Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 27

Kerttu Vesterinen (toim.)

Kiitos kysymyksestä

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Rovaniemi 2007

Julkaisija: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö

Myllärintie 35, 96400 Rovaniemi Puh. (016) 337 41, fax. (016) 365 740

Oy SEVENPRINT Ltd Rovaniemi 2007

ISSN 1458-5375 ISBN 952-5441-26-1

SISÄLLYS ESIPUHE....................................................................................................... 5 MERKINTÖJÄ SOSIAALITYÖN ASIANTUNTIJUUDESTA ................. 6

Anneli Pohjola VERKKOKONSULTAATIO ASIANTUNTIJATUKENA.......................19

Kerttu Vesterinen LUOTTAMUS VERKKOKONSULTOINNIN EDELLYTYKSENÄ JA SEURAUKSENA........................................................................................39

Kari Matela KONSULTAATIO OSANA JURIDISTA OHJAUSTA............................44

Keijo Mattila VAMMAISPALVELUJEN KONSULTAATIO – OHJAUSTA, VALVONTAA VAIKO TYÖN KEHITTÄMISTÄ?.................................54

Maija Pelkonen IKÄÄNTYVÄN OIKEUS SAADA PALVELUA TAI KIELTÄYTYÄ TARJOTUSTA PALVELUSTA.................................................................67

Anja Karvonen-Kälkäjä VERKKOKONSULTAATIOPALVELUA KEHITTÄMÄSSÄ ...............80

Arja Kilpeläinen, Maria Martin & Maarit Pirttijärvi PAIKALLISUUDEN MERKITYS AMMATTILAISTEN VÄLISESSÄ VERKKOKONSULTAATIOSSA..............................................................94

Kaisa Kostamo-Pääkkö LÄHTEET.................................................................................................111 KIRJOITTAJAT........................................................................................119

5

ESIPUHE Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Lapin toimin-tayksikkö käyttöönotti vuonna 2003 verkkokonsultaatiopalvelun1, joka välittää sosiaalialan erityisosaamista kentän ammattilaisten tueksi. Keksintö rakennettiin Pohjois-Suomen sosiaalialan am-mattilaisten pysyväksi tueksi. Sosiaalikollegan konsultaatiopalvelut annetaan tietosuoja-tusti Internetin kautta. Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan sosiaalialan työntekijät ja heidän asiakkaansa voivat konsultoida asiantuntija-ryhmiä lastensuojeluun, lakiasioihin, päihdetyöhön, toimeentulo-turvaan, vammaispalveluun ja varhaiskasvatukseen liittyvissä ky-symyksissä. Vammaispalvelun osalta palvellaan myös Keski-Suomea. Neljän vuoden aikana on vastattu 316 konsultaatiokysymyk-seen. Kiitos sosiaalialan työntekijöille vaikeista kysymyksistä! Niiden pohjalta muotoutui verkkokonsultaatiotoiminta. Kiitos kuuluu myös teille, jotka konsultteina ryhdyitte yhteistyöhön ja talkoisiin: verkkokonsultointiin, jossa oma asiantuntemus altiste-taan kollegojen kriittiselle tarkastelulle. Kiitos keskusteluista ja vastauksista! Tämä julkaisu osoittaa hyvää ja toimivaa tapaa saada vuoro-puhelua käytännön, osaamiskeskuksen, lääninhallinnon ja yliopis-ton kesken. Kiitämme teitä verkkokonsultaatioilmiön tutkijoita tämän teoksen toteuttamisesta! Kiitos myös valtakunnalliselle ekonsultaatiohankkeelle, jonka yhteydessä kävimme rikasta kes-kustelua konsultaatiopalveluiden kehittämisestä sosiaalialalla. Toivomme julkaisun antavan virikkeitä ja innostavan meitä kaik-kia jatkamaan konsultaatiopalvelujen käyttöä ja kehittämistä – ta-pahtuu se sitten valtakunnallisesti tai paikallisesti. Rovaniemellä ja Muoniossa 17.11.2007 Kaisa Kostamo-Pääkkö Kerttu Vesterinen

1 http://www.sosiaalikollega.fi/verkkokonsultaatio

6

MERKINTÖJÄ SOSIAALITYÖN ASIANTUNTIJUUDESTA

Anneli Pohjola 1 Liikkuvat sosiaaliset ongelmat 2 Sosiaalityön osaaminen ja työorientaatiot 3 Tietäminen asiantuntijuuden ytimessä 4 Asiantuntijuuden ulottuvuuksia 5 Asiantutkijuus

1 Liikkuvat sosiaaliset ongelmat Sosiaalityötä on luonnehdittu muutostyöksi. Se toimii muuttuvien sosiaalisten ongelmien kentässä pyrkien näiden ristipaineessa tuottamaan tavoitteellista muutosta asiakkaiden elämisen mahdol-lisuuksiin ja elämäntilanteisiin. Siten sosiaalityön lähtökohtana ja yhteiskunnallisena tilauksena on muuttuva sosiaalinen toimin-taympäristö, ja työn kohteena on muutoksen tuottaminen. Voi sa-noa, että sosiaalityö elää muutoksessa ja muutoksesta. Lähtökohta asettaa työn hallinnalle sosiaalityössä suuria vaatimuksia. Sosiaalityön toimintakenttä on lisäksi hyvin laaja. Se kattaa ihmisen elämän vauvasta vaariin kaikkine ongelmatilanteineen. Asiantuntemusta tarvitaan niin ihmisen kehityksestä, arkielämän sujuvuudesta, perheiden hyvinvoinnista, yhteisöllisyyden muo-doista kuin yksinäisyydestä tai syrjäytymisestä. Työn edellytyk-senä on tuntea ne erilaiset sosiaaliset ongelmat, joita yhteiskun-nassa kaikkineen muodostuu. Tämä pohjautuu yhteiskunnalliseen tietoon erilaisten rakenteiden, toimintajärjestelmien ja instituuti-oiden muotoutumisen periaatteista. Asiakkaiden auttamiseksi tu-lee hallita sosiaaliturvan, palvelujärjestelmän kokonaisuuden sekä sosiaalilainsäädännön sisällöt. Asiantuntemuksen alueet vaihtelevat siten yksilöllisestä yh-teiskunnalliseen, arkielämän jäsentymisestä sosiaalipoliittisiin jär-jestelmiin ja lainsäädännön periaatteista sosiaalisten ongelmien kokonaiskirjoon. Lisämausteina työssä ovat näissä tapahtuvan muuttumisen lisäksi sosiaalityön arvot ja ammatin eettiset periaat-

7

teet. Ne pohjautuvat näkemykselle, että sosiaalityö saa oikeutuk-sensa asiakkailtaan. Tehtävänä on saada kaikki monialainen osaaminen asiakkaiden käyttöön heidän tilanteidensa tukemiseksi. Kun yhtälöön lisätään sosiaalisten ongelmien jatkuva muut-tuminen, tulee työn haastavuus entistä paljaammin näkyviin. On alettu puhua ilkeistä sosiaalisista ongelmista, millä luonnehditaan ongelmien vaikeutumista ja monimutkaistumista yhteiskunnalli-sessa rakennemuutoksessa. Aikoinaan sosiaalipolitiikan haasteek-si esitetty ”sosiaalinen kysymys” ei enää näyttäydy yksikössä, ei-kä selkeärajaisilla toimenpiteillä kohdattavana. Sosiaaliset ongel-mat ovat yhä enemmän moneen suuntaan kietoutuneita, epätark-karajaisia ja kerrostuneita, jolloin niihin on aikaisempaa vaikeam-pi saada otetta. Niiden kanssa työskentely vaatii entistä vahvem-paa asiantuntijuutta. Tarkastelen artikkelissani sosiaalityön asiantuntemuksen jä-sentymisen kysymyksiä näiden laajenevien ja monimutkaistuvien työn reunaehtojen haastamina. Pohdin erilaisia osaamisen, tietä-misen ja asiantuntijuuden paikantumisia työn eriytyvässä kentäs-sä. Tekstini tarkoituksena on antaa viitteitä niille asiantuntijuuden tukemisen mahdollisuuksille, joihin esimerkiksi vertaiskonsultaa-tiolla voidaan luoda uusia ulottuvuuksia.

2 Sosiaalityön osaaminen ja työorientaatiot

Sosiaalityöstä käydylle keskustelulle on ollut tyypillistä tietynlai-nen myyttisyys, mikä on erottunut vaikeutena tiivistää työn koko-naisuutta selkeästi määritellyksi ja samalla kuvata pelkistäen työssä tarvittavaa osaamista. Myyttisyyttä on lisännyt runsas kes-kustelu sosiaalityön tiedosta hiljaisena tietona tai kokemukselli-suutena, jota on hankala sanoittaa ja tuoda näkyväksi. Keskuste-luun on lisäksi ilman lähdekritiikkiä, kaukaa sosiaalityön alkuhis-toriasta tuotu ajatus, jonka mukaan sosiaalityö ei olisi kehittynyt professioksi, jolla olisi omat työn kohteensa, menetelmänsä ja tie-toperustansa. Toisena näkökulmana on ollut postmodernin irralli-suuden huumassa julistaa professioiden kuolemaa. Tuloksena on ollut se, että näkymätön ja hiljainen asiantuntemus ei ole näyttäy-

8

tynyt kovin vakuuttavana, tai koko sosiaalityön asiantuntijuutta on kyseenalaistettu. Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnetin (2003) määritelmän mukaan

”Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän yliopisto-koulutuksen saaneen ammattihenkilön toimintaa, joka pe-rustuu tieteellisesti tutkittuun tietoon, ammatillis-tieteelliseen osaamiseen ja sosiaalityön eettisiin periaattei-siin. Sosiaalityöllä vahvistetaan hyvinvointia edistäviä olo-suhteita, yhteisöjen toimivuutta sekä yksilöiden toimintaky-kyisyyttä. Työ on yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhtei-söjen sosiaalisten ongelmien tilannearviointiin ja ratkaisu-prosesseihin perustuvaa muutostyötä, joka tukee ihmisten selviytymistä.”

Määrittely kuvaa sosiaalityön perustehtäviä ja samalla sen moni-tasoisuutta ja eettistä vastuuta. Tehtävät edellyttävät monisuun-taista ammatillista ja tieteellistä osaamista. Ulla-Maija Rantalaiho (2005) on tiivistänyt sosiaalityön sisällöllisen osaamisen alueet seitsemään toistensa kanssa vuorovaikutuksessa toteutuvaan pää-luokkaan:

1) Yhteiskunnallisen toimintaympäristön ymmärtämiseen liit- tyvä yhteiskuntatieteellinen osaaminen

2) Palvelujärjestelmään kietoutuva resurssiosaaminen 3) Kehittämistä mahdollistava innovaatio-osaaminen 4) Tiedontuotantoon liittyvä tutkimuksellinen osaaminen 5) Kommunikaatiota ja yhteistoimintaa rakentava vuorovaiku-

tusosaaminen 6) Ihmisarvoon, oikeudenmukaisuuteen ja eettisyyteen sitou-

tuva arvo-osaaminen 7) Sosiaalityön työorientaatioihin ja työprosesseihin suuntau-

tuva metodinen osaaminen Näiden työn sisällöllisten osaamisalueiden lisäksi sosiaali-työntekijältä edellytetään (mt.) omaan oppimiseen, kehittymiseen ja ammatillisuuteen liittyvää henkilökohtaista osaamista. Sosiaali-työssä tavoitellaan myös sellaista asiantuntijuutta, jossa kyetään muuttuvissa olosuhteissa vastaamaan sekä nykyisiin että tuleviin haasteisiin tietoisilla ja eettisillä valinnoilla kriittistä reflektiivi-syyttä hyödyntäen. Kun palveluprosessit muuttuvat, uudeksi

9

osaamisalueeksi on aikaisempaa vahvemmin nousemassa myös johtaminen (Sarvimäki & Siltaniemi 2007) sekä siihen olennai-sesti kytkeytyen hallinnon ja talouden osaaminen. Australialaiset sosiaalityön tutkijat (Fook ym. 2000) ovat empiiristen tutkimustensa perusteella päätyneet huomattavasti pelkistetympään näkemykseen sosiaalityön asiantuntijuuden ulot-tuvuuksista:

1) Sisällöllinen tieto (substantial) 2) Toiminnallinen tieto (procedural) 3) Taidot 4) Arvot 5) Kontekstuaalisuus 6) Reflektiivisyys 7) Laaja-alainen visio 8) Joustavuus 9) Tiedontuotantoon liittyvä tutkimuksellinen teorian käyttö 10) Tilannesuuntautuminen (approach) 11) Ammatillinen tarkastelukulma

Heidän tuloksissaan asiantuntijuuden kokonaisuudessa ko-rostuvat tietoperusta, taidollisuus, eettisyys, paikka- ja tilanneana-lyysi sekä henkilökohtainen ja ammatillinen näkemyksellisyys. Osaamisalueiden yhteisinä teemoina ovat erityisesti sosiaa-liseen kietoutuva asiantuntemus sekä voimakas eettinen ja henki-lökohtainen eetos. Sosiaalityöntekijä on sosiaalisten ilmiöiden asiantuntija. Tämä erottuu myös niissä sosiaalityön työorientaati-oissa, jotka Sosiaalityön neuvottelukunta (Karjalainen & Sarvi-mäki 2005) on pelkistänyt: ehkäisevä työ ja varhainen puuttumi-nen, kuntouttava sosiaalityö, yhteisösosiaalityö sekä rakenteelli-nen sosiaalityö. Työorientaatiot realisoituvat käytännössä joko 1) ilmiöpoh-jaisesti esimerkiksi vammaistyönä, mielenterveystyönä, päihde-työnä ja kulttuurisena sosiaalityönä, tai suuntautuvat 2) ikä- tai väestöryhmäpohjaisesti lapsi- ja perhesosiaalityönä, nuorisososi-aalityönä, aikuissosiaalityönä tai gerontologisena sosiaalityönä. Yhteistä on ihmisten auttaminen ja tukeminen elämän ongelmissa sosiaalityön välineillä. Konsultaatiolle tilauksen tuottavat, näennäisesti yksittäisiltä ratkaisuongelmilta vaikuttavat tilanteet kietoutuvat osaamisen

10

monille alueille samanaikaisesti. Usein ne edellyttävät tietämistä ammatin lähtökohdista sisältäpäin ja syvemmälle menevää tulkin-taa sosiaalityön mahdollisuuksista. Niissä tarvitaan jonkin tietyn työorientaation erityisosaamista ja käytettävän tiedon tarkoituk-senmukaista soveltamista. Perinteisesti konsultaatio on nähty oman työn ulkopuolisen tiedon alueelta, toisen ammatin osaajalta haettuna vastauksena akuuttiin rajattuun kysymykseen. Silloin sosiaalityön viitekehystä on vahvistettu tai osaksi myös haettu esimerkiksi juridisesta, psy-kiatrisesta, psykologisesta tai lääketieteellisestä osaamisesta. Tar-vittavan paremman tietäjän tai erityistietäjän on oletettu löytyvän ammattialueen ulkopuolelta tulevan tiedon piiristä. Sosiaalityön rooli on näissä tilanteissa saattanut pelkistyä vaikeasti hallittavien tilanteiden kuvailuun. Niiden käsitteellistämiseen ja tulkintaan liittyvän tiedon on katsottu olevan muiden ammattien hallussa. Asetelma on tuonut yhteistyöhön merkittäviä valta- ja hierar-kiasuhteita, joissa asiantuntemus on rakentunut vertikaalisesti. Sosiaalityön monimutkaistuessa ja tehtävien eriytyessä kon-sultaatiotarve nousee kuitenkin yhä useammin ammatin oman si-säisen tietämisen soveltamisesta. Vahvuudeksi tulee silloin yhtei-sen ymmärryksen etsiminen suoran ohjeen sijaan. Tämä antaa ti-lauksen ammatilliselle vertaiskonsultaatiolle, jossa tukea antavaa asiantuntemusta haetaan vertikaalisen ja hierarkkisen osaamisen sijasta horisontaalisesti omilta kollegoilta.

3 Tietäminen asiantuntijuuden ytimessä Keskeiseksi nousee kysymys tietämisestä ja siitä, mitä tietoa, mis-tä ja millaisilta tietäjiltä ollaan hakemassa. Pohdittavaksi tulee, mitä tiedolla eri yhteyksissä tarkoitetaan sekä millaisiin tiedonin-tresseihin tietämisen lähtökohdat kiinnittyvät. Tietoa on mahdol-lista lähestyä monista eri näkökulmista, jolloin sen muotoja voivat olla esimerkiksi: virallinen ja epävirallinen tieto, fakta- tai täsmä-tieto, teoreettinen ja tutkimustieto, kokemus- tai hiljainen tieto, toinen tieto ja vastatieto (esim. Hänninen ym. 2006). Monialaises-sa sosiaalityön osaamisessa asiantuntijuus rakentuu useanlaisten tietämisen muotojen arviointiin. Muuttuvassa toimintaympäristös-

11

sä on yhä vaikeampi tavoittaa tilanteisiin valmiiksi sovellettua tie-toa. Tietämisen tuskan kanssa on usein kamppailtava työn haas-teissa henkilökohtaisesti, mikä nostaa tarpeen vuorovaikutteiseen tietämiseen yhdessä toisten osaajien kanssa. Myös työhön orientoituminen voi vaihdella suuresti. Toi-saalta omaa toiminta-aluetta saatetaan rajata mahdollisimman pit-källe. Hanna Sellergren (2007) kuvaa tällaista suhdetta työhön selkeärajaisena asiantuntijuutena, jota kapeimmillaan luonnehtii yksilökohtainen, auktorisoitu ja sektorikohtainen ote. Oman raja-tun alueen ulkopuolisia asioita ei tarvitse tietää, vaan ne voidaan siirtää muiden hoidettavaksi. Tietäjiä haetaan useissa tilanteissa kauempaa ulkopuolelta. Toisenlainen vaihtoehto on tulkintake-hyksen laajentaminen, jolloin asiantuntijuus näyttäytyy yhteyksis-sä syntyvänä, tilannearviointiin perustuvana ja vuorovaikutteise-na. Tietäminen ja vastuunottaminen otetaan haasteina, ja asiantun-tijuus avataan hakemalla omalle tietämiselle tukea toimintaver-kostosta. Suhde työhön vaihtelee merkittävästi myös omaksuttujen tiedonintressien pohjalta. Jürgen Habermasin (1987) jo klassinen ryhmittely auttaa ymmärtämään erilaisia orientaatioita työssä so-vellettavaan tietämiseen. Praktinen tiedonintressi korostaa käy-tännön täsmä- ja välinetiedon merkitystä. Tilanteista selviytymi-seen haetaan faktoja, lakipykäliä tai muita suoria, teknisluonteisia ratkaisuja tukevia tietoja. Perinteinen käsitys konsultaatiosta on nojannut pitkälti tämän tyyppisten käytännön suorien neuvojen hakemiseen vertikaalisesti erityistietoa omaavilta, usein muiden ammattiryhmien edustajilta. Hermeneuttinen tiedonintressi haastaa monimutkaisten ti-lanteiden ymmärtämiseen ja sitä kautta uusien tulkintojen etsimi-seen. Avuksi tarvitaan myös teoreettista tietoa ilmiöiden käsitteel-listämiseksi ja niiden suhteiden jäsentämiseksi. Työn ongelma-kohtiin halutaan porautua syvemmälle. Konsultaatiota haetaan omien tulkintojen rakentamisen tueksi sekä vuorovaikutteiseen tilanteiden erittelyyn tietoa vaihtaen myös horisontaalisesti. Kriittis-emansipatorinen tiedonintressi asettaa tiedon perus-teineen arvioitavaksi. Ymmärtäminen ei riitä, vaan tarvitaan tie-don lähtökohtien, merkitysten ja seurausten arviointia. Tieto ei ole neutraalia ja viatonta. Kriittinen suhde tietoon merkitsee vaihtoeh-toisten toimintatapojen hakemista ja tiedon sovellusten luovaa ra-

12

kentamista työn kehittämiseksi. Käyttöön on usein tarpeen ottaa myös marginaalissa olevien ihmisten toinen tieto sekä toisintoi-mimista tukeva vastatieto. Konsultaatio voi kutoutua neuvottele-vaksi prosessiksi työn kohdeilmiön erilaisista kohtaamisen mah-dollisuuksista ja eri valintojen seurauksista. Monimutkaistuvissa työn prosesseissa tarvitaan monentyyp-pistä tietoa. Perinteisesti sosiaalityön tietoa on luonnehdittu diko-tomisesti käytännön kokemukseen perustuvana tietona tai tietee-seen ja tutkimukseen pohjautuvana teoreettisena tietona. Kah-tiajaolla on vahvistettu käytännön ja teorian vastakohtaisuuden ja erillisyyden ajatusta. Tieto on kuitenkin moniulotteista, kerroksel-lista ja prosessimaista, jolloin eri tiedon lajit kietoutuvat sisäkkäin ja ovat suhteessa toisiinsa. Tietoa rakentuu ja toteutuu sekä sitä sovelletaan ja tuotetaan sosiaalisissa yhteyksissä. Se jäsentyy si-säistämisen ja ulkoistamisen vuorovaikutuksellisissa prosesseissa, joita käytännön toiminta ja teoreettinen tieto muokkaavat yhdessä ja luovat erilaisia tiedon lajeja ilman, että kumpikaan on ylivertai-nen toiseensa nähden. Prosessimaisuus koskee sosiaalityössä myös paljon esillä ollutta myyttistä hiljaista tietoa, joksi Michael Polanyin (1967) käsite ”tacit knowledge” on käännetty (Koivunen 1997). Käännös antaa käsitteelle vinouttavan näkymättömyyden leiman. Hiljainen tieto on myös varsin yksipuolisesti nähty sisäisenä kokemustieto-na. Se ei ole puhtaasti kumpaakaan näistä. Kyseessä on sanoitta-maton, formuloimaton tiedon muoto, joka on suodattunut erilai-sista tiedon lajeista ja varastoitunut kantajaansa. Se on kokemuk-sen, uskomusten, mielikuvien ja teoreettisesti opitun pohjalta muotoutunutta osaamista ja ammattitaitoa. Myöskään toisinpäin tarkasteltuna kaikki kokemustieto ei ole hiljaista tietoa, vaan ko-kemukseen imeytyy myös asenteita, ennakkoluuloja ja rutiineja. Hiljainen tieto tulee näkyviin intuitiivisesti toiminnassa ja valin-noissa, vaikka sitä ei välttämättä kyetä perustelemaan. Ammatilli-sessa toiminnassa se voi olla hyvinkin kantaaottavaa tietoa, jota konsultaation tai työnohjauksen tuella on mahdollista saada myös sanoitettua. Hiljainen tieto on muotiterminä ollut paljon esillä, mutta se on vain yksi sosiaalityön käyttämän tiedon laji. Toinen muotikäsi-te on jo pitkään ollut reflektiivinen tieto. Se on usein ymmärretty kokemuksen, opitun tiedon ja vaihtoehtoisten toimintamahdolli-

13

suuksien kriittiseksi haltuun ottamiseksi. Todellisuudessa se kat-taa laajasti sisäänsä henkilökohtaisen lisäksi myös ammattikäy-täntöjä ja yhteiskunnallisia toimintakäytäntöjä koskevia tiedon alueita. Sen soveltamiseen liittyy kysyvä ja tutkiva suhde todelli-suuteen, jotka muokkaavat myös aktiivista asiantuntijuutta. Sosiaalityön asiantuntijuudessa tulisi aikaisempaa enemmän nostaa esille kontekstuaalisen tiedon merkitys. Sosiaalityö on toimintaa sosiaalisissa tilanneyhteyksissä, joissa tavoitteena on jäsentää kokonaisvaltaisesti toimintakontekstin kokonaisuus ja keskenään kietoutuneet osatekijät. Tieto rakentuu olosuhdetietoon ja toimintayhteyksiin kytkeytyen suhteessa aikaan, paikkaan, kult-tuuriin, yhteisöihin ja vuorovaikutukseen. Asiantuntijuus pohjau-tuu kykyyn yhdistää monia tietoperustoja kokonaisuudeksi. Esi-merkeiksi voi nostaa erityisesti tutkivaan työotteeseen rakentuvan reflektiivisen tiedon, asiakkailta opittavan toisen tiedon ja vaihto-ehtoja hakevan vastatiedon. Erityisen haastavaa tiedon muotojen yhdistäminen on niissä sosiaalityön tilanteissa, joissa mikään toi-minnan vaihtoehto ei tunnu hyvältä, tai hyvää tai oikeaa ratkaisua ei edes ole löydettävissä (Sellergren 2007). Silloin vertaispohdin-noilla on korvaamaton arvo.

4 Asiantuntijuuden ulottuvuuksia Asiantuntijuuden keskeiset toiminnalliset taustat ovat tiede, pro-fessio ja instituutio. Työtä tehdään tiedon, ammatillisen osaami-sen ja organisaation muodostamien toimintayhteyksien mahdollis-tamina. Mukaan kytkeytyy valtaa ja vastuuta, yhteiskunta- ja ih-miskäsityksen punnitsemista, eettisiä velvoitteita sekä yhteis-työsuhteita. Sosiaalityössä keskustellaan usein lisäksi erityis-osaamisen ja erityisasiantuntijuuden tarpeista ammatillisen perus-osaamisen ohella. Asiantuntijuus on monessa suhteessa liikkuva ja useita ulottuvuuksia sisältävä käsite. Asiantuntijuutta voidaan lähestyä monelta suunnalta. Sen etuliitteeksi asetetaan eri yhteyksissä ilmaisuja ”avoin” tai ”suljet-tu”, ”ammatillinen” ja ”erityinen”, ”tiedostava”, ”tulkitseva” tai ”tutkiva” sekä ”jaettu” ja ”dialoginen”. Näillä halutaan tehdä nä-kyväksi, että asiantuntijuudessa on aina kysymys jostain erityises-

14

tä toiminnallisesta suhteesta. Siihen liittyy odotuksia toisiin toimi-joiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan avautu-vasta ammatillisesta osaamisesta, joka perustuu punnittuun tiedon ja tilanteiden hallintaan sekä osaamisen jakamiseen. Tietämisen osalta sosiaalityössä korostuu sosiaaliseen liitty-vä osaaminen. Keskeistä työssä on ihmisten elämäntilanteita sää-televän arjen monien ulottuvuuksien asiantuntijuus. Sosiaalityötä on luonnehdittu ihmisten arkielämän normaalisuutta, sujuvuutta ja jatkuvuutta ylläpitäväksi ammatiksi (Karvinen 1996, 33–35). Se toimii ihmisten sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä sosiaalisten olosuhteiden ja elämänongelmien kietoutumien keskiössä. Työtä tehdään sekä yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen kanssa että myös yhteiskunnallisella tasolla. Kokonaisuutena kysymys on sosiaalisen asiantuntemuksesta. Sosiaalityön työprosessi rakentuu pelkistetysti tilannearvios-ta, toimintasuunnitelmasta, työskentelyprosessista ja arvioinnista. Keskeinen työprosessin solmukohta on tilannekartoitus, josta Ma-ry Richmond (1965) sosiaalityön alkutaipaleilla käytti käsitettä sosiaalinen diagnoosi. Myöhemmin tätä käsitettä on vierastettu ajattelemalla diagnoosin tekeminen vain lääketieteellisen toimin-nan yksinoikeudeksi. Tilalle on haettu tilannearvion ja -kartoituksen tai lähtötilanteen arvioinnin käsitteitä, jotka kuiten-kin ovat vakiintuneet heikosti käyttöön eivätkä paikanna arviota erityisesti sosiaalityöhön. Kuitenkin asiantuntemukseensa pohjau-tuen sosiaalityöntekijä tekee arvionsa erityisesti lähtötilanteen so-siaalisista tilannetekijöistä ja kytkennöistä, siis sosiaalisen diag-noosin. Sosiaalisen asiantuntijuuden käsitettä on pidetty myös liian laajana ja vaativana yhden ammattikunnan haltuun, jolloin ajatte-lun lähtökohtana on ollut kuvitelma osaamisen monopolista ja kaiken kattavuudesta. Tällaista yksinoikeutta tai laajuutta ei yhä pitemmälle pirstoutuvassa yhteiskunnassa ole tarkoituksenmu-kaista hakea. Prosessit rakentuvat aikaisempaa leimallisemmin yhteistoiminnallisuudesta ja jaetusta asiantuntijuudesta. Pikem-minkin kyse on siitä osaamisen erityisyydestä, sen keskeisestä fo-kusoitumisesta ja samalla asiantuntijuudesta, jota sosiaalityön ammattikunta tuottaa yhteiseen yhteiskunnalliseen osaamisvaran-toon ja työnjakoon. Sen voi selkeästi todeta sijaitsevan sosiaalisen osaamisen ydinalueilla.

15

Tässä kohdataan myös monia haasteita. Martin Ryan ym. (2004) ovat eritelleet tutkimuksessaan tarkemmin näitä asiantunti-juutta haastavia kysymyksiä paneutuen erityisesti mielentervey-den sosiaalityöhön. Ensimmäisenä he nostavat esiin tiedon merki-tyksen. Sosiaalityössä tarvitaan monenlaista erityistietoa sekä työn kohdeongelmista, asiakkaiden tilanteista, työmenetelmistä että palvelujärjestelmästä. Toisen haasteen asiantuntijuudelle muodostavat ne vaativat ja kovat tilanteet (hard grind), joita sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään. Asiakkaiden vaikeat ongelmat, riskitilanteet, itsemurha-vaara tai vahingollinen toiminta toisia kohtaan kuormittavat myös työntekijöiden tunnemaailmaa. Toisinaan kohtaamistilanteet voi-vat kehittyä myös henkilökohtaista turvallisuutta uhkaaviksi. Li-säksi paineita aiheuttaa se, että usein asiakkaiden kanssa edisty-minen tapahtuu kovin hitaasti, mihin saattaa tehokkuusvaatimus-ten keskellä kietoutua omia tai ulkopuolelta tulevia riittämättö-myyden kokemuksia. Kaikkiaan työn perushaasteena on se, että sosiaalityöntekijät ovat asiakkaita varten. Ryan ym. kuvaavat, miten heidän tutki-muksensa työntekijät osoittavat vahvaa kiinnostusta ja sitoutumis-ta työhönsä ja ovat valmiita investoimaan asiakkaidensa hyvin-vointiin. He pyrkivät parhaaseen mahdolliseen auttamiseen ja val-taistaviin toimintakäytäntöihin. Asiakkaisiin sitoutuminen sisältää moraalisen ja eettisen vastuullisuuden ilmiöiden teoreettisen ym-märtämisen ja käytännöllisen ammattitaidon ohella. Työssä ko-rostuu kumppanuuden merkitys. Neljäntenä haasteena he nostavat esiin työn monimutkai-suuden ja vaikeuden. Se edellyttää asiakkaiden elämäntilanteiden ja ongelmien jäsentämistä, sosiaalisten suhteiden merkitysten tie-dostamista, sosiaalisten ja eettisten oikeuksien sekä lakisääteisten mahdollisuuksien hallitsemista. Sosiaalityöntekijät joutuvat toi-mimaan monissa rooleissa. He ovat asiakkaiden palveluohjaajia, terapeutteja, arjen kannattelevia tukijoita ja konsultteja. Viidenneksi sosiaalityöntekijöiden haasteena on ”toimia ki-venä kengässä”. Heidän tehtävänään on vaikuttaa palvelujärjes-telmien muuttamiseen asiakkaiden tarpeiden ja sosiaalisen oikeu-denmukaisuuden pohjalta. Tämä merkitsee toisin toimimisen mahdollisuuksien palauttamista aina uudelleen ihmisten elämisen näkökulmaan. Samalla tarvitaan palvelujärjestelmien rajojen ylit-

16

tämistä. Kysymys on työstä systeemin muokkaamiseksi parem-min ihmisiä palvelevaksi. Viimeisen haasteen tutkijat (mt.) nimeävät arvoituksellises-ti: ”kymmenen kierrosta systeemin kanssa”. Tämä haastatte-lusitaatti liittyy sosiaalityön asemoitumiseen palvelusysteemissä. Usein työtä saattaa sävyttää se, että sosiaalityö jää jotenkin toisen asemaan, varsinkin työskennellessään muiden ”isäntäsektorien” toiminta-alueilla. Silloin sosiaalityön arvot, tietoperusta ja ammat-titaito eivät aina pääse oikeuksiinsa. Kuitenkin työ on lähtökoh-diltaan kontekstuaalista ja sellaisena rakentuu idealle rajojen ylit-tämisen luonnollisuudesta. Sosiaalityön periaatteiden täyttäminen merkitsee sitoutumista toimivaan yhteistyöhön. Muuttuvissa olosuhteissa ja toimintarakenteissa edellytetään yhä vahvemmin rajoja ylittävää asiantuntijuutta (Metteri & Hämä-läinen 2003). Pistemäisten tai ketjumaisten palvelujen sijasta tar-vitaan yhteistoiminnallisia ja verkostomaisia toimintarakenteita. Vaikka kaikilla viranomaisilla on oma perustehtävänsä, koulutuk-sensa ja näkökulmansa, niin palveluprosessien kokonaisuus pe-rustuu ammattien välisyydelle. Poikkiammatillinen osaaminen ra-kentuu eri ammattiryhmien oman teoreettisen ja kokemuksellisen osaamisen sekä yhdessä tekemisen ja yhteisen reflektion perustal-le. Parhaimmillaan se sisältää keskinäisiä vertaistukiprosesseja vuorovaikutuksellisena asiantuntijuutena. Hanna Sellergren (2007) nostaa asiantuntijuutta ana-lysoidessaan epäselvän ja jo kuluneen moniammatillisuuden kä-sitteen rinnalle inter- ja transammatillisuuden. Monimutkaistuvien haasteiden kentässä tarvitaan ammattien välistä ja poikkiammatil-lista rajoja ylittävää osaamisen yhdistämistä, mikä edellyttää kun-kin toimijan vahvaa omaa asiantuntijuutta yhteisen hyödyksi. Oman erityisasiantuntijuuden ohella lisäarvoa haetaan yhteisölli-sestä ja ryhmässä syntyvästä asiantuntemuksesta. Erilainen tietä-minen otetaan tietoiseen käyttöön vuorovaikutteisena ammatilli-suutena. Vertaiskonsultaatio on toimiva esimerkki yhdestä poik-kiammatillisen yhteistyön muodosta. Se perustuu symmetrisiin ja horisontaalisiin toisten osaamista arvostaviin suhteisiin.

