HE 44/2002 vp

229105P

Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiäoppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin ote-taan rikosoikeuden yleisiä oppeja eli rikosoi-keudellisen vastuun edellytyksiä, vastuuva-pausperusteita sekä yritystä ja osallisuuttakoskevat säännökset. Nykyiset säännöksetovat aukollisia ja osaksi vanhentuneita. Ri-kosoikeudellinen laillisuusperiaate ja oikeus-turva edellyttävät niiden perusteellista uudis-tamista. Siltä osin kuin ehdotetut säännöksetovat kokonaan uusia, ne perustuvat oikeus-käytännössä ja oikeuskirjallisuudessa vakiin-tuneisiin periaatteisiin.

Lisäksi rikoslakiin otettaisiin aikaisempaayksityiskohtaisemmat säännökset rangaistuk-sen määräämisestä. Voimassa olevassa laissaon säännökset rangaistuksen mittaamisesta,mutta sen sijaan toinen rangaistuksen mää-räämisen osa-alue eli rangaistuslajin valintaei ole kattavasti rikoslaissa säännelty.

Rikosoikeudellisen vastuun yleisiä edelly-tyksiä koskevassa luvussa säädettäisiin lailli-suusperiaatteesta, rangaistussäännösten ajal-lisesta soveltuvuudesta, laiminlyönnin ran-gaistavuudesta, syyntakeisuudesta, syyksilu-ettavuudesta, tahallisuudesta ja tuottamukses-

ta.Vastuuvapausperusteita koskevassa luvussa

säädettäisiin eri erehdystilanteista, hätävarje-lusta, pakkotilasta ja voimakeinojen käytöstä.Samalla uudistettaisiin voimakeinojen käyt-töä koskevia muihin lakeihin sisältyviä sään-nöksiä.

Yritystä ja osallisuutta koskevassa luvussasäädettäisiin yrityksestä sekä siitä luopumi-sesta ja tehokkaasta katumisesta. Osallisuus-säännökset koskisivat rikoskumppanuutta,välillistä tekemistä, yllytystä, avunantoa jaoikeushenkilön puolesta toimimista.

Rangaistuksen määräämistä koskevassa lu-vussa säädettäisiin rangaistuslajeista, rangais-tuksen määräämisen yleisperiaatteista, ko-ventamis-, lieventämis- ja kohtuullistamispe-rusteista, rangaistuslajista ja -asteikosta poik-keamisesta, rangaistuslajin valinnasta, ran-gaistuksen tuomitsematta jättämisestä jatuomitusta rangaistuksesta tehtävistä vähen-nyksistä.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaanvoimaan noin puolen vuoden kuluttua siitä,kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

—————

HE 44/2002 vp2

SISÄLLYSLUETTELO

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ .........................................................................1

SISÄLLYSLUETTELO ...........................................................................................................2

YLEISPERUSTELUT..............................................................................................................71. Rikoslain yleisen osan uudistaminen..........................................................................72. Vastuuopin säännöksiä koskeva uudistus..................................................................8

2.1. Lähtökohtia .....................................................................................................82.2. Vastuuopin kodifioinnin tavoitteet................................................................82.3. Rakenteellisia ja terminologisia ratkaisuja ..................................................9

3. Rangaistuksen määräämistä koskevan normiston uudistaminen .........................113.1. Nykytila ja sen ongelmia ..............................................................................113.2. Uudistuksen tavoitteet ..................................................................................113.3. Terminologisia kysymyksiä..........................................................................12

4. Oikeusvertailevan tiedon käytöstä ...........................................................................125. Pääasiallinen sisältö ...................................................................................................13

5.1. Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä ...................................13Laillisuusperiaate ja ajallinen soveltuvuus (1 ja 2 §) ..............................................13Laiminlyönnin rangaistavuus (3 §) ...........................................................................13Syyntakeisuus ja rikosoikeudellisen vastuun ikäraja (4 §) .....................................14Syyksiluettavuus (5 §).................................................................................................15Tahallisuus (6 §)..........................................................................................................15Tuottamus (7 §)...........................................................................................................165.2. Vastuuvapausperusteet (rikoslain 4 luku, 45 luvun 26 b § ja pakkokeino-lain 1 luvun 2 a §)........................................................................................................16Erehdyssäännökset (rikoslain 4 luvun 1—3 §).........................................................16Hätävarjelu (rikoslain 4 luvun 4 §) ...........................................................................17Pakkotila (rikoslain 4 luvun 5 §) ...............................................................................18Voimakeinojen käyttö (rikoslain 4 luvun 6 § ja muut lait) .....................................19Rangaistusvastuun lievennys (rikoslain 4 luvun 7 §)...............................................19Esimiehen käsky (rikoslain 45 luvun 26 b §)............................................................19Itseapu (pakkokeinolain 1 luvun 2 a §).....................................................................205.3. Yritystä koskevat säännökset (rikoslain 5 luvun 1 ja 2 §).........................20Yritystä koskeva perussäännös (1 §).........................................................................20Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen (2 §)...............................................215.4. Osallisuussäännökset (rikoslain 5 luvun 3—8 §)........................................21Rikoskumppanuus (3 §) .............................................................................................21Välillinen tekeminen (4 §) ..........................................................................................21Yllytys (5 §) .................................................................................................................22Avunanto (6 §).............................................................................................................22Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet (7 §) ............................................................22Oikeushenkilön puolesta toimiminen (8 §) ...............................................................225.5. Rangaistuksen määräämisestä (rikoslain 6 luku) ......................................23Yleiset säännökset (1—3 §) ........................................................................................23

HE 44/2002 vp 3

Rangaistuksen mittaaminen (4—8 §)........................................................................24Rangaistuslajin valinta (9—12 §) ..............................................................................25Rangaistuksesta tehtävät vähennykset (13—16 §)...................................................265.6. Yhteinen sakkorangaistus (rikoslain 7 luvun 3 §)......................................265.7. Eräät muut rikoslain luvut ja muut lait......................................................26

6. Esityksen vaikutukset ................................................................................................267. Esityksen valmistelu ..................................................................................................268. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja .....................................................................279. Rikoslain rakenne ......................................................................................................27

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT............................................................................281. Lakiehdotusten perustelut ........................................................................................28

1.1. Rikoslaki ........................................................................................................281 luku. Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta ................................................282 luku. Rangaistuksista.........................................................................................282 b luku. Ehdollinen vankeus .................................................................................283 luku. Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä ...............................281 §. Laillisuusperiaate.................................................................................................282 §. Ajallinen soveltuvuus ..........................................................................................353 §. Laiminlyönnin rangaistavuus.............................................................................394 §. Syyntakeisuus.......................................................................................................465 §. Syyksiluettavuus ..................................................................................................696 §. Tahallisuus ...........................................................................................................717 §. Tuottamus ............................................................................................................884 luku. Vastuuvapausperusteista .........................................................................99A. Erehdyssäännökset ...............................................................................................100Yleisiä huomautuksia ...............................................................................................1001 §. Tunnusmerkistöerehdys....................................................................................1052 §. Kieltoerehdys .....................................................................................................1053 §. Vastuusta vapauttavaa seikkaa koskeva erehdys ...........................................108B. Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteet .................................................................110Yleisiä huomautuksia ...............................................................................................1104 §. Hätävarjelu ........................................................................................................1115 §. Pakkotila.............................................................................................................1186 §. Voimakeinojen käyttö .......................................................................................1237 §. Rangaistusvastuun lievennys ............................................................................1315 luku. Yrityksestä ja osallisuudesta .................................................................131A. Rikoksen yrityksestä..............................................................................................131Yleisiä huomautuksia ...............................................................................................1311 §. Yritys ..................................................................................................................1322 §. Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen ..............................................138B. Osallisuudesta .......................................................................................................146Yleisiä huomautuksia ...............................................................................................1463 §. Rikoskumppanuus.............................................................................................1524 §. Välillinen tekeminen..........................................................................................153

HE 44/2002 vp4

5 §. Yllytys .................................................................................................................1546 §. Avunanto ............................................................................................................1567 §. Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet ............................................................1588 §. Oikeushenkilön puolesta toimiminen...............................................................1596 luku. Rangaistuksen määräämisestä ..............................................................165A. Nykytila..................................................................................................................165B. Oikeusvertailua .....................................................................................................171C. Nykytilan ongelmia ja esityksen lähtökohtia .......................................................177D. Ehdotuksen pääsisältö ..........................................................................................184E. Säännöskohtaiset perustelut .................................................................................1851 §. Rangaistuslajit ...................................................................................................1852 §. Rangaistusasteikko ja siitä poikkeaminen.......................................................1863 §. Rangaistuksen määräämisen yleisperiaatteet .................................................1864 §. Mittaamisperusteet............................................................................................1905 §. Koventamisperusteet .........................................................................................1906 §. Lieventämisperusteet.........................................................................................1957 §. Kohtuullistamisperusteet ..................................................................................1998 §. Rangaistuslajista ja rangaistusasteikosta poikkeaminen...............................2019 §. Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä......................................20510 §. Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset ....................................................20611 §. Yhdyskuntapalvelu..........................................................................................20712 §. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen.....................................................21013 §. Tutkintavankeuden vähentäminen ................................................................21314 §. Ulkomailla tuomitun rangaistuksen vähentäminen .....................................21415 §. Rangaistusvankien kurinpitorangaistusten vähentäminen .........................21416 §. Rikoslain 45 luvun alaisten henkilöiden kurinpitoseuraamusten vähentämi-nen..............................................................................................................................2157 luku. Yhteisestä rangaistuksesta.....................................................................21510 luku. Menettämisseuraamuksista ...................................................................21617 luku. Rikoksista yleistä järjestystä vastaan ...................................................21639 luku. Velallisen rikoksista ...............................................................................21645 luku. Sotilasrikoksista......................................................................................2171.2. Pakkokeinolaki............................................................................................2291 luku. Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen ...............................2291.3. Poliisilaki .....................................................................................................2351.4. Laki rajavartiolaitoksesta ..........................................................................2361.5. Tullilaki........................................................................................................2361.6. Laki järjestyksenvalvojista ........................................................................2371.7. Laki rangaistusten täytäntöönpanosta......................................................2372 luku. Yleisiä säännöksiä vankeusrangaistuksesta ja sakon muuntorangais-

tuksesta ........................................................................................................2375 luku. Täytäntöönpano nuorisovankilassa ......................................................2391.8. Laki tutkintavankeudesta ..........................................................................2391.9. Ilmailulaki ...................................................................................................2391.10. Laki järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä....................................241

HE 44/2002 vp 5

1.11. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta................................................2411.12. Vartioimisliikelaki ......................................................................................2421.13. Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille..........................................2421.14. Merimieslaki................................................................................................2431.15. Ulosottolaki..................................................................................................2443 luku. Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta........2441.16. Laki turvatarkastuksista tuomioistuimissa ..............................................2441.17. Laki turvatarkastuksista lentoliikenteessä...............................................2451.18. Aluevalvontalaki .........................................................................................2451.19. Mielenterveyslaki........................................................................................2461.20. Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksi-

köstä .............................................................................................................2461.21. Sotilaskurinpitolaki ....................................................................................2471.22. Laki nuorista rikoksentekijöistä................................................................2471.23. Laki rikesakkomenettelystä .......................................................................2471.24. Laki vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä.....................................2471.25. Laki yhdyskuntapalvelusta ........................................................................2471.26. Asetus rikoslain voimaanpanemisesta ......................................................248

2. Voimaantulo .............................................................................................................2483. Säätämisjärjestys .....................................................................................................248

LAKIEHDOTUKSET ..........................................................................................................249rikoslain muuttamisesta...........................................................................................249pakkokeinolain muuttamisesta................................................................................259poliisilain 27 §:n muuttamisesta..............................................................................260rajavartiolaitoksesta annetun lain 24 ja 51 §:n muuttamisesta............................260tullilain 17 §:n muuttamisesta .................................................................................261järjestyksenvalvojista annetun lain 9 §:n muuttamisesta.....................................261rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta............................262tutkintavankeudesta annetun lain muuttamisesta.................................................263ilmailulain 37 §:n muuttamisesta ............................................................................263järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:n muuttamisesta.264joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain 11 §:n muuttamisesta ..........264vartioimisliikelain 5 §:n muuttamisesta..................................................................265puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 6 ja 8 §:n muuttamisesta265merimieslain 74 §:n muuttamisesta ........................................................................266ulosottolain 3 luvun 30 §:n muuttamisesta.............................................................266turvatarkastuksista tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n muuttamisesta...........267turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetun lain 6 §:n muuttamisesta............267aluevalvontalain 31 §:n muuttamisesta ..................................................................268mielenterveyslain 22 d §:n muuttamisesta .............................................................268säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain35 §:n muuttamisesta................................................................................................269sotilaskurinpitolain 8 ja 38 §:n muuttamisesta ......................................................269nuorista rikoksentekijöistä annetun lain 6 §:n muuttamisesta ............................270

HE 44/2002 vp6

rikesakkomenettelystä annetun lain 16 §:n muuttamisesta..................................270vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisesta..271yhdyskuntapalvelusta annetun lain muuttamisesta ..............................................271rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 ja 12 §:n kumoamisesta....272

LIITE .....................................................................................................................................273

RINNAKKAISTEKSTIT.....................................................................................................273rikoslain muuttamisesta...........................................................................................273pakkokeinolain muuttamisesta................................................................................296poliisilain 27 §:n muuttamisesta..............................................................................298rajavartiolaitoksesta annetun lain 24 ja 51 §:n muuttamisesta............................300tullilain 17 §:n muuttamisesta .................................................................................302järjestyksenvalvojista annetun lain 9 §:n muuttamisesta.....................................303rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta............................304tutkintavankeudesta annetun lain muuttamisesta.................................................306ilmailulain 37 §:n muuttamisesta ............................................................................307järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:n muuttamisesta.308joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain 11 §:n muuttamisesta ..........309vartioimisliikelain 5 §:n muuttamisesta..................................................................310puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 6 ja 8 §:n muuttamisesta311merimieslain 74 §:n muuttamisesta ........................................................................312ulosottolain 3 luvun 30 §:n muuttamisesta.............................................................313turvatarkastuksista tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n muuttamisesta...........314turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetun lain 6 §:n muuttamisesta............315aluevalvontalain 31 §:n muuttamisesta ..................................................................316mielenterveyslain 22 d §:n muuttamisesta .............................................................317säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain35 §:n muuttamisesta................................................................................................318sotilaskurinpitolain 8 ja 38 §:n muuttamisesta ......................................................320nuorista rikoksentekijöistä annetun lain 6 §:n muuttamisesta ............................322rikesakkomenettelystä annetun lain 16 §:n muuttamisesta..................................323vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisesta..324yhdyskuntapalvelusta annetun lain muuttamisesta ..............................................325rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 ja 12 §:n kumoamisesta....327

HE 44/2002 vp 7

YLEISPERUSTELUT

1. Rikosla in yleisen osan uudis-taminen

Yksittäisiä rikoksia koskevien rikostun-nusmerkistöjen ohella rikoslaki (39/1889) si-sältää kaikkia rikoksia koskevia yhteisiäsäännöksiä (rikoslain yleinen osa). Näihinkuuluvat muun muassa rikoslain soveltamistakoskevat yleisperiaatteet, seuraamuksia janiiden käyttöä koskevat säännökset sekä vas-tuun edellytyksiä, vastuuvapausperusteita,yritystä, osallisuutta ja vanhentumista koske-vat säännökset. Rikoslain nykyisen lukujaonmukaan yleinen osa kattaa luvut 1—10 ja eririkoslajeja koskeva erityinen osa luvut 11—50.

Erityisen osan tavoin myös rikoslain yleistäosaa on osana rikoslain kokonaisuudistustamuutettu osittaisuudistuksin. Uudistettujaovat rikoslain soveltamisalaa koskeva 1 lukuvuodelta 1996 ja säännökset rikosten yhtymi-sestä ja yhteisestä rangaistuksesta vuodelta1991 (7 luku). Hallituksen esitys vanhentu-mista koskevan rikoslain 8 luvun uudistami-seksi annettiin kesäkuussa 1999 (HE 27/1999vp). Tasavallan presidentin jätettyä vahvis-tamatta tuohon esitykseen annetun eduskun-nan vastauksen uusi hallituksen esitys annet-tiin huhtikuussa 2001 (HE 45/2001 vp). Oi-keushenkilön rangaistusvastuu otettiin käyt-töön uudistuksella vuonna 1995 (9 luku).Uusi 2 a luku sakosta, muuntorangaistuksestaja rikesakosta valmistui vuonna 1999 ja uusi2 b luku ehdollisesta vankeudesta vuonna2001. Menettämisseuraamuksia koskevatsäännökset sijoitettiin hiljattain 10 lukuun.Rangaistuksia koskevaa 2 lukua on uudistettuyhdessä seuraamusjärjestelmän osittaisuudis-tusten myötä. Jo ennen vuonna 1980 asetetunrikoslakiprojektin työn aloittamista annettiinvuonna 1976 uudet säännökset rangaistuksenmittaamisesta (6 luku).

Uudistamatta ja edelleen jokseenkin alku-peräisessä muodossaan on vastuuoppia kos-keva rikoslain 3 luku ("Perusteista, jotkapoistavat teon rangaistavuuden tai sitä vähen-tävät"). Sama pätee rikoslain 4 ja 5 luvun yri-

tys- ja osallisuussäännöksiin. Nämä luvutkattavat keskeisimmän osan rikosoikeudenyleisten oppien alaan kuuluvista kysymyksis-tä. Vaikka tämä osa rikosoikeutta muuttuumuita rikosoikeuden osa-alueita selvästi hi-taammin, ovat nykyiset säännökset selvästivanhentuneita. Tämä esitys sisältää ehdotuk-set uusiksi rikosoikeudellisen vastuun edelly-tyksiä, vastuuvapausperusteita, yritystä jaosallisuutta sekä rangaistuksen määräämistäkoskeviksi säännöksiksi.

Rikoslain rangaistusjärjestelmä on sen si-jaan käynyt läpi perusteellisen muutoksen.Osa rikoslain alkuperäisistä rangaistuslajeistaon kokonaan poistettu käytöstä (kuoleman-rangaistus, kuritushuonerangaistus ja kansa-laisluottamuksen menetys), osa on muutoinvaihtanut perin pohjin muotoaan. Rikoslainalkuperäistä rangaistusvalikoimaa on lisäksitäydennetty uusilla seuraamuksilla. Jo vuosi-sadan alkupuolella otettiin käyttöön ehdolli-nen rangaistus. Sittemmin on sakon rinnalletuotu rikesakko, otettu käyttöön ehdottomanvankeusrangaistuksen korvaava yhdyskunta-palvelu sekä aloitettu nuoriin sovellettavannuorisorangaistuksen kokeilu. Myös 1940-luvulla luotu mahdollisuus tuomitsematta jät-tämiseen voidaan lukea rangaistuslajeihinlaajassa mielessä. Tuomitsematta jättämistäkoskevat säännökset uudistettiin vuonna1990. Mahdollisuudesta tuomita ehdollinensakkorangaistus luovuttiin ehdollista rangais-tusta koskevien säännösten uudistuksessavuonna 2001.

Uusia rangaistuslajeja koskevat säännöksetsijaitsevat osaksi rikoslain ulkopuolella asi-anomaisia rangaistuslajeja koskevissa laeissa.Rikoslain rangaistuksia koskevat 2 luvunsäännökset ovat muutoinkin sisällöltään var-sin niukat. Rangaistuksen määräämistä kos-kevista säännöksistä rikoslain 6 lukuun sisäl-tyvät säännökset rangaistuksen mittaamises-ta. Rangaistuslajien valintaa koskevat sään-nökset ovat asianomaisia rangaistuslajejakoskevissa rikoslain luvuissa tai muissa la-eissa. Sääntelyn hajanaisuus vaikeuttaa ri-kosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän ko-

HE 44/2002 vp8

konaiskuvan hahmottamista. Rangaistuksenmääräämistä koskevien säännösten puutteel-lisuus ja epäsystemaattisuus luo pohjaa myöskäytäntöjen vaihteluille eri tuomioistuintenvälillä. Yksi rikoslain kokonaisuudistuksenviime vaiheen keskeisiä tavoitteita onkin seu-raamusjärjestelmää ja seuraamusten käyttöäkoskevien säännösten kokoaminen johdon-mukaiseksi kokonaisuudeksi. Tähän esityk-seen sisältyy ehdotus rangaistuksen määrää-mistä koskevien säännösten kokoamiseksisamaan rikoslain lukuun. Lukuun sijoitettai-siin kaikki rangaistuksen määräämistä kos-kevat säännökset, mukaan lukien rangaistuk-sen mittaaminen, asteikon vahvistaminen, va-linta eri rangaistuslajien välillä sekä tuomi-tusta rangaistuksesta tehtävät vähennykset.Eri seuraamuslajeja koskevat muut säännök-set sijoitettaisiin asianomaisiin rikoslain lu-kuihin.

2. Vastuuopin säännöksiä koske-va uudistus

2.1. Lähtökohtia

Voimassa olevassa rikoslain yleisessä osas-sa ei ole säännöksiä suurimmasta osasta vas-tuuopin peruskysymyksiä. Vuoden 1875 ri-koslakiehdotukseen sisältyi runsaastikinyleisten oppien alaan kuuluvia säännösehdo-tuksia, joita kuitenkin karsittiin silloisen uu-distuksen loppuvaiheessa. Perusteena oli, ettänäiden kysymysten katsottiin kuuluvan pi-kemmin tieteisopin alaan, kun taas lainsää-dännön tehtävänä oli antaa kansalaisillesuunnattuja ohjeita siitä, mitä saa tehdä jamitä ei.

Tällä vuosisadalla lainsäätäjä ei yleisesti-kään ole rajoittanut toimialaansa käyttäyty-misnormien antamiseen. Lakeihin sisältyyrunsaasti myös lainkäyttäjälle suunnattujanormeja, jotka kertovat siitä, kuinka menetel-lä määrätyissä tilanteissa. Esimerkkinä näistäovat niin ikään vuoden 1875 uudistuksestapoistetut, mutta sata vuotta myöhemmin ri-koslakiin sisällytetyt rangaistuksen mittaa-mista koskevat säännökset (6 luku). Lainsää-däntöön sisältyy runsaasti myös legaalimääri-telmiä ja käsitemäärittelyjä, joiden myös kat-sottiin aikoinaan jäävän lainsäätäjän toimi-

alan ulkopuolelle. Lainsäädäntöteoreettisetsyyt eivät aseta esteitä rikosoikeuden yleistenoppien aiempaa tarkemmalle kodifioinnille.

Kriminaalipoliittiset syyt sen sijaan suoras-taan edellyttävät, että lainsäätäjä etenee uuttarikoslakia valmisteltaessa aiempaa olennai-sesti pidemmälle. Yleisten oppien kodifioin-titarve perustuu ennen kaikkea laillisuus- elilegaliteettiperiaatteen ja oikeusturvan vaati-muksiin. Laillisuusperiaatteen merkitys ei ra-joitu vain erityisen osan puolelle. Rangaista-van ja rankaisemattoman käyttäytymisen ra-jat määritetään viime kädessä vastuuopin kä-sitekategorioin. Laillisuusperiaatteen kannal-ta olisi tärkeää tietää esimerkiksi, milloin te-ko on tahallinen rikoslaissa tarkoitetussamielessä, millaisin edellytyksin laiminlyöntijohtaa vastuuseen tai mikä vaikutus on tietä-mättömyydellä tai erehtymisellä. Näitä rat-kaisuja joudutaan tekemään tuomioistuimissapäivittäin ilman lainsäädännön suomaa tukea.Ehdotukseen sisältyykin suuri joukko sään-nöksiä, joille ei löydy vastinetta nykyisestärikoslaista. Näitä ovat yleinen syyksiluetta-vuusvaatimus, tahallisuuden ja tuottamuksenmääritelmät, laiminlyöntivastuun ehdot,erehdyssäännökset ja vastuun kohdentaminenoikeushenkilön toiminnassa tehdyn rikoksenjohdosta. Lisäksi lähes kaikkiin nykyisen ri-koslain tuntemiin säännöksiin on tehty myössisällöllisiä muutoksia.

Uudistus merkitsee siten yleisten oppienlaajamittaista kodifiointia. Esitys rakentuutässä samoille linjoille uusimpien rikoslakienja rikoslakiehdotusten kanssa. Ruotsissa to-teutettiin vuonna 1995 laaja vastuuvapauspe-rusteita koskeva uudistus ja vuonna 1996 jul-kaistiin suunnitelma vastuun edellytysten ko-difioinniksi (SOU 1996:185). Myös Norjanrikoslakitoimikunnan ehdotuksessa (NOU1992:23) ehdotettiin säädettäväksi rikosoi-keudellisen vastuun yleisistä edellytyksistäsekä vastuuvapausperusteista aikaisempaamerkittävästi tarkemmin.

2.2. Vastuuopin kodifioinnin tavoitteet

Vastuuopin kodifiointi on haastava lain-säädäntötehtävä. Säännökset on muotoiltavaerisuuntaisten vaatimusten ristipaineessa.

Rikoslain säännösten kohteena ovat ensi si-

HE 44/2002 vp 9

jassa kansalaiset ja toiseksi lakia soveltavatviranomaiset. Rikoslain kielen tulee olla kai-kille ymmärrettävää, mutta samalla riittäväntarkkaa ja teoreettisesti korrektia. Tämä pa-kottaa etsimään jatkuvaa kompromissia lainsoveltamisessa vaadittavan juridisen tark-kuuden sekä riittävän yleiskielenmukaisuu-den välillä. On myös löydettävä normiohja-uksen oikea yleisyystaso. Kattava ja riittävänohjaava sääntely johtaa helposti raskaaseenja mutkikkaaseen normistoon. Abstraktiota-son korottaminen taas luo riskin, että sään-nökset pelkistyvät vain ohjelmajulistuksiksi.Säännösehdotuksiin ei ole otettu pelkkiä lin-janmäärityksiä, vaan kaikilla ehdotuksensäännöksillä on ajateltu olevan merkitystämyös lain soveltamisessa.

Johdonmukaisesti toimiva ja oikeusturvanvaatimukset tyydyttävä oikeudellinen säänte-ly on mahdollista vain, jos se käsitejärjestel-mä, jonka varaan sääntely rakentuu, on sisäi-sesti ristiriidaton. Mutta samalla kun sään-nösten tulee rakentua johdonmukaisen perus-käsitteistön varaan, on vältettävä turhaa si-toutumista rikosoikeusteorian muuttuviin jajatkuvan keskustelun kohteena oleviin teo-reettisiin konstruktioihin. On siis pyrittäväselkeään, mutta kuitenkin mahdollisimmansysteemineutraaliin lopputulokseen. Näistäsyistä ehdotus ei nimenomaisesti sitoudu mi-hinkään tunnettuun rikosopilliseen teoriaan.Poikkeuksena on kanta, jonka mukaan teonoikeudenvastaisuutta koskevaa erehdystä kä-sitellään syyllisyys-, ei tahallisuuskysymyk-senä.

Sääntelyn tulee olla sillä tavoin kattava,ettei siihen jää oikeusturvaa vaarantavia auk-koja. Samalla sen tulee olla joustava ja jättäätilaa tulevalle oikeuskehitykselle.

2.3. Rakenteellisia ja terminologisiaratkaisuja

Rikosoikeudelliset vastuusäännöt ovat jaet-tavissa sääntöihin, jotka perustelevat vastuu-seen asettamisen positiivisessa mielessä (vas-tuun edellytykset) ja sääntöihin, joilla vastuusuljetaan pois (vastuuvapausperusteet). Vas-tuuopin kategorioita ja käsitteitä jäsennetäänrikosoikeudellisessa kirjallisuudessa käyttäenapuna saksalaisessa rikosoikeudessa kehitel-

tyjä niin sanottuja rikoksen rakennekaavioita.Usein vastuuedellytykset ja vastuuvapauspe-rusteet on tapana hahmottaa kolmiportaisenmallin avulla: ensi vaiheessa ratkaistaan ky-symys tunnusmerkistönmukaisuudesta, toi-seksi selvitetään, onko teko oikeudenvastai-nen ja kolmanneksi otetaan kantaa tekijänsyyllisyyteen. Kullekin portaalle sijoittuuniin vastuun edellytyksiksi kuin myös vas-tuuvapausperusteiksi määriteltyjä oikeus-sääntöjä. Myös tämän lakiehdotuksen heijas-tama käsitteistö on sijoitettavissa tähän pe-russysteemiin, mutta säännökset ovat ym-märrettävissä ja tulkittavissa myös tätä ra-kenneratkaisua tuntematta. Lakiteknisesti ri-koksen rakenteen kolmijakoa tärkeämpi on-kin erottelu vastuun edellytysten ja vastuu-vapausperusteitten välillä. Tämä on myösehdotuksen lukujaotuksen perusta. Vastuunedellytyksistä säädetään 3 luvussa. Vastuu-vapausperusteista säädetään 4 luvussa.

Terminologisiin kysymyksiin kuuluu en-siksikin itse rikoksen käsite. Yksi tapa määri-tellä rikos on niin sanottu legaalinen rikoskä-site: rikos on laissa rangaistavaksi määrättyteko. Tämä on luonteva kielenkäyttö esimer-kiksi tilanteissa, joissa pohditaan, mitkä teotovat rikoksia. Rikosoikeudellisen vastuunyleisistä edellytyksistä keskusteltaessa rikok-sen käsitteelle annetaan kuitenkin täsmälli-sempi, vastuun tarkempiin edellytyksiin si-dottu sisältö. Kyseessä on "rikos" vasta kunkaikki vastuun edellytykset ovat käsillä. Ri-kos on tunnusmerkistönmukaisesti oikeuden-vastainen teko, joka osoittaa tekijässään syyl-lisyyttä. Muitakin määrittelytapoja on. Olen-naista kaikissa niissä on, että pidättäydytäänpuhumasta rikoksesta niin kauan kuin yksi-kin rikoksen rakenneosa jää puuttumaan.Näihin kuuluu jo esitetyn kolmijaon mukai-sesti ensinnäkin tunnusmerkistönmukaisuus.Tähän sisältyy muun muassa vaatimus teosta,kielletystä laiminlyönnistä ja seurausrikok-sissa teon ja seurauksen syy-yhteydestä. Oi-keudenvastaisuuden vaatimus merkitsee käy-tännössä, ettei tekoa, joka on tehty niin sano-tun oikeuttamisperusteen oikeuttamana, voipitää tässä tarkoitetussa merkityksessä rikok-sena. Laajasti ymmärretty syyllisyysvaatimusvuorostaan sisältää tekijän syyntakeisuudenja arvion tekijän menettelyn moitittavuudes-ta. Syyntakeettoman teko ei siis rikosopilli-

HE 44/2002 vp10

sesti ole rikos eikä sitä ole myöskään oikeu-tettu hätävarjeluteko. Rikoksen sijaan sään-nösehdotuksissa puhutaan näistä syistäyleensä teoista.

Toisaalta myös teon käsite sallii rikosoi-keudessa useita tulkintamahdollisuuksia. Joniin sanotut rikoksen rakennekaaviot eroavattoisistaan sen suhteen, millaisen teon käsit-teen varaan ne on rakennettu. Puhutaan esi-merkiksi naturalistisesta, finaalisesta ja sosi-aalisesta teon käsitteestä. Esitys ei ota kantaasiihen, mikä olisi teoreettisesti asianmukaisintapa ymmärtää teon käsite rikosoikeudessa.Sen sijaan säännösehdotuksissa joudutaan ot-tamaan kantaa siihen, kuinka suhtautua teonja laiminlyönnin väliseen yleiskieliseen erot-teluun. Molemmat suhtautumisen muodotvoivat johtaa vastuuseen. Rikoslain nojalla eirangaista pelkästään teoista, usein myös te-kemättä jättäminen (laiminlyönti) johtaa vas-tuuseen. Tämän mahdollisuuden avoimenapitäminen edellyttäisi periaatteessa, että teonohella mainittaisiin säännöksissä aina myöslaiminlyönti. Rikosoikeudellisessa kirjalli-suudessa ongelma on yleensä vältetty sopi-malla siitä, että jollei muuta ilmene, teollatarkoitetaan myös laiminlyöntiä. Näin mene-tellään myös tässä ehdotuksessa. Siitä, missäolosuhteissa ja millaisin edellytyksin laimin-lyönti johtaa vastuuseen, ehdotetaan säädet-täväksi erikseen. Pelkästään se, että vas-tuusäännöissä puhutaan teosta, ei vielä suljepois laiminlyöntivastuun mahdollisuutta.

Kolmas terminologinen valinta koskee tun-nusmerkistön käsitettä. Juridisteknisenä kä-sitteenä tunnusmerkistö viittaa niihin lakiinkirjattuihin edellytyksiin, joiden tulee ollatäytetty, jotta käsillä olisi rikos. Tunnusmer-kistön sisältö ilmenee rikoslain erityisestäosasta (erityinen tunnusmerkistö). Tämänohella voidaan erottaa myös yleinen tunnus-merkistö, jolla viitataan niihin yleisiin kaik-kia rikoksia koskeviin ja usein myös kirjoit-tamattomiin sääntöihin ja edellytyksiin, joi-den tulee olla täytetty, jotta käsillä olisi rikos.Näihin kuuluvat juuri vaatimukset teosta,syy-yhteydestä, subjektiivisesta syyksiluetta-vuudesta ja syyllisyydestä. Lakitekstissä käy-tettynä termi tunnusmerkistö viittaa rikoslainerityisen osan tunnusmerkistön kuvauksestailmeneviin rangaistavuuden rikoskohtaisiinedellytyksiin.

Yleisten vastuuedellytysten ja vastuuva-pausperusteiden ohella rikoslain yleinen osasisältää säännöksiä rikoksen yrityksestä sekäosallisten vastuusta (yritys- ja osallisuusop-pi). Yritystä koskevien säännösten keskeise-nä tehtävä on kertoa, missä tapauksissa jamillaisin edellytyksin rikoksen yritys tuleerangaistavaksi. Osallisuussäännöt taas mää-rittävät, ketkä rikokseen eri tavoin osallistu-neet ja vaikuttaneet henkilöt voivat joutuarangaistusvastuuseen. Yritys- ja osallisuus-opin säännökset ovat siinä mielessä toissijai-sia, että vastuu niiden tarkoittamissa tapauk-sissa rakentuu aina tavalla tai toisella jo ta-pahtuneen tai kuviteltavissa olevan vertailu-kohteen varaan. Yrityksen tapauksessa se ontäyttymättä jäänyt varsinainen rikos, osalli-suustilanteissa kiinnekohtana on usein varsi-naisen päätekijän tekemä rikos. Kokonaisuu-desta onkin käytetty myös ilmaisua epäitse-näiset tekomuodot. Sääntelyongelmat myöskietoutuvat toisiinsa esimerkiksi tilanteissa,joissa on pohdittavana, mikä vaikutus yhdenosallisen puolelta tapahtuvalla yrityksestäluopumisella on tilanteessa, jossa rikokseenon useita osallisia. Nykyisen rikoslain syste-matiikasta poiketen yrityksestä ja osallisuu-desta ehdotetaankin säädettäväksi yhteisesti5 luvussa.

Vastuuopin säännöksiin liittyvät läheisestimyös rangaistuksen määräämistä koskevatnormit. Kun vastuuopin sääntöjen keskeisenätehtävänä on rangaistavan ja rankaisemattajäävän suhtautumisen rajojen täsmentäminen,rangaistuksen määräämiseen liittyvien nor-mien ja periaatteiden tehtävänä on rikosoi-keudellisen vastuun suuruuden määrittelemi-nen. Normeilla on kuitenkin läheinen sisäi-nen yhteys. Näkökohdilla, joiden mukaanpäätetään rankaisemattoman ja rangaistavansuhtautumisen rajoista, on usein merkitystävielä senkin jälkeen kun arviossa on päädyttyrangaistavan käyttäytymisen puolelle. Vas-tuuopin sääntöjen taustanäkökohdat tulevattavallaan uudelleen harkittaviksi rangaistuk-sen mittaamisen puolella. Näistä syistä vas-tuuopin säännösten uudistus vaikuttaa myöstapaan, jolla rangaistuksen määräämisestäuudessa rikoslaissa säädetään. Nämä muu-tokset on otettu huomioon ehdotuksen ran-gaistuksen määräämistä koskevassa 6 luvus-sa.

HE 44/2002 vp 11

3. Rangaistuksen määräämistäkoskevan normiston uudista-minen

3.1. Nykytila ja sen ongelmia

Rikoslain yleinen osa sisältää joukon ran-gaistuksen määräämistä eri tavoin ohjaaviasäännöksiä. Rikoslakiin on vanhastaan kuu-lunut niin sanottujen rangaistuksen yleistenvähentämisperusteiden ryhmä. Se koskee ti-lanteita, joiden nojalla tuomioistuin saa alit-taa rangaistussäännöksessä vahvistetun eri-tyisen vähimmäisrangaistuksen. Aiemmin la-ki antoi mahdollisuuden myös rangaistusas-teikon ylittämiseen rikoksen uusimisen tapa-uksessa. Vanhat uusimista koskevat säännök-set kuitenkin kumottiin vuonna 1976 ja tilallesäädettiin säännökset rangaistuksen mittaa-misesta. Rangaistuksen määräämiseen vai-kuttavaan sääntelyyn kuuluvat edelleen sään-nökset, jotka oikeuttavat tekemään tuomitus-ta rangaistuksesta erilaisia vähennyksiä.Näistä käytännössä merkittävin on tutkin-tavankeuden vähentämistä koskeva rikoslain3 luvun 11 §.

Tuomitulle rangaistuksen määräämisenkeskeisin ratkaisu on usein päätös sovelletta-vasta rangaistuslajista. Uusien rangaistuslaji-en käyttöönoton myötä myös lajinvalintaakoskevien säännösten määrä on kasvanut.Nuo säännökset sijaitsevat kuitenkin asian-omaisissa rikoslain luvuissa tai muissa laeis-sa, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodos-tamista käytössä olevista lajeista sekä niidenkäyttösäännöistä. Sääntelyn hajanaisuudenseurauksena myös rangaistuslajin valinnan jarangaistuksen ankaruudesta päättämisen(rangaistuksen mittaamisen) suhde, kuten se,missä määrin rangaistuksen mittaamista kos-kevat säännökset tulevat sovellettaviksi myösvalinnassa eri rangaistuslajien välillä, on jos-sain määrin epäselvä.

3.2. Uudistuksen tavoitteet

Rangaistuksen määräämiseen vaikuttavienseikkojen tyhjentävä ja yksiselitteinen luette-leminen laissa on mahdotonta. Tämä ei kui-tenkaan aseta estettä sellaisen normiston ke-hittämiselle, jossa tuodaan esille keskeisetratkaisua ohjaavat periaatteet ja perusteet.

Harkinnan ohjauksella on mahdollista antaalainkäyttäjälle välineet, joiden avulla hän ky-kenee ottamaan perustellun ja rikoslain ta-voitteiden kannalta johdonmukaisen kannanmyös sellaisiin erityistilanteisiin, joista ei olemahdollista ottaa lakiin nimenomaista sään-nöstä. Näistä lähtökohdista rangaistuksenmittaaminen on myös ollut lainsäätäjän kas-vaneen kiinnostuksen kohteena eri puolillamaailmaa. Suomen mittaamisuudistus vuon-na 1976 oli ensimmäisiä systemaattisia yri-tyksiä tähän suuntaan. Vain yhteen rangais-tuksen määräämisen osavaiheeseen, rangais-tuksen mittaamiseen asteikon rajoissa, kes-kittyneenä tuo uudistus jäi kuitenkin taval-laan puolitiehen.

Käsillä olevan ehdotuksen keskeisenä ta-voitteena on koota rangaistuksen määrään jalaatuun vaikuttavista periaatteista ja perus-teista rikoslakiin johdonmukainen kokonai-suus ja luoda siten nykyistä paremmat edelly-tykset yhdenmukaiselle rangaistuskäytännöl-le. Toisin kuin vuoden 1976 mittaamisuudis-tuksessa tämän uudistuksen tavoitteisiin eikuulu mittaamisharkinnan kriminaalipoliitti-nen uudelleen suuntaaminen. Ne muutokset,joita rangaistusten nykyisiin käyttösääntöihinehdotetaan, ovat luonteeltaan lähinnä selven-täviä, joskin ne samalla luovat mahdollisuu-den eräisiin moitittavuusarvioinnin uudelleenpainotuksiin. Selvää on, ettei uudistuksellamiltään osin puututa tuomioistuinten riippu-mattomuuteen. Tuomioistuinta sitovat mit-taamisessa ainoastaan laki ja tunnustetut oi-keuslähteet.

Uudistuksen tavoitteena ei myöskään olemuutosten tekeminen yleiseen rangaistus-tasoon, sen enempää kuin eri rikoksista tuo-mittavien rangaistusten keskinäisiin suhtei-siin. Päätökset eri rikosten rangaistusarvostaja rangaistusten tasosta tehdään uudistettaes-sa asianomaisten rikosten tunnusmerkistöjä.Yleiset rangaistuksen määräämissäännöksetkoskevat kaikkia rikoksia, eikä niillä otetanimenomaista kantaa yksittäisten rikostenkeskinäisiin törkeyssuhteisiin.

Sanottu pätee suureksi osaksi myös siihenosaan rangaistuksista käytävää keskustelua,joka koskee eri seuraamusvaihtoehtojen si-sältöä ja toimivuutta. Yksittäisen seuraamuk-sen käyttöala ja soveltamisperiaatteet ovattulleet pohdituiksi kyseistä seuraamusta kos-

HE 44/2002 vp12

kevaa perusnormistoa uudistettaessa. Erirangaistuslajien käyttöä koskevat normit saa-vat sisältönsä suurelta osin niistä ratkaisuista,joihin tällöin on päädytty, eikä rangaistuksenmittaamisnormistosta päätettäessä ole sitentarkoituksenmukaista lähteä muovaamaanuudelleen jo olemassa olevien seuraamustenperiaatteellisia käyttösääntöjä. Mittaamisnor-miston tehtävänä on pikemmin näiden käyt-tösääntöjen keskinäisten suhteiden täsmen-täminen sekä hajallaan olevien lajinvalin-tanormien saattaminen johdonmukaiseksikokonaisuudeksi.

3.3. Terminologisia kysymyksiä

Ehdotetut muutokset johtavat myös eräisiinterminologisiin muutoksiin ja täsmennyksiin.Termi rangaistuksen mittaaminen on oikeus-tieteellisessä keskustelussa voitu ymmärtäälaajassa tai suppeammassa merkityksessä.Suppeimmillaan termi viittaa rangaistuksenmääräämiseen vahvistettavan asteikon jarangaistuslajin sisällä. Tätä hieman laveampimerkitys kattaa myös asteikon vahvistamistakoskevan päätöksen. Laajimmillaan rangais-tuksen mittaaminen sisältää sekä määrää ettälaatua (sovellettavaa rangaistuslajia) koske-van ratkaisun. Toisaalta jälkimmäinen päätösvoi sisältää myös muunkinlaista kuin mää-rään liittyvää harkintaa (mihin termi mittaa-minen kielellisesti viittaa). Tämän ulottuvuu-den esiin tuomiseksi on tarpeen erottaa mit-taamisen ohella myös lajinvalintaa koskevaratkaisu. Mittaamisen ja lajinvalinnan välistäsuhdetta hämärtää etenkin se, että rangaistus-lajit edustavat myös ankaruudeltaan toisis-taan poikkeavia ratkaisuja. Tässä mielessä la-jinvalinta on aina samalla osaksi myös mit-taamista. Eritoten valinta sakon ja vankeudenvälillä, vaikka onkin muodollisessa merki-tyksessä lajinvalintaa koskeva päätös, on rat-kaisun sisällön ja vaikutusten kannalta ni-menomaan rangaistuksen määrällistä vahvis-tamista (mittaamista) koskeva ratkaisu.

Eri ratkaisujen osittaisen yhtenevyydenvuoksi terminologia jää jossain määrin mo-nimerkitykselliseksi. Tässä esityksessä termirangaistuksen määrääminen kattaa kaikkirangaistuksen määräämisen osaratkaisut, näi-den mukana myös päätökset rangaistuksenmäärästä ja lajista. Rangaistuksen mittaami-

nen viittaa kaikkiin ratkaisuihin, joissa onkysymys rangaistuksen ankaruudesta päättä-misestä, koski tuo ratkaisu sitten suoraankvantitatiivisesti mitattavia suureita (päi-väsakkojen lukumääriä tai vankeusrangais-tuksen pituutta) tai ankaruudeltaan toisistaanpoikkeavia lajeja (esimerkiksi sakko vai van-keus, ehdollinen vai ehdoton vankeus). Ran-gaistuslajin valinta määritellään muodollisinperustein. Kyse on valinnasta lain tuntemienrangaistuslajien välillä. Kaikki valintaratkai-sut eri rangaistuslajien välillä ovat lajinvalin-taa koskevia päätöksiä; myös valinnat yksin-omaan ankaruudeltaan toisistaan eroavienvaihtoehtojen välillä. Näissä tapauksissa mit-taaminen ja lajinvalinta tarkoittavat samaaasiaa. Mutta lajinvalintaan kuuluvat myöspäätökset, joissa harkintaa ohjaavat laadulli-set perusteet. Näissä tilanteissa lajinvalintaon usein osaksi mittaamista, mutta samallajotakin muuta. Joissain verraten harvinaisissatilanteissa lajinvalinnassa on kysymys pel-kästään laadullisesta ulottuvuudesta (rangais-tuksen sopivuutta tai vaikutuksia koskevastaharkinnasta), kuten tehtäessä jossain tapauk-sissa valintaa nuorisorangaistuksen ja ehdol-lisen vankeuden välillä.

4. Oikeusvertai levan tiedon käy-töstä

Ongelmat rikosoikeuden yleisten oppienalueella ovat eri maissa usein samantyyppi-siä. Ne kulttuuriset ja yhteiskunnalliset erot,jotka perustelevat päätymistä hyvinkin erilai-siin ratkaisuihin rikoslakien erityisen osansäännösten sekä seuraamusten ja rangaistus-käytäntöjen suhteen, eivät samassa määrinohjaa yleisten oppien piirissä tehtäviä ratkai-suja. Toki yleisissäkin opeissa on mahdollistaomaksua toisistaan poikkeavia perusratkaisu-ja. Näin on tapahtunut etenkin yritys- ja osal-lisuusopin puolella. Vastuuopin puolella pe-rusratkaisut ovat sen sijaan mannereurooppa-laisen ja pohjoismaisen oikeuskulttuurin pii-rissä varsin samantyyppisiä. Nimenomaansäännöstason ratkaisuja tehtäessä antoisin oi-keusvertaileva tieto onkin saatavissa järjes-telmistä, joissa perusratkaisut ovat saman-tyyppiset. Yksityiskohtien siirtäminen tyystintoisentyyppisten järjestelmien välillä johtaaharvemmin mielekkäisiin lopputuloksiin.

HE 44/2002 vp 13

Näistä syistä esityksessä käytettävän oikeus-vertailevan tiedon pääpaino on pohjoismai-sen ja saksalaisen kielialueen rikosoikeusjär-jestelmissä. Pohjoismaista ovat mukanaRuotsi, Norja ja Tanska. Pohjoismaiseen jasuomalaiseen rikosoikeuteen vahvasti vaikut-taneen saksalaisen kielialueen rikosoikeusjär-jestelmistä mukana ovat Saksa ja Itävalta,jonka rikoslaki uudistettiin vuonna 1975. Yk-sittäisiä tietoja on tuotu esille myös ang-losaksisen rikosoikeuden piiristä, millointuolla tiedolla on katsottu olevan erityistä ar-voa.

Oikeusvertaileva tieto on sijoitettu kul-loiseenkin asiayhteyteen. Käytännössä tämämerkitsee, että jokseenkin jokaisen yksittäi-sen säännöksen yhteydessä on erikseen selvi-tetty kussakin maassa omaksutut sääntelyrat-kaisut ja niiden teoreettinen tausta. Esityk-sessä ei sen sijaan pyritä tarjoamaan koko-naiskuvaa eri maiden rikoslakien yleisestäosasta. Pinnallinen yleisesitys olisi tässä yh-teydessä tarkoitukseton. Yhtenäisestä ja eril-lisestä oikeusvertailujaksosta ei juuri olisiapua, kun kohteena on nyt säädeltävän kal-tainen mutkikas ja moniulotteinen kokonai-suus.

5. Pääasial l inen s isä ltö

5.1. Rikosoikeudellisen vastuun yleisis-tä edellytyksistä

Esityksen sisältyy säännökset laillisuuspe-riaatteesta, laiminlyöntivastuusta, syyntakei-suudesta, syyksiluettavuusvaatimuksesta, ta-hallisuudesta ja tuottamuksesta. Syyntakei-suussäännöstä lukuun ottamatta säännöksetovat uusia. Uudistuksella toteutettavaksi eh-dotettu vastuun edellytysten tarkempi säänte-ly laissa voidaan perustaa ennen kaikkea ri-kosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja oi-keusturvan vaatimuksiin.

Laillisuusperiaate ja ajallinen soveltuvuus(1 ja 2 §)

Ensimmäinen toimi laillisuusperiaatteenoikeusturva-arvojen edistämiseksi on sitäkoskevan säännöksen ottaminen rikoslakiin.Rikoslakiin ehdotettu laillisuusperiaatettakoskeva säännös (1 §) vastaa olennaisilta

osiltaan hallitusmuotoon jo vuonna 1995otettua säännöstä, joka nykyisin on uudessaperustuslaissa. Pykälä on jaettu kahteen mo-menttiin. Pykälän 1 momentissa vahvistetaanperiaate "ei rikosta ilman lakia". Momentinmukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vainsellaisen teon perusteella, joka tekohetkelläon laissa nimenomaan säädetty rangaistavak-si. Pykälän 2 momentissa vahvistetaan peri-aate "ei rangaistusta ilman lakia". Säännök-sen mukaan rangaistuksen ja muun rikosoi-keudellisen seuraamuksen on perustuttavalakiin.

Laillisuusperiaatteen välittömään yhteyteen(2 §) ehdotetaan liitettäväksi rikoslain ajallis-ta soveltuvuutta koskeva säännös. Säännöspääosin vastaa sisällöltään nykyistä rikoslainvoimaanpanemisesta annetun asetuksen(39/1889) 3 §:ää, jota on muutettu rikoslainkokonaisuudistuksen yhteydessä vuonna1990. Sanamuotoon on kuitenkin tehty kor-jauksia ja yksi täydennys.

Laiminlyönnin rangaistavuus (3 §)

Rikoslaissa ei säädetä rangaistaviksi pelk-kiä tekoja. Joissain tilanteissa myös passiivi-suus ja tekemättä jättäminen voi johtaa vas-tuuseen. Joissakin tapauksissa laiminlyöntion säädetty jo suoraan laissa rangaistavaksi.Näissä tilanteissa asia ratkeaa erityisen osantunnusmerkistöjen tulkinnalla. Vaikeampiaovat ne tilanteet, joissa tunnusmerkistön te-onkuvauksessa käytetään aktiiviseen tekemi-seen painottuvia ilmaisuja mutta joissa seu-raus voidaan aiheuttaa myös sellaisella lai-minlyönnillä, jota yleensä pidetään yhtä laillarankaisemisen arvoisena. Oikeustiede ja oi-keuskäytäntö ovat näiden tilanteiden varaltakehittäneet niin sanotun epävarsinaisen lai-minlyöntirikoksen konstruktion. Vastuuseenvoi joutua paitsi seurauksen aktiivisella te-kemisellä aiheuttanut myös jokainen, jolla olierityinen velvollisuus estää tuon seurauksensyntyminen. Epävarsinaisten laiminlyöntiri-kosten ydinongelma on siitä päättäminen,kenellä ja missä tilanteessa on erityinen vel-vollisuus estää kyseisen seurauksen syntymi-nen. Asiasta ei toistaiseksi ole ollut yleisiäsäännöksiä. Oikeustiede ja käytäntö ovat sensijaan kehittäneet ratkaisun ohjeeksi joukonapusääntöjä.

HE 44/2002 vp14

Laiminlyönnin rangaistavuutta koskevassasäännösehdotuksessa kodifioidaan epävarsi-naisen laiminlyöntirikoksen vastuuedellytyk-set jokseenkin sellaisina kuin ne on hahmo-tettu kotimaisessa oikeuskäytännössä sekävallitsevassa pohjoismaisessa tieteisopissa.Oikeuskirjallisuudessa on tosin ryhmiteltyvastuuaseman perustavat velvollisuudet jos-sain määrin vaihtelevasti. Säännökseen onkerätty keskeiset vastuuaseman perustavat ti-lanteet sitomatta näitä kuitenkaan mihinkääntiettyyn systematiikkaan. Ehdotuksen mu-kaan tekijä voi joutua vastuuseen seurauksenestämättä jättämisestä, jos hän on vastuuase-mansa vuoksi ollut erityisesti velvollinen es-tämään seurauksen syntymisen. Tällainenvelvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeentai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suh-teeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopi-mukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseentoimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastetta-vaan syyhyn.

Syyntakeisuus ja rikosoikeudellisen vastuunikäraja (4 §)

Rangaistusvastuun edellytyksenä on syyn-takeisuus, eli riittävä henkinen kypsyys jahenkinen terveys. Rikoslain perusteella eirangaista lapsia. Suomessa vastuun alaikärajaon 15 vuotta. Rikoslaki ei myöskään edellytäniiden rankaisemista, jotka puutteellisenhenkisen terveyden vuoksi eivät ole ymmär-täneet tekonsa merkitystä tai joiden kykysäännellä käyttäytymistään on samoista syis-tä ratkaisevasti heikentynyt. Syyntakeetto-muudesta ja rikosoikeudellisesta vastuuikära-jasta ehdotetaan edelleen säädettäväksi sa-massa lainkohdassa.

Rikosoikeudellinen vastuuikäraja. Rikosoi-keudellinen vastuuikäraja ehdotetaan säily-tettäväksi nykyisellään eli 15 vuotena. Muu-tokset rikoslain yleisiin vastuuikärajoihin oli-sivat perusteltuja ainoastaan, jos samallamuutettaisiin olennaisesti rikosoikeuden toi-mintaperiaatteita nuorten ryhmässä. Tämämerkitsisi sitä, että rikosoikeus ottaisi vastat-tavakseen suuren osan sosiaali- ja lastensuo-jeluviranomaisten tekemästä työstä. Tällai-seen muutokseen ei ole aihetta sen enempääsosiaali- kuin oikeusviranomaistenkaan nä-kökulmasta. Vastuuikärajojen alentamisen

tueksi aika ajoin esitetty näkökohta, että nuo-ret kypsyisivät aiempaa varhemmin, on sekinmonessa suhteessa riidanalainen. Ei ole mi-tään perusteita väittää, että sosiaaliset kyp-symisprosessit olisivat yhteiskunnassa no-peutuneet.

Syyntakeettomuus. Henkiseen terveyteenperustuva syyntakeettomuus arvioidaan kah-den peruskriteerin valossa. Yhtäältä lähtö-kohtana ovat tietyt lääketieteen keinointodettavissa olevat asiantilat (kuten mieli-sairaus tai syvä vajaamielisyys). Toiseksi ar-vioitavana on se, kuinka tällaiset seikat ovatvaikuttaneet tekijän havaintoihin, motivaati-oon ja toimimiskykyyn. Ehdotuksen mukaansyyntakeettomana tulee pitää sitä, joka mieli-sairauden, syvän vajaamielisyyden taikkavakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriönvuoksi ei ole ymmärtänyt tekonsa tosiasial-lista luonnetta tai joka ei ole ollut selvillä te-on oikeudenvastaisuudesta taikka jonka kykysäädellä käyttäytymistään on tällaisesta syys-tä ratkaisevasti heikentynyt.

Syyntakeettomaksi todetun hoitoon mää-räämisestä päättäisivät edelleenkin lääkintä-viranomaiset ja viime kädessä Terveyden-huollon oikeusturvakeskus. Hoidon jatkamis-ta koskeva päätös on alistettava hallinto-oikeudelle, kun taas lopettamisesta voi päät-tää Terveydenhuollon oikeusturvakeskus.Vaikka järjestelmä, jossa yleiset tuomiois-tuimet on suljettu pois päätöksenteosta, onkansainvälisesti harvinainen, ei sen toimin-nassa ole havaittu olennaisia puutteita.

Alentunut syyntakeisuus. Syyntakeetto-muuden ja täyden vastuun väliin sijoittuuSuomessa niin sanotun alentuneen tai vähen-tyneen syyntakeisuuden kategoria. Tällainenlievempään vastuuseen johtava väliporras onsyyllisyysperiaatteelle rakentuvassa rikosoi-keudessa tavallaan itsestäänselvyys. Vastuunlieventämisen juuret ovat oikeudenmukai-suuskäsityksissämme sekä rikosoikeudelli-sessa syyllisyysperiaatteessa. Alentuneensyyntakeisuuden luokka ehdotetaankin edel-leen säilytettäväksi. Tarvittavan liikkumava-ran takaamiseksi rangaistusten mittaamisessanykyisen lain mekaanisesta lievennyksestäehdotetaan kuitenkin luovuttavaksi. Olosuh-teen tarkemmasta merkityksestä rangaistuk-sen määrään ja laatuun säädetään erikseenrangaistuksen määräämistä koskevien sään-

HE 44/2002 vp 15

nösten yhteydessä. Tätä esitystä valmistelta-essa on myös lähdetty siitä, että alentuneestisyyntakeisten sekä muiden mielenterveyson-gelmista kärsivien erityistarpeet tulee ottaanykyistä tarkemmin huomioon rikosten seu-raamusjärjestelmää suunniteltaessa.

Päihtymys. Voimakas päihtymystila voisynnyttää tekijässä syyntakettomuusarvioin-nissa vaikuttavan tietoisuuden tai tajunnanhäiriön. Ilman erillissääntelyä tällainen häiriötulisi usein katsoa seikaksi, joka joko poistaatekijän syyntakeisuuden tai ainakin alentaasitä. Kun rikoksista suuri osa tehdään päih-teiden ja etenkin alkoholin vaikutuksen alai-sena, olisi tällainen lopputulos kriminaalipo-liittisesti kestämätön. Näistä syistä eri mai-den rikoslakeihin sisältyy säännönmukaisestisäännöksiä, joilla asetetaan tarkat rajat sille,missä tilanteissa päihtymys voi vaikuttaavastuuseen.

Suomessa asiasta säädetään alentunuttasyyntakeisuutta koskevassa pykälässä. Senmukaan päihtymystä, johon tekijä on itsensäsaattanut, ei voi yksin pitää lainkohdassa tar-koitettuna rangaistusta alentavana seikkana.Rikoslain nykyinen kanta vastaa olennaisissakohdin myös muissa pohjoismaissa omaksut-tua varsin ankaraa linjaa. Ehdotus rakentuusaman lähtökohdan varaan. Toisaalta päih-tymyksen merkitystä ei voi myöskään täysinkategorisesti sivuuttaa. Poikkeustilanteissamyös päihteiden aiheuttama tiedottomuustaikka tajunnanhäiriö tulee voida ottaa huo-mioon vastuuta arvioitaessa. Tämän vuoksisyyntakeisuutta koskevaan pykälään ehdote-taan sisällytettäväksi säännös, jonka mukaanpäihtymystä ei oteta syyntakeisuusarvioin-nissa huomioon, ellei siihen ole erityisenpainavia syitä. Tällaisina seikkoina voisivattulla kysymykseen esimerkiksi lääkkeiden jaalkoholin yllättävät yhteisvaikutustilanteet.Säännöksen soveltaminen rajautuisi ainoas-taan jo nykyisenkin oikeuskäytännön tunte-miin harvinaisiin poikkeustapauksiin. Pää-sääntöön, jonka mukaan humala ei vaikutavastuuseen, ei ehdoteta muutoksia.

Syyksiluettavuus (5 §)

Rikosoikeudellinen vastuu edellyttää syyl-lisyyttä. Tuon vaatimuksen yhtenä ilmaukse-

na on, että tekijän tulee aina osoittaa rangais-tavaa tahallisuutta tai huolimattomuutta.Voimassa olevassa rikoslaissa ei tästä suo-raan säädetä, mutta vaatimus niin sanotustasubjektiivisesta syyksiluettavuudesta on syyl-lisyysperiaatteelle rakentuvan rikoslain pe-rustavimpia lähtökohtia. Esityksessä tästävaatimuksesta ehdotetaan säädettäväksi ni-menomaisesti.

Yleistä syyksiluettavuusvaatimusta koske-van säännösehdotuksen mukaan rangaistus-vastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuot-tamus. Jollei toisin ole säädetty, rikoslaissatarkoitettu teko on vain tahallisena rangaista-va. Sama koskisi myös rikoslain ulkopuolisiatekoja, joista ankarimmaksi rangaistukseksion säädetty enemmän kuin kuusi kuukauttavankeutta, tai joita koskevat rangaistussään-nökset olisi annettu tämän säännöksen voi-maantulon jälkeen. Uudistus merkitsee muu-tosta uusiin rikoslain ulkopuolisiin kri-minalisointeihin ja vanhoihin yli kuudenkuukauden vankeusrangaistusmaksimin sisäl-täviin kriminalisointeihin. Toisin kuin nykyi-sin, tuottamusvastuuta ei näissä tapauksissavoisi enää perustaa tulkintaan, vaan tähänvaaditaan selvä lain sanamuoto. Vanhojen ri-koslain ulkopuolisten kriminalisointien osal-ta, joissa enimmäisrangaistus on kuusi kuu-kautta vankeutta, noudatettaisiin aikaisempiatulkintaohjeita ja asia ratkaistaisiin yksittäis-tapauksissa ottaen huomioon ennen kaikkeasäännösten yhteys, tarkoitus ja tehtävät.

Yleisen syyksiluettavuusvaatimuksen ohel-la lakiin ehdotetaan otettavaksi syyksiluetta-vuuden lajeja eli tahallisuutta ja tuottamustakoskevat määritelmät.

Tahallisuus (6 §)

Syyksiluettavuuden raskain muoto on ta-hallisuus. Tahallisuuden eri lajit ovat pysyväkeskustelunaihe oikeuskirjallisuudessa ja-käytännössä. Osin näistäkin syistä vuoden1889 rikoslaki jätti tahallisuuden käsitesisäl-lön avoimeksi. Yksityiskohtia koskevistaerimielisyyksistä huolimatta tahallisuusarvi-oinnin pääsäännöistä on kuitenkin päästy joverraten suureen yksimielisyyteen. Myöskorkein oikeus on linjannut kantaansa lukui-sin tahallisuutta koskevin ennakkotapauksin.Oikeustieteen käsitemäärittelyt sekä oikeus-

HE 44/2002 vp16

käytännön kannanotot antavatkin nyttemminriittävän perustan myös tahallisuutta koske-van määritelmän ottamiselle lakiin.

Säännösehdotuksessa erotetaan kolme ta-hallisuuden muotoa: tarkoitustahallisuus,varmuustahallisuus ja todennäköisyystahalli-suus. Teko olisi tahallinen ensinnäkin, mil-loin tekijän tarkoituksena on rikoksen tun-nusmerkistön toteuttaminen. Tekijä on esi-merkiksi nimenomaisesti pyrkinyt aiheutta-maansa seuraukseen. Lisäksi tahallisuusvaa-timus täyttyy, jos tunnusmerkistön toteutu-minen vastaa sitä, mitä tekijä teon hetkellä onpitänyt varmana (varmuustahallisuus) tai var-sin todennäköisenä (todennäköisyystahalli-suus).

Tuottamus (7 §)

Myös lakiin ehdotettu tuottamussäännösolisi lainsäädännöllinen uutuus. Säännös tii-vistää tuottamuksen kaksijakoisen sisällön(subjektiivinen ja objektiivinen): tuottamuk-sellisesti toiminutta tekijää moititaan siitä, et-tä hän on rikkonut yleistä (kaikkia koskevaa)huolellisuusvelvollisuutta siitä huolimatta, et-tä hänellä oli subjektiivinen kyky noudattaavaadittavaa huolellisuutta. Oikeuskirjallisuuson vanhastaan tuntenut erottelun tietoisen jatiedottoman tuottamuksen välillä. Tätäerottelua ei ole sisällytetty lakiehdotukseen,koska erottelulla ei ole suoranaisiaseurannaisvaikutuksia. Sen sijaansäännöksessä tehdään muuallalainsäädännössäkin jo tehty ero tuottamukseneri törkeysasteiden välillä. Tuottamussäännössisältää näin ollen sekä perusmääritelmänettä määritelmän törkeän tuottamuksenkriteereistä. Ehdotuksen mukaan tekijänmenettely on huolimatonta (tuotta-muksellista), milloin rikoksen tunnusmerkis-tön toteutuminen johtuu siitä, että tekijä rik-koo olosuhteiden edellyttämää huolellisuus-velvollisuutta, vaikka hänellä on kyky sitänoudattaa ja vaikka sen noudattamista voitiinhäneltä vaatia. Harkittaessa sitä, onko huoli-mattomuutta pidettävä törkeänä, on otettavahuomioon rikotun huolellisuusvelvollisuudenlaatu, vaarannettujen etujen tärkeys ja louk-kauksen todennäköisyys, riskinoton tietoi-suus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvätolosuhteet kokonaisuutena.

5.2. Vastuuvapausperusteet (rikoslain4 luku, 45 luvun 26 b § ja pakko-keinolain 1 luvun 2 a §)

Rikoslakeihin sisältyy kirjava joukko ran-gaistusvastuun eri tavoin poistavia perusteita.Tästä ryhmästä käytetään esityksessä teknistätermiä vastuuvapausperusteet. Vastuuva-pausperusteiden tärkein alaryhmä ovat oike-uttamis- ja anteeksiantoperusteet. Ensin mai-nitut poistavat teon oikeudenvastaisuuden(teko on oikeudenmukainen), jälkimmäisettekijän syyllisyyden (tekijää ei voida moit-tia). Ero näkyy lakitekstin terminologiassa.Oikeuttamisperusteen soveltuessa teon tode-taan olevan sallittu, millä viitataan muunmuassa siihen, että tällainen teko on oikeus-järjestyksen hyväksymä, mahdollisesti senjopa suosittelema. Anteeksiantoperuste pois-taa ainoastaan tekijän syyllisyyden ja teonmoitittavuuden. Teko itsessään säilyy oikeu-denvastaisena ja hylättävänä. Vastuuvapaus-perusteita käsittelevään lukuun on sisällytettymyös perusteita, joita systemaattisesti ei voi-da lukea sen enempää oikeuttamis- kuin an-teeksiantoperusteisiin. Tunnusmerkistöereh-dys on peruste, jonka käsillä ollessa tahalli-suus kumoutuu, kieltoerehdys vuorostaanmerkitsee itsenäisen syyllisyysehdon puutet-ta.

Erehdyssäännökset (rikoslain 4 luvun 1—3 §)

Oikeuskirjallisuus on vanhastaan tehnyteron tosiasiaerehdyksen sekä lain sisältöäkoskevan oikeuserehdyksen välillä. Näistäensin mainittu voi poistaa tahallisuuden, kuntaas jälkimmäinen on pääsääntöisesti vaillavaikutusta. Vaikka erehdystilanteiden oike-usvaikutukset ovat säilyneet pääosin entisel-lään, käsitteistö ja terminologia ovat muuttu-neet. Ero tosiasiaerehdyksen ja oikeusereh-dyksen välillä on uudemmassa kotimaisessaoikeuskirjallisuudessa korvautunut saksalais-ta alkuperää olevalla erottelulla tunnusmer-kistöerehdyksen ja kieltoerehdyksen välillä.Ehdotus seuraa samaa linjaa.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uutena koko-naisuutena erehdyssäännökset. Luvussa olisiomat säännökset tunnusmerkistöerehdyksen,

HE 44/2002 vp 17

kieltoerehdyksen sekä vastuuvapausperustet-ta koskevan erehdyksen varalta. Tunnusmer-kistöerehdystä koskevan säännöksen mukaanteko ei ole tahallinen, jos tekijä ei tekohetkel-lä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen kä-silläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistöntoteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyysellaisesta seikasta. Vastuu tuottamuk-sellisesta rikoksesta voi silti tulla kysymyk-seen tuottamuksen rangaistavuutta koskeviensääntöjen mukaan. Kieltoerehdystä koskevansäännöksen mukaan tekijä olisi rangaistus-vastuusta vapaa, jos hän erehtyy pitämääntekoaan sallittuna ja erehtymistä on pidettäväilmeisen anteeksiannettavana lain puutteelli-sen tai virheellisen julkistamisen, lain sisäl-lön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomai-sen virheellisen neuvon tai muun näihin rin-nastettavan seikan vuoksi. Muiden erehdys-säännösten tavoin tämäkin olisi lainsäädän-nöllinen uutuus, joka ei kuitenkaan toisimuutosta jo vallitsevaan oikeustilaan. Niinoikeuskirjallisuudessa kuin oikeuskäytännös-säkin on myönnetty oikeuserehdykselle mer-kitys sekä vastuusta vapauttavana että sitälieventävänä perusteena. Myös vastuuvapau-den ehdoista on saavutettu kirjallisuudessa jaoikeuskäytännössä pitkälle menevä yksimie-lisyys. Uusi käsitteistö kuitenkin poistaavanhoja soveltamisongelmia. Tosin edelleen-kin tulee esiintymään rajatapauksia, joidenluonnehdinta joko tunnusmerkistöerehdyk-seksi taikka kieltoerehdykseksi jää viime kä-dessä tulkinnan varaan.

Tunnusmerkistö- ja kieltoerehdystä koske-vissa normeissa ei oteta kantaa siihen, kuinkamenetellä tilanteissa, joissa tekijä erehtyyvastuuvapausperusteiden tosiasiallisten edel-lytysten suhteen, sillä vastuuvapauden perus-tavat olosuhteet eivät kuulu tunnusmerkis-töön. Mikäli tällaisen rikoksen tekijä halu-taan vapauttaa vastuusta, kuten usein koh-tuullista on (tekijä esimerkiksi luuli hyvin pe-rustein, joskin virheellisesti olevansa oi-keudettoman hyökkäyksen kohteena), tarvi-taan asiasta erillinen säännös. Tämän vuoksiluvun 3 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi vas-tuuvapausperusteen edellytysten olemassa-oloa koskevasta erehdyksestä. Tästä on kysesiis tilanteissa, joissa tekijä erehtyy siitä, to-teutuuko tilanteessa jokin tosiseikka, jokavastuuvapausperusteen asianmukaisen sovel-

tamisen perusteella vapauttaisi vastuusta.Kyseessä voi olla esimerkiksi luuloteltu hä-tävarjelu taikka pakkotila. Hätävarjelua omankäsityksensä mukaan harjoittava voi luulla,että häntä uhataan oikealla aseella, vaikkakyseessä on leikkipistooli. Näissä tapauksissaolosuhteista erehtynyt tekijä vapautetaansäännöksen mukaan tahallisuusvastuusta.Tuottamusvastuun edellytykset on kuitenkinharkittava erikseen.

Hätävarjelu (rikoslain 4 luvun 4 §)

Hätävarjelu on puolustautumista oikeude-tonta hyökkäystä vastaan. Hätävarjelu onvanhimpia rikoslakien tuntemia vastuuva-pausperusteita. Voimassa oleva rikoslaki an-taa jokaiselle oikeuden käyttää kaikkia vält-tämättöminä pidettäviä voimatoimia, millointämä tapahtuu "suojellaksensa itseään tahitoista taikka omaansa tai toisen omaisuuttaaloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta oi-keudettomalta hyökkäykseltä". Ehdotuksenmukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavanoikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksitarpeellinen puolustusteko olisi hätävarjelunasallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä, mitähyökkäyksen laatuun ja voimakkuuteen, puo-lustautujan ja hyökkääjän henkilöön sekämuihin olosuhteisiin nähden kokonaisuutenaarvioiden on pidettävä puolustettavana.Säännöksen sanamuoto on nykyisestä ajan-mukaistettu. Sisällölliset muutokset koskevatennen kaikkea voimakeinojen määrää, aika-rajoja sekä suojeltavia oikeushyviä.

Uudistuksella siirrytään lakitekstissäkinehdottomasta (absoluuttisesta) hätävarjeluoi-keudesta etuvertailua edellyttävään (relatiivi-seen) hätävarjeluun. Oikeutetun hätävarjelunedellytyksenä olisi, että tekoa on pidettäväkokonaisuutena arvioiden puolustettavana ot-taen huomioon hyökkäyksen laatu ja voi-makkuus, puolustautujan ja hyökkääjän hen-kilö sekä muut olosuhteet. Voimankäytönpuolustettavuutta arvioitaessa on otettavahuomioon, paitsi suojeltavan edun merkitysja hyökkäyksen vaarallisuus, myös puolus-tuksessa käytetyn väkivallan ja sen aiheutta-mien vahinkojen suuruus. Vähäarvoisenomaisuusedun pelastamiseksi ei ole lupa ai-heuttaa esimerkiksi vakavia henkeen tai ter-

HE 44/2002 vp18

veyteen kohdistuvia vammoja. Ehdotuksessaon myös luovuttu suojelukelpoisten oikeus-hyvien yksityiskohtaisesta luettelemisesta.Säännöksen mukaan hätävarjelulla saa suoja-ta mitä hyvänsä oikeudellisesti merkittävääetua. Tässä tarpeellisena pidettävät rajauksetvoidaan perustaa hyökkäyksen käsitteen tul-kintaan ja säännöksen edellyttämään puolus-tettavuusarviointiin.

Hätävarjelun liioittelusta ehdotetaansäädettäväksi samassa pykälässä. Tämän mu-kaan tekijä voitaisiin vapauttaa rangaistus-vastuusta, vaikka puolustuksessa on ylitettyhätävarjelun rajat, jos olosuhteet olivat hyök-käyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekätilanne muutoinkin huomioon ottaen sellai-set, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinutvaatia muunlaista suhtautumista. Kyse onsuurelta osin samoin subjektiivisin perusteintapahtuvasta arvioinnista, johon nykyinen la-ki viittaa puhuessaan tilanteesta, jossa tekijä"ei voinut mieltänsä malttaa". Hätävarjelu onoikeuttamisperuste, hätävarjelun liioittelu voisen sijaan toimia anteeksiantoperusteena. Onmyös mahdollista, että hätävarjelun liioitte-luna tehdystä rikoksesta tuomitaan rangais-tus. Hätävarjelun liioittelu voi tällöin johtaarangaistuksen lievennykseen sen mukaan,kuin rangaistuksen mittaamista koskevissanormeissa erikseen säädetään.

