2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINTOJEN KARTOITUS 1

YLIOPISTOJEN

OPISKELIJAVALINTOJEN

KARTOITUS

IDA MIELITYINEN, SIRPA MOITUS (TOIM.)

KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTO

OPISKELIJAJÄRJESSTÖJEN TUTKIMUSSÄÄTIÄ OTUS RS

2 YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINTOJEN KARTOITUS


SISÄLLYS

1. KARTOITUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS 5

2. OPISKELIJAVALINTAKESKUSTELUN HISTORIASTA 72.1. Opiskelijavalinta koulutuspolitiikan näkökulmasta 1980-luvulla 72.2. Ylioppilastulvasta sumaan 82.3. Opiskelemaan valikoituminen ja opiskelupaikan valitseminen 102.4. 1990-luvun koulutuspolitiikan trendejä 14

3. OPISKELIJAVALINTOIHIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ 17

4. SUOMALAISTEN YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINNATKOULUTUSALOITTAIN VUONNA 2001 194.1. Farmasian koulutusala 224.2. Humanistinen koulutusala 23

4.2.1. Historiatieteet 244.2.2. Kielet ja kielitieteet 264.2.3. Muut humanistiset tieteet 28

4.3. Kasvatustieteellinen koulutusala 294.3.1. Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede 304.3.2. Luokanopettajien koulutus 314.3.3. Lastentarhanopettajakoulutus 344.3.4. Kotitalous- ja käsityönopettajakoulutus 354.3.5. Erityispedagogiikan ja erityisopettajan koulutus 36

4.4. Kauppatieteellinen koulutusala 384.5. Liikuntatieteellinen koulutusala 404.6. Luonnontieteellinen koulutusala 41

4.6.1. Matematiikka, fysiikka ja kemia 424.6.2. Bio- ja ympäristötieteet 444.6.3. Maantiede ja geotieteet 444.6.4. Tietojenkäsittelytieteet 45

4.7. Lääketieteelliset koulutusalat 464.8. Maatalous-metsätieteellinen koulutusala 474.9. Oikeustieteellinen koulutusala 494.10. Psykologia 494.11. Taidealat 51

4.11.1. Kuvataide 514.11.2. Musiikki 524.11.3. Taideteollinen koulutusala 53


4.11.4. Teatteri- ja tanssiala 544.12. Teknillistieteellinen koulutusala 554.13. Teologinen koulutusala 564.14. Terveystieteiden koulutusala 574.15. Viestintätieteet 594.16. Yhteiskuntatieteellinen koulutusala 60

5. YHTEENVETO YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINNOISTAVUONNA 2001 635.1. Valintojen tavoitteet eri näkökulmista 63

5.1.1. Koulutusjärjestelmä 635.1.2. Yliopistot 655.1.3. Hakija 66

5.2. Valintojen organisointi 685.2.1. Päävalinnat 685.2.2. Erillisvalinnat 695.2.3. Valintayhteistyö 715.2.4. Yhden paikan säännös ja hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmä 74

5.3. Valintaperusteet 765.3.1. Ylioppilastutkintotodistus, lukion päättötodistus ja muut alkupisteet 785.3.2. Valintakokeet 81

5.4. Hakijat ja hyväksytyt 845.4.1. Hakijatilanteen koulutusalakohtaista vertailua 855.4.2. Uudet ylioppilaat 895.4.3. Erillisvalinnoissa hyväksytyt 935.4.4. Peräkkäisen haun problematiikka 955.4.5. Useamman tutkinnon suorittajat yliopistossa 97

5.5. Opintojen keskeyttäminen ja/tai alan vaihtaminen 1005.6. Opintojen keskimääräinen suoritusaika ja valmistumisikä koulutusaloittain 102

6. VAIHTOEHTOISIA OPISKELIJAVALINTAMENETTELYITÄ 1056.1. Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmä 1056.2. Kansainvälisiä opiskelijavalintamenettelyitä 107

6.2.1. Valintamenettelyjen luokittelu 1076.2.2. Valintojen organisointi 1096.2.3. Korkeakoulukelpoisuus ja valintaperusteet 1106.2.4. Ajankohtaista keskustelua valinnoista 112

7. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 115

LÄHDELUETTELO 117


1. KARTOITUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS

Tämä yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmien kartoitus on tehty opetus-

ministeriön toimeksiannosta. Opetusministeriö myönsi Opiskelijajärjestö-

jen tutkimussäätiö Otus rs:lle 26.2.2001 määrärahan kartoitukseen, jonka

tavoitteena oli tuottaa tausta-aineistoa Korkeakoulujen arviointineuvoston

yliopistojen opiskelijavalintojen arviointiprojektin suunnittelua ja toteutusta

varten. Opetusministeriö, Korkeakoulujen arviointineuvosto ja

Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs. sopivat, että kartoitus koostuu

neljästä osasta:

1. Kartoitetaan jo tehdyt suomalaiset tutkimukset ja selvitykset korkea-

koulujen opiskelijavalinnoista ja niiden toimivuudesta. Kartoituksen

kohteena ovat tutkijoiden yms. näkemykset valintojen toimivuudesta,

mahdollisista ongelmista ja vahvuuksista.

2. Kartoitetaan, minkälaisia eri tyyppisiä valintamenettelyitä suomalaisissa

yliopistoissa on käytössä vuonna 2001.

3. Tarkastellaan valintojen toimivuutta olemassaolevia tilastotietoja (OPH,

OPM, Tilastokeskus) ja tilastojulkaisuja hyväksikäyttäen.

4. Kartoitetaan, minkälaisia valintamenettelyitä on käytössä muissa Eu-

roopan maissa. Samalla kartoitetaan, minkälaisena nämä valinta-

menettelyt nähdään em. maissa.

Kartoituksessa päätettiin keskittyä yliopistojen valintamenettelyihin, koska

Korkeakoulujen arviointineuvoston arviointiprojektikin kohdistuu yliopisto-

sektorin opiskelijavalintoihin. Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinta-

järjestelmää esitellään luvussa 6, mutta varsinaista vertailua yliopistosektorin

valintamenettelyiden kanssa ei tehdä.

Valintajärjestelmiä koskeva aineistonkeruu toteutettiin kesän-syksyn

2001 aikana. Yhteenvetoluku ja johtopäätökset kirjoitettiin tammikuussa ja

ulkomaisia valintajärjestelmiä koskeva osuus toukokuussa 2002. Kartoitusta

tehtäessä pyrittiin säilyttämään läheinen kytkentä käynnissä olevaan yli-

opistojen opiskelijavalintojen arviointiprojektin suunnitteluun. Tämä toteu-

tettiin siten, että Otus rs:n edustaja osallistui arviointiprojektin johtoryhmän

kokouksiin ja sai siltä ohjeistusta kartoituksen laadintaan.


Työn toteutusta ja jatkuvuutta haittasivat lukuisat henkilövaihdokset

Otus rs:ssa, jolloin vastuu työn toteutuksesta siirtyi aina uudelle henkilölle.

Vastuu kartoituksen eri osista on jakautunut seuraavasti:

Luku 2: Opiskelijavalintakeskustelun historiasta

Tutkija Minna Heikka, Otus rs.

Luku 3: Opiskelijavalintoihin liittyviä käsitteitä

Tutkija Minna Heikka ja tutkija Markus Kinkku, Otus rs.

Luku 4: Suomalaisten yliopistojen opiskelijavalinnat vuonna 2001

Tutkija Markus Kinkku, Otus rs.

Luku 5: Yhteenveto yliopistojen opiskelijavalinnoista vuonna 2001

Tutkija Ida Mielityinen, Otus rs. ja projektisuunnittelija

Sirpa Moitus, KKA (tekstit) sekä toiminnanjohtaja

Jouni Lounasmaa, Otus rs. (taulukot)

Luku 6: Vaihtoehtoisia opiskelijavalintamenettelyitä

Projektisuunnittelija Sirpa Moitus

Luku 7: Johtopäätöksiä

Tutkija Ida Mielityinen ja projektisuunnittelija Sirpa Moitus


2. OPISKELIJAVALINTAKESKUSTELUNHISTORIASTA2.1. OPISKELIJAVALINTA KOULUTUSPOLITIIKANNÄKÖKULMASTA 1980-LUVULLA

Lukuisat toimikunnat ovat parin viime vuosikymmenen pohtineet korkea-

koulujen opiskelijavalintajärjestelmien kehittämistä. Ne ovat keskittyneet

johonkin yksittäiseen kysymykseen (esimerkiksi valinnoista tiedottaminen,

ylioppilassuma, opistoasteen tutkintojen tuottama korkeakoulukelpoisuus

korkeakouluopintoihin sijoittumisen väylänä) tai sitten niissä on keskitytty

yleisemmällä tasolla tunnistamaan valintajärjestelmien ongelmia ja kehittä-

mistarpeita muuttuneessa (koulutus)poliittisessa tilanteessa. Selvitysten

runsaus kertoo siitä, etteivät korkeakoulujen opiskelijavalinnat ole toimi-

neet tarkoituksenmukaisesti koulutusjärjestelmän näkökulmasta.

Korkeakoulujen opiskelijavalintatoimikunnan mietinnöstä (KM 1986:8)

on luettavissa 16 vuoden takainen koulutuspoliittinen näkemys valinta-

järjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Toimikunnan mukaan suurimmat

muutokset 1960-luvulta 1980-luvun puoliväliin tultaessa olivat valintakokeiden

yleistyminen, korkeakoulujen välisen yhteistyön lisääntyminen, kiintiöiden

yleistyminen sekä opiskelijoiksi aikovien oikeusturvan paraneminen (emt.,

58). Samassa mietinnössä kuitenkin luonnehdittiin Suomen korkeakoulujen

opiskelijavalintajärjestelmää monimutkaiseksi ja organisatorisesti hajanai-

seksi. Valintaorganisaatiot olivat kirjavia vaihdellen yhteishausta

koulutusohjelmakohtaisesti eriytyneeseen valintaan. Vaikka valtakunnalli-

nen yhteistyö olikin lisääntynyt, sen laajuus vaihteli suuresti koulutusaloittain

(emt., 51-52).

Työryhmä jakoi korkeakoulutukseen valikoitumisen kolmeen osaan:

valikoitumiseen ennen pyrkimistä korkeakouluihin, pyrkimisvaiheen karsin-

taan sekä sisäänpääsyn jälkeiseen karsintaan. Monissa Euroopan maissa

suuri osa ikäluokasta ei saanut korkeakoulukelpoisuutta, jolloin korkeakou-

luihin pyrittäessä ei enää tarvittu huomattavia karsintatoimenpiteitä. Sisään-

pääsyvaiheessa käytettiin monenlaisia karsintakeinoja, joiden enemmistö

sijoittui ”vapaan” ja ”rajoitetun” sisäänpääsyn väliin. OECD-maista korkea-

koulutuksen pyrkimisvaiheen rajoitusten vuoksi äärimmäisinä esimerkkeinä

1980-luvulla pidettiin Kreikkaa, Turkkia ja Suomea, joissa koulutuksen

kysyntä on jatkuvasti ylittänyt paikkojen tarjonnan. (KM 1986: 8, 20-21.)


Vuoden 1986 mietinnössä (emt.) määritettiin kaksi valintajärjestelmien

keskeistä ongelmaa: korkeakoulujen aloituspaikkoja on vähän suhteessa

lukiokoulutuksen laajuuteen ja korkeakouluihin valitaan vähemmän ihmisiä

kuin niihin pyrkii. Lääkkeeksi tarjottiin lukiokoulutuksen vetovoimaisuuden

vähentämistä, muun koulutuksen houkuttelevuuden lisäämistä ja korkea-

koulujen opiskelupaikkojen lisäämistä. Päällekkäishaku tuotti ongelmia uudis-

tetulla keskiasteella: suuri määrä ylioppilaita haki “varalta“ keskiasteelle,

mutta perui opiskelupaikkansa jo ennen aloittamista tai keskeytti opintonsa.

Toisaalta keskiasteen tutkinnot eivät toimineet suunnitellulla tavalla korkea-

kouluopintoihin johtavana väylänä. Todettiin korkeakoulujen valintajärjes-

telmän kyvyttömyys sijoittaa pyrkijöitä soveltuvuuden ja motivaation mukai-

sesti, mistä aiheutui opiskelijoiden “vaellus“ koulutusyksiköstä ja -alalta toi-

selle sekä aloituspaikkojen meneminen yhä useammin jo koulutuksessa

oleville. (emt., 32-34.) Toisin sanoen, opiskelijavalinta ei päättynyt sisään-

pääsyyn, vaan jatkui vuosia. Tuona aikana sopiva paikka löytyi – tai sitten

ei.

2.2. YLIOPPILASTULVASTA SUMAAN

Korkeakoulutus on Suomessa määrällisesti laajentunut koko itsenäisyyden

ajan. Jo 1930-luvulla puhuttiin ylioppilastulvasta, mikä koettiin negatiivisena

ilmiönä. 1960-luvulta lähtien tulva-termi kuvasti koulutuksen kysynnän lisään-

tymistä, mikä oli yhteiskunnan kehityksen kannalta toivottu ilmiö. (Lempinen

2001a.) 1980-luvun jälkipuolella ilmiö määritettiin ylioppilassumaksi, mikä

kuvasti koulutuksen kysynnän ja tarjonnan vastaamattomuutta (OPM

1986:18, 1988:11). Opiskelijavalinta oli vain yksi osa yliopistokoulutuksessa

1980-luvulla havaittua kriisiä. Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen

nousivat samaan aikaan merkittäväksi korkeakoulupoliittiseksi ongelmaksi.

Samaan aikaan, kun sisäänpääsy yliopistoihin nähtiin opetusministeriössä

ongelmaksi, heräsi huoli siitä, että sisään päässeet eivät valmistuneet ja

siirtyneet yliopiston ulkopuolelle työelämään. (Lempinen 2001b.)

Osastopäällikkö Markku Linnan ja osastopäällikkö Leevi Melametsän

muodostama Ylioppilaiden jatkokoulutustyöryhmä (OPM 1986:18) selvitti

syitä sille, että koulutuspaikkojen kysyntä ylitti reilusti jatkokoulutuspaikkojen

tarjonnan, vaikka ylioppilaspohjaisten jatkokoulutuspaikkojen määrää oli lisät-

ty reilusti 1980-luvulla. Vuonna 1984 oli tarjolla 1,25 paikkaa ylioppilasta

kohti. Ongelman dynamiikan nähtiin toimivan seuraavasti: valtaosa uusista


ylioppilaista tähtäsi korkeakouluopintoihin, mutta vain joka seitsemäs pääsi

niissä aloittamaan valmistumisvuotenaan. Tämä oli omiaan lisäämään monin-

kertaista koulutusta, kun korkeakouluihin pääsemättömät ylioppilaat

kansoittivat keskiasteen (myös peruskoulupohjaiset opintolinjat) ja jatkoivat

pyrkimistään opistoasteelle tai korkeakouluihin. Lisäksi niin sanottua nuoriso-

astetta kuormittivat aikuisopiskelijat. Halu kouluttautumiseen osoittautui

tarkastelussa alasidonnaiseksi: terveydenhuoltoalalle sekä kaupan ja hallinnon

koulutusalalle halukkaita oli paljon enemmän kuin aloituspaikkoja, ja kar-

siutuneet hakivat usein samaa paikkaa uudelleen.

Jatkokoulutustyöryhmä (OPM 1986:18, 17-21) ehdotti, että suman

helpottamiseksi jatkokoulutuspaikkoja olisi varattava niin, että niiden määrä

olisi 1,23 kertaa pohjakoulutuksen päättävä ikäluokka. Lisää paikkoja toivot-

tiin suosituille aloille (esim. sosiaali- ja terveysala) ja aloille, joilla oli huo-

mattava koulutustarve sekä korkea keskeyttämisaste ja opiskelu usein osa-

aikaista. Samalla kokoonpanolla toteutettu Ylioppilassumatyöryhmä (OPM

1988:11) arvioi muistiossaan ehdotusten toteutumista ja vaikutuksia pari

vuotta myöhemmin. Muistiossa todetaan, että ehdotukset oli pääosin toteute-

ttu, ja niiden mukaiset tavoitteet etenkin korkeakoulujen aloituspaikka-

määrien kohdalla jopa ylitetty (emt., 5). Yli puolen ikäluokasta todettiin

edelleen siirtyvän lukiokoulutukseen. Lukiopohjaisen koulutuksen lisäyk-

sestä huolimatta jatkokoulutustilanteen todettiin edelleen vaikeutuneen,

minkä nähtiin johtuvan edelleen mm. kysynnän ja tarjonnan yhteensopi-

mattomuudesta, moninkertaisen koulutuksen lisääntymisestä sekä aikai-

sempien vuosien ylioppilaiden mukanaolosta hauissa. Korkeakoulut veti-

vät edelleen ylioppilaita puoleensa, mihin lukion katsottiin epärealistisen

voimakkaasti kannustavan (emt., 13). Tällä kertaa työryhmä ehdotti uusi-

en ylioppilaiden suosimista korkeakouluvalinnoissa, avoimen korkeakoulu-

opetuksen laajentamista ja täydennyskoulutuksen lisäämistä, ylioppilas-

pohjaisen ammatillisen koulutuksen tarjonnan lisäämistä sekä sukupuoli-

kiintiöitä (emt., 18-20). Työryhmä totesi kuitenkin, että ylioppilassuma on

ilmeisesti ”oire syvällisemmästä, yhteiskunnallisiin arvostuksiin ja ylioppi-

laiden asenteisiin perustuvista syysuhteista”, mistä johtuen pelkästään jat-

kokoulutuksen lisääminen ei asiantilaa ratkaisevasti muuta (emt., 21).

Opetusministeriö kutsui Matti Halosen (1994) selvittämään mahdolli-

suuksia määritellä opinto-oikeus uudelleen ”opiskelijoiden liikkuvuuden

helpottamiseksi ja koulutuspaikkojen käytön tehostamiseksi”. Korkeakoulu-


jen opiskelijavalintoihin liittyen Halonen ehdotti muun muassa yliopistot ja

mahdollisesti myös ammattikorkeakoulut kattavaan yhteishakuun siirtymistä

sekä päällekkäishyväksymisen estämistä. Selvitysmies Matti Jussila (1996)

puolestaan tarkasteli korkeakoulujen opiskelijavalintojen ongelmia ja teki

ehdotuksia valintojen uudelleen organisoimiseksi.

Havaitut ongelmat olivat pitkälti samoja kuin mitä aikaisemmissa selvi-

tyksissä oli tuotu esiin liittyen koulutuspaikkojen mitoitukseen, moninkertai-

seen ja päällekkäiseen koulutukseen, ylioppilaiden hitaaseen sijoittumiseen

jatko-opintoihin, päällekkäishakemiseen ja –hyväksymiseen eri koulutus-

alojen ja –asteiden välillä, koulutuspaikkojen vajaakäyttöön sekä valintojen

monimutkaisuuteen (emt., 25). Jälleen kerran tulee todetuksi, että ongelmat

ovat kovin erinäköisiä näkökulmasta riippuen ja että valintoihin vaikuttavat

muutkin tekijät kuin itse valintajärjestelmä.

Halosen (1994) ja Jussilan (1996) esittämät kehittämisehdotukset yhte-

nevät pitkälti kymmenen vuotta aiemmin toimineen työryhmän ehdotusten

kanssa muilta osin, mutta silmiinpistävä ero on ehdotus määrällisen sääntelyn

kehittämisestä siten, että opiskelija voi kirjoittautua samana vuonna vain

yhteen korkeakouluun (emt., 46-47). Aiempien mietintöjen tapaan kehittä-

misen varaa on selvitysmiesten mukaan yliopistojen valintayhteistyössä,

valintojen sisällöissä (esim. valintaperusteet) ja ajoittamisessa, hakija- ja

opiskelijatietojen rekisteröinnissä, tiedottamisessa sekä valintoja koskevassa

tutkimustoiminnassa.

2.3. OPISKELEMAAN VALIKOITUMINEN JAOPISKELUPAIKAN VALITSEMINEN

Liikkuvuudella tarkoitetaan yleensä nimenomaan opiskelijavirtojen kulkua

korkeakoulujärjestelmän sisällä. Liikkuvuuteen liittyviä ilmiöitä ovat opinto-

oikeuksien kasaantuminen/kasaaminen, opintojen keskeyttäminen, koulutus-

alan ja -yksikön vaihtaminen, joustava sivuaineopinto-oikeus ja niin edel-

leen. Liikkuvuus voi olla siis hyödyllistä tai haitallista, mutta käsitteellä vii-

tataan yleensä toivottuun opiskelijavirtojen kulkuun.

Opiskelijoiden sivuainevalintoja joustavoittamalla on pyritty helpotta-

maan liikkuvuutta. Yliopistojen sisäisillä ja välisillä järjestelyillä ja niiden

välisillä sopimuksilla on pyritty helpottamaan monenlaisten opinto-

kokonaisuuksien suorittamista ilman, että opiskelijat hankkivat uusia tutkin-

non suoritusoikeuksia yhä uudelleen pääsykokeen kautta. Samalla useam-


pien tutkinnon suoritusoikeuksien keräämistä ja samanaikaista kirjoillaoloa

eri yliopistoissa on rajoitettu ja niiden seurantaa helpotettu (Yhden opiske-

lupaikan säännös; HAREK; AMKOREK).

Jatko-opiskelupaikan valintaprosessi alkaa lukioaikana tai jo aiemmin,

kun oppilaat tekevät ainevalintojaan ja menestyvät eri tavoin. Vaikka yliop-

pilastutkinto antaakin yleisen korkeakoulukelpoisuuden noin 60 %:lle ikä-

luokasta, joillakin aloilla edellyttää tosiasiallinen kelpoisuus riittäviä kurssi-

valintoja ja ylioppilastutkinnon arvosanoja. Myös esimerkiksi kouluaikaiset

harrastukset ja tiedekilpailuihin osallistuminen vaikuttavat niin kelpoisuuteen

tietyillä koulutusaloilla kuin potentiaalisen opiskelijan alanvalintaan. Lukion

jälkeen seuraa korkeakoulutukseen hakeutuminen ja lopulta pääseminen.

Uusista ylioppilaista huomattava osa ei pääse tai hakeudu korkeakouluihin

heti. Välivuosia pidetään myös perustutkinto-opiskelijana odotellen parem-

paan paikkaan pääsyä (perusopinnot valmennuskursseina). Se, että noin

15 % opiskelupaikan saaneista vaihtaa koulutusalaa ja/tai -paikkaa kertoo,

että valintaprosessi jatkuu vielä yliopistolaitoksen sisällä. Häyrysen (1970,

12) mukaan opiskelijoiden virtaamisessa yliopistoon voidaan erottaa yhtäältä

opiskelijan tekemä spontaani uravalinta ja toisaalta institutionaalisesti ta-

pahtuva oppilasvalinta. Tosin yksilön tekemään valintaan vaikuttaa erilai-

sia institutionaalisia voimia, jotka liittyvät esimerkiksi sosiaaliseen ympäris-

töön. Jalkanen (1977, II) näkee opiskelijoiden tulemisen korkeakoulutukseen

pitkittäisprosessina, joka ohjautuu sen perusteella, mitä opintoaloja opiske-

lijat valitsevat ja miten korkeakoulut valitsevat ja karsivat opiskelijoita omi-

en valintaperusteidensa mukaisesti. Koulutukseen tulemista on tarkastel-

tava ainakin opiskelijan itsensä, koulutusyksikön ja koko koulutusjärjestel-

män toiminnan kannalta.

Korkeakouluihin valikoitumista on tutkittu 1970-luvulta lähtien. Run-

sasta kiinnostusta näkökulmaa kohtaan saattaa osaltaan selittää se, että

koulutus — etenkin korkeakoulutus — on merkittävä sosiaalisen kohoami-

sen väylä, ja siten erilaisten intressiryhmien mielenkiinnon kohteena. Kou-

lutukseen valikoitumista tarkasteltaessa on kiinnitetty huomiota muun mu-

assa hakijoiden sosiaaliseen taustaan, sukupuoleen, koulumenestykseen,

alueellisiin tekijöihin ja koulutusalojen välisiin statuseroihin. Valikoitumisen

yhteydessä on myös tarkasteltu motivaatiotekijöitä ja opintoihin kiinnittymistä,

ja sitä kautta valintakriteerien toimivuutta (esim. Panhelainen & Malin 1983).

1970-luvulla tutkijoita kiinnosti esimerkiksi se, onko opiskelijoiden


rekrytointipohja niin laaja, että korkeakoulutus on muodostunut tai muodostu-

massa varteenotettavaksi resurssitekijäksi väestön elintason kohottamisessa.

Toisaalta esillä oli kysymys, onko korkeakoululaitoksen alueellisen laajene-

misen myötä tapahtunut opiskelijoiden alueellisen rekrytointipohjan muuttu-

minen merkinnyt myös sosiaalisen rekrytointipohjan laajenemista ja tasoit-

tumista. Antikaisen (1974a) vastaus molempiin kysymyksiin oli myönteinen,

vaikka tutkija painotti ylempien yhteiskuntakerrosten jälkeläisten olevan

yliedustettuna ja työväestön jälkeläisten aliedustettuina (Antikainen 1974b,

38). Oulun ja Tampereen yliopistoja sekä Vaasan ja Joensuun korkeakou-

luja koskeneessa tutkimuksessa Antikainen (1974a) havaitsi tarjolla olevien

opiskelumahdollisuuksien ohjaavan korkeakoulun valintaa ja opiskelemaan

valikoitumista. Tutkimus osoitti, että opiskelijoiden enemmistö oli kotoisin

korkeakoulun sijainti- tai naapuriläänistä (Antikainen 1974b, 40). Mahdolli-

suus opiskella haluamaansa ammattiin oli jälkikäteen arvioiden merkittävin

valintaan vaikuttanut motivaatiotekijä, vaikka korkeakoulun läheisyys oli

Oulussa ja Joensuussa merkittävä tekijä (emt., 42-43). 1970-luvun alussa

puolet korkea-asteen koulutuksen suorittaneesta väestöstä asui Uudella-

maalla (emt., 51-52).

Antikaisen (1974a) aineistossa työnantajien, yksityisyrittäjien ja toimi-

henkilöiden jälkeläiset olivat korkeakouluopiskelijoista väestöön verrattuna

yliedustettuina ja työntekijöiden jälkeläiset aliedustettuina. Myös maanvil-

jelijäväestön lapset olivat valikoituneet siten, että taloudellisesti hyvissä lähtö-

asemissa olevat olivat väestöön verrattuna yliedustettuina (Antikainen 1974b,

27, 30).

Myös 1990-luvulla on oltu kiinnostuneita koulutuksen sosiaalisesta

määräytymisestä. Kivinen ja Rinne (1995) käsittelivät tilastoaineistoon pe-

rustuvassa tutkimuksessaan muun muassa vanhempien koulutuksen ja toi-

saalta ammatin yhteyttä lasten koulutusreitteihin. Heidän tulkintansa mu-

kaan ylempi toimihenkilötausta tarjosi 1990-luvun alussakin vankat lähtö-

kohdat edetä korkeakoulututkintoon ja akateemisesti koulutettujen lasten

todennäköisyys korkeakouluopiskeluun oli yli kymmenkertainen koulutta-

mattoman työväestön lapsiin verrattuna (emt., 48 ja 89-93). Nevalan (1999)

mukaan ylin sosiaaliryhmä — ylemmät toimihenkilöt ja heitä vastaavat yrit-

täjät — on ollut väestöosuuteensa nähden yliopisto-opiskelijoista yli-

edustettuna kaikissa lääneissä ja kaikkina vuosina, vaikkakin yliedustus oli

kaventunut 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Koulutuserojen tasoittuminen


on ollut Nevalan mukaan vähäistä 1970-luvun alun jälkeen. Suurimpia ryh-

mien väliset koulutuserot ovat olleet Uudellamaalla, ja pienimpiä Mikkelin,

Pohjois-Karjalan, Kuopion ja Vaasan lääneissä. (emt., 184-187.)

Korkeakoulutukseen hakeutumisen yhteydessä puhutaan myös eri

koulutusalojen, yliopistojen ja kahden koulutussektorin erilaisista arvostuk-

sista. Yhteiskunnassa arvostetut koulutus- ja ammattialat (eläinlääketie-

teellinen, kauppatieteellinen, lääketieteellinen, oikeustieteellinen ja teknillis-

tieteellinen) löytyvät lähinnä pääkaupunkiseudun vanhoista yliopistoista.

(Lempinen & Tiilikainen 2001, 27.) Nevala (1999) on määritellyt kyseiset

alat statusaloiksi erotuksena suuraloista, kasvatustieteestä ja pienaloista.

Jaottelun perusteena on käytetty pääsykarsintojen yleistymistä, karsinnan

tiukkuutta, opiskelijamäärien kehitystä, uralla etenemistä, alan yhteiskun-

nallista statusta sekä opiskelijakunnan sosioekonomista rakennetta (emt.,

117). Samantyyppisiä korkeakoulujen ja koulutusalojen luokituksia löytyy

myös muista tutkimuksista (esim. Liljander 1996; Kivinen & Rinne 1995).

Määriteltäessä korkeakoulujen ja koulutusalojen elitistisyyttä, kansan-

omaisuutta tai statuksia on syytä huomioida myös oppilaitosten sijainti-

alueiden väestön koulutustaso. Pääkaupunkiseudun yliopistojen opiskeli-

joista merkittävin osa tulee Uudeltamaalta, missä väestö on koulutetumpaa

kuin muualla maassa. Maakunnissa, joissa väestön koulutustaso on alhainen,

yliopistoilla on merkittävä tehtävä ensimmäisen akateemisen sukupolven

kouluttajina. Status-luokitteluissa on painotettu enemmän yliopistoihin

valikoituvien ja niistä valmistuvien sosioekonomista taustaa kuin valmistu-

mista ja työmarkkinoille sijoittumista: esimerkiksi pääkaupunkiseudun yli-

opistoista opintonsa aloittaneista valmistuu harvempi kuin muualla Suomessa

sijaitsevista yliopistoista. Myös äidin sosioekonomiseen asemaan on naisten

koulutustason kasvaessa syytä kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huo-

miota. (Lempinen & Tiilikainen 2001, 27-28.)

Korkeakoulutuksen sosiaalinen määräytyminen, korkeakoulutuksen

periytyvyys ja korkeakoulutuksen merkitys sosiaalisen kohoamisen väylänä

jäänevät aiempaa vähemmälle huomiolle tilanteessa, jossa suurelle enem-

mistölle ikäluokasta annetaan korkeakoulututkintoon johtava opiskelupaikka.

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja voidaan tarkastella osana yksilön

koko koulu- sekä työuraa, yksilön itsensä tai jonkun muun intressitahon

näkökulmasta. Kansantalouden kannalta katsottuna opiskelijavalintojen

voidaan nähdä kytkeytyvän esimerkiksi seuraavaan prosessiin: yliopisto-


opinnot Suomessa aloitetaan keskimäärin 21 vuoden iässä, kun ylioppilas-

tutkinto suoritetaan keskimäärin 19 vuoden iässä. Vuonna 1998 uusista yli-

opisto-opiskelijoista 18 % oli 26-vuotiaita tai sitä vanhempia. (Tilastokeskus

1999:6) Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen kesti keskimäärin

seitsemän vuotta, mutta valmistumisaikojen mediaanit ja koulutuksen läpäisy

vaihtelevat suuresti koulutusaloittain ja yliopistoittain (KOTA; Pajala &

Lempinen 2001). Kansantalouden näkökulmasta hidasta siirtymistä lukion

jälkeisiin jatko-opintoihin ja sieltä edelleen työelämään on pidetty ongelmana.

Tähän liittyy alhaisena pidetty eläkkeelle jäämisen ikä, 58 vuotta. Opiskelu-

aikojen venymistä arvioitaessa on kuitenkin huomioitava, että yliopistoissa

pitkään kirjoilla olevat ja/tai opiskelevat ovat yleensä kiinnittyneet työelä-

mään (Kärkkäinen 1997; Lempinen 1997). Lisäksi yliopistotutkinnot ovat

Suomessa verraten laajoja.

Hitaaseen ja myöhäiseen yliopisto-opintoihin siirtymiseen liittyvät

monet asiat. Yksi keskeinen tekijä on myöhäinen koulun aloitusikä suhteessa

moneen muuhun maahan. Samaan suuntaan vaikuttaa miesten yleinen ase-

velvollisuus (tai siviilipalvelus tai totaalikieltäytymisestä johtuva vankeus-

rangaistus) ja naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus. Toisaalta ase-

velvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaminen on suoranainen edellytys

joillekin aloille pääsemiseksi, kun taas eräät alat antavat näiden suorittami-

sesta alkupisteitä hakijalle.

2.4. 1990-LUVUN KOULUTUSPOLITIIKAN TRENDEJÄ

1990-luvulla toteutettiin muutoksia, joilla on mahdollisesti ollut vaikutusta

opiskelijoiden korkea-asteen jatkokoulutukseen hakeutumiseen ja pääsyyn.

Ammattikorkeakoulujen perustamisen ja vakiinnuttamisen ohella tällaisia

ovat mahdollisesti olleet yliopistojen aloittajamäärätavoitteiden, opintotuen

ja työmarkkinatuen muutokset sekä yhden korkeakoulututkintoon johtavan

opiskelupaikan säännöksen käyttöönotto.

Raamit yliopistokoulutuksen mitoitukselle määrittelee valtioneuvosto

joka neljäs vuosi hyväksyttävässä kehittämissuunnitelmassa. Yliopistojen

ja opetusministeriön välisissä tulossopimuksissa sovitaan tutkintojen mää-

ristä. Yliopistojen aloituspaikoista päättävät yliopistolain perusteella yliopistot.

Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämis-

suunnitelmista käy ilmi, että yksi 1990-luvun koulutuspolitiikan tavoite oli

yliopistojen aloittajamäärien lisääminen. Vuosien 1991-1996 kehittämis-


suunnitelmassa (VNp 20.11.1991) asetettiin tavoitteeksi 16 000 – 17 000

uuden yliopisto-opiskelijan määrä, kun toteutuma oli ollut 15 500 vuonna

1990, 14 200 vuonna 1987 ja 12 500 vuonna 1985. Suunnitelmaa tarkistettiin

(VNp 18.6.1993), jolloin nuoruusikäisten aloittajatavoitteeksi kirjattiin 16 000

vuodelle 1996 ja 15 000 vuodelle 2000. Aikuisväestön tavoitteeksi arvioitiin

4000-5000. Seuraavien kehityssuunnitelmien (VNp 21.12.1995, 29.12.1999)

aloittajatavoitteet yliopistoissa olivat samaa kokoluokkaa (yhteensä noin

19 000). 1990-luvun alussa aloituspaikkojen lisäystä kaavailtiin kutakuinkin

tasaisesti kaikille koulutusaloille. Vuosituhannen vaihteessa koulutustarjontaa

suunniteltiin lisättäväksi ennen kaikkea tietoteollisuuden aloilla sekä kaupalli-

sella ja opettajankoulutusalalla sillä periaatteella, että kaikkien aloitus-

paikkojen kokonaismäärä ei olennaisesti kasva. Tavoitteeksi asetettiin tur-

vata maksuton, tutkintoon johtava koulutuspaikka mahdollisimman monelle.

Kehittämissuunnitelman lisäksi opiskelijavalinnat ovat esillä myös tasa-

vallan hallituksen ohjelmassa, jossa korostetaan kansalaisten yhtäläisiä

koulutusmahdollisuuksia (Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen oh-

jelma 15.4.1999).

Nykymuotoinen opintotukijärjestelmä on peräisin 1990-luvun alusta.

Yliopisto-opintojen aloittamista harkitsevien nuorten ratkaisuihin on saat-

tanut vaikuttaa erityisesti se, että alle 20-vuotiaiden opintorahan suuruus

oli huomattavasti pienempi kuin 20 vuotta täyttäneiden sekä se, että alle

20-vuotiaille myönnetyn opintorahan suuruuteen vaikutti vanhempien tulo-

jen perusteella suoritettu tarveharkinta. Täysimääräinen opintoraha ulotet-

tiin 19-vuotiaisiin vuonna 1997 ja 18-vuotiaisiin vuonna 1998. Täysimääräi-

senäkin opintorahan suuruus on alle niin sanotun toimeentulominimin, mikä

yhdistettynä opintolainan vieroksuntaan voi vaikuttaa opiskelun aloittamisen

houkuttelevuuteen. Tämä tullee esiin etenkin noususuhdanteiden aikana,

kun töitä on tarjolla myös pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneille (vrt. esim.

Lempinen & Tiilikainen 2001).

Nuorten jatkokoulutukseen hakeutumiseen on mahdollisesti vaikuttanut

työmarkkinatuesta annetun lain muutos (1705/1995), jota alettiin soveltaa

vuoden 1997 alusta lukien. Säännön mukaan 17-vuotias henkilö ei saa työ-

markkinatukea, jos hän ei ole valmistunut ammattiin oppilaitoksesta tai suo-

rittanut ammatillista tutkintoa. 18-19-vuotiaan mahdollisuus työmarkkina-

tukeen evätään vastaavasti, jos hän on ilman hyväksyttävää syytä kieltäy-

tynyt tarjotusta työstä tai koulutuksesta, työharjoittelusta, työkokeilusta tai


kuntoutuksesta taikka kieltäytynyt, eronnut tai jättänyt hakeutumatta hänelle

soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen.

1990-luvun loppupuoliskolla alettiin valmistella selvitysmies Jussilan

(1996) esittämää käytäntöä, jonka mukaan opiskelija voi kirjoittautua sa-

mana vuonna uutena opiskelijana vain yhteen korkeakouluun sekä valta-

kunnallista hakijarekisteriä. Asiaa varten kokoontunut Hakija- ja opinto-

oikeusjärjestelmätyöryhmä (OPM 1996:4) ehdotti molempien uudistusten

toteuttamista. Työryhmä perusteli kantaansa Jussilan mietinnöstä annetuilla,

muutosta puoltavilla lausunnoilla sekä vuosien 1995-2000

kehittämissuunnitelmassa esitetyillä ja tulossopimuksissa 1997-2000

tarkennetuilla tavoitteilla. Lisäksi työryhmä ehdotti, että luotava hakija- ja

opinto-oikeusjärjestelmä sovitetaan yhteen ammattikorkeakoulujen

yhteishakujärjestelmän kanssa. Yhden opiskelupaikan säännöksen osalta

jätettiin yksi eriävä mielipide. Loppuraportissaan (OPM 1997:20) työryh-

mä keskittyi suunnittelemaan ehdotusten toteuttamista käytännössä.

Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännöstä

sovellettiin ensimmäistä kertaa lukuvuoden 1999-2000 opiskelijavalinnoissa.

Säännöksen mukaan opiskelija voi samana lukuvuonna ottaa vastaan vain

yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan (yliopistolaki 645/1997;

laki ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain 15 ja 29 §:n muuttamisesta

1060/1998). Myös ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot tulivat säännöksen

piiriin kesällä 2001 (laki ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta 645/

2001). Säännöksen toteutumista seurataan Opetushallituksen ylläpitämien

yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisterin (HAREK) sekä ammatti-

korkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisterin (AMKOREK) avulla (laki

opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä 1058/1998).

Yhden opiskelupaikan säännöksen tavoitteena on estää yhtä useamman

koulutuspaikan vastaanottaminen samana lukuvuonna, jolloin mahdollisim-

man moni opiskelija pääsisi opiskelemaan korkeakouluun. Säännöstä so-

vellettiin lukuvuoden 2001-2002 valinnoissa vasta kolmatta kertaa.

Mielekkäiden tutkintojen näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää panostaa

edelleen mahdollisuuteen opiskella joustavasti sivuaineita, jotta opiskelijoi-

den ei tarvitse jatkuvasti tavoitella uusia opiskelupaikkoja.


3. OPISKELIJAVALINTOIHIN LIITTYVIÄKÄSITTEITÄ

Yliopistoilla tarkoitetaan yliopistolaissa (645/1997) mainittuja monitieteisiä

yliopistoja sekä tiede- ja taidekorkeakouluja, joita on yhteensä 20. Korkea-

kouluilla tarkoitetaan yliopistoja sekä ammattikorkeakouluja.

Korkeakoulukelpoisella tarkoitetaan henkilöä, jolla on oikeus pyr-

kiä yliopistoon. Yliopistoasetuksen (115/1998) mukaan kelpoinen opiskelijaksi

korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on henkilö, joka on suorittanut

ylioppilastutkintoasetuksessa (1000/1994) tarkoitetun tutkinnon. International

Baccalaureate- eli IB-tutkinto, Reifeprüfung-tutkinto ja Eurooppa-koulu-

jen eurooppalainen ylioppilastutkinto eli EB-tutkinto tuottavat samat oikeu-

det kuin suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaminen.

Korkeakoulukelpoisuuden voi saavuttaa muullakin tavalla kuin suorit-

tamalla ylioppilastutkinnon. Em. yliopistoasetuksen mukaan ”..opiskelijaksi

on kelpoinen myös henkilö, joka on suorittanut ammattikorkeakoulun, am-

matillisen korkea-asteen, ammatillisen opistoasteen tai vähintään kolmi-

vuotisen ammatillisen tutkinnon taikka saanut ulkomaisen koulutuksen, joka

asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopin-

toihin”. Korkeakoulukelpoinen on myös ”henkilö, joka on suorittanut yli-

opiston edellyttämät avoimen yliopisto-opetuksen opinnot tai jolla yliopisto

toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet”.

Yliopistolain mukaan yliopisto ottaa opiskelijat ja yliopistolla on oikeus

rajoittaa opiskelijoiden määrää. Oleellista on se, että ”silloin kun yliopisto

opiskelijoiden määrän rajoittamisen vuoksi ei voi ottaa koulutukseen kaik-

kia hakijoita, heihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita”.

Yliopistolaki sallii rajoitetun poikkeamisen yhdenmukaisista valintaperusteista

ainoastaan ”jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi”.

Yliopistoissa haetaan valintayksikköön, joka voi olla yliopisto, tiede-

kunta, tutkinto, koulutusohjelma, koulutusohjelmaryhmä, suuntautumis-

vaihtoehto, pääaine tai oppiaine (Tilastokeskus 2000:1, 13). Tilastokeskus

on suosittanut, että valintayksikkö korvataan käsitteellä hakukohde. Tässä

kartoituksessa valintayksiköllä ja hakukohteella tarkoitetaan samaa asiaa.

Opiskelijavalinnalla, valintajärjestelmällä, valintamenettelyllä ja

valintakäytännöillä tarkoitetaan yleensä samaa asiaa; sananvalinta riippuu

siitä, mitä korostetaan. Käsitteillä on mietinnöissä (esim. KM 1986:8) ja


viimeaikaisissa keskusteluissa viitattu ennen kaikkea yliopistojen aktiivisiin

valintatoimiin, valinnan teknisiin ja organisatorisiin puoliin sekä valinta-

kriteereihin (vrt. emt., 104). Valintajärjestelmä -käsitteellä voidaan lisäksi

viitata sekä yksittäisissä yliopistoissa käytettyihin valintamenettelyihin että

koko yliopistolaitoksen valintajärjestelmään.

Valintaperusteet eli valintakriteerit jaetaan yleensä neljään osaan:

1. tutkintotodistukset, 2. valintakoe (käytössä useita erilaisia), 3. muut ansiot

(esim. harrastuspisteet, tiedekilpailut, työkokemus) ja 4. kiintiöt (useita eri-

laisia kiintiöinnin perusteita).


4. SUOMALAISTEN YLIOPISTOJENOPISKELIJAVALINNAT KOULUTUSALOITTAINVUONNA 2001

Tässä kappaleessa käsitellään suomalaisten yliopistojen opiskelijavalinta-

perusteita ja valintamenetelmiä koulutusaloittain vuonna 2001. Kartoitus

koskee oppilaitoksia, joihin sovelletaan yliopistolakia (645/1997). Maan-

puolustuskorkeakoulun opiskelijavalinta on rajattu tarkastelun ulkopuolelle.

On tärkeää huomata, että valintaperusteet ja -menettelyt vaihtelevat vuo-

sittain, joten tässä kartoituksessa kyse on yhden vuoden poikkileikkauksesta.

Koulutusalakohtaisten valintamenettelyiden tarkastelussa etsittiin vas-

tauksia seuraaviin kysymyksiin:

1. Valinnan organisointi

- osallistuminen valintayhteistyöhön

2. Korkeakoulukelpoisten hakijoiden tasavertainen ja oikeuden-

mukainen kohtelu

- erityisen huomion kohteena ovat erilaiset kiintiöt, joilla rajataan opintoi-

hin pääsyä sekä kotimaisen tai kansainvälisen ylioppilastutkinnon ja

vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon suorittaneiden kohtelu

3. Valintaperusteet

- selvitetään, mistä hakija saa alkupisteitä (tai taustapisteitä): tutkinto-

todistukset (yo-todistus ja lukion päättötodistus, IB-, EB-, Reife-

prüfung- ja muut tutkinnot), harrastuspisteet, kilpailut (Suomen Aka-

temian, yliopistojen lukiolaisille järjestämät alueelliset kilpailut, Mate-

maattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL:n kilpailut) sekä ensi-

sijaisuuspisteet, joita voi saada sen valintayksikön valinnassa, joka on

hakemuksessa asetettu ensimmäiselle sijalle (esim. tiedekunnan sisällä

tai yhteistyössä olevien yksiköiden kesken)

- tyypitellään erilaisia valintakoemuotoja (esim. teostentti, aineisto-

koe, soveltuvuuskoe tai haastattelu) ja sitä, mihin aineistoihin ne pe-

rustuvat (lukion oppimäärään vai johonkin muuhun).

4. Erillisväylät

- selvitetään, käykö valintaoppaista ilmi, mitä erillisväyliä pitkin koulu-

tukseen voi päästä (avoimen yliopiston opintojen perusteella, suora-

valintana tiettyjen suoritusten tai tutkintojen perusteella).


Kartoituksen lähteinä on käytetty yliopistojen tai tiedekuntien vuotta 2001

koskevia valintaoppaita ja Opetushallituksen julkaisemaa Yliopistojen valinta-

opas – Universitetens urval 2001 -teosta. Osa yliopistoista tarkisti omia

valintamenettelyitään koskevat tiedot1) .

Tässä kartoituksessa koulutusalaluokittelussa on käytetty jonkin ver-

ran normaalista poikkeavaa ratkaisua. Hakukohteet luokittelussa käyte-

tään perinteisesti 21-kohtaista tutkintoasetusten mukaista koulutusala-

luokittelua, joka käy ilmi mm. Yliopistojen valintaoppaasta (2001). Tässä

kartoituksessa valintajärjestelmiä haluttiin tarkastella erityisesti hakijan nä-

kökulmasta, ja siksi oppiaineryhmiä ryhmiteltiin hakijan kannalta mielek-

käiksi kokonaisuuksiksi.

Käytännössä tämä ratkaisu näkyy kartoituksessa kolmella tavalla.

Ensinnäkin kun saman pääaineen, kuten esimerkiksi filosofian tai sosiaali-

psykologian koulutusta annetaan eri yliopistoissa eri tiedekunnissa, kuten

humanistisessa, yhteiskuntatieteellisessä tai matemaattis-luonnontieteelli-

sessä tiedekunnassa, tässä kartoituksessa saman oppiaineen valintamenette-

lyitä tarkastellaan aina samassa luvussa yhtenä kokonaisuutena. Näin

mukaillaan sitä ajatusta, että moni hakija todennäköisesti vertailee saman

oppiaineen valintamenettelyitä eri yliopistoissa tiedekuntajaosta riippumatta.

Toiseksi, eräiden isojen alojen luokittelua on kartoitusta varten jonkin

verran kehitelty. Esimerkiksi humanistinen ala, joka koostuu hyvin erilaisista

oppiaineryhmistä, on kartoituksessa jaettu kolmeen osa-alueeseen: historia-

tieteisiin, kieliin ja kielitieteisiin sekä muihin humanistisiin tieteisiin. Toisaalta

lääketieteellisten alojen opiskelijavalinnat ja taidealojen opiskelijavalinnat

on tässä koottu yhteisten pääotsikoiden alle.

Kolmanneksi, koulutusalaluokitteluun on lisätty yksi uusi ala, joka on

viestinnän koulutus. Sitä tarkastellaan omana kokonaisuutenaan luvussa

4.15, vaikka se sijoittuukin eri yliopistoissa eri tiedekuntien yhteyteen.

Tämä luokittelu tuottaa sen lopputuloksen, että kartoituksen sisältämien

taulukoiden ja Tilastokeskuksen tuottamien tilastojen luvut eivät ole täysin

vertailukelpoisia, koska hakukohteiden määrissä on koulutusaloittain eroja.

1) Kartoitus oli jaossa tammikuussa 2001 Korkeakoulujen arviointineuvoston järjestämässä yliopistojenopiskelijavalintojen arviointiprojektin käynnistysseminaarissa, ja yliopistoille tarjottiin mahdollisuuttatarkistaa omia valintamenettelyitään koskevat tiedot. Muutama yliopisto käytti tätä mahdollisuuttahyväkseen ja toimitti korjauksia tekstiin. Varsinaista tarkistuskierrosta ei tehty, koska kartoituksessalähdettiin siitä ajatuksesta, että suuri osa hakijoista tekee ratkaisunsa valintaoppaista saamansa tiedonvarassa. Näin ollen tähän lukuun on myös kirjattu näkyviin niitä asioita, jotka eivät selviä valintaoppaidenperusteella.


Lisäksi tässä kartoituksessa hakukohteeksi on laskettu vain sellainen

hakukohde, johon opiskelijat valitaan suoraan pääaineeseen tai koulutus-

ohjelmaan ja joilla on valintaoppaissa on hakua koskeva informaatio. Toisin

sanoen niitä hakukohteita, joissa opiskelijat valitaan ensin johonkin pää-

aine- tai oppiaineryhmään ja joissa he valikoituvat tiettyyn pääaineeseen

vasta opintojensa kuluessa, ei ole laskettu erilliseksi hakukohteeksi. Näin

ollen hakukohteiden yhteismäärä tässä kartoituksessa on 450, kun se Tilasto-

keskuksen tilastoissa on 539. Seuraavassa taulukossa vertaillaan, mitä tämä

luokitteluero merkitsee esimerkiksi liikuntatieteellisen koulutusalan kannalta.

Taulukko 1. Valintaoppaiden ja Tilastokeskuksen hakukohdetietojen vertailu

VALINTAOPAS TILASTOKESKUS

Yli- Haku- Aloitus- Yli- Haku- Aloitus-opis- kohde paikkojen opis- kohde paikkojen

to lkm to lkm

JY Liikuntatieteet: JY Liikuntapedagogiikka 51

opettajat 61 JY Liikuntasosiologia tai liikunta-

JY Liikuntatieteet: suunnittelu ja -hallinto 12

liikuntabiologia 21 JY Biomekaniikka 7

JY Liikuntatieteet: JY Valmennus ja testausoppi 7

liikuntahallinto 14 JY Liikuntafysiologia 7

Yht. 3 96 Yht. 5 84

Oheinen esimerkkivertailu esittää liikuntatieteellistä koulutusalaa koskevat

tiedot hakukohteista ja aloituspaikoista vuonna 2001 Jyväskylän yliopiston

valintaoppaan mukaan ja Tilastokeskuksen mukaan.2) Tilastokeskus kerää

tietonsa yliopistoilta. Biomekaniikka, valmennus ja testausoppi ja liikunta-

fysiologia ovat toisena vuonna valittavia pääaineita. Johtopäätöksenä tästä

voi todeta, että valintaoppaiden perusteella saa kuvaa suunnitelluista aloitus-

paikkamääristä ja Tilastokeskuksen tilastojen avulla saa tietoa valintojen

toteutumisesta.

2) Tilastokeskus. 2002. Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Koulutus 2002:1. s. 22.


4.1. FARMASIAN KOULUTUSALA

Farmasian aineryhmässä on mahdollista suorittaa farmaseutin (alempi

korkeakoulututkinto) ja proviisorin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot.

Farmaseutin koulutusta antavat Helsingin ja Kuopion yliopistot sekä Åbo

Akademi ja proviisorin koulutusta kaksi ensin mainittua. Farmaseutin aloitus-

paikkamäärä Helsingin ja Kuopion yliopistoissa oli vuonna 2001 yhteensä

257 3) ja proviisorien yhteensä 87.

Taulukko 2. Farmasian koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001

Koulutus- Haku- Yliopiston Hakemuksia Opisk.paikan Uudet Aloitus-ala koh- suunn. aloi- yht. aloitus- vast.ottaneet ylioppi- ikä

teita tuspaikka- paikkoja (% hyväk- laat keski-määrä kohti sytyistä) % määrin*)

Farmasia 5 372 1 186 3,2 91,2 36 21,3

*) syksyn 2001päävalinnoissa hyväksyttyjen mediaani

Lähteet: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.Yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisteri HAREK, opetushallitus.

Helsingin ja Kuopion yliopistojen farmaseutin ja proviisorin koulutusohjelmiin

oli yhteisvalinta: valintakokeet olivat yhteiset sekä yliopistojen että tutkinto-

jen kesken. Hakija voi hakea pelkästään proviisorin tai farmaseutin koulutus-

ohjelmaan tai samanaikaisesti ensisijaisesti proviisorin ja toissijaisesti

farmaseutin koulutusohjelmaan. Hakijan oli kuitenkin ilmoitettava etukä-

teen, hakeeko hän Helsinkiin vai Kuopioon.

Helsingin ja Kuopion yliopistoihin voi päästä opiskelemaan farma-

seutiksi ja proviisoriksi sekä ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen

yhteispisteiden että pelkästään valintakokeen perusteella.

Uudet ylioppilaat saivat pisteitä ylioppilastutkinnon äidinkielen, ensim-

mäisen vieraan kielen, matematiikan ja reaalin (biologia, kemia, fysiikka ja

psykologia) arvosanoista. Åbo Akademissa huomioitiin Helsingin ja Kuopi-

on yliopistoista poiketen ylioppilastutkinnon äidinkieli, toinen kotimainen kieli,

pitkä vieras kieli, matematiikka ja reaali. Kaikki kolme yliopistoa ottivat

huomioon kansainväliset ylioppilastutkinnot ja ns. muut pisteet alkupisteissä.

Muita pisteitä sai esim. apteekissa tapahtuneesta ennakkoharjoittelusta. Sen

sijaan lukion päättötodistuksesta ei saanut alkupisteitä.

3) Åbo Akademin farmaseuttien aloituspaikkamääriä ei ole ilmoitettu valintaoppaassa.


Kiintiöillä oli merkittävä osuus farmasian alan valintojen toteutukses-

sa. Pääosa farmaseutin opiskelupaikoista oli varattu uusille tai vanhoille

ylioppilaille, mutta myös lääketyöntekijöille oli oma kiintiönsä. Proviisorikoulu-

tuksessa vastaavasti farmaseuteille oli oma kiintiönsä. Lisäksi avoimen yli-

opiston väylä oli käytössä ainakin Kuopion yliopiston farmaseuttivalinnassa.

Helsingin farmaseutti- ja proviisorikoulutukseen voitiin valita suoraan

Suomen Akatemian tiedekilpailujen viisi parasta.

Helsingin ja Kuopion yliopistoissa farmaseutti- ja proviisorikoulutuksen

valintakokeiden sisällöissä oli yhteneviä piirteitä.4) Farmaseuttien valinnassa

testattiin kemiaa. Proviisorien valinnassa hakijat vastasivat kemian lisäksi

fysiikan tai psykologian kysymyksiin. Kysymykset perustuivat ainakin osittain

lukion oppikirjoihin. Farmaseutti- ja proviisorivalinnassa oli käytössä myös

aineistokoe.

Åbo Akademin farmaseuttien valintakoe perustui muuhun kuin lukion

oppimäärään. Sen paremmin aineistokoetta kuin soveltuvuuskoetta ei käy-

tetty. Valinta perustui yhteispisteisiin. Se, voiko valituksi tulla pelkillä valinta-

koepisteillä, jäi valintaoppaan perusteella epäselväksi. Pelkillä todistuspisteillä

opiskelupaikkaa ei voinut saada.

Kuopion yliopistossa farmasian alalle (käytännössä proviisorin koulu-

tusohjelmaan) hyväksyttiin suoraan hakemuksesta henkilö, joka oli sijoittunut

MAOL:n vuosina 1998-2000 järjestämän kansallisen lukion matematiikan,

fysiikan, kemian tai tietotekniikan kilpailun avoimessa ja Suomen Akatemian

lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon

sijoittunut ylioppilas.

Yhteisvalinnasta johtuen Helsingin ja Kuopion yliopistojen farmasian

alan valintakokeet järjestettiin vuonna 2001 samana päivänä toukokuun

lopussa, Åbo Akademin valintakokeet viittä päivää myöhemmin.

4.2. HUMANISTINEN KOULUTUSALA

Tässä kartoituksessa humanistisen koulutusalan opiskelijavalintoja tarkas-

tellaan kolmessa ryhmässä: historiatieteet, kieliaineet ja muut humanistisen

alan koulutukset. Psykologian opiskelijavalintoja käsitellään luvussa 5.10.

4) Poikkeuksena on kuitenkin Kuopion yliopiston proviisorin koulutusohjelman farmaseuttikiintiö, jollaon oma valintakoe ja erilliset kirjat.


Taulukko 3. Humanistisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001

Koulutus- Haku- Yliopiston Hakemuksia Opisk.paikan Uudet Aloitus-

ala koh- suunn. aloi- yht. aloitus- vast.ottaneet ylioppi- ikä

teita tuspaikka- paikkoja (% hyväk- laat keski-

määrä kohti sytyistä) % määrin*)

Historiatieteet 17 343 3 888 11,3 85,4

Kielet 89 1 721 11 084 6,4 73,9Muut huma-

nistiset tieteet 43 519 5 335 10,3 85,5

Humanistinen ala 149 2 583 20 307 7,9 77,5 32 20,5



4.2.1. HISTORIATIETEET

Tässa kartoituksessa historiatieteisiin on luettu aate- ja oppihistoria, kult-

tuurihistoria, Suomen historia, Pohjoismaiden historia, poliittinen historia5) ,

taloushistoria ja yleinen historia. Taidehistorian opiskelijavalintoja käsitel-

lään muiden humanististen alojen opiskelijavalintoja (ks. luku 5.2.3).

Historiatieteiden opiskelijavalinnoissa oli käytössä sekä yksivaiheinen

että monivaiheinen valintamenettely: osa valintayksiköistä valitsi opiskelijat

suoraan pääaineeseen ja osa aineryhmään, jolloin valikoituminen pääainee-

seen tapahtuu myöhemmin opintojen kuluessa. Mielenkiintoisena poikkeuk-

sena oli Turun yliopiston kulttuurihistoria, jonka opiskelijavalinnoissa oli käy-

tössä sekä yksi- että monivaiheinen valinta. Hakija voi siis päästä koulutuk-

seen kahta reittiä: joko hakeutumalla koulutukseen suoraan kulttuurihistori-

an omassa valinnassa tai hakemalla kulttuurihistorian, Suomen historian ja

yleisen historian oppiaineryhmään.

Historiatieteiden opiskelijavalinnoille – niinkuin humanististen alojen

opiskelijavalinnoille yleensäkin – oli tyypillistä se, että hakijat asetetaan

kahteen tai useampaan valintajonoon (l. hakijaryhmään) ja kullekin hakija-

ryhmälle oli omat valintaperusteensa. Näitä hakijaryhmiä voivat olla yli-

oppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella valittavat, pelkän

valintakokeen perusteella valittavat sekä erikoistapaukset ja ylimääräiset

5) Poliittinen historia luetaan normaalisti yhteiskuntatieteisiin, mutta tässä kartoituksessa se on luettuhistoriatieteisiin.


opiskelijat. Ei-ylioppilas voi tulla valituksi kaikkiin historiatieteen valinta-

yksiköihin.

Åbo Akademin historian valinta poikkesi historiatieteiden muista

valinnoista siten, että hakija, jolla oli vähintään 15 opintoviikkoa historiaa

suoritettuna, voitiin vapauttaa valintakokeesta. Muutoin Åbo Akademin

historiatieteisiin ei voinut tulla valituksi pelkillä todistuspisteillä.

Osa valintayksiköistä antoi uusille ylioppilaille lisäpisteitä. Osa valinta-

yksiköistä (ainakin Joensuun yliopiston Suomen historia ja yleinen historia

sekä Tampereen yliopiston Suomen historia ja yleinen historia) antoivat

erikseen pisteitä ylioppilastutkinnon reaalin historian ja yhteiskuntaopin

vastauksista. Kolme historiatieteen valintayksikköä (Jyväskylän yliopiston

Suomen historia, taloushistoria ja yleinen historia, Turun yliopiston kulttuu-

rihistoria, Suomen historia ja yleinen historia sekä Turun yliopiston kulttuu-

rihistorian oma valinta) antoivat alkupisteitä lukion päättötodistuksen histo-

rian arvosanasta.

Muita alkupisteitä historian valintayksiköt eivät antaneet, paitsi Åbo

Akademin historia, joka antoi hakijalle lisäpisteitä ensisijaiseksi hakukohteeksi

valitsemisesta. Kaikki valintayksiköt antoivat alkupisteitä IB-, EB- ja

Reifeprüfung –tutkinnoista suomalaisesta ylioppilastutkinnon tavoin paitsi

Jyväskylän yliopisto, joka antoi pisteitä vain IB–tutkinnosta. Ammatillisen

korkea-asteen tai opistoasteen tutkinnoista ei saanut pisteitä yhdessäkään

historian valintayksikössä.

Lisäksi avoimien yliopisto-opintojen perusteella voi saada perustutkin-

non suoritusoikeuden jokaisessa historiatieteen valintayksikössä. Opintoja

tuli olla tällöin suoritettuna 30-60 opintoviikkoa. Tiedekilpailun perusteella

hyväksyminen oli harvinaista.

Eri valintayksiköiden valintakokeiden sisällöissä oli yhteneviä piirteitä.

Useimmiten valintakoe perustui lukion oppimäärän ulkopuoliseen kirjalli-

suuteen, josta vastattiin esseekysymyksiin. Ainoastaan Joensuun yliopis-

ton Suomen historian ja yleisen historian valintakokeet perustuivat lukion

oppimäärään. Toisaalta osa valintayksiköistä mainitsi valintaoppaissa, että

kokeessa tarvitaan lukion oppimäärän hallintaa.

Muutamissa tapauksissa valintakoekirjallisuutta ei ilmoitettu ollenkaan

valintaoppaissa, vaan todettiin ainoastaan se, että koulukurssitietojen lisäk-

si syytä tutustua myös muuhun kirjallisuuteen. Tällöin kirjallisuuden valikointi

jäi hakijoiden tehtäväksi. Näin oli esimerkiksi Helsingin yliopiston ruotsin-


kielisen historian, Suomen historian ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen

historian kohdalla.

Aineistokoe oli historiatieteissä erittäin harvinainen, eikä erillistä sovel-

tuvuuskoetta ollut käytössä. Suurin osa historiatieteiden valintakokeista

ajoittui vuonna 2001 porrastetusti kesäkuun alkuun.

4.2.2. KIELET JA KIELITIETEET

Kieliaineisiin luettiin tässä kartoituksessa eri kielten filologiat, kielet ja kult-

tuurit sekä kääntäminen ja tulkkaus. Kielitieteisiin taas katsottiin kuuluvak-

si fonetiikka, kieliteknologia, yleinen kielitiede ja logopedia. Helsingin ja

Jyväskylän yliopistojen englannin ja saksan kielissä opiskelijat valittiin suo-

raan kielten opettajien koulutusohjelmiin, mutta pääsääntöisesti kielten opet-

tajien valinta tapahtui opintomenestyksen ja soveltuvuuskokeiden perus-

teella vasta opintojen kuluessa.

Englannin kielen valinta järjestettiin yhteisvalintana6) , johon osallistui

viisi yksikköä: Joensuun yliopiston vieraiden kielen laitos ja kansainvälisen

viestinnän laitos (Savonlinnassa), Jyväskylän yliopiston englannin kielen laitos

sekä Tampereen yliopiston englannin kielen filologia ja käännöstieteen laitos.

Hakija voi suorittaa kokeen missä tahansa näistä neljästä. Halutessaan hän

voi pyrkiä samalla valintakokeella kahteen tai useampaan yksikköön toivo-

massaan järjestyksessä. Valintayhteistyön ulkopuolella olivat Helsingin,

Oulun, Turun ja Vaasan yliopistot sekä Åbo Akademi.

Saksan kielen valinta järjestettiin yhteisvalintana, johon osallistui viisi

yksikköä: Joensuun yliopiston kansainvälisen viestinnän laitos, Jyväskylän

yliopiston saksan kielen laitos, Tampereen yliopiston germaaninen filologia,

Turun yliopiston saksan kieli ja kulttuuri sekä saksan kielen kääntäminen ja

tulkkaus. Valintamenettely oli samanlainen kuin englannin kielen kohdalla.

Valintayhteistyön ulkopuolella olivat Helsingin yliopisto, Joensuun yliopis-

ton saksan kieli, Oulun yliopisto, Tampereen yliopiston saksan kielen kään-

täminen ja tulkkaus, Vaasan yliopiston saksan kieli ja kirjallisuus sekä Åbo

Akademi.

Venäjän kielen yhteisvalintaan osallistui kolme yhdeksästä valintayksi-

köstä eli Joensuun yliopiston kansainvälisen viestinnän laitos, Jyväskylän

yliopiston venäjän kielen laitos ja Tampereen yliopiston slaavilainen filologia.

6) Valintayhteistyöstä valtakunnallisena ilmiönä puhutaan tarkemmin luvussa 5.2.3.


Kielten valintaperusteiden perusteella valintayksiköt voidaan luokitella

kahteen pääryhmään: 1. Valintayksiköt, jotka valitsivat opiskelijat pelkillä

valintakoepisteillä sekä valintakoepisteiden ja alkupisteiden yhteispisteillä.

2. Valintayksiköt, jotka valitsivat opiskelijat pelkästään valintakoepisteiden

ja alkupisteiden yhteispisteillä.

Opiskelupaikan saaminen pelkillä alkupisteillä oli erittäin harvinaista.

Tällaisia poikkeuksia olivat esimerkiksi Vaasan yliopiston ruotsin kielen

opiskelijavalinnat ja Oulun yliopiston saamen kieli ja saamelaiskulttuuri.

Vaasan yliopiston hakukohteisiin “Modern finska som det andra inhemska

språket” ja “Modersmålet svenska” opiskelijat valittiin pääsääntöisesti

ylioppilastutkintotodistuksesta annettavien pisteiden perusteella. Ei-yliop-

pilaille ja karsintarajat alittaville ylioppilashakijoille järjestettiin kuitenkin

valintakoe. Oulun yliopiston saamen kieleen ja saamelaiskulttuuriin hake-

van ei tarvinnut osallistua valintakokeeseen, mikäli hän oli suorittanut saa-

men kielen lukion äidinkielen oppimääränä.

Suuri osa kieliaineista antoi pisteitä vuonna 1999 suoritetusta tai sitä

uudemmasta ylioppilastutkintotodistuksesta. Sen sijaan lukion päättötodis-

tuksen kielten arvosanoista eikä ns. muista ansioista annettu lisäpisteitä

Åbo Akademita lukuunottamatta. Myöskään ammatillisen korkea-asteen

tai opistoasteen tutkinnoista ei saanut lisäpisteitä. Avoimen yliopiston väylä

oli merkittävä väylä päästä opiskelemaan kieliaineita. Sisäänottomäärä jäi

kuitenkin valintaoppaissa usein mainitsematta, ja hakijoilta vaadittavat opinto-

viikkomäärät vaihtelivat.

Osassa kielten valintayksiköistä valintakoekysymykset perustuivat

lukion oppimäärään, mutta tavallisempaa oli, että valintakokeessa oli kysy-

myksiä myös muusta kuin lukion oppimäärään kuuluvasta kirjallisuudesta.

Valintakokeiden muodot vaihtelivat. Käytössä oli erilaisia kielitaitoa testaavia

monivalinta- ja käännöstehtäviä, aineistokokeita sekä teoreettiseen kirjalli-

suuteen perustuvia esseitä. Paikoin oli käytössä myös soveltuvuushaastat-

teluita, joilla testattiin motivoituneisuutta ja soveltuvuutta alalle tai kielitaitoa.

Kielitieteisiin voi tulla valituksi sekä pelkillä valintakoepisteillä että

alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä. Yhdessä valintayksikössä

valinta oli mahdollista pelkillä yhteispisteillä ja yhdessä valintayksikössä

pelkillä valintakoepisteillä.

Kielitieteet eivät antaneet alkupisteitä lukion päättötodistuksesta,

muista ansioista eivätkä ammatillisista tutkinnoista. Ylioppilastutkinto-


todistuksesta sai alkupisteitä niissä valintayksiköissä, joissa oli käytössä

yhteispistevalinta. Uusia ylioppilaita suosittiin kahdella tavalla: yksi valinta-

yksikkö antoi ylimääräisiä pisteitä vuonna 2000 ja 2001 suoritetusta tutkin-

nosta. Toisaalta neljä valintayksikköä ei antanut alkupisteitä ollenkaan vuotta

1999 aiemmin suoritetuista tutkinnoista. Ei-ylioppilaat ja ylioppilaat, jotka

eivät saaneet alkupisteitä, huomioitiin varmuudella niissä valintayksiköissä,

joissa oli mahdollisuus saada opiskelupaikka pelkällä valintakokeella. Lisäksi

pelkän valintakokeen perusteella voi luonnollisesti päästä opiskelijaksi alku-

pisteitä saava ylioppilas, joka ei ollut päässyt opiskelijaksi yhteispisteillä.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella voi saada opiskelupaikan kaikissa

valintayksiköissä. Lukumäärä kerrottiin harvoin ja vaatimukset vaihtelivat.

Tiedekilpailuväylää ei ollut käytössä.

Valintakoe perustui useimmiten muuhun kuin lukion oppimäärään.

Aineistokoe samoin kuin soveltuvuuskoe oli erittäin harvinainen.

4.2.3. MUUT HUMANISTISET TIETEET

Tässä kartoituksessa historiatieteiden ja kielten lisäksi muiksi humanisti-

siksi tieteiksi on luettu uskontotiede, informaatiotutkimus, arkeologia, folklo-

ristiikka, etnologia, etnomusikologia, estetiikka, kansatiede, kirjallisuus,

kirjallisuustiede, perinteentutkimus, taidehistoria, taidetieteet ja kulttuuri-

tuotanto.

Historiatieteiden tavoin myös muiden humanististen tieteiden opiskelija-

valinnoille oli tyypillistä, että valinta tapahtuu ns. kahden valintajonon kautta:

sekä ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispisteiden että

pelkästään valintakokeen pisteiden perusteella. Vain yhteen valintayksikköön

eli Tampereen yliopiston etnomusikologiaan valintaperusteena oli pelkkä

valintakoe. Muihin valintayksiköihin ei voinut tulla valituksi pelkillä todistus-

pisteillä.

Ei-ylioppilailla oli pääsääntöisesti mahdollisuus tulla valituksi huma-

nististen tieteiden valintayksiköihin. Poikkeuksena oli Turun yliopiston uskon-

totiede, johon voi tulla valituksi vain ylioppilastutkintotodistuksen ja valinta-

kokeen yhteispisteillä.

Vain Åbo Akademin litteraturvetenskap ja konstvetenskap antoi pisteitä

lukion päättötodistuksesta. Myös ns. muut pisteet olivat harvinaisia lukuun-

ottamatta Åbo Akademita, joka antoi lisäpisteitä ensimmäiselle sijalle aset-

tamisesta ja Joensuun yliopiston kirjallisuutta/perinteentutkimusta, joka antoi


pisteitä aiemmista opinnoista, opetuskokemuksesta kulttuuriaineissa sekä

harrastustoiminnasta ja työkokemuksesta. Kansainvälisistä ylioppilastutkin-

noista sai alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon tavoin kaikkien mui-

den yliopistojen humanistisen alan valintayksiköissä paitsi Jyväskylän yli-

opistossa, jossa vain IB–tutkinnosta sai alkupisteitä. Ammatilliset tutkinnot

rinnastuvat ylioppilastutkintoon alkupisteissä vain Tampereen yliopiston

etnomusikologiassa.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella voi tulla valituksi lähtökohtai-

sesti kaikkiin humanistisiin tieteisiin. Opintoviikkovaatimukset vaihtelivat

perusopinnoista 60 opintoviikkoon. Sisäänottomääriä ei aina ilmoitettu. Åbo

Akademin humanististen tieteiden valintayksiköissä oli tyypillistä se, että

hakija, jolla oli suoritettuna hakukohteen alaa vähintään 15 opintoviikkoa,

voitiin vapauttaa kokeesta. Pienessä osassa valintayksikköjä opiskelupai-

kan voi saada tiedekilpailuissa menestymällä.

Humanistisen alan valintayksiköiden valintakoe perustui yleensä muu-

hun kirjallisuuteen kuin lukion oppimäärään. Valintakokeet olivat tavalli-

sesti esseetyyppisiä, mutta joissakin valintayksiköissä oli käytössä myös

aineistokoe. Erillinen soveltuvuuskoe oli harvinainen muualla paitsi ÅA:n

konstvetenskap’issa, jossa koko valintakoe perustui soveltuvuuskokeeseen.

4.3. KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Kasvatustieteellisen koulutusalan opiskelijavalintajärjestelmien tarkastelu

jaettiin tässä kartoituksessa kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen, luokan-

opettajien, lastentarhanopettajien, kotitalous- ja käsityönopettajien sekä

erityispedagogiikan ja erityisopettajien opiskelijavalintaan. Musiikkikasva-

tuksen, liikunnanopettajan, terveystieteenopettajan, hoitotyön opettajan,

fysioterapiaopettajan ja aineenopettajakoulutuksen opiskelijavalintoja ei tässä

kartoituksessa luettu kasvatustieteelliseen koulutusalaan, vaan niiden

opiskelijavalintoja tarkastellaan aina osana asianomaista koulutusalaa.


Taulukko 4. Kasvatustieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Kasvatustiede ja

aikuiskasvatustiede 19 363 2 961 8,2 81,0

Luokanopettaja 12 693 13 579 19,6 92,0Lastentarhan-

opettaja 11 454 5 401 11,9 79,0

Kotitalous- jakäsityön opettaja 10 172 889 5,2 83,8

Erityispedagogiikka

ja erityisopettaja 7 109 1 346 12,3 88,6

Kasvatustieteen ala 59 1 791 24 176 13,5 85,3 14 21,7



4.3.1. KASVATUSTIEDE JA AIKUISKASVATUSTIEDE

Kasvatustieteeseen ja aikuiskasvatukseen voi tulla valituksi ylioppilastut-

kinnon ja valintakokeen yhteispisteillä tai pelkän valintakokeen pisteillä.

Poikkeuksena oli Åbo Akademin kasvatustiede, johon voi tulla valituksi vain

ylioppilastutkinnon ja valintakokeen (=suullinen soveltuvuuskoe) yhteis-

pisteillä. Yhteenkään kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen valintayksi-

köistä ei voinut päästä pelkillä todistuspisteillä.

Ylioppilastutkintotodistuksesta sai pisteitä 4-6 aineesta, mutta ainei-

den määrittely vaihteli. Lisäksi ainakin Joensuun yliopiston kasvatustiede

antoi vuoden 2000 ja 2001 ylioppilaille ylimääräisen pisteen. IB-, EB- ja

Reifeprüfung–tutkinnoista sai alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon

tavoin muualla paitsi Jyväskylän kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä.

Opiskelijaksi voi päästä pääsääntöisesti myös ei-ylioppilas.

Ainoastaan Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin kasvatustieteet

antoivat alkupisteitä lukion päättötodistuksesta. Vain Jyväskylän yliopiston

kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede antoivat ns. muita pisteitä yliopistolli-

sista arvosanoista, opintokokonaisuuksista tai aikaisemmista tutkinnoista.

Kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä voi päästä opiskelemaan


avoimen yliopiston opintojen perusteella. Kaikissa tapauksissa valittavien

lukumäärää ei ilmoitettu. Useissa tapauksissa avoimen väylää pitkin hakeville

järjestettiin erillinen valintakoe. Tiedekilpailussa menestymisen perusteella

opiskelupaikan voi saada vain Åbo Akademin kasvatustieteessä. Helsingin

yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä vuonna 2001 tiede-

kilpailussa palkitut saivat lisäpisteitä.

Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen valintakokeet olivat pääsään-

töisesti kirjallisuuskokeita – vain Oulun yliopiston kasvatustieteessä ja Åbo

Akademin kasvatustieteessä ei ollut kirjallisuuteen perustuvaa valintakoetta

vaan soveltuvuushaastattelu. Valintakoekirjallisuus oli muuta kuin lukion

oppimäärään perustuvaa kirjallisuutta. Valintakokeen kysymykset olivat

useimmiten monivalinta- ja/tai esseeluonteisia.

Aineistokoe oli käytössä viidessä valintayksikössä: Oulun yliopiston

kasvatustieteessä, Turun yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatus-

tieteessä sekä Lapin yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä.

Oulun yliopiston kasvatustieteen valintamenettelyn erityispiirteenä oli

myös sen kaksivaiheisuus. Valintakokeen ensimmäisen vaiheen muodos-

taa aineistokoe, johon osallistuvien oli perehdyttävä etukäteen tiettyyn kir-

jallisuuteen ja vastattava esseekysymyksiin. Aineistokokeen, alkupisteiden

ja aineistokokeen yhteispisteiden sekä avoimien yliopisto-opintojen perus-

teella kutsuttiin pyrkijöitä valintojen toiseen vaiheeseen eli valintahaastat-

teluun. Haastattelun pohja-aineistona olivat pyrkijöiden laatimat opintoansio-

kertomukset. Oulun yliopiston kasvatustieteen lisäksi soveltuvuuskoe oli

käytössä Åbo Akademin kasvatustieteissä.

4.3.2. LUOKANOPETTAJIEN KOULUTUS

Luokanopettajien koulutuksen opiskelijavalinta tapahtui kahdessa vaiheessa.

Ensimmäinen vaihe eli esivalinta toteutettiin suomenkielisten opettajan-

koulutusyksiköiden välisenä valtakunnallisena yhteisvalintana. Yhteisvalin-

taan osallistui kymmenen valintayksikköä.

Hakija jätti vain yhden hakulomakkeen, jolla voi hakea yhtä aikaa 1-3

opettajankoulutusyksikköön. Hakija voitiin kutsua valintakokeisiin vain

yhteen opettajankoulutusyksikköön. Valintakokeet vaihtelivat eri yksiköissä.

Opettajankoulutusyksikkö voi kutsua valintakokeisiin sellaisia ensisijaisesti

hakeneita, joita ei oltu kutsuttu muun opettajankoulutusyksikön valinta-

kokeisiin.


Opiskelupaikkaa ei voinut saada pelkillä todistuspisteillä tai pelkillä

valintakoepisteillä, vaan opiskelijavalinta perustui aina esivalintaan ja valinta-

kokeisiin. Osa valintayksiköistä oli maininnut valintaoppaissa ei-ylioppilaille

varatun kiintiön.

Esivalinnassa sai pisteitä ylioppilastutkinnon viidestä kokeesta (äidin-

kieli, toinen kotimainen kieli, ensimmäinen vieras kieli, reaali ja matematiikka)

sekä lisäansioista. Lisäansioita eli ns. muita pisteitä sai opettajakokemuk-

sesta, kouluavustajana toimimisesta, varusmies-/siviilipalveluksesta ja

tietyistä opintosuorituksista, kuten ylioppilastutkinnon ylimääräiset kielet ja

laaja matematiikka sekä yliopistolliset opintokokonaisuudet. Sen sijaan lukion

päättötodistuksesta eikä ammatillisista tutkinnoista saanut pisteitä. IB-, EB-

ja Reifeprüfung –tutkinnoista sai alkupisteitä samalla tavoin kuin suomalai-

sesta ylioppilastutkinnosta.

Valtakunnallisessa esivalinnassa mukana olevien opettajankoulutus-

yksiköiden valintakokeissa oli yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Yhdenkään

valintayksikön valintakoe ei perustunut suoranaisesti lukion oppimäärään,

vaan muuhun kirjallisuuteen. Valintakokeet olivat yleensä esseetyyppisiä.

Aineistokoe oli käytössä vain Helsingin yliopiston ja Joensuun yliopiston

Joensuun luokanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnassa, mutta ei Savon-

linnan luokanopettajakoulutuksessa. Kirjakuulustelun lisäksi kaikissa haku-

kohteissa oli käytössä soveltuvuuskoe, joka koostui useimmiten yhteistyö-

taitoja arvioivasta kokeesta, yksilöhaastattelusta ja vapaaehtoisesta taito-

ja taidenäytteestä.

Oulun yliopistossa on perinteisen luokanopettajakoulutuksen lisäksi

kaksi valintayksikköä, joiden soveltamat valintaperusteet erosivat perintei-

sestä luokanopettajakoulutuksesta. Ensimmäinen näistä on Oulun yliopis-

ton teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus, joka antoi pisteitä mm.

lukion päättötodistuksen matemaattis-luonnontieteellisistä arvosanoista sekä

tekniikan koulu- ja opistotutkinnoista, teknisen työn valinnaisista kursseista

peruskoulussa/lukiossa ja teknologisesta harrastuneisuudesta. Toinen on

Oulun yliopiston ruotsinkielinen kielikylpyluokanopettajakoulutus, jossa pai-

notettiin ruotsin kielen osaamista.

Valintakokeissa oli erilaisia painotuksia, jotka heijastelivat kyseisen

luokanopettajayksikön profiilia. Joensuun yliopiston Savonlinnan luokan-

opettajakoulutuksen valintakokeeseen kuului näyte kuvataiteesta, musiikista,

tekstiilityöstä, teknologiaperustaisen oppimisympäristön suunnittelusta tai


teknisestä työstä. Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksen valinta-

kokeessa oli yksi vapaaehtoinen tehtävä luonnontieteestä/teknologiasta,

musiikista, kuvallisesta viestinnästä tai liikunnasta. Oulun yliopiston

luokanopettajakoulutuksen Oulun valintakokeessa oli vapaaehtoinen taide-

ja taitonäyte. Oulun yliopiston luokanopettajakoulutuksen Kajaanin valinta-

kokeessa oli vapaaehtoinen liikuntanäyte, vapaaehtoinen matematiikan näyte

tai vapaaehtoinen äidinkielen näyte. Turun yliopiston Turun luokanopettaja-

koulutuksen valintakokeessa arvioitiin matemaattis-luonnontieteellistä

päättelykykyä, kun esimerkiksi Rauman luokanopettajavalinnoissa tällaista

elementtiä ei ollut.

Osa valtakunnallisessa esivalinnassa mukana olevista opettajankoulu-

tusyksiköistä antoi myös muuta opettajankoulutusta kiintiöidyille erityis-

ryhmille. Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto antaa viittomakielistä luokan-

opettajakoulutusta, johon hakeutuvien edellytettiin olevan ensi- tai äidinkie-

leltään viittomakielisiä. Lapin yliopistossa on erillinen valinta mediakasvatus-

painotteiseen luokanopettajakoulutukseen, jossa alkupisteitä sai media-

kasvatukseen suuntautuneista opinnoista. Oulun yliopistossa on englannin-

kielinen Master of Education, International Programme –koulutusohjelma,

joka tuottaa luokanopettajan kelpoisuuden ja on tarkoitettu ulkomaalaisille,

ei-Suomen kansalaisille.

Avoimen yliopiston väylä oli harvoin auki perustutkinto-opiskelijaksi:

se oli mahdollinen vain Turun yliopistossa. Sama koski tiedekilpailuja. Tiede-

kilpailuissa vuonna 2001 palkitut voivat saada suoraan kutsun valintakokeisiin

ohi esivalinnan ainoastaan Helsingin yliopistossa.

Ruotsinkielinen luokanopettajakoulutus ei ollut mukana valtakunnalli-

sessa luokanopettajakoulutuksen esivalinnassa. Koulutusta annettiin Åbo

Akademissa (Österbottens Högskolan) Vaasassa. 10 % valituista voi olla

ei-ylioppilaita. Uudet ylioppilaat saivat viidestä ylioppilastutkintotodistuksen

aineesta lisäpisteitä. Toisin kuin suomenkielisessä luokanopettajavalinnassa,

ruotsinkielisessä luokanopettajavalinnoissa alkupisteitä sai lukion päättö-

todistuksesta ja ammatillisen koulutuksen todistuksesta. Ammatillisen kou-

lutuksen todistuspisteiden ehtona oli se, että henkilö suorittaa ns. yhdistelmä-

tutkinnon. Pisteitä sai myös työkokemuksesta, varusmies-/siviilipalveluksesta

ja aiemmista opinnoista. IB-, EB- ja Reifeprüfung –tutkinnoista sai pisteitä

samalla tavoin kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.

Ruotsinkielisen luokanopettajakoulutuksen valintakoe koostui suulli-


sesta soveltuvuuskokeesta ja kirjallisesta kielikokeesta niille, joiden äidin-

kielen arvosana oli huonompi kuin cum laude approbatur.

4.3.3. LASTENTARHANOPETTAJAKOULUTUS

Lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa oli käytössä valtakun-

nallinen esivalinta, joka muistuttaa pitkälti luokanopettajakoulutuksen

esivalintaa. Myös ylioppilastutkintotodistuksen, lukion päättötodistuksen, ns.

muiden pisteiden, kansainvälisten ylioppilastutkintojen ja ammatillisten tut-

kintojen pisteityksessä noudatettiin samoja periaatteita kuin luokanopettaja-

koulutuksen opiskelijavalinnoissa. Lastentarhanopettajakoulutuksen opiske-

lijavalinta oli sisäisesti varsin homogeeninen. Ainoastaan Åbo Akademin

opiskelijavalinta poikkesi valtakunnallisesta esivalinnasta.

Pelkillä todistuspisteillä tai pelkillä valintakoepisteillä ei opiskelupaikkaa

voinut saada, vaan lastentarhanopettajien opiskelijavalinta perustui aina

esivalintaan ja valintakokeisiin. Joissain valintayksiköissä oli mainittu ei-

ylioppilaiden kiintiö, toisissa tämä kiintiö puuttui.

Soveltuvuuskoe oli tavallisin valintakokeen muoto, joka oli käytössä

kaikissa valintayksiköissä. Lisäksi Oulun yliopiston Oulun lastentarhan-

opettajankoulutuksen valinnassa oli myös kirjallinen soveltuvuuskoe. Aineisto-

koe oli käytössä yli puolessa kaikista lastentarhanopettajakoulutuksen valinta-

yksiköistä. Osa valintayksiköistä käytti myös muuhun kirjallisuuteen kuin

lukion oppimäärään perustuvaa esseetyyppistä valintakoetta.

Joensuun yliopiston Savonlinnan lastentarhanopettajankoulutuksen

opiskelijavalinnassa hakijat antoivat lisäksi näytteen kuvataiteesta, musii-

kista, tekstiilityöstä, teknologiaperustaisen oppimisympäristön suunnittelusta

ja tai teknisestä työstä. Oulun yliopiston Kajaanin lastentarhanopettaja-

koulutuksen opiskelijavalinnassa oli käytössä vapaaehtoinen liikunnan, mate-

matiikan tai äidinkielen näyte.

Avoimen yliopiston väylä ei ollut käytössä lastentarhanopettaja-

koulutuksen opiskelijavalinnassa. Sama koski tiedekilpailuissa palkittuja;

väylää ei oltu virallistettu, vaikka Helsingin yliopistossa avoimen yliopiston

väylän kautta hakevat voivat saada kutsun valintakokeisiin.

Ruotsinkielisen lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinta ei

poikennut vastaavasta luokanopettajakoulutuksesta muutoin kuin koulutus-

paikan suhteen: Åbo Akademin lastentarhanopettajakoulutusta annetaan

Jakobstadissa.


4.3.4. KOTITALOUS- JA KÄSITYÖNOPETTAJAKOULUTUS

Kotitalous- ja käsityönopettajankoulutuksen opiskelijavalinta poikkesi luo-

kan- ja lastentarhanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnoista siten, että

käytössä ei ole valtakunnallista esivalintaa.

Helsingin yliopiston kotitalous- ja käsityönopettajan ja Åbo Akademin

Vaasan yksikön kotitalousopettajan koulutuksissa valinta toteutettiin

kaksivaiheisesti siten, että hakijoita kutsuttiin alkupisteiden perusteella valinta-

kokeisiin, jotka voivat koostua ennakkotehtävästä, aineistotehtävästä ja

haastattelusta. Ennakkotehtävä voi olla käsityötuotteen suunnittelu ja val-

mistus.

Kotitalousopettajan valintaperusteista eniten yhteistä oli Helsingin että

Joensuun yliopistoilla. Molemmissa yksiköissä uudesta ylioppilastutkinnosta

sai enemmän pisteitä kuin vanhasta. Molemmissa yksiköissä sai samoista

ylioppilastutkinnon aineista pisteitä. Kummassakaan ei saanut pisteitä lukion

päättötodistuksesta, kun taas Joensuussa pisteitä sai lukiodiplomista. IB-,

EB- ja Reifeprüfung- tutkinnoista sai pisteitä samoin kuin suomalaisesta

ylioppilastutkinnosta. Molempiin yksiköihin voi tulla valituksi ei-ylioppilas.

Joensuussa ammatillisista tutkinnoista ei saanut tässä yhteydessä pis-

teitä, mutta Helsingissä näitä pisteitä saivat sellaiset valintakokeisiin kutsut-

tavat ei-ylioppilaat, joilla on vähintään opistotutkinto. Tällöin etusija annet-

tiin kotitalous-, tekstiili/vaatetusalan tutkinnon suorittaneille. Helsingissä

valintakoe koostui kirjallisesta ja suullisesta soveltuvuusosiosta ja Joensuussa

kirjallisuuskokeesta ja suullisesta soveltuvuusosiosta. Valinta tapahtui Hel-

singissä yhteispisteillä ja Joensuussa yhteispisteillä paitsi yhden valittavan

ei-ylioppilaan kohdalla. Avoimen yliopiston väylää ei ollut käytössä.

Joensuun kotitalousopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa testattiin

myös englantia. Mikäli hakijalla oli suoritettuna englannin perusopinnot, tätä

ei enää erikseen testattu, mutta muut osallistuivat muuhun kirjallisuuteen

perustuva kuin lukion oppimäärään englannin monivalintakokeeseen. Li-

säksi valinnassa huomioitiin yo-tutkinnon ja lukion päättötodistuksen mate-

matiikan arvosana. Vaihtoehtoisesti hakijan oli suoritettava valintakokeessa

lukion oppimäärään perustuva osio. Englanti tai matematiikka painottuivat

valinnassa, koska kotitalousopettajakoulutuksessa opiskelevalla on oltava

sivuaineenaan jompi kumpi niistä.

Joensuun kotitalousopettajakoulutukseen oli lisäksi erillinen kiintiö

kotitalouden opistoasteen, ammatillisen korkea-asteen, ammattikorkeakoulu-


tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittaneille. Tätä kautta tulevat saivat

yhden opetettavan aineen tutkinnon. Valinta perustui kirjallisuuskuulusteluun

sekä suulliseen soveltuvuusosioon.

Åbo Akademin Österbottens högskolan toteutti ruotsinkielisen koti-

talousopettajankoulutuksen valinnan samalla tavalla kuin ruotsinkielisen

luokanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnan.

Käsityönopettajakoulutukseen valittiin opiskelijoita Helsingin yliopis-

toon (tekstiilityö), Joensuun yliopiston Savonlinnan yksikköön (tekstiilityö),

Åbo Akademiin ja Turun yliopiston Rauman yksikköön (tekninen työ). Lisäksi

käsityötiedettä voi opiskella Helsingin yliopistossa pääaineenaan ilman, että

saa opettajan kelpoisuuden.

Käsityönopettajakoulutuksen opiskelijavalinta erosi kotitalousopettaja-

koulutuksen opiskelijavalinnasta lähinnä siten, että käsityönopettajakou-

lutuksen valinnassa oli käytössä lähes aina käsityötuotteen suunnittelu ja

valmistus. Muutoin käsintyönopettajankoulutuksen valintaperusteet olivat

pääasiassa samat kuin kotitalousopettajan.

Esimerkiksi Savonlinnan käsityönopettajankoulutuksen valinta noudatti

samoja periaatteita kuin kotitalousopettajakoulutuksen valinta: sivuaineena

oli oltava joko englanti tai matematiikka, pisteitä sai samalla tavalla, valinta-

koe oli samanlainen ja ammatillista väylää tuleville oli oma erillinen kiintiö.

Rauman teknisen työn opiskelijavalinta poikkesi edellä mainituista siten,

että valinta perustui kirjatenttiin, teknisen työn näytteeseen, haastatteluun

ja lukion käsityödiplomiin. Ylioppilastutkintotodistuksesta ei saanut alku-

pisteitä.

4.3.5. ERITYISPEDAGOGIIKAN JA ERITYISOPETTAJANKOULUTUS

Erityispedagogiikan pääainevalinnassa oli seitsemän valintayksikön välillä

vain vähän yhdistäviä piirteitä. Yhteistä oli lähinnä se, että opiskelupaikkaa

ei voinut saada pelkillä todistuspisteillä. Joensuun yliopistossa opiskelupai-

kan voi saada vain pelkillä valintakoepisteillä. Jyväskylän yliopistossa va-

linta perustui alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteisiin. Turun yli-

opistossa osa opiskelijoista valittiin pelkillä valintakoepisteillä ja osa todistus-

pisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä.

Vain Joensuun yliopistossa ylioppilastutkinnosta sai alkupisteitä. Vain

Jyväskylässä sai pisteitä lukion päättötodistuksesta tai muita alkupisteitä.


Vain Jyväskylässä IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkintoihin ei suhtauduttu

samalla tavalla kuin suomalaiseen ylioppilastutkintoon. Vain Joensuussa

ammatillisiin tutkintoihin suhtauduttiin samalla tavalla kuin ylioppilastutkin-

toon.

Valintakoe perustui jokaisessa kolmessa muuhun kirjallisuuteen kuin

lukion oppimäärä. Aineistokoe oli käytössä vain Turun yliopistossa. Vain

Jyväskylän yliopistossa oli erillinen soveltuvuuskoe. Avoimen yliopiston väylä

oli käytössä Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Tiedekilpailuväylä ei ollut

käytössä. Erityispedagogiikan pääainevalinnassa voi osaan aloituspaikoista

tulla valituksi ei-ylioppilas.

Erityisopettajan ja erityisluokanopettajan koulutusta annetaan Joen-

suun yliopistossa. Jyväskylän yliopistossa annetaan erityisopettajan ja

varhaiserityisopettajan koulutusta ja Åbo Akademissa annetaan erityis-

opettajan koulutusta.

Joensuun ja Jyväskylän yliopistoihin valituksi voi tulla myös ei-ylioppilas.

Åbo Akademin kohdalla tämä jäi valintaoppaan perusteella epäselväksi.

Kaikissa kolmessa yliopistossa ylioppilastutkintotodistuksesta ja ns. muista

ansioista sai alkupisteitä. Vain Joensuun yliopisto suosi alkupisteitä antaes-

saan uusia ylioppilaita. Jyväskylässä ja Åbo Akademissa alkupisteitä sai

lukion päättötodistuksesta. Vain Jyväskylässä ei saanut alkupisteitä IB-,

EB- ja Reifeprüfung-tutkinnoista. Ammatillisista tutkinnoista alkupisteitä

antoi vain Åbo Akademi, joka otti huomioon ns. yhdistelmätutkinnot.

Joensuussa ja Jyväskylässä oli käytössä kirjallisuuteen perustuva

valintakoe. Åbo Akademi järjesti kirjallisen kielikokeen (aineistokoe) niille,

joiden yo-todistuksen äidinkielen arvosana oli cum laude approbatur tai

huonompi. Erillinen soveltuvuusosio oli käytössä kaikissa kolmessa yliopis-

tossa. Kaikissa kolmessa paikassa valintaperusteena käytettiin alkupisteitä

ja valintakoetta.

Avoimen yliopiston väylää tai tiedekilpailuväylää ei ollut käytössä.

Joensuun yliopisto valitsi opiskelijoita myös opinto-ohjaajan pääaine-

opintoihin. Tämä valinta noudatti samoja periaatteita kuin Joensuun yli-

opiston erityisopettajan ja erityisluokanopettajan valinta. Ainoana erona oli

se, että opinto-ohjaajan opiskelijavalinnassa oli käytössä aineistokoe.


4.4. KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA

Kauppatieteellistä koulutusta antavat Helsingin kauppakorkeakoulu, Svenska

Handelshögskolan, Turun kauppakorkeakoulu, Vaasan yliopisto, Jyväskylän,

Joensuun, Kuopion, Lapin, Oulun ja Tampereen yliopistot sekä Åbo Aka-

demi ja Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. Pääaineisiin kuuluvat mm.

kansantaloustiede, laskentatoimi, johtaminen ja markkinointi.

Taulukko 5. Kauppatieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Kauppa-

tieteellinen ala 24 1 841 10 345 5,6 92,0 25 20,9



Helsingin kauppakorkeakoulu, Turun kauppakorkeakoulu, Vaasan yliopis-

to, Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston taloustieteiden tiedekunnan muodos-

tama verkostoyliopisto, Tampereen yliopiston taloudellis-hallinnollinen tie-

dekunta sekä Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun kauppatieteiden osas-

ton, Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja Joensuun yli-

opiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan muodostama verkostoyliopisto oli-

vat valintakoeyhteistyössä. Yliopistoilla oli yhteinen valintakoe, mutta omat

valintaperusteet ja hakulomakkeet. Pääsääntöisesti hakija voi pyrkiä kauppa-

tieteelliseen koulutukseen vain yhteen näistä yliopistoista. Poikkeuksena

olivat Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulut, joissa toiseen näistä valinta-

kokeen kautta hakeva voi valintakokeen avulla voi pyrkiä myös toiseen.

Hakija voi kuitenkin tulla hyväksytyksi vain toiseen näistä yliopistoista.

Valintojen jaksottamisen näkökulmasta kauppatieteellisen alan valinta-

yksiköt sovelsivat kahta käytäntöä: osa valitsi opiskelijat suoraan pääainee-

seen ja osassa valikoituminen pääaineeseen tapahtuu opintojen kuluessa

yhteisten opintojen jälkeen.

Kauppatieteissä oli käytössä tavallisimmin kaksi valintaperustetta:

valinta ylioppilastutkinnon ja valintakokeiden yhteispisteillä ja valinta valinta-


kokeen perusteella. Muutamissa poikkeustapauksia oli kuitenkin käytössä

vain toinen näistä valintaperusteista tai valinta todistus- tai muiden pisteiden

perusteella. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liike-

toiminnan ja logistiikan koulutusohjelmaan voi tulla valituksi vain ylioppilas-

tutkinnon ja valintakokeen yhteispisteillä. Åbo Akademin kauppatieteelliseen

koulutukseen voi tulla valituksi joko todistus- ja muilla pisteillä (opintoja

työpisteet) tai valintakokeella. Jyväskylän yliopiston kauppatieteen tieto-

järjestelmätieteeseen valittiin suoraan kaikki, jotka olivat asettaneet ko.

pääaineen ensisijaiseksi hakukohteeksi ja joilla oli tietyt pisteet ylioppilas-

tutkinnosta.

Ei-ylioppilaat voivat tulla valituiksi jokaiseen kauppatieteellistä koulu-

tusta antavaan suomalaiseen yliopistoon. Tosin joihinkin valintayksiköihin,

kuten esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoimin-

nan ja logistiikan koulutusohjelma ja Vaasan yliopiston kauppatieteiden

laskentatoimen todistusvalinta, valittiin vain ylioppilaita.

Valintayksiköt antoivat alkupisteitä yleensä enintään viisi vuotta

vanhasta ylioppilastutkintotodistuksesta. Lisäksi osa valintayksiköistä antoi

lisäpisteitä uusille ylioppilaille. Vaasan yliopiston kauppatieteen laskenta-

toimen todistusvalinnassa ei voinut tulla valituksi, jos oli kirjoittanut ylioppi-

laaksi vuonna 1998 tai sitä ennen. Kaikki kauppatieteellisen alan valinta-

yksiköt antoivat alkupisteitä kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista sai samoin

kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta paitsi Jyväskylän yliopisto.

Lukion päättötodistuksesta ei pääsääntöisesti saanut pisteitä. Poikkeuk-

sena tästä olivat Jyväskylän yliopisto, jossa pisteitä sai vuoden 1996 ja sitä

vanhemmasta keskiarvosta, ja Vaasan yliopiston kaupallisteknisen tiede-

kunnan tietotekniikan ja tuotantotalouden valinta, jossa kemian ja fysiikan

numeroista sai pisteitä. Muista ansioista sai harvoin alkupisteitä. Tällaisia

pisteitä antoivat kuitenkin Helsingin kauppakorkeakoulu ja Turun kauppa-

korkeakoulu ensisijaisuuspisteinä ja Åbo Akademi opintoja työkokemus-

pisteinä. Alkupisteitä ammatillisista tutkinnoista antoivat vain Svenska

handelshögskolanissa (vähemmän kuin ylioppilastutkinnosta, lisäksi esimer-

kiksi ammattikorkeakoulututkinnosta sai enemmän pisteitä kuin kolmivuo-

tisesta ammatillisesta tutkinnosta) ja Åbo Akademi (ammatillisia tutkintoja

verrattiin keskenään, ei ylioppilastutkintoon).

Yhdenkään kauppatieteellisen valintayksikön valintakoe ei perustunut

lukion oppimäärään. Useimmiten valintakoe perustui muuhun luettavaan


kirjallisuuteen, ja valintakoetehtävät olivat luonteeltaan monivalinta-

kysymyksiä paitsi Jyväskylän yliopistossa. Svenska handelshögskolanissa

ja Åbo Akademissa oli esseekysymyksiä muusta kirjallisuudesta, paitsi

Tampereen yliopiston kauppatieteen markkinoinnin valintakokeessa.

Aineistokoe oli kauppatieteissä harvinainen. Aineistokokeeseen perus-

tuvia monivalintakysymyksiä oli Tampereen yliopiston kauppatieteen mark-

kinoinnin valintakokeessa. Myös soveltuvuuskokeet olivat harvinaisia. Turun

kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja logistiikan koulutus-

ohjelmassa oli kuitenkin käytössä suullinen soveltuvuuskoe ja Jyväskylän

yliopiston kauppatieteen yrityksen taloustieteen pääaineryhmässä oli erillinen

soveltuvuuskoe, jonka luonnetta ei oltu tarkemmin eritelty valintaoppaassa.

Osaan kauppatieteiden valintayksiköistä voi pyrkiä avoimen yliopiston

opintojen väylää pitkin. Hakijoilta vaadittavat opintoviikkomäärät ja sisään-

ottomäärät vaihtelivat. Myös tiedekilpailussa menestyneiden sisäänotto-

käytännöt ja -määrät vaihtelivat.

4.5. LIIKUNTATIETEELLINEN KOULUTUSALA

Liikuntatieteitä voi opiskella pääaineena Jyväskylän yliopistossa, jossa on

kolme valintayksikköä: liikuntapedagogiikka (opettajat), liikuntabiologinen

aineryhmä ja liikuntahallinnon koulutusohjelma.

Taulukko 6. Liikuntatieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Liikuntatieteellinen 5 84 1 380 16,4 97,9 % 11 % 21,6



Opiskelupaikan saaminen oli mahdollista todistuspisteiden, lisäpisteiden ja

valintakokeen kokonaisuuden perusteella. Liikuntatieteellinen oli ainoa

koulutusala, jossa opiskelupaikkaa ei voinut saada pelkän valintakokeen

perusteella.

Valinta toteuttiin kaksivaiheisesti. Valinnan ensimmäisessä vaiheessa


ylioppilastutkinnon (max 7 ainetta), lukion päättötodistuksen (liikunta ja

terveystieto) ja lisäpisteiden eli muiden pisteiden (korkeakouluopinnot ja

lukion liikuntadiplomi) kutsuttiin tiedekunnan ennalta hyväksymä määrä

hakijoita valintakokeisiin. Valintakokeet koostuivat kirjallisesta kokeesta,

liikuntakokeista ja opetustuokiosta.

Liikuntatieteissä oli lisäksi käytössä erityisiä karsintaperusteita, joissa

ala poikkesi muista valintayksiköistä. Liikuntapedagogiikan pääaineeseen

pyrkivistä karsittiin pois liikuntakokeiden yhteispisteissä pienimmän piste-

määrän saanut neljännes. Ruotsinkielisistä hakijoista taas karsittiin valinta-

koepistemäärässä alempaan puolikkaaseen sijoittuneet hakijat.

Liikuntatieteisiin voi tulla valituksi myös ei-ylioppilas, mutta heille varat-

tujen paikkojen määrää ei oltu mainittu valintaoppaassa. Ammatillisen koulu-

tuksen tutkinnoista ei saanut pisteitä ylioppilastutkinnon tai lukion päättö-

todistuksen tavoin, mutta valintakokeisiin kutsuttiin ammatillisen tutkinnon

suorittaneita tutkintotodistuksen keskiarvon perusteella. Kansainvälisistä

ylioppilastutkinnoista ei saanut alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon

tavoin, mutta kansainvälisen ylioppilastutkinnon (IB-, EB- ja Reifeprüfung-

tutkinnot) suorittaneet kutsuttiin valintakokeisiin. Liikuntapedagogiikan koulu-

tuksessa oli lisäksi käytössä sukupuoli-, kieli- ja vammaiskiintiö. Liikunta-

hallinnon koulutuksessa oli käytössä vammaiskiintiö.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella tai tiedekilpailun perusteella

opiskelupaikan saamisesta liikuntatieteiden koulutuksessa ei ollut tietoa

Jyväskylän yliopiston opinto-oppaan liikuntatieteiden osassa.

Valintakokeen kirjallinen osio perustui muuhun kuin lukion oppimäärään

(liikuntabiologisen aineryhmän valintakoe perustuu mitä ilmeisimmin myös

lukion oppimäärään). Aineistokoetta ei ollut käytössä.

4.6. LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Tässä kartoituksessa luonnontieteelliseen koulutusalaan laskettiin kuulu-

vaksi matematiikka, osa tilastotieteestä ja filosofiasta, fysiikka, kemia, bio-

logia (myös esim. kalabiologia), biokemia, biotieteet, ympäristötieteet, maan-

tiede, geologia, geotieteet, tietojenkäsittelytiede, tietotekniikka, informaa-

tiotekniikka ja soveltava biotekniikka.

Tarkastelun helpottamiseksi luonnontieteellinen ala jaettiin neljään osa-

alueeseen: 1. matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, 2. bio- ja ympäristö-

tieteisiin, 3. maantieteeseen ja geotieteisiin ja 4. tietojenkäsittelytieteisiin.


Taulukko 7. Luonnontieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Matematiikka,

fysiikka, kemia 21 1 416 8 372 5,9 35,8

Biologia, ympäristö 19 537 7 713 14,4 70,3

Maantiede, geotieteet 8 206 1 768 8,6 83,9

Tietojenkäsittely 10 769 4 112 5,3 69,3

Luonnontieteellinen 58 2 928 21 965 7,5 49,1 44 20,2



4.6.1. MATEMATIIKKA, FYSIIKKA JA KEMIA

Matematiikan, fysiikan ja kemian koulutusta antavat Helsingin, Joensuun,

Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistot ja Åbo Akademi. Lisäksi Kuopion

yliopiston antaa fysiikan ja Tampereen yliopisto matetiikan koulutusta. Näistä

kuudesta neljällä yliopistolla eli Helsingin, Jyväskylän, Turun ja Oulun yli-

opistoilla oli kevään 2001 haussa yhteinen matematiikan, fysiikan ja kemian

valintakoe, mutta kullakin omat valintaperusteensa. Jos hakija halusi hakea

samanaikaisesti näihin kaikkiin neljään yliopistoon, hänen tuli hakea kunkin

yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan niiden omalla

hakulomakkeella. Osa valintayksiköistä järjesti toisen haun marraskuussa.

Useisiin matematiikan, fysiikan ja kemian valintayksiköihin voi tulla

valituksi kahdella tai kolmella valintaperusteella: pelkillä alkupisteillä, pelkillä

valintakoepisteillä tai alkupisteiden ja valintakokeiden yhteispisteillä.

Yleisimpinä valintaperusteina olivat kaksi ensin mainittua.

Lisäksi valintayksiköillä oli vaihtelevia käytäntöjä sen suhteen, miten

hakeudutaan aineenopettajakoulutukseen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston

valintayksikkö valitsi opiskelijat suoraan aineenopettajakoulutukseen alku-

pisteiden ja valintakokeen perusteella. Muissa yliopistoissa aineenopettaja-

koulutukseen haetaan opintojen kuluessa. Lisäksi Turun yliopistossa oli

vuonna 2001 varattu erityinen viiden opiskelijan kiintiö niille luokanopettajan-


koulutuksen yhteisvalintaan osallistuneille, jotka eivät tulleet valituksi

luokanopettajankoulutukseen.

Pelkillä alkupisteillä eli ylioppilastutkinnon matematiikan, fysiikan ja

kemian pisteillä ja lukion päättötodistuksen arvosanoilla voi tulla valituksi

kaikkiin ko. valintayksiköihin lukuunottamatta Oulun yliopiston kemiaa. On

kuitenkin huomattava, että valinta pelkkien alkupisteiden perusteella oli usein

mahdollinen vain uusille ylioppilaille, koska ylioppilastutkintopisteitä anne-

taan vain enintään kolme vuotta vanhalle ylioppilastutkinnolle. Lisäksi valinta-

yksiköiden välillä oli eroja alkupisteiden laskemisessa ja eri aineiden arvo-

sanojen painotuksissa.

Useimpiin valintayksiköihin oli mahdollista päästä pelkillä valintakoe-

pisteillä, osaan myös alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä. Näitä

valintareittejä pitkin ns. vanhan ylioppilaan oli mahdollista päästä koulutuk-

seen. Ei-ylioppilaalle taas valintakoe oli ainoa reitti. Valintakokeeseen

osallistuminen ei ollut useinkaan pakollista. Tällöin valintayksikkö otti auto-

maattisesti huomioon hakijan kannalta paremman tai ainoan vaihtoehdon.

Todistuspisteiden lisäksi valintayksiköt antoivat usein alkupisteitä ns.

muista ansioista, kuten menestyksestä kansallisissa tai paikallisissa fysiikka-

kilpailuissa. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL:n kilpai-

luissa 10-20 parhaan joukkoon sijoittuneilla sekä Suomen Akatemian Viksu-

kilpailuissa menestyneillä olikin erinomaiset mahdollisuudet päästä

perustutkinto-opiskelijoiksi suoraan hakemuksen perusteella. Luonnontie-

teellisen alan valintayksiköille oli lisäksi tyypillistä se, että lähes kaikissa

valintayksiköissä annettiin alkupisteitä kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista

(IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkintotodistukset) suomalaisen ylioppilastut-

kinnon tavoin ja se, että yhdessäkään valintayksikössä ei annettu alku-

pisteitä ammattikorkeakoulu-, opisto- tai vähintään kolmivuotisesta amma-

tillisesta tutkinnosta.

Valintakokeet koostuivat pääsääntöisesti lukion oppimäärään perus-

tuvista tehtävistä. Oulun yliopiston valintayksiköissä oli mahdollista korvata

koepisteet 15/35 opintoviikon kokonaisuudella. Suullinen soveltuvuuskoe

haastatteluineen oli käytössä kahdessa valintayksikössä.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella opiskelupaikan saaminen jäi

valintaoppaiden perusteella paikoin epäselväksi. Usein väylän perusteella

otettavien lukumäärä määriteltiin tiedekuntakohtaisesti.


4.6.2. BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEET

Biologian koulutusohjelman suomenkielinen valinta järjestettiin valtakun-

nallisena yhteisvalintana. Yhteisellä hakulomakkeella ja valintakokeella

hakea Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistoihin. Hakija

ilmoitti hakulomakkeessa yliopistojen suosituimmuusjärjestyksen. Biologian

valtakunnallisen yhteisvalinnan yhteydessä pyrittiin myös Helsingin yliopis-

ton ympäristöekologian laitokselle Lahteen.

Bio- ja ympäristötieteisiin voi päästä tavallisesti kahdella valintaperus-

teella: pelkkien valintakoepisteiden sekä alkupisteiden ja valintakoepisteiden

yhteispisteiden perusteella. Biologian yhteisvalinnassa valintaperusteena oli

yleensä valintakokeesta ja ylioppilastutkinnosta laskettu yhteispistemäärä.

Poikkeuksia oli muutamia. Kuopion ja Turun yliopistojen biokemiaan sekä

Kuopion yliopiston soveltavassa biotekniikkaan ja ympäristötieteisiin oli

mahdollista päästä myös pelkillä alkupisteillä. Selkeimmin valintaperuste-

iltaan erottui Åbo Akademi, johon kyseisiä oppiaineita voi päästä opiskele-

maan vain yhteispisteiden perusteella. Biologian yhteisvalinnoissa Jyväs-

kylän yliopisto antoi alkupisteitä myös biologian alaan liittyvästä laboratorio-

tai kenttäharjoittelusta. Sen sijaan lukion päättötodistuksesta sai erittäin

harvoin alkupisteitä.

Valintakokeet perustuivat lukion oppimäärään ja/tai muuhun kirjalli-

suuteen. Aineistokoe oli harvinainen. Valtaosassa valintayksiköitä oli varattu

ei-ylioppilaille oma kiintiönsä. Avoimen yliopiston väylää koskevat samat

huomiot kuin luonnontieteellistä alaa ylipäänsäkin.

4.6.3. MAANTIEDE JA GEOTIETEET

Kaikkiin maantieteen ja geotieteen valintayksiköihin voi tulla valituksi alku-

pisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteiden perusteella. Pelkillä valinta-

koepisteillä voi tulla valituksi kaikkiin muihin valintayksiköihin paitsi Åbo

Akademin geologiaan. Pelkillä alkupisteillä ei voinut saada opiskelupaikkaa

muualta kuin Oulun yliopiston geotieteistä.

Lukion päättötodistuksen ja ns. muiden ansioiden huomioiminen alku-

pisteissä vaihteli valintayksiköiden kesken. Osa valintayksiköistä antoi alku-

pisteitä myös ylioppilastutkintotodistuksen perusteella.

Valintakoe perustui joko lukion oppimäärään tai muuhun kirjallisuu-

teen. Aineistokoetta ja erillistä soveltuvuuskoetta ei ollut käytössä.