17

5 Asiantutkijuus Asiantuntijuus on osaamista ja ammattitaitoa. Sosiaalityössä se on erityisesti sosiaalisen ymmärtämiseen pohjautuvaa osaamista ih-misten arkielämän murrostilanteiden tukemiseksi. Kokonaisuuk-sien haltuunotto edellyttää usein myös toisten ammattikuntien osaamisen hyödyntämistä poikkiammatillisesti. Sosiaalityö on jo perustaltaan ulospäin avautuvaa, mikä sisältyy ylipäänsä sosiaali-sen toimintakentän vuorovaikutukselliseen rakentumiseen ja sii-hen, että ihminen on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonai-suus (Rauhala 1985). Myös sosiaalityön sijoittuminen sosiaali-toimen lisäksi yhteiskunnallisten palvelusektorien eri alueille niin terveydenhuoltoon, mielenterveystyöhön ja kouluihin kuin polii-siin, rikosseuraamusasioihin tai puolustusvoimiin vahvistaa sen vastuuta sosiaalisen asiantuntijuuden kantamisesta. Olen tässä artikkelissa jäsentänyt asiantuntijuutta osaami-sen, tietämisen ja poikkiammatillisen yhteistyön lähtökohdista. Nämä eivät ole kuitenkaan valmiina olemassa ja poimittaviksi ammattikäytäntöihin, vaan niiden rakentumisen ehtona on alalla tarvittavan tiedon tuottaminen. Tietäminen syntyy tiedosta. Viime aikoina laaja tiedon käsite on kutistunut yksipuolisuuteen saakka kokemustiedon ja hiljaisen tiedon korostamisella. Niillä on oma tärkeä paikkansa, mutta käytännön työssä kohdatut monimutkai-set tilanteet edellyttävät kipeästi systemaattista analyysia ja tiedon jäsentämistä. Sosiaalisen asiantuntijuus on moniulotteisuudessaan erityi-sen vahvasti tietoa haastava toiminta-alue. Työn ja sen menetel-mien kehittämisen edellytyksenä on sosiaalityön tutkimuksen vahvistaminen ja monipuolistaminen. Virallisen tutkimustiedon lisäksi tiedonmuodostamista tarvitaan myös ammattikäytännöissä. Sosiaalityössä on korostettu kirjoittavaa työkäytäntöä (Mutka 1998), sosiaalista raportointia (Kananoja 1997; Karjalainen & Sarvimäki 2005) ja tutkivaa sosiaalityötä (Rajavaara 1989; Pohjo-la 1993) työprosessiin olennaisesti kuuluvina työmuotoina. Sosiaalityön asiantuntijuus sisältää tutkivan työotteen. Osaa-misen kannalta merkityksellistä on ulkopuolelta tulevan tiedon ohella myös työstä sisältäpäin rakentuva tieto. Omaan työhön liit-tyvien tilanteiden ja reunaehtojen sekä asiakkaiden olosuhteiden systemaattinen analysointi ja jäsentäminen auttavat näkemään

18

ammatillisen osaamisen ja työn kehittämisen kannalta kriittisiä kohtia. Ammattikäytäntöjä kehittävän asiantuntijuuden yhtenä si-sällöllisenä elementtinä on silloin asiantutkijuus. Vuorovaikuttei-nen ja työn kysymyksiä tavanomaista syvemmin pohtimaan haas-tava konsultaatio voi olla yksi tukirakenne ja sysäys laajenevalle tutkivalle työotteelle. Hyvät kysymykset vievät usein paremmin eteenpäin kuin valmiit vastaukset.

19

VERKKOKONSULTAATIO ASIANTUNTIJATUKENA

Kerttu Vesterinen 1 Verkkokonsultaatiokeksintö 2 Mitä konsultaatioissa tapahtuu 3 Uusi kysymys odottaa käsittelyä 4 Vaikeat tilanteet konsultaatioon 5 Sisäinen kommentointi 6 Vastaus on saapunut

1 Verkkokonsultaatiokeksintö Virallisluonteisesti organisoitu konsultaatio sosiaalialalla on uutta toimintaa Suomessa. Asiasta alettiin puhua Sosiaalihuollon ekon-sultaatiohankkeen myötä vuodesta 2001 lähtien (Kurra 2005). Konsultaatiosta on kirjoitettu kasvatusneuvoloiden konsultaatio-työn osalta, työnohjauksen ja oppivien organisaatioiden yhteydes-sä sekä erityisesti liiketalouden johtamiseen ja kehittämiseen liit-tyen. Ulkomainen kirjallisuus keskittyy aluksi mielenterveystyös-sä kehitetyn konsultaatiotoiminnan kuvaamiseen (Caplan 1970). Myöhemmin konsultaatiota tarkastellaan myös sosiaalityön osana (Kadushin 1977; Gallessich 1982; Coulshed 1990) kuitenkin niin että tukea on etsitty mielenterveystyön, lääketieteen, pedagogii-kan tai juridiikan ammattilaisilta. Sosiaalisen parhaiten tuntevat ammattilaiset, kuten sosiaalityöntekijät, ovat olleet oman alansa konsultteina sivuroolissa. Konsultaatio on kahden tai useamman ammattihenkilön va-paaehtoinen pohdiskeleva ja tasavertainen neuvottelu, jossa selvi-tellään konsultaatiota pyytäneen työongelmaa (Kasvatusneuvolan konsultaatiotyö 1981, 5). Kyse on kaksisuuntaisesta vuorovaiku-tusprosessista, jossa kysytään neuvoja kokeneemmalta, annetaan neuvoja ja neuvotellaan yhdessä. Henkilöstä, joka antaa neuvoja ja/tai on käytettävissä yhteiseen neuvotteluun, käytetään sanaa konsultti tai asiantuntija. Tässä artikkelissa, kuten Posken verk-kokonsultaatiossakin, käytän näitä käsiteitä; (verkko)konsultaatio

20

ja (verkko)konsultti. Konsultaatiolla voidaan etsiä keinoja asiak-kaan tai asiakasryhmän auttamiseksi tai työntekijän auttamiseksi omassa työssään. Konsulttien antama apu voi olla neuvoja, sel-vennyksiä ja toimintaohjeita – tai uusia kysymyksiä ja yhteistä ihmettelyä. Työntekijä käyttää harkintansa mukaan saamiaan ide-oita ja ehdotuksia tai keksii itse parempia. Konsultaatiotapahtu-massa vastuu työongelmasta säilyy työntekijällä itsellään. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa on luotu uusi yhteisöllinen toimintatapa, verkkokonsultaatio, tukipalveluk-si sosiaalialan erityisosaamisen tarpeisiin. Pohjois-Suomi on maantieteellisesti valtava alue. Etäisyyksien ylittäminen teknisiä apuja hyödyntäen on tarpeellista. Kaupunkikuntia2 lukuun otta-matta alueen maaseutukunnissa3 on vähän sosiaalityön tai var-haiskasvatuksen erityisasiantuntijoita. Tavallisesti kuntien sosiaa-lityöntekijät ja päivähoidon lastentarhanopettajat tekevät työtään yhden tai kahden kollegan kanssa tai yksin. Tässä artikkelissa kuvaan Posken verkkokonsultaatiokeksin-töä, josta käytetään nimityksiä Sosiaalikollegan Verkkoneuvoja, Sosiaalikollega tai pelkästään (Posken) verkkokonsultaatio. Sosi-aalikollega on verkkopalvelu Pohjois-Suomen sosiaalialan am-mattilaisille ja asiakkaille. Se sisältää paljon muutakin kuin am-mattilaisten verkkokonsultaation tai asiakkaiden verkkoneuvon-nan. Keskeisiä muita sisältöjä ovat sosiaalialan toimintakäytännöt, menetelmät, asiantuntijat ja ajankohtainen kehittämistyö alan tie-don tuottamisessa ja työn vaikuttavuuden osoittamisessa. Konsultit ovat antaneet luvan, että heidän vastauksiaan voi-daan toimittaa tutkimus- ja opetuskäyttöön asiakkaiden (=kysyjien) tunnistetiedot häivytettyinä. Kaikki verkkokonsultaa-tioissa kertyneet kysymys-kommentointi-vastaus-prosessit jatko-kysymyksineen ovat tämän artikkelin aineistosisältönä. Lisäksi hyödynnän kysyjiltä ja konsulteilta tulleet palautteet4. Kuvaan mi-tä konsultaatioissa tapahtuu, kuinka paljon palvelua käytetään, mitä ammattilaiset kysyvät ja millä tavalla konsultit tekevät yh-

2 Lappi 4, Pohjois-Pohjanmaa 11 3 Lappi 17, Pohjois-Pohjanmaa 27 4 Henkilökohtaiset palautteet kysyjiltä ja konsulteilta, kaksi kertaa vuodessa tois-tuvat konsulttien työkokoukset ja kysely konsultaatiopalvelun käyttäjätunnusten haltijoille keväällä 2007.

21

teistyötä vastausten rakentamisessa. Konsultaatioiden sisällön analyysissa keskityn sosiaalityöhön liittyviin kysymyksiin. Verkkokonsultaatiotoiminta, joka kokoaa yhteistoimintaan toisilleen tuntemattomat asiantuntijat ratkomaan alueen kenttätyö-tekijöiltä tulevia ajankohtaisia kysymyksiä, on ilmiönä uusi ja mielenkiintoinen. Voidaan hyvin ihmetellä sitä kuinka rakentuu sellainen yhteisöllisyys, jossa uskalletaan luottaa myös tuntemat-tomiin?

2 Mitä konsultaatioissa tapahtuu Verkkokonsultaatiota tukipalveluna käyttävät sosiaalialan ammat-tilaiset, kentän työntekijät. Suurin osa kysymyksistä tulee Poh-jois-Suomen maaseutumaisista kunnista, yleensä kuntien sosiaali-toimistoista ja päiväkodeista. Kysymyksiä lähetetään myös järjes-töjen työpaikoilta, sairaalasta ja kehitysvammalaitoksesta. Posken omat työntekijät ja verkkokonsultit käyttävät tukipalvelua tarpeen tullen. Aluksi konsultointioikeus rajattiin sosiaalityöntekijöille ja varhaiskasvattajille. Ensimmäisten vuosien jälkeen palvelu laa-jennettiin koko sosiaalitoimen kenttään: sosiaalityöntekijöille, -ohjaajille, etuuskäsittelijöille ja päivähoitajille. Tämä syksynä pe-rustetun päihdetyön konsulttiryhmän myötä palvelu avataan ter-veydenhuollon käyttöön. Ajan oloon harkitaan vielä lastenvalvo-jien työhön ja vanhustyöhön erikoistuneiden asiantuntijaryhmien rekrytoimista konsultointiin. Sosiaalikollegan konsultit lähettävät pyydettyihin konsultaa-tioihin vastaukset viiden vuorokauden kuluessa kysymyksen saa-pumisesta. Tämä aikaraja on monella tavalla ideaali. Kysyjä voi odottaa ajankohtaiseen pulmaansa vastausta muutaman päivän ku-luessa, parhaimmillaan samana päivänä. Konsulteille viiden vuo-rokauden aikaraja antaa mahdollisuuden käydä keskinäistä kes-kustelua, etsiä tietoa asiasta ja kirjoittaa vastausta. Toistuvasti eteemme tulee tilanne, ettemme ennätä koota ja lähettää vastausta viiden vuorokauden kuluessa. Jos näyttää siltä että aikaraja ylit-tyy, olen ottanut tavakseni viestittää kysyjille viivästymisestä esim. seuraavalla tavalla:

22

”Hei, saimme Sinulta viime perjantaina 2 konsultaatioky-symystä, kiitos niistä. Molemmat ovat vaikeita ja pohdim-me verkkokonsulttien kanssa edelleen niiden ratkaisua muun työmme ohella. Pahoittelemme vastausten viipymistä. Yritämme tämän viikon aikana saada vastaukset koottua. Terveisin Kerttu Vesterinen”

Eräs vakituinen kysyjämme vastasi tämänkaltaiseen viestiini:

”Hei! Ihmettelinkin jo, missä vastaukset ovat kun on aina tullut niin nopeasti, mikä ollut tosi mukavaa. Onpa toisaalta kiva kuulla, että kysymykset ovat vaikeita, kun niitä on tääl-lä yksin alkuvuoden pyöritellyt, lukenut lakia ja muiden kuntien soveltamisohjeita, eikä ole löytänyt ratkaisuja yk-sin! Annan molempiin lisätietoa mielelläni, jos tarpeen.” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Vammaispalvelun konsultaa-tio)

Konsultaatiopalvelun sisällöstä vastaavana minulle on muodostu-nut aitiopaikalta eräänlainen luottamussuhde kysyjiin ja konsult-teihin. Kysymyksiin tulee suhtautua vakavasti. Jokaiseen Sosiaa-likollegan Verkkoneuvojasta lähtevään vastaukseen pyritään ko-koamaan ryhmän kaikkien konsulttien osaaminen ja ymmärrys asiasta. Ystävälliseen ja luotettavaan konsultaatiopalveluun pa-nostaminen on saanut vastakaikua kentän työntekijöiltä. Samat kysyjät palaavat uudelleen käyttämään tukipalvelua. Kysyjät ovat ajoittain yhteydessä osaamiskeskuksen työntekijöihin. Kenttä-työntekijöiden tuntoja luonnehtii viesti kysyjältä (sosionomi), jo-ka oli puoli vuotta sosiaalityöntekijän sijaisena. Hän konsultoi vammaispalvelun konsulttiryhmää neljä kertaa vaikeissa päätök-sentekotilanteissa ja kirjoitti:

”Olen huomenna viimeisen päivän töissä. N.N. palaa töihin. Kiitokset koko vastaajatiimille avusta [...]” (Kysyjä, vs. so-siaalityöntekijä – Vammaispalvelun konsultaatio)

Virassa toimiva kokenut sosiaalityöntekijä N.N. on aiem-min konsultoinut ryhmäämme ja kerran pyysin häneltä palautetta palvelustamme konsulttien työkokoukseen. Kyseisessä kunnassa on opittu luottamaan siihen, että Sosiaalikollegan konsultaa-tiopalvelusta saa tarpeen tullen tukea ja niinpä sijaisille suositel-

23

laan käyttäjätunnusten hankkimista. En ole tavannut kiitosviestin lähettänyttä, mutta koska olen koonnut vastaukset kahteen hänen lähettämäänsä kysymykseen, olen puolestani oppinut luottamaan häneen. Otaksun että hän hakee konsulttiryhmältä vuoropuhelua ja kontaktipintaa työlleen ja linjauksilleen ja kuitenkin toimii itse-näisesti tukeutuen omaan työryhmäänsä. Vammaispalvelussa on toisinaan kyse suurista rahoista ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ja vammaispalvelulain (1987/380) täysi osallisuus -hengen lisäk-si.

3 Uusi kysymys odottaa käsittelyä Ensimmäisenä verkkopalvelunaan Poske käynnisti lastensuojelun konsultaation syksyllä 2003, seuraavaksi lakiasiain palvelun ke-väällä 2004, varhaiskasvatuksen palvelun syksyllä 2004, vam-maispalvelun alkuvuodesta 2005, toimeentuloturvan palvelun 2006 ja päihdetyön palvelun 2007. Neljän vuoden aikana konsultaatiopalveluun on lähetetty 316 kysymystä. Niistä 306 on ainutkertaisia, aitoja käytännön ky-symyksiä ja 10 Sosiaaliportin konsultointikokeiluun liittyviä, jois-sa ei ollut ajankohtaista asiakastilannetta ratkottavana sillä hetkel-lä.

151

142

9 4 10

Lappi (N=151)Pohjois-Pohjanmaa (N=142)Keski-Suomi (N=9)Kainuu (N=4)Sosiaaliportin kokeilu (N=10)

Kuvio 1. Verkkokonsultaatiokysymysten lukumäärät alueittain, lokakuu 2003–lokakuu 2007 Posken molemmat maakunnat: Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa käyt-tävät konsultaatiomahdollisuuksia yhtä paljon määrällisesti. Las-

24

tensuojelun konsultaatioon tulee kysymyksiä molemmista maa-kunnista samaan tahtiin. Varhaiskasvatuksen kysymyksistä lähes kaikki ovat tulleet Pohjois-Pohjanmaalta. Lakikysymyksiä ja vammaispalvelun kysymyksiä on tullut puolestaan enemmän La-pista. Kaikkiaan kysymyksiä on tullut 19 Lapin kunnasta5 ja 28 Pohjois-Pohjanmaan kunnasta6. Kysymysten määrissä ja kysyjien sijaintipaikoissa ilmenevät erot maakunnittain ja kuntienkin osalta kertovat osaamiskeskuksen kehittämistyön sisällöllisten painotus-ten eroista ja yhteistyöverkostoista eri alueilla. Kun konsultaatiota kysyviä paikkakuntia ajan oloon voi tut-kia pitemmällä aikajänteellä, esille nousee kuntia, jotka eivät liity mukaan konsultoimaan eivätkä ehkä muutenkaan ole sosiaalialan kehittämisverkostoissa mukana. Kehittäjänä koen huolta näistä kunnista. Miten pääsemme vuoropuheluun myös hiljaisten kunti-en kanssa? Taulukoituna alueilta tulleet kysymykset jakautuvat sub-stanssien mukaan seuraavasti:

Lapp

i

Pohj

ois-

Pohj

anm

aa

Kes

ki-

Suom

i

Kai

nuu

Sosi

aali-

portt

i

Kai

kki k

y-sy

myk

set

Lastensuojelu 48 45 10 103 Lakiasiat 52 14 1 67 Varhaiskasvatus 5 65 70 Vammaispalvelu 41 18 8 4 71 Toimeentuloturva 5 5 Päihdetyö - Yhteensä

151

142

9

4

10

316

Taulukko 1. Saapuneet kysymykset alueittain ja aiheittain 10/2003– 10/2007 Konsultaatiopalvelu on käyttäjilleen maksutonta. Pisimpään toi-mineen lastensuojelun verkkokonsultaation osalta palvelua ko- 5 Lapissa on yhteensä 21 kuntaa. 6 Pohjois-Pohjanmaalla on yhteensä 38 kuntaa.

25

keiltiin maksullisena viiden kuukauden ajan, tammi-toukokuussa 2004. Maksukokeilu paljasti, ettei ainakaan ensimmäisinä vuosina ole mahdollista kehittää palvelua maksullisena. Sosiaalikollegan lastensuojelun palveluun ei tullut maksukokeilun aikana yhtään kysymystä. Konsultit osallistuvat verkkoneuvontaan kokemuksen ja koulut-tautumisen näkökulmasta eivätkä saa korvausta antamistaan vas-tauksista. Jos konsultin työnantaja tarvitsee korvausta käytetystä työajasta, Poske maksaa konsultin työnantajalle niistä konsultaa-tioprosesseista, joissa kyseinen konsultti on johtanut vastaamista. Yksityisyrittäjille korvataan työajan käyttöä saman periaatteen mukaisesti. Poske vastaa lisäksi konsultaatiopalvelun rakentami-sen ja ylläpidon aiheuttamista kustannuksista kehittämistyönä.

4 Vaikeat tilanteet konsultaatioon Verkkokonsultaatioon välittyvät työn vaikeat tilanteet; asiakas-työn osalta mahdollisesti vaikeimmat. Konsulteille lähetetään ky-symyksiä, joita ei itsenäisesti tai työyhteisön kanssa ole voitu rat-kaista. Kyse on usein akuutista, hankalaksi koetusta asiakastilan-teesta. Kysymyksistä, jatkokysymyksistä ja kysyjien palautteista voi päätellä, että konsultaatioita on edeltänyt pitempi tai lyhyempi harkinta-aika, jolloin työntekijä on yrittänyt ratkoa tilannetta omin avuin, hakemalla tietoa ja keskustelemalla asiasta omassa työyh-teisössään ja asiakkaan kanssa. Kysymyksessä kuvattu tilanne voi olla ainutkertainen, asiakkaan kannalta ratkaiseva elämäntilanne, tapahtuma tai kriisi, jossa viranomaisten työ joutuu koetteille ja jossa tavanomaiset toimintatavat ja palvelut eivät ehkä ole riittä-viä tai mahdollisia. Tai kyseessä on työntekijälle uusi, vieras ja vaikea työtilanne – tai työntekijä havahtuu kysymään onko tapani tai työyhteisöni tapa toimia oikea ja pitäisikö sitä muuttaa. Lastensuojelun konsultaatioissa toistuvat lasten huostaanot-toihin ja sijaishuoltoon liittyvät kysymykset. Vammaispalvelun konsultaatioissa korostuvat vammaispalvelupäätösten yksityis-kohtaiset perustelut ja tarkka ammattityön vaatimus. Toimeentu-loturvan konsultaatioissa kysytään mm. sanktioiden käyttämisen

26

perusteista, esimerkiksi toimeentulotuen perusosan alentamisesta 20–40%. Esillä on jatkuvasti sosiaalityön kaksi ulottuvuutta; tuki ja kontrolli lyövät kättä näkyvästi. Tyypittelen seuraavaksi sosiaalityön substanssiin liittyvien kysymysten sisältöjä. Tarkasteluni kohdentuu lastensuojelun, la-kiasioiden, vammaispalvelun ja toimeentuloturvan kysymyksiin (246 prosessia). Jaan sosiaalityöhön liittyvät kysymykset neljään teemaan tai kysymystyyppiin:

1) Päätöksentekotilanteet 2) Työkäytännöt ja työssä eteneminen 3) Periaatteet, etiikka 4) Yksityiskohdat

Kolme ensiksi mainittua teemaa koetaan konsulttien työssä haastaviksi ja vaikeiksi. Neljäs kysymystyyppi, joka pitää sisäl-lään yksityiskohtien tarkistamista, koetaan helpommaksi ja nämä kysymykset tuntuvat keventävän asiantuntijatyötä. Kaikkien ky-symysten osalta konsultaatiovastaaminen edellyttää intensiivistä paneutumista ja erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta, näin on laita myös yksityiskohtaisten teknisten kysymysten osalta. Yhdestä kysymyksestä voi löytyä useampia teemoja. Kon-sultit myös käsittelevät kysymyksiä painottaen näkemystään jo-honkin teemaan. Onkin tavallista, että kysymykseen voidaan vas-tata monilla eri tavoilla. Posken verkkokonsulttiryhmien yhteis-työllä pyritään kuitenkin varmistamaan sitä, että vastataan siihen mitä kysyjä kysyy7. Varhaiskasvatuksen konsultaatiokysymykset (70 prosessia) olen jättänyt sisältöanalyysini ulkopuolelle. Var-haiskasvatuksen konsultaatioita on tarkastellut Hannakaarina Sar-vela (2007) teoksessa Erityisvarhaiskasvatusta yli kuntarajojen. Olen perehtynyt myös varhaiskasvatuksen kysymyksiin ja otak-sun että tämä tyypittelyni voi soveltua myös niihin.

7 Ohjeena: huomioi kysymys- tai huutomerkein varustetut lauseet.

27

Kuvio 2. Kysymysten sisältöjä Päätöksentekotilanteisiin liittyvissä kysymyksissä työtekijällä on ratkaistavanaan jokin viranomaispäätös. Kuntien sosiaalitoi-mistoissa työtä tekevillä sosiaalityöntekijöillä on paljon valtaa (vrt. Juhila 2006, 166–175; Lahtela 2004, 62–68; Saurama 2005, 272–275). Julkisen vallan tehtäviä tehdään ns. virkavastuulla. Tämä edellyttää korkeata koulutusta ja intensiivistä paneutumista sekä asiakkaiden tilanteisiin, yhteiskuntapolitiikkaan että toimin-taa sääteleviin normeihin (lait ja niiden henki) ja arvoihin. Julki-sen vallan käyttöön liittyy erityinen huolellisuuden, oikeudelli-suuden ja tasapuolisuuden vaatimus. On luonnollista, että sosiaa-lityöntekijät kokevat epävarmuutta päätöksiä tehdessään. Päätök-sentekotilanteisiin liittyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraa-vat:

”Asiakas pyytää nähtäväkseen omia asiakirjoja. Miten me-nettelen asiassa ja mitä tietoja tulee antaa, pitääkö asiassa pyytää lupaa […]?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Lakiasiain konsultaatio) ”Voiko kunta/esittelijä olla viemättä asiaa lautakunnan käsi-teltäväksi? Kumpi kunta tässä nyt tekee toimenpiteen eli huostaanoton; me jotka jatkoimme avohuollon sijoitusta vai nykyinen kotikunta?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Lasten-suojelun konsultaatio) ”Huomioinko vuokravakuuden toimeentulotukilaskelmassa menona? Ja jos en huomioi, miten perustelen kielteistä kan-

1. Päätöksenteko-

tilanteet

2. Työkäytännöt ja työssä eteneminen

3. Periaatteet, etiikka

4. Yksityiskohdat

28

taani?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Toimeentuloturvan konsultaatio) ”Kysymykseni liittyy keittiön muutostöihin ja kodinkonei-siin. […] korvataanko kokonaisuudessa vai puolet (apuväli-neenä)? Mitä mieltä olette astianpesukoneesta?” (Kysyjä, vs. sosiaalityöntekijä – Vammaispalvelun konsultaatio)

Monet keskenään ristiriitaiset paineet päätöksenteon valmistelu-prosessissa ahdistavat työntekijöitä. Heillä on edessään hakemuk-sia, joiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen, mutta yksilölliseen harkintaan perustuva käsittely painaa mieltä. Kuntatalouden huo-no tilanne on työntekijöiden tiedossa ja he tuntevat toisinaan ole-vansa käveleviä kulueriä sekä omien palkkakustannusten että te-kemiensä asiakaspäätösten kautta. Työntekijät kuvaavat kuitenkin kykenevänsä painamaan taka-alalle kuntien talousvaikeudet. He selvittävät mitä lait ja asetukset asiasta sanovat. Tavallista on, ett-ei laeista löydy yksiselitteistä, selkeätä vastausta. Seuraavaksi soi-tellaan kollegoille naapurikuntiin, onko heillä ollut vastaavia ha-kemuksia. Sitten selaillaan korkeimman hallinto-oikeuden pää-tökset. Tässä vaiheessa mieleen voi tulla: jospa tuki päätöksen te-kemiseen löytyisikin verkkokonsulttiryhmän kautta? Toisinaan myös konsultit toteavat sen tosiasian, ettei kysy-tystä asiasta ole oikeushistoriassa ennakkotapauksia. Sosiaalinen kokonaisarviointi ja ennakointi astuvat silloin vahvaan rooliin ja konsulttien tulee voida esittää kysyjälle perusteltu kannanotto. Konsultit eivät päätä kysyjän puolesta Konsultaatioilla on kuiten-kin vaikutusta siihen, millaisiin päätöksiin työntekijät päätyvät:

”Kiitos vastauksesta, joka myötäili suuresti omaa käsitys-tämme asiasta. Olen tehnyt verkkokonsultaatioon tänä vuonna 3 kysymystä ja joskus aiemmin pari kysymystä. Kyllä vastauksillanne on vaikutusta etenkin silloin, kun työntekijänä on ollut kahden vaiheilla, kumpaan ratkaisuun päätyy. Jos vastauksenne tukee toista mielessä ollutta vaih-toehtoa, niin kyllä se oma vaakakuppikin alkaa kallistua sil-le puolelle.” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Lakiasiain kon-sultaatio)

”Mikä oli verkkokonsulttien merkitys? Sain tukea, että en tehnyt väärin tehdessäni hylkäävän päätöksen. Tuki tuli kuntaa korkeammalta asiantuntijataholta. Verkkokonsultti-

29

en tuki oli osa prosessia, kokemus myös siitä, ettei yhtä oi-keaa ratkaisua yleensäkään aina ole olemassa. […] Lopul-takin olet aika yksin päätöksenteossa ristiriitaisten tietojen ja odotuksien keskellä, koska toimivalta on Sinulle annettu. Työntekijän tulisi osata aina harkita yksilöllinen tilanne ja tarve ja huomioida tasapuolisuus, objektiivisuus, taloudelli-suus, laillisuus, säästäväisyys eli miten olla hyvä sosiaali-työntekijä, ainakin riittävän hyvä.” (Kysyjä, sosiaalityönte-kijä – Vammaispalvelun konsultaatio)

Työn käytäntöihin ja työssä etenemiseen liittyvät kysymykset käsittelevät yleensä vaikeita asiakastilanteita, jotka vaativat käy-tännöllisiä tekoja ja työntekijän aktiivista toimintaa. Tilanteisiin voi kytkeytyä moraalisia kysymyksiä ja työntekijä epäröi toimia-ko vai ei. Ja jos toimii niin kuinka tulisi edetä? Vaativissa, vai-keissa lastensuojelun, vammaispalvelun tai aikuissosiaalityön asiakastilanteissa voi olla erimielisyyksiä asiakasperheen sisällä tai työntekijän ja asiakkaan välillä. Kyseessä voi olla isompi tai pienempi taloudellinen etuus tai isompi tai pienempi ihmisten elämään liittyvä palvelu, tukitoimi tai kontrollia sisältävä puuttu-minen. Joka tapauksessa työntekijä miettii kuinka hänen tulisi toimia suhteessa asiakkaaseen tai hänen perheeseensä. Moniin ti-lanteisiin liittyvät vaatimukset yhdenvertaisesta kohtelusta, kunti-en soveltamisohjeista ja yksilöllisen harkinnan rajoista. Näistä kysymyksistä käydään konsulttien kesken paljon keskustelua, rikastetaan näkemystä asiasta ja toimintavaihtoeh-doista. Voidaan myös kiistellä menettelytavoista ja niiden vaiku-tuksista. Niinpä ei olekaan tavatonta, että näihin kysymyksiin vas-taaminen vaatii aikaa ja vastaukset saattavat sisältää menetelmien, toimintatapojen ja palvelujärjestelmän yksityiskohtien napakkaa ohjaamista.

”Liittyen paikkakuntamme heikkoihin kulkuyhteyksiin, kuinka paljon niillä tulee olla vaikutusta kuljetuspalvelu-päätöksiin? Kyseessä on hakija, joka […] ” (Kysyjä, vs. so-siaalityöntekijä-lastenvalvoja – Vammaispalvelun konsul-taatio) ”Kysymykseni koskee toimeentulotuen perusosan alenta-mista tilanteessa, jossa toimeentulotuen hakija on ilmoitta-nut työvoimatoimistoon […] Olen keskustellut sekä hakijan että […] kanssa ja näkemykset ovat ristiriitaiset. Onko täl-

30

laisessa tilanteessa oikein alentaa perusosaa sillä perusteel-la, ettei ole työmarkkinoiden käytettävissä vai onko […]? Olen kertonut hakijalle, että oikeudenmukaisen päätöksen saamiseksi teen verkkokonsultaation teille.” (Kysyjä, sosi-aalityöntekijä – Toimeentuloturvan konsultaatio) ”Pyytäisin hyviä neuvoja teiltä. Mielestäni lapset pitäisi ot-taa huostaan, mutta kuka ryhtyy toimenpiteisiin? Kotikunta ei tee elettäkään asian eteen. Tällainen [ilmaus lasten per-heestä] on vaikea sijoittaa […] Ja onko juuri meidän tehtävä se päätös????” (Kysyjä, sosiaalityötekijä – Lastensuojelun konsultaatio) ”Meillä on asiakkaana lapsi, joka [seikkaperäinen kuvaus perheestä, lapsesta ja vaikeuksista]. Olemme täällä pohti-neet [tukitoimia]. Olemme tehneet [tukitoimia]. Lisäksi saimme perheen hoitoon. Mitä sanoo lastensuojelulaki: saa-ko tällaista yksilöllistä [tukitoimea] käyttää ls-lain mukaan, vai pitäisikö lapsi sijoittaa? Pikaisiin kuulemisiin.” (Kysyjä, perusturvajohtaja-lastenvalvoja – Lastensuojelun konsultaa-tio)

Periaatteelliset kysymykset sisältävät arvoihin, moraaliin ja eet-tisiin periaatteisiin liittyviä pulmatilanteita. Kysymyksissä on ih-misoikeuksiin, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä asi-oita kuten syntymättömän lapsen suojeluun, vanhuksen itsemää-räämisoikeuteen, lasten osallisuuteen tai seksuaaliseen suojaikära-jaan, toimeentulotuen tai vammaispalvelun soveltamisohjeisiin liittyvät konsultaatiot. Periaatteelliset kysymykset aktivoituvat myös konsulttien työssä silloin kun kysymykseen sisältyy vaikka-pa syrjivä toimintatapa päihdeongelmaisten tai rikoksesta tuomit-tujen kohtelussa. Periaatteita ja eettisiä kysymyksiä työntekijät nostavat esille konsultaatioissa esimerkiksi silloin kun heillä on ristiriitaisia ti-lanteita joihinkin käytäntöihin liittyen. Lainsäädäntö asettaa käy-tännön työhön kiistämättömiä reunaehtoja. Lainsäädännön tulkin-ta on kuitenkin vaikeaa ja vaikeutta korostavat kirjavat käytännön tilanteet. Lainopillisia sisältöjä löytyy hyvin monista konsultaa-tiokysymyksistä. Periaatteelliset kysymykset ja eettiset vaatimuk-set ovat sosiaalityön keskeistä sisältöä. Monesti näitä kysymyksiä

31

lähetetään lakiasiain konsulttiryhmälle, jotta asiaan saadaan var-masti lakimiesten kannanotto8.

”Esimies painostaa kilpailuttamaan lastensuojelun sijais-huollon palveluja eli lähinnä ammatillisia perhekoteja. Mikä on lain mukainen "pakko" kilpailuttaa sijaishuollon palvelut vai onko sitä? Tuntuu täysin turhalta työltä kun sijoituksia ei ole edes joka vuosi ja aina kun on, niin paikka haetaan lapsen tarpeiden ym. tilanteen mukaan. Tiedättekö onko […] läänissä kunnat kilpailuttaneet?” (Kysyjä, johtava sosi-aalityöntekijä – Lakiasiain konsultaatio) ”Mitä tiedätte syntymättömän lapsen suojelusta? Miten suo-jellaan sikiötä odottavan äidin päihteiden käytöltä? Onko teillä kokemuksia tällaisesta yhtälöstä? Olemme neuvotto-mia.” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Lastensuojelun konsul-taatio) ”Lastensuojeluilmoituksessa kerrotaan […] perheväkival-lasta. Pohdimme nyt seuraavanlaisen lähestymis- ja selvitte-lytavan laillisuutta [...] Ajattelimme ensiarvoisen tärkeää olevan nyt kaikkien lasten kuulemisen. Mietimme, voisim-meko ensin tavata [...] Pohdimme myös sitä, voisimmeko jututtaa perheen alaikäisiä lapsia ilman vanhempien lupaa?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja – Lakiasiain kon-sultaatio)

Yksityiskohtiin liittyvät tarkennukset vaikuttavat ensilukemalta helpoilta. Tällöin työntekijä tarkistaa jotakin teknisluonteista yk-sityiskohtaa konsultaatiolla. Konsulttien keskinäisessä keskuste-lussa nämä kysymykset saattavat herättää spontaaneja ilon ilma-uksia, kun vastuulliseen asiantuntijatyöhön tulee välillä tehtävä, joka vaikuttaa helpolta. Tapahtuu myös niin, etteivät konsultit osaa yksityiskohtia yhtään paremmin kuin kenttätyöntekijätkään – ja taas ollaan tutkimusmatkalla. Tarkentaviin kysymyksiin liittyy myös periaatteellisia asioita, lainsäädännön tulkintaa ja sosiaali-työn yksityiskohtaista menetelmällistä ohjaustarvetta. Näitäkin kysymyksiä lähettävät sekä vähän aikaa kenttätyössä toimineet että jo pitkän työuran omaavat sosiaalityöntekijät.

