ulkomaisen lain sisältöä koskeva todistelu riita-asian ... · alanen, aulis: vieraan valtion...

Ulkomaisen lain sisältöä koskeva todistelu riita-asian oikeudenkäynnissä

Ulkomaisen lain sisältöä koskeva todistelu riita-asian oikeudenkäynnissäAura Hilkamo

2016

2016University of Helsinki Conflict Management Instituten julkaisuja

Tilaukset: [email protected]

© Tekijät ja comi

ISBN: 978-952-10-7037-2

Graafinen suunnittelu: Kalle JärvenpääTaitto: Johanna Kerola

Helsinki 2016

5Esipuhe

Prosessioikeuden tutkimus on muuttunut. Prosessioikeus voi olla muu-

takin kuin puhdasta perinteistä ja kansallista pykäläntulkintajuridiikkaa.

Tämä muutos näkyy myös syventävissä opinnoissa ja näihin liittyvissä

projekteissa laadittavissa tutkielmissa. Tässä yhdistelmäniteessä julkais-

tavia tutkimuksia yhdistää erityisesti empiirinen näkökulma, vaikka ai-

heet eivät olekaan läheisesti toisiinsa liittyviä.

Linda Pihosen tutkimus Lautamiesten vaikutus tuomioistuinten

työskentelyyn perustuu kyselytutkimukseen, jolla on selvitetty lau-

tamiesten osallistumisen tosiasiallisia vaikutuksia tuomioistuinten

toimintaan. Tutkimuksessa on tarkasteltu erityisesti lautamiesten ja

ammattituomareiden vuorovaikutusta, lautamiesten keskinäistä vuoro-

vaikutusta ja lautamiesten roolia tuomion muodostumisessa. Näkökul-

ma on tuomioistuinlaitoksen sisäinen ja tuomarikeskeinen. Tutkimus

liittyy aihepiiriltään luontevasti muuhun ajankohtaiseen tutkimukseen

eli erityisesti COMI-instituutin ja KELA:n sosiaaliturvan muutoksen-

hakua koskevaan tutkimushankkeeseen ”Oikeussuojan takeet sosiaa-

liturvan muutoksenhaussa – sairausvakuutus esimerkkinä”, jossa myös

käsiteltiin maallikkojäsenten osallistumista riidanratkaisuun. Pihosen

tutkimus on hyödyllinen sekä ammattituomareille että lautamiehille.

Tuomioistuimen sisäisen vuorovaikutuksen pohtiminen on omiaan pa-

rantamaan tuomitsemistoiminnan tuloksia.

Aura Hilkamon tutkimuksen aiheena on ulkomaisen lain sisältöä

koskeva todistelu riita-asian oikeudenkäynnissä. Tutkimuksessa selvite-

tään kuinka usein ja minkälaisissa tapauksissa ulkomainen oikeus tulee

sovellettavaksi suomalaisissa tuomioistuimissa, kenellä on selvitysvas-

tuu ulkomaisen lain sisällöstä ja millaisten mallien avulla kynnystä riit-

tävälle selvitykselle tulisi arvioida. Kuten Hilkamo toteaa, ulkomaisen

lain soveltamistapaukset ovat harvinaisia, mutta niiden määrää ei ole ai-

emmin selvitetty, kuten ei myöskään sitä, minkä maiden lait tyypillisim-

min tulevat sovellettaviksi. Hilkamo liittää tulkintasuosituksensa muun

6 muassa selvitysvastuun jaosta ja selvityskynnyksestä tietoon siitä, mil-

laisissa tilanteissa näihin ongelmat yleensä tulevat ratkaistaviksi. Näin

ollen empiirin tieto liittyy luontevasti tulkintasuositusten perustaksi.

Tutkimukset liittyvät Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiede-

kunnan prosessi- ja insolvenssioikeuden syventävien opintojen projek-

teissa hyväksyttyihin OTM-tutkielmiin. Tutkielmat on julkaistu pääosin

muuttamattomina lähinnä kielellisiä korjauksia lukuun ottamatta. Pro-

jektien opettajana toimi professori Risto Koulu.

Porthaniassa elokuussa 2016

Santtu Turunen

7Sisällys

Esipuhe 5

Sisällys 7

Lähteet 9

Oikeustapaukset 12

Lyhenteet 13

1 Johdanto 15

1.1 Tutkimuksen aihe ja rakenne 15

1.2 Viitekehys ja tutkimusmetodit 18

2 Ulkomaisen lain soveltamisen yleisyys suomalaisissa

tuomioistuimissa 21

3 Lainvalinta ensimmäisenä vaiheena 28

3.1 Viran puolesta vai asianosaisten vaatimuksesta 28

3.2 Lainvalinnan ja ulkomaisen oikeuden soveltamisen

välttäminen 30

4 Pääsääntönä asianosaisten selvitysvastuu 36

4.1 Selvitysvastuun kohdistaminen toiseen asianosaiseen 36

4.2 Tuomioistuimen hankkima täydentävä selvitys 41

4.3 Menettelyn kulku ja mahdollinen prekluusio 44

4.4 Poikkeukset asianosaisten selvitysvelvollisuudesta 49

4.4.1 Vieraan valtion lain sisältö notorisena seikkana 49

4.4.2 Tuomarin tosiasiallinen tietämys lain sisällöstä 51

5 Suuntana tuomioistuimen selvitysvastuu? 54

5.1 Tuomioistuimen käytettävissä olevat selvityskeinot 54

5.2 Asianosaisen käytettävissä olevat selvityskeinot 63

5.3 Tuomioistuinvastuisen mallin etuja ja haittoja 70

8 6 Selvityksen vähimmäistaso eli selvityskynnys 75

6.1 Selvityskynnyksestä yleisesti 75

6.2 Lojaalin soveltamisen periaatteen mukaan määräytyvä

selvityskynnys 76

6.3 Sinanderin ja Lindkvistin malli 78

6.4 Selvityskynnys oikeuskäytännössä 80

6.5 Selvityskynnyksen tason arviointia ja kehityssuuntia 84

6.6 Ulkomaisen lain aukollisuus 88

7 Lopuksi 91

7.1 Johtopäätökset 91

7.2 Vastainen tutkimus 95

8. Asiasanahakemisto 98

9Lähteet

Kirjallisuuslähteet

Ahola, Raimo – Pajuniemi, Ari – Pajukangas, Sami: Tuomioistuinten työtilastoja vuo-delta 2014. Oikeusministeriön julkaisu 23/2015. Helsinki 2015.

Alanen, Aulis: Vieraan valtion lain soveltaminen ja henkilöstatuutti. Lakimies 1952, s. 461–487.

Arens, Peter: Prozessuale Probleme bei der Anwendung ausländischen Rechts im deutschen Zivilprozeß. Teoksessa: Festschrift für Imre Zajtay, s. 7–20. Toimittanut Ronald H. Graveson, Karl Kreuzer, André Tunc ja Konrad Zweigert. Tübingen 1982.

Bogdan, Michael: Svensk internationell privat- och processrätt. Åttonde uplagan. Stockholm 2014.

Brauksiepe, Jochen: Die Anwendung ausländischen Rechts im Zivilprozeß. Bonn 1965.Eek, Hilding: Lagkonflikter i tvistemål. Metod och material i svensk internationell

privaträtt. Stockholm 1972.Euroopan oikeudellinen verkosto: Opas oikeusalalla toimiville – Oikeudellinen

yhteistyö yksityisoikeuden alalla Euroopan unionissa. Belgia 2014.Fentiman, Richard: Foreign Law in English Courts. Pleading, Proof and Choice of Law.

Oxford 1998.Frantzen, Torstein: Anvendelse av utenlandsk rett i norske domstoler. Lov og Rett 2010,

s. 371–391.Frände, Dan – Havansi, Erkki – Helenius, Dan et al.: Prosessioikeus. Helsinki 2012.Gaarder, Karsten: Innføring i internasjonal privatrett. Oslo 1975.Gärde, N. – Engströmer, Thore – Strandberg, Tore – Söderlund, Erik: Nya

rättegångsbalken jämte lagen om dess införande. Med kommentar. Stockholm 1949.HE 32/2001 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeudenkäymiskaaren ja eräiden

muiden lakien riita-asiain valmistelua, pääkäsittelyä sekä hakemusasioiden käsitte-lyä koskevien säännösten muuttamisesta.

HE 92/2002 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi.

HE 46/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistami-seksi.

HE 216/2014 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisestä oikeusavusta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Heikinsalmi, Minna: EU:n perintöasetus yhtenäistää tuomioistuimen toimivaltaa ja lain-valintaa koskevat säännökset jäsenvaltioissa. Defensor Legis 2012, s. 827–844.

Helin, Markku: Suomen kansainvälinen perhe- ja perintöoikeus. Helsinki 2013.Jokela, Heikki: Irtaimen kaupasta kansainvälisen yksityisoikeuden kannalta. Helsinki

1960.

10Jänterä-Jareborg, Maarit: Application of Foreign Law in Swedish Courts – Recent

Developments. Teoksessa: Modern Issues in European Law – Nordic Perspectives. Essays in Honour of Lennart Pålsson, s. 79–103. Toimittanut Göran Melander. Göteborg 1997. (Alaviitteissä Jänterä-Jareborg 1997a)

Jänterä-Jareborg, Maarit: Svensk domstol och utländsk rätt. Uppsala 1997. (Alaviitteis-sä Jänterä-Jareborg 1997)

Kinnunen, Tuija: Käännösteksti oikeudenkäynnissä. Defensor Legis 2007, s. 437–454.Klami, Hannu Tapani – Kuisma, Eira: Suomen kansainvälinen yksityisoikeus. 3.,

uudistettu painos. Helsinki 2000.Koulu, Risto: Huomaamaton kansainvälinen sopimus. Teoksessa: Jukka Peltonen 60

vuotta, juhlajulkaisu, s. 155–172. Toimittanut Pekka Ruokonen, Hans Sundblad ja Matti Ylöstalo. Helsinki 1999.

Koulu, Risto: Kansainvälinen prosessioikeus pääpiirteittäin. Helsinki 2003.Koulu, Risto: Lainkäyttöä vai hallintolainkäyttöä? Vantaa 2012.Koulu, Risto: Lainvalinta oikeudenkäynnin ongelmana, osa I. Defensor Legis 2002,

s. 211–231. (Alaviitteissä Koulu 2002a)Koulu, Risto: Lainvalinta oikeudenkäynnin ongelmana, osa II. Defensor Legis 2002,

s. 375–393. (Alaviitteissä Koulu 2002)Lappalainen, Juha: Siviiliprosessioikeus II. Helsinki 2001.Lindell, Bengt: Processuel preklusion av nya omständigheter eller bevis rörande saken.

Göteborg 1993.Liukkunen, Ulla: Sopimussuhteita koskeva lainvalinta. Helsinki 2012.Mikkola, Tuulikki: Kansainvälinen avioliitto- ja jäämistöoikeus, 2. painos. Helsinki

2009. (Alaviitteissä Mikkola 2009)Mikkola, Tuulikki: Lainvalinta prosessissa: oikeusjärjestelmien välisistä eroista ja

niiden vaikutuksista sovellettuun oikeuteen. Teoksessa: Kovia aikoja: riitoja ja mak-sukyvyttömyyttä – Juhlakirja Risto Koulu 60 vuotta, s. 429–460. Toimittanut Heidi Lindfors, Emilia Korkea-Aho ja Santtu Turunen. Helsinki 2009. (Alaviitteissä Mikkola 2009a)

Mikkola, Tuulikki: Oikeustapauskommentti 2011:97. Teoksessa: KKO:n ratkaisut kom-mentein 2011:II, s. 372–381. Toimittanut Pekka Timonen. Helsinki 2012. (Alaviitteissä Mikkola 2012)

Mikkola, Tuulikki: Vierasta oikeutta koskevasta selvityskynnyksestä oikeudenkäynnissä. Lakimies 2012, s. 875–890. (Alaviitteissä Mikkola 2012a)

Prop. 1973:158. Kungl. Maj:ts proposition med förslag till lag om ändring i lagen (1904:26 s. 1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap, m.m.

Rautio, Jaakko – Frände, Dan: Todistelu. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kommentaa-ri. Helsinki 2016.

Sinander, Erik – Lindkvist, Gustav: Ska svensk domstol utreda innehållet i utländsk rätt? Svensk Juristtidning 2015, s. 749–758.

Sommerich, Otto C. – Busch, Benjamin: Foreign Law. A Guide to Pleading and Proof. New York 1959.

SOU 1938:44. Processlagberedningens förslag till rättegångsbalk.SOU 1969:60. Internationell äktenskaps- och arvsrätt. Betänkande avgivet av Familjerätts-

kommittén.SOU 1987:18. Internationella familjerättsfrågor. Slutbetänkande av familjesakkunniga.