Avoimen yliopiston väylää koskevat samat huomiot, mitä on aiemmin

esitetty matemaattis-luonnontieteellisestä opiskelijavalinnasta. Osassa

valintayksiköistä opiskelupaikan sai menestymällä MAOL:in kilpailussa,

osassa tätä väylää ei ollut käytössä.

4.6.4. TIETOJENKÄSITTELYTIETEET

Tietojenkäsittelytieteen valinta järjestettiin yhteisvalintana, johon osallistui-

vat Helsingin, Joensuun, Kuopion, Tampereen ja Turun yliopistot. Hakija

voi hakea yhdellä hakulomakkeella hakea kaikkiin yhteisvalintaan osallistuviin

yliopistoihin. Valintakoe oli yhteinen, mutta mm. lukion päättötodistuksesta

ja ylioppilastutkintotodistuksesta annettavat pisteet vaihtelivat yliopistoittain.

Suurimpaan osaan tietojenkäsittelytieteen valintayksiköistä voi tulla

valituksi joko pelkillä alkupisteillä tai valintakokeen perusteella. Alkupisteiden

ja valintakoepisteiden yhteispisteet olivat valintaperusteena muutamassa

alan koulutusohjelmassa.

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytiedettä ja Joensuun yliopiston

signaalinkäsittelyn linjaa lukuunottamatta kaikkiin tietojenkäsittelytieteen

koulutusohjelmiin voi tulla hyväksytyksi pelkillä alkupisteillä. Alkupisteissä

ylioppilastutkinnon suoritusvuodella oli suuri merkitys. Tosin valinta-

yksiköiden välillä oli eroja siinä, annetaanko alkupisteitä esimerkiksi enintään

viisi vai kymmenen vuotta vanhasta tutkinnosta. Lisäksi MAOL:n tieto-

tekniikkakilpailuissa ja Suomen Akatemian Viksu-kilpailussa menestyneille

oli varattu Kuopion, Tampereen ja Turun yliopistoissa omat suoravalinta-

kiintiöt. Pelkillä valintakoepisteillä voi päästä kaikkiin valintayksiköihin Åbo

Akademin Informationsbehandling’ia lukuunottamatta.

Valintakoe perustui useimmiten muuhun kirjallisuuteen ja/tai aineisto-

kokeeseen. Lukion pitkän matematiikan ja laajan fysiikan oppimäärään

perustuvat valintakokeet olivat käytössä kahdessa valintayksikössä. Eril-

listä soveltuvuuskoetta ei käytetty.

Ei-ylioppilaille mahdollisten aloituspaikkojen määrä oli ilmoitettu useim-

miten, mutta ei aina. Sen sijaan avoimen yliopiston väylän kriteereistä oli

erittäin harvoin tietoa valintaoppaissa.


4.7. LÄÄKETIETEELLISET KOULUTUSALAT

Tässä kartoituksessa lääketieteellisiä koulutusaloja eli eläinlääketieteellistä,

hammaslääketieteellistä ja lääketieteellistä koulutusalan opiskelijavalintoja

tarkasteltiin yhdessä, koska niillä oli monia yhtymäkohtia.

Taulukko 8. Lääketieteellisten koulutusalojen hakukohteet ja hakijat 2001



Eläinlääketieteellinen 1 52 340 6,5 100,0 19 21,4

Hammaslääke-

tieteellinen 2 82 239 2,9 100,0 18 21,1

Lääketieteellinen 5 550 2 211 4,0 99,6 33 20,7



Eläinlääketieteellisellä koulutusalalla on yksi ainoa valintayksikkö, Helsin-

gin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. Hammaslääketieteellisen alan

koulutuksesta huolehtivat Helsingin ja Oulun yliopistot. Lääketieteellisen

alan opiskelijavalintoja tehtiin viidessä yliopistossa, joiden yhteenlaskettu

perustutkinto-opiskelijoiden aloituspaikkamäärä vuonna 2001oli 550.

Lääketieteen ja hammaslääketieteen valintakokeet pidettiin saman-

aikaisesti kaikissa lääkärikoulutusta järjestävissä yliopistoissa. Tämä mer-

kitsee sitä, että hakija voi pyrkiä lääketieteen tai hammaslääketieteen koulu-

tusohjelmaan vain yhteen yliopistoon ja vain jompaankumpaan koulutukseen

kerrallaan. Eläinlääketiedettä, lääketiedettä ja hammaslääketiedettä voi

päästä opiskelemaan sekä ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen

yhteispisteiden että pelkän valintakokeen perusteella. Pelkillä ylioppilas-

tutkintotodistuksen pisteillä ei opiskelupaikkaa voinut saada.

Eläinlääketiedettä, lääketiedettä ja hammaslääketiedettä voi päästä

opiskelemaan myös ylioppilastutkintoa suorittamaton hakija. Ei-ylioppilaiden

mahdollisuus päästä opiskelijaksi vaihteli eri valintayksiköissä esimerkiksi

lääketieteellisellä koulutusalalla 6-50 % välillä aloituspaikkakiintiöstä.

Eläinlääketiede, hammaslääketiede ja lääketiede antoivat yo-tutkinto-


todistuksesta alkupisteitä vuonna 1997 tai sitä myöhemmistä yo-tutkinnoista.

Uudet ylioppilaat (keväällä 2001 ja syksyllä 2000 kirjoittaneet) saivat lisäksi

lisäpisteitä kaikissa muissa valintayksiköissä paitsi Tampereen yliopiston

lääketieteen koulutusohjelmassa.

Eläinlääketieteen, lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelija-

valintoja yhdistivät seuraavat piirteet: lukion päättötodistuksesta ja amma-

tillisista tutkinnoista ei saanut alkupisteitä. Sen sijaan IB-, EB- ja Reife-

prüfung-tutkinnoista sai pisteitä.

Lääketieteissä ei ollut käytössä avoimen yliopiston väylää. Suomen

Akatemian tiedekilpailussa palkittuja valittiin eläinlääketieteeseen enintään

kaksi. Lisäksi ko. kilpailussa 10 parhaiten menestynyttä voi hakea Kuopion

yliopiston lääketieteeseen ilman valintakoetta.

Kuopion yliopiston osalta oli seuraava sääntö: “Hakija, joka on suorit-

tanut ylioppilastutkinnon keväällä tai syksyllä 2000 ja on vuosien 2000-

2001 aikana suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen saa 2 lisäpistettä

alkupisteisiin. Mikäli varusmies on yllämainitun lisäksi suorittanut puolus-

tusvoimien johtamis- ja kouluttajakoulutuksen, hän saa toiset 2 lisäpistettä.

Hakija voi hyödyntää vain joko uuden ylioppilaan lisäpisteet tai varusmies/

siviilipalvelupisteet.”

Kaikissa lääketieteellisissä valintayksiköissä valintakokeessa oli kir-

jallisuuteen perustuva osio ja aineistokoe. Kirjojen nimet viittaavat lukion

oppimäärään. Lisäksi kaikissa valintayksiköissä luettiin erillinen lääketie-

teen alan valintojen valtakunnallisen kehittämistoimikunnan tuottama kirja

”Galenos 2001: Ihmiselimistö kohtaa ympäristön”. Suullinen soveltuvuus-

haastattelu oli käytössä Turun yliopiston lääketieteessä.

4.8. MAATALOUS-METSÄTIETEELLINENKOULUTUSALA

Maatalous-metsätieteellistä koulutusta annetaan Helsingin ja Joensuun yli-

opistoissa maatalous-, metsä-, kotitalous-, elintarvike- ja ympäristötieteiden

aloilla. Helsingin yliopistossa oli pääaineittain 14 eri valintakiintiötä sekä

suomen- että ruotsinkielisille hakijoille. Joensuun yliopistossa pääaine valit-

tiin ensimmäisen opintovuoden jälkeen.


Taulukko 9. Maatalous-metsätieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Maatalous-metsä-

tieteellinen 14 387 1 112 2,9 77,2 27 21,3



Molempiin yliopistoihin oli mahdollista päästä sekä alkupisteiden ja valinta-

koepisteiden yhteispisteillä että pelkän valintakokeen perusteella. Lisäksi

Joensuun yliopistoon voi päästä ilman valintakoetta todistuspisteillä, mikäli

oli vuonna 1996 tai sen jälkeen kirjoittanut äidinkielestä ja pitkästä matema-

tiikasta laudaturin.

Maatalous-metsätieteiden opiskelijavalinnassa ei saanut alkupisteitä

lukion päättötodistuksesta eikä ammatillisen koulutuksen tutkinnoista. Myös-

kään ns. muita pisteitä ei ollut jaossa. Kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista

sai alkupisteitä samoin perustein kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.

Molempien yliopistojen valintakoe oli luonteeltaan kirjallisuus- ja

aineistokoe. Joensuun yliopistossa valintakoe ei perustunut lukion oppimää-

rään, vaan muuhun kirjallisuuteen. Helsingin valintakoe perustui biologian,

fysiikan ja kemian osalta lukion oppimäärään ja kansantaloustieteen ja liike-

taloustieteen osalta muuhun kirjallisuuteen. Aineistokoe Helsingissä toteu-

tettiin niin, että hakijoille jaettiin valintakoetilaisuudessa teksti, johon hakija

voi tutustua rajatun ajan ja joka sitten kerättiin pois. Helsinkiin hakeva voi

osallistua valintakokeeseen myös Oulun yliopiston tiloissa.

Sekä Helsinkiin että Joensuuhun voi päästä avoimen yliopiston opin-

tojen perusteella (Joensuuhun voi päästä viisi, Helsingin lukua ei ole kerrottu).

Helsingin yliopistoon voi lisäksi päästä opiskelemaan, mikäli oli sijoittunut

tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon.


4.9. OIKEUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Taulukko 10. Oikeustieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Oikeustieteellinen 5 492 2 783 5,7 99,8 21 21,1



Kaikissa valintayksiköissä paitsi Åbo Akademissa oikeustieteellisen koulutus-

alan valinta tapahtui ylempään korkeakoulututkintoon. Åbo Akademissa

oikeusnotaarin tutkinnon suorittaneille oli erillinen valinta TY:n oikeustie-

teen kandidaatin tutkintoon. Åbo Akademin kohdalla sisäänottomääriä ei

mainita kuitenkaan ollenkaan

Jokaiseen oikeustieteen valintayksikköön voi tulla valituksi ei-ylioppilas.

Valituksi voi tulla joko ylioppilastutkinnon ja valintakokeen pisteillä tai valinta-

kokeen pisteillä. Alkupisteytyksessä suosittiin uusia ylioppilaita. Hakija ei

voinut kuitenkaan tulla valituksi pelkillä todistuspisteillä.

Lukion päättötodistuksesta ja ammatillisista tutkinnoista ei saanut alku-

pisteitä. Kansainväliset ylioppilastutkinnot rinnastettiin pisteitä annettaessa

suomalaiseen ylioppilastutkintoon. Ns. muita pisteitä sai vain Lapin yliopiston

oikeustieteessä (opintosuoritukset). Valintakokeen kysymykset perustui-

vat muuhun kuin lukion oppimäärään ja olivat luonteeltaan monivalinta-,

essee-, tai oikeustapauskysymyksiä. Erillisiä soveltuvuuskokeita ei ollut

käytössä.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella tai tiedekilpailussa menesty-

misen perusteella opiskelupaikan saaminen vaihteli. Avoimen yliopiston

opintojen perusteella voi saada opiskelupaikan vain Åbo Akademin oikeus-

tieteellisessä valinnassa.

4.10. PSYKOLOGIA

Psykologian alan tutkintoja voi suorittaa Helsingin, Joensuun, Jyväskylän,

Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa.


Taulukko 11. Psykologian koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Psykologia 6 192 2 274 11,8 98,1 21 21,0



Kaikkiin aloituspaikkoihin voi tulla hyväksytyksi ylioppilas. Lisäksi 25 paik-

kaan voi tulla hyväksytyksi jollain muulla tavalla kuin ylioppilastutkinnon

suorittamalla korkeakoulukelpoisuuden saavuttanut. Puolet opiskelijoista

valittiin valintakokeen ja ylioppilastutkinnon yhteispisteillä ja puolet valinta-

kokeen pisteillä.

Ylioppilastutkinnosta sai alkupisteitä äidinkielestä sekä kolmesta muus-

ta aineesta (toinen kotimainen kieli/matematiikka/reaali/pitkä vieras kieli).

Vuotta 1999 aiemmin suoritetusta ylioppilastutkinnosta ei saanut alkupisteitä.

Koska puolet alkupaikoista ilmoitettiin täytetettävän ylioppilastutkinnon ja

valintakokeen yhteispisteillä, voi todeta, että uusilla ylioppilailla oli hyvät

mahdollisuudet päästä opiskelemaan. Toisin sanoen aiemmin mainittu mah-

dollisuus, jonka mukaan 25 paikkaan voi tulla hyväksytyksi jollain muulla

tavalla kuin ylioppilastutkinnon suorittanut, oli lähinnä teoreettinen. Selvää

on myös se, että osa ylioppilaista oli paremmassa asemassa kuin toiset:

vuosien 1999-2001 ylioppilaat voivat tavoitella 50 paikkaa, kun taas vuonna

1998 ja sitä ennen kirjoittaneet ylioppilaat voivat tavoitella vain 25 paikkaa.

Helsingin yliopiston psykologian valinnassa ei saanut pisteitä lukion

päättötodistuksesta sen paremmin kuin harrastuksista tai työkokemuksesta.

Kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista (IB-, EB- ja Reifeprüfung) sai alku-

pisteitä samalla tavalla kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta. Valintakoe-

kysymykset perustuivat kirjallisuuteen. Koe voi koostua lasku-, päättely-,

essee- tai monivalintatehtävistä. Soveltuvuuskoetta ei ollut. Avoimen yli-

opiston opintojen perusteella voi päästä opiskelijaksi erillistä väylää pitkin:

vaatimuksena oli vähintään 60 opintoviikkoa, joihin sisältyy psykologian

perus- ja aineopinnot. Tiedekilpailuväylää ei ollut olemassa.

Kun Helsingin yliopiston psykologian opiskelijavalintaa vertaa muihin


saman pääaineen opiskelijavalintoihin, voi tehdä mielenkiintoisia havaintoja.

Jyväskylän yliopistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa oli käytössä

soveltuvuuskoe tai haastattelu – Helsingin, Joensuun ja Tampereen yli-

opistoissa ei ollut. Kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista saa alkupisteitä

psykologian valintayksiköissä samalla tavalla lukuunottamatta Jyväskylän

yliopistoa, jossa kansainvälisen ylioppilastutkinnon suorittanut voi päästä

opiskelemaan vain valintakoepisteillä. Avoimen yliopiston väylä oli käytössä

kolmessa kuudesta psykologian valintayksiköstä eli Helsingin yliopistossa,

Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

4.11. TAIDEALAT

Tässä kartoituksessa taidealojen opiskelijavalintoja päätettiin tarkastella

yhden pääotsikon alla, mutta kunkin taidealan opiskelijavalintojen erityis-

piirteet huomioonottaen. Taidealoihin kuuluvat kuvataide, musiikki ja

musiikkikasvatus, taideteollinen koulutusala sekä teatteri- ja tanssiala.

Taulukko 12. Taidealojen hakukohteet ja hakijat 2001



Teatteri- ja

tanssiala 10 89 1 547 17,4 100,0 3 24,0

Kuvataide 1 28 512 18,3 100,0 0 24,0

Taideteollinen 17 198 2 402 12,1 90,1 11 22,4

Musiikki 10 161 968 6,0 96,3 22 22,4



4.11.1. KUVATAIDE

Kuvataideakatemian opiskelijavalinnalle oli tyypillistä se, että valinta sen

viiteen koulutusohjelmaan tapahtuu yksinomaan valintakokeilla. Todistus-

tai muita alkupisteitä ei annettu.

Valinta oli kaksivaiheinen. Hakijat laativat enintään viisi näytetyötä,

jotka voivat olla piirustuksia, maalauksia, grafiikan vedoksia tai video-, käsite-


tai viestintätaiteen teoksia. Alkuperäisten näytetöiden perusteella hakijat

valitaan valintakurssille, jonka jälkeen tapahtui lopullinen opiskelijavalinta.

4.11.2. MUSIIKKI

Musiikkiin luettiin tässä kartoituksessa musiikkitiede ja musiikkikasvatus.

Musiikkitieteen pääainevalintaa on Helsingin yliopistossa, Jyväskylän yli-

opistossa, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Ei-ylioppilas voi tulla valituksi Helsinkiin ja Turun molempiin tätä kou-

lutusta antaviin yliopistoihin. Jyväskylän yliopiston kohdalla asia jäi valinta-

oppaan perusteella epäselväksi. Helsingin yliopistoon ja Turun yliopistoon

voi päästä opiskelemaan musiikkitiedettä valintakoepisteiden ja todistus-

pisteiden yhteispisteillä tai valintakoepisteillä. Åbo Akademiin ja Jyväsky-

län yliopistoon voi päästä opiskelijaksi lähinnä todistus- ja valintakoepisteillä.

Tuoreita ylioppilaita suosittiin vain Helsingin yliopistossa. Lukion

päättötodistuksesta ja ammatillisista tutkinnoista ei saanut alkupisteitä. Ns.

muut alkupisteet olivat käytössä vain Åbo Akademissa preferenssipisteinä.

IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnoista sai pisteitä samalla tavalla kuin suo-

malaisesta tutkinnosta kaikissa musiikkitieteiden valintayksiköissä paitsi

Jyväskylässä, jossa vain Suomessa suoritetusta IB-tutkinnosta sai alku-

pisteitä.

Valintakoe perustui kaikissa musiikkitieteen valintayksiköissä muuhun

kirjallisuuteen kuin lukion oppimäärään ja oli luonteeltaan esseemuotoinen.

Helsingin yliopistossa oli käytössä myös muunmuotoisia kysymyksiä.

Aineistokoe oli käytössä vain Åbo Akademissa. Suullinen soveltuvuusosio

oli käytössä Åbo Akademissa ja Jyväskylän yliopistossa. Lisäksi Jyväsky-

län yliopistossa oli kokeet musiikin teorian tuntemuksesta ja musiikin histo-

rian ja tyylien tuntemuksesta. Turun yliopistossa oli kuuntelukoe, jossa arvi-

oidaan kykyä jäsentää kuulemaansa ja kirjoittaa siitä.

Avoimen yliopiston opintojen perusteella voi päästä musiikkitieteen

perustutkinto-opiskelijaksi kaikissa neljässä valintayksikössä. Avoimen väylän

opintoviikkovaatimukset vaihtelivat perusopinnoista 60:een opintoviikkoon.

Sisäänottomäärä ilmeni valintaoppaasta vain Turun yliopiston osalta.

Musiikin yliopistollinen koulutus on Suomessa keskittynyt pääasiassa

Sibelius-Akatemiaan, jossa on yhdeksän koulutusohjelmaa. Musiikki-

kasvatusta voi pääaineenaan opiskella Sibelius-Akatemian lisäksi opiskella

Jyväskylän yliopistossa ja Oulun yliopistossa.


Sibelius-Akatemian opiskelijavalinta perustui monipuolisiin soveltuvuut-

ta mittaaviin valintakokeisiin. Osassa koulutusohjelmissa oli kirjallisuuskoe

ja aineistokoe.

Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen valinta perustui pelkkään valinta-

kokeeseen, jossa oli erillisen soveltuvuusosion lisäksi kirjallisuuskoe ja

aineistokoe. Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen valinta perustui

soveltuvuuskokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen pisteisiin.

4.11.3. TAIDETEOLLINEN KOULUTUSALA

Taideteollisia pääaineita voi opiskella Taideteollisessa korkeakoulussa ja

Lapin yliopistossa. Tarkastelu koski Taideteollisen korkeakoulun osalta vain

taiteen kandidaatin tutkinnon yhdeksää koulutusohjelmaa ja kuvataide-

opetuksen taiteen maisterin tutkinnon peruskoulutuslinjaa, koska muissa

valinnoissa edellytettiin mm. aikaisempia opintoja. Lapin yliopistossa on

neljä taideteollista koulutusohjelmaa.

Taideteollisen korkeakoulun opiskelijavalinta perustui kolmivaiheisiin

valintakokeisiin. Muita pisteitä oli käytössä paikoin Esimerkiksi kuvataide-

opetuksen peruskoulutuslinjan opiskelijavalinnassa alkupisteitä sai lukion

päättötodistuksen äidinkielen arvosanasta ja kuvataiteen lukiodiplomista.

Valintakokeen ensimmäisen osan muodosti ennakkotehtävien arviointi.

Kaikkien hakijoiden oli tehtävä ennakkotehtävät, joiden määrä ja luonne

vaihteli koulutusohjelman mukaan. Ennakkotehtävien perusteella osa haki-

joista, enintään kymmenkertainen määrä aloituspaikkoihin verrattuna, kut-

suttiin valintakokeen toiseen osaan. Toisen osan perusteella osa hakijoista,

enintään nelinkertainen määrä sisäänottoon nähden, kutsuttiin valintakokeen

kolmanteen osaan.

Lapin yliopiston taideteollinen opiskelijavalinta poikkesi Taideteollisen

korkeakoulun opiskelijavalinnasta siten, että Lapin yliopiston taideteollisiin

koulutusohjelmiin voi päästä vain alkupisteiden ja valintakokeen yhteispis-

teiden perusteella. Pelkillä valintakoepisteillä ei siis voinut saada opiskelu-

paikkaa. Neljästä ylioppilastutkinnon aineesta ja kuvataiteen lukiodiplomista

pisteitä sai alkupisteitä. Osassa koulutusohjelmia lukiodiplomilla saattoi jopa

korvata ennakkotehtävät.

Lapin yliopiston valinta poikkesi Taideteollisen valinnasta myös siten,

että osassa Lapin koulutusohjelmissa oli käytössä kirjallisuuteen perustuva

valintakoe toisin kuin Taideteollisen korkeakoulun opiskelijavalinnoissa.


Keskeinen ero yliopistojen välillä oli se, että Lapin yliopistoon voi päästä

opiskelemaan avoimen yliopiston väylän kautta. Taideteollisessa korkea-

koulussa tällaista mahdollisuutta ei ollut.

Lapin yliopistossa oli erillinen valinta artenomi-, artenomi (AMK)- tai

medianomi (AMK) –tutkinnon suorittaneille (ei koske kuvataidekasvatusta).

Tämä ns. art–valinta perustui koulutusohjelmasta riippuen portfolion/työ-

näytteen/kirjallisen tehtävän/haastattelun yhdistelmään.

4.11.4. TEATTERI- JA TANSSIALA

Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston näyttelijäkoulutuksen

opiskelijavalintajärjestelmä oli hyvin samanlainen: ylioppilaat ja ei-ylioppi-

laat olivat samalla viivalla ja valinta perustui yksinomaan valintakokeen pis-

teisiin.

Teatterin ja draaman tutkimusta voi opiskella Tampereen yliopistossa

ja teatteritiedettä voi opiskella Helsingin yliopistossa. Ko. valintayksiköiden

opiskelijavalinta erosi toisistaan: Tampereen teatterin ja draaman tutkimuk-

seen voi päästä vain alkupisteiden ja valintakokeen yhteispisteillä, kun taas

Helsingin teatteritieteeseen valittiin osa alkupisteiden ja valintakokeen

yhteispisteillä ja osa pelkän valintakokeen perusteella. Toisin sanoen Tam-

pereelle voi päästä vain ylioppilas, kun taas Helsingissä osaa opiskelu-

paikoista voi tavoitella ei-ylioppilas.

Helsingin yliopiston teatteritieteessä suosittiin tuoreita ylioppilaita toi-

sin kuin Tampereen teatterin ja draaman tutkimuksessa. Kummassakaan

ei saanut alkupisteitä lukion päättötodistuksesta eikä ammatillisista tutkin-

noista. Molemmissa sai alkupisteitä IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnoista

samalla tavoin kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta. Ns. muut alkupisteet

olivat käytössä vain Tampereen teatterin ja draaman tutkimuksessa, joka

antoi harrastuspisteitä.

Helsingin yliopiston teatteritieteessä ja Tampereen yliopiston teatterin

ja draaman tutkimuksessa valintakokeessa oli muuhun kirjallisuuteen kuin

lukion oppimäärään perustuva valintakoe. Kummassakaan ei ollut aineisto-

koetta. Tampereella oli käytössä kirjallinen ja suullinen soveltuvuuskoe.

Kumpaankin valintayksikköön voi päästä avoimen yliopiston opinnoilla.


4.12. TEKNILLISTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Taulukko 13. Teknillistieteellinen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Teknillistieteellinen 56 4 347 24 511 5,6 84,3 67 19,4



Teknillistieteellisen alan opiskelijavalinnassa oli käytössä yhteisvalinta.7)

Yhteisvalinnan lisäksi käytössä oli lukuisa joukko erillisvalintoja.8) Kaikki

diplomi-insinöörin tai arkkitehtuurin tutkintokoulutusta antavat yliopistot ja

niissä 53 koulutusohjelmaa ja opintosuuntaa9) olivat yhteisvalinnan piirissä.

Yliopistoilla oli yhteiset valintakokeet ja hakulomakkeet. Valintaperusteet

vaihtelivat koulutusohjelman ja opintosuunnan mukaan.

Teknillistieteelliselle opiskelijavalinnalle oli tyypillistä, että opiskelu-

paikan voi saada suoraan todistuspisteillä, pelkillä valintakoepisteillä sekä

alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä. Poikkeuksen muodosti

arkkitehtuuri, jossa opiskelupaikkaa ei voinut saada alkupisteillä. Lisäksi

teknillistieteellisille aloille oli tyypillistä se, ettei valittavien opiskelijoiden lu-

kumäärä eikä ei-ylioppilaiden osuus kaikista valittavista opiskelijoista käy-

nyt ilmi valintaoppaista.

Valinta todistuspisteillä perustui lukion päättötodistuksesta ja ylioppilas-

tutkinnosta laskettaviin pisteisiin. Todistuspisteet ja alkupisteet laskettiin

samalla tavalla kaikissa yhteisvalintaan osallistuvissa valintayksiköissä. Jos

valintarajan kohdalla kahdella hakijalla oli sama pistemäärä, pitkän mate-

matiikan ylioppilaskokeen pistemäärä ratkaisi valinnan. Tässä yhteydessä

huomioitiin vain syksystä 2000 alkaen suoritetut tutkinnot, so. edellisen

vuoden ylioppilaat. Yhteispisteillä valittaessa ylioppilastutkinnosta huomioitiin

7) Tämän raportin tiedot perustuvat Teknisten tieteiden valintaopas 2001 tietoihin.

8) Erillisvalinnoista julkaistaan omaa opastaan.

9) Vaasan yliopistossa järjestettävä diplomi-insinöörikoulutus (alkuosa tutkinnosta suoritetaan Vaasassaja loppuosa Teknillisessä korkeakoulussa) ja Teknillisen korkeakoulun informaatioverkostojenkoulutusohjelma olivat yhteisvalinnan ulkopuolella.


neljä parasta ainetta äidinkielen, reaalin, toisen kotimaisen kielen, vieraiden

kielten ja matematiikan joukosta.

Teknillistieteellisessä opiskelijavalinnassa annettiin todistuspisteiden

lisäksi myös muita alkupisteitä ensisijaiseksi asetetusta hakukohteesta. IB-,

EB- ja Reifeprüfung-tutkinto rinnastettiin alkupisteytyksessä suomalaiseen

ylioppilastutkintoon. Sen sijaan ammatillisista tutkinnoista ei saanut alku-

pisteitä.

Valintakoe perustui tavallisesti matematiikan ja/tai fysiikan ja/tai kemian

lukion oppimäärään. Sellaisen valintakokeen käyttö, joka ei perustuisi lukion

oppimäärään, oli teknillistieteellisellä alalla erittäin harvinaista. Aineistokoetta

ja erillistä soveltuvuuskoetta ei käytetty lukuun ottamatta TKK:n

informaatioverkostojen koulutusohjelmaa, joka ei kuulu yhteisvalinnan piiriin.

Yhteisvalintaoppaassa ei ollut tietoja avoimen yliopiston väylän volyy-

mista. Lukuvuonna 2000 ja 2001 valtakunnallisessa matematiikka/fysiikka/

kemia kilpailuissa 10 parasta ja Suomen Akatemian kilpailussa palkitut voivat

päästä opiskelijaksi erillistä väylää pitkin. Edellytyksenä oli, että ylioppilas-

tutkinto on vuodelta 2000 tai 2001.

Arkkitehtuurin opiskelijavalinta erosi muusta teknillistieteellisestä

opiskelijavalinnasta siten, että valintakoe perustui matematiikan lukion oppi-

määrään. Lisäksi maisema-arkkitehtuurissa oli käytössä lukion oppimäärän

ulkopuolista, luonnontieteellistä kirjallisuutta. Arkkitehtien valinnassa oli

käytössä soveltuvuuskoe, jossa mitattiin piirustustaitoja. Sen sijaan arkkitehti-

valinnassa ei ollut käytössä avoimen yliopiston väylää tai erilaisissa kilpai-

luissa menestymisen väylää.

4.13. TEOLOGINEN KOULUTUSALA

Taulukko 14. Teologisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Teologinen ala 6 272 1 089 4,0 93,1 34 21,4




Teologian koulutusalalla eri valintayksiköillä oli toisistaan varsin poikkeavia

valintamenettelyitä ja valintaperusteita. Suoravalintaa edustivat Joensuun

yliopiston ortodoksinen teologia, joka valitsi opiskelijat suoraan opettaja-

koulutukseen, kirkkomusiikkiin ja teologiaan sekä Joensuun yliopiston län-

tinen teologia, joka valitsi opiskelijat suoraan opettajankoulutukseen ja teo-

logiaan. Vasta opintojen kuluessa tapahtuvaa valintaa edustivat Helsingin

yliopisto ja Åbo Akademi.

Heterogeenisyyttä oli myös siinä, että Joensuun yliopiston ortodoksi-

seen ja läntiseen teologiaan ei voi tulla valituksi ei-ylioppilas, kun taas Hel-

singin yliopistossa ei-ylioppilas voi tulla hyväksytyksi puoleen aloituspaikoista.

Åbo Akademissa ei-ylioppilaiden osuudeksi oli määritelty 15 %.

Ylioppilastutkinnosta sai alkupisteitä kaikissa muissa valintayksiköissä

paitsi Joensuun yliopiston kirkkomusiikissa. Lukion päättötodistuksesta alku-

pisteitä antoivat vain Joensuun yliopiston ortodoksinen ja läntinen teologia.

Muita alkupisteitä antoivat Åbo Akademi ja Joensuun ortodoksinen kirkko-

musiikki.

Kaikissa teologian valintayksiköissä IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkin-

noista sai pisteitä samoin kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.Yksikään

valintayksikkö ei antanut alkupisteitä ammattikorkeakoulu-, opisto- tai

ammatillisesta tutkinnosta.

Vain Åbo Akademissa valintakoe perustui lukion oppimäärään, muissa

valintayksiköissä muuhun kirjallisuuteen. Aineistokoe oli käytössä Helsingin

yliopistossa ja Åbo Akademissa ja soveltuvuuskoe vain Joensuun yliopis-

tossa.

Joensuun yliopistossa valituksi voi tulla vain todistuspisteiden ja valinta-

kokeen yhteispisteillä, Helsingissä yhteispisteillä ja pelkällä valintakokeella,

Åbo Akademin kohdalla asiasta sen paremmin kuin sisäänottomäärästä ei

ollut mainintaa valintaoppaassa.

Valintamenettelyiden heterogeenisyys teologisella koulutusalalla koski

myös avoimen yliopiston väylää ja tiedekilpailujen perusteella hyväksymistä:

vain Helsingin yliopistossa ja Åbo Akademissa ko. väylät olivat käytössä.

4.14. TERVEYSTIETEIDEN KOULUTUSALA

Terveystieteisiin luettiin tässä kartoituksessa ravitsemustiede, ergonomia,

kansanterveystiede, liikuntalääketiede, fysioterapia, fysioterapiaopettaja,


gerontologia ja kansanterveys, sosiaali- ja terveysjohtaminen, terveyskas-

vatus, toimintaterapia, toimintaterapiaopettaja, terveyshallinto ja terveys-

taloustiede, hoitotiede, terveydenhuollon hallinto, radiografia, hoitotyön opet-

taja, akuutti kliininen hoitotiede sekä kliinisen hoitotieteen geriatriset opinnot.

Taulukko 15. Terveystieteiden koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001



Terveystieteet 27 329 2 059 6,3 91,3 8 29,9



Terveystieteiden opiskelijavalintojen toteutus erosi erittäin paljon eri valinta-

yksiköiden kesken. Käytössä olevat valintaperusteet voidaan luokitella nel-

jään ryhmään yleisimmästä harvinaisimpaan:

1. Valinta alan opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon perusteella. Osa

tätä valintaperustetta noudattavista valintayksiköistä valitsi opiskelijat

alkupisteiden ja valintakokeiden (kirjallisuus ja/tai aineistokoe) yhteis-

pisteillä ja osa pelkän valintakokeen perusteella.

2. Valinta pelkillä valintakoepisteillä. Tällöin minkäänlaisia alkupisteitä ei

annettu, eikä hakijoita eroteltu ylioppilaisiin ja ei-ylioppilaisiin.

3. Valinta yksinomaan aiemmin suoritetun opintokokonaisuuden perus-

teella. Hakijoita ei tällöin eroteltu ylioppilaisiin ja ei-ylioppilaisiin, eikä

käytössä ollut valintakoetta.

4. Valinta alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä tai pelkillä

valintakoepisteillä. Pisteitä ei saanut lukion päättötodistuksesta, muis-

ta ansioista eikä ammatillisista tutkinnoista. Kansainvälisiin ylioppilas-

tutkintoihin suhtauduttiin samoin kuin suomalaiseen ylioppilastutkin-

toon. Valintakoe perustui muuhun kirjallisuuteen ja/tai aineisto-

kokeeseen.

Näiden neljän valintaperustemallin lisäksi terveystieteissä oli jonkin verran

käytössä sekamalleja, joissa oli elementtejä eri malleista. Erillistä soveltu-


vuuskoetta ei ollut käytössä yhdessäkään valintayksikössä.

Suuressa enemmistössä valintayksiköitä oli käytössä avoimen yliopiston

väylä, mutta useimmiten väylän sisäänottomäärää jäi valintaoppaan perus-

teella epäselväksi. Myös väylän opintoviikkovaatimukset vaihtelivat pai-

koin. Tiedekilpailuväylää oli käytössä erittäin harvoin.

4.15. VIESTINTÄTIETEET

Viestintätieteiksi luettiin tässä kartoituksessa Helsingin yliopiston viestintä

ja journalistik-oppiaine (Svenska social- och kommunalhögskolanissa);

Jyväskylän yliopiston puheviestintä, yhteisöviestintä ja journalistiikka; Oulun

yliopiston kansainvälisen yritysviestinnän koulutusohjelma (osana germaa-

nista filologiaa), kansainvälisen yritysviestinnän koulutusohjelmaa (osana

pohjoismaista filologiaa); Tampereen yliopiston tiedotusoppia ja Vaasan

yliopiston viestintätieteitä.

Taulukko 16. Viestintätieteiden hakukohteet ja hakijat 2001



Viestintätieteet 9 189 2 929 15,5 86,4 **) **)


**) Tiedot puuttuvat, koska viestintätieteitä ei tarkastella erikseen Tilastokeskuksen koulutusala-luokittelussa.

Lähteet: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.

Ei-ylioppilaat voivat tulla valituksi jokaiseen viestintätieteen valintayksik-

köön. Jyväskylän yliopiston kohdalla valittavien ei-ylioppilaiden lukumäärä

ei käynyt ilmi valintaoppaasta.

Helsingin yliopiston viestintään, Turun yliopiston mediatutkimukseen

ja Vaasan yliopiston viestintätieteisiin valinta tapahtui joko ylioppilastutkin-

non ja valintakokeen pisteillä tai pelkän valintakokeen pisteillä. Tampereen

yliopiston tiedotusoppiin voi päästä opiskelijaksi vain valintakokeen perus-

teella, joten kaikki paikat olivat täytettävissä myös ei-ylioppilailla. Jyväskylän

yliopiston kohdalla jäi epäselväksi se, valitaanko opiskelijoita pelkästään

valintakokeen perusteella. Yhteenkään viestintätieteen valintayksiköistä ei

voinut tulla valituksi pelkillä todistuspisteillä.


Lukion päättötodistuksesta ei saanut viestintätieteissä alkupisteitä. Vain

Tampereen yliopiston tiedotusopissa ammatillisen koulutuksen tutkinnot olivat

samassa asemassa kuin ylioppilastutkinto: kummastakaan ei saanut pisteitä.

Kansainväliset ylioppilastutkinnot huomioitiin suomalaisen ylioppilastutkinnon

tavoin muissa viestinnän valintayksiköissä paitsi Jyväskylän yksiköissä, joissa

sai alkupisteitä vain IB-tutkinnosta. Muita alkupisteitä sai vain Jyväskylän

yliopiston yhteisöviestinnän valintayksikössä, joka antoi pisteitä alan opin-

noista ja työkokemuksesta.

Valintakoe oli muuhun kuin lukion oppimäärään perustuva kirjallisuus-

koe ja/tai aineistokoe. Vastaukset laadittiin pääasiassa esseemuotoisina.

Valintaoppaassa todettiin Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän osalta, että

kirjalliseen kokeeseen ei edellytetä ennalta valmentautumista. Suullinen

soveltuvuuskoe oli käytössä kahdessa valintayksikössä – Jyväskylän yli-

opiston puheviestinnässä ja yhteisöviestinnässä.

Avoimen yliopiston väylä oli käytössä lähes kaikissa viestinnän valinta-

yksiköissä. Opintoviikkovaatimukset vaihtelivat perusopinnoista 60 opinto-

viikkoon. Avoimen väylää sisäänotettavien määrä oli paikoin epäselvä.

Valintayksiköiden kesken oli myös vaihtelua siinä, voiko tiedekilpailuissa

menestymisen perusteella tulla valituksi.

