se on lam-minhenkinen karjalaiskyla, jossa asuu enimmakseen elake-laisia. Alue kuuluu laaja-alaiseen sovhoosiin, jonka paatuo-tantosuunnat ovat perunan ja turkiselainten kasvatus, muttatassa kylassa perunaa oli vain muutama hehtaari ja minkeis-takin nakyi ainoastaan villiintyneiden karkulaisten jalkia. Var-sinaisina kotielaimina pidettiin lampaita ja kanoja ja tietystikissoja ja koiria, usein vantteria karjalankarhukoiria. Talveksisuuri osa asukkaista muuttaa asutuskeskuksiin lunta ja pak-kasta pakoon. Metsatyot ovat nykyisessa' Karjalassa olennai-nen elinkeino, ja tassakin kylassa on metsatyoiaisten viikon-loppumaja. Juuri semmoiseen asetuimme asumaan kauniinSuikujarven rannalle.

Majatalomme sijaitsi entisen kirkon paikalla, kirkonmael-la, ja viereinen pelto oli ollut hautausmaata. Aiemmin oli vai-najia haudattu laheisiin saariin. Muistona noilta ajoilta olisellaisia saarennimia kuin Kodisuari ja Pokkoinikkasuari, vai-

najien saari. Kotisaaren nimi johtuu ehka juuri siita, etta siellaon ollut karjalaiseen tapaan hautojen paalle rakennettuja pie-nia puumajoja, joiden nimena siella on kodizet, pikku ko-dit. Niiden paadyssa oli karjalaiseen tapaan katettu risti. Hau-taristeja oli tietysti ennen ollut enemmankin, mutta nyt neolivat jo lahonneet, hapanneet. Majapaikastamme vain muu-taman sadan metrin paflssa olevaan Kotisaareen ei enaa hau-data vainajia, mutta pari kotista oli viela pystyssa saaren kau-niilla hiekkakankaalla. Laheisia saaria oli kaytetty muihin-kin tarkoituksiin. Suikujarven Pedronsaaressa oli pidetty lam-paita.

Vanha perinne tulvahti muutenkin vastaan, kun astui ulos

Kirjoittaja ja Saverivennan pappa onkiretkella Suikujarvella.

64 — No 3—4 KARJALAN HEIMO 1988

Matti Larjavaara Grigorjevin papan kanssa suikujarvelaisten vanhassa hautasaaressa.

ehka parikymmenta vuotta sitten strojitun, rakennetun ma-japaikkamme ovesta. Talon vieressa kasvoi komea ja osittainoksaton kuusi, jota arvelimme vanhaksi karsikkopuuksi. Sii-ta oli ehka aikoinaan karsittu oksia vainajien muistoksi. Ta-lomme ymparisto oli hyvin suoperaista, ja huolimatta siita,etta oli jo syksy, saaksia ja itikoita tuli illalla tulvimalla jokareiasta. Kylan talojen sanottiin olevan satavuotiaita, ja jolla-kin saattoi olla ikaa parikin vuosisataa. Monia niista oli tie-tysti jo remontoitukin, ja vanha lautakatto oli usein vaihdet-tu uuteen kovalevyiseen.

Matkaamme suosi hyva saa, joka suurena sadekesana oliharvinainen onni. Tunnelmaa kauniina syysiltana karjalaisessakylassa on vaikea kuvata; sanottakoon sita nyt kalevalaisek-si, niin itse kukin voi liittaa siihen omat mielikuvansa. Vielasadunomaisempi oli vuosisatainen harmaa kyla kuutamossa.

Vanhasta talonmallista ei ole luovuttu. Saman katon aliaon asuinpuoli ja karjapuoli heinaladon, sarajan kera. Kun si-kalaisen talon ulko-ovesta astuu sisaan, on kiivettava portaatikaan kuin toiseen kerrokseen. Siella asutaan, ja lattian aliaon karsina, ruokien mainio sailytyspaikka. Nostettiin vain parilankkua pois ja paastiin laskeutumaan tikkaita alas karsinaan.Lattialuukku on usein uunin edessa. Uunin vieressa on ka-pea makuulava, kosino. Ihmettelimme, kuinka nukkuja sii-na pysyy, ja kylla tunkualaisen majapaikkamme isanta nuk-kuikin tiukasti kyljellaan selka patsia vasten. Kun lattia onkorkealla, ei ikkunoistakaan ylla kurkistelemaan sisalle. Elain-ten puolella pidettiin tassa kylassa vain lampaita.

