ITSEMURHAA YRITTÄNEEN SISÄINEN TARINA LOGOTEORIAN

TULKINTAKEHYKSESSÄ

Robert Willadsen

Pro gradu -tutkielma

Sosiaalityö

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden laitos

Joulukuu 2017

2

TIIVISTELMÄ

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden laitos, sosiaalityö

WILLADSEN, ROBERT: Itsemurhaa yrittäneen sisäinen tarina logoteorian tulkintakehyksessä

Pro gradu -tutkielma, 67 sivua, 1 liite (1 sivu)

Tutkielman ohjaajat: Yliopistolehtori Aini Pehkonen

Yliopistolehtori Kaarina Mönkkönen

Joulukuu 2017_________________________________________________________

Avainsanat: Logoterapia, logoteoria, nuorten itsemurhat, itsemurhayritykset, itsemurhien ehkäisy,

eksistenssi, tarkoituskeskeisyys

Pro gradu - tutkielmani on laadullinen tutkimus, joka käsittelee itsemurhaa yrittäneen nuoren miehen

sisäistä tarinaa. Aiheen valinta liittyy nuorten itsemurhien suureen määrään Suomessa ja huoleen

siitä, että valtakunnallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa ei ole päivitetty. Tutkimuksen tavoitteena on

kuvata tutkittavan oman kertomuksen avulla merkityksellisiä vaiheita hänen elämänpolullaan ja tuoda

esiin taitekohtia, jotka vaikuttivat hänen suhtautumiseensa elämän mielekkyyteen ja tarkoitukselli-

suuteen. Tutkimustehtävänä on selvittää millainen sisäinen tarina on itsemurhaa yrittäneellä. Tarken-

nettuina tutkimuskysymyksinä ovat: Mikä vei mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämästä? Mikä toi

mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämään?

Aineisto on analysoitu elämäkerrallis- narratiivisella otteella teoriasidonnaisesti logoteorian tulkinta-

kehyksessä. Aineistonkeruussa on käytetty luovaa kävelyhaastattelun menetelmää, narratiivista haas-

tattelua sekä havainnointia. Haastatteluaineisto on kerätty viiden viikon ajanjaksolla syvähaastattelu-

menetelmällä, jolloin tutkittavaa on tavattu yhteensä kolme kertaa.

Tutkittavan kertomuksessa elämän taitekohdat jäsentyvät fyysisen paikan ja situaation kautta. Tulos-

ten mukaan lapsuudenkodin, kyläkoulun, steinerkoulun ja ammattikoulun rooli ovat olleet tutkittavan

kertomuksessa keskeisessä asemassa elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden katoamisen suh-

teen. Väkivaltaiset kokemukset perheessä, rakkauden puute, eristäytyminen, kiusaaminen, masennus

ja ongelmat kasaantuivat murrosiän kynnyksellä, jonka jälkeen tutkittava yritti itsemurhaa. Elämän

mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden palautumisen suhteen tutkittava piti tärkeänä luovien menetel-

mien kautta saatujen kaverisuhteiden sekä yhteisöllisyyden merkitystä. Hänen oma tahtonsa henkisen

uhmavoiman avulla irrottautua hoitoyhteisöstä aloitti uuden elämänvaiheen.

Uudet sosiaaliset suhteet antoivat logoteorian eläytymis- ja kokemusarvojen mukaisesti tutkittavan

elämään uudenlaisen maailmankuvan ja kommuuniasuminen rakkauden kokemuksia. Hän koki arvo-

jensa muutoksen, kiinnostui henkisistä asioista ja kertoi valaistuneensa. Luovuuden toteuttaminen oli

tärkeässä osassa tutkittavan elämässä ja tulosten mukaan niitä toteuttaessaan hän toteutti logoteorian

luomis- tai aikaansaamisarvoja. Logoteorian asennoitumis- ja suhtautumisarvot näyttäytyivät tutkit-

tavan optimistisena suhtautumisena menneisyyteensä ja tämän hetkiseen elämään. Tutkittava kritisoi

yhteiskuntaa siitä, miten mielenterveysongelmaisia hoidetaan ja suhtautui kielteisesti muun muassa

synteettiseen lääkehoitoon.

3

ABSTRACT

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies, De-

partment of Social Sciences, Social Work

WILLADSEN, ROBERT: The internal narrative of a person that attempted suicide in the frame-

work of logotheory

Master's thesis, 67 pages, 1 appendice (1 page)

Advisors: University lectorer Aini Pehkonen

University lectorer Kaarina Mönkkönen

December 2017___________________________________________________________

Keywords: Logotherapy, logotheory, adolescent suicide, attempted suicide, suicide prevention, ex-

istence, centrality of meaning

My graduate thesis is a qualitative study that deals with the internal narrative of a young man who

has attempted suicide. The research topic was selected out of a concern for the large number of juve-

nile suicides in Finland, and the fact that the nationwide suicide prevention program has not been

updated. The purpose of the study is to describe the relevant stages of the subject’s course of life with

the help of his own report, and to highlight the turning points that impacted his grasp of life’s meaning

and purpose. The research question is, “What kind of internal narrative is being told by the person

who attempts suicide?” The sub-questions are: “What has taken meaning and purpose away from

life? What has brought meaning and purpose to life?”

The material was analyzed using a narrative-biographies approach within the interpretive framework

of logotheory. Data collection was based on a creative method of walking interviews, narrative inter-

views and observation. The material was collected using an in-depth interview method over the course

of five weeks, during which period the subject of the study was met three times.

The turning points of the subject’s life story have been analyzed by physical places and situations.

According to the results, the subject’s childhood home, village school, steiner school and vocational

school played a central role regarding the loss of meaning and purpose in life. Experiences of domes-

tic violence, lack of love, isolation, bullying, depression and other problems accumulated at the ad-

vent of adolescence, at which time the subject attempted suicide. Regarding the restoration of mean-

ing and purpose in life, the subject gave great significance to the community and friendships formed

via creative methods. His own will and defiant spiritual power to depart from the care community

brought him to a new stage in life.

New social relationships changed his worldview and communal living gave him the experience of

love which are in line with the experiental values of logotheory. He experienced a change in values,

became interested in spiritual matters and told of his enlightenment. The actualization of creativity

was an important part of the subject’s life, and according to the results, by doing so he was elevated

toward creative values in line with logotheory. Logotheory`s attitudinal values were seen in optimistic

attitude towards the subject`s past and present life. The subject criticized the way the mentally ill are

cared for by society, and reacted negatively toward synthetic medications.

4

Sisällys

1 JOHDANTO ................................................................................................................................. 6

2 NUORTEN ITSEMURHAT JA EHKÄISEVÄ TYÖ .................................................................. 8

2.1 Nuorten itsemurhat Suomessa ja itsetuhoisuus ilmiönä ........................................................ 8

2.2 Nuoruus elämänvaiheena .................................................................................................... 10

2.3 Nuorten itsemurhien ehkäisytyön tutkimus ......................................................................... 11

2.4 Ehkäisevän työn haasteet..................................................................................................... 14

3 LOGOTERAPIA ........................................................................................................................ 17

3.1 Logoterapian ja eksistenssianalyysin syntyjuuret ............................................................... 17

3.2 Holistinen eksistentiaalis-fenomenologinen ihmiskäsitys................................................... 19

3.3 Logoterapian oppirakennelma ............................................................................................. 22

3.4 Arvoryhmät tarkoituksien löytymisen mahdollistajina ....................................................... 25

3.5 Henkinen ulottuvuus logoterapian ihmiskäsityksessä ......................................................... 26

3.6 Logoterapian tarkoituskeskeiset menetelmät ...................................................................... 27

4 NARRATIIVISUUS TUTKIMUSOTTEENA ........................................................................... 31

4.1 Narratiivinen tutkimus ......................................................................................................... 31

4.2 Tarinallisen kiertokulun malli ............................................................................................. 33

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS .................................................................................................. 36

5.1 Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset .......................................................................... 36

5.2 Aineiston keruu ja kävelyhaastattelu ................................................................................... 37

5.3 Analyysin toteuttaminen...................................................................................................... 40

5.4 Tutkimuksen eettisyys ......................................................................................................... 42

6 TARINAN FYYSINEN KONTEKSTI, TAITEKOHDAT JA SITUAATIO ............................ 44

6.1 Tarinaan mukaan hyppääminen........................................................................................... 44

6.2 Lapsuudenkoti ja kyläkoulu ................................................................................................ 44

6.3 Steinerkoulu......................................................................................................................... 45

6.4 Ammattikoulu ja psykiatrinen sairaala ................................................................................ 46

6.5 Tukiasunto ........................................................................................................................... 47

6.6 Kodittomana ja kommuunissa ............................................................................................. 48

6.7 Oma asunto .......................................................................................................................... 50

6.8 Eläytymis- tai kokemusarvot positiivisina kokemuksina .................................................... 51

7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ..................................................................................... 54

LÄHTEET .......................................................................................................................................... 61

LIITTEET .......................................................................................................................................... 67

5

LIITE 1 TUTKIMUSPYYNTÖ ......................................................................................................... 67

KUVIOT JA TAULUKOT

Kuvio 1. Itsemurhakuolleisuus 1970–2013…………………………………………………………..8

Kuvio 2. Itsetuhoista käyttäytymistä selittävä malli……………………………………………...13

Kuvio 3. Tarinallisen kiertokulun malli……………………………………………………………..34

Taulukko 1. Situaationaalisten tekijöiden jaottelua ja tyypittelyä…………………………………..22

Taulukko 2. Logoteorian oppirakennelma…………………………………………………………..23

Taulukko 3. Analyysikehikko……….………………………………………………………………41

Taulukko 4. Eläytymis- tai kokemusarvot aineistossa………………………………………………52

6

1 JOHDANTO

Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on yksi itsetuhoisimmista maista (Uusitalo 2007). EU:n keski-

määrään verrattuna vuonna 2013 alle 65-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus oli noin puolitoistakertai-

nen (Findikaattori 2016). Suomessa nuoret tekevät itsemurhia useammin kuin Euroopan maissa kes-

kimäärin. Joka vuosi yli sata alle 24-vuotiasta nuorta päätyy itsemurhaan. Käytännössä joka kymme-

nes kaikista itsemurhan tehneistä on nuori. Itsemurhayrityksiä oletetaan olevan 10–15-kertainen

määrä. Vuoden 2005 tilastoissa itsemurha oli toiseksi yleisin 15–24-vuotiaiden kuolinsyy ja yli kol-

mannes 15–24-vuotiaiden kuolemista johtui itsemurhasta. Itsemurhien suurta osuutta nuorten kuole-

mansyistä selittää osaltaan se, että nuorten kuolleisuus on muutoin vähäistä. (Uusitalo 2007.)

Logoterapian arvopohjasta löytyy samankaltaisia arvoja kuin sosiaalityöstä. Sosiaalialalla sitoudu-

taan sosiaalialan arvoihin ja ammattieettisiin periaatteisiin, joissa arvot ovat sosiaalityön perusta ja

sen ideologinen lähtökohta. Arvot ovat olennaisessa osassa myös sosiaalityön yhteiskunnallisissa teh-

tävissä. Sosiaalityön keskeisenä arvona on jokaisen ihmisen yhtäläinen ihmisarvo, jonka mukaan ih-

misiä kunnioitetaan riippumatta heidän uskonnostaan, rodustaan, henkilökohtaisista ominaisuuksis-

taan tai suorituskyvystään. (Kananoja, Lähteinen & Marjamäki 2011, 128.) Muita keskeisiä arvoja

sosiaalialalla ovat oikeudenmukaisuus, itsenäisyys, yksityisyys, elämänhallinta, syrjäytymisen ehkäi-

seminen, osallisuuden edistäminen, syrjinnän ja väkivallan vastustaminen sekä asiakkaan itsemää-

räämisoikeus (Sosiaalialan ammattieettiset ohjeet 2017). Logoterapian arvoihin kuuluu niin ikään yh-

täläinen ihmisarvo, kunnioitus muita ihmisiä kohtaan, vapaus ja itsemääräämisoikeus. Logoterapian

ja sosiaalityön arvopohjan yhteneväisyys näyttäytyy myös näiden soveltamissa menetelmissä, joissa

esiintyy ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ja humanitaarisuus. (Guttmann 1996, xiv–xv.) Logoterapian

ja sosiaalityön yhteneväinen arvopohja luo mahdollisuuksia logoterapian soveltamiseen erityisesti

psykososiaalisessa sosiaalityössä.

Logoterapia näyttää tarjoavan sosiaalityölle ihmiskuvan, jossa korostuu ajatus ihmisen henkisestä

olemassaolosta ja tarpeesta löytää elämälle tarkoitus. Logoterapia rohkaisee käsittelemään asiakkai-

den kanssa eksistentiaalisia arvo- ja päämääräkysymyksiä tai näkemään henkisen ulottuvuuden asi-

akkaan elämänkokonaisuudessa. Näin se tarjoaa näkökulman ihmiseen itseensä. (Hämäläinen 2011,

79.) Logoterapia katsoo menneisyyden sijasta tulevaisuuteen, joka on yksi logoterapian vahvuuksista.

Nuorten itsemurhien ehkäisyssä logoterapia voi tuoda tulevaisuuteen suuntautuvan toivon näkökul-

man, jossa eksistentiaalisia ja arvokysymyksiä ei sivuuteta. Logoterapia ei patologisoi ihmistä, vaan

7

uskoo että ihminen voi ajautua eksistentiaaliseen tyhjiöön, mutta ihmisellä on aina uusi mahdollisuus

löytää tarkoituksia elämäänsä.

Pro gradu -tutkielmani aiheen valinta oli minulle helppo logoterapian opintojeni vuoksi. Tein kandi-

daatin tutkielmani aiheesta Logoterapian mahdollisuudet nuorten itsemurhien ehkäisyssä (2016).

Kandidaatin tutkielmassani huomasin, että laadullista tutkimusta aiheesta oli vaikea löytää ja tutki-

muskentän tutkijat toivoivat enemmän laadullista tutkimusta. Tämän lisäksi kandidaatin tutkielmani

aineistonhakuvaiheessa tuli esille, että nuorten itsemurhia koskevan 2000-luvun tutkimuksessa ole-

massaolon ja tarkoituksenkeskeisyyden kysymykset nuorten itsemurhien ehkäisyssä olivat marginaa-

lisessa osassa. Painopiste keskittyi enemmän lääketieteelliseen tutkimukseen. Suomessa kansallinen

tarkoituskeskeisyyden ja nuorten itsemurhien tutkimuskenttä on melko uusi. Minulla on yhteys kan-

sallisen tutkijaan Timo Purjoon, jolta sain tukea pro gradu- tutkielmani toteuttamisessa. Aihe on tär-

keä ja olen huolissani Suomen nuorten itsemurhien korkeista luvuista. Haluan peräänkuuluttaa itse-

murhien ehkäisyohjelman päivittämistä kansallisella tasolla ja tuoda tarkoituskeskeisyyden elementit

mukaan ehkäisyohjelmaan.

Pro gradu -tutkielmani on laadullinen teoriasidonnainen tutkimus, jonka olen toteuttanut elämäker-

rallis-narratiivisella otteella. Aineiston analyysitapana on eri lähestymistapojen yhdistelmä. Analyy-

sissä olen käyttänyt narratiivista ja narratiivien analyysiä sekä tarinallisen kiertokulun teoriaa. Ana-

lyysikehikkoni olen tehnyt logoteorian viitekehyksestä. Esittelen aluksi johdannon jälkeen luvussa 2

nuorten itsemurhien ehkäisevän työn pääpiirteitä, kuten tilastoja nuorten itsemurhista Suomessa sekä

kerron itsemurhasta ilmiönä. Tuon esiin ennaltaehkäisevän työn periaatteita ja tutkimuksen taustaa.

Tämän jälkeen luvussa 3 esittelen logoterapian oppirakennelman, joka on teoriasidonnaisen tutki-

mukseni viitekehys. Luvussa 4 esittelen narratiivisen tutkimusotteen. Luvussa 5 kuvaan tutkimuksen

toteutuksen. Luvussa 6 on tarinan fyysinen konteksti situaatiossa taitekohtineen ja lopuksi luvussa 7

ovat johtopäätökset ja pohdinta.

8

2 NUORTEN ITSEMURHAT JA EHKÄISEVÄ TYÖ

2.1 Nuorten itsemurhat Suomessa ja itsetuhoisuus ilmiönä

Tilastollisesti havaittava suomalaisten itsemurhan erityispiirre on se, että nuoret päätyvät itsemurhaan

yhtä todennäköisesti kuin aikuiset. Useimmissa muissa maissa aikuisväestö johtaa tilastoja. (Uusitalo

2007.) Vuonna 2015 itsemurhien (koko ikäjakauma mukaan lukien) kokonaismäärä oli 731 henkilöä,

mikä oli noin 60 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuonna 1990 itsemurhien määrä oli suurimmil-

laan, sillä tuolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa. Tämän jälkeen itsemurhakuolleisuus on

pienentynyt 15 vuodessa lähes 40 prosenttia. Miesten itsemurhakuolleisuus on huomattavasti ylei-

sempää kuin naisten. (Findikaattori 2016.)

Kahden viime vuosikymmenen tilastoja tarkasteltaessa voi havaita, että yli 80 prosenttia itsemurhista

oli miesten tekemiä. Nuorten miesten itsemurhakuolleisuus oli viime vuosina ollut Suomessa las-

kussa, mutta naisten osuus oli kuitenkin kasvussa eikä vähenemistä ole tilastollisesti nähtävissä. Toi-

voa herättää kuitenkin se, että itsemurhien kokonaismäärä on pienessä laskusuhdanteessa. Vuoden

1990 synkistä tilastoista itsemurhat ovat vähentyneet 35 prosenttia. (Uusitalo 2007.) Vuonna 2015

sadasta tuhannesta suomalaisesta (Kuvio 1) itsemurhan tehneistä oli 21 miehiä ja 6 naisia (Findikaat-

tori 2015). 35–44 -vuotiaiden miesten ikäryhmässä itsemurhat ovat vähentyneet eniten, mutta itse-

murhista kolme neljästä oli kuitenkin miesten tekemiä (SVT 2016).

Kuvio 1. Itsemurhakuolleisuus 1970–2015 (SVT 2016)

9

Anniina Lahden (2014, 79–81) tutkimuksessa selvitettiin alle 18-vuotiaiden suomalaisnuorten itse-

murhien erityispiirteitä. Tutkimuksessa todettiin, että 1990-luvun jälkeen poikien tekemien itsemur-

hien määrä on laskenut ja tyttöjen kasvanut. Oulun läänin alueella itsemurhan tehneistä nuorista po-

jista 15 % ja tytöistä 17 % oli ollut psykiatrisessa hoidossa ennen itsemurhaa. Puolet nuorista oli ollut

alkoholin vaikutuksen alaisena tekohetkellä. Pohjois-Suomessa poikien ampumisitsemurhakuollei-

suus oli miltei kolminkertainen muuhun Suomeen verrattuna. Poikien ampumisitsemurhat olivat huo-

mattavasti yleisempiä syksyllä verrattuna muihin vuodenaikoihin.

Virpi Tuisku (2015, 7–8) mainitsee tutkimuksessaan, että merkittävä riskitekijä itsetuhoisen käyttäy-

tymisen alkamiseen on nuoruusikä. Masennus oli mielenterveyden häiriöistä yleisin sekä sellaisilla

nuorilla, joilla oli itsemurha-ajatuksia tai itsemurhayrityksiä, että sellaisilla, jotka tarkoituksellisesti

vahingoittavat itseään mutta eivät aio kuitenkaan tehdä itsemurhaa. Tutkimuksen yhden vuoden ja

yhdestä kahdeksaan vuoteen jatkuneessa seurantajaksossa tutkittavien itsemurhayrityksiä ennustivat

alkoholin käyttö ja alhainen toverituki. Kiinnostavaa on, että itsetuhoisuutta koskevasta tutkimustie-

dosta isossa osassa ei ole erotettu itsensä vahingoittamista varsinaisista itsemurhan yrityksistä, joiden

selkeä tavoite on kuolla. Myöskään näiden eri itsetuhoisuusmuotojen riskitekijöiden eroavaisuuksia

tai yhtäläisyyksiä ei ole juuri tutkittu.

Itsetuhoisuus on käsitteellisesti ja käytännön tasolla monimuotoinen ja moniulotteinen ilmiö (Hicks

& Hinck 2007, 408–413). Itsetuhoisuus on monissa tutkimuksissa nähty henkisen pahoinvoinnin il-

maisukeinona ja yrityksenä selviytyä. Valtaosa itsetuhoisista ihmisistä pitää itsetuhoisuuttaan henki-

sestä pahoinvoinnista johtuvana ja fyysisen kivun tuottaminen näytti tuovan heille helpotusta moni-

naiseen sisäiseen kipuun. (Warm, Murray & Fox 2003, 71–79.) Itsetuhoisuutta esiintyi enemmän ty-

töillä kuin pojilla, vaikka tytöt tekivät itsemurhia poikia vähemmän (Puura & Mäntymaa 2012, 1330).

Itsetuhoisuus viittaa pyrkimykseen tai käyttäytymiseen, jossa itseensä kohdistuu vahingoittaminen tai

henkeä uhkaava riskin ottaminen. Itsetuhoisuus voi olla epäsuoraa tai suoraa. Epäsuoraan itsetuhoi-

suuteen kuuluu hengenvaarallinen riskinotto ilman tietoista tavoittelua kuolemasta, esimerkiksi koh-

tuuton päihteiden käyttö, holtiton liikennekäyttäytyminen tai oman terveyden laiminlyönti. Suoraa

itsetuhoisuutta edustavat konkreettiset itsemurha-ajatukset, -yritykset ja itsemurhat. Viiltely ja muu

itseä vahingoittava toiminta voitaisiin erottaa omaksi monimuotoiseksi itsetuhoisuuden osa-alueeksi,

jossa ei ole tavoitteena itsemurha vaan lievän tai kohtalaisen vamman tuottaminen itselle. (Gjerstad

2014, 38.)

10

Itsetuhoisuus, masennus ja tarkoituksettomuus ovat osittain erillisiä mutta toisaalta osittain päällek-

käisiä ilmiöitä. Näille yhteisiä piirteitä voivat olla toivottomuus sekä itsearvostuksen puute ja ajatus

tarpeettomuudesta. Itsetuhoisuuteen liittyy kuitenkin enemmän konkreettisia tekijöitä kuin masen-

nukseen ja tarkoituksettomuuteen. Näitä voivat olla esimerkiksi kuolemanajatusten viehätys, itsetu-

hoiset ajatukset, itsemurhan suunnittelu, uhkarohkea käyttäytyminen ja kieltäytyminen avusta. Tar-

koituksettomuus on laajempi käsite, ja siihen liittyy eksistentiaalinen ulottuvuus. (Gjerstad 2014, 69.)

Itsetuhoisesti oireilevat nuoret, joilla ei ole todettu tai ei ole mielenterveyden ongelmia, eivät välttä-

mättä saa apua mistään. Lääketieteellinen ja hoidollinen lähestymistapa ja viitekehykset eivät tarjoa

eksistentiaalisia itsetuhoisuuden ulottuvuuksia. (Purjo 2014, 38.)

2.2 Nuoruus elämänvaiheena

Nuoruusikään kuuluvat eksistentiaalinen ahdistus ja kysymykset elämän tarkoituksesta. Nuoruusiän

vaiheessa nuori rakentaa identiteettiään ja hahmottaa paikkaansa maailmassa. (Hämäläinen 2011, 79.)

Kehityspsykologiassa nuoruusiällä tarkoitetaan ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä lapsesta ai-

kuiseksi. Mauri Marttunen & Riittakerttu Kaltiala-Heino (2014) määrittelevät nuoruusiän yksilön elä-

mänkaaressa lapsuudesta aikuisuuteen, joka ajoittuu normaalisti ikävuosiin 12–22. Näiden ikävuo-

sien väliin kuuluu biologinen fyysinen kasvu, sosiaalinen ja psykologinen kehitys sekä sukukypsyy-

den saavuttaminen. Veikko Aalbergin & Martti Siimeksen (2007, 15, 67–68) mukaan nuoruusikä on

rajattu käsite ja se sijoittuu ikävuosien 12–22 välille. Nuoruusikää ei heidän mukaansa voi kuitenkaan

pitää yhtenäisenä kehitysjaksona, vaan se voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri vaiheeseen. Varhais-

nuoruus 12–14 –vuotiaana, varsinainen nuoruus 15–17 –vuotiaana ja jälkinuoruus tai vaihtoehtoi-

sena määritelmänä varhaisaikuisuus 18–22 – vuotiaana. Varhaisnuoruuden voidaan määritellä alka-

van murrosiän alkaessa ja kestävän sukukypsyyden saavuttamiseen.

Varhaisnuoruuden ikävaiheessa tapahtuu nopeaa biologista kehitystä keskushermostossa sekä fyy-

sistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua. Nopeat puberteetissa tapahtuvat muutokset saattavat kuohuttaa

ja aiheuttaa hämmennystä nuoressa. Yksittäiset eri kehitysvaiheiden tunne-elämän oireet ovat taval-

lisia. Varhaisnuoruusiässä on usein käytöksen, mielialan ja ihmissuhteiden epävakautta. Nuori saattaa

käyttäytyä ailahtelevasti suhteessa vanhempiinsa. Välillä nuori saattaa tarvita läheisyyttä, mutta toi-

saalta nuorella voi olla suuri itsenäistymisen tarve. Varhaisnuoruus (vuodet 12–14) on kuohuvinta

aikaa, mutta toisaalta kehityksen kulku on yksilöllistä. Ei voida määritellä olevan ihanteellista nuo-

ruusikää. Joillakin nuorilla kuohunta on voimakkaampaa kuin toisilla. (Marttunen ym. 2013, 7–8.)

Varsinaisessa nuoruudessa tai keskinuoruudessa, kuten Marttunen ym. (2013, 7–8) määrittelee tämän

ikävaiheen, nuori pystyy jo huomattavasti paremmin hallitsemaan impulssejaan. Nuoren riippuvuus

11

vanhempiaan kohtaan vähenee ja nuori on paremmin sinut itsensä ja seksuaalisesti kypsyneen ke-

honsa kanssa. Nuoren tunne-elämä ja käyttäytyminen ovat vakaampaa ja hänen käsityksensä van-

hemmistaan on muuttunut realistisempaan suuntaan.

Jälkinuoruudessa tai kuten Marttunen ym. (2013, 7–8) määritelmän mukaan myöhäisnuoruudessa

nuori kiinnostuu enemmän ympäröivästä yhteiskunnasta ja hän alkaa muodostaa henkilökohtaisen

arvomaailmansa, päämääränsä ja ihanteensa. Myöhäisnuoruuden vaiheessa nuori saattaa tehdä pi-

demmän tähtäimen tulevaisuuden valintoja ja hänen persoonallisuutensa alkaa muotoutumaan kohti

aikuisen persoonallisuutta. Nuoren luonteenpiirteet ja käyttäytyminen vakiintuvat aikuisuutta kohti

mentäessä.

