tehnyt a.kiwi

Seitsemänveljestä.Kertomus,

A. Kiwi.Tehnyt

8.wihko. hintaso^v^ö>vei<.i«.^^l.H,^^;.

ZSY

Yhdeksäs luku(jatkoa)

amu oli kaunis, sen taiwas sini-senä, kirkkaana kaarteli, ja met-sissä ympärillä kuului raikkaankoillisen kohina. Lihapatansawaiheilla oljenteliwat weljekset;mikä istui kannon päässä, mikäahon kuiwalla kamaralla, naut-tien runsasta aamullistansa.

Siinämyöskoiratkin, rehoittaen mahoillansa,hil-loiwat härjän saartuwallista, woimakasta lihaa.Kaikkein kaswoilla näkyi hilpeys ja jykewä rauha.

Himo. Kiitos Wiertolan herralle tästäkinatriasta.

Juliani. Kiitos ja kunnia hänelle!Aapo. Mutta luemmepa kalliiksikin wielä

tämän kestin. Warmaankaan ei heitä Wierto°lainen asiaa juuri näin.

lubani. Laki on puolellamme; sen huomaakaiketi herrammekin ja heittää keräzänkäymisenhiiteen. Syökäämme lihaa, weljet, ja surutto-masti sulakoon se watsassamme; sillä selkämmeon wapaa. Mutta enemmin liikettä, pojat,enemmin liikettä ja marssia; härjänliha on lu°jaa muonaa.

Eero. Iskekäämme käsi käteen ja weljesrinkiä tanssikaamme, loiskikaamme, ja takaanpaettä watsa waipuu.

Juliani. Emmehän tässä harakoitse kuinmätäkuun houkot, waan yhdymmepä toisenmoi-seen leikkiin. Ah! missä owat nyt poikuutenihuikeat päiwät? Weljet, lyökäämme tulista kur-raa kerran wielä, kuin löimme ennen Toukolan

Seitsemän weljestä

340

tomuawilla teillä. Tässä on meillä sileä aho, jamitä kantoja on esteeksi, tempaisemme juurineenpois, ja tuolta otamme tarhallemme jatkoa num-men tasaisesta pinnasta. Nyt welisarja kahteenosaan, za sen puolen miehet, jotka käymät tais-telossa tappiolle, nielkööt ehtoolla juhdan lihaakymmenen naulaa.

Tuomas. Olkoon sanottu.lubani. Kymmenen naulaa, weljet?Sero. Juuri niin! Kymmenen naulaa ran

gaistuksekst heille, joita wisainen kurra kaahaa.lubani. Kolme kummallakin puolella, se

olis suorin kauppa; mutta meitä on seitsemänmiestä.

Qauri. Pois luowun minä. Ennen katse-len katupuita metsissä, kuin hurjapäisenä poika-nallina tässä juoksen ja hikoilen. Lyökäät leik-kiänne; minä käyn metsään, kirweskynä kaina-lossa.

iin haastellen he päättiwätwiimein atriansa ja läksi-wät rakentamaan kiekkotar-haa. Sen raiwasiwat hejuoksemaan halki ahon jawielä matkan pitkin nummenkamaraa ahon itäisellä puo-lella. Ia muutaman tunnin

päästä seisoiwat he walmiina leikkiin, kourissawahwat koiwuiset kanget; ja seisoiwat he jaet-

tuina

Yhdeksäs luku

545 )

tuma kahteen joukkoon: Juhani, Simeoni jaTimo toisella puolella, mutta toisella Tuomas,Aapo ja Eero. Alkoi kiekko lennellä heidän wä°lillänsä, ja kauas kajahteli tienoo, koska kangetiskeiliwät wasten wisaista pyörää, joka humi-nalla juoksi edestakaisin.

utta salojen helmoissa aste-lee Lauri, kirweskainalossa.Witkoin hän käyskelee, kat-sellen tarkasti ympärillensä,ja ainapa seisahtuu kulkunsahetkeksi, koska silmänsä huo-maa pahkoja, puitten haa-ruja, määriä, ja tuuheittenkoiwujen tai mäntyjen latwoissa hattapäitä tuu>

lenpesiä. Nyt hän kohtaa myrskyn murtamankuusen korkean kannon, sitä katselee hän hetken,tuumiskellen, ja rupeaa wiimein kirweellänsä na-kuttelemaan läpeä sen kylkeen. Tehtyänsä tämänaattelee hän itseksensä: rakentaa mar' tulemanakewäänä pesänsä tuohon läpeen punahäntäinenleppälintu tai pikkuinen, kirjawa tikka. Niinhänaattelee, merkitsee wisusti paikan, ja tiensä jat-kaa eteenpäin. Mutta hetken kuljettuansa, huo-maa hän riippuwaoksaisen koiwun, jonka ran-gasta puskee ulos waltainen pahka, kuperiainen,aika joulukakun wertainen. Sen iskee hän irti,ottaa sen mukaansa ja määrää siitä ankaran

kou


544

kousun. Lähtee hän jälleen waeltamaan, muttapianpa näkee tarkka silmänsä pienen kalliontie-lun syrjässä kummallisesti wääristyneen katajan.Mitähän tuostakin tulis? hän aattelee, lyöpiläimäyttää tuimalla kirweellänsä kerran ja kaksi,ja katajan kaataa. Kän karsii sen, katselee sitämyhäillen hetken, ottaa sen mukaansa ja lähteekäymään taas. Kuulee hän kylien karjankelloja,luihkaisee kerran huikealla äänellä, peloittaakseenKäntyriä seuduilta pois. Hän luihkaisee ja ym-päri walahtaa kaiku, ystäwällisesti wastaten.Niin hän astelee ja ehtii wiimein kanerwaisenkummun harjulle, näkee erään hongan latwassasuuren tuulenpesän keikkuwan, koska wiileä koil-linen liehtoilee. Hän kaataa hongan, katkaiseesiitä ryhewän hatun ja istuu katselemaan löy-töänsä.

iinä istui hän kauan, harkitenja tutkistellen sekä tuulenpesääettä pahkaa ja tuota monikou»kullista katajaa. ,Millä ta-walla oli luonto heidät saatta-nut matkaan? Mikä oli wää-ristänyt katajan noin moneen

kymmeneen mutkaan ja polween?" Ja kallistuihän alas, nojaten päänsä wasten wanhaa, ruo-hoittunutta wiholaispesää. Siinä katsoi hän pui-den latwoja, purjehtimia hattaroita, mietiskellen

maan

Yhdeksäs luku

545

maan ja taiwaan rakentoa; ja etäältä Impi-waaran aholta, kaikui hänen korwiinsa mäikynäkiekkokankien iskuista. Wiimein tahtoi hän siir°tää ainoastansa kaikki aatokset pois ja päättinukkua; waan eipä mielinyt uni häntä lähestyä.Mutta mitä keinoa käytteli tawallisesti Lauri,koska tapahtui, että Anonen wiipyi? Hän silloinaatteli itsensä joko pieneksi myyräksi, joka möy-riskelee rauhallisessa maan-alaisessa kartanossaanja nukkuu wiimein hienolle hietawuoteellensa;tai kuwaili hän itsensä paksukarwaiseksi karhuksi,lepääwäksi jynkässä sammaleisessa konnussansakuusten Murien alla, jonka päällä talwen tms-kuawat myrskyt pauhaa. Niin aatteli hän, jasilloin uni melkein aina pian painoihänen silmä-kantensa uneen. Samoin nytkin, koska hän aat-teli itsensä myyrän poikaseksi, rähmästelewäkfisywällä maa-emon kohdussa.

