Digitaalinen fotogrammetria ­ uusi menetelmä suomalaisen arkeologian kentälle? 

  

          

 Helsingin yliopisto 

Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Arkeologian oppiaine 

Esitelmä lehtori Antti Lahelman johtamassa proseminaarissa 

18.3.2014 Opponentti: Petri Kuronen 

Respondentti: Annukka Debenjak 

Sisällysluettelo 

 1. Johdanto  s.1 

2. 3D­mallintaminen arkeologiassa  s.2 

2.1 Fotogrammetria  s.2 

2.1.1 Fotogrammetrian historia  s.3 

2.1.2 Digitaalinen fotogrammetria ja SfM­menetelmä  s.4 

2.2 Tietokonemallintaminen kohteen mittojen perusteella tai takymetrin avullas.5 

2.3  Etäisyyden kolmiuloitteiseen mittaamiseen sekä valon ja varjon 

        rajapintojen mittaamiseen perustuvat menetelmät s.6 

3. Tutkimuskysymys ja työn tavoitteet s.7 

4. Photoscan ­ohjelman käyttö s.8 

5. 3D­mallien tekoprosessi s.11 

6. Tulokset s.15 

7. Muu tutkimuksessa käytetty aineisto s.17 

8. Pohdinta s.18 

8.1 Onko menetelmä käyttökelpoinen suomalaisessa arkeologiassa? s.18 

8.1.1 Dokumentoinnissa kaivauksilla ja inventoinneissa s.18 

8.1.2 Tutkimuksessa s.20 

8.1.3 Huonosti sopivat kohteet s.21 

8.2 Mahdolliset teoreettiset ongelmat s.21 

9. Yhteenveto s.23 

Lähteet s.24 

Liitteet s.27 

1. Johdanto  

Arkeologisessa tutkimuksessa kohteen dokumentoiminen mahdollisimman tarkasti on             

tarpeen erityisesti silloin, kun se esimerkiksi kaivausten seurauksena tuhoutuu.                 

Perinteisesti dokumentointi suoritetaan piirtämällä, valokuvaamalla ja mittaamalla niin               

kohdetta yleisesti kuin tärkeiksi miellettyjä yksityiskohtia. Dokumentointiprosessiin liittyvät               

tässä tapauksessa monenlaiset valinnat siitä, mikä on taltioimisen arvoista, ja millä                     

tarkkuudella kohteen erityispiirteet tallennetaan. Vaikka yleisesti tiedetäänkin, että se mikä                   

nykyään mielletään toissijaiseksi voi myöhemmässä tutkimuksessa osoittautua hyvinkin               

relevantiksi tiedoksi, löytyy mahdollisuuksia koko kohteen dokumentoimiseen parhaalla               

mahdollisella tarkkuudella vain harvoin, sillä yksityiskohtainen dokumentointi vie aikaa ja                   

vaadittu laitteisto on hyvinkin kallis. Helpotusta tähän perinteisen dokumentoinnin                 

raskauden aiheuttamaan ongelmaan voisi tuoda kohteen muodot ja pinnan tekstuurin                   

tallentavien 3D­mallien käyttö (Doneus et al. 2011: 81). Menetelmiä 3D­mallin                   

tuottamiseen on monia: esine tai rakenne voidaan mallintaa laserkeilaimella (Terrestrial                   

Laser Scanner), 3D­skannerilla, valokuvaamalla tai työstämällä kohteesta otettuja mittoja                 

itse mallinnosohjelman avulla. Valitettavasti useimmat 3D­mallinnosmenetelmät ovat             

kuitenkin yhtälailla kalliita ja aikaavieviä kuin perinteisemmätkin dokumentointitavat.               

Poikkeuksen tähän voisi tehdä valokuviin perustuva Structure from Motion ­menetelmä                   

(tästä eteenpäin SfM), joka helppokäyttöisyytensä ja edullisuutensa ansiosta on hyvinkin                   

potentiaalinen työkalu arkeologisessa dokumentoinnissa. Menetelmään pohjautuvia           

tietokoneohjelmia on lukuisia, sekä kaupallisia että avoimeen lähdekoodiin perustuvia (ks.                   

tarkemmin Kjellman 2012: 13). Potentiaaliinsa nähden menetelmä on kuitenkin saanut vain                     

niukalti jalansijaa arkeologian parissa. Lieneekö syynä sen oletettu vaikeus ja sitä kautta                       

pelko tutustua aiheeseen? 

Tässä työssä tutustutaan SfM­menetelmään pohjautuvaan Photoscan­ohjelmaan           

(AgiSoft 2014), ja sen käyttöön arkeologisen dokumentoinnin ja tutkimuksen tukena.                   

Erityisesti esillä on menetelmän käyttö kenttäolosuhteissa, joissa 3D­mallit yleensä jäävät                   

tekemättä. Menetelmän soveltuvuutta arkeologiseen työhön tutkitaan tuottamalla             

1 

3D­malleja eri laatuisista kohteista ja arvioimalla mallien tarkkuutta, laatua ja käytettävyyttä.                     

Lisäksi työssä pohditaan laajemmin 3D­malleihin perustuvan dokumentoinnin tulevaisuutta               

ja mahdollisia kompastuskiviä, kuten alati karttuvan digitaalisen aineiston tallentamisen ja                   

jakamisen ongelmia. 

 

2. 3D­mallintaminen arkeologiassa  

3D­malli, eli kolmiuloitteinen esitys halutusta kohteesta, voidaan nykyaikana saavuttaa                 

monella eri menetelmällä. Menetelmien käytettävyys riippuu kohteen ominaisuuksista: sen                 

koosta, muodoista ja materiaalista. Ensimmäisiä 3D­mallintamismenetelmiä olivat             

fotogrammetria sekä tietokoneella tehdyt karkeat mallinnokset, mutta             

maanmittausteknologian ja digitaalisen fotogrammetrian kehittymisen myötä eri             

menetelmien valikoima on kasvanut. 3D­mallintamisen yleistymistä rajoittavat kuitenkin               

mallien tuottamiseen tarvittavan laitteiston, kuten laserkeilaimen tai takymetrin (total                 

station) korkea hinta, sekä suuri työmäärä. Vaikka esimerkiksi takymetrillä suoritettu                   

spatiaalinen dokumentointi on kaivauksilla jo arkipäivää, vaatisi varsinaisen 3D­mallin teko                   

niin paljon lisäresursseja, että se on vain harvoin mahdollista. Tässä digitaalinen                     

fotogrammetria erottuu edullisuutensa ja nopeutensa ansiosta edukseen. 

Tässä luvussa esittelen arkeologian alalla käytettyjä 3D­mallintamismenetelmiä             

sekä arkeologisen 3D­mallintamisen historiaa. Menetelmät voi jaotella valokuvapohjaisiin               

eli fotogrammetriaan ja kolmiuloitteiseen etäisyysmittaukseen perustuviin menetelmiin             

kuten laserkeilaimeen (Remondino & Rizzi 2010). Kolmantena menetelmäluokkana               

voidaan nähdä paikkatietoperusteinen tietokonemallintaminen. 

 

2.1 Fotogrammetria  

Fotogrammetria on tiede, joka hyödyntää kuvia sekä laserkeilausta kohteiden muodon ja                     

ominaisuuksien selvittämiseksi ja 3D­mallintamiseksi (Aalto­yliopisto 2013).           

Fotogrammetrian menetelmin on mahdollista tuottaa kaksiuloitteisista valokuvista             

2 

kolmiuloitteinen esitys yksittäisestä esineestä tai kohteesta. Valokuvissa esiintyvien               

yhteisten piirteiden avulla on mahdollista selvittää valokuvien keskinäiset suhteet. Näin                   

tiedetään miltä mallinnettava kohde näyttää eri suunnista katsottuna, ja näiden tietojen                     

avulla on mahdollista tuottaa kohteesta kolmiuloitteinen esitys. Reijo Pankka jakaa                   

fotogrammetrian kolmeen kehitysvaiheeseen: analogiseen, analyyttiseen ja digitaaliseen.             

Analogisessa fotogrammetriassa kuvien sijainnit ja suhteet ratkaistaan mekaanisilla               

kojeilla kuten stereoskoopilla tai projektiokojeilla. Analyyttisessa fotogrammetriassa             

käytetään yhä analogisia valokuvia mutta niiden perusteella tehdyt laskennat suoritetaan                   

tietokoneella. Digitaalinen fotogrammetria taasen analysoi vain digitaalivalokuvia             

tietokoneen avulla. (Pankka 2007: 23). 

