nuorista suomessa · • nuorten työn ja koulutuksen arvos-tus on pysynyt korkeana. •...

Nuorista Suomessa 2012 1

NuoristaSuomessaTietoa nuorista, heidän asemastaan,elinoloistaan ja nuorisotyöstä2012

2 Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry


Nuorista Suomessa2012

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry


Nuorista Suomessa 2012Tutkimuskooste. Tiedot koottu syyskuussa 2012.Edellisen kerran Nuorista Suomessa ilmestyi vuonna 2010.Julkaisija: Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ryToimitus: Asmo KosteKuvat: Alvar TallskogPaino: Keuruun Laatupaino KLP oyISBN 978-951-9094-97-7


Sisällysluettelo

Nuorten hyvinvointi on yhteinen asia ................................................................................7

Ketkä ovat nuoria? Nuorten määrä ......................................................................................................................... 10 Väestöennuste .......................................................................................................................... 11

Vapaa-aika Harrastukset .............................................................................................................................. 13 Median käyttö ........................................................................................................................... 15 Suhteet vanhempiin ............................................................................................................... 16Kommentti: Nuorten vapaa-aika, hengailu ja ystävyydet ............................................. 17

Koulutus ja työllisyys Koulu ja opiskelu...................................................................................................................... 19 Kouluviihtyvyys ja koulukiusaaminen ............................................................................. 20 Työelämä, työllisyys ja työttömyys .................................................................................... 21 Syrjäytyminen ........................................................................................................................... 23Kommentti: Nuorille on taattava oikeudenmukainen työelämä ................................ 24

Nuoret kotitaloudet Nuorten asuminen .................................................................................................................. 26 Nuoret kuluttajina ................................................................................................................... 27 Lainat ........................................................................................................................................... 28 Viikkoraha ................................................................................................................................... 29 Maksuhäiriöt.............................................................................................................................. 29 Rahapelaaminen ongelmana .............................................................................................. 30 Lasten ja nuorten köyhyys ................................................................................................... 30Kommentti: Kaikki lähtee kotoa .............................................................................................. 31

Terveys Fyysinen terveys ...................................................................................................................... 33 Kouluterveydenhuolto .......................................................................................................... 34 Syöminen ja ylipaino .............................................................................................................. 34 Mielenterveysongelmat ........................................................................................................ 35


Seksuaaliterveys ....................................................................................................................... 36Kommentti: Nuorten mielenterveyspalvelut ovat puutteellisia ................................. 38 Päihteiden käyttö .................................................................................................................... 40 Kuolinsyyt ................................................................................................................................... 41Kommentti: Hyvinvointirakenteen vahvistaminen tukee nuorten terveyttä ......... 42

Väkivalta ja rikollisuus ............................................................................................................ 44Kommentti: Nuorten väkivalta ja rikollisuus tilastoissa ja käytännössä ................... 45

Nuoret yhteiskunnallisina toimijoina Nuoret, järjestöt ja vapaaehtoistoiminta ........................................................................ 47 Nuoret ja puoluepolitiikka ................................................................................................... 48 Nuoret ja vaikuttaminen ....................................................................................................... 50Kommentti: Nuorille ei anneta riittävästi tukea vaikuttamiseen ............................... 52

Nuorisotyö Yhdenvertainen nuorisotyö ................................................................................................. 54 Kuka tekee nuorisotyötä ....................................................................................................... 56 Nuorten työpajat ja etsivä nuorisotyö ............................................................................. 56 Monialainen yhteistyö ........................................................................................................... 57 Valtion tuki nuorisotyölle...................................................................................................... 57 Nuorisojärjestöjen valtionavustukset .............................................................................. 58 Valtionosuus kuntien nuorisotyöhön ............................................................................... 59 Kuntien nuorisomäärärahat ................................................................................................. 60 Seurakuntien nuorisotyö ...................................................................................................... 60Kommentti: Yhdenvertaisuus arvokarusellissa .................................................................. 61


Suomen Nuorisoyhteistyö – Allians-sin visio on ”Nuoret voivat hyvin vuon-na 2021”. Meiltä kysytään usein, mi-ten nuoret voivat nyt. Kysymykseen on monta vastausta. Nuorten enemmis-tön hyvinvointi on lisääntynyt. Osal-la nuorista menee kuitenkin aiempaa huonommin, ja heille kasautuu vaka-via ongelmia. Siksi Allianssin visio on perusteltu. Tulevaisuudessa nuorten on voitava paremmin.

Allianssi kokoaa kahden vuoden välein Nuorista Suomessa julkaisun. Julkaisu on nuorista, heidän elinolois-taan ja asemastaan Suomessa kertova tilastokooste. Lisäksi aineistossa kuva-taan nuoria yhteiskunnallisina toimi-joina sekä suomalaista nuorisotyötä. Tällä kertaa halusimme mukaan myös tulkintaa siitä, mitä lukujen takana on, ja mistä ne johtuvat. Pyysimme nuo-risotutkijalta ja joukolta jäsenjärjes-töjemme toimijoita artikkeleita, jois-sa he kommentoivat tämän aineiston teemoja. Artikkelit tuovat kerroksia ti-lastolukujen usein hyvinkin yksinker-taistavan kuvan päälle. Lukuja voidaan lukea monella tavalla ja niistä voidaan nostaa esille monia eri näkökulmia.

Toivomme, että tämä julkaisu avaa

Nuorten hyvinvointion yhteinen asia

uusia näkökulmia niin tilastotietona kuin artikkeleillaankin. Haluamme ai-neistolla antaa kokonaiskuvan suo-messa asuvien nuorten elämäntilan-teesta. Samalla haastamme jokaisen lukijan mukaan tärkeään työhön tu-kemaan ja kehittämään nuorten hy-vinvointia, elinoloja, toiminta- ja osal-listumismahdollisuuksia sekä asemaa yhteiskunnassa.

Nuoret voivat hyvin, jos teemme sen yhdessä mahdolliseksi. Sijoittami-nen nuoriin ja nuorisotyöhön on sijoit-tamista tulevaisuuteen.

Nuorilla menee hyvin• Valtaosa nuorista on tyytyväiseltä elä-määnsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-ai-kaan ja erityisesti taloudelliseen tilan-teeseen vähenee. • Nuoret ovat terveitä. 15–24-vuotiais-ta yli 80 prosenttia kokee terveydenti-lansa hyväksi. • Lähes puolet nuorista tapaa ystävi-ään päivittäin ja neljä viidesosaa vä-hintään viikoittain.• Nuorten ja heidät vanhempiensa vä-lit ovat enimmäkseen hyvät. • Suurin osa suomalaisista nuorista viihtyy koulussa.


Hanna-Mari Manninen, puheenjohtaja Olli Joensuu, pääsihteeri

• Nuorten työn ja koulutuksen arvos-tus on pysynyt korkeana. • Tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi 2000-luvun aikana. • Nuorten viikoittainen alkoholinkäyt-tö on vähentynyt vuosituhannen tait-teesta sekä peruskoululaisilla että lu-kiolaisilla. Täysin raittiiden nuorten osuus on sekin kasvanut. • Kahdella kolmesta nuoresta on aina-kin jokin luova harrastus. • Kaksi viidestä nuoresta olisi valmis lähtemään mukaan vapaaehtoistoi-mintaan, jos häntä pyydettäisiin.

Nuorilla menee huonosti• Mielenterveysongelmien takia eläk-keelle siirtyy enemmän nuoria kuin koskaan.• Kannabiksen käyttö on lisääntynyt. • Nuorisotyöttömyys kasvaa jälleen .• Syrjäytyneitä nuoria on yli 50 000. Tämä on noin 5 prosenttia kaikista nuorista . • Ulkopuolisuus ja työttömyys siirty-vät ainakin osittain sukupolvelta seu-raavalle. • Lähes neljännes syrjäytyneistä nuo-rista on maahanmuuttajataustaisia. • Kahdeksalla prosentilla kouluikäisistä ei ole läheistä ystävää.• Vanhempien alkoholinkäyttö aiheut-taa haittoja joka neljännelle suoma-

laisnuorelle. • Nuorten asunnottomuus on lisään-tynyt.• Terveydenhoitajia on suosituksen mukainen määrä vain kolmasosalla kouluista ja lääkäreitä vain 4 prosentil-la kouluista.

Näiden johdosta Allianssi vaatii, että:• Nuoret on otettava kaikkien suunni-telmien ja toimenpiteiden keskiöön.• Yhteiskuntatakuu ja nuorten syr-jäytymisen ehkäisyyn tähtäävät toi-menpiteet on saatava täysimääräises-ti käyttöön kaikissa kunnissa ja kaikilla toimialoilla. • Nuorille on taattava riittävät mielen-terveyspalvelut ja erityisesti varhai-seen tunnistamiseen ja puuttumiseen tähtääviä toimenpiteitä on lisättävä. • Ennaltaehkäisevään perustyöhön, oppilashuoltoon ja nuorten mielenter-veys- ja terveyspalveluihin on ohjatta-va resursseja.• Nuorten yksinäisyyden ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen on kiinnitettävä huomiota. • Nuorille on tarjottava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. • Nuoret on otettava mukaan nuoria koskevien asioiden valmisteluun, to-teutukseen ja arviointiin.


Ketkä ovat nuoria?Nuoruus on liukuva käsite. Arkielämäs-sä nuoruudella tarkoitetaan ikävaihet-ta lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Nuoruus on yksilöllistä – sama ihmi-nen voi eri yhteydessä olla lapsi, nuo-ri tai aikuinen. Lainsäädännössä sekä erilaisissa tutkimuksissa ja tilastoissa nuoruuden ikämääritykset ovat erilai-sia.

Nuorisolain määritelmän mu-kaan nuorilla tarkoitetaan kaikkia alle

29-vuotiaita. Tässä koosteessa pyri-tään pysymään tässä määritelmässä ja pitämään alaikärajana oppivelvolli-suuden päättymistä eli 16 ikävuotta. Kuitenkaan kaikkia lukuja ei voi täsmä-tä tähän, vaan esimerkiksi työttömyys-tilastoissa nuoriksi luetaan alle 25-vuo-tiaat, kun taas lain mukaan nuoriksi viljelijöiksi katsotaan alle 40-vuotiaat. Tämä on syytä huomioida vertailtaes-sa tämän julkaisun eri tietoja.


Suomen väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 5 401 267 henkilöä. Tästä 16–29-vuotiaita oli 944 123 eli 17,5 prosenttia.1

Lapsiperheitä eli perheitä, joissa asui alle 18-vuotiaita lapsia, oli vuo-den 2010 lopussa 582 360. Lapsiper-heistä 44 prosenttia oli yksilapsisia ja 38 prosenttia kaksilapsisia. Vanhem-mat olivat aviossa 356 943 perheessä ja avoliitossa 107 368 lapsiperheessä. Rekisteröity pari oli vanhempina 267 lapsiperheessä. Yksinhuoltajaperheitä oli 117 782, joista suurimmassa osas-sa lapset asuivat äitinsä kanssa. Isän ja lasten muodostamia perheitä oli 15 836.2

Uusperheitä oli vuoden 2010 lo-pussa 53 265. Uusperheessä on vähin-tään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. Näitä lapsia oli lä-hes 77 000. Noin puolet uusperheiden vanhemmista oli avoliitossa ja puolet avioliitossa.2

Lapsiperheessä asui kotona keski-määrin 1,83 lasta. Nykyisten lapsiper-heiden arvioitu lopullinen lapsiluku on keskimäärin 2,4 lasta.2

20–24-vuotiaiden ikäluokan nai-sista noin 90 prosenttia on naimat-tomia ja miehistä yli 90 prosenttia. 25–29-vuotiaista naisista naimattomia on noin 70 prosenttia ja miehistä 80

Nuorten määrä

prosenttia. Ensimmäisen avioliiton sol-mineiden naisten keski-ikä oli vuonna 2010 30,3 ja miesten 32,6. Ensimmäi-nen avioliitto solmitaan vanhempana kuin koskaan. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli 28,3 vuotta.1

Suomeen muutti ulkomailta vuo-den 2011 aikana 29 500 henkeä, mikä on suurin määrä itsenäisyyden aika-na. Näistä 15–29-vuotiaita oli 11 579, mikä on 39 prosenttia maahan muut-taneista. Suomesta ulkomaille muutto kasvoi myös hieman ollen 12 650 hen-keä. Näistä 15–29-vuotiaita oli 4577, mikä on 36 prosenttia maasta muut-taneista.1

Ulkomaiden kansalaisia asui vuon-na 2011Suomessa 183 133 henkilöä eli 4,5 prosenttia väestöstä.7 Vuoden 2011 lopussa muita kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia oli yh-teensä 244 827 eli 4,5 prosenttia väes-töstä. Suurimmat vieraskielisten ryh-mät olivat venäjänkieliset (58 331), vironkieliset (33 076) ), somalinkieli-set (14 045), englanninkieliset (13 804 ja arabiankieliset (11 252).2 15-29-vuo-tiaita vieraskielisiä on 65 031, mikä on 6,4 prosenttia ikäryhmästä. 26,5 pro-senttia vieraskielisistä on nuoria.

Maahanmuuttajat ovat keskitty-neet voimakkaasti suuriin kaupun-keihin. Yli 2 000 maahanmuuttajan


kaupunkeja oli 13. Niissä asui yli 70 prosenttia koko maan vieraskielisestä väestöstä.3

Vammaisia henkilöitä arvioidaan olevan väestöstä noin viisi prosenttia, heistä vaikeavammaisia on noin yksi prosentti. Kansaneläkelaitoksen (Kela) vammaisetuuksien saajia oli vuoden 2010 lopussa yhteensä 296 300, 5,5 prosenttia koko väestöstä.4

Kelan vammaistukea saaneista (yht. 33 263) iältään 16–24-vuotiaita oli 2 670 ja 25–34-vuotiaita 1 329. Eläk-

keensaajan hoitotukea saaneista (yht. 225 887) iältään 16–24-vuotiaita oli 4 115 ja 25–34-vuotiaita 6 823.5

Evankelis-luterilaiseen kirk-koon kuului vuoden 2010 lopussa 526 169 15–24-vuotiasta ja 477 511 25–34-vuotiasta sekä ortodoksiseen kirkkoon 6 619/5 829 suomalaisista. Muista kirkkokunnista suurimpia ovat muut kristilliset yhteisöt 6 389/8722 sekä islamilaisuus 1 539/1 582. Uskon-tokuntiin kuulumattomia nuoria on 117 618/190 760.6

[1] Väestörakennetilasto. Tilastokeskus.[2] Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus.[3] Maahanmuuttajaväestön asema opetusministeriön tehtäväalueilla. Opetusministeriön politiik-ka-analyysejä 2009:3.[4] Tilasto Kelan vammaisetuuksista ja -palveluista. Kansaneläkelaitos.[5] Kelan tilastollinen vuosikirja 2010. Kansaneläkelaitos.[6] Väestö uskonnollisen yhdyskunnan ja iän mukaan 31.12.2010. Tilastokeskus.[7] Suomen väkiluku kasvoi eniten 20 vuoteen. Tilastokeskus. http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/2011/vaerak_2011_2012-03-16_tie_001_fi.html.

Tilastollinen elinajanodote on hypo-teettinen kuolleisuuden indeksi, joka kertoo vuosien määrän, jonka 0-vuo-tias keskimäärin eläisi kuolleisuuden pysyessä ennallaan. Todellisuudessa kuolleisuus on vähentynyt jatkuvas-ti (siis ihmiset elävät vanhemmiksi) ja yli puolet kustakin ikäluokasta elää yli keskimääräisen eliniän. Elinajanodote onkin noussut noin 10 vuotta viimei-sen neljänkymmenen vuoden aikana.

Väestöennuste

Vuonna 2010 syntyneelle tytölle eli-najanodote on 83,2 vuotta ja pojalle 76,7 vuotta.1

Tilastokeskuksen väestöennusteen 2009–2060 mukaan maamme väki-luku ylittää 6 miljoonan asukkaan ra-jan vuonna 2042. Ennusteen mukaan vuonna 2034 vuotuinen kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän, mutta nettomaahanmuuton olete-taan pitävän väestönkasvua yllä vielä sen jälkeen. Vuotuiseksi nettomaahan-


muutoksi on oletettu 15 000 henkeä.2

Suomessa oli vuoden 2011 lopus-sa 888 982 alle 15-vuotiaita henkilöä, 15-64-vuotiaita 3 532 645 henkilöä ja 65 vuotta täyttäneitä ja tätä vanhem-pia 979 640 henkilöä. Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työ-ikäistä kohden, oli vuoden 2011 lopus-sa 52,9.3

Työikäisten määrä vähentyy sotien jälkeisten suurten ikäluokkien tulles-sa eläkeikään. Työikäisten (15–64-vuo-tiaiden) osuus väestöstä pienenee ny-kyisestä 66 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2040 ja 56 prosenttiin vuo-teen 2060 mennessä. Ennusteen mu-kaan vuonna 2016 huoltosuhde olisi 60,4 ja nousisi 70,5:een vuoteen 2026 mennessä. Vuonna 2060 väestöllinen huoltosuhde olisi 79,1.2

Kun tarkastellaan väestöennustei-den vaikutuksia julkisen sektorin pal-veluiden tuottamiseen ja tarjontaan, ennakoi se vanhuspalveluiden voima-kasta kasvua ja vastaavasti lapsiin ja nuoriin kohdistuvien, etenkin sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden tarjon-nan vähentymistä.

Työvoimapoliittisesti tämän enna-koidaan merkitsevän eräiden alojen työvoimapulaa. Julkisen sektorin työn-

tekijöistä etenkin kuntasektorilla en-nakoidaan tulevan pulaa. Kuntaliitto arvioi, että seuraavien viiden vuoden aikana kuntien työntekijöiden eläke-poistuma on erittäin nopeaa, kun eläk-keelle siirtyy vuosittain 16 000-17 000 työntekijää.4

Vuoteen 2030 mennessä kaikki-aan 80 prosenttia nykyisistä osaston-hoitajista, kodinhoitajista, kotiavusta-jista, siivoojista ja sihteereistä siirtyy työelämästä eläkkeelle. Erilaisista hal-lintotehtävistä ja tekniseltä alalta pois-tuu 70 prosenttia työntekijöistä. Sosi-aali- ja terveysalalla eläkkeelle jää 60 prosenttia nykyisistä työntekijöistä, ja sivistyspalvelujen työntekijöistä 57 prosenttia.4

Jos maan sisäinen muuttoliike jat-kuu samanlaisena kuin viimeisenä vii-tenä vuotena, Etelä-Savon väkiluku pienenee vuoteen 2030 mennessä 8 prosenttia nykyisestä. Seuraavaksi eni-ten eli kuudella prosentilla väestö vä-henee ennusteen mukaan Kainuun maakunnassa. Suhteellisesti eniten vä-kiluvun ennustetaan kasvavan Ahve-nanmaan, Itä-Uudenmaan ja Uuden-maan maakunnissa. Niiden väkiluku olisi vuonna 2030 noin 20 prosenttia nykyistä suurempi.2

[1] Elinajanodote. http://www.findikaattori.fi/fi/46 .[2] Väestöennuste 2009-2060. Tilastokeskus.[3] Suomen väkiluku kasvoi eniten 20 vuoteen. Tilastokeskus. http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/2011/vaerak_2011_2012-03-16_tie_001_fi.html .[4] Jopa 80 prosenttia hoitajista ja siivoojista siirtyy eläkkeelle. Kuntaliitto. http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2011/12/Sivut/kunta-alan-kiihtyva-elakoityminen-nakyy-jo.aspx.