11Söderlund, Johan: Är svenska domstolars hantering av främmande rätt i dispositiva

mål tillfredssättande? Juridisk Tidskrift 1997–1998, s. 278–286. Tallroth, Paulina: Kielelliset oikeudet osana perusoikeusjärjestelmää – Uusi kielilaki

perustuslain näkökulmasta. Oikeustiede – Jurisprudentia 2004, s. 511–545.Tirkkonen, Tauno: Suomen prosessioikeus pääpiirteittäin. Helsinki 1955.Tirkkonen, Tauno: Uusi todistuslainsäädäntö. Helsinki 1949.Toiviainen, Raija: Syyttäjän työ – Kansainvälistyvä ammatti. Defensor Legis 2001,

s. 738–749.Todistelutoimikunta: Todistelu yleisissä tuomioistuimissa. Oikeusministeriön julkaisu

69/2012. Helsinki 2012.von Bar, Christian – Mankowski, Peter: Internationales Privatrecht. Band I. Allgemei-

ne Lehren. 2. Auflage. München 2003.Wengler, Wilhelm: Praktische Fragen der Anwendung afrikanischen Rechts in

Deutschland. Teoksessa: Konflikt und Ordnung. Festschrift für Murad Ferid zum 70. Geburtstag, s. 717–728. Toimittanut Andreas Heldrich, Dietr Henrich ja Hans Jürgen Sonnenberger. München 1978.

Internetlähteet

Kansainvälisen oikeuden yksikkö: Ulkoasiainministeriön internetsivut. Päivitet-ty 15.4.2016. http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=16570 (Formin.fi, 28.4.2016).

Lortie, Philippe: Report on Judicial Communications in Relation to International Child Protection. Päivitetty: 1.4.2011. https://assets.hcch.net/docs/a5e242f2-6ead-4ab2-9d43-8014de92c848.pdf (Hcch.net, 1.4.2016).

Members of the International Hague Network of Judges: Haagin yksityisoi-keuden konferenssin internetsivut. Päivitetty 1.11.2015. https://assets.hcch.net/docs/18eb8d6c-593b-4996-9c5c-19e4590ac66d.pdf (Hcch.net, 1.4.2016).

Nissinen, Vuokko: Asianajotoimistojen paineet kansainvälistyä kasvavat. Päivitetty: 12.7.2002. http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2002/07/12/asianajotoimistojen-paineet-kansainvalistya-kasvavat/200230153/12 (Taloussanomat.fi, 20.11.2015).

Report on the Operation and Management of the European Judicial Network: Euroopan oikeudellisen verkoston internetsivut. Päivitetty 1.5.2014. http://www.ejn-crimjust.europa.eu/ejnupload/StaticPages/THE_EJN_Report_on_operation_and_management_2011-2012_PDF_EN.pdf (Ejn-crimjust.europa.eu, 5.3.2016).

Status of the European Convention on Information on Foreign Law. Euroopan neuvoston internetsivut. Päivitetty 9.2.2016. http://conventions.coe.int/Trea-ty/Commun/ChercheSig.asp?NT=062&CM=8&DF=20/02/2015&CL=ENG (Conven-tions.coe.int, 9.2.2016).

12 Oikeustapaukset

KKO 1995:50

KKO 1997:160

KKO 1999:98

KKO 2006:108

KKO 2011:97

NJA II 1943 s. 447

NJA 1973 s. 57

NJA 1987 s. 885

NJA 1993 s. 420

NJA 1991 s. 21

Rt. 2009 s. 1537

BGH NJW 1975, 2142

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.5.1997 asiassa S 96/817

Turun hovioikeuden tuomio 27.3.2015 nro 310 asiassa S 14/1618

RH 2014:34

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 28.4.2014 nro 14/14401 asias-

sa L 12/5680

SvJT 1950 s. 958

13Lyhenteet

BGH Bundesgerichtshof

HE Hallituksen esitys

HD Högsta domstolen

KKO Korkein oikeus

NJA Nytt juridiskt arkiv

NJW Neue Juristische Wochenschrift

OK Oikeudenkäymiskaari (1.1.1734/4)

RH Rättsfall från hovrätterna

Rt. Norsk Retstidende

SOU Statens offentliga utredningar

SvJT Svensk Juristtidning

151 Johdanto

1.1 Tutkimuksen aihe ja rakenne

Kansainvälisissä riita-asioiden oikeudenkäynneissä eli siviiliasioiden

oikeudenkäynneissä, joissa on jokin kansainvälinen liittymä, tapauksen

aineellisiin kysymyksiin soveltuva laki (lex causae) voi olla tuomiois-

tuinvaltioon nähden vieraan valtion laki. Tämä laki määritellään kan-

sainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvilla lainvalintasäännöksillä.

Prosessilain kohdalla samanlaista lainvalintaa ei tehdä: lex fori -periaat-

teen mukaan tuomioistuin soveltaa oikeudenkäynnissä oman maansa

prosessilakia.1 Suomalaisessa tuomioistuimessa käytävässä oikeuden-

käynnissä tulee siten lex causaesta riippumatta sovellettavaksi oikeu-

denkäymiskaari (jäljempänä OK, 1.1.1734/4) sekä muut suomalaiset

prosessilait. Niiden säännösten avulla selvitetään se ”- - miten, missä

laajuudessa ja millä keinoin asiassa sovellettavaksi tulevat vieraan val-

tion aineelliset säännökset (lex causae) voivat tulla asiassa selvitettäviksi

ja sovellettaviksi.”2

Ulkomaisen lain soveltamistapaukset ovat monella tavoin poikke-

uksellisia prosesseja. Ensinnäkin tällaiset tapaukset ovat suomalaisissa

tuomioistuimissa todella harvinaisia. Vain pienessä osassa tapauksia on

kansainvälisiä liittymiä, ja näistäkin tapauksista vain murto-osa ratkais-

taan lopulta ulkomaista lakia soveltaen. Tarkemmin ilmiön yleisyyttä ei

ole aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa selvitetty, vaikka ta-

pausten määrällä on suora yhteys muun muassa suomalaisten tuomio-

istuinten valmiuteen soveltaa ulkomaista lakia. Työni jaksossa 2 pyrin

saamaan kuvaa siitä, kuinka usein ulkomainen laki tulee suomalaisessa

tuomioistuimessa sovellettavaksi, ja minkä maan oikeudesta tapauk-

sissa on yleensä kyse. Tämän empiirisen tutkimuksen tulokset kulke-

vat mukana läpi tutkielman. Jaksossa 3 käsittelen lyhyesti lainvalintaa,

joka edeltää vieraan valtion lain soveltamista. Lainvalintamenettelyyn

tutustuminen on tärkeää siksi, että se on yksi ulkomaisen oikeuden so-

1. Koulu 2003, s. 35.2. Mikkola 2009a, s. 429.

16

1 Johdanto

veltamistapausten määrää selkeimmin rajoittavista seikoista. Menette-

lyn käsitteleminen auttaa sitten osaltaan ymmärtämään sitä, miksi näitä

tapauksia on tuomioistuimissamme niin vähän.

Ulkomaisen lain soveltaminen eroaa tavanomaisesta lainkäytöstä

muutoinkin kuin harvinaisuutensa johdosta. Vieraan lain asema poik-

keaa nimittäin eräissä kohdissa tuomioistuinvaltion lain vastaavasta.

Jura novit curia -periaatteen mukaan tuomioistuin tuntee lain sisällön

ja soveltaa sitä viran puolesta. Tuomioistuin ei ole sidottu asianosaisten

esittämiin vaatimuksiin tai käsityksiin sovellettavaksi tulevasta laista

tai sen sisällöstä.3 Periaate ei kuitenkaan ulotu vieraan valtion lakiin.4

Sen sisältöä tuomioistuimen ei tarvitse tuntea. Sen sijaan selvitysvas-

tuu tällaisen lain sisällöstä on ensisijaisesti asianosaisilla (OK 17:4.1–2).

Selvitysvastuuta koskeva merkittävä kysymys on se, kummalle asian-

osaiselle selvitysvastuu osoitetaan. Asiantila on epäselvä: suomalaisessa

oikeuskirjallisuudessa asiasta on esitetty vaihtelevia näkemyksiä, eikä

oikeuskäytännöstä löydy tapauksia, joissa selvitysvastuun jakoa olisi

tarkemmin käsitelty.

Käsittelen asianosaisten selvitysvastuuta jaksossa 4, jossa esitän mal-

lin siitä, kummalle asianosaisista selvitysvastuu tulisi tuomioistuimessa

asettaa. Mallini on hierarkkinen: jos ensisijainen vastuunjakoperuste

ei tule tapauksessa kyseeseen, siirrytään listassa alaspäin seuraavaan

vaihtoehtoon. Asianosaisen selvitysvastuun yhteydessä käsittelen sen

vastapainona toimivaa tuomioistuimen oikeutta hankkia täydentävää

selvitystä ulkomaisen oikeuden sisällöstä. Täydentävän selvityksen osal-

ta kiinnostavia kysymyksiä ovat tuomioistuinten selvitysaktiivisuus se-

kä syyt aktiivisuuden tason taustalla. Perehdyn jaksossa lisäksi lyhyesti

selvitysmenettelyn kulkuun selvitysvastuun ollessa asianosaisilla se-

kä mahdollisuuteen ratkaista eräitä selvityksen hankkimiseen liittyviä

ongelmia prekluusion avulla. Perinteinen suomalainen asianosaisvas-

tuumalli ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Selvitystä ulkomaisen lain

sisällöstä ei tarvitse hankkia eikä tuomioistuimen tule tällaista vaatia

tilanteissa, joissa lain sisältö katsotaan notoriseksi seikaksi tai joissa tuo-

mioistuin tosiasiallisesti tuntee kyseisen lain sisällön. Käsittelen näitä

3. Frände – Havansi – Helenius et al 2012, s. 212.4. Koulu 2003, s. 201.

17

1 Johdanto

poikkeuksia suppeasti, sillä niiden soveltaminen on jossain määrin on-

gelmallista esimerkiksi oikeusvarmuuden kannalta ja tullee näin har-

voin kyseeseen.

Eurooppalaisessa kansainvälisessä prosessioikeudessa on ollut

trendinä siirtyminen asianosaisten selvitysvastuusta tuomioistuimen

selvitysvastuuseen. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa tai oikeus-

käytännössä näin suuria muutoksia ei ole uskallettu tai haluttu tehdä.

Perinteinen vastuunjakomalli saattaa olla muuttumassa muun muassa

siksi, että tuomioistuimella on käytössään enemmän ja parempia kei-

noja selvityksen hankkimiseen vieraan valtion lain sisällöstä kuin asian-

osaisilla. Jaksossa 5 vertailen tuomioistuinten ja asianosaisten käytettä-

vissä olevia selvityskeinoja. Lisäksi pohdin asianosaisten selvitysvastuun

mahdollista hylkäämistä tuomioistuimen selvitysvastuun tai jonkinlai-

sen yhteistoiminnan hyväksi sekä tällaisen muutoksen edellytyksiä

Viimeinen laajempi työssäni käsiteltävä asiakokonaisuus on vieraan

valtion lain sisällöstä saadun selvityksen riittävyys, jota käsittelen jaksos-

sa 6. Vaikka lainvalinta osoittaisi sovellettavaksi laiksi ulkomaisen lain, ei

ole itsestään selvää, että asia lopulta ratkaistaan tämän lain perusteella.

Toisin kuin kotimaisen lain kohdalla, riittävä selvitys lain sisällöstä on

edellytys ulkomaisen lain soveltamiselle: OK 17:4.3:n mukaan tapauk-

sissa, joissa sovellettavaksi tulevan ulkomaisen lain sisällöstä ei saada

riittävää selvitystä, sovelletaan Suomen lakia. Esittelen ja arvioin jaksos-

sa erilaisia oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön malleja niin kutsun

selvityskynnyksen tason määrittämiselle. Merkittäväksi kysymykseksi

nousee erityisesti se, tuleeko selvityskynnys asettaa eri tasoille disposi-

tiivisissa ja indispositiivisissa asioissa. Jaksossa 7 esitellään tutkimuksen

tulokset sekä arvioidaan vastaisen tutkimuksen tarvetta.

Tutkimuskysymykset voidaan yllä esitetyn perusteella tiivistää seu-

raavasti: 1) Kuinka usein ja minkälaisissa tapauksissa ulkomainen oi-

keus tulee suomalaisissa tuomioistuimissa sovellettavaksi? 2) Kenellä

selvitysvastuu ulkomaisen lain sisällöstä tällä hetkellä on ja kenellä sen

tulisi olla? 3) Minkälaisia malleja selvityskynnyksen tasolle on esitetty?