 

2.1.1 Fotogrammetrian historia 

 

Varhainen fotogrammetria sai alkunsa vuonna 1859 kun ranskalainen eversti A. Laussedat                     

kehitti ensimmäisen fotogrammetrisen mittakameran ja mittapöytämenetelmän valokuvien             

analysoimiseen. 1900­luvun alussa fotogrammetrian ala kehittyi uusien välineiden kuten                 

stereokomparaattorin ja stereoautografin ansiosta. Ilmavalokuvauksen yleistyttyä           1

fotogrametriaa voitiin soveltaa laajojen alueiden kartoittamiseen ja se yleistyikin                 

nimenomaan maanmittaus­ ja kartoitusmenetelmänä, vaikka muitakin sovelluksia oli               

esimerkiksi rakenteiden deformaatiomuutoksien ja luonnonkohteiden eroosion           

tutkimuksessa. Kulttuuriperintökohteiden taltiointi oli vielä 1970­luvulla harvinainen osa               

erikoisfotogrammetrian menetelmiä, esimerkiksi arkkitehtuurifotogrammetriaa, joka         

keskittyi arkkitehtonisesti monimutkaisten rakennusten tai muistomerkkien           

rekonstruoimiseen. Samalla vuosikymmenellä ehdotettiin fotogrammetrian soveltamista           

myös antropologisiin tutkimuksiin, kuten kasvonmuotojen dokumentoimiseen. (Alalammi             

1972). Tietoisuus fotogrammetrian potentiaalista levisi arkeologian piirissä, esimerkiksi               

vuonna 1985 julkaistiin analyyttistä fotogrammetriaa käsittelevä opaskirja Handbook of                 

heritage photogrammetry (Ogleby & Rivett 1985). Suomessa fotogrammetrisia               

1  Stereokomparaattorista ja stereoautografista ks. tarkemmin Alalammi 1972: 10 tai Oxford Index 2014 

3 

menetelmiä sovellettiin arkeologiaan esimerkiksi Finnish Jabal Haroun Project               

­tutkimusprojektissa, jossa Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen tutkimusryhmä           

Teknillisestä korkeakoulusta tuotti digitaalisen fotogrammetrian keinoin 3D­malleja             

Jordanian Aaroninvuoren arkeologisista kaivauksista (Junnilainen et al. 2008). 

 

2.1.2 Digitaalinen fotogrammetria ja SfM­menetelmä 

 

Digitaalinen fotogrammetria sai alkunsa 1990­luvulla digitaalikameran yleistymisen myötä.               

Teknisestä kehityksestä huolimatta 3D­mallin tuottaminen tietokoneella digitaalivalokuvien             

perusteella vaati runsaasti aikaa, sillä työvaiheita oli lukuisia. Vaikka menetelmää                   

käytettiin, jäi se etenkin kenttätöiden dokumentoinnissa harvinaisuudeksi. (Junnilainen et                 

al. 2008: 71). Muutoksen toi 2000­luvun aikana tapahtunut digitaalisen fotogrammetrian                   

kehitys ja uudenlaisen Structure from Motion ­menetelmän syntyminen. Aiemmin                 

fotogrammetriaan on olennaisesti kuulunut tarkka tieto valokuvien ottopaikasta: ilman                 

tietoa kameran sijainnista ja etäisyydestä kohteeseen mittatarkan mallin tuottaminen oli                   

mahdotonta. SfM ­menetelmään pohjautuvat ohjelmat tekee erityisiksi niiden kyky laskea                   

kameran sijainti ja tuottaa 3D­malli pelkästään annetun valokuvasarjan perusteella . Näin                   2

kuvasarjan ottaminen on mahdollista pelkällä vapaasti liikkuvalla kameralla. Tämä                 

nopeuttaa mallinnosprosessia huomattavasti, ja kallista paikkatietojen dokumentoimiseen  

 

 

 

 

 

Kuva 1: Kuvan esimerkin mukaisesti SfM           

­menetelmässä kamera liikkuu, ottaen kohteesta         

kuvia joka suunnasta. Kuva: A. Debenjak. 

2 Tämä työn puitteissa tutustuminen niihin matemaattisiin teorioihin, joihin SfM­menetelmä perustuu, ei ollut mielekästä. Tarkempi johdatus aiheeseen löytyy esimerkiksi kirjasta Structure from Motion (Cipolla, R. & Robertson, P. 2009) 

4 

 

vaadittua laitteistoa ei tarvita. (Kjellman 2012: vi). SfM­menetelmän kehitys on tuonut                     

arkeologian käyttöön lukuisia helppokäyttöisiä, käsivaralla tapahtuvaan valokuvaukseen             

perustuvia 3D­mallinnosohjelmia (Doneus et al. 2011: 82). Ohjelmia on sekä avoimeen                     

lähdekoodiin perustuvia, kuten Bundler, kaupallisia kuten EOS Systemsin PhotoModeler                 

2012 taikka AgiSoft LLC:n Photoscan sekä internetin kautta toimivia mallinnospalveluita                   

kuten Autodeskin 123 Catch, ARC 3D, Microsoftin Photosynth tai Hypr3D (Brutto & Meli                         

2012: 1). 

 

Uutena menetelmänä SfM on herättänyt paljon innostusta, ja aihe on tuottanut lukuisia case                         

study ­tyyppisiä tutkimuksia (ks. esimerkiksi Remondino & Rizzi 2010, Plets et al. 2012,                         

Verhoeven 2011, Doneus et al. 2011). Monikäyttöisyytensä ansiosta menetelmää on                   

sovellettu mitä erilaisimpiin kohteisiin, ja näistä projekteista syntyneet julkaisut antavat aina                     

vain tarkempaa tietoa menetelmän mahdollisuuksista ja heikkouksista. Tärkeitä ovat myös                   

kriittiset, vertailevat tutkimukset, jotka toimivat vastapainona uusien teknologisten               

innovaatioden aikaansaamalle, usein ennakkoluulottomalle innostukselle. Esimerkiksi           

Brutto & Meli vertailivat tutkimuksessaan SfM ­menetelmään pohjautuvia ohjelmia                 

Photosynth, ARC3D, Hypr3D, Autodesk 123Dcatch ja Photoscan (2012), ja arkeologi Erik                     

Kjellman vertailee työssään SfM ­menetelmään perustuvaa Photoscan ­ohjelmaa ja                 

takymetriä (2012). 

 

2.2 Tietokonemallintaminen kohteen mittojen perusteella tai takymetrin avulla 

 

Tietokoneita on käytetty arkeologisen tutkimuksen tukena 1960­luvulta alkaen.               

Arkeologisten löytöjen visualisoinnista tietokoneen avulla keskusteltiin jo 1970­luvun               

alussa, mutta menetelmä nähtiin liian monimutkaisena käytännön työhön. (Kjellman 2012:                   

07). Tietokoneella tehtävä 3D­mallinnosprosessi kehittyi kuitenkin 1970­luvun aikana               

huimasti autoteollisuuden tarpeisiin syntyneen solid modeling ­mallinnosmenetelmän ja               

AutoCAD ­ohjelman ansiosta (Solid Modeling Association 2014, AutoCAD 2014).                 

5 

Arkeologian alalla tietokoneavusteisen visualisoinnin koko potentiaali nousi esille               

1980­luvun lopussa pioneerien julkaistessa ensimmäisiä mallinnettavan kohteiden mittojen               

mukaan tehtyjä 3D­malleja. (Kjellman 2012: 7. Ensimmäisistä julkaistuista arkeologisista                 

tietokonemallinnoksista ks. esimerkiksi Arnold et al. 1989, Moscati 1989, Reilly 1989,                     

Smith 1985). Vuonna 1990 Paul Reilly pohti artikkelissaan Towards a virtual archaeology                       

3D­mallien tuomia mahdollisuuksia arkeologisessa tutkimuksessa. Reilly nostaa esille               

monimutkaisten rakenteiden visualisoinnin mahdollisuudet museokäytössä tai rakennetta             

muuten esiteltäessä sekä kolmiuloitteisen dokumentoinnin hyödyt arkeologisilla             

kaivauksilla esimerkiksi löytöjen levinneisyyttä tutkittaessa. Museot ja innostuneet               

harrastajat ottivatkin menetelmän omakseen, ja esimerkiksi Forten & Siliottin vuonna 1997                     

julkaistu teos Virtual Archaeology esittelee jo lukuisia varhaisia mallinnosprojekteja                 

erilaisista kulttuuriperintökohteista. 

Tietokonepohjaiset mallinnosmenetelmät vaativat kuitenkin kohteen tarkkoja mittoja,             

joiden perusteella 3D­malli piirretään tietokoneohjelmassa. Kohteen mittaaminen ja               

varsinkin itse 3D­mallin piirtäminen ovat aikaa vieviä prosesseja, eikä mallintaminen siksi                     

yleistynyt osaksi arkeologian rutiinimenetelmiä. 1990 ­luvun lopussa paikkatietoaineiston               

kerääminen mallinnettavasta kohteesta helpottui takymetrin käytön myötä, mutta kerättyjen                 

kordinaattipisteiden muokkaaminen 3D­malliksi on silti työlästä ja 3D­mallintaminen siksi                 

harvinaista. 

 

2.3 Etäisyyden kolmiuloitteiseen mittaamiseen sekä valon ja varjon rajapintojen  mittaamiseen perustuvat menetelmät  

Digitaalisen maanmittausteknologian kehitys ja laserkeilainten tulo markkinoille 1990­luvun               

lopussa mahdollisti suurten rakenteiden tarkan mallintamisen. Arkeologiassa             

laserkeilaimia käytettiin erityisen vaikuttavien tai tuhoutumisuhan alla olevien rakennuksien                 

ja muiden kulttuuriperintökohteiden mallintamiseen (Kjellman 2012: 7). Laserkeilain               

muodostaa kolmiuloitteisen pistepilviaineiston lasersäteen avulla mitattujen           3

3 Pistepilvi koostuu joukosta pisteitä, joilla kaikilla on x,y ja z ­kordinaatit. Näiden pisteiden avulla haluttu pinta on mahdollista esittää hyvin tarkasti (Kjellman 2012: vi) 

6 

etäisyystietojen perusteella. Samanlaiseen mallinnettavan kohteen ja mittalaitteen välisen               

etäisyyden mittaamiseen perustuu myös esineiden mallintamiseen soveltuva             

laserskanneri. Kohteen pinnalle heijastetun valon ja varjon vaihteluihin perustuvat                 

esimerkiksi strukturoidun valon (structured light) ja varjojen muotojen (shape from shading)                     

avulla tuotetut 3D­mallit. Laserkeilainta lukuunottamatta nämä menetelmät vaativat raskaan                 

ja usein kalliin laitteiston, ja suurien kohteiden mallintaminen niiden avulla on hankalaa.                       