Karjalaiskylien rannat ovat taynna verkkovajoja ja sauno-ja, kylyja. Kylyssa kavimme seka Suikujarvella etta Tunkualla.Suikujarven kylymme oli uloslampiava, ja sita lammitettiineteisen puolelta. Vesi kuumeni kiukaan vieressa puutynnyrissasiten, etta putki oli taivutettu kulkemaan tulipesan kautta. Pa-lavaa vetta laskettiin hanasta ja vilua vetta oli ammeessa ja

rengissa, joka oli tavallinen peltiampari. Loylya eli puarua tuliakaisesti ja kylpyvassat kuuluivat tietysti asiaan. Laude oliniin ylhaalla, etta mahduimme istumaan vain kumarassa. Mat-ti uskaltautui laiturilta vilvoittelemaankin Suikujarveen, jonkasanottiin olevan vain 4—12 metria syva. Sodan eli voinan ai-kana siihen oli sadellut pommeja, mutta itse kyla oli sailynytehjana.

Tunkualainen kylymme taas oli strojittu suorastaan nerok-kaasti. Saunasta kiukaan paalta oli johdettu paksu torvi pe-suhuoneen lapi eteiseen, niin etta talvellakin voi pukeutua lam-pimassa. Pesuhuoneessa oli vadissa kuumassa vedessa hau-tumassa heinia ja yrtteja, mutta taman vadin tarkoitusta em-me oivaltaneet. Vasta saunomisen jalkeen meille selvisi, ettavadista olisi voinut heittaa vetta kiukaalle, ja nain kylyyn olisitullut hyva tuoksu. Emme myoskaan tienneet, miksi pesuhuo-neen laipiosta riippui karvahattu. Senkin arvoitus selvisi, kuntalon aikamiespoika meni kylpemaan. Han otti semmoiset loy-lyt, etta suojaksi tarvittiin karvahattu paahan ja lapaset ka-teen! Jokaiselle saunasta tulijalle muistettiin toivottaa vena-laiseen tapaan: "kevyet lo'ylyt!" niin kuin meilla "terveisia sau-nasta".

Jokainen kynnelle kykeneva on kalamies, myos vanhatmummot. Matalassa Suikujarvessa kalat viihtyvat hyvin. II-taisin kokoontuu veneita keskelle jarvea, jossa on ruohikko-pohjainen onkipaikka. Omin kasin kudotuilla verkoilla tuleeyllin kyllin haukia ja varsinkin muikkuja, mujehia eli raapys-ko'ita. Mekin kavimme kokeilemassa kalaonnea ongella, ja va-jaassa tunnissa tuli 16 ahventa, eika tama ole mikaan kalava-le. Sycjteiksi meilla oli mukana vadillinen pieni kaloja, kivi-kaloja, jotka ovat suomalaiselta nimeltaan toroja taikka ran-tatoroja.

Kalakeitto, jota sanottiin venalaisittain uhaksi, oli taattu.Muikut laitettiin taitavasti siten, etta ne pantiin kiehuvaan ve-teen, johon oli lisatty suolaa ja monesti sipulia. Hetken paasta

1988 KARJALAN HEIMO No 3—4 — 65

keitokseen pantiin maitoa ja annettiin kiehua 5—10 minuut-tia. Muikut otettiin suoraan lampimasta maitoliemesta, ja neolivat erinomaisia. Tallaisia maukkaita maitomuikkuja meilletarjottiin melkein joka talossa.

Tutustuimme muihinkin sikalaisiin herkkuihin. Pelmenit oli-vat lahinna vehnataikinalla paallystettyja lihapyorykoita jablinit meikalaisia isokokoisia lettuja. Maistoimme myos eraan-laista rahkapiirakkaa, jonka nimi oli — niin se ainakin kuul-losti — kartveifsandi. Jalkiruuaksi oli teeta ja mainioita pii-raita, jotka siella ovat taytettyja pullia. Saatettiin tarjota li-hapiiraita, marjapiiraita, kaalipiiraita jne. Yksi kielenoppais-tamme, Anisija Ivanovna Inkujeva, oli tayttynyt piiraat rusi-noilla.

