huhtasuolainen 5 14

12
Huhtasuon alueen sitoutumaton paikallislehti Numero 5. 2014

Upload: huhtasuolainen

Post on 06-Apr-2016

239 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

 

TRANSCRIPT

Page 1: Huhtasuolainen 5 14

Huhtasuon alueen sitoutumaton paikallislehtiNumero 5. 2014

Page 2: Huhtasuolainen 5 14

HuhtasuolainenSivu 2 Numero 5. 2014

Kävin hyvinvointia Huhtasuolle välipalaverissa kylätalolla ja yllä oleva nimiehdo-tus hankkeelle tuli esille siellä. Mielestäni nimi on hyvä ja kuvaa suhtautumista omaan asuinalueeseen.

Kylätalolla oli oikein mukavasti väkeä paikalla ja hanke onkin edennyt todella mukavasti. Täytyy arvostaa talkooväkeä ja muita asiassa mukana olleita siitä, että esim. laavu on saatu aikaiseksi Vuorilammelle ja odottaa valmiina käyttä-jiä.

Vielä on iso työ saada aktivoitua asukkaita puhaltamaan yhteiseen hiileenoman alueen parhaaksi.

Kävin Kuohun kylätalolla katsomassa teatterinäytösen ja mieleeni tuli, että mi-käli näinkin pienellä kylällä, kuin Kuohulla saadaan joka vuosi näytelmä aikaisek-si, niin miksei sitten noin kymmenen tuhannen asukkaan Huhtasuolla. Uskoisin, että täältä varmasti löytyisi osaavia ihmisiä näyttelijöiksi ja jopa ohjaajaksi.Näytelmä voisi olla vaikka oman kylän tapahtumista ja sattumuksista kirjoitet-tu.

Mielestäni täällä riittää voimavaroja moneen eri toimintaan ja varmasti kaikillelöytyy sopivaa toimintaa.

Tane Nyholm

Kaksi viikkoa sitten minulta katosi lompakkoni. Olin tank-kaamassa autoa Palokan bensa asemalla ja maksun jäl-keen olin laittanut lompakon auton katolle. Ajatuksissani, ajoin pois ja unohdin sen katolla. Lompakon katoamista en huomannut koko päivänä. Työpäivän jälkeen lähdin kaupaan ostamaan ruokaa ja kassalla kun aloitan kaiva-maan lompakkoa laukusta, ihmetellin missä se on.

Minua hävetti hirveästi. Selittin kasalle, että lompakko varmasti tipahtanut laukusta autoon. Lupasin kasalla, et-tä tulen takaisin maksamaan pari minuutin päästä.

Mutta autolla en löytänyt lompakkoa mistään vaikka et-sin joka nurkassa. Mietin, että olen unohtanut sen työssä ja kiiresesti ajoin työpaikalle. Siellä taas en en löytänyt mitään.. Vasta sitten ymmärrsin ja muistin, missä lom-pakkoni voisi olla. Soitin heti miehelleni selitin asian ja ajoin tapahtumapaikalle.

Palokan bensa-asemalla juosin joka kaupan, kirjaston ja koulun kysyen, että onko lompakkoani näkynyt siellä. Mutta ei kukaan ollut nähnyt. Vielä kävelin tien sivua etsimässä, mikäli lompakko pudonnut auton katolta tielle. Mutta ihanan turhaa asiaa.

Tulin kotiin ja heti soitin pankkiin ja katkaisin pankkikor-tin. Koko illan olin hermostunut, itkenyt ja suuttunut itsel-leni, että miksi minulle kävi niin.

Aamulla kävin erilaisissa paikoissa ilmoittamassa kadon-neista korteista ja lompakosta, pankiin, poliisi asemalle, kirjastoon ja kauppohin. Iso hommaa hoitaa asiat, mutta pakko tehdä. Sitten odotin kaikkia uusia korttia ja vielä koko ajan jännitin, koska arvasin miten kalliiksi tämä vie-lä voi tulla jos joku haluasi käyttää kortiani ja tietojani, koska lompakossa oli pankkikorti, kela, ajokortti, kaikki kaupakortit.

Kolme päivää meni ja sitten poliisiasemalta tuli kirje, et-tä lompakkoni on siellä. Joku hyvä ja rehellinen ihminen oli löytänyt ja lähetti poliisiasemalle lompakon kirjeenä. Kaikki paperit ja kortit oli tallella.

Kiitos kauniisti tuntemattomalle ihmiselle!! Tämä mi-nulle oli hyvä opetus ja nyt tarkistan aina onko lompakko paikalla.

Marina Nyholm

Hyvää syksyä jatkuu kaikille Huhtasuolasille!!

PääkirjoitusPäätoimittajaTane Nyholm

Toimitus:Huhtamedia ryKaakonpyrstö 6, talonpääty

puhelin:050 917 2810sähköposti:[email protected]@huhtasuolainen.fikotisivu:www.huhtasuolainen.fi

Päätoimittaja Tauno Nyholm

Toimittajat: Marina Nyholm

Taitto: Tomi Vaittinen Ilmoitusmyynti Erkki Hakkarainen

Ilmoitusten hinnat:

50x50mm 22,50€ tai 17,50€

50x100mmsisäsivu 35€, etusivulla 45€, takasivulla 40€

100x100mm sisäsivu 70€, etusivulla 90€, takasivulla 80€

100x150mm sisäsivu 105€ etusivu 135€, takasivu 120€

koko etusivu 1000€, koko takasivu 800€

Painopaikka:LehtisepätHallipussi 276101 Pieksämäki

Painos: 4500kpl

MINUN HUHTASUONI

USKON REHELISIIN IHMISIIN

Page 3: Huhtasuolainen 5 14

Numero 5. 2014 HuhtasuolainenNumero 5. 2014 Sivu 3

OIKAISUEdellisen lehden jutusta

UNOHDETTU HILJAINEN KANSA unohtui kirjoittajan nimi eli

jutun kirjoitti Eija Kaarina Tuohimaa.

Huhtasuon toimitus kävi tutustumassa epilepsia-liiton järjestämään Villiä virtaa -tapahtumaan käve-lykadun Kompassilla. Haas-tattelimme Keski-Suomen epilepsialiiton varapuheen-johtajaa Anne Sukasta, joka kertoi epilepsiasta ja kuinka epileptikko selviy-tyy työelämässä.

Olemme epilepsiaa sairas-tavien ja heidän läheisien-sä kapasiteetissa: autam-me heitä yhteydenpidossa paikallisten sairaaloiden kanssa ja lääkityksen han-kinnassa. Lääkitys on kui-tenkin yleisin hoitomuoto.

Tämän vuoden teemana on parantaa epilepsian mainetta ja lievittää en-

nakkoasenteita. Epilepsia on monimuotoinen neu-rologinen sairaus, mutta ei niin rampauttava kun annetaan ymmärtää, vaan sairaus muiden joukossa. Epilepsia on kohtauksia aiheuttava sairaus, toki se ei ole mukavaa nähtävää, mutta sen kanssa pystyy elämään ihan normaalia elämää. Epilepsiaan voi sairastua missä iässä ta-hansa, yleisimmin kuiten-kin varhaislapsuudessa tai ikääntyneenä.

