näkökulmia itämeren alueen tilaan ja kehitykseen · yhdysvallat suomen näkökulmasta - kumppani...

Pulloposti 2016

CENTRUMBALTICUM

Näkökulmia Itämeren alueen tilaan ja kehitykseen Pulloposti-kolumnit 2016

SivuPulloposti 2016

Sisältö

Esipuhe 5

Pariisin ilmastokäänne myönteinen myös Suomen kannalta 6 Juha Sipilä

Itämeren alueen rooli Turun yliopiston strategiassa 8 Kalervo Väänänen

Suomi hoi! Norjassa kaivataan suomalaista osaamista ja yrityksiä! 10 Erik Lundberg

Kulttuurista voimaa suomalais-venäläiseen yhteistyöhön 12 Sisko Ruponen & Soile Tirri

Suomen meriklusteria palveleva koulutus kaipaa pikaista uudistamista 14 Tomi Oravasaari

Miksi pikkuleijonat voittivat MM-kultaa – ja mitä voisimme oppia Ruotsilta? 16 Kjell Skoglund

Suomenlahti elpyy yhteisvoimin 18 Kari Myrberg

Itämeri tarvitsee tutkimusta, ei ihmelääkettä 20 Mikko Hupa

Venäjän hidas talouskasvu on uusi normaali 22 Anton Nikolenko

Mikä meriklusteri? 24 Kirsi Ahlman & Miitta Eronen

Suomi ja Venäjä. Mitä tehdä Suomen hyväksi? 26 Kari Ketola

Mission most possible 28 Hanna Haaksi

Kiertotalouden mahdollisuudet Itämeren parantamisessa 30 Kari Häkämies

Suomi uudenlaisessa taloudellisessa ympäristössä 32 Jussi Järventaus

Kielillä ja koodinvaihdolla kilpailukykyä? 34 Joachim Schlabach & Hanna Ruska-Becker

SivuPulloposti 2016

Itämeren alue tarvitsee liikettä hyvään suuntaan 36 Urpo Kivikari

Itämeren alueen merimuseoiden yhteistyö 38 Tapio Maijala

Suomeen ja Suomesta muuttajat 39 Tuomas Martikainen

Tiedonjano ja Operaatio Meri 41 Salla-Maria Lauttamäki

Tuntematon ja lumoava Liettua 43 Esa Karvinen

Laivue 2020 -hanke 45 Veli-Petteri Valkamo

Uusien ENI CBC -raja-alueohjelmien 2014–2020 käynnistyminen 47 Petri Kahila

Arktiset alueet ja turvallisuus 49 Sakari Martimo

Itämeren alueella kaivataan tiivistä rahoittajien välistä vuoropuhelua 51 Satu Hietanen

Keskity toimintaan, älä rakenteisiin 53 Johanna Reiman

Haluammeko tunnelin Tallinnaan? 55 Pekka Sauri & Ulla Tapaninen

Aseettomuuden unelma 57 Jukka Tarkka

Itämeri - silokallioiden saaristo 59 Risto Sulkava

Itämeren maiden talous kasvun tielle 61 Mari Kiviniemi

Suoma-neidon vaikea valinta 63 Arja Paananen

Turvapaikanhakijat Itämeren alueella 66 Jaana Vuorio

Lähiruokaa helposti suoraan tuottajalta kuluttajalle 68 Anni-Mari Syväniemi

SivuPulloposti 2016

Itämeri elää vapaakaupasta 70 Aki Kangasharju & Tuuli Koivu

Yhdysvallat Suomen näkökulmasta - kumppani muutoksessa 72 Antti Vänskä

Kyisen pellon kyntäjät ja meri 74 Tiina Mertanen

Marraskuu saaristossa 76 Nils Torvalds

Saksalle Itämeri on yhteistyön, hyvinvoinnin ja rauhan meri 77 Ritva Koukku-Ronde

Enemmän skandinaavista yhteistyötä 79 Minna Arve

Eduskunnan Itämeri-yhteistyö 80 Maria Lohela

Varustamoelinkeinossa puhaltaa muutoksen tuulet 82 Tapani Voionmaa & Hans Ahlström

SivuPulloposti 2016

SivuPulloposti 2016 5

Esipuhe 7.2.2017

Pulloposti on Itämeren aluetta ja sen kehitystä käsittelevä kolumnisarja, jossa vieraillevat kirjoittajat tarkastelevat aihetta monipuolisesti niin politiikan, tieteen, turvallisuuden, talouden, kulttuurin kuin ympäristönkin näkökulmasta. Vuonna 2016 Pulloposti rantautui yli 40 kertaa ja kirjoittajien joukossa oli muun muassa pääministeri, kunniakonsuli, kommodori sekä lukuisia muita tiedemaailman, elinkeinoelämä, kansalaisjärjestöjen ja julkisen sanan edustajia. Pullopostien aiheet vaihtelivat Pariisin ilmastosopimuksesta rantojen roskaantumiseen ja meriklusterista lähiruokaan luoden näin ollen monipuolisen ja -äänisen kuvan Itämeren alueen ja itse meren tilasta ja tärkeimmistä kehityskuluista kuluneena vuonna.

Monenkirjavista aiheista huolimatta kaksi teemaa, maailmanpolitiikan suurien muutosten mukanaan tuoma epävarmuus ja kansainvälisen yhteistyön merkitys Itämeren alueella nousivat toistuvasti esiin vuoden 2016 Pulloposteissa. Teemoja käsiteltiin erityisesti turvallisuuden ja talouden näkökulmasta. Kansainvälisen turvallisuustilanteen kiristyminen heijastuu myös arktiselle alueelle, vaikka se ei itsessään olisi selkkausten alkulähde tai syy, kirjotti Puolustusministeriön Sakari Martimo omassa Pullopostissaan. Marraskuussa ratkennut Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos puolestaan kiihdytti spekulaatioita siitä, miten USA:n ja Venäjän välien kehittyminen vaikuttaa muiden maiden asemaan ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin Itämeren alueella. Sekä Suomen Washingtonin-suurlähetystön Antti Vänskä että eduskunnan puhemies Maria Lohela kehottivat omissa kolumneissaan malttiin ja odottamaan, minkälaiseksi uuden presidentin politiikka tulee lopulta muodostumaan.

Turvallisuuden lisäksi maailmanpolitiikan kiristyneen tilanteen pelättiin vaikuttavan myös Itämeren alueen ja Suomen talouteen. OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi kirjoitti omassa kolumnissaan elvyttävämmän finanssipolitiikan puolesta ja oli huolissaan maailmankaupan pelisäännöistä ja protektionismin kasvusta. Vapaakaupan ja reilujen pelisääntöjen tärkeydestä Itämeren alueen avoimille talouksille muistuttivat myös Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ja ekonomisti Tuuli Koivu omassa Pullopostissaan. Kotoperäisiin talousongelmiin kehotettiin puolestaan etsimään ratkaisuja länsinaapuri Ruotsista, mistä kirjoittivat sekä Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus että Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin toimitusjohtaja Kjell Skoglund.

Siinä missä maailma näyttäisi kääntyvän yhä enemmän sisäänpäin, korostivat Pullopostin kolumnistit johdonmukaisesti monilla eri tavoilla ja tasoilla tapahtuvan yhteistyön merkitystä Itämeren alueen kehitykselle. SYKE:n merikeskuksen johtava tutkija Kari Myrberg painotti Suomen, Viron ja Venäjän välisten yhteisten toimien tärkeyttä Suomenlahden tilan parantamiseksi. Skandinaavisen yhteistyön perään kuulutti puolestaan Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Arve, joka oli valmis jopa lanseeraamaan yhteispohjoismaisen e-kansalaisuuden. Vuoden 2016 luetuin Pulloposti ei kuitenkaan käsitellyt rajojen ylittämistä, vaan päinvastoin niiden alittamista: Helsingin ja Tallinnan välille suunnitellun rautatietunnelin esiselvityksestä kirjoittivat Helsingin kaupungin rakennus- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri ja erityisasiantuntija Ulla Tapaninen.

Maailmanpolitiikan myrskyistä huolimatta Pulloposti tulee rantautumaan lähes viikoittain myös vuonna 2017, jolloin kolumnien kattoteemana on Suomi100-juhlavuosi. Lavean kattoteeman alla tullaan totuttuun tapaamaan käsittelemään koko joukko erilaisia aiheita vaihtelevista ja mielenkiintoisista näkökulmista, kuitenkaan ajankohtaisia ja yllättäviä kehityskulkuja unohtamatta.

Antoisia lukuhetkiä toivottaa,

Centrum Balticum -säätiö www.centrumbalticum.org


Pariisin ilmastokokouksessa joulukuussa solmittu uusi, kattava ja oikeudellisesti sitova ilmastosopimus auttaa vähentämään päästöjä maailmanlaajuisesti vuodesta 2020 alkaen. Tällä tulee olemaan merkitystä myös Itämeremme tilan kannalta.

Itämerta on tutkittu varsin laaja-alaisesti. Pystymme melkoisella varmuudella kertomaan, mikä on meidän kotimeremme tila, mitkä seikat Itämertamme uhkaavat – ja myös sen mitä meidän tulisi Itämeren eteen tehdä.

Ilmastonmuutos nostaa myös Itämeren veden lämpötilaa. Itämeren alueella ilman keskilämpötilan arvioidaan nousevan 3–5 °C kuluvan vuosisadan loppuun mennessä.

Tämänkaltainen muutos johtaa puolestaan selviin muutoksiin lajien osalta. Etenkin vieraslajit lisääntyvät. Merenpinnan nousu puolestaan lisää rantaeroosiota ja kasvattaa tulvariskejä.

Merkittävä huolenaihe on Itämeren ehkä poikkeuksellinen herkkyys jo nyt nähtävissä oleville muutoksille. Itämeren suolapitoisuus on matala, ja sen eliölajisto koostuu sekä makean, murto- että meriveden lajeista. Varsin suuri osa lajeista elää sietokykynsä äärirajoilla.

Mataluutensa ja pienen vesitilavuutensa vuoksi Itämeri on erityisen herkkä myös ihmisen toiminnan vaikutuksille.

Nämä tutkijoiden päällimmäiset huolenaiheet kertovat jo useamman syyn, miksi ilmastotoimet ovat merkittäviä myös lähimeremme osalta.

On valtava voimanosoitus, että nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ensimmäistä kertaa lähes kaikki maailman maat sitoutuivat Pariisin sopimuksen erilaisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tämä on äärimmäisen ilahduttava osoitus siitä, että vaikeassa paikassa on myös tuloksia puserrettavissa.

Pariisin ilmastokokouksessa oli runsaasti keskustelua maailman merten merkityksestä ilmastonmuutokselle. Maailman valtameret sisältävät 50-kertaisen määrän hiilidioksidia ilmaan verrattuna. Sillä miten tälle hiilivarastolle ilmastomuutoksen yhteydessä käy, on valtava merkitys.

Tämä merien merkitys näkyy myös sopimuksen päätavoitteessa. Sopimus tavoittelee koko maailman päästöjen ja hiilinielujen tasapainoa kuluvan vuosisadan jälkipuoliskolla. Maapallon keskilämpötilan nousu tulee rajoittaa selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä toimiin, joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteen.

Pariisin ilmastokäänne myönteinen myös Suomen kannalta Juha SipiläPääministeriValtioneuvoston kanslia7.1.2016


Ilmastotoimet ovat kansallisesti määriteltyjä ja siten suhteutettuja maan kehitystasoon, ja niiden tulee kiristyä ajan myötä. Kaikkien maiden tulee raportoida päästöistään ja etenemisestään kohti tavoitteita.

Maailmanlaajuiset ilmastotoimet ovat äärimmäisen tärkeitä myös Suomen kannalta. Pohjoisena alueena paitsi Itämeren, myös Suomen lämpötilan nousutahti on kaksinkertainen verrattuna maailman keskilämpötilaan. Esimerkiksi kahden asteen lämpeneminen tarkoittaa Suomessa lähes neljän asteen keskilämpötilan nousua.

Uskon, että Pariisin sopimus on myös mahdollisuus suomalaisille yrityksille. Muiden maiden mukaantulo ilmastotoimiin tasoittaa hieman teollisuuden pelikenttää Euroopan ja muun maailman välillä.

Sopimus luo kuitenkin aivan uusia mahdollisuuksia suomalaiselle puhtaan teknologian yrityksille. Suomen jo tekemät ilmastotoimet ja kova työ puhtaiden ratkaisujen kehittämisessä saa nyt ilmaa purjeisiin, kun kehittyvät maat tarvitsevat kasvavaa osaamista.

On pitkälti kiinni meistä suomalaisista itsestämme kuinka suuren palan näistä valtavista markkinoista saamme.

Suomen hallituksen linjaan Pariisin ratkaisu sopii mitä parhaimmalla tavalla. Suomi on ollut pitkään edelläkävijä ilmastokysymyksissä. Tulemme saavuttamaan Pariisin aikaa edeltävät EU2020 -tavoitteet etuajassa, jo nykyisen hallituskauden aikana.

Hallitus valmistelee myös laajoja toimia, joilla päästään Suomen tavoitteisiin luopua kivihiilen käytöstä ja puolittaa öljyn kotimainen käyttö. On Suomen edun mukaista aloittaa ilmastoteot luopuaksemme fossiilisesta tuontienergiasta.

Suomen jo valitsema tie, puhtaiden ratkaisujen, biotalouden ja kiertotalouden edistäminen, on osoittautumassa oikeaksi tieksi, minkä varaan perustuvalle osaamiselle syntyy kiihtyvällä vauhdilla kansainvälistä kysyntää.

Pariisin sopimus näkyy ajan myötä toivottavasti suomalaisten arjessa uusina työpaikkoina, puhtaampana ympäristönä ja hallittavana ilmastonmuutoksena. Oma meremme, Itämeri, toimii tässä herkkänä mittarina.


Turku ja Turun saaristo ovat merellisin osa Suomea. Saaristomeri ja sen jälkeen avautuva Itämeri ovat aina voimakkaasti leimanneet Turun kaupungin kehitystä. Oli sitten kysymys koko Suomen yhteyksistä muualle maailmaan kuin Varsinais-Suomen elinkeinoelämän edellytyksistä. Ulkomaankauppaan liittyvä merenkulku, laivanrakennus, merellinen turismi ja aiemmin myös kalastus, ovat olleet tärkeitä tekijöitä koko läntisen Suomen kehityksessä.

Itämeren alueeseen ja itse mereen liittyvillä asioilla ja kysymyksillä on vahva sijansa myös Turun yliopiston uudessa strategiassa. Meri ja merenkulku sekä niihin eri tavoin liittyvät elinkeinotoiminnot ovat edelleen voimakkaasti läsnä turkulaisissa yliopistoissa. Nyt ja tulevaisuudessa Itämeren suojelu, sen lisäsaastumisen esto ja lopulta meren ekologisen tilan palauttaminen terveemmäksi ovat keskeisiä tutkimuksen kohteita. Unohtaa ei myöskään sovi kaikkea sitä kulttuurista, yhteiskunnallista ja poliittista tutkimusta, joka kohdistuu Itämeren lähialueisiin.

Turun yliopiston Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksella eli MKK:lla on toimintaa useassa eri rannikkokaupungeissa. Turun lisäksi toimipisteet ovat Porissa, Raumalla ja Kotkassa. Keskuksella on meneillään useita kansallisia ja kansainvälisiä merenkulkuun ja erityisesti Itämeren alueen merenkulkuun ja sen kehittämiseen liittyviä tutkimushankkeita. Keskuksen monitieteinen tutkimusote ja siihen pohjautuva koulutustoiminta ovat saavuttaneet tunnetun jalansijan suomalaisten merenkulun eri toimijoiden keskuudessa.

Laivanrakennus, jo kertaalleen lähes kuolleeksi julistettu, elää vahvaa nousukautta Turun ja Rauman seudulla. Turun yliopisto on aktiivisesti hakenut erilaisia tutkimukseen ja koulutukseen liittyviä mahdollisuuksia, jolla tätä alueellisesti merkittävää elinkeinotoimintoa voitaisiin edistää. Viimeisin esimerkki tästä on diplomi-insinöörikoulutukseen liittyvä sopimus Tampereen teknillisen yliopiston ja alueen korkeakoulujen välillä. Sopimuksen avulla pyritään parantamaan rannikkoalueen asiantuntemusta esimerkiksi laivanrakennuksessa vaadittavien kriittisten teknologioiden osalta.

Turun yliopistolla on laaja-alaista Itämeren tilaan, erityisesti Saaristomeren tilaan ja sen koko ekosysteemiin keskittynyttä biologista ja hydrobiologista tutkimusta. Tältä osin pyrimme tulevaisuudessa aikaisempaa määrätietoisemmin toteavasta tutkimuksesta kohti ratkaisuja etsivää interventiotyyppistä tutkimusta.

Tutkimuksen avulla meidän tulee ennakkoluulottomasti hakea erilaisia vaihtoehtoja sekä Itämeren ravinnekuormituksen vähentämiseen että jo kertyneen ravinne- ja myrkkykuorman pienentämiseen.

Itämeren suojelun tilaa olisi edelleen pyrittävä parantamaan rantavaltioiden yhteisin ponnistuksin. Olisi tärkeää ymmärtää, että Itämeren tilan parantaminen on kaikkien kannalta mitä parhain ja kannattavin investointi tulevaisuuteen. Toivottavasti Pariisin ilmastosopimus voisi tässäkin asiassa antaa uutta pontta poliittisiin päätöksiin.

Itämeren alueen rooli Turun yliopiston strategiassa Kalervo VäänänenRehtoriTurun yliopisto14.1.2016


Turun yliopiston Seilin saarella toimivalla Saaristomeren tutkimuskeskuksella on vuosikymmenten mittaiset seurantatutkimukset useista Saaristomerellä tapahtuneista muutoksista. Ne antavat hyvän perspektiivin arvioida meren tilan muutoksia myös tulevaisuudessa. Kireästä taloustilanteesta huolimatta Turun yliopisto on tehnyt päätöksen tutkimusaseman ylläpidosta myös tulevaisuudessa ja etsii uusia vaihtoehtoja tutkimusaseman toiminnan turvaamiseksi. Yliopisto näkee Seilin saaren myös Saaristomeren merkittävimpänä kulttuurikohteena.

Mereen liittyvän elinkeinoelämän ja Itämeren tilan parantamiseen liittyvän tutkimuksen lisäksi Turun yliopisto haluaa olla aktiivinen vaikuttaja Itämeren alueen kulttuurisen vuorovaikutuksen edistämisessä. Itämeren alueen yliopistoilla on runsaasti yhteistyötä, jonka tärkeimmät muodot ovat opiskelijavaihto ja yksittäisten tutkijoiden ja tutkimusryhmien välinen suora yhteistyö. Tällä tavoin voimme parhaiten edistää myös maiden välisiä muita suhteita. Viime vuosina tutkijoiden suorat keskinäiset yhteydet ovat pitkälle korvanneet aiemman instituutioiden välisen yhteistyön, jolla silläkin on edelleen sijansa, erityisesti Venäjän suuntaan.

Turun yliopisto näkee tärkeäksi ylläpitää mahdollisimman intensiivistä ja jatkuvaa dialogia myös tulevaisuudessa Itämeren alueen eri valtioiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Olemme mukana useissa alueella toimivissa tutkimusverkostoissa, joiden tavoitteena on monipuolinen Itämeren alueen politiikan, kulttuurin, luonnon ja elinkeinoelämän edellytysten tutkimus.

Viime vuosien kehitys tässä yhteistyössä ei valitettavasti ole kaikilta osiltaan ollut poliittisista syistä aina helppoa. Yliopistoilla ja tutkijoilla on poliittisen jännityksen vallitessa erityinen syy ylläpitää keskusteluyhteyksiä ja pyrkiä löytämään osaltaan keinoja jännityksen lievittämiseen. Uskon, että hyvät ja suorat yhteydet kaikkien Itämeren alueen maiden yliopistoihin antaa meille myös tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet edistää Suomen ja koko Itämeren alueen yhteistä hyvää.


Muutama vuosi sitten vallinnut arktinen villitys on hieman laantunut. Norjassa arktinen unelma on kuitenkin monella tasolla osa arkea, ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat edelleen Suomen näkökulmasta katsottuna huomattavat.

52 miljardia euroa. Se on summa, jonka Norja suunnittelee investoivansa tulevien 10 vuoden aikana liikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. Tämä summa on lähes yhtä suuri kuin Suomen valtion vuosibudjetti (54 miljardia euroa). Kuka hallitsee kylmät olosuhteet kestävän tierakennuksen?

20 miljardia kertoo, kuinka erilaisen määritelmän termi ”kriisi” saa eri maissa. Kyseessä on summa, joka tänäkin vuonna investoidaan Norjan mannerjalustalla – öljy- ja kaasuteollisuuden hiljentymisestä huolimatta. Modernin Norjan suurimman teollisen projektin, Johan Sverdrup -öljykentän, rakentaminen on alkanut. Norjalaistoimijoiden etsiessä kustannustehokkaita ratkaisuja on kilpailukykyiselle ja varmalle toimittajalle kysyntää. Missä viivyt, Suomi? Juuri nyt on oikea aika luoda suhteita Norjan öljy- ja kaasualaan!

Seitsemän miljoonaa. Se on tällä hetkellä Suomen kokoisen Norjan väestöennuste vuoteen 2040 mennessä. Kuka rakentaa tämän kasvavan väestön tarvitsemat 700 000 uutta asuntoa? Kuka auttaa uusien koulujen, päiväkotien ja palvelutalojen rakentamisessa – infrastruktuurista puhumattakaan? Viime vuonna pelkästään Oslon kaupunki käytti 284 miljoonaa euroa koulujen uusrakentamiseen ja kunnostukseen. Norjan hallitus on kanavoinut ensi vuoden budjettiehdotuksessa 270 miljoonaa euroa lyhytaikaisiin toimenpiteisiin infrastruktuurin kehittämiseksi ja julkisen rakennuskannan korjaamiseksi.

Miljardi euroa. Sen verran rahaa Norjan kantaverkkoyhtiö Statnett investoi kantaverkon kehittämiseen – vuosittain. Sähkölinjojen alusraivaukseen käytetään noin 70 miljoonaa euroa vuosittain. Me voisimme olla siinä mukana.

Ohessa on pintaraapaisu kysynnästä, johon Suomen osaaminen ja tarjonta pystyy halutessaan vastaamaan. Omissa silmissämme arkisena pidetty osaamisemme on itse asiassa maailmalla peräänkuulutettua arktista osaamista. Eikä siinä kaikki: meillä on myös ruotsin kielen osaamisessa erinomainen kilpailuvaltti. Tämä erottaa meidät italialaisista, slovakialaisista tai puolalaisista kilpailijoistamme.

Kehitys tapahtuu aikana, jolloin poliittinen Norja on julkisesti ilmaissut halunsa tiivistää pohjoisten alueiden yhteistyötään Suomen kanssa. Maamme jakavat vision arktisen alueen kestävästä talouskehityksestä, haurasta luontoa ja alkuperäiskansoja kunnioittaen.

Lähtökohdat Norja-yhteistyön tiivistämiselle niin poliittisella, kulttuurisella kuin kaupallisellakin tasolla tuskin voisivat olla paremmat. Julkishallinto pyrkii osaltaan edesauttamaan yhteistyön tiivistämistä: vuonna 2012 presidentti Niinistön aloitteesta luodun kahdenvälisen arktisen kumppanuuden puitteissa työstetään konkreettisia arktista yhteistyötä edistäviä hankkeita. Sekä Suomen, Ruotsin ja Norjan pääministereiden nimittämän asiantuntijaryhmän ”Kasvua pohjoisesta” -raportissa että Paavo Lipposen Elinkeinoelämän keskusliitolle laatimassa ”Pohjoinen tahtotila” -raportissa identifioidaan mahdollisuuksia pohjoisten alueiden taloudellisen yhteistyön kehittämiseksi.

Suomi hoi! Norjassa kaivataan suomalaista osaamista ja yrityksiä! Erik LundbergSuurlähettiläsSuomen suurlähetystö, Oslo21.1.2016


Meillä on käytössämme välineet ja me tunnemme mahdollisuudet. Nyt tulee laittaa lapio heilumaan. Suomalaisyritykset, on aika siirtyä aggressiivisesta odottamisesta aktiiviseen toimintaan Norjan markkinoilla! Kansainväliset yritykset tahtovat käydä kauppaa ja tehdä yhteistyötä rikkaan Norjan ja sen edistyneen teollisuuden kanssa. Meillä on valttikortit kädessämme, mutta onnistuaksemme meidän tulee esittäytyä, tutustua ja olla aktiivisesti läsnä Norjassa. Oslon Team Finland – suurlähetystö ja Finpro – pyrkii koordinoimaan suomalaisten läsnäolon ja näkyvyyden esimerkiksi maassa tärkeillä messuilla ja konferensseissa. Yhdessä tulemme paremmin nähdyiksi.

Omissa silmissämme arkisena pidetty osaamisemme on itse asiassa maailmalla peräänkuulutettua arktista osaamista. Norjan tarjoamat mahdollisuudet eivät koske vain alueellisia toimijoita, vaan kyseessä on tilaisuus, johon tulee kytkeä koko Suomi. Tiimimme Oslossa auttaa mielellään eteenpäin. Hjertelig velkommen til Norge!


Kulttuuriyhteistyön merkitys dialogin ylläpitäjänä Suomen ja Venäjän välillä on korostunut viime aikoina erityisesti sen takia, että se on rajattu Euroopan unionin Venäjälle asettamien sanktioiden ulkopuolelle.

Suomi-Venäjä-Seura tekee niin keskusjärjestön, alueellisten piirijärjestöjen kuin eri paikkakunnilla toimivien osastojenkin parissa aktiivista kulttuuriyhteistyötä erilaisten venäläisten tahojen kanssa. Tämän lisäksi seura on vuodesta 2004 vastannut Suomalais-venäläisestä kulttuurifoorumista, jonka keskeisin tehtävä on auttaa suomalaisia ja venäläisiä löytämään sopiva yhteistyökumppani kulttuuri- ja taidealan hankkeeseen naapurimaasta.

Tähän mennessä kumppanit on löydetty yli tuhanteen yhteistyöideaan. Suomessa foorumitoimintaa rahoittaa ja ohjaa opetus- ja kulttuuriministeriö, Venäjällä Venäjän federaation kulttuuriministeriö. Molemmat ministeriöt myöntävät myös vuosittain starttirahaa foorumihankkeille.

Vuosittain järjestettävässä Suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumitapahtumassa osallistujille tarjotaan mahdollisuus neuvotella omasta hankkeesta yhteistyökumppanin kanssa. Foorumissa on myös mahdollisuus saada asiantuntija-apua hankkeen kehittämiseen ja rahoituslähteiden kartoittamiseen.

Foorumin ohjelmaan kuuluu neuvotteluiden ohella alateemaseminaareja ja kulttuuriohjelmaa, joiden aikana foorumiosallistujat voivat verkostoitua toistensa kanssa ja kohdata foorumiin osallistuvia valtion, alueellisen sekä paikallisen kulttuurihallinnon edustajia.

Foorumista on apua etenkin pienille ja keskisuurille toimijoille, jotka eivät välttämättä omin avuin löydä sopivaa yhteistyökumppania naapurimaasta. Myös suurempia toimijoita on tullut mukaan, sillä he ovat halunneet hyödyntää foorumia verkostoitumiseen ja päättäjien kohtaamiseen.

Kulttuurifoorumista ovat saaneet alkunsa monet seuran tuottamat laajat venäläisten esiintyjäryhmien kulttuurikiertueet Suomessa ja uudenlaista näkemystä esille tuovat kulttuurihankkeet. Seura on panostanut viime vuosina kulttuurihankkeissaan erityisesti lapsille ja nuorille kohdistettuihin projekteihin, joiden keskiössä on ollut nuoria kiinnostavan tematiikan lisäksi suomalais-venäläinen kulttuurivaihto kansalaisjärjestötasolla.

Vuosina 2009–2011 seuran Turun piirijärjestö koordinoi Suomen ulkoasiainministeriön rahoittamaa projektia, jossa suomalaisille ja venäläisille koululaisille opetettiin ympäristökasvatusta luovan tekemisen työpajojen kautta, mukana projektissa oli mm. neulanreikävalokuvausta, tanssia, teatteria ja käsimaalausta. Kolmen vuoden aikana projektiin osallistui satoja koululaisia Venäjältä ja Suomesta, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä edelleen. Monille suomalaisille lapsille projekti antoi kipinän venäjän kielen opiskeluun. Turun ja Pietarin eri toimijat saivat puolestaan uusia arvokkaita kontakteja esimerkiksi nuorisopuolen yhteistyöhön.

