Arkistolaitoksen asiakaslehti 1/2015

sivu 12

Heraldiikka on sääntöjen taidetta

sivu 6

Arkistoyhteistyö Venäjän kanssa jatkuu

sivu 20

Keskiaikaisen aineiston saatavuus paranee

2 AKti 1/2015

JulkaisijaArkistolaitos

OsoiteKansallisarkistoPL 25800171 Helsinki

Lehden taittoMainostoimisto HINKU

PainopaikkaErweco

Kotisivuwww.arkisto.fi

tilaukset ja palauteakti@narc.fi

ISSN 1798-2065 (painettu)ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu)

Päätoimittajaviestintäpäällikkö Marie Pelkonen, Kansallisarkisto

toimituskuntaylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkistojohtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkistoylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkistotutkija Ville Kontinen, Kansallisarkistoylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkistokehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto

toimitussihteeriMinna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähtiminna.nurro@pp.inet.fi

akti 1/2015 Sisältö

Kannen kuvaGary Wornell

3 Pääkirjoituksessa pohditaan Suomea koskevien aineistojen tutkimuskäyttöä ja hankintaa Venäjältä.

4 Lyhyet

6 Kiristynyt kansainvälinen tilanne ei ole vaikuttanut Suomen ja Venäjän arkistoyhteistyöhön.

8 Dmitri Frolov suomalaisten jäljillä Siperian arkistoissa.

10 Viranomaisten tiedonhallintatavassa on vielä hiottavaa, todetaan selvityksessä.

12 Esittelyssä heraldiikan kolme suurta suomalaista.

15 Metsähallituksen näyttely tuo esille metsiin kätkeytynyttä kulttuuriperintöämme.

16 Petra Hakala begrundar sig på arkivarien som arkivforskare.

18 Aluehallintoviranomaisten arkistojen seulonta- ja järjestämishanke pääsi maalin.

19 Luotettavan tiedon turvaaminen on ICA:n konferenssin teemana Reykjavikissa.

20 Keskiaikaisen aineiston saatavuus paranee Koneen Säätiön tuella.

22 Arkistouralla: Kuldar Aas, Viron Kansallisarkisto

23 Arkistolöytöjä

Heraldikko Tuomas Hyrsky maalaa Walkama-suvulle vaaku-naa. Kyseessä on niin sanottu porvarisvaakuna.

Pääkirjoitus

SUOMEN HISTORIAN TUTKIMUKSEN ja kansallisen historiankirjoituksen infrastruktuurin vahvistaminen on tavoite, jota kohti Kansallisarkisto on määrätietoisesti ja pitkään pyrkinyt. Tutkimustrendien jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tavoite on kunnianhimoinen ja haasteellinen. Se vaatii tutkimuksen suunnitelmallista ja aktiivista seuraa-mista ja osallistumista tutkimusprosessien kehittämiseen,

Suomea koskevat aineistot Venäjällä ja niiden tutkimuskäyttö

tekniikan hyödyntämistä ja tietysti yhteydenpitoa itse tutki-muksen kenttään monin eri tavoin.

Tavoitellun ja aika ajoin saavutetun aseman säilyttäminen ei ole itsestäänselvyys, vaan vaatii systemaattista taustatyötä myös Suomea koskevien ulkomaisten aineistojen kohdalla. Erityisellä sijalla uusimman ajan historiassa ovat Suomea koskevat aineistot Venäjän arkistoissa.

Kansallisarkisto on koko 2000-luvun pyrkinyt aktiivisesti hankkimaan Venäjän arkistoista Suomen historiaa koske-via asiakirjalähteitä. Vuoden 2015 alkuun mennessä tätä aineistoa on digitoitu Kansallisarkiston kokoelmiin yhteen-sä 900 000 otosta. Aineistojen käytettävyys ei synny pel-kästään digitoinnista vaan lisäksi tarvitaan aimo annos luet- telointia ja kuvailutietoja sekä usein myös silkkaa käännös-työtä. Oman haasteensa muodostavat venäläisen arkistoin-tijärjestelmän monimuotoisuus ja erilaiset hallintokäytännöt.

Suomea koskevien aineistojen erillisrahoitetusta hankinnas-ta on tulossa yhä tiiviimpi osa Kansallisarkiston tutkimus- ja kehittämistyötä. Fyysisten aineistojen vastaanoton lisäksi Kansallisarkisto on paikantanut tutkijoiden suosiollisella myö-tävaikutuksella runsaat määrät lähteitä, joiden olemassaolos-ta tai sijaintipaikasta ei aikaisemmin ollut täyttä varmuutta. Yhteisymmärryksessä on kehitetty aineistojen saatavuutta tutkimuksen käyttöön ja luotu sujuvan käytön toimintatapoja osin käyttörajoitetun aineiston kohdalla. Tutkija-asiakas voi testata tuloksia arkistolaitoksen tietopalvelussa ja tutkijasa-leissa. Aineistojen käytettävyydestä Suomesta käsin pääse-vät nauttimaan erityisesti uudet tulokkaat ja nuoret tutkijat; konkarit ovat jo oppirahansa maksaneet.

Entä miten kokonaan tiedemaailman ja tutkimuksen ulko-puoliset seikat vaikuttavat tavoitetason toteutumiseen?

Meiltä kysytään usein, miten aineistojen hankintayhteis-työhön ja sen resursointiin pitäisi suhtautua poliitti-sesti vaikeina aikoina. Kannattaako jatkaa vai pitääkö työ keskeyttää?

Kulttuurin ja tieteen saralla pitkäjänteinen yhteistyö on asia, jota kannattaa vaalia tilapäisistä vaikeuk-sista huolimatta.

TeksTi: Anne Wilenius, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

GA

rY

WO

rn

Ell

AKti 1/2015

4 akti 1/2015

Lyhyet

Tie auki mobilisteille

liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on siirtänyt hallus-saan olleet ajoneuvorekisterin tiedot vuosilta 1965 –

1989 Kansallisarkistoon. Samalla vastuu vastaamisesta kan-salaisten tietopyyntöihin koskien ajoneuvorekisterin tietoja kyseiseltä ajalta siirtyi Kansallisarkistolle. Trafi vastaa edelleen tietopyyntöihin uudemmasta ajoneuvorekisteriaineistosta.

Arkistolaitoksen Astia-verkkopalvelussa voi tehdä maksul-lisen tietopyynnön koskien ajoneuvotietoja, ensimmäisen rekisteritunnuksen selvittämistä tai ajoneuvon koko omis-tushistorian selvittämistä. Ajoneuvotietoja tai rekisteritun-nuksia haetaan muun muassa auton katsastamista tai re-kisteröimistä varten. Vanhojen autojen harrastajilla on usein mielessään museokatsastus tai museorekisteröinti.

Kansallisarkisto toivoo, että mobiiliharrastajat löytävät tien-sä myös paikan päälle rauhankadun tutkijasaliin tutustu-maan ajoneuvorekisterin tietoihin. Mikrokorteille kuvatuista ajoneuvojen kantakorteista löytyy ajoneuvon sekä omista-jan ja haltijan perustiedot. Tutkiminen paikan päällä Kansal-lisarkiston tutkijasalissa on maksutonta. Kansallisarkistos-sa säilytettävästä ajoneuvorekisteristä löytyy tietoja vain autoista, traktoreista, moottoripyöristä ja perävaunuista. Tietoja ajoneuvorekisteristä etsitään rekisterinumeron tai valmistenumeron perusteella.

https://astia.narc.fi/astiaUi/ http://wiki.narc.fi/portti

Sotatietokannat julkaistiin avoimena datana

Kansallisarkisto on yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa avannut tutkimustietokantansa rDF-muotoi-

sena avoimena datana. Tällä halutaan tarjota tietokantojen data kaikkien sen tarvitsijoiden käyttöön sekä luoda mah-dollisuuksia tietokantoihin perustuvien sovellusten kehittä-miselle.

https://www.avoindata.fi/data/fi/organization/kansallisarkisto

SLS:n arkiston historia esille

Suomen ruotsinkielisen kulttuuriperinnön doku-mentointi on ollut yksi vuonna 1885 perustetun

Svenska litteratursällskapetin toiminnan kulmakivistä. Teos ”Arkiv, minne, glömska. Arkiven vid Svenska littera-tursällskapet i Finland 1885–2010” kuvaa historiallisen ja kirjallisuushistoriallisen arkiston, kansankulttuuriarkiston sekä kieliarkiston vaiheita.

Teos kertoo, miten tieteelliset ja ideologiset näkemykset, henkilökohtaiset mieltymykset ja sosiaaliset kontaktit – ja joskus myös erimielisyydet – ovat vaikuttaneet arkiston muotoutumiseen sekä siihen kuvaan, joka aineiston perus-teella välittyy Suomen ruotsinkielisestä kulttuurista.

