Timo Silver ja Tuula Piri RAPORTTI 24.1. 2013 TYVITERVASTAUTI LOUNAIS-SUOMESSA - ESIINTYMINEN,TUNNISTAMINEN JA TORJUNTA

Tyvitervastautikiekko Eurasta

Johdanto Männynjuurikääpä (Heterobasion annosum sensu stricto) on lahottajasieni, joka aiheuttaa männyllä tyvitervastautia. Tyvitervastautia todettiin 1960-luvun alkupuolella runsaasti Kaakkois-Suomessa, erityisesti Saimaan ympäristön männiköissä. Olleellisena syynä taudin yleistymiselle pidetään kesähakkuina tehtyä egyptinparrun veistoa, joka tarjosi juurikäävälle sopivia tartuntapaikkoja vereksien kantopintojen muodossa (Laine 1964, Kurkela 1994). Toisaalta taudin on jo kauan tiedetty oleva hyvinkin laajalla alueella ja Laineen (1976) mukaan sitä esiintyy lähes kaikkialla harjumaitten männiköissä Etelä-Suomessa, joskaan ei yhtä ankarana kuin Saimaan ympäristössä. Juurikäävän itiöt leviävät hyvinkin pitkiä matkoja, jopa 300 km, ilmavirtausten mukana (Kasanen 2009). Käävät tuottavat valtavia määriä itiöitä ja metrin päässä käävästä itiölaskeuma saattaa olla jopa 30 000 itiötä/dm2 tunnissa (Kallio 1970). On selvää, että tartuntaa tapahtuu laajalti Etelä-Suomessa, jos tuoreita kantopintoja on metsässä kesäaikaan. Lounais-Suomessa on ainakin 1970-luvun lopulta lähtien tehty männiköiden harvennuksia ja päätehakkuita systemaattisesti myös kesäaikaan. Suomen metsäkeskuksen Lounais-Suomen alueella männyn tyvitervastaudista oli vuoden 2012 alussa tehty varmoja havaintoja vain muutaman kunnan alueelta (kuva 1). Käytännössä Metsäntutkimuslaitoksen (METLA) varmistamia havaintoja on pidetty edellytyksenä sille, että KEMERA-varoja on voitu myöntää juurikäävän torjuntaan männyn kesähakkuissa. Mm. tästä syystä asian laajempaa kunnittaista selvittämistä Lounais-Suomessa pidettiin tärkeänä asiana. Vuodenvaihteessa 2011-2012 Tapani-myrsky kaatoi runsaasti puita Lounais-Suomessa ja tarjosi mahdollisuuden tyvitervastaudin levinneisyyden kustannustehokkaaseen selvittämiseen. Idea laajempaan selvitykseen lähti siitä, että männynjuurikäävän saastuttamat lahojuuriset männyt ovat erityisen alttiita kaatumaan kovalla tuulella (Kurkela 1994). Selvityksen lähtökohtana oli, että myrskyssä kaatuivat ensisijaisesti männynjuurikäävästä kärsivät puut ja taudin esiintyminen paljastuu tuulenkaatojen lahovikaisuutena. Selvitys tehtiin 2012 Suomen metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteishankkeena.

Kuva 1. Männynjuurikäävän levinneisyys Tapani-myrskyn jälkeen Lounais-Suomessa 2.1. 2012. Kunnat, joissa männynjuurikääpäsieni on Metsäntutkimuslaitoksessa varmuudella tunnistettu, on merkitty tummemmalla punaisella. Tarkastelualue eli Suomen metsäkeskuksen Lounais-Suomen alue on rajattu sinisellä.