an nukkui, mutta uni jatkoihänen mielensä kuwailusta.Koko hänen ruumiinsa, niinhänestä tuntui,supistui äkistihienokarwaiseksimyyräksi,sil-mänsä käwiwätkowinPieniksi,mutta kämmenensä pullistui-wat senkaltaisiksi hansikkaiksi,ja walmis oli myyrä, joka

nummen kohdussa kaiweli honkien juurien alla.Siellä


546

Siellä hän möyrieli ja kaiweli, kaiweli itsensälopulta ylöspäin pitkin hongan lahonnutta sy-däntä, ehti latwan wiimeiseen huippuun jahuo-masi nyt istumansa keskellä tuulenpesää hie-nossa, sammaleisessa karsinassa. „Tässä on mi-nun hywä olla, tässä tahdon asua iankaikkisesti",aatteli hän, katsoa tirkistäen pienillä myyränsil-millään kammionsa pienestä akkunasta ulos. Iahän näki allansa synkeän maailman käärittynäsyksy-illan ikäwään hämärään. Hän näki Impi-waaran jyrkän wuoren, mutta mittaamattomassa,mieltä-polttawassa kaukaisuudessa, näki sielläiltaisten metsien keskellä tuon alakuloisen pirtin,ja wielä näki hän armaitten weljemsä heittele-wän kiekkoa rowastin kanssa sumuisella, kaiku-walla aholla. Ia häntä miellytti katkerasti itkeä,mutta kyynel ei tahtonut juosta, waan pyöris-keli lewotonna lähteessänsä. Kohden Impiwaa-raa hän katseli; ja yli ahon ja wielä kappaleenpitkin nummen pintaa oli lewitetty härjänwuo-tia, werifiä, tuoreita, lewitetty pitkään riwiin,jota myöten hyppeli humisewa kiekko. Koiwui»silla, tywistä wäärilläkangilla, weljekset uhkeastiläimäytteliwät, mutta uhkeammin wielä iski ro»wasti hengen-miekallansa. Ja sitkeimmästä rau-dasta, wanhoista hewosenkengistä, oli tämähengen-miekka taottu; niin kerskaili rowasti itse,ylpeästi heiluttain asettansa ilmassa, heiluttainja kamautellen sitä wasten tuota tammista uskon-kilpeänsä, joka riippui hänen rintansa wasem-malla puolella.

Yhdeksäs luku

547

!ikipäin he mäikytteliwät, edes-takaisin lenteli kiekko heidänwälillänsä, ja kauas kuului

! kowameno japaukkina. Muttawiimeinhuomasi rowasti, ett-ei kiekko ollutkaan tawallinenkiekko, waan oli se punakan-sinen aapiskirja, jota weljeksetkäytteliwät kiekkona leikissä.Tästä julmistui rowasti, kirosi ja sadatteli, huu-

taen tuhannen tulimmaista weljesten päälle.Hän wiittasi läikkymällä miekallansa itään, län-teen, pohjoiseen ja etelään päin, huusi korkeallaäänellä iijaa iijaa!" ja kaikista ilmoista lähenimustia pilwiä myrskynkierroksissa, lähenihirmui-sella wauhdillakohden murheellista Impiwaaraa.Tuli tuhansittain tuulispäitä, ja weljesten ympä-rillä he töytäsiwät yhteen kaikki ja tempasiwatheidät helmoihinsa. Ia pian kiiriskeli kuusi wel-jestä tuulen siiwillä korkealla ilmassa ylisniskoinsekawassa rykelmässä. Niin käärittyinä tomuunza pilwien sumuun pyöriwät he winhasti ympärikuin loinpuut pyörii, joita kankurin wilkas käsiwiskelee. Katseli tuota kauhistuen Lauri myy-ränhaamussa tuulenpesästä, kumartelewan hon-gan latwasta. Milloin näki hän pyöriwästäkier-roksesta miehen kouran pistäwän ulos, milloinleuan niinkuin Juhanin jykewä leuka, jamillointaasen liehahti ylös karhea tukka hänen katsan-tonsa ohi. Mutta kämäytti äkisti pappi miekal-laan wasten tammista uskon-kilpeänsä, ja siirtyikohta pilwipatsas, läksi kiitämään kohden hon-

gis


548 )

gistoa, jossa Lauri kiikkui korkeassa kehdossaan,ja siitäpä Pöllähtiwät hänen myyränsilmänsäpystyyn. Kuitenkin lensi tuima tuulispää hänenohitsensa, ja äkisti kuului ja äkisti waikeni taa-sen weljesten surkea rääkkynä ja rähinä. Ohitsehän lensi, mutta peloittawalla wauhdilla: metsäkohisi kuin tuhannen koskea, kohisi ja ryskyi, zahonka, jonka latwassa Lauri tuulenpesässä lepäsi,kaatui räikkynällä, josta mies, säikähtäen komin,heräsi unestansa. Pahasti hän parahti, loiskastylös mättäältänsä ja huusi melkein itkemällääänellä: auta, Jumala, ihmislasta!" Kauantuijotteli hän ympärillensä, kohta muistamatta,missä hän oli. Mutta wiimein asettuiwat hä-nen aatoksensa entisille tiloillensa taas, Marsinkinkun hän hawaitsi wieressään kapineet: määränkatajan, pahkamollon ja tuulenpesän, röyheänkuin Turkin keisarin hattu.

opulta läksi hän, kirmes kai-nalossa, kalut olalla, astele-maan kohden Impimaaraajälleen, päättäen, ettei mil-loinkaan enääkumaist itseänsäluontokappaleeksi, kun Ju-mala kerran oli luonut hä-nen järkewäksi ihmiseksi. Niin

mietiskellen käyskeli hän eteenpäin, huomasi mieliikimisen polun marrella pienen koimun, joka hä-

Yhdeksäs luku

549

nen silmäänsä miellytti. „Mitähän tuostakin tu-lis? — hywä kakkulakeppi", aatteli hän, iski kir-weellänsä, ja oli miehellä oiwallinen katupuukakkulasauwaksi. Ja tällä taakan lisäyksellä hänläksi taasen kulkemaan; ja hetken päästä seisoihän nummella, katsellen äkeänä ja äänetönnäweljesten iloista leikkiä, tulista kiekon heittoa.Kowin siinä iskeiltiin ja juostiin, ja woittajinataisteliwat Tuomas, Aapo ja Eero, jotka jo oli-wat kartoittaneet wastusmiehensä tarhan itäiseenpäähän. Mutta kun raiwattu tie oli loppunut,waihettiwat puolueet asemia kiistassaan, ja wel-jekset Juhani, Simeoni ja Timo rupesiwat pa-kenemaan kohden 'kotoa taas, waikka pinnisteli-wätkin wastaan woimiansa myöten. Waikeataoli wastustaa Tuomaan heittoa, koska kiekko lois-kien ja parkuen kirmasi esiin; waikeata kiekon, taa-sen tullessaan takaisin, pyöriä ohi Eeron, ilmansattumatta hänen sauwaansa. Niin siinä kamp-pailtiin, hikoiltiin ja kirkkuiltiin täyttä kitaa, jakamppausta katseli äänetönLauri, seljassa Met-solan taakka, katseliwat myös Killi ja Kiiski,istuen aina lähellä Juhania, awaten tuollointällöinleukojansa wilahtawaan haukotukseen. Iakirkkaana kaarteli heidän päällänsä syyskuun tai-was, raikas koillinen hongistossa hymisi, ja kor-wessa, kuiwan kuusen kyljessä, nakutteli puna-harjainen, keltasilmäinen tikka, ja wälistä heläh-teli hänen kileä ja kaunis äänensä.

Juliani. Nyt annappas kurrasi tulla jasaapa hän seipäästäni otsikkoonsa, tietääkseenmistä hän on tullut.