Minkälainen malli olisi tarkoituksenmukaisin?

18

1 Johdanto

1.2 Viitekehys ja tutkimusmetodit

Aiheesta aikaisemmin tehdyn suhteellisen runsaan tutkimuksen joh-

dosta tärkeimmät ulkomaisen lain soveltamiseen liittyvät kysymykset

muun muassa selvitysvastuun jaosta ja selvityskynnyksen tasosta voi-

daan katsoa pitkälti ”ratkaistuiksi”. Oikeuskirjallisuudessa kyseisistä

seikoista on päästy varsin hyvään yhteisymmärrykseen, eikä valtavir-

ralle kriittisiä näkemyksiä ole juurikaan esitetty. Nopeasti kehittyvällä

oikeudenalalla tämä tilanne on ollut valloilla jo poikkeuksellisen kauan

– 1990-luvun lopulta lähtien. Sen sijaan ulkomaisen oikeuden sovelta-

misen yleisyydestä ei ole lainkaan aikaisempaa tutkimusta Suomessa.

Tieto siitä, kuinka usein ulkomaista lakia sovelletaan ja minkä maiden

lait tulevat useimmiten sovellettavaksi, on ollut puutteellista tai jopa

olematonta. Tästä seuraa se, että aiemmassa tutkimuksessa esimerkik-

si yllä mainituista selvitysvastuun jaosta ja selvityskynnyksestä esite-

tyt näkemykset on muodostettu irrallaan todellisesta oikeuselämästä

ja tuomioistuinten arjesta. Oikeuskäytännön arviointi on pohjautunut

pitkälti kahteen korkeimman oikeuden ulkomaisesta oikeudesta han-

kitun selvityksen riittävyyttä käsittelevään tapaukseen (KKO 1999:98 ja

KKO 2011:97).

Nähdäkseni uudelle tutkimukselle on tarvetta useasta syystä. Sel-

keimmin tarpeen on aiheuttanut todistelua koskeva lakimuutos

12.6.2015/732, jolla muun muassa modernisoitiin ulkomaisen lain so-

veltamista koskeva oikeudenkäymiskaaren säännös. Muutoksen vai-

kutus jäänee kuitenkin yleisesti suhteellisen vähäiseksi. Toinen syy uu-

den tutkimuksen tarpeelle on se, että aikaisemmassa tutkimuksessa ei

– mahdollisesti niiden julkaisuajankohdan vuoksi – ole riittävästi huo-

mioitu esimerkiksi internetin ja yleisen kansainvälistymisen vaikutusta

selvityksen hankkimiseen. Internetin korostunut rooli nousee tutkiel-

massani esiin useaan otteeseen, kun taas aikaisemmassa tutkimuksessa

se on jäänyt lähinnä sivumaininnan rooliin. Samoin sivurooliin tai vain

maininnan varaan on jäänyt Euroopan oikeudellisen verkoston ja Haa-

gin verkoston merkitys uusina tiedonhankintakanavina. Lopulta katson,

että aiheeseen voidaan löytää uusia kiinnostavia näkökohtia erityisesti

19

1 Johdanto

siksi, että oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot eivät ole juurikaan

siirtyneet oikeuskäytäntöön, vaan tuomioistuimet ovat vastoin oikeus-

kirjallisuudessa esitettyjä suosituksia pysyneet suhteellisin passiivisina

selvityksen hankkimisessa ja asettaneet selvityskynnyksen varsin alhai-

selle tasolle. Tieto ulkomaisen oikeuden soveltamistapausten yleisyy-

destä ja niiden luonteesta taas on nähdäkseni lähes välttämätöntä, jotta

täsmällisiä suosituksia selvitysvastuun jakamisesta, selvityskynnyksestä

ja käytettävistä selvityskeinoista voidaan antaa. Samalla empiirisen tut-

kimuksen kautta kerätty aineisto tarjoaa keinon aiemman tutkimuksen

kriittiseen arviointiin.

Tutkimukseni kuuluu prosessioikeuden, tarkemmin sanottuna kan-

sainvälisen prosessioikeuden alaan. Vaikka kansainvälisen prosessioi-

keuden ja kansainvälisen yksityisoikeuden välinen raja on häilyvä, lain-

valintaan liittyvät kysymykset on perinteisesti katsottu kansainvälisen

yksityisoikeuden osaksi, joten tutkimukseni voidaan katsoa ulottuvan

myös kyseisen oikeudenalan piiriin. Tutkimukseni pääasiallinen metodi

on oikeusdogmaattinen. Ulkomaisen lain soveltamistapausten yleisyyt-

tä olen selvittänyt empiirisen tutkimuksen avulla. Kyselyn toteutusta on

selvitetty tarkemmin jaksossa 2. Tutkimuksen lähdeaineistona on käy-

tetty pääasiassa suomalaista ja ruotsalaista prosessioikeudellista oikeus-

kirjallisuutta, jota on käytettävissä suhteellisen runsaasti. Oikeudenkäy-

miskaaren todistelua koskeva 17 luku perustuu muutoksista huolimatta

edelleen pitkälti Ruotsissa vuonna 1942 tehtyyn rättegångsbalk-lain uu-

distukseen.5 Todistelua koskevien säännösten samankaltaisuuksien ja

yhteisen taustan vuoksi ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa esitettyjä

kantoja voidaan arvioida myös suomalaisen oikeuden kannalta. Ulko-

maisen lain sisällön selvittämistä koskeva säännös on ollut sekä Ruot-

sissa että Suomessa voimassa 1940-luvulta asti, mistä johtuen tarjolla on

tutkimusta useilta vuosikymmeniltä. Tärkeimpinä aiheen asiantuntijoi-

na voidaan pitää Suomessa Risto Koulua sekä Ruotsissa Maarit Jänterä-

Jareborgia, joiden tutkimus nouseekin työssäni tärkeään osaan.

Esitöitä aiheesta on saatavilla huomattavasti niukemmin. Suoma-

laisista esitöistä merkittävimmäksi nousee oikeudenkäymiskaaren 17

5. Tirkkonen 1949, s. 36.

20

1 Johdanto

luvun uudistusta käsittelevä tuore hallituksen esitys 46/2014 vp erityi-

sesti niiltä osin, kuin esityksessä käsitellään kirjallisen selvityksen laati-

neen henkilön kuulemista tuomioistuimessa. Ruotsalaiset esityöt ovat

varsin iäkkäitä, mutta niiden sisältämiin lausumiin on viitattu tuoreis-

sakin oikeustapauksissa, minkä vuoksi ne eivät ole menettäneet merki-

tystään oikeuslähteinä. Erityisesti SOU-mietintö 1960:60 on ollut tärkeä

ohjenuora selvityskynnyksen tason määrittämiselle oikeuskäytännössä.

Aiheeni kannalta relevantteja korkeimman oikeuden ennakkopäätök-

siä on vain muutamia, minkä vuoksi hyödynnän joitain Ruotsin HD:n

oikeustapauksia erityisesti tutkielmani selvityskynnystä käsittelevässä

jaksossa. Alempien oikeusasteiden ratkaisujen avulla kartoitetaan ul-

komaisen lain soveltamistilanteiden yleisyyttä sekä pyritään saamaan

kattavampi kuva selvitysvastuun jaosta ja selvityskynnyksen tasosta oi-

keuskäytännössä.

212 Ulkomaisen lain soveltamisen yleisyys suomalaisissa tuomio- istuimissaUlkomaisen lain tuleminen sovellettavaksi suomalaisessa tuomioistui-

messa on aina eräänlainen poikkeustilanne. Ensinnäkin suurimmasta

osasta suomalaisia oikeudenkäyntejä puuttuvat tyystin kaikki kansain-

väliset liitynnät.6 Lainvalinta tai ulkomaisen lain soveltaminen ei siis

yleensä ole missään määrin relevantti kysymys. Toiseksi, kansainvälisen

yksityisoikeuden mukaisia lainvalintasääntöjä on erityisesti Euroopan

unionin sisällä monissa asiaryhmissä pyritty rakentamaan siten, että

asiaan sovellettava aineellinen laki on tuomioistuinvaltion laki.7 Ulko-

maisen lain soveltamisen haasteet siis tunnustetaan, ja sen sovelletta-

vaksi tulemista vieraassa tuomioistuimessa pyritään siksi välttämään.

Kansainvälinen yksityisoikeus myös rajaa käytännössä huomattavasti

sitä, minkälaisissa asioissa Suomessa voi käytännössä tulla sovelletta-

vaksi ulkomainen laki. Kansainvälisen yksityisoikeuden normit nimit-

täin määrittävät sen, voidaanko asiassa sopia sovellettavasta laista tai

oikeuspaikasta.8

Miksi ulkomaisen lain soveltamista tuomioistuimissa kuitenkin pi-

detään niin tärkeänä, että se sallitaan siihen liittyvistä huomattavista

hankaluuksista huolimatta? Tämä johtuu siitä, että lainsäätäjä on arvi-

oinut, että tietyillä tapauksilla on niin vahvat yhteydet toiseen valtioon,

että tuon valtion lakien soveltaminen tapaukseen johtaa tarkoituksen-

mukaisempaan ratkaisuun kuin tuomioistuinvaltion lain soveltaminen.

Ulkomaisen lain soveltaminen on tärkeää myös ennustettavuuden kan-

nalta: ”Människor anpassar sig i sitt handlande normalt till förhållande-

na i detta land [lähimmän liittymän maahan] och det överensstämmer

6. Koulu 2003, s. 1.7. Heikinsalmi 2012, s. 843.8. Mikkola 2009, s. 16.

22

2 Ulkomaisen lain soveltamisen yleisyys suomalaisissa tuomioistuimissa

därför som regel med deras förväntningar att landets lagar tillämpas.”9

Aina tilanne ei luonnollisestikaan ole tämä. Asianosaiset voivat olla – ja

usein ovat – täysin tietämättömiä siitä, minkä valtion lakeja heidän oi-

keussuhteeseensa lainvalintasäännösten mukaan sovelletaan. Tällöin

lainvalinnan tulos voi olla asianosaisten kannalta ennustettavan sijaan

yllättävä.

Suomessa ei ole lainkaan tutkittu sitä, kuinka usein ulkomaista lakia

sovelletaan tai minkä vieraiden valtioiden lait Suomessa tulevat useim-

miten sovellettavaksi. Tähän mennessä soveltamistapausten määrää on

voitu arvioida lähinnä julkaistujen korkeimman oikeuden ratkaisujen

perusteella. Suomen korkein oikeus on käsitellyt ulkomaisen lain so-

veltamista varsinaisesti vain kahdessa ennakkoratkaisussaan.10 Ulko-

maisen lain soveltaminen on lisäksi noussut esiin muutamissa muissa

tapauksissa, mutta se ei ole ollut niissä varsinaisena kiistakysymykse-

nä. Ratkaisujen määrä antaa kuvan ilmiöstä, joka on suorastaan margi-

naalinen – juttuja ei kerta kaikkiaan ole. Pelkästään KKO:n ratkaisujen

määrään tukeutuva arvio on luonnollisesti hyvin epäluotettava, sillä

korkeimpaan oikeuteen päätyy vain hyvin pieni ja valikoitu osa kaikis-

ta tapauksista. Voidaan lisäksi arvella, että tapaukset, joissa sovelletaan

ulkomaista lakia, tulevat harvemmin korkeimman oikeuden arvioita-

vaksi, koska näihin tapauksiin ennakkopäätösperuste valitusperustee-

na soveltunee suhteellisen harvoin. Tietyn ulkomaisen lain säännösten

”oikealla” soveltamisella ei tietenkään ole suomalaisen oikeuskäytännön

yhtenäisyyden kannalta juurikaan merkitystä.

Pyrin selvittämään ulkomaisen oikeuden soveltamistapausten mää-

riä ja niiden piirteitä lähettämällä asiaa koskevia tiedusteluja 12 suoma-

laiseen käräjäoikeuteen.11 Tiedustelin käräjäoikeuksista, kuinka usein

ulkomaista lakia sovelletaan kyseisessä tuomioistuimessa, kuka on

hankkinut selvityksen ulkomaisen lain sisällöstä sekä minkä vieraiden

9. Bogdan 2014, s. 25–26.10. Tapaukset KKO 1999:98 ja KKO 2011:97.11. Nämä 12 käräjäoikeutta ovat seuraavat: Espoon käräjäoikeus, Etelä-Savon käräjäoi-keus, Helsingin käräjäoikeus, Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, Kanta-Hämeen käräjäoikeus, Keski-Suomen käräjäoikeus, Oulun käräjäoikeus, Pirkanmaan käräjäoikeus, Pohjanmaan käräjäoikeus, Tuusulan käräjäoikeus, Vantaan käräjäoikeus ja Varsinais-Suomen käräjäoi-keus.

23


valtioiden lait tulevat useimmiten sovellettavaksi. Sain yhteensä kuusi

vastausta viidestä eri käräjäoikeudesta. Vastausprosentti oli käräjäoi-

keuksien tasolla noin 42 %, mitä voidaan pitää suhteellisen alhaisena.

Syitä matalalle vastausprosentille voidaan vain arvailla. Erityisesti suu-

rimmissa käräjäoikeuksissa vastaukset jäävät todennäköisesti laatimatta

silkan kiireen vuoksi; pienemmissä käräjäoikeuksissa vastaus on voinut

jäädä antamatta esimerkiksi siksi, että asia on tuntunut varsin kaukai-

selta soveltamistilanteiden vähäisyyden vuoksi.

Vastausten pieni määrä on luonnollisesti ongelma tutkimustulos-

ten luotettavuuden kannalta. Johtopäätösten ja yleistysten tekeminen

näin pienen aineiston pohjalta voisi useissa tilanteissa olla riskialtista.

Toisaalta kyselyyn vastanneet viisi käräjäoikeutta muodostavat lähes

viidenneksen kaikista Suomen käräjäoikeuksista. Tulosten edustavuut-

ta parantaa myös se, että kyselyyni tuli vastauksia eri puolilta maata ja

hyvin erikokoisista tuomioistuimista. Lisäksi kaikki saadut vastaukset

olivat huomattavan samansuuntaisia, ja vastauksissa esitetyille näke-

myksille saadaan tukea myös esimerkiksi julkaistuista korkeimman oi-

keuden ratkaisuista sekä myöhemmin esiteltävästä eri selvityskeinojen

käyttöä koskevasta selvityksestä. Tästä syystä katson, että aineiston poh-

jalta on mahdollista tehdä ainakin yleisluontoisia päätelmiä ulkomaisen

lain soveltamisesta suomalaisissa käräjäoikeuksissa.

Käräjäoikeuksista saamieni tietojen mukaan korkeimman oikeu-

den ratkaisujen antama vaikutelma siitä, että ulkomainen oikeus tulee

sovellettavaksi vain hyvin harvoin, pitää pääosin paikkansa. Varsinais-

Suomen käräjäoikeus on henkilöstömäärältään Suomen toisiksi suurin

käräjäoikeus12, ja siellä ratkaistaan maassamme toisiksi eniten laajoja

riita-asioita.13 Käräjäoikeuden laamannin Kenneth Nygårdin selvittä-

essä ulkomaisen lain soveltamisen yleisyyttä käräjäoikeudessaan esiin

nousi kuitenkin vain muutama tapaus. Näistäkin tapauksista yhdessä oli

kyse rikosasiasta, eikä se siten varsinaisesti kuulu tutkimukseni alaan.14

Keski-Suomen käräjäoikeuden laamanni Tapani Koppinen taas ilmoitti

12. Ahola – Pajuniemi – Pajukangas 2015, s. 44.13. Ahola – Pajuniemi – Pajukangas 2015, s. 39. 14. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamannilta Kenneth Nygårdilta 15.2.2016 saamani vastaus kysymykseeni ulkomaisen lain soveltamisesta käräjäoikeudessa.

24


vastauksessaan, ettei ole koskaan itse käsitellyt tapausta, jossa ulkomais-

ta lakia olisi sovellettu.15 Kyseisestä käräjäoikeudesta nousi kuitenkin

esiin yksi tuore tapaus, jossa ulkomaisen lain soveltaminen oli esillä.16

Myös Keski-Suomen käräjäoikeus kuuluu asiamääriltään Suomen suu-

rimpien käräjäoikeuksien joukkoon.17 Samankaltaisia vastauksia saatiin

muistakin kyselyyn vastanneista käräjäoikeuksista: soveltamistilanteita

kuvattiin äärimmäisen harvinaisiksi.

Kun edellä mainituissa, varsin suurissa käräjäoikeuksissa ulkomai-

sen lain soveltaminen on näin vähäistä, voidaan vain kuvitella, kuinka

harvinaisesta ilmiöstä on kyseessä maaseudun pienemmissä tuomiois-

tuimissa. Toisaalta on selvää, että ulkomaisten lakien soveltamistilanteet

keskittyvät voimakkaasti Helsingin käräjäoikeuteen; esimerkiksi tässä

tutkielmassa käsitellyt korkeimman oikeuden ratkaisut koskevat yhtä

lukuun ottamatta tapauksia, jotka on ensiasteessa käsitelty Helsingin

käräjäoikeudessa. Tämä johtunee käräjäoikeuden suuren asiamäärän

lisäksi muun muassa ulkomaalaisväestön muuta maata suuremmasta

osuudesta sekä yritystoiminnan keskittymisestä pääkaupunkiin. Saa-

mani vastaukset vahvistavat tätä kuvaa. Kun muiden käräjäoikeuksien

tuomarit olivat enimmillään soveltaneet ulkomaista lakia kerran, Hel-

singin käräjäoikeudessa työskentelee myös tuomareita, jotka ovat sovel-

taneet ulkomaista lakia useammassa tapauksessa.18 Ulkomaisen oikeu-

den soveltamistapauksia on Helsingin käräjäoikeudessa varmasti muita

tuomioistuimia enemmän silkan juttumäärän vuoksi, mutta useammat

soveltamiskerrat tuomaria kohden osoittavat ulkomaisten lakien sovel-

tamistapausten osalta lisäksi sen, että tällaisia tapauksia on Helsingissä

myös suhteellisesti enemmän kuin muissa kyselyyn vastanneissa kärä-

jäoikeuksissa. Helsingin käräjäoikeuden erityisyyttä ei tässä yhteydessä

kuitenkaan tule liioitella. Myös Helsingin käräjäoikeudesta saamassani

vastauksessa ulkomaisen lain soveltamistilanteita kuvattiin ”hyvinkin

15. Keski-Suomen käräjäoikeuden laamannilta Tapani Koppiselta 22.3.2016 saamani vas-taus kysymykseeni ulkomaisen lain soveltamisesta käräjäoikeudessa.16. Keski-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarilta Teemu Vuorialholta 23.3.2016 saama-ni vastaus kysymykseeni ulkomaisen lain soveltamisesta käräjäoikeudessa.17. Ahola – Pajuniemi – Pajukangas 2015, s. 48.18. Helsingin käräjäoikeuden hallintojohtaja Jaana Helanderilta 22.4.2016 saamani vastaus kysymykseeni ulkomaisen lain soveltamisesta käräjäoikeudessa.

25


harvinaisiksi”.19

Yleisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että suurin osa suoma-

laisista käräjätuomareista ei todennäköisesti uransa aikana kertaakaan

törmää tapaukseen, jossa ulkomaista lakia sovellettaisiin. Jänterä-Ja-

reborgin mukaan ulkomaisen lain tullessa sovellettavaksi, tuomari on

suhteessa tähän lakiin ”hesitant beginner”, empivä aloittelija.20 Todel-

lisuutta vastaa kuitenkin paremmin toteamus, että tuomari on empivä

aloittelija ulkomaisen lain soveltamistilanteissa ylipäänsä, ei vain suh-

teessa lain sisältöön. Tuomarilla ei yleensä ole minkäänlaista kokemusta

selvittelymenettelystä eikä esimerkiksi erilaisten selvityskeinojen käy-

töstä. Niin harvinaisia soveltamistilanteet useimmissa tuomioistuimis-

sa ovat.

Koska soveltamistapauksia on niin vähän, on niistä vaikea johtaa

yleisiä trendejä sen suhteen, minkälaisissa tapauksissa ulkomaista la-

kia sovelletaan ja minkä maiden lait tulevat useimmiten sovellettavaksi.

Käräjäoikeuksista saatujen vastausten ja julkaistun oikeuskäytännön

perusteella voidaan kuitenkin esittää muutamia huomioita. Ensinnä-

kin tapauksissa tulevat yleensä sovellettavaksi eurooppalaisten maiden

lait. Näistä maista tyypillisimpiä ovat Suomen naapurimaat Ruotsi, Vi-

ro ja Venäjä sekä muut Pohjoismaat. Tulokset ovat varsin luonnollisia.

Näiden maiden kanssa käydään paljon kauppaa, ja molempien maiden

kansalaisia asuu ja työskentelee Suomessa runsaasti. Naapurimaiden

lisäksi sovellettavaksi tulevat lait niistä maista, joihin suomalainen tu-

rismi ja toisaalta yritystoiminta kohdistuu. Edellä esitetyt johtopäätökset

saavat tukea myös KKO:n tapauksista, joissa ulkomaisen lain sovelta-

mista on käsitelty. Tapauksessa 1997:160 sovellettavaksi tuli Saksan laki,

tapauksessa 1999:98 Espanjan laki, tapauksessa 2006:108 Viron laki ja

lopulta tapauksessa 2011:97 Sveitsin laki. Kaikissa tapauksissa selvitystä

hankittiin siis eurooppalaisten valtioiden oikeudesta, nimenomaisesti

sellaisten valtioiden, joissa suomalaiset matkustavat, työskentelevät tai

käyvät kauppaa laajalla mitalla. Vastausten pienen määrän vuoksi on

mahdotonta arvioida sitä, tulevatko eri alueilla eri vieraiden valtioiden

19. Helsingin käräjäoikeuden hallintojohtaja Jaana Helanderilta 22.4.2016 saamani vastaus kysymykseeni ulkomaisen lain soveltamisesta käräjäoikeudessa.20. Jänterä-Jareborg 1997a, s. 80.

26


lait useimmiten sovellettavaksi. Mahdollisena voidaan pitää esimerkik-

si sitä, että Itä-Suomessa Venäjän oikeus tulee maan maantieteellisen

läheisyyden vuoksi sovellettavaksi useammin kuin länsirannikon tuo-

mioistuimissa. Tarkempien tulosten saaminen edellyttäisi tältä osin suu-

rempaa tutkimusaineistoa ja kyselyn tarkempaa kohdistusta tiettyihin

kiinnostuksen kohteena oleviin käräjäoikeuksiin.

Tutkimusaineistooni ei kuulunut yhtään suomalaista oikeustapa-

usta, jossa sovellettavaksi olisi tullut Euroopan ulkopuolisen maan laki,

eikä tällaisista tapauksista myöskään ollut mainintaa käräjäoikeuksista

saamissani vastauksissa. Vaikka varmoja lukuja ei ole saatavilla, voi-

daan arvioida, että Euroopan ulkopuolisten maiden oikeutta sovelle-

taan suomalaisissa tuomioistuimissa vain hyvin poikkeuksellisesti, jos

koskaan. Ruotsissa sen sijaan Euroopan ulkopuolisten maiden oikeutta

on sovellettu useasti jopa maan korkeimmassa oikeudessa. Esimerkiksi

jäljempänä käsiteltävässä tapauksessa NJA 1987 s. 885 sovellettavaksi tuli

panamalainen oikeus, samoin myöhemmin käsiteltävässä tapauksessa

RH 2014:34 ruandalainen oikeus ja tapauksessa NJA 1991 s. 21 marok-

kolainen oikeus. Täysin mahdottomana ei siten tällaisen Suomen nä-

kökulmasta varsin eksoottisen maan oikeusjärjestyksen sovellettavaksi

tulemista voida pitää, minkä vuoksi on tärkeää, että asianosaisten ja

tuomioistuimen käytettävissä olevat selvityskeinot mahdollistavat sel-

vityksen hankkimisen myös tällaisten maiden oikeudesta.21

Muutamissa vastauksissa nostettiin lisäksi esiin sitä, minkälaisis-

sa asioissa ulkomainen laki useimmiten tulee sovellettavaksi. Tuusu-

lan käräjäoikeuden laamanni Petteri Palomäen mukaan tyyppitapaus

on kaupallinen riita-asia, jossa asianosaiset ovat kotoisin eri maista.22

Kauppaoikeudelliset asiat nousivat esiin muissakin vastauksissa. Tieto

on merkittävä siksi, että kauppaoikeudelliset asiat ovat dispositiivisia,

eikä niihin sisälly samanlaisia suojanäkökohtia tai samanlaista julkista

21. Euroopan ulkopuolisten maiden lakien soveltaminen ei ole harvinaista vain Suomessa. Wengler on artikkelissaan kuvannut afrikkalaisten valtioiden lakien soveltamista saksalai-sissa tuomioistuimissa ja todennut sen olevan todella harvinaista. Wenglerkin korostaa sen tärkeyttä, että tällaisten tapausten ilmaantumisen varalta ollaan valmistautuneita. Ks. Wengler 1978, s. 717. 22. Puhelinkeskustelu 8.4.2016 Tuusulan käräjäoikeuden laamannin Petteri Palomäen kanssa.

27


intressiä kuin indispositiivisiin riita-asioihin. Esimerkiksi tuomioistuin-

ten passiivisuutta selvityksen hankkimisen suhteen voidaan perustella

helpommin, kun tapaukset ovat dispositiivisia.

28 3 Lainvalinta ensimmäisenä vaiheena

3.1 Viran puolesta vai asianosaisten vaatimuksesta

Tutkimukseni aiheen kannalta syvällinen ekskursio lainvalintamenette-

lyyn ei ole tarkoituksenmukainen. Lainvalintamenettely voi kuitenkin

tarjota vastauksia siihen, miksi ulkomainen oikeus tulee Suomessa so-

vellettavaksi niin harvoin kuin empiirisen tutkimuksen avulla hankittu

aineisto antaa ymmärtää. Tässä yhteydessä merkitystä on etenkin sillä,

kenen aloitteesta lainvalintasäännöksiä ja sen myötä ulkomaista lakia

sovelletaan ja sillä, miten lainvalinnalta ja ulkomaisen lain soveltami-

selta mahdollisesti pyritään välttymään.

Lainvalinta on tuomioistuimen tekemä päätös, jolla ratkaistaan,

minkä valtion lakia kyseessä olevan tapauksen aineelliseen riitakysy-

mykseen sovelletaan. Tämä laki tunnetaan nimellä lex causae. Lainva-

lintaratkaisu tehdään kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvien

lainvalintasäännösten avulla.23 Suurin osa suomalaisesta kansainvä-

lisyksityisoikeudellisesta sääntelystä perustuu joko kansainvälisiin so-

pimuksiin tai EU-sääntelyyn. Suomessa sovellettavat lainvalintasään-

nökset ovat – niiden mahdollisesta kansainvälisestä syntyperästä

huolimatta – osa Suomen oikeutta, ja tuomioistuimella on siten velvol-

lisuus niiden tuntemiseen.24 Lainvalinnassa ei kiinnitetä huomiota sii-

hen, millaiseksi asian ratkaisu muodostuu eri maiden lakien perusteella.

Lainvalinta tehdään erillään lain sisällön selvittämisestä: selvitystyöhön

ryhdytään vasta, kun päätös sovellettavasta laista on tehty.25

Kysymykseen siitä, kenen aloitteesta ulkomaista lakia sovelletaan,

23. Koulu 2002a, s. 211.24. Koulu 2002a, s. 211–212.25. Klami – Kuisma 2000, s. 49. Klami ja Kuisma kuitenkin toisaalta suosittelevat, että mahdollisesti sovellettavaksi tulevan lain sisällöstä esitetään pääpiirteittäinen selvitys jo haastehakemuksessa, mikä luonnollisesti osaltaan rikkoo tätä erillisyyttä. Ks. Klami – Kuis-ma 2000, s. 55.

29

3 Lainvalinta ensimmäisenä vaiheena

on olemassa kaksi vaihtoehtoista vastausta. Ensimmäisen näkemyk-

sen mukaan tuomioistuin ottaa ulkomaisen lain soveltamiseen johtavat

olosuhteet huomion viran puolesta eli ex officio. Vastakkaisen katsan-

tokannan mukaan tuomioistuin ei sovella ulkomaista lakia viran puo-

lesta vaan soveltaminen edellyttää toisen asianosaisen sitä koskevaa

vaatimusta.26 Manner-Euroopassa kysymykseen on päädytty vastamaan

ensimmäisellä tavalla.27 Ex officio -soveltamisen katsotaan olevan edel-

lytyksenä oikeusjärjestysten yhdenvertaiselle kohtelulle. Tämä niin kut-

suttu kansainvälisyksityisoikeudellinen yhdenvertaisuusperiaate sisäl-

tää vaatimuksen siitä, että tapauksissa, joissa on kansainvälisiä liittymiä,

ulkomainen oikeus voi tulla sovellettavaksi samoilla edellytyksillä kuin

suomalainen oikeus.28

Kiistat eivät lopu tähän. Ensinnäkin ex officio -soveltaminen voidaan

käsittää monella eri tavalla. Tuomioistuin voi itsenäisesti, asianosaisten

vaatimuksista välittämättä huomioida ja selvittää ulkomaiset liittymät

ja soveltaa lainvalintasäännöksiä tapaukseen. Vaihtoehtoisen näkökan-

nan mukaan tuomioistuin voi soveltaa lainvalintasäännöksiä vasta, kun

asianosaiset ovat vedonneet vaatimustensa tueksi sellaisiin seikkoihin,

joilla lainvalintasäännösten mukaan on relevanssia, niin kutsuttuihin

ulkomaantosiseikkoihin.29 Lisäksi voidaan esittää erilaisia mielipitei-

tä siitä, tuleeko lainvalintasäännöksiä soveltaa viran puolesta kaikissa

tapauksissa vai esimerkiksi vain indispositiivisissa tapauksissa, joissa

tuomioistuimen rooli on muutoinkin aktiivisempi.30 Pohjoismaisessa

tutkimuksessa ensimmäiseen kysymykseen on päädytty vastaamaan

eri tavoin riippuen asioiden luonteesta. Dispositiivisissa asioissa tuo-

mioistuin soveltaa lainvalintasäännöksiä vasta, kun asianosainen on

vedonnut tosiseikastoon, jolla on merkitystä lainvalintasäännösten

kannalta. Näkemys perustuu siihen, että Suomessa OK 24:3.2:ssa sään-

nellyn väittämistaakan katsotaan nykyään ulottuvan myös ulkomaan-

26. Jänterä-Jareborg 1997, s. 119.27. Koulu 2002a, s. 215.28. Periaatteesta on luonnollisesti poikettu jätettäessä ulkomainen oikeus jura novit curia

-periaatteen ulkopuolelle. Jänterä-Jareborg 1997, s. 120.29. Termiä ”ulkomaantosiseikka” on käyttänyt Risto Koulu. Ks. Koulu 2002a, s. 216.30. Jänterä-Jareborg 1997, s. 123.

30


tosiseikkoihin.31 Asianosaisen ei sen sijaan tarvitse vedota suoraan tiet-

tyyn lainvalintasäännökseen tai sovellettavaksi tulevan ulkomaisen lain

säännökseen. Tämä sääntö juontuu suoraan prosessioikeuden periaat-

teesta, jonka mukaan asianosaisen ei tarvitse osata juridisesti luonneh-

tia merkityksellisiä tosiseikkoja.32

Kuten edellä mainitusta oikeudenkäymiskaaren säännöksestä käy

ilmi, väittämistaakkaa sovelletaan vain dispositiivisiin asioihin. Tästä

syystä indispositiivisissa asioissa tuomioistuin voi oma-aloitteisesti ot-

taa huomioon tosiseikat, jotka johtavat lainvalintasäännösten ja ulko-

maisen oikeuden soveltamiseen.33 Ennen lainvalintaa on luonnollises-

ti mahdotonta tietää, onko käsiteltävä asia sovellettavaksi tulevan lain

mukaan dispositiivinen vai indispositiivinen. Asian luonne arvioidaan

tältä osin lex forin eli tuomioistuinvaltion lain perusteella.34 Disposiiti-

visten ja indispositiivisten asioiden erilaista kohtelua voidaan väittämis-

taakan lisäksi perustella dispositiivisiin asioihin perinteisesti liitetyllä

laajalla sopimusvapaudella sekä indispositiivisiin asioihin olennaisesti

liittyvillä yleisellä intressillä ja suojanäkökohdilla. Mikkola on todennut,

että olisi hyvin erikoista, jos asianosaiset voisivat vaikuttaa lainvalintaan

asiassa, jossa riidan kohteesta sopiminen ei ole mahdollista.35

3.2 Lainvalinnan ja ulkomaisen oikeuden soveltamisen välttäminen

Oikeustieteellisessä tutkimuksessa on jo pitkään ennakoitu kansain-

välisten tapausten määrän merkittävää nousua. Kansainvälisyyden li-

sääntymistä on pidetty väistämättömänä.36 Kansainvälisten tapausten

lisääntymisen tulisi loogisesti ajateltuna lisätä myös lainvalinnan ak-

tualisoitumisen ja ulkomaisen lain soveltamistapausten lisääntymistä.

Jaksossa 2 esitellyt empiirisen tutkimuksen tulokset osoittavat, että näin

31. Jänterä-Jareborg 1997, s. 169–173, Bogdan 2014, s. 38–39. Pohjoismaisen tutkimuksen relevanssista Suomen oikeuden kannalta ks. Koulu 2002a, s. 216.32. Frände – Havansi – Helenius et al 2012, s. 506.33. Jänterä-Jareborg 1997, s. 131, Liukkunen 2012, s. 14, Bogdan 2014, s. 38.34. Jänterä-Jareborg 1997, s. 130–131, Bogdan 2014, s. 38.35. Mikkola 2009, s. 236.36. Koulu 2002a, s. 211.

31


ei ole ainakaan vielä käynyt – ulkomaisen lain soveltamistapauksia on

suomalaisissa tuomioistuimissa edelleen todella vähän. Syitä tälle voi-

daan luonnollisesti löytää runsaasti sekä prosessin sisältä että sen ulko-

puolelta. Merkittävänä ulkomaisen lain soveltamistapausten määrän ra-

joittajana toimii lainvalintamenettely. Yllä esitellyt lainvalintaa koskevat

säännökset ja käytännöt mahdollistavat ongelmattomia tapoja ulkomai-

sen oikeuden syrjäyttämiseen, mutta on mahdollista, että lainvalinnalta

pyritään välttymään tuomioistuimissa myös jossain määrin arveluttavin

keinoin. Näitä keinoja voidaan pitää kansainvälisen yksityisoikeuden

klassisen homeward trend -ongelman ilmentyminä. Ongelmalla tarkoi-

tetaan tuomioistuinten taipumusta pyrkiä soveltamaan kansainvälisiin

tapauksiin oman maansa lakia kansainvälisen yksityisoikeuden alaan

kuuluvia lainvalintasääntöjä loukaten.37

Dispositiivisten asioiden osalta lainvalintamenettelyn ulkomaisen

oikeuden soveltamistapausten määrää rajoittava vaikutus on erityisen

selvä. Kun lainvalintasäännösten soveltaminen edellyttää asianosaisen

vetoamista ulkomaantosiseikkoihin, ulkomainen laki voidaan helposti

sivuuttaa jättämällä vetoamatta kyseisiin seikkoihin. Lainvalinnan vält-

täminen edellyttää normaalitilanteessa vetoamisesta pidättäytymistä

molemmilta asianosaisilta. Asianosainen voi pelkällä omalla toiminnal-

laan välttää lainvalinnan esimerkiksi silloin, kun hän on yksin tietoinen

liityntäperusteen luovasta tosiseikasta ja jättää siihen vetoamatta. Ylei-

sesti voidaan todeta, että kuvatuissa disposiitivissa tapauksissa ongel-

mia ei ole: asianosaisille on suotu laaja sopimusvapaus, ja heillä on näin

ollen oikeus sitä hyödyntää. Tällainen menettely ei sodi säännösten tar-

koitusta vastaan. On luultavaa, että huomattava osa kansainvälisistä dis-

posiitivisista riita-asioista päätyy ratkaistavaksi tuomioistuinvaltion lain

eli lex forin perusteella tämän valinnanmahdollisuuden johdosta. Mik-

kolan mukaan ulkomaisen oikeuden syrjäyttämismahdollisuus ei ole

vain positiivinen asia. Syrjäyttämismahdollisuus nimittäin pitää osal-

taan ulkomaisen oikeuden soveltamistilanteet hyvin harvinaisina, mikä

vaikeuttaa kansainvälisyyden sisäistämistä tuomioistuimissa.38 On sel-

vää, että syrjäyttämismahdollisuudella on ainakin jossain määrin Mik-

37. Klami – Kuisma 2000, s. 23.38. Mikkola 2009, s. 236.

32


kolan kuvaamat seuraukset. Sen sijaan vastakkainasettelu asianosaisten

valinnanmahdollisuuden ja tuomioistuinten kansainvälistymisen välillä

tuntuu erikoiselta: oikeudenkäyntien asianosaisia ei voida pistää vas-

tuuseen tuomioistuinten mahdollisesti puutteellisesta kansainvälisen

näkökulman omaksumisesta. Mikäli valinnanmahdollisuutta pidetään

ongelmallisena, tulisi mahdollisuus estää lainsäädännön tasolla.

Kaikki lainvalinnan välttämiseen pyrkivät tilanteet eivät kuitenkaan

ole yhtä yksioikoisia. Ongelmallisena voidaan pitää muun muassa tuo-

mioistuimen väitettyä passiivisuutta lainvalintatilanteissa. Koulu on ku-

vannut tuomioistuinten toimintaa toteamalla, että ”– – viran puolesta

toimivan tuomioistuimen ongelma esiintyy vain oppikirjoissa.”39 Tällä

Koulu tarkoittanee sitä, että viran puolesta lainvalinnan aktualisoitumi-

sen huomioiva tuomari on oikeuskirjallisuuden ylläpitämä ideaali, jolla

ei tosiasiassa ole vastinetta reaalimaailmassa. Dispositiivisissa tapauk-

sissa tuomioistuimen passiivisuus ilmenee siten, että tuomioistuin ei

omasta aloitteestaan tee lainvalintaratkaisua, vaikka asianosainen on

vedonnut liittymäperusteen luovaan tosiseikkaan. Tämä on mahdol-

lista erityisesti silloin, kun asianosainen on vedonnut vain mainittuun

tosiseikkaan, mutta ei ulkomaiseen lakiin tai lainvalintasäännökseen

sinänsä. Asianosaisten tyytyessä tuomioistuimen menettelyyn, asia jää

ratkaistavaksi lex forin nojalla. Indispositiivisissa tapauksissa, joissa tuo-

mioistuimen tulisi tehdä lainvalinta viran puolesta myös silloin, kun asi-

anosainen ei ole vedonnut ulkomaantosiseikkaan, passiivisuus ilmenee

siten, että tuomioistuin yksinkertaisesti jättää ulkomaantosiseikat huo-

miotta ja sivuuttaa lainvalinnan, ”unohtaa” sen. Tällöin tuomioistuin ei

nosta lainvalintakysymystä käsittelyyn, vaan soveltaa automaattisesti

itselleen tuttua tuomioistuinvaltion lakia.40 Sivuuttaminen voi koskea

myös asianosaisten laatimaa lakiviittausta.41

Passiivisuus voi varsinaisen lainvalinnan tekemättä jättämisen li-

säksi ilmetä tuomioistuimen prosessinjohtovelvollisuuden laiminlyön-

tinä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että kansainvälisissä tapauk-

sissa tuomioistuimen prosessinjohdon tulee olla aktiivisempaa kuin

39. Koulu 2002a, s. 215.40. Koulu 2002a, s. 212.41. Liukkunen 2012, s. 7.

33


tapauksissa, joissa kansainvälisiä liittymiä ei ole.42 Koulu on perustel-

lut tehostettua prosessinjohtoa kansainvälisten tapausten ankarammal-

la väittämistaakalla.43 Jänterä-Jareborgin mukaan tavallista aktiivisem-

man prosessinjohdon tarkoituksena on ennen kaikkea tasapainottaa

asianosaisten tietämättömyyttä kansainvälisen yksityisoikeuden alaan

kuuluvasta sääntelystä.44 Tuomioistuimen tulisi turvautua prosessinjoh-

toon esimerkiksi silloin, kun on jäänyt epäselväksi, onko asianosainen

vedonnut tiettyyn ulkomaantosiseikkaan nimenomaan lainvalinnan ak-

tualisoimiseksi.45 Prosessinjohtovelvollisuutensa laiminlyövä tuomari

olettaa, että vetoamisella ei ole ollut tällaista tarkoitusta, ja jättää lain-

valinnan tekemättä. Toinen esimerkki on tilanne, jossa asianosainen on

perustanut asianajonsa tietyn maan lakiin, mutta tuomioistuin katsoo,

ettei kyseisen maan oikeus voi tulla tapaukseen sovellettavaksi. Tällöin

tuomioistuimen tulisi nostaa lainvalintakysymys keskusteluun.46 Täs-

sä tilanteessa prosessinjohtovelvollisuuden laiminlyönti johtaa siihen,

että asianosainen ei ymmärrä vedota oikeaan ulkomaantosiseikkaan

tai ulkomaiseen säännökseen, jolloin asia ratkaistaan lex forin nojalla.

Prosessinjohdon laiminlyönti on vaikeampi havaita kuin yllä kuvattu

lainvalintasäännösten kertakaikkinen sivuuttaminen, mutta sen tosi-

asialliset vaikutukset voivat olla pitkälti samankaltaiset: laiminlyönnit

voivat johtaa asianosaisten kannalta yllättäviin lainvalinta- ja asiarat-

kaisuihin sekä asianosaisten tahdon sivuuttamiseen.

Tuomioistuimen passiivisuuden ohella toinen ongelmallinen me-

nettelytapa on lainvalintasäännösten tarkoitushakuinen tulkinta. Tul-

kinnan avulla lainvalinnassa pyritään saamaan aikaan lopputulos, joka

johtaa Suomen lakien soveltamiseen. Koulu on arvioinut, että tällai-

nen menettely on suomalaisissa tuomioistuimissa tavallista.47 Tarkoi-

tushakuisen tulkinnan mahdollistaa lainvalintasäännösten tulkinnan-

42. Jänterä-Jareborg 1997, s. 178, Koulu 2002a, s. 217.43. Ankarampi väittämistaakka johtaa siihen, että esimerkiksi vetoaminen oikeudenkäyn-nin rajat ylittävään luonteeseen tai kansainvälisyyteen ei aktualisoi lainvalintaa. Asianosais-ten tulee vedota nimenomaan ulkomaantosiseikkaan tämän vaikutuksen aikaansaadak-seen. Ks. Koulu 2002a, s. 217.44. Jänterä-Jareborg 1997, s. 178.45. Jänterä-Jareborg 1997, s. 178, Koulu 2002a, s. 217.46. Jänterä-Jareborg 1997, s. 184.47. Koulu 2002a, s. 212.

34


varaisuus48, mahdollinen kirjoittamaton muoto49 sekä se, että pienten

tapausmäärien vuoksi oikeuskäytäntöä lainvalintasäännösten tulkin-

nasta on vähänlaisesti. Tarkoitushakuista tulkintaa ehkäisee esimerkik-

si EU-asetuksissa tulkintamalli, jonka mukaan lainvalintasäännöksiä

tulee tulkita autonomisesti, irrallaan kansallisen oikeuden käsitteistä

ja termeistä.50 Tuomioistuinten pyrkimystä saada tulkinnan kautta oi-

keuskysymys kotimaisen lain piiriin on mahdotonta täysin estää. Vaikka

säännösten täsmällisellä muotoilulla ja runsaalla oikeuskäytännöllä on-

gelmaa voidaan lieventää, ei säännöksistä ikinä voida kokonaan poistaa

tulkinnan mahdollisuutta.

On helppo ymmärtää, miksi tuomioistuimet ja asianosaiset usein

pyrkivät estämään ulkomaisen lain soveltamisen käsiteltävään tapauk-

seen. Tuomioistuinten kannalta kyse on yleensä halusta soveltaa tuttuja

suomalaisia lakeja, eikä aikaa vieviä selvityksiä ja syvällistä perehtymistä

vaativia ulkomaisia säännöksiä.51 Taustalla voi olla erilaisia ajatusmalle-

ja: Ensinnäkin tuomioistuin voi pyrkiä prosessiekonomisesti järkevään

ratkaisuun. Toiseksi tuomioistuin voi kuvitella, että lainvalinnalla ei ole

juurikaan vaikutusta asian lopputulokselle, vaan aineelliset kysymykset

ratkaistaan oikeusjärjestyksestä huolimatta samalla tavalla.52 Lopulta

tuomioistuin voi ajatella, että oikeusturva toteutuu parhaiten sen so-

veltaessa suomalaisia lakeja joko siksi, että tuomioistuin osaa soveltaa

näitä lakeja parhaiten tai siksi, että ulkomaisen oikeuden arvot tuntu-

vat vierailta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tuomioistuimen toiminnan

syynä voi olla myös kuviteltu asianosaisten tahto: kun asianosaiset eivät

indispositiivisessa asiassa ole vedonneet ulkomaiseen lakiin, tuomiois-

tuin olettaa, että asianosaiset haluaisivat asiansa ratkaistavan lex forin

mukaisesti. Mikkola huomauttaa, ettei kaikissa tapauksissa ole kyse tar-

koituksellisesta lainvalinnan sivuuttamisesta. Kyse voi olla myös silkasta

tietämättömyydestä ulkomaisen oikeuden ja lainvalintasäännösten suh-

teen taikka siitä, että asiaan liittyviä ulkomaantosiseikkoja ei kerta kaik-

48. Koulu 2002a, s. 212, Bogdan 2014, s. 55.49. Koulu 2002a, s. 212.50. Bogdan 2014, s. 57.51. Liukkunen 2012, s. 7.52. Koulu 2002a, s. 212.

35


kiaan ole havaittu.53 Tällaista tietämättömyyteen tai huolimattomuuteen

perustuvaa laiminlyöntiä ei tietenkään voida pitää yhtään enempää hy-

väksyttävinä kuin tarkoituksellisia laiminlyöntejä.

Asianosaisten osalta kyseeseen tulevat osittain samat syyt kuin tuo-

mioistuimilla: erityisesti prosessiekonomiset näkökohdat ja kotimai-

sen oikeuden tutuksi koettujen arvojen merkitys lienevät asianosaisille

tärkeitä. Verrattuna tuomioistuimeen asianosaisten kohdalla korostuu

lainvalinnan merkitys oikeudenkäynnin lopputulokselle. Asianosaiset

pyrkivät saamaan sovellettavaksi sen lain, jonka he arvioivat tuottavan

heille oikeudenkäynnissä parhaan tuloksen. Tietämättömyys lainvalin-

tasäännöistä, ulkomaisesta oikeudesta ja ulkomaantosiseikoista mainit-

tiin jo tuomioistuimen kohdalla kyseeseen tulevien syiden yhteydessä,

mutta todennäköistä on, että tietämättömyys tulee huomattavasti use-

ammin kyseeseen asianosaisten kuin tuomioistuinten kohdalla.

53. Mikkola 2009, s. 29–30.

36 4 Pääsääntönä asianosaisten selvitysvastuu

4.1 Selvitysvastuun kohdistaminen toiseen asianosaiseen

Jos oikeudenkäynnissä on sovellettava ulkomaista lakia, eikä tuomi-

oistuin tunne sen sisältöä, asianosaista on kehotettava esittämään siitä

näyttöä (OK 17:4.1). Ensisijainen selvitysvastuu ulkomaisen lain sisällös-

tä on siten kiistatta asianosaisilla.54 Tuomarillahan ei ole velvollisuut-

ta tuntea vieraan valtion lakia. Asianosaisten selvitysvastuuseen liittyy

kaksi keskeistä kysymystä. Ensinnäkin on määritettävä, kummalle asi-

anosaiselle selvitysvelvollisuus asetetaan. Toiseksi on harkittava, voiko

tuomioistuin hankkia täydentävää selvitystä silloin, kun selvitysvastuu

on asianosaisilla. Siitä riippumatta, onko selvitysvastuu asianosaisilla

vai tuomioistuimella, tulee aina ratkaistavaksi se, milloin ulkomaisen

oikeuden sisällöstä saatu selvitys on riittävää. Tähän kysymykseen pa-

laan myöhemmin työssäni.55

Jänterä-Jareborg katsoo, että tietyissä tilanteissa on mahdollista, et-

tä tuomioistuin heti alussa tekee arvion siitä, ettei riittävää selvitystä

voida saada ja jättää selvitysvastuun jakamatta. Tällaisia tilanteita voi

syntyä esimerkiksi vieraan valtion juuri itsenäistyttyä tai vallankumo-

uksen jälkeen, jolloin koko oikeusjärjestyksen tilasta vallitsee epäsel-

vyys. Samoin sisällissota voi aiheuttaa selvityksen hankkimisen kan-

nalta mahdottoman tilanteen.56 Yleisempi näkemys pohjoismaisessa

oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin se, että tuomioistuimen on esitet-

tävä asianosaisille selvityskehotus ennen kuin sanktioseuraamus57 eli

54. Asianosaisten selvitysvastuuseen perustuva malli ei ole ainoa mahdollinen. Esimerkik-si Saksan oikeudessa ensisijainen selvitysvastuu kuuluu tuomioistuimelle. Ks. Brauksiepe 1965, s. 35.55. Ks. jakso 6.56. Jänterä-Jareborg 1997, s. 333. 57. Sanktio, sanktioseuraamus ja sanktiosäännös -termit ovat tietyllä tavalla ongelmalli-sia. OK 17:4.3:sta johtuva Suomen lain soveltaminen voi luonnollisesti olla asianosaisille myös positiivinen lopputulos. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa termit ovat kuitenkin

37

4 Pääsääntönä asianosaisten selvitysvastuu

OK 17:4.3:n soveltaminen voi tulla kyseeseen. Selvityskehotuksen lai-

minlyöminen johtaa todennäköisesti muutoksenhaussa jutun palautta-

miseen alempaan oikeusasteeseen.58 Nähdäkseni tätä kantaa vahvistaa

ruotsalainen oikeustapaus RH 2014:34. Katson, että tapauksessa vallitsi

selvästi Jänterä-Jareborgin kuvailema tilanne, jossa kehotus olisi voitu

jättää antamatta, mutta näin ei kyseisessä oikeudenkäynnissä toimittu.

Tapauksessa oli pääasiassa kyse Ruandan sisällissodan aikana tapah-

tuneesta joukkotuhonnasta, mutta asiassa oli myös siviilioikeudellinen

puoli, sillä uhrien omaisten vahingonkorvausvaatimukset tutkittiin sa-

massa oikeudenkäynnissä. Siitä huolimatta, että selvityksen saaminen

sisällissodan aikaisen Ruandan vahingonkorvausoikeudesta 20 vuotta

myöhemmin oli näyttäydyttävä lähes mahdottomana, selvityskehotus

annettiin. Minkäänlaista selvitystä vahingonkorvausoikeuden aineelli-

sesta sisällöstä ei lopulta saatu hankittua.

Siitä, kummalle asianosaiselle selvitysvastuu asetetaan, vallitsee

oikeuskirjallisuudessa epäselvyys. Sekä Suomessa että Ruotsissa on

pääsääntöisesti pidetty parhaimpana vaihtoehtona sitä, että kehotus

ulkomaisen lain sisällön selvittämisestä annetaan asianosaiselle, joka

on esittänyt vaatimuksen ulkomaisen lain soveltamisesta.59 Tällainen

vaatimus on luonnollisesti relevantti vain silloin, kun tuomioistuin ei

tee lainvalintaa ex officio eli viran puolesta. Mikkola taas katsoo ennen

kaikkea, ettei selvitysvastuuta tulisi asettaa sille asianosaiselle, jonka

tiedetään vastustavan ulkomaisen lain soveltamista.60 Muita yleisesti

esitettyjä vaihtoehtoja ovat selvitysvastuun antaminen sille asianosai-

selle, joka näyttää hyötyvän vieraan lain soveltamisesta; sille, jolla on

parhaat mahdollisuudet lain sisällön selvittämiseen tai sille, joka asuu

maassa, jonka laista selvitystä tulee esittää.61 Ruotsin oikeuskäytännössä

vakiinnuttaneet paikkansa, minkä vuoksi käytän niitä myös tässä työssä. Ks. Mikkola 2012a, s. 881 ja Koulu 2002, s. 375.58. Koulu 2002, s. 376, Söderlund 1997, s. 281.59. Koulu 2002, s. 376, Söderlund 1997, s. 281, Jänterä-Jareborg 1997, s. 239, Gärde et al. 1949, s. 477.60. Mikkola 2009a, s. 436.61. Koulu 2002, s. 376. Vrt. Eek, jonka mukaan selvityskehotus tulisi ensisijaisesti antaa molemmille asianosaisille yhdessä. Eekin mukaan toinen hyvä vaihtoehto on antaa selvi-tyskehotus sille asianosaiselle, jonka on helpompi saada selvitys ulkomaisen lain sisällöstä. Eek 1972, s. 231.

38


selvitysvastuu on eräissä tapauksissa annettu suoraan kantajalle, riippu-

matta siitä, että vaatimuksen ulkomaisen lain soveltamisesta on esittä-

nyt vastaaja.62 Mahdollisena on pidetty myös selvitysvastuun antamista

molemmille osapuolille yhdessä.63

Yhdyn suomalaisessa ja ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa ylei-

simmin esitettyyn kantaan ja katson, että ensisijaisesti ulkomaisen lain

sisältöä koskeva selvityskehotus tulisi antaa osapuolelle, joka on kysei-

sen vieraan valtion lain soveltamista vaatinut. Tämä asianosainen on

yleensä samalla se osapuoli, joka tulisi ulkomaisen lain soveltamisesta

hyötymään. Siksi hänellä on intressi saada aikaan riittävä selvitys kysei-

sestä ulkomaisesta laista. Lisäksi ulkomaisen lain soveltamisvaatimus

saattaa toimia indisiona siitä, että osapuolella on lain sisällöstä aina-

kin jonkinasteista tietoa jo valmiiksi, mikä tekee riittävän selvityksen

aikaansaamisen osaltaan todennäköisemmäksi. Toisaalta asianosai-

nen, joka katsoo hyötyvänsä ulkomaisen lain soveltamisesta, pyrkii to-

dennäköisesti antamaan vieraan valtion lain sisällöstä omaa kantaansa

puoltavan kuvan.64 Sama riski on tosin olemassa oikeastaan kaikissa sel-

vitysvastuun jakamismalleissa. Suomalaisessa oikeuskäytännössä tätä

selvitysvastuun jakomallia on hyödynnetty muun muassa korkeimman

oikeuden tapauksessa 1999:98. Tapauksessa ulkomaisen lain sovelta-

mista vaati kantaja, jolle annettiin käräjäoikeudessa selvityskehotus lain

sisällöstä.

Kun tuomioistuin soveltaa lainvalintasäännöksiä ex officio, ei selvi-

tysvastuuta voida määrittää edellä kuvatulla tavalla. Suomessa vallitse-

van näkemyksen mukaan tuomioistuin tekee lainvalinnan viran puo-

lesta silloin, kun kyse on indispositiivisesta asiasta eli kun sovinto ei ole

sallittu.65 Tällöin luonnollinen kohde selvitysvastuun asettamiselle on

se asianosainen, jolla on paremmat tosiasialliset mahdollisuudet saada

selvitys lain sisällöstä. Koulun mukaan selvitysvastuun jakaminen tällä

perusteella johtaisi yleensä institutionaalisen asianosaisen selvitysvas-

tuuseen.66 Selvitysvastuun sälyttämistä instutionaaliselle osapuolelle

62. NJA 1973, s. 57.63. Klami – Kuisma 2000, s. 56, Bogdan 2014, s. 45–46.64. Koulu 2002, s. 376.65. Mikkola 2009a, s. 434.66. Koulu 2002, s. 376.

39


puoltaa tämän asiantuntemus sekä resurssit. Sen sijaan tilanteissa, jois-

sa molemmat asianosaiset ovat yksityishenkilöitä, selvitysvastuun saava

asianosainen voisi olla osapuolista se, joka asuu kyseisessä valtiossa tai

jolla on muuten valtioon kiinteät siteet esimerkiksi perhesiteiden tai

kansalaisuuden vuoksi. Tällaisella asianosaisella saattaa itsellään olla

selvityksen hankkimiseen tarvittava kielitaito, mikä voi pienentää selvi-

tyksen hankkimisen kustannuksia. Samoin henkilöllä voi olla vieraassa

valtiossa kontakteja, joiden avulla hän pystyy selvityksen tekemään. Asi-

anosaiselle, jolle ulkomainen valtio on vieraampi, voi esimerkiksi kieli-

kynnys muodostua niin suureksi, ettei selvitystä saada lainkaan.

Jos ei kyetä määrittelemään, kummalla osapuolista on paremmat

mahdollisuudet selvityksen hankkimiseen, katson varteenotettavaksi

selvitysvastuulliseksi sen asianosaisen, joka tulee todennäköisesti hyö-

tymään ulkomaisen lain soveltamisesta. Valintaa voidaan perustella

osittain samoin kuin selvitysvastuun antamista sille asianosaselle, joka

on ulkomaisen lain soveltamista vaatinut. Aivan kuten lain soveltamis-

ta vaativalla asianosaisella, myös lain soveltamisesta todennäköisesti

hyötyvällä on intressi hankkia laadukas ja kattava selvitys lain sisällöstä.

Lain soveltamisesta hyötyvän osapuolen tunnistaminen voi olla vaike-

aa. On kuitenkin huomattava, että usein riita-asian asianosaiset ottavat

kantaa ulkomaisen lain soveltamiseen ja jossain määrin kyseisen lain

sisältöön jo kanteessa ja siihen annetussa vastauksessa.67 Tällainen jo

oikeudenkäynnin alkuvaiheessa saatu alustava selvitys voi antaa tuomi-

oistuimelle vihjeen siitä, kumpi asianosaisista tulisi hyötymisperusteella

asettaa selvitysvastuulliseksi.

Asianosaisille yhteisesti annettu selvitysvastuu voinee tulla kysee-

seen tilanteessa, jossa molemmat osapuolet suhtautuvat myönteisesti

ulkomaisen lain soveltamiseen. Kun molemmat asianosaiset hankkivat

selvitystä lain sisällöstä, on tuomioistuimen saama selvitys todennäköi-

sesti tasapuolisempaa ja monipuolisempaa kuin silloin, jos vain toinen

asianosaisista on selvitysvastuussa. Lisäksi kahden asianosaisen jaka-

essa selvitysvastuun toisen asianosaisen epäonnistuminen selvityksen

hankkimisessa ei suoraan johda Suomen lain soveltamiseen. Koulun

67. Klami – Kuisma 2000, s. 55.

40


mukaan ongelmana voi kuitenkin olla se, ettei kumpikaan asianosaisis-

ta ota selvitystä asiakseen vaan selvitysvastuu katoaa.68 Tällöin riskinä

on, ettei selvitystä saada lainkaan. Osapuolten yhteistä selvitysvastuu-

ta vastaan puhuvat myös kaksinkertaiset selvityskustannukset eli pro-

sessiekonomiset syyt. Lain sanamuodon perusteella selvä pääsääntö

onkin, että vastuu asetetaan vain yhdelle asianosaiselle. Tästä syystä

suomalaisessa oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa ilmenevän

legalistisen säännöstulkinnan huomioiden molempien asianosaisten

selvitysvastuuta käytettäneen Suomessa hyvin harvoin, jos koskaan. Sen

sijaan on tavallista, että selvityksen hankkijan vastapuoli hankkii omaa

kantaansa puoltavaa selvitystä oma-aloitteisesti, jolloin päästään tosi-

asiallisesti samoihin hyötyihin kuin molemmille asianosaisille annetun

selvitysvelvollisuuden tapauksissa.69 Tuomioistuimen ei kuitenkaan tu-

lisi luottaa siihen, että asianosaiset hankkivat selvitystä oma-aloitteisesti

ilman asiasta annettua kehotusta.

Tuomioistuinten tulisi suhtautua varauksella vaihtoehtoon, jonka

mukaan selvitysvastuu annetaan kantajalle, siitä huolimatta, että hän on

vaatinut tuomioistuinvaltion lakia sovellettavaksi. On ilmeistä, että selvi-

tysvastuun antaminen ulkomaisen lain soveltamiseen vastentahtoisesti

suhtautuvalle ei yleensä tuota riittävän laadukasta ja kattavaa selvitystä

kyseisestä laista. Tapauksessa NJA 1973 s. 57 saksalainen kantaja vaati

ruotsalaisen vastaajan isyyden vahvistamista sekä tältä elatusapua. Kan-

taja esitti vaatimuksen tuomioistuinvaltion eli Ruotsin lain soveltamista

asiaan, mutta sai tuomioistuimelta tehtäväkseen esittää selvitystä koti-

ja kansalaisuusvaltionsa Saksan laista. Poikkeuksellinen selvitysvastuun

jako on tapauksessa ymmärrettävä: tuomioistuin on valinnut selvitys-

velvolliseksi osapuolen, jonka on kansalaisuutensa ja kielitaitonsa joh-

dosta todennäköisesti ollut helpompi saada selvitys ulkomaisesta laista.

Tapausta arvioitaessa on kuitenkin huomioitava sen syntyajankohta:

1970-luvulla selvityksen hankkiminen ulkomaisesta laista on ollut huo-

mattavasti haastavampaa kuin tänä päivänä, ja voidaan pitää luultava-

68. Koulu 2002, s. 391. 69. Ks. esimerkiksi myöhemmin käsiteltävä KKO 2011:79, jossa molemmat osapuolet olivat hankkineet sveitsiläisten asianajajien lausunnot asiaa koskevasta sveitsiläisestä oikeuskäy-tännöstä.

41


na, ettei vastaavaa ratkaisua selvitysvastuun jaon suhteen enää tehtäisi.

Yllä esitettyjä selvitysvastuun jakautumismalleja ei tulisi soveltaa

poikkeuksetta. Selvitysvastuun asettamista ulkomaisen lain soveltami-

seen vastahakoisesti suhtautuvalle tulisi välttää. Vaikka kyseinen asian-

osainen ei täysin laiminlöisi selvitysvelvollisuuttaan, tämän esittämä

selvitys tuskin koskaan estää OK 17:4.3:n mukaista Suomen lain sovel-

tamista.70 Se, että tuomioistuin valitsee selvitysvastuun kohteeksi asi-

anosaisen, joka ei selvästikään aio esittää vaadittua selvitystä voidaan

nähdä kansainvälisessä yksityisoikeudessa hyvin tunnetun homeward

trend -ongelman ilmentymänä. Tällöinhän, kyseisen asianosaisen epä-

onnistuttua selvityksen hankkimisessa, sovellettavaksi tulevat Suomen

lait. Lisäksi selvitysvastuun jakautumista koskevaa valintaa tehtäessä on

muistettava, että selvitysvastuun jakautuminen asianosaisten välillä on

tarkoituksella jätetty laissa avoimeksi. Tämä lainsäätäjän ratkaisu mah-

dollistaa yksittäisten tapausten erityispiirteiden huomioon ottamisen.