Työnantajat suhtautuvat epilepsiaa sairastavaan työnhakijaan todella vaih-televasti. Useimmat työn-antajat ovat todella asialli-sia, mutta sitten on myös valitettavasti tapauksia

Epilepsia – Villiä virtaa -tapahtuma kompassillaverenkiertosairaus voivat aiheuttaa epilepsian oirei-den esiintymisen.

Normaalin ihmisen tietä-mys epilepsiasta on paran-tunut kohisten viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana, mutta vieläkin on asenteissa parantamisen varaa. Ihmisten tulisi tie-tää asiasta enemmän. Epi-lepsia ei tartu, joten koh-tauksen saanutta saa ja pitää auttaa jos vain voi. Sitä varten olemme täällä tänään, emmekä neljän seinän sisällä jolloin en-nakkoluulot saavat vaan rauhassa kasvaa.

Yli puolet Suomen epi-leptikoista on työikäisiä. Tarkkaa prosenttia ei ole, mutta suurin osa tästä 35 000 epileptikosta on joko työllistynyt tai opiskelee.

Jos saa kohtauksia hoidos-ta huolimatta, ammatteja joissa voi vahingoittaa mui-ta tai itseään, on vältettä-vä. Näihin lukeutuvat ra-kennusalan ammatit, joissa pitää työskennellä korkeis-sa paikoissa tai käyttää vaarallisia laitteita. Tietyillä aloilla terveydentilalle on tavallista tiukemmat vaa-timukset jo koulutukseen

joissa työnhakija päättää kertoa, että sairastaa epi-lepsiaa ja koko homma kaatuu siihen. Epilepsiaa sairastava hakee töitä am-mattilaisena ja eikä epilep-siaa sairastavana.

Keski-Suomessa on Kelan tilastojen mukaan yli 3200 epileptikkoa. Suomessa on 56 000 epilepsiaa sairasta-vaa, joista alle prosentti on lapsia. Lapsuusiän epilep-sia jää monessa tapauk-sessa oireettomaksi. Van-hempana voi oireettomaksi jäänyt epilepsia laueta mo-nesta syystä, muunmuas-sa työtapaturma tai pään alueen loukkaantuminen voivat sen laukaista. Van-hemmalla iällä verenkier-ron heikkeneminen tai

hakuvaiheessa. Suurin osa epileptikoille soveltumatto-mista ammateista kuuluu raskaaseen liikenteeseen, kuten kuorma-autojen, bussien, taksien, laivojen, lentokoneiden, junien ym. kuljettajan ammatti. Palo- ja pelastus- sekä poliisi-koulutus ovat myös usein epäsoveliaita.

Yleisin epilepsiakohtauk-sen tyyppi on tajunnan-hämärtymiskohtaus tai poissaolokohtaus. Näissä tapauksissa kohtaus ei ole kovin voimakas mutta pak-koliikkeitä esiintyy, esim. käsien hierominen, vaattei-den nyppiminen, maiskut-telu tai päämäärättömästi kävely. Kohtauksen aikana ihminen ei ole tietoinen sii-tä mitä tapahtuu, eikä vas-taa ulkoisiin ärsykkeisiin normaalisti.

Epilepsiaa voidaan hoitaa leikkauksilla ja pääasialli-sesti lääkityksellä.

Teksti: Henri HonkanenKuvat: Niko Tyvimaa

Keski-Suomen epilepsialiitto jakoi esitteitä ja valisti ihmisiä kävelykadulla Villiä Virtaa -tapahtumassa.

Epileptikon tunnistaa epilepsiarannekkeesta.

Page 4: Huhtasuolainen 5 14

Huhtasuolainen Numero 5. 2014Sivu 4

Galluppi

Mikael

1. En.2. Käytän.3. Kolme viikkoa aikaisem-min.4. Joo.

Teksti ja kuvat: Niklas Castren ja Taina Puttonen

1. En oikeastaan.2. En käytä.3. Marraskuussa.4. En kovin paljoa.

1. Haluaisin, todellakin.2. Aika vähän. Haluaisin enemmänkin, mutta jo-tenkin tuntuu, että ei aika riitä.3. En ole ainakaan vielä aloittanut. Ehkä viime ti-passa, voisin sanoa.4. Joskus.

4H-kerho on monipuolinen harrastusKoulujen alkaessa syksyi-sin pyörähtävät käyntiin myös monet lapsille ja nuorille tarjottavat har-rastusmahdoll isuudet. Myös Jyvässeudun 4H-yh-distyksen kerhotoiminta on lähtenyt tämän syksyn osalta käyntiin. Yhdistys on löytänyt kesän aikana uusia kerhonohjaajia ja innokkaat nuoret ohjaa-vatkin nyt entistä use-ampia 4H-kerhoja ympäri Jyvässeutua. 4H-kerho-toiminta tarjoaa lapsille monipuolisen ja edullisen harrastusmahdollisuuden sekä nuorille kerhonoh-jaajille arvokasta ohjaus- ja työkokemusta.

4H-kerhoissa painotetaan tekemällä oppimista. 4H-järjestön laatimat TOP eli ”Tekemällä Oppii Par-haiten” –tehtävät tuovat kerhoihin monipuolista sisältöä aina lintupöntön rakentamisesta kokkai-luun ja mango -hedelmän kasvattamiseen. Monitoi-mikerhoissa harrastami-nen on monipuolista ja vaihtelevaa ja teemaker-hot rakentuvat vahvem-min tietyn teeman, kuten ruuanlaiton tai elokuvan tekemisen ympärille.

4H-toiminnan taustalla

Raija

1. Haluaisitko mat-kustaa kaamosta

karkuun?

2. Käytätkö asuinalu-eesi vapaa-ajan pal-

veluita?

3. Miten aikaisin aloi-tat jouluvalmistelut?

4. Osallistutko tal-

koisiin?

Taru

mäisenä askeleena ovat nimenomaan 4H-kerhot. Kerhot ovat suunnattu en-sisijaisesti alakoululaisille ja niissä opitaan leikin ja itse tekemisen kautta tärkeitä kansalais- ja työelämätai-

ovat järjestön nimestäkin juontuvat arvot: Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hy-vinvointi. Arvojen pohjalta on kehitetty ”Kolmeaskelta työelämään” –toi-mintamalli, jonka ensim-

toja. Yläkoululaisille ja sitä vanhemmille toimintamalli tarjoaa monenlaisia kos-ketuspintoja työelämään ja yrittäjyyteen erilaisten työelämäkurssien, työllis-tämisen ja 4H-yrittäjyyden kautta.

4H-kerhosta alkaa lapsen monipuolinen ja antoisa harrastus- ja kasvutaival kohti vastuuntuntoista ja yrittelijästä kansalaisuutta. Kerhot tarjoavat turvalli-sen ja ohjatun ympäristön lapsen leikille ja yhdes-sä tekemiselle. 4H-kerhot ovat myös edullinen har-rastus: 30 euron 4H-jäse-nyyden - joka kattaa myös vakuutuksen toiminnassa - lisäksi koulujen lukuvuo-den mittainen kerhokausi maksaa yleensä vain noin 40-70 euroa. Jyvässeudun 4H-yhdistyksen kerhotoi-mintaa järjestetään tällä toimintakaudella ainakin Huhtasuolla, Palokassa, Kypärämäessä, Vaajakos-kella, Kuohulla, Vesangas-sa, Säynätsalossa sekä Korpilahdella Saakosken ja Tikkalan kylissä.

Lisätietoja Jyvässeudun 4H-yhdistyksen kerho- ja muusta toiminnasta:

www.jyvaskyla.4h.fi

Naisteniltaan oli kut-suttu tuote-esittelijöitä, hieroja sekä hedelmä/ vihannestaitelija. Illan aikana oli mahdollista saada tärkeää tietoutta koko ajan lisääntyvästä diabeteksestä.

Illassa tuntui hyvin-voinnin tärkeys. Mari Hyvönen esitteli mag-neetikoruja, joiden ter-veysvaikutuksista mo-ni läsnäolija kiinnostui.

Esittelijä kertoi mag-netisoitujen tuotteiden käyttäjien kokemuksia, kuinka ne ovat saaneet käyttäjät luopumaan ki-pulääkkeistä ja jopa ko-lesterolilääkkeistä.

Hyvinvointia edistämäs-sä oli myös hieroja Ga-lina Hiekka. Hieronnassa käyneet naiset tunnisti helposti rentoutuneesta olemuksesta. Eikä oltu unohdettu ulkokuoren

NaisteniltaHuhtasuon kylätoimistolla pidettiin syyskauden ensimmäinen naistenilta tiistaina 23.9.2014. Syksyisen märästä kelistä huolimatta moni nainen tuli paikalle viettä-mään omaa vapaahetkeä arjen kiireestä. Kylätoimisto täyttyi iloisesta keskuste-lun sorinasta kun kuulumisia vaihdettiin ja nautittiin pöydän antimista.

hyvinvointiakaan. Sii-tä piti huolen Oriflamen tuote-esittelijä Eila Kil-piö.

Suurimman suosion nais-tenillassa sai kuitenkin hedelmä- ja vihannes-taiteilija Vladimir Ikko, jonka käsissä hedelmät ja kasvikset saivat hä-nen itsevalmistamillaan työvälineillä uuden muo-don.

Usein naistenillassa on ollut paikalla myös kos-metologi- ja parturi/ kampaajaopiskelijoita tekemässä naisille kau-neushoitoja. Valitetta-vasti tähän tapahtumaan heitä ei saatu opiskelu-kiireiden vuoksi.

Teksti & kuvat:Taina Puttonen

Kalevi

1. No en.2. Käytän.3. Kaksi päivää ennen aat-toa.4. Joo, riippuu, jos se on talon talkoot.

Page 5: Huhtasuolainen 5 14

Numero 5. 2014 Numero 5. 2014 Sivu 5Huhtasuolainen

Monikko ry:n Paloma- projektintoimintaa Huhtasuolla

Monikko ry on vuonna 2008 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen erilaisista kulttuu-reista tulevia ihmisiä ja luoda positiivista vuoro-vaikutusta ja yhteistyötä maahanmuuttajien ja kan-taväestön kesken. Monik-ko hallinnoi RAY:n rahoit-tamaa Paloma-projektia (2013-15), jonka tavoittee-na on kehittää yhdessä eri sektoreiden kanssa pysyvä toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvin-voinnin lisäämiseksi ja syr-jäytymisen ehkäisemiseksi Jyväskylän asuinalueilla. Tällä hetkellä toimintaa järjestetään Huhtasuolla, Keltinmäessä, Kuokkalas-sa, Palokassa ja Vaajakos-kella. Projektin ajatuksena onkin viedä toimintaa sin-ne, missä ihmiset asuvat.

Asuinalueista aktiivisin on Huhtasuo, ja siellä tapah-tuu suurin osa toiminnasta. Projektin kerhot kokoontu-vat yhteistyökumppanei-den tiloissa: Huhtasuon päiväkeskuksessa, alue-seurakunnan tiloissa ja Kylätoimistossa. Kerhoissa on erilaisia teemoja: suo-men kieli, käsityö, liikunta ja ATK. Yhteistä toimintaa järjestetään mm. Feniks ry:n ja alueella toimivien

eläkeläisjärjestöjen kans-sa. Näitä ovat esimerkiksi ATK-kerho ja vertaisryh-mät. Eläkeläisten kanssa tehtiin myös yhteinen retki Halssilan hiihtomaan laa-vulle heinäkuussa. Yhteisiä tilaisuuksia on järjestet-ty muidenkin toimijoiden, mm. Huhtasuon Eläkkeen-saajien kanssa.

Suomen kielen kerhoissa käy usein erilaisten yhdis-tysten tai palveluja järjes-tävien tahojen edustajia esittelemässä toimintaan-sa. Olemme tutustuneet mm. Astma- ja allergia-liittoon ja liikuntaneuvon-taan, ja syksyn aikana on luvassa ainakin muistiin, diabetekseen ja ravitse-mukseen liittyviä asioita.

Toiminta on suunnattu yli

55-vuotiaille maahanmuut-tajille, mutta muutkin ovat tietysti tervetulleita mu-kaan. Ilahduttavaa on se, että suomen kielen ker-hossa ja liikuntakerhoissa on mukana myös kanta-väestön edustajia. Harras-tusten kautta on helppoa ja mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Toiminta on osallistujille maksutonta, jotta kaikilla olisi yhtäläinen mahdolli-

suus osallistua.

Kerhotoiminnan lisäksi jär-jestämme erilaisia tapah-tumia syksyn aikana. Nyt on meneillään Naapurit tutuksi -tilaisuuksien sarja. Tähän mennessä naapu-reihin on tutustuttu Vaa-jakoskella ja Kuokkalassa. Jäljellä on vielä ainakin Keltinmäki (to 9.10.) ja Pa-lokka (22.10.), sekä tietysti Huhtasuo. Huhtasuon oma Naapurit tutuksi –tilaisuus järjestetään maanantaina 13.10. klo 17 Huhtasuon päiväkeskuksessa. Terve-tuloa tutustumaan alueen asukkaisiin, toimijoihin ja palveluihin! Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, ja sinne on vapaa pääsy.

6.11. järjestämme semi-naarin kaupunginkirjaston Minnansalissa. Seminaarin aiheena on ”Ikääntyminen uudessa kotimaassa”, ja sen tarkoituksena on nos-taa ikääntyvät maahan-muuttajat esille ryhmänä, sekä perehdyttää osal-listujia ikääntyvien maa-hanmuuttajien asioihin Suomessa ja Keski-Euroo-passa.

Huhtasuon kerhot kokoon-tuvat seuraavasti:

ma 15-17 suomen arkikieli, Huhtasuon päiväkeskusti 13-15 käsityöt, Huhta-suon alueseurakuntati 15.30-17 Pelejä miehille, Huhtasuon alueseurakuntake 14-15 Kuntopiiri, Huh-tasuon alueseurakuntake 15-16 Tanssillista liikun-taa, Huhtasuon alueseura-kuntato 15-16.30 ATK, Huhta-suon kylätoimista (parilli-set viikot)

Tervetuloa osallistumaan ja tutustumaan palomalai-siin!

Anu Kumpulainen, projek-tiohjaaja

SoppatykkiHuhtasuolla

Harri Latvala ja Merja Werlin-Pirttinen jakamassa keittoa Huhtakeskuksella Ilmainen soppa -tapahtumassa.

Tapahtuman johdosta ihmisiä kävi huomattavasti run-saammin kuin yleensä ruoanjakelussa. Ruokaa jaetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 13-14.30.

Kylätoimiston tiloissa tarjoiltiin ilmaiset kahvit ja pullat. Tarjoilun hoiti Pirjo Ylikangas ja Ritva Minkkinen.

Hyväntekeväisyysjärjestö ViaDia Ry , Elämän Leipä Ry, ARA sekä Hyvinvointia Huhtasuolle -hanke järjestivät Il-mainen soppa -tapahtuman Huhtakeskuksella 24.9. Il-mainen keittopäivä oli kaikille avoin ja keittoa tarjoiltiinkin useita satoja litroja. Soppatarjoilun lisäksi Kylätoimistolla tarjoiltiin ilmaiset pullakahvit. Samanaikaisesti Elämän Leipä Ry:n tiloissa jaettiin ruokaa.

Mikä on ViaDia?

- ViaDia on ry, joka toimii vapaaehtoisten voimin. Dia-koniatyötä ja nimi tulee siitä että Via tarkoittaa tietä ja Dia Diakoniaa. Soppatykki kulkee tietä pitkin ja tarkoitus on kiertää eri kohteita. Tarkoitus olisi järjestää tapahtu-mia lisää ja muuallekkin, kertoo ViaDian puuhamies Harri Latvala.

Minkälaisen viestin haluaisit sanoa Huhtasuon asukkail-le?

- Lähtekää liikkeelle ja tulkaa tapaamaan toisia ihmisiä. Täältä saa ruokaa ja avustusta. Viesti myös päättäjille, että tälläinen toiminta on tarpeen myös taloudellisessa mielessä.

Asiasta laajemmin Huhtasuolaisen nettilehdessä: www.huhtasuolainen.fi

Page 6: Huhtasuolainen 5 14

HuhtasuolainenSivu 6 Numero 5. 2014

Sadonkorjuu-tapahtuma Huhtasuon terveysasemallaHieman kosteasta säästä huolimatta, sadetta pelkäämätöntä väkeä oli kertynyt Huhtasuon terveysaseman pihalle ja sisätiloihin. Pihalla jaettu kasvissosekeitto kelpasi vaativammallekin herkkusuulle ja santsauskin onnistui. Ter-veysaseman sisätiloihin oli järjestetty rinki, jonka varrella olevissa tietopisteitä saattoi testata ja kartuttaa oman terveyden ylläpitoon liittyviä tietojaan.

Johanna Heikkilän mukaan tapahtuma järjestettiin terveyskeskuksessa harvemmin vierailevia silmälläpitäen. Tar-koitus oli tuoda myös heille infoa toiminnasta ja tiloista. Tietopisteiden teema oli omahoito. Henkilökuntapulan vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset osaavat itse hoitaa pienemmät vaivat ja kykenevät ylläpitämään omaa terveyttään oikeilla valinnoilla.

Terveyskeskuksen sokkeloita kiertävän tutustumisreitin varrella oli infopisteitä suun- ja hampaiden terveydenhoi-dosta aina ensiapuun ja kammiovärinän pulssista tunnistamistamiseen saakka. Spr:n pisteessä sai myös kokeilla pakolaisleirin äänimaailmaa makaamalla pienessä, askeettisesti varustellussa teltassa. Vapaaehtoistoiminnasta olivat esillä mm. ystävä- ja pelastustoiminta. Useat yhdistykset ja projektit tarjosivat työkaluja henkiseen hyvinvoin-tiin taiteen, harrastus- ja virkistystoiminnan muodossa.

Suosituin kohde oli kehonkoostumusmittaus. Puntaria muistuttavan laitteen laitteen päällä seisottiin paljain jaloin. Lisäksi koneeseen syötettiin pituus ja ikä. Hetken kuluttua kuittia muistuttava lappu tulostui ja kertoi lihasten, luiden, rasvan, veden yms. määrän kehossa. Kiinnostavaa oli myös arvio kehon iästä ja miten se vastaa elettyjä ikävuosia.Infopisteistä enemmän Huhtasuolaisen verkkolehdessä: www.huhtasuolainen.fi

Teksti: Aki HammarénKuva: Antti Arvola

Huhtasuon terveysasemaa oltiin lakkauttamassa keväällä 2012 terveysasemaa pitkään vaivanneen lääkäripulan vuoksi. Huhtasuon alueen väestö ”nousi barrikadeille” ja vaati kansalaistilaisuudessa toiminnan jatkamista, keräsi nimiadressinkin sen puolesta. Perusturvalautakunta taipui terveys-aseman toiminnan jatkamiseen, mutta samalla edellytti toiminnan kehittämistä. Syntyi kahden vuoden Huhtasuo Haltuun – hanke, HuHa.

Kahden puuttuvan lääkärin palkkarahoilla palkattiin neljä sairaanhoitajaa ja toiminnan kehittäminen alkoi. Päätettiin yleisellä tasolla

1. kehittää omaa ydintoimintaa (ja työn hallintaa) 2. kehittää moniammatillista yhteistyötä ja 3. lisätä Huhtasuon alueella asuvan väestön terveyshyötyä.

Päätimme mitata toiminnassamme tapahtuvaa muutosta, jotta saamme konkreettista näyttöä siitä mitä tapahtuu. Asetimme kehittämistyön tavoit-teiksi seuraavia asioita:

Asiakasnäkökulmasta: 1. Huhtasuon väestö kokee saavansa tasapuolista ja kokonaisvaltaista terveydenhuollon palvelua 2. Potilaat sitoutuvat omaan hoitoonsa ja sitä kautta väestön terveyshyöty kasvaa Henkilöstönäkökulmasta: 1. Sairaanhoitajien ja lääkäreiden työn hallinta ja työtyytyväisyys lisääntyy 2. Terveysaseman vetovoimaisuus työpaikkana lisääntyy Prosessinäkökulmasta: 1. Potilas saa hoitoa oikeaan aikaan 2. Potilas ohjautuu hoitoon oikealle terveydenhuoltoalan ammattilaiselle 3. Pitkäaikaissairaiden hoito toteutuu suunnitelmien mukaisesti Talousnäkökulmasta: Toiminta on taloudellista ja kustannustehokasta

Kuinka olemme onnistuneet ? Mittaustulosten perusteella palvelun koetaan muuttuneen paremmaksi, hoitosuunnitelma on tehty useammin kuin en-nen ja omahoidon keinot ovat selvillä aiempaa paremmin. Tyytyväisyys sairaanhoitajan vastaanotolla saatuun palveluun on kasvanut. Kokonaisuutena terveysasemalta saataviin palveluihin tyytyväisten ja erittäin tyytyväisten määrä on pysynyt lähes samana.

Huhtasuon terveysasemalla on tapahtunut huomattavia muutoksia pitkäaikaissairauksien hoidon toteutuksessa. Työkäytäntöjen muuttaminen vie yleensä useita vuosia, joten arvioinnin perusteella vaikuttaa siltä, että Huhtasuon terveysasemalla positiivinen kehitys on saatu käyntiin lyhyessä ajas-sa. Edistystä on tapahtunut erityisesti potilaan voimavaroja ja omahoitoa tukevassa potilasohjauksessa. Myös potilaiden ja heidän perheidensä huo-lenaiheisiin sekä omahoidon tarpeiden ja toimenpiteiden kartoittamiseen ja dokumentointiin on kiinnitetty huomiota aikaisempaa enemmän. Tulosten perusteella voidaan todeta myös, että hoidon seuranta ja suunnitelmallisuus ovat selkeästi lisääntyneet. Myös hoidon jatkuvuus on parantunut.

Henkilöstökysely on vielä yhteenvetoa vailla, siis onko työtyytyväisyys ja työn hallinta lisääntyneet, sen saamme kuulla myöhemmin. Talousnäkökul-masta yhteenvedon saaminen vie myös vielä aikaa ja on varsin haastavaa. Toiminnan kehittämisen aikaansaamat säästöt näkyvät vasta pidemmän tähtäimen tarkastelussa, kaksi vuotta on tässä todennäköisesti liian lyhyt aika.

Työntekijöiden lisäksi toiminnan kehittämiseen on osallistunut asiakasraati. Olemme täällä teitä varten, siksi olette olleet ja olette jatkossakin ensiar-voisen tärkeitä kehittämistyössämme. Asiakasraadin toiminta jatkuu siten, että kokoontumisia on jatkossa kahdesti vuodessa. Asiakasraatiin on jatku-va ilmoittautumismahdollisuus, jos haluat mukaan ideoimaan, kehittämään ja kommentoimaan, ota yhteyttä sosiaaliohjaaja Anna-Kristiina Maliseen tai allekirjoittaneeseen.

Hanke loppuu, neljän sairaanhoitajan toimet vakinaistettiin ja toiminta jatkuu tällä hoitojoukkueella. Mehän olemme siis onnistuneet upeasti ! Nyt on näytetty ja erilaisin mittarein todistettu että sairaanhoitajan osaamisen, moniammatillisuuden ja ihmisten omahoitovalmiuksien hyödyntäminen on kaikin puolin kannattavaa ja osaltaan auttaa terveysasemaa selviämään perustehtävistään lääkäripulassa. Hyvä me ! Hyvä Huhtasuo !

terveisin Johanna Pekkiläkehittäjäsairaanhoitaja

Huhtasuo Haltuun -hanke 1.10.2012 – 30.9.2014

Johanna Heikkilä innosti kävijöi-tä tutustumaan omahoitoon.

Page 7: Huhtasuolainen 5 14

Huhtasuolainen Sivu 7Numero 5. 2014Numero 5. 2014

MUKSUJEN PUUHAPALSTA

Tekijä: Antti Arvola

Page 8: Huhtasuolainen 5 14

HuhtasuolainenSivu 8 Numero 5. 2014

Hanke on edennyt mukavasti ja monia hyviä asioita on yhdessä saatu aikaan. Toisaalta hanke päättyy jo vuoden 2015 lopussa, joten on aika tehdä alustavaa väliarviota.

Kokoonnuimme kylätoimistolle torstaina 2.10. keskustelemaan asi-asta ja paikalla oli kolmisenkymmentä asukkaiden hyvinvoinnista kiinnostunutta. Asukkaat, päättäjät ja viranhaltijat keskustelivat hyvässä hengessä aiheesta, ja päällimmäisenä nousi esiin se, että yhteinen tekeminen on ollut kannattavaa ja pääosin tuloksekasta.

Tämä hahmottui selkeästi, kun kävimme lävitse Huhtasuon alu-eellisen kansalaisraadin 24.4.2013 laatiman julkilausuman. Julki-lausumassa oli runsaasti asukkaiden tekemiä huomioita ja kohen-nusehdotuksia Huhtasuon palveluiden ja elinympäristön suhteen. Kansalaistoiminnan erikoissuunnittelija Jukka Laukkanen esitteli lausuman pohjalta tekemänsä koosteen niistä toimenpiteistä, joita yhdessä on tehty asuinalueella loppuvuodesta 2013 sekä kuluvan vuoden 2014 aikana. (linkki Jukan diasarjaan).

Kiistatta yksi merkittävä tekijä on ollut se, että hankerahoitusta on ollut hyvin käytettävissä. Rahoitusta on saatu toimintoja vauhdit-tamaan sekä erilaisiin investointeihin. Tämä avustus on peräisin maan edellisen hallituksen ohjelmasta ja kanavoituu Huhtasuolle ARA:n kautta. ARA on asumisen rahoituksen ja kehittämisen kes-kus, jonka vastaavanlaisen hankerahan piirissä ovat tällä hetkellä lähes kaikki Suomen suurimmat kaupungit. Tässä mielessä Huhta-suolla on siis vertailukohtia muissa kaupungeissa.

Tärkeäksi koettiin myös se, että Työllisyyden kuntakokeilu on ot-tanut alueen erityiskohteekseen. Asukkaiden antaman palautteen perusteella alueelle jalkautuminen on hyvällä tavalla madaltanut kynnystä palvelun käyttämiseen.

Raha ja ulkopuoliset resurssit ovat kuitenkin rajallisia tekijöitä pit-kän tähtäimen tarkastelussa. Tosiasia on se, että hanke ja kokeilu päättyvät näillä näkymin ensi vuoden lopussa. Tämä on syytä tie-dostaa, jotta tekemisen meininki saadaan pidettyä yllä jatkossa-kin. Jyväskylän kaupungilla ei ole rahoja ja resursseja kehittää jat-kossa Huhtasuota samalla tavalla kuin hankkeen myötä saatavan rahoituksen tuella. Yhteistyökumppaniksi kaupunki kyllä tarjoutuu jatkossakin.

Näiden rajoitteiden valossa alueen asukkaat nousevat entistä sel-keämmin keskeiseen rooliin. Huhtasuon hyvät tyypit ja aktiiviset toimijat ovat voimavara sekä huhtasuolaisille hyvinvointia tuottava porukka. Tähän porukkaan tarvitaan lisää toimijoita, jotta tekemi-nen ei lopu väsymisen myötä. Näkisin kaupungin keskeisen roolin nimenomaan tämän porukan tukijana ja uusien toimijoiden etsijä-nä ja kannustajana.

Vauhdikasta talven odottelua kaikille huhtasuolaisille!

Ari Karimäkivastuualuejohtajakulttuuri- ja liikuntapalvelutHyvinvointia Huhtasuolle -hanke

Työllisyyden kuntakokeilukäynnissä vielä vuoden ajan

Hyvinvointia Huhtasuolle- puolimatkan krouvissa

Työllisyyden kuntakokeilun Huhtasuon osahankkeessa tavoitellaan asuinalueen pitkään työttömänä olleita henkilöitä vielä vuoden ajan. Jo tässä vaiheessa voidaan todeta, että toiminnalla on kysyntää: kuukausittain työllistymiseen liittyviä asioitaan käyvät selvittämässä ajanvarauskutsun saaneiden lisäksi useat kymmenet työttömät tai työttömyyden kanssa tekemisissä olevat alueen asukkaat ja toimi-jat. Niissä vireä viranomaisyhteistyö on vähentänyt epäselvyyksiä etuusasioissa ja toisaalta edistänyt saamaan niitä palveluja, joihin työttömänä ollessaan olisi oikeus, mutta niitä ei ole osattu hakea tai aktiivisesti tarjota.

Palveluitamme ovat työttömien palveluohjaus, kuntouttava työtoi-minta, työ- ja toimintakyvyn arviointi ja siihen liittyvät asiantunti-japalvelut, Töihin ! -palvelu työnantajakontakteineen sekä palvelu-tarpeen selvittäminen yksilöllisistä lähtökohdista käsin.

Kuntouttavassa työtoiminnassa pyritään parantamaan pitkään työt-tömänä olleen henkilön arjen hallintaa sekä työhön etenemiseen liittyviä valmiuksia. Tarvittaessa siihen yhdistetään muuta kuntou-tusta, työ- ja toimintakyvyn arviointia ja pienimuotoista koulutus-valmiuksien kohentamista. Työkyvyn arviointipalvelulla edistetään työttömyyden taustalla olevien syiden näkyväksi tuomista ja tarvit-taessa myös eläkkeen hakemista. Työttömien terveystarkastuksissa on tähän saakka tullut esiin hoitamattomia pitkäaikaissairauksia, joihin on voitu vastata käynnistämällä tarvittavia hoitoja ja muita toimenpiteitä.

Palvelutarpeen arvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa ja koke-muksia työttömien tarvitsemista ja jo käytössä olevista palveluista. Ensisijainen tavoite on pyrkiä hahmottamaan yhdessä työttömän kanssa hänen omia tavoitteitaan sekä tuen tarvetta, jotta tilannetta voidaan muuttaa aktiivisempaan suuntaan. Tosiasia kuitenkin on, että useimmat työttömistä olisivat varmasti töissä, mikäli työllisyys-tilanne olisi parempi.

Nämä kaikki palvelut ovat Huhtasuon työttömien asukkaiden ulot-tuvilla, joten ajanvarauskutsun ja matalan kynnyksen periaatteella toimivan palvelun mahdollisuuksia kannattaa nyt hyödyntää. Pal-veluohjaajat Anne Valppu-Vanhainen ja Timo Kiiveri työskentelevät Kylätoimistolla arkipäivisin ja kuntoutussuunnittelija Jarkko Kero-nen terveysasemalla kerran viikossa tiistaisin.

Valppu-Vanhainen, p. 050 3757 297 [email protected] ja Timo Kiiveri, p. 050 366 2556 [email protected]

Page 9: Huhtasuolainen 5 14

Huhtasuolainen Sivu 9Numero 5. 2014Numero 5. 2014

Huhtasuon syksyn ohjelmaaLäksyapua tarjolla alakoululaisilleNuorisotila Perttulassa (Nevakatu 1) järjestetään läksykerho huhta-suolaisille alakoululaisille. Läksykerhossa autetaan kotitehtävien teke-misessä kahdesti viikossa koulupäivien jälkeen. Kerho kokoontuu kes-kiviikkoisin ja torstaisin klo14–16. Läksykerhon ideana on saada lapset innostumaan kotitehtävistä sekä pohtia niitä yksin ja yhdessä ohjaajan kanssa. Hyvinvointia huhtasuolle -hanke mahdollistaa läksykerhon.

Lisätietoja: Soila p. 014 266 7673

Maahanmuuttajanaisten kerhoHuhtasuon maahanmuuttajanaisille on perustettu kerho, jossa toi-mintaa järjestetään ryhmän naisten ehdotusten, ideoiden ja toiveiden mukaan. Tavoitteena on edistää maahanmuuttajanaisten hyvinvointia sekä saada heidät mukaan alueen sosiaaliseen toimintaan. Ryhmäs-sä halutaan viettää yhteistä vapaa-aikaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Ryhmän toivotaan saavan aikaan onnistumisen kokemuksia ja iloista mieltä. Kerho kokoontuu joka viikko kerholaisten toiveiden mukaan. Mukaan kerhoon pääsee ottamalla yhteyttä Soilaan.

Lisätietoja: Sowail Rasouli, p. 014 266 7673, [email protected]

Monikulttuurinen tyttökerho 16–20 -vuotiaille tytöille Huhtasuon hyvinvointi -hanke ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut järjestävät monikulttuurisen tyttökerhon16–20-vuotiaille Huhtasuolla asuville nuorille naisille. Kerhon toimintaa muokataan osallistujien toi-veiden ja resurssien mukaan. Kerholaiset saavat tarvittaessa apua ar-kisten asioiden hoitamiseen, koulunkäyntiin, vapaa-ajan viettämiseen, jatko-opiskeluun jne. Kerhoon voi tulla myös suoraan paikan päälle Perttulan nuorisotilaan (Nevakatu 1).

Lisätiedot: Soila, p. 014 266 7673 tai [email protected]

Tanssii tavisten kanssa -esitys toi riemua ja iloa

Huhtasuon Päiväkeskuksella kävi kesäloman jälkeen normaalista poik-keava supina, kun vanhustenviikon suunnittelu aloitettiin. Monena torstaina Päiväkeskuksen asukkaista koottu ryhmä kokoontui harjoit-telemaan esitystä, jonka nimeksi muotoutui Tanssii Tavisten Kanssa.

Vanhustenviikon alkajaisiksi 6.10 Jyväskylän kaupunginteatterin suuri lava täyttyi tanssijoista, ja upeat esiintymisvaatteet ja peruukit olivat tärkeä osa esitystä ja lavashow’ta. Esitys meni loistavasti ja kaikki nauttivat tanssista. Yleisöä oli paikalla runsain mitoin ja esityksestä annettiin positiivista palautetta.Esitystä esitettiin samalla viikolla myös Kivistön Työväentalolla täydelle yleisölle. Muistoja varmasti riittää seuraavaan vanhustenviikkoon asti. Kiitos kaikille esiintyjille ja mukana olleille!

Tule mukaan Huhtasuon nettisivujen suunnitte-lutiimiinHuhtasuon alueen omat nettisivut ovat suunnittelun ja toteuttamisen

alla. Hyvinvointia Huhtasuolle -hanke on mukana käynnistämässä netti-sivuja yhdessä alueen asukkaiden kanssa. Hankkeen päätyttyä nettisivut siirtyvät asukkaiden vastuulle, mutta hanke rahoittaa sivut ainakin vuo-den 2016 loppuun asti. Nyt tiimiin haetaan nettisivujen suunnittelusta ja ylläpitämisestä kiin-nostuneita huhtasuolaisia. Aiempaa kokemusta ei tarvita, sillä tiimiläiset koulutetaan sivujen päivittämiseen ja ylläpitämiseen perinpohjaisesti. Ilmoittautumiset Eveliinalle, [email protected] tai 014 266 8976.

LaavuVapaaehtoiset ahkeroivat taas Huhtasuon lähiympäristössä. Vuorilam-men rantaan nousee talkoovoimin rakennettu laavu palvelemaan alueen asukkaita ja muita siellä ulkoilevia. Laavun rakentaminen alkoi pölli-kasasta, jonka jälkeen pölleistä alkoi pikkuhiljaa muotoutua laavu pii-rustusten mukaan. Valmis kehikko numeroitiin, purettiin ja siirrettiin sille tehdylle paikalle Vuorilammen rannalle.

Katto laavuun valmistuu paikan päällä ja sen jälkeen laavu on valmis käytettäväksi. Kysyttäessä, milloin laavu on valmis, vapaaehtoiset vas-taavat, että tavoite on ennen uuden lumen tuloa.

Laavun valmistuttua on tarkoitus viettää avajaiset kaikille alueen asuk-kaille. Avajaisten aikataulu varmistuu lähiaikoina, joten seuraa Hyvin-vointia Huhtasuolle -hankkeen facebook-sivua ja hankkeen ajankohtais-ta -sivua osoitteessa http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/hanke/huhtasuo/ajankohtaista.

Avantouintikoppi Kaakkolammen rantaan on alkusyksystä vaihdettu uusi pukukoppi avan-touimareille. Talviuintikopissa on jo sähköt ja lämpö päällä, joten se on valmis käytettäväksi. Sisätilat eivät vielä ole asianmukaiset, mutta suunnitelmat niiden saamiseksi toimintakuntoon ovat käynnissä. Konttiin pääsee toistaiseksi sisälle vanhalla avaimella, mutta myöhemmin lukitus muuttuu ja siitä tiedotetaan erikseen. Tilaa edelliseen talviuintikoppiin on jonkin verran enemmän, ja miehille ja naisille on omat puolensa vaattei-den vaihtoon.

Laiturilla on kiinteäksi asennettu valo, joka on suunnattu lampeen mene-viin rappusiin turvallisuuden takaamiseksi. Vapaaehtoiset ovat tässäkin pääroolissa ja talkoovoimia tarvitaan myös jatkossa, jotta Huhtasuolle saadaan uusia virikkeitä sekä hyvät puitteet harrastamiselle.

Kangaslammen Toimintapuistoon crossfit-laitteet Kesällä Kirkkopuistossa olleet ulkokuntoilulaitteet ovat nyt siirretty Kan-gaslammen Toimintapuistoon kaikkien käytettäväksi. Laitteisiin opastus-ta ja kuntopiiriä pidetään keskiviikkoisin klo 15–16. Tunnit ovat avoimia ja maksuttomia kaikille. Lisätietoja KKI -hankkeen koordinaattori Leena Toivoselta, p. 050 406 4732.

HarjunWoima Hyvinvointia Huhtasuolle -hanke ja urheiluseura Harjun Woima ovat käynnistäneet yhteistyön liikunnallisten ryhmien ja tapahtumien järjestä-miseksi Huhtasuolla. Harjun Woimalla on monipuoliset kamppailu-, lihas-kunto- ja taitoharjoitteluun soveltuvat tilat osoitteessa Kangasvuorentie 32 ja yhteistyön tarkoituksena on tuoda tilat huhtasuolaisten käyttöön. Lisätietoja ryhmistä ja tapahtumista saa mm. Huhtakeskuksen ilmoitus-taululta sekä seuran (harjunwoima.fi) ja Hyvinvointia Huhtasuolle -hank-keen nettisivuilta.

Perhekahvilan toiminta jatkuu Perttulassa MLL:n järjestää perhekahvilaa, joka toimii torstaisin klo 9.30–11.30 Pert-tulassa (Nevakatu 1) joulukuun puoliväliin 18.12 saakka. Mukaan ovat tervetulleita kaikki lasta odottavat ja lapset tai lasten kanssa kotona ole-vat vanhemmat. Pientä korvausta vastaan tarjolla on kahvia, mehua ja välipalaa. Perhekahvila on mukava paikka kohdata alueen muita vanhem-pia ja lapsia säännöllisesti kahvittelun merkeissä. Tervetuloa mukaan!

Täti Mooonikan palkinnot jakoon Kesällä ja alkusyksyllä Huhtasuota kiertänyt Täti Mooonika jututti huhta-suolaisia kysellen kuulumisia ja ajatuksia Huhtasuolla asumisesta. Kaikilla tädin kanssa jutelleilla oli mahdollisuus osallistua arvontaan laittamalla yhteystiedot listaan. Arvonta on nyt suoritettu, ja viidelle onnelliselle voit-tajalle on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti. Voittajat saivat lipun Jy-väskylän kaupunginteatterissa syksyllä esitettävään Osoite-monologiin, johon on kerätty materiaalia myös Huhtasuolta eri menetelmin Raisa Vat-tulaisen toimesta.

Page 10: Huhtasuolainen 5 14

Numero 5. 2014HuhtasuolainenSivu 10

NUOKKIS ELÄÄ

Nuorisotila on sijainnut samalla paikalla jo vuo-desta 1979. Se on toi-minut huhtasuolaisten nuorten ja hieman vart-tuneempienkin ihmisten olohuoneena jo pitkän tovin. Ajat ovat muut-tuneet, mutta edelleen teinit saapuvat sankoin joukoin tilaan harrasta-maan, viettämään aikaa sekä tapaamaan kave-reita ja nuorisonohjaa-jia.

Nuorisotilan viikko on monimuotoinen ja jat-kuvasti ohjelmaltaan muuttuva. Nuorisonoh-jaajat eivät työskentele ainoastaan nuorisotilas-sa, vaan heidät voi ta-voittaa aluepalavereista, katupäivystys Synkkik-sestä, Veturitallin tapah-tumasta tai keskustassa sijaitsevalta koululta.

Nuorisosta/teineistä tu-lee monelle mieleen kovaääninen, laumas-sa viihtyvä, nuorisotilan nurkalla notkuva tai kir-jaston ovella vastaan-tuleva joukkio, joka ei näe tai kuule muita kuin

toisiaan. Heitä on vaikea ja hieman pelottava-kin kohdata. Hetkittäin lukusalin hiljaisuus ja nuorisotilasta kantautu-va äänimaailma voi olla vaikea yhtälö, mutta hy-vin ollaan tultu kirjasto-väen kanssa toimeen,

ja yhteisiäkin toimintoja suunnitellaan tulevalle talvelle.

On hyvä, että Huhta-suolla on nuokkari, jon-ka ovet ovat auki viitenä päivänä viikossa. Maa-nantaina ja perjantaina ovi aukeaa klo 13.00 ja sulkeutuu klo 16.00. Tiis-taista torstaisin nuokkari on auki klo 14–20. Ala-koululaiset saavat olla tilalla klo 17.00 saak-ka, minkä jälkeen on suotavaa lähteä kotiin syömään ja tapaamaan vanhempia ja sisaruksia.

Nuorisotilan viikko-oh-jelmaan mahtuu avoin-ta toimintaa, avoimia ja suljettuja kerhoja, elokuvia keskiviikkoisin, kokkausta torstaisin ja kerran kuussa pidettä-vä iltakahvila klo 18–22. Nuorten ääntä kuunte-lemme päivittäin toimin-nan lomassa, 4–5 kertaa vuodessa yleiskokouk-sissa ja syksyisin nettiin aukeavalla asiakastyyty-väisyyskyselyllä.

Hanke mukana nuokkarin toimin-nassa

Hyvinvointia Huhtasuol-le -hanke näkyy nuori-sotilan arjessa. Yhdessä Elämän Leivän kanssa hanke mahdollistaa väli-palan tarjoamisen nuok-

karin kävijöille kolme ker-taa viikossa maanantai, keskiviikko ja perjantai iltapäivisin. Alakoululais-ten läksyjen lukemista tuetaan keskiviikko ja torstai iltapäivisin nuori-sotilan aulassa. Tiistaisin kokoontuva Monikulttuu-rinen tyttökerho on myös osa hanketta. Toiminnan lisäksi nuorisotilan ilmet-tä on kohotettu uusilla säkkituoleilla, ja salissa

voi purkaa turhaumiaan hankkeen rahoilla ostet-tuun nyrkkeilysäkkiin. Tiistaiaamuisin nuoriso-tilan aulan kansoittavat shindovenyttelijät, ja muina päivinä alueen asukkaita käy terveh-timässä meitä ohjaajia kahvikupposen äärellä.

Talon historiaan on mah-tunut myös 7 vuotta toi-minut tyttöryhmä, joka Nuksun ohjaajan johdolla kokoontui ja järjesti alu-een lapsille monenlaista toimintaa teemapäivistä discoihin. Syyskuussa he kokoontuivat viimei-sen kerran yhteiseen tapaamiseen Perttulaan, ja me ohjaajat saimme muistoksi ihanan valo-kuvakirjan ryhmän yh-teisestä taipaleesta. Jat-kumona tälle toiminnalle kaksi ryhmän tyttöä on aloittanut kerhotoimin-nan 2.-4.-luokkalaisille tytöille keskiviikkoisin. ”Perttulan tilat ovat mo-nipuoliset kokoontumi-seen ja tapahtumien jär-jestämiseen. Yhteistyö nuorisonohjaajien kans-sa on toiminut hyvin ja heiltä on ollut helppo kysyä neuvoja tarvitta-essa”, kertovat ohjaajina toimivat Maria ja Emma.

Pidempään Huhtasuolla eläneet ja tätä aluelehteä lukeneet, saattavat muistaa tämän jutun otsikon ja sen alle kirjoite-tut jutut 1980–1990 -luvuilta.

Page 11: Huhtasuolainen 5 14

Numero 5. 2014 Sivu 11 Huhtasuolainen

Huhtasuon kirkko

Usko hyvän tekemiseen! Äänestämällä voit vaikuttaa!Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa. Vaalit toimitetaan joka neljäs vuosi samanaikaisesti kaikissa seurakunnissa.

Kirkon jäsenellä on äänioikeus siinä seurakunnassa, jonka jäsen hän on 15.8. Kirkon jäsen kuuluu siihen seurakuntaan, jonka alueella asuu. Seurakuntajako noudattelee pääsääntöisesti kun-tajakoa. Kirkossa ylintä päätösvaltaa käyttää seurakuntavaaleissa seurakunnan jäsenistä valittu kirkkovaltuusto.

Ennakkoon voi äänestää viikolla 44. Varsinainen äänestyspäivä on 7.11. Taulumäen kirkossa. Huhtasuon kirkossa: Maanantai 27.10. – torstai 30.10.14. klo 9.-20. Perjantai 31.10.14. klo 9.-18. Seppälän Prismassa ti 28.10, ke 29.10. ja to 30.10. klo 10.–20. Halssilan kirkossa maanantaina 27.10. ja perjantaina 31.10. klo 9.-20.

Vaaleissa valitaan 39 kirkkovaltuuston jäsentä. Seurakuntavaalit ovat ainoat vaalit, joissa 16-vuotiailla on äänioi-keus.

Raamattu-ja lähetysilta ke 29.10 klo 18.30. ”Lähetyksen ystäviä ja vihollisia;” Erkki Puhalainen, Mauri Tervonen.Pyhäinpäivän iltakirkko la 1.11. klo 18. Sytytämme kynttilät kaikille vuoden aikana poisnukkuneille läheisille. Mauri Tervonen, Elina Vepsäläi-nen, Ilpo Vuorenoja. Messu su 2.11. klo 10, Laura Laitinen, Matti Mertanen. Pyhäkoulu lap-sille messun aikana. Hyväntekeväisyyskonsertti su 2.11. klo 18, Surusta nousee laulu: Reijo Ikonen, laulu. Ulla-Stina Ikonen, kantele ja harppu. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e diakoniatyön hyväksi. Soppamessu su 9.11. klo 10, Annemari Siistonen, Ilpo Vuorenoja, An-ne Kettunen. Messun jälkeen keittolounas.

Lapset ja perheet:Kysy vapaita päiväkerhopaikkoja 3-6 vuotiaille p. 050 3018233. Aikuisten käsityökerho ti klo 18.Perhekahvila ke klo 9.30 – 11.Perhejumppis 2-6 v. lapsille ja aikuisille to klo 10. Ilm. 050 3018233.Kierrätysaskarteluilta ma 27.10.klo 17.30.Erkka-ilta erityistä tukea tarvitsevien lasten äideille to 6.11. klo 17.30. Ilm 050 3235355. Kouluikäiset: Sählyä:maanantaisin: Klo 17–18, 3-4-luokan pojat. Klo 18–19, 5-6-luokan pojat. Klo 19–20, 7-8-luokan pojat. Toimintakerho maanantaisin klo 17.30–19, 1.-4 luokkalaiset tytöt. Tiistaisin: Sählyä: Klo 17–18, 1-2-luokan pojat. Liikuntakerho klo 18–19, 2-4-luokan tytöt. Nuoret: Maanantai: Poikien sähly yli 18v. klo 20.00. Tiistai: Nuorten sähly yli 15v. klo 19.00–21.00. Isos- jatkoisos- ja avustajakoulutukset to klo 17.30 – 18.30. Nuortenilta to klo 18.30–20.30. Ryhmätoimintaa: Veteraanikuntoilijoiden voimistelu maanantaisin 8.30–9.30.Pietarin Killan miesten ilta ti 4.11.klo 18. ”Mies tuskan keskellä;” Markku Heinonen. Torstaitapaaminen to 30.10 klo 14, Tervonen. Työntekijöiden lentopalloa to klo 14.30.–16.30.MMV-kuoro to klo 17.30. Tied. 050 5215410. Naisten jumppa to klo 18.–19.Diakoniapäivystys: ti - ke klo 9-10.30, muuna aikana p. 050 549 7005 / [email protected].

Lähde keväthangille Hettaan! Huhtasuon alueseurakunta järjestää hiihtoretken Hettaan 11–17.4.2015 (vko 16). Hinta n. 440 € sisältää kuljetuksen, majoituksen (4 hh), ruoan Hotelli Hetan Majatalossa ja lounaan meno- ja paluumatkalla.Tied. ja ilm. Juha Halonen p. 050 549 7024.

Konsertti Huhtasuon kirkossa: Pyhäinpäivän tunnelmaan liittyvä hyväntekeväisyyskonsertti su 2.11.2014 klo 18; “Surusta nousee laulu”, Reijo Ikonen laulu ja Ulla- Stina Uusi-talo-Ikonen kantele ja harppu. Vapaa pääsy, ohjelma 10 € Huhtasuon alueen diakoniatyön hyväksi. Reijo Ikonen on yksi suosituimpia oopperalaulajiamme, joka kiertää kon-sertoimassa Suomen seurakuntia.

Numero 5. 2014

Page 12: Huhtasuolainen 5 14

Huhtasuolainen Numero 5. 2014