2.3 Nuorten itsemurhien ehkäisytyön tutkimus

Uusitalon (2006, 339) mukaan yksi itsemurhatutkimuksen tärkeimmistä tavoitteista on selvittää, mi-

ten itsemurhat olisivat estettävissä. Itsemurhien kontrollointi ja ehkäisy eivät ole helppoja tehtäviä.

Ehkäisytyön menestyminen vaatii muutakin kuin pelkästään huomion kohdistamista itsemurhien ris-

kitekijöihin ja mielenterveystyön tehostamiseen. Yhteiskunnassa tulisi keskittää resursseja erityisesti

siihen, että uudet sukupolvet saavat parhaimmat kasvu- ja kehitysedellytykset. (WHO 2000.) Nuoren

väkivaltaista oireilua itseään kohtaan pidetään lähes aina merkkinä ja oireena mielenterveysongel-

masta, ja tämän oletuksen vuoksi myös ennaltaehkäisyn lähtökohta on usein mielenterveysongelmien

hoito ja ehkäisy (Gjerstad 2014, 34). Aulan (2007, 4) mukaan lasten ja nuorten itsetuhoisuus ei ole

sairaus, vaan ennemminkin se on oire jostakin.

Itsetuhoisuuden ilmiön ymmärrys ja sen tulkitseminen ovat sidoksissa kulttuuriseen, ajalliseen ja pai-

kalliseen ympäristöön. Eri tieteenalat ovat pyrkineet selittämään eri teorioiden kautta itsetuhoisuutta.

Itsetuhoisuutta on selitetty muun muassa ekologisesta, sosiologisesta, antropologisesta, psykologi-

sesta ja psykiatrisesta viitekehyksestä käsin. Euroopassa syntyi niin kutsutulla uudella ajalla kaksi

itsemurhatutkimuksen suuntausta, jotka olivat psykologis-psykiatrinen ja moraalitilastollinen. Psy-

kologis-psykiatrisen tutkimuksen mukaan itsemurhat johtuvat mielenhäiriöistä ja niiden syyt ovat

enemmän biologisia kuin sosiaalisia. Moraalitilastollinen lähestyminen katsoi itsemurhien oleva mo-

raalittomia tekoja ja niiden katsottiin heijastavan yhteiskunnan yleistä moraalittomuutta. (Kiuru

2015,11–12.)

Itsemurhien tutkimusperinteen alku sijoittuu 1800- ja 1900-luvun vaihteeseen, jota hallitsivat Émile

Durkheimin ja Sigmund Freudin teoriat. Durkheimin (1985) itsemurhateoria on perusteoria, josta on

12

syntynyt useita muita teorioita. Durkheim perusti sosiologisen itsemurhatutkimuksen moraalitilastol-

liseen perinteeseen. (Kiuru 2015,11–12.) Hänen mukaansa sosiaaliset tosiasiat, joihin itsemurhat kuu-

luvat, selittyvät yhteiskunnan kautta. Hän pyrki tilastoja tulkitsemalla kuvailemaan yhteiskunnallisia

suhteita tiloina ja jakoi itsemurhien tyypit neljään luokkaan: egoistiseksi, altruistiseksi, anomiseksi ja

fatalistiseksi. (Järventie 1993, 9–10.)

Freudin neuroositeoria korostaa lapsuuden kokemuksien merkitystä ja hän etsi teoriassaan vastauksia

tuskan sekä ahdistuksen alkuperään. Freudin mukaan ahdistus kietoutuu rakkauden puutteeseen ja

sen menettämisen pelkoon. Myöhemmin Yhdysvalloissa syntyi behavioristinen malli näiden kahden

klassikon rinnalle. Sen keskeinen ajatus liittyy ihmisen ja ympäristön väliseen suhteeseen. Ajan ku-

luessa tämä malli vakiintui itsemurhatutkimuksen paradigmaksi. (Järventie 1993, 16–18.)

Kiuru (2015, 21–22) tukeutuu teoksessaan Väkivalta ja terveys maailmassa WHO:n raporttiin, jonka

mukaan lääketiede on ansioitunut vahvasti suomalaisessa itsemurhatutkimuksessa ja pyrkinyt eriyty-

mään tekemällä pesäeroa yhteiskuntatieteistä. Itsemurha ilmiönä on kiinnostanut myös psykologian,

sosiologian, hoitotieteen ja kasvatustieteiden tutkijoita. Johtavat itsemurhatutkijat ovat pääasiassa

kuitenkin syventyneet etsimään ilmiölle yhteiskunnallisia tai psyykkisiä selityksiä. Lisätutkimusta

tarvittaisiin psykososiaalisten tekijöiden vaikutuksesta itsetuhokäyttäytymiseen.

Kiuru (2015, 15–17) on kritisoinut lääketieteellisen tutkimuksen ylivaltaa ja tutkimuksellisten lähes-

tymistapojen sekä asetelmien yksipuolisuutta. Hän korostaa laadullisen tutkimuksen merkitykselli-

syyttä itsemurhatutkimuksen kentällä tutkimuksen eteenpäin viemiseksi. Miksi -kysymyksellä tuote-

taan riskitekijöitä. Vaihtoehtoisesti voitaisiin kysyä kuinka ja laadullisen tutkimus voisi vastata tähän

kysymykseen. Depression ja itsemurhakäyttäytymisen sidos näyttää vakiintuneen jo itsestään selvänä

pidetyksi viitekehykseksi. Tutkimuskentällä on vahvasti suosittu ilmiön kvantitatiivista selittämistä

kvalitatiivisen ymmärryksen kustannuksella.

Kuviossa 2 (sivulla 13) on Van Heeringenin tutkimuksen Suicide in adolescents biologis-psyykkis-

sosiaalinen malli, jonka ajatuksena on, että biologiset, psykologiset ja sosiaaliset riskitekijät voivat

vaikuttaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Mallissa on esitetty kolme avaintekijää. 1) perimään liittyvät

tekijät, kuten geneettiset, psykologiset ja biologiset tekijät, esimerkiksi alhainen serotoniini tai erilai-

set kognitiiviset ja persoonallisuuteen liittyvät häiriöt. 2) tilannesidonnaiset ominaispiirteet, kuten

elämän stressitekijät, esimerkiksi sosiaaliset tai taloudelliset ongelmat, ja psykiatriset häiriöt, kuten

masennus ja toivottomuus. 3) kynnystekijät, joilla voi olla riskiä lisäävä tai suojaava vaikutus, esi-

merkiksi itsemurhien uutisoinnin itsemurhakynnystä mahdollisesti alentava vaikutus. Suojaavana

vaikutuksena voi olla vaivaton hoitoon pääsy terveydenhuoltoon. (Dumon & Portzky 2014, 19–30.)

13

Kuvio 2. Itsetuhoista käyttäytymistä selittävä malli (Dumon & Portzky 2014, 19–30)

Monien tutkimuksien tulokset osoittavat, että suurella osalla itsemurhaan päätyneistä nuorista on ollut

jokin mielenterveyden häiriö ja masennus on osoittautunut merkittäväksi tekijäksi. Päihteet ovat ol-

leet monen nuoren elämässä ongelmana. Persoonallisuuden tutkimukset ovat jääneet vähäisimmiksi,

Geneettiset tekijät

Varhaiset elämänkokemukset

Biologiset tekijät Psykologiset tekijät

Haavoittuvuus

Stressitekijät

Sosiaaliset ongelmat Psykiatrinen häiriö

Kynnystä madaltavat tai suojaavat tekijät

Riskiä lisäävät tekijät:

Media (Haitallinen raportointi)

Itsemurhaesimerkit

Pääsy tekovälineisiin

Sosiaalisen tuen puute

Suojaavat tekijät:

Media (Selviytymistarinat)

Terveydenhuoltojärjestelmään liittyvä

tieto ja asenteet

Mielenterveyspalvelujen saavutettavuus

Sosiaalinen tuki

Diagnosointi ja hoito

Itsemurhien ehkäisyohjelmat

14

mutta käytöshäiriö on kuitenkin ollut merkittävällä osalla itsemurhan tehneistä nuorista. (Kiuru 2015,

27–28.) Laakso (2010, 90–95) toteaa henkisen pahoinvoinnin ilmenevän käytöshäiriöinä, kuten yli-

vilkkautena ja väkivaltaisuutena. Upanne ja Lönnqvist (2002) mainitsivat artikkelissaan Itsemurhien

ehkäisyn haaste, että suurin osa itsemurhaan päätyneistä ihmisistä oli joutunut jo varhaislapsuudesta

elämänpolulle, jossa oli vallinneet monenlaiset puutteet ja ongelmat olivat kasaantuneet. Itsetuhoinen

käytös oli usein kytköksissä muuhun riskikäyttäytymiseen. Riskitekijöinä olivat esimerkiksi syrjäy-

tyminen, kriisit, sosiaalisen tuen puute ja muut erilaiset stressitekijät.

Sosiaaliset normit ja tekijät, kuten ihmissuhteet, elinympäristö ja sen yhteisölliset erityispiirteet, voi-

vat nostaa itsemurhan riskiä tai ne voivat olla suojaavia tekijöitä. Itsemurhat liittyvät usein kahden-

keskisiin ihmissuhteisiin. Läheiset ihmissuhteet ja perhe ovat tärkeitä tekijöitä niin itsemurhan toteu-

tumisen kuin toteuttamatta jättämisenkin kannalta. Avioerot, menetykset perheessä, sisäinen hajaan-

nus perheessä, väkivalta eri muodoissaan ja seksuaalinen hyväksikäyttö altistavat itsemurhiin. (Achtè

ym. 1989, 17–18.) Heiskasen (2007, 38–66) mukaan paineita voivat aiheuttaa myös menestyminen

ja yksin pärjääminen, menneisyyden taakka ja kasvojen menettämisen pelko. Syitä voivat olla myös

yksinäisyys, turvattomuus, arvottomuus, erilaisuuden tunne ja tunteettomuus. Laakso (2010, 90–95)

mainitsee, että poikien kohdalla itsemurhan ennustetta nostaa perheen hajoaminen lapsuusaikana.

2.4 Ehkäisevän työn haasteet

Suomi panosti 1990-luvun alussa hyvin paljon itsemurhien ehkäisytyöhön. Suomi laati, toteutti ja

arvioi ensimmäisenä maailmassa kansallisen itsemurhien ehkäisyohjelman. (Hakanen & Upanne

1999, 21.) Vuosina 1986–1996 toteutetulla Valtakunnallinen itsemurhien ehkäisy Suomessa -projek-

tilla saavutettiin hyviä tuloksia itsemurhien ehkäisytyön saralla. Projektin suosituksissa korostettiin

nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisyä, joka oli olennainen asia itsemurhien ehkäisytyössä, sillä

nuoret miehet ovat edelleen itsemurhatilastojen kärjessä. Projektissa painotettiin aktiivista varhaista

puuttumista, mielenterveyden edistämistä, perheiden tukemista, elämänhallintataitoja ja stressinhal-

lintaa vahvistavia kursseja, harrastusmahdollisuuksien lisäämistä ja kodin ulkopuolisia turvallisia ai-

kuiskontakteja. Yleistavoitteena on vuoteen 2025 mennessä nuorten itsemurhien määrän vähentymi-

nen 40: een vuodessa. (THL 2015.)

Itsemurhien ehkäisytyön isoimpia haasteita on, että kiistatonta näyttöä ei ole eri maissa toteutettujen

ehkäisyhankkeiden tuloksellisuudesta. Aiheesta ei ole tehty vielä riittävästi tieteellistä tutkimusta.

(Hakanen & Upanne 1999, 49–54.) Lisäksi haasteena on, että suurin osa itsemurhista oli tehty hetken

15

mielijohteesta, mikä vaikeuttaa itsemurhien ehkäisytyötä. Nuorten itsemurhat ovat vastoin yleistä

oletusta pääosin hetkellisiä tilannesidonnaisia episodeja. Useimmat itsemurhat voisivat olla estettä-

vissä oikein ajoitetulla interventiolla, johon aktiivinen itsemurhien ehkäisytyö perustuu. Olisi hyö-

dyllistä kehittää itsemurhien ehkäisyyn riskiryhmässä oleviin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia toiminta-

tapoja. (Uusitalo 2007.)

Nuorten itsemurhien riskitekijät ovat hyvin tiedossa. Niitä ovat mielenterveysongelmat (erityisesti

päihdehäiriöt ja masennus), aiempi itsemurhayritys, negatiiviset elämäntapahtumat ja itsemurhan te-

kemisen malli lähipiirissä. Itsemurhaprosessi ja sen kehityskulku ovat kuitenkin aina yksilöllisiä.

Useilla nuorilla on itsemurhan riskitekijöitä, mutta suurin osa heistä ei silti toteuttanut itsemurhaa.

Viimeisen elämänvaiheen tapahtumat saattavat määritellä sen, päätyykö nuori itsemurhaan vai ei.

(Uusitalo 2007.) Lahden (2014) mukaan riskiryhmään kuuluvista lapsista ja nuorista on mahdotonta

löytää ne yksilöt, jotka päättävät lopulta tehdä itsemurhan.

Kertaluonteiset valistustyyppiset tapahtumat, jotka on suunnattu laajalle kohdejoukolle, on todettu

tehottomiksi. ”Itsemurhasta puhuminen lisää itsemurhia” – myytti elää yhä vahvasti keskuudes-

samme, vaikka asia on toisinpäin. Puhuminen voi jo itsessään auttaa aukaisemaan solmukohtia. Ko-

kematon henkilökunta voi tuottaa epäonnistumisia, vaikka itse ohjelma olisi hyvin suunniteltu. Myös

tiedotusvälineissä yksityiskohtainen itsemurhien esittäminen ja raportointi on koettu ehkäisytyön

kannalta negatiiviseksi asiaksi. Parhaimmaksi ehkäisymalliksi on todettu useita eri ehkäisystrategi-

oita yhdistelevä malli yhden yksittäisen strategian sijaan. (Uusitalo 2007.)

Uusitalo (2007) painottaa ehkäisytyössä vanhempien tukemista, psykiatrisen hoidon kehittämistä per-

helähtöisempään suuntaan, sosiaalisen verkoston kokonaisvaltaisempaa huomioimista sekä nuoren

elämää suojaavien ja kuormittavien tekijöiden laaja-alaista kartoittamista. Uusitalo nojautuu Kala-

fatin tutkimukseen nimeltä Suicide, Adolescence. Tutkimuksen mukaan maailmalla on toteutettu yli

kymmenen vuoden ajan itsemurhien ehkäisyohjelmia kouluissa. Suomessa ei ole toistaiseksi koke-

musta koulujen itsemurhien ehkäisyohjelmista, jotka olisi sisällytetty opetussuunnitelmiin. Kalafatin

tutkimuksessa peräänkuulutettiin voisiko neuvoloihin, päiväkoteihin ja kouluihin rakentaa toiminta-

malleja, jotka edistäisivät lasten ja nuorten hyvinvointia. Esimerkiksi koulujen opintosuunnitelmiin

voitaisiin sisällyttää elämäntaitojen opetusta ja muita nuoren kasvua tukevia aiheita. Kouluterveyden-

huolto voisi kehittää mittareita siihen suuntaan, jotta syrjäytymisvaarassa ja itsetuhoisia ajatuksia

sekä tekoja pohtivat nuoret voitaisiin tunnistaa paremmin. Myös kirkon kanssa tehtävää yhteistyötä

voisi tehostaa rippikoulutyön ja muiden nuorten kohtaamispaikkojen kautta.

16

Huolestuttavaa on, että useat lasten ja nuorten parissa työtä tekevät ammattilaiset pitävät vaitiolo- ja

salassapitosäädöksiä erittäin ongelmallisina, koska ne voivat syntyä viranomaisten välisen yhteistyön

esteeksi. Kriisitilanteissa voisi olla perusteltua luopua liiallisuuteen menevästä yksityisyyden kunni-

oittamisesta. Nuoren edun mukaisesti tulisi korostaa viranomaisten saumatonta yhteistyötä. (Uusitalo

2007.) Toivottavasti Sote- uudistuksen yhteydessä tietokantojen integroiminen toisi vastauksia tähän

problematiikkaan.

Non Fighting Generation ry:n Nuorten itsemurhien ennakointi ja ehkäisy - hankkeessa tutkittiin nuor-

ten itsetuhoisuutta tarkoituskeskeisestä näkökulmasta (Gjerstad 2014, 37). Hanke toteutettiin 2011–

2013 Jenny ja Antti Wihuri -säätiön tukemana ja jatkui Valoa elämään - hankkeena. Hankkeissa ke-

hitettiin kolmiportainen toimintamalli, jonka avulla terveydenhuollon, opetustyön ja nuorisotyön am-

mattilaiset voivat paremmin tunnistaa itsetuhoisesti oireilevia nuoria. (Purjo 2014, 7.) Hankkeissa

toteutettiin myös alkuvuonna 2012 nettikysely, johon vastasi 157 nuorta. Vastanneista yli 94 prosent-

tia kertoi pohtivansa elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä joko yksin tai jonkun kanssa. Non

Fighting Generation ry:n tutkija Eevastiina Gjerstad vertaili nettikyselyä aiemmin tehtyyn Hannele

Niemen tutkimukseen The meaning of life among secondary school pupils, jossa käsitti 387 vastausta.

Gjerstad sai melkein saman prosenttiluvun kuin Niemi omassa tutkimuksessaan (95 prosenttia) sa-

maan edellä mainittuun kysymykseen. Suurin osa vastanneista nuorista olisi halunnut puhua asioista

aikuisten kanssa, mutta harva heistä tähän päätyi tai sai mahdollisuuden. Aikuisilla oli harhaluulo,

että nuoret eivät olisi kiinnostuneita elämän tarkoituksellisista tai eksistentiaalisista kysymyksistä.

(Gjerstad 2014, 54–56.)

17

3 LOGOTERAPIA

3.1 Logoterapian ja eksistenssianalyysin syntyjuuret

Viktor Frankl1 työskenteli satojen itsetuhoisten nuorten kanssa ja hän sai kokemuksia nuorten tarkoi-

tuksettomuuden tunteesta 1920-luvulla. Hän kuvaili nuoria apaattisiksi, masentuneiksi ja neurootti-

siksi. (Purjo 2014, 12–16.) Hän kampanjoi julkisesti neuvontakeskusten perustamisen puolesta.

Vuonna 1928 ensimmäiset keskukset perustettiin Wieniin ja kuuteen muuhun kaupunkiin Itävallassa.

1930 nuorten itsemurhatilastoissa oli selvä huippu, mutta kampanjan tuloksena vuonna 1931 ei ta-

pahtunut yhtään itsemurhaa. (Frankl 2005, 124.) Viiden vuoden aikana neuvontakeskuksissa kävi

3700 nuorta, joista Frankl tapasi henkilökohtaisesti noin 900. Vuosina 1933–1937 Frankl johti Wie-

nin psykiatrisen sairaalan Am Steinhof:n itsemurha-alttiiden naisten yksikköä, jonka aikana hänen

hoidossaan oli noin 1200 masentunutta ja itsemurhavaarassa olevaa naista. (Frankl 1995, 52–54.)

Frankl tunnetaan myös henkilökohtaisista keskitysleirikokemuksistaan. Hän oli vangittuna neljässä

keskitysleirissä vuodesta 1942 lähtien. Hän joutui kokemaan inhimillisen käsityskyvyn ylittäviä kau-

huja ja kohtelua näillä leireillä. Hän kehitti logoterapian teoreettisen pohjan jo ennen toista maail-

mansotaa. (Purjo 2014,7–14.) Keskitysleireillä hän teki havainnon, että äärimmäisen epäinhimilli-

sissä olosuhteissa ihmiset, joilla oli jokin henkilökohtainen syy ja tarkoitus elämiseen, selviytyivät

paremmin (Hämäläinen 2011, 71). Voisi sanoa, että Frankl todisti teoriansa empiirisesti päteväksi

keskitysleirillä. Hän selvisi keskitysleireiltä hengissä ja kirjoitti omaelämäkerran myöhemmin maa-

ilmankuuluksi tulleessa kirjassaan Ein Psycholog erlebt das Konzentrationslager vuonna 1946, joka

on julkaistu suomeksi nimellä Ihmisyyden rajalla. (Purjo 2014,10.) Häneltä riistettiin hänen tärkein

kirjallinen tuotoksensa keskitysleirillä, joka oli tieteellisen kirjan Ärztliche Seelsorge - käsikirjoitus.

Frankl ei lannistunut vaan päätti kirjoittaa tämän uudelleen ja piilotteli pieniä paperilappuja, joihin

1 Logoterapian oppirakennelman kehittäjä Viktor Frankl (1905–1997) oli wieniläinen psykiatriaan ja neurologiaan eri-koistunut lääkäri. Viktor Franklin kehittämää logoterapiaa ja eksistenssianalyysiä on kutsuttu ”psykoterapian kolman-neksi wieniläiseksi koulukunnaksi”. (Purjo 2012,13,16.) Logoterapia ja eksistenssianalyysi kuvaavat samaa asiaa, mutta eri puolilta. Logoterapia on toimintamenetelmä ja eksistenssianalyysi on sen pohjalla oleva teoriarakennelma. (Nur-mela 2001,39–42.) Logoterapian nimi tulee kreikankielisistä kantasanoista ”logos” ja ”therapeia”. ”Logos” on kreikaksi ”tarkoitus”, ”järki”, ”oppi”, ”mieli” ja ”sana” (Pykäläinen 2004, 52). Frankl irtautui kotikaupungissaan Wienissä Sig-mund Freudin psykoanalyysistä ja Alfred Adlerin individuaalipsykologiasta, mutta pyrkien kuitenkin säilyttämään yh-teyden muihin psykoterapiasuuntauksiin (Purjo 2012,13,16). Frankl ei voinut hyväksyä seikkaa, jossa eksistentiaaliset arvo- ja tarkoituskysymykset sivuutettiin täysin ihmistä tulkittaessa. Psykoanalyysin naturalistinen ihmiskuva on Frank-lin mukaan problemaattinen, koska ihmistä ei tämän käsityksen mukaan kohdata persoonana vaan mekaanisena pil-kottuna viettienergisenä koneena ja ihmisen henkisyyttä väheksyttiin. (Hämäläinen 2011, 70–73.)

18

oli kirjoittanut muistiinpanojaan. (Frankl 1981.) Seuraavassa lainauksessa kuuluu Franklin ääni hä-

nen keskitysleirikokemuksistaan artikkelista Group psychotherapeutic experiences in a concentra-

tion camp.

Logoterapian nimessä, olen yrittänyt esittää psykoterapian näkökulman, että ihmisen

olemassaolon merkitys ei ole ainoastaan tahto mielihyvään (freudilainen-periaate), ja

tahto valtaan (adlerilainen-periaate), vaan myös tahto tarkoitukseen. Leirillä psykotera-

pian tuloksellisuus riippui nimenomaan tästä tahdosta tarkoitukseen. Mutta äärimmäi-

sen marginaalisessa tilassa, jossa ihminen joutui leirillä elämään, tämän merkitys oli

ihmiselle ehdottoman tärkeä. Se piti sisällään myös kärsimystä ja kuolemaa. Ja ehkä

syvällisin kokemus, joka itselläni oli keskitysleirillä (ja pyydän anteeksi, jos tämä on

liian henkilökohtaista) oli se, että useimpien ihmisten huolenaihe voitiin kiteyttää kah-

teen kysymykseen: ”Selviämmekö me hengissä leiriltä?" Sillä jos emme, niin tässä kär-

simyksessä ei ole mitään järkeä eikä tarkoitusta. "Onko tällä kärsimyksellä ja kuolemi-

sella tarkoitus?" – jos ei, niin elämä, jonka tarkoitus olisi riippuvainen tällaisista sattu-

mista, niin sellainen elämä ei todellakaan ole lainkaan elämisen arvoista. (Frankl 1967,

95–105, suom. tekijä.)

Osallistuimme itsemurhien ehkäisyyn ja kehitin raportointimenetelmän, jonka tavoit-

teena oli tuoda minulle heti tieto siitä, jos jonkun oli huomattu ajattelevan itsemurhaa

tai jo yrittäneen sitä. Mitä siinä tilanteessa oli sitten tehtävä? Meidän piti vedota tahtoon

jatkaa elämää ja selviytyä vankilasta. Mutta elämän rohkeus tai elämän väsymys, näyt-

täytyi yksinomaan siinä, oliko henkilöllä usko oman elämänsä tarkoitukseen. Nietz-

schen motto kiteyttää psykoterapeuttisen työni keskitysleirillä; ”hän jolla on vastaus

miksi elämälleen, pystyy selviytymään lähes mistä tahansa ja näin vastaamaan myös

kysymykseen, miten”. (Frankl 1967, 95–105, suom. tekijä.)

Selvittyään hengissä keskitysleiriltä Frankl oli lähellä tappaa itsensä kuullessaan, että hänen äitinsä,

isänsä, veljensä ja vaimonsa olivat kuolleet keskitysleireillä. Eräs hänen ystävänsä kuitenkin halusi

auttaa ja järjesti hänen käyttöönsä asunnon ja kirjoituskoneen, jotta hän voisi kirjoittaa loppuun kes-

kitysleirillä menettämänsä kirjan. Frankl päätti, että kirjan kirjoittaminen olisi ainoa asia, minkä hän

haluaisi tehdä ennen kuolemaansa. Frankl kirjoitti kokemuksistaan myös toisen kirjan, jo mainitun

Ihmisyyden rajalla, jonka ensimmäinen painos myytiin loppuun muutamassa päivässä. Lopullinen

läpimurtovoittokulku alkoi, kun Ihmisyyden rajalla – kirja julkaistiin USA:ssa vuonna 1959 nimellä

Man´s Search for Meaning. (Purjo 2014, 11–12.)

19

Logoterapia on psykoterapian ohella myös elämän tarkoituksellisuutta painottava filosofinen suun-

taus ja elämäntapa. Tämän filosofian mukaan ihminen on vapaa määrittelemään asennoitumisensa tai

suhtautumisensa häntä koskettaviin asioihin. Logoterapia ei anna valmiita selitys- ja tulkintamalleja,

vaan sen rakennuspohjana on ihmisen oma itseymmärrys. Eheytyminen voi tapahtua silloin, kun on-

nistutaan palauttamaan ihmisen perusluottamus olemassaoloon ja sen tarkoitukseen. Logoterapia ei

myöskään tarkastele menneisyyttä, vaan katse on tulevaisuudessa ja merkityksellisissä asioissa, joi-

den varaan ihminen voi oman tulevaisuutensa rakentaa. Tärkeitä kysymyksiä kohtaamisessa voivat

olla esimerkiksi: ”Miten näen tulevaisuuteni? Mitä näen elämässä tarkoituksellisena? Mitä asioita

haluan tavoitella?” (Hämäläinen 2011, 70–77.)

Pykäläinen (2004, 205) pohtii kriittisesti tutkimuksessaan logoterapian filosofian pulmallisia kohtia.