Periaatepäätöksillä on ollut merkittävä vaikutus aiheiden valintaan. Käytännössä arkistonhoitajat, kerääjät, välittäjät ja lahjoittajat ovat päättäneet, mitä aineistoja kerätään ja tallennetaan. nykyisenlainen kulttuuriaarre perustuu tälle työlle ja näille valinnoille.

www.sls.fi

MiKKO PElKOSEn KOTiArKiSTO

5akti 1/2015

Lotta Svärdin aineistot paremmin tutkimuskäyttöön

Kansallisarkisto ja lotta Svärd Säätiö solmivat sopi-muksen Kansallisarkistossa säilytettävien lotta Svärd

-järjestön arkistoaineistojen käytettävyyden parantamisesta. Sopimuksen mukaan säätiö vastaa noin 200 hyllymetrin laa-juisen lotta Svärd -järjestön toiminnassa syntyneen arkisto-aineiston käytettävyyden parantamisesta ja arkistoteknisestä kunnostamisesta aiheutuvista kustannuksista.

lotta Svärd -järjestö oli vuosina 1920–1944 toiminut suo-malainen naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuva maan-puolustustyön tukijärjestö. Sotavuosien 1939–1944 aikana lotat toimivat lukuisissa erityyppisissä maanpuolustusta tukevissa toimissa. lähes 300 lottaa sai surmansa sotatoi-missa. Syksyllä 1944 järjestö lakkautettiin Moskovan väli-rauhan ehtojen perusteella.

www.lottasaatio.fi

Oikeuslaitoksen aineistoja verkkoon

Kansallisarkiston digitointiprosesseja on kehitetty opetus- ja kulttuuriministeriön erillismäärärahan tu-

ella. Varsinkin alkuperäisten asiakirjojen digitointiprosessia on saatu nopeutettua huimasti. Alkuvuonna on saatu erityi-sesti oikeuslaitokseen liittyvää aineistoa verkkoon.

nyt digitoituja kokonaisuuksia ovat vuorioikeuksien reno-voidut eli puhtaaksikirjoitetut tuomiokirjat vuosilta 1810–1854, korkeimman oikeuden anomusdiaarit, päätös- ja tuomiotaltiot vuosilta 1918–1979, tuomiokirjojen tutkimus-käyttöä helpottamaan laadittu tuomiokirjakortisto sekä au-tonomian ajan kihlakunnanoikeuksien ilmoitusasiain pöytä-kirjat vuosilta 1810–1870.

Kiinnostava kokonaisuus Turun historian tutkijoille on ns. Dahlströmin kortisto. Turun maistraatin ja raastuvanoi-keuden arkistonhoitaja Svante Dahlströmin väitöskirjaan-sa varten 1920-luvulla alulle panema kortisto käsittää noin 300 000 hakemistokorttia.

Kortiston keskeisimmän viittausaineiston muodostavat Tu-run maistraatin ja raastuvanoikeuden pöytäkirjat, mutta tie-toja on kerätty myös muualta – jopa keskiaikaisista lähteistä. Dahlströmin väitöskirja käsitteli vuoden 1827 kaupunkipaloa, minkä vuoksi hän keräsi tietoja erityisesti Turun vanhasta ra-kennuskannasta. Kortistossa on kuitenkin paljon muunlaista-kin tietoa, esimerkiksi henkilöhistoriaan liittyvää.

www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/tehtavat/saeilyvyyden-turvaaminen/digitointi/digitoinnin-edistyminen/

Suomen Vaatturiliitto luovutti arkistonsa Kansallisarkistoon

120-vuotias Suomen Vaatturiliitto on luovuttanut vanhimman arkistonsa Kansallisarkistoon. liitto ra-

hoittaa aineiston järjestämisen Kansallisarkistossa, minkä jälkeen arkisto on tutkijoiden käytettävissä.

Suomen Vaatturiliiton arkistosta löytyy pöytäkirja- ja muuta hallinollista aineistoa, valokuvia sekä keskeisiä alaan liitty-viä julkaisuja, kuten Vaatturi-lehti vuosilta 1898–1904 ja suomeksi käännetty Miestenpukimien Oppikirja vuodelta 1898. lisäksi arkiston mukana seurasi jonkin verran alue- ja paikallisjärjestöjen vanhoja pöytäkirjasidoksia.

www.vaatturiliitto.fi

Svante Dahlström ja Turun maistraatin ja raastuvanoikeu-den pöytäkirjoja vuonna 1929.

FAbiAn DAhlSTröMin KOTiArKiSTO/EliS löFMAn

WiKiMEDiA COMMOnS | JniEMEnMAA | CC bY-SA 3.0

6 akti 1/2015

ILTA-SANOMAT JULKAISI 3.3.2015 näyttävästi kuvitetun koko sivun artikkelin otsikolla ”huoli Venäjästä vaikutti?” Ju-tussa oli haastateltu helsingin yliopiston yliopistonlehtori Arto Luukkasta, jonka yhdessä Jukka Mallisen ja Martti Puukon kanssa kirjoittama teos ”lustraatio” oli juuri ilmestynyt.

luukkanen väitti teoksessa, että Kansallisarkisto ei kesällä 2014 halunnut lähteä tukemaan hänen hankettaan Ukrai-nan turvallisuuspalvelu SbU:n arkistojen kartoittamiseksi, ”koska se pelkäsi Venäjän suhtautumista.” Onneksi ilta-

Suhtautuminen Venäjään on muuttunut no-peasti Ukrainan kriisin puhjettua. Kiristynyt kansainvälinen tilanne ei kuitenkaan ole vai-kuttanut Kansallisarkiston ja Venäjän Rosarhi-vin arkistoyhteistyöhön, jonka jatkosopimus allekirjoitettiin maaliskuussa Moskovassa.

Sanomien toimittaja ei tyytynyt luukkasen väittämiin, vaan pyysi kommentoimaan niitä. Jutusta tuli loppujen lopuksi aivan asiallinen.

Kansallisarkistolla on hyvät yhteistyösuhteet sekä Venäjään että Ukrainaan, mutta SbU:n arkistot eivät yksinkertai-sesti ole Suomen kannalta niin ensiarvoisen tärkeitä, että hankkeeseen olisi ollut syytä lähteä mukaan. Eikä arkisto muutenkaan tue yksittäisiä tutkijoita varsinkaan rahallises-ti, vaan priorisoinnit perustuvat asiantuntijoista koostuvan

Venäjä, Venäjä, Venäjä?

Napoleonin armeijasta 1812 saatua voittoa juhlittiin näyttävästi Moskovan Punaisella torilla vuonna 2012. Kansallisarkisto osallistui Moskovassa järjestettyyn suurnäyttelyyn.

7akti 1/2015

Venäjä-työryhmän arviointeihin. Venäjän arkistoissa on val-tavat määrät Suomen kannalta kiinnostavia aineistoja, joten priorisointiin on todellakin tarvetta.

Suhtautuminen muuttunut nopeasti

Kirjoitus pani kuitenkin miettimään sitä, kuinka nopeasti suhtautuminen Venäjään on muuttunut Ukrainan kriisin vai-kutuksesta.

Vielä runsas vuosi sitten suomalaiset iloitsivat siitä, että venäläisten turistien määrä oli jatkuvassa kasvussa. Suo-men vienti Pietarin alueelle veti ja yhteistyön monimuo-toisuudesta ja syvyydestä oltiin ylpeitä. Venäjän median yksittäiset skandaalijutut eivät sumentaneet tätä positii-vista yleiskuvaa.

runsaassa vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. län-simaat ovat tukeneet Ukrainan uutta hallintoa ja asettaneet sanktioita kapinallisia tukevalle Venäjälle. Vastavuoroisesti Venäjän suhtautuminen länteen on jyrkentynyt ja eskaloitu-nut tasolle, jossa valmiustilaa koetellaan ja asevoimia vah-vistetaan. hyvät suhteet Venäjään leimataan ”suomettumi-seksi” ja niiden avulla lietsotaan epäluuloa.

Sopimus määrittelee yhteistyön tavat

Vain muutama päivä ilta-Sanomien kirjoituksen jälkeen Kan-sallisarkiston ja Venäjän rosarhivin edustajat allekirjoittivat Suomen Moskovan suurlähetystössä kymmenen vuoden jatkosopimuksen runkosopimukseen, joka solmittiin vuonna 2005. Siinä määritellään ne toimintatavat, joilla Kansallisar-kisto voi jäljentää aineistoja Venäjän valtiollisista arkistoista.

Allekirjoitustilaisuutta seurasi suurlähetystön järjestämä, talvisotaa käsitellyt asiantuntijaseminaari, joka veti salin täy-teen yleisöä. Aihe ei ollut poliittisesti helpoin mahdollinen, mutta sekä suomalaisten että venäläisten pitämät alustuk-set olivat erinomaisia ja niistä käytiin vilkasta keskustelua.

Yli 900 000 otosta eri arkistoista

Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksen ansiosta Kansallisarkisto on kymmenen vuoden aikana onnistunut kopioimaan Venäjän eri arkistoista jo yli 900 000 otosta. Eri-tyisen suuri anti on ollut siinä, että olemme voineet käydä läpi monien arkistojen aineistoja.

Tietämyksemme on syventynyt ja olemme luoneet vankan perustan, jolle tulevien vuosien työ voi rakentua. Aineistot ovat osoittautuneet oletettua paljon runsaammiksi.

Venäjä-tutkimus on vahvistunut

Venäjä-hanke on ollut erittäin tärkeä suomalaiselle Venäjä-tutkimukselle. Aikaisemminkin aineistoja kopioitiin Venäjän arkistoista, mutta ilman koordinaatiota ja laajaa tietämyspe-rustaa, jonka hanke on luonut. TeksTi jA kuvAT: jussi nuorTevA, pääjohtaja, Kansallisarkisto

Olemme myös voineet varmistaa sen, että tutkijoilla on käytettävissään aineisto, joka mahdollistaa jo nyt laaja-alaiset tutkimukset. niin ikään olemme varmistaneet Venä-jältä hankittujen aineistojen säilymisen ja käytettävyyden. Aiemmin kukin tutkija hankki aineistonsa itse. Tehtiin paljon päällekkäistä työtä eivätkä aineistot yleensä olleet muiden tutkijoiden tiedossa tai käytettävissä. nyt ne ovat tarjolla luetteloituina ja järjestettyinä.

hanke on säästänyt merkittävästi kustannuksia ja paranta-nut tutkimusmahdollisuuksia. Siksi kymmenvuotinen jatko-sopimus otettiin ilolla vastaan. Venäjä on kautta vuosisato-jen ollut Suomelle tärkeä eivätkä tämän hetken poliittiset vaikeudet muuta tätä tosiasiaa.

Neuvostoliittoon 1918 siirtyneisiin punasuomalaisiin kuulunutta Jukka Rahjaa esittävä kuva Venäjän valtiollisen sosiaali-poliittisen historian arkistossa (RGASPI).