Pakkotila (rikoslain 4 luvun 5 §)

Rikosoikeudellisessa pakkotilassa on ky-symys muusta kuin 4 §:ssä tarkoitetustahyökkäyksestä johtuvasta kestämättömästätilanteesta, josta ainoa ulospääsy vaatisi toi-mia, jotka aiheuttavat vahinkoa toisen suoja-tuille eduille. Kyse on siis tilanteesta, jossamäärätyn oikeudellisesti suojatun edun pelas-tamiseksi pakottavasta, välittömästi uhkaa-vasta vaarasta joudutaan uhraamaan toinenoikeudellisesti suojattu etu. Myös pakkotilakuuluu eri maiden rikoslakien perinteisestitunnustamiin vastuuvapausperusteisiin, jos-kin tuon perusteen luonteesta on etenkinvanhemmassa oikeuskirjallisuudessa esitettyerisuuntaisia käsityksiä. Sittemmin onvakiintunut kanta, että myös pakkotila voiesiintyä sekä oikeuttamisperusteena että an-teeksiantoperusteena. Tämän mukaisesti

myös uudistettavassa pakkotilasäännöksessätehdään ero oikeuttavan ja anteeksiantoonjohtavan pakkotilan välillä.

Pakkotilasäännöksen keskeisin muutoskoskee suojeltavia oikeushyviä. Voimassaolevan lain mukaan pakkotilateoin voidaansuojella ainoastaan yksityisiä intressejä. Tä-mä jättää suojaa vaille yhä tärkeämmiksikoetut yhteisölliset intressit kuten ympäris-tön, kulttuurin tai luonnon. Nämä ehdotetaanotettaviksi suojan piiriin ulottamalla pakkoti-laoikeus koskemaan kaikkia oikeudellisestisuojattuja etuja. Pakkotilaoikeutta on sitenlaajennettu myös muihin kuin yksityisiinetuihin ja julkiseen omaisuuteen. Tarpeelli-nen rajaus on jälleen saatavissa säännöksensoveltamisen edellyttämästä puolustetta-vuusarvioinnista.

Oikeuttavaa pakkotilaa koskevan sään-nösehdotuksen mukaan muun kuin hätävarje-lusäännöksessä tarkoitetun, oikeudellisestisuojattua etua uhkaavan välittömän ja pakot-tavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen tekoon pakkotilatekona sallittu, jos teko on pelas-tettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon jahaitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekämuut olosuhteet huomioon ottaen kokonai-suutena arvioiden puolustettava. Hätävarje-lun tavoin myös pakkotila on viimekätinenkeino. Vaaditaan, ettei tilanteesta ollut muutaulospääsyä. Tämä tuodaan ilmi edellyttämäl-lä, että käsillä on välitön ja pakottava vaara.Pakkotilateon oikeudenmukaisuus ratkeaa in-tressivertailun kautta. Sen mukaan pienem-män edun on väistyttävä suuremman tieltä.

Anteeksiannettavasta pakkotilasta olisi ky-symys, milloin tekoa ei edellisen säännöksenperusteella voisi jättää rankaisematta, muttatekijältä ei pelastettavan edun tärkeys, tilan-teen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekämuut seikat huomioon ottaen kohtuudellaolisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista.

Anteeksiannettavassa pakkotilassa lähtö-kohtana on, että pelastettava etu ei ole olen-naisesti uhrattua arvokkaampi. Vastuuvapausedellyttää tällöin, että tekijän menettelyä voi-daan pitää ymmärrettävänä ja anteeksiannet-tavana. Syistä, jotka voisivat johtaa teon an-teeksiantamiseen, mainitaan pelastettavanedun tärkeys sekä tilanteen yllätyksellisyys japakottavuus.

HE 44/2002 vp 19

Voimakeinojen käyttö (rikoslain 4 luvun 6 §ja muut lait)

Jotkut viranomaiset voivat virkatehtävääsuorittaessaan joutua käyttämään voimakei-noja tavalla, joka toisissa oloissa täyttäisi ri-koksen tunnusmerkistön. Tällaisiin tilantei-siin voivat joutua ennen kaikkea poliisimie-het ja muut yleistä järjestystä ylläpitämäänasetetut henkilöt. Tämä voimankäyttöoikeustunnettiin aiemmin nimellä julkisoikeudelli-nen hätävarjelu. Nimike oli vähemmänonnistunut, sillä se peitti alleen sen, ettälähtökohtaisesti on aina kyse viranomaisillemyönnettyjen laillisten toimivaltuuksien käy-töstä. Julkisoikeudellisen hätävarjelun sijastaoikeudelliseen kielenkäyttöön on vakiintunuttermi voimakeinojen käyttö. Asiasta sääde-tään kuitenkin edelleen rikoslain vastuuva-pausperusteiden yhteydessä. Poliisilain(493/1995) uudistuksen yhteydessä vuonna1995 tähän saatiin osittainen muutos poliisinvoimankäyttöoikeuden osalta.

Voimakeinojen käytön sääntelyä rikoslais-sa vaikeuttaa se, että kysymys sallittujenvoimakeinojen rajoista määräytyy viime kä-dessä asianomaisen hallinnonalan toimivalta-säännösten perusteella. Rikoslain puolellavoidaankin säätää lähinnä siitä, kuinka mene-tellä, kun nuo valtuudet on ylitetty. Eri tilan-teita tulisi ensi vaiheessa tarkastella kullois-tenkin toimivaltasäännösten kautta, ei rikos-tunnusmerkistön ja rikoslain kannalta. Luon-tevin sääntelypaikka on siten kutakin viran-omaista koskeva yleinen toimivaltasäännös.Tätä mallia noudatettiin säädettäessä poliisinvoimankäyttöoikeudesta vuonna 1995. Sa-maa mallia ehdotetaan tässä sovellettavaksimyös muihin viranomaisiin. Rikoslakiin eh-dotetaan näin ollen otettavaksi ainostaanyleissäännös voimakeinojen käytöstä virka-tehtävän tai siihen rinnastettavan syyn nojal-la. Sen mukaan voimakeinojen käytöstä olisiaina erikseen säädettävä lailla. Rikoslainyleisessä osassa ei sen sijaan enää erikseennimettäisi voimakeinojen käyttöön oikeutet-tuja ryhmiä ja tehtäviä, vaan asiasta tulisi ai-na säätää erikseen muualla lainsäädännössä.Nykyisistä rikoslakiin sisältyvistä säännök-sistä vanginvartijoita koskevat säännöksetehdotetaan siirrettäviksi rangaistusten täytän-töönpanosta annettuun lakiin (39/1889) ja so-

tilaita koskevat säännökset sotilasrikoksiakoskevaan rikoslain 45 lukuun. Samallamuuhun lainsäädäntöön jo nyt sisältyviinvoimakeinojen käyttöä koskeviin säännöksiintulisi eräitä pieniä muutoksia.

Rikoslaissa ehdotetaan edelleen säädettä-väksi sallittujen voimakeinojen rajoista.Toimenpiteitten tulee olla tarpeellisia laissasäädetyn tehtävän suorittamiseksi. Toiseksiniiden tulee olla puolustettavia. Jälkimmäi-nen arvio viittaa ennen kaikkea suhteelli-suusperiaatteeseen. On punnittava vastakkainsuoritettavan tehtävän tärkeys ja tuota tehtä-vää suoritettaessa tarvittavien voimakeinojensisältämän pakon tuoma intressiloukkaus.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi myös sään-nös menettelystä voimakeinojen liioitteluta-pauksissa. Sääntelyä ehdotetaan tältä osin yh-tenäistettäväksi siten, että jokaiseen lakiinehdotetaan otettavaksi viittaus, jonka mukaanvoimakeinojen liioittelusta säädetään rikos-laissa.

Myös niin sanotuista jokamiehen oikeuk-sista virkatoimia avustettaessa ehdotetaansäädettäväksi erikseen asianomaisessa laissa.Rikoslaissa ei siten enää olisi säännöstä ylei-sestä jokamiehen oikeudesta avustaa yleistäjärjestystä ylläpitämään asetettuja henkilöitä.

Rangaistusvastuun lievennys (rikoslain 4 lu-vun 7 §)

Luvun 1—6 §:ssä tarkoitetut olosuhteet ei-vät välttämättä johda rangaistusvastuusta va-pautumiseen. Tekijä saatetaan tuomita ran-gaistukseen esimerkiksi hätävarjelun liioitte-luna tehdystä rikoksesta. Selvyyden vuoksiehdotetaan lakiin otettavaksi säännös siitä,että tällaisessa tilanteessa olosuhteet voidaankuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuutalieventävinä siten kuin rangaistuksen mää-räämistä koskevassa 6 luvussa tarkemminsäädetään.

Esimiehen käsky (rikoslain 45 luvun 26 b §)

Käytännön oikeuselämässä saattaa syntyätilanteita, joissa alainen saa esimieheltäänkäskyn tai määräyksen, jonka toimeenpanototeuttaisi rikoksen tunnusmerkistön. Tilanneon erityisen pulmallinen aloilla, joilla nouda-tetaan korostettua kuuliaisuusvelvollisuutta.

HE 44/2002 vp20

Tällöin käskyn saanut voi joutua miettimään,kumpi on pienempi paha, käskyn seuraami-nen ja syyllistyminen sen mukana rikokseen,vai käskystä kieltäytyminen, jolloin voi jou-tua ottamaan kannettavakseen kieltäytymi-sestä aiheutuvat seuraukset.

Suomessa ei tunneta millään alalla velvol-lisuutta noudattaa rikokseen johtavaa käskyä.Vastaavasti käsky ei koskaan voi toimia oi-keuttamisperusteena. Poikkeustilanteissa käs-kyä seuranneen vastuuseen asettaminen voikuitenkin tuntua kohtuuttomalta. Tämä päteeetenkin sotilasesimiehen alaiselleen anta-maan käskyyn. Sotilasesimiehen antama käs-ky saattaakin poikkeustilanteissa toimia an-teeksiantoperusteena. Voimassa olevan rikos-lain sotilaskäskyä koskevan säännöksen mu-kaan teosta, jonka sotilas on tehnyt esimie-hensä käskystä, käskynalainen tuomitaanrangaistukseen vain, jos hän on selvästi käsit-tänyt, että hän käskyn täyttämällä toimisi la-kia taikka virka- tai palvelusvelvollisuuttavastaan. Jos kuitenkin teko on tapahtunut sel-laisissa olosuhteissa, ettei käskynalainen olevoinut niiden vuoksi olla käskyä täyttämättä,hänet saadaan jättää rangaistukseen tuomit-sematta.

Rikoslakiin ehdotetaan edelleen sisällytet-täväksi sotilaskäskyä koskeva erillissäännös.Vastuuvapauden edellytyksiä ehdotetaan kui-tenkin tiukennettaviksi kansainvälisesti ylei-sesti noudatettavalle tasolle. Ehdotuksen mu-kaan teosta, jonka sotilas on tehnyt esimie-hensä käskystä, tuomitaan käskynalainenrangaistukseen vain, jos hän on käsittänyt, et-tä hän käskyn täyttämällä toimisi lakia taikkavirka- tai palvelusvelvollisuutta vastaan, taihänen olisi käsketyn teon lainvastaisuudenilmeisyys huomioon ottaen pitänyt ymmärtääkäskyn sekä sen edellyttämän teon oikeuden-vastaisuus. Jos teko on tapahtunut olosuhteis-sa, joissa käskynalaiselta ei voitu kohtuudellaedellyttää käskyn täyttämättä jättämistä, teki-jä olisi kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa.

Sotilaskäskyä koskeva säännös sijoitettai-siin sotilasrikoksia koskevaan rikoslain45 lukuun sen 26 b §:ksi.

Itseapu (pakkokeinolain 1 luvun 2 a §)

Hätävarjelusäännökset antavat ainoastaanoikeuden torjua uhkaamassa olevia oikeuden-

loukkauksia. Jo tapahtuneiden loukkaustenkorjaamiseksi on lähtökohtaisesti turvattavaviranomaisten apuun. Eräissä poikkeustilan-teissa laki kuitenkin antaa rajoitetun oikeu-den myös palauttaa jo häiriintynyt oikeustilaennalleen. Rikoslain voimaanpanemisestaannetun asetuksen (39/1889) 12 §:n mukaanjokaisella on oikeus ottaa "omansa takaisinirtaimelta tahi tuntemattomalta mieheltä,taikka siltä jonka varoo karkaavan, taikka ri-koksentekijältä verekseltään". Tästä oikeu-desta on suomalaisessakin kirjallisuudessaryhdytty käyttämään nimitystä itseapu. It-seapu on tarpeen tilanteessa, jossa tekijääuhkaa oikeudenmenetys eikä viranomaisapuaole oikea-aikaisesti saatavissa. Kysymykseentulevat tilanteet rajoittuvat omaisuuden jaomistusoikeuden suojelemiseen.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 §:ssä säädelty omaisuuden suo-jelun mahdollisuus ehdotetaan edelleen säily-tettäväksi. Sallitun itseavun edellytyksiä eh-dotetaan kuitenkin jonkin verran tarkennetta-viksi. Koska säännöksellä on läheinen yhteysjokamiehen kiinniotto-oikeuteen, säännösehdotetaan sijoitettavaksi pakkokeinolakiin.

5.3. Yritystä koskevat säännökset (ri-koslain 5 luvun 1 ja 2 §)

Yrityksestä säädetään nykyisin rikoslain4 luvussa. Osallisuutta koskevat säännöksetovat rikoslain 5 luvussa. Esityksen mukaanyrityksestä ja osallisuudesta säädettäisiin sa-massa luvussa.

Yritystä koskeva perussäännös (1 §)

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi perus-säännös rikoksen yrityksen periaatteellisestarangaistavuudesta. Sen mukaan rikoksen yri-tyksestä rangaistaan vain, kun yritys on ri-kossäännöksessä säädetty rangaistavaksi.

Lain 5 luvun 1 §:n 2 momentissa vahviste-taan yrityksen keskeiset tunnusmerkit. Tekoolisi sen mukaan edennyt rikoksen yrityksek-si, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemi-sen ja siten saanut aikaan vaaran rikoksentäyttymisestä tai, milloin sellaista vaaraa eiaiheutunut, vaaran syntymättä jääminen joh-tui vain satunnaisista syistä. Lakiin otetut kri-teerit määrittävät yrityksen ja valmistelun vä-

HE 44/2002 vp 21

listä rajaa. Ne tulevat sovellettaviksi myösratkaistaessa kelvottoman yrityksen ongel-maa.

Yrityksestä luopuminen ja tehokas katumi-nen (2 §)

Rikoslain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mu-kaan yritys jää rankaisematta milloin "tekijäomasta tahdostaan, eikä ulkonaisten esteidentähden, on luopunut rikoksen täyttämisestä,taikka ehkäissyt sen vaikutuksen, joka tekeerikoksen täytetyksi". Tästä tilanteesta käyte-tään oikeuskirjallisuudessa nimitystä yrityk-sestä luopuminen ja tehokas katumus. Myön-tämällä vastuuvapaus tilanteissa, joissa tekijäennen rikoksen täyttymistä vapaaehtoisestipoistaa rikoksen vaikutukset ja estää vahin-kojen syntymisen, vähennetään rikosten ai-heuttamia vahinkoja. Tekijä, joka omastaaloitteestaan on valmis vetäytymään rikok-sesta tai tahtoo estää sen vaikutukset, osoittaamyös keskimääräistä vähäisempää syyllisyyt-tä. Vastuusta vapauttamiseen on näissä tilan-teissa hyvät syyt, eikä järjestelmään ole tältäosin tarvetta esittää muutoksia. Myös erotteluyrityksestä luopumiseen ja tehokkaaseen ka-tumukseen säilyisi nykyisellään. Säännöseh-dotuksen mukaan yrityksestä ei rangaistaisi,milloin tekijä vapaaehtoisesti on luopunut ri-koksen täyttämisestä tai muutoin estänyt tun-nusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syn-tymisen. Jos näillä perusteilla rankaisemattajäävä yritys samalla käsittää muun täytetynrikoksen, seuraa vastuu siitä rikoksesta, jon-ka tunnusmerkistön tekijän siihenastinentoiminta jo oli ehtinyt täyttää. Myös tämäniin sanottua kvalifioitua yritystä koskevasääntely ehdotetaan säilytettäväksi asiallisestiennallaan.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi myös täyden-tävä säännös, jossa ratkaistaan yrityksestäluopuvan ja tehokkaasti katuvan osallisenvastuu. Milloin rikoksessa on useita osallisia,yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminenvapauttaa tekijän, yllyttäjän tai avunantajanvastuusta vain, jos hän on saanut myös muutosalliset luopumaan rikoksen täyttämisestätai muutoin kyennyt estämään tunnusmerkis-tössä tarkoitetun seurauksen syntymisentaikka muulla tavalla poistanut oman toimin-tansa merkityksen rikoksen toteuttamisessa.

Yrityksestä ei rangaistaisi myöskään, josrikos jää täyttymättä tai tunnusmerkistössätarkoitettu seuraus syntymättä tekijästä, yllyt-täjästä tai avunantajasta riippumattomastasyytä, mutta hän on vapaaehtoisesti ja vaka-vasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisentai seurauksen syntymisen.

5.4. Osallisuussäännökset (rikoslain5 luvun 3—8 §)

Rikoksen tekemisen muotoina erotetaan te-kijävastuu ja varsinainen osallisuus. Tekijä-vastuu kattaa kolme tilannetta: välitön (var-sinainen) yksin tekeminen, rikoskumppanuusja välillinen tekeminen. Varsinainen osalli-suus kattaa kaksi tilannetta, yllytyksen jaavunannon. Näistä kaikista ehdotetaan sää-dettäväksi rikoslaissa.

Rikoskumppanuus (3 §)

Ensimmäisessä osallisuutta koskevassasäännöksessä säädettäisiin rikoskumppanei-den vastuusta. Ehdotuksen mukaan jos kaksitai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisenrikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen teki-jänä. Sanamuoto vastaa jokseenkin sellaise-naan nykyistä rikoslain 5 luvun 1 §:ää. Sel-vennyksenä aikaisempaan on lisäys, jonkamukaan rikoskumppanuus voi tulla kysy-mykseen vain tahallisten rikosten yhteydessä.Subjektiivisessa suhteessa yhdessä tekemi-nen merkitsee vaatimusta yhteisymmärryk-sestä. Yhteisymmärrys merkitsee tietoisuuttasiitä, että oma toiminta yhdessä muidenkanssa toteuttaa tunnusmerkistön. Objektiivi-sessa suhteessa edellytetään myös osallistu-mista itse rikoksen toteuttamiseen.

Välillinen tekeminen (4 §)

Välillinen tekeminen viittaa tilanteeseen,jossa rikos tehdään toista, esimerkiksi tämänerehdystä tai syyntakeettomuutta, hyväksi-käyttäen. Hyväksikäytetty (välitön tekijä)vapautuu usein vastuusta, sen sijaan hyväksi-käyttäjää (välillistä tekijää) kohtaa tekijävas-tuu. Välillisen tekemisen konstruktio ja siinänoudatettavat vastuusäännöt ovat perustuneetoikeuskirjallisuudessa muotoiltuihin ja käy-tännössä vakiintuneisiin periaatteisiin. Nyt

HE 44/2002 vp22

asiasta ehdotetaan säädettäväksi myös rikos-laissa. Säännösehdotuksen mukaan tekijänätuomitaan se, joka on tehnyt tahallisen rikok-sen käyttäen välikappaleena toista, jota eivoida rangaista siitä rikoksesta syyntakeet-tomuuden tai tahallisuuden puuttumisenvuoksi taikka muusta rikosoikeudellisen vas-tuun edellytyksiin liittyvästä syystä. Sään-nöksen tulkinta rakentuisi nykyisten oikeus-kirjallisuudessa ja käytännössä muotoutunei-den suuntaviivojen varaan.

Yllytys (5 §)

Rikoslain nykyisen yllytystä koskevansäännöksen (5 luvun 2 §) mukaan yllytykses-tä rangaistaan sitä, joka "käskee, palkkaa,kiusaa tahi muuten tahallansa taivuttaa taiviettelee toista rikokseen". Yllytys on tahal-lista taivuttamista tahalliseen tekoon. Yllyttä-jän vastuu on lähtökohtaisesti samalla tasollakuin itse päätekijän. Yllytystä koskeviin pe-riaatteisiin ei ehdoteta muutoksia. Kuitenkinsäännöksen sanamuotoa ehdotetaan hiemantarkistettavaksi. Yllytyksestä tuomittaisiin se,joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen ri-kokseen tai sen rangaistavaan yritykseen.

Avunanto (6 §)

Nykyisen avunantoa koskevan rikoslain5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan avunan-nosta rikokseen rangaistaan sitä, joka "toisenrikosta tehdessä taikka sitä ennen, tahallansaon neuvolla, toimella tahi kehotuksella tekoaedistänyt". Avunantajan tulee toimia tahal-laan, ja myös päärikoksen tulee olla tahalli-nen. Myöskään avunantovastuuta koskeviinperiaatteisiin ei ehdoteta muutosta. Säännök-sen sanamuoto kuitenkin ehdotetaan ajanmu-kaistettavaksi. Ehdotuksen mukaan avunan-nosta rikokseen tuomitaan se, joka ennen ri-kosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muil-la tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen ri-koksen tai sen rangaistavan yrityksen teke-misessä.

Toisin kuin yllytys, avunanto on rangais-tuksen lievennysperuste. Tämän vuoksisäännökseen liitettäisiin myös viittaus ran-gaistuksen mittaamista koskeviin säännök-siin. Nykyisen tapaan säädettäisiin edelleen,

että yllytys rangaistavaan avunantoon ran-gaistaan avunantona.

Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet (7 §)

Nykyisen rikoslain 5 luvun 4 §:n mukaanmilloin "jonkun erityinen olosuhde poistaajonkin teon rangaistavaisuuden taikka sitävähentää tahi enentää; koskekoon se ainoas-taan sitä tekijää, yllyttäjää tahi auttajaa, jokaon mainitussa suhteessa". Toisin sanoen joslaki tuntee erityisen rangaistavuutta poista-van, vähentävän tai lisäävän seikan, tuollai-nen seikka koskee vain sitä osallista, johontällaista seikkaa koskeva säännös soveltuu.Erityinen rangaistuksen poistava tai sitä lie-ventävä seikka ei siten koidu muiden osallis-ten hyväksi. Tämä periaate ehdotetaan edel-leen säilytettäväksi. Säännöksen kieliasua onkuitenkin parannettu. Ehdotuksen mukaanerityinen henkilöön liittyvä olosuhde, jokapoistaa jonkin teon rangaistavuuden taikkavähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaanmainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttä-jää tai avunantajaa.

Voimassa olevassa laissa ei säädetä siitä,mikä vaikutus muiden osallisten vastuuseenon sillä, että erityinen rangaistavuutta perus-tava seikka koskee vain yhtä osallisista. Oi-keuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsot-tu, että muiden osallisten vastuu arvioidaanikään kuin hekin täyttäisivät tuon puuttuvanehdon. Toisin sanoen rangaistavuutta perus-tavan erityisen olosuhteen puuttuminenavunantajan tai yllyttäjän osalta ei estä vas-tuuseen asettamista. Lakia ehdotetaan tämänvuoksi täydennettäväksi siten, että erityistenolosuhteiden vaikutusta osallisten vastuuseenkoskevaan pykälään liitetään 2 momentiksisäännös vastuuta perustavasta olosuhteesta.Säännösehdotuksen mukaan yllyttäjän taiavunantajan rangaistusvastuuseen ei vaikutase, ettei häntä koske sellainen erityinen hen-kilöön liittyvä olosuhde, joka perustaa tekijänteon rangaistavuuden.

Oikeushenkilön puolesta toimiminen (8 §)

Useissa tapauksissa rikoksen tekijänä voiolla vain määrätyt ehdot täyttävä taho kutenesimerkiksi konkurssivelallinen, työnantajatai kirjanpitovelvollinen. Tällaisen tahon

HE 44/2002 vp 23

puolesta toimiva ei ilman eri säännöstä täyt-täisi rikosvastuun ehtoja. Toistaiseksi nämätilanteet on hoidettu erillissäännöksin. Nytlakiin ehdotetaan otettavaksi asiaa koskevayleissäännös. Tämä edustajanvastuuta koske-va säännös koskee tilannetta, jossa rikos ta-pahtuu oikeushenkilön toiminnassa ja jossarikoksen varsinainen tekijä toimii oikeushen-kilön puolesta ilman, että hän täyttää rikok-sen tunnusmerkistössä tekijälle asetetut eri-tyisehdot. Säännösehdotuksen mukaan yhtei-sön, säätiön tai muun oikeushenkilön laki-määräisen toimielimen tai johdon jäsen sekäoikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaakäyttävä taikka sen puolesta työ- tai vir-kasuhteessa tai toimeksiannon perusteellamuutoin toimiva henkilö voidaan tuomita oi-keushenkilön toiminnassa tehdystä rikoksestarangaistukseen siitä huolimatta, ettei hän täy-tä rikoksen tunnusmerkistössä tekijälle ase-tettuja erityisehtoja, jos oikeushenkilö nuoehdot täyttää. Sama sääntely pätee myös,milloin rikos on tehty elinkeinonharjoittajanliikkeeseen kuuluvassa tai muussa oikeus-henkilön toimintaan rinnastettavassa järjes-täytyneessä toiminnassa.

Oikeushenkilön puolesta toimimisesta sää-tämiseen liittyisi, että 39 luvun 7 § (velallisenrikoksen tekijä) kumottaisiin.

5.5. Rangaistuksen määräämisestä (ri-koslain 6 luku)

Kaikki rangaistuksen määrään ja laatuunvaikuttavat perusteet ehdotetaan sijoitettavik-si samaan rangaistuksen määräämistä koske-vaan lukuun. Rangaistuksen määrääminenkattaa siten sekä rangaistuksen mittaamisen(ankaruudesta päättämisen) että lajinvalin-nan. Luku jakaantuisi neljään alaosastoon.Ensimmäinen sisältää rangaistuksen mää-räämistä koskevat yleisperiaatteet, toinenkoskee rangaistuksen mittaamista ja kolmasrangaistuslajin valintaa. Neljänteen alaosas-toon on koottu tuomitusta rangaistuksestatehtäviä vähennyksiä koskevat säännökset.Rangaistuksen määräämiseen läheisesti liit-tyvistä aikaisempia tuomioita koskevista täy-täntöönpanoratkaisuista säädettäisiin edelleenasianomaisia rangaistuslajeja koskevien mui-den säännösten yhteydessä.

Yleiset säännökset (1—3 §)

Ensimmäinen alaosasto kattaa yleisperiaat-teet, joita sovelletaan sekä mittaamisessa ettälajinvalinnassa. Alaosasto sisältää kolmesäännöstä.

Luvun 1 §:ssä nimetään rikoslain tuntematrangaistuslajit. Yleisiä rangaistuslajeja ovatrikesakko, sakko, ehdollinen vankeus, yh-dyskuntapalvelu ja ehdoton vankeus. Erityi-siä rangaistuksia virkamiehiä varten ovat va-roitus ja viraltapano. Sotilaan ja muun 45 lu-vussa tarkoitetun henkilön kurinpitorangais-tuksia ovat varoitus, poistumisrangaistus, ku-rinpitosakko ja aresti. Oikeushenkilölle voi-daan tuomita yhteisösakko sen mukaan kuin9 luvussa säädetään.

Luvun 2 §:ssä on yleissäännös rangaistuk-sen määräämisestä rangaistusasteikolta ja as-teikosta poikkeamisesta. Rangaistusasteikos-ta voidaan poiketa siten kuin rangaistusas-teikon lieventämistä koskevassa saman luvun8 §:ssä säädetään. Toisaalta asteikon mukai-nen enimmäisrangaistus voitaisiin ylittää si-ten kuin yhteistä rangaistusta koskevassa7 luvussa säädetään.

Luvun 3 §:ssä vahvistetaan rangaistuksenmääräämisen yleisperiaatteet. Pykälän 1 mo-mentti korostaa yhdenvertaisuuden vaatimus-ta. Rangaistusta määrättäessä on otettavahuomioon kaikki lain mukaan rangaistuksenmäärään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekärangaistuskäytännön yhtenäisyys. Pykälän2 momentissa nimetään mittaamisen yleispe-riaatteeksi suhteellisuusperiaate sekä vahvis-tetaan moitearvostelun yleiset lähtökohdat.Säännöksen mukaan rangaistus on mitattavaniin, että se on oikeudenmukaisessa suhtees-sa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuu-teen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilme-nevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Kyseon samoista periaatteista, joista säädetäänvoimassa olevassa 6 luvun 1 §:ssä. Sana-muodollisena ja osin sisällöllisenäkin muu-toksena nykyiseen mittaamista koskevaanyleissäännökseen ehdotetaan tekijän vaikut-timien lisäämistä rikoksen moitearvostelunyleisiin lähtökohtiin.

Uusi 3 momentti koskee lajinvalintaa. La-jinvalintaa ohjaavat yhtäältä yleiset mittaa-misperiaatteet ja -perusteet. Näiden ohella tu-levat sovellettaviksi kutakin rangaistuslajia

HE 44/2002 vp24

koskevat omat lajinvalintanormit. Tämä läh-tökohta vahvistetaan 3 momentissa. Sen mu-kaan rangaistuksen lajista päätettäessänoudatetaan rangaistuksen mittaamisessavaikuttavien perusteiden ohella mitä 9—12 §:ssä säädetään.

Rangaistuksen mittaaminen (4—8 §)

Toinen alaosasto kattaa perusteet, joidennojalla päätetään rangaistuksen ankaruudesta.Näihin kuuluvat muun muassa rikoslain ny-kyisen 6 luvun 2—4 §:n koventamis- ja lie-ventämisperusteet. Myös asteikon vahvista-mista koskevista nykyisistä niin sanotuistarangaistuksen vähentämisperusteista säädet-täisiin samassa yhteydessä muiden mittaa-misperusteiden kanssa. Kaikille näille perus-teille on yhteistä, että ne vaikuttavat myöskonkreettisen rangaistuksen määrään eivätkävain asteikon rajoihin.

Nykyisiin rikoslain 6 luvun mittaamispe-rusteisiin ja vähentämisperusteisiin ehdote-taan eräitä muutoksia. Ehdotetussa 5 §:ssäsäädettyjä rangaistuksen koventamisperustei-ta olisivat: 1) rikollisen toiminnan suunni-telmallisuus, 2) rikoksen tekeminen vakavienrikosten tekemistä varten järjestäytyneenryhmän jäsenenä, 3) rikoksen tekeminenpalkkiota vastaan, 4) rikoksen kohdistaminenkansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muu-hun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaanhenkilöön tähän ryhmään kuulumisen perus-teella, ja 5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jossen ja uuden rikoksen suhde rikosten saman-kaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa te-kijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kiel-loista ja käskyistä. Näistä rasistisilla ja vas-taavilla perusteilla motivoitua rikollisuuttakoskeva 4 kohta olisi uutuus.

Myös nykyisten lieventämisperusteiden si-sältö säilyisi pääosin ennallaan. Tekijän mo-tivaatioon liittyvänä uutena lieventämis-perusteena ehdotetaan lakiin otettavaksi pro-vokaatiota koskeva maininta. Ehdotetussa6 §:ssä säädettyjä rangaistuksen lieventämis-perusteita olisivat siten: 1) rikoksen tekemi-seen vaikuttanut huomattava painostus, uhkatai muu sen kaltainen seikka, 2) rikokseenjohtanut voimakas inhimillinen myötätuntotaikka poikkeuksellinen ja äkkiarvaamatonhoukutus, tekijään kohdistunut karkea louk-

kaus tai muu vastaava seikka, joka on ollutomiaan heikentämään tekijän kykyä noudat-taa lakia, 3) rikoksen tekeminen olosuhteissa,joissa vastuuvapausperusteen soveltaminenolisi lähellä ja 4) tekijän ja asianomistajanvälillä saavutettu sovinto, tekijän muu pyr-kimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuk-sia taikka hänen pyrkimyksensä edistää ri-koksensa selvittämistä.

Lieventämisperusteiden ryhmässä erotetaanrangaistuksen kohtuullistamisperusteetomaksi ryhmäkseen. Nyt näistä tilanteistasäädetään rikoslain 6 luvun 4 §:n sanktioku-mulaatiota koskevassa säännöksessä. Seu-raamusten kasautumisen ohella kohtuusarvi-oinnissa voivat tulla sovellettaviksi myösmuut perusteet. Näistä säädettäisiin 7 §:ssä.Sen mukaan rangaistusta lieventävänä seik-kana olisi otettava huomioon myös 1) tekijäl-le rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiostaaiheutuva muu seuraus, 2) tekijän korkea ikä,terveydentila tai muut henkilökohtaiset olotsekä 3) rikoksen tekemisestä kulunut huo-mattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käy-tännön mukainen rangaistus näistä syistä joh-taisi kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen hai-talliseen lopputulokseen.

Mittaamista koskevassa alaosastossa sää-dettäisiin myös perusteista, joiden nojallatuomioistuin voi tuomita laissa säädettyä lie-vemmän lajisen rangaistuksen tai alittaa ri-koksesta säädetyn vähimmäisrangaistuksen.Pääosin nämä perusteet vaikuttaisivat myössovellettavaan enimmäisrangaistukseen.Säännös kattaa siten nykyiset rangaistuksenvähentämisperusteet sekä 3 luvun 5 §:n2 momentin yleisen asteikosta poikkeamistakoskevan säännöksen. Ehdotetun 8 §:n1 momentin mukaan tuomioistuin voisi tuo-mita laissa säädettyä lievemmän lajisen ran-gaistuksen tai alittaa teosta säädetyn vähim-mäisrangaistuksen, jos 1) tekijä on tehnyt ri-koksen alentuneesti syyntakeisena, 2) rikoson jäänyt yritykseen, 3) tekijä on tehnyt ri-koksen alle 18-vuotiaana, 4) tekijä tuomitaanavunantajana rikokseen soveltaen, mitä 5 lu-vun 6 §:ssä on säädetty tai hänen osallisuu-tensa rikokseen on muutoin muiden osalli-suutta selvästi vähäisempi, 5) rikos on tehtyolosuhteissa, joissa vastuuvapausperusteensoveltaminen olisi erityisen lähellä tai 6) sii-hen on edellä 6 ja 7 §:ssä mainituilla tai

HE 44/2002 vp 25

muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuomios-sa mainittavia erityisiä syitä. Perusteet vas-taavat pienin poikkeuksin nykyisiä vähentä-misperusteita ja nykyistä asteikosta poik-keamista koskevaa 3 luvun 5 §:n 2 momentinsäännöstä.

Vähentämisperusteet vaikuttaisivat ehdo-tuksen mukaan pääosin paitsi asteikon alara-jaan myös sovellettavaan enimmäisrangais-tukseen. Määrättäessä rangaistusta 1 momen-tin 2—5 kohdan nojalla tekijälle saa ehdo-tuksen mukaan tuomita enintään kolme nel-jännestä rikoksesta säädetystä ankarimmastarangaistuksesta ja vähintään rikoksesta sää-detyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Josrikoksesta voisi seurata elinkautinen vanke-us, enimmäisrangaistus siitä rikoksesta olisikaksitoista vuotta vankeutta ja vähimmäis-rangaistus kaksi vuotta vankeutta. Sääntelyolisi lähes nykyisen kaltainen. Merkittävinpoikkeus olisi, että ehdotuksen mukaan alen-tuneesti syyntakeiselle voitaisiin tuomitalaissa säädetty enimmäisrangaistus.

Rangaistuslajin valinta (9—12 §)

Kolmas alaosasto sisältää lajinvalintaakoskevat normit. Sen nojalla, mitä edellä3 §:ssä säädettiin, yleiset mittaamisperiaat-teet ja perusteet tulevat otetuiksi huomioonmyös lajinvalinnassa. Tässä alaosastossasäädettäisiin yksityiskohtaisemmin kutakinrangaistuslajia koskevista erityisistä lajinva-lintaperusteista. Säännökset koskisivat valin-taa ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksenvälillä sekä ehdollisen rangaistuksen oheis-rangaistuksia. Lisäksi tässä säädettäisiin yh-dyskuntapalvelun ja tuomitsematta jättämi-sen käytöstä. Kaikkia näitä koskevat sään-nökset on uudistettu, eivätkä lajinvalintaakoskevat säännökset juuri tuokaan muutostanykyiseen oikeustilaan. Säännösten kokoa-minen samaan lukuun antaa oikeustilasta kui-tenkin nykyistä olennaisesti selkeämmän ko-konaiskuvan.

Ehdollisen rangaistuksen käytöstä säädet-täisiin luvun 9 §:ssä. Sen mukaan määräai-kainen, enintään kahden vuoden vankeusran-gaistus voitaisiin määrätä ehdolliseksi, jolleirikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä teki-jän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikolli-suus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuo-

mitsemista. Alle 18-vuotiaana tehdystä ri-koksesta ei saisi tuomita ehdotonta vankeut-ta, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Säännösvastaisi sanamuodoltaan kesäkuussa 2001annettua ehdollisen vankeuden uudistukseensisältyvää säännöstä. Keskeisenä muutoksenatuossa uudistuksessa oli luopuminen epämää-räisestä yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämi-sen vaatimuksesta ehdottoman rangaistuksenkäyttöperusteena. Luvun 10 §:ssä säädettäi-siin ehdollisen vankeuden oheisseuraamuk-sista. Myös tämä säännös vastaisi sanamuo-doltaan ehdollista vankeutta koskevaan uu-distukseen sisältyvää säännöstä. Jos ehdollis-ta vankeutta yksinään on pidettävä riittämät-tömänä rangaistuksena rikoksesta, voitaisiintekijälle sen ohessa tuomita sakkoa. Vuottapidemmän ehdollisen vankeusrangaistuksentehosteeksi voitaisiin liittää myös vähintään20 ja enintään 90 tunnin mittainen yhdyskun-tapalvelurangaistus. Myös valvonnasta sää-dettäisiin oheisseuraamusten yhteydessä. Ri-koksen alle 21-vuotiaana tehnyt voitaisiintuomita ehdollisen vankeuden ohella koe-ajaksi valvontaan, jos tätä olisi pidettävä pe-rusteltuna tekijän sosiaalisen selviytymisenedistämiseksi sekä uusien rikosten ehkäise-miseksi.

Yhdyskuntapalvelusta säädettäisiin11 §:ssä. Säännös rakentuisi voimassa olevanlain pohjalle. Pykälään koottaisiin ne yhdys-kuntapalvelun käyttöä koskevat säännökset,jotka ohjaavat nimenomaan tuomioistuimenharkintaa tuon rangaistuksen käytöstä päätet-täessä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiintekijän moitittavuusarviointiin sekä rikokses-ta seuraavaan rangaistukseen liittyvistä edel-lytyksistä. Sen mukaan pituudeltaan määrät-tyyn, enintään kahdeksan kuukauden ehdot-tomaan vankeusrangaistukseen tuomittu ri-koksentekijä määrättäisiin vankeuden sijastayhdyskuntapalveluun edellyttäen, ettei ehdot-tomien vankeusrangaistusten, aiempien yh-dyskuntapalvelurangaistusten tai muidenpainavien syiden olisi katsottava olevan es-teenä yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle.Momentti vastaa nykyistä yhdyskuntapalve-lusta annetun lain (1055/1996) 3 §:ää. Pykä-län 2 momentissa säädettäisiin tekijän henki-löön ja suostumukseen liittyvistä ehdoista.Sen mukaan yhdyskuntapalveluun tuomitse-misen edellytyksenä olisi, että rikoksentekijä

HE 44/2002 vp26

on antanut suostumuksensa yhdyskunta-palvelun suorittamiseen ja hänen voidaanolettaa suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta.Säännös vastaa sanamuodoltaan nykyistä yh-dyskuntapalvelusta annetun lain 4 §:ää.

Viimeisenä säädettäisiin tuomitsematta jät-tämisestä. Tätä koskeva 12 § vastaa sisällöl-tään nykyisiä tuomitsemattajättämissäännök-siä. Tuomitsematta jättämisen perusteita ni-metään nykyiseen tapaan viisi: 1) rikosta onsen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään teki-jän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonai-suutena arvostellen vähäisenä, 2) tekijä ontehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana ja teonkatsotaan johtuneen ymmärtämättömyydestätai harkitsemattomuudesta, 3) rikosta on te-koon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistäpidettävä anteeksiannettavana, 4) rangaistus-ta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituk-settomana erityisesti, kun otetaan huomioonedellä 6 §:n 4 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetutseikat tai sosiaali- ja terveydenhuollon toimettaikka 5) rikos ei yhteisen rangaistuksenmääräämistä koskevien säännösten johdostaolennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuk-sen määrään. Neljännen perusteen sanamuotopoikkeaa nykyisestä laista. Säännöksessä vii-tataan kootusti kaikkiin rangaistuksen mit-taamisessa vaikuttaviin erikseen mainituissalainkohdissa säänneltyihin kohtuus- ja tarkoi-tuksenmukaisuusargumentteihin. Sisällöltäänse vastaa kuitenkin jokseenkin sellaisenaannykyistä 3 luvun 5 §:n 3 momentin 3 kohtaa.

Rangaistuksesta tehtävät vähennykset (13—16 §)

Luvun loppuun on kerätty säännökset tuo-mittavasta rangaistuksesta tehtävistä vähen-nyksistä. Tutkintavankeuden vähentämisestäsäädettäisiin 13 §:ssä. Säännös vastaisi sisäl-löltään nykyistä 3 luvun 11 §:ää. Luettavuu-den parantamiseksi säännös ehdotetaan jaet-tavaksi momentteihin. Nuorisorangaistukses-ta tehtävää vähennystä on lisäksi tarkennettu.Ulkomailla annetun rangaistuksen vähentä-misestä säädettäisiin nykyisen 1 luvun 13 §:ntapaan luvun 14 §:ssä. Rangaistusvangillemäärätyn kurinpitorangaistuksen perusteellatehtävästä vähennyksestä säädettäisiin luvun15 §:ssä. Säännös vastaisi sisällöltään ny-kyistä 2 luvun 13 §:n 2 momenttia. Rikoslain

45 luvun alaiselle henkilölle kurinpitomenet-telyssä määrätyn rangaistuksen ja kurinpito-ojennuksen perusteella tehtävästä vähennyk-sestä säädettäisiin 16 §:ssä. Vastaava säännöson nyt sotilaskurinpitolain (331/1983)8 §:ssä.

5.6. Yhteinen sakkorangaistus (rikos-lain 7 luvun 3 §)

Yhteistä sakkorangaistusta koskevan sään-nöksen tulkinnanvaraisuuden poistamiseksisäädettäisiin, että sovellettaessa rikoslain6 luvun 8 §:n 2 momenttia yhteinen sakko-rangaistus saa olla enintään 180 päiväsakkoa.Tätä sakon enimmäismäärää noudatettaisiin,kun useampia sakkorangaistuksia määrätäänhenkilölle, johon soveltuvat 6 luvun 8 §:n2 momentissa viitatut rangaistusasteikon lie-ventämisperusteet.

5.7. Eräät muut rikoslain luvut ja muutlait

Pakkokeinolakiin (450/1987) lisättäisiinedellä mainittu itseapua koskeva pykälä. Jo-kamiehen kiinniotto-oikeutta koskevassapakkokeinolain pykälässä säädettäisiin myöskäytettävistä voimakeinoista. Useisiin mui-hinkin lakeihin tehtäisiin voimakeinosään-nöksiä koskevia muutoksia. Lisäksi tehtäisiinteknisiä muutoksia, joilla muun muassa muu-tettaisiin rikoslain yleiseen osaan kohdistuvatviittaukset koskemaan uusia yleisen osansäännöksiä.

6. Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole taloudellisia eikä organi-satorisia vaikutuksia. Uudistuksen ei myös-kään odoteta vaikuttavan rangaistusten ylei-seen tasoon, sen enempää rangaistuksia anka-roittaen kuin niitä lieventäenkään. Sen sijaanesityksen vaikutusten odotetaan näkyvänlainsoveltamisen laadun paranemisena ja sii-nä, että oikeusturvan ja yhdenvertaisuudenarvot toteutuvat rikoslainkäytössä nykyistäparemmin.

7. Esityksen valmistelu

Esitys perustuu rikoslakiprojektin ehdotuk-

HE 44/2002 vp 27

seen "Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevatsäännökset" (Oikeusministeriön lainvalmiste-luosaston julkaisu 5/2000) ja siitä viranomai-silta, järjestöiltä ja muilta asiantuntijoilta saa-tuihin lausuntoihin. Lausuntokierroksen pe-rusteella oikeusministeriössä laadittiin korjat-tu luonnos hallituksen esitykseksi (8.1.2001)ja pyydettiin siitä korkeimman oikeuden lau-sunto. Sen perusteella esitykseen on tehtymuutoksia. Lisäksi pykäläluonnoksista pyy-dettiin ja saatiin lausunto Kotimaisten kieltentutkimuskeskukselta. Tuon lausunnon perus-teella pykäliin tehtiin eräitä kielellisiä tarkis-tuksia.

8. Muita esitykseen vaikuttaviaseikkoja

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esi-tyksen laiksi yksityisistä turvallisuus-palveluista (HE 69/2001 vp, EV 193/2001vp). Uudella lailla kumottaisiin vartioimislii-kelaki, jonka muuttamista on ehdotettu tässäesityksessä. Yksityisistä turvallisuuspalve-luista annetun lain tultua vahvistetuksi sensäännöstä voimakeinojen käyttämisestä tulisimuuttaa tämän esityksen suuntaviivojen mu-kaisesti.

9. Rikosla in rakenne

Käsillä oleva esitys on viimeinen rikoslainkokonaisuudistuksen yhteydessä valmistel-luista laajoista osauudistuksista. Esitys sisäl-tää ehdotuksen rikoslain uusiksi 3—6 luvuksija eräiksi muiksi lainmuutoksiksi. Ehdotettulukujen sijoitus perustuu rikoslain nykyiseen

lukujakoon ja on valittu pitäen silmällä sitä,että muiden rikoslain lukujen sijoituksia eitarvitsisi yleisten oppien uudistuksen yhtey-dessä muuttaa.

Sen sijaan rikoslain kokonaisuudistuksenviimeisessä järjestelyvaiheessa koko lain lu-kujako tulee uudestaan harkittavaksi. Vaikkalukujakoa koskevat suunnitelmat ovat osaksivielä kesken, tulevan yleisen osan lukujakoon hahmottunut jo varsin pitkälle. Koskayleisen osan lukukokonaisuudella on merki-tystä myös tässä ehdotuksessa esiteltyjen rat-kaisujen arvioinnissa, on seuraavassa esitettytämän hetken suunnitteluvaiheen mukainenrikoslain yleisen osan lukurakenne.

Rikoslain yleinen osa

Luku1. Rikosoikeudellisen vastuun yleiset edel-

lytykset2. Vastuuvapausperusteet3. Yritys ja osallisuus4. Rangaistuksen määrääminen5. Yhteinen rangaistus6. Vankeus7. Sakko ja rikesakko8. Ehdollinen vankeus9. Yhdyskuntapalvelu10. Nuorisorangaistus11. Oikeushenkilön rangaistusvastuu12. Menettämisseuraamukset13. Muut seuraamukset14. Vanhentuminen15. Rikoslain alueellinen soveltamisala

HE 44/2002 vp28

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Lakiehdotusten perustelut

1.1. Rikoslaki

1 luku. Suomen rikosoikeuden sovel-tamisalasta

13 §. Ulkomainen tuomio. Pykälän 3 mo-mentissa on säädetty, että jos joku Suomessatuomitaan rangaistukseen rikoksesta, jostaulkomailla tuomitun seuraamuksen hän onkokonaan tai osaksi suorittanut, on tuomitta-vasta rangaistuksesta vähennettävä kohtuul-linen määrä. Jos suoritettu seuraamus on ol-lut vapausrangaistus, tuomioistuimen on vä-hennettävä rangaistuksesta vapaudenmene-tystä vastaava aika. Tuomioistuin voi myöstodeta, että suoritettua seuraamusta on pidet-tävä riittävänä seuraamuksena rikoksesta.

Samansisältöinen säännös sijoitettaisiinrangaistuksen määräämistä koskevaan 6 lu-kuun, johon koottaisiin säännökset tuomitus-ta rangaistuksesta tehtävistä vähennyksistä.Momentti voidaan sen vuoksi kumota.

2 luku. Rangaistuksista

1 §. Pykälässä luetellaan yleiset rangaistuk-set ja virkamiehiä sekä sotilaita ja muita ri-koslain 45 luvun alaisia henkilöitä vartenolemassa olevat erityiset rangaistukset. Ran-gaistuslajeja koskeva vastaava säännös sijoi-tettaisiin rangaistuksen määräämistä koske-vaan 6 lukuun. Pykälä voidaan näin ollenkumota.

13 §. Pykälä koskee rangaistusvangeillemäärättäviä kurinpitorangaistuksia ja ran-gaistusvangin rikosten saattamista tuomiois-tuimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momenttikoskee kurinpitorangaistuksen vähentämistätuomioistuimessa tuomittavasta rangaistuk-sesta. Samansisältöinen säännös sijoitettaisiinrangaistuksen määräämistä koskevaan 6 lu-kuun, johon koottaisiin säännökset tuomitus-ta rangaistuksesta tehtävistä vähennyksistä.

Pykälän 2 momentti voidaan sen vuoksi ku-mota.

Vankeusrangaistuskomitea (komiteanmie-tintö 2001:6) ehdotti pykälän 1 ja 3 moment-tiin eräitä muutoksia. Kun vankeusrangais-tusta ja tutkintavankeutta koskeva lainsää-däntö aikanaan komitean työn perusteellavalmistuu, lienee tarkoituksenmukaista, ettäsiinä yhteydessä myös 1 ja 3 momentti ku-mottaisiin ja vastaavat uudistetut säännöksetsijoitettaisiin vankeusrangaistusta ja tutkinta-vankeutta koskevaan lainsäädäntöön.

2 b luku. Ehdollinen vankeus

1 ja 2 §. Valinta ehdollisen ja ehdottomanvankeuden välillä. Ehdollisen vankeudenoheisseuraamukset. Luvun 1 § koskee valin-taa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden vä-lillä ja 2 § ehdollisen vankeuden oheisseu-raamuksia. Vastaavat säännökset sijoitettai-siin 6 luvun 9 ja 10 §:ksi, joten 1 ja 2 § ku-mottaisiin.

3 §. Ehdollisen vankeuden sisältö. Selvyy-den vuoksi olisi tarpeen, että lukuun jäisi jo-kin viittaus 6 luvun säännöksiin valinnastaehdollisen ja ehdottoman vankeuden välilläsekä ehdollisen vankeuden oheisseuraamuk-sista. Tällainen viittaus lisättäisiin pykälän3 momentiksi.

3 luku. Rikosoikeudellisen vastuunyleisistä edellytyksistä

1 §. Laillisuusperiaate

1. Laillisuusperiaatteen tarve, sisältö ja ulot-tuvuudet

Koska rikoslain rangaistukset merkitsevätpuuttumista kansalaisten keskeisiin perusoi-keuksiin, on oikeusturvasyistä tarpeen mää-rittää tarkasti ne rajat, joissa rikoslain ran-gaistuksia saa käyttää. Oikeusvaltiossa rikos-lain käyttöä rajoittaa legaliteetti- eli lailli-

HE 44/2002 vp 29

suusperiaate, vaatimus siitä että rikoksestarankaisemisen tulee aina perustua lain sään-nökseen (nulla poena sine lege, nullum cri-men sine lege). Laillisuusperiaate on kirjattuuseiden maiden rikoslakeihin sekä lukuisiinkansainvälisiin sopimuksiin (Euroopan ih-misoikeussopimuksen, SopS 18—19/1990,7 artikla ja kansalaisoikeuksia ja poliittisiaoikeuksia koskevan kansainvälisen yleisso-pimuksen, SopS 7—8/1976, 15 artikla).Meillä laillisuusperiaatteesta säädetään pe-rustuslain 8 §:ssä.

Rikosoikeudellisella legaliteettiperiaatteellaon moniulotteinen sisältö. Siinä säännelläänsamanaikaisesti sekä oikeustosiseikaston ettäoikeusseuraamuksen piiriin kuuluvia asioita.Sekä rikoksen että rikoksesta tuomittavanrangaistuksen on perustuttava lakiin. Periaateottaa huomioon myös ajallisen ulottuvuuden.Se kieltää antamasta rikoslaille taannehtivaamerkitystä: jälkikäteen ei ole lupa määrätätekoja rangaistaviksi tai korottaa teosta seu-raavaa rangaistusuhkaa. Tätä ilmaisee erilli-nen taannehtivuuskielto. Legaliteettiperiaat-teen sisältöä täsmennettäessä on myös tar-kennettava se, kenelle periaate on suunnattu.Tässä on tehtävä ero lainsäätäjän ja lainkäyt-täjän välillä. Periaate määrää sekä lainsäätä-misen että lainsoveltamisen tavasta. Lailli-suusperiaatteen eri ulottuvuudet voidaan koh-teidensa mukaan jaotellen tiivistää siten seu-raavasti.

Lainsoveltajalle on suunnattu kirjoitetunlain vaatimus eli praeter legem -kielto, jonkamukaan tuomari ei saa mennä lain ulkopuo-lelle. Tämä legaliteettiperiaatteen ydinsisältö— nullum crimen, nulla poena sine legescripta — merkitsee, että tuomarin on perus-tettava toimintansa lainsäätäjän tekemiin rat-kaisuihin. Vain laissa säädetystä rikoksestasaa tuomita vain laissa määrättyyn rangais-tukseen.

Tuomarille on suunnattu myös analo-giakielto. Lainkäyttäjä ei saa syytetyn vahin-goksi täydentää lakia analogiapäätelmäänturvautumalla (nullum crimen, nulla poenasine lege stricta). Kummassakin lainsovelta-jalle suunnatussa periaatteessa on kyse sa-masta ulottuvuudesta: vaatimuksesta sitoalainkäyttöpäätökset rikoslain kirjaimeen.

Laillisuusperiaatteeseen kuuluva taannehti-van rikoslain kielto (nullum crimen, nulla

poena sine lege praevia) koskee sekä lainsää-täjää että lakia soveltavaa tuomaria. Lainsää-täjä ei saa määrätä taannehtivasti rangaista-vaksi sellaisia tekoja, jotka eivät ennen lakiaolleet kriminalisoituja. Lakia ei myöskäänsaa soveltaa taannehtivasti sellaisen teonrankaisemiseksi, joka ei vielä tekohetkellä ol-lut rangaistava. Taannehtivasta rikoslain kiel-losta on tehty poikkeus sellaisten tilanteidenvaralta, joissa uuden säännöksen soveltami-nen johtaisi syytetylle lievempään lopputu-lokseen. Tätä kutsutaan lievemmän lain peri-aatteeksi. Periaate koskee luonteensa mukai-sesti juuri lainkäyttäjän toimintaa. Jos rikok-sen tekemisen jälkeen voimaan tullut uusi la-ki johtaisi syytetylle lievempään lopputulok-seen, olisi sovellettava uutta lakia. Jos lainmuuttumisen seurauksena kohtelu taas anka-roituisi, olisi tietenkin sovellettava vanhaalakia. Taannehtivuuskielto liittyy siten lähei-sesti rikoslain ajalliseen sovellettavuuteen,minkä vuoksi se usein esitellään ajallista so-veltamista koskevien tarkastelujen yhteydes-sä.

Lainsäätäjään kohdistuu myös epätäsmälli-syyskielto, eli vaatimus, jonka mukaan rikos-lain tulee olla myös sisällöltään täsmällinen(nullum crimen, nulla poena sine lege certa).Rikoslain säännösten on oltava tarkkarajai-sia. Tässä myös ilmenee laillisuusperiaattei-den eri ulottuvuuksien suhde. Sen enempääpraeter legem -kiellolla kuin analogiakiellol-lakaan ei olisi juuri käytännön merkitystä, joslainsäätäjällä olisi lupa muotoilla tunnusmer-kistöt sekä rangaistussäännökset miten väl-jästi hyvänsä. Lainsäätäjään kohdistettavatäsmällisyysvaatimus merkitsee, että sekärangaistuksella uhatun toiminnan kuvaus ettäteosta seuraava rangaistus on määritelty sel-laisella tarkkuudella, että ainakin oikeustie-teellisen koulutuksen saaneet henkilöt, jamieluiten muutkin, voivat ennakolta tietäämikä on rangaistavaa ja kuinka ankarasti.Täsmällisyyskiellon merkitys on lähinnälainsäädäntöpoliittinen. Se antaa lainvalmis-telussa noudatettavan tavoitteen ja mallin sii-tä, millaista on hyvä rikoslainvalmistelu. Ky-symys säädettävien lakien perustuslainmu-kaisuudesta ratkaistaan eduskunnan perustus-lakivaliokunnassa (lähemmin PeVL 4/1997vp ja 23/1997 vp). Tuomioistuimilla ei olehallitusmuodon mukaan katsottu olevan

HE 44/2002 vp30

mahdollisuutta tutkia soveltamiensa lakienperustuslainmukaisuutta. Vuoden 2000 maa-liskuun alusta voimaan tulleen perustuslain106 §:ssä on säädetty tällaisesta tutkintamah-dollisuudesta, mutta pääpaino säilyy edelleenennakkovalvonnassa, jossa eduskunnalla onkeskeinen asema. Käytännössä tämä on mer-kinnyt, että vaikeimmat tulkintatilanteet onkanavoitu erehdysoppien kautta.

Laillisuusperiaatteen alaperiaatteet ovat,paitsi toisiaan täydentäviä, myös osaksi pääl-lekkäisiä. Analogiakieltoa rikkovan lainkäyt-täjän voi samalla sanoa menevän kirjoitetunlain ulkopuolelle ja rikkovan siis myös prae-ter legem -kieltoa vastaan. Jos tämä vielä ta-pahtuisi siten, että tuomari määräisi saman-kaltaisuusarvioinnin perusteella rangaistuk-sen tekohetkellä vielä rankaisemattomasta,mutta myöhemmin kriminalisoidusta käyt-täytymisestä, hän rikkoisi lisäksi taannehti-van rikoslain soveltamisen kieltoa. Alaperi-aatteiden erottelu on kuitenkin tarpeen. Niilläon osaksi eri kohde, ne koskevat eri ulottu-vuuksia ja niitä voi rikkoa myös yksinään.Toteutettavissa olevista käsitteellisistä erotte-luista huolimatta alaperiaatteiden sovellutus-alueet ja keskinäiset suhteet jäävät usein tul-kinnanvaraisiksi, mikä myös vaikeuttaa peri-aatteiden kirjaamista lakiin.

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Hallitusmuodon 2 luvun 10 §:ssäkielletään tuomitsemasta rangaistusta taimuuta rikosoikeudellista seuraamusta teosta,josta tällaista seuraamusta ei ollut määrättyhetkellä, jolloin teko tehtiin. Edelleen kielle-tään määräämästä ankarampaa rikosoikeudel-lista seuraamusta kuin mihin teon hetkellävoimassa ollut laki olisi antanut mahdolli-suuden. Hallitusmuodon säännös ilmaiseeennen kaikkea lainsäätäjälle suunnatun taan-nehtivan rikoslain säätämisen kiellon. Taan-nehtivuuskiellon on katsottu koskevan myöstuomioistuimia. Lainkohdan suhde laillisuus-periaatteen muihin ulottuvuuksiin ja ennenkaikkea analogiakieltoon on jossain määrinepäselvä.

Rikoslain (brottsbalk) vuonna 1994 uudis-tetussa 1 luvun 1 §:ssä määritellään rikoksek-si teko, joka on sellaiseksi vahvistettu laissatai asetuksissa ja josta on määrätty rangaistus

sen mukaan kuin rikoslaissa tarkemmin mää-rätään. Rikoslain säännös sisältää asiallisestirikoksen legaalimääritelmän. Samalla sään-nöstä on pidetty muistutuksena legaliteettipe-riaatteen merkityksestä.

Norja. Vuodelta 1814 olevassa perustus-laissa on säädetty, että ketään ei saa tuomitarangaistukseen ilman lain tukea (96 §). Pe-rustuslain 97 §:n mukaan laille ei saa antaataannehtivaa merkitystä. Ensin mainitunsäännöksen katsotaan ilmaisevan praeter le-gem -kiellon, jälkimmäinen kieltää taanneh-tivan rikoslain käytön. Taannehtivuuteeneräässä suhteessa liittyvä kysymys rikoslainajallisesta soveltuvuudesta käsitellään lailli-suusperiaatteesta irrallaan. Ajallisesta sovel-tuvuudesta säädetään rikoslain (straffeloven)3 §:ssä.

Norjan rikoslakiin ei siten sisälly nimen-omaista laillisuusperiaatteen ytimen ilmaise-vaa säännöstä. Rikoslakitoimikunta esitti ri-koslaissa säädettäväksi, että rikosoikeudellis-ten seuraamusten käyttö on mahdollista vainNorjan lakiin sisältyvän määräyksen perus-teella (NOU 1992:23, ehdotettu 22 §).

Tanska. Rikoslain (straffeloven) 1 §:n mu-kaan rangaistus voidaan määrätä ainoastaansellaisen teon perusteella, jonka rangaista-vuus on laissa vahvistettu taikka joka voi-daan tällaiseen tekoon rinnastaa. Säännöksensanamuoto tuntuu sallivan rikoslain analogi-sen soveltamisen. Tanskan lainsäädäntöön eisisälly myöskään erillistä taannehtivan rikos-lain kieltoa. Tästä huolimatta legaliteettiperi-aatteelle oikeuskirjallisuudessa annettu sisäl-tö vastaa suuresti muiden pohjoismaidenkantaa. Rikoslain 1 §:n katsotaan yksiselittei-sesti sisältävän praeter legem -kiellon. Vaik-ka analogiatulkinta syytetyn vahingoksi kat-sotaan oikeuskirjallisuudessa rajoitetussamäärin mahdolliseksi, tämä koskee vain ta-pauksia, joissa vastuuvapauden myöntämistäolisi pidettävä ilmauksena "puhtaasta forma-lismista". Taannehtivan rikoslain kielto onsäädännäisen oikeuden puuttuessa oikeuskir-jallisuudessa johdettu laillisuusperiaatetta yl-läpitävistä ja tukevista taustasyistä. Rikoslainajallisesta soveltamisesta on erikseen säännösrikoslain 3 §:ssä.

Saksa. Perustuslain 103 artiklan 2 kappa-leen mukaan vain sellaisesta teosta voidaanmäärätä rangaistus, joka oli teon hetkellä

HE 44/2002 vp 31

laissa määrätty rangaistavaksi. Sisällöltäänsamanlainen säännös on myös rikoslain1 §:ssä. Rikoslain (Strafgesetzbuch) 2 §:ssäon lisäksi yksityiskohtaiset säännökset rikos-lain ajallisesta soveltuvuudesta. Oikeuskirjal-lisuudessa ollaan varsin yksimielisiä sen suh-teen, että säännökset ilmaisevat laillisuuspe-riaatteen neljä itsenäistä osaperiaatetta: kir-joitetun lain vaatimuksen (praeter legem-kiellon), analogiakiellon, taannehtivuuskiel-lon sekä epämääräisyyskiellon. Alaperiaat-teiden sisällön yksityiskohdista ollaan sen si-jaan varsin erimielisiä.

Itävalta. Rikoslain (Strafgesetzbuch) 1 §:nmukaan rangaistuksen taikka turvaamistoi-menpiteen käyttö on mahdollista vain sellai-sen teon perusteella, joka oli nimenomaisestisäädetty rangaistavaksi jo teon hetkellä. Lais-sa myös kielletään teon tapahtuessa säädettyäankaramman rangaistuksen taikka tekijälleepäedullisemman turvaamistoimenpiteenkäyttö. Säännöksen katsotaan sisältävän vaa-timukset kirjoitetusta laista (praeter legem-kielto), analogiakiellon (syytetyn vahingok-si), epämääräisyyskiellon sekä taannehti-vuuskiellon. Ominaispiirteenä on turvaamis-toimenpiteiden johdonmukainen mainitsemi-nen rangaistusten rinnalla. Ajallisesta sovel-tuvuudesta säädetään erikseen rikoslain61 §:ssä.

Kansainväliset sopimukset. Suomen vuon-na 1975 ratifioiman kansalaisoikeuksia ja po-liittisia oikeuksia koskevan kansainvälisenyleissopimuksen mukaan ketään ei ole pidet-tävä syypäänä rikokseen sellaisen teon tailaiminlyönnin perusteella, joka ei ole olluttekohetkellä kansallisen tai kansainvälisenlainsäädännön mukaan rikos (15 artiklan1 kappale). Rikoksen tekohetkellä sovelletta-vaa rangaistusta ankarampaa rangaistusta eimyöskään saa määrätä. Jos rikoksen tekemi-sen jälkeen lailla säädetään sovellettavaksilievempi rangaistus, rikoksentekijän tuleepäästä siitä osalliseksi. Suomen vuonna 1990ratifioimassa Euroopan ihmisoikeussopimuk-sessa kielletään rikoslainsäädännön taanneh-tiva soveltaminen sekä vahvistetaan rikos-lainkäytössä noudatettavaksi lievemmän lainperiaate (7 artiklan 1 kappale). Verraten va-kiintuneen tulkinnan mukaan yleissopimuk-sen puheena oleva määräys on sellaisenaantullut osaksi Suomen oikeusjärjestystä.

Yhteenveto. Laillisuusperiaatteesta on otet-tu säännökset useimpien Euroopan valtioidenrikoslakeihin. Se, kuinka kattavasti lailli-suusperiaatteen eri ulottuvuuksista on säädet-ty, kuitenkin vaihtelee. Normit ovat useinmyös jääneet tulkinnanvaraisiksi, mikä onosin yhteydessä alaperiaatteiden tulkinnanva-raisuuteen. Se, sisältyykö analogiakielto käy-tettyyn lain sanamuotoon, voi esimerkiksiriippua siitä, miten analogia ja tulkinta ym-märretään. Eroja on myös siinä, miten lailli-suusperiaatteen, taannehtivan rikoslain kiel-lon, ajallisen sovellettavuuden sekä lievem-män lain periaatteiden suhde ymmärretään.Tämä taas on yhteydessä siihen tapaan, jollatyönjako rikoslain ja perustuslain säännöstenvälillä on kulloinkin toteutettu. Laillisuuspe-riaatteesta on voitu säätää vain perustuslaintasolla, rikoslaissa tai niissä molemmissa.

3. Nykytila ja sen ongelmia

Vaikka rikosoikeutemme rakentuukin lail-lisuusperiaatteen varaan, periaatetta ei olesellaisenaan nimenomaisesti kirjattu nykyi-seen rikoslakiin. Sen sijaan vuoden 1995 pe-rusoikeusuudistuksen yhteydessä hallitus-muotoon otettiin tärkeimmät laillisuusperi-aatteen ulottuvuudet sisältävä säännös(6 a §). Nyttemmin vastaava säännös sisältyyperustuslakiin (8 §). Sen mukaan ketään eisaa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomitarangaistukseen sellaisen teon perusteella, jotaei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaista-vaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaarangaistusta kuin tekohetkellä on laissa sää-detty.

Säännös sisältää vaatimuksen, jonka mu-kaan rikosten määrittelyn on perustuttava la-kiin. Edelleen säännökseen sisältyy lailli-suusperiaatteeseen kuuluva taannehtivan ri-koslain kielto. Säännöksessä edellytetään, et-tä ketään ei saa tuomita ankarampaan ran-gaistukseen kuin tekohetkellä on laissa sää-detty. Säännös ei sen sijaan estä soveltamastateon jälkeen voimaan tulleen lievemmän lainsäännöksiä. Lievemmän lain periaatteen tar-kempaan sisältöön ja soveltamiseen perustus-lain säännöksessä ei oteta kantaa. Rikoslainajallisesta ulottuvuudesta sekä lievemmänlain periaatteesta säädetäänkin erikseenrikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 3 §:ssä.

HE 44/2002 vp32

sen 3 §:ssä.Säädöstilanne on tiivistäen seuraava: Pe-

rustuslain säännös sisältää sekä kirjoitetunlain vaatimuksen että taannehtivuuskiellon.Rikoslain voimaanpanemisesta annetun ase-tuksen 3 §:ssä säädetään ajallisesta sovellet-tavuudesta tavalla, joka sisältää myös taan-nehtivuuskiellon. Lisäksi tässä yhteydessäsäädetään lievemmän lain periaatteesta.

Hallitusmuotoon tehty lisäys paikkasi va-kavan aukon lainsäädännössämme, joka tuonkorjauksen jälkeen ei juuri anna aihetta sisäl-lölliseen kritiikkiin. Tavallaan muodollisenaepäkohtana edelleen on, ettei laillisuusperi-aatteesta säädetä itse rikoslaissa. Useassamaassa kuten Ruotsissa ja Saksassa lailli-suusperiaatteesta on säädetty sekä perustus-lain että rikoslain tasolla. Hallitusmuotoontehty lisäys ei siten vapauta tarpeesta säätääasiasta myös rikoslaissa.

Se, että perustuslakiin on jo otettu lailli-suusperiaatetta koskeva säännös, asettaa ri-koslainsäätäjän uuden ongelman eteen. Olisimahdollista toistaa rikoslaissa perustuslainsäännös sellaisenaan, toisaalta nimenomaanlainkäyttäjälle suunnattavassa rikoslaissa oli-si mahdollista säätää perustuslakia yksityis-kohtaisemmin laillisuusperiaatteen eri ulot-tuvuuksista. Perustuslain säännös vaikenee-kin osasta laillisuusperiaatteen ulottuvuuksis-ta (epätäsmällisyyskielto sekä analogiakiel-to), muttei tässä poikkea muiden maiden vas-taavantasoisista säännöksistä. Säännöksessäei myöskään lausuta muista rikoksen seu-raamuksista kuin rangaistuksista. Mainituistasyistä rikoslakiin ehdotetaan perustuslainvastaavan säännöksen kanssa asiallisesti sa-mansisältöistä, mutta tätä sisällöltään jonkinverran tarkempaa laillisuusperiaatteen määri-telmää.

4. Pykälän sisältö

Ehdotetun 1 §:n 1 momentin mukaan ri-kokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisenteon perusteella, joka tekohetkellä on laissanimenomaan säädetty rangaistavaksi. Ran-gaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seu-raamuksen on perustuttava lakiin (2 moment-ti).

Rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate onkaksipuolinen: sekä rikoksen että rikoksesta

tuomittavan rangaistuksen on perustuttavakirjoitettuun lakiin. Pykälän 1 momentti kos-kisi ensin mainittua osaa ja 2 momentti jäl-kimmäistä.

Laillisuusperiaatteeseen katsotaan sisälty-vän neljä kieltoa: tuomioistuimille suunnattumääräys sitoa rangaistavuus kirjoitettuun la-kiin (praeter legem -kielto), tuomioistuimilleniin ikään suunnattu analogiakielto, tuomio-istuimille ja lainsäätäjälle suunnattu taanneh-tivan rikoslain kielto ja lähinnä lainsäätäjällesuunnattu epämääräisen rikoslain kielto. Py-kälän 1 momentin säännös kattaa ensi sijassaperiaatteen kaksi ensin mainittua kieltoa.Taannehtivuuskiellosta säädetään tarkemminseuraavassa pykälässä.

Pykälä vastaa asiallisesti perustuslain 8 §:n1. virkettä. Erona on, että rikoslakiin otetta-vaksi ehdotetussa säännöksessä korostetaananalogiakieltoa sekä lain ja tunnusmerkistöntäsmällisyysvaatimusta. Rangaistukseentuomitseminen ja syylliseksi katsominen onmahdollista vain, jos teko on nimenomaanlaissa säädetty rangaistavaksi. Lakivaliokuntaesitti lausunnossaan vastaavan lisäyksen si-sällyttämistä myös hallitusmuodon säännök-seen, mutta perustuslakivaliokunta piti tätäongelmallisena, koska perusoikeussäännök-siin sisältyviin lakivarauksiin on ajateltuyleisesti sisältyvän täsmällisyys- ja tarkkuus-vaatimus (PeVM 25/1994 vp). Koska täsmäl-lisyysvaatimusta kuitenkin juuri rikosoikeu-dessa on oikeusturvasyistä korostettu, on kat-sottu asianmukaiseksi sisällyttää tuota ulot-tuvuutta ilmaiseva lisämääre rikoslakiin otet-tavaan säännökseen.

Säännösehdotus eroaa perustuslain 8 §:stämyös siinä, että laillisuusperiaate ulotetaankoskemaan rangaistusten ohella muita rikos-oikeudellisia seuraamuksia, mikä vastaa ny-kyistä tulkintaa. Sääntelyn systematiikkaa onmyös selvennetty perustuslain 8 §:ään verrat-tuna säätämällä laillisuusperiaatteen eri ulot-tuvuuksista omissa momenteissaan.

1 momentti. Kirjoitetun lain vaatimus. Sekärikoksen että rangaistuksen määrittelyn onperustuttava lakiin (nullum crimen sine lege).Lailla tässä säännöksessä tarkoitetaan edus-kuntalakia. Tämän mukaisesti pelkästäänasetukseen taikka tätä alemmantasoisiinsäännöksiin perustuvat kriminalisoinnit ovatlaillisuusperiaatteen vastaisia. Vanhastaan

HE 44/2002 vp 33

noudatettu valtiosääntöoikeudellinen käytän-tö, jonka mukaan asetuksella on valta säätääniin sanotuista politiarikkomuksista, lakkau-tettiin jo hallitusmuotoon otetun 6 a §:n no-jalla (PeVM 25/1994 vp). Yksinomaan ase-tuksen säännöksiin nojaavat kriminalisoinnitovat siten ristiriidassa sekä perustuslain 8 §:nettä nyt ehdotetun säännöksen kanssa. Perus-tuslain 107 §:n perusteella tällaiset pelkäs-tään asetukseen perustuvat kriminalisoinnitovat nyttemmin tehottomia.

