rukouksen juurilla - risto santala's home page · 3 risto santala rukouksen juurilla...

1

RUKOUKSENJUURILLA

3

Risto Santala

RUKOUKSENJUURILLA

Isämeidän-rukous –elämäsi suuri mahdollisuus

Juuret VI

4

RUKOUKSEN JUURILLAIsämeidän-rukous – elämäsi suuri mahdollisuusJuuret VI

copyright 2004 © RISTO SANTALA jaKUVA JA SANA

kustantajaKUVA JA SANAPAJUNIITYNTIE 100320 HELSINKIPUH. 09-8567 4999

kansityöANTTI KAMPPINEN

etukannen kuva (metsämaisema)ALL OVER PRESS

kirjapainoGUMMERUS KIRJAPAINO OYJYVÄSKYLÄ 2004

ISBN 951-585-128-9

5

Sisällysluettelo

TIE RUKOUKSEN JUURILLE .......................... 9Yleiset rukousohjeet ................................................. 10Elämäni käänteentekevin löytö ................................ 12Rukoukseen liittyvä oikea asenne ............................. 15

KAANAAN KIELEN VIITEKEHYS ................. 17Uhritapoihin liittyvä tausta-ajattelu ......................... 20Sovitus ja synninpäästö ............................................ 25

RUKOUKSEN ERI HAASTEET ....................... 29Pelastusoppi pelkistetyimmillään ............................. 30Rukous synnintunnustuksena ................................... 32Armo rukouksen perustana ...................................... 36Esirukouksen raamatullinen tausta........................... 39

YLISTYS- JA KIITOSRUKOUKSET ................ 42Ylistyskäsitteiden erittely ......................................... 44Raamatun esimerkkejä kiitosvirsistä ......................... 48

Hannan kiitosvirsi ................................................ 49Marian kiitosvirsi ................................................. 51Sakariaan kiitosvirsi .............................................. 52Simeonin kiitosvirsi .............................................. 54

Kielitieteellisiä havaintoja ......................................... 56

6

ISÄMEIDÄN-RUKOUKSEN AITOUS ............ 60Isämeidän-rukouksen eri versiot .............................. 62Jumala, isä vai äiti? ................................................... 65Jeesuksen erityissuhde Isäänsä .................................. 66Isämeidän juutalaisissa rukouksissa .......................... 68

ISÄMEIDÄN-RUKOUKSEN SANOMA ......... 75Isämeidän-kirjallisuus .............................................. 77

ENSIMMÄINEN RUKOUS ................................ 81Pyhitetty olkoon sinun nimesi ................................... 81

Pyhyyden käsite Raamatussa .................................... 83

TOINEN RUKOUS .............................................. 85Tulkoon sinun valtakuntasi ..................................... 85

Lähetyssaarnan iäisyysperspektiivi ........................... 86Valtakunta-ajatus muissa juutalaisissa lähteissä ........ 88

KOLMAS RUKOUS ............................................. 91Tapahtukoon sinun tahtosi ....................................... 91

Rukouksen suomalaisen käännöksen sanoma ........... 92Hepreankielisen käännöksen näkökohdat ................ 94Mikä on Jumalan tahto? ........................................... 95Herramme opettama ”lyhyt rukous” ......................... 96

NELJÄS RUKOUS ............................................... 99Anna meille – jokapäiväinen leipämme .................... 99

Mitä jokapäiväinen leipä merkitsee? ......................... 99Jokapäiväisen leivän eri käsitteet .............................. 101

VIIDES RUKOUS ................................................ 107Anna meille meidän velkamme anteeksi .................... 107

Syntikäsitteisiin liittyvä sanoma ............................... 109Anteeksiantamus vai koston oikeus .......................... 113

7

KUUDES RUKOUS .............................................. 115Älä saata meitä kiusaukseen ..................................... 115

Apostoli Paavalin ihmiskuva .................................... 116Kohtaamme kiusauksen kolmella rintamalla ............ 119Oppi sielunvihollisesta ja kadotuksesta .................... 120Juutalainen rukouskirja Isämeidän-rukouksenmallina ..................................................................... 122Maailman henki ja kiusaukset .................................. 126

SEITSEMÄS RUKOUS ....................................... 131Vaan päästä meidät pahasta ..................................... 131

Pahan todellisuus ..................................................... 133Isämeidän-doksologian historialliset juuret .............. 134Aamen-sanan merkitys ja sen käyttö ........................ 138Isämeidän-rukouksen soveltaminen käytäntöön ...... 139Herran rukouksen loppusanat .................................. 143

”VERBA VOLANT, SCRIPTA MANET” .......... 145Gottlieb Kleinin kirjallinen tuotanto ....................... 146

9

Tie rukouksen juurille

Kaunein sana, mitä ihmisestä voidaan lausua, on kirjoi-tettu apostoli Paavalista Apt. 9:11 jakeessa: ”Katso, hänrukoilee!” Alkuseurakunnan vainoojan viha ja uho oli rii-suttu. Hän oli sokeutunut. Hänet piti taluttaa Damaskonmajapaikkaan. Kolmen päivän ajan hän ei syönyt eikä juo-nut mitään. Silloin hän oppi rukoilemaan. Rukous on sy-vimmiltään Jumalan puhetta ihmissydämessä. Silloin tapah-tuu se, mistä Paavali kirjoittaa, että ”Henki itse rukoileemeidän puolestamme”, ja mekin rukoilemme ”öin ja päi-vin”, ”lakkaamatta”! Minun on kuitenkin ”rukoiltava hen-gelläni ja myös ymmärrykselläni ” (1. Kor. 14:15). Jos rukouson Jumalan työtä meissä, siihen ei niin hevin väsy. ”Samoinmyös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emmetiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoillatulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sa-nomattomilla huokauksilla” (Room. 8:26).

Rukousta oppii vain rukoilemalla. Ruotsin nuori rabbiGottlieb Klein kirjoitti ensimmäisessä pienessä kirjassaanvuonna 1890 sanat, joiden eteen olen vaimoni kanssa py-sähtynyt: ”Oi isät ja äidit, opettakaa lapsenne rukoilemaan.Opettakaa heitä etsimään Jumalaa onnen päivinä – että heeivät jäisi pulaan, kun heiltä riisutaan inhimillinen viisaus ja

10

maallinen omaisuus – näin voimme lopun hetken tullessa as-tua turvallisesti Jumalan ihanuuden istuimen eteen.” KunNorjan kansallinen herättäjä Albert Lunde valikoitui aika-naan julistajan tehtävään, tuota nuorta merimiestä pyydet-tiin ensin rukoilemaan pienissä seurakuntapiireissä. Hänensanoistaan heijastui hengellinen todellisuus, joka mursi sy-dämiä. Siksi häntä ruvettiin käyttämään julistajana kokoSkandinaviassa yli seurakuntarajojen.

Meidän on opeteltava rukoilemaan myös ymmärrykselläm-me. Siksi uskovien isien ja äitien sekä lastemme tulisi ope-tella ilmaisemaan Jumalan ja ihmisten edessä sydämen-sä sisimmät ajatukset. Rukous onkin asiapuhetta. Josmeillä on asiaa Jumalalle, kyllä me osaamme lausua senmyös omin sanoin. Jeesuksen opetuslapset kokivat avutto-muutensa rukoilijoina. Luukas 11:1 kertoo, että Jeesus oliollut rukoilemassa, kun eräs hänen opetuslapsistaan pyysi:”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskinopetti opetuslapsiansa.” Johannes Kastaja oli pappi Sakariaanpoika ja tunsi ilmeisesti papiston käyttämät rukoussäädökset jarukoukset. Synagogan rukouskirja Siduur perustuu osittainnäihin vanhoihin ohjeisiin. Ainakin Andreas ja JohannesSebedeuksen poika olivat kuunnelleet jo aikaisemmin Jo-hannes Kastajaa. Olisiko toinen heistä esittänyt tämänpyynnön?

Yleiset rukousohjeet

Jeesus puhui Vuorisaarnassaan Matt. 6. luvussa ensin al-mujen antamisesta. Se piti tehdä salassa. ”Ja sinun Isäsi,joka salassa näkee, maksaa sinulle.” (jae 6). Tämä koskimyös rukouselämää.

Sen piti tapahtua niin, että ihmiset eivät sitä näkisi.”Kun sinä rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile

TIE RUKOUKSEN JUURILLE

11

Isääsi, joka on ”en too kryptoo” eli salassa; ja sinun Isäsi, jokaon salassa, maksaa sinulle.” Kreikan sanonta kammiosta,”tamieion”, viittaa ikkunattomaan säilytyshuoneeseen.Rabbit kutsuivat sitä nimellä ”hadar ha-hadarim” eli sanan-mukaisesti ”huoneitten huone”. Sitähän rukouskopperonpitäisi olla. Tällainen ruokavarasto oli usein perheen ainoalukittava komero. Englantilaisella käännöksellä ”closet” ontietty kaiku suomenkielessä. Monelle kuitenkin juuri kyl-pyhuone tai WC on ainoa paikka, jossa voi häiriintymättäja häpeilemättä polvistua rukoukseen. Temppelissä oli ns.hiljainen huone, jonne saattoi tuoda salassa, ”en too kryp-too”, köyhille ja orvoille tarkoitettuja almuja. HelsinginSuurkirkon ”krypta” eli maanalainen luola ja ”kätköpaikka”onkin ollut monen rukouskammiona.

Jeesus muistutti ensin, ettei tule ”tyhjiä hokea” niin kuinpakanat. Jopa hallelujasta voi tulla eräänlainen itämainen”mantra”, hokema, johon ei liitetä aina Raamatun omaaviitekehystä. 1. Aik. 16:7 ja Nehemia 11:17 kertovat leevi-läisestä Aasafista ja hänen sukulaisistaan, jotka Daavid asettikiittämään Herraa. He aloittivat rukoiltaessa kiitosvirren.1. Aik. 16:7–11 ja 34 antavat kauniit ohjeet, mistä tulikiittää. Neljä kertaa siinä muistutetaan Jumalan ”iankaik-kisesta” liitosta – ”sillä hänen armonsa pysyy iankaikkises-ti!” Synagogan tapa alkaa rukous sanoilla ”barukh attaAdonai melekh haolam” eli ”siunattu ole Sinä Herra, maail-man kuningas”, juontaa temppelinaikaisista säännöistä.Niihin liittyy myös vertauskuvallisia tapoja.

Kun usein kysellään eri rukousasennoista, on hyvä tietää,että oppineet olivat määränneet tarkoin, miten piti rukoil-la. Yleisimmin rukous tapahtui seisten, kuten ”amidah” eli”seisten” noudatettava ”shmoneh esreh”, ns. ”kahdeksantois-ta” rukous oli luettava. Kääntyneinä temppeliin päin suo-rittiin ensin viitan helmat järjestykseen ja jalat liitettiin


12

yhteen; sitten käännettiin katse alas ainakin rukouksenaluksi ja kädet ristittiin puuskaan rinnan päälle. Näin seis-tiin kuin palvelija isäntänsä edessä. Papitkin katsoivatmaahan lausuessaan ”Herran siunauksen” ja seurakuntasulki tällöin silmänsä. Rukoilija saattoi kumartaa vainpäänsä, vaipua polvilleen tai jopa käydä pitkälleen maahan.Jälkimmäinen tapa oli tarkoitettu vain niille, jotka olivat”hurskaita kuin Joosua”.

Jeesus ei tällaisia ohjeita antanut. Isämeidän-rukousta kut-sutaan usein ”Herran rukoukseksi”. Jotkut tutkijat ovattodenneet, että se saattaa harhauttaa ajattelemaan Jeesuk-sen myös itse sitä käyttäneen. Kysymyksessä oli kuitenkinohjeellinen opetuslapsille annettu rukous, jota käytettiin yh-teisissä tilaisuuksissa, kasteliturgiassa ja ehtoollisen yhtey-dessä. Nykyään löytyy seurakuntayhtymiä, joissa Isämei-dän-rukousta ei lainkaan käytetä. Näin moni on sen täysinunohtanut. Samoin on valitettavasti käynyt myös apostoli-selle uskontunnustukselle. Isämeidän perustuu joka osal-taan keskeisiin oppineiden ohjeisiin. Se kattaa koko elä-män ja on kaikkien rukousten perusmalli.

Elämäni käänteentekevin löytö

Tarkalleen 55 vuotta sitten törmäsin papin opinnoissanimeen Rudolf Bultmann. Oppikirjojen mukaan häntäpidettiin teologisen tieteen pelastajana. Kun saksalaisetteologit väittivät kautta linjan, että Uusi testamentti onhistoriallisesti epäluotettava ja että se on täynnä taruja,tarjoutui Bultmann puhdistamaan evankeliumit oletetuis-ta myyttiaineksista. Sen sijaan hän puhui seurakunnan us-kon saarnasta, keerygmasta, joka heijastaa ”pelastustapahtu-maa”. Näin tahdottiin pelastaa kirkko ja sen sanoma. Tä-hän myrskynsilmään nuoret papinplantut johdettiin.


13

Prof. Rafael Gyllenberg tunnusti kyllä, että ”keerygmassaja evankeliumeissa julistettu Kristus ei ole historiallinenJeesus, vaan uskon ja jumalanpalveluksen Kristus”. ”Us-konnonhistoriallisen tutkimuksen kieltä käyttäen kristus-julistus oli kulttilegenda ja evankeliumit laajennettuja kult-tilegendoja.” Erityisesti mieltä loukkasi se, että Johannek-sen evankeliumi esitettiin käyttämässämme GyllenberginUT:n johdanto-opissa epäperäisten kirjoitusten jälkeen.Tätäkö älyllistä epärehellisyyttä papin tulisi edustaa? Her-ran pyhä ehtoollinenkin oli vain helleenisten kulttiaterioi-den heijastumaa. Bultmann yliarvioi inhimillisen järjenlausuen julkisesti, että ”tänä radion aikakautena ei voi enääuskoa ihmeisiin”.

Mutta miten kävikään? Olin hankkinut Ruotsista joitakinjuutalaisten oppineitten julkaisuja. Niihin kuului myösprof. Gottlieb Kleinin alkujaan saksaksi 1910 ilmestynytkirja ”Onko Jeesus historiallinen henkilö?”. Vastaavanlainenlukuelämys tapahtuu vain kerran tai kahdesti ihmiselä-mässä. A. Drews oli kirjoittanut kaksiosaisen kirjan DieChristusmythe eli Kristustaru. Siinä hän väitti, että on ”täy-dellinen erehdys” ajatella kristillisen kirkon kehityksen al-kaneen historiallisesta henkilöstä, Jeesuksesta.

Rabbi Klein kertoi vastineessaan, että hän oli tutkinutuutterasti yli 30 vuotta Uutta testamenttia ja voi sen poh-jalta ”tiivistää ajatuksensa seuraavasti: kirkkaammin, täs-mällisemmin ja persoonallisempaa leimaa kantaen kuinJeesuksen oppi on, ei ole talletettu mitään muuta muinais-ajan oppia”.1 Jeesuksen opin aitous näkyi parhaiten Isä-meidän-rukouksen rakenteessa ja sanonnoissa. Klein olikirjoittanut jo v. 1905 kirjan Fader vår, ”Isämeidän, tut-

1 Gottlieb Klein, Är Jesus en historisk personlighet? Stockholm1910, s. 48.


14

kielma alkukirkon tuntemiseksi”.2 Sen johdannossa hänesitti huolensa tiedemiesten ja harrastelijoiden pyrkimyk-sestä halventaa juutalaisuuden merkitystä kristinuskon syn-tyyn. ”Se on myös ollut syynä sivistyneistön parissa vallit-sevaan siveelliseen kaaokseen.” Klein totesi, että ”jos tah-domme tutkia tieteellisesti kristinuskon historiallista alkupe-rää, sen luonnetta ja kehitystä, meidän tulee syventyä ensisijassa sen juutalaisiin juuriin”. Juuri näin tapahtui omassaelämässäni. Aloin tutkia nyt määrätietoisesti rabbinististakirjallisuutta.

1960-luvun alussa tapasin Ruotsissa prof. Gösta Linde-skogin. Tunsin hänen erinomaisen saksalaisen kirjansa”Jeesuskysymyksestä uuden ajan juutalaisuudessa”.3 Linde-skog kertoi saaneensa ratkaisevan kimmokkeen kutsu-muksellensa Kleinin pienistä Jeesus-kirjoista. Valmistelles-saan väitöskirjaansa 30-luvun natsi-Saksassa hän joutuikiusalliseen asemaan juutalaisrakkautensa vuoksi. Kerroin,että myös minulle Kleinin kirjat olivat olleet käänteenteke-viä. Kun keskustelin kerran israelilaisen prof. Martin Bu-berin kanssa uskon perusteista, viittasin rabbi Kleinin kir-joihin. Silloin tuo kuuluisa ”dialogian mestari” sanoi Klei-nin tunteneen Jeesuksen aikaisen kirjallisuuden paremminkuin kukaan hänen aikalaisensa. Perehdyttyäni myöhem-min Kleinin rukousta käsitteleviin kirjoihin, jouduin ih-mettelemään myös hänen sielunhoidollista ja hengellistäsyvällisyyttään.4

2 Gottlieb Klein, Fader vår, ett bidrag till kännedom om urkristendo-men, Stockholm 1905.

3 Gösta Lindeskog, Die Jesusfrage im Neuzeitlichen Judentum,Leipzig 1938, 369 s. ja sen lyhennelmä Jesus och Judarna, Stock-holm 1940, 186 s.

4 Katso Kleinin esittelyä loppuluvussa ”Verba volant, scripta manet”.


15

Rukoukseen liittyvä oikea asenne

Muistan, kun polvistuimme 60-luvulla turistien kanssa il-takahvituksen jälkeen Jerusalemin heprealaisen koulummeruokasalin lattialle. Ikkunanurkkauksesta kuului syvä it-kunsekainen rovasti Railonkosken bassoääni: ”Isä, meilläon jano, meillä on jano saada kohdata sinut!” Psalmi 42puhuu samasta sisäisestä kaipuusta: ”Niinkuin peura hala-jaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala.Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa.” Juuri tämä”kaipaava usko”, josta vanhat kristityt usein puhuivat, syn-nyttää aidon rukouselämän. Tuhlaajapoikakin muisti isän-sä, kun hänelle tuli nälkä ja jano. Psalmissa 62:2 sanotaan:”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa” –heprean sanonta ”dumijaa nafshi”, ”minun sieluni on hiljaa”kuvaa pysähtymistä Jumalan eteen. Hälyäänten ja kapinantulee väistyä.

Vaimoni tihrutti eräänä aamuna itkua Jerusalemin kodis-samme. Olimme saaneet kuulla läheisen työtoverimmeEila Laukkasen sairastuneen syöpään. Silloin hän menitämän sisaren luo ja luki hänelle psalmin 131. ”Herra,minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni olekorskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylensuuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viih-dyttänyt ja tyynnyttänyt; niinkuin vieroitettu lapsi äidinhelmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa.”Vain äiti, joka on pitänyt imettämäänsä lasta rinnoillaan,käsittää tämän kielikuvan osuvuuden.

Vaimoni on kertonut, että tultuaan orvoksi hyvin nuorena,hän on ollut aivan kuin ”Jumalan kantotuolissa”. Tätä onmyös oikea rukous. Psalmi 108 alkaa sanoilla: ”Minunsydämeni on valmis, Jumala, minä tahdon veisata ja soittaa;valmis on minun sieluni.” Valmiudesta käytetään sanaa


16

”nahon levavi ”. Nahon tarkoittaa varmaa, levollista ja”oikeata”. Oikea asenne merkitsee sydämen virittymistäoikealle aaltopituudelle.

Jumalanpalveluksesta käytetään hepreassa sanontaa”avodat Adonai ” eli ”Herran työ”. Siinä seurakuntalainenosallistuu Jumalan valtakunnan työhön. Ja rukous on sa-malla Jumalan työtä meissä. Joskus nurisemme sitä, ettäliturgiassa on liian paljon rukousosia ja pitkiäkin pyyntöjä.Kun olemme penseitä ja taitamattomia rukoilijoita, saam-me opetella esirukouksen taitoa kirkkorukouksista. Näinniihin tulee merkillistä syvyyttä. Jos meillä on oikea asenneja aaltopituus, kuulemme Jumalan puheen sydämissämme.Samuel sai pappi Eeliltä yleispätevän ohjeen 1. Sam. 4.luvussa. Kun Jumala puhutteli häntä, siihen piti vastata:”Puhu, Herra; palvelijasi kuulee!” Jaakob näki 1. Moos.28:12 jakeen mukaan tikapuut, jotka ulottuivat taivaaseenasti. ”Ja Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas.”Rukous merkitsee kahdensuuntaista liikennettä, seuruste-lua Jumalan kanssa. Meidän tulisi kuulla, ”mitä Henkiseurakunnalle sanoo”.


17

Kaanaan kielen viitekehys

Raamatun alkukieliset käsitteet heijastavat usein ihmi-sen sisintä etsintää. Suomessa on ollut kyllä teologien pii-reissä muotina, että alkukielten tuntemusta vähätellään.Tämä tendenssi sai iskulauseensa vuonna 1969 Esko Rin-talan kirjasta ”Heprean sanat sikseen”. Siinä hän arvosteliterävästi vuoden 1938 Kirkkoraamatun käännösratkaisuja.Uuden käännöksen pohjaksi hän ehdotti ns. ”dynaamisenvastaavuuden” periaatetta. Tämä toteutui melko puhtaak-siviljeltynä vuoden 1992 uudessa Kirkkoraamatussamme.Varsinkin VT:n käännös on kyllä osin niin epätarkka, ettäsitä ei voi käyttää lähetysmailla eikä raamatunopetuksessa.5

Kehitys jatkuu yhä samalla linjalla.

Kotimaa-lehden keskustelussa on todettu, että ”vuonna2001 voimaan astuvan tutkinnonuudistuksen myötä teolo-gisen tiedekunnan A-koulutusohjelmasta voisi valmistuaviiden opintoviikon klassisten kielten opinnoilla. Käytän-nössä tämä tarkoittaa sitä, että kielistä vähemmän nauttivaopiskelija voi heittää hyvästit hikoilulle kreikan ja hepreanparissa”. Kun vain neljännes teologian opiskelijoista pyrkii

5 Ongelmaa on analysoitu Santalan kirjassa Suudelma hunnun läpi,Kuva ja Sana 1998, 152 s.

18

selkeästi papintehtäviin, teologisesta tiedekunnasta on tul-lut oikotie ”itsensä toteuttamiseen” ja väliaikainen eteinenmuihin tiedekuntiin. Näin on pappiskoulutuksessammemenetetty todelliset valmiudet vakavasti otettavalle teolo-gian tutkimukselle. Tähän tilanteeseen alkukielten vähek-syminen on johtanut. Nyt meidän tulisi palauttaa ”hepreansanat kunniaan”!

Sekä hepreasta että arabiasta on käytetty sanontaa ”enkel-ten kieli ”. Tämä johtuu osittain siitä, että niissä voi samastasanajuuresta eri kieliopillisten muotojen kautta luoda uusiakäsitteitä. Muistan kokemuksesta, kuinka Puutarhahau-dan arabipastori ”Matta” esitti asiansa niin taiteellisesti,että sitä äidinkielenään puhuva ystäväni putosi täysin poiskärryiltä. Raamatun heprea on luonut mm. synnistä, uhri-käsitteistä, kostonajatuksesta ja rukouksesta sanoja, joidenjuuret heijastavat niiden sisäistä syntyhistoriaa. Julistajatvoivat leikitellä näillä käsitteillä ja elävöittää tällä tavallasanomaansa.

Kun matkaamme rukouksen juurille, on hyvä tiedostaanämä Raamatun ymmärtämiseen liittyvät kielelliset salai-suudet. Tässä mielessä voi olla totta, minkä suosittu israeli-lainen sananparsi sanoo: ”Avira de-erets Jisrael mahkim”,”Israelin ilmapiiri viisastuttaa”. Näin on tehnyt mm. Mar-tin Buber kääntäessään uudelleen hepreankielisen Raama-tun saksaksi. Hänen uudet alkukieleen perustuvat kielelli-set ratkaisunsa ovat kyllä hämmentäneet joitakin lukijoita,mutta ainakin Kirjojen kirjan heprealainen viitekehys onnäin vahvistunut.

Olen jo vuosia sitten kerännyt vastaavalla tavalla aineistoaaiheesta ”Kaanaan kieli kunniaan”. Se oli tarkoitettu vas-tineeksi ”Heprean sanat sikseen”-kirjalle. Jätin kuiten-kin tämän oman huumorilla höystetyn aineistoni ”pöytä-

KAANAAN KIELEN VIITEKEHYS

19

laatikkokirjallisuuden” kategoriaan. Raamatun alkukieleenliittyy syvällinen psykologinen sanoma. Kun luotsaammeajatuksiamme Isämeidän-rukouksen juurille, emme pyrilaatimaan rukouskirjaa tai rukouksen opasta. Päämääränäon lähestyä hengellisen elämän perusteita kokonaisuute-na ja osoittaa, miten uskomme eri osa-alueet liittyvät toi-siinsa. Näin havaitsemme raamatullisen ajattelun oma-leimaisuuden. Siitä Paavali kirjoittaa seikkaperäisesti1. Kor. 2:12–14 jakeissa: ”Me emme ole saaneet maailmanhenkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäi-simme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me pu-humme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla,vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mi-kä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikähän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengelli-sesti.”

Rabbiinisen tradition mukaan jokainen oppilause pitivahvistaa Raamatun jakeilla, sillä ”inhimillisillä sanoilla eiole todistusvoimaa”. Raamatunlauseet eivät menetä kos-kaan ”kirjallista merkitystään”, vaikka niissä on myös salai-sia viitteitä ja hengellisiä ohjeita. Niistä voi löytää 7, 39 taijopa 70 eri näkökulmaa. Ja lopuksi oli aina kysyttävä, ”mitätästä opimme” ja ”mitä se merkitsee meille” käytännössä.Samalla tarkasteltiin, miten yksityiset tosiasiat liittyivät ko-konaisuuteen. Se edusti ns. ”tooppista metodia”, jossa kukinasia ”paikannetaan” omaan yhteyteensä. Näin löydetäänniiden ”topos” eli ”paikka” ihmisen ajattelussa. Se on erään-laista ”mindmapping’ia” eli mielen kartoitusta, jossa huo-mioidaan aina koko topografinen maisema. Mielivaltaistayksityisfilosofiaa ei saanut harrastaa. Raamatuntutkimuk-seen soveltaen tässä on kysymys, kuten tooppisen metodinjohtava edustaja Renée Bloch on määritellyt, ”pyrkimyk-sestä kääntää uudelleen ja aktualisoida menneet tekstit


20

nykytilanteeseen”.6 Heprean kielen käsitteiden avullavoimme tunkeutua siihen sielunmaisemaan, jota kukin kä-site heijastaa.

Raamatun heprealaista viitekehystä kuvaa sekin, että siinäon seitsemän eri syntikäsitettä. Esitämme ne varsinaisessaIsämeidän-erittelyssämme (ss. 109–113). Ne kaikki ovatsidoksissa ihmisen jumalasuhteeseen ja syyllisyyteen. Krei-kassa on vain yksi syntisana ”hamartia”, joka merkitseerehdystä ja epäonnistumista. Samoin kostamisesta onRaamatussa kymmenen eri sanontaa, joista vain yksi vas-taa jyrkkää kostonajatusta. Kostamisesta muistutetaan, ettävain Jumalan on ”kosto ja rankaiseminen”. Tätä punnit-semme Isämeidän-rukouksen viidennen pyynnön yhtey-dessä.

Uhritapoihin liittyvä tausta-ajattelu

Kolmannen Mooseksen Kirjan alussa esitetään eri uhri-lajit. Niitä ilmentävät käsitteet heijastavat psykologista taus-taa, joka synnytti uhrilaitoksen. Tämä VT:n evankelisin kirjatoistaa 60 kertaa Lutherille tärkeää sanontaa ”Herran edes-sä”. Kolmatta Mooseksen Kirjaa on pidetty ”sovituksenkirjana”. Ihminen koki aikanaan oman pyhittämättömyy-tensä. Sen saattoi korjata vain ”Herran edessä”. Siihen liit-tyi aina synnintunnustus ja rukous.


6 Tooppisen metodin perustajana pidetään Aristotelesta, joka tahtoilöytää aina filosofian ”johtavat näkökohdat”. Hänen metodiaan ke-hitteli sittemmin italialainen Giovanni Battista (Giambattista)Vico ja esim. japanilainen Hakayama Noriaki. Myös Karl Marx olikiinnostunut Vicon lähestymistavasta. Kreikan sana topos merkitseesiis ”paikkaa”. Siitä juontuu tuo ”paikantamisen” periaate.

21

”Uhri- ja sovituskirjan” toistuva sanonta ”kedoshim tihju”,”olkaa pyhät” ilmaisee pyhittäytymisen kaipuun (11:44–45,19:2, 20:7 ja 26 etc.). Sama aihe toistuu kymmeniä kertojaUudessa testamentissa: Jeesus Kristus ”on tullut meille vii-saudeksi ja pyhitykseksi”; Hän tahtoo saattaa ”pyhityksemmetäydelliseksi”; näin me kasvamme ”pyhäksi temppeliksi Her-rassa”; ”tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne” (1. Kor.1:30, Ef. 2:21, 1. Tess. 4:3). Uskovan tuli ”vaeltaa Jumalanpyhyydessä ja puhtaudessa” (2. Kor. 1:12). Kun europarla-mentin edustajalta Eija-Riitta Korholalta kysyttiin TV-haastattelussa, mitä rukous on, hän vaikeni toviksi. Sittenhän vastasi: ”Rukous on Jumalan pyhyyden edessä olemista.”Olisiko aikamme ihminen kadottamassa pyhyyden tajun?

Uhraamisesta käytetty käsite ”lehakriv” juontuu sanas-ta ”lähellä”, ”karov”. Ihmiset kaipasivat Jumalan läheisyyt-tä. Siksi he kokoontuivat suurin joukoin uhritilaisuuksiin.Niissä he kohtasivat oman ja yhteisen raadollisuutensa japyysivät Jumalan apua elämäänsä. 3. Mooseksen Kirjan 1.luku puhuu ensin ”polttouhrista”, ”olah”. Sen sanajuurimerkitsee ”ylentämistä”. Uhriksi valittiin ”virheetön” uros-puolinen uhriteuras. Se poltettiin ”rapoineen” alttarilla.Näin myös synnin sakka piti hävittää ( Jer. 48:11). Kunuhrisavu nousi taivaalle, sen myötä ylensivät myös uhraajatsydämensä Jumalan puoleen. Vanhan kirkon liturgian sa-nat ”sursum corda” eli ”ylentäkää sydämenne” heijastavatsamaa kaipuuta.

Kaikki synnit oli sovitettava ”rapoineen”. Joskus tästä uhri-tavasta käytetään sanasta ”kool ” eli ”kaikki” johdettua ni-meä ”kalil ”, ”kokonaisuhri”. Helsingin Raamattukoulunoppilailla oli aikanaan muuan luvallinen ”voimasana”. Tuoärrä-voittoinen ilmaisu liittyi Hebrealaiskirjeen 10:10 ja-keeseen: ”Me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruu-miin uhrilla kerta kaikkiaan.”


22

Toinen Leviticus-kirjan eli ”leeviläisten ohjeitten” lukukäsittelee ruokauhreja. Niistä käytetään sanaa ”minha”,joka merkitsee toisin pisteytettynä ”lepoa”. Jes. 28 puhuuensin papiston ”käsky käskyn päälle”-asenteesta. Sen jälkeenJesaja esittää, mistä uskossa on kysymys: ”Herra on sanonutheille: tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on leväh-dyspaikka!” Jeremia 6:16 lisää: ”Kysykää, mikä on hyvä tie, javaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sielullenne.” Jeesuskinsanoi Matt. 11:29 sanat, joita on hyvä toistella pitkin päivää:”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydä-meltä; niin te löydätte levon sieluillenne.” Jeremian hyvääntiehen liittyen arabialainen sananlasku muistuttaa, että ”tieon viisaampi kuin ihminen”. Oheinen käsiteanalyysi osoit-taa, että ruokauhriin osallistuja etsi lepoa sisimpäänsä.

Papitkin saivat oman osansa yhteisestä ateriasta. Siksiheille ei suotu lainkaan perintömaata. 4. Moos. 18:20 lisää:”Minä itse olen sinun osuutesi ja perintöosasi.” Ennen Jee-suksen aikaa elänyt rabbi Hillel opetti etsimään tällaisiayhteen kuuluvia ”ajatusperheitä”, ”binjan av me-katuuvehad”. Jesaja 40:10 ja 62:11 sanoo Messiaasta: ”Hänenpalkkansa on hänen mukanaan.” Tämä lohdutti aikanaanerästä Israelin nuorta juutalaiskristittyä, kun hän joutuivanhempiensa hylkäämäksi uskonsa vuoksi. ”Tämä on Her-ran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, mi-nulta saatu, sanoo Herra” ( Jes. 54:17).

Uhreissa määriteltiin aina Herran osa, uhraajan osa ja pa-pin osuus. Nykyajan pappikin saa kyllä kymmenykset julis-tamastaan evankeliumista. Muutoinkin papin osa on hyvä,koska hänen ei tarvitse tehdä muuta kuin puhua ja juodakahvia. Ja tietenkin myös ”studeerata, saarnata ja rukoilla”.

Leeviläiskirjeemme kolmas luku puhuu yhteysuhrista,”shelem”. Samasta sanajuuresta muodostuu tuttu ”rauhaa”


23

merkitsevä ”shalom”-tervehdys. Englantilainen Raamattukääntääkin sen sanalla ”peaceoffering”, ”rauhan” ja sovinnonuhri. Myös ”shilum” eli ”maksu” juontuu samoista juurikir-jaimista, samoin kuin ”shalem” eli ”täydellinen”. Yhteysate-rialla tehtiin täydellinen sovinto ja maksettiin samalla keski-näiset velat. Uhrina piti olla ”virheetön” eläin. Siihen kuu-lui myös olennaisesti ”veren vihmonta”. Yhteysuhri käris-tettiin ”polttouhrin päällä”. Se sai aikaan ”suloisen tuok-sun” ja antoi myös erityisen aromin uhriruokaan. ”Ja jokai-nen uhri on suolalla suolattava”, kuten Markus 9:49 muis-tuttaa.

Alttarin pohjalla olevasta tulisijasta käytetään sanaa ”ishe”,jonka sanajuuri ”esh” merkitsee ”tulta”. Uusi raamatun-käännös on keksinyt siihen kuusi kertaa toistuvan epä-onnistuneen vastineen ”tuliuhri ”. Näin syntyy sivuajatus,että nyt uhrattaisiin jotain tulelle, kuten pakanallisissa rii-teissä tehdään. Yhteysuhrit olivat suuria sukujuhlia. Niissähoidettiin keskinäisiä suhteita, kunnes perheiden välillä oli”täydellinen rauha”, ”shalom shalem”. Näitä salaisuuksia”kaanaan kieli” heijastaa.

3. Moos. neljännen luvun sanonta syntiuhrista, ”korban alha-het”, merkitsee Jumalan lähelle pyrkimistä synnin vuok-si. Heprean syntiä tarkoittava ”het”-käsite on samaa sana-juurta ”väliseinää” tarkoittavan arabian ”hiit”-sanan kans-sa. Synti luo väliseinän ihmisten keskinäisiin suhteisiin jaerottaa meidät Jumalasta. Äiti näkee heti lapsensa nenästä,jos tämä on tehnyt jotain pahaa. Tämä neljäs luku korostaakyllä toistamiseen, että siinä oli puhe ”bishgaga” eli ”ereh-dyksessä” ja tahattomasti tehdyistä rikoksista – jos näinjoku tuli ”seurakunnan tietämättä” erehtyneeksi eli ”jishgu”,pappi suoritti siitä sovituksen ja synti annettiin anteeksi.Siihen kuului myös aina ”veren pirskotus”.


24

Muuan ystävärabbi kertoi kerran, että ylimmäinen pappiteki temppelissä ”ristinmerkin”. Hän pirskotti veren sa-malla tavalla kuin juomauhrin ”loo lema’ala ve-loo lemataella kematslev” – se merkitsi sitä, että vihmontaa ei suori-tettu ”ei ylös eikä alas vaan ikäänkuin ristin tehden”. Näin selevisi kattavasti joka suuntaan. Samainen rabbi viittasimyös Jesaja 52:15 (ks. Jes. 53 alku) sanaan kärsivästä Her-ran palvelijasta: ”hän on saattava ihmetyksiin monet kan-sat”. Heprean sanonta ”jazze gojim rabbim” merkitsee kyllätarkalleen sitä, että hän ”pirskottaa” monet muukalais-kansat. Sitä vastaa englantilainen käännös, ”he will sprinklemany nations”. Tämä viittasi rabbimme mukaan sekä kas-teeseen että veren vihmontaan.

Viides uhriluku puhuu ”vikauhrista” tai niin kuin uusikäännös sanoo, ”syynalaisuudesta”. Uhrin nimi ”asham”merkitseekin syyllisyyttä. Synnin tekijä on ”vikapää” teois-taan Jumalalle. Jos hän ”puhuu ajattelemattomasti huu-lillaan” ja sitten ”huomaa sen”, hän joutuu ”häpeämään”,”ashem”, tekoansa. Siksi hänen tulee ”tunnustaa” syntinsä ja”hyvittää Herralle rikkomuksensa” ”asham”-uhrilla. Uusikäännös kuvaa tätä onnistuneesti ”hyvitysuhrilaiksi”. Seu-raavat luvut selittävät lähemmin, kuinka paljon syyllisentuli hyvittää vahingonkorvauksena lähimmäiselle, jos hän olihäneltä jotakin anastanut. Tämän jälkeen kuudes luku ko-rostaa kolme kertaa, että ”tulta pidettäköön vireillä ainaalttarilla”, ”älköönkä se koskaan sammuko”. Jumalan alttarioli aina avoin.

Ihmisillä oli paljon keskinäisiä ongelmia, jotka piti tuo-reeltaan hoitaa. Niiden sovittaminen merkitsi oman syylli-syytensä kohtaamista. Ratkaisukristillisyys, jota evanke-liointi usein yksipuolisesti noudattaa, ei sinänsä ole raama-tullista. Vanha testamentti puhuu ratkaisusta lähinnä siinämielessä, että Jumala ratkaisee kohtalomme. Parempi olisi,


25

jos puhuisimme katumuksesta, parannuksesta ja syntientunnustamisesta. Johannes Kastaja, Jeesus ja apostolit tois-tivat aina sanaa: ”Tehkää parannus ja uskokaa evanke-liumi!” Siihen kuuluu ristin ja riskin ottaminen. Kaita tiealkaa ahtaasta portista.