8 akti 1/2015

SUOMALAISTEN JOUKKOMUUTTO Venäjälle alkoi vuonna 1809, kun Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Ve-näjään. Keskeisiä muuttokohteita olivat Pietari ja Karjalan alue. Suomalaisia siirtyi myös Siperian kautta Kaukoitään. Vuonna 1917 suuri osa Venäjälle muuttaneista suomalaisis-ta palasi kotimaahansa.

irkutsk: vangeista teollisuusjohtajiinirkutskin arkistotoimi on saanut alkunsa 1900-luvun alussa kenraalikuvernöörin kanslian arkistoista sekä kuvernemen-tin, kaupungin ja kaivosteollisuuden hallinnosta. nykyisen irkutskin alueen arkistohallinnon alaisena ovat irkutskin alu-een valtion arkisto, irkutskin alueen valtion uusimman ajan historian arkisto ja irkutskin alueen valtion henkilöstöarkisto.

irkutskin alueen valtion arkiston aineistot ovat suomalaisit-tain kiinnostavia. Arkistossa säilytetään suomalaisten siir-tolaisten sekä Siperiaan karkotettujen vankien luetteloita.

Kiinnostavin on itäisen Siperian päähallinto (fondi 24), kos-ka tämä organisaatio myönsi oleskeluluvan Siperiassa. Fon-di sisältää aktin suomalaisista siirtolaisista Vladivostokissa vuosina 1871–1882.

Aktissa on luettelo 12 siirtolaisperheestä, heidän ammat-tinsa ja käytettävissä oleva omaisuus. Siirtolaiset olivat Stefanias Loman, Karl Jakobson Berg, Bernt Grönlund, Edvard Emanson, Gustav Lindell, Isak Anias Friman, Henrik Henrikson, Friedrich Fabian Lindholm, Erik Jo-han Knape, Gustav Vilhelm Cairenius, Henrik Henrik-son Cajander ja Franz Limnell.

Arkistossa on myös akteja, jotka liittyvät ulkomaisten de-legaatioiden vierailuun Siperiassa 1960-luvulla, muun mu-assa lähetysneuvos P. M. Suomelan matkasta Gruusiaan

Siperia opettaa – arkistomatka itään

vuonna 1961 sekä asiakirjoja suomalaisen metsäteollisuu-den edustajien (esimerkiksi Esko Aho ja Juha Härmälä) matkasta irkutskin alueelle vuonna 2004.

taishet: karkotettuja uudisasukkaitaTaishet sijaitsee 700 km irkutskin kaupungista luoteeseen. Taishetissa asui vuodesta 1925 lähtien ainakin 50 suoma-laista, jotka olivat siirtyneet neuvostoliittoon 1920-luvulla. he työskentelivät Taishetin sahalla, kunnes joulukuussa 1937 heidät pidätettiin. Suuri osa teloitettiin vuonna 1938.

Taishetin maistraatin arkiston johtaja Svetlana Duhovenko kertoi, että kaikki asiakirjat Taishetissa asuvista suomalaisis-

Kansallisarkiston kehittämispäällikkö Dmit-ri Frolov matkusti alkuvuodesta Siperiaan kartoittamaan Irkutskin, Taishetin ja Krasno-jarskin valtiollisten arkistojen suomalaisia koskevia aineistoja ja neuvottelemaan yh-teistyöstä.

Irkutskin valtion arkisto.

9akti 1/2015

ta siirrettiin Angarskin kaupungin hallinnolliseen arkistoon 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Angarskin arkistossa säi-lytetään passitietoja, luetteloita ja muuta tietoa karkotetuis-ta uudisasukkaista, jotka olivat asuneet irkutskin alueella 1930- ja 1940-luvuilla.

Esimerkiksi lähellä sijaitsevassa birjusinskin kylässä asui ja työskenteli kymmeniä suomalaisia. Kylässä on säilynyt muutama puinen ”suomalaisten talo”, jotka siellä 1930-lu-vulla asuneet suomalaiset olivat rakentaneet. Eräät näissä taloissa nykyään asuvat iäkkäät naiset kertoivat, että talot oli siirretty uuteen paikkaan ”suomalaisesta kylästä”, joka sijaitsi sahan vieressä. Suomalaiset, virolaiset ja liettualai-set olivat asuneet birjusinskissä samassa paikassa.

Taishetin arkistossa on tiedot esimerkiksi Kotkasta syntyisin olevasta Arvid Backlundista, joka oli kuollut vuonna 1934. hän oli elänyt siskonsa Aino Backlundin kanssa birjusinskis-sa.

Väkeä trans-Siperian rautatietyömaalleKarkotetut saapuivat birjusinskiin ja Taishetiin, joka oli Trans-Siperian rautatien keskus 1920-luvulta lähtien. rau-tatiet tarvitsivat työvoimaa ja ensimmäisiä pakkotyöläisiä olivat kulakit, jotka oli karkotettu neuvostoliiton keskiosista. Sen jälkeen alkoi saapua ulkomaisia rajaloikkareita (muun muassa suomalaisia), jotka oli karkotettu itäisen Siperian nKVD:n valvontaan.

Toisen maailmansodan jälkeen rautatiellä työskenteli sak-salaisia ja japanilaisia sotavankeja, jotka olivat Taishetissa vuosiin 1955–1956 asti. Viimeinen ryhmä karkotettuja tuli Ukrainasta ja baltiasta uskonnollisten puhdistusten aikana. he saapuivat Taishetiin vuonna 1952. Enempää karkotettuja kaupunkiin ei lähetetty.

Krasnojarsk: suuri määrä suomalaisiaKrasnojarskissa ei ollut arkistoa ennen vallankumousta. Ensimmäinen arkisto oli Jenisein kuvernementtihallinnon arkistofondi. Aluksi arkistoja oli kaksi: historiallinen arkis-to ja lokakuun vallankumouksen arkisto. ne yhdistettiin 1940-luvun alussa Krasnojarskin valtion arkistoksi. Tällä het-kellä arkistossa säilytetään 1,5 miljoonaa asiakirjaa.

Krasnojarskin alueen läpi on kulkenut suuri määrä siirtolai-sia, karkotettuja ja vankeja. Minusinskin piiristä löytyi asia-kirja, joka koski Krasnojarskin alueella asuvia suomalaissiir-tolaisia. Fondit käsittelevät muun muassa Siperian alueen käyttöönottoa, kirkkohallintoa, siirtolaisia ja vankilahallintoa. Suomalaisia koskevat vanhimmat löydetyt asiakirjat ovat vuodelta 1838.

Fondissa 609 on akti suomalaisista rikollisista vuonna 1838. Myös Zaledejevskin alueen hallinnon fondista löytyy lista

TeksTi jA kuvAT: DmiTri Frolov, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

Suomen suuriruhtinaskunnasta syntyisin olevista, Zalede-jevskin alueelle karkotetuista vuonna 1855 ja suomalaisista rikollisista Zaledejevskin alueella vuonna 1864.

Paljon kirkonkirjoja ja rikollisia

Jenisein kuvernementin santarmihallinnon kokoelmista (fondi 827) löytyy kirjoituksia Suomen poliittisesta tilantees-ta vuosina 1904–1908. Jenisein kuvernementin hallinnon fondeissa on tietoja Suomessa syntyneistä alueen asuk-kaista, esimerkiksi vuonna 1880 kirjeenvaihto sisäasiainmi-nisteriön kanssa kuvernementtiin saapuvista suomalaisista rikollisista.

lisäksi arkistossa on valtava määrä kirkonkirjoja Minu-sinskista vuosilta 1821–1916, noin 50 aktia ja 13 000 listaa. Valitettavasti suomalaisia ei ole erikseen luetteloitu kirkon-kirjoissa, joten ne täytyy tarkistaa yksitellen.

Krasnojarskin alueen hallinnon siviilirekisteriosaston fon-dista löytyi Karatuzovskin alueen Verhne-Sujeksin kirkon kirkonkirja vuosilta 1894–1918 (fondi r-2453, akti 98). Tämä on suomalaisen kylän kirkonkirja. Sen mukaan kylässä syn-tyi vuosina 1894–1918 yhteensä 360 suomalaista.

Suuri osa 1930-luvun vainoja koskevia asiakirjoja on julki-suudeltaan sellaisia, että pääsy niihin on vain vainojen uhri-en sukulaisilla. Arkistossa on melko suuri määrä aineistoa inkerinsuomalaisista, jotka karkotettiin ja evakuoitiin Kras-nojarskin alueelle vuosina 1941–1945.

Irkutskin valtion arkistossa on mm. luetteloita suomalai-sista siirtolaisista ja Siperiaan karkotetuista vangeista.

10 akti 1/2015

KYSELY JAKAANTUI kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyi selvittämään hyvän tiedonhallintatavan toteutu-mista viranomaisissa muun muassa rekisteriselosteiden ja arkistonmuodostussuunnitelman ajantasaisuuden ja kattavuuden kautta. Kyselyn toisessa osassa selvitettiin, millaista ohjausta ja tukea organisaatiot tarvitsevat arkisto-laitokselta ja Tietosuojavaltuutetun toimistolta voidakseen toteuttaa hyvää tiedonhallintatapaa omassa toiminnassaan.

Kyselyyn vastasi yhteensä 180 viranomaista, joista 59 oli valtionhallinnon organisaatioita, 106 kunnallista viranomais-ta ja 15 muuta organisaatiota. Vastanneista noin 59 pro-senttia edusti kunnallista organisaatiota.

tiedon elinkaarta ei hallita

Arkistolain mukaan viranomaisen on ylläpidettävä arkis-tonmuodostussuunnitelmaa, jossa on määritelty sen tehtäviin liittyvien asiakirjatietojen säilytysajat ja -tavat.

Arkistolaitoksen ja Tietosuojavaltuutetun toimiston loppuvuodesta 2014 tekemä kysely osoitti, että julkisuuslain mukainen hyvä tiedonhallintatapa ei kaikilta osin toteudu viran-omaisissa. Puutteita on niin tiedon säilytysarvon määrittelyssä ja tiedon hävittämisessä kuin arkistonmuodostussuunnitelmien ajantasaisuudessa.