Hän kertoi Otto Zsokin maininneen, että logoterapian logosta, tarkoitusta ja henkisyyttä ei voi mitata

luonnontieteellisesti. Lisäksi Pykäläinen pohtii logoterapian peruspylväiden eli tahdon vapauden, elä-

män tarkoituksen ja tahdon tarkoituksen löytämisen paikkansa pitävyyttä. Kaksi ensimmäistä olivat

logoterapian aksiomeja. Kolmas eli tahto tarkoituksen löytämiseen oli Franklin mukaan todistettu

tieteellisesti. Monet tutkimukset ja väitöskirjat puolsivat tämän kolmannen peruspilarin paikkansa

pitävyyttä tieteellisen tutkimuksen kautta. Pykäläinen kuitenkin pohtii täyttävätkö nämä tutkimukset

nykyiset kriteerit.

Heikki Vuorilan (2007, 54) mukaan tahdon vapaus kuului aksioomana logoterapian antropologisiin

perusteisiin eikä se ole tieteellisesti todistettavissa oleva asia. Hän jatkaa, että kysymys ei ole siitä,

mistä ihminen on vapaa, vaan siitä mihin hän on vapaa. Reuven Bulka (1998, 5–8) mainitsee teok-

sessaan Existential psychology Rollo Mayn sanoneen, että logoterapia on autoritäärinen oppiraken-

nelma, jossa tarjotaan selkeät vastaukset kaikkiin ongelmiin. Tähän kritiikkiin Frankl vastasi samassa

teoksessa, että logoterapia ei voi ottaa vastuuta ihmisen ongelmista, mutta se voi opettaa ihmiselle

vastuullisuutta. Franklin ehkä tunnetuin tukija oli tarvehierarkian kehittäjä Abraham Maslow, joka

sanoi olevansa Franklin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että ihmisellä oli ensisijainen pyrkimys ja

halu löytää tarkoitus elämälleen (Pykäläinen 2004, 205).

3.2 Holistinen eksistentiaalis-fenomenologinen ihmiskäsitys

Yleisessä kielenkäytössä eksistenssi tarkoittaa olemassaoloa. Eksistenssifilosofiassa käsitettä raja-

taan tarkoittamalla pelkästään ihmisenä olemista ja sitä erityistä tietoista olemisen tapaa ihmisen ole-

20

misessa. Ihmisen tietoista olemisen tapaa sanotaan eksistoimiseksi. (Lehtinen 2013, 25.) Essentialis-

tisen ja eksistentiaalisen määritelmä nähdään usein toistensa vastakohtina. Essentialistisessa määri-

telmässä ihminen nähdään olemuksensa mukaan määrittyvänä ja eksistentialistisessa taas olemassa-

olonsa kautta määrittyvänä. (Wihersaari 2011, 93.) Ihmisen ”eksistenssi edeltää essentiaa”, eli ihmi-

nen on olemassa ensin ja vasta sitten hän määrittää itsensä. Ihminen on siis sitä miksi hän itsensä

käsittää. (Sartre 1965, 12–14.)

Logoterapiasta väitelleet kaksi suomalaista tutkijaa Timo Purjo ja Lauri Pykäläinen ovat eri mieltä

logoterapian filosofisista juurista. Pykäläisen mukaan logoterapia on lähellä eksistentialismia, mutta

logoterapia eroaa eksistentiaalisuuntauksista, joissa kielletään elämän ehdoton tarkoitus. Hänen mu-

kaansa logoterapia on eksistenssifilosofiaa. (Pykäläinen 2004, 52–53, 104–105.) Purjo ei näe logote-

rapiaa eksistenssifilosofiana. Purjo on tutkimuksessaan täydentänyt Franklin ihmiskäsitystä Lauri

Rauhalan holistisella eksistentiaalis-fenomenologisella ihmiskäsityksellä, jossa ihminen nähdään on-

tologisesti kolmijakoisena: kehollisena (orgaaninen ja aineellinen), tajunnallisena (psyykkinen ja

henkinen) ja situationaalisena (elämäntilanteisuus ja olemassaolon suhde todellisuuteen). Purjo käyt-

tää käsitettä logoteoria, joka pitää sisällään logoterapian ja eksistenssianalyysin viitekehyksen sekä

Rauhalan holistisen eksistentiaalis-fenomenologisen ihmiskäsityksen. (Purjo 2010, 59.)

Ihmiskäsitys Rauhalan kuvailemana perustuu Edmund Husserlin kokemuksen kokonaisrakenteen

analyysiin ja Martin Heideggerin ihmisen olemassaolon analyysiin. Rauhala on tämän pohjalta kehit-

tänyt käyttökelpoisen synteesin psykologin ja reaalitieteiden konkreettisen toiminnan kannalta (Leh-

tovaara, 1994.) Rauhala kuvaa ihmiskäsitystään monopluralistiseksi, joka tarkoittaa että ”kukin ole-

misen perusmuodoista edellyttää toisensa ollakseen olemassa, mutta jokaisella olemisen perusmuo-

dolla on toisiinsa palautumaton perusrakenteensa.” (Rauhala, 2005a.) En syvenny Husserlin ja Hei-

deggerin analyyseihin tarkemmin, vaan esittelen Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen rajatummin ja

painotukseni kohdistuu situationaalisuuteen.

Kehollisuus on Rauhalan (2005a, 30–32, 39–40) ihmiskäsityksessä olemassaoloa fyysisenä kehona

maailmassa. Ei ole olemassa kahta samanlaista kehoa ja jokainen keho kantaa mukanaan aiemmin

elämässä koetut kokemukset. Rauhalan (1976) mukaan kehollisuuden ja tajunnallisuuden välinen

suhde on kehämäinen. Kehollisuus on orgaaninen ja se ei ajattele, mutta se on kuitenkin tajunnallisten

kokemusten mahdollistaja. Aistitoiminnot aivoissa ovat tajunnan välttämätön edellytys ja tajunnalla

on ymmärrys maailman esineellisyydestä, suhteista ja ominaisuuksista kehon muodostamassa koor-

dinaatistossa.

21

Rauhala (2005a, 2007) sanoo tajunnallisuuden olevan kokonaisuus inhimillisestä kokemisesta, jonka

perusrakenne on mielellisyys. Tajunnallisuus todellistuu olemassa olevaksi mielien (kreik. noema)

ilmentymisessä ja niiden keskinäisessä organisoitumisessa. ”Kun mieli asettuu tajunnassamme suh-

teeseen jonkin objektin, asian tai ilmiön kanssa siten, että ymmärrämme tuon objektin, asian tai il-

miön kyseisen mielen avulla joksikin, syntyy merkityssuhde.” (Rauhala 2005a, 35). Tajunta on pro-

sessi, joka ilmentyy olemassa olevaksi vain kokemuksen kautta (Rauhala 1993, 123–124). Yksinker-

taistaen sanottuna tajuntaa ei siis voi olla, jos ei ole kokemusta.

Situaatio on nimitys kaikille niille tekijöille, jossa ihminen olemassa olevana todellistuu suhteessa

maailmaan. Situaatio on monitasoista ja siihen kuuluu konkreettista sekä ideaalista todellisuutta kuten

esimerkiksi fyysinen elinympäristö, sosiaaliset suhteet, kulttuurilliset arvostukset, aatteelliset ja us-

konnolliset virtaukset, henkinen ja sivistyksellinen ilmapiiri. Elämäntapahtumat muokkaavat yksi-

löllistä situaatiota vaihtelevasti. Joihinkin komponentteihin ihminen voi vaikuttaa omilla ratkaisuil-

laan, mutta niin sanottuihin kohtalonomaisiin komponentteihin ihminen ei voi vaikuttaa. (Purjo

2015a, 20–21.) Ihmisen kehollis-tajunnallisen olemassaolon toteutumisehto on situaatio ja kehollinen

tai tajunnallinen tapahtuminen on aina yhteydessä ihmisen situaatioon. (Purjo 2015b, 49). Situaatio

ei ole vain tajunnan ja orgaanisen tapahtumisen ulkopuolinen tapahtuma, vaan situaatio on osa ih-

mistä (Rauhala 2005b).

Purjo (2015a, 28) on jäsentänyt ihmisen situaation kolmenlaisiin komponentteihin:

1. Tekijät, joihin olemme myötäsyntyisesti suhteissa ja suhtaudumme siten kohtalonomaisesti.

2. Tekijät, joihin joudumme suhtautumaan ja ottamaan kantaa ilman vaikutusmahdollisuutta.

3. Tekijät, joihin vapaasta tahdostamme hakeudumme (tai päätämme olla hakeutumatta) suhtei-

siin ja joista valintamme perusteella otamme myös vastuuta.

Kohdissa 1. ja 2. ihminen on varhaislapsuudessa riippuvainen vanhempien määrääminä, mutta tulles-

saan vanhemmaksi ihmisen valinnanmahdollisuudet lisääntyvät. Kohdassa 3. tekijöiden määrä alkaa

kasvamaan. Ihmisen vanhentuessa kohdan 3. tekijät alkavat vähentyä ja painopiste siirtyy kohtaan 2.

jossa ihmisellä on edelleen jäljellä rajoittamaton suhtautumisen vapaus. (Purjo 2015a, 28.) Purjo

(2015b) on kuvaillut, miten situationaalisia tekijöitä voidaan jaotella. Seuraavassa (Taulukko 1) on

esimerkkejä, millaisia asioita kuhunkin ryhmään sisältyy.

22

Taulukko 1. Situaationaalisten tekijöiden jaottelua ja tyypittelyä (Purjo 2015b, 50)

a) Konkreettisia tekijöitä

• Tietty yhteiskunta ja kulttuuri

• Tietty fyysinen ympäristö

• Kanssaihmiset jne.

b) Ideaalisia tekijöitä

• Yhteiskunnan ja kulttuurin arvostukset

• Elinympäristössä vallitsevat aatteet

• Äidinkieli

• Ihmissuhteet koettuna jne.

b) Vaikutettavissa olevia tekijöitä

• Sivistykselliset tekijät

- Opiskelu- ja koulutusvaihtoehdot

- Mahdollisuudet suuntautua arvojen kehit-

tämiseen, taiteen lajeihin jne.

• Sosiaaliset tekijät

- Kaverien ja ystävien valinta

- Eri yhteisöihin, aatteelliseen toimintaan

ym. osallistuminen

• Perheeseen liittyvät tekijät

- Seurustelu- ja parisuhteet, omat lapset

• Lähiympäristöön kytkeytyvät tekijät

- Asuinpaikka, koti, opiskelu- ja työpaikka

• Sosiaalis-taloudellinen asemoituminen

- Ammatti, työn laatu, ansiotaso

• Elämäntapoihin liittyvät tekijät

- Harrastus- ja vapaa-ajantoiminnan muo-

dot, ruokavalio, nautintoaineet ym.

• Maailmankuvaan liittyvät tekijät

- Arvostukset ja elämän tarkoitukset

- Suhtautumistavat elämään, itseen ja toi-

siin

a) Kohtalonomaisesti määrittyviä tekijöitä

• Luonnon säätelemät

- Geenit » sukupuoli, ihonväri jne

- Vanhemmat; kansallisuus, yhteiskunta ja

kulttuuri, luonnonolosuhteet jne

• Kulttuurin säätelemät

- Kieli, kulttuuriperintö, arvostukset jne.

• Yhteiskuntajärjestelmän säätelemät

- Kansalaisvelvollisuudet- ja oikeudet

- Yksilön vapauden ja turvallisuuden aste

- Taloudellisen hyvinvoinnin perusta jne.

Situationaaliset tekijät ovat konkreettisia tai ideaalisia ja toisessa kategoriassa ne ovat joko kohta-

lonomaisia tai vaikutettavissa olevia. Kohtalonomaisilla tekijöillä tarkoitetaan niitä asioita, joihin ih-

minen ei ole voinut itse vaikuttaa. Kyse ei ole kuitenkaan determinismistä, jossa kaikki olisi ennalta

määrättyä eikä mikään voisi tapahtua toisin. (Purjo 2015b, 50.) Olen kiinnostunut vaikutettavissa

olevista tekijöistä ja analyysikehikkooni olen valinnut sosiaaliset tekijät sekä elämäntapoihin liittyvät

tekijät.

3.3 Logoterapian oppirakennelma

Purjo (2010,199–200) nojautuu tutkimuksessaan Franklin oppilaan Elisabeth Lukasin Lehrbuch der

Logotherapie: menschenbild und methoden (2014) teoksen jäsentelyyn (Taulukko 2) Franklin logo-

terapian oppirakennelman filosofisista peruspilareista, jotka ovat 1) tahdon vapaus. 2) tahto tarkoi-

tuksen löytämiseen ja 3) elämän tarkoitus. Tästä Lukasin jäsennyksestä Purjo (2012, 27) on myöhem-

min tarkentanut logoterapian oppirakennelmaa, joka tuli olemaan 1) ihmisen tahdon vapaus. 2) ihmi-

sen tahto tarkoitukselliseen elämään ja 3) kaikissa olosuhteissa säilyvä elämän tarkoituksellisuus.

Kohdan 3) hän pyrkii näin selventämään elämän tarkoitusta praktisemmassa helpommin lähestyttä-

vässä muodossa.

23

Taulukko 2. Logoteorian oppirakennelma (Purjo 2010, 2012)

LOGOTERAPIA

ANTROPOLOGIANA KASVATUKSENA/PSYKOLOGIANA FILOSOFIANA

IHMISKÄSITYS AUTTAMISEN TAITO MAAILMANKUVA

TAHDON VAPAUS (AKSI-

OOMA)

TAHTO TARKOITUKSEN LÖYTÄ-

MISEENT/TAHTO TARKOITUK-

SELLISEEN ELÄMÄÄN

ELÄMÄN TARKOITUS (KAI-

KISSA OLOSUHTEISSA SÄI-

LYVÄ) (AKSIOOMA)

Ihmisen tahdon vapaus sisältyy aksioomana logoterapian antropologisiin perusteisiin, johon logote-

rapian ihmiskäsitys rakentuu (Purjo 2010, 200). Logoterapian ihmiskäsityksen mukainen tahdon va-

paus tarkoittaa ihmisen vapautta valita oma suhtautumisensa niihin olosuhteisiin, mihin hän milloin-

kin joutuu (Frankl 2005, 32). Vapaudessa on kaksi puolta, joista ensimmäinen on ihmisen vapaus

valita tai torjua valitsemansa arvot ja tarkoitus, joita kohtaan hän haluaa tai ei halua suuntautua. Toi-

nen vapauden puoli on sisäinen vapaus, hengen uhmavoima, jonka avulla ihminen voi nousta olosuh-

teita tai itsessään olevaa ei toivottavaa tapaa vastaan. Tämä on logoterapian mukaan ihmisen ominai-

sin piirre. Äärimmäisissä olosuhteissa, kuten esimerkiksi keskitysleirillä, tämä suhtautuminen olo-

suhteisiin joutui koetukselle. Logoterapian inhimillisellä vapaudella tarkoitetaan myös kykyä itsestä

etääntymiseen ja itsen transsendenssiin. (Pykäläinen 2004, 54–57.) Purjo (2010, 219) sanoo Franklin

korostaneen, että ihmisen perimmäistä sisäistä vapautta ei kukaan voi ottaa pois, mutta haasteena

ihmiselle on säilyttää tietoisuus tästä vapaudesta kaikissa olosuhteissa. Toinen haaste on vapauden

käyttäminen oikein, koska ihmisellä on vapaus valita suhtautumisensa myös itseensä. Mikäli ihminen

torjuu itsensä, niin tuloksena voi olla symbolinen vankila itsensä kanssa.

Tahto tarkoituksen löytämiseen on logoterapeuttisen auttamisen kulmakivi, joka läpäisee myös psy-

koterapian ja kasvatukselliset toiminnot. Elämän tarkoitus ja kaikissa olosuhteissa säilyvä elämän

tarkoitus kuuluvat puolestaan aksioomana logoterapian maailmankuvaan eli toisin sanoen filosofiaan,

jota voidaan pitää keskeisimpänä logoterapian ydinkysymyksenä. (Purjo 2010, 200.) Auttajan on si-

säistettävä nämä kulmakivet ja pyrittävä auttamaan autettavaa löytämään nämä mahdollisuudet

omasta elämästään ja toimia tavallaan ”liikenteenohjaajana”. Mikäli tahto tarkoitukseen estyy, se voi

aiheuttaa turhautumisen tunteen ja ihminen voi ajautua eksistentiaaliseen tyhjiöön (Purjo 2012, 27–

28). Eksistentiaalisen tyhjiön taustalla on yhteyden katoaminen arvoihin ja elämän tarkoitukseen

(Vuorila 2007, 53). Tyhjiötila johtuu siitä, että vietit ja vaistot eivät kerro ihmiselle mitä hänen täy-

tyisi tehdä. Myöskään perinne, tavat tai arvot eivät nykyaikana enää kerro mitä ihmisen tulisi tehdä

24

ja ihminen ei itsekään tiedä mitä hän haluaisi tehdä. (Frankl 2005, 89.) Aina ihmisen kokema masen-

nus tai itsemurha ei johdu eksistentiaalisesta tyhjiöstä. On kuitenkin mahdollista, että jos ihmisellä

on jokin syy ja tarkoitus elämiseen, niin tämä saattaa vaikuttaa hänen lopulliseen päätöksentekoonsa.

(Frankl 2000, 166.) Länsimaisessa yhteiskunnassa yksilökeskeisyys ja yksilölliset arvot eli indivi-

dualismi on vahva. Elämme tavallaan ”arvojen tavaratalossa”, jossa valinnan vaikeus voi tulla

eteemme ja ”liikenteenohjaajaa” voidaan tarvita.

Nihilistisessä käsityksessä ajatellaan, että ihmisen elämällä ei ole minkäänlaista tarkoitusta eikä

myöskään luonnontieteissä nähdä ihmiselämällä mitään erityistä tarkoitusta. Uskonnoissa asia on toi-

sin ja monet uskonnot peräänkuuluttavat kuolemanjälkeistä elämää, johon tulisi valmistautua niin

hyvin kuin mahdollista. Antiikin filosofit ovat miettineet mikä on korkein arvo, jota kohti ihmisen

tulisi pyrkiä. Yleensä filosofit päättelivät, että ihmisen elämän tarkoitusta ei ole ennalta määritelty ja

ihminen muodostaa elämän tarkoituksen omien tekojensa ja kokemusten kautta. (Purjo 2012, 27–28.)

Logoterapiassa kaikissa olosuhteissa säilyvä elämän tarkoituksellisuus on väite, joka kertoo logote-

rapian vakaumuksen. Tarkoituksellisuutta ei voi menettää missään olosuhteissa, mutta se on inhimil-

lisen käsityskyvyn ulkopuolella ja sitä voi olla mahdotonta ihmisen täysin ymmärtää. (Purjo 2012,

27-29.) Frankl sanoo teoksessaan Das Leiden am sinnlosen Leben. Psychoterapie für heute, että ei

ole olemassa tilannetta, jossa ihmisen elämä olisi tarkoitukseton. (Purjo 2010, 215.) Väite kaikissa

olosuhteissa säilyvä elämän tarkoituksellisuus aksiooma on lohdullinen, mutta se on saanut myös

kritiikkiä osakseen.

Purjo (2010, 214) käyttää tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden käsitteitä osittain synonyy-

meinä erottaen kuitenkin tarkoituksen käsitteen Franklin ajattelusta puhuessaan. Käsitteitä mieli ja

merkitys hän käyttää puhuessaan Rauhalan tajunnallisuudesta niiden erityisen olemuksen takia. Purjo

(2015b, 16–17) kertoo maailmankaikkeuden järjellisyyden periaatteesta, jossa lähtökohtana on us-

komus maailman mielekkyyteen. Vastakohtana on kaoottinen ja järjetön maailma, jossa kaikki tapah-

tuisi sattumalta eikä ihminen voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Järjellisyyden periaatteessa kaikella on

tarkoituksensa ja tehtävänsä. Lähtökohtaisesti kysymys on elämän kokemisesta mielekkäänä ja elä-

mänsä näkemisestä merkityksellisenä, jossa tulevaisuus ei tunnu toivottomalta, vaikka se saattaa pe-

lottaa. Ihmisen kokiessa itsensä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi sekä maailman mielekkääksi, on

hän avoin totuudelle oman elämänsä tarkoituksesta. Tässä tutkimuksessa käytän Purjon (2010,

2015b) tavoin mielekkyyden käsitettä Rauhalan situaationaalisuuteen viitaten ja tarkoituksellisuutta

logoterapiaan ja Purjon käyttämään logoteorian käsitteeseen viitaten.

25

3.4 Arvoryhmät tarkoituksien löytymisen mahdollistajina

Logoterapiassa ihmisen ei pidä kysyä mikä on elämän tarkoitus, vaan elämä kysyy ihmiseltä hänen

tarkoitustaan ja elämä odottaa ihmiseltä jotakin (Vuorila 2007, 54–55). Purjo (2012, 29, 48–49) mai-

nitsee, että arvot ovat tarkoitusmahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia reittejä löytää elämästä uutta sisäl-

töä. Purjon mukaan logoteoreettisessa kirjallisuudessa arvot ja tarkoitukset esiintyivät usein rinnak-

kain ja hänen mukaansa se selittyi sillä, että tarkoitus oli aina arvokasta ja arvokas tarkoituksellista.

Vietit ohjaavat ihmistä kaikenlaiseen turhaan ja tarkoituksettomaan, mutta arvot vetävät ihmistä puo-

leensa. Ihminen tekee kuitenkin aina itsenäisesti valintansa.

Logoterapian mukaan tarkoitus löytyy kolmen arvoryhmän toteuttamisen avulla, jotka ovat luovat

arvot, elämysarvot ja asennearvot (Frankl 2000, 2005). Purjo (2012, 49) on tarkentanut logoteorian

tutkimuksessaan edellä mainittuja arvoryhmiä ja nimeää ne seuraavasti: luomis- tai aikaansaamisar-

vot, eläytymis- tai kokemusarvot ja asennoitumis- tai suhtautumisarvot2. Purjon (2010, 247, 29, 49)

mukaan Frankl käsittelee luovia arvoja ja elämysarvoja rinnakkain. Purjon mukaan Frankl määrittelee

arvot eri tavalla kuin yleensä, mutta niiden taustalla voidaan ajatella olevan Platonin luomat univer-

saalit arvot; hyvyys, totuus ja kauneus. Rakkaus ei sinällään kuulu platonisiin arvoihin, mutta Purjo

katsoo sen olevan kauneuteen kuuluva tärkeä ihmissuhdearvo ja näkee sen jopa tärkeämpänä kuin

kauneuden. Purjon (2012, 49) käyttämä käsitteistö arvoryhmistä poikkeaa hieman Franklin alkupe-

räisestä käsitteistöstä. Arvoryhmien toteuttaminen on kuitenkin keskeistä logoterapian auttamistyön

menetelmien kannalta. Luvussa 3.6 kerron enemmän logoterapian menetelmistä.

Luomis- tai aikaansaamisarvojen toteuttamisen ajatus on siinä, mitä ihminen antaa maailmalle luo-

malla tai tekemällä jotakin. Konkreettisesti se voi olla ihmisen luoma teos, työsuoritus tai jokin yk-

sittäinen teko. Olennaista on, että aikaansaannos suuntautuu yhteisöön, joka lopulta antaa tarkoituk-

sellisuuden ihmiselle. Luomis- ja aikaansaamisarvojen taustalla on hyvyyden universaali arvo. Eläy-

tymis- tai kokemusarvojen toteuttamisen avulla koetaan jonkin asian tai ihmisen ainutlaatuisuus ja

ainutkertaisuus. Eläytymis- ja kokemisarvojen taustalla on kauneuden universaali arvo. (Purjo 2012,

51–56.) Pykäläinen (2004, 58–59, 2017) puhuu elämysarvoista ja hänen mukaansa ei voida puhua

eläytymisarvoista painottaen, että kyse ei ole eläytymisestä vaan elämyksien kokemisesta. Elämysar-

vojen toteuttamisen kautta ihminen saa maailmalta ja kokee erilaisia asioita. Elämysarvojen kautta

ihminen voi löytää elämälleen tarkoituksia. Ihminen toteuttaa elämysarvoja kokiessaan esimerkiksi

2 Suomenkielinen logoterapiakirjallisuus käyttää logoterapian arvoista usein nimitystä luovat arvot, elämysarvot ja asennearvot (Pykäläinen 2017).

26

rakkautta tai luonto- ja taide-elämyksiä. (Pykäläinen 2004, 59). Purjon (2012, 54–56) mukaan filo-

sofis-teoreettisessa kielenkäytössä eläytymis- tai kokemusarvoilla tarkoitetaan fenomenologisen filo-

sofian mukaisesti erilaisia ihmisen tajunnan tiloja. Elämykset eivät siis tarkoita tässä yhteydessä elä-

myksellisyyttä tai elämysmarkkinoita. Asennoitumis- tai suhtautumisarvot eroavat olennaisesti edel-

lisistä arvoryhmistä. Frankl nostaa tämän kolmannen arvoryhmän korkeimpaan erityiseen asemaan

(Purjo 2010, 246). Asennoitumis- tai suhtautumisarvoissa kiteytyy logoteorian ydinsanoma, jonka

mukaan ihminen voi aina vaikuttaa kohtaloonsa traagisimmissakin olosuhteissa. Ihmisellä säilyy aina

rajoittamaton suhtautumisen ja asennoitumisen vapaus vallitseviin olosuhteisiin. Asennoitumis- tai

suhtautumisarvot liittyvät totuuden universaaliin arvoon. (Purjo 2012, 62–65.) Arvoryhmät selkeyt-

tävät logoteoreettisen filosofian ymmärtämistä ja antavat sille filosofisten peruspilarien lisäksi van-

kan alustan auttamistyölle.

3.5 Henkinen ulottuvuus logoterapian ihmiskäsityksessä

Logoterapian pohjalla oleva ihmiskäsitys on kolmiulotteinen. Psyykkisen ja fyysisen ulottuvuuden

lisäksi ihmisellä on aina myös henkinen puoli, joka on logoterapian ihmiskäsityksen ydin. Frankl

käyttää henkisyydestä käsitettä noeettinen ulottuvuus ja joskus hän puhuu myös inhimillisestä ulot-

tuvuudesta. (Vuorila 2007.) Noeettinen sana tulee kreikan kielestä nous. Noeettisuus on ihmiselle

ominainen ja se erottaa ihmisen eläimestä. (Purjo 2010, 202.) Ihmisen henkisyyttä Frankl havainnol-

listaa kolmiulotteisesti, jossa ne kohtaavat ja läpäisevät toisensa jokaisessa inhimillisen olemassaolon

tilanteessa samanaikaisesti. Henkisyys on vuorovaikutuksessa psyykkisen sekä fyysisen kanssa ja voi

peräti asettua niitä vastaan. Ihmisen olemusta ei voida näin ollen tulkita vain jakamalla psyykkinen

ja fyysinen alue tieteellisesti osiin. Ihmisen toimintaa ei määrää vietit vaan vapaa tahto suuntautuen

tarkoitukseen. (Pykäläinen 2004, 73–74.) Ainoastaan henkisyytensä kautta ihmisellä on mahdollisuus

tehdä ja arvioida valintojaan, vaikka ihminen on kehollis- psyykkis- henkinen kokonaisuus (Vuorila

2007). Ihminen voidaan moninaisuudesta huolimatta määritellä moninaisuudeksi ykseydessä. Ihmi-

sen kokonaisuudesta ja olemuksen ykseydestä huolimatta ihminen on silti myös ulottuvuuksien mo-

ninaisuus. (Frankl 1983, 13.) Logoterapia on henkisestä käsin harjoitettavaa psykoterapiaa. Psykote-

rapian tehtävänä on tiedostaa psyykkinen, kun taas logoterapiassa otetaan huomioon myös henkinen

puoli, josta Frankl puhuu sielullisuutena. Frankl nimittää logoterapiaansa ”korkeuspsykologiaksi”

Freudin syvyyspsykologian vastakohtana. (Vuorila 2007.)

