Työturvallisuuden ennakoivan ohjauksen kehittäminen 10. Turvallisuusjohdon koulutusohjelma

Teknillinen korkeakoulu Koulutuskeskus Dipoli

Tutkielma 20.8.2010 (julkinen versio) Reino Ratilainen

2

Tiivistelmä

Työturvallisuutta on perinteisesti arvioitu erilaisten työturvallisuuden tunnuslukujen, kuten työ-

tapaturmien lukumäärän ja tapaturmataajuuden perusteella. Tällaisten reagoivien mittareiden on-

gelmana on mittaamisen jälkikäteisyys. Työturvallisuustyön tavoitteena on vaaratilanteiden ja

tapaturmien ennaltaehkäisy eikä ainoastaan niiden tilastointi. Erilaiset tapaturmatunnusluvut voi-

vat myös eri syistä antaa vääristyneen kuvan turvallisuuden tilasta.

Viime vuosina turvallisuuden tutkimuksessa ovat nousseet esiin käsitteet resilienssi ja resilientit

organisaatiot. Resilientiksi on alettu kutsua organisaatiota, järjestelmää tai yksilöä, jolla on tur-

vallisuuteen liittyen kykyä ennakoida, tarkkailla, reagoida ja oppia. Taustalla on ajatus, että mo-

nimutkaistuva toimintaympäristö ja organisaatioihin kohdistuvat taloudelliset paineet edellyttä-

vät näiltä jatkuvaa sopeutumista. Onnistuminen turvallisuuden hallinnassa edellyttää tällöin ky-

kyä ennakoida muuttuvaa riskiä ennen kuin vahinko sattuu, sekä mahdollisuutta reagoida muut-

tuneeseen riskiin joustavasti. Resilientin turvallisuuden johtamisen näkemyksen mukaan vaarati-

lanteessa tai onnettomuudessa on yksinkertaistettuna kyse tämän ennakointikyvyn puutteesta jo-

ko tilapäisesti tai pysyvästi. Resilienssilähestymistavan otollisimmaksi sovellusalueeksi on nähty

toisaalta turvallisuuden johtamisessa edistykselliset toimialat, joissa vanhat menettelyt eivät enää

tuo merkittäviä turvallisuusparannuksia, ja toisaalta toimialat, jotka perinteisillä tunnusluvuilla

mitattuna eivät ole onnistuneet turvallisuuden hallinnassa perustellen sitä toimialan ominaispiir-

teillä.

Tässä tutkielmassa luodaan ensin katsaus sekä perinteiseen turvallisuuden mittaamiseen että resi-

lienssilähestymistapaan ja arvioidaan tämän jälkeen työturvallisuuden menettelytapoja ja kehit-

tämistarpeita yhdessä organisaatiossa, Securitas Oy:ssä.

Johtopäätöksenä on, että monet arvioidun organisaation menettelytavoista eivät tällä hetkellä tue

ennakoivaa turvallisuuden ohjausta. Kehittämisehdotuksina nousevat esille muun muassa vaaro-

jen arviointiprosessin uudistaminen sekä organisaation turvallisuuskulttuurin monipuolinen ke-

hittäminen ennakoivampaan suuntaan. Tutkielmaprosessi vahvisti siten näkemystä, että ennakoi-

van toiminnan lisääminen tulee olemaan yksi organisaation työturvallisuuden meneillään olevan

kehittämisprojektin teemoista.

3

Sisällysluettelo

Tiivistelmä..........................................................................................................................................2

1 Johdanto .........................................................................................................................................5

2 Työturvallisuuden mittaaminen.......................................................................................................6 2.1 Mittaamisen tarkoitus..............................................................................................................6 2.2 Mittaustapojen perinteinen jaottelu.........................................................................................6

2.2.1 Reagoiva ja ennakoiva mittaaminen ...........................................................................6 2.2.2 Määrällinen ja laadullinen mittaaminen .......................................................................7 2.2.3 Objektiivinen ja subjektiivinen mittaaminen.................................................................8

2.3 Indikaattorijärjestelmä.............................................................................................................8

3 Työturvallisuuden ennakoiva kehittäminen ..................................................................................11 3.1 Vaaratekijöiden tunnistaminen .............................................................................................11

3.1.1 Vaarojen arviointi .......................................................................................................11 3.1.2 Vaaratilanneraportointi ..............................................................................................11

3.2 Resilienssi.............................................................................................................................12 3.2.1 Resilienssi käsitteenä ................................................................................................12 3.2.2 Varhainen ja joustava reagointi .................................................................................14 3.2.3 Ennakointikyky...........................................................................................................15 3.2.4 Ennakointihalu ...........................................................................................................15 3.2.5 Ennakointimahdollisuus.............................................................................................16 3.2.6 Tarkkailu ....................................................................................................................17 3.2.7 Reagointivalmius .......................................................................................................18

3.3 Turvallisuuskulttuuri..............................................................................................................18 3.3.1 Turvallisuuskulttuuri käsitteenä .................................................................................18 3.3.2 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri ..................................................................................20

4 Ennakoinnin kehittäminen Securitas Oy:ssä (luku 4 poistettu julkisesta versiosta) ....................22 4.1 Securitas lyhyesti..................................................................................................................22 4.2 Työturvallisuus Securitas Oy:ssä .........................................................................................22

4.2.1 Lähtökohdat ...............................................................................................................22 4.2.2 Pääperiaatteet ...........................................................................................................22

4.3 Työturvallisuuden ohjauksen käytäntöjä ..............................................................................22 4.3.1 Mittarit ja tarkkailu......................................................................................................22 4.3.2 Vaarojen arvioinnit.....................................................................................................22 4.3.3 Läheltä piti -ilmoituskäytäntö .....................................................................................22 4.3.5 Koulutus ja perehdytys ..............................................................................................22 4.3.6 Turvallisuuskulttuuri ...................................................................................................22

4.4 Pohdintaa ja parannusehdotuksia........................................................................................22 4.4.1 Ennakointikyvyn lisääminen ......................................................................................22 4.4.2 Ennakointihalun lisääminen.......................................................................................22

4

4.4.3 Ennakointimahdollisuuksien lisääminen....................................................................22 4.4.4 Turvallisuuskulttuurin kehittäminen ...........................................................................22

5 Yhteenveto....................................................................................................................................23

LÄHTEET.........................................................................................................................................24

5

1 Johdanto

Organisaatioiden onnistumista työturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä on perinteises-

ti arvioitu erilaisten työturvallisuuden tunnuslukujen, kuten työtapaturmien lukumäärän ja tapa-

turmataajuuden perusteella. Tällaisten tunnuslukujen hyvänä puolena voidaan nähdä niiden ob-

jektiivisuus; mittaajan subjektiiviset arviot eivät vaikuta tulokseen.

Perinteisiin tunnuslukuihin perustuvan arviointitavan vakavana puutteena on kuitenkin mittaami-

sen jälkikäteisyys. Kun arvioidaan toteutuneiden työtapaturmien määrää ja tämän pohjalta lasket-

tuja erilaisia tunnuslukuja, vahinko on jo tapahtunut. Työturvallisuustason mittaamisen perim-

mäisenä tarkoituksena pitäisi kuitenkin olla vaaratilanteiden ja tapaturmien ennaltaehkäisy, ei

ainoastaan niiden tilastointi.

Jälkikäteisiin tunnuslukuihin ei sitä paitsi voi täysin luottaa. Tapaturmaton kausi voi olla tilasto-

harhaa, koska niin sanotun jäävuoriteorian mukaan jokaista tapaturmaa kohti tapahtuu merkittä-

västi suurempi joukko erilaisia vaaratilanteita, jotka eivät johda vahinkotapahtumaan. Tapatur-

mien vähäisyys jollakin aikajaksolla ei siis välttämättä kerro koko totuutta työturvallisuuden ta-

sosta tai kehityksen suunnasta.

Näihin perinteisiin tunnuslukuihin sisältyy kehittämisen näkökulmasta toinenkin ongelma.

Yleensä turvallisuustavoitteet määritellään siten, että pyrkimyksenä on vähentää jotakin, kuten

tapaturmien lukumäärää. Tämä on sikäli ongelmallista, että turvallisuuden parantuessa toiminnan

ohjaamisessa käytettävät mittaushavainnot vähenevät. Voidaankin kysyä, pitäisikö samalla hyö-

dyntää mittareita, joissa havaintojen lukumäärät kasvavat turvallisuuden parantuessa.

Tämän tutkielman aihevalinta liittyy osana laatijan oman organisaation, Securitas Oy:n työtur-

vallisuuden kehittämisprojektiin. Tutkielman tavoitteena on arvioida Securitas Oy:n työturvalli-

suuden seurannan ja ohjauksen käytäntöjä sekä pyrkiä esittämään uusia menettelytapoja, joiden

avulla työturvallisuustoimintaa voitaisiin kehittää nykyistä ennakoivampaan suuntaan.

Tutkielman tavoitteeseen pyritään seuraavien osatavoitteiden kautta:

1. Työturvallisuuden seurantaan ja ohjaukseen liittyvien käytäntöjen kartoittaminen

2. Securitas Oy:n työturvallisuuden seurannan ja ohjauksen nykytilan arviointi

3. Kehittämiskohteiden identifiointi ja konkreettisten parannusehdotusten esittäminen

6

2 Työturvallisuuden mittaaminen

2.1 Mittaamisen tarkoitus

Mitään toimintaa ei voi johtaa tehokkaasti, jos toiminnan tasoa ja suoritettujen toimenpiteiden

vaikuttavuutta ei pystytä seuraamaan. Mittaamisella on keskeinen rooli myös työturvallisuudes-

sa. Työturvallisuudesta huolehtivan organisaation odotetaan (ja sertifioitaessa työturvallisuusjär-

jestelmää myös edellytetään) luovan ja ylläpitävän menetelmiä toiminnan tason jatkuvalle mit-

taamiselle. Näin kyetään varmistamaan määriteltyjen toimintaperiaatteiden, päämäärien ja vaa-

timusten noudattaminen. Mittaustuloksia voidaan hyödyntää myös toiminnan kehittämisessä.

Mittauksesta on hyötyä esimerkiksi (vrt. OHSAS 18001, BS 8800, Liuhamo & Santonen 2007)

arvioitaessa suunnitelmien toteutumista ja päämäärien saavuttamista

tarkistettaessa toimenpiteiden toteutusta ja tehokkuutta

haluttaessa oppia johtamisen virheistä ja vaarallisista tapahtumista

edistettäessä suunnitelmien ja toimenpiteiden toteuttamista palautetiedon avulla

hankittaessa informaatiota, jota voidaan käyttää työturvallisuuden johtamisjärjestelmän

arviointiin ja parantamiseen

Turvallisuuden mittausmenetelmät ja mittarit jaetaan tavallisesti reagoiviin ja ennakoiviin, mää-

rällisiin ja laadullisiin sekä objektiivisiin ja subjektiivisiin.

2.2 Mittaustapojen perinteinen jaottelu

2.2.1 Reagoiva ja ennakoiva mittaaminen

Reagoivalla eli jälkikäteisellä mittaamisella tarkoitetaan toteutuneiden vahinkotapahtumien tilas-

tointia ja analysointia. Tapahtumien analysoinnilla pyritään arvioimaan esimerkiksi hallintakei-

nojen vaikuttavuutta.

Ennakoivalla mittaamisella tarkoitetaan organisaation toimintatapojen turvallisuuden selvittämis-

tä. Tämän mittaamisen tulosten perusteella pyritään vaikuttamaan vaarallisiin käyttäytymismal-

leihin ennen kuin ne johtavat onnettomuuteen.

Tehokas turvallisuuden johtaminen voi perustua sekä reagoiviin että ennakoiviin mittareihin.

Ennakoivien mittareiden keskeinen haaste on niiden validiteetti eli kertovatko mittarit jotakin

turvallisuudesta ja sen kehittymisestä. (Uusitalo ym. 2009)

7

Oheisessa taulukossa (taulukko 1) on esitetty esimerkkejä työturvallisuuden tyypillisistä reagoi-

vista ja ennakoivista mittareista. (vrt. BS 8800, Henttonen 2000, Liuhamo & Santonen 2007)

REAGOIVA ENNAKOIVA

tapahtuneet tapaturmat turvallisuuskoulutusta saaneet

läheltä piti –tilanteet suoritetut riskiarvioinnit

sairauspoissaolot lakisääteisten vaatimusten täyttyminen

vaaralliset toimintatavat ylimmän johdon turvallisuuskierrokset

vaaralliset olosuhteet henkilöstön turvallisuusaloitteet

materiaalivahingot henkilöstön turvallisuusasenteet

tuotantohäiriöt työturvallisuusauditointien taajuus

asiakasreklamaatiot terveysseurantaraportit

viranomaisten kritiikki työpaikan altisteiden mittaukset

viranomaisten määräykset henkilösuojainten käyttö

työsuojelutoimikunnan kokoukset

TTT-henkilöstön raportit

Taulukko 1. Työturvallisuuden reagoivat ja ennakoivat mittarit.

2.2.2 Määrällinen ja laadullinen mittaaminen

Määrälliset eli kvantitatiiviset mittarit voidaan esittää lukuarvoina ja niitä voidaan siten helposti

vertailla keskenään. Laadulliset eli kvalitatiiviset mittarit ovat kuvauksia olosuhteista, toiminnas-

ta tai tilanteista, eikä niitä voida esittää lukuarvoina. Niitä ei siten pysty suhteuttamaan muihin

mittaustuloksiin. Oheisessa taulukossa (taulukko 2) on esitetty esimerkkejä työturvallisuuden

määrällisistä ja laadullisista mittareista. (vrt. BS 8800, Henttonen 2000, Liuhamo & Santonen

2007)

MÄÄRÄLLINEN LAADULLINEN

tapaturmat (taajuus, vakavuus, kust.) tapaturmien syyt

sairauspoissaolot (määrä, kustann.) sairauspoissaolojen syyt

työkyky (indeksi, kävelytesti, barom.) työilmapiiri

riskiarvioinnit asenteet

turvallisuuskoulutus sitoutuminen

työhygienia (melu ym.)

järjestys ja siisteys

Taulukko 2. Työturvallisuuden määrälliset ja laadulliset mittarit.

8

2.2.3 Objektiivinen ja subjektiivinen mittaaminen

Objektiivisessa mittaamisessa arvioijan oma näkemys ei pääse vaikuttamaan mittaustulokseen.

Subjektiivisen mittaamisen tulos voi vaihdella arvioijasta riippuen. Sekä objektiivinen että sub-

jektiivinen mittaaminen voi olla luonteeltaan laadullista tai määrällistä. Oheisessa taulukossa

(taulukko 3) on esitetty esimerkkejä työturvallisuuden objektiivisista ja subjektiivisista mittareis-

ta. (vrt. BS 8800, Henttonen 2000, Liuhamo & Santonen 2007)

OBJEKTIIVINEN – MÄÄRÄLLINEN SUBJEKTIIVINEN – MÄÄRÄLLINEN

vaarojen arvioinnit vaaratilanteet

tapaturma- ja sairauspoissaolot sisäiset katselmukset

työhygieeniset mittaukset asenne- ja työilmapiirikyselyt

menetelmäauditoinnit reklamaatiot

käyttäytymisen havainnointi sanktiot

OBJEKTIIVINEN – LAADULLINEN SUBJEKTIIVINEN – LAADULLINEN

tapaturmatutkimukset turvallisuuskierrokset

työpaikkaselvitykset työpaikkahavainnoinnit

turvallisuuskoulutuksen riittävyys viranomaisten lausunnot

Taulukko 3. Työturvallisuuden objektiiviset ja subjektiiviset mittarit.

2.3 Indikaattorijärjestelmä

Työturvallisuustoiminnan arvioinnissa suositellaan yleensä käytettäväksi sekä ennakoivaa että

jälkikäteen tapahtuvaa seurantaa. Näillä on toisiaan täydentävä rooli riskien arvioinnissa ja hal-

linnassa. Ennakoivien mittareiden avulla saadaan tietoa esimerkiksi siitä, noudatetaanko työtur-

vallisuusasioiden hallintaohjelmaa, toiminnallisia vaatimuksia sekä soveltuvia lakeja ja viran-

omaismääräyksiä. Näitä tietoja voidaan käyttää apuna parannettaessa toimintaa ja kehitettäessä

tehokkaampia riskinhallintakeinoja. (vrt. OHSAS 18001, BS 8800)

Jälkiseurantatiedon (reagoivien mittareiden) avulla seurataan onnettomuuksia, terveydentilan

huonontumista, vaarallisia olosuhteita, vaaratilanteita (mukaan lukien läheltä piti -tilanteet) ja

muuta näyttöä puutteellisesta työturvallisuustoiminnasta. Tämä auttaa tekemään arviointeja vaa-

ratilanteiden todennäköisyyksistä ja seurauksista sekä valitsemaan sopivia riskienhallintakeinoja.

Ajatuksena on, että näitä jälkiseurantatietoja käytetään pitkäjänteisesti hallintatoimenpiteiden

tehokkuuden seurantaan. (vrt. OHSAS 18001, BS 8800)

9

Toiminnan tason ennakoivassa ja reagoivassa mittaamisessa suositellaan käytettäväksi harkittua

yhdistelmää kaikista neljästä erilaisesta mittarityypistä: objektiivisista, subjektiivisista, määrälli-

sistä ja laadullisista. (vrt. BS 8800)

Seurattavien mittareiden valinta riippuu lopulta organisaation omista päämääristä. Mittariston

kehittämisessä on syytä lähteä yrityksen omista tarpeista, eikä mittaristoa kannata kopioida muil-

ta yrityksiltä. Mittaristoa voidaan kuitenkin vertailla muiden yritysten käyttämiin mittareihin,

jotta voidaan arvioida sen kattavuutta. (vrt. Henttonen 2000, BS 8800)

Mittaamisen lähtökohtana on yrityksen turvallisuustason arviointi esimerkiksi riskinarvioinnin

avulla. Lisäksi on huomioitava yrityksen sidosryhmien kuten henkilöstön, asiakkaiden, viran-

omaisten ja ympäristön asukkaiden mahdolliset tiedontarpeet. Mittareita kehitettäessä on hyvä

kartoittaa ensin normaalin toiminnan ohessa syntyviä dokumentteja ja tilastoja sekä arvioida nii-

den kehittämistarpeita ja soveltuvuutta turvallisuusmittareiksi. (vrt. Henttonen 2000)

Indikaattorijärjestelmän rakentamisen lähtökohtana on aina indikaattorijärjestelmän hyödyntämi-

sen ja toiminnan tavoitteiden määrittely. Eräs kahtiajako on se, onko indikaattorien tehtävänä

olemassa olevan turvallisuustason vai toimenpiteiden vaikuttavuuden seuranta. Turvallisuusta-

solla viitataan vallitsevan tilanteen kuvaukseen ja indikaattorien tehtävä on tällöin kertoa sys-

teemin nykytilasta ja kehitysnäkymistä. Vaikuttavuudella etsitään tietoa siitä, miten eri toiminta-

tavat turvallisuustasoon vaikuttavat ja mihin voidaan ylipäätänsä vaikuttaa. Vaikuttavuuden

seurannassa tähdätään selkeästi sellaisen tiedon tuottamiseen, joka auttaa suunnittelemaan uusia

toimenpiteitä. (Lonka, Gilbert & Hjelt 2004)

Suurin osa yleisesti kerättävistä tiedoista keskittyy juuri turvallisuustason monitorointiin

(esim. onnettomuuksien lukumäärä). Indikaattoriksi tällainen tieto muuttuu vasta sitten, kun

tilastotietoja käyttäen vedetään esimerkiksi johtopäätöksiä nykyisestä tilanteesta tai ennustetaan

tulevaisuutta. (Lonka, Gilbert & Hjelt 2004)

Indikaattorien tulkinnan ja vertailtavuuden parantamiseksi on myös tärkeää, että pyritään

käyttämään suhteutettuja indikaattoreita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että onnettomuuksien

määrä on suhteutettu esimerkiksi työntekijämäärään tai tuotannon määrään. Yleisesti indikaatto-

reita, joita ei ole suhteutettu ei pitäisi käyttää vertailuun. (vrt. Lonka, Gilbert & Hjelt 2004)

Yksittäinen indikaattori on harvoin päätöksentekijälle riittävä. Indikaattoreita on valittava

10

suurempi joukko monimutkaisen systeemin ymmärtämiseksi. Joukko indikaattoreita yhdessä

muodostaa systemaattisen indikaattorijärjestelmän, joka kattaa myös toiminnot liittyen indikaat-

toritiedon keruuseen ja hyödyntämiseen. Indikaattorijärjestelmä on hyödyllinen

päätöksenteon tuki, mikäli se on selkeästi kytketty laajempaan turvallisuuden seuranta- ja

hallintajärjestelmään. Turvallisuuden seurantajärjestelmillä tarkoitetaan toimintoja, joilla

kerätään seurantatietoa turvallisuudesta (esimerkiksi indikaattorijärjestelmän tuottamaa tietoa)

ja hyödynnetään tätä tietoa turvallisuutta parantavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi ja

vaikutusten arvioimiseksi. Turvallisuuden hallintajärjestelmällä viitataan laajempaan kokonai-

suuteen, joka kattaa edellisten lisäksi myös erilaisten toimenpiteiden toteutuksen. Tämä kokonai-

suus on kuvattu alla olevassa kuviossa 1. (Lonka, Gilbert & Hjelt 2004)

Kuvio 1. Turvallisuuden indikaattorijärjestelmän kokonaisuus

11

3 Työturvallisuuden ennakoiva kehittäminen

3.1 Vaaratekijöiden tunnistaminen

3.1.1 Vaarojen arviointi

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistetta-

va työstä ja työympäristöstä työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle aiheutuvat haitta- ja vaa-

ratekijät sekä poistettava ne, mikäli mahdollista. (Työturvallisuuslaki, soveltamisopas)

Käytännössä kaikkia vaara- ja haittatekijöitä ei voida poistaa, joten työnantajan on arvioitava jäl-

jelle jääneen haitan tai vaaran merkitys työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle. Järjestelmälli-

syys tarkoittaa menetelmää, joka voidaan toistaa sen arvioimiseksi, onko työpaikka kehittynyt.

(Työturvallisuuslaki, soveltamisopas)

Arvioinnin seurauksena työnantajan on alennettava riskit sille tasolle, että lain ja säännösten

edellyttämät vähimmäisvaatimukset täyttyvät ja että työntekijän turvallisuus ja terveys vaarantu-

vat mahdollisimman vähän. Selvitys ja arviointi on tarkistettava olosuhteiden olennaisesti muut-

tuessa, jos muutosten voidaan olettaa vaikuttavan selvityksen ja arvioinnin tulokseen. (Työtur-

vallisuuslaki, soveltamisopas)

Muutoinkin tulee huolehtia siitä, että selvitys ja arviointi ovat ajan tasalla, mikä osaltaan koros-

taa toiminnan jatkuvuutta ja prosessinomaisuutta. Kertaluonteinen vaarojen tunnistaminen ja ar-

viointi ei riitä, vaan toiminnan on oltava jatkuvaa ja järjestelmällistä. (Työturvallisuuslaki, sovel-

tamisopas)

Vaarojen selvitys ja arviointi voivat sisältyä johonkin muuhun työpaikalla tehtävään asiakirjaan

tai olla sen osa. (Työturvallisuuslaki, soveltamisopas)

3.1.2 Vaaratilanneraportointi

Vaaratilanteella tarkoitetaan epätavallista tai odottamatonta tapahtumaa, josta voi seurata louk-

kaantuminen, omaisuuden merkittävä vahingoittuminen, vahinkoa ympäristölle tai merkittävä

prosessihäiriö. Vaaratilanteet jaetaan onnettomuuksiin ja läheltä piti -tilanteisiin sen mukaan,

toteutuuko haitallinen seuraus vai ei. Onnettomuudessa tämä seuraus, kuten loukkaantuminen,

12

toteutuu. Läheltä piti -tilanteessa vahingolta vältytään täpärästi, mutta toisenlaisten olosuhteiden

vallitessa vahinko olisi todennäköisesti tapahtunut. (vrt. Lanne ym. 2008)

Vaaratilanteen syntyyn vaikuttavat tilannetta edeltäneen toiminnan ja tapahtumahetken olosuh-

teiden lisäksi erilaiset organisaation yleiseen toimintaan liittyvät tekijät.

Vaaratilanneraportoinnilla tarkoitetaan systemaattista menettelytapaa työpaikalla havaittujen

vaaratilanteiden ilmoittamiseen ja käsittelyyn sekä vaaratilanteista saadun tiedon hyödyntämistä

organisaatiossa. (Lanne ym. 2008)

Vaaratilanteiden raportoinnin tarkoituksena on tuottaa organisaatiolle tietoa erilaisista turvalli-

suutta uhkaavista tapahtumista ja auttaa näin oppimaan virheistä. Saatava tieto voi liittyä tapah-

tumien tai niiden taustalla olevien tekijöiden yleisyyteen sekä tapahtuman kehittymis- ja

seurausketjuihin. Vaaratilanneraportointi auttaa organisaatiota myös ylläpitämään tietoisuutta

toimintaan liittyvistä riskeistä. (Lanne ym. 2008)

Eri tutkimuksissa on havaittu, että läheltä piti -tilanteista ilmoittamisen lisääntyessä organisaati-

on tapaturmataajuus laskee. Tällöin ongelmista saadaan ajoissa tietoa ja tilanne ehditään korjata

ennen kuin vahinkoja aiheuttavia onnettomuuksia sattuu. Yleensä vaaratilanneraportoinnin ta-

voitteena onkin kerätä mahdollisimman paljon ilmoituksia läheltä piti -tilanteista ja turvallisuus-

poikkeamista. Toisaalta pelkkä ilmoitusten määrä ei riitä raportoinnin tavoitteeksi, vaan myös

ilmoitusten sisältö, tilanteiden huolellinen analysointi sekä tiedon hyödyntäminen vaikuttavat

tilanteista oppimiseen ja turvallisuuden parantamiseen. (Lanne ym. 2008)

3.2 Resilienssi

3.2.1 Resilienssi käsitteenä

Aivan viime vuosina turvallisuuden tutkimuksessa ovat nousseet esiin käsitteet resilienssi ja resi-

lientit organisaatiot. Resilienssi -termiä on käytetty ekologiassa kuvaamaan eräänlaista selviyty-

miskykyä: kykyä selvitä suuresta muutoksesta, sopeutua muuttuviin oloihin ja kehittää uusia ta-

poja menestyä. Turvallisuuden tutkimuksessa resilientiksi on alettu kutsua organisaatiota, järjes-

telmää tai yksilöä, jolla on turvallisuuteen liittyen kykyä ennakoida, tarkkailla, reagoida ja oppia.

Resilientti turvallisuuden johtaminen pyrkii osittain kritisoimaan ja muuttamaan vanhaa turvalli-

suusajattelua ja -käytäntöjä. Se voidaan nähdä uutena tapana ajatella turvallisuutta. Siinä missä

perinteinen lähestymistapa perustuu puutteiden korjaamiseen ja korostaa virheiden rekisteröintiä

13

sekä todennäköisyyksien laskentaa, resilienssissä etsitään keinoja laajentaa organisaation kykyä

luoda prosesseja, jotka ovat turvallisia, mutta joustavia. Taustalla on ajatus, että monimutkaistu-

va toimintaympäristö ja organisaatioihin kohdistuvat taloudelliset paineet edellyttävät näiltä jat-

kuvaa sopeutumista. Onnistuminen turvallisuuden hallinnassa edellyttää tällöin kykyä ennakoida

muuttuvaa riskiä ennen kuin vahinko sattuu sekä mahdollisuutta reagoida muuttuneeseen riskiin

joustavasti. Resilientin turvallisuuden johtamisen näkemyksen mukaan vaaratilanteessa tai on-

nettomuudessa on yksinkertaistettuna kyse tämän ennakointikyvyn puutteesta joko tilapäisesti tai

pysyvästi.

Jos resilienssi tarkoittaisi vain vastoinkäymisistä selviämistä, se ei olisi hyödyllinen käsite tur-

vallisuuden parantamisessa. Keskeistä on sopeutuminen ja joustavuus. Resilienssi voidaan nähdä

organisaation kyvyksi toimia lähellä aluetta, jossa onnettomuuksia sattuu, kuitenkaan ajautumat-

ta tälle vaaralliselle alueelle. Tätä varten tarvitaan tarkka tieto siitä, missä organisaation toiminta

on suhteessa vaara-alueeseen sekä nopeaa ja tehokasta reagointia, kun havaitaan merkkejä vaara-

alueen lähestymisestä. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

Turvallisuus on pohjimmiltaan sitä, mitä jokin sosiotekninen järjestelmä tekee – ei niinkään siitä

millainen se on tai mitä resursseja sillä on. Turvallisuus ei ole järjestelmän sisäänrakennettu omi-

naisuus siinä mielessä, että kerran luotu turvallisuus olisi pysyvää, vaan sitä luonnehtii järjestel-

män kulloinenkin suoritustaso, se mitä järjestelmä tuottaa. Ennakoiva ja joustava turvallisuuden

johtaminen edellyttääkin organisaation kaikilta tasoilta jatkuvaa (vrt. Uusitalo ym. 2009)

ennakointia – tietoa siitä, mitä odottaa; mahdollisia uhkia, häiriöitä ja epävarmuutta aihe-

uttavia tekijöitä

tarkkaavaisuutta – riskien jatkuvaa ja kehittyvää tarkkailua

varautumista – kykyä tehokkaasti ja joustavasti vastata tavanomaisiin ja yllättäviin uhkiin

Resilienssilähestymistavan otollisimmaksi sovellusalueeksi on nähty toisaalta turvallisuuden joh-

tamisessa edistykselliset toimialat ja toisaalta toimialat, joissa tavanomaiset menetelmät eivät

näytä tuovan tuloksia. Tyypillisiä turvallisuuden johtamisessa edistyksellisiä toimialoja ovat tur-

vallisuuskriittiset alat kuten ydinvoima ja lentoliikenne. Niissä turvallisuuden tunnusluvut ovat jo

hyvällä tasolla ja uudet parannukset vaativat uutta lähestymistapaa. Joillakin toimialoilla turvalli-

suuden tunnusluvut kuten tapaturmien lukumäärä näyttävät keskimääräistä huonommilta, mitä

saatetaan perustella toimialan luonteella. Kuitenkin esimerkiksi rakennusalalla on esimerkkejä

kohteista ja toimijoista, jotka ovat päässeet turvallisuudessa hyvälle tasolle. Verkostomaisen

14

toiminnan ja monitoimijaympäristöjen voidaan ajatella monimutkaisina sosioteknisinä järjestel-

minä olevan ennakoivan turvallisuuden johtamisen omimpia kohteita (vrt. Uusitalo ym. 2009)

3.2.2 Varhainen ja joustava reagointi

Resilientissä toiminnassa pyritään varhaiseen ja joustavaan reagointiin. Varhaisen ja joustavan

reagoinnin kannalta keskeistä on se, miten varhaisessa vaiheessa vaaratilanteisiin johtavia teki-

jöitä voidaan tunnistaa. Vaaratilanteen kehittymisvaiheet voidaan jakaa varhaisiin muutoksiin ja

poikkeamiin sekä varsinaisen vaaratilanteen kehitysvaiheisiin. Lisäksi vaaratilanteen kehittymi-

seen vaikuttavat erilaiset olosuhdetekijät. Yhtenä olosuhdetekijänä voidaan tuoda esiin yritykses-

sä vallitseva turvallisuuskulttuuri. Vaaratilanteen vaiheet on kuvattu oheisessa kuviossa 2.

Kuvio 2. Vaaratilanteen vaiheet resilienssilähestymistavan mukaan.

Siinä missä perinteisessä riskinarvioinnissa pyritään ennakoimaan vaaratilanteita, resilientisti

toimiva organisaatio pyrkii ennakoimaan niitä muutoksia, joihin liittyy riskin todennäköisyyden

kasvua. Tutkimusten mukaan yrityksillä ei yleensä ole riittävästi keinoja varhaisten muutosten

tai vaaratilanteiden kehittymisen tunnistamiseen. Varhaisten muutosten tunnistaminen on kuiten-

kin tärkeää, sillä silloin on vielä aikaa reagoida. Kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin ei tällöin tar-

vitse olla valmista toimintamallia. Riittää, kun vaaratilanteeseen johtava prosessi saadaan kat-

kaistua, sillä sen jälkeen on käytettävissä aikaa löytää turvallisempi ratkaisu (vrt. Uusitalo ym.

2009)

Resilientti toiminta vaatii yritykseltä riittävää tietoa ja ymmärrystä toimintaprosesseista. Enna-

kointia auttaa, mikäli hyödynnettävissä on tietoa vaaratilanteista ja niihin johtaneista syistä muis-

ta vertailukelpoisista organisaatioista tai -toiminnoista. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

Resilienssin peruskysymys on, millaiset mahdollisuudet organisaatiolla on selvitä toimintakykyi-

senä sen toimintaan vaikuttavien tekijöiden vaihdellessa joskus yllätyksellisestikin. Tämä riippuu

siitä, miten organisaatio on varautunut erilaisten tekijöiden vaihteluun. Organisaatiolla ja siihen

kuuluvilla henkilöillä on yleensä eri tehtäviin omat toimintamallinsa, joiden mukaan tehtävä on

15

tarkoitus normaalitilanteessa toteuttaa. Resilienssimielessä ennakointi tarkoittaa, että (Uusitalo

ym. 2009)

ymmärretään, että voi sattua jotakin, joka vaatii poikkeamista normaalista toimintamallis-

ta ja

tunnistetaan ennakolta ainakin jollakin tasolla, mitä poikkeavaa voi sattua

Ennakointi edellyttää organisaatiolta kykyä, halua ja mahdollisuutta.

3.2.3 Ennakointikyky

Ennakointikykyyn vaikuttavat käytössä olevat menettelytavat, työvälineet ja osaaminen. Vaaroi-

hin liittyvää ennakointikykyä on erilaisissa organisaatioissa pyritty lisäämään kehittämällä, kou-

luttamalla ja ottamalla käyttöön muun muassa erilaisia riskinarviointimenetelmiä ja -välineitä.

Esimerkiksi rakennusteollisuuden yrityksissä riskinarvioinnit on kytketty suunnittelun eri tasoille

ja vaiheisiin aina tarjoussuunnittelusta työtehtävän toteutussuunnitteluun asti. Ennakointikykyä

kehitetään myös levittämällä tietoa ja analysoimalla sattuneita tapauksia, esimerkiksi vaaratilan-

teita ja työtapaturmia. Aktiivisen tiedottamisen lisäksi joissakin organisaatioissa esimerkiksi vaa-

ratilanneilmoitukset ovat tietojärjestelmän kautta vapaasti koko henkilöstön tarkasteltavissa.

Myös tiettyjen auditointi- ja mittausmenettelyiden, kuten esimerkiksi TR-mittauksen ja ”safety

walkien” rakentaminen on ennakointia ja niiden käyttö kehittää sekä niiden toteuttajien että koh-

teessa toimijoiden ennakointikykyä kohdistamalla huomiota asioihin, joiden osalta poikkeamat

ovat merkittäviä. (Uusitalo ym. 2009)

Keskeistä ennakointikyvyn rakentamisessa on koko henkilöstön saaminen mukaan ennakointi-

toimintaan. Organisaation asiantuntijoiden tehtävänä on hankkia tietoa ja välineitä sekä toimia

aktiivisessa vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa. Ennakointikykyä edesauttaa ennakoinnin

sisällyttäminen päivittäiseen toimintaan, esimerkiksi toistuviin suunnittelutoimenpiteisiin ja pa-

lavereihin. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

3.2.4 Ennakointihalu

Halu ennakoida vaaroja rakentuu kahdesta osatekijästä. Ensinnäkin henkilöstön on koettava tar-

peelliseksi tehdä töitä turvallisuuden eteen ylipäätään ja toiseksi henkilöstön on koettava tarpeel-

liseksi erityisesti tunnistaa vaaroja ennakolta sekä varautua niihin. Kyse on siis asenteesta ja si-

toutumisesta. Näihin on perinteisesti pyritty vaikuttamaan erilaisilla kampanjoilla, palkitsemisel-

la ja aktiivisella esimiestyöllä. Henkilöstön asenneilmapiiriä on pystytty muuttamaan turvalli-

suusmyönteisemmäksi siirtymällä määräys- ja valvontakäytännöistä pitkäjänteiseen, näkyvään

16

työhön turvallisuuden varmistamiseksi. Riskien arvioinnin sisällyttämisellä päivittäisen toimin-

nan luonnolliseksi osaksi ja sen säännöllisellä kouluttamisella on pystytty kyvykkyyden lisään-

tymisen ohella kehittämään ennakointitoiminnan arvoa henkilöstön silmissä. Aktiivisen esimies-

työn merkitystä ei voi korostaa liikaa. Myös esimiehet tarvitsevat koulutusta. Ylimmän johdon

näkyvä esiintyminen turvallisuuden puolesta ja osallistuminen omalta osaltaan toimintaan lisää

sen arvoa työyhteisössä. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

Tavoitteilla ja niiden määrätietoisella tavoittelulla on myös merkitystä. Esimerkkinä tästä voi-

daan mainita nolla tapaturmaa -ajattelu. Nimensä mukaisesti se lähtee siitä, että jokainen tapa-

turma on estettävissä. Nolla tapaturmaa -foorumi on suomalaisten työpaikkojen vapaaehtoisesti

muodostama verkosto, joka kokoaa yhteen työturvallisuuden kehittämisestä ja nolla tapaturmaa-

ajattelusta kiinnostuneita yrityksiä. (www.nollatapaturmaa-foorumi.fi)

Mikäli toimijan asiakas, esimerkiksi rakennuttaja tai palvelun tilaaja, on itse aktiivinen turvalli-

suuden kehittämisessä, se monesti edellyttää tiettyjä toimintamalleja myös toimittajiltaan. Edis-

tykselliset organisaatiot pystyvät tällä tavalla ohjaamaan turvallisuuden arvostusta koko hankin-

taketjussa.

Ennakointitoiminnan tulokset eivät useinkaan ole samalla tavalla konkreettisia kuin muun ”tuot-

tavaksi” koetun työn tulokset. Ennakointiin uhrattu aika ja raha koetaan helposti organisaation ja

yksilön tasolla turhaksi. Ennakointitoiminnan arvostusta onkin syytä rakentaa ennen kaikkea

tuomalla esiin ennakointitoiminnan hyötyjä ja tuloksia. (Uusitalo ym. 2009)

3.2.5 Ennakointimahdollisuus

Ennakointimahdollisuus tarkoittaa sitä, että ennakointitoiminnalle on olemassa resurssit ja toi-

saalta ennakoitavat asiat kohteessa ovat ennakoitavissa. (Uusitalo ym. 2009) Resursointi riippuu

pitkälti siitä, miten tärkeänä ennakointi kussakin organisaatiossa nähdään. Kannustetaanko hen-

kilöstöä käyttämään aikaa ennakoivaan vaarojen arviointiin? Vaatiiko esimiestaso aktiivisesti

näyttöä siitä, mitä ennakoivia toimenpiteitä on suoritettu?

Ennakoitavien asioiden ennakoitavuus käytännössä on mielenkiintoinen kysymys. Toimintaym-

päristö saattaa olla jatkuvassa muutoksessa. Esimerkiksi rakennustyömaa muuttuu koko ajan.

Myös henkilöstön osaamistason vaihtelu, tuotantoprosessin vaikea hallittavuus tai muiden toimi-

joiden toiminta esimerkiksi niin sanotuilla yhteisillä työpaikoilla tekevät ennakoinnista ajoittain

haasteellista.

17

Resilienssin kannalta oleellista ennakoinnissa on tunnistaa se, mitä pitäisi ennakoida – mikä on

kriittistä, millä tasolla vaihtelua voidaan ennustaa ja miten vaihtelua mahdollisesti voidaan halli-

ta. Esimerkiksi tuotannollisessa toiminnassa raaka-aineen laadun vaihtelua pyritään hallitsemaan

siten, että raaka-aineelle on määritelty hyväksymiskriteerit. Näistä poikkeavaa raaka-ainetta han-

kitaan vain, jos siitä on ennakkoon neuvoteltu tuotannon kanssa. Henkilöturvallisuudessa monia

vaaroja on vaikea kokonaan ennustaa tai poistaa. Esimerkiksi hyvinkin hallitulla rakennustyö-

maalla saattaa pudota tai lentää esineitä. Henkilökohtaiset suojavälineet ja varovaisuus ovat siis

kaikesta huolimatta tarpeen. Uusi työtehtävä voi vaatia sen arviointia kokeneiden työntekijöiden

kanssa. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

3.2.6 Tarkkailu

Tarkkailulla tarkoitetaan sitä, että organisaation toiminnasta ja toimintaympäristöstä pyritään ha-

vaitsemaan asioita tai kehityssuuntia, joihin tulisi reagoida vahinkojen välttämiseksi. (vrt. Uusi-

talo ym. 2009) Eri organisaatiot käyttävät monia erilaisia menettelytapoja turvallisuustason ja

sen kehityksen seurantaan. Näitä ovat esimerkiksi

tapaturmien, vaaratilanneilmoitusten ja turvallisuushavaintojen seuranta – määrät, taajuu-

det, tyypit, tutkinnat, tiedottaminen sekä käsittely esimerkiksi johtoryhmissä

turvallisuustarkastukset, TR-mittaukset, järjestys- ja siisteystarkastukset, havainnointi- ja

palautemenettelyt, tiedottaminen sekä käsittely esimerkiksi johtoryhmissä

melun sekä myrkyllisten ja altistavien aineiden pitoisuuksien mittaukset

terveystarkastukset

työtyytyväisyyskyselyt

turvallisuustoiminnan (kokoukset, koulutukset, turvallisuuskeskustelut, ”safety walkit”)

toimenpiteiden ja kustannusten seuranta

organisaation eri osien toimintatapojen vertailu, benchmarking ja parhaiden käytäntöjen

tunnistaminen

nimetyt turvallisuus- ja laatuhenkilöt, joiden tehtäviin kuuluu seurata tilannetta

Edellä kuvatuilla menettelytavoilla toimintaympäristöstä löydetään asioita, joita parantamalla

voidaan parantaa turvallisuutta. Samalla kuitenkin kehitetään myös toimintaan osallistuvien hen-

kilökohtaista tarkkailukykyä eli kykyä tunnistaa ja välttää työhön liittyviä vaaroja. (vrt. Uusitalo

ym. 2009)

18

3.2.7 Reagointivalmius

Reagointivalmiudella tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan kykyä selvitä nopeasti kehittyvistä on-

gelmatilanteista mahdollisimman vähillä vahingoilla. Kehitettäessä ennakoivaa organisaatiota

reagointivalmius voidaan kuitenkin nähdä laajemmin valmiutena kehittää ratkaisuja turvallisuu-

den tunnistettuihin kehittämistarpeisiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaaratilannetiedon kerää-

minen. Tietoa kyllä kerätään yleisesti, mutta tiedon käsittelyssä ja hyödyntämisessä on monesti

kehitettävää. (vrt. Uusitalo ym. 2009)

Nopeasti syntyvissä tilanteissa reagointikykyyn vaikuttavat merkittävästi ennakkoon suunnitellut

ja harjoitellut toimintamallit sekä toimintaan varatut resurssit. Tärkeää on myös tilanteen ymmär-

täminen – missä vaiheessa vaarallisella kehityspolulla ollaan ja mitä tilanteessa pitäisi tehdä.

Useat vaihtoehtoiset toimintamallit ja kyky poiketa normaalista toiminnasta mahdollistavat tilan-

teen mukaisen joustavan toiminnan. Kokemus kerryttää toimintamalleja ja tuo usein tiettyä rau-

hallisuutta toimimiseen poikkeuksellisissa tilanteissa.

3.3 Turvallisuuskulttuuri

3.3.1 Turvallisuuskulttuuri käsitteenä

Turvallisuuskulttuuri terminä syntyi Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tutkinnan yhtey-

dessä. Ydinturvallisuuden ohella turvallisuuskulttuuri on ollut tunnettu myös ilmailussa, jossa on

oltu pitkään kiinnostuneita esimerkiksi lentoyhtiöiden ja ohjaamomiehistöjen toimintakulttuu-

reista. Tsernobylin onnettomuuden keskeinen opetus oli, että järjestelmän turvallisuutta ei voida

varmistaa pelkästään teknisten järjestelmien ja normien kautta, vaan ihmisten toiminnalla on

lopputuloksen kannalta ratkaisevan tärkeä merkitys. Niin sanottua inhimillistä tekijää on perin-

teisesti käytetty selittäjänä onnettomuuksien tapahtumiselle. Tähän selitykseen ei enää tyydytä,

vaan inhimillinen tekijä nähdään vasta lähtökohtana onnettomuuden todellisten syiden selvittä-

miselle. Olisiko onnettomuus ollut estettävissä? Miten? Miksi sitä ei estetty? (vrt. Kuusisto &

Ruuhilehto 1998)

Ihmisten sitoutuminen, asenteet ja riskien hahmottaminen ovat tärkeitä tekijöitä turvallisuuden

varmistamisessa. Taustalla vaikuttaa yrityksessä vallitseva kulttuuri. Yritys- ja organisaatiokult-

tuuri määritellään tavallisesti niiksi organisaatiossa yhteisesti omaksutuiksi arvoiksi, uskomuk-

siksi, oletuksiksi ja normeiksi, jotka ylläpitävät organisaation kiinteyttä. Vastaavasti turvalli-

suuskulttuuri voidaan määritellä ”meidän tavaksemme toimia” turvallisuusasioissa. Turvalli-

19

suuskulttuuri muodostuu yhteisöjen, organisaatioiden ja yksilöiden näkyvästä toiminnasta turval-

lisuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä tätä toimintaa ohjaavista arvoista, asenteista ja

uskomuksista.

Teoreettisista määritelmistä ei ole paljoa apua käytännön kehittämistoimenpiteille. Turvallisuus-

kulttuuri -käsitteen sisältö on jäänyt usein epämääräiseksi samalla, kun sitä on alettu käyttää

yleisesti uusien turvallisuuden johtamisen suuntausten iskulauseena. Turvallisuuskulttuurille ase-

tetaan suuria odotuksia: ”onnettomuudet johtuvat turvallisuuskulttuurin puutteesta.” Turvalli-

suuskulttuurista haetaan selittäjää, kun muuta selitystä ei löydetä. Ratkaisun odotetaan löytyvän

ihmisten asenteiden ja motivaation kehittämisestä turvallisuusmyönteisemmiksi. Turvallisuus-

kulttuuri ei kuitenkaan synny tyhjästä, eikä se ole muusta toiminnasta irrallinen asia.

Johto tarvitsee konkreettisia indikaattoreita turvallisuuskulttuurikäsitteelle. Turvallisuuskulttuu-

riin liittyvät myös näkyvät toimintatavat kuten turvallisuuspolitiikka ja sitä toteuttava järjestel-

mä, turvallisuusviestintä sekä auditoinnit. Turvallisuusjohtamisjärjestelmän (safety management

system) välittämiä visioita turvallisuudesta ylläpidetään ja vahvistetaan johtamisella (safety lea-

dership).

Hyvän turvallisuuskulttuurin on esitetty rakentuvan seuraavassa luetelluista osa-alueista, joiden

olemassaolo toimii samalla indikaattorina turvallisuuskulttuurin tilasta (vrt. Kuusisto & Ruuhi-

lehto 1998):

1. Organisaatiolla on turvallisuuspolitiikka.

2. Turvallisuuspolitiikkaan perustuva toimintasuunnitelma integroi turvallisuuden kaikkeen

organisaation toimintaan.

3. Ylin johto johtaa turvallisuutta (”safety leadership”) – organisaation eri tehtäväalueita ja

tasoja vaaditaan laatimaan tavoitteet ja toimintasuunnitelmat, joissa turvallisuus on huo-

mioitu, suunnitelmien toteutumista valvotaan säännöllisesti ja henkilöstöä informoidaan

meneillään olevista asioista.

4. Henkilöstö on koulutettu – esimiehet ovat saaneet koulutusta turvallisuuden johtamiseen

ja työntekijät on koulutettu sekä perehdytetty työhönsä (työ- ja turvallisuusohjeet).

5. Organisaatiossa on toimiva järjestelmä, jolla voidaan tunnistaa ja arvioida esiintyvät ris-

kit sekä toteuttaa tarvittavat toimenpiteet riskin poistamiseksi tai pienentämiseksi ja toi-

menpiteiden vaikuttavuuden seuraamiseksi.

6. Tapaturmat ja onnettomuudet tutkitaan siten, että tutkinta ulottuu myös piileviin organi-

satorisiin syytekijöihin ja että tutkinnasta saatava oppi leviää organisaatiossa.

20

7. Organisaatiossa on järjestetty tehokas toteutettujen toimenpiteiden vaikuttavuuden seu-

ranta sekä tiedonvälitys vaaratilanteiden ja epäkohtien korjaamista sekä työolojen yleistä

kehittämistä varten siten, että tieto välittyy organisaatiossa sekä pysty- että vaakasuun-

nassa.

8. Turvallisuuden johtamisjärjestelmän toimintaa arvioidaan säännöllisesti, havaittuihin ke-

hittämiskohteisiin osoitetaan tarvittavat resurssit ja kehittämistoimenpiteet toteutetaan.

9. Organisaatiossa on hyvä turvallisuusilmapiiri mitattuna henkilöstön havainnoilla turvalli-

suusasioiden hoitamisesta organisaatiossa ja asennoitumisella turvallisuuteen. Turvalli-

suusilmapiiri kuvaa henkilöstön näkemyksiä organisaatiossa toteutettavan turvallisuus-

toiminnan tehokkuudesta. Hyvää turvallisuuskulttuuria osoittaa jo se, että organisaatiossa

halutaan selvittää, millaisia henkilöstön käsitykset työhön ja turvallisuuteen liittyvistä

asioista ovat. Vielä parempaa turvallisuuskulttuuria osoittaa se, että toiminnan suunnitte-

lussa otetaan huomioon selvitetyt käsitykset.

10. Henkilöstö ottaa päivittäisessä toiminnassaan huomioon turvallisuuden ja osoittaa sitou-

tuneensa turvallisuuden edistämiseen suunnittelemalla työnsä turvallisen suorittamisen,

tekemällä työnsä turvallisella tavalla ja toimimalla aloitteellisesti turvallisuutta vaaranta-

vien tekijöiden havaitsemiseksi sekä poistamiseksi.

3.3.2 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri

Monet turvallisuuskulttuurit ovat jälkikäteen reagoivia ”tulipalojen sammuttajia,” jolloin vasta

vakava onnettomuus käynnistää toimenpiteet. Ennakoivalle turvallisuuskulttuurille on sen sijaan

ominaista keskittyminen prosessiin, jolla hyvä turvallisuustaso saavutetaan. Tällaiselle organi-

saatiolle tuloksen mittaaminen jälkikäteen esimerkiksi tapaturmien lukumääränä ei enää riitä.

Oheisessa kuviossa (kuvio 3) on kuvattu perinteisen jälkikäteen reagoivan ja ennakoivan turval-

lisuuskulttuurin eroja (Ruuhilehto & Vilppola 2000)

21

Kuvio 3. Jälkikäteen reagoivan ja ennakoivan turvallisuuskulttuurin eroja.

22

4 Ennakoinnin kehittäminen Securitas Oy:ssä (luku 4 poistettu jul-kisesta versiosta)

4.1 Securitas lyhyesti

4.2 Työturvallisuus Securitas Oy:ssä

4.2.1 Lähtökohdat

4.2.2 Pääperiaatteet

4.3 Työturvallisuuden ohjauksen käytäntöjä

4.3.1 Mittarit ja tarkkailu

4.3.2 Vaarojen arvioinnit

4.3.3 Läheltä piti -ilmoituskäytäntö

4.3.5 Koulutus ja perehdytys

4.3.6 Turvallisuuskulttuuri

4.4 Pohdintaa ja parannusehdotuksia

4.4.1 Ennakointikyvyn lisääminen

4.4.2 Ennakointihalun lisääminen

4.4.3 Ennakointimahdollisuuksien lisääminen

4.4.4 Turvallisuuskulttuurin kehittäminen

23

5 Yhteenveto

Organisaatiot ovat siirtymässä perinteisestä jälkikäteen reagoivasta työturvallisuuskulttuurista

kohti ennakoivaa kulttuuria, jossa pyritään aktiivisesti vaikuttamaan ei-toivottuihin tapahtumiin

jo ennen niiden realisoitumista. Monimutkaistuva toimintaympäristö ja organisaatioihin kohdis-

tuvat taloudelliset paineet edellyttävät niiltä jatkuvaa sopeutumista, joustavuutta ja reagointiky-

kyä. Resilienssiajattelu tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia muovattaessa toimintamalleja, joilla

vastataan nykyaikaisen toimintaympäristön haasteisiin.

Securitas on vielä selkeästi enemmän jälkikäteen reagoiva kuin ennakoiva organisaatio. Turvalli-

suuspalvelutoimialalla toiminnan vaarallisuus on ehkä jossain määrin opittu näkemään toimialan

ominaispiirteenä – väkivalta lisääntyy ja väkivallasta seuraa tietty määrä tapaturmia. Myös toi-

minta erittäin vaihtelevissa olosuhteissa ja toimintaympäristöissä maantieteellisesti hajallaan ole-

vissa lukemattomissa työpisteissä, jotka sijaitsevat jonkun muun tiloissa, nähdään aiheellisesti

haasteena työturvallisuuden johtamiseen.

Toisaalta – juuri tällaisella haasteellisella toimialalla uudesta ennakoivasta lähestymistavasta

voisi löytää aineksia toiminnan kehittämiseen seuraavalle tasolle. Esimerkiksi rakennustoimialal-

la tässä on onnistuttu, miksei myös turvallisuudessa? Asiaa kannattaa tutkia lähemmin.

24

LÄHTEET

ULKOISET LÄHTEET

BS 8800:fi. Ohje työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmistä. 1998. Suomen standardisoi-

misliitto SFS.

Henttonen, T. 2000. Turvallisuuden mittaaminen. Ideoita turvallisuustason seurantaan. TUKES-

julkaisu 1/2000.

Kuusisto, A., Ruuhilehto, K. 1998. Turvallisuuskulttuuri – mitä se on? VTT Valmistustekniikka

raportti VALC442.

Lanne, M., Murtonen, M., Nissilä, M., Ruuhilehto, K., Virolainen, K. 2008. Opas vaaratilanne-

raportoinnin kehittämiseen ja arviointiin. Työsuojelujulkaisuja 84. Työsuojeluhallinto.

Leino, T., Selin, R. 2008. Vartija vaarassa – uhka- ja väkivaltatilanteiden analysointimenetelmä.

Työterveyslaitos.

Liuhamo, M., Santonen, M. 2007. Turvallisuuskymppi. Työturvallisuuskeskus.

Lonka, H., Gilbert, Y., Hjelt, M. 2004. Turvallisuuden mittaaminen neljässä Euroopan maassa

ja Kanadassa. TUKES-julkaisu 9/2004. Turvatekniikan keskus.

Lusa, S., Louhevaara, V. 2004. Turvakirja. Terveyden ja työkyvyn edistäminen turvallisuusam-

mateissa 1999-2003. Työ ja ihminen Tutkimusraportti 23. Työterveyslaitos.

OHSAS 18001:fi. Standardi sähköisessä muodossa. Suomen standardoimisliitto SFS.

Ruuhilehto, K., Vilppola, K. 2000. Turvallisuuskulttuuri ja kulttuurin edistäminen yrityksessä.

TUKES-julkaisu 1/2000.

Uusitalo, T., Heikkilä, J., Rantanen, E., Lappalainen, J., Liuhamo, M., Palukka, P., Hämäläinen,

P. 2009. Ennakoiva ja joustava turvallisuuden johtaminen. Resilienssi Suomessa VTT tutkimus-

raportti VTT-R-09394-09.

25

Työturvallisuuslaki. Soveltamisopas. 2003. Työterveyslaitos.

www. nollatapaturmaa-foorumi.fi

SISÄISET LÄHTEET

Haastattelut, Securitas Oy

Turvallisuus- ja työsuojelupäällikkö Kari Holmström

Henkilöstöpäällikkö Vesa Perkiö

Securitas Oy:n sisäiset ohjeet

Securitas Oy:n väkivalta-, voimankäyttö- ja tapaturmatilastot