Tänä vuonna seura koordinoi valtakunnallista nuorten katutaideprojektia, jonka keskiössä olivat graffititaide ja breakdance. Projektin tavoitteena oli tehdä Venäjällä valtavaa nousukautta elävää katutaidetta tunnetuksi Suomessa. Hankkeen puitteissa järjestettiin monikulttuurisia graffiti-workshopeja 7 paikkakunnalla: Lappeenrannassa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Kulttuurista voimaa suomalais-venäläiseen yhteistyöhön Sisko Ruponen, projektikoordinaattoriSoile Tirri, piirijärjestön toiminnanjohtajaSuomi-Venäjä-Seura4.2.2016


Työpajoja ohjasi venäläinen (osassa myös suomalainen) nuori graffiti-taiteilija, jonka johdolla tehtiin värikäs yhteisötaideteos keskelle urbaania kaupunkikuvaa. Projektilla haluttiin tuoda erityisesti esille sitä, kuinka nuoret voivat laillisin keinoin tuoda esille omaa kädenjälkeään kaupunkiympäristössä ja vaikuttaa omaan kaupunkiviihtyvyyteensä. Projektia rahoitti Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kulttuurifoorumi järjestetään vuorovuosina Suomessa ja Venäjällä, seuraava kulttuurifoorumitapahtuma on Tampereella 30.9.–1.10.2016. Uskomme, että halua Venäjä-yhteistyöhön riittää ja dialogi jatkuu. Ensi vuonna seura ottaa tähtäimekseen rap-musiikin, kun Suomessa järjestetään valtakunnallinen Sugri-rap-kiertue seuran suomalais-ugrilaisen yhteistyön merkeissä.


Suomen meriklusterissa tarvitaan nykyistä enemmän poikkialaista monipuolista osaamista sekä enemmän yhteistyötä klusterin eri toimijoiden välillä. Ruotsissa ja Tanskassa on tultu samaan johtopäätökseen ja ryhdytty aktiivisesti panostamaan meriklusterin monialaisen osaamisen synnyttämiseen. Tämä käy ilmi Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ja Oxford Researchin Helsingin kaupungin Merit-hankkeelle toteuttamasta koulutustarveselvityksestä.

Monipuolisen osaamisen tarve läpileikkaa suomalaista työelämää myös laajemmin

Viime vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriölle toteutetussa valtakunnallisessa koulutustarpeiden ennakointiselvityksessä todetaan, että tulevaisuudessa osaamisen tulee kaikilla aloilla ja koulutusasteilla nojautua hyvään alan perusosaamiseen, mutta sen lisäksi tarvitaan monipuolisia ja alat ylittäviä osaamisyhdistelmiä. Syvällinen erikoistuminen johonkin kapeaan alaan ei tuota parhaita tuloksia, vaan tarvitaan osaajia jotka pystyvät hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Tätä voidaan nimittää T-osaamiseksi, jossa kyky ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisesti yhdistyy johonkin aiheeseen perustuvaan syväosaamiseen.

Monialaisuuden tulee muodostua joko varhaisessa vaiheessa tutkinnon sisällä tai myöhemmässä vaiheessa työssä hankitun ammattitaidon ja jatkokoulutuksen yhdistelmänä. Tutkinnoilta monialaisuuden vaatimus edellyttää sitä, että niissä yhdistyy nykyisin useammalle eri koulutusalalle kuuluvaa osaamista. Eri koulutusalojen ja koulutusasteiden välillä tarvitaan tulevaisuudessa nykyistä enemmän ja nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Opiskelijan on voitava perusosaamisen lisäksi räätälöidä ja suunnata opintojaan nykyistä enemmän oman näkemyksensä, kiinnostuksensa tai lahjakkuutensa mukaisesti.

Tulevaisuudessa uudet palvelut ja tuotteet syntyvät yhä useammin eri toimialojen rajapinnoilla. Mikäli osaaminen on syvää mutta kapeaa, on haastavaa nähdä mahdollisuuksia eri alojen osaamisen yhdistämisen kautta syntyville innovaatioille. Digitalisaatio tulee muuttamaan koko työmarkkinoita ja rutiininomaiset tehtävät automatisoituvat enenevässä määrin. Tämä merkitsee sitä, että ihmisten tehtäväksi jäävät erityisesti intuitiota, luovuutta, keksimistä ja sosiaalista vuorovaikutusta vaativat tehtävät. Uudet työtehtävät tulevat edellyttämään yhä useammin korkeakoulutusta ja ammattitaitoa sekä luovuutta.

Tanskassa ja Ruotsissa on panostettu merialan osaajien monipuoliseen osaamiseen

Tanskassa ja Ruotsissa on tarjolla monialaisia merialan koulutusohjelmia. Tanskassa Copenhagen Business School (CBS) tarjoaa kansainvälisen kaupan ja merikuljetusten kandidaattiohjelman, joka sisältää kurssit laivaliiketoiminnasta, merioikeudesta, merenkulkutaloudesta, kansantaloustieteestä, yritysrahoituksesta ja kirjanpidosta, kansainvälisestä markkinoinnista, operaatioiden ja logistiikan johtamisesta, riskienhallinnasta, satamataloudesta ja strategisesta johtamisesta. Työelämässä jo oleville merenkulun ammattilaisille on suunnattu poikkitieteellinen eMBA-koulutus, joka pitää sisällään opinnot markkinoinnista, meriteknologiasta, rahoituksesta, toimitusketjujen johtamisesta, henkilöstöjohtamisesta ja merioikeudesta. Lisäksi Tanskassa on lähdetty tukemaan poikkialaisen osaamisen rakentumista järjestämällä työpajoja, joissa meriklusterin eri alojen opiskelijat ratkovat yhdessä merialan yritysten käytännön ongelmia. Jatkossa yhteistyötä on tarkoitus laajentaa merialan opiskelijoista myös muiden alojen, kuten muotoilun opiskelijoihin.

Suomen meriklusteria palveleva koulutus kaipaa pikaista uudistamista Tomi Oravasaari ProjektipäällikköKymenlaakson ammattikorkeakoulu11.2.2016


Ruotsin Malmössä toimivassa YK:n World Maritime University:ssä (WMU) eri maisteriopintolinjojen perusopinnot ovat kaikille yhteisiä. Perusopinnot pitävät sisällään kurssit merioikeudesta, merenkulun kansainvälisistä sopimuksista, merenkulkutaloudesta, meriteknologiasta, meriympäristöstä, johtamisesta ja organisaatiokäyttäytymisestä sekä tutkimusmenetelmistä ja opiskelutaidoista.

Suomessa merialan koulutustarjonta on kapeaa ja alakohtaisesti eriytynyttä

Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että Suomessa on keskitytty kouluttamaan merenkulkijoita ja merialan insinöörejä. Nykytilanteessa vaikuttaisi siltä, että merenkulkijoita valmistuu melko paljon suhteessa alalle avautuviin työpaikkoihin, mutta teollisuuden näkökulmasta tarvittaisiin nykyistä enemmän merialan insinöörejä. Esimerkiksi Turun seudulla pulaa osaavista tekijöistä on pyritty helpottamaan luomalla uusia yhteistyömalleja merialan insinööriosaajien kouluttamiseksi paikallisten yritysten tarpeisiin.

Oppilaitosten tulisi vastata tarpeeseen luomalla eri tavoin painottuneita merialan perehdytyskoulutuksia muiden alojen, kuten esimerkiksi tietoteknisen ja kaupallisen taustan omaaville henkilöille. Tarvitaan osaajia, jotka hahmottavat meriklusterin yritysten operatiivista liiketoimintaa ja osaavat nähdä miten merenkulkua voisi kehittää uusien tietoteknisten ratkaisujen avulla. Opiskelijoille merialaa tulisi tehdä tutuksi järjestämällä työpajatyyppistä työskentelyä, jossa eri alojen opiskelijat tuodaan yhdessä kehittelemään luovia poikkialaisia ratkaisuja merialan yritysten käytännön ongelmiin.

Ongelmana ei ole vain se, että koulutetaan liian vähän, vaan suomalaista merialan koulutustarjontaa tulisi tarkastella kokonaisuutena uudelleen. Suomen kotimarkkinat ovat varsin pienet, joten monella toimijalla varsinaiset kasvun mahdollisuudet ovat kansainvälisessä liiketoiminnassa. Menestyminen kovassa globaalissa kilpailussa edellyttää vahvaa kaupallista osaamista, ymmärrystä markkinoista ja asiakastarpeista sekä kykyä myydä ja markkinoida tuotteita ja rakentaa verkostoja. Suomessa tulisi määrätietoisesti ryhtyä vahvistamaan meriklusterin kaupallista osaamista. Tämä edellyttäisi monialaisen kaupallisen merialan koulutuksen luomista.

Kirjallisuus:

Mahdollisuuksien meri – 23 suositusta Suomen meriklusterin osaamisen kehittämiseksi. Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle.


Nuorten kiekkoilijoiden MM-semifinaalin voitto Ruotsista ja finaalin voitto Venäjästä yhdistivät suomalaisia ja lämmittivät mieliä. Paitsi kilpakumppaneita, Ruotsi ja Venäjä ovat meille erittäin tärkeitä kauppakumppaneita.

Miksi Pikkuleijonat voittivat MM-kultaa? Tähän vaikuttivat erinomainen joukkuehenki, rohkeus, itseluottamus ja yhteistyö. Samaa pyrkimystä joukkuepeliin kaivattaisiin Suomessa sekä yrityksiltä että ay-liikkeeltä.

Suomessa yhdistämme loputtomat keskustelut ja konsensuksen haun ruotsalaiseen työelämän tehottomuuteen. Tästä huolimatta Ruotsin talous on meidän talouttamme huomattavasti paremmassa kunnossa.

Luettelo kansainvälisesti rakastetuista ruotsalaisista tuotemerkeistä on pitkä. Miksi ruotsalaiset onnistuvat?

Ruotsalaiset ovat meitä rohkeampia. Maassa on toteutettu merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat luoneet edellytykset menestykselle. Julkista taloutta on hoidettu pitkäjänteisesti poliittisen järjestelmän tuella. Ruotsissa kasvu oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 3,9 prosenttia, Suomessa 0,2 prosenttia negatiivinen.

Ihmisten työllistäminen on terveen talouden perusta. Ruotsissa työttömyys on matalampi kuin Suomessa. Ihmiset tekevät töitä enemmän ja pidempään.

On paljon, mitä voisimme oppia läntiseltä naapurimaaltamme ja toteuttaa omalla tavallamme.

Ruotsalainen yhteiskunta on kehittynyt nopeasti muuttuvan maailman tahdissa. Kaksikantamallin myötä palkkaneuvottelut voidaan viedä paikalliselle tasolle. Kaksikantaneuvottelut eivät kuitenkaan johda Ruotsissa työnantajan saneluvaltaan, pikemmin päinvastoin.

Suomessa kolmikantamallimme on liian jäykkä. Se ei pysty reagoimaan riittävän nopeasti nykyisenlaisessa ympäristössä.

Yhteistoimintaoikeus on ruotsalaisissa yrityksissä jo pitkään yhdistänyt työntekijöitä ja työnantajia. Kun paikallisella tasolla solmitaan sopimuksia, kaikki osapuolet kokevat vaikuttavansa yrityksen kilpailukykyyn. Yrityksen kaikki osaaminen ei löydy toimitusjohtajan huoneesta.

Ruotsi on jo pitkään suhtautunut myönteisesti maahanmuuttoon, vaikka se on aluksi valtiolle kallista ja integraatio vaatii töitä. Toisaalta maahanmuutto lisää talouden dynamiikkaa ja luo kasvua.

Miksi pikkuleijonat voittivat MM-kultaa – ja mitä voisimme oppia Ruotsilta?Kjell SkoglundToimitusjohtajaSuomalais-ruotsalainen kauppakampari, Tukholma18.2.2016


Sadattuhannet suomalaiset jälkeläisineen, jotka asuvat Ruotsissa, ovat osaamisellaan ja taloudellisella panoksellaan tehneet osuutensa ruotsalaisen yhteiskunnan eteen.

Ruotsissa ensimmäisen polven maahanmuuttajat olivat halukkaita tekemään työt, joita ruotsalaiset karsastivat. Toisen polven maahanmuuttajat ovat kasvaneet kansalaisiksi, joilla on hyvä koulutus ja korkea työmoraali.


Suomenlahti-vuoden 2014 perintö

Suomen, Viron ja Venäjän yhteistä Suomenlahti-vuotta vietettiin vuonna 2014, jolloin tehtiin laajasti yhteisiä tutkimuksia ja seurantaa Suomenlahden tilasta. Suomessa ympäristöministeriön lisäksi ulkoasiainministeriö ja eduskunta edesauttoivat aktiivisella panostuksellaan teemavuoden sujuvaa läpiviemistä. Kolmen maan presidenttien toimiminen suojelijoina oli kannustavaa. Teemavuosi onnistui tavoitteiden mukaisesti aikaansaamaan kasvavaa dialogia päättäjien, tutkijoiden ja kansalaisten välillä: kaikilla yhteisenä huolena Suomenlahden tila ja tulevaisuus – miten voin auttaa kotomeremme elpymistä?

Yksi innoittava tekijä teemavuoden järjestämiseksi oli halu tehdä lopulta Suomen, Viron ja Venäjän yhteinen arvio Suomenlahden tilan kehityksestä viimeisten vuosikymmenten aikana sekä tärkeimmistä jatkotoimista sen parantamiseksi. Tutkimusyhteisön lisäksi aktiivinen yhteistyö kansalaisvaltuuskuntien, rannikkokaupunkien ja ympäristökasvattajien kanssa synnytti yhteensä yli 250 erilaista tilaisuutta.

Tila-arvio ja suositukset

Tila-arvio -työ on ollut vaikea kokonaisuus. Jotta välttämätön mittausaineiston vaihto kolmen maan välillä ja yhdessä tehtävä tilan seuranta tutkimusaluksilta käsin onnistuisivat, tarvittiin erilliset yhteisymmärryspöytäkirjat maiden ympäristöministeriöiden välillä. Yhteiseen tietokantaan kerättiin Suomen, Venäjän ja Viron Suomenlahdella tekemät vedenlaadun mittaukset yli 15 vuoden ajalta. Lopulta asiat saatiin kuitenkin menemään juohevasti ja nyt voidaan sanoa, miten Suomenlahti voi.

Teemavuoden tuloksena syntynyt, yhteiseen tila-arvioon pohjautuva, päättäjille suunnattu SYKE Policy Brief – näkökulmia ympäristöpolitiikkaan valmistui viime vuoden joulukuussa ja itse tila-arvio julkaistaan painettuna tänä keväänä. Sitä on ollut kirjoittamassa yli 100 tutkijaa Suomesta, Virosta sekä Venäjältä ja koordinoimassa SYKEn merikeskuksen senioritutkijat. Se sisältää laajasti tietoa meremme tilasta alkaen rehevöitymisestä, haitallisista aineista ja meriliikenteestä päätyen nykypäivän kuumiin aiheisiin roskaantumisesta ja vedenalaisesta äänimaailmasta.

Mittausaineiston tarkkaan analyysiin perustuen voidaan todeta, että ulkoisen kuormituksen lasku näkyy itäisellä Suomenlahdella, missä merkittävimmät päästövähennykset on tehty. Sen sijaan myönteisestä kehitystä ei nähdä läntisellä Suomenlahdella, koska Itämeren pääaltaan vaikutus on siellä niin voimakas. Ravinnepäästöjä on siis edelleen saatava kuriin koko Itämeren skaalassa, jotta Suomenlahti toipuu: yksin täällä emme voi sitä aikaansaada. HELCOM- ja EU-yhteistyön lisäksi kolmikantainen Suomenlahti-yhteistyö on tärkeää, koska paikallistasolla osaamme ottaa huomioon merenlahtemme erityspiirteet ja hallinnolliset erityisongelmat, sekä ratkaista paikallisia ympäristöongelmia.

Osa syntyneistä suosituksista on laaja-alaisia. Suomenlahti tarvitsee merialueiden käyttösuunnitelman, joka kattaa kaikkien kolmen maan aluevedet. Suunnitelma mahdollistaa merialueen ja meren resurssien kestävän käytön ja minimoi ihmistoimintojen haitalliset vaikutukset meriluonnolle. Suomenlahden merisuojelualueiden verkostoa tulee kehittää HELCOM-yhteistyössä, huomioiden Suomen, Viron ja Venäjän rannikon ekosysteemien erityispiirteet. Luotettavan seurantatiedon varmistamiseksi on tärkeää, että Suomi, Viro ja Venäjä käyttävät vertailukelpoisia, HELCOMin ohjeistuksen mukaisia seurantamenetelmiä ja laadullisesti korkeatasoista ympäristöanalytiikkaa. Samoin Suomenlahden kuormitusseuranta tulisi toteuttaa HELCOMin ohjeistuksen mukaisesti.

Suomenlahti elpyy yhteisvoiminKari MyrbergJohtava tutkijaSYKE:n merikeskus3.3.2016


Myös muita suosituksia annettiin. Erityisesti vaelluskalojen luonnonvaraista lisääntymistä pitäisi tukea suurimmissa joissa poistamalla jokien vaellusesteitä sekä kunnostamalla kutu- ja poikasalueita. Turvallisen ruoppauksen ja sedimenttien läjityksen varmistamiseksi tulisi käyttää parhaita käytettävissä olevia tekniikoita. Suuren mittaluokan ruoppaus- ja läjitysoperaatioista tulisi sopia yhteisesti kolmen maan kesken ja niiden ympäristövaikutukset tulisi arvioida kansainvälisten säännösten mukaisesti. Meriliikenteen riskien ennustaminen luotettavasti edellyttää jatkossakin inhimillisten tekijöiden riittävää huomioimista. Lääkeaineiden ja mikromuovien lähteistä, kulkeutumisreiteistä, pitoisuuksista ja haitallisuudesta Suomenlahden ekosysteemille tarvitaan lisää tutkimustietoa. Tutkimus- ja kehitystyötä tulisi suunnata menetelmien kehittämiseen lääkeaineiden poistamiseksi jätevesistä.

Suomenlahtityön jatko

Suomen maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, Viron ympäristöministeri Marko Pomerants ja Venäjän luonnonvarain- ja ympäristöministeri Sergey Donskoi allekirjoittivat hiljattain kolmikantaisen Suomenlahti-yhteistyön jatkoa koskevan deklaraation. Siinä vahvistetaan Suomenlahti-vuoden aikana toteutettuihin tutkimuksiin perustuvat suositukset jatkotoimista meriympäristön tilan kohentamiseksi. Lisäksi julistuksen mukaan maat perustavat yhteisen Suomenlahti-yhteistyön ohjausryhmän, joka vastaa yhteisen seurantaohjelman jatkosta ja koordinoi mm. tutkimusyhteistyötä, johon perustuen meren tilan kehitykseen liittyviä suosituksia päivitetään.

Näin Suomenlahti-vuonna hyvin kehittynyt ja syventynyt meriensuojeluyhteistyö näyttää saavan turvatun jatkon. Tutkimuksen ja tila-arvion tulosten lisäksi olemme oppineet, kuinka haastava, mutta toisaalta mielenkiintoinen alue on näiden kolmen maan välinen ympäristöyhteistyö. Jotta työ olisi osaltaan riittävän konkreettista, on kyettävä ennakoimaan ympäristöriskejä käymällä aikaisempaa avoimempaa keskustelua Suomenlahden meriympäristöä koskevista uhista tutkijoiden ja päättäjien aktiivisen vuorovaikutuksen kautta. Tässä voidaan hyödyntää Suomenlahti-vuonna kehittynyttä laajaa asiantuntija- ja sidosryhmäverkostoa.


Itämeren hyväksi ei ole ihmelääkettä (Det finns ingen mirakelmedicin för Östersjön). Näin otsikoi joukko ansioituneita Itämeri-tutkijoita mielipidekirjoituksensa ruotsalaisessa Svenska Dagbladet -lehdessä syksyllä. Tämä ei tarkoita sitä, että Itämeren hyväksi ei olisi enää mitään tehtävissä. Tutkijat päättivätkin kirjoituksensa sanoihin: kohdistamalla huomio oikeisiin seikkoihin sekä olemalla kärsivällisiä, voimme selkeästi parantaa meren tilaa.

Avainsana tässä on kärsivällisyys – tålamod. Tålamodet tryter för oss var och en ibland, kanske när vi ser algmassorna flyta vid stugstranden eller när vi läser nyheter om onödiga latrinutsläpp i havet. När mitt tålamod tryter brukar jag tänka på dem som varje dag jobbar för ett renare hav; mina forskarkolleger vid Åbo Akademi. Till exempel Åbo Akademis professor i marinbiologi Erik Bonsdorff var en av undertecknarna till ovan nämnda debattartikel. Han har i tiotals år vid sidan av sin forskning gett intervjuer, hållit föreläsningar och skrivit kolumner för att öka kunskapen om vad vi borde göra för att havet ska må bättre. Var och en av oss vet redan på individnivå att vi inte ska tvätta mattorna i havet eller att havet inte ska användas som en soptipp. Vi kan alla bidra till ett friskare hav, men det är de stora besluten och de stora åtgärderna som nu krävs.

Tästä syystä haluan käyttää puheenvuoroni tutkimuksen ja tieteellisten tutkimustulosten puolesta. Poliittisten päätösten pitää pohjautua tieteellisiin tutkimustuloksiin. Päättäjien on luotettava siihen, että ainoastaan huolella ja pitkäjänteisesti tehty tutkimus antaa tarvittavat vastaukset. Luottamalla tieteelliseen tutkimukseen päätöksentekijät voivat valita tehokkaimmat ja luotettavimmat toimenpiteet puhtaamman meren puolesta. Nopeat ihmelääkkeet osoittautuvat usein tehottomimmiksi ja kalliiksi vaihtoehdoiksi.

Samalla kannattaa muistaa, että ilman tutkimusta ei tule tutkimustuloksia. Hyvien tutkimustulosten saavuttaminen edellyttää, että tutkijoille annetaan aikaa, resursseja ja työrauhaa. Tässä päätöksentekijöiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja sen jälkeen myös kykyä kuunnella kun tutkijat esittelevät tuloksiaan, sekä sitten tietysti myös uskallusta ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Åbo Akademi har många kopplingar till Östersjön, inte minst historiskt och geografiskt, men det är kunskapsmässigt som Åbo Akademi står Östersjön närmast. Vid Åbo Akademis biovetenskaper vid fakulteten för naturvetenskaper och teknik bedrivs en omfattande och framgångsrik Östersjöforskning. Miljö- och marinbiologerna finns i BioCity i Åbo, på Husö biologiska station i Finström på Åland och på fältbasen i Skärgårdscentrum Korpoström i Korpo.

Åbo Akademilla on jo pitkään tehty menestyksekästä Itämereen liittyvää tutkimusta. Nyt meneillään on esimerkiksi meribiologian tutkimusprojekti MARmaED (Marine management and ecosystem dynamics under climate change), joka on saanut rahoitusta EU:n Horizon 2020 -ohjelman kautta. Toinen, Suomen Akatemian rahoittama projekti BaltReg liittyy Itämerta ympäröivien maiden merenkulkua ja merta koskevaan lainsäädäntöön.

Itämeri tarvitsee tutkimusta, ei ihmelääkettäMikko HupaRehtoriÅbo Akademi10.3.2016


Maiden välinen yhteistyö ja yhteiset linjaukset ovat ratkaisevia tekijöitä Itämeri-alueen hyvinvoinnille, niin luonnonsuojelun kuin taloudellisenkin menestyksen kannalta. Tässä yhteistyössä Åbo Akademi on tärkeä tekijä Itämeritutkimuksessa, varsinkin linkkinä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä.

Kärsivällisyyden ohella toinen avainsana on yhteistyö. Yksittäisten toimijoiden – olkoon nämä yksittäisiä tutkijoita, yliopistoja tai maita – on vaikeampi saavuttaa tuloksia kuin yhteistyöllä etenevien toimijoiden. Yhteistyömme naapuriyliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kanssa on pitkään ollut tiivistä ja hyvin hedelmällistä. Tarvitsemme myös Centrum Balticumin tapaisia keskuksia, jotka tarjoavat alustan asiantuntijoiden ja eri toimijaverkostojen väliseen yhteistyöhön. Pitäkäämme tätä yhteistyötä elävänä ja voimakkaana ja toimikaamme Itämeren puolesta leveällä ja yhteisellä rintamalla.


Tämän vuoden helmikuussa Venäjän finanssiministeriö julkaisi ennusteen maan talouden kehityksestä vuoteen 2030 asti. Pessimistisin skenaario, jossa öljyn hinnan oletetaan pysyvän alle 40 $ barrelilta ja mittavat talousuudistukset poissuljetaan, ennustaa Venäjälle viisitoista vuotta talouden stagnaatiota: Talous kasvaa vain 1-1,3 % vuodessa ja palkat palaavat kriisiä edeltävälle tasolle vasta vuonna 2025, BKT on vuonna 2030 vain 13 % suurempi kuin 2013 lopussa.

Tämä skenaario on hyvin linjassa yleisen ennustemallin kanssa: Venäjän taloudella on 1-2 % trendikasvu ja kaikki poikkeamat tästä luvusta johtuvat öljyn hinnan muutoksista. Öljyn hintaa on mahdotonta ennustaa, mutta voimme todeta, ettei se voi kasvaa rajatta – vaikka se palaisi 120 dollariin tynnyriltä, talouden pysähtyneisyys on silti edessä jos uudistuksia ei tehdä. Arvioidaksemme tämän skenaarion todennäköisyyttä meidän on siis arvioitava poliittista tahtoa talousreformeihin.

Vuoden 2009 kriisissä valtiovalta alkoi käyttää sanoja kuten “modernisaatio” ja “yksityistäminen”. Kriisi meni nopeasti ohi ja maan hallinnointi jatkui niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vuoden 2014 kesällä öljyn hinta laski ja Venäjä sai huolekseen uusia talouspakotteita. Kävi ilmi, että maan johto oli vetänyt täysin väärät johtopäätökset edellisestä kriisistä: Kriisi menee ohi nopeasti ja siitä selvitään ylijäämävuosina kerätyillä vakausrahastoilla.

Suhteiden viilennyttyä lännen kanssa kansalaisten uskoa tulevaisuuteen vahvistettiin uusilla mahtipontisilla energian vientiprojekteilla. South Stream -kaasuputki päätettiin rakentaa EU:n sijaan Turkkiin ja Kiinan kanssa sovittiin “Siperian voima” -kaasuputkihankkeesta. Turkin projekti on kuitenkin nyt jäissä ja maat ovat asettaneet toisiaan vastaan talouspakotteita. Kiinan projekti tuskin tulee maksamaan itseään koskaan takaisin nykyisillä energian hinnoilla. Vaikka molemmat projektit olisivat olleet kaupallisia menestyksiä, lähestymistapa talouden ongelmiin tuntuu oudolta. 70 % maan vientituloista ja puolet valtion budjetista saadaan hiilivetyjen viennistä. “Suvereenin demokratian” talous on täysin riippuvainen ailahtelevista energian hinnoista.

Edellisestä kriisistä tuttu “modernisaatio”-sana oli tässä kriisissä korvattu termillä “tuonnin korvaaminen” – tuontitavarat oli tarkoitus korvata kotimaisella tuotannolla. Talouden realiteetit veivät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Ruplan kurssi sukelsi öljyn hinnan mukana, ja pääosin ulkomailta tuodut investointihyödykkeet kallistuivat sen mukana. Samanaikaisesti korkea inflaatio pakotti korot nousuun. Lopputuloksena teollisuustuotanto jatkaa supistumistaan ja kiinteissä investoinneissa nähtiin viime vuonna 8,4 % lasku. Tuonnin vähentyminen ei ole vaihtumassa lähiaikoina kotimaiseen tuotantoon vaan johtaa sen sijaan kulutuksen laskuun.

Vuoden 2015 kesällä alkoi olla selvää, ettei kriisin loppua ole näkyvissä. Finanssiministeriö luopui kolmen vuoden budjeteista ja tarjosi talousarviota ainoastaan seuraavalle vuodelle. Mutta öljyn hinta jatkoi laskuaan, ja jo tammikuussa lehdistöön vuoti tieto maan hallituksen neuvotteluista uusista leikkauksista. Vakausrahastoja ei haluta käyttää loppuun ennen vuoden 2018 presidenttivaaleja. Vaikka Venäjän valtio on käytännössä velaton, sen luottoluokitus on heikompi kuin Italialla ja Espanjalla, mikä näkyy lainakoroissa. Maa, joka uskoo olevansa oikeutettu lähialueiden anastamiseen, tuskin tulee olemaan turhan tarkka ulkomaisen velan takaisinmaksussa. Velkaantuminen näyttäisi olevan se viimeinen vaihtoehto.

