SUOMEN KANSANOPETUKSEN NOUSUI800-LUVULLA

Urho So m e r k i v i

On tunnetua, että 1840-luku on hyvin hedelmällinenjakso maamme yleisessä kulttuurikehityksessä. Kansan-opetuksemme historiassakin tuo aika on ennen kokema-tonta nousukautta. Paitsi sitä, että kansanopetuskysymyksetsilloin joutuivat monipuolisen teoreettisen pohdinnan koh-teiksi, esiintyy kansanopetuksen kenttätyössä huomattavaavoimistumista.

Kansalliskirjallisuutemme viriämiseen liittyvä kansalli-nen herätysliike oli epäilemättä tuon nousun vahvimpiavoimanlähteitä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perus-taminen v. 1831 lujitti suuresti kansallisen kulttuurin rin-tamaa. Se kokosi piiriinsä huomattavan osan sivistyneis-töämme ja sai sen lämpenemään suomen kielen, kirjallisuu-den ja kansallisuuden asialle. Kalevalan ilmestyminen 1835,Runebergin ihanteellinen runotuotanto ja viimein etenkinSnellmanin herättävä toiminta olivat omiaan tehostamaan \suomalaista kansallistietoisuutta ja kääntämään huomionentistä enemmän suomalaiseen kansaan, herättämään uskoatämän kansan mahdollisuuksiin ja lujittamaan nimenomaankäsitystä siitä, että tämän kansan hyväksi kannatti tehdäsivistystyötä. Toisellakin samanaikaisella herätysliikkeelläm-me, uskonnollisella herännäisyydellä on ainakin välillisestiollut samansuuntainen voimistuttava vaikutus. Sen piiris-sähän toteutui kansanvaltaisuus, tasa-arvoisuus säätyyn,

24

amaisuuteen ja oppineisuuteen katsomatta, ja se nostattikansan syvistä riveistä omaperäisiä, lahjakkaita yksilöitäarvostettuun asemaan.

Suotuisia vaikutteita tuli läntisistä naapurimaistakiri.Tanska sai kansakoulunsa ja 1814 ja Norja 1827. Ruotsinkansakouluasetus annettiin 1842. Sitä edelsi pitkä ja kiih-Ikeäkin sanomalehtikeskustelu. johon laajat piirit ottivat osaaja jota meidän maassammekin seurattiin melkoisella mielen-kiinnolla. Jopa jotkut kansalaisemme osallistuivatkin tähänmielipiteiden vaihtoon, mainittakoon vain esim. J. V. SneLL-manin tunnettu artikkeli Freja-lehdessä v. 1840. Kun 1830-luvulla Ruotsissakin ~ ns. heinäkuun vallankumouksen hei-.jastuksina ~ puhalsivat vapaammat kansanvaltaiset ja kan-sansivistysystävälliset tuulet, tunnettiin tämä hyvin meillä-kin. Olihan maallamme yhä kiinteä kulttuuriyhteys länti-seen naapuriimme.

Rinnakkaisista ilmiöistä, ja ajan pyrkimyksiä kuvaavanasekä uusia herätteitä antavana, mainittakoon vielä 1840-lu-vun alussa meillä toimeenpantu oppikoulun uudistus, jonkatuloksena vanlhat pedagogiot ja triviaalikaulut sekä VanhanSuomen alkeis- ja piirikoulut muuttuivat huomattavasti te-hokkaammiksi ala- ja yläalkeiskauluiksi.

1840-luvulla tulevat kansanopetuskysymykset meillä vilk-kaan, julkisen keskustelun kohteiksi, keskustelun, johonmelkein poikkeuksetta kaikki sivistyneistöömme kuuluvat,ja tavalla tai toisella koko silloinen sanomalehdistömme, ot-tivat osaa. Läheskään aina ei tässä keskustelussa vielä kan-sansivistys tule esiin itsetarkoituksena. Useimmat käsittävätsen vielä väLikappaleeksi. Korkeamman kansansivistyksenuskotaan kohottavan rahvaan siveellistä ja aineellista tasoa,Usein toistetaan väitettä, että varojen uhraaminen kansan-opetukseen on kannattava rahansijoitus. Yhteiskunta on en-nen pitkää saava korvauksen kansansivistysmenaistaan köy-hainhoito- ja varrkeinhoitornenojen pienenernisen kautta.Tässä katsantokannassa kuvastuu valistusfilosofian pohjalla

25

syntynyt kasvatusoptimismi. Valistushan uskoi rajattomantäydellistymisen mahdollisuuteen. Valistus oli vahvasti in-tellektuaalista. Uskottiin, että ihmiskunta oli parannettavissaopettamalla, väärien ennakkoluulojen ja mielipiteiden sekätaikauskon hävittämisen, tiedon jakamisen ja suoranaisenmoraaliopetuksen avulla. Siksi tiedon arvoa kasvatusvälinee-nä korostettiin.

1840~luvun kansansivistyskäsityksissä on huomattavissatoinenkin erikoinen piirre. Kansansivistystä ei pidetä yksi-löiden oikeutena, vaan sivistyneistö käsittää sen hyväksi teh-dyn työn hyväntekeväisyydebi ja pitää sitä kristityn vel-vollisuutena kovaosaisia lähimmäisiä kohtaan. Tässäkin piir-teessä on sukua valistusfilosofiaan. Valistuksen maailman-katsomus oli antroposentrinen, porvarillinen yhteiskunta olisille taivas maan päällä. Siksi altruismista tuli valistusajanevankeliumi.

Kaikki se, mitä 1840-luvulla sanomalehdistössämme kan-sanopetuskysymyksestä kirjoitettiin, ei suinkaan ollut myön-teistä. Varsinkin vuosikymmenen alku puolella esitettiin useinsellaisia mielipiteitä, että lukutaito ja kristinopin osaaminenolivat varsinaiselle kansalle riittäviä. Laajempaa sivistystäpidettiin tarpeettomana, jopa turmiollisena. Etenkin koulu-kasvatusta vastustettiin, ja usein toistettiin tuota vanhaatengströmiläistä väitettä, että Suomen kansa oli papistonponnistuksien ja kristillisen kotikasvatuksen ansiosta saavut-tanut korkeamman sivistystason kuin useimmat muut kan-sat. Tämän suunnan edustajat kuuluivat enimmäkseen van-hoillisen papiston piiriin, ja se oli sopusoinnussa Nikolai Iinajan taantumuksellisen, kaikkea liberaalisia pyrkimyksiä vas-tustavan politiikan kanssa.

Mutta koko maan lehdistön huomioonottaen mainitut il-maisut eivät olleet lukumääräisesti voitolla, ja vuosikym-menen toisella puoliskolla, jolloin J. V. Snellman astuukansallisen ja kansansivistysrintaman johtoon, saa myöntei-nen puoli laadullisestikin selvän yliotteen. Etenkin Saima,

26Litteraturblad, Maamiehen Ystävä, Morgonbladet, Suometar,Helsingfors Tidningar ja Vasa Tidning ajavat kansanope-tuksen asiaa. Mutta on sanottava, ettei yksikään tuona ai-kana ilmestynyt sanomalehti ole käsittelemättä tätä kysy-mystä - siinä määrin se oli tullut yleisen mielenkiinnonkohteeksi.

Selostettu sanomalehtikeskustelu. johon osallistuivat mel-kein kaikki senaikaiset kulttuurihenkilörnme, on ollut kan-sanopetuksen kehittymiselle erittäin merkitsevä. Ehkäpävielä merkittävämpää, ja joka tapauksessa näkyvämpää, onollut 1840-luvun panos käytännöllisessä koulut yössä. Ennentätä arkaa oli maassamme koulun nimen ansaitsevia kansan-sivistyslaitoksia niin vähän, että ne ovat yksitellen lasket-tavissa. Lisäksi nämäkin olivat yleensä muutamaa poikkeus-ta, esim. Turun ja Vaasan bell-lancasterkouluja lukuunotta-matta niin pieniä, että niiden vaikutus tuli kovin vähäisenkansanosan hyväksi. Luku- ja kristinopintaitojen katsottiinvielä yleisesti riittävän kansansivistykseksi, ja ne hankittiintavallisesti kotona.

Edellä kuvatun filantrooppisen harrastuksen tuloksenasyntyi maahamme käsiteltävänä olevana ajanjaksona, 1840-luvulla tai sen kahden puolen, useita eri tyyppejä edustaviakansanopetuslaitoksia. Jotkut niistä saadaan suorastaan ul-komaisista esikuvista, jotkut taas kotoisia laitoksia elvyttä-mällä. Vanhat maalaiskoulumme sekä 'teollisuuslaitosten jakartanoiden koulut uudistuvat. Bell-lancasterkoulut lisään-tyvät ja voimistuvat. Köyhäinhoitokoulut ja pyhäkoulut saa-vat uusia muotoja. Aivan uusina tyyppeinä astuvat pikku-lastenkoulut ja käsityöläisten sunnuntaikoulut kansanope-tuksen rintamaan. Mainitut laitokset syntyvät joko pelkäs-tään yksityisluontoisina, usein yhden ainoan henkilön hy-väntekeväisyysharrastuksen varassa, tai ne aikaansaadaanvähäisen valtionavun turvin; muutamissa taas ovat kun-nalliset ja seurakunnalliset yhtymät mukana.

Ruukinkouluja ja kartanonkouluja syntyi maahamme jo

27

1600-luvulla ja tällöin suuraatelistomme edustaman merkan-tiilisen kulttuuripolitiikan tuloksena. Tunnetuin on AxelOxenstiernan perustama Tjudan pedagogio. 1700-luvun lo-pulla ja 1800-luvun alussa niitä jälleen perustetaan run-saasti, nyt jo enemmän filantropian hengessä, ja kolmasaalto sattuu 1830-1850-luvuille. Viimeksi mainitulta ajaltaovat peräisin mm. Fiskarsin, Orijärven, Marieforsin, Varkau-den, Mustasaaren Grönvikin, Taalintehtaan, Värtsilän, Enon-kosken, Pitkärannan, Forssan, Jokioisten ja Fagervikin ruu-kinkoulut sekä Voipaalan, Tuusulan Gammelbyn, Tyrvän-nön Lahdentaan, Erkkylän ja Korpelan kartanoiden koulut,jota paitsi useimmat aikaisemmin perustetuista samoihin ai-koihin järjestettiin uudelleen, kuten esim. Orisbergin, Tju-dan, Teijon ja Anjalan koulut. Edellä olevaan luetteloon si-sältyvät melkein kaikki merkittävät, tämäntyyppiset koulut.Ruukki- ja kartanoyhteisöjen piirissä olikin nuorisollammenäiden laitosten ansiosta varhaisemmin kuin muualla maa-seudullamme maihdollisuus päästä laajemmasta kansansivis-tyksestä osalliseksi.

Suomen käsityöläisten sumvunuiikouluiaitos järjestettiinasetuksella 1842. Tällöin sillä oli takanaan toistakymmentävuotta vanha kotimainen traditio. Eräitten yksityishenkilöi-den, pääasiassa pappien ja opettajien toimesta, joissakin ta-pauksissa porvariston päätöksellä, tällaisia kouluja oli toimi-nut lyhemmän tai pitemmän ajan yhdeksässä eri kaupun-gissa. Sunnuntaikouluasetus, joka annettiin Turun käsityö-läismestarien aloitteesta, aloitti uuden jakson. Se määräsi,ettei tammikuun 1. päivän 1845 jälkeen oppipoikaa ollutpäästettävä kisälliksi, ellei hän voinut todistaa osaavansakristinoppinsa sekä omaavansa taidon 'kirjoittaa luettavaakirjoitusta ja laskea neljää laskutapaa. Mestariksi pääsynehdoksi määrättiin lisäksi eräissä tapauksissa piirustustaito.Näiden taitojen hankkimista varten oli kaupunkien - Naan-talia, Kaskista, Kajaania, Jyväskylää, Heinolaa ja Mikkeliälukuunottamatta - perustettava sunnuntaikouluja. jotka

28

nauttivat valtionapua, ja jotka määrättiin manufaktuurijoh-tokunnan ylrvalvontaan, paikallisen johdon jäädessä kaupun-kilaisten valitsemille johtokunnille. Kouluissa oli annettavakristinopin, laskennon ja kirjoituksen opetusta. Lukutaidonsunnuntaskouluasetus edellytti oppilailla olevan ennestään,mutta käytäntö osoitti usein toista. Kuuden suurimman kau-pungin kouluissa oli lisäksi opetettava ammattipiirustustasekä Helsingin ja Turun kouluissa vielä eräitä teknillisiäaineita.

1848 annettu keisarillinen julistus kehoitti laajentamaansunnuntaikoulujen opetussuunnitelmia jonkin verran amma-tilliseen suuntaan. Siihen asti, ja useissa tapauksissa vieläsen jälkeenkin, sunnuntaikoulut olivat miltei pelkästäänyleissivistyksen a1keita jakavia kansanopetuslaitoksia. Kutenedellä selvisi, ne olivat myös oppivelvollisuuskouluja, tosinvain tietylle ryhmälle, nim. käsityöläisille tarkoitettuja. Tä-mä ajatus, samoinkuin sunnuntaikoulujen rakenne muuten-kin, on Saksasta peräisin. Saksalaismallinen käsityöläistensunnuntaikoulu oli tätä ennen lähestynyt maatamme kahtatietä, toisaalta Tanskan kautta Ruotsiin, toisaalta Baltianmaiden kautta Pietariin.

Erikoisen selvästi ajan filantrooppinen ja sosiaalinen Ihar-rastus tulee esiin köyhäinkoulujen perustamisessa. Näidenlaitosten ulkomaisista esikuvista on erikoisesti mainittavaSaksan, lähinnä pietistien, köyhäinkoulut, Englannin charity-sohools, Saksan Industrieschulen ja Englannin schools of in-dustry. Muutamia tämän tyyppisiä laitoksia meillä syntyi joI800·luvun alussa, mutta paljon suuremman merkityksen nesaivat I840-luvulla, jolloin niitä jälleen ruvettiin perusta-maan ja tällöin erikseen kummallekin sukupuolelle ns. köy-hien tyttöjen ja köyhien poikien kouluina. Tyttökoulut oli-vat enimmäkseen rouvasväenyhdistysten tai kaupungin rou-vien ja neitien epävirallisten yhtymäin perustamia ja ylläpi-tämiä. Rouvasväenyhdistykset syntyivätkin jokseenkin pel-kästään tätä tarkoitusta varten. Ne eivät siis olleet naisasia-

29

järjestöjä, kuten usein luullaan. Poikakoulut taas toimivatyleensä kaupungin kustantamina ja köyhäinhoitojohtokun-nan valvonnassa. Pääasiassa köyhäinkoulut sijaitsivat kau-pungeissa, mutta joitakin oli maaseudun asutuskeskuksissa-kino Huomattavimmat tämän tyyppiset koulut olivat Kuo-piossa, ja suuntaa-antavista voimista on ennen muita mainit-tava J. V. SneLLmart- Kuopion köyhien tyttöjen koulu perus-tettiin 1846 suoranaisesti hänen aloitteestaan, ja pari vuottamyöhemmin alkaneen köyihien poikien koulunkin syntymi-seen hänellä on ansionsa, samoin kuin näiden koulujen käy-tännölliseen järjestelyyn ja toimintamuotoihin. Tämä on si-täkin merkittävämpää, kun Kuopion kouluja pidettiin malli-laitoksina muuallakin.

Köyhäin lasten kouluissa opetettiin yleensä uskontoa, lu-kemista, kirjoitusta ja laskentoa, joskus ja etenkin myöhem-min vähän maantiedon ja historian alkeita. Tyttöjen kou-luissa oli lisäksi runsaasti käsitöitä, mutta hienompia työ-muotoja kartettiin. Koulujen perustajattaret toivoivat nimit-täin useissa tapauksissa kasvateistaan saatavan hyviä palve-lustyttöjä. Myöhemmin tästä tarkoitusperästä kuitenkin luo;vuttiin.

PikkuLastenkoulun, lastentarhan edeltäjän, alkujuuriasaattaa seurata eri teitä 'kauas keskiajalle saakka. Suomenpikkulastenkoulujen alkumuotona on kuitenkin pidettäväEnglannin vastaavaa laitosta (infant school) ja nimenomaansitä muotoa, jonka Samuel Wilderspin siellä vuoden 1820 vai-heilla kehitti ja joka tämän jälkeisinä vuosikymmeninä levisikaikkialle Eurooppaan, jopa muihinkin maanosiin.

Suomen ensimmäisen pikkulastenkoulun perusti parikauppaneuvosta Kokkolaan v. 1839. Seuraavana vuonnaavattiin Helsingissä samanlainen laitos kolmen professorinja eräiden muiden sivistyneistöön kuuluvien toimesta, ja sa-mana vuonna aloitti toimintansa kolmaskin koulu Finlaysoninpuuvillatehtaan kustantamana Tampereella. 1840-50~luvuil-la syntyi muihin kaupunkeihimme vielä yhteensä toistakym-

mentä tällaista laitosta. Kaikki ne toimivat miltei pelkästäänyksityisen hyväntekeväisyyden varassa. Muissa maissa neolivat yleensä hallitsijahuoneitten suojeluksessa, ja meillä-kin ne saavuttivat monta ystävää tunnetuimpien kulttuuri-henkilöittemme piiristä. Mm. Sakari Topelius teki niille jaeritoten Helsingin pikkulastenkouluille lehtensä, HelsingforsTidningarin, välityksellä monta hyvää palvelusta lämmin-henkisillä artikkeleillaan.

On sanottava, että pikkulastenkoulu pyrki todella rat-kaisemaan tehtävänsä lapsen näkökulmasta, Koulu haluttiinsaada lapselle rnieluisaksi ja kaikki oppiminen huvittavaksi,Leikki tuotiin kouluun ja varottiin pitkästyttämästä lasta.Wilderspinin ajatuksissa on paljon sellaista, joka tuo mie-leen Pestalozzin ja Fröbelin. Kuitenkin ne meidän mieles-tämme muodostuivat pienille lapsille vielä liian koulumai-siksi - niissä opetettiin uskonnon, lukemisen, laskennon,kirjoituksen ja vähän muidenkin aineiden alkeita. Aikaamyöten niissä kehitys meni tuohon suuntaan yhä pitemmäl-le. Tämä johtui toisaalta siitä, että uskottiin niin suurestiopetuksen voimaan, toisaalta siitä, että varsinaisia kansan-opetuslaitoksia oli silloin vielä liian vähän. Oppilaitten ylä-ikärajakin, jona Englannissa pidettiin 7 vuotta, oli meilläuseimmissa tapauksissa 2-3 v. korkeampi.

Myöskin Suomen pyhäkou[un ensimmäinen nousukausisattuu 1840-luvulle. Paikka paikoin niitä oli ollut jo aikaisem-minkin ark'kipiispojen Tengströmin ja Melartinin suosiminaTurun hiippakunnassa. Mutta ne olivat olleet vain vihattujalaiskainkouluja. Vasta sen jälkeen kun »Suomen pyhäkoulunisä», J. F. Bergh, oli perustanut tunnetut koulunsa Nurmi-järvelle, ja kun 1840-luvulla sanomalehdistömme ryhtyi teke-mään niitä tunnetuiksi, ne tulivat suosituiksi, mainitulla vuo-sikymmenellä etenkin Porvoon hiippakunnassa, myöhemminmuissakin hiippakunnissa, On huomattava, että siihen aikaanpyhäkoulut eivät olleet sellaisia lasten hartaushetkiä, kuin nenykyään ovat, vaan nekin olivat yleissivistyksen alkeita, pää-asiassa lukutaitoa, jakavia kansanopetuslaitoksia .

30

..

31

Pyhäisin toimivista maaseudun opetuslaitoksista sietäätässä yhteydessä, mutta erillisenä rymänä, mainita ne sun-nuntaikoulut, joita ylioppilaat 1800-luvun puolivälin tienoil-la, pääasiassa kesäisin, pitivät eri puolilla maatamme.

Maaseudun kansanopetustoimi edistyi 1840-luvulla huo-mattavasti muutenkin kuin pyhäkoulujen ansiosta, Pitäjän-kouluverkostomme tiheni ja uudistui. Pitäjänkoulut perus-tettiin enimmäkseen vielä kiertävinä, mutta ne olivat tasol-taan usein jo paljon korkeampia kuin vuosisadan alkupuolel-la. Samoin kyläkoulut lisääntyivät. Nämä koulut, joiden pii-riin kuuluu hyvin erilaisia laitoksia eritasoisista yksityisyri-tyksistä kyläkunnan yhteisellä päätöksellä perustettuihinkouluihin asti, ovat osaltaan todistuksena laajan maaseudunsivistystarpeen ·kasvamisesta.

Erikseen on maaseudun kouluista mainittava muutamiayksityisten filantrooppien toimesta perustettuja laitoksia.

1836 oli Salon tuomiokunnan tuomari Zachris Alopaeuslahjoittanut rahaston lastenopettajien palkkaamiseksi Kala-joelle, Haapajärvelle, Pyhäjoelle ja Saloon. Kun Turun tuo-miokapituli oli kolme vuotta myöhemmin vahvistanut Alo-paeuksen kouluille ohjesäännön, muodostui 1840-luku niidenparhaaksi toiminta-ajaksi ja kansanopetuksen nousukaudeksinoissa Pohjanmaan takapajuisissa seurakunnissa. Kainuunpuolessa taas ns. AnteUin koulut olivat 1830-luvulla kokeneetuudesti järjestelynsä, jonka kautta niiden vaikutus vastaalkoi tulla merkitseväksi. Satakunnassa taas Adam Sasslinin,hämeenkyröläisen talonpojan, perustama koulu- ja saarna-huonelaitos aloitti 1848 siunauksellisen toimintansa.

Näitä huomattavampia olivat kuitenkin Ahlmanin koulut.Ne olivat saaneet nimensä peruspaaornan lahjoittajan,kruununvouti Ahlmanin mukaan, ja niitä oli eräissä Tampe-reen ympäristökunnissa. Ne olivat Ahlmanin testamentintoimeenpanijan, Suomen Talousseuran valvonnassa toimineetjo vuodesta 1817 lähtien, mutta osoittautuneet tarkoitustaanvastaamattomiksi. 1839 niille vahvistettiin uusi ohjesääntö, ja

32vasta 1840-luvulla ne uudestimuodostettuina saavuttivatenemmän merkitystä.

Mainitut yksityisten hyväntekijäin toimesta syntyneetkoululaitokset olivat tietenkin huomattavia paikallisina sivis-tystekijöinä, oman toimintansa kautta. Mutta niiden välil-linen vaikutus ulottui paljon laajemmalle. Ne olivat yllyk-keitä muille kansansivistyksen harrastajille ja esikuvia kan-sanopetuslaitoksia järjestettäessä muuallakin maassammesekä 1840-luvulla että vielä myöhemminkin. Mm. Ahlmaninkoulujen vaikutus on selvästi nähtävissä ja ulottuu ainakinkolmen vuosikymmenen yli. Niiden 1839 vahvistettu ohje-sääntö jaettiin papistolle, Tarvitsee vain silmätä esimerkiksiOrisbergin ja Taalintehtaan ruukirrkoulujen, Sasslinin jaTegelstenin koulujen, Ikaalisten, Urjalan ja Kemiön pitäjän-koulujen tai Porin ja Sääksmäen kansakoulujen ohjesääntöjähuomatakseen, että ne ovat syntyneet .A!hlmanin koulujenmainitun ohjesäännön pohjalla. Tämä ei ollut ihme. Olihantuo ohjesääntö kahden niin arvovaltaisen elimen kuin Turuntuomiokapitulin ja Suomen Talousseuran yhteistyön tulos.

Edellä suoritettu erilaisten koulutyyppien tarkasteluosoittanee, kuinka laaja, kuinka monin eri tavoin sekä kau-pungeissa että maaseudullamme 'kansanopetuksen rintamapuheena olevana aikakautena pystyi etenemään ja kuinkavirkeätä nousukautta 1840-luku tällä alalla merkitsee. Vähi-tellen tästä maaperästä versoo yhä selvemmin ajatus, ettäkansanopetuksen päämääränä tulee olla kansan sivistäminen,ja yhä ilmeisemmäksi käy, että tämän toiminnan on tultavakaikkien hyväksi. Ennen 1840-lukua tällaiset käsitykset oli-vat meillä ylen harvinaisia, ja: jäivät huomiotta, mutta samanvuosikymmenen loppupuolella niitä jo ponnekkaasti esite-tään. Siksi tuo vuosikymmen muodostaa vankan ja välttä-mättömän pohjan sille kehittelylle, joka seuraavan vuosikym-menen kuluessa johtaa kansakoululaitoksemme hahmottu-miseen sellaiseksi, jollaisena se sitten toteutui.