(Pavlidis et al. 2006: 94–95). Esimerkiksi valo­varjo ­menetelmiä käytettäessä valaistus on                     

optimoitava ja ulkokohteilla auringonvalo haittaa mallintamista huomattavasti (Gupta et al.                   

2013). Suhteellisen keveänä laitteena laserkeilain sopii myös arkeologian               

kenttäolosuhteisiin. Korkea hinta ja suuri työmäärä rajoittavat kuitenkin laitteen käyttöä,                   

saadun pistepilviaineiston muokkaaminen 3D­malliksi kun vaatii aikaa ja asiantuntemusta. 

 

3. Tutkimuskysymys ja työn tavoitteet  

SfM­menetelmään pohjautuvat ohjelmat ovat niittäneet suurta suosiota tekniikkaa               

harrastavien arkeologien piireissä, esimerkiksi 18th International Conference on Cultural                 

Heritage and New Technologies ­konferenssissä suuri osa esityksistä käsitteli                 

nimenomaan SfM­menetelmin tehtyjä dokumentointeja ja tutkimuksia (CHNT 2013a). Tieto                 

menetelmän tarjoamista mahdollisuuksista ei kuitenkaan ole saavuttanut suurta yleisöä.                 

Saattaa olla, että tavalliset arkeologit ohittavat menetelmän mahdollisuuksineen               

teknologisena villityksenä, joka kyllä menee ohitse, tai pelko menetelmän hankaluuksista                   

estää tutustumasta siihen. Menetelmää käsittelevien julkaisujen perusteella näin ei tulisi                   

tehdä, sillä potentiaalia kyllä on (ks. esim. Kjellman 2012, Verhoeven 2011: 73). 

Kannattaisiko menetelmä siis ottaa osaksi jokaisen arkeologin perustaitoja, kuten                 

geofysiikan tuntemus tai valokuvaus? Tätä kysymystä lähestyn tutustumalla Photoscan                 

­ohjelman käyttöön, työstämällä itse 3D­malleja eri laatuisista kohteista ja arvioimalla                   

mallien tekoprosessia. Lisäksi pyrin käsittelemään menetelmään liittyviä kysymyksiä               

aiheesta tehtyjen julkaisujen avulla. Tutkimuksella on aiheeseen käytännönläheinen               

näkökulma. Pyrkimyksenä on tutustua menetelmään mahdollisimman perusteellisesti, ja               

7 

saatujen kokemusten perusteella pohtia hyödyntääkö menetelmä Suomen arkeologista               

kenttää. Tutkimukseen kuuluu tietenkin mahdollisten virhelähteiden ja omien heikkouksien                 

tunnistaminen. Esimerkiksi mallintajan tietotekniikkataidot, puutteet laitteistossa (kamera             

ja tietokone) ja mallinnettavien kohteiden kuvattavuus sään ja valaistuksen kannalta                   

vaikuttavat kaikki saatuihin kokemuksiin ja tutkimustuloksiin. Koska tavoitteena on                 

selvittää menetelmän sopivuutta nimenomaan tavallisen “riviarkeologin” käytettäväksi, ovat               

mahdolliset vastoinkäymiset ja kokemattomuus tälle tutkimukselle kuitenkin vain eduksi.  

Varhaiset tietokonemallinnokset luotiin kuvittamaan ja visualisoimaan arkeologista             

tutkimusta, ja aihetta käsittelevät julkaisut keskittyivät metodeihin ja teknologiaan, joilla                   

laadukas visualisointi oli mahdollista saavuttaa. Syntyneitä 3D­malleja käsiteltiin, ja                 

käsitellään osittain yhäkin, vain niiden graafisten ominaisuuksien kuten tarkkuuden, tai                   

tekotapansa kautta. Puuttumaan on jäänyt syntyvän valtavan digitaalisen aineiston laajempi                   

teoretisointi. (Koller et al. 2009). Tutkimuksen puitteissa nostan esille myös ajankohtaisia                     

kysymyksiä 3D­mallien laaduntarkkailusta, arkistointiongelmista sekä jakamisesta           

tiedeyhteisön kesken. 

 

4.  Photoscan ­ohjelman käyttö  

Photoscan on AgiSoft LLC ­yhtiön SfM­menetelmään perustuva kaupallinen ohjelma.                 

Ohjelman avulla on mahdollista tuottaa korkearesoluutioisia kordinaatistoon sidottuja               

ilmakuvia (ortophoto) jopa 5 cm tarkkuudella, sekä yksityiskohtaisia DEM ­mallinnoksia                   4

tai teksturoituja moniuloitteisia mallinnoksia. Pitkälle automatisoitu työprosessi             

mahdollistaa ohjelman käytön ilman alan kokemusta. (AgiSoft 2014). Monipuolisuutensa,                 

edullisuutensa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta ohjelma sopii hyvin arkeologiseen               

käyttöön. Tässä luvussa esittelen tavalliseen Photoscanilla suoritettuun mallinnosprosessiin               

kuuluvat työvaiheet. Selventävät ruutukaappaukset eri työvaiheista löytyvät liitteistä 1­4. 

 

 

4 DEM­malleista ks. tarkemmin esimerkiksi Wilson & Gallant 2000: 1­27 

8 

Kohteen kuvaaminen: 

Ellei ohjelmaan syötetä kameran paikkatietoja, Photoscan mallintaa 3D­mallin kokonaan                 

valokuvien perusteella. Siksi valokuvausprosessin suunnittelu ja laadukkaiden valokuvien               

tuottaminen säästää paljon vaivaa myöhemmissä työvaiheissa. Agisoftin suositusten               

mukaan valokuvat tulisi ottaa vähintään 5 megapikselin kameralla. Kohde valokuvataan                   

joka suunnasta niin, että valokuvat ovat “reilusti päällekkäisiä”, Kjellmanin mukaan                   

päällekkäisyyden tulisi olla vähintään 60 % (Kjellman 2012: 21). Häiritseviä tekijöitä                     

kuvattaessa ovat kohteen tai muun valokuvissa esiintyvän objektin liike sekä heijastukset.                     

Esimerkiksi ulkokohdetta kuvattaessa puiden varjojen liikkeet kohteen pinnalla, tai kostean                   

pinnan aiheuttamat heijastukset on siis otettava huomioon. 

 

Kuvien lataaminen ja maskeeraaminen: 

Photoscanin hyväksymiä kuvatiedostomuotoja ovat JPEG, TIFF, PNG, BMP, JPEG sekä                   

MPO (AgiSoft 2014). Kohteesta otetut kuvat ladataan ohjelmaan helposti                 

napinpainalluksella. On huomattava että vaikka kuvatiedostot tästä lähtien näkyvät                 

ohjelmassa, ei mallien teko onnistu ilman tietokoneelle tallennettuja varsinaisia                 5

kuvatiedostoja. Jos tavoitteena on mallintaa esimerkiksi yksittäinen esine, ilman                 

valokuvissa näkyviä taustoja, on kuvat tässä työvaiheessa maskeerattava. Tämä tarkoittaa                   

esineen rajaamista niin että kuvien “ylimääräiset” osat jäävät rajauksen ulkopuolelle. 

 

Varsinaiset työvaiheet: 

Kun kuvat on otettu ja valmisteltu, esimerkiksi maskeerattu, seuraa itse mallinnoksen teko.                       

Laadukkaan 3D­mallin tuottaminen vaatii hyvätasoisen tietokoneen. Agisoftin mukaan               

esimerkiksi 2 GB keskusmuisti riittää 20­30 kuvan käsittelyyn, mutta 200­300 kuvan                     

käsittelyyn tarvitaan jo 12 GB keskusmuistia (AgiSoft 2013: 1). Photoscanissa                   

mallinnosprosessi on jaettu kolmeen työvaiheeseen. Prosessi on pitkälle automatisoitu,                 

mutta työvaiheiden alussa on mahdollista muuttaa muutamia asetuksia kuten kulloinkin                   

suoritettavan työvaiheen tarkkuutta (ks. tarkemmin AgiSoft 2013). Ensimmäisessä               

5 kuvatiedostoja voi tietenkin käyttää myös muistitikulta tai ­kortilta käsin, mutta kirjoittajan kokemuksien mukaan tämä hidastaa mallinnosprosessia huomattavasti. 

9 

vaiheessa (Aligning photos) ohjelma etsii valokuvasarjasta yhteneväisiä pikseleiden               

joukkoja. Näiden perusteella ohjelma laskee kameran sijainnin jokaiselle valokuvalle sekä                   

muodostaa harvan pistepilviesityksen kohteesta. Usein pistepilviaineistossa esiintyy             

muutama virheellinen piste, nämä on mahdollista poistaa itse aineistosta. Jos virheen                     

aiheuttaja on jokin yksittäinen valokuva, voi valokuvan myös poistaa aineistosta ja suorittaa                       

työvaiheen uudelleen. Toinen, usein raskain ja pitkäkestoisin työvaihe on mallin                   

kolmiuloitteisen rakenteen muodostaminen (Building geometry). Tästä syntynyt,             

rakenteeltaan korrekti mutta pinnaltaan vielä epätarkka malli voidaan peittää oikealla                   

tekstuurilla kolmannessa työvaiheessa (Building model texture). Valmis 3D­malli voidaan                 

tallentaa Photoscanin omassa tiedostomuodossa PSZ sekä tiedostomuodoissa OBJ,               

3DS, VRML, COLLADA, PLY, DXF, U3D ja PDF. Tämä mahdollistaa mallin                     

jatkokäsittelyn muiden ohjelmien avulla. PDF­muotoinen tallentaminen helpottaa 3D­mallin               

jakamista ja esittämistä. 

 

 

Kuva 2: Vasemmalla ensimmäisen työvaiheen tuloksena syntynyt pistepilvi ja oikealla 

valmis 3D­malli. 

 

 

10 

5. 3D­mallien tekoprosessi  

Tutkimuksen aikana tuotettujen 3D­mallien tekoon käytettiin esinemallinnosta             

lukuunottamatta 14 megapikselin pokkarikameraa (Panasonic Lumix dmc ft2).               

Pokkarikamera valittiin, koska tavoitteena on ohjelman testaaminen nimenomaan               

arkipäiväisin välinein. Kuvat prosessoitiin Photoscanin Professional Edition versiolla               

1.0.0.1795. Mallinnosten tekoon käytetyn tietokoneen käyttöjärjestelmä on Windows 7 fire                   

(64 bit.), prosessori AMD Phenom IIx6 1100T 3,3GHz, näytönohjain AMD Radeon HD                       

6900 ja keskusmuisti 8GB DDR3.  

Tutkimuksen aikana mallinnettiin yhteensä neljä kohdetta. Kohteiden valinnassa               

huomio ei niinkään kiinnittynyt kohteiden arkeologiseen arvoon, vaan niiden                 

samankaltaisuuteen tyypillisten suomalaisten arkeologisten kohteiden kanssa.           

Mallinnosprosessi dokumentoitiin kuvan 3 taulukon avulla. Ruutukaappaukset             

tutkimuksessa tuotetuista 3D­malleista ovat liitteinä 6­9. 

Malli 

1. vaiheen 

kesto, 

laatuna 

high 

2. vaiheen 

kesto, 

laatuna 

medium 

3. vaiheen kesto, 

oletusasetuksilla 

Kuvien lkm ja 

keskimääräinen 

koko 

(megabitteinä) 

 

Valokuvaamiseen ja 

sen suunnitteluun 

käytetty aika 

Pihlajamäki  37 min  66 min  5 min  64 ja 5,6 MB  15 min. 

Hvitträsk  36 min  44 min  2 min  62 ja 5,5 MB  20 min. 

Puolarmetsä  99 min  1023 min  5 min  106 ja 5,6 MB  25 min 

Astia päältä 

järjestelmä­ 

kameralla 

13 min 

(align 

kolmeen 

kertaan)  52 min  1 min  27 ja 6,1 MB 

15 min. Lisäksi 

maskien teko 

Photoscanissa  

n. 60min. 

 

Kuva 3: Taulukossa näkyvät 3D­mallien eri työvaiheisiin kulunut työaika, työvaiheissa valittu 

laatu tai tarkkuus sekä otettujen valokuvien määrä ja koko. 

 

Tasomaisten kohteiden mallintamisen kokeilemiseksi tavoitteena oli mallintaa osa               

tasomaista kaivausaluetta. Valitettavasti tutkimusprosessi aloitettiin niin myöhään, ettei               

11 

avoimia kaivausalueita kuvausmahdollisuuksineen enää ollut tarjolla. Tästä syystä               

tasomaisen kohteen esimerkiksi valikoitui Hvitträskin kalliomaalaus (Museoviraston             

ylläpitämän muinaismuistorekisterin kohde Hvitträsk 257010057), josta mallinnettiin noin               

kaksi kertaa kolme metriä suuri alue. Tässä mallissa huomio kiinnitettiin siihen, kuinka                       

hyvin malli toistaa pinnan tekstuuria ja pieniä yksityiskohtia. Kalliomaalaus kuvattiin                   

otollisella säällä, kallion ollessa kuiva ja pilvien estäessä häiritsevien varjojen syntymisen.                     

Valittu alue kuvattiin järjestelmällisesti alhaalta ylös ja vasemmalta oikealle, niin että kuvien                       

päällekkäisyys oli noin 80 %. Lisäksi itse kalliomaalaus kuvattiin uudestaan hiukan                     

lähempää yksityiskohtien maksimoimiseksi. Mallinnosvaiheessa lähempää otetun           

kuvasarjan käyttö kuitenkin sotki pistepilviaineistoa, joten se poistettiin kuva­aineistosta. 

Esimerkiksi laajasta, jonkinverran korkeuseroja sisältävästä kohteesta valikoitui             

Puolarmetsän pronssikautinen röykkiö (Museoviraston ylläpitämän muinaismuistorekisterin           

kohde Bolarskog 49010090). Röykkiö on noin kahdeksan metriä pitkä ja seitsemän metriä                       

leveä. Korkeuseroa on röykkiön suurimman kiven kohdalla noin yhden metrin verran.                     

Röykkiössa kasvaa myös nuori mänty, jonka runko toi mallintamiseen omat haasteensa.                     

Tällaisessa suurikokoisessa kohteessa kuvauksen suunnitteleminen on tärkeää. Röykkiö               

päädyttiin kuvaamaan ensin ulkokehältä niin, että sen ulkopuolella kävellen otettiin reilusti                     

päällekkäisiä kuvia jotka suuntautuivat aina röykkiön keskustaan päin. Toinen kehämäinen                   

kuvasarja otettiin röykkiön keskeltä sen laitaan suuntautuen. Lisäksi röykkiöön kuuluva                   

suuri kivi sekä männyn rungon ympäristö kuvattiin kehämäisesti joka puolelta mahdollisten                     

katvealueiden ehkäisemiseksi. Valitettavasti sää muuttui kesken kohteen kuvaamisen ja                 

valaistuksen kannalta hyödyllisen pilviverhon takaa paljastui laskeva aurinko, jonka miltei                   

vaakasuorat valonsäteet aiheuttivat lukuisia varjoja röykkiön pinnalle.  

Kolmas tutkimusta varten tehty 3D­malli Pihlajamäen entisen hyppyrimäen jalustasta                 

valittiin mittatarkkuuden testaamista varten. Kahden betonisen, noin puoli metriä korkean                   

tukipylvään välille asennettiin mittanauha, jonka tulisi näkyä 3D­mallissa. Mittanauhaan                 

tehtiin merkit punaisella teipillä tasan yhden metrin päähän toisistaan. Lisäksi yhteen                     

tukipylvääseen merkittiin punaisella teipillä vertailupisteet 47 cm päähän toisistaan.                 

Mallinnosprosessin jälkeen valmiiseen 3D­malliin luotiin Photoscanissa yhteensä neljä               

12 

merkkipistettä (marker): kaksi mittanauhalle asetettujen teippien kohdalle ja kaksi                 

vertailupisteiden kohdalle. Merkkipisteiden väliin luotiin mittajanat (scale bar) ja                 

mittanauhalla sijaitsevien merkkipisteiden väliselle mittajanalle asetettiin pituudeksi tasan               

metri. Tämän jälkeen koko 3D­malli laskettiin uudelleen Optimize Photo Alignment                   

­työkalun avulla, annettu mittajana huomioon ottaen. Toisen tukipylvään päällä sijaitsevien                   

merkkipisteiden välisen mittajanan pituus tarkastettiin sitten ohjelman View estimated                 

­työkalun avulla, ja ohjelman laskema etäisyys on 46.5 cm eli etäisyys eroaa                       

todellisuudessa mitatusta etäisyydestä 5 mm. Tässä on huomattava, että pisteet valittiin                     

suurennetuista valokuvista käsin tietokoneen näytöltä, mikä on voinut heikentää mallin                   

tarkkuutta. 

 

Kuva 4: 3D­mallin mittatarkkuuden tutkimus Photoscanissa. Kuvassa pisteiden 1 ja 2                     

välissä on 1 m pituinen mittajana (scale 1), johon pisteiden 3 ja 4 välistä mittajanaa (scale                               

2) verrattiin. 

 

Photoscanin mittatarkkuuden ja esinemallintamisen testaamiseksi tutkimukseen           

mallinnettiin myös pienikokoisen keramiikka­astian jäljitelmä. Kyseinen astia kuvattiin               

sisätiloissa otollisessa valaistuksessa kahdella kameralla: tutkimuksessa käytetyllä             

pokkarikameralla sekä Canonin järjestelmäkameralla (Canon 60 D + Canon macro lens                     

EF 100 mm 1:2.8 L). Eri kameroilla kuvatun aineiston perusteella tehtyjä mallinnoksia                       

vertailemalla pyrittiin selvittämään kameran laadun vaikutus mallinnoksen laatuun. Astia                 

kuvattiin neutraalia taustaa vasten ensin ulkopuolelta kummallakin kameralla, sen jälkeen                   

se käännettiin niin että ruukun sisäpuoli oli näkyvissä ja kuvattiin taas kummallakin                       

13 

kameralla. Näistä kuva­aineistoista pyrittiin luomaan neljä 3D­mallia: ruukun sisä­ ja                   

ulkopuolen mallit erikseen kummallakin kameralla. Valmiit kuvat maskeerattiin               

Photoscanissa ennen ohjelman ensimmäistä työvaihetta intelligent scissors ­työkalun               

avulla. Ensimmäinen astian 3D­malli tehtiin helpoimman aineiston eli järjestelmäkameralla                 

astian ulkopuolelta otetun kuvasarjan avulla. Photoscanin ensimmäisen työvaiheen               

tuloksena syntynyt pistepilvi ei kuitenkaan vastannut odotuksia: kameran lasketut sijainnit                   

eivät vastanneet todellisuutta ja pistepilven pisteet levittäytyivät laajalle alueelle                 

noudattamatta astian muotoja. Työvaihe suoritettiin tästä syystä uudestaan, toisella kerralla                   

niin ettei ohjelma ottanut huomioon kuviin tehtyjä maskeerauksia vaan käytti ensimmäisen                     

työvaiheen laskutoimituksessa valokuvien kaikkia yksityiskohtia. Tämäkään vaihtoehto ei               

tuottanut haluttua tulosta, vaan pistepilven pisteet ryhmittyivät nyt pitkälle janalle. Ennen                     

kolmatta yritystä tietokone käynnistettiin uudestaan mahdollisten laitteistosta johtuvien               

haittojen minimoimiseksi, ja valokuvien maskit otettiin taas käyttöön. Yllättäen syntynyt                   

pistepilvi oli nyt astian muotoinen ja valokuvien lasketut sijainnit olivat säännönmukaiset ja                       

todellisuutta vastaavat. Myöhemmin tietokoneen lämpötilaseurantaa tarkastettaessa selvisi             

että tietokoneen lämpötila oli noussut liian korkeaksi, mikä on voinut aiheuttaa Photoscanin                       

toiminnassa ilmenneet ongelmat. Valitettavasti itse mallinnosprosessissa kävi ilmi, että                 

muissa mallinnoksissa käytetyllä pokkarikameralla otettujen kuvasarjojen tarkkuus ei               

riittänyt vertailukelpoisen esinemallinnoksen tekoon. Myöskään järjestelmäkameralla           

kuvattu kuvasarja ruukun sisäpuolesta ei valaistusolosuhteista johtuen ollut tarpeeksi tarkka                   

3D­mallin tuottamiseen. Tästä syystä astiasta mallinnettiin vain ulkopuoli               

järjestelmäkameralla otettujen kuvasarjojen perusteella. Saadun 3D­mallin mittatarkkuuta             

tutkittiin kahden merkkipisteiden väliin asetetun mittajanan avulla, aivan kuin Pihlajamäen                   

hyppyrimäen 3D­mallissa. Ensimmäisen mittajanan pituudeksi asetettiin astiasta mitattu               

10,7 cm, jonka perusteella 3D­malli laskettiin uudelleen Optimize Photo Alignment                   

­työkalun avulla, annettu mittajana huomioon ottaen. Tämän jälkeen ohjelman arvioimaa                   

toisen mittajanan pituutta 9,9582 cm verrattiin astiasta mitattuun todelliseen pituuteen 9,9  

 

 

14 

cm. Pyöristettäessä ohjelman antamaa janan pituutta samalle tarkkuudelle kuin                 

tutkimuksessa mitattu pituus (9,9 cm), olisi tulos 1,0 cm. Näin mitattuna 3D­mallin tarkkuus                         

on 1 mm. 

 

6. Tulokset  

Aikaansaatuja 3D­malleja arvioitaessa huomio kiinnitettiin työskentelyprosessiin, eli kuvien               

ottamiseen ja 3D­mallin tekoon tietokoneella, sekä kohteesta riippuen valmiin mallin                   

muoto­ ja väriyksityiskohtiin tai mittatarkkuuteen. Muoto­ ja väriyksityiskohtia tutkittiin                 

vertailemalla kohteesta otettuja valokuvia valmiiseen malliin. Mittatarkkuutta tutkittiin               

Photoscanin mittatyökalun avulla. Pääpiirteittäin tutkimuksen neljän 3D­mallin             

mallinnosprosessi onnistui, sillä kaikista otetuista kuvasarjoista onnistuttiin Photoscanin               

avulla tekemään 3D­malli. Poikkeuksena tästä pokkarikameralla keramiikka­astiasta             

otetun kuvasarjan työstäminen kaatui jo ensimmäiseen työvaiheeseen. Tutkimukseen               

käytetty tietokonekin suoriutui muutamaa kaatumista lukuun ottamatta hyvin tehtävistään, ja                   

kaikki mallit onnistuttiin koosta riippumatta työstämään samalla, korkealla tarkkuudella.                 

Tarkkuudesta jouduttiin tinkimään vain toisen (raskaimman) työvaiheen kohdalla, jolloin                 

tarkkuus laskettiin korkeasta normaaliin (ks. tarkemmin kuva 3). Hvitträskin                 

kalliomaalauksen 3D­malli tehtiin tutkimuksessa ensimmäisenä. Vaikka ohjeiden             

tarkastaminen manuaalista lisäsikin työaikaa hiukan, sujui mallinnosprosessi             

automatisoidun ohjelman ansiosta helposti. Aikaansaatu 3D­malli on vähäiseen               

työmäärään nähden vaikuttava. Malli toistaa hyvin pinnan muotoyksityiskohtia: valokuvissa                 

erottuvat pienetkin kallionhalkeamat ja kolot näkyvät mallinnoksessa silloinkin, kun sitä                   

tarkastellaan solid model ­muodossa, jossa pinnan tekstuuri puuttuu. Samoin pinnan                   

tekstuuri toistaa hyvin valokuvissa nähdyt yksityiskohdat. Mallin tekstuuri on kuitenkin                   

hiukan ylivaloittuneen näköinen, ja tässä ero valokuviin on ilmeinen. Vaikka 3D­malli                     

muutoin toistaa erinomaisesti kaikkia valokuvissa näkyviä yksityiskohtia, on esimerkiksi                 

kokonaiskuvan saaminen kalliomaalauksesta hankalaa juuri tekstuurin liiallisen kirkkauden               

vuoksi. 

15 

Puolarmetsän röykkiön 3D­malli on mallinnetun pinta­alan ja valokuvien määrän                 

suhteen tutkimuksen suurin. Suuren alueen kuvaaminen oli suunniteltava huolella, jotta                   

kuvamateriaalia saataisiin tarpeeksi. Myös turhien kuvien ottamista vältettiin, sillä se                   

hidastaisi mallinnosprosessia tietokoneella. Saadun 106 valokuvan aineiston             

mallintaminen oli silti vaativa prosessi, jossa liikuttiin selkeästi tietokoneen suorituskyvyn                   

ylärajoilla. Röykkiöstä tehty malli vastaa kokonaisuudessaan hyvin valokuvia. Koska                 

katvealueita syntyy röykkiötä kuvattaessa helposti, takimmaisten kivien jäädessä               

etummaisten taakse piiloon, kiinnitettiin tässä mallinnoksessa huomio erityisesti aukkoihin                 

mallinnoksen pinnassa. Näitä ei kuitenkaan esiinny muualla kuin aivan mallinnoksen                   

reunoilla, varsinaisen röykkiön ulkopuolella. Pinnan muotoyksityiskohdat toistuvat hyvin,               

mutta tekstuuri muuttuu mallia lähempää katseltaessa nopeasti pikselimäiseksi ja                 

epäselväksi. Tässä kameran laatu ei ole ollut riittävä, ja esimerkiksi järjestelmäkameralla                     

otetun valokuvasarjan perusteella tehty 3D­malli saattaisi olla huomattavasti tarkempi. 

3D­mallin mittatarkkuuta testattiin myös Pihlajamäen hyppyrimäen mallissa.             

Hyppyrimäen mallinnosprosessi sujui hyvin, ja syntynyt malli vastaa lievästi ylivaloittunutta                   

tekstuuria lukuunottamatta hyvin todellisuutta. Mittatarkkuutta tutkittiin Photoscanin             

työkalujen avulla (ks. selostus s. 14–15) ja tulokseksi saatiin 5 mm virhe. Tuloksen                         

luotettavuutta heikentää kuitenkin se, että merkkipisteet asetettiin Photoscanissa               

silmämääräisesti eikä esimerkiksi tarkkojen kordinaattien avulla, ja 1 metrin mittajanaan                   

verrattavia mittajanoja oli vain yksi. Mielekästä olisi ollut tutkia mittatarkkuutta useamman                     

kuin yhden vertailupisteparin avulla tarkemman virhemarginaalin selvittämiseksi. 

Vaativin kaikista mallinnosprojekteista oli keramiikka­astiasta tehty 3D­malli. Astian               

mallinnosprosessi oli ainoa, jossa Photoscan ei kyennyt suorittamaan työvaiheita suoraan,                   

vaan mallien teko työvaiheiden uudelleen suorittamista. Lopulta vain järjestelmäkameralla                 

kuvattu astian ulkopuoli voitiin mallintaa onnistuneesti. Saatu 3D­malli vastasi tekstuurin                   

suhteen hyvin todellisuutta, ainoat puutteet ovat mallinnetun astian pohjassa esiintyvät                   

muutamat röpelöt, joita ei ole oikeassa astiassa. 3D­mallin mittatarkkuutta tutkittiin                   

Photoscanin työkalujen avulla, ja yllättäen saatu tarkkuus oli 1 mm. Tuloksen                     

luotettavuuteen vaikuttavat kuitenkin samat tekijät kuin Pihlajamäen 3D­mallin kohdalla. 

16 

7. Muu tutkimuksessa käytetty aineisto  

Itse tehtyjen 3D­mallien lisäksi tutkimuksessa tutustuttiin myös muihin Photoscanilla                 

toteutettuihin arkeologisiin mallinnosprojekteihin. Tromsøn museon raportti kokonaan             

Photoscanin ortophoto ­menetelmän avulla dokumentoidusta kaivauksesta on esimerkki               

siitä, kuinka menetelmää voi soveltaa suuremmissakin mittasuhteissa (Gjerde & Hole                   

2013). Samankaltainen 3D­mallien avulla tehty kaivausdokumentaatio esiteltiin myös 18th                 

International Conference on Cultural Heritage and New Technologies ­konferenssissä,                 

mutta konferenssin puheenvuorosta ei kirjoitushetkellä ole vielä julkaisua (CHNT 2013b).                   

Kaivauksen osia ovat Photoscanilla dokumentoineet muun muassa Doneus et al. (2011)                     

sekä Kjellman (2012).  

Julkaisuissa kaivausalue on dokumentoitu järjestelmäkameralla ylhäältäpäin,           

esimerkiksi tikkaiden päältä tai kiinnittämällä kamera pitkän seipään päähän. Saadusta                   

kuvamateriaalista on Photoscanin avulla tuotettu yksi tai useampi 3D­malli, tai Tromsøn                     

tapauksessa kaksiuloitteinen, karttaa vastaava kordinaatistoon sidottu ilmakuva.             

Verrattaessa Photoscanilla tehtyä kaivaustason 3D­mallia laserkeilaimella tuotettuun             

malliin mittatarkkuuden on todettu olevan sama (Doneus et al. 2011: 84). Kjellman vertailee                         

tutkimuksessaan Photoscanilla tuotettua 3D­mallia takymetriin. Tuotetun mallin laadun ja                 

käytetyn työajan suhteeseen perustuvassa vertailussa Photoscan osoittautui takymetriä               

tehokkaammaksi dokumentointimenetelmäksi (Kjellman 2012: 47–63).  

Altain vuoristossa sijaitsevasta koristellusta kivipaadesta tehty 3D­malli osoittaa,               

kuinka huolella tehty 3D­malli voi tuoda esille myös uusia tietoja, näkyvillä olevan pinnan                         

dokumentoimisen lisäksi. Gentin yliopiston tutkimusryhmän dokumentoimassa           

kivipaadessa olevat kaiverrukset olivat pahoin rapautuneet ja vain heikosti näkyvillä.                   

Paadesta tehdyssä 3D­mallissa näkyy kuitenkin sellaisiakin kaiverruksen yksityiskohtia,               

jotka eivät olleet ihmissilmin nähtävissä (Plets et al. 2012: 891). Uutta tietoa kohteesta toi                           

myös Antti Lahelman tekemä 3D­malli Virolahdessa sijaitsevasta röykkiöstä. Mallissa                 

röykkiöstä erottuu selkeästi kaksi kehää, jotka itse kohteessa jäivät huomaamatta, kenties                     

röykkiön koon ja maastonmuotojen vuoksi (Lahelma, henkilökohtainen tiedonanto 2013).                 

17 

Kuvakaappaus röykkiön 3D­mallista löytyy liitteestä 5. 

Vertaillakseen Photoscania ja 3D­skanneria Wesa Perttola ja Janne Ikäheimo                 

mallinsivat saman pullon kummallakin menetelmällä (Perttola & Ikäheimo, henkilökohtainen                 

tiedonanto 2014). Saatuja 3D­malleja vertailtaessa Photoscanin heikkoudet             

esinemallinnoksessa tulevat selkeästi ilmi. Photoscanilla tuotetun mallin pinnalla on                 

röpelöä, jota ei esiinny 3D­skannerilla tehdyssä pullon mallissa eikä todellisessakaan                   

pullossa. Photoscanilla tehty malli on myös hiukan todellista pulloa pidempi.  

 

8. Pohdinta  

8.1 Onko menetelmä käyttökelpoinen suomalaisessa arkeologiassa? 

 

8.1.1 Dokumentoinnissa kaivauksilla ja inventoinneissa? 

 

Tutkimukseen kuuluvan aineiston perusteella digitaalinen fotogrammetria on             

käyttökelpoinen dokumentointimenetelmä. Menetelmä soveltuu erityisesti erilaisten           

tasomaisten kohteiden kuten kaivausalueiden dokumentoimiseen, vaikka niissä olisikin               

jonkin verran korkeuseroja. Verrattaessa Photoscanilla suoritettua kaivaustason             

dokumentointia ja sen tuloksena syntynyttä 3D­mallia takymetrillä suoritettuun               

dokumentointiin, Photoscan osoittautuu tehokkaammaksi (Kjellman 2012: 47­63).             

Menetelmä ei heikennä dokumentoinnin laatua, sillä tarkkuudeltaan Photoscanilla               

kaivaustasosta tehty 3D­malli vastaa laserkeilaimella tuotettua mallia (Doneus et al. 2011:                     

84). Samaa todistavat myös tutkimuksen aikana tehdyt 3D­mallit. Astiasta ja Pihlajamäen                     

hyppyrimäestä tehtyjen 3D­mallien tutkimus osoittaa mittatarkkuuden oleva 1­5 mm.                 

Puolarmetsän röykkiöstä tehty 3D­malli osoittaa, että laadukas malli on mahdollista                   

aikaansaada myös sellaisesta kohteesta, jossa on paljon korkeuseroja, ja puunrungot                   

häiritsevät kuvausta. Myös Hvitträskin kalliomaalauksen tasomaisesta pinnasta tehty               

3D­malli toistaa kohteen muoto­ ja väriyksityiskohtia erinomaisesti, ja mallin ainoa puute                     

on tekstuurin liiallinen kirkkaus.  

18 

Usein kiireen ja pienen budjetin vaivaamissa kaivaus­ ja inventointiprojekteissa                 

menetelmän etuna on lisäksi vaivaton työprosessi. Valokuvaaminen esimerkiksi               

kaivauksella on nopeaa, ja varsinainen 3D­malli on mahdollista tuottaa myöhemmin                   

kenttätöiden jälkeen. Jos työvaiheiden tarkkuusasetukset säätää minimiin, Photoscanin               

käyttäminen onnistuu myös kannettavalla tietokoneella. Tällöin kaivausalueesta otettu               

kuvasarja on mahdollista prosessoida heti kentällä 3D­malliksi, josta nähdään onko                   

kuvasarja tarpeeksi laadukas, eikä virheitä dokumentoinnissa pääse syntymään. On myös                   

huomattava että vaikka 3D­mallin tuottaminen suuresta alueesta saattaa kestää ohjelmalta                   

montakin tuntia, ei tätä voi laskea aktiiviseksi työajaksi sillä tietokone tekee työn eikä sen                           

valvonta ole tarpeen. Inventoinnissa menetelmän etuna on kevyt laitteisto verrattuna                   

esimerkiksi laserkeilaimeen, jonka käyttöä rajoittavat akkujen lyhyt kesto ja laitteen paino.                     

Järjestelmäkamera on helppo kantaa mukana, ja kuvasarjan ottaminen matkan aikana                   

vastaan tulleesta erityisen mielenkiintoisesta kohteesta ei kestä kauan. Kotona                 

kuvasarjasta on mahdollista tuottaa 3D­malli, jonka tarkastelu auttaa mahdollisten                 

jatkotutkimusten suunnittelussa tai kohteen esittelyssä.  

Tavanomaisin dokumentointimenetelmin, piirtämällä ja valokuvaamalla, tuskin           

saavutetaan tämän tarkempia tuloksia. Voidaan kuitenkin esittää, että piirtämällä on                   

mahdollista dokumentoida tarkemmin sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät erotu valokuvissa                 

niin kuin luonnossa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi maannosten rajat. Tromsøn museon                     

kaivauksilla ongelma ratkaistiin piirtämällä varsinainen dokumentoiva kartta Photoscanilla               

tuotetun, tulostetun ilmakuvan (ortophoto) päälle (Gjerde & Hole 2013: 36). Myös T18th                       

International Conference on Cultural Heritage and New Technologies ­konferenssissä                 

esitellyssä kaivausdokumentoinnissa 3D­mallit tuotettiin heti kentällä ja maannosten rajat                 

piirrettiin tietokoneella itse malliin (CHNT 2013b). 

Menetelmällä on mahdollista mallintaa myös esineitä ja muita pieniä kohteita. Tämä                     

osoittautui tutkimuksessa hiukan työteliäämmäksi muunlaisiin kohteisiin verrattuna, sillä               

mallia varten otettu kuvasarja piti maskeerata, eikä Photoscan silti kyennyt suorittamaan                     

ensimmäistä työvaihetta heti ensimmäisellä yrityksellä. Etenkin mallinnetun astian               

kaltaisten yksiväristen, pienien esineiden kohdalla kuvausolosuhteilla (valaistus ja käytetty                 

19 

kamera) näyttää olevan suuri vaikutus mallintamisprosessiin. Perttolan ja Ikäheimon                 

kokeilussa Photoscanilla tehty pullon 3D­malli oli puutteellinen niin mittasuhteiltaan kuin                   

pinnan yksityiskohtien suhteen. Esineiden mallintamisessa suuri mittatarkkuus on yleensä                 

tärkeää, mikä tässä tapauksessa jäi Photoscanilla saavuttamatta. On kuitenkin                 

huomattava, että pullosta tehdyn 3D­mallin puutteet saattavat johtua myös inhimillisestä                   

virheestä tai muusta ohjelman ulkopuolisesta seikasta, esimerkiksi otettujen valokuvien                 

laadusta, kohteen valaistuksesta tai tietokoneen tehoista. Jotta varsinaisia päätelmiä                 

voitaisiin tehdä, olisi kokeilu toistettava lukuisilla esineillä. Photoscanilla on joka                   

tapauksessa mahdollista tuottaa alkuperäiskohdetta hyvin esittävä 3D­malli tilanteisiin,               

joissa absoluuttinen mittatarkkuus ei ole niin tärkeää. Esimerkiksi arkeologian                 

popularisointi museoissa ja julkaisuissa saattaisi saada lisäväriä esineistä tehdyistä                 

PDF­muotoisista 3D­malleista. Lisäksi on huomioitava, että vain harvalla taholla on                   

hallussaan esimerkiksi 3D­skanneri tai muu väline, jolla esineiden mallintaminen sujuisi                   

parhaalla mahdollisella tarkkuudella. Tällöin digitaalinen fotogrammetria on käytännössä               

ainoa tarjolla oleva menetelmä 3D­mallien tuottamiseen.  

 

8.1.2 Tutkimuksessa 

 

Tutkimuskäyttö erotetaan tässä dokumentoinnista siinä mielessä, että tutkimus luo uutta                   

tietoa eikä vain dokumentoi jo tiedossa olevaa. Digitaalinen fotogrammetria soveltuu                   

erityisesti sellaisten kohteiden tutkimukseen, joiden kokonaisvaltainen näkeminen ei ole                 

mahdollista. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi laajalle alueelle levittyvät rakenteet, joiden                   

tarkastelu on helpompaa lintuperspektiivistä vapaasti liikuteltavan 3D­mallin avulla. Näin                 

Lahelman 3D­malli röykkiöstä toi esille sellaista tietoa, jota ei kohteessa paikan päällä                       

nähnyt (Lahelma 2013). Koska menetelmä kykenee toistamaan pienetkin               

muotoyksityiskohdat, sopii se paljain silmin katsoettaessa piiloon jäävien piirteiden                 

paljastamiseen erilaisilta pinnoilta, kuten tutkimuksessa esitelty Altain vuoriston kivipaasi                 

osoittaa (Plets et al. 2012: 891). 

 

20 

8.1.3 Huonosti sopivat kohteet 

 

Myös digitaalisella fotogrammetrialla on puutteensa. 3D­mallin teko valokuvien perusteella                 

rajaa pois sellaiset kohteet, joiden valokuvaaminen jo sinänsä on hankalaa. Ihmistä                     

korkeampia rakenteita kuvattaessa avuksi on otettava tikkaat tai kameraseiväs, mutta                   

esimerkiksi korkeaa taloa mallintaessa kuvat olisi saatava ylempien kerrosten tasalta, jotta                     

tulos olisi tarkka. Tiheässä metsässä puut saattavat haitata näkyvyyttä, varsinkin jos niiden                       

varjot lisäksi liikkuvat kohteen pinnalla. Lisäksi kohteet jotka heijastavat vahvasti valoa,                     

kuten kiiltävät metalliobjektit, ovat hankalasti mallinnettavissa. Läpinäkyvästä tai               

­kuultavasta lasista koostuvien kohteiden mallintaminen ei myöskään ole mahdollista.                 

(AgiSoft 2013: 4). Myös menetelmän tarkkuus saattaa rajoittaa sen käytettävyyttä.                   

Esimerkiksi esineitä mallinnettaessa 3D­skanneri osoittautui Perttolan ja Ikäheimon               

kokeilussa digitaalista fotogrammetriaa tarkemmaksi menetelmäksi. 

 

8.2  Mahdolliset teoreettiset ongelmat 

 

On tyypillistä, että uuden teknologisen menetelmän noustessa suosioon esille tulevat vain                     

menetelmän käytännölliset puolet ja onnistuneet, hyödylliset sovellukset. Myös digitaalinen                 

fotogrammetria noudattelee tätä trendiä. Aihetta käsittelevistä julkaisuista suuri osa                 

esittelee menetelmää hyötyineen, ja menetelmää koskevia tapaustutkimuksia (case study)                 

on lukuisia. Menetelmässä mahdollisesti piilevät teoreettiset puutteet ja ongelmat sen                   

sijaan ovat jääneet vähälle huomiolle. Koller et al. käsittelee näitä aiheita julkaisussaan                       

(2009) ja nostaa syystäkin esille kysymyksiä 3D­mallien laaduntarkkailusta,               

arkistointiongelmista sekä jakamisesta tiedeyhteisön kesken. Myös Teija Oikarinen               

käsittelee ajankohtaisia kysymyksiä pohtiessaan arkeologisen datan digitalisoitumisen             

aikaansaamia vaikutuksia ja ongelmia (Oikarinen 2013).  

Arkeologiseen 3D­mallintamiseen liittyy neljä keskeistä ongelmaa: tuotettujen             

3D­mallien säilyttämisen ongelmia ei ole käsitelty eikä ratkaistu tyydyttävästi, tietoa jo                     

mallinetuista kohteista ei ole, julkaisuissa käytetyn vertaisarvioinnin kaltaista 3D­mallien                 

21 

laadunarviointimenetelmää ei ole, ja tästä syystä 3D­mallien tekijöillä ei ole                   

mahdollisuuksia saavuttaa tieteellistä näkyvyyttä julkaisemalla tuottamiaan malleja (Koller               

et al. 2009). 3D­mallintamisen potentiaalin hyödyntäminen arkeologisena dokumentointi­ ja                 

tutkimusmenetelmänä vaatii myös mallinnosprosessilta tieteellistä tasoa. Välineitä             

3D­mallien tuottamiseen on monia, ja kaikilla menetelmillä on etunsa ja haittapuolensa.                     

Jotta malleja voitaisiin käyttää tieteelliseen tutkimukseen on mallintamisprosessi               

dokumentoitava tarkasti, jotta prosessin aikana tapahtuneet virheet ja käytetyn                 

mallintamismenetelmän mahdolliset puutteet tulisivat esille. Vertaisarvionti voisi olla sopiva                 

menetelmä 3D­mallien laaduntarkkailuun (Koller et al. 2009).  

3D­malleja tuotetaan arkeologisista kohteista yhä enenevässä määrin niin               

kiinnostuneiden arkeologien yksityisenä harrastuksena, osana tapaustutkimuksia tai             

dokumentointia tai esimerkiksi museoiden näyttelyitä varten. Osa malleista jää tyystin                   

julkaisematta, ja tutkimuksissa tuotettujakaan 3D­malleja ei voi tallentaa paperille niin kuin                     

perinteistä kaivauskertomusta. Tästä syystä monet tasokkaatkin 3D­mallit saattavat               

unohtua yksityisille kovalevyille tiedeyhteisön saavuttamattomiin. Tietotekniikan nopean             

kehityksen varjopuolena on tiedostomuotojen, ja siten myös digitaalisten 3D­mallien,                 

vanhentuminen. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että myös digitaaliselle arkeologiselle               

aineistolle olisi asianmukainen arkisto, joka huolehtii tiedostojen siirrosta tulevaisuuden                 

tallennusjärjestelmiin. Esimerkiksi Kansallinen Digitaalinen Kirjasto pyrkii digitaalisten             

kulttuuriperintöaineistojen saatavuuden ja pitkäaikaissäilytyksen mahdollistamiseen (KDK           

2014).  

Nykyisten standardien mukaan nähtynä 3D­malli on laadukas menetelmä halutun                 

kohteen tallentamiseen. Olisi kuitenkin muistettava, että aika, ja samalla                 

tutkimuskysymykset ja lähdemateriaalille asetetut vaatimukset muuttuvat. On lyhytnäköistä               

uskoa, että alkuperäinen kulttuuriperintökohde olisi mahdollista korvata 3D­mallilla, sillä                 

mallinnoksessa jäävät monet erityispiirteet tallentamatta. Pelkästään kohteen muodot ja                 

pinnan tekstuurin tallentavan mallin perusteella ei voi tehdä materiaaliin liittyviä tutkimuksia.                     

Mallinnoksessa kohde on myös irrotettu alkuperäisestä ympäristöstään, eli sen                 

kontekstista puuttuu osa. Erityisen haitallinen on tilanne, jossa ajankohtaiset                 

22 

tutkimuskysymykset valikoituvat helposti saatavilla olevien 3D­mallien perusteella, itse               

kohteiden painuessa unholaan tai jopa tuhoutuessa. 3D­mallien tuottaminen olisikin                 

nähtävä eräänlaisena aineiston valikoitumisprosessina, jossa tietoisuus prosessiin             

sisältyvästä akateemisesta vastuusta ja tehtyjen päätösten seurauksista on tärkeää. 