Kysely osoitti, etteivät arkistonmuodostussuunnitelmat useinkaan ohjaa sähköisten asiakirjatietojen säilytystä. Tiedon elinkaaren määrittelyä ei siis ole tehty kattavasti loppuun asti. (Kuva1)

Arkistolaitoksen aiempien kokemusten mukaan monien viranomaisten arkistonmuodostussuunnitelmista puuttu-vat merkinnät useimmista päämäärätehtävissä käytetyistä sähköisistä tietojärjestelmistä. Kysely tuki tätä käsitystä, sillä vain neljännes vastaajista ilmoitti, että arkistonmuo-dostussuunnitelma kattaa kaikki asiakirjatietoa sisältävät tietojärjestelmät. Tästä voidaan päätellä, että arkistolaitok-sen päätös pysyvästi säilytettävistä sähköisistä asiakirjatie-doista puuttuu tällä hetkellä sadoilta julkishallinnon sähköi-siltä tietojärjestelmiltä.

Arkistolaitos määrää, mitkä asiakirjat tai asiakirjoihin si-sältyvät tiedot säilytetään pysyvästi eli ilman aikarajaa. Arkistolaitoksen määräysvalta kattaa viranomaisten kaikki

Hyvään tiedonhallintaan on vielä matkaa

Valtio (N=59)Kunta (N=91)Kuntayhtymä (N=15)Muu, mikä (N=15)

Meillä ei ole asian-käsittelyjärjestelmää 

EiKyllä

20 %

40 %

60 %

80 %

100 %Tiedot on hävitetty tietojärjestelmistä aina sen jälkeen, kun niille määritellyt säilytysajat ovat päättyneet 

Tietoja on hävitetty tietojärjestelmistä satunnaisesti sen jälkeen, kun niille määritellyt säilytysajat ovat päättyneet 

Tietoja ei ole missään vaiheessa hävitetty 

Tiedoille ei ole vahvistettu säilytysaikoja, minkä vuoksi niitä ei ole hävitetty 

53 %

9%9%

29 %

Kuva 1. Onko arkistonmuodostussuunnitelmassa ajan-tasaiset tiedot asiankäsittelyjärjestelmissä käsiteltävien asiakirjatietojen säilytysajoista?

Kuva 2. Oletteko toteuttaneet käytännössä tietojen hävit-tämistä tietojärjestelmistä?

11akti 1/2015

asiakirjat ja tiedot, jotka voivat olla sähköisessä muodossa, paperilla, mikrofilmillä tai muussa muodossa.

Arkistolaitoksen seulontapäätöksellä määritetään se, mitkä tiedot ovat niin arvokkaita, että ne tulisi säilyttää pysyvästi. Vain 17 prosentilla vastaajista on kaikkien tietojärjestelmi-en osalta ajantasainen seulontapäätös; suurin osa niistä on valtionhallinnon viranomaisia.

Ongelmana tietojen poistaminen

Kyselyn perusteella kävi ilmi, että useat tietojärjestelmät on rakennettu siten, etteivät ne mahdollista lainkaan tietojen hävittämistä. Kyselyn tulokset osoittavat, että yli puolet vas-taajista ei ole missään vaiheessa hävittänyt tietoja tietojär-jestelmistään. (Kuva 2)

Kysely paljasti myös tapauksia, joissa tiedot on hävitetty, vaikka arkistolaitos ei ole voinut arvioida tietojen pysyvää säilytysarvoa. Tietoja hävittäneistä noin 79 prosenttia vas-tasi, ettei ole hakenut arkistolaitokselta päätöstä tietojen pysyvästä säilyttämisestä tai ei tiedä, onko päätöstä haettu ennen tietojen hävittämistä. näin vastasivat erityisesti kun-nalliset viranomaiset.

Henkilörekisteri ei ole poikkeus

Kun on kysymys viranomaisen henkilörekisteristä, rekiste-rinpitäjän tulee hakea arkistolaitokselta päätös tietojen säi-lytysarvosta. henkilörekisterin tiedot voidaan hävittää vain silloin, jos arkistolaitos on päättänyt, ettei niillä ole tieteelli-sen tai muun tutkimuksen kannalta pysyvää säilytysarvoa.

Arkistolaitoksen päätös tietojen säilyttämisarvosta on haet-tava myös silloin, kun erityislaissa määritetään säilytysaika henkilörekisterin tiedolle. henkilötietolain ja erityislakien määräykset tietojen poistamisesta henkilörekisteristä eivät kavenna arkistolaitokselle arkistolaissa säädettyä toimival-

taa määrätä siitä, mitkä viranomaisen henkilörekisterin tie-dot on säilytettävä pysyvästi.

Silta rekisteristä arkistoon katki

Jos henkilötietojen säilytysajoista henkilörekistereissä on määrätty erityislaissa, 67 prosenttia vastaajista ei kuiten-kaan ole hakenut näiden tietojen osalta arkistolaitoksen päätöstä siitä, mitkä tiedot tulee säilyttää pysyvästi. Perus-kuntien osalta peräti 99 prosenttia vastaajista ei ole hake-nut päätöstä tai ei tiedä, onko sitä haettu. Tämä johtunee siitä, ettei yksittäinen kunta tällä hetkellä hae omaa seulon-tapäätöstä arkistolaitokselta. (Kuva 3)

ne viranomaisten henkilörekisterien tiedot, joita arkistolai-tos ei ole määrännyt pysyvästi säilytettäviksi, tulee hävittää niille määrättyjen säilytysaikojen päätyttyä. Tietojen hävittä-misellä tarkoitetaan niiden poistamista arkistosta/henkilö-rekisteristä ja tuhoamista, jonka jälkeen niitä ei enää voida palauttaa arkistoon/henkilörekisteriin. lähes neljännes vas-taajista ilmoitti, että tietoja ei poisteta rekisteristä eikä niitä siirretä arkistoon. (Kuva 4)

tukea tarvitaan

Viranomaiset kaipaavat arkistolaitokselta ja Tietosuojaval-tuutetun toimistolta ohjausta ja tukea erityisesti oppaiden ja ohjeistuksen sekä koulutuksien ja konsultointien muo-dossa. Viranomaisten välistä yhteistyötä pidetään kanna-tettavana. Sekä arkistolaitos että Tietosuojavaltuutetun toimisto hyödyntävät kyselyn tuloksia ohjaus- ja koulutus-toimintansa suunnittelussa ja suuntaamisessa.

Kyselyn yhteenvetoraporttiin voi tutustua arkistolaitoksen kotisivuilla.

TeksTi: mervi lAmpi, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Ei ole tietoaEiKyllä

Valtio (N=59)Kunta (N=91)Kuntayhtymä (N=15)Muu, mikä (N=15)

20 %

40 %

60 %

80 %

100 %

19 %

11 %

24 % 45 % Tiedot siirretään arkistoon automaattisesti

Tiedot siirretään arkistoon manuaalisesti 

Tiedot hävitetään rekisteristä, mutta ei siirretä arkistoon

Tietoja ei poisteta rekisteristä eikä siirretä arkistoon

Kuva 3. Jos henkilötietojen säilytysajasta on määrätty eri-tyislaissa, oletteko hakeneet näiden tietojen osalta arkisto-laitoksen seulontapäätöstä pysyvästä säilyttämisestä?

Kuva 4. Kun henkilötietojen säilytysaika henkilörekisterissä päättyy, poistetaanko/siirretäänkö tiedot arkistoon?

12 akti 1/2015

SUOMESSA HERALDIIKKA on tullut laajojen kansalaispii-rien tietoisuuteen ennen kaikkea kaupunkien ja kuntien vaa-kunoiden kautta. Vuoteen 1969 mennessä kaikki Suomen 456 maalaiskuntaa olivat hankkineet itselleen vaakunan.

Kaupunkien vaakunat ovat vanhempaa perua, usein vaaku-nassa on käytetty kaupungin sinetin tunnuskuvaa. Kauppa-loille alettiin vahvistaa vaakunoita itsenäisyyden jälkeen.

Vaakuna ilmentää identiteettiä

Sodanjälkeisessä maassa kuntavaakunoiden hankkiminen miellettiin keinoksi ilmentää maaseudun arvokkuutta suh-teessa kaupunkeihin. innostuksen taustalla vaikutti myös ruotsin esimerkki.

Kuntavaakunoiden intensiivisen suunnitteluvaiheen aikana heräsi kiinnostus myös sukuseura- ja henkilövaakunoita kohtaan. Suomen heraldinen Seura aloitti yksityisten vaa-kunoiden rekisteröinnin vuonna 1962.

Suomalaisen heraldiikan kolme mestaria

Suomalainen heraldiikka alkoi kukoistaa vii-me vuosisadalla. Kansalaisten kiinnostus ai-heeseen näkyi ensin kunnanvaakunoiden ja sittemmin myös sukuseura- ja henkilövaaku-noiden laatimisena. Suomalaisen heraldiikan kehittämisessä merkittävässä roolissa oli kolme heraldikkoa, jotka palkittiin ansiois-taan Pro Finlandia -mitaleilla.

Sukuseurojen ja muut yksityiset vaakunat ovat omiaan il-mentämään ja vahvistamaan identiteettiä samalla tavalla kuin julkiset vaakunat. Vuoden 2014 loppuun mennessä seuran rekisteriin oli merkitty lähes 1 850 vaakunaa.

Kolme suurta veivät alaa eteenpäin

Jo 1950-luvulla erottui kolme heraldikkoa, joiden tuotanto oli sekä poikkeuksellisen laadukas että laaja. heraldikkojen piirissä heidät tunnetaan ”kolmena suurena”: Gustaf von Numers (1912–1978), Olof Eriksson (1911–1987) ja Ahti Hammar (1911–1979). he suunnittelivat omana aikanaan noin kaksi kolmasosaa kaikista kuntavaakunoista.