8 Lakiasiain, lastensuojelun, toimeentuloturvan ja vammaispalvelun konsultti-ryhmissä toimii jokaisessa 2 lakimieskonsulttia. Vastauksen kokoaja ja lähettäjä voi näissä ryhmissä kuitenkin olla joku muu kuin lakimies.

32

”Nyt kysynkin, miten näihin varauloskäyntien rakentami-siin tulisi suhtautua? Ovatko ne välttämättömiä muutostöitä, jos yksi kulkureitti sisältä ulos on toimiva ja turvallinen?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Vammaispalvelun konsultaa-tio)

”Jos olen tulkinnut oikein lakia, niin pitääkö dna-tutkimuksia varten saada ex-vaimon sekä laillisten perillis-ten lupa?” (Kysyjä, lastenvalvoja – Lastensuojelun konsul-taatio) ”Pitääkö sijaishuoltopaikan muutosasia alistaa lääninhalli-tukseen [tarkoittaa hallinto-oikeuteen] samoin edellytyksin kuin huostaanottopäätös? Vai koskeeko alistus vain huos-taanottoa?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Lastensuojelun konsultaatio) ”Miten haetaan alaikäiselle lapselle edunvalvojan sijaista oikeudenkäyntiä varten? Kuka laittaa edunvalvojan si-jaisasian vireille? Sosiaalityöntekijä vai joku muu? Vai pi-tääkö viedä lautakuntaan? Pitääkö vanhemmille ilmoittaa asian vireille laitosta? Mihin anomus edunvalvojasta laite-taan: käräjäoikeuteen vai maistraattiin?” (Kysyjä, sosiaali-työntekijä – Lastensuojelun konsultaatio) ”Mieltäni vaivaa pieni asia elatus ym. sopimuksista. Osa kunnista tekee sopimukset kolmena alkuperäisenä kappa-leena ja osa yhtenä, jolloin muille osapuolille kuin lapsen edustajalle tulee sopimuksesta kopio. Kysynkin kumpi on oikea tapa tehdä sopimukset? Mikäli elatussopimukset teh-dään kolmena alkuperäisenä kappaleena niin onko lapsen edustajan kappale se, joka toimitetaan tarvittaessa ulosot-toon?” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja – Lakiasi-ain konsultaatio)

33

5 Sisäinen kommentointi Konsulttien ryhmätoiminta ja tiedon keskinäinen jakaminen on Posken verkkokonsultaatiokeksinnön ehkä tärkein kulmakivi. On erittäin tarpeellista, että konsultit keskustelevat keskenään ennen kuin vastausta kysymykseen lähdetään kokoamaan. Lähtötilanne konsulteilla on usein samankaltainen kuin kysyjällä; konsultit epäröivät, ihmettelevät tilannetta ja muistelevat mitä aikaisemmin ovat itse samankaltaisissa tilanteissa tehneet. Konsulteilla on oh-jeena joka kerran kysymystä aukaistessaan kommentoida yhteisel-le kommentointipalstalle mitä miettii kysymyksen suhteen. Vuo-sien myötä olemme rohkaistuneet kirjoittamaan myös epävar-muuttamme tai tietämättömyyttämme asioista ja se on osoittautu-nut erittäin tärkeäksi seikaksi:

”Iltaa; tämä on minulle vaikea kysymys, en taida osata aut-taa.” (Konsultti – Vammaispalvelun konsultaatio)

Kysymysten kommentointi oli aluksi niukempaa kunnes harjaan-nuimme huomaamaan, että siitä on hyötyä vastauksen kokoami-sessa. Eräs lastensuojelun aktiivisista konsulteista nimittää tätä työvaihetta totaalikierroksen läpikäymiseksi ennen vastaamista. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki (ainakin vastausvuorossa olevat) lastensuojelun konsultit kommentoivat kysymystä ennen kuin ryhdytään tunnustelemaan kuka ryhmästä vastauksen kokoaisi. Harvoin saadaan kaikkia konsultteja viiden vuorokauden sisällä totaalikierrokselle, mutta jokaisesta kommentista on hyötyä, myös niistä joissa sanotaan että ei kykene ottamaan kantaa. Tärkeiltä näyttäytyviä asenteita yhteistoiminnalliseen työskentelyyn ja on-gelmanratkaisuun (Sahlberg & Leppilampi 1994, 138–139) ovat myönteinen asennoituminen, toisten ajatusten arvostaminen, ra-kentava suhtautuminen alustaviin ideoihin ja luottamus siihen, et-tä ratkaisuja löytyy. Kysymys välittyy yhtä aikaa kaikille konsulttiryhmään kuu-luville vastaajille. Ryhmien jäsenten lukumäärät vaihtelevat9. Vastaajat esitellään Sosiaalikollegassa kuvallisilla henkilökorteil- 9 Konsulttiryhmissä syksyllä 2007: lakiasiat 3, lastensuojelu 12, päihdetyö 10, toimeentuloturva 7, vammaispalvelu 10 ja varhaiskasvatus 9 vastaajaa.

34

la, niin että kysyjät ja heidän asiakkaansa voivat etukäteen nähdä kenelle kysymys menee. Konsultit keskustelevat aiheesta tie-tosuojatussa ympäristössä. Kaikkien tiedosta kumuloituva vastaus on paljon enemmän kuin yksin työskennellen annettu. Konsultit oppivat tästä kaikesta eniten. On aitiopaikka saada olla mukana konsulttiryhmässä ja jakaa tietoa ja ymmärrystä asiantuntijoiden kesken. Eräs juristikonsultti, joka toimi lastensuojelun vastaaja-ryhmässä reilun vuoden ajan ja kokosi yhteensä 21 kysymykseen vastaukset ja nipun jatkovastuksia, kirjoitti ryhmälle toisiin tehtä-viin siirtyessään:

”Tuhannet kiitokset opettavista kokemuksista ja mielenkiin-toisista tapaamisista tähän saakka, palaamme taas, kun on lumi maas!” (Konsultti – Lastensuojelun konsultaatio)

Konsulttien yhteistoiminta harjaannuttaa sosiaalialalle eksperttejä. Tekemällä intensiivisesti ja pitkäkestoisesti kirjallisia konsultaati-oita konsultit oppivat paljon sosiaalialasta ja sen erityiskysymyk-sistä. Olen toiminut palvelun sisältöjen koordinaattorina koko ajan ja tiedän oppineeni paljon sosiaalityön ja sosiaalialan ajan-kohtaisista sisällöistä. Konsultointi vaatii oman aikansa. Verkossa työskentely va-pauttaa tarkasta kellonajasta ja toiset meistä myös paikasta, mutta oman muun työn ohella konsulttina toimiminen on ajoittain uu-vuttavaa. Kysymysten lukeminen on nopeasti tehty ja alkuvaiheen kommentointikin. Vastausten kokoamiseen sen sijaan menee ai-kaa. Vaikka vastauksen ehtisikin kirjoittaa esimerkiksi puolessa tunnissa, on sen taustatyöhön saattanut mennä monta tuntia, kun etsii asiasta tietoa, soittaa tietosuojavaltuutetulle, sosiaali- ja ter-veysministeriöön, Turun lastenvalvojalle tms. Koko ajan (max. 5 vrk), kun kysymys odottaa käsittelyä, takaraivossa elää muistutus, että jotakin on kesken ja pitäisi toimia. On kuitenkin helpottavaa, kun konsulttiryhmään kuuluu useampia henkilöitä ja voimme ja-kaa vastuuta vastausten kirjoittamisesta. Konsultit toimivat ryhmissä sopimuksen mukaisesti vuoden kerrallaan, tavallisesti useita vuosia peräkkäin. Sosiaalialan kehit-tymisen kannalta on oleellista, että kenttätyön tukena toimii hyvä-laatuinen konsultaatiojärjestelmä, jossa konsultaation antajina ovat alan omat ammattilaiset. Juridinen, lääketieteellinen, peda-goginen ja psykologinen konsultaatio ovat asia erikseen eikä nii-

35

den merkitystä tule vähätellä. Posken tapa yhdistää eri tieteenalo-jen ammattilaisia samaan konsulttiryhmään10 ja yhteistoimintaan on osoittautunut hedelmälliseksi vaihtoehdoksi. Konsultit tekevät asiantuntijatyötään innostuneesti ja he, joilla on ajankäyttöön liit-tyviä hankaluuksia, lähettävät minulle tai ryhmän jäsenille pahoit-televia viestejä, kun eivät ehdi osallistua niin paljoa kuin tahtoisi-vat. Tämä kaikki viestittää korkeata motivaatiota, sitoutumista ja vastuun kantoa. Osa konsulteista on pyytänyt välivuotta tai siirty-nyt pois konsultointitehtävästä. Kiitos teille kaikille mukana ol-leille ja tervetuloa takaisin! Kiitos teille jotka tällä hetkellä toimit-te konsultteina! Tervetuloa te, jotka olette tulossa Sosiaalikolle-gan konsulteiksi! Tarvitsemme konsulttiryhmiimme elävyyttä ja vaihtuvuutta. On mukava nähdä kuinka konsultiksi vaihtuu joku kysyjistämme. Pohjoissuomalainen suoruus, reiluus ja yhteistyön helppous ovat paljolti auttaneet verkkokonsultteja yhteistoimintaan. Pohjoi-sen maakunnissa ei ole kovin paljoa sosiaalialan toimijoita. On ollut ilo löytää konsultoinnista kiinnostuneita kysyjiä ja vastaajia. Vaatii rohkeutta asettaa oma asiantuntijuus muiden nähtäville ja käytettäväksi. Kiitos konsulttien työyhteisöille ja esimiehille siitä, että sallitte työntekijöiden konsultoivan verkossa työajallaan oman työnsä kehittämisen nimissä. Kiitos konsulteille että kom-mentoitte ja vastaatte. Tiedän ettette ehdi sitä tehdä joka kerta työajallanne, suurkiitos talkooavusta!

6 Vastaus on saapunut Kysyjiä ohjeistetaan tiedottamaan verkkokonsultaatiosta asiak-kaalleen. Työntekijöille ei ole helppoa liittää asiakasta konsultaa-tioon ja asiakas on harvoin läsnä kysymyksenteossa. Kysymykset tehdään siten, että asiakkaan tai asiakasperheen tunnistetiedot häivytetään. Työntekijät eivät tietojemme mukaan myöskään sys-temaattisesti esittele asiakkaalleen konsultaatiovastauksia. Pyrki-myksenä koko alan kehittämisessä on asiakkaan osallisuus, joten 10 Yhteistyötä Sosiaalikollegan konsulttiryhmissä tekevät sosiaalityöntekijät, las-tentarhanopettajat, lakimiehet, lastenpsykiatri, puheterapeutti, päihdetyöntekijät ja monikulttuurikonsultti

36

toivottavasti tässä tapahtuu muutosta avoimempaan suuntaan. Toiset kysyjistä ilmaisevat keskustelevansa asiakkaansa kanssa ennen konsultaatiota ja sopivansa asiakkaan kanssa palvelusta. Harvoin asiakas soittaa osaamiskeskukseen ja pyytää saada en-nakkoon tietoja palvelusta. Toiset työntekijät kertovat konsultaa-tiosta asiakkaalleen konsultaation kestäessä:

”Asiakas soittelee ja kyselee hakemuksensa käsittelyvaihet-ta. Selvitän, että se on asiatuntijaraadin pohdittavana tällä nykytekniikalla. Ihmettelemme vähän yhdessä, miten rat-kaisun tekeminen asiassa on vaikea.” (Kysyjä, sosiaalityön-tekijä – Vammaispalvelun konsultaatio)

Voimme ennakoida että asiakkaan oikeus sosiaalialan konsultaa-tioon tulee vahvemmin esille tulevina vuosina. Kun konsultaatio-toiminta vakiintuu ja tietoisuus siitä kasvaa, luultavasti myös luot-tamus ja avoimuus asiakkaiden mukanaololle lisääntyvät. Tuntuu luonnolliselta, että ammattilaiset alkuvuosina harjoittelevat tuki-palvelun käyttöä. Toivottavasti he ajan oloon käyttävät sitä tietoi-sesti ja avoimesti asiakkaidensa kanssa. Konsultaatioista nousee esille ennen puhumattomia, outoja asioita, alleviivattuja tilanteita sosiaalityössä, joita harvoin näkee käsiteltävän alan oppikirjoissa. Konsultaatiot nostavat esille alan kehittämistarpeita, resursoinnin puutteita, normivajeita jne. Ky-symykset ilmaisevat oleellisia ja merkityksellisiä asioita ajankoh-taisista sosiaalityön asiakastilanteista Pohjois-Suomessa ja Keski-Suomessa. Kun kysyjä kirjoittaa ja lähettää kysymyksensä, hän tekee samalla sosiaalityön historiaa. Hän kysyy neuvoa ehkä en-simmäisenä Suomessa johonkin uuteen tilanteeseen. Tai hän tois-taa kysymyksellään samaa vaikeutta mitä jo kymmenet työnteki-jät ennen häntä ovat kirjanneet. Miten esille tulevia pulmia tulisi nostaa esille yleisemmin käsiteltäväksi tai kehitettäväksi? Tämä kysymys asettaa meidät konsultteina erittäin vastuunalaiseen rooliin. Maassamme on lin-jattu, että asiakastyön kehittämisyksiköissä toimivilla työntekijöil-lä tulisi olla seutukunnallista kehittämisvastuuta ja samalla kon-sultointivelvollisuus. Tämä avaisi näille konsulteille suoran väy-län kehittää niitä käytäntöjä, jotka nostetaan ongelmallisina esille konsultaatiokysymyksissä.

37

Kun tarkastellaan Posken konsultaatioita sen suhteen, kuin-ka paljon kysymyksiä on tullut vuosittain verkkopalveluun, toi-minnan alkuvuosina näyttää tulleen enemmän kysymyksiä. Vuo-sina 2004 ja 2005 varhaiskasvatuksen SYKE -hankkeeseen liitty-en tehtiin konsultaatiotoimintaa tunnetuksi ja ohjattiin palvelun käyttöä. Sosiaaliportin 10 testikysymystä vaikuttavat lastensuoje-lun kysymysten lukumäärään nostavasti vuonna 2005.

2003 2004 2005 2006 2007 Yhteensä 8 84 98 66 60 316

Taulukko 2. Saapuneiden kysymysten lukumäärä vuosittain Olemme tiedottaneet palvelusta maltillisesti. Työkokouksissa, ta-pahtumissa, seminaareissa asiasta on kerrottu ja kentän työnteki-jöille on lähetetty konsultaatiopalvelusta tietoa sähköpostitse. Tiedottamista tulee jatkaa ja tehostaa. Kun vuosittain tulleita kysymyksiä katsellaan substanssialu-eittain, havaitaan että alkuvuosina varhaiskasvatuksen ja lakiasi-ain palveluun on tullut enemmän kysymyksiä kuin myöhempinä vuosina. Luullakseni totta on myös se, että kovin paine tämänkal-taiseen konsultointiin on purkautunut ja nyt kun toiminta on va-kiintuneempaa, kentältä kaikuu konsultaatioon ne prosessit mitkä sinne kuuluvatkin.

0

10

20

30

40

50

60

2003 2004 2005 2006 2007

Lastensuojelu Lakiasiat Varhaiskasvatus Vammaispalvelu Toimeentuloturva Päihdetyö Kuvio 3. Kysymykset subtanssialueittain eri vuosina

38

Konsultaation kehittämisen avainkysymyksiksi ovat nousseet so-siaalityön sisältöjen, menetelmien ja työprosessien näkyväksi te-kemisen merkitys. Työntekijällä on paljon helpompaa kysyä apua työprosessiin, jonka etenemisen, vaiheet ja toimintakäytännöt hän tunnistaa. Konsultaatiojärjestelmän rakentumisen ja konsultaation välittymisen osalta avainasemassa näyttävät olevan sosiaalialan osaamiskeskukset, asiakastyön kehittämisyksiköt, Stakesin Sosi-aaliportti ja sosiaali- ja terveysministeriö. Kiitos kysymyksestä. Sanapari on vilpitön kiitos kaikista kysymyksistä, joita Sosiaalikollegan konsultit vastaanottavat kon-sultaatiopalveluumme. Ilman kirjoitettuja kysymyksiä ei olisi ole-massa konsultaatioita, ei ainakaan verkossa. Määrä ei kuitenkaan ole itsetarkoitus eikä kysymyksiä tarvitse keinotekoisesti lisätä. Jokainen tarpeesta lähtevä kysymys on tervetullut. Yritämme aut-taa parhaamme mukaan.

”Viimein sähköpostissa on viesti, että konsultin vastaus on saapunut. Luen vastauksen useamman kerran. Tulkintani vastuksesta on, että kielteiseen päätökseen on perusteet, mutta myönteinenkään ei ole vastoin lakia eikä asetusta. No, helpottaahan sekin, että tiedän tekeväni ”oikein”, jos hylkään tai myönnän tuen.” (Kysyjä, sosiaalityöntekijä – Vammaispalvelun konsultaatio)

39

LUOTTAMUS VERKKOKONSULTOINNIN EDELLYTYK-SENÄ JA SEURAUKSENA

Kari Matela Luottamus -sanan sisältö voi sekä arkikielessä että tutkimuksessa vaihdella. Käsittelytapani kannalta tarkoituksenmukaisin on Sheppardin ja Tuchinskyn (1996) määritelmä, jossa luottamus ja-otellaan uhkaan, tietoon tai identifikaatioon perustuvaksi luotta-vaksi asenteeksi toista yksilöä tai organisaatiota kohtaan. Uhkaan perustuva luottamus on laskelmoitua ja nojaa jatku-van yhteistyön tarpeeseen; yhteistyö koetaan liian tärkeäksi, jotta sen voisi asettaa kyseenalaiseksi epäilemällä toista osapuolta. Tie-toon perustuva luottamus rakentuu yhteistyökumppanin osoittau-tuessa kerta toisensa jälkeen luottamuksen arvoiseksi. Identifikaa-tioon pohjautuva luottamus syntyy, kun osapuolet sisäistävät tois-tensa keskeiset arvot ja päämäärät. Verkkokonsultaatiossa voisi olla luontevaa keskittyä tietoon – siitähän työ rakentuu – mutta pidän perusteltuna pitää mielessä myös kahden muun edellä mainitun tekijän vaikutus luottamuksen rakentumiseen ja ylläpitämiseen. Uhkaan perustuva näkökulma tuntuu etäiseltä, mutta konsultaatiota käyttävien viranhaltijoiden ratkaisupakko tulee lähelle uhkaperustetta: riskiä ei voi jättää ot-tamatta, voi vain valita, käyttääkö ratkaisun perusteena vain omaa tietotaitoa vai hakeeko tukea muilta. Identifikaatioperuste tulee hyvin lähelle ammatissa toimivien eettistä, ammatillista ja ideolo-gista yhteisymmärrystä. Tietoon ja asiantuntemukseen perustuvien organisaatioiden sisäisen ja organisaatioiden välisen luottamuksen ympärillä käy-tävän keskustelun ja tutkimuksen päähuomio on yleensä siinä, mi-ten luottamus tai sen puute vaikuttavat organisaation toimintaky-kyyn. Taloustieteellisessä keskustelussa luottamuksen on muun muassa väitetty pienentävän transaktiokustannuksia (etsintä, en-nakkokontrolli, valvonta, jälkikäteistarkastus) helpottaessaan asi-oista sopimista ja vähentäessään suoran kontrollin tarvetta. Sosio-logisessa ajattelussa luottamus on omiaan vähentämään toimijoi-

40

den välisen yhteistyön monimutkaisuutta. Lisäksi sen ajatellaan tuovan organisatorisia joustoja, mahdollistavan vallan ja vastuun hajauttamisen lähemmäs varsinaisia työprosesseja sekä edistävän organisaation kykyä omaksua ja luoda uutta tietoa (Koivumäki 2006, Blomqvist 2006.) Työorganisaatioissa tehty, luottamusta koskeva, tutkimus on tuottanut sekä odotettuja että odottamattomia, jopa paradoksaali-sia tuloksia. Työyhteisöissä ja yhteisöjen kesken tarvitaan välttä-mättä luottamusta, mutta kokonaan toinen kysymys on, miten luottamus rakentuu, miten sitä ylläpidetään ja mitkä tekijät sitä uhkaavat. Esimerkiksi ajan ja yhteistyön keston suhde luottamuksen rakentumiseen on jakanut tuloksia. Toisaalta on tuettu sitä ar-kiajattelullekin tuttua käsitystä, että yhteistyösuhteen pitempi kes-to johtaa automaattisesti parempaan luottamukseen. On kuitenkin lukuisia työorganisaatioita koskevia tutkimuksia, joista voi tehdä vain suurin varauksin tällaisia päätelmiä. (Leana & van Buren 1999, Koivumäki ym. 2006). Oman erityispiirteensä lastensuojelun verkkokonsultaatiossa tarvittavan ja rakentuvan luottamuksen arvioimiselle tuo se, että konsultaatiossa tuotettavaa tietoa käytetään tärkeissä lakisääteisis-sä viranomaistehtävissä. Suomalaisen julkishallinnon ”kilpailu-valtiksi” nimetty luottamus ja ennustettavuus (Luoma-aho 2005) perustuu luottamusta herättävään ja ammattitaitoiseen tiedon käyttöön.

Luottamusketjun varassa Verkkokonsultaatiossa rakentuu eräänlainen luottamusketju: verkkokonsulttien luottamus konsultaation käyttäjien ammattitai-toon, käyttäjien luottamus konsulttien asiantuntemukseen ja kan-salaisten luottamus konsultaation tuloksena syntyvien ratkaisujen ja tiedonkäytön oikeellisuuteen. Verkkokonsultaatio on osoittautunut prosessiksi, jossa laajo-ja ja moniulotteisia kysymyksiä joudutaan käsittelemään rajallisen informaation varassa. Rajallisuus koskee sekä verkkokonsultaati-on käyttäjiä että verkkokonsultteja. Käyttäjät eivät voi odottaa

41

selkeitä vastauksia muuten kuin silloin, kun asetetut kysymykset ovat riittävän selkeitä ja kohdennettuja. Verkkokonsultit puoles-taan joutuvat väistämättä olettamaan tapauksiin liittyvän tekijöitä tai olosuhteita, joita kysymyksen tekstistä ei suoraan ilmene. Li-säksi konsultaatiosuhteeseen liittyy aikajänne: hyvin pitkät ja taustoitetut kysymykset veisivät paljon aikaa, ja toisaalta toistuvat tarkentavat kysymykset konsulttien puolelta veisivät pohjan vii-veettömältä vastaamiselta. Tällainen asetelma asettaa verkkokonsultoinnin osapuolille mittavan haasteen. Käyttäjillä on oltava luottamusta siihen, että vastaajat ovat sekä asiantuntevia että kykeneviä ymmärtämään kysymykset juuri kysyjän tarkoittamalla tavalla, ilman toistuvia tarkentavia vastakysymyksiä. Vastaajien on puolestaan luotettava siihen, että kysymysten teksti sisältää keskeisimmät tiedot tapauk-sesta ja että oleellisia tietoja ei puutu. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten konsultaatiosuhteessa tarvittava luottamus rakentuu. Joka tapauksessa tullaan lähelle sellaisia organisaatiotutkimuksen tuntemia käsitteitä kuin ”maine” ja ”luottamus”. Maine perustuu toimijoiden aiemmille näytöille ja niiden tuntemukselle. Luottamus puolestaan nojaa uskoon siitä, että vuorovaikutus on hyödyllistä myös vastaisuudessa, vaikkei näyttöä tulevasta voikaan olla. (Luoma-aho 2005; Seligman 1997). Luottamukseen sisältyy myös kohtalainen annos riskinot-toa. Osallistuminen vuorovaikutukseen epävarmoiksi ja rajallisik-si tiedetyissä olosuhteissa on osoitus luottamuksesta. (Misztal 1996). Voi miettiä, onko virtuaalimaailmassa tapahtuva vuorovai-kutus, siis konsultaatiosuhde, esimerkki vahvasta vai heikosta luottamussuhteesta. Vahvaa suhdetta puoltaisi se, että kysymys on tärkeiden ja vaikeiden ammatillisten asioiden käsittelemisestä. Heikon suhteen tunnusmerkit puolestaan täyttyvät, kun muistaa, että konsultaatiosuhde ei perustu osapuolten vahvaan ja henkilö-kohtaiseen tuntemukseen, vaan luottamukseen. Kysymys on mo-nitahoinen. Vahvoja suhteita on totuttu pitämään ensiarvoisen tär-keinä, mutta on myös katsottu, että heikot luottamussuhteet ovat välttämättömiä muuttuvissa toimintaympäristöissä (Casson 1993). Lastensuojelu ja päihdehuolto, joiden piiristä konsulttikokemuk-seni on kertynyt, ovat mitä suurimmassa määrin jatkuvien ja mer-kittävien muutosten leimaamia työaloja.

42

Konsultaation käyttäjäselvityksen perustiedoista voi päätel-lä, että verkkokonsultteja työllistäneet ovat lähettäneet kysymyk-siä toistuvasti, sen sijaan huomattava osa käyttöoikeuden omaa-vista ei lainkaan. Missä määrin luottamus on käytön tai käyttä-mättömyyden selittäjä, on toistaiseksi tutkimatta. Nähdäkseni luottamus voi muodostua seuraavista tekijöistä, todennäköisimmin niiden yhteisesiintyvyydestä:

1) Konsultteja pidetään yleisesti ja riittävän laajalti oman ammattialansa asiantuntijoina

2) Käyttäjillä on omakohtainen, ammatillisissa yhteyksissä välittynyt kokemus ja näkemys tiettyjen konsulttien osaa- misesta

3) Konsulttien käytön myötä on rakentunut riittävä luottamus konsultaatiosuhteen jatkamiselle

4) Konsultaatiota järjestävä organisaatio koetaan alaan pereh- tyneeksi ja riittävän päteväksi löytämään asiantuntevat kon- sultit

Toisaalta pitää muistaa, että luottamus ei ole vain luottamus-ta konsultteihin. Myös konsulteilla tulee olla luottamus siihen, et-tä heille esitetyt kysymykset:

1) Kuuluvat heidän osaamisalueeseensa 2) On esitetty siten, että oleellisia tietoja ei puutu 3) On esittänyt alan ammatilliset perustiedot ja -taidot hallit-

seva työntekijä 4) Lisäksi konsulttien tulee voida luottaa siihen, että kysyjät

osaavat arvioida, milloin konsulttien lähettämät vastaukset ovat vajaita tai puutteellisia, jolloin on tarvetta lisäkysy- mysten esittämiseen.

Vaikuttaako kesto, varmistuuko jatkuvuus? Lastensuojeluun erikoistunut ryhmä pääsi aloittamaan ensimmäis-ten verkkokonsultaatioryhmien joukossa keväällä 2003. Konsul-tointia käyttäneiden kohdalla lienee jo vakiintunut usko siihen,

43

että konsultaatio voi toimia tiedollisena tukena myös tulevaisuu-dessa – vaikkei pysyvää rakennetta tai rahoitusta tällä hetkellä ole ja vaikka verkkokonsultoinnin järjestämiseksi on ollut ja on edel-leen vireillä useampia malleja. On epävarmaa, organisoidaanko verkkokonsultaatio alueellisesti vai valtakunnallisesti, erityisala-kohtaisesti vai miten. Vai onko sillä tulevaisuutta lainkaan. Epävarmuuksista huolimatta voi huoletta todeta, että verk-kokonsultaatio on jo ehtinyt osoittaa tarpeellisuutensa. Niin ikään voidaan jo tässä vaiheessa uskoa, että Pohjois-Suomessa kokeilu-na alkanut malli on ollut riittävän laadukas synnyttämään luotta-musta konsultaatiota kohtaan. Vastaisuudessa haasteina ovat luot-tamuksen säilyttäminen ja toiminnan jatkamisen turvaaminen.

44

KONSULTAATIO OSANA JURIDISTA OHJAUSTA

Keijo Mattila 1 Oikeudellinen osaaminen ja asiantuntemus sosiaalitoi-

messa 2 Mitä on juridinen ohjaus? 3 Mitä on konsultaatio? 4 Ohjaava ja valvova virkamies konsulttina 5 Konsultaatio: soft law:ta vai toimivallatonta ohjausta?

1 Oikeudellinen osaaminen ja asiantuntemus sosiaalitoi-messa

Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan oikeusvaltiossa julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Tätä sääntelyä voi kut-sua oikeusvaltioperiaatteen muodolliseksi puoleksi. Myös sosiaa-lialan työ on julkista toimintaa ja siihen sisältyy julkisen vallan käyttöä. Tämän vuoksi myös sosiaalialan ammattilaisten on tun-nettava alansa lainsäädäntö, niin erityinen kuin yleinenkin. Kuten Kaarlo Tuori on todennut, on sosiaalialan lainsäädän-nössä paljon väljää lainsäädäntöä, jonka soveltaminen edellyttää muuta kuin tavanomaista oikeudellista asiantuntemusta. Etenkin tosiasiallisen palvelutoiminnan puolella voidaan sanoa oikeus-normien asettavan vain puitteet, joiden sisällä sosiaalialan erityis-asiantuntemuksella on määräävä sija. (Tuori 2000, 6–7.) Yksin juridisilla taidoilla ei sosiaalialalla pärjää. Muutoinhan jäljelle jäi-sivät vain raamit. Oikeudellisen osaamisen vaatimus ei tarkoita sitäkään, että sosiaalialan ammattilaisen olisi opittava ajattele-maan juristin tavalla. Sosiaalialan substanssi on pääosassa. Nämä seikat eivät kuitenkaan poista laintuntemis- ja noudat-tamisvelvollisuutta sosiaalitoimessa. Sosiaalialan ammattilaisella on oltava paitsi omaa oikeudellista osaamista, myös mahdollisuus juridiseen konsultaatioon. Mielestäni myös sosiaalihuoltolain 53

45

§:n mukaisen sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutuksen tulisi sisältää oikeudellisia elementtejä. Normien soveltamista yksittäistapauksiin sisältävät oikeu-delliset ratkaisut, joita siis sosiaalialan ammattilaisetkin työssään joutuvat tekemään, eivät suinkaan aina ole helppoja. Laki ei useinkaan anna yksiselitteistä ratkaisua. Lakia on tulkittava. Oi-keudelliset ratkaisut voidaan jakaa rutiiniratkaisuihin ja ns. kipe-riin tapauksiin. Rutiinitapaukset ratkeavat yksiselitteisen lain säännöksen perusteella. Kiperä tapaus sen sijaan tarvitsee ratke-takseen muidenkin oikeuslähteiden esimerkiksi lain perustelujen, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden käyttämistä sekä argu-mentointia eri ratkaisuvaihtoehtojen puolesta ja vastaan. Suomen Lakimiesliitto on kannanotossaan 15.2.2006 ilmais-sut huolensa siitä, että pienissä ja keskisuurissa kunnissa ei ole palvelutuotannon ja päätöksenteon tukena lainkaan oikeudellista asiantuntemusta; kuntalaisten oikeusturva vaarantuu, jos kunnat ratkaisevat yksilöitä koskevia asioita puutteellisin oikeudellisin valmiuksin. Lisäksi syntyy turhia oikeusprosesseja, jotka voitai-siin välttää riittävällä asiantuntemuksella kunnissa. Lakimiesliiton tekemän selvityksen mukaan kunnissa on tarve lisätä juridista asi-antuntemusta mm. sosiaaliasioissa. Ongelmat näkyvät sekä ai-neellisen lainsäädännön että varsinkin menettelynormiston sovel-tamisessa. Omat havaintoni niin kuntien ohjaus- ja valvontatehtävässä kuin verkkokonsulttinakin ovat samansuuntaisia. Puutteita ilme-nee etenkin menettelysäännösten tuntemuksessa ja noudattami-sessa. Koko ajan täytyy muistaa, että oikeussääntöjen noudattami-sessa on kysymys asiakkaiden oikeuksien ja oikeusturvan takaa-misesta. Oikeudellisen asiantuntemuksen tulee olla mahdollisimman lähellä sosiaalihuollon toimijoita. Pidänkin välttämättömänä, että kuntaorganisaatiolla olisi omaa juridista asiantuntemusta, siis myös sosiaalialan tuntevaa lakimiestyövoimaa. Pienillä kunnilla lakimiehet voisivat olla yhteisiä, kuten lakimiesliitto on em. kan-nanotossaan ehdottanut.