 

9. Yhteenveto  

Arkeologisen dokumentoinnin päämääränä on tehdyn tutkimuksen ja tuhoutuvien kohteiden                 

tallentaminen jälkipolville ja tulevaisuuden tutkijoille. Jotta päämäärä voitaisiin saavuttaa,                 

tulisi dokumentointi suorittaa tarkimmilla saatavissa olevilla menetelmillä. Digitaalisen               

fotogrammetrian avulla tuotettu 3D­malli on tämän tutkimuksen puitteissa tuotettujen                 

mallien sekä tutkimuskirjallisuuden perusteella potentiaalinen menetelmä valitun kohteen               

muotojen ja pinnan tekstuurin tallentamiseen, sekä kohteen visualisoimiseen. Tehdyn                 

tutkimuksen perusteella menetelmä sopii edullisuutensa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta               

dokumentointimenetelmäksi Suomen arkeologisessa kentässä erityisesti kaivauksilla ja             

inventoinneissa. Lisäksi menetelmää on mahdollista käyttää kohteiden visualisointiin               

esimerkiksi museokäytössä ja tutkimustarkoituksessa uusien piirteiden paljastamiseen             

sellaisilta kohteilta, joiden kaikki yksityiskohdat eivät ole paljain silmin nähtävissä. On                     

kuitenkin muistettava, että digitaalisen fotogrammetrian keinoin tuotettu 3D­malli ei korvaa                   

alkuperäistä kohdetta. Verrattain uutena menetelmänä digitaalinen fotogrammetria ei ole                 

vielä herättänyt laajaa keskustelua arkeologian tiedeyhteisössä, ja menetelmään liittyvät                 

julkaisut ovat enimmäkseen tapaustutkimuksia. Menetelmän laajempi teoretisointi olisi               

kuitenkin tärkeää siinä piilevien puutteiden kartoittamiseksi. Myöskin keskustelu               

menetelmän seurauksena syntyneen laajan digitaalisen aineiston käyttötavoista,             

laatustandardeista ja arkistoinnista olisi paikallaan, jotta digitaalisen fotogrammetrian               

potentiaalia voitaisiin hyödyntää koko arkeologisessa tiedeyhteisössä. 

 

Kiitokset: Kirjoittaja kiittää Wesa Perttolaa tuesta ja monista vinkeistä Photoscanin käytössä. 

23 

Lähteet 

 Elektroninen aineisto: 

Aalto­yliopisto 2013. Fotogrammetria.  

<http://maa.aalto.fi/fi/geoinformatiikan_tutkimusryhma­gma/fotogrammetria_ja_kauk

okartoitus/> (Luettu 8.11.2013) 

AgiSoft LLC 2014. Photoscan Professional. 

<http://www.agisoft.ru/products/photoscan/professional/> (Luettu 8.2.2014) 

AgiSoft LLC 2013. Agisoft Photoscan User Manual: Professional Edition, Version 1.0.0.  

<http://downloads.agisoft.ru/pdf/photoscan­pro_1_0_0_en.pdf> (Luettu 30.12.2013) 

AutoCAD 2014. Autocad overview.  

<http://www.autodesk.com/products/autodesk­autocad/overview> (Luettu 4.3.2014) 

CHNT 2013a. Abstracts. <http://www.chnt.at/program­2013­abstrac/> (Luettu 9.2.2014) 

CHNT 2013b. Image based 3D­modelling.  

<http://www.chnt.at/image­based­3d­modelling/> (Luettu 9.2.2014) 

KDK (Kansallinen digitaalinen kirjasto) 2014. Tietoa hankkeesta.  

<http://www.kdk.fi/fi/tietoa­hankkeesta> (Luettu 7.3.2014) 

Oxford Index 2014. Stereo Comparator. 

<http://www.oxfordreference.com/view/10.1093/acref/9780199609055.001.0001/ac 

ref­9780199609055­e­3576> (Luettu 4.3.2014) 

Solid Modeling Association 2014. Solid modeling. <http://solidmodeling.org/> (Luettu  

4.3.2014) 

 

Painamattomat lähteet: 

Lahelma, A. 2013. Henkilökohtainen tiedonanto. 

Ikäheimo, J. & Perttola, W. 2014. Henkilökohtainen tiedonanto. 

 

Tutkimuskirjallisuus: 

Alalammi, P. 1972. Ilmakuvauksen ja fotogrammetrian perusteet. Turun Yliopiston  

24 

Maantieteen laitos, Turku 

Cipolla, R. & Robertson P. 2009. Structure from Motion. M. Varga (toim.) Practical Image  

Processing and Computer Vision, John Wiley 

Forte, M. & Siliotti, A. 1997. Virtual Archaeology: Re­Creating Ancient Worlds. Harry N.  

Abrams Incorporated, New York. 

Ogleby, C. & Rivett, L. 1985. Handbook of heritage photogrammetry, Australian  

Government Publishing Service, Canberra 

Pankka, R. 2007. Digitaalisen fotogrammetrian menetelmien vertailua puustotunnusten  

estimoinnissa. Metsätieteellinen tiedekunta, Joensuun yliopisto 

Wilson, J.P. & Gallant, J.C. 2000. Terrain Analysis: Principles and Applications. John 

Wiley, New York 

 

Painetut lähteet: 

Arnold, C. J., Hugget, J. H., Reilly, P., Springham S. 1989. Mathrafal: a case study in the  

application of computer graphics. Rahtz & Richards: 147–156. 

Brutto, M. & Meli, P. 2012. Computer vision tools for 3D Modelling in Archaeology.  

International Journal of Heritage in the Digital Era 1 (1): 1–6 

Doneus, M. Verhoeven, G. Fera, M. Briese, C. Kucera, M. and Neubauer, W. 2011. 

From deposit to point cloud – a study of low­cost computer vision approaches for 

the straightforward documentation of archaeological excavations. Geoinformatics 6 

(XXIIIrd International CIPA Symposium): 81–88.  

Gjerde, J.M. & Hole, J.T. 2013. TØNSNES HAVN, TROMSØ KOMMUNE, TROMS  

Rapport frå dei arkeologiske undersøkingane 2011 og 2012. Tromura 44 

Gupta, M. Yin, Q. Nayar, S. K. 2013. Structured Light in Sunlight. IEEE International  

Conference on Computer Vision (ICCV) 

Junnilainen, H. Koisitinen, K.  Latikka, J. Haggrén, H. Erving, A. Heiska, N.  2008. The  

cartographic documentation in the FJHP excavations. Teoksessa Fiema, Z. T. &  

Frösén, J. (toim.) Petra ­ the mountain of Aaron. Volume 1: the church and the 

chapel: 61–86. Societas Scientiarum Fennica, Helsinki. 

25 

Kjellman, E. 2012. From 2D to 3D ­ A photogrammetric revolution in archaeology? 

Department of Archaeology and Social Anthropology, University of Tromsø  

Koller, D. Frischer, B. and Humphreys, G. 2009. Research challenges for digital archives of  

3D cultural heritage models. Journal on Computing and Cultural Heritage 2 (3): 

1–17 

Moscati, P. 1989. Archeologia e informatica: I’esperienza di Neapolis. Rivista IBM XXV  

(1): 24–27 

Oikarinen, T. 2013. Arkeologinen data digitalisoitumisen kynnyksellä, Muinaistutkija  

2/2014: 45–56 

Pavlidis, G. Koutsoudis, A. Arnaoutoglou, F. Tsioukas, V. and Chamzas, C. 2006.   

Methods for 3D digitization of Cultural Heritage. Journal of Cultural Heritage 8 (1): 

93–98 

Plets, G. Gheyle, W. Verhoeven G. De Reu, J. Bourgeois, J. Verhegge, J. Stichelbaut B.  

2012. Three­dimensional recording of archaeological remains in the altai  

mountains. Antiquity 86: 884–897. 

Reilly, P. 1989. Data Visualization in Archaeology. IBM Systems Journal 28 (4): 569–579 

Reilly, P. 1990. Towards a virtual archaeology. K. Lockyear, & S. Rahtz (toim.)  Computer  

Applications in Archaeology, Oxford: British Archaeological reports (Int. series  

565): 133–139 

Remondino, F. & Rizzi, A. 2010. Reality­based 3D documentation of natural and cultural  

heritages sites – techniques, problems, and examples, Applied Geomatics 2 (3):  

85–100 

Smith, I. 1985. Romans make a high­tech Comeback: Sid and Dora’s bath show pulls in  

the crowd. Computing, June 1985: 7­8 

Verhoeven, G. 2011. Taking Computer Vision Aloft – Archaeological Three­dimensional  

Reconstructions from Aerial Photographs with Photoscan. Archaeological 

Prospection 18(1): 67–73  

 

 

26 

Liitteet 

 

Liite 1. Kuvien maskeeraaminen. Lähde: A. Debenjak

27 

 

Liite 2. Ensimmäisen työvaiheen jälkeen Photoscan on laskenut kameran sijainnit 

valokuvien perusteella, ja muodostanut kohdetta esittävän pistepilviaineiston. Lähde: A. 

Debenjak 

28 

 

 

Liite 3. Toisen työvaiheen jälkeen Photoscan on pistepilviaineiston perusteella 

muodostanut kohteen ulkomuodot toistavan 3D­mallin. Lähde: A. Debenjak 

 

 

29 

 

Liite 4. Kolmannen työvaiheen seurauksena 3D­mallin muodot on “pinnoitettu” valokuvien 

pohjalta lasketulla tekstuurilla. Lähde: A. Debenjak 

 

30 

 

 

 

 

 

 

Liite 5. Photoscanin avulla tehty 3D­malli Virolahdessa sijaitsevasta röykkiöstä. 

Ruutukaappaus mallista PDF­muotoisena. Lähde: A. Lahelma 

 

 

31 

 

Liite 6. Ruutukaappaus Hvitträskin kalliomaalauksen PDF­muotoisesta 3D­mallista. 

 

32 

                           

Liite 7. Ruutukaappaus Puolarmetsän röykkiön PDF­muotoisesta 3D­mallista. 

 

33 

                                  

Liite 8. Ruutukaappaus Pihlajamäen hyppyrimäen jalustan PDF­muotoisesta 3D­mallista. 

34 

 

Liite 9. Ruutukaappaus keramiikka­astian PDF­muotoisesta 3D­mallista. 

 

 

 

 

35