Kolme arvostettua mestaria vaikuttivat samanaikaisesti siihen, että kiinnostus sukuseura- ja henkilövaakunoihin laajeni. von numersin, Erikssonin ja hammarin laajat arkistot ovat Kan-sallisarkistossa, samoin kuin muutamien muiden tuotteliai-den heraldikkojen kokoelmat: ennen kaikkea Kaj Kajanderin (1924–1991) ja Robert de Caluwén (1913–2005) arkistot.

von Numers oli itseoppinut

Gustaf von numers oli heraldikkona itseoppinut. hän pereh-tyi varhaisessa vaiheessa heraldiikan teoriaan ja hankki hyvä-nä piirtäjänä myös alaan kuuluvat käytännölliset valmiudet.

von numers valittiin jo vuonna 1949 vastaperustettuun kan-sainväliseen heraldiseen akatemiaan. Pro Finlandia -mitalin hän sai vuonna 1973. Muutama vuosi myöhemmin hän jäi eläkkeelle vakuutusyhtiön konttoripäällikön toimesta.

HERALDIIKAN HARRASTUS Suomessa sai merkittävän piristysruiskeen Maalaiskuntien liiton kampanjasta saa-da jokaiselle kunnalle vaakuna. Vuoden 1949 kunnallislain mahdollistamana suunniteltiin seuraavan kahden vuosi-kymmenen aikana satoja uusia kunnallisvaakunoita. Suo-men heraldinen Seura perustettiin tämän innostuksen ruuhkavuosina maaliskuussa 1957.

Seuraan on aina kuulunut sekä taiteilijoita että tiedemiehiä, ja se on alusta lähtien osallistunut julkiseen heraldiseen keskusteluun ja antanut yleistä heraldista neuvontaa yh-teistyössä Kansallisarkiston kanssa. hyvä yhteistyö Suo-

Taitelijaseura tieteellisin painotuksinmen Kuntaliiton ja Suomen kuntien kanssa jatkuu edelleen.

Seuran tyypillisin toimintamuoto ovat kuukausittaiset koko-ukset esitelmien ja alustusten kera. Alusta asti ohjelmaan ovat kuuluneet myös heraldiset näyttelyt aina ulkomaita myöten. Vaakunakilpailujen tuomaristoissa seuran edustaja on tavanomainen näky. Moni seuran aktiivijäsenistä osallis-tuu pohjoismaisten sisaryhdistysten yhteistoimintaan sekä kansainväliseen heraldiseen ajatustenvaihtoon. Seura on Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan jäsen.

Seura pitää rekisteriä suomalaisista ei-aatelisista vaaku-

13akti 1/2015

noista. rekisteri on luonteeltaan yksityinen eikä vertaudu viranomaisten ylläpitämiin. Seura tosin takaa, ettei se ota rekisteriinsä vaakunaa, joka muistuttaa siellä jo olevaa vaa-kunaa tai muuten tunnettua tunnusta tilanteessa, jossa se-kaannuksen vaara olisi ilmeinen. Tällä hetkellä rekisterissä on 1868 vaakunaa.

Keskeinen osa seuran toiminnassa on aina ollut julkaisuilla ja tiedotuksella. Erityistä huomiota on kiinnitetty suomen-kielisen heraldisen kirjallisuuden julkaisemiseen sekä heral-disen sanaston ja selitysterminologian kehittämiseen. Seu-ran perustajajäseniin kuuluva valtiotieteen maisteri Kimmo

Kara on julkaissut kahtenakin laitoksena kirjan ”Vaakuna-selitys”. Seuran julkaisemaa ”heraldiikan opasta” käyte-tään usein oppikirjana, ja hopealeijona-lehti on luettavissa esimerkiksi Kansallisarkistossa. 20-vuotisjuhlakseen seura toimitti artikkelikokoelman ”heraldica Fennica”. Seuran ak-tiiviset jäsenet ovat julkaisseet paljon heraldista kirjallisuut-ta muiden tahojen kustantamana.

Kirjoittaja on Suomen Heraldisen Seuran sihteeri ja Heraldi-sen lautakunnan jäsen.

TeksTi: AnTon j. eskolA, protokolla-asiantuntija, Helsingin yliopisto

Ahti Hammarin vuonna 1952 suun-nittelema Kymin vaakuna.

Gustaf von Numers piirsi Närpiön kunnalle vaakunan ja lipun vuonna 1955 pitäjänsine-tin pohjalta.

Gustaf von Numersin vuonna 1956 suunnittelema Urho Kekkosen hen-kilövaakuna.

14 akti 1/2015

von numers valmisteli laajan teoksen Suomen varhaisesta aatelisheraldiikasta. Julkaisematta jääneen teoksen käsi-kirjoitus lukuisine vaakunapiirroksineen on hänen arkistos-saan. Artikkeleissaan hän käsitteli kuntavaakunoita sekä aatelisheraldiikkaa.

Gustaf von numers osallistui kuntien järjestämiin suunnit-telukilpailuihin, ja on piirtänyt yli 150 kuntavaakunaa. niiden ohella hän suunnitteli suuren määrän sukujen ja yhdistysten vaakunoita, lippuja, exlibriksiä, mitaleita ja liikemerkkejä. Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Pirkanmaan maakun-taliittojen vaakunat ovat hänen luomiaan, myös Puolustus-voimien ”tornileijona” on von numersin suunnittelema.

Eriksson myös kirjoitti heraldiikasta

Olof Eriksson oli koulutukseltaan piirtäjä, ja hän työsken-teli päätoimisena mainospiirtäjänä ja tekstaajana. hänkin kiinnostui heraldiikasta 1940-luvulla ja alkoi pian osallistua kuntien järjestämiin kilpailuihin.

Eriksson suunnitteli yli sata kuntavaakunaa sekä useita henkilövaakunoita. Kainuun maakuntaliiton vaakuna on hä-nen piirtämänsä. hän suunnitteli myös joukko-osastolippu-ja, mitaleja ja yhdessä H. Häiväojan kanssa hopeamarkan vaakunapuolen 1964.

Olof Eriksson on edelleen tunnettu myös kirjoittajana. hän julkaisi muun muassa useana painoksena ilmestyneen ”Käy-tännön lipputietoutta” (1974) ja oppikirjan ”heraldiikka ja sym-bolit” (1982). Eriksson palkittiin Pro Finlandia -mitalilla 1965.

Hammar hallitsi kuntavaakunat

Ahti hammar oli koulutukseltaan litografi ja mainospiirtäjä. hän opiskeli itsenäisesti heraldiikkaa ja teki useita opinto-

Olof Erikssonin exlibris.

matkoja ulkomaille. Vuosina 1966–1974 hän toimi valtionar-kistossa heraldisena asiantuntijana.

hammar suunnitteli useiden virastojen tunnukset ja sinetit, järjestöjen ja yhdistysten lippuja ja muita tunnuksia. Valtionar-kistossa ollessaan hän piirsi muun muassa Suomen historial-listen maakuntien ja läänien vaakunoiden mallipiirrokset.

hänen suurin panoksensa liittyi kuitenkin kuntavaakunoi-hin. Kuten muutkin johtavat heraldikot hän osallistui kunti-en järjestämiin kilpailuihin. Kaiken kaikkiaan hän on suunni-tellut satakunta kunnan, kauppalan ja kaupungin vaakunaa.

Ahti hammar kuului heraldica Fennica -teoksen toimituskun-taan ja osallistui myös Suomen kunnallisvaakunat -teoksen toimitustyöhön. hänelle annettiin Pro Finlandia -mitali 1976.

Taiteilijoiden piirtämät kuntavaakunoiden alku-peräiskappaleet on digitoitu ja liitetty Digitaa-liarkistoon (www.arkisto.fi/digi). Vaakunat ovat helposti tutkittavissa arkistolaitoksen tietokan-nassa Europeana Heraldicassa (www.arkisto.fi/heraldica).

TeksTi: john sTrömberg, erikoistutkija, Kansallisarkisto

lähteet: Antti Matikkala & Wilhelm Brummer (toim.): henkilö- ja sukuvaakunat Suomessa. SKS 2011. Arkistolaitoksen toimi-tuksia 11. Lari Rantanen: Kuvitettu yhtenäisyys? Kunnanvaakunat Maalaiskuntien liiton projektina 1949–1969. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2010.

Ahti Hammarin exlibris.Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vaakuna, jonka on piirtänyt Gustaf von Numers vuonna 1955.

15akti 1/2015

KANSALLISEN METSÄOHJELMAN mukainen valtion metsien kulttuuriperintöinventointi-hanke alkoi vuonna 2010. Sen tuloksia esittelevän ”Metsiin kadonneet” -posterinäytte-lyn avajaiset pidettiin Kansallisarkistossa tammikuussa.

”Tänä vuonna päättyvän hankkeen sato välittää kuvaa iki-aikaisesta kulttuuriperinnöstä, joka kuuluu meille kaikille ja on merkittävä osa identiteettiämme”, totesi Metsähallituk-sen pääjohtaja Esa Härmälä näyttelyn avajaispuheessaan.

Metsähallituksen arkeologit tutkimusryhmineen ovat kerän-neet tietoa metsien muinaisuudesta kivikaudelta 1960-luvul-le asti. Kohteista valtaosa on ollut ennestään tuntemattomia ja niiden joukossa on myös löytöjä, jotka ovat tarkentaneet maamme vanhimman esihistorian kokonaiskuvaa erityisesti Pohjanmaalla ja lapissa, mutta myös muualla.

Metsä on kuulunut elämäämme aina

Suomalaisia metsiä on käytetty tuhansia vuosia: siitä al-kaen, kun ihminen jääkauden jälkeen saapui Suomeen. Metsä on ollut asuin- ja työpaikka. Siellä on pyhiä paikkoja, tärkeitä rajoja ja kulkureittejä.

nuorempiin kulttuuriperintökohteisiin kuuluvat myös muun muassa toisen maailmansodan aikaiset hautapaikat, sota-vankileirien jäännökset ja lentokoneiden putoamispaikat.