Tunkua on luonteeltaan hieman toisenlainen kuin Suiku-jarvi. Siella eletaan myos metsatoista. Laajoissa metsissa onkaytossa suomalaisia Valmetin valmistamia metsakoneitakin,joita kiiteltiin hyviksi. Ajat ovat paljon muuttuneet. Hevos-pelilla tehdyista metsatoista kerrottiin jo kuin menneista asi-oista ainakin. Naisten raataminen tukinajossa muuten oli ol-lut tavallista.

Kalevalainen Karjala elaa edelleen, mutta nyt se on jo pal-jolti myos realismia.

Kirjoittaja on Helsingin ylioplston itamerensuomalaisten kieltenprofessor!.

Nakyma Tunkuan kylalta.

Itsetovkinan emanta patsinsa aaressa Tunkualla.

5* Ahli Sonnisen kokoelmista toimittanut Simo Harkonen. Kar-jalaisen Kulttuurin Edistamissaatio 1987.

Jatkosodan aikana, kun Ita-Karjalan valtausoperaatio olisuoritettu, sai luutnantti, kansakoulunopettaja Ahti S o n -n i n e n komennuksen ryhtya Aanislinnassa opettajantehta-viin. Kun miesta tarvittiin myos musiikkiharrastusten johtoon,ban alkoi johtaa joukko-osastoista koottua Aanislinnan or-kesteria ja mieskuoroa.

Samassa kaupungissa toimi puolustusvoimien radioasema,jonka ohjelmaan tiedotusten ohella kuului viihdenumerot,mm. musiikki. Ketaan musiikkimiesta ei ollut henkiloston jou-kossa ja Ahti Sonninen katsottiin sopivammaksi radion pal-velukseen kuin opettamaan itakarjalaisille lapsille tiedon aak-kosia.

Opettajana han olisi kesalla 1943 ollut oikeutettu kesa'lo-maan, mutta sellaista handle radion palveluksessa ei voitumyontaa. Radiotoiminnan paallikko kapteeni Aimo T u-r u n e n maarasi kesaloman korvikkeena Ahti Sonnisen ko-koamaan eri puolilta Ita-Karjalaa kansanlauluja ja muita kan-sansavelmia kulttuuriaineistona tallennettavaksi. Ajankohtaoli siihen sopiva, — sopiva oli mieskin.

Ahti Sonninen ryhtyi innolla tyohon ja tuon kesa'n kuluessamerkitsi nuoteille n. 250 savelmaa, kansanlauluja, kehtolau-luja, karjankutsuntasaveleita ja tanssisavelmia.

Vaikeuksia tuotti aunuksen ja vepsan murteella laulettu-jen laulujen sanat. Ne olivat Ahdille "hepreaa" mutta tun-nollisesti han pyrki kirjoittamaan niita nuottien alle niin hy-vin kuin osasi. Kun sota oli paattynyt, han kirjoitti kootunaineiston puhtaaksi ja luovutti sen Suomalaisen Kirjallisuu-den Seuran arkistoon.

Vuonna 1966 perustettiin Karjalaisen Kulttuurin Edistamis-saation yhteyteen kansanmusiikkijaosto, jonka jaseniksi kut-suttiin professorit Erkki Ala-K6nni ja Ahti Sonninen seka al-lekirjoittanut.

Nama kolme tekivat suunnitelman koota kansanlauluja sekaluovutetun etta jaljella olevan Karjalan eri pitajista julkais-tavaksi pitajakokoelmina.

Tyo edistyi tahan mennessa niin pitkalle, etta kokoelmia onjulkaistu 11 ja niihin tallennettu yhteensa 1300 laulua tai muu-ta kansansavelmaa. Ahti Sonninen toimitti omalta osaltaanSortavalan seudun, Suojarven ja Kiihtelysvaaran kokoelmat.

- Minulle han kertoi keraystyostaan Ita-Karjalassa kuiten-kaan lausumatta ajatusta niiden savelmien saamisesta julkais-tavaksi. Kun sitten tuoni korjasi v. 1984 taman ansiokkaanmusiikkimiehen, mieltani jai painamaan hanen se henkinen