550

Tuomas. Kas tuossa! Siinä heitto, jokasoittaa teidät aina Ilwesjärwelle.

lubani. Sitä en juuri tahtoisi uskoa. Niintuossahan se makaa, weikkoseni, wallan koreasti.Mutta Herran leimaus! nyt katso, poika, kint-tus. Tuossa!

duornas. Lyö wastaan, iske häntä, Aapo!Aapo. Meni kuin pääskynen ohitseni suhi-

nalla. Mutta minä tiedän, että Eeron kanki ka-jahtaa taasen. Juuri niinkuin sanoin! Kywinisketty, Eero, hywin!

Tuomas. Kunnia Eerolle, kunnia korkea!lubani. Ilman sitä peewelin tiitiäistä siellä

hännässänne olisittepa jo metsän pohjassa, äijäparat.

Tuomas. Ota wastaan kurra, mies, ja äläsiinä löpertele kuin lapsi.

Eero. Seleijaa! Meneepä ohitse taas.Aapo. Ei kohtaa häntä yksikään sauwa, ei

yksikään.Tuomas. Ei enemmin kuin lentäwää täh-

teä taiwaalla. Weljet, mitä sanotte?Eero. Aikapa siinä enää sanaakaan hiiskua,kun juoksewat, hännät lurpassa, kadonneen lam°paan jäljessä.

Tuomas. Lystiä! Laula, Eero, laula, ilo-leikkiä lyödessämme. Laula Najamäen rykmen-tistä, joka toitotus ei anna tätä heittoa perään,waan kestää meille wielä woitonwirreksikin ahontoisella rannalla tuolla. Laula Mikon ja Kaisanretkistä pitäjällä.

Yhdeksäs luku

551

Eero. Ottoonhan laulua ja riemua, ja saa-koot saumamme wauhtia laulustani.

Najamäell' korkeallaAsuu pariskunta,

Harjoitellen wirkaa wiisi,Ammattia monta.

Mikko, ukko wilttihattu,Kuoharina kulkee,

Asein pelimiehenäkinLaattiata polkee.

Kantelee hän, kauppailee hänPikipalleroita,

Katsoo kaiwot, sulkee weret,Mallan kiltti noita.

Kaisa, akka nuuskanaamaImeskelee sarwee,

Askarrellen saunanlöylyss'Keskell' ämmäparwee.

Seuraa heitä poikaa wiisiKaikiss' matkan waaroiss',

Keikka, wanhin, ratsastellen,Keppihepo haaroiss'.

Toinen poika, harjastukka,Matti nimen kantaa,

Maailma nimen Mörökölli"Weitikalle antaa.


552

Sitten tulee kaksoispari,Nalliaista kaksi;

Nuorimpansa kutsuu MikkoPikkutallukaksi".

Siinä onpi rykmenttimmeLähtemässä reissuun;

Walmihina wankkurit joTunkiolla seisoo.

Karsitaan nyt kulkemahan<Wös, alas mäkii,Kuohimahan, kuppaamahan,

Kauppoilemaan pikii.

Aisoiss' Kaisa nuuskanaamaItse olla tykkää;

Mikko, purren mälliänsä,Sauwall' perään lykkää.

Kuormana on rattahillaKolme nalliaista,

Pikisäkti, sarwipussi,Pientä kaikellaista.

Poikanallit wankkureissaKirkkuu kitaa täyttä,Kaisa heille huutaa, kiroo,

Mikko nyrkkins näyttää

Yhdeksäs luku

553

Edelläpä konillansaKeikka poika kaahaa,

MörökölliwiimeisenäPullorattait' raahaa.

Tullaan wiimein suureen kyläänPortit räikkyy, paukkuu,

Lapset parkuin piiloon juoksee,Koirat kiljuu, haukkuu.

Onpa Mikkoon monen SallinSyytä katsoo karsaast;

Ahattu on Mikon weitsell'Lasta piimäpartaist.

Siitä talon koirat reuhuu,Siitä lasten kauhu,

Nykmentti kun NajamäenAstuu sisään pauhull'.

Laattialla lentoo juokseeSeikka orhins kanssa,

MörököllijyritteleePullorattaillansa.

Nytpä aika potkauksenAntaa orhi hurja:

Pirstaleiksi Köllin rattaat,Möräämähän kurja.


554

Tuima Kaisa tunkioltaNuoskan hirween tuopi,

Jolla Keikka-peijakastaAnkarasti suomii.

Mutta tuolla kaksoispariKiskoo tukkanuottaa;

Keitä taasen wuorostansaKaisan hulja suoppaa.Keikka woihkaa, Köllimörää,

Nääkkyy nalliaiset,Kaisa huutaa, lyöden jalkaans:

Peikot, Mustalaiset!"Woittaisipa kirku tämä

Kurjet Pohjan soilla,Woittais juoppowaihettajat

Kewosmarkkinoilla.

lubani. Mitä tuumiskelee Aapo siellä?Katso, poika, ettet teloittanut kiekkoani wisaistaja wahwaa.Tuomas. Tuonnehan se kanerwistoon po-

lulta pöllähti ja pysähtyi mielestäni lähelle tuotapientä närettä. — Päiwää, Lauri! No miksiseisot tuossa noin äkeänä ja äänetönnä?

Sero. Mitä kuuluu metsästä, Lauri?lubani. Kysy häneltä. Siinä hän seisoo

kuin entinen Paijulan Keikki, se MyllymäenKessu, röykkiö kenkärajoja seljassa. — Mutta

Aapo

Yhdeksäs luku

555

Aapo, Aapo, sinä peijakkaan pokko, mitä kuh-nailet siellä?

L^imo. Tee joutua, tee joutua, Aapoweljeni.

sukani. Tirkistelee ja haeskelee siellä kuinkissa poikaansa...

Tuuli se puhaltaa ja puunlatwat taipuu ..."

Siirryppäs hieman tieltä pois, munKiiski koira-seni, muutoin owat käpäläsi waarassa. — Kuu-letko sinä? Pois tieltä.

„Tuuli se puhaltaa ja puunlatwat taipuu,Kultani ääni se kaukana kaikuu."

Jaa, jaa, Kiiski parka, tässä ei auta armot.Kyllä sen tiedät. Siinä mahdat istua ja hau-kotella, niinkuin parhaiten maistaa. lörrisinä.Sehehee! Siinä saat istua rauhassa ja katsellakurran juoksua. — Mutta soikoon saakeli, elleitässä kiekkoa löydetä! Etsimään sitä joka mies?

Eero. Tässä on kalu.Tuomas. Saatappas se tänne peukaloni

ja etusormeni pihtiin.Aapo. Ia lähetä se heille oikein miehenkourasta.lubani. Juuri niin! täällä on myös was-

tassa miehen kanki.Tuomas. Pois alta, muutoin annan sullesarwen otsaan.Aapo. Ohipa se humisee!

Eero


556

Sero. Woi, sä Juho weikkoseni! miksi Piek-set tyhjää tuulta noin?

Jubani. Iske wastaan, Simeoni, läimäytänurin, että tanner soi! Oh sinä nahjus itseäs-km! No, Timo poikani, katso että kankesi pau-kahtaa! — Peeweli sinun nahkaasi Tarwitsisitpawiisi paria witsoja, werkkasen wekama!

Tuomas. Mars waan! Eihän siinä muuta.Mutta saatetaanpasNajamäen rykmentti kylästäulos. Muistathan, Eero, kuinka Hemmon saunasawuaa?

Cerc». Mutta sana kulkemahanEipä ollut myöhä:

Tullut onpi Kuppa-Kaisa,Hemmon sauna ryöhää.

Kohta ämmii sauna täysiJoka ilmast' neljäst';

Maailmat kumoon juttelemat,Sata sarwee seljäss'.

Kaisan huulet massahtelee,Napsuttelee kirwes,

Kreeta muori Kaisan kynsisj"luttuu hampaat irwiss'.

Mutta tuolla tarhan puoless',Mikä pauhu? Keisaa!

Kyltät, kaltit saarnailewat,Pikkuporsaat weisaa.

Yhdeksäs luku

557

Miksi kyltät rähisewät?Miksi naskit kirkuu?

Katso: läätin owen allaMikon weitsi wilkkuu.

Kywin Mikko kaikki teki,Kaisa hywin kaikki;

Sitten akka niinkuin ukkoKarjaista nauttii.

Sitten taasen kulkemahanKohden kylää toista;

Mikko, aina lystipoika,Lähtömarssin soittaa.

Aisoiss' Kaisa nuuskanaamaItse olla tykkää,

Mikko, purren mälliänsä,Sauwall' perään lykkää.

Tuollapa jo retkeilewätAuden pellon alla,

Koirat heitä saattelematKiiwaall' haukkinalla.

Nallit winkuu, Kaisa kiroo,Mörää Mörökölli,

Mikko koirii kiwittelee,Santa tiellä pöllyy.


558

Mutta wiimein loppu tuleeKirweest' pauhinasta,

Kotihin jo koirat käywätloukkoo saattamasta.

Loppunut on lasten tuska,Kurjain itkuhyrsky,

Koska onpi ohimennytNajamäen myrsky.

Kerran wiel' tok' rähinätäKorppimäelt' kaikuu;

Akonilma pakenemaTaiwaan reunall' raikkuu.

Niinpä hirmurykmentistäLaskettelin laulaa;

Aika onpi kastamahanLauluniekan kaulaa.

Men loppui Eeron laulu, lop-pui myös leiskaus woimihinkosewa, ja aurinko waipuilänteen sammaleisten mäntyinkohtuun. Kikifinä asteliwatweljekset nyt kotia, niin woit-tajat, Tuomas, Aapo jaEero,kuin woitetut, mutta wiimei-

Yhdeksäs luku

559

senä käyskeli Lauri, olalla waltainen taakka.Siitä tultuaan pirttipihalle, asettiwat he padantulelle lihaa täynnä ja keittiwät sitä. Nupesi-wat he yhteisesti atrioitsemaan, mutta Juhanin,Simeonin ja Timon oli nieltäwä härjänlihaa pe-loittawa mitta, kymmenen naulaa, niinkuin leikinalkaessa yhteisesti määrättiin. Ilman armoatäytyi heidän tehdä tehtäwänsä, kun Tuomasheidän edessään uhaten seisoi. Jalosti he puri-wat ja nieleskeliwät, waikka usein hyökkäsikinheidän watsansa wastaan ja silmänsä weripon-nistuiwat. Täyttiwät wiimein määränsä Si»meoni ja Timo, ja silloin he, puhkaten ja sur-keasti irwistäen, astuiwat wiipymättä pirttiinja kaatuiwat nukkumaan kaislaisille muoteillensa.Mutta hetken wielä wiipyi tuikeassa atriassaanJuhani, waikka hän ahkeraankin pureksi ja jäy»rasi. Äänetönnä, katsahdellen kankeasti korpeenalas, istui hän kannolla ja söi, wihaisena, war-sinkin kuullessaan Eeron wäkiwaltaista nauruntirskumista. Lopulta nielaisi hän wiimeisen ker-ran, ja kaswonsa pullistuiwat ja punehtuiwathirmuisesti, mutta alaspa lotkahti kuitenkin kur-kusta pala, puoleksi purtu. Ia silloinpa hänwiipymättä, puhkaten, surkeasti irwistäen japidellen watsastansa, astui wääntäin pirttiin jakaatui nukkumaan kaislaiselle wuoteellensa; zaseurasiwat häntä myös muut weljet yölliseenlepoon.


560

he wiimein aamulla hera-siwät sikeästä unestansa, seisoi!pirtissä lautamies Mäkelä wie-rasmiehen kanssa. Tuli hänWiertolan herran lähettämänä,käskien heitä keräjiin härkiensurmaamisesta. Äänetönnä tui-zotellen kuulteliwat weljekset

lautamiehen käskyä, nousiwat tuosta wihdoin,pukiwat päällensä, wähitellen seljiten unen häi-riöstä. Kyhneili tukkaansa äkeä Juhani ja lau-sui morisewalla äänellä.

lubani. Tämä on ankara asia; olihan siinäkilpana seitsemän henkeä. Ia mitä on tuhannennautaa yhden ainoan miehen werosta?

Mkelä. Karjat käyskeliwät koreasti Wier-tolan omalla, aidatulla maalla.

puliani. Mutta karhu, joka on sekä ihmisenettä harjan wihamies, kaiken esiwallan wihamies,ei käyskelekkään yhtä koreasti, tultuansa Wier-tolan herran maalle, waan pistää koreasti pos-keensa niin herran kuin minun itsenikin ja Mä-kelankin; ja kaikki olemme, toiwon minä, kalliistiostettuja sielu parkoja. Katsokaas tuota paikkaa.Ai, ai, Mäkelä! täällä on tallessa monta kouk-kua, punttia ja pykälää, täällä hampaan kolossa,ja milläpä kerran koreasti kylläkin tukkeen Wier-tolaisen kidan. Nyt en niitä mieli juuri ilmoit-taa; mutta tuomarin edessä hellitetään täältäyhtä ja toista, aina kuinka asiat waatii, asiat jaasian haarat.

Yhdeksäs luku

561

Emme oletkaan juuri lapsia keräjä-asioissa. Astuimmehan esiin, Jumala paratkoon,parhaina pokkoina siinä ankarassa prosessissa,jonka Koiwulan Kaisa nosti lapsen elatuksesta.Ainapa muistan wielä, kuinka huudettiin: lu°hani luhaninpoika Jukola ja hänen nuorempiweljensä Timoteeus!"

Juliani. Timo, waikene, waikene paikallakuin myyränpoikanen. — Niin,Mäkelä, asia onsitä laatua, juuri niinkuin sanon.

Mkelä. Ette siis yrittelekkään maksamaanhywällä Wiertolaisen wahinkoa?Judani. Ei äyriä, ei äyriä, ei yhtään kruu-

nun äyriä! Me seisomme oikeuden kannalla, jawiimcin on meillä woitto, waikka mätänis.

Mkeiä. Mutta olenpa kuullut, että syö-dään täällä lihaa kuin kekrinä waan. Mitä lihaamässätään täällä niin runsaasti?

Juliani. Kärjänlihaa, härjänlihaa, Wierto-lan härkien muhkeata lihaa. Eikä olekkaan meilläjuuri tapana mässätä; mutta syömme noin waankoreasti, niin paljon kuin kristillisen ihmisen näl-käiseen maaruun mahtuu.

Käkelä. Koskitte siis kuitenkin lihoihin, joi-den kanssa, niinkuin lause on omasta suustannekuulunut, ei ollut teidän mitään tekemistä.

Juliani. Lihat olisiwat muutoin mädänty-neet ja lewittäneet syhelmät ja syymät, rutot jarupitaudit ympäri koko Suomen. Mutta mehänpelastimme isänmaamme sellaisesta surkeudesta.Ia jos taasen kysyisitte, miksi emme selkämmewissimmän wapauden tähden kuopanneet lihoja


562

maan sywyyteen, — joka oliskin oikean tomp-pelin kysymys — mutta jos niin kysyisitte, niinsiihenpä wastaisimme näin: Me emme tahtoneettehdä niin suurta syntiä, menettäin isäinmaal-tamme ja esiwallaltamme niin woimallista, me-hukasta särwintä kuin härjänliha,Marsinkin muis-tellessa, kuinka moni poika on tänäkin wuonnasaanut purra männyn kylkeä kuin pukki.

Käkelä. No, totta sanoen, niin oikeinpateitte korjatessanne, mitä Wiertola ylpeästi hyl-käsi. Siinä on sen kysymyksen ratkaisu; muttamitä koskee warsinaiseen seikkaan, wahingon pal-kintoon, niin pelkäänpä, että se teiltä wiimeinkiskotaan ulos.

sukani. Ei leikin, ei leikin. Menkööt en-nen tanteret ja talot aina nurkkakiwiin asti.

Mkelä. Minä olen tehnyt työni ja sano-nut, mitä asiasta uskon. Kywästi!

Judani. Sanokaat uskonne wielä toisesta-kin asiasta. Mitähän rowastimme meistä aat-telee tähän aikaan?

Mkelä. Siinä kohdassa hotisee maailmahirweästi, mutta mainetten huutoihin ei olepaljon luottamista. Mutta yhden asian taidanteille kuitenkin warmaan makuuttaa, sen nimit-täin, että rowasti on teidän tähtenne kiiwaassakeskustelussa piispan kanssa ja että piispan toi-mesta tulee kohta pitäjäämme wiisikymmentä kasakkaa.

lubani. Karasoo!Käkelä. Niin, wiisikymmentä hewosta ja

miestä.

Yhdeksäs luku

563

lubani. Karasoo! Kasakkojen piikkejä onSuomen poika ennenkin taitellut.

Mkelä. Ikäwä asia ainakin. Mutta eihäntuo kuitenkaan ole niin hirmuista kuin huude-taan. Olisko tämä enään laitaa? Komppaniakasakoita, pöllyäwä komppania keihästettyjä ka»sakoita, hosurit muassa." Niin, mitä mä tuom-moista joutojuttua uskoisin! Wiisikymmentämiestä tulee, ei enemmin.

lubani. Anna heidän tulla.Käkelä. Sinäkö niin sanot? Junkkari! Ia

minä kun antaisin wiist plootua päästäksemmeheistä, päästäksemme häpeästä. Mitä hulluuk-sia! Sotawoimia pitäjäämme seitsemän miehentähden? Hulluuksia, hulluuksia! Mutta niinhänon piispamme toimittanut.

Jubani. Hywin kaikki!Mkelä. Pahoin,pahoin, peewelin pahoin.

Mutta hywästi nyt!Judani. Jumalan haltuun,Mäkelä! jasinä,

Karilan Taawetti, mene Herran huomaan janimeen.

Tuomas. Oliskohan tuossa aihetta?"Judani. Kas niin, Pojat! Neljäkymmentä

härkää ja komppania kasakoita! Ota minua koh-tuus, Ilwesjärwi!

?3apo. Epäilenpä kowin.. .lubani. Neljäkymmentä härkää ja patal»

joona kasakoita, hosurit muassa, mulkosilmäisethosurit! Ota minua kirkkaasen kohtuus, järwi!?3apo. Malta mieles, mies, ja älä riehu.lubani. Sinä kuulit, mitä hän sanoi. Lauri


564

Qauri. Hän »valehteli. Sen näin hänen sil-mistänsä, waikka koettikin ukko ottaa päällensäwallan totisen muodon. Hän walehteli; sen wan-non minä.

Aapo. Suuri junkkari koko Mäkelä. Kasa-koita pantakoon liikkeille Karjan ryöwäriä jaNurmijärwen roswoja warten, waan ei kohdenkunniallisia miehiä, joiden papinkirjassa ei löydywielä yhtään ainoata häpeän pilkkua. MuttaMäkelä on suuri junkkari.

Tuomas. Ia kuitenkin aina kunnian ukko.Aapo. Kunnian ukko, rehellisyys itse, mutta

woipa hän sukkeloita, koska hän waan tahtoo,ja hienolla, hienolla tawalla, ettet tiedä asiois-takaan, ennenkuin pyristelet hänen werkossansa.Ah! olis siinä rinnassa kylmä sydän ja pahan-suopa mieli, niin woittaispa hän itse perkeleen-kin pimeyden juonissa. Mutta nyt hän suo jatekee paljasta hywää, waikka sommaileekin tuol-loin tällöinoikein riiwatusti. Äh sinä! kuinka so-wititkin sanas ja lausees tässä historiassa. Eihänilman, etten hieman kömmähtänyt minäkin.

lubani. Minähän, poika parka, peljästyinperin hukille tuon suurikelmin jaarituksista; muttanytpä huomaan, että kaikki oli puhdasta waletta.Kasakoita tänne? Mitä wielä? Sähhäh!

Aapo. Mutta olipa siinä sutkausta suurus»tan alle. Meneppäs jo, Lauri, ja tee walkeatuonne keitinkiwen juurelle; sillä watsa sanoo ettäatrian aika lähestyy.

Yhdeksäs luku

565

aksi Lauri ulos aholle, tekileimuaman tulen, ja het-kenpäästä astuiwatmuut-kin pirtistä ulos, asettiwatitsensä keitinkiwen ympä-rille; ja keitettiin taasenmurkinaksi padallinen tuo-retta lihaa. Nuwettiinpaatrialle, mutta Juhania,Simeonia ja Timoa ei

miellyttänyt tänäpänä härkä.6ero. Syökäät lihaa, pojat. Juhani, syö

härjänlihaa.lubani. Syö itse!Minua ei miellytä tämä härkienlihawuus, ei sitä wastenkaan.simeoni. Tunnenpa wäristyksen syntisessä

ruumiissani, koska heitän silmäni tuonne pataan.Himo. Söisinkö enää koskaan tuoretta li-

haa? Pois se!puliani. Niellä kymmenen naulaa harjasta

matoonsa. Kymmenen naulaa! Suttahan semuistuttaa. Mutta nyt olen saanut tarpeikseni,ja suljettu on elämäni tie, koska ei enää lihamaista. Ia lihan, lihan nojallahan on meidäntäällä elettäwä. Mutta nyt on mielestäni tuopata kuin mustia sammakoita täynnä. Ah! eipaljon puutu, etten itke.

Himo. Mitä auttaa itku? Asko minua,niin en ole tuhrinut silmiäni sitten kuin emo-eukkoni haudalla, koska muori peitettiin maanmullan rakojeen, silloinpa wähän pihauttelin.

Muu


566

Muutoin, koska poikarässyä kowan onnen päiwäuhkaa, niin aattelenpa aina: eihän tuosta kuole-mata wihaisempaa tule. Mitä suremme? Aikaantaa uusia neuwoja.

lubani. Oikein! Sen tempun näytän teillekohta, näytän, peijakas wie! Sillä tähän pääkal-loon syttyy pieni aatoksen kipenä. No, noh! Eise tyhmä Pääkään, ei se tyhmäPäätään ole juurityhmin tyhmä. No,noh! Aatoksenikipenäsyttyy.

L^imo. Mimmoinen kipenä?lubani. No, noh!

Mimmoinen kipenä?lubani. Ehkä owat täällä kaikki kotona.

No, noh!Oletko keksinyt keinon?

Juliani. Onhan tässä, Kerrannimessä, ter-waskantoja kuin mustia tonttuja tuhansittain ym-pärillämme.

Himo. On kyllä. Mutta mitä autuuttaantaa meille terwaskanto?