Edellisestä ryhmästä on erotettava niin sa-notut avoimet rangaistussäännökset (blanko-kriminalisoinnit). Näissä varsinainen rangais-tussäännös (rangaistusuhan asettaminen) jatunnusmerkistö (teonkuvaus, rangaistavankäyttäytymisen kuvaus) on erotettu toisis-taan. Rangaistussäännös on saatettu sijoittaavaikkapa lain loppuun, kun taas rangaistavankäyttäytymisen kuvaus on etsittävä muualta,joko samasta laista tai muusta lainsäädännös-tä, usein juuri asetuksen tasoisista säännök-sistä. Sääntelyn tämänkaltaisen hajauttamisenseurauksena rangaistavan käyttäytymisen si-sällön selvittäminen saattaa olla hyvinkintyölästä. Menetelmä on tästä syystä ongel-mallinen jo legaliteettiperiaatteen täsmälli-syysvaatimuksen kannalta. Niissä tilanteissa,joissa rangaistavan käyttäytymisen kuvausannetaan lakia alemmanasteisissa säännök-sissä, blankotekniikka täyttää varsin huonostimyös vaatimuksen, jonka mukaan rikostenmäärittelyn tulee perustua lakiin eikä lakiaalemmanasteisiin säännöksiin. Suoranaistaristiriitaa tällaisen tekniikan ja lakisidonnai-suusperiaatteen välillä ei kuitenkaan vallitseedellyttäen, että rangaistavuuden perustaedelleen selvästi ilmenee laista ja edellyttäen,että tuohon lakiin on otettu selkeä ja nimen-omainen delegointisäännös. Perustuslakiva-liokunta kirjasi perusoikeusuudistukseen liit-tyvään mietintöönsä vaatimukset, joiden mu-kaan (1) hyväksyttävien blankorangaistus-säännösten valtuutusketjujen tulee olla täs-mälliset, (2) tekojen rangaistavuuden edelly-tykset ilmaisevien aineellisten säännösten tu-lee olla kirjoitetut rikossäännöksiltä vaaditta-valla tarkkuudella, (3) nämä säännökset kä-sittävästä normistosta käy myös ilmi niidenrikkomisen rangaistavuus ja (4) kri-minalisoinnin sisältävässä säännöksessä onjonkinlainen asiallinen luonnehdinta kri-

minalisoitavaksi tarkoitetusta teosta (PeVM25/1994 vp ja PeVL 4/1997 vp sekä KKO1992:162, 1994:114, 1995:4, 1998:159,1999:46, 1999:51, 2000:39 ja 2000:52).

On vielä erotettavissa tilanne, jossa ran-gaistussäännökset kokonaisuudessaan ovatlakia alemmanasteisissa säännöksissä, muttaniiden antamiseen on kuitenkin annettu val-tuutus laissa. Tähän ryhmään kuuluvat kunta-lain (365/1995) 7 §:n nojalla annettavat jär-jestyssäännöt samoin kuin poliisilain 52 §:nnojalla määrätyt liikkumis- ja oleskelurajoi-tukset. Kuntalaissa kunnanvaltuustolle dele-goidaan valta antaa yleisen järjestyksen jaturvallisuuden edistämiseksi järjestyssäännöt,joiden rikkomisesta on säädetty rangaistuk-seksi sakkoa. Poliisilain mukaan sisäasiain-ministeriön asetuksella voidaan erittäin tär-keän toiminnan tai omaisuuden turvaamisek-si taikka ihmisten suojaamiseksi rajoittaaliikkumista tai oleskelua turvattavassa taisuojattavassa kohteessa tai sen ympäristössätaikka kieltää turvallisuutta vaarantavien esi-neiden tai aineiden tuonti sinne. Kiellon tairajoituksen rikkomisesta voidaan tuomitasakkoon. Määräysten ei ole katsottu olevanristiriidassa laillisuusperiaatteen kanssa, kui-tenkin edellyttäen, että järjestyssääntö on an-nettu kuntalakiin kirjatussa tarkoituksessa eliyleisen järjestyksen ja turvallisuuden edistä-miseksi. Muussa tarkoituksessa annettujamääräyksiä ei ole lupa laillisuusperiaatettarikkomatta asettaa rangaistusvastuun perus-taksi.

Kirjoitetun lain vaatimus koskee sekäsyyksiluettavan rikoksen kuvausta että teostamäärättäviä seuraamuksia. Vaaditaan, ettäteko täyttää tunnusmerkistössä asetetut eh-dot. Kirjoitetun lain vaatimuksella on koros-tettu merkitys juuri erityisen osan tunnus-merkistöjen soveltamisessa, mutta sen voikatsoa ulottuvan yhä suuremmassa määrinmyös rikoslain yleisessä osassa toteutetta-vaan sääntelyyn. Rangaistusvastuun yleistenedellytysten, laiminlyönnin rankaisemisensekä syyksiluettavuuden lajien vahvistami-nen rikoslaissa poistaisi joukon tässä vielävaikuttavia ongelmia.

Kirjoitetun lain vaatimus merkitsee myös,että tuomari on sidottu lain säännöksiin so-vellettavan rangaistuksen lajin ja määränsuhteen. Tämä koskee myös muita rikosoi-

HE 44/2002 vp34

keudellisia seuraamuksia (2 momentti).Ehdotetun säännöksen mukaan syylliseksi

rikokseen saisi katsoa vain laissa nimen-omaan rangaistavaksi säädetyn teon perus-teella. Laillisuusperiaate kieltää siten pelkänsyyllisyystoteaman, siihen katsomatta, tuo-mitaanko tekijä teosta myös rangaistukseen.Syyllisyyden vahvistamiseen jo sellaisenaanliittyy siinä määrin merkittäviä heijastusvai-kutuksia, että oikeusturvasyistä tätä koskevanviranomaispäätöksen tulee aina teonkuvauk-sen osalta perustua kirjoitettuun lakiin.

Analogiakielto. Legaliteettiperiaate ei edel-lytä yksinomaan, että asiasta on säädetty lail-la. Sen katsotaan asettavan myös vaatimuksialain soveltamistavalle. Tätä koskee säännök-seen kirjattu vaatimus, että rikokseen syylli-seksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteel-la, joka tekohetkellä on laissa nimenomaansäädetty rangaistavaksi. Edellytettäessä, ettäteko on nimenomaan säädetty rangaistavaksi,viitataan analogiakieltoon. Myös oikeuskir-jallisuudessa on meillä vanhastaan katsottu,että analogia syytetyn vahingoksi on kiellet-ty.

Analogiakiellon sisältö ja ulottuvuus onkuitenkin riidanalainen. Paljon ratkeaa senmukaan, mitä analogialla ymmärretään jamikä on sen suhde laintulkintaan. Lainsäätä-jän käyttämät käsitteet vaativat aina tulkin-taa. Syy tähän on, että lainsäätäjä käyttäätyyppikäsitteitä. Soveltajan tehtävänä on rat-kaista, vastaako konkreettinen teko laissamainittua tekotyyppiä. Ei voida edellyttää,että lainsäätäjä sitovasti ratkaisisi myösyksittäistapaukset. Tuomari ei sitenmilloinkaan voi olla pelkkä lainsäätäjäntahdon mekaaninen toteuttaja. Lainsoveltaminen eli konkreettisen tapauksen jaabstraktin oikeusnormin vastaavuudentoteaminen edellyttää aina tulkintaa.Olettaen, että analogia syytetyn vahingoksion kiellettyä, mutta säännösten soveltaminenaina edellyttää tulkintaa, ratkaistavaksi jää,kuinka erottaa toisistaan kielletty analogia jasallittu tulkinta.Kysymyksen yksityiskohtainen selvittämi-nen on laintulkintaoppien tehtävä. Tulkintaon aina merkityssisällön antamista. Tulkin-nasta analogian vastakohtana on kysymys,kun merkityssisältö vahvistetaan lain sana-muodon puitteissa. Lainkäyttäjä ei saa edetäsanamuodon ulkopuolelle. Tämä johtaa ky-

symään, missä kulkevat sanamuodon sallimatrajat. Yhtenä lähtökohtana voidaan pitää ter-mien yleiskielistä merkitystä. Usein laissajoudutaan myös käyttämään käsitteitä, joidensisältöä on tarkennettu antamalle niille juri-dis-tekninen sisältö (mitä tarkoitetaan "ir-taimella omaisuudella" taikka "asiakirjalla").Lain soveltaminen, joka perustuu termeilleannettuun normaalikielen mukaiseen merki-tykseen, on sallittua tulkintaa. Myös lain so-veltaminen, joka perustuu termeille oikeus-tieteessä, lakien esitöissä taikka mieluimminitse laissa vahvistettuun juridis-tekniseenmerkityssisältöön, on sallittua tulkintaa.

Analogiasta olisi siis kysymys, milloinnormia sovellettaisiin tapaukseen, johon se eilain sanamuodon kummassakaan nyt anne-tussa merkityksessä soveltuisi, mutta jota ta-pausta kuitenkin voitaisiin pitää jossakin suh-teessa samanlaisena taikka rinnasteisena. Erotulkintaan jää viime kädessä liukuvaksi. Ra-jatapauksia ratkaistaessa lähtökohtana ovatlaillisuusperiaatteen tausta-arvot ja -tavoit-teet: oikeusturvan ja ennakoitavuuden ta-kaaminen. Kysymys sallitun tulkinnan jakielletyn analogian rajoista palautuu osittainennakoitavuuskysymykseen ja siihen, mitenmääräytyy yleisessä tulkintakäytännössä en-nakoitavissa oleva merkitys. Rikoslain sään-nösten soveltamisen ennakoitavuus on sidok-sissa ensinnäkin säännösten yleiskielen mu-kaiseen merkitykseen. Tämän ohella laki si-sältää väistämättä myös käsitteitä, joissa riit-tävän tarkkuuden saavuttamiseksi joudutaanturvautumaan säännöksille annettavaan eri-tyiseen juridis-tekniseen merkitykseen (esi-merkiksi tahallisuus, tuottamus, moottoriajo-neuvo, ampuma-ase). Vaatimus siitä, että te-ko on laissa nimenomaan säädetty rangaista-vaksi, tarkoittaa, että tuomioistuin ei saa poi-keta lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai ju-ridis-teknisestä merkityksestä päättäessään,että konkreettinen teko kuuluu säännöksensoveltamispiiriin.

Taannehtivuuskielto. Säännöksen kolmaslukutapa painottaa ajallista ulottuvuutta. Vaa-timus, että rikokseen syylliseksi saa katsoavain sellaisen teon perusteella, joka tekohet-kellä on laissa nimenomaan säädetty rangais-tavaksi, viittaa taannehtivuuskieltoon. Lain-säätäjään kohdistettava taannehtivan rikos-lain säätämisen kielto on vahvistettu perus-

HE 44/2002 vp 35

tuslain 8 §:ssä. Sen voi katsoa koskevan yhtälailla myös lain soveltajaa. Rikoslakiin otet-tavaksi ehdotettu säännös on samansisältöi-nen. Rikoslain yleisessä osassa noudatetunsäätämistekniikan mukaisesti periaate onmuotoiltu kieltonormin sijasta käskynormik-si.

2 momentti sisältää rikosten seuraamuksiakoskevan ulottuvuuden. Ei riitä, että rikoksenmäärittelyn tulee perustua lakiin, vaan vaadi-taan myös, että teosta määrättävät rikosoi-keudelliset seuraamukset perustuvat kirjoitet-tuun lakiin (nulla poena sine lege poenali).Tuomioistuimet eivät siis saa oman harkin-tansa mukaan määrittää sen enempää kielle-tyn ja sallitun rajaa kuin kieltojen rikkomi-sesta seuraavia sanktioitakaan.

Myös tässä laki viittaa eduskuntalakiin.Vaikka rangaistusten lähempi täytäntöönpa-no on voitu järjestää asetuksen tasoisin sään-nöksin, itse sanktiolajeja ja näiden käyttöäkoskevien määräysten tulee perustua lakiin.

Momentissa puhutaan rangaistusten ohellamuista rikosoikeudellisista seuraamuksista.Rikosoikeudellisilla seuraamuksilla tarkoite-taan tässä kaikkia rikosprosessuaalisessa jär-jestyksessä määrättyjä seuraamuksia. Ne onoikeuskirjallisuudessa tapana jakaa rangais-tuksiin, rangaistustyyppisiin seuraamuksiin jaturvaamistoimenpiteisiin.

Rangaistuksia ovat rikoslaissa sellaisiksimääritellyt. Yleisiä rangaistuksia ovat nykyi-sen rikoslain 2 luvun 1 §:n mukaan vankeus,yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko. Li-säksi laki tuntee virkamiehille ja sotilaillemäärättävät erityiset rangaistukset sekä ku-rinpitoseuraamukset. Legaliteettiperiaatekoskee myös näitä. Rangaistukseksirikoksesta on lupa tuomita ainoastaan nämäseuraamukset tai niiden sijaan tulevat seuraa-mukset sen mukaan kuin laissa säädetään.

Rangaistustyyppisiin seuraamuksiin kuuluumyös seuraamusluonteinen toimenpiteistäluopuminen (ilmoittamatta jättäminen, syyt-tämättä jättäminen sekä tuomitsematta jättä-minen). Se sisältää aina syyllisyystoteamuk-sen. Seuraamusluonteinen toimenpiteistäluopuminen on mahdollista vain laissa sääde-tyin edellytyksin.

Turvaamistoimenpiteet eroavat rangaistuk-sista tai rangaistustyyppisistä seuraamuksistasiinä, että niiden käytön yksinomaisena tai

edes ensisijaisena perusteena ei ole tehty ri-kos, vaan uusien rikosten vaara. Turvaamis-toimenpiteet jaetaan rikosprosessuaalisiin se-kä hallinnollisiin. Rikoslain laillisuusperiaatesääntelee nimenomaisesti ensin mainittujenkäyttöä. Hallinnollisten turvaamistoimenpi-teiden käyttöä sääntelevät vastaavasti yleinenhallinnon lainalaisuuden periaate sekä Suo-mea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopi-mukset. Rikosoikeudellisia (prosessuaalisia)turvaamistoimenpiteitä ovat pakkolaitokseeneristäminen, menettämisseuraamukset (kon-fiskaatio), rikoksen johdosta määrätty ajo-kielto, liiketoimintakielto, metsästyskieltosekä eläintenpitokielto.

Rikosperusteinen vahingonkorvaus on se-kin osa säännöksessä tarkoitettuja rikosoi-keudellisia seuraamuksia, siitä huolimatta,ettei sitä voida pitää sen enempää rangaistuk-sena, rangaistustyyppisenä kuin turvaamis-toimenpiteenäkään. Perusoikeusuudistukses-sa hallitusmuodon laillisuusperiaatetta kos-kevan säännöksen katsottiin koskevan myösrikosperusteisen vahingonkorvauksen aset-tamista (HE 309/1993 vp).

2 §. Ajallinen soveltuvuus

1. Nykytila

Rikoslain ajallisesta ulottuvuudesta sekälievemmän lain periaatteesta on säännös ri-koslain 1. osauudistuksen yhteydessä uudis-tetussa rikoslain voimaanpanemisesta anne-tun asetuksen 3 §:ssä. Sen mukaan rikoslakiaon sovellettava lain voimassa ollessa tehtyi-hin rikoksiin. Tästä säännöksestä on johdettumyös taannehtivan rikoslain soveltamisenkielto. Pääsäännöstä tehtävästä poikkeuksestasäädetään samassa yhteydessä. Jos rikoksentekohetkellä on voimassa toinen laki kuintuomitsemisen hetkellä, on sovellettava sitälakia, joka johtaa tuomitun kannalta lievem-pään lopputulokseen (lievemmän lain periaa-te).

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Rikoslain voimaantulosta annetunlain 5 §:ssä on säännös rikoslain ajallisestasoveltamisesta. Säännöksen mukaan ketään

HE 44/2002 vp36

ei saa tuomita teosta, josta tekohetkellä ei ol-lut säädetty rangaistusta ("Ingen må dömasför gärning, för vilken ej var stadgat straffnär den begicks"). Pykälä ilmaisee ennenkaikkea tuomarille suunnatun taannehtivanrikoslain soveltamisen kiellon. Rangaistus ontuomittava sen lain mukaan, joka oli tekohet-kellä voimassa. Lievemmän lain periaate onsäännöksessä toteutettu siten, että tekohetkenlain asemesta on sovellettava tuomitsemis-hetkellä voimassa olevaa lakia, jos se johtaalievempään rangaistukseen tai siihen, etteirangaistusta ole tuomittava. Säännöksen sa-namuotoon vedoten on myös katsottu, ettäsiihen sisältyisi myös praeter legem -kielto("stadgat" viittaa tämän mukaan kirjoitettuunlakiin).

Norja. Rikoslain 3 § ilmaisee ajallista so-veltuvuutta koskevat säännöt, joiden mukaantekoon on yleensä sovellettava tekohetkellävoimassa ollutta lakia. Tuomitsemishetkellävoimassa olevaa lakia on kuitenkin sovellet-tava, jos se johtaa syytetylle edullisempaanratkaisuun.

Tanska. Rikoslain 3 §:n mukaan tulee läh-tökohtaisesti soveltaa tuomitsemishetkellävoimassa olevaa lakia, kuitenkin siten, etteiratkaisu saa muodostua ankarammaksi kuinvanhemman lain mukaan.

Saksa. Rikoslain 2 §:ssä on yksityiskohtai-set säännökset rikoslain ajallisesta soveltu-vuudesta. Lähtökohtaisesti rikoslakia sovelle-taan sen voimassaoloaikana tehtyihin rikok-siin. Jos lakia kuitenkin on tekohetken jatuomitsemishetken välillä muutettu, sovelle-taan laeista lievempää.

Itävalta. Ajallisesta soveltuvuudesta sääde-tään rikoslain 61 §:ssä. Sen mukaan rikosla-kia sovelletaan niihin tekoihin, jotka on tehtylain voimaantulon jälkeen. Rikoslakia onmahdollisuus käyttää tekohetkellä voimassaolleen lain sijasta myös ennen lain voimaan-tuloa tehtyihin rikoksiin, jos uusi laki johtaatekijän kannalta kokonaisuudessaan edulli-sempaan lopputulokseen. Vuoden 1975 alus-sa voimaan tulleen uuden rikoslain siirtymä-säännöksissä on lisäksi omaksuttu melko laa-ja lievemmän lain periaatteen rajoitus. Ri-kosasioissa, joissa ensimmäinen oikeusasteon antanut päätöksen ennen uuden lain voi-maantuloa, myös muutoksenhakutuomiois-tuin ratkaisee jutun vanhaa lakia soveltaen.

3. Pykälän sisältö

Ehdotetun 2 §:n pykälän 1 momentissasäädettäisiin, että rikokseen sovelletaan sitälakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jostuomittaessa on voimassa toinen laki kuin ri-kosta tehtäessä, sovellettaisiin kuitenkin uut-ta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievem-pään lopputulokseen (2 momentti).

Pykälän 3 momentti koskisi muutoksenha-kutilannetta. Uutta lakia, joka on tullut voi-maan vasta sen jälkeen kun asia on ratkaistuensimmäisessä oikeusasteessa, sovellettaisiinmuutoksenhakutuomioistuimessa vain, josteosta uuden lain mukaan ei ole tuomittavarangaistusta tai jos tekohetkellä voimassa ol-leen lain soveltaminen johtaisi olennaisestiankarampaan lopputulokseen.

Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassavain määrättynä aikana, sovellettaisiin4 momentin mukaan sinä aikana tehtyyn te-koon tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

Jos lakiin sisältyvä rikossäännös saa täs-mällisen sisältönsä lakiin tai sen nojalla an-nettuihin säädöksiin tai määräyksiin sisälty-vistä käyttäytymissäännöistä, teon rangaista-vuus määräytyy tekohetkellä voimassa ollei-den käyttäytymissääntöjen perusteella, jolleitoisin ole säädetty (5 momentti).

Ehdotus vastaa sisällöltään nykyistä rikos-lain voimaanpanemisesta annetun asetuksen3 §:ää, johon on tehty lähinnä eräitä teknisiämuutoksia. Ehdotettu 5 momentin säännösolisi uusi, mutta vastaa nykyistä tulkintaa.

Pykälän 1 momentin mukaan rikokseen so-velletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kunrikos tehtiin. Säännös ilmaisee rikoslain ajal-lista soveltamista koskevan pääsäännön javastaa sanamuodoltaan voimassa olevaa ri-koslain voimaanpanemisesta annetun asetuk-sen 3 §:n 1 momentin säännöstä. On lähtö-kohtaisesti perusteltua arvioida rikoksenteki-jän toimintaa sen lain nojalla, joka on teonhetkellä ollut voimassa. Tämä pätee siitähuolimatta, että uusi laki edustaisi muuttunei-ta ja parempaan tietoon pohjaavia käsityksiätekojen haitallisuudesta taikka tarkoituksen-mukaisista vaikuttamistavoista.

Sovellettavan lain valinta edellyttää rikok-sen tekohetken määrittämistä. Rikoksen te-kemisen katsotaan päättyvän silloin, kun ri-koksentekijä on suorittanut loppuun rikoksen

HE 44/2002 vp 37

täyttymiseen johtavat toimet. Jos jokin osarikoksen täyttymiseen johtavasta toiminnastatai laiminlyönnistä on tapahtunut uuden lainaikana, vanhaa lakia ei voitaisi soveltaa. Josrikoksen tekeminen tarkoittaa erityisen vel-vollisuuden laiminlyömistä, rikos katsotaantehdyksi sillä hetkellä, kun velvollisuus olisiollut viimeistään täytettävä. Ratkaiseva olisisiis teon suorittamisen hetki. Siinäkään tapa-uksessa, että teon rangaistavuuden edellytyk-senä olisi tietyn vahinkoseurauksen ilmene-minen, ei tekohetkenä pidettäisi enää seura-uksen ilmenemishetkeä, jos teon suorittami-nen tuolloin jo oli päättynyt. Toinen asia on,että toiminnan ja seurauksen syntymisen vä-lillä voimaan tullut uusi lievempi laki tuleesovellettavaksi 2 momentissa vahvistettavanlievemmän lain periaatteen nojalla. Niin sa-notun jatkuvan rikoksen tekohetki taas päät-tyy oikeudenvastaisen tilan päättyessä tai kunrikoksentekijä on tehnyt tarpeelliset toimetrikoksensa luoman oikeudenvastaisen tilanlopettamiseksi.

Vaatimus soveltaa tekoon teon hetkellävoimassa olleita säännöksiä merkitsee samal-la tuomioistuimille suunnattua kieltoa käyttäärikoslakia taannehtivasti. Ajallista sovelta-mista koskevan pääsäännön voisikin katsoasisältävän samalla myös taannehtivan rikos-lain soveltamisen kiellon. Taannehtivan ri-koslain kielto on selvyyden vuoksi kuitenkinvahvistettu erikseen sekä perustuslain 8 §:ssäettä ehdotetussa rikoslain 3 luvun 1 §:ssä.

Nyt ehdotettu sääntely siis merkitsee, ettätaannehtivan rikoslain kielto olisi luettavissasekä perustuslaista että ehdotetuista rikoslain3 luvun 1 ja 2 §:stä. Näistä perustuslain sään-nös olisi sikäli kattavin, että siinä otetaankantaa myös rangaistavuuden asteessa tapah-tuneisiin muutoksiin. Sen mukaanhan ketäänei saa tuomita myöskään ankarampaan ran-gaistukseen kuin tekohetkellä oli säädetty.Tämä ulottuvuus ei itsestään selvästi sisällyrikoslain 3 luvun 1 §:ään, jossa säädelläänylipäätään vain oikeudesta tuomita rangais-tukseen. Sen sijaan 3 luvun 2 §:n 1 momentinsäännöksessä kielletään lisäksi tekohetkeäankarampien normien soveltamisen. Teko-hetkeä myöhempien lievempien normien so-veltamisesta säädetään pykälän kahdessa seu-raavassa momentissa.

Pykälän 2 momentissa säädetään lievem-

män lain periaatteesta. Kyseessä on poikkeusajallista soveltamista koskevasta 1 momentinpääsäännöstä. Jos tuomittaessa on voimassatoinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaansen estämättä, mitä 1 momentissa on säädet-ty, uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaakokonaisuudessaan lievempään lopputulok-seen. Säännös vastaisi rikoslain 1. osauudis-tuksen yhteydessä uudistetun rikoslain voi-maanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n2 momentin ensimmäistä virkettä.

Lievempää lakia olisi sovellettava poikke-uksetta ensimmäisessä oikeusasteessa tehtä-vissä ratkaisuissa. Periaate heijastuisi vastaa-vasti rikosten syyteharkintaan.

Vertailun kohteena ovat nimenomaan laki-en ajatellun soveltamisen lopputulokset. Ver-tailu olisi perustettava siihen, mihin konk-reettiseen lopputulokseen uuden tai vanhanlain soveltaminen esillä olevassa tapauksessajohtaa. Jos lopputulos olisi kummassakin ta-pauksessa sama, sovellettaisiin rikoksen te-koajan lakia. Vertailussa olisi kiinnitettävähuomiota rikoksen seuraamuksiin melko laa-jasti. Huomioon olisi otettava paitsi rikokses-ta seuraava päärangaistus myös mahdollisetlisärangaistukset ja yleensä muutkin tuomio-istuimen rangaistustuomiota annettaessamäärättävät seuraamukset. Myös rikoslain-säädännön soveltamisessa yleisesti noudatet-tavien säännösten muutokset voisivat johtaaaikaisempaa lievempään lopputulokseen.Esimerkiksi rikosten asianomistajaominai-suuden muuttuminen, syyteoikeuden vanhen-tumisaikojen lyhentäminen sekä rangaistuk-sen tuomitsematta jättämismahdollisuudenlaajentaminen voivat yksittäistapauksessajohtaa lievempään lopputulokseen.

Jos tiettyä rikosta koskeva rangaistussään-nös on muuttunut toisaalta lievemmäksi,esimerkiksi lisärangaistuksen poistamisenjohdosta, ja toisaalta ankarammaksi, esimer-kiksi rangaistusasteikon suhteen, on vertail-tava lopputuloksia kokonaisuutena. Sellainenmenettely, että uudesta ja vanhasta laista va-littaisiin lievemmät piirteet, ei ole mahdolli-nen. Sen sijaan sellaisessa tapauksessa, jossarikoslainsäädäntö on muuttunut sekä yleistensäännösten että tietyn rangaistussäännöksenosalta, saattaa tulla sovellettavaksi toiseltakohdin vanha laki ja toiselta kohdin uusi laki.Säännöksellä ei ole tarkoitettu tältäkään osin

HE 44/2002 vp38

muuttaa nykyistä käytäntöä.Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeus

lievemmän lain periaatteesta. Periaatteestavoidaan muutoksenhakutuomioistuimessapoiketa niissä tapauksissa, joissa periaatteennoudattaminen ei aiheuttaisi syytetyn kannal-ta olennaista muutosta muutoksenhaun koh-teena olevan päätöksen lopputulokseen. Josteosta uuden lain mukaan ei voitaisi tuomitalainkaan rangaistusta tai jos tekohetkellävoimassa olleen lain soveltaminen johtaisiuuteen lakiin verrattuna olennaisesti anka-rampaan lopputulokseen, uutta lakia kuiten-kin sovellettaisiin myös muutoksenhakutuo-mioistuimessa. Säännös vastaa sisällöltään jasanamuodoltaan rikoslain ensimmäisen osa-uudistuksen yhteydessä säädettyä rikoslainvoimaanpanemisesta annetun asetuksen3 §:ää. Poikkeama on lähinnä hallituksen esi-tyksessä 66/1988 vp selostettujen käytännönsyiden sanelema. Sen ei myöskään voi katsoaolevan ristiriidassa Suomen kansainvälistenvelvoitteiden kanssa (HE 66/1988 vp).

Kuten nykyisenkin lain mukaan, muutok-senhakutuomioistuimen olisi siis sovellettavauutta lakia niissä tapauksissa, joissa uusi lakion tullut voimaan vasta ensimmäisen oikeus-asteen tehtyä ratkaisunsa asiassa ainoastaan,jos teosta ei uuden lain mukaan olisi lainkaantuomittava rangaistusta tai jos tekohetkellävoimassa olleen lain soveltaminen johtaisiolennaisesti ankarampaan lopputulokseen.Jos asia on ratkaistu ensimmäisessä oikeusas-teessa vasta uuden lain tultua voimaan, muu-toksenhakutuomioistuimen tulee tietysti tut-kia, onko alempi oikeus soveltanut lievem-män lain periaatetta oikein.

Lievempää lakia olisi siis muutoksenhaku-tuomioistuimessakin sovellettava aina niissätapauksissa, joissa jokin teko on dekriminali-soitu tai rikoslain yleisiä säännöksiä muutettusiten, että rikoksesta ei syyteoikeuden van-hentumisen tai muun sellaisen syyn johdostauuden lain mukaan voisi tuomita rangaistus-ta. Uutta lakia sovellettaisiin lisäksi aina sil-loin, kun uusi laki on muuttunut siten, ettävanhan lain soveltaminen johtaisi olennaises-ti ankarampaan lopputulokseen.

Asian ratkaisemisella tarkoitettaisiin ri-kosasiassa tehtyä syytevaatimusta koskevaaasiaratkaisua. Kysymykseen tulisi yhtä hyvinsyyksi lukemiseen päätyvä kuin syytteen ko-

konaan tai osaksi hylkäävä ratkaisu. Sen si-jaan vaatimuksen tutkimatta jättäminen eiolisi säännöksessä tarkoitettu ratkaisu. Muu-toksenhakutuomioistuimen palauttaessa asianalempaan oikeusasteeseen olisi lievemmänlain periaatetta sovellettaessa otettava huo-mioon myös se, kehen nähden asia on jo kat-sottava lainvoimaisesti ratkaistuksi (niin sa-nottu yksipuolinen eli relatiivinen lainvoi-ma). Ehdotetulla säännöksellä ei sinänsä oletarkoitus muuttaa nykyistä oikeuskäytäntöätältä osin.

Olennaisesti ankarampana lopputuloksenavoitaisiin pitää lähinnä sitä, että vanhan lainsoveltaminen merkitsisi olennaisesti anka-ramman rangaistuksen tai muun seuraamuk-sen tuomitsemista kuin uuden lain sovelta-minen. Näin ollen pelkästään se seikka, ettäjonkin rikoksen nimi muuttuisi teon lievem-pää arviointia kuvaavaksi tai sovellettavanrangaistusasteikon enimmäis- tai vähimmäis-rangaistus vähän alenisi, ei johtaisi uudenlain soveltamiseen. Jos kuitenkin rangaistustauuden lain enimmäis- tai vähimmäisrangais-tuksen alenemisen, rangaistuslajin muuttumi-sen tai seuraamuksen määräämistä koskevienuusien säännösten johdosta olisi syytä selväs-ti alentaa tai lieventää, olisi uutta lakia sovel-lettava.

4 momentti. Toinen lakiin otettava poikke-us lievemmän lain periaatteesta koskisi niinsanottuja määräaikaiskriminalisointeja. Niillätarkoitetaan rangaistussäännöksiä, jotka joalusta alkaen on tarkoitettu olemaan voimas-sa vain tietyn ajan. Voimassaoloaika on voitumäärätä jo asianomaisen lain säännöksellä,mutta se voi myös ilmetä lain tarkoituksesta.Rajoitetun ajan voimassa oleviksi tarkoitettu-ja rangaistussäännöksiä voi olla esimerkiksisäännöstelylainsäädännössä. Varsinkin poik-keuksellisissa oloissa voidaan katsoa tarvit-tavan rikosoikeudellista suojaa sellaisia teko-ja vastaan, jotka normaalioloissa eivät tarvit-se rangaistusuhkaa. Säännösten kumoaminenolojen muututtua ei näissä tapauksissa il-mennä muuttunutta asennetta lain voimassaollessa tehtyihin tekoihin. Tämän vuoksi oi-keuskirjallisuudessa on jo vanhastaan katsot-tu, ettei lievemmän lain periaatteen noudat-taminen sovellu tällaisiin tapauksiin. Kantavahvistettiin rikoslain kokonaisuudistuksenensimmäisessä vaiheessa (rikoslain voi-

HE 44/2002 vp 39

maanpanemisesta annetun asetuksen 3 §).Samansisältöisesti ehdotetaan rikoslaissasäädettäväksi, että jos jokin laki on tarkoitet-tu olemaan voimassa vain määrättynä aikana,sen voimassaoloaikana tehtyyn tekoon sovel-lettaisiin aina tekoaikana voimassa ollutta la-kia. Säännös tarkoittaa lähinnä poikkeusolo-jen vuoksi määrättynä aikana voimassa ole-viksi tarkoitettujen rangaistussäännösten so-veltamista. Näissäkin tapauksissa lievemmänlain periaatetta olisi noudatettava, jos siitäolisi nimenomaan säädetty.

5 momentti. Useissa erilaisia käyttäytymis-sääntöjä ja velvoitteita sisältävissä laeissa onsäädetty näiden velvollisuuksien vastainenmenettely rangaistavaksi avoimella rangais-tussäännöksellä, joka saa täsmällisemmän si-sältönsä lakiin sisältyvistä käyttäytymisnor-meista. Tällaisten käyttäytymisnormienmuuttaminen ei yleensä ole sellainen rikos-lainsäädännön muutos, joka olisi tulkittavamuuttuneeksi suhtautumiseksi aikaisemminvoimassa olleen käyttäytymissäännöksenrikkomisen suhteen. Esimerkiksi liikenne-sääntöjen rikkominen arvosteltaisiin yleensätekohetken sääntöjen nojalla. Jos sen sijaanrikkomiseen liittyvä rangaistussäännös lie-venisi esimerkiksi siten, että sen rangais-tusasteikkoa lievennettäisiin, kysymys olisirikoslainsäädännön muuttumisesta lievem-mäksi.

3 §. Laiminlyönnin rangaistavuus

1. Nykytila ja sen ongelmia

Rikoslain perusteella ei rangaista pelkkiätekoja. Usein rangaistusuhka suuntautuu tiet-tyjen tekojen laiminlyöntiin. Oikeushyviä py-ritään suojaamaan myös sellaisilta loukkauk-silta, joiden syynä on toisten henkilöidenpassiivisuus. Laiminlyönnin rangaistavuusvoidaan järjestää periaatteessa kahdella taval-la: On mahdollista suoraan laissa edellyttäähenkilöiltä aktiivisuutta ja säätää siis laimin-lyönti sellaisenaan rangaistavaksi. Silloinkun laki sanamuotonsa puolesta nimenomai-sesti suuntautuu laiminlyöntiä vastaan ja vel-voittaa siis toimimaan, puhutaan varsinaisistalaiminlyöntirikoksista. Voidaan myös kieltäätietyn vahinkoseurauksen aiheuttaminen jajättää avoimeksi kysymys, onko myös tuon

seurauksen estämättä jättäminen rangaista-vaa. Tilanteissa, joissa tunnusmerkistö voi-daan täyttää sekä aktiivisella tekemisellä ettälaiminlyönnillä, laiminlyönnillä toteutettuarikosta kutsutaan epävarsinaiseksi laimin-lyöntirikokseksi.

Tekijä voidaan asettaa vastuuseen epävar-sinaisesta laiminlyöntirikoksesta vain, joshänellä on ollut erityinen oikeudellinen vel-vollisuus toimia. Sama on uudemmassa oike-uskirjallisuudessa kuvattu edellyttämällä te-kijältä vastuuasemaa. Vastuuasema viittaaniihin seikkoihin, jotka perustavat velvolli-suuden toimia. Ydinkysymys säilyy kumpaa-kin käsitteistöä käytettäessä samana: millointekijällä on erityinen oikeudellinen toimimis-velvollisuus, milloin tekijä on vastuuasemas-sa? Tämän täsmentäminen on Suomessa jä-tetty oikeuskirjallisuuden ja -käytännön teh-täväksi. Vanhempi kirjallisuus eritteli velvol-lisuudet niiden syntyperän perusteella. Vel-vollisuuden katsottiin voivan perustua(1) suoraan kirjoitettuun lakiin tai tavan-omaiseen oikeuteen (erityisesti perheoikeu-dellisiin normeihin), (2) virkaan tai oikeus-toimeen taikka (3) edellä käyneeseen (vaaransisältäneeseen) toimintaan.

Uudemmassa kirjallisuudessa on velvolli-suuden syntyperusteeseen nojaava ryhmityskorvattu velvollisuuksien asiallisen sisältöönperustuvalla ryhmityksellä. Sen mukaan vel-vollisuudet voidaan jakaa kahtia suojaamis-ja valvontavelvollisuuksiin.Suojaamisvelvollisuuden tarkoittamassatapauksessa henkilö asetetaan vastuuseenlaiminlyönnistä sen vuoksi, että hän onvelvollinen suojelemaan jotakuta tai joitakinerityyppisiä vaaroja vastaan.Valvontavelvollisuuden tarkoittamassatilanteessa hänen tehtävänään on valvoa vaa-ran lähdettä ja estää loukkaukset, jotka ovatperäisin hänen valvomastaan lähteestä. Täl-löin kyse on esimerkiksi vaaroista, jotka ovatsyntyneet vahinkoa edeltävästä omasta taitoisten (valvontavelvolliseen usein käs-kynalaisuussuhteessa olevien) toiminnasta,sekä vaarasta, joka johtuu muusta vaaraläh-teestä, jota laiminlyöjän odotetaan valvovantai josta hänen odotetaan vastaavan.Laiminlyönnin rangaistavuus perustuuepävarsinaisten laiminlyöntirikosten tapauk-sissa yksinomaan oikeuskäytännössä ja -kir-jallisuudessa kiteytyneisiin sääntöihin. Tilan-

HE 44/2002 vp40

ne on legaliteettiperiaatteen kannalta perinongelmallinen. Tämä koskee erityisesti tapa-uksia, joissa lain sanamuoto käyttää yleiskie-lessä aktiivisen toiminnan puolelle painottu-via ilmauksia, mutta joissa tekijä vastuuase-maa koskevan opin perusteella kuitenkin ase-tetaan vastuuseen myös passiivisesta suhtau-tumisesta. Legaliteettiperiaatteen kannaltavoidaan eräänlaisena vähimmäisvaatimukse-na pitää laiminlyöntivastuuta koskevan kon-struktion periaatteellista kirjaamista lakiin.Lain soveltamisen kannalta olisi kuitenkinhyödyksi, jos laista saisi myös apua sen arvi-oimiseksi, milloin tunnusmerkistön toteutta-minen laiminlyönnillä johtaisi rangaistusvas-tuuseen.

2. Laiminlyöntivastuun kohdentamista koske-van yleissäännöksen tarve

Tuottamuksellisissa laiminlyöntirikoksissavastuun kohdentaminen aiheuttaa ongelmiamonissa tilanteissa. Laiminlyönnin rangais-tavuutta koskevassa pykälässä säädettäisiinainoastaan laiminlyöntivastuun henkilöllises-tä ulottuvuudesta eli siitä, ketkä yksityisetvoivat olla velvollisia valvomaan toisten te-kemisiä tai suojelemaan heitä vaaran lähteil-tä. Vastuun asiallinen ulottuvuus eli se, missälaajuudessa nämä henkilöt voivat joutua val-vonta- tai suojeluvastuuseen, jäisi sääntele-mättä. Vaikka siis esimerkiksi työrikoksissaon jokseenkin selvää, ketkä ovat sellaisiatyönantajan edustajia, jotka voivat joutualaiminlyöntivastuuseen asemansa perusteella,ei ole niinkään selvää, mihin asti erilaistentyönantajan edustajien valvonta- ja suojelu-vastuu ulottuu.

Vastuun kohdentaminen oikeushenkilönpiirissä tehdystä rikoksesta on aiheuttanutkäytännössä soveltamisongelmia. Ongelmatovat korostuneet erityisesti kahdella keske-nään erityyppisellä rikosoikeuden lohkolla.Näitä ovat suunnitelmalliset talousrikoksetsekä työ- ja ympäristörikokset. Talousrikok-sissa monivaiheisen rikossuunnitelman taus-tavoimat eli suunnittelijat, rahoittajat tai tosi-asialliset johtajat ovat vaikeammin saatetta-vissa vastuuseen kuin yksittäisiä osatekojatehneet apulaiset tai jopa näennäisesti itse-näiset välikappaleet eli bulvaanit. Osallisuut-ta koskevien periaatteiden ulottuvuus ja so-

veltaminen on nähty pulmallisena. Työ- jaympäristörikoksissa on nähty epätyydyttäviävastuukeskittymiä joillekin organisaa-tiotasoille yrityksen sisällä. Esimerkiksi työ-turvallisuusvastuun painopiste on ollut alim-malla ja keskijohdolla.

Ongelmia on pyritty vähentämään muotoi-lemalla erityisen osan tunnusmerkistöjä uu-delleen. Tärkein esimerkki on rikoslain47 luvun 1 §:ssä säädetyn työturvallisuusri-koksen toinen tekotapa, jossa tekotavan uu-delleen sääntelyllä rangaistusuhka pyrittiinsuuntaamaan ylemmille esimiesportaille.

Kotimaisessa oikeudessa varsinaisia ran-gaistusvastuun kohdentamissäännöksiä onannettu kolme. Vuonna 1987 työturvallisuus-lain 49 §:n 4 momenttia muutettiin siten, ettätyönantajan edustajaa rangaistaan, millointeko tai laiminlyönti on luettava edustajansyyksi hänelle kuuluvien velvollisuuksienrikkomisena. Tätä arvioitaessa on otettavahuomioon edustajan tehtävät ja toimivaltuu-det, hänen pätevyytensä sekä muutoinkin hä-nen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn taijatkumiseen.

Momentti kumottiin rikoslain kokonaisuu-distuksen toisessa vaiheessa vuonna 1995samalla kun säädettiin erilliset vastuun koh-dentumissäännökset työ- ja ympäristörikos-lukuihin rikoslain 47 ja 48 lukujen 7 §:iksi.Ympäristörikosluvun säännöksen mukaanluvussa rangaistavaksi säädetystä menettelys-tä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvol-lisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on.Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asi-anomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toi-mivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muu-tenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilansyntyyn ja jatkumiseen. Työrikosluvun vas-taava säännös on asiallisesti samanlainen.

Vastuun kohdentaminen toimii lähinnä aja-tuksellisena taustana tarkasteltaessa rinnak-kain erilaisia rikosoikeuden yleisten oppienkysymyksiä ja esimerkiksi yhtiön sisäisiävastuunjakonormeja. Kyse on vastuuperus-teen määrittelystä ja osoittamisesta koskienesimerkiksi yrittäjyyteen liittyvää vastuu-asemaa ja siihen liittyviä valvonta- ja suoje-luvelvoitteita. Ennen kaikkea ongelmissa yh-distyy laiminlyöntivastuun ja tuottamusvas-tuun piirteitä. Myös osallisuusopilliset on-gelmat voivat jossain määrin ilmetä vastuun

HE 44/2002 vp 41

kohdentamisongelmina.Jos rikoslain yleiseen osaan säädettäisiin

kohdentamissäännös, sitä olisi luettava yh-dessä erityisesti laiminlyönnin rangaistavuut-ta (ehdotuksen 3 luvun 3 §) ja tuottamusta(ehdotuksen 3 luvun 7 §) koskevien säännös-ten kanssa. Niissä säädetään osittain samoistaasioista, mutta erilaisista yleisten oppien nä-kökulmista. Säännökset ovat lisäksi jossainmäärin päällekkäisiä. Jos kaikki säännöksetovat laissa, asetelmasta tulee seuraavanlai-nen.

Vastuun kohdentamisen lähtökohdan muo-dostaa tunnusmerkistö. Laiminlyönnin ran-gaistavuus (3 luvun 3 §) rajoittaisi vastuusub-jektien piiriä täydennettynä vastuun kohden-tamista tarkoittavalla 2 momentilla. Kolmasvastuuta täsmentävä säännös koskisi tuotta-musta ja törkeää tuottamusta (3 luvun 7 §).Työ- ja ympäristörikosten tapauksissa vas-tuun viimekätinen kohdentaminen tapahtuuniitä koskevien rikoslain erityissäännöstenavulla.

Tällaisen monia rikosopillisia peruskysy-myksiä yhdistävän säännöksen laatiminenolisi erittäin vaikeaa. Koska vastuun kohden-taminen ei ole itsenäinen rikosoikeudenyleisten oppien peruskäsite tai -periaate, sensääntelylle rikoslain yleisessä osassa ei olemyöskään ulkomaisia esikuvia.

Jos täsmentävä säännös annettaisiin, sitä eiolisi syytä rajata koskemaan vain oikeus-henkilömuotoista toimintaa. Säännöstä tulisivoida soveltaa myös esimerkiksi leikkaus-ryhmän, laivan kansipäällystön tai poliisi-ryhmän sisäiseen vastuunjakoon. Jos säännöskirjoitettaisiin näin yleiseen asuun, sen ohjai-luvaikutukset tärkeimmillä ongelma-alueillaeli työ- ja ympäristörikoksissa vähenisivät.Samalla olisi kumottava työ- ja ympäristöri-kosten rangaistusvastuun kohdentamisen eri-tyissääntely. Suunnitelmallisessa talousrikol-lisuudessa merkittävimmät vastuun kohden-tamisongelmat liittyvät puolestaan saatavissaolevaan näyttöön.

Näillä perusteilla valmistelussa on katsottu,että rikoslain yleiseen osaan ei ole syytä sää-tää erityistä vastuun kohdentamissäännöstä.Sen sijaan jo säädetyt työ- ja ympäristörikos-ten vastuun kohdentamissäännökset (47 lu-vun 7 § ja 48 luvun 7 §) on syytä säilyttäänykymuodossaan. Mikäli vastaavia ongelmia

ilmenee muilla rikosoikeuden lohkoilla, nii-den uudistamisen yhteydessä saattaa ollasyytä harkita erityissäännösten tarvetta.

Hallituksen esityksessä tietoyhteiskunnanpalvelujen tarjoamisesta annettavaksi laiksi(HE 194/2001 vp) on ehdotettu yksityiskoh-taisia säännöksiä siitä, millä edellytyksin vä-littäjänä toimiva palvelujen tarjoaja on vas-tuusta vapaa.

3. Oikeusvertailua

Pohjoismaat. Rikoslakeihin ei sisälly lai-minlyöntiä koskevia yleisiä säännöksiä. Epä-varsinaista laiminlyöntirikosta koskevan vas-tuuopin pääsäännöistä ollaan oikeuskirjalli-suudessa kuitenkin varsin yksimielisiä, jos-kin terminologia ja luokitusperusteet vaihte-levat. Norjassa vastuun perustavina tilanteinaon erotettu muun muassa vaaran aiheuttavaedeltävä toiminta, valvontavelvollisuus, huo-lenpitovelvollisuus, sopimus sekä virka. Uu-demmassa ruotsalaisessa oikeuskirjallisuu-dessa tekijän vastuun on todettu voivan pe-rustua joko valvonta-asemaan (vastuu määrä-tystä vaaran lähteestä) taikka suojaamisase-maan (velvollisuus ehkäistä jotakuta uhkaa-vat vaarat).

Saksalainen kielialue. Saksan rikoslain si-sältämän laiminlyöntivastuuta koskevansäännöksen (13 §) mukaan rikoksen tunnus-merkistöön kuuluvan seurauksen estämättäjättäminen on rangaistavaa vain, jos tekijälläoli oikeudellinen velvollisuus estää seurauk-sen syntyminen ja laiminlyöntiä on pidettäväsamanarvoisena kuin tunnusmerkistön toteut-tamista (aktiivisella) tekemisellä. Pykälän2 momentin mukaan laiminlyönnistä tuomit-taessa rangaistusta voidaan lieventää sitenkuin rikoslain 49 §:ssä säädetään. Itävallanrikoslain 2 §:n säännöksen mukaan seurauk-sen estämättä jättäminen on rangaistavaaedellyttäen, että tekijällä olisi ollut erityinenoikeusjärjestykseen perustuva velvollisuustuo seuraus estää ja seurauksen estämättä jät-täminen on rinnastettavissa tunnusmerkistöntoteuttamiseen (aktiivisella) tekemisellä.Rangaistuksen mittaamista koskevien sään-nösten mukaan laiminlyöntiä on pidettävärangaistuksen lievennysperusteena (34 §:n5 kohta).

Säännökset ovat molemmissa maissa asial-

HE 44/2002 vp42

lisesti samansisältöiset. Laiminlyöntivastuuedellyttää oikeudellista velvollisuutta estääseurauksen syntyminen. Toiseksi vaaditaan,että seurauksen estämättä jättämistä on pidet-tävä samanarvoisena kuin sen aiheuttamistaaktiivisella tekemisellä. Molemmissa maissaseurauksen aiheuttaminen laiminlyönnillä onlakiin kirjattu rangaistuksen lievennysperus-te.

4. Pykälän sisältö

Rikoslakiin ehdotetaan otettavaksi laimin-lyöntivastuuta koskeva yleissäännös. Laimin-lyönti olisi rangaistava ensinnäkin, kun ri-koksen tunnusmerkistössä niin nimenomaanmäärätään. Legaliteettiperiaatteen vaatimus-ten tarkemmaksi noudattamiseksi tuohonsäännökseen ehdotetaan kirjattavaksi myöseräät tyypillisimmät oikeuskäytännön ja kir-jallisuuden tuntemat tilanteet, joissa tekijälläkatsotaan olevan erityinen oikeudellinen vel-vollisuus estää tunnusmerkistössä tarkoitetunvahinkoseurauksen syntyminen. Laiminlyön-tinä olisi esityksen mukaan rangaistavaamyös tunnusmerkistön mukaisen seurauksensyntymisen estämättä jättäminen, jos tekijälläon vastuuasemansa vuoksi ollut erityinenvelvollisuus estää seurauksen syntyminen.Tällainen velvollisuus voi perustua virkaan,toimeen tai asemaan, tekijän ja uhrin väliseensuhteeseen, tehtäväksi ottamiseen tai sopi-mukseen, tekijän vaaraa aiheuttaneeseentoimintaan tai muuhun niihin rinnastettavaansyyhyn.

Vastuun perustavat tilanteet joudutaan ku-vaamaan varsin avoimin termein. Näiden so-veltamisessa paljon jää tuomioistuinten har-kinnan varaan. Vastuuaseman perustavienvelvollisuuksien konkreettinen ja kattava kir-jaaminen lakiin on kuitenkin tehtävänä ilmei-sen mahdoton. On tyydyttävä keskeistentyyppitilanteiden kuvaamiseen. Tässä tapa-uksessa laillisuusperiaatteen vaatimustenkannalta voidaankin pitää riittävänä, että vas-tuuasemaoppi ja niin sanottujen epävarsinais-ten laiminlyöntirikosten rangaistavuuden pe-rusta tulee ankkuroiduksi kirjoitettuun lakiin,olkoonkin, että tämä tapahtuu käytäntöä ver-raten heikosti ohjaavan säännöksen kautta.

Pykälän 1 momentti koskee varsinaisialaiminlyöntirikoksia. Tällöin laiminlyönti on

tunnusmerkistössä nimenomaisesti määrättyrangaistavaksi. Esimerkkinä on pelastustoi-men laiminlyöntiä koskeva säännös, jonkanojalla rangaistaan sitä, joka tietäen toisenolevan hengenvaarassa tai vakavassa tervey-den vaarassa on tälle antamatta tai hankki-matta sellaista apua, jota hänen mahdollisuu-tensa ja tilanteen luonne huomioon ottaenkohtuudella voitiin häneltä edellyttää (21 lu-vun 15 §). Veropetoksesta tuomitaan muunmuassa se, joka veron välttämistarkoitukses-sa laiminlyömällä verotusta varten säädetynvelvollisuuden, jolla on merkitystä veronmääräämiselle, aiheuttaa tai yrittää aiheuttaaveron määräämättä jättämisen tai sen mää-räämisen liian alhaiseksi taikka veron aiheet-toman palauttamisen (29 luvun 1 §:n 3 koh-ta). Näissä tapauksissa vastuun edellytyksetilmenevät suoraan asianomaisesta tunnus-merkistöstä ilman, että on tarve pohtia teki-jän erityistä oikeudellista toimimisvelvolli-suutta. Tuo velvollisuus on tullut jo vahviste-tuksi tällaisen varsinaisen laiminlyöntirikok-sen tunnusmerkistössä.

Pykälän 2 momentissa säädetään rangais-tusvastuun edellytyksistä niin sanottujenepävarsinaisten laiminlyöntirikosten tapauk-sissa.

Laiminlyönti saattaa johtaa rikosvastuu-seen muulloinkin kuin laissa nimenomaisestimainituissa tapauksissa. Useimmat rikoksetvoidaan toteuttaa sekä aktiivisella että passii-visella suhtautumisella. Vastuu laiminlyön-nistä edellyttää epävarsinaistenkin laimin-lyöntirikosten tapauksissa, että tunnusmerkis-tössä käytetyn teonkuvauksen katsotaan kat-tavan myös passiivisen suhtautumisen. Näinon luonnollisesti kaikissa niissä tapauksissa,joissa laissa tyydytään puhumaan vain "aihe-uttamisesta" (kuten 21 luvun 8 ja 10 §).Myös useat aktiiviseen tekemiseen viittaavattekotavat voidaan toteuttaa passiivisella suh-tautumisella. Toisen surmaaminen tai tervey-den vahingoittaminen on mahdollista myöspassiivisen suhtautumisen kautta.

Tunnusmerkistöt on kuitenkin saatettu laa-tia myös siten, ettei laiminlyöntiä ole yleistentulkintaperiaatteiden mukaisesti sijoitettavis-sa sanamuodon merkityssisältöön. Rikokset,jotka edellyttävät kehottamista, houkuttele-mista, kokoukseen osallistumista, kuljetta-mista, käyttämistä tai tietojen antamista, ei-

HE 44/2002 vp 43

vät juuri voi tulla toteutetuiksi laiminlyönnil-lä. Myös niin sanotut omakätiset rikokset,joissa vaaditaan tekijän omaa ruumiillistaosallistumista, tuskin voivat tulla toteutetuik-si laiminlyönnillä. Näissä tapauksissa eimyöskään vastuu epävarsinaisen laiminlyön-tirikoksen konstruktion avulla tule kysymyk-seen.

Pykälän 2 momentti koskee siis tilanteita,joissa tunnusmerkistön teonkuvauksessa käy-tetyt termit yleisten tulkintaoppien mukaankattavat myös passiivisen suhtautumisen.Rangaistusvastuun edellytyksenä on, että te-kijällä on erityinen oikeudellinen velvolli-suus estää vahinkoseurauksen syntyminen.Kyse on nimenomaan oikeudellisesta velvol-lisuudesta, mikä merkitsee, että toimintavel-voitteen tulisi olla ankkuroitavissa oikeusjär-jestyksen muuhun normistoon. Säännökseenon sisällytetty tärkeimmät niistä tilanteista jaolosuhteista, joiden käsillä ollessa passiivi-nen suhtautuminen on oikeuskirjallisuudessasekä -käytännössä rinnastettu seurauksen ak-tiiviseen aiheuttamiseen. Säännösehdotuksenmukaan laiminlyöntinä olisi rangaistavamyös tunnusmerkistön mukaisen seurauksensyntymisen estämättä jättäminen, jos tekijäon vastuuasemansa vuoksi ollut erityisestivelvollinen estämään seurauksen syntymisen.Tällaisen velvollisuuden perusteena voi olla(1) virka, toimi tai asema, (2) tekijän ja uhrinvälinen suhde, (3) tehtäväksi ottaminen taisopimus, (4) tekijän vaaraa aiheuttanut toi-minta sekä (5) muu niihin rinnastettava syy.

Tilanteiden ryhmittelyssä ei ole hyödynnet-ty mitään määrättyä vastuuasemaoppia. Tiet-tyä konkreettista olosuhdetta, esimerkiksivanhempien ja lasten välistä suhdetta, voi-daankin tarkastella samanaikaisesti useam-mastakin normatiivisesta näkökulmasta. Sa-malla konkreettisella olosuhteella voi ollamerkitystä sekä suojaamis- että valvontavel-vollisuuden perusteella. Lasten ja vanhempi-en välinen suhde voi perustaa vanhemmallevelvollisuuden sekä suojella lasta tätä uhkaa-vilta loukkauksilta (suojaamisvelvollisuus)että myös valvoa lapsen itsensä tekemisiä(valvontavelvollisuus). Eri tilanteita yhdistä-vänä piirteenä on, että vastuuasemassa ole-vaan henkilöön kohdistuu odotuksia sen suh-teen, että hän toiminnallaan estää vahinko-seurauksen syntymisen. Laiminlyöntivastuu

rakentuu sen ajatuksen varaan, että määräti-lanteissa ihmisillä on oikeus edellyttää tietys-sä asemassa taikka tilanteessa olevien ihmis-ten toimivan määrätyllä tavalla.

1 kohta. Virka, toimi tai asema. Työhön taivirkaan liittyvien tehtävien laiminlyönti tuleeyleensä rangaistavaksi jo varsinaisenalaiminlyöntirikoksena tai tuottamuksellisenavirkavirheenä (KKO 1948 II 456 ja 1950 II175). Yleinen virkavelvollisuus harvemminriittää epävarsinaisen laiminlyöntirikoksenvastuuperusteeksi. Vaikka poliisin yhtenätehtävänä poliisilain 1 §:n mukaan on rikos-ten estäminen, ei tekeillä olevan varkausri-koksen passiivinen sivusta seuraaminen joh-da rikoslain 28 luvun mukaiseen vastuuseen.Sen sijaan kyseessä saattaa olla erillinen vir-kavelvollisuuksien rikkominen. Virkaan,toimeen tai asemaan perustuvan velvollisuu-den tulisi olla sillä tavoin tarkennettu, että sekoskisi tietyn henkilön tai henkilöjoukontaikka määrätyn omaisuuden suojaamista taivalvomista. Klassisena esimerkkinä oikeus-kirjallisuudessa on viitattu hukkuvan uimarinauttamisen laiminlyövään uimavalvojaan.Jonkinlaisena rajatapauksena voisi pitää esi-merkiksi rakennusta suojelemaan palkattuavartijaa, joka tilanteeseen millään tavallapuuttumatta sallii jonkun murtautua hänenvartioimaansa liikkeeseen.

Virka, toimi tai asema saattaa perustaa en-sinnäkin velvollisuuden suojata jotakuta uh-kaavilta vaaroilta. Tyyppiesimerkki koskeetyönantajan vastuuta työntekijöittensä turval-lisuudesta, jolloin vastuuasema perustuu en-nen kaikkea työturvallisuuslain (299/1958)normeihin (KKO 1937 II 105 ja 1940 II 335).Virkaan tai toimeen perustuva suojaa-misasema on johtanut vastuuseen tapaukses-sa, jossa opettaja oli jättänyt uimahalliinviemänsä oppilaat vaille tarvittavaa huolenpi-toa (KKO 1977 II 11), ja tapauksessa, jossasotilaslääkäri oli laiminlyönyt tarpeellisettoimenpiteet alokkaan terveydentilan selvit-tämiseksi (KKO 1969 II 9).

Asema voi perustaa myös valvontavelvolli-suuden, jolloin vastuu seuraa siitä, että teki-jällä on ollut velvollisuus valvoa muidenhenkilöiden toimintaa. Oikeuskäytännöstälöytyy myös ratkaisuja, joissa vastuu perus-tuu vartijan velvollisuuteen suojata vartioita-vana olevaa omaisuutta (KKO 1947 II 121).

HE 44/2002 vp44

Erityisen selvästi tähän ryhmään kuuluisivatalat, joilla vallitsevat kiinteät käskyvaltasuh-teet (kuten poliisi, armeija, vankeinhoito, pa-lo- ja pelastustoimi tai vartiointi). Oikeuskäy-tännön ratkaisut ovat kuitenkin varsin varo-vaisia. Alaisten valvontavelvollisuuteen pe-rustuvaa vastuuta koski tapaus KKO 1964 II69, jossa epäkuntoisen höyryhengityslaitteenkäytön valvonnan ja tarkastuksen laiminlyö-nyt lääkäri sekä vastaavasti muun henkilö-kunnan tarpeellisen ohjauksen laiminlyönytylihoitaja joutuivat molemmat vastuuseenmuun muassa ruumiinvamman tuottamukses-ta.

Esimiesasema voi perustaa laiminlyönti-vastuun myös alaisten toiminnasta. Vastuunala ja lähemmät kriteerit ovat kuitenkin vai-keasti täsmennettävissä. Pelkästään se, ettätehtävänä on valvoa alaisten työtä, ei riitälaiminlyöntivastuuseen. Lienee perusteltuaedellyttää varsin konkreettista valvontasuh-detta ja vastuuasemaa. Vastuu esimiesase-man perusteella johtaa vaikeisiin vastuunkohdentamisongelmiin oikeushenkilön toi-minnassa tapahtuneiden rikosten yhteydessä.Eräissä säännöksissä onkin annettu lisäohja-usta niiden tilanteiden ratkaisemiseksi, joissarikos tehdään oikeushenkilön toiminnassa jajoissa vastuusuhteet ovat moniportaisia. Nemäärittävät yhtä lailla tuottamus- kuin lai-minlyöntivastuun edellytyksiä.

2 kohta. Tekijän ja uhrin välinen suhde.Kohta koskee muun muassa sukulaisuussuh-teen taikka läheisen yhteiselämän johdostasyntynyttä huolenpito- ja suojaamisvelvolli-suutta. Perhesuhteet ja läheinen yhteiselämäsaattavat perustaa oikeudellisen toimimisvel-vollisuuden. Vanhemmat ovat suojeluvas-tuussa pienistä lapsistaan. Myös aviopuo-lisoilla on määrätty huolenpitovelvollisuustoisistaan; tämä velvollisuus on johtanutmuun muassa heitteillepanosäännöksen so-veltamiseen (KKO 1939 II 488 ja KKO 1950II 259). Vanhemmasta oikeuskäytännöstälöytyy myös ratkaisuja, joiden perusteellalapsilla olisi vastuun perustava velvollisuushuolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Se, ovat-ko myös esimerkiksi avopuolisot suojaamis-vastuussa toisistaan, ratkeaa, kuten yllä esityttapaukset muutoinkin, sillä perusteella, onkoosapuolten välinen suhde sellainen, että senpohjalta toiselle osapuolelle on syntynyt pe-

rusteltu ja oikeutettu odotus toisen ryhtymi-sestä toimiin vaaran torjumiseksi. Mitä vaka-vammista vaaroista on kyse, sitä vahvemmatsyyt puhuvat vastuuaseman puolesta.

3 kohta. Tehtäväksi ottaminen tai sopimus.Ero tehtäväksi ottamisen ja 1 kohdassa tar-koitettujen tilanteiden välillä on liukuva.Tässä kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa te-kijä on vapaaehtoisesti ottanut jonkin oike-ushyvän suojattavakseen. Tämä on voinut ta-pahtua joko nimenomaisin sopimuksin tairyhtymällä suoraan johonkin toimeen. Oike-uskirjallisuuden perusesimerkki koskee ti-lannetta, jossa retkiopas johdattaa seurueensavaaralliselle alueelle ja jättää seurueen sit-temmin oman onnensa nojaan. Vastuu mah-dollisista seurauksista syntyisi tehtäväksi ot-tamisen perusteella (joskin tahallisuuskysy-mys tulee arvioitavaksi erikseen). Suo-jelutehtävän ottanut henkivartija, joka antaisitoisen surmata päämiehensä, tai sairaanhoita-ja, joka apua hankkimatta tai hälytystä teke-mättä antaisi potilaansa menehtyä sairas-vuoteeseen, joutuisi arvattavasti vastuuseensyyksilukemisen mukaan tahallisesta henki-rikoksesta tai kuolemantuottamuksesta. Käy-tännön oikeustapaukset ovat vähemmän dra-maattisia. Vastuu on yleensä tuottamusvas-tuuta. Täysihoitolanpitäjän katsottiin olleenvelvollinen huolehtimaan asukkaittensa tur-vallisuudesta ja ilmoittamaan, ettei hoitolanedessä oleva ranta ole uimakelpoinen (KKO1979 II 99).

Lääkärin ja hoitohenkilökunnan vastuustaon varsin runsaasti oikeuskäytäntöä. Osaa ta-pauksista voi tarkastella sopimuksen ja teh-täväksi ottamisen kannalta, osittain kyse onvirkaan taikka toimeen liittyvästä vastuusta.Tapauksessa KKO 1947 II 161 lääkäri tuo-mittiin rangaistukseen ruumiinvamman tuot-tamuksesta lääkärintoimen harjoittamisessa,kun hänen suorittamansa leikkauksen yhtey-dessä potilaan vatsaonteloon oli jäänyt leik-kausliina. Lääkärillä oli tehtävään perustuvavelvollisuus tarkistaa leikkaushaava.

Jossain määrin edellisiin rinnasteinen ontapaus KKO 1994:101, jossa luontaishoidonasiantuntija, joka oli neuvonut lapsen van-hempia korvaamaan lapsen hoidossa lääkärinmääräämän insuliinihoidon niin sanotullakuhnehoidolla, rinnastettiin asemansa perus-teella hoitavaan lääkäriin. Luontaishoitaja oli

HE 44/2002 vp 45

henkilökohtaisesti tullut hoitamaan lasta eikäollut huolehtinut siitä, että lapsi olisi ajoissasaatettu sairaalahoitoon, vaikka oli havainnuttämän olevan hälyttävässä kunnossa. Lapsimenehtyi insuliinihoidon puutteeseen jaluontaishoitaja tuomittiin kuolemantuotta-muksesta.

4 kohta. Tekijän vaaraa aiheuttanut toimin-ta. Joka omalla toiminnallaan saa aikaan vaa-ratilanteen, on usein vastuussa sen myötäsyntyneistä seurauksista. Ratkaisussa KKO1975 II 1 tekijä oli omalla toiminnallaanmyötävaikuttanut tilanteen syntymiseen, jahänellä sen vuoksi oli velvollisuus estää seu-rauksen aiheutuminen. Tapauksen otsikkokuuluu: "A oli riitaannuttuaan B:n kanssaseurannut tätä juoksemalla ja B:n astuttua senjohdosta vaatteet yllään veteen heitellyt kiviäB:n perään ja tämän lähdettyä uiden ylittä-mään noin 100 metrin levyistä merensalmeajatkanut takaa-ajoa uimalla sekä ohitettuaanB:n uhkailemalla estänyt tätä nousemastavastakkaiselle rannalle, jolloin B oli A:nnähden vaipunut veden alle. Koska A oli me-nettelyllään myötävaikuttanut B:n joutumi-seen vaaratilanteeseen ja hänellä sen vuoksioli ollut erityinen velvollisuus auttaa B:njouduttua hukkumisvaaraan, A tuomittiinkuolemantuottamuksesta."

Vastuun perustava edeltävä toiminta voi it-sessään olla joko oikeudenvastaista tai oi-keudenmukaista. Milloin edeltävä toimintaon ollut oikeudenvastaista, tilanteessa saattaatulla arvioitavaksi myös mahdollinen lain-konkurrenssi. Osassa tapauksista edeltävääntoimintaan sisältyvä rikos saattaa kattaamyös laiminlyönnistä aiheutuvan seurauksen.Niinpä esimerkiksi tapauksissa KKO 1976 II3 ja KKO 1979 II 105 vastuu epävarsinaises-ta laiminlyöntirikoksesta on syrjäytynyt senvuoksi, että rangaistus seurasi jo edeltä käy-västä aktiivisella tekemisellä toteutetusta ri-koksesta (molemmissa tapauksissa törkeästäpahoinpitelystä). Ajatuskulku siis on, ettäheitteillepanoon sisältyvä hengen- tai tervey-den vaara jo sisältyy pahoinpitelyrikokseeneikä kaipaa osakseen erillistä arvostelua.Mutta milloin avuttomaan tilaan jätetty pa-hoinpitelyn uhri on kuollut vammoihinsa,rangaistaan tekijöitä paitsi törkeästä pahoin-pitelystä, myös kuolemantuottamuksesta.Jälkimmäisen rikoksen osalta tuottamusvas-

tuu perustuu juuri tekijöiden edeltävään hen-genvaaran luoneeseen toimintaan. Tekijä onvelvollinen tarkistamaan uhrin tilan.

Tilanteessa, jossa edeltävä toiminta on oi-keudenmukaista, on oikeuskäytännössä tuo-mittu heitteillepanosta hyökkääjänsä hätävar-jelutoimin liikuntakyvyttömäksi pahoinpidel-lyt henkilö (KKO 1942 II 172). Sen mukaanhätävarjelua käyttäneellä olisi ollut velvolli-suus huolehtia vaarattomaksi tekemästäänhyökkääjästä. Tapauksessa KKO 1981 II 97syytetyt olivat tietoisina ryyppytoverinsa va-kavasta humalatilasta jättäneet tämän selviy-tymään yksin ulkona pimeydessä ja koleu-dessa. Tällä tavoin avuttomaan tilaan saatettuoli olosuhteet huomioon ottaen sinänsä epä-tavallisella, mutta kuitenkin ennalta arvatta-vissa olevalla tavalla hukkunut. Syytetyttuomittiin yksin teoin tehdyistä heitteille-panosta ja kuolemantuottamuksesta.

5 kohta. Muu niihin rinnastettava syy.Muuna edellä olleisiin rinnastettavana tilan-teena voi tulla kysymykseen ennen kaikkeavastuu vaaran lähteestä. Henkilö, jonka val-littavana ja valvottavana oleva omaisuus ai-heuttaa vaaraa ympäristölleen, saattaa joutuavastuuseen syntyneistä vahingoista. Laimin-lyönti huolehtia tekijän hallitseman raken-nuksen turvallisuudesta on johtanut vastuu-seen tapauksessa KKO 1932 II 179 (henkilönhallitseman asunnon eteisestä aukesi ovi suo-raan hissikuiluun). Soranottopaikan omistajaon saatettu vastuuseen kuolemantuottamuk-sesta sen vuoksi, ettei hän ollut huolehtinutvaaralliseksi muuttuneen soranottopaikanturvajärjestelyistä (KKO 1962 II 110). Käy-tännössä tuomitaan varsin usein kiinteistönhaltija tai tämän edustaja vastuuseen laimin-lyönneistä, jotka liittyvät kiinteistön hoitoakoskevien määräysten rikkomiseen, kutenpuutteelliseen hiekoitukseen taikka valais-tukseen. Rikosvastuuseen tällainen tilannejohti tapauksessa KKO 1980 II 89, jossaasunto-osakeyhtiön isännöitsijä ja johtokun-nan jäsenet tuomittiin rangaistukseen yksinteoin tehdyistä vaaran ja ruumiinvammantuottamuksesta, koska he olivat laiminlyö-neet pihamaan tarpeellisen valaistuksen javaarallisen ajosyvennyksen aitaamisen. Myöseläinten aiheuttamista vahingoista saattaajoutua vastuuseen, mikäli on laiminlyönyttarpeellisen valvontavelvollisuuden (KKO

HE 44/2002 vp46

1986 II 63). Asiasta on toisaalta laissa myöserityissäännös (44 luvun 7 §).

4 §. Syyntakeisuus

1. Yleistä

Rangaistusvastuu edellyttää määrättyjentekijän psyykkistä terveydentilaa ja henkistäkypsyyttä koskevien vähimmäisedellytystentäyttymistä. Nämä edellytykset täyttävä onrikosoikeudellisesti syyntakeinen. Jos jokinvaadittavista edellytyksistä jää täyttymättä,henkilö on syyntakeeton. Lyhimmilläänsyyntakeisuuden on kirjallisuudessa katsottuedellyttävän riittävää henkistä kypsyyttä jahenkistä terveyttä, mutta oikeuskirjallisuu-dessa on tehty pitempiäkin määrittely-yrityksiä. Syyntakeisuuden positiivisessamäärittelyssä kohdattavat ongelmat on kier-retty olettamalla rikoksentekijät lähtökohtai-sesti syyntakeisiksi. Syyntakeettomuus on si-ten poikkeuksellinen tila. Myös lainsäädän-nössä asiaa on lähestytty negatiivisen määrit-telyn kautta. Sen sijaan, että kuvattaisiinsyyntakeisuuden edellytykset, vahvistetaanne perusteet, joiden nojalla syyntakeisuudenkatsotaan puuttuvan. Syyntakeisuuden edel-lytykset vahvistetaan siis antamalla syynta-keettomuuden kriteerit. Nämä liittyvät yh-täältä tekijän ikään, toisaalta hänen mielenti-laansa ja -terveyteensä.

Tietyn laissa vahvistetun ikärajan alle jää-vät tekijät ovat aina syyntakeettomia. Ajatuställöin on, että rikosoikeudellinen vastuuedellyttää sellaista henkistä kypsyyttä, jonkavain riittävä ikä voi tuoda mukanaan. Suo-men rikoslain osalta tuo ikä on 15 vuotta.Edellytetään myös henkistä terveyttä. Mie-lenterveyteen liittyvät häiriöt, etenkin sellai-set, jotka vaikuttavat tekijän kykyyn ymmär-tää tekojensa merkitys ja jotka vaikuttavattekijän mahdollisuuksiin säädellä käyttäyty-mistään, saattavat poistaa syyntakeisuuden.Kysymys syyntakeisuudesta yhdistetäänkintavallisesti juuri kysymykseen syytetyn mie-lenterveydestä, olkoonkin, että valtaosa syyn-takeettomuuden vuoksi rankaisematta jäävis-tä teoista perustuu ikärajaa koskevien sään-nösten soveltamiseen.

Syyntakeettomien vastuuvapautta voidaanpuolustaa sekä oikeudenmukaisuus- että tar-

koituksenmukaisuussyin. Ensin mainittu pe-rustelu viittaa rikosoikeudelliseen syyllisyys-periaatteeseen, jälkimmäinen rangaistuksenvaikutuksia koskeviin käsityksiin, erityisestirangaistuksen erityisestävään ja yleisestäväänvaikutukseen. Syyllisyysperiaatteen kannaltaolisi epäoikeudenmukaista moittia ja rangais-ta henkilöä, jolta nuoren iän, sairauden taipoikkeavuuden vuoksi puuttuu kyky ymmär-tää asioiden tosiasiallinen ja oikeudellinenluonne tai jolta näistä syistä puuttuu kykysäädellä käyttäytymistään. Syyllisyysperuste-lun mukaan syyntakeettoman rankaiseminenon vailla moraalisia perusteita. Rangaistustenvaikutuksia koskevan perustelutavan mukaansyyntakeettomuuden perustava ominaisuuson samalla seikka, joka estää tai kumoaa ran-gaistuksen motivoivan vaikutuksen syntymi-sen. Preventioperustelun mukaan syyntakeet-toman rankaiseminen olisi taas hyödytöntätai tarkoituksetonta.

Eri perustelutapojen painoon ja merkityk-seen vaikuttaa kriminaalipoliittisen ajattelu-tavan ohella olennaisesti myös se, perustuukosyyntakeettomuus nuoreen ikään, tilapäis-luonteiseen mielenhäiriöön tai pysyvään mie-lisairauteen. Yleisenä piirteenä kotimaisessaoikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on ol-lut pyrkimys kytkeä syyntakeettomuus ensisijassa syyllisyysperiaatteeseen ja sen tausta-arvoihin. Tekijän syyntakeettomuus nähdäänennen kaikkea osana syyllisyysarvostelua, einiinkään tekijän ominaisuutena, joka tulisiottaa huomioon pohdittaessa rangaistuksenkäyttäytymistä ohjaavaa välitöntä vaikutusta.Myös syyntakeisuuden kriteerit on käytän-nössä pyritty muotoilemaan tavalla, joka onsopusoinnussa tämän kriminaalipoliittisenlähtökohdan kanssa.