Kriisin kieltämisestä on nyt siirrytty uuteen vaiheeseen, jossa kriisin olemassaolo tiedostetaan ja väitellään siitä, mitä sille pitäisi tehdä. Valitettavasti keskustelu muistuttaa Anton Tšehovin Kirsikkapuisto-näytelmän

Venäjän hidas talouskasvu on uusi normaaliAnton NikolenkoVenäjä-aiheisen blogin kirjoittajaTaloustieteen opiskelija17.3.2016


juonta: Istutaan ja valitetaan kun mikään ratkaisuehdotuksista ei sovi.

Esimerkkinä tästä toimii meneillään oleva keskustelu valtionyhtiöiden yksityistämisestä. Putin ohjeisti hallitusta helmikuun alussa yksityistämisen tavoitteista: Strategisten valtionyhtiöiden enemmistöosakkuus on säilytettävä, osakkeita ei saa myydä pilkkahintaan, valtion pankit eivät saa rahoittaa ostoja ja uusien omistajien on oltava “Venäjän oikeuslaitoksen vaikutusvallan piirissä”. Ohjeistus oli klassinen esimerkki pyrkimyksestä säilyttää kakku ja syödä se samalla. Venäjän valtion yhtiöiden osakkeiden pörssikurssit ovat aina huomattavasti alhaisempia kuin vastaavaa tulosta tekevien yksityisten yhtiöiden osakkeet. Valtionyhtiöiden johtoa pidetään epäpätevänä, päätöksenteko on salamyhkäistä ja voitot ohjataan usein valtiolle tärkeisiin hankkeisiin.

Yksityistämisen tarkoitus on usein siirtää yritykset tehokkaampien yksityisten omistajien ohjaukseen, jolloin valtio saa myyntihinnan lisäksi korkeammat verotulot. Venäjällä yksityistämisessä ei selvästi ole kyse tästä. Ulkomaiset sijoittajat pysyvät todennäköisesti poissa, koska muistavat monta esimerkkiä Venäjän valtion epäluotettavuudesta liikekumppanina. Esimerkiksi Shell painostettiin ympäristölainsäädäntöön perustuvien syytteiden avulla myymään enemmistöosuus Sahalin 2 -kaasuesiintymästä Gazpromille vuonna 2006. Samana päivänä, kun Venäjä sai peruttua epäoikeudenmukaisena pitämänsä 90-luvulla tehdyn sopimuksen, ympäristöongelmat lakkasivat olemasta tutkinnan kohteena. Mikään ei takaa sitä, ettei näinä vaikeina aikoina tehtyjä sopimuksia koettaisi muutaman vuoden päästä Venäjän valtion toimesta epäoikeudenmukaisiksi.

Kun ulkomaalaiset sijoittajat ja kotimaiset pankit ovat poissuljettuja, potentiaalisiksi ostajiksi jäävät paikalliset oligarkit. Koko yksityistäminen saattaa osoittautua käteislainaksi osakkeita vastaan. On myös mahdollista, että yksityistämisohjelma haudataan, niin kuin kävi Vologdan meijerille. Valtion täysin omistama tappiollinen yritys oli tarkoitus myydä toistamiseen tämän vuoden helmikuussa, mutta kaksi tuntia ennen suunniteltua huutokauppaa hallitus peruutti sen. Jos yhdestä meijeristä luopuminen on vaikeaa, voi perustellusti kysyä saadaanko osuuksia valtiokapitalismin kruununjalokivistä koskaan myytyä.

Edellä mainitut esimerkit kertovat Venäjän talouden suurimmista ongelmista: Oikeuslaitos ei ole riippumaton, omistusoikeudet ovat epävarmoja, valtio dominoi talouselämää ja muuttaa pelin sääntöjä yksipuolisesti. Talouselämä näyttää olevan Venäjän johdolle vain väline omien sisä- ja ulkopoliittisten tavoitteiden edistämiseen. On epärealistista olettaa viisitoista vuotta jatkuneen politiikan muuttuvan yllättäen ilman koko poliittisen järjestelmän radikaalia muutosta. Näin ollen naapurimaiden on hyväksyttävä Venäjän laahaava talouskasvu oletusarvoksi tehdessään omia pitkän ajan ennusteitaan.


Merellinen tietotaito on aina ollut Suomelle tärkeä osaamisen ala. Meriteollisuus toimii paitsi Suomen, myös koko Itämeren alueen yhtenä oleellisena kasvun lähteenä ja sen menestyksen edellytyksiin tulee panostaa. Suomalaisesta meriklusterista puhutaan vakiintuneesti, mutta mitä klusterilla oikeastaan tarkoitetaan?

Klusteri on ennen muuta verkosto, jossa eri alojen osaaminen tuodaan yhteen toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi laivanrakennus on nykyisin verkostoihin perustuvaa yhteistyötä: meriteollisuuden työntekijöistä yli 80 % työskentelee telakoiden ulkopuolella, verkoston yrityksissä ja organisaatioissa. Verkostossa tapahtuu muun muassa alusten suunnittelu sekä tarvittavien

laitteiden ja ohjelmien valmistus ja toimitus. Suomalainen meriklusteri on siis alan parhaat toimijat ja käytännöt yhteen kokoava verkosto, joka mahdollistaa meriteollisuuden kasvun ja säilymisen Suomen kilpailukyvyn yhtenä valttikorttina.

Vaikka suomalainen meriosaaminen onkin maailman huipputasoa, ei muuttuvassa toimintaympäristössä voi jäädä paikoilleen. Taannoin Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ja Oxford Researchin Merit-hankkeelle toteuttama koulutustarveselvitys paljasti, että Suomessa merialan koulutustarjonta on lopulta varsin kapeaa ja alakohtaisesti eriytynyttä. Sen sijaan naapurimaissa, Ruotsissa ja Tanskassa, on herätty monialaisen osaamisen tarpeeseen ja ryhdytty panostamaan merialan koulutuksen monipuolisuuteen. Elinvoimainen meriklusteri tarvitsee myös esimerkiksi lainopillista, tietoteknistä ja kaupallista osaamista. Digitalisaatio jyllää merenkulussakin ja tulevaisuuden haasteisiin on varauduttava.

Kaikilla Itämeren alueen mailla on omat merellisen osaamisen vahvuutensa. Itämeren alueen kokonaisvaltaisen kilpailukyvyn edistäminen on jokaisen Itämeren rannikkovaltion etu. Miksi emme siis mieltäisi meriklusteria koko alueen kattavana verkostona, johon kukin maa toisi oman vankimman osaamisensa ja tietotaitonsa? Kysymys kuuluukin, kuinka meriteollisuuden yhteistyötä Itämeren alueella voitaisiin tulevaisuudessa lisätä koko alueen kilpailukyvyn kasvattamiseksi?

Itämeri-foorumi 2016 edistää korkeatasoista keskustelua Itämeren alueen meriklusterista

Centrum Balticumin Itämeri-foorumi 2016 paneutuu itämerellisen meriklusterin hahmottamiseen. Järjestyksessään yhdeksäs Foorumi järjestetään Turussa 20.5.2016. Foorumi on ajankohdaltaan ja teemaltaan läheisesti kytköksissä Euroopan meripäivään, joka järjestetään myös Turussa aiemmin samalla viikolla. Kun Euroopan meripäivässä keskitytään Euroopan laajuiseen merelliseen kontekstiin, on Itämeri-foorumin fokus juuri Itämeren alueen merialan osaamisessa.

Mikä meriklusteri?Kirsi Ahlman, hankeasiamiesMiitta Eronen, projektikoordinaattoriCentrum Balticum -säätiö24.3.2016


Itämeri-foorumin temaattiset paneelikeskustelut käsittelevät aihepiirejä suomalaisesta meriklusterista laivanrakennukseen sekä Itämeren alueen ja arktiseen meriliikenteeseen. Paneelit koostuvat alojensa kärkinimistä ja asiantuntijoista. Paneelien puheenjohtajat pyrkivät päivän lopuksi muodostamaan synteesin siitä, mitä Itämeren alueen meriklusteri tarkoittaa ja pitää sisällään.

Pääpuheen Itämeri-foorumissa pitää presidentti Tarja Halonen. Halonen toimii myös Itämeri-foorumin yhteydessä ensimmäistä kertaa kokoontuvan Centrum Balticumin korkeantason neuvottelukunnan puheenjohtajana. Neuvottelukunnan tarkoituksena on koota Itämeren alueen toimijat yhteen edistämään Itämeren alueen kestävää kehitystä, elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä.

Ilmoittautuminen Itämeri-foorumiin 2016 on paraikaa käynnissä Centrum Balticumin nettisivuilla. Toivotamme kiinnostuneet lämpimästi tervetulleeksi tilaisuuteen!


Venäjän viimeaikaisia toimenpiteitä ihmetellessä voi nähdä, miten venäläiset perustelut ovat olleet historiasidonnaisia. Menneisyyden hallinta tai paremminkin historian uudelleen kirjoittaminen on aina ollut keskeisessä osassa, kun Venäjällä on legitimoitu päätöksiä. Kun Stalinin ajan valokuvista retusoitiin puhdistuksissa kadonneet pois, historia saatiin ajan tasalle. Menneisyyden hallinta jatkuu Putinin valvomassa mediassa, kun uutisoidaan Krimistä ja Ukrainan kriisistä tai kun venäläiset kirjoittavat uutta, oikeata Venäjän historiaa.

Lännessä tukeudutaan lännen omiin arvoihin, demokratiaan, yksilön vapauteen, kansalaisyhteiskuntaan tai tasa-arvoon lain edessä. Venäjä marssittaa esiin omat arvonsa ja käsitteensä, jotka ovat tuhat vuotta sitten lähteneet eroon lännestä. 1800-luvun alussa Venäjän virallisia arvoja olivat yksinvaltius, ortodoksisuus ja Venäjän kansan omintakeisuus. Näihin on vähitellen liittynyt pragmaattisia, lähes arvoiksi muuttuneita käsitteitä: isänmaallisuus, imperiumi, valtion yhtenäisyys ja pyrkimys pitää turmeltunut länsi loitolla. Venäläiset kulkevat omia polkujaan ja muokkaavat läntisiä käsitteitä oman mallinsa mukaan. Demokratiasta tuli Venäjällä suvereeni demokratia, markkinataloudesta venäläinen markkinatalous.

On kiusallista nähdä, miten Venäjän ja lännen välinen keskustelu tuntuu jumiutuneen yksinkertaisesti käsitteiden ja arvomaailman erilaisuuden vuoksi. Kumpikaan puoli ei halua tietää toistensa maailmoista. Arvojen ja käsitteiden tunteminen ei edellytä niiden hyväksymistä. Katastrofin välttämiseksi ei enää tarvita yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden rauhanomaista rinnakkaiseloa. Nyt tarvitaan arvomaailmaltaan erilaisten valtioiden välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa.

Kun tällaista taustaa vasten arvioi päätöksentekijöiden Venäjän tuntemusta ja ymmärrystä, on luonnollista kysyä, mihin he perustavat päätöksensä. Vastakkain ovat toisaalta faktat, kokemus ja tuntemus ja toisaalta ihmismielen perinteiset perustelut, toiveet, uskomukset ja mielikuvat. Suomea pidettiin Neuvostoliiton romahdettua suurena Venäjän-tuntijana. Silloin suomalaisilta mepeiltä kysyttiin, - koska oletettiin että heillä on todellista tietoa - mitä Venäjällä tapahtuu. Kun romahduksesta on kulunut 25 vuotta, ei kysytä enää! Ja syy on yksinkertainen: suomalaisten päättäjien tieto, tuntemus ja kontaktit ovat hiipuneet. Ymmärryksestä ei puhettakaan!

Jos hyväksyy sen, että henkilökohtaisuus on avain venäläisten kanssa neuvoteltaessa, niin vertailu 1991 osaamiseen ja vuoden 2016 tilanteeseen on huikea. Missä ovat ne sadat tapaamiset ja neuvottelut, joita aikanaan loivat pohjan Venäjän ymmärrykselle? Tutkijat voivat esittää asiasta tilastoja ja ihmetellä, miten henkilökohtaiset kontaktit ovat kaikilla tasoilla romahtaneet lähelle nollaa. Ja syykin on selvillä: meitä sitovat EU:n sanktiot.

Venäjällä halutaan neuvotella ihmisten kanssa, jotka tunnetaan henkilökohtaisesti.

Jos Suomessa ei tunneta venäläisiä, johtaako se siihen, että myöskään Venäjällä ei ole enää ketään Suomea ja suomalaisia tuntevia? Sijoitettaisiinko meidät sitten ihan samaan sankkaan joukkoon kaikkien läntisten kanssa? Ei oltaisi naapureita. Tätäkö Suomessa halutaan? Toisaalta ei ole oikein, että kriisitilanteissa joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä vajavaisen informaation ja puuttuvan tuntemuksen perusteella.

Suomi ja Venäjä. Mitä tehdä Suomen hyväksi?Kari KetolaFT31.3.2016


Historia on meille suomalaisille opettanut, miten tärkeä Venäjä-suhde on Suomelle. Sen vuoksi nyt on aika tehdä kotiläksyt ja perehtyä Venäjä-tuntemuksen ytimeen: historiaan, maantietoon ja kirjallisuuteen.

Tässä perspektiivinä ei ole nykyisen tuntemuksen parantaminen, vaan kysymys on siitä, miten perinteinen suomalainen Venäjä-osaaminen voidaan siirtää eteenpäin tuleville päättäjille eli nyt 30–40-vuotiaille eri alojen suomalaisille ammattilaisille.

Kaikki tuntuu nyt olevan Suomen ja Venäjän suhteissa pysähdyksissä: ei ole kontakteja, ei ole kauppaa, ei ole ruusuista tulevaisuutta. Nyt suomalainen voi ottaa käteensä Venäjän historian ja lukea sitä kuin esittelylehtistä oopperan väliajalla. Saa edes aavistuksen, kuka seuraavaksi ammutaan ja kuka laulaa viimeisen aarian!


Vuonna 2014 julkaistussa Pulloposti-kirjoituksessani peräänkuulutin toimintaa jatkuvan juhlapuhevirran sijaan Itämeren roskaantumisen lopettamiseksi.

Itämeren roskaantuminen on tosiasia ja vihdoin se on tunnustettu ja monen eri tahon agendalla. Hyvä niin, mutta edelleen tässä(kin) asiassa painaa teot enemmän kuin sanat. Meren roskaantuminen ja sitä myöden sen muoviintuminen on yksi Itämeren vakavimmista ongelmista – kasvava sellainen.

Suomessa on Pidä Saaristo Siistinä ry:n toimesta monitoroitu meren roskaantumista vuodesta 2012 lähtien, nyt siis viidettä vuotta. Joka vuosi tulokset toistavat itseään muutaman asian kohdalla: muovia on roskista 69–77 prosenttia, ja eniten roskia löytyy aina niiltä rannoilta, jotka ovat lähinnä isoja kaupunkeja. Näiden isojen kaupunkien läheisyydessä olevien rantojen osalta on vaikea vyöryttää syytä muiden maiden kansalaisten harteille.

Meressä oleva muovi on monestakin eri syystä erittäin vakava asia. Muovi itsessään sisältää paljon haitallisia aineita, jotka ovat vaarallisia eliöille, isoille ja pienille. Vedessä ollessaan muovista alkaa vapautua näitä aineita ja se aiheuttaa siten

kemiallisen taakan merelle – näkymättömän ja vaarallisen. Näitä aineita on myös monissa pesuaineissa, tekstiilien palonestoaineissa sekä kosmeettisissa tuotteissa. Muovi myös imee itseensä, eli absorboi, vedessä jo olevia kemikaaleja. Kun muovi taas päätyy ravintoketjuun, voi sen sisältämät kemialliset aineet aiheuttaa tuhoa eliöstölle – jopa meille, jotka olemme ravintoketjun huipulla.

Muovia päätyy mereen monesta eri lähteestä ja monessa eri muodossa – isoina silminnähtävinä kappaleina eli makroroskana sekä mikrokokoisena, eli alle 0,5mm kokoisena. Joet kuljettavat roskaa pitkiäkin matkoja sisämaasta mereen, ja on otettava huomioon, että myös sisävedet roskaantuvat ja altistuvat myös muovien haittavaikutuksille. Roskaa edelleen dumpataan mereen ja vesistöihin tietoisesti. Lisäksi sitä päätyy sinne vahingossa.

Isoon roskaan on ehkä hieman helpompi puuttua ja se onkin tehokas keino myös estää mikroroskan mereen päätymisen, sillä iso osa meren mikroroskakuormasta tulee makrokokoisesta roskasta. Isosta roskasta tulee näkymätön mikroroska, kun se jauhautuu mekaanisesti pienemmäksi tai alkaa hajota pienemmäksi UV-säteilyn vaikutuksen vuoksi. Mikrokokoista roskaa tulee esimerkiksi hulevesien, lumen meriläjityksen ja puhdistettujen jätevesien mukana tai esimerkiksi laivojen ja veneiden pohjissa käytettyjen maalien kulumisen johdosta.

Mission most possibleHanna HaaksiProjektipäällikköPidä Saaristo Siistinä ry.7.4.2016


Millä tämä asia sitten voitaisiin ratkaista? Keino on sama kuin vuonna 2014 ja sama, jota se on aina ollut: lopetetaan roskaaminen. Roskaa kuitenkin syntyy, ja erityisen tärkeää onkin siis jätehuolto. Toimiva, monipuolinen sekä laaja-alainen jätehuoltoverkosto on avainkysymys siinä, miten roskaantumista erityisesti makroroskan osalta voidaan ennaltaehkäistä. Mikroroskan osalta isoja asioita ovat vedenpuhdistamoiden tehokkaat ja pienisilmäiset suodattimet sekä lumen meridumppaamisen lopettaminen kaikkialla. Kaikki tämä täytyy tehdä käsi kädessä laajan ja voimakkaan viestinnän kanssa.

Käyn usein puhumassa meren roskaantumisesta, ja kerta toisensa jälkeen kuulen lähes sanatarkasti tämän lauseen: ”Kyllä, todella vakava asia, mutta ei kuitenkaan niin vakava ja iso kuin Itämeren rehevöityminen.” Aivan, jos ongelma todella on niin pieni ja vaaraton, niin mikä ihme siinä on, että asialle ei isolla mittakaavalla tehdä tarpeeksi? Isojen on näytettävä suunta, jotta pienemmillä on mahdollisuus seurata ja pienten on seurattava, jotta saadaan tarpeeksi iso massa asian taakse.

Olen kyllästynyt, enkä jaksa enää edes yrittää ymmärtää ympäripyöreitä selityksiä. Laulaja Sannin sanoin: mulla alkaa huumori loppua. Onko meillä rohkeutta ratkaista tätä asiaa nyt, tässä hetkessä? Onko meillä pokkaa sanoa jälkipolville, että emme yrittäneet tarpeeksi? Sanovat, että asian merkityksen tajuaa vasta sitten, kun sen on menettänyt.


Saaristomeren alue on Helcomin listauksissa Suomen ainoa merkittävä päästölähde maatalouden aiheuttamien ravinnevalumien vuoksi. Itämeren tilan parantamista on maakuntamme alueella edistetty useilla hankkeilla sekä monilla eri toimilla useiden yhteistyötapojen kautta. Tietoa ja taitoa alueella on, oli toimintatapa sitten välittömiä tuloksia antavien pistemäisten kohteiden kunnostaminen tai välillisesti vaikutuksia synnyttävä vähempiarvoisten kalojen hyötykäyttö elintarvikkeena. Nyt uutena mahdollisuutena tulisi nähdä kiertotalouden luomat mahdollisuudet jatkuvan, monipuolisen ja pitkäkestoisen ratkaisun luomiseen.

Se jo tiedetään, että yhtä kaiken kattavaa ratkaisua ei ole löydettävissä meren tilan parantamiseen. Itämeri saa vetensä useista puroista, joten ratkaisut sen parantamiseen tulevat myös useiden yksittäisten ja toisinaan pienienkin ratkaisujen summana. Nämä toimet eivät välttämättä ole yksinään mahdollisia toteuttaa vaan vaativat onnistuakseen laajemman kokonaisuuden, jolle kiertotalouden mukainen toiminta antaa hyvän alustan. Sen sijaan, että tuijotetaan yhtä toimijaa tai yhtä pieneltä tuntuvaa vähävaikutteistakin ratkaisua, tulisi katsoa avoimin ja kehittävin silmin koko ketjua ja sen kehittämistä.

Maalaisjärjellä ajatellen liian suuret määrät ravinteita aiheuttavat ongelmia ja tämä johtuu siitä, että niitä on meressä ja valuu mereen enemmän, kuin sieltä niitä otetaan pois. Ratkaisua tulisi lähteä hakemaan olemassa olevista vahvuuksistamme, maataloudesta ja elintarviketeollisuudesta, meriteollisuudesta sekä vahvoista ja osaavista korkeakouluistamme. Yksinkertaistaen ajatellen otetaan merestä ylimääräistä pois, estetään turhat valumat ja hyödynnetään nämä omalla alueellamme. Ideaalitilanteessa kalastaisimme aiemmin vähemmän arvostettua kalaa merkittävästi nykyistä enemmän ja hyödyntäisimme sen ensisijaisesti ruokana ja toissijaisesti järkevästi sijoitettujen kalankasvattamoiden tai maatalouden rehuna. Näin siis ottaisimme mereen varastoitunutta ravinnetta talteen ja estäisimme muualta tulevien ravinteiden tuomaa kuormitusta.

Maataloudessa käyttäisimme ravinnepitoiset lannat joko tilan tai keskitetyn laitoksen kautta bioenergiana ja lopputuotteena saatavaa tasalaatuisempaa ravinnetta pelloilla. Viisailla viljelytekniikoilla, maisemanhoitoniityillä ja umpeen kasvavien ruovikkojen raivaamisella vähennämme valumia ja vaalimme kulttuuriympäristöjämme. Myös aiemmin haitaksi koetut levät ja ruovikot tulisi nähdä mahdollisuuksina: jo nyt on vahvaa näyttöä levien käytöstä energianlähteenä tai ruovikkojen käytöstä materiaalina maanparannukseen. Toiminnoissa tulisi nähdä myös kokonaan uusien arvoketjujen mahdollisuudet, esimerkiksi Islannissa on kalateollisuudella vahva sidos lääketeollisuuteen.

Näillä jo tiedossa olevilla toimilla ja uusien avauksien rohkealla kokeilulla saamme lisättyä omavaraisuuttamme elintarviketuotantoon, ravinteiden saatavuuteen ja energiantuotantoon unohtamatta näiden tuottamia työllisyysvaikutuksia niin olemassa oleviin kuin uusiinkin toimialoihin. Potentiaalia kuvaa Sitran selvityksessä toteama ravinnekierron arvo, joka olisi tutkituilla alueilla 0,5 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä.

Kiertotalouden mahdollisuudet Itämeren parantamisessaKari HäkämiesVarsinais-Suomen maakuntajohtaja14.4.2016


Jo toteutuneita esimerkkejä on siis useita, mutta yhtenä hyvänä voidaan mainita keskitetyn jätevedenpuhdistamon rakentaminen Kakolaan usean kunnan yhteistyönä. Jätevettä ei alueellamme ole suinkaan nähty välttämättömänä pahana, vaan myös kaukolämmön ja -kylmän lähteenä sekä sen lopputuotteet biokaasuprosessin ja kierrätyslannoitteiden raaka-aineena. Juuri tätä koko arvoketjun huomioivaa ajatusmallia kiertotalous tarvitsee. Tätä ajatusta olisi hyvä jatkossa kohdentaa vahvemmin ravinnekierron ja maatalouden sekä elintarviketeollisuuden monipuolistamiseen, sillä siellä on varmasti potentiaalia uusille avauksille.

Maakuntaliiton rooli puolueettomana alueellisena toimijana on olemassa olevan tiedon välittäminen, maankäytön kysymyksiin liittyvien kysymysten huomiointi sekä edunvalvonnan kautta alueellisten toimijoiden tukeminen. Tätä työtä liitossa tehdään nyt ja jatkossa kaavoituksen, lounaistiedon ja kärkihankkeiden edistämisen kautta. Hyviä esimerkkejä siis on, ja niitä tulee myös jatkossa tehdä maakuntastrategiamme tavoitteiden mukaisesti kumppanuudella sekä resurssitehokkuutta vaalien.


Suomi ja muut pohjoismaat menestyvät erinomaisesti kansainvälissä kilpailukyky- ja hyvinvointivertailuissa, mutta maiden väliset erot ovat kasvaneet. Suomi on putoamassa parhaiten verrattavissa olevien maiden, kuten Ruotsin kyydistä.

Suomi on putoamassa muiden Pohjoismaiden ja eteläisen Itämeren nousevien talouksien välimaastoon. Toistaiseksi ero esimerkiksi Viroon on vielä selvä, mutta vaikka Viron taloudella on vielä kiinniotettavaa Suomeen, ero kutistuu koko ajan. Saattaa olla, että Suomella on pian edessään melkoinen identiteettikriisi. Herää vain yksi kysymys: miten olemme itsemme laittaneet tähän tilanteeseen?

Suomi-Ruotsi

Ruotsin kansantalous on kehittynyt tällä vuosikymmenellä selvästi paremmin kuin Suomen. Talous on kasvanut Ruotsissa vuodesta 2008 lähtien yli kahdeksan prosenttia, kun Suomen talous on samalla kutistunut vajaat viisi prosenttia. Miksi Ruotsi pärjää Suomea näin paljon paremmin?

Painavin syy ovat työmarkkinauudistukset. Keskeisin ero Suomen ja Ruotsin työmarkkinoissa on se, että Ruotsissa työvoima kasvaa. Ruotsissa on tehty rakenteellisia uudistuksia. Näiden uudistusten ansiosta työllisyys on kasvanut selvästi. Työllisyyden kasvu on lisännyt kulutuksen määrää ja sitä kautta myös talous on kasvanut.

Ruotsin työmarkkinat ovat keskeinen osa Ruotsin kilpailukyvyn ylläpitoa. Ruotsissa on hyvin tietoisesti kehitetty työmarkkinoita siten, että lähtökohtana on avoimen sektorin kilpailukyky. Palkkaratkaisumalli on sillä tavoin joustava, että Ruotsissa ei ole tapahtunut samanlaista kilpailukyvyn rapautumista kuin Suomessa.

Ruotsin työmarkkinauudistuksissa työnteon kannustimia parannettiin ja kannustinloukkuja purettiin monin tavoin. Muutosten seurauksena työsuhteet ovat vakaita ja niihin sitoudutaan. Se osaltaan on luonut talouteen ennustettavuutta ja edistänyt kasvua.

Ruotsilla on toki ollut muitakin vahvuuksia, kuten kehittynyt palvelusektori. Viime vuosien kasvusta suurin osa on tullut nimenomaan palveluviennistä. Lisäksi digitalisaatio parantaa palveluiden tuottavuutta ja vauhdittaa entisestään kasvua. Sen sijaan meillä usein mainittu oma valuutta ei tutkimusten mukaan ole ollut merkittävä etu. Itse asiassa Etlan taannoisessa tutkimuksessa arvioitiin, että Ruotsin bruttokansantuote olisi vain hitusen suurempi kuin nyt, jos maa olisi liittynyt euroon samaan aikaan kuin Suomi.

Suomi-Viro

Ihan keskeisimmillä taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna Viro ei ihan vielä uhkaa meitä. Virosta on kuitenkin tullut Suomelle mielenkiintoinen haastaja, jonka vahvuutena on ennakkoluuloton visiointi. Virolaisilla on sekä rohkeutta ja asennetta ajatella uusia mahdollisuuksia ja toteuttaa niitä.

Suomi uudenlaisessa taloudellisessa ympäristössäJussi JärventausToimitusjohtajaSuomen Yrittäjät28.4.2016


Viro on pyrkinyt edistämään jatkuvaa ja nopeaa talouskasvua. Tämä on houkutellut Viroon ulkomaisia pääomia ja yrityksiä. Virossa verotus on kevyempää ja kannustaa kasvuun. Tämä on erityisen houkuttelevaa korkean tuottavuuden startup-yrityksille, joiden määrä on kasvanut selvästi.

Tietoinen kasvuun panostaminen on mahdollistanut Viro hyvän kilpailukyvyn monilla eri mittareilla. Virossa esimerkiksi verotukselliset kannusteet elinkeinoelämän uudistumiseen ovat merkittävästi Suomea paremmat. Vaikka Suomen elinkeinopohja on vielä hieman parempi, on tämä etu vakavasti uhattuna. Elinkeinoelämä rakennetaan käytännössä uudestaan joka 20. vuosi. Suomessa investointien vähyys uhkaa tätä uudistumiskykyä.

Mitä me voimme tehdä?

Vertailuissa kannattaa muistaa, että talous ei ole urheilua. Ei ole väliä, olemmeko Ruotsin edellä vai sitä jäljessä. Samoin on yhdentekevää, vaikka Viro hengittäisi Suomen niskaan kansantalousvertailussa. Päinvastoin, on Suomelle vain eduksi, jos naapureilla menee hyvin. Voimme kuitenkin ottaa oppia menestyneitä naapureistamme.

Suomi tarvitsee kiireesti uudistuksia. Työmarkkinoiden joustavuutta on lisättävä, jotta työvoima liikkuisi uusiin tehtäviin ja työttömyys minimoituisi. Menopaineiden hillitsemiseksi julkisia palveluita on tehostettava rakenteita korjaamalla. Hyvinvoinnin kannalta pitkän päälle tärkein tavoite kuitenkin on, että tuottavuuskuilu keskeisiin kilpailijamaihin saadaan kurottua umpeen.

Suomen saaminen kasvu-uralle edellyttää viennin ja työllisyyden elpymistä. Näitä puolestaan avittaisivat talouden rakenneuudistukset ja suomalaisten yritysten hintakilpailukyvyn parantaminen. Ratkaisut näihin ovat meidän omissa käsissämme, ne on vaan uskallettava tehdä.


Itämeren alue on kautta historian muodostanut monikielisen kulttuuri- ja talousalueen, jonka kansallisvaltioissa puhutaan äidinkielenä yli kahdeksaa eri kieltä. Kansainvälisesti toimivissa yrityksissä kieli- ja kulttuuriosaaminen linkittyy usein suoraan yrityksen tulokseen, menestymiseen ja kehittymiseen. Vaikka englannin kieli on lisännyt painoarvoaan kansainvälisen liiketoiminnan lingua francana, on Itämeren alueen valtakielten saksan, venäjän ja ruotsin osaajien tarve suomalaisissa yrityksissä edelleen merkittävä. Elinkeinoelämän keskusliiton viimeisimmässä yritysten kielitaitotarpeita kartoittavan kyselytutkimuksen (Kielitaito on kilpailuetu, 2014) mukaan käytetyimmät vieraat kielet EK:n jäsenyrityksissä olivat englannin jälkeen juuri tärkeiden kauppakumppaniemme kielet ruotsi, venäjä, saksa ja viro.

Erinomaiset kieli- ja viestintätaidot mainitaan usein kansainvälisessä liiketoiminnassa menestymisen edellytyksinä. Turun kauppakorkeakoulun alumneille suunnatussa kyselyssä selvitettiin, mitä konkreettisia valmiuksia näihin taitoihin sisältyy.

Kyselyn tulosten mukaan monikieliset viestintätilanteet ovat yrityksissä yleisiä. Monille on jokapäiväistä kahden tai useamman kielen käyttö samanaikaisesti. Monikielisiä tilanteita ovat esimerkiksi keskustelut suomeksi englanninkielisen sähköpostin sisällöstä tai ajatustenvaihto projektitiimissä ruotsinkielisen projektiesitelmän jälkeen englanniksi, saksaksi tai venäjäksi. Kahden tai useamman kielen käyttäminen samanaikaisesti on monille arkipäivää. Useimmat vastaajat kokevat päivittäin monikielisiä viestintätilanteita ja kaikki tunnistavat näitä vähintäänkin silloin tällöin. (Kuva 1).

Vaikka yrityksellä olisi englanti virallisena kielenä, pelkästään sillä ei selvityksen mukaan pärjää kaikissa tilanteissa. Kansainvälisissä yrityksissä on aina tilanteita, joissa tieto välittyy parhaiten, tai ainoastaan, kohdealueen valtakielellä. Varsikin yrityksen sisäiset viestintätilanteet, kuten palaverit ja keskustelut, ovat usein monikielisiä. Samoin henkilökohtaisten suhteiden ylläpitoon käytetään muita kieliä kuin englantia.

Kielillä ja koodinvaihdolla kilpailukykyä?Joachim SchlabachHanna Ruska-BeckerKirjoittajat ovat saksan kielen ja liikeviestinnän lehtoreita Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa12.5.2016

Kuva: Kuinka usein työssäsi on monenkielisiä tilanteita?


Koodinvaihto (code-switching) sitoo eri kielet yhteen

Vielä joitakin vuosia sitten kielten opetuksessa korostettiin opetettavan kielen ’puhdasta’ käyttöä ja pyrittiin eroon muiden kielten vaikutuksesta. Nykyään ajatellaan toisin. Tiedetään, että aivot eivät käsittele kieliä irrallaan toisistaan. Tämän ansiosta muun muassa jokaisen uuden kielen opiskelu on edellistä helpompaa.

Ihmisten liikkuvuus ja monikulttuurisuuden kasvu lisäävät eri kielten osaamistarvetta. Nykyaikainen kielikoulutus korostaakin monikielisyyden hyötyjä. Useiden kielten opiskelu edistää paitsi yleisiä oppimistaitoja myös erityisiä kielenoppimisstrategioita.

Monikielinen kompetenssi tarkoittaa muutakin kuin usean kielen osaamista. Tehokas viestintä monikielisissä tilanteissa edellyttää sellaisten strategioiden hallintaa, joilla luodaan siltoja kielestä toiseen. Kielitieteilijät kutsuvat ilmiötä nimellä code-switching, koodinvaihto, josta on pikkuhiljaa tullut salonkikelpoinen kielenkäytön strategia. Esimerkiksi erään kyselyyn vastanneen mukaan ”On helpompaa ja tehokkaampaa käyttää koodinvaihtoa kuin hidastaa keskustelua etsimällä oikeaa termiä pääasiallisella kielellä, kun kummatkin osapuolet ymmärtävät myös muunkielisen termin.”

Uusia monikielisiä kursseja

Turun kauppakorkeakoulussa kielitaitovaatimusten muutokseen on reagoitu kehittämällä opintojaksoja, joissa tavoitteena on monikieli sen kompetenssin luominen ja vahvistaminen. Opiskelijat harjoittelevat esimerkiksi monikielisten esitysten pitämistä. Strategiana voi olla eri kielen käyttäminen esityksen kirjallisessa ja suullisessa tuotoksessa. Keskeistä on avoin asenne kaikkea kielitaitoa kohtaan ja rohkeus poistua omalta mukavuusalueelta. Kuten eräs alumni toteaa: ”Rohkeus. Suomalaiset pelkäävät liikaa virheiden tekemistä vieraita kieliä puhuessaan. Kansainvälisessä liikeviestinnässä tärkeintä ei ole virheetön adjektiivin taivutus, vaan sujuva ja ymmärrettävä kommunikaatio.”

Lähde: Pluriling-Projekti


Viimeisten 25 vuoden aikana Itämeren alueesta on puhuttu ja kirjoitettu uudella tavalla. Ennen kaikkea täällä on toimittu uudella tavalla. Nykyiset yhdeksän rantavaltiota muodostavat perustan toiminnalliselle aluekokonaisuudelle, jollainen ei ollut mahdollinen kylmän sodan jakamassa Euroopassa.

Itämeren alue ei ole hallinnollinen kokonaisuus, jolla olisi yhteistä lainsäädäntöä tai vallankäytön koneistoa. Mutta neljännesvuosisadassa siitä on tullut lukemattomien toimintojen ja toimijoiden kokonaisuus, jonka olemassaolon ja kehityksen edellytyksiä nyt ja tulevaisuudessa seuraavassa tarkastelen.

Ympäristö ja talous ovat alueen agendan kärkiaiheet, jotka ovat kytköksissä toisiinsa. Kaikki yritysten ja kuluttajien toiminta vaikuttaa ympäristön tilaan. Siksi ympäristökysymysten tutkiminen ja ratkaiseminen kuuluvat itsestään selvästi kaikkeen talouden päätöksentekoon. Itämeren suojeleminen edellyttää ekologian ja ekonomian järkiliittoa.

Rantavaltiot voivat vain yhdessä tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ratkoa ympäristöongelmia sekä rakentaa liikenne- ja energiaverkkoja. Yhteiset hankkeet tarvitsevat toteutuakseen osallistujamaiden rahoitusta. Niinpä näiden kansainvälisten rahareikien on oltava kansallisista näkökulmista kilpailukykyisiä menestyäkseen kilpailussa eri maiden omien rahoitusta vaativien kohteiden kanssa.

Euroopan unioni ”on palkinnut” Itämeren alueen esimerkillisistä yhteistyön saavutuksista hyväksymällä sille EU:n ensimmäisen makroalueen strategian. EU:n huomion ja rahoituksen saamiseksi jatkossakin Itämeren alueen on säilytettävä pioneeriasemansa eurooppalaisten suuralueiden joukossa.

Viimeisten sadan vuoden kokemus on osoittanut, että Itämeren alue jakaantuu, elleivät Saksan ja Venäjän suhteet ole kunnossa. Nämä alueen mahtimaat tarvitsevat ja täydentävät taloudellisesti toisiaan, joten on luonnollista odottaa niiden suhteiden kehittyvän suotuisasti, kolmansien maiden etuja loukkaamatta.

Alueen maat eroavat toisistaan itämerellisten intressien suhteen. Ruotsi on ainoana maana läsnä alueen kaikissa osissa etelästä pohjoiseen. Ruotsi onkin toiminut esimerkillisesti alueen identiteetin ja brandin hyväksi.

Toisaalta Venäjä, Saksa ja Puola eivät koe olevansa ensisijaisesti itämerellisiä valtioita, mikä tietenkin vaikuttaa niiden aktiivisuuteen alueen toimijoina. Itämerellistä identiteettiä pitäisi vahvistaa alueen kaikissa osissa, jotta sen brandia voitaisiin uskottavasti esitellä ulkopuolisille.

Valtio voi kehityksessään pysähtyneenäkin pysyä pystyssä pitkäänkin. Ilman hallinnollista tukirakennetta olevan toiminnallisen alueen elinehto ovat liike ja kehitys. Itsenäisen valtion voi kaataa sota tai muu sekasorto. Toiminnalliselle alueelle tylsä, tapahtumaköyhä arki voi olla vaarallinen. Jos rantavaltioissa tulee vallalle käsitys, että yhteistyö oli tässä eikä mitään kiinnostavaa uutta ole näköpiirissä, pysähtyneisyys voi käydä kohtalokkaaksi. Siksi alueen tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että valtiot, talouselämä

Itämeren alue tarvitsee liikettä hyvään suuntaanUrpo KivikariProfessori emeritus19.5.2016


ja muiden alojen organisaatiot säilyttävät motivaation kehittää jatkuvasti Itämeren alueen toiminnallista luonnetta.

Itämeren alueelle langettaa pitkän varjonsa Ukrainan kriisi. Venäjä ja EU-Itämeri ovat etääntyneet toisistaan poliittisesti, taloudellisesti ja henkisesti Venäjän Ukrainaan kohdistamien sotilasoperaatioiden seurauksena. Vaikka EU:n kahdeksan jäsenvaltion sekä niiden yritysten ja organisaatioiden yhteydet toimivat normaalisti, Itämeren alueen yhteistyö on torso yhteyksien pätkiessä suurimman rantavaltion ja muiden valtioiden välillä.

Viime vuoden alussa Itämeren alueelle ilmestyi EU:n naapuriksi toinen liitto, Venäjän johdolla muodostettu Euraasian unioni. Tämä tapahtuma ikään kuin institutionalisoi repeämän Venäjän ja EU:n välisissä suhteissa. Itämeren alueen toimivuuden elinehto tulevaisuudessa kuitenkin on, että huolimatta Venäjän kuulumisesta ”kilpailevaan unioniin” yhteistyö jatkuu ja kehittyy kaikkien alueen valtioiden kesken.


Itämeri on aina ollut väylä aatteille ja vaatteille. Näin voisi varmaan todeta aatteiden osalta reformaation juhlavuoden aattona. Hyvinvointimme takaajana meriyhteyksillä on myös ratkaisevan tärkeä osuus, ilman merikuljetuksia näkisimme nälkää ja palelisimme. Itämeren väylä on erityisen tärkeä Suomelle, mutta suurta merkitystä sillä on kaikille rantavaltioille. Yhteinen meremme on historian saatossa yhdistänyt valtakunnan eri osia, edistänyt kauppaa, kulttuuria ja matkustamista. Itämeri on enemmän yhdistänyt kuin erottanut.

Itämeren äärellä sijaitsevat merimuseot kokoontuivat ensimmäisen kerran Gdanskissa vuonna 2012. Puola oli aloitteentekijä ja se oli myös seminaarin ensimmäinen isäntämaa. Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 2004 loi hyvät edellytykset maiden museotoiminnan kehittämiseen. Samalla mahdollisuudet koko Itämeren alueen merimuseoiden yhteistoiminnalle lisääntyivät.

Merimuseoiden tehtävänä on kerätä, säilyttää, tutkia ja asettaa esille merellistä kulttuuria. Verkottumalla ja tekemällä yhteistyötä voidaan oppia toisiltamme. Yhteiseksi tavoitteeksi on erityisesti otettu edesauttaa nuorten tutkijoiden kouluttautumista ja kasvamista kansainväliseen merimuseoyhteistyöhön.

Forum Marinum, valtakunnallisena merenkulun erikoismuseona ja merivoimien historian museona, osallistui vahvasti jo ensimmäiseen kokoukseen Puolassa. Seuraava kokous järjestettiinkin sitten Turussa vuonna 2014. Gdanskin seminaarissa teemana olivat museolaivat ja Turussa keskityttiin vaihtamaan ajatuksia ja parhaita käytänteitä museoveneiden entisöinnistä, hoidosta ja esilläolosta yleisölle. Molempien seminaarien esitelmät on julkaistu tyylikkäinä kirjasina.

Järjestyksessä kolmas seminaari järjestetään tänä syksynä Tukholmassa. Tapaamisen teemana on tällä kertaa majakat. Forum Marinumin lisäksi Suomesta tapaamiseen osallistuu tutkijoita Suomen Merimuseosta Kotkasta, Maarianhaminan merimuseosta ja Museovirastosta. Kansallisesti on sovittu, että Museovirasto tarkastelee majakkaverkostoamme kokonaisuutena ja Forum Marinum paikallisesti. Tuomme esille Bengtskärin majakan tarinan taisteluineen ja muuttumisineen suosituksi matkailukohteeksi. Laajennamme esitystämme myös läheisen Örön saaren tarinaan ja onnistuneeseen muutokseen linnakesaaresta historia- ja luontomatkailukohteeksi.

Forum Marinum osallistuu myös muihin lähialueen merimuseoiden yhteistyöfoorumeihin kuten pohjoismaisten merimuseoitten kokoukseen ja Suomenlahden merikokoukseen. Viimeksi mainittu kokoontuu kahdesti vuodessa Suomen, Venäjän ja Viron kesken matkailu- ja historiateemojen äärelle. Mainituista yhteistyöfoorumeista Itämeren merimuseoiden seminaari (Baltic Sea Maritime Museums Seminar) on kuitenkin sisällöllisesti mielenkiintoisin ja maantieteellisesti kattavin. Hyvin myönteisenä asiana voidaan pitää myös Venäjän merimuseoiden (Pietari ja Kaliningrad) ja tutkimuslaitosten edustajien osallistumista molempiin tähän asti järjestettyihin Itämeren alueen merimuseoiden tapaamisiin. Toivottavasti venäläisiä tutkijoita on mukana myös syksyllä Tukholmassa.

Kaikkien näiden yhteistyöverkostojen tarkoituksena on tuoda esille Itämeren alueen merellistä kulttuuriperintöämme ja lisätä yhteistä ymmärrystämme historiastamme. Itämeri yhdistää meitä enemmän kuin erottaa.

Itämeren alueen merimuseoiden yhteistyöTapio MaijalaToimitusjohtajaForum Marinum26.5.2016


Suomeen kohdistuneissa kansainvälisissä muuttoliikkeissä on tapahtunut ainakin kolme keskeistä muutosta viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Muuttajien lukumäärä on kasvanut merkittävästi, Suomesta on tullut merkittävä nettomaahanmuuttomaa ja muuttajia on aikaisempaa useammasta maailmankolkasta.

Maahanmuutosta onkin ollut keskeinen puheenaihe Suomessa viime vuosina ja erityisesti viime syksyn kasvaneen turvapaikanhakijoiden määrän myötä. Sen sijaan maastamuutosta ei laajalti puhuta. Kansainvälinen liikkuminen on kuitenkin liikettä kahteen suuntaan.

Muutto Suomeen ja Suomesta pois on vilkastunut. Vuosina 1987–2014 Suomeen on muutettu 539 000 kertaa ja maasta on lähtenyt 307 000 henkeä. Hieman yli puolet kaikista tulijoista on siis jäänyt. Muuttovoitto on ollut selvä.

Muutos näkyy myös kasvutrendinä. Suomeen muutti 1990-luvulla keskimäärin 14 000, 2000-luvulla 22 000 ja 2010-luvulla jo 30 000 henkeä keskimäärin vuodessa. Vaikka luvuissa on jonkin verran samojen yksilöiden liikkumista maahan ja maasta pois, niin uusia tulijoita on myös riittänyt.

Maailman väestöstä kansainvälisten muuttajien määrää mitataan YK:n suositusten mukaisesti ulkomailla syntyneiden osuutena väestöstä. Suomessa ulkomailla syntyneitä oli 1,3 prosenttia vuonna 1990, 2,6 prosenttia vuonna 2000, 4,6 prosenttia vuonna 2010 ja 6,1 prosenttia vuonna 2015 väestöstä. Koko maailman keskiarvo on samana ajanjaksona ollut noin 3 prosenttia.

Suomi on globaalissa mittakaavassa merkittävä maahanmuuton kohdemaa, vaikka ulkomailla syntyneiden osuus on edelleen pienimpiä OECD-maiden joukossa. Muutos on ollut varsin nopea ja se liittyy erityisesti kylmän sodan jälkeiseen uuteen kansainvälisen liikkuvuuden dynamiikkaan, jonka seurauksen muun muassa entisen Neuvostoliiton alueelta on lähtenyt paljon väkeä länsimaihin.

Liike länsimaiden ja lähialueiden välillä onkin ollut määrällisesti vilkkainta Suomessa molempiin suuntiin. Vuosina 1987–2014 Suomeen on muuttanut 385 000 henkeä Euroopasta, joka vastaa 71 prosenttia kaikesta saman ajan maahanmuutosta. Näihin maihin on vastaavasti palannut 246 000 henkeä, joka vastaa 80 prosenttia kaikista lähtijöistä.

Länsimaiden ja lähialueiden osuus kaikesta Suomeen kohdistuneesta muutosta on edelleen noin kaksi kolmasosaa, mutta se on selvästi laskenut 1990-alun tilanteesta. Aasiasta ja Afrikasta muuttaneiden osuus ulkomailla syntyneistä oli 12 prosenttia vuonna 1990 ja 32 prosenttia vuonna 2015. Maahanmuuttajien lukumäärän kasvun lisäksi juuri aasialais- ja afrikkalaistaustaisten muuttajien osuuden nousu heijastuu suomalaisen yhteiskunnan kulttuurisena, etnisenä ja uskonnollisena monimuotoistumisena.

Julkisessa ja erityisesti sosiaalisen median keskustelussa eräänlaiseksi maahanmuuttajan prototyypiksi noussut kulttuurisesti ja uskonnollisesti erilainen turvapaikanhakija Lähi-idästä tai Afrikasta ei kuitenkaan vastaa maahanmuuttajaväestön kokonaiskuvaa.

Merkittävimmät muuttosyyt Suomeen liittyvät perheisiin, kuten avioitumiseen suomalaisen kanssa, ja suomalaistaustaiseen paluumuuttoon. Seuraavaksi yleisimmät muuttosyyt ovat turvapaikanhaku, työ ja opiskelu. Lisäksi maahan pendelöi lukuisa joukko työntekijöitä lähialueilta, kuten Baltiasta, Puolasta

Suomeen ja Suomesta muuttajatTuomas MartikainenJohtajaSiirtolaisuusinstituutti9.6.2016


ja Venäjältä. Perusmaahanmuuttaja siis pikemminkin suomalaisen kanssa avioituva ulkomaalainen kuin turvapaikanhakija.

Loppuvuonna 2015 kasvanut turvapaikanhakijoiden joukko tullee sisäministeriön arvion mukaan muodostamaan noin 40 prosenttia vuoden 2016 maahanmuutosta, sillä vasta tuolloin ne heistä, jotka saavat oleskeluluvan, kirjataan suomalaisiin ulkomaalaistilastoihin. Vaikka kyseessä on viime vuosikymmenien mittavin yksittäinen muuttotapahtuma Suomeen, niin siitä huolimatta ilmiö ei mittasuhteiltaan täysin vastaa sen saamaa mediahuomiota.

Suomalainen maahan- ja maastamuutto monine erilaisineen seurauksineen on ollut jatkuvassa kasvussa kolme vuosikymmentä. Se voidaan nähdä Suomen aikaisempaa syvempänä integraationa Eurooppaan ja globaaliin maailmantalouteen, joka monin tavoin mahdollistaa väen liikkumisen paikasta toiseen. Lisääntyneen kansainvälisen muuttoliikkeen myötä myös suomalainen yhteiskunta on monin tavoin monimuotoisempi kuin ennen 1990-lukua.

Myös maastamuutto on lisääntynyt, vaikka se on ilmiönä jäänyt maahanmuuttokeskustelun varjoon. Tiedämme että muuttajien joukossa on paljon koulutettua väkeä, mutta aihepiiristä riittää vielä paljon selvitettävää. Maastamuutto on monimuotoinen ilmiö, joka koskettaa suurta määrää yksilöitä ja perheitä, kuten monet yhä omakohtaisesti muistavat esimerkiksi suurista Ruotsin muuton vuosista.

Lähteet: Tilastokeskus, Maahan- ja maastamuuttaneet lähtö- ja määrämaan iän, sukupuolen ja kansalaisuuden mukaan 1987–2014; Väestö 31.12. muuttujina Maakunta, Syntymävaltio ja Vuosi


Pelasin taannoin mielessäni avainsanabingoa niillä termeillä, joilla useimmiten esittelen työtäni vesiensuojelun parissa: poikkisektoraalista, rajatylittävää, strategiaa, viitekehystä, verkostoa ja pilotteja. Eikö ole edelleenkin vaikea kertoa, mitä tänään sai aikaan, jos ei ole konkreettisesti rakentamassa, purkamassa tai kaivamassa?

Mitä pidempään teen töitä Itämeren alueen yhteistyön ja erityisesti Itämeren suojelun parissa, sitä enemmän mietin, mikä meitä ajaa, motivoi ja kannustaa tässä ultrajuoksuksi muodostuvassa projektissa. Kaikki yllämainittu on olennaista yhteistyön onnistumisen kannalta mutta innostuuko näistä työkaluista kukaan?

Minun työni on tukea projektieni jäseniä, kumppaneita ja muita kiinnostuneita heidän tavoitteissaan löytää yhteistyötä, rakentaa hyvinvoivaa aluetta ja pelastaa merta. Kaikesta byrokratiasta ja työläästä taustatyöstä huolimatta oman motivaation täytyykin siksi säilyä mielessä kirkkaana – ja niin se tekeekin, välillä uskomattomalla elämänvoimalla. Ja se taas johtuu tiedonjanosta, henkilökohtaisesta kehittymisestä ja tahdosta oppia.

Poikkiteloin kieli, politiikka ja turhautuminen

Viikko sitten olin erään erittäin kiinnostavan jätevedenpuhdistukseen liittyvän hankkeen aloitusseminaarissa Latviassa. En ole millään muotoa alan asiantuntija, mutta silti innostuin seminaariesitysten aikana kovasti aiheesta ja projektin tarjoamista mahdollisuuksista. Valitettavasti seminaaria seuranneella puhdistamokierroksella oppaamme unohti yleisönsä – tai ainakin meidät, jotka emme puhuneet esittelykieltä. Tiedonjanomme oli kuitenkin niin kova, että ohitimme ongelman piirittämällä vieraana olevan kollegan, joka sai siitä eteenpäin luvan arvailla ja selvittää meille, mikä puhdistusvaihe missäkin säiliössä oli meneillään.

Maaliskuisessa Baltic Sea Dayssä Pietarissa olimme mukana ympäristökasvatusteemalla. Työryhmämme tiiviin osallistujajoukon suorastaan kääri sisäänsä voimakas yhteistyön tarpeen tunne, jollaista en ole aikaisemmin kokenut. Pelejä, tempauksia, kampanjoita ja taidetapahtumia järjestävillä toimijoilla ei ollut taloudellisia resursseja, kansainvälisessä yhteistyössä on omat haasteensa venäläiselle organisaatiolle, ja kontakteja on vaikea löytää. Siinä me silti olimme, yhtä hymyä ja käyntikortit käsissämme, peukut pystyssä ryhmäkuvassa.

Ei haasteiden löytyminen, epäuskoisten hetkien tai toivottomuuden esiintyminen tietenkään vaadi ulkomaille menoa. Me suomalaiset haluamme suojella mertamme – usein emme vain tiedä, miten. Toisaalta olemme huolestuneita ja uupuneita siihen, että mielestämme teemme hyvää työtä mutta meren pelastaminen on osoittautumassa koko elämän mittaiseksi ponnisteluksi. Tässä on siepattu fosforia ja rakennettu viemäriä. Milloin ne hyvät tulokset oikein tulevat, onko jo lupausta paremmasta?

Mutta edelleen me sitkeästi kysymme, mitä pitäisi tehdä? Jatkamme, koska kaiken tämän alla on muutostoiveikas tiedonjano. Ei vain Latvian putsarivierailla, Pietarin kampanjaihmisillä tai Saaristomeren

Tiedonjano ja Operaatio MeriSalla-Maria LauttamäkiErityisasiantuntijaCentrum Balticum23.6.2016


suojelijoilla. Olivat haasteet byrokratian tai politiikan puolella mitkä tahansa, tämä yhteys ihmisten välillä on aina käytössämme. Mutta jos eteenpäin vievä tiedonjano uinuu, miten se herätetään? Miten houkutellaan oppimaan, kun todennäköisyydet tai jaksaminen ovat vastaan.

Kun kaikki muu pettää, kysy tarinaa

Roolimme meren suojelutyössä, yhteistyön kehittämisessä tai missä tahansa vuorovaikutuksessa on aina monitahoinen. Toisaalta tulemme tilanteisiin oppijoina, kehittyjinä ja potentiaalisina vaikuttajina. Toisinaan voimme lisäksi tuoda osaamisemme ja heittäytyä kehittäjiksi. Vaikuttavinta kuitenkin on, jos näiden lisäksi pystymme herättämään tunteita ja kertomaan tarinaa.

Ajattelen, että kun kaikki muu pettää, perusasiat jäävät: luonto, turvallisuus, kehittyminen. Uskon järkkymättä siihen, että luonnolla on oikeus vaatia jatkuvaa huolenpitoamme. Sen tarinan kertomiseen haluan osallistua. Haluan selvittää ja jakaa kanssanne, milloin Matti keksi, että umpeen kasvanut järvi pitäisi avata kosteikoksi ja mitä siitä seurasi – ja kuka Matti on! Entä miten Minnan ponnistelut kokosivat koko kylän väen yhteen sataman öljypuomien hankintaa varten? Ehkä ujutan mukaan tiedonhippusen siitä, miten he käyttivät verkostoa tai mikä liityntä työllä oli strategiaan. Toivottavasti myös Sinä voit käyttää näiden tarinoiden tietoja?

Tiedonjano on inhimillistä ja tarjoaa käyttöömme mahdollisuuksien superliiman, joka ylittää valtioiden rajat ja poliittiset haasteet. Tieto yhdistettynä tunteeseen johtaa tahtoon kehittyä ja vaikuttaa. Ja kun tahto nousee vilpittömästi ihmisestä itsestään, se vie lopulta maaliin myös yhteisen Operaatio Meremme.

Tarinoita, tunteita ja aurinkoa juhannukseenne!


Liettua on edelleen tuntematon maa isolle osalle suomalaisia. Tämä havainto vahvistuu, kun tapaa maamme ihmisiä, jotka arvuuttelevat Baltian maiden keskinäistä maantieteellistä järjestystä. Suomenlahden toisella puolella sijaitseva Viro on tuttu, mutta kumpi sitten tulikaan - Latvia vai Liettua?

Itämeren rannalla sijaitseva Liettua on Baltian maista eteläisin, se on myös niistä suurin ja väkirikkain. Tämä noin kolmimiljoonainen kansakunta puhuu omaa liettuan kieltään, on pääosin katolilainen ja rakastaa koripalloa. Koripallo on heidän toinen uskontonsa, kuten he itse ilmaisevat asian. Takana on useita olympiamitaleita ja Euroopan mestaruuksia. Maailmalla laajasti pelatun koripallon merkityksen liettualaisille ymmärtää hyvin, kun sitä vertaa jääkiekkoon ja suomalaisuuteen.

Suomalaisille ja liettualaisille suoruus, täsmällisyys ja ahkeruus ovat yhteisiä piirteitä. Sanat laiva ja kirves ovat myös molemmille yhteisiä, samaa tarkoittavia sanoja. Suomi tunnetaan Liettuassa tuttavallisesti sanana Suomija.

Liettua on länsimaistunut voimakkaasti 1990-luvun alun itsenäistymisensä jälkeen. Se on ollut jo yli 10 vuotta sekä EU:n että NATOn jäsen, ja viime vuonna Liettuassa otettiin euro käyttöön. Liettuaa johtaa jo toista kauttaan sen ensimmäinen naispresidentti, rautarouvaksikin kutsuttu Dalia Grybauskaité - intohimoinen koripalloilija ja mustan vyön karateka.

Liettuan suhdetta Venäjään voi kuvata tiukaksi. Lähihistoriassa olleet kokemukset, taustalla oleva NATO-jäsenyys, Venäjän Kaliningradin maantieteellinen sijainti ja Ukrainan tapahtumat ovat esimerkkejä siitä, jotka ovat vaikuttaneet Liettuan vahvoihin näkemyksiin. Liettuan venäjänkielinen vähemmistö on Baltian maista pienin, vain noin 9 prosenttia koko väestöstä. Suhde Venäjään on kuitenkin tärkeä, sillä Liettua on riippuvainen Venäjän öljy- ja kaasutuonnista.

Suomalaisyrityksiä Liettuassa toimii nykyisin noin 170. Tunnetuimpia ovat Fortum, Neste, YIT, Rautakesko, Fiskars, Fazer, Lemminkäinen, Prisma, Hesburger, Pohjola ja TeliaSonera. Suomalaisiin tuotteisiin liittyy Liettuassa mielikuva korkeasta laadusta. Liettuan yritysverotus on EU-alueen alhaisimpia (15 %) ja keskipalkka on vajaat 700 euroa/kk (netto). Ei siis ole ihme, jos Liettua kiinnostaa yrityksiä. Mielikuvat ja todellisuuden tuntemattomuus maasta voivat estää suomalaisten yritysten yhteistyön syntymisen Liettuan kanssa.

Liettua on rakentanut useita teollisuuspuistoja houkutellakseen uusia investointeja. Korkean teknologian yrityksille on tarjottu verohelpotuksia, kilpailukykyistä toimintaympäristöä, osaavaa työvoimaa, alhaista kustannustasoa sekä poliittista tukea. Suomi on ollut Liettualle merkittävä investoijamaa. Liettua on edelleen muuttumassa suomalaisyritysten liiketoiminnalle avoimemmaksi ja helpommaksi toimintaympäristöksi. Esimerkiksi uuden yrityksen rekisteröinti on mahdollista tehdä parissa kolmessa päivässä.

Liettua on myös mitä mainioin matkailumaa. Harva meistä suomalaisista on tietoinen, että pääkaupungissa Vilnassa on yksi suurimmista Euroopan vanhoista kaupungeista tunnelmallisine ravintoloineen,

Tuntematon ja lumoava LiettuaEsa KarvinenLiettuan kunniakonsuli4.8.2016


pikkukatuineen ja puistoineen. Tai että Itämeren rannalla sijaitsevan Palangan kuuluisa hiekkaranta on noin 18 km pitkä.

Varsinkin kesällä Liettua on täynnä kulttuuritapahtumia, katumusiikkia ja konsertteja. Hyvän mielen tuo myös ystävälliset ihmiset, hyvä palvelu ja alhainen hintataso. Kokemuksena on, että suomalaiset toivotetaan aina tervetulleiksi. Jos maan kansalaiset yleensä määriteltäisiin palvelukyvyiltään joko palvelevaksi kansaksi tai palveltavaksi kansaksi, liettualaiset ovat nykyään palveleva kansa. Siellä ymmärretään palvelun merkitys, myös matkailun edistämisessä.

Liettua onkin tulossa yhä tutummaksi suomalaisille kasvavan kanssakäymisen myötä. Lento Helsingistä Vilnaan kestää noin tunnin ja vartin, ja Tallinnasta pääsee myös kätevästi bussilla Liettuaan. Arviolta jopa 80.000 suomalaista turistia vierailee vuosittain Liettuassa. Eikä ihme, sillä kun Liettuaan tutustuu, se lumoaa.


Suomen hyvinvointi on riippuvainen meriyhteyksistä ja niiden kautta kulkevasta ulkomaankaupasta. Itämeren merkitys energian ja kaupan siirtoreittinä on elintärkeä. Meren käytön estäminen ja häirintä sekä Suomen läntisten yhteyksien katkaiseminen vaikuttaisivat nopeasti ja lamaannuttavasti koko yhteiskuntaan. Itämeri on Suomen elämänlanka.

Merivoimien kehittäminen perustuu siihen, että merivoimien tehtävät säilyvät nykyisen kaltaisina myös saavuttaessa 2030-luvulle. Meripuolustuksen suorituskyvyillä tulee kyetä vastaamaan uhkaan, joka syntyy yllättäen esimerkiksi humanitaarisesta kriisistä, alueloukkauksista, meriyhteyksien häiritsemisestä tai mereltä suunnattavasta hyökkäyksestä. Meripuolustuksen kriittiset suorituskykytarpeet ovat tulevaisuudessakin ympärivuotinen valvontakyky merellä ilmaan, pintaan ja veden alle, tilannekuvan luominen lähialueelta sekä hyökkäyksen torjuntaan liittyvä pinta-alusten torjuntakyky, merimiinoituskyky, sukellusveneentorjuntakyky sekä ilmatorjuntakyky.

Uusien alusten tarve

Merivoimien suorituskyky heikkenee 2020-luvun puolivälissä merkittävästi, koska jo poistuneen miinalaiva Pohjanmaan lisäksi neljän Rauma-luokan ohjusveneen ja kahden Hämeenmaa-luokan miinalaivan elinkaari päättyy. Alusluokkien elinjakson pidentämiselle ei ole kustannustehokkaita ratkaisuja.

Sota-alusta voidaan kustannustehokkaasti ylläpitää noin 15 vuotta, jonka jälkeen sille on tehtävä sen toiminnan ylläpitämiseksi ja elinkaaren jatkamiseksi tekninen modernisointi ja peruskorjaus. Yleensä sota-aluksen kustannustehokas tekninen elinjakso kestää modernisoinnin ja peruskorjauksen jälkeen toiset 15 vuotta. Nopeasta teknologisesta kehityksestä johtuen teknisen kunnossapidon ja ylläpidon kustannukset alkavat kasvaa merkittävästi sota-aluksen lähestyessä elinkaarensa loppua. Noin 30-vuoden elinkaarella Rauma-luokan ja Hämeenmaa-luokan alukset saavuttavat elinkaarensa pään vuosina 2022–2025. Taistelualuksista jäljelle jäävät peruskorjatut Hamina-luokan ohjusveneet ja Pansio-luokan miinalautat sekä Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset.

Poistuvien aluksien myötä merivoimien suorituskyvyssä tapahtuu merkittävä heikennys. Poistuvilla aluksilla on ohjuksiin perustuva pinta-alusten torjuntakyky, ilmatorjuntakyky sekä kyky merimiinoittamiseen ja sukellusveneentorjuntaan.

Poistuvien suorituskykyjen korvaaminen

Poistuvat suorituskyvyt korvataan tarvekartoituksen ja operatiivisen tarkastelun pohjalta neljällä Laivue 2020 -aluksella, jotka muodostavat meripuolustuksen strategisen suorituskyvyn yhdistämällä niiden ominaisuudet moderniin, kooltaan suurempaan taistelualustyyppiin. Näin varmistetaan merellisen valvonta- ja iskukyvyn säilyminen merivoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseksi.

Merivoimien uudessa alushankinnassa on ennen kaikkea kyse käytöstä poistuvien alusten suorituskyvyn korvaamisesta. Ilman Laivue 2020 -hankkeessa syntyvää suorituskykyä, merellä ei kyetä vuoden 2025 jälkeen

Laivue 2020 -hankeVeli-Petteri ValkamoKommodori, suunnittelupäällikköMerivoimien esikunta11.8.2016


nykyisiin merivoimien tehtäviin. Alueellisen koskemattomuuden valvonta- ja turvaamiskyky sekä jatkuva ympärivuotinen pitkäkestoinen läsnäolo merellä kyetään tällöin ylläpitämään vain avovesikauden aikaan. Merivoimilla ei olisi joka sään toimintakykyä eikä merimiinoittamiseen enää kyetä tarvittavalla laajuudella. Merivoimat kykenisi operoimaan vain hyvin rajallisesti ja samanaikaisten tehtävien toteuttaminen ei olisi mahdollista. Alusten vähäinen määrä heikentäisi edelleen taistelunkestävyyttä. Yhteisvaikutuksena alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen, meriyhteyksien turvaaminen ja merellisten hyökkäysten torjuminen vaarantuisivat.

Laivue 2020 neljän aluksen konsepti perustuu puolustusvoimien vaatimusmäärittelyn kautta syntyneeseen analyysiin tarvittavista kyvyistä. Alukset hankitaan kansalliseen puolustukseen ja niitä voidaan ominaisuuksiensa puitteissa käyttää myös muihin puolustusvoimien tehtäviin.


Euroopan unionissa alueiden välistä yhteistyötä toteutetaan ja rahoitetaan EU-ohjelmakaudella 2014–2020 EAY- (Euroopan alueellinen yhteistyö) ja ENI CBC -ohjelmilla. ENI CBC -ohjelmat tukevat rajan ylittävää yhteistyötä EU:n ulkorajoilla ja ne ovat jatketta vuosina 2007–2013 toteutetuille ENPI CBC -ohjelmille. Suomen ja Venäjän väliset kolme uutta ENI CBC -ohjelmaa (Kolarctic, Karelia ja Kaakkois-Suomi – Venäjä) hyväksyttiin EU:n komissiossa joulukuussa 2015 ja niiden odotetaan käynnistyvän vielä tämän vuoden aikana.

Uudet ENI CBC -ohjelmat tulevat käynnistymään erilaisessa ilmapiirissä kuin aiemmat vuonna 2007 aloitetut. Nykyiset ohjelmat ovat joka tapauksessa sekä EU:n että Venäjän taloudellisten ja poliittisten pakkotoimien ulkopuolella, mikä korostaa niiden merkitystä EU:n ja Venäjän välisessä kanssakäymisessä. Rajan ylittävä yhteistyö on aiempaakin tärkeämpää molempien maiden alueiden kehittämisen kannalta.

Raja-alueohjelmien toteuttamisessa on hitaasti, mutta varmasti siirrytty kokonaisvaltaisempaan kehittämiseen, vaikka edelleenkin niiden toteuttamisessa korostetaan usein tiedon ja taidon siirtoa Venäjän suuntaan. Tämä on varmasti ollut osaksi totta, mutta vuosien 2007–2013 ohjelmien arviointiraportit ovat osoittaneet tilanteen olevan muuttumassa. Luonnollisesti on edelleenkin olemassa monia taloudellisia, laillisia ja järjestelmällisiä esteitä, jotka estävät kokonaisvaltaisen kehittämisotteen.

Suurin ongelma kokonaisvaltaisen kehittämisen toteumassa on Venäjällä ollut yritysten vähäisempi osallistuminen ohjelmien kehittämistoimintaan. Toimenpiteiden kerrannaisvaikutukset olisivat luonnollisesti huomattavasti suuremmat ja merkittävämmät, jos paikalliset yritykset osallistuisivat laajemmin hankkeiden toteuttamiseen. Toisaalta niin Venäjällä kuin Suomessakin kokemukset ja vaikutukset jäävät usein hankkeiden omaan piiriin. Uusia käytänteitä tai hyviä toimintatapoja ei kovin helpolla leviä hankkeeseen osallistuvien toimijoiden ulkopuolelle. Ongelmana uuden ohjelmakauden alkaessa on myös uusien toimijoiden houkutteleminen raja-alueohjelmien toteuttamiseen. Nyt näyttää siltä, että kysymyksessä on pienen piirin toiminta ja keskinäiseen tunnettavuuteen perustuva hanketyö.

Yhtenä ongelmana on myös ohjelmien leimautuminen Venäjällä liiaksi EU:n rahoittamiksi ohjelmakokonaisuuksiksi. Nykyisin Venäjän rahoitusosuus ohjelmien kokonaisbudjetista on suhteellisen suuri, mutta tämä tosiasia on Venäjällä jäänyt EU:n katveeseen. On oletettavaa, että Venäjän aseman tunnetuksi tekeminen ohjelmien kokonaisrahoituksesta vahvistaisi ainakin jossain määrin niiden asemaa. Voidaan todeta raja-alueohjelmien omistajuuden toteutuvan Venäjällä huomattavasti heikompana kuin Suomessa. Mainittavana seikkana tämän tilanteen parantamiseksi on osallisuuden kasvattaminen ja lisääminen Venäjän puolella, jottei ohjelmien omistajuus jäisi ainoastaan viranomaisten varaan.

Sosiaalinen ulottuvuus on toisaalta ollut ohjelmissa suhteellisen vahvasti esillä Venäjälläkin, mutta se ei ole saavuttanut samalla tavalla jalansijaa kuin Suomessa, missä osallisuuden perusteet ja valmiudet kehittämistoimintaan ovat selvästi vahvemmat kuin Venäjällä. Itse asiassa osallisuuden vahvistamisen Venäjällä on tapahduttava yhteiskunnan sisältä käsin, mikä ei kuitenkaan nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa ole ongelmaton kysymys. Kuitenkin vahvistamalla ajatusta raja-alueohjelmien sidonnaisuudesta Venäjän osarahoitukseen voidaan tätä ongelmaa lähestyä vahvemmalla pohjalla.

Uusien ENI CBC -raja-alueohjelmien 2014–2020 käynnistyminenPetri KahilaLaitoksen johtaja, tutkimusjohtajaKarjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto25.8.2016


Raja-alueohjelmien toteuttamisen suurimmaksi haasteeksi muodostunee tälläkin ohjelmakaudella niiden myöhästynyt aloittaminen. Ohjelmien luonnokset on käytännössä hyväksytty niin Moskovassa kuin Brysselissäkin, mutta rahoitussopimuksen allekirjoittaminen viivästyttää varsinaista aloittamista. Pisimmän ajan hyväksymisprosessista vie sopimuksen vahvistaminen Venäjän parlamentissa.

Raja-alueohjelmien käynnistämistä voisi vauhdittaa hakukierrosten aloittaminen ennen lopullista hyväksyntää. Tällä tavalla hankkeiden toteuttamiseen päästäisiin välittömästi sopimuksen vahvistamisen jälkeen.


Suomen Arktisen strategian 2013 mukaan koko Suomi kuuluu arktiseen alueeseen. Tämä on perusteltua, sillä olemme muun muassa maailman ainoa valtio, jonka kaikki satamat saavat vuosittain jääpeitteen. Arktisuus on meille arkista.

Tämä näkyy myös Puolustusvoimissa. Lähdemme itsestään selvästi siitä, että talvi ei keskeytä toimintojamme. Vaativat ja vaihtelevat olomme otetaan huomioon käytännössä kaikessa suorituskykyjen kehittämistyössä, koulutuksessa ja operoinnissa. Puolustusbudjettimme onkin arktinen budjetti.

Tämä oli yksi merkittävä taustatekijä sotiemme ja erityisesti talvisodan sankaritarinalle. Soveltamalla vanhaa uhkan kaavaa ”potentiaali x taito x tahto”

silloiselta ylivoimaiselta hyökkääjältä puuttuivat talvioloihin soveltuvat järjestelmät ja henkilöstöltä taito pitää yllä joukon suorituskyky pitkäkestoisessa yli 30 asteen pakkasessa. Meillä tuo kyky oli, ja määrällisestä alivoimastamme huolimatta tulos oli sen mukainen.

Kylmän sodan aikana Arktika oli kuuma alue. Mannertenvälisten ohjusten ja strategisten pommikoneiden lyhimmät reitit kulkivat alueen yli. Golf-virran ansiosta sulana pysyvä Barentsin meri ja syrjäisen suojainen alue mahdollistivat Neuvostoliiton tärkeimmän laivastotukikohtaverkoston rakentamisen Kuolan alueelle. Sieltä piti kuitenkin tarvittaessa päästä ulos, jolloin syntyi käsite GIUK-aukko. Tuolla veteen piirretyllä Grönlannin, Islannin ja Iso-Britannian yhdistävällä viivalla Nato pyrki estämään Varsovan liiton alusten murtautumisen maailman merille uhkaamaan lännen meriyhteyksiä ja kaukaisia tukialueita. Tähän operaatioon liittyviä itä-länsi-itä-suuntaisia lentoratoja ja punaisia nuolia piirrettiin myös Suomen, Ruotsin ja Norjan yli.

Ikuisen rauhan laskeuduttua Eurooppaan v. 1990 tietämillä arktiset alueet jäivät sivuun turvallisuuspolitiikan keskiöstä. Perusteet alueen sotilaalliselle merkittävyydelle eivät kuitenkaan koskaan hävinneet. Nykyinen ennalta arvaamaton turvallisuustilanne on saanut kaikki Jäämeren rantavaltiot lisäämään sotilaallisia suorituskykyjään myös pohjoisessa. Erityisesti Venäjä, joka saa noin neljännekseen bruttokansantuotteestaan arktisista luonnonvaroista, on palauttamassa Neuvostoliiton aikaisia arktisia sotilaallisia kykyjään. Yksi tunnettu ja tuore esimerkki on itärajamme tuntumaan Alakurttiin ryhmitettävä joukko-osasto.

Puolustusvoimat toimii osana yhteiskunnan turvaverkkoa uskottavasti kaikkina vuodenaikoina koko valtakunnan alueella. Ruususen uneen ei silti ole varaa, ja toimintakyvystämme myös kylmissä oloissa on pidettävä huolta. Esimerkiksi monen tekijän kompromissina luotu nykyinen varusmiespalvelusaikamme johtaa siihen, että laskennallisesti puolet kuuden kuukauden palveluksen suorittavista sotilaistamme jää paitsi talviolojen koulutusta. Tämä yhdessä kaupungistuvan väestömme kanssa heikentää sotilaallista (talvi)suorituskykyämme.

Totuus on kuitenkin lohdullisempi, ja erityisesti Jääkäriprikaati, Kainuun prikaati, Lapin lennosto ja pohjoisen rajavartiojoukot tuottavat talvioloihin tottuneita taistelijoita. Myös Merivoimissa harjoitellaan saaristossa ja rannikkovesillä jään ja lumen keskellä. Karut olot ovat puolustajalle etu, kun ne tunnetaan ja osataan oikein hyödyntää.

Arktiset alueet ja turvallisuusSakari MartimoKommodori (evp), projektipäällikköPuolustusministeriö1.9.2016


Suomessa asuminen ja eläminen on kalliimpaa kuin lämpimämmissä oloissa. Energiaa kuluu suhteellisen paljon, rakennukset on lämpöeristettävä hyvin ja vaikkapa autoissa on oltava tuplarenkaat. Myös sotilasjoukot on varustettava vaativia olosuhteista vastaavasti. Tästä aiheutuu kohtuullinen kustannuserä verrattuna esimerkiksi Välimeren alueelle varustettaviin joukkoihin.

Maksut on kuitenkin käännettävissä ainakin osin saataviksi esimerkiksi tarjoamalla kansainvälisille kumppaneillemme testaus- ja koulutusmahdollisuuksia talvioloissa. Esimerkiksi Perämeren jäissä voidaan kouluttaa talvimerenkulkua turvallisesti ja tehokkaasti. Eri maiden merivoimien ja merivartiostojen henkilöstön lisäksi tähän koulutukseen kohdistuu (siviili)kysyntää v. 2017 voimaan astuvan Polarikoodin myötä. Koodi velvoittaa napa-alueilla purjehtivien risteily- ja rahtialusten henkilöstöltä talvimerenkulun osaamista.

Pohjoisen harvahkoon asutuilla alueilla voidaan myös testata erilaisia järjestelmiä ja tekniikan toimivuutta äärioloissa. Ei liene sattumaa, että isojen autovalmistajien talvitestausasemat ovat juuri Suomessa. Koko valtakunnan alueella toimiva infrastruktuurimme ja turvaverkkomme yhdistettynä talvisiin oloihimme on maailmanluokassa ainutlaatuinen valtti.

Yleisesti arvioidaan, että arktiset alueet eivät mittavasta taloudellisesta potentiaalistaan huolimatta olisi mahdollisten kansainvälisten kriisien alkulähde tai syy. Yhtä selvää on, että kansainvälinen turvallisuustilanne heijastuu myös pohjoiseen, kuten joudumme juuri tällä hetkellä todistamaan. Piirretäänkö joissain operaatioesikunnissa jälleen tänä päivänä nuolia ja reittejä Pohjoismaiden yli osana suurempia operaatioita? Jäämättä odottamaan vastausta meidän tehtävämme on varautua tähänkin, talvellakin.


Euroopan unionin makroaluestrategiat lanseerattiin keskellä edellistä rakennerahastokautta (2007–2013), Itämeristrategia etunenässä jo vuonna 2009. Tällöin Itämeren alueen yhteistyön jäntevöittämiseen tähtäävän strategian toteutuksen pääperiaatteena oli jo olemassa olevien rahoitusmuotojen koordinointi ja yhteistyöverkostojen aktiivinen hyödyntäminen. Itämeristrategian käytännön toteutuksen yhtenä suurimmista haasteista koettiin rahoitus, sillä saatavilla oleva rahoitus oli lyhytkestoista ja strategisesti merkittävien suurempien hankekokonaisuuksien suunnittelua tukevaa siemenrahaa ei ollut

saatavilla. Tuolloin arvioitiin karkeasti, että käytettävissä olisi kuitenkin noin 100 rahoitusinstrumenttia, jotka soveltuisivat Itämeristrategian tavoitteiden mukaisten hankkeiden rahoittamiseen.

Nykyisellä rakennerahastokaudella tilanne on lähtökohtaisesti täysin toinen. Itämeristrategia (kuten myös muut makro- ja merialuestrategiat) nousivat voimakkaasti esille jo rahoituskauden valmisteluvaiheessa, jolloin laadittiin yhteiset säännökset Euroopan rakenne- ja investointirahastoille (ERI-rahastoille). Mahdollisuudet ja edellytykset suurten yhteistyöhankkeiden toteuttamiseen ovat siis olemassa! Edellytyksenä on kuitenkin vahva hallintorakenteiden välinen yhteistyö sekä yhteistyön kautta rakentuvan lisäarvon tunnistaminen ja arvostus.

Yhteistyön mukanaan tuoman lisäarvon määrittämiseksi toimivien mittausjärjestelmien kehittäminen sekä lisäarvon monitorointi ja määrällinen arviointi on koettu varsin haasteellisiksi tehtäviksi. Yhteistyön lisäarvoa on pyritty määrittämään myös Itämeren alueella, siinä vielä kovinkaan hyvin onnistumatta. Erityisenä haasteena on ollut saada kansallinen ja alueellinen rahoitus kanavoitua paremmin alueiden välisiin yhteistyöhankkeisiin. Yhteistä säveltä haettaessa saatetaan törmätä myös erilaisiin käsityksiin makroalueyhteistyön (ja ylipäätään kansainvälisen yhteistyön) luonteesta; aina ei välttämättä tarvitse tähdätä suoraan yhteisesti toteutettaviin yhteishankkeisiin, mikäli se tuntuu liian suurelta ja vaivalloiselta hallinnolliselta harppaukselta ja riskiltä. Pienillä askeleilla eteenpäin meneminenkin on arvokasta ja myös ”vain” hallintojen välinen yhteistyö ja toimintojen koordinointi ovat merkityksellinen hyppy eteenpäin.

Itämeristrategian näkyvin yhteistyön ilmentymä ovat strategiset projektit, eri toiminta-alueilla (prioriteettialueilla) toimivat lippulaivahankkeet. Erityisesti näiden suurten strategisten yhteishankkeiden osalta korostuu kansallisten ja alueellisten rahoitusohjelmien välinen koordinointi ja yhteistyö sekä yhteen hiilen puhaltamisen mukanaan tuoman lisäarvon tunnistaminen. Näiden lippulaivakokonaisuuksien rakentamisessa eri rahoittajien välinen tiedonkulku on olennaista, jotta toisiaan täydentävät hankkeet voitaisiin linkittää keskenään eri rahoituspohjasta huolimatta tulosten parantamiseksi ja tehokkaammaksi levittämiseksi.

Itämeren alueella kaivataan tiivistä rahoittajien välistä vuoropuheluaSatu HietanenCoordinatorInteract Office Turku8.9.2016


Interact toteutti vuoden 2015 loppupuolella selvitystyön, jossa kartoitettiin Itämeren alueella toteuttavaan yhteistyöhön soveltuvia rahoitusinstrumentteja. Kartoitus kattaa 318 eri rahoitusinstrumenttia, mutta tarjoaa silti vain valikoidun otoksen kokonaiskuvasta. Työn laajuus yllätti nimittäin täysin tekijänsä! Itämeren alueen jäsenvaltioissa hallinnoitavien rahoitusinstrumenttien lisäksi kartoitus kohdentui myös EU-rahoitusohjelmiin, ja tämän lisäksi siihen sisältyy joitakin olennaisia rahoitusinstrumentteja myös Norjasta ja Venäjältä. Kartoitustyötä hidasti se, että useimmissa Itämeren alueen valtioissa kattavaa yleiskuvaa olemassa olevista julkisista ja/tai yksityisistä rahoituskanavista ei ole saatavilla. Näyttäisi kuitenkin siltä, että erityisesti Puolan ja Saksan osalta kartoitus kattaa arviolta vain noin viidesosan rahoitusinstrumenttien kokonaismäärästä.

Erityisesti Euroopan alueellisen yhteistyön (Interreg) ohjelmien rooli on ollut näkyvä Itämeristrategian tukijana, sillä yhteistyö on luonnollinen ja olennainen osa niiden rahoittamaa toimintaa. Interreg-ohjelmien rahallinen osuus kaikista rahoitusinstrumenteista on kuitenkin niin pieni, että on ollut ensiarvoisen tärkeää käynnistää keskustelua muiden toiminnan rahoituksen soveltuvien instrumenttien (ja niitä hallinnoivien viranomaisten) mukaantulosta. Tätä keskustelua on Itämeren piirissä käyty jo muutamien viime vuosien ajan. Rahoituksen koordinointi (”alignment of funding”) ja erilaisten makroaluestrategioiden toteuttamista tukevien yhteistyömallien merkitys on korostunut, erityisesti muiden kuin perinteisesti yhteistyötä tukevien rahoituslähteiden osalta.

Rahoitusta on siis saatavilla, ja nyt keskeistä olisi panostaa eri rahoitusinstrumentteja hallinnoivien tahojen keskinäiseen koordinointiin, keskustelunavauksiin ja yhteistyöverkostojen aktiivisuuteen. Uusien yhteistyömallien pilotointi ja niistä saatujen hyvien käytäntöjen aktiivinen levittäminen on tervetullutta! Interactilla on tässäkin sormensa pelissä, Itämeren alueella toteutettu selvitystyö ERI-ohjelmien yhteistyömuodoista ja niiden soveltamisesta tulee näkymään toiminnassamme eri tavoin kehiteltävinä keskustelunavauksina. Saman sisältöinen selvitys kohdentuu parhaillaan Tonavan ja Adrianmeren makroalueille, josta saadaan selvityksen valmistuttua hedelmällinen vertailukohta jatkopohdinnoille.

EU:n Itämeristrategia on erinomainen mahdollisuus koko talousalueelle niin talouden, ympäristön kuin sosiaalisen kehityksen näkökulmasta. Käytännössä asiat tapahtuvat vain rohkeiden aloitteiden ja avausten kautta ja tiiviillä, hyvin organisoiduilla yhteistyöllä. Näitä kaikkia tarvitaan juuri nyt.


Vuosia sitten luentosali kuunteli kokeneen asiantuntijan selostusta uudesta instituutiosta. Yleisöstä kysyttiin toimintaan liittyvä kysymys. ”Voi, emme ole miettineet!” oli huippuvirkamiehen vastaus.

Liian hyvin osaamme suunnitella laatikoita ja rakenteita. Kuitenkin toiminta ja toiminnan kohde on kaiken tekemisen ydin. Mitä tässä on asiakkaalle? Miten asia ratkaistaan kohderyhmän lähtökohdista?

Julkinen sektori hyrisee itsetietoisena ja usein unohtaa, ketä varten asioita suunnitellaan. Väitän, että jokainen, jolla on työssä ollut asiakas, jonka nimen tietää, toimii tehokkaasti. Kaukana jossain oleva kohderyhmä ei tartu vihaisena luuriin tai valita saamastaan palvelusta. Kun toimitat jotakin jollekulle, ihmiselle, et voi sortua ylimielisyyteen.

Toiminnan suunnittelu on parhaimmillaan luovaa puuhaa. Se ei tapahdu vain määrättynä ajankohtana. Kaikki osallistuvat ja jokainen idea punnitaan avoimesti.

Organisaatiot, joilla on maksavia asiakkaita, saavat monia hyviä ideoita heiltä. Silti pitää muistaa myös kurkottaa korkealle: tarjota sellaista, jota asiakas ei osaa kysyäkään. Sellaista, josta tulee osa elämää, vaikkei kuvitellutkaan tuotetta tai palvelua tarvitsevansa.

Virtuaalimaailma kohtaa reaalimaailman

Olen eläinlääkärin tytär Paimiosta. Isälläni oli autopuhelin jo 1970-luvulla. Kun hän päivän kiersi navetoissa ja sikaloissa, hätätilanteissa hänet oli saatava kiinni. Nyt meillä kaikilla on puhelin kasvanut käteen kiinni. Keksintö, jota emme kuvitelleet tarvitsevamme, muuttui meille elintärkeäksi.

Minulta kysyttiin kerran ideoita kotiseututyöhön. Hoksasin, että virtuaalinen maailma korvaa osin fyysisen maailman. Monen normaali elinympäristö on aivan jossain muualla kuin kotikorttelissa tai omassa kunnassa. Identiteettikin voi liittyä tietokonemaailmaan. Oleellista ei ole, mistä olet kotoisin vaan millaisessa virtuaaliryhmässä olet mukana.

Istuin iltaa kokeneen johtajan kanssa. Elämä oli heitellyt kunnianhimoisen uraihmisen moneen maahan. Hän suri kovasti, että joutui kasvattamaan lapsensa aivan erilaisessa maailmassa kuin missä oli viettänyt oman tarunhohtoisen lapsuutensa. ”Minulla ei ole mitään yhteisöä asuinpaikassani. Teen vain töitä. En ehdi tutustua, enkä tavata ketään”, hän huokaili. Uraihmisen perheen rakenteet olivat kunnossa, mutta toiminta herätti kysymysmerkkejä.

Laajempaa perspektiiviä

Yhteiskunnassamme eri ryhmät ovat tehokkaasti erillään. Kunnat suunnittelevat toimintaa elämänkaariajattelun pohjalta. Lapsille ja nuorille on omat paikkansa ja tapahtumansa, työikäisille ja ikäihmisille samoin. Missä ihmiset kohtaavat toisiaan? Miten loisimme toimintoja ja paikkoja, joissa voisimme tavata mukavan tekemisen hengessä? Itämeren alueen WHO:n Healthy Cities -kaupungit ovat sitoutuneet

Keskity toimintaan, älä rakenteisiinJohanna ReimanToiminnanjohtajaItämeren alueen Terveet Kaupungit ry.15.9.2016


hyvinvoinnin edistämiseen ja toisilta oppimiseen. Kehittämistyötä tehdään osin yhdessä asiakasnäkökulma huomioiden.

Professori Juho Saari kertoi Kuopion kaupungin hyvinvointiseminaarissa, että yhteiskunnan tasapainoisen kehityksen kannalta oleellista on, että ihmiset kokevat olevansa samassa veneessä. Alkavan syyskauden lupaukseksi haastan itseni ajattelemaan laajemmin ja isommin. Oman elämänpiirini ulkopuolella on monia kiinnostavia todellisuuksia. Taidan yrittää tutustua niihin työssä ja arjessa.


Helsingin kaupunki on aloittanut elokuussa 2016 esiselvityksen Helsingin ja Tallinnan välisestä tunnelista Euroopan unionin Keskisen Itämeren ohjelman tuella. Selvitys tehdään yhdessä Tallinnan kaupungin, Uudenmaan ja Harjun maakuntien sekä Viron ja Suomen valtioiden kanssa.

Meriliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on vilkasta. Matkustajia Helsingin ja Tallinnan välillä oli vuonna 2015 jo yli 8 miljoonaa. Matkustajien, henkilöautojen ja raskaan liikenteen määrät ovat koko ajan kasvussa, viimeisimpänä uutena reittinä on vuonna 2015 aloittanut oma linja kuorma-autoille Vuosaaresta Tallinnaan. Lukumääräisesti suurin osa kaikista matkalaisista on suomalaisia huvimatkustajia, mutta suomalaisia ja virolaisia työmatkalaisiakin on yhtä paljon.

Keväällä 2015 valmistui edellinen selvitys kiinteästä yhteydestä eli käytännössä rautatietunnelista Helsingin ja Tallinnan välillä. Selvitys totesi, että jos noin kolmasosa nykyisistä Viron ja Suomen välillä työnsä takia matkustavista siirtyisi päivittäiseen matkustamiseen ja muiden matkailijoiden, rahdin ja henkilöautojen määrä kasvaa maltillisesti, on rautatietunneli taloudellisesti mahdollinen toteuttaa. Selvityksessä oletettiin, että matkustaja- ja rahtitulojen lisäksi Euroopan Unionin tukisi tunnelin rakentamiskustannuksia 40 prosentilla. Lisäksi oletettiin, että nykyinen lauttaliikenne säilyisi ja sekä aiheuttaisi hintakilpailua että kuljettaisi edelleen suuren osan matkustajista ja rahdista.

Vuoden 2015 selvityksessä tunnelin erityisenä kohderyhmänä olivat siis työmatkustajat, joiden kannalta olennaista on nopea yhteys keskustasta keskustaan. Alustavina rautatieaseman paikkoina kaavailtiin Pasilan ja Ülemisten uusia rautatieasemia. Ennen kuin tunnelista voidaan tehdä päätöksiä, tulee selvittää vielä monta teknistä ja taloudellista näkökulmaa. Erilaiset riskiselvitykset ja turvallisuuskartoitukset - kuten merenpohjan tutkiminen - ovat erittäin tärkeitä.

Tärkein kysymys tunnelin osalta ei kuitenkaan ole, onko tunneli teknisesti mahdollinen, taloudellisesti kannattava, turvallinen, kuka sen maksaisi ja kuka sitä käyttäisi, vaan edistääkö tunneli sellaisen Suomen rakentumista, jollaisen me haluamme - toisin sanoen: mitä hyötyä tunnelista on jokaiselle suomalaiselle ja koko kansakunnalle?

Moni näkee, että kiinteä yhteys Tallinnaan mahdollistaa sujuvat rautatiekuljetukset Suomen vientiteollisuudelle ja tuonnille. Toisille yhteys Tallinnaan mahdollistaa päivittäisen työssäkäynnin maan rajojen ulkopuolella. Jos Suomen korkeampi verotus ahdistaa, voi asua Viron puolella, tai vaihtoehtoisesti asua Suomessa ja käydä töissä Virossa. Suomen taloudellisen kilpailukyvyn näkökulmasta kiinteä yhteys Tallinnaan muuttaa yritystoimintaa. Suomessa toimiva yritys voi rekrytoida työntekijöitä kaksi kertaa suuremmasta ”kotikaupungista” kuin aiemmin, sillä on enemmän asiakkaita tuotteilleen ja laajempi yhteistyökumppaneiden verkosto.

Hyvästä yrityksestä huolimatta Suomi jää tällä hetkellä pahasti jälkeen muista Pohjoismaista taloudellisessa kehityksessä. Voisiko kiinteä yhteys antaa Suomelle sellaisen resurssipohjan, että Helsinki-Tallinnalla tai Uusimaa-Harjulla olisi mahdollisuus nousta pohjoisen Euroopan vetovoimaisimmaksi alueeksi?

Elokuussa 2016 käynnistyy siis yhden rautatietunneliselvityksen sijasta useita selvityksiä. Varsinaiset tekniset analyysit ovat muiden projektipartnereiden käsissä, ja Helsingin kaupungin vastuulla selvityskokonaisuudessa ovat analyysit matkustaja- ja rahtiliikenteen kehitysmääristä kahdessa eri

Haluammeko tunnelin Tallinnaan?Pekka Sauri, rakennus- ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajaUlla Tapaninen, erityisasiantuntijaHelsingin kaupunki22.9.2016


vaihtoehdossa: että kiinteä tunneliyhteys Viroon syntyy ja että sitä ei synny. Tulosten pohjalta mietitään tunnelivaihtoehdon vaikutuksia taloudelliseen ja sosiaalisen kehitykseen sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Lisäksi mietitään, miten mahdollinen tunneli linkittyisi muuhun Suomen ja Viron kuljetusjärjestelmään ja vuonna 2025 Tallinnasta Latvian ja Liettuan kautta Varsovaan avautuvaan Rail Baltica -junayhteyteen. Näiden analyysien pohjalta voimme tarkemmin päättää, onko kiinteä liikenneyhteys Tallinnaan sellainen tulevaisuudenkuva, jolla haluamme muuttaa Suomea.


Ahvenanmaan kansainoikeudellinen asema on rauhanromantiikalla koristeltu kiiltokuva, joka vääristää historiallista todellisuutta. Aseettomaksi moneen kertaan julistettu saariryhmä ei ole vapautunut sodan taakasta. Aina kun Itämerellä on sodittu, asevarustuksista riisuttu Ahvenanmaa on aseistettu uudelleen.

Ahvenanmaan alkuperäinen demilitarisointi sovittiin Pariisissa 1856 Krimin sodan päätteeksi. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä alkoi linnoittaa sitä ja sen alueella toimi Ruotsin, Saksan ja Englannin laivasto-osastoja.

Ahvenanmaan aseettomuus vahvistettiin 1921 Geneven sopimuksella. Siinä kahdeksan Itämeren rantavaltiota, Englanti ja Italia sopivat saariryhmän linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta.

Talvisodan päätteeksi maaliskuussa 1940 solmittu rauhansopimus vaikeni Ahvenanmaasta. Seuraavana kesänä Neuvostoliitto vaati kuitenkin Suomelta sen linnakkeiden tuhoamista ja kahdenvälistä sopimusta saariryhmän asemasta.

Tällainen Ahvenanmaa-sopimus solmittiin lokakuussa 1940. Se pakotti Suomen purkamaan linnoitteet ja lupaamaan, ettei se antaisi aluetta muiden valtojen käyttöön. Siinä ei mainittu alueen puolueettomuutta.

Samaan aikaan kun Neuvostoliitto pakotti Suomen aloittamaan Ahvenanmaan linnakkeiden tuhoamisen ja sopimusneuvottelut alueen demilitarisoinnista, puna-armeijan ylimmät esikunnat luonnostelivat Saksaa, Suomea tai Ruotsia tai niitä kaikkia vastaan aloitettavien sotien hyökkäysoperaatioita.

Näiden suunnitelmien ensimmäisenä vaiheena oli Ahvenanmaan valtaus. Suunnitelmat vahvistettiin pari kuukautta ennen kuin Suomi ja Neuvostoliitto solmivat sopimuksen Ahvenmaan demilitarisoinnista.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Suomi ja Venäjä sopivat 1992 niiden välisistä edelleen voimaan jäävistä sopimuksista. Tämä pöytäkirja vahvistaa, että vielä tänäänkin pätee syksyn 1940 Ahvenanmaa-sopimus, jonka rikkomista Neuvostoliitto valmisteli jo ennen sen voimaan astumista.

Neuvostoliiton lisäksi myös Saksa suunnitteli Ahvenanmaan valtausta, mutta vasta toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Muutamat muutkin valtiot ovat voineet kaavailla sellaisia operaatioita

Nykyisin Suomea sitovat Ahvenanmaan asiassa Geneven monenkeskinen sopimus vuodelta 1921 ja Moskovan kahdenvälinen sopimus vuodelta 1940. Molemmat velvoittavat alueen demilitarisointiin. Geneven sopimus vahvistaa saariryhmän puolueettomuuden ja Suomen oikeudet alueeseen. Moskovan sopimus ei mainitse niitä.

Jos saariryhmä joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Suomen pitäisi Geneven sopimuksen mukaan torjua hyökkäys ja ilmoittaa asiasta Kansainliitolle, jota enää ei ole. Moskovan sopimus ei vaadi Suomelta mitään sellaisessa tilanteessa, ja nyt tiedämme miksi. Jo sopimusta tehtäessä Moskovassa suunnitetiin hyökkäystä Ahvenanmaalle.

Aseettomuuden unelmaJukka Tarkka Valtiotieteen tohtori29.9.2016


Ahvenanmaan kansainoikeudellinen asema on vino. Geneven sopimuksella ei enää ole takaajaa, ja Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen toisella osapuolella oli jo alun perin ketunhäntä kainalossa. Tässä asiassa Suomi on kahden kesken Venäjän kanssa.

Itämeren alue on normalisoitunut. Baltian maat ovat hankkineet takaisin itsenäisyytensä ja Suomi on vapautunut yya-velvoitteista. Tämä antaa mahdollisuuden Ahvenanmaan aseman sopimuspohjan oikaisuun.

Se voisi tapahtua uudistamalla Geneven sopimus sen alkuperäisten allekirjoittajien ja niitä nyt yhdistävän kansainvälisen yhteisön kanssa. Emeritus-meppi Henrik Laxin ajatus Euroopan unionin asettumisesta Ahvenanmaan demilitarisoinnin takaajaksi oli merkittävä avaus uuteen suuntaan.

Geneven sopimuksen virvoittaminen tekohengityksellä ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa. On vaikea kuvitella, millaisten historiatietojen ja minkä logiikan varassa on voinut syntyä nykyisin vallalla oleva käsitys, että Ahvenanmaan demilitarisointi pelastaisi sen sotatoimien kohteeksi joutumiselta, jos Itämerellä puhkeaa aseellinen kriisi. Silloin kaikki alueella toimivat sotavoimat yrittävät ehtiä ensimmäisenä Ahvenanmaalle.


Itämeri on käytännössä sisämeri, jossa veden vaihtuminen on hidasta. Jääkauden jälkeen eristyneeseen sisämereemme jäi ”vangiksi” reliktilajeja, kuten norppa. Murtovesi, vielä toistaiseksi silloin tällöin toistuvat laajalti jääpeitteiset talvet sekä mataluus ja saariston luoma valtava rantaviivan pituus, tekevät Itämerestä paitsi herkän, myös maailmanlaajuisen erikoisuuden.

Globaalisti Suomessa on muutamia ainutlaatuisia erityispiirteitä; suot, silokalliot ja reunamoreenit, ikivanhat mäntymetsät, rikkonaisen saariston kirjomat sisävedet ja murtoveden ympäröimä Saaristomeri. Näistä löytyy eksotiikkaa ja matkailupotentiaalia, jota muualla ei ole. Mutta osaammeko arvostaa ja kestävästi hyödyntää meille ehkä liian tuttuja erikoisuuksiamme?

Itämeren vedenlaadun uhkatekijät tulevat pääosin valuma-alueelta. Ilmastonmuutos kasvattaa sadantaa ja valuntaa sekä lisää sääolojen äärevyyttä. Tämä lisää jokien Itämereen kuljettamaa kuormitusta. Kun suot aiemmin toimivat vettä puhdistavina suodattimina, on tämä ekosysteemipalvelu erityisesti Suomessa laajalti menetetty. Kasvava valunta lisää ojitetuilta soilta tulevaa orgaanisen aineen, raudan, typen jne. kuormitusta. Kunnostusojitus aiheuttaa vesistöille yhtä tuhoisan kuormituspiikin kuin aiheutti 1960–80-lukujen ojitusbuumikin. Tuhansia järviä tulee liettymään yhä huonompaan kuntoon ja myös Itämeri saa osansa.

Humus on hyvin hienojakoista orgaanista ainesta, joka värjää veden ruskeaksi. Suovaltaisilla seuduilla sitä on vesissä aina. Mutta ojitus ja turpeenkaivuu lisäävät humuksen määrää moninkertaiseksi. Vedet muuttuvat laihan teen värisistä kahvin värisiksi. Osa humuksesta tulee järvien ravintoketjuissa syödyksi, osa liettää syvänteitä. Suuri osa kuitenkin päätyy mereen saakka. Suolan kanssa humus koaguloituu suuremmiksi partikkeleiksi, jotka painuvat meren pohjaan. Tämä aiheuttaa nopeutettuna saman kuin järvissäkin; hajottajaravintoverkko kuluttaa hapen pohjalta loppuun. Hapen loppuessa pohjaan varastoitunut fosfori vapautuu ja ketju näkyy pinnalla sinileväkukintoina.

Kukaan ei tiedä, kuinka merkittävä osa Itämeren ongelmista on seurausta Suomessa tehdyistä massiivisista soiden ojituksista. Metsätalouden ja turveteollisuuden nimissä tehty soiden pilaaminen hävittää joka tapauksessa tehokkaasti kolmea maamme kansainvälisesti ainutlaatuisinta elinympäristöä; soita, saaristoisia sisävesiä ja Itämerta.

Kansainvälisistä erikoisuuksistamme myös silokalliot ovat leimallisesti Itämeren rannoille kuuluva elementti. Jääkauden hiomia luotoja asuttaa valtava lintupaljous. Valitettavasti monet vesi- ja rantalintulajit ovat vähentyneet huolestuttavasti. Syyt eivät kuitenkaan ole kallioissa, eivätkä matkailijoissa. Vaikka auringon lämmittämä silokallio on kesämatkailijan paratiisi, voidaan toiminnot sovittaa yhteen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kanssa. Ja näin kannattaa tehdä siksikin, että lintu- ja muu luontomatkailu on kaikkein nopeimmin kasvava teollisuudenalamme. Lintujen lisäksi myös hylkeet ja virkistyskalastus toimivat matkailun vetovoimatekijöinä.

Itämeri - silokallioiden saaristoRisto SulkavaPuheenjohtajaSuomen luonnonsuojeluliitto6.10.2016


Vaikeampaa on sovittaa yhteen rantarakentamista ja luonnon erityispiirteiden säilyttämistä. Mökkitonteiksi pirstottu rantaviiva on ja pysyy poissa laajemman käyttäjäkunnan, kuten matkailijoiden ja monien luonnon eliöiden käytöstä. Osa lajistosta sopeutuu mökkeihin, toiset kaikkoavat. Valitettavasti myös kestävää luontomatkailua harjoittava turisti kuuluu kaikkoaviin.

Kansainvälisistä erikoisuuksistamme ikivanhoja mäntymetsiä on pohjoisimman Lapin lisäksi myös saaristossa. Mutta mänty on meille suomalaisille aivan liian tuttu. Sitä arvostetaan vain hakkuissa. Kun puiden kaatamisen ikäraja on alentunut, on vanhojen männiköiden kaataminen muuttunut kertakäyttömetsätaloudeksi. Lähellekään vastaavia puita ei synny enää koskaan uudestaan.

Saaristonkin vanhat mäntymetsät ovat huvenneet. Osaisiko joku tuotteistaa vanhan mäntymetsän siten, että tuotto pystyssä olisi suurempi kuin sellukattilassa? E.W. Lybeckin aikaan tämä oli todellisuutta. Mäntymetsiä pidettiin erityisen terveellisinä muun muassa hengityselinten sairauksista kärsiville. Lukuisia parantoloita perustettiin eri puolille Suomea. Niissä kävivät niin kansallisromantiikan ajan taiteilijat kuin ulkomaista sivistyneistöäkin. Parantoloiden aika katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Nyt havupuiden terpeenejä, aerosoleja ja muita haihtuvia yhdisteitä tutkitaan jälleen. Löytyisikö myös Itämeren rannan ikivanhoille männiköille taas kertakäyttömetsätaloutta kestävämpää käyttöä?

Kun Salpausselän reunamoreeni Hangossa vaihtuu hiljalleen maasta mereksi, voidaan todeta, että kaikki kansainväliset erikoisuutemme liittyvät tavalla tai toisella Itämereen. Meri yhdistää tai siellä yhdistyvät kaikki valuma-alueen toiminnot. Siksi Itämeren suojelusta ovat vastuussa myös sisämaan asukkaat.


Maailmantalouden lama tuntui alkaessaan kohtelevan lähes kaikkia Itämeren alueen maita yhtä kovalla kädellä. Yhteistä suossa tarpomista riitti kuitenkin vain hetkeksi, sillä talouden notkahduksesta toipuminen tapahtui maiden välillä varsin erilaisella vauhdilla. Ehkä parhaiten siitä pyristeli eroon Ruotsi, jonka talous on kasvanut pienen notkahduksen jälkeen taas yli kolmen prosentin luokkaa. Myös Puolan kasvu on ollut vahvaa. Saksa puolestaan on saanut yhtenä harvoista euroalueen maista taloutensa ylijäämäiseksi. Suomi ja Tanska ovat suoriutuneet selvästi heikommin ja Venäjän tilannetta vaikeuttavat öljyn matala hintataso ja talouspakotteet.

Talouskehityksen osalta pahimmat vuodet ovat todennäköisesti kaikilla mailla takanapäin, mutta lähitulevaisuudessa ennusteet eivät lupaa kovin

vahvaa kasvua koko alueelle. Baltian maat ja Puola toki porskuttavat ensi vuonna jopa yli kolmen prosentin kasvussa, mutta muiden maiden pitäisi päästä vauhtiin mukaan, jotta tulevaisuuden haasteista selvitään. Mitä sitten pitäisi tehdä, että kasvu vauhdittuisi oikein kunnolla?

Ensinnäkin tarvittaisiin kollektiivisia taloutta elvyttäviä toimia. Keskuspankit ovat olleet kiitettävästi asialla, mutta löysä rahapolitiikka on vähitellen alkanut myös lisätä talouden riskejä. Siksi nyt on vahvemmin elvyttävän finanssipolitiikan vuoro. Siihen luo tilaa matala, osin jopa negatiivinen korkotaso, joka on vähentänyt velanhoitokustannuksia joillain mailla merkittävästi.

Toimet on kohdistettava siten, että ne maksimoivat talouden kasvun ja työllistymisen. Perinteisten infrastruktuuri-investointien lisäksi erityisesti koulutukseen, elinikäiseen oppimiseen ja tutkimukseen on panostettava. Myös hyvin kohdennetuissa työllistämistoimissa on järkeä samoin kuin paremmissa päivähoitopalveluissa.

Toiseksi tarvitaan kasvua tukevia rakenteellisia uudistuksia. Kollektiivisiin elvyttäviin toimiin ei pidä edes ryhtyä ilman niitä. Ne ovat välttämättömiä, jotta myös Itämeren maissa hidastunut tuottavuus saadaan kasvuun. Se onnistuu vain uusilla innovaatioilla ja niiden leviämisen varmistamisella, lisääntyvällä maailmankaupalla ja investoinneilla.

Sekä työ- että hyödykemarkkinoita on uudistettava. Työmarkkinoilla verotuksen ja työttömyysturvajärjestelmän on tuettava työn vastaanottamisen kannustavuutta. Hyödykemarkkinoilla puolestaan kilpailua haittaavaa sääntelyä on purettava ja yhtenäistettävä muiden maiden kanssa. Yrittäjyyden ja pk-yritysten toimintaedellytysten parantamiselle on kaikissa Itämeren maissa sijaa, mutta Baltiassa on lisäksi edelleen tarvetta saada valtionyhtiöt toimimaan markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti.

Kaikkien Itämeren maiden talouksille olisi hyötyä EU:n sisämarkkinoiden syventymisestä. Alueen talouksien integroituminen nykyistä vahvemmin toisiinsa lisäisi kilpailua, tuottavuutta ja talouden kasvua. Se myös suurentaisi sen yritysjoukon kokoa, jolla olisi edellytyksiä maailmanlaajuisten markkinoiden valtaamiseen.

Itämeren maiden talous kasvun tielleMari KiviniemiApulaispääsihteeriOECD13.10.2016


Komission työohjelmasta löytyy toki toimenpiteitä sekä digitaalisten että energia- ja pääomasisämarkkinoiden syventämiseksi, mutta vauhtia ja konkretiaa pitäisi olla enemmän. Samoin palveluiden osalta isoa loikkaa kohti todellisia sisämarkkinoita tarvittaisiin.

Myös maailmankaupan pelisäännöillä on vahvaa vaikutusta Itämeren maiden taloustilanteeseen. Useimmat alueen maat ovat voimakkaasti riippuvaisia maailmankaupasta, joten viime vuosina tapahtunut protektionismin lisääntyminen on jatkuessaan todella haitallista. Etenemistä kauppasopimuksissa pitäisikin aikaansaada niin kahdenvälisesti EU:n sekä USA:n ja Kanadan välillä kuin WTO:ssa, johon myös Venäjä kuuluu. Suotavaa olisi, että myös Venäjän ja EU:n kauppasuhteet normalisoituisivat. Ukrainan ja Krimin tapahtumien jälkeiseen tilanteeseen ei kuitenkaan löydy nopeaa ja helppoa ratkaisua, mutta alueen talouden näkökulmasta sitä tarvittaisiin kipeästi.


Olipa kerran Suoma-neito, joka asui syrjäisessä maankolkassa, karuissa mutta niin kauniissa maisemissa.

Suoman pieni, mutta rakkaudella hoidettu koti sijaitsi kylässä, josta tuntui olevan pitkä matka kaikkialle. Tai eivät ne muutkaan kylät niin kaukana olleet, mutta välissä oli iso vesi sekä etelän että lännen suuntaan.

Ainoa ilmansuunta, jonne kylästä pääsi vaivattomasti maata pitkin, oli itä. Niinpä oli oikeastaan väistämätöntä, että nuoreksi neidoksi vartuttuaan Suoma sai huomata itäkylän Velin kiinnostuneen hänestä kovin.

Näin historia toisti siis itseään, sillä olihan Suoman äidillä, mummolla ja isomummolla takanaan jo omat kokemuksensa juuri saman naapurikylän isotilallisista, mutta niin arvaamattomista pojista.

Kaikki tiesivät, että isomummoa oli joskus taannoin pidetty itäkylässä miehelässä vastoin omaa tahtoaan - mutta sitten yllättäen oli koittanut se päivä, kun isoisoäiti oli kerännyt kaiken rohkeutensa ja lähtenyt omille teilleen. Itsenäistynyt, kuten hienommin tavataan sanoa.

Suoman mummo oli myös aikanaan nuorena neitona joutunut juuri tuon samaisen itäkylän pojan piirittämäksi. Avioliittoehdotukset mummo oli onnistunut torjumaan, mutta väkivaltaiseksi kääntynyt suhde oli silti jättänyt ikuiset arvet mummon kehoon.

Kylillä mies oli kuitenkin kertonut tarinaa, jonka mukaan kaiken pahan alkusyy oli ollut mummossa. Pienikokoinen mummo oli mukamas lyönyt yllättäen isokokoista sulhastarjokastaan suoraan kasvoihin, vaikka tämä oli vain hyvää hyvyyttään ehdottanut pientä vaihtokauppaa: mummon tila olisi mukamas saanut ison ja hyvän metsäpalstan hieman syrjemmältä, jos sulhastarjokkaan tonttiin olisi liitetty peltotilkku mummon tilalta.

Suoman äiti oli puolestaan pelännyt itäkylästä tullutta sinnikästä kosijaansa niin paljon, että oli silkkaa itsesuojeluvaistoaan opetellut varomaan joka ikistä sanaansa ja joka ikistä liikettään, ettei mustasukkainen sulhastarjokas saisi koskaan pienintäkään aihetta menettää malttiaan. Suoman äidin ja innokkaan kosijan suhde olikin muodostunut erikoiseksi: moni ulkopuolinen oli luullut parin olevan avoliitossa. Suomalle itselleenkin selvisi vasta paljon myöhemmin, että samalla kun äiti oli pitänyt itäkylän kosijaansa korostetun ystävällisiä mutta silti sopivan etäisiä välejä, niin joskus äiti oli silti onnistunut livahtamaan salavihkaa omille riiuureissuilleen vedentakaisiin länsikyliin.

Tämän neuvokkuutensa ansiosta Suoman äiti oli saanut elää näennäisen rauhallisen ja vapaan naisenelämän, vaikka ääneen sanomaton pelko oli ollut koko ajan olemassa. Itäkylän mustasukkainen kosija oli nimittäin painostanut äitiä lukuisin eri tavoin ja jopa vakoillut hänen tekemisiään, vaikka kyläjuhlissa tuo samainen kosija oli aina muistanut korostaa, kuinka juuri hän on äidin kanssa niin hyvissä ja ystävällisissä naapuriväleissä.

Suoma-neidon vaikea valintaArja PaananenVenäjä-erikoistoimittaja (opintovapaalla)Ilta-Sanomat20.10.2016


Suoman suvun naiset olivat tottuneet tähän kaikkeen niin, että sitä oli opittu pitämään jollain ihmeellisellä tavalla jopa aivan luonnollisena osana elämää. Ikään kuin itäkylän pojilla olisi ollut jokin luontainen oikeus tulla kosioreissuilleen juuri Suoman kylään ja aivan kuin juuri Suoman suvun naisten vastuulla olisi ollut se, etteivät itäkylän pojat vain suuttuisi mistään.