Aineisto ja menetelmät Selvityksen toteutusta suunniteltaessa oli tarkoituksena, että käytännön toimijat (metsäyhtiöt ja metsänhoitoyhdistykset) informoisivat metsäkeskusta kohteista, joissa arvelevat olevan männyn tyvitervasta. Toimijoille esitettiin pyyntö asiasta. Ilmoituksia saatiin vain 4 kunnasta. Menetelmää jouduttiin muuttamaan ja loppujen lopuksi näytteet haettiin 43 kunnan / kunnan osan alueelta. Selvitys toteutettiin pääsääntöisesti siten, että ajoreitit suunniteltiin kunnittain ja männyn tienvarsipinoista katsottiin, löytyykö puista merkkejä tyvitervastaudista. Mikäli tyvitervaksisia mäntyjä löytyi, mentiin kuviolle, josta haettiin ko. puiden kantoja ja sahattiin näytekiekot. Kahden kunnan (Eura ja Laitila) osalta tyvitervastautiset puut löytyivät myrskypuiden teon yhteydessä, jolloin myös syntyi idea tästä selvityshankkeesta. Kuviolla arvioitiin männynjuurikäävän saastuttamien puiden lukumäärää. Suurin osa näytepuista oli myrskyn kaatamia. Kaikki näytekiekot eivät kuitenkaan olleet myrskyn kaatamista puista vaan mm. Rauman, Taivassalon, Kustavin ja Meri-Maskun näytekiekot sahattiin pystypuiden kannoista. Kuviolta selvitettiin kantojen läheisyydestä metsätyyppi, maalaji ja kehitysluokka sekä arvioitiin tyvitervaksisten kantojen määrä kuviolla. Kuvioittainen tyvitervaksisten mäntyjen luokittelu tehtiin silmämääräisesti seuraavasti: luokka 1= 1-5 puuta, luokka 2= 6-10 puuta, luokka 3= yli 10 puuta. On korostettava, että vain näytepuista otetut kiekot analysoitiin METLAssa. Taudin tunnistamista varten näytekiekot pestiin ja niitä inkuboitiin muovipusseissa huoneenlämmössä yhdestä kolmeen viikkoa. Inkuboinnin jälkeen kiekot mikroskopoitiin ja kiekon pinnalle kasvanut juurikääpärihmasto eristettiin myöhempää lajimääritystä varten. Kaikki mäntykiekoista eristetyt juurikääpärihmastot olivat männynjuurikääpää. Liitteen 1 kehitysluokka on esitetty ennen myrskytuhoa. Osa kuvioista oli inventointihetkellä vajaatuottoisia tai aukkoja. Yleensä kunnasta etsittiin vain yksi kuvio, neljä kunnan alueelta otettiin näytteet kahdelta erilliseltä kuviolta. Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta maastossa (myös kuvat) vastasi Timo Silver Suomen metsäkeskuksesta. Maastotyöt tehtiin keväällä ja kesällä 2012. Näytteenoton ohjeistuksesta ja näytekiekkojen analysoinnista vastasi Tuula Piri Metsäntutkimuslaitokselta. (Kuvat 3 ja 4 Tuula Piri). Tietoja tyvitervastautikohteista antoivat Minna-Mari Tuovinen (Perniö), Veikko Kursi / Kirsi Joukas-Niemi (Aura), Pasi Marttila / Ilpo Halinen (Lokalahti) ja Risto Tuomola (Säkylä). Yhdyshenkilönä eri toimijoihin oli Hannu Heikkilä metsäkeskuksesta. Markku Sievänen metsäkeskuksen viranomaistoiminnosta tarkisti Kemera – ja sertifiointiasioiden oikeellisuuden. Kiekkojen käsittelystä Metlassa huolehtivat Ari Rajala ja Tapio Nevalainen. Kuvien muokkauksen teki Jari Järvinen. Kiitokset hankkeessa avustaneille.

Kuva 2. Tyvitervastaudin saastuttama mänty, näytekiekko Karviasta.

Oireet ja tunnistaminen Juurikääpäsienen kääpämäisiä itiöemiä esiintyy sairaiden tai kuolleiden puiden ja kantojen tyvellä, juurten alla tai laho-onkaloissa. Kääpä on päältä ruskea ja alta valkean pillikerroksen peittämä. Sienen kantaitiöt kehittyvät itiöemän alla itiöpilleissä (kuvat 3 ja 4). Juurikääpä saastuttaa metsiköitä itiötartuntana. Tuoreille kantopinnoille tai korjuuvaurioihin laskeutuneet itiöt itävät ja niistä kehittyvä rihmasto etenee juuriyhteyksien kautta viereisiin puihin (Kurkela 1994). Tiheissä taimikoissa juurikääpä pystyy leviämään jopa parisenttisistä kannoista viereisiin puihin (Jokinen 1984, Gunulf ymt. 2013). Tästä syystä havupuutaimikoiden harvennukset suositellaan tehtäväksi varhaiskeväästä tai loppusyksystä (Piri 2010).

Kuva 3. Männynjuurikäävän itiöemiä männyn tyvellä.