4.16. YHTEISKUNTATIETEELLINEN KOULUTUSALA

Yhteiskuntatieteellisen koulutusalan pääaineisiin luettiin tässä kartoituksessa

sosiologia, valtio-oppi, kansainvälinen politiikka, julkisoikeus, hallintotiede,

kunnallisala, finanssihallinto ja julkiyhteisöjen laskentatoimi, filosofia, tilas-

totiede, sosiaalipolitiikka, yhteiskuntapolitiikka, sosiaalityö, sosiaali- ja kult-

tuuriantropologia, sosiaali- ja terveyshallinto, yhteiskuntamaantiede, matkailu-

tutkimus, informaatiotutkimus, aluetiede, ympäristöpolitiikka, (kansan)talous-

tiede ja yrittäjyys. Sosiaalipsykologiaa käsitellään tässä kartoituksessa psy-

kologian yhteydessä ja Tampereen yliopiston tilastotiedettä luonnontieteel-

lisen koulutusalan opiskelijavalintojen yhteydessä.


Taulukko 17. Yhteiskuntatieteellisen koulutusalan ja hallintotieteiden hakukohteet ja hakijat 2001



Yhteiskunta-

ja hallintotieteet 70 1 741 12 562 7,2 76,4 19 21,6



Opiskelijavalinta tapahtui yleensä suoraan pääaineeseen. Kaksivaiheista

valintaa, jossa opiskelija valitaan ensin pääaineryhmään ja valikoituminen

pääaineeseen tapahtuu vasta opintojen kuluessa, edusti Åbo Akademin

politices magister –examen ja Vaasan yliopiston hallintotieteiden maisterin

tutkinto.

Yleisin valintaperuste oli joko ylioppilastutkintotodistuksen ja valinta-

kokeen yhteispisteet (ylioppilashakijat, usein mahdollista lähinnä tuoreille

ylioppilaille) tai valintakokeen pisteet (ylioppilaat, jotka eivät päässeet

yhteispistekiintiössä ja ei-ylioppilaat, tosin joissain valintayksiköissä valinta-

kokeen kautta tulevien oli oltava ylioppilaita).

Pelkillä todistuspisteillä valinta oli harvinaista kahta poikkeusta lukuun-

ottamatta:

- Åbo Akademin VTM –tutkintoon (politices magister) voi tulla vali-

tuksi todistus- ja lisäansioista annettavilla pisteillä ja

- Joensuun yliopiston tilastotieteeseen, Jyväskylän yliopiston tilasto-

tieteeseen ja Turun yliopiston tilastotieteeseen voi tulla valituksi pel-

killä todistuspisteillä samoin Joensuun yliopiston kansantaloustietee-

seen.

Ei-ylioppilailla oli mahdollisuudet tulla valituksi kaikkiin muihin yhteiskunta-

tieteellisen koulutusalan valintayksiköihin paitsi Joensuun yliopiston tilasto-

tieteeseen. Ylioppilaiden ja ei-ylioppilaiden kohtelua vertailtaessa kolme

valintayksikköä kohteli heitä täysin tasavertaisesti:

- Kuopion yliopiston sosiaalipsykologian ja sosiologian valinta ja Lapin

yliopiston sosiaalityön valinta perustuivat pelkästään valintakokeeseen.


- Kuopion yliopiston yrittäjyyden valinta perustui alkupisteiden (todistus-

pisteet) ja valintakokeen yhteispisteisiin. Todistuspisteytyksessä amk-,

opistoja vähintään kolmivuotisen ammatillisen koulutuksen tutkinto-

todistuksista sai samalla tavalla pisteitä kuin lukion päättötodistuksesta

ja ylioppilastutkintotodistuksesta.

Avoimen yliopiston opintojen väylää pitkin perustutkinto-opiskelijaksi hake-

minen oli mahdollista lähes kaikissa valintayksiköissä, mutta valittavien

määrää ei oltu kiintiöity tai ennalta ilmoitettu. Yleisin vaatimus oli ns. 60/35/

15 eli yhteensä avoimen yliopiston opintoviikkoja vaadittiin vähintään 60,

joista haettavassa pääaineessa vähintään 35 opintoviikkoa ja jossain muus-

sa aineessa vähintään 15 opintoviikkoa. Useiden pääaineiden valintatiedoissa

todettiin, että opintoviikkojen tulee muodostaa opintokokonaisuus.

Suomen Akatemian tiedekilpailuissa menestymisen perusteella valit-

seminen vaihteli. Mikäli tällä periaatteella opiskelijoita valittiin, heidät valit-

tiin pääsääntöisesti kokonaiskiintiön ulkopuolella.

Valintayksiköiden välillä oli paljon eroja sen suhteen, mistä aineista

annetaan pisteitä. Yksittäisistä ylioppilastutkinnon aineista äidinkieli oli se,

josta valintayksiköt antoivat useimmiten pisteitä.

Lukion päättötodistuksesta sai hyvin harvoin pisteitä. Samoin muita

alkupisteitä annettiin erittäin harvoin. Poikkeuksena oli lähinnä ÅA:n politices

magister -examen. IB-, EB-, ja Reifeprüfung-tutkintojen asema ylioppilas-

tutkinnoista saataviin pisteisiin suhteutettuna oli tasavertainen lukuunotta-

matta Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisen koulutusalan opiskelija-

valintoja. Kuten edellä Kuopion yliopiston yrittäjyyden oppiaineen kohdalla

kävi ilmi, amk-, opistoja vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta tutkin-

nosta ei lähtökohtaisesti saanut alkupisteitä. Poikkeuksena oli jälleen ÅA:n

politices magister –tutkinto.

Valintakokeet perustuivat useimmiten muuhun kirjallisuuteen kuin lukion

oppimäärään. Lukion oppimäärään perustuvia valintakokeita oli pääasiassa

vain tilastotieteissä. Kokeen monivalinta-, essee- tai muuta luonnetta ei

valintaoppaissa läheskään aina ilmoitettu. Soveltuvuuskokeita ei käytännössä

ollut, ja aineistokokeet olivat erittäin harvinaisia.


5. YHTEENVETO YLIOPISTOJENOPISKELIJAVALINNOISTA VUONNA 2001

Tässä kappaleessa tarkastellaan ensin valintojen toteuttamisen periaatteita,

kuten valintojen tavoitteita, valintojen organisointia ja valintaperusteita.

Luvusta 5.4. eteenpäin tarkastellaan valintojen toteutumista ja toimivuutta

hakijoiden ja hyväksyttyjen määrien sekä opintojen keskeyttämisen ja valmis-

tumisaikojen valossa.

5.1. VALINTOJEN TAVOITTEET ERI NÄKÖKULMISTA

Valintajärjestelmien tavoitteita ja ongelmia voidaan tarkastella erilaisten

toimijoiden eli ns. sidosryhmien näkökulmasta. Opiskelijavalintatoimikunta

(KM 1986:8, 25-27) nimesi neljä ryhmää, joilla voidaan ajatella olevan

intressejä opiskelijavalintojen suhteen: potentiaaliset opiskelijat, korkeakoulut,

(koulutus)poliittiset päätöksentekijät sekä koulutettavien tulevat työnanta-

jat. Mainittujen neljän ryhmän sisällä voidaan vielä erottaa osaryhmiä, joilla

saattaa olla omia valintoihin kohdistuvia tavoitteita ja odotuksia.

Sidosryhmänäkökulmassa korostuu helposti valintajärjestelmien komp-

leksisuus ja eri sidosryhmien tarpeiden ja etujen ristiriitaisuus. Esimerkiksi

em. opiskelijavalintatoimikunta oli sitä mieltä, että kaikissa keskeisissä kysy-

myksissä ei liene mahdollista löytää mielekkäitä ja kyllin konkreettisia

kompromisseja, vaan johdonmukaisen kehittämisehdotusten kokonaisuuden

rakentaminen edellyttää ainakin jossain määrin sitoutumista johonkin näkö-

kulmaan (KM 1986:8, 105). Tässä kartoituksessa ei ole kuitenkaan sitouduttu

yhteen näkökulmaan, vaan opiskelijavalinnoille asetettuja tavoitteita ja odo-

tuksia tarkastellaan kolmesta keskeisestä näkökulmasta eli hakijan, yliopis-

tojen/hakukohteiden ja koulutusjärjestelmän näkökulmasta.

5.1.1. KOULUTUSJÄRJESTELMÄ

Koulutuspoliittiset päätöksentekijät ovat monen eri toimijan muodostama

kokonaisuus: varsinaiseen koulutusjärjestelmään kuuluvien toimijoiden

lisäksi koulutuspolitiikan muotoutumiseen vaikuttavat olennaisesti muut

poliittiset toimijat, kuten eduskunta, valtioneuvosto ja etujärjestöt. Työelämä,

(koulutus)poliittiset toimijat ja tilanteet sekä kansainväliset tekijät säätelevät

valintoja enemmän tai vähemmän suoraan.

Koulutuspolitiikan näkökulmasta katsottuna opiskelijavalintojen


ongelmiksi on koettu muun muassa koulutuspaikkojen mitoitus, ylioppilas-

suma, moninkertainen ja päällekkäinen koulutus, koulutuspaikkojen vajaa-

käyttö sekä valintojen monimutkaisuus (Jussila 1996, 25). Monet ongelmat,

kuten ns. ylioppilassuma, ovat kestoluonteisia. Ongelmien on ratkaisuksi

ehdotettu erilaisia toimenpiteitä, joista osa on toteutunut.

Tällä hetkellä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmissa ja

yliopistojen tulossopimuksissa tavoitteiksi on asetettu mm.

- nuorten ikäluokkien tehokas sijoittuminen opintoihin

- ylioppilastutkinnon monipuolinen hyväksikäyttäminen valinnoissa

- opiskelijavalintojen keventäminen

- yhteistyön lisääminen

- opiskelupaikkojen tehokas täyttäminen

- yhdenmukaisten koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen kaikille.

Opiskelijavalintojen tehokkuus on korkeakoulupolitiikan näkökulmasta

noussut keskeiseksi teemaksi. Opetusministeriö odottaa, että opiskelija-

valintojen arvioinnin pohjalta voitaisiin nopeuttaa opintoihin sijoittumista

(Lehikoinen & Saarinen 2001, 28). Opintojen myöhäinen aloitusikä, joka

ennakoi opintojen venymistä ja keskeyttämistä, onkin valintajärjestelmän

puitteissa mielekäs tarkastelun kohde.

Toisaalta on ilmeistä, että nuoruusiässä tehtäviin päätöksiin vaikuttaa

tekijöitä, joihin ei voida vaikuttaa valintajärjestelmää kehittämällä. Järjes-

telmän näkökulmasta hukkakoulutuksena näyttäytyy helposti moni sellainen

opiskelujakso, joka yksilön näkökulmasta on mielekästä. Näin on esimer-

kiksi silloin, kun ensimmäinen opiskelupaikka on selkiyttänyt tai tarkentanut

oman kiinnostuksen kohteen. Erityisesti tietyille suosituille aloille haetaan

useita kertoja ennen kuin opiskelupaikka saadaan. ”Odottamiseen” käytetty

aika käytetään usein opiskeluun toissijaisessa opiskelupaikassa.

Missä määrin opiskelijavalinnoilla voidaan sitten vaikuttaa opiskelijan

kiinnittymiseen opintoihinsa? Näkökulman ongelmana on, että niihin vaikuttaa

valintamenettelyn ja koulutusjärjestelmän ohella moni muu seikka. Näitä

ovat mm. se, onko päässyt ensisijaiseksi asettamaansa hakukohteeseen ja

yliopistoon, kuinka hyvin koulutuksen sisältö vastaa omia odotuksia, saako

opiskelija opintoihinsa tarvittaessa ohjausta, onko opiskelija kiinnittynyt

erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin ja miten asuminen on järjestynyt.

Suomalaisessa korkeakoulupoliittisessa keskustelussa on lisäksi viime


vuosina voimakkaasti painottunut yliopistojen merkitys alueiden kehittymi-

sessä ja niiden kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Tämä näkyy myös opetus-

ministeriön korkeakoulujen alueellista kehittämistä koskevassa työryhmän

muistiossa (OPM 28:2001).

Aluekehityksen näkökulmasta on merkittävää, mistä opiskelijat rekry-

toituvat korkeakouluihin ja minne he työllistyvät koulutuksen jälkeen. Työ-

ryhmä ehdottaa entistä tiiviimpää yhteistyötä alueen yliopistojen ja ammatti-

korkeakoulujen välille. Korkeakoulut ja niiden sivutoimipisteet voivat

profiilivalinnoilla ja aloituspaikkamäärillä merkittävällä tavalla vaikuttaa

opiskelijavalintaan. Korkeakoulujen välisellä yhteistyöllä voi olla pidemmällä

tähtäimellä vaikutuksensa myös opiskelijavalintaan, mikäli korkeakoulut

perustavat esimerkiksi uusia yhteisiä koulutusohjelmia. Hakijan kannalta

etuna olisi tällöin mm. opiskelutarjonnan lisääntyminen. Haasteena olisi

kuitenkin korkeakoulujen välisen yhteistyön ja tiedottamisen tehostaminen,

jotta hakija pystyy luomaan mielikuvan koulutusalan valtakunnallisesta

koulutustarjonnasta ja voi pyrkiä varmistamaan koulutuspaikkansa. (OPM

28:2001.)

5.1.2. YLIOPISTOT

Opiskelijavalintaan yliopistoissa kohdistuu suuria paineita, sillä opiskelijat

määrittävät monella tavalla yliopiston kilpailukykyä ja kehittymispotentiaalia.

Opiskelutarjonnan lisääntyessä ja monipuolistuessa ja toisaalta ikäluokkien

pienetessä monet yliopistot, koulutusalat ja valintayksiköt joutuvat kilpaile-

maan keskenään parhaimmista ja motivoituneimmista opiskelijoista. On-

nistuneet opiskelijavalinnat voivat auttaa saavuttamaan koulutuksen

määrälliset ja laadulliset tavoitteet.

Soveltuvuuden ja motivaation mittaamisen keinoista ja niiden toimi-

vuudesta on erilaisia näkemyksiä. Lukuisat erilaiset hakijaryhmät aiheuttavat

ongelmia mm. vertailtavuuden suhteen. Keskeisiä ovat hakijoiden karsimi-

seen liittyvät tasa-arvo- ja oikeusturvakysymykset: aiemman koulu-

menestyksen ja muiden ansioiden yhteismitallinen vertailu on koettu erittäin

vaikeaksi (Jussila 1996, 27-28). Ongelma on tunnustettu myös ammatti-

korkeakoulusektorilla. Valintakokeiden painottaminen valintaprosessissa

onkin eräs keino pyrkiä asettamaan hakijat samalle viivalle valintatilanteessa.

Valintojen yhteydessä usein käytetty motivaation määritelmä on kuitenkin

ongelmallinen: yksilön motivaatio ei ole muuttumaton ja sillä on useita kohteita.


Opiskelijavalinnat ovat pysyneet monin osin yliopistoissa yllättävän

muuttumattomina vuosikymmeniä, jos sitä verrataan moniin toiminta-

ympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja tiedon lisääntymiseen oppimisesta

(Kosonen 2000). Valintayksiköt varmasti uskovat käyttämiensä valinta-

menetelmien tuottavan hyvän lopputuloksen, mutta harvalla on tästä käy-

tännön näyttöä, koska resursseja oman valintamenettelynsä ennustearvon

tutkimiseksi opinnoissa etenemisen ja työuran kannalta ei useinkaan ole.

Monivaiheinen tai muulla tavoin raskas valintaprosessi voi olla yksikölle

mielekäs investointi, mikäli tuloksena opinnoissa etenevä ja menestyvä

opiskelijajoukko. Toisaalta työläs valintaprosessi voi mennä pitkälti hukkaan,

jos opiskelijaksi pyrkivät ja koulutusinstituution kysyntä ja tarjonta eivät eri

syistä kohtaa. Myös keskeyttämiset voidaan kokea ongelmallisina, etenkin

jos koulutusyksikkö ei ole onnistunut varautumaan niihin uusien opiskelijoiden

määrää suunniteltaessa. (Jussila 1996, 27.) Opintojen keskimääräinen

suoritusaika ja valmistumisaika vaihtelevat suuresti koulutusaloittain (ks.

tarkemmin luku 5.6).

5.1.3. HAKIJA

Kuten jo edellä kävi ilmi, opiskelijavalintajärjestelmän kehittämiseen liittyy

suuria odotuksia erityisesti järjestelmätasolla. Haluttujen vaikutusten

saavuttaminen on kuitenkin mahdotonta, mikäli ei perehdytä hakijoiden toimin-

taan ja sitä ohjaaviin tekijöihin. Hakijan ”rationaliteetin” selvittäminen ei

ole helppoa, koska koulutukseen pyrkivät eivät ole homogeeninen ryhmä.

Tässä kartoituksessa hakijan näkökulma on esillä usealla eri tavalla.

Hakijoiden hakeutuminen ja sijoittuminen koulutukseen voidaan nähdä

prosessina, joka alkaa huomattavasti ennen varsinaista korkeakouluihin

pyrkimistä ja päättyy monien kohdalta vasta vuosiakin korkeakouluihin sijoittu-

misen jälkeen (KM 1986:8, 137). Prosessi on kokonaisuus, jonka muodos-

tavat yksilöiden valikoituminen, yksilöiden omat valintapäätökset ja koulutus-

instituutioiden valintapäätökset (KM 1986:8, 80). Koulutukseen valikoitu-

misen problematiikkaan on aiheeseen liittyvässä tutkimuskirjallisuudessa

kytketty myös sosiaalisia tekijöitä, joilla on tulkittu olevan vaikutusta siihen,

miksi opiskelemaan hakeutuu ja pääsee tietynlaisia opiskelijoita. Tässä

kartoituksessa nämä tekijät on kuitenkin rajattu tarkastelun ulkopuolelle.

Hakijan näkökulmassa voi painottaa monia asioita. Usein keskeisim-

pinä hakijaa koskettavina näkökulmina nostetaan esiin valintoihin liittyvä


hakijoiden tasavertainen kohtelu, informaation läpinäkyvyys ja saatavuus

jne. Hakijoiden kokemus valintakriteereistä ja -menetelmistä on tärkeä,

sillä opiskelijavalinta merkitsee väliintuloa, jolla on yksilön elämään äärim-

mäisen kauaskantoisia ja voimakkaita seurauksia (Kosonen 2001). Tämä

näkökulma on ollut esillä myös julkisuudessa. Helsingin Sanomissa (2001a)

uutisoitiin psykoterapeutti Pekka Uotilan kokemuksia tapaamistaan nuo-

rista, joille ilman opiskelupaikkaa jääminen on merkinnyt voimakasta petty-

mystä, masennusta ja jopa itsetuhoajatuksia. Tietty opiskelupaikka on

monelle nuorelle ainoalta tuntuva väylä toivottuun aikuisuuteen. Nuori voi

kokea voimakkaasti, että tietty opiskelupaikka kuuluu hänelle, jolloin hylkää-

minen on äärimmäisen vaikea hyväksyä. (Helsingin Sanomat 2001a.)

Yliopistojen autonomia on johtanut siihen, että opiskelijavalintojen pe-

riaatteet vaihtelevat runsaastikin yliopistojen välillä. Eduskunnan oikeus-

asiamies kiinnitti loppuvuodesta 2001 huomiota vaihteleviin käytäntöihin ja

korosti, että hakijan tulisi voida luottaa opiskelijavalintojen oikeudenmukai-

suuteen. Autonomia ei saisi merkitä sitä, että opiskelijoiden yhdenvertaisen

kohtelun peruslähtökohdat määritellään eri yliopistoissa täysin eri tavoin.

(Helsingin Sanomat 2001b.)

Hakijan näkökulmasta katsottuna ainakin seuraavat kysymykset ovat

tärkeitä:

- Mitkä tekijät vaikuttavat nuoren tulevaisuuden suunnitelmiin, päätök-

seen opiskelemaan lähtemisestä ja opiskelupaikan valintaan?

- Miten kilpailu koulutuspaikoista, hakijan henkilökohtaiset ominaisuudet

ja intressit, sosiaaliset ja taloudelliset seikat, elämänvaihe ja -tilanne

vaikuttavat koulutukseen hakeutumiseen?

- Mikä selittää hakukäyttäytymistä? Miksi korkeakoulutukseen hake-

minen lisääntyy jatkuvasti, vaikka ikäluokat pienenevät?

- Ohjaavatko opiskelijavalinnat hakijan hänen kannaltaan mielekkääseen

opiskelupaikkaan?

- Onko hakijalla todenmukainen kuva kulloinkin haun kohteena olevan

tieteenalan sisällöstä ja opiskelusta? Tähän vaikuttavat valinnoista

tiedottaminen, valintamenettely (sis. mm. pääsykoekirjallisuus, valintakoe)

ja lukioaikainen opinto-ohjaus. Milloin uravalinta pitäisi pystyä tekemään?

- Kokeeko hakija tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluksi?

- Miten opintoihin kiinnitytään? Miten opiskelijavalinnalla voidaan

vaikuttaa opintoihin kiinnittymiseen?


Luvussa 2. käsiteltiin korkeakoulukelpoisuuden määritelmiä. Tällä hetkellä

korkeakoulukelpoisuuden saa monilla eri tavoin. Viime kädessä yliopistolla

on oikeus päättää, valitaanko hakija opiskelijaksi vai ei. Hakijoiden korkea-

koulukelpoisuuden määrittelemiseen liittyvät myös suunnitelmat ylioppilas-

tutkinnon merkityksen lisäämisestä opiskelijavalinnoissa. Mikäli ylioppilas-

tutkintotodistuksen ja lukion päättötodistuksen painoarvo valinnoissa kasvaa

merkittävästi, joutuvat muut korkeakoulukelpoiset hakijat helposti heikom-

paan asemaan valinnoissa. Valintaperusteita muutettaessa onkin pidettävä

mielessä se, että joku sellainen hakija, joka ei aiemmin olisi tullut valituksi,

saattaakin saada opiskelupaikan ja päinvastoin.

Kun opiskelijavalintoja tarkastellaan eri intressiryhmien näkökulmasta,

vaarana on se, että intressien erilaisuus korostuu liikaa. Eri ryhmien

opiskelijavalinnoille asettamia tavoitteita tulisikin tarkastella myös siitä näkö-

kulmasta, mikä niille on yhteistä. Hakijan näkökulmasta nopea sijoittumi-

nen tai sijoittuminen ylipäätään haluamaansa opiskelupaikkaan säästäisi

hakemiseen käytettyjä voimavaroja opiskeluun ja valmistumiseen. Yliopis-

tojen näkökulmasta onnistunut valinta merkitsee hyviä ja motivoituneita

opiskelijoita. Järjestelmän näkökulmasta onnistunut valinta näyttäisi mer-

kitsevän tehokasta ja tasavertaista opintoihin sijoittumista.

5.2. VALINTOJEN ORGANISOINTI5.2.1. PÄÄVALINNAT

Päävalinnalla tarkoitetaan yleensä alkupisteiden tai valintakokeen tai niiden

molempien perusteella tapahtuvaa perustutkinto-opiskelijoiden valintaa, joka

tapahtuu keväällä tai kesällä yhden paikan säännöksen toteutuksen edellyttä-

missä aikarajoissa. Päävalinnat, joissa valitaan opiskelijat siis syksyllä alka-

vaan koulutukseen, kattavat yli 96 % koko kalenterivuoden hakutapauksista.

Tässä kartoituksessa keskitytään pääosin päävalintojen analysointiin, mut-

ta erillisvalintojen muotoja käsitellään luvussa 5.2.2. ja niiden toteutumista

luvussa 5.4.3.

Päävalintaväylät ja aloituspaikkamäärät vuonna 2001 koulutusaloittain

on esitetty taulukossa 18.


Taulukko 18. Hakukohteet ja aloituspaikat yliopistojen opiskelijavalinnassa 2001

Koulutusala Hakukoh- Aloituspaikka-

teiden lkm10) määrä11)

Eläinlääketieteellinen 1 52Farmasia 5 372

Hammaslääketieteellinen 2 82

Humanistinen 43 519Historiatieteet 17 343

Kielet 89 1 721

Kasvatustieteellinen 59 1 791

Kauppatieteellinen 24 1 841Kuvataide 1 28

Liikuntatieteellinen 5 84

Luonnontieteellinen 58 2 928Lääketieteellinen 5 550

Maatalous-metsätieteellinen 14 387

Musiikki 10 161Oikeustieteellinen 5 492

Psykologia 6 192

Taideteollinen 17 198Teatteri- ja tanssiala 10 89

Teknillistieteellinen 56 4 347

Teologinen 6 272

Terveystieteet 27 329

Yhteiskunta- ja hallintotieteet 70 1 741Viestintätieteet 9 189

Yhteensä 539 18 708

5.2.2. ERILLISVALINNAT

Mikäli valinta toteutetaan päävalintojen ulkopuolella niiden ulkopuolisena

ajankohtana ja tiettyyn erityisryhmään kohdistuvana tai kertaluonteisena

valintana, on kyse erillisvalinnasta. Erillisvalinnoista käytetään toisinaan myös

10) Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Tilastokeskus. Koulutus 2002:1. Monissa hakukohteissavalinta on tosiasiassa monivaiheinen, jolloin pääainevalinta tehdään vasta toisena opiskeluvuotena.

11) Yliopiston suunnittelema aloituspaikkamäärä. Lähde: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001.Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.


nimitystä erityis- tai erikoistapausvalintalaji. Erillisvalintalajeja voivat opetus-

hallituksen ylläpitämän yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisterin

(HAREK) mukaan olla:

- [Valinta todistusten perusteella: Hakijoille ei järjestetä valintakokeita,

vaan valinta toteutetaan hakijan todistusten (mm. lukion päättötodistus,

ylioppilastutkintotodistus) perusteella.] 12)

- Maisteriohjelmat: Ylempään korkeakoulututkintoon johtavia 23-vuo-

tisia monitieteisiä maisteriohjelmia, joihin voivat hakea aikaisempia

yliopisto-opintoja (yleensä alemman tutkinnon taso tai noin 100 opinto-

viikkoa tai ammattikorkeakoulututkinto) suorittaneet, ja joihin on

erillishaku.13)

- Siirto-opiskelijat: Valinnassa on kyse opiskelijan siirtymisestä esim.

tiedekunnasta tai yliopistosta toiseen, jolloin hän saa uuden opinto-

oikeuden. Saman tutkinnon sisällä pääainetta vaihtavaa ei käsitellä

siirto-opiskelijana.

- Avoimen yliopiston väylä: Tarkoitetaan valintaa, joka toteutetaan

avoimen yliopisto-opetuksen suoritusten perusteella.

- Ulkomaalaisvalinta: Tarkoitetaan valintaa, jossa hakijana ovat

kansalaisuudeltaan muut kuin suomalaiset.

- SAT-testi: Tarkoitetaan valintaa, joka toteutetaan Scholastic Assess-

ment Testin perusteella.

- Muuntokoulutusohjelmat: Ylempään korkeakoulututkintoon johtavia

2–3-vuotisia ohjelmia, joita järjestetään tietoteollisuusohjelman kautta

teknillistieteellisellä, luonnontieteellisellä ja kauppatieteellisellä alalla.

Muuntokoulutukseen voivat hakea ne, jotka ovat suorittaneet aikai-

sempia yliopisto-opintoja tai muita opintoja. Muuntokoulutuksena jär-

jestetään samalla alalla opisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon

suorittaneille ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta myös

tietoteollisuusohjelman ulkopuolella. Alempaan korkeakoulututkintoon

johtavaa muuntokoulutusta järjestetään farmasian alalla ja opettajan-

koulutuksessa.

12) Tässä kartoituksessa todistusvalinta luetaan päävalintoihin.

13) Toisenlainen määritelmä löytyy Korkeakoulujen arviointineuvoston yliopiston maisteriohjelmienarviointiraportista (KKA:n julkaisuja 3:2002, 135).


- Muu erillisvalinta: Jollain muulla kuin em. tavoilla toteutettu pää-

valintojen ulkopuolella tapahtuva valinta.

Erillisvalintojenkin asemaa opiskelijavalinnassa voi lähestyä eri intressi-

ryhmien näkökulmasta. Koulutusjärjestelmän näkökulmasta mielenkiintoi-

sia ovat ne määrälliset tavoitteet, joita opetusministeriö on asettanut eri

erillisvalinnoille. Eniten keskustelua herättänyt ja merkittävin erillisväylä

on avoimen yliopiston väylä, jonka kehittäminen on ollut koulutuspoliittisena

tavoitteena jo pitkään. Tavoitteen toteutumista tarkastellaan lähemmin lu-

vussa 5.4.3.

Koulutusjärjestelmän näkökulmasta erilaiset väylät tarjoavat mahdol-

lisuuden saavuttaa koulutuspoliittinen tavoite, jonka mukaan pääsy korkea-

koulutukseen tulee taata mahdollisimman erilaisille ja eritaustaisille yksi-

löille. Toisaalta järjestelmän näkökulmasta useat erilaiset väylät lisäävät

helposti opiskelijavalinnan kustannuksia ja haittaavat valintajärjestelmän

läpinäkyvyyttä.

Yliopistojen ja hakukohteiden kannalta keskeinen kysymys liittyy siihen,

kuinka paljon lisätyötä erillisvalinnat aiheuttavat ja vastaavatko erillis-

valintojen tulokset hakukohteiden omia tavoitteita.

Hakijan kannalta eri väylien lisäarvo on siinä, että se tasoittaa erilai-

sen taustan omaavien hakijoiden mahdollisuuksia päästä tutkintoon johta-

vaan yliopisto-opetukseen. Lisäksi erillisvalinta voi olla sellainen mahdolli-

suus pääaineen vaihtoon oman tiedekunnan sisällä, jolla hakija välttää valinta-

kokeisiin valmistautumisen toistamiseen. Toisaalta erilaisten väylien voi-

daan nähdä asettavan hakijat eriarvoiseen asemaan keskenään. Erilaiset

väylät myös haittaavat läpinäkyvyyttä ja pahimmillaan hakijan voi olla mah-

dotonta optimoida omaa reittiään koulutukseen.

5.2.3. VALINTAYHTEISTYÖ

Valintayhteistyötä tehdään niin yliopistojen sisällä kuin niiden välilläkin.

Valintayhteistyön toteutuminen tai sen puuttuminen on erittäin merkittävä

asia hakijan näkökulmasta. Hyvin koordinoitu alojen sisäinen tai lähialojen

valintayhteistyö luo hakijalle mahdollisuudet hakea mieluisaan aineeseen

samana vuonna useaan yliopistoon ja pyrkiä näin varmistamaan opiskelu-

paikka. Pitkälle viety yhteisvalintajärjestelmä ohjaa hakijaa pääsemään

ensisijaiseen hakukohteeseensa taloudellisella tavalla, eikä hakijan tarvitse


itse suorittaa ”riskianalyysia” siitä, kuinka varmistaisi opiskelupaikan. Yli-

opistoja ei tällä hetkellä voida kuitenkaan velvoittaa tekemään valinta-

yhteistyötä. Yliopistolain (5. luku 18§) mukaan ”opiskelijavalinta voidaan

järjestää yliopistojen yhteishaun pohjalta”.

Valintayhteistyön voi nähdä asettuvan janalle, jonka toisessa ääri-

päässä on opiskelijavalinta keskitetyn yhteishaun avulla. Tätä mallia edustaa

puhtaimmillaan teknisten tieteiden yhteisvalinta. Toisessa ääripäässä on malli,

jossa esimerkiksi lähitieteenalojen valintakokeet on asetettu tietoisesti

päällekkäin tai niille on valittu eri valintakoekirjat. Tämä merkitsee sitä, että

hakijan on mahdotonta pyrkiä samana vuonna opiskelemaan yhtä ainetta

useampaan kuin yhteen yliopistoon. Muut valintayhteistyön muodot asettuvat

tälle janalle sen mukaan, kuinka laajaa yhteistyötä valintayksiköt tekevät

keskenään.

Yksi tavallisimmista valintayhteistyön muodoista on valintojen ajoi-

tuksen koordinointi. Muita valintayhteistyön muotoja voivat olla yhteiset

pääsykoekirjat, yhteiset hakulomakkeet tai valintakokeet, jolloin hakija voi

yhdellä lomakkeella hakea useampaan hakukohteeseen tai osallistua valinta-

kokeeseen valitsemassaan hakukohteessa.

Jussilan (1996, 9-10) mukaan koulutusalakohtaisessa valintayhteis-

työssä tapahtui 1980–90-lukujen taitteessa ennemminkin supistumista kuin

laajenemista. Tuolloin hän ehdotti, että yhteishakua tulisi kokeilla seuraavilla

aloilla, joilla päällekkäishaku on yleistä: luonnontieteet, tekniikka, lääketiede,

hammaslääketiede, eläinlääketiede ja farmasia. Lisäksi yhteistä hakuloma-

ketta ja pääosin yhteistä valintakoetta, joilla hakija voisi tulla huomioiduksi

useammassa valintayksikössä, tulisi kokeilla ainakin seuraavilla aloilla:

kauppatieteet, kääntäjänkoulutus, psykologia ja lääketieteen lisensiaatin tut-

kinto. (Jussila 1996, 49.)

Näyttää siltä, että yliopistojen ja hakukohteiden halukkuutta valinta-

yhteistyöhön vähentää ainakin huoli siitä, miten erottua muiden aineiden

joukosta. Oman valinnan uskotaan nostavan alan houkuttelevuutta ja nosta-

van sen profiilia. Mikäli valintayhteistyötä yksiköiden välillä halutaan lisätä,

tulisikin pohtia, kuinka hakukohteet voivat profiloitua ja erottua muiden haku-

kohteiden joukosta haluamallaan tavalla. Osittain kysymyksessä saattaa

olla myös myytti, joka vaatisi purkamista.

Vuonna 1998 toimintansa aloittanut yliopistojen yhteinen hakija- ja

opinto-oikeusrekisteri on luonut edellytyksiä toteuttaa valintayhteistyötä


entistä paremmin. Lisäksi se on ratkaissut samana vuonna tapahtuvan

päällekkäishaun ongelmat (ks. tarkemmin luku 5.2.4). Miltä koulutus-

alakohtainen valintayhteistyötilanne näytti sitten vuonna 2001 valinta-

oppaiden perusteella?

Mittavinta valintayhteistyö oli teknillistieteellisella alalla, jossa yhteis-

valinta kattaa kaikki diplomi-insinöörin tai arkkitehtuurin tutkintoja myöntä-

vät viisi yliopistoa ja 53 koulutusohjelmaa ja opintosuuntaa. Yliopistoilla oli

yhteiset perusteet alkupisteiden määräämiselle, yhteiset hakulomakkeet ja

valintakokeet14) . Hakija voi yhdellä hakemuksella pyrkiä enintään viiteen

hakukohteeseen.

Luonnontieteellisellä koulutusalalla osa matematiikan, fysiikan ja

kemian sekä biologian koulutusohjelmista oli mukana valintayhteistyössä.

Matematiikan, fysiikan ja kemian valintayhteistyöhön osallistui neljä kuu-

desta yliopistosta, joilla oli kevään 2001 haussa yhteinen valintakoe, mutta

kullakin omat valintaperusteensa. Jos hakija halusi hakea samanaikaisesti

näihin kaikkiin neljään yliopistoon, hänen tuli hakea kunkin yliopiston

matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan niiden omalla hakulomak-

keellaan. Biologian koulutusohjelman suomenkielinen valinta järjestettiin

valtakunnallisena yhteisvalintana. Yhteisellä hakulomakkeella ja valinta-

kokeella voi hakea viiteen yliopistoon.

Lisäksi tietojenkäsittelytieteen yhteisvalintaan osallistui viisi kahdek-

sasta koulutusta antavasta yliopistosta. Hakija voi hakea yhdellä hakulomak-

keella kaikkiin yhteisvalintaan osallistuviin yliopistoihin. Myös valintakoe

oli yhteinen, mutta alkupisteet ja valintaperusteet vaihtelivat yliopistoittain.

Kauppatieteellisen alan koulutusta antavista 12 yliopistosta yhdeksän

osallistui valintayhteistyöhön. Yliopistoilla oli yhteinen valintakoe, mutta omat

valintaperusteet ja hakulomakkeet. Pääsääntöisesti hakija voi pyrkiä kauppa-

tieteelliseen koulutukseen vain yhteen näistä yliopistoista. Poikkeuksena

olivat Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulut, jotka olivat käynnistäneet

uudenlaista valintayhteistyötä. Toiseen näistä valintakokeen kautta hakeva

voi valintakokeen avulla pyrkiä myös toiseen. Hakija voi kuitenkin tulla

hyväksytyksi vain toiseen näistä yliopistoista. Vuonna 2001 yhteensä 84

hakijaa Helsinkiin pyrkineistä sai opinto-oikeuden Turussa. Valintayhteistyön

onnistumisesta kertoo paljon se, kuinka moni näistä jatkaa opintojaan Turussa

14) Diplomi-insinöörin koulutusohjelmiin hakeville on matematiikan, fysiikan, kemian ja yhteiskuntatieteenkokeet. Valintayksikkö päättää, mitkä kokeet huomioidaan.


ensimmäisen opintovuoden jälkeen.

Lastentarhanopettajakoulutuksen ja opettajakoulutuksen opiskelija-

valinnassa oli käytössä valtakunnallinen esivalinta. Koulutukseen hakeminen

ja valinnan ensimmäinen vaihe eli esivalinta toteutettiin suomenkielisten

opettajankoulutusyksiköiden välisenä valtakunnallisena yhteisvalintana.

Hakija jätti vain yhden hakulomakkeen, jolla voi hakea 1–3 opettajankoulutus-

yksikköön. Hakija voitiin kutsua valintakokeisiin vain yhteen opettajan-

koulutusyksikköön. Valintakokeet vaihtelivat eri yksiköissä.

Farmasian alalla valintakokeet olivat yhteiset Helsingissä ja Kuopios-

sa ja kokeet voi suorittaa kummalla paikkakunnalla tahansa. Hakija ei voi-

nut kuitenkaan hakea samanaikaisesti Helsingin ja Kuopion farmasian alan

koulutukseen.

Humanistisella koulutusalalla valintayhteistyötä tekivät englannin,

saksan ja venäjän kielen filologia-aineet ja käännöstieteet. Valintayhteis-

työhön osallistui kuitenkin vain osa valintayksiköistä. Hakija voi suorittaa

valintakokeen missä tahansa valintayhteistyöhön osallistuvasta yksiköstä,

ja halutessaan hän voi pyrkiä samalla kokeella kahteen tai useampaan

yksikköön toivomassaan järjestyksessä.

5.2.4. YHDEN PAIKAN SÄÄNNÖS JA HAKIJA- JA OPINTO-OIKEUSJÄRJESTELMÄ

Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännös on ollut

voimassa lukuvuodesta 1999-2000 lähtien. Säännöksen mukaan opiskelija

voi ottaa samana lukuvuonna vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon15)

johtavan opiskelupaikan (yliopistolaki 645/1997, laki ammattikorkeakoulu-

opinnoista annetun lain 15 ja 29 § muuttamisesta 1060/1998 ja laki ammatti-

korkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta 645/2001).

Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännöksen

avulla pyritään siihen, että mahdollisimman moni hakija pääsee opiskele-

maan korkeakouluun. Säännöksen toteutumista seurataan yliopistojen ha-

kija- ja opinto-oikeusrekisterin (HAREK) sekä ammattikorkeakoulujen

hakija- ja opiskelupaikkarekisterin (AMKOREK) avulla. Rekistereitä yllä-

15) Säännöksen piiriin kuuluvia korkeakoulututkintoja ovat yliopistoissa (yliopistot sekä tiede- jataidekorkeakoulut) suoritettavat alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot sekä ammattikorkeakouluissasuoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot ja jatkotutkinnot. Maanpuolustuskorkeakoulu, Poliisiammatti-korkeakoulu ja Ålands Yrkeshögskola ovat säännöksen ulkopuolella. Säännös ei myöskään koskeulkomaisissa korkeakouluissa suoritettavia opintoja.


pitää Opetushallitus (laki opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkinto-

rekisteristä 1058/1998).

Yhden opiskelupaikan säännös tarkoittaa käytännössä sitä, että hen-

kilö, joka on vastaanottanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa tai yli-

opistossa, ei voi ottaa vastaan toista samana lukuvuonna alkavaa korkea-

koulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa. Jos opiskelupaikan jo vastaan-

ottanut henkilö haluaa saada uuden korkeakoulututkintoon johtavan opis-

kelupaikan, hänellä on oikeus ottaa vastaan uusi opiskelupaikka aikaisin-

taan seuraavana lukuvuonna alkaviin opintoihin. Vaikka opiskelijaksi hy-

väksytty siirtää opintojen aloittamista vuodella, hän ei voi vastaanottaa toista

opiskelupaikkaa samana lukuvuonna alkaviin opintoihin, jolloin hän on vas-

taanottanut opiskelupaikan.

Päävalinnoissa ensimmäisessä vaiheessa valituksi tulleella hakijalla

on halutessaan oikeus jäädä jonottamaan toista opiskelupaikkaa, johon hän

on jäänyt varasijalle. Päivämäärät, johon mennessä hakijan on ilmoitettava

opiskelupaikan vastaanottamisesta ja johon asti jonotusoikeus on voimassa,

päätetään vuosittain. Vuonna 2001 yliopistopaikkaa jonotti 895 hakijaa.

Kaikkiin yliopistoissa järjestettäviin koulutuksiin ei voinut kuitenkaan jonottaa.

Säännöksen käyttöönotolla on nähty olevan monia merkittäviä vaiku-

tuksia opiskelijavalintaan. Yliopistojen ja HAREK:in kannalta säännöksen

etuja ovat mm. seuraavat:

- opiskelupaikkojen täyttö on entistä tehokkaampaa

- opiskelupaikat saadaan täytettyä entistä aikaisemmin

- valintojen läpinäkyvyys on lisääntynyt

- valtakunnalliset aikataulut ovat yhtenäistyneet (hakuaikoja lukuun-

ottamatta)

- yliopistot saavat ylioppilastutkintotiedot käyttöönsä HAREK:in kautta

- hyväksymiskirjeet ja opiskelupaikan vastaanottolomakkeet ovat

yhtenäistyneet

- tuloslaskenta ja -palvelu on kehittynyt manuaalisesta atk-pohjaiseksi

- hakijatiedot, valintojen tulostiedot ja opiskelupaikan vastaanottaneiden

tiedot ovat keskitetysti samassa rekisterissä

- rekisterin tietoja voidaan käyttää hyväksi yliopistokohtaisessa ja val-

takunnallisessa tilastoinnissa ja seurannassa.


Yhden opiskelupaikan säännöksen tarkoituksena oli taata opiskelupaikka

yhä useammalle. Tilastokeskus on arvioinut, että vuosittain noin tuhat

opiskelupaikkaa on vapautunut säännöksen ansiosta. Samoin järjestelmän

yhtenäistyminen esimerkiksi jonotuskäytäntöjen, oikeusturvakysymysten,

tiedottamisen ja raportoinnin suhteen on helpottanut järjestelmätason seu-

rantaa ja tuo esille epäkohtia ja kehittämistarpeita aiempaa systemaatti-

semmin. Toisaalta säännös ei ole kyennyt merkittävästi nopeuttamaan opin-

toihin sijoittumista.

Yliopistoilta säännös vaatii huomattavaa panostusta tiedotukseen.

Hakijoille annettavan informaation on oltava tarkkaa ja asiantuntevaa.

Yhteiset aikataulut ja takarajat ovat luoneet valintoihin yhteisiä pelisääntö-

jä. Nämä säännöksen oheisvaikutukset ovat ilmeisesti lisänneet myös haki-

joiden oikeusturvaa valinnoissa.

Hakijan näkökulmasta valintojen aikataulut ovat yhtenäistyneet.

Toisaalta nykyinen järjestelmä edellyttää hakijalta entistä tarkempaa tutus-

tumista hakuinformaatioon.

5.3. VALINTAPERUSTEET

Yliopistolain (645/1997, 5 luku 18 §) mukaan opiskelijat ottaa yliopisto. Yli-

opistot ovat perinteisesti toimineet opiskelijavalinnoissa hyvin itsenäisesti.

Lain mukaan yliopisto voi rajoittaa opiskelijoiden määrää, mutta tällöin haki-

joihin on lain mukaan kuitenkin sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita.

Valintaperusteista päättää hakukohde.

Valintaperusteet jaetaan perinteisesti kolmeen pääluokkaan:

1. valinta alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteiden perusteella,

2. valinta valintakoepisteiden perusteella ja

3. valinta alkupisteiden perusteella.

Lisäksi useat valintayksiköt valitsevat opiskelijoita eri kiintiöissä. Kiintiöitä

voidaan muodostaa valintamenettelyn tai koulutustaustan mukaan, entisten

opinto-oikeuksien perusteella tai muilla perusteilla. Muita kiintiöintiperusteita

voivat olla sukupuolikiintiöt, kielikiintiöt tai vammaiskiintiöt. Esimerkiksi

oikeustieteellisessä tiedekunnassa kielikiintiöinti toteutetaan siten, että ruotsin-

ja suomenkielisille on eri valintakoe.

Valintaoppaisiin perustuva kartoitus osoitti, että suurin osa hakukoh-

teista eli 84 % käytti valintaperusteina alkupisteistä ja valintakoepisteistä


laskettua yhteispistemäärää. Toiseksi yleisin valintaperuste oli valinta valinta-

koepisteiden perusteella, jota käytti 68 % hakukohteista. Harvinaisin

valintaperuste oli valinta pelkkien alkupisteiden eli todistusten perusteella,

jota käytti vain 21 % kaikista hakukohteista. Yllättävää on se, että 25 haku-

kohteen valintaperusteet eivät selvinneet valintaoppaasta.

Useimpiin hakukohteisiin voi tulla valituksi kahdella tai kaikilla kol-

mella valintaperusteella. Kaikilla kolmella valintaperusteella valitseminen

oli yleistä erityisesti teknillistieteellisellä alalla ja osassa luonnontieteellistä

alaa. Kahden valintaperusteen yhdistelmää käyttävät hakukohteet valitsivat

opiskelijat yleensä alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteiden sekä

pelkkien valintakoepisteiden perusteella. Kahdella valintaperusteella

opiskelijansa valitsivat kaikki lääketieteellisen ja maatalous-metsätieteelli-

sen alan hakukohteet sekä suuri osa humanistisen, kauppatieteellisen, oikeus-

tieteellisen ja psykologian sekä yhteiskuntatieteellisen alan hakukohteista.

Yhtä valintaperustetta käytettiin vain kahdella koulutusalalla. Kuva-

taiteeseen voi tulla valituksi ainoastaan valintakokeen perusteella. Liikunta-

tieteelliselle koulutusalalle taas voi tulla valituksi ainoastaan alkupisteiden

ja valintakokeen yhteispisteiden perusteella.

Valintajärjestelmien kartoitus osoitti, että myös eri koulutusalojen sisällä

yksittäisten oppiaineiden valintaperusteissa ja valintakiintiöissä on paikoin

eroja. Esimerkiksi sosiaalipsykologian oppiainetta oli mahdollisuus opiskella

pääaineena Helsingin yliopistossa, Tampereen yliopistossa ja Kuopion yli-

opistossa. Helsinkiin ja Tampereelle voi tulla valituksi valintakoepisteillä

sekä valintakoepisteillä ja todistuspisteillä, Kuopioon vain valintakoepisteillä.

Helsingissä sai alkupisteitä vain vuonna 1999 ja sen jälkeen suoritetusta

tutkinnosta, Tampereella rajana oli vuosi 1990, jota vanhemmasta tutkin-

nosta alkupisteitä ei saanut. Kuopiossa kaikki valitut voivat olla ei-ylioppi-

laita, Helsingissä 40 % valituista voi olla ei-ylioppilaita ja Tampereella 64 %

valituista voi olla ei-ylioppilaita.

Valintaperusteet ratkaisevat, kuinka hyvät mahdollisuudet erilaisilla

korkeakoulukelpoisilla hakijaryhmillä on tulla valituksi yliopistoon. Valinta-

oppaiden perusteella näyttää siltä, että joihinkin valintayksiköihin voi tulla

valituksi vain ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispisteillä.

Mikäli näin on, näissä valintayksiköissä ei toteudu hakijoiden tasavertainen

kohtelu, koska osa korkeakoulukelpoisista hakijoista, kuten ammattikorkea-

koulututkinnon, ammatillisen korkea-asteen, ammatillisen opistoasteen ja


vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai korkeakoulu-

kelpoisuuden tuottavan ulkomaisen koulutuksen suorittaneet, on rajattu

valinnan ulkopuolelle.

Valintaperusteita koskevassa yhteenvedossa huomio kiinnittyy valinta-

kokeiden keskeiseen merkitykseen. Valintakoepainotteinen valintajärjestelmä

onkin yksi eniten kritiikkiä aiheuttanut tekijä suomalaisten yliopistojen

opiskelijavalinnoissa. Juuri valintakokeiden on nähty aiheuttavan opiskelija-

valinnan raskauden, kalleuden sekä johtavan osaltaan välivuosien viettä-

miseen ennen koulutukseen hakeutumista.

Valintaperusteiden merkitystä valituksi tulemisessa ja eri valinta-

perusteiden keskinäisiä yhteyksiä on tutkittu jonkin verran eri koulutusaloilla.

Esimerkiksi Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijavalintaa koskevassa

tutkimuksessa on todettu, että valintakoepisteet korreloivat lukiopisteisiin

.345 ja ylioppilastutkintotodistuksen pisteisiin .379, joten sitä pidettiin sopivan

riippumattomana täydentävänä komponenttina edustamaan motivaatio-

tekijöitä (Komulainen 1996, 21). Toisaalta esimerkiksi Helsingin yliopiston

valtiotieteellisen tiedekunnan selvityksen mukaan ylioppilaskirjoituksissa

hyvin menestyneet menestyvät hyvin myös valintakokeissa. Näin ollen vain

pieni joukko hakijoita tulisi valituksi tiedekuntaan ainoastaan valintakokeen

perusteella, vaikka alkupisteet eivät riittäisi valintaan.

5.3.1. YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS, LUKIONPÄÄTTÖTODISTUS JA MUUT ALKUPISTEET

Valintayksiköiden hakijoille antamat alkupisteet voidaan jakaa kolmeen

luokkaan:

1. ylioppilastutkintotodistuksen tai vastaavan perusteella annettavat alku-

pisteet

2. lukion päättötodistuksen tai vastaavan perusteella annettavat alku-

pisteet

3. muut alkupisteet.

Suuri osa valintayksiköistä antoi alkupisteitä ylioppilastutkintotodistuksen

arvosanojen perusteella. Hakukohteiden kesken oli kuitenkin huomattavia

eroja siinä, minkä aineiden arvosanoista pisteitä voi saada. Saman koulutus-

alan sisällä eri hakukohteet painottivat eri tavoin ylioppilastutkintotodistuksen

eri aineiden arvosanoja. Tämä kertonee paitsi hakukohteiden erilaisista


profiileista, myös erilaisista näkemyksistä siitä, mitkä arvosanat antavat infor-

maatiota opiskelijan kyvyistä yliopisto-opintoihin.

Uusia ylioppilaita pyritään suosimaan opiskelijavalinnoissa. Uusien

ylioppilaiden suosiminen näkyi siten, että usein ylioppilastutkinto huomioi-

daan vain, jos se oli suoritettu jonkin määrävuoden jälkeen. Esimerkiksi

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnassa

huomioitiin vuonna 1999 ja sen jälkeen suoritetut ylioppilastutkinnot. Määrä-

vuotta aiemmin ylioppilastutkinnon suorittaneet voivat tulla valituksi menes-

tymällä valintakokeessa.

Keskustelu alkupisteistä ja ylioppilastutkintotodistuksen hyväksikäy-

töstä opiskelijavalinnassa kuvaa sitä, että opiskelijavalinta on tosiasiallisesti

alkanut jo huomattavasti ennen varsinaista valintaprosessia. Esimerkiksi

lukion ainevalinnoilla on huomattava merkitys yliopistojen opiskelija-

valinnoissa. Opiskelijavalintoja tutkinut selvitysmies (Jussila 1996) onkin

suositellut, että korkeakouluissa tulisi vahvistaa vähintään kahden vuoden

ajaksi, mitä aineita ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon alku-

pisteissä. Tällöin hakijalla olisi mahdollisuus jo lukioaikana tehdä sellaisia

koulutusvalintoja, jotka varmistavat hänen pääsynsä haluttuun opiskelu-

paikkaan.

Lukion päättötodistuksen ja muiden alkupisteiden käytön yleisyyttä

hakukohteissa kuvataan koulutusaloittain taulukossa 19.


16) Tiedot perustuvat valintaoppaissa esitettyihin lukuihin.17) Yliopiston suunnittelema aloituspaikkamäärä. Lähde: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001.Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.18) Harrastus-, opinto- työkokemus-, varusmies-/siviilipalvelus- ja ensisijaisuuspisteet.19) Tarkastelun kohteena se, kuinka suuressa osassa koulutusalan hakukohteista hakija saa EB-tutkinnosta(European Baccalaureate), IB-tutkinnosta (International Baccalaureate) ja Reifeprüfung-tutkinnostaalkupisteitä kuten suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.20) Ammattikorkeakoulu-, opisto- tai vähintään 3-vuotinen ammatillinen tutkinto.

Taulukko 19. Muut alkupisteet koulutusaloittain 2001

Koulutusala Haku- Aloitus- Valinta- Muut IB, eB, Valintapis-koh- paikka- pisteitä pisteet RP, pisteitä teitä AMK,

teiden määrä17) lukion % haku- kuten yliopisto tailkm16) päättöto- koh- oppilaat ammatilli-

distuksesta teis- % haku- sista tutkin-% haku- ta18) koh- noista %kohteista teista19) hakukoh-

teista20)

Eläinlääketieteellinen 1 52 0 0 100 0Farmasia 5 372 0 100 100 0Hammaslääketieteellinen 2 82 0 50 100 0Humanistinen 39 589 5 15 90 3Historiatieteet 13 343 23 8 92 0Kielet 86 1 651 1 7 907 0Kasvatustieteellinen 44 1 791 23 73 91 18

Kauppatieteellinen 15 1 841 13 20 53 27Kuvataide 1 28 0 0 100 100Liikuntatieteellinen 3 84 100 100 0 100Luonnontieteellinen 59 2 843 44 34 88 0Lääketieteellinen 6 550 0 33 83 0

Maatalous-metsätieteellinen 2 387 0 0 100 0Musiikki 7 161 0 14 86 29Oikeustieteellinen 7 492 0 14 100 0Psykologia 9 192 11 0 89 11Taideteollinen 3 198 33 67 67 33

Teatteri- ja tanssiala 4 89 0 25 100 50Teknillistieteellinen 51 4 432 92 92 92 0Teologinen 10 272 20 30 70 0Terveystieteet 27 329 4 48 22 30Yhteiskunta- ja hallintotiet. 44 1 741 9 5 86 7

Viestintätieteet 9 189 0 11 100 11

Yhteensä 447 18 708 23 34 84 8

Hakukohteiden määrä 103 150 374 35

Lähde: Yliopistojen valintaoppaat 2001.


Kuten taulukosta ilmenee, eri alat painottavat alkupisteytyksessään eri tavoin

eri asioita. Ainoastaan kuvataiteessa ja liikuntatieteellisellä alalla kaikki

valintayksiköt antoivat hakukohteissaan alkupisteitä ammatillisesta tutkin-

nosta. Yllättäin vain 23 % valintayksiköistä antoi alkupisteitä lukion päättö-

todistuksesta. Sen sijaan kansainvälisten ylioppilastutkintojen kohtelu suoma-

laisen yo-tutkinnon tavoin näytti toteutuvan 84 % valintayksiköistä. Tosin

osa yliopistoista hyväksyi vain Suomessa suoritetut kansainväliset EB-, IB-

ja Reifeprüfung-tutkinnot.

Hakukohteista 34 % antoi myös muita kuin todistuksiin perustuvia

alkupisteitä. Näitä voivat olla esimerkiksi pisteet kyseiseen alaan liittyvästä

harrastustoiminnasta, opintosuorituksista, työkokemuksesta, varusmies- tai

siivilipalvelun suorittamisesta ja valintayksikön asettamisesta ensisijaiseksi

hakukohteeksi. Muiden pisteiden antaminen oli tavallisinta lastentarhan-

opettajankoulutuksessa ja luokanopettajankoulutuksessa, jossa niitä voi saa-

da ensisijaiseksi hakukohteeksi asettamisesta, työkokemuksesta ja harras-

tuksista. Myös Åbo Akademi antoi poikkeuksellisen paljon muita pisteitä.

5.3.2. VALINTAKOKEET

Valintakokeiden merkitys suomalaisessa opiskelijavalinnassa on hyvin suuri.

Valintakokeita on perusteltu muun muassa sillä, että ne mittaavat hakijoiden

motivaatiota. Valintakokeilla valintayksiköt voivat myös suorittaa karsintaa

silloin, kun hyviä hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.

Taulukossa 20 on esitetty erilaisten valintakokeiden käyttöä koulutus-

aloittain.


Taulukko 20. Valintakokeet koulutusaloittain 2001

Koulutusala Valintakoe Valintakoe Aineistokoe Soveltuvuus-lukion oppi- muu kirjalli- % haku- koe %

määrä % suus % kohteista haku-haku- haku- kohteista

kohteista kohteista

Eläinlääketieteellinen 0 100 100 0Farmasia 0 100 80 0

Hammaslääketieteellinen 0 100 100 50

Humanistinen 3 67 31 13Historiatieteet 38 77 8 0

Kielet 41 95 12 20Kasvatustieteellinen 0 48 30 77

Kauppatieteellinen 0 60 0 7

Kuvataide 0 0 0 100Liikuntatieteellinen 0 0 0 100

Luonnontieteellinen 61 56 19 3Lääketieteellinen 0 83 83 17

Maatalous-metsätieteellinen 0 100 50 0

Musiikki 0 71 29 71Oikeustieteellinen 0 100 14 0

Psykologia 0 44 0 33Taideteollinen 0 33 0 67

Teatteri- ja tanssiala 0 25 0 75

Teknillistieteellinen 100 8 0 0Teologinen 10 40 20 30

Terveystieteet 0 78 37 0Yhteiskunta- ja hallintotieteet 11 36 16 2

Viestintätieteet 11 56 44 44

Yhteensä 30 58 19 19

Lähde: Yliopistojen valintaoppaat 2001.

Taulukosta käy myös ilmi, että tavallisin valintakokeen muoto vuonna 2001

oli kirjallinen koe, joka perustuu muuhun kirjallisuuteen kuin lukion oppi-

määrään. Tämä valintakokeen muoto oli käytössä 58 % kaikista haku-

kohteista. Erityisen tyypillinen tämä valintakoemuoto oli lääketieteellisillä,

maatalous-metsätieteellisellä ja oikeustieteellisellä koulutusaloilla.

Toiseksi yleisin valintakoe oli sellainen kirjallinen koe, joka perustuu


lukion oppimäärään. 30 % hakukohteista käytti tätä valintakoemuotoa.

Teknillistieteellinen koulutusala erottui alana, jossa lukion oppimäärään pe-

rustuva valintakoe oli käytössä kaikissa alan valintayksiköissä.

Aineistokoetta käytti 19 % hakukohteista. Aineistokokeella tarkoite-

taan yleensä sellaista valintakokeen muotoa, jossa hakija vastaa kysymyksiin

koetilanteessa jaettavan materiaalin pohjalta. Aineistokokeen käyttö oli eri-

tyisen yleistä lääketieteellisillä koulutusaloilla, mutta se näyttää viime vuosina

yleistyneen myös esimerkiksi humanistisella, kasvatustieteellisellä ja maatalous-

metsätieteellisellä koulutusalalla sekä terveystieteissä ja viestintätieteissä.

Soveltuvuuskoe näyttää olevan yhtä yleinen kuin aineistokoekin.

Soveltuvuuskoetta käytti 19 % hakukohteista. Soveltuvuuskokeen tai so-

veltuvuutta mittaavan testin käyttäminen oli yleistä kasvatustieteen, erityi-

sesti luokanopettajan koulutuksen, musiikin, taideteollisen koulutusalan ja

tanssi- ja teatterialan opiskelijavalinnoissa.

Seuraavassa muutamia esimerkkejä vuonna 2001 käytetyistä soveltu-

vuuskokeista:

Soveltuvuutta mittaava menetelmä Hakukohteet

1. Yksilö- ja ryhmätehtäviä ja haastattelu Turun yliopisto, kasvatustieteellinen koulutus-

ala, erillisvalintaTurun yliopisto, Rauman yksikkö,

lastentarhanopettajan koulutus

2. Soveltuvuushaastattelu, Turun yliopisto, lääketieteellinen tiedekuntajossa kirjallinen tehtävä

3. Soveltuvuushaastattelu ja ryhmätilanne Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiede-kunta, psykologia

4. Suullinen koe: haastattelu, jossa mitataan Helsingin yliopisto, englannin, saksan, ruotsin,motivaatiota ja soveltuvuutta alalle venäjän kääntäminen ja tulkkaus

5. Haastattelu Joensuun yliopisto, ortodoksinen ja läntinen teologiaJoensuun yliopisto, kemistitutkija

Joensuun yliopisto, venäjän kieli

Joensuun yliopisto, opinto-ohjaajaTampereen yliopisto, etnomusikologia

6. Kaksi pienryhmätilannetta Tampereen yliopisto, lastentarhanopettajankoulutus

7. Ryhmätilanne ja/tai yksilöhaastattelu Helsingin yliopisto, luokanopettajankoulutus

Oulun yliopisto, luokanopettajankoulutus

Åbo Akademi, klasslärarutbildningen

Lähde: Yliopistojen valintaoppaat, 2001


Kuten taulukosta ilmenee, valintayksiköt määrittelevät soveltuvuuden arvi-

oinnin monin eri tavoin ja mittaavat sitä vaihtelevilla menetelmillä. Haastat-

telu näyttää valintaoppaiden perusteella olevan yksi tavallisimmista sovel-

tuvuuskokeen muodoista. Sen sijaan soveltuvuuden arviointikriteereistä ei

valintaoppaiden perusteella saanut tietoa.

Yliopistojen yhteisenä, julkilausuttuna tavoitteena on kehittää valinta-

kokeita siten, että ne mittaisivat yliopisto-opinnoissa tarvittavia tietoja ja

taitoja. Kehittämisen systemaattisuudessa on kuitenkin suuria eroja koulutus-

alojen kesken. Erityisesti niillä aloilla, joissa on valtakunnallista valinta-

yhteistyötä, myös valintakokeiden kehittäminen on ollut pitkäjänteistä ja

tuloksellista. Toisilla aloilla taas luotetaan vanhoihin, hyviksi koettuihin menet-

telyihin eikä muutoksille koeta tarvetta.

Lääketieteellisen koulutusalan valintakokeet ovat esimerkki pitkä-

jänteisestä, jo yli kymmenen vuotta kestäneestä kehittämistyöstä. Valinta-

kokeen muotona on kehitetty erityisesti nk. aineistokoetta, jota on verrattu

muihin käytössä oleviin valintakokeisiin. Lääketieteellisessä valintakokeiden

merkityksen painottamista opiskelijavalinnoissa on perusteltu esimerkiksi

sillä, että kokeisiin valmistautumiseen käytettävä aika pysyy kohtuullisena

ja näin esimerkiksi uudet ylioppilaat ovat tasavertaisemmassa asemassa muiden

hakijoiden kanssa. Sen sijaan nykyisten ylioppilaskirjoitusten reaalikokeen

ei ole nähty antavan tarpeeksi informaatiota opiskelijan opiskeluvalmiuksista.

Valintakokeiden kehittäminen on tuonut lääketieteelliselle alalle tietoa

siitä, millaiset tehtävät ennustavat myöhempää opintomenestystä ja opinto-

jen etenemistä. Esimerkiksi valintakokeissa paljon käytetty käsitteiden mää-

rittely osoittautui kyvyttömäksi ennustamaan opintomenestystä ja opinnois-

sa etenemistä. Niinpä kehittämistyön tuloksena kaikki pienet käsitteiden

määrittelyt sekä monivalintatehtävät on poistettu valintakokeista. Sen sijaan

tehtävät, joissa opiskelijan tuli poimia tekstistä olennaiset tiedot, ennustivat etene-

mistä opinnoissa opintojen alkuvaiheessa ja tiedon soveltamista mittaavat teh-

tävät ennustivat arvosanoja opintojen loppuvaiheessa. (Lindblom-Ylänne 1999.)

5.4. HAKIJAT JA HYVÄKSYTYT

Tilastokeskuksen julkaisemien oppilaitostilastojen (Tilastokeskus 2002:1)

mukaan yliopistoihin syksyllä 2001 alkavaan koulutukseen haki 65 000 hen-

kilöä, joista 22 822 eli 35 % hyväksyttiin.21) Opiskelupaikan vastaanottaneista

21) Vertailun vuoksi voi todeta, että ammattikorkeakouluihin haki 79 000 henkilöä, joista 41 % hyväksyttiin.


vuonna 2001 oli miehiä 9 951 ja naisia 12 871. Mieshakijoista opiskelupaikan

sai siis 39 % ja naisista 33 %.

Korkeakouluopiskelijoiden kokonaismäärä on Suomessa kasvanut

kymmenkertaiseksi toisen maailmansodan jälkeen. Samaa aikaan uusien

opiskelijoiden määrä on nelinkertaistunut. Väestönmäärä sen sijaan on kas-

vanut vain 1,3 -kertaiseksi. Toisaalta 15–24 -vuotiaan väestön määrä oli

vuonna 1995 pienempi kuin vuonna 1950. Ylimmän opetuksen koulutustar-

jonta on siis rajusti kasvanut 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. (Nevala

1999.) KOTA-tietokannan tietojen mukaan vuodesta 1990 vuoteen 2000

välisenä aikana yliopistoon hyväksyttyjen määrä on kasvanut 30 %. Hake-

neiden määrä on kuitenkin samaan aikaan kasvanut vielä hyväksyttyjen

määrä voimakkaammin. Vuonna 1990 tuli 30 % hakeneista hyväksytyiksi,

kun taas vuonna 2000 hyväksytyksi tuli 24 % hakeneista. Hyväksyttyjen

suhteellinen osuus on siis laskenut kuusi prosenttiyksikköä eli pääsy yli-

opistoihin on vaikeutunut 90-luvulla siitäkin huolimatta, että uusien aloit-

tavien opiskelijoiden määrä oli 24 % suurempi vuonna 2000 kuin vuonna

1990.

Arto Nevalan (1999) mukaan korkeakoulutuksessa opiskelee Suo-

messa asukaslukuun nähden varsin paljon ihmisiä muihin Euroopan maihin

verrattuna. Korkeakoulutasolla oli 1993 Suomessa 3902 opiskelijaa 100 000

asukasta kohden. Pohjoismaiden keskiarvo oli 3172 ja koko Euroopan 2403.

Korkeaa ”opiskelija-astetta” selittävät pitkät opiskeluajat ja suhteellisen

yleinen tapa jatkaa yliopistossa kirjoilla oloa, vaikka opinnot käytännössä

ovat keskeytyneet (Pajala & Lempinen 2001).

5.4.1. HAKIJATILANTEEN KOULUTUSALAKOHTAISTAVERTAILUA

Taulukko 21 kuvaa koulutusaloittain hakemusten lukumäärän, koulutusalojen

suosion ja naisten osuuden hakeneista vuonna 2001.


Taulukko 21. Hakeminen koulutusaloittain 2001

Koulutusala Yliopiston Hakemuksia Hakemuksia Hakemuksista

suunnittelema yhteensä aloitus- naisia %

aloituspaikka- paikkoja

määrä kohti

Eläinlääketieteellinen 52 340 6,5 93Farmasia 372 1 186 3,2 81

Hammaslääketieteellinen 82 239 2,9 68

Humanistinen 589 5 865 10,0 74Historiatieteet 343 3 888 11,3 54

Kielet 1 651 10 554 6,4 83Kasvatustieteellinen 1 791 24 176 13,5 84

Kauppatieteellinen 1 841 10 345 5,6 50

Kuvataide 28 512 18,3 63Liikuntatieteellinen 84 1 380 16,4 45

Luonnontieteellinen 2 843 21 469 7,6 57Lääketieteellinen 550 2 211 4,0 67

Maatalous-metsätieteellinen 387 1 112 2,9 62

Musiikki 161 968 6,0 52Oikeustieteellinen 492 2 783 5,7 56

Psykologia 192 2 274 11,8 86Taideteollinen 198 2 402 12,1 69

Teatteri- ja tanssiala 89 1 547 17,4 67

Teknillis-tieteellinen 4 432 25 007 5,6 24Teologinen 272 1 089 4,0 62

Terveystieteet 329 2 059 6,3 90

Yhteiskunta- ja hallintotieteet 1 741 12 562 7,2 64Viestintätieteet 189 2 929 15,5 72

Yhteensä 18 708 136 897 7,3 60

Lähde: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.

Hakemusten määrä aloituspaikkoja kohden kertoo siitä, kuinka suosittu

koulutusala on. Toisaalta kynnys hakea eri koulutusaloille vaihtelee jonkin

verran. Hakemusten määrä vaihtelee myös vuosittain samassa yksikössä,

sillä hakijat valitsevat hakukohteitaan myös aiempien vuosien sisäänpääsy-

mahdollisuuksia vertaillen. Näin ollen eri pääaineiden suosituimmuus saman

tiedekunnan sisällä saattaa vaihdella huomattavastikin vuodesta toiseen.

Hakemusten määrä riippuu myös valintakokeiden kuormittavuudesta ja


mahdollisuudesta tulla valituksi pelkän ylioppilastutkintotodistuksen perus-

teella. Tilanne vaihtelee siitäkin syystä, että yliopistot päättävät aloitus-

paikkamääristä vuosittain.

Eniten hakemuksia lähetettiin kasvatustieteelliselle, kauppatieteelli-

selle, luonnontieteelliselle, teknistieteelliselle, yhteiskunta- ja hallintotieteelli-

selle alalle sekä kielitieteisiin, joilla myös koulutuspaikkoja on eniten. Vuonna

2001 eniten hakemuksia suhteessa koulutuspaikkoihin lähetettiin suosituim-

muusjärjestyksessä kuvataiteisiin, teatteri- ja tanssialalle, liikuntatieteelli-

seen ja viestintätieteisiin. Näiden lisäksi erittäin suosittuja aloja hakemusten

määrällä mitattuna ja suhteessa aloituspaikkojen lukumäärään olivat kasva-

tustieteellinen, taideteollinen, psykologia ja historiatieteet. Naisten suosimia

aloja vuonna 2001 olivat eläinlääketiede, terveystieteet, psykologia, kasva-

tustieteet ja kielet.

Taulukossa 22 on esitetty valintakokeeseen osallistuneiden osuus

hakeneista, hyväksyttyjen osuus hakeneista ja opiskelupaikan vastaan-

ottaneiden osuus hyväksytyiksi tulleista.


Taulukko 22. Valintakokeeseen osallistuneet ja hyväksytyt 200122)

Koulutusala Valintakokeeseen Hyväksyttyjä Opiskelupaikan

osallistuneet hakeneista % vastaanottaneet

hakeneista % % hyväksytyistä

Eläinlääketieteellinen 85,2 16,0 100,0

Farmasia 76,9 42,1 90,9

Hammaslääketieteellinen 86,2 34,7 100,0Humanistinen 66,1 32,4 78,7

Kasvatustieteellinen 34,8 27,2 86,6

Kauppatieteellinen 68,5 32,6 89,9

Kuvataide 5,523) 5,5 100,0

Liikuntatieteellinen 38,5 11,4 98,0Luonnontieteellinen 53,5 64,9 51,9

Lääketieteellinen 84,1 25,8 99,6

Maatalous-metsätieteellinen 78,0 45,4 78,1

Musiikki 67,5 19,0 95,5

Oikeustieteellinen 79,9 20,1 99,8Psykologia 63,7 10,7 96,4

Taideteollinen 90,2 14,3 91,7

Teatteri- ja tanssiala 94,7 5,1 100,0

Teknillistieteellinen 58,3 64,1 87,4

Teologinen 87,9 28,8 93,4Terveystieteet 46,1 30,0 94,1

Yhteiskunta- ja hallintotieteet 63,0 27,2 83,0

Yhteensä 61,3 36,7 77,7


Valintakokeisiin osallistuneiden osuus hakeneista kuvaa osaltaan alalle pyrki-

misen luonnetta ja antaa käsitystä hakijan motivaatiosta. Valintakokeissa

saatujen pistemäärien jakautuminen antaisi vielä tarkemman kuvan hake-

neiden valmistautumisesta kokeeseen sekä tulosten ja vaadittujen kriteereiden

välisestä keskimääräistä suhteesta. Näitä tietoja ei tässä tarkastelussa ollut

kuitenkaan käytössä. Valintakokeeseen osallistumisprosentti suhteessa haki-

joihin oli korkein taidealoilla, lääketieteissä sekä teologisessa tiedekunnassa.

22) Tilastokeskuksen (2002:1, 6) mukaan opiskelupaikan vastaanottaneena henkilö on vain yhteen kertaan,mutta eri opintoaloilla sama henkilö voi esiintyä hakijana useampaan kertaan.23) Kuvataiteen valintakokeeseen osallistuneiden alhaisen osuuden selittää erityinen karsintaprosessi.


Hyväksyttyjen määrä suhteessa hakijoihin tuo esiin eri alojen erilaisen

valintatilanteen. Toiset alat ovat voimakkaassa karsintatilanteessa eli yksi-

köt voivat valita opiskelijansa suuresta tai erittäin suuresta hakijamäärästä.

Toisten alojen voi taas katsoa olevan enemmän rekrytointitilanteessa, jolloin

ne joutuvat mm. tiedottamisen keinoin ponnistelemaan enemmän saadak-

seen riittävästi kyvykkäitä hakijoita. Tässä on myös alojen sisäisiä eroja

paikkakunnittain sekä alan sisällä samassakin tiedekunnassa tai korkea-

koulussa. Tässäkin tarkastelussa taideaineet erottuvat alana, joihin on vaikea

päästä; hakijoista vain 5-10 % sai opiskelupaikan. Hyväksyttyjen osuus

hakijoita kohden oli hyvin matala myös psykologiassa sekä liikunta- ja eläin-

lääketieteessä. Sen sijaan yli 60 % hakijoista tuli hyväksytyksi luonnon-

tieteellisille sekä teknistieteellisille aloille.

Opiskelupaikan vastaanottaminen kuvastaa osaltaan valintaprosessin

onnistumista. Kaikista hakijoista noin 80 % otti saamansa opiskelupaikan

vastaan. Suurimmassa osassa aloja paikan vastaanotti keskimäärin yhdeksän

kymmenestä. Muutamilla aloilla, kuten eläinlääketieteessä, hammaslääke-

tieteessä, kuvataide- ja tanssi- ja teatterialalla opiskelupaikan vastaanotti

jokainen valituksi tullut. Toisaalta luonnontieteellisellä alalla opintonsa aloitti

vain puolet hyväksytyistä.

Mikäli opiskelupaikan vastaanottoprosentti hyväksytyistä jää mata-

laksi, tämä osoittaa, että ala tai oppiaine ei ollut hakijalle ensisijainen haku-

kohde. Näyttää myös siltä, että samoilla aloilla myös opintojen keskeyttä-

mistä ja viivästymistä kuvaavat luvut ovat muita korkeammat.

5.4.2. UUDET YLIOPPILAAT

Koulutusjärjestelmän kannalta avainkysymyksiä ovat, kuinka nopeasti uudet

ylioppilaat sijoittuvat korkeakouluopintoihin ja miten voitaisiin vähentää

välivuosien pitämistä.

Matti Jussila (1996, 34) ehdotti selvitysmiesraportissaan, että korkea-

koulujen opiskelijavalinnassa tavoitteeksi asetettaisiin se, että vähintään 50-

70 % opintonsa aloittavista olisi uusia ylioppilaita. Lausuntokierroksella yliopis-

tot kritisoivat tätä ehdotusta, kun taas Suomen lukiolaisten liitto kannatti sitä.

Hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmästä saatujen tietojen mukaan luku-

vuonna 2000-2001 uusien ylioppilaiden24) osuus kaikista yliopistoon hake-

24) Uusilla ylioppilailla tarkoitetaan tarkasteluvuoden keväällä ja sitä edeltävänä syksynä ylioppilaiksikirjoittaneita.


neista oli 26 %. Hyväksytyistä uusia ylioppilaita oli 31 %. Yliopistoissa

paikan vastaanottaneista 28 % oli 19-vuotiaita (Tilastokeskus 2002:1). Luku-

vuonna 2000-2001 opiskelijavalinnoissa uusista ylioppilaista 55 % haki yli-

opistoihin ja opiskelupaikan yliopistossa sai 23 % uusista ylioppilaista. Se,

että halukkaista pääsee ylioppilastutkintovuotenaan korkeakouluihin suhteel-

lisen pieni osa, ei ole viime vuosikymmenen ilmiö, vaan jatko-opintoihin pääsy

alkoi vaikeutua jo 1970-luvulla (ks. esim. Lampinen & Savola 1995, 32).