Vapaa-aikaNuoren vapaa-aikaan kuuluvat ennen kaikkea ystävät. Nuoren koulun ja työ-elämän ulkopuolinen arki rakentuu kaverisuhteiden varaan. Kavereiden kanssa ei välttämättä tehdä mitään eri-tyistä, vaan hengataan. Lähes puolet nuorista tapaa ystäviään päivittäin ja neljä viidesosaa vähintään viikoittain.

Nuorten arvioissa tärkeintä on omaehtoinen toiminta ystävien kans-sa, sen jälkeen perheen kanssa vietet-ty vapaa-aika ja vasta tämän jälkeen arvostetaan järjestäytynyttä kansa-

laistoimintaa.1 Nuoret arvostavat ka-verisuhteita niin paljon, että niiden katsotaan luovan elämään enemmän tyytyväisyyttä kuin työ, koulutus ja ai-neellinen hyvinvointi.1

Vuonna 2011 ilman läheistä ystä-vää peruskoulua käyvistä pojista oli 12 prosenttia ja tytöistä 6 prosenttia, lu-kiolaispojista 11 prosenttia ja -tytöis-tä 5 prosenttia sekä ammattiin opiske-levista pojista 9 prosenttia ja tytöistä 5 prosenttia.2

[1] Sami Myllyniemi: Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Opetusministeriö, Nuoriso-asiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 92.[2] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.

Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa 2009 nuoria pyydettiin arvioimaan tyytyväisyyttään eri elämänalueisiin kouluarvosanoin 4-10. Valtaosa nuo-rista vaikuttaa tyytyväiseltä elämään-sä: yleisimmät arvosanat ovat kahdek-san ja yhdeksän, ja varsin harva antaa välttäviä tai heikkoja arvosanoja mil-lekään elämänalueelle. Tyytyväisyy-dessä elämään kokonaisuutena ei ole tapahtunut muutoksia, mutta tyyty-väisyys vapaa-aikaan ja erityisesti ta-loudelliseen tilanteeseen on laskussa.1

Harrastukset25-30-vuotiaat nuoret aikuiset viet-

tävät valveilla kodissaan noin 8 tun-tia vuorokaudessa. Suurimpiin kotona valveilla vietettyihin tuntimääriin yl-tävät kotiäidit ja -isät (keskimäärin 12 tuntia) sekä työttömät (ka 10 tuntia). Yrittäjien, johtavassa asemassa, toimi-henkilönä tai asiantuntijatehtävissä toimivien osalta keskimääräinen luku on hieman yli 7 tuntia. Kodissa tehtä-vistä toiminnoista useimmin päivittäin tehtävinä mainitaan huolenpito itses-tä ja vapaa-ajan toiminnot, kuten me-


dian seuraaminen, seurustelu ja har-rastukset.2

Vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan 94 prosenttia 15–24-vuotiais-ta on käynyt edeltävän vuoden aikana jossakin kulttuuritilaisuudessa, joista suosituimpia ovat konsertit (60 pro-senttia) ja elokuvat (80 prosenttia). Tai-denäyttelyssä on käynyt 45 prosenttia, museossa 35 prosenttia samoin kuin teatterissa ja tanssiesityksessä 20 pro-senttia.8

Kahdella kolmesta nuoresta on ai-nakin jokin luova harrastus. 40 pro-sentilla niitä on useampi kuin yksi. Suurinta osaa luovista harrastuksis-ta harrastetaan vähintään viikoittain. Nuorilla naisilla on enemmän luovia harrastuksia ja he harrastavat miehiä säännöllisemmin.3 Soittamista harras-taa 20 prosenttia 15–24-vuotiaista, ku-vataiteita 25 prosenttia, kirjoittamista

25 prosenttia ja valokuvausta 20 pro-senttia. Videokuvauksen, tanssin ja laulamisen harrastajia on kutakin alle 10 prosenttia.8

Nuorista 15–24-vuotiaista miehis-tä 75,5 prosenttia ja naisista 74 pro-senttia harrasti vuonna 2008 liikuntaa vähintään 2-3 kertaa viikossa.4 Päivit-täistä tunnin liikuntasuositusta ei täy-tä juuri kukaan. Liikuntaa yhteensä vä-hintään tunnin päivässä harrastavia oli 15-vuotiaista suomalaispojista 17 pro-senttia ja tytöistä 10 prosenttia.5

Perheen koettu taloudellinen tilan-ne heijastuu liikunta-aktiivisuuteen Suomessa erityisen selkeästi. Hyvin toimeentulevien perheiden pojat liik-kuivat noin yhdeksän prosenttia ja ty-töt noin kuusi prosenttia yleisemmin kuin heikosti toimeentulevien perhei-den nuoret.5

Ajokortteja, mukaan lukien mopo-kortit, oli alle 26-vuotiailla 530 000. Liikenteessä kuoli vuonna 2010 61 15-24-vuotiasta, joista 26 oli auton kuljettajia.6 Mopokortteja oli vuoden 2011 puolivälissä 15-17-vuotiailla yh-teensä noin 80 000, joista puolet ty-töillä ja puolet pojilla. Viimeisen viiden vuoden aikana on kuollut keskimäärin 11 ja loukkaantunut noin 1 000 mopoi-lijaa vuosittain. Loukkaantuneista yli 80 prosenttia oli 15–24-vuotiaita. Mo-pokortin nuorista omistajista siis noin joka sadas joutuu tilastoituun onnet-tomuuteen.7


[1] Sami Myllyniemi: Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Opetusministeriö, Nuoriso-asiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 92.[2] Taina Mäntylä: Nuorten aikuisten koti, kulutus ja ajankäyttö, Kuluttajaviraston julkaisusarja 3/2010.[3] Sami Myllyniemi: Nuorisobarometri 2009. Nuorisoasiain neuvottelukunta 2009.[4] Suomen tilastollinen vuosikirja 2011. Tilastokeskus, 2012.[5] WHO-Koululaistutkimus (HBSC Study), Jyväskylän yliopisto, 2012.[6] Tieliikenneonnettomuudet 2010. Liikenneturva, 2011.[7] Seppo Lampinen ja Anna Saarlo: Nuorten mopo-onnettomuuksien taustatekijät. Trafin julkai-suja 8/2012.[8] Riitta Hanifin esitys Nuoret kulttuurin harrastajina, Tilastokeskus 17.11.2011.

Sanomalehtiä luki vuonna 2011 58 prosenttia 13-29-vuotiaista nuoris-ta. Sanomalehtien lukemisen trendi on ollut jo vuosia laskeva, laskua on ollut 10 prosenttia viidessä vuodes-sa.1 Aktiivisesti sanomalehteä lukevat nuoret menestyivät merkitsevästi pa-remmin koulussa kuin harvemmin lu-kevat ja ne, jotka eivät lue sanomaleh-tiä koskaan. Sanomalehden lukemisen tapa on kuitenkin muuttunut, ja leh-tiä luetaan entistä enemmän sähköi-sinä.2 Verkossa sanomalehtiä lukee 84 prosenttia 13–29-vuotiaista, ja jos sekä painetun sanan että netin käyttö ote-taan huomioon, ikäryhmästä sanoma-lehtiä seuraa 92 prosenttia.1

Vuonna 2011 televisiota katsoi päi-vittäin 53 prosenttia 15–24-vuotiaista. Luku on hitaassa laskussa. Ikäryhmä katseli televisiota vuorokaudessa kes-kimäärin 84 minuuttia (vuonna 2010 luku on 91 min. ja 2009 92 min.). Nuor-ten television katselumäärät ovat vä-häisiä verrattuna aikuisiin, jotka kat-

Median käyttö

sovat televisiota lähes kaksinkertaisen määrän ja eläkeläiset kolminkertai-sen.3

TV:tä lähetysaikana katsotaan kes-kimäärin 9,25 tuntia viikossa, kun luku on 15–19-vuotiailla 5,73 tuntia ja 20-24-vuotiailla 7,09 tuntia. Myös TV:stä talletettujen sisältöjen katso-minen on nuorimmilla vähäisintä, 4,07 tuntia viikossa. Yleinen keskiarvo on 4,52 tuntia. Videoita ja/tai DVD:itä kat-sotaan viikossa keskimäärin 2,9 tuntia. Tähän on huomattava poikkeus ikä-ryhmässä 20-24-vuotta, jossa katse-luaika on 4,07 tuntia viikossa.5 Televi-sion katselu internetin kautta lisääntyy jatkuvasti. Alle 25-vuotiaista useam-pi kuin neljä viidestä katsoo televisi-ota netistä ja yhdeksän kymmenestä kuuntelee musiikkia verkossa.4

Lähes jokaisella 15–25-vuotiaalla on internet-yhteyden (99 prosenttia). Nuorille internet on tärkein uutisten lähde. 15–24-vuotiaista 69 prosenttia hakee uutisensa pääasiassa netistä ja


25–34-vuotiaista 60 prosenttia. Luku putoaa jyrkästi siirryttäessä vanhem-piin ikäluokkiin.4

Vuoden 2009 nuorisobarometrin mukaan 86 prosenttia nuorista käy päivittäin netissä ja nuoret käyttävät päivittäin aikaa netissä keskimäärin 121 minuuttia eli kaksi tuntia.6

Käytännössä kaikilla 15–25-vuoti-ailla on matkapuhelin (100 prosent-tia). Nuoret ovat matkapuhelinten käytössä joka suhteessa aktiivisimpia. Esimerkiksi joka toinen alle 25-vuo-tias käyttää matkapuhelintaan inter-netviestintään. Ainoastaan sähköpos-tin käytössä he eivät ole aktiivisimpia. Hieman suurempi osa sekä 25–34 että 35–49-vuotiaista käyttää matkapuhe-lintaan tähän tarkoitukseen. Sen sijaan

matkapuhelimen tekstiviestejä käyttä-vät kaikki ikään katsomatta.4

Internetin pikaviestien (esim. Mes-senger) käyttäminen on myös nuorten juttu. Kun alle 25-vuotiaista 37 pro-senttia lähettää niitä päivittäin, vain yksi sadasta 50 vuotta täyttäneestä te-kee niin.4

Nuoret lataavat luvattomasti tie-dostoja, yleensä elokuvia tai musiik-kia, internetistä hyvin yleisesti. Jo vuo-den 2008 nuorisorikollisuuskyselyn mukaan 69 prosenttia 9. luokkalaisis-ta nuorista (15 v.) ilmoitti ladanneen-sa luvattomasti tiedostoja viimeksi ku-luneen 12 kuukauden aikana. Näistä nuorista tiedostoja oli ladannut päivit-täin tai lähes päivittäin miltei kolman-nes.7

[1] Kansallinen mediatutkimus 2011. Sanomalehtien liitto (TNS-Gallup), 2012.[2] Sanomalehden lukemisaktiivisuus ja lukutaito -jatkotutkimus (PISA). Jyväskylän yliopisto, 2012.[3] Tv-mittaritutkimus. Finnpanel. [4] Viestintäpalvelujen kuluttajatutkimus 2011. Viestintäministeriö (TNS-Gallup), 2012.[5] AV-sisältöpalvelujen kuluttajatutkimus 2011 (IROResearch). Viestintäviraston julkaisuja 3/2011. [6] Sami Myllyniemi: Taitekohtia. Nuorisobarometri 2009. Opetusministeriö ; Nuorisotutkimusver-kosto ; Nuorisoasiain neuvottelukunta, 2009. [7] Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Rikollisuustilanne 2010. Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä ti-lastojen valossa. OPTL:n tutkimuksia 258, 2011.

Suhteet vanhempiinNuoret arvioivat lapsuudenaikaisten väliensä vanhempiin olleen enimmäk-seen oikein hyvät.1 Keskusteluvaikeu-det vanhempien kanssa ovat vähenty-neet koko 2000-luvun.2 Yleisesti ottaen sekä tytöt että pojat arvioivat suhteen äitiin paremmaksi kuin suhteen isään. Nuoret tapaavat vanhempiaan har-

vemmin kuin vielä 1990-luvulla.1 Nii-den vanhempien määrä, jotka eivät tiedä kouluikäisten lastensa viikonlo-punviettopaikkaa on vähentynyt.2

OECD-maista Suomessa perheet syövät vähiten yhdessä. Meillä yhteisiä aterioita vähintään viisi kertaa viikossa syö vajaat 60 prosenttia perheistä, kun


muissa OECD-maissa näin tapahtuu keskimäärin noin 80 prosentissa per-heistä. Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan noin puolet yläkoululaisista ei syö yhtä aikaa perheen kanssa.3

82 prosenttia 12–18-vuotiaista hy-väksyy aikuisilta kohtuullisen alkoho-linkäytön. Sen sijaan 78 prosentin mie-lestä humalajuominen ei kuulu kotiin.4

Omien vanhempien alkoholinkäyt-tö aiheuttaa haittoja joka neljännel-le suomalaisnuorelle. Näistä pieni osa kertoo kokevansa haittoja usein. Ylei-simpiä vanhempien juomisen aiheut-tamia haittoja ovat kyselyn mukaan perheriidat (53 prosenttia), häpeä van-hemmista (49 prosenttia) ja ahdistus (38 prosenttia).4

[1] Sami Myllyniemi: Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Opetusministeriö, Nuoriso-asiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 92.[2] Kouluterveyskysely 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.[3] Child poverty in perspective: an overview of child well-being in rich countries. Unicef Innocenti Research Centre, Florence, Italy 2007.[4] Lasinen lapsuus -toiminnan kysely (Taloustutkimus), A-Klinikkasäätiö, 2011.

Sanna Aaltonen, VTT, erikoistutkija, Nuorisotutkimusverkosto

Nuorten vapaa-aika, hengailu ja ystävyydet

Ystävät ovat kenties keskeisin osa nuorten vapaa-aikaa. Tämän väitteen puo-lesta puhuvat niin tutkimukset kuin arkihavainnot: nuorisoryhmät ovat näky-vä osa julkista maisemaa. Tietyt tilat kuten metro- tai juna-asemat, leikkipuistot tai keskustassa sijaitsevat kauppakeskukset ovat nuorten ajanviettopaikkoja ja mahdollisuuksia tavata tuttuja ja tutustua uusiin. Vaikka kukaan tuskin kyseen-alaistaa ystävyyden ja sosiaalisten kontaktien merkitystä, porukoituvat nuoret herättävät aikuisväestössä usein ärtymystä, yksinkertaisesti siksi, että he ovat tietyn ikäisiä ja heitä on monta. Nuoret ovat siis nuoruuteen ja jengiytymiseen liittyvien negatiivisten mielikuvien takia aina arvioivan huomion kohteena.

Ystävien kanssa oleskelu, istuskelu, juttelu ja kuljeskelu eli hengailu on olen-nainen osa monen nuorten vapaa-aikaa, ja nimenomaan sitä aikaa, joka on va-paata järjestäytyneestä toiminnasta. Hengailu on yleinen vastaus kun nuoril-ta kysytään, mitä he tekevät vapaa-aikanaan, mutta toisaalta termillä viitataan


juuri tekemättömyyteen. Hengaillessa ei välttämättä tapahdu mitään erikois-ta, mutta siihen sisältyy mahdollisuus, että jotain hauskaa voi kuitenkin tapah-tua, mikä osaltaan tekee siitä houkuttelevaa. Tärkeintä hengailussa on kuiten-kin sosiaalisuus ja yhdessäolo.

Ulkopuolisen silmissä julkisissa tiloissa hengailevat nuoret eivät näytä teke-vän mitään – paitsi ehkä hautovan koiruuksia. Osittain ärtymystä ja epäluuloa selittää se, että nuoret käyttävät tiloja eri tavoin, kuin mihin ne aikuisväestön näkökulmasta on tarkoitettu. Tätä kautta nuorten sosiaalinen yhdessäolo mää-rittyy ”tiellä olemisena”, jota yritetään ohjailla ja rajoittaa eri tavoin. Nuoret kui-tenkin löytävät tapoja ottaa tilaa itselleen eivätkä suostu olemaan ainoastaan heille suunniteltujen seinien sisällä, muilta ihmisryhmiltä näkymättömissä.

Yhdessä liikkuminen on monien mielestä myös turvallista ja vaivattomin va-rotoimi silloin, kun liikutaan pimeällä tai itselle vierailla alueilla. Paradoksaali-sesti kuitenkin juuri ryhmässä liikkuminen, joka voi lisätä nuorten turvallisuu-dentunnetta, aiheuttaa epäluuloa ja varovaisuutta sekä aikuisissa että myös muissa nuorissa.

Yksi perinteisesti poikien suosiossa olevista, mutta mopokorttitilastojen pe-rusteella viime vuosina tyttöjenkin löytämistä tavoista hengailla ja tavata kave-reita on mopoilu. Julkisessa keskustelussa mopoilu nousee esiin lähinnä liiken-neongelmana, riskialttiina ja ympäristöä terrorisoivana toimintana. Nuorten näkökulma mopoiluun on luonnollisesti toisenlainen, mikä tulee esille myös omassa tutkimuksessani. Paitsi, että mopo on myös funktionaalinen liikenne-väline, jolla kuljetaan kouluun tai kesätöihin, sen hankkimisen ja ylläpitämisen kautta nuoret oppivat myös rahankäyttöä ja säästämistä. Mopolla ajamisen ohella sen rassaaminen on mukavaa puuhaa yhdessä ystävien tai isien ja isoisi-en kanssa. Noista puuhista myös ne pojat, jotka eivät välttämättä menesty kou-lussa, saavat tärkeitä osaamisen kokemuksia, jotka joillekin voivat olla kimmo-ke kiinnostua jatkokoulutuksesta ja hakea autoalalle.