Taivaaseen ei ole oiko- tai kiertotietä. Uhritoimituksissaihmiset pyrkivät irti masennuksestaan ”ylentäen sydämen-sä” Jumalan puoleen. He etsivät sisäistä lepoa ja rauhaa.Keskinäiset rikkoutuneet suhteet vaivasivat ja hävettivätheitä. Oma ja yhteinen vianalaisuus hävetti. Tehdyt vahin-got tahdottiin ”hyvittää” lähimmäisille korvaamalla tämänkärsimät menetykset. Tähän tarvittiin erilaisia uhrimuo-toja. Hebrealaiskirjeen 10. luku selittää Jeesuksen uhri-kuolemaa sanoen, että siihen riitti yksi ainoa uhrimuoto.Siinä sanotaan, että Hän on uhrannut ”yhden ainoan uhrinsyntien edestä” – Hän on ”yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksitehnyt täydellisiksi (shalem) ne, jotka pyhitetään”. ”Kertakaikkiaan”!

Sovitus ja synninpäästö

Israelin kansa koki syntinsä niin suurena, että sitä vartensäädettiin myös erillinen ”suuri sovituspäivä”. KolmannenMooseksen Kirjan 16. luvun 16 jae korostaa, että sovitustehtiin kaikille ”olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahan-sa”. Silloin ylimmäinen pappi laski ”molemmat kädet elä-vän kauriin pään päälle ja tunnusti siinä kaikki israelilaistenpahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitäsyntejä tahansa” (jae 21). Nyt ei ollut kysymys vain tahatto-mista vaan myös tahallisista synneistä. Kauris lähetettiin”sitä varten varatun miehen” viemänä erämaahan. ”Näinkauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seu-tuun” leirin ulkopuolelle. ”Näin te toimitatte israelilaisille


26

sovituksen kaikista heidän synneistään kerran vuodessa”(jae 34).

Syntien anteeksiantamuksen edellytyksenä oli aina syylli-syyden kohtaaminen, katumus, tehtyjen vahinkojen käy-tännöllinen korvaaminen, syntien tunnustaminen, kättenpäällepaneminen, papin antama synninpäästö sekä syn-nin, syyllisyyden ja ongelmien vertauskuvallinen ”kantami-nen” perhepiirin ja leirin ulkopuolelle. Niitä ei saanut enääsen jälkeen märehtiä. Synti koettiin rikkeenä Jumalaa vas-taan. Niinhän juuri psalmin 51 synnintunnustus lausuu:”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt”. Ja tuhlaaja-poika sanoi isälleen: ”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivastavastaan ja sinun edessäsi!” (Luuk. 15:18).

Parannuksesta käytetään kreikassa sanontaa ”metanoia”eli ”mielenmuutos”. Opetimme aikanaan nuorten katu-lähetyksessä uusille jäsenille, että synnintunnustukseksiei riitä pelkkä tekojensa luettelointi: ”Minä olen juonutrahani; kotini on mennyt kurkustani alas; olen menettänytvaimoni ja lapseni; virkani ja terveytenikin kadotin sentien!” Tällaisia tunnustajia kohtasimme. He katuivat vainsitä, että olivat epäonnistuneet elämässään. Mielenmuu-tosta siihen ei välttämättä kuulunut. 1. Tim. 5:22 sanoo:”Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle.”Joskus menneestä syntielämästä tehdään aivan kuin ansio-luettelo. Ei toki tien Jumalan tykö tule kulkea aina epäsi-veellisyyden, huumeitten ja alkoholin kautta. Mutta niitäpitäisi hävetä eli ”ashem”. Niistä jää tekijälleen pysyvät ar-vet. Tärkeintä on mielenmuutos: ”Jumalan edessä minä olensyyllinen; perhettäni vastaan minä olen rikkonut; oman elä-mäni olen itse turmellut; tätä kadun ja tätä häpeän!” Silloinon lupa käyttää ”avainten valtaa”. Ja silloin tapahtuu myöselämän muutos! Tällaista psykologiaa opettaa jo Vanhatestamentti.


27

”Sitä varten varatusta miehestä”, joka vei syntikauriin leirinulkopuolelle, käytetään nimitystä ”iish ha-itti” eli vapaastikäännettynä ”aikansa loppua lähestyvä mies”. Perimätiedonmukaan tehtävä oli niin vaikea, että siihen valittiin jokuvanhus, jonka ajan oletettiin jo muutoinkin täyttyvän. Pa-pin ja koko kansan syntien kirous oli sälytetty kauriin ylle.Sitä nimitetään Raamatussa sanoilla ”saiir la-azazel ” eli”syntipukki” tai kansanomaisesti ”helvettiin tuomittu kau-ris”. Erämaassa oli jyrkänne, jota kutsuttiin tuolla kiro-sanaksi muodostuneella nimellä ”Azazel ”. Sieltä eläinsyöstiin alas. Välimiehenä toiminut vanhus varmisti, että”kaikki on täytetty”. Se viestittiin merkkikielellä väli-asemien kautta Jerusalemin temppeliin. Kuitenkin eräänkirjailijan mukaan kauriin kantama kirous tarttui saatta-jaan, ja lopulta kävikin niin, että välikätenä oleva miessyöksyi itse jyrkänteeltä – ja sinä vuonna temppelissä olijateivät saaneet vakuutusta syntien anteeksiantamisesta.

Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristusta ”karitsana, jokateuraaksi viedään”. Mutta Häntä voidaan verrata myös”sitä varten varattuun mieheen”, joka vie rangaistuksemmeristin puulle. Jeesus otti kantaakseen meidän syntimme.”Runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa,hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo” (jae 14). Hän”oli kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästäkaikki kasvonsa peittivät”. Hepreassa käytetään sanontaa”hadal ishim” eli hän ikään kuin ”lakkasi olemasta ihmi-nen”. Se puhuu ”dehumanisaatiosta”, jossa kaikki inhimil-lisyys riisutaan. Näin jokainen ihmisarvonsa menettänytkokee Vapahtajassamme ystävän. Ei ihme, että muuan rab-bi kirjoittaa Herran kärsivästä palvelijasta, että hänen alen-nuksensa on niin hirvittävä, että ”sitä ei kestä katsella”.

Muuan rikkaan englantilaisen juutalaisperheen poika ker-toi kotonaan uskovansa Jeesukseen. Silloin kutsuttiin ylei-


28

sen tavan mukaan perheen rabbi häntä kuulustelemaan.Kun hän ei luopunut vakaumuksestaan, rabbi luki hänelleEbalin vuoren kiroukset: ”Kirottu olet kaupungissa, kirottuolet kedolla, kirottu olet tullessasi ja kirottu lähtiessäsi!”(ks. 5. Moos. 28:16–19). Kun kotinsa hylkäämä nuori mieskäveli itkun sokaisemana Lontoon katuja, hän muistiGalatalaiskirjeen 3:13 jakeen: ”Kristus on lunastanut mei-dät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edes-tämme.” Edellä mainittu Galatalaiskirjeen jae ja 5. Moos.21:23 sanovat, että ”kirottu on jokainen, joka on puuhunripustettu”. Nyt nuori mies käsitti, että Kristus on kanta-nut hänen saamansa kirouksen. Rististä tuli näin, kutentaiteilijat ovat kuvanneet, ”elämän puu” ja siunauksenlähde.

29

Rukouksen eri haasteet

Kun paikannamme myös heprealaiset rukousta merkit-sevät käsitteet omaan viitekehykseensä, se kuvaa jälleenuskomme perusteita. Näin voimme sovittaa pienemmätyksityiskohdat kokonaismaisemaan. Taiteilijat ovat hyvintarkkoja, minkälaiset kehykset he hyväksyvät taideteoksil-leen. Niiden paksuus ja värisävy korostaa kokonaisvaiku-telmaa. Samoin edellä kuvaamamme näennäisesti epä-olennaiset opetukset johtavat meidät rukouksen juurille.Tällä tavalla myöskin rukouksen eri haasteet pelkistyvät.

Heprean rukoustermit liittyvät hengelliseen todellisuuteen,josta putkahtaa aina uusia ahaa-elämyksiä. Varsinainen ru-kous syntyi vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Sitä ennenihminen seurusteli Jumalan kanssa esteettömästi. Sen sijalletuli nyt häpeä ja pelko. Kain saattoi ”kohottaa katseensa” vaintehdessään sitä, mikä hyvää on. Lankeemuksensa jälkeen hänsanoi Herralle: ”Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kan-taa voisin” (1. Moos. 4:13). Anteeksiantamuksesta ensimmäi-seksi käytetty Raamatun sanonta ”lasseet avon” merkitsee”synnin kantamista”. Kain toivoi salaisesti, että hän pääsisiirti syyllisyyden taakasta. Itse emme voi sovittaa omia rikko-muksiamme. Kain ja Aabel yrittivät lieventää syyllisyyttäänuhreillaan. Niiden tausta-ajatusta olemme jo luodanneet.

30

Pelastusoppi pelkistetyimmillään

Rukouksen määritelmä esitetään ensimmäistä kertaa1. Moos. 4:26 jakeessa: ”Siihen aikaan ruvettiin avuksihuutamaan Herran nimeä.” Heprean vastine ”likroo” mer-kitsee yksinkertaisesti vain ”huutamista”. Muissa yhteyk-sissä se tarkoittaa ”kutsumista” ja ”lukemista”. Oikea synnintunto synnyttää hätähuudon. Silloin sähkötämme taivaa-seen S.O.S., ”save our souls”, pelasta sielumme! Puolisonsatai lapsensa menettänyt ihminen tietää, mistä on kysymys.Se on kuin haavoittuneen eläimen huutoa. Nuorena usko-vana virren 364 neljäs säkeistö tuli rakkaaksi: ”Ja vaikketvastausta saa, kun huudat ensi kerran, et virvoituksen pisa-raa, kun huokaat puoleen Herran, jos onkin teräskova maaja taivaan viha kauhistaa, niin sinut siellä kuullaan.” Tuol-loin en ollut vielä kokenut, mitä todellinen suru on. Myö-hemmin tuokin puute korjattiin.

Ihmisen rukoushuuto voi olla myös äänetöntä. Kun israe-lilaiset saapuivat Mooseksen johdolla Pii-Hahirotin koh-dalla Kaislameren rannalle, sai ”vahva itätuuli, joka puhalsikoko yön, meren väistymään” (2. Moos. 14:2, 9 ja 21).Muuan hieroglyfiteksti puhuu orjakansasta joka pa-keni egyptiläisiä ja voimakkaasta ”pyörremyrskystä”, jokasai ”Pii-Hahirotin luona meren väistymään”. Heprean sa-na Kaislamerestä, ”jam ha-suf” viittaa myös ”myrskyyn”,”sufah”. Liekö tässä heijastumaa muinaisesta historiasta.Kun Mooses seisoi avuttomana meren äärellä, Herra sa-noi hänelle: ”Miksi huudat minulle? Sano israelilaisille, et-tä he lähtevät liikkeelle” (jae 15). Heprean alkukieli ky-syy, ”Ma tits´ak elai”. Tässä käytetään varsinaista vieläkinväkevämpää huutamista tarkoittavaa teonsanaa ”lits´ok”.Joskus hiljainen huokaus on väkevämpää kuin kovinhuuto.

RUKOUKSEN ERI HAASTEET

31

Oheisella luvulla on myös syvä hengellinen opetus. Siitäkäy ilmi, että kansan oli lähdettävä liikkeelle, vaikka meri eiollut vielä väistynyt heidän edestään. Jo kouluaikana tuliPietarin saarnasta Apt. 5:32 eräänlainen ohjenuora: ”Meolemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki,jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat”. Sillähetkellä, kun otamme uskon askeleen, Jumala alkaa toimia.Roomalaiskirjeen alku ja loppu korostavat, että meissä”syntyisi uskon kuuliaisuus”. Hepreassa sana kuulla ja ollakuuliainen juontuvat samasta sanajuuresta. Näinhän onmyös useimmissa eurooppalaisissa kielissä.

Jesaja 65:24 lupaa: ”Ennenkuin he huutavat, minä vastaan,heidän vielä puhuessaan minä kuulen.” Danielin kirjan3. luvun nuorukaiset edustivat tätä asennetta: ”MeidänJumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä… javaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, meemme… kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta” (jj.17–18). Mooses oli jatkuvassa kuuliaisuuden koulussa – ja”koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niinhän kesti” (Hebr. 11:27). Myös Markuksen 6. luvun ruo-kintaihmeestä opimme, että viisituhatta henkeä käsittävänkansan piti asettua etukäteen pienempiin ruokakuntiin,vaikka ateriaa ei ollut näkyvissä. Ja Jeesus ”vaati” opetus-lapsiaan soutamaan edellä toiselle rannalle. Tottuneina ka-lastajina nämä näkivät jokailtaisen myrskyn jo nousevanvastapäätä olevilta vuorilta ja Kyyhkyslaaksosta. Jeesus tuliomiensa avuksi vasta ”neljännellä yövartiolla” kello kolmentienoissa. Nämä ”olivat hädässä” ja ”tuuli oli heille vastai-nen” niin kuin se aina on Gennesaretin koillisnurkassailtaisin ja yöllä. Tässäkin kerrotaan, että opetuslapset”rupesivat huutamaan”.

Heprean huutamista merkitsevä sana ”likroo” merkitseetoisissa yhteyksissä ”kutsumista” ja ”lukemista”. Kun luem-


32

me Raamattua, sen tulisi tapahtua Lutherinkin opetuksenmukaisesti rukoillen. Psalmien kirja on rakas monelle juurisiksi, että se puhuu kymmeniä kertoja rukouksesta sielunhätähuutona. ”Ahdistuksessani minä huusin Herraa”, ”kai-kesta sydämestäni minä huusin”; ”jo ennen aamun valkene-mista minä huusin sinua Herra”; ”tässä on kurja, joka huusi,ja Herra kuuli”. Rabbit sanovat, että aina kun psalmi pu-huu kurjasta, sen puhujana on Daavid. Kun tätä tarkkailee,huomaa sen ilmeisesti täsmäävän. Jooel 2:32 ja Room.10:13 esittävät pelastusopin pelkistetyimmillään: ”Jokai-nen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!”

Myös Niiniven omaa voimaansa uhoava lähetyssaarnaajaJoona oppi tämän hätärukouksen. Tuon suurkaupunginraunioissa on laaja kohoama, jota kutsutaan ”Joonan kuk-kulaksi”. Sumerilaisissa ja akkadilaisissa piirtokirjoituksis-sa Niinive eli ”Nina” kuvataan suurena kalana, jonka sisälläon asuinhuone tai hauta. Mistä tämä johtuu, emme tiedä.Mutta jos lukee kokonaan Joonan kirjan toisen luvun ru-kouksen, se kertoo kuinka tuo mies rukoili ”kalan sisässä”:”Minä huusin ahdistuksessani Herraa, ja hän vastasi minulle… ja sinä nostit minun henkeni ylös haudasta, Herra, minunJumalani!” (jj. 3–7). Hätä etsii oman rukouskammionsa, oli-pa se sitten sauna, lehmän läävä tai hevosen pilttuu.

Rukous synnintunnustuksena

Heprean toiseen rukoussanaan ”lehitpallel” kätkeytyy taus-ta-ajatuksia, jotka auttavat mieltämään myös kirkkommeliturgiaa. Sen juurikirjaimista muodostunut sana ”plili” mer-kitsee ”syyllisyyttä”. Näin ollen rukoukseen liittyy aina myössynnintunnustus. Sanan kieliopillinen muoto ”hitpael” il-maisee itsestään toistuvaa uusiutuvaa toimintaa. Rukoili-jan sydämestä nousee tunnustus, ”minä olen syyllinen”. Jo


33

ensimmäinen rukouskäsite ”huutaa” kieli ihmisen synninhädästä. Tämä toinen sana osoittaa, kuinka syyllisyytemmeantaa pohjavireen kaikelle hengelliselle elämälle. Kirk-komme jumalanpalveluksiin kuuluukin aina niiden alussaluettava synnintunnustus ja synninpäästö. Tällaista va-pauttavaa päästösanaa rukoileva ihminen anoo.

Myös sovitusopin perusteisiin kuuluvassa 1. Sam. 2:25jakeessa on tämä käsite. Pappi Eelin pojat käyttivät hyväk-seen virka-asemaansa ja anastivat uhrilihaa sen ollessa vieläraakaa, ja ”he eivät välittäneet Herrasta”. Jo aiemmin toivatpappi Aaronin pojat, kuten 3. Moos. 10. luku kertoo, ”vie-rasta tulta Herran eteen” ja ”Jumalan tuli kulutti (poltti)heidät”. Eelin pojat myös ”makasivat niiden naisten kans-sa, jotka toimittivat palvelusta ilmestysmajan ovella”(1. Sam. 2:22). Jaakobin kirje 3:1 varoittaa, ettei kovinmoni meistä ryhtyisi opettajaksi, sillä ”me saamme sitäkovemman tuomion”. Tämä koskee varsinkin papin kutsu-musta.

Pappi Eeli sanoi pojilleen: ”Ei ole hyvä se huhu, jonkaminä kuulen kulkevan Herran kansan seassa”. 1. Tim. 4:12esittää viiden sormen läksyn: ”Ole sinä uskovaisten esikuvapuheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.”Osmo Tiililä korosti aikanaan, että papin tulisi olla esi-merkkinä ennen kaikkea uskoville eli Herran kansalle.Paavali kirjoittaakin: ”Me olemme hyljänneet kaikki hä-peälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emme-kä väärennä Jumalan sanaa”. ”Me emme missään kohdenanna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi”(2. Kor. 4:2 ja 6:3).

Eeli perusteli nuhteitaan sanoilla, jotka liittyvät Messiaanvälitystehtävään: ”Jos ihminen rikkoo ihmistä vastaan, niin


34

Jumala voi olla hänelle välittäjänä; mutta jos ihminen rikkooHerraa vastaan, kuka voi ruveta hänelle välittäjäksi?”

Joskus juutalaiset esittävät, etteivät he tarvitse välittäjää.Tämä ei vastaa kuitenkaan raamatullista ajattelua. Ruotsa-lainen käännös käyttää tässä yhteydessä sanaa ”medlare” eli”välittäjä”. Englantilainen Raamattu suosii harvinaisem-paa sanontaa ”intreat for”, joka merkitsee ”harrasta” esi-rukousta. Hepreassa käytetään tässä ”plili”-sanan johdan-naista: ”pilelo Elohim” ja ”mi jitpallel lo” eli ”Jumala rukoileehänen puolestaan” ja ”kuka voisi rukoilla hänen puoles-taan”.

Jos rukous on syyllisyydentuntoa, silloin ymmärrämme,että Jumala itse asettuu syyllisyytemme sovittajaksi huo-kaillen hartaasti lastensa puolesta. Kun ylimmäinen pappitoimitti sovituksen, hän peseytyi ensin huolella. Sitten hänmeni kaikkein pyhimpään, riisui kenkänsä, ettei vain tor-kahtaisi – ja ”rukoili kansan puolesta”. Myös Jeesuksen esi-rukous Getsemanessa kuului ylimmäispapilliseen sovitus-työhön. Jopa ”iish ha-itti”, ”sitä varten valittu mies”, jokatoimi sovituspäivänä välimiehen tehtävässä, on liitettävätähän ajatusyhteyteen.

Hebrealaiskirje 7:25 sanoo Messiaasta ylimmäisenä pappi-na, että ”hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänenkauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoil-lakseen heidän puolestansa”. Sovitusopin asetussanoiksivoisi luonnehtia 5. Moos. 30:12–13 jakeita, joissa kysytään:”Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen… ja kukamenisi meidän puolestamme meren taakse” eli tuonelaan,niin että lain vaatimus täytettäisiin. Suuren sovituspäivänliturgiassa, jossa uhrataan vertauskuvallisesti kukko taikana, toistuu neljä kertaa sanonta ”tämä on minun sijastani,minun puolestani ja minun sovituksekseni – menköön kukko


35

kuolemaan ja minä hyvään elämään”. Osa rabbeista vastus-taa tätä tapaa, koska se ei tukeudu Raamattuun.

Sovituksen kaipuu on syvällä jokaisen juutalaisen sydä-messä. Heidän rukouskirjansa Siduurin mukaan hurskasjuutalainen sanoo jokainen aamu: ”Syntiemme tähden ontemppeli hävitetty ja syntiuhri peruutettu eikä meillä ole vi-rassaan olevaa pappia – siksi katsottakoon huultemme puheikäänkuin sovitusuhriksemme.” Toisaalta Talmudissa kerro-taan Messiaasta, että Hänen tuli saapua 2000 vuoden lainajanjakson jälkeen, ”mutta syntiemme tähden, jotka olivatsuuret, kävi niinkuin kävi”. Kyllä Raamatun mukaan mekaikki tarvitsemme välimiestä, joka sovittaa syyllisyytem-me. Siksi kirkon liturgiaan kuuluu synnintunnustus ja sii-hen liittyvä ”absolutio” eli ”ehdoton” synninpäästö.

Synnintunnustus perustuu myös yhteisöllisen syyllisyydentiedostamiseen. Kun Nehemia alkoi julkisen toimintansa,hän rukoili ”päivät ja yöt”. Ja hän sanoi: ”Minä rukoilensinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnus-taen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinuavastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syn-tiä tehneet!” (Neh. 1:6). Samoin profeetta Daniel kokiyhteisen syyllisyytensä kansan kanssa. Siksi hän puhui me-muodossa. Hänen rukouksensa alku Dan. 9:18–20 toistuumyös synagogan liturgiassa: ”Me annamme rukouksiemmelangeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaansinun suureen armoosi luottaen. Herra, kuule, Herra, annaanteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyt-tele, minun Jumalani… ja vielä minä puhuin ja rukoilin jatunnustin syntini ja kansani Israelin synnit.”

Raamatun eniten käytetty synnintunnustus on psalmista51. Siinäkin synti koetaan rikkomuksena Jumalan edessä:”Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi


36

pois minun syntini suuren laupeutesi tähden… sinua ai-noata vastaan minä olen syntiä tehnyt… katso, totuuttasinä tahdot salatuimpaan saakka… pese minut, että minälunta valkeammaksi tulisin.” Kun olemme illalla oikeinväsyneitä, yhdymme vaimoni kanssa lyhyesti jatkossa ole-vaan kolmeen pyyntöön: ”Jumala luo minuun puhdas sydänja anna minulle uusi vahva henki – äläkä ota minulta poisPyhää Henkeäsi!” Kun olemme aivan rättiväsyneitä, saa-tamme lukea suositun nuorisorukouksen: ”Niinku sä tierät,aamen!” Ja sanon vielä vaimolleni, että hän saa uskoa mi-nun syntini anteeksi. Siihen kuuluu tyynyn takaa: ”Sinäkinsaat uskoa minun syntini anteeksi!” Tämä on omalta puo-leltani hengellistä strategiaa, sillä minun vikani ovat suu-remmat kuin hänen.

Armo rukouksen perustana

Rukouksesta voidaan käyttää myös yksinkertaista ”pyy-tää”-verbiä, ”levakesh”. Harvinaisempi käsite ”leha-attiir”,josta muodostuu sana ”atirah”, ”rukous”, juontunee siitä,että uhrattaessa suloinen tuoksu ja ”savu” eli ”atar” nousiilmaan. Kolmanneksi eniten heprea puhuu rukouksestakäsitteillä ”haninah” ja ”lehithannen”. Sanajuuri viittaa ”ar-mollisuutta” merkitsevään käsitteeseen ”hanun”.

Mooseksen ”armon hymnissä” 2. Moos. 34:6 esiintyy viisieri ”armo”-ilmaisua. Mooses asettui Jumalan ”läheisyyteen”ja ”huusi Herran nimeä”. Silloin hän sai nähdä Jumalan”selkäpuolelta”. Ja hän kuuli sanat: ”Herra, Herra on lau-pias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossaja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille ja antaaanteeksi pahat teot, rikokset ja synnit.” Tämä kaava toistuumyöhemmin Mooseksen Kirjoissa ja tuon tuostakin psal-meissa, kuten esim. Ps. 86:15, 103:8 tai 145:8. Myös


37

Nehemia 9:17, Jooel 2:13 tai Joona 4:2 toistavat tätä armonhymniä. Jo VT:n Jumala on armon Jumala. Vain Raamattuedustaa tällaista jumalakuvaa. Hepreassa on siis viisi eri-vivahteista ilmaisua, joilla tätä Jumalan armoa kuvataan.

Kolmanneksi usein esiintyvä rukoustermi ”lehithannen”haastaa myös ”syventelyyn”. Rabbit käyttävät siitä sanaa”ribujim”. Sen ”paljoutta” merkitsevän sanajuuren ”rav”mukaisesti kutakin asiaa laajennetaan koskettamaan käy-tännön elämää. Tämä poukkoilulta tuntuva kiireetön esi-tystapa auttaa paikantamaan kunkin seikan suurempaanasiayhteyteen.

Tässäkin kolmannessa rukoustermissä käytetty kieliopilli-nen muoto ”hitpael” ilmaisee ”refleksiivistä” itsestään tois-tuvaa toimintaa. Siinä heijastuu alitajuinen tietoisuu-temme Jumalan armollisuudesta. Muistan hyvin ensim-mäisen virkatoimitukseni Helsingin Malmin seurakunnas-sa kesällä 1953. Tuolloin eivät pääkaupungin laitamatolleet vielä yhtä tiheään asuttuja kuin nykyään. Viiletinpapintakissa pyörällä, helmat liehuen, Herttoniemen, Laaja-salon, Pakilan ja Malmin raitteja. Malmi tunnettiin hau-tausmaastaan, johon suurin osa Helsingin siunaustoimi-tuksista keskittyi. Sain siksi osalleni heti viiden hengentyölistan, kaksi ryhmähautausta ja yhden yksityisen. Viisi-kymppinen mies oli saanut sydänhalvauksen. Rukoilin tai-tamattomuuteni tunnossa sopivaa tekstiä. Mieleen nousi1. Joh. 3:20 lause: ”Sillä me saatamme rauhoittaa sydämem-me, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suu-rempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.” Pelkäsin,että sanoissani olisi piiloviestintää, mutta tottelin silti si-simpääni.

Jotenkin äkkikuolemassa jää keskinäinen suhde hoitamat-ta. Kun sain kutsun surutaloon, otin vaimoni tuekseni.


38

Ovella tuli kolmekymppinen tytär itkien vastaan. Hän ky-syi, mistä sain niin ihmeellisen sanan: ”Jumala on suurempikuin meidän sydämemme!” Isäsuhteessa oli ollut jotakin,joka syytti häntä. Sitten tuli vainajan puoliso. Hän kertoi,että hänen edesmennyt miehensä oli pyytänyt, että he sai-sivat mahdollisimman nuoren papin hoitamaan siunauk-sen. Tämä oli ensimmäinen virkatoimitukseni. Vielä20 vuotta jälkeenpäinkin minua on vaivannut nuoruuden-aikainen kompleksi. Papin pitäisi joidenkin mielestä ollaarvokas, edustava ja lihava. Nykyään muoti on muuttunut.

Armahdukseen viittaava rukousta merkitsevä sana”haninah” sisältää myös messiaanisen vihjeen. Tämä liittyyJeremia 16:13 jakeeseen, ”minä en teille armoa anna”: joskansa ei tee parannusta, Jumala ei anna heille Haninah-armahtajaa. Se on varhaisessa synagogakirjallisuudessa,”midrashissa”, muuan Messiaan salanimistä. Toinen milteisamaa tarkoittava midrashiin liittyvä sana puhuu Mes-siaasta nimellä ”Menahem” eli Lohduttaja. Sana esiintyyviisi kertaa Valitusvirsien ensimmäisessä luvussa. Jae 16sanoo: ”Näitä minä itken… kaukana on minusta lohdut-taja, joka virvoittaisi minun sieluani.” Midrash käyttäänäissä keskusteluissa Messiaasta peräti kymmentä eri peite-nimeä. Niihin kuuluu mm. ”Herra… meidän vanhurskau-temme” ( Jer. 23:6), ”Vesa” (Sak. 6:12) tai ”Valkeus”(Dan. 2:22). Juuri armahduksen ja lohdutuksen tarve hei-jastuu parhaiten näissä lähteissä. Jos saamme elämässäm-me nuuskaa ja satikutia, kaipaamme lohdutusta.

Tulin kerran uupuneena Keski-Lahden kirkkoon. Suntiotarkkaili sakastissa olemustani. Sitten hän tökkäsi käteeniviivoittimen, jossa luki Lutherin sanat: ”Kun arvelemmejostakin ihmisestä, että hän on Jumalan jättämä ja hylkää-mä, silloin meidän pitää päinvastoin tietämän, että hän onJumalan omassa sylissä.” Nuo sanat osuivat sisimpään!


39

Esirukouksen raamatullinen tausta

Ylimmäispapilliseen sovitustehtävään kuului aina esi-rukous. Niinpä on johdonmukaista, että Jesajan kirjan53. luvun ennustus Kärsivästä Herran palvelijasta päättyysanoihin: ”Hän kantoi monien synnit ja hän rukoili pahan-tekijäin puolesta.” Siinä ilmenevä käsite ”lehafgiia” onkin hep-rean ainoa esirukousta käsittävä termi. Englantilainen Raa-mattu sanoo, että ”hän esirukoili” eli ”made intercession” syn-tisten puolesta. Vuoden 1992 uusi raamatunkäännös ei ainaymmärrä alkukielen vivahteita. Siksi se on selittänyt jakeensanoen, että ”hän pyysi pahantekijöilleen armoa”. Jos tässäolisi aiemmin selostamamme armoon viittaava käsite ”lehit-hannen”, sen voisi hyväksyä. Kuitenkin jakeen esirukoukses-ta käyttämä sanonta ”laposhím jafgiiá”, juontaa alkujaan ”kos-kettamista” ja ”osumista” merkitsevästä käsitteestä ”lifgooá”.Esirukous osuu osoitteeseensa ja koskettaa kohdettansa.

Samainen sanajuuri on jo jakeessa 6, jossa sanotaan”ve-Adonai hifgiiá bo et ávon kullanu”, ”mutta Herra heittihänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme”. Tässämuodossa sana merkitsee asioitten ”sälyttämistä” päällensä.Esirukoilija on toisten taakan kantaja. Jo nämä tausta-ajatukset antavat esirukoukselle syvemmän merkityksen.Rukoukset ”osuvat” kohteisiinsa. Muistan hyvin kirjeen,jonka saimme Taiwanista Jerusalemiin. Pastori MarttiHaataja ja hänen vaimonsa Onerva, jotka olin vihkinyt,kertoivat kuinka ”One” oli varjeltunut vakavalta onnetto-muudelta. Juuri ennen jyrkkää vuoristotien mutkaa hänenpiti pysähtyä rukoilemaan erään ystävättärensä puolesta.Tieleikkauksen takana oli sortuma. Viikon kuluttua saapuiSuomesta kirje, jossa tämä ystävätär kysyi, mitä hänelle onoikein tapahtunut. Hän tunsi tuolloin voimakkaan keho-tuksen muistaa lähettiystäväänsä. Huokaus osui kohtee-seensa oikealla hetkellä.


40

Sain vastikään kirjeen Laukaalta henkilöltä, joka herätet-tiin vuonna 1963 kolme kertaa yöllä rukoilemaan puo-lestamme. Koulumme kivitys oli takana ja useamman kuu-kauden kestänyt ortodoksijuutalaisten uhkailu oli pahim-millaan. Nainen kysyi kirkkoherraltaan, mistä tässä voisiolla kysymys. Tuona iltana teki muuan ortodoksirabbi to-distajansa kanssa lopullisen arvion toiminnastamme. Senjälkeen lakkasi jännitys täydelleen. Ajoitus oli oikea. Tästäkerroin vastauskirjeessäni. Jos koemme sisimmässämmehuolta lähimmäisestämme, silloin on syytä huokailla hetihänen puolestaan ja soittaa hänelle.

Jesajan kirja käyttää esirukouksen johdannaisia myösmuissa yhteyksissä. Luvussa 59:16 sanotaan: ”Hän näki,ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli ettei kukaanastunut väliin”, ”kii ein mafgii´a”. Hieman samanlainenajatus on jakeessa 63:5, jossa kerrotaan: ”Minä katselin,mutta ei ollut auttajaa, ja minä ihmettelin, kun ei kukaantueksi tullut.” Tässä on sanonta ”ve-ein someekh”, joka tar-koittaa tukemista, nojaamista ja kannustamista. Esirukoi-lija puolustaa ja kannustaa lähimmäistään. Hän kantaatämän taakkoja. Hän kokee ystävää vastaan tehdyt syytteetominaan. Tällaista tukirintamaa Jumala etsii. Se edellyttäämeiltä sisäistä ryhtiä. Emme voi myöskään rukoilla kenen-kään puolesta, jos meillä on jotain kaunaa häntä vastaan.

Esirukouksen luonne ilmenee muistakin esimerkeistä.4. Moos. 12. luku kertoo, kuinka Mirjam ja Aaron ”parja-sivat Moosesta etiopialaisen naisen tähden, jonka hän oliottanut vaimokseen”. Ilmeisesti Mirjam oli tässä aloitteentekijänä. Tämän tummaihoisen naisen nimi oli Sippora eli”lintunen” – liekö tuo Tsipoor-sanan johdannainen ollutMooseksen antama hyväilynimi. Raamattu kaihtaa rotu-erottelua. Mooses ei tuohtunut vanhemman sisarensa pa-nettelusta. Tässä yhteydessä sanotaan, että ”Mooses oli


41

sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminenmaan päällä”. Hän ei provosoitunut syytteistä. Mutta Mir-jamia rangaistiin pitaalilla. Silloin Aaron pyysi Mooseksel-ta: ”Oi, herrani! Älä pane meidän päällemme syntiä, jonkaolemme tyhmyydessä tehneet. Älä anna hänen jäädä kuol-leen sikiön kaltaiseksi, jonka ruumis on puoleksi mädän-nyt!” Silloin Mooses huusi Herran puoleen sanoen: ”Oi,Jumala! Paranna hänet!” Ja Mirjam parani. Raamatun ker-tomus on niin realistinen, että sen on täytynyt tapahtuajuuri näin.

2. Moos. 32:32–33 kertomus kultaisesta vasikasta on myöstallentanut Mooseksen esirukouksen. Hän anoi kansanpuolesta: ”Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi!Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoi-tat.” Samalla tavalla Paavalikin kirjoitti heimoveljistäänRoom. 9:2–3: ”Minulla on suuri murhe ja ainainen kipusydämessäni. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kris-tuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani li-han puolesta.”

Synagogalla oli kolme eriasteista rangaistusta. Jo”nezifah” eli ”nuhde” merkitsi sitä, että kukaan yhteisönjäsen ei saanut keskustella tai aterioida viikon tai parinaikana tällaisen henkilön kanssa. Ankarampi rangaistus”nidui” eli ”karkotus” merkitsi kuukausia kestävää häätöäsynagogan yhteydestä. Pahin rangaistus oli ns. ”herem” eli”kirous” tai ”panna”. Siihen syyllistynyt erotettiin iäksimuitten yhteydestä. Vanhassa testamentissa tämä käsitemerkitsee ”tuhon omaksi vihkimistä”. Esirukoilija samas-tuu kohteeseensa ja on valmis panemaan itsensä likoonlähimmäisensä puolesta.


42

Ylistys ja kiitosrukoukset

Nykyään on seurakunnissa ruvettu pitämään erillisiäylistyskokouksia. Kiitoksen ilmaiseminen Jumalalle on ol-lut olennainen osa sekä kirkossa että synagogassa. Siihenliittyy aina Raamatun oma sana. Kerroimme jo Nehemiankirjan yhteydessä leeviläisestä Aasafatista ja hänen sukulai-sistaan, jotka rukoiltaessa aloittivat kiitosvirren. Virsi-kirjassa on runsaasti tällaisia kiitosvirsiä. Niitä on myöspsalmeissa. Niissä kiitetään kuten esim. psalmissa 136kaikkiaan 26 kertaa, että ”Herran armo pysyy iankaikkises-ti”. Toisaalta lohtua voi antaa Daavidin virsi 138, jokavakuuttaa: ”Herra vie minun asiani päätökseen. Herra, si-nun armosi pysyy iankaikkisesti; älä jätä kesken kättesityötä!” Missään maailman monista uskonnoista ei ole täl-laista Jumalan armon korostusta.

Voimakkaimmillaan tämä ylistys on psalmeissa 144–150.Kiitosmieli voi vallata koko olemuksemme. Psalmit 57:8–9ja 108:2 sanovat: ”Jumala, minun sydämeni on valmis,minun sydämeni on valmis: minä tahdon veisata ja soittaa.Heräjä, minun sieluni; heräjä, harppu ja kannel. Minätahdon herättää aamuruskon.” Tämän mukaan päivä voi-daan alkaa kiitoksella jo aamuvarhain. Siihen kuuluu olen-naisesti myös musiikki. ”Lutherin Kathariinan kithara” so-

43

pii tällöin hyvin säestysvälineeksi. Temppelin nuoret leevi-läiset olivat taitavia muusikoita.

Ylistyksen salaisuus lienee sanottu jo 2. Aik. 29:30 jakees-sa. Siinä on kysymys Aasafista, jolle on omistettu psalmi-kirjallisuudessa 12 virttä (50 ja 73–83 psalmit): ”KuningasHiskia ja päämiehet käskivät leeviläisten ylistää HerraaDaavidin ja näkijä Aasafin sanoilla; ja nämä ylistivät häntäiloiten.” Ei kukko kyllä käskien laula, mutta kiitosrukousvoi tehdä ihmeitä masentuneelle mielelle. Heprean sanon-ta ”va-jehalleluu ad le-simha” merkitsee tarkalleen sitä, että”he kiittivät Herraa kunnes tulivat iloisiksi”. Tämä on toi-nen puoli totuudesta.

Kuitenkin, jos ruvetaan harrastamaan ns. ”soul warmingmusic’ia” eli ”sielua lämmittävää musiikkia”, siinä piileevaara luoda sielullinen ilmapiiri, jossa pääasiana ovat tun-ne-elämykset. Jos jumalanpalvelus tai ylistyskokous alkaajopa yli puolen tunnin ”ylistyksellä”, jää varsinainen julistusvähemmälle tai kokonaan pois.

Kyllä me saamme raamatullisen esikuvan mukaan ”veisataja soittaa”. Musiikin ja laulun tulee kuitenkin aina palvellaseurakunnan rukouselämää ja julistusta. Ylistyksen ja saar-nan pitäisi ”motivoitua” Raamatusta käsin. Jumala ”kantaakaiken voimansa sanalla”, kuten Hebr. 1:3 muistuttaa. Jospuheemme päävaikuttimena ei ole Raamatun sana, se ontehotonta. Jeesus muistutti, että Hänen sanansa ovat ”hen-ki ja elämä”. Kiitos ja ylistys on solmittava näihin loimi-lankoihin.

YLISTYS JA KIITOSRUKOUKSET

44

Ylistyskäsitteiden erittely

Heprean kolmella yleisimmällä ylistyssanalla ”shevah”,”hoodaja” ja ”hallel ” on oma luonteensa ja tehtävänsä. Nel-jäs sanonta ”barukh atta” esiintyy eniten vanhojen rukous-ten alussa. Tarkkaan käännettynä se merkitsee ”ole siunat-tu”. Näiden käsitteiden sisäistäminen tukee myös henkilö-kohtaista uskonelämää. Ylistäminen merkitsee käytän-nössä sitä, että Jumala saa kunnian elämässämme.

Vanhojen ohjeitten mukaan rukouksen tuli alkaa”shevah”-osalla eli ylistyksellä. Se perustui Jumalan omiinlupauksiin. Käytännössä voimme alkaa rukouksen jollakinRaamatun sanalla: ”Sinä joka asut korkeudessa ja pyhyy-dessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki”,”sinä joka olet suurempi kuin sydämemme ja tiedät kai-ken”, ”me kiitämme sinua siitä, että sinä olet armollinen jalaupias ja annat synnit anteeksi”; tai ”Herra, sinä, joka tuetkaikkia kaatuvia ja kaikki alaspainetut sinä nostat”, mekiitämme sinua uskollisuudestasi. Tällainen ”shevah”unohtaa sen, mitä me olemme ja keskittyy siihen, mitäJumala on. Siinä voi käyttää myös Jeesuksen omia sanojatai pitempiäkin jakeita. Siksi Raamatun tuntemus olisitärkeää.

Muuan amerikkalainen julistaja luki aikanaan joka aamuyhden evankeliumin eli kunkin niistä seitsemän kertaakuukaudessa. Näin hän juurtui hengelliseen todellisuuteenja saattoi puhua vapaasti ilman papereita. Englantilainensanonta ulkoa oppimisesta, ”to learn by heart”, merkitsee”sydämellä” oppimista. Rabbien mukaan Raamatun jakeitasai lainata myös pienempinä osina ja liittää ne samaan”ajatusperheeseen”. Tällaista pyhää vallattomuutta myösUusi testamentti edustaa.


45

Rukouksien lopussa tuli olla ”hoodaja” eli ”kiitos”. Siinäannetaan jälleen Jumalalle kunnia. Tämän muistaminen eijohda kaavamaisuuteen. Kaiken sanottavansa rukoilijan onlausuttava ”be-kavanah” eli ”tarkoituksella” ja tosissaan.Tämän sanajuuri ”kaven” merkitsee mielen ”suuntaamista”ja ”virittämistä” siihen, mitä sanotaan. Soittimetkin virite-tään aina ennen niiden käyttöä.

Muistan nuorten raamattuleirin Gennesaretin järven ran-nalta vuodelta 1963. Mukaan oli tullut muuan nuori poli-tiikkaan osallistunut mies, joka toimii nykyään Israelissapappina ja suuren kristillisen kirjapainon johtajana. Hänoli luvannut uskoon tullessaan lukea vuoden aikana pelkäs-tään Raamattua. Ja ymmärtääkseen myös Uutta testa-menttia paremmin, hän otti yksityistunteja kreikan kieles-sä. Kun hän rukoili, se miltei järkytti. Niin luontevasti hänkäytti rukouksessaan Jumalan sanaa. Hän ei luetellut irral-lisia jakeita – hän vain heijasti ajatuksia, jotka hän oli”sydämellään oppinut”. Tie rukouksen juurille johtaakinaina Raamatun kautta.

”Hoodaja”-käsite esiintyy psalmeissa toistuvasti muodossa”hooduu la-Adonai” eli ”kiittäkää Herraa”. Se lisää siihenkuitenkin miltei aina sanan ”kii”, ”sillä”. Oikea ylistys esit-tää aina syyn, miksi nyt Jumalaa kiitetään. Psalmissa 136perustellaan kiittämistä 26 kertaa sanalla ”kii”, ”sillä hänenarmonsa pysyy iankaikkisesti”. Lasken usein näitä Raama-tun toistoja, koska tulin aikanani valinneeksi pitkän mate-matiikan linjan, ettei minusta tulisi pappia. Ja ainakin yn-nälasku vielä sujuu. Messiaanisen psalmin 118 alussa onsama kaava esillä neljä kertaa. Sitä nuoret laulavat hepreak-si ympäri Suomen niemeä. Virsikirjamme kiitosvirretesittelevät aina perusteet, miksi Jumalaa ylistetään. Kiitos-virsien sanoma on yhtä oleellinen kuin sen sävel.


46

Kolmas ylistykseen liittyvä käsite ”hallel” viittaa kaikilletuttuun ”halleluu-Jah” ylistykseen. Se merkitsee samaa kuin”hoodaja”-käsitteestä johdettu pyyntö ”hooduu la-Adonai”.Pääpaino on sanassa ”Jah”, joka tarkoittaa ”Herraa”. Hänenedessään me tuota pyhää nimeä lausumme. Hallelujasta eisaisi tulla tyhjää hokemaa. Samasta sanajuuresta tuleenimittäin myös käsite ”seota” ja ”riehua”, ”le-hithollel”.Muistan, kun joku israelilainen lehtimies tuli 50-luvullakristilliseen kokoukseen. Hän kuvasi, kuinka säestäjävilliintyi pianon ääressä ja kuinka seurakuntakin hul-luuntui.

Lähetysjohtaja Tuure Vapaavuori ihmetteli aikanaan sitä,että länsimainen musiikki alkaa ”muistuttaa yhä enemmänAmbomaan pakanallisia juhlamenoja”. Hengelliselläkinmusiikilla on taipumus tällaiseen kakofoniaan. Raamatunmukaan Jumala asustaa ”korkeudessa ja pyhyydessä”, ”nii-den tykönä, joilla on särkynyt ja nöyrä henki”, ”kansansakiitosvirtten keskellä” ja ”hiljaisuudessa”. Ylistys kuuluuaitoon hengelliseen elämään. Mutta jos joku ei kehtaanostaa käsiään muuta kuin puolitankoon, hän saattaa siltiylistää Jumalaa aidosti. Pelkäämme sielullista hengellisyyt-tä. On silti hyvä muistaa viisas latinalainen sananlasku:”Abusus non tollit substantiam sed perficit” – ”väärinkäyttö eitee tyhjäksi asian olemusta, vaan täydentää sitä”.

Karismaattinen kokous ylistyslauluineen voi olla taivaalli-sen hillittyä ja kaunista. Osmo Tiililä osallistui aikanaanTukholmassa Immanuel-kirkon kokoukseen, jossa hänensanojensa mukaan noin ”puolitoistatuhantinen uskovienjoukko” odotti, mitä Henki ehkä rukoilijoille antaisi. ”Al-koi kuulua laulua – ken sen alkoi, sitä en tiedä – hiljaista,vienoa laulua ilman sanoja. Tuo laulu voimistui, kävi kirk-kaan heleäksi miesten bassojen tuodessa siihen samallasyvyyttä, ja pian tuo sanomattoman kaunis laulu paisui


47

voimakkaaksi, kohta taas vähitellen ikään kuin sammuak-seen pois. Ei sanoja, pelkkää musiikkia. Omalta osalta-ni jouduin kysymään, olinko todella kirkonpenkissä jaolivatko sivuillani istuvat tavallisia maallisia olentoja,vai oliko kokous yhtäkkiä siirretty kuin uuteen ulottu-vuuteen. Ehkäpä lukijani tähän asti päästyään jo huoahta-nee: kaikkeapa vanha professorikin kuvittelee ja mietis-kelee!”7

1. Kor. 12. luvussa sanotaan armolahjoista, että ne ovat”moninaiset” tai ”monenlaisia”. Vastaava kreikan sana”diairesis” tarkoittaa kyllä lähinnä ”erilaisia”. Ei kirkkokurivoi kahlita hengellistä elämää. Tiililä joutui kuulemaan”hengessä” tapahtunutta laulua. Virsirunous ja niihin liit-tyvät sävelmät syntyvät joskus samalla tavalla. Kun herän-näisyyden alkutaipaleella 1796 kahden talon väki kokiTelpäs-niityllä voimakkaan siunauksen, he kaatuivat kuinkuolleet maahan ja näkivät ”taivaallisia erinomaisia näky-jä”. Se oli ”erilaista” kuin siihen saakka koetut siunaukset.Paavo Ruotsalainen piti usein tytärtään kädestä, kun tämä”lirputteli kielillä”. Se vaikutti niin, että hän suli itkuun. Josmuistamme vielä Karjalan profeetan Helena Konttisen al-kaman horrossaarnaliikkeen, jonka sanoman rovasti KarlSarlin tallensi pikakirjoituksella, sekin liittyy näihin ”eri-laisiin” kirkkohistorian ilmiöihin.

Tähän verrattava ilmiö tapahtui vuonna 1933 Ammanissa.Kouluja käymätön maalaisrouva Hanneh EliasKawar o.s. Aghaby, puhui todistettavasti mm. saksaa, hep-reaa, turkkia, ranskaa, armeniaa, kreikkaa, italiaa ja venäjää.Hänen saarnansa ja virsilaulunsa olivat klassista arabiaa.


7 Risto Santala, Armolahjoista armon tasolta, 2. p. 1978, Karas-SanaHki, s. 13.

48

Siitä puhuttiin koko Lähi-idän lehdistössä.8 Se sai osak-seen myös kuningas Abdullahin suojelun. Ei ole mikäänihme, jos seurakunta on horteessa; mutta jos saarnaajanukkuu, siihen tarvitaan todellinen karisma. Näiden il-miöiden arvostelussa on vain kysyttävä, rakentavatko neseurakuntaa ja onko niiden sanoma Raamatun mukaista.

Raamatun esimerkkejä kiitosvirsistä

Aito Jumalan työ on useimmiten kaunista. Tämä näkyymyös Raamatun ”tavallisista” virsistä. Jos lukee pitkänMooseksen virren 5. Moos. 32. luvusta, joutuu ihmettele-mään varsinaisen historiallisen sanoman ohella sen ru-nollisuutta, herkkyyttä ja sielunhoidollista syvyyttä. Voim-me ottaa valikoiden siitä jonkun jakeen: ”Kuunnelkaa,te taivaat, kun minä puhun, ja kuulkoon maa minun suunisanat! … Erämaasta hän löysi hänet (Israelin), autiosta,ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa,varjeli häntä kuin silmäteräänsä. Niinkuin kotka kiihoit-taa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niinhän levitti siipensä, otti hänet ja kantoi häntä sulillansa.”(j. 1, 10–11).

Nämä herkät kielikuvat Mooses oppi 40 vuotta kestänees-sä ”Midianin paimenkoulussa”. Jatko puhuu rabbien mu-kaan ”Messiaasta, Daavidin pojasta”. ”Jesurun”, (joka onjashar eli ”suora”-käsitteestä luotu Israelin lempinimi,)”alkoi potkia ja äksyillä” ja se ”halveksi pelastuksensa kalliota– kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut”. ”Herrahankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa,


8 Minulla on kotonani englannin- ja arabiankielinen todistusaineistohänen saarnoistaan. Niissä hän puhui toistuvasti juutalaisten pa-luusta kotimaahansa.

49

koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja ettäkaikki tyynni on lopussa.” Rabbit selittävät useassa lähteessä,että tämä ”messiaaninen” pelastus tapahtuu, kun Israelinkansa on saatettu ”alimpaan alennukseensa”.

Mooses jatkoi sanojaan 1. Sam. 2. luvun Hannan kiitos-virrestä tuntemallamme ajatuksella: ”Minä kuoletan jaminä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan.” ”Ei ole seturha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elä-männe; ja sen varassa te elätte!” Tämä toistuu myös kunin-gas Hiskian laulussa Jes. 38:10–20: ”Herra, tämänkaltaisetovat elämäksi, ja niissä on minun henkeni elämä … onneksimuuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sie-luani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaik-ki minun syntini selkäsi taa.” Nämä ”ajatusperheet” löyty-vät jo VT:n virsirunoudesta. Ne ovat täynnä ”sattumia” niinkuin mummuni pohojalaanen ”klimppisoppa”. Se näkyymyös varsinaisista kiitosvirsistä.

Ymmärtääksemme Raamatun kiitosvirsien luonnetta, onaiheellista verrata Hannan, Marian, Sakarjan ja Simeoninkiitosvirsiä keskenään. Se osoittaa myös, miten evankeliu-mit heijastavat Vanhan testamentin sanomaa ja juutalaistarukouskirjallisuutta.

Hannan kiitosvirsi

Profeetta Samuelin äiti Peninna itki katkerasti lapsetto-muutensa johdosta. Hänen miehellään Elkanalla oli kaksivaimoa. Hepreassa heitä kutsutaan nimellä ”rivati” eli ”rii-takumppani”. Taustalla on sana ”riv” eli ”riita”. Ei ihme, joslapsetonta ”kilpailijatarta” kiusattiin, koska hänestä kerro-taan, että hänen miehensä ”rakasti Hannaa”. Kun Elkananäki, että Hanna oli ”apealla mielellä”, hän kysyi: ”Enkö


50

minä ole sinulle enempi kuin kymmenen poikaa?” Tämälohduttaa vieläkin monia lapsettomia. Hanna vei ongel-mansa ”Herran temppeliin” Siiloon. Siellä hän ”vuodattisydämensä Herran eteen”. Pappiskalenterin mukaan vuosialkoi pääsiäisjuhlilla keväällä. Silloin mentiin Jerusalemiinuhraamaan. Ja Hanna ”synnytti vuoden vaihteessa pojan jaantoi hänelle nimen Samuel”. Näin tarkasti Raamattu ker-too vanhoista tapahtumista.

Samuel annettiin Herralle ”kaikiksi elinpäivikseen”. Eiihme, että hänestä tuli koko Vanhan testamentin ehjinhenkilöhahmo. Hän oli rukouksen lapsi (1. luku). Hän eliJumalan sanasta (3. luku). Hän oli tuomari, profeetta jaesirukoilija. Hän vihki ensimmäiset kuninkaat, Saulin jaDaavidin. Hän perusti myös ”profeettakoulun”, jota voi-daan pitää kaikkien raamattukoulujen alkuna.

Niinpä Raamattu tallensi onnellisen äidin kiitosvirren1. Sam. 2:1–10 jakeisiin. Rabbiininen kirjallisuus lainaasitä usein messias-ajatuksen yhteydessä. Myös Uusi testa-mentti heijastaa sen sanontoja. Esitämme siitä vain senytimen: ”Minun sydämeni riemuitsee Herrassa; minunsarveni kohoaa korkealle Herrassa… Ei kukaan ole pyhäniinkuin Herra; paitsi sinua ei ole yhtäkään, eikä ole kal-liota meidän Jumalamme vertaista… Herra antaa kuole-man ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylösjälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa jaylentää. Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaaköyhän… Herra tuomitsee maan ääret; hän antaa vallankuninkaallensa ja korottaa korkealle voideltunsa sarven.”

Uusi raamatunkäännös on hävittänyt sarvi-käsitteen pu-huen vain ”voideltunsa päästä”. Tämä outo kielikuva esiin-tyy kuitenkin keskeisesti juutalaisessa rukouskirjallisuu-dessa ja Johannes Kastajan isän pappi Sakariaan kiitos-


51

virressä. Sarvi-käsitteellä ”keren” tarkoitetaan soofar-tor-vea, ”säteilyä” ja ”kunniaa”. Kun Raamattu esittää, ettäMooseksen kasvot ”säteilivät” eli ”karnuu”, on Mooseksel-le annettu vanhoissa maalauksissa ja patsaissa pienet mulli-kan sarvet.

Aramealainen VT:n käännös targum selittää Hannan ylis-tysvirren sarvi-ajatusta sanoen, että ”Jumala korottaa voi-deltunsa valtakunnan” ja että ”Jumala tekee Messiaansa ku-ninkuudesta ylistettävän”. Jeshurun-sana ja pelastuskallionkuva, jota Mooseksen virsi käyttää, heijastuu Jes. 44:8 ja-keessa: ”ei ole muuta pelastuskalliota”! Paavali puhuu eh-toollisen yhteydessä ”kalliosta” selittäen, että kansa joi”hengellisestä kalliosta”, ja ”se kallio oli Kristus” (1. Kor.10:4). Näin kiitosvirretkin johtavat uskomme juurille.

Marian kiitosvirsi

Luukas oli alkukirkon virsirunouden isä. Hän tallensi en-simmäisiin lukuihinsa Marian, Sakariaan ja Simeonin kii-tosvirret. Jopa liberaalitkin piirit antavat erityisen todis-tusvoiman niiden aitoudelle. Ne tulisi vain osata yhdistäämuuhun juutalaiseen rukouskirjallisuuteen. Marian ylis-tysvirttä on käytetty myös varhaisen kirkon liturgiassa.

Enkeli ilmoitti neitsyt Marialle (Luuk. 1:35), ettäPyhä Henki tulee hänen yllensä ja ”Korkeimman voima”varjoaa hänet. Messias on 1. Moos. 38:29 juutalaisen tul-kinnan mukaan ”esikoinen Korkeimman voiman kautta” ja”taidolliset sen ymmärtävät”. Ja hän on ”toinen siemen toi-sesta paikasta”. Tämä oppineiden tyyli leimaa em. kolmeakiitosvirttä. Maria oli kotoisin Beetlehemistä, jossa puhut-tiin hyvää hepreaa. Näin ollen papiston rukouskieli olitarttunut hänen alitajuntaansa. Luuk. 1:46–55 jakeet ker-tovat siitä. Olimme kerran retkellä heprealaisen koulumme


52

oppilaiden kanssa Johannes Kastajan syntymäkylässä AinKeremissa. Toinen koululaisryhmä liittyi joukkoomme.Sen opettaja kysyi, mitä siellä oli tapahtunut. Silloin työm-me perustaja tri Aili Havas kertoi Elisabetista ja luki ulkoaMarian kiitosvirren:

”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun hen-keni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on kat-sonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikkisukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen ontehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänenlaupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pel-käävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän onhajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hänon kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän onlähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palve-lijansa Israelin, muistaakseen laupeuttaan Aabrahamia ja hä-nen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän onmeidän isillemme puhunut.”

Jos lukee Raamattua rivien välistä niin kuin rakkaus-kirjeille teemme, Marian kiitosvirren alaviitteistä löytyyviittauksia Hannan ylistysvirteen, psalmeihin ja suuriinprofeettoihin. Samoja jakeita käyttää myös juutalainen ru-kouskirjallisuus. Marian kiitosvirsi perustuu armon ylis-tykseen. Se toistuu jatkuvasti psalmikirjallisuudessa.

Sakariaan kiitosvirsi

Abian osaston pappi Sakarias tunsi temppelin liturgisetrukoukset. Saatuaan enkelinäyn kautta lupauksen Johan-neksen syntymästä, hän vastasi tarkalleen samoin sanoinkuin aikanaan Aabraham: ”Minä olen vanha, ja minunvaimoni on iälliseksi tullut!” Epäuskonsa tähden hän tulimykäksi, kunnes ennustus kävi ”aikanansa toteen”. Pojan


53

ympärileikkausjuhlassa hänen ”kielensä vapautui”. Hänet”täytettiin Pyhällä Hengellä” ja hän ”puhui profeetallisinsanoin”, kuten uusi käännös asian tulkitsee. Sakariaan ylis-tysvirsi Luuk. 1:67–79 onkin profeetallista ”kaanaankiel-tä”, joka vaatii selittäjänsä.

Poimimme hänen pääsanomansa: ”Kiitetty olkoon Herra,Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen javalmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuk-sen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta… tehdäkseenlaupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liit-tonsa, sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidänisällemme… Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeim-man profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmis-taaksesi hänen teitään, antaaksesi hänen kansalleen pelas-tuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa… jon-ka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto kor-keudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä jakuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhantielle.”

Pelastuksen tunteminen eli ns. pelastusvarmuus on Luuk-kaan ja Jer. 31:34 jakeen mukaan ”syntien anteeksisaami-sessa”. Sakarias puhui runollisesti ”pelastuksen sarvesta” eliJumalan ”kunniasta”, joka ”säteilee” toivottomien ja pime-ässä istuvien elämään.

Juutalaisessa rukouskirjassa on aamurukous eli ”shaharit”,joka on luettava auringon nousun aikaan. ”Shahar” mer-kitseekin aamunkoittoa ja aamuruskoa. Siinä on ”Aab-rahamin kilveksi” kutsuttu osio: ”Ole ylistetty sinä Herra,Aabrahamin kilpi – sinä osoitat uskollisuuttasi tomun lap-sille – sinä kuningas, joka kuoletat ja teet eläväksi ja koho-tat pelastuksesi – anna Daavidin Vesan orastaa palvelijalle-si ja kohota hänen pelastuksensa sarvi; sillä olemme odotta-


54

neet sinun pelastustasi kaiken päivää: ole ylistetty sinä Her-ra, joka kohotat pelastuksen sarven.” Julistuksen ja rukouksentuli rabbien mukaan alkaa aina Aabrahamista ja päätyä ylös-nousemukseen. Juutalainen rukouskirja Siduur edustaa osinjopa sata vuotta ennen Kristusta syntynyttä traditiota. Näinolemme tässäkin rukouksen varhaisimmilla juurilla.

Simeonin kiitosvirsi

Luukas esittää Simeonin vain muutamin sanoin. Hän ”olihurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, jaPyhä Henki oli hänen päällänsä”. Olemme jo maininneet,että sana ”Menahem” eli Lohduttaja, on muuan tunnetuim-mista Messiaan peitenimistä. ”Pyhä Henki oli hänelle il-moittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennen kuin olinähnyt Herran Voidellun”. ”Mashiah” eli Messias merkitseeVoideltua. Nyt hän ”tuli Hengen vaikutuksesta pyhäk-köön” siunaten Jeesus-lapsen.

Kuka tämä vain kerran UT:ssa mainittu merkittävä hen-kilö oli? Eräät tutkijat väittävät, että Simeon olisi ollutkuuluisan rabbi Hillelin poika. Pojanpoika Gamaliel ”van-hin”, tuo Paavalin opettaja, josta Apostolien teot kertovat,kuului seuraavaan sukupolveen. Rabbi Shim´on mainitaanvain kerran Talmudissa Shabbath 15a-sivulla. Miksi Talmudvaikenee hänestä? A. Heimanin kolmiosainen selitysteos (IIIs. 1172) kertoo, että Hillel kuoli 60 vuotta ennen temppelinhävitystä eli v. 10 jKr. Hän toimi 40 vuotta suuren neuvostonpuheenjohtajana. ”Hillel ha-zaken” eli tämä ”vanha Hillel”lienee elänyt 120-vuotiaaksi, joskin tuo luku on vain hänenoman aikansa arvio. Hänen poikansa Simeon oli jo hyviniäkäs isän kuollessa. Neuvoston johtajuus olisi kuulunut Si-meonille, mutta sen saikin hänen poikansa poika ”Gamlielha-zaken” eli ”vanha Gamaliel”. Liekö hänkin ollut jo varsin


55

kypsässä iässä? Tietenkin tuo kunnioitettava titteli johtuimyös siitä, että näin erotettiin eri Gamalielit toisistaan.

Talmudin outo vaikeneminen Simeonista voi johtua siitä,että hänet samastettiin niihin, joilla oli väärä messiaskäsi-tys. Simeon ei odottanut kansallista vapauttajaa vaan ”Isra-elin Lohdutusta”. Talmud eliminoi hyvin tarkkaan traditi-oistaan ne, jotka edustivat poikkeavia mielipiteitä. Liekötässä syy, miksi se ei mainitse enempää Simeonista.

Simeon otti Jeesus-lapsen syliinsä, ”kiitti Jumalaa ja sanoi:’Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sa-nasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun au-tuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksikansallesi Israelille’.” (Luuk. 2:28–32) Tämä ylistys ei olepitkä. Silti siinä on profeettakirjallisuudelle ominainenekumeeninen korostus. Messias on oleva kirkkaudeksi pa-kanoille ja juutalaisille. Sitten Simeon siunasi lapsen van-hemmat ja sanoi Marialle: ”Katso, tämä on pantu lankee-mukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jotavastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekkakäyvä – että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi.” Uusikäännös puhuu onnistuneesti merkistä, ”jota ei tunnusteta”.Simeon näki etukäteen sen, mitä opetuslapset eivät ym-märtäneet edes kolmen vuoden yksityisopetuksen jälkeen.

Myös naisprofeetta Hanna, joka oli nyt ”kahdeksankymme-nen neljän vuoden ikäinen”, yhtyi Simeonin todistukseen.Hän ”oli mennyt neitsyenä naimisiin ja elänyt miehensäkanssa seitsemän vuotta”. Hän ”ylisti Jumalaa ja puhuilapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta”.Uusi käännös tulkitsee jakeen 37 huolimattomasti sanoen,että hän ”oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljänvuoden ajan”. Siitä koituisi Hannalle melkoinen ikä: ensin


56

ehkä 17 vuotta neitsyyttä, sitten 7 vuotta avioliittoa ja vielä 84vuotta leskeyttä eli yhteensä ainakin 108 vuotta. Vaikeatahänen olisi ollut kiivetä satoja temppelin itäpuolisia portaitapyhäkköön. Nyt kreikan tarkka sanonta ”paljon päiviä näh-neestä” eli ”en heemerais pollais” on käännetty ”hyvin vanhaksi”.Vanha-sanaa ei kyllä tekstissä lainkaan ole. Temppelissä ko-koontui ilmeisesti erillinen ryhmä Jerusalemin Lunastajanodottajia, joille ”kaikille” Hanna puhui Jeesus-lapsesta.

Luukas, joka tallensi myös Apostolien tekojen helluntaita-pahtumat, korostaa ylistysvirsien yhteydessä aina PyhänHengen todellisuutta Jeesuksen syntymätapahtumien yh-teydessä. Enkeli sanoi Marialle: ”Pyhä Henki tulee sinunpäällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut”. ”Elisabet täy-tettiin Pyhällä Hengellä”, kun hän kohtasi Marian ja siunasihäntä. Sakarias, Johannes Kastajan isä, ”täytettiin PyhälläHengellä” ja hän alkoi ylistää Jumalaa siitä, että nyt täyttyise lupaus, jonka Jumala oli antanut jo Aabrahamille. Si-meon ”odotti Israelin lohdutusta ja Pyhä Henki oli hänenpäällänsä”. ”Pyhä Henki oli ilmoittanut”, että hän oli näke-vä Herran Voidellun. Ja ”hän tuli Hengen vaikutuksestapyhäkköön”, jossa hän sai nähdä Jeesus-lapsen.

Toisaalta olemme jo tässäkin nähneet, että Maria, pappiSakarias ja Simeon heijastivat Raamatun ja juutalaisenrukouskirjallisuuden sanontoja. Juuri nämä todistavatkriittisellekin tutkijalle näiden ylistysvirsien aitoudesta.Tämä näkyy vieläkin selvemmin, kun tarkastelemme Isä-meidän-rukouksen yksityiskohtia.

Kielitieteellisiä havaintoja

Olemme nähneet, miten kielitieteelliset havainnot heijas-tavat Raamatun sanoman psykologista taustaa. Se ilmenee


57

sen uhritavoissa ja rukouskäsitteissä. Samalla sekä VT:nettä UT:n pienet yksityiskohdat osoittavat, miten uskolli-sesti Raamatun kirjoittajat ovat tallentaneet tapahtumienkulun. Tuntuukin oudolta, että muuan nuorista tohtoreis-tamme on lausunut TV:ssä, että ”kaikki tieteellinen tutki-mus on osoittanut, että Raamattu on täyttä tarua. Muttasillä ei ole sinänsä mitään merkitystä. Sillä välitetään vainuskonnollista perimää seuraaville sukupolville”.

Kirjamme lopussa olevassa laajassa Gottlieb Kleinin esit-telyssä on toinen ääni: ”jos tahdomme tutkia tieteellisestikristinuskon historiallista alkuperää, sen luonnetta ja kehitys-tä, meidän tulee syventyä ensi sijassa sen juutalaisiin juuriin”– ”kirkkaammin, täsmällisemmin ja persoonallisempaa leimaakantaen kuin Jeesuksen oppi on, ei mitään muinaisajan oppiaole talletettu”. Tätä tulisi tutkijoittemme korostaa.

Raamatulla on oma ”oppikielensä”, jonka tunteminen onoikean teologian edellytyksenä. Onhan lääkäreillä ja insi-nööreilläkin omat erityisilmaisunsa. Jesaja 50:4–6 kuvaaHerran palvelijaa, Messiasta, sanoen: ”Herra, Herra onminulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidansanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta,herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla.Herra, Herra on avannut minun korvani… Herra, Herraauttaa minua.”

Tässä esiintyy kolme kertaa kaksoisilmaus ”Herra, Herra”.Uusi raamatunkäännös on hutiloinut ja jättänyt Herra-sanan toistot pois. Opetuslasten kielen se on kääntänyt”taitavaksi” kieleksi; pois vetäytymiselle ”ahoor loo nesugooti”se on antanut vastikkeen ”en väistänyt tehtävääni” ja mm.yksikössä esiintyvä ”rok” eli sylki on muuttunut sylkäisyiksi.Pahinta on silti Herra-sanan toistojen eliminoiminen.


58

Synagogan selitysteos Jalkut Jesaja sanoo, että Herra-sa-nan kolme kertaa esiintyvä kaksinkertainen toisto sisältääsaman vihjeen kuin Jesaja 51:12 ”minä, minä”-ilmaisu:Jumala sanoo kahdesti sille tulevalle” eli Messiaalle näin,sillä ”minä, minä olen teidän lohduttajanne”.

Opetuslasten kieli ”leshon limudim” on tarkkaan käännetty-nä ”oppikieli”. Kyllä ainakin eksegeetin eli Raamatun selit-täjän tulisi perehtyä oppineitten esitystapaan. ”Korvan”avaamisesta Jumalan puheelle tulee mieleen kuuluisa prof.Martin Buber, joka selitti oman teologiansa lähtökohtianäin: ”Minun kriteerini ovat korvat; yritän kuulla, mistäRaamatussa on kulloinkin kysymys.” Ilmestyskirjakin tois-taa Vähän-Aasian seurakunnille: ”Jolla on korva, se kuul-koon, mitä Henki seurakunnille sanoo!” Sana ”korva” onkreikassa ja vuoden 1938 käännöksessä yksikössä. Uusitulkinta on muuttanut sen monikkoon. Tämä ei sinänsäole olennaista. Korva-sanaan liittyy kuitenkin mielenkiin-toista tulkintaa vanhoissa heprealaisissa lähteissä. Sanonta”kedei she-tivka ozen” tarkoittaa sitä, että kuultu sana ”lä-päisisi korvan” – erään selityksen mukaan meidän tulee”päästä jyvälle asioista, jotka kuulemme” emmekä saa ”ka-dottaa siitä mitään”. Tätä ”läpäisyperiaatetta” myös saar-noissa tulisi noudattaa.

Isämeidän-rukouksessa on arvaamattoman paljon yksi-tyiskohtia, jotka viittaavat varhaisiin oppikeskusteluihin.Siitä on kirjoitettu kyllä satoja hartauskirjoja. Joissakintutkimuksissa on irrallisia viitteitä rabbinistisiin lähteisiin,mutta varsinaista juutalaista rukouskirjallisuutta ne eivätlainaa.

Isämeidän-rukouksessa on piirteitä, jotka todistavat senhistoriallisesta aitoudesta. Kun A. Müller oli kirjoittanutv. 1904 Leipzigissa kirjan ”Jesus ein Arier”, hän todisti siinä


59

9 Katso loppuluvun ”Verba volant” esitystä Kleinin kirjallisesta tuo-tannosta.

tekaistua väittämäänsä, että galilealaiset olisivat olleet gal-lialaisia ja he vuorostaan aarialaisia. Se ärsytti rabbi Gott-lieb Kleinia. 1905 antamassaan vastineessa ”Fader vår, hänilmaisi huolensa tiedemiesten ja harrastelijoiden pyrki-myksestä halventaa juutalaisuuden merkitystä kristinuskonsyntyyn. ”Se on myös ollut syynä sivistyneistön parissavallitsevaan siveelliseen kaaokseen.”

Parhaana todisteena evankeliumien aitoudesta hän pitiHerran rukousta. Kun Jeesuksesta tehtiin ajan muodinmukaan pelkkä myytti, laati Klein v. 1910 kirjasen ”OnkoJeesus historiallinen henkilö?”. Siinä hän otti uudelleenesille Isämeidän-rukouksen yksityiskohdat. Juuri Herranrukouksen rakenne puhui sen aitoudesta.9 Sitä mekin en-sin tarkkailemme.


60

Isämeidän-rukouksenaitous

Ensivaikutelmana tuntuu yllättävältä, että rabbi Kleinasettui aikanaan kristinuskon apologeetiksi puolustaenevankeliumien aitoutta liberaaleja vastaan. Tämä johtuilähinnä siitä, että koko Raamatun arvovalta oli pantu vaa-kalaudalle. Kuitenkaan Vanhaa testamenttia vastaan suun-nattuihin hyökkäyksiin hän ei lähemmin puuttunut. Myösrabbi Leo Baeck antoi vastineensa myyttikeskusteluun kir-jallaan ”Kristus-myyttikysymyksestä”. Myöhemmin ovatjuutalaiset oppineet David Flusser ja Pinhas Lapide puhu-neet ja kirjoittaneet avoimesti Jeesuksen ylösnousemukses-ta historiallisena tosiasiana. Kristikunnan luopuessa uskonperusteista saa kirkko usein parhaat puolustajansa juutalai-sista ajattelijoista.

On kuvaavaa, että Kleinin saksankielisen Isämeidän-kirjanotsakkeeksi tuli nimi ”Die ursprüngliche Gestalt des Vate-runsers” eli ”Isämeidän-rukouksen alkuperäinen muoto”.”Gestalt” merkitsee tässä yhteydessä lähinnä ”rakennetta”.Klein lieneekin ollut ensimmäinen, joka osasi nähdä senyhteydet rabbinistiseen ajatteluun.

61

Kleinin Isämeidän-kirjassa on hyvin laaja johdantokes-kustelu. ”Gallialaista ja aarialaista” Jeesusta arvosteltuaanhän viittaa ärsyyntyneenä prof. Gunkelin sanoihin: ”Meilläkristityillä ei ole mitään syytä olettaa, että kaikki hyvä jaarvokas uskossamme olisi peräisin Israelista; pikemminkintällainen juutalainen chauvinismi (rehentely) tuntuu kum-malliselta suussamme.” ”Gunkel esitti tutkijana vain hypo-teesin eli olettamuksen, jota pinnalliset ihmiset pitävättieteellisenä totuutena.” Tällä tavoin tieteen nimissä esite-tään ”mitä ihmeellisimpiä typeryyksiä”. Ennen Isämeidän-rukouksen rakenteen kuvaamista Klein sanoo johdantonsalopussa sivulla 13 tahtovansa ”herättää tällä pienellä kirja-sellaan kiinnostuksen rabbinistiseen kirjallisuuteen”. Aina-kin Gösta Lindeskogin suhteen ja omalla kohdallani hänon siinä onnistunut.

Kirjamme alussa kerroin elämäni suurimmasta löydöstä,joka liittyi rabbi Kleinin kirjoihin. Prof. Lindeskog toimittiomasta laajasta väitöskirjastaan 1940 yleisölle tarkoitetunlyhennelmän.10 Se on Kleinin kirjojen ohella ahkerimminalleviivaamani teos. Puhuessaan Jeesuksen opetuksestaLindeskog sanoo Isämeidän rukouksesta, että juutalaisettutkijat ovat löytäneet ”valtavan todistusaineiston”, jokatodistaa sen yksityiskohtien sukulaisuudesta juutalaisiinkirjoituksiin. Sen aineisto ja esitystapa on juutalaista alku-perää. Niin kuin Klein, hänkin korosti, että Jeesus edusti”profeetallista uskontoa”. Oppi Jumalasta rakastavana Isänä”oli uutta pakanamaailmalle, mutta ei juutalaisille”. Jeesuk-sen opetuksen ja Isämeidän-rukouksen aitoutta korostaaeritoten se, että Jumalan valtakunta on siinä kauttaaltaankeskeisessä asemassa.

10 Gösta Lindedskog, Jesus och Judarna, Upsala 1940, 186 s.

ISÄMEIDÄN-RUKOUKSEN AITOUS

62

Lindeskog lainaa tuon tuostakin liberaalin juutalaisuudenmaailmanliikkeen presidentin C. G. Montefioren sanoja:”Jeesuksen opetus ei ole vain osiensa summa” – vaikkavastaavanlaisista lausumista koottaisiin kirja, siitä puuttuisi”yhtenäisyys, aromi ja henki; näin sen nerokkuus olisi pois-sa”. Sen ydin on Jeesuksen sanassa, että hän ”on tullutetsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”.

Isämeidän-rukouksen eri versiot

Matteus ja Luukas ovat tallentaneet Herran rukouksenhieman eri pituisina ja eri sanonnoin:


Matteus 6:9–13

Isä meidän, joka olettaivaissa!Pyhitetty olkoon sinunnimesi;tulkoon sinun valtakuntasi;tapahtukoon sinun tahtosimyös maan päällä niinkuintaivaassa;anna meille tänä päivänämeidän jokapäiväinenleipämme;ja anna meidän velkammeanteeksi, niinkuin mekinannamme anteeksi meidänvelallisillemme;äläkä saata meitäkiusaukseen;vaan päästä meidätpahasta,sillä sinun on valtakuntaja voima ja kunniaiankaikkisesti. Amen.

Luukas 11:2–4

Isä,

pyhitetty olkoon sinunnimesi;tulkoon sinun valtakuntasi;

anna meille joka päivämeidän jokapäiväinenleipämme;ja anna meille meidänsyntimme anteeksi, sillämekin annamme anteeksijokaiselle velallisellemme;äläkä saata meitäkiusaukseen.

63

Kun erittelemme näin rinnakkain kummankin tradition,huomaamme, että Luukkaan tallentama versio on lyhyem-pi ja että siitä puuttuu osa Matteuksen sanonnoista. Kleinei tosin asettanut näitä kahta vierekkäin eikä korostanutniiden erilaisia käsitteitä.

Silti hän lausui pari huomiota, jotka eivät suorastaan näytekstistä. Ensinnäkin hän arveli vanhaan perimätietoon ve-doten, että Luukkaan Isämeidän olisi käsittänyt alkujaanrukouksen Pyhästä Hengestä. Sanoohan Jeesus saman 11.luvun 13. jakeessa, että jos paha ihminen osaa antaa lapsil-leen hyviä lahjoja, ”kuinka paljoa ennemmin taivaallinenIsä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!”.Luukas korostaa myös alkuluvuissaan Pyhän Hengen to-dellisuutta. Toiseksi Klein sanoo: ”Käsitykseni mukaanMatteus esittää Isämeidän-rukouksen alkumuodon. Vain täl-laisena se vastaa kaavaa, joka vanhastaan on sovitettu juu-talaiseen rukoukseen.”

Tähän voisi lisätä kielen kannalta huomion, että Luukaspuhuu syntien anteeksiantamisesta ja Matteus puolestaanvelasta. Kreikan sana ”hamartia” eli synti merkitsee lähinnäerehdystä, kun taas aramean velka-käsite ”hova” tarkoittaasyntiä. Rabbit käyttävät sitä usein yhtenä seitsemästä syn-tikäsitteestä. Se ilmaisee velallisuuttamme Jumalan käsky-jen täyttämisessä.

Klein viittaa moneen rabbiiniseen lähteeseen puhuessaanIsämeidän-rukouksen pyynnöistä ja sen monikkomuodos-ta. Psalmin 119:164 sanaan liittyen, joka sanoo että ”seitse-mästi päivässä minä ylistän sinua”, laadittiin jo ennentemppelin hävitystä ns. ”birkat sheva” eli ”seitsenrukous”.

Tämän mukaan rukouksessa piti olla seitsemän pyyntöä.Toisaalta se jakautui kolmeen osaan. Klein selitti, että sen


64

”tuli alkaa hymnillä”. Tässä ”shevah”-osassa ylistettiin Ju-malan nimeä. Sitä seurasi ns. ”tefilla” eli rukousosio. Lo-pussa oli doksologia eli ”hoodaja”. Siinä käännetään katsejälleen Jumalan hyvyyteen. Isämeidän-rukouksen ensim-mäiset kolme rukousta muodostivat ylistyksen, seuraavaankolmeen keskittyivät yksityiset pyynnöt ja seitsemäs kii-tos-osio nojautui perinteiseen hoodaja-kaavaan. Juuri tällätavalla Matteus tallensi Herran rukouksen.

Klein lainaa joitakin keskeisiä rabbien opetuksia rukouksesta.Talmud Brakhoot 29b opettaa, että rukouksen tulee sisäl-tää ”Jumalan nimen muistuttamisen” eli ”hazkarathashem” ja ”viitteen Jumalan valtakunnasta”, ”hazkaratmalkhut”. Siksi Jeesus rukoili, ”pyhitetty olkoon sinun ni-mesi” ja ”tulkoon sinun valtakuntasi”. Sofrim-traktaatti14,22 lainaa myös rukousta: ”Korotettu, ylistetty ja pyhi-tetty – olkoon kaikkien kuninkaitten kuninkaan nimi –maailmassa jonka hän on luonut tahtonsa mukaan – jatulkoon hänen valtakuntansa.”

Tunnetuin yhteys Jumalan nimeen ja Hänen valtakuntaan-sa on aramealaisessa Siduurin rukouskirjan ”kaddish”-kaa-vassa, joka alkaa sanoilla: ”Korotettu ja pyhitetty olkoonhänen suuri nimensä – ja tulkoon hänen valtakuntansa.”Tämä rukous, joka on peräisin Jeesusta edeltäneeltä ajalta,todistaa evankeliumien aitoudesta. Jeesus tunsi Vanhantestamentin samoin kuin aikansa synagogan rukoukset.

Talmudin Brakhoot eli ”siunauksia” käsittelevä laaja oh-jeisto sanoo sivulla 30a, että ”julkisen ja yksityisen ru-kouksen pitää olla monikkomuodossa”. Se lisää siihen pe-rusteen, joka on ollut synagogan ohjeena meidän päiviim-me asti: ”Uskovan tulee aina samastua seurakuntaan ja liittäälähimmäisensä rukouksiinsa.” Tämä Isämeidän-rukouksenpiirre tekee siitä sopivan seurakuntarukouksen.


65

Jumala, isä vai äiti?

Neljäkymmentäviisi vuotta sitten tuli Haifan nuorisokon-ferensseihimme Marian Eigeles -niminen mies. Hän oliromanialainen lahjakas matemaatikko. Kun lehdistö syyttimeitä siitä, että levitämme kristillistä kirjallisuutta, emmeolleet silloin sitä vielä tehneet. Jerusalemissa hyökättiinfyysisesti lähetystämme ja joitakin juutalaiskristittyjä vas-taan. Siksi päätimme ryhdistäytyä ja myydä kirjojammeovelta ovelle. Kahdentoista nuoren ryhmäämme tuli myösMarian. Omaksi työparikseni sain George Kazoura -ni-misen arabinuoren. Kumpikin näistä ystävistä koki tässäoperaatiossa sellaista Jumalan läsnäoloa, että se merkitsiheille pappiskutsumusta. Georgesta kasvoi Ylä-Galileanevankelista ja esirukoilija. Marian on nykyään Norjan Israel-lähetyksen tukimiehiä. Hän on kirjoittanut suositun tut-kielman Isämeidän-rukouksen juutalaisesta taustasta.

Askel-lehti 2/2004 kertoo Georgesta, että hän koki kesällä2000 Saksassa vaikeassa leikkauksessa kolmen minuutinsydämen pysähtymisen. Sähköshokit eivät auttaneet. Hän-tä pidettiin jo kliinisesti kuolleena, kun hän lääkärien yllä-tykseksi elpyi. Ollessaan tiedoton ja irti ruumiistaan, Ge-orgelle näytettiin hänen oma elämän kirjansa. Siinä olilopussa paljon tyhjiä sivuja. Kun hän kyseli niiden merki-tystä, hänelle vastattiin, että ne ovat niitä Jumalan tekoja,jotka hän oli jättänyt suorittamatta. Mies oli saanut 30vuotta aiemmin parantamisen armolahjan, jota hän ei ollutkehdannut käyttää. Nyt on Ylä-Galileassa arviolta 200henkeä, jotka tämä hiljainen ja vaatimaton mies on saanutparantaa. Kuulin eräiltä arabeilta viime matkallani tästälähes kuusikymppisestä ystävästäni. Hänen luokseen tuleeihmisiä jopa Libanonin rajan takaa. Vierailin aikanaanGeorgen luona sveitsiläisessä raamattukoulussa, jossa hänsai pohjakoulutuksen teologisille opinnoilleen.


66

Marian Eigeles on nykyään pappina Norjassa. Hän onkirjoittanut pienen tutkielman ”Osoita nimesi pyhyys –Juutalaisesta Isämeidän-rukouksesta”.11 Siinä hän viittaaNorjassa 1995 käytyyn keskusteluun uudesta ”naislitur-giasta”, jossa Jumalaa puhutellaan äitinä. Syntyneessäväittelyssä kaikki osapuolet olivat kylläkin yhtä mieltä, että”olisi mieletöntä kytkeä Jumalaan mitään sukupuolimääreitä”.Israelin naapurikansojen epäjumaliin liittyi kyllä hedel-mällisyyskultteja ja seksipalveluksia. Marian sanoo terä-västi, että ”teologien tehtävä on tutkia ja tulkita Raamattuaeikä suinkaan kirjoittaa sitä uusiksi ”.

Jeesuksen erityissuhde Isäänsä

Vanha testamentti puhuu Jumalan isällisestä huolenpidos-ta kaikkia luotujaan kohtaan. Joissakin vertauksissa viita-taan myös äidin rakkauteen (ks. Jes. 49:15 tai 66:13). Psal-mi 68:6 sanoo, että Jumala on ”orpojen isä ja leskien puo-lustaja”. Myös Kuolleenmeren Qumranin kääröjen 1QH9,35b korostaa, että hän on ”kaikkien totuuden lasten Isä”.Roomalaiskirjeen 8. luku sanoo, että ”Jumalan Henki kul-jettaa Jumalan lapsia” ja että me olemme ”saaneet lapseu-den hengen, jossa me huudamme: Abba! Isä!” (jj. 14–15).Tätä arameaan nojautuvaa sanaa käytetään nykyäänkin”isistä”.

Evankeliumit heijastavat juutalaisten ajattelua eri tavoin.Pakanasyntyinen Luukas ei käytä kertaakaan ilmaisua,”Isämme, joka olet taivaassa”. Matteuksen evankeliumi,joka suuntaa sanomansa nimenomaan juutalaisille, toistaasanontoja ”Isämme, joka olet taivaissa”, ”teidän Isänne,


11 Marian Eigeles, Vis ditt Navns hellighet, Om den jødiske bønnenFader vår, Temahefte 2, Ordet og Israel, Oslo 48 s.

67

joka on taivaissa” tai ”minun Isäni, joka on taivaissa”, yh-teensä kaksitoista kertaa. Markus puhuu vain kerran ”teidänIsästänne, joka on taivaissa”. Rabbit välttivät Jumalan ni-men käyttöä, ja siksi ”taivas”-sanalla sinänsä jo viitattiinJumalaan. Jumalan valtakunta oli ”taivasten” valtakunta.Matteus puhuu järjestelmällisesti noin 30 kertaa ”taivastenvaltakunnasta”, kun taas Luukas ja Markus puhuvat lähin-nä ”Jumalan valtakunnasta”. Samaa asiaa kuitenkin kumpi-kin sanonta tarkoittaa.

Jeesuksen isäsuhde oli aivan poikkeuksellinen. Hän toistisanontaa ”minun Isäni”. Luukas 10:21 esittää Jeesuksenpitkän doksologian, joka edustaa rukouskirjassa olevaatoistuvaa kaavaa: ”Sillä hetkellä hän riemuitsi PyhässäHengessä ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maanHerra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltäja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin onsinulle hyväksi näkynyt’.” Matteus 11:27 jatkaa samaaLuukkaan ”shevah”-ylistystä: ”Kaikki on minun Isäni an-tanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuinIsä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenellePoika tahtoo hänet ilmoittaa.” Kun Jeesus puhui ”Isästä”,rukouskirja käyttää sen paikalla sanaa ”melekh ha-olam” eli”maailmojen kuningas”. Ei kukaan tiedemies voi kieltäänäiden sanojen aitoutta.

Jeesus oli tarkka siitä, että kunnianimiä ja isä-sanaa käytet-täisiin oikein. Matteus 23:8–9 on tallentanut syvällisenohjeen. Jeesus sanoi: ”Älkää antako kutsua itseänne rabbik-si, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi onteidän Isänne, hän, joka on taivaissa.” Tässä on kysymyk-sessä arvonimien käyttö. Kyllä omaa isää sai kutsua abbak-si. Isän titteliä ei saanut kuitenkaan käyttää arvonimenä.


68

Nykyään katoliset pastorit eli ”paimenet” ovat ”patereita”eli isiä ja itse paavi on ”Papa”. Isämeidän eli ”Pater noster”viittaa taivaalliseen Isään, johon ei ole lupa muita rinnas-taa. Rabbi-sana juontuu käsitteestä ”rav” eli ”suuri”. Jeesustahtoi, että olisimme arvoasemasta riippumatta veljiä. Ro-vastin tittelin saa, kun on täyttänyt 50 vuotta eikä oletehnyt mitään – ts. ei ole rikosrekisterissä eikä ole poiken-nut ruodusta. Niin tosikko ei pidä kuitenkaan olla, etteisuostuisi antamaan vaimolleen ruustinnan arvolisää.

Isämeidän juutalaisissa rukouksissa

Muuan kristitty ”kirjanoppinut” apologeetti on väittänyt,että juutalaiset eivät kutsuisi Jumalaa isäksi ja ettei heilläole Hänen kanssaan samaa läheisyyden tuntoa ”kuin meil-lä”. Tällaiseen yksipuolistamiseen voi langeta myös juuta-lainen vilpitön tutkija. Esim. prof. David Flusser, jokapuhui 60-luvun alusta lähtien avoimesti Jeesuksen ylös-nousemuksesta historiallisena tosiasiana, saattoi lipsahtaasanomaan englanninkielisessä kirjassaan ”Varhaisen kris-tillisyyden juutalaiset lähteet”12, että ”sana Messias ei esiinnyjuutalaisissa rukouksissa”. Flusser kunnioitti Jeesusta ja pu-hui myös neitseestäsyntymisen mahdollisuudesta. Käsite”Messias” ja Häneen viittaavat peitenimet esiintyvät kylläkymmeniä kertoja päivittäisessä rukouskirjassa, Siduurissa.

Puhuttelu ”Isä meidän” on aivan kuin yhteisenä nimittäjänärukouskirjan kauneimmissa helmissä. Valitettavasti tuostayli 700 sivua käsittävästä ”Siduurista” tunnetaan yleensälähemmin vain synagogan liturgiaan liittyvät osat. Jos onmotivoitunut Messiaan etsimiseen, ne kyllä pistävät sieltä

12 David Flusser, Jewish Sources in Early Christianity, Tel-Aviv 1989,s. 56.


69

silmään. Kun olemme rukousten juurilla, on hyvä lainataniitä saman läheisyyden todisteena, joka myös juutalaisillahurskailla oli.

Yleisimmin Siduur käyttää sanontaa ”Avinuu malkeinuu”eli ”Isämme Kuninkaamme”. Paastonajan ”kymmeneenparannuksen päivään” liittyen tuo sanayhtymä toistuu 47kertaa: ”Isämme Kuninkaamme, me olemme tehneet syntiäsinun edessäsi, Isämme Kuninkaamme, ei meillä ole muutakuningasta kuin sinä, Isämme Kuninkaamme, tee työsioman nimesi tähden.” Kerrottakoon, että juutalaiset kruu-naavat syksyyn ajoittuvana uutenavuotena Jumalan uudel-leen kuninkaakseen. Se tapahtuu parannusta tehden.

Rukous jatkuu: ”Isämme Kuninkaamme, anna anteeksi syn-timme ja pyyhi pois kaikki rikkomuksemme – pyyhi nepois suuressa armossasi – Isämme Kuninkaamme, palautameidät luoksesi, että tekisimme täyden parannuksen edes-säsi – Isämme Kuninkaamme, anna pelastuksen orastaa piankeskuudessamme; Isämme Kuninkaamme, kohota kansasi Is-raelin sarvi (kunnia) ennalleen; Isämme Kuninkaamme koho-ta Messiaasi sarvi – Isämme Kuninkaamme, muista että meolemme vain savea, Isämme Kuninkaamme, älä lähetä meitätyhjinä pois edestäsi, Isämme Kuninkaamme, saakoon tämähetki olla otollinen armon osoitus edessäsi – Isämme Ku-ninkaamme, tee se nimesi tähden, Isämme Kuninkaamme, ar-mahda meitä ja vastaa meille, sillä ei meillä ole hyviä tekoja,osoita meille vanhurskautesi ja armosi, pelasta meidät.”

Kun noustaan lukemaan Tooraa, luetaan ns. ”birkatha-goomel”. Ohjeiden mukaan tämä ”shevah” eli kiitos-osio lausutaan erityisesti meriltä pelastuneille, erämaastapalaaville, sairaudesta toipuneille ja vankilasta vapautuneil-le. Siinä toistuu neljä kertaa sanonta ”Isä meidän, joka olettaivaissa”. Rukouksen ydin kuuluu:


70

”Olkoon tahtosi, Isämme, joka olet taivaissa, että elämäm-me huone (temppeli) korjautuisi ja läsnäolosi (eli Shekhina,Pyhä Henki) täyttäisi sisimpämme, nopeasti ja meidän päi-vinämme, ja sanokaamme amen!” Talmudin mukaan 40vuotta ennen temppelin hävitystä eli Jeesuksen kuolin-vuonna 30 Shekhina jätti pyhäkön ja uhrit menettivätvoimansa. Eri yhteyksissä esiintyvän kaavan mukaan Hän-tä pyydetään nyt saapumaan ”nopeasti ja meidän päi-vinämme”.

Birkat ha-goomel jatkuu pyytäen, että ”Isämme, joka ontaivaissa” varjelisi meitä ja pakolaisiamme hävitykseltä jaettä ”Isämme, joka on taivaissa” siunaisi Israelin oppineita,heidän oppilaitaan, naisia ja lapsia missä he ovatkin. Senjälkeen pyydetään, että ”Isämme, joka on taivaissa” auttaisi,että ”kuulisimme ja julistaisimme hyvää sanomaa, pelas-tusta ja lohdutusta” ja että Hän ”korjaisi karkoitetut yhteenmaan neljästä äärestä”.

Jeesuksen aikaisissa ohjeissa neuvotaan, että olisi hyvä ollatunti hiljaa ennen kuin alkaa varsinaisen rukouksensa. Jo seottaa oman aikansa, kun hurskas varustautuu rukousliina-ansa ja sitoo lain kotelot otsaansa ja käteensä. Siduurissaon pitkä aramean ja hepreankielinen osio ”tefilla koodemha-tefilla” eli ”rukous ennen rukousta”. Se on liitetty vainjoihinkin painoksiin ja niin pienellä tekstillä, että sen luke-miseen tarvitaan suurennuslasia. Sanoma kannattaisi kir-joittaa kyllä tolppakirjaimin. Siinä toistuu kolme kertaasana ”Isämme, joka olet taivaissa”. Lainaamme siitä vainosan:

”Isä meidän, joka olet taivaissa” – ”me pyydämme, että sinäJumala, Isämme, valmistaisit sydämemme ja ajatuksemme,kun rukoilemme sinun edessäsi särkyneellä mielellä.” ”Sinäolet armollinen Jumala, sovita siksi suuressa armossasi ja


71

laupeudessasi syntini ja anna ne anteeksi.” ”Tämän maail-man viettelykset ja turhuus sekoittavat ajatuksemme sil-loinkin, kun käymme rukoilemaan.” ”Isä meidän, joka olettaivaissa, armon Jumala, puhdista meidät, että sydämem-me, ajatuksemme, puheemme, tekomme ja koko vaelluk-semme sekä tiedostetut ja tiedostamattomat tunteemmeliittyisivät Sinuun, ja pysyisimme kaikki sinun yhteydessä-si.”

Aamun varsinaisissa rukouksissa luemme myös: ”Kaik-keuden Herra, me langetamme rukouksemme eteesi,emme omaan vanhurskauteemme vaan suureen armoosiluottaen (ks. Dan. 9), sillä mitä minä olen – kaikki sankaritovat edessäsi vain tyhjää ja maineikkaat miehet ikään kuinheitä ei olisi, viisaat kuin heillä ei olisi tietoa ja ymmärtä-väiset kuin heillä ei olisi järkeä; sillä heidän tekonsa ovattyhjän veroisia ja heidän elämänsä on sinun edessäsi kuinturhuus.” Tässä on sama tuntuma kuin Roomalaiskirjeenensimmäisen luvun lopussa.

Kauneimman rukouksen helmen olen löytänyt jemeni-läisten kolmiosaisesta ”Tefillat kol pe”-Siduur-kirjasta.Nuo Arabian niemimaan perukoilla olevat juutalaiset säi-lyttivät omat perinteensä. Heillä ei ollut tarvetta sensuroi-da omia kirjoituksiaan, niin kuin länsimaissa on tehty.”Ashmuroot” eli ”yövartiohetkien” rukouksessa he toista-vat 49 kertaa sanontaa ”Jumalamme, joka olet taivaissa”.Ensin pyydetään, että Jumala, joka on täynnä armoa, ”täyt-täisi tahtonsa niin taivaissa kuin maan päällä”.

Sitten pyydetään, että ”Jumala ilmoittaisi meille valtakun-tansa kunnian” ja antaisi meille ”lunastuksensa päätöksenja jouduttaisi pelastuksen päivän koittoa”. Lunastukseenviittaus, ”kets ha-geula”, yhdistetään lopun ajan mes-siaaniseen uudistukseen. Rukous loppuu sanoihin: ”Juma-


72

lamme, joka olet taivaissa, anna meille merkki hyvyydestäsi,anna merkki siunauksesta, anna merkki pelastuksesta jaanna merkki armostasi.”

Yön vartiohetkillä jemeniläiset huokaavat myös 12 kertaa”hoshieinuu” eli ”oi pelasta”. Sen jälkeen on pitkä sydämenhätähuuto: ”Isämme Kuninkaamme, sinä olet Isämme. Isäm-me Kuninkaamme, ei meillä ole muuta kuin sinut. IsämmeKuninkaamme, armahda meitä!”

Synagogan rukoilijoiden tuli lausua aina ääneen tämä tois-tuva ”Isämme”-sana: ”Isämme Kuninkaamme, armahdameitä!” ”Jos olemme tehneet hyvää, sinä olet Isämme. Josolemme tehneet pahaa taivasta vastaan, ei meillä ole muutakuin sinut. Isämme, jos synti on vallannut meidät, sinä oletIsämme. Sinä olet pelastuksemme kallio, eikä meillä olemuuta kuin sinut. Jos olemme sanoissa langenneet, eimeillä ole muuta kuin sinut. Muista, että me olemme vainsavea, ei meillä ole muuta kuin sinut. Isämme, jos olemmesyntiä tehneet sinua vastaan, sinä olet Isämme. Herra, annameille anteeksi, ei meillä ole muuta kuin sinut. Isämme,sinuun panemme toivomme, sinä olet Isämme. Sillä sinäolet Isämme, ei meillä ole muuta kuin sinut. Isämme, sinulletuomme pyyntömme, sinä olet Isämme. Anna meidän löy-tää lääkitys, ei meillä ole muuta kuin sinut. Isämme, kiireh-di ja lähetä meille Messias, olethan Isämme. Ja näin pelas-tus orastaa, ei meillä ole muuta kuin sinut.”

Tämä sydämen parahdus ”Isämme” toistuu tässä seitse-mäntoista kertaa. Rukouksen lopussa mainitaan sanaMessias, vaikka David Flusser ei tätä aikanaan tiedosta-nut. Voiko Jumalasta puhua vielä nöyremmin kuin tässärukouksessa? Juutalaiset ”isämeidän”-rukoukset voisi vähinmuutoksin siirtää kristillisiin rukouskirjoihin.


73

13 Klein, ”Israelitiska böner”, s. 172 ja Pirkei Avoot V,23.

Jopa ”isien lausumissa” eli ”Pirkei avoot”-kokoelmassa pu-hutaan Jumalasta isänä. Klein lainaa laajassa, 1905 kirjoit-tamassaan rukouskirjassa suosittua ajatelmaa. Se on meil-läkin kodin seinällä papyrusjäljitelmänä: ”Ole voimakaskuin pantteri, kevyt kuin kotka, nopea kuin kauris ja vahvakuin leijona tehdäksesi Isäsi tahdon, joka on taivaissa.”13 JuuriJumalan tahdon täyttämiseen Jeesuksen opettama rukousviittasi. Siitä oli kysymys myös Getsemanen yöllisessä ru-koustaistelussa.

Muuan johtavassa asemassa oleva arabikristitty sanoi vast-ikään, että olisi suotavaa, että muslimimaailma voisi tunteaRaamatun vanhinta tulkintaa. He omistavat Aabrahamilleannetut lupaukset itselleen, vaikka ne koskevat yhteisestipakanakansoja ja juutalaisia. Siksi hän pyysi, että saisikääntää arabiaksi kirjani ”Messiaasta Vanhassa” ja ”Uudes-sa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa”. Ne javastaavanlainen Paavalia koskeva kirjani on julkaistu jokahdeksalla kielellä, mm. venäjäksi, unkariksi, kiinaksi jaespanjaksi. Samanlaisen viestin sain vuonna 1968, kunVanhan Jerusalemin arabipapit pyysivät puhumaan heillejuutalaisesta Messiaan odotuksesta. Olisi hyvä välittääheille myös oheiset vanhaan traditioon kuuluvat rukouk-set. Näin se karrikoitu kuva, joka muslimeilla on juutalai-sista, pehmenisi.


75

Isämeidän-rukouksensanoma

Isämeidän on ollut kirkkoisien Tertullianuksen jaCyprianuksen todistusten mukaan ”Herran opettama seu-rakuntarukous”. Augustinus kertoo, että se opetettiin kaste-oppilaille. Heille sanottiin: ”Ottakaa vastaan tämä kallisjalokivi ja pitäkää se; ottakaa vastaan rukous, jonka Jumalaitse on opettanut.” Myös Luther sai aina uutta intoa siitä.Sen ydinsanoman hän tahtoi kiteyttää katekismukseensa.Sitä piti opettaa ”niin kuin perheenisän tulee se yksinker-taisesti esittää perheväelleen”. Näin rukoilemme Jumalaa”turvallisesti ja täydellä luottamuksella niin kuin rakkaatlapset isäänsä”.

Jumala on todella Isämme: Hänellä on isän tunteet lastan-sa kohtaan; Hän seuraa heitä niin kuin isä seuraa lastaan;Hän iloitsee heistä; Hän itkee heidän sairauksiaan; Hänantaa heille anteeksi heidän törmäilynsä; ja lopuksi Hänluovuttaa perintönsä ja koko elämäntyönsä heille. Muis-tan, kun tulin keväällä 1955 Israelista kotiin puolen vuo-den poissaolon jälkeen. Seuraavana aamuna läksin kolmi-vuotiaan Ismo-poikamme kanssa katsomaan naapurin ra-kennustöitä. Pojalla oli päällään sininen suojapuku. Hän

76

piti lujaa kädestäni kiinni. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hänsanoi: ”Minä ja isi!” Nieleskelin pitkään noita sanoja.

Juuri turvallisuutta tämä poika- ja isäsuhde tahtookinopettaa. Sisimmässämme oleva ”lapseuden henki” opettaasanomaan ”abba”, isä. Myös profeetat kokivat Jumalankansansa isänä. Jesaja kirjoittaa: ”Sinä, Herra, olet meidänisämme; ’meidän Lunastajamme’ on ikiajoista sinun nime-si” (63:16). ”Olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olem-me savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemmesinun kättesi tekoa” (64:8). Ei ihme, että tämä tunto hei-jastuu myös Siduurin aamuvartion sanoissa. Sama sanomaon myös Jeremian 18. luvun vertauksessa savenvalajasta.Jos savi ”meni pilalle”, tämä teki siitä taas toisen astian.Savi voi särkyä jo tekovaiheessa tai myös myöhemmin.Poltetuista ja uudelleen muserretuista astioista tehdääntulta kestävää keramiikkaa. Siitähän seurakunnissa laulam-me: ”ei siruja heitetä pois”. Jeremia kirjoittaa: ”Katso, niin-kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minunkädessäni.”

Millaisena saven tulee olla mestarinsa kädessä? Vaivattu jamuokattu savi on ”tyyntynyt” ja ”asettunut”. Se on sileääkuin silkki ja pehmeää kuin maito. Se ei enää kapinoivalajansa sormissa. Se tottelee tämän herkintäkin koske-tusta. Savi ei siedä pakkoa. Siksi se pitää suostuttaa muo-toonsa. Jeremia 20:7 sanoo: ”Sinä olet taivutellut minua,Herra, ja minä olen taipunut.” Heprean ilmaisu ”pititaniAdonai va-epat” merkitsee sanoilla suostuttamista ja va-kuuttamista, joskus jopa ”ylipuhumista”. Jumala suostutte-lee meitä noudattamaan tahtoaan lempeästi ja kärsivälli-sesti niin kuin isä kiukuttelevaa lastaan. Tärkeintä siinä onJumalan oma puhe.

ISÄMEIDÄN-RUKOUKSEN SANOMA

77

Isämeidän-kirjallisuus

Herran rukouksesta on kirjoitettu satoja hartauskirjoja. Jo-kainen niistä voi rikastuttaa lukijaansa. Rabbit sanovat,että opetuslapsi, joka on tutkinut samaa oppilauselmaa 100kertaa, on toisenlainen kuin se, joka on kerrannut sitä vain99 kertaa. Tämä pätee myös evankeliumien lukemiseen.Hartauskirjoja tulee maistella ja kysyä, mitä kirjoittaja kul-loinkin tahtoo sanoa. Kiireellä niitä ei voi lukea. Ehkä juurisiksi hartauskirjojen käyttäminen on vähentynyt melkoi-sesti omana aikanamme.

Muuan parhaista aiheeseemme liittyvistä tutkimuksista onAdolph Saphirin 18 esitelmää käsittävä 1869 julkaistu kir-ja ”The Lord’s Prayer”, ”Herran rukous”.14 Tämä teos liit-tää Isämeidän-rukouksen Vanhan testamentin sanomaan.Tri Saphir julkaisi aikanaan 15 suosittua kirjaa. Adolphlöysi Jeesuksen Messiaanaan jo 12-vuotiaana. Juutalaisetsukulaiset ja naapurit sanoivat, että ”Pyhä Henki on las-keutunut Saphirin pojan ylle ja että tämä selitti Raamattuatavalla, jota he eivät olleet koskaan kuulleet”.15 Se heijastuumyös hänen Isämeidän-tulkinnastaan.

Toinen merkittävä teos on Brad Youngin kirja, The JewishBackground to the Lord’s Prayer.16 Tämä Herran rukouk-sen ”juutalaista taustaa” valaiseva kirjanen seuraa järjestel-mällisesti Isämeidän-rukouksen eri pyyntöjä. Brad Young

14 Adolph Saphir D. D., The Lord’s Prayer, 1. painos, Lontoo 1869,420 s. Keren Ahvah Meshihit julkaisi sen 2001 Jerusalemissa.

15 A. Bernstein, Jewish Witnesses for Christ, Keren Ahvah Meshihit,Jerusalem 1999, 445–447. 535-sivuinen teos kertoo noin 400:stamerkittävästä juutalaiskristitystä, heidän elämäntyöstään ja julkai-suistaan.

16 Brad Young, The Jewish Background to the Lord’s Prayer, Austin,Texas 1984, 46 s.


78

sai toimia prof. David Flusserin ja tri Robert Lindseynassistenttina ns. Jerusalemin koulukunnan tutkiessa Luuk-kaan evankeliumin mahdollista aiemmuutta muihin evan-keliumeihin nähden.17 Brad Youngin kirja on syntynyt Je-rusalemin ”Juutalaiskristillisessä opintokeskuksessa”, ”TheCenter for Judaic-Christian Studies”. Näin ollen se heijas-taa tuoreeltaan niitä näköaloja, jotka ovat olleet päivän-kohtaisia sikäläisissä kristillisissä yhteisöissä.

Jo aiemmin mainitsemamme juutalaissyntyisen MarianEigelesin norjaksi kirjoittama, Herran rukousta eritteleväkirja heijasti hänen käytännöllisiä johtopäätöksiään. Siinä-kin on rabbiinisen kirjallisuuden lainauksia enemmän kuinsiemeniksi. Silti elämääni syvimmin vaikuttanut rabbiGottlieb Klein, jonka kirjallisesta tuotannosta on lopussaerillinen esittely, kohoaa päätään pidemmäksi muita tutki-joita. Hän oli myös rukouksen mies.

Kun tahdomme pysytellä rukouksen juurilla, on vedettävänuottaa syvissäkin vesissä. Pelkkä selitysteosten selaami-nen ei riitä. Joskus ovat ystävät kyselleet, mitkä kommen-taarit ovat luotettavia ja kannattaako hankkia se ja se eng-lantilainen kirjasarja. Vastaan silloin, että Raamattua tuleelukea ”rivien välistä” – sen alaviitteissä on kaikki, mitäkäytännössä tarvitsemme. Mutta jos tahtoo tietää, mitämuinaiset hurskaat ovat Kirjojen kirjasta löytäneet, silloinnuotta on heitettävä syvemmälle. Ja pienisilmäinen verkkotuottaa arvokkaimmat löydöt.

Tämä vaatii kyllä erityismotivaation ja vuosikymmentenuurastuksen alkukielten parissa. Käytännössä se on mah-dollista, jos elämäntyö niveltyy Jumalan omaan kansaan.

17 Risto Santala, Kristinuskon Juuret II, Gummerus 1985. Ks. ss. 44–53: ”Jerusalemin koulukunnan käsitys evankeliumien synnystä”.


79

Kotikirjastoon kannattaa hankkia periaatteessa vain netyövälineet, joista on todellista hyötyä. Roomalaiskirjeessävaroitetaan, ”ettemme olisi oman viisautemme varassa”(11:25). Ja kirjeen lopussa sanotaan, että ”Jumalan, ainoanviisaan, olkoon kunnia”. Vain ”pyhät kirjoitukset voivattehdä meidät viisaiksi” (2. Tim. 3:15). Meillä on Heinolanseurakunnassa muuan tavallinen katulähetystä harrastavamies. Uskoon tultuaan hän tutki järjestelmällisesti kaikkiUT:n alaviitteet. Se otti muun työn ohella vajaat neljävuotta. Voisin vaihtaa koska tahansa oman käytännöllisenraamatuntuntemukseni hänen kanssaan. ”Rivien välistä”lukeminen kannattaa.

Isämeidän-rukoukseen liittyvä kirjallisuus saattaa tuntuapuisevalta. Kuitenkin jokaiseen esittämäämme nimeen liit-tyy oma mielenkiintoinen henkilöhistoriansa. Muuan tun-netuimmista UT:n juutalaisista tulkeista on tri AlfredEdersheim. 1825 syntyneenä juutalaisen perheen poikanahän hämmästytti Budapestin synagogan oppineita elävälläesitystavallaan. Hän puhui äidinkielensä unkarin lisäksisujuvasti latinaa ja hallitsi kreikan, saksan, ranskan, eng-lannin, heprean ja italian kielet sekä rabbinistisen kirjalli-suuden perusteet. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluiyli 20 laajaa ja pienempää teosta. Yhdysvalloissa milteijokaisen jumaluusoppineen kirjahyllyyn kuuluu hänenkaksiosainen tiiliskiviteoksensa ”Jeesuksen Messiaan elä-mästä ja ajasta” sekä yli 400 sivua käsittävä kirja ”TheTemple”.18

Isämeidän-rukousta tulkitessaan hän muistuttaa, että ”Tal-mudin rukoukset ovat paljon Jeesuksen aikaa myöhäisem-mältä kaudelta”. ”Toisaalta olisi mieletöntä kieltää, etteikö

18 Alfred Edersheim, ”The Life and Times of Jesus the Messiah”,London ja ”The Temple, Its Ministry and Services”, Michigan.


80

Herran rukous ole henkensä ylevyydessä, päämäärältään,rakenteeltaan ja pyyntöjensä osalta aivan ainutlaatuista;sen ilmaukset ’Isä meidän’, ’Jumalan valtakunta’, ’anteeksi-antamus’, ’kiusaus’ ja muut käsitteet edustavat rabbinisti-sessa kirjallisuudessa kyllä usein muuta kuin mitä meidänHerramme tarkoitti – näin niillä ei ole todellista vastaa-vuutta juutalaisessa teologiassa.” Näitä yhtäläisyyksiä jaeroavaisuuksia Edersheim tarkkaili.”19

Uskomme juutalaisia juuria käsitellyt A. Lukyn Williamskirjoittaa, että ”Herran rukous on rakenteeltaan juutalainensamoin kuin sen erittelemät rukoukset ”. Se on samalla ”niinlyhyt, että lapsikin voi opetella sen ulkoa ja niin yksinkertai-nen, että hullukin sen ymmärtää”.20 Tämän muistaen voim-mekin käsitellä Isämeidän-rukouksen eri osioita ”niin kuinperheenisän tulee se yksinkertaisesti esittää perheväelleen”.

19 Alfred Edersheim, The Life and Times of Jesus the Messiah,Volume One, s. 536, 1. painos 1883, Oxford.

20 A. Lukyn Williams, D. D., The Hebrew-Christian Messiah,London 1916, The Lord’s Prayer ss. 162–167.


81

Ensimmäinen rukous

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Luther kysyy aina käskyjen selityksessä ja Herran ru-kousta eritellessään: ”Mitä se on?” Tämä vastaa tarkalleenrabbi Hillelin ohjetta, jonka mukaan opetuksen lopussatehtiin käytännön päätelmä, ”davar ha-lammed me-´injano”,”mitä asiaa tämä opettaa meille?” Synagogassakin kysyttiinarameaksi, ”mai kaa mashma lan”, ”Mitä tämä meille mer-kitsee?” Roomalaiskirjeessä Paavali toistaa sitä viisi kertaa.

Luther tiivistää Isämeidän-rukouksen ensimmäisen pyyn-nön sanoihin: ”Jumalan nimi on kyllä itsessään pyhä; muttame rukoilemme tässä rukouksessa, että se pyhitettäisiinmeidän keskuudessamme. Kuinka se tapahtuu? Kun Jumalansanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti ja me myös elämme senmukaan pyhästi Jumalan lapsina.” Opin ja elämän tuleevastata toisiaan.

Jumalan nimen pyhittäminen liittyy Vanhan testamentinkeskeisiin opetuksiin. Se tulee esille toisessa käskyssä: ”Äläturhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra eijätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lau-suu.”

82

Uuden Raamattumme käännöskomitea päätyi ensin tul-kitsemaan tämän käskyn niin, että se kieltäisi ”väärän va-lan” ja ”väärin vannomisen”. Käskyn lopullinen muoto kuu-lui: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä”. Se puhuukyllä sinänsä oikeasta asiasta. Kuitenkin sana ”la-shaav” eli”turhaan” häivytettiin pois. Myös aramealainen targumkäyttää sanaa ”lemagana” eli ”turhaan”. Jumalan pyhän ni-men turhentamisesta tässä on kysymys.

Jeesus sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääsetaivasten valtakuntaan!” ”Miksi te huudatte minulle: ’Her-ra, Herra!’ ettekä tee, mitä minä sanon” (Luuk. 6:46 jaMatt. 7:21). Nykyään nuoret toistavat liioitellusti Herra-sanaa rukoillessaan. Myös passiivin käyttäminen me-muo-don yhteydessä tökkii korvaan. Kyllä seurakunta rakastaanäitä nuoria. Mutta jos he viljelevät huolimatonta kieltä, eiheitä voi suositella suurempiin yleisötilaisuuksiin. Herra,Herra -sanoja voisi käyttää säästeliäämmin.

Hesekiel 36:23 on kätketysti Isämeidän-rukouksen taus-talla. ”Minä pyhitän suuren nimeni, joka on häväisty (mec-hullal) pakanakansain seassa, jonka te olette häväisseet(chilaltem) heidän keskellänsä.” Jo jae 21 valittaa, että kansaoli ”saastuttanut” (chilaltem) Jumalan pyhän nimen. Uusikäännös puhuu näissä yhteyksissä ”tahraamisesta”, jokamerkitsee jonkinlaista likaamista. Siitä ei ole nyt kysymys.Jumalan pyhyys häpäistiin epäjumalanpalvelun yhteydessä.Hepreassa voidaan leikitellä samalta kuulostavilla sanoilla”mechulal” ja ”mehulal”, häväisty ja ylistetty. Jälkimmäinentulee samasta sanajuuresta kuin halleluja. Sen sijaan, ettäkansa olisi ylistänyt Jumalan nimeä, se saastutti sen ”vael-luksellaan ja teoillaan”. Luther korostaakin tässä yhteydes-sä, että eläisimme opetuksemme mukaisesti.

ENSIMMÄINEN RUKOUS

83

Pyhyyden käsite Raamatussa

Pyhyys on yhdistetään Raamatussa aina moraaliin. Epä-jumalanpalvelukseen liittyi useimmiten epäsiveyttä. Israelsai kuulla: ”Te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhäkansa” (2. Moos. 19:6). Jumala toisti usein sanaa: ”Olkaapyhät, sillä minä olen pyhä” (3. Moos. 11:44, 19:2 tai20:26). Jesaja kutsuu 15 kertaa Jumalaa ”Israelin Pyhäksi”.Jesaja 55:5 kertoo, että ”pakanat… rientävät sinun tykösiHerran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillähän kirkastaa sinut”. Rabbi David Kimchi eli RaDaK sa-noo, että em. jakeen viittaus ”lujaan Daavidin armoontarkoittaa Messiasta, koska hän on kansojen opettaja”.Myös psalmit puhuvat Israelin Pyhästä. Jesaja 63:10 ker-too, että kansa ”niskoitteli” ja ”saattoi murheelliseksi hänenPyhän Henkensä”. Uusi käännös puhuu tässäkin PyhästäHengestä pienin kirjaimin. Jumalan pyhyydestä Raama-tussa on kysymys, ja sen profanoiminen ”ei jää rankaise-matta”.

Gottlieb Klein selittää tätä pyhitysosaa juutalaisen rukous-kirjan valossa. Matteus ja Luukas ovat kokeneet sen niintärkeänä, että se on tallennettu kumpaankin. Klein sanooensin, että ”Jumalan nimi pyhitetään, kun hänen valtakun-tansa toteutuu ja hänen tahtonsa tapahtuu”. Sofrim-trak-taatissa 14,22 on rukous: ”Kohotettakoon, ylistettäköön japyhitettäköön Kuningasten kuninkaan nimi – maailmassa,jonka hän on luonut tahtonsa mukaan – tulkoon ja ilmesty-köön hänen valtakuntansa.”

Tärkein yhtäläisyys löytyy silti kaddish-rukouksesta, jokaon peräisin ajalta ennen Jeesusta ja jonka Hän varmastiosasi ulkoa. Se muistuttaa Isämeidän-rukouksen ”shevah”-osaa ja sitä luetaan useissa eri yhteyksissä: ”Ylennettäköön japyhitettäköön hänen suuri nimensä maailmassa, jonka hän

ENSIMMÄINEN RUKOUS

84

on luonut tahtonsa mukaan, ja tulkoon hänen valtakuntansateidän elämäänne ja koko Israelin heimon elämään nope-asti ja lähiaikoina – ja sanokaa, amen.” Seurakunta vastaarabbin resitointiin: ”Olkoon hänen suuri nimensä ylistettyiankaikkisesta iankaikkiseen, amen.”

Klein arvelee, että Isämeidän-rukous viittaa kätketystimyös ylösnousemukseen. Hän kirjoittaa: ”Muuan vanhaoppilauselma kuuluu: pyhä, joka on ylistetty, antaa kuolleit-ten nousta tähän maailmaan, jotta hänen suuri nimensä pyhi-tettäisiin. Siksi rukoilkoon jokainen: Pyhitetty olkoon sinunnimesi, tulkoon sinun valtakuntasi; sillä näiden rukoustentäyttymyksenä seuraa ylösnousemus. – Tässä on meillä mes-siaaninen rukous, jonka vain Jeesus on voinut aikanaanrukoilla. Se on henkilökohtaisinta, mitä me omistammeJeesukselta. Hänen kaipuunsa ja toiveensa ikuistuvat siinä,ja henki, joka täyttää tämän rukouksen, on tehnyt ihmeitäihmissydämissä.”

Klein toteaa käsitellessään Jeesuksen historiallisuutta, ettänäemme tässä Jeesuksen ”omissa kehyksissään”. ”Sen taus-ta on niin aidon juutalainen, että vain hillitön mielikuvitusvoisi tehdä historiallisesta Jeesuksesta pelkän käsitteen taikulttisankarin.” ”Uskonnonhistorialliset tutkimukset eivätole vielä pyrkineet löytämään vertauskohtia tälle ainutlaa-tuiselle rukoukselle, ja se ei tule heille myöskään onnistu-maan.”

ENSIMMÄINEN RUKOUS

85

Toinen rukous

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Luther selittää tästä rukouksesta, ”mitä se on”: ”Jumalanvaltakunta tulee kyllä itsestänsä, ilman meidän rukoustam-me; mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tulisimeidänkin tykömme.” Se tapahtuu, ”kun taivaallinen Isäantaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armos-tansa uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme autuainatäällä ajassa ja sitten iankaikkisuudessa”. Tässäkin on kysy-mys uskostamme ja elämästämme. Siinä toteutuu myösJumalan valtakunnan kaksoisnäky.

Jumalan valtakunnan todellisuus näkyy evankeliumeissa jaapostolisessa saarnassa. Matteus suosi enemmän käsitettä”taivasten valtakunta”, jolloin vältettiin Jumalan nimen turhaalausumista. Jeesus julisti: ”Tehkää parannus, sillä taivastenvaltakunta on tullut lähelle” (Matt. 3:2, 4:17 ja 10:7). Hän”saarnasi valtakunnan evankeliumia” (4:23 ja 9:35). Hän lupa-si: ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on tai-vasten valtakunta” (5:3). Jumalan valtakunnan kaksoisnäkyviittaa tässä hengelliseen todellisuuteen. Tätä ”taivastenvaltakuntaa vastaan hyökätään” jo täällä ajassa. Hän muis-tutti myös, että se on ”sisällisesti teissä” (Luuk. 17:21).

86

Lähetyssaarnan iäisyysperspektiivi

Jumalan valtakunta toteutuu uskovien elämässä. Toisaaltasanoma taivasten valtakunnasta täyttyy myös iäisyydessä.Jeesuksen vertaukset taivasten valtakunnan luonteestaMatteuksen evankeliumin 13. luvussa viittaavat sekä ajalli-seen että iäiseen elämään. Näin Jumalan tahto toteutuu”sekä maan päällä että taivaassa”. Jeesuksen esimerkki jäimyös lähetyssaarnaan. Luukas, joka muutoinkin tarkkailialkukirkon opetusta, mainitsee jo 70 opetuslapsen lähettä-misestä, että näiden tuli sanoa: ”Jumalan valtakunta ontullut teitä lähelle” (Luuk. 10:9).

Apostolit jatkoivat tätä perinnettä. Filippus ”julisti evan-keliumia Jumalan valtakunnasta” (Apt. 8:12). Paavali sanoi,että ”monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemänsisälle Jumalan valtakuntaan”; hän ”puhui vakuuttavasti Ju-malan valtakunnasta”; hän ”saarnasi Jumalan valtakuntaa”;”hän selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta” ja ”hän julistiJumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksentuntemista” (Apt. 19:8, 20:25, 28:23 ja 31). Nykyaikanasanoma Jumalan valtakunnasta on katoamassa. Sen huo-mioiminen johtaa kaikkien uskovien yhteyteen. Näinmeistä tulee lähetysihmisiä ja ”valtakuntakristittyjä”. Tätäanomme myös Isämeidän-rukouksessa.

Heprean käyttämä sana valtakunnasta, ”malkhut”, merkit-see ”kuningaskuntaa”. Sen valtiaana on, kuten rabbiininenkirjallisuuskin puhuu, ”Kuningasten kuningas”. Danielinkirja, joka korostaa myös ylösnousemusta, sanoo ”IhmisenPojasta”: ”Hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, jakaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hä-nen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänenvaltakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.” Tähän Da-nielin 7:14 jakeeseen perustuu myös lähetyskäsky.

TOINEN RUKOUS

87

Toisaalta Daniel 2:44 ennustaa, että ”taivaan Jumala onpystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikki-sesti”. Tämä jae on tullut läheiseksi, koska Kaukoidässä onperinne, joka puhuu ”taivaan Jumalasta”. Taipein kuului-sassa museossa olen saanut nähdä, miten kiinalaiset kiersi-vät yksinkertaista kivialttaria, joka oli pyhitetty ”taivaanJumalalle”. Heille kerrottiin, että Kiinan vanhin uskonto-muoto olisi ollut usko tähän ”taivaan Jumalaan”. Sain myöslahjaksi kirjan luomiskertomuksen heijastumisesta Kiinankonsonanteissa.21 Niissä kuvataan mm. Nooan arkki ja senkahdeksan pelastunutta ”henkilöä”.

Tämä huomio on sikäli merkittävä, että myös Nehemia,joka palasi Kaksoisvirran maasta Jerusalemiin, ”rukoili tai-vaan Jumalan edessä” ja ”taivaan Jumalaa” (1:4 ja 2:4).Taivaan todellisuus heijastuu myös sekä Danielin kirjassaettä Hesekielin näyissä. Liekö juutalaisten maanpakolai-suus jättänyt leimansa Kaukoidän uskontoihin?

Jeesus tuomittiin jumalanpilkasta, koska Hän viittasi ylim-mäisen papin edessä itseensä Ihmisen Poikana, joka istuu”Voiman oikealla puolella” (Matt. 26:64–65). Isämeidän-rukouksen lopun ”hoodaja” muistuttaa tätä rabbiinista aja-tusta: ”sillä Sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaik-kisesta iankaikkiseen”. Jeesusta ei tuomittu todistajalau-suntojen perusteella vaan jumalanpilkkaan syyllistyneenä.Siitä käytetään oikeustermiä ”gidduf”. Hän syyllistyi siihenkutsumalla itseänsä ”Ihmisen pojaksi”.

Juutalainen johtava keskiaikainen raamatunselittäjä RaSHIsanoo yksiselitteisesti Danielin kirjan Ihmisen Pojasta, että

21 C. H. Kang ja Ethel R. Nelson, The Discovery of Genesis – in theChinese language, St. Louis 1979, 139 s. Tutkimus perustuu 48:aanalan teokseen käsittäen satoja kiinan ja japanin kirjainmerkkejä.

TOINEN RUKOUS

88

”hän on Messias-kuningas”. Metsudat David -niminenlähde tulkitsee, että ”tämä viittaa Messias-kuninkaaseen”.Synagogakirjallisuus eli midrash esittää psalmin 110 aja-tuksesta ”istu minun oikealle puolelleni”, että se on sanottuMessiaalle. Jalkut Shimoni ja Talmud Nedarim 32b puhu-vat siitä, että Jumala asetti Aabrahamin vasemmalle jaMessiaan oikealle puolelleen. Ei ihme, että rabbeilla oli kiel-to, ettei itseään saanut kutsua Ihmisen pojaksi, ”sillä silloinhän saa katua loppuaan”. Se oli heidän mielestään Jumalanpilkkaa.

Kuninkuuteen liittyi myös valta tuomita alaisiaan. Johan-neksen evankeliumi esittää ajatuksen, joka ei heti aukealukijalleen. Puhuessaan itsestään Jumalan poikana Jeesussanoo, että Jumala on ”antanut kaiken tuomion Pojalle” jaHän on antanut ”hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmi-sen Poika” (5:22 ja 27). Jeesus käytti itsestään eniten nimi-tystä Ihmisen Poika. Se toistuu evankeliumeissa 84 ker-taa.22 Tähän ”epiteettiin” sisältyy Hänen maallinen toimin-tansa ja toinen tulemuksensa. Siihen liittyy kätketystimyös sanoma ylösnousemuksesta.

Valtakunta-ajatus muissa juutalaisissalähteissä

Jopa ehtoollisellakin on yhteys Jumalan valtakunnan odo-tukseen. Pääsiäisateriassa oli neljä maljaa. Ensimmäineneli ”kidush” merkitsi koko illan ”pyhittämistä”. Toinen malja”magid ” alkoi ”kerronnan”, jossa luettiin 2. Moos. 7.–12.luvut Israelin Egyptistä lähdöstä. Jeesus asetti ehtoollisen

22 Sana Herra esiintyy Jeesuksen epiteettinä 58 kertaa, Kristus 55kertaa, Poika 32, kuningas 25, Jumalan Poika 19 kertaa ja Daavidinpoika, joka on yleisin juutalaisessa kirjallisuudessa, vain 9 kertaa.

TOINEN RUKOUS

89

kolmannen maljan yhteydessä. Sitä kutsuttiin nimellä ”koosha-brakha” eli ”siunauksen malja”. Viimeisestä maljasta”koos ha-malkhut” käytettiin nimitystä ”Jumalan valtakun-nan malja”. Siitä Jeesus sanoi, että Hän ei juo ”viinipuunantia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee” ja ”sen täytty-mys tapahtuu Jumalan valtakunnassa” (Luuk. 22:16–18)Sama Jumalan valtakunnan odotus heijastuu Isämeidän-rukouksesta.23

Näimme jo, että ”kaddish”-rukoukseen sisältyi pyyntö Ju-malan nimen pyhittämisestä ja sanat ”tulkoon hänen valta-kuntansa”. Olemme myös esittäneet rabbi Kleinin huomi-on, että rukouksen tulee sisältää ”Jumalan nimen muistut-tamisen” eli ”hazkarat ha-shem” ja ”viitteen Jumalan valta-kunnasta”, ”hazkarat malkhut”. Jeesuksen historiallisuuttakäsittelevässä kirjassaan Klein sanoo, että Jeesus ”käyttiitsestään messiaanista titteliä Ihmisen Poika”. Ja Jeesus ”viit-tasi selkeästi apokalyptisessä puheessaan Matteus 24:30 Da-nielin kirjan 7. lukuun”. Jakeessa sanotaan, että ”silloin Ih-misen Pojan merkki näkyy taivaalla”. Näin ollen tähän ni-mikkeeseen liittyy aina viite Jeesuksen toisesta tulemisesta.

Isämeidän-tutkimuksessaan Klein puhuu pitkään siitä,että Luukkaan ”Isämeidän” olisi käsittänyt alkujaan ru-kouksen Pyhästä Hengestä ja että se liittyi ylösnouse-mukseen. Toisella kristillisellä vuosisadalla elänyt rabbiPinchas ben Jair esitti listan hyveistä, jotka tekevät ihmi-sen osallisiksi Pyhästä Hengestä. Siinä yhteydessä Kleinsanoo, että ”Pyhä Henki on edellytyksenä kuolleitten ylösnou-semukseen”. Israel tulee siitä osalliseksi ”suuren kääntymyk-

23 Asiasta on laaja selostus Risto Santalan kirjassa ”Messiaan Ateria,Ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret”, Kuva jaSana 1999.

TOINEN RUKOUS

90

sensä” kautta. Tämä sanonta ”teshuva gedola” liittyy Malakia3:23 jakeen (ks. 4:5) Herran päivään.

Klein esittää, että Isämeidän oli lähinnä kasterukous. Kas-te merkitsi puhdistustoimenpidettä. Sen edellytyksenä oliparannus. Johannes Kastaja ennusti, että Jeesus kastaaomansa myös ”Pyhällä Hengellä ja tulella” (Luuk. 3:16).Klein kertoo, että kasteeseen valmistauduttiin vanhastaanrukoillen: ”Tulkoon sinun Pyhä Henkesi yllemme ja puhdista-koon meidät.” Klein puhuu pitkään Pyhän Hengen lupauk-sista Vanhassa testamentissa ja sen yhteydessä tapahtuvastaIsraelin uudistuksesta. Keskeisenä siinä on myös Jooelinkirjan lupaus Hengen vuodatuksesta kaiken lihan ylle. Sen2. luvun jakeissa 23–30 luvataan myös, että ”ei minunkansani joudu häpeään, iankaikkisesti”.

Tutkimuksensa tuloksen Klein tiivistää sanoihin: ”Me tun-nemme Isämeidän-rukouksen alkumuodon (Urgestalt)sellaisena kuin Matteus sen esittää. Vain tässä muodossa,kuten Harnack on puhunut, se on juutalaisten rukoustenverisukulainen (blodsförvant), ja juuri tämä todistaa senaitoudesta.” Myös sen toinen pyyntö Jumalan valtakunnantulemisesta liittyy juutalaiseen traditioon.

TOINEN RUKOUS

91

Kolmas rukous

Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuintaivaassa.

Katekismus selittää, mitä se on: ”Jumalan hyvä armolli-nen tahto tapahtuu kyllä ilman meidän rukoustamme;mutta me anomme tässä rukouksessa, että se tapahtuisimeidänkin tykönämme.” Kysymykseensä kuinka se toteu-tuu, Luther vastaa: Se tapahtuu, kuin Jumala ”vahvistaa javarjelee meitä pysymään lujina hänen sanassaan ja uskossaaina elämämme loppuun asti”.

Marian Eigeles sanoo Isämeidän-kirjasessaan tästä kol-mannesta rukouksesta, että se on ”en vanskelig bønn”,hankala rukous. Kyllähän se näin on! Ensimmäiseksi on-kin syytä noudattaa rabbi Hillelin ja Paavalin ohjeita ky-syen: ”Mitä asiaa tämä opettaa meille” ja ”mitä me siistähän sanomme?” Tämä perustuu itse kunkin omiin ha-vaintoihin ja vaatii omakohtaista kannanottoa.

92

Rukouksen suomalaisen käännöksen sanoma

Niin norjalainen kuin suomalainenkin Raamattu opettaarukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi!” Juutalainenrukouskirja käyttää toistamiseen eri rukousten alussavanhahtavalta kuulostavaa heprean ilmaisua ”jehi ratsonmilefanekhaa” eli tarkalleen käännettynä ”olkoon tahtosityköäsi”. Tässä lieneekin likeisin yhteys Jeesuksen opetuk-selle kolmannesta rukouksesta. Kaikki rukous tähtää sii-hen, mikä on Jumalan tahto, ei ihmisen.

Jeesus itse käytti Getsemanessa tätä hankalaa rukousta:”Menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuinminä tahdon, vaan niinkuin sinä.” ”Jos tämä malja ei voimennä minun ohitseni … niin tapahtukoon sinun tahtosi.”Ja hän ”rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanatuudestaan” (Matt. 26:39–44). Markus 14 toistaa vain ker-ran: ”ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä! … ja taas hänmeni pois [opetuslasten luota] ja rukoili sanoen samat sa-nat” (j. 36, 39). Ja Jeesus ”alkoi kauhistua ja tulla tuskaan”,ja Hän oli ”syvästi murheellinen, kuolemaan asti” (jj. 33–34). Ylimmäisen papin sovitustehtävään kuului esirukous.Prof. Osmo Tiililä sanoi aikanaan ylioppilaille, että Getse-manen kärsimys oli kipeämpi koettelemus kuin ristin kuo-lema.

Nuorenkin ihmisen on vaikeaa lausua tämä hankala ruko-us. Opin rippikoulussa vuonna 1945, että se on kuitenkintärkein rukouksemme. Harrastin riskialttiita urheilulajeja,kuten telinevoimistelua ja uimahyppyjä. Niinpä läksin ainakilpailuihin ja urheiluseuran iltajuhliin polvistuen kylpy-huoneen lavuaarin eteen. Siinä pyysin, että Jumalan tahtototeutuisi elämässäni. Äitini kysyi kymmeniä vuosia jäl-keenpäin, mitä tein, koska silloin koko huoneisto jysähti.Kerroin hänelle salaisuuteni. Myös elämäntyöni suhteen ja

KOLMAS RUKOUS

93

puolison valinnassa käytin samaa metodia. Jumalan hyvyyskuitenkin miltei hävettää, kun on hyvän kodin lapsi ja onsaanut elää jo kolmeneljännestä vuosisataa terveenä.

Aikuisina ihmisinä koettelemuksemme ovat vaikeampia.Siinä ei ole eroa uskovan ja ns. uskomattoman välillä. 1.Piet. 5:9 sanoo, että ”samat kärsimykset täytyy teidän vel-jennekin maailmassa kestää”. Varsinkin syöpä on hyvindemokraattinen tauti, joka ei valikoidu meidän tahtommemukaan. Emme saisi vain olla ”kohtalomme nurkujia”( Juud. 16). Vaikeissa ongelmissa aikuisen pitäisi oppia ru-koilemaan: Tapahtukoon Sinun tahtosi! Se ei ole helppoa.Jos on saanut sairauden, joka estää normaalin elämän; josjoutuu kasvattamaan vammaista lasta; jos on perustyötön;jos on menettänyt rakkaan lapsensa; jos puoliso sairastuu –niin, listaa voisi jatkaa. Kuinka silloin voi laulaa: ”Sinun tiesion sittenkin parhain, vaikka meistä ei tuntuisi niin; vaikkaveisi se kuoleman alhoon, tai kyyneliin kärsimyksiin.”

Sain kohdata kerran erään pitaalisairaan Namibian pienes-sä olkihökkelissä. Avohaavaisen potilaan iho märki päältä,ja majassa oli vaikea hengittää. Keniassa muuan vammai-nen lapsi kulki kuin koira nelijalkaa terveiden keskellä.Taiwanilla sain nähdä, kuinka lapsihalvauspotilaitten sel-kää suoristettiin vasaralla ja taltalla. Näin sikiöasennossaelänyt nuori oppi istumaan ja käyttämään sähkökäyttöistäpyörätuolia. Noin kymmentä henkeä kohden löytyi ainayksi lapsihalvauksen vammoittama. Evankeliumi opettaahuomioimaan kärsivän ja sairaan lähimmäisen. Mutta jak-saako sairas itse tyytyä vaikeaan osaansa? ”Hätä ja tuskamaailman, suurempi on kuin luullahan!”

Muuan suomalainen Marja sairastui 19-vuotiaana kivu-liaaseen nivelreumaan. Yli neljäkymmentä vuotta se on olluthänen seuralaisenaan. Samalla myös uskonelämä on tullut

KOLMAS RUKOUS

94

tärkeäksi. Nyt hän sanoo kiitollisena, että hänellä on jo 38leikkausta takanaan – ”kaikki ne ovat onnistuneet ja kaikistaon ollut apua”. Tällainen asenne rohkaisee muita osatovereita.

Jesaja 63 kertoo ensin ”Jumalan armotöistä” ja miten ”häntuli heille vapahtajaksi”. Jae 9 jatkaa: ”Kaikissa heidän ah-distuksissansa oli hänelläkin ahdistus.” Rabbien mukaantämä on sanottu Messiaasta. He selittävät, että ”hän onJumalan hänelle antamassa tehtävässä”, niin että ”aina kunmeillä on ahdistus, myös hän on ahdistettu”. ”Sentähden, ettähän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, hän voi kiusattujaauttaa” (Hebr. 2:18). Ahdistus on Jumalan apulainen. Hänitse on niissä vierellämme. Juuri niiden myötä opimmerukoilemaan: tapahtukoon sinun tahtosi.

Hepreankielisen käännöksen näkökohdat

Heprealainen Delitzschin käännös ja modernikin UT:nversio käyttävät Jumalan tahtoa koskevassa rukouksessasanontaa, ”je’ase retsonkhaa”. Se heijastaa Matteuksen juu-talaista ajattelua. Se merkitse tarkalleen: ”tehtäköön sinuntahtosi!” Sitä vastaa myös englantilainen käännös, ”Thywill be done”. Se edellyttää aktiivista kannanottoa. Efeso-laiskirje 2:10 puhuu samasta asiasta. Meidät on luotu ”hy-viä töitä [tekoja] varten, jotka Jumala on edeltäpäin val-mistanut, että me niissä vaeltaisimme”.

Nämä hyvät teot eivät ole lain tekoja. Niihin kuuluvat mm.sairaskäynnit, muukalaisten majoittaminen tai pakanoidenlohduttaminen heidän surussaan. Paavali puhuu siitä käyt-täen kahta kreikan termiä, ”erga kala” ja ”agatha” eli ”hyvätteot” ja ”rakkauden teot”.24 Niillä on vastaavat heprealaiset

24 Lue esim. Tiitus 2:14, 3:8 ja 3:14 sekä 2. Tim. 2:21 ja 3:17.

KOLMAS RUKOUS

95

nimityksensä. Rabbit korostavat, että ”ihminen on luotuvain siksi, että hän harjoittaisi hyviä tekoja”. Ja harjoitustasiinä tarvitaankin!

Luther korostaa Isämeidän-rukouksen kolmannen pyyn-nön selityksessä, että Jumalan sana, usko ja elämä kuuluvatyhteen. Saksalaisen ”Delitzschin” Institutum Judaicuminpitkäaikainen johtaja prof. K. H. Rengstorf sanoi aika-naan, että hän esittää joka saarnansa lopussa kuulijoille,mitä he voisivat ”tehdä” esille tulleen sanan valossa.

Mikä on Jumalan tahto?

On tärkeätä, että Jumalan tahto täyttyisi ”meidänkin tykö-nämme”. Mutta mikä on Jumalan tahto? 1. Tim. 2:4 sanoosen selvästi: ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivatja tulisivat tuntemaan totuuden”. 2. Piet. 3:9 kertoo senkäänteisesti: ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan ettäkaikki tulevat parannukseen.” On turha hienostella uskon-asioilla, jos ei ole ilmoittautunut Jumalan omaksi ja tehnythenkilökohtaista parannusta. Jeesus ei tahtonut, että ”yksi-kään näistä pienistä joutuisi kadotukseen” (Matt. 18:14).Hän sanoi myös: ”Lähettäjäni tahto on se, että… en kadotayhtäkään” ja ”Isäni tahto on se, että… joka näkee Pojan…sillä on iankaikkinen elämä” ( Joh. 6:39–40).

Jumalan tahto täyttyy parhaiten ”meidänkin tykönämme”,kun usko tulee omakohtaiseksi. Heprean ”tahto”-sana,”ratson”, merkitsee joissakin yhteyksissä ”mielisuosiota” ja”hyvänsuopaisuutta”. Jesajan 42. luvun alussa, joka on muuankeskeisimmistä Messias-ennustuksista, kerrotaan Jumalan”valitusta” palvelijasta, että ”ei hän huuda eikä korota ään-tään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa hän eimuserra ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta”.

KOLMAS RUKOUS

96

Ja Hänet on pantu ”kansoille liitoksi, pakanoille valkeu-deksi”. Luvun alku esittelee ”valitun” sanoen, että ”minunsieluni on mielistynyt häneen”, ”nafshi ratstaa bo”.

Psalmissa 147:11 luemme tätä käsitettä käyttäen, ”rotseeAdonai et-jereaav”: ”Herra mielistyy niihin, jotka häntä pel-käävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.” Jotta voi-simme tahtoa jotakin, meidän tulee rakastua ja mielistyä sii-hen. Jeesus sanoi: ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätteminun käskyni”, ja ”jos te pidätte minun käskyni, niin tepysytte minun rakkaudessani” ( Joh. 14:15 ja 15:10). Johannesmuisti ilmeisesti näitä Jeesuksen sanoja, kun hän lisäsi 1. Joh.5:3 jakeeseen sen lopun: ”Rakkaus Jumalaan on se, että pi-dämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat.”

Verrattuna rabbien vaatimiin 613 peruskäskyyn, uskon tieon yksinkertaisempi. Siinä syntyy molemminpuolinen syväratson-suhde, jossa olemme mieltyneet hengellisiin asioihin.Uskova ei ole pelkkä ”hiljainen yhtiökumppani”, passiivi-nen sivustaseuraaja. Usko merkitsee sisäistä sitoutumistaVapahtajan omaksi. Silloin käy kuten Paavali kirjoittaa:hän oli ”mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään,vainoihin ja ahdistuksiin Kristuksen tähden” (2. Kor.12:10). Jumalan tahto sai hänessä etusijan.

Herramme opettama ”lyhyt rukous”

Noin 90 jKr. vaikuttanut rabbi Elieser puhui ns. ”lyhyestärukouksesta”, ”tefilla ketsara”. Sitä juuri tämä kolmas ru-kouksemme edustaa. ”Vaaratilanteessa tuli sanoa: Tee tahtosiylhäällä taivaassa, ja anna rauhallinen mielenlaatu (nahatruuah) niille, jotka kunnioittavat sinua maan päällä; tee se,mikä on hyvää sinun silmissäsi!”25 Uskossa onkin kysymys

25 Talmud Brakhoot 29b.

KOLMAS RUKOUS

97

siitä, että pyrimme kysymään, mikä on arvokasta Jumalansilmissä.

Voisi sanoa Lutherin tyyliin, että Jumala kyllä tekee tah-tonsa taivaassa ilman meidän siihen sekaantumistamme.Sanoohan psalmi 135:6: ”Kaiken, mitä Herra tahtoo, häntekee, sekä taivaassa että maassa; merissä ja kaikissa syvyyk-sissä.” Ja ”meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä häntahtoo, sen hän tekee” (115:3). Taivaasta puhuessaan Isämei-dän-rukous sisältää kosmisen perspektiivin, jota mm. Da-niel ja Ilmestyskirja edustavat. On kuitenkin turvallisintajättää taivaallinen arkkitehtuuri Jumalan käteen. Job 38:33kysyy viisaasti: ”Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät,miten se maata vallitsee?”

Me rukoilemme, että Jumalan tahto tapahtuisi ”maanpäällä niinkuin taivaassa”. Jos Jumala siunaa meitä vasem-malla kädellään, sekin kuuluu elämäämme. Jaakob siunasirakasta poikaansa Joosefia pyytäen, että Jumala antaisi”siunauksia taivaasta ylhäältä ja siunauksia syvyydestä al-haalta”. Myös Mooses yhtyi tähän toivomukseen, ettäHerra siunaisi Joosefia ”kalleimmalla, kasteella, joka tuleetaivaasta, kalleimmalla, mikä tulee syvyydestä alhaalta” (1.Moos. 49:25 ja 5. Moos. 33:13). Voi olla, että loppujenlopuksi ”kalleimmat” kokemuksemme saamme syvyyksis-tä, joihin meitä on johdatettu. VT:n apokryfeihin kuuluvaensimmäisen Makkabilaiskirjeen 3:60 jae sanoo: ”Niinkuinon hänen tahtonsa, joka on taivaassa, niin hän tehköön!” TätäJeesus opetti.

Juutalaisen rukouskirjan ”lyhyt rukous” liittyy lähinnä elä-män vaaratilanteisiin ja matkoihin. Niissä tulee olla valmiskaikenlaisiin yllätyksiin. Jeesuksen aikana pyhiinvaeltajillaoli turvasaattueita ja Jerusalemiin tuotavat lahjat oli vakuu-tettu. Silti vaarat vaanivat vaeltajaa. Niinpä Siduurin ruko-

KOLMAS RUKOUS

98

uskirjaan on liitetty erillinen matkarukous, ”tefillat ha-de-rekh”. Sen ydin on sanoissa: ”Olkoon pyhä tahtosi, ettäjohdattaisit meidät rauhassa päämääräämme ja pelastaisitmeidät vihollisen käsistä ja ryöväreiltä, jotka meitä väijyvätsekä vaarallisilta pedoilta ja kaikenlaisilta häiriöiltä – silläsinä olet rukouksia kuuleva Jumala. – Autuas se, joka luot-taa sinuun – sallithan, että Mikael on oikealla puolellam-me, Gabriel vasemmalla, edessämme Uriel ja takanammeRafael; ja päämme yllä Jumalan läsnäolo!”

Autoa startatessa monella on oma yksityinen rukouksensa.Joku pyytää, että Jumala varjelisi häntä ”edestä ja takaa,oikealta ja vasemmalta sekä ylhäältä ja alhaalta”. Tässä onmyös juutalaisen tradition luomia sanontoja. Edesmennytsveitsiläinen rehtori Samuel Külling pyysi saksaksi: ”Varje-le meitä muilta ja muita meiltä!” Henkilökohtaisesti pyy-dän, että olisin niin nöyrä, etten kiusaannu ohi ajavista jaylpisty oman autoni kiihtyvyydestä.

KOLMAS RUKOUS

99

Neljäs rukous

Anna meille tänä päivänä meidänjokapäiväinen leipämme.

Luther selittää, mitä tämä on: ”Jumala antaa tosin ilmanmeidän rukoustamme jokapäiväisen leivän kaikille ihmisil-le, vieläpä pahoillekin; mutta me anomme tässä rukoukses-sa, että hän opettaisi meitä – kiittäen vastaanottamaanjokapäiväisen leipämme.” Tämä lienee ollut vaimoni alita-junnassa, kun hän kysyi retorisesti: ”Eikö tässä ole kysymyskiittämisestä.” Näinhän se liittyisi myös rabbien ohjeisiin.

Neljäs rukous on ainoa, missä me pyydämme jotakin ai-neellista itsellemme. Alun kolme pyyntöä liittyvät jumala-suhteeseemme. Loput kolme koskevat hengellistä valvo-mistamme.

Mitä jokapäiväinen leipä merkitsee?

Meillä on taipumus kaventaa neljäs rukous koskemaanvain leipää. Namibiassa, jossa ei varsinaisesti leipää leivota,pyydetään, että Jumala antaisi heille heidän ”jokapäiväisenpuuronsa”. Elannosta ja toimeentulosta rukouksemme pu-

100

huu. Luther laati pitkän listan ihmisen perustarpeista:”ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, karja,raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset – terveys,hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapuritja muu senkaltainen”. Nykyajan ihminen voisi lisätä tähänTV:n, mikroaaltouunin, auton, tietokoneen, kesämökin japurjeveneen. Mutta tokkopa viinaa ja tupakkaa kukaantohtisi Jumalalta pyytää.

Ihmisen perustarpeet eivät ole kovin suuret. RukoilemmeSananlaskut 30:8 jakeessa: ”Älä köyhyyttä, älä rikkauttaminulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää.”Kun Jeesus lähetti opetuslapsensa vapaaehtoistyöhön, Hänsanoi: ”Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeataälkääkä vaskea vyöhönne, älkää laukkua matkalle, älkääkahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmieson ruokansa ansainnut” (Matt. 10:9–10). Jeesus jatkoi Isä-meidän-rukouksen leipäaihetta Matt. 6. luvun jakeissa 31–32: ”Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi:’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinenIsänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.”

Edellä esittelemämme rabbi Elieser opetti: ”Jolla on koris-saan vielä palanen leipää ja huolehtii, mitä hän söisi huomen-na, kuuluu vähäuskoisiin.”26 Rabbi Elieser oli kiinnostunut”tulevasta elämästä ja Messiaan päivistä”. Liekö hän saanutvaikutuksia alkukristityiltä, emme varmuudella tiedä. Jokatapauksessa hän joutui Lyddassa eräässä vaiheessa koti-arestiin. Jeesuskin puhui ”vähäuskoisista”. Elieserillä onmyös muita sanoja, jotka heijastanevat evankeliumeja:”Oletko koskaan elämässäsi nähnyt villieläintä tai lintua, jokatekisi työtä? Ja kuitenkin ne saavat elantonsa ilman huolia.

26 Talmud Sotah 48b.

NELJÄS RUKOUS

101

Ne luotiin palvelemaan minua, mutta minut on luotu pal-velemaan Luojaani. Kuinka paljon ennemmin minun tulisi-kaan hankkia elantoni ilman huolia.”27

Jokapäiväisen leivän eri käsitteet

Oppineet ovat kiistelleet siitä, mitä ”jokapäiväinen leipä”merkitsee. Kirkkoisä Origenes (n. 185–254 jKr.), joka osa-si toki kreikkaa paremmin kuin nykyiset kielimiehet, ih-metteli, että ”jokapäiväisestä” leivästä käytetään sanaa”epiousion”. Se ei esiinny Uuden testamentin ulkopuolella.Jotkut oppineet ovat arvelleet, että kysymyksessä olisi ”seu-raavan päivän” leipä. Se juontuisi samantapaisesta sanasta”epeimi ”. Kuuluisa teologi Jeremias arveli, että sen takanaolisi heprean sana ”mahar” eli ”huominen”.28

Tämä ei ole pelkkää hiusten halkomista. Lääkäri Luukas,joka oli saanut kreikkalaisen koulutuksen, pyrki selvittä-mään, mistä tässä on kysymys. Hän lisäsi varsinaiseen hep-realaiseen alkuperäiseen tekstiin sanat, jotka puuttuvatMatteukselta: ”Anna meille joka päivä meidän jokapäiväi-nen leipämme.” Myös ristinsä kantamisesta vain Luukassanoo, että se pitää ottaa ”joka päivä” (9:23).

Mutta mikä Raamatun heprealainen sana olisi tämän taus-talla? Jeesushan ”tunsi kirjoitukset”. Se merkitsi sitä, ettäHän puhui sujuvasti hepreaa muiden Juudeassa syntynei-den tavalla. Siksi Hän lainasi heprealaista Raamattua pa-remmin kuin Hänen aikansa rabbit. Qumranin kirjakääröttodistavat, että Kuolleenmeren munkkikunnan miehetosasivat paremmin hepreaa kuin kansan käyttämää ara-

27 Mishna Kiddushim 4:17.28 Jeremias, The Lord’s Prayer, ss. 23–26.

NELJÄS RUKOUS

102

meaa. Lainaamassamme Sananlaskujen 30:8 jakeessa käy-tetään ”määräosasta leipää” sanaa ”lehem hukkii”. Sitä onvaikea kreikantaa. ”Hukkii” merkitsee ”laillista”. Vaimonion tavannut kutsua talkoolaisia kahville huutaen: ”Tulkaajo lakisääteiselle!” Kun halimme hississä toisiamme, sanontälle ”entiselle tyttöystävälleni” taikasanan ”lakisääteinen!”Ja se toimii aina. Onhan meillä siihen papin sertifikaatti!

Lähi-idän kirkot käyttävät usein aramealaista UT:n kään-nöstä, Peshittaa. Se puhuu leivästä sanoen, ”hav lan lahmade-sunkanan jamana”, ”anna meille tarvettamme vastaavajokapäiväinen leipä”. 1980 ilmestynyt katolisprotestantti-nen saksalainen käännös on seurannut tätä ajatusmalliakuvaten leipää sanalla, ”das Brot, das wir brauchen”, annameille ”leipä, jonka tarvitsemme”.

Delitzschin UT:n käännös ja nykyheprean uusi versiokäyttävät Sananlaskujen ”määräosasta” käyttämää sanontaa”lehem hukkeinuu”. Tiedemiesten luoma kiista ei ole lain-kaan ongelma. Sanonta ”hukkeinuu” on vanhastaan iskos-tunut juutalaisiin rukouksiin. Sapatin iltapäivän liturgiassapuhutaan ensin arameaksi ”Messias Daavidin ateriasta”,”se´udata de-David malka”. Siinä pyydetään, että ”Elia saa-puisi pian Messiaan Daavidin pojan kanssa” tai että ”pro-feetta Elia ja Messias-kuningas” tulisivat Siioniin, ”Elia jaMessias-kuningas”.

Tässä pitkässä vanhassa rukouksessa sanotaan: ”Oi Jumala,anna minulle oikeaan aikaan ravintoni ja jokapäiväinen lei-päni”, ”zammen lii mezoni ve-lehem hukkii” – minun Mes-siaani on tuleva kaupunkiinsa – oi paljasta pian lunastukse-si kansallesi – tuo Messias Siioniin, anna Vesan orastaa,Eliaan ja Messias-kuninkaan”.29 Olemme kertoneet jo

29 Siduur Tefilla ha-shalem ss. 340–341.

NELJÄS RUKOUS

103

aiemmin, että David Flusser ei katsonut löytäneensä Mes-sias-sanaa rukouskirjasta.

Tarkkaan kääntäen ”zammen” merkitsee pyyntöä ”ajoita”!Jeesus ei tahtonut taata ”huomisen” leipää, ”lehem shel ma-har”. 2. Moos. 16 kertoo, kuinka Jumala antoi kansalleenmannaa erämaassa. Heidän oli koottava ”kunakin päivänäsen päivän tarve”. Kun ”muutamat jättivät siitä jotakinhuomiseksi, siihen kasvoi matoja”.

Jumalan tapa ajoittaa leipä- ja muut huolet koskee tätäpäivää. Siksi ei tarvitse pyytää etukäteen niin kuin Luukas,että Hän antaisi joka päivä vakuuden armostaan. Kehitys-maissa on usein tilanne, jossa huomisesta ei ole mitääntakeita. Isämeidän-luvussa Matteus 6. Jeesus puhui siitä,että ”henki on enemmän kuin ruoka ja ruumis on enem-män kuin vaatteet”. ”Katsokaa taivaan lintuja!” ”Kuka voimurehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?” Ly-hentää kyllä voi. ”Älkää siis murehtiko huomisesta päiväs-tä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittääkullekin päivälle oma vaivansa” (Matt. 6:25–34).

Jeesus ei suostunut leipä-Messiaaksi. Silti Hän ravitsi tarpeentullen yhtäaikaisesti 5000 miestä. Pappina ja lähetyssaarnaaja-na voin vakuuttaa, että Jumala on suonut aina oikea-aikaisestisekä leivän että myös särpimet sen päälle. Olen saanut Luthe-rin asialistan mukaisesti ruuat, vaatteet, kengät, kodin, muka-van puolison, hyviä ystäviä ja jopa joittenkin silmissä ”hyvänmaineen” – aina pitää vain muistaa Jeesuksen varoitus: ”Voiteitä, kun ihmiset puhuvat teistä kaikkinaista hyvää!” (Luuk.6:26). Jeesuksen opettamat periaatteet heittävät kuper-keikkaa inhimillisten laskelmien edessä. Maineesta pu-heen ollen saatamme puhua pahaa toisistamme, koska ku-kin antaa parastaan. Nykyajan kavalin ongelma on monellejuuri ura-ajattelu. Sitä pitäisi kaihtaa kuin myrkkyä.

NELJÄS RUKOUS

104

Eivät ”tuska, ahdistus, vaino, nälkä, alastomuus, vaara jamiekka” voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta (Room.8:35). Kun Jeesus lähetti omansa ”ilman rahakukkaroa,laukkua ja kenkiä”, Hän kysyi jälkeenpäin: ”Puuttuiko teil-tä mitään?” He vastasivat: ”Ei mitään” (Luuk. 22:35). Paa-valikin kirjoitti: ”Minä olen tottunut elämään sekä runsau-dessa että puutteessa” (Fil. 4:12). Meillä on turhaa kamaakomeroissa ja turhia huolia sydämessä. Kun tuli kerrantuhosi erään kodin ja vanhemmat tökkivät tuhkakasaa löy-tääkseen joitakin muistoesineitä, sanoi heidän pieni tyttä-rensä: ”Äiti, vain se on enää jäljellä, minkä olemme anta-neet muille!” Etukäteen emme voi ottaa ”kaiken varanvakuutusta”. Sitä Isämeidän-rukouskin opettaa.

Isämeidän-rukouksen neljännellä rukouksella on syvälli-nen viesti: Jokapäiväinen leipä ei tarkoita ”seuraavaa päi-vää” tai ”huomista”. Elantoaan ei voi varmistaa niin, että”joka päivä” meillä olisi yllin kyllin sapuskaa. Rukoilemme,että saisimme ”kunakin päivänä sen päivän tarpeen”. Tämä”määräosa” ja ”tarpeitamme vastaava” päivittäinen annosriittää meille. Jumala pitää huolen oikeasta ”ajoituksesta”.Hänen täysihoidossaan meiltä ”ei mitään puutu”.

Veisaamme virressä: ”Hätä ja tuska maailman, suurempi onkuin luullahan; ken tahtoo kärsivää auttaa.” Viestejä nälkä-kuolemista kuuluu tuon tuostakin eri puolilta maailmaa.Parikymmentä vuotta sitten kerrottiin Yleisradiossa Ro-manian nälänhädästä. Taustalta kuului rytmikäs huuto:”panem, panem”, leipää, leipää! Lienenkö ollut herkällämielellä, koska se satutti syvältä sydämeen? Jos kaikki maa-ilman nälkää näkevät pantaisiin yhtenäiseen jonoon, seriittäisi varmaan etelänavalta pohjoisnavalle asti. Näitä”leipäjonoja”, joihin kaikki eivät kehtaa tulla, nähdään joSuomessakin. Tähän tulisi lisätä kaikki kylmästä kärsivät,kaikki orvot, kaikki katulapset ja kaikki, jotka sortuvat

NELJÄS RUKOUS

105

masennukseen siksi, että heillä ei ole ketään, joka heitäkuulisi. Elämän leipää he tarvitsevat. Nämäkin ryhmätkuuluvat neljännen rukouksen piiriin.

NELJÄS RUKOUS

107

Viides rukous

Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuinmekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.(Matt. 6:12).

Uusi katekismus selittää tätä pyyntöä sanoen: ”Isämei-dän-rukouksessa tunnustamme, että itsekkyytemme ajaameitä eroon Jumalasta ja lähimmäisestä. Olemme täysinriippuvaisia Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta.Emme voi vedota omaan erinomaisuuteemme tai omiinansioihimme. Joudumme joka päivä pyytämään: Herra,armahda meitä.”

Isämeidän-rukouksen kahden eri version vertailu osoittaa,että Matteus puhui ”velasta” ja ”velallisista”. Luukas käyttääsanoja ”synti” ja ”velallinen”. Tämä edustaa kreikan ja hep-rean erilaista ajatustapaa. Kreikan synti-sana ”hamartia”kuvaa filosofista asennetta: synti on vain erehdystä, epäon-nistumista ja harhautumista. Matteus heijastaa rabbien kie-lenkäyttöä. Aramean ja heprean sana ”hovaa” eli ”velka”,tarkoittaa ”syntiä”. Se merkitsee sitä, että me emme oletäyttäneet Jumalan käskyjä. Olemme velallisia Jumalanedessä.

108

Tuomioistuimessa päätellään, onko joku ”hajjaav oozakkai” eli ”velallinen vai syytön”. Sana ”velallinen” eli”hajjaav” tarkoittaa tässä ”syyllistä” ja tulee sanajuuresta”hov” eli velka. Paavali koki Jumalan hyvyyden niin suure-na, että hän kirjoitti olevansa ”velassa kreikkalaisille jabarbaareille, viisaille ja tyhmille” (Room. 1:14). Meillä onsiis sekä syntivelkaa että rakkauden velkaa. Luukas ei voi-nut löytää kreikankielestä heprealaiseen ajatteluun sopivaavastiketta.

Muuan hengellistä kirjallisuutta paljon lukenut rouva onkysellyt pari kertaa, miksi Isämeidän-rukouksen viiden-nessä rukouksessa on peräkaneetti ”niinkuin mekin”. Laki-miehet puhuvat ”klausuulista” eli ehdosta. Eikö syntejä saaanteeksi, ellei itse niin tee muiden suhteen? Luukkaanvastaava versio tuntuu vieläkin vaativammalta: ”sillä mekinannamme anteeksi jokaiselle”!

Lisäksi Matteuksen evankeliumi käyttää kreikassa aoristi-muotoa, joka merkitsee tarkkaan ottaen mennyttä aikaa:”niinkuin mekin olemme antaneet anteeksi ”! Tämä vaihto-ehto on merkitty suluissa mm. Kuningas Jaakon englanti-laiseen käännökseen. Näinkö ehdoton Jeesus oli? Jeesuslisäsi opetukseensa sanat: ”Jos ette anna ihmisille anteeksi,niin ei myöskään teidän taivaallinen Isänne anna anteeksiteidän rikkomuksianne.” Vanhempani olivat viisaita, kunjouduimme aina tappeluksen jälkeen lausumaan veljenikanssa taikasanan ”anteeksi” ja kaulailemaan toisiamme.Pitkin käsin sen kyllä teimme.

Olemme luvanneet aiemmin sivulla 20, että käsittelemmeheprean seitsemän eri syntisanan tarkempaa merkitystäIsämeidän-rukouksen viidennen rukouksen yhteydessä.Monen mieleen on iskostunut runoilija Eino Leinon mo-derni ajatus: ”Paha ei oo kenkään ihminen, vaan toinen on

VIIDES RUKOUS

109

heikompi toista”. Näin väistellään henkilökohtaista syylli-syyttä. Synti on vain eriasteista heikkoutta. Tyhmät sentunnustavat ja jäävät siitä kiinni. Syyllisyydestä, joka onvain sairautta, yritetään päästä irti turruttavilla lääkkeillä.Tunnetun psykiatrin Freudin kerrotaan sanoneen, että josihmisiltä otettaisiin pois syyllisyys, hänellä ei olisi lainkaanpotilaita. Kuitenkin vain syyllisyyden kohtaaminen ja syn-tien tunnustaminen vapauttavat meidät sen kahleista. Siitäoli kysymys, kun puhuimme aiemmin sovituksesta ja syn-ninpäästöstä. Sen julistamisesta käytetään muissa kielissäsanaa ”absolutio” eli ”ehdoton” vapautus. Nykyään se pyri-tään lukemaan kirkoissamme tavalla, joka kuvaa anteeksi-antamuksen varauksetonta luonnetta.

Syntikäsitteisiin liittyvä sanoma

Heprean syntisanojen tarkka merkitys kuvaa ihmisen sie-lunmaisemaa. Rabbit suosivat ajatusta, että synti on lainkäskyjen laiminlyöntiä ja saa aikaan velkasuhteen Jumalankanssa. Tosin se oli myös keskinäistä ”rakkauden velkaa”.”Hovaa”-sanan lisäksi on ainakin seitsemän eri käsitettä,joilla syntiä luonnehditaan. Ne auttavat ymmärtämäänmyös Raamatun sanoman eri vivahteita.

1) Yleisimmin käytetty sana ”het” on alkujaan sidoksissakäsitteeseen ”mehitsa” eli ”väliseinä”. Arabiassa niitä vas-taavat ”hatääjä” ja ”hiit” ovat lähempänä toisiaan. Jesaja59:1–2 huudahtaa: ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhytauttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan: vaanteidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidänsyntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hänkuule.”

VIIDES RUKOUS

110

Uusi käännös on jättänyt pienen ”hen”-sanan pois oheisenjakeen käännöksestä. Se ja usein toistuva ”hinne” tarkoitta-vat johtopäätöstä, joka on yhteydessä edellä sanottuun. Nevoi kääntää sanomalla ”siis”, ”niinpä” tai ”katso”. Jesajanjohtopäätös oli, että synti luo erottavia väliseiniä Jumalanja ihmisen keskinäiseen suhteeseen.

2) Toinen käsite ”reshá” tai ”risháa” merkitsee ”moraali-sesti” turmeltunutta.30 Se on lähellä ”rooá” eli ”pahuus”-käsitettä. 1. Sam. 24:14 käyttää sitä sananlaskussa: ”Juma-lattomuus tulee jumalattomista.” Paha tarttuu tekijäänsä.Ensimmäisen psalmin ensimmäistä jaetta on monen vai-kea hyväksyä. Sen mukaan ei pidä ”istua siellä, kussa pilk-kaajat istuvat”! Seura tekee kaltaisekseen. Muuan amerik-kalainen mies päätti ruveta Israelissa ”ravintolaevankelis-taksi”. Hän väitti, että hänellä on siihen erityinen armolah-ja. Pian hän kuitenkin alkoholisoitui.

3) Kolmas syntiä tarkoittava käsite ”ável ” viittaa tietoiseenvääryyteen ja lain rikkomiseen. Kauniissa juutalaisessa aa-murukouksessa, jonka jo esittelimme, pyydämme, että”kaikki tekomme ja koko vaelluksemme sekä tiedostetut jatiedostamattomat tunteemme liittyisivät” Jumalaan. Pahatunkeutuu tahtomattamme sisäiseen elämäämme ja käyt-täytymiseemme. Siksi meidän on viisainta tarkkailla toi-mintamme motivaatiota ja ”hylätä kaikki häpeälliset sala-tiet”. Pienikin vuoto veneessä aiheuttaa vähitellen suurenvahingon. Muistan, kun jouduin saarnaamaan synnin vaa-rallisuudesta Okavangon joen rantakirkossa sikäläiselletummaihoiselle seurakunnalle. Olin nähnyt virralla pitkänruuhen, jolla tultiin rajan toiselta puolelta Angolasta. Sitäohjattiin seipäillä työntäen. Kysyin, mitä tapahtuu, jos ruu-

VIIDES RUKOUS

30 Teknisistä syistä kurkkuäänne ”ajjin” merkitään á:lla ja ”he” h:lla.Muutoin kirjoitamme heprean niin kuin sanat lausutaan.

111

hi vuotaa. Jos siinä on pienikin aukko, se täyttyy huomaa-matta. Mutta virran krokotiilit seuraavat tilannetta – japian niillä on makoinen ateria. Voi kuulijoitten alkukan-taista innostusta ja hämmästystä. Näinkö vaarallista pieni-kin synti on!

4) Muuan yleisimmistä synti-sanoista on ”ávon”. Se onerään asiantuntijan mukaan sukua vääristyneisyyttä ilmai-sevalle sanalle ”haávaja”. Sitä käytetään vääristyneestäkasvojen ilmeestä ja ilveilystä. Kerran Norjan kansallinenherättäjä Albert Lunde piti Ruotsissa kokousta. Jotkutnuoret ilveilivät ja häiritsivät tilaisuutta. Silloin Lundenaulasi silmillään pahimman viikarin ja sanoi: ”Voitko tullalukemaan meille Jumalan sanaa?” Nuori mies näki siinäoivan mahdollisuuden nolata vierailijan. Hänelle annettiinJesaja 3:8–9 jakeet. Niinpä hän luki: ”Heidän kielensä jaheidän tekonsa ovat Herraa vastaan ja he uhittelevat hänenkunniansa kasvoja. Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitävastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, heeivät niitä salaa. Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät.”Enempää lukija ei kestänyt. Hän poistui kiireesti kirkosta.Joku päivä myöhemmin samainen uhittelija tuli Lundenluo ja teki kestävän parannuksen. Kyllä synti jättää jäljenkasvoihin. Ja se kovettaa. Lopulta ei hävetä edes luonnon-vastaisia paheita.

5) Synnistä käytetään Raamatussa myös sanaa ”ávera” eli”ylitsekäyminen”. Se on yleinen perinteisten herätysliikkeit-temme keskuudessa. Näin Jumalan tahto poljetaan maa-han. Samalla poistetaan käskyjen asettamat rajamerkit.Maaseudulla tiedetään, että tonttien, peltojen tai metsienrajoja ei saa siirtää. Emme saa myöskään tunkeutua lähim-mäisen yksityisalueelle. Hänen oikeuksiaan tulee kun-nioittaa. Jo Moosekselle sanottiin, ettei saa ”siirtää lähim-mäisensä rajaa” (5. Moos. 19:14 ja 27:17). Jumala on vah-

VIIDES RUKOUS

112

vistanut ”lesken rajat” ja jopa ”kansojen rajat”. Sanoin ker-ran lakimiesveljelleni, että papin ammatti on siitä hyvä,että saamme sanoa ihmisille aina viimeisen sanan. Ereh-dyt, hän vastasi: ”Sen jälkeen tulee vielä perunkirjoitus!”Veljeni taisi olla oikeassa.

6) Kuudes syntikäsite ”pesh`a” liitetään useimmiten talou-dellisiin rikoksiin tai ”huulten” synteihin. Siitä johdettusana ”poshee´a” tarkoittaa ”rikollista”. Itämailla valhe onviisauden tunnusmerkki. Muuan professori sanoi aikanaanJerusalemin työalamme perustajalle tri Aili Havakselle1930-luvulla: ”Eikö kansamme sentään ole moraalinen;meillä ei ole varkaita eikä rikollisia!” Siihen vastasi Ailihetken emmittyään: ”Niin, Suomessa on väkivaltaisuutta,varkauksia ja juoppoja – mutta suomalainen ei valehtele!””Onko ne niin tyhmiä”, lipsahti professorin huulilta.

Kyllä valhe on kaiken pahan alku ja juuri. Jumala vihaa”valheen teitä” ja valhetta (Ps. 119:128 ja 163). ”Joka val-hetta puhuu, se ei pelastu”, ”joka valheita puhuu, se huk-kuu” (Snl. 19:5 ja 9). Sielunvihollinen on ”valheen isä”( Joh. 8:44). Ilmestyskirja sanoo taivaasta, että sinne ”eipääse mitään epäpyhää, ei ketään kauhistusten tekijää eikävalhettelijaa” (Ilm. 21:27). Raamatun sana voi tuntua ko-valta. Saamme kuitenkin tunnustaa turvallisesti myös”huulten synnit” ja uskoa ne anteeksiannetuiksi. Nuorenaveisasimme: ”Niin kaidaksi tietä ei uskotakaan, että syntion pantava pois kokonaan.”

7) Vähiten tunnettu synti-käsite lienee ”zadon”. Sillä tar-koitetaan ”tarkoituksellista” vahingon tekoa. Sanonta ”tietentahtoen” tekemisestä, ”be-zadon”, toistuu usein arkikielessä.”Zadon” voidaan tulkita myös ”julkeudeksi”. Varsinkinnuorten keskuudessa ikkunoiden rikkominen, roskapönt-töjen potkiminen tai autojen vahingoittaminen on tullut

VIIDES RUKOUS

113

yhä yleisemmäksi. Samoin yhteiskuntatottelemattomuus,turkiseläintarhoihin kohdistuneet iskut tai autiotalojenvaltaamiset kuuluvat tällaisiin vahingontekoihin. Syntiä,näpistelyä, kaappijuoppoutta, huoruutta, aviollista uskot-tomuutta tai tarkoituksellista toisen omaisuuden hyväksi-käyttöä ja ryöstöä ei pappikaan saisi enää nimeltä mainita.Mutta kun Jumala koskettaa sydämiämme, havaitsemme,että kaikkea tätä sisimmästämme löytyy, joskaan ei ainakarkeimmassa muodossaan.

Isämeidän-rukouksessa pyydämme joka ikinen päivä, ettäsyntikysymyksemme tulisi hoidetuksi. Sitä Jeesus opetti.Heprean eri syntisanat herättävät näkemään, missä asioissatarvitsemme radikaalileikkauksia ja hienosäätöä. Luthersanoo Isossa katekismuksessa Herran rukouksesta: ”Nämäovat ne välttämättömimmät kohdat, joiden lausumista sanas-ta sanaan kaikkein ensimmäiseksi on opetettava.”

Anteeksiantamus vai koston oikeus

Anteeksiantamus ei merkitse pelkkää asian ohittamista taiunohtamista. Sen pohjana on sydämessä ja mielenlaadussatapahtunut muutos. Se muuttaa asenteemme ongelmiin jalähimmäisiin. Näin keskinäiset suhteemme muuttuvat.Työpaikkojen ilmapiiri raikastuu. Kotien riitaisuus katoaa.Alkoholistit ja huumeiden käyttäjät alkavat uuden elämän.

Kaikki koston mieli hajottaa. Anteeksiantamus yhdistää.Lopultakin juuri anteeksiantamus on maailman voimak-kain muutostekijä. ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeu-tensa” (Snl. 19:22). Profeetta Miika julisti: ”Mitä muutaHerra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on,rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?”(6:8). ”Laupeutta minä haluan enkä uhria” (Hoos. 6:6).

VIIDES RUKOUS

114

”Tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne”(Sak. 7:9). Jo Vanha testamentti edusti tätä mielenlaadunmuutokseen perustuvaa etiikkaa.

Entä monet kostoa vaativat VT:n sanat? Mistä VT:n kos-taminen lähinnä puhuu? Helsingin synagogan esimiesSholem Bolotowsky sanoi ”armon hymnin” 2. Moos. 34:7jakeesta, että se oli käännetty aiemmin hyvin ”kostonhi-moisesti”: Jumala ”ei jätä rankaisematta, vaan kostaa” isienpahat teot. Uusi käännös toteaa, että Hän ”ei jätä syyllistärankaisematta” ja että Hän panee kolmannenkin sukupol-ven ”vastaamaan isiensä pahoista teoista”. Heprean ilmaisu”nakkee loo jenakkee” kuuluukin: ”puhdistamalla ei puhdis-ta” – englantilainen käännös tulkitsee sen sananmukaisesti:”hän ei puhdista syyllistä”.

Olemme esittäneet, että heprean käsitteissä näkyy niidenpsykologinen syntyhistoria. Kostamisesta on kymmenenerilaista ilmaisua, kuten ”panna vastaamaan”, ”tasata”,”maksaa”, ”vaatia tilille”, ”antaa vastike”, ”palauttaa”, ”lepyt-tää”, ”asettaa vastuuseen” ja ”tuoda päivänvaloon”. Ankarinkoston käsite on ”nakam”. Sitä käytetään tutussa 3. Moos.19:18 jakeessa: ”Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsiavastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Ja”minun on kosto, sanoo Herra!” (Room. 12:19). Ihmiselläei ole koston oikeutta.

VIIDES RUKOUS

115

Kuudes rukous

Äläkä saata meitä kiusaukseen.

Kuudennen rukouksen selitys ”Mitä se on”, on monelleosittain hyvin tuttu: ”Jumala ei tosin kiusaa ketään, muttame anomme tässä rukouksessa, että Jumala suojelisi javarjelisi meitä, niin ettei perkele, maailma ja oma lihammepettäisi eikä viettelisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihinsuuriin synteihin…”

Luther käyttää tässä sanaa ”oma liha”. Siihen liittyy hyvinlaaja ajatusmaailma. Brad Young kirjoittaa Isämeidän-kir-jassaan professori David Flusserin lempiajatuksista, joitakuulin hänen esittelevän jo 1960 Jerusalemin yliopistonQumranin-luennoillaan. Kuolleenmeren kääröissä sano-taan: ”Älä anna perkeleen ja saastaisen hengen hallita minua.”Flusser näki tässä yhteyden psalmin 119:133 jakeeseen:”Älä salli minkään vääryyden minua hallita.” Qumraninkääröissä on myös pyyntö: ”veal tevieini bakkashot mim-menni”, ”älä johdata minua vaikeuksiin, joita en hallitse”.Nämä sanonnat viittaavat ihmisen turmeltuneeseen luon-tovarustukseen, josta Raamattu käyttää sanontaa ”jetser”.

116

Apostoli Paavalin ihmiskuva

Ihmisen turmeltuneesta luonnosta voi lukea jo 1. Moos. 6.luvussa. Nooan sukupolvesta kerrotaan: ”Herra näki, ettäihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidänsydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ai-noastaan pahat.” ”Jumala näki, että maa oli turmeltunut,sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä”(jakeet 5 ja 12). Heprean sanonta ”kol jetser mahshevootlibboo” käyttää sanaa ”jetser”, joka esiintyy usein Talmudissaja juutalaisessa rukouskirjallisuudessa.

Qumranin kääröissä tämä käsite toistuu kymmeniä kerto-ja. Se tarkoittaa luontovarustustamme ja perimiämme tai-pumuksia. Qumranin kiitosvirsissä ”hoodajoot” käytetäänsanontoja ”vilpillinen luonto”, ”saviluomus”, ”tomuluomus”tai ”lihallinen luonto”. Tästä on Lutherin ”liha”-sanonnassakysymys. Katekismuksen mukaan ”perkele, maailma ja omaliha” langettavat meidät ”suuriinkin” synteihin. Myös Paa-vali puhui ”lihallisesta luonnosta”, ”lihan mielestä” ja ”lihalli-suudesta”.

Apostolin Paavalin ihmiskäsitys tulee parhaiten esilleRoomalaiskirjeen 3. luvussa. Hän korostaa, että ”kaikki,niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla” ja”kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksikäyneet” (j. 9, 12) Laajin keskustelu on käyty sen 7. luvusta.Väittely on koskenut sitä, olisiko Paavali kuvannut siinäitseänsä ennen vai jälkeen kääntymyksensä. Moderni ih-minen ei hyväksy sitä, että tämä kuvaus koskisi uskovaa.Osmo Tiililä opetti aikanaan meitä tarkkailemaan, mitäjokin kirja sanoo ”Kristuksesta ja minkälaista ihmiskuvaase edustaa”. Näin jyvät erottuvat akanoista.

KUUDES RUKOUS

117

Paavali käyttää Roomalaiskirjeen 7. luvussa nykyaikaa elipreesensiä. Hän sanoo: ”Me tiedämme, että laki on hen-gellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuu-teen, sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; silläminä en toteuta sitä, mitä tahdon… minä tiedän (kr. oida),ettei minussa, se on minun lihassani (kr. sarks) asu mitäänhyvää… niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdonhyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni…mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minunmieleni (kr. nuus eli järki) lakia vastaan” (14–23 jakeet).Uusi käännös käyttää ”sarks”-sanasta eli ”lihasta” onnistu-neesti kolme kertaa ilmaisua ”turmeltunut luonto”. Se vastaaheprean käsitettä ”jetser ra”.

Pyhä Henki vaikuttaa uskovaan niin, että hän ”tietää, huo-maa ja näkee” oman raadollisuutensa. Seuraava 8. lukupuhuukin Pyhästä Hengestä. ”Me emme ole saaneet or-juuden henkeä ollaksemme jälleen pelossa, vaan… lapseu-den hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!” Henki itsetodistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalanlapsia” (jakeet 15–16). Myös ”koko luomakunta huokaa” jatoivoo pääsevänsä irti ”turmeluksen orjuudesta”. ”Jotka elä-vät Hengen mukaan, niillä on Hengen mieli” (j. 21, 22, 5).Olisiko tästä kysymys, kun Pietari puhuu 2. Piet. 1:4 ja-keessa siitä, että ”tulisimme jumalallisesta luonnosta osallisik-si”. Olemme niin vajaamittaisia hengellisesti, että tuskinkukaan tohtii puhua tästä ”osallisuudestamme” jumalalliseenluontoon. Raamattu käyttää kuitenkin tätä ilmaisua. Siinäon puhe Jumalan vaikutuksesta meihin.

Jatkossa Paavali käyttää sanaa ”logitsomai” eli ”päätellä”.Looginen seuraus tästä on, että ”toivossa me olemme pe-lastetut” ja että ”Henki auttaa meitä meidän heikkoudes-samme”. Luku loppuu rabbien esitystavan mukaisesti ylis-tykseen siitä, ”ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rak-

KUUDES RUKOUS

118

kaudesta”. Tästä seuraa uskovan perusturvallisuus. Josemme ”tiedä, huomaa ja näe” sydämemme turmelusta,elämme valheessa. Roomalaiskirjeen 7. ja 8. luku muodos-tavat kokonaisuuden, jota tulee lukea yhtenäisenä.

Lähin sukulaisuus Paavalin ihmiskäsitykselle löytyy juuriessealaisista lähteistä. Qumranin essealaisten kirjoituksetedustavat Jeesuksen aikaista maailmaa. Niiden ajatuksetovat tyrmistyttävän ajankohtaisia tänäänkin. Qumraninveljesjärjestö koki oman haurautensa Jumalan edessä. Juurisiitä johtuu myös ihmisen heikkous kiusaustilanteissa:”Minä olen vain saviluomus – tomuluontoni tunnen vainhengen kautta, jonka olet minulle antanut.” ”Miten voisi lihasaavuttaa ymmärrystä ja kuinka tomuluomus voisi hallitaaskeleensa.” ”Katsellessani sinun kunniaasi minä kerron ih-meistäsi, ja sen ymmärtäessäni minä odotan suurta armoasi, jaanteeksiantamukseesi minä panen toivoni; sillä sinä olet luo-nut saviolemukseni – ja lihallista luontoa sinä et ole pannutsisimpääni.”31

Uuden Kirkkoraamatun käännöskomitea ehdotti alkujaanIsämeidän-rukouksen kuudennelle rukoukselle sanamuo-toa: ”Äläkä anna meidän joutua ahdinkoon! ” Väitettiin, ettänäin ”Jeesuksen oppi säilyisi puhtaampana” ja että samallaviitattaisiin ”lopunajan ahdinkoon”. Piispa Rimpiläinentahtoi kuitenkin omien sanojensa mukaan tehdä ”pientäjekkua” ja pysyttäytyi ”kiusauksesta huolimatta” vanhassasanamuodossa. Näin säilyi Paavalin opetus turmeltuneestaluonnostamme ja Raamatun ekumeeninen tulkinta.

31 Hoodajoot 4:31, 15:21 ja 10:19–22. Risto Santalan kirjassa Paavaliihmisenä ja opettajana on seikkaperäinen esitys ”Apostoli Paavalinihmiskuvasta” ss. 150–155.

KUUDES RUKOUS

119

Kohtaamme kiusauksen kolmella rintamalla

Luther puhuu Isossa katekismuksessa pitkään siitä, että”kiusaus on kolmenlainen”: ”perkele, oma liha ja maailma”aiheuttavat lankeemuksemme. Qumranin kirjoituksistaopimme jo, että ”perkele ja saastainen henki ei saisi hallitaminua”. Luther opetti, että Jumala ei kiusaa ketään. Jaakobkertoo samasta asiasta kirjeessään. Meidän tulisi pitää”pelkkänä ilona, kun joudumme moninaisiin kiusauksiin”(1:2). Niissä tulee Vapahtajan apu tärkeäksi. Jakeissa 13 ja14 hän jatkaa, ettei ”Jumala ketään kiusaa, vaan jokaistakiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkut-telee”.

Kiusausten ulkopuolinen aiheuttaja on sielunvihollinen.Oma liha tarkoittaa sisältäpäin uhkaavaa vaaraa. Paavalilohduttaa kuitenkin lukijoitaan 1. Kor. 10:13 jakeessa:”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; jaJumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voi-mienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myöspääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Sanonta ”älä johdata meitä kiusaukseen” toistuu usein juu-talaisessa kirjallisuudessa. Se todistaa myös Jeesuksen ope-tusten aitoudesta. Talmudissa on annettu sekä ilta- ettäaamurukouksen ohjeet, joissa tämä esiintyy. Illalla valmis-taudutaan vuoteeseen ja pyydetään, että Jumala ei antaisimeidän ”tottua ylitsekäymisiin eikä johdattaisi (al tevieiniilidei nisajon) meitä syntiin, vääryyksiin ja kiusauksiin”,vaan ”varjelisi meitä pahoilta unilta ja pahoilta mielikuvilta(hirhurim)” – ”sillä sielu, jonka Jumala on luonut meihin, onpuhdas”.32


KUUDES RUKOUS

120

Myös aamun pitkään rukoukseen valmistaudutaan niinkuin sulhanen häihin. Ohjeita antavat tunnetut toisenvuosisadan rabbit. Jo hyväksytyksi tulleen kaavan mukaanpyydettiin, että ”Jumala pelastaisi meidät röyhkeiltä ihmi-siltä, pahasta onnettomuudesta, pahoilta taipumuksilta jasaatanalta, joka meitä turmelee.”33 Nämä rukoukset olivat jovarhain käytössä ja ne valikoituivat sittemmin juutalaiseenrukouskirjaan. Tässäkin tiedostetaan ”jetser ra” eli pahataipumuksemme ja sielunvihollisen turmeleva vaikutus.Nämä huomiot todistavat, että Jeesuksen ja Paavalin ope-tukset nousevat historiallisesta maaperästä.

Rabbien pohdinta perustui siihen, että sielu on pohjimmil-taan puhdas ja että paha tulee meidän ulkopuoleltamme.Meillä on vain taipumus eli ”jetser” niin pahaan kuin hy-vään. Raamatun mukaan ihmisen tahtokin on läpikotaisinturmeltunut. Siksi Luther kirjoitti kirjan ”Sidottu ratkai-suvalta”. Voimakkaimmin tämä on ilmaistu Roomalaiskir-jeen 7. luvun sanassa: ”Tahto minulla kyllä on, mutta voi-maa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minätahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minäteen” (jj. 18–19). Muunlainen käsitys on lumepuhetta.

Oppi sielunvihollisesta ja kadotuksesta

Sielunvihollinen oli todellisuutta rabbeille. Samoin he pu-huvat viimeisestä tuomiosta ja iankaikkisesta rangaistuk-sesta! Vastikään tri Martti Nissinen esitti radiossa, ettäJeesus ”astui alas helvettiin”. Apostolisessa uskontunnus-tuksessa sanomme kuitenkin, että Jeesus ”astui alas tuone-laan”. Kumpikin käsite esiintyy yli kymmenen kertaaUudessa testamentissa. Kun varsinkin sielunvihollinen ja

KUUDES RUKOUS


121

paha on todellisuutta juutalaisessa rukouskirjallisuudessa,näitä asioita on syytä tutkiskella lähemmin.

Kaunis psalmi 103 sanoo, että Jumala ”lunastaa sinun hen-kesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella”.Nykyinen käännös selittää, että ”hän päästää minut kuole-man otteesta”. Tähän on päädytty, koska piispa Nikolainenopetti aikanaan nuorille teologeille, ettei ”mitään välitilaakuoleman ja ylösnousemuksen välillä” olisi ja ettei ihmisel-lä ole ”kuolematonta sielua”. Papit on kutsuttu TV:ssä”helvetin purkutalkoihin”. Sitä radiossa ja lehdistössä nyttehdään. Mutta kuinka Jeesus olisi astunut alas helvettiin,jos sitä ei kerran hyväksytä. Tämä käsiteharha tulisi korja-ta. Erityisinä juhlapäivinä kirkoissamme luetaan pitempiNikean uskontunnustus, joka heijastaa erinomaisesti Va-pahtajamme olemusta; Hän on ”ennen aikojen alkua Isästäsyntynyt, Jumala Jumalasta ja Valkeus Valkeudesta”. Siitäpuuttuvat kuitenkin uskomme kannalta tärkeät sanat: ”as-tui alas tuonelaan”.

Raamatun selittäjät elävät nykyaikana kummallisen käsite-sekaannuksen keskellä. Heprean ”tuonela”-käsite ”sheol”esiintyy VT:ssä yli 60 kertaa ja ”shahat” ainakin 20 kertaa.”Sheol ” tarkoittaa ”kuolleitten valtakuntaa” ja ”tuonelaa”.”Shahat ” merkitsee lähinnä ”hävitystä tai kuolemaa” ja vas-ta toissijaisesti ”tuonelaa”. Jeesus ja rabbit kutsuivat tuone-lan hyvää osastoa ”paratiisiksi ” ja ”Aabrahamin helmaksi”,kuten Luukas 16:22–23 ja 23:43 esittävät. Toinen ristiin-naulittu ryöväri sai suoran pääsyn paratiisiin eli tuonelanparempaan sviittiin.

Kun VT kieltää spiritismin eli kääntymisen ”vainaja- jatietäjähenkien” puoleen (ks. 3. Moos. 19:31), siinäkin onpuhe kuoleman ja ylösnousemuksen välitilasta. Elävästäsielusta rabbit opettavat, että ”se ei maadu yhdessä ruumiin

KUUDES RUKOUS

122

kanssa ja se saa elää Jumalan läsnäolon suloisuudessa”. Voipappia, jos hän ei osaa vastata sureville ihmisille, mihinheidän rakkaansa ovat menossa. Jeesus astui alas tuonelaanja ”julisti siellä kuolleillekin evankeliumia” (1. Piet. 4:6).Tuonelassa ihmisen minätietoisuus ja minuus säilyvät. Li-säksi me uskomme ”ruumiin ylösnousemukseen”. ”Jumalaon eläväksitekevä meidän kuolevaiset ruumiimme” (Room.8:11). Ylösnousemuksessa saamme tämän uuden asun ja”habituksen”. Silloin me ”pukeudumme katoamattomuu-teen” (1. Kor. 15:53). Näin Jumala on ”muuttava meidänalennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi”(Fil. 3:21). Oppi elävästä sielusta kuuluu erottamattomastiylösnousemususkon perusteisiin.

Juutalainen rukouskirja Isämeidän-rukouksen mallina

Olemme nähneet jo ”rukouksesta ennen rukousta”, että”tämän maailman viettelykset ja turhuus sekoittavat aja-tuksemme silloinkin, kun käymme rukoilemaan”. Toisaaltaaamurukoukseen valmistauduttiin kuin ”sulhanen häihin-sä”. Siihen kuului rituaalinen käsien pesu, ”netilat jadajim”,ja Herran siunauksen luku. Sitten sanottiin: ”Jumalani,sielu, jonka olet antanut minulle, on puhdas; sinä olet senluonut, sinä olet sen muovannut, sinä olet sen puhaltanutminuun ja sinä varjelet sen sisimmässäni. Sinä tulet otta-maan sen minulta ja palauttamaan tulevassa elämässä. Niinkauan kuin sieluni on sisimmässäni, minä kiitän edessäsisinua Herrani ja Jumalani – ole ylistetty sinä Herra, jokapalautat hengen vainajille, jotka ovat kuolleet.”

Klein arvelee, että Isämeidän-rukouksen ensimmäiset ru-koukset viittaavat kätketysti myös ylösnousemukseen ja”näiden rukousten täyttymyksenä seuraa ylösnousemus”.

KUUDES RUKOUS

123

Edellä esitetyn aamurukoukseen johdattavissa sanoissa onsama korostus. Jatkossa puhutaan kauniisti siitä, että Ju-mala avaa sokeiden silmät, vaatettaa alastomat, vapauttaavangit, ryhdistää koukkuun painuneet ja antaa meille kaik-ki tarpeemme. Sen jälkeen seuraa Siduurissa pitkä rukous,joka johdattaa Isämeidän-rukouksen ytimeen:

”Olkoon tahtosi Herramme ja isiemme Jumala, että pereh-tyisimme lakiisi ja sitoutuisimme käskyihisi; äläkä saata(ve-al tevieinuu) meitä syntiin, ylitsekäymisiin ja pahuu-teen, äläkä kiusaukseen ja häpeään; äläkä anna pahan luon-tovarustuksen (jetser ra) hallita meitä; torju meistä pahatihmiset ja pahat toverit; ja liitä meidät hyvään taipumuk-seen (jetser toov) ja hyviin tekoihin, ja taivuta luontovarus-tuksemme (jitsreinuu) palvelemaan sinua – olkoon tahtosiHerramme ja isiemme Jumala, että pelastaisit meidät tä-nään ja joka päivä röyhkeiltä ihmisiltä ja röyhkeydeltä,pahoilta ihmisiltä, pahoista tovereista, pahalta naapurilta japahalta onnettomuudelta, ja saatanalta, joka turmelee mei-dät, pahoista tuomioista ja pahalta tuomarilta oli hän sit-ten liiton lapsi tai ympärileikkaamaton.”

Rabbeilla on arameankielinen ohje ”Dinna de-malkhuttadinna”, joka merkitsee sitä, että ”valtion laki on (sitova)laki”. Normaalissa tapauksessa tuli olla kuuliainen esival-lalle. Kuitenkin viime kädessä vedottiin Jumalan oikeamie-lisyyteen: ”It dinna ve-it Dajanna!” Jos käytti tätä sanontaa,”on tuomio ja (ylin) Tuomari”, silloin uskovan piti sanoaehdoton totuus asiasta. Olen testannut tämän keskustel-lessani ortodoksijuutalaisten kanssa, ja se toimii!

Isämeidän-rukouksen kuudes rukous kiusauksesta, joka onsidoksissa turmeltuneeseen luontoomme, liittyy Jeesuksenaikana jo käytettyihin synagogan rukouksiin. Varsinkinajatus sielusta, ”neshama”, joka on puhdas ja joka esiintyy

KUUDES RUKOUS

124

myös Talmudissa, on hyvin varhaista perua. Hepreassa”neshama” tarkoittaa ”sielua”. Rabbit sanovat, että tämä”hengellinen sielu ei koskaan katoa, vaan se on elävä”.

Tätä muistuttava ”neshima” tarkoittaa ”henkäystä ja hengi-tystä”. Prof. Sollamo sanoi uuden Raamattumme kään-nöskomiteassa, että edellisen Raamatun ”sielu-sanan käyt-tö on täysin käsittämätöntä”. Samoin esitettiin, että ”alku-tekstille tuonpuoleisuuden ja sielun kuolemattomuudenmerkityspiirre on tunnetusti vieras”. Mutta onko näin? 1.Moos. 2:7 käyttää sanontaa ”nishmat hajjim”, joka on”neshama”-sanan kieliopillinen johdannainen. Se tarkoit-taa siis sielua. Jakeen lopun ”nefesh” merkitsee samaa. Täl-lainen asian vahvistaminen kahdella sanalla on tyypillistäheprean kielelle. Uusi käännös kääntää kummankin käsit-teen väärin: ”Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämänhenkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” Prof. SeppoA. Teinonen sanoi aikanaan sielun uudesta tulkinnastakyynisesti, että kirkollamme ”on synkkä tulevaisuus, koskase on menettänyt sielunsa”.

Juutalainen ajattelu liittää sielun kuolemattomuuden ylös-nousemustoivoon. Pahan se käsittää yleensä ihmisen ulko-puolisena asiana. Hänellä on taipumus sekä hyvään ettäpahaan. Qumranin juutalaissyntyiset essealaiset pohtivattätä ongelmaa jo 100 vuotta ennen kristillistä ajanjaksoa.He muistuttivat, että ”perkele ja saastainen henki ei saisihallita” meitä. Jumalan tulisi saada ”taivuttaa” meidät tah-toonsa.

Samaa asiaa pohti prof. Myron Bialik Lerner Ruutin mid-rashin synagogasaarnaa koskevassa väitöskirjassaan. Hänlainasi pahaa luontovarustusta kuvatessaan vanhaa oppi-lauselmaa: ”Kuka on isäntänsä vapaa orja? Elämänsä aika-na ihminen palvelee kahta herraa; hän palvelee Luojaansa ja

KUUDES RUKOUS

125

luontovarustustaan, ”oveed le-jotsroo ve-oveed lejitsroo”: kunhän kuuntelee Luojansa tahtoa, hän toimii vastoin luonto-varustustaan (jitsroo), ja kun hän tottelee luontovarustus-taan, hän toimii vastoin Luojaansa.”

Ortodoksijuutalaisuutta edustava Lerner näki Uuden tes-tamentin ja synagogasaarnojen läheisen sukulaisuuden.Hän kirjoitti, että ”evankeliumit heijastavat kaikesta päät-täen samaa vanhaa kaunokirjallista kaavaa, jota käytettiinyleisesti ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla ja sen jälkeen.Midrash Ruutin pohjalla on samanlainen esitystyyli, joka joh-taa päättelemään, että meillä on tässä saarna, joka on peräisintannaiimien kaudelta” eli ensimmäiseltä ja toiselta vuosi-sadalta.

Ihmisen luontainen pahuus ei saisi masentaa meitä. Jeesussanoi Pietarille Luukkaan 22:31–32 jakeissa: ”Simon, Si-mon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloak-seen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut sinunpuolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinäkerran palajat, niin vahvista veljiäsi.” Paavali kirjoittaa uu-den käännöksen mukaan: ”Me riemuitsemme jopa ahdin-gosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksestaselviytyminen antaa toivoa” (Room. 5:3–4). Jaakob va-kuuttaa samalla tavalla: ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilonaniitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehäntiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kas-vattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelli-seen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä” ( Jaak.1:2–3, uusi käännös).

KUUDES RUKOUS

126

Maailman henki ja kiusaukset

Totesimme kohtaavamme kiusauksen kolmella rintamalla.Perkele, maailma ja oma liha pyrkivät langettamaan meitä.Maailmalla tarkoitetaan maailmallisuutta ja maailman hen-keä, joka vieroittaa meidät hengellisestä todellisuudesta. Sevaikuttaa oppiin ja elämään. Varsinkin papin tulisi tämätajuta. Paavali kirjoittaa: ”Valvo itseäsi ja opetustasi” (1.Tim. 4:16). Tiituksen kirjeen ensimmäisessä luvussa hänpuhuu seurakunnan kaitsijoista, jotka ovat Jumalan ”huo-neenhaltijoita”. Hänen tulee olla ”nuhteeton, yhden vai-mon mies” ja ”maltillinen, oikeamielinen, pyhä ja itsensähillitseväinen”. ”Hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessaluotettavassa sanassa, niin että hän olisi kykenevä sekä neu-vomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojienväitteet – semmoisilta on suu tukittava!” Käytännössä tämäon tavallaan neljäs kilvoituksen alue. Ja siitäkin on pappivastuussa.

Jeesuksella oli Matteuksen ja Luukkaan 4. lukujen mukaankolme peruskiusausta. Jos Hän olisi suostunut tekemäänkivistä leipää, Hänestä olisi tullut ”leipämessias”. Jos Hänolisi heittäytynyt alas pyhäkön harjalta, Hän olisi voinutluoda papiston silmissä jonkinlaisen ”kirkollisen” uran.Kun Hänelle näytettiin ”kaikki maailman valtakunnat jaloisto”, siitä olisi voinut luoda poliittisen karrieerin. Maail-man kunniaa sielunvihollinen tarjosi. Henki vei Jeesuksenkiusattavaksi. Hän vastasi houkutuksiin: ”kirjoitettu on”,”kirjoitettu on”, ”taas on kirjoitettu!” Ja lopulta ”Jeesus pa-lasi Hengen voimassa Galileaan”.

Jeesus sanoi: ”Minä puhun tätä maailmassa, että heillä olisiminun iloni täydellisenä heissä itsessään… maailma vihaaheitä, koska he eivät ole maailmasta… en minä rukoile,että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit

KUUDES RUKOUS

127

heidät pahasta.” Johannes, joka tämän tallensi evanke-liuminsa 17. luvussa (jj. 13–15), jatkaa ajatusta vielä kirjeis-sään (1. Joh. 2:15–16): ”Älkää rakastako maailmaa älkääkäsitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niinIsän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassaon, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei oleIsästä, vaan maailmasta.” ”Kaikki, mikä on syntynyt Juma-lasta, voittaa maailman” (1. Joh. 5:4). Jaakobin kirje 4:4lisää tähän: ”Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tuleeJumalan vihollinen.” Muistamme senkin, että jos edustam-me maailman ajattelutapaa, me ”puhumme niinkuin maail-ma puhuu, ja maailma kuulee meitä” (1. Joh. 4:5). Kun me”vieraannumme Jumalan elämästä”, me emme tätä itsehuomaa. Mutta seurakunta alkaa ihmetellä, mikä pappiamättää.

Tätä kehitystä on kuvattu sanomalla: ”Alkoi Hengessä japäätti Helsingissä”. Alleviivasin aikanaan papin valasta sa-nat, että meidän tulee ”aina pysyä Jumalan sanassa ja pyrkiäsiinä edistymään”. Toisaalta kirkkolain mukaan kysymys olisiitä, että ”etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistäja suosi” uskomme vastaisia oppeja – ”niinkuin oikean papintulee ja sopii, niin että siitä voi vastata Jumalan ja ihmistenedessä”. Pappia vihittäessä rukoillaan myös aina: ”Annahänelle sinun omiesi nöyrä rohkeus.” Kahta asiaa pohjalainenäitini ei pojastaan toivonut: että hänestä tulisi varas taileipäpappi. Meidän tulee ”valvoa itseämme ja opetustam-me”. Iloitsen siitä, että olen saanut tehdä varsinaisen elä-mäntyöni Israelissa ja perehtyä samalla uskomme juuriin.

Teologiassa tehdään usein tiedeyhteisöstä epäjumala.”Consensus omnium” eli ”yhteinen mielipide” ei merkitsetotuutta varsinkaan, jos se ei perustu Raamattuun. HenryIbsen on sanonut, että ”vähemmistö on aina oikeassa”.Tokko kuitenkaan aina! Helsingin Sanomissa oli 17.2.04

KUUDES RUKOUS

128

otsikko: ”Tiedeyhteisö voi olla yksimielisesti väärässä”.Mannerlaattojen liikkumiseen ei uskottu vielä pitkään1900-luvulla. Galileo Galilei joutui pariin kertaan inkvisi-tiotuomioistuimen eteen hylätessään maakeskeisen ajatte-lun. Hän joutui kieltämään maan pyörimisen auringonympäri; mutta hänen kerrotaan sanoneen ”eppur si muove”,”se pyörii sittenkin”. Nykyään on kumottu kauan vallinnutharhakäsitys, että aivosolut eivät uudistuisi. Kemistin kan-nalta humala merkitsee hapen puutetta aivoissa. Kuka it-sensä näin vaarantaisi? Kuitenkin jo parin vuoden raittiusvoi uudistaa aivosolukapasiteetin. Teologiassakin voidaanolla yksimielisesti väärässä. Jeesus nuhteli aikansa saddu-kealaisia pappeja: ”Te eksytte, koska te ette tunne kirjoi-tuksia ettekä Jumalan voimaa” (Matt. 22:29).

Luther tiedosti nämä ”maailman, oman lihamme ja epäus-kon” synnyttämät kiusaukset. Vanha ja Uusi testamenttipuhuvat palkkapaimenista ( Joh. 10:13). Jesaja valittaa, että”tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi ja johdettavatjoutuivat hämminkiin”. Toisaalta ”sinun viisautesi ja tieto-si, ne sinut eksyttivät” ( Jes. 9:15 ja 47:10). Jeremia puhuusamasta aiheesta: ”Papit eivät kysyneet: ’Missä on Herra?’… ja paimenet luopuivat minusta.” ”Papit olivat järjettö-mät eivätkä etsineet Herraa.” ”Voi paimenia, jotka hukut-tavat minun laitumeni lampaat.” ”Heidän paimenensa oli-vat vieneet heidät harhaan.” ( Jer. 2:8, 10:21, 23:1 ja 50:6)Historia toistaa tässä asiassa itseään. Saamme rukoillaapua myös niihin piiloansoihin, joita kohtaamme pappeina.

Kirjamme alkupuolella olemme viitanneet rabbien tapaankäyttää ns. ”ribujim” eli ”syventelyä”. Tuon ”paljoutta” mer-kitsevän sanajuuren ”rav” mukaisesti kutakin asiaa laajen-netaan koskemaan samaan viiteyhteyteen kuuluvia asioitaja käytännöllistä elämää. Synagogasaarnoissa ja Talmudis-sa toistetaan aramealaista sanontaa ”haa be-haa talja” eli

KUUDES RUKOUS

129

”tämä liittyy tähän”. Raamatullinen ajattelu on aina sidok-sissa samaan ”ajatusperheeseen”.

Joudumme huomioimaan myös ne harhakuvat, joihinmaallistunut yhteiskunta on langennut. Ne kiusaavat yhtälailla hengellisiä johtajiamme kuin pikku töllien uskovaa.Tämä asenne ei tee meistä kylläkään salonkikelpoisia. Jee-sus sanoikin: ” Ne jotka koreissa vaatteissa käyvät… ovatkuningasten linnoissa” (Luuk. 7:25). Tällaiseen kretonki-kristillisyyteen emme saisi suostua.

KUUDES RUKOUS

131

Seitsemäs rukous

Vaan päästä meidät pahasta.

Katekismus vastaa, mitä se on: ”Me rukoilemme lopuksitässä rukouksessa, että taivaallinen Isä vapahtaisi meidätkaikesta pahasta ruumiin ja sielun, tavaran ja kunnian puo-lesta ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisimeille autuaan lopun ja armollisesti ottaisi meidät tästämurheen laaksosta tykönsä taivaaseen.”

Luther selittää tätä viimeistä rukousta Isossa katekismuk-sessa voimakkain sanoin: ”Kreikan kielen mukaan tämäkohta kuuluu näin: Päästä tahi varjele meitä tuosta pahas-ta, syntisestä; näin ollen tuntuu siltä, kuin Kristus puhuisiperkeleestä. Hän aivan kuin tahtoo koota kaiken tähän yh-teen kohtaan: kaikki rukoileminen olisi siis suurin piirteintähdätty päävihollistamme vastaan.”

Luukkaan evankeliumi ei ole tallentanut koko tätä Isä-meidän-rukouksen loppuosaa. John Lightfoot arvelee Tal-mudiin ja juutalaiseen kirjallisuuteen perustuvassa kom-mentaarissaan, että Matteuksen evankeliumin opetus ta-pahtui aikaisemmin Vuorisaarnan yhteydessä, kun taasLuukkaan 11. luku kertoo myöhemmästä tilanteesta, jossa

132

opetuslapset pyysivät rukousopetusta ”eräässä paikassa” lä-hellä Jerusalemia. Näin rukouksen viimeinen pyyntö jalopun ”doksologia” eli ylistys jäi siitä pois.34 Samoin siitäpuuttui seurakuntarukouksiin liittyvä aamen.

Seitsemännen pyynnön ydinsanoma lienee siinä, että krei-kan sanonta ”tuu poneeruu” voidaan kääntää sekä persoonaakoskien ”maskuliini”-muodossa tarkoittaen ”tuota pahaa”eli perkelettä tai ”neutrina” yleistä pahuutta ilmaisten. Juu-talainen kirjallisuus rakastaa ehdottomia ilmaisuja. Mei-dän pitäisi päästä irti ”mi-kol ra” eli ”kaikesta pahasta”.Jumalan tulisi pelastaa meidät tänään ja joka päivä” ru-kouskirjan listan mukaisista asioista. Paavalikin oli mielty-nyt sanaan ”kaikki”. Muuan Helsingin Raamattukoulunoppilaamme halusi testata tämän tietoni ja laski Paavalinkirjeistä ”kaikki”-sanat eri muodoissaan. Hän löysi niitä360 kappaletta; tietokoneeni mukaan ne toistuvat yhteensä396 kertaa.

Siduur-rukouskirja käyttää aamurukouksessa sanontaa”tatsileinuu” eli ”pelasta”. Juutalaisuuden kenties parasasiantuntija Franz Delitzsch, joka teki UT:sta 16 eri kään-nösversiota, päätyi kääntämään kreikan vastaavan pyynnön”rysai”, sanalla ”haltseinuu”. Tämä heprean ilmaisu merkit-see ”irrottamista” ja ”pälkähästä päästämistä”. Tuo kreikan”ryomai ”-sana esiintyy tilanteessa, jossa Jeesusta herjattiinristillä ja sanottiin, ”vapahtakoon nyt Jumala hänet!” MyösRoom. 7:24 käyttää tätä voimakasta ilmausta, kun Paavalikirjoittaa: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minuttästä kuoleman ruumiista?” Tämä käsite liittyy myös ”vaa-rasta” vapauttamiseen. Ei ihme, että Franz Delitzsch pää-tyi sanaan ”haltseinuu”. Olemme joskus niin jumissa ongel-miemme kanssa, että meidät täytyy ”irrottaa” niistä väkisin.

SEITSEMÄS RUKOUS

34 John Lightfoot, A Commentary on the New Testament, s. 153.

133

Isämeidän-rukouksen kaksi viimeistä pyyntöä kuuluvatyhteen niin kuin Joosefin kaksi unta. Siduurin aamuru-kouksessakin on näin tehty. Sana ”paha” toistuu siellä yh-deksän kertaa. Paha luontovarustus ei saisi hallita meitä; jameidän tulisi varjeltua saatanalta, joka meidät turmelee.

Pahan todellisuus

Pahan todellisuus on niin käsin tuntuvaa, että se on luonuthepreaan ainakin 15 eri käsitettä. Vaikea on myös ymmär-tää kaikkea itsekkyyttä ja julmuutta, joka piinaa ihmiskun-taa kaikkialla maailmassa, ellemme ota todesta langennut-ta luontoamme. Paha ei ole pelkästään ulkopuolinen asia,kuten Siduurin aamurukous tuntuu käsittävän. Jeesus sa-noi Matteus 15:19 jakeen mukaan: ”Sydämestä lähtevätpahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkau-det, väärät todistukset ja jumalanpilkkaamiset. Nämä ih-misen saastuttavat.” Tätä ei pidä sievistellä. Vain Jeesusedustaa tällaista ihmiskäsitystä.

Sielunvihollisesta käytetään nimitystä ”satan” eli ”syyttäjä”,”mediah” eli ”yllyttäjä”, ”belial ” eli ”ilman iestä oleva”,”dibbuk” eli ”liimajainen”, ”samael ” eli ”myrkyn jumala”,”kategor” eli ”syytemies” tai ”klipaa” eli pinnallisuutta il-mentävää ”kuori”-sanaa. Perkelettä kuvaa myös ”shed ” eli”riivaaja”, ”maziik” eli ”vahingoittaja”, ”mesiit” eli ”vietteli-jä”, ”ashmedai ”, ”turmelija”, ”tsar” eli ”vihollinen”, ”ojeev” eli”vastustaja”, ”mehabbel ” eli ”ilkivallan tekijä” tai ”ba´alzvuuv” eli ”kärpästen herra”; nehän levittävät sairauksiavarsinkin itämailla. Kaikki tämä kuuluu sielunvihollisenolemukseen. Muitakin pahan lempinimiä tässä listassa voi-si olla.

SEITSEMÄS RUKOUS

134

Myös näkymättömän maailman todellisuus ja enkelivallatovat esillä Raamatun lehdillä. Niihin liittyy määrätty psy-kologinen viesti. Varsinainen enkeliä tarkoittava käsite”malakh” merkitsee ”lähettiä” ja ”lähettilästä”. Enkelit vä-littävät viestejä Jumalan maailmasta. ”Kerubim”-nimitys onjohdettu sanasta ”lähellä” eli ”karoov”. Jumala voi tulla mei-tä lähelle kerubien välityksellä. ”Serafim”, joka esiintyy mm.virsissä, juontuu sanasta ”polttaa”, ”lisrof ” – Jumala onkinpolttava tuli. Pääenkeleillä on myös omat nimikkeensä:”Rafael ” on käännettynä ”Jumala paransi”; ”Gabriel ” tar-koittaa sitä, että ”Jumala voitti”, ”gavar El ”. ”Uriel ” mer-kitsee sitä, että ”Jumala on valoni”. Kun Jumala lähestyymeitä, Hän polttaa synnin rapoineen, Hän parantaa sisim-pämme, Hän antaa voiton ongelmissamme ja Hän valaiseeelämämme. Siinä ovat myös enkelit, Jumalan salatut agen-tit mukana.

Saddukealainen papisto kielsi ylösnousemuksen ja enkeli-vallat. He olivat aikansa uusliberaaleja. Kun tunnemmevihollisen, osaamme varautua paremmin sen hyökkäyksiin.Jaakob 4:7 kehottaa koruttomasti: ”Vastustakaa perkelettä,niin se teistä pakenee.” Efesolaiskirjeen 6. luku sanoo:”Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksennepahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuannepysyä pystyssä… kupeet totuuteen vyötettyinä… puku-nanne vanhurskauden haarniska ja kenkinä… alttius rau-han evankeliumille… ja uskon kilpi, jolla voitte sammuttaakaikki pahan… palavat nuolet.” Näin voitamme pahan.

Isämeidän-doksologian historialliset juuret

Olemme esittäneet Kleinin toteamuksen, että rukouksentuli jakautua kolmeen osaan. Sen ”shevah”-osassa ylistet-tiin Jumalan nimeä. Sitä seurasi ns. ”tefilla” eli rukousosio.

SEITSEMÄS RUKOUS

135

Ja lopussa piti olla doksologia eli ”hoodaja”. Siinä käänne-tään katse jälleen Jumalan hyvyyteen. Tästä lopun ”dokso-logiasta” oli annettu ohjeita, jotka heijastuvat Isämeidän-rukouksessa.

Jo Vanhassa testamentissa on esimerkkejä, joissa on Her-ran rukouksen lopun kaava. Kun Daavid kiitti Jumalaatemppelin rakentamiseen annetuista varoista, hän sanoi:”Ole kiitetty, Herra meidän isämme, Israelin Jumala, ian-kaikkisesta iankaikkiseen. Sinun, Herra, on suuruus ja väke-vyys ja loisto ja kunnia ja kirkkaus, sillä sinun on kaikkitaivaassa ja maan päällä. Sinun, Herra, on valtakunta…rikkaus ja kunnia tulevat sinulta… sinun kädessäsi on voi-ma ja väkevyys” (1. Aik. 29:10–12). Näiden jakeiden ala-viite Matteus 6:13 on liitetty Isämeidän-rukouksen loppu-sanoihin. ”Valtakunta, voima ja kunnia” esiintyy tässäkin jasanonta ”iankaikkisesta iankaikkiseen”. Koko kaunis ru-kous käsittää 10 jaetta.

Talmudissa on keskusteltu siitä, miten kiitosrukous tuleelopettaa. Temppelissä se päätyi sanaan ”iankaikkisesti”, ”le-olam”. Se merkitsee tarkkaan kääntäen, ”niin kauan kuinmaailma on”. Mutta kun epäilijät kysyivät, onko vain yksi”maailma”, ”olam”, päätettiin, että doksologian lopussa olisanottava ”maailmasta maailmoihin”, ”me-olam le-olamim”,eli ”iankaikkisesta iankaikkiseen”.35 Tämän lauseen syvyyttäon vaikea tajuta. Mutta kun sitä maistelee, huomaa, ettäsiinä on viittaus tulevaan elämään ja ylösnousemukseen.Iankaikkisuuden todellisuus pulpahtaa esiin monista Tal-mudin keskusteluista: ”Synnistä saastuminen vaikuttaa tä-hän maailmaan ja tulevaan; myös pyhitys koskee tätä maail-maa ja tulevaa – olkoon siksi Jumalan nimi ylistetty aina jaikuisesti.”

SEITSEMÄS RUKOUS

35 Talmud Jer. Brakhoot 9,5.

136

Olemme todenneet aiemmin, että Talmud Brakhoot29b:n mukaisesti rukouksen tulee sisältää ”Jumalan nimenmuistuttamisen” ja maininnan ”Jumalan valtakunnasta”,”hazkarat malkhut”. Isämeidän-rukouksen lopun doksolo-giassakin on jälleen viittaus Jumalan valtakuntaan. Se mer-kitsee avarakatseisuutta, jossa huomioidaan koko maail-man tilanne ja tuleva elämä.

Talmudissa on pitkiä keskusteluja siitä, missä yhteyksissäseurakunta vahvistaa sanoman aamenellaan. Tradition mu-kaan he eivät sanoneet ”amen” itse temppelissä; siellä helausuivat: ”baruukh shem kvood malkhutoo le-olam va-´ed ”,eli likimain, ”olkoon hänen nimensä ja valtakuntansa kun-nia ylistetty ajasta iäisyyteen”. Ylimmäisen papin rukouk-siin he vastasivat samalla tavalla pyytäen, että ”Jumalanolkoon kunnia hänen valtakunnassaan aina ja ikuisesti”.Kun Jumalan nimi Jahve ”lausuttiin kirjaiminensa”, seura-kunta lankesi kasvoilleen toistaen samat sanat. He sanoivatem. doksologian ”hiljaisella äänellä” myös aamurukouk-sessaan pukiessaan ”tefillin” rukouskotelot nahkahihnoillaotsaansa ja vasempaan käteensä.

Kotelon sisällä on ensimmäisenä raamatunlauseena 2.Moos. 13:2 ”kaddesh”-rukous: ”Pyhitä minulle jokainen esi-koinen… se on minun.” Tätä tefillin tahtoo korostaa. Siinäon myös ”shema”-lause 5. Moos 6:4–9: ”Kuule, Israel…rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi…teroita niitä lastesi mieleen… sido ne merkiksi käteesi, ja neolkoot muistolauseena sinun otsallasi.” Tefillin käytössähurskas juutalainen ilmaisee olevansa Jumalan oma ja sa-malla hän sitoutuu noudattamaan hänen käskyjään. ”Kad-desh”-rukous puhuu juuri tästä.

Pysähdyin kerran helteisenä päivänä Jerusalemin Profeet-tain kadun kioskille nauttiakseni virvokejuomaa. Sieltä li-

SEITSEMÄS RUKOUS

137

vahti pieni poikanen kädet täynnä ns. tatuointipurukume-ja. Olin ostanut sellaisia pikkumiehenä Helsingissä. Kunkäärepaperiin puhalsi ja painoi sen käsivarteen, siihen syn-tyi ammattinyrkkeilijä Gunnar Bärlundin kuva. Heprea-laisen koulumme oppilaat tuhrivat näillä tatuoinneilla kä-tensä. Sanoin hurskaalle kauppiaalle, ettei tuollaisia saisimyydä. ”Miksi”, hän kysyi. Siitä syystä, että Mooseksenlaissa sanotaan, ”al ta´asee ktoovet ka´aka bibsarkhaa”, ”älätee tatuointimerkkiä lihaasi”. Mies tuli lähemmäksi. Lisä-sin: ”Jotakin saa kyllä kirjoittaa!” ”No mitä?” ”Jesaja kirjoit-taa: Mikä sanoo: ’Minä olen Herran oma’; mikä piirtääkäteensä: ’Herran oma’ ” ( Jes. 44:5).

Mies koki, että olen uskonystävä. Minulla oli lierihattupäässä niin kuin ”muillakin hurskailla”. Lipat jo milteikoskettivat toisiaan. Sitten mies uskoutui: ”Kuule, lähetys-saarnaajat tekevät niin, että he tatuoivat ristin merkinkäännynnäisen ihoon!” ”Eivät he niin tee”, vastasin. ”Tun-nen miltei kaikki lähetyssaarnaajat maassa – ja olen itsekinlähetyssaarnaaja.” Mies säikähti ja kiirehti tiskipaljunsaäärelle. Kerroin tämän oppilaillemme. Se auttoi. Pian lukinukkuvan tyttäremmekin käden selkämyksessä: ”La-Adonaiani”, minä kuulun Herralle. Hepreassa siihen riittää kuusikirjainta. Tatuointi merkitsee omistautumista. Paavali kir-joittaa: ”Me olemme Herran omat” (Room. 14:8). Se riit-tää meille.

Temppelissä toistettiin harvoin yhdessä aamen-sanaa. Senkäyttö oli yleisempää synagogissa ja kodeissa, kun perheenisä oli lausunut siunauksensa. Yksityisessä rukouksessaniin ei tehty ”juuri koskaan”. John Lightfoot kirjoittaadoksologiasta: ”Tästä me näemme, miten hyvin yleinen tämädoksologia oli ja miten hyvin yksityisenä sitä samalla pidet-tiin.” Se toimi vastauksena temppelin liturgiaan ja kotienhenkilökohtaisen rukouksen hiljaisena pyyntönä. Koska

SEITSEMÄS RUKOUS

138

Isämeidän on seurakuntarukous, siihen kuuluu luonnos-taan tällainen perinteinen Jumalan valtakuntaan, voimaanja kunniaan viittaava doksologia.

Näitä havaintoja ei voine sellaisenaan sovittaa kirkkojenliturgiaan tai yksityisen uskovan elämään. Ne todistavatvain, miten aidosti ja myönteisesti Jeesuksen opetuksetheijastavat Hänen oman aikansa tapoja. Toisaalta niissänäkyy Jeesuksen radikaali erilaisuus Hänen aikansa oppi-neisiin. Joskus hiljainen huulten kuiskaus heijastaa parem-min nöyrää Jumalan ylistystä kuin pauhaava aamen.

Aamen-sanan merkitys ja sen käyttö

Luther liittää rukouksen seitsemännen pyynnön loppuunselityksen, mitä aamen merkitsee. Se että joku ihminenjotakin sanoo, ei ole silti olennaista. Kuitenkin Luther olimerkittävä alkukielten ja juutalaisuuden tuntija. Isossa ka-tekismuksessa hän opettaa, että ”emme missään tapaukses-sa voi puolustella rukoilemattomuuttamme”. Eikä pidä ru-koilla ”umpimähkään”. Ne, ”jotka rukoillessaan eivät us-kalla koko sydämellään varmistaa rukoustaan aamenella,eivät varmasti päättele Jumalan sitä kuulevan”. Aamenenhän tulkitsee sanomalla: ”Aamen, aamen, se on: totisesti,totisesti, näin on tapahtuva.”

Tämä liittyy kätketysti myös Jeesuksen aamenen käyttöön.Hän alkoi opetuksensa usein lausuen: Aamen, aamen, ”to-tisesti, totisesti, minä sanon teille!” Jotkut kriitikot ovat ar-vostelleet, ettei Jeesus ole voinut alkaa lausetta sanallaaamen. Kuitenkin kreikkalainen alkuteksti tekee näin,”amen, amen legoo hymin”. Pitkään sitä pidettiin epähisto-riallisena, kunnes Israelin arkeologit löysivät kauppakir-jaan tallennetut sanat, ”amen, amen, ani loo ashem”, ”aamen,

SEITSEMÄS RUKOUS

139

aamen, minä olen syytön”. Jeesus valitsi täten vannomiseenliittyneen tavan vahvistaa sanomansa. Kukaan toinen op-pinut ei ole niin tehnyt. Tämä heijastaa Hänen auktori-teettiaan.

Rabbit opettavat synagogan alkeiskoulussa ”jeshivassa”,että aamenessa on kolme kirjainta: ”Adonai melekhne´eman” eli ”Jumala on uskollinen kuningas”. Sana aamenjuontuu samoista juurikirjaimista kuin ”ne´emanut” eli ”us-kollisuus” ja ”emuna” eli ”usko”. Rukouksemme lopussa mevetoamme aina Jumalan lupauksiin ja Hänen uskollisuu-teensa.

Isämeidän-rukouksen soveltaminenkäytäntöön

Nuori rabbi Gottlieb Klein kirjoitti ensimmäisessä julkai-sussaan ”Morgonpredikan” vuonna 1890 kohtikäyvät sa-nat: ”Oi isät ja äidit, opettakaa lapsenne rukoilemaan.” Hen-kilön, joka ei ole saanut kodissaan esimerkkiä, miten ru-koilla vapautuneesti, on perin vaikea oppia sitä myöhem-min. Lähetyskentillä joutuu usein tilanteeseen, jossa pyy-detään eri kielillä vieraalta, että tämä avaisi tilaisuudenrukouksella tai sanoisi jonkun sanan kuulijoille. Tilantee-seen tottumaton saattaa täysin lukkiintua. Jouduin opetta-maan Jerusalemin heprealaisessa koulussamme, miten Isä-meidän-rukous antaa esimerkin ja ohjeen, jota voi soveltaakäytännössä.

Länsimaisella ihmisellä on alitajuinen käsitys, että rukouson esiintymistä. Siksi rukouksia pitkitetään keinotekoisestija ne voivat kuulostaa teennäisiltä. Sain kokea vuonna1974, kuinka Ambomaan eli nykyisen Namibian seura-kuntalaiset rukoilivat. Meitä oli pienessä huoneessa se-

SEITSEMÄS RUKOUS

140

menttilattialle polvistuneena noin nelisenkymmentä hen-keä. Itse kukin ehti esittää sydämensä huokaukset kahden-kymmenen minuutin sisällä. Kukaan ei hävennyt osallistuarukoukseen. Paikallinen lähetti käänsi ne minulle. Heilläoli asiaa Jumalalle. Ja heidän rukouksensa oli asiapuhetta.

Jos noudattaa Isämeidän-rukouksen mallia, niistä voi löy-tyä tuki seurakuntarukouksiin. Ongelmana on aina, mitenalkaa rukous, mitä siihen tulee sisällyttää ja miten senlopettaisi – jos aikoo sen lopettaa! Käytännön vinkeiksivoisi ottaa viiden sormen vinkit. Näistä voi poimia sen,mikä on ominta ja mikä sopii kulloiseenkin tilanteeseen.

1) Samoin kuin Herran rukous alkoi Jumalan nimen mai-ninnalla, ”hazkarat ha-shem”, mekin joudumme ensin har-kitsemaan, miten puhutella taivaallista Isäämme. Olisikosana ”rakas” paikallaan aivan etummaisena? Ja voisimmekokäyttää ”me”-muotoa heti esittelyssä? ”Rakas taivaallinenIsämme, me tiedämme, että Sinä olet armollinen, laupiasja pitkämielinen; kuule meitä kun me rukoilemme edessäsikipein sydämin!” Aamun ”shaharit” puhui särkyneestämielestä ja siitä, että me olemme vain savea. Kyllä jo tässäesittelyssä saa tunnustaa, että on tyhjä, turta ja avuton.”Shaharit” sanoikin, kuten näimme aiemmin, että emmevoi luottaa omaan vanhurskauteemme – ”kaikki sankaritovat edessäsi vain tyhjää ja heidän tekonsa ovat tyhjänveroisia”.

2) Toisena perusasiana oli ns. ”hazkarat ha-malkhut” eliviittaus Jumalan valtakuntaan. On aina tiedostettava, mi-ten kokous liittyy Jumalan valtakunnan työhön. Siihen,miksi olemme koolla! Samalla sanansa voi sovittaa niin,että siinä huomioidaan kyseessä oleva kokous ja läsnä olevaseurakunta. ”Rakas Vapahtajamme, me olemme vain pis-kuinen lauma, ja kuitenkin olet uskonut meille vastuun

SEITSEMÄS RUKOUS

141

suuresta tehtävästä. Anna kokouksen vetäjille X:lle ja Y:lleviisautta nähdä asiat oikeassa suhteessa ja meille nöyryyttä,että toteuttaisimme yhteiset päätökset.”

3) Kolmantena asiana voisi olla vetoomus Jumalan lu-pauksiin, ”hazkarat ha-haftahot”. Vanhassa testamentissaja Jeesuksen sanoissa on niitä yltäkyllin. Siksi tulisi opetellaulkoa niitä jakeita, jotka ovat meille avautuneet. MerimiesAlbert Lunde valittiin aluksi esirukoilijaksi, koska tämäPohjoismaiden tuleva herättäjä käytti rikkaasti Raamatunsanoja. Siitä Helsingin professoritkin tätä baptistia kiitteli-vät. Se tarttui myös 20-luvun pappeihin. ”Jumala kantaakaiken voimansa sanalla”. Siksi sitä saa käyttää ja opetellaulkoa.

4) Jos joudumme lopettamaan tilaisuuden rukouksella, sil-loin on kerrattava keskitetysti, mistä yhdessä on sovittu.Apostolien tekojen 15. luvussa kerrotaan, että ”kun olipaljon väitelty” (j. 7) pakanoiden suhteesta juutalaiseenlakiin, apostoli Jaakob ehdotti (j. 20), että kaikille seura-kunnille ”kirjoitettaisiin” yhteinen kirje tehdyistä päätök-sistä. Samalla lähetettiin Juudas ja Silas eri seurakuntiin,”joissa he myös suusanalla ilmoittivat saman” (j. 28). Ja-keissa 23–29 on kirjeen tarkka sisältö. Jeesuksen ajan oppi-neet toistivat, että lopuksi on aina pääteltävä, ”mitä tämäasia meille merkitsee” ja ”mitä me siitä opimme”.

5) Lyhytkin rukous saa sisältää perinteisen ”doksologian”.Sen tulee liittyä johonkin Raamatun sanaan. Näin metuomme Filippiläiskirjeen 4:6 ohjeen mukaisesti rukoukset”kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi”. Jeesus lausui mer-killiset sanat Markus 11:24 jakeessa: ”Sentähden minä sa-non teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaasaaneenne, niin se on teille tuleva.” Joskus tämä toimiivälittömästi. Usko on ”lujaa luottamusta” (Hebr. 11:1).

SEITSEMÄS RUKOUS

142

Mutta olisiko niin, että emme aina luota Jumalan mahdol-lisuuksiin? Joskus joudumme opettelemaan myös Sefanja3:17 läksyä: ”Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua!” Hep-rean teksti kuuluu: ”Huu jahariish be-ahavatoo”, Hän ”vai-kenee rakkaudessaan”. Siihenkin saa tyytyä.

Rukousvinkkeihin voinee lisätä senkin, että myös virsiä jahengellisiä lauluja saa käyttää ajatustensa tulkkina. Eriherätysliikkeemme taitavat tämän hyvin. Heidän rukouk-sensa saattavat sisältää pelkkiä virsien säkeitä. Juutalainenaamurukous puhuu ihmisestä hauraana savena. En voiunohtaa vaikutelmaa, jonka sain englantilaisesta laulusta:”Have Thine own way, Lord, Have Thine own way, Thou artthe Potter, I am the clay; Mold me and make me After Thy will,While I am waiting, Yielded and still.”

Tämä kaunis evankelioiva laulu pyytää: ”Tapahtukoon Si-nun tahtosi Herra. Sinä olet Valajani, minä vain savea.Muokkaa minua ja tee minulle tahtosi mukaan, kun odo-tan sitä nöyränä ja hiljaa.” Olen käyttänyt näitä sanojaYhdysvalloissa rukouksenani – ja joskus jopa laulaen. Sa-moin tuttu laulu, ”Olen särkynyt saviruukku”, voi olla esi-rukouksen tukena.

Rovasti Niilo Tuomenoksa kirjoitti aikanaan runon, ”Näinsyntisenä Herra”. Hän laati siihen myös sävelen. Se heijas-taa samoja tuntoja: ”Vain savi olen, multa / ja heikkokulkija / kiusoissa taisteluissa / helposti murtuva.” – ”Olet-han kurjan riemu / ja taivas syntisen / Sinulle murheessa-kin / viritän kiitoksen.”

Esirukoilija voi tarvita tällaisia vihjeitä. Ryhmässä rukoil-taessa riittää, kun keskittää sanottavansa kolmeen tai nel-jään lauseeseen. Herran rukous kattaa kaiken hengelliselleelämälle tähdellisen. Se edustaa yhden päivän kristillisyyt-

SEITSEMÄS RUKOUS

143

tä. Me emme pyydä takuita ”huomisen” tai ”seuraavanpäivän” tarpeille. Aramealaisesta ja uudesta katolisen kir-kon käännöksestä näimme, että kysymys on ”tarvettammevastaavasta päivittäisestä” annoksesta. Se on samalla ”niinlyhyt, että lapsikin voi opetella sen ulkoa ja niin yksinkertai-nen, että hullukin sen ymmärtää”.

Herran rukouksen loppusanat

Musiikissa on usein preludi eli alkusoitto. Loppuun onliitetty vielä ns. postludi, loppusoitto. Siinä toistetaan mu-siikin pääteemaa. Siitä käytetään englannissa myöskin lati-nalaisperäistä sanaa ”coda” eli ”häntä”. Varsinkin sonaateis-sa on tällainen päätösosa.

Olemme todenneet, että Isämeidän-rukouksen rakennenoudattaa pienintä yksityiskohtaa myöten vanhojen oppi-neiden säädöksiä. Erityisesti siinä käytetyn me-muodonovat kristitytkin teologit tiedostaneet. Se merkitsee yhtei-söllistä vastuuta. Sen sijaan 4. Moos. 6:24–26 annettuHerran siunaus on yksikössä. Niin englantilainen, saksa-lainen, ranskalainen, ruotsalainen kuin myöskin uusi suo-malainen käännös ovat tulkinneet sen yksikössä. Vahinkovain, että tästä huolimatta uudessa kirkkokäsikirjassammese luetaan jumalanpalveluksessa ja yksityisissä toimituksis-sa vastoin alkukieltä monikossa.

Jumala siunaa meitä yksilöinä. Me rukoilemme Häntä yh-teisönä. Kirkon tulisi ottaa tämä huomioon. Ja seurakunta-laisten olisi pienimmästä suurimpaan osattava Jeesuksenopettama opetuslapsirukous ulkoa.

Gottlieb Klein paheksui syvästi sitä, että 1900-luvun tait-teessa kristityt teologit murensivat kirjoituksillaan Vanhan

SEITSEMÄS RUKOUS

144

ja Uuden testamentin arvovaltaa. Siksi hän taisteli liberaa-liteologiaa vastaan. Isämeidän-rukous oli hänelle väkevintodistus Jeesuksen historiallisuudesta ja Uuden testamen-tin luotettavuudesta.

SEITSEMÄS RUKOUS

145

”Verba volant,scripta manet”

Kleinin vaikutus oli aikanaan niin merkittävä, että omis-tamme hänelle vielä oman lukunsa. Tämä tutkielmammepohjautuu pääasiassa juutalaiseen rukouskirjallisuuteen.Sen innoittajana on ollut professori Gottlieb Klein, jostaisraelilainen dialogian mestari Martin Buber on sanonut,että hän ”tunsi Jeesuksen aikaisen juutalaisen kirjallisuu-den paremmin kuin kukaan hänen aikalaisensa”. Siksi esi-tämme aikajärjestyksessä hänen laajan kirjallisen tuotan-tonsa. Vain harva ihminen on edes kuullut Kleinista. Hä-nen tutkimustensa aiheet todistavat, miten laaja-alaistakristinuskon tuntemusta ja samalla modernia lähestymis-tapaa hän edusti. ”Puhutut sanat katoavat, mutta kirjoitetutpysyvät”, muistutetaan meille latinalaisessa sananparressa.Siksi Kleinin esittely toimii eräänlaisena ”nekrologina”,muistokirjoituksena, jotta se voisi haastaa nuoria tutkijoitauusille urille. Muihin lähteisiin viittaamme alaviitteissä.

146

Gottlieb Kleinin kirjallinen tuotanto

1890, Tukholma. Morgonpredikan på försoningsdagen, 14 s.Tämä nuoren rabbi Kleinin ”Jom kippurin” eli ”sovituspäi-vän” aamusaarna ei heijasta lainkaan juutalaisen rukouskir-jan Siduurin opetuksia. Se on lähinnä lämmin yleisuskon-nollinen parannussaarna. Klein vetoaa kuuluisan rabbiHillelin sanoihin: ”Jos en auta itseäni, kuka minua sittenauttaa; jos elän pelkästään itseäni varten, mitä minä silloinolenkaan? Ja jos en toimi heti, koska sitten?” Meidän tulee”känna och bekänna”, tuntea ja tunnustaa syntimme Juma-lan edessä. Juutalaisuus on rakkauden uskonto. Paasto yk-sin ei riitä. Jesaja 58 opettaa oikeasta paastosta, että”avaamme vääryyden siteet… taitamme leipämme isoaval-le, otamme kurjat kulkijat huoneisiimme ja vaatetammealastomat” (jj. 6–7) – emme saa elää vain itsellemme. Mei-dän tulee tehdä elämässämme ”todellinen parannus” ja tart-tua ”pahan juuriin”. Samalla tulee muistaa oma kuolema.”Oi isät ja äidit, opettakaa lapsenne rukoilemaan. Opettakaaheitä etsimään Jumalaa onnen päivinä – että he eivät jäisipulaan, kun heiltä riisutaan inhimillinen viisaus ja maallinenomaisuus.”

Nuoren rabbin odottaisi puhuvan jotakin sovituspäivääedeltävästä ”kymmenestä katumuksen päivästä” tai ”slihot”–eli anteeksipyyntövierailuista naapurien luo tai muodolli-sista sovitusriiteistä, jolloin miehet, naiset, pojat ja tytötpirskottavat uhrattavan kukon tai kananpojan verta päänsäympäri toistaen kukin ryhmä erikseen, että ”tämä on minunsijastani, minun puolestani ja minun sovituksekseni – men-köön kukko kuolemaan ja minä hyvään elämään”. NämäSiduurin liturgiat ja ns. ”tashlich” eli syntien esikuvallinen”poisheittäminen” lienevät melko tuntemattomia pohjoi-sen synagogissa. Nuori rabbi pitää nyt sen sijaan kauniin jasydämellisen parannussaarnan. Hänen olisi odottanut viit-

”VERBA VOLANT, SCRIPTA MANET”

147

taavan esim. talmudin Joma 5a sanaan, jonka mukaan ”il-man veren vuodatusta ei ole mitään sovitusta”. Myöhem-missä Kleinin kirjoissa Talmudin käyttö tulee esiin kokolaajuudessaan.

1898, Tukholma. Bidrag till Israels religionshistoria, sex fö-redrag, käsittää 6 osiota, 129 s. Sen kolmas esitelmä puhuuessealaisista Josefuksen ja Filonin antamien tietojen valossa.Viides osio puhuu ”essealaisen ajattelun jäljistä vanhimmas-sa kristillisessä liturgiassa ja kabbalistisessa kirjallisuudessa.Sivulla 63 alkaa mielenkiintoinen luku ”Jesus är sålundaden andra Moses”. Sivulla 128 Klein sanoo mm., että”objektiivinen uskonto pyrkii tyydyttämään kaikkia ihmisiäkaikkina aikoina” ja että sekä Vanha että Uusi testamentti”heijastavat sitä jumalakaipuuta, joka täytti profeetat, psal-mien kirjoittajat, Jeesuksen ja apostolit”. Jeesus ”muistuttipyhimpänä hetkenä erotessaan opetuslapsistaan, että nämäovat hänen opetuslapsiaan, kun he rakastavat toisiaan”.

1899, Upsala. Vår tids Lifsfrågor N.o X, ”Rubbar den mo-därna bibelkritiken vår religiösa tro? ”, ss. 1–18 ja vastaväit-telyä ss. 18–30. Kleinin mukaan hänen aikansa uskonto-keskustelu ”rubbar” eli horjuttaa uskoa, koska Raamattuunvetoamista ei pidetä enää suositeltavana.

Moderni tutkimus ja Wellhausenin edustama kritiikki va-hingoittaa sekä kirkkoa että synagogaa. Kaikkialla kuuluuhuuto: ”Vapauttakaa meidät Vanhasta testamentista koulu-opetuksessa”. Sillä uskotaan voitavan pelastaa myös Uusitestamentti. Kuitenkin, ”jos juuri on lahonnut, niin käy myösrungolle. Tähän liittyy myös yritys tehdä Jeesuksesta täysiveri-nen saksalainen ja välttää siten niin huolellisesti kuin mah-dollista hänen yhteytensä juutalaisuuteen”. Tekstikritiikkijohtaa lähdekritiikkiin ja sen jälkeen kirjallisuuskritiikkimuuntaa asiakirjojen tarkoituksen. Silti Raamatun keskei-


148

sintä sanomaa ei voi järkyttää. Ihmiskuntaa ei voi saadavakuutetuksi Jumalan olemassaolosta filosofisin todistein –tässä jättää kouluviisaus meidät pulaan. ”Joudumme tunnus-tamaan kirkkona ja synagogassa Raamatun inhimilliset puit-teet, mutta samalla meidän on tunnustettava sen jumalallinenluonne tavalla, joka kestää tieteellisen kritiikin ankarimman-kin arvostelun.” Rabbi Kleinin koko kirjallinen tuotantoliittyy kristillisen uskon tulkintaan.

1902, Tukholma. Schem ha-mephorasch, Det förborgadeGudsnamnet; Ett bidrag till kännedom om esseismen ochurkristendomen, 60 s. Tässä tutkimuksessa Klein jatkaaessealaisuuden juurten arviointiaan Talmudin, midrash-kir-jallisuuden ja Uuden testamentin valossa. Hän esittää myösJetron jälkeläisten ”keeniläisten” ja ”reekabilaisten” mah-dollisen vaikutuksen juutalaisuuteen; nämä asuivat teltois-sa ja pidättäytyivät maallisista nautinnoista ja viinistä (ks.1. Aik. 2:55 ja Jeremia 35). Egyptiläiset ”terapeutti”-liik-keet, ”evjonimit” eli erämaan köyhät ja essealaiset sekämyös katolinen munkkilaitos perivät heidän elämäntapansa.

Klein esittää kirjassaan syvällisen ja modernin analyysinJeesuksen aikaisista uskonnollisista ryhmittymistä. Keskei-simpänä ongelmana on kuitenkin Jeesuksen minäjulistuk-sen ja Hänen oikeudenkäyntinsä perusteet. Lutherkin kir-joitti aikanaan tutkielman ”Vom Schem Hamephorasch”.Se kertoo kuinka maagiset uskomukset tunkeutuivat rab-binistisiin lähteisiin.

1905, Tukholma. Fader vår, Ett bidrag till kännedom omurkristendomen, 48 s. Klein ilmaisee kirjansa johdannossahuolensa tiedemiesten ja harrastelijoiden pyrkimyksestähalventaa juutalaisuuden merkitystä kristinuskon syntyyn. ”Seon myös ollut syynä sivistyneistön parissa vallitsevaan siveel-liseen kaaokseen”. Leipzigissa oli ilmestynyt 1904 A. Mülle-


149

rin kirja ”Jesus ein Arier”. Siinä todistettiin, että galilealai-set olivat gallialaisia, ja he vuorostaan aarialaisia, jotenJeesuskin oli aarialainen. Müller väitti myös, että Jeesusolisi viettänyt tärkeimmät vuotensa Intiassa, jossa Hän”tutki aarialaisessa hengessä pyhiä veda-kirjoituksia”.Ruotsalaiset viehättyivät näistä perusteettomista liberaali-teologian väitteistä. Siitä syystä monet erosivat kirkosta jamuodostivat vapaakirkollisia seurakuntayhtymiä. Suo-meen nämä ajatukset rantautuivat parin vuosikymmenenviiveellä. Klein toteaa, että ”jos tahdomme tutkia tieteellisestikristinuskon historiallista alkuperää, sen luonnetta ja kehitys-tä, meidän tulee syventyä ensi sijassa sen juutalaisiin juuriin”.Tähän meitä auttaa myös tämä oma ”Isämeidän”-kirjamme.

1905, Tukholma. Israelitiska böner och betraktelser, 197 s.Synagogan rukouselämä perustuu täysin sen rukouskirjan,Siduurin, ohjeisiin ja sanoihin. Se määrittelee, miten aamu-rukous, päivän liturgiat ja iltaan liittyvät pyynnöt on suori-tettava ja mitä eri viikonpäivinä ja juhlina on sanottava.Tässä valossa Kleinin rukouskirja on poikkeuksellinen aarre.Se on omistettu hänen ”seurakunnalleen”. ”Niin kuin ih-misten seurustelu toistensa kanssa on mahdotonta ilmansanoja, myös yhteys Jumalaan on mahdotonta ilman ru-kouksia.”

Klein on laatinut yli sata herkkää ja kaunista eri tilanteisiinsopivaa useamman sivun mittaista rukousta. Sieltä löytyvätaamu- ja iltahetkiin niin sisaruksille, vanhemmille kuinkasvatusvanhemmillekin laaditut pyynnöt, isän tai äidinsairauteen tai erilaisiin perhejuhliin liittyvät rukoukset. Onsiinä myös rukouksia rakastuneille, kihlautuneille, vasta-vihityille, synnyttäjille ja kasvattajille. Rukoukset kuolin-vuoteen äärellä, lesken pyynnöt, tyttären tai pojan haudallaluettavat rukoukset sekä kaikkiin juhlapyhiin liittyvät huo-kaukset osoittavat harvinaista sielunhoidollista viisautta ja


150

syvyyttä. Tähän verrattavaa käytännöllistä rukouskirjaa enole löytänyt kristillisistä rukousoppaista. Rukoilla osaavain se joka rukoilee. Sikäli kuin tiedän, synagoga ei olejulkaissut ”israelilaisia” Siduurin ulkopuolisia rukouskäsi-kirjoja. Kleinin rukousten rakenteessa ja siihen liittyvässäRaamatun sanomassa sekä kielen taiteellisessa sommittelussaon piirteitä, jotka vain hurskas rukouksen todellisuudestaelävä uskova voi luoda. Lopussa on 30 sivua rabbinistisestakirjallisuudesta valittuja ”isien” sanontoja ja ajatuksia, joistaKlein käyttää nimikettä ”betraktelser” eli mietteitä.

1908, Tukholma. Den första kristna katekesen, Dess reli-gionshistoriska förutsättningar, 16 + 350 s. Tämä perusteel-linen Didakhen eli ”Kahdentoista opetuslapsen” opin analyysitieteellisine lähde- ja asiarekistereineen osoittaa Kleininolevan aikaansa edellä. Hänen käsityksensä mukaan tätä90–100 jKr. laadittua Didakhea edelsi ns. ”Ur- eli Alku-didakhe”, jota juutalaiset käyttivät oman lähetystoimintan-sa perusteina. Siitä tuli sittemmin kristillisen kasteopetuk-sen katekismus. Lähde tunnettiin vain kirkkoisien lainauk-sista, kunnes sen täysi käsikirjoitus löytyi 1873 ja se julkais-tiin 10 vuotta myöhemmin. Se todistaa, että alkukirkon kaste-ohjeet, kolminaisuusoppi ja ehtoollissäädökset olivat käytössä jo90-luvulla jKr. Nyt juutalainen rabbi Klein tutkii ja tukeealkukristillisen kirkon ja Paavalin oppinäkemyksiä hämmäs-tyttävän laajan lähdetuntemuksensa pohjalta. Väittäisin, ettävakavasti otettavaa kristillistä eksegetiikkaa ei voi tehdä tutus-tumatta tähän Kleinin teokseen. Se edustaa syvää spirituali-teettia ja kristillisten ja juutalaisten lähteiden tuntemusta.

1910, Tukholma. Är Jesus en historisk personlighet? 48 s.Karlsruhen filosofian professori A. Drews oli kirjoittanutjuuri kaksiosaisen teoksen ”Die Christusmythe” eli ”Kris-tustaru”. Samoja väitteitä esittivät muutkin myyttisen kou-lukunnan miehet, Bruno Bauer, Karlhoff, Robertson ja


151

Smith. Drews väitti, että oli ”täydellinen erehdys” uskoaJeesukseen historiallisena henkilönä.

Ruotsin lehdistö kääntyi rabbi Kleinin puoleen kysyenhänen mielipidettään Drewsin väitteistä. Kirjansa alkupu-heessa Klein sanoo, että ”nyt käsillä oleva ongelma ei olelainkaan ongelma, vaan Uuden testamentin historian ja rab-biinisten lähteiden laiminlyöty opiskelu on ainakin osittainjohtanut nykyiseen kaaokseen”. ”Ja jos tämä tehdään tuoreellepuulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?” (Luuk. 23:31). Myösprogressiivisen juutalaisuuden johtaja rabbi Leo Baeck kir-joitti vastaavanlaisen kirjan Zur Frage der Christus-Mytheeli ”Kristus-myyttikysymyksestä” sanoen, että jos tunnet-taisiin paremmin ”maaperä, jolta kristinusko on syntynyt”, eitällaisia väitteitä esitettäisi. Klein toteaa kirjansa lopussa,että hän on tutkinut uutterasti yli 30 vuotta Uutta testa-menttia ja voi sen pohjalta ”tiivistää ajatuksensa seuraavas-ti: kirkkaammin, täsmällisemmin ja persoonallisempaa leimaakantaen kuin Jeesuksen oppi on, ei mitään muinaisajan oppiaole talletettu”. ”Tätä tosiasiaa ei voi kukaan koskaan horjut-taa: Jeesus on historiallinen henkilö.” Kleinin ja Baeckin kir-jat tyrehdyttivät käytännössä Drewsin myyttiväitteet.

1918, Tukholma. Studien über Paulus, 99 s. Gottlieb Kleinkuoli vuonna 1914. Häneltä oli pyydetty, että hän kirjoit-taisi väitöskirjan myös kristillisen tiedeyhteisön teologiantohtorin arvonimen saamiseksi. Neljä vuotta Kleinin kuo-leman jälkeen kokosivat M. Fried, K. V. Zetterstéen ja Nat-han Söderblom ”vanhan ystävyytensä vuoksi” tämän hänenPaavali-tutkimuksensa. Saksankielisen korjausluvun suorittiTh. Faulwasser. Esipuheessa sanotaan, että tutkimusaineis-tossa oli tosin ”mielenkiintoisia” tietoja, mutta lukuisia lai-nauksia ei voitu ”kontrollera” eli hallita ja tarkistaa rabbinis-tisten lähteiden puutteen vuoksi. Teologisista kirjastoistaniitä ei juuri löydy, synagogan kirjastoista kylläkin.


152

Jos on lukenut Kleinin 366-sivuisen tieteellisen Didakhe-tutkimuksen, vaistoaa heti, että nämä teologien tekemät”förtydliganden” eli ”selvennykset” eivät vastaa samaa Paa-vali-kuvaa, joka on esillä selkeämmin kirjassa Den förstakristna katekesen. Tämä oli jonkinlaista ”faulwasseria” eli”väärin vesitettyä” Kleinia. Tässä toteutui Kleinin arvioaikansa profeetasta ja yleisnerosta” A. Harnackista, ettätutkijan tulisi osata ”liikkua itsenäisesti rabbinistisen kir-jallisuuden parissa”. Muutoin rabbien ajatuksille ei tehdäoikeutta. Didakhe-kirjassaan Klein vetoaa enemmän rab-bien normatiivisiin lähteisiin.

Klein sanoo Paavalin laintulkinnasta Didakhe-kirjassaan,että ”nykyään omistaudutaan yksinomaan halakhaalle(Tooran 613 käskyn tulkinnalle) ja Israel ympäröidäänhalakhan verkolla, niin ettei sen sisään pääse pieninkäänauringonsäde”. ”Paavali teki johtopäätökset uskostansa jasen merkityksestä pakanakansoille. Hän repi maahan senaitauksen, joka on rakennettu Israelin ja pakanain välille. (Ef.2:14–15). Jumalaapelkääväiset pakanat eivät kuulu enäätoisarvoiseen järjestelmään puolikäännynnäisinä ja ikäänkuin juutalaisuuden lisäkkeenä. Kristuksessa kaikki ovat sa-manarvoisia. Näin on syntynyt uusi kansa, kristittyjen kansa– Jumala tahtoo, että myös pakanat pelastuisivat. SidettäIsraeliin ei saa silti katkaista. Ei, sen tulisi yhdistyä lujem-maksi.”

Klein lainaa Didakhe-kirjansa alussa ja lopussa tanna debeEliahun sanoja: ”Minä kutsun Jumalan todistajakseni, ettäniin pakana kuin israelilainen, mies tai nainen, niin palvelijakuin palvelijatar voi olla osallinen Pyhästä Hengestä vainsiveellistä elämää noudattaessaan.” Jo ensimmäisessä kirja-sessaan v. 1890 Klein sanoi, että uskovan on käyttäydyttävä”i sin handel och vandel ”, ”elämässään ja toimissaan” vakau-muksensa mukaisesti. ”Guds ära och hans lära”, Jumalan


153

kunnia ja Hänen opetuksensa velvoittaa meitä siihen. Op-pia ja elämää ei saa irrottaa toisistaan.

Eräässä televisiokeskustelussa kysyttiin vastikään suoma-laiselta teologian tohtorilta, edustaako Raamattu totta vaifiktiota. Siihen vastasi oppinut kirkon edustaja, että tie-teellinen tutkimus on osoittanut, että Raamattu on täyttätarua. Kuitenkaan ”se ei merkitse mitään, koska sillä välite-tään uskonnollista perimää seuraaville sukupolville”. Sa-mantapaiseen älylliseen epärehellisyyteen Gottlieb Kleinantoi jo sata vuotta sitten vakuuttavan vastineensa. Siksihän joutui olemaan koko elämänsä liberaaliteologien tuli-linjalla. Nykypäivän teologinen dynastia ja lehtimogulim-me pitävät yllä kirkollista sensuuria. Aikamme henkisetjulkimot ovat usein kuunkierron päässä Raamattuun moti-voituneesta kristillisestä ajattelusta. Ja hyvätkään piispalli-set johtajamme eivät ehdi tutustua itsenäisesti eksegetiikanpiiloansoihin. Siksi kirkollinen ja teologinen nielu on avar-tunut sellaiseksi, että se hotkaisee purematta mitkä tahansafiksulta kuulostavat Raamatun vastaiset väitteet.

Elokuussa 1982 pidettiin Bosseyssa, Geneven lähellä, Lu-terilaisen maailmanliiton ja juutalaisen synagogan edusta-jiston konsultaatio ”juutalaisuuden merkityksestä kirkonelämälle ja tehtävälle”. Sen laatiman julkilausuman mu-kaan yhteinen uskon perimä ”rikastuttaisi” kirkkoa ja aut-taisi antamaan ”syvemmän ymmärryksen omista raamatul-lisista juuristamme”. Tätä Klein korosti kaikissa kirjois-saan.

Nuoret diletantit puhuvat vanhauskoisista fundamentalis-teista. Jos ajattelee suuren maailman tai islamin fundamen-talistien jyrkkyyttä, ei Suomesta löydy tikullakaan hakientällaista kieroon kasvanutta uskon alalajia. Toki kirkonedustajan tulee olla sidoksissa omaan fundamenttiinsa ja


154

uskonsa perusteisiin – muutoin hän on loisteologi. Tätä eitosin saisi ääneen lausua. Ajatuksen vapautta liputtava li-beraaliteologia on piintynyt omaan oikeaoppisuuteensajyrkemmin kuin raamattu-uskovaiset. Näin klikkiydytäänyhteen ja varastetaan ”tiedon avaimet” sallimatta omanryhmän väitteiden kyseenalaistamista. Siitä Jeesus nuhteliaikansa oppineita Luukas 11:52 jakeessa.

Martin Buber ihaili Kleinia toisen temppelin aikaisen kir-jallisuuden parhaana tuntijana. Kleinin pääkirjat ilmestyi-vät aina samana vuonna tai vuoden viiveellä myös saksaksi. Joennen saksalaista myyttikeskustelua v. 1904 Klein kirjoittitutkielman Zur Erläuterung der Evangelien aus Talmud undMidrash eli ”Evankeliumien selitys Talmudin ja midrash-kirjallisuuden valossa”. Isämeidän-rukousta käsittävä saksan-kielinen kirja Die ursprüngliche Gestalt des Vaterunsers ilmestyivuoden viiveellä v. 1906. V. 1906 julkaistiin saksaksi myösMatteus 23:25 puhdistussääntöihin liittyvä tutkielma Reinund unrein, ”Puhdas ja epäpuhdas”. V. 1908 ilmestyi tutki-mus Die Gebete in der Didahke eli ”Didakhen rukoukset”.Se toimi vuoden viiveellä saksaksi ja ruotsiksi ilmestyneen”Ensimmäisen kristillisen katekismuksen” pohjatyönä.

Prof. Gösta Lindeskog kirjoitti 1938 natsi-Saksassa Leip-zigissa tekemänsä väitöskirjan ”Uudemman ajan juutalai-suuden Jeesustutkimuksen” johdantoonsa, että ”kristillisenteologian itseymmärrys” voidaan käsittää ”kirkkaimmin jaselvimmin” vain juutalaisuuden viitekehyksestä käsin. Tämänsanonnan hän oli saanut Gottlieb Kleinilta ja Leo Baeckil-tä. Kleinin kirjat eivät ole suoraa ilmoitusta ”Siinain vuo-relta”. Ne ovat kuitenkin ainakin 50 vuotta aikaansa edellä.Tuolloin ei tunnettu vielä essealaisten merkitystä ja Qum-ranin kirjoituksia. Tutkijoiden ja rivikristittyjen tulisi pe-rehtyä näihin hänen kirjoihinsa. Helppoa tietä ei totuudenporteille ole. ”Verba volant, scripta manet!”


155

Tilaan .... kpl kirjaa SUUDELMA HUNNUN LÄPI Ovh. 20,50 eur.

Nimeni .................................................................................................

Osoitteeni ............................................................................................

KUVA JA SANA, PL 86, 00381 HELSINKI. P. 09-8567 4999, fax 09-8567 4950

Risto Santala

SUUDELMA HUNNUN LÄPI

Israelin kansallisrunoilija Bialik on sanonut,että Raamatun lukeminen muulla kuinalkukielellä on kuin suutelisi morsiantahunnun läpi.

Vuoden 1992 Kirkkoraamatun lukija onhämmästynyt siitä, että nykykäännöspoikkeaa suuresti suurten kansainvälisten

kielten ratkaisuista. Varsinkin uskomme kannalta keskeisten käsit-teiden runsas kato tuntuu estävän sen varauksettoman käytönekumeenisissa yhteyksissä. Sielu-sana on nyt häivytetty verrattuna1938 käännökseen 267 jakeesta, aikamme keskusteluissa keskei-nen vanhurskaus-sana johdannaisineen on poistettu tai muutettu277 kertaa, armo-käsite on lieventynyt usein toiseksi ja Jeesuksensuosima sanonta Ihmisen Poika puuttuu nyt Danielin perus-lähteestä ja Ilmestyskirjasta. Vanhan testamentin Messias-ennus-tukset on muunneltu siten, että niiden yhteyksiä Uuteentestamenttiin on vaikea löytää. Uuden käännöksen kieli on lisä-sanoineen ja muunnoksineen kiusallisen epätarkkaa eikä vastaaalkukielen dynaamista tyyliä. Tästä syystä Raamatun kestokäyttäjätkyselevät, voiko uutta versiota käyttää ainakaan tällaisenaan ope-tustyössä ja esim. lähetyskentillä.

Rovasti Risto Santala on vihitty papiksi keväällä 1953. Toimittuaanpappistehtävissä kotimaassa ja ulkomailla hän siirtyi 1957 SuomenLähetysseuran heprealaisen työkeskuksen ja koulun opettajaksiJerusalemiin. Suomeen palattuaan Santala toimi Helsingin Raa-mattukoulun rehtorina. Sittemmin hän palveli Lahden Joutjärvenseurakunnan kirkkoherrana, josta virasta hän jäi eläkkeelle v. 1992.Risto Santala on julkaissut eri kielillä yli 20 Raamatun aiheisiinliittyvää kirjaa.

2. painos!

156

Tilaan .... kpl kirjaa MESSIAAN ATERIAI Ovh. 31,00 eur.

Nimeni .................................................................................................

Osoitteeni ..................................................................................

KUVA JA SANA, PL 86, 00381 HELSINKI. Puh. 09-8567 4999, fax 09-8567 4950

Risto Santala

MESSIAAN ATERIAEhtoollisen hengellinen sanomaja historialliset juuret (Juuret IV)

Minkälainen oli kiirastorstai-illanpääsiäisateria? Missä sitä vietettiin? Mi-hin viittaa ns. kolmas eli ”siunauksenmalja”? Entä neljäs ”Jumalan valtakun-

nan malja”? Mihin perustuu ehtoollisleivän kastaminen viiniin? Mitämerkitsevät sanat ”juokaa tästä kaikki”? Mikä oli ehtoollisviininkoostumus alkukirkon aikana? Ja minä päivänä ehtoollista silloinvietettiin?

Rovasti Risto Santala vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin. Eh-toollista eli eukaristiaa ei ole tulkittu länsimaissa ns. ”Messiaanateriana”. Kirjoittajamme osoittaa, että vanhin tunnettu synagoga-saarna toistaa sanontaa Messiaan aterian syömisestä iäisyydessä.Siunattu leipä on niissä ”Jumalan valtakunnan leipää” ja hapanviininiitä kärsimyksiä, joista Jesaja sanoo, että ”hän on haavoitettumeidän rikkomustemme tähden”. Messias antaakin kansalleen”mannaa taivaasta”. Myös sapatin viimeisellä “Daavidin ja Messiaanaterialla” leipä ja viini ”erotetaan” eli pyhitetään. Sen ”pöytä on kuinalttari” – ja ateriaan osallistuvat ”iloitsevat Messiaan kärsimyksistä”.

Kirjan Pyhää maata kuvin ja sanoin -osastossa minisaarnatauttavat kertaamaan niitä heureka-löytöjä, jotka ovat tulleet vas-taan monin tavoin esityksen myötä. Näin teoriaksi helposti jäävätasiat jäsentyvät käytännön elämään.

Vuosilta 90–100 jKr. peräisin oleva Didakhe eli 12 apostolinopetus välittää meille ehtoollisen ekumeenisen viestin: ”Niinkuin viljakasvaa vuorilla ja leivotaan yhdeksi leiväksi”, niin Jumala tahtoisiyhdistää kansansa ”neljästä ilmansuunnasta yhteen”. Tämä raken-tava ja kristittyjä yhdistävä sanoma välittyy tästä kirjasta.

157

Risto Santala

KIRKKOLAIVAMMEPOHJAKOSKETUS

Rovasti Risto Santalan kirjaKirkkolaivamme pohjakosketuksestanostaa esille teologian kehityksen 1900-luvun alusta nykypäivään. Se osoittaa,että silloisen myyttisen koulukunnan väit-teet siirtyivät 1930-luvun natsi-Saksanajatteluun ja suomalaisenkin pappis-

kasvatuksen keulakuvalle Bultmannille. Siitä sen omi vankila-aikansamurtama Bonhoeffer ja häntä ihannoinut piispa Robinson. Tämämyyttikauhu tarttui sittemmin professori Räisäseen ja nuoriinradikaaleihimme. He saivat opastuksensa teologisessa tiedekun-nassa ja Kirkon koulutuskeskuksessa. Eniten heitä on luotsannutRäisäsen ohella nykyinen piispa Riekkinen.

Kaikki nykyisen modernin teologian korostukset löytyvät jo ”sak-salaisesta uskonnosta” – joskin ne on esitetty niissä älykkäämmin.Nykytilanne vaatii täyttä avoimuutta. Siksi Santala on valinnuttyylikeinokseen aramealaista peitenimeä käyttäneen lehtimiehen”ipcha mistabra”-ohjeen. Sen mukaan asiat on esitettävä ”mahdol-lisimman kärkevästi olematta tosikko”.

RISTO SANTALA on seurannut aikamme kehitystä Siioninnäköalapaikalta ja toimiessaan Raamatun opettajana. Hänenhepreaksi kirjoittamansa pääkirjat Messias Vanhassa ja Uudessatestamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa ja Paavali ihmi-senä ja opettajana on käännetty englanniksi, venäjäksi, viroksi, un-kariksi ja kiinaksi sekä osin saksaksi ja espanjaksi. Santala tunne-taan myös sielunhoidollisista kirjoistaan, kuten Savesta astiaksi,Särkymisen siunaus, Viitoitettua tietä tai edesmenneen Ismo-pojanmuistokirjasta Pieni Astia Pyhässä Maassa.

Tilaan ..... kpl kirjaa KIRKKOLAIVAMME POHJAKOSKETUS

ovh 13,50 eur.

Nimi: .................................................................................................

Osoite: ...............................................................................................

KUVA JA SANA, PL 86, 00381 HELSINKI. Puh. 09-8567 4999Fax 09-8567 4950. Sähköposti: [email protected]

2. painos!

158

Tilaan .... kpl kirjaa SIELUNHOIDON POKKARI Ovh. 21 eur.

Nimeni ...........................................................................................................

Osoitteeni .......................................................................................................

KUVA JA SANA, PL 86, 00381 Helsinki. Puh. 09-8567 4999.Fax 09-8567 4950. Sähköposti: [email protected]

Risto Santala

SIELUNHOIDON POKKARI(Juuret V)

Sisäisen parantumisen ja logoterapian var-sinainen profeetta Viktor Frankl (1905–1997)etsi vastausta ”eksistentiaalisiin” eli ihmisenolemusta koskeviin ongelmiin. Kärsiessäänmuiden juutalaisten kanssa Auschwitzin jaDachaun keskitysleireillä, hänet riisuttiin täy-sin omista ruumiin ja sielun voimista. Koko hä-

nen perheensä, niin isä, äiti, veljet kuin vaimokin menehtyivätkaasukammioissa. Itse hän sinnitteli hengissä vapauttamiseensa asti.Ja samalla hän psykiatrisen koulutuksen saaneena löysi sisäisen pa-rantumisen avaimen. Hänen pääteoksensa otsake ”Man’s Search forMeaning” kuvaa ihmisen pyrkimystä löytää ns. Ûbersinn eli ”ylin mie-lekkyys” elämälleen. Sitä varten meidän tulee tehdä ”matka minuu-teen”, kuten sielunlääkäri Joachim Bodamer on otsikoinut erään kir-jansa. Juutalaiset oppineet puhuvat astian särkemisen laista, ns. ’shviratha-kelim’, jolloin meidät särjetään ja ”nollitetaan”. Se toimii siltana ”ehey-tymiseen”. Tuo ’tikun’ eli ”korjaaminen” merkitsee ”sisäistä parantu-mista”.

Pokkarikirjassamme Risto Santala vie meidät häkellyttävänjännittävälle retkelle Raamatun henkilöiden sielunmaisemiin. Sa-malla hän avaa heprean kieleen ja juutalaiseen kirjallisuuteen liit-tyviä opetuksia. Ne johtavat meidät uskomme juurille. Meidän olisisyytä ”päivittää” uskomme tulkintaa, kuten jotkut ovat toivoneet.Parhaiten se onnistuu, kun seuraamme Jeesuksen hurskaittenheimoveljien Raamatun tulkintaa. Tämä näkyy myös Raamatunhenkilöhahmojen kuvauksessa.

Rovasti Risto Santalan kirja Sielunhoidon pokkari liittyy hänensielunhoidollisiin kirjoihinsa.

rukouksen juurilla - risto santala's home page · 3 risto santala rukouksen juurilla...

Documents