Taulukko 23. Uusien ylioppilaiden %-osuus kirjoittautuneista lukuvuonna 2001-2002

Koulutusala Uusien ylioppilaiden %-osuus

kirjoittautuneista 25)

Eläinlääketieteellinen 19Farmasia 36

Hammaslääketieteellinen 18

Humanistinen 32Kasvatustieteellinen 14

Kauppatieteellinen 25Kuvataideala 0

Liikuntatieteellinen 11

Luonnontieteellinen 44Lääketieteellinen 33

Maatalous-metsätieteellinen 27Musiikkiala 22

Oikeustieteellinen 21

Psykologia 21Taideteollinen 11

Teatteri- ja tanssiala 3Teknillistieteellinen 67

Teologinen 34

Terveystieteet 8

Yhteiskuntatieteellinen 19

Lähde: Yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisteri HAREK, opetushallitus 2002.

Jos tarkastellaan uusien ylioppilaiden osuutta koulutusalakohtaisesti koulu-

tukseen kirjoittautuneista lukuvuonna 2001-2002, voidaan todeta, että

25) Uusilla ylioppilailla tarkoitetaan tarkasteluvuoden keväällä ja sitä edeltävänä syksynä ylioppilaiksikirjoittaneita.


ainoastaan teknillistieteellisellä alalla Jussilan ehdottama tavoite on saavu-

tettu. Teatteri- ja tanssialalla uusien ylioppilaiden osuus muihin koulutus-

aloihin verrattuna oli vuonna 2001 kaikkein pienin eli vain 3 % kaikista

uusista opiskelijoista. Uusien ylioppilaiden suhteellinen osuus kaikista opis-

kelunsa aloittaneista oli melko korkea myös luonnontieteissä, farmasiassa,

lääketieteessä sekä humanistisella alalla. Alojen kokonaistarkastelussa

uusien ylioppilaiden määrä aloittaneista on kuitenkin erittäin kaukana

asetetusta tavoitetasosta.

Vaikka uusista ylioppilaista verraten pieni osa pääsee heti opiskele-

maan, nuoret hakijat menestyvät korkeakoulujen valinnoissa parhaiten.

Vuonna 2001 nuorimmassa ikäluokasta hakijoista 43 % sai opiskelupaikan

yliopistosta, vaikka heidän osuutensa hakijoista oli 23 %. Yli 25-vuotiaiden

osuus hakeneista oli 27 %, mutta opiskelupaikan vastaanottaneista vain

25 % oli vähintään 25-vuotiaita. Ilmiön taustalla saattaa olla lukiosta tuttu

opiskelukulttuuri (ulkoluku ja esseemuotoiset vastaukset), joka tukee nuor-

ten hakijoiden menestymistä teostentti-muotoisissa valintakokeissa.

Välivuosi-ilmiötä analysoitaessa ylioppilaaksi tulon ikää ja yliopisto-

opintojen aloitusikää tulisi tarkastella yhdessä. Vuodesta 1996 alkaen yli-

oppilastutkinnon suorittaminen on ollut mahdollista hajauttaa kahdelle tai

enintään kolmelle kerralle. Yhä useampi käyttää hyväkseen tätä hajautta-

misen mahdollisuutta: tällä hetkellä noin 10 % uusista ylioppilaista suorittaa

lukion neljässä vuodessa. Hajauttajien määrän kehitystä kuvataan taulu-

kossa 24.

Taulukko 24. Ylioppilastutkinnon hajauttajat ja yhdellä kerralla tutkinnon suorittaneet 1999-2001.

Vuosi Hajauttajat26) Yhdellä kerralla

yo-tutkinnon suorittaneita

1999 73 % (N=31 437) 16 234

2000 80 % (N=32 394) 14 093

2001 87 % (N=31 872) 10 602

Lähde: Ylioppilastutkintolautakunta 2002.

26) Osuus kaikista ylioppilastodistuksen saaneista (ei sisällä tutkinnon täydentäjiä)


Kun hajauttaminen ensi kertaa tuli mahdolliseksi 1996, tilaisuutta käytti

hyväkseen ainoastaan 2728 ylioppilaskokelasta. Vuonna 2001 ylioppilas-

tutkinnon hajautti valtaosa kokelaista eli 87 %. Lyhyen ajan sisällä ylioppi-

laaksi kirjoittamisen suoritustavassa on siis tapahtunut huomattava muutos.

Yliopisto-opintojen keskimääräinen aloitusikä kertoo välivuosi-ilmiön

toisesta puolesta. Syksyllä 2001 alkaneeseen koulutukseen hyväksyttyjen

keski-ikä oli 20,5 vuotta, mikä tarkoittaa keskimäärin kahta välivuotta lukio-

opintojen jälkeen ennen yliopisto-opintoihin sijoittumista. Ainoastaan

teknistieteellisen alan opiskelijat aloittivat opintonsa keskimäärin alle 20-

vuotiaina.

Taulukko 25. Syksyllä 2001 alkavaan yliopistokoulutukseen hyväksyttyjen keski-ikä

Koulutusala Keskimääräinen aloitusikä

(mediaani)

Eläinlääketieteellinen 21,4

Farmasia 21,3Hammaslääketieteellinen 21,1

Humanistinen 20,5

Kasvatustieteellinen 21,7

Kauppatieteellinen 20,9

Kuvataideala 24,0Liikuntatieteellinen 21,6

Luonnontieteellinen 20,2

Lääketieteellinen 20,7

Maatalous-metsätieteellinen 21,3

Musiikkiala 22,4Oikeustieteellinen 21,1

Psykologia 21,0

Taideteollinen 22,4

Teatteri- ja tanssiala 24,0

Teknillistieteellinen 19,4

Teologinen 21,4Terveystieteet 29,9

Yhteiskuntatieteellinen 21,6

Kaikki 20,5

Lähde: Yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisteri HAREK, opetushallitus 2002.


5.4.3. ERILLISVALINNOISSA HYVÄKSYTYT

Luvussa 5.2.2. esiteltiin jo lyhyesti, millaisia erillisvalintojen muotoja yliopis-

toilla on käytössä. Taulukossa 26 näkyy yhteenveto erillisvalintojen volyy-

mista koulutusaloittain. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2001

erillisvalinnan hakukohteisiin jätettiin 12 000 hakemusta. Vajaat 3900

opiskelupaikan vastaanottaneista tuli hyväksytyksi erillisvalintojen kautta,

mikä tarkoittaa noin 17 % kaikista hyväksytyiksi tulleista. (Tilastokeskus

2002:1.) 27)

Erillisvalintoja oli useimmilla opintoaloilla ja lähes kaikissa yliopistoissa.

Eniten erillisvalinnoilla opiskelupaikan saaneita oli teknistieteellisellä alalla,

vajaat 1 100 opiskelijaa. Erillisvalintojen kautta pyrittiin runsaasti myös luon-

nontieteelliselle, kasvatustieteelliselle, kauppatieteelliselle ja yhteiskunta-

ja hallintotieteisiin. Mikäli hakemusten määrä suhteutetaan päävalintojen

hakemuksiin, eniten erillisvalintoja kautta hakemuksia lähetettiin teknis-

tieteelliselle (17 %) ja taideteolliselle alalle (16 %). Näiden alojen lisäksi yli

kymmenisen prosenttia kaikista hakemuksista tuli erillisvalintojen kautta

terveystieteisiin, kauppatieteisiin sekä yhteiskunta- ja hallintotieteisiin. 9 %

kaikista vuoden 2001 hakemuksista tuli erillisvalintojen kautta. Hyväksy-

tyksi erillisvalintoja pitkin tulee 37 % kaikista tätä väylää pitkin hakeneista.

Kuten taulukko osoittaa, opiskelupaikan saaneet vastaanottavat paikan lähes

säännönmukaisesti kaikilla aloilla. (Tilastokeskus 2002:1.)

27) Tilastokeskuksen luvuissa erillisvalintoihin lasketaan myös valinta todistusten perusteella. Muutointässä raportissa todistusten perusteella tehtäviä valintoja käsitellään osana päävalintaa.


Taulukko 26. Erillisvalinnat koulutusaloittain 2001

Koulutusala Hakemuksia Valinta- Hyväk- Opiskelu-

yhteensä kokeeseen syttyjä paikan

osallis- hakeneista vastaanotta-

tuneet % ottaneet %

hakeneista % hyväksytyistä

Eläinlääketieteellinen 4 75 75 100Farmasia 22 0 36 75

Hammaslääketieteellinen 0 0 0 0

Humanistinen 294 3 53 85Kasvatustieteellinen 1 710 29 33 91

Kauppatieteellinen 1 260 19 40 89

Kuvataide 0 0 0 0Liikuntatieteellinen 4 0 100 100

Luonnontieteellinen 1 734 2 34 85

Lääketieteellinen 24 0 33 100

Maatalous-metsätieteellinen 61 0 70 88

Musiikki 47 55 38 89Oikeustieteellinen 12 0 83 100

Psykologia 105 4 23 88

Taideteollinen 393 98 28 96

Teatteri- ja tanssiala 0 0 0 0

Teknillistieteellinen 4 169 24 33 87Teologinen 32 9 31 100

Terveystieteet 264 0 41 95

Yhteiskunta- ja hallintotieteet 1 165 12 45 87

Viestintätieteet 169 2 58 96

Historiatieteet 157 2 51 91Kielet 495 27 45 81

Yhteensä 12 121 20 37 88


Avoimen yliopiston väylästä yliopisto-opetukseen johtavana väylänä on

julkaistu yksityiskohtaista avoimen yliopisto-opetuksen arviointiraportissa

(Kess & al. 2002). Seuraavassa esitetään muutamia yhteenvetotietoja, jot-

ka on koottu kyseisen arvioinnin yhteydessä.

Avoimen väyläksi kutsutaan mahdollisuutta, jonka avulla opiskelija voi

hakea tutkinnon suoritusoikeutta yliopistosta avoimessa yliopistossa suori-


tettujen opintojen perusteella. Valtakunnallisen 60 opintoviikon väylän li-

säksi yliopistot ovat kehittäneet omia yliopisto-, tiedekunta- ja koulutus-

ohjelmakohtaisia ratkaisuja.

Avoimen yliopiston väylässä voidaan erottaa kaksi mittaria, joilla

voidaan mitata ja arvioida avoimen yliopiston merkitystä yliopistojen opiske-

lijavalinnassa. Ensimmäinen liittyy avoimen yliopiston väylän laajuuteen ja

toinen niiden hakijoiden määrään, joilla on suoritettuna avoimen yliopiston

opintoja, mutta jotka eivät hae varsinaisesti avoimen väylää pitkin koulu-

tukseen.

Jo vuonna 1996 opetusministeriön Avoin yliopisto-opetus väylänä

korkeakoulututkintoon -työryhmä suositti väylän selvää määrällistä ja laadul-

lista määrittelyä ja yhdenmukaisia periaatteita opiskelijavalintaan avoimen

yliopiston opiskelijoille (OPM 1996:7). Avoimen väylän tarkoituksena on

taata pääsy korkeakoulutukseen erityisesti aikuisille opiskelijoille. Näiden

tavoitteiden mukaan esimerkiksi avoimen yliopiston väylää pitkin koulutuk-

seen tulisi valita vuosittain 1000 opiskelijaa. Avoimen yliopiston arvioinnin

yhteydessä suoritetun kartoituksen perusteella vuonna 2000 tätä väylää

pitkin siirtyi yhteensä 578 opiskelijaa, mikä jää kauas asetetusta tavoitteesta.

Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoista erilaisia väyliä käytti yhteensä

alle 1 %.

Varsinaisen väylän lisäksi yliopistoihin pyrkii ja pääsee opiskelemaan

päävalintojen kautta runsaasti opiskelijoita, joilla on suoritettuina alansa

opintoja avoimessa yliopistossa. Vuonna 2000 perustutkintoa suorittamaan

päässeillä opiskelijoilla oli suoritettuna yhteensä 75 568 opintoviikkoa. Jos

tarkastellaan tilannetta yli yliopistojen, eniten avoimen yliopiston opintoja

olivat vuonna 2000 suorittaneet kasvatustieteen opiskelijat.

5.4.4. PERÄKKÄISEN HAUN PROBLEMATIIKKA

Eräs keskeinen syy pitkittyneeseen opintoihin sijoittumiseen yliopistoissa

on tiettyjen suosittujen alojen kova karsinta. Hakijat ovat valmiita pyrki-

mään useita kertoja päästäkseen mieluisaan opiskelupaikkaan. Taulukosta

27 ilmenee toista tai vähintään toista ja kolmatta tai vähintään kolmatta

kertaa samalle alalle peräkkäisinä vuosina hakeneiden ja hyväksyttyjen

osuudet kaikista hakijoista vuonna 2001.


Taulukko 27. Vuoden 2001 hakijoista peräkkäisinä vuosina 1999-2001 samalle opintoalalle hakeneet28)

Koulutusala Hake- Kolmatta Toista Kolmatta Toista

neita kertaa kertaa kertaa ha- kertaa ha-

yhteensä hakeneet hakeneet keneet % keneet %

% hake- hyväksy- hyväksy-

neista tyistä tyistä

Eläinlääketieteellinen koulutus 344 16,0 25,6 29,1 30,9

Farmasia 984 10,2 23,8 6,1 19,0 Hammaslääketieteellinen 238 3,8 13,9 2,4 4,8

Humanistinen 12 604 8,5 24,5 9,6 27,8

Kasvatustieteellinen 10 155 12,5 26,0 19,0 32,5

Kauppatieteellinen 8 924 6,7 23,1 7,7 28,8

Kuvataideala 461 9,3 20,6 37,5 29,2 Liikuntatieteellinen 884 9,3 25,1 27,3 37,4

Luonnontieteellinen 11 291 4,0 17,5 4,3 17,1

Lääketieteellinen 2 165 13,9 25,1 20,6 30,8

Maatalous-metsätieteellinen 1 179 3,0 18,2 2,9 23,0

Musiikkiala 792 12,0 27,3 11,8 30,3 Oikeustieteellinen 2 757 14,7 26,6 17,9 38,1

Psykologia 1 546 9,3 20,9 18,2 36,5

Taideteollinen 2 618 9,0 24,2 14,3 29,0

Teatteri- ja tanssiala 1 404 18,2 25,9 10,7 33,3

Teknillistieteellinen 8 201 2,6 14,4 2,3 12,1 Teologinen 1 042 5,5 19,1 5,3 20,2

Terveystieteet 1 565 5,4 19,6 5,5 19,4

Yhteiskuntatieteet 9 212 7,8 21,4 9,5 26,4

Yhteensä 78 366 7,9 21,8 8,4 23,1

Lähde: Tilastokeskus 2002.

21,8 % hakeneista haki toista kertaa haluamalleen alalle. Kolmatta kertaa

hakeneita oli hakijoista 7,9 %. Eniten tällaisia hakijoita oli teatteri- ja tanssi-

alalle (18,2 %), eläinlääketieteelliselle (16 %) ja oikeustieteelliselle alalle

(14,7 %). Vähiten kolmatta kertaa hakeneita oli teknistieteelliselle alalle,

ainoastaan 2,6 % hakijoista.

Vuonna 2001 hyväksyttyjä ja opiskelupaikan vastaanottaneita kaikista

hyväksytyistä oli toista kertaa hakeneita 23 %. Kolmatta kertaa hakeneita

28) Syksyllä alkavaan koulutukseen hakeneet.


oli hyväksyttyjen joukosta 8,4 %. Toista kertaa hakeneiden osuus hyväk-

sytyistä oli suurin oikeustieteellisellä (38 %) ja liikuntatieteellisellä (37 %)

alalla. Oikeustieteellisellä alalla toista kertaa hakeneiden joukosta toisella

kerralla tuli hyväksytyksi 29 %. Hyväksytyistä kolmatta tai vähintään kol-

matta kertaa hakeneita oli vuonna 2001 eniten kuvataidealalla, 37,5 %.

Kaiken kaikkiaan yrittäminen palkitaan, sillä toista kertaa hakeneiden osuus

hyväksytyistä oli useilla suosituilla aloilla huomattavan korkea.

5.4.5 USEAMMAN TUTKINNON SUORITTAJAT YLIOPISTOSSA

Suomalaisen korkeakoulutuksen ongelmana on jo pitkään pidetty sitä, että

yliopisto-opiskelijoilla on samanaikaisesti useita korkeakoulututkintoon

johtavia opiskelupaikkoja tai hakeneilla on takanaan jo suoritettu korkea-

koulututkinto. Tarkkoja lukuja ilmiön laajuudesta ja koulutusalakohtaisesta

vaihtelusta ei ole kuitenkaan tähän asti ollut käytettävissä. Samoin epäselvää

on ollut, millaiset opiskelijat hakevat uutta opiskelupaikkaa yhden tutkinto-

oikeuden lisäksi. Opiskelijat jakaantuvat luultavasti ainakin kolmeen katego-

riaan: 1) opiskelijat, jotka eivät ole päässeet ensisijaiseen hakukohteeseensa

ensimmäisellä kerralla, 2) opiskelijat, jotka ovat huomanneet opintojen

kuluessa, että opiskelualan valinta on osoittautunut virheelliseksi ja 3) opis-

kelijat, jotka haluavat suorittaa kaksi tutkintoa.

Tätä kartoitusta varten Tilastokeskukselta tilattiin uutta tietoa tästä

päällekkäisen kouluttautumisen ilmiöstä (ks. taulukko 28.)


Taulukko 28. Syksyllä 2001 alkavaan koulutukseen yliopistoihin hakeneista vuonna 2000 yliopistossa

opiskelemassa olevat29)

Koulutusala Hakeneita Hakeneista jo %-osuus

yhteensä yliopistossa

opiskelevat

Eläinlääketieteellinen 344 108 31,4Farmasia 984 267 27,1

Hammaslääketieteellinen 238 91 38,2

Humanistinen 12 604 1 147 9,1Kasvatustieteellinen 10 155 1 030 10,1

Kauppatieteellinen 8 924 1 417 15,9Kuvataideala 461 49 10,6

Liikuntatieteellinen 884 90 10,2

Luonnontieteellinen 11 291 1 361 12,1Lääketieteellinen 2 165 731 33,8

Maatalous-metsätieteellinen 1 179 162 13,7

Musiikkiala 792 155 19,6Oikeustieteellinen 2 757 457 16,6

Psykologia 1 546 231 14,9Taideteollinen 2 618 315 12,0

Teatteri- ja tanssiala 1 404 215 15,3

Teknillistieteellinen 8 201 1 109 13,5Teologinen 1 042 103 9,9

Terveystieteet 1 565 87 5,6

Yhteiskuntatieteellinen 9 212 1 345 14,6

Yhteensä 78 366 10 470 13,4


Taulukon mukaan vuonna 2001 hakeneista 13,4 %:lla eli kaikkiaan 10 470

hakijalla oli jo opiskelupaikka yliopistossa. Osuudet vaihtelevat aloittain

huomattavasti. Yleensä vähintään 10 % eri alojen hakijoista on sellaisia,

joilla on jo yksi tutkintoon johtava opiskelupaikka yliopistossa. Eniten tällaisia

hakijoita oli lääketieteellisille aloille sekä farmasiaan, 27-38 % kaikista hakijoi-

sta. Suuret luvut selittynevät sillä, että näille aloille pyrkineillä on hyvät

mahdollisuudet tulla valituksi pelkän ylioppilastutkintotodistuksen perusteella

sekä luonnontieteelliselle että teknistieteelliselle alalle. Vähiten tällaisia

29) 31.12.2000 mennessä läsnä- tai poissaolevaksi ilmoittautuneet


hakijoita oli terveystieteisiin.

Erillisvalintojen kohdalla jo opiskelupaikan omaavien hakijoiden määrä

oli keskimäärin 23,5 %. Tämä on ymmärrettävää, sillä erillisvalintojen väylää

pitkin juuri opintoalan vaihtajien on usein mahdollista hakea toiseen oppi-

aineeseen esimerkiksi saman tiedekunnan tai yliopiston sisältä.

Monella hakijalla on takanaan jo kokonainen suoritettu tutkinto (ks.

taulukko 29).

Taulukko 29. Syksyllä 2000 alkavaan koulutukseen yliopistoihin hakeneista korkeakoulututkinnon suo-

rittaneet30)

Koulutusala Hakeneita AMK tutkinto Yliopisto

yhteensä %-osuus tutkinto

%-osuus

Eläinlääketieteellinen 343 1,7 2,0Farmasia 1 016 2,3 17,8

Hammaslääketieteellinen 187 2,1 1,1

Humanistinen 12 674 1,3 2,9Kasvatustieteellinen 10 027 2,1 11,2

Kauppatieteellinen 8 373 4,5 4,9Kuvataideala 593 1,9 4,4

Liikuntatieteellinen 1 045 1,4 1,5

Luonnontieteellinen 10 833 3,4 3,7Lääketieteellinen 2 155 2,0 2,6

Maatalous-metsätieteellinen 1 247 4,6 2,6

Musiikkiala 768 0,3 3,4Oikeustieteellinen 2 876 1,6 6,8

Psykologia 1 591 1,2 4,9

Taideteollinen 2 780 5,4 4,9

Teatteri- ja tanssiala 1 729 1,4 3,2

Teknillistieteellinen 8 018 7,3 2,0Teologinen 953 2,6 6,7

Terveystieteet 1 629 13,9 4,7

Yhteiskuntatieteellinen 9 113 3,3 4,9

Yhteensä 77 950 3,4 5,0


30) Ennen 1.8.2000 suoritettu ammattikorkeakoulututkinto, alempi- tai ylempi korkeakoulutukinto,yliopistossa suoritettu ammatillinen tai tieteellinen jatkotutkinto.


Syksyllä 2000 alkavaan koulutukseen yliopistoihin hakeneista 5 %:lla oli

yliopistotutkinto ja 3,4 %:lla ammattikorkeakoulututkinto. Eniten yliopisto-

tutkinnon omaavia hakijoita kaikista hakijoista on farmasian (17,8 %) ja

kasvatustieteellisen alan hakijoilla (11,2 %). Farmasian alalla korkea

prosenttiosuus selittyy sillä, että suurella osalla proviisorin koulutukseen

hakeneilla on jo takanaan farmasian alempi korkeakoulututkinto. Eniten

ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita hakijoita kaikista hakijoista oli

terveystieteessä (13,9 %) ja teknillistieteellisellä alalla (7,3 %). Jo yhden

tutkinnon suorittaneiden osuus yliopistoon hakeneista on erillisvalinnoissa

moninkertainen päävalintoihin verrattuna.

5.5. OPINTOJEN KESKEYTTÄMINEN JA/TAI ALANVAIHTAMINEN

Raskas opiskelijavalintajärjestelmä on nähty osasyyllisenä suomalaista

yliopistokoulutusta vaivaavaan opintojen pitkittymis- ja keskeyttämis-

ongelmaan. Niinpä valintajärjestelmän näkökulmasta arvioinnin erääksi ta-

voitteeksi onkin asetettu arvioida sitä, millä tavoin opiskelijavalinnalla voi-

taisiin vaikuttaa opintojen etenemiseen ja keskeyttämisten vähentämiseen.

Kysymys siitä, missä määrin opiskelijavalinnat vaikuttavat opiskelijan opin-

tojen etenemiseen, on ongelmallinen, koska opiskelijavalintojen ja opintojen

etenemisen välisen yhteyden osoittaminen on vaikeaa. Hakijan kannalta

onnistuneen alan valinnan lisäksi opintojen etenemiseen voi vaikuttaa moni

muukin tekijä, kuten kiinnittyminen opintoihin, opintojen aikainen työssä-

käynti ja monet henkilökohtaiset syyt.

Opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä valituiksi tulleista on tulkittu

erääksi osoitukseksi siitä, kuinka motivoituneita aloittavat opiskelijat ovat.

Kun tätä tunnuslukua verrataan koulutusaloittain opintojen viivästymiseen,

havaitaan tiettyjen alojen välillä positiivinen korrelaatio, mutta toisten alojen

kohdalla korrelaation voi sanoa olevan heikko tai jopa negatiivinen. Lääke-

tieteellisillä aloilla, joissa paikan vastaanottaneiden määrä on korkea, myös

opintojen keskeyttäjiä on vähän ja opinnot etenevät hyvin. Sen sijaan taide-

aineissa kaikki tai lähes kaikki ottavat vastaan saamansa opiskelupaikan,

mutta keskeyttäneitä on runsaasti ja opinnotkin venyvät. Luonnontieteissä

paikan vastaanottajia on vähän suhteessa paikan saaneisiin, ja alalla myös

keskeyttäminen ja alan vaihto on yleistä.


Taulukosta 30 näkyy, että merkittävän opiskelijajoukon kohdalla opis-

kelijavalinta ei suinkaan pääty ensimmäisen opiskelupaikan saamiseen. Peräti

36 % prosenttia opiskelijoista vaihtaa alaa ilman ensimmäistä korkeakoulu-

tutkintoa. Vähiten alan vaihtajia on hammaslääketieteen opiskelijoissa, eniten

humanistisella alalla. Humanistisen alan opiskelukulttuuria selvittävässä

tutkimuksessa ilmenee, että tutkimuksen 175 neljännen vuoden opiskelijasta

joka neljäs oli vaihtanut pääainetta opintojen aikana. Useilla syynä vaih-

toon oli pettymys pääaineen sisältöön, opetukseen ja työllistymismahdolli-

suuksiin. Puolet kyselyyn vastanneista oli epävarmoja työllistymisestään

omalle alalle. (Elvo & Pajala 2002.)

Taulukko 30. 1991 aloittaneista valmistuneet, opintoja jatkavat ja keskeyttäneet koulutusaloittain.

Koulutusala 1991 ylemmän Aloittaneista Aloittaneista Aloittaneista

kk-tutkinnon suorittanut jatkaa ilman keskeyttä-

aloittaneet % ylemmän kk- ylempää kk- neitä %

tutkinnon % tutkintoa %

Eläinlääketieteellinen 49 81,6 12,2 6,1

Farmasia 48 87,5 10,4 2,1Hammaslääketieteellinen 119 89,1 7,6 3,4

Humanistinen 2 520 34,3 49 16,7

Kasvatustieteellinen 1 477 77,9 15,4 6,7

Kauppatieteellinen 1 547 68,2 23,9 8

Liikuntatieteellinen 83 73,5 14,5 12Luonnontieteellinen 2 687 41,9 39,9 18,2

Lääketieteellinen 398 80,9 16,3 2,8

Maatal.-metsätieteellinen 355 52,1 36,9 11

Musiikkiala 160 35,6 53,1 11,3

Oikeustieteellinen 389 74,8 22,4 2,8

Psykologia 144 67,4 26,4 6,3sTaideteollinen 195 35,4 42,6 22,1

Teatteri- ja tanssiala 59 67,8 6,8 25,4

Teknillistietieteellinen 2 838 46,8 44,5 8,7

Teologinen 201 43,3 35,3 21,4

Terveystieteet 313 72,8 18,8 8,3Yhteiskuntatieteellinen 1 106 51,3 37,7 11,1

Yhteensä 14 688 52,5 35,7 11,8

Lähde: Sasu Pajala ja Petri Lempinen. Pitkä tie maisteriksi. Selvitys 1985, 1988 ja 1991 yliopistoissaaloittaneiden opintojen kulusta. Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 22/2001


5.6. OPINTOJEN KESKIMÄÄRÄINEN SUORITUSAIKAJA VALMISTUMISIKÄ KOULUTUSALOITTAIN

Kuten taulukko 30 osoittaa, opintojen keskeyttämisessä/keskeytymisessä

on yliopistoittain ja koulutusaloittain suuria eroja. Ongelmat kasaantuvat

pääkaupunkiseudulle, joten ne ainakin osaksi liittyvät opiskeluaikaiseen toi-

meentuloon, työssäkäynnin yleisyyteen ja muihin opintososiaalisiin kysy-

myksiin. (Pajala & Lempinen 2001). Tästä herää kuitenkin kysymys: Valitaanko

korkean keskeyttämisasteen yksiköihin vääriä opiskelijoita? Sama kysymys

voidaan esittää myös oppilaitoksen tai koulutusalan vaihtamiseen liittyen.

Uusien ylioppilaiden nopea sijoittuminen opintoihin on nähty yhtenä

ratkaisevana tekijänä valmistumisen nopeuttamisessa. Tässäkin kysymyk-

sessä opintoalan muut piirteet, kuten ammatti-identiteetin selkeys, näyttävät

selittävän nopeaa valmistumista paremmin kuin uusien ylioppilaiden osuus

kaikista opintonsa aloittaneista. Muutamilla aloilla nämä tunnusluvut tosin

korreloivat keskenään. Teknillistieteellisellä alalla, lääketieteissä ja luonnon-

tieteissä uusin ylioppilaiden osuus kaikista aloittavista on korkea ja aloilta

valmistutaan vastaavasti nuorempana. Toisaalta esimerkiksi kauppatieteissä

uusien ylioppilaiden osuus aloittavista on huomattavasti edellä mainittuja

aloja alhaisempi, mutta kauppatieteestä valmistutaan siitä huolimatta keski-

määräistä nuorempana.

Luonnontieteellinen ala näyttää nousevan ongelmallisena alana esille

opiskelijavalintoja koskettavassa tarkastelussa, mutta keskimääräisellä

valmistumisiällä mitattuna ala pärjää hyvin koulutusalavertailussa. Näyttää

siis siltä, että koulutuspaikkansa pitävät ovat motivoituneita ja valmistuvat

suhteellisen nuorina. Opintojen myöhäinen aloittaminen heijastuu opintojen

kulkuun usein kasvavien elintasovaatimusten, työssäkäynnin ja lasten

saamisten vuoksi. Vanhimmat opiskelijat käyttävät aikaa eniten ansiotyöhön

ja näillä opiskelijoilla on myös muita opiskelijoita useammin lapsia (Lempinen

& Tiilikainen 2001, 49).

Tutkinnon suoritusajoillakin mitattuna tilanne näyttää ristiriitaiselta.

Teatteri- ja tanssialalla ja terveystieteissä uusien ylioppilaiden osuus aloitta-

jista on pienin, mutta siitä huolimatta näillä aloilla tutkinnot suoritetaan keski-

määräistä nopeammin. Teknistieteellisillä ja luonnontieteellisillä aloilla uusien

ylioppilaiden osuus on suurin, mutta keskimääräiset opintosuoritusajat ovat

korkeita.


Taulukko 31. Yliopistossa tutkinnon suorittaneiden keskimääräinen valmistumisikä ja tutkinnon suoritus-

aika 200031)

Koulutusala Keskim. Tutkinto Tutkinnon

valm. ikä suoritusaika

(mediaani) vuosia

Eläinlääketieteellinen 28,0 Eläinlääketieteen lis. 7,0Farmasia 26,4 Proviisori 6,0Hammaslääketieteellinen 26,3 Hammaslääketieteen lis. 5,5Humanistinen 28,0 Filosofian maisteri (humanist.) 7,0Kasvatustieteellinen 27,0 Kasvatustieteen. maisteri 5,0

Kauppatieteellinen 26,1 Ekonomi (ylempi) /Kauppatieteen maisteri 6,3Kuvataide 31,3 Kuvataiteen maisteri 6,5Liikuntatieteellinen 27,2 Liikuntatieteen maisteri 6,0Luonnontieteellinen 26,6 Filosofian maisteri (luonnontiet.) 6,5Lääketieteellinen 26,9 Lääketieteen lisensiaatti 7,0

Maatalous-metsätieteellinen 27,4 Elintarv.tiet. maisteri /Maatal.-metsät. maisteri 6,5Musiikki 28,9 Musiikin maisteri 8,0Oikeustieteellinen 26,9 Oikeustieteen kandidaatti 6,0Psykologia 26,9 Psykologian maisteri 6,0Taideteollinen 29,9 Taiteen maisteri 6,0

Teatteri- ja tanssiala 28,3 Tanssitaiteen/ Teatteritaiteen maisteri 3,8Teknillistieteellinen 26,6 Diplomi-insinööri 6,5

- Arkkitehti / Maisema-arkkitehti 8,8Teologinen 27,8 Teologian maisteri 6,5Terveystieteet 38,7 Terveystieteen maisteri 4,5Yhteiskunta- ja hallintotieteet 28,0 Hallintotiet./Valtiotiet. /Yht.k.tieteen maisteri 6,0

Yhteensä 27,1 6,0


31) Mediaanit on laskettu brutto-opiskeluajoista eli yliopistoon kirjautumisesta tutkinnon suorittamiseenml. poissaololukukaudet.


6. VAIHTOEHTOISIAOPISKELIJAVALINTAMENETTELYITÄ6.1. AMMATTIKORKEAKOULUJENOPISKELIJAVALINTAJÄRJESTELMÄ

Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnassa on yliopistoista poiketen käy-

tössä valtakunnallinen yhteishaku. Hakija voi yhdellä lomakkeella hakea

neljään kohteeseen valitsemassaan hakutoivejärjestyksessä. Hakija voi ot-

taa vastaan vain yhden ammattikorkeakoulututkintoon johtavan opiskelu-

paikan samana lukuvuonna (yliopistolaki 645/1997, laki ammattikorkeakoulu-

opinnoista annetun lain 15 ja 29 § muuttamisesta 1060/1998 ja laki ammatti-

korkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta 645/2001). Vieraskielinen koulutus

ja aikuiskoulutus ovat yhteishaun ulkopuolella.

Vaikka ammattikorkeakoulut päättävät itse opiskelijavalinnan perus-

teista ja valintakokeen järjestämisestä, ne ovat tehneet tiivistä yhteistyötä

valintaprosessin ja valintaperusteiden kehittämiseksi jo ensimmäisten

ammattikorkeakoulujen vakinaistamisesta vuodesta 1996 alkaen. Ammatti-

korkeakoulujen rehtorineuvoston ARENE ry:n asettama opiskelijavalinta-

projekti antaa vuosittain suositukset ammattikorkeakoulujen koulutusala-

kohtaisiksi valintaperusteiksi, joita useimmat ammattikorkeakoulut noudat-

tavat.

Hakijat saavat pisteitä koulumenestyksestä, työkokemuksesta ja

mahdollisesta valintakokeesta. Osa koulutusaloista antaa pisteitä ensijaisesta

hakutoiveesta.

Ylioppilaat pyrkivät ammattikorkeakouluun lukion päättötodistuksen

ja/tai yo-todistuksen perusteella. Paremman pistemäärän antavat arvosanat

otetaan huomioon. Jos ylioppilas on lisäksi suorittanut ammatillisen tutkinnon,

hän voi valita kannaltaan edullisemman päättötodistuksen kuitenkin niin,

että arvosanat otetaan joko pelkästään yo- ja lukion päättötodistuksesta tai

pelkästään ammatillisesta todistuksesta. Abiturientit pyrkivät viimeisimmällä

lukiotodistuksellaan. EB-, IB- tai Reifeprüfung-tutkintojen suhteen nouda-

tetaan opetusministeriön suositusta tutkintojen ainekohtaisten arvosanojen/

pistemäärien vastaavuuksista suhteessa suomalaisen ylioppilastutkinnon

arvosanoihin.

Lisäksi ammattikorkeakoulut ovat sopineet yhteiset periaatteet erikois-

tapausvalinnan käyttämisestä. Erikoistapausvalintaa voidaan käyttää mm.


sellaisen hakijan valitsemiseksi, joka ei täytä ammattikorkeakouluopinnoista

annetun lain (255/1995) 13:n 1 momentissa tarkoitettuja vaatimuksia, mutta

jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot ammatti-

korkeakouluopintoja varten.

Valintaperusteissa on koulutusalakohtaisia eroja, mutta kaikilla koulutus-

aloilla on käytössä valintakokeet. Lisäksi osa koulutusaloista on valintakoe-

yhteistyössä. Valintakoeyhteistyötä tehdään hallinnon ja kaupan alalla, luon-

nonvara-alalla, sosiaali- ja terveysalalla ja tekniikan ja liikenteen alalla.

Valintakoe on ammattikorkeakoulukohtainen matkailu-, ravitsemis- ja talous-

alalla, humanistisella ja opetusalalla sekä kulttuurialalla. Näillä aloilla valinta-

kokeet voivat sisältää koulutusohjelmakohtaisesti erilaisia osioita, kuten kir-

jallisen kokeen, aineistokokeen, ryhmätilanteen tai henkilökohtaisen haas-

tattelun. Psykologisia soveltuvuustestejä on käytössä erityisesti humanisti-

silla aloilla ja sosiaali- ja terveysalalla. (Ammattikorkeakoulujen valinta-

opas 2002.) Syksystä 2001 alkaen ammattikorkeakoulujen valintakokeet

ovat hakijalle maksuttomia (asetus ammattikorkeakoulujen opetuksesta

perittävien maksujen perusteista 653/2001).

Ammattikorkeakoulujen yhteishaussa oli syksyllä 2001 yhteensä

194 000 hakutapausta. Yhteishaussa olevaan koulutukseen hyväksyttiin

25 600 opiskelijaa, joista 75 % pääsi ensisijaiseen hakukohteeseensa. Kaik-

kiaan ammattikorkeakouluihin haki 79 000 henkilöä, joista 32 700 henkilöä

hyväksyttiin ja vastaanotti opiskelupaikan.

Ammattikorkeakoulusektorilla on yliopistojen tavoin tutkittu ja pohdittu

valintakokeiden asemaa osana opiskelijavalintaa. Rantasen (2001, 43)

mukaan valintakokeen ja hakutodistuksen yhteys opintomenestykseen on

riippuvainen useista koulukohtaisista muuttujista, joita ovat 1. valintakokeen

osuus kokonaispistemäärästä, 2. hakijoiden suhde aloituspaikkoihin, 3. ha-

kijoiden hakutodistuksien keskiarvo ja 4. hakijoiden hakutodistuksien keski-

hajonta. Hakutoivesija ennustaa parhaiten opintoihin sitoutumista valinta-

kokeellisilla linjoilla. Sen sijaan valintakokeen ja opintomenestyksen välisen

korrelaation arvo laskee, mikäli valintakoepisteiden osuus kokonaispiste-

määrässä kasvaa tai hakijoiden suhde aloituspaikkojen lukumäärää kohden

kasvaa. Erityisesti hallinnon ja kaupan alalla valintakokeen opintomenestystä

ennustava kyky on lähes mitätön. Rantanen ehdotti tutkimuksessaan valinta-

kokeen kehittämistä koko alan yhteistyönä tai sen käytön vähentämistä.

Muilta osin valintakokeiden hyödyttömäksi julistaminen oli hänen mukaansa


ennenaikaista. (Rantanen 2001, 43-47.)

Ammattikorkeakoulujen yhteishakua uudistetaan siten, että lukuvuo-

den 2003-2004 valinnoista alkaen ammattikorkeakoulut vastaavat niistä

yhteishakurekisterin pitoon liittyvistä tehtävistä, joista nykyisin vastaavat

lääninhallitukset. Tehtäviä tulee hoitamaan kussakin ammattikorkeakoulussa

yhteishaun palveluyksikkö.

Uudistuksen myötä myös yhteishaun tekninen toteutus muuttuu.

Uudistuksen jälkeen hakijat toimittavat hakemuksen siihen ammattikorkea-

kouluun, joka on heidän ensisijaisena hakukohteenaan. Mikäli hakija hakee

samalla lomakkeella myös muihin ammattikorkeakouluihin, ensisijaisena

hakukohteena oleva ammattikorkeakoulu vastaa hakijan ohjauksesta ja

neuvonnasta sekä hakulomakkeen tarkistamisesta. Tämä on hakijan kan-

nalta erittäin merkittävä uudistus, koska hän saa valintaan liittyvän neu-

vonnan ja ohjauksen ns. yhden luukun periaatteella. Uudistuksen yhtey-

dessä on myös tarkoitus selkiyttää valintaperusteita ja yhtenäistää koulu-

menestyksesta ja työkokemuksesta annettavia pisteitä.

6.2. KANSAINVÄLISIÄOPISKELIJAVALINTAMENETTELYITÄ

6.2.1. VALINTAMENETTELYJEN LUOKITTELU

Euroopan komission mukaan (European Commission 2000, 106) eri maissa

käytetyt valintamenettelyt voidaan jakaa kolmeen päämalliin:

1. Keskitetysti säädelty valintamenettely

Numerus clausus määritellään kansallisella tasolla. Tämä merkitsee

sitä, että maan hallitus päättää yliopistojen aloituspaikoista ja kontrol-

loi suoraan valintaprosessia.

2. Hajautettu valintamenettely

Tässä mallissa yliopistot päättävät itse valintamenettelyistä joko oman

koulutuskapasiteettinsa tai keskushallinnossa määriteltyjen kriteerien

perusteella. Rajattu sisäänpääsy voi koskea kaikkea koulutusta tai

osaa siitä. Aloituspaikkojen määrästä riippumatta yliopistot voivat päät-

tää valita opiskelijat heidän kykyjensä perusteella.

3. Vapaa sisäänpääsy

Ylemmän toisen asteen päättötodistus tai vastaavat korkeakoulu-


kelpoisuuden tuottavat opinnot takaavat hakijalle vapaan pääsyn kaik-

keen yliopistokoulutukseen tai osaan siitä.

Eri Euroopan maissa käytetyt valintamallit on kuvattu seuraavassa taulukossa:

Taulukko 32. Euroopan maiden*) opiskelijavalintamallit

Keskitetty valintamalli Hajautettu valintamalli Vapaa sisäänpääsy

Kreikka Belgia Alankomaat

Bulgaria LiechtensteinEspanja Luxemburg

Irlanti Islanti

Iso-Britannia Italia

Kypros Itävalta

Latvia RanskaLiettua Saksa

Norja

Portugali

Puola

Romania

RuotsiSkotlanti

Slovakia

Slovenia

Suomi

TanskaTsekin maa

Viro

*) Tarkastelussa mukana EU:n jäsenmaat, jäsenyyttä hakevat maat sekä EFTA-/EEA-maat

Lähde: European Commission 1999-2000, 107.

Kaikkein yleisin valintamalli Euroopassa on hajautettu valintamenettely, joka

on käytössä mm. Espanjassa, Irlannissa, Norjassa, Portugalissa, Ruotsissa,

Suomessa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa. Näissä maissa keskushallinto

päättää aloituspaikkojen ja/tai tutkinnon suorittavien määristä, joiden puit-

teissa yliopistot hoitavat valintoja. (European Commission 2000, 106.)

Toiseksi yleisin malli on vapaan sisäänpääsyn valintamenettely, joka

on käytössä mm. Alankomaissa, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa ja

Saksassa. Suuressa osassa näitä maita on kuitenkin myös sellaista yliopisto-

tason koulutusta, kuten esimerkiksi lääketieteellisen alan koulutusta, johon


on rajattu sisäänpääsy. Saksassa, Alankomaissa ja Islannissa pääsyvaati-

muksista päättää yliopisto oman koulutuskapasiteettinsa rajoissa, kun taas

Alankomaissa, Italiassa ja Ranskassa pääsyvaatimuksista päättää hallitus

numerus clausus-systeemin keinoin. (European Commission 2000, 107.)

Italiassa yliopistot päättävät siitä, mihin tiedekuntiin on vapaa ja mihin

rajattu sisäänpääsy. Alankomaissa ylistoihin on periaatteessa vapaa sisään-

pääsy kaikille koulutusaloille. Sisäänpääsyä voidaan kuitenkin rajoittaa kan-

sallisella päätöksellä siinä tapauksessa, että ennakoitu valmistuvien määrä

ylittää työelämän tarpeet. Myös yliopisto voi päättää sisäänpääsyn rajoit-

tamisesta silloin, kun hakijoiden määrä ylittää opiskelupaikkojen määrän.

(European Commission 2000, 107.)

Harvinaisin valintamalli on sellainen, jossa valintamenettelystä ja opis-

kelupaikkojen rajoittamisesta päätetään kansallisella tasolla. Kreikka on

ainoa Euroopan maa, jossa tämä malli on käytössä (European Commission

2000, 106).

6.2.2. VALINTOJEN ORGANISOINTI

Hakijat hakevat yleensä kuhunkin yliopistoon ja koulutukseen eri

hakulomakkeilla. Osa Euroopan maista on kuitenkin luonut keskitettyjä

palveluyksiköitä huolehtimaan valintojen käytännön toteutuksesta ja/tai

hakijarekisteristä. Tällaisia valintojen organisointiratkaisuja ovat toteutta-

neet mm. Irlanti, Alankomaat, Iso-Britannia ja Norja. (Eurydice 200, 112.)

Irlanti perusti jo 1970-luvulla palveluyksikön Central Applications

Office (CAO) huolehtimaan hakuprosessista. Alankomaissa luotiin vuonna

1992 Information Management Group hallinnoimaan hakijoiden rekiste-

röintiä. (Eurydice 200, 112.) Yhdistyneissä Kuningaskunnissa hakemusten

käsittelyä on vuodesta 1993 alkaen hoitanut yliopistojen puolesta keskite-

tysti Universities and Colleges Admissions Service (UCAS). Kun valinta-

koetulokset ovat elokuussa tiedossa, UCAS tarjoaa koulutuspaikkoja haki-

joille yliopistojen valintapäätösten mukaisesti. Tämän jälkeen hakija, joka

ei päässyt koulutukseen, voi hakea uudelleen täyttämättä jääneitä opiskelu-

paikkoja. (European Commission 2000, 106.) Keskitettyjä valintapalvelu-

yksiköitä toimii myös Saksassa (Zentralstelle für die Vergabe von Studien-

plätzen, ZVS) ja Ruotsissa (Högskoleverket).

Keskitetysti organisoitujen valintojen etuna on se, että hakija voi hakea

yhdellä hakulomakkeella useaan yliopistoon ja koulutusohjelmaan ilmoit-


tamassaan hakutoivejärjestyksessä. Tavallisesti hakukohteiden määrä on

rajattu siten, että hakija voi hakea kerralla 8-10 eri koulutukseen. Lisäksi

uusi teknologia on tehokkaassa käytössä: useimmissa keskitettyjen haku-

palvelujen järjestelmissä hakija voi täyttää sähköisen hakulomakkeen omalta

kotitietokoneeltaan.

6.2.3. KORKEAKOULUKELPOISUUS JA VALINTAPERUSTEET

Kaikissa EU- ja EFTA-/EEA-maissa korkeakoulukelpoisuuden kriteerinä

on ylemmän toisen asteen päättötodistus tai vastaava. Lisäksi kelpoisuu-

den ammatilliseen korkeakoulutukseen voi yleensä saada suorittamalla

ammatilliset toisen asteen opinnot. (Eurydice 2000, 107.) Käytännössä

useimmissa Euroopan maissa korkeakoulukelpoisuus edellyttää 12–13

vuoden aiempia opintoja.

Seuraavassa taulukossa kuvataan eri maissa käytettyjä valinta-

perusteita:


Taulukko 33. Euroopan maiden*) yliopistojen opiskelijavalintaperusteet valintamalleittain lukuvuonna

1996-97

Maa Valintaperusteista Valintaperusteet lukuvuonna 1996-97päättävä taho

1. Keskitetty valintamalli

Kreikka Hallitus Kansallisen valintakokeen tulokset

2. Hajautettu valintamalli

Belgia Hallitus ja yliopistot ValintakoeEspanja Hallitus Yliopiston valintakokeen tulokset ja ylemmän toisen

asteen päättötodistuksen arvosanojen keskiarvo.Irlanti Hallitus ja yliopistot Yliopiston valintakokeen tulokset ja

koulun päättötodistuksen arvosanat.Iso-Britannia Yliopistot Pääasiassa koulun päättötodistuksen arvosanat

(tai vastaava korkeakoulukelpoisuus) ja/tai haas-tattelut. Myös muita valintaperusteita käytössäyliopistosta ja koulutusalasta riippuen.

Norja Hallitus Koulun päättötodistuksen arvosanoihin ja opis-keltuihin aineisiin perustuva pistelaskusysteemi.

Portugali Hallitus ja yliopistot Koulun päättötodistuksen arvosanat jakansallisen valintakokeen tulokset 2-3 aineessa.

Ruotsi Yliopistot (kansall. Koulun päättötodistuksen arvosanat,standardien puitteissa) yliopistojen soveltuvuuskoe, työkokemus tai työ-

kokemuksen ja soveltuvuuskokeen yhdistelmä.Suomi Yliopistot Lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkinto-

todistuksen arvosanat, valintakokeet sekä työ-kokemus ja aiemmat opinnot joillakin aloilla.

Tanska Yliopistot (kansall. Koulun päättötodistuksen arvosanat, opiskellutstandardien puitteissa) aineet, kokeet, haastattelut, työkokemus.

3. Vapaa sisäänpääsy

Alankomaat Hallitus Toisen asteen päättötodistuksen arvosanoihinperustuva painotettu arvontatyyppinen valinta.

Liechtenstein Yliopistot Toisen asteen päättötodistus ja työkokemus.Islanti Yliopistot Ensimmäisen lukukauden lopussa järjestettävän

karsintakokeen tulokset lääketieteellisellä koulutus-alalla; koulun päättökokeet ja työkokemus opettajan-koulutuksessa ja teknillisissä korkeakouluissa.

Italia Hallitus ja yliopistot Yliopiston pääsykokeen arvosanat ja koulunpäättökoe (lääketiede, kirurgia, eläinlääketiede,arkkitehtuuri).

Ranska Yliopistot (lääketiet. Ensimmäisen vuoden lopussa pidettyjen kokeidenala ja ammatillinen arvosanat (lääketiede); tenttitulokset, haastattelukoulutus) ja aiempi akateeminen opintomenestys

(ammatillinen koulutus).Saksa Liittovaltio ja Länder Koulumenestys, odotusjakso, erityisryhmät, kokeet.

*) Tarkastelussa mukana EU:n jäsenmaat, jäsenyyttä hakevat maat sekä EFTA-/EEA-maat. Luxemburginja Itävallan tiedot on jätetty tästä taulukosta pois, koska niistä ei ollut saatavilla yliopistosektoria koskevaa tietoa.

Lähde: Eurydice 2000, 100-111.


Valintaperusteista päättävät yleensä yliopistot. Tällöin valintaperusteet voivat

ovat yliopisto-, ala- tai oppiainekohtaisia. On myös maita, joissa maan hallitus

vastaa täysin tai osittain valintaperusteiden määrittelystä. Osa Euroopan

maista on laatinut yleiset, kansalliset valintaperusteet. Näissä maissa yhteisiä

valintaperusteita on yleensä perusteltu sillä, että niiden avulla voidaan lisätä

valintojen tasavertaisuutta. Kansallisia valintastandardeja ovat laatineet

Alankomaat (1992), Ruotsi (1997), Norja (1995) sekä Irlanti. (Eurydice

2000, 111-112.)

Kansallisia valintakokeita on 1980-2000 välisenä aikana järjestänyt

kolme Euroopan maata: Espanja, Kreikka ja Portugali. Kaksi kolmesta on

kuitenkin vuoteen 2000 mennessä luopunut kansallisista valintakokeista ja

valitsee nykyisin opiskelijat koulun päättökokeiden arvosanojen ja yliopistojen

soveltuvuuskokeiden perusteella (Kreikka) tai toisen asteen kansallisten

valintakokeiden ja arvosanojen perusteella (Portugali). Espanjassa on keski-

tytty kansallisen valintakokeen reliabiliteetin, laadun ja objektiivisuuden

kehittämiseen ja todettu, että sen arviointiin saisi osallistua vain tehtävään

erikoistuneita opettajia. Lisäksi Espanjassa etusija on annettu hakijoille, jotka

hakevat kotiseutunsa yliopistoihin tai samalle alalle, joista heillä on toisen

asteen opintoja. (Eurydice 2000, 113-114.)

Monissa Euroopan maissa aiempien opintojen ja työkokemuksen

hyväksiluku opiskelijavalinnoissa on lisääntynyt. Näin ollen yliopistollinen

koulutusväylä on avautunut myös aikuishakijoille. Lukuvuonna 1980-81 aiem-

mat opintosuoritukset ja työkokemuksen luki hyväksi vain viisi maata 18

Euroopan maasta, kun lukuvuonna 1996-97 luku oli kasvanut jo 12:een.

Pohjoismaissa hyväksiluku alkoi selvästi muita Euroopan maita aiemmin.

Joissakin maissa yli 25-vuotiaille hakijoille on varattu omia valintakiintiöitä

ja heille järjestetään erityisiä valintakokeita. (Eurydice 2000, 116-117.)

Opiskelijavalinta tietyille aloille, kuten taiteeseen, musiikkiin ja liikun-

taan, perustuu useissa maissa henkilökohtaiseen soveltuvuuden arviointiin

ennen opintoja (Eurydice 2000, 107).

6.2.4. AJANKOHTAISTA KESKUSTELUA VALINNOISTA

Opiskelijavalinnoista käytävän keskustelun kohteet vaihtelevat kovasti sen

mukaan, millä foorumilla sitä käydään. Unescon piirissä käydyssä keskus-

telussa esiin on noussut kaksi asiaa: huoli nopeasti laajenevan korkea-

koulutuksen rahoituksesta ja tavoite turvata kaikille korkeakoulukelpoisuuden


saavuttaneille tasavertaiset mahdollisuudet päästä korkeakoulutukseen.

Rahoituskysymys liittyy erityisesti Yhdysvalloissa siihen, miten korkeakoulu-

maksut voidaan säilyttää laajenevassa järjestelmässä sellaisina, että ne ei-

vät rajaa lahjakkaiden, mutta köyhien hakijoiden pääsyä koulutukseen.

Koulutuksen tasavertaisuudella taas tarkoitetaan sellaista tasavertaista

koulu- ja meritoitumisjärjestelmää, jossa köyhillä ja värillisillä lapsilla on

mahdollisuus osoittaa opintomenestyksensä ja siten korkeakoulukelpoi-

suutensa. (Miller 1999.)

Eurooppalaisessa valintakeskustelussa on noussut esiin erityisesti ulko-

maisten opiskelijoiden kohtelu valinnoissa, jossa eri maiden käytännöt vaih-

televat huomattavasti. EU-säädösten mukaan EU-kansalaisia pitäisi kuiten-

kin valinnoissa kohdella kuten oman maan hakijoita. Vuonna 1997 laaditussa

Lissabonin konventissa sopijamaat sitoutuvat pääsääntöisesti tunnustamaan

ja noudattamaan valinnoissa niitä perusteita, joilla hakija kotimaassaan saa-

vuttaa korkeakoulukelpoisuuden. (Kirstein 1999, 37.)

Ruotsissa valinnoista käytävä keskustelu näyttää liittyvän aloitus-

paikkojen kysynnän ja tarjonnan väliseen suhteeseen. 1990-luvulla hakijoi-

den määrä on ylittänyt selvästi aloituspaikkojen määrän, mutta toisaalta

koulutuksen laajenemisen myötä osa aloituspaikoista on jäänyt täyttämät-

tä. Hakijapula koskee erityisesti teknillisiä ja luonnontieteellisiä koulutus-

aloja, joilla yliopistot ovat hallituksen luvalla vähentäneet aloituspaikkoja.

(Högskoleverket 2001, 17-18.) Ruotsissa on myös tutkittu korkeakoulu-

opiskelijoiden sosiaalista valikoitumista ja todettu, että uusiin ja pieniin yli-

opistoihin valikoituu sosiaaliselta taustaltaan paljon heterogeenisempi jouk-

ko kuin vanhoihin yliopistoihin. (Högskoleverket 2001, 19-20.)

Monissa maissa keskustellaan myös oman valintajärjestelmän toimi-

vuudesta. Italian yliopistoissa (yli 60) ongelmaksi on koettu alhainen

valmistumisprosentti, pitkät valmistumisajat ja korkea keskeyttämisprosentti.

Vuonna 2000 voimaan tuli uusi yliopistolaki, jonka mukaan tiedekunnat voi-

vat nyt järjestää opiskelijoille opintojen aikaisen pääsykokeen jokaisen

akateemisen vuoden alussa. Tarkoitus on, että pääsykokeen avulla opiske-

lijat tunnistaisivat oman tietämyksensä aukkoja ja hakeutuisivat täydentäville

kursseille, mikä vähentäisi keskeyttämisiä tai vääriä valintoja. Italiassa ei

ole kuitenkaan tarkoitus luopua vapaasta sisäänpääsystä. (Nardi 2001, 347-

351.)

Toisena esimerkkinä maasta, jossa käydään parhaillaan valintojen


kehittämistä koskevaa keskustelua, voidaan mainita Saksa. Siellä pohdi-

taan ylioppilastutkintotodistuksen aseman vahvistamista valinnoissa. Tällä

hetkellä useiden yliopistojen opiskelijavalinta perustuu yo-tutkintotodistuksen

keskiarvoon, joka ei kuitenkaan Saksan korkeakouluneuvoston puheenjoh-

tajan mukaan ennusta riittävästi opintomenestystä. Niinpä hän ehdottaa

vaihtoehtoiseksi valintaperusteeksi yo-tutkinnon ydinaineiden, kuten äidin-

kielen, matematiikan, vieraan kielen, luonnontieteen ja historian arvosanojen

painottamista kaksin- tai kolminkertaisesti sen mukaan, minkä alan valinnoista

on kyse. Opiskelijavalintojen perusmallia ei ole kuitenkaan tarkoitus muut-

taa eikä valintakokeita ei ole tarkoitus ottaa käyttöön. (Kölner Stadt-Anzeiger

2002.)


7. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Kartoituksen perusteella on mahdollista tehdä seuraavia johtopäätöksiä ja

esittää seuraavia jatkokysymyksiä:

1. Yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmälle on tyypillistä suuri valinta-

yksiköiden (hakukohteiden) määrä sekä valintamenettelyjen ja -pe-

rusteiden vaihtelu samalla koulutusalalla ja eri yliopistojen välillä. Vaikka

valintajärjestelmän ongelmiin ja hajanaisuuteen on kiinnitetty toistu-

vasti huomiota, monet ongelmat ovat pysyneet samoina vuosikym-

menenestä toiseen.

2. Opiskelijavalintoihin liittyy eri intressitahoja, kuten koulutusjärjestel-

mä, yliopistot, hakijat ja työelämä, joiden tavoitteet näyttäytyvät tällä

hetkellä osin erisuuntaisina ja jopa ristiriitaisina. Voidaanko yhteiseksi

lähtökohdaksi ottaa hakijan intressi siten, että samalla toteutuvat myös

yliopiston/hakukohteen omat tavoitteet?

3. Miten työelämänäkökulma huomioidaan tai tulisi huomioida yliopisto-

jen opiskelijavalinnoissa?

4. Erillisvalinnat ovat merkittävä osa valintajärjestelmää. Täyttyvätkö

erillisvalinnoille asetetut koulutuspoliittiset tavoitteet hakijan, koulutus-

yksikön ja järjestelmän näkökulmasta?

5. Valintayhteistyön määrä ja laatu vaihtelee aloittain ja yliopistoittain.

Yhteistyötä tehdään edelleen vähän. Voitaisiinko yhteistyön lisäämi-

sellä nopeuttaa opiskelijoiden pääsyä opiskelemaan? Mikäli hakija

pääsisi tehostetun valintayhteistyön kautta toissijaiseen hakukohteeseen,

millaista merkitystä tällä olisi hakijoille ja hakukohteille? Lisääntyisikö

pääaineen/koulutusalan vaihtaminen tai opintojen keskeyttäminen?

6. Yhden korkeakoulupaikan säännös on jäntevöittänyt ja yhdenmukais-

tanut opiskelijavalintoja eri yliopistojen välillä. Miten Yliopistojen hakija-

ja opinto-oikeusrekisteriä voisi käyttää nykyistä enemmän hyödyksi

valintojen organisoinnissa ja yhteistyön lisäämisessä?

7. Valintaperusteet ja niiden painotukset vaihtelevat eri hakukohteissa ja

samankin koulutusalan sisällä. Pystyykö hakija optimoimaan mahdolli-

suutensa hakea opiskelupaikkaa nykyisessä monimutkaisessa järjes-

telmässä?


8. Ylioppilastutkintotodistusta käytetään opiskelijavalinnassa hyödyksi

melko paljon, kun taas lukion päättötodistuksen informaatio hakijan

orientaatiosta ja motivaatiosta tietylle alalle näyttää olevan alihyödyn-

netty. Voitaisiinko päättötodistuksen ja ylioppilastodistuksen antamaa

informaatiota käyttää monipuolisemmin hyväksi arvioitaessa hakijan

motivaatiota ja suuntautuneisuutta?

9. Mikäli ylioppilastutkinnon ja lukion päättötodistuksen painoarvoa valin-

noissa lisätään, miten taataan ne koulutuspoliittiset tavoitteet, joiden

mukaan eritaustaiset ja eri-ikäiset pääsevät yliopistokoulutukseen?

10. Valintakokeiden suosio on vankka suomalaisessa opiskelijavalinnassa.

Mittaavatko nykyiset valintakokeet hakijoiden motivaatiota tai alalle

tarvittavia valmiuksia tarkoituksenmukaisella tavalla? Mitä vaikutuksia

hakijavirtoihin aiheuttaisivat mittavat muutokset valintakoepainot-

teisuudessa sekä suosituilla että vähemmän suosituilla aloilla?

11. 1990-luvulla pääsy yliopistoihin on hieman vaikeutunut, vaikka hyväk-

syttyjen määrä on kasvanutkin runsaasti. Vaikka koulutukseen on pääsy

vaikeaa, joillakin aloilla merkittävä osa hyväksytyksi tulleista jättää

vastaanottamatta opiskelupaikkaa. Voisiko nykyistä yhtenäisempi

valintajärjestelmä vähentää hakijoiden taktikointia ja alan vaihtamista?

12. Uusien ylioppilaiden määrä hyväksytyiksi tulleista on keskimäärin noin

30 % – tosin määrä vaihtelee huomattavasti aloittain. Millä tavoin

ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen vaikuttaa yliopistoon pyrkimisiän

määräytymisessä? Miten lukiossa annettavaa opinto-ohjausta olisi

kehitettävä, jotta se tukisi yliopistojen opiskelijavalintojen onnistumista?

13. Opiskelijavalinnoissa ilmenevät piirteet eivät näyttäisi selittävän yksi-

selitteisesti opintojen pitkittymistä, keskeyttämistä tai valmistumis-

nopeutta. Millä aloilla juuri opiskelijavalintoja kehittämällä voitaisiin

vaikuttaa edellä mainittuihin koulutuspoliittisiin ongelmiin?

14. Opiskelijavalinta ajoittuu hakijan kannalta pitkälle aikavälille alkaen

lukiosta ja jatkuu usein vielä opiskelupaikan saamisen jälkeen. Opis-

kelijavalintaan ja valikoitumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. luki-

ossa tehdyt valinnat ja opinto-ohjaus, valintaperusteet, valintakokeet,

kiintiöt, erillisvalinnat ja pääaineen vaihtamiset. Löytyykö näistä teki-

jöistä eri koulutusaloille yhteisiä ja eriytyviä valintojen ongelmakohtia?


LÄHDELUETTELO

Antikainen, Ari. 1974a. Korkeakoulujen vaikutus ympäristöönsä: suunni-

telmaraportti. Joensuu: Joensuun korkeakoulu. Monistesarja A. Tutki-

muksia ja selvityksiä 4/1974.

Antikainen, Ari. 1974b. Korkeakouluopiskelijain rekrytointi: kyselytutkimus

Oulun yliopiston, Joensuun korkeakoulun, Vaasan kauppakorkeakoulun

ja Tampereen yliopiston opiskelijain alueellisesta ja sosiaalisesta taus-

tasta, opiskelemaan hakemisesta ja opintojen suuntautumisesta. Joensuu:

Joensuun korkeakoulu. Monistesarja A. Tutkimuksia ja selvityksiä 6/

1974.

Elvo, Nina & Pajala, Sasu. 2002. Humanistien opiskelupolut tilastojen

takana. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs. 23/2002.

European Commission. 2000. Key data on education in Europe 1999/2000.

Chapter F: Tertiary education. European Commission/Eurydice/Eurostat.

Eurydice. 2000. Two decades of reform in higher education in Europe:

1980 onwards. Brussels: Eurydice. The Information Network on

Education in Europe.

Halonen, Matti. 1994. Opinto-oikeus, liikkuvuus, koulutuspaikkojen käyttö

ja ympärivuotinen opiskelu. Koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisu-

sarja 1994:19. Helsinki: Opetusministeriö.

Heikka, Minna. 2001. Taustaselvitys korkeakoulujen opiskelijavalinnoista.

Julkaisematon väliraportti. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö

Otus rs.

Helsingin Sanomat. 2001a.Yliopiston pääsykokeissa epäonnistuminen

monelle raju pettymys. 5.8.2001.

Helsingin Sanomat. 2001b. Yliopistot yhdenmukaistamaan opiskelija-

valintojaan. 28.12.2001.

Häyrynen, Yrjö-Paavo. 1970. Suomalainen miesylioppilas: Yliopistoon

valinta ja valikoituminen. Helsinki: Helsingin yliopisto. Sosiaalipolitiikan

laitoksen tutkimuksia n:o 8/1970.

Högskoleverket. 2001. Swedish Universities& University Colleges. Short

version of annual report 2001. Kalmar: Lenanders Tryckeri AB.

Jalkanen, Hannu. 1977. Korkeakoulutukseen johtavat koulutusväylät ja


opiskelijavirrat. Jyväskylä: Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksen julkai-

suja n:o 277/1977.

Jussila, Matti. 1996. Korkeakoulujen opiskelijavalinnat. Kehittämisen haas-

teita ja mahdollisuuksia. Koulutus- ja tiedepolitiikan linjan julkaisusarja

1996:34. Helsinki: Opetusministeriö.

Kess, Pekka & Hulkko, Kaisu & Jussila, Matti & Kallio, Urpo & Larsen,

Sinikka & Pohjolainen, Toivo & Seppälä, kari. 2002. Suomen avoin yli-

opisto. Avoimen yliopisto-opetuksen arviointiraportti. Korkeakoulujen

arviointineuvoston julkaisuja 6:2002. Helsinki: Edita Prima Oy.

Kirstein, Jette. 1999. Trends in Learning Structures in Higher Education.

Part II. Information on Learning Structures in Higher Education in the

EU/EEA countries. A background paper for the Bologna Forum 18-19

June 1999.

Kivinen, Osmo & Rinne, Risto. 1995. Koulutuksen periytyvyys: nuorten

koulutus ja tasa-arvo Suomessa. Helsinki: Tilastokeskus. Koulutus 1995:4.

KM 1986:8. Korkeakoulujen opiskelijavalintatoimikunnan mietintö. Helsinki:

Valtion painatuskeskus.

Komulainen, Erkki. 1996. Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijavalinta

1995. Taustamuuttujien ja valintakokeen psykometrinen tarkastelu

ylioppilasaineistolla. Helsinki: Helsingin kauppakorkeakoulun selvityksiä

E-92.

Kosonen, Pekka. 2001. Opiskelijavalinnan arviointi ja kehittäminen kaipaa

uudistavia näkökulmia. Julkaisussa: Yliopistotieto 3-4/2001. 29 vsk.

Opetusministeriö. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.

Kärkkäinen, Veli-Matti. 1997. Suomalaiset korkeakouluopiskelijat ja nuoret

tilastojen valossa vuonna 1994. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Kölner Stadt-Anzeiger. 2002. Das Abitur Stärken. Saksan korkeakoulu-

neuvoston puheenjohtaja Hartmurt Schiedermairin haastattelu. Julkaistu

23.4.2002 osoitteessa http://www.ksta.de/servlet

Lampinen, Osmo & Savola, Marita: Ammattikorkeakoulujen syntyvaiheet

Suomessa. Teoksessa Lampinen, Osmo (toim.) 1995. Ammattikorkea-

koulut – vaihtoehto yliopistolle. Tampere: Gaudeamus.

Lehikoinen, Anita & Saarinen, Ari. 2001. Taloudellisuus ja tehokkuus nopean

valmistumisen näkökulmana. Julkaisussa: Yliopistotieto 3-4/2001. 29 vsk.


Opetusministeriö. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy.

Lempinen, Petri. 1997. Opiskelijabarometri 1997. Kyselytutkimus korkea-

kouluopiskelijoiden elinolosuhteista ja asenteista. Helsinki: Opiskelija-

järjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 11/1997.

Lempinen, Petri. 2001a. Opiskelijalle rakentamassa. Turun ylioppilaskylä

haaveesta asuinalueeksi 1959-1980. Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tut-

kimussäätiö Otus rs 20/2001.

Lempinen, Petri. 2001b. Opiskeluajat korkeakoulupoliittisena kesto-ongel-

mana. Teoksessa Pajala, Sasu & Lempinen, Petri. Pitkä tie maisteriksi.

Selvitys 1985, 1988 ja 1991 yliopistoissa aloittaneiden opintojen kulusta.

Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 22/2001.

Lempinen, Petri & Tiilikainen, Anna. 2001. Opiskelijatutkimus 2000.

Helsinki: Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 21/2001.

Liljander, Juha-Pekka. 1996. Statusvoittojen ja –tappioiden tiet korkea-

koulutuksessa. Keskeyttäminen ja koulutuksen vaihtaminen opintouran

taitekohtina. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden tutki-

muslaitos 1996.

Lindblom-Ylänne, Sari. 1999. Studying in a traditional medical curriculum

– Study success, orientations to studying and problems that arise. Hel-

sinki: Helsinki University Printing House.

Miller, Margaret A. 1999. Access in a global context. Change. January/

February 99, Vol. 31 Issue 1.

Nardi, Emma. The Transition from School to University in Italy: examination

reform and outstanding issues. Assessment in Education, Vol. 8, No. 3,

2001. Carfax Publishing.

Nevala, Arto. 1999. Korkeakoulutuksen kasvu, lohkoutuminen ja eriarvoi-

suus Suomessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura.

OPM 1986:18. Ylioppilaiden jatkokoulutustyöryhmän muistio. Opetusmi-

nisteriön työryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministeriö.

OPM 1988:11. Ylioppilassumatyöryhmän muistio. Opetusministeriön työ-

ryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministeriö.

OPM 1996:4. Hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmätyöryhmän muistio, osa

1. Opetusministeriön työryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministe-

riö.


OPM 1996:7. Avoin yliopisto-opetus väylänä korkeakoulututkintoon. Opetus-

ministeriön työryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministeriö.

OPM 1997:20. Hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmätyöryhmän muistio, osa

2. Opetusministeriön työryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministeriö.

OPM 28:2001. Korkeakoulujen alueellisen kehittämisen työryhmän muistio.

Opetusministeriön työryhmien muistioita. Helsinki: Opetusministeriö.

Pajala, Sasu & Lempinen, Petri. 2001. Pitkä tie maisteriksi. Selvitys 1985,

1988 ja 1991 yliopistoissa aloittaneiden opintojen kulusta. Helsinki: Opis-

kelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 22/2001.

Panhelainen, Mauri & Malin, Antero. 1983. Opiskelijoiden valikoituminen

humanistisiin ja luonnontieteellisiin korkeakouluopintoihin ja ensimmäinen

opintovuosi. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tutkimus-

laitosten julkaisuja 346/1983.

Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelma. 15.4.1999.

Rantanen, Pekka. 2001. Valintakoe vai ei? Ammatillisen koulutuksen ja

ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinnan tarkastelua. Opetusministeriö.

Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisusarja 83.

LAIT, ASETUKSET JA SÄÄDÖKSET

Asetus ammattikorkeakoulujen opetuksesta perittävien maksujen perus-

teista 653/2001.

Laki ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain 15 ja 29 §:n muuttamisesta

1060/1998.

Laki ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon kokeilusta 645/2001.

Laki ammattikorkeakouluopinnoista 255/1995.

Laki ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain muuttamisesta 583/2001.

Laki opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä 1058/1998.

Laki työmarkkinatuesta annetun lain muuttamisesta 1705/1995.

VNp 20.11.1991. Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuk-

sen kehittämissuunnitelma vuosille 1991-1996.








Yliopistolaki 645/1997.

Yliopistoasetus 115/1998.

Ylioppilastutkintoasetus 1000/1994.

TILASTOT

AMKOREK. Ammattikorkeakoulujen hakija- ja opiskelupaikkarekisteri.

Opetushallitus.

HAREK. Yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmä. Opetushallitus.

KOTA-tietokanta. http://www.csc.fi/kota/kota.html

Tilastokeskus. 1995. Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 1994. Helsinki:

Tilastokeskus. Koulutus 1995:13.





Tilastokeskus. 1999. Oppilaitostilastot 1999. Helsinki: Tilastokeskus.

Koulutus 1999:6.

VALINTAOPPAAT

Ammattikorkeakoulujen valintaopas. Yrkeshögskolornas urval 2002.

Opetushallitus. Rauma: Kirjapaino Oy West Point.

Att studera vid Åbo Akademi. Ansökningsguide 2001. Åbo

Helsingin kauppakorkeakoulu. 2001. Valintaopas 2001.

Helsingin yliopisto Helsingfors universitet. Eläinlääketieteellinen tiedekunta

Veterinärmedicinska fakulteten. Valintaopas Urvalsguide 2001.

Helsingin yliopisto. Humanistinen tiedekunta. Uusien opiskelijoiden valinta

2001. Helsinki 2001.

Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Hakuesite 2001. Helsinki

2001.


Helsingin yliopisto. 2001. Lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelija-

valinnat 2001. Lääketieteellinen tiedekunta. Helsinki.

Helsingin yliopisto. 2001. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Uusien

opiskelijoiden valinta 2001. Helsinki.

Helsingin yliopisto. 2001. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan

valintaopas 2001. Helsinki.

Helsingin yliopisto. 2001. Oikeustieteellinen tiedekunta. Uusien opiskelijoiden

valinta vuonna 2001. Helsinki.

Helsingin yliopisto. 2001. Uusien opiskelijoiden valinta teologiseen tiede-

kuntaan 2001. Helsinki.

Helsingin yliopisto. 2001. Valtiotieteellinen tiedekunta. Uusien opiskelijoiden

valinta valtiotieteelliseen tiedekuntaan 2001. Helsinki.

Joensuun yliopisto. 2001. Opiskelijavalinta 2001. Joensuu.

Jyväskylän yliopisto. 2001. Opas opiskelemaan aikoville 2001. Jyväskylä.

Kuopion yliopisto. 2001. Opiskelijavalinta 2001. Kuopio.

Kuvataideakatemia. 2001. Opinto-opas 2001.

Lapin yliopisto. 2001. Lapin yliopiston valintaopas 2001. Rovaniemi.

Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. 2001. Kauppatieteiden valintaopas

2001.

Oulun yliopisto. 2001. Humanistinen tiedekunta. Valintaopas 2001. Oulu.

Oulun yliopisto. 2001. Kasvatustieteiden tiedekunta. Valintaopas 2001. Oulu.

Oulun yliopisto. 2001. Luonnontieteellinen tiedekunta. Valintaopas 2001.

Oulu.

Oulun yliopisto. 2001 Lääketieteellisen tiedekunnan valintaopas 2001. Lääke-

tiede ja hammaslääketiede. Oulu 2001.

Oulun yliopisto. 2001. Taloustieteiden tiedekunnan valintaopas 2001.

Kauppatieteellisen alan opiskelijavalinta. Oulu 2001.

Sibelius-Akatemia Sibelius-Akademin 2001. Valintaopas 2001 Antagning.

Svenska handelshögskolan. 2001. Hur söka till Hanken? Ansökningsguide

2001.

Taideteollinen korkeakoulu Konstindustriella högskolan 2001. Valintaopas

Urvalsguide 2001.


Tampereen yliopisto. Valintaopas 2001. Loviisa.

Turun yliopisto. 2000. Opas Turun yliopistoon pyrkiville 2001. Jyväskylä.

Teatterikorkeakoulu Teaterhögskolan. Valintaopas Urvalsguide 2001.

Teknisten tieteiden valintaopas 2001. Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulu-

tuksen yhteisvalinta.

Turun kauppakorkeakoulu. 2001. Pyrkijän opas 2001.

Vaasan yliopisto Vasa universitet 2001. Hakuopas Ansökningsguide 2001.

Yliopistojen valintaopas. Universitetens urval 2001. Opetushallitus. Vilppula:

Edita Prima Oy.

2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

Documents