Ulkomaisen lain soveltaminen voi nousta esiin hyvin erilaisissa oikeu-

denkäynneissä, eikä joustamattomien vastuunjakosäännösten sovelta-

minen ole kaikissa tapauksissa mielekästä.

4.2 Tuomioistuimen hankkima täydentävä selvitys

Tuomioistuimen oikeuteen hankkia asianosaisten selvitykseen nähden

täydentävää selvitystä on suhtauduttu myönteisesti koko OK 17:4:n ja

sitä edeltävien säännösten olemassaolon ajan. 1900-luvun puolivälissä

näkemys oli, että tuomioistuin voi täydentävää selvitystä hankkimal-

la tarkistaa asianosaisten esittämän selvityksen paikkansapitävyyden.

Täydentävän selvityksen tarkoituksena ei sen sijaan ollut mahdollistaa

ulkomaisen lain soveltamista laajentamalla siitä esitettyä selvitystä.71

Nykyisin katsotaan, että tuomioistuimen hankkimalla selvityksellä ei

tarvitse olla kontrolloivaa roolia vaan tuomioistuin voi kaikissa tapa-

uksissa hankkia täydentävää selvitystä harkintansa mukaan.72 Velvol-

70. Mikkola 2009a, s. 437.71. Tirkkonen 1949, s. 36.72. Klami – Kuisma 2000, s. 56, Lappalainen 2001, s. 137, Todistelutoimikunta 2012, s. 78.

42


lisuutta täydentävän selvityksen hankkimiseen ei tuomioistuimella

oikeudenkäymiskaaren mukaan kuitenkaan ole. Eräissä erityislaeissa

tuomioistuimelle asetetaan sen sijaan ulkomaan lain sisältöä koske-

va toissijainen selvitysvelvollisuus.73 Tuomioistuimen aktiivisen roo-

lin todisteiden hankinnassa on katsottu vaikeuttavan tuomioistuimen

pysymistä puolueettomana ja aiheuttavan puolueellisuusepäilyjä asi-

anosaisten taholta.74 Samanlaisia seurauksia voi olla tuomioistuimen

suorittamalla täydentävän selvityksen hankkimisella. Tästä syystä voi-

daan ajatella, että tuomioistuimen tulisi suhtautua täydentävän selvi-

tyksen hankkimiseen varovaisesti, erityisesti niissä tilanteissa, joissa on

ilmeistä, että toinen asianosaisista vastustaa ulkomaisen lain sovelta-

mista.

Ruotsissa tuomioistuimen oikeuteen ja velvollisuuteen hankkia

selvitystä lain sisällöstä on suhtauduttu hyvin eri tavalla. Ero johtuu

pääasiassa lain tulkintatavasta: kun Suomessa on pyritty tulkitsemaan

oikeudenkäymiskaaren 17:4:ää sananmukaisesti, Ruotsissa on pyritty

hakemaan tarkoituksenmukaisinta ratkaisua kysymykseen selvitysvas-

tuun jakamisesta.75 Ruotsissa tuomioistuimen rooli selvityksen hank-

kimisessa on katsottu huomattavasti suuremmaksi kuin Suomessa.

Tuomioistuimelle kuuluu ensisijainen selvitysvastuu indispositiivissa

riita-asioissa, joissa ulkomainen laki tulee sovellettavaksi ex officio. Dis-

positiivisissa asioissa ensisijainen selvitysvastuu on asianosaisilla, mutta

erityisesti vaikeissa tapauksissa tuomioistuin voi ottaa selvityksen hank-

kimisen vastatakseen, jos kokee sen tarpeelliseksi.76 Suomen edustama

voimakkaasti asianosaisvastuuseen nojaava malli on jäämässä harvi-

naiseksi Euroopassa: muun muassa Italiassa, Sveitsissä ja Itävallassa on

siirrytty viranomaisen selvitysvelvollisuuteen.77

Kiinnostava kysymys on se, kuinka paljon tuomioistuimet todella

käyttävät oikeuttaan hankkia selvitystä vieraan valtion oikeudesta. Oi-

keuskirjallisuudessa on arvioitu, että tuomioistuinten ylikuormitus ja

73. Ks. esimerkiksi vekselilaki 87 §, shekkilaki 65 §.74. Frände – Havansi – Helenius et al 2012, s. 604. Tuomioistuimen oikeus hankkia viran puolesta todisteita perustuu oikeudenkäymiskaaren 17:7:ään. 75. Koulu 2002, s. 377.76. Jänterä-Jareborg 1997, s. 242–243. 77. Jänterä-Jareborg 1997, s. 247.

43


resurssipula aiheuttavat sen, ettei täydennysmahdollisuutta hyödynnetä

kovinkaan usein.78 Tietoa asiasta on vaikea saada, sillä tuomioistuimet

ovat perinteisesti olleet haluttomia ilmaisemaan ratkaisuissaan, ovatko

ne yksittäistapauksissa hankkineet selvitystä ulkomaisesta laista ja millä

tavoin se on tehty. Kuten Koulu toteaa, tämä toimintatapa ei ole ratkai-

sujen legitimiteetin kannalta suositeltava.79 Uudemmassa oikeuskäy-

tännössä toimintatapaa on parannettu: KKO:n tapauksen 2011:97 ratkai-

suselosteesta ilmenee, että käräjäoikeus oli hankkinut virka-aputeitse

selvitystä Sveitsin laista ja oikeuskirjallisuudesta. Käräjäoikeuden hank-

kima selvitys oli nimenomaan täydentävää; kummatkin asianosaiset oli-

vat jo aikaisemmin toimittaneet selvitystä laista sekä asianajajien laati-

mat lausunnot maan oikeuskäytännöstä.

Käräjäoikeuksista saamieni vastausten perusteella täydentävän sel-

vityksen hankkiminen on erittäin poikkeuksellista. Korkeimman oikeu-

den tapausta 2011:97 ei missään nimessä voida pitää kovin edustavana

kuvana yleisesti noudatetusta käytännöstä. Kaikissa vastauksissa, joissa

selvitysvastuun jakoa käsiteltiin, katsottiin, että vastuu selvityksen hank-

kimisesta kuuluu yksinomaan asianosaisille. Yhdenkään vastauksissa

mainitun tapauksen kohdalla ei ollut mainintaa siitä, että tuomioistuin

olisi hankkinut täydentävää selvitystä lain sisällöstä. Yllä mainittujen

syiden – puolueettomuuden varmistamisen ja resurssien puutteen – li-

säksi voidaan esittää eräitä muitakin perusteita tuomioistuinten alhai-

selle selvitysaktiivisuudelle. Passiivisuus tuskin johtuu siitä, että tuomio-

istuimet eivät tietäisi, että niillä on oikeus hankkia täydentävää selvitystä.

Tämä kantahan on ollut oikeuskirjallisuudessa valloilla jo pitkään. Sen

sijaan kyse voi olla tuomioistuimen käytettävissä olevien selvityskeino-

jen huonosta tunnettuudesta ja heikohkosta toimivuudesta.80 Lisäksi

voidaan arvella, että asianosaisten toimittama selvitys ulkomaisesta oi-

keudesta ylittää useimmiten oikeuskäytännössä matalaksi jääneen selvi-

tyskynnyksen, minkä vuoksi tuomioistuimet katsovat, että täydentävän

selvityksen hankkimiselle ei ole tarvetta.

78. Koulu 1999, s. 161.79. Koulu 2002, s. 386.80. Ks. jakso 5.1.

44


4.3 Menettelyn kulku ja mahdollinen prekluusio

Selvityksen hankkiminen ulkomaisesta oikeudesta sijoittuu oikeuden-

käynnin eri kohtiin riippuen siitä, milloin väite ulkomaisen oikeuden so-

veltumisesta asiaan esitetään tai milloin tuomioistuin sen viran puolesta

havaitsee. Mikäli kantaja perustaa kanteensa vieraan valtion oikeuteen,

tämän tulisi esittää pääpiirteittäinen selvitys soveltuvasta ulkomaisesta

oikeudesta jo haastehakemuksessa. Selvityskynnyksen ylittävää selvitys-

tä ei tässä vaiheessa vielä edellytetä.81 Mikäli ulkomaisen lain sovelta-

minen nousee esiin tuomioistuimen havainnon pohjalta tai vastaajan

väitteestä, selvitystä ulkomaisesta oikeudesta saadaan vasta selvityske-

hotuksen antamisen jälkeen. Pääsääntö on, että selvityskehotus anne-

taan samaan aikaan kuin ratkaisu asiaan sovellettavasta laista.82 Keho-

tuksessa tulisi antaa määräaika, jonka kuluessa selvitys on toimitettava.83

Yleensä selvitys ulkomaisen lain sisällöstä toimitetaan tuomiois-

tuimelle tai hankitaan tuomioistuimen toimesta kirjallisen valmiste-

lun kuluessa. Valmistelu voidaan luonnollisesti pitää myös suullisena.

Kontradiktorisen periaatteen mukaisesti selvityksen hankkineen vas-

tapuolelle on varattava mahdollisuus lausua hankitusta selvityksestä ja

esittää täydentävää tai kiistävää selvitystä.84 Se, että asianosainen ei vä-

littömästi onnistu toimittamaan tuomioistuimelle sen riittäväksi katso-

maa selvitystä, ei lähtökohtaisesti ole ongelma. Perinteisesti on katsottu,

ettei tuomioistuin vahvista selvityksen riittävyyttä vielä valmistelussa,

vaan selvityksen riittävyys tulee ratkaistuksi vasta pääasian yhteydes-

sä.85 Mikkola katsoo kuitenkin, että hyvän prosessinjohdon nimissä

tuomioistuimen tulisi jo valmistelun aikana arvioida saadun selvityk-

sen riittävyyttä ja kehottaa selvitysvelvollista asianosaista tarvittaessa

hankkimaan lisäselvitystä.86 Kehotuksen lisäksi tuomioistuimen tulisi

antaa asianosaiselle tarkentavia ohjeita siitä, mistä aineistosta selvityk-

sen tulee koostua, jotta asianosaisella on mahdollisuus riittävän selvi-

81. Klami – Kuisma 2000, s. 55.82. Klami – Kuisma 2000, s. 55–56.83. Koulu 2002, s. 375.84. Koulu 2002, s. 386.85. Koulu 2002, s. 387.86. Mikkola 2009a, s. 437. Samoin Klami – Kuisma 2000, s. 56.

45


tyksen toimittamiseen.87 Lisäselvityskehotus on asianosaisille selvä in-

disio, että selvitystä ei asiaratkaisussa katsota riittäväksi, ja he pystyvät

valmistautumaan siihen mahdollisuuteen, että asia tuomitaan lopulta

Suomen oikeuden perusteella.

Prosessuaalisella prekluusiolla tarkoitetaan ”asianosaisen velvolli-

suutta suorittaa tietty prosessitoimi tiettynä ajankohtana tai tietyn ajan

kuluessa uhalla, ettei myöhästynyttä prosessitointa ja sen avulla esitet-

tyä aineistoa oteta huomioon.”88 Käräjäoikeudessa prekluusio tulee ky-

seeseen vain dispositiivisissa asioissa (OK 5:22 ja 6:9). OK 5:22 koskee

valmistelun kuluessa annettua prekluusiouhkaista kehotusta ja OK 6:9

prekluusiota siirryttäessä valmistelusta pääkäsittelyyn. Prekluusio ei

suomalaisessa oikeudessa ulotu asian juridiseen luonnehdintaan tai

juridiseen argumentaatioon.89 Suomalaisessa doktriinissa ulkomaisen

lain säännöksiä on pidetty eräänlaisena erikoisryhmänä tosiseikkojen

ja oikeussääntöjen välillä.90 Luokittelu jättää siten epäselväksi prekluu-

siosäännösten soveltumisen ulkomaista lakia koskevaan selvitykseen.

Prekluusiota koskevista säännöksistä ilmenee selvästi, että prekluusion

olemassaolo on ylipäänsä relevantti kysymys vain, jos selvitysvastuu on

asianosaisilla tai toisella heist�

ulkomaisen lain sisältöä koskeva todistelu riita-asian ... · alanen, aulis: vieraan valtion...

Documents