46

2 Mitä on juridinen ohjaus? Sosiaalihuoltolain 3 §:n 2 momentin mukaan läänin alueella sosi-aalihuollon suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat lääninhalli-tukselle. Kysymyksessä on siten lääninhallitukselle lailla säädetty toimivalta ohjata ja valvoa sosiaalihuoltoa. Ohjausta ja valvontaa ei ole käytännössä helppoa erottaa toisistaan, ne ovat tavallaan kolikon kaksi puolta. Keskityn tässä teeman mukaisesti nimen-omaan ohjaukseen. Vallitsevan käsityksen mukaan sosiaalihuollon ohjaus tar-koittaa muun ohella myös juridista ohjausta, joka on käytännössä lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston lakimiehen tehtävä. Verkkokonsultaatioon peilatessa keskeistä ohjaustehtävässä on vastaaminen kunnan viranhaltijoilta ja luottamushenkilöiltä sekä sosiaalihuollon asiakkailta tulleisiin juridisiin kysymyksiin joko puhelimitse, kirjeitse tai sähköpostitse. Viranomaisen toimivalta jaetaan yleisesti asialliseen, asteel-liseen ja alueelliseen toimivaltaan. Asiallinen toimivalta tarkoittaa toimivallan asiasisältöä, siis sitä, mitä asioita toimivaltaan kuuluu. Asteellinen toimivalta voi olla ensiasteen toimivaltaa tai eriasteis-ta muutoksenhakuviranomaisen toimivaltaa. Alueellinen toimival-ta viittaa taas viranomaisen maantieteelliseen toimialueeseen. Tä-tä kehikkoa käyttäen voidaan nyt käsiteltävä lääninhallituksen ju-ridinen ohjaus määritellä lakiin perustuvaksi ensiasteen hallintovi-ranomaisen sosiaalihuollon alalla ja oman lääninsä alueella anta-maksi ohjaukseksi. Lääninhallitus ei toiminnassaan voi ylittää näitä toimivaltarajoja. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että lääninhallitus ei voi tämän ohjaustoimivaltansa puitteissa toimia muutoksenhakuviranomaisena eikä myöskään ohjata oman lää-ninsä ulkopuolisia toimijoita. Lakiin perustuva juridinen ohjaus on luonteeltaan ylhäältä annettua eli vertikaalista, sillä ohjaaja ja ohjattavat eivät ainakaan teoreettisesti tarkasteltuna ole tasavertaisessa asemassa. Tätä vai-kutusta tosin pehmentää se, että käytännössä ohjaus ei ole sanelua ylhäältä alas, vaan pikemminkin keskustelevaa sekä erilaisia rat-kaisuargumentteja ja vinkkejä antavaa. Vertikaalisuutta ilmentää kuitenkin lääninhallituksen viimekätinen toimivalta jopa sakon uhalla velvoittamiseen. Lääninhallituslain 8 §:n mukaan läänin-hallitus voi velvoittaa kunnan toteuttamaan lakisääteisen velvolli-

47

suutensa mm. sakon uhalla. Lisäksi kuntien valtionosuuslain 24 §:ssä on erityissäännös uhkasakon asettamisesta lääninhallituksen toimesta kuntien valtionosuustehtävien noudattamiseksi. Luon-nollisesti uhkasakkoa koskeva toimivalta voi tulla käytettäväksi vain poikkeuksellisen vakavissa laiminlyönneissä. 3 Mitä on konsultaatio? Kerttu Vesterinen (2004, 1) on vuodelta 1970 olevaan Gerald Caplanin teokseen The Theory and Practice of Mental Health Consultation viitaten määritellyt konsultaation olevan kahden ammattilaisen välinen työhön liittyvän ongelman selvittämiseksi käytettävä vuorovaikutusprosessi. Konsultin antama apu voi olla neuvo, selvennys, määritelmä tai toimintaohje, ei kuitenkaan sito-va määräys. Itse lisäisin tähän määritelmään konsultin ja konsul-toijan tietynlaisen - ainakin lähtökohtaisen - tasavertaisuuden. Konsultin antama ohjaus ei ensisijaisesti perustu laillisiin toimi-valtoihin eikä virkavelvollisuuksiin. Sen sijaan se on sosiaalialan ammattilaisten keskinäiseen keskusteluun perustuvaa vapaaeh-toista ja vapaamuotoista toimintaa. Konsultaatio on siten horison-taalista. Toisesta näkökulmasta katsottuna konsultaatio on erinomai-nen keino luoda ja ylläpitää itseoppivia tai itseohjautuvia organi-saatioita. Sosiaalialan ammattikunta ohjaa itse itseään hyödyntä-mällä keskinäistä tieto- ja kokemuspotentiaaliaan. Sekä konsultoi-ja että konsultti oppivat tässä prosessissa. Samalla asiantuntijuus kehittyy, niin konsulttiryhmän sisällä kuin pitemmällä aikavälillä koko ammattialallakin. Lisäksi konsultaatio on kohtuullisen edul-linen tapa kehittää toimintaa – vaikka konsultille joskus jotain maksettaisiinkin. Konsultaation ja lakiin perustuvan ohjauksen eroja voi ku-vailla seuraavasti (kuvio 1):

48

Konsultaatio: Horisontaalista

Sosiaalialan ammattilainen

Sosiaalialan ammattilainen

Ohjaus ja valvonta: Vertikaalista

Sosiaalialan ammattilainen

Ohjaava ja valvova viranomainen

Konsultaatio: Horisontaalista

Sosiaalialan ammattilainen

Sosiaalialan ammattilainen

Ohjaus ja valvonta: Vertikaalista

Sosiaalialan ammattilainen

Ohjaava ja valvova viranomainen

Kuvio 1. Konsultaatioon ja lakiin perustuvan ohjauksen eroja 4 Ohjaava ja valvova virkamies konsulttina 4.1 Voiko roolit erottaa? Kun virkatehtävissään sosiaalitointa ohjaava virkamies toimii konsulttina, on hänen asemansa määrittelylle kaksi päävaihtoeh-toa. Voidaan ajatella, että hänen toimintansa konsulttina on osa hänen virkatyötään ja siten vain yksi lakiin perustuvan ohjauksen keinoista. Tällöin korostuu välineneutraalisuus: on aivan sama, annetaanko ohjausta vastaamalla puheluihin, sähköpostiviesteihin vai verkkokonsultaatioalustalla tulleisiin kysymyksiin. Tässä ajat-

49

telumallissa konsultaation itseisarvo tavallaan mitätöityy siinä mielessä, että konsultaatio rajautuu olemaan vain yksi teknisistä ohjauksen kommunikaatiotavoista. Toinen tapa nähdä asia on vir-katehtävien ja konsulttina toimimisen erottaminen niin, että kon-sulttina toimitaan virkatehtävien ulkopuolella, sosiaalialan asian-tuntijana. Tällöin olisi ehkä oletettava, että konsultti toimii omalla ajallaan. Ongelmana on kuitenkin eri roolien erottaminen: voiko virkamies uskottavasti irrottautua lakimääräisestä ohjaustehtäväs-tään ja toimia tasavertaisessa, horisontaalisessa konsultaatiosuh-teessa? Juuri mainittu roolien tosiasiallinen erottaminen ei vielä tyh-jennä ongelmakenttää. Lisäksi arvioitavaksi tulee roolien erotta-minen juridisesti. Tällöin kysymyksenä on, voiko valvova ja oh-jaava virkamies oikeudellisesti edes irrottautua virka-asemastaan ollessaan konsulttina, ainakaan alueellisen toimivaltansa puitteis-sa toimiessaan. Oletamme, että rooleja ei ole helppo erottaa. Tällöin on vaa-rana, että konsultit jakautuvat kahteen ryhmään: tavallisiin kon-sultteihin ja lakimääräisissä ohjaustehtävissä toimiviin ”superkon-sultteihin”. Tällainen kahtiajako voi pahimmillaan vinouttaa kon-sultaatiorakenteet. Superkonsultin vastauksilla ja kannanotoilla voi olla muita enemmän painoarvoa ja vaikuttavuutta. Se, onko näin todellisuudessa, voitaisiin selvittää konsultaation käyttäjiin kohdistuvalla empiirisellä tutkimuksella. Entä miten konsultaatio vaikututtaa virkamiehen esteellisyy-teen asian mahdollisessa myöhemmässä käsittelyssä? Tekeekö konsultointi virkamiehen esteelliseksi, jos samaa asiaa käsitellään hänen omassa viranomaisessaan myöhemmin vaikkapa hallinto-kanteluna? Esteellisyysperusteista säädetään hallintolain 28 §:ssä. Sen 1 momentin 7 kohdassa on ns. yleinen esteellisyysperuste: virka-mies on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu. Tämä on se esteellisyyspe-ruste, jonka soveltuminen voi tässä tulla kysymykseen. Lähes-tymme asiaa aluksi ns. toisen asteen esteellisyyden kautta. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa samaa asiaa aiemmin alemmassa vi-ranomaisessa käsitellyt tai siinä lausunnon antanut henkilö käsit-telee asiaa uudestaan. Tällöin voi syntyä esteellisyystilanne sillä perusteella, että hänellä oleva ennakkonäkemys estää objektiivi-

50

sen harkinnan asiassa. Sen sijaan jääviys syntyy vähemmän her-kästi silloin, kun asia tulee virkamiehelle uudelleen käsiteltäväksi samassa viranomaisessa esimerkiksi oikaisuvaatimuksen tai pa-lautuspäätöksen vuoksi. (Mäenpää, 2003, 160.) Näistä esteelli-syystilanteista on myös ennakkotapauksia, esimerkiksi tapaukses-sa KHO 1.3.2001 T 344 todetaan (tuolloin voimassa olleen ny-kyistä hallintolakia edeltäneen hallintomenettelylain nojalla) seu-raavaa:

”Oikaisuvaatimuksen käsitteleminen sosiaalilautakunnassa oli hallintomenettelyä. Vs. sosiaalijohtaja ei ollut hallinto-menettelylain 10 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla esteellinen toimimaan sosiaalilautakunnan sihteerinä sillä perusteella, että hän oli ratkaissut lautakunnan alaisena viranhaltijana asian. Hallinto-oikeuden ei olis tullut kumota sosiaalilautakunnan päätöstä.”

Tapauksessa oli tosin kysymys vain esteellisyydestä toimia lauta-kunnan sihteerinä. Mutta myös esittelijän esteellisyydestä on kor-kein hallinto-oikeus antanut samansuuntaisen ratkaisun. Tässä päätöksessä KHO 8.6.2000 T 1894 katsottiin, että:

”oikaisuvaatimuksen käsitteleminen terveyslautakunnassa oli hallintomenettelyä. Sairaalajohtaja ei ole ollut kuntalain 52 §:ssä ja hallintomenettelylain 10 §:n 1 momentin 6 koh-dassa tarkoitetulla tavalla esteellinen esittelemään asiaa oi-kaisuvaatimusmenettelyssä lautakunnassa sillä perusteella, että hän oli ratkaissut lautakunnan alaisena viranhaltijana asian.”

Harkittaessa konsultoivan virkamiehen esteellisyyttä on arvioita-va, miltä asia ulkopuolisen objektiivisen tarkkailijan silmissä näyttää. Esteellisyys ratkaistaan aina tapauskohtaisesti, joten jou-dumme tyytymään suuntaviivojen pohtimiseen. Myöskään oike-uskäytäntöä verkkokonsultaation mahdollisesti aiheuttamasta es-teellisyydestä ei toistaiseksi ole. Nyt käsiteltävinä olevissa tilan-teissa ei ole kysymys puhtaasta toisen asteen esteellisyydestä, koska virkamies ei anna konsultaatiotaan alemmassa viranomai-sessa. Huomioitava on myös se, että konsulttina virkamies ei var-sinaisesti ratkaise asiaa. Jos asiaa käsittelevä virkamies on antanut käsiteltävästä asiasta vain lausunnon tai muuten esittänyt mielipi-

51

teensä, riippuu esteellisyys siitä, voidaanko virkamiehen olettaa arvioivan asiaa lausunnon antamisen yhteydessä toisin kuin varsi-naisen käsittelijän tulisi (Niemivuo & Keravuori 2003, 233). Näin ollen esteellisyyden riski näyttäisi olevan sitä pienempi, mitä va-kavammin ja perusteellisemmin virkamies konsulttitehtävässään toimii. Kun viranhaltija ei ole korkeimman hallinto-oikeuden mu-kaan pelkästään asemansa perusteella esteellinen esittelemään lautakunnassa itse viranhaltijana ratkaisemaansa asiaa, niin tuskin konsulttina asiassa toiminut virkamieskään on ainakaan kategori-sesti esteellinen samaa asiaa koskevan hallintokantelun käsitte-lyyn. Korkeimman hallinto-oikeuden linjaa esteellisyydestä oi-kaisuvaatimuksen käsittelyssä on kuitenkin myös kritisoitu. Marja Sutela (2004, 1006–1007) on muistuttanut, että objektiivisen puo-lueettomuusvaatimuksen perusteella asian käsittelyn on myös näytettävä puolueettomalta. Näissä tilanteissa voi herätä oikeutet-tu epäilys ennakkokäsityksestä asiassa. Konsulttina toimivan virkamiehen tuleekin aina tällaisen ti-lanteen eteen tullessa tapauskohtaisesti tiedostaa esteellisyyden mahdollisuus ja ratkaista oma esteellisyytensä. Voi olla, että konsultin ja ohjaavan virkamiehen rooleja ei voida koskaan täysin erottaa. Toisaalta jos ja kun konsultaatioteh-tävät hoidetaan samalla vakavuudella kuin virkatyö, ei sinänsä liene juridista estettä sille, että ohjaava virkamies toimii verkko-konsulttina. Toivottavaa toki olisi, että sosiaali- ja terveysministe-riö ottaisi kantaa tähänkin asiaan konsultaatiota linjatessaan. 4.2 Yhdistelmän vahvuudet Ohjaavan ja valvovan virkamiehen toimintaa konsulttina voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Mitä lisäarvoa tämä kom-binaatio tuo sosiaalialan konsultaatiolle? Mitkä ovat yhdistelmän vahvuudet? Ilmeistä on, että sekä lakisääteinen ohjaustehtävä että kon-sultaatio hyötyvät instituutioina siitä, että ohjaava virkamies toi-mii konsulttina. Konsultaatio saa lisää painoarvoa, ja lakisääteisen ohjaustehtävän piiriin tulee konsultaation kautta tietoa, jota ei eh-

52

kä muuten sinne tulisi. Virkamies-konsultti taas saa kokonaisval-taisemman näkemyksen siitä, mitä kentällä tapahtuu. Näin ollen hän todennäköisesti voi antaa itsestään enemmän molemmissa rooleissaan. Samalla sekä lakisääteisen ohjauksen ja valvonnan että konsultaation vaikuttavuus paranee. Esittämieni näkökohtien perusteella päätelmäni siis on, että ohjaava ja valvova virkamies voi toimia verkkokonsulttina. Itse asiassa pitäisin sitä jopa suositeltavana erityisesti molemminpuo-lisen vaikuttavuuden paranemisen vuoksi. Edellytyksenä tosin on, että virkamies-konsultti tiedostaa kaksoisroolinsa ja siihen liitty-vät haasteet sekä kykenee tietoisesti valitsemaan asemansa kon-sultaation pelikentällä. Myös koko muun organisaation tulee nä-mä asemoinnit herkällä korvalla kuulla. Oma merkityksensä on myös sillä, vastaileeko virkamies-konsultti saapuneisiin kysy-myksiin yksin vai yhdessä muiden konsulttien kanssa ryhmänä. Itselläni on kokemusta molemmista tavoista. Väistämättä super-konsultti-ilmiö on todennäköisempi ensin mainitussa järjestelyssä. 5 Konsultaatio: soft law:ta vai toimivallatonta ohjausta? Horisontaalisuudestaan huolimatta konsultaatio on tai ainakin voi olla tosiasiallisesti varsin vaikuttavaa sosiaaliviranomaisessa toi-mivien viranhaltijoiden ohjausta. Oikeusvaltiossa toimivaltuuksi-en on perustuttava lakiin. Tämän vuoksi on myös konsultaation oikeutus löydyttävä lain tasoisesta säännöksestä. Jos toimivallan perustavaa lainkohtaa ei löydy, voidaan konsultaation kautta an-nettavan ohjauksen laillisuus asettaa kyseenalaiseksi. Toisaalta konsultaatio voidaan nähdä soft law -tyyppistä, oikeudellisesti sitomatonta ohjausta tuottavana instituutiona. Kon-sultaation syvin olemus lieneekin tällainen. Konsultaation tosiasi-allista vaikuttavuutta ei kuitenkaan voida jättää huomiotta. Sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan osaamiskeskuksen tehtävänä on tur-vata sosiaalialalla tarvittavan asiantuntemuksen kehittyminen ja välittyminen. Huomioiden konsultaation luonne näkisin, että tässä lainkohdassa on sille riittävä peruste. Toisesta suunnasta asiaa tarkasteltaessa voidaan sanoa, että tämän lainkohdan mukaisen tehtävän yksi mahdollinen toteuttamistapa on konsultaatio.

53

On katsottu, että konsultaation kokonaisuutta ajatellen juri-dinen konsultaatio on sivuroolissa, ja välttämättömänä kehitys-kulkuna on se, että konsulttina toimivat sosiaalityöntekijät omalla alallaan (Vesterinen 2004, 28). Voin allekirjoittaa tämän kehityk-sen suunnan ja tavoitteen, mutta vain sillä edellytyksellä, että so-siaalityöntekijöiden juridisen tietämyksen taso parantuu. Tähän kehityskulkuun kuuluu juridinen konsultaatio, joka ehkä – koros-tan sanaa ehkä – tekee itsensä vähitellen tarpeettomaksi, ja kon-sultaation pelikenttä jää lopulta sosiaalialan ammattilaisten hal-tuun.

54

VAMMAISPALVELUJEN KONSULTAATIO – OHJAUSTA, VALVONTAA VAIKO TYÖN KEHITTÄMISTÄ?

Maija Pelkonen 1 Johdanto 2 Valvonnan, ohjauksen, suunnittelun ja kehittämisen yhteys 3 Arvioinnin toteuttaminen 4 Verkkokonsultaation kysymykset ja vastaukset 5 Verkkokonsultaation monimuotoisuus/moninaisuus 6 Pohdintaa

1 Johdanto Artikkelini käsittelee valvonnan, ohjauksen ja kehittämisen yhte-yttä. Pyrin pohdinnoillani löytämään vastuksia siihen, miten verkkokonsultaatio sopii tähän yhteyteen? Työskentelen Oulun lääninhallituksessa lääninsosiaalitarkastajana ja tähän virkatehtä-vääni liittyy kiinteästi läänin sosiaalihuollon ohjaus, valvonta ja suunnittelu. Varsinaisen virkatehtävieni rinnalla olen ollut muu-taman vuoden verkkokonsultaation yhtenä asiantuntijana. Verk-kokonsultaatiossa toimiminen on avannut näkemään uusien säh-köisten työvälineiden merkityksen nykyajan työkäytännöissä. Toisaalta verkkokonsultaation asiantuntijuus on vahvistanut käsi-tystäni, ettei valvontaa, ohjausta, suunnittelua ja kehittämistä voi tehdä täysin irrallaan toisistaan. Artikkelini aluksi keskityn pohtimaan valvonnan, ohjauksen ja kehittämisen suhdetta konsultaatioon. Pohdintani perustuu so-siaalihuoltolain 3 pykälään, jonka mukaan läänin alueella sosiaa-lihuollon ohjaus, valvonta ja suunnittelu ovat lääninhallituksen tehtäviä. Valvonnan, ohjauksen ja kehittämisen yhteys voidaan nähdä tasasivuisena kolmiona, jonka nurkkiin sijoittuvat valvonta, ohjaus ja suunnittelu. Kolmio ilmentää, että nämä toiminnat ovat toisistaan riippuvaisina huolimatta siitä, kuka mitäkin tehtävää tai roolia toteuttaa. (vrt. Pelkonen 2005, 50)

55

Erilaisten projektien ja kehittämishankkeiden vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta on viime vuosina totuttu tarkastelemaan erilli-sillä arvioinneilla ja arviointitutkimuksilla. Artikkelini on luon-teeltaan arviointia, vaikkakin siinä on jonkin verran mukana arvi-ointitutkimuksen elementtejä. Artikkelini kolmannessa luvussa kuvaan arvioinnin toteuttamista ja omaa positiotani. Olenhan sa-manaikaisesti ohjaava ja valvova viranomainen, verkkokonsultti sekä arvioinnin tekijä. Neljännessä luvussa kuvaan aineistoani eli verkkokonsul-teille esitettyjen kysymysten sisältöjä, kysymysten perusteella käytyjä konsulttien keskusteluja ja kysymyksiin annettuja vasta-uksia. Sen jälkeen viidennessä luvussa pohdin verkkokonsultaa-tion ohjauksellista luonnetta, merkitystä ja paikkaa uudistuvissa rakenteissa ja ohjauksen verkostoissa. Artikkelini päätteeksi pohdin ohjauksen ja konsultaation paikkaa ja mahdollisuuksia tulevissa palvelu- ja aluehallintora-kenteissa. Nämä pohdinnat ovat vielä osin jäsentymättömiä niin kuin on meneillään oleva kunta- ja palvelurakennetyö tai aluehal-lintouudistus. Pohdinnallani pyrin antamaan virikkeitä jatkokes-kusteluun ja ennen kaikkea virikkeitä valvonnan, ohjauksen ja konsultaation kehittämistyölle.

2 Valvonnan, ohjauksen, suunnittelun ja kehittämisen

yhteys 2.1 Valvonta Kuten johdannossa totesin sosiaalihuoltolain 3 pykälän mukaan läänin alueella sosiaalihuollon ohjaus, valvonta ja suunnittelu ovat lääninhallituksen tehtäviä. On muistettava, että sosiaalihuoltolaki on tullut voimaan vuonna 1982 ja tuolloin toimintaympäristö kaikkinensa oli aivan toisenlainen kuin se on tänä päivänä. Silti tämä pykälä antaa hyvän mahdollisuuden tarkastella ohjauksen, valvonnan ja suunnittelun yhteyttä. Aino-Inkeri Hanssonin (2002, 20–25) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta jaetaan perinteisesti laillisuusvalvon-taan ja hallinnolliseen valvontaan. Viime vuosina näiden rinnalle

56

on tullut myös laadunvalvonta. Valvonta jakautuu hierarkkisesti siten, että sosiaali- ja terveysministeriöllä on valtakunnallinen vastuu yleisestä suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta. Lää-ninhallitukset puolestaan vastaavat läänin alueen sosiaali- ja ter-veydenhuollon suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta. Valta-kunnallinen ja alueellinen vastuu ei kuitenkaan poista kuntien en-sisijaista vastuuta valvoa omaa ja ostamiensa palvelujen toimin-taa. Kunnallisen ja yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lain-mukaisuuden ja asianmukaisuuden viranomaisvalvonnassa lää-ninhallituksilla on lainsäädännön mukaan keskeinen rooli. Hans-sonin mukaan lääninhallitukset voivat paikallisten neuvottelujen, asiakasyhteydenottojen ja kantelujen perusteella neuvoa ja ohjata palvelujen tuottajia sekä tarvittaessa puuttua kuntien ja yksityisten sosiaalipalveluntuottajien lainvastaiseen toimintaan. Tämä alun perin palvelujärjestelmän valvontatehtävä on muuttunut viime vuosina läänin asukkaiden tasavertaisen kohtelun ja oikeusturvan toteutumisen seurannaksi ja valvonnaksi. Lisääntyneet kantelujen määrät ovat yksi osoitus siitä, että valvonta mielletään yksittäisten kansalaisten sosiaalisten oikeuksien valvonnaksi. 2.2 Ohjaus Valvonnan painopisteen muutoksen myötä myös ohjaus on muut-tumassa. Sosiaalihuoltolain säätämisen aikana ja aina 1990- luvun loppuvuosiin lääninhallitukset keskittyivät kuntien, alan järjestö-jen sekä yksityisten sosiaalipalveluntuottajien ohjaamiseen. Nyt rinnalle on tullut yhä enenevässä määrin läänin asukkaiden neu-vontaa ja ohjausta riippumatta siitä, että kansalaisten ohjaustehtä-vä on ensisijaisesti kuntien tehtävä. Lääninhallitukseen tulleet kansalaisten yhteydenotot omalta osaltaan kertovat siitä, että ole-massa olevat ohjauskeinot eivät vastaa tämän päivän tarpeisiin. Toisaalta ne kertovat myös luottamuspulasta sosiaalipalvelujen toimivuuteen. Kolmanneksi yhteydenotot kertovat kansalaisaktii-visuuden lisääntymisestä. Tämä on nähtävä positiivisena viestinä kansalaisten osallistumisesta ja halusta vaikuttaa niin omien pal-velujen kuin myös muidenkin samassa asemassa olevien ihmisten palvelujen saatavuuteen ja laatuun.

57

Aino-Inkeri Hanssonin (2002, 15) jaottelun mukaan ohjaus voi olla normi- tai säädösohjausta, resurssiohjausta, informaatio-ohjausta eli tiedon avulla ohjaamista. Etu- ja jälkikäteinen valvon-ta on nähtävä niin ikään yhtenä ohjauskeinona. Vuonna 1993 to-teutettu valtionosuusuudistuksen myötä lääninhallitusten talous-painotteinen resurssiohjaus muuttui tuolloin vielä jokseenkin määrittelemättömäksi informaatio- ja sisällönohjaukseksi (Pelko-nen, 2003, 89). Informaatio-ohjauksella pyritään vaikuttamaan ohjauksen kohteena olevaan toimijaan. Tietoa voidaan välittää esimerkiksi tutkimusten, suositusten, suunnitelmien, raporttien ja periaatekan-nanottojen kautta. Luonteeltaan informaatio-ohjaus ei ole sitovaa. Se ei ole määräysten antamista, eikä siihen sisälly pakotteita ja sanktioita. (Stenvall & Syväjärvi 2006.) Petri Kinnunen ja Petri Vuorijärvi (2005) jakavat informaatio-ohjauksen kahteen pää-tyyppiin, joista toinen pyrkii estämään ja toinen kannustamaan. Estämään pyrkivä ohjaus voi sisältää kieltoja, sääntöjä ja ohjeita. Kannustava ohjaus sisältää erilaisia vertaisarviointeja, konsultoin-tia, koulutuksellisia tukirakenteita ja hyvien käytäntöjen malleja. Kinnusen ja Vuorijärven mukaan informaatio-ohjauksessa avain-kysymykseksi muodostuu tieto, sen määrä, laatu ja ajankohtai-suus. Tieto syntyy aina vuorovaikutuksen tuloksena erilaissa sosi-aalisissa ympäristöissä, joten se voidaan ymmärtää ihmisten aktii-visen toiminnan synnyttämäksi, jalostamaksi ja kumuloituvaksi prosessiksi. 2.3 Suunnittelu, kehittäminen ja konsultaatio Lääninhallitusten suunnittelutehtävät ovat viimeisten 15 vuoden aikana vähentyneet ja muuttuneet. Varsinainen sosiaalihuollon suunnittelu- ja kehittämistoiminta on siirtynyt kunnille ja sosiaa-lialan osaamiskeskuksille. Lääninhallituksissa suunnittelu- ja ke-hittämistyö onkin viime vuosina painottunut kehittämishankkei-den valtionosuuksien ja – avustusten hallinnointiin. Esimerkiksi sosiaalialan kehittämishankkeiden hallinnointi edustaa yhtä pro-jekti- ja hankeaikakauden suunnittelutehtävää. Ajalle tyypillisesti varsinainen kehittämistyö toteutuu hankkeissa, mutta hankerahoi-tusten kautta vaikutetaan läänin alueella tapahtuvaan kehittämis-

58

toimintaan ja kehittämisen painopisteisiin. Hankehallinnoinnissa on nähtävissä vanhan valtionosuusjärjestelmän mukaisia resurs-siohjauksen piirteitä. Voidaanhan hankehallinnoinnin avulla vai-kuttaa siihen, että alueellinen ja paikallinen sosiaalipalvelujen ke-hittämistyö toteutuu valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Tä-män aikakauden suunnittelu ja kehittäminen edellyttää verkosto-maista työskentelyä ja eri osapuolten yhteistä näkemystä kehittä-mistarpeista. Hankehallinnoinnissa yhteistyö lääninhallitusten, kuntien ja ennen kaikkea sosiaalialan osaamiskeskusten kanssa on ensiarvoisen tärkeä. Edellä perustelin suunnittelu ja kehittämistyö kytkeytymistä toisiinsa. Mutta mikä on konsultaation suhde kehittämiseen ja suunnitteluun? Sanakirjan mukaan konsultointi on neuvon kysy-mistä, neuvonpitoa ja neuvottelua. Neuvoa kysytään usein kolle-galta eli saman alan asiantuntijalta. Konsultointi on dialoginen kahden tai useamman asiantuntijan uutta luova suhde. Eija Varti-aisen (2006, 134–136) näkemyksen mukaan kehittäminen kuuluu kaikkeen konsultointiin. Hänen mielestään on vaikea ymmärtää, että ammattitaitoinen konsultointi olisi jotakin muuta kuin kehit-tämistä, koska konsultoinnissa on aina kysymys asiantuntijatehtä-västä ja roolista. Tähän perustuen konsultaatio, vaikka se onkin luonteeltaan informaatio-ohjausta, liittyy mitä ilmeisimmin suun-nitteluun ja kehittämiseen. Konsultaatio samalla kun se lisää kon-sultaatioon osallistuvien asiantuntijoiden tietoa, saattaa tuoda esiin uusia jopa rakenteellisia kehittämistarpeita. Konsultaation myötä nousseisiin kehittämistarpeisiin voidaan etsiä ratkaisuja ja uusia työmenetelmiä kehittämistyöllä.

3 Arvioinnin toteuttaminen Tämän arvioinnin tarkoitus on tarkastella ja analysoida vammais-palvelujen verkkokonsultaatiossa käytyä keskustelua sekä siinä esitettyjen kysymysten ja vastausten sisältöä. Pyrkimykseni on tehdä näkyväksi ohjauksen ja konsultaation eri ulottuvuuksia. Ar-viointiaineistonani ovat vammaispalvelujen verkkokonsultaation kysymykset, kysymysten johdosta käyty konsultaatiokeskustelu ja annetut vastaukset. Konsultaatiotyössä yhtenä toimijana ja mu-

59

kanaolijana oma osallisuuteni, omat havaintoni ja kokemukseni voidaan katsoa olevan osa tutkimusaineistoa, koska ne osaltaan vaikuttavat suorittamani aineiston analyysiin ja tekemiini johto-päätöksiin. Arviointiaineistoni on varsin suppea ja rajautuu yhdelle so-siaalityön toiminta-alueelle. Tästä huolimatta toivon, että tämä arviointi antaa ajatuksia ohjaus- ja valvontamenetelmien moderni-saatiolle. Toisaalta tämä arviointi osaltaan jäsentää verkkokonsul-taatiossa tapahtuvaa konsulttien kommunikaation luonnetta. Oma konsultaatiotehtäväni ja nyt tämä arviointitehtävä ovat olleet haasteellisia. Konsultaatiotehtävässäni olen kokenut olevani osallistuva keskustelija, omien tietojeni ja asiantuntemukseni esiintuoja. Olen kokenut olevani enemmänkin hallinnollinen asi-antuntija kuin sisällön kehittäjä tai arkipäivän sosiaalityötä tekevä konsultti. Keijo Mattila pohtii omassa artikkelissaan konsultin jääviyskysymyksiä. Itse olen päätynyt jääväämään itseni muuta-mia kertoja siten, etten ole osallistunut kysymystä koskevaan kes-kusteluun ja kommentointiin. Näin olen menetellyt tilanteissa, jol-loin olen tunnistanut asian olleen esillä lääninhallituksessa joko kanteluna tai asiakasyhteydenottona. Tässä olen toteuttanut am-matillista objektiivisuutta eli olen ollut tietoinen omasta positiosta ja pyrkinyt näiden kysymysten kohdalla ymmärtämään oman roo-lini. Jäävätessäni olen samalla arvioinut oman asiantuntemukseni merkitystä konsultaatiokeskustelulle. (vrt. Vartiainen 2006, 147, 151.) Toisaalta koen tämän arviointitehtävän haasteellisena, koska olen arvioitavassa kohteessa ollut mukana tasavertainen toisten verkkokonsulttien kanssa. Arviointitutkijan positioon asettuminen ei tästä lähtökohdasta ole ollut helppoa. Ottaessani haasteen vas-taan tunnustin itselleni, että arviointi ei ole pelkästään toteutuneen toiminnan ja aikaisempien käsitysten tarkastelua. Arviointihan te-kee mahdolliseksi uusien näköalojen avaamisen (Hyväri 2001, 126–127). Toivon, että tämä arviointi osaltaan tuottaa uutta tie-toa siihen, miten sosiaalihuollon ja tässä tapauksessa vammais- ja kehitysvammapalvelujen ohjaus ja konsultaatio tulisi organisoida uusissa palvelurakenteissa. Tässä mielessä tämä arviointi olkoon uusien näköalojen avaamista. Arviointini analyysi on ollut kaksivaiheinen (Alasuutari 1999). Ensimmäinen eli kysymysten ja vastausten luentavaihe

60

ajoittuu kolmeen eri ajankohtaan. Ensimmäisen ajankohtana eli keväällä 2006 luin yhteensä 16 kysymystä ja vastausta ajanjaksol-ta 10.10.2005–7.4.2006. Näiden kysymysten luentavaiheen aikana tein karkean luokittelun kysymysten ja vastausten sisällöistä. Vuotta myöhemmin eli kesällä 2007 keskityin ajanjaksolta 12.6.2006–11.4.2007 oleviin kysymyksiin ja vastuksiin, joita oli yhteensä 25. Tällöin tarkensin aikaisemman luentavaiheen luokit-telua. Kolmas ajankohta ajoittuu syyskuuhun 2007, jolloin luin uudelleen kaikki kysymykset ja vastaukset. Samalla luokittelin niiden sisällöt toistamiseen. Näin pääsin pelkistämään koko ai-neistoni ja etsimään siitä esiin nousevia johtolankoja. Arviointi-tehtävän toisessa analyysivaiheessa keskityin syventämään luen-tavaiheen aikana tekemääni luokittelua ja samalla aloittamaan tul-kintaa.

4 Verkkokonsultaation kysymykset ja vastaukset 4.1 Mitä kysyttiin? Verkkokonsulteille esitetyt kysymykset kertovat sosiaalityönteki-jöiden asiakassuhteisiin ja päätöksentekoon liittyvistä monimuo-toisista ongelmista. Suurin osa eli yli puolet verkkokonsulteille esitetyistä kysymyksistä koskettivat kehitysvammaisten ja vam-maisten jokapäiväisen elämän helpottamiseksi tarkoitettujen pal-velujen järjestämistä. Kysyttiin muun muassa auton ja sen lisälait-teiden hankintaan, vaikeavammaisen kuljetuspalvelujen järjestä-misvelvollisuuteen, lähikunnan määrittelyyn ja asiakkailta perit-tävien omavastuuosuuksien määrittämiseen liittyviä neuvoja ja ohjeita. Asumiseen liittyvissä kysymyksissä kysyttiin asunnon muutostöiden toteuttamista, palveluasumisen päätöksentekopro-sessia sekä henkilökohtaisen avustajan palkkausperusteita ja hä-nen rooliaan vaikeavammaisen avustamistehtävässä. Kehitysvammaisten palveluista perittävien maksujen määrit-täminen on koettu eri yhteyksissä problemaattiseksi. Sosiaalihuol-tolain, vammaispalvelulain, kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain yh-teensovittaminen tuottaa käytännön työssä ongelmia ja erilaisia

61

tulkintoja. Maksujen määrittämisen vaikeudesta kertoo lääninhal-litukseen tulleet kantelut ja muut yhteydenotot. Tämä tuli esiin myös verkkokonsulteille osoitetuissa kysymyksissä. Vammais- ja kehitysvammalait ovat luonteeltaan puitelake-ja, jotka eivät normita tai määritä palvelujen määrää tai toteutta-mistapaa. Käytännön työssä lakien tulkinnanvaraisuus aiheuttaa ongelmallisia tilanteita. Tämän johdosta myös vammaispalvelujen verkkokonsultaatioon tuli kysymyksiä lainsäädännön tulkinnasta. Kysyjät hakivat konsulteilta tukea ja perusteita asiakkaiden asioi-ta koskevaan päätöksentekoon. Kysymyksillä haluttiin varmistaa päätöksenteon juridiset ja hallinnolliset perusteet. Myös oman työn sisältöön ja työkäytäntöihin haettiin vahvistusta. Näistä ky-symyksistä välittyi kollegiaalisen tuen tarve. Muutama kysymys oli luonteeltaan eettistä pohdintaa siitä, mitä vammaisen ihmisen tasavertaisuus ja osallisuus käytännössä tarkoittaa? Kysyjät pohtivat myös sitä, mikä on asiakkaan edun mukaista palvelua ja tukea? Pohdinta keskittyi asiakasryhmien tasavertaiseen kohtelun, talouden, sosiaalityön ja työmenetelmien yhteensovittamiseen. Yllättävää oli, että vain muutamassa kysy-myksessä oli havaittavissa kunnan talouden asettamat paineet vammaispalvelujen järjestämiselle. 4.2 Miten vastattiin? Verkkokonsulteiksi lupautuneet ovat sitoutuneet kommentoimaan heille esitettyjä kysymyksiä ja antamaan vastauksen viiden vuo-rokauden sisällä. Ennen vastausta konsultit käyvät keskenään keskustelua verkossa. Aineiston perusteella on mielenkiintoista havaita, että noin puolet esitetyistä kysymyksistä sai aikaan mo-niammatillisen keskustelun. Tällöin kysymyksiä lähestyttiin juri-diikan, hallinnon ja sosiaalityön näkökulmasta. Näissä keskuste-luissa mielipiteet perustuivat kunkin konsultin ammatilliseen tie-toperustaan ja kokemukseen. Mielipiteet ja näkemykset eivät ol-leet keskenään ristiriitaisia, pikemminkin ne avasivat tarkastele-maan asioita eri näkökulmista. Keskusteluissa on havaittavissa eri alojen asiantuntijoiden tasavertaisuus. Toisaalta moniammatilli-sesti käyty keskustelu osoittaa, että vain harvoin sosiaalityössä -

62

ml. kehitysvamma- ja vammaispalvelut – on olemassa yksi ainoa oikea ratkaisu. Aineistosta tulee esiin myös se, että neljäsosa kysymysten perusteella käydyistä keskusteluista toteutui sosiaalialan ammatti-laisten kesken. Näihin keskusteluihin osallistuvat konsultit työs-kentelevät erilaisissa vammais- ja kehitysvammahuollon sosiaali-työntekijöinä, hallinnollisina virkamiehinä tai sosiaalialan kehittä-jinä. Oletettavasti näihin konsultaatiokeskusteluihin osallistuvilla on jokseenkin yhtäläinen sosiaalityön tietoperusta riippumatta heidän tämän hetkisestä työstään. Näissä sosiaalialan ammattilais-ten keskinäisissä keskusteluissa konsultit keskittyivät pohtimaan sosiaalityön eri menetelmien soveltamista ja päätöksen teon pe-rusteita. Kysymyksistä yksi neljäsosa aktivoi vammaispalvelun pe-russosiaalityötä tekevät konsultit keskinäiseen keskusteluun. Näissä keskusteluissa välittyy sosiaalityöntekijöiden työkäytännöt ja heidän kokemuksensa. Konsulttien välisissä keskusteluissa vaihdettiin omia kokemuksia ja myös vastauksissa viitattiin kon-sulttien hyviksi kokemiin työkäytäntöihin. Keskustelujen perus-teella annetuista vastauksista tulee esiin myös se, ettei esitettyihin kysymyksiin ole ollut helppoa löytää yksiselitteistä vastausta. Toisaalta vastauksista tulee esiin myös se, ettei verkkokonsultaa-tion ensisijaisena tarkoituksena ole antaa kysyjille tarkkoja toi-mintaohjeita. Tarkoitus on enemmänkin esittää kokemukseen pe-rustuvia näkökulmia sosiaalityöntekijän työn ja hänen tekemiensä ratkaisujen tueksi. Käydessäni aineistoa läpi uudelleen syyskuussa 2007 ha-vaitsin, että vammaispalvelujen verkkokonsultaation alkuaikoina eli vuonna 2005 konsulttien väliseen keskusteluun osallistuivat monipuolisesti niin juristit, hallinnossa työskentelevät kuin perus-sosiaalityötä tekevät konsultit. Aikaa myöten juridiikan ja hallin-non asiantuntijoiden osallistuminen on vähentynyt. Yksi tekijä tähän saattaa olla, että verkkokonsultaation alkuvaiheessa kysyjät halusivat työnsä tueksi juridista ja hallinnollista asiantuntemusta. Toisaalta myös verkkokonsulttien omat työolosuhteet ovat voi-neet rajoittaa aktiivista osallistumista keskusteluihin. Kerttu Ves-terinen (2005, 28) on todennut, että sosiaalityöntekijät konsultoi-vat mielellään pulmissaan juristeja ja psykiatreja. Hänen mukaan-sa sosiaalityöntekijät konsultteina omalla alallaan tuntuu vielä

63

vieraalta asialta, mutta se on välttämätön kehityskulku. Tämän pienen aineiston perusteella voisi päätellä, että sosiaalityöntekijät alkavat ottamaan pääroolia oman alan konsultaatiossa.