27

Frankl esitti kymmenen teesiä logoterapian ihmiskäsityksestä, jotka Pykäläinen (2004, 87–88) tulkitsi

tutkimuksessaan seuraavasti: 1) Ihminen on yksilö ja jakamaton kokonaisuus. Ihmisen olemusta ei

voida jakaa osiin tieteiden avulla ja tarkastella näitä osia sekä niiden yhteyksiä. Ihminen on enemmän

kuin mitä luonnontieteelliset menetelmät voivat tiedollaan saavuttaa. 2) Ihminen ei ole vain jakama-

ton, vaan myös ei-yhteen sulautuva, koska hän on oma itsenäinen kokonaisuutensa. 3) Jokainen yksilö

on ehdottoman ainutlaatuinen. Ei ole toista samanlaista ihmistä. 4) Ihminen on henkinen ja tästä

syystä ihmistä ei voida koskaan tulkita täydellisesti eikä näin ollen pelkistää ainoastaan psyykkisen

tai fyysisen tason kautta. 5) Ihminen on eksistentiaalinen. Ihminen on vastuullisena olemiseen ja va-

lintoihin kykenevä olento. 6) Ihmisen olemista määrää ”minä”, eikä ”se”. Ihminen ei ole psykoana-

lyyttisen määritelmän mukaisesti viettien tai taipumusten määräämä, vaan tarkoituksellisuuteen suun-

tautuva. 7) Ihminen ei ole ainoastaan yksilö ja kokonaisuus, vaan ruumiillis-psyykkis-henkinen ko-

konaisuus, jossa henkisyys läpäisee fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet. Henkisyys voi jopa asettua

edellä mainittuja vastaan. 8) Ihminen on dynaaminen. Ihminen pystyy etääntymään psykofyysisestä

itsestään ja asettumaan itsensä yläpuolelle. 9) Ihminen on itsestään johonkin ulkopuoliseen suuntau-

tuva, jota kutsutaan itsen transsendenssiksi. 10) Ihminen käsittää itsensä transsendenssista käsin.

Transsendenssin äänen hän kuulee omassatunnossaan.

3.6 Logoterapian tarkoituskeskeiset menetelmät

Logoterapiaa voidaan käyttää sellaisenaan menetelmänä terapiatyössä. Franklin ajatuksena oli lisäksi

muodostaa eräänlainen avoin lähdekoodi, jota ammattiauttajat voivat käyttää työvälineenä ja yhdistää

sitä omiin menetelmiinsä. (Purjo 2012,16.) Logoterapian oppirakennelman soveltamisen menetelmäl-

lisenä haasteena on sen syvällinen filosofinen sisäistäminen ja vaarana on sen väärin tulkitseminen.

Menetelmien käyttäminen ja soveltaminen vaativat tästä syystä perusteellista perehtymistä ja koulu-

tusta aiheeseen. Tässä luvussa logoterapian menetelmiä esitellään vain pintapuolisena johdatuksena.

Frankl antaa kolme neuvoa siihen, miten ihminen voi löytää ja täyttää elämänsä tarkoituksen. Ensim-

mäinen on, että ihminen voi luoda tai aikaansaada jotakin. Toisessa neuvossa elämän tarkoitukselli-

suus voi löytyä niiden kokemusten kautta, joita ihminen saa luonnosta, taiteesta tai toisen ihmisen

rakastamisesta. Kolmas tapa on asennoituminen tarkoitusorientoituneesti, jolloin ihminen löytää tar-

koituksen vallitsevissa olosuhteissa. Kolmas tapa on mahdollinen huolimatta siitä, voivatko ensim-

mäinen ja toinen toteutua. (Hämäläinen 2011, 76–77.) Ennakkoluuloton uusien asioiden opettelemi-

28

nen voi usein auttaa ihmistä oppimaan jotakin uutta itsestään. Konkreettisia esimerkkejä ovat: 1) Kir-

joittaminen, esimerkiksi runojen tai tarinoiden kirjoittaminen. 2) Musiikki, laulaminen, soittaminen

tai niiden opiskelu. 3) Taide, maalaaminen ja piirtäminen. 4) Nikkarointi, mikä tahansa fyysinen nik-

karointi esimerkiksi puutyöverstaalla jonkin esineen valmistaminen. (Purjo 2012, 170.)

Franklin oppilas Elisabeth Lukas ja monet muut Franklin oppilaat ovat kehittäneet erilaisia terapia-

menetelmiä. Varsinaisia Franklin kehittämiä logoterapian menetelmiä ovat paradoksaalinen intentio

ja dereflektio. Logoterapian menetelmällisiksi elementeiksi voidaan rinnastaa myös itsen transsen-

denssi, henkinen uhmavoima, asennoitumisen muutos, huumori, logoterapeuttinen sokraattinen kes-

kustelu ja kirjan lukeminen terapiana. (Pykäläinen 2004, 123–133.) Frankl ei varsinaisesti käsittele

pedagogisia kysymyksiä kirjoitelmissaan, mutta Elisabeth Lukas ja muut hänen oppilaansa ovat kä-

sitelleet myös pedagogiikkaa logoterapian näkökulmasta. Tarkoituskeskeinen filosofia tarjoaa nuor-

ten eettiselle kasvatukselle tukevan perustuksen. Kasvatuksen näkökulmasta tavoitteena on ihminen,

jonka pyrkimyksenä on suuntautua inhimillisiin hyveisiin kuten rakkaudellisuuteen, altruismiin, oi-

keamielisyyteen ja kohtuullisuuteen. Arvoihin ja tarkoituksiin suuntautuvaa ihmistä rohkaistaan ole-

malla oma itsensä ainutkertaisena ja ainutlaatuisena yksilönään. Lisäksi nuoren kanssa ihmetellään

maailmaa ja pohditaan yhdessä elämän filosofisia kysymyksiä. (Purjo 2010, 325–326.)

Itsen transsendenssissa on kysymys sitä, että ihminen pyrkii asettumaan pois itsestään ja hänen kat-

seensa suuntautuu johonkin itsensä ulkopuoliseen asiaan. Se voi olla jokin toinen ihminen, tehtävä,

rakastaminen tai palvelus jonkun aatteen hyväksi. Dereflektiossa pyritään katkaisemaan ”omaan na-

paan tuijottelu” ja siinä suunnataan huomio pois ongelmasta. Esimerkiksi vanhemmat ja kasvattajat

voivat suunnata kiukuttelevan lapsen huomion aivan johonkin muuhun. Dereflektiossa pyritään vas-

taamaan liiallisen itsetarkkailun tuottamaan ongelmaan. Omiin ajatuksiin, tunteisiin ja tuntemuksiin

keskittyminen voi johtaa siihen, että ihminen käpertyy entistä enemmän itsensä ja ongelmansa ym-

pärille. Dereflektion keinoin ihmisen huomio ja tarkkaavaisuus kiinnitetään johonkin muuhun koh-

teeseen kuin hänen ongelmaansa. (Pykäläinen 2004, 70.)

Itsestä etääntymisellä tarkoitetaan ihmisen sisällä olevaa voimaa ja ”sisua”. Henkisen uhmavoiman

avulla ihminen tavallaan tuohtuu ja saa käyttöönsä sisällään olevia piileviä voimavaroja. Paradok-

saalisessa intentiossa pyritään tietoisesti menemään pelkoa kohti eli pyritään jopa liioittelemaan te-

kemään sitä, mitä eniten pelkää. (Pykäläinen 2004, 123–130.) Esimerkiksi jos esiintyminen jännittää

ja hikoilee paljon, niin paradoksaalisen intention avulla pyritään siihen, että hikoillaan niin paljon

kuin mahdollista. Usein menetelmä toimii paradoksaalisesti päinvastoin eli hikeä ei tule, vaikka

kuinka yrittäisi. Huumorin käyttäminen voi olla tehokas tapa vapauttaa ihminen pois tukalasta tilan-

29

teesta. Frankl pitää huumoria hyvin terapeuttisena ja kasvattavana. "Ahdistuksesta etäännytään nau-

ramalla sille" ja "tietoinen huumorin käyttö" kuuluu olennaisesti paradoksaalisen intention menetel-

mään. (Pykäläinen 2004, 72.) Frankl (1984, 163) sanoo kirjan lukemisella olevan myönteisiä vaiku-

tuksia ja hän puhuu biblioterapiasta painottaen erityisesti kaunokirjallisuutta.

Logoterapeuttisen sokraattisen keskustelun ominaispiirteitä ovat omantunnon kuunteleminen ja arvo-

jen etsintä. Sokraattinen keskustelu toimii yksilö ja - ryhmämuotoisena menetelmänä. (Pykäläinen

2004, 130–132.) Sokrateen ajatus opettajan tehtävästä ei ole tiedontulvan kaataminen opiskelijoille,

vaan pyrkimys löytää heidän sisällään oleva viisaus. Logoterapeuttisessa sokraattisessa keskustelussa

on viisi hyväksi todettua tienviittaa, jotka ohjaavat kulkijaa kohti tarkoituksellisuutta: 1) Itsensä löy-

täminen. Löytäessään yhä enemmän oikeata ja aitoa itseään suojelunaamioiden takaa löytää myös

enemmän tarkoitusta. 2) Valinta. Mitä enemmän ihminen näkee valintamahdollisuuksia tilanteessaan,

sitä enemmän on tarkoitusta tavoitettavissa. 3) Ainutlaatuisuus. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen

ja luova. 4) Vastuullisuus. Ottamalla vastuuta valintatilanteissa ja hyväksymällä kohtalon voi löytää

myös tarkoituksen. 5) Itsensä ulkopuolelle suuntautuminen. Ihminen voi kokea tarkoituksen suuntau-

tuessaan pois itsekeskeisyydestä ja suuntaamalla tarmonsa pois itsestään. (Fabry 1988, 10.) Arkikie-

lellä voisi sanoa, että kysymys on epäitsekkyydestä, tasapainosta itsensä kanssa, mahdollisuuksista

tehdä uusia tarkoituksellisia valintoja ja ottaa niistä vastuuta.

Non Fighting Generation ry:n kehittämän tarkoituskeskeisen menetelmän tärkeimpänä perustana on

auttajan ja nuoren välinen dialogi. Dialogi käsitetään ihmisten välistä suhdetta, joka perustuu kunni-

oittavaan kohtaamiseen, luottamuksellisuuteen ja tasavertaisuuteen. Nuoren kunnioittava kohtaami-

nen on suhtautumista häneen tasavertaisena ihmisenä ja autonomisena persoonana, joka on ”oman

elämänsä asiantuntija”. Avaintekijä on, että nuori saa kokemuksen auttajasta, joka on vilpittömästi

kiinnostunut nuoren asiosta. Nuori aistii helposti teennäisyyden ja epäaitouden. (Hannila, Hoiskola

& Juurinen 2015, 25.)

Dialogisessa prosessissa keskeisenä välineenä toimivat avoimet kysymykset mitä, millainen ja miten.

Avoimet kysymykset ovat hedelmällisiä, koska niihin voi antaa vain vapaamuotoisia vastauksia ja ne

edistävät näin itsenäistä pohdintaa. Kysymykset voivat herättää uusia näkökulmia ja oivalluksia sekä

selventää merkityksiä suhteessa nuorelle tärkeisiin arvoihin. Avoimessa dialogissa prosessi etenee

kysyjän avoimilla välikysymyksillä luontevasti esimerkiksi ”Mitä tarkoitat, kun sanoit...?” tai ”Kerro

enemmän siitä, kun…”, ”Kuulostaa siltä, että…”. (Hannila ym. 2015, 25.) Kasvatuksessa tarvitaan

rajoja, mutta myös rakkautta ja dialogia. Tähän haasteeseen logoterapia vastaa hyvin antamalla eri-

laisia välineitä kasvattajille. Lisäksi filosofinen suuntaus auttaa suhtautumaan avoimesti ihmisiin ja

maailmaan.

30

Tarkoituskeskeisen menetelmän lähtökohtana on oletus siitä, että itsemurhaa harkitsevan henkilön

mieli on ambivalenssinen. Hän toisaalta haluaa kuolla, mutta toisaalta kuitenkin elää. Kuolema saa-

tetaan nähdä ulospääsynä ja helpotuksena tuskalliseen oloon ja kärsimykselliseen tilaan. (Hannila

2014, 154.) Nuori voi tajunnallisesti vääristyneesti ajatella kuoleman olevan ainoa mahdollisuus

päästä pois ahdistavasta olotilasta. Tähän liittyy myös aiemmin mainittu eksistentiaalinen tyhjiötila,

jossa millään ei enää tunnu olevan mitään merkitystä. Hannilan (2014, 136–137) mukaan tarkoituk-

senkeskeisessä näkökulmassa pyritään auttamaan nuorta löytämään elämästään jotain välitöntä tyy-

dytystä arvokkaampaa, joka kantaisi nuorta jaksamaan vastoinkäymisten kohdatessa.

Kolmiportaisessa mallissa nuorta pyritään ohjaamaan 1) Havainnoimaan itseään ulkopuolisen silmin

itsestä etääntymisen taidon avulla laajemmassa perspektiivissä 2) Löytämään tahtotilansa ja syyn elä-

mälleen ja ennen kaikkea oppia rakastamaan itseään ja löytämään toivon tulevaisuudesta. 3) Fokusoi-

maan ajattelua ja toimintaa edellä mainittujen avulla kohti elämänsä tarkoituksia ja merkityksiä. Mal-

lia voidaan soveltaa mini-interventiona ja pitkäkestoisena yksilötyöskentelynä. Tärkeää on kiinnittää

huomiota suojaaviin tekijöihin. Nuoren henkistä vastustuskykyä tulee vahvistaa ja luoda hyvän elä-

män edellytyksiä. (Hannila 2014, 154.) Vertaiskuvallisesti tätä voitaisiin ajatella ”suojapanssariksi”

tai ”haarniskaksi”, joka kuitenkin olisi tarpeen mukaan joustava elämän iloisille asioille ilman tun-

teettomaksi kovettumista. Seuraavassa luvussa esittelen narratiivisuuden ja tarinallisen kiertokulun

teorian.

31

4 NARRATIIVISUUS TUTKIMUSOTTEENA

4.1 Narratiivinen tutkimus

Narratiivisen tutkimuksen voimallisuus tulee sen todentuntuisuudesta. Kokemukset tulevat kertomus-

ten kautta muille jaettuna ymmärrettäviksi. (Heikkinen 2001, 126–127.) Narratiivisen tutkimuksen

ydin on kertomuksen analyysi (Hänninen 1999, 16). Tutkimuksen ja kertomusten suhdetta voi tarkas-

tella kahdesta näkökulmasta: tiede tutkii tarinoita ja samalla myös tuottaa uusia tarinoita. Tutkimuk-

sissa käytetään materiaalina kertomuksia, mutta toisaalta uusi tutkimus voidaan käsittää kertomuksen

tuottamiseksi maailmasta. (Heikkinen & Syrjälä 2002, 185.) Donald Polkinghorne (1995,12) jakaa

narratiivisen aineiston käsittelyn kahdella tavalla: narratiivien analyysiin (narratives´analysis) ja nar-

ratiiviseen analyysiin (narrative analysis). Hänen mukaansa narratiivien analyysissä kertomuksia jä-

sennetään ja luokitellaan kategorioihin paradigmaattisen tietämisen tapaan. Polkinghornen mukaan

narratiivisessa analyysissä aineiston perusteella tuotetaan uusi kertomus, joka perustuu narratiiviseen

tietämisen tapaan. Lieblich ym. (1998, 12–13) jäsentelevät narratiivit neljään malliin, jotka ovat: ho-

listinen-sisällöllinen, holistinen-muodollinen, kategorinen-sisällöllinen ja kategorinen-muodollinen.

Holistisessa lähestymistavassa kertomusta tarkastellaan kokonaisuutena ja kategorisessa lähestymis-

tavassa kertomus pilkotaan osiin. Sisällöllinen lähestymistapa viittaa tarinan henkilöiden, merkitys-

ten, syiden ja seurauksien tarkasteluun. Muodollinen lähestymistapa viittaa tarinan juoneen, raken-

teeseen, ajalliseen ulottuvuuteen ja koherenssiin. Usein narratiivinen analyysi on sekoitus useam-

masta lähestymistavasta.

Narratiivinen tutkimus ei pyri objektiiviseen tai yleistettävään tietoon, vaan se pyrkii paikalliseen,

henkilökohtaiseen ja subjektiiviseen tietoon. Tämä nähdään narratiivisen tutkimuksen vahvuutena,

mutta toisaalta sitä on myös kritisoitu tästä. Narratiivisessa tutkimuksessa tutkittavien äänet pääsevät

kuuluviin jolloin tiedon muodostuminen on moniäänistä ja kerroksellista. (Hatch & Wisniewski 1995;

Heikkinen 2000.) Narratiivisen tutkimuksen tyypillinen aineisto on joukko kertomuksia. Kertomuk-

sia ovat yleensä kirjoitetut tekstit, kuten esimerkiksi omaelämäkerrat ja päiväkirjat. (Hänninen 1999,

136.) Elämäkerrallis-narratiivinen metodi on kiinnostunut yksilön elämänkulusta ja elämänkokemus-

ten merkityksistä. Elämänkertomuksien avulla tutkimuksissa pyritään pääsemään lähelle elämän ta-

pahtumia, niiden merkityksiä sekä elämän aikana tapahtuvaa merkitysten muuttumista. (Paananen

2008, 23.)

32

Syrjälän (2010, 256) mukaan narratiivisessa tutkimuksessa monitieteinen näkökulma on aina edelly-

tys. Monitieteisyyden näkökulman takia elämäkertatutkimuksessa on useita tieteenfilosofisia ja tie-

toteoreettisia lähtökohtia. Narratiivinen elämäkertatutkimus on lähtökohdiltaan konstruktivistista ja

relativistista. Relativistisuus liittyy konstruktivismiin, jonka käsityksen mukaan ihminen rakentaa tie-

tonsa itsestään ja ympäröivästä maailmasta aiemmin koettujen kokemuksiin pohjautuen. Lisäksi re-

lativismi näyttäytyy elämäkertatutkimuksessa siten, että kaikki tietäminen on ajasta, paikasta ja tar-

kastelijasta riippuvaisia. (Heikkinen 2002, 17–18.) Tarinoiden kautta ihminen rakentaa ja hahmottaa

ympäröivää maailmaa ymmärrettäväksi. Tarinan kerronnan kautta ihminen jäsentää tapahtumia ja

liittää niitä menneisyyteen sekä hahmottaa tulevaisuutta. (Bardy & Känkänen 2005, 16–19.) Tari-

noilla on keskeinen merkitys ihmisen olemassaololle, ajattelulle ja toiminnalle. Ihminen elää ja ym-

märtää elämäänsä tarinoiden avulla, ikään kuin hän olisi itse tarinan päähenkilö. (Hänninen & Val-

konen 1998, 3–4.) Polkinghornen (1988, 17–18) mukaan tarinat tuovat yhtenäisyyttä ja järjestystä

elämän kokemuksille.

Tarinoita voidaan lähestyä myös narratiivisen identiteetin käsitteellä, jossa sisäinen tarinamme auttaa

eheytymisessä luoden elämälle suuntaa. Olennaista on, että tarina heijastelee oikeaa elämää ja tarina

muuttuu jatkuvasti. Minuus ei ole narratiivisessa lähestymistavassa staattinen ja pysyvä, vaan jatku-

vasti muokkautuva kulttuurinen prosessi. Elämäntarinoiden dynaamisuutta painotetaan ja sen avulla

on mahdollista suuntautua uudella tavalla maailmaan sekä muuttaa suhtautumista itseään kohtaan.

(Ihanus 1999, 245.) Narratiivisuus on aina representaatiota. Kertomukset, jotka ovat syntyneet sosi-

aalisessa kontekstissa, eivät koskaan ole identtisiä varsinaisten tapahtumien kanssa, vaan ne on aina

luotu ja jäsennelty uudelleen. (Gilbert 2002.) Tämän tutkimuksen tarina on myös representaatiota,

jota lukijat tulkitsevat omista lähtökohdistaan käsin.

Jokaisella ihmisellä on elämänkerta ja elämänkerralliset menneet paikat. Fyysinen paikka on aina

sidoksissa tapahtumiin ja ymmärrykseen sitä, miten maailma näyttäytyy ja ymmärretään. Kertomuk-

set avaavat elämänkerrallisia paikkoja, jossa määritellään subjektiivisesti itseä suhteessa muihin ih-

misiin ja ympäristöön. Jokainen muistaa omalla tavallaan paikat, joten kaikille ei ole olemassa sa-

mankaltaisia paikkoja. (Karjalainen 2006, 83–84.) Koti on merkityksellinen elämisen paikka ja fyy-

sisen kodin lisäksi koti näyttäytyy mielen paikkana. Mielen koti on myös eksistentiaalinen suure,

johon liittyy yksilöllisiä kokemuksia, tunteita sekä sosio-kulttuurista arvomaailmaa. (Vilkko 1998,

28.) Tutkimuksessani on elämäkerronnallis-narratiivinen ote, jossa analyysi on toteutettu eri lähesty-

mistapojen yhdistelmänä. Tarkastelen kertomusta holistisesti keskittyen sisältöön ja tutkittavan ker-

33

tomiin taitekohtiin sekä syy-yhteyksiin. Aineistoa on käsitelty narratiivien analyysin tavoin tutki-

malla kertomusta sekä narratiivisen analyysin tavoin teoriasidonnaisesti analyysikehikon (Taulukko

3) mukaan. Luvussa 5 kerron analyysin toteuttamisesta.

4.2 Tarinallisen kiertokulun malli

Seuraavaksi esittelen Vilma Hännisen (1999, 21,15) tarinallisen kiertokulun mallin (Kuvio 3), jota

hyödynsin tutkimukseen kerätyn aineiston lukutapana. Tarinallinen eli narratiivinen lähestymistapa

on sosiaalitieteellinen suuntaus, jossa tarina nähdään hyvin keskeisenä ajattelun sekä elämän jäsentä-

misen muotona osana ihmisen tajuntaa ja toimintaa. Tarinalliset tutkimukset voidaan Hännisen mu-

kaansa jakaa kertomuksen tutkimiseen, sisäisen tarinan tutkimukseen ja draaman tutkimiseen. Tari-

nallisen kiertokulun keskeisenä ytimenä on sisäinen tarina, elettävä tarina ja kerrottu tarina eli kerto-

mus. Näitä käsitteitä yhdistävät persoonallinen tarinavaranto, kulttuurinen (tai sosiaalinen) tarinava-

ranto sekä situaatio. Näiden käsitteiden avulla voidaan tarkastella tarinoiden ja ihmisen toiminnan

välisen suhteen eri puolia. Tutkimuksessani kohtaavat haastateltavan ja tutkijan sisäiset tarinat haas-

tattelutilanteen draamassa, jotka yhdessä tuottavat tulkinnallisen kehyksen. Myös tutkimuksen luki-

joiden rooli on tärkeä, koska he päättävät missä laajuudessa tutkimukseni päätyy sosiaaliseen tari-

navarantoon muille jaettavaksi.

Konstruktivismi lähtee ajatuksesta, että ihminen muodostaa tietoisuutensa aikaisempien kokemuk-

siensa ja tietojensa varaan. Ihmisen näkemys muuttuu kaiken aikaa uusien kokemusten ja sosiaalisen

vuorovaikutuksen myötä. Kulttuurinen tarinavaranto uusiutuu jatkuvasti ja ihminen saa uutta tietoa

tästä kertomusten kudelmasta. (Mäkisalo-Ropponen 2007, 39.) Ihminen jäsentää ja hahmottaa elä-

määnsä sosiaalisen tarinavarannon avulla. Ihminen rakentaa identiteettiään jatkuvassa vuorovaiku-

tussuhteissa ja suhteessa omaan sisäiseen minään tuottamalla tarinoita elämästään ja minästään itsel-

leen ja muille. Sisäinen minä on myös rakentunut tarinallisesti. Sisäinen minä sisältää ihmisen ajat-

telutoiminnan, uskomukset ja havainnot ympäristöstä. (Helne 2004, 28; Hänninen 1999, 94) Osa mal-

litarinoista unohtuu ajan kuluessa, mutta toiset mallitarinoista jäävät osaksi ihmisen persoonallista

tarinavarantoa. Persoonallisessa tarinavarannossa on myös ihmisen elämänhistorian tarinallisesti tul-

kitut kokemukset. (Hänninen 1999, 20–21, 129.)

34

KERROTTU TARINA DRAAMA/ELETTÄVÄ TARINA

SISÄINEN TARINA

Sosiaalinen/Kulttuurinen Situaatio

tarinavaranto

Persoonallinen tarinavaranto

Kuvio 3. Tarinallisen kiertokulun malli (Hänninen 1999)

Kerrotussa tarinassa (Kuvio 3) on ajallinen ikkuna, jolla on alku, keskikohta ja loppu. Tarinan yti-

messä on juoni, joka on tavallaan tarinan sielu. Juoni muodostaa tarinan kokonaisuuden ja luo mer-

kityksellisyyttä erillisiin osiin juoneen nähden. Kertomisen avulla ihminen jakaa omia kokemuksiaan

ja yksittäistapauksen kautta kerrottu tarina esittää jonkin yleisen totuuden. Tarina rakentuu vuorovai-

kutuksen jatkumossa kulttuurin ja toisten ihmisten jakamien merkitysten kanssa. (Hänninen 1999,

18–22.)

Sisäisessä tarinassa kertoja tuo esille omia arvostuksiaan ja arvojaan. Arvokysymys on yksilöllinen

ja subjektiivinen, mutta myös kulttuurinen, koska hyvän käsitys perustuu historian saatossa kehitty-

neisiin moraalisiin jäsennyksiin. Ihmisen elämänmuutos voi muuttaa myös arvoja. Ihminen heijastaa

emootioita omassa olemisen tavassaan, jotka perustuvat tiettyihin tulkintoihin tietyissä tilanteissa.

Ihminen voi kokea voimakkaita menneisyyteen liittyviä negatiivisia emootioita, esimerkiksi syylli-

syyttä ja katumusta. Vapautuminen näistä negatiivisista emootioista on kuitenkin mahdollista tulkit-

semalla uudelleen niihin yhteydessä olevia tapahtumia. (Hänninen 1999, 68–70.) Sisäinen tarina liit-

tyy mielen sisäiseen prosessiin, joka on sosiaalisen tarinan taustalla. Sisäinen tarina on eräänlainen

ikkuna mielen maailmaan, joka sisältää analyysin mielen sisäisten tapahtumaketjujen merkityksistä.