”On merkillistä miten voimakkaankin asutuksen tai työ-maan jäljet häviävät metsään vuosikymmenten ja vuosi-satojen saatossa. Metsä ottaa Pohjolassa aikaa myöten omansa takaisin; metsän tuhoaminen ei täällä onnistu”, Esa härmälä totesi.

inventointi turvaa kulttuuriperintöä

härmälän mukaan inventointien avulla täytetään muinais-muisto-, rakennusperintö-, maankäyttö- ja rakennuslakien sekä metsäsertifioinnin velvoitteet ja turvataan kulttuuripe-rintökohteiden säilyminen. Metsähallituksen ympäristöop-paaseen on laadittu Museoviraston ja muiden toimijoiden kanssa ohjeistus, jolla kulttuuriperinnön säilyminen tuleville sukupolville taataan.

”Työ on kantanut hedelmää ja olemme mielestämme

TeksTi jA kuvA: jouni TAivAinen, erikoissuunnittelija, Metsähallitus

Metsiin kadonneet

onnistuneet kulttuuriperinnön suojelussa hyvin. Tämä on tärkeää, sillä kulttuuriperintökohteet eivät ole uusiutuva luonnonvara. inventointi edistää Metsähallituksen metsien kestävää käyttöä, minkä lisäksi kulttuuriperintökohteita voi-daan hyödyntää muun muassa matkailun kehittämisessä ja opetuksessa”, härmälä muistutti.

Kulttuuriperintöinventointeja voi seurata http://kulttuuri-perintoinventointi.blogspot.fi/

Metsähallitus on kartoittanut valtion metsiin kätkeytynyttä kulttuuriperintöä jo usean vuoden ajan. Työstä syntynyt näyttely kiertää nyt Suomea.

Metsiin kadonneet -näyttely on tehty Metsä-hallituksen ja Kansallisarkiston yhteistyönä. Se kiertää kaikki Suomen maakunta-arkistot.

1800-luvun kaiverruksia kelon kyljessä Lieksan Piilosessa.

Arkivarien som arkivforskare

MED RIKSARKIVET blev jag bekant redan under studieti-den då jag gick igenom handlingar för min avhandling pro gradu i Finlands och Skandinaviens historia. Sedan mitten av 1980-talet har jag arbetat med person- och kulturhisto-riskt arkivmaterial i Svenska litteratursällskapets historiska och litteraturhistoriska arkiv i helsingfors, det senaste de-cenniet som förste arkivarie med ansvar för donationsverk-samheten.

Under en lång tid har jag också samarbetat med den ti-digare enheten för privatakiv vid riksarkivet bl.a. kring donationsfrågor och förteckningsprinciper för privatarkiv. Från att ha varit den som hjälper forskare att hitta relevant arkivmaterial har jag nu själv fått möjligheten att bedriva forskning i arkivhistoria inom forskningsprojektet ”Making

Efter 30 år i arkivbranschen är det uppfriskande att få byta roll. Sedan maj 2014 har jag haft förmånen att få disponera ett litet forskarrum i nya forskarsalen på Riksarkivet, där jag fördjupar mig i frågor kring privata arkiv och deras tillkomst för en kommande doktorsavhandling.

and interpreting national Pasts – role of Finnish Archives as networks of Power and Sites of Memory”.

Forskning i arkivens uppkomst

Forskningsprojektet, som är finansierat av Finlands Akade-mi och anknutet till institutionen för Finlands historia vid Åbo universitet, närmar sig frågan om arkivens tillkomst ur ett arkivvetenskapligt perspektiv.

Den moderna arkivteoretiska forskningen har börjat omvär-dera arkivinstitutionernas skenbart neutrala roll i samhället och i dag är man medveten om att arkiv konstrueras i en större samhällelig kontext och formas av den rådande tids-andan, som tolkningar av det förflutna. inom forskningspro-

Förste arkivarie Petra Hakala arbetar med sin doktorsavhandling på Riksarkivet.

MAriE PElKOnEn

17akti 1/2015

En av de centrala aktörerna på arkivfältet var statsarkivarie Reinhold Hausen (1850–1942). (D. Wahlroos 1913)

jektet problematiseras därför frågan om varför och på vilket sätt arkiv har grundats, hur de har vuxit fram och utvecklats, varför privat arkivmaterial samlas in och vad som ansetts vara värt att bevara för eftervärlden.

Hur det förgångna konstrueras

Min uppgift inom projektet är att granska tillkomsten av ett person- och kulturhistoriskt arkiv i Finland i slutet av 1800-ta-let och början av 1900-talet och utreda vilka faktorer som på-verkat tillkomstprocessen. Genom att närma mig frågan ur ett arkivteoretiskt perspektiv med hjälp av infallsvinklar som ”arkiv och ideologi”, ”arkiv och makt” samt ”arkiv och identitet” försöker jag för-djupa bilden av hur det för-gångna konstrueras.

i slutet av 1800-talet fanns flera organisationer och ve-tenskapliga samfund som tog emot eller samlade in privat arkivmaterial, men jag har valt att undersöka hur arkivet vid Svenska lit-teratursällskapet i Finland uppstod och växte fram un-der de tre sista årtiondena av den autonoma tiden.

Svenska litteratursällska-pet grundades 1885 i en tid då svenskan upplevdes hotad i korstrycket mellan fennomani och förrysk-ning. En central fråga i min forskning är därför hur det språkpolitiska och ideolo-giska klimatet i Finland vid denna tid påverkat insam-lingen av arkivmaterial till SlS och i hur hög grad det var fråga om att använda arkivmaterialet för att legitimera det svenska kulturarvets fortsatta existens i Finland.

Ständigt denna Hausen

Då material började samlas in till SlS i slutet av 1800-talet var också behovet av källmaterial för den allt mer profes-sionella historieforskningen och utgivningen av historiska källor viktiga bakgrundsfaktorer. Viktigt att utreda är dock vilket material som ansetts värt att bevara för eftervärlden – och vilket som inte ansetts vara tillräckligt intressant – samt vem som utövat makt i denna urvalsprocess.

En av de centrala aktörerna på arkivfältet var statsarkiva-rie Reinhold Hausen (1850–1942), som i mer än 30 år

var medlem i SlS styrelse och var en av de personer som kunde påverka vilket material som togs emot eller avvisa-des. Genom att studera de centrala aktörernas personliga kontaktnät försöker jag också utreda vilken betydelse de sociala nätverken och personliga kontakterna hade för in-samlingen av arkivmaterial samt vilka arkivdonatorernas egna motiv var då de beslöt att överlåta privat material för att bevaras för eftervärlden.

Viktigt att kunna hålla distans

De person- och kulturhistoriska arkivsamlingarna vid Svens-ka litteratursällskapet i hel-singfors har intresserat mig redan länge och de frågor som jag utreder nu bygger delvis på tidigare forskning för min andel i verket ”Arkiv, minne, glömska. Arkiven vid Svenska litteratursäll-skapet i Finland 1885–2010”, som utkom våren 2014.

Att kunna hålla distans till ett forskningsobjekt som man har en så nära relation till, är en verklig utmaning. Samtidigt har det dock visat sig att erfarenhet av arbete med donatorer och privat arkivmaterial är till nytta då man undersöker vilken roll personliga kontakter och nätverk har vid insamling av privat arkivmaterial.

Forskarens vardagTillgång till relevant forsk-ningslitteratur är av stor be-tydelse och som forskare i arkivhistoria uppskattar jag

speciellt närheten till riksarkivets bibliotek med sin stora samling av arkivrelaterad litteratur. Att i lugn och ro få gå igenom källmaterial och forskningslitteratur, och att ha tid att tänka och analysera, är en stor förmån för en arkivarie som är van vid att det alltid är bråttom.

Forskandet är trots allt ett ganska ensamt arbete och det är viktigt att få diskutera sin forskning med andra, t.ex. vid forskarseminarier eller den nog så viktiga samvaron med arkivkolleger och andra bekanta över lunchtallriken i Café hausen.

TexT: peTrA hAkAlA, förste arkivarie, doktorand i Finlands historia

JUSSi nUOrTEVA

ALKU-HANKEESSA olivat mukana kaikki kuusi aluehallin-tovirastoa ja 11 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. ElY-keskuksia on yhteensä 15.

hankkeessa saatiin järjestettyä käytännössä kaikki aluehal-lintovirastojen edeltäjäviranomaisten pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Myös hanketyön piirissä olleiden ElY-keskusten vastaavat asiakirjat saatiin järjestettyä suunnitellusti. Järjes-tämättä jäi arviolta 4-5 hyllykilometriä ElY-keskusten asia-kirjoja, joita ne tarvitsevat edelleen virkatehtävissä.

Hankkeeseen sitouduttiin vahvasti

hankkeeseen kuuluneiden virastojen ja arkistolaitoksen kesken vakiintui melko nopeasti luonteva työnjako, jossa virastot vastasivat aineistojen kokoamisesta, tiivistämises-tä ja siirtämisestä arkistolaitokseen, aineiston sisältöön ja järjestykseen liittyvästä asiantuntijakonsultaatiosta sekä materiaalihankintojen kustannuksista. lisäksi ne järjestivät aineistoja omin resurssein.

hankkeeseen rekrytoidut arkistonjärjestäjät työskentelivät Kansallisarkiston työntekijöinä joko arkistolaitoksen yk-siköissä tai kohdevirastojen tiloissa. Arkistolaitos vastasi hanketyön ohjauksesta ja suunnittelusta.

hankkeen kokonaistavoitteiden kannalta osapuolten keskit-tyminen omiin erityisosaamisalueisiinsa ja substanssiteh-täviinsä osoittautui suotuisaksi ratkaisuksi. hanke palveli vahvasti kaikkien osapuolten strategisia pitkän aikavälin

tavoitteita. Tämän vuoksi osallistujien sitoutuminen hank-keeseen ja valittuun toteuttamismalliin oli vahvaa.

