SUOMEN KIELIOPIN ALKEETOppikoulun ensimmäistä luokkaa varten

ESITTÄNYT

P. A. SAHLSTEN.

Ylipainos Kuopion lyseon vuosikertomuksesta lukuvuodelta 3893 — 2894,

KUOPIOSSA,KUOPION UUDESSA KIRJAPAINOSSA,

1894.

Hinta 10 penniä.

SUOMEN KIELIOPIN ALKEETOppikoulun ensimmäistä luokkaa varten

ESITTÄNYT

P. A. SAHLSTEN.

Ylipainos Kuopion lyseon vuosikertomuksesta lukuvuodelta 289.1— 1894.

KUOPIOSSA,KUOPION UUDESSA KIRJAPAINOSSA,

1894.

Esipuhe.

Useissa oppikouluissamme lienee tapana, että äidin-kielen opettaja esittäessään kieliopin alkeita antaa oppilaittenkirjoittaa vihkoihin tärkeimmät säännöt muistille avuksi. Sel-lainen tapa on luonnollinen seuraus siitä, ett'ei meillä löydymitään tätä tarkoitusta täysin vastaavaa, lyhyttä oppikirjaa.Sitä aikaa, jonka mainittu kirjoitustyö viepi, voitaisiin kui-tenkin, luulen ma, käyttää toisin suuremmaksi hyödyksi äidin-kielen opetukselle, joka muutenkin tuntimäärään nähden onmeidän oppikouluissamme jäänyt lapsipuolen osalle. Kunsentähden minulle tarjoutui tilaisuus saada yhteydessä täkä-läisen lyseon vuosikertomuksen kanssa painattaa ne kieli-opilliset säännöt, jotka nyt useampinavuosina olen kirjoitutta-nut ja luettanut lyseon ensimmäisellä luokalla, niin tahdoinkäyttää tätä tilaisuutta hyväkseni, toivoen voivani siten ainakinjoksikin aikaa tyydyttää opetuksessani huomaamaani tarvetta.

Tämä sääntökokoelma on siis lähinnä aijottu lyseonI luokkaa varten. Sen tarkoitus on tämän luokan oppilaissavarmistaa ja laajentaa ne tiedot yleisessä ja äidinkielen kieli-opissa, jotka he tuovat mukanansa lyseoon tullessaan, sekäsiten avata heille tie systeematisen kieliopin käyttämiseen,johon, jos opetus järkevästi järjestetään, mielestäni ihanhyvin voi jo ryhtyä toisen oppivuoden alussa. Kansakou-luista tulleille oppilaille, jotka usein ovat lukeneet kielioppiajo enemmältäkin, on kuitenkin kieliopillinen tiedesanasto ai-keitaan myöten outo, joten opastusta ja tasoitusta siinäkinkohden on tarpeen.

4

Pikainenkin silmäys näihin sääntöihin näyttää, että

niitä laadittaissa systeematinen järjestely on jätetty sikseen.Olen vaan tavoitellut sellaista järjestystä, joka olisi kielioppi-opetukselle kysymyksessä olevalla asteella luonnollisin jahelppotajuisin. Tieteellinen ryhmittely jääköön odottamaanotollisempaa aikaa!

Samalla kuin kuhunkin osastoon olen koonnut sen,joka tuntui tärkeimmältä, olen kaiken aikaa pitänyt silmällä,mitä tietoja viimeisessä osastossa esitettävät säännöt väli-merkkien käyttämisestä edellyttivät jo hankituiksi. Jos tulok-seksi ensimmäisen vuoden kielioppiopetuksesta jääpi jokinkieliopillisiin tietoihin perustuva taito välimerkkien oikeassakäyttämisessä, niin saattaa mielestäni olla siihen satoon kyllintyytyväinen; ja toisella luokalla pääsevät siten oppilaat koet-tamaan nuoria voimiaan omantakeisemmassa kirjoitustyössä,kuin mihin pelkät oikeinkirjoitusharjoitukset antavat aihetta.

Edelleen tahdon mainita, että esimerkkien vähyyteenei suinkaan ole ollut syynä se, että muka vähäksyisin niit-ten arvoa. Opetuksen esineenä olevaan kieleen sovitta-matta jäävät kieliopilliset säännöt kuivaksi kuoreksi ilmansydäntä, arvottomaksi muistin taakaksi, jonka se luopi har-tioiltaan, samalla kuin oppikirjat suljetaan. Olen vaan aja-tellut asian niin järjestettäväksi, että tarpeelliset lisät otetaan

oppilaitten oman keksimystaidon tuotteista sekä opettajanvarastoista ja luetuista lukukirjan kappaleista.

Tiedesanat olen kirjoittanut niin, kuin ne alkukielenmukaan ovat äännettävät, arvellen siten asettuvani vankem-malle pohjalle, kuin minkä tarjoovat ne toisintomuodot, jotkanykyiset kultuurikielet ovat kukin omaan tapaansa niistämuovaelleet.

Jos sääntökokoelma I luokan kursiksi näyttäytyisi liianlaveaksi, niin voisi suuremmatta haitatta jättää lukemattasäännöt konjugaatioonista. Niitä en olekaan tähän saakkaI luokalla luettanut muuta kuin ensimmäisen kappaleen ;

vaan olen kumminkin ottanut ne tähän säilyttääkseni jon-kinlaista symmetriaa, ja koska olen arvellut, että kursi ehkävoisi entisestään hiukan pidetä, kun päästään aikaa kysy-västä sääntöjen kirjoittamisesta.

Lähteinä ja neuvonantajina tätä kokoelmaa laatiessaniolen käyttänyt useampia teoksia, joista mainittakoon Kieli-oppikomitean v:lta 1886 mietintö, Arvi Jänneksen „Suomenkielioppi oppikouluja varten", saman „Suomenkielioppi kan-sakouluja varten", K. Raition „ Äidinkielen alkeisoppi",A. H. Kallion „Suomen kielioppi", E. N. Setälän „Suomenkielen lauseoppi", A. A. Sunden'in „Svensk språklära" jaF. G. Nyström'in „Svensk rättskrimingslära". Vielä tuleeminun mainita, että keväällä v. 1888 lehtori Fr. Rapola,siihen aikaan suomen kielen opettaja Helsingin suomalaisessanormaalilyseossa, hyväntahtoisesti antoi nähtäväkseni laati-mansa sääntökokoelman, mikäli se silloin oli häneltä val-mistunut.

Kuopiossa, toukokuun 10 p. 1894.P. A. Sähisten.

5

I. Lause ja lauseen pääosat.

Lause on ajatuksen kielellinen ilmaus, esim. Poikalukee.

Lauseessa on kaksi pääosaa: subjekti ja preedikaati.Subjekti (alus) on se lauseen osa, joka sanoo, ke-

nestä tai mistä lauseessa jotakin lausutaan.Preedikaati (maine) on se lauseen osa, jolla lausu-

taan jotakin subjektilla nimitetystä esineestä.Muist. Lauseessa: Poika lukee, löytää siis subjektin, kuu-

vastaa kysymykseen: kenestä (mistä) tässä lauseessa jotakinlausutaan? Kun näin on saatu selville, että poika on subjekti,kysytään preedikaatia haettaissa: mitä tässä lauseessa sanotaanpojasta?

11. Sanaluokat.

Sanat jakautuvatkolmeen luokkaan. Ne ovat: 1) noo-minit, 2) verbit, 3) partikelit.

1) NoomiDi (nimisana) on sana, joka nimittää mikätai mimmoinen jokin on.

Noominit ovat kahta lajia: substantiiveja ja adjek-tiiveja.

a) Substantiivi (esinesana) on noomini, joka nimittäämikä jokin on, esim. poika, maa.

8

b) Adjektiivi (laatusana) on noomini, joka nimittäämimmoinen jokin on, esim. hyvä, viheriä.

Substantiivi on:1) yleisnimi (appellaatiivi) kun se on kaikkien samaan

lajiin kuuluvien esineiden yhteisenä nimenä, esim. tyttö, kau-punki.

2) erisnimi (propri), kun se on yhden esineen erityisenäniinenä, esim. Aino, Kuopio.

Muist. Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Noomineihin luetaan myös laskusanat ja proonoo-minit.

cj Laskusana on sana, joka ilmoittaa määrätyn luvun,tai järjestyksen, esim. kolme, kolmas.

ä) Proonoomini (asemosana) on sana, jota käytetäänsubstantiivin tai adjektiivin sijassa, esim. minä, tämä,se, mikä, joka.

2) Verbi (teonsana) on sana, joka ilmaisee jostakinesineestä toiminnan tai tilan, esim. luen, lepään.

Verbi on merkitykseltään joko transitiivinen tahiintransitiivinen.

a) Transitiivinen (kohteellinen) on verbi, kun se lau-suu toiminnan, jonka saattaa ajatella suorastaan kohtaavanjotakin esinettä, esim. Mies hakkaa puita. Isä avasioven.

h) Intransitiivinen (kohteeton) on verbi, kun se lau-suu joko tilan tai semmoisen toiminnan, jota ei saata aja-tella suorastaan kohtaavaksi jotakin esinettä, esim. Van-hus lepää. Poika juoksee.

3) Partikeli (apusana) on jokainen sana, joka ei olenoomini eikä verbi.

9

Partikelit ovat neljää lajia: adverbeja, preepbsitibo-neja ja postpositiooneja, konjunktiooneja ja interjektiooneja.

a) Adverbi (niääräyssana) on partikeli, jota käytetäänmääräämään verbejä, adjektiiveja tai toisia adverbeja pai-kan, ajan, tavan, määrän tai jonkun muun seikan suhteen,esim. Tuolla lehdossa linnut ti seiti laulavat hyvinkauniisti. Mies on minulle ihan tuntematon.

l)J Preepositiconi (etusana) ja postpositiooni (jälkisana)on partikeli, jota käytetään substantiivien kanssa määrää-mään paikkaa, aikaa, tapaa tai syytä, esim. Jälkeenpuolenpäivän läksi heinäväki isännän käskyn mukaanjärven yli niitylle. Sateen tähden oli lähtö lykkäytynyt.

c) Konjunktiooni (sidesana) on partikeli, jota käyte-tään yhdistämään lauseita tai samanlaisia lauseen osia,esim. Kun lehdet kellastuvat ja muuttolinnut lähtevätpois, niin tiedämme, että syksy ja talvi ovat tulossa.

dj interjektiooni (kiihtosana) on partikeli, joka ai-noastaan ilmaisee tunteen, esim. oi! hei!

111. Sanain taivutus.

Noominit ja verbit saavat eri muotoja erilaisten suh-teiden ilmoittamiseksi. Tätä sanotaan sanain taivu-rtukse k s i.

Sanoissa erotamme kaksi osaa: a) vartalon elirungon, joka on sanan pysyväinen alkuosa, ja h) taivu-tuspäätteet, jotka liitetään vartaloon ja antavat sanalleuuden muodon; esim. talo-n, talo-ksi, talo-issa; sano-n,sano-ivat, sano-taan.

1. IVoominit.a) IDeekliinaatioorii.

Noominien yleistä taivutusta sanotaan (lcokliiuaa-

Uooniksi (sijoittelemiseksi). Siinä huomataan kaksi lukua:yksikkö 1. singulaari ja monikko 1. pluuraalisekä kummassakin luvussa 15 sijaa.

S- 8. e. 3= S. §• 1 5 §1 §. £ 3 i §- 3 oaI: |s:s: |; |l: s: ||| s; | g

g- g- g" g|?fg s; t g & | ~ g.

O, w v-- w- g- 3 .

a. g-h b n-g g g "6"■ | E I. "| & f I%£gSaii£ & s % g S & 5 s* "* -r? -

- - - s o p fd S S" 5' s S «^

? ? S »■ » £ ggJ P -s te-"° ""* g |

Et *

s°= r."° CD

K

3 .

f£E I£ EE It E g?f£ ft E £

a ja ja j* g- § jg#

- © g- j|- t - ■ -

00 5"

& & a & & k & »• s i- I' r ~

§• P«§•S" §• §•§*•' ?§■•§>' *

o*s*.

Muist. Noominien vaatalo saadaan parhaiten yks:n essii-vistä siten, että essiivin pääte -nä 1-na erotetaan pois, esim,talo-na, Mrvee-nä. -

10

11

b) Komparaatiocmi.Adjektiiveilla on huomattava paitsi deekliinaatiooni

myöskin komparaatiooni.Komparaatiooni (vertailu) on se adjektiivien taivu-

tus, jolla verrattaissa ilmoitetaan ominaisuuden olevansuuremmassa tai suurimmassa määrässä.

Perusmuotonsa ohessa, joka nimitetään positiiviksi,esim. iso, köyhä, on adjektiiveilla kaksi vertausmuotoa:komparaatiivi ja superlaatiivi.

Komparaaiiivi (voittotila) on se adjektiivien muoto,joka ilmaisee ominaisuuden olevan suuremmassa määrässä,esim. isompi, köyhempi.

Superlaatiivi (ylivertainen tila) on se adjektiivin muoto,joka ilmaisee ominaisuuden olevan suurimmassa määrässä,esim. isoin, köyhin.

3. Verbit.

K-onjugaatiooni.Verbien taivutusta sanotaan konjugaatiooniksi.

Siinä huomataan kaksi lukua sekä kummassakin luvussakolme persoonaa (tekiää), esim.

Yksikkö. Monikko.1 persoona sano-n sano-mme2 » sano-t sano-tte3 » sano-o sano-vat

Verbi ilmoittaa myös eri muodoilla tekemisen ajan.Tekemisen aika on kahtalainen: a) menemätön,

s. o. joko nykyinen tai tuleva, esim. sanon (paraikaa t.oasfedes), ja h) mennyt, esim. sanoin, (eilen, muinoin).

Kummassakin ajassa ilmoittaa verbi eri muodoillatekemisen joko päättymättömäksi, esim. sonon, sa-

12

noin,' taikka päättyneeksi, esim. olen sanonut, olinseulonut.

Verbillä on sentähden suomen kielessä seuraavatneljä temporia (ajallismuotoa):

aj Menemätöntä s. o. nykyistä tai tulevaa aikaavarten:

1) Preesens-futuuri (tavallisesti nimitetty preesensiksi= kestämä) ilmoittaa, että jotakin tapahtuu, s. o. päätty-mättömän tekemisen nyky- tai tulevassa ajassa, esim. sanon.

2) Perfekti (päättymä) ilmoittaa, että jotakin on ta-pahtunut, s. o. päättyneen tekemisen nyky- tai tulevassaajassa, esim. olen sanonut.

b) Mennyttä aikaa varten:3) Imperfekti (entiskestämä) ilmoittaa, että jotakin

tapahtui, s. o. päättymättömän tekemisen menneessä ajassa,esim. sanoin.

4) Pluuskvamperfekti (entispäättymä) ilmoittaa, ettäjotakin oli tapahtunut, s. o. päättyneen tekemisen men-neessä ajassa, esim. olin sanonut.

Verbi lausuu edelleen tekemisen kolmella tavalla,jonka tähden siihen kuuluu kolme n. s. m o dia (tapaa).

1) Indikaatiivi (tositapa) ilmoittaa tekemisen todelli-seksi, esim. sanon, sanoin, olen sanonut, olin sanonut.

2) Konjunktiivi ilmoittaa tekemisen ajatelluksi; sejakautuu kahteen alimodiin:

a) Potentiaali (mahtotapa) ilmoittaa ajatellun teke-misen mahdolliseksi, esim. sanonen (potentiaalin preesens-futuuri), lienen sanonut (potentiaalin perfekti).

13

o) Konditionaali (ehtolapa) ilmoittaa tekemisenehdon-alaiseksi (ilmoittaa olettamuksen vastoin todelli-suutta), esim. sanoisin (konditionaalin preesens-futuuri),olisin sanonut (konditionaalin perfekti).

3) Imperaatiivi (käskytapa) ilmoittaa tekemisen käs-ketyksi, esim. sano, sanokoon-

Nämä kolme modia sanotaan yhteisellä nimellä mää-rätyksi 1. f iiniitiverbiksi, koska niillä tekeminenilmoitetaan jostakin esineestä, esim. sanon (■= minä sa-non), sanoisitte (== te sanoisitte), sanokoon (■=■ hän sa-nokoon).

Mutta verbi voi myös ilmoittaa tekemisen lausu-matta sitä mistään (määrätystä) esineestä," esim. sanoa,

sanonut. Verbi sanotaan silloin määräämättömäksi1. infiiniitiverbiksi.

Infiiniitiverbin muodot ovat erilaisia noominaali-muotoja; ne taipuvat niinkuin noominit sijoissa ja ovatjoko substantiivisia: infiiniitiivejä, tai adjektiivisia: parti-kipeja.

1) Infiiniitiivit (nimitapa) ovat noominaalimuotoja, jotkaainoastaan nimittävät tekemisen; niitä on suomen kielessäneljä, esim. sanoa, sanoessa, sanoman, sanominen.

2) Partikipit (laatutapa) ovat noominaalimuotoja, jotkailmoittavat tekemisen (1. tilan) ominaisuutena; niitä onkaksi: ensimmäinen ja toinen.

a) Ensimmäinen partikipi ilmoittaa päättymättömän (s. o.joko kestävän t. aijotun) tekemisen, esim. sanova.

b) Toinen partikipi ilmoittaa päättyneen tekemisen, ef;im.sanonift.

JPersoonaalinen päämuoto (aktiivi).

Indikaatiivi.Prees.-fnt. Imperf. Pex*f. PluuskYainperf.

Yks- 1 sano-n sano-in olen sanonut olin sanonut2 sano-t sano-it olet „ olit „

3 sano-o sano-i on „ oli „

Mon. 1 sano-mme sano-imme olemme sanoneet olimme sanoneet- 2 sano-tte säno-itte olette „ olitte „

3 sano-vat sano-ivat ovat „ olivat „

KoiijunktiiviPotentiaali. Konditionaali.

Prees.-fut. Perf. Prees.-fnt. Perf.Yks. 1 sano-nen lienen I g sano-isin olisin •> g

2 sano-net lienet > o sano-isit olisit ', o3 sano-nee lienee JS- sano-isi olisi J g.

Mo/?. 1sano-nemme lienemme"] g sano-isimme olisimme] g2 sano-nette lienette \ o sano-isitte olisitte l g3 sano-nevat lienevät J S sano-isivat olisivat Jg.

Imperaatiivi. Infliniitiivi.Prees.-fut. Pei'f. i lyhempi muoto: sano-a1 • pitempi „ (transl.) sa-f sano no-akse(-ni)

YKS. li <

sano- os II instr. sano-en3 sano-koon olkoon sanonut iness. sano-essa

Mon. 1 sano-kaamme 111 sano-ma, -man, -massafsano-kaatte j. n. e.

\sano-kaa IV nom. sano-minen, part.3 sano-koot olkoot sanoneet sanomista

Partikipi.I sano-va, II sano-nut, gen. sano-neen.

14

15

Kaikki sellaiset muodot kuin edellä olevassa kaa-vassa luetellut sanotaan yhteisellä nimellä verbin per-soonaaliseksi (tekiälliseksi) päämuodoksi (aktiivi).Niitten ohessa on verbeillä sellaisiakin muotoja, jotkailmaisevat epämääräistä persoonaa (tekiää). Ne sanotaanverbin persoonattomaksi (tekiättömäksi) päämuodoksi(passiivi).

Persoonaton päämuoto (passiivi).

Indikaatiivi.

Prees.-fnt. Imperf. Perf. Plnnskvamperf.

sano-taan sano-ttiin on sanottu oli sanottu

Konjunktiivi.

Potentiaali. KonditionaaliPrees.-fut. Perf. Prees.-fut. Porf.sanottaneen lienee sanottu sano-ttaisiin olisi sanottu

Imperaatiivi. Infliniitiivi.Prees.-fut. Peri. II /ness _ sano-ttaessa

sano-ttakoon olkoon sanottu 111 instr. sano-ttaman

Partikipi.I sano-ttava | II sano-ttu

Muist. Verbien vartalo saadaan parhaiten persoonaalisenpftämuodon I partikipista siten, että I partikipin pääte -vä 1.-va erotetaan pois, esim. sano-va, nouse-va.

16

IV. Yksinäinen lause.

Lause, jossa on yksi ainoa preeclikaati, sanotaanyksinäiseksi lauseeksi, esim. Poika lukee.

Muist. Yksinäisessä lauseessa saattaa olla useampi sub-jekti, esim. Tyttö japoika lukevat.

1. IPaljEts lause.

Yksinäinen lause, jossa on ainoastaan pääosat:subjekti ja preeclikaati, sanotaan paljaaksi lauseeksi.

Subjektina on tavallisesti substantiivi tahi joku muusubstantiivina käytetty sana, esim. Lintu lentää. S~evisertää lentäessään.

Predikaatina on joko fiiniitiverbi yksin tai fiiniiti-muoto olen verbistä yhdessä preedikaatintäytteenkanssa. Preedikaatintäytteenä on tavallisesti noominaatii-vissa tai partitiivissa oleva noomini, esim. Poika lukee.Lapsi on terve. Tytöt ovat iloisia.

Välistä subjekti ei ole eri sanana näkyvissä, vaanilmaistaan ainoastaan preedikaativerbin persoonapäätteellä,esim. Luen (—Minä luen). Tehkää hyvin!'(= TehkääTe hyvin!)

Joskus lauseessa ei ole subjektia ollenkaan, esim.Eilen satoi. Nyt tuulee kovasti. Poikaa kiitetään-Sellaisissa lauseissa on preedikaati persoonaton.

17

&. Kasvanut lause.

Yksinäinen lause, jossa paitsi subjektia ja preedi-kaatia on muitakin osia, sanotaan kasvaneeksi lauseeksi.Semmoisia lauseen sivuosia ovat objekti, attribuuti, adver-biaali ja appositiooni.

Se sana, jolla on määräys, nimitetään tämän määräyksensuhteen pääsanaksi.

a) Objekti (kohde) on määräys, joka liitetään transi-tiiviverbiin ilmoittamaan sen esineen, jota verbin lausumatoiminta suorastaan kohtaa, esim. Mies hakkaa pui t a.Isä avasi o v e n.

Muist. Lauseessa: Mies hakkaa puita, saadaan objektikun siitä haetaan vastaus kysymykseen: mitä mies hakkaa?

b) Attribuuti (lisääntö) on määräys, joka välittömästi(ilman verbin apua) liitetään substantiiviin.

Attribuutina on:1) adjektiivi (adjektiivinen proonoomini, laskusana,

partikipi), joka on samassa luvussa ja sijassa kuin pää-sana, n. s. adjektiivi-attribuuti, esim. Me tahdommetulla kunnollisiksi kansalaisiksi tässä rakkaassaisänmaassamme.

2) substantiivi, joka on samassa luvussa ja jokosamassa sijassa kuin pääsana taikka taipumattomana senvieressä, n. s. substantiivi-attribuuti, esim. Runoi-lta Runeberg'in muisto on meille, suomalaisille,rakas.

3) substantiivi, joka on genetiivissä, toisinaan jos-sakin muussa sijassa, n. s. attribuutiivi, esim. Luot-

18

tärhus Jumalan apuun on tukenut Suomen kansaakovina aikoina.

c) Adverbiaali (määrääjä) on määräys, joka liitetäänverbiin, adjektiiviin tai adverbiin ilmoittamaan semmoisiaseikkoja kuin syytä, keinoa, tapaa, aikaa, paikkaa, suh-detta, suuntaa y. m., esim. Tuolla lehdossa linnutusein laulavat hyvin kauniisti. Poika on hyvätavoiltaan.

dj Appositiooni on määräys, joka liitetään verbiin jasubstantiiviin yhteisesti ja tarkoittaa samaa esinettä kuinsubstantiivi. Appositioonina on tavallisesti essiivissä tahitranslaatiivissa oleva noomini, esim. Työstä väsyneenäistui mies kivelle lepäämään. Älä luule luuta lihaksi,koiranpäätä paistikkaaksi!

V. Yhdistetty lause.

Yhdistetty lause on lause, joka on kokoonpantukahdesta tai useammasta yksinäisestä lauseesta.

Ne yksinäiset lauseet, jotka muodostavat yhdistetynlauseen, ovat toistensa suhteen joko rinnastettuja taikkatoinen alistettu toisen alle.

Rinnastetuiksi sanotaan niitä lauseita, jotka ovatyhdenveroisia ja jotka liitetään toinen toiseen rinnasta-valla konjunktioonilla, esim. Lehdet puhkeavat ja muut-tolinnut palaavat pohjolaan, sillä kevätaurinko onmurtanut talven vallan. Älkäämme siis mekään mu-rehtiko, vaan olkaamme tyytyväisiä ja iloisia!

19

Rinnastavia konjunktiooneja ovat: ja, sekä, sekäettä, -kä; tahi, eli, vai; mutta, vaan; sentähden, siis; sillä.

Yksinäiset lauseet, joista yhdistetty lause on muo-dostunut, saattavat olla semmoisessakin suhteessa toisiinsa,että toinen tarkemmin määrää toista. Silloin se lause,jota toinen määrää, sanotaan hallitsevaksi lauseeksi, jotavastoin määräävä lause sanotaan alistetuksi-

Alistetut lauseet jaetaan siihen nähden, minä lauseen-osana ne ovat hallitsevalle lauseelleen, neljään lajiin; ne ovat:

1) subjektilauseita, jotka alkavat konjunktioonillaettä tai jollakin kysyvällä sanalla; esim. Milloin kuolemakohtaa, on ihmiselle tuntematonta; mutta varmaa on,että kaikkien täytyy kuolla.

2) objektilauseiia, jotka alkavat konjunktioonilla ettätai jollakin kysyvällä sanalla; esim. Muinaistarut kerto-vat, että ennen suomalaisten tuloa Suomessa asui toinenkansa; mutta ei tiedetä, mistä se oli tänne tullut.

3) attribuuiilauseita, jotka tavallisesti alkavat proo-uoominilla joka tai mikä, esim. Laiva, joka lähenee ran-nikkoa, tulee kaukaisilta mailta. Minkä nuorena oppii,sen vanhana taitaa.

4) adverbiaalilauseita, jotka alkavat konjunktiooneillaettä, jotta, koska, kun, kunnes, jos, joll'ei, elPei, vaikka,kuin y. m., esim. Äiti laulaa, että (jotta) lapsi nukkuisi:Kyllä maalla viisaita on, kun vedellä vahinko sattuu.Syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkiääpi! Köyhäelää, kuin märkä palaa.

Lause, joka on alistettu toisen lauseen alle, saattaavuorostaan olla hallitseva kolmanteen lauseeseen nähden,

20

samoin tämä neljänteen j. n. e. Siten muodostuneessalauseistossa (periodissa) sanotaan ylin hallitseva lausepäälauseeksi ja muut lauseet sivulauseiksi, eriasteisiksi senmukaan, kuinka likeisessä yhteydessä ne ovat päälauseenkanssa.

Lause, joka ei ole alistettu toisen lauseen alle, onitsenäinen lause.

Lauselmaksi sanotaan jokaista lausetta, yksinäistätai yhdistettyä, joka lausuu kokonaisajatuksen.

Muist. Lauselmat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Esim. Maanviljeliä ottaa varteen monenlaisia luon-non merkkejä, sillä hän tietää, että moni vahinko olisivältettävissä, jos vaan edeltäpäin voitaisiin arvata, mil-lainen sää milloinkin on tulossa.

Tässä lauselmassa, joka on yhdistetty lause, ovat ensim-mäinen ja toinen lause itsenäisiä ja toinen samalla päälauselauseistossa, jossa kolmas, neljäs ja viides lause ovat ensim-mäisen, toisen ja kolmannen asteen sivulauseita.

VI. Välimerkeistä.

Välimerkkien tarkoitus on osottaa ne pitemmät tailyhemmät pysähdykset, jotka kirjoitusta luettaessa ovattehtävät lauseitten ja niitten osien välillä, sekä muutentehdä kirjoitus lukialle selvemmäksi.

Välimerkit jaetaan suurempiin ja pienempiin1) Suuremmat välimerkit, jotka pannaan lausel-

mien jälkeen, ovat piste (.), kysymysmerkki (?) ja huuto-merkki (!).

21

2) Pieneinniiit välimerkit, joita käytetään erotla-maan lauselman eri osia toisistaan, ovat pilkku (,), puoli-piste (;) ja kaksoispiste (:).

Piste pannaan lauselman jälkeen, joka sisältää väit-teen tahi kertomuksen, esim. Suomalaiset ovat luonteel-taan hitaita ja itsepäisiä. Kun Israelin lapset olivattulleet Sinain korpeen, niin Herra astui alas vuorellekaiken kansan eteen ja puhui kymmenet käskynsä.

Pistettä käytetään myöskin sanoja lyhennettäessä, esim.»mm. (== nimittäin), j. pp. (== jälkeen puolenpäivän), j. n. e. (= janiin edespäin).

Kysymysmerkki pannaan lauselman jälkeen, jokasisältää kysymyksen, esim. Minä päivänä luulet jäittenlähtevän? Luuletko että ne lähtevät jo huhtikuussa?

Huutomerkki pannaan

1) huudahdus- ja puhuttelusanojen jälkeen, esim.Ah! Hei! Herra Luutnantti!

2) lauselman jälkeen, joka sisältää huudahduksen,toivotuksen tahi kehotuksen, esim. Eläköön isänmaa!Oisipa laukussa, mikä on metsässä! Älä ennen nuole,kuin tipahtaa!

Muist. Jos huudahdus- tai puhuttelusana on yhteydessäsamallaisen lauseen kanssa, niin ne tavallisesti erotetaan toi-sistaan pilkulla, ja huutomerkki pannaan vasta lauseen lop-puun, esim. Voi, kuinka kirkas on illan kuu! Älä, veikkonen,pane omiasi!

Huom. Lauselmassa, jossa on useampia itsenäisiä lau-seita, määrää viimeinen niistä, mikä välimerkki on pantavalauselman loppuun, esim. Elämä on lyhyt: käyttäkäämme scn-tähäen aikaamme hyvin! näyttäkäämme aikaamme hyvin, silläelämä on lyhyt.

22

Pilkkua käytetään:J) rinnastettujen lauseitten välissä, esim. Päivä alkoi

jo uurastaa, ja vieno tuulen lienici pani vedenpinnanväreilemään.

Muist. Kuitenkaan ei panna pilkkua rinnastettujen lau-seitten väliin, jotka ovat liitetyt toisiinsa konjunktiooneillaja, sekä, sekä että, -kä, jos niillä on yhteinen subjekti taikkajos ne ovat aivan lyhyitä; esim. Äiti istuu uimin edessä ja keh-rää sekä kertoo satuja lapsilleen. Kun kevät tulee ja luonto kerääuuteen eloon, niin -iloiset tunteet täyttävät ihmisenkin sydämmcn.

2) erottamaan alistettuja lauseita hallitsevista lau-seista, esim. Kirkko, joka seisoo mäellä, näkyy kauas.

Muist. Jos hallitseva lause, jota määrää subjekti- taiobjektilause, on aivan lyhyt, niin jätetään tavallisesti pilkkupanematta, esim. Me tiedämme että meidän maamme ennen onollut meren pohjaa. On tunnettu että se vieläkin verkalleen kohoaa.

3) erottamaan lauseita tai lauseenosia, joitten välistäon jätetty pois ja tai joku muu rinnastava konjunktiooni,esim. Tass' auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat.Käyden kylään päästään, juosten tielle jäädään.

4) konjunktioonien mutta, vaan, siis edellä, esim.Suomalaiset hevoset ovat pieniä, mutta kestäviä. KaikkiUimiset ovat kuolevaisia, siis mekin.

5) erottamaan määräyksillä varustettuja substantiivi-attribuuteja lauseen muista osista, jos nämät attribuutitovat pääsanansa jäljessä, esim. Sakari Topelius, lastenystävä, on kirjoittanut monta kaunista satua.

6) erottamaan huudahdus- ja puhuttelusanoja lauseenvarsinaisista osista, esim. Tulkaa, hyvät ihmiset, autta-maan !

23

7) Joskus muutenkin selvyyden saavuttamiseksi,etenkin lauseissa, joissa on paljo määräyksiä eri sanoilla,esim. Taisteltuaan kaiken päivää Demmin'in luona,suojellakseen rakasta kuningastaan, nuo 70 suomalaistakaatuivat viimeiseen mieheen asti.

Puolipiste on arvoltaan pisteen ja pilkun keskivälissä.Sitä käytetään:

1) pisteen sijassa lauselmien välissä, jotka tahdotaanlikemmin liittää toisiinsa käyttämättä rinnastavaa konjunk-tioonia, esim. Jos meren rannikolla vesi kauan on ma-talalla, niin se ennustaa poutaa; jos se kauan on kor-kealla, saa odottaa sadetta.

2) pilkun sijassa varsinkin pitemmissä yhdistetyissälauseissa lauseitten edellä, jotka alkavat konjunktiooneillamutta, vaan, sentähden, siis, sillä, esim. Aukeilla maillahiihdettäissä on kahdesta sauvasta hyvää apua, koskahiihtäjä siten saattaa käsivoimallaan paljon lisätä vauh-tia; mutta tikeissä metsissä ja etenkin metsästysretkilläon edullisempaa käyttää yhtä sauvaa. Porolla ajami-nen vaatii suurta tottumista; sentähden ajetaan useinpitkässä jonossa, taitavin etupäässä.

Kaksoispistettä käytetään:1) sanojen ja lauseitten edessä, jotka sisältävät esi-

merkkejä, luetteloja, todisteita ja selityksiä edelliseen, esim.Kuollutta karhua tervehdittiin vanhoissa lauluissa hel-limmillä lempinimillä: metsän kulta ja hopea, metsänomena, metsän kaunis mesikämmen.

Muist. Jos esimerkkien tai selitysten edessä on semmoi-nen sana kuin esim., niin kuin, nimittäin-) niin ei käytetä kak-

24

soispistettä, vaan pannaan pilkku häitten sanain eteen, esim.Noominit ovat kahta lajia, nimittäin substantiiveja ja adjektiiveja.

2) suorassa kertomuksessa, s. o. kun jonkun sanatkerrotaan juuri niin, kuin hän itse on ne lausunut. Kak-soispiste pannaan silloin lainattujen ( kerrottujen) sanaineteen, mutta ainoastaan jos johtava lause käy niitten edellä.Lainattujen sanain molemmille puolin pannaan sitä paitsilainausmerkit („—"), esim. Sanoi vanha Väinämöinen:„Ithu ei hädästä päästä, parku päivistä pahoista."

Muist. Suorassa kertomuksessa saattaa asettaa johtavanlauseen lainattujen sanain jälkeenkin tai niitten väliin. Jossilloin johtavan lauseen edessä tulee olemaan kysymys- taihuutomerkki, niin johtava lause kirjoitetaan pienellä alkukir-jaimella, ja sen loppuun pannaan piste. Jos taas johtavanlauseen eteen tulisi joku muu välimerkki (piste, kaksoispiste,puolipiste, pilkku), niin tämä siirtyy johtavan lauseen jälkeen,ja sen sijaan pannaan johtavan lauseen eteen pilkku.

Jos johtava lause asetetaan lainattujen sanain väliinsellaiseen paikkaan, jossa ei ole ennestänsä mitään välimerk-kiä, niin- on pilkku pantava johtavan lauseen sekä eteen ettäjälkeen.

Kun jojitava lause välilauseena jakaa lainatun lauseenkahtia, niin on lainatun lauseen kumpikin osa erikseen varus-tettava lainausmerkeillä.

Esim. Hepo asettui puun alle, jossa oli harakalla pesä,ja alkoi sitä joka puolelta tarkkaan katsastella. „Mitä katsot,Mikko?" kysyi puun latvasta harakka. ,:Katson mahan tätäpuuta sukseksein," vastasi repo. „Elä, veikkonen, tätä puuta ota!"rukoili harakka. „Tässähän puussa on minulla pesäni ja pesässäpojat." „No, yhden pojistasi kun antanet," virkkoi repo, „niinen pesäpuutasi ota, vaan käyn suksipuuta etsimässä muualta."