Juliani. Sinä heikkouskoinen sielu parka!Kannoista keitämme kihisewää terwaa, terwastapikiä, kiiltäwänmustia lohkareita, joista saammerahaa. Sen konstin tunnen yhtä hywin kuinNajamäen Mikkokin. Mutta kiitos Eerolle, jokaeilen hänestä loilotteli ja saattoi nyt mieleenitämän terwaskantokeinon; sillä keinoa muuta eilöydymeillärahansaantiin. Otuskinmetsissämmewähenee jo wähenemistään, ja rahaksi käytettynäeipä riittäisi se leipään ja muuhun särpimeen,koska lihasta kerran, niinkuin luulen, olen otta-nut ikuiset jäähywäiset. Mutta kaikki nyt palkit-see

Yhdeksäs luku

567

see piki ja terwa. Ottakaamme Mikosta waari,Mikosta waari.

Ottakaamme niin. Mutta siihen pi-täis sitten myöskin yhdistää tuo Mikon toinenwirka, jos uusi elämämme leiwille lois. Minäkyllä tiedän, että kissa pistetään nahkahihaan jakoira nelikkotynnöriin, jos heistä kunnon tawallapohdin otat, mutta siinä tarwitaan wielä montamuutakin wiisautta. Ja se wirkapidetään wähänniinkuin häpeällisenä. Muistakaamme se kanssa.

lubani. Mene sinä hiiteen kuohariweitsi-nesi! Minä poltan terwaa, minä, ja keitän pi-kiä; ja sinun pitää wielä näkemän, kuinka piki-käärämistä rahasummia kiepataan. Aapo, mitäaattelet tuumastani?

Aapo. Olenpa sitä aiwossani aprikoinnut,eikä ole se juuri ilman järkewyyttä, mutta leipääei helli siitä kylliksi. Kaikkein wähimmin woimmerikasten herrojen kanssa lakia käydä pikijähkä-leitten perustalla. Ia onnettomat olemme, joskäymme wiimein asiassa alle!

lubani. Niin, niin; mutta mitäs tehdään?Oikeuttansa kukin täällä etsii.

Kapo. Tehkäämme sowinto jaheittäkäämmekeräjänkäynti.

lubani. Poika! millä sowitamme Wierto-lan tulisen herran ja maksamme härkänsä?

Aapo. Eihän riitä siihen piki, ei terwa eikämetsän otus, joka jo wäheneekin peloittawallatawalla. Mutta katsos nyt, kuinka syntyy aatok-sesta aatos ja sanasta sana. Koska haastelit ter-waskannoista, niin johtui mieleeni Jukolan ääret-


568

tömät salot, sen tuuheat koiwistot, männistöt jakuusimetsät. Woihan seitsemän miestä kaataakas»kea kymmenet tynnörinalatmuutamana päiwänä.Kasken poltamme, kylmämme ja leikkaamme wii-mein ja jywät wiemme härkien hintana Wierto-laan, jätämme kuitenkin aittaamme osan omiksitarpeiksemme. Ia siinä on leipää heille, joitaliha ja weri peloittaa. Taasen mitä Wiertolai-seen koskee, niin ellei härkien hinnaksi riitä en-simmäinen huhta, niin tekee sen toinen, tekee kol»mas kaikitenkin. Mutta siksi kuin wilja lainehtiihuhdassamme, puristelemme kaikin woimin met-sän antimuoria; ja meille kolmelle maistaa lihakylläkin wielä. Niin kuluessa kahden wuoden;mutta koska huhdassamme seisoo walmiina te-räinen laiho, niin aumoja rakentelemme ja riihiäkolkkeilemme, no niinhän silloin työksentelemmekuin oikeassa talossa. Mutta katso: jos pää-tämme astua moiseen juoneen, niin lähteköönmeistä kiireesti yksi tai kaksi tuon Wiertolankanssa keskustelemaan, ja luulenpa, että hänwiimeinkin lauhtuu ja päättää odottaa satoahuhdastamme; sillä häntä sanotaan kuitenkin wä-hän kelpomieheksi.

Tuomas. Sitä neuwoa kelpaa harkita.lubani. Kelpaa tosin. Onpa se neuwo ko-

toisin miehen kallosta, waan ei hatsaleen ämmänPääkkösestä.

Kapo. Sitä harkitkaamme, ja huomennapäättyköön,mitä Päättyy.

Meni

Yhdeksäs luku

571

eni päiwä, tuli yö janousi taa»sen toinen Päiwä, ja Päätti-wät weljekset seurata Aaponneuwoa. Kaksi heistä, Ju-hani ja Aapo, läksiwät pu-helemaan sowinnon kieltäWiertolan Mwaan herrankanssa. Mutta pian muut-tui liepeäkfi peljätty herra ja

mieltyi wartomaan wahinkonsa palkintoa mai-niosta huhdasta. Miksi ei olisi hän suostunutkauppaan, koska Jukolan jylhissä metsissämonen-kaltaiset ja summattomat hyödyt oliwat hänelletarjona? Mutta wallan tyytywäisinä kääntyiwätweljekset takaisin kartanosta, saattaen kotiansailoisen sanoman.

eni taasenpäiwiä kaksi, kolme,ja läksiwät weljekset miehissämetsään, kiiltäwät kirweetolalla; mutta, kourassa we-suri, wanha katkennut sirppi,asteliwiimeisenäEero.Mää-rättiin huhdaksi awara, päi-wänkaltewa ja tuuheamän-

tyinen mäki, jonka yläpuolella nähtiin korkea hon-gisto. Ia niinpä kasken kaataminen aljettiin:kirweet paukahteliwat, metsä kaikui, ja rytinälläkaatui mänty männyn hartioille. Mutta ainaedellä riensi Eero, leikellen poikki wesurillaan tai-


572

puwia, sitkeitä wesoja. Niin kaatui ryhewätämetsää usea tynnörinala, ja ympäri tuoksusi wi»heriän hawun ja tuoreitten lastujen raikas haju.Ia siinä nyt makasi päiwänrinteisellä mäellä Im-piwaaran kaski, ankaran awara; tuskin oli nähtysen wertaista ennen. Ia työ oli tehty wiidensyyskuun päiwän kuluessa. Siitä lepäsiwät hemakeasti taasen pirtissänsä, kuorsaten kolme yötäja päiwää. Mutta koska ruumiinsa oli tarpeeksilewännyt, läksiwät he ulos ajoreitillensä kellas°tuneisiin metsiin. Iymisewiä mäkiä he samosi»wat, samosiwat korpia koleita, kiehtoen tarkoillaluodeillansa Tapiolan karjaa tulewan talwen wa°roiksi. Mutta kowin jo rupesikin wähenemäänmetsänwilja noissa tienoissa Impiwaaran ympä»rillä; ja aika oli jo weljesten käydä kokemaantoisenkaltaista elonkeinoa.

alwi tuli, lumipeitti maan,ahollakiertoili winkka tuulija rakenteli kinoksia wastenpirtin seiniä. Mutta pir°tissä, parwen hiottamassalämpymässä oljenteliwatweljekset, lewätenmenneenkesän monesta puuhasta ja

waiwasta. Ahkeraan he kylpeiliwät, hauteliwatjäseniänsä pehmeillä wihdoilla herttaisessa löy-lyssä. Humisten kuumalta kiukaalla koyost löyly,hajosi kiiriskellen ympäri huonetta, tunkeusi wii°

mein

Yhdeksäs luku

573

mein rei'istä ulos ja haihtui kylmän-kiljuwaan il-maan, alakuloisen, waalean taiwaan alle. Niinpäkaislawuoteillansa wiettiwät uniset miehet sekäpäiwät että yöt. Siellä he monenakin talwiyönäkatseliwatpienestäakkunaläwestänsä kelmeittenre-wontulten wälkkynätä pohjoisessa. Silloin tuollawuorenharjulla, partaisten kuusten takaa, kajastikauas-haamoittawa kaari. Siellä säihkyen jaääne-tönnä soitto syttyi ja sammui ja syttyi taasen,tuli tulta ajeli, ehtien aina Pohjolan waljultaportilta ylös korkeuden kumoon, za wälimmitenwawahteli ympäri taiwasta himmeä walo. Tuo-tapa leikkiäkatseliwat weljekset pirttinsäparwelta,ihmetellen ja arwellen tuonne tänne tämän juh-lallisen ilmiönalkua ja syytä. Mutta he arwe-liwat ja tuumiskeliwat turhaan.

illoin tällöin läksiwät he kuiten-kin lyhykäisen päiwän waljetessaulos tuulien temmellykseen, läk-siwät hiihtelemään liukkailla suk-sillansa halki hyyrteisten met-sien. Ia miten onnistui, saa-wuttiwat he milloin wilkkaan

teeren, milloin harmaakarwaisen orawan jamil-loin Metsolan asujamista jonkun muun.— Koh-tasiwat he korwessa ilweksen pyöreät jäljet, jotkasomana wiiwana juoksiwat piMn hankea, ja kiih-tyi heti wimmatusti koirien into, joka näytti,ettei otus heistä kaukana kaarrellut. Pian kuu-

lui


574

lm Killin ja Kiiskin wingahtelewa haukunta, jakiiwaasti siirtyi ajo, kiiwaasti rienfiwät myösweljekset sen jäljessä. Halki korwen nyt kaahat-tiin, korwesta kiwistä mäkeä ylös, ja kallioittenkyljistä piestiin lumi ja sammale kauas. Edelläkarkasi ilwes, jonka silmät kirkkaina wälähteliwät,kirkkaina kuin kaksi peiliä päiwäisen walossa.Häntä wainosi koirien kiljuwa kiukku ja suksiensuhinalla seitsemän miestä. Nyt winhasti kir-maistiin Kamajan korkeata harjannetta myötenlounaasen päin, josta päiwän riutuwa tähti kuu-sien wälistä kuumoitti heitä wastaan; ja raikkuioikeallapohjoiset alankomaat, raikkui wasemmallaeteläiset alankomaat, kun Killi ja Kiiski ilmoit-tiwat tulta-hengittäwän kimmansa. Mutta py-sähtyiwät äkisti kilpailemat äänet, koska lväärä-kynsinen ilwes waaran kowimpana hetkenä kiipesinopeasti ylös kuusen latwaan. Mieluisasti ottikuusi hänen helmaansa, mutta ei kuitenkaan woi-nut häntä kuolemasta suojella. Siinä reuhuiwatkoirat, kärkkyen leimuamilla silmillä ylös korkeu-teen, josta hiljainen murina kuului, ia kuusi ra°misteli tukkaansa,uhaten mainoojia. Mutta pau»hinalla, räiskynällä rynkäsiwät weljekset hiihtäenesiin, ja tulena heidän poskensa hohtimat ja rin-nat liehtoi. Silloin lausui Tuomas: »nyt hillit-käät koiria, meljet, pääsemästä määrälliseen tais-teloon, jossa pian heidän mahansa miillettäisiin".Niin hän lausui ja kohta iskimät muut kouransalujasti koirien turkkiin, koska Tuomas tuikkunsaojensi ja ampui. Alas kellehti kuusesta mennenilwes, ja koirat kohta kiljahtaen reutomaan, pääs-

täk

Yhdeksäs luku

575

täkseen uhrinsa kimppuun, mutta eiwätpä pääs-neet kuitenkaan. Makasi nyt lumisella tanterellailwes, teiskaten ja temmeltäin, ja kaikkialle tem-moili hän kynsillänsä teräwillä. Mutta toinenluotihänen tuskansa lyhensi, läwistäen aiwot, jahän raukeni. Silloin kuusi uhaten rawisti kiha-riansa kerran wielä ja kylwi alas latwastansakimmeltäwää lunta kuolewan poikansa peitteeksi,koska weren kuumassa wirrassa pakeni sydäm»mesta raitis henki ja hälweni höyrynä ilmaan.Ia niinpä loppui waltainen ajo tuolla Kamajankuusisella mäellä, jonne luoteisesta haamoitti Im-piwaaran wuori ja himmeänä kantoinen aho senalla. Sinne nyt weljekset iloisina saaliinensataasen iskiwät suuntansa.

iinpä hyyrteisissä metsissä hiih-teliwät he mäkiä ylös ja alas,hiihteliwät tasaisia tantereita;ja kauas paistoi miehen awoinja ruskea rinta. Niin heidänaikansa wiettyi,enimminkuiten-. kin pirtin lämpymässä, koska

säteetön, unelias aurinko wiipyili etelän helrei»sessä maailmassa. Kauas oli se siirtynyt, elontulinen lähde; tuskinpa se eräänä päiwänä enäänosti otsaansakaan ylös metsien sinisestä hel-masta. Mutta silloinpa se samassa kääntyikinja alkoi taasen matkansa Pohjolaan.

Kesä


576

esä oli tullut, kaski karsittiin; jakuuminapoutapäiwinäkuiwisum-maton risurykelmä, ja poltonaikalähestyi. Mutta rajanaapureillesanomaa saattamatta, kelienkääntietoa antamatta, läksiwät weljek-set polttamaan kaskeansa. Tuli

pistettiin warwistoon ja ankara liekki kohosi jy-rinällä korkeuteen ja pian pyöriskeli ruskea sawuaina pilwien ääriin. Eteenpäin retkeili palo, jatuhaksi poltti se kasken auringon heleässä pais-teessa. Mutta ei se tyytynyt ainoastaan kaskenrisuun ja puuhun, waan rynkäsipä myöswiimeinjylinällä hongiston pylwässaliin. Silloin weljek-set kauhistuen riensiwät kaikin woimin wastus»tamaan wallatonta woimaa: he lakaisiwat japieksiwät kanerwaista tannerta, ja heidän kuusi-luutansa milloin wäikähteliwät, wingahteliwatilmassa, milloin löiwät raskaasti maahan, ettähumahteli santainen mäki. Mutta tuostapa eikuitenkaan riehuwa liekki ottanut masentuakseen,se kiirehti yhä waan pohtaen eteenpäin. Kuusiwiimein Juhani korkealla äänellä: „housut kou-raamme joka mies, ne kastakaamme lähteesenja niillä kuloa huhtokaamme!" Tempasiwat hepäältänsä housut, upottiwat ne helluwaan, kyl-mään lähteesen, ja rupesiwat huhtomahan, peit-toomahan nummen palawata pintaa. Korkeallesingahteli tulinen tuhka ja noki; maa tömisi,kuin joukko ratsastajoita olisi kiitänyt täyttälaukkaa sen ylitse; ja hämmentyiwätpä hurjatloimot. Mustina kuin murjaanit, ja uistellen

hiessä

Yhdeksäs luku

hiessä kaatuiwat miehet woimattomina alasmaahan, puuskuttaen, huohottaen tulisesta lei-kistä.

utta puhtaaksi olipalanutkaski,joka kylmettiin ja kynnettiin,

! risuäkeellä karhittiin seitsemänmiehen woimalla, ja »viimei-seksi luja aita pantiin sen ym»parille; ja ennen talwen tuloarehoitteli huhdassa oiwallinen

oras. Mutta aitaanpa jätettiin sopimia läpiä jareikiä, joihin rakennettiin raskaita loukkuja mo»nen jäniksen kuolemaksi.

579

580

Kymmenes luku.

uluipäiwiä taasen, tulitoisenkesän leikkuuaika,

jahuhdassa kiikkuili laiho loistoisa ja uhkea, jonkawertaista tuskin oli nähty. Silloin weljekset sä°teilewän auringon helteessä leikkasiwat huhtansa,ja pian oli muuttunut kuhilaiksi läikkywä olki.Mutta wähitellen katofiwat kuhilaat taasen, siir-rettyinä pirttiin. Siellä parwen lämpymässäwilja kuiwattiin, alhaalla seinään lyötiin ja puh-distettiin. Ia oli wiimein huhta ihan lakea, jy-wät korjatut, joista suurin osa wiipymättä saatet°tim Wiertolaan, mutta omiksi tarpeiksi jätettiinkuitenkin kaksikymmentä tynnöriä. Tuli nyt jy-wien kautta maksetuksi noin puolet weljestenmaksettawasta; ja lupasi Wiertolainen kuitataheidän welkansa kaiken, jos heittäisiwät huhdanhänelle kerran kauralla wiljeltäwäksi, antaisiwathänelle Jukolan metsästä hirret uuteen, uhkeaanriiheen ja saattaisiwat takaisin neljäkymmentähärjänwuotaa. Ja weljekset suostuiwat kaup-paan.

Kymmenes luku

581

iin oliwat he pääsneet kiusalli-, sesta seikasta, joka kuitenkin olisaattanut heidän aittaansa jy-wiä enemmin kuin tulewan tal-wen tarpeiksi. Mutta toi seheille wielä tärkeämpiäkin koh-tauksia. Tuosta wiljasta,noistapulskeista huhtajywistälennähti

Juhanin aatos wiinanpolttoon ja kohta suostuihänen tuumiinsa myöskin Timo. Muut tuotayritystä alussa kyllä iskiwät wastaan, muttawoittipa wiimein Juhanin ja Timon tahto. Ju-hani lausuili, kuinka uninakin, jos sitä taidollaja kohtuudella nauttii, on iloksi ja onneksi etenkinheille, kaarneenpoikasille synkeässä sydänmaassa.Ia käwiwät he juoneen, rakensiwat pienen köl-sän sudentarhan ojankoon ja saattoiwat sinne Ju-kolasta wanhan wiinapannun; sillä nahkapeittu-rilla itsellään ei ollutkaan waroja wiinankeittoon.Mutta nytpä Impiwaaran ojalta sawu suitsui-lemaan taiwahalle; ja runsaasti antoi keitto kir-kasta miinaa.

upesiwat nyt weljekset huwit-telemaan itseänsä, naukkienpäiwät aamusta iltaan, jahei-dän aikansa meni kuin wirranjuoksu. Iakahden,kolmen päi-wän päästä jo kaikui heidänkorwissaan lakkaamaton, hu-


582

misewa soitto, kuin kaukaisen pasuunan ääni, jailoisesti pyöri maailma ympäri heidän silmis-sänsä. Paitasillaan he oljenteliwat pirtissä, jostaalati kuului hirweä meteli ja toitotus, millointaasen painimisen jytinä, milloin tappeluksenkinrähinä ja jyske. Silloinpa usein lennähti äkistipirtin jykewä owi auki ja kaappasi ulos miesmiten jaksoi ja samoin hänen perässänsä toinen,wilkkaisten kaikin woimin. Ämpäri huoneen juos-tiin, ja kelkkui paita, lyhyt, neljäniitinen, ja wi-lahteliwat ruskeat koiwet. Niinkirmaistiin, kun-nes iskettiin yhteen tai kunnes muut weljeksetriensiwät wäliinsowintoa ja rauhaa rakentamaan.Siitä astuttiin miehissä pirttiin taas, ryypättiinystäwyyden ryypyt ja laulettiin iloinen laulu,wallattomasti loilotettiin.

ri yksin ei liittynyt tuohon hum-maukseen. Muistellenhurjapäistähumalaansa Siidenkiwellä, olihäntehnyt päätöksen jalon ja pyhän,ettei sinä ilmoisna ikänä laskisihuulillensa juowuttawaa juomaa;ja Piti hän myös Päätöksensä.

Nyt hän äänetönnä käyskeli metsissä, katsellenpuitten wääriä, haeskellen katupuita talon tar-peiksi. Ahkerasti askarteli hän myös huhdassaloukkuinensa, ja useinpa sieltä palasi hän, kan-taen jänön poikaa pullistuneessa pussissansa.Tapahtui kerran, koska hän taasen asteli katso-massa

Kymmenes luku

585

massa pyydykfiänsä, ettähän loukussa näki eräänruskean eläwän. Tyytymäisenä lausui hän: hu-malan kiitos, että ketun sain!" mutta pian kuul-tiin jälleen hänen suustansa karhea, morahtawahuuto: Wiertolan ruskea kissa ja saatana!"Niin hän huusi, Miskasi kissan wihaisesti met-sään, wiritti loukun ja läksi taasen kulkemaan sa-rimillensa ja teerentarhoillensa. Niin wietti hänpäimänsä metsien wiileydessä, sill'aikaa kuin muutkillisilmin peuhailiwat paahteisessa pirtissä.

ähestyi Mikkelinpäiwä, ja miel-lytti weljeksiä wiettää juhla oikeinoiwallisesti. Warustettiin kau-punkiin rahallinen kuorma, jonkahinnalla piti ostettaman pöhnääjuhlan kunnioiksi: rommia, puteli-olutta, nahkiaisia, sillejä ja meh-

näsiä. Tuima oli ratasten ympärillä miestenliike ja toimi raikkaana syyskuun aamuna. Siinäsäkkejä nosteltiin ja aseteltiin, köyttä kiskottiin jawahwoja siansolmuja lyötiin. Kaikki tapahtuimaltan kemeästi, tapahtui tulisella mauhdilla;sillä jokainen heistä, jos siirrämme joukosta Lau-rin, oli kumonnut naamaansa huikean aamuryy-pyn. Pian seisoi kuorma walmiina pihalla, jaläksiwät Simeoni ja Eero matkustamaan kohdenHämeenlinnaa, rattailla tynnöri rukiita ja kym-menen kannua miinaa, ja aisoissa wanha Walko.— Mutta pirtissä jatkettiin iloisesti pauhaamaa

elä


586

elämää, wiinaa haarikasta keikautettiin, ja menipäiwä päiwän jäljessä. Meni jo wiikko ja tois»takin, mutta matkamiehiä kaupungista ei näky-nyt, ei kuulunut, ja rupesiwat weljet arwelemaanasiaa sinne tänne. Ia heidän näin arwellessaankoitti wiimein kymmenes päiwä, mutta aina sa-malla tietämättömyydentiellä wiipyiwätSimeonija Eero.

urinko nousi, ja korkeimmillaan kier-teli pirtissä reuhuawa ilo; ja woi°makkaasti siellä lausuiltiin, koskakukin kerskaili woimiansa. Muttaäänetönnä kolkassaan istui Laurija weisteli wisasta pyssyntukkia.Siellä woimakkaasti lausuiltiin.

«Poika niinkuin nurkanpää!" «Töppöset tai-wasta kohden, koska mies lyö!" «Muistatteko,weljet,kuinka makeasti Kolistimen Antti sai tästäkämmenestä tuonne wasten leukaperää? Hän saikuin mies, ja tanner soi ja taiwas kimahti, kunkaatui salskea poika." Niin siellä kilwan haas-teltiin, ja wälimmiten taasen kumautettiin hel°meilewää nestettä haarikasta. — Mutta nousiäkisti kiiwas kina Timon ja Juhanin wälille, jakotvin siinä sydämmystyi lopulta wanhin weli.Sillä Timo ei nyt ollenkaan mielinyt antaa pe»rään, waan wäitteli lujasti wastaan sananlas-kuilla, raamatun wärssyillä ja pahoin ontuwillawertauksilla. Tuostapa Juhanin sappi paisui,

ha

tehnyt a.kiwi

Documents