Järjestäminen eteni nopeasti

hankkeen kustannustehokkuus oli korkea. Aktiivinen seuranta ja kustannuslaskenta varmistivat paitsi budjetoi-duissa kustannuksissa pysymisen, tehostivat myös järjes-tämistyön tuloksellisuutta. Järjestämistyön hinnaksi tuli keskimäärin 235 euroa/hyllymetri. hankkeen kokonaiskus-tannuksista noin neljä viidesosaa muodostui järjestämis-työstä ja viidennes työn ohjaamisesta.

Järjestämistyö eteni asetettua tavoitetta ripeämmin ja kaikkiaan vastaavasta työstä arkistolaitoksessa aiemmin laadittuja arvioita nopeammin. Järjestämistyön nopeus hankkeessa oli keskimäärin noin 300 hyllymetriä/henkilö-työvuosi. Kokonaisuudessaan hankkeen järjestämistehtä-vissä työskenteli 41 henkilöä.

hankkeessa käytettyjä seurantamenetelmiä ja työkaluja kehitettiin ja tarkennettiin. Tavoitteena oli luoda mahdolli-simman tarkoituksenmukaiset välineet, joiden avulla hanke pystyttiin toteuttamaan kokoonsa ja laajuuteensa nähden yksinkertaisesti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti etä-ohjauksen ja paikallisen tiimityön yhdistelmänä.

Aluehallintoviranomaisten arkistojen seu-lonta- ja järjestämishankkessa (ALKU) järjes-tettiin ja siirrettiin arkistolaitokseen noin 11 hyllykilometriä asiakirjoja koko maan alueel-ta. Hanke oli ensimmäinen näin laaja vanho-jen arkistojen järjestämishanke Suomessa.

TeksTi: ville kAjAnne, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

ALKU-hanke käynnistettiin keväällä 2011 ja sen viimeiset toimenpiteet saatiin päätökseen helmi-kuussa 2015. hankkeen rahoituksesta vastasivat valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinominis-teriö. Kansallisarkisto vastasi hankkeen johtami-sesta ja suunnittelusta. Järjestämistyön toteutuk-seen osallistuivat kaikki arkistolaitoksen yksiköt. hankkeeseen osallistuneet virastot maksoivat muut kustannukset.

tuloksekas ALKU päättyi

Eeva Wallenius ja Eriikka Kekki järjesti-vät asiakirjoja marraskuussa 2014. KAri KOrPi

19akti 1/2015

TeksTi: mArie pelkonen, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto kuvAT: Visit Reykjavík

ICA kutsuu Islantiin

KONFERENSSIN TEEMANA on "Arkistot: Todisteet, tieto-turva ja ihmisoikeudet: luotettavan tiedon turvaaminen". Konferenssin tarkempi ohjelma valmistuu huhtikuun puoli-väliin mennessä. Tässä on myös suomalaisille tilaisuus vah-vistaa ammatillisia verkostoja, saada arvokasta näkemystä ja kehittää osaamista.

”Maailma muuttuu jat-kuvasti digitaalisempaan suuntaan, ja arkistojen koot kasvavat ennen-näkemätöntä vauhtia. Tämä uusi maailma tar-joaa lukuisia mahdolli-suuksia, mutta sisältää myös suuria uhkia. Arkis-tojen on maailmanlaajui-sesti otettava huomioon kansalaisten, yritysten ja hallitusten asenteet ins-

tituutioiden vastuita, tietojen käyttöoikeuksia, yksityisyyt-tä ja tietosuojaa sekä arkistomateriaalien turvallisuutta ja kansallista turvallisuutta kohtaan. Konferenssin ohjelma antaa mahdollisuuden keskustella näistä tärkeistä asioista ja vaikuttaa käynnissä olevaan kehitystyöhön.”

David Fricker, iCA:n puheenjohtaja, Australian Kansallis-arkiston pääjohtaja

”Tässä tärkeässä tapahtumassa kohtaa kansainvälinen joukko alan asiantuntijoita, ja sen tarkoitus on lisätä suu-ren yleisön tietämystä arkistojen tärkeydestä islannissa ja Pohjoismaissa.”

Illugi Gunnarsson, islannin opetus-, tutkimus- ja kulttuu-riministeri

”Konferenssissa käsitellään aiheita, jotka ovat tärkeitä ny-kyaikaisille arkistoille – arkistojen roolia ja tarkoitusta sekä niiden tärkeyttä yksilöille, hallituksille ja liikeyrityksille. Ammattimainen ohjelma, sosiaaliset tapahtumat ja kiin-nostuneille järjestetyt ekskursiot ovat mukavia ja antoisia kokemuksia. Olen varma, että konferenssi edistää iCA:n tavoitteita ja vahvistaa arkistojen merkitystä moderneille yhteiskunnille maailmanlaajuisesti.”

Eirikur Gudmunsson, islannin valtionarkistonhoitaja

ICA (International Council on Archives) jär-jestää kolmannen vuosittaisen konferenssis-sa Reykjavikissa 28.–29.9.2015.

Reykjavik

20 akti 1/2015

SUOMALAINEN KESKIAJANTUTKIMUS on saavuttanut viimeisen vuosikymmenen kuluessa vankan aseman, ja aihepiiri kiinnostaa myös suurta yleisöä. Eräs tutkijoita hai-tanneista suurista ongelmista on se, että Suomea koskevat keskiaikaiset lähteet ovat erittäin hankalasti käytettävissä.

Tähän asti tutkijat ovat joutuneet turvautumaan Reinhold Hausenin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa laati-missa lähde-editioissa, 8-osaisessa Finlands medeltidsur-kunder -sarjassa sekä Turun tuomiokirkon Mustakirjassa julkaistujen lähteiden käyttöön. hausenin editiot ovat ää-rettömän tärkeitä suomalaiselle keskiajantutkimukselle, mutta ne ovat editointiperiaatteiltaan auttamattomasti van-hentuneita eivätkä sovellu esimerkiksi kielihistoriallisen tut-kimuksen lähteiksi.

lisäksi painetut julkaisut sisältävät suuren määrän erilaisia virheitä, eivätkä ne sisällä kaikkia Suomen keskiaikaa kos-kevia lähteitä, sillä uusia dokumentteja on tullut esille te-osten julkaisemisen jälkeen. Kirjamuotoisia lähde-editioita on nykyisin myös hankala löytää, sillä esimerkiksi Finlands medeltidsurkunder -sarjan ensimmäisten osien painos on loppuunmyyty.

tietokannan puutteet paikataan

Jo 2000-luvun alussa oli käynnissä Kansallisarkiston johtama Diplomatarium Fennicumiksi kutsuttu hanke, jonka tavoit-teena oli Finlands medeltidsurkunder -sarjan saattaminen tutkijoiden ulottuville digitaalisessa muodossa. hankkeen tu-loksena hausenin julkaisut saatiinkin digitoitua ja tutkijoiden käyttöön (http://extranet.narc.fi/DF/index.htm).

hankkeessa ei kuitenkaan ollut mahdollista korjata hau-senin julkaisujen puutteita, ja tuolloisen digitaalisen tietokannan hakuominaisuudet eivät vastaa moderneja tarpeita. laadittuun tietokantaan ei myöskään ole mah-dollista lisätä asiakirjoja, vaan Diplomatarium Fennicum -tietokanta sisältää ainoastaan hausenin julkaisuista löy-tyvät asiakirjat.

nyt käynnistyneessä hankkeessa on tarkoitus korjata nämä puutteet ja julkaista helposti käytettävässä digitaalisessa muodossa kaikki Suomea koskeva keskiaikainen aineisto, mukaan lukien uudet esille tulleet asiakirjat. hanke poh-jautuu luonnollisesti olemassa olevaan Diplomatarium Fennicum -tietokantaan sisältötietoineen, mutta se tuottaa uuden sähköisen järjestelmän, josta tulee toiminnallisuuk-

siltaan nykyistä tietokantaa laajempi ja huomattavasti ke-hittyneempi.

Uusi järjestelmä palvelee laajasti

Tärkeä osa tietokannan kehittämistä on toimivien hakujär-jestelmien laatiminen. Kun tietokanta mahdollistaa mah-dollisimman monenlaisia hakumahdollisuuksia, se pystyy palvelemaan myös muita kuin historiantutkijoita. Keskiai-kaisia asiakirjoja sisältävä, tieteelliset kriteerit täyttävä läh-dejulkaisu tarjoaa ainutlaatuisen aineiston, jonka avulla on mahdollista tutkia yhteiskunnallisten ja kulttuuristen olojen ohella esimerkiksi muinaisruotsin asiakirjakielen kehitystä sekä hallintokielen ja kirjallisen asiakirjakulttuurin sanaston ja ortografian kehitystä.

Toinen tärkeä seikka uudistetussa Diplomatarium Fenni-cum -tietokannassa on mahdollisuus linkittää tietueita esi-

Suomea koskevat keskiaikaiset asiakirjat kaikkien saataville

Kansallisarkiston ja monitieteisen tutkimus-yhteisön yhteinen Diplomatarium Fennicum -hanke saattaa Suomea koskevat keskiai-kaiset lähteet monipuoliseen tutkimuskäyt-töön modernissa digitaalisessa muodossa. Tänä vuonna alkanutta hanketta rahoittaa Koneen Säätiö.

Tuntemattoman maalarin teos Lohjan keskiaikai-sessa kirkossa varoittaa karjataikuuden käyttä-misestä. Teos on 1510-luvulta. Kuva julkaisusta Bläuer, Auli (2015): Voita, villaa ja vetoeläimiä.