- Sellainen on naisen osa tässä meidän kylässämme. Parempi on pysyä nöyränä ja hissukseen, vaikka kosintaan et lopulta suostuisikaan, tapasi Suoman äiti opastaa tytärtään silloin, kun Velin kasvava kiinnostus alkoi käydä ilmi.

Äiti ja muut vanhemmat kyläläiset neuvoivat Suomaa myös välttelemään länsikylän poikien tapailua.

- Velihän on ilmiselvästi iskenyt silmänsä sinuun, joten ei kannata antaa hänelle mitään mustasukkaisuuden aihetta, kyläläisten kuoro opasti.

Suoma ei kuitenkaan voinut mitään sille, että joskus hän tuli ääneen ihmetelleeksi saamiaan neuvoja.

- Olen itsenäinen ja vapaa nainen, ja sitä paitsi kai minun sukupolveni naisen pitäisi saada jo itse valita, kenen kanssa hän seurustelee? Suoma tuskaili.

Mutta oli Velissä kieltämättä hyviäkin puolia. Halutessaan hän osasi olla oikein hurmaava ja toisinaan hän hemmotteli Suomaa kalliilla lahjoillaan tai antoi jopa rahaa Suoman kylän yhteisiin rakennushankkeisiin. Vaikka pahat kielet tosin kuiskivat, että näin Veli yritti vain sitoa Suomaa entistä tiukemmin itseensä.

Silloin kun Veli oli hyvällä tuulella, hänestä oli aidosti helppo pitää. Vauraan talon eteenpäinmenevä poika, jonka kyljessä naisen olisi varmasti hyvä olla. Eikä Veli unohtanut juhlimistakaan, vaan silloin pantiin pöydät koreaksi ja maljat täytettiin piripintaan iloisen elämän merkiksi.

Aluksi vaikutti jopa siltä, että Veli olisi aivan toisenlainen kuin hänen esi-isänsä itäkylässä. Hetken aikaa Suoma luottikin vakaasti siihen, että hänen itsensä ei tarvitsisi koskaan kärsiä sukunsa naisten tapaan ahkeran kosiskelijansa arvaamattomuudesta.

Velin käytös alkoi kuitenkin muuttua, jopa niin aavistuksittain, ettei Suoma aluksi tajunnut muutosta.

Suoman silmät aukenivat ensi kerran silloin, kun Veli ajautui yhtäkkiä tonttiriitaan erään kaukaisen eteläkylän isännän kanssa. Kun nopea ja kiivas tappelu oli ohi, Veli selitti sen jälkeen aivan vakavissaan kylänraitilla, kuinka naapurin isännän tontinkulmasta oli mukamas syntynyt aivan uusi itsenäinen tontti, jonka Veli itse sekä muutama hänen monenvedentakainen kaverinsa olivat jo tunnustaneet.

Myös Velin käytös Suomaa kohtaan muuttui. Tapahtuipa mitä tahansa ikävää, niin vika oli aina joko Suomassa tai muissa länsikylien ihmisissä, ei koskaan Velissä itsessään. Tuntui, että Velillä oli aina oikeus kaikkeen, mutta muilla oli vain velvollisuus toimia niin kuin Veli halusi. Eikä Velin puheisiinkaan voinut enää luottaa, vaan mikä tahansa aiemmin sovittu saattoi olla huomenna toisin.

Suoma seurasi tätä kaikkea ihmetellen, sillä Velin epäluuloille ei tuntunut olevan mitään perustetta. Ison talon komea poika, jolla oli kuitenkin niin huono itsetunto, että jopa rakkauttaan Suomaa kohtaan hän pystyi osoittamaan vain painostaen ja uhkaillen. Mutta samalla Veli itse tuli ajaneeksi Suomaa koko ajan kauemmaksi itsestään.

Elämä soljui näin muutaman vuoden, kunnes Velillä oli taas täysi raivo päällä. Hän keksi yhtäkkiä, että erään toisen eteläkylän maista yksi palanen kuuluu kokonaan hänelle itselleen. Niinpä Veli vain meni ja otti tontin itselleen - eikä kukaan uskaltanut edes yrittää estää häntä. Ja siitä Veli selvästikin nautti: vihdoinkin häntä arvostetaan ja pelätään kaukaisia naapurikyliä myöten!


Suomaa Velin käytös kauhistutti, mutta samaan aikaan häntä pelotti ajatus erään länsikylän pojan kosintaan suostumisesta. Suoma oli oikeastaan jo tottunut olemaan sinkkuna eikä hän ollut aivan varma tunteistaan tätä länsikylän poikaakaan kohtaan.

Mutta mitä sitten tapahtuisi, jos Suoma antaisi Velille rukkaset? Olihan Velillä nyt talo täynnä aseita, jotka tämä oli omien sanojensa mukaan hankkinut itsepuolustukseksi.

Vai olisiko sittenkin parempi pysyä ikuisesti naimattomana ikäneitona mummon ja äidin tapaan, ettei vain kukaan muu saisi Suomaa, ellei Velikään saisi? Mutta riittäisikö sekään Velille ajan mittaan vai haluaisiko hän enemmän? Tätä kaikkea Suoma pohti ja ihmetteli, että tällaistako on naisen elämä vielä nykyäänkin.


Turvapaikanhakijat Itämeren alueellaJaana VuorioYlijohtajaMaahanmuuttovirasto27.10.2016

Uutiskuvissa näemme lähes päivittäin turvapaikanhakijoita ylittämässä Välimerta. Itämeren kautta sen sijaan turvapaikanhakijoita rannikkovaltiosta toiseen saapuu hyvin vähän meriteitse. Laivayhtiöt vaativat kolmansien valtioiden kansalaisilta yleensä matkustusasiakirjoja, jonka vuoksi viisumittomien matkustajien tulo Suomeen laivoilla on melko harvinaista. Pohjoismaihin yleisin reitti kulkee Saksasta Tanskaan, ja toisaalta Saksaan yksi reitti tulee idästä Puolan kautta. Puolaan useat hakijat tulevat Venäjältä Valko-Venäjän kautta.

Hakijamäärät vaihtelevat eri Itämerta ympäröivien maiden kesken suuresti. Saksa ja Ruotsi ovat perinteisesti olleet vetovoimaisimmat kohteet, kun taas Baltian maat ja usein myös Puola ovat enemmänkin transitmaita matkalla lännemmäksi. Tanskaan ja Puolaan on aiempina vuosina tullut enemmän hakijoita kuin Suomeen, mutta viime vuonna Suomen hakijamäärä 32 476 päihitti selvästi molemmat (Tanska 20 935, Puola 12 190). Viime vuonna Itämeren EU-valtioissa rekisteröitiin yhteensä 705 305 turvapaikkahakemusta, mikä oli noin puolet koko EU-alueen kokonaismäärästä. (Lähde: Eurostat).

Pakolaisuutta luovat ihmisoikeusloukkaukset sekä sodat ja muut aseelliset selkkaukset lähtömaissa. Maahantuloreitit Schengen-alueelle puolestaan määräytyvät usein rajanylittämismahdollisuuksien mukaan, joita ihmissalakuljettajat tarkkailevat jatkuvasti. Sääolosuhteet lähtö- ja kauttakulkumaissa aiheuttavat kausivaihteluita: yleensä Eurooppaan on tullut eniten hakijoita loppukesällä ja syksyllä.

Hakijamääriin tietyssä kohdemaassa vaikuttavat monet tekijät. Merkittävää on ensinnäkin maassa ennestään olevat diasporat. Syyrialaisia turvapaikanhakijoita on tullut eniten Saksaan ja Ruotsiin, koska näissä maissa Syyrian kansalaisia on asunut paljon jo aiemmin. Vastaavasti irakilaisia on Suomessa melko paljon, joten irakilaiset ovat olleet vuodesta toiseen turvapaikanhakijatilaston ykkössijalla.

Toiseksi hakijamääriin vaikuttaa valtioiden harjoittama turvapaikkapolitiikka ja -lainsäädäntö ja soveltamiskäytäntö. EU:ssa tavoitteena on yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä (Common European Asylum System), jossa yhtenäisen oikeusnormiston ja soveltamiskäytännön avulla pyritään estämään vetovoimavaikutusten syntyminen, kun hakija saisi samanlaisen päätöksen ja muun kohtelun riippumatta, missä EU-maassa hän esittää turvapaikkahakemuksen. Komissio valvoo asetusten ja direktiivien noudattamista ja Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO tukee jäsenvaltioita päätöskäytännön yhtenäistämisessä, mutta erityisesti vastaanottostandardien yhdenmukaisuuteen on vielä pitkä matka.

Turvapaikkajärjestelmän uskottavuus edellyttää, että lopullisen kielteisen päätöksen saaneet hakijat poistetaan maasta. Vapaaehtoinen paluu on ensisijainen vaihtoehto, mutta tarvittaessa poliisi panee käännytyspäätökset täytäntöön pakkotoimin. Jos hakija ei palaa kotimaahansa vapaaehtoisesti, hänelle määrätään yleensä maahantulokielto Schengen-alueelle. Suomi on palautusten tehokkuudessa huippuluokkaa.


Vuoden 2015 syksyllä havaittiin, miten keskeinen rooli hakijoiden kohdemaavalinnassa on heidän keskuudessaan vallitsevalla käsityksellä tietystä maasta. Syyrialaiset suuntasivat erityisesti kohti Saksaa, ja yli 20 000 irakilaista matkusti läpi Euroopan päästäkseen Suomeen. Ruotsille oli uusi tilanne toimia transitmaana, kun junat ja bussit ajoivat täysinä kohti Haaparannan matkakeskusta, josta hakijat siirtyivät Tornion puolelle.

Venäjää lukuun ottamatta Itämeren maat osallistuvat turvapaikka-asioiden EU-yhteistyöhön, jossa seurataan tarkasti eri maiden tilannetta. Lisäksi pohjoismaisen maahanmuuttotilastoyhteistyöhön osallistuvat myös Baltian maiden ja Puolan edustajat. Venäjän kanssa olemme Suomessa parhaillaan syventämässä maahanmuuttoalan kahdenvälistä yhteistyötä. Lisäksi osallistumme ihmiskaupan vastaiseen työhön Baltian maiden neuvoston piirissä - turvapaikanhakijoiden joukossa on myös ihmiskaupan uhreja.

Ajantasainen tiedonvaihto erilaisista turvapaikkailmiöistä Itämeren alueella on ensiarvoisen tärkeää kaikille maille. Historia on opettanut, että turvapaikkatilanne voi muuttua nopeastikin, joten aiempaa parempi ja ennakoivampi varautuminen on valmiuden rakentamisessa välttämätöntä.


Kuluttajalla on jo pitkään ollut kiinnostus ruoan alkuperää kohtaan. On upeaa, että ruuan alkuperä ja tuoreus kiinnostavat kuluttajia enemmän kuin koskaan. Yhtä hienoa on, että suomalaiset ovat yhtä tiedostavampia ruuan suhteen: ruuan reitti halutaan nähdä ja tuottaja tietää. Mitä enemmän vieraannumme ruoan tuotannosta, sitä enemmän haluamme ruoasta tietää. Miten se tuotetaan? Kuka sen tuotti? Onko se eettisesti ja ekologisesti tuotettua. Tämän ”hypen” myötä pientuottajien tuotteille on enenevässä määrin kysyntää. Suomi on täynnä lähellä tuotetuista raaka-aineista laadukkaita elintarvikkeita valmistavia ammattitaitoisia ruoantuottajia. Kuluttajan ja tuottajan kohtaamishaasteeseen ja lähiruoan saatavuuden ratkaisemiseen vastaa Ruokaasuomesta.fi-palvelu, jossa on jo 100 tuottajaa ja yli 500 tuotetta.

Ruokaasuomesta.fi-palvelun perustaja ja toimitusjohtaja Eero Kananen palkittiin syksyllä Maaseudun tulevaisuuden tekijä -kilpailussa. Yhtenä perusteluna kilpailun päätuomari ministeri Olli Rehn totesi olevan, että sähköisenä markkinapaikkana palvelu mahdollistaa vaivattomasti tuottajien ja kuluttajien kohtaamisen ympäri Suomen. Palvelu kasvaa hitaasti mutta varmasti ja uudenlaisia vastaavia palveluja on varmasti tulossa markkinoille.

Digitalisaatio muuttaa maailmaa kovalla vauhdilla, niin myös koko ruokajärjestelmäämme. Ruoan verkkokauppa ja maatilamyynnin osuus ruokamyynnistä on vielä hyvin pientä. Tällä sektorilla on kuitenkin tulevaisuuden kasvunäkymiä, joita sosiaalinen media ja digitalisaatio jo nyt mahdollistavat. MTK lähti mukaan tukemaan ruokaasuomesta.fi-palvelun kehittämistä, koska haluamme kaikin keinoin kehittää suomalaista ruoantuotantoa ja sen kannattavuutta. Jos me Suomessa emme ota asiaa vakavasti, niin sen tekee joku toinen, mahdollisesti isompi kansainvälinen toimija, johon me emme itse voi vaikuttaa.

Ruokaasuomesta.fi-palvelussa kullakin yrittäjällä on oma verkkokauppansa – kyse on siis suoramyynnistä. Kuluttajia palvelussa kiinnostavat erikoistuotteet, tuoreus ja mahdollisuus antaa palautetta tuotteista suoraan tuottajalle. Yrittäjä päättää itse toimitustapavaihtoehdoista ja vastaa ruokatoimituksista ja tavaran tuoreudesta. Kuluttajalle ruoka toimitetaan yrittäjästä riippuen kotiinkuljetuksena, Matkahuollon, Postin tai suoramyyntipaikkojen kautta. Ostaminen on kuluttajalle helppoa, sillä yhdellä kertaa voi ostaa useammalta tuottajalta. Tuotteet tulevat sitten omia reittejään. Helppous onkin yksi tärkeimmistä kuluttajan arvostamista

Lähiruokaa helposti suoraan tuottajalta kuluttajalleAnni-Mari SyväniemiRuokakulttuuriasiamiesMTK3.11.2016

Kuva: Eero Kananen OKRA-maatalousnäyttelyssä kesällä 2016.


asioinnista, olipa kyse sitten ruoan ostamisesta tai verkossa asioimisesta. Suoramyynti ei ole pois jalostavalta elintarviketeollisuudelta tai kaupalta. Kuluttajalle se on vaihtoehto ja mahdollisuus saada hyvää ruokaa suoraan maatilalta. Merkittävä syy suoramyynnin kiinnostuksen kasvuun tuottajien parissa on maatalouden kannattavuuden voimakas heikkeneminen ruuan halpuuttamisen ja vaikean markkinatilanteen takia.

Olen itse kokeillut palvelua ja tuotteet on toimitettu minulle postin kautta – kaikki on toiminut hyvin. Yhdeksän euron postimaksukaan ei ole haitannut, sillä olen saanut suoraan kotiin juuri sellaiset tuotteet, joita en lähikaupoistani saisi. Suosittelen kokeilemaan! Yksi lempituotteistani on Sysmän Luomun omena-karpalo-mysli, perheeni rakastaa sitä. Viiden kilon ämpärissä en sitä saisi ostettua juuri mistään muualta.

Tulevaisuudessa ruoka on globaalisti niukkuushyödyke, josta isossa osassa maapalloa tulee olemaan huutava pula. Meillä Suomessa on mitä mainioimmat olosuhteet ruoan tuottamiseen. Meillä on vettä ja puhdas maaperä sekä runsaasti tietoa ja osaamista hyvän, maukkaan ja terveellisen ruoan tuottamiseen. On upeaa, että osaamme arvostaa oman maan antimia ja ruokakulttuuria. Olen varma, että yksi hyvä vaikuttamiskeino ruoan arvostuksen nostamiseen on se, että ruoan tekijä tulee esiin ja antaa ruoalle oman tarinansa ruoasta ja sen tuottamisesta. Ruokaasuomesta.fi-palvelu tuo suoramyynnin kautta tuotteet kaikkien ulottuville koko maassa ja antaa kotimaiselle ruoalle ja sen tuottajalle kasvot.

Lisätietoja: Ruokaasuomesta.fi markkinointikoordinaattori Emma Pihkala, MTK, 040 920 9831 MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, 050 511 8909

Kuva: POP UP -myymälä Forumin Kukontorilla on avoinna jouluun asti joka keskiviikosta lauantaihin. Tuottajat vaihtuvat viikoittain.


Maailmankauppa on kangerrellut viime vuosina pahasti. Kaupalle avoimet taloudet, joita Itämeren ympärysvaltiot edustavat, kärsivät maailmankaupan heikosta kehityksestä eniten. Sen vuoksi maiden on puhuttava ja toimittava vapaakaupan puolesta, vaikka juuri nyt tämä toimintalinja ei olekaan maailmalla suuressa huudossa.

Itämeren alueen taloudet ovat Saksaa ja Venäjää lukuun ottamatta pieniä. Pienet avotaloudet ovat menestyneet kansainvälisessä vaihdannassa erikoistumalla, mikä on nostanut maiden tuottavuutta ja elintasoa. Vastaavasti maat ovat ostaneet lisääntyneillä vientituloilla suuren osan käyttämistään kulutus- ja investointihyödykkeistä muista maista. Tämän seurauksena maat ovat selvästi keskimääräistä avoimempia maailmankaupalle.

Itämeren alue hyötyi maailmankaupan nopeasta kasvusta 1990- ja 2000-luvuilla (Kuva 1), jolloin kauppa kasvoi liki tuplavauhtia maailman BKT:n kasvuun verrattuna. Rahoituskriisin jälkeen paluuta entiseen kehitykseen ei ole ollut. Kauppa on kasvanut hädin tuskin samaa vauhtia kuin tuotanto ja viimeiset kaksi vuotta kauppa on polkenut paikallaan.

Kaupan hitaan kasvun taustalla on monia tekijöitä. Niistä osa on tulosta maailman nykyisestä kasvumallista, jossa kuluttaminen korostuu investointien kustannuksella ja vähemmän kauppaa käyvien nousevien talouksien rooli kasvaa suhteessa avoimiin talouksiin. Näihin trendeihin esimerkiksi talouspolitiikalla on liki mahdotonta vaikuttaa.

Se minkä puolesta voimme aktiivisesti toimia, on vapaakaupan edistäminen. Yksi syy kaupan viimeaikaiselle heikkoudelle on nimenomaan kaupan vapauttamisen pysähtyminen. 1990-luvulla tulleja laskettiin laajalti ja 2000-luvulla kauppaa lisäsi nousevien talouksien, ja varsinkin Kiinan, nopeasti kasvanut rooli maailmantalouden tehtaana. Globalisaatio siirsi tuotantoa matalan kustannustason maihin ja ulkomaiset suorat sijoitukset nousivat ennätystasolle, kun tuotantoketjut kansainvälistyivät.

Itämeri elää vapaakaupastaAki Kangasharju, pääekonomistiTuuli Koivu, ekonomistiNordea10.11.2016

Kuva: Maailmankaupan kasvu on pysähtynyt.


Viime vuosina yleinen mielipide on kääntynyt yhä enemmän vapaakaupan vastaiseksi. Keskustelussa usein tulonjakokysymykset painottuvat talouksien tehokkuutta enemmän, ja samalla unohdetaan, että kokonaisuutena vapaakauppa lisää talouksien tehokkuutta. Viime vuosina kauppaa ruokkivia edistysaskelia on otettu vähän, jos lainkaan. Esimerkiksi EU:n kauppaneuvottelut kangertelevat niin Yhdysvaltojen kuin vastikään Kanadankin kanssa. Tuleville Brexit-neuvotteluille tämä ei lupaa hyvää.

Lisäksi tullimaksujen tason pitkään jatkunut lasku on pysähtynyt, vaikka tilastot osoittavat, kuinka maiden korkea tulotaso on yhteydessä alhaisiin tullimaksuihin. Tilastot myös osoittavat, kuinka varsinaisten protektionististen toimien määrä on kääntynyt nousuun.

Lisäksi Maailman kauppajärjestö WTO:n kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan kauppakiistat ovat lisääntymässä. Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjaa on myös käyty siinä hengessä, ettei kauppaa ainakaan tulla vapauttamaan, pikemminkin suitsimaan. Kiina puolestaan julkaisi viime vuonna Made in China 2025 -ohjelman, jonka tavoitteista yksi on lisätä omavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta tuontihyödykkeistä tai kansainvälisistä tuotantoketjuista.

Itämeren alueen intressinä on pistää protektionismille stoppi ja edistää vapaakauppaa. Pieni talous ei pysty olemaan tehokas, jos se ei erikoistu ja tarjoa huipputuotteita maailmanlaajuisesti. Sen vuoksi reilut pelisäännöt kaupassa ovat etumme.


Yhdysvallat on kansainvälisen järjestelmän keskeisin yksittäinen toimija, toistaiseksi ainoa supervalta, joka suoraan tai välillisesti vaikuttaa kaikkiin muihin maihin. Osa pitää siitä, osa ei. Useille maille Yhdysvallat on hyvä liittolainen, korvaamaton tuki ja turva, toisille se on kilpailija, vastustaja tai jopa uhkaksi koettu vääränlaisen elämänmuodon malli. Se, mitä Washingtonissa päätetään, vaikuttaa joka tapauksessa ja muiden mieltymyksistä riippumatta ratkaisevalla tavalla maailmantalouteen, turvallisuuspolitiikkaan ja globaaleihin haasteisiin kuten ilmastomuutoksen hillitsemiseen. Kenellekään Yhdysvallat ei ole yhdentekevä.

Suomelle Yhdysvallat on tärkeä yhteistyökumppani. Viime vuonna seitsemän prosenttia viennistämme meni Yhdysvaltoihin, ja se oli Suomen kolmanneksi merkittävin vientimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen. Taloussuhteet ovat kaupankäyntiä laajemmat ja investoinnit ovat merkittävällä tasolla. Nokia sai äskettäin päätökseen Suomen kaikkien aikojen suurimman yrityskaupan ostaessaan ranskalais-amerikkalaisen Alcatel-Lucentin.

Suomen ja Yhdysvaltain suhteet eivät rajoitu talouteen. Yhdysvallat on Suomelle turvallisuuspoliittisestikin tärkeä. Kahdenvälisellä puolustusyhteistyöllä on toimivat puitteet ja etenkin materiaaliyhteistyö on hyvin merkittävää. Erittäin suuri osa Suomen puolustusvoimien kalustosta, esimerkiksi hävittäjät, on amerikkalaista alkuperää. Yhdysvallat näkyy Suomen turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä myös Naton kautta. Yhdysvallat on keskeisesti tukenut Naton kumppanuuksia liittokuntaan kuulumattomien maiden kanssa, ja Suomi on erilaisten kumppanuusohjelmien kautta pystynyt kehittämään omaa kansallista puolustustaan kaikilla puolustushaaroilla.

Talous- ja turvallisuuspoliittiset teemat ovat maiden välisessä yhteistyössä keskeisesti esillä, mutta yhteistyö on niitä laajempaa ja viime aikoina esimerkiksi arktiset kysymykset ovat olleet jatkuvasti asialistalla. Suomi seuraa Yhdysvaltoja Arktisen neuvoston puheenjohtajana toukokuussa 2017, mikä on osaltaan pitänyt maiden välisen yhteistyön tiiviinä. Arktiset kysymykset olivat esillä myös toukokuussa 2016 Washingtonissa järjestetyssä Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden välisessä huippukokouksessa, joka oli historiallinen ja laaja-alainen katsaus maiden väliseen yhteistyöhön.

Myös Suomen ja Yhdysvaltojen inhimilliset ja kulttuurilliset siteet ovat vahvat. Siirtolaisuuden seurauksena Yhdysvalloissa on arviolta noin 650 000 amerikkalaista, joiden juuret ovat Suomessa. Olisi silti virheellistä väittää Suomen olevan Yhdysvalloissa hyvin tunnettu; keskivertoamerikkalaisella on vaikeuksia sijoittaa maatamme maailmankartalla. Enemmän kansainvälistä yhteistyötä tehneiden ihmisten keskuudessa Suomella on hyvä maine modernina markkinatalousmaana, jonka koulutustaso on korkea ja teknologinen osaaminen suurta. Asemamme Venäjän naapurina kiinnostaa sekin taas yhä enemmän.

Yhdysvaltain presidentinvaalissa 8.11. oli kysymys maan suunnasta poliittisesti ja taloudellisesti sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Perusasetelmana oli jatkuvuus ja sitä haastanut vaatimus muutoksesta. Äänestäjien mielissä toive muutoksesta voitti.

Yhdysvallat Suomen näkökulmasta - kumppani muutoksessa Antti Vänskä Ministeri, edustuston päällikön sijainenSuomen Washingtonin-suurlähetystö17.11.2016


Miten vaalitulos konkretisoituu käytännössä, on luonnollisesti vielä näkemättä. Avoimia kysymyksiä on paljon. Se, miten Yhdysvallat asemoi itsensä kansainvälisesti, on avainkysymys. Yhdysvaltain suuntautuminen ulospäin tai kääntyminen sisäänpäin vaikuttaa kansainvälisen järjestelmän tilaan ja toimintaedellytyksiin sekä muiden maiden asemaan. Vaalivoittaja Donald Trumpin kampanjassaan esittämät kriittiset arviot esimerkiksi vapaakauppasopimuksista tai Naton merkityksestä ovat herättäneet Euroopassa huolta.

Kaikkia vaalilupauksia ei voida toteuttaa nopeasti ja osaa ei toteuteta koskaan. Vallanpitäjälle politiikan muotoilu on tarkempaa ja työläämpää kuin valtaa tavoittelevalle. Uuden hallinnon järjestäytyminen täyteen toimintakykyynsä vie jo sekin kuukausia. Henkilövaihdoksia on paljon ja muille maille yhteyksien luominen uuteen hallintoon vie tätäkin pidempään.

Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyö varmasti jollain tavalla muuttuu ja saa uusia muotoja presidentti Trumpin kaudella. Muutoksen tarkkaa kuvaa ja kokoa emme vielä tiedä. Suomelta yhteistyön edistäminen uuden hallinnon kanssa vaatii paljon aktiivisuutta. Selvää on, että Yhdysvaltojen merkitys koko kansainväliselle yhteisölle – mukaan lukien Euroopan unionille, Pohjoismaille ja Suomelle – säilyy suurena.


Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, maailmasyntytarinassa Ilmatar laskeutuu veteen ja sotka munii veden emon polvelle seitsemän munaa. Kuudesta kultaisesta ja yhdestä rautaisesta munasta syntyy niiden rikkouduttua maa, taivas, aurinko, kuu ja pilvet. Niemet, syvänteet, lahdet, luodot ja karit luo veden emäntä. Työnsä lopuksi veden emo synnyttää Väinämöisen jatkamaan luomistyötä maalla. Kotkalta tulen saatuaan Väinämöinen polttaa kasken ja kylvää ohran.

Sata vuotta sitten ovensa avanneen Suomen Kansallismuseon aulan kattoholveissa on Akseli Gallen-Kallelan maalaamat Kalevala-aiheiset freskot vuodelta 1928: Sammon taonta, Sammon puolustus, Ilmarinen kyntää kyisen pellon ja Iso hauki. Ne pohjautuvat freskoihin, jotka Gallen-Kallela maalasi Suomen paviljonkiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Suomi-kansakunnan rakentamisen kuvasto näyttää maan agraarit kasvot, mutta tässä teoksessa on hyvin vahvasti läsnä myös vesielementti.

Maailman synnyttyä vesi, suolainen ja makea, on ollut luonamme aina. Viimeisimmän jääkauden jälkeistä nykyisen Suomen alueen asutusta tutkivat arkeologit seuraavat ihmisten jälkiä sulamisvesien muodostaman meren rantojen korkeuskäyriä pitkin. Missä oli vettä, siellä oli ravintoa, asutusta ja kulkureittejä – on edelleenkin.

Talven rajoitukset ihmisten ja tavaroiden liikkumiselle olivat suomalaisten arjessaan hyvin tuntemat aina 1950-luvulle asti. Pääosa merisatamista suljettiin kovimman jäätalven ajaksi ja sisävesien valkokylkiset matkustajahöyrylaivat, hiilenmustat hinaajat ja tavaraproomut jäivät satamiin odottamaan kevään tuloa. On mielenkiintoista huomata, että Pariisin maailmanäyttelyn paviljongissa esiteltiin vuonna 1900 maailmalle myös suomalaiset jäänmurtajat. Samalla kuvastolla viestimme Suomesta tänäkin päivänä: juuri tätä Pullopostia kirjoitettaessa uutta jäänmurtaja Polarista esitellään pääkaupungissa yleisölle Suomi 100 -tunnuksen alla.

Kahdessa kohtauksessa Gallen-Kallelan freskoissa on mukana vene: se on kulkuväline Sampoa puolustettaessa ja isoa haukea pyydettäessä. Veneen asemaa suomalaisessa kulttuurissa kuvaa, että se on jousen ohella ainoa ihmisen valmistama esine, joka esiintyy tuhansien vuosien takaisissa kalliopiirroksissa ja -maalauksissa. Ensimmäiset todisteet veneiden käytöstä löytyvät näistä noin 5000 vuotta vanhoista kivikautisista maalauksista. Suomesta on löydetty joitakin kivikautisia meloja ja ruuhia, mutta varsinaiset venelöydöt ovat alle tuhat vuotta vanhoja. Rautakaudella n. 700-luvulla syntynyt skandinaavinen limisaumaisen veneen veistotekniikka on elänyt näihin päiviin saakka.

Suomi on allekirjoittanut vuonna 2013 kansainvälisen sopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta ja Museovirasto vastaa sopimuksen toteuttamisesta monialaisen toimijaverkoston ja elävän perinnön rinkien kanssa. Suomen merimuseo on kutsunut alan kotimaisia toimijoita mukaan pohjoismaiseen hankkeeseen, jossa pyritään saamaan limisaumaveneperinne Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon.

Kyisen pellon kyntäjät ja meri Tiina MertanenJohtaja, Suomen Kansallismuseon museopalvelut -osasto ja Suomen merimuseoThe Monitoring Group on Cultural Heritage in the Baltic Sea States, Suomen edustaja24.11.2016

Kuva: Akseli Gallen-Kallela: “Sammon ryöstö” 1928. Suomen kansallismuseo/Arno de la Chapelle.


Maailmamme on kansalliseepoksen myytin mukaan syntynyt ja oman tietomme mukaan toiminut sidoksissa veteen ja vesillä liikkumiseen. Ajatus Suomesta saarena, tilastotiedot laivan päällä liikkuvista tuonnin ja viennin määristä sekä merialan osuus kansantaloudesta on yksi Suomen merimuseonkin pääviesteistä yleisölle. Käytettävissä olevista faktoista huolimatta Suomessa ainakin ajoittain tuskaillaan, miksi merenkulun merkitystä maalle ei tunnisteta tai lausuta ääneen.

Henkilökohtaisesti olen kokenut, että sitä mukaa, kun ympärivuotinen liikenne on toiminut ja rannalla ei ole tarvinnut odottaa kevään ensimmäistä siirtomaatavaroiden lastia, tietoisuus merkityksestä on hiipunut. Kaikki toimii, ei aiheuta huolta omalle elämälle. Suomessa ei myöskään ole rakennettu 1860-luvun nälkävuosista ja viljalastien myöhästymisestä kansallista myyttiä, tähän päivään elävää vahvaa tarinaa, kuten esimerkiksi Irlannissa on tehty 1900-luvun alun nälänhädästä. Huoltovarmuuskeskustelu tai sen puute, on osa tätä ilmiötä.

Kyisen pellon kyntäjä ja hallaisen suon kuokkija aina toisen maailmansodan rintamiesten asutustiloihin asti on se kuva, jolla kansallisvaltiota ja Suomi-kuvaa on rakennettu 1800-luvulta alkaen. Kuten jo edellä todettiin, Väinämöinen kylvi ensitöikseen kaskeen ohran. Tähän tarinaan ei ole kansallisella tasolla sovitettu teemaa meren ja veden merkityksestä. Näkökulma ei ole vain suomalaisille ominainen. Norjassakin on havahduttu siihen, että maan museoiden kokoelmat kertovat maatalousmaasta, ei rannikko- ja merikulttuurin maasta. Suomen museoiden kentällä on tunnistettavissa aivan sama traditio siitä huolimatta, että rannikoillamme on varsin kattava erikokoisten merellisiin teemoihin kiinnittyvien museoiden ketju.

Kansallisena merimuseona Suomen merimuseon tehtävänä on ollut 1960-luvulta lähtien vastuu aukon täyttämisestä. Instituutio on mielestäni tärkeä signaali merellisen kulttuuriperinnön merkityksestä Suomen valtiolle, vaikka elämme juuri nyt aikaa, jossa instituutioiden itseisarvoista merkitystä kyseenalaistetaan.

Museovirastossa on juuri valmistunut merellisen kulttuuriperinnön toimintaohjelma vuosille 2016–2020. Se viestii osaltaan, että merellinen kulttuuriperintö on Suomelle suuri voimavara. Se ei ole vain menneen muistelun väline vaan erilaisten palvelujen ja vaikutusten rakentamisen sekä kehittämisen väline.

Yksi konkreettinen toive, jota hellimme, liittyy seuraavaan Suomenlahtivuoteen. Voisiko se laventua erinomaisesti järjestetystä ympäristövuodesta katsomaan ihmisen vaikutusta meriympäristöön myös kulttuuriperinnön näkökulmasta?

Itämeren maiden kulttuuriperintöviranomaisten verkosto ”The Monitoring Group on Cultural Heritage in the Baltic Sea States” on parhaillaan rakentamassa monialaista EU-hanketta, jonka tavoitteena on edistää merellisen kulttuuriperinnön huomioimista merialuesuunnittelussa. Hanke haluaa herättää kansainvälistä keskustelua ja tehdä näkyväksi kulttuuriperinnön potentiaalin myös ns. sinisen kasvun tuottamiseksi.

Merellinen kulttuuriperintö on osa meriklusteria ja sillä on annettavaa meristrategioille. Voisimme kyntää tätä peltoa seuraavat sata vuotta!


Vielä pari viikkoa sitten saari kuhisi elämää. Nojaa. Kuhisi on ehkä vähän liikaa. Nyt on tosi hiljaista. Ulapalla näkyy muutamia kyhmyjoutsenia. Poikaset ovat vielä vähän harmaita ja niiden muuttovaisto todella huono. Jos kylmä sää tietää aikaista ja vähän tavallista ankarampaa talvea, nämä joutsenet saattavat jäädä jäihin. Västergrundetin suunnalla näen vielä pari lokkia ja tintti etsi jotain syötävää hirsien raoista.

Tänään en ole (vielä) nähnyt yhtään merikotkaa. Joskus 20 vuotta sitten ne olivat harvinaisuuksia. Nyt niitä on liikaa. Viisas lintu tietää missä syötetään ja pöytä on niille katettu sekä Ruotsin että Suomen puolella.

Loppukesästä en nähnyt yhtään haahkaemoa puhumattakaan poikasista. Minkkejä täällä ei enää ole. Niitä me jahdattiin aika systemaattisesti ja niiden aiheuttama tuho oli arvioitavissa rantaan ajautuneiden sulkien määrästä. Nyt sulkia on paljon vähemmän.

Kesän dramaattisin näytelmä esitettiin juuri kesähuvilan edessä pari sataa metriä rannasta. Kun haahkat ja poikaset oli syöty, piti löytää toisenlaista ruokaa. Silmieni edessä merikotka iski kyntensä merihanheen. Molemmat joutuivat mereen ja hetken siellä käytiin tiukka taistelu. Lopputulos oli, että merikotka kuivatteli siipiään Västergrundetilla. Laineet ja tuuli kuljettivat taistelun toisen osapuolen itään kohti Bergskärin rantaa.

Arvelen että jokunen joutsenenpoikanen vielä ehtii merikotkan ruokalistalle, ennen kuin jäät peittävät Gullkronan selän. Tilastollisesti tämä tapahtuu tammikuun loppupuolella, mutta tilasto on tilasto ja joskus aika kaukana elävästä elämästä. Vaihtelut ovat todella valtavia.

Olen viettänyt yhden pääsiäisen täällä niin kovassa pakkasessa, ettei yhteysalus jaksanut puskea jään läpi, vaikka luulisi että päivittäinen liikenne olisi pitänyt väylän auki. Kahden pyhäpäivän hiljaisuus jäädytti väylän niin tiukasti, ettei puskeminen auttanut. Kaksi viimeistä talvea ovat sitten olleet niin leutoja, ettei tänne ulkosaaristoon tullut jäitä ollenkaan. Sano sitten mihin suuntaan ollaan menossa.

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia, mutta se ei kuitenkaan tarkoita että tulevat talvet olisivat leutoja. Juuri nyt matalapaine imee kylmää ilmaa pohjoisesta ja huomenna tuulee navakasti.

Ulos Kasnäsin satamasta ajaessani tarkkailin rantoja. Silmä on tottunut tietynlaiseen profiiliin ja jos profiili muuttuu, niin se on varoitus. Kolme viikkoa sitten pieni luoto Kasnäsin luoteispuolella (Bredvassauddenin kohdalla) näytti hyvin oudolta. Se oli paljon isompi ja pitempi. Veden korkeus oli siinä -50 kohdalla, joka tietää vaikeuksia rantautuessa. Rantakalliot ovat äärimmäisen liukkaita ja veneellä ei pääse normaaliin rantautumispaikkaan. Pitää mennä ankkurilla ja varovaisesti. Hemvikenin ulkopuolella näen ensimmäistä kertaa elämässäni sen kiven, johon Smetz Andersson ajoi kun hän näytti kesävieraille missä pahimmat karit ovat. Nyt se törrötti noin 15 senttiä pinnan yläpuolella.

Tällä hetkellä ollaan taas aika normaaleissa vedenkorkeuksissa. Se on hyvä merkki ainakin niille, joilla on perinteinen hirsikehikkolaituri. Ehkä ne pysyvät talven yli eikä jää pääse niitä runtelemaan.

Saaristo laskeutuu talven lepoon ja hiljaisuuteen.

Tunnhamn marraskuussa, Nils Torvalds

Marraskuu saaristossa Nils TorvaldsEuroopan parlamentin jäsen1.12.2016


Itämeri on ollut Saksalle tärkeä kautta historian. Hansaliiton kultakausi alleviivasi Itämeren kauppareittinä. Itämeri on ollut aina myös väylä vaikutteille ja uusille tuulille, jotka yhdistävät Saksan Itämeren alueen muihin maihin ja kansoihin. Monet pohjoissaksalaiset puhuvat itämerellisestä identiteetistä rantavaltioiden asukkaiden yhdistäjänä.

Itämeren merkitys ja painoarvo kasvoivat Saksojen yhdistymisen jälkeen. Pääkaupunki palasi Reinin varrelta Itämeren tuntumaan. Vaikka etelän Baijerissa Itämeren tuulet puhaltavat heikommin, pohjoiset osavaltiot – Hampuri, Mecklenburg-Etu-Pommeri ja Schleswig-Holstein – ovat pitäneet aktiivisella toiminnallaan Itämeren yhteistyötä esillä myös liittovaltiotasolla. Tätä on auttanut se, että Saksan korkein johto tuntee hyvin Itämeren: liittopresidentti Gauck on syntynyt Rostockissa, liittokansleri Merkel Hampurissa.

Saksalle Itämeri on yhteistyön meri. Yhteistyön toteuttamisen kolme keskeistä viitekehystä ovat EU:n Itämeristrategia, Itämeren valtioiden neuvosto (CBSS) ja EU:n Pohjoinen ulottuvuus. Itämeristrategian osalta pohjoisen osavaltiot ovat olleet erityisen aktiivisia koulutuksen (Hampuri koordinoi), kulttuurin (Schleswig-Holstein) ja turismin (Mecklenburg-Etu-Pommeri) aloilla. Asiantuntijatason yhteistyö on sujunut hyvin. Lukuisat verkostot ja käytännön hankkeet osoittavat alueen yhteistyön elävän ja kehittyvän myös tämänhetkisessä jännitteisessä tilanteessa.

Saksa on ollut perinteisesti Suomelle tärkeä ja läheinen kumppani. Erinomaiset suhteet perustuvat mm. yhteiseen arvopohjaan, EU-jäsenyyteen sekä tiiviisiin kauppa- ja kulttuurisuhteisiin. Keskeisissä EU:n integraatio-, ulko-, kauppa- ja talouspoliittisissa kysymyksissä Suomen ja Saksan politiikka ja edut ovat usein samansuuntaisia.

Tiivis ja hyvä yhteistyö näkyy myös Itämeri-asioissa. Ajattelumme on monin osin yhtenevää esim. ympäristökysymyksissä, ihmisten välisten kontaktien ml. työvoiman liikkuvuuden edistämisessä, rajaesteiden purkamisessa, kestävissä energiaratkaisuissa (kansallisten energiaratkaisujen eroista huolimatta) ja meriliikenteen turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Suomea ja Saksaa yhdistää myös halu konkreettisiin tuloksiin. Yhteistyöllä edistetään yhteisiä etuja ja hyvinvointia. Pohjois-Eurooppa ml. Itämeren alue onkin tänä päivänä monella mittarilla mitattuna Euroopan huippua, innovatiivinen myönteisen kehityksen edelläkävijä.

Saksa on Suomen tärkein kauppakumppani. Suomen kauppa kulkee paljolti Itämerta pitkin. Hampurin, Lyypekin /Travemünden ja Rostockin satamien merkitys Suomelle on aivan keskeinen, näin myös satamakaupungeille.

Saksalle Itämeri on yhteistyön, hyvinvoinnin ja rauhan meriRitva Koukku-RondeSuomen Saksan suurlähettilä8.12.2016


Itämeren alueen kaupallis-taloudellinen merkitys Saksalle on huomattava. Rantavaltioiden yhteenlaskettu kauppa – niin vienti kuin tuonti – Saksan kanssa on suurempi kuin Saksan ykköskauppakumppanin Yhdysvaltojen kanssa.

Saksa näkee Itämeren vahvasti myös rauhan merenä. Ei ole sattumaa, että se Etyjin puheenjohtajana järjestää Hampurissa ministerikokouksen. Meren rauhaa häiritsee kovan turvallisuuden kysymysten ja kansainvälisen vastakkainasettelun palaaminen Itämeren alueelle. Venäjän voimapolitiikka ja pyrkimykset korostaa suurvalta-asemaansa heijastuvat monin eri tavoin ja väistämättä heikentävät myös Itämeren vakautta. Venäjän aggressiivisen toiminnan johdosta Ukrainassa EU onkin asettanut pakotteita Venäjää vastaan.

Nykyisessä tilanteessa dialogi Venäjän kanssa on tärkeämpää kuin kenties koskaan. Itämeren yhteistyörakenteet osaltaan tarjoavat dialogiin mahdollisuuden. Saksa tukee Suomen lailla dialogin ylläpitämistä.

Saksan merkitys Euroopan ja näin myös Itämeren turvallisuudelle on keskeinen. Historian pidikkeistä johtuen Saksa pysytteli vuosia tietoisesti taka-alalla. Maa kasvoi ensin talouden suunnannäyttäjäksi ja viime vuosina se on ottanut suurempaa vastuuta myös ulko- ja turvallisuusasioissa. Saksa on mm. toiminut aktiivisesti ratkaisujen aikaansaamiseksi muuttoliikkeen hillinnässä ja hallinnassa sekä itä-Ukrainan tilanteen ratkaisussa.

Saksan rooli korostuu Brexitin myötä. Saksa ei kuitenkaan tavoittele yksin johtamista, vaan yhteistyötä kumppaneiden kanssa, realismia painottaen, muita kuunnellen ja poliittisia ratkaisuja hakien.

Myös sotilaallisesti Saksa on merkittävä toimija Itämeren alueella. Oman suorituskyvyn ylläpitämisen lisäksi maalla on keskeinen rooli myös Naton toimien kehittämisessä. Maa on muun muassa tärkeä vaikuttaja Stettinissä sijaitsevan Naton koillisen esikunnan kehittämisessä. Liittouman tukitoimiin Baltian maissa ja Puolassa Saksa on osallistunut aktiivisella panoksella. Lähitulevaisuudessa maa toimii monikansallisen pataljoonan kehysvaltiona Liettuassa.

Itämeri on kaikille sen rantavaltioille elintärkeä. Alueen hyvinvoinnin edistäminen ja turvallisuuden vahvistaminen ovat loppupeleissä kaikkien alueen maiden intressissä.


Suomi on hyötynyt maailmalla siitä, että olemme yksi Pohjoismaista. Pohjoismaat on käsite, joka kuvaa osaamista, hyvinvointivaltiota, vakaata demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasaista, turvallista toimintaympäristöä yrityksille. Pääministeri Sipilä nosti Kööpenhaminassa 2.11. pohjoismaisten pääministerien tapaamisessa esille kaksi hallituksen kärkihanketta, joita voitaisiin edistää yhteispohjoismaisin voimin: digitalisaation ja kestävän kehityksen. Konkreettisena asiana hän esitti, että pohjoismaat rakentaisivat yhteisen digitaalisen alustan.

Ajatus on mitä kannatettavin ja itse veisin asian vielä pidemmälle: emmekö voisi lanseerata yhteispohjoismaisen e-kansalaisuuden? Viro on jo ottanut käyttöön e-kansalaisuuden, jonka avulla Viroon voi muun muassa perustaa helposti yrityksen. Tässä voisi olla mahdollisuus luoda uudelleen se yhteispohjoismainen identiteetti, joka aikoinaan luotiin passivapaudella. Se voisi tuoda uutta yrittäjyyttä ja kasvua Pohjoismaihin ja antaa vahvempaa selkänojaa toimia yhtenäisenä markkina-alueena maailmalla.

Ruotsi on lähinaapurimme ja erityisesti täältä Turun näkökulmasta käytännössä aivan vieressä. Turun ja Tukholman etäisyys on lentäen suurin piirtein sama matka kuin Turun ja Helsingin. Ruotsin talous on yksi Euroopan vahvimmista talouksista ja sen talous kasvoi viime vuonna kadehdittavat 4,1 prosenttia, tälle vuodelle ennakoidaan edelleen noin kolmen prosentin kasvua. Tukholman seudulla on suoranainen kasvubuumi.

Ruotsi on myös Suomelle erittäin tärkeä kauppakumppani. Mikä siis olisi luontevampaa, kuin edistää pk-sektorin bisnesmahdollisuuksia Ruotsiin ja erityisesti Tukholman seudulle? Ylipäätään tiivis yhteistyö Turun seudun ja Tukholman seudun välillä hyödyttäsi molempia alueita. Tukholmassa kaivataan osaajia monella alalla ja vaikka Turun seudulla meneekin jo paremmin, niin erityisesti kaivattaisiin kasvuhaluisia yrityksiä, jotka suuntaavat kansainvälisille markkinoille. Ruotsin markkina on monelle hyvä paikka aloittaa.

Jos Ruotsi onkin ollut hyvin tärkeä kauppakumppani Suomelle ja suomalaisille yrityksille, niin toinen kasvava, vahva markkina eli Norja, on vielä pitkälti hyödyntämättä. Norjan talous on vahvalla pohjalla, talous ja samoin myös väestö kasvaa. Norjalaiset ovat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta osaamisesta. Erityisesti siellä ollaan kiinnostuneita suomalaisesta meriteollisuudesta, arktisesta osaamisesta ja ympäristöteknologiasta. Varsinaissuomalaisittain siis hyvin mielenkiintoisista markkinoista on kysymys.

Turun kauppakamari yhdessä Turun kaupungin ja Turun yrittäjien sekä lukuisten muiden toimijoiden kanssa on aloittamassa ponnistelut varsinaissuomalaisten yritysten aseman vahvistamiseksi Tukholman seudulla. Tukholman alueella on pulaa osaajista monella alalla, erityisesti rakennus-, ICT- ja metallialalla. Markkinat ovat Suomea suuremmat ja mahdollisuuksia on valtavasti.

Tarkoituksena on saada luotua pysyvät, tiiviit kontaktit Tukholman alueen bisnestoimijoihin ja löytää varsinaissuomalaisille yrityksille suoria kontakteja mahdollisten kumppaniyritysten kanssa. Jos tämä malli toimii, seuraava askel voisi olla Oslo ja Norja.

Enemmän skandinaavista yhteistyötäMinna ArveToimitusjohtaja, Turun kauppakamari15.12.2016


Itämeren parlamentaarikkokonferenssi on toiminut jo 25 vuoden ajan. Voimme ylpeänä todeta, että Kalevi Sorsan aloitteesta vuonna 1991 perustettu Itämeren parlamentaarikkokonferenssi BSPC on keskeisellä tavalla vaikuttanut Itämeren alueelliseen kehitykseen ja tulevaisuuteen. Parlamentaarikkokonferenssi on Euroopan alueellisen yhteistyön suunnannäyttäjä, jonka tärkeimpiä tehtäviä on demokratian edistäminen sekä rauhan ja vakauden takaaminen Itämeren alueen maissa.

Itämeriparlamenttien välinen juhlaistunto järjestettiin tänä vuonna Latvian pääkaupungissa Riiassa. Istuntoon osallistui noin 200 Itämeren maiden edustajaa. Osallistujista, istunnon järjestäjistä sekä tilaisuuden puhujista huomasi, kuinka paljon 25-vuotisen yhteistyön merkkipaalun saavuttaminen merkitsee. Juhlapuheessaan Saksan valtuuskunnan puheenjohtaja Franz Thönnes huomioi Baltian maiden 25-vuotisen itsenäisyyden. Thönnes myös korosti BSPC:n alkuperäisiä tavoitteita, jotka olivat alueellisen identiteetin vahvistaminen ja tehokkaamman poliittisen toiminnan käynnistäminen. Baltian maat ovat vahvistuneet tällä tiellä yhtä

matkaa Itämeriyhteistyön kanssa. Pohjois-Saksan suurkaupunkeihin lukeutuva Hampuri toimii tällä hetkellä BSPC:n puheenjohtajana. Ahvenanmaalla on kunnia jatkaa arvokasta tehtävää heti Hampurin jälkeen.

Puheenjohtajuuskauden tärkeimmiksi teemoiksi Hampuri on nostanut Itämeren alueen demokratian, kestävän matkailun edistämisen sekä kansalaisten ja nuorison osallistamisen. Ensi vuoden tammikuussa Suomessa astuu voimaan uusi nuorisolaki, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia yhteiskunnassa. Uudet, nuorten asioihin liittyvät kansalliset suunnitelmat lieneekin mahdollista heijastaa myös Itämeriparlamentaarikkojen toimintaan, etenkin kun ne kuuluvat myös vuoden pääteemoihin.

Itämerellä liikkuu paljon tavaraa ja paljon ihmisiä. Työvoiman liikkuminen, vapaa-ajan matkailu ja niiden ympäristövaikutukset ovat puhuttaneet parlamenttien edustajia ja huolestuttavat myös monia kansalaisia. Itämeri on yhä maailman saastunein meri ja sen ekologisen tilan parantaminen edellyttää jatkuvaa alueen maiden vuorovaikutusta ja tehokkaita toimia. Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén totesi Riian kokouksessa, että kaikkien toimijoiden saumaton yhteistyö ja kiertotalouteen panostaminen ovat tehokkaimmat välineet yhteisen meren pelastamiseksi. Sitoutumisen yhteiseen tavoitteeseen on oltava pitkäjänteistä ja periksiantamatonta.

Eurooppaa koetelleet suuret turvapaikanhakijamäärät ovat myös yksi kysymys, jonka puitteissa Itämeren maat ovat pyrkineet ottamaan mallia toisistaan. Eurooppa ei etukäteen pystynyt varautumaan siihen työmäärään, minkä suuret tulijoiden joukot aiheuttivat. Toisille lankesi suurempi taakka kuin toisille. Pohjoiseurooppalainen pragmaattinen, mutta rauhallinen ja suunnitelmallinen tapa vastata muuttoliikkeeseen saavuttaa toivottavasti kannatusta Euroopassa laajemminkin.

Suomi elää vastuullisten tehtävien aikaa. Suomi toimii juhlavuotenamme 2017 Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajana, kun taas ministerineuvoston puheenjohtajuus siirtyy Suomelta pian Norjalle. Ensi vuonna Suomi ottaa vastaan myös Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden. Arktinen neuvosto on niitä harvoja kansainvälisiä foorumeja, jossa yhteistyötä on voitu jatkaa siitä huolimatta, että jännitteet Venäjän ja länsimaiden välillä eivät ole poistuneet.

Eduskunnan Itämeri-yhteistyöMaria LohelaEduskunnan puhemies22.12.2016


Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin politiikan ulkopuolelta noussut Donald J. Trump. Vaalien tuloksen merkitys Itämeren maille on kiinnostava etenkin turvallisuuspoliittisista syistä. Vielä emme tiedä uuden presidentin kabinetin kokoonpanoa tai merkittävistä poliittisista linjauksista. Vaalien aikainen ja niitä seurannut kuohunta on kuitenkin hyvä unohtaa hetkeksi ja odottaa niitä varsinaisia toimia, joihin presidentti ryhtyy aloittaessaan tehtävässään. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden kehittyminen tulee epäilemättä vaikuttamaan siihen, millaisia askelia Itämeren maat ottavat oman maansa turvallisuuden takaamiseksi.


Suomen kauppamerenkulku on viimeisten viiden vuoden aikana käynyt läpi hallitun rakennemuutoksen. Olemme yhdessä merenkulkijoiden ammattiliittojen kanssa tehneet sekamiehityssopimuksia 70 prosenttiin rahtialuksistamme. Valtiovalta on uudistanut varustamoverotuksen eurooppalaiselle pohjalle tonnistoverolailla. Sen piirissä on 90 prosenttia rahtialuksistamme. Työvoimakustannusten alentamista sivukulujen palauttamisella työnantajille, on jatkettu.

Nämä toimenpiteet ovat johtaneet siihen, että suomalaisten varustamoiden alushankinnat on tuotu Suomen lipun alle, alusten keski-ikä on alentunut, markkinaosuudet kasvaneet ja merenkulkijoiden työllisyys on voitu turvata. Tämä kaikki on tapahtunut samaan aikaan kun Suomen talous on kohdannut suuria haasteita ja eletty taantuman vuosia 2008 alkaen.

Merenkulku on ympäristötietoisin kuljetusmuoto. Merenkulku on ollut edelläkävijä teollisessa ympäristöajattelussa. Päätöksenteko ympäristöasioissa tulee tapahtua IMO:ssa (International Maritime Organization) ja koskea kaikkia maailman lippuja yhtäläisesti.

Miten tästä eteenpäin?

Jo aloitettua Suomen kauppa-alustonniston uudistamista on jatkettava ja sille on luotava vakaa ja suotuisa perusta. Lisääntyvät ja kiristyvät ympäristövaatimukset on samalla otettava huomioon. 1.1.2015 alkanut rikkiaikakausi, joka on vaatinut elinkeinolta mittavia investointeja uuteen teknologiaan, tulee jatkumaan vuonna 2021 alkavalla typenoksidiaikakaudella: vuonna 2021 ja sen jälkeen rakennettavien uusien alusten tulee täyttää rikkivaatimusten lisäksi uudet Tier III -tason typpivaatimukset, jotka vähentävät typenoksidipäästöjä 80 prosentilla. Investointeja tullaan lähivuosina lisäksi tekemään myös painolastivesien käsittelylaitteistoihin sekä harmaan ja mustan veden tehokkaampaan talteenottoon.

Suomalaisilla varustamoilla on yksin tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa nyt yli 10 uutta alusta tilattuina joihin kaikkiin tulee joko LNG- tai biopolttoainetekniikka. Yhdessä meriklusterin kanssa ympäristöystävällisestä merenkulusta on tehtävä kilpailuvalttimme kansainvälisillä markkinoilla.

Pienten ja keskisuurten varustamoiden uudistilaukset mukaan lukien uusia ympäristöinvestointeja hankaloittaa rahoituksen saanti. Pankit ovat hyvin varovaisia lainoittamaan alustilauksia. Olemme tämän takia esittäneet valtiovallalle alushankintatakuiden laajempaa myöntämistä Finnveran kautta.

Suomessa tulisi Ruotsin ja Tanskan mallin mukaisesti siirtyä merenkulun tukilainsäädännössä nettopalkkajärjestelmään.

Väylämaksujen nykymuotoista määräaikaista alennusta tulisi jatkaa vuoden 2017 jälkeen.

Toivomme, että nykyinen vakaa työmarkkinatilanne jatkuu. Samaten toivomme jatkuvuutta Suomen harjoittamaan, kilpailukykyä tukevaan merenkulkupolitiikkaan.

Suomen Varustamot ry. on yhteistyössä poliittisten päättäjien, viranomaisten ja merenkulkijoiden ammattiliittojen kanssa löytänyt kilpailukykyä vahvistavia ratkaisuja elinkeino- ja työmarkkinapolitiikassa. Toivomme, että tämä tuloksia tuottava yhteistyö jatkuu. Meillä on nyt tarve parantaa kansainvälistä edunvalvontaamme ympäristö- ja turvallisuusasioissa. Myös tämä vaatii yhteistyötä eri tahojen välillä.

Varustamoelinkeinossa puhaltaa muutoksen tuuletTapani Voionmaa, puheenjohtajaHans Ahlström, varatoimitusjohtajaSuomen varustamot ry.29.12.2016

w

Pulloposti 2016

SivuPulloposti 2016

www.centrumbalticum.org

näkökulmia itämeren alueen tilaan ja kehitykseen · yhdysvallat suomen näkökulmasta - kumppani...

Documents