Koulutus ja työllisyys

Vuonna 2010 perusopetuksen päättä-neistä sijoittui välittömästi koulutuk-seen 91 prosenttia. Näistä ammatilli-sessa koulutuksessa aloittaneita oli 45 prosenttia ja lukiokoulutuksessa aloit-taneita 55 prosenttia. Niitä, jotka ei-vät suorita peruskoulua loppuun ollut vuosittain määrällisesti vähän, viime vuosina määrä on jäänyt säännöllisesti alle kahden sadan.1

Melkein 80 prosenttia lukiokou-lutuksessa vuonna 2006 aloittaneis-ta suoritti ylioppilastutkinnon vuoden 2009 loppuun mennessä eli kolmes-sa vuodessa. Yksi lisävuosi opintoihin nostaa lukion läpäisyprosenttia kah-deksalla prosenttiyksiköllä.1

Ammatillisessa koulutuksessa kou-lutuksen keskeyttäminen ja opintojen venyminen on tavallisempaa kuin lu-kiokoulutuksessa. Nuorille suunnatun ammatillisen peruskoulutuksen vuon-na 2006 aloittaneista 63 prosenttia oli valmistunut vuoden 2009 loppuun mennessä. Kun tarkastellaan vuonna 2005 aloittaneiden valmistumista vuo-den 2009 loppuun mennessä, nousee valmistuneiden osuus noin 70 pro-senttiin.1

Vieraskielisten opiskelijoiden mää-

Koulu ja opiskelurä vuonna 2010 oli 18 000 ja se kas-voi edelliseen vuoteen nähden mel-ko paljon, melkein viidenneksellä, niin ammatillisessa koulutuksessa kuin pe-rusopetuksessa. Lukion opiskelijamää-rässä kasvu oli vähäisempää. Amma-tillisen koulutuksen opiskelijoista viisi prosenttia oli vuonna 2010 vieraskie-lisiä. Perusopetuksessa osuus oli 3,6 prosenttia ja lukiossa 3,1 prosenttia. vuoteen 2006 verrattuna vieraskielis-ten oppilaiden määrän kasvu on 44 prosenttia.1

Education at a Glance 2011 -jul-kaisussa vertaillaan sosioekonomisen taustan vaikutusta oppimistuloksiin PISA-tulosten pohjalta ja todetaan, että koko OECD:ssä ensimmäisen pol-ven maahanmuuttajalasten toden-näköisyys sijoittua osaamiseltaan heikoimpaan neljännekseen on kak-sinkertainen verrattuna maassa synty-neisiin lapsiin.2

Kaikkien korkeakouluihin hakenei-den määrä on noussut noin 18 pro-senttia lukuvuodesta 2007–2008 luku-vuoteen 2010–2011. Kaiken kaikkiaan korkeakouluihin hakeneita oli 172 315 lukuvuonna 2010–2011. Hyväksytyk-si tulleiden ja paikan vastaanottanei-


den määrät sen sijaan kasvoivat vä-hemmän, noin 7 prosenttia. Suurin osa hakijoista pyrkii vain joko ammattikor-keakouluun tai yliopistoon.1

Uusia ylioppilaita korkeakoului-hin hyväksytyistä ja paikan vastaanot-taneista oli yliopistoissa lukuvuonna 2010-2011 35 prosenttia. Ammatti-korkeakoulujen nuorten koulutukseen hakeneista uusien ylioppilaiden osuus oli 20 prosenttia.1

Suomessa korkea-asteen suoritta-neita oli 39 prosenttia 25–34-vuotiais-ta. Korkea-asteen koulutuksen saaneet ansaitsivat OECD-maissa vuonna 2009 keskimäärin yli 50 prosenttia enem-män kuin toisen asteen koulutuksen saaneet.2

Eurooppalaisen Eurydice-tutki-muksen mukaan vuonna 2009 Suo-messa alle 10 prosenttia 15-vuotiaista oli heikkoja lukijoita, kun eurooppalai-sessa vertailussa keskiarvo oli 20 pro-sentin luokkaa.3

Kriminaalihuollon tukisäätiön tut-kimuksen mukaan 70 prosentilla ri-

kostaustaisista nuorista on vaikeuk-sia lukemisessa ja/tai kirjoittamisessa. Tarkkaavuusvaikeuksien piirteitä oli 80 prosentilla. Arvioiden mukaan noin puolella vangeista on ADHD-piirteitä. Tutkituista nuorisorikollisista runsaal-la 10 prosentilla peruskoulu on jäänyt kesken. Vastaava luku koko 16-vuotiai-den ikäluokasta on prosentti.4

[1] Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2011. Opetushallitus, 2012.[2] OECD Education at a Glance 2011.[5] Eurydice-verkoston tutkimus: Teaching Reading in Europe. 2011.[6] Mirva Gullman, Kati Sunimento ja Pirjo Poutala: Oppimisvaikeuksista vapaaksi -hankkeen loppu-raportti. KRITS – Kriminaalihuollon tukisäätiö, monisteita 3/2011.

Suurin osa suomalaisista nuorista viih-tyy koulussa. Kouluterveyskyselyn mukaan hyvin paljon tai melko paljon

Kouluviihtyvyys ja koulukiusaaminenkoulunkäynnistä pitää 57 prosenttia peruskoululaisista, lukiolaisista 71 pro-senttia ja ammattikoululaisista 79 pro-


Nuorten työn ja koulutuksen arvostus on pysynyt korkeana. Selkeä enemmis-tö nuorista ottaisi vastaan tilapäistäkin työtä työttömyyskorvauksen sijaan tu-lotason pysyessä samana. Omalta työl-tään nuoret odottavat ennen kaik-kea mielekkyyttä, kiinnostavuutta ja sitä, että työ vastaa heidän taitojaan ja osaamistaan. Heille on tärkeää myös saada kehittyä työssään.1

Ansiotyötä pitää erittäin tärkeä-nä elämänalueena selvästi useampi nuori kuin 20 vuotta sitten. Erityisesti nuorille naisille työ ja siinä kehittymi-nen ovat tulleet entistä tärkeämmäksi. Myös nuorten työpaikkaan sitoutumi-nen on lisääntynyt 20 vuoden aikana.2

Työolobarometri 2011:n mukaan palkansaajat antoivat työelämän laa-dulle yleisarvosanan 7,96, vaikka arviot työpaikan varmuudesta ovat alentu-neet ja työn mielekkyyden kokeminen on vähentynyt. Vain alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä kaikille työelämän laadun

Työelämä, työllisyys ja työttömyysulottuvuuksille annetut arvosanat oli-vat selvästi korkeammat kuin vanhem-missa ikäryhmissä ja paremmat kuin edellisenä vuonna. Nuorin ikäryhmä myös arvioi työn mielekkyyden muu-tossuunnan myönteiseksi.3

Nuoret voidaan jakaa työvoiman ulkopuolella oleviin (joista valtaosa on opiskelijoita), työssäkäyviin ja työttö-miin.

Nuorista suuri osa opiskelee, joten nuorten työllisyysaste on alhainen ai-kuisiin verrattuna. 15–64-vuotiaiden työllisyysaste vuonna 2011 oli 68,6 prosenttia. Nuorten 15–24-vuotiaiden työllisyysaste oli vuonna 2011 keski-määrin 39,1 prosenttia. Nuorten nais-ten työllisyysaste oli 41,2 prosenttia ja nuorten miesten 37,2 prosenttia.4

Nuorten työssäkäynnille on tyypil-listä työssäolo-, työnhaku- ja opiske-lujaksojen päällekkäisyys ja limittymi-nen sekä epätyypilliset työsuhteet ja työajat.2

[1] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.[2] WHO-Koululaistutkimus (HBSC Study), Jyväskylän yliopisto, 2012.

senttia.1

Suomalaisissa kouluissa koulukiu-saamisen uhriksi joutuminen on yhtä yleistä kuin keskimäärin kansainvä-lisessä WHO-Koululaistutkimukses-sa. Vähintään kaksi kertaa muutami-en viime kuukausien aikana kiusatuksi

joutui 11-vuotiasta suomalaispojista 13 prosenttia, tytöistä 11 prosenttia, 13-vuotiaista pojista ja tytöistä 12 pro-senttia ja 15-vuotiaista pojista 8 pro-senttia, tytöistä 7 prosenttia. Nämä lu-vut eivät juurikaan ole viime vuosina muuttuneet.2


15–19-vuotiaiden työssäkäyvi-en keskimääräinen kuukausiansio oli vuonna 2010 1 797 euroa, 20–24-vuo-tiaiden 2 179 euroa ja 25–29-vuotiai-den 2 591 euroa. Kaikkien työssäkäy-vien keskimääräinen kuukausiansio oli 3 043 euroa. Nuorissa ikäpolvissa naisten ansiot ovat lähes 90 prosenttia miesten ansioista, kun sen yleinen kes-kiarvo on 81,5 prosenttia.7

Vuosina 2010 ja 2011 peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista kävi opiskelun ohella töissä iltaisin tai viikonloppuisin 17 prosenttia, lukiolaisista 22 prosent-tia ja ammattikoululaisista 27 prosent-tia.5 60 prosentilla yliopisto-opiskeli-joista oli opintojen ohessa työsuhde.4

Alle 25-vuotiaita yrittäjiä oli vuon-na 2008 noin 4 000, ja 25–29-vuotiaita vajaat 10 000. Nuorten yrittäjien osuus ikäluokasta on pieni: alle 25-vuotiail-la osuus vaihtelee välillä 0,1 – 1,8 pro-senttia, ja 25-29-vuotiailla välillä 2,1–3,7 prosenttia.4

Nuorten työttömyys alkoi talou-dellisen taantuman seurauksena kas-

vaa syksyllä 2008. Vuonna 2009 alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoi-den määrä kasvoi peräti 56 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuoden 2010 ke-säkuussa kasvu taittui, mutta alkuvuo-desta 2012 nuorisotyöttömyys lähti jälleen kasvuun. Nuorten työttömyys on edelleen selvästi korkeammalla ta-solla kuin ennen taantumaa.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli heinäkuussa 2012 2 700 enemmän kuin edellisen vuo-den huhtikuussa eli yhteensä 40 100. Kun yleinen työttömyysaste oli 6,9 prosenttia, 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 11,7 prosenttia.6

Vuoden 2011 aikana TE-toimistois-sa oli keskimäärin kuukaudessa 29 233 työtöntä alle 25-vuotiasta työnhaki-jaa, joista vajaakuntoisia oli 1 521. Va-jaakuntoisia nuoria alle 25 -vuotiaista työttömistä oli 5,1 prosenttia. Yleisin vajaakuntoisuuden diagnoosi nuorilla oli mielenterveyden häiriöt (54,8 pro-senttia).4

[1] Nuorisobarometrit 2009 ja 2010.[2] Nuori tasa-arvo. Tilastokeskus, 2011.[3] Työolobarometri 2011. TEM raportti, 2012[4] Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. TEM raportteja 8/2012.[5] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011. [6] TEM: työvoimakatsaus, heinäkuu 2012. Tilastokeskus: työvoimatutkimus, heinäkuu 2012. [7] Palkkarakennetilasto 2010, Tilastokeskus.


Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäk-si muuta koulutusta. Syrjäytyneitä 15-29 -vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Tämä on noin 5 prosenttia kaikista tämänikäisistä nuo-rista.1

Syrjäytymisen ytimessä oli 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät opis-kele eivätkä ole työssä. He eivät myös-kään ole eläkkeellä, varusmiespal-veluksessa, perhevapailla tai edes rekisteröityneet työttömiksi työnhaki-joiksi.1

Viiden vuoden kuluessa 60 pro-senttia syrjäytyneistä nuorista siirtyy töihin tai opiskelemaan, 40 prosenttia on edelleen samassa asemassa. Niis-tä nuorista, jotka vuonna 2003 osal-listuivat työvoimapoliittisiin toimen-piteisiin, oli viiden vuoden jälkeen ulkopuolisina tai työttöminä 23 pro-senttia.1

Peruskoulun jälkeinen koulutus vä-hentää ulkopuoliseksi tai työttömäksi joutumisen riskiä selvästi. Pelkän pe-rusasteen koulutuksen varassa ole-van nuoren riski jäädä ulkopuoliseksi on lähes kolminkertainen verrattuna ammatillisen keskiasteen koulutuk-sen saaneisiin.1 Kouluttamattomuus ja mielenterveys- sekä toimeentulo-on-gelmat kasaantuvat.2

SyrjäytyminenUlkopuolisuus ja työttömyys siir-

tyvät ainakin osittain sukupolvel-ta seuraavalle. Ulkopuolisiksi jäävien vanhemmilla on yleensä vähän koulu-tusta.

Ulkopuolisuus kumpuaa usein nuorten heikoista lähtökohdista. Esi-merkiksi huostassa olleen nuoren to-dennäköisyys olla työmarkkinoiden tai opiskelun ulkopuolella on 4-5 ker-taa suurempi kuin kaikilla 15-24-vuoti-ailla nuorilla.1

Kodin ulkopuolelle oli vuonna 2009 sijoitettuna 16 830 alle 18-vuotias-ta lasta eli 1,3 prosenttia ikäryhmäs-tä. Heistä oli perhehoitoon sijoitettuna 5 554 ja laitokseen 11 276. Huostaan otettuja oli 11 042.4

Vanhempien toimeentulo-on-gelmat ovat yhteydessä nuo-ren ongelmiin. Huostaanotot, mie-lenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat ovat merkittävästi yleisem-piä, jos vanhemmat ovat saaneet pit-käaikaisesti toimeentulotukea.2

Lähes neljännes syrjäytyneistä nuo-rista on maahanmuuttajataustaisia. Vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista joka kolmas on syrjäytynyt – kantaväestöön kuuluvista syrjässä on joka kahdeksas.1

Valtiontalouden tarkastusviras-ton mukaan yhdestä syrjäytyneestä ai-


heutuva kansantulon menetys on noin 700 000 euroa (vuoden 2007 rahassa), jos syrjäytyminen kestää koko odotet-tavissa olevan työiän, noin neljäkym-mentä vuotta. Julkisen talouden vas-taava menetys on noin 430 000 euroa.

[1] Pekka Myrskylän: Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministe-riön julkaisuja 12/2011 ja Pekka Myrskylä: Hukassa - Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?. EVA Analyy-si, 2012. [2] THL:n Kohdusta aikuisuuteen -tutkimus vuonna 1987 syntyneistä (seurantajakso 1987-2008) - ennakkotieto.[3] Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. TEM raportteja 8/2012.[4] Suomen tilastollinen vuosikirja 2011. Tilastokeskus 2012.

Nuorten työkyvyttömyyden kustan-nukset syntyvät menetetystä työpa-noksesta sekä hoito- ja etuuskuluista. 30-vuotiaan jäädessä työkyvyttömyys-eläkkeelle menetetyn työpanoksensa arvo on yli 1,5 miljoonaa euroa.3

Elina Havu, opiskelija-asiamies, Akava

Nuorille on taattavaoikeudenmukainen työelämä

Nuorten työllistyminen sekä nuorten asenteet työelämää kohtaan ovat herättäneet runsaasti keskustelua viime aikoina. Julkisuudessa on esimerkiksi esitetty nuorten palkka-alea sekä moitittu nuoria epäilevästä suhtautumises-ta työntekoon. Meitä ammattiyhdistysliikkeessä toimivia on pitkään jo huo-lestuttanut tapa, jolla nuorista ja työelämästä puhutaan julkisuudessa. Lisäksi kasvaneena huolena on yhä suureneva määrä nuoria, jotka syrjäytyvät koko-naan työelämän ulkopuolelta.

Erilaisten selvitysten perusteella nuorten arvostus työtä kohtaan on py-synyt jo pitkään korkealla. Nuoret arvostavat edellisten sukupolvien tapaan ansiotyötä ja enemmistö nuorista ottaisi vastaan työtä työttömyyskorvauk-sen sijaan. Lisäksi niiden työelämässä olevien nuorten osuus, jotka eivät ole halukkaita vaihtamaan työpaikkaa, on jatkuvasti kasvanut. Näiden tutkimus-tulosten valossa nuorista syntynyt mielikuva työelämän vieroksujina ei pidä paikkaansa.

Nuorten sitoutuneisuus työpaikkaan on kasvanut, joten nuoria ei voi-da myöskään pitää erityisen valikoivina työpaikkansa suhteen. On syytä ot-taa huomioon, että työnantaja saa sitoutuneeseen, työuransa alussa olevaan


nuoreen laittamansa panoksen myöhemmin moninkertaisena takaisin. Nuo-ret kaipaavat elämäänsä varmuutta, joita esimerkiksi pätkätyöt sekä palkka-alella pelottelu eivät tarjoa.

Työelämään tulee joka vuosi noin 10 000 nuorta vähemmän kuin mitä työelämästä siirtyy eläkkeelle. Nuoret ovat siten vähenevä voimavara, joita ei pidä päästää syrjäytymään. Huolestuttava osa nuorista on kuitenkin syrjäyty-nyt ja joutunut työelämän ulkopuolelle. Tähän yhä kasvaneeseen ongelmaan hallituksen kärkihankkeista, vuoden 2013 alusta voimaan tuleva nuorten yh-teiskuntatakuu pyrkii puuttumaan.

Näiden syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten takia on tärkeää, että yhteiskuntatakuuseen todella panostetaan vuosien kuluessa, eikä takuu hautaudu byrokratian alle. Toimenpiteiden tulee olla niin tehok-kaita, ettei nuoren työttömyys enää uusiudu. Yhteiskuntatakuuseen on tär-keää myös liittää niin kutsuttu ”perään katsomisen malli”, jolla avun perille saaminen voidaan varmistaa. Yhteiskuntatakuun toteutuminen vaatii rohkei-ta toimia myös työnantajilta. Työnantajien tulisi palkata esimerkiksi työvoi-man ulkopuolelta tulevia nuoria, joiden työpanos ei välttämättä vastaa mui-den nuorten panosta.

Nuoret ansaitsevat oikeudenmukaisen kohtelun työelämässä. Nuorten työllistymisessä on siis noudatettava kaikkia työelämän pelisääntöjä. Mikään oppilaitos tai korkeakoulu ei tuota valmiita unelma-ammattilaisia, vaan työ-elämä kasvattaa nuoret tulevaisuuden osaajiksi. Tästä syystä opiskeluaikana saadut työelämätaidot ovat tärkeässä roolissa tulevaisuuden osaamisen kan-nalta. On tärkeää, että opintoihin kuuluva, työelämässä suoritettava pakolli-nen tai vapaaehtoinen harjoittelu on laadukasta. Lisäksi yleisiä työelämätai-toja tulee lisätä opetusohjelmaan kaikilla asteilla. Nuorille on myös tärkeää tarjota työtä, jossa he pystyvät kehittymään ja joka vastaa heidän taitojaan ja osaamistaan. Näillä kaikilla edellä mainituilla toimilla pystytään ehkäisemään syrjäytymistä ja sujuvoittamaan nuorten siirtymistä työelämään.

Tulevaisuuden avainsana työmarkkinoille siirtyvien nuorten sekä työnan-tajien välillä on luottamus. Nuorten hyvinvointi sekä työllistyminen ovat koko hyvinvointiyhteiskuntamme etu. Nuorten työllisyyttä ei rakenneta sukupolvi-en välistä epätasa-arvoa kasvattamalla, vaan yhteistyötä rakentamalla.


Nuoret kotitaloudet

Suomalaiset nuoret muuttavat ko-toa varsin nuorina useimpiin Euroo-pan maihin verrattuna. Suomalaiset miehet lähtevät kotoa keskimäärin 21-vuotiaina, kun taas Bulgarian, Krei-kan ja Italian nuoret lähtevät kotoaan vasta 30 vuotta täytettyään. Naisten kotoa lähdön mediaani-ikä vaihtelee Suomen noin 20 vuodesta Kreikan, Espanjan, Italian, Maltan ja Slovenian noin 28 vuoteen.1

Nuorten yleisimmät syyt muut-taa ovat halu itsenäistyä, muutto toi-sella paikkakunnalle opiskelemaan tai muutto yhteen seurustelukumppanin kanssa.4

Vuonna 1995 kotona asui vajaa puolet 21-vuotiaista, mutta vuonna 2007 enää hieman alle kolmannes. Kolmikymppisistä asui kotona vuon-na 1985 10 prosenttia, mutta osuus oli pienentynyt 5 prosentiksi vuonna 2007. Kaupunkimaisissa kunnissa asu-vista 21-vuotiaista nuorista vain vajaa neljännes asui kotona vuonna 2007, kun taas maaseutumaisissa kunnis-sa samanikäisistä asui kotona vielä 60 prosenttia. Niin naiset kuin miehetkin muuttavat aluksi asumaan yksin.1

Kohtuuhintaisten vuokra-asunto-

Nuorten asuminenjen puute koskettaa erityisesti nuorten elämää; kaikista suomalaisista vuok-ralla asuu noin joka kolmas, kun taas alle 25-vuotiaista itsenäisesti asuvista vuokralla asuu kolme neljästä.2

Vuoden 2011 lopussa yleisimmin Kelasta asumistukea saivat 20–24-vuo-tiaat, joista jopa 40 prosenttia saa Kelasta tukea asumismenoihinsa. Suurta osuutta selittää opiskelijoil-le maksettava opintotuen asumisli-sä. 20–24-vuotiaista 29 prosenttia saa asumislisää. Asumislisää sai vuoden 2011 joulukuussa 151 000 henkilöä.

Nuorissa ikäluokissa myös yleis-tä asumistukea saavia on paljon. Joka kymmenes alle 30-vuotias asuu ruoka-kunnassa, jolle maksetaan yleistä asu-mistukea. Yleisen asumistuen saajista reilu kolmannes on lapsiperheitä, jois-sa asuu alle 18-vuotiaita lapsia. Yksin asuvia tuen saajista on lähes 60 pro-senttia, ja moni heistä on alle 30-vuo-tias. [5]

Vuoden 2011 lopussa Suomes-sa oli 7 606 yksinäistä asunnotonta ja 423 perhettä. Näistä alle 25-vuo-tiaita on noin 18 prosenttia eli 1409. Nuorten asunnottomuus on noussut edellisestä vuodesta reilulla viidellä-


kymmenellä. Suurin osa nuorista asun-nottomista on pääkaupunkiseudulla ja muutamassa muussa suuressa kau-pungissa.3

Nuorten asunnottomuus on suu-relta osin piilossa, mutta kuvaavaa on,

että suurempien kaupunkien vuokra-asuntojonoissa suurin osa hakijoista on nuoria ja nämä luvut ovat huomat-tavasti suurempia kuin virallinen asun-nottomien määrä.

[1] Timo Nikander: Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina. Hyvinvointikatsaus 1/2009. http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-03-16_004.html.[2] Nuorisoasuntoliiton Internet-sivut. www.nal.fi[3] ARAn selvityksiä 1/2012: Asunnottomuus 2011. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.[4] Tiina Kupari (toim.): Omaa kotia etsimässä. Nuorten asuminen 2010. Ympäristöministeriö, Suo-men ympäristö 1/2011.[5] Kelan asumistukitilasto 2011.

Nuorten kotitalouksien kulutusmeno-jen rakenne ei poikkea merkittävästi muiden työikäisten kulutusrakentees-ta: asumis-, liikenne- ja elintarvike-menot ovat yli 50 prosenttia kaikista menoista. Nuorten kotitalouksien ku-lutusmenojen kasvu on 2000-luvulla jäänyt jäkeen muista kotitalouksista.1

Nuorten kotitalouksista 70 pro-senttia asuu kerrostalossa. Yhtä suu-ri osuus nuorten kotitalouksista asuu vuokralla. Muista työikäisten kotita-louksista valtaosa asui pientaloissa, joissa asumismenot olivat keskimää-räistä suuremmat. Nuorten kotitalo-uksien liikennemenot olivat myös sel-västi pienemmät, mikä johtuu osittain siitä, että vanhemmat kotitaloudet omistavat useammin autoja. Nuorten

Nuoret kuluttajinakotitalouksista 62 prosentilla on auto käytössään, kun 30–64-vuotiaiden ko-titalouksissa auto oli käytössä yli 80 prosentilla.1

Joitakin eroja voidaan havaita myös kulutusrakenteessa. Nuorten kotitalouksien hotelli-, kahvila- ja ra-vintola- menojen osuus kaikista me-noista on muita talouksia suurempi. Samoin on käytettyjen eurojen mää-rä. Nuorten kotitaloudet ovat myös valmiita panostamaan kulttuuriin ja vapaa-aikaan, vaikka euromääräisesti vanhemmat kotitaloudet kuluttavat-kin niihinkin hieman enemmän. Tieto-jenkäsittelylaitteisiin nuorten kotitalo-udet kuluttavat lähes kaksinkertaisesti verrattuna muiden työikäisten talouk-siin.1

[1] Marko Ylitalo: Nuorten kotitalouksien asema kulutuksessa. Hyvinvointikatsaus 1/2009.


Alle 29-vuotiaista velkaa oli 396 986:lla (21 %). Keskimääräinen vel-ka oli 36 031 euroa. Asuntovelalli-sia oli 153 460 ja keskimääräinen vel-ka 75 062 euroa. Opintovelkaa oli 196 368 nuorella, keskimäärin 4 814 euroa.

Alle 24-vuotiaiden asuntokunnis-ta velkaa oli 100 803:lla (56 %). Näistä asuntovelkaa oli 22 947:lla asuntokun-nalla, keskimäärin 74 892 euroa. Opin-tovelallisia asuntokuntia oli 64 725, ve-lan ollessa keskimäärin 3 964 euroa.

Lainat25–34-vuotiaiden asuntokunnis-

ta velkaa oli 297 537:lla (79 %). Näis-tä asuntovelkaa oli 181 634:lla asun-tokunnalla, keskimäärin 94 084 euroa. Opintovelallisia asuntokuntia oli 119 442, velan ollessa keskimäärin 5891 euroa.1

Suurimmat velat olivat vanhem-pien ikaluokkien asuntokunnilla, mutta suurimmat asuntovelat oli-vat 25–34-vuotiaiden asuntokunnilla. Nuorten asuntolainoja summat ovat olleet jatkuvasti kasvussa.

[1] Tilastokeskus: Velkaantumistilasto.


Suomalaisessa viikko- ja kuukausira-hakulttuurissa on tapahtunut muu-tos. Kolmen vuoden takaiseen Yip-pee-tutkimukseen verrattuna alle 16-vuotiaat saavat vanhemmiltaan ny-kyään aikaisempaa harvemmin sään-nöllistä viikko- tai kuukausirahaa, mut-ta useammin rahaa silloin, kun itse sitä tarvitsevat.1

ViikkorahaKouluterveyskyselyn mukaan nii-

den koululaisten määrä, joilla on vii-kossa käytössään alle 10 euroa on kasvanut. Peruskoululaisista näitä oli vuonna 2011 39 prosenttia, lukiolaisis-ta 24 prosenttia ja ammattikoululaisis-ta 16 prosenttia.2

[1] Yippee 2011 -tutkimus. Sanoma Magazines Finland Oy (TNS-Gallup), 2011.[2] Kouluterveyskysely 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.

Asiakastiedon tilastojen mukaan mak-suhäiriöisten osuus alle 30-vuotiais-ta on nyt 9,9 prosenttia. Vuonna 1997 se oli 9,1 prosenttia, vaikka tuolloin luottotarjontaa varsinkin nuorille oli paljon vähemmän. Vakavimmat mak-suhäiriöt painottuvat kuitenkin van-hempiin ikäluokkiin.

Tammi-huhtikuussa 2012 alle 30-vuotiaille nuorille rekisteröitiin 32 400 uutta velkomustuomiomer-kintää, jotka mahdollistavat saatavan perimisen ulosotossa. Merkintöjen määrä on kasvanut viime vuodesta 34 prosentilla. Nuoret ja erityisesti nuo-ret miehet ovat tässä suhteessa muis-ta poikkeava riskiryhmä, sillä 30-vuo-tiailla ja sitä vanhemmilla tuomioiden

Maksuhäiriötmäärä kasvoi vain 15 prosenttia.

Nuorten velkomustuomioista valta-osa aiheutuu tili- ja kertaluotoista, pu-helinlaskuista, verkkokaupan ostoksis-ta tai maksamatta jääneistä vuokrista.1

Tilastokeskuksen mukaan nuorten velat ovat 2000-luvulla euromääräi-sesti lähes kaksinkertaistuneet, mutta kasvu johtuu lähes kokonaan asunto-lainoista. Asuntolainat kyllä hoidetaan, ja maksuvaikeudet aiheutuvat yleensä kulutusluotoista.

Alkuvuonna 2012 alle 30-vuoti-aiden tekemien velkajärjestelyhake-musten määrä on kasvanut lähes kol-manneksella. Alkuvuodesta 2012 velkajärjestelyyn on hakenut noin 90 alle 30-vuotiasta.1

[1] Suomen Asiakastiedon tiedote 11.5.2012. http://www.asiakastieto.fi/asiakastieto/ajankohtaista/index.jsp?T=nu&A=517.


Kaiken rahapelaamisen 18 vuoden ikä-raja tuli voimaan asteittain vuoden 2011 aikana. Ikärajamuutoksen myötä ongelmapelaamiseen liittyvän Peluu-rin auttavassa puhelimessa alaikäis-ten pelaamista koskevat yhteyden-otot vähenivät 57 prosenttia. Samaan aikaan 25 vuotta täyttäneiden pelaa-mista koskevia soittoja tuli 84 prosent-tia enemmän kuin edellisenä vuonna. Suurin nousu oli ikäryhmässä 25–34 vuotta, jossa soitot kaksinkertaistuivat. 15–17-vuotiaiden soittoja tuli vuonna

Rahapelaaminen ongelmana2011 50, kun edellisinä vuonna soitto-ja oli lähes sata. 18–24-vuotiaiden soit-toja oli 144 ja 25–34-vuotiaiden 182.1

Vuonna 2011 pikavipit tulivat esil-le 11 prosentissa kaikista peliongel-mapuheluista. Koska pikavippien otta-mista ei puheluissa myöskään erikseen kartoiteta, niiden ottaminen on todel-lisuudessa yleisempää, kuin tilastojen osoittama prosenttiluku, jota voi pi-tää minimiosuutena. Tyypillinen pika-vipeillä pelaamistaan rahoittava on-gelmapelaaja on alle 35-vuotias mies.1

[1] Mari Pajula, Henna Vuorento ja Annina Aaltonen: Peluurin vuosiraportti 2011. Peluuri 2012.

Pienituloisiksi henkilöiksi määritel-lään kansainvälisten suositusten mu-kaisesti ne henkilöt, jotka kuuluvat kotitalouteen, jonka tulot kulutusyk-sikköä kohden ovat pienemmät kuin 60 prosenttia mediaanitulosta. Vuon-na 2010 pienituloinen ansaitsi vähem-män kuin 14 741 euroa vuodessa. Toi-sin sanoen yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos hänen tu-lonsa ovat alle 1 228 euroa kuukaudes-sa. Pienituloisia henkilöitä oli vuonna 2010 706 000. Pienituloisuusaste eli pienituloisen väestön osuus koko vä-estöstä oli 13,3 prosenttia. Luvut ovat viime vuosina pysyneet samalla tasol-la.1

Lasten ja nuorten köyhyysLapsiköyhyys eli pienituloisiin ko-

titalouksiin kuuluvien alle 18-vuotiai-den lasten osuus kaikista alle 18-vuo-tiaista oli vuonna 2010 12,4 prosenttia. Luku on laskenut vuodesta 2007 lähti-en.1 Nuoruudessa perheen taloudelli-nen ahdinko on merkittävä hyvinvoin-nin riskitekijä.

Nuorten aikuisten eli 16–24-vuo-tiaan väestön pienituloisuusaste oli 26,5 prosenttia. Noin 40 prosenttia 16–24-vuotiaista nuorista on opiskeli-joita, ja valtaosa pienituloisista nuorista on opiskelijoita. Vanhempiensa kanssa asuvat nuoret kokevat selvästi vähem-män pienituloisuutta (10,4 %) kuin itse-näisesti asuvat nuoret (44,3 %).1


Vuonna 2011 toimeentulotukea myönnettiin lähes 236 000 kotitalou-delle ja 378 000 henkilölle. Maamme väestöstä 7,1 prosenttia sai toimeen-tulotukea.2 Toimeentulotukea vuonna 2010 sai 14,5 prosenttia (14,2 prosent-tia vuonna 2009) 18–24-vuotiaiden ikäluokasta ja pitkäaikaista toimeen-tulotukea sai 3 prosenttia (2,9 vuonna 2009) ikäluokasta.3

Lapsiperheistä toimeentulotukea sai vuonna 2010 8,7 prosenttia, kun luku oli vuonna 2009 8,8 prosenttia.3

Toimeentulotukea saavien kotita-louksien määrä väheni koko 2000-lu-vun alun, mutta suunta muuttui vuon-na 2009. Viime vuonna määrä kääntyi jälleen hienoiseen laskuun.2

Vuonna 2008 toimeentulotukea

myönnettiin yhteensä 339 394 hen-kilölle. Väestöstä 6,4 prosenttia sai toimeentulotukea. Alaikäisiä toi-meentulotuen saajia oli 89 529 ja 18–29-vuotiaita 84 936. Yhteensä toi-meentulotuen saajista nuoria oli 51 prosenttia. Kaikista lapsista ja nuoris-ta toimeentulotukea vuoden 2008 ai-kana sai noin 10 prosenttia.3

Elatustuki on Kelan maksama tuki, jolla turvataan lapsen elatus silloin, kun lapsi ei saa elatusapua elatusvel-volliselta vanhemmalta. Tukea sai vuo-den 2011 lopussa 98182 lasta ja 66 823 perhettä. Elatustukea saaneiden lasten määrä kasvoi edellisvuodesta 0,4 pro-senttia ja määrä on ollut viime vuosi-na kasvava.4

[1] Tulonjakotilasto 2010. Tilastokeskus.[2] Toimeentulotuen menot 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), 2012. [3] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet.[4] Kelan hoitama sosiaaliturva 2011. Tilastokatsaus. 2012.

Tuomas Nurmela, puheenjohtaja, Nuorisoasuntoliitto ry

Kaikki lähtee kotoa

Nuoret aikuiset ovat keskeinen menestystekijä minkä tahansa alueen elin-voimaisuuden, hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja työvoiman näkökulmasta. Työ-antajat ja korkeakoulut kilpailevat nuorista osaajista, jotka paikkakunnalle muuttaessaan tuovat panoksensa alueen muuhunkin toimintaan.

Nuorten muuttohalukkuus on vahvasti sidoksissa siihen, millaiset asuin- ja elinolot kunta tarjoaa. Hyvien asumismahdollisuuksien tarjoaminen nuo-


rille on kunnan kilpailuvaltti. Nuorten asumisen haasteisiin vastataan tar-joamalla riittävästi maksukykyä vastaavia vuokra-asuntoja.

Itsenäinen asuminen aloitetaan Suomessa varhain, mikä johtuu osaltaan siitä, että Suomen tukijärjestelmät (mm. asumistuki ja opintotuki) mahdollis-tavat itsenäistymisen vanhempien tulotasosta riippumatta. Itsenäistyminen kuitenkin vaatii itsenäistä asumista ja vastuun ottamista omasta taloudesta.

Ihannetilanteessa itsenäistyvällä nuorella on oman perheen kautta turva-verkko – joku jonka puoleen kääntyä pulmatilanteissa. Niitä nuoria varten, joilla luonnollista turvaverkkoa ei ole, yhteiskunnan täytyy se tarjota.

Alle 29-vuotiaista nuorista eri arvioiden mukaan kymmenet tuhannet ovat pysyvästi syrjäytyneet. Kun puhutaan syrjäytymisen ehkäisemistä ja al-kaneen syrjäytymiskierteen katkaisemisesta, eräs tärkeimmistä tekijöistä on asumisesta huolehtiminen. Asuminen on jokaisen ihmisen perustarve.

Nuorten asunnottomuus on elämäntilanteeseen liittyvää ja usein onnek-si lyhytaikaista. Tyypillistä on esimerkiksi, että nuori muuttaa toiselle paik-kakunnalle työn tai opiskelupaikan perässä, muttei löydäkään heti itselleen asuntoa. Tämä on yksi selitys sille, miksi asunnottomuus on erityisesti kasvu-keskusten ongelma.

Nuorten kohdalla on erityisen tärkeää varmistaa, että asunnottomuus saadaan nopeasti katkaistua, ennen kuin se alkaa pitkittyä ja vaikuttaa nuo-ren arkeen. Asunnon puuttuminen saattaa olla nuoren ainoa ongelma, mut-ta mikäli asuntoa ei löydy, riski muiden ongelmien syntymiseen kasvaa.

Tämä ei ole kovin yllättävää. Voimavarojen kuluessa seuraavan yöpai-kan etsimiseen, on hyvin vaikeaa sitoutua mihinkään, mikä vaatii jatkuvuut-ta ja säännöllistä päivärytmiä. Jokaisella nuorella on oltava koti, josta oman elämän rakentaminen on mahdollista. Jos asumista ei turvata, vaarantuvat myös muiden tukitoimien käynnistäminen ja toteutuminen.

Pitkittynyt asunnottomuus vaikeuttaa nuoren osallistumista esimerkiksi opiskeluun, työnhakuun, työhön sekä muihin yhteiskunnallista osallisuutta vahvistaviin toimintoihin. Nuori tarvitsee asunnon löytämiseen ja asumisen onnistumisen turvaamiseen monialaista ja suunnitelmallista tukea.

Varhainen puuttuminen asumisen kriiseihin ennaltaehkäisee nuorten asunnottomuutta ja syrjäytymistä. Se myös säästää yhteiskunnan varoja, valtiontalouden tarkastusviraston mukaan hiukan yli 1,3 miljoonaa euroa nuorta kohden.


Terveys

Nuoret ovat terveitä. Ikäryhmässä 15–24 vuotta yli 80 prosenttia miehistä ja lähes 80 prosenttia naisista kokee ter-veydentilansa hyväksi tai melko hyväk-si. Nuorten terveys kuitenkin eriytyy.Ne, jotka kokevat terveytensä huonok-si, kokevat sen entistä huonommaksi.1

WHO-Koululaistutkimuksessa suo-malaisista 15-vuotiaista 14 prosenttia koki terveytensä korkeintaan kohtalai-seksi. Kansainvälisesti tämä on keskiar-voa pienempi osuus. Huonoksi koettu terveys oli yhteydessä perheen koet-tuun taloudelliseen tilanteeseen. Mitä korkeampi oli perheen taloudellinen tilanne, sitä harvemmin lapset ja nuo-ret arvioivat oman terveytensä huo-noksi tai kohtalaiseksi.2

WHO-Koululaistutkimuksen mu-kaan perheen korkea koettu taloudel-linen tilanne on yhteydessä nuorten

Fyysinen terveysterveempiin elämäntapoihin. Nuor-ten elintavat myötäilevät perheen ta-poja. Heikomman sosioekonomisen aseman on todettu liittyvän terveyden kannalta epäedullisempiin terveystot-tumuksiin. Aiemmissa koululaistut-kimuksissa suomalaiset nuoret eivät ole erottuneet kielteisesti terveysero-jen suhteen, tilanne on nyt kuitenkin muuttunut. Lasten ja nuorten tervey-serot indikoivat terveyseroja aikuisuu-dessa, mikä tietää suuria yhteiskunnal-lisia kustannuksia niin taloudellisesti kuin inhimillisesti.2

Tytöt kokevat poikia enemmän eri-laisia oireita kuten väsymystä, niska- ja hartiakipuja ja päänsärkyä. Masentu-neisuus on yleisintä yläasteikäisillä ty-töillä, joista vajaa viidennes kärsii ma-sentuneisuudesta.3

[1] Sakari Karvonen: esitelmä Nuorten terveyden sukupuolierot, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 16.11.2011.[2] WHO-Koululaistutkimus (HBSC Study), Jyväskylän yliopisto, 2012.[3] Nuori tasa-arvo. Tilastokeskus, 2011.


Opetushallituksen ja Terveyden ja hy-vinvoinnin laitoksen, THL:n perus-koulujen hyvinvointia ja terveyden edistämistä koskevan, vuoden 2008 ti-lannetta kuvaavan tutkimuksen (Kou-lutuksen seurantaraportti 2010:1) mu-kaan terveydenhoitajia oli suosituksen mukainen määrä vain kolmasosalla (34 %) kouluista ja lääkäreitä vain 4 pro-senttia kouluista. Kolmasosalla kou-luista ei ollut lainkaan lääkärin palve-luja ja viidesosalla kouluista ei ollut lainkaan oppilashuoltoon kuuluvaa koulupsykologi- tai koulukuraattori-toimintaa. Oikeuskanslerin lausunnon mukaan tilanne ei ole vuoden 2008 jäl-keen olennaisesti parantunut.1

Kouluterveyskyselyn mukaan vuo-

Kouluterveydenhuoltosien 2009 ja 2011 välillä Koululääkärin vastaanotolle pääsy helpottui – vas-taanotolle pääsyn vaikeaksi kokevien osuus vähentyi peruskoulussa 7 pro-senttiyksikköä ja lukiossa 12 prosent-tiyksikköä. Koulukuraattorin vastaan-otolle pääsy helpottui – vastaanotolle pääsyn vaikeaksi kokevien osuus vä-hentyi peruskoulussa 5 prosenttiyk-sikköä, lukiossa 6 prosenttiyksikköä ja ammatillisissa oppilaitoksissa 3 pro-senttiyksikköä. Koulupsykologin vas-taanotolle pääsy helpottui lukiossa – vastaanotolle pääsyn vaikeaksi koke-vien osuus vähentyi 3 prosenttiyksik-köä. Kouluterveydenhoitajan osalta ei muutosta ei ole tapahtunut. 2

[1] Oikeuskanslerin lausunto: Perusopetuslain mukaisen oppilashuollon toteutuminen peruskou-luissa. (Dnro OKV/6/50/2011, 30.1.2012).[2] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.

Joka neljäs yläkoululainen tai toisen asteen opiskelija ei kouluterveysky-selyn mukaan syö päivittäin koulu-ruokaa. Nirsoimpia ovat yläkouluikäi-set tytöt. Joka kymmenes oppilas syö koulussa lounaan korkeintaan kahdes-ti viikossa.

Yli puolet oppilaista jättää koulu-ruokailussa syömättä jonkin aterian osan. Esimerkiksi leivän syöminen on parin viime vuoden aikana vähenty-

Syöminen ja ylipainonyt selvästi.

Makeisten syöminen koulussa on sekin vähentynyt. Tämä johtunee siitä, että koulut ovat poistaneet tiloistaan limsa- ja karkkiautomaatteja. Energia-juomat maistuvat erityisesti pojille. Neljännes yläkouluikäisistä pojista ja ammatillisessa koulutuksessa olevis-ta pojista juo vähintään kerran viikos-sa koulussa energiajuomia.1

Ylipainoisten 15–24-vuotiaiden


suomalaisnuorten osuus vuonna 2010 oli miehistä 28 prosenttia ja naisista 14 prosenttia. Ylipainoisten osuus naisis-ta on hivenen tippunut viime vuosina, mutta miehistä osuus jatkaa kasvamis-taan. Luvut ovat silti moninkertaisia parinkymmenen vuoden takaiseen.2

WHO-Koululaistutkimuksessa joka

toinen (49 %) 15-vuotias suomalaistyt-tö ja joka viides (21 %) 15-vuotias suo-malaispoika ilmoitti pitävänsä itseään liian lihavana. 15-vuotiaista suomalais-tytöistä 16 prosenttia ja pojista 6 pro-senttia ilmoitti yrittävänsä pudottaa painoaan parhaillaan.3

[1] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.[2] Suomen tilastollinen vuosikirja 2011. Tilastokeskus 2012.[3] WHO-Koululaistutkimus (HBSC Study), Jyväskylän yliopisto, 2012.

Kouluterveyskyselyn mukaan perus-koulun pojista 8 prosenttia ja tytöis-tä 18 prosenttia kokee keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta eli on riskissä masentua. Masennuksen il-maantuminen lisääntyy merkittävästi 15–18-vuotiaana. Nuorten masennuk-selle on tyypillistä monisairastavuus,

Mielenterveysongelmatjolloin sairaus on vaikeammin hoidet-tavissa ja pidempikestoinen.1

Viimeisen kymmenen vuoden aika-na psykiatrisessa laitoshoidossa ollei-den nuorten määrä on kasvanut. Kun kymmenen vuotta sitten 15–17-vuo-tiaita oli psykiatrisessa laitoshoidossa 1 050, vuonna 2009 määrä oli jo lähes 1 600. Samanaikaisesti tyttöjen osuus laitoshoidossa olevista oli kasvanut 64 prosenttiin.2

Vuonna 2011 nuoria siirtyi eläkkeel-le mielenterveyden järkkymisen takia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2011 työkyvyttömyyseläk-keelle mielenterveyden häiriön pe-rusteella siirtyi yhteensä 1 569 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuis-ta.3

Nuorten ja nuorten aikuisten sai-rauspoissaolot ja työkyvyttömyys ma-sennuksen vuoksi ovat lisääntyneet 2000-luvulla toisin kuin iäkkäämpi-


en. Vuonna 2011 masennuksen vuok-si siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle 513 alle 30-vuotiasta henkilöä. Luvussa on 42 prosentin kasvu vuodesta 2006.3

Tarja Paakkonen tarkasteli väi-töstutkimuksessaan alaikäisten vai-keahoitoisuuden kehittymistä sekä suomalaisia lasten ja nuorten mielen-terveyspalveluja vuosina 1994–2008. Tutkimusajanjakson aikana lasten ja nuorten psykiatrian erikoissairaanhoi-don avohoito oli kolmikertaistunut ja osastohoito lisääntynyt puolitoista-kertaisesti. Vaikeahoitoisen alaikäisen

psykiatrisen erikoissairaanhoidon vuo-sikustannukset vaihtelivat 39 000 eu-rosta 1,7 miljoonaan euroon.4

Rajuimmin kouluterveydenhuol-lon palveluista 1990-luvulla leikan-neet kunnat käyttivät lapsille ja nuo-rille suunnattuja erikoissairaanhoidon palveluja 2000-luvun alussa enemmän kuin muut vastaavankokoiset kunnat. Kouluterveydenhuoltoon käytettiin näissä kunnissa vähemmän rahaa ala-ikäistä kohti vuonna 2008 kuin vuon-na 1994.4

[1] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2011.[2] Nuori tasa-arvo. Tilastokeskus, 2011.[3] Eläketurvakeskus.[4] Tarja Paakkonen: Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmä vaikeahoitoisuuden näkö-kulmasta. Itä-Suomen Yliopisto, 2012.

Vuonna 2009 peruskoulun 8. ja 9. luok-kalaisista tytöistä ja pojista 78 prosent-tia ei ole ollut yhdynnässä. Lukiolaisilla vastaava osuus on yhteensä 60 pro-senttia ja ammatillisessa oppilaitok-sessa opiskelevilla 38 prosenttia. Pe-ruskoulussa tyttöjen ja poikien välillä ei ole suuria eroja yhdynnässä olleiden määrässä. Sekä lukiossa että amma-tillisissa oppilaitoksissa opiskelevista tytöt ovat olleet yhdynnässä hieman enemmän kuin pojat.1

Suomalaiset nuoret käyttävät eh-käisyä suhteellisen hyvin. 2011 koulu-terveyskyselyn mukaan lukioikäisistä käytti viimeisessä yhdynnässä ehkäi-

Seksuaaliterveyssyä yli 90 prosenttia ja ammattioppi-laitosten opiskelijoista 87 prosenttia. Peruskouluikäisillä vastaava luku on 80 prosenttia. Seksitaudit ovat kuiten-kin yleisiä. Tähän vaikuttaa se, että esi-merkiksi lukioikäisten ehkäisykeinona oli kondomi vain 58 prosentissa seksi-suhteista.1

Vuoden 2004 jälkeen tilanne näyt-tää kuitenkin kehittyvän hitaasti pa-rempaan suuntaan, jos tarkastellaan 15–19-vuotiaiden seksitautitartunto-jen, raskauksien ja raskauden keskey-tysten määriä.1

Klamydiatapaukset 15–19-vuotiail-la olivat lievässä nousussa vuodesta


1995 aina vuoteen 2002 saakka, min-kä jälkeen luvuissa oli pientä laskua kolmen vuoden ajan. Vuonna 2006 tartuntojen määrät kyseisessä ikäryh-mässä lähtivät taas pieneen nousuun. Vuonna 2009 oli vähemmän tartunto-ja kuin vuonna 2008.1

Raskauden keskeytyksiä tehtiin vuonna 2011 alle 14 -vuotiaille 36 kpl, 15-19 -vuotiaille 1 942 kpl, 20–24 -vuo-tiaille 2 712 kpl ja 25–29 -vuotiaille 2 191 kpl. Alle 20-vuotiaiden ikäryh-mässä aborttien määrässä on tapahtu-nut hienoista laskua.

Kolmasosa alle 20-vuotiaista kes-keytyspotilaista ilmoitti, ettei ollut käyttänyt minkäänlaista ehkäisyä ras-kauden alkaessa. Raskauden alkaessa yleisin ehkäisymenetelmä alle 20-vuo-tiailla keskeytyspotilailla oli kondo-mi. Jälkiehkäisyä oli alle 20-vuotiaista käyttänyt 3,5 prosenttia, kaikista kes-keytyspotilaista hieman useampi.2

Helsingin virtuaalinen lähipoliisi-ryhmä ja Pelastakaa Lapset ry toteut-tivat kesäkuussa 2011 kyselyn, jolla kerättiin tietoa lasten ja nuorten inter-netissä kokemasta seksuaalisesta häi-rinnästä ja hyväksikäytöstä. Kyselyyn vastasi yhteensä yli 4 200 lasta ja nuor-ta. Kyselyyn vastanneista alle 16-vuoti-aista 33 prosenttia kertoi vastaanotta-

neensa itseään selkeästi vanhemmalta tai aikuiselta henkilöltä seksuaalisesti häiritseviä viestejä, kuvia tai videoita.3

Kouluterveyskysely 2011 mukaan seksuaalisuutta loukkaavaa nimitte-lyä on kokenut peruskoulun tytöistä 40 prosenttia ja pojista 38 prosenttia, lukion tytöistä ja pojista 31 prosenttia sekä ammattikoulun tytöistä 45 pro-senttia ja pojista 28 prosenttia

Häiritsevää seksuaalista ehdotte-lua tai ahdistelua puhelimessa tai in-ternetissä on kokenut peruskoulun tytöistä 29 prosenttia ja pojista 6 pro-senttia, lukion tytöistä 29 prosenttia ja pojista 6 prosenttia sekä ammattikou-lun tytöistä 36 prosenttia ja pojista 7 prosenttia. Kehon intiimien alueiden koskettelua vasten tahtoa on kokenut peruskoulun tytöistä 15 prosenttia ja pojista 6 prosenttia, lukion tytöistä 16 prosenttia ja pojista 4 prosenttia sekä ammattikoulun tytöistä 24 prosent-tia ja pojista 6 prosenttia. Yhdyntään tai muunlaiseen seksiin painostamis-ta tai pakottamista on kokenut perus-koulun tytöistä 6 prosenttia ja pojista 2 prosenttia, lukion tytöistä 8 prosent-tia ja pojista 2 prosenttia sekä ammat-tikoulun tytöistä 14 prosenttia ja pojis-ta 3 prosenttia.4

[1] Väestöliitto.[2] Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos: Raskauden keskeytykset 2011.[3] Lasten kokema seksuaalinen häirintä ja hyväksikäyttö internetissä. Pelastakaa Lapset, 2011.[4] Kouluterveyskysely 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2012.


Camilla Djupsund, kuntoutussuunnittelija,Suomen Mielenterveysseura

Nuorten mielenterveyspalvelutovat puutteellisia

Nuorten mielenterveysoireista johtuva työkyvyttömyys on lisääntynyt ja yhä useampi nuori päätyy eläkkeelle. Luvut ovat suurempia kuin koskaan aiem-min. Helsingin Sanomat uutisoi 11.8.2012 jälleen yhä useamman nuoren työ-kyvyttömyyseläkkeelle jäämisestä, vuositasolla puhutaan yli 1500 nuoresta, mikä tarkoittaa keski-määrin neljä työkyvyttömyyseläkkeelle jäävää nuorta päivässä. Mistä tämä on seurausta, ei pelkästään mielen-terveysongelmien lisääntymisestä, vaan myös kasvaneesta avun tarpeesta ja hoidon riittämät-tömyydestä. Tutkimukset, tilastot ja kyselyt tuottavat tietoa nuorten koetus-ta hyvinvoinnista, terveydestä ja tuen tarpeista. Meillä on kokonaiskuva siitä, miten nuoret tänä päivänä voivat. Suomessa on kasvava joukko nuoria, jotka tarvitsevat yhä enemmän tukea ja apua eri elämäntilanteissa.

Nuorten työkyvyttömyyseläkkeissä ei pelkästään ole kyse synnynnäisistä tai varhaislapsuuden sairauksista tai oireista, vaan taustalla ovat myös elämänta-pahtumien, kasvun ja kehittymisen mukanaan tuomat muutokset ja haasteet, vaikeus saada apua ja lykkääntyneen avun saannin seuraukset. Nuorten lisään-tyneiden työkyvyttömyyseläkkeiden yhdeksi syyksi arvioidaan mielenterveys-palveluiden puutteellisuutta. Tarve ja tarjonta eivät oikea-aikaisesti kohtaa. Lii-an usein nuori pääsee hoidon piiriin vasta paljon sen jälkeen, kun hän olisi sitä tarvinnut tai ei lainkaan saa sen tyyppistä tukea, jota olisi tarvinnut. Hoitoon pääsyn pitkittymisessä ei enää ole kyse varhaisen tuen tarpeesta, ennaltaeh-käisystä vaan usein pitkä-aikaisen hoidon tarpeesta.

Moni nuori kokee jäävänsä yksin hakiessaan apua oireisiinsa ja ongelmiin-sa. Kansallinen nuorisotutkimus 2012 osoitti joka kolmannen 15–19-vuoti-aan kokevan yksinäisyyttä. Pelko syrjäytymisestä käy toteen monen kohdalla. Nuoret arvottavat yhdeksi tärkeimmistä hyvinvoinnin indikaattoreista elä-mässään läheiset; ystävät, kaverit ja perheet. Aina läheisten tuki ei riitä. Vas-tuu ottaminen yksin oman hoidon järjestämisestä ja kuntoutumisesta ovat nuorelle mahdoton tehtävä. Ensisijaisesti tukea tarvitsevat, ei vain yksin nuo-


ret, vaan myös perheet, joissa ilmenee uhkaa nuoren hyvinvoinnin heikkene-misestä. Vanhemmat tarvitsevat tukea ja tietoa, jotta he pystyvät tukemaan nuortaan. Oikea-aikaisesti tarpeita vastaavaa ja riittävää tukea tarjoamalla voitaisiin ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä nuorten parissa. Vaikka ongelmat eivät aina johda työkyvyttömyyteen asti, ovat usei-den kuukausien ja vuosien odotusajat oikeanlaisen avun saamiseksi ajan, re-surssien ja voimavarojen haaskausta sekä uhka mielenterveydelle ja tulevai-suudelle.

Nuorten hyvinvointi, toimintakyky ja terveys ovat yhteiskunnan tulevai-suus. Mielenterveyspalvelujen riittävyyden turvaaminen vaatii uudelleen re-sursointia ja suunnittelua, jotta palveluiden määrä ja laatu vastaisivat tar-peita. Ensisijaisesti hoidon riittävyyden turvaaminen varhaisessa vaiheessa oireiden ja ongelmien syntymistä on tärkeää. Lasten ja nuorten syrjäytymi-sen ehkäisyyn tartutaan hallitusohjelmassa. Lasten, nuorten ja perheiden hy-vinvoinnin politiikkaohjelmassa matalan kynnyksen palvelujen lisääminen, terveellisten elämäntapojen ja -taitojen edistäminen sekä perheiden hyvin-voinnin edistäminen ovat kaikki tärkeitä tavoitteita.

Nuorten työkyvyttömyyseläkeluvut ovat huolestuttavia. Miten on mah-dollista, että Suomessa nykypäivänä niin monen nuoren elämä lipuu tilan-teeseen, josta ei enää ole paluuta ja tilaisuutta normaaliin elämään ja tule-vaisuuteen? Tilastot nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista puhuvat yhtä, mutta kyseessä on jotakin niin arvokasta, mitä ei voida luvuin, euroin ja ti-lastoin arvottaa. Vaikka vuosittainen kokonaisluku eläkkeelle jäävistä nuoris-ta on suuri, on jo yksi kohtaamaton, tukea vaille jäänyt nuori liikaa. Jokaisen luvun takaa löytyy ainutlaatuinen nuori, arvokas elämäntarina, joka ansaitsi-si mahdollisuuden löytää oma paikkansa yhteiskunnassa sekä tarvitsemansa avun, jota elämän, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttävät.

Tahoja, palveluja, järjestelmiä, käytäntöjä ja auttamismuotoja on luotu, mutta tuottaako palvelujärjestelmä riittävästi apua ja tukea tämän päivän nuorille ja perheille? Miten voisimme yhdistää voimia siten, että pystyisimme aiemmin näkemään nuorten hädän, tarttumaan siihen ja tarjoamaan tukea? Minkälaisia uudistuksia rakennamme, jotta voimme turvata nuorille mahdol-lisuuden riittäviin ja tarpeita vastaaviin mielenterveyspalveluihin tulevaisuu-dessa?


Tupakka

Perusopetuksen 8. ja 9. luokkien op-pilaille sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiske-lijoille tehtävän kouluterveyskyselyn mukaan tupakoimattomien nuorten osuus on kasvanut selvästi 2000-luvun aikana. Vuoden 2011 kyselyssä hieman alle puolet peruskoululaisista ja lukio-laisista sekä noin neljäsosa ammattiin opiskelevista ilmoitti, ettei ole tupa-koinut koskaan.1

Nuorten tupakointikokeilut ovat vähentyneet tasaisesti vuosien 1977–2011 aikana ja tupakointia kokeillaan yhä vanhempana. Vuosituhannen vaihteesta alkanut päivittäisen tupa-koinnin väheneminen jatkui myös kahden viime vuoden aikana. Noin joka viides (21 %) 16–18-vuotias tu-pakoi päivittäin.2 Tällä hetkellä 15 pro-senttia peruskoulun yläluokkalaisis-ta, 9 prosenttia lukiolaisista ja lähes 40 prosenttia ammattiin opiskelevista tu-pakoi päivittäin.1

Sen sijaan sekä tyttöjen että poiki-en nuuskakokeilut ovat lisääntyneet. Myös poikien nuuskan käyttö on li-sääntynyt, sillä 18-vuotiaista pojista jopa 14 prosenttia ja 16-vuotiaista 12 prosenttia nuuskasi vuonna 2011. Ty-töistä nuuskaa käyttivät kuitenkin har-vat.2

Päihteiden käyttöAlkoholi

Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on vähen-tynyt vuosituhannen taitteesta sekä peruskoululaisilla että lukiolaisilla. Täy-sin raittiiden nuorten osuus on sekin kasvanut. Myös koululaisten säännölli-nen humalaan juominen on nyt harvi-naisempaa kuin vuosituhannen alussa, lukiolaistyttöjä lukuun ottamatta.1

18-vuotiailla pojilla alkoholin käyt-tö ei ole kuitenkaan vähentynyt ja 18-vuotiailla tytöillä suunta on ollut nouseva. Vuonna 2011 kerran kuu-kaudessa tai useammin alkoholia juo-vien prosenttiosuudet olivat 14-vuo-tiailla pojilla 8 prosenttia ja tytöillä 15 prosenttia, 16-vuotiailla pojilla 42 pro-senttia ja tytöillä 54 prosenttia sekä 18-vuotiailla pojilla 75 prosenttia ja ty-töillä 76 prosenttia. Vuonna 2011 poi-kien kuukausittainen humalajuomi-nen alentui 18 prosenttiin vuoden 2009 22 prosentista. Vuonna 2011 ty-töistä 19 prosenttia raportoi kuukau-sittaisesta tosi humalasta.2

Vuonna 2009 alkoholiin kuoli 204 14–24-vuotiasta.4

Huumeet

Väestöstä 17 prosenttia on aina-kin kerran elämässään kokeillut jota-


kin laitonta huumetta. Viimeisen vuo-den aikana käyttäneitä oli 5 prosenttia ja kuukauden aikana käyttäneitä 1,5 prosentti väestöstä. Suurin osa huu-meiden käytöstä on yhteen tai muu-tamaan käyttökertaan rajoittuvaa ko-keilua.3

1990-luvun alusta lähtien säännöl-lisesti toistetuista suomalaisten huu-mausaineiden käyttöä kartoittavista väestötutkimuksista ilmenee, että kan-nabiksen käyttö on lisääntynyt. Kanna-bista ainakin kerran kokeilleiden osuus kohosi nuorilla aikuisilla vuosien 2006 ja 2010 välillä 25 prosentista 36 pro-senttiin. Lähes puolet suomalaisista pi-tää kannabiskokeilujen riskejä vähäi-sinä. Nuorista aikuisista miehistä näin ajatteli kolme neljästä eli 75 prosenttia.3

Erityisen suosittua kannabiksen ko-keilusta on tullut nuorten miesten kes-kuudessa. Runsaat neljäkymmentä prosenttia 25–34-vuotiaista miehistä il-moitti vuonna 2010 kokeilleensa kan-

nabista ainakin kerran elämässään. 15 prosenttia on käyttänyt sitä viimeksi kuluneen vuoden aikana ja 5 prosenttia viimeksi kuluneen kuukauden aikana.3

Vuoden 2010 kouluterveysky-selyssä näkyi merkittävä kannabis-kokeilujen lisääntyminen. Koulu-terveyskyselyyn 2011 ei vastattu pääkaupunkiseudulla, missä kanna-biskokeilujen määrä on kasvanut eni-ten. Nyt marihuanaa tai hasista kertoi kokeilleensa vähintään kerran elämän-sä aikana 6 prosenttia yläluokkalaisis-ta, 10 prosenttia lukiolaisista ja 18 pro-senttia ammattiin opiskelevista.1

Yli puolet 15-34-vuotiaista suoma-laisista ilmoitti tuntevansa henkilökoh-taisesti jonkun huumeiden käyttäjän.3 Myös kouluterveyskyselyyn vastannei-den nuorten tuttavapiiriin kuului aiem-paa yleisemmin joku, joka oli kokeillut huumaavia aineita tai tarjonnut niitä heille. Myös huumeiden hankintaa pi-dettiin nyt helpompana kuin ennen.1

[1] Kouluterveyskysely 2011.[2] Susanna Raisamo, Lasse Pere, Pirjo Lindfors, Mikko Tiirikainen ja Arja Rimpelä: Nuorten terveys-tapatutkimus 2011: Nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö 1977-2011. Sosiaali- ja terveys-ministeriön julkaisuja ja raportteja 2011:10.[3] Leena Metso, Torsten Winter ja Pekka Hakkarainen. Suomalaisten huumeiden käyttö ja huu-measenteet - Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2010. THL:n Raportti 17/2012. [4] Tilastokeskus: Kuolinsyytilasto.

Tapaturmat ja väkivalta ovat 15–24 -vuotiaiden yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2009, jolloin tapaturmiin tai väkivaltaan kuoli 272 nuorta. Tässä

Kuolinsyytryhmässä yleisin kuolinsyy oli itsemur-ha ja sen jälkeen liikennekuolemat.1

[1] Suomen tilastollinen vuosikirja 2011. Tilas-tokeskus 2012.


Leena Sipinen, koordinaatiopäällikkö, EHYT rySari Aalto-Matturi, toiminnanjohtaja, EHYT ry

Hyvinvointirakenteen vahvistaminentukee nuorten terveyttä

On hieno asia, että suuri enemmistö suomalaisnuorista kokee itsensä terveik-si. Vähemmän hienoa on se, että osa lapsista ja nuorista voi aina vaan huo-nommin. Sosioekonomiset terveyserot ovat Suomessa mittava kansanterveys-ongelma, jota ei ole kyetty ratkaisemaan. Keskiössä on perhe. Nuori ei elä umpiossa, vaan ottaa mallin kotoaan myös terveysvalintojensa pohjaksi. Va-linnat heijastuvat pitkälle aikuisuuteen, jopa seuraavaan sukupolveen saakka.

Perheen heikon sosioekonomisen aseman on todettu liittyvän terveyden kannalta epäedullisempiin terveystottumuksiin. Tämä näkyy suhteessa vaik-kapa päihteisiin ja ruokailutottumuksiin. Perheet tarvitsevat lisää tukea ja kohdennettuja palveluja yhteiskunnalta. Loputtomat 1990-luvulta alkaneet leikkaukset ovat syöneet liikaa hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteita. Mm. kouluterveydenhuollon – ja sosiaalihuollon palvelut tulee saada suositusten tasolle. Nuorisotyöttömyyteen pitää löytää jämerät lääkkeet. Voidakseen hy-vin ihminen tarvitsee päämääriä ja unelmia, sekä realistisen mahdollisuuden saavuttaa ne omalla työllään. Kaikkinainen hyvinvointirakenteiden vahvista-minen tukee välillisesti myös lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edis-tämisen tavoitetta.

Sosioekonomisten terveyserojen lisäksi meillä on myös mittavia sukupuol-ten välisiä terveyseroja. Ylipaino on iso ja kasvava ongelma erityisesti nuorilla miehillä, joista jo 28 prosenttia on ylipainoisia. Taustalta löytyy monia yksittäi-siä tekijöitä. Kouluruoka ei maistu aiempaan tapaan. Liekö tässä syy nuorten makutottumuksissa vai näkyykö kouluruoan resurssikurjimus jo ruuan laadus-sa? Energiajuomien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Liikkumattomuus on kansantautimme jo yhä nuoremmissa ikäluokissa. Syöminen on ongelma myös tytöille, mutta tulokulma on usein eri. Pojilla on enemmän ylipainoa, mutta ty-töt kärsivät siitä psyyken puolella. Joka toinen 15-vuotias tyttö pitää itseään lii-an lihavana. Aikamme ulkonäkövaatimukset ovat kovat. Tytöt joutuvat myös kokemaan tyrmistyttävän usein eriasteista seksuaalista häirintää. Tytöistä perä-


ti 18 prosenttia kokee masentuneisuutta. Pojilla vastaava osuus on kahdek-san.

Pitkäjänteinen tupakoinnin vastainen työ Suomessa on tuottanut tulosta ja nuorten tupakkakokeilut ovat vähentyneet. Kaikesta huolimatta joka vii-des 16–18-vuotias tupakoi päivittäin. Se on liikaa. Nuorten alkoholin käytön suhteen Suomi on tasa-arvoinen maa. Tytöt juovat kuin pojat, jopa enem-män. Vaikka raittiiden osuudet ovat kasvaneet, nuorten alkoholin käyttö on kestämättömällä tasolla. 16-vuotiaista lähes 20 prosenttia juo itsensä hu- lähes 20 prosenttia juo itsensä hu-es 20 prosenttia juo itsensä hu-malaan vähintään kerran kuukaudessa. Kannabis on nostanut päätään yhä korkeammalle nuorten päihdevalikoimassa myös meillä Suomessa. Nuo-rista aikuisista 36 prosenttia ilmoittaa kokeilleensa kannabista ainakin ker-ran. Kannabiskokeilut ovat erityisen suosittuja nuorten miesten keskuudes-sa. Huolestuttavaa on, että nuoret pitävät kannabiksen riskejä vähäisinä. Ammattilaisten tulisi nostaa tietoa kannabiksen terveyshaitoista vahvemmin keskusteluun ja osaksi kasvatussisältöjä. Toisaalta on syytä olla huolissaan myös siitä, ettei nuoren ihmisen yksittäisistä kannabiskokeiluista jää rekiste-reihin sellaisia merkintöjä, jotka haittaavat hänen ura- ja koulutuspolkujaan tulevaisuudessa.

Miten suomalaisnuoret voivat? Osa yhä paremmin ja osa yhä huonom-min. Mitkä tekijät kenenkin taustalla vaikuttavatkaan, niin aikuisyhteisön tu-lisi laajalla rintamalla panostaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen 2010-luvun Suomessa. Kodin ja lähiyhteisön lisäksi myös päättäjien, medi-an, elinkeinoelämän ja tietysti kaikkien sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan am-mattilaisten tulee tuntea vahvasti vastuunsa. Nuorten omaa osallisuutta ei pidä myöskään unohtaa. Nuorella iällä terveysvalinnat ovat vielä muokkaan-tumassa ja esimerkiksi päihteiden suhteen ollaan kokeiluvaiheessa, joten vai-kuttamisen mahdollisuudet ovat suuret. Ei riitä, että 80 prosenttia nuorista kokee terveydentilansa hyväksi. Tavoitteen tulee olla 100 prosentissa. Ketään ei saa jättää.


Kaikista rikoksista epäillystä vajaa nel-jännes oli vuonna 2010 alle 21-vuo-tiaita, mikä vastaa suurin piirtein edellisten vuosien tasoa. Nuorten ikä-ryhmien (alle 21-vuotiaat) osuus syyl-lisiksi epäillyistä on 2000-luvulla vaih-dellut 20 prosentin ja 26 prosentin välillä, alhaisimmillaan se oli vuon-na 2007. Poliisitilastojen mukaan suo-malaisten kaikkein rikosaktiivisin elä-mänvaihe osuu ikävuosiin 15–20. Alle 18-vuotiaiden osuus on pysytellyt 10 prosentin molemmilla puolilla. Vuo-sina 2009 ja 2010 alle 15-vuotiaat te-kivät 4 prosenttia ja 15–17-vuotiaat 8 prosenttia rikoslakirikoksista.1

Rikokset, joissa nuorten osuus on suuri, liittyvät yleensä vapaa-ajanviet-toon, alkoholiin ja ikärajoja koskeviin säännöksiin. Myös vahingonteot, lu-vattomat käytöt, tuhotyöt sekä ryös-tö- ja varkausrikokset ovat verrattain usein nuorten tekemiä.1

Nuorten tekemien rikosten mää-rän kehitys vaihtelee rikoslajeittain ja ikäryhmittäin. Viimeisen kymme-nen vuoden selvimpiä muutoksia on 15–20-vuotiaiden tekemien varkauk-sien väheneminen. Tilastoitu vakava väkivalta on yleistynyt 18–20-vuotiai-

Väkivalta ja rikollisuusden ryhmässä. Nuoret joutuvat aikui-sia useammin väkivallan uhriksi.1

Rikosseuraamuslaitos tekee työ-tä vuosittain yli kahdentuhannen alle 25-vuotiaan kanssa. Vankilasta vapau-tui 2011 yhteensä 1 042 alle 25-vuo-tias ta ja yhdyskuntaseuraamuksia suoritti 2011 yhteensä 1 274 alle 25 -vuo tiasta.3

Vuoden 2010 aikana kirjattiin yh-teensä 860 rikosilmoitusta epäillyistä viharikoksista. Luku on 15 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Suu-rin osa (86 %) tapauksista oli rasistisia ri-koksia. Uhrin uskonnolliseen taustaan perustuvien viharikosten osuus oli 6 prosenttia, seksuaaliseen suuntautumi-seen 5 prosenttia sekä vammaisuuteen 2,4 prosenttia. Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvia vi-harikoksia löytyi viisi (0,6 %).

Tarkasteluvuodelta löytyi yhteensä 741 rikosilmoitusta rasistisia piirteitä sisältävistä tapauksista. Suurimmassa osassa tapauksista kyse oli kantaväes-töön kuuluvien etnisiin tai kansallisiin vähemmistöihin kohdistamasta rasis-mista. Yleisin rikosnimike oli pahoin-pitely ja suurin osa niin uhreista kuin epäillyistä on nuoria.2

[1] Rikollisuustilanne 2010. Oikeuspoliittinen tutkimuskeskus, 2011.[2] Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2010. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 95, 2011.[3] Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. TEM raportteja 8/2012.


Timo Purjo, FT, kehitysjohtaja, Non Fighting Generation ry

Nuorten väkivalta ja rikollisuustilastoissa ja käytännössä

Nuoruus on kaiken kaikkiaan ikäryhmien kokoon suhteutettuna rikosaktii-visin elämänvaihe. Osalla nuorista rikosten tekeminen menee ohi aikuistu-misen myötä. Läheskään kaikilla näin ei kuitenkaan tapahdu. Ja joillakin ri-kosten tekemisestä nuorena on voinut aiheutua pitkävaikutteisia seurauksia, joita rikosten lopettaminen ei poista. Tästä syystä kaikkeen nuorten rikolli-suuteen tulee suhtautua erittäin vakavasti.

Nuorten tekemistä rikoksista vain pieni osa tulee poliisin tietoon ja suurin osa jää piiloon tilastojen ulkopuolelle. Tämä merkitsee väistämättä sitä, että tilastojen antama kuva on vain osatotuus eikä aina välttämättä edes sitä. Ri-kollisuuden määrän lisäksi tilastoihin kirjautumiseen vaikuttavat mm. poliisin kulloisistakin resursseista riippuva toiminnan aktiivisuus ja valitut painopis-teet. Vastaavasti myös poliisin tietoon tulleiden rikosten tilastoihin kirjaami-sen tunnollisuus vaihtelee eri aikoina. Näin ollen varsinkin vuotuisiin muu-toksiin tulee suhtautua suurella varauksella. Myös tulkintojen tekemisessä pitkän aikavälin kehityksestä on pelkkien tilastolukujen lisäksi syytä huomi-oida taustalla oleva todellisuus.

Psyykkinen väkivalta (kiusaaminen), jota ei edes ilmoiteta rikoksina po-liisille, vaikka se useissa tapauksissa täyttääkin rikoksen tunnusmerkit, on li-sääntynyt selvästi viimeisten 10 vuoden aikana. Fyysinen väkivalta (erilaa-tuiset pahoinpitelyt) on yleistynyt ja arkipäiväistynyt nuorten keskuudessa. Tämä kehitys on jatkunut lähes yhtäjaksoisesti jo 20 vuoden ajan. Mitä nuo-remmista ikäryhmistä on kyse, sitä tavallisempaa kaikenlainen väkivalta on. Kyse ei siten ole marginaaliryhmästä tai nk. syrjäytyneistä tai sen vaarassa olevista nuorista, vaan joidenkin kyselyjen mukaan jopa puolet nuorista – su-kupuolesta riippumatta – on kohdellut toista nuorta väkivaltaisesti vuoden sisällä.

Mitä vähemmän poliisilla tiedetään olevan resursseja tutkia muita kuin kaikkein vakavimpia rikoksia ja mitä enemmän jokin rikoslaji arkipäiväistyy, sitä turhemmaksi nähdään tavallisten rikosten ilmoittaminen poliisille. On ymmärrettävää, että varkauksia tulee yhä vähemmän poliisin tietoon, koska


niiden ilmoittamisesta ei yleensä seuraa edes tutkinnan aloittamista. Voi kui-tenkin myös olla, että nuorten tekemät varkaudet ovat todellisuudessa vä-hentyneet viimeisten 10 vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä to-siasiaa, että 15–20-vuotiaat nuoret tekevät varkausrikoksia enemmän kuin muun ikäiset ihmiset.

Viharikosten ja erikseen rasististen rikosten tilastoiduissa määrissä näyt-tää ilmenevän suuria vuotuisia vaihteluja suuntaan tai toiseen. Koska suurin osa viharikoksista on rasistisia rikoksia ja niissä yleisin rikosnimike on pahoin-pitely, voi viharikosten eritteleminen muusta rikollisuudesta olla sekä han-kalaa että jopa turhauttavaksi koettua poliisien keskuudessa. Viharikosten sijaan tulisi päähuomio kiinnittää yleiseen asenneilmastoon nuorten keskuu-dessa ja siinä tapahtuviin muutoksiin. Mikäli sen perusteilla tehdyt ennus-teet kehityksen suunnasta ja voimakkuudesta vaikuttavat huolestuttavilta, voidaan ajoissa ryhtyä ennakoiviin ehkäisytoimenpiteisiin. Yleensäkin nuor-ten asenteisiin toisten ihmisten ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia kohtaan tulee kiinnittää jatkuvaa huomiota.

Itse koen jonkinlaista vieraantumisen tunnetta, kun puhutaan rikostilas-toista ja niissä tapahtuneista muutoksista. Sen lisäksi, että luvut ovat vain osatotuus, kuvaavat ne auttamattomasti peruuttamattomasti taakse jäänyt-tä menneisyyttä. Niiden antama informaatio on auttamattoman vanhentu-nutta, kun pyritään tekemään johtopäätöksiä siitä, miten nuoret voivat tässä ja nyt puhumattakaan siitä, millaisia edellytyksiä mahdollisimman monella nuorella on voida mahdollisimman hyvin tulevaisuudessa. Toisekseen – ja nimenomaan nuorten suotuisaan tulevaisuuteen tähdättäessä – tulisi huo-mion painopiste kohdentaa tiennäyttäjiin, sellaisiin nuoriin, jotka eivät tee rikoksia edes rikosaktiivisimmassa elämänvaiheessa. Jokaisesta tällaisesta nuoresta tulee osata iloita ja jakaa ilo myös hänen sekä kaikkien hänen ikä-toveriensa kanssa.


Nuoret yhteis-kunnallisina toimijoina

Vapaamuotoinen toiminta on järjes-tötoimintaa selvemmin yhteydessä nuorten yleiseen vapaa-aikaa koske-vaan tyytyväisyyteen. Nuorten järjes-tötoimintaan osallistuminen on laske-nut 2000-luvun aikana selvästi. Noin 45 prosenttia 10–29-vuotiaista nuoris-ta on mukana tai kuuluu jäsenenä jo-honkin järjestöön. Heistä hieman alle puolet osallistuu toimintaan viikoit-tain. Laskua on tapahtunut niin jär-jestöihin kuulumisessa kuin osallis-tumisaktiivisuudessakin. Järjestöissä toimiminen on vähentynyt erityisesti kaikkein nuorimmassa, alle 15-vuotiai-den ikäryhmässä.1

Suurin ryhmä järjestötoimintaan osallistuvista nuorista osallistuu ur-heiluseuran toimintaan, mutta tämä-kin on laskusuunnassa.2 Muissa nuo-risojärjestöissä, joihin myös poliittiset nuorisojärjestöt tutkimuksessa kuulu-vat, toimii 5 prosenttia nuorista.3

Kolmasosa nuorista pitää järjestö- ja yhdistystoimintaa hyvänä paikkana op-pia johtajuutta. Moni nuori toimii järjes-töissä tehtävissä, joissa opituilla asioil-la on suuri merkitys myös työelämässä.4

Nuoret, järjestöt ja vapaaehtoistoimintaVapaaehtoistoiminnan käsite on

muuttumassa, mutta valmius vapaa-ehtoistoimintaan ei suinkaan ole las-kusuunnassa, päinvastoin. Vapaa-ehtoisuuden uusia muotoja, kuten virtuaalivapaaehtoisuutta, lyhytkestoi-sia projekteja ja globaalia vapaaehtoi-suutta tarkasteltaessa vapaaehtoistoi-minta on jopa lisääntynyt.3

39 prosenttia suomalaisista on ol-lut mukana vapaaehtoistoiminnassa viimeisen viiden vuoden aikana. Va-paaehtoistoimintaan osallistuvat suo-malaiset käyttävät toimintaan kes-kimäärin kymmenen tuntia kuussa. Tyypillisesti osallistutaan järjestöjen, seurojen ja yhdistysten järjestämään toimintaan. Vapaaehtoistoimintaan halutaan osallistua ryhmässä, yhdessä toisten kanssa.6

Kolmannes vapaaehtoistoimin-taan osallistuneista haluaa toimintaan osallistumalla oppia uusia asioita ja käytännön taitoja. Lähes 80 prosent-tia kertoo oppineensa vapaaehtois-toiminnassa ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutustaitoja. Vapaaehtoistoi-minta opettaa kahdelle kolmasosal-


le myös organisointitaitoja ja tapah-tumien järjestämiseen liittyviä taitoja. Vapaaehtoistoiminta on merkittävä päätöksenteon, vaikuttamisen ja joh-tamisen oppimisen paikka. Näitä taito-ja opitaan vapaaehtoisena jopa enem-män kuin koulussa tai työelämässä.6

Suomalaisnuorista kaksi viides-tä olisi valmis vapaaehtoistyöhön, jos sitä heiltä pyydettäisiin. Vain 25 pro-senttia kieltäytyisi ehdottomasti myös pyydettäessä. Tiedonkulku on jo kau-an näyttänyt olevan esteenä vapaa-ehtoistoiminnan yleistymiselle. Uusia muotoja haetaan jatkuvasti ja haas-teena järjestöillä on löytää ja rekrytoi-da nuoret, joita ei vielä ole tavoitettu mukaan toimintaan. Nuorista 40 pro-senttia ei tunne merkittävimpien jär-jestöjen toimintaa ja 32 prosenttia ko-kee järjestöt etäisiksi. Vain 8 prosenttia

lukiolaisista kokee jonkun kansalaisjär-jestön itselleen tärkeäksi.3

Riittämättömät kuljetuspalve-lut sekä järjestötilojen tai kokoontu-mispaikkojen esteettömyyden puute saattavat vaikeuttaa vammaisen nuo-ren osallistumista haluamiinsa har-rastuksiin. Vammaisten nuorten riip-puvuutta vanhemmista lisää se, jos vammaisen nuoren avuntarpeeseen vastataan perheenjäsenelle myönnet-tävällä omaishoidon tuella eikä henki-lökohtaisella avustajalla perheen ulko-puolelta.5

Vapaaehtoistyöllä on myös kansan-taloudellinen merkitys. Helsingin yli-opiston Ruralia-instituutin tekemästä tutkimuksesta selviää, että vapaaeh-toistyöhön sijoitettu euro tuottaa yh-teiskunnallista hyvää kuusinkertaises-ti.7

[1] Sami Myllyniemi: Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Opetusministeriö, Nuoriso-asiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 92.[2] Kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010. Suomen Liikunta ja Urheilu.[3] Anne Birgitta Yeung: Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa - ihanteita vai todelli-suutta? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry.[4] Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin ry:n TNS-Gallupilla teettämä Uuden sukupolven päätök-sentekijät -kysely. (2010).[5] Katri Koskinen: Kiinni elämässä – oivalluksia ja onnen pilkahduksia. Invalidiliiton julkaisusarja. [6] Vapaaehtoistoiminnan vuoden tutkimus (Otantatutkimus). 2011. [7] Juhani Laasanen: Vapaaehtoistoiminnan kansantaloudelliset vaikutukset. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Raportteja 70. 2011.

Nuorten yleinen suhtautuminen puo-luepolitiikkaan on kielteistä. Vain har-voin suomalaisnuoret kannattavat jotain puoluetta tai aikovat liittyä puo-lueeseen aikuisina. Jostain puolueesta

Nuoret ja puoluepolitiikkakiinnostuneita suomalaisista nuorista on vain 27 prosenttia, kun kansainvä-linen keskiarvo on 48 prosenttia. Vä-hemmän puolueista kiinnostuneita on vain Koreassa. Vastaavasti 12 prosent-


tia suomalaisnuorista suunnittelee ai-kuisena liittyvänsä johonkin puoluee-seen, kun kansainvälinen keskiarvo on 27 prosenttia. Vähemmän liittymisai-keita on vain belgialaisilla ja tsekkiläi-sillä.1

Nuoret sijoittavat itsensä vasem-misto-oikeisto-janalla aiempaa enem-män vasemmalle, mutta tämä ei näy vasemmistopuolueiden kannattami-sena. Vuodesta 2004 Nuorisobaro-metrien mukaan Vasemmistoliiton

kannatus nuorten parissa on noussut hitaasti ja SDP:n kannatus on puoles-taan laskenut. Kokoomuksen kannatus on kääntynyt vuoteen 2008 verrattuna jyrkkään laskuun nuorten parissa, ja Vihreät on ohittanut sen suosituimpa-na puolueena. Vihreitä ja Perussuoma-laisia kannattavista nuorista löytyy it-sensä vasemmistolaiseksi identifioivia. Myös nuorison itsemääritelty arvolibe-raalius on huomattavasti lisääntynyt.2

[1] International Civic and Citizenship Education Study (ICCS) http://ktl.jyu.fi/ktl/iccs.[2] Sami Myllyniemi: Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusseura ja Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta.


Suomalaisnuorten yhteiskunnalliset tiedot ovat kansainvälistä kärkeä yh-dessä Tanskan kanssa. Tästä huolimat-ta suomalaisnuoret eivät ole kiinnostu-neita politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, mutta luottavat yhteiskunnan instituutioihin.1

Suomalaisnuoret eivät ole kansain-välisesti verraten kiinnostuneita poli-tiikasta ja yhteiskunnallisista asioista.

Nuorisobarometri 2010 mukaan politiikasta hyvin kiinnostuneiden osuus on pysynyt vakaasti vajaassa 10 prosentissa, mutta samaan aikaan po-litiikasta ”ei lainkaan kiinnostuneiden” osuus on yli kaksinkertaistunut 9 pro-sentista vuonna 2003 peräti 21 pro-senttiin vuonna 2010.2

Kansainvälisessä vertailussa suo-malaiset jäivät kiinnostuksessa hän-nille (46 prosenttia kiinnostunut) yh-dessä ruotsalaisten, belgialaisten, slovenialaisten ja norjalaisten nuorten kanssa. 1

Yhteiskunnallinen järjestötoimin-ta ei suomalaisnuoria kiinnosta. Lähes kaksi kolmasosaa (64 prosenttia) suo-malaista nuorista ei ole osallistunut yhdenkään yhteiskunnallisen järjestön toimintaan, kun kansainvälinen keski-arvo on 35 prosenttia. Suomea passii-visempia ovat vain taiwanilaiset ja ko-realaiset.1

Vaaleissa äänestäminen on nouse-

Nuoret ja vaikuttaminenmassa hitaasti aallonpohjasta. Alim-millaan nuorten äänestysaktiivisuu-den on arvioitu olleen vuoden 1999 eduskuntavaaleissa, joissa nuorista vain hiukan yli puolen arvioidaan ää-nestäneen. Vuoden 2007 eduskun-tavaaleissa äänestysprosentin arvioi-daan olleen 56 prosenttia. Nuorten äänestysprosentin vuoden 2011 edus-kunta arvellaan liikkuvan 55 ja 60 pro-sentin välissä. Nuorten äänestysaktii-visuus jää 10-15 prosenttia yleisestä äänestysaktiivisuudesta. Eduskunta-vaalit 2011 ja presidentinvaalit 2012 ovat nostaneet esiin heikkoja signaale-ja siitä, että kiinnostus politiikkaan oli-si nousussa. Toisaalta arvioidaan myös, että aktiivisien ja passiivisien nuorten äänestäjien kahtiajako on voimistu-nut.5

Oppilaskuntatoiminta on lakisää-teistä lukioissa ja ammattioppilaitok-

Arviot nuorten äänestämisestäeduskuntavaaleissa(suluissa yleinen äänestysprosentti)

1991 59 % (72,1 %)1999 53 % (68,3 %)2003 54 % (69,7 %)2007 56 % (67,9 %)2011 55-60 % (70,5 %)


sissa. Myös osassa yläasteista on op-pilaskunta. Suuri osa peruskoulun yläluokkalaisista ja toisen asteen opis-kelijoista ei kuitenkaan tiedä, miten he voisivat vaikuttaa koulunsa asioihin. Lukiolaisista 31 prosenttia, peruskou-lun yläluokkalaisista 47 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 48 prosenttia ei tunne vaikuttamisen väyliä.4

Vuonna 2006 voimaan astuneen nuorisolain 8 §:ssä todetaan, että ”nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuo-risotyötä ja -politiikkaa koskevien asi-oiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.” Val-tioneuvoston hyväksymässä hallituk-sen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittä-misohjelmassa 2012–2015 on asetettu tavoite saada kaikkiin kuntiin nuoriso-valtuusto tai vastaava vaikuttajaryh-mä.

Peruspalveluiden arvioinnin mu-kaan Manner-Suomessa oli vuonna 2010 lasten ja/tai nuorten vaikuttaja-ryhmä noin 70 prosentissa kyselyyn vastanneista kunnista. Vaikuttajaryh-mien määrä on lisääntynyt vuodesta 2007 noin kymmenen prosenttia. Sa-massa arvioinnissa nuorten antaman palautteen mukaan pelkkä vaikuttaja-ryhmän olemassaolo ei vielä takaa ai-toja vaikuttamismahdollisuuksia.4

Jonkinlainen nuorten kuulemisjär-jestelmä oli 93 prosentissa kunnista, Aloitekanava.fi -palvelu 81 prosentissa kunnista ja nuorisotalotoimikunta tai vastaa 64 prosentissa kunnista. Use-ampi kuin yksi nuorten vaikuttamiska-nava oli 40 prosentilla kunnista. Näis-säkin luvuissa on tapahtunut 10 prosentin nousu vuosien 2007 ja 2010 välillä.4

[1] International Civic and Citizenship Education Study (ICCS) http://ktl.jyu.fi/ktl/iccs.[2] Sami Myllyniemi: Puolustuskannalla. Nuorisobarometri 2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusseura ja Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta.[3] Kouluterveyskysely 2011.[4] Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2010. Pohjois-Suomen aluehallin-toviraston julkaisuja, 2011.[5] Jussi Ronkainen (toim.): Nuoret ja ääni – Nuoret eduskuntavaaleissa 2011. Nuorisotutkimusver-kosto/Nuorisotutkimusseura & Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta, 2012.


Senni Raunio, puheenjohtaja,Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry

Nuorille ei anneta riittävästitukea vaikuttamiseen

Suomalaisten nuorten yhteiskunnallinen tietämys on kansainvälisissä tilas-toissa huippuluokkaa, mutta kiinnostus vaikuttaa omaan elinymäristöönsä on paradoksaalisen vähäistä. Hirvittävän harva esimerkiksi omista tuttavista-ni myöskään tietää, millä tavoin ja mitä kautta mihinkin asiaan voi vaikuttaa. Miten tällaiseen tilanteeseen tultu?

Yksi syy on se, että suomalainen, koko ikäluokan tavoittava peruskoulu, ei herätä innostusta vaikuttamiseen. Koulussa opitaan jo nuorella iällä, mi-ten peruslaki säädetään ja miten kunnanvaltuusto toimii, mutta kukaan kerro, miten vaikkapa nuorisotilan suunnitteluun pääsee vaikuttamaan. Jos perus-koulun yhteiskuntaopin opetuksen opetussisältöjä parannettaisiin, tilanne saattaisi olla toinen. Ajatellaan esimerkiksi 13-vuotiaita nuoria. Olisiko sen ikäiselle nuorelle hyödyllisempää tietää, miten voi vaikuttaa oman asuinalu-eensa nuorisotilan rakentamiseen tai oman koulun asioihin, kuin tietää mil-lainen rakenne kunnanvaltuustolla on? Minun mielestäni olisi. Totta kai yh-teiskunnalliset rakenteet tulee tuntea, mutta ensimmäisenä pitäisi keskittyä siihen, miten nuoret saadaan innostumaan vaikuttamisesta.

Toinen syy on se, että kunnan pitäisi panostaa tiedottamiseen enemmän. Hyvin harva nuori loppujen lopuksi tietää, mitä kunnanvaltuusto todella te-kee. Olisi järkevää, että jokaisessa kunnassa laadittaisiin osallisuusstrategia, joka kattaisi kaikkien kuntalaisten osallistumisen. Esimerkiksi nuorten osallis-tumisen puitteet laadittaisiin yhdessä nuorten kanssa, jolloin he itse saisivat määritellä oman osallistumisensa. Jokaisessa kunnassa tulisi olla myös sitou-tumaton, demokraattisesti valittu nuorten vaikuttajaryhmä, tai muu vastaava toimija. Parhaimmillaan nuorisovaltuusto toimii linkkinä kaupungin päättäji-en ja nuorten välillä, ja omalta osaltaan välittää tietoa vaikuttamisen keinois-ta nuorille.

Toivon, että tulevaisuudessa kuulen paljon innostunutta keskustelua vai-kuttamisesta nuorten suunnalta. Toivon, että eri lehtien mielipidepalstoilla


tullaan näkemään paljon kirjoituksia siitä, miten mahtavaa on vaikuttaa ja mi-ten hienoa on kun kaupungin päättäjät ottavat nuoret ja nuorten asiat tosis-saan. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että hyvin harva nuori jaksaa edes kirjoittaa lehtien mielipidepalstalle, vaikka sekin on keino vaikuttaa. Valitet-tavan moni tyytyy asioiden nykytilaan, eikä koe vaikuttamista omana juttu-naan. Tämä on johtanut myös tilanteeseen, josta kaikkien vaalien alla puhu-taan: nuoria ei kiinnosta äänestää.

Vaikuttajaksi ei synnytä, sellaiseksi kasvetaan omassa elinympäristössä. Meidän on pystyttävä takaamaan se, että nuoret oppivat esimerkiksi koulussa vaikuttamisen avaimet. Meidän on pystyttävä takaamaan se, että tulevaisuu-dessa jokainen nuori tietää, miten osallistua omassa kotikunnassaan ja lopulta tietää sen, miten voi vaikuttaa valtakunnallisesti.


NuorisotyöNuorisotyössä on kyse kasvatuksesta ja nuoren inhimillisestä kasvusta yh-teiskunnan jäsenenä. Nuorisotyön pe-rustehtävinä ovat sosiaalinen vahvis-taminen ja aktiivisen kansalaisuuden edistäminen. Se on toimintaa kahden ääripään, nuorten syrjäytyneisyyden ja nuorten aktiivisen kansalaisuuden vä-lisessä tilassa.

Perusnuorisotyötä tekevät kunnalli-set nuorisotyöntekijät. Nuoret ovat teke-misissä nuorisotyöntekijän kanssa pää-asiassa vapaa-ajallaan. Nuorisotyössä kontaktit ovat usein epämuodollisia ja ne syntyvät nuoren omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, sen mukaan min-kä nuori valitsee ja kokee omakseen.

Nuorisotyön laajan yhteistyön luonne vaatii nuorisotyöntekijöiltä ammatillista osaamista ja asiantuntemusta.

Tuloksellinen nuorisotyö ei ole mahdollista ilman eri toimijoiden vuo-rovaikutusta ja tietoisesti rinnakkaista roolia yhteisten tavoitteiden toteutta-misessa. Kunnan nuorisotyön keskei-siä kumppaneita ovat seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen nuorisotyö, liikun-nan ja kulttuurin toimijat, koulut, työ-voima- ja elinkeinotoimi sekä sosiaa-li- ja terveystoimi. Kuntien tekemää nuorisotyötä täydentävät kuntien tu-kemat nuorisoalan tai nuorten järjes-töt tai ryhmät sekä seurakunnallinen nuorisotyö.

Yhdenvertaisuus on teema, joka haas-taa nuorisotyön huomioimaan moni-naisuutta entistä laajemmin. Monikult-tuurisesta nuorisotyöstä on olemassa tutkimustietoa sekä nuorisotyötä te-kevien että monikulttuuristen nuorten näkökulmasta. Tutkimustietoa ei vielä ole siitä, miten yhdenvertaisuus toteu-tuu nuorisotyössä esimerkiksi seksu-aali- ja sukupuolivähemmistöjen tai eri tavoin vammaisten nuorten kohdalla.

Yhdenvertaisuuden toteutuminen nuorisotyön käytännöissä ja toiminta-

Yhdenvertainen nuorisotyöperiaatteissa koskettaa kaikkia nuoria, nuorisotyön ammattilaisia ja vapaaeh-toistoimijoita.

Nuorisotyössä on jo olemas-sa hyviksi todettuja käytäntöjä, jot-ka tukevat monikulttuuristen nuorten osallistumista nuorisotoimintaan. Mo-nikulttuuristen nuorten osallistumista tukevan nuorisotyön osaamista ja val-miuksia on kuitenkin vaihtelevasti eikä ns. hyvistä käytännöistä ole muodos-tunut vielä nuorisotyöhön kuuluvia normaaleja käytäntöjä tai työtapoja.


Yhdenvertaisuuden toteutumi-nen ja moninaisuuden huomioiminen haastavat nuorisotyön lisäksi myös suomalaisen yhteiskunnan. Eri tutki-mukset ovat osoittaneet, että moni-kulttuuristen nuorten yhteiskunnalli-sissa jäsenyyksissä tapahtuu katkoksia kun tarkastellaan nuorten arkielämää, kansalaisuutta, viranomaissuhteita, identiteettiä, osallistumista ja osalli-suutta.

Suomen romanilasten ja nuorten sekä saamelaislasten ja nuorten oi-keus omaan kieleen ja kulttuuriin ovat

uhattuina mm. puutteellisen varhais-kasvatus- ja kouluopetuksen vuoksi.

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtainen avustaja -järjestel-män tarkoituksena on edistää vam-maisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaise-na yhteiskunnan jäsenenä. Vaikeavam-maiselle nuorelle henkilökohtainen avustaja mahdollistaa itsenäistymisen lapsuudenkodista, liikkumisen vapau-den ja yhteiskunnallisen osallistumi-sen.


Nuorisotyön toteuttamisesta vastaa-vat valtio ja kunnat, jotka pyrkivät nuorisotyöllä parantamaan nuorten elinoloja ja luomaan edellytyksiä nuor-ten kansalaistoiminnalle.

Alueellinen nuorisotoimi sijoittuu kuuteen elinkeino-, liikenne- ja ympä-ristökeskukseen. Opetus- ja kulttuuri-ministeriö tulosohjaa ja resursoi alu-eellista nuorisotyötä.

Kunnat huolehtivat nuorten pai-kallisyhdistysten ja toimintaryhmien avustamisesta, nuorisotilojen ylläpi-dosta sekä erityisnuorisotyöstä. Nuo-risotyön toteuttamisesta kunnat vas-taavat yhdessä nuorisoyhdistysten ja muiden nuorisotyötä tekevien yhtei-söjen kanssa.

ELY-keskusten kunnille vuonna 2011 tekemän kyselyn mukaan kun-tien nuorisotoimien palveluksessa on

Kuka tekee nuorisotyötä2 200 henkilöä.2 Kuntien nuoriso-työssä tehdään noin 1 500 henkilö-työvuotta, joten nuorisotyön ydinteh-tävissä työskentelee noin 1 700 henkilöä.1 Nuorisotiloja on 950. Nuor-ten työpajatoimintaa tehdään reilus-sa 260 kunnassa, mutta kaikki pajat ei-vät ole nuorisotoimen alaisuudessa. Pajoilla arvioidaan olevan noin 1 400 työntekijää.2

Ruohonjuuritasolla nuorisotyötä te-kevät kuntien lisäksi seurakunnat ja jär-jestöt. Seurakuntien nuorisotyön pal-veluksessa on 1 037 henkilöä ja sen vapaaehtoisverkoston piirissä arvioi-daan olevan noin 30 000 vapaaehtois-ta.4 Järjestöissä on arveltu olevan 500 palkallista, varsinaista nuorisotyötä te-kevää työntekijää, ja järjestöjen vapaa-ehtoisverkostoon on arvioitu kuuluvan 50 000 – 100 000 vapaaehtoista.

[1] Petri Cederlöf: Nuorisotoimen rakennemuutoksen kynnyksellä. HUMAK 2007.[2] Valtion tulo ja menoarvio 2012. Valtiovarainministeriö.[3] Taustatietoja nuorten työpajatoiminnasta ja etsivästä nuorisotyöstä, ylitarkastaja Jaana Walldé-nin muistio 30.9.2010.[4] Suomen evankelis-luterilainen kirkko, www.evl.fi.

Nuorten työpajatoiminnan päätehtä-vä on tukea nuoren elämäntaitoja, so-siaalista vahvistumista, varhaista tu-kea ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista. Työpaja tar-joaa nuorille mahdollisuuden ohjat-

Nuorten työpajat ja etsivä nuorisotyötuun ja tuettuun työntekoon sekä rää-tälöityyn polkuun koulutukseen, sen loppuun suorittamiseen yhteistyös-sä koulutuksen järjestäjän kanssa tai avoimille työmarkkinoille työllistymi-seen.


Nuorten työpajoja oli vuonna 2010 196 ja toiminta kattaa 80 prosent-tia kunnista. Nuorten työpajatoimin-taa on 264 kunnassa ympäri maan. Vuonna 2010 nuorten työpajatoimin-taan osallistui 13016 alle 29-vuotiasta nuorta; heistä 10859 oli alle 25-vuoti-aita. Pajoihin osallistuneista nuorista 65 prosentilla oli pelkkä peruskouluta-usta ja ammatillinen koulutus oli vain 27 prosentilla. Nuorten työpajatoimin-taan osallistuneista nuorista 75 pro-senttia sijoittui pajajakson jälkeen joko koulutukseen, työhön tai muuhun ak-tiivitoimintaan.1

Etsivän nuorisotyön tehtävänä on

auttaa niitä alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmark-kinoiden ulkopuolella ja jotka tarvit-sevat tukea tavoittaakseen julkisen sektorin palvelut tai jotka tarvitsevat tukea kiinnittyäkseen tarjolla olevaan palveluun tai jotka ovat vaarassa syr-jäytyä. Vuonna 2011 valtionavulla tu-ettua etsivää nuorisotyötä teki 232 henkilöä 223 kunnassa.

Vuonna 2010 etsivä nuorisotyö tavoitti lähes 11 000 nuorta, joista 5724:lle tehtiin palvelutarpeen kartoi-tus ja palveluihin ohjattiin 3 937 nuor-ta.1

[1] Nuorten yhteiskuntatakuu. TEM raportteja 8/2012.

Vuoden 2011 alusta nuorisolakiin lisät-tiin pykälät paikallisten viranomaisten monialaisesta yhteistyöverkosta. Ver-koston tehtävänä on edistää nuorten palvelujen järjestämiseen liittyvän tie-tojen vaihdon sujuvuutta suunnittele-malla yhteisiä menettelytapoja viran-

Monialainen yhteistyöomaisten kesken.

Vuoden 2011 syksyllä monialai-nen yhteistyöverkosto oli perustettu 203 kunnassa, 60 se oli suunnitteilla ja verkostoa ei ollut tai ei saatu tietoa 57 kunnassa.

Nuorisotoimialalla on kolme päätu-losaluetta, jotka ovat aktiivisen kan-salaisuuden edistäminen, nuorten so-siaalinen vahvistaminen ja nuorten kasvu- ja elinolojen parantaminen.

Nuorisotyölle tuleva tuki on tar-

Valtion tuki nuorisotyöllekoitettu nuorisotyötä tekeville kan-salaisjärjestöille, kunnissa tehtäväl-le nuorisotyölle, valtakunnallisten nuorisokeskusten toiminnan tuke-miseen, nuorisotutkimuksen edistä-miseen sekä nuorten kansainvälisen


toiminnan tukemiseen ja nuorison verkkomedioihin sekä nuorten tietoja neuvontapalveluihin, lapsi- ja nuo-risopolitiikan kehittämisohjelman täy-täntöönpanoon sekä syrjäytymisen ehkäisyyn mm. nuorten työpajoissa.

Valtion tuki nuorisotyölle tulee pää-osin Veikkauksen tuotosta ja sen käy-töstä päättää opetus- ja kulttuurimi-nisteriö (OKM). Nuorisotyön ohella Veikkauksen tuottoa ovat jakamassa kulttuuri, tiede ja liikunta.

Valtion tuki nuorisotyölle pienen-tyi 1990-luvulla. Osuuden pienenty-minen johtui pääosin lamavuosina tehdystä kirjastojen valtionosuuksien siirrosta katettavaksi Veikkauksen tuo-tosta valtion budjettivarojen sijaan. 2000-luvun alussa päätettiin kirjasto-määrärahojen siirrosta takaisin bud-jettivaroista maksettaviksi ja samalla Veikkauksen tuoton jaosta. Kirjastolai-tosta rahoitettiin Veikkauksen tuotos-ta vuoteen 2009 asti.

Veikkauksen tuotot jaetaan siten, että urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen annetaan 25 prosenttia,

nuorisotyön edistämiseen 9 prosent-tia, tieteen edistämiseen 17,5 prosent-tia, 38,5 prosenttia taiteen edistämi-seen ja 10 prosenttia jätetään OKM:n erikseen päätettäväksi. Viime vuosi-na erikseen päätettävä osuus on jaet-tu edunsaajien kesken jakosuhdelain mukaisessa suhteessa.

Vuonna 2005 päästiin vihdoin sa-malle tasolle, millä nuorisotyön bud-jetti oli ennen lama-ajan leikkauksia vuonna 1990. Vuoteen 2012 asti Veik-kausvaroista tuleva valtion tuki nuo-risotyölle on kasvanut selkeästi.

Vuonna 2012 valtio jakaa nuo-risotyömäärärahoina 69,8 miljoonaa euroa, mistä budjettivaroja oli 17,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 nuo-risomäärärahat kasvoivat edellisestä vuodesta 4,7 miljoonaa, mutta uutena rahoituskohteena nuorten yhteiskun-tatakuuta rahoitetaan 7 miljoonalla eurolla, joten perinteisen nuorisotyön rahoitus faktisesti laski.

Valtion tuki nuorisotyölle on noin 0,13 prosenttia – siis reilu yksi promille – valtion koko budjetista.1

[1] Valtion tulo ja menoarvio 2012. Valtiovarainministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Veikkausvoittovaroista valtakunnal-lisia nuorisojärjestöjä sekä valtakun-nallisia nuorisotyötä tekeviä järjestöjä, joiden toiminnasta vain osa on nuori-

Nuorisojärjestöjen valtionavustuksetsotyötä.

Nuorisojärjestöille ja nuorisotyö-tä tekeville järjestöille kohdennetut valtionavustukset tippuivat jyrkästi 1990-luvun lamavuosina. Alimmillaan


ne olivat vuonna 1993, jolloin järjes-töavustukset putosivat 4,8 miljoonaan euroon. Kirjastojen avustusten siirtä-minen Veikkausvoittovaroista bud-jettirahoitukseen on mahdollistanut myös nuorisojärjestöjen valtionavun ripeän kasvun 2000 -luvulla.

Järjestöjen valtionavustukset ovat vuonna 2012 yhteensä 13,5 miljoo-naan euroa. Summa tippui edellisestä vuodesta 2 miljoonaa euroa koska osa järjestöistä määriteltiin nuorisotyön palveluja kehittämiskeskuksiksi, joille tehtiin uusi budjettimomentti.1

Kunnille kohdistettujen nuoriso-työn järjestämiseen tarkoitettujen val-tionosuuksien maksatusperusteissa tapahtui muutos vuonna 1993. Tuol-loin siirryttiin nuorisotyöstä kunnalle aiheutuvien kulujen suorasta korvaa-misesta nuorten määrään perustu-vaan avustukseen. Tämän avustuksen käyttämisessä kunnat saavat käyttää omaa harkintavaltaansa.

Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että kunta on saanut järjestää nuorisotoimen hoitamisen ja organi-soinnin haluamallaan tavalla. Useissa kunnissa tämä merkitsi rajuja leikka-uksia nuorisotoimen resursseihin.

Täysin vapaasta harkintavallasta siirryttiin vuonna 1997 tilanteeseen, jossa kunnat velvoitettiin käyttämään nuorisotyöhön tarkoitetut valtion-osuudet nuorisotyön ja -toiminnan

Valtionosuus kuntien nuorisotyöhön

[1] Valtion tulo ja menoarvio 2012. Valtiovarainministeriö.

toimintaedellytysten turvaamiseen. Kunnille myönnettävät valtion-

osuudet nuorisotyöhön pienenivät 1990-luvulla 71 miljoonasta markas-ta (6,5 milj. euroa) noin 37 miljoonaan markkaan (3,4 milj. euroa) vuonna 2000.

Sen jälkeen kun laki Veikkauksen tuotonjaosta astui voimaan 2003, kun-nille myönnetyt valtionosuudet lähti-vät nousuun. Vuonna 2012 valtio osoit-ti niihin 8,1 miljoonaa euroa. Summa pysyi samana kuin vuonna 2011.

Lisäksi kuntien nuorisotilojen ra-kentamiseen osoitettiin varoja valtion budjetista 2,1 miljoonaa euroa. (Vuo-den 2011 budjetissa 2,2 milj.)

Vuonna 2012 valtionosuus kunnal-liselle nuorisotoiminnalle on 15 euroa alle 29-vuotiasta kuntalaista kohden. Vielä vuonna 2008 se oli 13 euroa.1

[1] Valtion tulo ja menoarviot 2011 ja 2012. Valtiovarainministeriö.


Kuntien nuorisotoimien käyttömenot olivat vuoden 2010 tilinpäätöstieto-jen mukaan noin 180 miljoonaa euroa. Lisäksi kuntien nuorisotoimien inves-tointimenot olivat reilusti yli 5 mil-joonaa euroa. Suomen kuntaliitto on arvioinut, että vuonna 2012 kuntien nuorisotoimien käyttömenot olisivat 200 miljoonaa euroa ja investoinnit lä-

henisivät 10 miljoonaa euroa. Vuon-na 2009 kuntien nuorisotoimien käyt-tömenot olivat keskimäärin 33 euroa asukasta kohti.1

Valtionosuutta kunnat saavat las-kennallisesti 15 euroa jokaista alle 29-vuotiasta asukasta kohti. Valtion-osuus kattaa kuntien nuorisotoimien käyttökustannuksista 4,2 prosenttia.1

Kuntien nuorisomäärärahat

[1] Kuntaliitto, www.kunnat.net (lainattu 8.6.2012).

Seurakunnat järjestävät nuorille mm. omia iltoja ja leirejä. Tärkeä osa kirkon nuorisotyötä on rippikoulun järjestä-minen. Seurakunnat käyttivät vuonna 2010 lapsi- ja nuorisotyöhön 332 mil-joonaa euroa, mikä on 32,6 prosenttia kaikista kirkon kuluista. Kirkon nuori-sotyön palveluksessa oli vuonna 2010 1 272 henkilöä, joista vakinaisessa työ-suhteessa oli 1037 henkilöä. Henki-löstömäärässä on tapahtunut hidas-ta laskua koko 2000-luvun. Partiota ja rippikouluja lukuun ottamatta kirkon nuorisotyöhön osallistui 818 vapaaeh-toista ohjaajaa.1

Kirkon nuorten ja nuorten aikuisten ryhmissä kävi vuonna 2011 14 926 osallistujaa, mikä on 6,3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Var-

Seurakuntien nuorisotyöhaisnuoriso- ja nuorisotyö sekä partio keräsivät retkille ja leireille yhteensä lähes 12 200 lasta ja nuorta. Nuorten iltoja järjestettiin 19 115 ja niihin osal-listui yhteensä 448 362 nuorta. Nuor-ten lukumäärä on muutaman vuoden ollut laskussa.2

Vuonna 2011 rippikoulu tavoitti 15 vuotta täyttävistä 83,0 prosenttia. Kun mukaan lasketaan myöhemmällä iäl-lä rippikoulunsa käyvät, tavoittaa rip-pikoulu 86,2 prosenttia suomalaisis-ta. Yhteensä rippikoululaisia oli viime vuonna 53 428, heistä 15 vuotta täyt-täviä 51 407. Isoskoulutukseen osal-listui 25 082 ja isosena toimi 15 899 nuorta. Sekä rippikouluun että isois-koulutukseen osallistuvien määrät ovat laskeneet.2

[1] Kirkon tilastollinen vuosikirja 2010. Suomen evankelis-luterilainen kirkko, 2011.[2] Suomen evankelis-luterilainen kirkko. sakasti.evl.fi.


Milla Ilonen, Yhdenvertaisen nuorisotyön kokija ja tekijä,Allianssin hallituksen jäsen

Yhdenvertaisuus arvokarusellissa

Teini-iässä unelmoin huvipuistosta joka olisi Design for all – kaikille saavu-tettava. Kaikki laitteet soveltuisivat pyörätuolinkäyttäjille. Henkilökohtaisesta avustajasta ei otettaisi maksua, ja palveluhenkiset työntekijät auttaisivat tar-vittaessa. Tehtäväkseni jäisi valita, mitkä laitteet haluan kokea tänään. Istui-sin kavereiden keskelle Hurveliin ja keskipakoisvoiman ytimessä nostaisim-me kädet ilmaan. Kokisin ensisuudelman maailmanpyörässä kaupungin yllä ja näkisin laajemmalle.

Huvipuistossa ja yhdenvertaisessa nuorisotyössä on paljon samaa. Mo-lemmat toivottavat kaikki tervetulleiksi ja mainostavat avoimuuttaan. Sa-maan aikaan kahvihuoneessa kerrotaan homovitsejä, kukaan ei uskalla puut-tua rasismiin nuorten keskellä, ja ensimmäinen pyörätuolilla tullut mittailee portaita sisäänkäynnin edessä. Yhdenvertaisen nuorisotyön hyviä käytäntö-jä etsitään yhä!

Etsintöjen punaisena lankana on yhdenvertaisuussuunnittelu; koko orga-nisaation yhteinen prosessi, joka synnyttää oppimista ja oivaltamista, tiedon syventymistä ja arvojen ravistelua. Yhdenvertaisuus koskee kaikkia toimijoi-ta: nuoria, nuorisotyön ammattilaisia, johtajia, luottamushenkilöitä ja vapaa-ehtoisia – kaikkien sitoutuminen on tärkeää! Onnistuneen prosessin tuotok-sena syntyy yhdenvertaisuussuunnitelma, dokumentti siitä, miten ihmisten moninaisuus meillä huomioidaan. Millä keinoilla ja missä aikataulussa pois-tamme esteet yhdenvertaisen osallistumisen tieltä? Hyvä suunnitelma ei ole vain paperinmakuinen asiakirja täynnä pakkoja ja velvoitteita, vaan yhteises-ti hyväksytty toimintatapaohje, josta on apua tilanteessa kuin tilanteessa!

Skeptikko katselee takaseinällä roikkuvaa jättinallea ja kysyy, miksi ryh-tyä narunvetoon, jos todennäköisyys päävoittoon on minimaalinen? Toisin kuin narunveto, yhdenvertaisuus ei voi perustua todennäköisyyslaskentaan. Meidän ei tarvitse tietää, kuinka monta homoa, maahanmuuttajaa, intersu-kupuolista, vammaista, saamelaista tai romania toimintaan osallistuu. Tar-vitsemme olettamuksen siitä, että moninaisuutta on, vaikka emme sitä aina huomaa päällepäin!


Kun moninaisuus on tunnistettu ja tunnustettu, pääsemme elämyspuiston puolelle. Toiminnan kannalta tärkeä kysymys on: Mikä tekee nuorisotyöstä yhdenvertaisen? Ja miten saisimme monenlaisia nuoria mukaan? Yhdenver-taista nuorisotyötä tekevät järjestöt ehdottavat ratkaisuiksi heteronormatii-visuuden välttämistä, sukupuoliroolien purkamista, avustajien palkkaamista, tilaisuuksien järjestämistä ainoastaan esteettömissä paikoissa sekä esteettö-myydestä tiedottamista. Uskontoon liittyvät ruokavaliot tulee myös huomioi-da ja tapahtumia mainostaa monilla eri kielillä. Lista saattaa hengästyttää no-viisia, mutta sisältää lopulta melko yksinkertaisia asioita.

”Ei mitään avaruusfysiikkaa, vaan ihan tavallista toimintaa”, toteaa Neea, 17v. Hänelle tärkeää on tulla kuulluksi ja saada vaikuttaa toimintaan. ”Vaikka en pysty puhumaan, niin osaan kyllä ajatella”, sanoo nuori nainen puhekom-munikaattorillaan. ”Mä haluaisin myös tulla nähdyksi ihan tavallisena”, jatkaa Paula, 24v., joka on aiemmin elänyt poikana. Hän kohtaa päivittäin nimittelyä, joka tuottaa voimakasta häpeää. Häpeä ylittää intimiteetin rajat ja on tunteis-ta yhteisöllisin: se joko liittää yksilön ryhmään tai erottaa hänet siitä.

Yhdenvertainen nuorisotyö vahvistaa sosiaalista turvallisuutta ja on syrjin-nästä vapaata aluetta. Kun laitamme epäasialliselle vitsailulle ja nimittelylle nollatoleranssin, rakennamme luottamusta siihen, että jokainen voi osallistua omana itsenään, tarvitsematta piilotella mitään osaa identiteetistään. Siinä missä peilitalo vääristää minäkuvaa, nuorisotalo vahvistaa sitä. Parhaimpina peileinä toimivat vertaisohjaajat, jotka edistävät nähdyksi tulemista ja luovat myönteisiä heijastuksia tulevaisuuteen.

Kun turvakaaret on kiinnitetty, alkaa vauhdikas matka nuoruuden vuoris-toradalla. Yhdenvertaisuus pyörii arvojen karusellissa – käytäntönä, arvona ja tahtotilana. Vaikka huvipuisto sulkeutuu, yhdenvertaisuus pysyy hereillä!

64 Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ryISBN 978-951-9094-97-7

Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ryAllianssi-taloAsemapäällikönkatu 100520 [email protected]

nuorista suomessa · • nuorten työn ja koulutuksen arvos-tus on pysynyt korkeana. •...

Documents