21akti 1/2015

merkiksi ulkomaisiin arkistotietokantoihin ja siten tarjota tutkijoille mahdollisuus tarkastella alkuperäisten asiakirjo-jen digikuvia. Tällöin tutkijat voivat itse varmistua esimerkik-si siitä, ettei hausenin editiossa ole lukuvirheitä, ja mahdol-liset havaitut virheet voidaan helposti korjata tietokantaan.

hankkeessa tuotettavan verkkotietokannan merkitys tut-kimukselle on suuri, koska valtaosaa Suomea koskevasta alkuperäisestä asiakirja-aineistosta säilytetään Suomen val-tion ulkopuolella olevissa kokoelmissa.

Monitieteistä yhteistyötä

Diplomatarium Fennicum -hanketta johtaa Kansallisarkis-ton tutkimusjohtaja, dosentti Päivi Happonen. hankkeelle nimitetään tieteellinen ohjausryhmä, jonka jäsenet edusta-vat Suomen eri yliopistojen keskiajantutkijoita ja kielitietei-lijöitä. TeksTi: kirsi sAlonen, apulaisprofessori, Turun yliopisto

hanke tekee tiivistä yhteistyöstä erilaisten kotimaisten tut-kimushankkeiden kuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran koordinoiman Codices Fennici -hankkeen kanssa. Tämän lisäksi yhteistyökumppaneina toimivat ulkomaiset arkistot, joissa säilytetään Suomea koskevaa keskiaikaista aineis-toa, esimerkiksi ruotsin riksarkivet.

hanke on nyt päässyt konkreettisesti liikkeelle, kun se sai joulukuussa 2014 rahoitusta Koneen Säätiöltä. Sen turvin Kansallisarkistossa on aloitettu tietokannan suunnittelu ja muokkaus. Tarkoituksena on palkata koordinaattori, joka aloittaa myös hankkeen tieteellisen puolen suunnittelun. Tavoitteena on, että kokoelmatietokanta on tutkijoiden käy-tössä vuonna 2017.

MITEN SINUSTA TULI ARKISTOAMMATTILAINEN?

Oikeastaan sattumalta. Olin juuri aloittanut opintoni Tarton yliopiston fysiikan laitoksella, kun huomasin Kansallisarkis-ton (rahvusarhiiv) työpaikkailmoituksen. Koska Kansallisar-kisto sijaitsee yliopiston vieressä, ajattelin, että tässä olisi erinomainen mahdollisuus sujuvasti yhdistää opinnot ja työ. Tuolloin elettiin vuotta 2002, ja olen yhä töissä Kansal-lisarkistossa – ja pidän työstäni!

MITÄ TYöSI PITÄÄ SISÄLLÄÄN?

Päätehtäviini kuuluu digitaalisen tallennukseen käytäntöjen ja tutkimuksen koordinointi. Sisäisesti olen vastuussa digi-taalisen arkistomme kehittämisestä ja ylläpidosta.

Kansallisesti pidän silmällä mitä tapahtuu sähköisten vi-ranomaispalvelujen tiimoilla. Osallistun yhteensopivuutta

ArkistourallaArkistouralla-palsta esittelee arkis-toalan ammattilaisten arkea ja uraa.

Tässä numerossa työstään kertoo Kuldar Aas, joka toimii Viron Kansallisarkiston Digitaaliarkiston varajohtajana.

käsitteleviin työryhmiin, esittelen virastojen tehokkaan tie-donhallinnan mahdollisuuksia ja luennoin niin paljon kuin mahdollista.

Kansainvälisesti pidän yllä suhteita muihin digitaalista tal-lennusta tutkiviin muistiorganisaatioihin. Virossa ei ole riit-tävästi voimavaroja kaikkeen tutkimukseen, ja ainoa mah-dollisuus tavoitella digitaalisen tiedon ikuista säilyttämistä on tietää mitä muut tekevät.

Olen tällä hetkellä myös Euroopan komission rahoittaman E-ArK-projektin (www.eark-project.eu) tekninen koordi-naattori. Projektiin ottaa osaa 16 Euroopan maata ja siinä pyritään luomaan digitaalisen tallennuksen ydinkysymys-ten standardeja vuoteen 2017 mennessä.

MITÄ OVAT DIGIAJAN HAASTEET ARKISTOSSA?

Päähaasteemme liittyvät käsiteltävän tiedon määrään ja palvelumme käyttäjien laatuodotuksiin. Käyttäjillä on tapana ajatella, että tullessaan digitaalisen arkistoon he vain syöttä-vät hakutermin ja saavat automaattisesti kaiken siihen liitty-vän tiedon käyttöönsä. Parannamme arkistokuvauksia, jotta pääsisimme edes hiukan lähemmäs tuota ihannetilannetta. Alkuperäisten digitaalisten arkistojen osalta keskitymme alkuperäisiä metatietoja käyttävän arkistointijärjestelmän luomiseen.

Toinen ydinhaaste on perinteisen A4-muotoisen tiedon ar-viointi, siirto, säilytys ja saatavuus. Viime vuonna Virossa julkistettiin kokonaisvaltaisen tiedonhallinnan aloite, jonka pohjalta myös arkistot tekevät paljon töitä kehittääkseen toimintatapoja hallinnon tietokannoissa olevan tiedon luo-kittelemiseksi ja arvioimiseksi. Tämä työ on vasta alussa ja siitä saataneen tuloksia aikaisintaan vuonna 2016.

MIKÄ SINUA MOTIVOI TYöSSÄSI?

Digitaalisessa arkistointityössä pitää olla koko ajan tasalla siitä, miten virastot ja yksityishenkilöt tuottavat tietoa sekä pystyä luokittelemaan ja arvioimaan tätä tietoa. Kun tähän lisätään se, että digitaalinen arkistointi on alana kohtuulli-sen uusi ja sen tutkimus ja kehitys nopeatempoista, tulok-sena on monitieteellinen ympäristö, jossa on jotain uutta opittavaa ja pohdittavaa joka ikinen päivä. Koko 13-vuotisen Kansallisarkiston työurani aikana en ole ollut päivääkään ikävystynyt.

MITKÄ OVAT TÄMÄN HETKEN POLTTAVIMMAT KYSY-MYKSET VIRON ARKISTOSEKTORILLA?

Tiedonhallinnan ja arkistoinnin merkitystä sähköisten viran-omaispalvelujen ydinosana aliarvioidaan usein, puutteita on etenkin valtion virastojen tietotasossa ja rahoituksessa. Siksi keskitymme jatkossa enemmän ulkoiseen koulutuk-seen, luennointiin ja poliittiseen lobbaukseen lisätäksem-me näihin asioihin liittyvää osaamista valtionhallinnossa kokonaisuudessaan.

TYö

TEr

VE

YSlA

iTO

S

Virolaista digitalisointia

hElinA TAMMAn

23akti 1/2015

TeksTi: mervi lAmpi, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Palstalla esitellään arkistojen kätköistälöytyneitä kuriositeetteja.

Arkistolöytöjä

Historiallinen herkkuARKISTOLAITOKSEN HANKKIMAAN von Stedingk -su-vun arkistoon sisältyy käsinkirjoitettu keittokirja, joka käsit-tää yli 200 reseptiä. Tieteiden yönä 8.1.2015 Kansallisarkis-tossa kävijöille tarjottiin mahdollisuus tutustua kirjan yhteen antimeen; jännittäväksi maistiaiseksi 1700-luvulta valikoitui Citronbrot eli sitruunaleipä.

Ennen kuin makumatkalle menneisyyteen päästiin, resepti piti suomentaa. haastetta tehtävään tarjosi vanhan käsialan lisäksi saksan kieli ja keittiösanasto omine lyhenteineen. resepti myös näytti oudolta, sillä siinä oli vähän numeroita eikä jauhoja näytetty mainittavan lainkaan.

Käännöstyön edetessä paljastui, että kyseessä ei ollutkaan leipä vaan makea leivonnainen, ns. macarooni eli keksi-leivos. Macaroonit tunnettiin jo 1500-luvulla, ja erityisesti kookosmacaroonit ovat Saksassa yhä suosittuja joulu-leivonnaisia. Macaroonia ei kuitenkaan pidä sekoittaa ny-kyään suosittuun täytettyyn ja värikkääseen ranskalaiseen macaroniin.

Saksalainen sitruunakeksileivosVatkaa 4 kananmunan valkuaista kiinteäksi vaahdoksi. lisää 3–4 teelusikallista sitruunamehua. lisää sokeri vähitellen maustettuun valkuaisvaahtoon (reseptissä ei mainita lainkaan sokerin määrää, mutta arvio on 200–250 g). Vatkaa kiinteäksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Vaahtoon voi myös lisätä hienoksi pilkottu-ja sitruunankuoren palasia.

Asettele pellille ohuita leivontakeksejä (saksaksi backoblaten). lusikoi taikinaa jokaiselle keksille ja ripottele päälle vähän so-keria. Sokeria ei saa laittaa liikaa, sillä muuten taikinaa ei voi muotoilla eikä se pysy koossa. Muotoile taikina kahden lusikan avulla kiharaksi.

Paista uunissa keskilämmöllä kunnes keksileivokset ovat kau-niin keltaisia. Päällyssokerinkin tulee olla paistunut kauniiksi, jotta keksi ei jää sisältä liian pehmeäksi.

Alkuperäinen resepti Digitaaliarkistossa: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=23250556

Oulun maakunta-arkisto ................. 16.2.–20.3.2015Hämeenlinnan maakunta-arkisto . 30.3.–29.5.2015Mikkelin maakunta-arkisto ............. 8.6.–17.7.2015Jyväskylän maakunta-arkisto ........ 3.8. –11.9.2015Turun maakunta-arkisto .............. 21.9. –30.10.2015Joensuun maakunta-arkisto ...... 9.11. –11.12.2015Vaasan maakunta-arkisto ............... 5.1. –28.2.2016Saamelaisarkisto ............................... 7.3.–15.4.2016

Metsiin kadonneet

Försvunna i skogar

Eero Kakkuri ja auton sisällä Jouni Taivainen Humppilan Kiipunjärvellä. Kuva: Risto Savolainen, Metsähallitus.

Näyttely metsiin kätkeytyneestä kulttuuriperinnöstä kiertää Suomea: