kestovan tapahtumattomuus alkoi viehättää. siedettävän keston käsitys muuttui ja hitauteen...

1

1 / 0 7 8 . 3 . 2 0 0 7 A U D I O V I S U A A L I S E N K U L T T U U R I N E D I S T Ä M I S K E S K U S

H I T A U S

A I K A

K E S T O

T E M P OAvek_107.indd 1Avek_107.indd 1 13.6.2007 10:46:5313.6.2007 10:46:53

2

AVEK-lehti 1/2007

PA A K K A N E N

Sisältö

Avek-lejulkaisija Kopiosto rHietaniem00100 Helpuh. 4315 2fax 4315 23e-mail: avkopiosto.fihttp://wwkopiosto.fi

Juha Samo(päätoimitPekka Risl(vastaava)Maria Bre(toimittajaErja Mäk(toimitussISSN 1236taitto: Tiin

3 Pääkirjoitus

4 Outi Nyytäjä: Hitauden sietämätön vaikeus

8 Markku Pölönen: Haukan ääni

10 Antti-Jussi Annila: Tshehovilainen kärpänen

12 Mika Taanila: Hitaan kolme mestaria

15 Ilkka Kippola: Aika, näkökulma ja suomalaisen dokumenttielokuvan yli sadan vuoden liike

22 Juha Huuskonen: Pitkä Nykyhetki

25 Petri Kuljuntausta: Festina lente – hitaan muutoksen ääniä

29 Hanna Haaslahti: Kehon lukutaito

32 John Webster: Dokumenttielokuvantekijän lapsilla ei ole tekijänoikeuksia

34 Asko Mäkelä: Vapaiden taiteilijoiden totuudesta

36 Maria Bregenhøj: Kahden sukupolven ohjaajat DocPointin Masterclassissa

38 Teemu Mäki: Veljesapua

42 Lukijalta: Risto Rumpunen: Kohderyhmien kuristava ote

44 Pekka Rislakki: Kultainen keskitie

44 Tommi Nilsson: Hyvitysmaksun luonteesta

45 FAQ: Sami Kokljuschkin: Mitä tarkoittaa siteerausoikeus?

48 Maria Bregenhøj: Kaukosaaren kirous

50 Impressio: Kari Juusonen: Levottomuutta herättävä kokemus Lontoossa

51 Virve Indrén: Uusi Media-ohjelma käynnistynyt

51 Lyhyesti

54 Valmistuneita tuotantoja

59 Tukipäätökset syksy 2006

63 AVEKin lukuja

Kansi: Efficient Esthetics-videoinstallaatio, Sari Palosaari, 2006

Avek_107.indd 2Avek_107.indd 2 13.6.2007 10:47:1213.6.2007 10:47:12

3

Avek-lehtijulkaisija AVEK/Kopiosto ryHietaniemenkatu 2, 00100 Helsinkipuh. 4315 2350fax 4315 2377e-mail: [email protected], http://www.kopiosto.fi/avek

Juha Samola (päätoimittaja)Pekka Rislakki (vastaava)Maria Bregenhøj(toimittaja)Erja Mäki-Iso (toimitussihteeri)ISSN 1236-7753taitto: Tiina Paju

a ote

a

ossa Saalis, ohj. Taru Mäkelä, Kinotar Oy, 2007

Edellisessä AVEK-lehdessä (2/06) oli raport-ti Dokumenttikillan vierailusta Viipurin Ak-kuna Eurooppaan –festivaalille. Tapahtu-maan osallistuneiden venäläisten ohjaajien näkymyksiä suomalaisista elokuvista näytti yhdistävän yksi piirre. Suomalaiset elokuvat

ovat pitkitettyjä, ja niitä pitäisi esittää erikoisprojektoreilla, joissa on tuplanopeus. Moitteeseen sisältyy toki myös kehu-ja; suomalainen katsoja pystyy katsomaan tarkkaan ja syven-tymään hänelle vieraisiin aiheisiin toisin kuin venäläinen, jol-le kaiken on oltava eloisaa ja nopeatempoista.

Näkemys sopii huonosti siihen vakiintuneeseen käsityk-seen, jonka mukaan venäläinen elokuva se vasta hidasta on-kin. Mistä me itse asiassa puhumme, kun puhumme hitau-desta? Tarkoitammeko tarinaa, jossa ei tapahtu mitään? Vai kerronnan rytmiä, joka tuntuu laahaavalta siksi, että yksit-täiset kuvat kestävät niin pitkään? Millloin liike lakkaa ja ke-hitys pysähtyy, tilanteet jähmettyvät paikoilleen ja dynamiik-ka kuolee? Voiko kysymys olla vain teoksen keston erilaises-ta sietämisestä, jossa on sekä henkilökohtaisia että kulttuu-risia eroja?

Teemme tässä numerossa pienen yrityksen päästä hitau-den juurille. Lähtökohtana on ollut ajatus hitaudesta jonakin positiivisena ”slow film” –tyyppisenä käsitteenä, joka mielel-lään voi rinnastua slow food - tai slow sex –käsitteisiin.

Nykyisin altistumme liian harvoin hitaille taidekokemuk-sille, ehkä klassisen musiikin konsertteja lukuunottamatta. Mielenkiintoista on, ettei niitäkään leimallisesti pidetä hi-taina. Ehkä musiikin kuuntelun suhteen hitaudella on toinen mittakaava kuin kuvan katsomisella. Tosin tässäkin voisi ky-syä, mikä sitten on valokuvan tai maalauksen ”kesto”?

Yksi ns. banaalin teorian piiriin menevä selitys meidän hitaudellemme saattaa löytyä. Suomen kallioperä on nimit-täin Euroopan vanhinta, ja maailmankin mittakaavassa se on yksi vanhimmista; vain Grönlannissa, Kanadassa ja Australi-assa on löydetty vielä vanhempaa kiveä (1). Mielenkiintoista on sekin, että Suomi jakaantuu vielä kahteen osaa siten, että toisella puolella maaperä on noin 3,5 – 2,6 miljardia vuotta ja toinen osa vähän vajaa kaksi miljardia vuotta vanha. Raja kul-kee suuriin piirtein Oulusta Imatralle. Vanhemmalle alueel-le näyttäisi jäävän perinteinen ”runonlaulajien Suomi” hitai-ne kalevalaisine poljentoineen. Perspektiiviä mittakaava saa, kun todetaan, että esim. Välimeren ympäristö on suurelta

osin korkeintaan 100 miljoonaa vuotta vanha. Että mitäpä tässä hötkyilemään.

Vakavasti puhuen hitauteen liittyy myös muita, tär-keämpiä näkökohtia. Tietoinen hitaus voi olla merkki pyr-kimyksestä vastustaa nykyajan mahdotonta informaatio- tai vain ärsyketulvaa. Pirjo Honkasalo totesi asian hyvin tammikuisen DocPoint-festivaalin katalogissa:

”Tällä vuosikymmennellä ensin muuttui meteliksi ääni, sitten tieto ja aivan viime vuosina myös kuva. Mitä enem-män näemme kuvia sitä sokeammaksi tulemme. Järjestäy-tymättömiä kuvia tunkeutuu kodin jokaiseen huoneeseen kuin haljenneesta viemäristä. Ne eivät lisää ymmärrystä, vaan hämmennystä. Yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista on olla näkemättä.”

Itse kunkin kannattaa joskus antautua hitaan taide-elämyksen valtaan, vaikka katsomalla jokin erityisen hidas elokuva. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen Lissabonissa lokakuun lopussa ollessani pari päivää Doclisboa-tapah-tumassa. Käveltyäni puolen kaupungin halki ja pääasiassa nousujohteisesti ehdin nippa nappa Chantal Akermanin Là-Bas (Down There) –elokuvan esitykseen. Elokuva on 80 minuuttia pitkä ja valmistunut viime vuonna. Elokuva koostuu hyvin harvoista kuvista, jotka useimmiten kuvaa-vat tel-avivilaisen kaksion ikkunoista aukeavaa näkymää jompaan kumpaan vastapäätä olevan kerrostalon seinään. Ohjaajan oma voice-over kuuluu harvakseltaan, eikä sillä ja kuvilla näytä olevan mitään yhteyttä. Olisin epäilemät-tä tehnyt kuten lukuisat ympärillä olevat katsojat ja poistu-nut kahville tai viiinilasilliselle ensimmäisen vartin jälkeen. Mutta paita märkänä ja väsyneenä kävelemisestä jäin pai-kallani, ja kumma kyllä noin puolen tunnin kohdalla eloku-van tapahtumattomuus alkoi viehättää. Siedettävän keston käsitys muuttui ja hitauteen tottui. Ja kun elokuva sitten päättyi, oli kokemus syvästi tyydyttävä.

AVEK täyttää huhtikuussa 20 vuotta. Kopios-ton hallitus perusti Audiovisuaalisen viestintä-kulttuurin edistämiskeskuksen 28.4.1987. Juh-limme työn merkeissä, kuten fraasi kuuluu.

Juha Samola1.3.07

(1) HS 17.10.2006

OIKEUS HITAUTEEN


4

On turha luulla, että hitaus on helppo ja yksinkertainen asia. Se hitaus, joka ei ole sattuman-varaista, vaan harkittua, on esteet-tisenä kategoriana sietämättömän vaikea. Paitsi hitauteen luottaminen on nopeudesta luopuminen joskus ylivoimaista.

Jouduin kuin sattumoisin tämän vaikeuden eteen, kun kirjoitin nyt jo ilmesty-neen kirjan, jossa puhutaan

menestyksestä ja moraalista. Kysymys oli toisaalta taloudesta, työstä, yrityk-sestä päästä huipulle ja niistä keinois-ta, joita siihen oli olemassa, ja toisaal-ta siitä, mitä syntyi sen jäljissä ja niis-tä, jotka siitä maksavat ylisuuren hin-nan – niin kauan kuin suostuvat mak-samaan. Työtä tehdessäni ja nimen-omaan sen lähestyessä loppua huoma-sin joutuvani päivittämään tietoja yhä useammin, yhä nopeammin. Maailma tuntui äkkiä olevan täysin hysteeri-sessä tilassa eikä siitä ollut edes Freu-din sohvalle. Talous, työ, raha, muo-dit, ajatukset, trendit seurasivat toisi-aan ja kaikilla, minullakin, tuntui ole-van hätä löytää ensin se uusi ja ennen-näkemätön argumentti ja kuva, joka kruunaisi uran ja olemassaolon. Pää oli täynnä tietoa, tuntui, että se kohta halkeaisi. Olin sairastunut nopeuteen, lähestyi hetki, jolloin en enää muistai-si mitään.

”Modernia ihmistä kiehtoo no-peus, hän on hyljännyt hitauden hy-veet. Hitaus on keino, jolla pelaste-taan muisti ja ellei sitä pelasteta, ihmi-nen unohtaa. Nopeuden aste on suo-raan suhteessa unohtamisen voimak-

kuuteen. Nopeus on se hurmion muo-to, jonka tekniikan vallankumous on lahjoittanut ihmiselle.” Sitaatti on tšekkiläiseltä kirjailijalta Milan Kunde-ralta, jonka Olemisen sietämätön keveys -romaanin nimestä olen muuntanut ar-tikkelin otsikon. Se on hänen 1993 il-mestyneen romaaninsa Kiireettömyys (La Lenteur, suom. Annikki Suni) teema.

Hitaus iskee kuvansa suoraan tajuntaanTämä on vain lehtikuva, joka ei ollut minulle edes katsottavissa vaan luet-tavissa. Suuren ranskalaisen maakun-talehden Télégrammen Brestin-nu-merossa on sunnuntaisin poliittinen kolumni ”Roxane kirjoittaa ”. Siinä oli kohta, jossa kirjoittaja varoittaa vir-kansa jättävää presidentti Chiracia vajoamasta menneisyyden hetteisiin. Hän jatkaa:”Katsokaa Lionel Jospin-in kuva tämän viikon Paris Matchista. Hän seisoo yksin, kauppakassit käsis-sään Pariisin katujen vilinässä.” Mies, joka oli Ranskan sosialistipuolueen johtaja, maan hallituksen pääminis-teri, josta olisi voinut tulla edellisissä presidentinvaaleissa maan president-ti, on kuvattu siinä yksinäisenä, muo-vikassit käsissään, kasseissa kauppa-tavarat. Siinä on kertomus, joka jat-kuu, vaikka emme sen jatkoa vielä tie-dä. Kuvassa on tiivistyneenä Jospinin menneisyys, hänen uransa, nykyinen tila ja tilanne. Me mietimme, mitkä ovat hänen ajatuksensa ja mitä hän sii-nä seisoessaan tuntee. Ja kuvittelem-me katseen, jonka suora kohtaaminen voisi olla piinallista.

Kuva, otos, paljastaa sen, mikä hi-taudessa on olennaista. Oli tämä ku-

(Talo ramaalauslickia elnellistetettäviskäsävyize, jonkhopperi

Mutjät, joidhitaude

KerrokOtetaanties kuinöksinäjät, 1942le aukearaan sistuu par

va sitten valokuva, maalaus, elokuva tai fiktion teksti. Saman estetiikan ja etiikan peruslait vallitsevat amerik-kalaisen taiteilijan Edward Hopperin (1882-1967), amerikkalaisen novellis-tin Raymond Carverin (1938-1988), suomalaisen kirjailija Markku Pääs-kysen ja nuoren saksalaisen eloku-vaohjaaja Christoph Hochhäuslerin (s.1972) töissä. Hopperin ja Aki Kau-rismäen yhteys on jo tunnettu. Hop-perin valot, varjot, kompositiot ovat ne tekijät, joiden antaman innoituk-sen Kaurismäen elokuvissa tunnistaa. Kaurismäki ei ole ainoa elokuvanteki-jä, jolle Hopperin maalaukset ovat ol-leet tärkeä lähtökohta. Alfred Hitch-cockin Psykon ikoniksi muuttunut ta-lo on saanut lähtökohtansa Hoppe-rin maalauksesta House by the Railroad

Outi

Nyytäjä

Kirjoittaja on käsikirjoittaja ja dramaturgi sekä AVEKin johtokunnan jäsen

HITAUDEN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS


5

(Talo rautatien varrella, 1925), sama maalaus on inspiroinut Terrence Ma-lickia elokuvassa Days of Heaven (On-nellisten aika, 1978). Hopper on jälji-tettävissä myös japanilaisessa synk-käsävyisessä animaatiossa Texhnoly-ze, jonka maailma on pinnaltaan hyvin hopperilainen.

Mutta mitkä ovat ne yhteiset teki-jät, joiden tuloksena on vaativa ja rikas hitauden estetiikka?

Kerroksellisuus ja syvyysOtetaan Hopperin tunnetuin taulu, ties kuinka monina julisteina ja jäljen-nöksinä levinnyt Nighthawks (Yöelä-jät, 1942). Siinä on New Yorkin kadul-le aukeava kahvila, kadulta tullaan suo-raan sisään. Kahvilan tiskin ääressä is-tuu pariskunta ja selin katsojaan yksi-

näinen mies. Kahvilanpitäjä on keskel-lä tiskien muodostamaa suorakaidetta. Kahvila on kuvan oikeassa laidassa, va-semmalla vaalea tila, jonka takana ka-tu. Yksityiskohdat ovat tarkkoja eikä niitä ole paljon. Se on kuvan pinta.

Mutta mikä tekee tästä näennäi-sesti arkisista asioista koostuvasta, liikkumattomasta ja äänettömältä vai-kuttavasta kuvasta miltei pelottavan? Se mitä on yksityiskohtien takana.

Syvyys ja kerroksellisuus, odotta-maton. Suuri kätkeytyy pieneen siksi, että yksityiskohdat ovat niin tarkko-ja. Mutta pinnan alle näkeminen vaa-tii kärsivällisyyttä – ja hitautta. Hätäi-nen näkee vain pinnan: siinä on hie-man ankea, realistinen kuva.

Yöeläjissä on kysymys yksinäi-syydestä eikä vain suurkaupungin yk-

sinäisistä yökul-kijoista, vaan ih-misen eksistenti-aalisesta yksinäi-syydestä. Kuvan perusolemus lä-henee filosofiaa. Samoin kuin Pa-riisin kadulla seisovalla Lionel Jospin-illa, Hopperin kuvan kaikilla ihmisillä tuntuu olevan tarina, mutta Hopper ei kerro suoraan, hän antaa tarinasta vain viitteitä. Ja aina on kysymys suuresta tarinasta, jossa tavallisilla, näkymättö-millä ihmisillä on antiikin tarinoiden veroinen rooli.

Raymond Carver luo kuvan, mutta se nousee hänen tekstistään. Carveria pidetään amerikkalaisen novellin mestarina. Hän kirjoitti novelleja ja

lokuva iikan ja amerik-opperin ovellis--1988),

u Pääs-eloku-uslerin

ki Kau-u. Hop-ot ovat noituk-nnistaa. anteki-ovat ol-Hitch-nut ta-

Hoppe-Railroad

Kuva, otos, paljastaa sen, mikä hitaudessa on olennaista.

Artikkelin kuvat: Laitakaupungin valot, ohj. Aki Kaurismäki, Sputnik Oy, 2006

Kuva

t Mar

ja-L

eena

Huk

kane

n


6

runoja siksi, että niissä kieli tiivis-tyi toisella tavoin kuin romaanis-sa. Carverin aiheet niin novelleissa kuin runoissakin ovat arkisia, mität-tömistä mitättömimpiä pikkuasioi-ta. Novelleissa ei näennäisesti tapah-du juuri mitään, ja siksi niissä tapah-tuu paljon. Pinnan tarina kulkee hi-taasti yksityiskohdasta toiseen, mut-ta yksityiskohdat on valittu niin, et-tä kun novelli tai runo loppuu, katso-ja on järkytetty – ei sillä tavoin että olisi poissa tolaltaan, vaan siten, et-tä hänen koko ajatus- ja tunnemaail-maansa on ravisteltu. Huomaan kir-joittaneeni ”katsoja”, en korjaa sitä, sillä lukija katsoo miten tarinan ih-

miset kohtaavat sen ratkaisevan het-ken, totuuden, epämukavuuden, pe-lon ja viehätyksen hetken, jota luki-ja ei osaa odottaa sen enempää kuin hekään. Tätä tunnetta ei voi ymmär-tää eikä selittää, sillä Carverin proosa ei selittele syitä eikä siten lankea psy-kologisointiin. Ja samoin kuin Hop-perin maalauksiin Carverilla jää no-velleihin aina salaisuus. Taide on kuin ovela nainen, se ei koskaan paljasta itseään kokonaan.

Novelli Chefin talo (Chef´s House), joka on kokoelmassa Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (suom. Raija Mattila) kertoo Wesistä, raitistunees-ta alkoholistista ja hänen entisestä vai-

mostaan Ednasta, jotka pääsevät viet-tämään kesäänsä meren rannalle tutta-van, Chefin lainaamaan taloon. Edna jättää miesystävänsä, koska Wes tarvit-see häntä. Onnen hetket ovat pieniä ja niissä häivähtää jo tragiikka. Edna ryh-tyy pitämään uudelleen vihkisormus-ta, Wes tuo kaupungista Ednalle lah-jan: kimpun päivänkakkaroita ja olki-hatun. ”Joinakin päivinä kävimme We-sin kanssa pyytämässä taimenta lähis-tön lammikoista. – Joskus otin hatun päästä ja nukahdin viltille vapani vie-reen. Viimeinen minkä muistin olivat ylitseni sisemmälle laaksoon päin aje-lehtivat pilvet. Yöllä Wes otti minut sy-liinsä ja kysyi, vieläkö olen hänen tyt-

Tulkavaihita

Artikkelin kuvat: Laitakaupungin valot, ohj. Aki Kaurismäki, Sputnik Oy, 2006


7

Otonkoski ja Esko Virtanen) on Atik Ismail kirjoittanut kommentin: ”Voi kuinka me sinua kaivataan. Arkea kaa-oksessa, huikean yksinkertaista elä-mää ja silti jokaisessa lauseessa jota-kin tuttua. Vaikka Carver on kuollut, hän elää! Nämä rivit, jokaisessa lyön-nissä murskaavat ajatusta, armo ja va-lo kohtaavat. Ja vaikka olisi pakkasta, taikka sataisi taivaan täydeltä, minut valtaa tyyneys. Ja raivo. Olenko tässä ja saapuuko Onni odottamatta? Kyllä, jos suinkin vain, tahdon elää tätä kir-jaa uudestaan ja uudestaan ja niellä sen jokaisen sanan kokonaisena, tyhjentä-mättä sieluuni. That’s it!”

Tämä on hieno lausunto tiheyden kokemuksesta.

EtäisyysKaikilla näillä tekijöillä, jotka alussa luettelin, on muiden yhteisten omi-naisuuksiensa ohella yksi hyvin tär-keä ja keskeinen tapata kuvata henki-löitä ja heidän ympäristöään. He eivät tunge lähelle kuvattavaansa, he eivät ryhdy penkomaan hänen sieluaan, he eivät psykologisoi. Se voi tuntua kyl-mältä meidän ihmissuhdedraamojen pilaamassa televisioestetiikassamme. Sen hyväksyminen ja tajuaminen vaa-tii kärsivällisyyttä, kykyä antautua hi-tauden ja etäisyyden varaan. Kun sen uskaltaa, tunnekokemus on voimakas ja lähtemätön.

”Carverin kirjoittamaa kertomus-ta et unohda ikinä. Et ikinä,” kirjoit-taa Oregonian- lehden arvostelija. Et-kä unohda Markku Pääskysen Vihan päivän naista, Elisaa, joka taloudelli-sen ja henkisen ahdingon vuoksi sur-maa miehensä, kaksi lastaan ja itsensä pakkomyyntiin menevässä omakoti-talossaan. Etkä unohda lopun kevyttä seesteistä armoa: ”Valo oli lohdullinen ja minä tiesin, että tänään olisi se päi-vä. Tällaisen päivän olen aina halun-nut ja nyt se oli tullut kohdalleni, päi-vä täynnä valoa, kukkia ja naurua.”

Tämä elokuva ei tahtonut saa-da kotimaassaan Saksassa levittäjää, Ranskassa muun muassa Le Monde -lehti totesi sen vuoden 2003 Berlinaa-lin parhaaksi saksalaiseksi elokuvaksi. Milchwald (Maitometsä, 2003) on te-kijänsä Christoph Hochhäuslerin en-simmäinen pitkä elokuva. Hän on kir-joittanut käsikirjoituksen kurssitove-rinsa Benjamin Heisenbergin kanssa. He valitsivat lähtökohdakseen Grim-min sadun Hannu ja Kerttu (Hänsel und Gretel), koska satu sallii ristirii-dat, siinä ei pyritä käsikirjoitusoppai-den ja perustuotantojen tavoin selittä-mään ja motivoimaan henkilöiden te-koja. Satu ei psykologisoi. Hochhäus-ler katsoo henkilöitään usein kaukaa

ja kauan, ja kun hän tulee lähelle, hän katsoo vielä kauemmin, melkein jul-man kauan kuin odottaakseen selitys-tä, jota ei henkilön tekemälle teolle ikinä tule. Elokuvaa katsoessaan ais-tii ihollaan henkilön pahan olon ja hä-nen ajautumisensa murtumisrajalle, Sen yli ei mennä. Hochhäusler sanoo, että elokuvassa on kysymys pelon pel-käämisestä. Se on tunne, josta Sylvia, nuori äitipuoli, ei pääse hetkeksikään irti.

Hän on jättänyt riitaisat ja vaikeat lapsipuolensa keskelle autiota tietä ajaessaan Saksasta Puolaan ostoksille. Kun hän hetken kuluttua palaa, lap-set ovat kadonneet. Sylvia ei kykene kertomaan miehelleen, miksi lapsia ei kuulu kotiin. Lapset kulkevat loppu-kesän kuumuudessa tiellä, tien varrel-la, metsässä – niin kuin Hannu ja Kert-tu. He törmäävät puolalaiseen kulku-kauppiaaseen Kubaan, joka lupaa vie-dä heidät kotiin.

Mies saa yhteyden isään, joka sa-noo maksavansa televisiossa luvatun palkkion. Isä ja Sylvia lähtevät hake-maan lapsia. Kun elokuva päättyy, on Sylvia mennyt tieten tahtoen pikatien rekkojen alle, isä jatkaa etsimistä ja lapset kulkevat taas kahden pitkin lo-puttomalta näyttävää maantietä.

Tapahtumien ohi syntyy kuva ih-mismielestä, sen ristiriitaisuuksista, sen rumasta ja kauniista puolesta ja Euroopasta kahden maan, Saksan ja Puolan rajalla.

Tila – äärettömyysHochhäuslerin elokuva on siinä mie-lessä hienojen vanhempien elokuvien perillinen, että paikalla, tilalla, mil-jööllä on siinä sama merkitys kuin esi-merkiksi Michelangelo Antonionil-la elokuvissaan. Hochhäusler ja Hei-senberg halusivat raja-alueen. Saksan ja Puolan raja, jonka yli saksalaiset kä-vivät ostoksilla, oli miljöö, jota ei juuri ollut kokeiltu.Tekijät eivät halunneet asettaa rinnakkain nyky-Saksaa ja ny-ky-Puolaa, miljöössä on konkreetti-suudessaankin jotakin etäännytettyä ja juuri siksi Milchwald (Maitometsä) kuvaakin niin tarkasti tämän hetken Eurooppaa. Se kuvaa sitä pitkillä, hi-tailla kuvilla loputtomasta maanties-tä, autioista niityistä ja synkistä met-sistä.

Se näyttää jotakin Euroopan ikui-sesta hieman pimeästä sielusta.

Missään näissä käsitellyissä teok-sissa tila ei ole kulissi, paikka johon juoni ja henkilöt istutetaan. Se on aina moniulotteinen, sisäinen ja ulkoinen. Siinä elävät tarina, historia ja maantie-de eikä se salli pikatulkintoja. Tulkin-nan avain on hitaus. ■

vät viet-le tutta-n. Edna s tarvit-

pieniä ja dna ryh-sormus-alle lah-

ja olki-me We-ta lähis-n hatun ani vie-n olivat äin aje-

minut sy-nen tyt-

tönsä.” Ja kun onni loppuu, se tapahtuu yhtä eleettömästi. Ednan ja Wesin on lähdettävä, Chefin tytär tulee asumaan taloa. Mitään ei voi tehdä toisin, kos-ka he ovat he, ei-vät joitakuita mui-ta. Wesin kasvoilla

on ilme, jonka Edna tuntee. Wes vetää verhot ikkunan eteen, meri on poissa. Syödään ne kalat, jotka vielä ovat pa-kastimessa.

Carverin runokokoelmasta Ri-vi riviltä, lyönti lyönniltä (suom.Lauri

Tulkinnanavain onhitaus.


8

Ensin on ollut mustaa ja äänetöntä. Alku-tekstit ovat kohoilleet rauhallisesti esille. Tekstityyppi: miellyttävän yksinkertainen ja kaunis. Nyt, verkkaisen alkuhimmen-nyksen jälkeen, katselen elävää kuvaa pol-venkorkuista kuloheinää kasvavasta aros-

ta. Heinän aaltoileva liike saa kuulemaan hiljaisen tuulen äänen. Kauempana taivaanrannassa voi erottaa pari pilven haituvaa ja vasemmalta oikealle lentävän linnun. Kuuluu linnun huuto; olisiko haukka? Ääni kuuluu jälleen, mutta onko se haukan ääni? Ikään kuin kaksi metallilevyä kirs-kahtaisi vastakkain. Ääni on niin vaimea, että tunnistami-nen on mahdotonta. Kamera on lähtenyt kuin salaa pano-roimaan vasemmalta oikealle. ”Haukan ääni” on joka het-ki mitä ilmeisimmin jokin muu ääni. Aro ei kameran liik-keestä huolimatta muuta ilmettään. Huomaan tuulen ää-nen voimistuneen, samoin tuon oudon metallisen ”kirah-duksen”.

Kameran vähäinen liike on pysähtynyt jo tovi sitten. Yllättäen kuulen voimistuvan äänen: joku kiipeää teräs-verkkoportaita ripein askelin. Metallin kolahdus, saranan rääkäisy, ja aivan lähelle maahan avautuu luukku! Luukun reunalle lennähtää alhaalta työkalupakki. Haalaripukuinen mies nousee luukusta maan pinnalle, ja potkaisee luukun kiinni kantapäällään. Mies sytyttää savukkeen, ottaa pak-kinsa ja lähtee kävelemään. Kamera seuraa miestä pano-roiden. Mies tulee metallirunkoisen rakennelman juurel-le ja katsoo ylös. Elokuvan ensimmäinen leikkaus. Näen miehen kaukana alhaalla, katsovan kohti. Tarkennus siir-tyy kuvan etualassa pyörivään tuulimyllyn siipeen, jonka laakerit päästävät tuo tutun valittavan äänen.

Toinen leikkaus. Laaja kuva, jossa koko tuulimylly ja sen vieressä seisova mies näkyvät siluettina ruohoaavik-koa ja turkoosin sinistä taivasta vasten. Mies lähtee kiipeä-mään kohti tornin huippua. Kamera vetäytyy kauemmak-si, ja etualaan ilmestyy toisen tuulimyllyn alusrakenne. Vas-ta nyt huomaan, että siiven kirskuva ääni on tässä voimak-kaimmillaan.

Elokuvia tehdään moniin tarkoituksiin. Menestyneim-mät elokuvat suunnitellaan ihmisille, jotka ikävystyvät hel-

posti. Heidän kärsimättömyyttään hellitään kineettis-audi-tiivisella ”irtokarkkielämyksellä”. Värit, voimakkaat maut, kivat raksahdukset ja poksahdukset seuraavat toisiaan; ko-ko pussillinen kerralla kitusiin ja sitten rouskutetaan.

On toisia, en väitä parempia, elokuvia joiden maailma on tehty elettäväksi rauhassa. Ne puhuttelevat meitä hiljai-

Markku Pölönen

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja

H A U K A N Ä Ä N I

sella äänpuumm-asentee

Jotktaiksi. Tvat kest

kuvatekstin markkeeraus-teksti


9

sella äänellä, kutsuvat maailmaansa. Ne eivät hyökkää kimp-puumme mega-trendi-super-in-fucking-arsehole-baby -asenteella.

Jotkut kutsuvat elokuvia ”joissa ei tapahdu mitään” hi-taiksi. Toisaalta on paljon elokuvia, joiden yksittäiset ku-vat kestävät trendikkäästi vain tziga-giga miljoonasosa-

senkunteja, mutta koko soppa seisoo kuin ääliön järki pakkasessa.

Elokuva on hidas vain, jos se ei herätä assosiaatioita, yl-lätä tai sytytä ajattelemaan. Elokuva on hidas, jos se ei ota maailmaansa, tuudita, lohduta ja armahda. Elokuva on hi-das, jos se ei ymmärrä ihmistä. ■

stin raus-

Suolaista lunta, ohj. Maarit Suomi-Väänänen, 2007


10

Seitsemän vuotta sit-ten aloitin tuotannon lyhytelokuvassa, joka lopulta innosti tuo-tantoyhtiön sekä en-simmäiset rahoittajat

mukaan Jadesoturiin, ensimmäiseen pitkään elokuvaani. Valmis lyhytelo-kuva teki tehtävänsä hyvin ”rahoitta-jana” kotona ja maailmalla. Palaute oli yhteneväistä: ”Hienosti on genre hal-linnassa, tuntuu kuin katsoisi kiina-laista elokuvaa, onko tämä suomalai-nen?” Lopulta lyhytelokuvan näki eräs kiinalainen tuottaja. Palaute oli täysin

Antti-Jussi Annila

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja.

Tshehovilainen kärpänenKärpänen ja ihminen aistivat ajan eri nopeudella. Siinä missä kärpäseen kohdistamamme isku on sil-

missämme salamaa nopeampi, on kärpäsellä hyvää aikaa katsoa ilman halki hitaasti lipuvaa kättä.

Tunnelma on kärpäsen näkökulmasta kuin hidastetusta elokuvasta. Ei ihme, että vain harvat meistä

saavat kärpäsen syömäpuikoilla lennosta kiinni. Ihmiset näkevät hyvän elokuvan usealla eri taval-

la (huonon elokuvan aina samalla tavalla), mutta näkeekö katsoja elokuvan myös niin selkeästi eri

ajassa, että se mikä toiselle on piinaavan hidasta ja tyhjää, on toiselle soljuvaa ja rikasta.

vastakkti, että ta se eikiinalajostakinlut yllätnen tuosi vielä kiinalaisammevaan Jalääkäri1

hävettäKii

konkrevaikka kiinalaila sekälä, kutevät filmtuuripetaneet ki. Elotodellissä suht


11

tta sit-otannon sa, joka sti tuo-ekä en-

hoittajat mäiseen yhytelo-ahoitta-aute oli nre hal-i kiina-omalai-äki eräs li täysin

sa maailmassa tekijä elää ja minkälai-nen on hänen päänsisäisen maailman-sa rytmi. Geeniperimällemme emme voi mitään, ja hyvä niin. Rytmi on kult-tuurisidonnaista. Ja niin Jadesoturiin-kin suodattui kaappikellon ääni sedän olohuoneesta, kun setä piti kiusallisen pitkän tauon kuolemasta puhuessaan. Sinne suodattui kaikki se hitaus ja hil-jaisuus, se epätavallisen ”tshehovilai-nen maailma”, jossa moni suomalaisis-ta tuntuu asuvan.

Mutta hitaita elokuvia on näh-ty maailman sivu, ja monet niistä ovat ajattomia klassikoita, olit sitten kärpä-nen tai ihminen. On olemassa huonoa ja hyvää hitautta, eikä hitaus itsessään voi olla koskaan yhdenkään elokuvan ongelma, mutta huonosti tehty hitaus voi. Mutta mistä tekijänä tunnistaisi hyvän ja huonon hitauden toisistaan?

Palataan kysymään kärpäseltä, miksi se näkee asiat niin hitaina. Yk-sinkertaistaen kärpäsen silmän toi-mintaa voidaan sanoa, että se näkee

paljon enemmän informaatiota kuin ihminen. Kärpänen näkee liikkeen yk-sityiskohtaisemmin. Kuulostaa hyväl-tä. Kärpänen näkee siis enemmän yk-sityiskohtia kuin ihminen, ja me tie-dämme, mikä tai kuka yksityiskoh-dissa asuu. Mutta ei riitä alkuunkaan, että ohjaaja näkee enemmän yksityis-kohtia kuin joku toinen ja onnistuu si-sällyttämään ne vielä elokuvaansakin. Mielelläänhän sitä tshehovilainen kär-pänen itseään peilailee.

Hienoa hitaudessa on etenkin se, että katsojalle jää aikaa ajatella itse. Samoin kärpäselle jää aikaa miettiä kä-den lähestyessä, miksi tuo lyö. Ja eten-kin, miksi ihminen lyö juuri minua. Se, että elokuvaa katsellessa on mahdol-lisuus olla tapahtumissa mukana, ei-kä pelkästään niiden vietävänä, tekee katsomiskokemuksesta tyydyttäväm-män. Mutta ei myöskään riitä se, et-tä annamme katsojalle aikaa miettiä, vaikka hän miettisi niitä lukematto-mia yksityiskohtia, joilla halusimme tarinaa syventää.

Suomalaista elokuvaa on moitit-tu hitaaksi - syystä ja syyttä. Suomes-sa tehdään varmasti keskimääräistä hi-taampia elokuvia, mutta on turha py-ristellä eroon jostain sellaisesta, mikä tulee elokuviimme luonnostaan. Kär-jistäen voi sanoa, että ollessamme itse-ämme nopeampia me vain kopioimme jonkun toisen rytmiä. Onneksi lopulta rytmillä ei ole pinnan alla mitään teke-mistä hyvän ja huonon hitauden kans-sa. Ero hyvän ja huonon hitauden välillä riippuu siitä, osaammeko antaa jotakin ajattelemisen aihetta. Ennen kuin ole-tamme katsojan ajattelevan rauhassa kanssamme, pitäisi osata antaa ajattele-misen aihetta. Ilman tätä jää vain kaap-pikellon ääni ilman puhetta kuolemas-ta tai yksityiskohtien kavalkadi kauniil-la pinnalla. Kun olemme osanneet an-taa oikean sysäyksen ajatukselle, ei kär-päsestäkään tunnu mikään enää hitaal-ta. Sen sijaan sillä on paljon ajattelemi-sen aihetta siinä, että kohta lähtee hen-ki. Tässä suhteessa suomalainen eloku-va ja sen tekijät kaipaavat aimo annok-sen lisää röyhkeyttä. On kehdattava sa-noa tietyt asiat suoraan, mikä ei tee yh-destäkään elokuvasta huonompaa.

Voidaksemme olla taitavasti hi-taita ja moniselkoisia pitää oppia ole-maan nopeita ja yksinkertaisia väit-teissämme.

Ja tietysti tekijän pitää olla kaksi askelta edellä katsojaa, ilman että tämä sitä tajuaa. Kun lyö kärpästä, niin kan-nattaa lyödä kädet yhteen kärpäsen päällä. Se luulee väistävänsä yksinker-taista iskua lentoon lähtemällä ja len-tää suoraan käsien väliin. Kärpänen ei ehtinyt tajuta, mikä siihen iski. ■

n vastakkainen. Hän tietenkin tunnis-ti, että kyseessä on wuxia-genre, mut-ta se ei tuntunut hänestä alkuunkaan kiinalaiselta, vaan kumpusi selkeästi jostakin aivan muualta. Hänelle ei ol-lut yllätys, että kyseessä oli suomalai-nen tuotos. Ja onneksemme hän halu-si vielä kohteliaasti huomauttaa, ettei kiinalaisista merkeistä muodostamas-samme logossa lue kiinaksi Jadesoturi, vaan Jadesta tehty valkoisiin pukeutunut lääkäri1. Siinä olisikin ollut sopivasti hävettävää Kiinan ensi-iltaan.

Kiinalaisen tuottajan palaute oli konkreettinen esimerkki siitä, että vaikka olin kyllästänyt itseni sadoilla kiinalaisilla, tuhansilla amerikkalaisil-la sekä kolmella suomalaisella filmil-lä, kuten videosukupolven kuului, ei-vät filmit olleet muodostaneet kult-tuuriperimäni perustaa, vaan opet-taneet ehkä kopioimaan. Siinä kaik-ki. Elokuva on aina automaattisesti todellisuuden peili, etenkin tekijän-sä suhteen. Se kertoo, minkälaises-

1 Käännös perus-tuu täysin kir-joittajan omaan muistikuvaan

Jadesoturi, ohj. Antti-Jussi Annila, Blind Spot Pictures Oy, 2006

Hitaita elokuvia on nähty maailman sivu, ja monet niistä ovat ajattomia klassikoita, olit sitten kärpänen tai ihminen.


12

1.Kanadalaisen Michael Snown (s. 1929) elokuvaa Wavelength (1967) pi-

detään usein elokuvataiteen ääriesi-merkkinä hitaasta, meditatiivisesta kerronnasta. Monitulkintainen teos on underground/avantgarde-elokuvan suurimpia klassikoita.

Elokuvan juoni on näennäisen yk-sinkertainen: alussa nähdään laajakul-maotos lähes tyhjästä huoneesta. Vä-hitellen kamera alkaa zoomata kohti vastapäistä seinää. Lopulta kuva rajau-tuu seinällä olevaan pieneen mustaval-koiseen meren aaltoja esittävään valo-kuvaan. Elokuvan kesto on 45 minuut-tia. Elokuvan loputtua olemme eri ti-lassa kuin sen alkaessa, ilman että ka-mera olisi fyysisesti liikkunut.

Ilmestyessään Wavelength oli pie-nimuotoinen sensaatio ja se sai legen-daarisen maineen ”elokuvana, joka on vain yksi äärimmäisen hidas zoomaus”. Pelkistetty kuvailu pitää paikkaansa, mutta vain pinnan tasolla. Snown hie-noviritteisessä elokuvassa tapahtuu it-se asiassa paljonkin; kirjahylly kanne-taan huoneeseen, kaksi tyttöä kuunte-lee radiosta musiikkia, mies tulee huo-neeseen ja kaatuu, nainen tulee huo-neeseen ja soittaa jollekin kertoakseen miehen kuolleen. Elokuvan ääniraita on täynnä tihentynyttä aktiviteettia, musiikkia, liikenteen hälyä ja taajuu-deltaan alati nousevaa siniaaltokohi-naa.

Tapahtumat viittaavat juonelli-seen kertomukseen, mutta vain ohi-mennen. Katsojan mielenkiinto ohja-taan systemaattisesti narratiivin ohit-se, kuvaan itseensä, zoomaukseen ja sen tarkoitukseen.

Snow on kertonut valmistelleen-sa Wavelengthiä yli vuoden ajan. Hän painiskeli muodon, rakenteen ja kes-ton suhteen pohtien, miten saisi fil-mistään mahdollisimman intensiivi-sen, mutta yksinkertaisen. Teos ei saa-nut olla liian pitkä, jottei katsoja pit-kästy, eikä liian lyhyt, jolloin koke-mus jäisi vajaaksi. Snown omien sano-jen mukaan tavoitteena oli saavuttaa ”mahdollisimman fyysinen elokuvalli-nen tilanne ja kokemus sekä esittää sa-maan aikaan definitiivinen statement näkemisestä”.

Lopulta Snow kuvasi elokuvan-sa käytännön syistä useassa eri osassa, epäkronologisessa järjestyksessä, jopa

kamerapaikkoja ja filmilaatuja vaihta-en.

Katsojalle Wavelength on kaunis mysteeri, ratkaisematon arvoitus, jo-ka ei tyhjene useammallakaan katse-lulla. Sitä on kuvailtu ”kokeellisen elo-kuvan Citizen Kaneksi”, siitä on esi-tetty mitä moninaisimpia teorioita ja kirjoitettu lukuisia akateemisia lähilu-kuja. Monet palaavat sen äärelle aina uudestaan ja uudestaan. Elokuvahis-torioitsija P. Adams Sitney on puinut Wavelengthin zoomausta perinpoh-jaisesti. Hän näkee siinä yhteyden fi-losofiseen ajatteluun ja kutsuu teosta ihmisen koko tietoisuuden elokuvalli-seksi metaforaksi.

2.Laajan yleisön parhai-ten tuntemia esimerk-kejä avantgarden hi-

taasta kerronnasta lienevät Andy War-holin (1928-1987) elokuvat Sleep (1963) ja Empire (1964).

Warholin esikoiselokuvaa Sleep pidetään yleisesti jonkinlaisena elo-kuvallisena vitsinä. Elokuvassa näh-dään Warholin silloinen poikaystävä, runoilija John Giorno nukkumassa yli viiden tunnin ajan. Elokuvan aikana ei tapahdu mitään muuta. Vakiintuneen käsityksen mukaan se on tylsä, realis-tinen ja reaaliaikainen kuvaus yhdes-tä ainoasta kuvakulmasta. Kuten Wa-velenght, myös Sleep on todellisuu-dessa kuvattu lyhyissä jaksoissa pitkäl-lä aikavälillä. Siinä on monia eri otok-sia, kuvakulmia, valaisun ja tunnelman vaihteluita. Lisäksi osa otoksista tois-tuu sellaisenaan teoksen aikana viisi-kin kertaa ilman, että katsoja sitä edes huomaa.

Warhol vaati, että elokuva pitää ai-na esittää nopeudella 16 ruutua sekun-nissa, eikä 24 ruudun alkuperäisellä kuvausnopeudella. Underground-pro-pagandisti Jonas Mekasin mielestä tä-mä juuri oli Warholin taiteen ydin, se

”pieni ratkaisu, joka siirtää kokonai-suuden täysin uudelle kannalle”. Me-kas julisti, että Warhol esittää uuden näkemyksen maailmasta ja ”ylistää olemassaoloa hidastamalla havainto-jamme”.

Empire oli Warholin ensimmäinen äänielokuva. Se on jopa Sleepiä anka-rampi teos niin idean kuin kestonsakin suhteen. Kahdeksan tunnin mustaval-koinen elokuva näyttää etäältä puoli-kuvaa öisestä Empire State Buildingis-ta. Ihminen on etäännytetty muura-haiseksi pilvenpiirtäjän sisälle. Eloku-van ainoa varsinainen tapahtuma ja si-ten myös dramaturginen käännekohta on erään huoneen valojen sammutta-minen noin kuudennen tunnin paik-keilla.

Monet Warholin elokuvista ovat muodostuneet vuosien varrella käsi-tetaiteen ja pop-taiteen klassikoiksi. Mutta toisin kuin Wavelenghtin ta-pauksessa, Sleepiä ja Empireä ei tekijä itse välttämättä ole edes tarkoittanut katsottaviksi kokonaan – vaikka sekin toki on onneksi mahdollista aina sil-loin tällöin erikoisnäytöksissä – vaan ne hehkuvat omassa mytologisessa to-dellisuudessaan elokuvan historian-kirjoituksen kuriositeetteina, niihin liittyvissä tarustoissa, kertomuksissa ja still-kuvissa.

3.Skotlantilainen kuvatai-teilija Douglas Gordon (s. 1966) käsittelee

usein teoksissaan muistin mekanisme-ja populaarikulttuurin ikoneiden avul-la. Hän käyttää raakamateriaalinaan kaikkien tuntemia elokuvaklassikoi-ta kuten Taksikuskia (1976) tai Ma-naajaa (1973). Gordonin taiteessa elo-kuvan katsomiskokemus ei ole pelkäs-tään henkilökohtainen asia. Pakotta-malla katsojan kohtaamaan omia häily-viä muistikuviaan tai ajattelemaan nii-den kohtaamista, Gordon tulee virittä-neeksi häiriintyneen tilanteen, jossa ei ole enää mahdollista eritellä alkuperäis-tä ja simuloitua kokemusta. Gordonin videoteokset ovat ahdistavia ja synk-käviritteisiä tulkintoja tutuista aiheis-ta. Lukiessa arvioita Gordonin teoksis-ta niissä toistuvat silmiinpistävän usein määrittelyt ”kollektiivinen alitajunta”, ”monumentaalinen” ja ”mahdoton”.

Videoinstallaatio 24 Hour Psycho (1993) perustuu Alfred Hitchcockin

kauhuelon hida ta sitenminuutajalle. Rmivä tehes kooirti repäteosta eossa, G

H I T A A N K O L M E M E S T A R I AMika Taanila

Kirjoittaja on elokuvaohjaaja.

Sleep tai Empire hehkuvat omassa mytologisessa todellisuudes-saan elokuvan historian-kirjoituksen kuriositeetteina


13

kauhuelokuvaan Psyko (1960). Gordon on hidastanut videon nauhanopeut- ta siten, että alkuperäisteoksen 109 minuutin kesto levittäytyy 24 tunnin ajalle. Ruutu ruudulta eteenpäin ryö-mivä teos on jonkinlainen jäätynyt, lä-hes koomassa kulkeva sarja toisistaan irti repäistyjä elokuvaveistoksia. Kun teosta esitetään galleriassa tai muse-ossa, Gordon ripustaa sen usein siten,

A

että taustaprojisointikangas roikkuu ilmassa, jolloin katsojalla on mahdol-lisuus tarkastella kuvaa myös kankaan väärältä puolelta.

Gordonin käsitteellinen video-installaatio Five Year Drive-By (1995) pohjautuu puolestaan John Fordin Etsijöihin (1956) ja perus-tuu samankaltaiseen mekaanisen hi-dastamisen ja venyttämisen ideaan

kuin 24 Hour Psycho, mutta vie aja-tuksen vieläkin pidemmälle. Teok-sen katsominen kokonaisuudessaan edes kertaalleen kestäisi peräti viisi vuotta, koska alkuperäisen elokuvan kuvaama ajanjakso on viisi vuotta. Warholmaisen idean mukaan teok-sen kokemiseen saattaa riittää siitä nähty lyhytkin väläys tai tiedonmu-runen. ■

Artikkelin kuvat: Psyko, ohj. Alfred Hitchcock, Universal Pictures, 1960 (Kuvat Suomen elokuva-arkisto)

Empire omassa sessa udes-

kuvan -sen etteina


14

Finlandia, ohj. Erkki Karu, Suomi Filmi Oy, 1922(Kuva Suomen elokuva-arkisto)

Vappu Hel(Kuva Suo


15

Kuvan liike on liikkuvan kuvan edellytys. Se myös antaa riittävän perusteen analysoida elokuvalle ominaista liikkeen dynamiikkaa. Puhukaamme Gilles Deleuzen käsit-tein ”liikekuvan” yhtenäisyyden, ja-kautumisen, hajoamisen ja uudeksi muuttumisen hetkistä, jotka rytmit-tävät elokuvan ajallisen tempon.

isäksi on syytä erottaa toisis-taan liike, joka etenee rajat-tujen kuvien sisällä prosessin luonteisena tapahtumisena ja reprodusoi joka hetki luon-nollisen havaitsemisen edel-lytykset sekä toisaalta se elo-kuvallisesti konstruoitu liike, joka luo jatkuvan tilan ja abst-raktin ajan illuusion. Ranska-lainen filosofi Henri Bergson piti edellistä varhaista kino-graafista kuvaa kahlitsevana, ikään kuin primitivisminä ja

kuvan voimattomuute-na synnyttää autonomi-sen keston vaikutelmaa.

Liike elokuvassa vs. elokuvan liikeTeoreetikko Gilles Deleuze näki Berg-sonin jälkeisen teknisen kehityksen ja on täsmentänyt oppi-isänsä käsityk-siä liikkuvan kuvan suhteesta aikaan. Hän erottaa selkeästi elokuvan, jolla ei vielä ollut välinettä konstruoida omaa temporaalisuuttaan, modernisaation mukana kehittyvästä elokuvailmai-susta, jossa kameran liikkeellä sekä ää-niä ja liikuvia viipaleita yhdistelemäl-lä luodaan elokuvalle ominainen aika-rakenne. Kuitenkin Deleuzen ajattelu tuo väistämättä mukanaan myös vai-keammin sulatettavia arvotuksia ku-

ten mentaalista evolutionismia. Tus-kinpa esimerkiksi valkokankaalle il-mestyneen junan synnyttämä atrak-tio oli sen primitiivisempi kuin nyky-elokuvan meissä herättämät aika-liike -elämykset. Deleuzen pohdintoja elo-kuvan temporaalisuudesta ja todelli-suussuhteesta kehystää nykyisin tren-dikäs hohto.

Joko ensimmäiset filmit kestivät yhtä pitkään kuin kuvattu prosessi tai niihin taltioitiin tapahtumaa niin kau-an kuin veivikameran kasettiin ajalli-sesti mahtui. Kun juna saapui La Cio-tatin asemalle, vastasiko siis Lumièren filmiä valottavan kameran ja sitä myö-hemmin esittäneen projektorin vä-littämä aika kuvatun tapahtuman ai-kaa? Elokuvaajahan veivasi kameraan-sa omaan tahtiinsa. Samoin projekto-ri välitti kuvaruutuja valkokankaalle omassa aikaformaatissa eikä mitan-nut junan saapumisen todellista kes-toa. Siis jo varhaisessa elokuvassa to-teutui aikaa muodostavien hetkien luova jälkikäsittely. Tämä ei kuiten-kaan ole vastineena riittävä Bergsonin ja Deleuzen haasteelliselle käsityksel-le muutoksen tilasta ”jatkuvana mur-tautumisena uuteen”, mikä antaa yh-tä lailla tekijälle kuin vastaanottajalle vapauden hahmottaa elokuvallista ai-kaulottuvuutta menneen, ohi kiitävän nykyhetken ja tulevaisuuden vuoro-vaikutussuhteissa.

Varhainen dokumenttielokuva oli mahdollisuuksiensa alussa ja liikkeel-lä jonnekin. Mutta sen tekijät liikkui-vat vasta elokuvallisen ajan ja keston alueelle, kun he ryhtyivät hyödyntä-mään vanhempaa ajankuvaa leikaten yhteen eri aikatasoja, rytmittäen toi-siinsa puhutun sanan ja kuvien kerto-maa sekä saattamalla yhteen yksilön ja

Ilkka Kippola

Kirjoittaja on Suomen elokuva-arkiston tutkija

AIKA, NÄKÖKULMA JA SUOMALAISEN DOKUMENTTIELOKUVAN YLI SADAN VUODEN LIIKE

Vappu Helsingissä (1906), Ab Atelier Apollo Oy (Kuva Suomen elokuva-arkisto)


16

maistuva katsoja aistii ajamisen kiih-tyvää kestoa, kunnes filmin päättyessä matka ”katkeaa kesken”.

Deleuzin käsitystä tukevat myös erityisen hyvin lukuisat vuosien 1908-10 ”Imatra”-dokumentit. Atelier Apol-lon lisäksi niitä kuvasivat ainakin nel-jä autonomisen Suomen filmivalmista-moa. Tämä ei ole yllättävää, sillä kos-kiuoman liike ja pärskeet olivat ehdo-ton ulkoelokuvallinen virike. Valko-kankaalla virtaavan veden elementti suggeroi atraktiolle, joka oli karusel-likyydin veroinen elämys katsojille. Mutta yksittäiset filmit eivät kuiten-kaan kerro, mikä oli yhteen esitykseen koottujen ja toisiinsa liitettyjen fil-mien kokonaisvaikutus. Näistä koos-teista historiallisin oli Atelier Apollon maisemakuvien sarja Noin kolmekym-mentä kotimaista biografikuvaa Suomen kauneimmilta seuduilta, joka esitettiin vuonna 1911 Finnlandia –nimisenä Ber-liinissä maailman teollisuusnäyttelyn yhteydessä. Esitysten myötä ensim-mäinen suomalainen dokumenttielo-kuva projisoitiin kankaalle, ”merkit-tävä Euroopan mittakaavassa”, kuten Saksassa ilmestynyt elokuvalehti arvioi näkemäänsä.

Suomen Matkailuyhdistyksen ti-laama elokuva sai matkakertomuksen muodon ja paikasta toiseen kohti Lap-pia etenevän ajallisen rakenteen. Sii-hen sisällytettyjen yksittäisten filmi-en tempoa rytmittävät kuvatut koh-teet: aluksi maisemien ja monument-tien pysähtyneisyys, sitten pääkau-pungin kaduilta välittyvä liikehdintä ja myöhemmin jokiveneestä nähdyt ohi-kiitävät näkymät. Maisemiin voidaan hyvin sopeutua aikarytmin ja läsnä-olon vaihteluissa: siirtyminä staattisis-ta kuvista kaupungin vilinään, matalal-ta korkealle Kolin huippulle, sieltä La-pin koskien kuohuihin ja edelleen alas ja kauemmas laskevan auringon im-pressioon asti. Montaasidokumentis-ta emme vielä puhu, vaikka irtautumi-nen Deleuzin ulkoelokuvallisesta tem-poraalisuudesta on skarvin verran lä-hempänä.

Vuonna 1922 Suomi-Filmi jatkoi saman lajityypin merkeissä valmista-malla ulkoasiainministeriön tilauk-sesta yli 2000 metrin mittaisen do-kumenttielokuvan Finlandian. Eloku-

va oli Erkki Karun leikkaama ja Georg Theslöfin ideoima kokovartalokuva Suomesta, jota levitettiin yli kahteen-kymmeneen maahan. Kansainväliseen menestykseen johtanut tarina alkoi jäänmurtaja Sammon kannelta laivan saapuessa sydäntalvella Helsingin sa-tamaan. Arktinen luonto ja teollisen modernismin teräksinen luomus ruh-joivat toisiaan näyttävästi. Keulapans-sarin ja jään välienselvittely sitoi vasta-kohtiinsa uudenlaista dynamiikkaa, ja se teki vaikutuksen jo automatkailun totuttamiin eurooppalaisiin. Tosin ka-merat imivät katsojat mukaansa ulkoi-sen tapahtumisen vaikutuksesta, mut-ta jäätä murtavan matkan kesto oli nyt tiivistetty vaihtuvia kamerakulmia yh-distellen ennennäkemättömän eloku-vallisella tavalla.

Aho & Soldan ja teollisuuselokuvan ”tempo” Industrialismi ja kansainvälinen turis-mi inspiroivat jatkossakin dokument-tielokuvauksemme suuntauksia. Vih-reää kultaa hyödyntävä teollisuus an-toi sisällön niille Björn Soldanin ka-merakuville, jotka Heikki Ahon leik-kaus rytmitti dokumenteiksi Suomen Metsät, Suomen Puu- ja Paperiteollisuus ja Suomi Kutsuu vuosina 1929-32. Näi-den myötä Juhani Ahon poikien elo-kuvayhtiö Aho & Soldan teki mykän elokuvan viimeiset kotimaiset doku-menttiklassikot. Viimeisin niitä Tem-po, the Rhapsody of Wood (1933) oli ve-sireittejä pitkin etenevän tukkipuun matkakuvaus, mihin niveltyi teollisuu-den edellyttämä episodi puun työstä-misestä sahatavaraksi sekä lopuksi pa-perikoneiden jalostamaksi tuotteeksi maailman markkinoille. Rytmikokei-lu ”Tempo” ampaisee liikkeelle luon-nontilasta; puita vievän veden vauhti kiihtyy matkalla jokisuuhun ja vaih-tuu rouhivien terien, sorvien ja paperi-massoja vatkaavien mammuttikonei-den sinfoniaksi.

Aho & Soldanin tilauselokuvas-ta huokuu avantgardea, joka puhal-taa vahvemmin vastaan formalismia ja teollisen aikakauden ”neusachlichkei-tia” toisiinsa sovitelleen Walther Rutt-mannin myöhäistuotannosta. Rutt-mann teki UFA:n (Universal Filmamt) teollisuusdokumentteja vuodesta 1934 korostaen kuviensa voimalla kansal-lissosialistisen tuotantokoneiston te-hoja. Heikki Aho, Ruttmannin aika-lainen oli perehtynyt jo 1920-luvun Berliinissä kuvan käsittelyyn ja väri-en teoriaan. Björn Soldan, Ahon kolle-ga suoritti samaan aikaan valokuvaus-opintoja Münchenin taidekorkeakou-lussa. Bauhausin teknologinen miel-tymys valon ja tilan kokeiluihin oli-

yhteisönsä. Paljon tästä toteutui, kun maailmansodat olivat liittäneet glo-baaliin yhteyteensä sodan ajasta ir-tautuvat ja sinne uudelleen etsiyty-vät dokumenttielokuvan tekijäpol-vet. Etääntyvä, ikuisesti savuava hori-sontti oli paljastanut, ettei dokumen-taarisen elokuvan vangitsema aika ole vain yksilöllisen kokemuksen tuote; ajan virrassa ajelehtivat myös kollek-tiivin traumaattiset kokemukset ja on-nen kadotettu valtakunta. Mutta ky-symys oli myös sukelluksesta lähem-mäs elokuvan imaginaarista pulssia, jota määrittelee spatiotemporaalinen käsite, tempo. Miten tuo käsite suh-teutuu varhaiseen suomalaiseen doku-menttielokuvaan? Milloin meillä elo-kuvaan tallentunut ulkoisen kohteen liike vaihtui elokuvan keinoin konst-ruoiduksi menttaaliseksi kokemuk-seksi? Vai onko Deleuzen temporaa-lisen vapauden evankeliumi sittenkin heitto tuuleen?

Suomalaisen dokumentin ensimmäiset liikahduksetElokuvan myyttiseksi syntymäpäiväk-si on vakiintunut joulukuun 28. vuon-na 1895: Louis ja Auguste Lumière jär-jestivät Pariisissa Grand Cafén salon-gissa ensimmäiseksi legitimoidun elo-kuvaesityksen, ja sen jälkeen käyn-nistyi Lumièren ulkomaisten esitys-ten historia. Sekin tunnetaan edelleen varsin puutteellisesti, eikä kansallisen muistitiedon värittämä tapahtuma-kulku aina vastaa todellisuutta. Ke-säkuun 28. päivänä Cinématographe Lumierère esitteli kuitenkin varmuu-della yhden ohjelmistoistaan Seura-huoneen Sofia-salissa Helsingissä. Si-tä ennenkin oli täällä tiettävästi esitet-ty kinematograafisia kuvia. Lumière-programme loi kuitenkin mallin, jota meillä Karl Emil Stålbergin elokuva-usta ja elokuvien esittämistä ammat-timaisesti harjoittanut yhtiö Atelier Apollo ensimmäisenä seurasi kymme-nen vuotta myöhemmin.

Apollon kuvaajien 20-30 metrin otokset, kuten Vappu 1906 Helsingissä, Uimanäytös 1907 tai Kuvia Tampereen luonnonihanasta ympäristöstä ja Nokian tehtaista samalta vuodelta, istuvat esi-merkillisesti Deleuzin elokuvallisen aikakäsityksen varhaisvaiheeseen. Ku-vien dynamiikka perustuu kuvattujen kohteiden liikkeelle tai liikkumatto-muudelle.Välähdys vapun riehassa ka-meraa kohti juoksevista ylioppilaista tukeutuu syvyyssuuntaiselle kamera-ajolle poistuvan raitiovaunun takaik-kunasta. Esitystilanteessa se on luetta-vissa spatiotemporaalista etääntymis-tä esittävien kuvien sarjana. Raitio-vaunun matkustajan näkökulmaan sa-

Milloin meillä elokuvaan tallentunut ulkoisen kohteen liike vaihtui elokuvan keinoin konstruoiduksi menttaaliseksi kokemukseksi?

Rakkaude(Kuva Suo


17

a Georg alokuva ahteen-väliseen

na alkoi a laivan ngin sa-eollisen

mus ruh-ulapans-oi vasta-kkaa, ja atkailun osin ka-a ulkoi-

ta, mut-o oli nyt mia yh-

n eloku-

o” n turis-

kument-ia. Vih-uus an-nin ka-on leik-Suomen eollisuus 32. Näi-ien elo-mykän

t doku-tä Tem-

) oli ve-kkipuun

ollisuu-työstä-

uksi pa-otteeksi

mikokei-le luon-

n vauhti ja vaih-paperi-

tikonei-

okuvas-puhal-

ismia ja lichkei-er Rutt-

a. Rutt-ilmamt) sta 1934 kansal-ston te-in aika-0-luvun

ja väri-n kolle-kuvaus-keakou-n miel-hin oli-

Rakkauden risti, ohj. Teuvo Tulio, 1946 (Kuva Suomen elokuva-arkisto)


18

Tempo, ohj. Heikki Aho & Björn Soldan, Aho & Soldan, 1933 (Kuva Suomen elokuva-arkisto)


19

vat heille jo varhain käytännön rutii-nia ja välähdys saksalaisen modernis-min tyylioppia, jota Ruttmann oli luo-massa, välittyi myös veljesten doku-menttielokuvista.

Ruttmannin Berlin, die Sinfonie der Grosstadt (1927) on edustanut monille, myös Gilles Deleuzille, erästä abso-luuttisen elokuvan varhaisinta ilmen-tymää. Berliinin todellisuutta esit-televät kuvat muuntuivat Ruttman-nin montaasin rytmittämäksi vaih-tuvien kamerakulmien liikkeeksi nii-den konstruoidessa suurkaupungin ti-laa vuorokauden eri aikoina. Vastaava pyrkimys ”sinfonian” puhtaaseen ra-kenteeseen oli ilmeinen, kun Heikki Aho leikkasi uudelleen Suomi Kutsuu -elokuvansa (1936) sitä varten sovitet-tuun Sibeliuksen musiikkiin. Tempon aikarakenne täydentyi takautumal-la muinaissuomalaisten kaskisavujen alkutilaan, mistä industrialismin yö-tä päivää takova sampo nosti kansa-kunnan tehdassaleissa jylläävien ko-neiden nykypäivään ja Helsingin suur-kaupunki-sykkeeseen. Dokumenttaa-rin tehtävistä ehkä tärkein oli kris-tallisoida teollisuuden menestys, niin meillä kuin 1930-luvun kansallissosia-listisessa Saksassa sekä tietysti Verto-vin ja Pudovkinin sosialistisessa Neu-vostoliitossa. Pudovkinin sanoin ”Fil-mitaiteen perusta on montaasi” ja sen teoria avautui Heikki Aholle neuvos-toliittolaiseen elokuvaan perehtyneen Nyrki Tapiovaaran opastuksella.

Vuonna 1935 Tapiovaaran kirjoitti ”dokumentaarisesta filmistä ja sen ka-meralle kuuluvasta omalaatuisesta ku-vakielestä, joka ei pyrkinyt sanomaan, miten yksityinen kuva on otettava, vaan lausumaan ne dynaamiset lait, joi-den mukaan toinen kuva on liitettä-vä toiseen, kuinka ilmehikäs kuvasarja syntyy”. Tässä kuvien yhdistelmäopis-sa ”oli havaittu, että yksityisen kuvan sisältö on suhteellisesti merkityksetön ja että sen vaikutus riippuu niistä ku-vista, jotka ovat kummallakin puolen sitä”, täsmensi Tapiovaara kirjoitukses-saan. Hän korosti intomielisesti, kuin-ka ”elokuva sai olla kiitollinen saavu-tuksistaan dokumenttaariselle filmille, missä rytmi oli tuotu mukaan palvele-maan filmiä yhtenä sen kaikkein ilme-hikkäimpänä keinona. Pisimmälle täs-sä on menty, kun filmi on käsitetty sin-fonisena kokonaisuutena ja liitetty ku-vat toisiinsa tätä silmällä pitäen kuten Ruttmannin Saksassa”.

Sekä Nyrki Tapiovaaralle että Heikki Aholle neuvostoliittolainen dokumentti oli esikuva. Erityisen vai-kutuksen teki Siberian teollisuutta kuvaava Viktor Turinin dokument-tijärkäle Turksib (1929): ”Kun eloku-

va alkaa, hallitsee luonto ihmistä, sit-ten tulee tekniikka, rautatie, luontoa alkaa hallita tietoinen ihminen ja hän hallitsee elämää. Kun juna kulkee en-simmäisen matkansa rautatiellä, kun veturin pyörä lähtee liikkeelle, on sen kauneudessa paljon enemmän kuin pelkkä koneen osien kauneus. Se on symboli, voiton symboli suunnitel-man ja ihmisen voitosta luonnon yli”. Turinin dokumentti eläytyi työn san-karuuteen sosialistisen realismin ai-kaulottuvuudessa. Se oli Tapiovaaran silmälle ”luokkien ase taistelussa, jo-ka sievistelemättä noutaa aineksen-sa todellisuudesta”. Koneinsinööriksi opiskellut Heikki Aho näki siinä sopi-van mallin industrialismin temporaa-liselle kuvaukselle varhaiskapitalisti-sessa Suomessa.

Turinin dokumentti merkitsi meil-lä uutta tapaa esitellä, tempaista kat-sojat montaasin opein mukaansa. Ul-koinen todellisuus oli vain raaka-ainet-ta elokuvan ajassa etenevälle edistysta-rinalle, jota determinoi ”suunnitelma ihmisen voitosta luonnon yli”. Näke-mystä voidaan myös tarkastella oiree-na Idän ja Länsi-Euroopan elokuvakes-kusten syvenevästä ideologisoitumises-ta, miksei myös alistumisesta stalinis-min ja natsismin suunnitelmatalouden lipunkantajiksi. Heijastusvaikutukset näkyivät Aho & Soldanin teollisuus-dokumenteissa eri lailla. Suomalaisen Työn liiton toimitusjohtaja T.J.Särkkä arvosti niitä kyvystä ”avata suomalais-ten silmät materiaalin ihmeille ja ko-neiden kauneudelle”. Särkän ylistämää elokuvallista tilaa kontroloi kansallis-mielisen insinöörin katse. Se eliminoi sosialismin kollektiivit ja tiivisti koti-maisen industralismin olemuksen suo-malaisten paperikoneiden esineellistä-mään liikkeeseen.

Ulkoisen läsnäolon ohjelmatSaksalaisen elokuvakulttuurin vedät-tämänä kypsyi tuon ajan tärkein suun-

nitelma lyhytkuviemme tuesta vero-helpotuksin. Jo vuonna 1918 oli UFA:n yhteyteen Saksassa perustettu ly-hytkuvaosasto. Vuosikymmen tästä ja osaston johtaja Nicholas Kaufman sai päätökseen ”kansallisen lyhyteloku-van tervehdyttämisohjelman”. Se tar-koitti tuotantojen kansallissosialista-mista antamalla vuoden 1926 asetuk-sella leimaveroalennus saksalaiselle pääkuvalle, kun sen yhteyteen liitet-tiin alkukuvaksi valtiollistetun eloku-vayhtiön valmistama lyhytdokument-ti, kulttuurifilmi. ”Sen tehtävä on pal-vella yhteiskuntaa ja elämän eteenpäin vieviä voimia ja siksi sen piiriin kuu-luu kaikki inhimillinen toiminta, joka tekee työtä ja luo uutta. Se on nyky-hetken kuvastaja tieteen, taiteen, tek-niikan ja yhteiskunnan kaikilla aloil-la”, maalaili filmikamarin presidentti Karl Melzer. Hänen ohjelmaansa lu-ettiin täällä tarkkaan: tammikuun 15. päivänä 1933 valmistui meillä laki, jol-la myönnettiin ”5 % alennus pääkuvan lipputuloihin kotimaisesta täytefil-mistä, joka on katsottava tiede-, ope-tus- tai taidefilmiksi tahi kuvaa maan elinkeinoelämää.”

Myöhemmin veronalennuskuvan aika nollattiin täysin Jörn Donnerin kirjoituksella ”Suomalainen elokuva vuonna 0”. Vuosi oli 1961 ja pari vuot-ta tämän jälkeen päättyi teatterien al-kukuvajärjestelmä, joka oli Donnerin mielestä sitonut suomalaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan valtion ja elin-keinoelämän propagandan palveluk-seen vuosikymmeniksi. Samalla järjes-telmä oli eliminoinut ja sensuroinut elokuvan aikaa ja paikkaa kriittisesti määrittelevän luovan tekijän.

Toisaalta elokuvateollisen lyhyt-kuvan kausi loi myös kansantieteelli-sen elokuvan sekä uutiskatsauksen la-jit, jotka kuuluvat suomalaisen lyhyt-dokumentin historiaan. Näissä tapa-uksissa Deleuzen postmoderni edis-tysnäkökulma tukee Donneria, mikä on häkellyttävää. Evoluution mitta-reilla kyseiset genret ansaitsisivat vain primitiivisen varhaiselokuvallisen sta-tuksen.

Kiistämättä niiden ulkoelokuval-lista läsnäoloa korostava voima pe-rustui usein todellisen tallentamiseen uudelleen nähtäväksi perinteellisesti staattisella kameralla ja tapahtumiin puuttumattomuuden. Etnograafisen elokuvan arvostettu teoreetikko ja to-teuttaja oli Eino Mäkinen, joka kuvasi vuosina 1936-40 Oy Kansatieteellisen Filmin klassikot. Suomi-Filmin Uutis-kuvat projisoivat puolestaan vuodesta 1935 lähtien ajankohtaisia tapahtumia valkokankaalle ja päivittivät ulkoisen todellisuuden spatiotemporaalista läs-

” Kulttuurifilmin tehtävä on palvella yhteiskuntaa ja elämän eteenpäin vieviä voimia ja siksi sen piiriin kuuluu kaikki inhimillinen toiminta, joka tekee työtä ja luo uutta. Se on nykyhetken kuvastaja tieteen, taiteen, tekniikan ja yhteiskunnan kaikilla aloilla”


20

näoloa. Lähemmäksi Deleuzin edellyt-tämää tasoa näyttäisivät meillä nouse-van vasta sotavuosien eräät dokumen-tit leikkaajan valintojen ja läsnäolon tulkintojen ansiosta. Tästä esimerkki-nä Heikki Ahon editoima sarja Helsin-gin siviilipommituksista, joka irtautui temporaaliseksi kuvatiivisteeksi ja ak-tualisoitui kansainvälisten uutisfilmien yhteydessä talvisodan alkuhetkeksi.

Välittömästi sotien jälkeen syn-tyivät ensimmäiset tapahtumien läs-näololle perustuvat historialliset do-kumentit, ensimmäisenä Risto Orkon Taistelun Tie keväällä 1940. Monet so-dan kestoa ja kulkua dramatisoineet kuvat olivat Valentin Vaalan ja Han-nu Lemisen käsialaa. Vaalan ja Lemi-sen suhde dokumenttielokuvaan säilyi myös sodan jälkeen merkittävänä.

Hannu Lemisen Maailmat kohtaa-vat (1952) valmistui Helsingin Olym-pialaisten kansainväliseksi juhlaeloku-vaksi, jossa tekijän montaasi sähköis-ti filmille yleisön ja urheilusuoritusten välisen vuorovaikutussuhteen. Avajais-kuvien hurmiossa stadionin tilaa jä-sentävä kiertoliike oli yksi dokument-tielokuvan aikakäsityksen huipuista. Se kulminoitui Paavo Nurmen soihtu-juoksuun stadionille ja valkokankaalta kansakunnan tajuntaan, kuten myös maratonin kestoa kärjistävä draama, missä Emil Zatopekin askeleet yhdis-tyivät 24 kameralla Lemisen muotoi-lemaksi läsnäolon historiaksi.

Valentin Vaala oli puolestaan osa-vastuussa Donnerin haukkumista teollisuuselokuvista. Tosiasiassa Vaala tasapainoili niissä agraarisen aikakau-den kipeimmässä murroksessa käyt-täen maaseudun ja teollisen läsnäolon rankkoja kontrasteja. Sillanpään mai-semien idylleistä oli luovuttava sen modernisaation muutoksen hyväksi, jota hänen oli Suomi-Filmin silminnä-kijänä vuoteen 1978 seurattava.

Dokumentin historiallinen aikaRisto Jarvan Filminor teki PR-suh-teessa Postipankkiin 1960-luvun tär-keimmät dokumentit. Yhteinen uu-distava tekijä oli tilaa ja aikaa jäsentä-vä kollaasimuoto. Sen montaasikokei-luihin osallistui myös Filminorin pää-kuvaaja Antti Peippo. Hänestä tuli Pe-ter von Baghin ohessa historiallisen dokumenttielokuvan ”auteur”, ajan muistojen elokuvallistaja, joka tukeu-tui perusnäkemyksessään aikakauden teoreetikkoon Andrè Bazanin. Eloku-va oli Bazanille peili, mutta se ei hei-jastellut todellisuutta suoraan. Se oli tekijälle ja katsojalle yhteinen mielen prisma jäljitettäessä tapahtumien kul-kua, historiallista aikaa ja siihen liitty-

vää läsnäoloa. Taustalta löytyy tietysti Henri Bergsonin intuitionismin pää-teos Aine ja muisti (1896), elokuvan tieto-opillinen raamattu, jonka sano-man voi tiivistää seuraavasti: Todelli-suus muotoutuu tajuisen olennon mie-likuvista. Todellisuudesta ihminen tu-lee tietoiseksi tajunnassa virtaavien mielikuvien ja niitä jäsentävän intuiti-on kautta. Kun ihminen tunnistaa jo-takin todellisuuteen kuuluvaa, aisti-mus vain sulautuu aikaisempiin mieli-kuviin kohteestaan.

Bergsoniin tukeutui ehkä ohjel-mallisimmin ranskalainen Alan Res-nais dokumentissaan Yö ja Usva (1956). Sen värille kuvattu selluloidiydin on sulkenut kuoreensa aikalaisen, jo-ka tavoittelee uudelleen Auschwitzin kokemusten läsnäoloa mustavalkoi-sen arkistofilmin määrittelemässä ti-lassa ja ajassa. Vastaava auschwitzilai-nen asetelma on nähtävissä Antti Pei-pon ensimmäisessä dokumenttieloku-vassa Viapori- Suomenlinna (1972). Elo-kuvan esineellistynyt nykyaika ”muo-dostui yleisnäkymistä, tykeistä, muis-tomerkeistä, ylipäänsä merkeistä elä-mästä, jota ei enää ole”. Linnoituksen historiallinen aika oli etsittävä niiden takaa ja muotoiltava totalitäärisen jär-jestelmän läsnäoloksi, sillä ”Suomen-linna on rakennettu Helsingin edus-talle yksilöllisyyttä riistävän järjestel-män vallitessa. Sen vuoksi sen maise-massa ei saanut olla mitään sattuman-varaista ja yksityiskohtien oli nivellyt-tävä suunniteltuun kokonaisuuteen”. Peipolle oli tärkeää lukita elokuviensa historiallinen tila ja määrittää katsojan näköpisteet siihen.

Antti Peippo oli sitoutunut 1980-luvun montaasidokumentin missioon vangita rakenteisiinsa menneisyys, avata ja rajata eletyn ajan tilanteet uu-delleen nähtäviksi ja koettaviksi. Vii-meiseksi jääneessä dokumentissaan Sijainen (1989) tämä merkitsi Peipol-le oman ajallisen elämän psykologista kaarta, jonka päässä on kuoleman ky-symys.

Suomalaista elokuvaa hallitsee edelleen muistiinpalauttamisen tieto-oppi, tosin epäröivä usko siihen, että mennyt aika olisi poimittavissa edes subjektiivisen tekijän tuella. Musta-valkoiseen kapseloituva historiallinen

läsnäolo ja väreihin rajatun aikalaisto-distuksen vuorottelu olivat jo jähmet-tymässä televisiodokumenttien reg-ressiiviseksi massaksi, jossa todelli-suuden paljastavat nytkähdykset oli-vat ikään kuin jätetty heitteille arkis-toinserttien hoidettavaksi. Strategia oli voimissaan, vaikkakin syönyt po-tenttiaaliaan siinä vaiheessa, kun Ka-nerva Cederström teki dokumenttin-sa Kaksi Enoa (1991) ja Kiti Luostari-nen Sanokaa mitä näitte (1992). Ne mer-kitsivät tietoista siirtymää menttaali-sen alueelle ja myös luopumista mon-taasilla leikeltävistä aukoista elokuvan ulkopuoliseen todellisuuteen. Ceder-strömin Trans-Siberia – muistiinpanoja leireiltä (1999) oli edellisiä vahvemmin tekijän kameran dokumentaarinen matka. Elokuvan nainen ja elokuvaka-mera eivät pyri esineellistämään läs-näoloa vaan tarttuvat ajan liikeen mu-kaansa tempaaviin merkityksiin.

Evolutionismin historiattomuuden oppiCederströmin yhteydessä on helppo palata Deleuzin ”liikekuviin”, jotka ra-kentavat hajoamisen ja uudeksi muut-tumisen tilassa elokuvallisen ajan kes-ton. Voimme liittää dokumenttikame-ran objektiivin osaksi luovaa ”aistijär-jestelmää”, joka ei jäljennä todellisuu-den muumioita, vaan kuvallistaa uutta visuaalista ajattelua ja ilmaisua. Deleu-zin radikalismi sisältää latauksen in-hoevolutionismia. Sen imussa eloku-van nykyhetken merkkiteokset ovat aina nähtävissä kumouksellisen uudel-leensuuntautumisen kärjessä. Eloku-van kehitysoppi on ainaista taistelua ilmaisun elintilasta. Siitä taantumuk-selliset syrjäytyvät, invalidisoituvat ja vääjämättä unohtuvat. Suomalaisen dokumenttielokuvan historiattomuus on tuloksena tästä postmodernisoitu-van ajan pakkomielteestä. Donneris-ta lähtien jokainen vuosikymmen on kieltänyt ja unohtanut edellisen vuosi-kymmenen saavutukset.

Kuulun itse niihin vanhoillisiin, jotka vaalivat kotimaisen dokument-tielokuvan historiallisuutta ja harjoi-tan samalla maltillista dialogia kro-nologista kehitysoppia edustavien evolutionistien kanssa. Linjaamani kehityskulku on epäilemättä evolu-tionisteille mieleen ja kuitenkin mo-nessa suhteessa problemaattinen. Sil-lä kameran kuvaaman todellisuuden läsnäolo on myös liikettä kuvauksen kohteen, kuvaajan ja katsojan välil-lä, eikä edes teknologian tuoma ke-hitysarvo ole peruste eliminoida teh-tyjen kuvien historiaa, niiden histo-riallista liikettä ja liikkeen illuusioi-ta. ■

Sillä kameran kuvaaman todellisuuden läsnäolo on myös liikettä kuvauksen kohteen, kuvaajan ja katsojan välillä

Viap(Kuv


21

kalaisto-jähmet-en reg-todelli-

kset oli-e arkis-

trategia nyt po-

kun Ka-menttin-

uostari-Ne mer-nttaali-

ta mon-lokuvan Ceder-

npanoja vemmin aarinen kuvaka-ään läs-een mu-n.

helppo otka ra-si muut-jan kes-tikame-aistijär-

dellisuu-aa uutta Deleu-

ksen in-a eloku-et ovat

n uudel-Eloku-

aistelua ntumuk-tuvat ja

malaisen tomuus nisoitu-

onneris-men on n vuosi-

illisiin, kument-

harjoi-gia kro-stavien aamani

ä evolu-kin mo-nen. Sil-suuden

vauksen n välil-

oma ke-ida teh-n histo-luusioi- ■

Viapori-Suomenlinna, ohj. Antti Peippo, Filminor Oy, 1972 (Kuva Suomen elokuva-arkisto)


22

Yhteistyössä Tuomas Toivosen kanssa toteuttamani The Moment of Long Now1 on äärimmäisen hidas uutislähetys. Projekti toteutettiin ruotsalaiselle nonTVTVstation-ka-navalle2 Vuoden verran toiminut ko-keellinen kanava tarjosi useille tai-teilijoille mahdollisuuden toteuttaa teoksensa 24 tuntia vuorokaudessa toimivana, kuukauden kestoisena videolähetyksenä. Tekijät vastasivat tähän haasteeseen monilla tavoin - rakentamalla robotteja, käyttämällä hiiriperhettä näyttelijöinä, jne.

Juha Huuskonen

Kirjoittaja on mediataiteilija ja Pikseliähky-festivaalin taiteellinen johtaja

Oman teokseni lähtökohtana oli luo-da uutislähetys, jossa ‘kamera jatkaa toimintaansa vaikka aika on pysähty-nyt’. Materiaali koostui muutaman se-kunnin pituisista äskettäisistä uutis-pätkistä, jotka esitettiin useita kym-meniä kertoja hitaammalla vauhdilla. Kanava tarjosi vaihtoehtoisen näkö-kulman uutisten katseluun, mahdolli-suuden viettää aikaa kuvien kanssa ja miettiä niiden merkitystä.

Teoksen nimi viittaa Long Now Foundationiin3, jonka tavoite on edis-tää ‘hitaammin/parempaa’ ajattelu-mallia nykyisin vallitsevan ‘nopeam-min/halvemmalla’ sijaan. Säätiön toi-veena on, että ihmiskunta oppisi kan-tamaan vastuuta tulevista sukupolvis-ta miettimällä tekojaan aikajanalla, jo-ka ulottuu 10 000 vuotta ajassa eteen-päin ja taaksepäin. Säätiön perustajia ovat mm. Steward Brand, Kevin Kelly sekä Brian Eno, joka alunperin kehitti ajatuksen ‘pitkästä nyt-hetkestä’.

Pitkä Nykyhetki

The Moment of Long Now 1


23


24

Long Now Foundationin toimin-nanjohtaja Alexander Rose vieraili Suo-messa tammikuussa 2005 ja piti presen-taation osana järjestämääni ‘Julkinen Mielipide – Public Opinion’ -projektia. Alexander Rose käytti esityksessään8

nimitystä ‘Digitaalinen Pimeä Aika’ vii-taten siihen tosiasiaan, että laitteet, oh-jelmistot ja tallennusmuodot käyvät vanhoiksi jo muutamassa vuodessa. Li-säksi digitaalisesta tuotantoprosessista jää usein jäljelle ainoastaan lopputulos - ’jos Leonardo Da Vinci eläisi tänään, hä-nen muistiinpanonsa eivät säästyisi tule-vien sukupolvien tarkasteltaviksi’.

Bruce Sterlingin alulle laittama The Dead Media Project9 on seuran-nut samaa aihetta. Projektin manifes-tissa mainitaan jo kauan sitten unoh-tuneita laitteita kuten ‘phenakistosco-pe’, ‘teleharmonium’ ja ‘Telefon Hir-mondo’. Samaan listaan on helppo li-sätä vaikkapa kaitafilmit sekä lähitule-vaisuudessa niinkin tuttu ja turvallinen formaatti kuin VHS.

Median katoavaisuus liittyy erityi-sesti yksittäisten ihmisten tuottamiin kuviin, äänitteisiin, videoihin ja muihin tallenteisiin. Disney ja muut mediayri-tykset pitävät huolen siitä, että heidän tuotteensa ovat saatavilla mahdollisim-man monilla kanavilla. Uudessa media-todellisuudessa heillä on kuitenkin pal-jon kilpailijoita, joiden tuottama sisäl-tö on saatavilla ilmaiseksi. Ainakin si-joittaja George Soros uskoo kuitenkin Hollywoodin tuotteiden olevan raha-sampoja tulevaisuudessakin10. Hänen sijoitusyrityksensä maksoi viime vuon-na 900 miljoonaa dollaria oikeuksis-ta DreamWorksin elokuvakirjastoon, jonka sisältämien 59 elokuvan ensi-illat menivät jo kauan sitten.

Katoaminen on todennäköises-ti edessä myös The Moment of Long Now -teoksella. Vaikka projektiin liit-tyvää informaatiota tulee lillumaan in-ternetissä vielä pitkään, itse teoksen toimintaan saattaminen ei ole muuta-man vuoden päästä enää yksinkertais-ta. Ensiksi tulevat vanhenemaan sen käyttämät ohjelmakirjastot, sen jäl-keen käyttöjärjestelmät, sitten lait-teet. Omalla kohdallani lohdutuksena on se, että voin ainakin teoriassa hyö-dyntää ohjelmointitaitojani ja muoka-ta koodia siten, että saan teoksen toi-mimaan uusilla laitteilla. Näin ei to-dennäköisesti tapahdu, vaan teos-ta luultavasti tarkastellaan jatkossa tiettyyn ajanhetkeen sijoittuvana ‘per-formanssina’, josta voi saada jonkin-laisen käsityksen dvd-tallenteiden pe-rusteella. Tämä onnistuu helposti niin kauan kuin nykyinen dvd-formaatti on yleisesti käytössä… eli reilut kymmeni-se n vuotta? ■

Viitteitä:

1) The Moment of Long Now – www.ju-huu.nu/tmln2) nonTVTVstation - www.splintermind.com3) Long Now Foundation – www.longnow.org4) ART + COMMU-NICATION 2006: WAVES - www.rixc.lv/waves5) Exposure - www.au-la.org/exposure.html6) Chris Anderson: Long Tail - www.wi-red.com/wired/archi-ve/12.10/tail.html7) Thinglink - www.thinglink.org8) Long Now Foun-dationin toimin-nanjohtaja Alexan-der Rosen presentaa-tio - http://www.julki-nenmielipide.fi/list.php?mode=articles_finnish&id=49) The Dead Media project - www.deadme-dia.org10) George Soros ja DreamWorks - www.business-week.com/bwdai-ly/dnflash/mar2006/nf20060320_5312_db016.htm

Uutislähetysten nopeuden tavoit-telu on naimisissa perinteisen median rakenteen kanssa, joka perustuu siihen oletukseen, että kansakunta kokoon-tuu yhtäaikaisesti saman informaa-tioannoksen äärelle. Tässä mallissa tie-donvälityksen valta keskittyy harvalu-kuiselle määrälle kansallisia ja kansain-välisiä toimijoita. Uutisten ja median sidonnaisuus aikaan on kuitenkin ka-toamassa oleva ilmiö. Vai onko?

Television ja radion olennainen välityskanava, sähkömagneettinen spektri, oli kriittisessä tarkastelussa latvialaisen RIXC:n syksyllä 2006 jär-jestämän festivaalin4 näyttelyssä ja se-minaarissa. Esimerkiksi australialaisen taiteilijan Joyce Hinterdingin teokset ovat antenneja, jotka tuovat eri tavoin esille meitä alituisesti ympäröivän säh-kömagneettisen säteilyn. Hänen uusin teoksensa on laite, joka käyttää virta-lähteenään ainoastaan ilmassa leijuvaa televisiolähetysten energiaa. Teos te-kee näkyväksi sen valtavan voiman, jol-la televisiolähetykset pusketaan kan-sakuntien katseltaviksi. Television lä-hetystornit ilmenevät suunnattomina megafoneina, jotka äänekkäästi toitot-tavat samaa viestiä.

Samaan tapaan kuin puhelin ei ole enää sidottu tiettyyn sijaintiin, on käy-mässä oudoksi ajatus myös siitä, et-tä kotiin pitäisi mennä tiettyyn aikaan katsomaan televisiota. Internetin ver-kottunutta rakennetta muistuttava tie-donvälitys mahdollistaa median irrot-tautumisen lineaarisesti eteenpäin ti-kittävästä ajasta. Uusin internetkupla on kasvamassa ‘Web 2.0’ nimellä, jon-ka puitteissa Google, YouTube ja muut kaupalliset toimijat tarjoavat palvelui-ta, joilla heidän toiveensa mukaan tä-mä uusi verkotettu mediamaailma or-ganisoidaan tulevaisuudessa.

Pitkä HäntäVuonna 2003 ilmestyneessä Exposu-re-julkaisussa5 Kim Weckström vertaa nykyistä kehitystä muutaman vuosisa-dan takaiseen hetkeen, jolloin Guten-bergin kehittämä kirjapainomenetel-mä ei ollut vielä käytössä. Tiedonväli-tys perustui toreilla annettuihin julki-siin tiedonantoihin ja kauppahuonei-den käyttämiin tietolähteisiin. Tieto-jen saatavuus ja niiden luotettavuus pohjautui kevyisiin, paikallisiin raken-teisiin. Paluuta samankaltaiseen tilan-teeseen on nähtävissä internetin blo-geissa ja keskustelupalstoilla. Ratkai-sevana erona kaukaiseen historiaan on se, että nämä ‘paikalliset’ keskustelut ovat kenen tahansa löydettävissä.

Eräs vaikutusvaltainen näkemys median kehityksestä on alunperin WI-RED-lehdessä julkaistu Chris Ander-

sonin artikkeli ‘Long Tail’ (‘Pitkä Hän-tä’)6. Andersonin esittämä ajatus on yksinkertainen: internet ja digitaali-suus mahdollistavat sen, että ratkaise-vasti suurempi valikoima mediasisältö-jä on ihmisten saatavilla ja helposti löy-dettävissä. Mediayritysten ei enää tar-vitse satsata muutaman hittituotteen kehittämiseen, vaan taloudelliset voi-tot kertyvät monipuolisen valikoiman tasaisesta myynnistä pitkällä aikavä-lillä. Suuren massan sijaan yleisö muo-dostuu pienemmistä, erikoistuneista kohderyhmistä.

Hyvä esimerkki Pitkän Hännän toiminnasta on The Moment of Long Now –teoksen yllättäviä kanavia pitkin edennyt kehityskulku. Vuosi teoksen valmistumisen jälkeen sain sähköpos-tia pienen italialaisen viinitilan omis-tajalta, joka oli löytänyt projektin ha-kukoneen välityksellä. He olivat juuri valmistaneet ensimmäisen erän omaa Long Now -viiniään ja halusivat tuo-da teoksen esille viinin yhteydessä, tai toisin päin. Sen lisäksi, että sain usei-ta lähetyksiä hienoa viiniä avajaisiini ;) päädyin myös Hollannissa järjestet-tyyn tapahtumaan, jossa olivat mukana myös Long Now Foundationin edusta-jat. Tämän jälkeen teokseni on esitet-ty näyttelyissä ja tapahtumissa ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa, Kana-dassa ja Japanissa.

Yksi olennainen työkalu tuottei-den löytämisessä ja seuraamisessa pit-källä aikavälillä ovat tuotekoodit. Tuo-tekoodit ovat tällä hetkellä käytännös-sä ainoastaan suurten yritysten käytös-sä. Niiden avaaminen yksittäisille teki-jöille mahdollistaisi heidän tuotteiden-sa osallistumisen paremmin Pitkään Häntään. Ulla-Maaria Mutasen ja Jy-ri Engeströmin Thinglink -projektin7

tavoite on juuri tämä – kehittää avoin tuotekoodi, jota kuka tahansa pystyy helposti hyödyntämään.

Katoava mediaWeb 2.0 -buumi ja Pitkä Häntä anta-vat positiivisen kuvan monipuolisesta mediatulevaisuudesta, mutta päinvas-taisia näkemyksiä on myös olemassa.

Long Now Foundationin esittämä kritiikki keskittyy siihen, että kaikki nykyiset yhteiskunnan koneistot ovat kykenemättömiä ajattelemaan todel-la pitkiä aikavälejä. Yritysmaailma on organisoitu nopeiden voittojen ta-voittelemiseen, akateemissa maail-massa urakehitystä ei pysty rakenta-maan hitaiden prosessien ympärille, politiikassa muutaman vuoden välein toistuvat vaalit ovat ratkaiseva tavoi-te. Sama pätee digitaalisiin teknolo-gioihin – mediaa ei rakenneta kestä-mään.

La Mont

laan teo

(1960),

nen. Sen

tä, H- ja

ohjeen m

Teos on

Ensimmäista John CaASLSP:sta


25

nt of www.ju-

station rmind.

– www.

MMU-2006:

ww.rixc.

www.au-re.htmlerson: ww.wi-d/archi-

html- www.

Foun-min-

exan-esentaa-ww.julki-.fi/list.

rticles_

Media w.deadme-

oros rks ss-

wdai-ar2006/_5312_

h i t a a n m u u t o k s e n ä ä n i äFESTINA LENTE

La Monte Young sävelsi Fluxus-kaudel-

laan teoksen Composition 1960 No. 7

(1960), jonka partituuri on hyvin lyhykäi-

nen. Sen ainoa merkintä on kaksi sävel-

tä, H- ja F#-sävelet, joita tulee soittaa

ohjeen mukaan mahdollisimman pitkään.

Teos on loppu kun äänet ovat sammuneet.

Petri Kuljuntausta

Kirjoittaja on elektronisäveltäjä ja äänitaiteilija

Youngille Fluxus-kausi oli vain välivaihe, sillä paremmin hänet tun-netaan hitaan kehi-

tyksen musiikista, josta sai alkun-sa minimalismi ja drone-musiik-ki. Young on tutkinut musiikis-saan äänien harmoniaa 1960-luvul-ta lähtien, mutta ideansa hän löysi jo lapsuudessa, jolloin nuori sävel-täjänalku kuunteli sähkömuunta-jien hurinoita ja niistä löytyviä ää-nenvireyksiä. Young ei kuitenkaan

ryhtynyt käyttämään akustisesti soivia ääniä sellaisenaan, vaan siirsi vireydet soitinsävellyksiksi tai vireyksien pohjal-ta kehitellyiksi soitinimprovisaatioiksi. Youngin teoksille on myös tyypillistä itämaista musiikkia muistuttava medi-tatiivisuus, pitkät kestot ja ajantajun häviäminen.

La Monte Youngin ääni-installaatioissa ja äänitilois-sa soivat soitinäänten sijaan elektroniset siniäänet. Eräs näistä ääni-installaatioista on galleriaksi muutettu Church Streetin huoneisto New Yorkissa, jossa Young aikoinaan asui. Vuonna 1993 käynnistyneen ääni-installaation valais-tuksesta vastaa Youngin puoliso Marian Zazeela. Pitkään soivien äänien vireydet ovat tarkkaan laskettuja, ne elävät Dream Housen tilassa omaa elämäänsä ja synnyttävät uusia sointeja yhdistyessään toisiinsa. Äänitilan muutokset ovat hitaita ja äänien sisään pääseminen vaatii kuuntelijalta ai-kaa. Toisinaan tilassa istuu ihmisiä lattialla meditoimassa. Teoksen piti päättyä vuosituhannen vaihteessa, eli seitse-män vuoden drone-äänien soimisen jälkeen, mutta hanke sai jatkoaikaa. Samalla se ristittiin uudelleen: Dream Hou-se: Seven+Eight Years of Sound and Light. 1

Long String InstrumentsKun musiikillista tapahtumista hidastetaan ja pelkiste-tään äärimmilleen, jää jäljelle vain ääni ja äänen sointiväri. Sen osoittaa teoksillaan väsymätön äänikokeilija, säveltäjä Alvin Lucier, jonka tunnetuimpia teoksia on Music On A Long Thin Wire vuodelta 1977. Teoksen lähtökohtana on noin 17 metriä pitkä lanka, johon Lucier syöttää äänioskil-laattorilla tuotetut äänitaajuudet. Hän käyttää neljää ääntä, jotka soivat kukin eri äänitaajuudella. Lanka on mikitetty sen kummastakin päästä. Lucier toteaa: ”Neljän oskillaat-toriäänen synnyttämät äänet eivät ole matalaa suoraa ääntä

[drone], kuten moni saattaisi luulla pitkästä värähtelevästä langasta. Sen sijaan siitä syntyy kompleksisia ja vangitsevan eteerisiä sointuja.” 2

Alvin Lucierin lankateoksen tapaisia ratkaisuja kutsu-taan pitkien kielten soittimiksi, long string instruments, jotka ovat oma mielenkiintoinen tutkimusalueensa ääni-taiteen kentällä. Soittimet ovat yleensä installaatiomaisia, sähkömekaanisia instrumentteja ja ne tuottavat tilaan hi-taasti värähtelevien ja vapaasti soivien kielien ääniä. Kieli-installaation soiminen riippuu siitä, mihin vireyteen kielet on viritetty. Moni tekijä rakentaa kielisoittimensa niin, et-tä kielten soiminen saa aikaan ketjureaktion, eli impulssi-na olevan äänen vaikutuksesta resonanssitaajuudet herää-vät itsestään eloon ja alkavat soida muissa kielissä. Äänien syntyprosessi on yleensä hidas, ja siihen syventyminen vaa-tii kuuntelijalta kärsivällisyyttä.

Pitkät kielisoittimet suunnitellaan näyttelytilaan usein niin, ettei kielten soittamiseen tarvita ihmiskättä, mutta toisinaan niitä rakennetaan myös soitettavaksi. Muun mu-assa hollantilainen äänitaiteilija Paul Panhuysen on toteut-tanut vuodesta 1982 pitkien kielten soittimia ja järjestänyt esityksiä, joissa hän on läsnä kielten soittajana. Myös ame-rikkalainen äänitaiteilija Ellen Fullman työskentelee sa-moin periaattein ja soittaa näyttelytilaan installoituja lan-kateoksiaan. Kieliä hänen soittimissaan voi olla 80-100 kpl ja pisimmillään ne ovat noin 40-50 metrisiä. 3

Ensimmäiset 12 vuot-ta John Cagen Organ2/ASLSP:sta


26

Australialainen äänitaiteilija Alan Lamb puolestaan ra-kentaa teoksensa hylätyillä puhelinlinjoilla olevien lanko-jen äänistä. Hän ei pakota ääniä soimaan, vaan tallentaa ne siten kuin ne soivat autiomaan luonnonolosuhteissa. Pak-sujen puhelinlankojen perusääni on noin 1 Hz, joten ihmis-korva ei kuule näin matalaa ääntä. Sen sijaan kuulemme tä-män perusäänen synnyttämät ylätaajuudet, jotka antavat langalle sen soinnin.

Hitaus prosessimusiikissa ja minimalismissaDigitaalisäveltäjän perusrutiiniin kuuluu äänien hidasta-minen ja sitä kautta uusien sointien löytäminen. Mutta en-nen digitaalista aikakautta tämä tekniikka ei ollut käden ulottuvilla. Syyskuussa 1967 amerikkalainen minimalisti-säveltäjä Steve Reich kirjoitti tekstiohjeen konseptuaali-selle teokselle, jota ei ollut mahdollista toteuttaa 1960-lu-vun teknologialla. Slow Motion Soundin ohje kuuluu: ”Ve-ry gradually slow down a recorded sound to many times its original lenght without changing its pitch or timbre at all.”

Ääntä olisi saanut hidastettua kelanauhurin kierros-nopeutta hidastamalla, mutta samalla myös äänenkorkeus olisi madaltunut. Sitä Reich ei halunnut. Vasta neljännes-vuosisata myöhemmin muusikko Chris Hughes toteutti tietokoneella Steve Reichin idean pohjalta teoksen Slow Motion Blackbird (Fontana, cd 1994), jossa hän toistaa sa-maa linnunlauluaihetta yhä uudelleen ja uudelleen, ja hi-dastaa (venyttää) katkelmaa joka toistokerralla yhä pidem-mäksi. 4

Hughesin toteutus on lähes kuusi minuuttinen, ja sen lopussa ääni alkaa jo hajoamaan. Digitaalinen äänitekno-logia on kehittynyt kymmenessä vuodessa niin paljon, et-tä tänä päivänä hidastusprosessia voisi jatkaa vielä kymme-niä minuutteja.

Kun Steve Reich oli tehnyt ensimmäiset prosessiteok-sensa hän kirjoitti ajatuksistaan lyhyessä esseessään Music as a Gradual Process (1968). Hän päättää kirjoituksensa: ”While performing and listening to gradual musical pro-cesses one can participate in a particular liberating and im-personal kind of ritual. Focusing in on the musical process makes possible that shift of attention away from he and she and you and me outwards towards it.”

Minimalistista musiikkia ei tunnettu vielä tähän aikaan sillä nimellä, se ristittiin vasta vuosia myöhemmin. Kriitik-ko ja säveltäjä Tom Johnson toteaa keksineensä käsitteen ’minimalismi’ vuonna 1972. Tarkemmin ottaen tämä tapah-tui 30.3.1972, jolloin hän kirjoitti Village Voiceen konsert-tiarvion The Minimal Slow-Motion Approach. Johnson käytti minimalismi-käsitettä kuvaamaan esitysten tapah-tumattomuutta, sillä tapahtumat lavalla olivat käsitteelli-siä ja staattisia, vailla kehitystä. Kaikki se (vähä) mitä ta-pahtui, oli kirjoituksen otsikon mukaisesti ikään kuin hi-dastettua toimintaa. 5

Hitauden piirrettä ei yleensä liitetä amerikkalaiseen minimalistiseen musiikkiin, joka tyypillisimmillään on hyvinkin rytmistä ja nopeaa. Sävelien runsaasta määrästä huolimatta hitauden estetiikka on läsnä samojen aiheiden toisteisuudessa ja aiheiden verkkaisena, prosessimaisena kehityksenä. Hidastempoisuus on puolestaan tyypillisem-pää eurooppalaisille minimalisteille, kuten Gavin Bryarsin ja Arvo Pärtin musiikille.

Hitaus ja hiljaisuusHitauden kokemukseen niin minimalistisessa taiteessa kuin hiljaisuudessakin vaikuttaa myös ihmisen psyykkinen odotustila. Jos kuuntelija odottaa teokselta jotain muuta

kuin mitä teos voi hänelle antaa, hän saattaa kokea teok-sen hitaana ja pitää sitä pitkästyttävänä. Kun radiossa tai televisiossa tapahtuu lyhyt lähetyskatko, tuntuvat sekun-nit vastaanottajasta huomattavasti pidemmiltä kuin ne to-dellisuudessa ovat.

John Cagen hiljaisuusteoksen 4’33” (1952) esittäjä ei soi-ta ääniä, mutta ei-intentionaalisia ääniä tapahtuu esityk-sen aikana hyvinkin paljon. Näistä äänistä Cage oli kiin-nostunut. Kun tein muutama vuosi sitten John Cagen hil-jaisuusteoksesta radioversion (Lumottuja ääniä -ohjelma, YLE Radio 1), esitin teoksesta vain osan. Teoksen ajatus kävi ilmi lyhyestäkin versiosta ja toisekseen, 4’33” pituisen hiljaisuuden esittäminen radiossa olisi ollut katastrofi, sillä puhelinkeskus olisi tukkeutunut kärsimättömien kuunteli-joiden valituksista. BBC esitti hiljaisuusteoksen orkesteri-version vuonna 2004, ja kamerat kuvasivat neljän ja puolen minuutin ajan liikkumattomia orkesterimuusikoita ja ylei-söä. Mutta jos myös kuvainformaatio olisi lähetyksessä ol-lut tyhjää, olisi se osoittanut todellista ymmärtämystä Ca-gen ideaa kohtaan.

Taiteilija Yves Klein etsi yhden värin ulottuvuuksia myös äänestä teoksessaan Symphonie-monoton-silence (1947–61). Klein pyytää sinfoniaorkesteria soittamaan D-duuri sointua pitkään. Jos sointua soitetaan 20 minuuttia, tulee sitä seurata Kleinin ohjeen mukaan 20 minuutin hil-jaisuus. Sointua voidaan soittaa myös jopa 40 minuuttia. Kleinin ”monotoni-hiljaisuus-sinfonia” ei ole vakiintunut sinfoniaorkestereiden ohjelmistoon ja sitä tuskin ollaan kuultu Suomenkaan konserttilavoilla. 6

Beethovenin ambientmusiikkiViime vuosina on kuultu sieltä täältä Leif Ingen 9 Beet Stretchistä, joka on digitaalisesti tuotettu sovitus Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta. Inge hidastaa sinfonian nauhoituksen vuorokauden mittaiseksi, muutta-matta sen vireyttä. Koska tähtäimessä on 24 tuntinen ve-nytys, venytyksen suhdeluku pitää etsiä kohdalleen tapa-us kerrallaan ja käsillä olevaan nauhoitukseen sopivaksi. Omissa kokeiluissaan Inge on käyttänyt nauhoituksia, jois-sa alkuperäisen sinfonian pituus on ollut 64-78 minuuttia. Näissä tapauksissa hidastuksen suhde alkuperäiseen on ol-lut 19-23 kertainen. Ingen teoksen voi toteuttaa kuka ta-hansa, lähteenä voi käyttää kyseisen sinfonian tallennetta, tai jos sellaista ei löydy, hän kehottaa ottamaan lähteeksi Mozartin Requiemin. 7

Village Voicen kriitikko, säveltäjä Kyle Gann on pohti-nut, miksei Beethovenia voisi ajatella ambient-säveltäjänä-kin. Tämä olisi totta, jos hän olisi kirjoittanut sinfonian-sa adagio-osuuden tempon 24 kertaa hitaammaksi. Silloin osasta olisi tullut 330 minuutin kestoinen kuten Ingen hi-dastuksessa. 8

Vaikka kapellimestarit eivät tulkinnoissaan ota aivan näin suuria vapauksia, idea itse asiassa ei ole kaukaa haet-tu. Beethoven venytti itsekin musiikin rajoja ja hidastutti teoksiensa toonika-dominantti -jännitteitä kestoltaan hy-vin pitkiksi. Hidastetun ulottuvuuden etsintä Beethovenin sinfoniasta on loppujen lopuksi samassa linjassa säveltäjän ideoiden kanssa.

Vuonna 2005 olin puhumassa digitaalisen musiikin ulot-tuvuuksista pohjoismaisten tekijänoikeusjärjestöjen gen-re-asiantuntijaryhmälle. Ryhmä joutuu työssään puntaroi-maan musiikin uusia muotoja ja esittämisen tapoja, ja sen päätökset vaikuttavat muun muassa siihen, mihin genre-kategoriaan digitaaliset musiikkiteokset sijoitetaan. Päätös vaikuttaa suoraan siihen, minkälaisia korvauksia säveltäjä saa teoksensa esityksistä. Eräs vierailuni myötä esiin nous-

sut ongTeoksenpanokskyseinetai Sibenetelmitossa kypuolella

Näika musrit enääJuhani hän on muutamlahtaa ltulokse

ÄänivesävelieHitaantum-levleihin, jnä käytsia sävetyistä plet ovatkontektolankakeinovakin sävemioni n

Hitauden kokemukseen niin minimalis-tisessa taiteessa kuin hiljaisuu-dessakin vaikuttaa myös ihmisen psyykkinen odotustila.


27

ea teok-ossa tai sekun-n ne to-

ä ei soi-u esityk-oli kiin-gen hil-hjelma,

n ajatus pituisen ofi, sillä uunteli-kesteri-

a puolen a ja ylei-sessä ol-ystä Ca-

vuuksia -silence

maan D-nuuttia, utin hil-nuuttia. intunut

n ollaan

9 Beet Ludwig

hidastaa muutta-nen ve-

en tapa-pivaksi. sia, jois-nuuttia. n on ol-

kuka ta-ennetta, ähteeksi

n pohti-eltäjänä-nfonian-. Silloin

ngen hi-

ta aivan aa haet-dastutti taan hy-hovenin veltäjän

kin ulot-en gen-

untaroi-a, ja sen n genre-. Päätös äveltäjä n nous-

sut ongelma-kysymys oli kyseinen Ingen hidastus-teos. Teoksen äärellä asiantuntijoita askarrutti säveltäjän luovan panoksen merkitys teoksen synnyttämisessä, eli voidaanko kyseinen 24 tunnin teos asettaa esimerkiksi Beethovenin tai Sibeliuksen koko tuotannon rinnalle. Perinteisin me-netelmin säveltäjä saattaa yltää tuotantonsa kokonaiskes-tossa kyseiseen tuntimäärään vasta luovan elämänsä ehtoo-puolella.

Näiden ongelmallisuuksien pohtiminen osoittaa, kuin-ka musiikki on muuttunut, eivätkä vanhat arviointikritee-rit enää ole suuntaa antavia. Vertailun vuoksi voisi mainita Juhani Liimataisen kokeilut Sibeliuksen sinfonioilla, joita hän on nopeuttanut Max/Msp-ohjelmalla ja tiivistänyt ne muutamaan sekuntiin. Kun yli puolituntinen sinfonia vi-lahtaa läpi sekunneissa, yksityiskohdat katoavat ja loppu-tuloksena korva erottaa enää vain sointivärin.

Ääniversumeja hidastettujen sävelien sisällä Hitaan muutoksen estetiikka oli lähtökohtana Momen-tum-levylleni (2004). Teokset pohjautuvat lyhyihin sämp-leihin, joita olin irrottanut klassisista sävellyksistä. Lähtee-nä käyttämissäni teoksissa soi kymmeniä- tai satojatuhan-sia säveliä, jotka liitävät kuuntelijan huomion ohi vailla eri-tyistä painoarvoa. Voisi jopa sanoa, että yksittäiset säve-let ovat varsin merkityksettömässä roolissa alkuperäisessä kontekstissaan, sillä klassisessa musiikissa sävellyksen joh-tolankana on sävelten yhdistelyn, melodian ja harmonian, keinovaroihin pohjautunut estetiikka. Noukin tästä musii-kin sävelvirrasta esiin muutaman sävelen, ja keskitin huo-mioni niihin soinnin kuulokulmasta. Hidastin säveliä ää-

rimmilleen, sillä halusin löytää merkityksettömistä hetkis-tä merkityksellisyyttä. Seitsemän ja puoliminuuttinen Four Notes (2001) pohjautuu nimensä mukaisesti neljän sävelen hidastukseen. Canvasissa (1999) on pohjana vokaalisämple, jota hidastutin äärimmilleen, niin ettei ihmisääni aivan vie-lä hajonnut bittiavaruuteen. Violin Tone Orchestra (1996) ja When I Am Laid In Earth (2002) ovat rytmistä ja tois-teista vaiheensiirtomusiikkia, joista edellisen pohjana on yksi sävel, jälkimmäisen kaksi sointua. 9

Hyvin hitaat ääniprosessit soivat myös konserteissani, joissa käytän toisenlaista äänimateriaalia kuin edellä mai-nitulla levyllä. Livenä tuottamissani feedback-äänissä kes-keisintä on äänenvärissä tapahtuvat muutokset, niiden in-tensiteetti ja kehittyminen. Äänien live-muokkaaminen on monisyinen prosessi, sillä laiteverkostoni sisällä äänet kie-toutuvat toisiinsa, ja myös vaikuttavat toisiinsa aivan kuten lankasoittimien resonanssiäänissä. Muutos yhdessä äänessä vaikuttaa hitaasti toiseen ääneen. Soitettaessa on kuunnel-tava äänien sointeja ja ohjailtava muokkausprosessia, jotta äänien värit aukeavat soimaan halutulla tavalla.

639 ja 1.000 vuoden musiikkiesityksetEdellä mainitun La Monte Youngin valo- ja ääni-installaa-tion pitkät äänet soivat New Yorkissa useita vuosia, mutta eräs teos tulee soimaan 639 vuotta, vieläpä elävien soittaji-en esittämänä. Halberstadtin kirkossa Saksassa aloitettiin 5.9.2001 John Cagen teoksen Organ2/ASLSP (’As SLow aS Possible’) haasteellinen esitys, jonka pitkälle venytetty ai-kakäsitys on omaa luokkaansa esittävän taiteen historias-sa. Ryhmä muusikoita ja filosofeja päätti toteuttaa teoksen säveltäjän ajatusta kunnioittaen. Alun perin 20-minuutti-

Ongelmalli-suuksien pohtiminen osoittaa kuinka musiikki on muuttunut, ja vanhat arviointi-kriteerit eivät enää ole suuntaa antavia.FESTINA LENTJohn Cagen 639-vuo-den teoksen esitys-paikka Halberstadtin kirkossa


28

nen pianosävellys venytetään 639 vuoden pituiseksi. Uruil-la toteutus voidaan viedä äärimmäisyyksiin, ja esitys onkin suunniteltu soimaan niin pitkään kuin urkujen on arvioi-tu kestävän.

Organ2/ASLSP:n esitys alkoi tauolla. Hiljaisuutta, joka oli partituurin alkutahdin ensimmäinen merkintä (taukoa) kesti 17 kuukautta. Ensimmäiset sävelet soittanut urkuri aloitti työvuoronsa 5.2.2002, jolloin hän painoi kosketti-mistolta soimaan ensimmäiset kolme säveltä. Nämä kolme ääntä soivat 1,5 vuotta. Kokonaisuudessaan teoksen esitys jatkuu yli sukupolvien, sillä viimeinen urkuri päättää työn-sä vasta 2600-luvulla. 10

Vieläkin pitkäjänteisempi on Jem Finerin säveltämä Longplayer. 1.000 vuotta kestävän teoksen esitys käynnis-tyi 1.1.2000 ja päättyy 31.12.2999. Teoksen esittämisestä vas-taa tietokoneohjelma. Longplayerin äänilähteenä on rituaa-lisoittimet, tiibetiläiset soivat kulhot ja gongit, joiden ääniä tietokone yhdistää toisiinsa koneen kuudella raidalla reaa-liajassa. Longplayer on maailman hitain sävelletty luuppi, jonka kierto alkaa tuhannen vuoden jälkeen jälleen alusta. Teoksen sisäisessä avaruudessa jokaisella raidalla on myös oma luuppi-syklinsä. Raitojen suhde toisiinsa muuttuu ali-tuiseen, sillä luuppien alkukohta siirtyy eteenpäin kahden minuutin välein. Nopein raita siirtyy eteenpäin 0.42361691 sekuntia kerrallaan ja käy läpi luuppikiertonsa neljässä päi-vässä ja alkaa alusta. Hitain luuppi siirtyy eteenpäin vain 0.000004639 sekuntia kerrallaan ja tämän raidan kierto kes-tää 1.000 vuotta, jolloin kaikki kuusi raitaa ovat jälleen sa-massa alkuasetelmassa.

Longplayeria voi kuunnella lontoolaisella majakalla ja Ruffordin puistossa Englannissa, Aleksandrian kirjaston Pla-netaariossa Egyptissä, voimalaitoksella Australiassa ja netin kautta. Hanketta suojelemaan on perustettu säätiö ja Finer uskoo, että käyttämällä tietokonetta hän varmistaa sen, että teoksen esitys todella kestää kauas tulevaisuuteen – ainakin ensimmäisen tuhatvuotisen luuppikierron loppuun asti. 11

Avaruuden hitaat äänetHitaiden äänien eräs äärimmäisyys on revontuliäänien syn-typrosessi. Näiden luonnossa syntyvien elektroniäänien syn-tymekanismi on giganttisen äänigeneraattorin aikaansaan-nosta. Tässä äänigeneraattorissa äänienergian alkuperä on Auringossa, mutta energia konkretisoituu korvin kuultavak-si vasta törmätessään Maan ilmakehään. Revontuliääniteok-sieni Aurora Borealis 1 (2002) ja Northern Lights Live (2004)

kenttä-äänitykset tehnyt professori Unto K. Laine kertoi valmistautuvansa äänityksiin seuraamalla satelliittien välit-tämää informaatiota Auringon pinnalla tapahtuvasta aktivi-teetista. Silloin kun satelliitti antoi tiedon voimakkaista ko-ronapurkauksista Auringon pinnalla sekä siitä, että näiden räjähtävien energiasuihkujen suunta oli kohti Maata, Lai-neella oli kaksi päivää aikaa varustautua äänityksien tekemi-seen. Tämän ajan kesti Auringosta lähtevien energiapurka-uksien saapuminen Maan atmosfääriin. Kahdessa päivässä Laine ehti laittaa äänityslaitteensa kuntoon ja matkustaa au-tollaan otolliseen äänityspaikkaan syrjäseudulle, missä kau-punkimelu tai ympäristöäänet eivät olleet häiriönä. Koska energiasuihkujen matka Auringosta Maahan on pitkä, selvisi niiden tarkempi törmäyskohta satelliitista vasta kaksi tuntia ennen törmäyshetkeä. Hyvällä onnella ne iskeytyivät Maan atmosfääriin Suomen yllä ja äänet tarttuivat Laineen nauhal-le. Huonolla onnella ne olisivat iskeytyneet Kanadan yllä, jol-loin koko valmistautumisprosessi olisi ollut turhaa.

Äänien hitaudesta äärimmäisin esimerkki on maailman syntymän, Big Bangin ääni. Vuonna 2001 ensimmäinen to-diste syntyäänestä lopulta saatiin. Silloin Etelämantereella sijainnut teleskooppi tavoitti avaruudesta kaikuja, joiden todettiin olleen peräisin alkuräjähdyksen äänestä. 12 ■

Viitteet

1 MELA Foundation Press Release 2004, http://melafoundation.org/DHpressFY05.htm. Youngin Dream House-ääni-installaation nimi on koko pituudessaan: The Base 9:7:4 Symmetry in Prime Time When Centered abo-ve and below The Lowest Term Primes in The Range 288 to 224 with The Ad-dition of 279 and 261 in Which The Half of The Symmetric Division Mapped above and Including 288 Consists of The Powers of 2 Multiplied by The Pri-mes within The Ranges of 144 to 128, 72 to 64 and 36 to 32 Which Are Sym-metrical to Those Primes in Lowest Terms in The Half of The Symmetric Di-vision Mapped below and Including 224 within The Ranges 126 to 112, 63 to 56 and 31.5 to 28 with The Addition of 119.

2 Alvin Lucier: Music On A Long Thin Wire, Lovely Music CD 1011. Alun perin teos julkaistiin tupla-lp:llä, jolloin katkeamaton ääni on jaettu nel-jälle levypuoliskolle.

3 Ellen Fullman, http://www.deepmedia.org/ellenfullman/. Sivu sisältää lankainstrumenttien teknisiä tietoja, valokuvia sekä biografian.

4 Chris Hughesin toteutuksia Steve Reichin musiikista (mm. Slow Moti-on Blackbird) Shift-cd:llä (Fontana, 1994). http://www.chughes.co.uk/

5 Johnson, Tom: Minimalism in Music: in search of a definition. Intro-duction for the catalogue for the exhibition of Musica Silenciosa, Museo Reina Sofia, Madrid. 2001.

6 Yves Klein, Selected Writings: http://www.ubu.com/historical/klein/klein.html, Symphonie-monoton-silence, mp3 1) http://www.artep.net/kam/symphony.html, 2) http://www.ubu.com/sound/klein.html

7 Inge, Leif: 9 Beet Strech, http://www.notam02.no/9/

8 Gann Kyle: Norwegian minimalist raises Beethoven molto adagio bar. Leif Inge’s 9 Beet Stretch. The Village Voice, February 18-24, 2004. http://www.villagevoice.com/music/0407,gann,51127,22.html

9 Petri Kuljuntausta: Momentum-cd (Aureobel 2004), http://www.aureo-bel.com. Tracklist: 1) Canvas (1999), 2) Violin Tone Orchestra (1996), 3) Four Notes (2001), 4) When I Am Laid In Earth (2002), 5) Freedom (1998), 6) Mo-mentum (1998), 7) In the Beginning (2001).

10 Rob Broomby: World’s longest music performance starts, BBC News, 5 September, 2001, http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/1525792.stm; Anonym.: First notes for 639-year composition, BBC News, 5 February, 2003, http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/2728595.stm

11 Finer, Jem: Longplayer, http://longplayer.org/

12 9 UK Sunday Times, April 29, 2001 ja Soundscape-lehti, December 2001.

Finer uskoo, että käyttämällä tieto-konetta hän varmistaa sen, että teoksen esitys todella kestää kauas tulevaisuuteen – ainakin ensimmäisen tuhatvuotisen luuppikierron loppuun asti.FESTINA LENT

Hanna

Haasla

hanna@fantomatKirjoittamediatai

Petri Kuljuntaustan live-instrumentteja


29

K E H O N L U K U TA I T OHollantilaisen mediakulttuuriorga-nisaation Virtueel Platformin jär-jestämä kaksipäiväinen seminaari Fleshing Out marraskuussa 2006 esitteli puettavien teknologioiden kehittelijöitä ja tutkijoita ympäri maailmaa. Seminaarissa nähdyt elektroniikan, designin ja muodin yhdistelmät ovat kivuliaassa proto-tyyppivaiheessa, mutta tulossa kuluttajamarkkinoille. Samat van-hat tieteen ja taiteen yhdistämisen ongelmat vaivaavat tätä uutta hybridialaa. Taiteellisesti luovien ja teknisesti luovien ihmisten tavoit-teiden ja arvojen välillä on perusta-vanlaatuisia käsityseroja. Todelli-nen dialogi puuttuu, kun taiteilijat pitävät insinöörejä koneenosina ja insinöörit taiteilijoita koristelijoina.

Voiko puettavat tek-nologiat olla muu-takin kuin tekstii-listä tehtyjä käyt-töliittymiä kulut-tajaelektroniikal-

le kuten lumilautailutakkiin ommel-tu MP3-soitin tai moottoripyöräkypä-rän bluetooth-kuulokkeet? Kun muo-ti ja elektroniikka sulautuvat pikkuhil-jaa yhteen, kaksi illuusioteollisuuden jättiläistä yhdistää voimansa. Vaatteet ovat jo nyt melkein pelkkää kommu-nikaatiota, ne viestittävät muille ihmi-sille signaaleja käyttäjänsä valinnoista. Myös kuluttajaelektroniikka operoi ihmisten laumavaistolla versioimal-la laitteisiinsa muunteluvaraa. Me pu-keudumme ja kommunikoimme erot-tuaksemme muista ja identifioituak-semme kaltaistemme ihmisten jouk-koon. Vaikka tulevaisuuden applikaa-tioiden mahdollisuudet ovat moninai-set, ihmiskehon aktivointi ja hyödyn-täminen käyttöliittymätasolla tuntuu unohtuneen kokonaan. Stimulaatio rajoittuu visuaalisten ja äänellisten är-sykkeiden piiriin, ihmiskehon toimin-nallisuuden redusoituessa suunnilleen joulukuusen tasolle; tarkoitus on vain kantaa ja esitellä koristeita.

On selvää, että uusia innovatiivi-sia käyttöliittymiä tarvitaan helpot-tamaan yhä pahenevaa kuluttajan in-formaatioähkyä. Teknologian kiihtyvä kehitys suoltaa markkinoille koko ajan monimutkaisia ja hankalia laitteita, vaikka ihmisten kyky hyödyntää tek-

nologiaa ei ole muuttunut miksikään. Yksittäiset kuluttajat eivät pysty tar-peeksi vaikuttamaan teknologian ke-hittymiseen. Tyytymättömyys muut-tuu toiminnaksi erilaisissa ruohon-juuritason ryhmittymissä, jotka eivät tyydy siihen mitä markkinoilla tarjo-taan, vaan kierrättävät, rakentavat tai häkkäävät välineet omaan käyttöönsä. Uudet käsityöläiset yhdistävät tekno-logian luontevasti yrittämiseen ja toi-mivat itseluotujen verkostojen kaut-ta. Näitä spesialisteja lukuunottamat-ta yleisesti hyväksytty tilanne tuntuu olevan kuitenkin se, että ihmiset kuu-liaisesti ostavat ja opettelevat koko ajan käyttämään uusia vekottimia, jot-ka todellisuudessa eivät paranna hei-dän elämäänsä ollenkaan, päinvastoin.

Hämmästyttävin näistä tavallisten ihmisten päälle hyökyvistä teknolo-gian mahtikäskyistä lienee käynnissä oleva Suomen Digitv-ponnistus, joka jo syntyessään luo teknologisesti van-hentuneen järjestelmän. Luulisi, että tällaisten keskitettyjen pakko-operaa-tioiden aikakausi olisi historiaa, var-sinkin kun teknisesti siihen ei ole mi-tään perusteita. Kyse on vain päättä-jien jäykästä asenteesta.

Kehitys käyttöliittymätrendeistä toiseen heijastaa eri aikakausien mie-likuvia ihmisen ja teknologian väli-sestä suhteesta. Käyttöliittymien ke-hityksessä on havaittavissa karkeasti kahdenlaista pääsuuntausta: käyttö-liittymiä, jotka toimivat tietokoneen luomassa todellisuudessa, tietokoneen ehdoilla ja käyttöliittymiä, jotka ope-roivat oikeassa elinympäristössämme, ihmisten toimintaan mukautuen. Ky-se on syvemmällä tasolla utopistisis-ta ja ideologisista ääripäistä, toinen suuntaus pyrkii korvaamaan, simuloi-maan tai välineellistämään ihmisen, kun taas toinen pyrkii laajentamaan ihmisen omia aisteja ja ominaisuuksia.

Keinotodellisuus-käyttöliittymil-le on ominaista pyrkimys siirtää ihmi-nen toimimaan tietokoneen luoman todellisuuden sisään, siten että ihmis-kehon yhteys oikeaan ympäristöön on rajallinen. Monista kunnianhimoisis-ta hankkeista huolimatta keinotodel-lisuus-projektit eivät ole lunastaneet niille asetettuja tavoitteita. Alan ke-hitys kuitenkin jatkuu monessa eri muodossa, esim. Sony ilmoitti vuon-na 2005 patentoivansa idean laiteesta,

e kertoi en välit-a aktivi-aista ko-ä näiden ata, Lai-tekemi-apurka-päivässä ustaa au-ssä kau-. Koska ä, selvisi si tuntia ät Maan nauhal-yllä, jol-

aailman inen to-tereella , joiden 2 ■

n.org/on koko

ered abo-h The Ad-n Mapped The Pri-re Sym-

metric Di-12, 63 to

1011. jaettu nel-

sisältää

ow Moti-k/

Intro-Museo

klein/net/kam/

agio bar. http://

ww.aureo-, 3) Four

8), 6) Mo-

C News, 5 nonym.: http://

mber

jossa aivoihin sädetetään eri taajuuk-silla ulträäni-aaltoja, joilla voidaan sti-muloida suoraan kaikkia viittä aistia.

Viileä teknologiaUbiquitous (kaikkialla läsnäoleva) tie-tojenkäsittely-ympäristön tavoittee-na on integroida tietokoneet oikeaan maailmaan, sinne missä ihmiset elä-vät. Suunnittelun päämääränä on luo-da laitteita, jotka toimivat näkymät-tömästi elinympäristömme taustalla. Käsitteen luoja Mark Weiser kehitteli vuonna 1998 jatkoa teorialleen nimel-lä ”calm technology”. Hän pohdiskeli, miksi jotkut välineet rasittavat ihmis-tä, kun taas toiset rauhoittavat: ” ….but some technology does lead to true calm and comfort. There is no less techno-logy involved in a comfortable pair of shoes, in a fine writing pen, or in deli-vering the New York Times on a Sun-day morning, than in a home PC. Why is one often enraging, the others frequent-ly encalming? We believe the difference is in how they engage our attention. Calm technology engages both the center and the periphery of our attention, and in fact moves back and forth between the two. ”

“Calm technology” ei tunne metodeja, ainoastaan tavoitteita. “Calm techno-logy” pyrkii kunnioittamaan ihmis-tä ja ihmiselämän monimutkaisuutta tuottamalla laitteita ja palveluita, joi-ta ihmiset pystyvät hyödyntämään es-teettömästi ja intuitiivisesti.

Tämän hetkinen käyttöliittymä-todellisuus kelluu jossain näiden ääri-päiden välillä. Vaikka ”viileän tekno-logian” tavoitteet ovat mielenkiintoi-sia, ovat ne vielä kovin teoreettisessa vaiheessa ja tuntuvat siksi hieman op-timistisilta. On tosiasia, että käyttö-liittymät, joita käytämme nykypäivä-nä tiedonvälityksessä, muodostavat aivoillemme todellisen pullonkaulan. Vaikka läpinäkyvyys ja yksinkertainen muotoilu ovat olleet kovia trendejä designissa, on itse laitteiden käyttö kaikkea muuta kuin huomaamaton-ta tai rauhoittavaa. Jostain syystä “vii-leän teknologian” viesti ei ulotu käyt-töliittymäsuunnittelun tasolle. Näkö- ja kuuloaistimme ovat ylikuormitet-tuja, koska tieto suunnitellaan omak-suttavaksi vain näillä aisteilla. Samal-la muu kehollisuus vääristyy ja turtuu.

K O H T I K E H O L L I S T A T I E T O J E N K Ä S I T T E L Y - Y M P Ä R I S T Ö Ä

Hanna

Haaslahti

[email protected] on mediataiteilija.


30

Victimless– A Prototof Stitch-lJacket grTechnosci“Body” / Culture &Catts & Io2004


31

tä ja visuaalista vuorovaikutusta virta-piirien avulla. Joeyn vaatteet kykene-vät muuttamaan väriä tai muotoa säh-köisesti aktivoituina. Kangasmateriaa-lien värin muuttamiseen hän on käyt-tänyt termokromaattisia musteita, jot-ka vaihtavat väriä lämpötilan mukaan. Tutkimuksen painopiste on kuiten-kin tällä hetkellä enemmän materiaa-lin muodon vaihtelussa. Sen mahdol-listaa kankaan säikeisiin pujotetut ni-tinol-materiaalista (shape-memory-al-loy) muokatut ohuet, lankamaiset vai-jerit, jotka sähköllä aktivoimalla pys-tyvät taipumaan haluttuun muotoon. Esimerkkinä oli Kukkia-niminen ha-me, jonka miehustaan kiinnitetyt huo-pakukkaset aukenivat ja sulkeutuivat omassa tahdissaan. Kukkien teräleh-tiin oli pujotettu nitinol-vaijeria, jon-ka taipumista kontrolloi sähköjänni-te. Kukkia tahdisti hameen helmaan ommeltu pattereilla toimiva mikropii-ri. Tulevaisuuden projekteihin kuuluu kunnianhimoinen Venus-hame, joka ympäröi kantajansa ja muuttaa muo-toa itsenäisesti muodostaen eräänlai-sen parasiittimaisen olion ihmisen ym-pärille. (www.xslabs.net)

Tutkija Suzanne Leen Biocoutu-re-malliston paidat näyttävät tavalli-silta, mutta niiden kangasmateriaali on kasvatettu hiivan ja bakteereiden avulla. Tutkimus on vasta alkumet-reillä, mutta tähän mennessä baktee-rit ovat pystyneet kasvattamaan bio-kangasta makeassa tee-liuoksessa. Val-mistuksessa käytetään ikivanhaa tek-niikkaa, joka on Kombuchan (kiina-lainen lääkeaines) valmistusmetodi. Kun bakteerit istutetaan tee-liuok-seen, ne tuottavat papyruksen ja na-han välimuotoa muistuttavaa materi-aalia, jonka väriä voidaan vaihdella eri teelaaduilla. Lopputuloksena on iho-mainen ohut aines, joka toistaiseksi on hyvin haurasta ja vaatii vielä paljon jat-kokehittelyä ennen kuin siitä saadaan tarpeeksi kestävää vaatteiden valmis-tukseen. Suzanne esitteli myös Cent-ral Saint Martins College of Art & De-signin oppilaan Manuel Torresin ke-hittelemää suihkutettavaa puuvillakui-tua. Aine suihkutetaan suoraan iholle, jolloin se muodostaa vartalonmyötäi-sen vaatteen, jota voi värjätä ja parfy-moida halutulla tavalla. (www.csm.arts.ac.uk/index.htm)

Symbiotican tutkija/taiteilija Io-nat Zurrin tutkii projekteissaan elolli-sen ja elottoman käsitteitä lähtökohta-naan biologi Honor Fellin sanat ” when we think something is dead, there´s a lot of life in it ” . Hänen projekteissaan elävät solut muodostavat taiteellisen työskentelyn materian. Biologi Honor Fell tuli kuuluisaksi viime vuosisadalla

esityksillään, jossa hän eristi makka-rasta eläviä soluja ja onnistui kasvatta-maan niistä solukkoa keinotekoisesti. Symbiotican projekti Victimless Uto-pia perustuu ajatukseen puoli-elävis-tä artikkeleista (semi-living-objects), jotka kasvatetaan keinotekoisesti so-luviljelmissä. Näitä voivat olla esim. liha ja nahka. Eläimiä ei siis tarvitsi-si tuottaa ja tappaa ihmisten käyt-töön. Victimless Leather -projektis-sa kasvatettiin saumattoman nahka-takin prototyyppi. Miniatyyrikokoi-nen nahkatakki kasvatettiin ihmisen ja hiiren soluista. Nahkatakki tosin tuhoutui heti kun se otettiin pois her-meettiseltä kasvatusalustaltaan. Sym-biotican seuraavassa projektissa, ni-meltään Disembodied Cuisine, kasva-tettiin sammakon soluista pihvi, jon-ka maku ja ulkonäkö jättivät kyllä vie-lä toivomisen varaa.

(www.symbiotica.uwa.edu.au/) ■

Lähteitä :

Virtueel Platformhttp://www.virtueelplatform.nl

Fleshing Out -seminaari raporttiLeonieke Verhooghttp://www.virtueelplatform.nl/article-3553-en.html

BiosecurityRob van Kranenburghttp://www.virtueelplatform.nl/article-3027-en.html

Sony takes 3-D cinema directly to the brainhttp://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/ar-ticle378077.ece

The coming of age of calm technologyMark Weiser ja John Seely Brown, Xerox PARC, October 5, 1996http://www.ubiq.com/hypertext/weiser/acmfuture2endnote.htm

Numeroilla ja kirjaimilla varustettujen nappuloiden painaminen tietyssä jär-jestyksessä muodostaa monen työtä tekevän ihmisen päivärytmin, ja kuten jo ollaan havaittu, se ei todellakaan tee hyvää ihmiskeholle eikä myöskään mielelle.

KehollisuusTällä hetkellä tiedon formaatti on kir-jallista, sanallista tai numeraalista, joka koodataan symbolien ja ikonien kaut-ta. Tämän tyyppisen prosessoinnin tietokone osaa hyvin. Voiko tulevai-suudessa tietoa käsitellä myös muus-sa muodossa, esim. maistaen, hais-taen tai kosketellen muovailla? Nämä on alueita, joissa ihminen on luonnos-taan hyvä. Ne ovat myös alueita, joita emme tällä hetkellä yhdistä käyttöliit-tymäsuunnitteluun, mutta joiden tut-kimus on jo hyvässä vauhdissa.

Eri koulukunnat taiteen ja desig-nin alueella hahmottavat pukeutumi-sen osana laajempaa sosiaalista kent-tää, joka voisi olla myös ympäristön-sä kanssa vuorovaikutuksessa. Tek-nologisesti ei ole esteitä kehittää uu-denlaisia puettavia tai ihmiskehoon integroitavia käyttöliittymiä, sulaut-taa elektroniikka osaksi ihmisen lii-kemaailmaa laajemmin tai tutkia mi-ten ihmiskehon aistit ja liikkeet voi-vat suoraan toimia käyttöliittymänä. Näistä ajatuksista kehkeytyvät ehkä mielenkiintoisimmat visiot vaattei-den, biologian, elektroniikan ja tekno-logian tulevaisuudesta.

Fleshing OutSeuraavassa muutamia esimerkkejä se-minaarissa esitellyistä projekteista:

Tobie Kerridgen ja Nikki Stottin paljon huomiota saaneessa Biojewel-lery - projektissa sormusten materiaa-li on ihmisen omasta luusolusta kei-notekoisesti kasvatettua. Kokeelli-seen projektiin valittiin muutama pa-riskunta, jotka halusivat teettää itsel-leen poikkeukselliset, puolison omas-ta luusolusta kasvatetut hääsormuk-set. Projektiin osallistuneiden ihmis-ten viisauden hampaan alta otettiin hitunen luusolukkoa, jonka jälkeen si-tä ryhdyttiin kasvattamaan sormuk-sen muotoisella kehikolla ihmiskehon ulkopuolella. Solukon kasvatus tapah-tuu Lontoossa Guys Hospitalin mik-robiologian ja kuvantamisen osastolla. Kun luuta on kasvanut tarpeeksi sor-muksen lopullinen muoto suunnitel-laan yhdessä omistajan kanssa. (www.biojewellery.com)

Joanna Berzowskan tutkimus- ja design-studio XS Labs, Concordia-yli-opistossa Montrealissa tutkii, miten vaatteisiin voidaan lisätä kineettis-

Victimless Leather– A Prototype of Stitch-less Jacket grown in a Technoscientific “Body” / The Tissue Culture & Art (Oron Catts & Ionat Zurr), 2004

H A R D W A R ES O F T W A R EW E T W A R E


32

Viimeisessä elokuvas-sani toimin päinvas-taisessa järjestykses-sä. Ensin rakensin suhdettamme suu-rin piirtein viimeiset

parikymmentä vuotta – olen jopa teh-nyt kaksi lasta päähenkilön kanssa – ja sitten ehdotin hänelle dokumentielo-kuvan tekemistä. Ajattelin, että se oli-si helppoa. Mutta lopputuloksena oli, kuten elokuvan nimi toteaa, Katastro-fin aineksia.

Ensimmäinen kysymys tietenkin oli: Miksi? Miksi me? Miksi meidän perheemme? Miksi vaarantaa meidän onnemme ja uhrata yksityisyytemme?

Motiivini käyttää elokuvan hen-kilöinä itseäni ja perhettäni perustuu moraaliseen valintaan: suunnittelin te-keväni elokuvan ilmastonmuutoksesta – erityisesti siitä, miksi me ja muut sa-mankaltaiset sivilisaatiot pitävät vai-keana tai jopa mahdottomana muut-tua vaikka tuho näyttää väistämättö-mältä. Olin ja olen edelleen vahvas-ti sitä mieltä, että jokaisen meistä pi-tää muuttaa elintapojaan, että voisim-me välttää tuhon. Siksi on moraalises-ti oikein, että aloitin muutoksen it-

sestäni ja perheestäni. Uskon, että syy muutoksenteon vaikeuteen on kaikil-le ihmisille ominaisessa psykologises-sa heikkoudessa. Nämä heikkoudet ovat pieniä ja naurettavia, mutta seu-rauksiltaan potentiaalisesti tappavia. Eli jos haluan tehdä elokuvan inhimil-lisestä heikkoudesta, minun on syytä aloittaa omastani.

LuottamusLuottamus on keskeisellä sijalla oleva asia, kun tehdään dokumenttieloku-vaa. Ohjaajan ja päähenkilöiden täytyy luottaa toisiinsa, ja tämä luottamus ra-kentuu kuvausten edistyessä. Kuvitte-lin naiivisti, että luottamus ei nousisi kysymykseksi, kun työskentelen per-heeni kanssa. Loppujen lopuksi mi-kä voisikaan olla luottamuksellisempi suhde kuin miehen ja vaimon välinen tai isän ja lasten? Minä en haluaisi va-hingoittaa heitä tai tehdä heitä nauret-taviksi. Enkä hylkäisi heitä kuvausten päätyttyä! Mutta olin sekoittanut suh-teeni: ohjaajan ja päähenkilön välinen suhde ei ole sama kuin miehen ja vai-mon tai isän ja lasten.

Ohjaajan ja päähenkilön välisen suhteen pitäisi olla kuin romanttisen

suhteen alku. Rakastumisen ensihuu-massa suhteen kumpikin osapuoli tul-kitsee äärimmäisen herkästi toistensa mielialoja, tunteita, sanoja ja katseita. Kumpikaan ei pidä toista itsestäänsel-vyytenä, kumpikin haluaa oppia tun-temaan toisen ihmisen ja tuoda itses-tään parhaan puolen esille. Kestää ai-kansa ennen kuin seurustelusuhde on tarpeeksi vahva kohtaamaan olemisen vähemmän tyylikkäitä puolia – röyh-täilyn, piereskelyn ja rapsuttelun, jot-ka aikaa myötä muuttuvat normiksi kaikissa suhteissa.

Tässä elokuvassa hyppäsin suo-raan arkirakkauden tasolle. Huomasin käyttäytyväni ohjaajana henkilöitäni kohtaan kuin aviomies ja isä: en ollut riittävän ymmärtäväinen heidän tun-teitaan kohtaan ja pidin heidän rak-kauttaan ja luottamustaan itsestään-selvyytenä. Häpeäkseni oivalsin, että olin ensin elokuvaohjaaja aviomiehen ja isän roolien jäädessä toiselle sijalle.

SalaaminenOngelma on se, että niin asia vain toi-mii, jos haluaa tehdä elokuvan: ohjaa-jan on oltava etusijalla. Jotta voisi tal-lentaa todellisuutta kameran avulla, kameran pitää olla siellä, missä tapah-tuu. Kuulostaa aivan yksinkertaisel-ta. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, et-tä ohjaajan pitää olla askeleen päähen-kilönsä edellä, jotta olisi mahdollista tallentaa nämä tilanteet. On tilantei-ta ja kohtauksia, joita elokuvanteki-jä tunnistaa ennalta, mutta joista hän ei voi päähenkilölle kertoa, koska sii-nä tapauksessa kohtauksen spontaa-nius menetettäisiin. Erityisen tärkeää salaaminen on, jos kyseessä on eloku-van avainhetki.

Mutta mitä tapahtuu, kun ohjaaja töksäyttää aiemmin salaamansa tosi-asiat puolisolleen päähenkilölle? Oh-jaaja tekee työtään, kun hän kohtelee puolisoaan henkilönä eikä vaimonaan. Vaimo kuitenkin näkee ohjaajan puo-lisonaan eikä ohjaajana – aviomiehe-nä, joka pimitti häneltä tietoa, tärkeää tietoa, jolla on vaikutus häneen ja ko-ko perheeseen. Tämä on luottamuk-

sen rikkunnantai suljejana, ep

EsineeToinenpiensa roolissakilöinämaan. Jsiitä, mlet mahta elokutionaalilistua – kilöitä.seni kylsi. Millilmassa

Tehelämäsraat nuhetketleikkaujana mikä hetkkaita, evan kohnä minu

John Webster

Kirjoittaja on elo-kuvaohjaaja

Dokumenttielokuvantekijän lapsilla ei ole tekijänoikeuksiaN Ä I N S E TAV A L L I S E S T I TA PA H T U U : E S I T Ä T D O K U M E N T T I S I I D E A N E L O K U V A N P Ä Ä H E N K I L Ö I L L E

J A S E U R A AV I E N V I I K K O J E N J A K U U K A U S I E N K U L U E S S A R A K E N N AT V Ä L I L L E N N E S U H T E E N .


33

nsihuu-uoli tul-oistensa katseita. täänsel-pia tun-da itses-estää ai-uhde on lemisen – röyh-

lun, jot-ormiksi

in suo-uomasin

ilöitäni en ollut än tun-

dän rak-estään-in, että miehen sijalle.

vain toi-: ohjaa-oisi tal-avulla,

ä tapah-rtaisel-sitä, et-

päähen-dollista

tilantei-vanteki-ista hän oska sii-pontaa-tärkeää

n eloku-

ohjaaja sa tosi-le? Oh-ohtelee

monaan. an puo-

omiehe-tärkeää n ja ko-ttamuk-

sen rikkomista. Se vaikuttaa paris-kunnan suhteeseen oli kamera päällä tai suljettuna. Vaikka onnistuu ohjaa-jana, epäonnistuu aviomiehenä.

EsineellistäminenToinen ongelma on omien rakkaim-piensa esineellistäminen. Ohjaajan roolissa kohtelet heitä elokuvan hen-kilöinä – tai ainakin pyrit kohtele-maan. Ja kun kuvaat, olet tietoinen siitä, miltä he näyttävät ja kuinka tu-let mahdollisesti käyttämään kohtaus-ta elokuvassa. Sinun täytyy ottaa emo-tionaalisesti etäisyyttä, etkä saa osal-listua – hehän ovat vain elokuvan hen-kilöitä. Joissakin tilanteissa tunsin it-seni kylmäksi, laskelmoivaksi hirviök-si. Millainen ihminen – oikeassa maa-ilmassa – tekisi näin rakkaimmilleen?

Tehdessäsi elokuvaa muutat oman elämäsi elokuvan kohtauksiksi. Uh-raat nuo pienet hetket elokuvalle, hetket jotka toisinaan muuttuvat leikkausvaiheen tykinruuaksi. Ohjaa-jana minun pitää kysyä itseltäni, mit-kä hetket elämässäni ovat niin arvok-kaita, ettei niitä voisi muutta eloku-van kohtauksiksi. Aviomiehenä ja isä-nä minun pitää pohtia, mikä elämässä

on niin merkityksetöntä, että sen voi antaa elokuvalle. Muistan erityisesti yhden tilanteen, jolloin en voinut ot-taa kameraani esiin: jouluaaton ja lap-set avaamassa lahjojaan. Halusin naut-tia ja maistella hetkeä vanhempana en-kä elokuvaohjaajana.

UskottavuusViimeinen ongelma on oman itsesi skitsofreninen ongelma. Olet siis oh-jaja, kuvaaja, aviomies, isä ja yksi elo-kuvan päähenkilöistä. Miten lopputu-los voi olla uskottava? Kuinka ohjaaja-minä pimittää tietoa henkilö-minulta niin että tilanteet ja kohtaukset pysy-vät spontaaneina? Kuinka kuvaaja-mi-nä kuvaa henkilö-minua ilman, että on tietoinen siitä, kuinka kuvattavaa kohtausta voisi ja pitäisi käyttää lopul-lisessa elokuvassa? Ja varmasti omal-la henkilöhahmollani on epäreilu etu suhteessa muihin elokuvan henkilöi-hin, koska se tietää enemmän kuin ne muut?

Yritin ratkaista tämän ongelman välttämällä suunnittelemasta asioi-ta turhan pitkälle etukäteen. Minul-la oli aavistus, mutta en ajatellut asi-oita läpikotaisesti ennen kuin kuva-

sin kohtauksen perheeni kanssa. Voin vain toivoa, että reagoisin spontaanis-ti heidän spontaaneihin reaktioihinsa, ja näin kohtaukset säilyttäisivät tuo-reutensa ja autenttisuutensa. Olen sitä mieltä, että suurimman osan aikaa tä-mä lähestymistapa toimi. Varmasti en voinut jatkuvasti kontrolloida käyt-täytymistäni ja osallistumistani.

OpetusTähän mennessä olen oppinut, et-tei pidä kevyin perustein ryhtyä te-kemään dokumenttielokuvaa, jonka henkilöinä on itse tai omat rakkaim-mat. Vaikka alkuperäinen moraalinen ongelma tuleekin näin ratkaistuksi – siis että on rehellisempää ja reilum-paa alistaa itsensä arvostelulle kuin joku vieras henkilö – tilalle tulee ku-vaustilanteeseen liittyviä moraalisia ongelmia, jotka myös pitää ratkais-ta. Se ei välttämättä ole kaikkien osa-puolten edunmukainen tilanne. Toi-nen oppimani asia on: kunnioitan ja ihailen entistä enemmän ihmisiä, jot-ka ovat avanneet elämänsä tekemille-ni elokuville – se että kamera seuraa kotona jatkuvasti on todella rasitta-vaa! ■

Artikkelin kuvat Katastrofin ainekset – dokumentin kuva-uksista. Kuvat Janina Kokkonen.


34

Väitöskirjan tutki-muskohteena on 10 ohjaajaa tai työpa-ria (Kanerva Ceder-ström, Pirjo Honka-salo, Heikki Huttu-

Hiltunen, Visa Koiso-Kanttila, Mark-ku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, Kiti Luostarinen, Lasse Naukkari-nen, Seppo Rustanius, Virpi Suutari ja Susanna Helke, Mika Taanila), kukin kahdella dokumenttielokuvalla.

Tutkimus perustuu laajaan ohjaa-jien haastatteluaineistoon ja elokuvi-en tyylianalyysiin. Metodina Aaltonen käyttää teemahaastattelua, joka poh-jautuu elokuvanteon kaareen perustu-vaan kysymysrunkoon. Käsitellessään vastauksia Aaltonen purkaa ne hyö-dyntämällä mm. Bill Nicholsin moo-deja, ryhmittelyitä ja Carl Plantigan käsityksiä elokuvien ominaisuuksista ja tekotilanteen käytännön valinnois-ta. Näillä hän etsi vastauksia esimer-kiksi siihen, pitääkö elokuvantekijän näkyä elokuvassa, voiko elokuvan hen-kilö vaikuttaa leikkaukseen tai miksi käytetään ulkopuolista selostajan ään-tä? Vaikka Aaltonen taustoittaa doku-menttielokuvan kehitystä yleisesti, ei väitöskirja pyri selvittämään suoma-laisen dokumenttielokuvan historiaa ja kehitystä. Väitöskirjan pääkohtee-na on uusi dokumenttielokuva 1990-luvulta lähtien. Valittujen esimerkkien yleispiirteenä on vahva ohjaajan hen-kilökohtainen läsnäolo ja tulkinta ku-vaamastaan todellisuudesta. Tyylilaji-

na usein realismin ja fiktion kohtaa-minen.

Dokumenttielokuva sisältää kä-sityksen tapahtumien tallentamises-ta mahdollisimman totuudenmukai-sesti. Perinteisesti dokumentaarisuu-teen sitoutuvan realismin väitettiin olevan totuuden esittävä muoto. Fik-tion katsottiin edustavan sepitteellis-tä kerrontaa ja vääristelevän totuutta, eikä siten kuuluvan dokumenttieloku-van ilmaisuun. Jakoa fiktioihin ja do-kumentteihin voi Jean-Luc Godardin mukaisesti pitää erehdyksenä, sillä asia ei ole niin yksinkertainen. Erkki Huhtamo on todennut viisaasti: ”Yk-sinkertaisen todellisuuden heijastuk-sen sijasta kyse on monisärmäisestä heijastuksen todellisuudesta.” Post-modernismi pyrki käsittelemään näitä heijastuksia hylkäämällä tai sulkeista-malla todellisuuden ja totuuden käsit-teet. Vaikka Aaltonen ei juuri käsitte-le totuuden luonnetta dokumenttielo-kuvassa, on kiinnostavaa ajatella mil-laiseksi totuudenmukaisuus muodos-tuu dokumentissa, joka yhdistää rea-lismia ja fiktiota.

Aaltonen lähestyy tätä todellisuu-den ja esittämisen ongelmaa Nicholsin moodien kautta. Tekijä toteaa Nicholsia mukaillen, että dokumenttielokuva ei voi olla pelkkää todellisuuden taltioin-tia eikä se voi olla pelkkää esittämistä. Todellisuusaspekti ja esittämisaspek-ti ovat aina jollain tavalla läsnä, dialo-gisesti ja kerroksellisesti, kuten Aalto-nen toteaa.

Haastattelut osoittavat kiinnosta-vasti, kuinka suomalaiset dokument-tiohjaajat toimivat tekoprosessissa useissa rooleissa. Kaikissa valituissa teoksissa ohjaaja on myös käsikirjoit-taja. Hyvin usein myös leikkaaja ja ku-vaaja. Joskus myös esiintyjä ja spiikke-ri. Ohjaaja on läsnä dokumenttieloku-vassa. Useat ohjaajat sanovat esikuvik-seen kuvataiteen ja runouden. Omat teemat määritellään näille taidemuo-doille tyypillisillä subjektiivisilla kä-sitteillä, kuten ihmisen hiljaisuudel-la (Honkasalo), muistiin miettimi-sellä (Cederström), ruumiillisuudella (Luostarinen). Valta, vallankäytön ul-kopuolelle joutuminen (Koiso-Kantti-la), tavallisuus (Helke ja Suutari), yh-teiskunta (Naukkarinen) tai ihminen ja teknologia (Taanila) kuuluvat ”pe-rinteisempään” dokumentarismin ai-

Asko Mäkelä

FL, kirjoittaja on Suomen valokuva-taiteen museon johtaja ja toiminut AVEKin kokeellis-ten tuotantojen jaoston jäsenenä 1993–1997.

V A P A I D E N T A I T E I L I J O I D E N T O T U U D E S T ADokumenttielokuvan tekoprosessi lienee sen ohjaajalle läheisin ja tutuin asia. On

luontevaa, että ohjaaja Jouko Aaltonen ottaa juuri tuon aiheen väitöskirjansa on-

gelmaksi. Väitöskirjan lähtökohdan voi tiivistää kysymyksiin: millainen tuo pro-

sessi on muilla suomalaisilla ohjaajilla ja millaisiin toteutustapoihin ja tyyleihin

uudempi kotimainen dokumenttielokuva perustuu.

Melancho3 huonettHonkasaloFilm Oy, 20


35

nnosta-kument-sessissa alituissa ikirjoit-ja ja ku-spiikke-tieloku-sikuvik-

n. Omat demuo-silla kä-suudel-ettimi-uudella

ytön ul-Kantti-

ari), yh-hminen vat ”pe-smin ai-

Tyylirajat ovat murtuneet

Do k u m e n t t i -elokuva kes-kustelee Suo-messa kiin-nostavalla ta-valla subjek-

tiivisen videotaiteen tai ko-keellisen elokuvan perinteen kanssa, joiden päärahoittaja on AVEK. Rahoittajalla tuskin on ollut suurta roolia suomalaisen dokumenttielokuvan kehityk-sen suuntaajana. Tekijät ovat aina olleet siinä tärkeimmässä asemassa, myös vaikuttamassa AVEKin päättävissä elimissä.

Ainakin silloin, kun itse olin jakamassa rahaa kokeel-lisille tuotannoille 1990-lu-vun alkupuolella, oli vielä kiih-keä ero aidon ja totuudenmu-kaisen filmille kuvatun ”todelli-suuden” ja digitaalisesti työste-tyn ”fiktion” välillä. Raja kulki silloin dokumenttielokuvajaos-ton ja kokeellisten tuotantojen jaoston välissä.

Nyt välineestä juontuvaa eroa ei enää ole, koska pääsään-töisesti kaikki kuvataan digitaa-likameroilla. Väline ei siis enää ole todellisuuden luonteen kes-kusteluiden kohde tai sen oh-jaaja. Ehkä siirtyminen digiväli-neistöön on kuitenkin osaltaan lientänyt eroja todellisuutta hei-jastavan ja heijastuksien todelli-suuksia pohtivien koulukun-tien välille. Nyt koulukunnat kohtaavat useimmiten ohjaajan päässä aiheen vaatimalla tavalla. Rahaa jaetaan silti edelleen kah-dessa linjassa.

Tämä lienee edelleen hyvä jako. Huolimatta siitä, että lä-hentymistä ilmaisussa on tapah-tunut, ovat mediataide ja doku-menttielokuva edelleen kaksi eri genreä.

Jouko Aaltonen

Todellisuuden vangit vapauden valtakunnassa – Dokumenttielokuva ja sen tekoprosessi.Taideteollisen korkeakoulun julkaisu-

sarja A70, Like kustannus Oy, 2006

heistoon. Suomalaisessa dokumenta-rismissa Nicholsin mooditkin osoit-tavat runollisuuden ja yhteiskunnalli-suuden risteytyvän luontevaksi ilmai-suksi, joka koskee lähes kaikkia Aal-tosen tutkimuksen kohteita.

Väitöskirjan suolaa ovat kunkin tekijän näkemykset oman työsken-telyprosessinsa luonteesta. Ne anta-vat tärkeää tietoa suomalaisen doku-menttielokuvaajan työstä. Jouko Aal-tonen tuntee dokumenttielokuvan kehityskaaren ja siihen liittyvät ohjaa-jan työprosessit ja pystyy näitä essee-mäisesti hyvin kuvailemaan. Haastat-teluaineistolla olisi varmasti käyttöä myös muille tutkijoille.

Ongelma tekoprosessin tutki-muksessa on päätelmien jääminen kovin yleisiksi, ja usein itsestäänsel-viksi toteamuksiksi. Se, että doku-

menttielokuvan tuotantoprosessi on aina ainutlaatuinen ei ole uutinen. Tai se, että taustatutkimus ja käsi-kirjoitus painottuvat eri ohjaajilla eri tavalla. Tekijöiden ja prosessien eri-laisuus ei tarkennu sillä tavoin kuin odottaisi näin laajasta ja erilaisia oh-jaajia tarkastelevasta aineistosta. To-detaan, että tekijät ja prosessit ovat erilaisia – mutta millä tavoin. Aalto-nen käy toki jokaisen ohjaajan näke-mykset läpi yksitellen, mutta ei ko-koa niitä kunnolla. Tutkimuksen pi-täisi pystyä terävämmin etsimään ta-vanomaisuudessa piilevää vaihtelua, analysoimaan se ja esittämään niistä oma väite.

Aaltosen päätelmät Nicholsin moodien ja oman tutkimusaineiston-sa suhteista ovat oivia. Niissäkin jää odottamaan johdonmukaisempia pe-rusteluita haastatteluista tehdyille päätelmille. Syynä tähän lienee se, et-tä Aaltonen ei ole käyttänyt Nichol-sin moodeja haastattelurungossaan ja etsinyt ohjaajien työprosessin suh-detta niihin. Esimerkiksi kysymällä: ”Kuinka poeettisen suhde selittävään tai osallistuvaan moodiin on kehitty-nyt työprosessin aikana?” Haastatte-lutilanteessa kysymykset voi toki esit-tää vähemmän ”moodittuneesti”, ta-vallisella puhekielellä. Aihetta on Aal-tosen mukaan käsitelty vain niiden kanssa, jotka tunsivat Nicholsin moo-dit etukäteen. Aaltonen pyrkii itse si-joittamaan kunkin elokuvan moodien mukaisesti. Tuloksena on, että sama elokuva voi esiintyä useassa moodis-sa. Tämä on luontevaa, koska suoma-lainen dokumenttielokuva ei ole eri-tyisen moodittunutta. Harvoin se on sitä muuallakaan.

Kiinnostava tutkimustulos on se, että suomalaiset dokumenttielokuva-ohjaajat pitävät itseään ennen kaikkea elokuvaohjaajina eivätkä tutkivina journalisteina. Ainakaan tutkimuksen kohteena oleville dokumenttieloku-ville ei juuri ole mietitty kohdeyleisöä eikä levitystä ole suunniteltu etukä-teen. Dokumenttielokuvat ovat usein vapaita taiteellisia tuotantoja. Jouko Aaltosen väitöskirjan otsikko Todelli-suuden vangit vapauden valtakunnas-sa kuvailee hyvin, kuinka suomalainen dokumenttielokuvaaja kokee teok-sensa olevan se maailma, jossa voi-daan vapautua todellisuudesta. Doku-menttielokuvan tekijöille totuuden-mukaisuus voi nyt näyttäytyä oman puheensa kautta. ■

Melancholian 3 huonetta, ohj. Pirjo Honkasalo, Millennium Film Oy, 2004


36

Veteraaniohjaajan Haiti Jørgen Leth on 69-vuotias elokuva-ohjaaja, runoilija ja journalisti. Hänen tanskalaiset maanmiehensä muista-vat Lethin Politiken-lehden toimitta-jana ja pyöräilykisojen kommentaat-torina. Kansainvälisesti Leth on tun-nettu myös 1960-luvun avantgardisti-na ja Tanskan kokeellisen elokuvan isä-nä. Kaikkiaan yli 40 elokuvaa tehneen Lethin uutena kotimaana on vuodes-ta 1991 saakka ollut Haiti, jossa hän on toiminut myös Tanskan kunniakonsu-lina.

Jørgen Leth aloittaa Masterclassin kertomalla Haïti. Untitled -elokuvan-sa tekemisen taustoista. Perimmäise-nä syynä elokuvan tekoon oli vastata usein toistuvaan kyselyyn siitä, miksi Leth asuu Haitilla. Leth sanoo suhtau-tuvansa maahan intohimoisesti, ja elo-kuvan olevan pyrkimys sekä ymmärtää tätä intohimoa että kertoa siitä muille. Haitissa Lethiä viehättää sen kaaok-

seen kallellaan oleva monimuotoisuus, joka ilmenee neljällä tavalla. Kiinnos-tavaa sekamelskaa saavat aikaan maan poliittinen draama, voodoo-perinteet, idyllin ja väkivaltaisten hirmutekojen ristiriita sekä sensuaalisuus. ”Eli kau-niit naiset”, Leth tarkentaa.

Leth kertoo tavastaan kirjoittaa jatkuvasti huomioita pieneen muis-tikirjaansa. Myös elokuviinsa hän ha-luaa muistikirjan tuntua. Dokument-tien tulee olla täynnä sekalaista mate-riaalia, jotka saavat rakenteensa vasta myöhemmin. Muistikirja-tyyli näkyy-kin Lethin elokuvien runonomaisuu-dessa; ne rakentuvat tarkkanäköisistä, joskus kauniistakin huomioista, jois-ta hitaasti rakentuu väljä kokonaisuus. Leth itsekin sanoo pyrkivänsä eloku-van teossa toimimaan samalla tavalla kuin kirjoittaessaan runoa. Tyhjää pa-peria lähdetään täyttämään sanoilla, il-man sen suurempaa ideaa, ja lopputu-loksena syntyy runo – tai elokuva. Haï-

ti. Untitla on myolemus,mielent

EsikoisAsger Ltias poitaja ja klich, onselvää, esen intorin suunva-alallekeli oiksa tehdkin veivauttamNew Scve Obsttui Asgpitkä dCité So

Asgkuttava-kaupunSoleil -spahamatusotaavassa ikolevan dtoo läheerilaineei niinkminkinkuvan smäeloktä poikesä on doedes hataristikskertaise

Erilmatta ispaljon snostunuvan rajalemmatden luosanoo hnäytelmtolla, mmenttiila. Päähtapahtukohtaukpahtumger huosä Haithenkilökenteetmatta m

VaikeuJørgen ti 1960Perfect

Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa on odottava tunnel-

ma. Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin

Masterclassia on sunnuntaina, 28.1. tullut seuraamaan li-

ki 140 ihmistä, ja eturivin väki virittelee jo kameroitaan.

Workshopin osallistujat ovat lähinnä elokuva-alan opiske-

lijoita ja ammattilaisia, toimittajia joukossa on vain muu-

tama. Jyrkästi nousevan katsomon edessä dramaattisen

mustaa samettiverhoa vasten istuu kaksi miestä, nuo-

rempi ja vanhempi. He ovat isä ja poika, Jørgen ja Asger

Leth, jotka aikovat nyt kertoa ohjaamistaan elokuvista.

Ensiksi käsitellään herrojen Haiti-aiheisia dokumentteja.

Maria Bregenhøj

Kahden sukupolven ohjaajat DocPointin MasterclassissaF A K T A N J A F I K T I O N R A J A M A I L L A


37

toisuus, Kiinnos-an maan rinteet, tekojen Eli kau-

rjoittaa n muis-hän ha-

kument-a mate-sa vasta näkyy-

maisuu-köisistä, ta, jois-naisuus. ä eloku-a tavalla hjää pa-

noilla, il-opputu-va. Haï-

ti. Untitled -elokuvassa tällä tekniikal-la on myös saatu vangittua maan syvin olemus, sillä Lethin mukaan ”Haiti on mielentila enemmän kuin valtio”.

Esikoisohjaajan HaitiAsger Leth on Jørgen Lethin 36-vuo-tias poika, elokuvaohjaaja, käsikirjoit-taja ja kuvaaja. Asgerin äiti, Ann Bier-lich, on leikkaaja, eikä lienekään epä-selvää, että Asgerin elokuvan tekemi-sen into on kotoa lähtöisin. Alun pe-rin suunnitelmissa ei tosin ollut eloku-va-alalle päätyminen, sillä Asger opis-keli oikeustiedettä. Opiskelujen ohes-sa tehdyt tv- ja mainostyöt kuiten-kin veivät mukanaan, ja poika päätyi auttamaan isäänsä tämän elokuvissa New Scenes From America ja The Fi-ve Obstructions. Vuonna 2006 valmis-tui Asger Lethin ensimmäinen koko-pitkä dokumenttielokuva Ghosts of Cité Soleil.

Asger Lethin esikoisohjaus on vai-kuttava katsaus Haitin Port-au-Prince -kaupungin laitamilla sijaitsevan Cité Soleil -slummin jengielämään. Kahden pahamaineisen rikollisen johtamaa ka-tusotaa seurataan kuin jännityseloku-vassa ikään. On vaikea uskoa kyseessä olevan dokumenttielokuva. Asger ker-too lähestymistapansa elokuviin olevan erilainen kuin isällään. Lähtökohtana ei niinkään ole runomitta, vaan ennem-minkin romaani. Tavoiteltavana elo-kuvan struktuurina hän pitää näytel-mäelokuvan rakennetta, eikä näe syy-tä poiketa tästä vain siksi, että kysees-sä on dokumentti. Itse asiassa Asger ei edes halua nimittää itseään dokumen-taristiksi, vaan hän pitää itseään yksin-kertaisesti elokuvan tekijänä.

Erilaisista lähtökohdistaan huoli-matta isän ja pojan käsialassa on myös paljon samaa. Kumpainenkin on kiin-nostunut dokumentin ja fiktioeloku-van rajankäynnistä, ja he pyrkivät mo-lemmat tietoisesti horjuttamaan näi-den luokkien välistä raja-aitaa. Asger sanoo halunneensa alun perin kuvata näytelmäelokuvan dokumenttiaineis-tolla, mutta päätyneensä lopulta doku-menttiin näytelmäelokuvan rakenteel-la. Päähenkilö ja elokuvan keskeinen tapahtumapaikka esitellään heti avaus-kohtauksessa, ja päähenkilön kautta ta-pahtumia seurataan läpi elokuvan. As-ger huomauttaa, että myös hänen isän-sä Haiti-elokuvasta löytyy kaksi pää-henkilöä. Näytelmäelokuvan perusra-kenteet näkyvät siis runomitasta huoli-matta myös Jørgen Lethin elokuvassa.

Vaikeuksien kautta elokuvaanJørgen Leth muistetaan erityises-ti 1960-luvun lyhytelokuvastaan The Perfect Human, jossa ihmettelyn

kautta etsitään ja kyseenalaistetaan täydellisen ihmisen olemusta. Vuon-na 2003 Leth teki suuren faninsa, Lars von Trierin kanssa tästä klassikosta viisi uudelleen filmatisointia, ja ko-ko prosessista syntyi elokuva The Fi-ve Obstructions. Siinä von Trier antaa Lethille rajoituksia, joiden puitteissa hänen tulee luoda The Perfect Human uudelleen.

Von Trierin tavoitteena The Five Obstructions -elokuvassa tuntuu ole-van Lethin elokuvanteon vaikeuttami-nen esteitä asettamalla. Taustalla on von Trierin ajatus siitä, että Leth on elokuvanteossa kontrollifriikki, ja että puuttumalla tämän vapauteen hän pys-tyy oleellisesti hankaloittamaan Let-hin toimintaa synnyttäen näin jotakin mielenkiintoista. ”Mutta tosiasiassa Lars on kontrollifriikki!” Leth naurah-taa Masterclassin yleisölle ja toteaa itse uskovansa vahvasti sattumaan.

Leth myöntää kuitenkin pitävän-sä säännöistä elokuvan teossa. Itse asi-assa juuri hän oli ensimmäinen Tans-kassa, joka asetti sääntöjä rajaamaan elokuviaan. Lars von Trier oli tuolloin Lethin oppilas, ja sai tältä inspiraati-on kuuluisalle Dogme 95 -säännöstöl-leen. Leth myöntääkin, että vaikein osa The Five Obstructions -projektia oli, kun von Trier neljännen uudelleen filmatisoinnin kohdalla antoi Lethille vapaat kädet. Hankalin este oli sään-töjen poispyyhkiytyminen.

Tässä vaiheessa Asger tuli autta-maan isäänsä. Hän keksi, että Jørgen voisi tehdä vapaan elokuvansa omiin runoihinsa pohjautuen. Niinpä The Perfect Humanin neljännessä versi-oinnissa päähenkilönä on Jørgen Let-hin runojen sankari, ja käsikirjoituk-sessa kierrätetään otteita monista eri runoista film noir -tyyliin muokattui-na. Lopputulos on Jørgen Lethin elo-kuvallisen tyylin vertauskuva: inter-tekstuaalisuuden ja runomitan symbi-oosi, jonka kokeilevuus avaa aivan uu-sia ulottuvuuksia. ”Vaikeudet ovat ins-piroivia”, Jørgen Leth toteaa. ”Vaike-uksien kautta syntyy hyviä elokuvia.”

Neuvoja ja etiikkaaSekä Jørgen että Asger Leth anta-vat hanakasti neuvoja tiedonjanoisil-le elokuva-alan opiskelijoille. Asgerin mielestä yli puolitoistatuntiset elo-kuvat ovat ehdottomasti liian pitkiä. ”Kill your darlings and stick to the sto-ry!” hän kehottaa, ja antaa esimerkik-si oman editointinsa, jossa yli 400 tun-nin materiaalista koostettiin 86-mi-nuuttinen lopputulos. Jørgenin neu-vot eivät ole aivan yhtä suorasukaisia. Hän kertoo mielellään itse käyttämis-tään työkaluista, mutta tuntuu luotta-van siihen, että kukin tekijä löytää lo-pulta itselleen sopivat metodit.

Masterclassin lähetessä päätös-tään yleisö saa vielä esittää kysymyk-siä. Elokuvanteon etiikka kiinnostaa suomalaisia opiskelijoita, ja joku ky-syy, miten Jørgen ja Asger Leth ko-kivat kuvaamisen vaikuttavan eloku-viensa henkilöihin. Vastaus on yllättä-vä. Isä ja poika ovat yhtä mieltä siitä, ettei elokuvanteko vaikuta kuvatta-viin ihmisiin millään tavalla. He sano-vat kuvaavansa vain ihmisiä, jotka ha-luavat tulla kuvatuksi. Asgerin mieles-tä koko kysymys kuvaamisen eettises-tä problematiikasta herää vain, jos ku-vataan ihmisiä, jotka eivät halua tulla kuvatuksi. Yleisöstä huokuu tyrmis-tys. Suomen elokuvakouluissa opete-taan nähtävästi jotakin aivan muuta.

Etiikkakeskustelu laajenee, kun Asger sanoo maksaneensa kuvattavil-leen Haitissa. Tämä on kuulemma pai-kallisen tavan mukaista ja aivan itses-tään selvää. Silti kyse ei ole siitä, että ihmisille maksettaisiin näyttelemises-tä, eikä Asger koe muunnelleensa to-tuutta. Hän selittää, että ganstereille-han koitui haittaa siitä, että heitä ku-vattiin. Roistot eivät voineet samalla tavalla ryöstellä, kun kamera pyöri, eli elokuvaprojekti oli jengiläisille selväs-ti huonoa bisnestä. Jollakin se oli kor-vattava. Jørgen Leth tukee tässä asias-sa poikaansa ja kertoo Haitin perus-kysymyksen olevan ”What’s in it for me?”. Paikalliset vaativat kaikesta te-kemisestään taloudellisesti mitattavis-sa olevan kompensaation. Jos kuvatta-ville ei Haitissa maksettaisi, ei doku-mentti kuulemma olisi totuudenmu-kainen. Kulttuurierot on otettava elo-kuvanteossakin huomioon.

Yleisö on hämmentynyt. Kysyttä-vää olisi vielä paljon, mutta Masterc-lassin on aika päättyä. DocPointin etu-käteen hehkuttama ”kansainvälisesti-kin ainutlaatuinen tapahtuma” osoit-tautui olevan juuri sitä: Jørgen ja Asger Lethin omista töistään käymä dialogi oli inspiroiva ja mieleenpainuva koke-mus. Yleisö poistuu kirpeään pakkas-säähän selvästi vaikuttuneena. ■

Ghosts of Cité Soleil, ohj. Asger Leth, Nordisk Film Production A/S, 2006

Vaikeuksien kautta syntyy hyviä elokuvia.


38

Hei, kirjoitit AVEK-lehteen (2/2006, 16.10., s. 16-18) kak-si sivua taiteesta ja etiikas-ta. Osa tekstistäsi käsitteli

ns. kissantappovideotani. Tässä muuta-ma kommentti, joiden toivon auttavan si-nua pohdinnoissasi. En usko, että olet lu-kenut esimerkiksi väitöskirjaani kuuluvaa Kissa-esseetäni pahantahtoisesti, mutta koska luennassasi on asiavirheitä ja mi-nusta perustelemattomia tulkintoja, koe-tan tässä oikaista niistä joitakin.

Kirjoitat, että ”Mäki väittää, ettei itse tunnusta mitään eettisiä normeja.”

En väitä moista. Totean vain, että jokaisen omalla vastuulla on kriittises-ti harkita, ovatko kulloisetkin normit – käsitykset siitä mikä on sopivaa, laillis-ta, hyvää tai huonoa – hyviä vai ei. Yh-teisön normi voi sanoa vaikkapa, että 1) homous on kuolemantuomiolla rangais-tava rikos, 2) abortti on murha, 3) nais-ten ympärileikkaus on hieno osa paikal-lista kulttuuriperimää ja 4) jonkin talou-dellisen toiminnan kannattavuus va-pailla markkinoilla todistaa tuon ta-loudellisen toiminnan tuottavan pait-si liikevoittoa, myös yhteishyvää. Jo-pa yhteisön kaikki jäsenet saattavat us-koa näin, mutta silti erehtyä raskaasti, ripustautua arvoihin, jotka eivät tuota hyvää elämää – edes heidän omien kri-teeriensä mukaista onnellisuutta. Siksi ”yhteisiä arvoja” on hyvä epäillä. Tämä ei ole nihilismiä tai ylimielisyyttä, vaan yritys ajatella pelkän kuuliaan uskomi-sen sijaan.

Väität, että ”Kaikki Mäkeä kohtaan esitetyt moraalis-eettiset kysymykset ohitetaan hänen kirjoituksessaan (Kissa-essee) arvorelativismin hengessä. ... Rela-tivismin hengen vastaisesti hän kuitenkin kohta syyttää yhteisöään epämoraalisek-si, kun se kyseenalaistaa hänen tekonsa. ... Eikö arvorelativismiin juuri sisälly kai-kenlaisten näkemysten tasa-arvoisuus.”

En ohita kysymyksiä, vaan yritän vas-tata niihin. Arvorelativismi ei ole hällävä-liä-etiikkaa, vaan kriittisen arvopohdiske-lun eräs metodi. Se on deskriptiivistä (ku-vailevaa) etiikkaa, joka yrittää ymmärtää, mistä moraalikoodit ovat peräisin, mihin arvoihin niillä pyritään ja miten ne kul-loinkin on perusteltu. Relativismi ei siis ole varsinainen arvojärjestelmä, preskrip-tiivinen (velvoittava) etiikka on eri urhei-

lulaji. Relativistinen metodi on osa lähes kaikkia nykyisiä moraalifilosofian haaro-ja, sillä vain äärilahkot – kuten eläinkokei-ta tekeviä tiedemiehiä tai aborttilääkärei-tä murhaavat elämän pyhittäjät ja eläinoi-keusintoilijat – pitävät kiinni absoluutti-sista arvoista.

Ne moraalifilosofian suunnat, jot-ka vieroksuvat relativismia – vaik-ka oikeasti käyttävät sitä oman argu-mentaationsa osana – kavahtavat eh-kä relativismissa painottomuuden tun-tua, sitä, että relativismi ei tunnus-ta mitään ylihistoriallisia arvoja. Ym-märtääkseni tästä kertoo myös se, että näet ajatteluni liittyvän ”Jumalan pois-tumiseen maailmasta”. Jumala ja muut absoluuttisen moraalin lähteet ovat to-siaan paljastuneet taikauskoksi jo aiko-ja sitten, mutta ei siitä seuraa sellainen nihilistinen huimaus, jota Dostojevskin Ivan K. ilmaisee huudahtaessaan: ”Jos Jumalaa ei ole, onko kaikki sallittua?”

Relativismin mukaan kaikkein py-syvimmiltäkin tuntuvat arvot, kuten va-paus, tasa-arvo ja hyväntahtoisuus, ovat käytännössä tulleet tulkituiksi historian aikana niin monin jyrkästi eriävin tavoin, ettei ole mielekästä ajatella niiden takana olevan pysyvää ihanteistoa edes metata-solla, vaikka ne nimikkeinä ovatkin aika pysyviä. Tämä ei tarkoita, että relativis-ti olisi opportunisti tai tuuliviirimoraalin kannattaja, vaan että hän joutuu suhtau-tumaan arvoihin loputtoman skeptisesti, kysymään aina uudelleen: ”Tuottaako näi-hin arvoihin sitoutuminen oikeasti hyvää elämää minulle ja yhteisölle?” Relativisti-kin pyrkii siis löytämään tai rakentamaan arvoja, joita rakastaa. Hän vain ei rakasta niitä sokeasti.

En toimi ”relativismin hengen vastai-sesti”, kun väitän, että on epäjohdonmu-kaista yhtäältä kauhistella kissan tappa-mista videoteosta varten ja toisaalta hy-väksyä naudan tappaminen pihviä varten. Relativistinen arvojärjestelmien tutkailu ei estä eri arvojen ja järjestelmien arvot-tamista. Vaikka arvot ovat ihmisen kek-simiä, näkökulmasidonnaisia, väliaikaisia ja tulkinnanvaraisia, eivät ne ole saman-arvoisia, sillä se miten siedettävää, rikas-ta tai nautinnollista elämämme yksilöinä tai yhteisönä on – omasta ja muiden mie-lestä – riippuu niistä arvoista, johin olem-me sitoutuneet.

Moraalikritiikkiä on montaa lajia. Voi kritisoida päämääriä: ”Ei täydellinen kuu-liaisuus valtiolle tai ajatollahille ole hy-vä arvo.” Myös käytäntöjä voi kritisoida: ”Vaikka turvallisuutta pidettäisiinkin yh-tenä tärkeimmistä arvoista, ei kotien va-rustaminen tuliaseilla eikä rangaistusten koventaminen lisää turvallisuutta.”

Eräs tavallinen moraalikritiikin la-ji on tekopyhyys- tai laiskuuskritiikki, se jossa moititaan ihmisiä siitä, etteivät he käytännössä toimi omien periaatteellis-ten arvojensa mukaan. Kuten esseessäni totean, on paradoksaalista, että juuri tä-mä videoteokseni on ollut suuri kiistaka-pula, vaikka se ei niinkään tyrkytä ylei-sölle sellaisia arvoja, joita yleisö ei hyväk-sy tai joita yleisöllä ei jo ole, vaan parem-minkin usuttaa heitä elämään eräiden pe-riaatteiden mukaan, jotka heillä jo on.

Sanot, että ”todellisessa maailmassa on täysin loogista olla lihansyöjä ja näh-dä toisessa yhteydessä, kuten taiteessa tai viihteessä, eläimen tappaminen perustel-lusti epäeettisenä”. Toivon että olisit pe-rustellut väitteesi, sillä esseessäni olin pe-rustellut vastakkaisen väitteeni. Peruste-lunihan oli lähinnä seuraava. Lihansyömi-nen ei ole meille fyysisesti välttämätöntä – kansanterveyden ja ekologian näkökul-masta se on paremminkin fyysinen ongel-ma. Lihansyöminen on siis luksusta, jota harrastamme silkasta mielihyvästä. Aina-kaan se ei ole taiteen tai edes viihteen te-kemistä tärkeämpää tai perustellumpaa. Voi jopa toivoa, että taide on kulinarismia paljon arvokkaampaa, jos ihminen taitees-sa ei tavoittele vain välitöntä aistimielihy-vää, vaan käsittelee vaikeimpia kysymyk-siä, kuten: ”Miten pitäisi elää? ja ”Mikä te-kee elämästä elämisen väärttiä?”

Sanot myös, että ”etiikka perustuu sopimuksiin ja vain niin maailma voi toi-mia, yhteisten sopimusten pohjalta”.

Tarkkaan ottaen olet väärässä, sillä moraalinormit ovat yhteisiä sopimuksia, mutta etiikkaa – käsityksiä siitä mitä hy-vä elämä on – ihmisillä on silloinkin, kun he eivät pääse arvoista lainkaan yksimie-lisyyteen. Olen toki samaa mieltä siitä, että yhteisöelämä perustuu sopimuksiin. Koska, kuten sinäkin onneksi myönnät, yhteisetkin arvot muuttuvat jatkuvas-ti kulttuurin mukana, eikö arvoista kes-kustelu ole välttämätöntä silloinkin kun se sattuu?

TEEMU MÄKI

3.12.2006www.teemumaki.com

VELJESAPUA(avoin kirje Veli Granölle)

Msyytökslottaa, esavideoslä – ei msisi huotä olemsofian kTilastonme ehkmään: pjotka sudellistenärtymyk

Ehknusta oku tekesyvää mtiedä m

Toi


39

ajia. Voi en kuu-ole hy-tisoida:

nkin yh-tien va-istusten .” ikin la-iikki, se eivät he tteellis-seessäni uuri tä-

kiistaka-ytä ylei-i hyväk-parem-den pe-

o on.ilmassa ja näh-

eessa tai erustel-lisit pe-olin pe-

Peruste-nsyömi-

mätöntä äkökul-n ongel-sta, jota ä. Aina-teen te-lumpaa. narismia

taitees-mielihy-ysymyk-Mikä te-

erustuu voi toi-

ta”. sä, sillä muksia,

mitä hy-kin, kun yksimie-tä siitä,

muksiin. yönnät, tkuvas-sta kes-kin kun

Mietin uteliaana kirjoi-tustasi kokonaisuute-na. Syytät minua monis-ta asioista, mutta jätät

syytöksesi perustelematta. Sinua no-lottaa, että ”joudut kirjoittamaan” kis-savideosta, vaikka se – nurinkurista kyl-lä – ei mielestäsi taideteoksena ansait-sisi huomiota. Kuitenkaan en usko, et-tä olemme kovin monesta moraalifilo-sofian kysymyksestä jyrkästi eri mieltä. Tilastonäkökulmasta katsoen kuulum-me ehkä täsmälleen samaan ihmisryh-mään: punavihreisiin humanisteihin, jotka suhtauvat kriittisesti teknistalou-dellisten arvojen ylivaltaan. Mistä suuri ärtymyksesi sitten johtuu?

Ehkä avainsana on mielipaha. Si-nusta on ehkä sietämätöntä, että jo-ku tekee teoksia aiheuttaen tahallaan syvää mielipahaa monille ihmisille. En tiedä miten suhtaudut lihansyöntiin

tai sulkapallon sulkiin, ehkä olet niitä vastaan ja koet niiden vuoksi moraa-listi tuskaa juuri nytkin, mutta en us-ko, että sinua päivin öin vaivaa yhden kissan kuolema lähes parikymmentä vuotta sitten. Olennaisempaa on, ettet hyväksy sitä, jos taiteilija aiheuttaa ta-hallaan mielipahaa suurelle osalle ylei-söstä, pilkkaa yleisöä (ja häpäisee it-seään). Toisin sanoen, vaikka arvois-ta sinunkin mielestäsi pitää puhua, on niistä sinusta puhuttava kunnioitta-vaan ja rakentavaan sävyyn. Tässä on erimielisyytemme ydin. Minusta ar-voista puhuminen on suotavaa missä sävyssä tahansa, sillä mielekäs ja teho-kas arvokeskustelu ei läheskään aina ole mahdollista sävyisässä ja empaat-tisessa hengessä.

Ehkä näkemyseromme johtuu sii-tä, että olet tehnyt lähinnä dokumen-taariseen materiaaliin perustuvia valo-

kuva- ja videoteoksia. Niiden tekemi-sen edellytyshän on mallin ja taiteilijan välinen luottamus, kunnioitus ja jon-kinasteinen konsensus. Minun tausta-ni sen sijaan on maalaustaiteessa, jossa maalari tekee kaiken itse tyhjälle kan-kaalle, eikä hänen siksi ole pakko pii-tata siitä, pahastuuko maalauksen ai-heena, kohteena tai innoituksen läh-teenä oleva ihminen tai yleisö.

Olen tehnyt joitakin teoksia, ku-ten kissavideon, kettutyttömoraalil-la. Se tarkoittaa sitä, että joskus suu-rempi hyvä oikeuttaa pienemmän pa-han. Kettutytöt eivät varsinaisesti ha-lua aiheuttaa kärsimystä turkistarhaa-jan perheelle, mutta turkistarhaajan kärsimys ja jopa metsään päästetyt ja sinne nääntyvät tai siellä riehuvat tar-haeläimet ovat heistä siedettävä hin-ta huomion kiinnittämisestä eläinten oikeuksiin ja ihmisten usuttamisesta

Toivo, ohj. Mika J. Ripatti, 2006


40

eläinoikeusmyönteiseen käytökseen. Vas-taavasti, vuonna 1988 ajattelin, että ih-misten pakottaminen riistävän elämän-tapansa ja vaivihkaisen murhaajuuten-sa pohtimiseen onnistuu parhaiten vide-olla, jota varten täytyy tappaa kissa. Sik-si tapoin, vaikka en tappamisesta pitänyt, enkä ihmisten säikyttelystä sinänsä nauti. Monen mielestä arvioin hyödyt ja hinnat tuolloin väärin, mutta enemmän minulle on edelleen tulee palautetta, jossa teosta-ni kehutaan – vaikkakin usein ristiriitai-sin tuntein.

AVEK-lehden etiikkanume-ron kaikissa artikkeleissa tois-tui moraalinen pähkäily, jos-sa mietitään, miten kaikista

varmimmin varmistetaan, etteivät doku-menttielokuvassa mukana olevat ihmiset tai fiktioelokuvan esikuvina olleet ihmi-set vain pahoita mieltään tai koe tulleen-sa käytetyksi hyväksi. Tämä on proses-sietiikkaa, jossa huomio kiinnitetään te-kotavan hyveellisyyteen, päämäärien, vel-vollisuuksien tai seurausten sijaan. Pro-sessietiikka on tietenkin yksi validi etii-kan haara, mutta vain yksi – eikä mikään pakota taiteentekemisen prosessia omak-sumaan niin pitkälle menevää yhteistyö-kumppanien, mallien ja yleisön kunnioi-tusta, että se muuttuu taiteen mahdolli-suuksia surkastavaksi mielistelyksi. Pait-si rahoituksen loppumisen pelko. Ja viha-postin tai toruvan kritiikin pelko.

Minusta dokumenttielokuvankaan moraalia pohtiessa ei ole järkevää loput-tomiin vatvoa tuota mallien kunnioitta-misen kysymystä, sillä periaate on kuiten-kin yksinkertainen: mallille, kuvauskoh-teille, haastateltaville ja materiaalin luo-vuttajille on yleensä hyvä kertoa rehelli-sesti, mihin projektilla pyritään ja jonkin-

lainen jälkikäteinen veto-oikeus on jos-kus hyvä antaa esimerkiksi haastatellul-le. Kumpikaan periaate ei silti suinkaan aina ole hyvä. Jos teoksen aiheena oleva henkilö tai yhteisö ansaitsee ankaraa kri-tiikkiä, ei heidän pidä antaa estää teoksen syntyä tai päästää heitä osittainkaan sen-suroimaan lopputulosta.

Minusta olisi ollut kiehtovampaa lu-kea artikkeleita filmintekijöiden arvopyr-kimyksistä, siitä kenen joukoissa he ko-kevat seisovansa. Ja siitä, mikä tai mitkä seuraavista heidän mielestään ovat doku-menttielokuvan hyvät moraalifilosofiset funktiot ja menetelmät:

1.Dokumentti(elokuva) lisää tietoa, mi-

kä auttaa katsojan omaa moraalista poh-diskelua.

2.Dokumentti aivopesee/manipuloi/

suostuttelee/ehdottelee katsojaa kohti arvoja, joita dokumentin tekijä pitää hy-vinä arvoina.

3.Dokumentti toimii kuin spottiva-

lo, se kohdistaa keskustelun ja huomion aiheeseen, joka tekijän mielestä on tär-keä. Dokumentti ei tarjoa ratkaisua ja vastauksia, vaan rakentaa keskustelufoo-rumin.

4.Dokumentti on kipinä, se väittää jo-

tain kärkevää tärkeänä pitämästään ai-heesta. Mutta tärkeintä ei ole se, osaako dokumentti sanoa aiheestaan jotain vii-sasta, vaan se, että sanomalla siitä jotain kuohuttavaa, se sytyttää kiivaan keskus-telun.

5.Dokumenttielokuva vaikuttaa enem-

män yleisön tunteisiin kuin kognitiivi-seen järkeilyyn, siksi sen vaikutus voi ol-

la suurempi kuin viileän asiallisen tai jopa tieteellisen artikkelin.

6.Dokumenttielokuva ei saa pyrkiä ve-

toamaan ensisijaisesti yleisön tunteisiin (sehän olis mainospropagandan halveksit-tava taktiikka!), vaan esittää yleisölle tie-toa ja perusteltuja näkemyksiä muodossa, joka on kompaktimpi ja helpommin ym-märrettävä kuin tieteellinen tutkimus.

Parhain terveisin,teemu

ps1.Toivon että lukisit Kissa-esseen ennakkoluulotto-

mammin uudestaan – ja tietysti myös koko väitöskir-

jani. Toivon myös, että luet pian ilmestyvän ”Taide ja

Etiikka” -artikkelikokoelman (Areopagus-kustannus),

johon kirjoitin esseen ”Saako Profeettaa pilkata?”

ps2.Kirjoitit myös, ettei Kissa-esseetäni voi pitää ”histo-

riallisesti luotettavana lähteenä”. Minun tietääkseni

tekstissäni ei kuitenkaan ole asiavirheitä, eikä varsin-

kaan ”tarkoitushakuisia” asiavirheitä, vaikka nimen-

omaan sellaisia väität siinä olevan. Mitään muutok-

sia tähän esseeseeni eivät myöskään ehdottaneet sen

paremmin Kiasma, Kuvataideakatemian esitarkas-

tuslautakunta kuin opintojeni ohjaajakaan, filosofi-

an professori Timo Airaksinen. Joten kun väität, et-

tä tekstini on ristiriitainen (ilmeisesti tarkoitat: ris-

tiriitainen itseään tyhjäksi tekevällä tavalla) ja fakto-

jensa puolesta epäluotettava, olisi hyvä mainita jokin

esimerkki moisesta ja jos faktavirheen löytää, kertoa,

mistä olet löytänyt oikaisun.

Kiasmassa tehdyistä kissavideota koskevista päätök-

sistä saamani kaikki tieto on peräisin Kiasman joh-

tohenkilöiltä itseltään, joten en usko niistä löytyvän

asiavirheitä.

Conga Groove, ohj. Aarno Salosmaa, 2006

Closene


41

tai jopa

yrkiä ve-nteisiin

alveksit-ölle tie-

uodossa, min ym-mus.

erveisin,teemu

lotto-

väitöskir-

”Taide ja

ustannus),

kata?”

ää ”histo-

etääkseni

ikä varsin-

a nimen-

muutok-

aneet sen

itarkas-

filosofi-

väität, et-

oitat: ris-

) ja fakto-

nita jokin

ää, kertoa,

a päätök-

an joh-

öytyvän

Closeness Duets I, Selja Raudas, 2006


42

Käysa kulttsi siis joomaleimtyihin pon mitävälinen kökulmvaltavanryhmä. ma: mikkulttuumaassa

KäsikirmetritJos komlutaan timaistnostaa, kirjoitttelusta.ja elokuusein lasesti kir

Hitsen elokmerkkiloudellilinen. Hollut sulisesti jäkäsikirjpidempon mak

Ongelma näkyy ko-timaisessa taitees-sa ja audiovisuaali-sessa tuotannossa. Suhteellisesti suu-rimmat riskit otta-

vat ne, joilla ei pitäisi olla niihin va-raa. Mahdoton on ollut mahdollista, koska yritteliäät ja ahkerat idealistit, taiteilijat, tutkijat ja apurahojen saa-jat on ajettu niin ahtaalle, että he ovat oppineet elämään satunnaisten töiden ja projektien varassa todella niukasti. Mutta nyt monet ovat pitkän köyhän kauden jälkeen vararikon partaalla ja muutos täytyisi tapahtua pian.

Ongelman ydin ei ole julkisen tuen vähyys, vaan rahaan ja taiteeseen liit-tyvät asennevammat. Meillä tuetaan laitoksia, instituutioita, järjestelmiä ja ylipäätään kaikkea, joka on jo jul-kisen hallinnon ja tukien piireissä tai jotka selkeästi tukevat olemassa ole-via poliittisia tai kaupallisia rakentei-ta. AV-tuotannossa se on lisännyt ko-keneiden tuottajien valtaa ja vaikeut-tanut entisestään uusien tekijöiden lä-pimurtoa. Samalla monissa av-projek-teissa rahoituksen suhteellisuudenta-ju on kokonaan kadonnut. Rahaa löy-tyy uuteen tekniikkaan ja järjestelmi-en pyörittämiseen, mutta ei ihmisten luovaan työhön.

Kohderyhmäkäsikirjoittajat Elokuvasäätiössä järjestettiin tam-mikuussa tuotantoyhtiöille tilaisuus, jossa kerrottiin Säätiön ja AVEKin

uusista kirjanpito-ohjeista. Säätiön markkinointi- ja levityspäällikkö Har-ri Ahokas totesi, että Säätiön tukemi-en elokuvien markkinoinnissa joka eu-ron pitää tulla takaisin. Markkinointi täytyy siis kohdistaa tarkasti tavoitel-tuun kohderyhmään. Vaikka ymmär-rän Ahokkaan näkemyksen, sanat vah-vistivat omia pelkojani kotimaista elo-kuvaa uhkaavasta kriisistä.

Kysyin Ahokkaalta, tarkoittaako kommentti, että tulevaisuudessa Suo-messa markkinointitukea voivat saada vain elokuvat, joiden kohderyhmä tie-detään ennalta? Ahokas pyysi minua tarkentamaan, mitä tarkoitin kysy-mykselläni. En osannut silloin vastata, mutta kysymys jäi jauhamaan mielee-ni. Haluan nyt vastata siihen, koska sa-malla voin perustella pelkoni kotimai-sen av-teollisuuden tulevaisuudesta. Tiivistän pelkoni väitteeseen, että nyt kotimaisia elokuvia ja televisio-ohjel-mia on alettu tehtailemaan kohderyh-mille. Ihminen on unohdettu.

Ostajille ja rahoittajille elokuvat ja dokumentit ovat sarjatuotteita ja pa-ketteja, joihin kuuluvat tunnetut näyt-telijät, ohjaajat ja tuottajat. Niitä teh-dään televisiokanaville sopiviin ohjel-makaavioihin kuin popcorneja, kaura-puuroa tai kaljaa kaupan hyllyille. Os-tajien täytyy tietää, minne tuotteet si-joitetaan kaupassa, ja kuka niitä ostai-si ennen kun niiden valmistusproses-si voi alkaa. Toimintamalli on tehnyt tarjonnasta ennustettavan ja tarinois-ta yllätyksettömiä.

Monesti tuntuu siltä, etteivät tuot-tajat, rahoittajat ja ostajat enää ym-märrä tekijöiden kieltä, vaan kaikkien pitäisi omaksua rahoittajien kieli ja markkinointislangi. Näkemys, koke-mus ja halu sanoa jotakin ovat mark-kinointislangin rinnalla muuttuneet epäoleellisiksi.

Alalle on levinnyt uskomus, jon-ka mukaan aihe ja valmis käsikirjoi-tus pitäisi pystyä myymään rahoittajil-le ja ostajille kahdessa minuutissa pa-rilla lauseella. Tapa on vahvistanut ko-keneiden tuottajien ja tekijöiden val-taa ja laiskistanut ajattelua. Valitetta-van monesta elokuvasta näkee, että ne on myyty parilla lauseella.

Ota oma riski. Anna tuotto meille. Uusia tekijöitä kannustetaan kyl-

lä ottamaan entistä enemmän riske-jä ja yllättämään ostaja, mutta tosi-asiassa persoonallisten projektien te-kemiseen on erittäin vaikea saada tu-kea, koska riskejä pidetään liian suuri-na. Uusilta tekijöiltä vaaditaan entistä hiotuimpia käsikirjoituksia, ennakko-suunnitelmia, budjetteja ja tekijäluet-teloita, mutta mistä uudet tekijät löy-tävät rahat siihen kaikkeen?

Suunnittelu on kyllä suhteellises-ti hyvin halpaa, mutta se ei ole ilmais-ta. Jos käsikirjoittaja vaatii pitkän elo-kuvan tai dokumentin suunnitteluun, ennakkotyöhön ja käsikirjoittamiseen palkaksi saman, mitä maksaa kotimai-sen draamaelokuvan yksi kuvauspäivä, summaa taivastellaan.

Tilanne on joskus absurdi. Eräs te-levisiokanavan ostaja esimerkiksi kan-nusti minua esittelemään ehdotukseni tiivistetysti parissa minuutissa ja kah-dessa lauseessa. Hän toivoi ehdotuk-seni olevan jotain ihan uutta ja ennak-koluulotonta. Samalla hän oletti, että tiedän millaisia ohjelmapaikkoja ky-seisellä kanavalla on tulevaisuudessa, vaikka hän ei osannut itse kertoa niis-tä juuri mitään. Lopuksi hän kannusti minua tekemään pilotin tarjoamasta-ni aiheesta, mutta ilmoitti, ettei siitä makseta mitään.

Mahtava marginaaliPoliittisissa puheissa kulttuurivientiin halutaan panostaa ja Suomesta tehdä kulttuuriviennin kultamaa USA:n ja Ruotsin tavoin. Kulttuuriviennin kan-nalta suomalainen audiovisuaalinen vientituote on kielen takia ongelmal-linen. Jos taidetta halutaan tehdä kan-sainvälisesti, sen kansallisuuden mer-kitys vähenee. Samalla heikkenee po-liitikkojen kiinnostus tukea sitä.

Lontoon vuosieni (1995-2002) pe-rusteella väitän, että suomalaisuus nostetaan esille taiteilijan taustasta suurkaupungissa vain, jos hänen tai-teensa on hyvin persoonallista tai jos hänet voidaan suomalaisuuden kaut-ta leimata hauskasti omituiseksi. Esi-merkiksi Lontoossa suurinta huomio-ta suomalaisuutensa ansiosta herätti-vät taiteilija Eija-Liisa Ahtila, hanuris-ti Kimmo Pohjola, muusikko Jimi Te-nor ja Aki Kaurismäki. Karita Mattila ja Esa-Pekka Salonen ovat Lontoossa tunnettuja, mutta heidän kansallisuu-tensa ei enää herätä kiinnostusta.

Kohderyhmien kuristava oteViime vuosina innovatiivisuutta, kulttuurivientiä ja luovaa työtä on ylistetty poliittisissa puheissa Suo-messa yliäyräiden. Valitettavasti ar-kitodellisuudessa kauniille sanoille ei löydy katetta. Luovaan suunnitte-luun on erittäin vaikea löytää riski-rahaa. Sitä löytyy Suomesta yleensä vasta sen jälkeen, kun tuen hakija on jo esitellyt riskisijoittajille tuotteen, pystynyt todistamaan sen toimivuuden, markkinat, kannatta-vuuden ja kassavirran. Voi hyvällä syyllä kysyä, missä on riski?

teksti ja kuvat

Risto Rumpunen

Kirjoittaja on yrittäjä, vapaa kirjoittaja ja kuvaaja

Timantti h

Lukijalta


43

Käytännön kokemusten valos-sa kulttuuriviennin rahat kannattai-si siis jo suunnitteluvaiheessa sijoittaa omaleimaisiin ja omituisinakin pidet-tyihin projekteihin. Meillä marginaali on mitättömän pieni, mutta kansain-välinen marginaali on kotimaisesta nä-kökulmasta katsottuna kaupallisesti valtavan suuri ja houkutteleva kohde-ryhmä. Tästä tietysti herää uusi ongel-ma: miksi julkista tukea pitäisi antaa kulttuurituotteille, jota pidetään koti-maassa marginaalisena?

Käsikirjoituksia ostetaan metritavaranaJos komeat poliittiset tavoitteet ha-lutaan saavuttaa, ensimmäiseksi ko-timaisten av-tuotteiden laatua pitää nostaa, ja se pitää aloittaa ajattelusta, kirjoittamisesta ja ennakkosuunnit-telusta. Kotimainen televisiodraama ja elokuvakäsikirjoitukset ovat liian usein laiskasti ajateltuja ja keskeneräi-sesti kirjoitettuja.

Hitaudesta on tullut suomalai-sen elokuvan ja dokumenttien tavara-merkki. Väitän, että syy siihen on ta-loudellinen eikä sisällöllinen ja taiteel-linen. Hitaus on vain yksinkertaisesti ollut suomalaisille tekijöille taloudel-lisesti järkevää. Televisioyhtiöt ostavat käsikirjoituksia metritavarana: mitä pidempi ohjelma, sitä paremmin siitä on maksettu.

Kotimaiset dokumentit ovat yleensä aivan liian hitaita. Hitaus voi olla hyvin puhuttelevaa ja koskettavaa, mutta liian usein hitaat kuvat näyttä-vät monotonisilta, tylsiltä ja huonosti rytmitetyiltä. Tekijät aliarvioivat kat-sojan kyvyn lukea kuvaa ja yliarvioivat hitaan kuvan voiman.

Leffoissa kuva ja tekniikka pelaa-vat moitteettomasti, mutta tarinoi-den viimeistely ontuu. Teatterieloku-vien ja television taiteellisessa tasos-sa on kohtuuttoman suuri ero leffo-jen hyväksi. Televisiolle tehdyt tarinat näyttävät aivan liian usein juosten ku-vatuilta.

Kovasta kilpailusta suuri osa on harhaaAV-alalla toistetaan jatkuvasti, että kil-pailu on kovaa. Tosiasiassa av-alan ko-vasta kilpailusta suuri osa on harhaa. Vakiintuneiden tekijäryhmien ulko-puolelta on erittäin vaikea murtautua alalle. Kotimaiseen käsikirjoittami-seen ja suunnitteluun tarvittaisiin lisää persoonallista vääntöä ja riskinottoja, mutta nyt riskejä ei kannata ottaa, kos-ka käsikirjoituksia ostetaan vain eloku-va- ja televisioalan sisäpiiriltä tai sitten niistä maksettaviin korvauksiin sovel-letaan metritavara-periaatetta.

Hyvä käsikirjoitus on toki tärkeä, mutta ei se kuitenkaan niin tärkeä ole – eihän meillä kukaan tosissaan lähde

rahoittamaan elokuvaa vain hyvän kä-sikirjoituksen perusteella. Tärkeäm-pää on tuottaja, ohjaaja ja rahoitus – ja ennen kaikkea se, kuka löytää rahoi-tuksen ensimmäisenä.

Digitaalitelevision tulo on lisän-nyt valtavasti teknistä löpinää, mut-ta samalla on keskusteltu käsittämät-tömän vähän siitä, miten uusien ka-navien avulla voitaisiin lisätä kotimai-siin ohjelmatuotantoihin virtaavaa ra-haa ja parantaa ohjelmien laatua. Ko-timainen av-teollisuus on käännekoh-dassa. Muutos on välttämätön, vaik-ka kotimaisella elokuvalla näyttäisi nyt menevän hyvin. Laadun pitää pa-rantua, sillä laatu myy ja kestää uusin-taesityksiä paremmin kuin halpatuo-tanto. Kansainvälisessä kilpailussa on mahdotonta pärjätä heikolla laadulla ja laiskasti ajatelluilla tarinoilla.

Kotimaisen av-teollisuuden tilan-ne uhkaa tehdä kotimaisista elokuvis-ta persoonattomia tuotteita ja johtaa taiteellisesti laiskaan ajatteluun. Koh-deryhmämarkkinointi niputtaa ihmi-set paketeiksi ja tiputtaa inhimilliset sarvet, särmät ja ristiriitaisuudet pois. Markkinointislangilla kuvailtu ihmi-nen ei ole todellinen ihminen. Käsi-kirjoittajien pitäisi aina muistaa, ettei sellaista ole olemassa kuin tavallinen ihminen, tavallinen perhe, tavallinen suomalainen tai kohderyhmäkansalai-nen. ■

Kohderyhmä-markkinointi niputtaa ihmiset paketeiksi ja tiputtaa inhimilliset sarvet, särmät ja risti-riitaisuudet pois.

Timantti hiomalaitteen pihdeissä.


44

Rislakki

Kultainen kes-kitie on paras. Niin on myös jaettaessa hy-vitysmaksusta saatavia av-puo-

len tekijöiden korvauksia. Puolet rahoista Kopiosto tilittää henki-lökohtaisesti tekijöille, ja puolet virtaa AVEKin kautta tukemaan suomalaista elokuvateollisuutta – tai usein pitäisi sanoa käsityöläi-syyttä, sanan parhaassa merkityk-sessä. Näin tekijät saavat toisaal-ta oman työnsä perusteella euroja lihottamaan palkkapussia, ja toi-saalta alan kyky luoda uutta elo-kuvaa ja tekijöiden työpaikkoja tukevoituu.

AVEKin perusfilosofia on ol-lut koko toimintansa ajan sama: suurin osa varoista kohdistetaan tuotantotukiin, joiden luonnol-linen saaja on tuotantoyhtiöt, ei-vät yksittäiset tekijät. AVEKis-ta on tullut instituutio, joka pitää osaltaan yllä erityisesti menestyk-sekkään suomalaisen dokument-ti- ja lyhytelokuvan toimintamah-dollisuuksia. AVEKin toimin-ta on kuitenkin dualistista. En-sin: tekijät ovat luopuneet omas-taan yhteisen hyvän eteen mutta odottavat varojen hyödyttävän it-seään mm. tuotantotuen synnyt-

Hyvitysmaksun luonteestaAv-tuotannon kentällä näyttäisi olevan epäselvyyttä ns. hyvitysmaksun oikeudellisesta luonteesta. Tämä näkyy erityisesti siinä, että hyvitysmaksu sisällyte-tään silloin tällöin tuottajien ja tekijöiden välisiin so-pimuksiin. Muutama sananen aiheesta on paikallaan.

Hyvitysmaksulla kompensoidaan teos-ten yksityistä kopiointia. Yksityinen kopiointi - kuten tv-ohjelmien tallen-taminen dvd:lle koto-na - on yleisten intres-sien vuoksi sallittua ei-

kä se maksa mitään. Yksityinen kopioin-ti on kuitenkin laajaa ja sillä on luovan alan taloudelle merkitystä. Tästä syystä on olemassa korvausjärjestelmä. Tekno-logian valmistaja tai maahantuoja mak-saa pienen maksun kopiointiin soveltu-vista laitteista, esimerkiksi DVD-R –le-vyistä. Näin kertyvä raha kiertää takai-sin luovaan työhön muun muassa AVE-Kin myöntämien apurahojen muodossa.

Hyvitysmaksu on tekijänoikeuslaissa säädetty mak-settavaksi teosten tekijöille ja tekijöiden yhteisiin tarkoi-tuksiin. Hyvitysmaksu ei kuitenkaan ole yksilöllinen oi-keus. Tästä seuraa se, että tekijä ei voi tätä etuutta luo-vuttaa eikä esimerkiksi tuottaja voi sitä sopimuksella hankkia. Kuten monet alalla toimivat tietävät, tekijän-oikeuslain nojalla oikeuksista voi pääsääntöisesti sopia vapaasti. Tämä sopimusvapaus ei kuitenkaan ulotu ti-lanteisiin, joissa luovuttajalla itsellään ei ole yksilöllis-tä oikeutta. Sellaista mitä ei itse omista, ei voi toiselle-kaan antaa.

EU-tasolla hyvitysmaksusta säädetään ns. tekijänoi-keusdirektiivissä, joka edellyttää kohtuullisen hyvityk-sen järjestämistä yksityisen kopioinnin kompensoimi-seksi. Hyvitysmaksu ei siis EU-tasollakaan ole yksilöl-linen oikeus. Direktiivi ei edellytä maksua esimerkiksi yrityksille, joille tekijöiden joitain oikeuksia on siirty-nyt. Tätä ei edellytä myöskään vuoden alusta voimaan tullut tekijänoikeuslaki.

Av-tuottajat saavat AVEKin sekä muiden vastaa-vien luovaa työtä tukevien toimijoiden ohella osuuden hyvitysmaksutuotoista. Todettakoon varmuuden vuok-si, että tämän osuuden taustalla on tekijöiden ja tuotta-jien edustajien yhteinen näkemys siitä, että myös tuot-tajille voidaan kanavoida opetusministeriön päätöksel-lä varoja - ei se että tuottajille olisi säädetty oma oikeus hyvitysmaksuun.

Kotimaisen av-tuotannon rahoitusta on epäilemät-tä kohennettava. Samalla on kuitenkin huolehdittava alan toimijoiden taloudellisten etujen tasapainosta. Tar-koituksena ei ole, että yksittäiset toimijat hakisivat tasa-painoa sopimalla hyvitysmaksusta keskenään. Punnin-nan tältä osin tekee siis opetusministeriö, joka päättää rahojen jakamisesta ja hyvitysmaksun käyttösuunnitel-masta.

Kopiosto ja AVEK jakavat opetusministeriön pää-töksen mukaisesti hyvitysmaksua tekijöille. Tuotanto-sopimuksia tehtäessä osapuolten on hyvä tiedostaa, et-tä Kopiostolla / AVEKilla eikä kellään muullakaan ole toimivaltaa vahvistaa oikeusvaikutuksia sellaisille sopi-muksille, joilla pyritään siirtämään hyvitysmaksu mak-settavaksi ”siirronsaajalle” kuten esim. tuottajalle.

Tommi Nilsson

Kopiosto ry

tämien työtilaisuuksien kautta. Toi-saalta: AVEK on tärkeä kulttuuripo-litiikan väline. Nopeat muutokset tai häiriöt sen toiminnassa aiheuttaisivat vaikeuksia AVEKin tukemilla eloku-van niche-markkinoilla.

AVEKin varainhankinnan tekijän-oikeudellinen kytkentä on AVEKin toiminnan perusta. Elleivät tekijät tunne saavansa etua nykyisestä järjes-telystä, paineet hyvitysmaksuvarojen uudelleen suuntaamisesta kasvavat.

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton lehti Meteli (5/2006) kiinnit-ti huomiota av-tuotannon pelisään-töihin. ”Rahoittajalla on vastuu, ei-vätkä ne voi katsoa alan laittomuuk-sia läpi sormiensa”, Meteli kirjoittaa. AVEKin ei varmaan erikseen tarvitse vakuuttaa noudattavansa Suomen la-keja. Yhtä selvä on, että AVEK tukia myöntäessään olettaa tuen saajan nou-dattavan kaikkia lakeja. AVEKilla ei ole resursseja toimia laillisuuden val-vojana ja poliisina, mutta on selvä, että tuen saajan rikkoessa lakia AVEK jou-tuu punnitsemaan uudestaan suhtau-tumisensa tuen saajaan ja tukipäätök-sen perusteluihin.

Riippumatta siitä, harrastaako AVEK laillisuusvalvontaa vai ei, on selvä, että elokuva-alan tekijöiden jär-jestöt voivat halutessaan vaikuttaa AVEKin kautta kanavoitavien varo-jen määrään. Alalle ei ole edullista, jos näissä järjestöissä koetaan, että teki-jöiden rahat eivät ”yhteisiin tarkoituk-siin” eli AVEKiin jaettaessa tue riittä-västi järjestöjen varoille asettamia pää-määriä. Tällöin on olemassa riski, et-tä AVEKin kulttuuripoliittisen roolin painoarvo tekijöiden ajatuksissa vähe-nee. Tämä olisi valitettavaa - kultainen keskitie on paras.

Pekka Rislakki

Kirjoittaja on Kopiosto ry:n toimitusjohtaja.

Kultainen keskitie

Menetys, ohj. Tuomas Sallinen, Widemind Productions, 2007

Hyvitys-maksu ei kuitenkaan ole yksilöllinen oikeus.

Hyvhentili

VKorvaKorvapuu sset kalennutä kot2005 tään mtarkoikutenmilta.

Vuhoitutoksiakertoipiosto

Täoinnintakunsiokan(YLEKotiktaan svien ntänä pja muiosuus pahtu

Kosia saen tekmaistekeudesetaankituistelevilkimääjä on makse

Rain

Kirjoit

tilitysp

Lyh


45

stavyyttä ämä lyte-siin so-allaan.

an teos-sityinen n tallen-

ty mak-n tarkoi-inen oi-tta luo-

muksella tekijän-ti sopia

ulotu ti-ksilöllis-toiselle-

kijänoi-hyvityk-nsoimi-yksilöl-

merkiksi n siirty-voimaan

vastaa-osuuden n vuok-tuotta-

ös tuot-ätöksel-a oikeus

äilemät-hdittava sta. Tar-

vat tasa-Punnin-päättää

unnitel-

ön pää-otanto-staa, et-

kaan ole le sopi-su mak-le.

Mitä tarkoittaa siteerausoikeus? Voiko siteeraus-oikeuden nojalla lainata katkelmia muiden elokuvista?

Elokuvateos saa tekijänoikeuslain nojal-la suojaa riippumatta siitä, minkä tyyppi-nen elokuva on kyseessä. Suojaa saadak-seen elokuvateokselta edellytetään, että se on itsenäinen ja omaperäinen. Eloku-van yksittäiset still-kuvat nauttivat myös tekijänoikeussuojaa joko valokuvateokse-na tai valokuvana.

Tekijänoikeussuoja on voimassa te-kijän elinajan sekä 70 vuotta tämän kuo-linvuoden jälkeen. Tekijänoikeuslaissa todetaan elokuvateosten suoja-ajasta li-säksi, että elokuvateosten tekijänoikeus on voimassa, kunnes 70 vuotta on kulu-nut viimeksi kuolleen pääohjaajan, käsi-kirjoittajan, vuoropuhelun kirjoittajan tai nimenomaisesti kyseistä elokuvate-osta varten luodun musiikin säveltäjän kuolinvuodesta. Jos siis esim. ohjaaja on kuollut, mutta säveltäjä elää, ei teos ole vielä vapaa. Suoja-ajan päätyttyä suojan kohteena ollut teos on vapaasti kaikkien hyödynnettävissä.

Tekijänoikeus tarkoittaa tiivistetysti sanoen, että tekijällä on yksinoikeus päät-tää teoksensa käyttämisestä. Esimerkik-si elokuvateoksesta otetun katkelman tai still-kuvan käyttäminen vaatii lähtökoh-taisesti luvan.

Tekijän yksinoikeuteen on laissa sää-detty erilaisia rajoituksia, joista yksi mer-kittävimmistä on siteeraus- eli lainaus-oikeus. Siteerausoikeus mahdollistaa te-kijänoikeudellisesti suojatun aineiston käyttämisen osana toista teosta. Mikäli siteerausoikeuden edellytykset täyttyvät, ei lainaaja tarvitse oikeudenhaltijalta lu-paa eikä hänen tarvitse maksaa korvausta tämän teoksen osan käyttämisestä. Mai-nittakoon tässä yhteydessä, että siteeraus-oikeus rajoittaa myös elokuvan tuottajan yksinoikeutta.

Siteerausoikeutta ei ole laissa rajoi-tettu tiettyihin teoslajeihin tai teknii-koihin. Siteerausoikeus koskee siten sa-malla tavalla kirjallisia teoksia kuin elo-kuvateoksia, vaikka sitaattien käyttä-minen on huomattavasti yleisempää kirjallisissa teoksissa. Siteerausoikeus mahdollistaa sen, että omaan eloku-vateokseen voidaan siteerausoikeu-den sallimien rajojen puitteissa ottaa ly-hyitä katkelmia toisista elokuvateok-sista.

Julkistettu teosJotta kyseessä olisi lain sallima siteeraami-nen, tulee laissa asetettujen edellytysten täyttyä. Ensimmäinen edellytys on, että lainattavan teoksen tulee olla julkistettu. Lainauksia ei voi ottaa elokuvateoksesta, jota ei ole vielä julkistettu. Julkistamisella tarkoitetaan, että teos on luvallisesti saa-tettu yleisön saataville eli elokuva on esi-merkiksi esitetty elokuvateatterissa.

Hyvän tavan mukaisuusSiteeraamiselta edellytetään lisäksi, että se tapahtuu hyvän tavan mukaisesti. Hy-vän tavan mukaisuus edellyttää, että lähde eli yleensä tekijän nimi ja lähdeteos ilmoi-tetaan kullakin alalla vallitsevan hyvän ta-van mukaisesti. Elokuvateosten kohdalla maininta lähteenä olleesta elokuvateok-sesta voidaan sijoittaa samaan yhteyteen muiden tekijätietojen kanssa eli loppu-teksteihin. Hyvän tavan mukaisuus edel-lyttää myös sitä, että lainatun ja lainaavan teoksen tulee olla asiallisessa yhteydessä toi-siinsa. Siteerattavan teoksen tulee asial-lisen yhteyden vaatimuksen täyttääkseen jollakin tavalla havainnollistaa tai taus-toittaa uutta teosta. Sen sijaan sallittua ei ole pelkkä sisällöllisen lisäarvon hakemi-nen.

Tarkoituksen edellyttämä laajuusSiteerausoikeutta koskevassa lainkohdas-sa todetaan, että siteeraaminen on sallit-tua tarkoituksen edellyttämässä laajuu-dessa. Sallitun sitaatin pituutta ei ole lais-sa tämän tarkemmin määritelty. Tämän vuoksi hyväksyttävän lainaamisen laajuus ratkeaa aina tapauskohtaisesti, ja se on si-ten viime kädessä tuomioistuimen rat-kaistava asia. Tekijänoikeusneuvosto, jon-ka tehtävänä on muun muassa antaa lau-suntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta, on arvioinut, että siteerausoikeuden no-jalla sallituiksi lainauksiksi on voitu kat-soa lyhyet, muutaman sekunnin mittaiset katkelmat toisesta elokuvateoksesta.

Kun siteeraaminen on tapahtunut lain sallimissa puitteissa, ei oman elokuvateok-sen julkiseen esittämiseen tarvita lupaa niiden teosten tekijöiltä, joiden teoksista on lainattu lyhyitä katkelmia. Mikäli vai-kuttaa siltä, että suunniteltu lainaaminen ei pysy sallitun siteeraamisen rajojen puit-teissa, tulee muistaa pääsääntö, jonka mu-kaan lainattavan teoksen tekijällä on yk-sinoikeus päättää teoksensa käyttämises-tä toisessa elokuvateoksessa.

Sami Kokljuschkin

Kirjoittaja on Kopioston Av-osaston lakimies

FAQ

tys-su ei enkaan

öllinen us.

Hyvitysmaksun henkilökohtaiset tilitykset

Vuoden 2005 ti-lityksessä (tili-tetty syksyllä 2006) jaettiin reilut 2 mil-joonaa euroa.

Korvaus on viimevuotista tasoa. Korvausten kokonaismäärä riip-puu siitä, kuinka paljon yksityi-set kansalaiset ostavat tyhjiä tal-lennusvälineitä/alustoja yksityis-tä kotikopiointia varten. Vuodesta 2005 alkaen hyvitysmaksuja peri-tään myös yksityiseen kopiointiin tarkoitetuilta tallennusalustoilta kuten kovalevyllisiltä digisovitti-milta.

Vuosittain tehtävät kotinau-hoitustutkimukset tuovat muu-toksia niihin käyttöä kuvaaviin kertoimiin, joiden perusteella Ko-piosto-korvauksia maksetaan.

Tällä hetkellä yksityisen kopi-oinnin korvauksia maksetaan val-takunnallisilla analogisilla televi-siokanavilla esitetyistä ohjelmista (YLE1, YLE2, MTV3, Nelonen). Kotikopiointitutkimuksilla seura-taan säännöllisesti kaikkien kana-vien nauhoittamista, mutta vielä tänä päivänä uusien digitaalisten ja muiden analogisten tv-kanavien osuus kotitalouksien nauhoitusta-pahtumista on pieni.

Kopioston kautta korvauk-sia saavat kotimaisten ohjelmi-en tekijät ja esittäjät sekä ulko-maisten ohjelmien kotimaiset oi-keudenomistajat. Korvaus mak-setaan niin lähettäjäyritysten va-kituisessa työsuhteessa työsken-televille kuin freelancereille. Kes-kimääräinen korvaus per teki-jä on noin 300 euroa. Korvauksia maksettiin noin 7.000 tekijälle.

Rainer Vallius

Kirjoittaja on Kopioston

tilityspäällikkö

Lyhyesti


46

Kulttuurin kansantaloudellista vaiku-tusta mitataanOpetusministeriö on käynnistämässä kult-tuurin alueen satelliittitilipidon perusta-mista. Satelliitti on tilisysteemi ja laskelma, joka voidaan liittää kansantalouden tilinpi-toon. Kulttuurin kansantaloudellisten vai-kutusten mittaamista suunnitellun opetus-ministeriön työryhmän puheenjohtajana vuonna 2006 toimi neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake.

Liikkeelle on työryhmän ehdotus-ten mukaisesti lähdössä kulttuurin satel-liitin pilotointi. Sen tavoitteena on perus-tan luominen varsinaiselle satelliitille. Han-ke käynnistyy suunnittelutyössä valittujen kulttuurin toimialojen alueella.

Kulttuurin kansantaloudelliseen vai-kuttavuuteen liittyvän tietoperustan vah-vistaminen on yksi tärkeimmistä kulttuuri-politiikan haasteista. Julkisten toimenpitei-den vaikuttavuuden arviointi ja toimenpi-teiden tehokkuuden maksimointi edellyt-tävät systemaattisen ja kattavan kulttuurin toimialoja koskevan tilastollisen tietope-rustan rakentamista.

Kulttuurin satelliitti mahdollistaa en-simmäistä kertaa kattavan ja kaikkia kult-tuurin toimialoja koskevan tilastotiedon tuottamisen. Se luo myös perustaa kulttuu-rin sosiaalisten vaikutusten arvioinnin ke-hittämiselle, mikä on merkittävä osa kult-tuuripolitiikan tietoperustan kehittämistä.

Työryhmän raportti löytyy opetusmi-nisteriön verkkosivuilta, osoitteista

http://www.minedu.fi/export/sites/de-fault/OPM/Julkaisut/2006/liitteet/tr35.pdf?lang=fi

http://www.minedu.fi/OPM/Julkai-sut/2006/Kulttuurin_Arvo?lang=fi&extra_locale=fi

Economy of Culture in EuropeMyös Euroopan unionissa on esillä kult-tuurin talous. Taloudellista kasvua kos-kevan Lissabonin strategian pohjalta on syntymässä toimenpiteitä, jossa huomion kohteena ovat luovien alojen taloudellinen merkitys ja vaikutus eurooppalaiseen kil-pailukykyyn, tuottavuuteen sekä työllisyy-teen.

Euroopan komissio tilasi ulkopuoli-selta konsultilta (Kern European Affairs - KEA) selvityksen ”Economy of Culture in Europe”, jonka raportti ilmestyi marras-kuussa 2006. Raportissa arvioitiin ja mi-tattiin kulttuurin ja luovien alojen talou-dellista merkitystä toimiala-analyysin kei-noin ja hahmotettiin näiden osuutta brut-tokansantuotteesta EU:ssa.

Tutkimuksen tarkoituksena on vaikut-taa unionin kulttuurialan toimenpiteiden painotuksiin. Tutkimuksen mukaan kult-tuurin ja luovien toimialojen liikevaihto oli yli 654 miljardia euroa vuonna 2003. Toimi-alat tuottivat vähintään 2,6 prosenttia EU:n jäsenmaiden (+ETA-maat ja vuoden 2007 alussa liittyneet Bulgaria ja Romania) yh-teenlasketusta bruttokansantuotteesta.

Tutkimuksessa ehdotetaan että kult-tuuripolitiikan kehittämistä varten luo-daan vahva määrällinen tietoperusta, ti-lastot ja indikaattorit, politiikan sisällöstä päättäviä tahoja varten. Kulttuurin ja luo-van työn aloihin vaikuttavia toimintoja ja politiikkoja tulisi myös Euroopan komis-siossa tehostaa.

Selvitys on Euroopan komission ja sel-vityksen tehneen kon-sultin KEA European Affairs verkkosivuilla osoitteissa: http://ec.europa.eu/cul-ture/eac/sources_in-fo/studies/economy_en.htmlhttp://www.kernnet.com/kea/Ecoculture/Eco%20cult%20Final%20all%20pdf%20files/Cover+Executive%20summary%20EN.pdf

Jukka Liedes

Kirjoittaja on OPM:n viestintäkulttuuriyksikön johtaja

KULTTUURIN ARVOKommentti Lyhyesti

YhteelokunäkyLens Po- elokufestiva22.–25

Tmediatateilijoitatutkimuvaalin aentoja ja

Festkia liikkpoliittisyleisölleseen tar

Festteessä, jamuassa liikkumta sekä esityssaalateemkenne, msia ja länkäännösAmerik

Feston Straka pääh

Puhdistus, ohj. Erkko Lyytinen, Kinotar Oy, 2007

Suomen elokuva-arkisto 50 vuotta, näytelmäelokuva 100

Suomen elokuva-ar-kisto perustettiin vuonna 1957 Jörn Donnerin ja Aito Mäkisen aloittees-ta ja valtiollistettiin

vuonna 1979. Yhtenä keskeisistä teh-tävistä on ollut suomalaisen eloku-vaperinnön säilyttäminen. Järjestel-mällisen pelastamis- ja restaurointi-työn seurauksena kaikki säilyneet kotimaiset näytelmäelokuvat on pe-lastettu. Salaviinanpolttajat (1907), josta kaikki alkoi, on kadonnut, mut-ta muuten elokuvaperintö on Suo-messa säilynyt poikkeuksellisen hy-vin. Suomessa yli 90% kaikista elo-kuvista on tallella, kun monissa mais-sa sama prosenttiluku kuvaa tuhou-tuneiden elokuvien määrää.

Elokuva-arkisto juhlii omaa virstanpylvästään suomalaisen näy-telmäelokuvan satavuotisjuhlan merkeissä koko vuoden. Vuoden ai-kana ilmestyy Sakari Toiviaisen te-os Sata vuotta, sata elokuvaa, eloku-vajulistekalenteri sekä Filmitähtien aika -kirja, joka liittyy suomalaisen elokuvan klassisen kauden tähtiä esittelevään Tähtitaivas-näyttelyyn Helsingin kaupungin taidemuseossa helmi-huhtikuussa.

SEA juhlii satavuotiasta suoma-laista näytelmäelokuvaa myös koti-maisen elokuvan klassikoista teh-dyillä uusilla esityskopioilla sekä elo-kuvateatteri Orionin juhlaohjelmis-tolla. Lisätietoja ohjelmistosta: www.sea.fi/esitykset/kevat2007/saatteek-si.html.

Kotimaisen näytelmäelokuvan juhlavuoden logon ovat suunnitelleet Mikko Kuutti ja Kai Vase Suomen elokuva-arkistosta.


47

SILESPARRAUSTA LUOVAN ALAN YRITYKSILLELuovat alat on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista Eu-roopassa. Luovilla aloilla tarkoitetaan muun muassa seuraa-via aloja: muotoilupalvelut ja käsityö, graafiset palvelut, ani-maatio, arkkitehtipalvelut, elokuva- ja videotuotanto, kuva-taide ja valokuvaus, kustannus- ja julkaisutoiminta, mainon-ta, musiikki ja ohjelmapalvelut, pelit ja sähköinen kustan-nustoiminta, radio- ja tv-tuotanto, taide- ja antiikkikauppa, tanssi ja teatteri.

Luovat alat liittyvät myös monien perinteisten toimi-alojen kilpailukyvyn parantamiseen erityisesti muotoilun ja mainonnan osalta.

Kauppa- ja teollisuusministeriön ESR-rahoitteinen SI-LE-projekti tarjoaa luovan alan yrityksille neuvontapalvelua ja subventoitua konsultointia. Projekti järjestää myös ver-kostoitumistilaisuuksia alan kehittäjille ja toimijoille.

SILE –projekti tarjoaa apuaan yrityksen perustamisvai-heessa sekä sen pyörittämisessä. Liiketoiminnan kehitys, tuo-tekehitys, rahoitus, sopimukset, lisensoinnit ym. juridiset asiat, kansainvälistyminen ja verkostoituminen ovat haasteita, joi-den ratkaisuun SILEn asiantuntijoilla on apuvälineitä.

Kirkasta liikeideasi JalostamossaOsaavat asiantuntijamme kolmessa eri Jalostamossa tunte-vat alan verkostot ja valtion byrokratian.

Jalostamopalvelua tarjoavat Luovan alan yritysten kehit-tämisyhdistys Diges ry, pelialaan erikoistunut Neogames ja musiikinvientiin panostava Musex. Jalostamot tekevät yh-teistyötä mm. TE-keskusten, Tekesin, Finpron ja Finnveran kanssa sekä alueellisten luovan alan toimijoiden kanssa.

Monipuolista konsultointiaLaajasta verkostostamme voi valita juuri itselleen sopivan, luovalle alalle erikoistuneen asiantuntijan.

SILE-projektin kautta yritys voi saada jalostamoneuvon-taa tai -konsultointia maksimissaan viisi päivää. Kilpailutetus-sa konsulttiverkostossa on asiantuntijoita niin liiketoiminnan kuin tuotekehitysprosessien kehittämisen tarpeisiin.

Miten tämä toimiiYrityksen kanssa sovitaan tapaaminen, jossa käydään läpi yrityksen tarpeet. Mikäli tarve on esim. sparraavalle lisäneu-vonnalle, voidaan suositella jalostamoneuvontaa. Jos kehit-tämistarve on selkeä, voi yritys hakea SILE-konsultointia. Tapaaminen on maksuton.• Jalostamoneuvonta, myönnetään 1 pv á 100 €

• SILE-konsultointi, myönnetään ensin 3 pv á 165 €, mahd. 2 lisäpäivää á 330 €

Yhteystiedot:Diges ry; Pekka Krook, toiminnanjohtaja, [email protected]; KooPee Hiltunen, tuottaja, [email protected]; Ville Kilpeläinen, tuottaja, [email protected]

SILE-projektiLeena Hoppania, projektipäällikkö, [email protected] Lähteenmäki, projektikoordinaattori, [email protected].

Yhteiskunnallinen elokuva näyttää näkymätöntä Lens Politica - elokuva- ja mediataide-festivaali 22.–25.3.2007

Toista kertaa jär-jestettävän Lens Politica –festi-vaalin ohjelmis-tossa on yli 50 elokuvaa ja useita

mediataidetöitä sekä vieraina tai-teilijoita, elokuvaohjaajia ja media-tutkimuksen asiantuntijoita. Festi-vaalin aikana järjestetään myös lu-entoja ja keskustelutilaisuuksia,.

Festivaalin tavoitteena on tut-kia liikkuvan kuvan kykyä esittää poliittisia mielipiteitä sekä antaa yleisölle valmiuksia median kriitti-seen tarkasteluun.

Festivaalin teema on Liiken-teessä, ja teoksissa käsitellään muun muassa tavaroiden ja ideologioiden liikkumista, globaaleja markkinoi-ta sekä siirtolaisuutta. Varsinaiset esityssarjat on koottu seuraavien alateemojen ympärille: rajat ja lii-kenne, mediakritiikki ja taide, Aa-sia ja länsi, Balkan ja Itä-Eurooppa, käännös vasemmalle Latinalaisessa Amerikassa sekä Lähi-itä.

Festivaalin avajaiselokuvana on Strange Culture (2006), jon-ka päähenkilön, taiteilija-aktivisti

100 okuva-ar-

rustettiin 957 Jörn

n ja Aito aloittees-

ollistettiin isistä teh-en eloku-Järjestel-

taurointi-säilyneet

vat on pe-at (1907),

nnut, mut-ö on Suo-ellisen hy-ikista elo-nissa mais-vaa tuhou-

.omaa isen näy-uhlan uoden ai-aisen te-aa, eloku-

mitähtien malaisen

tähtiä äyttelyyn museossa

a suoma-yös koti-ta teh-

a sekä elo-ohjelmis-osta: www.saatteek-

Steve Kurtzin bioterrorismisyy-tettä dokumenttielokuva tutkii. Kurtz on vieraana festivaalilla.

Ensimmäinen Saddam Hus-seinin kaatumisen jälkeen Irakis-sa tehty elokuva Ahlaam (2006), jonka ohjaaja Mohamed al-Da-radji osallistuu festivaalille, on osa Lähi-itä-sarjaa. Ahlaam ku-vaa Bagdadissa mielisairaalassa vallinnutta sekasortoa ja epätoi-voa sodan alkuvaiheessa vuonna 2003. Etelä-Amerikkaan sijoit-tuu sveitsiläisen Kristina Kon-radin dokumentti Our America (2005), joka kertoo kahden nica-ragualaisten sandinistisissin ny-kypäivästä.

Tarkempi ohjelma ks. www.lenspolitica.net.

Virpi Suutari DocPointin uusi taiteellinen johtajaVuonna 2004 aloittanut ohjaaja Kristina Schulgin luopui tehtä-vistään vuoden 2007 festivaalin päätyttyä ja siirtyi takaisin elo-kuvanteon pariin.

Virpi Suutari on tehnyt do-kumenttielokuvia yhdessä Su-sanna Helken kanssa ja toiminut käsikirjoittajana, ohjaajana ja leikkaajana. Lisäksi Virpi Suuta-ri on toiminut freelance-toimit-tajana. Suutarin ja Helken ohja-uksia ovat mm. Synti (1996), Jou-tilaat (2001) ja Pitkin tietä pieni lapsi (2005).

vuoden tti ja Kai

Sergio Bianchi: “QUANTO VALE OU É POR QUILO” , 2006


48

Christer Lindström eli CHRZU työstää kuudetta lyhytelokuvaansa. Turun taideakatemian animaatio-linjan käyneen elokuvantekijän omimpana lajina on nukkeanimaa-tio. Kaukosaaren kirous -elokuvassa karanneita viiksiään entisajassa metsästävä antropomorfinen koira-hahmo joutuu outoihin seikkailuihin nykyaikaan.

teksti ja kuvat

Maria Bregenhøj

CHRZUlla on elo-kuvanteossa monta roolia. Hän on en-nen kaikkea käsi-kirjoittaja ja ohjaaja, mutta työtä riittää

myös hahmosuunnittelussa, nukkien ja lavasteiden rakentamisessa, ani-moinnissa ja jälkitöissä sekä äänisuun-nittelussa ja säveltämisessä. Varsinai-nen monitaituri siis! Sooloilua animaa-tion tekeminen ei kuitenkaan ole, sillä CHRZUlla on apunaan noin tusinan verran muita alan spesialisteja.

Tammikuussa 2007 Kaukosaaren kirous alkoi konkretisoitua nukkien ja lavasteiden rakentamisen myötä. Turussa, Linnan Kiinteistössä, sok-keloisten käytävien perällä CHRZU työskentelee yhdessä kolmen apurin-sa kanssa eräänlaisessa askartelupajas-sa. Taiteilijakollektiivin hieman rähjäi-sessä tilassa nelikko tekee unelmien-sa hommia: Sara Wahl työstää päähen-kilön, Sir Voidin, kasvonilmeitä, Taru Anttila tekee teatterikohtauksen hii-

riyleisöä ja Minja Tuomisalo veistelee saarta. CHRZU itse tekee mitä mil-loinkin, muun muassa dippaa kirurgi-nuken pahalta haisevaan lateksiin ja maalaa juontajahahmon kravattia pu-naiseksi.

Animaation tekeminen on hidasta puuhaa. Nukkien ja lavasteiden raken-tamiseen on varattu kolme kuukautta aikaa. Sen jälkeen aloitetaan kuvaus ja animointi sekä äänimaailman toteu-tus. Musiikin tekemistä ei voi jättää viimeiseksi, koska liikkeen on ajoit-tain sujuttava musiikin tahdissa. Myös jälkitöihin ja leikkaukseen menee ai-kaa. Koko tuotantovaiheeseen on va-rattu yksi vuosi. Sitä ennen käsikirjoi-tuksen tekoon ja muuhun suunnitte-luun on mennyt jo puolitoista vuotta.

Kaukosaaren kirous yhdistää stop motion -nukketekniikkaa 2D- ja 3D-animaatioon. Stop motion -tekniikas-sa liikkeen illuusio luodaan liikutta-malla nukkeja vähän kerrallaan ja tal-lentamalla jokainen muutos kameral-la. Haastavampien tapahtumien ku-ten perhoslauman lentelyn animointi on kuitenkin helpompaa tehdä jälki-töissä 3D-tekniikalla. 2D-animaatiota käytetään vaikkapa elokuvassa nähtä-vien tv-ohjelmien grafiikkaan ja erilai-siin logoihin. Eri tekniikoiden yhdis-täminen myös lisää hahmojen ilmeik-kyyttä. CHRZU kuitenkin painottaa elokuvan olevan ennen muuta nukkea-nimaatio, jossa muut tekniikat vain maustavat kokonaisuutta ja helpotta-vat tuotannossa.

Rahoittajina Kaukosaaren kirous -projektissa ovat paitsi AVEK, Suo-

men elokuvasäätiö ja TV1, myös FST ja Svenska Kulturfonden. ”Suomen-ruotsalaisuudesta on etua”, CHRZU naurahtaa. Etua on varmasti myös ai-emmasta menestyksestä. CHRZU sai viime vuonna Oulun musiikkivideo-festivaalilla nuoren lupaavan ohjaajan palkinnon Velcralle tekemällään mu-siikkivideolla Memory Loss. Vuonna 2005 ohjaajan Cinemare-teos palkit-tiin Leedsin elokuvafestivaalilla World animation award -sarjan kunniamai-ninnalla. Myös yhdessä Aiju Salmisen ja Aino Ovaskaisen kanssa toteutettu oppilastyö Treevil niitti vuosina 2003–2004 festivaalimenestystä.

CHRZU ei kuitenkaan tavoittele vain mainetta ja menestystä. Suurim-pana motivaattorina on itse tekemisen riemu, ja kaikki työvaiheet ovat yhtä mieluisia. ”Tää on mun juttu”, CHR-ZU toteaa ja muovailee valkoises-ta massasta pääkalloa. Aiemmin mie-lenkiinto kohdistui sarjakuvan teke-miseen, mutta elokuva viehättää sitä-kin enemmän. Liikkeen, äänen ja ku-van yhdistelmällä on helpompi tavoit-taa ihmisiä, ja vaikuttamisen mahdol-lisuudet ovat laajemmat. Kaukosaa-ren kirous -elokuva tavoittaa yleisönsä vuonna 2008. Elokuvan on tarkoitus valmistua ajoissa Tampereen eloku-vajuhlille, ja animaatio nähdään myös TV1:n Uusi Kino -sarjassa.

Animaation kieli on CHRZUlle ominaisempaa kuin näytelmäeloku-van tyyli. Animaatiolle tyypillinen lii-oittelu ja kärjistys ei onnistuisi perin-teisen elokuvan formaatissa. Lisäk-si CHRZU epäilee kykyjään tehdä näyttelijöiden kanssa töitä ja sanoo häneltä puuttuvan inhimillisen kom-munikaation taidon. ”On helpompaa tehdä töitä hahmojen kanssa, sillä si-ten ei ainakaan loukkaa ketään edes vahingossa – tai jos loukkaa, voi tilan-teen korjata jollakin massalla”, CHR-ZU vitsailee työkumppaneidensa edessä.

CHRZUlla on animaation tekemi-sessä monta rautaa tulessa. Kaukosaa-ren kirous -elokuvan ohella hänellä on peräti viisi muuta projektia työn alla. ”Käsikirjoitusvaiheessa on myös pitkä elokuva”, CHRZU paljastaa. Ohjaa-ja on lisäksi mukana Turun Anikistit -nimisessä animaatiotaiteilijoiden yh-distyksessä, jossa kahdeksan hengen voimin suunnitellaan vanhoihin kie-likurssiäänitteisiin pohjautuvaa epi-sodielokuvaa English Lessons. Turku-laisten dominoiva asema Anikisteissa ja animaatiossa ylipäätään ei ole sattu-maa. ”Turku on Suomen epäkaupalli-sen animaation kaupunki”, CHRZU summaa. ■

Tuotannossa

Kaukosaaren kirous


49

yös FST uomen-HRZU

myös ai-RZU sai kivideo-ohjaajan ään mu-Vuonna

palkit-a World niamai-almisen eutettu a 2003–

voittele Suurim-kemisen vat yhtä , CHR-koises-

min mie-n teke-

tää sitä-n ja ku-i tavoit-mahdol-ukosaa-leisönsä arkoitus

eloku-än myös

RZUlle äeloku-inen lii-i perin- Lisäk-

n tehdä a sanoo n kom-

pompaa sillä si-

än edes oi tilan-, CHR-

eidensa

tekemi-ukosaa-nellä on

yön alla. ös pitkä Ohjaa-ikistit -den yh-hengen

hin kie-vaa epi-

Turku-kisteissa

e sattu-aupalli-HRZU ■

CHRZU ja Minja Tuomisalo työn touhussa.


50

EU

U

Impressio

Olin vuonna 2002 Lontoossa ani-maatioelokuvafestivaaleilla. Näin neljän päivän aikana kymmeniä lyhyitä animaatioelokuvia, neljä tai viisi näytöstä päivässä. Elokuvat olivat hauskoja ja ytimekkäitä, kaikki teknisesti hienoja ja harkit-tuja. Viihdyin hyvin näytöksissä ja kirjoittelin huomioita leffoista festarikatalogin marginaaliin, tun-tui hienolta olla animaatioihminen muiden samanlaisten joukossa. Illal-la lueskelin vielä katalogia ja muis-telin päivän taide-elämyksiä. Elo-kuvat sekoittuivat toisiinsa, yhdestä muistin vain ärsyttävän sellomu-siikin, toisesta kauniin siveltimellä maalatun ja elävän viivan. Yhden elokuvan kohdalla luki vain ”asenne kohdallaan mutta karsea toteutus”, seuraavan ”päinvastoin”.

Tutustuin Priit Tende-riin, virolaiseen oh-jaajaan jonka elokuva Mont Blanc oli upea, virolaisen animaatio-surrealismin helmi.

Näin elokuvan ensimmäistä kertaa ja olin innoissani. Elokuva tuntui perus-tuvan tekijänsä omaan ja tarkkaan ha-vaintoon todellisuudesta, mutta esit-tävän tämän teoksen oman totuuden kuin kaleidoskoopin läpi projisoituna, yhtäaikaa useammalla tavalla tulkit-tuna. Keskustelin ohjaajan kanssa ai-heesta, mutta lopulta päätimme ren-toutua ja joimme paljon viinaa.

Seuraavana päivänä olin väsynyt. Viimeistelin muistiinpanoni Mont Blancista ja vähän harmittelin sitä,

että ilta ohjaajan kanssa oli ollut niin hauska: muistin tyhjentävimmät elo-kuvan herättämät kysymykseni vasta aamulla. Lopulta olin kuitenkin tyy-tyväinen tutkielmaani, vaikka huoma-sin kiusallisia puutteita omassa yleis-sivistyksessäni yrittäessäni tulkita elo-kuvaa kaikilla niillä tavoilla, joista olin edellisenä iltana tullut tietoiseksi.

Istuin koko päivän kuuntelemas-sa luentoja. Päätin lopettaa päivän me-nemällä viimeiseen vielä näkemättä olleeseen näytökseen. Olin sinnitel-lyt koko päivän, kirjoitellut muistiin-panoja ja tehnyt teräviä huomioita, ja olin tyytyväinen itseeni ja ammatti-maiseen asenteeseeni.

Näytöksessä oli toistakymmentä animaatioelokuvaa, jotka pystyin mie-lestäni arvioimaan kokolailla tyhjen-tävästi etukäteen jo pelkän festivaali-katalogin stillkuvan perusteella. Oli-han tässä jo lyhäreitä nähty. Olin pääs-syt oman animaationi kanssa käymään useilla festivaaleilla, joilla istuin tun-nollisesti kaikissa näytöksissä. Näytös menikin kuten oletin: pari pikkunäp-pärää huumorijuttua, yksi ylipitkä tai-depläjäys Puolasta ja lasilevylle maalat-tu kuvaus kyläjuhlista Etelä-Ranskas-sa, jossa oli rasittava hanurimusiikki. Festivaalin toiseksi viimeinen elokuva oli Michel Dudok deWitin ”Father and Daughter”.

Elokuvassa on yksinkertainen ta-rina: alussa mies polkupyöräilee pik-kutytön kanssa meren rantaan. Mies halaa tyttöä hyvästiksi ja lähtee souta-maan merelle. Tyttö lähtee pois. Seu-raavaksi näemme tytön pyöräilevän yksinään samaan paikkaan ja katse-levan merelle. Tyttö varttuu, hän käy rannalla sulhasensa kanssa, sitten kah-den lapsen ja miehen kanssa. Lopul-ta tyttö on vanha mummo, joka pol-kee vaivalloisesti meren rantaan. Hän jättää pyörän rannalle ja lähtee käve-lemään kohti merta. Rantaviiva on jo paennut, mummo vaeltaa kaislikossa kunnes löytää veneen, joka on lahon-nut rikki. Mummo menee veneeseen ja asettuu pitkäkseen, kuin nukku-maan. Äkkiä mummo nousee ylös, hän näkee jotain merellä. Mummo lähtee kipittämään kohti avovettä, muuttuen samalla takaisin samaksi pikkutytöksi, joka hän oli elokuvan alussa. Pikkutyt-tö juoksee kädet levällään odottavan isän syliin.

Elokuva on täynnä kauniita, muu-tamalla vedolla maalattuja kuvia ja tai-dokasta animaatiota. Toisaalta mu-siikki tuntui ärsyttävältä, alussa soi taas kaihoisa harmonikka. En kuiten-kaan tällä kertaa kirjoittanut narinoi-

tani katalogiin: heti elokuvan loput-tua säntäsin ulos teatterista, pakenin läheiseen puistoon ja itkin.

Itku tuntui kestävän loputtomiin. Itkin samaa itkua kuin yli kaksikym-mentä vuotta aikaisemmin, kun kuu-lin isäni kuolleen. Otin taas polku-pyöräni ja ajoin, pysähtymättä ja suo-raan eteenpäin. Tunsin kaiken uudel-leen: hengästyksen, itkun, märät hiuk-set kasvoilla, vääntyneen ketjunsuojan vinkunan, pakonomaisen tarpeen jat-kaa polkemista ja tuijottaa tietä edes-sään, takaisin kääntymättä, toivoen että tietä riittäisi loputtomiin. Mutta lopulta muistin vain isäni, ison miehen isot kädet, tupakalle tuoksuvan flanel-lipaidan, isän lauseita ja eleitä, jotka olin jo unohtanut.

Vähitellen itku loppui. Hämmen-tyneenä kokosin tavarani, en osannut käsitellä reaktiotani millään tavalla, olin vain epämääräisellä tavalla iloi-nen. En ollut aikuisiälläni juuri muis-tellut isääni, enkä ollut mitenkään va-rautunut siihen raskaaseen ikävään, jota yllättäen tunsin. Menin hotellille, suihkuun ja nukkumaan.

Täydensin katalogimuistiinpanoni myöhemmin, kun sain animaation jos-takin videonauhalla. Pidin äänisuun-nittelua elokuvan heikoimpana osana ja läpi elokuvan etenevää musiikkirai-taa turhankin ilmeisenä valintana. Tie-sin jo mitä oli tulossa, enkä liikuttunut elokuvasta ollenkaan. Päättelin että olin saanut jotain käsiteltyä.

Tarkastin vielä tilanteen tätä kirjoi-tusta varten katsomalla elokuvan uu-delleen, viisi vuotta myöhemmin. Olin utelias myös näkemään yksityiskohtia elokuvan kuvajaosta ja maalaukselli-sista kuvista. Kokemus olikin avarta-va, näin nyt itseni jo yhtä paljon tari-nan isänä kuin lapsena. Ja aloin itkeä jo alussa, kun pikkutyttö oli vielä isänsä sylissä. ■

EU201on kem

Vi

KoutoimMETueHa

Mkultavkulpertavlistsätsojalla

tastuualaja spaimutyi

SloTäkiimikraluulekTäkaahanvotmakukhak– unumu

hakkä jälknev

Levottomuutta herättävä kokemus LontoossaKari

Juusonen

Kirjoittaja on animaatio-ohjaaja

Oikaisu

Pahoittelut kolmesta edellisen nume-ron kuvien tekijätietojen puuttumi-sesta. Tässä ne tulevat: Kannessa olevan ”Rondo”-tuotannon kuvan oli ottanut Hannele Majanie-mi. Mikko Pielan Väinö Auer –doku-menttien tuotantokuvien joukossa oli Tahvo Hirvosen ottama kuva (s. 21) ja saman elokuvan kohdalla ”Valmistu-neissa tuotannoissa” oli Juha Hakka-raisen ottama kuva ohjaajasta (s. 54) .


51

EU

U U S I M E D I A - O H J E L M A K Ä Y N N I S T Y N Y Toput-enin

miin. kym-kuu-

olku-suo-

udel-hiuk-uojan n jat-edes-voen

Mutta ehen anel-otka

men-nnut

valla, iloi-

muis-n va-vään, llille,

noni n jos-uun-sana

kirai-Tie-

unut että

irjoi-n uu-Olin

ohtia selli-arta-tari-

keä jo änsä ■

EU:n uusi MEDIA-ohjelma vuosille 2007-2013 on käynnistynyt. Ohjelman budjetti on 671 miljoonaa euroa. Ensimmäiset ha-kemukset ovat käsittelyssä.

Virve Indrén

Koulutus-, audiovisuaali- ja kulttuuriohjelmien toimeenpanovirastoMEDIA-ohjelmaTuet itsenäisille tuottajilleHankekehittely

MEDIA-ohjelman ta-voitteena on tukea audiovisuaalista sek-toria taloudellisesti, jotta se voisi tehok-kaammin toteuttaa

kulttuurista tehtäväänsä. Ohjelman yleisenä tavoitteena on säilyttää ja edistää Euroopan kulttuurista ja kielellistä sekä elokuva- ja av-perinnön monimuotoisuutta, taata sen saa-tavuus yleisölle sekä edistää kulttuurien vä-listä vuoropuhelua. Tavoitteena on myös li-sätä eurooppalaisten teosten jakelua ja kat-sojaosuutta niin Euroopan sisällä kuin muu-allakin maailmassa.

Ohjelman prioriteeteiksi on poliittisella tasolla nimetty luovuuden vaaliminen, kult-tuuriperinnön jakaminen, audiovisuaalisen alan rakenteellinen vahvistaminen, pienten ja suurten maiden ja kielialueiden epätasa-painon vähentäminen sekä markkinoiden muutosten seuraaminen ja tukeminen eri-tyisesti digitalisoinnin muodossa.

Slow – ei aina pahasta? Tämänkertainen lehden teema on mielen-kiintoinen omasta näkökulmastani. Useim-miten kuulemani kritiikki on EU:n byro-kratian hitaus. Hakuajan päättymisestä ku-luu suunnilleen puoli vuotta sopimuksen al-lekirjoittamiseen ja rahojen maksatukseen. Tämä puoli vuotta on meille kiireistä ai-kaa. Vuonna 2006 käsittelimme noin 650 hankekehittelyhakemusta, joista hakukel-vottomiksi julistettiin joka viides. Useim-mat näistä hylätyistä olisivat ylittäneet ha-kukelpoisuusriman, jos olisivat panostaneet hakemukseensa ajallisesti vähän enemmän – useimmiten yksi lukukerta lisää olisi saa-nut hakijan itsensä huomaamaan, että hake-muksesta puuttuu jotain olennaista.

Hakukelpoisuussihdin lisäksi jokainen hakemus käy läpi kahden lukijan arvion se-kä kolmepäiväisen arviointipaneelin. Sen jälkeen valittaviksi ehdotetut hankeet me-nevät jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin

hyväksyttäviksi. Vasta näiden hallinnollisten askelten jälkeen voimme ryhtyä korvamerk-kaamaan rahaa komission budjetista ja alle-kirjoittamaan sopimuksia tuotantoyhtiöiden kanssa.

Tänä aikana tuottajien pitäisi viedä hank-keitaan eteenpäin tietämättä hakemuksensa kohtalosta. Viime vuonna hankkeidan valin-taprosentti oli 45. Jos hanke on jäissä käsitte-lyajan, saattaa aika loppupäässä jäädä kesken, sillä MEDIAn sopimuksessa hankkeiden ku-lujakso on rajattu. Slate-hankkeilla on aikaa 2 vuotta ja yksittäisillä hankkeilla 2v 2kk tu-kirahojen ja matching funding –osuuden ku-luttamiseen.

Usein hankkeet eivät edisty, kuten suun-niteltu on. Kuulemamme selitykset liitty-vät useimmiten käsikirjoittajaan, työn laa-tuun ja rahoitukseen. MEDIA-ohjelma on valmis antamaan lisäaikaa hankekehitte-lylle. Käytännössä lisäaika on enimmillään vuoden. Sen jälkeen hankkeen raportoin-ti on tehtävä silläkin uhalla, että MEDIAn tukisummaa ei voida maksaa täysimääräisenä.

Hankekehittelystä tuotantoonMEDIAn rahoittamista hankkeista noin joka kolmas päätyy tuotantoon viiden vuoden kulu-essa rahoitussopimuksen allekirjoittamisesta. Yksittäisenä hankkeena tukea saaneella pro-jektilla on hiukan suurempi todennäköisyys mennä tuotantoon kuin slate-hankkeella.

MEDIAn rahoitussopimusta seuraava-na kolmena ensimmäisenä vuonna yksittäi-set hankkeet menevät tuotantoon 10 prosen-tin vuosivauhdilla. Kolmen vuoden kuluttua noin joka kolmas hanke on tuotannossa. Ti-lastoissa neljäs vuosi ei tuo hyppäystä eteen-päin, mutta viides vuosi nostaa prosenttilu-vun 39:ään.

Hankepakettien riskitaso on luonnolli-sesti korkeampi kuin tuottajien huolella valit-semien yksittäisten hankkeiden. Slate-hank-keista joka neljäs on tuotannossa viiden vuo-den kuluttua. Rahoitussopimusta seuraava-na kahtena vuotena vuosivauhti on sama kuin yksittäisillä hankkeilla, mutta kolmantena vuotena vauhti jo hidastuu selvästi. Kolman-nen vuoden lopussa hankkeista 21 % on tuo-tannossa.

Kokonaistuloksena joka kolmas tai neljäs elokuva uunista ulos on erittäin hyvä tulos. Se on teollisuuden keskimääräisiä kansainväli-siä arvioita selvästi korkeampi. Toivottavasti MEDIAn tukiraha on antanut tekijöille enemmän aikaa kypsytellä hankkeita ja siten auttanut pääsemään parhaaseen mahdolli-seen lopputulokseen! ■

Lyhyesti

ILLUMENATION 2007 Neljättä kertaa järjestettävä Eu-ropean Student Film Festival Il-lumenation kerää Mediakeskus Lumeen tiloihin eurooppalaisten elokuvakoulujen tuoreet työt ja tekijät 17.-21.4.

Illumenation –festivaali tuo tänä vuonna Suomeen edustajia 21 maasta ja 42 elokuvakoulus-ta ympäri Eurooppaa. Festivaa-lin parikymmentä elokuvanäy-töstä esittelee eurooppalaisten opiskelijatöiden tuoretta kär-keä animaatioiden, dokument-tien ja lyhyiden fiktioelokuvien muodossa.

Illumenationin tärkein pää-määrä elokuvien esittämisen ohella on toimia kohtaamispaik-kana tulevaisuuden elokuva-alan ammattilaisille valtion rajojen yli. Aiempien festivaalien tulok-sena onkin syntynyt yhteistuo-tantoja mm. Suomen ja Belgi-an sekä Suomen ja Tsekin välillä. Tätä verkostoitumista festivaa-li pyrkii tänä vuonna vahvista-maan mm. järjestämällä osallis-tuville opiskelijoille korkeatasoi-sia, vuorovaikutukseen pohjaa-via työpajoja sekä Q & A-sessioi-ta näytösten jälkeen. Illumena-tion ei jaa palkintoja eikä aseta töitä arvojärjestykseen muuten-kaan, tällä tapaa festivaali on py-synyt vuosien saatossa todellise-na opiskelijoiden kohtaamis- ja keskustelupaikkana.

Pohjoismaiden ainoan opis-kelijaelokuvafestivaalin järjestä-vät Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osas-to ELO ja Mediakeskus LUME yhteistyössä Helsingin ammat-tikorkeakoulu Stadian, Nylands Svenska Yrkeshögskola Arca-dan, Lahden ammattikorkeakou-lun, Tampereen ammattikorkea-koulun ja Turun taideakatemi-an kanssa.

www.lume.fi/illumenation*

nume-tumi-

tannon anie-

–doku-ossa oli s. 21) ja

mistu-Hakka-(s. 54) .


52

Tuotannossa

AVEKin sisäänjättöajatAVEK siirtyi vuoden 2007 alusta ly-hyt- ja dokumenttielokuvien tuotan-totuessa sisäänjättöaikoihin haki-joiden yhdenvertaisuuden ja varojen suunnitelmallisemman jakamisen var-mistamiseksi.

Sisäänjättöajat koskevat seuraavia tukimuotoja: ennakkovalmistelu, tuo-tantotuki, jälkituotantotuki, esitys- ja levitystuki.

Tukiryhmien osalta sisäänjättö-kausia on kaksi. Ensimmäinen ha-ku päättyi 31.1. Hakemuksia tuli noin 60 kappaletta. Toinen haku päättyy 16.4.2007, jolloin hakemusten on vii-meistään oltava AVEKissa. Päätös

Suomalainen novellielokuva 2007Suomen elokuvasäätiö ja YLE TV1 käynnistävät vuonna 2007 Suomalainen novellielokuva –nimisen hankkeen. Pyrkimyksenä on rohkaista uusia ja nou-sevia ammattikäsikirjoittajia, -ohjaajia ja -tuottajia tekemään persoonallisia kertomuksia Suomesta ja suomalaisista. 28 minuuttia pitkien elokuvien esitys-paikka on TV1:n Kotikatsomo.

Hankkeesta kiinnostuneita tuottajia pyydetään toimittamaan ehdotuksia novellielokuviksi alla ole-viin osoitteisiin 4.5.2007 mennessä. Sama tuottaja voi ehdottaa toteutettavaksi enintään kahta eloku-vaa. Ehdotuksen tulee sisältää käsikirjoitus, ohjaajan sana, taiteellisesti vastuullisten tekijöiden ansioluet-telot sekä elokuvan kustannusarvio. Elokuvien käsi-kirjoitusten on oltava alkuperäiskäsikirjoituksia.

TV1 Kotikatsomo ja Suomen elokuvasäätiö ovat valmiita rahoittamaan vuoden 2007 aikana neljä no-vellielokuvaa siten, että kummankin rahoittajan ra-hoitusosuudet ovat 85 000 € per hanke. Tuotanto-yhtiö voi hakea tuotantoon muuta lisärahoitusta.

Valitut hankkeet julkistetaan 15.6.2007.

Suomen elokuvasäätiö YLEMiia Haavisto Leena KemppiKanavakatu 12 PL 9600160 Helsinki 00024 Yle

Apollo-palkinto Ilkka KippolalleDocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin vuoden 2007 Apollo-palkinnon sai dokumenttielokuvan tutkija Ilkka Kippola. Pal-kinto jaetaan suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistä-neelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle.

Suomen elokuva-arkiston tutkija Ilkka Kippola on uransa aikana osallistunut asiantuntijan roolissa satojen kotimaisten elokuvien tuo-tantoihin. Arkistomateriaalien tuntija on toiminut elokuva-alan ku-lisseissa, etsinyt ja löytänyt filmejä tekijöiden ja tutkijoiden käyttöön ja tulkittaviksi. Ilkka Kippola on myös opettanut arkistofilmien käyt-töä Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastol-la ja ansioitunut osallistumalla moniin kotimaisiin elokuvatutkimus-hankkeisiin.

tuen myöntämisestä tai hakemuksen hylkäämisestä tulee viimeistään neljän viikon kuluessa sisäänjättöajan päätty-misestä.

Mediataiteen tuotantotuet ja koh-deapurahat sekä lyhyt- ja dokumentti-elokuvien käsikirjoitustuet ovat edel-leen haettavissa ilman määräaikoja.

Vuoden 2006 dokumentti-JussiVuoden 2006 parhaan dokumenttielo-kuvan Jussi-palkinnon sai Jouko Aalto-sen ohjaama ja Illumen Oyn tuottama Kenen joukoissa seisot. Jussi-patsaat vuoden parhaille kotimaisille elokuvil-le jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry.

AVEK j

Dtiin yhtkiaan vu370 000

Markuun tukemuksmuksesDigidemseptin tettä demlun tukekeiden raha on

Seu30.4.20vät osoi

www

EspoelokSala

Evuottvänä vvaamka seulä valmnäyteEspookilpai2007”ka käsamaa

Kmattile. PaEspoosekä 2lun votuntij

Aelokuhoutuole sä

Li espoo

Ilkka Kippola. Kuva Lasse Lecklin (DocPoint)


53

Seitsemännen mediataiteen Prix Möbi-us Nordica -kilpailun finaaliin on valit-tu teoksia Suomen lisäksi Ruotsista, Tans-kasta ja Liettuasta. Mukana on verkkoon suunniteltuja vuorovaikutteisia elokuvia, innovatiivisia kulttuuripalveluita ja taide-teoksia. Uutta kilpailussa ovat virtuaaliset kuvaa ja ääntä tuottavat soittimet ja kuva-manipulaatioesitykset.

Suomesta loppukilpailuun valittiin seuraavat teokset: Town and Again (Suo-men kansallismuseo), Sormina (Juhani Räisänen), Pink Twins (Juha & Vesa Vehvi-läinen), Exile (Pastila, Lehtinen, Latvala, Autio), Spice trade (Kalle Hamm & Dza-mil Kamanger), Seitsemän veljestä (Melon Arbus Productions).

Lyhyesti-dvd: AVEKin, YLEn ja Suomen elokuva-säätiön yhteisen Lyhyesti-projektin elokuvista on koottu dvd. Kymme-

nen lyhytelokuvaa sisältävä levy julkaistaan 15.3. Levyn voi ostaa Suomen elokuvakontaktin nettikaupasta (www.elo-

kuvakontakti.fi). Levyä myyvät myös muutamat elokuvan erikoisliikkeet, CDON.com-ja Discshop.fi-nettikaupat sekä

suurimmat Anttiloiden Megastoret. Levyn hinta on noin 18 euroa.

– 10 lyhytelokuvaa Suomesta

– 10 short films from Finland

72055

al--e. a o-

n yt-

-

muksen n neljän päätty-

ja koh-mentti-

at edel-koja.

enttielo-o Aalto-ottama atsaat lokuvil-aisten

AVEK jakoi Digidemo-rahaa

Digitaalisen sisältötuotan-non kehittämiseen suun-nattu Digitaaliset de-mot -projekti jakoi vuo-den 2006 toisen tukierän-sä. Digidemo-rahaa jaet-

tiin yhteensä 200 000 euroa. Kaiken kaik-kiaan vuonna 2006 jaetun tuen määrä oli n. 370 000 euroa.

Marraskuun lopussa päättyneeseen ha-kuun tuli ennennäkemättömän paljon ha-kemuksia, ja niiden taso oli hyvä. 68 hake-muksesta myönteisen tukipäätöksen sai 32. Digidemo-rahoitusta voi hakea sekä kon-septin tai käsikirjoituksen suunnitteluun että demohankkeisiin. Konseptisuunnitte-lun tukea myönnettiin 13:lle ja demohank-keiden tukea 19 hakijalle. Digidemomäärä-raha on AVEKin ja OPM:n yhteinen hanke.

Seuraava Digidemo-haku päättyy 30.4.2007. Lisätietoja ja hakulomake löyty-vät osoitteesta:

www.kopiosto.fi/avek.

Espoo Ciné julistaa elokuvakilpailun Salaviinanpolttajista

Espoo Ciné -elokuvafes-tivaali on julistanut elo-kuvakilpailun kotimai-sen näytelmäelokuvan satavuotisjuhlan kun-niaksi. Päivälleen sata

vuotta aikaisemmin, tammikuun 17. päi-vänä vuonna 1907 helsinkiläinen valoku-vaamo julisti käsikirjoituskilpailun, jon-ka seurauksena saman vuoden kevääl-lä valmistui ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat. Espoo Cinén julistaman lyhytelokuva-kilpailun aiheena on ”Salaviinanpolttajat 2007”. Kilpailuun odotetaan töitä, jot-ka käsittelevät tekijän haluamalla tavalla samaa teemaa.

Kilpailu on avoin kaikille alan am-mattilaisille, opiskelijoille ja harrastajil-le. Palkintona on voittajaelokuvan esitys Espoo Ciné -festivaalilla elokuussa 2007 sekä 2.000 euron rahapalkinto. Kilpai-lun voittajan valitsee elokuva-alan asian-tuntijoista koostuva raati.

Alkuperäisen Salaviinanpolttajat-elokuvan kaikki kuvamateriaali on tu-houtunut eikä myöskään käsikirjoitusta ole säilynyt.

Lisätietoja: jenni.ukkonen@ espoocine.fi

Voittajat julkistetaan 30. maaliskuuta 2007 Kiasma-teatterissa osana Pikseliähky-festivaalin ohjelmaa. Juryn jäseniksi on kut-suttu mm. kansainvälisesti tunnetut media-tutkijat Geert Lovink ja Ilkka Tuomi. Pu-heenjohtajana toimii kilpailun perustaja ja johtaja, mediataiteilija Marita Liulia.

Pohjoismaisen kilpailun voittajat kut-sutaan kansainväliseen Prix Möbius In-ternational – loppukilpailuun, joka järjes-tetään Pariisissa.

Tapahtumaa tukevat Opetusministe-riö, AVEK, Mediakeskus Lume, Mediala-boratorio, Taideteollinen korkeakoulu ja Ranskan kulttuurikeskus.

Lisätietoja: www.prixmobiusnordi-ca.org

Prix Möbius Nordican finalistit valittu


54

Valmistuneita tuotantoja

A V E K I N T U K E M I A V A S T A V A L M I S T U N E I T A L Y H Y T- J A D O K U M E N T T I E L O K U V I A

JärviFiktio

Kesto 9 min.

Sisarukset (Pamela Tola ja Elina Knih-tilä) kesäyönä järvellä suursaaliinperässä. Humoristinen kertomus me-netyksen tuskasta ja löytämisen au-tuudesta.

Käsikirjoitus: Laura ArpalahtiOhjaus: Maarit LalliKuvaus: Rauno RonkainenÄänitys ja äänisuunnittelu: Pasi PeniTuottaja: Jarmo Lampela, Lasihelmi Filmi Oy Ensi-ilta: 7.11.2006Lyhyesti-projekti

Suomessa. Elokuva on kollaasi viiden tupakkahuoneen todellisuudesta. Elo-kuvassa käydään sairaalan, tehtaan, junan, joukkoliikenneyrityksen ja so-tainvalidien tupakkahuoneissa.Tupakkahuone on pysäytyskuva juuri tästä hetkestä.

Käsikirjoitus: Jukka Kärkkäinen, Jetta HuttunenOhjaus: Jukka KärkkäinenKuvaus: Jarkko T. Laine, Jani KumpulainenLeikkaus: Mervi Junkkonen, Timo PeltolaÄänisuunnittelu: Janne LaineMusiikki: Jonas BohlinTuottaja: Joonas Berghäll, Oktober Film OyEnsi-ilta: 25.1.2007

SaalisDokumenttielokuva

Kesto 100 min.

ÄänisuuMusiikkTuottajaCilla WVastaavKinotarEnsi-ilt

HiihtäjDokum

Kesto

Dokumka 60 vusä edestran vuo

KäsikirOhjaajaKuvausLeikkauMusiikkÄänisuuTuottajaJ W DoEnsi-iltLyhyest

Isä meidänDokumenttielokuva

Kesto 55 min.

Isä meidän -dokumenttielokuva on kuvaus alkoholistin perhe-elämästä, isän ja tyttären suhteesta. Ohjaaja An-ne Laurila on dokumentoinut esikois-elokuvassaan isänsä ylä- ja alamäkiä lähes kaksi vuotta. Vankila- ja ryyppy-reissut ovat mutkistaneet koko suvun arkea ja lopulta isä on päätynyt asu-maan tyttärensä katon alle.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Anne LaurilaKuvaus: Janne NiskalaLeikkaus: Tuuli KuittinenÄänisuunnittelu: Kimmo VänttinenMusiikki: Niskala, Rajala, TakkunenTuottaja: Anne Laurila, Vaski Filmi OyEnsi-ilta: 24.1.2007

Tupakkahuone Dokumenttielokuva

Kesto 58 min

Tupakkahuone kertoo Suomesta ja suomalaisista 2000-luvun alussaerilaisten tupakkahuoneiden kaut-ta. Tupakkahuoneissa istuvat ihmiset, heidän elämäntilanteensa ja tarinansa kertovat kansalaisten elämästä nyky-

Dokumenttielokuvassa kerrotaan suomalaisen yrittäjäsuvun histori-aa. Saalis on tarina ihmisistä, joilla on unelma ja siitä hinnasta, jonka unel-man saavuttaminen maksaa. Saaliin kautta avautuu myös ainutlaatuinen näkökulma suomalaisesta elokuvate-ollisuutta ja -kulttuuria luoneesta su-vusta. Saalis on tarua ja totta Mäke-löistä. Käsikirjoitus & ohjaus: Taru MäkeläKuvaus: Jouko SeppäläLeikkaus: Tuuli Kuittinen

Kuvaukset(Tietoja va


55

i viiden sta. Elo-taan, n ja so-a.va juuri

en,

Timo

ober

Äänisuunnittelu: Olli HuhtanenMusiikki: Jukka SiikavireTuottajat: Misha Jaari, Ulla Simonen, Cilla WerningVastaava tuottaja: Lasse Saarinen, Kinotar OyEnsi-ilta 26.1.2007

HiihtäjätDokumenttielokuva

Kesto 11 min.

Dokumenttielokuva miehistä, jot-ka 60 vuotta sitten hiihtivät henken-sä edestä. Nyt he hiihtävät kilpaa ker-ran vuodessa.

Käsikirjoitus: John WebsterOhjaaja: John WebsterKuvaus: Tuomo HutriLeikkaus: Mervi Junkkonen Musiikki: Maria KalaniemiÄänisuunnittelu: Anne TolkkinenTuottaja: John Webster, J W Documentaries OyEnsi-ilta: 26.1.2007Lyhyesti-projekti

TurvapaikkaDokumenttielokuva

Kesto 72 min.

Turvapaikka on dokumenttielokuva kolmesta nuoresta, jotka ovat paen-neet kotimaistaan ja päätyneet yksin Suomeen. Elokuva seuraa 12-vuotiaan Sudin, 17-vuotiaan Azimin ja 16-vuoti-aan Wahidin elämää yhdessä Suomen suurimmassa vastaanottokeskuksessa vuoden ajan. Tuona aikana päätetään, saavatko he jäädä maahan vai eivät.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Jenni LinkoKuvaus: Tuomo Hutri, Jani Kumpu-lainenÄänisuunnittelu: Pelle VenetjokiLeikkaus: Anne LakanenMusiikki: David SchweitzerTuottaja: Liisa Akimof, Production House OyEnsi-ilta: 28.1.2007

uhanalaisimman kulttuurikohteen lis-talle – samalle, jolla olivat mm. Pom-peijin rauniot ja Taj Mahalin temppeli. Elokuvassa seurataan Anni Popovan, kylän sielun kautta Paanajärven kylän elämää, restaurointia ja elvytystä.

Käsikirjoitus: Lasse Naukkarinen, Markku NieminenOhjaus ja kuvaus: Lasse NaukkarinenAsiantuntija, valokuvaaja: Markku NieminenLeikkaaja: Tuuli KuittinenSäveltäjä: Carl-Johan HäggmanÄänisuunnittelija: Heikki InnanenTuottaja: Lasse Naukkarinen, Iloku-va, Naukkarinen & Co.Ensi-ilta: 29.1.2006

Paanajärven AnniDokumenttielokuva

Kesto 120 min.

Vienan Karjalassa, Kemijoen varrel-la sijaitseva Paanajärven kylä on par-haimmin alkuperäisessä asussaan säi-lynyt vienalainen kylä. Kylän elämää on uhannut neljäkymmentä vuotta suunnitteilla ollut vesivoimala, joka hukuttaisi kylän.

Kylän pelastustoimet aloitettiin kymmenen vuotta sitten. Paanajär-ven kylä hyväksyttiin maailman sadan

aan ori-oilla on unel-

aaliin uinen uvate-sta su-

Mäke-

Mäkelä

Kuva: Markku Nieminen

Kuvaukset ja tiedot perustuvat tuotantoyhtiöiden AVEKille toimittamaan aineistoon. (Tietoja valmistuneista tuotannoista voi toimittaa osoitteeseen [email protected])


56

Valmistuneita tuotantoja


Talvinen matkaDokumenttielokuva

Kesto 73 min.

Talvinen matka on elokuva laulami-sesta ja nuoresta miehestä, joka etsii itseään ja omaa ääntään. Se on kuvaus sukupolvien välisestä dialogista sekä elämänkokemuksen, tiedon ja taidon, siirtämisestä miespolvelta toiselle. Se kertoo pelon voittamisesta ja omien voimavarojen löytämisestä - aikuisek-si ihmiseksi kasvamisesta.

Ohjaus: Visa Koiso-KanttilaLeikkaus: Tuula Mehtonen Kuvaus: Marita Hällfors Äänitys: Pirkko TiitinenÄänisuunnittelu: Pietari Koskinen Graafinen suunnittelu: Marko Mä-kinen Musiikki: Outi ParkkilaTuottaja: Iiris Härmä, Guerilla Films OyYhteistyössä mukana Elefantti -elokuvaohjaajayhteisöEnsi-ilta 8.3.2007

PuhdistusDokumenttielokuva

Kesto 57 min.

Fanny Bollström oli uhrina vuonna 1956 Pankakoskella tapahtuneessa vä-

kivaltaiNyt, 50tyy selvomaisuuon aikurella, jokpaikkaasuomala

Ohjaus Erkko LKuvausHällforÄänisuuLeikkauMusiikkTuottajaVastaavKinotarEnsi-ilt

ArvoituDokum

Kesto

Elokuvatististenkumentnen lapsja hänentuullisekanssa.

Menetys Dokumenttielokuva

Kesto 28 min.

Ilkka Viljanen joutui syksyllä 2005 onnettomuuteen. Hän loukkasi kä-tensä sirkkelin terään. Onnettomuus olisi kenelle hyvänsä ikävä, mutta Il-kalle onnettomuuden teki kohtalok-kaaksi hänen ammattinsa; Ilkka soit-taa ensimmäistä viulua Helsingin Kaupunginorkesterissa.

Käsikirjoitus & ohjaus: Tuomas SallinenKuvaus: Mikko Simula, Topi PeltonenLeikkaus: Otso Tiainen, Tuomas SallinenÄänisuunnittelu: Topi Peltonen, Jukka Uitto

Tuottaja: Johanna EnäsuoTuotantoyhtiö: Widemind Productions OyEnsi-ilta: 6.2.2007

Yhden tähden hotelliDokumenttielokuva

Kesto 70 min.

Yhden tähden hotelli on matka suo-malaisen miehen mielenmaisemaan, päätähtenä Agents-yhtyeen solisti Jorma Kääriäinen.

Jorma Kääriäinen ja Agents on yksi Suomen vetovoimaisimmista tanssilavaesiintyjistä. Jorman koti on monen muusikon tavoin tiellä, alitui-sella matkalla kohti unelmaansa. Ho-tellista toiseen kiertäminen on yk-sinäistä ja niissä tällä kolmen lapsen isällä on aikaa pohtia elämäänsä ja tähteyttään.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Ari MatikainenKuvaus: Hannu-Pekka VitikainenÄäni: Mikko Mäkelä, Tuomas KlaavoMusiikki: Jorma Kääriäinen, Agents, Janne HaavistoLeikkaus: Aleksi RaijTuottaja: Arto Halonen, Jari Alén, Art Films production AFP OyEnsi-ilta: 2.3.2007


57

Ohjaus ja käsikirjoitus: Erja DammertKuvaus ja äänitys: Erja DammertLeikkaus: Jukka NykänenÄänisuunnittelu: Heikki InnanenMusiikki: Jovanka Trbojevic’Tuottaja: Cilla WerningVastaava tuottaja: Lasse Saarinen, Kinotar OyEnsi-ilta 9.3.2007

AnkkuriAnimaatio

Kesto 7 min.

Laivassa on kapteeni ja kolme mat-ruusia. Yksi matruuseista menet-tää päänsä, mikä saa totutun asiainti-lan järkkymään - muuttumaan aivan muuksi.

lami-a etsii kuvaus a sekä taidon, elle. Se

omien kuisek-

inen Mä-

sö

onna essa vä-

kivaltaisessa romaniväestön häädössä. Nyt, 50 vuotta myöhemmin, hän ryh-tyy selvittämään perheen kadonneen omaisuuden kohtaloa. Apuna hänellä on aikuistuva tyttärentyttärensä Mi-rella, joka samaan aikaan etsii omaa paikkaansa vähemmistön edustajana suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Erkko LyytinenKuvaus: Jarkko T. Laine, Marita Hällfors, Jyri HakalaÄänisuunnittelu: Juha HakanenLeikkaus: Tuomo LeinoMusiikki: Timo HietalaTuottaja: Cilla WerningVastaava tuottaja: Lasse Saarinen, Kinotar OyEnsi-ilta 8.3.2007

Arvoitusten huoneDokumenttielokuva

Kesto 72 min.

Elokuva seuraa lukuvuoden ajan au-tististen lasten koulunkäyntiä. Do-kumentti kertoo siitä, miten autisti-nen lapsi on maailmassa ja mitä taito-ja hänen on opittava tullakseen koh-tuullisesti toimeen muiden ihmisten kanssa.

Käsikirjoitus & ohjaus: Tommi JuutilainenPuhtaaksi piirtäminen: Tommi Juutilainen, Mikko Torvinen, Niina SuominenLeikkaus: Tommi Juutilainen, Samppa KukkonenAnimaatio: Mikko Torvinen, Tommi Juutilainen, Samppa KukkonenKompositiointi: Samppa KukkonenMusiikki: Esko MäkinenÄänisuunnittelu: Mikko PajuTuottaja: Jyrki KaipainenTuotantoyhtiö: Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro Ensi-ilta: 9.3.2007Lyhyesti-projekti

PuolueetFiktio

Kokonaiskesto 83 min.

Puolueet on teemallisesti yhtenevi-en lyhytelokuvien kokoelma. Lähtö-kohtanaan elämän arkiset tapahtumat kahdeksan elokuvaa kertoo suomalai-sista puolueista, niiden aatteista, ra-kenteista ja käytännön toimista.

Vihreät – Metsänpoika(10 min.)Kolme kaupunkilaisperhettä viettää yhteistä hiihtopäivää. Joukon nuorin, kuusivuotias poika katoaa epähuomi-ossa metsään.Käsikirjoitus: Laura RuohonenOhjaus: Juha Lehtola

Kristillisdemokraatit – Taivas (12 min.)Tarina nuoresta äidistä, joka rahapu-


58

TuValmistuneita tuotantoja

tä huolimatta Lauri, 30-vuotias kaupunkilaismies haluaa ripustaa pyykkinarulle juuri pestyn ison val-koisen lakanan. Hänen vaimonsa vastustaa ajatusta ja seuraa taistelu turhista periaatteista.Käsikirjoitus: Juha LehtolaOhjaus: Matti IjäsTuottaja: Peter Lindholm, Petfilms OyEnsi-ilta: 9.3.2007

lan iskiessä lähtee arvioittamaan van-hemmiltaan perinnöksi saamaansa ar-votaulua taidehuutokauppakamaril-le. Yli satavuotias, Jumalaa muistutta-va asiantuntija toteaa maalauksen pel-käksi julisteeksi. Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Lehtola

Perussuomalaiset – Matka (11 min)Kaksi miestä laskeutuu puusta, perus-taa puolueen ja matkaa metsästä ih-misten pariin saarnaamaan totuuttaan Suomen pelastamiseksi.Käsikirjoitus: Kari HotakainenOhjaus: Saara Saarela

Ruotsalainen kansanpuolue – åäö (3 min.)Yhden päivän aikana kohtaamme vii-si henkilöä. 25-vuotias helsinkiläinen englanninopettaja Gunilla, 45-vuoti-as työtön Jan, 35-vuotias maanviljelijä Olof, 65-vuotias hienostorouva Elisa-beth ja 50-vuotias puliakka Anna ovat suomenruotsalaisia, mutta yhdistääkö heitä mikään muu kuin kieli.Käsikirjoitus: Reko LundánOhjaus: Peter Lindholm

Kokoomus – Muisti (8 min.)Milla on kärsinyt nuorempana paina-jaisesta, missä iso karhumainen olio

hyökkää hänen kimppuunsa. Hän al-kaa selvittää, mistä tämä painajaisuni on johtunut ja hämmästyy saadessaan kaksi täysin poikkeavaa vastausta.Käsikirjoitus: Agnieszka Tomaszewski-LintulaOhjaus: Peter Lindholm

Keskustapuolue – Kunnanjohtaja (13 min.)Juupio on pieni muuttotappiokunta jossain päin Suomea. Kunnanjohta-ja Koskinen on tiukan paikan edessä: väestö on ikääntynyttä ja taloustilan-ne tukala. Kuntaliitos Pyhälän kans-sa tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Vain ihme voisi pelastaa Juupion …Käsikirjoitus: Jan ForsströmOhjaus: Zaida Bergroth

Vasemmistoliitto – Omenapora (18 min.)Johannes ostaa monitoimikoneen, jo-ka viipaloi omenat identtisen kokoi-siksi paloiksi. Terä menee kuitenkin rikki ja Johannes alkaa loputtomalta tuntuvan taistelunsa saadakseen uu-den terän.Käsikirjoitus ja ohjaus: Paavo Westerberg

SDP – Perintölakana (8 min.)Myrsky on nousemassa, mutta sii-


Viisi aamua vielä Animaatio

Kesto 17 min.

Musta komedia johtajasta, joka yritti toimia oikein. Sosiaalitoimen johtaja yrittää ratkaista mahdo-tonta tehtävää. Viidentenä aamuna paljastuu totuus. Tässä kilpailussa voittaa se, joka ensimmäisenä mah-tuu riman ali.

Käsikirjoitus: Iiro KüttnerOhjaus & visualisointi: Milja AholaAnimointi: Jan Andersson, Kati Härkönen, Katja KettuLeikkaus: Tuula MehtonenÄänisuunnittelu: Kepa LehtinenMusiikki: Eero OjanenTuottaja: Liisa Penttilä, Edith Film OyEnsi-ilta: 10.3.2007


59

Tukipäätökset syksy 2006

KulttuurivientitukiART FILMS OY / HALONEN ARTO 641Pyhä kirja -dokumenttielokuvahanke Sunny Side of the Doc -tapahtumassa (27.-30.6.06) JÄNIS MATLEENA 350Una Lira Soluzione-lyhytelokuva Odensen kv.elokuvafestivaalin kilpailusarjassa 17.–20.8.06 RINNEKANGAS REIJO 1 500The Spirit in the Eastern Image - The Finish Docu- mentary Films about Russia - esityssarjan järjestä- minen Meksiko Cityssä 16.-20.10.06 MEDEIA LTD / LIULIA MARITA & REUNALA PIA 660Prix Möbius -kilpailun kv. raadin jäsenten matkakulut loppukilpailuun Montréaliin lokakuussa 2006 SULAKE CORPORATION OY / LASSILA JUHANI 2 000Habbo-pelimaailma Prix Möbius -loppukilpailussa Montrealissa lokakuussa 2006 LINDHOLM MIKKO & TYÖRYHMÄ 3 000Animaatiokone ja Kick Ass Kung Fu - peli WIRED NextFest - tapahtumassa New Yorkissa 28.9.-1.10.06PINK TWINS / VEHVILÄINEN VESA 450Fokus Finland -näyttely Barcelonassa 28.9.-18.10.06 AVEK / SES - kulttuurivientitoiminnan vuoden 2006 50 000toinen osuus DOKUMENTTIKILTA / PATANEN TARU 8 000Ohjaajien osallistuminen suomalaisten dokumenttielokuvien katselmukseen DocLisboa –tapahtumassa Portugalissa 20.-29.10.2006 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY / LEENA 10 158NÄREKANGAS Suomalaisten tekijöiden osallistuminen Nordisk Panorama -tapahtumaan Århusisssa 23.-27.9.06 LEHTINEN MIKA 681Numero - elämää asteikolla 0-10 - lyhytelokuva Nordisk Panoraman Lyhyesti-näytöksessä Århusissa 22.-24.9.2006 ELOKUVAOSUUSKUNTA CAMERA CAGLIOSTRO/ KAIPAINEN JYRKI 1 000Nordisk Panorama ja foorumi (Århus 22.-27.9.) ja Cartoon Masters -tapahtuma (Potsdam25.-28.10.) ILLUME OY / AALTONEN JOUKO 654Nordisk Panoraman rahoitusfoorumi (Århus 25.-26.9.) ILLUME OY / VEIJALAINEN PERTTI 464Kenen joukoissa seisot - dokumenttielokuva Prix Europa -tapahtumassa (Berliini 15.-20.10.06) KRISTALLISILMÄ OY / POHJOLA ILPPO 816MIPCOM-tapahtuma (Cannes 9.-13.10.06) FILMITAKOMO OY / PARDO ALVARO 532Eden Pastora - dokumenttielokuva Docupolis-elokuvafestivaalilla Barcelonassa 4.-8.10.2006 SUOMI-VÄÄNÄNEN MAARIT 900Vähän niinku pelottavaa…-elokuva Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalin ParaDocs-sarjassa (23.11. - 3.12) PARKKINEN MINNA 850Grey - elokuva Semana de cine experimental de Madrid -tapahtumassa 17.-24.11.06 TYYSKÄ MIKA & TOIVIAINEN LIINA 703Guitar Shred Show Prix Möbius International -tapahtumassa (Montréal 13.-15.10.06) TIKKA PIA & TYÖRYHMÄ 1 500”Obsessio”-teos Prix Möbius International -tapahtumassa Montréalissa 13.-15.10.06 AVEK / SES - kulttuurivientitoiminnan vuoden 2006 49 846toinen osuus EPIDEM ZOT / WAHLFORSS MIKKO 4 900Animaatioelokuvien rahoitustapahtumat 2007 (mm. Cartoon Forum, MIPCOM, MIP TV ja Cannes) WIDEMIND PRODUCTIONS OY / SALLINEN 360TUOMAS Dokumenttielokuvan ”Into the Sunshine” ja ohjelma- sarjan ”People like us” yhteistuotantoneuvottelut Pariisissa 16.–19.11.06 ART FILMS OY / ARTO HALONEN 1 000Pyhä Kirja - dokumenttielokuvan rahoitusneuvottelut Amsterdamin kv. dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä 23.11.-3.12.06

Koulutustapahtumien tukiDOKUMENTTIKILTA / MATTILA TARJA 4 140”Paperi-workshop/Pirjo Honkasalo -masterclass” - kurssi TAIKin kanssa joulukuu 2006 - kevät 2007 ILMAISUVERSTAS RY / VESAJOKI HELENA 1 300Elokuvanäyttelemisen työpaja näyttelijöille 10.–12.2.07 yhteistyössä TAIK/ETO:n kanssa HYY:N ELOKUVARYHMÄ RY / SIREN JOONAS 900Elokuva ja luonto -luentoja elokuvasarja yhteistyössä SEAn kanssa 2.3. - 11.5.07 SUOMEN ELOKUVAAJIEN YHDISTYS F.S.C. RY/ 2 400FÄRM HEIKKI Koulutustilaisuus digitaalisen ARRI D-20 -elokuva- kameran käytöstä 17.-19.11.06 (TAIK)

Festivaali- ja muu audiovisuaalisen kulttuurin tukiMEDIATAIDEYHDISTYS AVANTO / MARKO HOME 18 000AVANTO-mediataidefestivaali Helsingissä 17.-19.11.06 HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALI / 2 000JARI MATALA Bulgaria by DocPoint -tapahtuma Helsingissä 1.-3.9.06 PALIKKA RY / ANNAKAISA PARTANEN 3 000Animatricks-animaatioelokuvafestivaali Helsingissä 27.-28.10.2006 OULUN ELOKUVAKESKUS RY / SAULI PESONEN 15 000Kansainvälinen lastenelokuvafestivaali Oulussa 13.-19.11.2006 POHJOIS-KARJALAN ALUEELLINEN ELOKUVA- 3 000YHDISTYS / PEKKA KARJALAINEN Visuaalisen kulttuurin Viscult-festivaali Joensuussa 27.9.-1.10.2006 HELSINGIN TAITEILIJASEURA RY / ANTTI VUORIO 2 000Uudenmaan taidetoimikunnan ja Helsingin Taiteilija- seuran yhteisnäyttely “Lähtemisen ja saapumisen paikat” Helsingissä 15.9. - 15.10.2006 HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVA-FESTIVAALI RY/ JARI MATALA 18 000Kuudes DocPoint - dokumenttielokuvafestivaali Helsingissä 24.-28.1.2007 TAMPEREEN ELOKUVAJUHLAT RY / KARI LOUNELA 15 00037. kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali Tampereella 7.-11.3. 2007 SUOMEN ELOKUVAKONTAKTI RY / LEENA 5 000NÄREKANGAS 23. Kettupäivät - lyhyelokuvatapahtuma Helsingissä 7.-11.11.2006 MEDEIA LTD / MARITA LIULIA 2 000Prix Möbius Nordica - multimedia- ja mediataide-tapahtuma Helsingissä 30.3.2007 AVEK 9 219Toimikauden 2006-2007 avajaiset LUME-keskuksessa 7.9.2006 AVEK-palkinto / Pekka Sassi 12 000

KoulutusapurahatAHOLA OUTI 1 551Radio- ja TV-opisto ARTOn tv-tuottajakoulutus (Pasila) 7.9.06 - 31.5.07 JALMANEN NOORA 750Radio- ja TV-opisto ARTOn tv-tuottajakoulutus (Pasila) 7.9.06 - 15.5.07 JUSSILA ERIKKA 958Radiodokumentti ”Kadonneet kuvat ja muita perhesalaisuuksia” Prix Italia -kilpailussa Venetsiassa 24.-30.9.06 HUKKANEN PAULIINA 400TEAKin ja TAIKin koulutuskeskusten järjestämä vuorovaikutus elokuvassa -kurssi 14.–18.8.06

s taa n val-nsa

telu

a imen -

muna ussa mah-

Aholati

en


60

Tukipäätökset syksy 2006 Tu

KINDBERG JUHA 775Osallistuminen Le Giornate del Cinema Muto - festivaalille 7.-14.10.06 KOSKELA ULLARIIKKA 400TEAKin ja TAIKin koulutuskeskusten järjestämä vuorovaikutus elokuvassa -kurssi 14.–18.8.06 LAIHO KATRI 1 750CICEAn ”Art Cinema = Action+Management” -koulutus Venetsiassa 28.8.-7.9.06 LINKO MARIKA 168TAMKin av-tuotantojen post production -kurssi 14.9.06 - 4.5.07 LWOFF MARK 2 000Université Paris 1 (Sorbonne):n “European Certificate in Audiovisual Financing and Commercialisation” -kurssi 26.6.06 - 21.7.06 TIITINEN PIRKKO 2 151ARTOn digitaalisen äänisuunnittelun koulutus 8.9.06 - 21.12.07 EGGERT JUKKA & HUMALOJA TIMO 2 000EDN:n Twelve for the Future -koulutus (Marielyst, Tanska) 29.8.-1.9.06 NYKÄNEN JUKKA & TYÖRYHMÄ 2 400Kone 17 -dokumenttielokuva Prix Italia –tapahtumassa Venetsiassa 24.-30.9.06 HAASLAHTI HANNA 600Fleshing out -työpaja 9.-10.11.06 (Rotterdam) VEIJALAINEN PERTTI 800Kulttuuriviennin ammattilainen -kurssi (Fintra) marraskuu -06 - syyskuu -07 (Helsinki) KIRJAVAINEN HANNA 2 000Script and Pitch -kurssi (MEDIA-ohjelma) Italiassa (25.-31.3.07), Kreikassa (15.-20.6.07), Italiassa (17.-22.10.07) ja Ranskassa (30.11.-3.12.07) CEDERSTRÖM KANERVA 1 195Danske Filmskolen seminaari elokuvauksesta 11.-12.11.06 (Kööpenhamina) LESKINEN AULI 1 000ARTOn mediakäsikirjoittajan koulutus 7.9.06 - 31.5.07 LIAKKA TEEMU 1 040Vedenalaisen kuvauksen työpaja ja Wildscreen - tapahtuma, Bristol 15.10.-20.10.06 SUOMI-VÄÄNÄNEN MAARIT 1 000TAIKin Porin taiteen ja median osaston henk.koht. suunniteltu opintokokonaisuus 1.9.06 - 31.5.07 HAAPASALO ALLI 2 000MA in Film-opinnot New York Universityn Tisch School of Artsissa 2006/07

Lyhyt- ja dokumenttielokuvien tuotantotukiNOSTALGIA FILM KY / GEORG GROTENFELT 4 000MERKINTÖJÄ VALKEASTA KAUPUNGISTA Esseedokumentti Helsingistä jossa kamera tarkkailee vuoden kulkua kaupungissa ja kertojaääni ajan ilmiöitä (ev) PETFILMS OY / BERGROTH, IJÄS, LEHTOLA, 55 000LINDHOLM, SAARELA, WESTERBERG PUOLUEET Teemallisesti yhtenevien fiktiivisten lyhytelokuvien kokoelma suomalaisista puolueista (tt) ILOKUVA, NAUKKARINEN & CO / EILA HUTRI 37 000=X Kollaasitekniikalla tehtävä kokeellinen animaatio mielen järkkymisen rajoista ja rajapinnoista (tt) GUERILLA FILMS OY / IIRIS HÄRMÄ 32 000ELÄÄ JA PALAA Dokumenttielokuva veljestä ja siskosta aikuistumisen kynnyksellä perhe- ja sukusiteiden paineissa (tt) GARTZ JUHO & NYSTRÖM JAN-ERIC 1 200MUYBRIDGE Dokumenttielokuva Eadweard Muybridgen elämästä ja teoista (kk)

MEDIA CENTER KOTKA KY / PASI RIIALI 3 000RAKENTAJAT Dokumenttielokuva oman kodin rakentamisesta (ev) JÄRVI KATARIINA 3 000LAPUA Dokumenttielokuva median ja yhteiskunnan toimista kriisissä Lapuan tragedian kautta kuvattuna (kk) PIELA MIKKO 2 000VARHAISJAKAJA Lyhyt dokumenttielokuva lehdenjakajan aamuyöstä (kk) MILLENNIUM OY / JOHN WEBSTER 55 000KATASTROFIN AINEKSET Dokumenttielokuva öljyn loppumisen myötä seuraavavasta katastrofista ja yhden perheen pyrkimyksestä vähentää öljynkulutustaan (tt) JAAKKO ILKKA PRODUCTIONS OY / TUIJA 30 000HALTTUNEN MIELENTILATUTKIMUS Dokumenttielokuva kolmen mielentilatutkimuksen kulusta (tt) YLÄKÄS KIMMO 1 200KOIRAN VUOSI Dokumenttielokuva Kouvolaan saapuvista kiinalaisista, jotka aikovat menestyä juuri siellä mistä teollisuutta viedään Kiinaan (kk) LÅNGFILM PRODUCTIONS OY / RISTO IISSALO 35 000KAUSI Dokumenttielokuva 13 - vuotiaista pojista jotka pelaavat viimeistä kauttaan HIFK:ssa ennen C- junioreiden edustusjoukkueen valintaa (tt) ANGRY-LA VISUAL DESIGN KY/ KAUKO LINDFORS 8 5001-7=72=0 Lyhytelokuva depressiopotilaan odotusajasta hyvinvoin-tiyhteiskunnaksi itseään kutsuvassa järjestelmässä (jt)ILLUME OY / DONAGH COLEMAN 40 000TEXTURES Eeppinen dokumenttielokuva maailman hienoimman villan, pashminan tuottajien elämästä (tt) MIKONRANTA TUIJA 3 000DDR JA ME Dokumentti suomalaisten suhteesta DDR:ään yksityisesti ja mediassa (kk) VU-LILJA THU NGA 1 200PUHELINKOPIN PALUU Dokumenttielokuva katukuvasta kadonneiden puhelinkoppien kohtalosta (kk) PÄRNÄNEN ATSO 1 300HILJAINEN TALO Lyhytelokuva vanhainkotiin unohtuneesta neiti Suomesta (kk) MAZET TIINA 2 000VARPUSET Dokumenttielokuva lasten sopeutumisprosessista päivähoitoon (kk) LUMENIA PRODUCTIONS OY / JARI HAANPERÄ 25 000MAAILMAN VALOT Dokumenttielokuva maaimasta keinovaloissa (tt) MOLLBERG EIRA 3 000SOVITUS Dokumentti inkeriläisten sotakokemuksista ja pyrkimyksestä sovitukseen (kk) KARRENTO JOHAN 3 000MURDER Dokumenttielokuva miehen matkasta väkivallanteon hetkeen (kk) KURKI VILLE & MOILANEN TIMO 2 000VIIMEINEN ESITYS Lyhytelokuva nuoren miehen illasta, jonka aikana tämän itsepetokseen perustuva minäkuva murenee (kk)ILLUME OY / KJ KOSKI 17 000UNELMANA KARJALA Dokumenttielokuva Karjalasta kotiseutuna kahdesta näkökulmasta: niiden, jotka joutuivat lähtemään ja niiden, jotka pakotettiin tilalle (tt) PEDREGAL ALEJANDRO 2 000DIRECTOR’S CUT Lyhytelokuva miehestä, joka leikkii naissuhteillaan, kunnes joutuu itse oman pelinsä kohteeksi (kk)


61


0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

FILMITAKOMO OY / ALVARO PARDO 2 000MIEHEMME HAVANNASSA Dokumenttielokuva Eloy Gutierrez Menoysta, joka taisteli Castron rinnalla, mutta kääntyi tätä vastaanja valmistelee nyt ihmisiä Kuubassa Castron jälkeiseenaikaan (ev) WIDEMIND PRODUCTIONS OY / TUOMAS 7 500SALLINEN MENETYS Dokumenttielokuva ammattiviulistista, joka menetti sormensa ja ammattinsa menettämättä kuitenkaan toivoaan (tt) MOKUL FILMI OY / HEIKKI KOSSI 35 000FAMILY MEETING Dokumenttielokuva kohtaamisesta, suvaitsevaisuu- desta ja musiikista (tt) MAKING MOVIES OY / SELMA VILHUNEN 20 000PONITYTÖT Elokuva teinityttöjen yhteisöllisyydestä ja siihen kasvamisesta ponitalleilla (tt) MATTILA KIRSI 2 000NIKI JA SEN VELI Dokumenttielokuva liikuntavammaisten kaksospoikien muutoksen vuodesta koulun alkaessa ja kodin jakautuessa kahtia (kk) ELOKUVAOSUUSKUNTA SIPERIA / VILLE 40 000GRÖNROOS UNELMIEN KYLÄ Dokumenttielokuva idealismin ja realismin kohtaamisesta, perheestä vaikeassa elämäntilanteessa suurien unelmien äärellä (tt) SAAMIFILMI OY / PAUL-ANDERS SIMMA 10 000HOW TO DANCE WITH BEARS Dokumenttielokuva miehestä joka joutuu valtion edustajana lopettamaan kansanperinteen myyttisinä hahmoina kunnioittamia karhuja (jt) ART FILMS OY / ARTO HALONEN 8 359PYHÄ KIRJA Dokumenttielokuva Keski-Aasian valtioiden kehitys- problematiikasta (ev) ART FILMS OY / ARI MATIKAINEN 15 000YHDEN TÄHDEN HOTELLI Dokumenttielokuva Jorma Kääriäisestä, joka matkaa halki Suomen ja yrittää löytää paikkansa muiden tähtien välistä (tt) CANTELL SAARA 3 000SERENDIPITY Lyhytelokuva menetyksestä, metamorfoosista ja sattumalta löytyvistä onnen hetkistä (kk) KINOTAR OY / MARKKU HEIKKINEN 8 481PORNOPOJAT Dokumenttielokuva miehistä Euroopan poikaporno- bisneksessä kameran takana ja edessä (ev) MUSTANOJA JUHA TAPIO 2 600TUHMA JUSSI Lyhytelokuva pojasta, jonka erilaisuus kääntyy tois- ten silmissä uhkaksi (kk) UNILUMI OY / TYÖRYHMÄ 3 100RAATTAMA Eeppinen dokumenttielokuva Raattaman kylästä (jt) (Toinen Suomi-projekti)

Mediataiteen tukiVIITA MILJA 1 000UNIONINKATU 28 B Ääni-installaatio pienistä kuritustarinoista ja kontrollista Kluuvin galleriaan (koa) TURTO LEA 1 000JÄLJET / THE CRIME Kidutuksen traumaattisia jälkiä fiktiivisin ja manipuloi- duin kuvin käsittelevä verkkoteos (koa) VIRTA PRODUCTIONS OY / TELLERVO KALLEINEN 4 000MAKING OF UTOPIA Neljästä lyhytelokuvasta koostuva teos australialaisistautopiayhteisöistä, jotka eivät ole kaatuneet arjen ongelmiin (jt)

PALOSAARI SARI 1 500EFFICIENT ESTHETICS Videoinstallaatio toimisto- ja työhuonetavaroiden muodostamasta pienoismaailmasta Kemin taidemuseoon (koa) DUNCKER MARIA 1 400BLOOM & STREET Kokeellisten videoteosten loppuun valmistaminen (koa) IIVONEN JENNI & TYÖRYHMÄ 3 450KAAMOS Kaamoksesta ja ihmisten suhtautumisesta siihen kertova flash-animaatiosarja (koa) RAUDAS SEIJA 1 000SUKELLUS Ihmisen kehollisuutta kokemusten ja aistien kautta käsittelevä teos Tm-galleriaan lokakuussa 2006 TAANILA MIKA 1 600VALOTUKSIA Teknologisia utopioita ja futuristisia spekulaatoita tutkiva installaatio Galleria Heinoon (koa) MUU RY / LENA SÉRAPHIN 10 000KELLO JA KULTA Silmukkarakenteinen lyhytelokuva rikoksesta, joka aiheuttaa rikoksen (ITU-projekti) (tt) SUOMI-VÄÄNÄNEN MAARIT & TYÖRYHMÄ 3 150SUOLAISTA LUNTA Videoinstallaatio suvunjatkamisen paineista View- festivaalille 2007 (koa) RAINIO MINNA & ROBERTS MARK 4 000ANGLES ON INCIDENCE Videoinstallaatio maahanmuuttajista suomalaisen valokuvataiteen triennaaleen Salon taidemuseoon (koa) LARJOSTO HARRI 2 800SAUNAJAZZ Tulkinta perhesaunomisesta mökillä Suomen kesässä mediataiteen keinoin (koa) KOTALA OUTI 1 300LUMEN VALO Perinteistä maalaustekniikkaa liikkuvaan kuvaan yhdistävä teos Valkoinen - näyttelyyn Galleria Stoaan (koa) PARTANEN JAANA 2 200OIKEA PRINSESSA Kokeellinen moniosainen videoteos murrosikäisten tyttärien ja äitien suhteista (koa) BRANDER PIRJETTA 2 600TABLEAU VIVANT Mediataideteos, jossa piirtämällä ja maalaamalla tehdyt elementit animoidaan eläväksi ja liikkuvaksi tauluksi (koa) VUOKOLA MARKO 1 500LINSSI Vettä, veden ja aaltojen liikettä rantakalliolla kuvaava videoteos, jonka ääniraita on myös itsenäinen stereofoninen teos (koa) RINNEKANGAS REIJO 1 500SUOMETTAREN POIKA - VIIMEINEN LUISTELIJA Kokeellinen teos metsässä syntyvästä Suomettaren pojasta (kk) ASKEL PRODUCTIONS TMI / JANI RUSCICA 15 000BEATBOX / BATBOX Kahden kokeellisen lyhytelokuvan kokonaisuus, jossa lepakoiden kaikuluotaus ja urbaani beatboxaus hahmottavat äänen merkitystä oman ympäristön paikantamisessa (tt) LOUKOLA MAIJU 2 000OLI / TÄÄLLÄ Galleriaan installoitava teos, joka on osa esitystilan ja videon performatiivisuutta ja kokemuksellisuutta tarkastelevaa esitystaiteen sarjaa (koa) PUHA TERO 6 000VIIMEINEN Minäkeskeisen ihmisen pyrkimystä ikuiseen elämään käsittelevä videoteos Kluuvin galleriaan (koa) FANTOMATICO OY / HANNA HAASLAHTI 9 696PAST TENSION Vuorovaikutteinen installaatio, joka muodostaa tilaan aikajatkumon (tt) SALOSMAA AARNO 5 000URBAN 2 Kuvaruno kaupungin sykkeestä (koa)


62

Tukipäätökset syksy 2006 Tu

RIPATTI MIKA J. 700JOTAIN IHMISESSÄ Yhdestä installaatiosta ja kahdesta videosta koostuva näyttelykokonaisuus Kluuvin galleriaan (koa) SCHEVIN NICOLAS 1 075UNTITLED Kuuden lyhyen, lyijykynäpiirroksiin perustuvan piirros- animaation sarja (koa) SASSI PEKKA 1 000MESSAGE FROM MARY DAVIES Galleria Heinossa pidettävän yksityisnäyttelyn installointikuluja (koa) TYÖRYHMÄ LEENA SAARINEN, MIKA TUOMOLA & MINNA NURMINEN 6 000SYDÄN KIERROKSELLA Interaktiivinen ”tv-sarja” parisuhteen onnistumisen mahdollisuuksista ja kariutumisskenaarioista (koa) ATELJEE HEIJASTUS / ULLA VÄÄTÄINEN 6 000LAHJA Neljä videoteosta, joita esitetään Esplanadin lavalla päivittäin joulukuussa 2006 (tt) TJADER MARIA & KNIGHT DAVID 1 850ETERNAL RETURN - IKUINEN PALUU Digitaalinen teos sinisestä hetkestä OPTICA-festivaalille Gironaan (koa) PELKKI SINI 2 000CEREMONY Stillkuvista rakentuva kokeellinen video/filmiteos (koa) HELVE TUULI 2 000BEARMEDITATION Itämaista estetiikkaa ja nykyihmisen pyhyyden ja henkisyyden etsimistä tutkiva animaatio (koa) KOPPERI ANNA-LEA & TYÖRYHMÄ 3 000TUNNE OMAKUVA - VIDEOINSTALLAATIO Lasten kanssa toteutettu, sadun ja toden, tiedostamattoman ja tiedostetun minäkuvan hahmottumista käsittelevä videoteos (koa) RAUDAS SEIJA 1 000CLOSENESS DUETS I Videoteoksen esityskuluja Suomenlinnan Rantakasarmin galleriaan 9.12.06 - 7.01.07 (koa) ANTTILA HANNA MARIA 5 000SILMÄ SILMÄSTÄ - INSTALLAATIOTEOS Valtaa ja läheisyyteen liittyviä kysymyksiä kolmen sukupolven välillä käsittelevä teos Kluuvin galleriaan ja Retrettiin (koa) NAUHA TERO 3 000VUORI Keho-teemaa käsittelevä kolmen projisoinnin installaatio Rantakasarmin galleriaan tammikuussa 2007 (koa) MIKKO KALLINEN JA TYÖRYHMÄ 3 500CHOREO / CUT / GRAPHIC Interaktiivinen koreografiapeli / installaatio, jonka tarkoituksena on aktivoida käyttäjä koreografin rooliin (koa) SAARTO ARI 700AOKIGAHARA-JUKAI Videoinstallaatio, joka käsittelee Japanissa suosittua itsemurhapaikkaa (koa) ORENIUS MARIKA 4 950ARC-EN-CIEL Valinnan, onnen, epäonnen ja onnettomuuden rajaa tutkiva videoinstallaatio Turku Biennaaliin 2007 (koa) MEET FACTORY OY / MERJA PUUSTINEN & 10 000ANDY BEST RAAJATON Vuorovaikutteinen, audiovisuaalinen ja robottejahyväksikäyttävä, veistoksellisia elementtejä sisältävä monimediaalinen teoskokonaisuus Muu-galleriaan (tt) HORELLI LAURA 5 000YLLÄPITO Ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia käsittelevä kolmiosainen videoinstallaatio (koa) LILLQVIST KATARIINA 6 000MIKULANDSKAN TUHKAT Neljä eri tilaa muodostava installaatio vanhan prahalaisen talon unohtuneesta esineistöstä (koa)

HORELLI LAURA, ANU PENNANEN, MIKA VAINIO 1 000LÄHIETÄISYYS Forun Boxissa pidettävän yhteisnäyttelyn installointikuluja (koa)

Digitaaliset demotKonseptisuunnittelun tuki

DV CONSULTING TMI / DANIEL VENSTRÖM 2 000 PARISUHDE TAMAGUCHI Mobiili parisuhdepeliMATTI PORRE & TYÖRYHMÄ 2 000MUNLIFE - JOKAISEN OMA POPMUSEO Populaarikulttuurin virtuaalimuseo STANDUP ETCETERA OY / RIKU SUOKAS 2 000INTERAKTIIVINEN MOBISODE Interaktiivinen mobisodeJANNE SALOSEN TOIMINIMI 2 000MOBILE MASH Animoitu interaktiivinen mobiili sketsishowJÄRVINEN EERO 2 000ZOOLOGIA Mobiilia teknologiaa hyödyntävä seikkailupeli MOISIO HEINI & RUOKOLAINEN INA 2 000WWW.VUOSIKERTA.FI Palvelu omaelämänkerran kirjoittajilleTOIMINIMI KINOKKI / TEIJO PELLINEN 2 000MIND SAVER Yhteisöllinen, interaktiivinen televisio-ohjelmakonsepti SHANTIA OY/ OTSO KOSKI 2 000JOOGA AVATAR - PERSONAL TRAINER Hyvinvointikonsepti – jooga-avatarSTARA MEDIA OY/ JOCKA TRÄSKBÄCK 2 000STARA VODCAST Vodcast – mobiili viihdemakasiiniohjelma DIGITAL STANDARD / PEKKA LEHTO 2 000BOOZE WITH ME Kansanomainen interaktiivinen multimediapalveluELMOREX OY / JYRKI KOHONEN 2 000MUSIIKKIPELIEN UUDET TUULET Virtual Stage & Club Musaxion; yhteisöllisiä, virtuaalisia musiikkipelejä LIKE OY / PÄIVI ISOSAARI 2 000RUNORYHMÄ DVD-, MOBIILI- JA WEB-JULKAISUT Mobiili julkaisukokonaisuus ja konsepti runoudestaAHOLA OUTI 2 000TAKAISIN HARLEMIIN Paikkaan sitomaton monimediainen viihdekonsepti

Demohankkeet

MEDEIA LTD / MARITA LIULIA 8 000CHOOSING MY RELIGION Maailman pääuskontoja käsittelevä monimediateos KINOVID KY / TIMO HUMALOJA 4 000ALVAR AALTO - A PASSION TO BUILD Crossmedia-jakeluun perustuva hanke Alvar Aallosta LAPLAND STUDIO OY / ILKKA IMMONEN 7 000WORLD OF MERCS Kolmannen maailmansodan loppuvuosiin sijoittuva strategiapeliPORE PRODUCTIONS OY / KIRSI SNELLMAN 15 000KUKKAPUU-DIGIDEMO Reaaliaikainen, interaktiivinen ja yhteisöllinen musiikintekoprosessi /palvelu

PROSIGN OY / PETTERI HUVIO 10 000 KEISARIN SALAISUUS VIITTOEN Tuotantotavan kehittäminen viittomakielelle käännettäviin animaatioihin IRONSTAR HELSINKI OY / JOAKIM ACHREN 10 000BÄNDI- POCKET PAL - MINIPELI Pocket-Pal -peliin sijoittuva Bändi -minipeli- laajennus

EsitteAVEKierilaitaloumittakautt

AV


63


0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

0

ANIMA VITAE OY / PETTERI PASANEN 15 000HUMAN BEING NEWS KARAOKE EXERCISE Lapsille suunnattu interaktiivinen karaoke- ja leikki- ympäristö internetissäSTEPWISE TMI / TEEMU SILVÁN 4 000SHOOTARUN.COM Urbaanien tanssilajien yhteisöllinen ja globaali database ja sivusto FROZENBYTE OY / LAURI HYVÄRINEN 10 000JACK CLAW PELATTAVA DEMO Toimintapeli, jossa innovatiivisesti mallinnettu ympäristö TUOTANTO RINKI OY / KARI PIIRAINEN 15 000THE VEGES - MONIMEDIAKONSEPTI Perheille suunnattu monimedia-konseptiMANSOFT TIETOTEKNIIKKA OY / JUSSI 8 000MÄKELÄ MAX DELAY - MENNEISYYDEN KOODIT Vuorovaikutteinen, virtuaalitodellisuutta, internettiä ja mobiiliratkaisuja hyväksikäyttävä TV -formaatti MEET FACTORY OY / MERJA PUUSTINEN 9 000POCKET GUIDE ON THE GO MOBILE APPLICATIONS Mobiileissa päätelaitteissa käytettävä opetuspalvelu HAPPYWISE OY / OLLI TAIMISTO 7 000TAKAPIHA-PROJEKTI Kestävän kehityksen opetukseen tarkoitettu internetpeli 4.-9. luokkalaisille

RABBIT FILMS OY / JARNO LAASALA 7 000THE DUDESONS Web 2.0 työkalut ja sisällöt, dynaaminen monimediainen verkkopalvelu APPRIX OY / JESSE JOKINEN 10 000MOBIILI RUSTY DIVER - TESTIPELI Sukellusaiheinen mobiili testipeli, edugame TEZOMA SOLUTIONS OY / KIMMO PEKARI 10 000VERKKOJEN TAUSTAMUSIIKKIPALVELU Palvelu, joka mahdollistaa helposti musiikin laillisen käyttämisen internetissä SPEELA OY / SINIKKA TAKKULA 10 000DINO LÖYTÄÄ YSTÄVÄN - DEMO Seikkailutarinan muotoon rakennettu peli 4-8- vuotiaille puhehäiriöistä kärsiville lapsillePROVISUAL OY / JARI HYTTINEN 7 000FANBLOG COMMUNITY - VIDEOBLOGIYHTEISÖ Monikanavainen liiketoimintakonsepti ja käyttäjien oman materiaalin julkaisu osana fanisaittia KOISTINEN KANTELE OY / HANNU KOISTINEN 8 000JAMKIDS-NETTIYHTEISÖ JA SOITINOHJELMA Edutainment konsepti, joka pohjautuu modernin pienkanteleen soiton harjoitteluun

Esittelemme AVEKin toimintaa erilaisten taloudellisten mittareiden kautta.

AVEKin lukuja

9 0 0 0 0 0

8 0 0 0 0 0

7 0 0 0 0 0

6 0 0 0 0 0

5 0 0 0 0 0

4 0 0 0 0 0

3 0 0 0 0 0

2 0 0 0 0 0

1 0 0 0 0 0

0

Multimedia- ja mediataiteen tuki 1993–2006 euroina

93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03 03-04 04-05 05-06

1 3 0 1 2 0 1 1 0 1 0 0 9 0 8 0 7 0 6 0 5 0 4 0 3 0 2 0 1 0 0

Multimedia- ja mediataiteen tuki 1993–2006 kpl

haettu määrä (kpl)

myönnetty määrä (kpl)

93-94 94-95 95-96 96-97 97-98 98-99 99-00 00-01 01-02 02-03 03-04 04-05 05-06

haettu määrä (euroja)

myönnetty määrä (euroja)


64

J O U K K O K I R J E


kestovan tapahtumattomuus alkoi viehättää. siedettävän keston käsitys muuttui ja hitauteen...

Documents