Kuva 4. Itiöemän hohtavan valkoinen pillistö.

Kuva 5. Tyvitervastautinen näytekiekko Mynämäeltä. Puu osin pihkoittunut ja osin lahonnut.

Kuva 6. Männynjuurikäävän lahottamaa juuristoa myrskyn kaatamassa männyssä Vahdolla.

Männynjuurikääpätartunta ilmenee isoissa männyissä ensin yleensä pituuskasvun vähenemisenä ja latvuksen neulasiston harvenemisena. Varsinkin taudin alkuvaiheessa metsikön juurikääpätartuntaa on vaikea havaita puiden ulkoisen kunnon perusteella. Mänty voi olla täysin hyväkuntoinen, vaikka kolmannes sen juuristosta on juurikäävän tartuttama. On kuitenkin osoitettu, että jo taudin alkuvaiheessa puun kasvu pienenee tartunnan seurauksena. Ruotsalaistutkimuksen mukaan juurikäävän tartutettua 10 % puun juuristosta pienenee männyn vuotuinen kasvu keskimäärin 13 % ja tartunnan ollessa 32 %:ssa juuria 23 % (Wang ym. 2013). Pitkällä aikavälillä tyvitervastaudin aiheuttamat kasvutappiot voivat olla merkittäviä. Joskus tauti voi tosin edetä niin nopeasti, ettei kasvun hidastumista ehdi juurikaan tapahtua ennen puun kuolemista. Sieni tappaa ja lahottaa aluksi puun ohutta juuristoa. Puu yrittää pihkanmuodostuksen avulla estää sienen leviämisen. Tästä syystä kaatoleikkauksessa on voimakkaasti tervastunut alue. Infektion aiheuttama tervastuminen eli pihkoittuminen haittaa puun nestevirtauksia ja jo pelkkä runsas pihkoittuminen voi aiheuttaa puun kuolemisen (Kurkela 1994). Männyn puuaine on varsinkin pihkoittuneena hyvin lahonkestävää. Laho leviää rungossa korkeintaan 20 – 30 cm:n korkeudelle. Vaikka runko puun tyvellä ei lahoakaan, juuret voivat lahota käytännössä täysin ja puu kaatuu herkästi myrskyssä (kuva 6). Jos riittävän suuri osa juuristosta säilyy terveenä, voi puu sinnitellä hengissä jopa vuosikymmeniä (Kasanen 2009). Tyvitervastauti tappaa kaikenikäisiä puita. Nuoret männyt kuolevat nopeammin kuin vanhat. Sekä taimikossa että vanhoissa männiköissä tyvitervas leviää laikuittain muodostaen jatkuvasti laajenevia aukkoja (Kurkela 1994). Männynjuurikääpä aiheuttaa lahoa myös kuuselle (tyvilaho) sekä vaivaa myös sairaissa männiköissä kasvavia rauduskoivuja. Männynjuurikääpä lahottaa myös leppää, lehtikuusta ja kontortamäntyä. Sairaissa männiköissä katajat ovat erittäin alttiita tartunnalle. Sen sijaan haapa on melko kestävä. Sekametsien on arveltu olevan kestävämpiä tuhoja vastaan kuin puhtaiden männiköiden, koska niissä on vähemmän juuristoyhteyksiä, josta seuraa, että juurikäävän rihmastoleviäminen on hitaampaa (Laine 1976, Kurkela 1994).

Kuva 7. Tyvitervastautinen männyn näytekiekko Säkylässä (Porsaanharju).

Tulokset Selvityksen tuloksena männynjuurikäävästä saatiin varmistus kaikista kunnista Lounais-Suomessa. Tunnistetut näytekiekot otettiin 43 kunnan / kunnanosan alueelta 47 kuviolta. Kunnittainen kuvioselostus on esitetty liitteessä 1 ja kuvioiden sijainti liitteessä 2. Tämän selvityksen perusteella (kun huomioidaan varmuudella tunnistetut näytepisteet ja selvityksen yhteydessä tehdyt muut havainnot) voidaan todeta, että männynjuurikääpää esiintyy melko kattavasti koko Lounais-Suomessa, vaikka tämä inventointi ei otannan suhteen olekaan tilastollisesti luotettava. Tämän inventoinnin pohjalta ei myöskään voida tehdä päätelmiä taudin esiintymisrunsaudesta. Kuvioista pääosalla oli myrskyn kaatamia puita ja osalla kuvioista puusto oli mennyt vajaatuottoiseksi. Muutamien kuntien (Kustavi, Taivassalo ja Merimasku) kohdalla näytekiekot otettiin normaalilta päätehakkuu- ja harvennushakkuukuviolta. Puustot olivat pääosin vanhoja. Kuvioista 50.0 % oli uudistuskypsiä metsiä. Varttuneita kasvatusmetsiä (kehitysluokka 03) oli 43,5 % ja nuoria kasvatusmetsiä (kehitysluokka 02) oli 6,5 %. Istutusmetsien osuus kuvioista oli 13,0 %. Kuvioista valtaosalla (83,0 %) arvioitiin olevan vain yksittäisiä (alle 6 puuta) juurikäävän saastuttamia tyvitervaksisia kantoja. Vain yhdellä kuviolla (2.1 %) arvioitiin tyvitervaksisten kantojen määräksi yli 10 puuta. Lopuilla kuvioista (14,9 %) saastuneiden kantojen määräksi arvioitiin 6 – 10. Yleisesti voidaan juurikäävän saastuttamien kantojen määrän perusteella arvioida tyvitervastaudin rajoittuvan enimmäkseen yksittäispuihin ja voimakkaasti saastuneiden tuhopesäkkeiden olevan vielä harvassa Lounais-Suomessa. Latvuksia ja pystypuiden lähipuita tarkasteltaessa ei näytepuiden joukossa tai läheisyydessä ollut juurikaan kuolleita puita. Osa näytepuiden latvuksien neulasistosta oli kuitenkin voimakkaasti harventunut varsinkin vanhoilla puilla ja myös Lokalahden kuviolla (kehitysluokka 02), jossa harsuuntuminen johtui osaksi myös aiemmasta ruskomäntypistiäistuhosta. Tämän selvityksen tulokset tukevat havaintoa, että varsinkin järeä puu voi säilyä hengissä vuosikymmeniä huolimatta juurikäävän tartunnasta (Kasanen 2009).

Kuva 8. Tyvitervastautinen männyn näytekiekko Honkajoella.

Pihkoittumisen eli tervastuman aste kannoissa vaihteli suuresti. Tyypillistä männyn juurikäävän aiheuttamalle pihkoittumiselle on tervastuneen alueen tietynlainen epäsäännöllisyys. Osassa kannoista oli myös havaittavissa lahoa (kuvat 2, 5, 7). On kuitenkin huomattava, että kaikki epäsäännölliset tervastumat eivät ole männyn juurikäävän aiheuttamia, mikä tuli esille tässäkin hankkeessa. Tämän selvityksen näytekiekot, joissa oli juurikääpää ja lisäksi yleiskuva kuviolta on nähtävissä tämän raportin sähköisen version liitetiedostona.

Kuva 9. Tyypillinen tähtimäinen männynjuurikäävän aiheuttama tervastuma (Kustavi) Tarkasteltuja kuviota, joista otettiin näytekiekkoja, oli yhteensä 47. Kuviot edustivat metsätyyppijakaumaltaan melko tyypillisesti Lounais-Suomen metsiä. MT:n osuus oli 34,8 %, VT:n 52,2 % ja CT:n 13.0 %. Maalajin osalta hiekka- ja soramaita (Hk, HKMr, SrMr) oli selkeä valtaosa eli 78,2 % kuvioista. Hietamaita (HtMr, Ht) oli 19,6 % ja kallioita 2,2 % kuvioista. Tämän tarkastelun kuviot, joista löytyi tyvitervastautia, olivat kasvupaikaltaan keskimäärin jonkin verran rehevämpiä kuin mitä on pidetty tyypillisenä tyvitervastaudille (kuva 10). Toisaalta juurikääpää on ulkomailla ja Suomessakin löydetty pellonmetsityksistä ja vanhoilta laidunmailta (mm. Greig ja Low 1975).

Kuva 10. Myrskyllä kaatunut männynjuurikäävän tartunnan saanut mänty mustikkatyypin sekametsässä Turussa Kurkelan (1994) mukaan tyvitervasta on Suomessa runsaammin kuivien hiekkamaiden kuin tuoreiden kangasmaiden männiköissä. Syynä voi olla, että kuivilla mailla saattaa olla enemmän puiden välisiä juuriyhteyksiä kuin kosteilla pehmeähköillä mailla. Myös ajoittain kuivuudesta kärsivät juuret voivat olla alttiimpia tartunnalle kuin ne, joiden vesitalous on jatkuvasti kunnossa (Kurkela 1994). Tässäkin selvityksessä tyvitervastautia esiintyi paikoin runsaasti hiekkaharjuilla ja niiden liepeillä. Männynjuurikääpää löytyi mm. Kankaanpään Hämeenkankaalta (kuva 11), Kokemäen Järilänvuorelta ja Koomankankaalta, Harjavallan Hiittenharjulta ja Säkylän Porsaanharjulta.

Kuva 11. Tapani-myrskyn kaatama puuryhmä Kankaapään Hämeenkankaalla. Osalla puiden näytekiekoista tunnistettiin METLAssa männynjuurikääpä. Torjunnan tarve Lounais-Suomessa Metsäntutkimuslaitos on jo pitkään suositellut männynjuurikäävän torjuntaa kesähakkuissa koko Etelä-Suomen alueella tyvitervastaudin leviämisen rajoittamiseksi sekä paikallisesti että maantieteellisesti. Sertifiointikriteerin ”Puuston terveydestä huolehditaan” mukaan kuusenjuurikäävän ja männynjuurikäävän leviämistä estetään riskikohteiden puunkorjuussa (PEFC 2009). Vuodesta 2009 riskikohteisiin sisällytettiin myös mäntyvaltaisten metsien kesähakkuut Lounais-Suomessa.Torjuttujen riskikohteiden osuudeksi kuusi- ja mäntyvaltaisten metsien kesähakkuissa ovat toimijat itse ilmoittaneet 92,8 % vuonna 2010 ja 85,9 % vuonna 2011. Todellisuudessa luvut eivät eri syistä johtuen liene näin korkeita, mutta tilanne on menossa juurikäävän torjunnan suhteen parempaan suuntaan. Sataprosenttista menetelmää juurikäävän torjumiseksi ei ole, mutta mitä aikaisemmin siihen ryhdytään sitä parempiin tuloksiin päästään. Kun metsikkö on saanut tartunnan ollaan jo myöhässä. Pahimmillaan seurauksista pitää kärsiä useiden puusukupolvien ajan. Torjunnan tärkeimpiä tavoitteita on estää juurikäävän leviäminen uusille alueille (Piri 2005). Lounais-Suomessa ollaan männyn juurikäävän esiintymisen ja tuhojen suhteen vielä tilanteessa, jossa tehokkaalla torjunnalla voitaneen rajoittaa taudin leviämistä uusille alueille. Selvää on kuitenkin, että vuosikymmenet jatkuneet kesähakkuut ilman juurikäävän torjuntaa ovat saastuttaneet männiköitä laaja-alaisesti myös Lounais-Suomessa, mitä tämänkin selvityksen tulokset tukevat.

Torjuntakeinot Talvihakkuut Juurikäävän leviämistä estetään tehokkaimmin tekemällä männiköiden pääte- ja harvennushakkuut talvella. Tämä koskee myös energiapuuharvennusta ja mäntytaimikoiden harvennuksia. Kantokäsittely torjunta-aineella Koska hakkuiden tekeminen ympärivuotisina on tänä päivänä välttämätöntä teollisuuden puunhankinnalle, tulisi mäntyjen kannot käsitellä torjunta-aineella kesähakkuissa (1.5 – 31.10 välisenä aikana). Kaatopintatartuntaa voidaan vähentää käsittelemällä kannot kaadon yhteydessä joko harmaaorvakkavalmisteella (Rotstop) tai 30 %:lla urealiuoksella (PS-kantosuoja ja Kantokate) Näin voidaan torjua noin 90 % tartunnoista (Korhonen ym.1994, Thor ja Stenlid 2005). Urealiuoksen voi tehdä myös itse sekoittamalla 3 kg lannoiteureaa veteen, jonka lopullinen tilavuus on 10 litraa. Lämmittäminen helpottaa liukenemista. Levitystyön voi tehdä mm. reppuruiskulla tai kastelukannulla, jota menetelmää metsurit ovat käyttäneet Skotlannissa. Kantojen poisto Kantojen nostolla päätehakkuissa voidaan korvata kantokäsittelyä ja vähentää juurikäävän määrää juuristossa. Kannoissa juurikäävän rihmasto voi elää ja muodostaa itiöemiä kymmenien vuosien ajan. Juurikäävän saastuttamalla kuviolla männyn kantojen poisto viljelyalueella vähensi merkittävästi taimien kuolleisuutta Englannissa tehdyssä tutkimuksessa. Kontrolliruudulla kuolleisuus oli n. 50 % ja ruudulla, jolta kannot oli poistettu alle 25 % (Greig ja Low 1975). Tosin tutkimus osoittaa myös, ettei kantojen nostolla juurikääpää pystytä kokonaan hävittämään ja estämään taimituhoja. Oleellista on kuitenkin, että alueelta nostetaan kaikki kannot huolellisesti, jotta sientä elättävää juuripuuta jää metsämaahan mahdollisimman vähän. Lahon vaivaamilla mailla kantojen nostoaloille ei pidä jättää havupuiden kantoja, vaikka metsänhoito-ohjeissa näin suositellaankin (Piri 2010). Juuristovaurioiden välttäminen Mitä laajempi ja syvempi juurivaurio on ja mitä lähempänä juurenniskaa juurivaurio on, sitä suurempi on juurikäävän tartunnan riski puulle. Hakkuissa syntyy varsinkin sateisina kesinä ja syksyinä pahojakin urapainaumia. Niitä tulisi välttää harvennushakkuissa mahdollisuuksien mukaan. Paksun kuoren ja runsaan pihkoittumisen vuoksi vaurioiden juurikääpätartunnat ovat männyllä kuitenkin selvästi harvinaisempia kuin kuusella. Lannoitusten välttäminen Tulokset metsänlannoituksen vaikutuksista juurikäävän leviämiseen ovat olleet ristiriitaisia. Typpilannoituksen pelätään yleisesti lisäävän lahoisuutta (Kurkela 1994). Ravinnetasapainoa ylläpitävä lannoitus ei kuitenkaan näyttäisi lisäävän männyn tyvitervastautiriskiä (Piri 2000). Kangasmailla tehdään käytännössä puhtaita N- tai NP-lannoituksia. Niiden ei voi sanoa olevan ravinnetasapainoa ylläpitäviä lannoituksia, koska kivennäismailla Suomessa on lähes aina melko tasapainoinen ravinnetila maassa, vaikka typpi olisikin kasvun minimitekijä. Sen sijaan turvemailla tilanne on toinen ja Lounais-Suomessa typpirikkaat, paksuturpeiset, alun perin saraiset ojitusaluemetsät kärsivät yleisesti ravinteiden epätasapainosta eli niiden turpeessa on typpeä runsaasti suhteessa kaliumiin ja fosforiin. Kaliumin puute voi näillä kasvupaikoilla aiheuttaa kasvutappioiden lisäksi puiden kuolemista (Silver ja Saarinen 2001). Näiden metsien lannoittaminen kaliumilla ja fosforilla ei liene ongelma tyvitervastaudin kannalta jo siitä syystä, että juurikääpä on harvinainen turvemailla (Kasanen 2009).

Puulajin vaihdon mahdollisuudet Puulajia ei ole mahdollista vaihtaa kanervatyypin (CT) kankailla, vaan männyn kasvatusta on jatkettava tyvitervastaudista huolimatta. Myös karuimman pään puolukkatyypin (VT) kankailla puulajin vaihto ei ole mahdollista. Paremmilla puolukkatyypin kankailla kannattaa harkita kuusen kasvattamista jo tuotoksellisista ja taloudellisista syistä, mikäli se on alikasvoksena (n. 2-5 m) jo olemassa (Vuokila 1977). Tosin tautitilanne ei juurikaan muutu, koska männynjuurikääpä lahottaa myös kuusta. Mustikkatyypillä (MT) ja paremmilla metsätyypeillä puulajin vaihto on sen sijaan mahdollinen. Sekametsien arvellaan olevan kestävämpiä tuhoja vastaan, koska sekametsässä puiden välisiä juuriyhteyksiä muodostuu ehkä vähemmän kuin yhden puulajin metsässä. Näin juurikäävän rihmaston leviäminen on vähäisempää (Kurkela 1994). Sekapuun osuuden tulisi kuitenkin olla yli puolet runkoluvusta, jotta taudin leviäminen selvästi vähenisi (Piri ym. 1990). Puhdas lehtipuusukupolvi hävittää paikalla olevan juurikääpätartunnan (Korhonen 1978). Ongelma sen kasvatuksessa on kuitenkin suuri hirvituhoriski Lounais-Suomessa. Puulajin vaihtomahdollisuudet ovat em. perusteella hyvin rajalliset männyn juurikäävän torjunnassa, joten muut keinot pitäisikin olla tehokkaasti käytössä. Kemera-varat torjunnassa Kemera-tukea sai Lounais-Suomessa 2012 kesään asti mäntyvaltaisten metsien kesähakkuukohteisiin vain niiden kuntien alueella, joissa METLA oli juurikäävän tunnistanut (kuva 1). Tämän raportin tulosten perusteella viranomaistoiminto määritteli 1.6. 2012 lähtien Kemera-kelpoiseksi männyn juurikäävän torjunta-alueeksi koko Suomen metsäkeskuksen Lounais-Suomen alueen. Korvattaviin kohteisiin luetaan 1.5 – 31.10 välillä hakatut mäntyvaltaiset kohteet. Kirjallisuus Greig, B.J.W. ja Low, J.D. 1975. An experiment to control Fomes annosus in second rotation pine crops. Forestry 48: 147-163. Gunulf, A., Wang, L.Y., Englund, J.-E. ja Rönnberg, J. 2013. Secondary spread of Heterobasidion parviporum from small Norway spruce stumps to adjacent trees. Forest Ecology and Management 287: 1-8. Jokinen, K. 1984. Männyn tyvitervastaudin leviäminen ja torjunta harmaaorvakalla (Phlebiopsis gigantea) männyn taimikoiden harvennuksessa. Folia Forestalia 607: 1-12. Kallio, T. 1970. Aerial distribution of the root-rot fungus Fomes annosus (Fr.) Cooke in Finland. Acta Forestalia Fennica 107. 55 s. Kasanen, R. 2009. Metsäpuiden sienitaudit. Metsäkustannus Oy. 221 s. Korhonen, K. 1978. Intersterility groups of Heterobasidion annosum. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 94: 1-25. Korhonen, K., Lipponen, K., Bendz, M., Johansson, M., Ryen, I., Venn, K., Seiskari, P. ja Niemi, M. 1994. Control of Heterobasidion annosum by stump treatment with 'rotstop', a new commercial formulation of Phlebiopsis gigantea. Julkaisussa: Johansson, M. & Stenlid, J. (toim.). Proceedings of the Eight International Conference on Root and Butt Rots. Wik, Sweden and Haikko, Finland, August 9-16, 1993. Uppsala. p. 675-685.

Kurkela, T. 1994. Metsän taudit. Metsäpatologian perusteet. Otatieto Oy. 320 s. Laine, L. 1964. Maannousemasienen (Fomitopsis annosa) aiheuttamista tuhoista Saimaan ympäristön männiköissä. Metsätalouden aikakauslehti 81: 284-287. Laine, L. 1976. The occurence of Heterobasidion annosum in woody plants in Finland. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 90(3). 53 s. Piri, T. 2000. Response of compensatory-fertilized Pinus sylvestris to infection by Heterobasidion annosum. Scandinavian Journal of Forest Research 15: 218-224. Piri, T. 2005. Lahon torjuntaan syytä panostaa. Artikkeli Maaseudun tulevaisuus 31.1. 2005. Piri, T. 2009. Männyn lahovikaisuus ja sen torjunta. METLAn info. Internetissä www. metla.fi./metinfo Piri, T. 2010. Juurikääpää torjumaan. Artikkeli Maaseudun tulevaisuus 21/2010. Piri, T., Korhonen, K. ja Sairanen, A. 1990. Occurence of Heterobasidion annosum in pure and mixed spruce stands in Southern Finland. Scandinavian Journal of Forest Research 5: 113-125. Silver, T. ja Saarinen, M. 2001. Terveyslannoituskohteen määrittely turvemailla. Determining the need of repairing fertilization on drained peatlands. Suo 52 (3-4): 115-120. Thor, M. ja Stenlid, J. 2005. Heterobasidion annosum infection of Picea abies following manual or mechanized stump treatment. Scandinavian Journal of Forest Research 20: 154-164. Vuokila, Y. 1977. Puolukkatyyppi kuusen kasvupaikkana. Folia Forestalia 324: 1-14. Wang, L.Y., Zhang, J., Drobyshev, I, Cleary, M. ja Rönnberg, J. 2013. Severity and distribution of root infection by Heterobasidion spp. and its impact on growth of Scots pine trees in southern Sweden. Canadian Journal of Forest Research (painossa).

LIITE 1. KUNNITTAINEN KOHDESELOSTUS MÄNNYN KASVUPAIKOISTA, JOIDEN MÄNTYJEN NÄYTEKIEKOISTA METLA VARMISTI MÄNNYNJUURIKÄÄVÄN ESIINTYMISEN 2012 Varsinais-Suomi No Kunta Arvio Metsätyyppi Kehityslk. Maalaji juurikääpä- puiden lkm * 1 Masku (Askainen) 1 MT 03 HkMr 2 Aura 1 ** 3 Kaarina 1 MT 03 HtMr 4 Koski Tl 1 MT 04 HkMr 5 Kustavi 1 CT 04 HKMr 6a Laitila 2 VT S0 HkMr 6b Laitila 2 MT 04 HtMr 7 Lieto 1 VT S0 HkMr 8 Uusikaupunki (Lokalahti) 2 VT 02 HkMr 9 Naantali (Merimasku ) 1 MT 04 HkMr 10 Mynämäki 1 VT 03 (istutus) HkMr 11 Nousiainen 1 VT 04 HkMr 12 Paimio 1 VT 03 HkMr 13 Salo (Perniö) 1 VT 03 SrMr 14 Pyhäranta 1 MT 04 HkMr 15 Pöytyä 1 MT 02 (istutus) HkMr 16 Raisio 1 VT 04 HkMr 17 Naantali (Rymättylä ) 1 VT 03 Ht 18 Sauvo 1 VT 03 HkMr 19 Taivassalo 2 CT 04 HkMr 20 Tarvasjoki 1 VT 02 HkMr 21 Turku 1 MT 03 HkMr

No Kunta Arvio Metsätyyppi Kehityslk. Maalaji juurikääpä- puiden lkm lk* 22 Rusko (Vahto) 1 MT 04 HkMr 23 Vehmaa 1 VT 04 HkMr 24 Pöytyä (Yläne) 1 MT 03 HkMr Satakunta 25 Eura 3 VT 03 HkMr 26 Eurajoki 1 VT 04 HkMr 27 Harjavalta 2 VT 03 KHk 28 Honkajoki 1 VT 03 HkMr 29 Huittinen 1 VT 04 HkMr 30 Jämijärvi 1 VT 03 HkMr 31 Kankaanpää 2 VT 03 (istutus) HkMr 32 Karvia 1 VT 04 HkMr 33a Sastamala (Kiikoinen)1 MT 03 HtMr 33b Sastamala (Kiikoinen)1 MT 03 (istutus) HtMr 34 Kokemäki 1 VT 04 HkMr 35 Ulvila (Kullaa) 1 MT 04 HtMr 36 Köyliö 1 CT 03 KHk 37 Rauma (Lappi Tl) 1 VT/KgR 04 HkMr 38a Lavia 1 CT 03 Kallio 38b Lavia 1 VT 04 HkMr 39 Merikarvia 1 VT 03 (istutus) HkMr 40 Nakkila 1 MT 04 HtMr 41a Siikainen 1 MT 03 HtMr 41b Siikainen 1 MT 04 HtMr 42 Säkylä 2 CT 04 HkMr

No Kunta Arvio Metsätyyppi Kehityslk. Maalaji juurikääpä- puiden lkm lk* 43 Huittinen (Vampula) 2 CT 04 Hk/ kallio *Arvio juurikääpäpuiden lukumäärästä kuviolla ( 1= 1-5 puuta, 2= 6-10 puuta, 3= yli 10 puuta) ** Ei kuviotietoa, näyte tienvarsipinosta Suurin osa näytepuista myrskyn kaatamia. Kehitysluokka taulukossa ennen myrskytuhoa, osa kuvioista tällä hetkellä vajaatuottoisia tai aukkoja. Seuraavista kohteista ei otettu näytekiekkoa, mutta silmämääräisesti selviä tyvitervaspuita kuviolla: Alastaro (Loimaa), Porsaanharju Aura, Lietsuo Eurajoki, Irjanne Kokemäki, Koomankangas Honkajoki, Honkaluoma Kullaa, Silokallio

Liite 2.

Kuvioiden sijainti, joista löytyi männynjuurikääpää, on merkitty punaisella.