5 Verkkokonsultaation monimuotoisuus/moninaisuus Hannakaarina Sarvela ja Mervi Uusimäki (2005) toteavat varhais-kasvatuksen verkkokonsultaatiota koskevassa raportissaan, ettei konsultin tehtävänä ole antaa oikeita vastauksia. Konsultin tehtä-vä on vahvistaa kysyjää tiedollisesti ja pyrkiä työntekijää autta-maan häntä omien työtapojen reflektoinnissa. Verkkokonsultaatio antaa mahdollisuuden pohtia ja jäsentää omaa työtään ulkopuoli-sen kanssa. Nykytekniikka sallii, että verkkokonsulttia voi lähes-tyä aikaan ja paikkaan sitoutumatta. Helppo lähestyminen ja tietty etäisyys verkossa toimimisessa koetaan positiivisena. Etäkonsul-taatio on neutraali mahdollisuus saada tukea erityisesti silloin kun näköpiirissä ei ole omaa erityisasiantuntijaa. Näihin Hannakaarina Sarvelan ja Mervi Uusimäen näkemyksiin on helppo yhtyä myös vammaispalvelujen verkkokonsultaation aineiston perusteella. Vammaispalvelujen verkkokonsultaation kysymyksissä ja vastauksissa on erotettavissa sisällöllisesti kolme erilaista konsul-taation muotoa: kollegiaalinen konsultaatio, juridinen konsultaatio ja hallinnollinen konsultaatio. Tämä luokittelu ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen, sillä moni kysymys ja vastaus voidaan si-joittaa yhteen, kahteen tai kaikkiin luokkiin. Luokittelu onkin lä-hinnä suuntaa-antava. Kysymysten perusteella käytävissä keskusteluissa ja vasta-uksissa välittyy konsulttien kollegiaalinen vuorovaikutus. Keskus-telua käyvät vammaispalvelun sosiaalityöntekijät ja se perustuu sosiaalityön professionaalisiin lähtökohtiin ja näkökulmiin. Vahva sosiaalialan asiantuntemus ja erikoistuminen vammais- ja kehi-tysvammahuoltoon tuovat syvyyttä konsultaatiokeskusteluun. Toisaalta tässä keskustelussa on nähtävissä myös kokemusperäi-sen tiedon siirtäminen oman työyhteisön ulkopuolelle. Tulkitsen, että joissakin tilanteissa kysymyksen esittäjä on joko tietoisesti tai tiedostamattaan hakenut vertaistukea omaan työhönsä. Tämä tulee esille erityisesti pienten kuntien sosiaalityöntekijöiden esittämissä

64

kysymyksissä. Heillähän on harvoin omassa työyhteisössään mahdollisuutta käydä keskustelua työssään vastaantulevista eri-tyisosaamista vaativista asioista. Kollegiaalisen ja kokemusperäi-sen tiedon merkitys saattaa korostua lähivuosien aikana, jolloin tehdään sosiaalihuollon rakenteellisia uudistuksia ja jolloin suuria ikäluokkia edustavat sosiaalityöntekijät siirtyvät eläkkeelle. Tässä muodossa verkkokonsultaatio osaltaan antaa mahdollisuuden ko-kemusperäisen tietotaidon hyödyntämiseen ja ammattitaidon yllä-pitämiseen. Juridista konsultaatiota edustavat ne kysymykset ja vastauk-set, joissa haluttiin tietää asiaa koskevia eri oikeusasteiden tulkin-toja. Aineistoni perusteella voin päätellä, että omaa sosiaalialan asiantuntemusta haluttiin täydentää oikeudellisella osaamisella ja juridiikan asiantuntemuksella (kts. Keijo Mattilan artikkeli tässä julkaisussa). Verkkokonsultteina olevien juristien antamat kom-mentit ja viittaukset eri oikeusasteiden päätöksiin antoivat kysy-myksen esittäjälle tukea ja varmuutta asiakaskohtaiseen päätök-sentekoon. Toivottavasti joissakin tilanteissa konsultaatio ohjasi sosiaalityöntekijää tekemään asiakkaan kannalta tarkoituksenmu-kaisen ja samalla lainmukaisen päätöksen ja täten vältettiin pitkä-kestoinen valitusprosessi. Hallinnollinen konsultaatio on nähtävissä osassa kysymyk-siä ja vastauksia. Omassa työssäni kohtaan tilanteita, jolloin sosi-aalihuollon asiakas ei ole saanut hakemaansa asiaan päätöstä. Näin hänelle ei ole syntynyt muutoksenhaun mahdollisuutta. Toi-saalta työssäni olen viime aikoina yhä enenevässä määrin kehot-tanut kuntia tekemään erityishuoltoa tarvitsevalle kehitysvammai-sille henkilöille lakisääteisen erityishuolto-ohjelman. Nämä jok-seenkin yksiselitteiset ja asiakkaan sosiaalisten oikeuksien kan-nalta tärkeät toimenpiteet tulivat esiin muun muassa kehitysvam-maisten palvelumaksujen määrittämisen ja vaikeavammaisten kul-jetuspalveluja koskevien päätösten tekemisen yhteydessä. Hallin-nollisen ohjauksen tarkoitus on auttaa sosiaalityöntekijää palve-lemaan asiakasta oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.

65

6 Pohdintaa Tässä luvussa palaan otsikkooni kysymällä, mitä vammaispalve-lujen verkkokonsultaatio itse asiassa on? Esittämääni kysymyk-seen en odota löytäväni näin pienen aineiston perusteella tyhjen-tävää vastausta. Sen sijaan aineistoni perusteella voin todeta, että sosiaalityön ohjausmenetelmät kaipaavat uudistamista. Aineistoni antaa viitteitä myös siitä, että on olemassa erilaisia konsultaa-tiotarpeita. Parhaimmillaan sisällöltään ja painotuksiltaan erilaisil-la konsultaatioilla edesautetaan sosiaalialan ammattilaisten omaa ammatillista kasvua ja kehitystä. Vammaispalvelujen verkkokon-sultaatio on osoittanut, että tämäntyyppiselle toiminnalle on tar-vetta. Se on nykyaikainen tapa ylläpitää alan ammattilaisten kes-kinäistä vuorovaikutusta. Arviointiaineistostani on havaittavissa heikkoja signaaleja siitä, että sosiaalityöntekijät kaipaavat juridisten, hallinnollisten ja kollegiaalisten konsultaatioiden lisäksi eettisiä pohdintoja oman työnsä tueksi. Oletettavasti moni sosiaalityöntekijä on joutunut työssään kohtaamaan ristiriidan, jolloin vastakkain on ollut kun-nan taloudellinen tilanne ja asiakkaan tarvitsema apu tai palvelu. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukainen asiakkaan edun mukainen päätös tai ratkaisu on saatta-nut tuntua näissä tilanteissa likimain mahdottomalta. Artikkelia kirjoittaessani olen pohtinut sitä, mikä on se foorumi, joka voisi tarjota mahdollisuuden pohtia sosiaalityön arvoja, perusprinsiip-pejä ja etenkin oman työn eettisyyttä. Verkkokonsultaatiossa on ollut mahdollisuus käydä ohjauk-sellisia keskusteluja. Näin ollen ohjauksen ja konsultaation raja on ollut joissakin tilanteissa häilyvä. Konsulttina olen kohdannut väistämättä joissakin tilanteissa myös valvonnan elementtejä tai tarpeita. Katson, että luottamuksellinen konsulttitoiminta ei voi olla jälkikäteisvalvontaa. Konsultaatio voi sisältää etukäteisval-vonnan piirteitä, joita tässä yhteydessä haluan kutsua ohjaavaksi valvonnaksi. Ohjaava valvonta ei ole estämään pyrkivää ohjausta, joka sisältää kieltoja, sääntöjä ja ohjeita. Ohjaava valvonta on pi-kemminkin kannustavaa ohjausta. Siinä on informaatio-ohjauksen elementtejä. (vrt. Kinnunen & Vuorijärvi 2005.)

66

Sosiaalihuoltolaki on ollut voimassa 25 vuotta. Lain säätä-misen aikana nähtiin keskitetyn ohjauksen merkitys tärkeänä. Tuolloin sosiaali- ja terveysministeriöllä, sosiaalihallituksilla ja lääninhallituksilla oli miltei yksinoikeus ohjata kunnallista sosiaa-lipolitiikkaa ja -huoltoa. Keskitetty valtiollinen ohjausjärjestelmä olikin riittävä silloisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Keskite-tyn ohjausjärjestelmän aika on ohi. Ohjaustyöhön on mukaan tul-lut muita ohjaavia organisaatioita tai toimijoita kuten muun muas-sa Kuntaliitto, kuntayhtymät, vammaisjärjestöt, seudulliset ja maakunnalliset organisaatiot, sosiaalialan osaamiskeskukset ja sosiaalialan kehittämisyksiköt. Ohjaus on toisen modernin mukai-sesti sirpaloitunut ja kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa ja eri-laiset, toistensa kanssa jopa ristiriidassa olevat, ohjeistukset oh-jaavat toimintaa. Tämän aineiston ja oman työkokemukseni perusteella uskal-lan väittää, että ohjaus- ja valvontajärjestelmän modernisaatiota tarvitaan. Modernisaatio on välttämätön meneillään olevan kunta- ja palvelurakennemuutoksen ja aluehallinnon uudistamisenkin vuoksi. Muutosten yhteydessä on hyvä ottaa esille myös uuden-laiset ohjaus- ja valvontamenetelmät sekä rohkeasti lähteä kehitte-lemään sähköisiä työmenetelmiä. Verkkokonsultaatio on antanut siihen hyvän alun ja ennen kaikkea se on nostanut esiin sosiaali-työn konsultaation moninaisuuden ja merkityksen.

67

IKÄÄNTYVÄN OIKEUS SAADA PALVELUA TAI KIEL-TÄYTYÄ TARJOTUSTA PALVELUSTA11

Anja Karvonen-Kälkäjä 1 Johdanto 2 Sosiaaliset perusoikeudet 3 Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus ja sosiaalialan ammattilaisten eettiset ohjeet 4 Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet 5 Perusoikeuksien toteuttamisen käytännön ongelmia 6 Päätöksen perusteluvelvollisuus 7 Tutkittava tapausesimerkki 8 Pohdinta ja johtopäätökset

1 Johdanto Perus- ja ihmisoikeuksien asema on vahvistunut selkeästi suoma-laisessa oikeuskulttuurissa viime vuosina (Karhu 2003, 789–807). Perusoikeuksien sisällön ja ulottuvuuden määrittelemisellä on keskeinen merkitys sosiaalihuollon päätöksenteossa. Vanhuspal-velut eivät ole ns. subjektiivisia oikeuksia, mutta kylläkin perus-oikeuksia perustuslain mukaan. Ikääntyvien oikeuksien kannalta on keskeistä, miten vanhustenhuolto arvotetaan ja suunnataanko resursseja vanhustenhuoltoon. Sosiaali- ja terveysministeriön so-siaalialan kehittämishanke, kansallinen hanke terveydenhuollon turvaamiseksi sekä valtakunnallinen ikäihmisten laatusuositus ovat omalta osaltaan parantaneet palvelujen saatavuutta ja uudis-taneet palvelujen rakenteita ja toimintoja.

11 Tämä tutkimusartikkeli julkaistaan myös KIMPPA-hankkeen loppuraportissa, joka on SimLabin raporttisarjan 18. julkaisu:

- nimi: Kimpassa tuloksiin: KIMPPA-tutkimushankkeen loppuraportti - tekijä: Päivi Haho, Marika Vänttinen ja Anna Kilpiö (toim.) - sarjanimi: Helsinki University of Technology SimLab Publications 18 - ISSN 1458-8234 - ISBN 978-951-22-8923-3 ja elektroninen 978-951-22-8924-0

68

Terveydenhuollossa potilaan itsemääräämisoikeus on hoi-tosuhteen ytimessä, ja se tarkoittaa potilaan suostumista hoitoon tai hoidosta kieltäytymistä. Itsemääräämisoikeutta ei voida mil-lään argumenteilla sivuuttaa, koska perus- ja ihmisoikeudet sekä potilaan asemasta ja oikeuksista annettu laki ja lääkintäetiikka turvaavat itsemääräämisoikeudet niin vahvasti. (Pahlman 2003, 1.) Tämän tutkimuksen tavoitteena on kokonaiskuvan antami-nen vanhusasiakkaan asemasta, itsemääräämisoikeudesta ja edun-valvojan asemasta ja oikeuksista. Tavoitteena on löytää asiakas-lähtöinen näkökulma vanhusasiakkaan kuulemiseen ja hänen mie-lipiteidensä huomioimiseen. Tutkimuskysymykset liittyvät laajas-ti tarkasteltuna asiakkaan asemaan ja itsemääräämisoikeuteen. Tutkimuskysymykseni ovat:

1) Miten ikääntynyt asiakas voi päättää tarjotusta sosiaalipal-velusta?

2) Mikä on edunvalvojan tai omaisen oikeus päättää ikäänty-neen asioista?

Tutkimukseni on oikeusdogmaattinen. Se tarkoittaa sovel-lettavien oikeussääntöjen sisällön tulkintaa, niiden selvittämistä ja oikeussäännösten systematisointia. Ilmiötä voidaan tarkastella se-kä asiakkaan että järjestelmän näkökulmasta. Tässä artikkelissa lakia tarkastellaan asiakkaan näkökulmasta perusoikeusmyöntei-sesti tulkiten. Käytän tutkimuksessani esimerkkinä verkkokonsultaation kautta tullutta lakiasioihin liittyvää kysymystä. Kyseisessä esi-merkissä kunnan sosiaaliviranomaiset kysyivät seuraavia asioita:

1) Mikä on ikääntyneen asiakkaan oikeus päättää tarjotusta sosiaalipalvelusta?

2) Mikä on kunnan vastuu asiakkaan kieltäytyessä palvelusta? 3) Milloin edunvalvoja tulee määrätä? 4) Mikä on edunvalvojan oikeus päättää ikääntyneen asioista?

69

2 Sosiaaliset perusoikeudet Suomessa on pitkälle kehittynyt sosiaaliturvajärjestelmä. Suomi on myös liittyessään useisiin YK:n, Euroopan neuvoston ja ILO:n sopimuksiin sitoutunut ylläpitämään ja kehittämään sosiaalitur-vaa. Perustuslakiin on kirjoitettu keskeiset sosiaaliset perusoikeu-det. (Hallberg et al. 1999, 31.) Ihmisoikeuksien jakamattomuus-periaate (indivisibility, interdepence and interrelation of all hu-man rights) on oikeudessamme yksi tärkeimmistä ja keskeisim-mistä periaatteista (Nieminen 2005, 44–58). Jakamattomuusperi-aatteella tarkoitetaan sitä, että perinteisiä vapausoikeuksia tai kan-salais- ja poliittisia oikeuksia (KP-oikeuksia) ja uudempia talou-dellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia (TSS-oikeuksia) ei voida täysin erottaa toisistaan. Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen edellyttää aina julkisen vallan aktiivisia toimia. Vapausoikeudet, kuten sananva-paus, ovat voimassa ilman erityisiä toimia. Sosiaalisten perusoi-keuksien toteuttamiseen tarvitaan aina taloudellisia resursseja ja lainsäädäntöä, minkä vuoksi ne eivät toteudu samalla tavalla kuin vapausoikeudet. Lisäksi sosiaalisten perusoikeuksien erityispiirre on, että yksilöllä ei ole aina käytettävissään oikeudellisia keinoja oikeuksiensa toteuttamiseksi. Perustuslain 19 §:ssä säädetään oikeudesta sosiaaliturvaan muun muassa seuraavasti: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa vanhuuden aikana. Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.” Oikeusjärjestyksen ymmärtäminen avautuu perusoikeuksien poh-jalta. Monikerroksisesta säännösten, periaatteiden ja arvojen ko-konaisuudesta muodostuu kulloinenkin oikeusjärjestys. Erilaiset rakenteelliset, historialliset ja yhteiskunnalliset tekijät ovat vai-kuttaneet oikeusjärjestyksen kehitykseen. Lakien säätäminen ja

70

soveltaminen pohjautuu oikeusjärjestelmän toimivuuteen ja val-tiosääntö ja perusoikeudet ovat järjestelmän runkona. Oikeuden sisältöä tulee kuitenkin aina tarkastella ihmisen, asiakkaan näkö-kulmasta. Vaikka ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien muodolli-nen pohja onkin eri oikeusjärjestyksissä erilainen, sisällöllisesti ne kuitenkin ovat monelta osin samanlaisia ja koskettavat samoja oi-keuksia. Perusoikeudet ovat aina perustuslaissa säädettyjä yksilöl-le kuuluvia oikeuksia ja niiden tulee olla yleisiä, kaikille yhden-vertaisesti kuuluvia oikeuksia. (Hallberg et al. 1999, 31.) Elleivät päättäjät luo lainsäädäntöä, varaa resursseja ja ryh-dy toimenpiteisiin, sosiaaliset perusoikeudet eivät toteudu. Ovat-ko sosiaaliset perusoikeudet sittenkin vain ohjelmajulistuksia, lu-pauksia ja moraalisia lainsäätäjään kohdistuvia velvollisuuksia vai mikä on niiden oikeudellinen luonne?

3 Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus ja sosiaalialan ammattilaisten eettiset ohjeet

Kunnat voivat kehittää palvelurakenteitaan paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laatusuosituksen avulla. Laatusuositus ei ole kuntia sitova normi. Suosituksen tavoitteena on edistää asiakkaiden, omaisten ja mui-den kuntalaisten osallistumista tavoitteiden asettamiseen ja toi-minnan arviointiin. Suosituksen käytännön toteuttamiseksi tarvi-taan valtakunnallista, alueellista ja paikallista yhteistyötä. Laa-tusuosituksen toteutumista seurataan valtakunnallisesti. Laa-tusuosituksessa on määritelty muun muassa palvelujen toiminnal-liset ja eettiset tavoitteet sekä riittävien voimavarojen turvaami-nen. Konkreettisesti tämä tarkoittaa muun muassa riittävän henki-löstömäärän sekä henkilöstön kelpoisuuden ja koulutustason mää-rittelemistä. Laatusuositusta ollaan parhaillaan uudistamassa. (Ikäihmisten hoitoa ja palvelua koskeva laatusuositus 2001.) Suositus on tarkoitettu kuntien päättäjille ja johdolle, jotka ovat vastuussa toiminnallisista linjauksista sekä voimavarojen osoittamisesta toimintaan. Suositus auttaa kuntien tarkastuslauta-kuntia arvioimaan kunnan toimien asianmukaisuutta, tavoitteiden toteutumista ja budjettivarojen käyttöä. Kuntalaisille suositus an-

71

taa suuntaviivat, joiden perusteella he voivat arvioida oman kun-tansa palvelutasoa ja toimintatapoja sekä tehdä kehittämisehdo-tuksia. Suositusta voidaan käyttää hyväksi kuntasuunnitelman ja talousarvion laatimisessa, jossa tavoitteet konkretisoidaan työnte-kijämääriksi, investoinneiksi ja muiksi toiminnan kuluiksi. Sosiaalialan työ liittyy olennaisesti etiikkaan ja ihmisoike-uksiin. Työn tavoitteena on ihmisten auttaminen sekä puutteen ja kärsimyksen vähentäminen. Keinoina ovat muun muassa itsenäi-sen elämänhallinnan ja sosiaalisen muutoksen edistäminen. Työ-hön liittyy olennaisesti valta ja mahdollisuus vaikuttaa asiakkaan elämään, mikä lisää puolestaan eettisyyden vaatimusta. Eettisten ohjeiden tarkoituksena on antaa ammattihenkilöille ohjeita siitä, kuinka toimia ja suojata palvelujen käyttäjiä. (Arki, arvot, elämä, etiikka, 2005.) Lainsäädäntö ja toiminnan laillisuus ovat erityisen tärkeitä sosiaalialalla ja julkisen sektorin toiminnassa. Perustuslain mu-kaan yhteiskunnalla on velvoite huolehtia kaikista jäsenistään. Sosiaaliala toteuttaa tätä velvoitetta. Arvojen ja normien määritte-lijöitä on paljon ja he tekevät määrittelynsä eri lähtökohdista kä-sin. Olennaista on, kuka saa määritellä hyvän ja kenen hyvästä on kyse. Asiakkaan ihmisarvon ja yksilöllisyyden ehdoton kunnioit-taminen on ainoa mahdollinen perusta eettisesti ja moraalisesti kestävälle toiminnalle. (Arki, arvot, elämä, etiikka, 2005.) Ammattilaisen on omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioitettava ja edistettävä asiakkaansa oikeutta teh-dä omat valintansa. Lisäksi on edistettävä asiakkaan sen kaltaista osallisuutta, joka lisää hänen mahdollisuuksiaan vaikuttaa elä-määnsä koskeviin päätöksiin ja toimiin. Asiakasta autetaan omien vahvuuksiensa tunnistamisessa ja kehittämisessä. (Arki, arvot, elämä, etiikka, 2005.)

4 Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet Suomi ratifioi vuonna 1996 YK:n vuonna 1976 hyväksymät KP-sopimukset (koskee kansalais- ja poliittisia oikeuksia) ja TSS-sopimukset (koskee taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oi-keuksia). Vielä silloin sopimusten keskinäistä yhteyttä ei tuotu

72

esiin, vaan pikemminkin korostettiin niiden eroja. KP-sopimus saatettiin voimaan Suomessa lain tasoisesti ja TSS-sopimus vain asetuksen tasoisesti. TSS-sopimusta ei pidetty oikeudellisesti vel-voittavana. Ihmisoikeuksien jakamattomuusperiaate on universaalisuus-periaatteen ohella eniten esillä tämän päivän ihmisoikeuskeskus-telussa. Nämä kaksi periaatetta liittyvät myös läheisesti toisiinsa. Ihmisoikeuksien maailman konferenssin kesäkuussa 1993 hyväk-symässä Wienin julistuksessa ja toimintaohjelmassa todetaan muun muassa: ”Kaikki ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia, ja-kamattomia, toisistaan riippuvia ja toisiinsa liittyviä. Kansainväli-sen yhteisön tulee käsitellä ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti oikeudenmukaisella ja tasavertaisella tavalla suhtautuen niihin yh-täläisesti ja pitäen niitä yhtä tärkeinä.” Lisäksi todetaan, että valti-ot ovat velvollisia poliittisista, taloudellisista tai sivistyksellisistä järjestelmistään riippumatta edistämään ja suojelemaan kaikkia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. (Nieminen 2005, 44–58.) Suomessa ihmisoikeuksien jakamattomuuteen on kiinnitetty huomiota muun muassa Valtioneuvoston selonteossa Suomen ih-misoikeuspolitiikasta (VNS 2/2004 vp). Sosiaalisten perusoikeuk-sien noudattamista valvomaan perustettu komitea on kiinnittänyt huomiota siihen, että osa sosiaalisista oikeuksista on toteutettavis-sa välittömästi tuomioistuimissa.

5 Perusoikeuksien toteuttamisen käytännön ongelmia Vapausoikeuksien ja TSS-oikeuksien oikeusvaikutusten arvioin-tiin tarvitaan hienovivahteista analyysia. Eräiden tutkijoiden käyt-tämä kolmitasoinen jaottelu on seuraava:

1) velvollisuus kunnioittaa (obligation to respect) 2) velvollisuus suojata (protect) 3) velvollisuus toteuttaa (fulfil)

Tällä jaottelulla kuvataan ja analysoidaan ihmisoikeuksien erilaisia vaikutustapoja. Vapausoikeuksien kohdalla ensiksi mai-nittu vaikutustapa on tärkein ja TSS-oikeuksien kohdalla viimeksi mainittu vaikutustapa on tärkein. (Nieminen 2005, 44–58.) Tämä

73

ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sosiaaliset oikeudet asettuisivat hierarkiassa itsestään selvästi muita ihmisoikeuksia alemmalle ta-solle tai että niiden toteuttaminen voidaan lykätä myöhempään ajankohtaan esimerkiksi taloudellisiin seikkoihin vedoten. Osa YK:n TSS-sopimuksen sosiaalisia oikeuksia koskevista artikloista on muotoiltu siten, että sopimusvaltioille asetetaan niissä velvollisuus toteuttaa oikeudet vähitellen. Niitä ei ole tur-vattu suoraan yksilöille kuuluvina oikeuksina. Suomea on arvosteltu muun muassa siitä, että paikallisvi-ranomaisten vähävaraisille perheille ja vammaisten lasten perheil-le jakamat hyvinvointipalvelut ovat eritasoisia ja erilaatuisia eri puolilla maata johtuen osittain siitä, että kunnilla on käytettävis-sään hyvin erilaiset taloudelliset voimavarat. Tämä on tullut esille YK:n lapsen oikeuksien komitean työssä. Päättävät viranomaiset priorisoivat asioita eri tavoin ja tarpeiden arviointi- ja avun myön-tämisjärjestelmät ovat erilaiset. (Nieminen 2005, 44–58.) Sama koskee myös ikääntyvien hyvinvointipalveluja. Sosiaalisten oikeuksien on Suomessa tulkittu olevan luon-teeltaan sellaisia, että ne voidaan turvata sen mukaan, mitä varoja jää jäljelle. Juuri tätä asennetta on arvosteltu YK:n TSS-sopimusta valvovassa komiteassa. Myös TSS-sopimusta valvovan YK:n komitean käsityksen mukaan Suomi ei pahimmasta lamasta toivuttuaan ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin palaut-taakseen monet laman aikana leikatut sosiaalietuudet lamaa edel-tävälle tasolle. Toisaalta eduskunnan apulaisoikeusasiamies on korostanut, että muun muassa sosiaalisten oikeuksien toteuttami-nen vaatii juuri rahaa. (Nieminen 2005, 44–58.)

6 Päätöksen perusteluvelvollisuus Oikeus saada perusteltu päätös on hyvän hallinnon keskeinen tae. Sosiaalihuollossa asianosaisen oikeusturvan kannalta on aina kiinnitettävä huomiota riittäviin perusteluihin. Yleisenä vaatimuk-sena on, että ratkaisun perusteena olevat tosiseikat yksilöidään ja että tosiseikkojen oikeellisuus varmistetaan riittävästi. Asianosai-selle selviää päätöksen perusteluista, miksi kysymyksessä olevaan

74

lopputulokseen on päädytty. Perusteluilla on keskeinen merkitys myös muutoksenhakuoikeuden käyttämisen kannalta. Hallintolain 45 §:ssä säädetään päätöksen perusteluvelvolli-suudesta. Sen mukaisesti perusteluissa on ilmoitettava, mitkä sei-kat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava py-kälät. Perusteluvelvollisuus edellyttää aina riittävän tiedon anta-mista, jotta päätöksen kohteena oleva yksilö voi pyrkiä toteutta-maan oikeuttaan. Kansalaisilla saa olla oikeusturvaodotus kaikis-sa ratkaisuissa. (Hallberg et al. 1999.)

7 Tutkittava tapausesimerkki Artikkelissa käsiteltävä tapausesimerkki on tullut Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen verkkokonsultaation kaut-ta (www.sosiaalikollega.fi). Palvelussa sosiaalialan työntekijät ja heidän asiakkaansa pyytävät apua alan asiantuntijoilta. Olen itse toiminut kyseisen palvelun verkkokonsulttina sen perustamisesta lähtien ja vastannut seuraavassa esitettävään lakiasiain konsultti-ryhmälle tulleeseen kysymykseen. Asian kuvaus

Yksin asuva dementoitunut ikääntyvä asuu omakotitalossa etäällä kuntakeskuksesta. Hänellä on muistiongelmia, mutta hän pärjää vielä tutussa ympäristössä. Kunnan sosiaalitoimi on huolestunut hänen selviytymisestään ja kunnan vastuusta, jos jotain odottamatonta tapahtuu. Asunnon lämpötila on ajoittain hyvin alhainen. Asiakas ei suostu huolehtimaan puh-taudestaan ja hän sotkee ruokia keskenään. Kotipalvelu käy kaksi kertaa viikossa, muina arkipäivinä hän saa ateriapalve-lua. Lähin omainen asuu kaukana. Kodinhoitaja, terveyden-hoitaja tai naapuri ei saa asiakasta kotoa mihinkään. Asiakas ei ole holhouksessa, raha-asioita hoitaa omainen. Lähiomai-sen pyynnöstä asiakkaalle on haettu palvelutalosta asuntoa. Toisaalta ollaan epävarmoja sen suhteen, tulisiko asiakas sopeutumaan palvelutaloon muistamattomuuden vuoksi ja suostuisiko hän sinne muuttamaan.

75

Asiaan liittyvät kysymykset Kysymys vastuusta:

Jos jotakin sattuu, esimerkiksi tulipalo tai vanhuksen palel-tuminen ulos, millainen on kotipalvelun vastuu? Voidaanko syyttää heitteillejätöstä? Jos asiakas saisi palvelutalosta asun-non ja hän uudessa ympäristössä menee yöllä ulos eikä pääse takaisin sisään, voiko palvelutalon henkilökuntaa syyttää ta-pahtuneesta?

Kysymys holhouksesta:

Mitä etuja holhoukseen hakemisesta yllä mainitussa tapauk-sessa olisi? Jos asiakas ei suostu lähtemään kotoaan ja kaikki hänet tuntevat ovat sitä mieltä, että asiakkaan elämä on kuta-kuinkin epäinhimillistä jatkuessaan näin, mitä tehdään? Mitä vaikutuksia holhoukseen hakemisella olisi pakkokeinojen käytön suhteen? Jos on laajamittaisesti holhouksessa, voiko kotoa hakea asumaan palvelutaloon tai suoraan vanhainkotiin perusteena kasvaneet riskit asuinoloissa ja terveydentilassa?

Vastaus

Vastuukysymykset liittyvät olennaisesti asiakkaan itsemää-räämisoikeuteen ja edunvalvojan määräämiseen. Asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 8 §:ssä säädetään, että sosiaalihuoltoa toteutettaessa olisi otettava huomioon asiak-kaan oikeus määrätä itse omista asioistaan niin pitkälle kuin se on mahdollista. Itsemääräämisellä tarkoitetaan omasta elämästä määräämistä ja omaa elämää koskevien päätösten toteuttamista. Ihmisen sisäinen itsemääräämisoikeus edellyt-tää henkilön edellytyksiä ja kykyä hallita itseään sekä kykyä harkittuihin, itsenäisiin päätöksiin ja tekoihin. Toisaalta itse-määräämisoikeus on kykyä toimia ilman, että ulkoiset tekijät estävät tahdonmuodostusta. Ihmisoikeudet ja itsemääräämisoikeus perustuvat vallit-sevaan ihmiskäsitykseen. Itsemääräämisoikeuden tarkoituk-sena on suojata yksilöä muiden yksilöiden ja yhteisöjen pe-rusteettomalta väliintulolta silloin, kun yksilö pyrkii määrää-mään itsestään ja omasta elämästään. Asiakkaan itsemäärää-misoikeuden toteuttaminen edellyttää yhteistyötä ja vuoro-vaikutusta asiakkaan ja sosiaalihuoltoa järjestävän tahon kanssa. Näin tässä asiassa onkin tapahtunut. Tässä on kuitenkin todennäköisesti kysymys erityisti-lanteesta, jolloin asiakas muistihäiriöistä kärsivänä ei itse ky-kene päättämään ja ilmaisemaan omaa tahtoaan hoidon ja huollon asianmukaisesta järjestelystä ilman, että voitaisiin

76

välttyä vahingonvaarasta ja riskeistä. Tällaisessa tapauksessa itsemääräämisoikeutta joudutaan arvioimaan edellä mainitun lain 9 §:n 1 momentin mukaan siten, että asiakkaan lisäksi hänen laillista edustajaa tai omaista kuullaan. Myös näin asi-assa on menetelty. Asian erikoislaatuisuuden vuoksi lienee tarpeellista kui-tenkin olla yhteydessä paikalliseen holhousviranomaiseen edunvalvojan määräämistä varten. Näin tulee menetellä lain mukaan silloin kun esimerkiksi sosiaalityöntekijä toteaa, ettei asiakas kykene riittävästi huolehtimaan itseään ja varallisuut-taan koskevista asioistaan. Kun asiakas tarvitsee samanaikai-sesti usean eri tahon palveluja selvitäkseen tavanomaisista arkipäivän askareistaan, asiakkaalle laadittavaan huolto- ja palvelusuunnitelmaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Jatkokysymys Voiko edunvalvoja päättää, että asiakkaan on muutettava pois kotoa tai lähdettävä terveyskeskukseen? Mitkä ovat sallittuja pakkotoimia, jos asiakas ei aio lähteä kotoaan? Huomioitakoon, että omaisten mielestä nykyinen käytäntö raha-asioiden hoidon suhteen on toimiva, eivätkä he ole halunneet laajempaa holhousta siltä osin. Pitääkö omaisten tahto ohittaa ja hakea asiakas holhoukseen? Vastaus

Kunnan järjestämä sosiaalihuolto perustuu aina viranomaisen päätökseen, johon tulee kirjata palvelun sisältö ja ehdot sekä kummankin oikeudet ja velvollisuudet. Erityisen tärkeää on asioiden dokumentointi eli se, että kaikki merkitykselliset seikat kirjataan tarkoin asiakkaan palvelusuunnitelmaan vas-tuukysymysten vuoksi. Tapauksesta ei ilmene, että omaisia olisi määrätty edunvalvojaksi tai raha-asioiden hoitoon. Kos-ka asiakas on kuitenkin kunnan sosiaalihuollon piirissä, saat-taisi olla tarpeen, että kyseiset henkilöt määrättäisiin edun-valvojaksi maistraatin päätöksellä. Maistraatti neuvoo ja opastaa menettelytavoissa edunvalvojan saamiseksi. Kyseiset henkilöt voivat hyvinkin olla sopivia tehtävään, mutta päätös asiasta lienee paikallaan. Hakemukseen tulee liittää lääkärin-lausunto. Tahdosta riippumattomasta sosiaalihuollosta on erityis-säännöksiä kehitysvammaisten, päihdeongelmaisten ja lasten osalta. Myös tartuntatautilaissa on vastaavia määräyksiä. Asiasta ei ilmene, että tässä tapauksessa olisi edellytyksiä tahdosta riippumattomaan hoitoon. Ellei henkilö ole vaaraksi

77

itselleen tai toiselle tai hänen terveytensä ei ole vakavasti uhattuna eikä hänellä ole erityistä sairaanhoidon tarvetta ko-din ulkopuolella, siirtoa terveyskeskukseen tai muuallekaan lienee vaikea perustella. Ikääntyvien palvelujen järjestämisen lähtökohtana on kotona selviytymisen tukeminen sekä toi-mintakyvyn säilyttäminen. Tämä lähtökohta ilmenee sekä so-siaalihuoltolaista että sosiaali- ja terveyspalveluita koskevista ohjelma- ja suunnitelma-asiakirjoista. Voimassa oleva sosiaa-lihuollon lainsäädäntö ei määrittele täsmällisesti, milloin ikäihmisellä on oikeus saada palveluja tai päästä niiden pii-riin. Lisäksi lainsäädännön yleisluonteisuuden vuoksi palve-lujen toteutumisen valvonta on vaikeaa ja palvelujen määrä ja laatu vaihtelevat suuresti eri kunnissa. Nykyisin osa ikäänty-vistä tulee palvelujen ja hoidon piiriin niin myöhään, että palveluasuntoon muuttamisen tai laitoshoidon tarvetta ei enää voida siirtää. Tällöin mahdollisuudet kotona asumisen tuke-miseen mahdollisimman pitkään menetetään. Palvelutarpeen arviointi on käytäntö, jolla voidaan edistää riittävän varhaista puuttumista kotona selviytymistä haittaaviin ongelmiin. Jotta tavoite saavutettaisiin, palvelutarpeen arvioinnin tulisi olla kattava ja siinä olisi otettava huomioon ikääntyvän fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä asuin- ja elinympäristö.

8 Pohdinta ja johtopäätökset Tässä tutkimuksessa on vastattu kysymyksiin perusoikeusmyön-teisesti, mikä tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti perusoikeudet ja asiakkaan itsemääräämisoikeus toteutuvat. Toisaalta ikäihmisten palvelujen järjestämistä voidaan tarkastella myös sosiaali- ja ter-veydenhuollon järjestelmästä lähtöisin. Velvollisuus sosiaalihuol-lon järjestämiseen kuuluu kunnille, joissa palveluja ei aina järjes-tetä perusoikeusmyönteisesti. Lainsäädäntö antaa kunnille melko vapaat kädet päättää sosiaalihuollon järjestämisestä, ja palvelut on usein helpompi järjestää järjestelmälähtöisesti. Kuntien harkinta-vallan käyttöä rajoittavat kuitenkin muun muassa perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset sekä sosiaalihuollon lainsäädäntö. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuu-desta annetun lain 3 §:n mukaan kunnan on osoitettava voimava-roja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveyden-huoltoon. Kunnan järjestämä sosiaalihuolto perustuu lähtökohtai-

78

sesti kunnan varaamiin määrärahoihin, jolloin palveluja ja tuki-toimia järjestetään niille varattujen määrärahojen puitteissa ja nii-den edellyttämässä laajuudessa. Myös määrärahasidonnaisissa etuuksissa on aina arvioitava hakijan yksilölliset olosuhteet ja etuuden tarve. Poikkeuksena tästä ovat niin sanotut subjektiiviset oikeudet, jolloin kunnan järjestämisvastuu on määrärahoista riip-pumatonta. Tapausesimerkin kysymyksiin voidaan antaa vastaus myös siten, että tapausta tarkastellaan mielenterveyslain, terveydensuo-jelulain ja holhoustoimesta annetun lain perusteella. Mielenterve-yslain 8 §:ssä säädetyt edellytykset tahdosta riippumattomaan hoi-toon eivät mielestäni tässä tapauksessa täyty. Laki edellyttäisi mielisairautta ja hoidon tarvetta siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaisi olennaisesti vanhuksen mielisairautta tai vaarantaisi vakavasti hänen terveyttään tai turvallisuuttaan. Terveydensuojelulain mukaan kunnan terveydensuojeluvi-ranomainen voi velvoittaa asukkaan ryhtymään toimenpiteisiin terveyshaitan poistamiseksi, jos asunnossa esiintyy hajua, mikro-beja, pölyä, kylmyyttä tai kosteutta (27 § 1 mom.). Jos terveyshai-tan poistaminen laiminlyödään, viranomainen voi kieltää käyttä-mästä asuntoa (27 § 2 mom.). Kieltoa ja määräystä voidaan tehos-taa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty työ teetetään lai-minlyöjän kustannuksella (53 § 2 mom.). Tästä saattaisi seurata, että asukas joutuu muuttamaan kodistaan muualle. Holhoustoimesta annetun lain mukaan tuomioistuin voi määrätä henkilölle edunvalvojan, jos hän on sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemätön valvomaan etuaan tai huo-lehtimaan itseään koskevista asioista. Edunvalvoja voidaan mää-rätä, jos henkilön tila ja edunvalvonnan tarve sitä edellyttävät, vaikka henkilö vastustaa määräystä (8 § 1 ja 2 mom.). Yleensä edunvalvonta tarkoittaa taloudellisten ja oikeudellisten asioiden hoitoa. Jos tuomioistuin on kuitenkin niin määrännyt, edunvalvo-jalla on oikeus edustaa päämiestään myös sellaisessa tätä henkilöä koskevassa asiassa, jonka merkitystä päämies ei kykene ymmär-tämään (29 § 2 mom.). Tällainen asia voi olla esimerkiksi hoidon järjestäminen. Käytännössä edunvalvojan määrääminen edellyttää aina lääkärin lausuntoa.

79

Sosiaalihuollon toteuttajan tulisi omista arvoistaan riippu-matta kunnioittaa ja edistää asiakkaan oikeutta tehdä omat valin-tansa. Kysymys on useimmiten arvostuskysymyksistä. Kuntien säästötoimenpiteet ovat myös omalta osaltaan kaventaneet ikäih-misten oikeutta saada palveluja. Jos vanhukset saavat puutteellista hoitoa ja jos tähän on syynä vanhustenhuoltoon osoitetut liian niukat voimavarat, tästä on vastuussa kunta. Myös perusoikeussäännöksillä on välittömästi kuntiin ulottuvia oikeusvaikutuksia. Kun kuntien tehtäväksi on lailla säädetty sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu, pe-rustuslain 19 §:n sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat turvaa-mis- ja edistämisvelvoitteet ulottuvat myös kuntiin. Säännökset estävät etuuksien leikkaukset alle perustuslain edellyttämän tason sekä ohjaavat voimavarojen kohdentamista talousarviopäätöksis-sä. Kuntien on huolehdittava siitä, että palvelut vastaavat määräl-tään ja laadultaan perustuslain edellyttämää tasoa ja että ne myös käytännössä ovat yhdenvertaisesti kuntalaisten saavilla. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2003, 107–108.) Ikääntyvät voisivat asua vieläkin pidempään omissa kodeis-saan palvelujen turvin, mikäli heidän oikeutensa palvelun arvioin-tiin ja saantiin toteutuisi enemmänkin perusoikeusmyönteisesti kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä lähtöisin.

80

VERKKOKONSULTAATIOPALVELUA KEHITTÄMÄSSÄ

Arja Kilpeläinen, Maria Martin & Maarit Pirttijärvi 1 Lapissa hyödynnetään teknologiaa 2 Verkkokonsultaatiopalvelun tarve ja tekninen toteutus 3 Käyttäjät mukaan kehittämiseen 4 Käyttäjien kokemuksia verkkokonsultaatiopalvelusta 5 Verkkokonsultaatiopalvelun käyttäjien tulevaisuustoiveita 6 Osaaminen näkyväksi, asiakas aktiiviseksi

1 Lapissa hyödynnetään teknologiaa Teknologian avaamat uudet mahdollisuudet työskentelyssä pakot-tavat tarkastelemaan, arvioimaan ja organisoimaan työtapoja uu-delleen. Lapissa teknologisten sovellusten testaaminen ja kehit-täminen on luontevaa johtuen pitkistä välimatkoista ja harvasta asutuksesta. Lapin pienten kuntien sosiaalialan työntekijät toimi-vat usein yksin. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa (Poske) vuonna 2003 käynnistetyssä verkkokonsultaatiopalvelus-sa hyödynnetään teknologiaa uudella tavalla. Internetissä toimi-van tietoturvallisen palvelun kautta sosiaalialan ammattilaiset saavat kollegoiltaan ja erityisasiantuntijoilta tukea omaan työhön-sä. Kysyjät voivat esittää joko asiakastapauksiin suoraan liittyviä tai yleisluontoisia kysymyksiä konsulteille, jotka pohtivat ongel-maa kirjallisesti ja antavat ratkaisuvaihtoehtoja saamiensa tietojen perusteella. Verkkokonsultaatiopalvelu tarjoaa kollegan yksin työskenteleville työntekijöille ja moniammatillista erityisosaamis-ta kaikille kysyjille. Verkkokonsultaatiopalvelu on kehitetty käyttäjien pyynnös-tä. Sosiaalityöntekijät ovat toivoneet mahdollisuuksia ongelmati-lanteissa konsultoida lakimiehiä, mutta myös toisia sosiaalityön-tekijöitä. Sosiaalitoimessa työskentelevillä ammattilaisilla on tar-vittaessa mahdollisuus esittää kysymyksiä konsulttiryhmille, joi-

81

den jäsenet yhdessä vastaavat ryhmäkohtaisesti kysymykseen. Näin ollen vastauksen tekemiseen osallistuu useita ammattilaisia, jolloin vastauksessa tarkastellaan kysymystä monesta eri näkö-kulmasta. Konsultaatiopalvelu on käyttäjille ilmainen. Pääsääntöisesti konsultit vastaavat pyyntöihin oman työnsä ohella tai siihen sisäl-tyvänä tehtävänä ilman erillistä korvausta. Verkkokonsulteilla on työnantajansa suostumus olla palvelussa vastaajina. Posken Lapin toimintayksikkö vastaa palvelun toimivuudesta, ylläpidosta ja ke-hittämisestä. Palvelun käytössä ja kehittämisessä koordinoija on keskeisessä asemassa. Yksi Posken työntekijä onkin toiminut verkkoemäntänä ja hänelle on resursoitu työaikaa konsulttien tu-kemiseen ja palvelun kehittämiseen. Poske huolehtii syntyvistä kustannuksista, esimerkiksi yksittäisten konsulttien palkkiot ja teknisen ympäristön ylläpito. Artikkeli perustuu käyttäjiltä kerättyyn tietoon verkkokon-sultaatiopalvelun käytöstä. Luvussa kaksi kuvaamme palvelun teknistä ja sisällöllistä toimintatapaa. Kolmannessa luvussa esitte-lemme aineiston ja neljännessä luvussa käymme läpi käyttäjien kokemuksia verkkokonsultaatiopalvelusta. Viides luku painottuu palvelun käyttäjien tulevaisuustoiveisiin ja kuudennessa pohdim-me palvelun kehittämisvaihtoehtoja.

2 Verkkokonsultaatiopalvelun tarve ja tekninen toteutus Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Poske) Lapin toimintayksikön toiminnan alkuvuosina kuntakierroksilla kartoi-tettiin, mitä tukea sosiaalityöntekijät tarvitsevat. He kertoivat työssään konsultoivansa yksityistä lakimiestä tai toisen kunnan sosiaalityöntekijää. Konsultaatiota toivottiin lähinnä sosiaalitoi-meen liittyvissä lakiasioissa. Päätös konsultaatiopalvelun perus-tamisesta oli helppo, sillä palvelun tarve oli ilmeinen ja osaamis-keskuksella oli valmiina tekninen sovellus, joka oli varattu tule-vaisuudessa avattavaa lakimieskonsultaatiota varten. Internetin kautta käytettävä palvelu avattiin www.sosiaalikollega.fi -sivuston yhteyteen. (Seutupilottihanke 2003; Vesterinen 2004.)

82

Ensimmäisenä konsultaatiopalvelu avattiin lastensuojelun kysymyksille. Alkuvaiheessa kysyjän valitsema konsultti vastasi yksin kysymykseen, mutta tämä osoittautui nopeasti liian työlääk-si. Konsultit kaipasivat myös tukea vastaamiseen. Teknistä ym-päristöä päätettiin muuttaa siten, että vastaajat ovat samassa ryh-mässä. Konsulttiryhmien jäsenet ja heidän asiantuntijuutensa esi-tellään palvelun sivustolla. Näin konsulttien asiantuntijuus on parhaiten kysyjien hyödynnettävissä ja konsultit saavat toivo-maansa tukea. Kysyjät saavat ryhmän yhdessä työstämän vastauk-sen. Tämä toimintamalli on koettu hyväksi. Konsultit pitivät tärkeänä tietoa siitä, millä asiantuntijuudel-la kysyjä muotoilee kysymyksensä. Sen vuoksi konsultaatioky-symyksiä pystyivät alussa tekemään vain sosiaalityöntekijät. Myöhemmin palvelun käyttö on avattu varhaiskasvatuksessa ja muissa sosiaalialan tehtävissä työskentelevien ammattilaisten käyttöön. Konsultit tietävät kysymysten tulevan ammattilaisilta, sillä tunnukset annetaan Lapin toimintayksiköstä eikä niitä voi saada kirjautumalla itse järjestelmän käyttäjäksi. Konsultaatiopalvelun sivustolta on saatavissa ohjeet kysyjälle, palvelun esittely asiak-kaalle sekä lomake asiakkaan suostumusta varten. Kysyjiä ohjeis-tetaan tekemään kysymys yhdessä asiakkaan kanssa tai asiakkaan luvalla silloin, kun käytetään asiakastietoja. Sen sijaan yleisluon-toisten kysymysten tekemiseen asiakkaan suostumusta ei edellyte-tä. Asiakas ei voi yksin kysyä neuvoa verkkokonsultaatiopalve-lusta, mutta hän voi tehdä sen yhdessä ammattilaisen kanssa. Verkkokonsultaatiopalvelua suunniteltaessa kiinnitettiin eri-tyistä huomiota tietoturvaratkaisuihin. 2000-luvun alussa oli mahdollista, että työntekijät neuvoivat toisiaan ja asiakkaita säh-köpostiviesteillä. Tämä ei kuitenkaan ole tietoturvallinen tapa toimia. Tietosuojavaltuutetun toimisto on ottanut kantaa sähkö-postin tietoturvallisuuteen ja julkaissut ohjeet sähköpostin käyt-töön sosiaalihuollossa vasta 3.1.2007 (Asiaa tietosuojasta 1/2007; ks. myös henkilötietolaki 523/1999 § 32; laki sosiaalihuollon asi-akkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000 § 14–16). Verkkokon-sultaatiopalvelulla tarjottiin mahdollisuutta käsitellä arkaluontoi-sia asiakasasioita tietoturvallisesti ja luottamuksellisesti.

83

Kysyjä kirjautuu omalla käyttäjätunnus–salasana-parilla SSL-suojattuun12 järjestelmään. Kun kysymys on tehty, järjestel-mä siirtää kysymyksen toiselle palvelimelle ja konsultit saavat he-räteviestin sähköpostiinsa. Konsultit kirjautuvat omaan järjestel-mään joko ip-tunnistuksella13 sekä käyttäjätunnus-salasanalla tai TUPAS-tunnisteella14. Järjestelmä rekisteröi ja dokumentoi ky-symyskohtaisesti tapahtumatiedot eli sen, ketkä ovat avanneet ky-symyksen, kommentoineet sitä tai vastanneet siihen omilla tun-nuksillaan. Kysyjä ja konsulttiryhmän jäsenet saavat heräteviestin säh-köpostiinsa, kun kysymykseen on vastattu. Vastauksen voi lukea kirjautumalla omalle tilille www.sosiaalikollega.fi -sivustolle. Vastaustilillä kysyjä näkee kaikki tekemänsä kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Alun perin kysymys-vastauspareja oli tarkoi-tus säilyttää vuoden vastaustilillä, jonka jälkeen ne oli tarkoitus tuhota. Käyttäjät ovat kuitenkin toivoneet, että kysymys-vastauspareista tehtäisiin malliesimerkkejä, jotka julkaistaisiin Usein kysytyt kysymykset -palstalla. Sen vuoksi kaikki vastaukset ja kysymykset ovat toistaiseksi vielä talletettuina vastaustileillä. Julkaisu vaatii tekstien toimittamisen ja tunnistetietojen poistami-sen, mutta tämä toimitustyö on vielä kesken.

3 Käyttäjät mukaan kehittämiseen Teknologian avulla tuotettuja palveluita kehitettäessä on tärkeää, että palvelujen käyttäjät ovat mukana kehittämistyössä. Keräämäl-lä käyttäjien kokemuksia on mahdollista saada arvokasta tietoa teknisten ratkaisujen kehittämiseen, mutta myös substanssitunte-musta sekä sisältöön liittyviä parannusehdotuksia (ks. esim. Heis-kanen ym. 2007, 31). Konsultit ovat antaneet Posken tarjoamasta verkkokonsultaatiopalvelusta palautetta ja he ovat tehneet ehdo- 12 SSL=Secure Socket Layer eli suojaustekniikka, joka turvaa yhteyden siten, että ulkopuoliset eivät pääse käsiksi siirrettävään tietoon. 13 Tietokoneen ip-osoite (internet protocol -osoite) on määrämuotoinen numero-sarja, jolla kone voidaan yksilöidä. 14 TUPAS-tunniste on tunnistuspalvelu, jossa pankki tunnistaa asiakkaan palve-lun tuottajan puolesta. Palvelu on tarkoitettu sähköisten palveluiden tuottajille ja on pankkien yhteisesti standardoima.

84

tuksia toiminnan kehittämiseksi. Palautetta on kerätty satunnai-sesti myös käyttäjiltä koko palvelun toiminnan ajan. Käyttökoke-musten dokumentointi on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Sen vuoksi halusimme tehdä käyttäjille kyselyn palvelun käytöstä. Kyselyn suunnitteluvaiheessa kartoitimme mahdollisia teema-alueita Pos-ken henkilökunnalta, verkkokonsultaatioprosessin tutkimusryh-mältä sekä verkkokonsulteilta. Kyselyyn sisällytettiin seuraavat pääteemat:

1) Verkkokonsultaatiopalvelun vaikutuksia työn hallintaan ja sisältöön

2) Tekninen toteutus (esim. dokumenttien käsittely, säilytys, helppokäyttöisyys)

3) Tulevaisuusvisiot

Kysely lähetettiin huhtikuussa 2007 jokaiselle 311 henkilöl-le, jolla oli käyttäjätunnukset verkkokonsultaatiopalveluun. Muis-tutus kyselystä lähetettiin kesäkuun alussa. Kyselyn saivat niin konsultaatiopalvelua käyttäneet henkilöt kuin myös ne, jotka eivät olleet sitä käyttäneet. Vastauksia kertyi karhupyynnöstä huolimat-ta vain 39. Pienen vastausmäärän vuoksi saadut tulokset ja niistä tehdyt johtopäätökset ovat ainoastaan suuntaa antavia. Kyselyn saatesähköpostissa oli myös muuta informaatiota konsultaatiopal-velun käyttäjille ja linkki kyselyyn oli viimeisenä. Oletetusti tämä vähensi vastausten määrää. Vastausten vähäisyyteen saattoi myös osaltaan vaikuttaa se, että kysely lähetettiin kaikille riippumatta siitä, milloin hän mahdollisesti oli käyttänyt palvelua. Palvelun arviointi voi olla vaikeaa, jos sen käyttämisestä on ehtinyt kulua vuosia. Kysely toteutettiin sähköisesti. Tämä oli luontevaa, toimii-han palvelukin sähköisessä ympäristössä. Kysely toteutettiin hyö-dyntäen selaimella toimivaa sovellusta, WebPollia. Teknologian avulla toteutettu kysely ei kuitenkaan onnistunut haluamallamme tavalla. Tiedot kerättiin ulkopuolisen toimittajan tietokantaan, jos-ta tarkoituksena oli siirtää vastaukset analysoitavaksi SPSS-ohjelmaan. Koska halusimme turvata vastaajien nimettömyyden, emme yksilöineet vastauksia. Vastaukset kerättiin tietokantaan kysymyskohtaisesti, eikä yhden vastaajan vastauksia voitukaan oletuksestamme huolimatta tarkastella kokonaisuutena. Tehdyistä ratkaisuista johtuen tulosten tarkastelussa voimme parhaiten hyö-

85

dyntää mielipidekysymyksiä, mutta niitä ei voi peilata esimerkiksi taustatietoihin tai edes keskenään. Kyselyyn vastasi 39 verkkokonsultaatiopalveluun tunnukset saanutta henkilöä. Suurin osa vastanneista oli 30–49-vuotiaita, mikä myötäilee hyvin sosiaalialalla työskentelevien yleistä ikäja-kaumaa (ks. esim. Kuntatyönantaja 3/2004, 22). Lähes joka neljäs vastaaja oli 50-vuotias tai sitä vanhempi eli yleinen olettamus sii-tä, että teknologiaa hyödyntävät pääasiassa vain nuoret, ei saanut tukea tästä kyselystä.

0

2

4

6

8

10

12

14

16

Alle 30-vuotiaat 30-39-vuotiaat 40-49-vuotiaat 50-59-vuotiaat 60 vuotta täyttäneet

Lkm

Kuvio 1. Vastaajat ikäryhmittäin Suurin osa kyselyyn vastanneista työskenteli sosiaalitoimessa tai varhaiskasvatuksen tehtävissä. Vastauksia saatiin Lapista, Poh-jois-Pohjanmaalta sekä Keski-Suomesta.

4 Käyttäjien kokemuksia verkkokonsultaatiopalvelusta Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tuottamasta ei-kaupallisesta verkkokonsultaatiopalvelusta on tiedotettu kunta-käynneillä, koulutustilaisuuksissa ja sähköpostin avulla. Käytetty-jä tiedotuskanavia ajatellen oli ilmeistä, että vastaajat olivat saa-neet tiedon joko työkaverilta, koulutustilaisuuksissa tai sähköpos-tiviestinä palveluntuottajalta. Huomioitavaa on, että joka viides

86

vastaaja oli saanut tiedon verkkokonsultaatiopalvelusta useam-masta kuin yhdestä tietolähteestä.

0

2

4

6

8

10

12

Työka

verilt

a

Kuulin

tilais

uude

ssa/t

apah

tumas

sa

Sähkö

posti

a palv

elun k

ehittä

jältä

Esite

Sosiaa

likolle

ga

Muualt

a

Useaa

kautt

a

Vast

aust

en lk

m

Kuvio 2. Tietolähteet verkkokonsultaatiopalvelusta Palvelun käyttäjät ovat tyytyväisiä käyttäjätunnus-salasana-yhdistelmän avulla tapahtuvaan tunnistamiseen. Tätä mieltä on kolme neljästä vastaajasta. Toisena vaihtoehtona nähdään henki-lökohtaisten pankkitunnusten käyttö, jota kannatti lähes joka vii-des vastaaja. Kaksi vastaajaa valitsisi HST-kortin15 käyttäjätun-nistukseen. Ajankäyttö ja kysymyksen teon helppous Lähes puolet vastaajista ei ollut käyttänyt verkkokonsultaatiopal-velua, vaikka oli hankkinut itselleen käyttäjätunnukset. Verkko-konsultaatiopalvelua käyttäneistä 22 henkilöstä joka toinen oli tehnyt konsultaatiopyynnön kerran. Kuusi henkilöä oli tehnyt pyynnön 1–3 kertaa ja useammin kuin kolmesti kysymyksen esit-täneitä oli viisi työntekijää. Päätös kysymyksen tekemisestä verkkokonsulteille on pal-velua käyttäneiden mielestä helppoa. Käyttäjät kokevat kysymys-ten sisällön miettimisen sekä kirjalliseen asuun työstämisen ole-van helppoa. Ainoastaan yksi vastaaja piti kysymyksen kirjoitta-mista Word-tekstinkäsittelyohjelmalla vaikeana, muiden mielestä 15 HST-kortti on mikrosirullinen henkilökortti, jossa on Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne.

87

kysymyksen kirjoittamisessa ei ollut vaikeuksia. Konsultaa-tiopyynnön voi muotoilla valmiiksi jollain tekstinkäsittelyohjel-malla, esim. Word, ja tuoda se sitten sovellukseen tai kysyjä voi miettiä pyyntönsä suoraan sovellukseen. Kyselyssä ei kuitenkaan kartoitettu sitä, millä ohjelmalla kysymyksen esittäjä tuottaa ky-symyksensä tekstin.

0

5

10

15

20

25

Vaikea En osaa sanoa Helppo

Vast

aust

en lk

m

Sisältö Kysymyksen muotoilu Tekstinkäsittely Kuvio 3. Kysymyksen laatimisen helppous Vastaajat eivät kokeneet verkkokonsultaatiopalvelua työtä lisää-vänä. Verkkokonsultaatio ei lisää asiakastyön määrää vaan voi parhaimmillaan jopa vähentää sitä. Kysyttäessä mielikuvaa ajan-käytöstä 44 prosenttia vastaajista piti palvelun käyttöä aikaa vaa-tivana. Kuitenkin kaksi kolmesta käyttäjästä ilmoitti käyttävänsä kysymysprosessin tekoon alle puoli tuntia. Näiltä osin mielikuvat ja käyttökokemukset ovat ristiriidassa keskenään. Kysymysten tekemiseen käytettävän ajan mittaaminen on käytännössä vaikeaa. Lasketaanko käytettyyn aikaan mukaan ajatustyöskentely kysy-myksen muotoilussa vai pelkästään kirjoittamiseen käytetty aika? (Ks. esim. Sarvela & Uusimäki 2005, 7.) Voi olla, että palvelun mieltäminen aikaa vieväksi muodostuu esteeksi sen käytölle. Käyttäjälle on oman työnsä kannalta tärkeää, että hän saa vastauksen kysymykseensä riittävän nopeasti. Verkkokonsultaa-tiopalvelun asiantuntijoilla on viisi vuorokautta aikaa vastata heil-le tulleisiin kysymyksiin. Saamiemme vastausten mukaan tässä on

88

onnistuttu hyvin. Kaikki konsultaatiopalvelua käyttäneet vastaajat olivat sitä mieltä, että vastaus on annettu riittävän nopeasti. Kui-tenkin konsultaatiopalvelun yhdyshenkilön mukaan kaikkia vas-tauksia ei ole ehditty antaa luvatun ajan puitteissa. Suurin osa verkkokonsulteista vastaa kysymyksiin oman työnsä ohella, eikä heille ole resursoitu aikaa vastaamiseen. Kyselyyn vastanneiden tyytyväisyydestä huolimatta aikarajoissa pysyminen ei ole aina onnistunut. Kaiken aikaa on pohdittava, kuinka konsultaatiopyyn-töihin kyetään vastaamaan luvatussa ajassa nykyisillä resursseilla. Verkkokonsultaation etuja Vastaajien mielikuvien mukaan verkkokonsultaatiopalvelun aja-teltiin helpottavan työtä. Se nähtiin myös työmenetelmänä, jonka avulla voi selkiyttää vaikeita asiakastilanteita. Ongelmallisten ti-lanteiden työstäminen kirjalliseen muotoon pakottaa työntekijän miettimään ja jäsentämään asiaa, jolloin jo pelkästään konsultaa-tiopyynnön tekeminen voi antaa kysyjälle uusia näkökulmia tilan-teeseen.

0

5

10

15

20

25

30

35

40

Helpottava Selkiyttävä Helpposaavutettavuus

Vaivaton Luotettava Tietoturvallinen

Vast

aust

en lk

m

Kyllä Ei Kuvio 4. Verkkokonsultaation etuja Vastaajat kokivat verkkokonsultaatiopalvelun käytön olevan vai-vatonta. Sitä pidettiin luotettavana ja tietoturvallisena työmene-telmänä. Palvelun käyttöä edistää myös se, että palvelu koettiin olevan helposti saavutettavissa.

89

Verkkokonsultaatiovastausten vaikutukset työskentelyyn Kyselyn yhtenä tehtävänä oli kartoittaa vastaajien mielipiteitä sii-tä, miten saatu konsultaatiovastaus on vaikuttanut heidän työsken-telyynsä. Osa vastaajista kertoi verkkokonsultaation toimivan asiakastyössä peilinä omille ajatuksille. Palvelun sanottiin anta-van varmuutta päätöksen tekemiseen. Joidenkin vastaajien mieles-tä monien mielipiteiden saaminen samaan kysymykseen hanka-loitti päätöksen tekemistä. Konsultit eivät pyri antamaan valmiita vastauksia, mutta he voivat suositella joitain tapaukseen sopivia toimintamalleja. Pohdintojen esilletuonti kuvastaa sosiaalityön moniulotteisuutta. Verkkokonsultit tukevat asiantuntemuksellaan sosiaalialan työntekijöitä. Verkkokonsultaatiosta huolimatta tai sen tukemana työntekijät tekevät päätökset itsenäisesti. Selkeät vastaukset tukevat työntekijän päätöksentekoa. Yleisellä tasolla olevien vastausten koetaan suurimmaksi osaksi toimivan omien pohdintojen vahvistajina. Vastausten mukaan konsulttien viestien koettiin vahvistavan omaa näkemystä ja li-säävän luottamusta omaan arviointikykyynsä. Saatua tietoa väli-tettiin myös muille asianosaisille eli konsultaatiovastauksen tuot-tamaa tietoa hyödynnettiin myös työyhteisötasolla. Lisäksi työn-tekijät saivat konsultaatiovastauksista ohjeita, neuvoja ja uusia ideoita sekä käytännön vinkkejä työskentelyynsä. Joidenkin vas-tausten mukaan konsultaatiovastaus ei vaikuttanut olennaisesti työntekijän työskentelyyn. Yksi vastaajista oli odottanut lakimie-hen kannanottoa verkkokonsultaatiopalvelun kautta, mutta ei ollut sitä saanut. Pohdittavaksi jää, ymmärsikö konsultaatiotiimi kysy-jän odottavan vastausta nimenomaan lakimieheltä ja toisaalta ymmärsikö kysyjä, että yhden konsultin nimellä annettu vastaus on työstetty vastaajatiimin yhteistyönä. Yksi palvelua selkiyttävä parannus olisi, jos jokaisessa vastauksessa näkyisi automaattisesti kaikkien vastauksen rakentamiseen osallistuneiden henkilöiden nimet. Saamiemme vastausten mukaan kysyjät toivovat selkeitä vastauksia, jotta jatkokysymyksiltä vältyttäisiin. Konsulteille lä-hetetyt kysymykset voivat olla akuutteihin asiakastilanteisiin liit-tyviä, jolloin päätöksentekoa ei voi viivyttää, eikä jatkokysymys-prosessille jää aikaa. Siitä huolimatta jatkokysymysmahdollisuus kannattaa hyödyntää, sillä siitä voi olla apua myöhempään työs-

90

kentelyyn vastaavissa asiakastilanteissa. Konsultit vastaavat heille pyynnössä annettujen tietojen pohjalta eikä palvelu mahdollista liitteiden lisäämistä konsultaatiopyyntöön. Näin ollen kaikki olennaiset tiedot eivät välttämättä tule ensimmäisessä pyynnössä konsulttien käyttöön. Toistaiseksi verkkokonsultaatiopyynnöt ja niiden vastaukset säilytetään kysyjäkohtaisella tilillä. Noin puolet vastaajista kertoo tallentavansa saamansa konsultaatiovastaukset paperille ja lähes joka kolmas vastaaja tallentaa vastaukset omalle koneelle. Näin verkkokonsultaatiopalvelusta saadut vastaukset ovat hyödynnet-tävissä myöhemmin. Huomioitavaa on, että joka viides vastaaja ei tallenna saamiaan vastauksia mihinkään. Tämä kertonee siitä, että konsultaatiopalvelulta haetaan tukea omalle päätöksenteolle, jol-loin vastausten tallentaminen koetaan tarpeettomaksi. Lähes joka kolmas vastaaja on sitä mieltä, että vastaukset voidaan poistaa vastaustililtä, kun kysymysketju on päätetty. Lä-hes yhtä moni vastaaja on sitä mieltä, että vastauksia tulisi säilyt-tää vuosi. Ainoastaan joka kymmenes kannattaa vastauksen pois-tamista heti kun se on luettu. Olisi mielenkiintoista tietää, miten vastaukset saatujen vastausten tallentamisesta ja toivotusta säilyt-tämisajasta palvelussa jakautuvat eri vastaajien kesken. Ovatko vastauksen poistamista vastaustililtä heti lukemisen jälkeen kan-nattavat henkilöt samoja, jotka tallentavat saamansa vastaukset itselleen. Ja toisaalta ovatko he, jotka haluavat säilyttää vastaukset palvelussa vuoden ajan niitä, jotka eivät talleta saamiaan vastauk-sia mihinkään muualle, vaan käyttävät vastaustiliä tallentamiseen.

5 Verkkokonsultaatiopalvelun käyttäjien tulevaisuustoivei-ta

Lähes kaikki vastaajat pitivät verkkokonsultaatiota tarpeellisena ja kehittämisen arvoisena palveluna. Verkkokonsultaatiopalvelua toivottaisiin kehitettävän esimerkiksi siten, että kysymys-vastausparit olisivat kaikkien luettavissa. Tällöin konsultaatiotuki olisi hyödynnettävissä mahdollisimman laajasti. Palvelun kautta lisääntyvät myös pienten paikkakuntien yksintyöskentelevien

91

työntekijöiden mahdollisuudet saada erityisasiantuntemusta omaan työhönsä. Kysyttäessä useampien konsulttiryhmien tarvetta eri aloille puolet vastaajista toivoi niitä. Lisäksi toivottiin kasvatusalan am-mattilaisia mukaan verkkokonsultaatiotoimintaan kuten myös vammaispalvelulakiin perehtyneitä. Eräs vastaajista nosti esille huolen konsulttien jaksamisesta ja halusi tämän vuoksi useampia vastaajia verkkokonsulteiksi. Lähes puolet vastaajista ei ottanut kantaa tarvittaisiinko useampia konsulttiryhmiä ja ainoastaan yksi vastaaja näki nykyisen määrän olevan riittävä. Yksi vastaaja koki omien puutteellisten atk-taitojen estävän palvelun käyttämisen, mutta piti verkkokonsultaatiopalvelua hy-vänä ideana. Palvelu on pyritty tekemään mahdollisimman help-pokäyttöiseksi, eikä se vaadi erityisosaamista. Verkkokonsultaa-tiopalvelua käyttäneet pitivät palvelua helppokäyttöisenä ja vas-taajat pitivät verkkokonsultaatiopalvelun jatkamista tärkeänä työ-nä, joka tukee sosiaalialalla työskentelevien toimintaa. Teknologian käyttömahdollisuudet vaihtelevat edelleen työ-paikkojen välillä. Palvelun käyttö edellyttää henkilökohtaista työ-sähköpostiosoitetta, jota ei vielä jokaisella työntekijällä ole. Kai-killa työpaikoilla ei välttämättä ole vielä tietokonettakaan tai net-tiyhteyttä käytössä. Mikäli nämä tekniset perusedellytykset puut-tuvat, konsultaatiopalvelua ei voi hyödyntää.

6 Osaaminen näkyväksi, asiakas aktiiviseksi Teknologisia palveluja ylläpidettäessä ja kehitettäessä käyttäjien kokemukset ovat merkittäviä tietolähteitä. Niiden avulla saadaan palautetietoa palvelun hyödyllisyydestä sekä sen vaikutuksesta käyttäjän toimintaan ja työskentelymenetelmiin. Mahdollisuus osallistua palvelun kehittämiseen motivoi käyttäjiä hyödyntämään palvelua ja tekee sähköistä asiointia tutummaksi. Tämä on myös yksi tapa harjaannuttaa työntekijöitä sopeutumaan tulevaisuuden muutoksiin. Uusien toimintamallien juurruttaminen vaatii kaikkien osa-puolten sitoutumista. Hallinnossa tulisi kiinnittää huomiota työn-kuvan muuttumiseen sekä työntekijöiden osaamisen tukemiseen

92

ja vahvistamiseen. Tunne työn hallittavuudesta voi lisääntyä, kun työntekijällä on mahdollisuus määritellä ajankäyttöään etukäteen ja aikatauluttaa omaa toimintaansa suunnitellusti. (Ks. esim. Kil-peläinen & Pohjola 2007, 65–66.) Verkkokonsultaatiopalvelun avulla työntekijöiden verkostoituminen tiivistyy ja osaaminen vahvistuu. Verkkokonsultaatiopalvelu tulisikin ottaa huomioon työntekijöiden toimenkuvien suunnittelussa siten, että sekä kon-sulteille että kysyjille olisi mitoitettu työaikaa palvelun käyttöön. Perusedellytyksenä kuitenkin on, että kaikilla sosiaalialan työnte-kijöillä on palvelun vaatimat riittävän hyvät laitteet ja verkkoyh-teydet sekä koulutusta niiden käyttämiseen. Verkkokonsultaatiopalvelu on sosiaalialalla merkittävä as-kel kohti tietoyhteiskuntaa. Se tuleekin nähdä pitkäaikaisena kehi-tysprosessina, jonka kaikkia vaikutuksia ei vielä pystytä kartoit-tamaan. Teknologia mahdollistaa tiedon siirtämisen aiempia toi-mintamalleja helpommin, mutta se asettaa vaateita työtapojen ke-hittämiselle. Työn sisällöllisen kehittämisen kannalta on tärkeää, että sosiaalialan toimijat ovat itse kehittämässä työtään eikä kehi-tys tapahdu teknologian sanelemin ehdoin. Konsultaatiopalvelun toiminnan aikana on ilmennyt, että jatkuva käyttäjäkokemusten kerääminen helpottaa palvelun kehittämistä vastaamaan käyttäjien tarpeita entistä paremmin. Valikoiduilla palautekysymyksillä saa-taisiin tietoa siitä, miten konsulttivastaukset auttavat asiakastyös-sä. Mahdollisuus antaa palautetta tulisi liittää vastauksen yhtey-teen. Laajempi käyttäjäkokemusten kerääminen tulisi puolestaan jaksottaa esimerkiksi vuosittaiseksi toiminnaksi, jolloin kysely suunnattaisiin myös niille, jotka eivät ole palvelua käyttäneet. Kysyjien lisäksi vastaajatkin ovat hyötyneet palvelusta. Konsultit ovat kertoneet oppineensa konsultaatiovastauksista ja vahvistaneensa sitä kautta omaa osaamistaan. Verkkokonsultaa-tiopalvelu on toiminut väylänä tehdä osaamista näkyväksi itselle, mutta myös kollegoille. Tietotaidon jakaminen vahvistaa sosiaa-lialan toimintaa alueellisesti. Konsulttina toimiminen tukee työn-tekijän pätevöitymistä. Verkkokonsultaatiopalvelua voisi kehittää siten, että kukin sosiaalialan ammattilainen toimisi vuorollaan konsulttina. Tämä vähentäisi yksittäisen konsultin työpaineita ja antaisi kaikille mahdollisuuden kokeilla uutta työskentelytapaa. Verkkokonsultaatiopalvelun toiminnan aikana on tullut sel-keästi esille, ettei konsultin tarvitse aina olla lakimies. Myöskään

93

yhden ammattilaisen asiantuntemus ei yksinään välttämättä riitä vastauksen tekemiseen. Moniammatillisessa ryhmässä jäsenten kokemusta ja ammatillista osaamista voidaan hyödyntää vastausta laadittaessa. Käyttäjien kokemusten mukaan konsultaatiovastauk-set ovat antaneet uusia näkökulmia ongelmaan ja tukeneet ammat-tilaista päätöksenteossa. Verkkokonsultaatiopalvelun toiminta-ajatus rakentuu asia-kaslähtöisyyteen. Alusta alkaen palveluntuottajien tavoitteena on ollut, että sosiaalitoimen asiakkaat voivat olla osallisina itseään koskevan palveluprosessin kaikissa eri vaiheissa, myös konsultaa-tiopalvelussa. Verkkokonsultaatiopalvelu antaa sosiaalialan työn-tekijälle jo nyt mahdollisuuden osallistaa asiakkaansa palvelupro-sessin aktiiviseksi toimijaksi. Tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa siitä kuinka suuri osa kysymyksistä työstetään yhdessä asiakkaan kanssa. Toistaiseksi asiakkaat voivat nähdä konsultaatiovastaukset ainoastaan yhdessä työntekijän kanssa. Tulevaisuudessa tavoit-teena voisi olla asiakkaiden kirjautumisen mahdollistaminen TU-PAS-tunnisteita käyttäen omia asioitaan koskeviin kysymys-vastausketjuihin. Näin myös asiakas voisi antaa tärkeäksi katso-miaan tietoja konsulttiryhmän käyttöön prosessin eri vaiheissa. Tämä tukisi asiakkaan osallisuutta prosessiin ja muuttaisi työkäy-täntöjä asiakasläheisimmäksi. Tietoyhteiskunnan ideaali voisi näin toteutua prosessin ollessa tietoturvallinen ja avoin kaikille asianosaisille.

94

PAIKALLISUUDEN MERKITYS AMMATTILAISTEN VÄLISESSÄ VERKKOKONSULTAATIOSSA

Kaisa Kostamo-Pääkkö 1 Miten ilmiöön paikallisuus tartutaan 2 Paikallisuuden merkitys identifioituu kunnallisen sosiaalityön paikkaan konsultaatiossa 3 Paikallisuuteen liittyy ajatus turvallisuudesta 4 Paikallisen toiminnan kriittinen piste – erilaiset toiminta- ja soveltamiskäytännöt eri alueilla 5 Paikallisuus identiteetin lähteenä ja voimavarana

1 Miten ilmiöön paikallisuus tartutaan? Paikallisuus liittyy läheisesti käsitteeseen paikka, joka on moni-merkityksinen ja monikerroksinen termi. Paikka voidaan määri-tellä tilaksi, johon liittyy yhden ihmisen tai ihmisryhmän koke-muksia, arvoja ja tuntemuksia. Paikka on sosiaalinen luonteeltaan ja se rakentuu sosiaalisista prosesseista. (Tuan 1978; Harvey 1993; Jolkkonen 1998.) Käsitteeseen ”paikallisuus” sisältyy paikan yhteisöllisyys, sen sosiaalisuus ja sosiaaliset prosessit. Paikallisuuteen kuuluu ja sen erottaa globaalista tasosta kulttuurinen ja historiallinen jatku-vuus sekä fyysinen läheisyys, mikä mahdollistaa konkreettisen vuorovaikutuksen. Klassisen määritelmän mukaan paikallisuus on fyysinen tila, maantieteellinen alue, jossa taloudellisten ja sosiaa-listen instituutioiden vuorovaikutus tapahtuu ja johon liittyy ih-misten antamia merkityksiä, kokemuksia ja tuntemuksia. (Byrne 2001.) Nykymaailmassa paikallisuuden tila ja aika on muuntunut, sillä välttämättä meitä ei enää yhdistä sama fyysinen tila ja aika, vaan uuden ajan yhteisöllisyys ja paikallisuus voi kohdata vaikka virtuaalisessa maailmassa – verkkokonsultaatiossa. Paikalliset toimintaympäristöt ovat monien globaalien, val-takunnallisten tekijöiden vaikutuksen alaisena. Palveluiden toi-mintaa on pyritty tehostamaan perustamalla suurempia yksiköitä

95

ja lakkauttamalla pienempiä (haja-asutusalueiden) palveluyksiköi-tä. Kehitys on suosinut palveluiden keskittymistä. Pitkät välimat-kat, suppea, mutta moninaisten tarpeiden asiakaskunta ja ikäänty-vä väestörakenne vaikeuttavat palveluiden saatavuutta ja osaami-sen sekä osaajien säilyttämistä alueella. (Laitinen & Pohjola 2001, 36–37.) Harvan väestöpohjan ja kattavien palveluiden yhdistämi-nen tarvitsee tuekseen uudenlaisia toimintamalleja. Tästä viiteke-hyksestä olemme Pohjois-Suomessa lähteneet kehittämään sosiaa-lialan verkkokonsultaatiota tueksi työntekijöille vaikeisiin asia-kastilanteisiin. Monet kunnan sosiaalityöntekijät tekevät yksin (ilman työparia) vaativaa asiakastyötä (Tallavaara 2004, 84–91). Tässä artikkelissa tarkoitukseni on pohtia kysymystä: ”Onko merkitystä, että sosiaalialan verkkokonsultaatiopalvelu tuotetaan alueellisena, paikallisena palveluna, pääosin pohjoissuomalaisin konsultein?” Tarkastelen paikallisuuden merkitystä ammattilaisten välisessä verkkokonsultaatiossa kolmeen eri aineiston pohjautuen:

1) Valtakunnalliseen Sosiaaliportin ja Pohjois-Suomen sosiaa- lialan osaamiskeskuksen tuottamaan testiaineistoon

2) Pohjois-Suomen ja Keski-Suomen yhteiseen vammaispal- velun verkkokonsultaatioaineistoon sekä

3) Posken konsultaatiopalvelunkäyttäjille kohdistettuun verk- kokonsultaatiokyselyaineistoon.

Valtakunnallinen verkkokonsultaatioaineisto toteutettiin So-siaaliportin konsultaatiokokeiluun liittyen (10/2005–12/2005). Aineisto koostui 10 kysymyksestä16, jotka liittyivät lastensuojelun sisältöalueelle ja joissa vastaajina toimivat Pohjois-Suomen las-tensuojelun verkkokonsultit omana ryhmänään ja Etelä-Suomen lastensuojelun ryhmä omanaan. Molemmat vastaajaryhmät raken-nettiin samalla periaatteella eli vastaajat koostuivat lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä, lastenpsykiatrista, lakimiehestä sekä järjes-tökentän toimijoista. Kysymykset eivät kuitenkaan olleet ”aitoja”

16 Kysymysten otsikot: nuoren kuuleminen verkostopalaverissa, lasten asuinpai-kan muutoksen vaikutus toimeentulotukeen, kenellä vastuu jos lapsi sijoitetaan kotiin, laaja-alaisesti kehityshäiriöisen pojan sijoitus, vanhempien sitouttaminen lasten tapaamisiin, lasten väkivaltaisuus, huostaanotettu vastustaa sijoituspaikan muutosta, vanhempien valta, viranomaisten varovaisuus ja lapsen etu, ongelmia koulussa, kotona kaikki hyvin?, isyyden vahvistaminen tai kumoaminen.

96

ja ajallisesti akuutteja, vaan kysymykset oli työstetty molemmille konsulttiryhmille testikysymyksinä ja tavoitteena oli nimenomaan tarkastella, onko ryhmien vastauksissa paikallisuuteen perustuvia eroja. Yhteenvetona voi todeta, että paikallisuuden merkitys ei ko-rostunut testiaineiston vastausten sisällöissä. Vastauksien sisäl-löt/annettu konsultaatio oli pitkälti samanlaista. Ulkoasullisena, stilistisenä huomiona voi todeta, että kon-sulttiryhmien vastausten pituudessa oli eroja. Esimerkiksi kysy-mys 7, jossa huostaanotettu vastustaa sijoituspaikan muutosta. Etelä-Suomen lastensuojelun konsulttiryhmä oli käyttänyt vasta-uksessaan 446 sanaa, kun taas Pohjois-Suomen konsultit 146 sa-naa. Toisaalta Pohjois-Suomen konsultit olivat tuottaneet kirjalli-sia konsultaatiovastuksia jo parin vuoden ajan (2003–2005) ja näin ollen harjaantuneet kirjalliseen konsultaatiovastauksen tuot-tamiseen, jolla varmastikin on merkitystä vastauksien pituuksien osalta. Lisäksi näen, että ryhmäytymisellä on merkitystä myös ”virtuaalimaailmassa”. Konsultaatiovastauksien ja sisäisten kommentointien pituudessa oli suuria eroja. Etelä-Suomen kon-sulttivastauksissa taustoitettiin ja pohdittiin enemmän muitakin asioita kuin, mitä asetettu kysymys ja sen muoto edellyttivät. Voi-siko tässä olla kysymys vähän aikaa toimineen Etelä-Suomen konsulttiryhmän ”tuoreudesta”, paikan hakemisesta, ehkä epä-varmuudesta ja toisaalta pari vuotta toimineen, toisensa tuntevien pohjoissuomalaisen konsulttiryhmän ”rutinoitumisesta”?

”vaikka kysyjä keskittyy taloudellisiin seikkoihin, käsitte-lemme vastauksessamme myös lasten mielipiteen selvittä-miseen liittyviä asioita” (Etelä-Suomi, Kysymys 2)

Molemmilla konsulttiryhmillä oli käytössään kommentointimah-dollisuus. Tätä mahdollisuutta käytettiin Etelä-Suomen ryhmässä vastauksen jälkeiseen kommentointiin. Annettiin jopa palautetta, jos kaikkien konsulttien kommentointeja ei otettu huomioon:

” Allekirjoitan vastauksen, mutta olisin vielä halunnut, että siinä olisi vielä mainittu myös sosiaalityöntekijän kanssa työskentely…” (Etelä-Suomi, Kysymys 9.)

97

Ryhmäytymisellä sekä sillä, että konsultit tuntevat toisensa ja paikalliset toimintakäytäntönsä on varmasti merkitystä. Konsultti-ryhmässä vaaditaan luottamusta konsulttien välillä ja joissain konsultaatioprosesseissa näkyi epävarmuus omasta vastauksesta ja roolista kommentointiprosessissa. Paikallisuuteen sisältyy aja-tus turvallisuudesta ja luottamuksesta. Lopuksi kiinnitin huomiota verkkoviestinnän eroihin. Verk-komuotoisessa kommunikaatiossa pitäisi kiinnittää huomiota yh-teisiin toimintakäytäntöihin verkkoviestinnässä (ammattinimik-keistön käyttöön, vastaamisen ja kommentoinnin periaatteisiin, allekirjoituksiin jne.). Valtakunnallinen Sosiaaliportin kolmen kuukauden kokeilu-aineisto ei antanut mielestäni vastausta siihen, onko paikallisuu-della merkitystä. Tai toisaalta ei vahvistanut käsitystäni, että verkkokonsultaatio pitäisi tuottaa keskitetysti koordinoidusti – valtakunnallisena. Minun pitäisi kuitenkin pystyä vastaamaan ky-symykseen, onko sosiaalialan verkossa tapahtuva konsultaatio järkevää tuottaa valtakunnallisesti vai paikallisesti? Joten laajen-sin aineistoa ja ryhdyin tarkastelemaan vammaispalvelun verkko-konsultaatioaineistoa. Avasimme vammaispalvelun verkkokonsultaation alkuvuo-desta 2005, jolloin meillä oli konsultteina vammaispalvelun sosi-aalityöntekijöitä kahdesta Lapin läänin kunnasta, erityishuoltopii-rin sosiaalityöntekijä Lapin läänistä, yksityinen lakimies Etelä-Suomesta, lääninhallituksen sosiaalitarkastaja Pohjois-Pohjanmaalta ja verkkokonsultaation koordinaattori Poskesta. Vammaispalvelun verkkokonsultaatioon tulleet kysymykset olivat erittäin vaativia ja kysymyksiin vastaamisen vastuu oli melkein aina samoilla konsulteilla, erityisesti kunnan sosiaalityöntekijöil-lä, jotka vastaavat oman kunnan vammaispalvelutyöstä. Tämän vuoksi laajensimme yhteistyötä ja palvelua Keski-Suomeen siinä toivossa, että saisimme lisää vammaispalvelun asiantuntijoita. Yhteistyö käynnistyi ja rekrytoimme syksyllä 2006 Keski-Suomesta kolme vammaispalvelussa työskentelevää sosiaalityön-tekijää konsulttiryhmäämme. Tämän aineiston pohjalta keskityn-kin paikallisuuden merkityksiin kahdesta eri näkökulmasta: 1) kuntasektorin toimijan sekä 2) alueellisten erilaisten soveltamis-käytänteiden kautta.

98

2 Paikallisuuden merkitys identifioituu kunnallisen sosiaali- työn paikkaan konsultaatiossa Kun aloitimme Poskessa verkkokonsultaation kehittämisen las-tensuojelun verkkokonsultaationa, punaisena lankana oli sosiaali-sen asiantuntijuuden vahvistaminen, joka oli ristiriidassa alueen työntekijöiden näkemiin tarpeisiin. Alueen sosiaalityöntekijät sa-noivat tarvitsevansa konsultaatioapua lastensuojelutyöhön. Oman ammattiryhmän konsultaatioapu kuvattiin tärkeäksi, mutta epävi-ralliseksi. Sen sijaan sosiaalityöntekijät olivat sitä mieltä, että konsultaatiota tarvitaan lakimiehiltä tai moniammatilliselta työ-ryhmältä. (Vesterinen 2004a ja 2004b, 122.) Nyt kun verkkokon-sultaatio on ollut käytössä yli neljä vuotta ja vammaispalvelussa melkein kolme vuotta, on selkeästi nähtävissä, että kunnan sosiaa-lityöntekijöiden rooli vastausprosesseissa on kiistaton. Erityisesti vammaispalvelussa verkkokonsultaatio nojaa pitkälti kunnan so-siaalityöntekijän kommentointeihin ja vastauksiin. En väitä, ettei moniammatillisuus, erityishuoltopiirien asiantuntijuus tai järjes-tösektorin rooli ja erityisasiantuntijuus konsultaatioprosessissa olisi rikkaus ja tärkeä näkökulma, vaan, että kunnan sosiaalityön-tekijän kautta vastauksissa näkyy arjessa tapahtuvan työn käytän-nöllinen realistisuus – työn ja palvelun mahdollisuus ja mahdot-tomuus. Kysymys 45 (25.10.2006, klo 9.50) sosiaalityöntekijä La- pin kunnasta

”Henkilöllä on vpl:n mukainen päätös 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Hän asuu asumispalveluyksikös-sä,’kaupungin nimi’, ’kotipaikka’, ’eräs kunta’. Hän käy joskus viikonloppuihin kotona. Matka: taksilla asumispal-veluyksiköstä ’kaupungin nimi’ rautatieasemalle taksilla, junalle kaupungista 1 toiseen kaupunkiin 2 ja taksilla toises-ta kaupungista 2 erääseen kuntaan.

Onko hän käyttänyt yhden vai kaksi yhdensuuntaista matkaa. Jos on käyttänyt vain yhden yhdensuuntaisen mat-kan, miten omavastuu määräytyy. ’Kaupungin nimi’ taksi-matkan pituus 4 km ja ’eräässä kunnassa’ 9 km.”

99

Vastaus 45 (31.10.2006 klo 15.08) sosiaalityöntekijä, Lappi

”Hei ja kiitos kysymyksestäsi, jota me verkkokonsultit pyö-rittelimme kommenttikeskusteluissamme. Emme oikein pää-tyneet ’yhteen oikeaan ratkaisuun’, mutta esitän nyt näkö-kulmia ja perusteita oman ratkaisunne tekemiseksi. Rovaniemen vammaispalvelussa olemme lähteneet aja-tuksesta, että kuvaamassanne asiakastilanteessa olisi kyseessä kaksi kuljetuspalvelumatkaa ja kaksi omavastuuta matkalla ’kaupungin 1 nimi’ palvelutalo- kunta koti. Perusteluina me pidämme ’normaalisuutta’ eli sitä, että jos matkaa kulkisi ei vammaispalvelun kuljetuksiin oikeutettu henkilö, hän toden-näköisesti kulkisi saman matkan ensin paikallisbussilla ’kau-pungin1 nimi’ kotoa rautatieasemalle, ostaisi tavallisen hin-taisen lipun junaan ja matkustaisi taas toisen ’kaupungin2 nimi’ rautatieasemalta bussilla ’kunta’ . Bussimatkoistaan hän maksaisi kaksi erillistä maksua ja junamatkastaan taas oman lippuhinnan. Hänkään ei maksaisi matkastaan erityisiä ’ketjumatkahintoja’, vaan joutuisi maksamaan yksittäiselle liikennöitsijälle aina yksittäisen matkan. Junamatka on mie-lestämme asiakkaan tavanomaista matkustusta, johon VR an-taa eläkeläisyydestä johtuvan kompensaation ja koko kustan-nus on asiakkaan tavanomaisen elämän kustannuksia ja riip-pumaton asiakkaan vammaispalvelupäätöksistä. Osa konsulteista tulkitsee esitetyn matkan yhtenä mat-kana, mutta kahtena omavastuuosuutena. Yhden matkan tul-kintaa puoltaa se, että suoraa yhteyttä samalla kulkuvälineellä vaikeavammaiselle tuolle välille ei ole muuta kuin taksi. Konsulttien välisessä kommenttikeskustelussa esitettiin myös asiakasmaksulakiin perustuen laskennallisena ja kohtuullise-na perusteena omavastuuosuutena bussitaksaa välillä kau-pungin1 nimi – kunta vähennettynä asiakkaan maksamalla junalipun hinnalla. Rovaniemellä olemme paljon keskustelleet positiivisen diskriminaation merkityksestä. Positiivisten erityisratkaisujen tekeminen on aina sallittua ja usein perusteltuakin, mutta on-ko se tässä tilanteessa tarpeellinen? Mikäli vammainen henki-lö kykenee käyttämään junaa, miksi meidän vammaispalve-lussa tulisi tällaista tilannetta erityisesti palkita omavastuu- tai matkaratkaisuilla. Eikö meidän vain pitäisi todeta, että onpa hyvä kun yleinen kulkuneuvo sopii asiakkaan tarpeisiin

100

ja yrittää ratkoa sitä ’epäsopivaa’ julkisen kulkuneuvon mat-kaosuutta omana itsenäisenä matkana? Kuten huomaat, mitään selkeää vastausta meillä ei ky-symykseesi ole antaa, mutta toivottavasti näistä pohdinnoista on jotain apua ratkaisua tehdessäsi. Kysymyksesi on eritäin mielenkiintoinen ja haluaisimme kuulla mihin ratkaisuun päädytte. Kysymykseesi olivat kommentoimassa sosiaalityönteki-jät (Keski-Suomesta 2, Lapista 1) ja Posken koordinoija. Kysymykseesi vastasi Etumini Sukunimi, sosiaalityöntekijä Lappi”

Aineiston pohjalta on nähtävissä, että vammaispalveluiden verk-kokonsultaatiota ei ole järkevää tuottaa ilman kunnallisen työn (sosiaalityön) aspektia17. Toisaalta vain vammaispalveluissa ko-rostui kunnallisen sosiaalityöntekijän paikka vastauksien koko-ajana. Konsultaatioprosessin idea on nimenomaan kommentoin-tiosuudessa (kts. aiemmin Kerttu Vesterisen artikkeli tässä teok-sessa). Kysymysten kommentointi on tärkeää vuoropuhelua ja yh-teistä mietintää siitä, mitä kaikkea kysymykseen liittyy. Tässä prosessissa näen syvyyttä ja sisällöllistä rikkautta tuovana tekijä-nä eri toimijoiden, erilaisista lähtökohdista työtä tekevien sekä eri ammattia edustavien yhteisen pohdinnan kysymysten äärellä. Mielestäni juuri tämä on yksi Pohjois-Suomen verkkokonsultaati-on ratkaiseva menestystekijä. Tämän vuoksi on tarkoituksenmu-kaista tuottaa sosiaalialan verkkokonsultaatiota paikallisesti – ai-nakin vielä. Valtakunnallisesti järjestetyssä Sosiaaliportin konsul-taatiopalvelussa konsultaatiosta vastaavat eri etujärjestöt ja heidän asiantuntijansa, ilman kunnallisen sosiaalityöntekijän näkökulmaa ja paikkaa.

17 Vammaispalveluiden vastaajat: kunnan sosiaalityöntekijät 32 kysymyksessä, Posken verkkokonsultaatiopalvelun koordinoija 26 kysymyksessä, lakimiehet 4 kysymyksessä, muut 7 kysymyksessä. Lastensuojelun vastaajat: lakimiehet 33 kysymyksessä, sosiaalityöntekijät 12 ky-symyksessä, Posken verkkokonsultaatiopalvelun koordinoija 11 kysymyksessä, muut 29 kysymyksessä. Toimeentulotuen vastaajat: Posken verkkokonsultaatiopalvelun koordinoija 3 kysymyksessä, kunnan sosiaalityöntekijä 1 kysymyksessä, muu 1 kysymyksessä.

101

Kaiken kaikkiaan Posken verkkokonsultaatiopalvelun (las-tensuojelu, vammaispalvelu, toimeentulotuki) konsultaatiovasta-uksissa näyttäytyy tärkeänä kuntien sosiaalityöntekijöiden rooli. Heidän asiantuntemuksensa merkitys konsultaatioprosesseissa nousee arjen käytännön kokemuksista. He tuovat kommentoin-neissaan ja vastauksissaan kokemuksia ja esimerkkejä asiakasti-lanteiden kautta. Toisaalta kuntien sosiaalityöntekijöillä on ajan-käyttöön liittyviä vaikeuksia toimia vastausten kokoajina. Lopul-listen vastausten kokoajan rooli on kaikkien verkkokonsultaa-tioryhmien osalta jakautunut ja painottunut myös Posken verkko-konsultaatiopalvelun koordinoijalle18. Oleellista onkin ollut, että verkkokonsultaatiopalvelussa on ollut ylläpitäjän taholta koor-dinoija, joka vastaa siitä, että vastaus tulee lopulta koostettua ajoissa eli viiden vuorokauden sisällä. Vastuutaho palvelusta ja sen välittämisestä täytyy olla nimettynä ja tiedossa. Pohjois-Suomen verkkokonsultaatiopalvelussa se on paikallisella Posken kehittäjä-sosiaalityöntekijällä. Toisaalta olen huolissani, joka heijastuu erityisesti vam-maispalvelun verkkokonsultaatioon, että kunnissa vammaispalve-lun sosiaalityöntekijöiden määrä on vähäinen. Olemme yrittäneet saada vammaispalvelun verkkokonsultaatioon lisää asiantuntijoita ensin Pohjois-Suomen alueelta, sitten olemme laajentaneet ”ha-kua” Keski-Suomen alueelle. Lapissa vain kaupunkikunnissa (4) on erikseen vammaispalvelun tehtäviä hoitavat sosiaalityöntekijät, muissa kunnissa (17) vammaispalvelua tehdään yhdennettynä muihin sosiaalityön vastuualueisiin. Toisaalta konsultaatioproses-sit viestittävät asioiden erityisyyttä, vaativuutta ja vaikeutta. Vammaispalvelu ja siihen liittyvät osaamisen kysymykset ovat muuttuneet erityisosaamisen kysymyksiksi. Vammaispalvelun osaaminen ylläpitäminen on tulevaisuudessa suuri haaste Pohjois-Suomelle. Verkkokonsultaatiopalvelu on yksi tapa ylläpitää vammaispalvelun erityisosaamista Pohjois-Suomessa. Toisaalta isompia kuntia ja kaupunkeja täytyy vastuuttaa alueellaan vam-maispalvelun osaamisesta ja sen jakamisesta niihin kuntiin, joissa tarvitaan vammaispalveluun tukea ja osaamista. 18 Verkkokonsultaatioon tulleista kysymyksistä 236 (vammaispalvelut, lasten-suojelu, toimeentuloturva, ei varhaiskasvatus, eikä Sosiaaliportin kokeiluaineisto) Posken koordinoija on toiminut vastausten kokoajana 45 kysymyksen osalta eli koostanut vastauksen noin 20 prosenttiin kysymyksistä.

102

3 Paikallisuuteen liittyy ajatus turvallisuudesta Konsultaatiokyselyyn vastanneista (N=36) 56 prosenttia oli sitä mieltä että palvelu pitäisi tuottaa alueellisena palveluna. Ky-syimme verkkokonsultaatiota käyttäneiltä sosiaalityöntekijöiltä, miksi konsultaatiopalvelu tulisi toteuttaa paikallise-na/valtakunnallisena palveluna. Paikallisuus koettiin luotettavana ja turvallisena. Sosiaalityöntekijöiden vastauksissa paikallisuus koettiin ensinnäkin vastavoimana globalisaatiolle. Todettiin, että paikallisen tiedon merkitys kiteytyy tuntemukseen paikallisista erityisolosuhteista, pitkistä välimatkoista, tietoon kunnista ja ym-märrykseen kuntalaisten elinoloista. Ymmärrys alueen elinolosuh-teista synnyttää luottamusta vastauksiin ja samalla turvallisuutta palveluun ja saatuihin konsultaatiovastauksiin.

”Paikallisena, silloin säilyy paikallistuntemus ja pystytään paremmin ymmärtämään erityisolosuhteet.”

”Vastaus saattaisi olla vielä luotettavampi.”

”Pohjoisen äänen olisi kuitenkin hyvä kuulua, asuminen ja välimatkat hieman erilaisia haja-asutusalueilla.”

Konsultaatio ja tietoteknologian hyödyntäminen sosiaalialalla ja sosiaalityön työkäytännöissä on vielä uusi ja toisaalta tuntematon, tutkimaton asia. Uusien työkäytäntöjen juurtuminen arkipäivän käytännöiksi vie oman aikansa. Tässä ajallisessa prosessissa täy-tyy olla herkkänä. Näen tärkeänä erityisesti sen, että kysyjillä olisi luottamus palveluun, konsultteihin, saatuihin vastauksiin ja tekno-logian toimivuuteen. Toisaalta luottamus ja turvallisuuden tunne saavutetaan ”paikallisuudella”, toisaalta luottamus palveluun lu-nastetaan ja mitataan saatujen konsultaatiovastausten hyödylli-syydellä.

103

4 Paikallisen toiminnan kriittinen piste – erilaiset toiminta- ja soveltamiskäytännöt eri alueilla Verkkokonsultaatiota käyttäneet sosiaalityöntekijät perustelivat valtakunnallisesti tuotettua konsultaatiopalvelua lähinnä yhteisen koordinoinnin, yhteisten ja asiakkaille tasa-arvoisten käytäntöjen näkökulmasta sekä suurempien resurssien mahdollisuutena.

”Valtakunnallisuus saattaisi yhtenäistää käytäntöjä ja olla asiakkaiden kannalta parempi.” ”Valtakunnallisena, koska sillä tavalla saadaan samoja käy-tänteitä valtakunnallisesti.” ”Valtakunnallisena siksi, ettei olisi kynnystä tehdä kysy-mystä pieneltäkin paikkakunnalta.” ”Valtakunnallisessa taas olisi se etu, että se toisi tasapuoli-suutta ja yhteistä linjaa valtakunnan tasolla.” ”Valtakunnan tason toimijalla suurimmat resurssit toimin-nan kehittämiseen.”

Valtakunnallisesti tuotetussa konsultaatiossa olisi varmasti mah-dollisuus linjata yhteisiä ja asiakkaan tasa-arvoisuutta huomioivia käytänteitä. Paikallisesti tuotetussa palvelussa saattaa olla riskinä erilaiset alueelliset toimintatavat. Sosiaaliportin testiaineistossa oli kysymys (10), joka liittyi isyyden vahvistamiseen tai kumoamiseen. Kysymys oli luonteel-taan juridinen ja eri alueilla oli nähtävissä erilaista tulkinnallista soveltamiskäytäntöä.

Konsultaatiokysymys 10. Isyyden vahvistaminen tai ku-moaminen 15.12.2005 klo 10.46

”Perheen isä kuoli yllättäen viime viikolla. Tällä hetkellä hä-nen ruumiinsa on oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa kuolinsyyn selvittämiseksi. Mies oli naimisissa ja tästä liitos-ta hänellä on 14-vuotias poika. Perhe on ollut jo pitkään asi-akkaanani, ja aina välillä on pojan puheissa on vilahdellut

104

epäilys, että isä ei olisikaan hänen biologinen isänsä. Poika kertoo kuulleensa tädiltään ja muilta sukulaisiltaan, että hän olisi jonkun aivan toisen miehen siittämä, vaikka hänen syn-tymän aikoihin hänen vanhempansa olivatkin jo naimisissa keskenään. Äiti ei oikein ole kieltänyt muttei myöntänytkään asiaa, eikä siitä ole oikein kunnolla puhuttu. Nyt perheen isä on kuitenkin kuollut ja asia luultavasti tulee ajankohtaiseksi. Voinko minä sosiaalityöntekijänä pyytää oikeuslääkäriä ottamaan kudosnäytteen vainajasta tulevia isyystutkimuksia varten? Alustavasti poika on ainakin ottanut esittänyt toiveen isyyden vahvistamisesta tai kumoamisesta, eikä äiti ole vas-tustanut. Entä jos poika haluaa, mutta äiti vastustaa? Tai poi-ka vastustaa ja äiti haluaa? Onko tilanne erilainen kun poika muutaman kuukauden päästä täyttää 15 vuotta? Onko sosiaa-lityöntekijällä yleensä laissa esitetty mahdollisuus ajaa kan-netta isyyden vahvistamiseksi tai kumoamiseksi? Näytteen tutkimiseksi ilmeisesti kuitenkin tarvitaan tuomioistuimen päätös tai perillisen ja lesken suostumus.”

Konsultaatiovastaus 10: Isyyden vahvistaminen tai kumoa-minen (lakimies Etelä-Suomi, 17.12.2005 18:16)

Lopullinen: Kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana, lähde-tään isyysolettamasta, eli vainaja on lapsen isä. Isyyden ku-moamisesta on säädetty isyyslain 5 luvussa. Kumoamisvaa-timukseen voidaan suostua (tuomioistuin)mm. jos voidaan osoittaa, että äidin on maannut lapsen siittämisaikana, muu kuin äidin aviomies. Pelkät yleisluonteiset vihjailut tai äidin mahdollinen elämäntapa ei ole riittävää näyttöä tietenkään. Lapsen perinnöllisistä ominaisuuksista voidaan luonnollisesti joskus päätellä, ettei lapsen isä olekkaan biologinen isä (isyyslain34§). Kumoamiskanteen voi nostaa aviomies (ja hänen oikeu-denomistajansa) äiti ja lapsi. Aviomiehen ja äidin tulee nos-taa kanne 5 vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Poikkeukse-na on painavat syyt kanneoikeuden pidentämiseen eli makaa-jasta on tieto vasta myöhemmin saatu. Tapauksessa äidillä ei mielestäni kanneoikeutta enää siten ole. Lapsella sen sijaan on. Kun lapsi on nyt 14 v, aiheuttaa äidin vastustus sen että lapsella ei ole tehokkaita keinoja ajaa kannetta. Tilanne muuttuu, kun lapsi täyttää 15 v (18 v), tällöin lapsen vastus-tus estää asian selvittämisen. sosiaalityöntekijä ei voi luon-

105

nollisestikkaan hoitaa asiaa - ajaa kannetta ilman osapuolten myötävaikutusta. Jos 15 v haluaa kannetta ajaa, käyttää pu-hevaltaa äiti (lapsen puolesta). Lastenvalvojan on ryhdyttävä myös toimiin (kanne isyyden vahvistamiseksi, isyyslain 41 § ja 26 §), jos selvityksen perusteella on aihetta olettaa, että isä ei olekaan isä. Tapauksessa mitään näyttöä makaamisesta ei ole; pel-kästään tädin vihjailut ja äidin vaikeneminen omista elämän-kokemuksistaan. Jotta prosessi voitaisiin ylipäätänsä nostaa, pitäisi "löytää" makaaja tai ainakin tehdä todennäköiseksi se, ettei isä voi olla biologinen isä (esim. isä ollut suvunjatkoky-vytön, lapsen perinnölliset ominaisuudet tai muut syyt). Mi-tään tällaista ei ole esitetty. Mielestäni lastenvalvojalla ei ole mitään perustetta käynnistää proseduuria. Joka tapauksessa vain tuomioistuin voi antaa määräyksiä siitä, minkälaista näyttöä asiassa on hankittava, esim. verikokeet. Kysymys on kaiken kaikkiaan ongelmallinen koska lap-sen intressissä voi olla että isyys selvitetään. Käytännössä nyt jos äiti on haluton asiaa selvittämään, ei lapsella ole oikein mitään keinoja käytettävänään. Kun vainaja on tällä hetkellä kylmiössä, ja pian siis haudataan, tekee myös aika tehtävään-sä. Mutta tällä selvityksellä ei asiasta juttua saada.”

Konsultaatiovastaus 10: Isyyden vahvistaminen tai kumoa-minen (Pohjois-Suomi, 20.12.2005 13:16)

Vastaus on koottu kommenteista, joita esitettyyn kysymyk-seen tai siihen rinnasteiseen aiempaan tapaukseen ovat alle-kirjoittaneen lisäksi esittäneet Posken koordinaattori ja Pelan lakimies. Mahdollisuus lisäkysymyksiin on tässäkin tapauk-sessa olemassa. Kysymykseen voi tulla isyyden kumoamiskanne, koska pelkästään miehen kuolema ei poista kanneoikeutta (isyyslaki 37 §). Isyystutkimus voidaan tehdä myös vainajasta (Isyysla-ki 11§). Tutkimus voidaan suorittaa vainajasta jonkin lääke-tieteellisen tutkimuksen yhteydessä hänen eläessään otetusta veri- tai kudosnäytteestä tai oikeuslääke-tieteellisen ruumiin-avauksen yhteydessä otetusta kudosnäytteestä. Sosiaalilautakunnalla ei ole isyyslain nojalla oikeutta nostaa kannetta isyyden kumoamiseksi avioliitossa syntyneen lapsen kohdalla, vaan sen oikeudet rajoittuvat isyyden selvit-tämiseen. Sen sijaan lapsella, isällä ja äidillä on, isyyslain 34

106

ja 35 § mukaisesti, kanneoikeus. Vanhempien kohdalla kan-neoikeuteen sisältyy viiden vuoden aikaraja, josta tosin voi-daan erityisin syin poiketa. Lokakuussa 2005 voimaan tulleen uuden lain (laki oi-keusgeneettisestä isyystutkimuksesta) 16 § mukaan lasten-valvojalla on kuitenkin oikeus pyytää terveydenhuoltoa otta-maan vainajasta kudosnäyte "tulevaa selvitystä tai tutkimusta varten". Mikäli kyseinen isyyden kumoamis- tai vahvistamistut-kimus on todennäköinen lapsen mielipiteen vuoksi, pyynnön voi tehdä. Tarvittava näyte voidaan tällöin ottaa ilman vaina-jan oikeudenomistajan suostumusta. Saadun näytteen tutki-minen ei sen sijaan ole mahdollista ilman vainajan oikeuden-omistajien lupaa. Oikeudenomistajia ovat vainajan tunnuste-tut lapset ja alaikäisten osalta päätösvaltaa käyttävät huolta-jat, eli vaimonkin tulee antaa lupa tutkimukseen. Jollei lupaa saada ja asia kuitenkin on lapsen edun vuoksi tärkeä, tutki-muslupaa on haettava tuomioistuimelta. Kun lapsi ei vielä ikänsä vuoksi ole täysin oikeustoimi-kelpoinen, mutta isyysasia askarruttaa hänen mieltään ja hä-nellä on puhevaltaisena oikeus saada asia sosiaalitoimessa vi-reille, asiasta olisi viisasta keskustella lapsen ja äidin kanssa. Äidillähän on oikeus nostaa kanne, joskaan hänellä ei tässä tilanteessa näyttäisi olevan omaehtoista tarvetta siihen. Lap-sen keskeisin intressi lienee tieto hänen oikeasta biologisesta isästään, ei niinkään oletetun isyyden kumoaminen. Tässä mielessä olisi hyvä ennalta selvittää, missä määrin lapsen isän henkilöllisyyttä koskevaa tietoa on saatavissa ilman so-lutasolle meneviä tutkimuksia. Kansanterveyslaitoksen isyystutkimuslaboratorion sivuilta voi lukea tarkemmin kudosnäytettä koskevasta tutkimukses-ta. Oheisilla sivuilla on myös linkit keskeisimpiin, isyystut-kimusta koskeviin lakeihin. http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/molekyylilaaketie-de/palvelut/isyystutkimuslaboratorio/isyystutkimus_vainajasta/ KTL:ään voi myös soittaa, he auttavat mielellään. Yh-teystiedot löytyvät sivulta: http://www.ktl.fi/portal/suomi/osiot/terveyden_ammattilaisille/palvelut/isyystutkimuslaboratorio/ Kootuin terveisin

107

Kysymykseen vastasi Etumini Sukunimi, sosiaalityöntekijä, järjestö.

Nimenomaan kysymyksissä, jotka liittyvät kiinteästi lakiin ja sen soveltamiseen, löytyy alueellisesti erilaisia soveltamis- ja tulkin-takäytänteitä. Myös Keski-Suomen ja Pohjois-Suomen vammais-palvelun konsulttien kommentoinneissa ja vastauksissa lain tul-kinnassa ja soveltamisessa on eroavaisuutta, mutta tässä aineistos-sa vain muutamissa kysymyksissä. Valtakunnallisen testiaineiston pohjalta oli nähtävissä alu-eelliset toimintakäytännöt, erityisesti ajassa ilmenevät käytännön painotukset. Konsultaatiovastauksissa erottuivat siinä hetkessä elävät toimintakäytännöt. Etelä-Suomen konsulttiryhmän vasta-uksissa näkyi lastensuojelussa tilannearvioinnin roolin korostami-nen ja Pohjois-Suomessa läheisneuvonpidon, verkostopalaverin sekä työparitoiminnan ajankohtaisuus.

”Perussääntö on että aikuisten on aina puututtava väkival-taan ja ilmaistava, että väkivalta on aina väärin. Ennen kaikkea tarvitaan lisäselvityksiä, lisää selvitystä; alkuarvio. Tilannekartoitus perheessä on erittäin hyödyllinen, sa-noisimme välttämätön.” (Etelä-Suomi, Kysymys 6)

Toisaalta konsultaatiokysymykset ja sitä kautta vastauksetkin ovat yksilöllisiä ja tilannespesifejä. Esimerkiksi vammaispalveluun on tullut useita kysymyksiä samoista teemoista: vammaispalvelun kuljetuspalveluista, asunnon muutostöistä sekä henkilökohtaisesta avustajasta. Vastauksia ei ole kuitenkaan pystytty tekemään ”sa-malla mallivastauksella ja -rakenteella”. Kysymykset ovat aina olleet niin yksilöllisiä ja erityisiä ja näin vaatineet yksilölliset vas-taukset.

5 Paikallisuus identiteetin lähteenä ja voimavarana David Byrnen (2001) mukaan paikallisuus tarkoittaa kulttuurisen tason ja paikallisen fyysisen läheisyyden muodostamaa vuorovai-

108

kutusverkostoa. Paikallisuuden erottaa globaalista tasosta juuri kulttuurinen ja historiallinen traditio sekä fyysinen läheisyys, joka mahdollistaa konkreettisen vuorovaikutuksen. Paikallisuus ja alueellisuus ovat olleet Suomessa perintei-sesti identiteetin lähteitä. Ihmiset ovat asuneet lähellä toisiaan, eläneet tiiviissä vuorovaikutuksessa, avioituneet eri sukujen kes-ken ja kasvattaneet uusia sukupolvia sosiaalistaen heitä omiin yh-teisöihinsä mutta myös omaksuen uusia kulttuurisia piirteitä yh-teisöön muuttaneilta ihmisiltä. Näin on syntynyt lappilaisuus, var-sinaissuomalaisuus tai hämäläisyys vuosisatojen aikana. Paikallisuus on mielletty Suomessa toisaalta maaseutuun ja toisaalta Helsinkiin liittyväksi asiaksi. Niissä on nähty vahvoja paikallisia ja kovasti erilaisia erityispiirteitä. Maaseudun merkitys paikallisidentiteettiä luovana tekijänä vähenee kaupungistumisen myötä. Vastaavasti kaupunkilaisuuden merkitys kasvaa. Nykyisin olisi kuitenkin tärkeää puhua laajemmin muustakin paikallisuu-desta kuin vain suhteessa kaupunkilaisuuteen tai maaseutumai-suuteen. Näitä olisi hyvä nostaa vähitellen esiin, jotta tämän ajan paikallisuuden moni-ilmeinen kirjo tulisi oikealla tavalla esille. Suomalaisessa retoriikassa maaseutu on nähty onnelana, jossa ihmiset voivat elää tasapainoista elämää toisin kuin kaupun-geissa, joihin liittyvät kaikki mahdolliset ihmisiä kiusaavat on-gelmat. Viime vuosina puhe on muuttunut. Kaupunkilaisuudesta ja suomalaisien mittapuun mukaan suurkaupunkilaisuudesta on tullut ”in”. Suurimmista kaupungeista on alettu puhua kasvukes-kuksina, jotka synnyttävät kriittisen massan avulla uusia innovaa-tioita ja toimivat maan talousvetureina. Kun aikaisemmin ratkot-tiin kaupungistumisen ongelmia, nyt korostetaan kaupunkien uu-distavaa ja taloudellista hyvinvointia tuottavaa roolia. (Soine-Rajanummi & Saastamoinen 2002, 121–165.) Asuu ihminen maaseudulla tai kaupungissa, lähiyhteisö muovaa hänen identiteettiään. Kun Suomessa on alkanut löytyä tasapaino maaseutumaisuuden ja kaupunkimaisuuden välillä, nii-den erilaista identiteettiä synnyttävä merkitys ymmärretään toi-vottavasti aikaisempaa tasapuolisemmin. Jos ja kun näin käy, ky-seessä on vain positiivinen asia. Elämän kirjo rikastuu, kun salli-taan entistä enemmän erilaisuutta ja kun annetaan erilaisten iden-titeettien kukoistaa. Luovuus lisääntyy, ja siitä hyötyvät sekä ih-

109

miset henkilökohtaisella tasolla elämän sisällön rikastumisena että koko kansakunta kulttuurisena ja taloudellisena menestymisenä. Paikallisuus on ollut yksi keskeisistä menestystekijöistä. Verkkokonsultaatiossa on tuotettu sellaista toimintaa, jota on ha-luttu ja tarvittu. Ideat ovat lähteneet käytännön työntekijöiden toi-veista ja tarpeista heidän omissa lähiyhteisöissään. Kun toiveet on muutettu toiminnaksi lähellä ihmisiä, toiminta on ihmisen näköis-tä ja kokoista. Mielenkiinnon kohteena ovat pienet ongelmat, jot-ka kohtaavat ihmisiä arjen tasolla. Pienet ongelmat ovat arkipäi-väisiä ja lähellä meitä – ne ovat toisin sanoen paikallisia. Tämä on resepti, josta ei kannata hevin luopua, vaikka muuten yhteiskun-nassa jylläävätkin keskittävät trendit. Puhunkin artikkelissani uu-denlaisesta paikallisuudesta, paikattomasta paikallisuudesta – yh-teisöllisyydestä. Konsultit toimivat, konsultoivat ympäri Suomen ilman fyysistä kontaktia, luoden samalla kuitenkin vahvan paikal-lisuuden asiantuntijuuden, missä toimivat yhteisöllisyyden peri-aatteet. Viime vuosina kehityssuunta on ollut kohti vahvoja valta-kunnallisia ja alueellisia palveluita. Paikallisuuden merkitys on siinä, että kun konsultaatio on juurtunut paikallisiin työyhteisöihin ja kun toiminnan volyymi on paikallisella tasolla, alueen työnteki-jät voivat luottaa paikallisten ihmisten tukeen ja konsultaatioon. Postmodernin ajan trendi on se, että paikallisuus ja horisontaali-suus ovat menestyvien toimintojen ja palveluiden voimavara. Muutoksen taustalla on ihmisten arvojen ja arvostusten muuttu-minen sekä koulutus- ja elintason nousu. Yksilölliset ihmiset eivät halua, että heitä ohjaillaan ylhäältä päin tai keskitetysti. He eivät tarvitse liittojen ja piirien ohjeita ja ohjaavia päätöksiä, koska he kokevat kykenevänsä toimimaan oman tietämyksensä ja vaistonsa varassa omalla paikkakunnallaan. Kysymys kuuluukin, ollaanko Suomessa liian pieniä ratkaistakseen suuria ongelmia ja toisaalta liian suuria ratkaistakseen pieniä ongelmia? Eniten opittavaa on meillä täällä alueen toimijoilla. Meidän tulisi päästä irti uskosta vertikaalisuuden, keskitetyn suunnittelun ja päätöksenteon sekä ohjailun voimaan. Kenellä on epäuskoa sii-hen, että paikallisella tasolla kyettäisiin tekemään omaehtoisesti järkevää toimintaa? Paikallisuus on viime aikoina noussut uuteen arvoonsa. Kasvavan tietotulvan keskellä ihmistä lähellä olevan

110

tiedon merkitys on entisestään korostunut. Paikallinen on jotakin tuttua ja ymmärrettävää. Paikallisuus on siis vahva valtti. Ehdotankin lopuksi tietyt reunaehdot, ennen kuin sosiaalialan verkkokonsultaatio voidaan tuottaa valtakunnallisena palveluna. Valtakunnallisesti koor-dinoidun verkkokonsultaatiopalvelun pääajatuksena/-mottona voisi toimia: ”Paikallisten tarpeiden tunnistaminen ja niihin vas-taaminen on tärkeää”. Ensinnäkin konsultteja täytyisi rekrytoida valtakunnalliseen palveluun ympäri Suomen, joka alueelta. Toi-seksi verkkokonsultaatiopalvelussa, konsulttiryhmissä täytyisi vahvistaa kunnallisen toimijan, työntekijöiden roolia, mutta säi-lyttää samalla myös moniammatisuuden vahva leima. Ja lopuksi, jotta valtakunnallinen eri alueilta käsin toimivat konsultit ja kon-sulttiryhmät saadaan toimimaan – ryhmäytymään, tarvitaan ”emäntä tai isäntä”, joka koordinoi konsulttiryhmiä. Valtakunnal-lisessakin verkkokonsultaatiopalvelussa olisi hyvä tuottaa ja säi-lyttää paikallisuuden leima.

111

LÄHTEET Alasuutari, Pertti 1999. Laadullinen tutkimus. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Arki, arvot, elämä, etiikka. Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet. 2005. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Helsinki. Blomqvist, Kirsimarja 2006. Luottamus ja sen rooli työelämässä. Se-minaarialustus Tykes -ohjelman 10-vuotisjuhlaseminaarissa, Kalasta-jatorppa, Helsinki 16.5.2006. Byrne, David 2001. Understanding the Urban. Palgrave. Hampshire. Caplan, Gerald 1970. The Theory and Practice of Mental Health Con-sultation. Tavistock Publications. London. Casson, Mark 1993. Entrepreneurship, networks and modern business. Teoksessa: Brown, J. & Rose, M. (toim.): Entrepreneurship, networks and modern business. Manchester University Press. Manchester. UK. Coulshed, Veronica 1990. Management of Social Work. Macmillan. London. Fook, Jan & Ryan, Martin & Hawkins, Linette 2000. Professional Ex-pertise: Practice, Theory, and Education for Working in Uncertainty. Whiting & Birch. London. UK. Gallessich, June 1982. The Profession and Practice of Consultation. A Handbook for Consultants, Trainers of Consultants, and Consultation Services. Jossey-Bass Publishers. San Francisco. Habermas, Jürgen 1987. Theorie des kommunikativen Handelns. Band 2. Zur Kritik der funktionalistischen Vernunft. Suhrkamp Verlag. Frankfurt am Main. Hallberg, Pekka & Karapuu, Heikki & Scheinin, Martin & Tuori, Kaarlo & Viljanen, Veli-Pekka 1999. Perusoikeudet. WSOY, Lakitie-to Oy. Helsinki. Hansson, Aino-Inkeri 2002. Selvitys sosiaali- ja terveyspalvelujen oh-jauksesta ja valvonnasta. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terve-ysministeriö. Helsinki.

112

Harvey, David 1993. From Space to Place and Back Again: Reflection on the Conditions of Postmodernity. Heiskanen, Eva & Hyvönen, Kaarina & Repo, Petteri & Saasta-moinen, Mika 2007. Käyttäjät tuotekehittäjinä. Teknologiakatsaus 216/2007. Kuluttajatutkimuskeskus. Tekes. Helsinki. Hyväri, Susanna 2001. Vallattomuudesta vastuuseen: kokemuksen po-litiikan sankaritekoja. Tietosanoma. Helsinki. Hänninen, Sakari & Karjalainen, Jouko & Lahti, Tuukka (toim.) 2006. Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Gumme-rus. Vaajakoski. Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laatusuositus 2001. Sosiaali- ja terveysministeriö & Kuntaliitto. Sosiaali- ja terveysministeriön op-paita 2001:4. Helsinki. Juhila, Kirsi 2006. Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino. Gummerus Kirjapaino Oy, Tampere. Jolkkonen, Arja 1998. Paikan vaihto. Tutkimus irtisanomisuhan alais-ten naisten työmarkkinastrategioista ja paikallisista työmarkkinoista. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja, N:o 29. Joensuu. Kadushin, Alfred 1977. Consultation in Social Work. Columbia Uni-versity Press. New York. Kananoja, Aulikki 1997. Murros on mahdollisuus. Sosiaalityön selvi-tyshenkilön raportti. Raportteja 211. Stakes, työryhmämuistioista 1997:8. Sosiaali- ja terveysministeriö. Jyväskylä. Karhu, Juha 2003. Perusoikeudet ja oikeuslähdeoppi. Lakimies 5/2003, s. 789–807. Karjalainen, Pekka & Sarvimäki, Pirjo (toim.) 2005. Sosiaalityö hy-vinvointipolitiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelma. Julkaisuja 2005:13. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Karvinen, Synnöve 1996. Hajoaako sosiaalityö? Havaintoja sosiaali-työn ammatillisesta asiantuntijuudesta. Teoksessa Metteri, Anna (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Sosiaalityön vuosikirja 1996, 32–50.

113

Kasvatusneuvolan konsultaatiotyö 1981. Kasvatusneuvolain neuvotte-lukunnan konsultaatiotyöryhmän selvitys kasvatusneuvoloiden kon-sultaatiotyöstä. Kurra, Leena 2005. Kysyvä ei tieltä eksy. Sosiaalialan konsultaa-tiopalvelut ja niiden kehittäminen. Keski-Suomen sosiaalialan osaa-miskeskus. Tutkimuksia 3. Jyväskylän Yliopistopaino, Jyväskylä. Kilpeläinen, Arja & Pohjola, Anneli 2007. Kyläläiset keskiössä. Tut-kimus kylien hyvinvointipalveluista. Lapin yliopiston yhteiskuntatie-teellisiä julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 55. Lapin yli-opisto. Rovaniemi. Kinnunen, Petri & Vuorivirta, Petri 2005. Lasten hyvinvointipalvelu-jen kehittämisen keskiössä. Harava-projektin prosessiarvioinnin kes-keiset tulokset. Teoksessa Anttila Markus, Rousu Sirkka, Kinnunen Petri, Vuorijärvi Petri: Onko meillä mahdollisuutta kehittää toisin? Kokemuksia ja arviointia kehittämistyön poluilta. Tapaus Harava 2000–2004. Savion kirjapaino Oy. Kerava. Koivumäki, Jaakko 2006. Hyvinvointi, mielekkyys ja luovuus työelä-män uusissa organisaatiorakenteissa. Luento, Työelämän tutkimuspäi-vät, 6.–7.10.2006. Tampere. Koivumäki, Jaakko & Kankaanpää, Art & Melin, Harri & Blom, Rai-mo 2006. Luottamus työorganisaatioissa. Empiirinen tarkastelu. Teok-sessa: Jokivuori, Pertti & Latva-Karjanmaa, Raija & Ropo, Arja (toim.) Työelämän taitekohtia. Työpoliittinen tutkimus 309. Työmi-nisteriö. Helsinki. Koivunen, Hannele 1997. Hiljainen tieto. Otava. Helsinki. Lahtela, Lea 2004. Sosiaalityön jännitteinen työprosessi. Teoksessa Niskala, Asta (toim.) Sosiaalityön paikallisten käytäntöjen mallinnus. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 15. Ou-lun kaupungin painatuskeskus, Oulu, 58–74. Laitinen, Merja & Pohjola, Anneli 2001. ”Ei tää niin syrjässä” Tutki-mus elämisen mahdollisuuksista ja palveluista syrjäkylissä. Lapin yli-opiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja B37. Tutkimusraportteja ja selvityksiä. Rovaniemi. Lakimiesliitto edellyttää kuntalaisten oikeusturvan parantamista. Suomen Lakimiesliiton kannanotto 15.2.2006.

114

Leana, Carrie R. & van Buren Harry J. 1999. Organizational Social Capital and Employment Practices. Academy of Management Review 24:3, 538–555. Luoma-aho, Vilma 2005. Faith-holders as Social Capital of Finnish Public Organisations. Humanistinen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. Metteri, Anna & Hämäläinen, Pertti 2003. Rajat ylittävään asiantunti-juuteen tieteidenvälisellä ja ammattienvälisellä yhteistoiminnalla. – kokemuksia moniammatillisen mielenterveystyön opetuksessa. Julkai-sussa Anis, Merja & Laukkanen, Anne-Mari (toim.) Tutkiva sosiaali-työ. Sosiaalityön tutkimuksen seura, 28–30. Misztal, Barbara 1996. Trust in modern societies. The search of the basis of social order. Cambridge Policy Press. UK. Mutka, Ulla 1998. Sosiaalityön neljäs käänne. Asiantuntijuuden mah-dollisuudet vahvan hyvinvointivaltion jälkeen. SoPhi. Jyväskylän yli-opisto. Jyväskylä. Mäenpää, Olli 2003. Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. Edita Pub-lishing Oy. Helsinki. Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna 2003. Dementoituvan henkilön oikeu-dellinen asema. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Nieminen, Liisa 2005. Ihmisoikeuksien jakamattomuusperiaate. De-fensor Legis 2/2005, s. 44–58. Niemivuo, Matti & Keravuori, Marietta 2003. Hallintolaki. WSOY Lakitieto. Porvoo. Oulun hallinto-oikeus – Vuosikertomus 2006. Multiprint Oy. Oulu Oulun lääninhallitus. Kantelutilastot vuodelta 2006. Julkaisematon. Pahlman, Irma 2003. Potilaan itsemääräämisoikeus. Edita Prima Oy. Helsinki. Pelkonen, Maija 2003. Vähän kerrallaan niin pääset pitkälle. Tutkimus kehitysvammaisten työkeskusten tuetun työllistymisen verkostoitumi-sesta. Acta Universitatis Lapponiensis 63. Lapin yliopistopaino. Ro-vaniemi.

115

Pelkonen, Maija 2005. Alueellisen ja valtakunnallisen uusi yhteys. Teoksessa Särkelä, Riitta & Tiippana, Pirjo: Hyve-projektista pysy-vään kehittämiskumppanuuteen. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry. Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi. Polanyi, Michael 1967. The Tacit Dimension. Routledge & Kegan Paul Ltd. London. UK. Pohjola, Anneli 1993. Tiedontuotanto sosiaalityössä. Teoksessa Gran-felt, Riitta & Jokiranta, Harri & Karvinen, Synnöve & Matthies, Aila-Leena & Pohjola, Anneli: Monisärmäinen sosiaalityö. Sosiaaliturvan Keskusliitto. Helsinki, 253–284. Rajavaara, Marketta 1989. Tutkiva ote sosiaalityöhön? Sosiaaliviras-ton julkaisusarja A 1/1989. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Hel-sinki. Rantalaiho, Ulla-Maija 2005. Sosiaalityössä tarvittava osaaminen. Valmistelupaperi Sosiaalialan käytännön harjoittelun kehittämistä suunnittelevan työryhmän käyttöön Sosiaali- ja terveys- sekä opetus-ministeriölle. Painamaton. Rauhala, Lauri 1985. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus. Jyväsky-lä. Richmond, Mary 1965. Social Diagnosis. The Free Press. New York (alkuperäisteos 1917). Ryan, Martin & Healy, Bill & Renouf, Noel 2004. Doing It Well: An Empirical Study of Expertise in Mental Health Social Work. Social Work in Mental Health 2 (2–3), 21–37. Sahlberg, Pasi & Leppilampi, Asko 1994. Yksinään vai yhteisvoimin? Yhdessäoppimisen mahdollisuuksia etsimässä. Helsingin yliopisto, Vantaan täydennyskoulutuslaitos. Yliopistopaino, Helsinki. Sarvela, Hannakaarina 2007. Verkosta konsultaatiota varhaiskasvatta-jille. Teoksessa Hannakaarina Sarvela (toim.) Erityisvarhaiskasvatusta yli kuntarajojen. SYKE-hankkeen loppuraportti. Pohjois-Suomen so-siaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 25. Oulun kaupungin paina-tuskeskus, Oulu, 29–57. Sarvimäki, Pirjo & Siltaniemi, Aki (toim.) 2007. Sosiaalihuollon am-matillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus. Julkaisuja 2007: 14. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki.

116

Saurama, Erja 2005. Muutosvallasta käytännössä. Teoksessa Sosiaali-työn käytäntötutkimus. Palmenia-kustannus, 259–276. Seligman, Adam B. 1997. The Problem of Trust. Princeton University Press. Princeton. Sellergren, Hanna 2007. Nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakasyh-teistyö. Metodina työntekijöiden fokusryhmähaastattelu. Sosiaalityön lisensiaatintutkimus. Helsingin yliopisto. Käsikirjoitus. Sheppard. B.H. & Tuchinsky, M. 1996. Micro OB and the Network Organization. Teoksessa: Trust in Organizations: Frontiers of Theory and Research, 140–165. Toim. R.M. Kramer & T.R. Tyler. Thousand Oaks: Sage. Soine-Rajanummi & Saastamoinen, Mikko 2002. Uusi paikallisuus, uusi vastuullisuus, uusi kontrolli – episodeja yhteisöjen Suomesta. Te-oksessa Kuusela, Pekka & Saatamoinen, Mikko (toim,): Polis ja kos-mos. Kulttuurisen globalisaation suuntia. SoPhi 72. Jyväskylä, s. 121–165. Sosnet 2003. Sosiaalityön määritelmä. Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet. Painamaton. Sutela, Marja 2004. Toisen asteen esteellisyydestä hallinnossa - Vaa-rantaako viranomaisen ennakkokäsitys käsittelyn puolueettomuuden hallinnollisessa päätöksenteossa? Lakimies 6/2004, s. 983–1008. Tallavaara, Marja-Sisko 2004. Paikallisuus lastensuojelun työproses-sissa. Teoksessa Niskala, Asta (toim.) Sosiaalityön paikallisten käy-täntöjen mallinnus. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 15. Oulu, 75–99. Tuan, Yi-Fu 1978. Space and Place: The Perspective of Experience. University of Minnesota. Minneapolis. USA. Tuori, Kaarlo 2000. Sosiaalioikeus. WSOY Lakitieto Oy. Porvoo. Vartiainen, Eija 2006. Konsultti kehittäjänä. Teoksessa: Seppänen-Järvelä, Riitta & Karjalainen, Vappu, Kehittämistyön risteyksiä. Sosi-aali- ja terveysalan tutkimuskeskuksen (Stakes) julkaisuja. Gumme-ruksen kirjapaino Oy. Vaajakoski.

117

Vesterinen, Kerttu 2004a. Pohjois-Suomen verkostokonsultaatiohan-ke. Loppuraportti. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Rova-niemi. Vesterinen, Kerttu 2004b. Konsultaation paikka. Teoksessa Niskala, Asta (toim.) Sosiaalityön paikallisten käytäntöjen mallinnus. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 15. Oulu, 118–131. Virallislähteet: Hallintolainkäyttölaki 1996/586 Hallintolaki 2003/434 Henkilötietolaki 1999/523 Kuntien valtionosuuslaki 1996/1147 Laki holhoustoimesta 1999/442 Laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta 2001/1230 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 2000/812 Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoi-mista 1987/380 Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1999/621 Lääninhallituslaki 1997/22 Mielenterveyslaki 1990/1116 Sosiaalihuoltolaki 1982/710 Suomen perustuslaki 1999/731 Terveydensuojelulaki 1994/763 Valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta (VNS 2/2004 vp). Valtiopäivät 2004. Oikeustapaukset: Korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO 8.6.2000 T 1894 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös KHO 1.3.2001 T 344 Internetlähteet: Asiaa tietosuojasta 1/2007. Sähköpostin käytöstä sosiaalihuollossa. Saatavilla osoitteessa: http://www.tietosuoja.fi/38335.htm 2.10.2007. Kuntatyönantaja 3/2004. Saatavilla osoitteessa: http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/upndown/download_file.asp?id=D5A6353B5EC14D2CA7A38AEC69C38144&tabletarget=data_1&pid=215DF6EF69804A0887FDA0394B6459E7&layout=kuntatyonantaja2006 27.9.2007.

118

Sarvela, Hannakaarina & Uusimäki, Mervi 2005. Kokemuksia var-haiskasvatuksen verkkokonsultaation pilotoinnista. ”Seudullisen yh-teistyön kehittäminen erityisvarhaiskasvatuksessa”-hanke. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Saatavilla osoitteessa: www.sosiaalikollega.fi/julkaisut/työpaperit-ja-muut-julkaisut 2.10.2007. Seutupilottihanke 2003. Loppuraportti. Saatavilla osoitteessa: www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/seutupilotti 2.10.2007. Stenvall, Jari & Syväjärvi, Antti 2006: Onks tietoo? Valtion informaa-tio-ohjaus kuntien hyvinvointitehtävissä. Valtiovarainministeriö. Hal-linnon kehittämisosasto. Tutkimukset ja selvitykset 3/2006. Helsinki. Saatavilla osoitteessa: http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20060308Hyvaein/100663.pdf Vesterinen, Kerttu 2004. Verkostokonsultaatiohankkeen loppuraportti. Saatavilla osoitteessa: www.sosiaalikollega.fi/julkaisut/työpaperit-ja-muut-julkaisut 2.10.2007.

119

KIRJOITTAJAT Karvonen-Kälkäjä, Anja, varatuomari, väitöskirjatutkija, ProLex Oy Kilpeläinen, Arja, HTM, tutkija, Lapin yliopisto Kostamo-Pääkkö, Kaisa, YTT, kehitysjohtaja, Pohjois-Suomen sosi-aalialan osaamiskeskus Matela, Kari, YTM, projektipäällikkö-sosiaalityöntekijä, Oulun ensi- ja turvakoti Mattila, Keijo, varatuomari, ylitarkastaja, Lapin lääninhallitus, sosiaa-li- ja terveysosasto Martin, Maria, YTM, suunnittelija, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pelkonen, Maija, YTT, lääninsosiaalitarkastaja, Oulun lääninhallitus Pirttijärvi, Maarit, YTM, suunnittelija, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjola, Anneli, YTT, professori, Lapin yliopisto Vesterinen, Kerttu, YTM, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus