Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen

Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen

SISÄLLYS

Yhteenveto 2

Johdanto 4 1. Vihreä kulta – vihreät timantit: metsäsektorin murroksen hallinta 6

2. Metsä energian lähteenä 11

3. Metsien suojelualueverkoston täydentäminen: Suomen suuri mahdollisuus 16

4. Talousmetsien hoito: Vaihtoehtoja tarvitaan 26

5. Metsähallituksen uudistaminen 34

6. Metsäntutkimuslaitoksen monipuolistaminen 39

Vihreät timantit – metsäsektorin kestävä uudistaminen

Työryhmä

Tarja Cronberg (puh. joht.) Tarja Parviainen Erkki Pulliainen Mari Puoskari Anni Sinnemäki Jouni Vauhkonen (siht.) Marcus Walsh Eero Yrjö-Koskinen

Työryhmä kuuli työssään asiantuntijoita seuraavilta tahoilta: Metsäteollisuus ry (Anders Portin), Metsäntutkimuslaitos (Hannu Ilvesniemi ja Antti Asikainen), Suomen Sahat ry (Jukka-Pekka Ranta), maa- ja metsätalousministeriö (Aarne Reunala) ja ympäristöministeriö (Ilkka Heikkinen).

Työryhmä kiittää lisäksi seuraavia henkilöitä: Eero Paloheimo, Oras Tynkkynen, Satu Hassi ja Ari Lampinen. Lukuisat muutkin henkilöt auttoivat metsälinjauksiemme yksityiskohtien hionnassa, mistä lämpimästi kiitämme.

Julkaisijat

Vihreät De Gröna Vihreä Sivistysliitto ry Fredrikinkatu 33 A Ruoholahdenranta 1 E 00100 Helsinki 00180 Helsinki p. 09 58604160 visio@visili.fi www.vihreat.fi www.visili.fi

PULTTI – Ajankohtaiset yhteiskunnalliset keskustelunaiheet

Etukannen kuvat: Sienikori©Javier Mansilla, Metsä©Olli Manninen Takakannen kuvat: Metso©Teemu Lehtiniemi, Marjastamassa©P. Raukko Taitto: Lea Kettunen/WOOP

ISBN:978-952-5078-30-5

© Vihreä Sivistysliitto ry ja Vihreät De Gröna

Painopaikka: T-print, Hyvinkää

Painettu Cyclus-paperille, jolle on myönnetty EU:n ympäristömerkki rek.nro DK/11/1

2 3

Puuenergian osuus maamme koko ener-

giantuotannosta on jo noin 15 prosenttia.

Suhteellisen osuuden lisäämispotentiaali on

sidoksissa kokonaisenergian kulutuksen ke-

hitykseen, metsäsektorin puunkäyttöön sekä

tuontipuun määrään. Hakkuutähteiden laa-

jamittaisen korjuun vaikutukset vesistöihin,

luonnon monimuotoisuuteen sekä metsämaan

viljavuuteen on kiireellisesti selvitettävä. On

mahdollista, että hakkeen nopeasti kasvavan

kysynnän tyydyttäminen poistamalla niin

kannot kuin oksatkin hakkuualoilta johtaa

vaikeasti korjattaviin ekologisiin vahinkoihin.

Ennen lisätutkimuksia on syytä toimia varo-

vaisuusperiaatteella ja korjata lähinnä pieni-

mittaista runkopuuta ja latvuksia, joiden koko

alittaa paperiteollisuuden käyttörajan. Metsä-

hakkeen käyttöä voidaan kuitenkin merkittä-

västi lisätä, mikäli korjuu tapahtuu kestävästi.

Koska Suomi on metsäntutkimuksen ja

-käytön suurvalta, ei ole yhdentekevää, mi-

ten hyvin onnistumme suojelemaan omien

metsiemme lajistoa. Toistaiseksi metsiem-

me suojelu ei ole onnistunut hyvin Pohjois-

Lapin eteläpuolella; nykyisellä rahoituksella

metsiensuojelun ekologinen minimitavoite

Etelä-Suomessa, 10 prosenttia metsämaasta,

saavutetaan vuonna 2125. Mikäli metsiensuo-

jelukysymykset saadaan ratkaistua hyvin, sitä

voidaan hyödyntää tehokkaasti suomalaisten

metsätuotteiden markkinoinnissa.

Talousmetsissä avohakkuille tarvitaan vaih-

toehtoja, koska avohakkuiden kantorahatulot

eivät paikoin kompensoi riittävästi virkistyk-

selle, maisemalle, luonnolle, matkailulle, saha-

puun laadulle sekä riistalle koituvia haittoja.

Tutkimusten mukaan selvä enemmistö met-

sänomistajista on valmis kokeilemaan metsien

hoitoa avohakkuitta, jos se on taloudellisesti

kannattavaa. Nykytietämyksen mukaan avo-

hakkuitta hoito on vaativampi, mutta oikein

toteutettuna kilpailukykyinen metsienhoito-

menetelmä. Tieto avohakkuuttoman metsän-

hoidon menetelmistä leviää kuitenkin huonos-

ti, koska kilpailu ei metsänsuunnittelualalla

toteudu: metsäkeskukset ja metsänhoitoyh-

distykset nauttivat julkista tukea muun mu-

assa metsänomistajien pakollisen metsänhoi-

tomaksun muodossa. Markkinat tulee avata

ja metsänhoitomaksu muuttaa veroeduksi tai

metsäpalveluseteliksi, jonka metsänomistaja

voi käyttää mieleisensä rekisteröidyn asian-

tuntijan palkkaamiseksi.

Metsähallitus on avainasemassa niin suo-

jelu- kuin saamelaisoikeuksiin liittyvissä met-

sänkäyttökysymyksissä. Laitoksen tuloutusta-

voite valtiolle on laskettava asteittain puoleen

nykyisestä vuoteen 2020 mennessä ja vastaa-

va määrä hakkuusäästöä suojeltava. Hakkuut

saamelaisten kotiseutualueiden metsissä on

lopetettava kokonaan siellä, missä paliskun-

nat niin toivovat. Metsähallituksen roolia tu-

lee muuttaa siten, että se ei enää ole kiistojen

osapuoli vaan niiden sovitteluelin.

Metsäntutkimuslaitoksen rahoitus ja moni-

puolinen tutkimus on taattava; tutkijoiden il-

maisu- ja tutkimusvapaus on kirjattava laitok-

sen sääntöihin. Etenkin metsien monikäytön

ja avohakkuuttoman talouskäytön vaikutusten

tutkimusta on lisättävä.

Metsiä ja metsienhoitoa haastaa kaksi isoa

kysymystä: teollisuuden rakennemuutos sekä

luonnon monimuotoisuuden väheneminen.

Metsäsektorin kehitys ei voi enää perustua

hakkuumäärien kasvattamiseen ensimmäi-

sen jalostusasteen tuotteiden, paperin ja sa-

hapuun, yhä suuremman menekin toivossa.

Paperia ja sahatavaraa tuotetaan maailmalla

yhä enemmän selvästi halvemmalla kuin Suo-

messa. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa puuta

myös energian tuotantoon sekä Etelä-Suomen

heikon metsiensuojelutason parantamiseen.

Lisäksi tuotanto lepää jo nyt 20-prosenttises-

ti tuontipuun varassa, jota ei tulevaisuudessa

näyttäisi olevan tarjolla Venäjän ja Itä-Euroo-

pan kehittäessä omaa jalostuskapasiteettiaan.

Tässä vihreässä metsävisiossa olemme sovit-

taneet yhteen metsien- ja puunkäyttöön liit-

tyviä ristiriitoja ja asettaneet niiden suhteen

tavoitteemme. Tarjoamme vaihtoehtoa, uutta

suuntaa.

Linjassa Metsäntutkimuslaitoksen ennus-

teen kanssa oletamme paperi- ja sahausvien-

nin laskevan vuoteen 2020 mennessä 20

prosenttia. Tämän haluamme kompensoida

muuttamalla suhtautumista metsiin ja met-

sienkäyttöön sekä nostamalla korkeamman

jalostusasteen tuotteiden viennin kolminker-

taiseksi. Metsien perinteisen ”vihreän kullan”

(energiakäyttö, sahatavara ja paperi) lisäksi

tutkimuksen, tuotekehityksen ja markkinoin-

nin huomio täytyy suunnata ”vihreiden ti-

manttien” hiomiseen: luontoarvot (suojelu ja

matkailu), korkean kuutiohinnan puutuotteet

ja uudet biojalosteet lääkkeistä biomuoveihin

on asetettava metsäsektorin kestävän uudista-

misen tavoitteiksi.

Onnistuminen edellyttää myös uuden

mekaanisen puunjalostuksen tutkimus- ja

kehitysyksikön perustamista. Uuden yksi-

kön keskeisin haaste on luoda eri yritysten

katkeamaton yhteistoimintaketju metsästä

loppukäyttäjälle: ekologisesti ja teknisesti

moitteeton sahapuu tai paperi, hyvä sahaus-

ja painotekniikka, korkean tason muotoilu

ja työstö lopputuotteeksi, tyylikäs ja vetoava

markkinointi sekä myynninjälkeinen laatu- ja

takuuseuranta. Lisäksi oletamme, että pape-

risektorin uusien tuotteiden “hautomo” Met-

säklusteri Oy onnistuu ponnisteluissaan ja tuo

markkinoille uusia puukemiallisia tuotteita.

Näiden avulla viennin reaaliarvo nostetaan

vuoden 2006 rahassa 12,9 miljardista eurosta

14 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

Yhteenveto

4 5

Suomi tarvitsee uudenlaista metsätaloutta,

koska metsien käyttöä ja hoitoa haastavat se-

kä teollisuuden rakennemuutos että luonnon

monimuotoisuuden häviäminen. On varsin to-

dennäköistä, että metsätalouden pääasiallinen

moottori metsäteollisuus ei enää menesty ny-

kyisellä tuotevalikoimallaan. Paperia tehdään

yhä enemmän nopeasti kasvavasta puusta,

nykyistä halvemmalla ja kaukana Suomesta,

missä myös sijaitsevat ainoat kasvavat mark-

kinat. Suomessa tehtaita ja tuotantolinjoja

pannaan jo kiinni. Samaan aikaan yli puolet

Suomen 368 luontotyypistä ovat uhanalaisia,

monet niistä eri metsätyyppejä. Suomen met-

sistä on hävinnyt jo yli 100 lajia ja tuhatkunta

uhkaa hävitä.

Vihreät arvostavat metsäteollisuuden roolia

maan vaurastumisessa: haluamme pelastaa

sen monipuolistamalla sitä. Hakkuiden tai

tuotannon määrän kasvattamishaaveet eivät

enää voi olla ratkaisu, vaan puunkäytön moni-

puolistaminen ja jalostusasteen nosto: ei vain

paperia, vaan myös kirjoja, lääkkeitä ja bio-

muoveja. Ei vain lautaa, vaan enemmän huo-

nekaluja. Ei automaattisia avohakkuita, vaan

mahdollisuus valita metsänsä hoitomuoto. Ta-

louskäytön ohessa Suomen pitää myös ensim-

mäisenä maana maailmassa pysäyttää metsä-

lajistonsa sukupuuttoaalto. Tämä saavutus on

itseisarvo mutta parantaa myös metsäsektorin

mainetta ja samalla vientimahdollisuuksia.

Vihreiden metsäpoliittinen linjapaperi

osoittaa yksityiskohtaisesti, mitä metsäsekto-

rilla pitäisi tässä taitekohdassa tehdä. Linja-

ukset sisältävät analyysin sekä haasteista että

tilanteen tarjoamista mahdollisuuksista. Vih-

reässä visiossa metsäsektorin vienti onnistuu

kasvamaan, koska se monipuolistuu ja Suomi

saavuttaa kuluttajien sekä kansalaisjärjestöjen

luottamuksen metsiensuojelupanostuksensa

ansiosta. Metsäteollisuuden tuotteiden kysyn-

tä nousee niiden hyvän ympäristöimagon takia

ja tuotteiden markkinointi helpottuu.

Kussakin luvussa esitellään “Avainaloite”

– ajankohtainen seikka, johon olisi panostet-

tava ennen vuotta 2010, jos näkyviä tuloksia

halutaan saada jo seuraavalla vuosikymmenel-

lä. Kuuden eri indikaattorin eli tunnusluvun

avulla puolestaan kuvataan metsäsektorimme

rakennetta ja toimintaa sekä tulevaisuuden

kehitystarpeita.

Johdanto Kuva 1 Metsäsektorin vienti nyt ja tulevaisuudessa – Vihreät tavoitteet

Suomen metsäsektorin vienti koostuu lähes yksinomaan niin kutsutuista ensimmäisen jalostusasteen tuotteista kuten eri paperilaa-duista ja sahapuusta. Toisen jalostusasteen tuotteet muodostavat vientimme arvosta vain seitsemän prosenttia. Käytetystä puumääräs-tä ne vievät alle prosentin.

Metsäsektorin kehitys ei voi perustua enää hakkuumäärien kasvattamiseen yhä suurem-man ensimmäisen jalostusasteen tuotteiden menekin toivossa. Paperia ja sahatavaraa tuotetaan maailmalla yhä enemmän selvästi halvemmalla kuin Suomessa. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa puuta myös energian tuotan-toon sekä Etelä-Suomen heikon metsiensuoje-lutason parantamiseen. Lisäksi tuotantomme lepää jo nyt 20-prosenttisesti tuontipuun va-rassa, jota ei tulevaisuudessa näyttäisi olevan tarjolla Venäjän ja Itä-Euroopan kehittäessä omaa jalostuskapasiteettiaan.

Linjassa Metsäntutkimuslaitoksen ennus-teen kanssa oletamme paperi- ja sahaus-viennin laskevan vuoteen 2020 mennessä 20 prosenttia. Tämä kompensoidaan nostamalla korkeamman jalostusasteen tuotteiden vienti kolminkertaiseksi. Lisäksi oletetaan, että metsäsektorin uusien tuotteiden “hautomo” Metsäklusteri Oy onnistuu ponnisteluissaan ja tuo markkinoille uusia puukemiallisia tuottei-ta. Näiden avulla viennin reaaliarvo noste-taan vuoden 2006 12,9 miljardista eurosta 14 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

6 7

Monet merkit ennakoivat, että sellun ja pape-

rin valmistus Suomessa vähenee vääjäämättä:

teollisuuden investoinnit eivät enää suuntau-

du Suomeen. Tehtaiden sulkemiset esimerkik-

si Kemijärvellä ja Summassa osoittavat, että

markkinoiden muutos on alkanut ja että se

pitää ottaa vakavasti. Vastikään julkaistu laaja

metsäsektorin vaikuttajien kartoitus Metsän

uusi aika (Niskanen ym. 2008) vahvistaa alan

asiantuntijoiden itsekin ennustavan suureh-

koja muutoksia.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Lauri

Hetemäen työryhmä on arvioinut, että nyky-

muotoisen metsäteollisuuden puunkäyttö vä-

henee vuoden 2006 luvuista 7–18 miljoonaa

kuutiota jo vuoteen 2015 mennessä. Lyhyellä

tähtäimellä metsien hakkuut saattavat tosin

jopa lisääntyä, jos Venäjän puutullit vähentä-

vät puun tuontia voimakkaasti. Toisaalta met-

sänomistajien haluttomuus puunmyyntiin,

varsinkin jos ne tehdään yksinomaan avohak-

kuin, voi myös vauhdittaa teollisuuden raken-

nemuutosta. Kaikki nämä muutokset edellyt-

tävät uutta asennoitumista metsiä ja niiden

hoitoa kohtaan – uutta metsävisiota.

Metsäsektorin optimistisia tulevaisuuden-

visioita on kahdenlaisia: yksinomaan tekno-

logiaan perustuvia sekä toisaalta visioita ym-

päristöarvojen ja teknologian yhdistelmästä.

Vihreiden visiossa osa metsäsektorin haarois-

ta supistuu olosuhteiden pakosta, mutta toiset

osat laajenevat ja samalla puutuotteidemme

jalostusarvo nousee. Sellu- ja paperiteollisuu-

dessa keskeistä on säilyttää jatkossakin suoma-

laisen paperin asema Euroopan markkinoilla,

mihin kuljetusmatkat ovat kohtuullisia.

Laajentumiseen taas on syytä tähdätä me-

kaanisessa metsäteollisuudessa, graafisessa

teollisuudessa, luontomatkailussa sekä puu-

energia- ja kemiallisessa teollisuudessa. Puun

energiapolton nousu näyttää vääjäämättömäl-

tä. Metsäklusteri Oy:n panostukset puukemi-

aan puolestaan tuottanevat ensi vuosikymme-

nellä uusia vientituotteita. Tavoitteena tulee

olla puupohjaiset jalostusarvoltaan korkeat

tuotteet, esimerkiksi lääkkeet ja lääketeolli-

suuden raaka-aineet, elintarvikkeet ja elintar-

vikelisät, muovit, kosmetiikka ja maalit (Nis-

kanen ym. 2008, 176–177). Metsäklusterin

julkisuuteen saattamien tietojen perusteella

(17.6.2008) tuotekehittely näyttää ainakin

aluksi keskittyvän paperintuotannon kehit-

tämiseen. Vihreiden mielestä Klusterin oma

tavoite “vuoteen 2030 mennessä kaksinker-

Vihreä kulta 1. – vihreät timantit: metsäsektorin murroksen hallinta

Indikaattori 1Suomen puutuotteiden jalostusaste mitattuna vientituotteiden keskihinnalla

Indikaattori kertoo, kuinka pitkälle Suomi jalostaa puutaan. Halvin puinen vientitava-ra on käsittelemätön puutukki, kalleimmat taas käsityönä valmistetut puiset koriste-esineet ja soittimet, jotka kuluttavat vähän puuta, mutta joista maksetaan korkea hinta. Sahatavara ja sellu sekä paperi ovat niin kutsuttuja ensimmäisen jalostusasteen puu-tuotteita. Tärkeimmät toisen jalostusasteen tuotteista ovat huonekalut, talot, painotuot-teet sekä koriste-esineet.

Puun jalostusasteen nosto ja menestykse-käs vienti lisäävät metsäsektorin työpaikkoja ja vientituloja, vaikka hakkuiden kokonais-määrä pienenisi. Toisen jalostusasteen vien-tituotteiden keskihinta käytettyä puukuutiota kohti on noin 2000 euroa kuutiometriltä, mikä on yli kymmenen kertaa suurempi kuin kuvassa näkyvä Suomen metsäsektorin vientituotteiden keskihinta vuonna 2006. Pääasiassa paperiin ja sahatavaraan perus-tuvan viennin reaalikeskihinta ei ole noussut yli 35 vuoteen ja on 2000-luvulla pääasiassa laskenut. Koska paperia tuotetaan ene-nevässä määrin myös muualla, on epäto-dennäköistä, että viennin keskihinta enää

nousee ilman lisäjalostusta ja uusia tuotteita. Reaalihinta voi päinvastoin jatkaa laskuaan, jolloin ensimmäisen jalostusasteen tuotteen valmistus Suomessa voi käydä kannattamat-tomaksi.

Koska toisen jalostusasteen tuotteiden kes-kihinta on 2000 euroa, nähdään indikaatto-rin kuvaajasta Suomen puun jalostusasteen olevan varsin alhainen. Viennistämme vain noin seitsemän prosenttia on toisen asteen jalostustuotteita (Kuva 1). Käytetystä puusta nämä erikoistuotteet vievät puolisen prosenttia. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat toteavatkin suorasukaisesti, että “puun ensimmäisen jalostusasteen tuotteiden vienti ulkomaille toisen jalostusasteen tuotteiden valmistamista varten merkitsee käytännössä työpaikkojen siirtämistä ulkomaille” (Selby & Petäjistö 2002). Toisin sanoen, “viemme lautaa, tuomme huonekaluja”. Suunnittelun ja markkinoinnin haaste on luonnollisesti, että useimmat maat mieluusti jalostavat toisen asteen tuotteensa itse tuoden meiltä vain raaka-aineet. Suomi tuo esimerkiksi puuttomasta Tanskasta enemmän huoneka-luja kuin sinne vie!

0

50

100

150

200

250

8 9

taistaa metsäklusterin tuotteiden ja palvelui-

den arvo” ei toteudu ellei painopistettä siirretä

edellä mainittujen uusien tuoteperheiden ke-

hittelyyn.

Nopeimmin ja varmimmin vientituloja saa-

taisiin kuitenkin lisättyä puun mekaanisessa

jatkojalostuksessa, joka toimii Suomessa edel-

leen merkittävästi alle potentiaalinsa (ks. In-

dikaattori 1). Suomalaisen puuarkkitehtuurin

ja teollisen muotoiluperinteen yhdistäminen

mm. suurempiin tuotantoyksiköihin ja keski-

tetympään vientimarkkinointiin tulisi olla kes-

keisellä sijalla Suomen 2010-luvun metsästra-

tegiassa. Tällä hetkellä ala näyttää vain pientä

sivuosaa. Osana strategiaa osassa metsiä tulisi

painottaa laadukkaan sahapuun kasvattamista

kuitupuun sijaan (ks. luku 4).

Jatkossa puunkäytön ympäristö-, ilmasto-

ja työllisyysvaateet nousevat entistä merkittä-

vämmiksi. Samalla ne voivat lisätä kotimaista

teollisuutta ja tietotaitoa. Jos kerrannaisvai-

kutukset muilla aloilla huomioidaan, työllistää

luontomatkailu kolminkertaisesti ja puun me-

kaanisen jatkojalostuksen haarat keskimäärin

kaksinkertaisesti paperiteollisuuteen verrat-

tuna. Eri vaateet voivat tosin mennä ristiin:

luontomatkailu voi työllistää hyvin maaseu-

dulla, mutta ala voi lentämisen ja henkilöau-

ton yhdistelmällä olla todella suuripäästöinen.

Vihreä metsävisio viittaa näiltä osin vihreiden

muihin linjauksiin liikennepolitiikasta: rauta-

teiden, julkisen liikenteen ja kevyen liikenteen

asemaa on parannettava.

Indikaattori 2 Metsäsektorin työpaikat vs. hakattu ja maahantuotu puumäärä

Indikaattori kertoo, kuinka hyvin metsäsek-tori työllistää suhteessa hakattuun puumää-rään. Usein väitetään, että suurempi hak-kuumäärä johtaa parempaan työllisyyteen, kun taas metsiensuojelu vie työpaikkoja.

Työpaikkaindikaattori ei tue tätä väitettä. Metsien suojelun ja työllisyyden ristiriita elää mielikuvissa yhä, vaikka alan työlli-syyden vähenemisen syynä ovat koneistuva metsätalous ja keskittyvä suurteollisuus, jotka työllistävät entistä vähemmän. Vaikka hakkuut ja puun maahantuonti lisääntyivät lähes jatkuvasti 1970–2005, alan työllisyys laski koko jakson aikana. Samanaikaisesti metsien säästämiseen perustuva luontomat-kailu työllisti yhä paremmin, ja ala on nyt Lapin merkittävin työnantaja ohi metsäta-louden. Etelä-Suomen kansallispuistot ovat toistaiseksi liian pieniä ja palvelujen tason kehittymätön, jotta ne voisivat olla merkittä-viä työllistäjiä.

Päinvastoin kuin paperinjalostuste-ollisuudessa, toisen asteen mekaanisten

puujalosteiden valmistus luo runsaasti uusia työpaikkoja. Näin kävi pitkin 1980- ja 1990-lukuja lukuisissa Euroopan maissa, muttei Suomessa. Yllättävää kyllä, asiaan kiinnitetään meillä melko vähän huomiota. Edellinen Kansallinen metsäohjelma (KMO) 2000–2010 uhrasi vajaasta 40 sivustaan teemalle kymmenisen lausetta, ohjelman parinsadan sivun mittainen taustaraportti (Reunala ym. 1999) puolestaan yhden sivun. KMO:n päivitys 2009–2015 puhuu jalostus-arvon nostamisesta, mutta merkittävimmät tutkimus- ja kehityspanokset on suunnattu kemialliselle metsäteollisuudelle ja biopoltto-aineteknologialle. Hakkuiden määrää esite-tään nostettavaksi edelleen, mikä vaikeuttaa tuntuvasti metsien muiden käyttömuotojen kehittämistä.

Vihreät linjaukset

Metsien ja puunkäyttöä tulee monipuo-•

listaa. Vihreät tavoittelevat ekologisesti

kestävää metsäsektoria, jonka tuotteiden

jalostusarvo on nykyistä huomattavasti

korkeampi ja joka työllistää nykyistä enem-

män.

Toisen asteen puujalosteiden (huonekalut, •

talot, puukäyttöesineet, graafinen teol-

lisuus) tuotanto, erityisesti mekaaninen

metsäteollisuus, tarvitsee tämän johdosta

hyvin resurssoidun tutkimus- ja tuoteke-

hittelyohjelman.

Valtion ja teollisuuden tulee lisätä satsa-•

uksia uusien puupohjaisten biojalosteiden

(lääkkeet, biomuovit yms.) tutkimukseen,

tuotekehittelyyn ja markkinointiin. Erityi-

sesti huomiota on suunnattava päätuottei-

den tuotannossa syntyvien jätteiden jalos-

tusasteen nostoon.

10 11

Energianpuun lisäkäyttö tarjoaa merkittävän

mahdollisuuden ilmastonmuutoksen hidas-

tamiseksi. Tällä hetkellä esimerkiksi hakkuu-

tähteistä kerätään vain muutama prosentti.

Metsähakkeen ja teollisuuden jätepuun avulla

voidaan korvata uusiutumattomia energian-

lähteitä. Energiapuun korjuuseen ja käyttöön

liittyy kuitenkin uusia “vihreitä ristiriitoja”.

Metsäenergiaa voidaan Vihreiden mieles-

tä käyttää merkittävästi nykyistä enemmän,

mutta tässä luvussa esitetyt ongelmat tulee

ensin ratkaista.

Tällä hetkellä metsäteollisuus on suurin

puu- ja bioenergian tuottaja. Metsäteollisuu-

den osuus maan uusiutuvan energian tuotan-

nosta ja kulutuksesta on noin 80 prosenttia.

Tehtaille raaka-aineeksi tulevasta puusta noin

40 prosenttia käytetään energiaksi eri pro-

sessivaiheissa, joten bioenergian tuotanto ja

käyttö ovat metsäteollisuuden toiminnan pe-

rusedellytyksiä. Jos metsäteollisuus supistuu,

merkitsee se merkittäviä muutoksia metsä-

energian ja teollisuuden puun sivutuotteiden

käyttöön. Yhtäältä puuta vapautuu enemmän

energiakäyttöön, toisaalta paperiteollisuuden

varassa nyt toimiva metsäenergian kuljetus-

ketju voi paikoin katketa ja se täytyy luoda

uudelta pohjalta. Markkinoiden heilahtelujen

vuoksi ketju katkeilee ennakoimattomasti,

minkä takia energiahuolto tulee turvata toi-

menpideohjelman avulla. Myös koko korjuu-

ketju tulee erottaa selkeästi metsäyhtiöiden

toiminnasta, jotta puulle muodostuu mark-

kinat ja esimerkiksi energiayhtiöt pääsevät

kilpailemaan energiapuusta. Tämä hyödyttää

erityisesti metsänomistajia, sillä nyt pääosin

kantohinnattomalle energiapuulle muodostuu

markkinahinta.

Kunnianhimoisia energiapuun käytön ta-

voitteita rajoittaa selvästi tiedon puute kor-

juun seurauksista ympäristölle. Saatetaan lai-

minlyödä lajiston suojelutavoitteita, heikentää

metsien maaperän ravinnemäärää tai tuottaa

päästöjä vesistöön. Myös talousmetsiin on

jätettävä lahopuuta. Uuden tutkimustiedon

perusteella ravinnetasapainon ylläpitämisek-

si on syytä jättää korjaamatta 30 prosenttia

jäänyttä latvusmassaa (oksia ja neulasia) kai-

kissa olosuhteissa. Esimerkiksi kantojen laa-

jamittainen poisto tulee ehkä kyseeseen vain

osana paikallista juurikäävän torjuntaa, ja

karukkokankaiden ravinnetasapainon tiede-

tään horjuvan pahasti energiapuun korjuusta.

Tutkimuksissa on havaittu lehtipuiden – en-

2. Metsä energian lähteenä

LähteetKansalliset metsäohjelmat. Maa- ja metsätalousministeriö 1999, 2008http://www.mmm.fi/attachments/5fLUy9oi5/5fY3aDJ21/Files/CurrentFile/Kansallinen_metsaohjelma.pdf sekä http://www.mmm.fi/attachments/5fLUy9oi5/5wD65lUaB/Files/CurrentFile/Kansallinen_metsaohjelma_2015.pdfMetsätilastollinen vuosikirja 2007. Metsäntutkimuslaitos, Helsinki http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/vsk/2007/vsk07_11.pdfNiskanen, A, Donner-Amnell, J., Häyrynen, S. & Peltola T. 2008: Metsän uusi aika – kohti monipuolisempaa metsäalan elinkeinorakennetta. Joensuun yliopisto, metsätieteellinen tiedekunta.Petäjistö L, Elovirta P. & Selby A. 1997: Metsäsektorin rakenne Suomessa, Itävallassa ja Iso-Britanniassa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 628.Selby A. & Petäjistö L. 2002: Small Enterprises in the Wood Products Sector of Eight European Countries. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 839.

AVAINALOITE #1

Toisen asteen puujalosteiden (huonekalut, talot, puukäyttöesineet, graafi-

nen teollisuus) vientiarvon kolminkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä

vaatii alalta keskitettyä suunnitelmallisuutta samaan tapaan kuin paperi- ja

kemianteollisuuden tuotekehitysyksikkö Metsäklusteri Oy. Ennen kaikkea on

luotava eri yritysten katkeamaton yhteistoimintaketju metsästä loppukäyttä-

jälle: ekologisesti ja teknisesti moitteeton sahapuu tai paperi, hyvä sahaus- tai

painotekniikka, korkean tason muotoilu ja työstö lopputuotteeksi, tyylikäs ja

vetoava markkinointi sekä myynninjälkeinen laatu- ja takuuseuranta.

Tämän saavuttamiseksi toisen asteen mekaanisten metsäjalosteiden tulee

saada oma kansallinen kehittämisohjelmansa, jossa ratkaistaan yllä kuvatut

viennin edistämiseen vaadittavat haasteet tutkijoiden ja yritysten

yhteistoimin.

Suomalaisen sahatavaran jatkojalostusta kotimaassa on lisättävä.

12 13

Indikaattori 3 Kotimaisen puun osuus energiantuotannosta

Indikaattori kertoo, kuinka paljon Suomen käyttämästä energiasta syntyi kotimaista puuta polttamalla. Osuus on laskenut selväs-ti 70-luvun tasosta, koska kokonaisenergi-ankulutus on noussut runsaassa 35 vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Puun energiakäyttö on hiilineutraalia, koska polttaessa vapautuu saman verran hiilidioksidia kuin puu on kasvaessaan itseensä sitonut. Poltetun puun hiilimäärän sitoo uudestaan kasvava metsä. Tämän vuoksi puun energiankäyttö on eri-tyisen huomion kohteena.

Viime vuosina puun suhteellinen osuus energiantuotannostamme on pysynyt melko vakiona. Tämä johtuu hakkuiden lisäänty-misestä: noin 40 prosenttia puujalostuste-ollisuuden käyttämästä puusta poltetaan lopulta energiaksi joko suoraan (kuorima- ja sahausjäte) tai teollisen käsittelyn jälkeen (mustalipeän poltto; mustalipeä on sellukei-tossa käytettyihin kemikaaleihin liuennutta puuainesta). Metsäteollisuuden osuus maam-

nen kaikkea haavan – hakkuutähteillä olevan

merkitystä vaateliaan lahopuulajiston lisään-

tymispaikkoina. Haavan hakkuutähteet tulee

jättää korjaamatta. Samoin tuoreen hakkuu-

tähteen korjuu päätehakkuualoilta merkitsee

huomattavan suuren ravinnemäärän poistu-

mista kasvupaikoilta. Hakkuutähteen korjuu

tulee tehdä siten, että neulaset ja lehdet jäävät

hakkuualoille. Vihermassaa sisältävistä risu-

tukeista tulee luopua.

Nykymuotoisten korjuusuositusten vaiku-

tusta kokonaiskorjuupotentiaaliin ei kuiten-

kaan ole riittävästi arvioitu. Varsin laaja yk-

simielisyys vallitsee siitä, että metsähakkeen

määrää voidaan lisätä. Arviot määristä vaih-

televat. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla)

professori Antti Asikaisen (18.6.2008) arvion

mukaan metsähakkeen määrä voidaan kestä-

vällä tavalla suunnilleen viisinkertaistaa 15,9

miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Tästä

kuusikoiden latvusmassaa on noin 4,8 ja

kantoja 2,5 miljoonaa kuutiometriä. Nuorista

metsistä olisi vuosittain otettavissa noin 6,9

miljoonaa kuutiometriä ja männiköistä 1,7

miljoonaa kuutiota energiapuuta. Tätä voi ver-

rata Metlan 2008 selvitykseen, jonka mukaan

metsien hoitorästejä on 30 miljoonan kuutio-

ta. Vuosina 2006 metsähaketta käytettiin 3,4

miljoonaa kuutiometriä ja 2007 3,1 miljoonaa.

Vihreät arvioivat tämän hetken tietojen pe-

rusteella, että metsähaketta olisi otettavissa

vuosittain enimmillään yhteensä noin 12–14

miljoonaa kuutiometriä, mikä kattaisi noin

viiden prosentin lisäosuuden Suomen nykyi-

sestä energiankulutuksesta.

On huomattava, että tällä hetkellä maam-

me teollisuus käyttää noin 20-prosenttisesti

tuontipuuta. Osuuden arvellaan pienenevän

merkittävästi vuodesta 2009 alkaen Venäjän

nostaessa tullejaan. Määrä vastaa sitä, min-

kä teollisuuden käytön on arveltu vähenevän

seuraavan vuosikymmenen aikana. Näin ollen

puuenergian lisäkäyttö voi osoittautua mah-

dottomaksi, ellei teollisuuden puuntarve laske

oletettua nopeammin. Vastaavasti puuta voi-

daan käyttää energiantuotantoon enemmän,

mikäli teollisuuskäyttö vähenee. Tärkeintä

kuitenkin olisi saada maamme kokonaisener-

giankulutus kääntymään laskuun: nykyisen

ennusteen mukaan kulutuksemme nousisi vä-

hintään 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Mikäli kulutus pysyy kurissa, voi metsäenergi-

an käyttö nousta enimmillään jopa 25 prosent-

tiin energiankulutuksesta (indikaattori 3).

Metsähakkeen lisääntyvän käytön myötä tu-

lee huomioida paitsi riittävä lahopuun määrä

myös metsien ravinnetasapaino. Metsistä otet-

tuja ravinteita eli puutuhkaa tulee palauttaa

korjuualalle hitaasti liukenevassa muodossa

(esimerkiksi pelletteinä), jotta ravinteet eivät

päädy vesistöön. Tuhkan käytöstä ja energia-

puun korjuuseen yhdistettävien vesiensuoje-

lumenetelmien tehokkuudesta kaivataan kui-

tenkin vielä lisää tutkimusta. Energiapuuta ei

ole laajamittaisesti aiemmin kerätty, eikä sen

vaikutuksista ole laajalti tietoa. Metsäam-

mattilaisten neuvontavalmiuksia energiapuun

korjuusta on parannettava; samoin metsän-

omistajille on tarjottava kansantajuista tietoa

energiapuun korjuun vaikutuksista.

Ilmaston kannalta hyödyllisintä on käyt-

tää energiapuu mahdollisimman tehokkaas-

ti. Yksinkertaisinta ja usein tehokkainta on

vähentää päästöjä korvaamalla voimaloiden

turpeen- ja kivihiilenkäyttöä puulla. Nykyi-

nen voimalaitoksissa käytetty polttotekniikka

asettaa rajoituksia puun lisäkäytölle ja siten

myös päästöjen vähentämiselle sekä lämpö-

että sähkön ja lämmön yhteistuotantovoima-

loissa. Tämän vuoksi kuntien, jotka pääasiassa

omistavat voimalat, on syytä tehdä ilmasto- ja

energiastrategiat, joiden perusteella tekniik-

kaa uusitaan ja päästöjä vähennetään vähin-

tään EU-tavoitteiden mukaisesti. Tähtäimeksi

tulee asettaa voimaloiden tehokkuuden nosto

ja parhaat mahdolliset tekniikat. Teknises-

ti vaativampia ovat sellutehtaiden yhteyteen

suunnitellut monituotantovoimalat, jotka

me bioenergian tuotannosta ja kulutuksesta on tällä hetkellä noin 80 prosenttia.

Puun energiakäyttöä halutaan lisätä. Ensisijainen tavoite on lisätä hakkuutähtei-den polttoa, mutta on arveltu, että tulevai-suudessa energiapuuksi haketettaisiin myös pienempiä puurunkoja, koska sellun- ja paperinvalmistus Suomessa laskee todennä-köisesti jonkin verran “vapauttaen” puuta muuhun käyttöön – Metsäntutkimuslaitok-sen erään arvion mukaan 7–18 miljoonaa kuutiota vuoteen 2015 (Hetemäki 2006).

Korjata voi arviolta n. 12–14 milj. m³, mikä voisi olla pääasiassa pienimuotoista (alle 6 cm) runkopuuta ja oksia. Jos saman verran paperiteollisuudelta “vapautuvasta” puusta myös poltetaan vuonna 2020, pääs-tään indikaattorin ennustekäyrässä olevaan yli 25 prosenttiin koko energiankulutukses-tamme.

14 15

AVAINALOITE #2

Hakkuutähteiden laajamittaisen korjuun vaikutukset vesistöihin, luonnon

monimuotoisuuteen sekä metsämaan viljavuuteen on kiireellisesti selvitettä-

vä. On mahdollista, että hakkeen nopeasti kasvavan kysynnän tyydyttäminen

poistamalla niin kannot kuin oksat hakkuualoilta johtaa vaikeasti korjattaviin

ekologisiin vahinkoihin. Ennen lisätutkimuksia on syytä toimia varovaisuuspe-

riaatteella ja korjata lähinnä pienimittaista runkopuuta ja latvusmassaa, jonka

koko alittaa paperiteollisuuden käyttörajan.

AVAINALOITE #3

Hakevoimaloita varten tulee asettaa syöttötariffit. Nämä ovat ohjauskeinoksi

tarkoitettu takuuhinta sähkölle tai muulle energiantuotannolle. Muissa EU-

maissa syöttötariffit ovat yleisesti käytössä uusiutuvalla energialla tuotetulle

sähkölle uusiutuvien energiantuotantomuotojen kilpailukyvyn ja käyttöönoton

edistämiseksi. Paperiteollisuus käyttää puuenergiansa pääosin omiin proses-

seihinsa, mutta esimerkiksi sahat voisivat syöttötariffin turvin luoda nopeasti

huomattavan energiantuotantopotentiaalin, koska niissä syntyy suuria määriä

hukkapuuta. Sellutehtaiden yhteyteen on luotava biojalostamoita, jotka tuotta-

vat sähkön ja lämmön lisäksi esimerkiksi toisen sukupolven uusiutuvia liiken-

nepolttoaineita ja voiteluaineita.

LähteetHakkila P. & Fredriksson T. 1996:Metsämme bioenergian lähteenä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 613.Hetemäki ym. (Toim.) 2006: Suomen metsiiin perustuva hyvinvointi 2015. Metlan työraportteja 26.Hetemäki, L. 2008: Esitelmä http://www.metla.fi/hanke/50168/pdf/hetemaki-eduskunta-060208.pdfLaitila, J., Asikainen, A. & Anttila, P. 2008. Julkaisussa: Kuusinen, M., Ilvesniemi, H. (toim.) 2008. Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset, tutkimusraportti. Tapion ja Metlan julkaisuja. [Verkkodokumentti]. Saatavissa www.metsavastaa.net/energiapuu/raportti.

tuottavat sähkön ja lämmön lisäksi liikenne-

polttoaineita ja/tai voiteluaineita. Tekniikan

kehittyessä myös osa taajamien energialaitok-

sista on mahdollista muuttaa tällaisiksi bioja-

lostamoiksi. Valtion tulee edistää tekniikan

kehittymistä rahoituksella.

Vihreät linjaukset

Metsäenergian käyttöä tulee voimakkaasti •

lisätä. Suomi on sitoutunut toteuttamaan

EU:n 38 prosentin uusiutuvatavoitteen,

missä metsähakkeen lisäkäytöllä on mer-

kittävä osuus.

Hakevoimaloille tulee saada syöttötariffit.•

Metsäenergian korjuuketju täytyy pitää yllä •

myös tilanteessa, jossa paperiteollisuuden

korjuukapasiteetti vähenee oleellisesti.

Tähän on varauduttava toimenpideoh-

jelmalla. Puun korjuuketju on erotettava

metsäyhtiöiden toiminnasta, jotta syntyy

toimivat markkinat sekä teollisuuden että

energialaitosten käyttämälle puulle.

On laadittava selkeitä laskentamalleja, •

joiden avulla pystytään arvioimaan hak-

kuutähteiden erilaisten korjuurajoitteiden

vaikutuksia valtakunnallisiin ja alueellisiin

korjuumahdollisuuksiin.

Puutuhkaa eli ravinteita pitää palauttaa •

korjuualalle hitaasti liukenevassa muodos-

sa (esimerkiksi pelletteinä), jotta ravinteet

eivät päädy vesistöön.

Metsänomistajille on tarjottava kansan-•

tajuista tietoa energiapuun korjuun vai-

kutuksista; metsäammattilaisten neuvon-

tavalmiuksia energiapuun korjuusta on

parannettava.

Metsäenergian käyttöä nykyisissä voima-•

loissa on lisättävä. Kuntien tulee tehdä il-

masto- ja energiastrategiat, joiden mukaan

päästöt vähenevät EU:n tavoitteiden mu-

kaisesti.

Valtion on edistettävä biojalostamoiden •

syntyä sellutehtaiden ja lämpövoimaloiden

yhteyteen.

Hakkuutähde on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi energialähde.

16 17

Kuva 2. Suojellun metsämaan osuus kasvillisuusvyöhykkeittäin. Koko maan suojeluprosentti on 4,5. Korkeampia suojeluprosentteja näkee julkisuudessa usein; tällöin mukaan on laskettu myös metsätaloudellisesti vähäarvoinen kitumaa. Etelä-Suomen met-siensuojeluohjelman METSO-alueeseen kuuluvat pohjoisboreaalisen vyöhykkeen eteläpuoleiset maat.

Metsiensuojelun lisääminen on ekologisesti

välttämätöntä ja taloudellisesti kannattavaa.

Sillä on myös kansalaisten tuki: vuonna 2005

luovutettiin eduskunnalle yli 100 000 ihmisen

allekirjoittama vetoomus metsiensuojelun li-

säämiseksi Etelä-Suomessa (www.metsave-

toomus.fi). Ihmiset eivät pidä avohakkuista

(Kuva 3), ja haluavat kansallispuistojen kal-

taisia vanhoja metsiä lähemmäksi asumustaan

Etelä-Suomessa (Suomen Gallup 2001). Hyvin

suuri joukko suomalaisia tutkijoita on yksi-

mielisiä metsienkäytön uudistusten tarpeista

niin talouden, sosiaalisektorin kuin ekologian-

kin nimissä: v. 2007 yli 250 professoria ja tut-

kijatohtoria allekirjoittivat tieteellisen vetoo-

muksen metsiensuojelun lisäämisen puolesta

(www.tutkijakirje.org). Uuden metsienkäyttö-

politiikan mahdollisuuksia ja tarpeita käsitel-

lään mm. 27.10.2006 ilmestyneessä kirjassa

Uusi metsäkirja (Jalonen ym.).

Metsiensuojelu ei ole vähentänyt puun-

käyttöä eikä vienyt työpaikkoja (Indikaatto-

ri 2). Päinvastoin, työvoimavaltaisena alana

metsämatkailu ja siihen liittyvät palvelut ovat

suurten suojelualueiden Lapissa kohonneet

merkittävimmäksi työnantajaksi. Myös Etelä-

Suomen kansallispuistojen suurentaminen

niin matkailun kuin suojelun kannalta merkit-

tävämmän kokoisiksi on perusteltua.

Miksi metsänsuojeluverkkoamme pitäisi täydentää?

Koska Suomi on metsäntutkimuksen ja -käy-

tön suurvalta, ei ole yhdentekevää, miten

hyvin onnistumme suojelemaan omien met-

siemme lajistoa. Suomen metsiensuojeluver-

koston puutteet on tarkasti dokumentoitu

(YM 2000), samoin suojelutarpeen ekologi-

set (Hanski 2003) ja sosiaaliset (Harkki ym.

2003) perustelut. Suurin ongelma on, että

lähes kaikki laajat metsiensuojelualueemme

sijaitsevat pohjoisimmassa Lapissa, missä

merkittävä osa eliöstöstämme ei tule toimeen

(Kuva 2). Pohjois-Lapin erämaiden suojelu on

erittäin tärkeää paitsi ekologisesti myös mat-

kailun ja saamelaiskulttuurin vuoksi, mutta

vaatii täydennystä etelämpänä: jo Etelä-La-

pissa useimmat suojelualueet ovat niin pieniä

ja eristyneitä, etteivät ne kykene ylläpitämään

erikoistuneiden lajien elinvoimaisia kantoja,

eivätkä nämä lajit pysty siirtymään alueelta

toiselle. Tämä merkitsee, että monet Etelä-

Suomessa vielä esiintyvät uhanalaiset metsä-

lajit kuolevat ajan myötä sukupuuttoon, jos

3. Metsien suojelualueverkoston täydentäminen: Suomen suuri mahdollisuus

18 19

niille sopivaa elinympäristöä – käytännössä

enemmän luonnontilaisen metsän kaltaisia

olosuhteita – ei tulevaisuudessa saada lisää.

On myös merkittäviä taloudellisia syitä suo-

jella metsää ja pysäyttää lajiston katoaminen.

Luonnonmetsissä elää noin 80 prosenttia

maailman eliöistä sekä tietenkin lähes kaikki

puulajit. Ne ovat lääke- ja ruokakasvien läh-

teitä ja evoluutiotehtaita, joissa geneettinen

muuntelu tuottaa ajan myötä uusia lajeja.

Metsät ovat myös valtaisia hiilinieluja, joten

metsäpeitteisyyden väheneminen vaikuttaa

voimakkaasti ilmaston muuttumiseen.

Luonnontilaisten ja sen kaltaisten metsien

lähes täydellinen kato lajeineen on paikoin jo

toteutunut, ja näyttää yhä useammassa maas-

sa lähes väistämättömältä. Nykyinen sukupol-

vi näyttäisi jäävän historiaan lukuisten tunnet-

tujen eläinten kuten orangin ja tiikerin sekä

lukemattomien kasvi- ja hyönteislajien tuho-

jana. Maailma etsii jo lähes epätoivoisesti ta-

sapainoisen metsien suojelun ja talouskäytön

suunnannäyttäjää. On hämmästyttävää, ettei

mikään teollisuusmaa tai metsäteollisuuskon-

serni ole toistaiseksi ottanut suojeluteemaa

lippulaivakseen – ei ainakaan niin perusteel-

lisesti, että tehdyt toimenpiteet olisivat kestä-

neet kriittistä tarkastelua.

Mikäli metsien suojelukysymys saataisiin

Suomessa ratkaistua, saavutus olisi tehok-

kaasti hyödynnettävissä suomalaisten met-

sätuotteiden markkinoinnissa. Tilannetta voi

verrata ilmasto- ja vesiensuojelun vaatimiin

investointeihin, joita metsäalalla aluksi vas-

tustettiin. Lopulta luotiin kuitenkin päästön-

rajoitusteknologiaa, jolla “uhka” käännettiin

markkinaeduksi ja vientituotteeksi.

Suojelualueiden perustaminen käsitetään

joskus merkitsevän lähinnä luonnonsuojelu-

ja metsälaissa mainittujen niin kutsuttujen

erityisen tärkeiden elinympäristöjen eli avain-

biotooppien suojelua. Koko maassa näitä koh-

teita on pääasiassa metsäkeskusten 1990-lu-

vun inventoinneissa löydetty talousmetsistä

yli 80 000 hehtaaria keskikoon ollessa noin

0,4 ha. Tyypillinen kohde on metsälähde, kal-

liokieleke tai puro, jonka kasvillisuus poikkeaa

selvästi ympäristöstään. Useimmat avain-

biotoopit ovat liian pieniä sekä liian kaukana

toisistaan toimiakseen varsinaisina luonnon-

suojelualueina. Jos ne säilyvät hyvin, auttavat

ne kuitenkin sellaisten lajien suojelussa, jotka

menestyvät laikuttaisesti esiintyvissä elinym-

päristöissä.

Metsälain tarkoittamien kohteiden etsinnät

ja rajaus tapahtuu alueellisten metsäkeskus-

ten toimesta, jotka vastaavat myös metsien

talouskäytön suunnittelusta. Kohteiden sijain-

tia ei ole suostuttu julkaisemaan edes valtion-

mailla ja niiden säilyminen hakkuiden jälkeen

perustuu metsäkeskusten omaan arviointiin.

Niinpä Suomen ympäristökeskuksen tarkis-

tustutkimuksessa Lohjalla n. 16 000 hehtaarin

alueella v. 2007 todettiin, että 74 metsälain

avainbiotooppikriteerit täyttävästä kohteesta

oli metsäkeskuksen inventoinnissa löydetty ja

rajattu kolme kappaletta (Pykälä 2007). Vaik-

ka tilanne ei olisi yhtä surkea kaikkien metsä-

keskusten alueella, on selvää, että koko avain-

biotooppijärjestelmän uskottavuus riippuu

jatkossa niin inventointimenetelmien kuin

niiden tulosten alistamisesta ulkopuoliseen,

riippumattomaan arviointiin. Valtionmailla

kohteiden sijainti tulisi olla julkista tietoa.

Metsiensuojelun tarvetta käsitellään tässä

pääasiassa Etelä-Suomen luonnon monimuo-

toisuuden suojelutarpeen kannalta. Lapin

erämaiden merkitys koko Euroopan kulttuuri-

aarteena kuitenkin korostuu tulevaisuudessa,

eikä alueen vielä suojelemattomien satoja vuo-

sia vanhojen metsien hakkaaminen ole sivis-

tysvaltiolle mitenkään perusteltavissa. Lapin

talousmetsistä ne muodostavat vain muuta-

mia prosentteja.

Indikaattori 4 Suojellun metsämaan määrä ja kehitysennuste Etelä-Suomessa

Suomen metsistä on jo hävinnyt yli 100 eliölajia ja metsien ns. sukupuuttovelka on suuruusluokaltaan 1 000 lajia. Tämä tarkoittaa, että 1 000 lajia häviää ennemmin tai myöhemmin, mikäli luonnontilaisen kal-taisten metsien määrä ei olennaisesti kasva lähitulevaisuudessa.

Suomalaisten ja ulkomaisten useiden tutkimusten mukaan vähintään noin 10 prosenttia metsämaasta tulisi suojella, jotta päästään riittävän yhtenäiseen ja eri metsätyypeiltään edustavaan suojelualue-verkostoon. Näin alhainen suojeluprosentti edellyttää, että osa talousmetsästä säily-tetään peitteellisenä metsien luontaista kehitystä jäljittäen (ks. luku 4). Tällä hetkellä Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSO:n rahoitusalueella (Etelä-Suomi, Oulun läänin länsiosa sekä Lounais-Lappi) metsämaasta on suojeltu vain noin 1,5 pro-senttia. METSO:n nykyinen rahoituskausi ulottuu vuoteen 2016, jolloin tavoitteena on

saavuttaa 2,2 prosentin suojelutaso. Tällä vauhdilla 10 prosentin suojelutaso saavute-taan vuonna 2125.

Kymmenen prosentin suojelutavoite voitaisiin kuitenkin saavuttaa sata vuotta aikaisemmin v. 2025, mikäli Metsähallituk-sen maista METSO-alueella rauhoitetaan noin puolet (ks. luku 5), ja METSO-ohjelman varat kolminkertaistetaan suunnaten ne sellaisten metsätyyppien ostoon, joita on niukasti Metsähallituksen mailla. Tällöin METSO:n ostoihin suunnattu rahoitus olisi noin 60 miljoonaa euroa vuodessa, mihin on lisättävä menona myös Metsähallituk-sen tuloutustavoitteen laskusta aiheutuva kustannus. On kuitenkin huomattava, että suojelu tuo myös huomattavia matkailutu-loja, ja olisi puutuotteiden viennin kannalta merkittävä markkinointietu.

Liit

ekar

tta1

22 23

Liitekartta1 (ed. aukeama): Suojelemattomia biologisesti arvokkaita metsiä valtion mailla Etelä-Suomessa

Etelä-Suomen suojelemattomien vanhojen ja muiden biologisesti arvokkaiden metsien sijainti tunnetaan, edes kohtalaisesti, vain Metsähallituksen hallinnoimilta valtionmail-ta. Ympäristöviranomaisten ja -järjestöjen resurssit riittävät vain vähäisiin maastoin-ventointeihin, mutta näiden varassa on ollut uusien suojelukelpoisten metsien löytyminen jo vuosikymmenen ajan. Metsäkeskukset ja yritykset ovat järjestelmällisesti kieltäy-tyneet antamasta metsäinventointiensa tietokantoja ympäristöasiantuntijoiden käyttöön, jotta valtionmaiden ulkopuolella sijaitsevat biologisesti arvokkaat metsät voi-taisiin seuloa niistä. Näin on edelleen asian laita, vaikka arvokkaiden metsien suojelusta maksetaan käypä korvaus ja suojelu on vapaaehtoista.

Karttaan on merkitty 183 suojelematonta arvokohdetta valtionmailla, joiden metsä-pinta-ala on n. 100 000 hehtaaria (kohteisiin kuuluu lisäksi paljon soita). Kohteet julkistet-tiin ympäristöjärjestöjen toimesta 9.6.2008 ks. http://www.forestinfo.fi/etelasuomi/.

Kartalle on merkitty lisäksi kaikkien valtion-maiden sijainti ja käyttöluokka.

Uusien suojelualueiden perustamisen tärkeysjärjestys:

(1) Vielä suojelemattomat vanhat ja muut biologisesti arvokkaat metsät

(2) Olemassa olevien suojelualueiden laajentaminen

(3) Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa uusin suojelualuein sekä avohakkuuttomalla, metsän luontaisia olosuhteita matkivalla ta-lousmetsien hoidolla. Vaiheen (3) laajempia metsäkokonaisuuksia kutsutaan metsäman-tereiksi. Näitä voidaan muodostaa periaat-teessa mihin tahansa maatamme. Koska kymmeniä tuhansia hehtaareita biologisesti arvokkaita metsiä on edelleen kartoitta-matta, on Etelä-Suomen metsien tulevien metsämantereiden hahmottaminen kartalle toistaiseksi mahdotonta. Seuraavat painotukset ovat kuitenkin perus-teltuja:

– Metsämantereiden tulisi kattaa maam-me kaikki keskeiset kasvillisuusvyöhykkeet ja metsätyypit, joten niitä tulisi muodostaa niin etelä-pohjois- kuin länsi–itä-suunnassa.

– Itärajan etelä–pohjoissuuntainen suo-jelualuekeskittymä eli niin kutsuttu “vihreä vyöhyke”; Venäjän puolella sisältää useita merkittäviä suojelualueita, joita jatkamalla Suomen puolella saadaan aikaiseksi merkit-täviä kokonaisuuksia.

– Metsämantereiden luomisessa paino-tetaan valtionmaita, jotka Etelä-Suomessa ovat merkittävimmillään itärajan läheisyy-dessä sekä Suomenselällä.

METSO-alueen metsiensuojeluverkoston laajentaminen

Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma eli

METSO perustuu metsänomistajien vapaaeh-

toiseen haluun suojella metsiään. METSO on

kuitenkin riittämättömästi rahoitettu (Indi-

kaattori 4).

Suojelusuunnittelun kannalta merkittävim-

mät toimijat eli Metsähallituksen hallinnoimat

valtionmaat, kunnat, seurakunnat sekä suuret

metsäyhtiöt ovat METSOssa samanarvoisessa

asemassa kuin yksityisetkin, eli niiden ei tar-

vitse suojella maitaan kuin vapaaehtoisesti ja

samoin korvausperiaattein kuin yksityisetkin.

Näin siitä huolimatta, että monet kunnat ei-

vät aseta tuottotavoitteita metsilleen ja että

suuryhtiöiden taloustoiminta on metsiensuo-

jelutarpeen keskeisin syy. Ainoa poikkeus on

Metsähallitukselle asetettu vaade rauhoittaa

talousmetsistään 10 000 hehtaaria lisää vuo-

teen 2010 mennessä.

METSO-alueelle (Etelä-Suomi, Oulun lää-

nin länsiosa sekä Lounais-Lappi) sekä muual-

le Etelä-Lappiin tulisi perustaa suojelualueita

tärkeysjärjestyksessä seuraavasti:

1. Etelä-Suomen suojelemattomat vanhat ja muut biologisesti arvokkaat metsät

Ensisijaisen tärkeää on riittävien inventointi-

resurssien takaaminen vielä suojelemattomien

arvokkaiden metsien löytämiseksi. Vain nämä

metsät tarjoavat olosuhteet, jotka kannattele-

vat useimpia uhanalaisia lajeja. Kyseisiä suoje-

lemattomia metsiä on Etelä-Suomessa arviolta

vielä useita kymmeniä tuhansia hehtaareita.

2. Olemassa olevien suojelualueiden laajentaminen

Kaikki Etelä-Suomen nykyiset metsiensuo-

jelualueet, kansallispuistot mukaan lukien,

ovat liian pieniä ja eristyneitä. Koko vaikut-

taa paitsi kykyyn ylläpitää harvinaisten lajien

elinvoimaisia kantoja myös matkailun kehit-

tämismahdollisuuksiin. Lapin kansallispuisto-

jen suuri aluetaloudellinen merkitys perustuu

juuri puistojen kykyyn vastaanottaa suuria kä-

vijämääriä ilman, että puiston suojelutehtävät

vaarantuvat.

Nykyisten kansallispuistojen ympäristöt on

valitettavan usein hakattu puiston rajalle saak-

ka. Tästä huolimatta, pidemmällä tähtäimellä

puistojen laajentaminen metsiä entisöimällä

sekä niiden luonnollisen palautumisen kautta

on välttämätöntä ja kansantaloudellisesti jär-

kevää.

3. Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa

Suojelualueiden yhdistäminen toisiinsa laa-

jemmiksi niin kutsutuiksi metsämantereiksi

on kokonaisvaltaisen suojeluohjelman vii-

meinen vaihe. Metsämantereessa voi olla sekä

suojelualueita että metsän luontaisia olosuh-

teita matkivaa talousmetsien hoitoa (luku 4.).

Metsämantereet mahdollistavat vaativankin

lajiston ylläpitämisen, koska elinvoimaisten

paikalliskantojen määrä kasvaa ja niiden etäi-

syys toisistaan pysyy todennäköisemmin sel-

laisena, että ne voivat siirtyä paikasta toiseen.

Tämä ylläpitää kantojen pysyvyyttä ja niiden

geneettistä monimuotoisuutta.

Hyvin vanhat puut ovat paitsi komeita myös tärkeitä monille metsän eliöille.

24 25

LähteetHanski, I. 2003. Ekologinen arvio Suomen metsiensuojelutarpeesta. Teoksessa: Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.). Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. 2003 (toim.). Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Jalonen, R. ym. (toim.) 2006. Uusi metsäkirja. Gaudeamus, HelsinkiKuuluvainen, T. ym. (toim) 2004. Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet (Principles of Forest Biodiversity Protection) Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Pykälä, J. 2007. Implementation of Forest Act habitats in Finland: Does it protect the right habitats for threatened species? Forest Ecology and Management 242 (2007) 281–287Rassi, P. et al (toim.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000 (Threatened species in Finland – the Finnish Red Data Book). Ministry of the Environment, Helsinki.Silvennoinen H, Pukkala T. & Tahvanainen L. 2002. Effect of cuttings on the scenic beauty of a tree stand. J. For. Res. 17, 263–273.Suomen Gallup 2001. Suomalaisten mielipiteet Etelä-Suomen metsien suojelusta. Teoksessa Harkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.). Palaako elävä metsä, s.81. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 2008: Metsät ja metsäosaaminen Suomen vahvuutena. Selvitys Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle.Virkkala, R., Korhonen, K.T., Haapanen, R. ja Aapala K. 2000. Metsien ja soiden suojelutilanne metsä- ja suokasvillisuusvyöhykkeittäin valtakunnan metsien 8. inventoinnin perusteella. Suomen ympäristö 395. Suomen ympäristökeskus ja Metsäntutkimuslaitos, Helsinki.Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437: 1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki

AVAINALOITE #4

Etelä-Suomen 10 prosentin metsiensuojelutavoite saavutetaan nykyrahoituk-

sella vasta vuonna 2125. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että metsälain mukais-

ten erityisen tärkeiden elinympäristöjen huomiointi talousmetsissä on paikoin

onnettomalla ellei peräti lainvastaisella tolalla. Tämä ei ole uskottavaa toimin-

taa. Metsälajistomme köyhtyy edelleen, mikä merkitsee samalla, että emme voi

käyttää ympäristöystävällisyyttä metsäsektorimme viennin mainosvalttina.

Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSOn rahoitus olisi kiireellisesti

kolminkertaistettava. Metsien erityisen tärkeiden elinympäristöjen rajaus tu-

lee siirtää metsäkeskuksilta riippumattoman asiantuntijaelimen tehtäväksi ja

metsänomistajille taata kohteiden laajemmista rajauksista korvaus METSO- tai

KEMERA-rahoista.

AVAINALOITE #5

Maanomistajille on taattava jatkossakin suojelusta riittävä korvaus. Valtiolle

on taattava optio suojelun jatkamiseen, kun maita vuokrataan suojelutarkoi-

tuksiin.

Vihreät linjaukset

Kansalliseksi tavoitteeksi on asetettava, •

että vähintään noin 10 prosenttia metsä-

maasta suojellaan. Näin päästään riittä-

vän yhtenäiseen ja eri metsätyypeiltään

edustavaan, luonnon monimuotoisuuden

tuhoutumisen pysäyttävään suojelualue-

verkostoon.

Etelä-Lappiin ja sen eteläpuolelle tulee •

perustaa suojelualueita tärkeysjärjestyk-

sessä seuraavasti: (1) Olemassa olevat suo-

jelemattomat vanhat ja muut biologisesti

arvokkaat metsät (2) Olemassa olevien

suojelualueiden laajentaminen (3) Suoje-

lualueiden yhdistäminen toisiinsa uusin

suojelualuein sekä avohakkuuttomalla,

metsän luontaisia olosuhteita matkivalla

talousmetsien hoidolla.

Kansallisen tavoitteen saavuttamiseksi ta-•

lousmetsät on palautettava nykyistä luon-

nontilaisemmiksi.

Metsäkeskuksilta ja metsänhoitoyhdistyk-•

siltä on vaadittava tarvittaessa lainsäädän-

nön avulla tieto biologisesti arvokkaiden

metsien sijainnista.

Maanomistajille on taattava suojelusta riit-•

tävä korvaus. Vuokrattaessa maata suojelu-

tarkoitukseen valtiolla on oltava mahdolli-

suus suojelun jatkamiseen.

Valtionmaiden käyttöä vaihtomaina on li-•

sättävä erityisesti Etelä-Suomen kansallis-

puistojen koon kasvattamiseksi.

Metsähallituksen ja kuntien avainbiotoop-•

pien sijainti tulee saattaa julkiseksi. Avain-

biotoopit tulee rajata niiden ekologisten

rajojen mukaisesti, ei väkisin pienialaiseksi

kuten tällä hetkellä. Taloushaitta tulee kor-

vata maanomistajalle.

Ympäristökeskusten ja -järjestöjen resurs-•

seja maastoinventointeihin tulee lisätä noin

kolmeen miljoonaan euroon vuodessa.

Monimuotoisuuden takaamiseksi on luo-•

tava yhtenäisiä metsämantereita, jotka

kattavat maan kaikki keskeiset kasvilli-

suusvyöhykkeet ja metsätyypit. Niitä tulee

muodostaa niin etelä-pohjois- kuin länsi-

itä -suunnassakin.

©R

isto

Mu

ston

en

Suojelematonta vanhaa metsää Keski-Suomessa.

26 27

Kuva 3. Ihmisten mielipiteet metsän käsittelyn vaikutuksesta sen retkeilyarvoon

(Silvennoinen ym. 2002)

Metsänhoidon historiaaEnnen laajamittaista paperiteollisuuden kehittymistä 1900-luvun alussa yleisenä metsänhoitomuotona oli harsinta eli suurten puiden selektiivinen poisto. Har-sintaa oli monenlaista taitavasta metsien erirakenteisesta kasvattamisesta aina välinpitämättömämpään toimintaan. Metsästä hakattiin lähinnä tarvepuut, sillä kaato ja kuljetus oli vaivalloista. Tämän johdosta metsiin jäi paikoin huonokun-toisia puita sekä ylitiheitä ryhmiä, jotka haittasivat toistensa kasvua. Metsistä tuli tällöin heikkolaatuisempia ja näin harsinta yleisnimenä sai huonon metsänhoidon maineen.

Varsinaista erirakenteista kasvatusta pidettiin kuitenkin käypänä menetelmä-nä (esim. Suuri metsäkirja 1949). Kyse on lopulta kuitenkin vain uudistumisajan nopeuttamisesta: Suomessa metsä kasvaa lopulta aina takaisin ellei maan pintaa asfaltoida – ja silloinkin prosessi itse asiassa vain jonkin verran hidastuu.

Silloisen keskieurooppalaisen mallin mukaisesti Suomen talousmetsäsektori halusi jo ennen toista maailmansotaa siirtyä tasaikäisten metsien kasvatukseen. Keskeinen syy oli koneellisen korjuun mahdollistama laajamittainen puunosto teollisuuden tarpeisiin. Vuonna 1948 joukko johtavia metsäntutkijoita tuomitsivat julkilausumassaan harsinnan, minkä jälkeen metsälakia alettiin tulkita tiukasti tasaikäisyyttä edellyttäväksi. Metsälakia uudistettiin ja väljennettiin vasta 1996, mutta lain lähtökohtana on edelleen tasaikäinen kasvatus: avohakkuu, jota seuraa metsänuudistaminen ja tasaikäisen puuston ylläpito ja harvennus seuraavaan avohakkuuseen asti.

Muunlaista metsänhoitoa harjoittavat omistajat saavat edelleen Metsäkeskuk-silta silloin tällöin käräjähaasteita tai huomautuksia. Vaikka niin kutsuttu metsien erirakenteinen kasvatus on osoitettu taloudellisesti käyttökelpoiseksi, niin Suomes-sa kuin muualla Pohjolassa (Tahvonen 2007; Öksetter. & Myrbakken 2005; Lähde 2002), vakiintuneita viranomaisohjeita tai käytäntöjä metsien kasvattamiseksi avohakkuitta ei ole Suomessa vieläkään olemassa.

Mitä ongelmia avohakkuiden metsätaloudessa?

Hyvin laajamittaiseksi paisuessaan avohak-

kuisiin perustuva metsätalous luo useita

yhteiskunnallisia ja puuteknisiä ongelmia

(Harkki et al. 2003). Kuten edellä on selostet-

tu, metsien eliölajisto eli luonnon monimuo-

toisuus alkaa vähentyä, riistataloudellisesti

tärkeät metsäkanalinnut mukaan lukien. Vir-

kistyskäyttö vaikeutuu, koska läpikulku tai-

mikoissa ja muokatuilla avohakkuualoilla on

vaikeaa. Tutkimusten mukaan useimmat pi-

tävät niitä myös esteettisesti epämiellyttävinä,

mikä merkitsee sitä, että myös avohakattujen

metsien matkailuarvo menetetään (Kuva 3).

Maisema rumentuu avohakkuista; laajemman

avohakkuun ympäröimät tontit ja talot voivat

menettää huomattavan osan jälleenmyynti- ja

käyttöarvostaan.

Avohakkuut vaikuttavat myös puun talous-

käyttöön. Avohakkuun jälkeen kaksi omistajaa

kolmesta istuttaa männyn tai kuusen taimia.

Varsinkin mänty kasvaa liian rehevällä poh-

jalla väljässä kasvuolosuhteessa oksaiseksi ja

muiltakin ominaisuuksiltaan heikoksi raaka-

aineeksi sahateollisuudelle. Huomattavia ta-

loudellisia tappioita tulee myös avohakkuiden

jälkeisten uudistusalojen taimituhoista. Mil-

joonia taimia pelkästään tukehtuu vuosittain

toisten kasvien alle. Lisäksi tulevat mittavat

hirvi- ja myyrätuhot.

Puuston varttuessa nykyään pyritään tas-

aikäisyyteen sekä – metsäkoneiden toimia hel-

pottamaan – hyvään näkyvyyteen. Metsästä

siivotaan lahopuut sekä pääpuuston alle luon-

nostaan syntyvät uudet taimet ja pensaat. Nä-

mä toimet ovat vanhojen metsien häviämisen

ohella merkittävimmät metsiemme luonnon

monimuotoisuutta vähentävät eli eliölajistoa

yksipuolistavat tekijät (Indikaattori 5). Erik-

seen tulee mainita, että metsien ja soiden riis-

takanalintujen (metso, teeri, pyy sekä riekko)

kannat ovat taantuneet voimakkaasti – met-

son ja riekon jopa niin, ettei säännöllistä met-

sästyspainetta sietäviä suurempia kantoja ole

Tampereen eteläpuolella enää lainkaan. Nämä

linnut kärsivät monella tapaa avohakkuista

ja soiden ojituksista: hoitotoimet hävittävät

tärkeimmät ravintopuut sekä marjat, poika-

set hukkuvat metsäojiin ja aluskasvillisuuden

raivaus vie suojan petoeläimiltä, joita metsä-

peitteisyyden pirstoutuminen päästää lintujen

elinpiiriin huomattavasti aiempaa enemmän.

4. Talousmetsien hoito: Vaihtoehtoja tarvitaan

28 29

Metsien kasvatus erirakenteisena

Luonnontilaisissa metsissä on lähes aina kai-

kenkokoisia puita. Luontaisia poikkeuksia ovat

lähinnä rajujen myrskyjen ja palojen jälkeiset

tilanteet, mutta suurimpienkin luonnontu-

hojen jälkeen jäljelle jää varsin paljon elävää

puustoa sekä runsaasti lahopuuta (Kuuluvai-

nen 2004). Luonnostaan metsässä on suuria

valtapuita vähän suhteessa pienempiin puihin,

joista suurin osa ei kilpailun vuoksi koskaan

saavuta täyttä mittaansa. Mikäli pienempiä

puita ei syntyisi jatkuvasti lisää, metsät olisi-

vat aikojen kuluessa tietenkin hävinneet itses-

tään.

Jos pienempi terve puu vapautuu isomman

varjosta, ponnistaa se voimakkaaseen kasvuun:

joka voittaa kilpailun syntyneestä valosta on

seuraavan polven valtapuu. Tähän ilmiöön

perustuu metsien kasvatus erirakenteisena

eli ilman avohakkuita. Luonnossa valtapuut

kuolevat ajan kuluessa, mutta erirakenteisessa

kasvatuksessa ne poistetaan talouskäyttöön.

Kasvatettaessa metsiä erirakenteisena kas-

vukelpoisten puiden ympäriltä poistetaan

kilpailijoita, sekä pieniä että suurempia. Huo-

nokuntoiset puut pääsääntöisesti poistetaan,

joskin näitä sekä muita suuria puita voidaan

jättää niin siemenpuiksi kuin luonnon- ja

maisemanhoitoa varten. Pienempien puiden

järeydyttyä tukiksi hakkuu toistetaan 15–30

vuoden välein kasvupaikasta ja sijainnista

riippuen (Lähde et al 2000; Kuva 4). Metsän

luontaisen uudistumisen vuoksi metsää kas-

vatetaan tasaikäistä talousmetsää harvempa-

na, mutta suurempi tukkipuun saanti korvaa

rahassa menetetyt kuutiot (Tahvonen 2007;

Ökseter & Myrbakken 2005; Lähde, Laiho &

Norokorpi 2000)

Termejä “kasvatus erirakenteisena” ja “kas-

vatus avohakkuitta” käytetään tässä toistensa

synonyymeinä, vaikka erirakenteinen metsä

voi sisältää luonnostaankin pieniä aukkoja.

Pienaukkojen (alle hehtaarin kokoisia) teko

voi toisinaan olla perusteltua myös metsäta-

loudellisesti, kun halutaan uudistaa paljon va-

loa tarvitsevia lehtipuulajeja.

Avohakkuitta kasvatetun metsän talous ja suosio

Erirakenteinen metsänkasvatus unohdettiin

Suomessa toisen maailmansodan jälkeen lä-

hes tyystin. Vaikka menetelmän edut, varsin-

kin ohjeistusta parantamalla, olivat ilmeiset, ei

siihen kiinnitetty huomiota tilanteessa, jossa

ensisijaisena tavoitteena oli laajamittainen ko-

neellistettu metsätalous sekä tehtaiden puu-

huolto. Metsätyökoneiden ei todennäköisesti

uskottu säästävän alikasvustoa riittävästi, jot-

ta erirakenteinen metsänkasvatus kannattaisi.

Lisäksi koko metsäsektoria käsiteltiin yksin-

omaan paperiteollisuuden näkökulmasta: sa-

hapuun laatua ja avohakkuuttoman metsän-

kasvatuksen muita mahdollisuuksia ei pidetty

tuolloin oleellisina tilanteessa, jossa lähes ko-

ko vientimme oli paperisektorin varassa.

Tilanne 2000-luvun alussa on aivan toinen.

Tutkimusten mukaan selvä enemmistö met-

sänomistajista on valmis kokeilemaan metsien

hoitoa avohakkuutta, jos se on taloudellisesti

kannattavaa (Surakka & Walsh, käsikirjoitus).

Lisäksi on olemassa merkittävä vähemmistö,

noin viidennes kaikista yksityismetsänomis-

tajista ja kunnista, jotka uhraisivat myös tie-

tyn tuoton – rajana noin 20 prosenttia – ta-

lousmetsiensä puutaloustuotosta luonnon- ja

maisemanhoidon hyväksi (Surakka & Walsh).

Näiden joukossa on omistajia, jotka eivät odo-

ta saavansa kyseistä tuottoa rahana takaisin

sekä sellaisia, joille metsä on taloudellisesti

arvokkaampaa pystyssä, esimerkiksi luonto-

matkailun vuoksi.

Metsänomistajien asenne on siis sitä posi-

tiivisempi metsien avohakkuuttoman hoidon

suhteen, mitä taloudellisempaa se on. Huomi-

oiden monet edut, mitä menetelmällä voidaan

saavuttaa, kysymys metsänhoitomuodon op-

timoinnista on muuttunut yhteiskunnallisesti

Indikaattori 5 Lahopuun määrä talousmetsissä

Indikaattori kertoo, että Etelä-Suomen laho-puumäärä on erittäin niukka, noin 2,7 m³/ha. Valtakunnallinen metsien inventointi ei tilastoi lahopuumääriä erikseen suojelu- ja talous-metsäalueille, mutta koska Etelä-Suomessa on suojelualueita vain vähän, edustaa tulos melko hyvin talousmetsien keskimääräistä tilannet-ta. Pohjois-Suomen tilanne on parempi, osin huomattavasti suuremman suojelupinta-alan vuoksi.

Talousmetsien lahopuumäärien nostaminen on keskeisiä luonnonhoidon tavoitteita, sillä arviolta 20–25 prosenttia kaikista metsäla-jeistamme (4 000–5 000 lajia) on lahopuus-ta riippuvaisia. Etelä-Suomen vanhoissa luonnonmetsissä lahopuun määrä vaihtelee keskimäärin välillä 50–100 m³/ha ja voi olla voimakkaan häiriön jälkeen yli kaksinkertai-nenkin. Luonnonmetsien puustosta puolet voi olla eriasteista lahopuuta, joten ei ole ihme, että merkittävä osa metsälajistosta sopeutui evoluutionsa osana sitä hyödyntämään.

Talousmetsiin jätetään nykyään yleisesti 5–10 puuta hehtaarille “monimuotoisuuspuik-si”. Kun puut aikanaan kaatuvat, osa omista-jista hakee rungot pois, koska ajattelee niiden menettäneen merkityksensä. Näin ei tieten-kään ole asian laita, vaan monimuotoisuus-puut lisäävät osaltaan vähitellen talousmet-sien lahopuumäärää. Suojelualueilla metsiä entisöidään luonnontilaisen kaltaisiksi mm. juuri lahopuuta lisäämällä.

Indikaattori 6 Avohakkuitta hoidetun talousmetsän määrä

Indikaattori kertoo, kuinka suuri osuus valtion ja muiden omistajien metsistä hoidetaan läh-tökohtaisesti avohakkuuttomana. Varsinaisesti tällaista tilastoa ei ole saatavilla, mutta arvio on tehty metsienkäyttöluokkien “Suojelualueet, jossa varovaiset hakkuut ovat mahdollisia” sekä “Rajoitetut metsätalouskäytön alueet” pe-rusteella. Näitä ovat esimerkiksi erämaa-alu-eiden luonnonmukaisesti hoidetut osat, valtion retkeilyalueet sekä seutukaavojen suojelualueet valtionmailla.

Yksityismailla avohakkuutonta talousmetsi-en hoitoa tekevät yksittäiset, lähinnä tietotai-don perineet tai itseopiskelleet yksilöt, mutta heidän kokonaismääränsä on menetelmän järjestelmällisen neuvonnan vasta alkaessa vielä pieni. Pinta-alan soisi nousevan nope-asti, sillä menetelmä on oikein toteutettuna taloudellisesti kilpailukykyinen, minkä lisäksi sillä on puolellaan huomattavia ekologisia ja sosiaalisia etuja (ks. luku 4).

30 31

merkittäväksi. Resursseja avohakkuuttoman

metsätalouden tutkimukselle on uhrattu vasta

vähän, joten sen suositukset eivät ole vielä yhtä

laajalla pohjalla kuin metsien tasaikäiskasva-

tukseen perustuvat ohjeet. Eräitä merkittäviä

tutkimustuloksia on kuitenkin käytettävissä:

– Metsäntutkimuslaitoksen (Metlan) ympä-

ristötaloustieteen professori Olli Tahvonen on

osoittanut, että mikäli metsän luontainen uu-

distuminen ja kasvu on riittävän nopeaa, met-

sien kasvatus erirakenteisena on tuotoltaan

samaa tasoa kuin avohakkuukierron, ja eräissä

tapauksissa selvästi parempi. “Riittävän nope-

aa” tarkoittaa tässä sopusoinnussa kotimaassa

mitattujen tulosten kanssa. (Tahvonen 2007)

– Koska nykyään myös metsien harven-

nushakkuut tehdään koneellisesti, tiedetään,

että erirakenteinen metsänkasvatus onnistuu

myös koneellisesti. Kuten harvennuksessa,

metsäkone ajaa uran metsän läpi jättäen urien

välissä olevan metsän koskemattomaksi (kuva

5). Ajo tehdään pääsääntöisesti talviaikaan,

jotta maasto ei painu. Hakkuujälkien hävittyä

metsä säilyttää “metsäisen” luonteensa (ku-

va 6). Korjuukustannukset eivät koko kuvan

4 kierrossa poikkea oleellisesti avohakkuu-

kierrosta, koska jälkimmäisessä ensimmäiset

harvennukset tuottavat vain vähän puuta ja

ovat tappiollisia (Stener et al. 2004, Imponen

2002).

– Edellä olevat asiat on todennettu myös

Norjassa tutkimuksin (Ökseter & Myrbakken

2005). Metsäosuuskunta Glommen Skog Ab

Oslon pohjoispuolella tekee ja suosittelee jäse-

nilleen metsien erirakenteista kasvatusta puh-

taasti taloudellisin perustein sekä mänty- että

kuusimetsissä.

Kuva 6Metsäkoneen ajoura

erirakenteisessa metsässä noin 5 vuotta hakkuun jälkeen. Metsä säilyy

täysin retkeily- ja virkistyskelpoisena.

Metsien avohakkuuttoman hoidon käytännön toteutus ja tutkimus

Suomessa on tällä hetkellä vain muutama

yhteisö, joilla on riittävä sekä tietotaito että

laitteisto toteuttaa metsänomistajalle nykyai-

kainen erirakenteiseen metsänkasvatukseen

perustuva metsänkäyttö- tai hakkuusuunni-

telma tuottoennusteineen ja hoitosuosituksi-

neen. Näillä yhteisöillä on edelleen useita vai-

keuksia voitettavanaan:

* Erittäin harva metsäkoneyrittäjä taitaa

korjuun erirakenteisena. Näiden kuljettajien

“haaliminen” pitkän matkan takaa on kallista.

* Metsälaki on kirjoitettu tasaikäisraken-

teiselle metsänkasvatukselle ja sitä tulkitaan

yksinomaan kyseisen järjestelmän mukaisesti.

* Metsäsuunnitelmien tai muita julkisia tar-

jouskilpailuja on vaikea voittaa, koska metsä-

keskukset ja metsänhoitoyhdistykset nauttivat

julkista tukea.

Erirakenteisen metsänkasvatuksen laaja-

mittainen soveltaminen ei luonnollisesti saisi

kuitenkaan jäädä yksityisten yritysten varaan,

vaan se tulisi integroida metsänhoitoyhdis-

tysten arkiseen tarjontaan. Tämä edellyttää

mittavan koulutusurakan toteuttamista niin

Kuva 5Kaaviokuva erirakenteisen metsän korjuusta. Todellisuudessa korjuu-

urien ei tarvitse olla suoria, vaan ne myötäilevät maastoa ja alueita,

joista on eniten korjattavaa.

Kuva 4Tasaikäisen ja erirakenteisen metsän kasvatussykli. Erirakenteista metsää on kasvatettava suhteellisen harvana, jotta uusia puutaimia itää riittävästi. Harvempaa puustoa kompensoi suurempi ja parempilaatuisen sahapuun määrä. Kuva teoksesta Hyvän metsänhoidon opas (Lähde, Laiho & Norokorpi 2000)

���������� �� ���������� ���������� ������������

��� ����� ����� �������

Tasaikäisen ja erirakenteisen metsän kasvatussykli

Luontaisesti kehittynyt metsä on erirakenteista sekapuustoa

Hakkuukierto alkaa, vas. puol. metsä avohakataan, oik. puol. pyritään erirakenteisuuteen

32 33

LähteetHarkki, S., Savola, K. and Walsh, M. (toim.) 2003: Palaako elävä metsä. BirdLife Suomen julkaisuja No. 5.Ilvessalo, L. & Laitakari, E. 1949. Suuri MetsäkirjaImponen, V. 2002: Puuntuotanto- ja hankinta. Metsätehon monta-hanke tulosseminaari 17.5.2002.Karppinen, H. 2000. Forest values and the objectives of forest ownership. Finnish Forest Research Institute (Metla) Publication 757, Helsinki.Kuuluvainen, T. et al. (eds) 2004. Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet. Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Lähde, E. (ed.) 1999. Luontaisesti syntyneiden sekametsien kehitys ja metsänhoito (Development of naturally regenerated mixed forests vs. applied forestry measures). Finnish Forest Research Institute (Metla) publication 719. In Finnish.Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. 2000: Hyvän metsänhoidon opas. Rakennusalan kustantajat, HelsinkiLähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. and Saksa, T. 2002. Development of Norway spruce-dominated stands after single-tree selection and low thinning. Can. Journal of Forest Research 32: 1577-1584.Rassi, P. et al (eds.). 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000 (Threatened species in Finland – the Finnish Red Data Book). Ministry of the Environment, Helsinki.Stener, S.O, Furuberg, M. & Nordli, S. 2004: KONTUS – Sammenligning av driftspris og skader på gjenstående traer og terreng ved selektiv hogst etter prinsippet KONTUS og snauhogst. Högskolan i Hedmark Rapport no. 9-2004. [Norjaksi englanninkielisin yhteenvedoin]Surakka H. & Walsh M. Metsänomistajien kiinnostus monimuotoisuutta lisäävään metsänhoitoon. Käsikirjoitus.Tahvonen, O. 2007. Optimal choice between even- and uneven-aged forest management systemshttp://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2007/mwp060.htmVanha-Majamaa, I. 2004. Hakkuumenetelmien lyhyen aikavälin vaikutukset monimuotoisuuteen. Teoksessa: Metsien monimuotoisuuden turvaamisen perusteet. Proceedings of the Finnish Biodiversity Protection Programme BITUMI. Edita, Helsinki.Ympäristöministeriö 2000. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve –työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437: 1-283. Ympäristöministeriö, Helsinki.Öksetter, P. & Myrbakken, S. 2005. Ökonomi og planlegging ved forvaltningsprinsippet KONTUS sammenlignet med flatehogst. Högskolan i Hedmark Rapport no. 13-2005. [Norjaksi englanninkielisin yhteenvedoin]

AVAINALOITE #6

Metsien erirakenteinen kasvatus normaaleissa talousmetsissä tulee sallia

omistajan niin halutessa.

AVAINALOITE #7

Kilpailu ei metsänsuunnittelualalla toteudu, koska metsäkeskukset ja metsän-

hoitoyhdistykset nauttivat julkista tukea metsänomistajien pakollisen metsän-

hoitomaksun muodossa.

Metsänhoitoyhdistykset ja -keskukset ovat keino saada metsänhoidon viesti

mahdollisimman monelle metsänomistajalle, mutta ne eivät välttämättä tarjoa

koko metsänhoidon keinopalettia. Tämän vuoksi yhteiskunnalliset tuet met-

sänhoitosuunnitelmille olisi hyvä tarjota verovähennyksinä tai “metsäpalve-

lusetelinä”, jotka metsänomistaja voi käyttää sen rekisteröidyn asiantuntijan

palkkaamiseksi, jonka parhaaksi näkee.

neuvonnassa kuin korjuukaluston kuljettaji-

en keskuudessa. Myös asenneilmapiiriä olisi

muokattava, jotta erirakenteisen metsänkas-

vatuksen hyödyt ymmärrettäisiin laajemmin

ja asiaa opittaisiin tarkastelemaan muusta

kuin yksinomaan kuitupuukuutioiden maksi-

moinnin näkökulmasta.

Tutkimuspuolella metsien erirakenteisena

kasvattamisen ja sen vaikutusten tehostami-

seen pitäisi panostaa merkittävästi. Parempaa

optimointia on saavutettavissa etenkin koneel-

lisen korjuun järjestelyissä sekä metsän luon-

taisen taimettumisen nopeuttamisessa. Lisä-

tietoja kaivattaisiin myös taloudellisimmista

tavoista siirtää tasaikäisrakenteisena hoidetut

metsät takaisin erirakenteisiksi, jos omistaja

niin toivoo. Ekologisella puolella olisi tärkeää

tietää, miten tehokkaasti avohakkuuttomat ta-

lousmetsät, täydennettynä muilla toimilla ku-

ten lahopuumäärän lisäyksellä, kompensoivat

ja täydentävät metsien suojelualueverkostoa.

Vihreät linjaukset

Metsienhoidon eri keinot tulee vapauttaa •

siten, että metsää voi hoitaa avohakkuitta,

jos metsän luontainen uudistuminen on

riittävää tai uudistumisesta on huolehdittu

muulla tavalla.

Erirakenteiskasvatuksesta tulee tuottaa •

uutta tutkimusta Metsäntutkimuslaitoksen

johdolla.

Metsänhoitopalvelut tulee avata kilpailulle. •

Metsänomistajien lakisääteinen vuosimak-

su metsänhoitoyhdistyksille pitää voida

muuttaa veroeduksi tai metsäpalvelusete-

liksi, mikä mahdollistaa sen, että metsän-

omistaja voi valita rekisteröidyistä metsä-

palvelun tuottajista itselleen sopivan.

©P

.Ra

ukk

o

Avohakkuuton hoito parantaa talousmetsien virkistys- ja matkailukäyttöä.

34 35

minen Metsähallitukselle on johtanut vakaviin

oikeusturvan ongelmiin: Metsähallitus on vi-

ranomainen, jonka toimiin perustuslain mu-

kaan jokaisen tulisi voida vaikuttaa ja jonka

päätöksiin tulisi voida hakea muutosta. Suurta

osaa saamelaisalueen maista ja siten paliskun-

tien laidunalueista hallinnoi liiketaloudellisel-

la periaatteella toimiva ja Metsähallitukseen

kuuluva organisaatio (Metsätalousosasto), jo-

ka ei ole viranomainen. Sitä eivät sido esimer-

kiksi hyvän hallinnon periaatteet. Paikallisen

väestön oikeusturva ja maankäytön suunnit-

telua koskevat osallistumisoikeudet ovat saa-

melaisalueella täten huonommat kuin muualla

maassa, vaikka saamelaisten perustuslaillisten

oikeuksien näkökulmasta saamelaisilla tulisi

olla korostetun hyvät osallistumisoikeudet.

Näin myös oikeusvaltioperiaatteen toteutu-

misen näkökulmasta Metsähallituksen tulos-

tavoitteen pienentämisellä olisi myönteisiä

seurauksia.

Valtion metsien voimaperäistä käyttöä on

perusteltu hakkuiden tuomalla hyvinvoinnil-

la maan syrjäisimmille seuduille. Metsähal-

lituksen hakkuut aiheuttavat kuitenkin eko-

logisten ongelmien lisäksi monia sosiaalisia

ja taloudellisia ongelmia eri puolilla Suomea.

Lapissa hakkuut ovat jo 1970-luvulta lähtien

synnyttäneet ristiriitoja ja aiheuttaneet suuria

vaikeuksia niin saamelaisten kuin suomalais-

ten paliskuntien poronhoidolle. Hakkuut ja

niihin liittyvä maanmuokkaus ja tienrakennus

tuhoavat luppo- ja jäkälälaitumia vuosikym-

meniksi vaikeuttaen paitsi poronhoitoa myös

Lapin tärkeimmän elinkeinon eli matkailun

toimintaedellytyksiä. Paikallisten asukkaiden

protestit Metsähallituksen toimia vastaan ovat

lisääntyneet.

Tasapainon löytäminen hakkuutulojen

kasvattamisen ja yhteiskunnallisten luonnon-

suojelu-, monikäyttö- ja virkistystehtävien

välillä on vaikeaa, koska Metsähallituksen

tulostavoitteesta ei ole suostuttu tinkimään

– tavoitetta on päinvastoin nostettu kaiken

aikaa. Metsähallituksen suunnittelusta tähän

mennessä tehdyt tutkimukset osoittavat, että

juuri tulostavoite on keskeisin kansalaisten ja

metsän eri käyttömuotojen tarpeiden huomi-

oon ottamista rajoittava tekijä. Lisäksi on sel-

vää, että Metsähallituksen metsätalousosasto

ei ole oikea taho toimimaan “riippumattoma-

na” yhteensovittajana valtion metsien käytön

suunnittelussa.

Metsähallituksen liikelaitostaminen on

edelleen vaikeuttanut pyrkimyksiä sovittaa

yhteen metsien käytön erilaisia alueellisia

tavoitteita. Sen sijaan, että tarkasteltaisiin

valtion metsien tuottamia kaikkia työpaikko-

ja, liikelaitostumisen myötä noteerataankin

entistä enemmän vain valtion metsätalouden

tarjoamat työpaikat. Valtion maiden taloudel-

lista hyödyllisyyttä mitataan tulostavoitteella,

ei metsien alueelle ja valtakunnalle tuottamal-

la kokonaishyödyllä.

Ongelmaksi on muodostunut myös se, että

valtionmaiden käytöstä päätettäessä Metsä-

hallituksen taloudellisesta tuloksesta vastaa-

va Metsätalousosasto käyttää huomattavaa

ylivaltaa laitoksen luonnonsuojeluosastoon

nähden. Metsähallituksen luontopalvelut ei

kyennyt myöskään viime vuosina uskottavasti

huolehtimaan ekologisen kestävyyden huo-

mioinnista Metsähallituksen talousmetsissä.

Syy ei välttämättä ole luontopalveluiden, vaan

johtunee yksikön hankalasta asemasta organi-

saatiossa.

Vihreä visio tulevaisuuden Metsähallituksesta

Luonnonsuojelusyyt sekä ristiriidat muiden

maankäyttömuotojen ja metsätalouden välillä

edellyttävät Vihreiden mielestä Metsähallituk-

sen roolin kokonaisvaltaista uudelleenarvioin-

tia. Vihreiden visio on, että Metsähallituksen

rooli metsäkiistojen osapuolena muutetaan

kiistojen osapuolesta sovittelu- ja ratkaisueli-

meksi. Tämä voi tapahtua ottamalla Metsä-

hallituksen valmisteluun ja päätöksentekoon

Suojelun kannalta valtion omistamat maat

ovat keskeisessä asemassa. Valtio omistaa

noin neljäsosan Suomen metsätalousmaasta

(eli metsä- ja kitumaasta), noin 8,8 miljoonaa

hehtaaria. Tästä on suojelualueita noin 1,9

miljoonaa hehtaaria, mistä melkein 1,5 milj.

hehtaaria sijaitsee Pohjois-Lapissa merkittä-

vältä osin metsätaloudellisesti vähäarvoisilla

alueilla. Huomattava enemmistö valtion mais-

ta sijaitsee Pohjois- ja Itä-Suomessa, Lapissa

valtio omistaa yli puolet maasta. Lähes kaikki

valtion metsät ovat liikelaitos Metsähallituk-

sen hallinnassa.

Metsähallitus on erityisesti Pohjois-Suomes-

sa merkittävin yksittäinen maankäyttöpäätök-

siä tekevä toimija. Myös Etelä-Suomessa sillä

on merkitystä, sillä noin 8,3 prosenttia eli liki

900 000 hehtaaria Oulun läänin eteläpuoli-

sesta metsätalousmaasta on valtion omistuk-

sessa.

Valtion metsien käytöstä on käyty kiivasta

keskustelua pitkään. Valtaosa viime vuosi-

kymmenten valtakunnallisista ja kansainvä-

listäkin huomiota saaneista metsäkiistoista

on liittynyt erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen

luonnonmetsien hakkuisiin. Viime vuosina

vastaavia ristiriitoja on noussut esille myös

Etelä-Suomessa, jossa Metsähallituksen hak-

kuut estävät muun muassa kansallispuistojen

ja pienten suojelualueiden laajennusmahdol-

lisuudet sekä laajempien yhtenäisten metsä-

mantereiden kehittämistä. Metsähallituksesta

on tullut metsäkiistojen keskeinen osapuoli.

Metsähallitusta ohjaa tulostavoite – onko muille tavoitteille tilaa?

Eduskunta hyväksyy Metsähallitukselle vuo-

sittain tulostavoitteen, josta 95 prosenttia –

vuoden 2006 tuloksesta noin 65 miljoonaa eu-

roa – tuloutetaan valtiolle. Noin 90 prosenttia

Metsähallituksen tuloksesta syntyy hakkuista.

Suurin osa Metsähallituksen taloudellisesta

voitosta syntyy Etelä-Suomen valtionmetsien

hakkuista, vaikka valtaosa valtion metsistä si-

jaitseekin pohjoisessa.

Kaikissa Metsähallituksen toiminnan

synnyttämissä ristiriidoissa kuvastuu se it-

senäisyys, jolla liikelaitos hallinnoi valtion

metsäomaisuuden käyttöä. Huolimatta lansee-

raamastaan avoimemmasta suunnittelupolitii-

kasta Metsähallitus käyttää edelleen omistajan

ääntä hallinnoimillaan alueilla. Seurauksena

tästä ovat koko ajan kärjistyneet ekologiset ja

sosiaaliset ristiriidat. Tulostavoitteiden asetta-

5. Metsähallituksen uudistaminen

36 37

mukaan lisää riippumattomia ympäristöasi-

antuntijoita sekä kuntien, porotalouden ja

matkailun edustajat.

Lisäksi kaikille yhteisten valtion metsien

käytöstä päätettäessä tulisi ylläpitää ja lisätä:

– metsien käytön alueellista ja valtakunnallis-

ta ekologista kestävyyttä kokonaisuudessaan

– valtion metsien kaikkien eri käyttömuotojen

tarjoamia sosiaalis-taloudellisia hyötyjä pai-

kallistasolla.

Metsähallituksen maista tulisi vuoteen 2015

mennessä rauhoittaa hakkuilta Lapin läänin

eteläpuolella noin 200 000 hehtaaria. Ensi-

sijaisena tavoitteena Ylä-Lapin saamelaisten

kotiseutualueella (Enontekiön, Inarin ja Uts-

joen kunnat sekä Sodankylän kunnan Vuotson

alue) tulee olla, että valtion metsät rauhoite-

taan hakkuilta kokonaan. Muutoin Pohjois-

Suomen osalta rauhoituskysymykset käydään

läpi luppometsäalueittain, jotka jätetään pää-

osin talousmetsäkäsittelyn ulkopuolelle hyö-

dynnettäväksi matkailuun, porotalouteen ja

virkistyskäyttöön. Vuosina 2015–2025 Met-

sähallinnon hallinnoimista valtion metsistä

Etelä-Suomessa tulisi siirtää suojeluun tai

vaihtomaiksi vielä 200 000 hehtaaria.

Nämä toimenpiteet laskevat noin puolella

Metsähallituksen hakkuutulomahdollisuuksia,

jolloin suorien kantotulojen tuloutus valtiolle

laskisi osapuilleen saman verran. Vastineeksi

väheneville hakkuutuloille saadaan kuitenkin

huomattavia hyötyjä matkailu- ja porotalou-

delle, maamme vientiteollisuuden imagolle

yleensä sekä metsien virkistyskäytölle ja luon-

nonsuojelulle.

Vihreät linjaukset

Luonnontilaisten tai luonnontilaisen kal-•

taisten vanhojen metsien sekä muiden

arvokkaiden metsien hakkuut valtion

metsissä lopetetaan välittömästi Etelä- ja

Pohjois-Suomessa. Hakkuut pienten kan-

sallispuistojen ympärillä valtionmailla lo-

petetaan ja maat siirretään osaksi kansallis-

puistoja. Suojeltavien valtionmaiden rajaus

annetaan ulkopuolisille asiantuntijoille.

Valtion mailta Etelä-Suomesta, Lounais-•

Lapista ja Oulun läänin etelä- ja länsiosas-

ta valitaan vuoteen 2015 mennessä 200

000 hehtaaria metsiä, joilla laajennetaan

nykyisiä suojelualueita sekä korjataan

suojelualueverkoston alueellisia puuttei-

ta. Vuosina 2015–2025 valitaan 200 000

hehtaaria lisää samaan tarkoitukseen. Osa

maista käytetään vaihtomaina sijainniltaan

tai luontoarvoiltaan arvokkaisiin yksityis-

metsiin.

Ylä-Lapin saamelaisten kotiseutualueel-•

la (Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat

sekä Sodankylän kunnan Vuotson alue)

tulee valtion metsät rauhoittaa hakkuilta

kokonaan. Muutoin Pohjois-Suomen osal-

ta rauhoituskysymykset käydään läpi lup-

pometsäalueittain, jotka jätetään pääosin

talousmetsäkäsittelyn ulkopuolelle hyö-

dynnettäväksi matkailuun, porotalouteen

ja virkistyskäyttöön.

Metsähallituksen tulostavoitetta pudote-•

taan asteittain puoleen, jotta se huomioi

yllä olevien hakkuurajoitusten vaikutukset

liikelaitoksen tulokseen.

Metsähallituksen rooli tulee muuttaa kiis-•

tojen osapuolesta sovitteluelimeksi. Tämä

voi toteutua ottamalla valmisteluun ja pää-

töksentekoon kiistojen eri osapuolet, esi-

merkiksi luonnonsuojelun asiantuntijoita

sekä matkailun ja porotalouden edustajat.

Taustaa Metsähallituksen maiden rauhoitustavoitteille

Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman METSOn alueella on noin 12 miljoonaa hehtaaria metsämaata (ei soista tai kallioista joutomaata). Jos tästä suojellaan 10 prosenttia, mer-kitsee se 1,2 miljoonaa hehtaaria, josta tällä hetkellä on suojeltu noin 180 000 hehtaaria. Noin miljoonaa hehtaaria puuttuu, mikäli metsien lajisto aiotaan säilyttää. Nykyisen, vuoteen 2016 ulottuvan METSO-rahoituskauden tavoite on 100 000 uutta suojeluheh-taaria. Esitämme tämän tavoitteen kolminkertaistamista, noin 300 000 hehtaariin. Uusi samanlainen ohjelma pääsee 600 000 hehtaariin vuoteen 2025 mennessä. Puuttuvat 400 000 hehtaaria esitämme otettavaksi Metsähallitukselta. Tämä laskee Metsähalli-tuksen tuloutustavoitetta noin puolella, koska se hallinnoi METSO-alueella tällä hetkellä noin 800 000 ha talousmetsää.

Toinen vaatimuksemme Lapin vanhojen metsien lisäsuojelusta ei oleellisesti vähennä Metsähallituksen tuloja, koska metsätalous ei Lapissa muutenkaan ole järin kannatta-vaa (pitkät kuljetusmatkat, pienet kuutiomäärät hehtaaria kohti, metsurityön käyttö). Lähes kaikki Metsähallituksen tulot tulevat Etelä-Suomen METSO-alueen metsistä. La-pin vielä suojelemattomien hyvin vanhojen metsien hakkaaminen työllisyyteen vedoten on lyhytnäköistä toimintaa, joka ei ole sopusoinnussa Suomen julkisuudessa korostaman puun kestävän käytön kanssa. Lapin vanhat metsät edustavat vain noin kymmentä prosenttia Metsähallituksen suojelemattomasta maaomaisuudesta Lapin läänissä ja pal-velevat lisäksi matkailua, porotaloutta sekä virkistystä.

©O

lli M

an

nin

en

Suojelematonta vanhaa metsää valtionmailla Inarissa.

38 39

Metsäntutkimuslaitos (Metla) tuottaa huo-

mattavan osan suomalaisesta metsäntutki-

muksesta ja käytäntöön sovellettavasta tutki-

mustiedosta. Metlan palkkalistoilla on noin

250 tutkijaa. Laitos on sektoritutkimuslaitos,

jonka rahoitus tulee valtion budjetista ja pie-

neltä osin erilaisilta tieteen rahoitusorganisaa-

tioilta kuten Suomen Akatemialta. Laitoksen

tehtävänä tulisi olla riippumattoman ja kaik-

kia yhteiskunnan eturyhmiä tasapuolisesti

palvelevan, metsiä koskevan tutkimustiedon

tuottaminen. Nykyisessä tilanteessa laitoksel-

ta olisi voitava edellyttää avointa ja ennakko-

luulotonta innovatiivisuutta niin puun jalos-

tukseen kuin metsien monikäyttöön liittyvien

kysymysten osalta.

Eri tahoilta tulleet kannanotot kuitenkin

viittaavat siihen, että Metlasta on tullut liian

sidonnainen puunjalostusteollisuuden intres-

seihin, mikä on johtanut puutteellisuuksiin

tutkimuksen suuntaamisessa. Metla on osal-

lisena ja rahoittajana puunjalostussektorin

uusien tuotteiden “hautomossa” Metsäklusteri

Oy:ssä. Metsäklusteri Oy:n tutkimuslinjauksia

sovelletaan myös laitoksen omiin tutkimuk-

sellisiin painotuksiin. Metsäklusteri Oy edus-

taa kuitenkaan pääasiassa paperiteollisuuden

6. Metsäntutkimuslaitoksen monipuolistaminen

intressitahoja (prof. R. Seppälä Helsingin Sa-

nomissa 1.12.2007, prof. Olli Tahvosen esitys

tiedeakatemioiden seminaarissa 23.11.2007).

On luonnollista, että Metlan tutkimus-

toiminta painottuu metsien talouskäyttöön.

Tulevaisuutta ajatellen on kuitenkin tarpeen

pohtia, saavatko mm. metsänomistajien nä-

kökulma, mekaaninen metsätalous, metsien

suojelu, metsien virkistyskäyttö ja muita ar-

voja koskeva tutkimus riittävästi rahoitusta ja

painoarvoa. Metsätalouden tutkimuksen on

voitava ennakkoluulottomasti haastaa nykyi-

set toimintanormit ilman pelkoa puunjalos-

tussektorin “ärähdyksistä”.

Metlan johtokunta koostuu valtion ja erilais-

ten sidosryhmien edustajista. Johtokunnassa

on tyypillisesti ollut maa- ja metsätalousmi-

nisteriön, metsäteollisuuden, metsänomistaji-

en, jonkin muun alan tutkijan ja Metlan henki-

lökunnan edustaja. Koska huomattavan osan

laitoksen tutkimuksesta tulisi kohdistua myös

metsien suojelua tukevaan tutkimukseen olisi

laitoksen johtokunnassa oltava myös näiden

intressitahojen edustaja. Tätä ei voida korvata

esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tai

jonkin yliopiston edustajalla. Metlan johto-

kunnan koostumusta on monipuolistettava.

LähteetHarkki S., & Savola, K. 2003: Visio tulevaisuuden metsähallituksesta. Teoksessa: Palaako elävä metsä, BirdLife Suomen julkaisuja no. 5Kilpinen, S. 2000. Osallistumisen arviointi Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelussa Pohjois-Karjalassa. Julkaisematon pro gradu-tutkielma. Ympäristöekonomia, Taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto.Luhta, V. 1999. Inarin havumetsävyöhyke. Luonnonolot ja käyttö. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 21/ 1999. 121 s.Niemelä, J. ym. 2001. Metsähallituksen alue-ekologinen suojelu: Arviointi ja kehittämissuositukset. Helsinki Consulting Group Ltd. 107 s.+ 6 liitettä.Raitio, K. 2000. Ristiriidat ja valta saamelaisalueen maankäytössä ja sen suunnittelussa. Julkaisematon pro gradu-tutkielma. Ympäristönsuojelutiede, Limnologian ja ympäristönsuojelun ja laitos, Helsingin yliopisto. 94 s.Urho, A. 2000. Osallistuminen Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnittelussa. Julkaisematon pro gradututkielma. Ympäristöekonomia, Taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto, 73 s.Wallenius, P. 2002. Osallistuva strateginen suunnittelu julkisten luonnonvarojen hoidossa. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 41/2001. 310 s. + 11 liitettä.

AVAINALOITE #8

Metsähallituksen tuloutustavoitetta valtiolle tulee laskea asteittain puoleen

vuoteen 2015 mennessä, jotta sen metsiä voidaan rauhoittaa osana kansallisen

metsästrategian kulmakivenä olevan 10 prosentin suojelualan saavuttamista

Etelä-Suomessa. Hakkuut poronhoitoalueiden luppometsissä lopetetaan koko-

naan siellä, missä niistä on haittaa matkailulle ja porotaloudelle.

AVAINALOITE #9

Metsähallituksen roolia muutetaan siten, että se toimii metsänkäyttökiistojen

ratkaisuelimenä, ei enää kiistojen osapuolena. Osapuolet otetaan mukaan val-

misteluun ja päätöksentekoon, ei yksinomaan “kuultaviksi”.

40

Edellä mainittujen ongelmien korjaaminen

tulisi ottaa tarkasti huomioon valtion sekto-

ritutkimuslaitoksia koskevissa uudistuksissa.

Metsäntutkimus olisi organisoitava siten, että

ala täyttäisi vapaan, eturyhmistä riippumat-

toman tutkimuksen ominaispiirteet. Vahva

mutta monipuolisempi Metla olisi Suomen etu

tulevaisuudessa.

Vihreät linjaukset

Metlan tutkimusta on monipuolistettava •

heijastamaan yhteiskunnan moniarvoistu-

mista ja metsienkäytön monipuolistumis-

ta.

Metlan tutkimusrahoitus on turvattava.•

On taattava Metlan vapaus osallistua yh-•

teiskunnalliseen keskusteluun sekä mah-

dollisuus kyseenalaistaa julkiset metsälin-

jaukset.

AVAINALOITE #10

Metlan rahoitus on taattava. Samalla tutkijoiden ilmaisu- ja tutkimusvapaus on

kirjattava laitoksen sääntöihin. Metsien monikäytön ja avohakkuuttoman ta-

louskäytön tutkimusta on lisättävä.

LähteetHanski, I. ym. 2007. Keskustelussa metsien kestävästä käytöstä ja suojelusta sivuutettuolennaisia kysymyksiä, Tieteessä Tapahtuu 5/2007.Seppäla, R. 2007: Suomen metsäala tarvitsee riippumatonta tutkimusta. Helsingin Sanomat 1.12.2007.Tahvonen, O. 2008. Puheenvuoro ministeri Korkeaojan koolle kutsumassa keskustelutilaisuudessametsien suojelusta ja metsätaloudesta, Säätytalo 9.3.2008.

10 VIHREÄÄ AVAINALOITETTA

Mekaanisen puujalostuksen on saatava oma erillinen keskitetty ja •

hyvin rahoitettu tutkimus- ja kehitysohjelmansa.

Hakkuutähteiden laajamittaisen keruun ekologiset vaikutukset on •

selvitettävä tarkemmin.

Puunenergialle on luotava syöttötariffijärjestelmä. Liikennepoltto-•

aineita tuottavien biojalostamoiden syntyä sellutehtaiden yhteyteen

on edistettävä valtion varoin.

Talousmetsien avohakkuutonta hoitoa on lisättävä ja saatettava •

samojen tuki- ja korvauskäytäntöjen piiriin kuin muut hoitomene-

telmät.

Metsänhoitoyhdistysten maksut on muutettava metsäpalvelusetelik-•

si, jonka metsänomistaja voi käyttää minkä tahansa ammattitaitoi-

sen rekisteröidyn palveluntarjoajan palkkaamiseen.

METSOn rahoitus on muutettava sellaiseksi, että Etelä-Suomen •

metsien suojeluosuus nostetaan viiteen prosenttiin vuoteen 2015

mennessä ja 10 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Metsä- ja luon-

nonsuojelulakien mukaisten avainbiotooppien rajaus on annettava

metsätaloussektorista riippumattomille tahoille ja rajaus suoritetta-

va ekologisin perustein. Talousmenetykset korvataan metsänomis-

tajille.

Maanomistajille on taattava suojelusta aina riittävä korvaus. Val-•

tiolle on taattava optio suojelun jatkamiseen, kun maita vuokrataan

suojelutarkoituksiin.

Metsähallituksen tulostavoite on laskettava asteittain puoleen ny-•

kyisestä vuoteen 2020 mennessä ja vastaava määrä hakkuusäästöä

suojellaan. Ylä-Lapin saamelaisten kotiseutualueella (Enontekiön,

Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan Vuotson alue)

tavoitteena tulee olla, että valtion metsät rauhoitetaan hakkuilta

kokonaan. Muutoin Pohjois-Suomen osalta rauhoituskysymykset

käydään läpi luppometsäalueittain, jotka jätetään pääosin talous-

metsäkäsittelyn ulkopuolelle hyödynnettäväksi matkailuun, porota-

louteen ja virkistyskäyttöön.

Metsähallituksen roolia muutetaan siten, että siitä tulee metsäkiis-•

toja ratkaiseva elin. Päätöksentekoon otetaan mukaan eri osapuo-

let, esimerkiksi ympäristöjärjestöt sekä matkailun ja porotalouden

edustajat.

Metsäntutkimuslaitoksen rahoitus on taattava ja tutkijoiden ilmai-•

su- ja tutkimusvapaus on kirjattava laitoksen sääntöihin; metsien

monikäytön ja avohakkuuttoman talouskäytön tutkimusta on lisät-

tävä.

Suomi tarvitsee uudenlaista metsätaloutta. Metsien käyttöä ja hoitoa haastavat sekä teollisuuden rakennemuutos että luonnon monimuotoisuuden häviäminen. On varsin todennäköistä, että Suomen metsäteollisuus ei enää menesty nykyisellä tuotevalikoimallaan. Paperia tehdään yhä enemmän nopeasti kasvavasta puusta nykyistä halvemmalla ja kaukana Suomesta. Suomessa tehtaita ja tuotantolinjoja pannaan kiinni. Samaan aikaan yli puolet Suomen 368 luontotyypistä on uhanalaisia, monet niistä eri metsätyyppejä. Suomen metsistä on hävinnyt jo yli 100 lajia ja tuhatkunta uhkaa hävitä.

Hakkuiden tai tuotannon määrän kasvattaminen eivät enää voi olla ratkaisu, vaan puunkäytön monipuolistaminen ja jalostusasteen nosto: Ei vain paperia, vaan myös kirjoja, lääkkeitä ja biomuoveja. Ei vain lautaa, vaan enemmän huonekaluja. Ei automaattisia avohakkuita, vaan mahdollisuus valita metsänsä hoitomuoto. Talouskäytön ohessa Suomen pitää myös ensimmäisenä maana maailmassa pysäyttää metsälajistonsa sukupuuttoaalto. Tämä saavutus parantaa koko metsäsektorin mainetta ja samalla vientimahdollisuuksia.

Vihreiden metsäpoliittinen linjapaperi osoittaa yksityiskohtaisesti, mitä metsäsektorilla pitäisi tässä taitekohdassa tehdä. Ohjelman ”avainaloitteet” osoittavat, mihin on panostettava ennen vuotta 2010, jos näkyviä tuloksia halutaan saada jo seuraavalla vuosikymmenellä. Kuuden eri indikaattorin eli tunnusluvun avulla puolestaan kuvataan metsäsektorimme rakennetta ja toimintaa sekä tulevaisuuden kehitystarpeita.