Olennaista on kerronnan pyyteettömyys eli kerronnan uskotaan olevan lähellä sitä tapaa, jolla ihmi-

nen puhuu itselleen. Omaelämäkerta on parasta aineistoa sisäiselle tarinalle, koska kertoja on oman

sisäisen tarinansa tapahtumien ja emootioiden parhain tulkitsija. Länsimaissa yhdeksi ihanteeksi on

noussut velvollisuus itsensä löytämisestä. Tavoite autenttisuudesta johtaa siihen, että sisäinen tarina

muodostetaan kuunnellen omia subjektiivisia tunteita ja moraalista intuitiota. (Hänninen 1999, 31–

35

32, 44.) Sisäinen tarina voidaan nähdä ajan jäsentäjänä, ihmisen identiteettinä, kokemuksen jäsentä-

jänä ja seulana, kontekstiin kiinnittäjänä, kausaalisuhteiden jäsentäjänä, elämänarvojen artikuloijana,

toiminnan intentiona, halujen suodattajana, ja emootioiden muovaajana (Hänninen 1999, 58–71).

Sisäinen tarina ohjaa ihmisen toimintaa elävän elämän draamassa. Draamassa yhdistyvät toiminta,

sekä toiminnan ehdot ja seuraukset. Draamassa toteutuva prosessi on tosiasioihin perustuva ja näin

ollen yhtenäinen. Vain yksi toiminto toteutuu useista mahdollisuuksista ja draamassa toteutuvalla

toiminnasta syntyy seurauksia, jotka muuttavat tilanteen situaatiota eli toimintaehtoja ja sitä kautta

sisäistä tarinaa. (Hänninen 1999, 20.) Tarinallisen kiertokulun lähtökohtana on situaatio, jolla tarkoi-

tetaan ihmisen suhdetta maailmaan. (Rauhala 1993,43–44). Situaation käsitettä on käsitelty luvussa

3.2.

Ihminen on menneisyyteensä ja kohtaloonsa nähden vapaa. Menneisyys auttaa ymmärtämään nyky-

hetkeä, mutta nykyhetken ei tarvitse ennalta määritellä tulevaisuutta. (Purjo 2010, 272–273.) Ihminen

ei välttämättä huomaa menneisyyteensä pysyvästi varastoituneita asioita. Menneisyyden varastossa,

jota Frankl (1981, 109) kutsuu menneisyyden vilja-aitaksi, ovat kaikki ilot, kärsimykset ja teot, joita

ei voi saada tekemättömiksi eikä mitään niistä voi hävittää. Toisin sanoen ihmisellä on vapaus hy-

väksyä menneisyytensä ja nähdä menneisyys tulevaisuutensa tarkoitusmahdollisuutena. Logoteoria

ja sisäinen tarina nivoutuvat yhteen luoden yhtenäisen kehyksen tämän tutkimuksen toteutukselle ja

aineiston analyysitavalle, jonka esittelen seuraavassa luvussa.

36

5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

5.1 Tutkimusasetelma ja tutkimuskysymykset

Tutkimustehtävä:

Millainen sisäinen tarina on itsemurhaa yrittäneellä?

Alakysymykset:

• Mikä vei mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämästä?

• Mikä toi mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämään?

Tutkimuksen päämääränä on itsemurhien ehkäisyn kansallinen edistäminen. Päämääränä on logoteo-

rian tuominen itsemurhien ehkäisytyön tutkimuskentälle. Haastatteluaineistoni koostuu yhden henki-

lön tarinasta. Tutkimuksen näkökulmana on tutkittavan oma kertomus, jossa on käytetty menetel-

mänä narratiivisen haastattelun lähestymistapaa ja kävelyhaastattelua. Tutkimuksen tavoitteena oli

päätutkimuskysymyksen mukaan saada haastateltavan sisäinen tarina persoonallisesta tarinavaran-

nosta esille, ja tuoda teorian ja empirian vuoropuheluna autenttista tietoa läheltä itsetuhoisuuden il-

miötä. Tavoitteena oli selvittää, millaisia merkityksiä haastateltava oli antanut elämänsä tapahtumille

tarinassaan, jonka keskiössä oli itsemurhayritys.

Tutkimus on laadullinen ja teoriasidonnainen ja se on toteutettu elämäkerrallis-narratiivisella otteella.

Jouni Tuomi ja Anneli Sarajärvi (2004, 95) jaottelevat laadullisen tutkimuksen analyysissä aineisto-

lähtöisen, teorialähtöisen ja teoriasidonnaisen lähestymistavan. Teoriasidonnaisessa lähestymista-

vassa tutkijalla on ennakko-oletuksia siitä, mitä hän hakee aineistosta. Analyysiä tehdessäni päättely

oli abduktiivista, jossa aineistoa lähestyttiin ajatusprosessissa aineistolähtöisesti. Pohjalla oli aiem-

man kirjallisuuden pohjalta muodostuneita ajattelumalleja. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 97.) Tutkimuk-

sessani aineiston analyysi alkoi aineistolähtöisesti. Analyysin edetessä se muokkautui teoriasidon-

naiseksi aineiston ja teorian vuoropuheluksi. Kertomusten luentaa kuvailen monivaiheiseksi, jossa

aineisto ja teoria vähitellen lähentyvät toisiaan ja täsmentävät tutkimusasetelmaa.

Teoriaohjaava ja teoriasidonnainen analyysi etenee lähtökohtaisesti aineiston ehdoilla, kuten aineis-

tolähtöinen analyysi. Abstrahoinnin eli pelkistämisen vaiheessa eroavaisuus tulee näkyville siten, että

empiirinen aineisto liitetään teoreettisiin käsitteisiin. Ei ole olemassa selkeää sääntöä, milloin teoria

37

otetaan ohjaamaan päättelyä, vaan päätös riippuu aineistosta ja tutkijasta. Teoriaohjaava ja teo-

riasidonnainen analyysi perustuu induktiiviseen päättelyyn, jossa teoria tuodaan ohjaamaan analyysin

lopputulosta. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 100, 117.) Teoriasidonnaisessa tutkimuksessani liitin aineis-

ton logoteorian elämän mielekkyyden ja tarkoituskeskeisyyden näkökulmaan. Etsin tarinasta vastauk-

sia alakysymyksien avulla eli mikä vei mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämästä ja mikä toi mer-

kityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta elämään. Tutkimukseni teoriasidonnainen viitekehys pohjau-

tuu Viktor Frankin logoterapiaan, jonka pohjalta filosofian tohtori Timo Purjo on luonut oman logo-

teorian käsitteensä (5.3). Elämäkerronnallisuutta on hyödynnetty aineiston keruussa. (5.2) Aineiston

analyysi on eri lähestymistapojen yhdistelmä. Analyysissä (5.3) olen käyttänyt narratiivista ja narra-

tiivien analyysiä sekä tarinallisen kiertokulun teoriaa. Analyysikehikkoni olen tehnyt logoteorian vii-

tekehyksestä yhdistettynä fyysiseen kontekstiin.

5.2 Aineiston keruu ja kävelyhaastattelu

Olin kiinnostunut nuorten miesten itsemurhayrityksistä ilmiönä, koska myös nuorten kuten aikuisten

kohdalla miessukupuoli on itsemurhatilastojen kärkipäässä. Tutkimuksessani ei ollut tarkoitus eikä

syvennytä sukupuolten välisiin kysymyksiin. Kohderyhmän rajasin 18–35-vuotiaisiin nuoriin aikui-

siin miehiin ja kohdehenkilöiden itsemurhayrityksen ikärajauksen (itsemurhayritys tapahtunut 12–

22-vuotiaana) tein kehityspsykologian nuoruusiän määritelmien mukaisesti. Itsemurhan yrityksestä

tuli olla kulunut vähintään 3 vuotta ja toipuminen akuutista vaiheesta takanapäin. Vastaajien alaikä-

rajaa (18 vuotta) perustelin täysi-ikäisyydellä, mikä helpotti tutkimusluvan pyytämistä suoraan haas-

tateltavilta. Yläikärajaa (35 vuotta) perustelin tutkimusjoukon vastaajien riittävyydellä, mutta teosta

ei olisi kulunut liian pitkä aika.

Ensisijainen suunnitelmani oli kerätä kirjoitelmia tutkimuspyyntöni (Liite1) mukaisesti. Sitkeästä

yrittämisestäni huolimatta tämä ei tuottanut toivottua lopputulosta ja aineisto jäi suppeaksi. Etsin ak-

tiivisesti sopivia kirjoittajia keväällä 2017 lähes kahden kuukauden ajan. Etsin haastateltavia sosiaa-

lisesta mediasta, internetin blogeista ja Mielenterveysliiton Revanssi lehti-ilmoituksen kautta. Sain

yhden vastauksen Suomen mielenterveysseuran tukinet.net- internetpalvelun kautta. Toisen vastauk-

sen sain Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti Revanssin 9.2.2017 (Revanssi 2017) ilmoituksen

avulla, jossa tutkimuspyyntöni julkaistiin. (Lehden jakelu 17000.) Helsinki Missio ry jakoi tutkimus-

pyyntöäni yhteiskumppaneidensa kautta, mutta en saanut tämän kautta yhtään vastausta. Lähetin tut-

kimuspyynnön sähköpostitse seuraaville tahoille: Seta ry, Kris ry, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Stop

38

Huumeille ry, Helsingin diakonissalaitoksen Vamos- projekti ja Sos- kriisikeskus. Sosiaalisessa me-

diassa levitin tutkimuspyyntöä: Facebookin sairaankaunis ryhmä, Facebookin sateenkaari Suomi”

ryhmä, Miessakit ry, Lyömätön linja ry, Irti Huumeista ry, Uskontojen uhrit ry, Helsingin seurakun-

tayhtymän erityisnuorisotyön keskus Snellu, Kalliolan setlementin poikien talo, Suomen mielenter-

veysseura ry, Mielenterveyden keskusliitto, Helsingin kaupungin ohjaamo neuvontapiste, Helsinki

Missio ry, suomi24.fi keskustelupalstat. Osallistuin myös joihinkin suomi24.fi ryhmien keskustelui-

hin, joissa aiheena olivat itsemurhayritykset. Osallistuin keskusteluihin omana itsenäni sekä tutkijana,

mutta en saanut ketään motivoitumaan.

Lopulta sain yhteensä kolme vastausta, joiden kirjoitukset olivat hyvin lyhyitä 1-2 sivua. Päätin rajata

nämä kirjoitelmat pois tutkimuksestani niiden suppeuden takia. Pohdin myös uuden ilmoituksen laa-

timista laajalevikkiseen sanomalehteen. Tämä olisi kuitenkin tuonut lisäkuluja ja se olisi vienyt aikaa,

jolloin tutkimukseni edistyminen tavoiteajassa olisi vaarantunut. Lopulta muutin aineistonkeruusuun-

nitelmaani ja päädyin syvähaastattelemaan yhtä kirjoituspyyntööni vastannutta henkilöä. Ensisijai-

sena aineistona tutkimuksessani on 26- vuotiaan miehen kolme syvähaastattelua ja toissijaisena ai-

neistona on tutkimuspäiväkirjani, joihin kirjasin havaintojani aineistonkeruuvaiheessa. Täydentävänä

aineistona ovat sähköpostilla lähettämieni tarkentavien kysymysteni vastaukset haastateltavalta. Tut-

kimuksen aineistonkeruussa käytin tiedonhankintamenetelmänä luovaa kävelyhaastattelun metodia,

jota käytin narratiivisella omaelämäkerronnallisella otteella.

Kävelyhaastattelu on kävelyyn, havainnointiin ja haastatteluun pohjautuva etnografinen tutkimusme-

netelmä, joka on yhdistettävissä fenomenologiseen tutkimusperinteeseen. Kävelyhaastattelussa haas-

tateltava ohjaa haastattelijaa ja päättää mihin hän haluaa kävellä. Fyysinen ja rytminen kävely yhdis-

tettynä uusiin paikkoihin luovat pohjan vapautuneelle keskustelulle. Haastatteluympäristön jatkuvasti

muuttuva maisema tulee kävelijöitä vastaan. Muuttuva maisema tuo virikkeitä keskustelulle ja saa

aikaan vapautuneen vuorovaikutuksen haastateltavan ja haastattelijan välillä. Kävelyhaastattelu muo-

toutuu usein keskustelunomaiseksi ja tuottaa monipuolista aineistoa kävelyn sekä pysähdysten ai-

kana. Kävelyhaastatteluun on myös mahdollista yhdistää erityyppisiä havainnointiin perustuvia ai-

neistonkeruutapoja. (Jokinen, Asikainen & Mäkinen 2010, 255–257.) Kävelyhaastattelun tyyppisellä

käytäntöjen tutkimuksella on mahdollisuus päästä määrittelemään vaikeasti lähestyttäviä tutkimus-

ongelmia arkipäiväisiin tilanteisiin. Kävelyhaastattelulla voidaan tunnistaa sosiaalisissa tilanteissa

osallistujia sekä analysoida ilmiöitä, joista ei ole välttämättä löydettävissä kausaalisuhteita. (Angro-

sino 2007, 21–26.) Laadullisessa tutkimuksessa teoria, aineistonkeruu ja metodologia liittyvät erot-

tamattomasti toisiinsa. Tästä syystä kävelyhaastattelu ei ole vain aineistonkeruun tekniikka, vaan se

muodostaa tutkimusmenetelmän ja metodologisen lähestymistavan. Kävelyhaastattelussa painottuvat

39

emotionaalinen tutkimusorientaatio ja kokemusnäkökulma. Tämän lisäksi se mahdollistaa luonnon-

tieteellisen realismin materiaalisen kävely-ympäristön. Aineistonkeruun ekologinen ja sosiaalinen

konteksti on todellinen, koska haastattelu tapahtuu haastateltavan arki- tai työympäristössä. Haastat-

telija voi tehdä havaintoja haastateltavan ympäristön ilmiöistä ja hänen suhtautumisesta niihin. (Jo-

kinen, Asikainen & Mäkinen 2010, 257.)

Kävelyhaastattelussa on suosittu väljiä haastatteluteemoja ja annettu runsaasti tilaa spontaanille kes-

kustelulle kävelyn aikana. Verrattuna istumahaastatteluun kävelyhaastattelussa saatetaan päästä hel-

pommin vaikeiden ja arkojen aiheiden käsittelemiseen. Haastateltavan kommunikoinnin tyyli ja kyky

voi tulla ehkä paremmin esille kävelyhaastattelussa. Usein haastateltavien on helppo puhua aikaisem-

mista kokemuksistaan kävelyreitin varrella. Kävely avaa mahdollisuuden päästä heidän elämäkerral-

lisiin tapahtumiinsa, kokemuksiinsa ja aktiivisesti rakentamiinsa tarinoihin. Tarinat rakentuvat moni-

naisista aineksista liittyen paikkaan, sosiaalisiin suhteisiin ja luonnonilmiöihin. Kävely voi myös ve-

restää muistia ja palauttaa mieleen merkittäviä asioita kävelyn edetessä tehdystä havainnosta. (emt.,

259.)

Kävelyhaastattelumenetelmän avulla pyrin toiminnallisuuden kautta saamaan syvällisen ja luonnol-

lisen vuorovaikutussuhteen haastateltavaan. Kävelyhaastattelu oli toimiva haastattelumenetelmä,

koska kyseessä oli sensitiivinen aihe. Kävely luonnossa toi haastattelutilanteisiin vapautuneemman

tunnelman. Kävelyhaastatteluissa haastateltava sai vapaasti kertoa tarinaansa. Tutkittavalla oli poh-

diskeleva ja analyyttinen tapa kertoa tarinaansa ja hän kertoi hyvin avoimesti elämästään. Haastatte-

luiden kesto matkoineen oli yhteensä 7 tuntia ja 20 minuuttia. Tallennusta ei tehty matkoilla kävely-

paikoille vaan ainoastaan kävellessä. Kirjasin kuitenkin havaintojani tutkijan päiväkirjaani myös

ajalta, jolloin tallennin ei ollut päällä. En nähnyt tarkoituksenmukaisena, että esimerkiksi hakiessani

autollani haastateltavaa bussipysäkiltä laittaisin tallentimen heti päälle. Kortteisen (1982, 295–297)

kolmivaiheisessa syvähaastattelun mallissa edetään tunnusteluvaiheesta hiljalleen luottamukselliseen

avoimuuteen. Halusin lähestyä sensitiivistä aihetta varovaisesti tunnustellen pyrkien rikkomaan jäätä

vapaamuotoisemmalla keskustelulla myös nauhoituksen ulkopuolella.

Ensimmäisessä haastattelussa hain haastateltavan bussipysäkiltä autollani ja ajoimme noin puolen

tunnin matkan puistoon, jossa oli eläimiä ja pieni kahvila. Kävelimme merkityllä metsäpolulla ja

pidimme kahvitauon aurinkoisessa huvimajassa. Minulla oli termoskannussa kahvia mukana. Ensim-

mäisessä haastattelussa haastateltava kertoi hyvin avoimesti elämästään, mistä olin yllättynyt. Tilan-

teeseen saattoi vaikuttaa, että olimme tavanneet yhden kerran aikaisemmin työni merkeissä, joten

emme olleet toisillemme täysin tuntemattomia. Kävimme haastattelun jälkeen vielä puiston kahvi-

lassa. Toisella haastattelukerralla olimme merenrannalla, jonne matkustimme autollani. Minulla oli

40

jälleen kahvia mukana termoskannussa. Olin tehnyt karkeaa jäsentelyä ensimmäisestä haastattelusta

ja litteroinut äänitiedostot. Näytin haastateltavalle muistinpanojani, jotka olin kiinnittänyt fyysisen

ympäristön mukaan. Tein joitakin tarkentavia kysymyksiä haastateltavalle ensimmäisellä kerralla

esillä olleista aiheista, mutta pidin haastattelun silti vapaana kerrontana. Kolmannella haastatteluker-

ralla kävelimme yhdessä bussiasemalta entisen sairaalan puistoalueelle, jossa kävimme kävelyn lo-

massa kahvilla. Olin jälleen jatkanut jäsentelyä ja tehnyt tiivistelmää toisen haastattelukerran pohjalta

ja tein lisäkysymyksiä. Kolmannella haastattelukerralla aineisto alkoi tuntua riittävältä ja sovimme,

että voin lähettää haastateltavalle sähköpostilla tarvittaessa lisäkysymyksiä.

Piirsin analyysiä varten kuvan aikajanasta ja kerrotun tarinan sisällöstä suhteessa aikajanaan. Useam-

man haastattelun etuna oli se, että seuraavalla haastattelukerralla haastateltava pystyi tarkentamaan

edellisen kerran tarinoita ja niihin liittyviä mahdollisia sivujuonia. Nauhoitettujen äänitiedostojen yh-

teispituus oli 2 tuntia ja 47 minuuttia. Haastatteluiden jälkeen äänitiedostot litteroitiin. Ensimmäisen

haastattelun yhteydessä huomasin tuulen huminan haittaavan kuuluvuutta ja hankin myöhempiä haas-

tatteluita varten tallentimeeni tuulisuojan. Litteroitua aineistoa oli yhteensä 36 sivua ja tutkijapäivä-

kirja oli yhteensä 5 tekstisivua. Aineistoni kokonaispituus oli näin ollen 41 sivua (riviväli 1,5 ja fontti

12). Poistin litteroidusta tekstistä tunnistettavat tiedot ja paikkojen nimet haastateltavan anonymitee-

tin säilyttämiseksi.

5.3 Analyysin toteuttaminen

Tarinallisen kiertokulun malli toimi tutkimukseni aineiston lukutapana ja tarinan ymmärryksen poh-

jana. Tarinallisen kiertokulun malli toi ymmärrystä analyysini mahdollisuuksiin ja rajoituksiin. En-

simmäisillä aineiston lukukerroilla tein välittömiä huomioita tarinan käännekohtiin, joita haastatel-

tava oli tuonut merkityksellisinä esille. Referoin karkeasti haastattelukertojen jälkeen litteroidusta

tekstistä tarinan käännekohtia kontekstina fyysiseen ympäristöön ja seuraavalla haastattelukerralla

palasin käännekohtiin. Valintani mahdollisti myös aineiston kronologisen käsittelytavan. Fyysisen

ympäristön valintani tapahtui intuitiivisesti ja aineistolle asetettu kysymykseni oli tässä vaiheessa

mitä tapahtui fyysisessä ympäristössä? Aineistolle asettamani kysymykseni pohjautui tutkimuskysy-

mykseeni.

Viimeisellä haastattelukerralla haastateltava syvensi kertomustaan ja sai kertoa tarkemmin tekemis-

täni muistiinpanoista. Haastattelukertojen välissä oli taukoa noin 2-3 viikkoa, joka mahdollisti mo-

41

lemminpuolisen aiheen prosessoinnin. Tauon aikana pystyin prosessoimaan aineistoa ja saamaan sii-

hen tarvittaessa etäisyyttä. Taukojen aikana tuli esiin oivalluksia ja huomioita, joihin oli mahdollista

palata seuraavassa haastattelussa yhdessä haastateltavan kanssa. Aloitin haastattelujen välissä kar-

kean aineistolähtöisen analysoinnin, mutta tässä vaiheessa en vielä kiinnittänyt huomiota logoteorian

viitekehykseen. Olin kiinnostunut siitä, mitä kertoja kertoo, mutta en ollut erityisen kiinnostunut siitä,

miten kertoja kertoo. Äänenpainotukset ja haastatteluaineiston diskurssio jäivät toissijaiseksi, lukuun

ottamatta joitakin huomioita litteroinnin tauoista keskustelussa ja haastateltavan vaikeudesta puhua

joistakin aiheista. Loin jäsentelyn fyysisen ympäristön mukaan ja muodostin varsinaisen teoriasidon-

naisen analyysikehikon. (Taulukko 3)

Taulukko 3. Analyysikehikko

Tutkimuskysymys: Millainen sisäinen tarina on itsemurhaa yrittäneellä?

Vaikutettavissa olevat tekijät (Situaatio)

1. Sosiaaliset tekijät

- Kaverien ja ystävien valinta

- Eri yhteisöihin, aatteelliseen

toimintaan ym. osallistuminen

2. Elämäntapoihin liittyvät tekijät

- Harrastus ja vapaa-ajantoi-

minnan muodot, ruokavalio,

nautintoaineet ym.

Fyysinen ympäristö (Konteksti)

- Lapsuudenkoti ja

Kyläkoulu

- Steinerkoulu

- Ammattikoulu ja psyki-

atrinen sairaala

- Tukiasunto

- Kodittomuus ja kom-

muuni

- Oma asunto

Alakysymykset:

Mikä vei mielekkyyttä ja tar-

koituksellisuutta elämästä?

Mikä toi mielekkyyttä ja tar-

koituksellisuutta elämään?

• Mitä tapahtui?

• Tarinan taitekohdat

Eläytymis- tai kokemusarvot (Logoteoria)

Empiirisen aineiston analyysissä kunnioitin aineistolähtöisyyttä ja lopuksi liitin aineiston logoteorian

eläytymis- tai kokemusarvojen käsitteiseen ja situaationaalisuuteen. (Taulukko 3) Purjon (2015b, 50)

taulukosta 1. on rajattu pois konkreettiset, ideaaliset ja kohtalonomaisesti määrittyvät tekijät, koska

olin kiinnostunut vaikutettavissa olevista tekijöistä eli tutkittavan vapaasta tahdosta tehdä valintoja.

Taulukosta 1. hyödynsin Purjon (emt.) kahta situaationaalisten vaikutettavissa olevien tekijöiden

osiota: 1) Sosiaalisia tekijöitä ja 2) Elämäntapoihin liittyviä tekijöitä. Tutkimukseni rajausten perus-

teluna oli haastateltavan nuori ikä. Rajauksen kautta pääsin syvällisemmin tutkimaan teoreettisesta

42

viitekehyksestä valittuja tekijöitä. Rajauksen kautta tutkimukseni luotettavuus paranee. Sidoin tarinan

fyysisen ympäristön kontekstiin ja sen rinnalla analysoin sitä tutkimuskysymyksen mukaisesti. Eläy-

tymis- tai kokemusarvot suhteessa aineistoon esittelen luvussa 6.8.

5.4 Tutkimuksen eettisyys

Nuorten itsemurhat ovat hyvin sensitiivinen aihe. Minun täytyi pitää vastuullisesti huolta siitä, että

haastateltavan anonymiteetti säilyi ja samalla kuunnella haastateltavan toiveita. Varmistin, että haas-

tateltava varmasti ymmärsi mihin on osallistumassa. Pidin tärkeänä vapaaehtoisuuden korostamista.

Kävin vuoropuhelua haastateltavan kanssa tarkentaen mistä opinnäytetyöhöni liittyvässä tutkimuk-

sessa on kyse. Pyysin häneltä tutkimusluvan kirjallisena. Tärkeää oli, että haastateltava on sellaisessa

kuntoutumisen vaiheessa, että tutkimushaastattelu ei vaaranna hänen toipumistaan repimällä auki ki-

peitä muistoja tai käsittelemättömiä traumoja. Kriteerinä oli aikamäärittely, jonka mukaan itsemur-

hayrityksestä tulisi olla kulunut vähintään kolme vuotta. Perusteena tälle ajalle on se, että esimerkiksi

Kelan myöntämään terapiaan voi saada tukea enimmillään kolmen vuoden ajan ja tämän ajan katsoin

olevan riittävän pitkä haastateltavien kannalta. Cookin (1995) mukaan suruun ja henkiseen kärsimyk-

seen liittyvässä tutkimuksessa tulisi arvioida, ovatko osallistujat emotionaalisesti riittävän tasapainoi-

sia osallistuakseen haastateltavaksi. Tutkijalle tämä ei ole helppo tehtävä, mutta aineiston keruuvai-

heessa kuuntelin haastateltavaa ja haastatteluiden aikana kysyin myös suoraan häneltä hänen tunte-

muksistaan.

Haastateltavalla oli logoteorian mukaisesti vapaus valita, miten hän kertoo sisäisen tarinansa ja hä-

nellä oli vapaa tahto osallistua tutkimukseen. En painostanut haastateltavaa missään vaiheessa tai

muutoin tuottanut hänelle epämukavaa oloa. Kuuntelin häntä narratiivisen otteen mukaisesti ja pidin

yllä välitöntä tunnelmaa. Rohkaisin haastateltavaa kertomaan, jos hänelle tulee epämukava olo haas-

tattelun aikana ja painotin, että haastattelun voi keskeyttää milloin tahansa. Anonymiteetin säilymi-

sestä huolehdin poistamalla aineistosta kaikki tunnistettavat tiedot. Aiheen sensitiivisyyden vuoksi

riskinä saattoi olla mieleen nousevat raskaat muistot ja tunnetilat. Pidin perusteltuna haastatteluiden

kahden viikon aikaväliä. Kävelyhaastattelu menetelmänä oli hyvä vaihtoehto, koska luonnon lähei-

syys toi tasapainoa vuorovaikutukseen.

Narratiivisessa tutkimuksessa ja narratiivisessa terapiassa on yhtymäkohtia. Molemmissa on vuoro-

vaikutuksessa tuotettu kertomus. Narratiivisen tutkimuksen tavoitteena on kuitenkin ymmärtää tut-

43

kittavan kokemusmaailmaa. (Romanoff 2005, 249–250.) Narratiivisen tutkimus oli eettisesti tietoi-

nen valintani, jolla pyrin pääsemään mahdollisimman lähelle tutkittavan kokemuksia saadakseni sub-

jektiivisen ymmärryksen ilmiöstä. Kiinnostuin kävelyhaastattelun menetelmästä yliopiston luovien

tutkimusmenetelmien kurssilla ja valitsin tämän menetelmän tutkimusaiheen sensitiivisyyden vuoksi.

Narratiivisuus ja kävelyhaastattelu yhdessä loivat eettisesti kestävän pohjan aineiston keräämiselle.

Narratiivinen avoin haastattelumenetelmä oli minulle luontevaa käyttää. Toisaalta haastatteluissa oli

väistämättä terapeuttisen kuuntelemisen elementti mukana, jonka haastateltava toi myös itse esille.

Myös Uusitalo (2006, 87) on pohtinut tutkimuksessaan terapeuttisen haastattelun piirteitä. Hän sanoo,

että haastattelun tavoite ei ole terapoida haastateltavia ja pelkäsi joutuvansa terapeutin rooliin. Pohdin

rooliani tutkijana tältä kannalta, mutta haastateltava ymmärsi positioni tutkijana.

44

6 TARINAN FYYSINEN KONTEKSTI, TAITEKOHDAT JA SITUAATIO

6.1 Tarinaan mukaan hyppääminen

Aineistonkeruun alkuvaiheessa pohdin miksi- kysymystä ennen kuin tutkimuskysymykseni tarkentui

nykyiseen muotoonsa. Miksi haastateltava yritti itsemurhaa? Miksi- kysymyksestä oli apua, jotta pää-

sin tutkimuskentälle keräämään aineistoa kattavasti ja sujuvasti. Itsemurhayritys on traaginen tapah-

tuma tekijälle itselleen ja hänen läheisilleen. Pohdin asemaani ja lähestymistapaani tutkijana aihetta

kohtaan monta kertaa. Aihe oli raskas ja sensitiivinen tutkijalle ja tutkittavalle. Olin kuitenkin yllät-

tynyt empiirisen aineiston keräämisen vaiheessa, kuinka etäännytin itseni sopivassa määrin ja en

päästänyt tarinan raskaita käänteitä vaikuttamaan itseeni.

Haastateltava oli verbaalisesti reflektiivisen pohtiva ja hyvässä toipumisen vaiheessa, mikä varmasti

vaikutti kohtaamisten sävyyn positiivisesti. Haastateltavan kerrontatapa oli luonnollinen ja peittele-

mättömän avoin. Hän toi kertomuksissaan esille monia syy-yhteyksiä, jotka johtivat hänen tulkin-

tansa mukaan hänen psyykkisen tilansa ja keholliseen vointinsa huononemiseen sekä lopulta itsemur-

hayritykseen. Kolmen haastattelukerran aikana tulimme joka kerta toisillemme tutummiksi. Kohtaa-

misissamme oli mukana iloa ja naurua, vaikka aihe oli raskas. Välillä pohdin, että nauroinko liikaa

joillekin asioille, mutta en havainnut haastateltavan pahastuneen tästä missään vaiheessa. Ilmapiirin

keventävän tunnelman ylläpitämistä perustelen myös logoterapian menetelmissä Pykäläisen (2004,

72) mainitsemalla huumorilla, joka voi edesauttaa saamaan etäisyyttä raskaaseen aiheeseen. Eniten

minua kosketti haastateltavan kertomuksessa hänen äitinsä tunnekylmyys ja väkivaltaiset teot. Tässä

luvussa raportoin tutkimustulokseni kiinnitettynä kontekstiin, jotka ovat lapsuudenkoti ja kyläkoulu,

steinerkoulu, ammattikoulu ja psykiatrinen sairaala, tukiasunto, kodittomuus ja kommuuni sekä oma

asunto.

6.2 Lapsuudenkoti ja kyläkoulu

Haastateltava kertoi useaan otteeseen lapsuudenkodissaan tapahtuneista ikävistä asioista. Haastatel-

tava kertoi tappeluista vanhempiensa kanssa ja useista vanhempien tekemistä pahoinpitelyistä. Hän

kertoi, että ei kokenut rakkautta lapsuudenkodissaan sekä siitä, miten nämä kaikki kokemukset ovat

vaikuttaneet häneen. Eristäytyneisyys oli pahimpia lapsuudessa tapahtuneita traumoja.

45

…niin mä olin siinä etulinjassa tappelemassa mun vanhempien kanssa…että mä olin

mun äitiä pienempi ja silloin hän kävi kimppuun… sit sen jälkeen se oli ehkä mun isä,

mutta siis niinku repi hiuksista ja kaikkee ja puristi… mulla niinkun yks pahimpia trau-

moja siellä lapsuudenkodissa oli se, että se mä olin niin eristyksissä metsässä…yksin

itteni kanssa ja mä en ollut koskaan kokenut rakkautta siellä...kun internet alkoi tule-

maan maailmaan niin keksittiin veljen kaa…paetaan vähän tätä todellisuutta ja tavallaan

mä löysin sen virtuaalimaailman…se tuntui paljon paremmalta kuin täällä oleminen…

Hän kertoi jääneensä luokalleen ja kokeneensa kyläkoulussa kiusaamista sekä opettajien että opiske-

lijoiden taholta. Haastateltava ei muodostanut pysyviä kaverisuhteita kyläkoulussa, mutta sanoi kui-

tenkin olleensa riippuvainen ihmisistä. Hän kertoi olleensa kouluyhteisön ulkopuolinen. Lapsuuden-

kodissaan hän sanoi olleensa eristyksissä lapsuudenkodissaan ja vapaa-aikanaan paenneensa todelli-

suutta internetin virtuaalimaailmaan. Hän kertoi, että kodissa vallitsi epäkiitollisuuden ilmapiiri. Situ-

aation elämäntapoihin liittyvästä näkökulmasta hän oppi välttämään konflikteja vanhempien kanssa

ja valitsi vetäytymisen tietokoneen äärelle omaan huoneeseensa.

6.3 Steinerkoulu

Steinerkoulu oli haastateltavan kertoman mukaan luova ja kannustava yhteisö, mutta hän kertoi silti

olleensa ulkopuolinen kuuntelija, joka ei uskaltanut osallistua eikä osoittaa tunteitaan. Syyksi tähän

hän kertoi olleensa kiinni perheen dynamiikassa minäidentiteettinsä kanssa eikä osannut olla muuta.

Steinerkoulun valinta oli haastateltavan äidin päätös, johon hän ei itse voinut vaikuttaa. Koulukave-

rien valintaan hän olisi voinut vaikuttaa situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta, mutta hänen

kertomansa ahdistus ja minäidentiteetti estivät luontevan sosiaalisen vuorovaikutuksen muiden

kanssa.

Steinerkoulussa niin mä olin vielä aika vahvasti kiinni siinä mun perheen dynamiikassa.

Että tota heihin mä turvauduin aika lailla… Sen minäidentiteetin kanssa ja kaiken kaik-

kiaan…Se steinerkouluaika meni silleen humussa, vaikka siellä olisi ollut potentiaalia

vaikka mihin...mä olin niin syvissä vesissä… Se vaan oli niinku jatkuvaa ahdistusta…

Haastateltavan ollessa 13-vuotias steinerkoululainen hänen isoäitinsä (äidinäiti), johon haastatelta-

valla oli lämmin suhde, kuoli Alzheimerin tautiin. Tällöin hän menetti viimeisen ja ainoan lämpimän

46

ihmissuhteen. Isoäidin kuolema oli haastateltavan kertomuksessa hänelle merkityksellinen. Haasta-

teltava kertoi äitinsä kykenemättömyyden huomioimaan toisten emotionaalisia tarpeita. Ollessaan 14-

vuotias steinerkoulun kahdeksannella luokalla, hänen äitinsä eräänä päivänä kehotti tutkittavaa tap-

pamaan itsensä ja äiti kertoi myös hänelle yksityiskohtaisesti, miten itsemurha tulisi toteuttaa. Haas-

tateltava kertoi tämän tapauksen merkittäväksi käännetekijäksi hänen itsetuhoisuutensa syntymiseen,

josta tuli säännöllisesti esiintyvä ”perustunne”.

…hän oli edellisenä päivänä kehoittanut mua yksityiskohtaisesti tappamaan itseni…

olin silloin 14 vuotias… (pitkä hiljaisuus)… yks käännetekijä mun itsetuhoisuuteen oli

just toi kun se iskosti muhun niin vahvasti noilla sanoilla kun hän sanoi mulle niin yk-

sityiskohtaisesti…että ota veitsi ja mee metsään ja tapa ittes…kukaan ei tuu välittämään

ja hän katsoi mua tosi kylmästi ja tuntui tarkoittavan sitä ja se iskostui muhun niin vah-

vasti… siitä tuli sellainen perustunne…se oli kun pohjavirta joka oli siellä ja aina puski

pintaan mitä musta halutaan…

16-vuotiaana ollessaan steinerkoulun yhdeksännellä luokalla hän oli edelleen sosiaalisesti vetäytynyt

ja eristäytyi kotonaan omaan huoneeseensa tietokoneen ääreen. Hän valvoi myöhään pelaillen tieto-

koneella, söi suklaata ja joi limsaa. Situaation elämäntapoihin liittyvästä näkökulmasta hän valitsi

tavakseen viettää vapaa-aikaa virtuaalimaailmassa ja vetäytyi sosiaalisesti kaikesta.

6.4 Ammattikoulu ja psykiatrinen sairaala

Haastateltava kertoi aloittaneensa steinerkoulun jälkeen ensin sairaalakoulun ja sen jälkeen tuetun

ammattikoulun, minkä jälkeen hän yritti itsemurhaa lääkkeiden yliannostuksella. Hän kertoi olleensa

silloin noin 17-vuotias. Tämän jälkeen hän oli psykiatrisen sairaalan osastolla monta vuotta. Hänen

oli vaikea eritellä syytä miksi yritti itsemurhaa ja sanoi sen johtuneen sisällä olevasta tuskasta lap-

suudesta lähtien.

… muisto oli syvällä kehossa ja mielen syövereissä vaikka muistikuvat olivatkin hata-

ria…oli niin rankkaa elää sen kanssa mitä oli kokenut. Päätin ottaa yliannostuksen…

(hetken hiljaisuus… Se oli ollut itsemurhayritys, oli tosi paha olla ja kutsuttiin ambu-

lanssi ja juotettiin lääkettä, ja sitten mä jouduin xxx suljetulle osastolle. Ja siellä vieräh-

tikin sitten pari vuotta… katkonaista terapiaa, lääkitystä, ja sitten lopulta toi tukiasunto

47

Hän pääsi ammattikoulun jälkeen, vielä psykiatrisessa sairaalassa ollessaan, mielenterveyskuntoutu-

jille tarkoitettuun kulttuuritoimintaan mukaan, mikä oli tärkeä ajankohta hänen toipumisensa suhteen.

Kulttuuritoiminnan kautta hän tutustui uusiin ihmisiin ja löysi musiikkiharrastuksen. Hän sai vertais-

tukea kulttuuritoiminnan kautta ja osallistui maalausryhmiin ja bändiryhmään, jonka kautta hän muo-

dosti ensimmäiset syvemmät ihmissuhteet. Kulttuuritoiminnan työntekijöitä hän kehui lempeiksi ja

ihaniksi ja toimintaympäristö oli kotoisa. Luovat menetelmät ja taiteellinen ilmaisu oli hänelle tera-

peuttinen ja toimiva malli. Hänelle alkoi muodostumaan taiteilijaidentiteetti.

Siellä (kulttuuritoiminta) ollessani niin mä sitten tutustuin ihmisiin ensimmäistä kertaa

niinkun jokseenkin niinku syvemmällä tasolla kuin perheen…niin sit silleen mä ystä-

vystyin monien muiden potilaiden kanssa, sain jonkinlaista vertaistukea…kaikista toi-

mivin malli niinkun mielenterveyskuntoutujille, koska se keskittyi niinku luoviin me-

netelmiin, sellaseen niinku taiteen ilmaisuun ja vertaisohjauskoulutukseen…ja sitä

kautta mä sitten niinku, aloin löytää sen musiikin…siinä keskityttiin niihin ilon aihei-

siin, maalaamiseen tai musikaaliseen ilmaisuun… Se mun taiteilijaidentiteetti alkoi

muodostumaan silloin…ne auttoi mua löytämään itteni…

Situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta hän valitsi kulttuuritoiminnan, josta hän olisi voinut

myös kieltäytyä. Kulttuuritoiminnasta tuli tärkeä osa hänen elämäänsä ja hän vuolaasti kehui tämän

merkitystä myös syvempiin sosiaalisiin suhteisiin, joita hänellä aiemmin ollut. Situaation elämänta-

poihin liittävästä näkökulmasta musiikista syntyi hänelle tärkeä yhteisöllinen harrastus, joka tuki hä-

nen toipumistaan.

6.5 Tukiasunto

Ammattikoulun ja psykiatrisen sairaalan jälkeen haastateltava asui tukiasunnossaan, mutta alkoi vas-

tustamaan psykiatrista hoitoa ja lääkitystä. Hänelle ei maksettu enää yhtä paljon tukia kuin aiemmin.

Syyksi hän kertoi, että hänelle kasvoi oma tahtotila ja hän halusi irtautua hoidon piiristä. Hän päätti

lopettaa lääkityksensä, vaikka terapeutin mukaan hän ei tulisi koskaan paranemaan ilman lääkitystä.

Haastateltava kertoi hoidon olevan loputon kierre, johon oli vaikea itse vaikuttaa. Hän oli toivonut

vähemmän lääkekeskeistä hoitoa ja enemmän ratkaisukeskeisempää hoitoa. Hän kritisoi, kuinka yh-

teiskunta hoitaa mielenterveyspotilaita ja sanoi, että mikään ei olisi muuttunut ilman hänen omaa

päätöstään lopettaa lääkitys ja irtautua hoitoyhteisöstä. Tämä oli tietoinen päätös ja yksi taitekohta

hänen elämässään, jonka kautta hän löysi seikkailuhengen.

48

…yks terapeutti sanoi mulle… että jos sä lopetat sun masennuslääkityksen, sä et tuu

koskaan paraneen… mä olin silleen ett nyt mä lopetan sen kuitenkin… se ei ois koskaan

muuttunut, jos mä en ois ite tehnyt jotakin… ett se on niinku sellasta harmaata aluetta,

ett sä et oo surullinen et ilonen, vaan ett sä oot vähän niinku sellanen zombi…mähän

olin sitten vähän sellanen oman tieni kulkija…

Eräänä päivänä hoitajat löysivät hänen huoneestaan oluttölkin. Tästä seuranneen hoitokokouksen yh-

teydessä haastateltava ilmoitti uloskirjautuvansa tukiasunnosta. Hoitoyhteisö vastusti hänen päätös-

tään, mutta hän lähti silti tukiasunnosta ja turvautui kulttuuritoiminnan kontakteihin sekä isän puolen

isovanhempiinsa. Situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta hän teki valinnan sosiaalisten teki-

jöiden suhteen irtautuessaan hoitoyhteisöstä. Hän valitsi kulttuuritoiminnan kautta syntyneet sosiaa-

liset kontaktit ja isän puolen isovanhempien tuen, joihin hän turvautui.

6.6 Kodittomana ja kommuunissa

Haastateltava kertoi tukiasunnosta lähtönsä jälkeen olleensa kodittomana ja majailleensa isän puolen

isovanhempiensa sekä kavereidensa luona. Tämän ajanjakson aikana hän käytti ensimmäisen kerran

kannabista, jonka hän koki helpottavan ahdistustaan. Hän kertoi kannabiksen kokeilun olleen yksi

käännekohta elämässä, koska se helpotti sosiaalista ahdistusta. Hän kertoi, että kannabiksen poltta-

minen lisäsi yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyden tunnetta, koska sitä tehtiin yhdessä vertaisten

kanssa. Turruttaakseen tuskaansa hän söi makeisia ja myös sokeri oli hänen addiktionsa. Tämän ajan-

jakson aikana hän koki ensimmäisen hyvän kesän, jolloin oli onnellinen. Situaation näkökulmasta

hän oli elämäntapoihin liittyvissä valinnoissaan valinnut nautintoaineekseen kannabiksen ja sosiaa-

liseksi vapaa-ajan yhteisökseen bändin.

…kun mä poltin sitä kannabista ekaa kertaa, niin sitten mulla meni sellainen näkökenttä

pois. Yhtäkkiä mä olin tyyni. Ja mä pääsin hetken niinku hengähtämään siitä sosiaali-

sesta ahdistuksesta… Ja pääsin sellaseen sosiaaliseen rauhaan… Se bändi oli sit var-

maan se yks niinku parhaita juttuja. Siellä mä koin niinku yhteenkuuluvuutta ja merki-

tyksellisyyttä…Siitä se sit se eka hyvä kesä lähti käyntiin… mä aloin olla onnellinen,

todella onnellinen.

Myöhemmin hän alkoi ensimmäisen kerran elämässään seurustelemaan samassa yhtyeessä olevan

tytön kanssa. Suhteen alkuaikana tyttöystävä lähti viikoksi matkalle perheensä kanssa ja haastateltava

49

jäi talonvahdiksi hoitamaan tyttöystävänsä aavikkorottaa. Hän ahdistui ja traumat tulivat esille niin

voimakkaasti, että hän joutui uudestaan osastolle hoitoon. Päästessään osastolta pois he jatkoivat seu-

rustelua. Situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta haastateltava valitsi seurustelun, joka oli

taitekohta hänen elämässään. Seurustelu oli haastateltavalle merkittävää aikaa, koska suhteessa oli

paljon rakkautta.

…Siinä suhteessa oli myös sellanen... elementti, joka oli merkittävä, että me rakastettiin

hyvin paljon. Että me ei oltu koskaan ennen elämässä rakastettu niin paljon. Siis hän oli

hyvin hieno ihminen, ja mä en silloin vielä edes tajunnut sitä...kuinka pyyteetön hän oli.

Haastateltava löysi bändin jäsenien verkoston kautta kommuuniasumisen. Hänet kutsuttiin saunail-

taan, jossa ihmiset lauloivat ja halailivat toisiaan. Heti saapuessaan hän koki lämpimän kotoisan ja

rakkaudellisen ilmapiirin, jonka jälkeen hän tiesi haluavansa muuttaa kommuuniin. Situaation sosi-

aalisten tekijöiden näkökulmasta hän valitsi kommuunin sosiaaliseksi yhteisökseen. Kommuuni oli

hänelle yhteisö, johon liittyi sekä sosiaaliset tekijät että elämäntapoihin liittyvät tekijät. Hänellä oli

”heimotarve” ja kommuuniyhteisöstä tuli hänen uusi perheensä. Muutoksen myötä hän alkoi jättää

taakseen omaa perhettään. Hänen elämänsä muuttui sosiaalisemmaksi ja hänen elämäänsä tuli paljon

ihmisiä. Kommuunissa vietettiin paljon yhteistä aikaa.

Se oli suunnilleen niinku 2014…mulle tuli kutsu sinne yhteen niinku johonkin niiden

saunailtaan…mä astuin sisään ovesta ja se oli niin lämmin se ilmapiiri, siellä soi piano,

ihmiset lauloi yhdessä, siellä oli sohvat, ihmiset halasivat kaikki toinen toisiaan... Se oli

ihan sellanen, vau, mä oon tullut kotiin. Sit mä tiesin, että sinne mä halusin muuttaa…

se niinku perhe, olikin yhtäkkiä se yhteisö. Niin sit mä aloin yhtäkkiä niinku heräämään,

ett hetkonen. Nyt mä voin alkaa jättää mun omaa perhettä taakse. Kun tavallaan mulla

on sellanen hylkäämisen pelko…

Hän tutustui naapurissa olevaan naiseen, joka mullisti hänen maailmansa. Hän kertoi kiinnostuneensa

henkisistä asioista ja valaistumisesta. Aiempi ”putkinäköisyys” asioihin poistui ja tilalle tuli uusi hen-

kinen näkökulma maailmaan. Situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta hän valitsi henkiset

asiat uudeksi elämänkatsomuksekseen ja hänen sosiaalinen verkostonsa laajeni tämän myötä.

Hän (naapuri) puhui vaan kaikista energioista ja… näin, mistä lie valo-olennoista niin.

Sit mä koin aika mullistavii juttuja niin … Tavallaan se mun aikaisempi putkinäköisyys-

jäi. Ja kiinnostuin ihan hurjan paljon niinku valaistumisesta ja henkisistä asioista. Siis

ihan hurjan paljon.

50

Haastateltava kertoi, että kommuunissa asuessaan hän alkoi käydä mielessään isoja prosesseja läpi ja

kuvailee kommuunissa elämisen aikaa ”surutyöksi” ja ”puhdistautumiseksi”. Hän kuvaili sisällään

olevan harmaan masennuksen, jota hän alkoi työstämään. Kommuunissa asuvia ihmisiä hän kuvaili

tiedostaviksi ja omaa prosessiaan terapeuttiseksi. Hän kertoi ikään kuin ”silmiensä avautuneen” maa-

ilmaa kohtaan. Jonkin ajan kuluttua hän erosi tyttöystävästään, johon liittyvässä surutyössä hänen

kehonsa oireili fyysisesti. Ero oli iso kriisi ja hän kertoi olevansa kuoleman partaalla. Eroprosessi oli

haastateltavalle iso taitekohta elämässä. Hylkääminen oli haastateltavalle raskasta, mutta hän pohti

samalla fyysisten oireiden taustalla olevaa mahdollista kommuunitalon home-ongelmaa. Hän kertoi

tulleensa tietoiseksi siitä, että masennus ei ole ”yhtä kuin minä”.

…me oltiin yhdessä peräti kaksi vuotta…silloin vuoden 2014 viiva 2015 loppupuo-

lelle…Me erottiin. Mulla mullistui mun koko maailmannäkemys…sen suhteen päätty-

minen itse asiassa oli suuri käännekohta. Kun se mun ensimmäinen suhde päättyi…mun

iho oireili. Mä en saanut nukuttua. Mä raavin itteeni melkein verille. Kurkku alkoi mä-

timään, kun se oli niin paha. Se tuska oli ihan sietämätön. Mä huusin tuskasta…piti

mennä metsään huutaan…

Hänen ystävänsä pyysi hänet asumaan luokseen väliaikaisesti ja toipumaan eron jälkeisestä shokista.

Hänen ystävänsä antoi hänelle puhtaat vaatteet ja antoi hänen asua luonaan talven ajan. He joivat

teetä ja meditoivat. Haastateltava kertoi selvinneensä erostaan ystävänsä ja uuden rakkaudellisen il-

mapiirin avulla. Situaation sosiaalisen tekijöiden näkökulmasta hän löysi uuden väliaikaisen sosiaa-

lisen yhteisön, jossa hän pääsi toipumaan ja rauhoittumaan.

6.7 Oma asunto

Haastateltava sai ensimmäisen oman asunnon ja hän koki olevansa onnellinen. Hän eli elämänsä in-

nostavinta aikaa luoden taidetta yksiössään ja soittaen eri instrumentteja. Hänen kaverinsa kannatte-

livat häntä vaikeiden vaiheiden yli ja vapaa-ajallaan hän kertoi eläneensä ”boheemia taiteilijaelämää”

taiteen ja musiikin parissa.

Sit koitti uus talvi ja mä sain yksiön…se oli niinku eka kerta, kun mulla oli ihan oma

paikka. Se oli elämäni innostavinta aikaa siinä mielessä…kun mä olin siellä, niin mä

olin onnellinen. Mulla oli tosi viihtyisää. Mä värjäsin siellä mandaloita. Mä tein taidetta,

51

siis käsillä. Mä pyörittelin keppejä, soitin kitaraa. Se boheemi taiteilija vaan siellä…sit

mulla oli ne mun pienet kaveripiirit siellä…ne niinku sen vaiheen yli kannatteli mua

Hän tapasi myöhemmin osteopaatin, joka pyyteettömästi auttoi häntä. Hän oppi vetämään rajat ihmi-

sille ja sanomaan ei. Osteopaatin kohtaaminen oli merkityksellinen suhteessa hänen kasvuunsa ai-

kuiseksi mieheksi ja ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen helpottumisen kannalta. Muut ihmiset toi-

vat hänen elämäänsä tarkoitusta. Situaation sosiaalisten tekijöiden näkökulmasta nämä sosiaaliset

suhteet olivat olennaisessa osassa hänen kasvunsa ja vaikeiden aikojen suhteen.

…nyt kun mä opin tän osteopaatin kautta asettaan rajoja ihmisille, musta kasvaa pikku-

hiljaa niinku aikuinen mies…muut ihmiset ehdottomasti tuo elämän tarkotusta... taker-

tuvaisuus helpottaa…se on osa sitä matkaa et mä olen avoimemmin uskaltavainen otta-

maan keneen tahansa yhteyttä ja näkemään kenen tahansa ihmisen arvokkaana vaikka

mä en tuntis häntä vai ne ei olis osa mun perhettä ja se et mä pystyn antamaan joillekin

jotain…nyt alkaa olla sit sellanen toivonpilkahdus…

Viimeisessä haastattelussa hän kertoi käyneensä pitkän tauon jälkeen tapaamassa vanhempiaan lap-

suudenkodissaan. Lapsuudenkodissa käyminen oli hänelle pelon kohtaamista. Hän ymmärsi, että hä-

nellä ei ole tunnetasolla edelleenkään kontaktia äitiinsä. Isäänsä hän kuitenkin koki jonkinlaisen yh-

teyden ja hänen isänsä oli luvannut auttaa häntä muuttoasioissa. Situaation näkökulmasta hän teki

valinnan kohdata vanhempansa ja koki sen merkitykselliseksi. Hänellä oli haaveena koti, jossa on

oma pieni puutarha ja välttämättömät elämään kuuluvat asiat, kuten pöytä ja sänky.

6.8 Eläytymis- tai kokemusarvot positiivisina kokemuksina

Luvussa 3.4 esittelin logoteorian arvoryhmät ja analyysikehikon mukaisesti valitsin eläytymis- tai

kokemusarvot tarkempaan tarkasteluun. (Taulukko 3) Etsin aineistosta eläytymis- tai kokemusarvoja,

joita haastateltava oli kertonut toteuttaneensa elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden näkökul-

masta positiivisina kokemuksina. Eläytymis- tai kokemusarvot rajasin positiivisiin kokemuksiin.

Joissakin kokemuksissa rajanveto oli haastavaa ja negatiivisia kokemuksia ei voinut täysin sivuuttaa

niiden tulkinnallisen vaikeuden takia. Analyysistä (Taulukko 4) rajasin pois luomis- tai aikaansaa-

misarvot sekä asennoitumis- tai suhtautumisarvot. Luvussa 7. olen tuonut esiin joitakin aineistosta

löytämiäni luomis- tai aikaansaamisarvoja ja asennoitumis- tai suhtautumisarvoja, joita haastateltava

on toteuttanut.

52

Taulukko 4. Eläytymis- tai kokemusarvot aineistossa

Fyysinen ympäristö kontekstina

Eläytymis- tai kokemusarvot positiivi-

sina kokemuksina elämän mielekkyyden

ja tarkoituksellisuuden näkökulmasta

• Lapsuudenkoti ja kyläkoulu • Virtuaalimaailma

• Steinerkoulu • Isoäiti

• Kouluyhteisö

• Ammattikoulu ja psykiatrinen sai-

raala

• Kulttuuritoiminta

• Vertaistuki

• Kulttuuritoiminnan ohjaajat

• Tukiasunto • Kulttuuritoiminnan sosiaaliset kontaktit

• Kodittomana ja kommuuni • Bändi

• Kommuuniyhteisön ihmiset

• Tyttöystävä

• Valaistuminen

• Oma asunto • Kaverit

• Pysyvämmät ihmissuhteet

Lapsuudenkodin ja kyläkoulun aikaan haastateltava oli vanhempiensa armoilla ja hänen persoonalli-

nen tarinavarantonsa koostuu aineiston mukaan pääasiassa negatiivisista kokemuksista. Kyläkoulun

aikana haastateltava löysi internetin maailman ja koki sen merkitykselliseksi kokemukseksi elämäs-

sään, mutta toisaalta koki paenneensa todellisuutta virtuaaliseen maailmaan. Steinerkoulun aikaan

hänen isoäitinsä, joka oli hänen ainoa lämmin ihmissuhde, kuoli. Suhde isoäitiin oli ainoa rakkaudel-

linen kokemus hänen lapsuudessaan, joka aineistosta löytyi. Eläytymis- ja kokemisarvojen mukaisesti

hän oli kokenut rakkauden tunteen, mutta menettänyt sen varhaisessa vaiheessa. Steinerkoulussa oli

luova ja kannustava yhteisö, mutta tutkittava oli sosiaalisesti vetäytynyt. Tutkittava ei pystynyt vas-

taanottamaan luovaa ja välittävää ilmapiiriä, koska hänellä oli sisäinen sosiaalinen ahdistus. Hän kui-

tenkin toi esille haastattelussa steinerkoulun positiivisen ilmapiirin ja sen luovat mahdollisuudet.

Oman vetäytymisensä takia hän ei nähnyt steinerkoulun aikaa kuitenkaan subjektiivisesti positiivi-

sena kokemuksena.

53

Ammattikoulussa ollessaan hän yritti itsemurhaa ja oli tämän jälkeen psykiatrisessa sairaalassa muu-

taman vuoden. Hän pääsi osallistumaan erään kolmannen sektorin yhdistyksen järjestämään kulttuu-

ritoimintaan. Hän tutustui ensimmäistä kertaa syvemmällä tasolla ihmisiin ja sanoo yhdistyksen luo-

vien menetelmien olleen hänelle terapeuttisia. Tässä taitekohdassa haastateltava kertoi saaneensa pal-

jon luovien menetelmien kautta ja tulkitsen, että eläytymis- tai kokemusarvojen mukaisesti ne olivat

lisänneet hänen tarkoituksellisuuttaan ja mielekkyyttään elämässä. Hän sanoi kulttuuritoiminnan ver-

taistuen ja ohjaajien kannustuksen olleen hänelle merkityksellistä. Tämä on sosiaaliseen vuorovaiku-

tukseen liittyvä kokemusarvo. Tukiasunnossa ollessaan hän vastusti lääkitystä ja kertoi käyttäneensä

alkoholia. Eläytymis- ja kokemusarvot näyttäytyivät hänen vapauden kokemuksessaan, jossa hän

yritti selviytyä ilman lääkkeitä irtautumalla hoitoyhteisöstä. Toisaalta hän turvautui myös päihteisiin,

jotka eivät ole positiivisia eläytymis- ja kokemusarvoja. Tukiasunnossa asuessaan hänellä oli kult-

tuuritoiminnasta syntyneet kontaktit, joihin hän turvautui päättäessään irtisanoutua tukiasunnostaan

hoitohenkilökunnan vastustelusta huolimatta.

Asunnottomana olleessaan hän turvautui bändin soittajien tuomiin kontakteihin, joiden kautta hän

löysi kommuuniasumisen. Hän koki soittamisen tuovan merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta elä-

mään. Hän löysi kommuuniasumisen ja ensimmäisen seurustelukumppaninsa ja koki ensimmäistä

kertaa parisuhteeseen liittyvän rakkauden ihmissuhdearvon elämässään. Kommuunissa hän koki rak-

kaudellisen ilmapiirin ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Ensimmäistä kertaa hän muodosti suhteita ih-

misten kanssa, jotka eivät olleet mielenterveyskuntoutujia ja samalla hänen silmänsä avautuivat elä-

män mahdollisuuksien suhteen. Kahden vuoden seurustelusuhteen päättyessä hänen elämänsä arvot

ja maailmanäkemyksensä menivät uusiksi. Hän kiinnostui henkisistä asioista. Hän löysi uusia ihmisiä

elämäänsä, jotka toivat hänelle uudenlaista perspektiiviä ja tarkoituksenmukaisuutta elämään.

…niin se vanhempi nainen sieltä naapurista, sellanen tätimäinen hahmo, niin, hän

niinku mullisti mun maailman. Mä yhtäkkiä aloin uskomaan, ett tässä elämässä on muu-

takin kuin vaan tää fyysinen…

Saadessaan oman asunnon hän turvautui kavereihinsa ja sai tukea sosiaalisen verkostonsa kautta,

joista hän mainitsi erityisesti osteopaatin, joka auttoi häntä pyyteettömästi. Hänen elämäänsä tuli toi-

voa ja hänelle alkoi muodostua pitkäaikaisia ihmissuhteita. Hän kertoi, että hänestä alkoi pikkuhiljaa

kasvamaan aikuinen mies, eikä hän enää ollut takertunut muihin ihmisiin. Eläytymis- tai kokemusar-

vojen näkökulmasta sosiaaliset suhteet toivat hänen elämäänsä mielekkyyttä ja tarkoitusta, joka vah-

visti hänen kasvuaan.

54

7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mikä vei mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämästä. Itsetu-

hokäyttäytymisen riskitekijöitä kartoittavassa tutkimuksessa todettiin, että itsemurha-ajattelua enna-

koivia riskitekijöitä ovat toivottomuus, masennuksen vaikeusaste, tyypin II kaksisuuntainen mieliala-

häiriö, fyysinen kaltoinkohtelu lapsena ja nuori ikä. Useita itsemurhayrityksiä tutkimuksen mukaan

ennakoivat puolestaan tyypin II kaksisuuntaisen mielialahäiriön, masennuksen vaikeusasteen, psy-

koottisen masennuksen lisäksi alkoholin käyttö, lapsuuden aikainen fyysinen kaltoinkohtelu, tunne-

elämän epävakaan persoonallisuuden piirteet, naissukupuoli ja nuori ikä. (Aaltonen ym. 2016, 318,

330.) Tutkittavan nuoren iän lisäksi kertomuksesta ilmeni lapsuuden aikainen fyysinen väkivalta, ma-

sennus ja toivottomuus, jotka ovat yhteisiä tekijöitä edellä mainittuun tutkimukseen verrattuna. Tut-

kittavalla oli myös useampia itsemurhayrityksiä, vaikka naissukupuoli ennakoi useampia itsemur-

hayrityksiä. Achtén ym. (1989, 17–18) tutkimuksessa todettiin, että menetykset perheessä ja väkivalta

eri muodoissaan altistavat itsemurhaan. Tutkittavalla oli traumaattisia kokemuksia vanhempien väki-

vallasta ja tunnekylmyydestä. Lapsuudessa hänellä oli sisällään jatkuva tuska. Kertomuksessaan hän

toi useasti esiin ahdistuneisuuden, rakkauden puutteen ja sosiaalisen eristäytyneisyyden. Toisaalta

hän kertoi, että itsemurhayritysten syy ei ollut ongelmat vertaisten kanssa. Aaltosen ym. (2016, 318,

330) ja Achtèn ym. (1989, 17–18) tutkimukset puoltavat väkivaltaisten kokemusten lisäävän itsetu-

hoisuutta. Tulkitsen tutkittavan kokemusten olleen merkityksellisiä elämän mielekkyyden sekä tar-

koituksellisuuden katoamisen näkökulmasta.

Ozawa-De Silvan (2008, 516–551) mukaan on tärkeää erottaa kliininen masennus eksistentiaalisesta

kärsimyksestä. Eksistentiaalisen epätoivon lääkitseminen voi hänen mukaansa olla vaarallista ja siksi

muita auttamismuotoja tulisi kehittää tilalle. Aineistosta ei voida suoraan päätellä onko tutkittavan

kohdalla ollut kysymys eksistentiaalisesta kärsimyksestä vai masennuksesta. Tutkittava kertoi avoi-

mesti masennuksestaan, mutta toisaalta hän kertoi pohtineensa usein eksistentiaalisia kysymyksiä.

On tulkinnallisesti haastava kysymys pohtia, onko kyseessä ollut masennus vai eksistentiaalinen kär-

simys tai molemmat. Tutkittava kertoi ahdistuksesta, masennuksesta, traumoista ja pahasta olosta

sisällään. Hän toi usein esiin lapsuuden väkivaltaiset kokemukset ja äitinsä tunnekylmyyden, jolle

hän oli tarinassaan antanut ison merkityksen sekä syy-yhteyden pahaan oloonsa. Minulle omassa per-

soonallisessa tarinavarannossani on muodostunut käsitys idyllisen perheen dynamiikasta, jossa on

rakkautta lapsia kohtaan ja vanhemmat edustavat turvallisuutta sekä läheisyyttä lapsilleen. Tutkitta-

van kertomuksen mukaan näin ei ollut, vaan kaikki edellä mainitut elementit puuttuivat hänen suh-

teestaan vanhempiinsa. Tutkittavan sosiaalisessa tarinavarannossa ei aineiston mukaan näyttäytynyt

55

kulttuurisia kertomuksia muiden perheiden dynamiikasta. Tämä puute oli saattanut aiheuttaa haasta-

teltavalle ristiriitaisen käsityksen siitä, millainen on oikeanlainen perhedynamiikka.

Pitkäaikaiset vaikeudet ovat usein syynä nuoren itsetuhoisiin tekoihin, mutta toisaalta yksittäinen elä-

mäntapahtuma voi laukaista impulsiivisen teon. Nuori, jolla on mielenterveysongelmia, voi olla eri-

tyisen herkkä vastoinkäymisille. Nuoren itsetuhokäyttäytymisen riskiä kasvattaa nuoren luottamuk-

sen puute muihin ihmisiin ja erityisesti aikuisiin. (Marttunen ym. 2013, 128.) Tutkittava kertoi vai-

keuksistaan steinerkoulun ympäristössä, vaikka koulu oli hyvin kannustava. Kyseessä saattaisi olla

luottamuksen puute muihin ihmisiin.

Riitta Heikkinen-Peltonen & Marja Innamaa & Marjut Virta (2014, 66) mukaan traumaattisella krii-

sillä tarkoitetaan ennakoimatonta tapahtumaa, joka voi koskettaa perhettä, yksilöä tai yhteisöä. Trau-

maattinen kriisi horjuttaa ihmisen elämää ja ihmisen usko maailman hyvyyteen voi hävitä. Esimer-

kiksi perheväkivalta tai seksuaalinen hyväksikäyttö voi aiheuttaa trauman. Väkivaltaiset kokemukset

ovat saattaneet aiheuttaa tutkittavalle traumaperäisen kriisin, jonka johdosta hän on ahdistunut ja eris-

täytynyt. Ahdistus ja eristäytyneisyys ovat voineet johtaa elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuu-

den katoamiseen. On mahdotonta sanoa tutkimuksen valossa varmuudella, oliko kyse traumaperäi-

sestä kriisistä, vaikka tutkittava oli antanut tarinassaan ison merkityksen väkivaltaiselle lapsuudelleen

ja piti näitä kokemuksiaan yhtenä syynä itsemurhayritykseen.

Tutkittava kertoi, että kyläkoulussa häntä kiusattiin, mutta steinerkoulussa kiusaamista ei ollut. Hen-

ryn ym. (2014, 221–227) tutkimuksen artikkelissa todettiin negatiivinen korrelaatio koulukiusaami-

sen uhrien ja elämän tarkoituksellisuuden välillä. Tähän nojaten voidaan tulkita koulukiusaamisen

vähentävän elämän tarkoituksellisuutta. Tutkittava toi kertomuksessaan häneen kohdistuneen kiusaa-

misen esiin, mutta ei kuitenkaan korostanut sen merkitystä kertomuksessaan ja kertoi ymmärtäneensä

miksi häntä kiusattiin. Ei voida tehdä suoria päätelmiä siitä, että tutkittavan kohdalla koulukiusaami-

nen olisi varsinaisesti vienyt häneltä elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden. Toisaalta hän kui-

tenkin toi kertomuksessaan kiusaamisen esille, joten sen merkitystä ei voida myöskään vähätellä.

Tony Dunderfeltin (2006, 98–99) mukaan nuoruuteen kuuluu synkkyys, yksinäisyys ja siihen liittyvät

katkerat tunteet. Nuori kokee oman ainutlaatuisuutensa ja hänelle tulee yksilöllisiä tarpeita, jotka voi-

vat aiheuttaa ulkomaailman kanssa hankausta ja saattaa nuoren kuorensa sisään. Epäonnistumiset ja

yksinäisyys voivat johtaa nuoren eristäytymiseen ja jopa itsemurhan partaalle. Murrosikä voi olla

vakava kriisi, joka saattaa aiheuttaa nuoren sulkeutumisen ja vetäytymisen sosiaalisesti (Turunen

2005, 114–115). Varhaisnuoruus (vuodet 12–14) on kuohuvinta aikaa (Marttunen ym. 2014, 647).

56

On mielenkiintoista, että tutkittava kertoi traumaattisen tapahtuman hänen ollessaan 14-vuotias, jol-

loin hänen äitinsä kehotti häntä tappamaan itsensä. Herkässä vaiheessa olevan nuoren murrosikä yh-

distettynä raskaisiin kokemuksiin elämässä on päätelmieni mukaan tuonut mukanaan yksinäisyyttä ja

ajanut tutkittavan eristäytymiseen. Ongelmien kasaantuminen ja traumaattiset kokemukset voidaan

nähdä ainakin osittaisena vastauksena tutkittavan elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden me-

nettämiseen. Aineiston mukaan tutkittavalle on tapahtunut monta epäonnistumista herkässä nuoruu-

den vaiheessa.

Tutkittava suhtautui kriittisesti siihen, miten yhteiskunta hoitaa mielenterveysongelmaisia. Hän kri-

tisoi synteettistä lääkehoitoa ja ihmettelee miksi hoidossa keskitytään vain oireisiin eikä itse syihin.

Myös Kiurun (2015, 249–253) tutkimuksessa todettiin itsemurhan tehneiden nuorten vanhempien

kritiikki palvelujärjestelmää ja auttamistyötä kohtaan. Tutkimuksessa vanhemmat kritisoivat erityi-

sesti epäasiallisia kohtaamistilanteita ja epäkohtina mainittiin kokemukset hoitokäytännöistä ja jär-

jestelmän toiminnasta. Gjerdstad (2014, 34–35) sanoo, että itsetuhoisuuden ja itsemurhien auttamis-

työssä käytettävä lääketieteellis-hoidollinen viitekehys on joidenkin kohdalla lähtökohtaisesti perus-

teltua. Hän kuitenkin kyseenalaistaa, että se olisi ainoa vaihtoehto. Hän toteaa, että suuressa osassa

itsetuhoisessa oireilussa on kyse toivottomuudesta ja tarkoituksettomuudesta eikä välttämättä mie-

lenterveysongelmasta.

Tutkittava kertoi, että kokeiltuaan kannabista hänen ahdistuksensa katosi. Tutkimuksia lääkekanna-

biksen käytöstä masennuksen tai ahdistuksen hoidossa oli vaikea löytää. Kannabista on käytetty muun

muassa kipulääkkeenä. Kalso, Simojoki & Palson (2016) mukaan kannabiksen hyödystä saatu näyttö

on arvioitu riittäväksi vain MS-tautiin liittyvän spastisuuden hoidossa. Heidän mukaansa ei ole tutki-

musnäyttöä siitä, että kannabis auttaisi kiputilojen hoidossa. Vain pieni osa kipupotilaista hyötyy lää-

kekannabiksesta ja pitkäaikaisesti käytettynä siihen liittyy merkittäviä riskejä. Kokeellisena hoitona

lääkekannabista on käytetty myös syöpähoidoissa ja neuropaattisen kivun lievittäjänä. En kuitenkaan

kyseenalaistanut tutkittavan kokemusta kannabiksen hyödystä hänen ahdistuksen kokemukseensa.

Tutkimuksen toisena tavoitteena oli selvittää, mikä toi mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämään.

Tutkittava kertoi, että hänelle syntyi oma tahtotila, kun hän päätti lähteä tukiasunnostaan kadulle.

Logoteorian oppirakennelman tahto tarkoituksen löytämiseen (Taulukko 2) on logoterapeuttisen aut-

tamisen kulmakivi. Mikäli tahto tarkoituksen löytämiseen estyy voi seurauksena olla ajautuminen

eksistentiaaliseen tyhjiöön. Tahdon vapaus, tahto tarkoitukseen ja omatunto tarvitsevat rinnalleen

tahdonvoiman, joka on ihmisen henkinen kyky (Purjo 2012, 27–28, 112.) Henkinen uhmavoima tar-

koittaa ihmisen sisällä olevaa voimaa, jonka avulla ihminen voi nousta vallitsevia rajoittavia olosuh-

teita vastaan. Henkisen uhmavoiman avulla ihminen voi voittaa kohdatut vaikeudet. (Pykäläinen

57

2004, 125.) Purjo (2016, 197–200) kuvailee vastaavasti, että sisäinen itsestä etääntymisen kyky mah-

dollistaa henkisen uhmavoiman käytön. Henkinen uhmavoima on ihmisessä piilevä tiedostamaton

poikkeuksellinen voima ja se on jopa tahdon voiman ylittävää voimaa. Sitä on verrattu muun muassa

käsitteisiin sisu ja spiritti. Henkistä uhmavoimaa voidaan selittää esimerkiksi siten, että jossakin ti-

lanteessa ihminen ikään kuin ylittää itsensä ja pystyy toimimaan yli normaalin suorituskykynsä. Klas-

sisena esimerkkinä henkisestä uhmavoimasta on auton alle puristunut lapsi, jonka äiti pelastaa nosta-

malla yli tuhat kiloa painavan auton ilmaan. Aineiston mukaan vaikuttaa siltä, että tutkittava on läh-

tenyt etsimään uusia tarkoituksia elämäänsä mainitussa käännekohdassa ja toteuttanut tahtoaan tar-

koituksen löytämiseen. Samalla hän on uhmannut hoitoyhteisöä ja lääkehoitoa. Voisi ajatella, että

hän ylitti itsensä tahtotilassaan henkisen uhmavoiman avulla heittäytyessään oman onnensa varaan

asunnottomaksi.

Purjon (2012, 28–31) mukaan logoteoria perustuu oletukseen, että jokaisella ihmisellä on tahto elä-

mään, joka on tarkoituksellinen. Tästä syystä tarkoituksen tai tarkoituksien löytäminen on tärkeää

ihmisen olemassaolon kannalta. Elämän tarkoitusten löytäminen on ihmiselle jatkuvaa ja elämässä ei

ole tilannetta, joka olisi täysin vailla tarkoitusta. Olennaista on, että ihminen itse havaitsee tarkoituk-

set ja löytää niitä myös negatiivisista kokemuksista. Logoteorian oletus on, että kaikki tarkoitusmah-

dollisuudet löytyvät itsensä ulkopuolelta eli suuntautumalla oman persoonansa rajojen ulkopuolelle

yhteisöön. Tarkoitus määrittyy siis sen merkityksellisyydellä toisille ihmisille. Luvuissa 3.3 ja 3.4

esittelin, että logoterapian arvojen mukaan ihminen voi löytää ja täyttää elämänsä tarkoituksen esi-

merkiksi luomalla tai kokemalla jotakin esimerkiksi taiteen, luonnon tai rakastamisen kautta. Tutkit-

tava kertoi löytäneensä luovan toiminnan ja musiikin kautta mielekkyyttä elämäänsä. Hän myös ker-

toi saaneensa voimaa luonnosta. Tutkittava oli luomis- ja aikaansaamisarvojen mukaisesti suuntau-

tunut kohti rakkauden arvoa. Hän oli kokenut itse rakkautta, mutta on myös kyennyt antamaan sitä

muille. Omassa ensimmäisessä asunnossaan hän oli onnellinen ja toteutti taiteellista luovuuttaan maa-

laamalla ja soittamalla kitaraa. Hän oli tässä vaiheessa kohottautunut kohti luomis- tai aikaansaamis-

arvoja, vaikka aineiston mukaan hän oli toteuttanut luovuuttaan yksin. Tämä luomisen vaihe voidaan

nähdä eräänlaisena esiasteena hänen luomis- tai aikaansaamisarvojen toteuttamiselle.

Tutkittavan tarinassa näyttäytyi hänen kasvunsa kohti asennoitumis- tai suhtautumisarvoja. Hän aut-

toi muita ihmisiä ja kertoi haluavansa tulla uhrista kokemusasiantuntijaksi. Huomasin ihmisten koh-

taamisen olevan hänelle luontevaa. Purjon (2012, 63) mukaan kärsimyksen tarkoituksena on vastoin-

käymisistä huolimatta kasvattaa ihmistä säilyttämään elämänmyönteisyys ja rohkeus. Purjon mukaan

ihmisellä on aina rajoittamaton suhtautumisen vapaus kääntää kärsimys negatiivisesta positiiviseksi.

58

Tutkimukseni valossa näytti siltä, että tutkittava suhtautui vaikeisiin kokemuksiinsa kaikesta huoli-

matta optimistisesti. Kokonaisuutena kaikki logoteorian arvoryhmät näyttäytyivät positiivisina tar-

koitusmahdollisuuksina tutkittavan elämäntarinassa.

Logoterapiassa käytetään käsitettä traaginen optimismi, joka liittyy logoterapian traagisen kolmikon

näkökulmaan. Traaginen kolmikko tarkoittaa kolmea ääritilannetta, jossa ihminen joutuu kohtaamaan

elämässä olevat traagiset asiat: kärsimyksen, syyllisyyden ja kuoleman. Frankl uskoo, että jokaisella

ihmisellä on kyky kääntää kielteiset tilanteet elämässä luovalla tavalla positiivisiksi edellyttäen, että

hän löytää tarkoituksellisuuden elämälleen. (Frankl 1984, 161–162; Purjo 2014, 14–15) Tutkittava

kertoi järjestäneensä muun muassa free hugs- katutempauksia ja pyrkineensä auttamaan muita ihmi-

siä myös muilla keinoin. Hän kertoi jakavansa pyyteetöntä rakkautta ihmisille ja kertoi tulleensa uh-

rista kokemusasiantuntijaksi. Havainnoin viimeisen kävelyhaastattelun aikana, että hänen oli luonte-

vaa kohdata ihmisiä ja se näytti olevan hänelle mieluisaa. Pohdin päiväkirjamerkinnöissäni, että on

tapahtunut suuri sosiaalinen muutos eristäytyneestä nuoresta introvertista ekstroverttiin nuoreen ai-

kuiseen. Aineiston perusteella vaikutti, että tutkittava oli löytänyt itsestään kyvyn kääntää kielteiset

asiat positiivisiksi ja hän oli löytänyt uusia tarkoituksia elämälleen.

Erotessamme viimeisen haastattelun jälkeen raitiovaunupysäkillä tutkittava kysyi, että voiko hän ha-

lata minua ja minä suostuin. En kokenut sitä epämiellyttäväksi, mutta minulle tuli hieman haikea olo.

Tutkittavan elämäntarina oli pysäyttävä, mutta tutkittavalla oli selvästi toivoa elämässään. Gjerstad

(2014, 118) kiteyttää artikkelissaan: "Kun ihminen löytää syitä elää ja sitä kautta tarkoitusta elä-

määnsä, hänen itsetuhoisuutensa lievenee tai jopa poistuu kokonaan." Tutkittava kertoi viimeisessä

haastattelussa tulevaisuuden opiskelusuunnitelmistaan positiiviseen sävyyn. Tulkitsen, että tutkitta-

van suhtautuminen elämän mielekkyyteen ja tarkoituksellisuuteen oli muuttunut verrattuna lapsuuden

ja nuoruuden aikaan. Hän oli löytänyt syitä elää ja hän näki tulevaisuuteensa positiivisesti ja toiveik-

kaasti.

Tutkimukseni tavoitteena oli tulkita nuoren itsemurhaa yrittäneen sisäistä tarinaa ja ymmärtää millai-

sia merkityksiä hän antoi tapahtuneelle sekä vastata kysymyksiin mikä vei mielekkyyttä ja tarkoituk-

sellisuutta elämästä ja mikä toi mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta elämään. Empiirisen aineiston

keruuvaiheessa olin aluksi pettynyt tutkimukseni ensisijaisen suunnitelman mukaisesti saatuun ai-

neistoon. Pohdin vaikuttaako vain yhden tapauksen tutkiminen tutkimukseni luotettavuuteen, mutta

toisaalta tutkimuspyyntöni vastausten vähäistä määrää voidaan pitää myös yhtenä tutkimustuloksena.

Pohdin, oliko ikä- ja sukupuolirajaukseni kuitenkin liian tiukka. Suhtauduin tutkimusasetelmaa teh-

dessäni positiivisesti vastaajien löytymiseen, mutta tutkiessani itsemurhayrityksiin liittyvää kirjalli-

suutta huomasin miesten äänen olevan selkeästi vähäisemmässä osassa kuin naisten. Yhden miehen

59

syvähaastatteluiden kautta saatu runsas aineisto yllätti positiivisesti ja olin tyytyväinen tekemiini me-

todivalintoihin. Kävelyhaastattelu luonnossa oli erinomainen tapa toteuttaa sensitiivisen aiheen haas-

tattelut. Tutkijanpäiväkirjaani tekemiäni havaintoja pystyin hyödyntämään toissijaisena aineistona.

Tarinallisen kiertokulun mallin mukaisesti osa tarinoista unohtuu, mutta osa voimistuu. Lähdin aja-

tuksesta, että tutkittava tuo persoonallisesta tarinavarannostaan esiin ne kokemukset, jotka hän oli

elämänhistoriassaan tulkinnut merkityksellisiksi. En kyseenalaistanut tutkittavan kertomusta. Haas-

tattelujen välissä kulunut aika mahdollisti tutkittavan kerrotun tarinan tarkastelun taaksepäin elämän-

tarinan muodossa. Tutkittavan elämäntarina jäsentyi ja määrittyi hänen fyysisen elinympäristönsä

mukaan. Tarina alkoi tutkittavan lapsuudenkodista ja kyläkoulusta ja tarina päättyi hänen asuessaan

omassa asunnossaan. Lapsuudenkoti oli merkittävässä roolissa hänen identiteettinsä rakentumisessa

ja väkivaltaiset kokemukset olivat muokanneet hänen olemisensa tapaa oman itsensä sekä muiden

ihmisten kanssa.

Tutkittavan vaikea suhde vanhempiinsa ja tapahtumat lapsuudenkodissa määritteli hänen elämäänsä

negatiivisesti oman nuoruusiän kasvun kannalta. Tutkimuksen ajallisessa keskiössä oleva itsemur-

hayritys ajoittui tutkittavan nuoruuteen, joka on herkkää etsimisen aikaa. Aikuistumisen myötä tut-

kittava sai etäisyyttä lapsuudenkotiin ja vanhempiinsa. Hän löysi kommuunista uuden perheen, joka

toi merkityksellisyyttä hänen elämäänsä. Uudet pidempiaikaiset ystävyyssuhteet olivat olennaisessa

osassa hänen elämänsä tarkoituksellisuuden palautumisessa. Sosiaalisen verkostonsa kasvaessa hä-

nen perspektiivinsä maailmaa kohtaan laajentui situaation muuttuessa. Tutkittava vaikutti löytäneen

tasapainon ja mielekkyyden elämäänsä, johon kuului myös vastoinkäymisiä, jotka eivät enää olleet

ylitsepääsemättömiä. Traagisista ja raskaista tapahtumista huolimatta kertomus osoitti, että toipumi-

nen ja eheytyminen ovat mahdollisia.

Tutkimuksen luotettavuudessa kiinnitin huomiota omaan positiooni tutkijana. On väistämättä selvää,

että oma taustani, ammattini ja arvomaailmani vaikuttivat aineistoni analyysissä tekemiini valintoihin

ja tarinan tulkintaan. Pyrin analyysissä kiinnittämään kriittisesti huomiota siihen, että en tehnyt joh-

topäätöksiä liian kevyin perustein oman taustani ja kokemuksieni vuoksi. Mielestäni pystyin etään-

nyttämään itseni sensitiivisestä aiheesta. Täysin objektiivinen suhtautuminen aineistoon oli kuitenkin

mahdotonta. Liikutuin muutaman kerran analyysiä tehdessäni, joka on inhimillistä. Tutkimuksen luo-

tettavuutta saattaa horjuttaa kokemattomuuteni tutkimusmetodien suhteen. Tutkimuksen luotetta-

vuutta vahvistavat avoin tutkimusprosessini kerronta sekä aiemmat logoteorian opintoni.

60

Tutkittavan kertomus kuvasi vain yhtä tapausta itsemurhaa yrittäneen henkilön kokemuksista eikä

tämän perusteella voida tehdä yleistyksiä. Tutkimuksen tavoitteena ei myöskään ollut tuoda yleistyk-

siä, vaan tuottaa subjektiivista tietoa ilmiöstä. Kertomus antoi tärkeää yksityiskohtaista tietoa tutkit-

tavan henkilön vaiheista ja toipumisesta, joista voi olla hyötyä auttamistyön ammattilaisille. Kerto-

mus toi esiin näkökulmia, jotka eivät välttämättä pääsisi esille toisenlaisessa tutkimusasetelmassa.

Jatkotutkimisen aiheena voisi olla esimerkiksi hoitoyhteisöjen luovien menetelmien vaikutukset,

jossa voitaisiin kerätä laajempi otos haastateltavia pitkällä aikajänteellä itsemurhaa yrittäneiden nuor-

ten parissa.

Tämän tutkimuksen tärkein anti on logoteoreettisen näkökulman esitteleminen itsemurhien eh-

käisyssä. Johdannossa totesin, että laadullista tutkimusta aiheesta oli vaikea löytää ja tutkimuskentällä

tutkijat toivoivat tutkimusta aiheesta. Etsiessäni tutkimukseeni aineistoa en löytänyt yhtään tutki-

musta, jossa itsemurhiin tai itsemurhayrityksiin liittyvissä laadullisissa haastattelututkimuksissa olisi

ollut mukana logoteoreettinen viitekehys. Vastasin omalta osaltani tähän haasteeseen ja toivon, että

itsemurhien ehkäisyohjelman toteutuessa logoteoreettinen kehys otetaan siihen mukaan.

61

LÄHTEET

Aalberg, Veikko & Martti Siimes. 2007. Lapsesta aikuiseksi, nuoren kypsyminen naiseksi tai mie-

heksi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo.

Aaltonen, Kari, Petri Näätänen, Martti Heikkinen, Maaria Koivisto, Ilya Baryshnikov, Boris Kar-

pov, Jorma Oksanen, Tarja Melartin, Kirsi Suominen, Grigori Joffe, Tiina Paunio & Erkki Iso-

metsä. 2016. “Differences and similarities of risk factors for suicidal ideation and attempts among

patients with depressive or bipolar disorders”. Journal of Affective Disorders. 193, 318–330

Achté, Kalle, Olavi Lindfors, Jouko Lönnqvist & Markku Salokari. 1989. ”Itsetuhoisuuden ilmene-

mismuodot.” Teoksessa Suomalainen itsemurha. Achté, Kalle, Olavi Lindfors, Jouko Lönnqvist, ja

Markku Salokari. (toim)11–30. Helsinki: Yliopistopaino.

Angrosino, Michael. 2007. Doing Ethnographic and Observational Research. London: Sage

Aula, Maria. 2007. Esipuhe. Teoksessa Uusitalo, Tuula. Nuorten itsemurhat Suomessa. Lapsiasia-

valtuutetun toimiston selvityksiä 2/2007. Jyväskylä: Sosiaali- ja terveysministeriö, Lapsiasiavaltuu-

tetun toimisto. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/04/nuorten-itsemurhat.pdf (Luettu

20.1.2016.)

Bardy, Marjatta & Päivi Känkänen. 2005. Omat ja muiden tarinat. Ihmisyyttä vaalimassa. Vam-

mala: Vammalan kirjapaino Oy.

Bulka, Reuven. 1998. Work, love, suffering, death. A Jewish/Psychological perspective through

Logotherapy. Northvale. New Jersey, Jerusalem: Jason Aronson Inc.

Cook, Alicia Skinner. 1995. “Ethical issues in bereavement research: An overview.” Death

Stud.19:103–122.

Dumon, Eva & Gwendolyn Portzky. 2014. Itsemurhan ehkäisyn yleiset ohjeet, Työpaketti 6. Itse-

murhan tutkimusyksikkö. Euregenas-hanke. Belgia: Ghentin yliopisto.https://www.thl.fi/docu-

ments/974282/1449788/Itsemurhan+ehk%C3%A4isyn+yleiset+ohjeet.pdf/341f5970-e1da-4d2b-

859b-6e14b129f253 (Tulostettu 10.5.2017.)

Dunderfelt, Tony. 2006. Elämänkaaripsykologia. Helsinki: WSOY

Durkheim, Emile. 1985.(1897) Itsemurha. Sosiologinen tutkimus. Suomentanut Seppo Randell.

Helsinki: Tammi.

Fabry, Joseph. 1988. Guideposts to meaning: Discovering What Really Matters. New York: The

American Library.

Findikaattori. 2016. Itsemurhat. http://www.findikaattori.fi/fi/10 (Luettu 11.11.2017.)

Frankl, Viktor Emil.1967. “Group psychotherapeutic experiences in a concentration camp”, teo-

ksessa Viktor Emil Frankl. Psychotherapy and Existentialism. New York: Simon & Schuster, 95–

105.

Frankl, Viktor Emil. 1981. Ihmisyyden rajalla. Keuruu: Otava.

62

Frankl, Viktor Emil. 1983. Olemisen tarkoitus. Keuruu: Otava.

Frankl, Viktor Emil.1984 (1959). Man ‘s Search for Meaning. (3rd Ed.). Newly Revised and En-

larged Edition. New York, NY: A Touchstone Book by Simon & Schuster.

Frankl, Viktor Emil. 1995. Was nicht in meinen Buchern steht. Lebenserinner ungen. Weinhem:

Beltz.

Frankl, Viktor Emil. 2000. Man’s search for ultimate meaning. Translated from the Austrian edition

Der unbewu β te Gott. New York: Perseus Books.

Frankl, Viktor Emil. 2005. Logoterapia – avain mielekkääseen elämään. Helsinki: Lyhytterapiains-

tituutti.

Gilbert, Kathleen. 2002. “Taking a Narrative Approach to Grief Research: Finding Meaning in Sto-

ries.” Death Studies 2002 (26): 223-239.

Gjerstad, Eevastina. 2014. ”Nuorten itsetuhoisuus tarkoituksettomuuden oireena.” Teoksessa Timo

Purjo & Pyry Hannila. (toim.) Tarkoituskeskeisyys nuorten itsemurhien ehkäisyssä. Non Fighting

Generation ry, Helsinki: Books on demand, 34-118.

Guttmann, David. 1996. Logotherapy for the Helping Professional: Meaningful Social Work. New

York: Springer Publishing Company.

Hakanen, Jari & Maila Upanne. 1999. Itsemurhien ehkäisyn käytännöt Suomessa. Itsemurhien ehkäi-

syprojektin seuranta ja arviointi. Stakes raportteja 228. Helsinki: Stakes.

Hannila, Pyry. 2014. ”Elämän ja kuoleman kysymyksiä – Tarkoituksenkeskeinen menetelmä nuorten

itsemurhien ehkäisemiseksi.” Teoksessa Timo Purjo & Pyry Hannila. (toim.) Tarkoituskeskeisyys

nuorten itsemurhien ehkäisyssä. Non Fighting Generation ry, Helsinki: Books on demand.

Hannila, Pyry, Sami Hoiskola & Helinä Juurinen. 2015. Tutkimusmatka tarkoitusten merellä - tar-

koituksenkeskeinen menetelmä nuorten itsemurhien ehkäisemiseksi. Non Fighting Generation ry. Hel-

sinki: Books On Demand.

Hatch, J. Amos. & Richard Wisniewski. 1995. “Life history and narrative: questions, issues, and

exemplary works.” Teoksessa J. Amos Hatch & Richard Wisniewski (toim.) Life history and narra-

tive. London: Falmer, 113-135

Heikkinen, Hannu. 2000. ”Tarinan mahti – Narratiivisuuden teemoja ja muunnelmia.” Tiedepolitiikka

4, 47–58.

Heikkinen, Hannu. 2001. ”Narratiivinen tutkimus - todellisuus kertomuksena.” Teoksessa Juhani

Aaltola & Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II – näkökulmia aloittelevalle tutkijalle

tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino.

Heikkinen, Hannu. 2002. ”Whatever is narrative research?” Teoksessa Rauno Huttunen, Hannu Heik-

kinen & Leena Syrjälä (eds.) Narrative Research. Voices of Teachers and Philosophers. Jyväskylä:

University of Jyväskylä, 13–28.

Heikkinen, Hannu & Leena Syrjälä (toim.) 2002. Minussa elää monta tarinaa. Vantaa: Dark Oy.

Heikkinen-Peltonen, Riitta, Marja Innamaa & Marjut Virta. 2014. Mieli ja terveys. 4 uudistettu pai-

nos. Porvoo: Edita.

63

Heiskanen, Tarja. 2007. Viimeinen ratkaisu? : Kokemuksia ja näkemyksiä itsemurhan syistä, eh-

käisystä, avunsaannista ja asenteista. Suomen mielenterveysseura: SMS-tuotanto Oy.

Helne, Tuula. 2004. Seis yhteiskunta – tahdon sisään. Jyväskylä: Minerva kustannus Oy.

Henry, Kimberly, Peter Lovegrove, Michael Steger, Peter Chen, Konstantin Cigularov & Rocco

Tomazic. “The Potential Role of Meaning in Life in the Relationship Between Bullying Victimiza-

tion and Suicidal Ideation.” Journal of Youth and Adolescence. February 2014, Volume 43, Issue 2,

221-232. Usa. https://www.researchgate.net/publication/236929449_The_Potential_Role_of_Mean-

ing_in_Life_in_the_Relationship_Between_Bullying_Victimization_and_Suicidal_Ideation (Tulo-

stettu 10.5.2017.)

Hicks, Madalyn & Susan Hinck. 2007.” Concept analysis of self-mutilation.” Journal on Advanced

Nursing 6(4), 408-413. http://www.brown.uk.com/selfinjury/hicks.pdf (Tulostettu 1.5.2017.)

Hämäläinen, Juha. 2011.”Eksistentiaalianalyysista eteenpäin: Logoterapian periaatteiden soveltami-

nen sosiaalityössä.” Teoksessa Toivo sosiaalisessa: Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä.

Petri Ruuskanen, Katri Savolainen & Mari Suonio. Kuopio: UNIpress, 69-82.

Hänninen, Vilma. 1999. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Väitöskirja. Tampere: Tampere University

Press.

Hänninen, Vilma & Jukka Valkonen (toim.) 1998. Kunnon tarinoita. Tarinallinen näkökulma kun-

toutukseen. Helsinki: Yliopistopaino.

Ihanus, Juhani. (toim.) 1999. Kulttuuri ja psykologia. Helsinki: Yliopistopaino.

Jokinen, Ari, Eveliina Asikainen & Kirsi Mäkinen. 2010. ”Kävelyhaastattelu tapaustutkimuksen me-

netelmänä.” Sosiologia 4/2010, 255-269.

Järventie, Irmeli. 1993. Selviytyä hengiltä. Sosiaalipsykologinen ja sosiaalipsykiatrinen näkökulma

itsemurhiin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Stakes tutkimuksia 34. Helsinki:

Stakes.

Kalso, Eija, Kaarlo Simojoki & Erkki Palva. 2016. ”Kannabistako kipulääkkeeksi?”. Lääkärilehti

7/2016, 493–497. (Luettu 26.11.17) http://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/kannabis-

tako-kipulaakkeeksi/?public=f9d93f0caa3757de756927275fb185ba

Kananoja, Aulikki, Martti Lähteinen & Pirjo Marjamäki. 2011. Sosiaalityön käsikirja. 3. uudistettu

painos. Tallinna: Tietosanoma Oy.

Karjalainen, Pauli. 2006. ”Topobiografinen paikan tulkinta.” Teoksessa Seppo Knuutila, Pekka Laak-

sonen & Ulla Piela (toim.) Paikka. Eletty, kuviteltu, kerrottu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden

Seura, 83–92.

Kiuru, Hanna. 2015. Tragedian tarina- Nuoren itsemurhaan päättynyt elämä vanhemman kertomana.

Väitöskirja. Turun yliopisto: Scripta Lingua Fennica Edita.

Kortteinen, Matti. 1982. Lähiö. tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Keuruu: Otava.

Laakso, Seppo. 2010. Sittenkin elämä voittaa- Itsetuhosta toipumisen tielle. Eesti: Katharos Oy.

Lahti, Anniina. 2014. Epidemiological study on trends and characteristics of suicide among children

and adolescents in Finland. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Tampere: Juvenes Print.

64

Lehtinen, Torsti. 2013. Eksistentialismi. Vapauden filosofia. Jelgava Printing House. Latvia: Arkti-

nen banaani.

Lehtovaara, Maija. 1994. ”Lauri Rauhalan suorittaman ihmisenä olemisen ongelman analyysin mer-

kitys psykologialle.” Teoksessa Juha Perttula (toim). Ihmisen jäljillä - Lauri Rauhala psykologian

uranuurtajana, 27-49. Helsinki: Snellmankorkeakoulu.

Lieblich, Amia, Rivka Tuval-Mashiach & Tamar Zilber. 1998. Narrative research. Reading, Analysis

and Interpretation. Applied Social Research Methods series, vol. 47. London, New Delhi: Sage Pub-

lications.

Marttunen, Mauri & Riittakerttu Kaltiala-Heino. 2014. ”Nuorisopsykiatria”. Teoksessa Lönnqvist

Jouko, Markus Henriksson, Mauri Marttunen & Timo Partonen (toim.) Psykiatria. 11 Uudistettu pai-

nos. Keuruu: Kustannus Oy Duodecim.

Marttunen, Mauri, Taina Huurre, Thea Strandholm & Riitta Viialainen (toim.) 2013. Nuorten mie-

lenterveyshäiriöt – Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. Opas:25 THL/2013, Terveyden-

ja hyvinvoinnin laitos, Tampere: Juvenes Print-Suomen Yliopistopaino Oy.

Mäkisalo-Ropponen, Merja. 2007. Tarinat työn tukena. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Nurmela, Risto. 2001. Die innere Freiheit. Das jüdische Element bei Viktor E. Frankl. Europäische

Studien zur Ideen- und Wissenschaftsgeschichte 9. Frankfurt am Main: Peter Lang.

Ozawa- De Silva, Chikako. 2008. “Too Lonely to Die Alone: Internet Suicide Pacts and Existential

Suffering in Japan.” Culture, Medicine and Psychiatry. Vol 32:4, 516-551.

http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11013-008-9108-0 (Tulostettu 2.4.2017.)

Paananen, Soile. 2008. ”Saksalainen elämänkertametodologia oppimisen tutkimuksessa.” Teoksessa:

Kaasila, Raimo, Raimo Kajala & Kari Nurmi. (toim.). Narratiivikirja: Menetelmiä ja esimerkkejä.

Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 19 – 39.

Polkinghorne, Donald. 1988. Narrative Knowing and the Human Sciences. Albany: State University

of New York Press.

Polkinghorne, Donald. 1995. “Narrative configuration in qualitative analysis.” Teoksessa J. Amos

Hatch & Richard Wisniewski (toim.) Life history and narrative. London: Falmer Press, 5–23.

Purjo, Timo. 2010. Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen. Eksistentiaalis-fenome-

nologinen ihmiskäsitys elämäntaidollis-eettisen nuorisokasvatuksen perustana. Akateeminen väitös-

kirja. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy.

Purjo, Timo. 2012. Viktor Franklin logoteoria- tie arvopitoiseen ja tarkoituksentäyteiseen elämään.

Porrum Oy. Loppi: Tampereen yliopistopaino.

Purjo, Timo. 2014. ”Logoteoriasta lisäulottuvuuksia nuorten itsemurhien ehkäisyyn.” Teoksessa

Timo Purjo & Pyry Hannila. (toim.) Tarkoituskeskeisyys nuorten itsemurhien ehkäisyssä. Non

Fighting Generation ry. Helsinki: Books on demand, 10-33.

Purjo, Timo. 2015a. (toim.) Kärsimys ja kuolema elämän tarkoituksen kirkastajina. Viktor Frankl

Institute Finland tutkimuksia 1. Helsinki: Books On Demand.

Purjo, Timo. 2015b. Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä. Perustana Viktor

Frankl`n ajattelu. Helsinki: Books On Demand.

65

Purjo, Timo. 2016. Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä. Perustana Viktor Frankl`n

ajattelu. 2. laajennettu painos. Helsinki: Books On Demand.

Puura, Kaija & Mirjami Mäntymaa. 2012. ”Lapsen itsetuhoisuus: hätähuuto mahdottoman edessä.”

Suomen lääkärilehti 67:17, 1329- 1333.

Pykäläinen, Lauri. 2004. Ihmiskäsitys, arvot ja kasvatus Franklin ja Böschemeyerin logoterapioissa.

Akateeminen väitöskirja. Oulu: Omakustanne.

Pykäläinen, Lauri. 2017. Sähköpostiviesti. 21.11.2017.

Rauhala, Lauri.1976. Filosofinen orientoituminen psykosomatiikan ongelmaan. Helsinki: Helsingin

yliopiston monistuspalvelu.

Rauhala, Lauri. 1993. Eksistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteenfilosofian menetel-

mänä. Tampere: Tampereen yliopisto.

Rauhala, Lauri. 2005a. Ihmiskäsitys ihmistyössä, 4. painos. Helsinki: Yliopistopaino.

Rauhala, Lauri. 2005b. Hermeneuttisen tieteenfilosofian analyyseja ja sovelluksia. 2. täydennetty pai-

nos. Helsinki: Yliopistopaino.

Rauhala, Lauri. 2007. ”Ihmistajunta tutkivana ja tutkittavana.” Tieteessä tapahtuu, 8/2007, 21-26.

Revanssi. 2017. Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehti. 1/2017. (Luettu 1.12.2017)

http://mtkl.fi/wp-content/uploads/2014/05/Revanssi_1701_kevyt.pdf

Romanoff, Bronna D. 2005. “Research as Therapy: The Power of Narrative to Effect Change.” Teo-

ksessa Robert Neimeyer (toim.) Meaning Reconstruction & the Experience of Loss. 4th edition. Wa-

shington DC: American Psychological Association, 245–257.

Ruuskanen, Petri, Katri Savolainen & Mari Suonio. 2011.(toim.) Toivo sosiaalisessa: Toivoa luova

toimintakulttuuri sosiaalityössä. Kuopio: UNIpress, 69–82.

Sartre, Jean-Paul. 1965. Esseitä I. Eksistentialismikin on humanismia. Helsinki: Kustannusosakeyh-

tiö Otava.

Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. Arki, arvot, elämä, etiikka. 2013. Sosiaalialan korkea-

koulutettujen ammattijärjestö Talentia ry, Helsinki: Ammattieettinen lautakunta. http://talentia.e-

julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/docs/Talentia_Etiikkaopas_2017.pdf (Luettu 15.11.2017)

Suomen virallinen tilasto (SVT). 2016. Kuolemansyyt [verkkojulkaisu]. Itsemurhien määrä lähes

ennallaan. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.stat.fi/til/ksyyt/2015/ksyyt_2015_2016-12-

30_tie_001_fi.html (Luettu 15.11.2017.)

Syrjälä, Leena. 2010. ”Elämäkerrat ja tarinat tutkimuksessa.” Teoksessa Juhani Aaltola & Raimo

Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittele-

valle tutkijalle. Jyväskylä: PS-kustannus, 247–261.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. (THL) 2015. Itsemurhat ja itsensä vahingoittamiset.

https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/kansallinen-lasten-ja-nuorten-

tapaturmien-ehkaisyn-ohjelma/tapaturmaiset-ja-vakivaltaiset-terveyden-menetykset/itsemurhat-ja-

itsensa-vahingoittamiset (Luettu 10.11.2016.)

66

Tuisku, Virpi. 2015. Depressed adolescents grow up : prevalence, course and clinical risk factors of

non-suicidal self-injury, suicidal ideation and suicide attempts. Akateeminen väitöskirja. Tampereen

yliopisto. Tampere: Tampere University Press.

Tuomi, Jouni. & Anneli Sarajärvi. 2004. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 6. uudistettu pai-

nos. Helsinki:Tammi.

Tuomi, Jouni. & Anneli Sarajärvi. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 1.-3. painos. Hel-

sinki:Tammi.

Turunen, Kari. 2005. Ikävaiheiden kriisit. Juva: WS Bookwell Oy

Upanne, Maila & Jouko Lönnqvist. 2002. ”Itsemurhien ehkäisyn haaste.” Teoksessa Ilkka Kangas,

Seppo Koskinen, Eero Lahelma, Kristiina Manderbacka, Ritva Prättälä & Marita Sihto. (toim.)

Kohti terveyden tasa-arvoa. Helsinki: Edita.

Uusitalo, Tuula. 2007. Nuorten itsemurhat Suomessa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä

2/2007. Jyväskylä: Sosiaali- ja terveysministeriö, Lapsiasiavaltuutetun toimisto.

Vilkko, Anni. 1998. ”Kodiksi kutsuttu paikka. Tapausanalyysi naisen ja miehen omaelämäkerroista.”

Teoksessa Matti Hyvärinen, Eeva Peltonen & Anni Vilkko (toim.) Liikkuvat erot. Sukupuoli elämä-

kertatutkimuksessa. Tampere: Vastapaino, 27–72

Vuorila, Heikki. 2007.”Logoterapia eksistenssianalyysinä- tarkoituksen ja arvojen etsintää.” Niin &

näin - Filosofinen aikakausilehti 4/07. 53–57. http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn074-12.pdf

(Luettu 16.11.2017.)

Warm, Anna, Craig Murray & Jezz Fox. 2003. “Why do people self-harm?” Psychology, Health &

Medicine. 8:1.71-79. https://s3.amazonaws.com/academia.edu.documents/4930378/WhyDoPeople-

Selfharm.pdf?AWSAccessKeyId=AKIAIWOWYYGZ2Y53UL3A&Expires=1509649268&Signa-

ture=3j3uxBqySrxf%2B5ukgJtcZ%2FWLoRY%3D&response-content-disposition=in-

line%3B%20filename%3DWhy_do_people_self-harm.pdf (Luettu 2.11.2017.)

World Health Organization (WHO). 2000. Preventing Suicide. A Resource for General Physicians.

Department of Mental Health. Geneva: World Health Organisation. http://www.who.int/men-

tal_health/media/en/56.pdf (Luettu 10.11.2017.)

Wihersaari, Jari. 2011. Kohtaaminen – opettajuuden ydin? Akateeminen väitöskirja. Tampereen Yli-

opistopaino Oy: Juvenes Print Tampere.

67

LIITTEET

LIITE 1 TUTKIMUSPYYNTÖ

Tutkimuspyyntö pro gradu -tutkimukseen ja logoterapeutin VFI® diplomityöhön. Tutkimukseen

etsitään 18-35 vuotiaita miehiä, jotka ovat nuorena 12-22 vuotiaana yrittäneet itsemurhaa.

Hei sinä 18-35 vuotias mies!

Haluatko osallistua itsemurhayrityksiä käsittelevään tutkimukseen oman elämänkerronnallisen kir-

joitelman muodossa?

Olen maisterivaiheen yhteiskuntatieteiden sosiaalityön pääopiskelija Itä-Suomen yliopistosta ja teen

opinnäytetyötäni itsemurhayrityksestä (tai yrityksistä) selvinneiden tarinoista. Pro gradu -tutkiel-

mani käsittelee itsemurhayritykseen liittyvää selviytymistä. Tutkimukseni kohderyhmänä on 18-35-

vuotiaat nuoret aikuiset miehet, jotka ovat nuorella iällä 12- 22 vuotiaana yrittäneet itsemurhaa. Yri-

tyksestä tulisi olla kulunut vähintään 3 vuotta ja toipuminen akuutista vaiheesta on takanapäin. Ke-

rään kirjoitelmat sähköpostitse. Kirjoitelman tueksi annan muutaman kysymyksen, jotka auttavat

alkuun, mutta tekstin pituus ja rakenne ovat tutkimukseen osallistujan päätettävissä.

Mikäli kiinnostuit, niin otathan yhteyttä niin pian kuin mahdollista (viimeistään 26.2.2017) alla ole-

vaan sähköpostiosoitteeseeni, jonka jälkeen saat minulta lisätietoja. Tutkimus on täysin luottamuk-

sellinen ja siihen osallistutaan anonyymina. Mahdollinen sähköpostista ilmenevä nimi jää vain mi-

nun tietooni ja kirjoitelmia käytetään vain edellä mainittuihin tutkimustarkoituksiin.

Annan mielelläni lisätietoja tutkimuksesta. Kiitän jo tässä vaiheessa etukäteen kaikkia tutkimukseen

osallistuvia.

Terveisin,

Robert Willadsen

robewi@student.uef.fi

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden laitos

Graduohjaaja: Aini Pehkonen