2. Rikosoikeudellinen vastuuikäraja

2.1 Nykytila ja sen ongelmia

Syyntakeisuudesta nuoren iän perusteellasäädetään rikoslain 3 luvun 1 §:ssä. Pykälän1 momentin mukaan viittätoista vuotta nuo-remman lapsen teko jää rankaisematta. Pykä-län 2 momentissa todetaan, että toimenpiteis-tä, joiden alaiseksi tällainen lapsi voidaansaattaa, säädetään lastensuojelulaissa(683/1983).

HE 44/2002 vp 47

Ikäraja, joka on pysynyt samana koko ri-koslain voimassaoloajan, on eri aikoina ollutkiivaankin kriminaalipoliittisen keskustelunkohteena. Tarkkaa ikärajaa on saatettu moit-tia keinotekoiseksi ja mielivaltaiseksi. Toi-saalta jokin rikosoikeudellista vastuuta mää-rittävä ikäraja on aina välttämätön, eikä lega-liteettiperiaate salli, että tuon rajan sovelta-minen jätettäisiin tuomioistuimen harkintaan.Nykyisen ikärajan on myös arveltu synnyttä-vän vaikutelman, jonka mukaan yhteiskun-nalla ei ole mahdollisuuksia puuttua nuortentekemisiin ennen kuin he täyttävät 15 vuotta.Vaatimukset ikärajan laskemiseksi ovatkinusein perustuneet lähinnä huoleen nuorisori-kollisuuden arvellusta kasvusta. Mahdolli-suudet vaikuttaa nuorisorikollisuuteen ikära-joja muuttamalla ovat kuitenkin perin vähäi-set. Mitä nuoremmista ikäryhmistä on kyse,sitä suurempi merkitys on muilla kuin rikos-oikeudellisilla keinoilla.

Käsitykset soveliaasta rikosoikeudellistavastuuikärajasta ovat tiiviisti sidoksissa käy-tössä oleviin seuraamuksiin sekä näidenkäyttöperiaatteisiin. Kasvatukselliset ja hoi-dolliset seuraamukset ovat helposti yhdistet-tävissä alempaan vastuuikärajaan. Rankaisul-listen seuraamusten käyttö taas johtaa ikära-jan korottamiseen. Suomalainen rikosoikeus-järjestelmä rakentuu roolien ja tehtävien erot-telulle. Rikosoikeuden ja sen rangaistusjär-jestelmän perustehtävänä on normiston yllä-pitäminen ja käyttäytymisen ohjaaminen ran-gaistuksen yleisestävään vaikutukseen noja-ten. Rangaistukset ovat yhteiskunnan esittä-mä moite ja niiden käyttö on kytketty tapah-tuneen rikoksen vakavuuteen. Sosiaalistavis-ta ja nuorta tukevista toimista vastaavat taassosiaaliviranomaiset. Vaikka tämä rajankäyn-ti onkin eräiden viimeaikaisten seuraamusjär-jestelmää koskevien uudistusten myötä jos-sain määrin lieventynyt, ei kyse ole sellaises-ta muutoksesta rikosoikeuden toimintatavois-sa, joka johtaisi arvioimaan tässä esityksessäuudelleen nykyistä vastuuikärajaa. Ikärajanalentaminen ei ole vastaus nuorten sosiaalis-tumisprosessin häiriöihin, koska rikosoikeu-della ei ole tarjottavana korostetusti lasten-suojelullisia tavoitteita toteuttavia keinoja.Mahdollisuudet lapsen ja nuoren sosiaalista-miseksi eivät myöskään paranisi rikosoikeu-dellista vastuuikärajaa alentamalla.

Toisaalta olisi väärin luoda tai olla ylläpi-tämässä kuvaa, ettei rikoslakiin sisältyvilläkielloilla olisi lainkaan merkitystä 15 vuottanuorempien elämässä. Syyntakeettomuussynnyttää helposti väärän mielikuvan siitä,ettei tekijä miltään osin ole vastuussa teois-taan. Todellisuudessa syyntakeetonkin voi-daan asettaa vahingonkorvausvastuuseen taituomita menettämisseuraamukseen. Näinyleensä toimitaankin esimerkiksi, jos alle 15-vuotias on aiheuttanut rikoksella toiselle va-hinkoa. Se, ettei rikosoikeudenhoidossa puu-tuta rangaistuksin rikoslakia rikkovan nuorenelämään, ei muutoinkaan merkitse, etteikö ti-lanteeseen voisi puuttua jokin toinen viran-omainen ja toisenlaisin menetelmin. Rikollis-ten tekojen toistaminen johtaa lastensuojelu-viranomaisten toimenpiteisiin, olkoonkin,ettei näitä toimia ole laissa kytketty rikoslainsäännöksiin. Ja edelleen, vaikka alle 15-vuotiaiden tekemien rikosten selvittely ei oletarpeen syytetoimien aikaansaamiseksi hei-dän osaltaan, antaa laki mahdollisuudenmyös lasten tekojen tutkintaan muista syistä.Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun ase-tuksen (575/1988) 14 §:n mukaan silloin, kunalle 15-vuotiaan epäillään syyllistyneen ri-kolliseen tekoon, tutkintaa voidaan kuulus-telun lisäksi jatkaa muun muassa, jos sosiaa-lilautakunta sitä pyytää.

Vuonna 2001 asetettiin toimikunta, jokavalmistelee nuorten seuraamusjärjestelmänuudistamista. Toimikunta arvioi myös nykyi-sen syyntakeisuusikärajan soveltuvuutta jaselvittää, miten vastuuikärajaa nuorempientekemiin rikoksiin tulisi puuttua. Toimikun-nan on määrä saada työnsä valmiiksi vuoden2002 loppuun mennessä.

2.2. Oikeusvertailua

Rikosoikeudellinen vastuuikäraja on kai-kissa pohjoismaissa 15 vuotta. Viimeksi ikä-rajoihin tehtiin muutoksia, kun Norja vuonna1990 nosti vastuuikärajan 14 vuodesta15 vuoteen. Saksassa ja Itävallassa vastuu-ikäraja on 14 vuotta. Useissa Euroopan mais-sa vastuuikäraja on tätäkin alhaisempi. Erotovat kuitenkin läheisesti yhteydessä rikosoi-keuden ja sosiaalitoimen keskinäisiin järjes-telyihin. Maissa, joissa ikärajat ovat olennai-sesti meitä alempana, rikosoikeus vastaa

HE 44/2002 vp48

osasta lastensuojelutoimen tehtäviä.

2.3. Säännöksen sisältö

Ehdotetun 4 §:n 1 momentin mukaan ran-gaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijäon teon hetkellä täyttänyt viisitoista vuotta jaon syyntakeinen.

Rikosoikeudellinen vastuuikäraja ehdote-taan säilytettäväksi nykyisellään. Muutoksetrikoslain yleisiin vastuuikärajoihin olisivatperusteltuja ainoastaan, jos samalla muute-taan olennaisesti rikosoikeuden toimintaperi-aatteita nuorten ryhmässä. Tämä merkitsisi,että rikosoikeus ottaisi vastattavakseen suu-ren osan sosiaali- ja lastensuojeluviranomais-ten tekemästä työstä. Tällaiseen muutokseenei ole aihetta sen enempää sosiaali- kuin oi-keusviranomaisten näkökulmasta.

Esityksen mukaan rikoslakiin ei enää sisäl-lytettäisi mainintaa mahdollisuuksista lasten-suojelulain mukaisiin toimenpiteisiin. Niistäpäättävät lastensuojeluviranomaiset omiensäännöstensä nojalla. Rikollisiin tekoihinsyyllistyminen ei ole välttämätön perustenäille toimille, olkoonkin, että se usein onosa sitä ongelmakokonaisuutta, joka johtaalastensuojelulain mukaisiin toimiin. Se, ettäalaikäisyys estää rangaistusvastuun, ei vaiku-ta välittömästi mahdollisiin muihin rikoksenseuraamuksiin, esimerkiksi vahingonkor-vausvastuun toteuttamiseen.

Mielikuva siitä, että joku on syyntakeetoneikä ole miltään osin vastuussa teoistaan, onpulmallinen erityisesti nuorten suhteen. Ylei-sen lainkuuliaisuuden kannalta olisi tässä ta-pauksessa pedagogisesti viisaampaa puhuaalaikäisyydestä ja vastuuikärajasta kuin syyn-takeettomuudesta. Tämän vuoksi 1 momentinsäännöksessä alaikäisyys mainitaan rinnansyyntakeisuuden kanssa.

3. Syyntakeettomuus mielentilan perusteellaja alentunut syyntakeisuus

3.1. Nykytila

Syyntakeettomuuden perusteet

Mielentilaan ja psyykkisiin häiriötiloihinperustuvaan syyntakeettomuuteen voidaanottaa kantaa karkeasti ottaen kahdella tavalla.

Ensinnäkin kysymystä voidaan lähestyä lää-ketieteelliseltä ja psykiatriselta kannalta. Täl-löin lainsäätäjä nimeää ne lääketieteen kei-noin todennettavat psyykkiset tilat, joiden onsellaisenaan katsottava perustavan syynta-keettomuuden. Asian ratkaisemiseksi riittäisilääketieteellinen diagnoosi, joka osoittaisihenkilön psyykkisen tilan vastanneen lakiinotettua määrittelyä. Menetelmää kutsutaanlääketieteelliseksi, biologiseksi taikka psyki-atriseksi. Lääketieteellisen arviointimenetel-män vaihtoehtona on asian ratkaiseminensyyllisyysarvosteluun kytkeytyvien normatii-visten kriteerien pohjalta. Tällöinkin ratkai-sun perustana on tutkittavasta tehtävä psyki-atrinen diagnoosi, mutta arvioitavana onmuutakin kuin tekijän henkisen tilan laatu.Kysymys on myös siitä, kuinka tuo mielenti-laan vaikuttava seikka on vaikuttanut tekijänkykyyn toimia ja ymmärtää tekonsa merki-tys. Arviointimenetelmää kutsutaan muunmuassa normatiiviseksi tai psykologis-normatiiviseksi.

Voimassa olevan rikoslain on yleisesti kat-sottu edustavan jälkimmäistä järjestelmää.Rikoslain syyntakeisuussäännöksen vanhah-tavan ja osin epäselvän sanamuodon vuoksiasia on tosin jossain määrin tulkinnanvarai-nen. Rikoslain 3 luvun 3 §:n perusteella jäärankaisematta "mielipuolen teko, taikkasemmoisen, joka ikäheikkouden tahi muunsamanlaisen syyn takia on ymmärrystäänvailla", taikka teko, jonka satunnaiseen mie-lenhäiriöön joutunut on "tunnottomassa tilas-sa" tehnyt. Olisi siten esitettävissä, että mie-lipuolen ja siis nykyterminologian mukaanvaikeasti mielisairaan tai vajaamielisen syyn-takeettomuuden toteamiseksi ei tarvitsisi ar-vioida erikseen tekijän ymmärryskykyä. Asi-an ratkaisisi siis yksin psykiatrinen diagnoo-si. Sen sijaan muiden ryhmien osalta psykiat-risia arviointiperusteita tulisi täydentää muil-la perusteilla, ja olisi siis selvitettävä, missämäärin "ikäheikkous tai muu samanlainensyy" on vaikuttanut tekijän ymmärrysky-kyyn. Myös satunnaisen mielenhäiriön tuleejohtaa siihen, ettei tekijä ole "tunnossaan".

Osittaisista tulkinnallisista epäselvyyksistähuolimatta syyntakeettomuus on viime vuo-sien oikeuskäytännössä arvioitu selkeästipsykologis-normatiivisin kriteerein. Ratkai-sussa kiinnitetään huomio siihen, onko tekijä

HE 44/2002 vp 49

tekohetken mielentilassaan kyennyt ymmär-tämään tekonsa tosiasiallisen luonteen ja oi-keudenvastaisuuden sekä säätelemään toi-mintaansa (KKO 1987:130). Tälle pohjallerakentuvat myös mielentilalausunnon laati-mista koskevat ohjeet.

Syyntakeisuus arvioidaan tekohetken tilan-netta silmälläpitäen. Menettely perustuu läh-tökohtaan, jonka mukaan syyntakeisuus näh-dään osana laajasti ymmärrettyä syylli-syysarvostelmaa. Tuon arvostelman kannaltaratkaiseva on tekohetki. Rikos ei muutu te-kona sen moitittavammaksi, vaikka tekohet-kellä vallinnut syyntakeettomuuden tila olisi-kin tuomitsemishetkeen mennessä poistunut.Vastaavasti teon jälkeen ilmenneet ongelmatja häiriöt eivät tee tekoa itsessään vähemmänmoitittavaksi, mutta saattavat kyllä tehdärangaistuksen täytäntöönpanon mahdotto-maksi tai tarkoituksettomaksi. Rikosoikeu-dellisista toimenpiteistä luopumista koskevatsäännökset antavatkin tuomioistuimellemahdollisuuden jättää rangaistus tuomitse-matta, milloin rangaistusta on pidettävä koh-tuuttomana tai tarkoituksettomana ottaenhuomioon muun muassa tekijän henkilökoh-taiset olosuhteet sekä sosiaali- ja terveyden-huollon toimet (3 luvun 5 §:n 3 momentti).Säännös antaa mahdollisuudet tuomitsemattajättämiseen muun muassa tilanteissa, joissasyyntakeettomuuden normaalisti perustava ti-la ilmenee vasta teon jälkeen.

Mielentilan tutkiminen ja tahdosta riippuma-ton mielisairaanhoito

Syytetyn mielentila selvitetään normaalistierityisessä mielentilatutkimuksessa. Päätök-sen tällaisen tutkimuksen tekemisestä tekeetuomioistuin. Päätös syyntakeettomuudesta eitoisaalta välttämättä edellytä, että jokaisessatapauksessa tehdään erillinen tutkimus. Mie-lentilatutkimus on tärkeänä apuvälineenäpäätettäessä syyntakeisuudesta, mutta milloinasiassa on saatavissa jo muutoinkin riittäväselvitys, esimerkiksi syytetystä on jonkin ai-kaa aikaisemmin laadittu toisen rikoksenjohdosta mielentilalausunto, asia voidaanpäättää ilman uutta tutkimusta. Toisaaltamielentilatutkimukseen määräämisen kynnyson myös verraten korkea, sillä lain mukaan"sellaisen tutkimuksen alaiseksi älköön syy-

tettyä kuitenkaan määrättäkö vastoin tahtoa,ellei häntä pidetä vangittuna tai ellei rikok-sesta, josta häntä syytetään, voi seurata anka-rampaa rangaistusta kuin yksi vuosi vankeut-ta" (oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 45 §).Tarkemmat säännökset mielentilatutkimuk-sesta sekä mahdollisesta hoitoon määräämi-sestä ja siinä noudatettavista menettelytavois-ta ovat vuonna 1990 annetussa mielenterve-yslaissa (1116/1990).

Jos tuomioistuin määrää syytetyn mielenti-lan tutkittavaksi, syytetty saadaan ottaa mie-lentilatutkimusta varten sairaalaan ja pitääsairaalassa tahdostaan riippumatta (mielen-terveyslain 15 §). Mielentilatutkimuksen suo-rituspaikan päättää Terveydenhuollonoikeusturvakeskus. Tutkimus on toimitettavaja lausunto annettava oikeusturvakeskuksellekahden kuukauden kuluessa tutkimuksenaloittamisesta. Oikeusturvakeskus voi piden-tää aikaa erityisestä syystä kahdella kuukau-della. Oikeusturvakeskus antaa asiasta saa-mansa lausunnon perusteella oman lausun-tonsa (16 §). Mielentilatutkimus sisältää sitensekä tutkivan lääkärin lausunnon että oikeus-turvakeskuksen asiasta antaman lausunnon.Lausunnot eivät sido tuomioistuinta, jokaharkitsee asian itsenäisesti.

Jos henkilö katsotaan syyntakeettomaksi,hänen hoidostaan päättävät lääkintäviran-omaiset. Mielenterveysongelmista kärsivienhoidon edellytyksistä säädetään mielenterve-yslaissa. Kehitysvammaisten hoidosta sääde-tään kehitysvammaisten erityishuollosta an-netussa laissa (519/1977). Molemmat lait si-sältävät mahdollisuuden tahdosta riippumat-tomaan hoitoon. Sen sijaan tuomioistuimellaei ole valtaa antaa hoitopäätöksiä. Laki eitunne muitakaan syyntakeettomille tuomiois-tuinteitse määrättäviä erityisseuraamuksia.

Mielenterveyslain 8 §:n mukaan tahdostariippumattoman hoidon edellytyksenä on, et-tä (1) henkilö on mielisairas, ja (2) hän onmielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa si-ten, että hoitoon toimittamatta jättäminenolennaisesti pahentaisi hänen mielisairaut-taan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyt-tään tai turvallisuuttaan taikka muiden henki-löiden terveyttä tai turvallisuutta, (3) eivätkämitkään muut mielenterveyspalvelut sovellukäytettäviksi tai ovat riittämättömät. Kaikki-en kolmen ehdon tulee olla samanaikaisesti

HE 44/2002 vp50

täytettyinä.Mielisairaudella tarkoitetaan sellaista va-

kavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyyselvä todellisuudentajun häiriintyminen ja jo-ta voidaan pitää psykoosina. Vuonna 1987käyttöön otetun tautiluokituksen mukaan täs-sä tarkoitettuja psykooseja ovat muun muas-sa dementian vaikea-asteiset ilmenemismuo-dot, deliriumtilat, elimelliset ja muut harha-luuloisuustilat, skitsofrenian eri muodot, va-kavat masennustilat sekä kaksisuuntaisetmielialahäiriöt (HE 201/1989 vp).

Toiseksi edellytetään hoidon tarvetta. Mie-lisairauden tulisi olla sellainen, että sitä voi-taisiin asianmukaisella lääketieteellisellähoidolla lievittää tai parantaa. Hoidon tarvevoisi ilmetä siten, että hoidon puute olennai-sesti pahentaisi sairautta, hoitoon toimitta-matta jättäminen vakavasti vaarantaisi henki-lön terveyttä tai turvallisuutta taikka hoitoontoimittamatta jättäminen vakavasti vaarantai-si muiden henkilöiden terveyttä tai turvalli-suutta. Jälkimmäisestä voisi olla kysymysesimerkiksi silloin, kun mielisairaan läheisil-le tai hänestä huolehtiville henkilöille aiheu-tuu ilmeistä terveydellistä uhkaa tai mielen-terveyden tasapainon vakavaa järkkymistä taikun hänen lastensa kehitys häiriintyy (HE201/1989 vp). Hoitoon määräämisen edelly-tyksiin ei siten kuulu henkilön yleinenvaarallisuus, vaan vaarallisuus arvioidaanaina tietyn suppeamman henkilöjoukonkautta.Kolmas edellytys asettaa tahdonvastaisensairaalahoidon viimeiseksi keinoksi. Senkäyttö edellyttää, että ensin mietitään muutvaihtoehdot. Muiden hoitomuotojen kokei-lemista laki ei kuitenkaan edellytä, ilman ko-kemusperäiseen tietoon perustuvaa, kyseises-tä hoitovaihtoehdosta kussakin tapauksessaodotettavissa olevan tuloksen vakavaa har-kintaa (HE 201/1989 vp).

Jos edellytykset rikoksesta syytetyn mää-räämiseen hoitoon hänen tahdostaan riippu-matta ovat olemassa sen jälkeen, kun mielen-tilatutkimus on toimitettu, Terveydenhuollonoikeusturvakeskus määrää hänet hoitoon hä-nen tahdostaan riippumatta. Hoitoon määrät-tyä saadaan oikeusturvakeskuksen päätöksennojalla pitää hoidossa hänen tahdostaan riip-pumatta enintään kuusi kuukautta. Ennen tä-män ajan päättymistä potilaasta on annettavatarkkailulausunto sen selvittämiseksi, ovatko

edellytykset hoitoon määräämiseen tahdostariippumatta edelleen olemassa. Päätös hoidonjatkamisesta tai lopettamisesta tehdään lääkä-rin kirjallisella päätöksellä ennen kuin hoitoaon kestänyt kuusi kuukautta. Hoidon jatka-mista koskeva päätös on annettava potilaalletiedoksi viipymättä ja heti alistettava hallin-to-oikeuden vahvistettavaksi. Hallinto-oikeudella on siis valta päättää hoidon jatka-misesta. Oikeusturvakeskus sen sijaan päät-tää hoidon lopettamisesta.

Hoidon jatkamista koskevan päätöksen no-jalla potilasta saadaan pitää hoidossa hänentahdostaan riippumatta enintään kuusi kuu-kautta. Jos ennen tämän ajan päättymistänäyttää ilmeiseltä, että hoidon jatkaminen onvälttämätöntä, potilaasta on laadittava uusitarkkailulausunto ja lääkärin on annettavauusi kirjallinen päätös hoidon jatkamisesta.Tämä päätös alistetaan jälleen hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.

Kuten edellä on todettu, rikoksista syytetyntahdosta riippumattomaan hoitoon määrätynhoidon lopettamisesta päättää aina Tervey-denhuollon oikeusturvakeskus, jolle lääkärinkirjallinen hoidon lopettamista koskeva pää-tös on heti alistettava vahvistettavaksi. Oike-usturvakeskuksen on tällöin joko vahvistetta-va hoidon lopettamista koskeva päätös tai josedellytykset hoitoon määräämiselle potilaantahdosta riippumatta ovat olemassa, määrät-tävä potilas hoitoon.

Normaalisti rikoksesta epäillyn hoidon tar-ve tulee arvioiduksi mielentilatutkimuksenyhteydessä. Toisaalta vain osasta syyntakeet-tomuuden perusteella rangaistukseen tuomit-sematta jätetyistä on tehty mielentilatutkimuskulloinkin käsiteltävänä olevan rikoksen joh-dosta. Arviolta noin puolet syyntakeetto-muusratkaisuista perustuu muuhun aineis-toon, esimerkiksi epäillystä aikaisemmin teh-tyyn mielentilatutkimukseen. Tällaisessa ta-pauksessa syyntakeettomana rangaistukseentuomitsematta jätetyn hoidon tarve ei tule ar-vioitavaksi, ellei rikoksesta epäilty jo ennes-tään ole hoitojärjestelmän piirissä tai elleituomioistuin saata asiaa terveydenhoitovi-ranomaisten harkittavaksi. Tätä koskevasäännös on mielenterveyslain 21 §:ssä, jonkamukaan tuomioistuin voi jättäessään ymmär-rystä vailla olevan rikoksentekijän rangais-tukseen tuomitsematta saattaa henkilön hoi-

HE 44/2002 vp 51

don tarpeen Terveydenhuollon oikeusturva-keskuksen ratkaistavaksi. Vuosittain tätäkoskevia päätöksiä tehdään kuitenkin verra-ten vähän.

Sairaalan lääkärin päätökseen, joka koskeehenkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jat-kamista hänen tahdostaan riippumatta, saahakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 14 päivän kuluessa päätöksen tie-doksi saamisesta. Hallinto-oikeuden päätök-seen, joka koskee henkilön määräämistä hoi-toon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaanriippumatta koskevan päätöksen vahvistamis-ta, saa hakea muutosta valittamalla korkeim-paan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessapäätöksen tiedoksi saannista. Oikeusturva-keskuksen päätökseen, joka koskee henkilönmääräämistä hoitoon hänen tahdostaan riip-pumatta, tai hoidon lopettamista koskevaanoikeusturvakeskuksen päätökseen voidaanhakea muutosta valittamalla korkeimpaanhallinto-oikeuteen edellä mainitussa määrä-ajassa.

Kehitysvammaisten erityishuollosta anne-tun lain mukaan tahdosta riippumattomaanhoitoon voidaan määrätä henkilö, jonka huol-toa ei muutoin voida järjestää ja jonka onsyytä olettaa ilman huoltoa joutuvan vaka-vaan hengen- tai terveyden vaaraan taikkajonka käytöksestä ja muista seikoista käy il-mi, että hän on vammaisuutensa vuoksi vaa-rallinen toisen henkilön turvallisuudelle javälittömän erityishuollon tarpeessa (lain32 §). Päätöksen huollosta tekee erityinen vi-ranomainen (erityishuollon johtoryhmä).Päätös hoidosta on alistettava kahden viikonkuluessa hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.Hoitopäätöksen edellytysten olemassaolo ontarkistettava kuuden kuukauden välein.

Alentunut syyntakeisuus

Syyntakeisuuden ja täyden vastuuvapaudenvälimaille sijoittuu lain tuntema alentuneestisyyntakeisten ryhmä. Rikoslain 3 luvun 4 §:n1 momentti kuuluu: "Jos jonkun harkitaan ri-kosta tehdessään olleen täyttä ymmärrystävailla, vaikkei häntä 3 §:n mukaan voidasyyhyn mahdottomaksi katsoa; olkoon yleistälajia oleva rangaistus se, mikä 2 §:ssä onsäädetty." Alentunut syyntakeisuus on ran-

gaistuksen vähentämisperuste. Sama asteikonalennus, joka koituu 3 luvun 2 §:n mukaantekonsa 15- vaan ei 18-vuotiaana tehneidennuorten eduksi, koskee myös tekijöitä, joidenharkitaan olleen rikosta tehdessään täyttäymmärrystä vailla, vaikkei heitä 3 §:n mu-kaan voida syyhyn mahdottomaksi katsoa.Se, oliko tekijä täyttä ymmärrystä vailla, rat-kaistaan periaatteessa samantyyppisiä psyko-logis-normatiivisia näkökohtia painottaenkuin kysymys syyntakeettomuudesta.

Viranomaiskäytäntöä syyntakeisuuskysymyk-sissä

Mielentilatutkimukset ja mielentilalausun-not. Mielentilalausuntojen kokonaismäärä on1980- ja 1990-luvuilla vaihdellut noin 200:nja 300:n välillä vuodessa. Viime vuosinamielentilatutkimusten lukumäärä on laskenut.Vuonna 2000 mielentilatutkimuksia tehtiin169 (vuonna 1999 181). Tutkitut olivat pää-asiassa vakavista väkivaltarikoksista tai tuho-töistä syytettyjä.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksenlausunnoissa vuonna 2000 syytetyistä 22 %arvioitiin syyntakeettomiksi, 23 % alen-tuneesti syyntakeisiksi ("täyttä ymmärrystävailla") ja loput 55 % olivat arvion mukaantoimineet täydessä ymmärryksessä.

Syyntakeisuusarvioinnit kiristyivät 1990-luvulla. Täydessä ymmärryksessä olleiksilausunnoissa arvioitujen osuus kasvoi 1990-luvun alkuvuosina nopeasti nykyiselle tasol-le. Kokonaan ymmärrystä vailla olleiksi ar-vioitujen osuus on pysynyt melko tasaisena.Samalla alentuneesti syyntakeisten osuus onlaskenut selvästi. Vielä 1980-luvun loppu-vuosina tuon ryhmän osuus oli yli puolet,mutta viime vuosina enää neljännes. Siirtymäon tapahtunut täydessä ymmärryksessä ol-leiksi arvioitujen ryhmään, jonka kehitys onollut juuri päinvastainen: 1980-luvun lopullaneljännes, mutta vuodesta 1994 lähtien ylipuolet oli mielentilalausuntojen mukaan toi-minut täydessä ymmärryksessä.

Tuomioistuimen syyntakeisuusratkaisut.Tuomioistuinten vuosittaisten syyntakeisuus-ratkaisujen sekä annettujen mielentilalausun-tojen määrä ja rakenne poikkeavat toisistaan,koska kaikista syytetyistä ei laadita mielenti-latutkimusta. Tarkkaa tietoa siitä, milloin

HE 44/2002 vp52

alentunut tai puuttuva syyntakeisuus todetaanilman mielentilatutkimusta, ei ole. Selvää on,että mielentilatutkimus on sitä todennäköi-sempi mitä vakavampi rikos on kyseessä.Esimerkiksi viime vuosina Terveydenhuollonoikeusturvakeskus on antanut vuosittain kor-keintaan muutamia kymmeniä mielentilalau-suntoja, jotka liittyvät omaisuusrikoksiin,kun taas omaisuusrikoksia koskevissa tuo-mioistuinten ratkaisuissa todetaan kokonaantai osittain puuttuva syyntakeisuus useita sa-toja kertoja vuodessa. Henkirikosten kohdal-la mielentilalausuntoja taas on usein kaksikertaa enemmän kuin niitä tuomioistuimenpäätöksiä, joissa tekijä todetaan kokonaan taiosittain syyntakeettomaksi.

Syyntakeettomia oli vuonna 2000 pääri-koksen mukaan 92 eli 0,2 % oikeuden-käynnissä syyllisiksi todetuista. Alentuneestisyyntakeisista on saatavissa vain kaikkia ri-koksia koskeva tieto (vastaavasti syyntakeet-tomista on saatavissa vain päärikosta koske-va tieto, mikä tekee tilastojen lukemisen vai-keaksi). Sen mukaan alentuneesti syyntakei-sille langetettiin vuonna 2000 oikeudenkäyn-nissä rangaistus 651 rikoksesta, mikä on0,5 % tapauksista.

Henkirikoksista taikka niiden yrityksistäsyytetyistä vuonna 2000 oli syyntakeettomia13 eli 17 % päärikoksista. Tuhotyörikoksissajäi syyntakeettomina rangaistukseen tuomit-sematta vuonna 2000 14 %. Myös alentunut-ta syyntakeisuutta koskevaa säännöstä sovel-lettiin useimmin henkirikoksissa, joista tuo-mituista 20 % katsottiin alentuneesti syynta-keisiksi.

Tuomioistuinten syyntakeisuusarvioinnitovat seurailleet annettuja mielentilalausunto-ja. Alentuneesti syyntakeisten osalta tapahtu-nut lausuntokäytännön muutos merkitsee si-ten aiempaa pidempiä tuomioita. Erityisensuuri merkitys muutoksella on tuomittaessatekijä murhasta. Tässä valinta alentuneensyyntakeisuuden ja täyden ymmärryksen vä-lillä ratkaisee valinnan elinkautisen ja määrä-aikaisen vankeuden välillä. Elinkautisvanki-en määrä onkin kaksinkertaistunut muuta-massa vuodessa.

Hoitoon määrääminen. Vuosina 1993—1995 mielentilatutkimuksessa ymmärrystävailla oleviksi todetuista 135 rikoksesta syy-tetystä määrättiin hoitoon 129 eli 96 %.

1990-luvulla mielisairaaloissamme oli päivit-täin hoidettavana taikka mielentilan vuoksitutkittavana noin 400 rikoksen tehnyttä, mikäoli runsaat 6 % mielisairaalapotilaiden koko-naismäärästä (vuoden 1995 lopussa kaikki-aan 6 181 potilasta). Hajatapauksia lukuunottamatta mielentilatutkimuksissa syyn-takeettomiksi todetut määrätään siis tahdostariippumattomaan hoitoon. Tämä ei kuiten-kaan päde kaikkiin tuomioistuimissa syynta-keettomaksi todettuihin. Mielenterveyslain21 §:n mukaan jos tuomioistuin jättää rikok-sesta syytetyn mielentilan vuoksi rangaistuk-seen tuomitsematta, tuomioistuin voi saattaakysymyksen hänen psykiatrisen sairaanhoi-don tarpeestaan Terveydenhuollon oikeus-turvakeskuksen selvitettäväksi. Samalla hen-kilö voidaan määrätä säilytettäväksi vanki-lassa, kunnes hoidon tarvetta koskeva asia onratkaistu. Vuosittain hoitoon määrätään il-man mielentilatutkimusta muutama syynta-keettomana tuomitsematta jätetty. Siitä,kuinka usein tuomioistuimet tarkistuttavathoidon tarpeen, ei ole tilastotietoa. Vaka-vimmissa rikoksissa hoidon tarve tulee kui-tenkin selvitetyksi, koska tällöin yleensähankitaan mielentilatutkimus. Vuonna 1999henkirikoksista ja niiden yrityksistä hankit-tiin mielentilatutkimus 78 tapauksessa, kuntaas syyntakeettomina jäi rangaistukseentuomitsematta 11 näistä rikoksista syytettyä.

Kriminaalipotilaan hoito on pitkäkestoista.Osa hoidosta kestää käytännössä eliniän eliosa potilaista on parantumattomia. Hoitoai-koja voidaan kuvata poikkileikkaustietona,joka kertoo sen, kuinka kauan tiettynä hetke-nä mielisairaaloissa hoidettavana olevat poti-laat ovat olleet laitoshoidossa. Toiseksi hoi-don kestoa voidaan kuvata laskemalla tietty-nä vuonna päättyneiden hoitojen kesto. Ensinmainittua laskutapaa seurattaessa saadaan tie-to, että esimerkiksi vuoden 1995 lopussa lai-toksissa hoidettavista kriminaalipotilaistaneljännes oli ollut laitoksessa yli 9 vuotta jalähes puolet vähintään 5 vuotta. Jälkimmäi-nen laskutapa taas kertoo, että samana vuon-na päättyneistä hoitojaksoista viidennes olikestänyt vähintään 9 vuotta, kolmannes vä-hintään 5 vuotta ja puolet vähintään 3 vuotta.Kriminaalipotilaan hoidon keston keskiarvooli 5,3 vuotta ja mediaani 3,3 vuotta. Vuonna1998 päättyneiden hoitojen keskipituus oli

HE 44/2002 vp 53

5,6 v ja mediaani 3,5 v, joten hoitoajat olivathieman pidentyneet.

3.2. Oikeusvertailua

Ruotsi

Syyntakeettomuuden kriteerit. Vuonna1965 voimaan tullut Ruotsin rikoslaki poistiaiemmin käytössä olleen erottelun syyntakei-siin ja syyntakeettomiin rikoksentekijöihin.Ruotsi on ainoa Euroopan valtio, jossa rikos-laki mahdollistaa syyntakeettomien rikoksen-tekijöiden tuomitsemisen rangaistukseen.Tästä on tärkeä vankeutta koskeva poikkeus.Rikoslain 30 luvun 6 §:n mukaan sitä, jokatekee rikoksen vakavan mielenterveyden häi-riön vaikutuksen alaisena, ei saada tuomitavankilaan. Jos tuomioistuin katsoo, etteimyöskään mikään muu seuraamus tule ky-symykseen, tekijä on vastuusta vapaa. Senkääntöpuolena, että tuomioistuin voi tuomitavakavastakin psyykkisestä häiriöstä kärsi-neen henkilön kaikkiin muihin seuraamuksiinmutta ei vankeusrangaistukseen, on, ettäpsykiatriseen sairaanhoitoon voidaan tuomitavain ne, joiden rikos olisi normaalioloissajohtanut vankeuteen. Toisin sanoen hoitoseu-raamuksen käyttö on kytketty rikoksen vaka-vuuteen.

Hoitoon määräämisen edellytykset. Psyki-atriseen hoitoon määräämisen edellytyksenäon, että tekijä on tekoaikana kärsinyt laissatarkoitetusta vakavasta psyykkisestä sairau-desta ja että teko on tapahtunut tuon sairau-den vaikutuksesta, eli sairauden ja teon välil-lä on syy-yhteys. Hoitomääräykset ovat jaet-tavissa kahteen luokkaan sen mukaan, mitenpäätös hoidon päättymisestä tehdään.

Määrääminen oikeuspsykiatriseen sairaa-lahoitoon edellyttää, että (a) tekijä kärsii va-kavasta psyykkisestä häiriöstä tuomion an-tamisen aikaan, (b) rikosta ei voisi sovittaasakolla, sekä (c) tekijän psyykkinen tila jahenkilökohtaiset olosuhteet vaativat tahdostariippumatonta ja mahdollisesti pakkoa sisäl-tävää psykiatrista sairaalahoitoa (rikoslain31 luvun 3 §:n 1 momentti).

Oikeuspsykiatrinen sairaalahoito viittaa ai-na suljettuun hoitoon (erona muusta psykiat-risesta hoidosta). Oikeuspsykiatriseen hoi-toon määräämisen edellytykset ovat rikokses-

ta seuraavan rangaistuksen ankaruutta koske-vaa edellytystä lukuun ottamatta yhtenevätpsykiatrista hoitoa koskevien pakkohoidonedellytysten kanssa.

Sosiaalihallituksen ohjeissa annetaan luet-telo tiloista, jotka luetaan laissa tarkoitetuiksivakaviksi psyykkisiksi häiriöiksi. Näihinkuuluvat muun muassa vaikeata psykoottistaastetta olevat tilat, joissa realiteettien taju onhäiriintynyt, sekavuus, ajatushäiriöt, aistihar-hat, hallusinaatiot ja harhaluulot, depressiot,joissa on käsillä itsemurhariski, sekä vaike-ammat persoonallisuushäiriöt, joissa ilmeneepsykoottisia ylilyöntejä tai muita psykoottisiailmiöitä tai voimakasta pakonomaista käyt-täytymistä (kleptomaniaa, seksuaalisia per-versioita). Hoitoon määräämisen edellytyk-siin ei kuulu vaatimusta syy-yhteydestä. Riit-tää, että tekijä on tuomiohetkellä (ei tekohet-kellä) hoidon tarpeessa.

Ennen tuomioistuimen päätöstä on asiastahankittava lääketieteellinen selvitys. Päätös-valta asiassa on kuitenkin tuomioistuimilla.Vuodesta 1993 alkaen tuomioistuin ei enääole sidottu kyseiseen lausuntoon, vaan voimäärätä hoitoon myös vastoin lääkintäviran-omaisten suosituksia. Tiettävästi hoitopää-töksiä ei juuri tehdä vastoin suosituksia. Tä-mä myös merkitsee, että, toisin kuin sosiaali-viranomaisten tarjoamassa hoidossa (31 lu-vun 1 §) tai päihdehuollossa (31 luvun 2 §),tuomioistuimen päätös oikeuspsykiatrisestahoidosta sitoo muita viranomaisia.

Turvaamisperusteinen hoitomääräys onkyseessä, milloin hoitoon määräämiseen onliitetty vapauttamista koskevia lisäedellytyk-siä. Milloin tekijän mielentilan perusteella onkäsillä uusien rikosten tekemisen vaara, pää-tös hoidon lakkaamisesta tehdään erityisessäjärjestyksessä (utskrivningsprövning). Kunpsyykkisesti vakavasti sairas henkilö on teh-nyt rikoksen tuon sairauden vaikutuksesta jaon epäiltävissä, että henkilö syyllistyy sairau-tensa vuoksi vastaisuudessa vakavaan rikok-seen, voi oikeus määrätä tekijän sellaiseenoikeuspsykiatriseen hoitoon, joka voidaanlopettaa ainoastaan oikeuden päätöksellä eri-tyisessä uloskirjoitusmenettelyssä (31 luvun3 §:n 2 momentti). Edellytyksenä sille, ettähoito voidaan lopettaa vain oikeuden päätök-sellä, on, että (a) rikos on tehty vakavanpsyykkisen häiriön vaikutuksen alaisena, (b)

HE 44/2002 vp54

tekijä kärsii edelleen vakavasta psyykkisestähäiriöstä tuomion antamisen aikaan, (c) tekijäon tuomion antamisen ajankohtana oikeus-psykiatrisen hoidon tarpeessa ja (d) psyykki-sen sairauden seurauksena on vaara, että teki-jä syyllistyy uuteen, vakavaa laatua olevaanrikokseen. Kaikkien ehtojen tulee olla täytet-tyinä. Tässä tapauksessa hoitoon määräämis-tä tulee edeltää niin sanottu suuri mielentila-tutkimus. Vaaditaan myös, että rikoksella jasairaudella on syy-yhteys. Myös oletettujenuusien rikosten tulee olla vakavia. Vaikkeikäsiteltävälle rikokselle ole asetettu vaati-muksia, käytäntö on, että turvaamisperustei-nen hoito tulee kyseeseen vain väkivaltari-kosten perusteella.

Hoidon kesto. Oikeuspsykiatrista hoitoakoskeva määräys tarkoittaa enintään neljänkuukauden hoitojaksoa laitoksessa. Tähänvoi saada hakemuksesta kerrallaan enintäänkuuden kuukauden pidennyksen. Päätöksentekee lääninoikeus. Pidennysten lukumäärääei ole rajoitettu. Jos hoito on määrätty lak-kaamaan uloskirjoitusmenettelyn kautta, hoi-don lopettamisesta päättää lääninoikeus.Muutoin asian ratkaisee asianomaisen laitok-sen ylilääkäri. Henkirikoksissa langetetutrangaistusajat ovat noin kolme kertaa pidem-piä kuin psykiatrisen hoidon kesto.

Mielentilatutkimus. Mielentilatutkimukses-sa otetaan kantaa kysymyksiin: 1) onkoepäilty tehnyt teon vakavan psyykkisen häi-riön alaisena, 2) kärsiikö hän edelleen tästähäiriöstä, 3) onko edellytyksiä ja tarvettamäärätä hänet psykiatriseen hoitoon, 4) mikäon arvio vaarallisuudesta ja uusimisriskistä,5) onko rangaistusseuraamuksen langettami-sessa huomioon otettavia lieventäviä asian-haaroja, kuten oliko tekijän kyky kontrolloi-da toimiaan merkittävässä määrin alentunutrikoslain 29 luvun 3 §:n 1 momentin 2 koh-dassa tarkoitetulla tavalla. Tutkimus sisältäämyös ehdotuksen seuraamukseksi, jos tekijäon kärsinyt vakavasta psyykkisestä häiriöstä.Laajan mielentilatutkimuksen enimmäiskestoon neljä viikkoa. Lisäksi tehdään suppeitatutkimuksia, joiden nojalla on mahdollistamäärätä hoitoon ilman uloskirjoitustustarkis-tusta.

Vaikutus syyteharkintaan. Syyttäjä voi jät-tää syytteen nostamatta, jos kysymykseen tu-lee psykiatrinen hoito taikka eräät toimintara-

joitteisten tuesta ja palveluista annetun lainmukaiset toimenpiteet (oikeudenkäymiskaa-ren 20 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohta).

Alentunut syyntakeisuus. Rikoslaissa eikäytetä alentuneen syyntakeisuuden käsitettäeikä myöskään syyntakeettomuuden käsitet-tä. Sen sijaan rikoslain mittaamissäännöksis-sä on tuomioistuimille jätetty mahdollisuuslieventää rangaistusta, milloin tekijän kykykontrolloida käyttäytymistään on psyykkisenhäiriön, mielenliikutuksen taikka muun vas-taavan seikan vuoksi tuntuvasti alentunut (ri-koslain 29 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohta).

Uudistussuunnitelmat. Vuoden 1996 lopul-la mietintönsä jättänyt komitea esitti syynta-keettomuuden käsitteen palauttamista Ruot-sin rikoslakiin (SOU 1996:185).

Psyykkisesti häiriintyneiden rikoksenteki-jöiden vastuuta ja heille määrättäviä seuraa-muksia on perusteellisesti selvitetty hiljattainjulkaistussa komiteanmietinnössä (SOU2002:3). Komitea ehdotti, että syyntakeisuuspalautettaisiin rikosoikeudellisen vastuunedellytykseksi. Ehdotuksen mukaan tekijä eijoutuisi vastuuseen, jos hän ei vakavanpsyykkisen häiriön, tilapäisen mielenhäiriön,vaikean kehityshäiriön tai vakavan dementi-an vuoksi ole voinut ymmärtää teon sisältöätai säädellä käyttäytymistään. Seuraamuksinakäytettäisiin yleisiä seuraamuksia, joten mää-räämisestä oikeuspsykiatriseen hoitoon luo-vuttaisiin seuraamuksena. Syyntakeettomanatuomitsematta jätettyjen hoitoon sovellettai-siin yleisiä terveydenhoitolainsäädännönedellytyksiä. Uutena seuraamuksena otettai-siin käyttöön yhteiskunnan suojelutoimenpi-de (samhällsskyddsåtgärd), joka voitaisiintuomita psyykkisesti häiriintyneille rikoksen-tekijöille, myös syyntakeettomina tuomitse-matta jätetyille. Tämän uuden seuraamuksentuomitsemisen tarvetta arvioidessaan tuomio-istuimen olisi otettava huomioon muun mu-assa vaara uusiin vakaviin rikoksiin syyllis-tymisestä. Nykyinen oikeuspsykiatrinen tut-kimus korvattaisiin kahdella erillisellä selvi-tyksellä, vastuun selvityksellä ja yhteiskun-nan suojelutarpeen selvityksellä.

Norja

Käytössä on kolmijako syyntakeisiin sekämielisairaisiin tai tunnottomassa tilassa ole-

HE 44/2002 vp 55

viin rikoksentekijöihin. Näiden välimaastoonsijoittuvat ne, joiden tajunnan taso on tilapäi-sesti merkittävästi alentunut. Oikeuskirjalli-suudessa ryhmästä käytetään nimitystä alen-tuneesti syyntakeiset, mutta rikoslaissa tätäkäsitettä ei käytetä.

Syyntakeettomuuden kriteerit. Teko ei olerangaistava, jos sen tekijä oli tekohetkellämielisairas tai tunnottomassa tilassa taikkavaikeasti psyykkisesti kehitysvammainen (ri-koslain 44 §). Myös Norjan rikoslaki on puh-taan psykiatrisen metodin kannalla. Psyykki-sen tilan ja teon välille ei edellytetä kausaa-liyhteyttä. Mielisairauksiksi tulkitaan sekäpsykoosit että psyykkiset, vakava-asteisetkehityshäiriöt (NOU 1990:5). Tunnottomuus-tila tarkoittaa lyhytaikaista mielen häiriötilaa,johon liittyy täydellinen muistin menetys se-kä alentunut tietoisuuden aste. Henkilö saat-taa kyetä liikkumaan ja toimimaan, mutta eitiedä mitä tekee. Tyypillisiä tiloja ovat unis-sakävely, hypnoositilat sekä aivovauriot taikuumetilat. Vastuuvapaus on ehdoton. Toi-saalta syyntakeettomuus ei estä muiden seu-raamusten kuin rangaistusten tuomitsemista.Voidaan myös ryhtyä terveys- ja sosiaalilain-säädännön edellyttämiin hoitotoimiin.

Seuraamukset. Vuoden 2002 alussa voi-maan tullut lainmuutos sisältää uutena seu-raamuksena syyntakeettoman määräämisenpsykiatriseen pakkohoitoon (tvungent psy-kisk helsevern). Kyse ei ole rangaistuksesta.Ehtona on, että käsillä on yhteiskunnan suo-jaamisen tarve ja tekijä on syyllistynyt jo-honkin laissa tarkemmin määriteltyyn rikok-seen sekä että käsillä on vaara, että tekijä uu-delleen syyllistyy samanlaiseen rikokseen.Päätöksen hoitoon määräämisestä tekee tuo-mioistuin. Velvollisuus ja vastuu hoidon to-teuttamisesta on terveydenhuoltoviranomai-silla. Seuraamuksen kestoa ei ole ennaltamäärätty, mutta seuraamuksen määräämisenedellytysten tulee olla jatkuvasti täytettyinä.Osapuolet voivat vaatia, että tuomioistuinselvittää, ovatko edellytykset edelleen käsil-lä.

Alentunut syyntakeisuus. Rikoslaki ei tunnealentuneen syyntakeisuuden käsitettä. Sen si-jaan tilanne on otettu huomioon rangaistuk-sen määräämistä koskevissa normeissa(56 §:n c-kohta).

Tanska

Syyntakeettomuuden perusteista säädetäänrikoslain (straffeloven) 16 §:ssä. Syynta-keettomille määrättävistä erityisseu-raamuksista säädetään lain 68—70 §:ssä. Li-säksi rikoslain 85 §:ssä on säännös rangais-tuksen lieventämisestä, jos rikos on tehtymielenterveyden häiriön alaisena.

Syyntakeettomuuden kriteerit. Henkilöt,jotka tekohetkellä olivat syyntakeettomiamielisairauden tai siihen rinnastettavan syyntaikka vaikea-asteisen kehityshäiriön perus-teella, on vapautettava rangaistusvastuusta(16 §:n 1 momentti). Henkilöitä, jotka teko-hetkellä kärsivät lievemmästä kehityshäiriös-tä tai siihen rinnastettavasta tilasta, ei ran-gaista, elleivät erityiset syyt puolla rankaise-mista (16 §:n 2 momentti). Rikosoikeudelli-sia seuraamuksia on tarkoitettu käytettäviksieritoten tapauksissa, joissa syytetty on toistu-vasti ajautunut mielenhäiriön aiheuttavaan ti-laan alkoholin tai huumeiden käytön seura-uksena.

Syyntakeisuus ratkaistaan siten lähinnälääketieteellisin perustein. Laki ei edellytäpsyykkisen tilan ja rikoksen välistä syy-yhteyttä. Vaaditaan vain, että häiriö ilmeneerikoksen aikana. Mielenterveydellisen häiri-ön tulee olla olemassa tekohetkellä, syynta-keettomuustilan tulee olla seurausta psyykki-sestä häiriöstä ja syyntakeettomuuden tuleeolla aktuaalisen sairaustilan aiheuttamaa.Myös käytetty mielisairauskäsite on psykiat-rinen. Tutkiva lääkäri ottaa kantaa siihen,onko tekijä tehnyt tekonsa ollessaan mielisai-ras vai ei ja millainen tuo sairaus on ollut.Lääkäri ei ota kantaa syyntakeisuuskysymyk-seen, jonka ratkaisee tuomioistuin. Mutta kunrikoslain mielisairauskäsite seuraa lääketie-teen sairaudelle antamaa sisältöä, seuraa tästätosiasiallisesti, että huomattava osa ratkaisu-vallasta on diagnoosia tekevällä lääkärillä.

Seuraamukset. Syyntakeettomuuden perus-teella 16 §:n nojalla rangaistuksesta vapautet-tu voidaan määrätä rikoslain 68 §:n mukaansuljettuun laitoshoitoon (laki mainitsee lai-tosvaihtoehtoina muun muassa mielisairaa-lan, kehitysvammaisille tarkoitetut laitoksetja erityiseen tarkoitukseen varatut hoitoko-dit), milloin tämä katsotaan rikosten estämi-sen kannalta tarkoituksenmukaiseksi. Asiasta

HE 44/2002 vp56

päättää tuomioistuin. Edellytyksenä kuiten-kin on, etteivät vähemmän rajoittavat seu-raamukset tule kyseeseen. Sellaisina laissamainitaan muun muassa valvonta sekä vel-vollisuus asua tietyllä paikkakunnalla ja käy-dä tietyssä työssä. Jos lievemmät määräykseteivät tehoa eivätkä tekijää ajatellen ole koko-naisuutena riittävät, voi tuomioistuin päättääankarammista seuraamuksista, kuten esimer-kiksi määräämisestä suljettuun mielisai-rashoitoon taikka viime kädessä eristettäväk-si sen mukaan kuin 70 §:ssä säädetään.

Hoitoseuraamukset voivat tulla sovelletta-viksi myös syyntakeisille. Rikoslain 69 §:nmukaan psykiatriseen hoitoon voidaan sijoit-taa muitakin kuin 16 §:ssä tarkoitettuja mieli-sairaita, milloin tämä harkitaan tarkoituk-senmukaiseksi. Käytännössä kysymykseentulevat lähelle syyntakeettomuuden rajaa si-joittuvat tapaukset. Erityisenä perusteena onmyös asianomaisen oma hoitomotivaatio.

Vuonna 2000 voimaan tulleella uudistuk-sella otettiin käyttöön 68 ja 69 §:n mukaistenseuraamusten enimmäisajat.

Tanskalaisen järjestelmän erityispiirteenäon, että tuomioistuimen tulee ottaa kantaasiihen, sijoitetaanko syytetty mielisairaalaanvai psykiatriseen hoitoon mielisairaalassa.Ensin mainitussa tapauksessa henkilö sijoite-taan yleiselle osastolle ja hänen vapautumi-sensa on riippuvainen hoidollisista tuloksista.Vapauttamisesta päättää kuitenkin tuomiois-tuin. Vapauttamista voi hakea sekä hoidetta-va että hoidosta päättävä lääkäri. Psykiatristahoitoa koskeva määräys tarkoittaa nimen-omaan, että henkilö määrätään saamaan tiet-tyä hoitoa. Tuon hoidon lopettamisesta päät-tää lääkäri ilman tuomioistuimen uloskirjoi-tuspäätöstä. Kriteerinä ovat jälleen hoidolli-set näkökohdat. Hoidon lakattua potilas onvelvollinen alistumaan avohoitoon ja toisaal-ta sairaala on velvollinen järjestämään edel-lytykset tuolle hoidolle. Avohoidon lakkaa-misesta päättää tuomioistuin. Eräs psykiatri-sen hoidon muoto on myös kriminaalihuollonsuorittamaan valvontaan liitettävä avohoito.

Alentunut syyntakeisuus. Tanskan rikoslakiei tunne yleistä alentuneen syyntakeisuudenkäsitettä. Sen sijaan vastuun lievennys onmahdollista melko avoimen rikoslain lieven-tämisperusteen avulla. Rikoslain 85 §:n mu-kaan rangaistusta voidaan lieventää, milloin

rikos on tehty vakavan mielenliikutuksenvallassa taikka milloin muut tekijän mielenti-laan tai teko-olosuhteisiin liittyvät seikat an-tavat tähän aihetta. Eräänä soveltamistilan-teena kirjallisuudessa mainitaan tapaukset,joissa on tehtävä valinta tavallisen rangais-tuksen sekä mielenterveyden häiriöistä kärsi-ville tarkoitettujen erityisseuraamusten välil-lä.

Saksa

Syyntakeettomuuden kriteerit. Rikoslain20 §:ssä säädetään mielentilaan perustuvastasyyntakeettomuudesta. Tekijä, jolta puuttuukyky ymmärtää tekonsa oikeudenvastaisuusja toimia tuon ymmärryksensä mukaisestisairaalloisen sielullisen häiriön (mielenter-veyden häiriön), syvän tietoisuushäiriön (ta-junnan häiriön), heikkomielisyyden taikkamuun vastaavan vaikean psyykkisen poik-keavuuden vuoksi, ei osoita rangaistuksenvaatimaa syyllisyyttä.

Sairaalloisen sielullisen häiriön päädiag-noosi on psykoosi. Edelleen sellaisiksi katso-taan neuroottis-psykopaattiset häiriöt sekävakavat viettielämän häiriöt. Syviin tajun-nanhäiriöihin kuuluvat muun muassa hyp-noottiset tai post-hypnoottiset tilat, hallusi-naatiot sekä ennen kaikkea esimerkiksi stres-sin, vihan, mustasukkaisuuden ja pelon aihe-uttamat voimakkaat kiihtymistilat. Heikko-mielisinä on pidetty idiootteja, imbesillejä jadebiilejä. Viimeinen ryhmä, eli vaikeat sie-lulliset poikkeavuudet, kattaa neuroosit, viet-tielämän häiriöt sekä sellaiset psykopatianvaikeimmat ilmenemismuodot, jotka pohjau-tuvat psyykkisiin rakenteellisiin sairauksiinja kehityshäiriöihin.

Seuraamukset. Rikoslain 61 §:ssä maini-tuista erityisistä hoito- ja turvaamistoimenpi-teistä ovat nyt tarkasteltavan ryhmän kannal-ta tärkeitä psykiatrinen hoito, päihdehoito se-kä eristäminen.

Syyntakeeton sekä alentuneesti syyntakei-nen voidaan määrätä psykiatriseen sairaala-hoitoon, jos tekijää ja tekoa koskevan koko-naisarvostelun perusteella tekijän voi odottaauusivan tekonsa ja olevan näin muille vaaral-linen (63 §). Alentuneesti syyntakeinen voi-daan vapausrangaistuksen ohella määrätä

HE 44/2002 vp 57

hoitoon.Päätös psykiatriseen hoitoon sijoittamisesta

tehdään tuomioistuinkäsittelyssä, jossa psy-kiatri toimii asiantuntijana. Tuomioistuimenratkaisussa ilmoitetaan ainoastaan laitokseensijoittamisesta. Hoitomääräys on kestoltaanrajoittamaton, eikä oikeus lausu tuomiossaansen enempää sijoituspaikasta kuin hoidonkestostakaan. Hoidon kuluessa tuomioistuintekee vuosittain päätöksen hoidon jatkami-sesta.

Hoitoon määräämisen edellytyksenä on te-kijän vaarallisuus. Vaarallisuusarvio tehdääntuomiohetken tilanteen mukaan. Tekijän vaa-rallisuus arvioidaan osaksi jo tehdyn teon pe-rusteella, mikä myös merkitsee, etteivät ai-van vähäiset rikokset oikeuta hoitomääräyk-sen antamiseen. Yleinen perustuslakiinkirjattu suhteellisuusvaatimus rajoittaa myöspsykiatrisen hoidon käyttöä. Jos yhteiskun-nan turvaaminen sekä tuomitun sopeuttami-nen yhteiskuntaan olisivat saavutettavissavähemmän rajoittavin toimenpitein, on niitäkäytettävä.

Alentuneesti syyntakeiselle tulee kyseeseenmyös yhdistetty rangaistus, jossa vankeus-rangaistukseen on liitetty hoitojakso. Tällöinlähtökohtana on, että tuomio aloitetaan hoito-jaksolla ja vankeusrangaistus suoritetaanhoidon päätyttyä. Vankeusrangaistuksen jahoitomääräyksen käsittävälle yhteiselle seu-raamukselle määrätään aina kiinteä aika. Sensijaan tuomiossa ei oteta kantaa siihen, kuin-ka kesto jaetaan hoidon ja vankeuden välillä.Täytäntöönpanon osalta kuitenkin on sääntö,että sairaalassa tuomiosta voi sovittaa enin-tään kaksi kolmannesta (67 §:n 4 momentti).

Saksan rikoslaki tuntee myös mahdollisuu-den määrätä päihteiden käyttäjät tahdostariippumattomaan päihdehoitoon enintäänkahdeksi vuodeksi (64 §). Hoito toteutetaanpääsääntöisesti psykiatristen sairaaloiden sul-jetulla osastolla. Seuraamus on määrättävissäkaikille tekijäryhmille, myös syyntakeisille.Käytön edellytykset on vahvistettu rikoslain64 §:ssä. Vaaditaan, että tekijä on alkoholistatai muista huumaavista aineista riippuvainen,hän on tehnyt rikoksen päihteistä johtuvassariippuvuus- tai huumaustilassa tai teko onjohtunut kyseisestä riippuvuussuhteesta javoidaan olettaa, että tekijä riippuvuussuh-teensa seurauksena syyllistyy uusiin vakaviin

rikoksiin. Kaikkien ehtojen tulee olla täytet-tyinä.

Teon tulee olla yhteydessä päihderiippu-vuuteen niin, että teko on tehty tuon tilanseurauksena taikka tuon tilan vuoksi, kutenhuumeiden hankkimiseksi. Hoidon pääasial-linen tarkoitus on kuntouttava ja hoitava.Kuitenkin mukana on vaarallisuusarviointi.Vaaditaan näet myös, että jatkossa olisi odo-tettavissa riippuvuussuhteeseen syy-yhteydessä olevia vakavia rikoksia. Arvioin-nissa ratkaisevat tuomiohetken olosuhteet.

Suhteellisuusperiaate koskee myös tätäseuraamusta. Päihdehoitoa pidetään kuiten-kin psykiatrista hoitoa lievempänä seuraa-muksena, joten myös aikaisempia sekä odo-tettavissa olevia rikoksia koskevia vaatimuk-sia tulkitaan löyhemmin.

Vieroitushoidon enimmäiskesto on kaksivuotta. Tuomioistuin päättää kestosta hoidonkuluessa. Hoidon tarpeellisuus on otettavatuomioistuimessa ratkaistavaksi vähintäänkuuden kuukauden välein.

Eristäminen varmuussäilytykseen (Siche-rungsverwahrung, 66 §) tulee kyseeseen vaa-rallisten huumausaineriippuvuudesta kärsivi-en rikoksentekijöiden ryhmässä. Edellytyk-senä on, että (1) tekijä on aikaisemmin syyl-listynyt vähintään kahteen rikokseen, joistamolemmista on tuomittu vähintään vuodenvankeusrangaistukseen, (2) tekijä on ollut jo-ko vankilassa tai hoitomääräysten varassavähintään kaksi vuotta, (3) tekijä tuomitaanuudesta tahallisesta rikoksesta vähintäänkahdeksi vuodeksi vankeuteen ja (4) on odo-tettavissa, että tekijä päihderiippuvuutensavuoksi syyllistyy jatkossa vakaviin rikoksiinja häntä on pidettävä yhteiskunnalle vaaralli-sena. Varmuussäilytyksen enimmäiskesto on10 vuotta. Se voidaan määrätä tekijälle tämänsyyntakeisuudesta riippumatta. Vuosittainseuraamus määrätään muutamalle kymme-nelle rikoksentekijälle.

Alentunut syyntakeisuus. Rikoslain 21 §:ssäsäädetään alentuneesta syyntakeisuudesta(Verminderte Schuldfähigkeit). Säännös an-taa mahdollisuuden lieventää tekijälletuomittavaa rangaistusta, jos tekijän kykyymmärtää tekonsa oikeudenvastaisuus sekähänen kykynsä toimia tuon ymmärryksensämukaisesti on olennaisesti alentunut 20 §:ssämainitusta syystä. Alentuneesti syyntakeinen

HE 44/2002 vp58

voidaan myös määrätä vankilasijoituksen si-jasta hoitoon mielisairaalaan.

Itävalta

Syyntakeettomuuden kriteerit. Syyntakeet-tomuuden perusteista säädetään rikoslain11 §:ssä. Pykälän rakenne on sama kuin Sak-sassa. Syyntakeettomaksi katsotaan tekijä,joka teon hetkellä on mielisairauden, heikko-lahjaisuuden tai syvän tietoisuushäiriön taik-ka muun näihin rinnastettavan psyykkisenhäiriön vuoksi kykenemätön ymmärtämääntekonsa oikeudenvastaisuuden taikka kyke-nemätön käyttäytymään tuon ymmärryksensämukaisesti.

Seuraamukset. Syyntakeeton, joka on teh-nyt rikoksen, josta saattaisi seurata yli vuo-den vankeusrangaistus, voidaan määrätätuomioistuimen päätöksellä tahdonvastaiseenhoitoon, milloin tekijän henkilö, olosuhteet jateon laatu huomioon ottaen on pelättävissä,että hän saattaa syyllistyä tekoihin, joilla onvakavat seuraukset (21 §:n 1 momentti).Myös syyntakeisena rangaistukseen tuomittuvoidaan määrätä samoin edellytyksin pakko-hoitoon niin sanottuun psykopaattilaitokseen(21 §:n 2 momentti).

Alentunut syyntakeisuus. Rikoslain lieven-tämisperusteissa on säännös (34 §:n 1 mo-mentti), joka oikeuttaa lieventämään rangais-tusta, milloin tekijä on tehnyt tekonsa epä-normaalin mielentilan alaisena taikka milloinhänen ymmärryskykynsä on heikentynyt.Säännös tulee sovellettavaksi myös luonne-häiriöiden (psykopatia) perusteella. Lainkoh-dassa tarkoitetut tilanteet tunnetaan oikeus-kirjallisuudessa alentuneen syyntakeisuudennimikkeellä.

Yhteenveto

Alentunut syyntakeisuus. Syyntakeisuudenaste-erot on otettu huomioon eri maiden ri-kosoikeusjärjestelmissä joko erottamalla sel-västi alentuneesti syyntakeiset omaksi kate-goriakseen tai ottamalla lakiin erillinen ran-gaistuksen mittaamissäännös, joka oikeuttaatuomitsemaan samalle ryhmälle lievemmänrangaistuksen. Vertailumaista vain Saksanrikoslaki tunnistaa alentuneen syyntakeisuu-den erillisen kategorian. Sen sijaan käsite on

tuttu useiden maiden oikeuskirjallisuudessa.Kaikki rikoslait kuitenkin tuntevat mahdolli-suuden lieventää rangaistusta syistä, jotkaovat lähellä syyntakeettomuuteen johtaviaperusteita.

Oikeuskäytäntöä. Käytettävissä olevien tie-tojen mukaan syyntakeettomien osuus rikok-sista syytetyistä on esimerkiksi Suomessa,Ruotsissa ja Saksassa samaa luokkaa. Hoi-toon määrättyjen osuus vastaa Saksassa jaSuomessa toisiaan, sen sijaan Ruotsissa psy-kiatrisen hoidon käyttö on olennaisesti laa-jempaa.

3.3. Nykytilan ongelmia

Syyntakeettomuuden kriteerit

Syyntakeettomuuden perusteet on nykyi-sessä laissa kuvattu vanhahtavin ja nykykäsi-tyksen mukaisesti myös varsin leimaavintermein. Osa perusteista on myös jäänyt käy-tännössä merkityksettömäksi (satunnainenmielenhäiriö). Toisena ongelmana on, etteiitse rikoslaissa ole selvästi otettu kantaa so-vellettavaan arviointimenetelmään, siis sii-hen, mikä on lääketieteellisten, psykologistenja normatiivisten kriteerien merkitys, sisältöja keskinäinen suhde syyntakeisuusarvioin-nissa. Oikeus- ja viranomaiskäytännöt ovatkuitenkin muotoutuneet melko selkeiksi, eikäsyyntakeisuuden arvioinnissa käytännössänoudatettavaan malliin ole myöskään kohdis-tettu arvostelua.

Myös syyntakeettomuuden arviointiperus-teita pohtinut rikosoikeuskomitea hylkäsi yk-sinomaisesti lääketieteellisen arviointimene-telmän. Mielisairautta ei sellaisenaan voi pi-tää syyntakeisuutta poistavana seikkana,vaan ratkaisevaa on, missä määrin sairausilmenee henkilön vähentyneenä kykynäkäsittää ja ymmärtää asioiden tosiasiallinenja moraalinen luonne sekä säädellä käyttäyty-mistään (komiteanmietintö 1976:72). Komi-tean mukaan syyntakeeton on sellainen hen-kilö, jolta siinä määrin on puuttunut kyky ta-juta tekonsa tosiasiallinen tai moraalinenluonne taikka puuttunut käyttäytymisen va-paus, että olisi kohtuutonta kohdistaa häneenmoitetta. Syyntakeisuuteen liittyy siten sel-keästi kaksi erottuvaa elementtiä: älyllinenkyky käsittää asioita ja kyky tai mahdollisuus

HE 44/2002 vp 59

säädellä käyttäytymistä valintatilanteissa.Sama psykologis-normatiivinen ajattelutapaon sittemmin hyväksytty myös korkeimmanoikeuden käytännössä. Tälle perusratkaisullerakentuu myös säännösehdotus.

Rikosoikeudellinen syyntakeettomuus jamielisairaus leikkaavat toisensa vain osittain.Kaikki mentaalisin perustein syyntakeetto-mat eivät ole mielisairaita, eikä heitä sitenvoida määrätä tahdosta riippumattomaan hoi-toon. Valtaosassa tapauksista tämä ei ole on-gelma, sillä syyntakeettomuus ei välttämättämerkitse vaarallisuutta. Sen sijaan ongelmiasaattaa muodostua, milloin syyntakeettomuu-teen yhdistyy vakavien rikosten tekeminenilman, että tahdosta riippumattoman hoidonmuut edellytykset olisivat käsillä: esimerkik-si siten, että tekijää ei voi pitää mielisairaanamielenterveyslain 8 §:ssä tarkoitetussa mie-lessä (hoitoon määrääminen), joskin kuiten-kin syyntakeettomana rikoslaissa tarkoitetus-sa mielessä. Tämän alueen eliminoimiseksiedellytetään rikos- ja lääkintäoikeudellisensääntelyn yhteensovittamista. Koska rikosoi-keudellisen syyntakeisuuskäsitteen kaventa-miseen ei kansainvälisen vertailun perusteel-la eikä muutoinkaan ole tarvetta, mahdollisetongelmat olisi hoidettava terveydenhoitolain-säädännön puolella.

Seuraamusjärjestelmä

Suomessa syyntakeettomaksi todetun hoi-toon määräämisestä päättävät lääkintäviran-omaiset. Viime kädessä päätöksen asiassa te-kee Terveydenhuollon oikeusturvakeskus.Hoidon jatkamista koskeva päätös on alistet-tava hallinto-oikeudelle, kun taas lopettami-sesta voi päättää Terveydenhuollon oikeus-turvakeskus. Rikosoikeuskomitean mukaanpäätös syyntakeettomana rangaistukseentuomitsematta jätetylle määrättävästä mah-dollisesta sairaalahoidosta kuuluisi edelleenlääkintäviranomaisille. Käsillä oleva esitysrakentuu samalle kannalle.

Järjestelmä, jossa yleiset tuomioistuimet onsuljettu pois päätöksenteosta, on kansainväli-sesti harvinainen. Sen toiminnassa ei kuiten-kaan ole havaittu puutteita. Ongelmat ovatlähinnä mielikuvien tasolla. Yhtenä ongel-mana on ihmisten mahdollisesti kokema tur-vattomuus. Turvallisuuden tunteen kannalta

saattaisi olla eduksi, jos tuomioistuin todetes-saan tekijän syyntakeettomaksi määräisi hä-net hoitoon tai vahvistaisi hoidolle enim-mäisajan. Toisaalta järjestelmä, jossa henkilömäärättäisiin sairaalahoitoon vastoin lääkin-täviranomaisten kantaa, tuntuu monessa suh-teessa ongelmalliselta. Hoidon kriteerit ovatkuitenkin meillä lääketieteelliset, eivät juridi-set. Joka tapauksessa tämänsuuntainen muu-tos vaatisi muutoksia myös hoidon käytönyleisiin periaatteisiin sekä konkreettisiin hoi-toperusteisiin. Se merkitsisi myös periaatteel-lista muutosta oikeus- ja terveydenhuoltovi-ranomaisten keskinäisiin toimivaltasuhtei-siin.

Toinen vaihtoehto on siirtää muodollinenpäätösvalta tuomioistuimelle, kuitenkin siten,että suljettuun hoitoon määrääminen edellyt-täisi lääkintäviranomaisten samansuuntaistalausuntoa. Tämä vastaisi Ruotsissa aikai-semmin käytössä ollutta järjestelmää. Näinpoistuisi muun ohessa se nykyisin melkoyleinen virhekäsitys, jonka mukaan vakaviintekoihin syyllistyneet syyntakeettomat pääsi-sivät vapaasti jatkamaan rikoksiaan. Ongel-mana tässäkin järjestelyssä olisi, ettei Suo-messa ole ollut tapana sitoa tuomioistuintenpäätösvaihtoehtoja tällä tavoin. Hoidonlopettamispäätös olisi yhtä lailla tärkeä. Joshoitoon määräämisestä päättää tuomioistuin,tulisi ilmeisesti myös hoidon lopettamisen ol-la tuomioistuinasia. Kun hoidon keston mää-rää hoidon tarve, ei kestoa voi ennakkoonvahvistaa. Nykyisin asia otetaan esille lääkin-täpuolella kuuden kuukauden välein. Nämäpäätökset tulisivat siten tehtäviksi joko ylei-sissä tuomioistuimissa, mikä tuntuu melkovieraalta, tai hallinto-oikeuksissa, joilla jonykyisin on oikeus vahvistaa tai jättää vah-vistamatta lääkärin tekemä hoidon jatkamistakoskeva päätös.

Lainuudistuksen tarvetta harkittaessa onhuomattava, ettei suuri osa päätösvallan siir-tämistä koskevien ehdotusten taustaotaksu-mista pidä paikkaansa. Joka tapauksessa ole-tus siitä, että suomalainen järjestelmä olisiyhteiskunnan turvallisuuden kannalta vertai-lumaiden järjestelmiä huonompi, on selvästiperusteeton. Lääkintäviranomaisten käytäntöon Suomessa huomattavan tiukka ja on tiu-kentunut viime vuosina entisestään. Ruotsis-sa perinteisen rangaistusseuraamuksen vält-

HE 44/2002 vp60

tää vuosittain 600—700 rikoksentekijää mie-lenterveydellisen perustein. Suomessa tode-taan vuosittain alle sata rikoksentekijää syyn-takeettomaksi tuomioistuimen päätöksellä(vuonna 2000 tapauksia oli 92). Lisäksi arvi-olta muutama kymmenen jää syyttämättä.Psykiatrinen hoito on rikoksen seuraamukse-na Ruotsissa selvästi suositumpaa. Ruotsissapsykiatriseen hoitoon määrätään vuosittain300—400 henkilöä. Meillä kriminaalipotilai-ta otetaan laitoksiin sisään vuosittain kym-menesosa tästä. Tämä kaikki merkitsee muunmuassa, että suuri osa esimerkiksi Ruotsissahoitoon määrätyistä tuomittaisiin Suomessatäysimittaisiin vankeusrangaistuksiin. Syyn-takeettomista, joita Suomessa on kansainvä-lisesti katsoen joko sama määrä tai pienempiosuus kuin vertailumaissa, tahdosta riippu-mattomaan hoitoon määrätään suurin piirteinsama osuus kuin muuallakin. Sen sijaan hoi-toajat ovat meillä ainakin Ruotsiin verrattunaselvästi pitempiä.

Mutta vaikkei järjestelmään siis olisi yh-teiskuntaturvallisuuden nimissä tarve tehdämuutoksia, voivat syyt löytyä muualta. Ny-kyisen järjestelmän pulmana on pikemmin,että rikosoikeudellisen vastuun alaa on viimevuosina laajennettu lääkäreiden päätökselläja ilman julkista keskustelua. Viranomais-käytännöissä tapahtuneet muutokset ehkä toi-sin sanoen kertovatkin nykyjärjestelmän haa-voittuvuudesta sekä hoitoon määrättyjen oi-keusturvan kannalta ehkä pulmallisesta oi-keudellisen kontrollin puutteesta.

Syyntakeettomien hoitoon määräämistäkoskeviin säännöksiin liittyy eräitä ongelmia.Jos rikoksesta epäillystä on laadittu mielenti-latutkimus ja hänet on todettu syyntakeetto-maksi, hänen todetaan olevan hoidon tar-peessa noin 95 %:ssa tapauksista. Toisaaltanäyttää siltä, että ilman mielentilatutkimustasyyntakeettomaksi katsotuista verraten pieniosa määrätään hoitoon. Tämä on ilmeisestiyhteydessä siihen, että tuomioistuimet eivätjuuri käytä hyväkseen mielenterveyslain21 §:n mukaista mahdollisuutta saattaa tuo-mitsematta jätetyn hoidon tarve Terveyden-huollon oikeusturvakeskuksen arvioitavaksi.Esimerkiksi tapauksissa, joissa syytetty jo onmielenterveyspalvelujen piirissä, tähän tuskinon tarvettakaan. Muissa tilanteissa ja etenkinvakavampien rikosten yhteydessä hoidon tar-

ve tulisi kuitenkin saattaa oikeusturvakes-kuksen arvioitavaksi, jollei tuota arviota olepidettävä ilmeisen tarpeettomana.

Alentunut syyntakeisuus

Alentuneen syyntakeisuuden kategoriaa onSuomessa arvosteltu varsin laajasti ja kovinmonesta eri näkökulmasta.

Psykiatriselta kannalta luokkaa on arvostel-tu keinotekoisena ja turhana. Koska täyttäymmärrystä vailla olevat ja täydessä ymmär-ryksessä oleviksi katsotut eivät psyykkisenhäiriön diagnoosilla mitaten eroa ryhminämerkittävästi toisistaan, olisi mahdotontatehdä lääketieteellisin perustein selvää eroasyyntakeisten ja alentuneesti syyntakeistenvälillä. Ja kun asiaa koskevalla ratkaisulla eiole hoidollisia seurausvaikutuksia, olisi kri-tiikin mukaan sen pohtiminen, onko tekijäalentuneesti syyntakeinen vai täydessä ym-märryksessä, käytännössä turhaa resurssientuhlaamista.

Toiseksi tätä kategoriaa on arvosteltu seu-raamusjärjestelmän sisällön näkökulmasta.Pulmana on pidetty, ei ehkä niinkään alentu-neen syyntakeisuuden luokkaa sinänsä vaansitä, ettei seuraamusjärjestelmä riittävässämäärin ota huomioon tämän tekijäryhmänerityistarpeita. Vaikeistakin mielenterveydenhäiriöistä kärsivien ongelmat tavallaan sivuu-tetaan vain antamalla heille tuomioon osittai-nen lievennys, mutta järjestämättä heille hei-dän tarvitsemaansa hoitoa. Pahimmillaan ai-noa psykiatrisen auttamisen mahdollisuuskäytetään menettelyllisesti raskaaseen mie-lentilatutkimukseen, joka tässä tapauksessaon auttanut vain sen ratkaisemisessa, että te-kijä on kelvollinen suorittamaan vankeusran-gaistustaan.

Alentuneesti syyntakeisten kategoria onsaanut osakseen arvostelua myös yhteiskun-nan suojelutarvetta korostavissa puheenvuo-roissa. Tällöin säännöksen suurimpana epä-kohtana on pidetty sen tuomaa mekaanistalievennystä tuomittavaan rangaistukseen.Käytännössä tällä on ollut merkitystä varsin-kin täytetystä murhasta tuomittaessa, jolloinelinkautisrangaistuksen sijasta on tuomittuenintään 12 vuoden vankeusrangaistus.

Alentuneesti syyntakeisten luokan ongel-mallisuutta on perusteltu myös edelliselle lä-

HE 44/2002 vp 61

hes vastakkaisella argumentilla väittäen, ettävapauttaessaan lausunnonantajan vaikeastarajanvedosta vastuullisen ja vastuusta vapaanvälillä tällainen väliporras tarjoaa helponvaihtoehdon silloinkin, kun rikosoikeudelli-sen vastuun edellytykset eivät aidosti olisitäyttyneet.

On myös kiinnitetty huomiota siihen, etteivastaavaa säännöstä ole muiden pohjoismai-den rikoslaeissa. Lopuksi väliportaan pois-tamista on perusteltu käsitteellisin syin:Alentunut syyntakeisuus olisi looginen mah-dottomuus, koska vastuuseen joutuu tai eijoudu. Ihmiset ovat joko syyntakeisia taisyyntakeettomia — kolmatta vaihtoehtoa eiole.

Osa tästä arvostelusta on perusteltua, osaanvoidaan esittää painaviakin vastaväitteitä.Säännöksen arvioinnin lähtökohtana tulee ol-la yhtäältä, että alentunut syyntakeisuus onSuomessa rangaistavuuden määrään vaikut-tava seikka, ja toisaalta syyntakeisuus ja senaste ei ole yksinomaan tai edes olennaisim-milta osiltaan lääketieteellinen, vaan juridi-nen ja moraalinen kysymys.

Vastuun kaksijakoisuuteen rakentuva ar-vostelu (ihmiset ovat syyntakeisia tai eivät)jättää huomiotta sen, että syyntakeisuusar-vostelun perusta on käyttäytymisen moititta-vuudessa ja siihen vaikuttavissa asteikollisis-sa tekijöissä, joihin kuuluu muun muassa te-kijän kyky kontrolloida käyttäytymistään.Mahdolliset diagnostiset hankaluudet eivätmyöskään mitätöi käyttäytymisen moraali-sessa arvottamisessa vaikuttavia yleisperiaat-teita. Syyntakeisuus on aivan samalla tavoinasteikollinen käsite kuin muutkin rikosoikeu-dellista vastuuta ja syyllisyysmoitetta määrit-tävät perusteet. Lähes anteeksi annettava hä-tävarjelun liioittelu, kieltoerehdys tai oikeu-denvastainen pakkotilateko alentaa moitetta,vaikka ei sitä kokonaan poista. Samalla ta-voin myös henkisistä häiriöistä kärsivä ihmi-nen on paremmin tai huonommin perillä te-konsa tosiasiallisesta tai oikeudellista merki-tyksestä, ja hän kykenee, sen mukaan kuinkavakavista terveydellistä ongelmista on kyse,myös kontrolloimaan käyttäytymistään suu-remmassa tai pienemmässä määrin. Alentu-neen syyntakeisuuden kategoria onkin syylli-syysperiaatteelle rakentuvassa rikosoikeudes-sa itsestäänselvyys. Alentunut syyntakeisuus

lieventää syyllisyysmoitetta. Siltä osin kuinrangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden as-teeseen sidotun paheksunnan osoittaminen,myös alentuneesti syyntakeiselle tuomittavanrangaistuksen tulee olla lievempi.

Vaikka siis alentuneen syyntakeisuuden ka-tegorialla ei lääkärille ole merkitystä, sillä onmerkitystä tuomarille ja tuomitulle. Toinenasia sitten on, miten syyntakeisuuden kartoi-tus käytännössä tapahtuu ja miten sen tulisitapahtua. Nykyinen mielentilatutkimus saat-taa hyvin olla tämän seikan selvittämiseksiturhan raskas ja kallis väline. Toisaalta asianjättäminen pelkästään tuomarin omien ha-vaintojen ja asianajajan argumentaation va-raan on varmasti riittämätön ratkaisu.

Myöskään oikeusvertailu ei tue alentunees-ta syyntakeisuudesta luopumista, päinvas-toin. Kaikki tunnetut oikeusjärjestykset sisäl-tävät alentuneen syyntakeisuuden ryhmän,silloin kuin asiaa tarkastellaan rangaistuksenmääräämisen kannalta. Yleensä asiasta onsäädetty mittaamisohjeiden yhteydessä, mut-ta poikkeuksiakin on. Suomen rikoslaillemonessa suhteessa esikuvana olleessa Saksanrikoslaissa alentuneesta syyntakeisuudestasäädetään omana lainkohtanaan ja omallanimikkeellään. Sen sijaan Suomessa termi"alentunut syyntakeisuus" on vain oikeustie-teen kehittämä. Siihen katsomatta, kumpimenettely valitaan, on lopputulos rikosoi-keudellisen rangaistuksen käytön kannaltasama. Myös siitä, onko alentunut syyntakei-suus terminä epäonnistunut, voi esittää erikäsityksiä. Ei ole kielellisiä esteitä sille, ettätäyden syyntakeisuuden ja syyntakeettomuu-den väliin sijoitetaan alentuneen syyntakei-suuden ryhmä. Kaiken kaikkiaan luonnehdin-ta "täyttä ymmärrystä vailla oleva" on kui-tenkin näistä kahdesta onnistuneempi. Niinmoraaliselta, psykologiselta kuin psykiatri-seltakin kannalta lienee selvää, että ihmisetovat eri aikoina paremmin tai huonomminselvillä tekemisistään sekä tekojensa merki-tyksestä, ja ansaitsevat eriasteisen moitteenkulloisenkin ymmärryskykynsä mukaisessasuhteessa.

Alentuneen syyntakeisuuden aiheuttamaamekaanista rangaistavuuden alenemista voijoissakin tilanteissa sen sijaan pitää pulmalli-sena. Erityisen ongelmalliseksi tilanne saat-taa muodostua törkeitä henkirikoksia koske-

HE 44/2002 vp62

vissa yksittäistapauksissa. Alentuneesti syyn-takeisen teossa voi vähäisemmästä syyllisyy-destä huolimatta olla sellaisia piirteitä, ettäkokonaisarvostelun perusteella ei ole aihettalievempään kohteluun. Tämän vuoksi esityk-sessä luovutaankin voimassa olevan lain mu-kaisesta mekaanisesta ja ehdottomasta as-teikkomuutoksesta ja sallitaan mahdollisuustuomita alentuneesti syyntakeiselle myös täy-si rangaistus.

Sen sijaan yleinen päätelmä alentunuttasyyntakeisuutta vastaan olisi ilmeisen erheel-linen. Ensinnäkin vain osa alentuneesti syyn-takeisista on vaarallisia. Valtaosa syyllistyyvähäisiin omaisuusrikoksiin (sama koskeemäärällisesti myös syyntakeettomia). Toisek-si järjestelmä sisältää erikseen mahdollisuu-den rikoksentekijöiden eristämiseen vaaralli-suuden perusteella. Virhepäätelmien välttä-miseksi olisikin viisasta ratkaista erikseenkysymykset alentuneen syyntakeisuuden ka-tegorian tarpeellisuudesta ja laajuudesta, hoi-don tarpeesta ja käyttökriteereistä sekä eris-tämisestä tekijän vaarallisuuden perustella.

Myös se osa alentuneen syyntakeisuudenarvostelua, jossa keskeisenä on ollut huolisiitä, ettei seuraamusjärjestelmässä ole riittä-vässä määrin otettu huomioon tämän tekijä-ryhmän hoidollisia tarpeita, on osaksi oikeas-sa. Tämän näkökulman kannalta viranomais-käytännöissä tapahtuneet muutokset ovat li-säksi vain pahentaneet tilannetta entisestään.Yhtäältä rangaistusajat ovat pidentyneet, toi-seksi entisestään kaventunut alentuneestisyyntakeisten ryhmä on myös ominaisuuksil-taan aiempaa lähempänä syyntakeettomienryhmää, jolloin tarve alentuneesti syyntakeis-ten seuraamusjärjestelmän kehittämiseksihoidolliseen suuntaan painottuu entisestään.Johdonmukaisena korjauskeinona ei kuiten-kaan olisi alentuneen syyntakeisuuden kate-gorian lakkauttaminen, vaan muutosten te-keminen seuraamusjärjestelmään. Alen-tuneesti syyntakeisten osalta joudutaankinjatkossa vielä pohtimaan kysymystä, olisikoluotava mahdollisuus hoidon ja rangaistuksenyhdistelmiin siten, että tuomitulle annettai-siin mahdollisuus suorittaa osa vankeusran-gaistuksesta psykiatrisessa hoidossa. Tätäkoskeva muutos on valmisteltava osana so-pimushoitoa koskevaa uudistusta ja yhteis-työssä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

3.4. Säännösten sisältö

2 momentti. Edellä jo käsitellyn ehdotetun4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuunedellytyksenä olisi, että tekijä on teon hetkel-lä täyttänyt 15 vuotta ja syyntakeinen. Ehdo-tettu 2 momentti koskisi syyntakeettomuutta.Sen mukaan tekijä olisi syyntakeeton, jos hänei tekohetkellä kykene mielisairauden, syvänvajaamielisyyden taikka vakavan mielenter-veyden tai tajunnan häiriön vuoksi ymmär-tämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oi-keudenvastaisuutta taikka hänen kykynsäsäädellä käyttäytymistään on sellaisesta syys-tä ratkaisevasti heikentynyt.

Syyntakeettomuus arvioidaan kahden pe-ruskriteerin valossa: Yhtäältä lähtökohtanaovat tietyt lääketieteelliset (psykiatriset) fak-tat kuten mielisairaus tai syvä vajaamieli-syys. Toiseksi arvioitavana on, kuinka tällai-set seikat ovat vaikuttaneet tekijän havaintoi-hin, motivaatioon ja toimimiskykyyn. Syyn-takeeton olisi tämän mukaan henkilö, joka 1)mielisairauden tai 2) syvän vajaamielisyydentaikka 3) vakavan mielenterveyden tai tajun-nan häiriön vuoksi ei ole (a) ymmärtänyt te-on tosiasiallista luonnetta, tai joka (b) ei oleollut selvillä teon oikeudenvastaisuudesta,taikka jonka (c) kyky säädellä käyttäytymis-tään on sellaisesta syystä ratkaisevasti hei-kentynyt.

Lääketieteelliset (psykiatriset) kriteerit ovatmielisairaus, syvä vajaamielisyys ja vakavamielenterveyden tai tajunnan häiriö. Rikosla-kiin ei ehdoteta otettavaksi viittausta mihin-kään tiettyyn psykiatriseen diagnoosiin. Mie-lentilaa koskevat termit ovat siis yleiskielisiä.Etuna tällöin on muun muassa, etteivät psy-kiatriset koulukuntaerot vaikuta tuomiois-tuintyöskentelyyn. Toisaalta näin meneteltä-essä ei myöskään ole tietoisesti pyritty irtau-tumaan samojen termien lääkintäjuridisestamerkityksestä.

Mielisairaus tarkoittaa tässä — kuten myösmielenterveyslaissa — tyypillisesti psykoot-tisluonteisia tiloja.

Syvää vajaamielisyyttä vastaava psykiatri-nen käsite olisi usein kehitysvammaisuus.Tätä termiä vaivaa toisaalta leimaavuus. Sitäpaitsi kehitysvammaisuus voi viitata myösfyysisiin ominaisuuksiin, joilla ei välttämättäole mitään tekemistä vastuuongelmien kans-

HE 44/2002 vp 63

sa. Nykyisin syyntakeettomiksi katsotaanmuun ohella älyllisistä syistä ymmärrystävailla olevat eli vajaamieliset. Käytännössärajana on ollut, että älykkyydeltään 9-vuotiaan tason alapuolelle jäävät rikoksente-kijät on katsottu ymmärrystä vailla oleviksi.Tähän ryhmään kuuluvat vaikeasti kehitys-vammaiset (joiden älykkyysosamäärä vaihte-lee välillä 20—40), keskivaikeasti kehitys-vammaiset (älykkyysosamäärä välillä 35—55) sekä osa lievästi kehitysvammaisista(älykkyysosamäärä välillä 50—70). Selkeätärajaa sen suhteen, missä vaiheessa ylittyy ra-ja syyntakeettomien ja alentuneesti syynta-keisten sekä vastaavasti alentuneesti syynta-keisten ja syyntakeisten välillä, ei voida esit-tää. Älyllinen kehitysvammaisuus esiintyyvarsin harvoin päädiagnoosina. Sivudiagnoo-sin painoarvoa taas on erittäin hankala arvi-oida. Ratkaisevaa lopultakin on, ei pelkäs-tään todettu kehitysvammaisuus, vaan se,missä määrin havaittu häiriö on vaikeuttanuttekijän kykyä ymmärtää tekonsa merkitys jasäädellä käyttäytymistään.

Vakava mielenterveyden häiriö viittaa en-nen kaikkea vaikeisiin rajatiloihin sekä seka-vuustiloihin, tajunnan häiriö taas erilaisiinmyrkytystiloihin, ikäheikkouteen, dementiantuomiin ymmärryskyvyn alenemistiloihin se-kä orgaanisiin aivovammoihin. Kriteerin si-sällyttäminen lakiin merkitsee jonkinasteistasyyntakeettomuuden alan laajennusta, mitävoi kuitenkin kansainvälisten käytäntöjen no-jalla pitää perusteltuna.

Muutoksena nykyiseen lakiin on, etteisyyntakeettomuuden perusteissa erikseenenää mainittaisi nykyisen lain tuntemaa sa-tunnaista mielenhäiriötä. Tällaisina perustei-na oikeuskirjallisuudessa on nimetty tietoi-suuteen tai tahtomiskykyyn vaikuttanut kuu-metauti, myrkytys, aivotärähdys ja tunnotto-muuteen asti menevä päihtymys. Säännöstäon sovellettu kymmenkunta kertaa vuodessa.Tarpeen ilmaantuessa esitetty sanamuoto onulotettavissa myös satunnaisiin mielenhäiri-öihin. Tämäntyyppiset tilanteet ovat myöskatettavissa erehdyssäännöksin.

Sillä, kuinka nykyisen tautiluokituksen tun-temat sairaudet sijoittuvat lain kriteereidenalle, ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä.Olennaista on, missä määrin sairaus on vai-kuttanut tekijän kykyyn havainnoida,ymmärtää ja arvioida tosiasioita ja teon

märtää ja arvioida tosiasioita ja teon moraa-lista sekä oikeudellista merkitystä. On kysyt-tävä, miten sairaus on vaikuttanut hänen ky-kyynsä kontrolloida käyttäytymistään.

Sairauden vaikutuksen volitiivis-kognitii-visten ja normatiivisten kriteerien tulee ilme-tä siten, että tekijä ei ole ymmärtänyt teon to-siasiallista luonnetta, tai ei ole ollut selvilläteon oikeudenvastaisuudesta, taikka hänenkykynsä säädellä käyttäytymistään on sellai-sesta syystä ratkaisevasti heikentynyt. Mie-lentilalausunnossa on siis kyettävä selvittä-mään, mikä on todetun psyykkisen tilan vai-kutus tekijään kykyyn erottaa oikea ja väärätoisistaan, kykyyn tehdä kohtuullisen tarkko-ja havaintoja ympäröivästä todellisuudesta jahänen mahdollisuuksiinsa hallita omaa toi-mintaansa.

Oikeudenvastaisuus tekijän ymmärryksenkohteena viittaa ennen kaikkea teon kiellet-tävyyteen ("näin ei saa tehdä"). Milloin kykyarvioida tosiasioita on alentunut, ollaan lähel-lä tunnusmerkistöerehdystä. Erehdyksestä ti-lanteen erottaa ennen kaikkea se, että vir-hearviointi johtuu syyntakeettomuustapauk-sessa tekijän sisäisistä ja useimmissa tapauk-sissa varsin pysyvistä henkisistä ominaisuuk-sista, ei niinkään tilanteeseen liittyvistä ul-koisista ja tilapäisistä seikoista.

Syyntakeettomuuden itsenäinen merkityssuhteessa syyksiluettavuuteen tulee esille an-nen kaikkea tilanteissa, joissa tekijä on kylläymmärtänyt tekonsa oikeudellisen ja tosiasi-allisen luonteen, mutta ei sairautensa vuoksiole kyennyt kontrolloimaan käyttäytymis-tään. Vastuu ei toisaalta edellytä, että henkilöpystyy kaikissa suhteissa määräämään teke-misistään. Toimintavapauttamme on yleensäjossain suhteessa kavennettu. Toisaalta lieneemyös selvää, ettei vastuuvapaus edellytä, ettätekijä on menettänyt kaiken kontrollin toi-mistaan. Vastuusta vapautumiseen vaaditaanja siihen riittää, että kyky säädellä käyttäy-tymistä on "olennaisesti" tai "ratkaisevasti"heikentynyt. Vaadittavasta kynnyksestä päät-täminen on kriminaalipoliittisin perusteinratkeava arvostuskysymys.

Syyntakeisuusarvio tapahtuu tekohetken ti-lanteen mukaan. Ratkaisu on syyllisyysperi-aatteen kannalta ainoa kysymykseen tuleva.Rikos ei muutu tekona sen moitittavammak-si, vaikka tekohetkellä vallinnut syyntakeet-

HE 44/2002 vp64

tomuuden tila olisikin tuomitsemishetkeenmennessä poistunut. Toisaalta, vaikka teonjälkeen ilmenneet ongelmat ja häiriöt eivättee tekoa sinänsä vähemmän moitittavaksi,ne saattavat kuitenkin tehdä rangaistuksentäytäntöönpanon mahdottomaksi. Sekä voi-massa olevan että ehdotetun lain mukaantuomioistuimella onkin myös mahdollisuusjättää rangaistus tuomitsematta, milloin ran-gaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tar-koituksettomana ottaen huomioon muun mu-assa tekijän henkilökohtaiset olosuhteet sekäsosiaali- ja terveydenhuollon toimet. Säännösantaa mahdollisuudet tuomitsematta jättämi-seen tilanteissa, joissa syyntakeettomuudennormaalisti perustava tila esiintyy vasta teonjälkeen.

Esityksen mukaan syyntakeettomaksi tode-tun hoitoon määräämisestä päättäisivät edel-leenkin lääkintäviranomaiset ja viime kädes-sä Terveydenhuollon oikeusturvakeskus.Hoidon jatkamista koskeva päätös on alistet-tava hallinto-oikeudelle, kun taas lopettami-sesta voi päättää Terveydenhuollon oikeus-turvakeskus. Vaikka järjestelmä, jossa yleisettuomioistuimet on suljettu pois päätöksente-osta, on kansainvälisesti harvinainen, ei sentoiminnassa ole havaittu olennaisia puutteita.Ongelmat ovat lähinnä mielikuvien tasolla.Joka tapauksessa tuomioistuinten osallistu-minen esimerkiksi hoidon pituudesta päättä-miseen vaatisi muutoksia hoitoperusteisiinsekä nykyisen mielenterveyslain tarkistamis-ta. Näiden muutosten valmistelun ei ole kat-sottu kuuluvan rikoslain kokonaisuudistuk-seen. Näillä perusteilla ehdotuksessa on pää-tetty säilyttää nykyinen järjestelmä sellaise-naan.

3 momentti. Ehdotettu 3 momentti koskisialentuneesti syyntakeisia. Jollei tekijä olesyyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmär-tää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeu-denvastaisuus taikka säädellä käyttäytymis-tään on mielisairauden, vajaamielisyydentaikka mielenterveyden tai tajunnan häiriönvuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut,häntä olisi pidettävä alentuneesti syyntakei-sena. Tällöin olisi alentunut syyntakeisuusotettava huomioon rangaistusasteikkoa lie-ventävänä siten kuin ehdotetussa 6 luvun8 §:ssä säädettäisiin.

Vaatimukset hylätä alentuneen syyntakei-

suuden kategoria perustuvat joko väärinkäsi-tyksiin taikka alentuneen syyntakeisuudenymmärtämiseen erheellisesti yksinomaandiagnostisena kategoriana. Alentuneen syyn-takeisuuden säilyminen on syyllisyysperiaat-teelle rakentuvassa rikosoikeudessa itses-täänselvyys. Alentunut syyntakeisuus lieven-tää syyllisyysmoitetta. Siltä osin kuin ran-gaistuksen tehtävänä on syyllisyyden astee-seen sidotun paheksunnan osoittaminen,myös alentuneesti syyntakeiselle tuomittavanrangaistuksen tulee olla lievempi. Sillä, ni-metäänkö tämä lievemmän syyllisyysmoit-teen ansaitseva kategoria laissa erikseen javarataanko sille oma pykälä, kuten esimer-kiksi Suomessa ja Saksassa, vai otetaankosyyntakeisuuden aleneminen huomioon ylei-sissä mittaamisperusteissa kuten muissa poh-joismaissa, ei lopputuloksen kannalta ole rat-kaisevaa merkitystä. Ehdotettu ratkaisu pe-rustuu ennen kaikkea lakiteknisiin syihin.

Vastuun lieventämisen juuret ovat oikeu-denmukaisuuskäsityksissämme sekä rikosoi-keudellisessa syyllisyysperiaatteessa. Moraa-liseen moitteeseen pohjaavassa syyntakei-suusarvioinnissa alentunut syyntakeisuusmuodostaa luonnollisen ja tarpeellisen väli-portaan vastuuvapauden ja täyden vastuunvälillä. Näistä syistä laissa edelleen säilytet-täisiin alentuneesti syyntakeisten luokka.Toisaalta tarvittavan liikkumavaran takaami-seksi rangaistusten mittaamisessa nykyisenlain mukaisesta mekaanisesta lievennyksestäehdotetaan luovuttavaksi. Olosuhteen tar-kemmasta merkityksestä rangaistuksen mää-rään ja laatuun säädettäisiin erikseen rangais-tuksen määräämistä koskevien säännöstenyhteydessä. Vastuun edellytyksiä koskevassaluvussa tuodaan esille vain se, että laki edel-leenkin tunnustaa asteikollisuuden puheenaolevassa suhteessa.

Kun syyntakeettomuuteen vaaditaan, ettäkyky kontrolloida käyttäytymistä on ratkai-sevasti heikentynyt, niin alentuneeseen syyn-takeisuuteen riittää luonnollisesti tätä vähäi-sempi kontrolloitavuuden aleneminen. Ehdo-tetussa lakitekstissä tämä on ilmaistu puhu-malla kontrollointikyvyn merkittävästä ale-nemisesta. Sama vähennys ilmenee myösmuissa termeissä: kun syyntakeettomuudenyhteydessä puhutaan syvästä vajaamielisyy-destä ja vaikea-asteisesta mielenterveyden tai

HE 44/2002 vp 65

tajunnan häiriöstä, alentunutta syyntakeisuut-ta koskevassa momentissa puhutaan yleisestivajaamielisyydestä ja mielenterveyden tai ta-junnan häiriöstä.

4. Päihtymyksen merkitys

4.1. Nykytila

Päihtymyksen vaikutuksesta rikosvastuu-seen säädetään alentunutta syyntakeisuuttakoskevassa rikoslain 3 luvun 4 §:ssä. Pykälän2 momentissa todetaan: "Älköön tässä tapa-uksessa päihtymystä taikka muuta senkaltais-ta mielenhäiriötä, johon rikoksentekijä on it-sensä saattanut, yksinään pidettäkö syynä täl-laiseen rangaistuksen vähentämiseen." Lainmukaan humala, johon tekijä on itsensä saat-tanut, ei siis yksinään oikeuta alentunuttasyyntakeisuutta vastaavaan rangaistuksenalentamiseen.

Sääntöä, jonka mukaan humala ei vaikutavastuuseen, on perusteltu ennen kaikkeayleisestävin syin. Onkin ymmärrettävää, etteinormaalisääntöjen mukainen vastuuvapausvoi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa merkit-tävä osa rikoksista tehdään alkoholin vaiku-tuksen alaisena. Ankarat vastuusäännöt kiin-nittyvät kriminaalipoliittisten näkökohtienohella myös yleisiin alkoholipoliittisiin sekämoraalisiin katsomuksiin. Toisaalta olosuh-teen täyden merkityksen kieltäminen on syyl-lisyysperiaatteen kannalta ongelmallista.Lainsäätäjän ja oikeuskirjallisuuden kantaonkin kysymyksessä jonkin verran vivah-teikkaampi kuin yleensä esitetään.

Ehdottomasta säännöstä, jonka mukaan itsehankittu humala ei vaikuta vastuuseen, onkirjallisuudessa esitetty poikkeuksena mie-lenhäiriöön rinnastettavan tunnottoman tilansynnyttämä niin sanottu patologinen humala.Toisaalta vastuusta vapautuminen on mah-dollista, jos humaltuminen tapahtui vahin-gossa tai oli voimakkuudeltaan täysin enna-koimaton, eikä juopumus siis ollut "itse han-kittu". Onkin osoitettavissa erityistilanteita,esimerkiksi normaalista poikkeavat humalati-lat ja erehdystilanteet, joissa humala saattaapoistaa rikosvastuun.

4.2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Ruotsissa juopumuksesta säädetäänsyyksiluettavuutta koskevien määräysten yh-teydessä. Rikoslain 1 luvun 2 §:n 1 momen-tin mukaan teko katsotaan rikokseksi vain,jos se on tehty tahallisesti. Pykälän 2 mo-mentissa todetaan, ettei siitä, että teko on teh-ty itse hankitussa humalatilassa, seuraa,etteikö tekoa voisi pitää rikoksena.

Säännöksen sisällöstä on esitetty kolmetulkintavaihtoehtoa. On katsottu, että säännösoikeuttaa suoraan presumoimaan tahallisuu-den ja tuottamuksen juopumustilanteissa.Toisena vaihtoehtona on, että lainsoveltajantulisi kysyä, kuinka selvin päin toiminut ri-koksentekijä olisi tilanteet nähnyt, ja tehdätämän perusteella päätelmät tekijän tahalli-suudesta tai tuottamuksesta. Kolmas, ensim-mäiselle vastakkainen tulkinta on lukeasäännöstä vain muistutuksena siitä, että ylei-set syyksilukemisvaatimukset pätevät myösjuopumustilanteissa. Kaikki vaihtoehdot ovatedustettuina oikeuskäytännössä.

Ruotsin korkein oikeus selvensi ratkaisul-laan (NJA 1973 s. 590) jossain määrin sään-nöksen sisältöä. Sen mukaan säännökselläolisi tarkoitettu tuoda julki poikkeus normaa-lista tahallisuusvaatimuksesta. Toisaaltasäännöksellä ei olisi tahdottu tehdä poikkeus-ta tahallisuusvaatimuksesta niissä tapauksis-sa, joissa tunnusmerkistö edellyttää erityistätarkoitusta tai kvalifioitua tahallisuutta, siistilanteita, joissa tahallisuus muodostaa itse-näisen subjektiivisen tunnusmerkin,"fristående subjektivt moment". Humalainen,joka on ottanut haltuunsa vieraat, muttaomiksi luulemansa lastenvaunut, on tämänperusteella katsottu voitavan vapauttaa var-kaussyytteestä, koska häneltä on puuttunutvarkausrikoksen edellyttämä erityinen anas-tustarkoitus. Kaiken kaikkiaan oikeustilaapidetään yleisesti epätyydyttävänä. Komiteaesitti säännöstä muutettavaksi siten, että juo-pumustapauksissa otettaisiin käyttöön nor-maalit syyksilukemissäännöt (SOU 1988:7).Vuoden 1994 rikoslainuudistuksessa asiankatsottiin kuitenkin edellyttävän vielä erillis-selvittelyä (reg. prop. 1993/94:130).

Psyykkisesti häiriintyneiden rikoksenteki-jöiden asemaa selvittänyt komitea ehdottisyyntakeisuuden palauttamista rikosoikeudel-

HE 44/2002 vp66

lisen vastuun edellytykseksi (SOU 2002:3).Tekijä olisi vastuusta vapaa esimerkiksi va-kavan psyykkisen häiriön vuoksi. Ehdotuk-sen mukaan vastuuvapaus ei kuitenkaan tulisikysymykseen, jos tekijä on itse aiheuttanuthäiriötilansa juopumuksella tai muulla vas-taavalla tavalla.

Norja. Norjassa juopumuksen vaikutukses-ta säädetään Suomen tavoin syyntakeetto-muuden yhteydessä. Syyntakeettomuuttakoskevan rikoslain 44 §:n mukaan teko ei olerangaistava, jos siihen syyllistynyt on tiedot-tomassa (bevisstløs) tilassa. Tiedottomuus,joka on seurausta itse hankitusta humalastaeli tekijän viaksi voidaan laskea se, että hänon tullut humalaan, ei kuitenkaan vapautarangaistusvastuusta (45 §). Vastuuta voidaantoisaalta lieventää lain 56 §:n nojalla. Vuo-den 2002 alussa tuli voimaan lainmuutos, jol-la lisättiin rikoslain 40 §:ään säännös siitä, et-tä itse hankittua humalaa ei oteta huomioonarvioitaessa, onko teko tahallinen. Vastaavas-ti 42 §:n mukaan itse hankitusta humalastajohtuva erehdys on vaikutukseton ja tekijäntoimintaa arvioidaan ikään kuin hän olisi ol-lut selvä. Lain 56 §:n d kohdan mukaan ran-gaistusta voidaan lieventää, kun tekijä ontoiminut itse hankitun humalan aiheuttamas-sa tiedottomassa tilassa, jos erityisen lieven-tävät asianhaarat puhuvat rangaistuksen lie-ventämisen puolesta.

Tanska. Juopumuksesta säädetään erikseensyyntakeisuuden yhteydessä (rikoslain 16 §:n1 momentti). Lähtökohtana on, että alkoholinnauttiminen voi saattaa henkilön tilapäiseenmielenhäiriöön rinnastettavaan tilaan ja siissyyntakeettomaksi. Poikkeuksena yleisistäsyyntakeisuussäännöistä säädetään, että jossyyntakeettomuuden yleisesti perustava tilaon seurausta alkoholin tai muun sellaisenhuumeen nauttimisesta, voidaan tekijä tuomi-ta rangaistukseen, jos siihen on erityisiä syi-tä. Erityisenä vastuuta puoltavana syynämainitaan kirjallisuudessa tilanne, jossa hen-kilö on aikaisempien kokemusten perusteellaollut selvillä alkoholin normaalista poikkea-vista vaikutuksista ja niihin liittyvistä riskeis-tä. Presumptio on siis tavallaan käänteinen:syvä humala poistaa lähtökohtaisesti syynta-keisuuden, mutta tekijää voidaan kuitenkinrangaista, jos siihen on erityisiä syitä. Vas-tuuta toisaalta tiukennetaan sen kautta, että

oikeuskäytäntö on varsin pidättyväinen sentoteamisessa, onko humala saavuttanut vaa-dittavan patologisen humalan asteen.

Juopumuksen vaikutuksesta syyksiluetta-vuuteen ei ole erikseen säädetty. Oikeuskir-jallisuudessa on katsottu, ettei Norjan jaRuotsin oikeuden ankara vastuu pätisi Tans-kassa. Humalaiseltakin edellytetään tahalli-suutta, joskin tahallisuuden todistamiskyn-nystä jouduttaneen jonkin verran laskemaansyytetyn vahingoksi.

Saksa ja Itävalta. Päihtymyksen erityis-asema on saksalaisella kielialueella säädeltyyhtenäisen mallin mukaan. Humalan aiheut-tamaa tietoisuuden ja tajunnan häiriötä käsi-tellään syyntakeisuuspuolella tavallistensääntöjen mukaan. Riittävän syvä humalapoistaa syyntakeisuuden. Tässä ei edellytetätiedottomuuteen yltävää humalaa. Jo varhai-semmassakin vaiheessa juopumus voi vaike-uttaa käyttäytymisen säädeltävyyttä tavalla,joka oikeuttaa katsomaan tekijän tekohetkelläsyyntakeettomaksi. Vaikka arvio tehdäänhumalan vaikutuksen perusteella tapauskoh-taisesti, esitetään esimerkiksi Saksassa jon-kinlaiseksi nyrkkisäännöksi, että 3 promillenhumala johtaa jokseenkin säännönmukaisestisyyntakeettomuuteen ja 2 promillen humalaalentuneeseen syyntakeisuuteen.

Vastuuta tiukennetaan kuitenkin erillisillähumalarikoksen (Vollrausch) tunnusmerkis-töillä. Niiden mukaan rangaistaan sitä, jokanautittuaan tahallaan tai tuottamuksesta alko-holia tai muita huumaavia aineita tekee sit-temmin oikeudenvastaisen teon, jos tekijää eipäihtymykseen perustuvan syyntakeettomuu-den vuoksi voida tuomita siitä rikoksesta,jonka hän päihtyneenä teki. Jälkimmäisen te-on osalta ei vaadita syyllisyysnäyttöä. Ky-seessä on objektiivinen rangaistavuudenedellytys. Rangaistus ei kuitenkaan saa koho-ta korkeammaksi kuin mitä on säädetty siitärikoksesta, jonka tekijä humalassa teki.

Syvää humalaa koskevan tunnusmerkistöntarve perustellaan humalaisten rikoksenteki-jöiden aiheuttamalla vaaralla oikeudellisestisuojatuille eduille ja yleiselle turvallisuudel-le. Säännös on konstruoitu abstraktiseksi vaa-rantamisrikokseksi. Rikosvastuu edellyttää,että päihteitä nautitaan olosuhteissa, joissatuo nauttiminen jollakin tavoin on omiaansynnyttämään vaaran oikeudellisesti suoja-

HE 44/2002 vp 67

tuille eduille. Oikeuskirjallisuudessa humala-tunnusmerkistöä on moitittu etenkin seuraus-hakuisuudesta. Sillä on pyritty välttämäänsyyllisyysperiaatteen avoin rikkominen luo-malla kuva, että tilanteessa rangaistaan vainsyyksiluettavasta humalasta, ei sen vallassasyyntakeettomana tehdyistä rikoksista. Kunnuo rikokset kuitenkin ovat rangaistuksenkäytön ehtona ja kun niiden törkeys myösvaikuttaa rangaistuksen määrään, Vollrausch-tunnusmerkistöä on arvosteltu eräänlaiseksisilmänkääntötempuksi.

Yhteenveto. Oikeusvertailu kertoo lainsää-däntöratkaisujen sekä oikeuskirjallisuudessaesitettyjen kannanottojen välisestä jännittees-tä. Onkin ilmeistä, että lainsäätäjä joutuu ti-lanteessa vahvistamaan vastuusäännöt mää-rättyjen käytännön realiteettien asettamissarajoissa ja tavalla, joka asettuu ristiriitaankeskeisten rikosoikeuden käyttöä koskevienperiaatteiden kanssa. Ankara vastuu juopu-mustapauksissa on ristiriidassa syyllisyyspe-riaatteen kanssa. Lainsäädännössä edustettuankara vastuu on ollut kasvavan kritiikinkohteena kaikissa pohjoismaissa. Myös sak-salaisella kielialueella käytettyjä syvän hu-malan erilliskriminalisointeja on moitittuseurausvastuisiksi.

4.3. Nykytilan ongelmia

Lainsäädännöllinen tilanne on jossain mää-rin tulkinnanvarainen. Laissa säädellään ai-noastaan humalan ja alentuneen syyntakei-suuden ja sitä vastaavan rangaistuksen alen-tamisen suhteista, tältäkin osin todeten, etteihumala "yksin", mutta ehkä muiden seikko-jen kanssa yhdessä, johda vastuun alentami-seen alentuneen syyntakeisuuden perusteella.Kun samaa poikkeusta ei ole tehty täydensyyntakeettomuuden kohdalla, on kirjallisuu-dessa paikoin katsottu, että tiedottomuuteenyltävä tai sitä lähentyvä humala voi poistaasyyntakeisuuden kokonaisuudessaan, ol-koonkin, että tapausten käytännöllinen mer-kitys on vähäinen ja saattaisi koskea lähinnäjoitain laiminlyöntitilanteita. Toisaalta tiedot-tomuuden aiheuttavaa lievemmänkin huma-lan vaikutuksesta rangaistavuuteen on esitet-ty eri käsityksiä. Siitä, ettei humala rikoslain3 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan yksin joh-da alentuneeseen syyntakeisuuteen, ei oike-

uskirjallisuudessa paikoin esitetyn mukaanseuraa estettä sille, että esimerkiksi juopu-mustilan aiheuttamia motivointivaikeuksiajoissain tilanteissa kohdeltaisiin tavallisenarangaistuksen lieventämisperusteena.

Myös humalan ja syyksiluettavuuden sekäerehdysoppien väliset suhteet synnyttävät ky-symyksiä. Juopumuksen rikosoikeudellinenvaikutus onkin arvioitava erikseen sekä suh-teessa syyntakeisuuteen ja syyksiluetta-vuuteen. Juopumuksen vaikutusta on käsitel-ty ensisijaisesti syyntakeisuuskysymyksenä.Harvat syyksiluettavuutta koskevat kannan-otot ovat myös jonkin verran erisuuntaiset.Osa kirjoittajista vaatii johdonmukai-suussyistä ankaraa vastuuta myös syyksi-luettavuuspuolella, osa kirjoittajista taas kat-soo, että tiedottomuuteen johtava humalapoistaa tahallisuusvastuun, pois lukien tilan-teet, joissa tekijä on tietoisesti hankkiutunuthumalaan vapautuakseen vastuusta. Vaihto-ehtoisesti on puollettu kantaa, jonka mukaanhumalan synnyttämille erehdyksille myön-nettäisiin normaalit oikeusvaikutukset. Ri-kosoikeuskomitea katsoi, että humalatilassatapahtuneeseen ilmiselvään tosiasiaerehdyk-seen olisi suhtauduttava kuin muuhunkin to-siasiaerehdykseen (komiteanmietintö1976:72).

4.4. Säännöksen sisältö

Ehdotetun 4 §:n 4 momentin mukaan päih-tymystä tai muuta tilapäistä tajunnan häiriötä,johon tekijä on saattanut itsensä, ei otettaisisyyntakeisuusarvioinnissa huomioon, elleisiihen ole erityisen painavia syitä.

Humalan vaikutuksesta rangaistusvastuu-seen ehdotetaan säädettäväksi edelleen ny-kyiseltä pohjalta ja yhteydessä rikosoikeudel-liseen syyntakeisuuteen. Tämä merkitsee pi-täytymistä pohjoismaisessa sääntelymallissa,eikä lakiin siis ehdoteta saksalaisen kielialu-een mallin mukaista humalarikos-tunnus-merkistöä.

Momentissa säädetään humalan vaikutuk-sesta syyntakeisuuden arviointiin. Syylli-syysperiaatteen täysimittainen soveltaminenei humalatilanteissa liene mahdollista.Yleisestävät syyt sekä eräät käytännön näkö-kohdat edellyttävät verraten ankaraa vastuu-ta. Syyttäjän olisi jokseenkin mahdoton

HE 44/2002 vp68

osoittaa rikoksen vaatimaa tahallisuutta, mi-käli syytetyn sallittaisiin ilman erityisehtojavedota juopumuksen aiheuttamiin tajunnanhäiriöihin ja motivointivaikeuksiin. Ilmeistäedelleen on, ettei päihtymystä voida rinnastaasellaisiin vaikutuksiltaan vastaaviin psyykki-siin tiloihin, jotka ovat tekijän oman valinnantavoittamattomissa. Mielikuva siitä, että jo-kainen tiedottomuutta lähenevässä humalassaoleva on rikosoikeudellisesti syyntakeeton,olisi yleisprevention kannalta vahingollinen.Vastuuvapaudelta tulee edellyttää jonkinlais-ta lisäargumenttia. Säännöksen mukaan päih-tymys tai muu tilapäinen tajunnan häiriö, jo-hon tekijä on saattanut itsensä, voitaisiinkinottaa syyntakeisuusarvioinnissa huomioonvain, milloin siihen on erityisiä syitä. Tällai-sina erityisinä syinä voisivat tulla kysymyk-seen esimerkiksi yhteisvaikutustilanteet, yl-lättävä teho, kokemattomuus, väsymys taipitkäaikaisen käytön myötä alentunut tole-ranssi.

Erityisiä syitä koskeva ehto liittyy ainoas-taan sellaiseen humalaan, johon tekijä on"saattanut itsensä". Tällä viitataan lähinnähumalan syyksiluettavuuteen — siis siihen,että tekijä on tietoinen tai hänen olisi tullutolla tietoinen humaltumisen riskistä. Sellai-nen päihtyminen, jota ei voida lukea tekijäl-leen tuottamuksellisena syyksi, on lupa ottaasyyntakeisuutta alentavana tai sen poistavanaseikkana huomioon normaalisääntöjen mu-kaan. Jos rikoksentekijä on erehdyksessänauttinut huumaavia aineita, esimerkiksi sär-kylääkkeiksi luulemiaan hallusinogeenejä,joiden vaikutuksesta tekijän havainnot todel-lisuudesta ja sen myötä myös tekemisistäänovat pahasti vääristyneet, voidaan häntämahdollisesti pitää syyntakeettomana taikkaalentuneesti syyntakeisena. Kyse olisi siislaissa tarkoitetusta vaikea-asteisesta tajunnanhäiriöstä.

Jos tajunnan häiriö on tekijälle syyksiluet-tava, eli tekijä on saattanut itsensä humalaaneikä vain joutunut humalaan, seikalla ei läh-tökohtaisesti ole vaikutusta syyntakeisuuteentaikka sen asteeseen, ellei tilanteeseen liitypoikkeuksellisia piirteitä. Toisaalta useat täs-sä kysymykseen tulevista erityistä syistä ovatsamalla seikkoja, joiden perusteella päihty-mystä ei enää välttämättä ole pidettävä teki-jälleen syyksiluettavana. Yllättävät ja enna-

koimattomat alkoholin ja lääkkeiden yhteis-vaikutustilanteet ovat usein samalla sellaisiatajunnan häiriöitä, joita ei voisi lukea tekijäl-le syyksi. Erityiset syyt -kategoria on kuiten-kin syyksiluettavuuden arvioinnissa vaikut-tavia seikkoja laajempi. Humalalla voi ollaerityisten syiden vuoksi merkitystä silloinkin,kun päihtyminen on ollut tietoista. Jos tekijäpakotetaan uhkauksin ja hänestä kiinni pitäennauttimaan alkoholia, saattaa hän vapautuasyntyneen sekavuustilan aikana tekemistäänrikoksista. Tosin tällöin on tulkinnanvaraista,onko juomaan pakotettu "saattanut itsensä"humalaan.

Kaiken kaikkiaan ehdotettu sääntely mer-kitsee, ettei tekijä voi normaalitilanteissa ve-dota esimerkiksi syvän humalan tuomiinkontrollointivaikeuksiin tai siihen, ettei hänmuista tapahtuneesta mitään. Vastuun lie-vennys voi tulla kyseeseen lähinnä tilanteis-sa, joihin liittyy jotain todella yllättävää. Al-koholin kanssa sattuvat yllätykset ovat yleen-sä melko lailla ennakoitavissa, sen sijaanesimerkiksi lääkeaineiden käytön yhteydessämahdollisuudet vastuuta alentaviin erehdyk-siin ja yllättäviin sivuvaikutuksiin ovat suu-remmat.

5. Mielenterveyslain 21 §:n mukainen menet-tely

Ehdotettu 4 §:n 5 momentti sisältäisi viitta-uksen mielenterveyslain 21 §:ään. Kyseisessäpykälässä säädetään, että jos tuomioistuin jät-tää rikoksesta syytetyn mielentilan vuoksirangaistukseen tuomitsematta, se voi saattaakysymyksen hänen psykiatrisen sairaanhoi-don tarpeestaan terveydenhuollon oikeustur-vakeskuksen selvitettäväksi. Tuomioistuinvoi samalla määrätä tuomitsematta jätetynsäilytettäväksi vankilassa, kunnes oikeustur-vakeskuksen päätös on annettu. Jos hänenpsykiatrisen sairaanhoidon tarpeensa selvit-tämiseksi on välttämätöntä, oikeusturvakes-kus voi määrätä hänet enintään 30 päiväksisairaalaan tutkittavaksi.

Edellä on todettu, että tuomioistuimet eivätjuuri käytä hyväkseen mahdollisuuttaan saat-taa tuomitsematta jätetyn hoidon tarve arvioi-tavaksi. Kysymys on tapauksista, joissa hoi-don tarve ei tule arvioitavaksi mielentilatut-kimuksen yhteydessä, koska syyntakeetto-

HE 44/2002 vp 69

muusratkaisu perustuu muuhun aineistoon,esimerkiksi aiempaan mielentilatutkimuk-seen. Jos syytetty ei ole muuten mielenterve-yspalvelujen piirissä, saattaa kuitenkin ollaaihetta arvioida hoidon tarvetta. Mahdollises-ti mielenterveyslain 21 §:n vähäinen sovel-taminen johtuu siitä, että pykälä ei ole rikos-laissa. Asian selventämiseksi syyntakeisuuttakoskevan 4 §:n 5 momentiksi sijoitettaisiinviittaussäännös mielenterveyslain 21 §:ään,joka säilyisi ennallaan.

Momentissa säädettäisiin, että jos tuomio-istuin jättää rikoksesta syytetyn hänen mie-lentilansa vuoksi rangaistukseen tuomitse-matta, tuomioistuimen tulee, jollei se ole il-meisen tarpeetonta, saattaa kysymys hänenhoidon tarpeestaan selvitettäväksi siten kuinmielenterveyslain 21 §:ssä säädetään.

5 §. Syyksiluettavuus

1. Nykytila ja sen ongelmia

Rangaistukseen tuomitseminen edellyttää,että tekijä osoittaa teossaan rangaistavaasyyllisyyttä. Vaaditaan, että tekijä olisi voi-nut toimia toisin. Teon tulee perustua tekijänomiin valintoihin. Syyllisyysperiaate takaa,ettei valtio puutu yksilön elinpiiriin muutoinkuin tilanteissa, joissa yksilö on omien valin-tojensa kautta rikkonut lakia. Syyllisyysperi-aate mahdollistaa näin pakkoon pohjautuvanrikoslain puitteissa ihmisten omien elämän-valintojen toteuttamisen. Syyllisyysperiaatesisältää muun ohessa vaatimuksen subjektii-visesta syyksiluettavuudesta. Vastuuseenasettaminen edellyttää aina, että teko on luet-tavissa tekijälleen syyksi joko tahallisenataikka tuottamuksellisena. Näistä syyksiluet-tavuuden lajeista, tahallisuudesta ja tuotta-muksesta, käytetään paikoin myös nimitystäsyyllisyyden lajit.

Rikoslain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mu-kaan "teosta, joka harkitaan tapahtuneeksipikemmin tapaturmasta, kuin tuottamuksesta,älköön rangaistusta tuomittako". Rangaistus-vastuun vähimmäisedellytyksenä on siten ai-na tuottamus. Siitä, missä tilanteissa riittäätuottamusvastuu ja milloin vaaditaan tahalli-suutta, rikoslaissa ei kuitenkaan säädetä. Ta-vanomaisoikeudellisena lähtökohtana on, ettärikosoikeudellinen vastuu on tahallisuusvas-

tuuta. Jos laissa ei oteta kantaa vaadittavaansyyksilukemisen lajiin, teosta rangaistaanvain, jos tekijä on toiminut tahallisesti. Tuot-tamuksellisen teon rankaiseminen edellyttäälain nimenomaista säännöstä.

Sinänsä selkeätä lähtökohtaa hämärtävätkuitenkin eräät oikeuskirjallisuudessa esitetytvaraumat ja tarkennukset. Kanta, jonka mu-kaan tuottamusvastuu edellyttäisi aina ni-menomaista säännöstä, ei ole riidaton. Tuot-tamuksellisen teon rankaisemiseen on katsot-tu riittävän myös, jos rangaistussäännöksentarkoituksesta taikka sen yhteydestä on voitupäätellä lainsäätäjän tahtoneen rangaista ri-koksesta myös tuottamuksellisessa muodos-sa. Tahallisuusvastuuta koskevaan sääntöönon lisäksi liitetty kaksi lieviä rikoksia koske-vaa yleistä rajausta. Rikoslain 43 ja 44 lu-vuissa säänneltyjen niin sanottujen politiari-kosten sekä rikoslain ulkopuolisten kri-minalisointien osalta on paikoin katsottu, ettätuottamuksellisetkin teot voisivat olla ran-gaistavia ilman nimenomaista mainintaa.Vallitsevana kantana voi näissä tilanteissa pi-tää, että kysymys olisi ratkaistava erikseenkussakin yksittäistapauksessa.

Oikeustila on siten eräissä suhteissa epä-selvä. Politiarikosten erillinen ryhmä on ri-koslain uudistusten myötä sinänsä menettä-nyt merkityksensä. Sen sijaan rikoslain ulko-puolisissa kriminalisoinneissa noudatettavasyyksilukemisen vaatimus on käytännössämitä merkityksellisin. Nykyisen tulkinnanmukaan tuottamusvastuu olisi ilmeisestiuseimmissa tapauksissa mahdollinen ilmanlain selvää sanamuotoa, edellyttäen, että tätävoidaan lakia säädettäessä ajatella tarkoite-tun. Kysymyksen jättäminen näin avoimensoveltamisohjeen varaan on oikeusturvasyis-tä ongelmallista, etenkin jos saman periaat-teen katsottaisiin koskevan rikoslain tunnus-merkistöjä yleisemminkin. Rikoslain koko-naisuudistuksen valmistelussa on noudatettujohdonmukaisesti periaatetta, jonka mukaantuottamusvastuu edellyttää selkeätä mainin-taa laissa.

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Asiaa koskevaa säännöstä muutet-tiin vuonna 1994. Uuden säännöksen mukaan(rikoslain 1 luvun 2 §:n 1 momentti) teot ovat

HE 44/2002 vp70

rangaistavia vain tahallisina, jollei tunnus-merkistössä toisin ole säädetty. Tuottamuk-sesta rankaiseminen edellyttää, että tuotta-mus nimenomaan mainitaan kyseisen rikok-sen tunnusmerkistössä. Tämä pätee myös ri-koslain ulkopuolisiin säännöksiin. Aikai-semman lain mukaan tilanne oli rikoslain ul-kopuolisten kriminalisointien osalta jossainmäärin avoin ja päätelmiä vaadittavastasyyksiluettavuuden muodosta oli tehtävämuun muassa rangaistusasteikon, säännöksenkäytännöllisen funktion sekä muiden olosuh-teiden perusteella.

Tahallisuusvastuun ulottaminen koskemaanmyös rikoslain ulkopuolisia kriminalisointejatoteutettiin ottamalla käyttöön viiden vuodensiirtymäkausi. Ennen 1 päivää heinäkuuta1999 tahallisuusvastuusääntöä sovellettiin ri-koslain ulkopuolella vain heinäkuun 1997jälkeen voimaan tulleiden kriminalisointienosalta. Tarkoitus oli, että lainsäätäjä käy1 päivään heinäkuuta 1999 mennessä läpimuun lainsäädännön ja säätää tuottamukselli-set tekomuodot rangaistaviksi niissä tapauk-sissa, joissa tarvetta on. Tuon ajankohdanjälkeen tahallisuusvastuu tuli voimaan myösvanhojen rikoslain ulkopuolisten kri-minalisointien osalta.

Norja. Rikoslain 40 §:n 1 momentin mu-kaan rikoslaissa säädetyistä rikoksista ran-gaistaan vain tahallisesti tehtyinä, jollei olenimenomaisesti säädetty tai kiistatta edelly-tetty (udtrykkelig er bestemt eller utvetydigforudsat), että myös tuottamuksellinen tekoon rangaistava. Saman pykälän 2 momentinmukaan laiminlyönnillä toteutetusta rikko-muksesta rangaistaan tuottamuksellisenakin,jollei muuta ole säädetty tai kiistatta edelly-tetty. Norjan rikoslakitoimikunta ehdotti otet-tavaksi lakiin säännöksen, jonka mukaan ri-koslaissa tarkoitettu teko on rangaistava vaintahallisena, ellei toisin ole säädetty. Muunlainsäädännön kriminalisoinneissa sekä eril-lisen siirtymäkauden aikana myös lievästirangaistavissa laiminlyöntirikoksissa nouda-tettaisiin päinvastaista sääntöä, eli teot ran-gaistaisiin tuottamuksellisena, jollei toisinole säädetty (NOU 1992:93).

Tanska. Rikoslaissa säädetyt teot rangais-taan vain tahallisina, jollei tuottamuksesta olenimenomaista säännöstä (19 §). Rikoslain ul-kopuolella noudatetaan päinvastaista sääntöä.

Vastuu rajoittuu tahallisuuteen vain jos asias-ta on nimenomainen säännös.

Saksa. Rangaistusvastuu edellyttää tahalli-suutta, jollei tuottamuksellisten tekojen ran-gaistavuudesta ole nimenomaan säädetty (ri-koslain 15 §). Tuottamusvastuuta ei voi pe-rustaa tulkintaan, vaan ainoastaan selväänlain säännökseen. Tällä vuonna 1969 voi-maan tulleella uudistuksella lainsäätäjä muut-ti aikaisempaa oikeustilaa. Tahallisuusvaati-mus ulottuu myös rikoslain ulkopuolisiinkriminalisointeihin.

Itävalta. Itävallan rikoslaissa (7 §:n 1 mo-mentti) erotetaan sääntelyn suhteen kolmeryhmää. Rikoslaissa rangaistavaksi säädetytteot (Verbrechen, Vergehen) rangaistaan vaintahallisina. Rikoslain voimaantulon jälkeenmuihin lakeihin otetut ja sisällöltään olennai-sesti muutetut kriminalisoinnit (Vergehen,Übertretung) rangaistaan niin ikään vain ta-hallisina. Vanhempiin (rikoslain voimaantu-loa edeltäneisiin) rikoslain ulkopuolisiin kri-minalisointeihin pätevät vanhat säännöt. Nii-den mukaan tunnusmerkistön edellyttämäsyyksiluettavuuden laji olisi ratkaistava ainatulkinnalla yksittäistapauksissa erikseen.

3. Pykälän sisältö

Sääntelyn lähtökohtana on, että rikoslaissapätee yleinen tahallisuusvastuu. Samaa peri-aatetta olisi sovellettava mahdollisimmanpitkälle myös rikoslain ulkopuolisessa sään-telyssä. Kriminalisoinnin sijoituspaikka jääkuitenkin usein sattuman varaan eikä saataolla perusteena tekojen erilaiselle kohtelulle.Mitä vakavammasta rikoksesta on kyse, sitäpainavammat syyt on pitää tahallisuusvaati-muksesta kiinni.

Toisaalta sääntelyä harkittaessa joudutaanottamaan huomioon, että useissa vähäisissärikoslain ulkopuolisissa rikkomuksissa tuot-tamusvastuu on ainoa kriminaalipoliittisestiperusteltu syyksiluettavuuden muoto silloin,kun asia on tunnusmerkistössä jätetty avoi-meksi. Etenkään vanhempien kriminalisoin-tien suhteen ei ole perusteltua muuttaa nykyi-siä tulkintoja. Tällöin vaihtoehtona on jokoasettaa vanhemmat rikoslain ulkopuoliset kri-minalisoinnit pysyvään erityisasemaan taisäätää niiden varalta erillinen määräaika,jonka kuluessa lainsäätäjän tulisi tarkistaa

HE 44/2002 vp 71

syyksilukemisvaatimusten sisältö uhalla, ettämääräajan jälkeen teot rangaistaisiin vain ta-hallisina. Jälkimmäistä menetelmää noudatet-tiin Ruotsissa. Ratkaisu edellyttäisi kuitenkinkoko lainsäädännön läpikäyntiä muutamassavuodessa. On pelättävissä, että tämä työ jääjoko tekemättä tai aikapulan vuoksi suuri osaavoimista kriminalisoinneista muutetaan suo-raan tuottamuskriminalisoinneiksi, jolloin tu-los ei välttämättä vastaa työhön uhrattavaavaivaa.

Näistä syistä esityksessä onkin päädyttyensin mainittuun ratkaisuun, kuitenkin eräinmuunnelmin. Esityksen mukaan kaikissa va-kavammissa rikoslain ulkopuolisissa kri-minalisoinneissa tulee voimaan tahallisuus-vastuu. Samoin tahallisuusvastuu pätee kaik-kiin, myös lievempiin, rikoslain ulkopuolisiinkriminalisointeihin, jotka on säädetty uudenrikoslain voimaantulon jälkeen.

Pykälän 1 momentissa säädetään rangaista-vuuden edellytykseksi tahallisuus tai tuotta-mus. Asiallisesti momentti ilmaisee siten ri-kosoikeudellisen syyllisyysperiaatteen kes-keisen sisällön. Tässä yhteydessä tahallisuu-den ja tuottamuksen käsitesisällöt jätetäänavoimiksi. Tahallisuuden määritelmä esite-tään kuitenkin otettavaksi luvun 6 §:ään sekätuottamusta ja törkeää tuottamusta koskevatvastaavat säännökset luvun 7 §:ään.

Pykälän 2 momentissa säädetään rikoslainpiirissä noudatettavasta syyksiluettavuus-säännöstä. Sen mukaan rikoslaissa päteepoikkeukseton tahallisuusvaatimus. Jolleitoisin ole säädetty, rikoslaissa tarkoitettu tekoolisi vain tahallisena rangaistava. Tuottamusrangaistaan vain lain nimenomaisen säännök-sen perusteella. Säännös merkitsee sitenmuutosta siihen oikeuskirjallisuuden suosi-tukseen, jonka mukaan tuottamusvastuu voi-tiin yksittäistapauksissa perustaa rikoslainpiirissäkin pelkkään säännöksen taikka lain-säätäjän tarkoitukseen.

Pykälän 3 momentissa säädetään rikoslainulkopuolisten kriminalisointien osalta nouda-tettavasta syyksiluettavuussäännöstä. Tässäerotetaan kaksi eri tilannetta. Jos rikoslainulkopuolisessa lainsäädännössä olevasta te-osta on säädetty yli kuuden kuukauden van-keusuhka, tahallisuusvaatimus pätee katso-matta siihen, milloin rangaistussäännös onannettu. Jos rangaistus on tätä alempi, ratkai-

see säätämisajankohta. Vanhoissa, ennen ri-koslain uudistuksen voimaantuloa annetuissakriminalisoinneissa tilanne jäisi nykyistentulkintojen varaan. Uusissa, lainmuutoksenvoimaantulon jälkeen annetuissa rangaistus-säännöksissä pätee tahallisuusvaatimus.

Järjestely merkitsee muutosta uusiin rikos-lain ulkopuolisiin kriminalisointeihin ja van-hoihin yli kuuden kuukauden rangaistusmak-simin sisältäviin kriminalisointeihin. Tuotta-musvastuuta ei edellä mainituissa tapauksissavoisi enää perustaa tulkintaan, vaan tuotta-musvastuuseen vaaditaan selvä lainsanamuoto. Vanhojen rikoslain ulkopuolistenkriminalisointien osalta, joissa enimmäisran-gaistus on kuusi kuukautta, noudatettaisiinaikaisempia tulkintaohjeita ja asia ratkaistai-siin tapauskohtaisesti ottaen huomioon sään-nösten yhteys, tarkoitus ja tehtävät.

Kaiken kaikkiaan tuottamusvastuu tulisisiis kysymykseen vain, jos asia on lain sana-muodon (tunnusmerkistöön otetun nimen-omaisen ilmauksen kuten "varomatto-muudesta", "huolimattomuudesta", "tuotta-muksesta") perusteella riidaton, kun kyseessäovat seuraavat ryhmät: (1) kaikki rikoslakiinsisältyvät kriminalisoinnit, (2) kaikki rikos-lain uudistuksen jälkeen säädetyt rikoslainulkopuoliset kriminalisoinnit, (3) ne rikoslainuudistusta edeltäneet rikoslain ulkopuolisetkriminalisoinnit, joista voi seurata yli kuusikuukautta vankeutta.

6 §. Tahallisuus

1. Yleisiä huomautuksia

1.1. Tahallisuuden määrittelystä

Arkikielessä "tahallisuus" viittaa useimmi-ten "tahtomiseen" tai tekemiseen "tieten tah-toen". Joka toimii tahallaan, tietää mitä tekeeja tahtoo tehdä juuri sen, minkä tekee. Tah-tomista on usein taas pyrkiminen johonkinpäämäärään. Rikosoikeudellinen tahallisuuson kuitenkin juridinen käsite. Sellaisena sensisältöä joudutaan tarkentamaan eräissä suh-teissa tahallisuuden arkikielistä merkitystäsuppeammaksi, toisissa taas sitä laajemmak-si. Niinpä rikosoikeudessa "tahtominen" saa-tetaan ulottaa jopa seurauksiin, joiden tekijätoivoisi jäävän syntymättä. Toisaalta tahalli-

HE 44/2002 vp72

sesti syyksiluettaviksi ei välttämättä katsotaaina sellaisiakaan seurauksia, joihin tekijä onpyrkinyt, jos niiden syntyminen on kuitenkinollut äärimmäisen epätodennäköistä.

Tahallisuuden alaa ei siis vahvisteta arki-kielen lähtökohdista eikä myöskään pelkänpsykologian keinoin. Taustalla ovat krimi-naalipoliittiset syyt. Rikosoikeudellinen ta-hallisuuskäsitys rakentuu samojen perusele-menttien varaan kuin rikosoikeudellinensyyllisyys. Tahallisuuden sisältöä määrite-tään käyttäen apuna tahtoon, tietoon sekäpaikoin myös asennoitumiseen liittyviä kri-teereitä. Tekijä, joka pyrkii vahingoittamaantoista tai joka tietoisesti loukkaa toisen oi-keudellisesti suojattuja etuja, osoittaa käyt-täytymisessään sellaista vihamielisyyttä taipiittaamattomuutta toisten eduista, että tahal-lisuusvastuu on kriminaalipoliittisesti perus-teltua.

Tahallisuuden kohteena on rikoksen tun-nusmerkistö. Tunnusmerkistöön sisältyvistäelementeistä keskeisin on usein teon seuraus,esimerkiksi kuolema henkirikoksissa. Tahal-lisuuden lajit onkin oikeuskirjallisuudessayleensä määritelty suhteessa teolla aiheutet-tuihin konkreettisiin vahinkoseurauksiin.Uudemmassa tahallisuusteoriassa puhutaantässä yhteydessä usein erikseen seuraustahal-lisuudesta. Seurausten ohella tahallisuudentulee kattaa myös muut tunnusmerkistöteki-jät. Nämä usein teko-olosuhteiksi kutsututseikat ovat sillä tavalla tekijän tahdosta riip-pumattomia, ettei tekijä voi asettaa niitä toi-mintansa päämääräksi, esimerkiksi omaisuu-den kuuluminen toiselle varkausrikoksessa.Tätä tarkoittaen puhutaan vastaavasti olosuh-detahallisuudesta. Erottelulla seuraus- ja olo-suhdetahallisuuden välillä on sikäli merkitys-tä, että tahallisuuden sisältöä määrittävienkriteerien merkitys vaihtelee sen mukaan,mistä tunnusmerkistötekijästä on kyse. Teko-olosuhteiden osalta asian ratkaisevat tiedolli-set seikat (kognitiivinen tahallisuusteoria),seurausten osalta merkitystä on sekä tahtoonliittyvillä (volitiivisilla) että tiedollisilla sei-koilla.

Seurausten ja teko-olosuhteiden ohella ta-hallisuudelta on saatettu myös edellyttää, ettäitse teko on tahdottu. Tällä on pyritty sulke-maan pois vastuu ei-vapaaehtoisista "teoista",kuten refleksiliikkeistä. Samaan tulokseen

päästään myös yleisen tekotunnusmerkinavulla, eli asettamalla vastuun edellytykseksivapaaehtoinen ja kontrolloitu teko. Sillä,kumpaa menetelmää käytetään (tahallisuus-vaiko tekokriteeriä), ei ole lopputuloksenkannalta merkitystä. Vastuu edellyttää aina,että tilanne on sillä tavoin tekijän kontrollis-sa, että voidaan sanoa hänen tehneen jotain.Ei riitä, että hänelle on tapahtunut jotain.

1.2. Tahallisuuden lajit (seuraustahallisuus)

Tahallisuuden lajit on oikeuskirjallisuudes-sa yleensä määritelty suhteessa teon seurauk-siin. Jatkossa seurauksilla ymmärretään sekäkonkreettisia vahinko- että vaaraseurauksia.Tahallisuuden muotoja on oikeuskirjallisuu-dessa erotettu kolme.

Dolus determinatus. Tilanne, jossa kri-minalisoidun seurauksen aikaansaaminen ontekijän tarkoitus, tunnetaan suomalaisessaoikeuskirjallisuudessa nimellä dolus deter-minatus. Siinä kriminalisoitu seuraus oli sesyy ja peruste, minkä vuoksi tekijä ryhtyi te-koon. Tarkoitustahallisuus lasketaan tahalli-suuden ylimmäksi asteeksi. Se osoittaa sel-keätä päätöstä toimia vastoin toisten suojattu-ja etuja. Sen sijaan determinatus-tahallisuusei edellytä arviota onnistumisen mahdolli-suuksista. Oikeuskirjallisuudessa esitetynmukaan vaaditaan kuitenkin, ettei kyse olepelkästä epärealistisesta toiveajattelusta. Sel-laisen tarkoitetun seurauksen syntymistä, jotatekijä asiallisesti ottaen piti poissuljettunamahdollisuutena, ei voida lukea tekijän syyk-si tahallisena.

Dolus directus on oikeuskirjallisuudenmääritelmän mukaan käsillä, milloin tekijä eiole seurausta suorastaan tarkoittanut, muttajonka hän on mieltänyt tavoittelemaansapäämäärään, luvalliseen tai luvattomaan,välttämättömästi liittyväksi. Esimerkkinä täs-tä tahallisuuden muodosta kuvataan usein ti-lanne, jossa terroristi asentaa lentokoneeseenpommin tarkoituksenaan surmata lentoko-neessa matkustava valtionpäämies. Pomminräjähtämisen välttämättömänä oheisseurauk-sena on, että myös muut matkustajat saavatsurmansa. Tekijän tahallisuus kattaa esimer-kissä ei-tarkoitetut teon seuraukset (muidenmatkustajien kuolema) directus-asteisena,kun taas teon varsinaisen tavoitteen osalta

HE 44/2002 vp 73

kyseessä on determinatus-tahallisuus. Direc-tus-tahallisuudessa keskeisellä sijalla ovat te-kijän kognitiiviset käsitykset. Vastuu seuraasiihen katsomatta, pitikö tekijä oheisseurauk-sia tavoittelemisen arvoisena vai peräti epä-toivottavina.

Kolmas tahallisuuden laji eli ehdollinen ta-hallisuus (dolus eventualis) määrittää tahalli-suuden alarajan. Tätä koskeville eri käsityk-sille on yhteistä se, että kyse ei ole tavoitel-luista seurauksista eikä myöskään tavoitel-tuun seuraukseen varmuudella liittyvistäoheisseurauksista. Tyypillisesti kysymys onenemmän tai vähemmän todennäköisinä pi-dettävistä teon muista kuin tarkoitetuista seu-rauksista, joista ei oltu varmoja, mutta joidenarveltiin mahdollisesti olleen käsillä. Eventu-alis-tahallisuuden määrittely sisältää samallarajauksen tuottamuksen suuntaan. Nämä ta-hallisuuden alarajaa täsmentävät teoriat ja-kaantuvat karkeasti kahteen ryhmään. Miel-tämisteorioissa tahallisuuden ja tuottamuksenero määritetään lähinnä tekijän tiedollistenkäsitysten (mieltämisen) sekä seurausten to-dennäköisyyden mukaan. Tahtoteorioissaratkaisu tehdään sen mukaan, kuinka tekijäntahto on suhtautunut seurauksiin.

Vanhemmassa kotimaisessa oikeuskirjalli-suudessa on Brynolf Honkasalon vaikutuk-sesta omaksuttu niin sanotun positiivisen tah-toteorian mukainen kanta, jonka mukaan ta-hallisuus edellyttää, että tekijä on suhtautunuthyväksyen tai välinpitämättömästi mahdolli-seksi miellettyyn seuraukseen. Teko on tahal-linen, jos tekijän voisi arvioida ennen tekoonryhtymistä ajatelleen "olkoonpa, että tekonijohtaa mahdolliseksi mieltämääni oikeuden-loukkaukseen, ryhdyn siihen kuitenkin".Tuottamus olisi taas kysymyksessä, jos teki-jän tahto on suhtautunut torjuvasti miellet-tyyn oikeudenloukkauksen mahdollisuuteen.

Siitä, kuinka laajasti oikeuskäytäntö oliomaksunut positiivisen tahtoteorian, ei perus-teltujen tahallisuusratkaisujen puuttuessa oleesittää varmaa kantaa. Luultavaa kuitenkinon, jo Honkasalon oppikirjaesitysten keskei-sen aseman vuoksi, että positiivinen tahtoteo-ria on ollut käytännössä varsin laajasti hy-väksytty. Tosin vanhemmasta oikeuskäytän-nöstä on löydettävissä myös toisensuuntaisiaratkaisuja. Selvä muutos oikeuskäytännöntahallisuusperusteluissa ajoittuu 1970-

luvulle, jolloin korkein oikeus antoi joukonhenkirikoksia koskevia ratkaisuja. Niissä ta-hallisuuden kriteeriksi on asetettu se toden-näköisyys, jolla tekijä on käsittänyt tekonsajohtavan rangaistavaan seuraukseen. Tekijäon tuomittu taposta, mikäli hän on pitänytkuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seu-rauksena. Vastaavasti tappoa koskeva syyteon hylätty, milloin tekijä ei ole pitänyt kuo-lemaa tekonsa varsin todennäköisenä seura-uksena. Tuota peruslinjaa on sittemmin nou-datettu melko johdonmukaisesti, joskin pe-rustelujen yksityiskohdat sekä vaadittavantodennäköisyyden asteen kuvauksessa käyte-tyt termit ovat vaihdelleet.

1.3. Olosuhdetahallisuus

Olosuhdetahallisuudella viitataan muihintunnusmerkistötekijöihin. Olosuhteella tar-koitetaan tällöin kaikkia niitä tosiasiallisia taioikeudellisia seikkoja, joiden tulee täyttyä,jotta tunnusmerkistön objektiivinen puoli to-teutuisi. Esimerkiksi kätkemisrikoksessavaaditaan, että omaisuus on rikoksella saatu,rattijuopumuksessa vaaditaan, että kyseessäon moottoriajoneuvo, ja henkirikoksessa, ettäkohteena on ihminen.

Etenkään vanhempi oikeuskirjallisuus eiyleensä ole kehitellyt nimenomaisesti olo-suhdetahallisuuden sisältöä. Seuraustahalli-suuden osalta esitetty päteekin varsin pitkällemyös olosuhdetahallisuuteen, kuitenkin silläerotuksella, että tahallisuuden perusmuodoksiusein mielletty tarkoitustahallisuus ei sovelluolosuhdetahallisuuden muodoksi. Olosuhteeteivät hevin saata olla tavoitteiden ja pyrki-mysten kohde. Tahallisuus suhteessa muihintunnusmerkistötekijöihin kuin seurauksiinmäärittyykin siten ennen kaikkea tiedollistenkriteerien nojalla. Niinpä esimerkiksi tietosiitä, että anastettava omaisuus kuuluu toisel-le, on varkausrikoksessa vaikuttavan tahalli-suuden tyyppitilanne.

Teko-olosuhteiden osalta tahallisuuden pe-rustilanteena voidaan pitää tietoa tai var-muutta siitä, että teko toteuttaa tunnusmerkis-tön. Teko-olosuhteiden suhteen tahallisuudenalarajaa määrittää vastaavasti eventualis-asteinen olosuhdetahallisuus. Painotettaessatiedollisia elementtejä asian ratkaisisi se,kuinka hyvin tekijä oli selvillä muiden olo-

HE 44/2002 vp74

suhteiden käsillä olosta. Viimeaikaisissa kor-keimman oikeuden ratkaisuissa myös teko-olosuhteiden osalta rajaksi on asetettu se, on-ko tekijän katsottu pitäneen niiden käsilläoloa varsin todennäköisenä.

1.4. Vaadittava tahallisuuden laji ja aste

Tahallisuuden eri lajien on yleensä nähtyolevan astesuhteessa keskenään siten, ettäraskaimpana tahallisuuden lajina on pidettydeterminatus-tahallisuutta, kun taas suhdettatuottamukseen määrittävää eventualis-tahallisuutta pidetään tahallisuuden lievim-pänä asteena. Aste-eroista huolimatta tahalli-suuden eri muodot ovat tunnusmerkistöjensoveltamisessa lähtökohtaisesti samanarvoi-sia. Jollei tunnusmerkistöstä muuta ilmene,tahallisten rikosten rankaisemisessa riittäätahallisuuden alin aste. Poikkeuksena ovat netunnusmerkistöt, joissa olosuhteiden osaltaon edellytetty tietoa ("tieten"), taikka joissavaaditaan erityistä tarkoitusta (tämä ilmais-taan joko finaalirakenteella tai esimerkiksiverbeillä "aikoa" tai "tarkoittaa"). Tahalli-suuden lähempi sisältö ratkeaa molemmissatapauksissa tunnusmerkistön sanamuodonpohjalta.

2. Oikeusvertailua

Tahallisuuden ylimmät asteet määritelläänsekä pohjoismaissa että saksalaisella kieli-alueella jokseenkin samoin, vaikka käytetytnimikkeet vaihtelevat. Tahallisuuden alarajaakoskevat ratkaisut sitä vastoin eroavat myössisällön osalta.

Ruotsi. Rikoslaissa ei määritellä tahalli-suutta. Tahallisuuden raskaimmat asteet mää-ritellään samoin kuin Suomessa, mutta eritermein. Meillä käytettyä dolus determinatus-ta vastaa Ruotsissa dolus directus ja Suomes-sa dolus directuksen nimellä tunnettua tahal-lisuuden lajia dolus indirectus. Raja tahalli-suuden ja tuottamuksen välillä vedetään niinsanotun hypoteettisen tahtoteorian mukaan.Teko on tahallinen, milloin tekijä on mieltä-nyt oikeudenloukkauksen vaaran ja voidaanotaksua, että tekijä olisi tehnyt teon siitä huo-limatta, että hän olisi pitänyt vain mahdolli-seksi mieltämänsä seurauksen syntymistävarmana.

Vaikka tahallisuuden alarajan määrittelyäon arvosteltu oikeuskirjallisuudessa pitkään,oikeuskäytäntö on pitäytynyt varsin johdon-mukaisesti hypoteettiseen tahtoteoriaan.Vuonna 1995 oikeusministeriö asetti työ-ryhmän, jonka tehtäviin kuului myös senpohtiminen, tulisiko tahallisuuden alarajanmäärittelyssä noudatettavia perusteita muut-taa mahdollisesti lakiin otettavalla määritel-mällä. Mietinnössä SOU 1996:185 käytiinläpi tahallisuuden alarajaa koskevat eri vaih-toehdot. Komitean kanta hypoteettiseen tah-toteoriaan oli selväpiirteisen kielteinen. Sekiinnittikin päähuomionsa tälle teorialle vaih-toehtoisiin tahallisuusmuotoiluihin ja niidenongelmiin.

Mietinnössä päädyttiin suosittamaan kvali-fioidun todennäköisyystahallisuuden asetta-mista tahallisuuden alarajaksi. Sen mukaantahallisuus olisi käsillä, jos tekijä pitää tun-nusmerkistön toteutumista tekonsa uskotta-vana seurauksena. Uskottavuus viittaisi sii-hen, että tunnusmerkistön toteutuminen onselvästi todennäköisempää (klart mera sanno-likt) kuin sen toteutumatta jääminen. Toinentapa muotoilla sama vaatimus olisi uuden"tietotahallisuuden" (insiktuppsåt) käyttöön-otto. Teko olisi sen mukaan tahallinen, jos sevastaa sitä, mitä tekijä on tiennyt tai ymmär-tänyt taikka otaksunut (insett, uppfattat ellerantagit). Tässäkin olisi mietinnön mukaankysymys kvalifioidusta todennäköisyystahal-lisuudesta, kuitenkin ilman todennäköisyys-termejä. Jossain määrin epäselväksi tällöinjää, mikä on tahallisuuden edellyttämä tiedonvarmuus. Mietinnössä todetaan, että jonkinverran alempi varmuus kuin suomalaisessadolus directuksessa riittää (SOU 1996:185).Tahallisuuteen riittää, että tekijä arvioi tun-nusmerkistön toteutuvan. Mietinnössä käyte-tyt ilmaukset viittaavat tilanteeseen, jossaseuraus on selvästi ollut tekijän laskelmiinvaikuttava keskeinen tekijä.

Työryhmän ehdotuksen mukaan teko ontahallinen, jos se on tarkoituksellinen taikkavastaa sitä, mitä tekijä on tiennyt, ymmärtä-nyt tai otaksunut. (SOU 1996:185, ehdotettu1 luvun 2 §:n 2 momentti.)

Työryhmän ehdotusta ei kuitenkaan ole to-teutettu. Hyväksytyssä hallituksen esitykses-sä 2000/01:85 asetettiin lainsäädännön muu-toksen edelle se vaihtoehto, että tahallisuus-

HE 44/2002 vp 75

käsitteen kehittäminen jätetään tuomiois-tuimille. Vallitsevan tahallisuuskäsitteen kat-sottiin kehittyneen oikeuskäytännössä ja -kir-jallisuudessa pitkän ajan kuluessa.

Norja. Norjan rikoslaki ei sisällä tahalli-suusmääritelmää. Norjalainen oikeuskirjalli-suudessa ei myöskään käytetä kahdestaylimmästä tahallisuuden lajista vakiintuneitatermejä. Niiden sisältö vastaa kuitenkinSuomessa asiasta esitettyä. Tahallisuus onkäsillä ensinnäkin, milloin seuraus on tekijäntarkoittama (tilsiktet), toisin sanoen millointekijä on toivonut tuottavansa teolla tämänseurauksen. Sama pätee, milloin tekijä pitääseurausta välttämättömänä välineenätavoittelemansa lopputuloksensaavuttamiseksi, vaikka tekijä pitäisikintapahtumaa sinänsä valitettavana.Kummassakaan tapauksessa ei seurauksentodennäköisyydellä ole tahallisuudenkannalta merkitystä. Tarpeellinenvastuunrajoitus saadaan oikeuskirjallisuudenmukaan joko sallitusta riskistä tai adekvans-sivaatimuksesta. Oikeusjärjestyksen ei pidäpuuttua aivan mitättömiin riskeihin, siitähuolimatta, että tekijä tai joku muu laskisikintoimintansa niiden varaan.Tahallisuuden alaraja määritetään yleensäniin sanotun todennäköisyysteorian mukaan,jolloin käsillä on tahallisuus, milloin tekijäpitää ei-toivottua seurausta tai teko-olosuhteiden käsilläoloa tekonsa varmana taitodennäköisimpänä seurauksena. Vaaditta-vasta todennäköisyyden asteesta on ollutjonkin verran epäselvyyttä. Vanhemmassaoikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössävaadittiin varsin korkeata todennäköisyyttä.Uudemmassa oikeuskäytännössä on tyydyttyalhaisempaan asteeseen. Vähimmäisvaati-muksena on, että tekijä on tekohetkellä aja-tellut, että seurauksen syntyminen on toden-näköisempää kuin sen syntymättä jääminen.Ratkaisevaa on subjektiivinen todennäköi-syys eli tekijän oma käsitys asioista. Oikeus-kirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä tunne-taan myös positiivisen tahtoteorian mukaineneventualis-tahallisuus. Sen sijaan hypoteetti-nen tahtoteoria on tullut hylätyksi niin kirjal-lisuudessa kuin oikeuskäytännössäkin.

Ehdotus vuodelta 1992 (NOU 1992:23)esittää lakiin tahallisuuden määritelmää. Senmukaan tahallisuus olisi käsillä, milloin teki-jä (1) tarkoituksella toteuttaa teon, joka täyt-

tää tunnusmerkistön, tai (2) toimii tietoisenasiitä, että teko varmuudella tai mitä todennä-köisimmin täyttää tunnusmerkistön, taikka(3) pitää mahdollisena, että teko täyttää tun-nusmerkistön ja päättää tästä huolimatta ryh-tyä tekoon sillä riskilläkin, että tunnusmer-kistö tulee täytetyksi. Vuoden 1983 rikoslaki-toimikunta esitti tahallisuuden alarajan mää-rittämistä yksin todennäköisyystahallisuudenperusteella. Vuoden 1992 ehdotuksessa to-dennäköisyystahallisuuden rinnalle on asetet-tu positiivisen tahtoteorian mukainen muotoi-lu (edellä kohta 3). Ehdotuksen positiivistatahtoteoriaa koskevat perustelut liittyvät en-nen kaikkea mahdollisuuteen varmistaa ta-hallisuusvastuu eräissä huumausainerikoksiinliittyvissä erityistilanteissa. Oikeuskirjalli-suuden mukaan positiivisen tahtoteorianvahvistamisella ei kuitenkaan olisi suurtakäytännön merkitystä, sillä poikkeustilanteitalukuun ottamatta olisi jokseenkin mahdotontaosoittaa tekijän omaksuneen teorian edellyt-tämän suhtautumisen tunnusmerkistöteki-jään.

Tanska. Myöskään Tanskan rikoslaissa eiole tahallisuusmääritelmää. Oikeuskirjalli-suudessa erotetaan kaksi tahallisuuden astet-ta. Raskaampi näistä, "suora tahallisuus",kattaa Suomessa omaksutun determinatus- jadirectus-tahallisuuden. Suora tahallisuus (di-rekte forsæt) on seurausrikosten yhteydessäkäsillä, milloin tekijä on tavoitellut seurausta.Sama koskee tavoiteltuun seuraukseen vält-tämättä liittyviä seurauksia. Vaikka seuraus-ten todennäköisyydellä ei periaatteessa olemerkitystä, vaaditaan, että tekijä on pitänytniitä käytännössä mahdollisina. Tekorikostentahallisuus on määritettävä suhteessa tekoonja teko-olosuhteisiin. Niissä tapauksissa, jois-sa kyse ei ole tulevaisuuden tapahtumista, onkorkein tahallisuuden aste joko tieto tai käy-tännöllinen varmuus teko-olosuhteiden käsil-lä olosta.

Tahallisuuden alaraja määritetään myösTanskassa tavallisimmin todennäköisyysteo-rian mukaan. Käsillä on tahallisuus, millointekijä pitää ei-toivottua seurausta tai teko-olosuhteiden käsilläoloa todennäköisimpänä(overvejende sandsynlig) seurauksena. Oike-uskirjallisuudessa esitetyn mukaan tahalli-suuden vaatimaksi todennäköisyydeksi riittää50 %:n ylittävä todennäköisyys. Rajaa tosin

HE 44/2002 vp76

hämärtää se, että vaadittava aste vaihtelee ai-nakin oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaanrikostyypeittäin. Todennäköisyystahallisuu-den ohella oikeuskäytännössä on jossainmäärin sovellettu myös positiivisen tahtoteo-rian mukaista eventualis-tahallisuutta, vaikkatuohon teoriaan on oikeuskirjallisuudessakohdistettu arvostelua.

Saksa. Rikoslaissa ei määritellä tahallisuut-ta. Tahallisuuden ylimmät asteet määritelläänSaksassa jokseenkin samoin kuin pohjois-maissa. Nimikkeet tosin vaihtelevat. Tahalli-suuden peruslajeja erotetaan toisinaan kolme,toisinaan kaksi. Ensin mainitussa tapauksessaerotetaan "tarkoitus" (Absicht), dolus direc-tus ja tahallisuuden lievin aste, jota kutsutaanvuoroin dolus eventualikseksi, vuoroin eh-dolliseksi tahallisuudeksi. Toisinaan taaskahta ensimmäistä tahallisuuden lajia kutsu-taan ensimmäisen ja toisen asteen dolus di-rectukseksi.

Tahallisuuden alaraja on saksalaisen rikos-oikeustieteen vilkkaimmin keskusteltuja ky-symyksiä. Asiasta esitetyt kilpailevat näke-mykset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryh-mään. Kognitiivisissa teorioissa ratkaisevallesijalle asetetaan tekijän käsitykset tunnus-merkistön toteutumisen todennäköisyydestäsekä teolla aiheutettujen riskien suuruudesta.Volitiivisten teorioiden mukaan tahallisuusedellyttää jonkinlaista myönteistä kannanot-toa seurauksen taikka tunnusmerkistön toteu-tumisen suhteen. Vaaditaan, että tekijä on jo-ko hyväksynyt mieltämänsä seurauksen taiottanut sen kannettavakseen "kaupan muka-na". Tahallisuuteen on toisaalta tahdottu lu-kea myös seuraukset, joita tekijä ei varsinai-sesti hyväksy, mutta päättää sietää kaikenuhallakin. Tahallisuus on siten käsillä, mil-loin tekijä ottaa vakavasti huomioon tunnus-merkistön toteutumisen ja tyytyy siihen. Lä-hes kaikki asiassa esitetyt ratkaisuyrityksetovat tulleet myös riitautetuiksi. Uusimmissaoppikirjoissa esitelläänkin parhaimmillaanalun toistakymmentä tapaa määrittää tahalli-suuden alimman asteen ja tuottamuksen raja.Saksalaisella kielialueelle melko vakiintunuttahallisuuden kriteeri seurauksen hyväksymi-sestä "kaupan kylkiäisenä" (in Kauf nehmen)ei pohjoismaisessa oikeuskirjallisuudessa olesaanut suurtakaan ymmärrystä. Eräänä on-gelmana on nähty liian läheinen yhteys tie-

toiseen riskinottoon ja sitä kautta yleiseentuottamusvastuuseen. Se, että ottaa riskin"kaupan mukana", ei välttämättä merkitse it-se seurauksen hyväksymistä.

Itävalta. Saksalaisen kielialueen rikosoike-us heijastelee kokonaisuudessaan melko suo-raan Saksassa käytävää keskustelua. Itävallanrikoslain 5 § sisältää myös tahallisuudenmääritelmän. Säännös rakentuu sen ajatuksenvaraan, että tahallisuuden olemus on tekemi-sessä tieten tahtoen. Pykälän 1 momentinmukaan tahallisesti (vorsätzlich) toimii se,joka tahtoo aikaansaada asiantilan, joka vas-taa tunnusmerkistössä annettua teonkuvausta.Tässä katsotaan riittäväksi myös, jos tekijäpitää tunnusmerkistön toteutumista vakavastiotettavana mahdollisuutena ja suostuu siihen.Pykälän 2 momentin mukaan tekijä toimiitarkoituksellisesti (absichtlich), milloin hänon ottanut toimintansa lähtökohdaksi tun-nusmerkistössä mainitun olosuhteen taikkaseurauksen aikaansaamisen. Pykälän 3 mo-mentin mukaan tietoisesti (wissentlich) toi-mii se, joka pitää varmana, että laissa tarkoi-tettu olosuhde on käsillä tai seuraus aiheutuuhänen teostaan. Sisällöllisessä suhteessa ter-mien valinnalla ei ole vaikutusta tahallisuu-den raskaimpien muotojen määrittelyyn. Sensijaan tahallisuuden alaraja on myös Itäval-lassa jatkuvan keskustelun aihe. Paino on täl-tä osin tahtoon liittyvissä (volitiivisissa) teo-rioissa.

3. Tahallisuuden alaraja korkeimman oikeu-den käytännössä

Todennäköisyystahallisuus. Korkein oikeusantoi 1970- ja 1980-lukujen taitteessa joukonsurmaamisrikoksia koskevia ennakkoratkai-suja, joilla tahdottiin selventää tahallisuus-vaatimuksen ja lievimmän tahallisuuden as-teen sisältöä. Kun tuomioistuin ei liittänytperusteluihin mitään lausumia tekijän tahdonsuuntauksesta, on katsottu, että ratkaisuillaolisi vahvistettu niin sanotun mieltämisteori-an mukainen kanta tahallisuuden ja tuotta-muksen rajanvetokysymykseen.

KKO 1978 II 24 (tappo): Kun A:n oli pitä-nyt ymmärtää, että sanotut voimakkaat veit-senpistot saattoivat todennäköisesti aiheuttaaB:n kuoleman, surmaaminen luettiin hänen

HE 44/2002 vp 77

syykseen tahallisena tappona. — KKO 1978II 111 (tappo): Kun A:n oli lyödessään B:täveitsellä kylkeen täytynyt käsittää, että lyön-neistä seuraisi varsin todennäköisesti kuole-ma ja siten oli katsottava A:n tahallaan sur-manneen B:n, A tuomittiin taposta. — KKO1981 II 81 (tapon yritys): Koska A näin me-netellessään oli käsittänyt B:n voivan saadasurmansa, A:n katsottiin tahallaan yrittäneensurmata B:n. — KKO 1984 II 142 (tappo):Koska A:n oli täytynyt käsittää, että kerrotus-ta kuristamisesta varsin todennäköisesti seu-raisi kuolema, hänen katsottiin tahallaansurmanneen B:n.

Ratkaisuja tulkittaessa on otettava huomi-oon se, että kaksi ensimmäistä koskevat hu-malatappotilanteita. Ratkaisussa 1978 II 24tekijän veren alkoholipitoisuus oli vielä 3 ½tuntia rikoksen jälkeen 2,81 promillea. Myö-hempien ratkaisujen myötä selveni, ettei kor-kein oikeus tarkoittanut rajata tahallisuus-muotoilua yksin juopumustapauksiin. Myösilmaisu "on pitänyt ymmärtää" voidaan tulki-ta kahdella tavoin. Sanonta voi viitata jokonormatiiviseen vaatimukseen siitä, mitä hen-kilön olisi pitänyt ymmärtää siihen katsomat-ta mitä hän on ymmärtänyt, tai sen voi tulkitailmaisevan tuomioistuimen käsityksen siitä,mitä on katsottu näytetyksi. Ensimmäinenvaihtoehto johtaisi asiallisesti tuottamusvas-tuuseen ja se onkin tällä perusteella hylättä-vä. Kolmas tulkintaongelma liittyy vaaditta-vaan todennäköisyyden asteeseen. On käytet-ty sekä ilmaisua "saattoivat todennäköisestiaiheuttaa" että "seuraisi varsin todennäköi-sesti". Ratkaisussa KKO 1981 II 81 tuodaanilmi vain mahdollisuus lausumatta mitään to-dennäköisyyden asteesta ("oli käsittänyt B:nvoivan saada surmansa"). Tilanne selkeytyijossain määrin korkeimman oikeuden antaes-sa vuonna 1988 kolme uutta tahallisuusrat-kaisua.

KKO 1988:8 (oliko murhayritys): Syytemurhan yrityksestä hylättiin, kun A:n tarkoi-tuksena ei ollut surmata poliiseja eivätkä ul-koiset olosuhteet olleet sellaiset, että poliisi-en kuolema olisi A:n tieten ollut törmäyksenvarsin todennäköinen seuraus. — KKO1988:21 (murhapoltto ja tapon yritys): A onsytyttänyt talon "alkoholin vaikutuksen alai-sena ja suuttumuksen vallassa lähinnä hävit-tääkseen talon asunnot. Tästä huolimatta sy-

tyttäminen on luettava A:n syyksi myös sur-maamisen yrityksenä, jos olosuhteet sytyttä-misen hetkellä olivat sellaiset, että A:n tietensytyttämisen varsin todennäköisenä seurauk-sena olisi talossa olleiden tai talossa olleenkuolema. — — Näissä olosuhteissa talon sy-tyttämisen varsin todennäköisenä seuraukse-na ei A:n tieten ole ollut kenenkään talossaolleen kuolema." — KKO 1988:73 (murha):Koska A:n oli täytynyt käsittää, että kerrotus-ta voimakkaasta kuristamisesta varsin toden-näköisesti seuraisi kuolema, hänen katsottiintahallaan surmanneen B:n. A tuomittiin mur-hasta.

Kaikki ratkaisut asettuvat selvästi todennä-köisyystahallisuuden kannalle. Tapaus KKO1988:73 vielä korostaa tätä sikäli, että kor-kein oikeus on muuttanut hovioikeuden pe-rusteluja, joissa päätöstä perusteltiin positii-visen tahtoteorian (hyväksymisteorian) mu-kaisin sanonnoin. KKO 1988:21 tuntuu otta-van kantaa myös humalatahallisuuden eri-koisasemaa koskevaan ongelmaan. Peruste-luissa todetaan, että vaikka A on tehnyt ri-koksen alkoholin vaikutuksen alaisena jasuuttumuksen vallassa, "tästä huolimatta sy-tyttäminen on luettava A:n syyksi myös sur-maamisen yrityksenä, jos — — A:n tietensytyttämisen varsin todennäköisenä seurauk-sena olisi talossa olleiden tai talossa olleenkuolema". Tämän voi tulkita varsin selväksikannanotoksi siitä, että tahallisuuden alin as-te on sisällöltään sama myös juopumus- jaaffektiteoissa. Tapaukset ratkaisivat myösjoukon aikaisempia tulkintaongelmia. En-simmäisessä ja toisessa ratkaisussa käytettyilmaisu "tieten" ei enää jätä epäselväksi käsi-tystä A:n mielikuvista teon hetkellä. Myöstodennäköisyyden asteesta käytettävä ilmaisutuntuu vakiintuneen. Kaikissa tapauksissavaaditaan, että tekijä on ymmärtänyt seura-uksen tekonsa "varsin todennäköiseksi" seu-raukseksi.

Vuonna 1991 korkein oikeus antoi lisäksikiintoisan ratkaisun 171, jota kirjallisuudessaon tarkasteltu myös tahallisuuden kannalta.

KKO 1991:171. Syytetty oli heikossa va-laistuksessa ja päihtyneenä ampunut hauli-kolla noin 35 metrin etäisyydeltä laukauksenkohti poliisimiestä. Tekijä tuomittiin taponyrityksestä. Perustelujen mukaan "— —ammuttaessa haulikolla lähietäisyydeltä tois-

HE 44/2002 vp78

ta henkilöä kohti tämän hengen menettämi-sen vaara on yleisen elämänkokemuksenmukaan huomattavan suuri. Ampuessaannoin 35 metrin etäisyydeltä kohti A:ta C onollut tietoinen siitä, että ihmishengen mene-tys olisi ollut hänen menettelynsä ennalta ar-vattava seuraus. Kun hän siitä huolimattalaukaisi haulikon kohti A:ta, hän syyllistyitapon yritykseen."

Perustelujen nojalla näyttää siltä, että tapa-uksessa on pohdittavana ollut ennen kaikkeayrityksen rankaisemisen edellytyksenä olevavaara. Menettelyn vaarallisuuden selvittämi-seksi suoritettiin keskusrikospoliisissa myösperusteellinen selvitys, jota referoidaan kor-keimman oikeuden vuosikirjaan otetussa se-losteessa. Ratkaisevaa vastuun kannalta oli,että "ampuessaan noin 35 metrin etäisyydeltäkohti A:ta C on ollut tietoinen siitä, että ih-mishengen menetys olisi ollut hänen menet-telynsä ennalta arvattava seuraus". Tahalli-suus esiintyy tapauksen hakusanana, muttakorkein oikeus ei perusteluissaan viittaa suo-raan tahallisuuteen. Alioikeuden perustelunmukaan teko oli tahallinen, koska tekijän "ontäytynyt käsittää, että ampumisesta voi suu-rella todennäköisyydellä aiheutua kuolema".Perustelu on linjassa kognitiivisen tahalli-suuskäsityksen kanssa, mutta ei vastaa to-dennäköisyystahallisuuden vakiintunuttamuotoilua.

Seuraavan kerran tahallisuuskysymyksiäsivuttiin prejudikaatissa vuonna 1992.

KKO 1992:28 (tapon yritys): A ja B olivatpahoinpidelleet C:tä niin, että tämä oli me-nettänyt tajuntansa. Tämän jälkeen A ja B,jotka olivat erheellisesti luulleet, että C olikuollut, olivat haudanneet hänet vetiseensuohon 20—60 cm:n syvyyteen. C oli suo-hon haudattuna tukehtunut. Asiassa ei ollutnäytetty, että A ja B olisivat tarkoittaneetsurmata C:n. Kun C:hen kohdistettu väkival-ta ei myöskään ollut senkaltaista, että C:nkuolema olisi ollut sen varsin todennäköinenseuraus, A:n ja B:n ei katsottu syyllistyneentahalliseen surmaamisrikokseen tai sellaisenyritykseen. — KKO 1992:92 (tappo): A olitahallaan kuljettanut henkilöautoa kovallanopeudella vastaan tulevan liikenteen kaistal-la noin 800 metriä. Tällä matkalla hän olitörmännyt vastaan tulleeseen B:n kuljetta-maan henkilöautoon, jolloin B oli saamiensa

vammojen johdosta kuollut. Koska A:n ontäytynyt ymmärtää, että hän kuljettaessaanautoa mainitulla tavalla tulisi törmäämäänjohonkin vastaan tulevaan ajoneuvoon ja ettävastaan tulijat silloin varsin suurella toden-näköisyydellä kuolisivat, A:n katsottiin tahal-laan surmanneen B:n.

Molemmat ratkaisut ovat todennäköisyys-tahallisuuden mukaisia. Ensin mainitussa ta-hallisuus katsottiin poissuljetuksi sillä perus-teella, ettei tekijöiden uhriin kohdistama vä-kivalta ollut sen laatuista, että siitä varsin to-dennäköisesti olisi ollut seurauksena kuole-ma. Tapaus on myös hyvä osoitus siitä, ettätahallisuuden tulee kattaa koko tapahtuma-ketju. Tapahtumaketjun päättyessä A:lla jaB:llä oli kyllä varmuus siitä, että he menette-lyllään ovat aiheuttaneet C:n kuoleman, mut-ta jaettaessa tapahtumasarja osiin tahalli-suusvaatimus jää täyttymättä. Ensimmäisessävaiheessa sen kumoaa seurauksen näyttäyty-minen vähemmän kuin "varsin todennäköise-nä", jälkimmäisessä vaiheessa tahallisuudenpoistaa erehdys, sillä haudatessaan uhrinsatekijät otaksuivat tämän kuolleeksi. Toisessatapauksessa KKO katsoi, että tekijän on täy-tynyt ymmärtää, että hän tulisi törmäämäänjohonkin vastaan tulevaan ajoneuvoon ja ettävastaan tulijat silloin varsin suurella toden-näköisyydellä kuolisivat. PerustelluissaanKKO lisäksi totesi, ettei tekijän mahdollinenitsemurha-aikomus poista teon tahallisuutta.

KKO 1993:5 (oliko tapon yritys): A olilyönyt ratanaulalla B:tä useita kertoja pää-hän. B:n lyönneistä saamista vammoista eiollut aiheutunut hengenvaaraa. Tähän nähdensurmaamisen tarkoitusta ei voitu perustaa yk-sin A:n lyöntitilanteessa tai sen jälkeen päih-tyneenä esittämiin tappouhkauksiin, kun A:nmenettely ei ollut sellaista, että hänen oli täy-tynyt sen varsin todennäköiseksi seurauksek-si ymmärtää asianomistajan kuolema. Syytetapon yrityksestä hylättiin ja A tuomittiinrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä.(Äänestys.) — KKO 1993:26 (oliko taponyritys): Auton kuljettaja oli suurella nopeu-della ohittanut toisen auton rajoitetusta näky-vyydestä huolimatta ja tällöin törmännytkohtaavaan autoon seurauksin, että sen kul-jettaja oli kuollut. Kun auton kohtaaminen eiollut varsin todennäköistä vallinneissa keski-yön olosuhteissa, syyte taposta hylättiin ja

HE 44/2002 vp 79

kuljettaja tuomittiin rangaistukseen törkeästäkuolemantuottamuksesta.

Nämäkin ratkaisut seuraavat todennä-köisyystahallisuuden linjaa. Ensin mainitussaotetaan lisäksi kantaa kysymykseen, millaisinedellytyksin käsillä voisi katsoa olevan tar-koitustahallisuuden. Korkeimman oikeudenmukaan tähän eivät riitä pelkät lyöntitilan-teessa ja sen jälkeen humalassa annetut uh-kaukset, jotka korkein oikeus on ilmeisestipannut eräänlaisen "uhoamisen" tiliin.

KKO 1995:143: A, joka tiesi kahdenhenkilön olevan asunnossa, ampui kahdestihaulikolla ikkunan läpi valaistuna olleeseenkeittiöön kertomansa mukaansäikäyttääkseen huoneistonhaltijana olluttaB:tä. Koska A:n nähtävissä ampumishetkelläoli, ettei ampumalinjalla ollut ketään, Atuomittiin, syyte tapon yrityksestä hyläten,vaaran aiheuttamisesta.

Hovioikeus tuomitsi tapon yrityksestä posi-tiivisen tahtoteorian mukaisin perusteluin:"Vaikka A:n ei ollut näytetty havainneenkeittiössä ampumahetkellä ollutta B:tä, hänenoli ampuessaan sanotuissa olosuhteissa huo-neistoon, jossa tiesi B:n olevan, täytynyt kä-sittää, että ihmishengen menetys olisi voinutolla hänen menettelynsä seurauksena. Kun Aoli tästä huolimatta ampunut laukaukset, hänoli suhtautunut kuoleman mahdollisuuteenvälinpitämättömästi ja siten syyllistynyt ta-pon yritykseen." Korkein oikeus hylkäsi hen-kirikossyytteen ja tuomitsi vaaran aiheutta-misesta perusteluin: "A:n ampuessa hovioi-keuden tuomiossa kerrotuissa näkyvyysolo-suhteissa haulikolla kahdesti B:n asunnonkeittiön ikkunan läpi kohti vastakkaisellaseinällä ollutta kaapistoa keittiö on ollut hy-vin valaistuna. Laukaukset ampuessaan A ontähdännyt ikkunan keskiosaan. A:n nähtävis-sä on siten ampumishetkellä ollut, ettei am-pumalinjalla ollut ketään. Haulisuihkun osu-minen suoraan ihmiseen ei näin ollen ole ol-lut varsin todennäköistä tai edes todennäköis-tä enempää kuin sekään, että haulien kim-mokkeista tai lasinsiruista olisi voinut seuratahuoneistossa olevan kuolema." Korkein oi-keus siis vapautti syytteestä todennäköisyys-tahallisuuden mukaisin perusteluin, kun ho-vioikeus katsoi surmaamistahallisuuden ol-leen käsillä positiivisen tahtoteorian mukai-sin perusteluin. Jälleen päätelmiä vaikeuttaa

se, että eri oikeusasteet tuntuivat arvioineeneri tavoin sen, mitä A oli tilanteessa havain-nut.

Korkein oikeus on seurannut samaa linjaaviime aikoihin saakka. Vuonna 1998 se antoikaksi ratkaisua, jotka koskivat kuristamallatehtyjen rikosten vaarallisuus- ja tahallisuus-arviointia. Ratkaisussa KKO 1998:1 tekijä Aoli kuristanut uhria usean sekunnin ajan vuo-roin kaksin käsin ja vuoroin housun vyölläkaulasta niin voimakkaasti, että B oli menet-tänyt tajuntansa. Korkein oikeus piti selvitet-tynä, että B oli ollut A:n suorittaman kuris-tamisen seurauksena konkreettisessa hengen-vaarassa. Sen oli aiheuttanut kuristamiseenliittyvä heijasteellisen sydänpysähdyksenvaara. Tämä niin sanotun heijastekuolemanmahdollisuus ei kuitenkaan ole yleisesti tie-dossa, minkä vuoksi korkein oikeus katsoinäyttämättä jääneen, että A:lla olisi ollut ta-pon yrityksen edellyttämä tahallisuus siinäsuhteessa, että hän olisi ymmärtänyt tekonsavarsin todennäköisenä seurauksena olevanB:n kuolema. Samantyyppinen tilanne toistuimyös ratkaisussa KKO 1998:2.

Vuonna 2001 korkein oikeus antoi kolmepäätöstä, jotka koskivat olosuhdetahallisuut-ta. Myös niissä lähtökohdaksi otettiin toden-näköisyystahallisuus.

Tapauksessa KKO 2001:13 A oli ottanuttyöpaikallaan aviomieheltään B:ltä lukitunkassin, jossa oli ollut suuri määrä erilaisiahuumausaineita. A säilytti kassia B:n lukuunnoin viikon verran työpaikallaan. B jäi kiinnihuumausainerikoksesta Saksassa, jonka jäl-keen A:n ja B:n asuntoon tehtiin kotietsintä.Tämän jälkeen B soitti ystävälleen C:lle japyysi tätä vastaanottamaan kassin. Tapauk-sessa oli kyse muun muassa A:n tahallisuu-den arvioinnista, ja lähemmin siitä, kuinkahyvin hän oli ollut perillä kassin sisällöstä.

Korkeimman oikeuden perustelut kuuluivatseuraavasti: Korkein oikeus katsoo edellämainittujen seikkojen osoittavan, että A onkassia säilyttäessään ja sen C:lle luovuttaes-saan pitänyt varsin todennäköisenä, että kassisisälsi huumausaineita. Hänellä on siten olluthuumausainerikoksen edellyttämä tahalli-suus. Sitä vastoin on jäänyt näyttämättä, ettähän olisi ollut selvillä kassissa olleen huuma-usaineen laadusta tai määrästä. Myöskään eiole näytetty, että A olisi kassia säilyttäessään

HE 44/2002 vp80

tai sen luovuttaessaan tavoitellut huomatta-vaa taloudellista hyötyä. Sen vuoksi hänensyykseen ei voida lukea törkeää huumausai-nerikosta.

KKO 2001:97: Virallinen syyttäjä vaatiA:n tuomitsemista rangaistukseen laittomastatuontitavaraan ryhtymisestä sillä perusteella,että tämän hallusta oli tavattu pienehkö mää-rä erilaisia lääkevalmisteita, joilla ei ollutSuomessa myyntilupaa. Kysymys siitä, olikolääkevalmisteet katsottava tuoduksi maahansalakuljettamalla sekä A:n tahallisuuden ar-vioinnista.

Korkeimman oikeuden perustelut kuuluivatseuraavasti: Mitä tulee siihen kysymykseen,onko A:n vastoin kiistämistään katsottavatienneen lääkevalmisteet salakuljetetuiksi,korkein oikeus toteaa A:n itse arvelleen, ettämetyylitestosteronitabletit ovat peräisin Ve-näjältä. Viiden metenoloniampullin ja yhdentestosteroniampullin alkuperästä hän ei olelausunut käsitystään. A ei ole halunnut kertoalähemmin tilanteista, joissa hän oli valmisteetostanut, eikä paljastaa myyjien nimiä. Kor-kein oikeus katsoo, että A on lääkevalmisteetostaessaan pitänyt varsin todennäköisenä, et-tä ne on tuotu maahan salakuljettamalla. Senvuoksi A:lla on ollut laittoman tuontitavaraanryhtymisen edellyttämä tahallisuus.

KKO 2001:117: A oli tuonut autolla Viros-ta Suomeen suuren määrän huumausaineita.B oli A:n pyynnöstä matkalla mukana mat-kustajana siten, että he näyttivät pariskunnal-ta. B:n mukanaolon katsottiin vähentäneenA:n riskiä joutua tullitarkastukseen ja kiinnihuumausainerikoksesta. B:n toiminta saattoisiten tulla rangaistavaksi avunantona. Kysy-mys siitä, voitiinko B:n katsoa tienneen taipitäneen varsin todennäköisenä, että A oli sa-lakuljettamassa huumausaineita ja voitiinkoteko siten lukea B:n syyksi tahallisena. (Ää-nestys.)

Korkeimman oikeuden perustelut kuuluivatseuraavasti: Korkein oikeus katsoo kerrottu-jen seikkojen osoittavan B:n todennäköisestiepäilleen, että A yrittää tuoda Suomeen jota-kin laitonta tavaraa tai että A:n matkaan liit-tyy ainakin jotain lainvastaisuutta. Ei kuiten-kaan ole esitetty seikkoja, joiden perusteellavoitaisiin päätellä B:n arvelleen, että kysy-myksessä olisivat juuri huumausaineet. Hä-nen mahdolliset rikosepäilynsä ovat jääneet

epämääräisiksi. Jotta hänet voitaisiin tuomitaavunannosta huumausainerikokseen, hänenolisi kuitenkin täytynyt pitää varsin todennä-köisenä, että A on salakuljettamassa Suo-meen huumeita. Korkein oikeus katsoo tä-män jääneen näyttämättä. Sen vuoksi hänensyykseen ei voida lukea avunantoa huumaus-ainerikokseen.

Positiivinen tahtoteoria. Kaikki edellisetratkaisut ovat asettuneet niin sanotun toden-näköisyystahallisuuden kannalle. Etenkinhieman vanhemmista korkeimman oikeudenpäätöksistä löytyy kuitenkin myös tapauksia,joissa on käytetty positiivisen tahtoteoriansuuntaisia perusteluja.

KKO 1984 II 105: Yhtiö X:n edustajat oli-vat ostaneet X:lle kiinteistön A:n edustamaltakiinteistöyhtiö Y:ltä. Koska X:n edustajienoli täytynyt käsittää, että A antaessaan Y:npuolesta veroilmoituksen todennäköisesti tulikäyttämään kauppakirjaa siihen merkittyine,todellista alhaisempine kauppahintoineenhyväkseen pidättääkseen veroa ja he olivatsuhtautuneet tähän mahdollisuuteen hyväk-syvästi tai ainakin välinpitämättömästi, hei-dät tuomittiin avunannosta A:n törkeään ve-ropetokseen. — KKO 1985 II 172: Syytettyoli hengenvaaran aiheuttaen tahallaan lyönytasianomistajaa puukolla vatsaan helpostivioittuvien sisäelimien alueelle. Kun syytettyei ollut voinut lähteä siitä, ettei uhrin kuole-man mahdollisuus olisi ollut hyvinkin toden-näköinen puukotuksen seuraus, tai ainakinpuukon käyttäminen tällä tavalla osoitti vä-linpitämättömyyttä uhrin hengestä, oli perus-teltua päätyä siihen, että syytetyn tahallisuusulottui asianomistajan kuolemaan asti. Senvuoksi syytetty tuomittiin taposta.

KKO 1984 II 105 on melko puhdaslinjai-nen positiivisen tahtoteorian mukainen rat-kaisu. Samalla kyseessä on yksi harvoistaKKO:n muissa kuin henkeen ja terveyteenkohdistuvissa rikoksissa antamista tahalli-suusratkaisuista. Perustelut ovat kuitenkin si-käli pulmalliset, että niiden mukaan tahalli-suuteen riittäisi hyväksyvä tai välinpitämätönsuhtautuminen seurauksen mahdollisuuteen,kun tarkkaan ottaen tahallisuus edellyttää, et-tä tekijä hyväksyy itse seurauksen. KKO1985 II 172 tuntuu sisältävän sekä todennä-köisyystahallisuuden että positiivisen tahto-teorian (välinpitämättömyysteorian) mukai-

HE 44/2002 vp 81

sen kannan. Tahallisuuden katsotaan ulottu-neen kuolemaan saakka, koska tekijä ei voi-nut lähteä siitä, ettei kuoleman mahdollisuusolisi ollut hyvinkin todennäköinen seuraa-mus. Tapon tahallisuuteen ei kuitenkaan riitäse, että tekijä pitää kuoleman mahdollisuuttahyvinkin todennäköisenä. Tahallisuus kattaisitässä vasta vaaraseurauksen, ja riittäisi peri-aatteessa tuomitsemaan ainoastaan hengen-vaaran aiheuttamisesta. Myös perustelujenjatko-osa on tulkinnallisesti epäselvä ("tai ai-nakin puukon käyttäminen tällä tavalla osoit-ti välinpitämättömyyttä uhrin hengestä").Muuhun perusteluosaan suuntautuva va-rauma "ainakin" voi tarkoittaa, että korkeinoikeus on epävarma siitä, mitä tekijä on tilan-teessa mieltänyt (ei ehkä mieltänyt todennä-köiseksi, mutta ainakin suhtautui välinpitä-mättömästi). Toinen vaihtoehto on, että näinolisi asetettu eri tahallisuusteoriat toistensavaihtoehdoiksi. Sittemmin korkein oikeus eiole tätä perustelutekniikkaa käyttänyt, alem-mat oikeusasteet kylläkin.

KKO 1986 II 70: A ja B olivat menneet 76-vuotiaan C:n luo saadakseen tältä rahaa. C:nilmoitettua, ettei hänellä ollut rahaa, A olilyönyt C:tä nyrkillä kasvoihin ja C:n kaadut-tua potkaissut häntä päähän sekä B ryhtynytkuristamaan C:tä kurkusta A:n siirtyessä et-simään asunnosta anastettavaa omaisuutta.Käydessään noutamassa C:n taskusta avaimiaA oli havainnut B:n edelleen kuristavan C:tä.C oli B:n kuristamisen seurauksena kuollut.Kun A avaimia ottaessaan ei ollut voinut ollahavaitsematta, että hänen yhdessä B:n kanssaaloittamansa rikos saattaisi johtaa C:n kuo-lemaan, ja hän oli tästä huolimatta osaltaanjatkanut rikoksen suorittamista ja siten suh-tautunut ainakin välinpitämättömästi C:nkuoleman mahdollisuuteen, A:n katsottiinyhteistuumin B:n kanssa surmanneen C:n.

Ratkaisun perustelut ovat tahallisuusteori-oiden kannalta selkeämmät. Todetaan selväs-ti, että A on havainnut seurauksen mahdolli-suuden ("ei ollut voinut olla havaitsematta,että — — rikos saattaisi johtaa C:n kuole-maan") ja suhtautunut siihen (kuolemanmahdollisuuteen) ainakin välinpitämättömäs-ti. Toisaalta tapaukseen kietoutuu lukuisiamuita yleisten oppien ongelmia, jotka vaike-uttavat sen pohjalta tehtäviä päätelmiä. Myöstekijän mielteistä käytetty käänteinen ilmaisu

("ei ollut voinut lähteä siitä, ettei uhrin kuo-leman mahdollisuus olisi ollut hyvinkin to-dennäköinen puukotuksen seuraus"; "ei ollutvoinut olla havaitsematta, että — — rikossaattaisi johtaa C:n kuolemaan") mutkistaaasiaa.

KKO 1995:85: Syytetty oli horjahtanut kir-jahyllyä vasten, jolloin kirjahyllyllä ollut pa-lava kynttilä oli pudonnut sänkyyn ja sytyttä-nyt sängynpeitteen tuleen. Syytetyn ei ollutselvitetty suhtautuneen tulen leviämiseen hy-väksyvästi tai välinpitämättömästi, mutta hänoli varomattomuudellaan aiheuttanut ihmis-ten asuttavan talon palamisen. Syytetty tuo-mittiin rangaistukseen tuottamuksellisestamurhapoltosta.

Alioikeus ja hovioikeus tuomitsivat tahalli-sesta murhapoltosta perusteluin: "A:n olisängynpeitteen sytyttyä palamaan täytynytkäsittää, että tuli varsin todennäköisesti le-viäisi talon rakenteisiin. A oli suhtautunutpalon leviämiseen hyväksyvästi tai ainakinvälinpitämättömästi." Tapausfaktoihin liittyylukuisia perustelujen tulkintaan vaikuttaviayksityiskohtia. Korkein oikeus katsoi rikok-sen tuottamukselliseksi perusteluin: "Tulipa-lon syttymisestä ja leviämisestä huoneistossaei ole muuta selvitystä kuin A:n kertomus. Eiole selvitetty, että A olisi suhtautunut tulenleviämiseen hyväksyvästi tai välinpitämät-tömästi. A:n syyksi jää kuitenkin, että hän onvaromattomuudellaan aiheuttanut palavankynttilän putoamisen sänkyyn ja palon syt-tymisen ja siten varomattomuutensa kauttaollut syynä ihmisten asuttavan talon palami-seen." A:n on katsottu havainneen liekit vastasen jälkeen, kun hän ei ole niitä kyennytsammuttamaan. A:n menettelyssä on siis ol-lut tuottamuksellista kynttilän pudottaminenja horjahtaminen.

Positiiviseen tahtoteoriaan viittaava lausu-ma on myös korkeimman oikeuden ratkai-sussa 1997:33. Siinä oli kysymys lahjusri-koksen tunnusmerkistön täyttymisestä. Ta-hallisuuskysymys ei ollut esillä tapauksen ot-sikossa. Perusteluissa korkein oikeus kuiten-kin kirjoitti, että "A:n on täytynyt käsittää, et-tä hänen osallistumisensa matkalle varsinkinjuuri harkinnanvaraisten avustusten myöntä-misen jälkeen on ollut omiaan heikentämäänluottamusta viranomaistoiminnan tasapuoli-suuteen ja hän on suhtautunut tähän mahdol-

HE 44/2002 vp82

lisuuteen välinpitämättömästi". Välinpitämät-tömyys-termi näyttää viittaavan eventualis-tahallisuuden suuntaan. Tahallisuus arvioi-daan kuitenkin suhteessa tunnusmerkistöteki-jöihin, tässä tapauksessa siihen, oliko toimiomiaan heikentämään luottamusta viran-omaistoiminnan tasapuolisuuteen. Tämän te-kijän katsottiin käsittäneen, joten asiallisestikyseessä on varmuustahallisuus.

Tahallisuuden arviointiin HIV-tartuntaakoskevissa jutuissa on liittynyt aivan erityisiäongelmia.

KKO 1993:92. Vastaaja oli ilmoittamattakumppanilleen HIV-positiivisuudestaan ollutvuosina 1986—87 tämän kanssa toistuvastisuojaamattomassa anaaliyhdynnässä. Vii-meksi mainittu oli tuolloin saanut vastaajaltaHIV-tartunnan ja kuollut siitä johtuneenAIDS-oireyhtymän seurauksena vuonna1990. Vastaajan katsottiin syyllistyneen tör-keään kuolemantuottamukseen. Syyte tapostatai törkeästä pahoinpitelystä hylättiin, kun olijäänyt näyttämättä, että vastaaja olisi tarkoit-tanut tartuttaa infektion kumppaniinsa eikäollut perusteita olettaa, että hän, ottaen huo-mioon hänen käytettävissään tekojen aikaanolleet tiedot tartuntamahdollisuuden suuruu-desta, olisi pitänyt tartunnan syntymistä me-nettelynsä varmana tai varsin todennäköisenäseurauksena. (Äänestys.)

Hovioikeus tuomitsi törkeästä pahoinpite-lystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.Surmaamistahallisuuden poissuljenta perus-tettiin todennäköisyysarviointiin: "Huomioonottaen tapahtuma-ajankohtana annettu infor-maatio taudin leviämisestä ja odotettavissaollut lääketieteen kehitys ei voitu katsoa, ettähengen menettämisen vaara HIV-infektionseuraamuksena olisi yleisen elämänkoke-muksen mukaan ollut suuri. Myöskin mah-dollisen seuraamuksen ajalliseen etäisyyteennähden oli pidettävä epätodennäköisenä, ettäS olisi mieltänyt menettelynsä johtavan K:nkuolemaan tai että hän olisi voinut noissaolosuhteissa pitää tämän kuolemaa edes me-nettelynsä todennäköisenä seuraamuksena.S:n tahallisuuden ei siten voitu katsoa ulottu-van K:n kuolemaan asti." Korkein oikeushylkäsi tahallisia rikoksia koskevat syytteetja tuomitsi vain törkeästä kuolemantuotta-muksesta. Myös korkein oikeus vetosi perus-teluissaan aikaisempaan oikeuskäytäntöön:

"Viimeaikaisessa rikosoikeudellisessa käy-tännössä (KKO 1988:8, 1988:21, 1988:73,1992:28, 1993:5 ja 1993:26) on yleensä läh-detty siitä, että surmaaminen tai terveydenvahingoittaminen on tahallista, jos tekijä ontarkoittanut seurauksen syntymistä tai hänenon täytynyt käsittää sen syntyminen tekonsavarmaksi tai varsin todennäköiseksi seurauk-seksi." Korkein oikeus on jättänyt mainitse-matta ne hovioikeuden päätöksessään ni-meämät varhaisemmat ratkaisut, joiden pe-rusteluissa on viitattu myös välinpitämättö-myyteen. Tahallisuuden poissuljenta perustuimyös varsin selkeästi todennäköisyysarvioin-tiin: "S:n ei ole näytetty tarkoittaneen tartut-taa mainittua infektiota K:hon. Ottaen huo-mioon hänen käytettävissään tekojen aikaanolleet tiedot tartuntamahdollisuuden suuruu-desta ei myöskään ole perusteita olettaa, ettäS olisi pitänyt tartunnan tapahtumista anaa-liyhdynnän varmana tai varsin todennäköise-nä seurauksena. — — S tuomitaan hovioi-keuden hänen syykseen lukemien rikosten janiistä määräämän rangaistuksen asemestatörkeästä kuolemantuottamuksesta 3 vuodek-si vankeuteen."

Tämän ratkaisun jälkeen on alemmissa oi-keusistuimissa tuomittu tapon yrityksestä te-kijä, joka oli ollut sukupuoliyhteydessä usei-den kymmenien kumppanien kanssa. Tahalli-sia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikok-sia koskevat tunnusmerkistöt soveltuvat kai-ken kaikkiaan huonosti HIV-tapauksiin. Oli-sikin ehkä tarpeen harkita ongelman ratkai-sua erilliskriminalisoinnin avulla.

4. Nykytilan ongelmia

Määritelmän puute. Rikokset rangaistaanvain tahallisesti tehtyinä, jollei muuta laistailmene. Tahallisuuden ja tuottamuksen rajaon usein samalla rangaistavan ja rankaise-mattoman käyttäytymisen raja. Tahallisuuson siten rikosoikeuden keskeisimpiä vastuutamäärittäviä käsitteitä. Laillisuusperiaatteenkannalta on erittäin epätyydyttävää, että ri-kosoikeudellisen vastuun alaan näin tärkeällätavalla vaikuttava peruste on jätetty laissamäärittämättä.

Voimassa olevan rikoslain ensimmäinenehdotus vuodelta 1875 sisälsi varsin yksi-

HE 44/2002 vp 83

tyiskohtaiset syyksiluettavuuden muotojenmääritelmät. Säännökset jäivät kuitenkin poislopullisesta ehdotuksesta. Pääasiallisena pe-rusteena oli, että kysymysten katsottiin kuu-luvan oikeustieteen alaan. Vaikka verratenharva voimassa oleva rikoslaki sisältää tahal-lisuuden määritelmän, tämänsuuntaisia suun-nitelmia on ollut vireillä useammassakinmaassa. Tällainen määräys on Itävallan jaSveitsin rikoslaeissa. Vastaavaa säännöstäesitettiin Saksan liittotasavallassa sekä vuo-den 1962 ehdotuksessa että vuoden 1967vaihtoehtoisessa rikoslakiehdotuksessa. Nor-jan rikoslakiehdotus vuodelta 1992 sisälsi ta-hallisuuden määritelmän ja sellaista esittimyös Ruotsissa vuonna 1996 mietintönsä jät-tänyt komitea (SOU 1996:185). Tahallisuu-den määritelmän ongelmana ei tämän päivänkatsannossa olekaan se, etteikö kyse olisi ri-koslainsäätäjän kompetenssiin kuuluvastaasiasta. Ongelmat ovat pikemmin luonteel-taan teoreettisia ja kriminaalipoliittisia. Pää-asiallisena pulmana on edelleen jatkuva eri-mielisyys tahallisuuden alarajan määrittelys-tä.

Kysymys tahallisuuden alarajasta. Van-hemmassa kotimaisessa oikeuskirjallisuudes-sa tahallisuuden alarajan määritti positiivinentahtoteoria. Vaadittiin, että tekijä oli mieltä-nyt seurauksen mahdolliseksi ja suhtautunutsiihen joko hyväksyvästi tai välinpitämättö-mästi. Hyväksymistä koskevan perusteen on-gelmallisuus on sen laajuus yhdessä suunnas-sa: tahallisuusvastuun perustavaksi on vaikeaasettaa pelkkää seurauksen hyväksymistä, jostodennäköisyys kuitenkin jää häviävän vä-häiseksi, joskin vielä mahdolliseksi. Toisaal-ta hyväksymisen puutteen ei myöskään tulisiperustaa tahallisuuden poissuljentaa. Riittä-vän todennäköisenä näyttäytyvän seurauksentulisi perustaa tahallisuusvastuu siinäkin ta-pauksessa että tekijä sen mieluimmin välttäi-si (ja jota siis ei hyväksyisi). Tahallisuusvas-tuun ehdoksi asetettavan hyväksymisen tulisisiis tarkoittaa jotain muuta kuin hyväksymis-tä termin arkikielen merkityksessä. Vaihtoeh-toiseksi perusteeksi on nimetty välinpitämät-tömyys suhteessa mahdolliseksi miellettyynseuraukseen. Tämä peruste on taas sikälipulmallinen, että välinpitämättömyys kuvas-taa usein tuottamukselliselle menettelylletyypillistä suhtautumista. Molempiin liittyy

ongelmia tilanteissa, joissa useiden mahdol-listen seurausten todennäköisyys on sama,mutta niiden tunnearvo tekijälle vaihtelee.Jos asunnon tuleen sytyttänyt toivoo, että osasisällä olevista ja hänen tuntemistaan uhreistapelastuisi, kun taas osan henki olisi hänellesamantekevä, edellyttäisi tahtoteorian mu-kainen eventualis-tahallisuus, että tekijätuomitaan tuttujen osalta kuolemantuotta-muksesta ja tuntemattomien osalta taposta.Tällaista lopputulosta on vaikea perustella.

Korkeimman oikeuden 1970-luvulta saak-ka antamat tahallisuusratkaisut ovat olleetselvä kannanotto kognitiivisten teorioidensuuntaan ja todennäköisyystahallisuudenpuolesta. Tätä ei kumoa ratkaisujen peruste-luissa havaittava horjuvuus, kuten ei sekään,että näiden ratkaisujen joukkoon mahtuumyös eräitä positiivisen tahtoteorian suuntai-sia joskin tulkinnanvaraisia ratkaisuja. Kor-keimman oikeuden perustelutapa on sittem-min levinnyt myös alempiin oikeusistuimiin.Tosin perustelujen logiikassa ja laadussa onrunsaasti sijaa kritiikille. Tilanteessa, jossaeri vaihtoehtojen keskinäinen paremmuus onhuomattavan tulkinnanvarainen ja jossa ylinoikeusaste on johdonmukaisesti seurannutmäärättyä, sittemmin oikeuskäytännössä laa-jasti omaksuttua linjaa, tulisi olla poikkeuk-sellisen vahvoja perusteita päätyä toisensisäl-töiseen lainsäädännölliseen ratkaisuun. Ri-kosoikeuskomitea päätyi suosittamaan, ettätahallisuus kattaisi tarkoitettujen seuraustenohella vain ne seuraukset, joiden syntymistätekijä piti käyttäytymisensä varmana tai var-sin todennäköisenä seurauksena (komitean-mietintö 1976:72).

Merkittävin tässä huomioon otettava viral-lisehdotus on Ruotsin komiteanmietintö vuo-delta 1996 (SOU 1996:185), jossa tahallisuu-den alarajan kriteeriksi esitettiin tekijän"otaksumaa" seurauksen syntymisestä."Otaksuma" tai "olettama" sopii kuitenkin,ainakin suomen kielessä, huonosti tahalli-suuskriteeriksi, koska se implikoi melko sel-västi erehdystä. Mietinnön perustelujen to-dennäköisyystahallisuuden kritiikki oli osak-si osuvaa, osaksi ei. Todennäköisyystahalli-suudenkaan mukaan ei kuitenkaan, toisinkuin mietinnössä esitettiin, ole mahdollistaotaksua, että henkilö samanaikaisesti pitääseurauksen syntymistä tekonsa todennäköi-

HE 44/2002 vp84

senä seurauksena, mutta samalla uskoo jär-kevin perustein, että seuraus jää syntymättä.Jos tekijä uskoo järkevin perustein, että seu-raus jää syntymättä, hän ei ota sen syntymistätoimintansa lähtökohdaksi. On totta, että to-dennäköisyysteoria asettaa tuomioistuimenratkaistavaksi hiuksenhienon rajanveto-ongelman, mutta sama pätee kaikkiin tahalli-suusteorioihin. Kritiikki tahallisuuden objek-tivoitumisen riskeistä on perusteltu, muttasen ei välttämättä ole katsottava olevan seu-rausta itse todennäköisyystahallisuuden pe-ruslähtökohdista. Todennäköisyys on tuonkintahallisuusmuodon osalta ymmärrettävissäsubjektiiviseksi arvioksi, ei tilastollis-objektiiviseksi seuraussuhteeksi.

Edellä mainituista syistä tässä ehdotuksessapäädytään määrittämään tahallisuuden alarajaensi sijassa korkeimman oikeudenkäytännöstä jo tutuiksi käynein termein.Tahallisuusvaatimuksen täyttymisen alarajanmäärittäisi se, vastaako rikoksentunnusmerkistön toteutuminen sitä, mitätekijä on teon hetkellä pitänyt varsintodennäköisenä.Todennäköisyystahallisuuden kannalta tär-kein ratkaisu on siitä päättäminen, millaistatodennäköisyyttä taikka varmuutta seurauk-silta edellytetään. Hyvät kriminaalipoliittisetperusteet on esitettävissä sille, että tahalli-suusvastuu alkaa jo tilanteessa, jossa seura-uksen syntyminen on tekijän motivaatiossavaihtoehto, jota hän pitää todennäköisempä-nä kuin sen syntymättä jäämistä. Olisi kielel-lisesti mahdollista sanoa, että tässä tilantees-sa tekijä otaksui taikka uskoi tekonsa johta-van seuraukseen. Molempiin ilmaisuihin liit-tyy kuitenkin sivumerkityksiä, joiden vuoksiniiden käyttö lakitekstissä ei tule kysymyk-seen. Paremman ilmaisun puuttuessa on tyy-dyttävä jo korkeimman oikeuden käyttämääntermiin "varsin todennäköinen".

Tämän termin ongelmana on, ettei tarkkaanottaen ole selvää, mitä "varsin todennäköi-nen" käytännössä tarkoittaa. Pohjoismaisestaoikeuskäytännöstä tutun termin "övervägan-de sannolikt" on tulkittu tarkoittavan yksin-kertaista (50 %:n ylittävää) todennäköisyyttä.Termin "varsin todennäköinen" muuntami-nen pelkäksi todennäköisyydeksi tulkittaisiinoikeuskäytännössä kuitenkin luultavasti pyr-kimykseksi alentaa tahallisuuden alarajaa sii-tä, millaiseksi se korkeimman oikeuden käy-

tännössä on muodostunut. Tähän ei ole mi-tään tarvetta.

Etenkin vanhemmassa oikeuskirjallisuu-dessa mutta myös eräissä yksittäisissä oike-uskäytännön ratkaisuissa tahallisuuden alara-jan kriteerinä on pidetty tekijän tahdonsuun-tauksen varaan rakentuvaa eventualis-tahallisuutta. Volitiivisia elementtejä koros-tavan eventualis-tahallisuuden tarve ja käyt-töala tulee arvioida nyt ehdotettua ratkaisuavasten. Kyse on toisin sanoen siitä, onkojoissain tilanteissa tarve ulottaa tahallisuus-vastuu volitiivisin perustein myös seurauk-siin taikka olosuhteisiin, joiden syntymättäjäämistä tai puuttumista tekijä pitää todennä-köisempänä kuin niiden syntymistä tai käsil-läoloa, taikka joiden suhteen tekijä ei ole ot-tanut lainkaan kantaa, mutta johon hän kui-tenkin on suhtautunut myönteisesti sellaiseenkuitenkaan suoranaisesti pyrkimättä. Tällai-sen tahallisuusmuodon tarve lienee verratenvähäinen. Valmistelussa on tosin ollut esilläse, että tällaista tahallisuusmuotoa voitaisiinpitää vaihtoehtoisena tahallisuuden alarajanmääritelmänä. Esitysluonnoksesta pyydetys-sä korkeimman oikeuden lausunnossa katsot-tiin, että harkittavana olleen vaihtoehtoisentahallisuuskriteerin soveltaminen olisi kui-tenkin omiaan aiheuttamaan epäyhtenäisyyttätuomioistuinkäytännössä. Vakiintunut toden-näköisyystahallisuuden määritelmä onkintarkoituksenmukainen tahallisuuden ja tuot-tamuksen välisen rajan määrittelyssä.

Terminologia. Myös käytössä oleva tahalli-suuslajien terminologia on pulmallinen ja ai-heuttaa sekaannuksen vaaraa muun muassasuhteessa muihin pohjoismaihin.

Determinatus-tahallisuutta ei tunneta senenempää muissa pohjoismaissa kuin saksa-laisella kielialueellakaan. Sitä vastaa Ruot-sissa dolus directus ja Saksassa "tarkoitus"tai 1. asteen dolus directus. Meidän käsitteis-tömme dolus directusta vastaa Ruotsissa do-lus indirectus ja Saksassa 2. asteen dolus di-rectus. Dolus determinatus on nimikkeenäkömpelö ja vailla informaatioarvoa. Sensuomenkieliseksi nimikkeeksi kävisi parhai-ten tarkoitustahallisuus. Termi ilmaisee sel-västi, että tässä tapauksessa arvostelussa onolennaista tekijän tarkoitus ja tavoitteet.

Dolus directus tarkoittaa "suoraa" ja "väli-töntä". Teon varsinaisten tavoitteiden ja tar-

HE 44/2002 vp 85

koitusten kannalta luonnehdinta on kuitenkinharhauttava, sillä näissä tapauksissahan teki-jää ei rangaista siitä, mihin hän suoraan taivälittömästi tähtää, joskin kyllä sellaisesta,minkä hän välittömästi ymmärtää teostaanseuraavana, edellyttäen, että hän pääsee pää-määräänsä. Directusta luonnehtisikin pa-remmin Ruotsissa käytetty "indirectus" taiparemminkin termin suomennos "epäsuoratahallisuus". Toisaalta seurausten osalta ontehtävissä ero tahallisuuden alimpaan astee-seen, jossa seuraukset ovat vain varsin to-dennäköisiä, ja tilanteeseen, jossa seurauksetovat tekijän tieten varmoja. Vastaavasti suh-teessa teko-olosuhteisiin on erotettavissa ta-paukset, joissa tekijä tietää, että teko toteut-taa tunnusmerkistön. Tältä kannalta olisi pe-rusteltua puhua epäsuoran tahallisuuden si-jasta varmuustahallisuudesta. Termin ongel-mana kuitenkin on, että se jättää ulkopuolelleepävarmaan tavoitteeseen varmuudella liitty-vät oheisseuraukset.

Todennäköisyyteen liittyy monia mieliku-via, joista osa pohjaa arkikokemukseen, osataas kytkeytyy varsin teknisiin ajatusoperaa-tioihin kuten todennäköisyyslaskentaan tai ti-lastollisiin todennäköisyyksiin. Todennäköi-syyttä eräissä suhteissa parempana terminäsaattaisi tulla kyseeseen seurausten aiheutu-misen tai olosuhteiden käsillä olon uskotta-vuus. Termi on kuitenkin syyksiluettavuus-pohdiskelujen yhteydessä esitettynä outo.Kun pohjoismainen oikeuskäytäntö on suu-remmitta ongelmitta kyennyt operoimaan to-dennäköisyyden käsitteellä, termiä voidaankäyttää jatkossakin. Korkeimman oikeudenmelko vakiintuneen linjan mukaisesti vaadit-tava todennäköisyyden aste voidaan ilmaistatermein "varsin todennäköinen". Tällöin seu-raus X on varsin todennäköinen, milloin teki-jä pitää sitä kahdesta vaihtoehdosta (X ja ei-X) uskottavampana eli lähtee siitä, että pi-kemmin X kuin ei-X.

5. Pykälän sisältö

Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin teonolevan tahallinen, jos rikoksen tunnusmerkis-tön toteutuminen vastaa sitä, mitä tekijä onteon hetkellä tarkoittanut taikka pitänyt var-mana tai varsin todennäköisenä.

Tarkoitustahallisuus. Teko olisi tahallinen

ensinnäkin silloin, kun tekijän tarkoituksenaon rikoksen tunnusmerkistön toteuttaminen.Tilanteesta, jossa kriminalisoidun seurauksenaikaansaaminen on tekijän tarkoitus, on suo-malaisessa oikeuskirjallisuudessa käytettynimeä dolus determinatus. Tarkoitustahalli-suudessa kriminalisoitu seuraus oli se syy japeruste, miksi tekijä ryhtyi tekoon. Hän tekiteon aiheuttaakseen seurauksen ja tahtoi seu-rausta siis tässä merkityssä. Tavoiteltua seu-rausta voidaan erotukseksi jäljempänä maini-tuista tilanteista kutsua pääseuraukseksi.Tarkoitustahallisuus lasketaan tahallisuudenraskaimmaksi asteeksi. Selvemmin kuinmuut tahallisuuden lajit se osoittaa selkeätäpäätöstä toimia toisen suojattuja etuja vas-taan.

Tarkoituksella ymmärretään tässä yhtey-dessä siis teon päämäärää eli seikkaa, jonkavuoksi tekijä toimi niin kuin toimi. Tarkoitustässä merkityksessä on aina samalla se syy,jonka vuoksi teko tehtiin. Tavoitteet suuntau-tuvat tulevaisuuteen, eivätkä siten liity jo val-litseviin teko-olosuhteisiin. Tarkoitustahalli-suus määritetäänkin vain suhteessa teon pää-seuraukseen. Teko-olosuhteiden osalta ky-symys on joko varmuus- tai todennäköisyys-tyyppisestä tahallisuudesta.

Tarkoitettu seuraus on usein samalla teki-jän lopullinen tavoite. Tekijä pahoinpiteleeuhrin yksinkertaisesti pahoinpidelläkseentämän. On kuitenkin myös mahdollista, ettätunnusmerkistön mukainen lopullinen seura-us oli vain välitavoite suhteessa etäisempäänpäämäärään. Sille, joka surmaa uhrin periäk-seen tämän rahat, henkirikos on vain välita-voite suhteessa lopulliseen päämäärään. Jostekijän näkökulmasta välitavoitteen toteutta-minen on ainoa keino saavuttaa tarkoitettulopputavoite, tekijä osoittaa suhteessa välita-voitteeseen determinatus-asteista tahallisuut-ta.

Vaikka volitiiviset elementit ovat tarkoitus-tahallisuudessa keskeisiä, asetetaan myösseurausten todennäköisyydelle ja sitä koske-ville tekijän tiedoille määrätyt vähimmäis-vaatimukset. Jos seuraus on siinä määrin epä-todennäköinen, ettei teossa enää ilmene aihe-uttamistahtoa, vaan tekijä tekee teon esimer-kiksi vain jostain syystä tekoa demonstroi-dakseen, ei seuraus oikeuskirjallisuudessaesitetyn mukaan kuuluisi enää tahallisuuden

HE 44/2002 vp86

piiriin. Uudemmassa oikeuskirjallisuudessavastuun minimivaatimuksia on etsitty myöskielletyn riskin alueelta. Jos seuraus olisi sii-nä määrin epätodennäköinen, että se kuuluisijo sallitun riskin piiriin, ei pelkkä tarkoitusperustaisi vastuuta. Henkilö, joka ostaa enol-leen etelänmatkan toivossa, että lentokoneputoaa, niin kuin sitten yllättäen käykin, eitarkoituksistaan huolimatta voi tulla tuomi-tuksi taposta. Pelkkä epärealistinen toiveajat-telu ei voi perustaa tahallisuusvastuuta. Sel-laisen tarkoitetun seurauksen syntymistä, jotatekijä asiallisesti ottaen piti poissuljettunamahdollisuutena, ei voida lukea tekijän syyk-si tahallisena.

Teko olisi tahallinen myös, milloin tekijäpitää varmana tai varsin todennäköisenä, ettähänen tekonsa toteuttaa rikoksen tunnusmer-kistön. Tässä viitataan tahallisuuden toiseenperusulottuvuuteen ja tekijän tiedollisiinkäsityksiin.

Varmuustahallisuus. Tieto esiintyy erias-teisena. Ylimpänä on varmuus tunnusmerkis-tön toteutumisesta. Varmuus viittaa tässäkäytännölliseen varmuuteen ja siihen, että te-kijä sulkee mielestään mahdollisuuden tun-nusmerkistön täyttymättä jäämisestä. Tietotai varmuus siitä, että tekijä toimellaan to-teuttaa tunnusmerkistön, on yksi tahallisuu-den perusmuotoja. Tämä tahallisuuden ulot-tuvuus kattaa luontevasti juuri teko-olosuhteet ja sellaiset tunnusmerkistötekijät,joiden ei voida järkevästi ajatella kuuluneentekijän tavoitteiden ja tarkoitusten piiriin.Tekijä ei aseta tavoitteekseen sitä, että vää-rennyksen kohteena on asiakirja. Sen sijaanhän on tästä seikasta enemmän tai vähemmäntietoinen.

Vaikka kognitiivinen ulottuvuus onomimmillaan teko-olosuhteiden parissa, oi-keuskirjallisuudessa on tarkasteltu kysymystäenimmäkseen vahinkoseurausten kannalta.Kyse ei tällöin ole tavoitelluista seurauksista,vaan toimintasuunnitelmaan kuulumattomas-ta oheisseurauksesta. Oheisseuraukset voivatvuorostaan olla joko tavoiteltuun seurauk-seen liittyviä edellytyksiä tai tavoitteen saa-vuttamisesta aiheutuvia lisäseurauksia. Mo-lemmista on kotimaisessa oikeuskirjallisuu-dessa totuttu käyttämään termiä dolus direc-tus. Dolus directus on oikeuskirjallisuudenmukaan käsillä, milloin tekijä ei ole seuraus-

ta suorastaan tarkoittanut, mutta jonka hän onmieltänyt tavoittelemaansa päämäärään, lu-valliseen tai luvattomaan, välttämättömästiliittyväksi. Esimerkkinä mainitaan tilanne,jossa terroristi asentaa lentokoneeseen pom-min tarkoituksessa surmata lentokoneessamatkustava valtionpäämies. Pommin räjäh-tämisen välttämättömänä oheisseurauksenaon, että myös muut matkustajat saavat sur-mansa. Tekijän tahallisuusvastuu kattaa tässäkaikki, myös ei-tarkoitetut, teon seurauksetsiihen katsomatta, pitikö hän niitä tavoittele-misen arvoisena vai peräti epätoivottavina.Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa esitetynmukaan tahallisuusvastuun perustana on,ettei tekijä voi olla tahtomatta sellaista, mikävälttämättä liittyy hänen tavoittelemaansapääseuraukseen. Tämä pätee silloinkin, kunoheisseurausten tunnearvo olisi tekijälle ne-gatiivinen. Siten pommin asentaneen terroris-tin katsottaisiin "tahtoneen" myös kanssa-matkustajien kuolemaa silloinkin, kun tekijäpiti sitä mitä valitettavimpana sivuvaikutuk-sena. Tällainen tahtokäsitteen venyttäminentuskin on tarpeen. Tahallisuusvastuu voidaanperustaa suoraan kognitiivisiin kriteereihin.Sen perustaksi voidaan asettaa myös tietoi-nen päätös määrättyä oikeushyvää vastaansekä seurausten sisältyminen tekijän toimin-tasuunnitelmaan. Varmuus siitä, että pommisurmaa myös muut matkustajat, sisältää sel-vän päätöksen uhrata myös näiden henki.Matkustajien osalta vastuu perustuu esimerk-kitapauksessa varmuustahallisuuteen, teonvarsinaisen kohteen eli valtionpäämiehenosalta taas tarkoitustahallisuuteen.

Dolus directuksen yhteydessä puhutaanpaitsi lisäseurauksista, myös edellytyksistä.Pää- ja oheisseuraukset voivat olla sellaisessasuhteessa, että pääseurauksen syntyminen onmahdollista vain oheisseurauksen kautta. Ky-se on siis pääseurauksen saavuttamiseksivälttämättömistä välineistä. Niiden voidaankatsoa kuuluvan pikemmin tarkoitustahalli-suuden puolelle. Joka rikkoo ikkunan mur-tautuessaan taloon, syyllistyy determinatus-asteiseen vahingontekoon, olkoonkin, että ta-voite on anastusrikos.

Varmuus oheisseurauksen syntymisestä onsidoksissa päätavoitteen saavuttamiseen.Oheisseurauksen syntyminen on vain niinvarmaa kuin tavoitellun pääseurauksen syn-

HE 44/2002 vp 87

tyminen. Pommin lentokoneeseen asentanutterroristi saattaa epäillä aikasytytyksen toi-mintaa. Suhteessa muiden matkustajien kuo-lemaan pommin asentaminen merkitsee aino-astaan mahdollisuutta. Tuon seurauksen kyt-keytyminen varmuudella itse tavoiteltuunpääseuraukseen riittää kuitenkin siihen, ettämyös nämä vain pääseurauksen kautta mah-dollisiksi mielletyt oheisseuraukset katsotaanaiheutetuiksi directus-asteisella tahallisuudel-la. Tahallisuus ei seurausten osalta edellytä,että oheisseurausten syntyminen on varmaa,vaan riittää, että ne ovat varmoja siinä tapa-uksessa, että tekijä pääsee tavoitteeseensa.Myös epävarmaan tavoitteeseen varmuudellaliittyvät oheisseuraukset arvioidaan varmuus-tahallisuudella aiheutetuiksi. Vastuun edelly-tyksenä on tällöin, että pääseurauksen, johonoheisseuraukset liittyvät, syntymistä on pi-dettävä siinä määrin varteenotettavana mah-dollisuutena kuin tarkoitustahallisuuden ran-kaisemisessa edellytetään.

Vaikka tieto tai varmuus siitä, että teko-olosuhteita koskevat tunnusmerkit ovat käsil-lä, on lähtökohtaisesti melko ongelmaton ta-hallisuuden ilmenemismuoto, joudutaan tie-don osalta esittämään tiedon tarkempaa koh-detta, intensiteettiä ja konkreettisuutta kos-kevia jatkokysymyksiä: mitä tulee tietää jamillä tarkkuudella. Kysymyksiin vaadittavantiedon tarkkuudesta ja sisällöstä palataanerehdyksen yhteydessä.

Todennäköisyystahallisuus. Tahallisuudenalarajan määrityksille on yhteistä, että kyse eiole tavoitelluista seurauksista eikä tavoitel-tuun seuraukseen varmuudella liittyvistäoheisseurauksista sen enempää kuin varmuu-della läsnäoleviksi mielletyistä teko-olosuhteistakaan. Tyypillisesti kysymys onenemmän tai vähemmän todennäköisinä pi-dettävistä teon muista kuin tarkoitetuista seu-rauksista taikka olosuhteista, joista ei oltuvarmoja, mutta joiden arveltiin mahdollisestiolleen käsillä.

Viimeisen kahden vuosikymmenen kulues-sa korkein oikeus on lukuisissa ensi sijassahenkirikoksia koskevissa ratkaisuissaan vah-vistanut säännön, jonka mukaan tahallisuu-den ala määräytyy sen mukaan, kuinka to-dennäköisinä tekijä on seurauksia pitänyt.Tekijä on tuomittu taposta, mikäli hän on pi-tänyt kuolemaa tekonsa varsin todennäköise-

nä seurauksena. Tilanteessa, jossa eri vaihto-ehtojen keskinäinen paremmuus on huomat-tavan tulkinnanvarainen ja jossa ylin oikeus-aste on johdonmukaisesti pyrkinyt kiinteyt-tämään linjaa, vaadittaisiin huomattavan hy-viä perusteita, jos lainsäätäjä tahtoisi irrottau-tua jo vakiintuneeksi muodostuneesta käy-tännöstä. Tällaisia perusteita ei ole esittää,minkä vuoksi ehdotuksessa päädytään mää-rittämään tahallisuuden alaraja korkeimmanoikeuden käytännöstä jo tutuiksi käyneintermein.

Esityksen mukaan teko olisi tahallinen,milloin tekijä pitää tunnusmerkistön toteutu-mista tekonsa varsin todennäköisenä seura-uksena. Sanamuodolla tarkoitetaan samaakuin korkeimman oikeuden tahallisuuspreju-dikaateilla. Todennäköisyysarviointi voi kos-kea sekä tunnusmerkistöön kuuluvien seura-usten syntymistä että tunnusmerkistöön sisäl-tyviä muita tahallisuuskatetta edellyttäviätunnusmerkistötekijöitä. Tahallisesti toimiimyös se, joka pitää varsin todennäköisenä,että tunnusmerkistön edellyttämät olosuhteetovat muutoin käsillä. Poikkeuksena ovat netunnusmerkistöt, joissa olosuhteiden osaltaon edellytetty tietoa, jolloin edellytetäänvarmuustahallisuutta. Sama koskee tunnus-merkistöjä, joissa rankaiseminen edellyttääerityistä tarkoitusta.

Todennäköisyyden käsitteellä ei tässä tar-koiteta tilastomatemaattisia laskelmia, vaanarkista, tekohetkellä tekijän näkökulmastalaadittavaa arviota siitä, kuinka uskottavanatekijä pitää tunnusmerkistön täyttymistä.Tämä on ilmaistu laissa edellyttämällä, ettätunnusmerkistön toteutuminen on ollut teki-jän käsityksen mukaan varsin todennäköistä.Ilmaisulla on tarkoitus kytkeä tahallisuusvas-tuu alkavaksi pisteestä, jossa tekijä pitää seu-rauksen syntymistä todennäköisempänä kuinsen syntymättä jäämistä. Jos molemmat vaih-toehdot ovat tekijälle yhtä uskottavia, tekoaei voida pitää tahallisena. Tekijä, joka lähteemielessään siitä, että seuraus pikemmin syn-tyy kuin jää syntymättä, ottaa tällaisen seura-uksen tekosuunnitelmassaan siinä mielessävakavasti, että myös tuohon seuraukseen lii-tetty ankarampi tekijän motivointiin tähtäävärangaistusuhka on kriminaalipoliittisesti pe-rusteltavissa.

Arvio tehdään tekijän näkökulmasta ja te-

HE 44/2002 vp88

kohetken tilanteessa. Tekijällä tulee myös ol-la asiasta todellinen käsitys. Ei siis riitä, ettätekijän olisi pitänyt tietää tunnusmerkistöntäyttymisen todennäköisyydestä, jos hän eikuitenkaan ole tästä ollut riittävässä määrinselvillä.

Humalaisen tahallisuus arvioidaan periaat-teessa samojen lähtökohtien mukaan kuinmuidenkin. Näyttöä koskevissa ratkaisuissajoudutaan tosin nojaamaan varsin pitkälleyleisiin kokemussääntöihin. Oikeuskäytän-nössä kokemussääntöjen merkitys on tulkittusiten, että melko vahvassakin humalassa ole-van henkilön on katsottu ymmärtävän, ettätoista keskivartaloon puukolla lyötäessä kuo-leman mahdollisuus on teon varsin todennä-köinen seuraus.

7 §. Tuottamus

1. Tuottamus ja törkeä tuottamus kri-minalisoinneissa

Tuottamusta käytetään monentyyppisissäkriminalisoinneissa vaadittavana syyksiluet-tavuuden asteena. Osittain kysymys on tyy-pillisesti uudemmasta rikosoikeudesta, jossatietyssä asemassa olevat henkilöt asetetaanhuolellisuusvastuuseen. Usein kysymys onmyös aivan perinteisistä kriminalisoinneista,joissa tärkeitä oikeushyviä suojataan myöshuolimattomilta loukkaamisteoilta.

Vähiten ongelmia aiheutuu niiden tekori-kosten tulkinnassa, joissa tunnusmerkistöönsisältyy kielletyn toiminnan kuvaus. Osassatuottamuksellisista tekorikoksista tunnus-merkistö on kirjoitettu epämääräisemmin jaosassa tunnusmerkistön tulkinta palautuu sii-hen, mitä huolimattomuudella ymmärretään.

Täsmällisintä toimintakuvauksen tyyppiäedustaa esimerkiksi tieliikenteen sosiaalilain-säädännön rikkominen (tieliikennelain,267/1981, 105 a §). Sotilasrikoksiin kuuluvattuottamuksellinen palvelusrikos ja tuotta-muksellinen vartiorikos (rikoslain 45 luvun4 ja ja 8 §) täyttyvät tuottamuksellisella mää-räysten rikkomisella. Myös lukuisat salassa-pitorikosten ja -rikkomusten erityissäännök-set (esimerkiksi tuottamuksellinen virkasalai-suuden paljastaminen, rikoslain 40 luvun5 §:n 2 momentti) ovat tuottamuksellisinarangaistavia. Näissä tunnusmerkistöissä suu-

rimmat tuottamusongelmat liittyvät vaaditta-vaan subjektiiviseen syyllisyyteen. Ongel-mana on myös rangaistavan käyttäytymisenala yleensä. Vielä esimerkkinä voidaan mai-nita tuottamuksellinen perätön lausuma(15 luvun 4 §).

Osassa tekorikosten tunnusmerkistöjä huo-lellinen toiminta määritellään epämääräi-semmin. Esimerkiksi tuottamuksellisessakätkemisrikoksessa (32 luvun 4 §) huolelli-suusvaatimus palautuu siihen, mitä tarkoittaase, että jollakin on ollut syytä epäillä omai-suus tietyllä rikoksella saaduksi. Monissatunnusmerkistöissä rajaavana kriteerinä toi-mii vähäisten sääntörikkomusten rankaise-mattomuus. Tällaisia esimerkkejä ovat tuot-tamuksellinen virkavelvollisuuksien rikko-minen (40 luvun 11 §) ja tuottamuksellinenvapaudenriisto (25 luvun 6 §). Myös työtur-vallisuusrikoksen tunnusmerkkien tulkinnas-sa (47 luvun 1 §) teon huolimattomuudellaon itsenäisempi rooli. Näissä on usein tur-vauduttu kyseisen alan omiin normeihin jakäytäntöihin.

Kolmanneksi ryhmäksi voidaan erottaa sel-laiset tunnusmerkistöt, joihin on kirjattu kiel-letyn toiminnan kuvaus mutta joissa kuvausei ole edes tulkinnalla täsmennettävissä.Huolimatonta tulenkäsittelyä ja varomatontatulenkäsittelyä (44 luvun 20 ja 22 §) tarkoit-tavien kriminalisointien tulkinnassa kielletynja sallitun raja määräytyy huolellisuuskäsit-teestä. Taloudellisen toiminnan sääntelyssätällaisia kriminalisointeja on runsaasti, esi-merkkinä elintarvikerikkomus (elintarvike-lain, 361/1995, 39 §).

Tuottamuksellisten vaarantamisrikostentunnusmerkistöissä rangaistavaa käyttäyty-mistä ei kuvata yksityiskohtaisesti laissa. Sensijaan tunnusmerkistöissä edellytetään erias-teisen vaaran aiheuttamista oikeushyvälle.Tavallisin tuottamuksellinen abstraktinenvaarantamisrikos on liikenneturvallisuudenvaarantaminen (rikoslain 23 luvun 1 §). Mui-na tuottamuksellisina vaarantamisrikoksinavoidaan mainita yleisvaaran tuottamus(34 luvun 7 §) ja tuottamuksellinen ympäris-tön turmeleminen (48 luvun 4 §).

Suurimmat ongelmat liittyvät tuotta-muksellisiin loukkaamisrikoksiin. Tunnus-merkistöissä kielletään tietyn vahinkoseura-uksen aiheuttaminen huolimattomuudella.

HE 44/2002 vp 89

Kriminalisoinneille on tyypillistä, että teko-tapaa ei yleensä ole laissa määritelty lain-kaan. Olennaiset tunnusmerkistötekijät ovatteko, vahinkoseuraus, syy-yhteys näiden vä-lillä ja huolimattomuus yhdistämässä tekoa javahinkoseurausta. Tyypillisimmän esimerkinmuodostavat rikoslain 21 luvun henkeen jaterveyteen kohdistuvat rikokset. Kuoleman-tuottamus (8 §) ja vammantuottamus (10 §)ovat tuottamuksellisina rangaistavia tekoja,joista rangaistaan sitä, joka huolimattomuu-dellaan aiheuttaa toiselle kuoleman tai vä-häistä vakavamman vamman tai sairauden.

Törkeän tuottamuksellisena rangaistavienrikostyyppien määrä on Suomessa suuri ver-rattuna useisiin muihin maihin. Tällä hetkellätörkeän huolimattomuuden varaan rakentuviarikostyyppejä on kolmisenkymmentä. Yleen-sä törkeä tuottamus osoitetaan ilmaisulla tör-keä huolimattomuus. Joissakin tapauksissapuhutaan törkeän huolimattomuuden rinnallatai yksin törkeästä varomattomuudesta jamuutamissa tunnusmerkistöissä puhutaantörkeästä tuottamuksesta. Törkeää tuottamus-ta on käytetty varsin epäyhtenäisesti syyksi-luettavuuden rajana. Osassa on kyse verratenvähäisistä rikkomuksista, osassa keskivaka-vista rikoksista.

Vahinkoseurauksen tai konkreettisen vaa-ran aiheuttaminen toisen hengelle tai tervey-delle on jo perinteisesti ollut törkeän tuotta-muksellisena rangaistavaa. Kuoleman- javammantuottamuksista on omat kvalifioiduttunnusmerkistönsä (21 luvun 9 ja 11 §) javaaran aiheuttamisen (21 luvun 13 §) ran-gaistavuus kattaa tahallisuuden ohella törke-än huolimattomuuden.

Törkeässä liikenneturvallisuuden vaaran-tamisessa (23 luvun 2 §) kvalifioitu tekomuo-to edellyttää tietynlaista abstraktista vaaran-tamista. Liikennettä koskevia tekorikoksiaovat esimerkiksi yksityisistä teistä annetunlain (358/1962) säännösten rikkominen(102 §) ja yleisistä teistä annetun (243/1954)lain säännösten rikkominen (100 §). Myösympäristön turmelemiseen (rikoslain 48 lu-vun 1 §), sen kvalifioituun tekomuotoon jaympäristörikkomukseen (48 luvun 2 ja 3 §)riittää tahallisuuden ohella törkeä huolimat-tomuus syyksiluettavuuden asteeksi.

Osassa taloudellista toimintaa koskevaa ri-koslainsäädäntöä on törkeää huolimattomuut-

ta pidetty perusteltuna rangaistavuuden alara-jana. Säännökset kattavat hajanaisen alueenja koskevat muun muassa kilpailumenettelyä,arvopaperikauppaa sekä tekijän- ja teollisoi-keuksia. Myös työaikasuojelurikos (47 luvun2 §) on törkeästä huolimattomuudesta tehty-nä rangaistava. Taloudelliseen toimintaanliittyvien ilmoitusvelvollisuuksien täyttämis-tä koskevissa kriminalisoinneissa on useinedellytetty törkeää huolimattomuutta. Käy-tännössä tärkeitä ovat myös velallisen vilpil-lisyys (39 luvun 4 §), tuottamuksellinen kir-janpitorikos (30 luvun 10 §) ja kirjanpitorik-komus (kirjanpitolain, 1336/1997, 8 luvun4 §). Kuluttajansuojalainsäädännössä törkeätuottamus on tavanomainen syyksiluettavuu-den alaraja. Myös esimerkiksi henkilörekiste-ririkkomus (henkilötietolain, 523/1999, 48 §)rakentuu törkeän huolimattomuuden varaan.

2. Tuottamusarvostelun nykytila ja sen on-gelmia

Tuottamus. Rikosoikeudellinen tuottamuson toiminnassa vaadittavan huolellisuudenlaiminlyöntiä tai lyhyesti huolimattomuutta.Tunnusmerkistöissä puhutaan yleensä tuot-tamuksesta, huolimattomuudesta tai varomat-tomuudesta. Rikoslain 3 luvun 5 §:n 1 mo-mentissa säädetään pikemmin tapaturmastakuin tuottamuksesta tapahtunut teko ran-kaisemattomaksi. Rikoslaissa ei ole tuotta-muksen määritelmää.

Aikaisemmin tuottamus ymmärrettiin syyl-lisyyskysymyksenä. Viime vuosikymmeninätuottamuksessa on vakiintuneesti erotettukaksi puolta. On alettu myös puhua kaksivai-heisesta vertailuoperaatiosta. Tuottamuksenobjektiivinen, tunnusmerkistönmukaisuuteenkuuluva puoli koskee teon kiellettyä tai sallit-tua luonnetta. Tuottamuksen subjektiivinenpuoli taas koskee syyllisyysmoitetta. Objek-tiivisella puolella kysytään, löikö tekijä lai-min vaadittavan huolellisuusstandardin nou-dattamisen. Subjektiivisella puolella tarkoite-taan syyllisyysmoitetta eli sen kysymistä,voidaanko tekijää moittia teostaan.

Objektiivisen (teon) huolimattomuudenmääritelminä käytetään monenlaisia kriteere-jä. Usein kaikki teon huolimattomuuden ti-lanteet on yritetty kattaa käsitteillä huolelli-suusvelvollisuuden loukkaaminen ja seura-

HE 44/2002 vp90

uksen ennalta-arvattavuus. Nykyään kirjalli-suudessa tilanteita jäsennetään pidemmälle.Huolellisuusvelvoitteen taakse kätkeytyy hy-vin erilaisia vastuun edellytyksiä.

Objektiivisessa huolimattomuudessa onasiallisesti kysymys ennen kaikkea siitä, otti-ko tekijä kielletyn riskin vai jäikö riskinottosallitun puolelle. Tässä mielessä objektiivistahuolellisuutta määrittävät ennen kaikkea oi-keusnormit, mutta myös erilaiset epävirallisettai tekniset normit. Myös esimerkiksi hyöty-jen ja haittojen punninta voi tulla kyseeseen.Joissain tapauksissa joudutaan turvautumaan"normaalilla tavalla huolellisen henkilön"mittapuuhun.

Monissa tilanteissa näistäkään ei kuiten-kaan saada paljoa johtoa sen arvioimiseen,oliko tilanteessa toimittu riittävänhuolellisesti vai ei. Tuottamuksellisenyhteisvaikutuksen tilanteet tuottavatongelmia. Samoin jossain määrin avoimiaovat esimerkiksi kysymykset siitä, kuinkapitkälle objektiivistenhuolellisuusvelvoitteiden asettamisessa olisiotettava huomioon tekijän erityinen kyvyk-kyys tai olisiko kyvyttömyyden laskettavavaadittavan objektiivisen huolellisuuden ta-soa.Lisäksi ongelmia on ollut siinä, missä suh-teessa teon huolimattomuus on sattuneeseenvahinkoseuraukseen. Loukkaamisrikoksestarankaisemiseksi ei riitä se, että tekijä toimiihuolimattomasti ja aiheuttaa ennakoitavallatavalla tunnusmerkistössä tarkoitetun vahin-koseurauksen. Tunnusmerkistön täyttyminentäytyy myös voida palauttaa huolimattomuu-teen.

Näissä kysymyksissä on jatkossakin tur-vauduttava oikeuskäytäntöön ja -kirjallisuu-teen. Tuottamuksen lakiin kirjatuissa määri-telmissä on vertailumaissakin tyydytty vainkorostamaan huolimattomuuden ja seurauk-sen välistä yhteyttä sitä kuitenkaan täsmen-tämättä.

Subjektiivisessa (tekijän) huolimattomuu-dessa vastaavia ongelmia on ollut vähem-män. Tuottamuksen subjektiivista puolta onperinteisesti tutkittu laajasti. Merkittävimmätkehittämistarpeet kohdistuvat sisällöltäänhämärtyneen syyllisyysperiaatteen uuteentäsmällisempään muotoiluun ja sovellutuk-siin.

Tuottamuksen tyyppeinä on usein erotettu

toisistaan tietoinen ja tiedoton tuottamus.Vanhemmassa kirjallisuudessa puhutaanmyös itsetietoisesta ja itsetiedottomasta tuot-tamuksesta. Erolla ei ole käytännöllistä mer-kitystä, koska tuottamukselliset rikokset ovatrangaistavia niin tietoisella kuin tiedottomal-lakin tuottamuksella tehtyinä.

Tietoinen tuottamus viittaa tietoiseen ris-kinottoon. Tekijä toimii siitä huolimatta, ettähän mieltää tunnusmerkistön toteutumisenmahdolliseksi. Käytännössä kyse on yleensäseurauksen sattumisen mieltämisestämahdolliseksi tai sen sattumisen epäilystä.Jos seuraus miellettäisiin varsintodennäköiseksi, kyse olisi tahallisuudesta.Tietoisen riskin ottajalla on ollut kyky jatilaisuus toimia huolellisesti. Tietoinentuottamus ei ole syyllisyysperiaatteenkannalta ongelma.Tiedoton tuottamus viittaa tiedostamatto-maan riskinottoon. Tiedottomassa tuottamuk-sessa tekijä ei ole edes mieltänyt tunnusmer-kistön toteutumista mahdolliseksi tai ei oletullut ylipäätään ajatelleeksi asiaa. Usein tie-dotonta tuottamusta kuvaillaan ilmaisuilla"olisi kohtuudella pitänyt mieltää" seurauk-sen sattumisen riski tai "olisi tullut ymmär-tää" tapahtumien tuleva kulku. Tiedostamat-toman huolimattomuuden rangaistavuus eilähtökohtaisesti täytä syyllisyysperiaatteenvaatimuksia. Preventiivisistä syistä myös tie-doton tuottamus hyväksytään kuitenkin tie-tyin rajoituksin rangaistusvastuun perustaksi.

Käytännössä tietoisen ja tiedottoman ris-kinoton erottaminen on usein hyvin tulkin-nanvaraista. Koska tiedoton ja tietoinen tuot-tamus eivät ole astesuhteessa, erottelu eiyleensä ole edes tarpeen. Tärkeämpää on sel-vittää suoraan niitä seikkoja, jotka tekeväthuolimattomuudesta rankaisemattoman. Ris-kien tiedostaminen ei välttämättä kerromuusta kuin paremmasta kyvystä riskien ha-vaitsemiseen tai suuremmasta huolelli-uudesta niiden selvittämisessä. Välinpitämät-tömyys tekojen seurauksista voi olla paljonhaitallisempaa kuin se, että tekijä huolellisenharkinnan jälkeen päätyy arvioimaan seura-uksen syntymisen riskin vähäiseksi.

Vastuu tiedottomasta tuottamuksesta perus-tellaan niin sanotun ryhtymistuottamuksenkautta. Vaikka tekijä ei ole tosiasiassa miel-tänyt seurauksen sattumisen mahdollisuuttatai ei ole tullut sitä ajatelleeksi, rangaistus-

HE 44/2002 vp 91

vastuun kannalta on riittävää, että hänellä olitekoon ryhtyessään tilaisuus ja kyky havaitaseurauksen sattumisen mahdollisuus ja hänenolisi myös pitänyt se havaita.

Lakiin on kirjattavissa vain huolimatto-muusarvioinnin yleinen rakenne. Tuottamuk-sen määritelmä rikoslaissa on kuitenkin tar-peen oikeustilan selkeyttämiseksi ja syylli-syysperiaatteen vaatimusten tähdentämiseksi.

Törkeä tuottamus. Suomessa on yleensäkatsottu, että tuottamuksen törkeysarviointitehdään normatiivisen kokonaisarvioinninperusteella. Myös rikosoikeuskomitea lähtikokonaisarvosteluun palautuvasta törkeäntuottamuksen määrittelystä. Lisäksi rikoslainkokonaisuudistuksen toisen vaiheen hallituk-sen esityksessä katsottiin, että niin tietoinenkuin tiedotonkin tuottamus voi olla törkeätä.Hallituksen esityksessä katsottiin, että törke-ää tuottamusta on "hyvin tärkeiden huolelli-suusvelvoitteiden rikkominen huolimatto-muudesta, joka osoittaa erityistä välinpitä-mättömyyttä näitä velvoitteita kohtaan", tai"tietoinen riskinotto, joka ei kuitenkaan oletahallisuutta" (HE 94/1993 vp). Yleensä ky-symys on tietoisesta riskin ottamisesta.

Törkeä tuottamus, tuottamus ja lievä tuot-tamus erotetaan määrällisillä eikä laadullisil-la perusteilla. Tuottamuksen asteita ei jaetakvalitatiivisesti sen mukaan, mitä tekijä onmieltänyt ja mitä ei. Myös tiedoton tuottamusvoi olla törkeää ja tietoinen ei sitä välttämättäole. Kanta on nykyään hyvin laajasti hyväk-sytty Suomen ohella myös muualla pohjois-maissa.

Koska törkeä tuottamus on Suomessa käy-tännössä tärkeämpi kysymys kuin muuallapohjoismaissa, ehdotetaan siitä otettavaksilakiin kokonaisarvosteluun perustuva sään-nös.

Lievä tuottamus. Vaatimuksia lievän tuot-tamuksen rajaamisesta rangaistusvastuun ul-kopuolelle esitetään usein. Vähäinen huoli-mattomuus ei ole käytännössä vältettävissäedes normaalisti huolelliselle henkilölle.

Vastasyynä on esitetty, että lievän tuotta-muksen rankaisematta jättäminen merkitsisilupaa ylittää lievästi huolellisuusvelvoitteet.Väitteen painoarvoa vähentää se, että tosiasi-assa kontrollia ei kohdisteta kaikkein vähäi-simpiin huolimattomuustapauksiin esimer-kiksi työturvallisuus- tai tieliikennekontrol-

lissa. Yleisellä tietoisuudella siitä, että esi-merkiksi poliisi ei liikennevalvonnassa rea-goi kaikkiin sääntörikkomuksiin, ei liene ol-lut olennaisia moraalia höllentäviä vaikutuk-sia tienkäyttäjien asennoitumiseen.

Toisen vastasyyn mukaan lievän tuotta-muksen tilanteet eivät ole preventiivistenvaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Josrangaistusuhin voidaan vaikuttaa käyttäyty-miseen, niillä vaikutetaan ensi sijassa jo en-nen tekoa tapaa ylläpitävällä ja moraalia luo-valla tavalla. Tavanomaisten huonojen rutii-nien kehittäminen huolellisempaan suuntaanvoisi toimia perusteena lievän tuottamuksenrangaistavuudelle.

Perusteet lievän tuottamuksen rangaista-vuuden säilyttämiseksi ovat painavampiakuin rankaisemattomuutta puoltavat syyt.Lievän tuottamuksen rangaistavuuden säilyt-täminen on myös johdonmukainen ratkaisusuhteessa rikesakkojärjestelmään. Rikoslain2 a luvun 9 §:n mukaan rikesakko voidaanmäärätä tiettyjen säännösten tai määräystenvähäisestä rikkomisesta.

Keskustelu lievän tuottamuksen rankaise-misesta on paljolti koskenut liikennerikoksia.Niissä on vähäisimpien tekojen rangaista-vuutta nyttemmin rajattu. Lokakuun 1999alussa voimaan tulleessa liikennerikosuudis-tuksessa vähäinen vaara (ilmaliikennettä lu-kuun ottamatta) suljettiin liikenneturvalli-suuden vaarantamisen ulkopuolelle (rikoslain23 luvun 1 §:n 3 momentti).

3. Oikeusvertailua

Tuottamuksesta on useissa maissa joko ri-koslain määritelmä tai virallisehdotuksiamääritelmäksi. Ne näyttävät olevan raken-teeltaan varsin samansuuntaisia. Pohjois-maista yhdessäkään ei ole tuottamuksen mää-ritelmää otettu lakiin.

Ruotsi ja Tanska. Ruotsin ja Tanskanrikoslaeissa ei ole tuottamuksen määritelmää.Myös rangaistusvastuun rajoja koskevassaruotsalaisehdotuksessa (SOU 1996:185) jäte-tään tuottamus määrittelemättä. Ruotsalaises-sa kirjallisuudessa tuottamus määritelläänsamoja suuntaviivoja noudattaen kuin Suo-messa. Tanskalaisessa rikoslainsäädännössäon voimassa poikkeuksellisen runsaasti tuot-tamuksellisia rikoksia erityisesti rikoslain ul-

HE 44/2002 vp92

kopuolella. Kirjallisuudessa tuottamuksen si-sältö ymmärretään varsin ankarana ja joissainesityksissä tuottamuksessa ei nähdä subjek-tiivista elementtiä ylipäätään.

Norja. Norjankaan rikoslaissa ei ole määri-telty tuottamusta. Rikoslakitoimikunta onehdottanut, että tuottamukselle annettaisiinrikoslaissa määritelmä (NOU 1992:23, ehdo-tuksen 31 §). Ehdotuksen mukaan teon ob-jektiivinen huolimattomuus merkitsee puo-lustettavalle käyttäytymiselle elämänalueellaasetettavien vaatimusten rikkomista. Vaati-muksiin saadaan johtoa järkevän ja tunnolli-sen toimijan mittapuusta, oikeusjärjestykses-sä määritellyistä huolellisuusvelvoitteista jahyötyjen ja haittojen punninnasta.

Puutteet tekijän henkilökohtaisissa edelly-tyksissä voivat kuitenkin poistaa tekijän sub-jektiivisen huolimattomuuden ja estää sen,että tekoa pidettäisiin tuottamuksellisena.Ehdotus lähtee perinteisestä toisintoimimis-mahdollisuuden vaatimuksesta, jonka mu-kaan tekijältä puuttuva kyky tai tilaisuus huo-lelliseen toimintaan voi poistaa rangaistus-vastuun.

Tietoista ja tiedotonta tuottamusta ei erote-ta omiksi lainkohdikseen. Ehdotuksen mu-kaan "merkityksetöntä" tai lievää tuottamustavoidaan jo nyt pitää Norjassa ainakin yleensärankaisemattomana eikä siitä ehdoteta erillis-tä säännöstä. Törkeää tuottamusta ei ehdotetamääriteltäväksi, koska se on melko harvinai-nen syyksiluettavuuden muoto Norjassa.

Itävalta. Itävallan rikoslain 6 §:n 1 momen-tin määritelmä koskee tiedotonta tuottamusta.Alkuosassa säädetään teon objektiivisestahuolimattomuudesta. Sen mukaan tuottamuk-sellisesti toimii se, joka rikkoo huolellisuus-velvoitetta, vaikka tuo velvollisuus on olo-suhteet huomioon ottaen koskenut myös teki-jää.

Lisäksi tekijän subjektiiviselta huolimat-tomuudelta edellytetään, että tekijällä on ol-lut henkisten ja fyysisten ominaisuuksiensapuolesta kyky noudattaa huolellisuusvelvoi-tetta ja sen noudattamista voitiin häneltämyös kohtuudella vaatia. Seurauksena tästähuolellisuusvelvoitteen noudattamatta jättä-misestä on oltava, että tekijä ei ole havainnutvoivansa toteuttaa tunnusmerkistön teonku-vausta tarkoittavaa asiantilaa.

Tietoinen tuottamus merkitsee saman pykä-

län 2 momentin mukaan sitä, että henkilö pitimahdollisena, että hänen menettelynsätoteuttaa tunnusmerkistön teonkuvausta tar-koittavan asiantilan, mutta ei halunnut ai-kaansaada sitä.

Saksa. Saksan rikoslaissa ei ole tuottamuk-sen määritelmää. 1960-luvun rikoslakiprojek-tin yhteydessä sellaista ehdotettiin rikoslain18 §:ksi. Saksalaisehdotus ei aikanaan toteu-tunut.

Ehdotettu pykälä jakaantui tiedotonta tuot-tamusta koskevaan 1 momenttiin ja tietoistatuottamusta koskevaan 2 momenttiin. Ehdo-tuksen tiedotonta tuottamusta koskenut1 momentti on asiallisesti lähes identtinenItävallan rikoslain 6 §:n kanssa. Ainoa ero onse, että syyllisyysperiaatteen vaatimukset ku-vataan saksalaisessa ehdotuksessa yleisestiviittaamalla tekijän kykyihin, kun Itävallanrikoslaissa mainitaan erikseen henkiset jafyysiset kyvyt. Tietoista tuottamusta koskevaehdotus (18 §:n 2 momentti) on itävaltalaistavertailukohtaansa sikäli vaativampi, ettäpelkkä tietoinen riskinotto ei riitä. Luotta-muksen siihen, että seuraus ei satu, on oltava"velvollisuudenvastaista" ja moitittavaa. Asi-alliset erot lienevät vähäisiä.

Lisäksi saksalaisehdotuksessa on piittaa-mattomuus samastettu törkeään huolimatto-muuteen (ehdotettu 18 §:n 3 momentti). Täl-lainen määrittely ei selvennä asiaa, koskasaksalaisessa oikeuskirjallisuudessa ja oike-uskäytännössä piittaamattomuuden sisältö onkiistanalainen kysymys.

Sveitsi. Sveitsin rikoslain tuottamusta kos-keva määritelmä (Artikla 19) on lainsäädän-töteknisesti kirjoitettu toiseen asuun kuinedellä mainitut määritelmät. Tekijä, joka eiole havainnut tai ottanut huomioon toimin-tansa seurauksia, toimii tuottamuksellisesti,mikäli syynä on velvollisuudenvastainen va-romattomuus. Varomattomuus on velvolli-suudenvastaista, jos tekijä ei toimi sillä varo-vaisuudella, johon hän on velvollinen olosuh-teiden ja henkilökohtaisten olojensa perus-teella. Säännöksessä tietoista ja tiedotontatuottamusta ei siis eroteta toisistaan. Muuterot saksalaiseen ehdotukseen ja itävaltalai-seen rikoslain kohtaan verrattuna ovat kielel-lisiä ja lainsäädäntöteknisiä.

Englanti ja Wales. Englannissa ja Walesis-sa on ollut muutamia vuosikymmeniä käyn-

HE 44/2002 vp 93

nissä rikoslainsäädännön kokonaisuudistus-ja kodifiointihanke, jonka yhteydessä "TheLaw Commission" on laatinut ehdotuksia.Komissio antoi vuonna 1989 ehdotuksensauudeksi rikoslaiksi, jossa muun muassa syyk-siluettavuuden asteet olisi määritelty rikos-laissa. Ehdotuksen antamisen jälkeen on kui-tenkin päädytty toteuttamaan uudistus osit-taisuudistuksina. Rikoslain yleistä osaa ei olevielä säädetty.

Ehdotuksessa ei määritellä tiedotonta tuot-tamusta, koska se ei periaatteessa täytä syyl-lisyysperiaatteelle Englannissa asetettaviavaatimuksia ylipäätään. Toisaalta niin sanot-tu ankara rangaistusvastuu muistuttaa Eng-lannissa läheisesti tiedotonta tuottamusta.

Tietoisen tuottamuksen tilanteet sijoittuvatenglantilaisessa systematiikassa osittain piit-taamattomuuden alaisuuteen. Rikoslakiehdo-tuksen mukaan (clause 18, c) henkilö toimiipiittaamattomasti, kun hän ottaa tietoisen ris-kin seurauksen sattumisesta taikka siitä, ettätietty olosuhde on olemassa tai tulee olemaanolemassa. Lisäksi vaaditaan kuitenkin, ettäriskinotto oli tekijän tuntemissa olosuhteissakohtuutonta.

Tässä mallissa tietoiselle tuottamukselle eiriitä mikä tahansa objektiivisesti huolimatonteko, vaan riskinoton on oltava olosuhteisiinnähden kohtuutonta. Lisäksi riskinoton koh-tuuttomuus kytketään suoraan tekijän tosiasi-assa tuntemiin olosuhteisiin. Saksalaisessa japohjoismaisessa ajattelussahan riskinotonkiellettyä luonnetta arvioidaan siltä pohjalta,mikä oli tekotilanteessa objektiivisesti enna-koitavissa.

Lievän tuottamuksen määrääminen erik-seen rankaisemattomaksi ei ole tarpeellinenjärjestelmässä, jossa rangaistavuuden alara-jaksi asetetaan tietoinen tuottamus ja tekijänottama kohtuuton riski.

Yhdysvallat. Yhdysvalloissa rikoslainsää-däntö on osavaltiokohtaista. Rikoslakien si-sältöön on vaikuttanut eri osavaltioissa 1950-luvulta lähtien merkittävästi asianajajaliittoAmerican Bar Associationin laatima "malli-rikoslaki", Model Penal Code. Lähes kaikki-en osavaltioiden syyksiluettavuusmääritelmätvastaavat olennaisilta osiltaan mallirikosla-kia.

Mallirikoslaissa ei suhtauduta tiedottomantuottamuksen rankaisemattomuuteen yhtä pe-

riaatteellisesti kuin Englannissa. KäytännössäYhdysvaltojen osavaltioissa lainsäätäjät ovatkäyttäneet tiedotonta tuottamusta laajastirangaistusvastuun alarajana.

Tiedottoman tuottamuksen määritelmässä(section 2.02,2,d) mallirikoslaissa jaetaantuottamus selkeästi kahteen puoleen. Teonobjektiivista huolimattomuutta kuvastaa vaa-timus, että henkilön olisi pitänyt mieltäämerkittävä ja oikeudeton riski siitä, että tun-nusmerkistötekijä on olemassa tai aiheutuuhänen teostaan. Riskin merkittävyys ja oi-keudettomuus arvioidaan objektiivisin kritee-rein. Kriminaalipoliittisesti merkittävin erosaksalaisen kielialueen määritelmiin ja poh-joismaisiin määritelmäehdotuksiin on se, ettäjo teon objektiivisen huolimattomuuden tuleeolla merkittävää, jotta teosta voidaan rangais-ta.

Tekijän subjektiivista huolimattomuuttaarvioitaessa kysytään, onko riskin mieltämät-tä jäämistä pidettävä niin karkeana poik-keamisena sellaisesta huolellisuudesta, jotatunnollinen henkilö olisi tekijän sijassa nou-dattanut, että syyllisyysmoite on perusteltu.Arvostelussa on otettava pykäläehdotuksenmukaan huomioon riskin luonne ja aste, teki-jän toiminnan luonne ja tavoite ja tekijän tun-temat olosuhteet.

Tältä osin erot mannereurooppalaisiin japohjoismaisiin tuottamuskäsityksiin ovatmelko vähäiset. Lähtökohtana on Yhdysval-loissakin norjalaisehdotuksen tapaan järke-vän ja tunnollisen henkilön mittapuu täyden-nettynä hyötyjen ja haittojen punninnalla. Setosin sijoitetaan pohjoismaista poiketen teki-jän subjektiivisen eikä teon objektiivisenhuolimattomuuden osaksi.

Määritelmässä ei lähdetä saksalaiseen jaitävaltalaiseen tapaan siitä, että teon huoli-mattomuus ilmenee yleisen huolellisuusvel-voitteen rikkomisena. Sen sijaan lähtökohta-na on norjalais- ja englantilaistyyppinen teonolosuhteista pääteltävä huolellisuusvelvoite.Myös nimenomainen viittaus tekijän toisin-toimimismahdollisuuteen on nähty määritel-mässä tarpeettomaksi. Lievän tuottamuksenerillinen säätäminen rankaisemattomaksi eiole tarpeen, koska koko tuottamusvastuukoskee vain merkittävää huolimattomuutta.

Eräänlaisena tiedottoman tuottamuksen ti-lanteena on vielä mainittava ankara vastuu.

HE 44/2002 vp94

Englannin tapaan myös Yhdysvalloissa anka-rasta vastuusta vapautuu, jos voi osoittaa ot-taneensa huomioon kaiken asiaankuuluvanvarovaisuuden. Ankaran vastuun tilanteidentulisi mallirikoslain mukaan rajautua vain sa-kolla rangaistaviin rikoksiin (section 6.02,4),mutta kaikki osavaltiot eivät pidä tästä vaa-timuksesta kiinni.

Tietoista tuottamusta ja osittain törkeäähuolimattomuutta koskee mallirikoslain piit-taamattomuus-määritelmä (section 2.02,2,c).Myös siinä voidaan erottaa teon objektiivistahuolimattomuutta tarkoittava elementti. Hen-kilö toimii piittaamattomasti, kun hän tietoi-sesti jättää vaille huomiota merkittävän ja oi-keudettoman riskin siitä, ettätunnusmerkistötekijä on olemassa taiaiheutuu hänen teostaan. Riskin merkittävyysja oikeudettomuus arvioidaan tässätapauksessa tekijän näkökulmasta.

Tekijän subjektiivinen huolimattomuusedellyttää piittaamattomuudelta sitä, että ris-kinotto ei ole puolustettavaa. Kysytään, mer-kitsikö tekijän välinpitämättömyys mieltä-mästään riskistä niin karkeaa poikkeamaasellaisesta huolellisuudesta, jota lainkuuliai-nen henkilö olisi tekijän sijassa noudattanut,että syyllisyysmoite on perusteltu. Arvoste-lussa on otettava huomioon riskin luonne jaaste, tekijän toiminnan luonne ja tavoite jatekijän tuntemat olosuhteet.

Yhteenveto. Verrattaessa eri maissa säädet-tyjä ja ehdotettuja tuottamuksen määritelmiävoidaan havaita paljon yhtäläisyyksiä, muttamyös eroja. Mitään selkeitä ulkomaisia esi-kuvia ei Suomen rikoslain uudelle yleiselleosalle ole. Manner-Euroopassa ja pohjois-maissa kunnioitettu syyllisyysperiaate onotettava tuottamuksen määritelmän perustak-si. Rikoslakiin otettavalla määritelmällä voi-daan terävöittää muuten jossain määrin hä-märtyneen syyllisyysperiaatteen sisältöä.

Tiedoton ja tietoinen tuottamus erotetaantoisistaan täsmällisesti Itävallan rikoslaissa jasaksalaisehdotuksessa. Sveitsin rikoslaissa janorjalaisessa ehdotuksessa erottelua ei tehdä,koska näissä järjestelmissä tietoisen tuotta-muksen erottamisella tiedottomasta ei olekäytännöllistä merkitystä. Tilanne on toinenEnglannissa ja Walesissa sekä Yhdysvaltojenosavaltioissa, joissa tiedostamaton riskinottoei ole rangaistavaa muissa kuin ankaran vas-

tuun tilanteissa ja eräissä poikkeuksellisissahuolimattomuuden varaan rakentuvissa kri-minalisoinneissa. Siellä raja tietoisen ja tie-dostamattoman riskinoton välillä on olennai-nen.

Lisäksi englantilainen ja yhdysvaltalainensyyksiluettavuuden muotojen jäsennys nojau-tuu keskeisesti sen varaan, että tietoista tuot-tamusta tarkoittava recklessness-piittaamat-tomuus kattaa myös paljon meillä törkeääntuottamukseen luettavia vastuun tilanteita.Myös tästä syystä erottelu tietoiseen jatiedottomaan tuottamukseen on siellätarpeen.Osassa järjestelmistä teon objektiivinenhuolimattomuus palautetaan ensisijaisestiolosuhteiden kulloinkin edellyttämään huo-lellisuuteen, osassa taas ensi sijassa oikeus-järjestyksen asettamien huolellisuusvelvoit-teiden rikkomiseen. Käytännöllistä merkitys-tä painotuserolla ei ole. Edellisessä tapauk-sessa lähtökohtana on teko, jota on pidettävähuolimattomana, jälkimmäisessä oikeudelli-set kiellot ja käskyt, joiden vastainen teko ontehty. Edelliseen ryhmään kuuluvat norjalai-nen, yhdysvaltalainen ja englantilainen ehdo-tus sekä Sveitsin rikoslain säännös. Lähinnäjälkimmäistä edustavat saksalainen ehdotusja Itävallan rikoslain säännös.

Myös tekijän subjektiivista huolimatto-muutta tarkoittava vastuuehto on muotoiltueri säännöksissä eri tavoin. Sveitsiläiseensäännökseen ei näytä lainkaan kuuluvan vaa-timusta tuottamuksen subjektiivisesta puoles-ta. Syyllisyysperiaatteen tarkoittamaan teki-jän kykyyn toimia toisin viitataan nimen-omaisesti itävaltalaissäännöksessä ja saksa-laisehdotuksessa. Norjalaisehdotuksessa pu-hutaan henkilökohtaisista edellytyksistä.Englantilainen ja yhdysvaltalainen syylli-syyselementti palautetaan siihen, mitätekijältä voitiin kohtuudella edellyttää.

Yhdysvaltalaisen mallirikoslain sekä piit-taamattomuutta että huolimattomuutta kos-kevat ehdotukset rajaavat lievän huolimatto-muuden rangaistusvastuun ulkopuolelle, kos-ka rangaistavaa on vain karkea poikkeaminensellaisesta huolellisuusvelvoitteesta, jonkahuolellinen henkilö ottaisi tekijän tilanteessahuomioon (section 2.02,d). Muualla sen ran-kaisemattomuus perustuu oikeuskirjallisuu-teen ja -käytäntöön.

HE 44/2002 vp 95

4. Pykälän sisältö

Ehdotetun tuottamusta koskevan pykälän1 momentin mukaan tekijän menettely onhuolimatonta (tuottamuksellista), jos hän rik-koo olosuhteiden edellyttämää ja häneltävaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikkahän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Pykälän2 momentti koskee törkeää tuottamusta. Se,pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä (tör-keä tuottamus), ratkaistaan kokonaisarvoste-lun perusteella. Arvostelussa otetaan huomi-oon rikotun huolellisuusvelvollisuuden mer-kittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys jaloukkauksen todennäköisyys, riskinoton tie-toisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvätolosuhteet. Pikemmin tapaturmaan kuin tuot-tamukseen perustuvasta teosta ei rangaistaisi(3 momentti).

1 momentti. Tuottamus. Momenttiehdotuk-sen alkuosalla viitataan objektiiviseen teonhuolimattomuuteen ja jälkiosalla subjektiivi-seen tekijän huolimattomuuteen. Ehdotukses-sa ei erotella tietoista ja tiedotonta tuottamus-ta omiksi lainkohdikseen, koska erottelulla eiole käytännöllistä merkitystä.

Säännöksessä puhutaan menettelystä, kos-ka ryhtymistuottamusarviossa tekijän toimin-taa voidaan joutua arvioimaan laajemmastaaikaperspektiivistä. Myös 2 momentissa tar-koitettu törkeä huolimattomuus palautuuusein ajallisesti laajempaan menettelyn arvi-ointiin.

Objektiivinen teon huolimattomuus liittyyehdotuksessa olosuhteiden edellyttämäänhuolellisuusvelvollisuuteen. Huolellisuusvel-voitteiden muotoutuminen tuomioistuimissaon jatkuva prosessi ja teon huolimattomuu-den lähteet ovat monenlaisia.

Huolellisuusvelvollisuus määräytyy useinlainsäädännöstä. Sellaisilla elämänalueillakuin liikenne, työturvallisuus ja vaarallistenaineiden käsittely on huolellisuusvelvolli-suudet säännelty hyvin yksityiskohtaisesti.Huolellisuusvelvollisuuksia saatetaan vielätäsmentää erilaisissa viranomaisluvissa sekävalvontaviranomaisten antamilla määräyksil-lä. Myös lainsäädännössä tarkkaan säännel-lyillä alueilla huolellisuus joudutaan useinarvioimaan tapauskohtaisten olosuhteidenperusteella. Lakiin kirjatut huolellisuusvel-voitteet ovat huolellisuusstandardeja, joiden

soveltuvuus joudutaan arvioimaan tapauksenolosuhteissa erikseen.

Usein turvallisuusmääräykset ovat epävi-rallisia teknisiä normeja. Tällaisia ovat esi-merkiksi teollisuuden normistot, laitteidenkäyttöön opastavat määräykset tai laitteenvalmistajan ohjeet. Samaan ryhmään voidaanlukea myös esimerkiksi urheilujärjestöjen si-säiset määräykset urheilupaikkojen ja yleisö-tilojen turvallisuudesta. Teknisiä normejaovat myös organisaatioiden omat tehtävien jatoimivaltuuksien laatua kuvaavat normistot.Myös vakiintuneet tavat, kuten hyvä kirjanpi-totapa, kauppatapa tai lehtimiestapa taikkaterveydenhuollossa kehittynyt hyvän hoidonstandardi voivat toimia teknisinä normeina.Tällaisten normien merkitys on lainsäädän-nöllisiä normeja olennaisesti vähäisempää,mutta niillekin voidaan antaa merkitystä huo-lellisuusarvioinnissa.

Joissain tilanteissa ei ole mitään oikeus- taimuita normeja käytettävissä. Silloin huolelli-suusvelvoite joudutaan muotoilemaan hyöty-jä ja haittoja punniten. Punnintaoperaatiossaotetaan huomioon mahdollisen vahinkoseu-rauksen vakavuus, sen todennäköisyys, teki-jän tosiasialliset mahdollisuudet laajempiinvarotoimenpiteisiin ja toiminnan sosiaalinenhyödyllisyys.

Joskus käytetään myös niin sanottua nor-maalilla tavalla huolellisen henkilön malliaarvioitaessa sitä, onko tilanteessa toimittuhuolimattomasti. Epämääräistä "järkevän jatunnollisen" toimijan hahmoa tulisi kuitenkinkäyttää pidättyväisesti. Jos tapauksessa onkyse yksityiskohtaisesti säännellystä elämän-alueesta, kuten tieliikenteestä, tulisi huolelli-suusvelvollisuuden ilmetä tekijää velvoitta-vista säännöistä ja pelkkään olosuhteidenedellyttämään huolellisuuteen viittaaminen eiolisi suotavaa.

Kaikkiin edellä mainittuihin normeihin liit-tyy olosuhteiden huomioon ottaminen. Jois-sain tilanteissa lakiin otetut huolellisuusvel-voitteet saattavat väistyä, jos olosuhteet pu-huvat toisen ratkaisun puolesta. Esimerkiksioikeus tietyin edellytyksin luottaa tieliiken-teessä toisen toiminnan asianmukaisuuteensaattaa vaikuttaa huolellisuusarvioinnissa.Niin ikään toimittaessa organisaatiossa jaeräissä muissakin tilanteissa olosuhteet saat-tavat sallia sen, että yksi henkilö luottaa toi-

HE 44/2002 vp96

sen toiminnan asianmukaisuuteen. Olosuh-teiden edellyttämään huolellisuuteen liittyymyös esimerkiksi kysymys siitä, missä vai-heessa toisen rikosteon tuottamuksellinenedistäminen liitetään edistäjän huolimatto-muuteen.

Tunnusmerkistö on toteutettava rikkomallahuolellisuusvelvollisuutta, jotta tekijän ran-kaiseminen tulisi kyseeseen. Tällä tunnus-merkillä kytketään teon huolimattomuus jaaiheutunut seuraus toisiinsa. Kyseessä ei olesyy-yhteyden tarkoittama yhteys, koska huo-limattomuus on oikeudellinen käsite. Huoli-mattomuus ei voi "aiheuttaa" seurausta; seu-rauksen aiheuttaa huolimaton teko. Monissatilanteissa siitä huolimatta, että tekijä on ot-tanut kielletyn riskin ja aiheuttanut vahinko-seurauksen, seuraus on jokin muu kuin sel-lainen, jonka sattumisen estämiseksi riskinot-to oli kiellettyä. Otettu riski ja vahinkoseura-us eivät eräällä tapaa sovi yhteen. Niin ikäänesimerkiksi uhrin oma jälkikäteinen huoli-mattomuus tai tekijän ja uhrin yhteisen va-paaehtoisen riskinoton merkitys on epäselvä.

Näissä kysymyksissä liikutaan kotimaises-sa keskustelussa ja oikeuskäytännössä epä-varmalla pohjalla. Korkein oikeus on ottanutkantaa huolimattomuuden ja vahinkoseura-uksen välisen yhteyden vaatimiseen monissaratkaisuissaan vuosikymmenten kuluessa.Tapausryhmät poikkeavat siinä määrin toisis-taan, että yhdenmukaisista ratkaisulinjoista eivoida puhua. Jatkossakin kysymykset jäävätlain tasolla ratkaisematta.

Momentin loppuosa koskee subjektiivistatekijän huolimattomuutta. Tietoinen tuotta-mus viittaa tietoiseen riskinottoon. Tekijällä,joka ottaa tietoisen riskin, on ollut kyky ja ti-laisuus toimia huolellisesti. Nämä tilanteeteivät ole syyllisyysperiaatteen kannalta mer-kittäviä ongelmia, jos tekijältä voitiin edellyt-tää suurempaa huolellisuutta.

Myös rangaistavassa tiedottomassa tuotta-muksessa eli tiedostamattomassa riskinotossaon edellytettävä syyllisyysperiaatteen vaati-musten täyttyvän. Tiedoton tuottamus arvioi-daan kahdessa vaiheessa. Ensin kysytään,mitä tekijän olisi pitänyt tehdä, jotta hän olisimieltänyt toimintansa riskit. Vastaus kysy-mykseen on usein yksinkertainen. Seurauk-sen riski olisi mielletty, jos olisi esimerkiksihankittu etukäteen tietoa tulevista sääoloista

merellä, olisi tutkittu potilas huolellisemmintai hankittu erikoislääkärin lausunto, olisikeskitytty enemmän ajamiseen kuin autora-dion käsittelyyn tai yleisesti ottaen selvitettyparemmin toiminnan riskitekijät.

Toiseksi on kysyttävä, olisiko tekijä voinuttai olisiko hänen edes pitänyt ryhtyä niihintoimenpiteisiin, joita toiminnan riskitekijöi-den mieltäminen olisi välttämättä edellyttä-nyt. Konkreettisemmin tekijä ei olisi edesvoinut tehdä sitä, mitä hänen olisi pitänyt, joshäneltä puuttui jo toimintaan ryhdyttäessä ti-laisuus riskien havaitsemiseen tai jos hän eiolisi kyennyt riskien havaitsemiseen. Pykälä-ehdotuksessa määritelmään on siten otettusyyllisyysperiaatteen molemmat osat eli toi-sintoimimisen kyvyn lisäksi myös tilaisuustoimia toisin. Lisäksi joissain tilanteissa teki-jän ei olisi edes pitänyt havaita riskejä, vaik-ka hän olisikin kyennyt siihen ja vaikka hä-nellä olisikin ollut siihen tilaisuus.

Vastuu tiedottomasta tuottamuksesta edel-lyttää tilaisuutta toimia toisin. Oikeusjärjes-tys ei voi edellyttää keneltäkään mahdotto-muuksia. Tekijällä on täytynyt olla tosiasial-liset mahdollisuudet riskien havaitsemiseenviimeistään tekoon tai toimintaan ryhtyes-sään, jotta häntä voitaisiin rangaista. Esimer-kiksi jonkin teknisen laitteen käytöstä ei olevälttämättä edes olemassa mitään ohjeita. Yl-lättävän onnettomuuden jälkeen olisi mietit-tävä sitä, oliko koneen käyttäjällä ollut mi-tään mahdollisuutta havaita koneen käyttöönliittyviä riskejä.

Toiminnan järjestäminen siten, että riskejäei enää toiminnan kestäessä voidakaan havai-ta tai hallita, ei poista tuottamusvastuuta.Toisaalta tekijältä on voinut puuttua tilaisuusmenetellä huolellisesti, jos tekijän kokemus-peräisen ja ammatillisen tiedon perusteella eiollut mitään perusteltua syytä epäillä riskejäja jos normaalilla tavalla huolellinenkaantoimija ei olisi havainnut riskejä. Myös tilan-teen yllätyksellinen kehittyminen voi merkitäsitä, että edes toimintaan ryhdyttäessä seura-uksen sattumisen mahdollisuus ei ollut toimi-jan havaittavissa.

Tekijän syyllistyminen huolimattomuuteenedellyttää myös kykyä toimia toisin. Joissa-kin tapauksissa rangaistusvastuuta ei voidapitää perusteltuna sen vuoksi, että tekijällä eiollut esimerkiksi vammaisuutensa johdosta

HE 44/2002 vp 97

kykyä havaita seurauksen sattumisen mah-dollisuutta. Toimintaan täysin kykenemätön-tä ei voida tuomita rangaistukseen, koskaryhtymistuottamus edellyttää joka tapaukses-sa sitä, että toimintaan ryhdyttäessä kyvyttö-myyden tai taitamattomuuden on oltava teki-jän havaittavissa hänen käyttäessään omiakykyjään. Joissain muissakin poikkeukselli-sissa tilanteissa, esimerkiksi vuosikymmeniäkestäneiden huonojen rutiinien tapauksissa,voi olla perusteltua katsoa, että tekijällä ei ol-lut toimintaan ryhtyessään kykyä arvioidasen riskejä.

Niin ikään kykyyn toimia huolellisesti vai-kuttavat tekijän motivaation kautta sellaisetseikat kuten hämmennys, pelko tai hätäänty-minen. Harhaanjohdetun, pelotellun, uhkail-lun tai väsyneen tekijän kyky toimia toisinviimeistään tekoon ryhdyttäessä voi jäädäpuuttumaan. Samalla tavalla voidaan arvioi-da vaikutuksiltaan epätyypillistä humalatilaa.

Rangaistava huolimattomuus edellyttäämyös sitä, että tekijältä voitiin vaatia huolel-lisuusvelvollisuuden noudattamista. Melkoharvoin voidaan sanoa, että tekijän ei olisiedes pitänyt havaita seurauksen sattumisenmahdollisuutta. Ryhtymistuottamuksen läh-tökohtanahan ovat juuri toimintaan ryhtyjänvelvollisuudet. Usein velvollisuus seurauksenmahdollisuuden selvittämiseen on suorastaanlaissa säännelty.

Selonottovelvollisuus alalla vallitsevista jatoimintaa sitovista normeista voi vaihdellasamallakin elämänalueella eri toimijoidenosalta. Se voi vaihdella asteeltaan eri vastuu-asemassa olevien henkilöiden toiminnassa taiperusteltu työnjako voi määrittää selonotto-velvollisuuden rajoja eri tehtävissä toimijoil-le. Esimerkiksi lainopillisen koulutuksenpuute saattaa keventää tuomioistuimen maal-likkotuomarilla olevaa selonottovelvollisuut-ta normeista. Virkamiestuomari ei voi tehok-kaasti vedota vastaavaan puutteeseen.

2 momentti. Törkeä tuottamus. Törkeysar-vostelun ratkaiseva kriteeri ei olisi se, onkoriskinotto tietoista. Käytännössä törkeä tekoja tekijän huolimattomuus esiintyvät useinsamanaikaisesti. Mitä tärkeämmän huolelli-suusvelvoitteen rikkomisesta on kysymys jamitä olennaisemmalla tavalla velvoitetta ri-kotaan, sitä useammin voidaan katsoa, ettäriskinotto on ollut tietoista ja epätavanomais-

ta. Esimerkiksi mäenharjanteella ei yleensävoi ohittaa autoa vilkkaan liikenteen seassatiedostamatta lainkaan ohitukseen liittyviäriskejä.

Törkeän huolimattomuuden kokonaisarvos-telussa olisi otettava huomioon sekä teon ob-jektiivisen että tekijän subjektiivisen huoli-mattomuuden aste. Huomioon otettavia seik-koja olisivat rikotun huolellisuusvelvollisuu-den merkittävyys, vaarannettujen etujen tär-keys ja loukkauksen todennäköisyys, ris-kinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja teki-jään liittyvät olosuhteet. Momentissa maini-tuista seikoista ensimmäiset kolme liittyvättekoon, neljäs tekijään ja viidentenä mainitutmuut olosuhteet kumpaankin.

Teon huolimattomuus voi olla törkeää, josrikottu huolellisuusvelvoite on merkittävä.Esimerkiksi ydinvoimalan valvomon yö-päivystäjän nukahtaminen työpaikalleen tu-hoisin vahinkoseurauksin voisi merkitä ko-konaisarvostelussa törkeää huolimattomuut-ta, vaikka yöpäivystäjän nukahtamista eiedeltäisikään tietoinen riskinotto nukahtami-sesta.

Vaarannettujen etujen tärkeys viittaa uhat-tujen tai loukattujen oikeushyvien painoar-voon. Mitä vakavampi mahdollinen tai toteu-tunut vahinkoseuraus on, sitä lähempänä ol-laan törkeää huolimattomuutta. Kuolemanriskin aiheuttamisessa törkeän huolimatto-muuden raja on alempana kuin vammautumi-sen riskin aiheuttamisessa. Jos kyse on esi-merkiksi räjähteiden jättämisestä toisten ulot-tuville, räjähteiden vähäinen voima peruste-lee osaltaan tuottamuksen pitämistä vain ta-vallisena.

Loukkauksen todennäköisyys teon hetkellävaikuttaa samalla tavalla. Mitä todennäköi-sempi vahinkoseuraus oli teon hetkellä, sitäuseammin huolimattomuus on törkeää. To-dennäköisyys on tässäkin tapauksessa arvioi-tava sen tiedon perusteella, joka tekijällä olija joka huolellisella tarkkailijalla olisi ollutteon hetkellä. Hengenvaaraan asettaminen-kaan ei sellaisenaan puolla tuottamuksen pi-tämistä törkeänä, jos vahinko ei ollut lain-kaan todennäköinen. Toisaalta toisen vam-mauttaminen olosuhteissa, joissa vahinkoseu-raus oli tekijän tieten melko todennäköinen,voi merkitä törkeää tuottamusta.

Kaikki huolimattomuuden törkeysarvoste-

HE 44/2002 vp98

lussa huomioon otettavat seikat on arvioitavateonhetkisestä näkökulmasta. Tuomarin onasetuttava tekijän asemaan. Huomioon onotettava paitsi tekijän tosiasiallinen tietomyös se, mitä huolellinen tarkkailija olisi ha-vainnut tekohetkellä.

Tekijän riskinoton tietoisuudella viitataantekijän subjektiiviseen huolimattomuuteen.Käytännössä näissä tilanteissa ollaan lähellätahallista toimintaa. Jos tekijän toiminta lä-hestyy tahallista, ei teon objektiivisen huoli-mattomuuden törkeydelle jouduta antamaankovin paljon merkitystä. Usein on kyse esi-merkiksi tapposyytteistä, joiden edellyttämäätahallisuutta ei kyetä näyttämään toteen.

Muilla olosuhteilla viitataan monenlaisiinseikkoihin. Oikeuskäytännössä teon ja teki-jän huolimattomuuden törkeysarvostelu onusein nähty laajemmasta aikanäkökulmasta.Törkeyttä ei arvostella pistemäisesti esimer-kiksi liikenneonnettomuuteen välittömästijohtaneen ajovirheen näkökulmasta, vaan ot-tamalla huomioon syytetyn menettely liiken-teessä kokonaisvaltaisemmin.

Esimerkiksi tieliikennetapauksissa arvioi-tavaksi tulee sekä toteutunut ajo että aiottuajosuorite. Jos vahvassa humalatilassa olevakuljettaja lähtee erittäin pitkälle ajomatkalleja aiheuttaa huolimattomuudellaan kuolonko-larin heti alkumatkasta, yhtenä huolimatto-muuden törkeyttä puoltavana seikkana on ai-ottu ajomatka. Myös jos kolaria on edeltänytpitkäaikainen suuri ylinopeus, voidaan tuot-tamus todeta helpommin törkeäksi. Vastaa-vasti lyhytaikaisen huolimattomuuden totea-minen törkeäksi edellyttää erityisen törkeäähuolimattomuutta. Liikenteessä tällaisia esi-merkkejä ovat huomion kiinnittäminen het-keksi kanssamatkustajiin tai radioon tuhoisinseurauksin.

Muita tekoon liittyviä ja arviossa huomi-oon otettavia olosuhteita ovat muun muassatekijän tosiasialliset mahdollisuudet suurem-piin varotoimenpiteisiin. Jos varmuudenmaksimointiin ei ole ollut käytännössä mah-dollisuuksia tai jos esimerkiksi tarkastuksis-ta, varmistuksista tai muista varotoimenpi-teistä olisi aiheutunut huomattavaa ajanhuk-kaa tilanteessa, jossa loukkauksen todennä-köisyys ei ole suuri, tuottamus ei ole yleensätörkeää. Vastaavasti jos tekijällä olisi ollutkaikki mahdollisuudet toimia huolellisem-

min, mutta hän ei ole vaivautunut minimoi-maan riskejä, tuottamuksen törkeys voidaantodeta helpommin.

Lisäksi muuna olosuhteena voidaan ottaahuomioon toiminnan yleinen sosiaalinenmerkitys. Sosiaalisesti hyödyllisessä tai vält-tämättömässä toiminnassa aiheutuu tavan-omaisista varotoimista huolimatta merkittä-viä riskejä, joihin suhtaudutaan hyväksy-vämmin kuin esimerkiksi jo sellaisenaankielletyn toiminnan aiheuttamiin riskeihin.Esimerkiksi ambulanssia hälytysajossa kulje-tettaessa voidaan harvoin sanoa, että kuljetta-ja syyllistyy törkeään liikenteen vaarantami-seen, vaikka tieliikennelain 48 §:n poikkeus-säännöstä olisi rikottu ja vaikka yksityisajos-sa vastaavaa kolarin aiheuttamista pidettäi-siinkin törkeänä huolimattomuutena. Myösvaaraa lisäävät ja vähentävät teko-olosuhteetvoidaan ottaa tuottamusarvioinnissa huomi-oon.

Tekijään liittyvillä muilla olosuhteilla viita-taan yleisiin moitearvostelua vähentäviinseikkoihin. Esimerkiksi sellaiset tilanteeseenliittyvät syyllisyyttä vähentävät seikat kuinhämmennys, pelko ja hätääntyminen puolta-vat tapauksen arvioimista tavallisena huoli-mattomuutena silloinkin, kun on aiheutettutietoisesti erittäin suuri vaara vahinkoseura-uksen syntymisestä. Tekijään liittyvä muuolosuhde voi vaikuttaa ankaroittavaan suun-taan silloin, jos tekijä on ollut erityisessäluottamusasemassa.

Oikeuskäytännön voidaan lisäksi tulkitaedellyttävän sekä teon että tekijän huolimat-tomuuden ylittävän jonkinlaisen vähimmäis-tason. Esimerkiksi tahallisuutta lähellä olevatietoinen riskinotto voi liittyä myös vähäi-seen vaaraan. Tällaisissa tilanteissa tuotta-musta ei tulisi pitää törkeänä pelkästään teki-jän subjektiivisen huolimattomuuden perus-teella. Vastaavasti sellaisessakin tilanteessa,jossa teko on objektiivisesti ottaen törkeänhuolimaton, tekijän subjektiivisen huolimat-tomuuden on oltava riittävällä tasolla. Pelkkäteon huolimattomuus ei vielä tee tuottamuk-sesta törkeää.

3 momentti. Tapaturma. Nykyisen 3 luvun5 §:n 1 momentin mukaan teosta, joka harki-taan tapahtuneeksi pikemmin tapaturmastakuin tuottamuksesta, ei rangaista. Vastaavasäännös sijoitettaisiin tuottamusta koskevan

HE 44/2002 vp 99

pykälän 3 momentiksi. Säännöksellä on lä-hinnä selventävä ja pedagoginen merkitys.Tapaturmaksi on katsottava sellainen tun-nusmerkistön toteuttaminen, jota ei, sen mu-kaan kuin edellä on esitetty, voida pitää senenempää tahallisena kuin tuottamuksellise-nakaan.

4 luku. Vastuuvapausperusteista

Termiä vastuuvapausperuste käytetään täs-sä luvussa teknisenä yläkäsitteenä. Se viittaakaikkiin niihin poikkeuksellisiin seikkoihin,jotka perustelevat tekijän vapauttamisenmuutoin uhkaavalta rikosvastuulta. Vastuu-vapausperusteisiin kuuluvat muun muassasyyntakeettomuuden perusteet, erehdystilan-teet, oikeuttamisperusteet sekä syyllisyydenpoistavat anteeksiantoperusteet. Laajassamerkityksessä niihin voidaan edelleen lukeayrityksestä luopuminen ja tehokas katumussamoin kuin vanhentumista ja parlamentaa-rista immuniteettia koskevat säännökset. Sensijaan rikosoikeudellisista toimenpiteistäluopumista koskevat perusteet eivät lukeuduvastuuvapausperusteisiin, koska ne sisältävätsyyllisyyden vahvistamisen.

Vastuuvapausperusteiden taustasyyt vaihte-levat. Kaikkien vastuuvapausperusteiden ko-koaminen samaan lukuun ja käsitteleminenyhdessä on perusteiden erilaisten rikosopillis-ten kytkentöjen ja taustasyiden vuoksi paitsihankalaa myös epämielekästä. Asiayhteysratkaisee soveliaimman sääntely-yhteyden.Niinpä syyntakeettomuuden edellytyksistäsäätäminen on luontevinta yleisten vastuu-edellytysten yhteydessä, koska syyntakeisuuson käsitteellisesti vastuun edellytys, vaikkasen sisältö on vahvistettavissa vain epäsuo-rasti. Tässä luvussa taas on luontevaa säätääkaikista niistä vastuuvapausperusteista, jotkaliittyvät läheisesti 3 luvussa säädeltyihin vas-tuun edellytyksiin. Tämän mukaisesti luvunaluksi säädetään syyksiluettavuusvaatimuk-sen kääntöpuolesta eli tunnusmerkistöereh-dyksestä.

Vastuuvapausperusteiden varsinaisen ydin-ryhmän muodostavat kuitenkin oikeudenvas-taisuuden poissulkevat oikeuttamisperusteetsekä syyllisyyden kumoavat anteeksiantope-rusteet. Näistä säädetään kootusti tässä lu-vussa. Poikkeuksena on sotilasrikoksien yh-

teyteen sijoitettava esimiehen käskyä koske-va säännös. Itseapua eli omaisuuden ta-kaisinotto-oikeutta koskeva erityistilannetaas liittyy siinä määrin jokamiehen oikeuk-siin, että tuo säännös ehdotetaan sijoitetta-vaksi pakkokeinolakiin, jossa on jo säädettyjokamiehen kiinniotto-oikeudesta. Muistavastuuvapausperusteista säädetään omissayhteyksissään. Yrityksestä luopumista ja te-hokasta katumista koskevat poikkeussään-nökset ovat yritystä koskevassa luvussa.

Eri vastuuvapausperusteiden oikeusvaiku-tukset eroavat toisistaan. Siten teon katsomi-nen oikeutetuksi on oikeusvaikutuksiltaanvahvempi kuin sen katsominen vain anteek-siannettavaksi. Oikeudenmukainen teko onsamalla teko, joka on oikeusjärjestyksen ta-voitteiden mukainen. Se on teko, johon jo-kaisella on paitsi oikeus, usein myös (vähin-tään moraalinen) velvollisuus. Jättäessään te-on oikeuttamisperusteen nojalla rankaisemat-ta tuomioistuin toteaa tekijän menetelleen oi-kein. Samassa tilanteessa olevien voisi suosi-tella jatkossakin menettelevän samalla ta-voin. Anteeksiantoperusteen soveltuessa teki-jä vapautetaan vastuusta, koska häneen eivoida kohdistaa syyllisyysmoitetta. Teko jääkuitenkin edelleen oikeusjärjestyksen vastai-seksi. Kyseessä on teko, jonka olisi suonutjäävän tapahtumatta, eikä voida suositellatoiselle samassa tilanteessa olevalle, että häntoimisi samalla tavoin kuin tekijä. Teko onkyllä ymmärrettävä, mutta tämä ei merkitse,että se olisi hyväksyttävä, saati suositeltava.Nämä käsitteelliset erot näyttäytyvät myösreaalisina oikeusvaikutusten eroina. Jos tekoon oikeudenmukainen tai jos katsotaan, etteiteko täyttänyt tunnusmerkistöä, ei tekijällevoi määrätä sen enempää rangaistusta kuinmenettämisseuraamuksiakaan. Rikosvastuukokonaisuudessaan katsotaan poissuljetuksi.Jos teko on tunnusmerkistönmukainen ja oi-keudenvastainen, mutta tekijä ei osoita ran-gaistavaa syyllisyyttä eli tekoon soveltuu an-teeksiantoperuste, tekijä jää rankaisematta,mutta on mahdollista, että hänelle määrätäänkonfiskaatioseuraamus. Anteeksiantoperus-teet vaikuttavat ainoastaan teosta seuraavaanrangaistukseen. Oikeuttamisperusteiden so-veltuessa teon johdosta ei voida tuomita mui-takaan rikokseen liittyviä seuraamuksia.

Erolla on vaikutuksensa myös osallisten

HE 44/2002 vp100

vastuuseen. Koska anteeksiantoperusteen so-veltuessa teko jää oikeudenvastaiseksi jakoska anteeksiantoperuste motivaatioon liit-tyvänä seikkana vaikuttaa vain henkilöön, jo-ta se koskee, anteeksiantoperuste ei vaikutamuiden osallisten vastuuseen. Anteeksianto-perusteen nojalla toimineen rikoskumppanitai häntä tekoon yllyttänyt voidaan tuomitatapahtuneesta rikoksesta edellyttäen, että vas-tuuedellytykset hänen osaltaan ovat käsillä.Jos tekoon soveltuu oikeuttamisperuste, kos-kee vastuuvapaus lähtökohtaisesti kaikkia.Oikeudenmukaisesta teosta ei yhtä osaa teki-jöistä voi asettaa vastuuseen ja toista vapaut-taa.

Kolmas ero liittyy ulkopuolisten ja teonkohteen käyttäytymistä koskeviin odotuksiinja mahdollisuuksiin. Oikeuttamisperusteennojalla toimittaessa ulkopuolisilla on oikeusja joskus jopa velvollisuus auttaa tekijää jaoikeuttamisperusteen nojalla toimivaa (esi-merkiksi puolustautuminen hätävarjelutilan-teessa). Jos tekijä on toiminut vain anteek-siantoperusteen nojalla, saattaa tekijää autta-nut joutua vastuuseen osallisuussäännöstennojalla, kuten yllä jo todettiin. Vastaavasti,jos tekijä on toiminut oikeuttamisperusteennojalla, ei "uhrilla" eli teon kohteella olenormaalisti oikeutta vastustaa oikeuttamispe-rustein tehtyä tekoa. Jos taas kyse on pelkästäanteeksiantoperusteesta, vastustusoikeus säi-lyy.

Nämä eri perusteiden vaikutukset ilmais-taan ehdotuksessa eri termein. Silloin kuinperuste vaikuttaa ainostaan rangaistuksenkäyttöön, käytetään termiä rangaistusvastuu.Rangaistusvastuun poissulkeutuminen ei si-sällä kannanottoa sen enempää korvausvas-tuun kuin menettämisseuraamustenkaan suh-teen. Termiä rangaistusvastuusta vapautumi-nen käytetään johdonmukaisesti anteeksian-toperusteiden yhteydessä. Jos taas seikan kä-sillä olo vaikuttaa vain tahallisuusarviointiin,asia todetaan erikseen (ehdotettu rikoslain 4luvun 1 ja 3 §). Niissä tapauksissa, joissa te-ko katsotaan oikeudenmukaiseksi, jolloinsulkeutuu pois myös rikosvastuun ja rikosoi-keudellisen vastuun mahdollisuus, käytetääntermiä "sallittu". Tällaisen teon johdosta eivoida määrätä sen enempää rangaistusta kuinmenettämisseuraamuksiakaan. Yrityksestäluopumisen ja tehokkaan katumisen vaikutus

rajoittuu vain kyseisestä yrityksestä seuraa-vaan rangaistukseen, mikä myös mainitaanlaissa. Rikosta yrittänyt voidaan tuomita toi-sesta teosta ja hänelle voidaan myös tuomitamenettämisseuraamus.

A. Erehdyssäännökset

Yleisiä huomautuksia

1. Nykytila

Erehdykset jaetaan vanhemmassa oikeus-kirjallisuudessa tosiasia- ja oikeuserehdyk-siin. Oikeuserehdys merkitsee erehtymistäteon oikeudenvastaisuudesta. Tosiasiaereh-dys merkitsee erehtymistä teon rangaistavuu-den kannalta merkityksellisistä tosiseikoista.Kumpaakaan erehdystyyppiä ei määritellälaissa. Erehdyksen vaikutusten sääntely pe-rustuu oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäy-tännössä kiteytyneisiin sääntöihin. Niidenmukaan tosiasiaerehdys poistaa tahallisuu-den, jos tekijä on erehtynyt jostakin asiaanolennaisesti vaikuttavasta seikasta. Jos ereh-tyminen voidaan lukea tekijän syyksi tuotta-muksellisena, saattaa seurata vastuu tuotta-muksellisesta rikoksesta, edellyttäen, ettälaissa on tilanteeseen soveltuva kriminali-sointi.

Oikeuserehdyksen suhteen rikosoikeudessaon vanhastaan noudatettu sääntöä, jonka mu-kaan tietämättömyys lain sisällöstä koituu te-kijän vahingoksi (ignorantia juris nocet). An-karan vastuun tueksi esitetyt perustelut ovatoikeuspoliittiset. Jos normistoa koskevat vir-heelliset käsitykset johtaisivat vastuusta va-pautumiseen, olisi yksilön kannalta useinedullisinta pysyä asioista tietämättömänä.Ihmisten kiinnostus rikoslakia ja yhteiselä-mää koskevia säännöksiä kohtaan laimenisi.Rajoittamaton mahdollisuus vedota laintun-temattomuuteen asettaisi myös syyttäjänusein ylivoimaisten näyttövaikeuksien eteen.

Ankara kanta voisi kuitenkin yksittäistapa-uksissa johtaa kohtuuttomaan lopputulok-seen. Onkin huomattava, että "ignorantia ju-ris nocet" -periaate muotoiltiin aikana, jolloinrikoslait olivat sisällöltään yksinkertaisia jaheijastelivat jokseenkin suoraan yhteisössähyväksyttyjä moraalisääntöjä. Näissä oloissaharva saattoi väittää, ettei hän ollut ymmär-

HE 44/2002 vp 101

tänyt tekoaan kielletyiksi, ja jos asia poikke-uksellisesti näin olisi ollut, ei tuota tietämät-tömyyttä yleensä voinut pitää anteeksiannet-tavana eikä ymmärrettävänä. Rikosoikeudenlaajentumisen myötä tilanne on tästä kuiten-kin suuresti muuttunut. Sadat lainsäädäntöönsisältyvät kriminalisoinnit sekä yleisessä käy-tössä oleva blankotekniikka on johtanut sii-hen, ettei tietämättömyyttä lain sisällöstä voiaina pitää yllättävänä eikä anteeksiantamat-tomana. Itse asiassa tilanne lienee se, etteijuuri kellään voi enää olla täydellistä ja tark-kaa tietoa siitä, mitkä rikkeet ovat eri laeissarangaistuksen uhalla kiellettyjä. Pohjoismais-sa erehdysoppi onkin viime vuosina kehitty-nyt kohden vapaampaa tulkintaa. Myös suo-malainen tuomioistuinkäytäntö on eräissä ta-pauksissa katsonut normierehdyksen (oike-userehdyksen) sillä tavoin anteeksiannetta-vaksi, että se perustaa vastuuvapauden.Säännösten uutuus, tulkinnanvaraisuus javirheelliset viranomaisneuvot voivat tehdäerehdyksen ymmärrettäväksi ja tekijän ran-kaisemisen kohtuuttomaksi. Myös rikosoi-keuskomitea katsoi, että anteeksiannettavalleoikeuserehdykselle tulisi myöntää vastuusta-vapauttava vaikutus, joskin ahtaissa rajoissa.

Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa on li-säksi erotettu oikeuserehdyksen ja tosi-asiaerehdyksen väliin sijoittuva sovelta-miserehdys. Se tarkoittaa havaittujen to-siseikkojen väärää soveltamista lakiin. Tekijäon selvillä tunnusmerkistön edellyttämistätosiseikoista, mutta erehtyy niiden oikeudel-lisen merkityksen arvioinnissa. Sovelta-miserehdys käsitellään usein oikeuserehdyk-sen yhteydessä ja myös tulkintasuosituksetnoudattelevat samoja linjoja.

Vaikka erehdystilanteiden käsittelyn pää-linjoista vallitsee yksimielisyys, moni kysy-mys on myös avoin. Tämä näkyy jo termino-logiassa. Käytössä on sekava joukko erilaisianimikkeitä kuten oikeuserehdys, tosi-asiaerehdys, normierehdys, kieltoerehdys,tunnusmerkistöerehdys, soveltamiserehdys jasubsumptioerehdys. Myös erehdystilanteidenjäsentämisessä käytettävä rikosopillinen vii-tekehys vaihtelee. Oikeuserehdyksen vaiku-tus on pyritty kanavoimaan joko tahallisuus-vaatimuksen taikka erillisen syyllisyysehdonkautta. Ensin mainitussa tapauksessa tahalli-suuteen kuuluisi myös määrätynasteinen tie-

toisuus teon oikeudenvastaisuudesta. Tätäseikkaa koskeva oikeuserehdys poistaisi vas-taavasti tekijän tahallisuuden (niin sanottutahallisuusteoria). Loppuun saakka vietynäkäsitys johtaisi erehdystyyppien välisen eronhäivyttämiseen. Toisen käsityksen mukaan(syyllisyysteoria) rikosvastuun yleisiin edel-lytyksiin kuuluu erillisenä syyllisyysehtonatietoisuus teon oikeudenvastaisuudesta. Tuontietoisuuden puute poistaa määräedellytyksintekijän syyllisyyden. Syyllisyysteoriaa voipitää vallitsevana kantana useimmissa mais-sa.

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Oikeuskirjallisuudessa on käytössäkolmijako tosiasiaerehdykseen sekä epäai-toon ja aitoon oikeuserehdykseen (oegentligrättsvillfarelse, egentlig rättsvillfarelse). Aitooikeuserehdys tarkoittaa erehtymistä rikos-lain kieltonormista. Aito oikeuserehdys pois-taa vastuun vain, jos sitä on jostain erityisestäsyystä pidettävä anteeksiannettavana. Epäaitooikeuserehdys tarkoittaa erehtymistä rikos-lain taustalla vaikuttavasta oikeudellisestanormista. Tyypillisesti kyse on sellaisestamuun elämänalueen piiriin kuuluvasta oikeu-dellisesta sääntelystä, joka vaikuttaa rangais-tavan käyttäytymisen alan määrittelyyn. Epä-aito oikeuserehdys vapauttaa tahallisuusvas-tuusta. Sama pätee tosiasiaerehdykseen.

Vuoden 1994 lainuudistuksella rikoslakiinotettiin säännös niin sanotusta aidosta oike-userehdyksestä. Samalla nimikkeistöä muu-tettiin siten, että aidon oikeuserehdyksen si-jasta puhutaan rikosoikeuserehdyksestä.Muutoksen toivottiin helpottavan käytännös-sä hankalaksi osoittautunutta erottelua aidonja epäaidon oikeuserehdyksen välillä. Rikos-oikeuserehdys merkitsee erehtymistä itse ri-koslain kieltonormista ja teon sallittavuudes-ta (tillåtlighet). Rikosoikeuserehdys poistaavastuun, jos säännös oli julkaistu virheellise-nä taikka tekijällä ei muista syistä ollut mah-dollisuuksia saada selvää lain sisällöstä,erehdyksen syynä ovat olleet säännöksenhuomattava epätäsmällisyys tai viranomais-ten antamat virheelliset neuvot taikka milloinerehtymistä on muusta syystä pidettävä il-meisen anteeksiannettavana. Lakiin ei sisälly

HE 44/2002 vp102

säännöstä tosiasiaerehdyksestä.Norja. Oikeuskirjallisuudessa erehdykset

jaetaan tosiasia- ja oikeuserehdyksiin. Rikos-laissa on säännökset molempien erehdys-tyyppien varalta.

Rikoslain 42 §:ssä säädetään, että jos jokuon tehnyt teon tietämättömänä rangaistavuut-ta perustavasta taikka sitä korottavasta sei-kasta, ei tuota seikkaa lasketa hänen vahin-gokseen. Jos tietämättömyys perustuu huoli-mattomuuteen (uagtsomhed), voidaan tekijäärangaista tuottamuksellisesta rikoksesta, mil-loin tästä on erillinen säännös. Säännöksenpohjalta on katsottu, että tosiseikkoja koske-va erehdys poistaa tahallisuusvastuun.

Rikoslain 57 §:ssä säädetään oikeusereh-dyksestä. Jos tekijä on erehtynyt teon oikeu-denvastaisuudesta, tuomioistuin voi lieventäätekijälle tuomittavaa rangaistusta, sikäli kuintekijää ei vapauteta kokonaan. Säännöstä onoikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä tulkit-tu siten, että oikeuserehdys vapauttaa vas-tuusta vain jos sitä voidaan pitää anteeksian-nettavana. Erehdystilanteiden kaksijaostahuolimatta oikeuskirjallisuudessa ja -käytän-nössä ollaan yksimielisiä siitä, ettei kaikkianormeja koskevia erehdyksiä arvioida57 §:stä johdetun anteeksiannettavuuskritee-rin nojalla. Norjan korkein oikeus on tehnyteron 57 §:n nojalla arvioitavan normiereh-dyksen ja 42 §:n perusteella ratkaistavan ti-lanne-erehdyksen (situasjonvillfarelse) välil-lä. Tilanne-erehdyksinä ja siis tahallisuusky-symyksenä käsiteltäisiin eritoten tapaukset,joissa kyse on erehtymisestä sen oikeuden,esimerkiksi omistusoikeuden, rajoista taikkalaajuudesta, jota rikoslailla pyritään suojaa-maan. Tilanne-erehdyksen erottelulla tavoi-tellaan samaa kuin tanskalaisen ja ruotsalai-sen oikeuden tuntemalla epäaidolla oikeus-erehdyksellä. Jaottelu on jälleen kuitenkinharkinnanvarainen, ja ratkaisuja ohjaavatviime kädessä reaaliset argumentit, koh-tuussyyt sekä rikoslain tehokkuuteen liittyvätnäkökohdat.

Rikoslakitoimikunnan ehdotuksen mukaan(NOU 1992:23) ero tosiasia- ja oikeusereh-dykseen säilyisi. Molemmista ehdotettiin la-kiin omat säännökset. Tosiasiaerehdystä kos-kevan ehdotetun 33 §:n mukaan jokaisen vas-tuu arvioidaan hänen tosiasioita koskeneidenkäsitystensä mukaan. Huolimattomuuteen pe-

rustunut erehdys voi perustaa tuottamusvas-tuun, jos asiasta on erikseen säädetty. Muu-toksena aikaisempaan olisi, että kaikkia oi-keudellisia seikkoja koskevat erehdykset ar-vioitaisiin saman oikeuserehdystä koskevansäännöksen nojalla. Ehdotuksen 34 §:n mu-kaan tietämättömyys tai erehtyminen teonoikeudenvastaisuudesta vapauttaisi vastuusta,edellyttäen, ettei erehtyminen perustunuthuolimattomuuteen. Silloinkin, kun erehdysvoidaan lukea tekijälle syyksi tuottamukselli-sena, voidaan tekijä vapauttaa tahallisia ri-koksia koskevasta vastuusta, milloin tähän onerityisiä syitä. Vastuuvapautta harkittaessaolisi ehdotetun säännöksen mukaan kiinnitet-tävä huomio kohtuussyihin, tuottamuksen as-teeseen sekä yleisiin tehokkuusnäkökohtiin.

Tanska. Tanskan rikoslaissa ei ole erehdys-tä koskevia säännöksiä. Oikeuskirjallisuudes-sa jaetaan erehdykset tosiasia- ja oikeusereh-dyksiin. Oikeuserehdys jaetaan lisäksi aitoonja epäaitoon oikeuserehdykseen. Aito oike-userehdys koskee rikoslakiin sisältyvää kiel-toa ja on pääsääntöisesti vaikutukseton. Epä-aito oikeuserehdys koskee sellaista rikosla-kiin sinänsä kuulumatonta oikeusnormia, jol-la kuitenkin on rangaistavan käyttäytymisenalaa määriteltäessä merkitystä. Epäaito oike-userehdys poistaa tahallisuuden. Käytännössävalinta eri erehdystyyppien välillä tehdäänkuitenkin usein viime kädessä kriminaalipo-liittisin perustein. Merkitystä on muun muas-sa sillä, kuinka olennaisena tekijällä olevaakäsitystä muun lainsäädännön avulla täsmen-nettävän tunnusmerkin sisällöstä on pidettä-vä. Jos kyse on teon arvioinnin kannaltamerkittävästä seikasta, tietoisuus siitä luetaantahallisuuden alaan, jolloin erehtymistä koh-dellaan epäaitona oikeuserehdyksenä.

Rangaistuksen mittaamista koskevassa ri-koslain 84 §:ssä on lisäksi määräys, joka oi-keuttaa lieventämään rangaistusta, millointekijä on ilman omaa syytä erehtynyt teonoikeudenvastaisuudesta. Lieventävien asian-haarojen vallitessa rangaistus voidaan jättäätuomitsematta. Oikeuskirjallisuudessa onkuitenkin pidetty puutteena, ettei laki tunnemahdollisuutta vapauttaa vastuusta anteek-siannettavan oikeuserehdyksen tapauksessa.

Saksa. Rikoslaki jakaa erehdykset tunnus-merkistö- ja kieltoerehdyksiin. Tunnusmer-kistöerehdys (16 §) koskee erehtymistä teon

HE 44/2002 vp 103

tunnusmerkistöön kuuluvasta seikasta. Tekijäjoko ei ole tietoinen tunnusmerkistön edellyt-tämän olosuhteen käsilläolosta tai hänellä onsen suhteen virheellinen käsitys. Tunnusmer-kistöerehdys poistaa tahallisuusvastuun. Sensijaan tuottamusvastuun mahdollisuus on ar-vioitava erikseen. Jos tekijä oletti sellaisenseikan olevan käsillä, joka tekisi rikoksestalievemmin rangaistavan, arvioidaan tekijäntoiminta tuon privilegioidun asteikon mu-kaan.

Kieltoerehdys tarkoittaa erehtymistä taipuuttuvaa tietoisuutta teon oikeudenvastai-suudesta tai vääryydestä. Jos erehtyminen eiollut vältettävissä, tekijä vapautuu vastuusta(17 §). Jos erehdys sen sijaan on luettavissatekijän syyksi tuottamuksellisena, tekijätuomitaan rangaistukseen (myös tahallisestarikoksesta), mutta hänen rangaistustaan voi-daan lieventää. Rikoslain erehdyssäännöstenon katsottu rakentuvan niin sanotun rajoite-tun syyllisyysteorian kannalle. Sen mukaansyyllisyyteen kuuluu itsenäisenä vastuuehto-na myös tietoisuus oikeudenvastaisuudesta.Tuon tietoisuuden puuttuessa tekijä ei osoitarangaistuksen käytön edellytyksenä olevaasyyllisyyttä, vaikka hänen tekonsa on hänelletahallisena syyksiluettava.

Itävalta. Rikoslain 9 §:ssä säädetään oike-userehdyksestä. Tekonsa oikeudenvastaisuu-desta (Unrecht) erehtynyt tekijä ei osoitarangaistavaa syyllisyyttä, edellyttäen, etteierehtymisestä voida tekijää moittia. Erehty-mistä on pidettävä moitittavana, jos teonkiellettävyys olisi ollut jokaisen helposti ha-vaittavissa tai jos tekijä olisi ammattinsa,toimialansa taikka muun syyn vuoksi ollutvelvollinen hankkimaan selvyyden lain sisäl-löstä.

Jos erehtymistä on pidettävä moitittavana,tahallisesti toiminutta tekijää rangaistaan ta-hallisen rikoksen ja tuottamuksellisesti toi-minutta tekijää tuottamuksellisen rikoksentunnusmerkistön mukaan. Vastuun lieventä-misen mahdollisuus on otettu huomioon ri-koslain mittaamissäännöstössä. Sen mukaanoikeuserehdystä lähentelevä tilanne tunnuste-taan yleiseksi lievennysperusteeksi (34 §:n12 kohta).

Rikoslaissa säädetään myös oikeuttamispe-rusteen tosiasiallisten edellytysten käsilläoloakoskevasta erehdyksestä. Lain 8 §:n mukaan

oikeuttamisperusteen perustavista tosisei-koista erehtynyttä ei rangaista tahallisesta ri-koksesta. Sen sijaan tekijää rangaistaan tuot-tamuksellista rikosta koskevan säännöksennojalla edellyttäen, että erehtyminen voidaanlukea tekijän syyksi tuottamuksellisena ja te-ko sellaisenaan on tuottamuksellisena ran-gaistava.

Yhteenveto. Tosiasioita taikka tunnusmer-kistöön kuuluvia seikkoja koskeva erehdyspoistaa kaikissa maissa tahallisuusvastuun.Se, rangaistaanko tekijää tuottamuksellisestarikoksesta, ratkeaa sen mukaan, voiko ereh-dyksen lukea tekijän syyksi tuottamukselli-sena.

Oikeuserehdyksen piiriin kuuluvien tapaus-ten käsittelyssä noudatettavaa ankaraa vas-tuuta on lievennetty kaikissa vertailun mais-sa. Vastuuvapauden edellytykset ja oikeus-vaikutukset on tosin kirjattu lakiin vaihtele-vasti. Ruotsissa ilmeisen anteeksiannettavanapidettävä erehtyminen teon sallittavuudestavapauttaa vastuusta. Sääntö on laissa kirjattuehdottomaan muotoon (skall). Norjassa an-teeksiannettava (aito) oikeuserehdys voi va-pauttaa vastuusta. Säännös on harkinnanva-rainen. Tanskassa anteeksiannettava (aito)oikeuserehdys voi johtaa tuomitsematta jät-tämiseen. Saksassa ei-vältettävissä olevakieltoerehdys ja Itävallassa ei-moitittava kiel-toerehdys vapauttaa vastuusta. Molemmatsäännöt ovat ehdottomia.

Useimmat maat tuntevat myös mahdolli-suuden vastuun lieventämiseen oikeusereh-dysten yhteydessä. Asiasta on voitu säätääjoko erehdyssäännösten yhteydessä taikkasuoraan mittaamisnormistossa. Norjan rikos-lain 57 § oikeuttaa rangaistuksen lieventämi-seen, milloin erehdys ei ollut anteeksi annet-tava. Tanskan rikoslain 84 §:n mukaan an-teeksiannettava oikeuserehdys joko alentaatai poistaa vastuun anteeksiannettavuuden as-teen mukaan. Saksan rikoslain 17 §:n mu-kaan vältettävissä oleva kieltoerehdys oikeut-taa vastuun lievennykseen. Itävallan mittaa-missäännöstössä oikeuserehdystä lähentelevätilanne tunnustetaan niin ikään yleiseksi lie-vennysperusteeksi. Ruotsin mittaamisnormis-tossa on yleissäännös, jonka mukaan vastuu-vapausperusteita lähellä olevat tilanteet, mu-kaan lukien rikosoikeuserehdys, oikeuttavatrangaistuksen lievennykseen.

HE 44/2002 vp104

3. Nykytilan ongelmia

Erehdysten käsittelyä oikeuskirjallisuudes-sa ja lainsäädännössä leimaa epävarmuus se-kä noudatettavista luokituksista että luokituk-seen liitettävistä oikeusvaikutuksista. Suo-messa erehdykset on jaettu vanhastaan oike-us- ja tosiasiaerehdyksiin. Muissa pohjois-maissa käytössä on kolmijako tosiasiaereh-dykseen, epäaitoon oikeuserehdykseen sekäaitoon oikeuserehdykseen. Saksassa ja saksa-laisella kielialueella yleisemminkin erehdyk-set jaetaan tunnusmerkistö- ja kieltoerehdyk-seen. Sama jako on otettu käyttöön uudem-massa kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa.

Epäaidon ja aidon oikeuserehdyksen eroperustuu siihen, koskeeko erehdys itse rikos-lain kieltonormia vaiko vain rikoslain taustal-la vaikuttavaa muuta kuin rikosoikeudellistanormia. Erottelu kertoo tarpeesta ulottaa vas-tuuvapauden mahdollisuus myös tilanteisiin,joissa kyse on oikeudellisen arvottamisenalaan kuuluvista seikoista. Jakoperustetta onkuitenkin pidetty ongelmallisena, sillä siinävastuun rajat jätetään riippuviksi siitä sattu-manvaraisesta seikasta, tapahtuuko sääntelyrikoslaissa vai muualla lainsäädännössä. Onmyös huomautettu, että erehdysten luonneh-timinen aidoiksi ja epäaidoiksi tuntuu edel-lyttävän jonkinlaista ennakollista käsitystäsiitä, miten "aitoa" erehdystä tulisi käsitellä,ja samalla myös ennakollista ratkaisua sensuhteen, mikä on "aito" ja "oikea" erehdys.

Erottelu tosiasiaerehdyksen ja oikeusereh-dyksen välillä on pulmallinen. Tosiasioidenja normien välillä ei ole erottelun otaksumaaselkeätä eroa. Myös laissa säädetyt ja nor-mein määritellyt seikat voivat viitata tosiasi-oihin (niin sanottuihin institutionaalisiin fak-toihin). Se, että joku omistaa tietokoneen, onyhtä lailla (juridinen) tosiasia kuin se, ettäkone on harmaa.

Suomessa ei ole tarvetta omaksua pohjois-maista jaottelua aitoon ja epäaitoon oikeus-erehdykseen. Jako faktoja koskevaan tosi-asiaerehdykseen ja normeja koskeviin oike-userehdykseen on vuorostaan teoreettisestikestämätön, jollei sitten tosiasioihin tahdotanimenomaan lukea myös sellaisia juridisiafaktoja, joiden ei kuitenkaan katsota kuulu-van normierehdyksen piiriin. Teoreettisestikestävin ja johdonmukaisin ratkaisu on jakaa

erehdykset tunnusmerkistöerehdykseen jakieltoerehdykseen. Tunnusmerkistöerehdyspoistaa tahallisuuden ja kieltoerehdys syylli-syyden. Tämä on myös ehdotuksen lähtökoh-ta.

Erehdyssääntöihin liittyvien ongelmienvuoksi pohjoismaisissa esityksissä on paikoinsuositettu luopumista erehdysnäkökulmasta.Sen sijasta erehtymisen ja tietämättömyydenluomia ongelmia tulisi tämän käsityksen mu-kaan tarkastella suoraan rikoksen subjektiivi-sen tunnusmerkistön kannalta ja osana tahal-lisuuskysymystä. Tunnusmerkistöerehdyksenvaikutus rangaistavuuteen määräytyisi suo-raan tahallisuuden ja tuottamuksen käsittei-den kautta. Myös rikosoikeuskomitea pititarpeettomana säätää erikseen tosiasiaereh-dyksestä. Erehdysopin kategorioita voi kui-tenkin perustella muun muassa pedagogisillasyillä. Rikoslain sisällöstä saa helpomminyleiskuvan, kun pääsäännöt voidaan kiteyttäätyyppitilanteiden avulla. Erehtymisen eri ti-lanteet kuuluvat näihin. Sääntö, joka kertoomitä tapahtuu, jos erehdytään eri asioista, onyleisölle informatiivisempi verrattuna ohjee-seen, jossa tietämättömyyden tai erehdyksenvaikutuksista kysyvää kehotettaisiin palaa-maan tahallisuuden ja tuottamuksen peruskä-sitteisiin sekä selvittämään, miten rikostensubjektiivista tunnusmerkistöä kussakintilanteessa tulkitaan.

4. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö

Ehdotuksen mukaan lakiin otettaisiin uute-na kokonaisuutena erehdyssäännökset. Lu-kuun ehdotetaan omat säännökset tunnus-merkistöerehdyksen, kieltoerehdyksen ja vas-tuuvapausperustetta koskevan erehdyksenvaralta.

Ehdotuksen myötä luovutaan teoreettisestipulmallisesta erottelusta tosiasia- ja oikeus-erehdyksiin. Uusi käsitteistö poistaa joukonvanhoja soveltamisongelmia. Tosin edelleen-kin tulee esiintymään rajatapauksia, joidenluonnehdinta joko tunnusmerkistöerehdyk-seksi tai kieltoerehdykseksi jää viime kädes-sä tulkinnan varaan.

Erehdyssäännöillä, kuten kaikilla tähän lu-kuun sisältyvillä säännöksillä on yhteysmyös rangaistuksen mittaamisnormeihin. Ra-jatapauksissa tarpeellisesta yleisemmästä

HE 44/2002 vp 105

mahdollisuudesta lieventää rikosoikeudellistavastuuta erehdystilanteissa säädettäisiin erik-seen rangaistuksen mittaamissäännösten yh-teydessä.

1 §. Tunnusmerkistöerehdys

Ehdotetun pykälän mukaan teko ei ole ta-hallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvil-lä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta,joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminenedellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta sei-kasta. Vastuu tuottamuksellisesta rikoksestavoisi kuitenkin tulla kysymykseen tuotta-muksen rangaistavuutta koskevien sääntöjenmukaan.

Tunnusmerkistöerehdys merkitsee erehty-mistä jostakin tunnusmerkistössä tarkoitetuntosiasian olemassaolosta ja asioiden tosiasial-lisesta tilasta. Tekijällä on väärä kuva siitä,mitä on tapahtumassa.

Tekijä voi erehtyä sekä teon kohteen jatunnusmerkistössä mainitun seurauksen suh-teen (onko kiväärin tähtäimessä hirvi vai sie-nestäjä) että tunnusmerkistöön sisältyvien te-ko-olosuhteiden osalta (onko myyjän kaup-paama tavara omaa vai varastettua). Tun-nusmerkistöerehdys poistaa vastuun koko-naan, milloin kyseessä on vastuuehdot perus-tava tunnusmerkistötekijä. Erehdys voi myöslieventää vastuuta, milloin sen kohteena onrikoksen kvalifiointiperuste. Tällöin erehdyk-sen merkityksen arvostelussa on otettavahuomioon erityisesti, mitä jäljempänä tode-taan normatiivisista tunnusmerkistötekijöistä.

Tunnusmerkistöerehdyksestä on kyse, jostekijä ei ole selvillä kaikkien niiden seikko-jen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmer-kistön toteutuminen edellyttää. Tosiasiaereh-dyksen yhteydessä on usein puhuttu tiedosta.Tosiasiat ovat jotakin, jonka tiedämme. Tun-nusmerkistöön sisältyy kuitenkin usein myösnormatiivisesti väritettyjä ja arvostusta edel-lyttäviä seikkoja. Puhe tietämisestä on niidensuhteen jossain määrin pulmallista. Ehdote-tussa pykälässä on tästä syystä käytetty ter-miä "olla selvillä", mikä tarkoittaa samaakuin tietää tai tuntea. Selvillä oleminen tar-koittaa deskriptiivisten tunnusmerkkien osal-ta aisteihin perustuvia havaintoja, normatii-visten tunnusmerkkien osalta niiden tarkoit-taman sisällön ymmärtämistä.

Tiedon puute ja väärä tieto (erehtyminen)ovat eri asioita. Tunnusmerkistöerehdys onkäsillä myös, milloin tekijä erehtyy sellaises-ta seikasta, jota rikoksen tunnusmerkistön to-teutuminen edellyttää. Tekijä voi erehtyäkohteesta taikka kohdistaa tekonsa erehdyk-sessä muuhun kuin tarkoitettuun kohteeseen.Tällainen erehdys poistaa tahallisuuden edel-lyttäen, että todellinen ja tarkoitettu kohdeovat rikosoikeudellisesti eriarvoisia. Tun-nusmerkistöerehdyksiin kuuluu edelleenerehtyminen kvalifiointi- taikka privilegioin-tiperusteiden käsilläolosta. Molemmat ereh-dykset tulevat pääsääntöisesti tekijän hyväk-si.

Kuvailevien tunnusmerkistötekijöiden osal-ta ratkaisee siis todellisuusvastaavuus ja se,olivatko asiat aistein havaittavassa todelli-suudessa siten, kuin tekijä otaksui niidenolevan. Arvottamista edellyttävissä tunnus-merkeissä kysymys on vuorostaan siitä, vas-taavatko tekijän ja oikeusjärjestyksen puoles-ta edustetut käsitykset tunnusmerkin sisällös-tä ja merkityksestä toisiaan. Vastuu ei tässäedellytä täyttä käsitysten yhdenmukaisuutta.Vaadittavan tiedon tarkkuuden osalta onnäissä tilanteissa katsottu riittäväksi se, ettäkäsitteellä tekijän ja hänen lähimmän ympä-ristönsä ajatusmaailman kanssa on saman-suuntainen merkitys kuin minkä sille tuomarilainkäytössä antaa. Vaihtoehtoisesti on voituedellyttää, että tekijä on selvillä niistä tosi-asiallisista olosuhteista, joiden varaan oikeu-dellinen arvostelma kiinnittyy.

2 §. Kieltoerehdys

Ehdotettu 2 § koskee kieltoerehdystä. Jostekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna,hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos ereh-tymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannet-tavana 1) lain puutteellisen tai virheellisenjulkistamisen, 2) lain sisällön erityisen vai-keaselkoisuuden, 3) viranomaisen virheelli-sen neuvon tai 4) muun näihin rinnastettavanseikan vuoksi.

Oikeuserehdyksen ankaraa kohtelua on lie-vennetty jokseenkin kaikissa tunnetuissa oi-keusjärjestelmissä. Myös kotimaisessa oike-uskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä onmyönnetty oikeuserehdykselle rajoitettumerkitys vastuusta vapauttavana sekä sitä

HE 44/2002 vp106

lieventävänä perusteena. Poikkeukseton an-kara vastuu johtaisikin ilmeisiin epäoikeu-denmukaisuuksiin. Rikoslain tehokkuuden eivoi otaksua kärsivän siitä, että lainsäädän-nössä annetaan mahdollisuus välttää ilmeisenkohtuuttomia ratkaisuja. Tämä on myös esi-tyksessä ehdotetun sääntelyn lähtökohta.Yleispreventiiviset näkökohdat asettavat vas-tuuvapaudelle kuitenkin edelleen verraten ah-taat rajat, ja vain ilmeisen anteeksiannettavatietämättömyys voisi esityksen mukaan joh-taa vastuuvapauteen.

Kieltoerehdyksellä tarkoitetaan säännöksenmukaan sitä, että tekijä erehtyy pitämään te-koaan sallittuna. Samaa tarkoitetaan, kun oi-keuskirjallisuudessa puhutaan erehtymisestäteon oikeudenvastaisuudesta. Tekijän on ol-tava selvillä siitä, että teko on oikeusjärjes-tyksen kieltämä. Tieto siitä, että teko on yh-teiskunnanvastainen tai moraalisesti väärin,ei riitä. Vaaditaan tietoa siitä, että teko on ris-tiriidassa oikeusjärjestyksen säännöstenkanssa ja että se rikkoo oikeusnormia. Toi-saalta tässä ei vaadita tietoisuutta teon ran-gaistavuudesta ja siis suoranaisesta rikoslainvastaisuudesta.

Erehtyminen viittaa yleensä väärään tie-toon, tässä tapauksessa virheelliseen käsityk-seen siitä, että teko on sallittu. Mutta erehty-minen kattaa tässä tapauksessa myös täydel-lisen tietämättömyyden, vaikka tietämättö-myys (tiedon puute) ja erehdys (väärä tieto)ovat kognitiivisesti erotettavissa.

Kieltoerehdys vapauttaa vastuusta vain, josse on ilmeisen anteeksiannettava. Pykälässämainitaan esimerkkejä tilanteista, joiden val-litessa tapahtunut erehdys voisi olla tällä ta-voin anteeksiannettava. Tilanteiden erotteluperustuu aikaisempaan käytäntöön ja oikeus-kirjallisuuden erittelyihin.

1 kohta. Lain puutteellinen tai virheellinenjulkistaminen. Jos laki on julkaistu virheelli-sessä muodossa ja tekijä on perustanut tie-tonsa tuohon virheellisenä julkaistuun sää-dökseen, voi käsillä olla vastuusta vapauttavaerehdys. Uudet lait julkaistaan säädösko-koelmassa, jolloin säädöskokoelma on het-ken aikaa ainoa lähde. Tällöin virheelliselläjulkistamisella saattaa olla ratkaisevakinmerkitys. Osa voimassa olevasta lainsäädän-nöstä julkaistaan vuosittain Suomen Laki-teoksissa, jotka tosin eivät ole virallisjul-

kaisuja, ja sähköisissä tietokannoissa. Niissämahdollisesti esiintyvät paino- ja vastaavatvirheet eivät ole julkistamisen kannalta mer-kityksellisiä, olettaen, että säädökset on ai-kaisemmin julkistettu asianmukaisesti. Ko-konaisarvioinnissa on kiinnitettävä huomiotamyös virheellisyyden laatuun. Annetun tie-don täytyy olla olennaisesti väärä eli sellai-nen, joka tekee erehtymisen ymmärrettäväk-si, jotta se perustaisi vastuuvapauden.

Lainkohdassa tarkoitetusta puutteellisestajulkaisemisesta voisi olla kysymys eritotentilanteissa, joissa julkaiseminen on tyystinlaiminlyöty. Yleisenä tulkintalähtökohtanaon, että lakien julkistamisesta ja julkistettujentietojen oikeellisuudesta vastaavat viran-omaiset. Lainsäädännöstä ja sen sisällöstätiedotetaan kuitenkin yhä laajemmin myösmuiden tahojen toimesta. Tällaiseen epäviral-liseen ja kaupalliseen tiedottamiseen liittyvil-lä virhetiedoilla ja epätarkkuuksilla on sään-nöksen soveltamisedellytyksiä arvioitaessaolennaisesti vähäisempi merkitys. Tieto nor-miston sisällöstä tulee hankkia ensi sijassavirallislähteistä. Jos lainsäädännöstä on an-nettu muissa lähteissä väärää tietoa, ei ereh-tymistä lain sisällöstä voi juuri pitää anteek-siannettavana.

Eräissä tilanteissa rangaistavuuden rajatilmaistaan erillisin, luontoon taikka ympäris-töön sijoitettavin merkein ja kilvin tai vas-taavin opastein. Tämä koskee esimerkiksiluonnonsuojelualueita, sotilasharjoitusalueitatai nopeusrajoitusalueita. Virheelliset taipuutteelliset kyltit voivat tällöin perustaavastuuvapauden, jos tekijä ei esimerkiksi tie-dä liikkuvansa luonnonsuojelualueella. Vas-taavasti liikenteessä kulkevan on voitavaluottaa asetettuihin merkkeihin. Jos jokunoudattaa väärään tai virheelliseen paikkaansijoitettuja tai myöhemmin siirrettyjä merk-kejä ja syyllistyy näin liikennesääntöjen rik-komiseen, voi hänen erehdystään pitää laissatarkoitetulla tavalla ilmeisen anteeksiannet-tavana.

2 kohta. Lain sisällön erityinen vaikeasel-koisuus. Jos lain sisällön selvittäminen koh-taa ylivoimaisia taikka kohtuuttomia vaike-uksia, saattaa olla perusteltua vapauttaa asi-asta väärän käsityksen muodostanut tekijävastuusta. Pelkkä säännösten tulkinnanvarai-suus ei tässä riitä, sillä laki antaa yleensä aina

HE 44/2002 vp 107

mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin. Lailli-suusperiaate edellyttää, että rikokset määrite-tään laissa tarkasti ja että tunnusmerkistöjätulkitaan ahtaasti. Rikoslainsäätäjää sitoolaillisuusperiaatteen epätäsmällisyyskielto jatuomaria vuorostaan analogiakielto. Tältäkannalta on selvää, että alueen, jolla lain si-sällön vaikeaselkoisuus voisi olla syynä vas-tuusta vapauttavaan kieltoerehdykseen, tuleekäytännössä jäädä hyvin kapeaksi. Epäselviärikoslakeja ei ylipäätään saisi säätää. Jos näintaas olisi päässyt tapahtumaan, olisi lakiatulkittava ahtaasti.

Perusteella on otaksuttavasti suurin merki-tys erikoisrikosoikeuden alueella ja tilanteis-sa, joissa rikoslain normit saavat sisältönsäkotimaisesta aineellisesta lainsäädännöstä taiEY-säännöksistä. Jokaisen tulee lähtökohtai-sesti ottaa selvää oman alansa erityismäärä-yksistä, myös mutkikkaista ja tulkinnanvarai-sista. Tällöin on lisäksi edellytettävä, että täl-laisella alalla toimiva ottaa selvää, ei vain la-kitekstin sisällöstä, vaan myös oikeuskäytän-nöstä ja esitöistä.

3 kohta. Viranomaisen virheellinen neuvo.Ehkä selkein kieltoerehdyksen tilanne koskeetapausta, jossa tekijä on kääntynyt viran-omaisten puoleen saadakseen selvyyden tul-kinnallisesti epäselvään tilanteeseen. Väärätviranomaisneuvot tekevät erehdyksen an-teeksiannettavaksi erityisesti, milloin neuvoakysyneellä on hyvät perusteet pitää saamaan-sa vastausta viranomaisten auktoritatiivisenapäätöksenä asiassa. Poikkeuksellisesti väärätneuvot voivat vapauttaa vastuusta silloinkin,kun neuvon antaneella ei ole ollut asianmu-kaista valtuutusta taikka virallista asemaa, josneuvon kysyjän ei kuitenkaan ole voinutodottaa olleen tietoinen tapahtuneesta toimi-vallan ylityksestä. Yksityisten antamistaneuvoista voi yleensä seurata korkeintaanvastuun lievennys. Vastuuvapaus voi kuiten-kin olla perusteltua niissä poikkeustilanteis-sa, joissa asioista vastaavaa viranomaista eiole, ja neuvon antanutta voidaan pitää juuritämän alan asiantuntijana ja neuvoa voidaanmyös pitää järkevän tuntuisena.

Kaikissa tapauksissa neuvon tulee olla sel-vä ja yksiselitteinen. Sen tulee koskea juuriasianomaista yksittäiskysymystä. Väärä neu-vo, joka saadaan puutteellisten selvitystenpohjalta, ei vapauta vastuusta. Vaaditaan siis,

että neuvoa pyytänyt on antanut täydellisenja totuudenmukaisen selonteon ja oikeat taus-tatiedot.

4 kohta. Muut edellisiin rinnastettavat sei-kat. Laissa jätettäisiin avoimeksi mahdolli-suus vapauttaa vastuusta myös tilanteissa,joissa tekijällä ei muista vastaavista syistä oleollut mahdollisuuksia saada tietoa lain sisäl-löstä. Tekijä, joka tulkinnallisesti epäselvässätilanteessa on vilpittömästi yrittänyt ottaaselvää lain sisällöstä tilanteessa, jossa ulko-puolista asiantuntija-apua ei kohtuudella oleollut tarjolla, voi siten vapautua vastuusta.Avointa kohtaa tulee kuitenkin tulkita suppe-asti. Viime kädessä aina edellytetään, että tie-tämättömyys on ollut ilmeisen anteeksiannet-tavaa.

Oikeuskäytännössä on aika ajoin vedottuoikeuskulttuurien välisiin eroihin ja siihen,etteivät Suomeen tulleet ulkomaalaiset oleolleet selvillä täällä noudatettavasta normis-tosta. Peruslähtökohtana tällöinkin on, ettämaasta toiseen matkustavien tai maahanmuuttavien velvollisuutena on ottaa selvääoleskelu- tai asuinmaansa lainsäädännöstä.Tämä koskee jopa sellaisia mutkikkaita ja si-sällöltään vaihtelevia kokonaisuuksia kutenliikennesäännöt. Sitäkin selvempää on, ettäerehtymistä rikosoikeuden ydinalueille sijoit-tuvissa henkilöön kohdistuvissa rikoksissa,esimerkiksi erehtymistä henkilöllisen kos-kemattomuuden ja seksuaalisen itsemäärää-misoikeuden alueista, ei voi pitää anteek-siannettavana.

Usein tilanteisiin soveltuu useampi pykä-lässä mainituista perusteista. Laki on ehkä si-sällöltään vaikeaselkoinen. Sen vuoksi asiaaon ehkä tiedusteltu viranomaisilta tai muilta,mutta saadut ohjeet ja vastaukset ovat kentiesolleet vääriä, puutteellisia tai vaikeaselkoisia.Kyse on kokonaisarvostelusta. Viime kädes-sä kysytään, onko erehtyminen ollut koko-naisuudessaan ilmeisen anteeksiannettavaa jaolisiko tekijältä kohtuudella voitu edellyttää,että hän olisi ottanut ja saanut asioista selvää.Tässä arvostelussa on kiinnitettävä huomiousein samantyyppisiin seikkoihin kuin tuot-tamusarvostelussa. Siten myös tekijän am-matti ja asema saattavat vaikuttaa. Määrätylläelämänalueella toimivalle tekijälle voidaanasettaa pidemmälle menevä selonottovelvol-lisuus. Esimerkiksi kauppaa harjoittava jou-

HE 44/2002 vp108

tuu selvittämään omaa ammattiansa koskevatnormit ja näkemään tässä vaivaa silloinkin,kun normit ovat epäselvät. Mutta jos ereh-dyksen vallassa rikoksen tehnyt ei ole voinutvälttää erehdystä, vaikka on huolellisestipyrkinyt ottamaan selvää toimintaansa liitty-vistä oikeussäännöistä, ja jos virheellisen kä-sityksen lähdettä voidaan vielä yleisesti otta-en pitää asiantuntevana, erehdys poistaa ri-kokseen kohdistuvan syyllisyysmoitteen(KKO 1985 I 2 ja KKO 1986 II 37).

3 §. Vastuusta vapauttavaa seikkaa koske-va erehdys

1. Nykytila

Tekijä voi erehtyä paitsi rangaistavuudenperustavista seikoista eli tunnusmerkistöteki-jöistä ja kriminalisoinnin sisällöstä, myösrangaistavuuden poistavista seikoista. Vas-tuuvapausperusteet voivat olla erehdyksen jatietämättömyyden kohteena eri tavoin. Val-taosa tilanteista ratkeaa perusperiaatteidentulkinnan ja soveltamisen avulla, osa edellyt-tää erillissääntelyä. Voidaan erottaa neljä pe-rustilannetta.

Ensinnäkin saattaa olla kyseessä vastuuva-pausperusteen oikeudellista olemassaoloakoskeva erehdys. Tässä epäselvyys koskeesitä, sisältyykö oikeusjärjestykseen lainkaantekijän kuvitteleman tyyppistä vastuuvapaus-perustetta. Kyseessä voisi olla esimerkiksiepäselvyys siitä, onko vanhemmilla oikeusfyysisesti kurittaa lapsiaan vetoamalla ylei-seen kuritusoikeuteen (KKO 1993:151). Täs-sä tilanteessa kysymys on selväpiirteisestäkieltoerehdyksestä, joka ratkeaa edellä esitet-tyjen yleisten sääntöjen mukaan.

Toiseksi voi tulla kyseeseen vastuuvapaus-perusteen oikeudellisia soveltamisrajojakoskeva erehdys. Tilanteessa tekijällä on oi-kea käsitys niistä tosiseikoista, joiden hänotaksuu oikeuttavan soveltamaan vastuuva-pausperustetta. Tuo peruste on lisäksi oikeus-järjestyksen tunnustama. Vastuuvapaudenepäämisen perusteena kuitenkin on, että teki-jän tulkinta normiston sisällöstä on väärä.Tekijä saattaa olla esimerkiksi siinä käsityk-sessä, että hänellä on lupa jo ennakolta käyt-tää hätävarjelua. Tässä tilanteessa on kyseoikeudellista tulkintaa koskevasta kieltoereh-

dyksenä käsiteltävästä soveltamiserehdykses-tä. Vastuuvapaus tulee kyseeseen vain, joserehtyminen vastuuvapausperusteiden rajois-ta on ollut ilmeisen anteeksiannettava.

Kolmanneksi voi käsillä olla vastuuva-pausperusteen tosiasiallisten edellytysten kä-silläoloa koskeva erehdys. Tällöin tekijäerehtyy tosiasioista ja toimii tämän virheelli-sen tosiasiatiedon pohjalta tavalla, joka olisioikeutettua, mikäli tekijän käsitys asioistaolisi oikea. Toisin sanoen tilanteeseen sellai-sena kuin tekijä sen käsitti olisi liittynyt jokinvastuuvapausperuste. Näissä tapauksissatekijä vapautuu tahallisuusvastuusta. Sensijaan tuottamusvastuun perusteltavuusarvioidaan erikseen.

Neljäs tilanne on eräässä mielessä edellis-ten vastakohta. Tässä tekijä luulee tekevänsärikoksen ja menettelevänsä lainvastaisesti,vaikka teko tosiasiassa on luvallinen tai eitäytä tunnusmerkistöä. Tällainen putatiiviri-kos jää rankaisematta. Rankaiseminen edel-lyttää tunnusmerkistönmukaista tekoa. Kunsellaista ei ole, eikä pelkistä ajatuksista ran-gaista, ei putatiivirikoksellakaan ole oikeu-dellista merkitystä.

Yllä kuvatuista tilanteista kolmas, vastuu-vapausperusteen tosiasiallisia edellytyksiäkoskeva erehdys, on rikosopillisesti sikäliongelmallinen, ettei vastuuvapaudelle oleesittää selkeätä käsitteellistä perustelua. Sitä,ettei tekijää rangaista tahallisesta teosta, eivoi perustaa suoraan tunnusmerkistöerehdyk-seen, sillä vastuuvapauden tosiasialliset edel-lytykset (ne, joista tekijä erehtyy) eivät oletunnusmerkistötekijöitä. Tästä myös seuraa,että jos tällaiselle erehdykselle tahdotaan an-taa oikeusvaikutuksia, asiasta on säädettäväerikseen.

2. Oikeusvertailua

Pohjoismaat. Vastuuvapausperustetta kos-kevasta erehdyksestä ei ole säädetty poh-joismaiden rikoslaeissa eikä siitä ole myös-kään ehdotuksia vireillä. Ruotsissa vastuuva-pausperusteita pohtinut komitea (SOU1988:7) piti erillistä säännöstä putatiivitilan-teiden varalta sinänsä tarpeellisena. Käytän-nössä kuitenkin katsottiin yleisten tahalli-suussääntöjen soveltaminen tilanteessa riittä-väksi, eikä asiasta otettu mainintaa lakiin.

HE 44/2002 vp 109

Saksa. Asiasta ei ole yleissäännöstä. Pak-kotilaa koskevassa lainkohdassa on kuitenkinerityissäännös. Kirjallisuudessa kysymystätarkastellaan erikseen oikeuttamis- ja anteek-siantoperusteiden kannalta. Oikeuttamispe-rusteen tunnusmerkkien käsilläoloa tai tun-nusmerkkien toteutumista koskevaa erehdys-tä kohdellaan itsenäisenä erehdyslajina, jon-ka ratkaisu seuraa kuitenkin tunnusmerkistö-erehdyksen sääntöjä. Tekijän ei katsota me-netelleen tahallisesti, joskin tuottamusvastuusaattaa tulla kysymykseen. Myös anteeksian-toperusteen edellytysten käsilläoloa koske-valla erehdyksellä on merkitystä. Motivaati-on moitittavuuden kannalta todelliset ja kuvi-tellut tilanteet ovat jokseenkin rinnasteiset:uhkaus, pakko tai kiihtymys vaikuttavat mo-tivaatiossa samalla tavoin, olivat niiden syytsitten kuvitellut tai todelliset. Vastuuvapau-den edellytyksistä on kuitenkin esitetty kaksitulkintaa. Toisen mukaan tilanteessa riittäisituottamusvastuu, toinen kanta soveltaisi kiel-toerehdystä koskevaa sääntöä ja asettaisi vas-tuuvapauden ehdoksi, että erehdys ei ollutvältettävissä. Rikoslain anteeksiannettavaapakkotilaa koskevan säännöksen (35 §:n2 momentti) mukaan vältettävissä olevaaerehdystä kohtaa tahallisuusmoite, joskin lie-vemmässä muodossa. Erehdys siis otetaanhuomioon mittaamisessa. Jos erehdys ei ollutvältettävissä, seuraa vastuuvapaus kiel-toerehdyksen yleisten sääntöjen mukaan.Samaa periaatetta esitetään kirjallisuudessasovellettavaksi myös muissa anteeksiantope-rusteissa mutta ei oikeuttamisperusteissa.

Itävalta. Asiasta on säädetty oikeuttamis-perusteiden osalta rikoslain 8 §:ssä. Pykäläs-sä on säädetty vain tosiasioiden käsilläoloakoskevasta erehdyksestä. Sen mukaanoikeuttamisperusteen perustavistatosiseikoista erehtynyttä ei rangaistatahallisesta rikoksesta. Sen sijaan tekijäärangaistaan tuottamuksellisesta rikoksestaedellyttäen, että erehtyminen voidaan lukeatekijän syyksi tuottamuksellisena ja teko ontuottamuksellisena rangaistava.

3. Pykälän sisältö

Sääntelyssä joudutaan ottamaan kantaa se-kä rikosopillisiin että kriminaalipoliittisiinkysymyksiin. On päätettävä, mitkä erehdysti-

lanteet ylipäätään otetaan sääntelyn kohteek-si. Lisäksi on ratkaistava, tehdäänkö ero oi-keuttamis- ja anteeksiantoperusteiden välillävai koskevatko molempia samat säännöt.

Ehdotuksen lähtökohtana on erottelu vas-tuuperusteen olemassaoloa, perusteen oikeu-dellisia rajoja sekä vastuuperusteen perusta-vien tosiseikkojen käsilläoloa koskevienerehdysten välillä. Näistä kaksi ensin mainit-tua ovat luettavissa kieltoerehdyksen piiriin.Toisin sanoen erehtyminen vastuuvapauspe-rusteen olemassaolosta, siis siitä tunnustaakooikeusjärjestys ylipäätään tällaista perustetta,sekä sen rajojen oikeudellisesta tulkinnastavapauttaa vastuusta vain, jos erehtyminen oliilmeisen anteeksiannettavaa. Hätävarjelua taiitseapua oman käsityksensä mukaan harjoit-tava, joka luulee, että hänellä on oikeus käyt-tää millaisia keinoja hyvänsä itsensä puolus-tamiseksi tai omansa takaisin ottamiseksi, voivapautua vastuusta vain, jos erehtyminen onilmeisen anteeksiannettavaa. Näiden tilantei-den varalta ei tarvita erillistä säännöstä, silläkieltoerehdyksen yleisluonnehdinta (tekijäerehtyy pitämään tekoaan sallittuna) koskeemyös tätä tapausta.

Sen sijaan vastuuvapausperusteen tosiasial-listen edellytysten käsilläoloa koskevanerehdyksen varalta tarvitaan erillinen sään-nös. Tunnusmerkistö- ja kieltoerehdystä kos-kevat normit eivät ota kantaa siihen, kuinkamenetellä tilanteissa, joissa tekijä erehtyyvastuuvapausperusteiden tosiasiallisten edel-lytysten suhteen, sillä vastuuvapauden perus-tavat olosuhteet eivät kuulu tunnusmerkis-töön.

Ehdotetun pykälän mukaan jos tekoon eiliity luvun 4—6 §:ssä tarkoitettua perustetta,joka tekisi teon sallituksi, mutta tekotilantee-seen sellaisena kuin tekijä sen perustellustikäsitti olisi tällainen peruste liittynyt, häntäei rangaista tahallisesta rikoksesta. Ehdotettu4 § koskee hätävarjelua, 5 § pakkotilaa ja 6 §voimakeinojen käyttöä. Vastuu tuottamuksel-lisesta rikoksesta voisi ehdotuksen mukaankuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksenrangaistavuutta koskevien säännösten mukai-sesti.

Säännöksessä on kyse tilanteista, joissa te-kijä erehtyy vastuuvapausperusteen tosiasial-lisista edellytyksistä, siis siitä, toteutuuko ti-lanteessa jokin tosiseikka, joka vastuuva-

HE 44/2002 vp110

pausperusteen asianmukaisen soveltamisenperusteella vapauttaisi vastuusta. Kyseessävoi siis olla esimerkiksi luuloteltu hätävarjelutaikka pakkotila. Hätävarjelua oman käsityk-sensä mukaan harjoittava voi luulla, että hän-tä uhataan oikealla aseella, vaikka kyseessäon leikkipistooli. Näissä tapauksissa tekijävapautetaan säännöksen mukaan tahallisuus-vastuusta. Tuottamusvastuun edellytykset onkuitenkin harkittava erikseen. Vastuusääntöseuraa tunnusmerkistöerehdyksen yhteydessäomaksuttua. Näin siitä huolimatta, ettei nytole kysymys siitä, etteikö tekijä ollut selvillärikoksen tunnusmerkistöön kuuluvasta sei-kasta.

Lainkohta ei tekisi eroa oikeuttamis- ja an-teeksiantoperusteiden välillä. Tähän eimyöskään ole asiallista tarvetta. Niissäkinharvoissa maissa (lähinnä Saksa), joissaerehdyksen merkityksestä säädetään erikseenoikeuttamis- ja anteeksiantoperusteiden osal-ta, lopputulokset vastaavat toisiaan. Sekä oi-keuttamisperusteen että anteeksiantoperus-teen tosiasiallisia edellytyksiä koskeva ereh-dys poistaa siis tahallisuusvastuun.

Mikä hyvänsä erehtyminen ei kuitenkaanvapauta tahallisuusvastuusta. Lainkohta edel-lyttää, että tällainen peruste olisi liittynyt te-kotilanteeseen sellaisena kuin tekijä sen pe-rustellusti käsitti. Rajauksen tehtävänä onennen kaikkea torjua vastuuvapaus tapauk-sessa, jossa tekijän virhekäsityksille ei löydyminkäänlaista järkevää selitystä tai puolus-tusta. Rajaus ei merkitse muutosta yleisiinsyyllisyys- ja tahallisuusperiaatteisiin.

B. Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteet

Yleisiä huomautuksia

Rikosoikeudellisten vastuuvapausperustei-den ydinryhmän muodostavat oikeuttamis- jaanteeksiantoperusteet. Oikeuttamisperusteensoveltuessa teko katsotaan oikeudenmukai-seksi, anteeksiantoperuste poistaa ainoastaansyyllisyyden. Perusteiden vaikutuseroja onselvitetty edellä.

1. Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteetlainsäädännössä

Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteiden si-

sältö on verraten vakiintunut. Tämä koskeeetenkin saksalaisen kielialueen vaikutuspii-riin kuuluvia oikeusjärjestelmiä. Vuoden1889 rikoslain alkuperäisiin säännöksiin kuu-luivat säännökset hätävarjelusta ja pakkoti-lasta. Vaikka lainsäätäjä ei vielä tehnyt sys-temaattista eroa oikeuttavan ja anteeksiannet-tavan hätävarjelu- tai pakkotilaoikeuden käy-tön välillä, antavat alkuperäiset rikoslainsäännökset jo mahdollisuuden tuonkin erontekemiseen. Hätävarjelun piirissä erotettiinalkuaan omana muotonaan julkisoikeudelli-nen hätävarjelu, joka nyttemmin tunnetaanvoimakeinojen käytön nimellä. Edelleen lain-säädäntöön sisältyi omaisuuden takaisinottoaja niin sanottua itseapua koskeva säännös,joka sijoitettiin kuitenkin rikoslain voimaan-panemisesta annetun asetuksen 12 §:ään. So-tilasrikosuudistuksen yhteydessä rikoslakiinsiirrettiin myös esimiehen käskyn vaikutuk-sia alaisen vastuuseen koskeva säännös(3 luvun 10 a §).

Lainsäädännön melko niukkaa oikeuttamis-ja anteeksiantoperusteiden luetteloa on jon-kin verran täydennetty oikeuskirjallisuudenja -käytännön pohjalta. Verraten runsaastihuomiota on saanut kysymys loukatun suos-tumuksen merkityksestä vastuuvapausperus-teena. Myös viranomaisen lupa on paikointulkittu tällaiseksi. Edellä jo käsitelty kiel-toerehdys on oikeussystemaattisesti luetta-vissa juuri anteeksiantoperusteiden joukkoon.Oikeuskirjallisuudessa on puollettu myöskantaa, jonka mukaan poikkeukselliset moti-vointivaikeudet voisivat perustaa vastuuva-pauden yleisen syyllisyysehdon kautta. Näi-den suositusten soveltamisesta ei oikeuskäy-täntöä juuri ole, oikeuserehdystä lukuun ot-tamatta.

2. Nykytilan ongelmia ja ehdotuksen pää-sisältö

Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteidenlainsäädännöllisen järjestelyn osalta Suomenrikoslaki vastaa hyvin säätämisaikansa rikos-lakeja. Vastuuvapausperusteita koskeva teo-ria oli jo 1800-luvun lopulla siinä määrin ke-hittynyt, ettei olennaisia sisällöllisiä puutteitavoida osoittaa. Sen sijaan säännösten syste-matiikka sekä oikeuttamista ja anteeksianta-mista tarkoittavien tilanteiden erottelu on

HE 44/2002 vp 111

lainsäädännössä toteutettu puutteellisesti.Myös yleisen syyllisyysvaatimuksen tai sitävastaavan yleisen anteeksiantoperusteen jät-tämistä pois laista voi pitää puutteena.

Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteidenydinryhmän ohella on erotettavissa eräänlai-sia rajatapauksia, joiden ottaminen lainsää-däntöön kaipaa selvittämistä. Näihin kuuluuetenkin kysymys loukatun suostumuksestasekä esimiehen käskystä yleisenä vastuuva-pausperusteena. Jäljempänä esitettävistä syis-tä tässä ehdotuksessa on päädytty siihen, ettäesimiehen käskyn osalta sääntelyn on edel-leen syytä rajoittua vain sotilaskäskyihin.Ehdotukseen ei sisälly myöskään loukatunsuostumusta koskevaa erillistä vastuuva-pausperustetta. Säännöksen käytännönmerkitys rajautuisi koskemaan vain suppeatarikosryhmää, lähinnä pahoinpitelyrikoksia.Tällaisessa säännöksessä olisi lisäksimahdollista ottaa kantaa vain osaanarvioinnissa vaikuttavista perusteista.Suostumuksen vaikutus teonrangaistavuuteen jää siten edelleenoikeuskäytännön ratkaisujen ja oikeus-kirjallisuuden suositusten varaan. Muilta osinoikeuttamis- ja anteeksiantoperusteiden ny-kyistä sääntelyä täsmennetään ja systematii-kan tasoa korotetaan.Tämän luvun loppupykäliksi ehdotetaanotettaviksi säännökset hätävarjelusta, pakko-tilasta ja voimakeinojen käytöstä sekä ran-gaistusvastuun lievennystä koskeva viittaus-säännös. Hätävarjelu, pakkotila ja voimakei-nojen käyttö voivat esiintyä sekä oikeutta-misperusteena että anteeksiantoperusteena.Lisäksi sotilasrikosten yhteydessä säädettäi-siin esimiehen käskystä anteeksiantoperus-teena. Pakkokeinolaissa säädettäisiin it-seavusta ja omaisuuden takaisinotto-oikeudesta oikeuttamisperusteena.

4 §. Hätävarjelu

1. Nykytila

Hätävarjelu. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mu-kaan joka "suojellaksensa itseään tahi toistataikka omaansa tai toisen omaisuutta aloite-tulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudetto-malta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka,vaikka muuten rangaistava, oli hyökkäyksentorjumiseksi välttämätön; älköön häntä tästä

hätävarjeluksesta rangaistukseen tuomitta-ko". Oikeuskirjallisuudessa hätävarjelu mää-ritellään välittömästi uhkaavan tai jo aloite-tun oikeudenvastaisen hyökkäyksen torjumi-seksi tarvittavaksi, vastahyökkäyksenä ahdis-tajaa vastaan tapahtuvaksi puolustukseksi.Hätävarjeluoikeus on yleinen ja koskee jo-kaista rikoslain alaisuuteen kuuluvaa. Josvoimakeinoja käyttää määrättyjä tehtäviähoitava viranomainen näiden tehtävien suo-rittamiseksi, kysymyksessä on aikaisemminjulkisoikeudellisen hätävarjelun nimellä tun-nettu ja omassa lainkohdassaan erikseen sää-delty voimakeinojen käyttö (rikoslain 3 lu-vun 8 § ja ehdotettu 4 luvun 6 §).

Rikoslain 3 luvun 7 §:ssä on hätävarjeluakoskeva erillissäännös. Sen mukaan hätävar-jelua saa käyttää myös sitä vastaan, joka "te-kee vastarintaa sille, joka verekseltä tahtooomansa ottaa takaisin". Tätä omaisuuden ve-rekseltään takaisinotto-oikeutta on paikointulkittu hätävarjeluoikeuden käyttämiseksi.Säännös merkitsisi tämän mukaan hätävarje-luoikeuden laajennusta. Oikeampaa lieneekuitenkin katsoa, että omaisuuden ta-kaisinoton perustana on itsenäinen, nykyisinrikoslain voimaanpanemisesta annetun ase-tuksen 12 §:ssä ja tässä ehdotuksessa pakko-keinolaissa säädelty itseapu. Joka vastustaalaillista takaisinotto-oikeutta, syyllistyy oi-keudettomaan hyökkäykseen. Tuon hyökkä-yksen vastustamiseen on taas oikeus jo hätä-varjelun perussäännöksen mukaan. Rikoslain3 luvun 7 §:ää voikin pitää tarpeettomanatäydennyksenä.

Hätävarjelun liioittelu. Hätävarjelun liioit-telusta on erillinen säännös 3 luvun 9 §:n1 momentissa: "Jos joku 6 tai 7 §:ssä maini-tuissa tapauksissa on tehnyt teon, joka ei oleollut hyökkäyksen torjumiseksi, kotirauhansuojaamiseksi tai omansa takaisin ottamisek-si välttämätön, on tekijä tuomittava hätävar-jelun liioittelusta tuomioistuimen harkinnanmukaan joko täyteen tai 2 §:n 1 momentinmukaan alennettuun rangaistukseen. Jos olo-suhteet olivat sellaiset, ettei hän voinut miel-tänsä malttaa, häntä ei saa rangaistukseentuomita." Saman pykälän 2 momentissa sää-detään erikseen niin sanotun julkisoikeudelli-sen hätävarjelun liioittelusta eli liiallisestavoimakeinojen käytöstä.

Hätävarjelu luetaan oikeuttamisperustei-

HE 44/2002 vp112

siin, sen liioittelu taas anteeksiantoperustei-siin. Hätävarjelu katsotaan oikeudenmukai-seksi ja yleisesti hyväksytyksi toiminnaksi,koska tällainen puolustautuminen useassa ta-pauksessa pelastaa arvokkaita etuja. Hätävar-jelun liioittelu taas jää rankaisematta senvuoksi, että tekijän käyttäytymistä pidetäänvaikean motivointitilanteen vuoksi anteek-siannettavana. Voimakeinoja ehkä käytetäänenemmän kuin on pidettävä puolustettavana,mutta tämä tapahtuu syistä, joita pidetäänymmärrettävinä ja siinä tilanteessa anteek-siannettavina.

Hätävarjelulla suojeltavat oikeushyvät.Nykyisen lain ilmaisua "itseään tahi toistataikka omaansa tai toisen omaisuutta" on kir-jallisuudessa yhtäpitävästi tulkittu siten, ettähätävarjelu on sallittu ainoastaan yksilöäkoskevien oikeushyvien ja yksityisten intres-sien suojelemiseksi. Julkisten etujen taikkayhteisöllisten oikeushyvien suojelu ei hätä-varjeluin ole sallittua. Poikkeuksena tästä onkuitenkin julkinen omaisuus: sen anastamis-tai vahingoittamisyrityksiin on lupa puuttuayleisen hätävarjeluoikeuden nojalla. Yksilöäkoskevista oikeushyvistäkin hätävarjelullasuojattavia ovat vain henki, terveys, vapaus,omaisuus, ruumiillinen koskemattomuus, jo-hon sisältyy muun muassa terveys jaseksuaalinen itsemääräämisoikeus, jakotirauha. Hätävarjelulla suojattavaankotirauhan piiriin kuuluvat paitsi asunto jasellaisena käytettävät tilat, kutenasuntovaunu tai -laiva, myös pihapiiri sekäkerrostalon porraskäytävät. Yksityisistäoikeushyvistä kunnia jää hätävarjeluoikeudenulkopuolelle. Oikeuskirjallisuudessa esitetynmukaan kunniaa on lupa suojella vain, joshyökkäys samalla sisältää puuttumisenruumiilliseen koskemattomuuteen taimuuhun hätävarjeluoikeuden piiriinkuuluvaan oikeushyvään.Puolustuksen välttämättömyys. Hätävarje-lussa on nykyisen lain mukaan lupa käyttäävoimakeinoja, jotka ovat välttämättömiähyökkäyksen torjumiseksi. Välttämättömyys-vaatimukseen sisältyy lievimmän mahdolli-sen väkivallan vaatimus. Jos hyökkäys olisiollut torjuttavissa vähemmällä väkivallalla, eiväkivalta ole ollut välttämätöntä. Välttämät-tömyys voi viitata myös hätävarjelun aikara-joihin. Keinoja ei saa käyttää ennen kuin nii-hin on tarve, eikä niitä saa käyttää sen jäl-

keen kun tilanne on jo ohi eikä niistä siis oleenää hyötyä.

Lain mukaan siis yhtäältä on lupa käyttäävain välttämättömiä keinoja, mutta toisaaltakaikki välttämättömät keinot ovat myös sal-littuja. Hätävarjelu on oikeutettua, jos muutakeinoa ei ollut käytössä eikä vähempi väki-valta olisi riittänyt. Näin siihen katsomatta,kuinka paljon puolustuksella saadaan aikaanvahinkoa ja kuinka paljon sillä pelastetaan.Kirjaimellisesti tulkiten laki sallii hengen jaterveyden uhraamisen esimerkiksi omai-suusedun pelastamiseksi. Voimassa oleva la-ki on sanamuotonsa puolesta niin sanotun ab-soluuttisen hätävarjeluoikeuden kannalla.Kohtuullisen lopputuloksen saavuttamiseksihätävarjeluoikeutta on oikeuskirjallisuudessakuitenkin tästä rajoitettu edellyttämällä jon-kinlaista uhratun ja pelastetun välistä vertai-lua. Lain ehdottomasta sanamuodosta huoli-matta oikeuskirjallisuudessa katsotaan yksi-mielisesti, että "omenavarasta ei saa ampua".

Ratkaisussa KKO 1988:49 katsottiin riko-tun sekä suhteellisuusperiaatetta että puolus-tuksen välttämättömyysehtoa. Huoltoasemanhoitaja oli jäänyt yöksi aseen kanssa vartioi-maan asemaansa sinne tehtyjen useiden mur-tojen vuoksi. Yllätettyään asemalle murtau-tuneet tekijät itse teossa aseman hoitaja oliampunut jalkaan uhkaavasti esiintynyttä mur-tovarasta. KKO:n mukaan puolustus ei ollutvälttämätön eivätkä keinot suhteessa uhkaan.

Hätävarjelun liioittelusta rankaiseminen.Jos puolustuksessa käytetään voimakkaampiavoimakeinoja kuin mitä edellä esitetyn mu-kaan voidaan pitää välttämättömänä, ei kyseole sallitusta hätävarjelusta. Sen sijaan tilan-ne saattaa tulla arvioiduksi hätävarjelun lii-oitteluna. Tällöinkin edellytetään, että ky-seessä on hätävarjelutilanne. Jos voimakeino-ja käytetään liian varhaisessa taikka liianmyöhäisessä vaiheessa taikka jos niitä käyte-tään esimerkiksi muutoin kuin puolustustar-koituksessa, ei kyse ole sen enempäähätävarjelusta kuin sen liioittelustakaan, vaanitsenäisestä rikoksesta.

Hätävarjelun liioittelutilanteissa tuomiois-tuimella on kolme ratkaisuvaihtoehtoa. Teki-jälle voidaan tuomita täysi rangaistus, määrä-tä rangaistus alennetulta asteikolta taikka va-pauttaa tekijä kokonaan vastuusta, jos olo-suhteet olivat sellaiset, ettei tekijä voinut

HE 44/2002 vp 113

"mieltänsä malttaa". Vastuuvapaus edellyt-tää, ettei tekijältä tilanteen vaarallisuus, yllä-tyksellisyys ja nopea kehittyminen tai muutsellaiset seikat huomioon ottaen voitu edel-lyttää muunlaista suhtautumista. Tällöin ky-seessä on anteeksiantoperuste. Täyden ran-gaistuksen ja vastuuvapauden väliin sijoittuumyös mahdollisuus lieventää tekijälle tuomit-tavaa seuraamusta. Hätävarjelun liioittelu onsamalla yksi rangaistuksen yleisistä vähen-tämisperusteista.

Hätävarjelun liioittelusta tuomittaessa teki-jä tuomitaan siitä rikoksesta, jonka tunnus-merkistön liiallinen voimakeinojen käyttämi-nen täyttää. Rikoslaissa ei siis ole hätävarje-lun liioittelu -nimistä rikosta, sen sijaan hätä-varjelun liioittelu mainitaan rikosnimikkeenyhteydessä (esimerkiksi hätävarjelun liioitte-luna tehty tappo).

Hätävarjelun ja puolustautumisen tarve onhuomattavan tavallinen henkirikosten ja va-kavien väkivaltarikosten yhteydessä esitettä-vä puolustus. Vakavaa väkivaltaa edeltääusein eriasteinen riitely ja uhkailu; usein vä-kivaltarikokseen syyllistynyt on myös jossa-kin tapahtumien vaiheessa ollut osittaisellapuolustuskannalla. Käytännössä täysi vas-tuuvapaus on kuitenkin harvinaista. Myös-kään liioittelusäännöksen soveltaminen ei oletavallista. Mitä vaarallisempia välineitä onkäytetty ja mitä vakavampiin seurauksiin te-ko on johtanut, sitä varauksellisempi tuntuuoikeuskäytäntö tässä suhteessa olevan. Vä-häisemmät vammat ja esimerkiksi hyökkää-jän käyttämiä keinoja lievempien aseidenkäyttö sen sijaan on saattanut useammin jää-dä rankaisematta joko hätävarjeluna taikkasen liioitteluna (esimerkiksi KKO 1961 II32).

2. Oikeusvertailua

Hätävarjelulla suojattavien oikeushyvienalue on Suomessa verraten suppea. Norjassahätävarjeluoikeus koskee mitä hyvänsä in-tressiä, joka voi olla oikeudettoman hyökkä-yksen kohteena, ei kuitenkaan vähäisinä pi-dettäviä julkisia intressejä. Vaikkei siis ole-kaan oikeutta puuttua toisten liikennekäyttäy-tymiseen, olisi hätävarjelulla oikeus estäävoimatoimin esimerkiksi yleisvaarallinenympäristörikos, esimerkiksi myrkkyjen pääs-

täminen ympäristöön. Myös Tanskan rikos-laki sallii paitsi yksityisten myös julkisten in-tressien puolustamisen. Saksan rikoslain mu-kaan hätävarjeluoikeus koskee kaikkia oi-keudellisesti suojattuja yksityisiä intressejä.Julkisista intresseistä valtion turvallisuuttavoi suojata joko hätävarjelu- tai pakkotilaoi-keuden nojalla. Muut julkiset intressit, niinsanotut yhteisölliset oikeushyvät, ovat suoje-lukelpoisia vain milloin yksityiset ihmiset tu-levat loukkauksen kautta välittömästi uha-tuiksi.

Ruotsi ja Itävalta ovat rikoslaeissaan rajoit-taneet hätävarjeluoikeuden nimettyihin oike-ushyviin. Ruotsin rikoslain hätävarjelutilan-teiden luettelo on tyhjentävä ja kattaa henki-löön, omaisuuteen ja kotirauhaan kohdistuvathyökkäykset. Sen ulkopuolelle jäävät sitenesimerkiksi kunnianloukkaukset sekä julkisetedut. Poikkeuksena jälkimmäisestä on kui-tenkin valtion ja kunnan omaisuus. Itävallanrikoslaissa hätävarjeluoikeus on rajattu hen-keen, terveyteen, ruumiilliseen koskematto-muuteen, vapauteen ja omaisuuteen.

3. Nykytilan ongelmia

Hätävarjelun sääntelyn pääkysymys koskeesallittavien voimakeinojen määrää. Nykyinenlaki on periaatteessa niin sanotun ehdottoman(absoluuttisen) hätävarjeluoikeuden kannalla.Hätävarjelussa on siis lupa käyttää kaikkiasellaisia voimakeinoja, jotka ovat välttämät-tömiä hyökkäyksen torjumiseksi. Näin siihenkatsomatta, kuinka paljon puolustuksellasaadaan aikaan vahinkoa ja kuinka paljon sil-lä pelastetaan. Kirjaimellisesti tulkiten lakisallii hengen ja terveyden uhraamisen esi-merkiksi omaisuusedun pelastamiseksi. Näinsäännöstä ei kuitenkaan oikeuskirjallisuudes-sa ole tulkittu. Oikeuskirjallisuuden yksimie-lisen kannan mukaan kohtuullinen ja järkevähätävarjeluoikeuden rajojen määrittely edel-lyttääkin jonkinlaista uhratun ja pelastetunvälistä vertailua. Ongelmaan on etsitty helpo-tusta vetoamalla yleiseen šikaanikieltoon taikohtuus- ja suhteellisuusperiaatteeseen. Oi-keuskirjallisuuden tulkintasuosituksia ei voi-da perustaa lain sanamuotoon, vaan ainoas-taan yleisiin oikeusperiaatteisiin. Hätävarje-lua koskevan säännöksen keskeisin muutos-

HE 44/2002 vp114

tarve koskeekin intressipunninnan ja suhteel-lisuusperiaatteen mukaisen ajatuksen otta-mista huomioon hätävarjeluoikeuden rajojamääritettäessä.

Toinen sääntelyongelma liittyy hätävarje-lulla suojeltaviin oikeushyviin. Nykyisen lainilmaisua "itseään tai toista, omaansa tai toi-sen omaa" on tulkittu siten, että hätävarjeluon sallittu ainoastaan yksilöä koskevien oi-keushyvien ja yksityisten intressien suojele-miseksi. Hätävarjelua ei ole lupa käyttääesimerkiksi julkisten etujen suojeluun. Yksi-löä koskevista oikeushyvistäkin hätävarjelul-la suojattavia ovat vain henki, terveys, vapa-us, omaisuus, ruumiillinen koskemattomuusja kotirauha. Kunniaa on lupa suojella vain,jos hyökkäys samalla sisältää puuttumisenruumiilliseen koskemattomuuteen tai muu-hun hätävarjeluoikeuden piiriin kuuluvaanoikeushyvään.

Keskittyminen vain tärkeimpiin ja yksilöäkiinteimmin koskettaviin oikeushyviin on ol-lut perusteltua ottaen huomioon voimassaolevan hätävarjelusäännöksen sanamuodonsuomat vahvat voimankäyttövaltuudet. Siir-tyminen absoluuttisesta hätävarjeluoikeudes-ta intressipunnintaan nojaavaan sääntelyynasettaa kuitenkin näin tiukan rajauksen tar-peellisuuden kyseenalaiseksi. Myös rikoslainsuojaamien intressien laajentuminen antaaaiheen tarkistaa hätävarjelulla suojattavienetujen piiriä. Suojaa kaipaavista yksilöä välit-tömästi tai välillisesti koskevista intresseistävoidaan mainita esimerkiksi intimiteetti jayksityisyys, tieto eri muodoissa ja immateri-aalioikeudet (kuten tekijänoikeus). Toiseksirikoslailla suojataan yhä laajemmin myös yh-teisöllisiä ja kollektiivisia intressejä (ympä-ristö, luonto ja kulttuuriarvot), joille myösvoi olla poikkeuksellisesti tarve antaa suojaamyös hätävarjeluteoin. Tapahtumassa olevavakava ympäristörikos, valtion ulkoista taisisäistä turvallisuutta uhkaava hanke tai va-kavasti liikenneturvallisuutta vaarantava tekovoivat edellyttää voimatoimia rikoksen javahinkojen estämiseksi.

Muut nykyiseen sääntelyyn liittyvät epä-kohdat ovat luonteeltaan teknisempiä ja kos-kevat lähinnä lakitekstin sanamuotoa, säänte-lytekniikkaa sekä terminologiaa. Sääntely onmelko hajanaista sekä paikoin tarpeettomanyksityiskohtaista.

4. Pykälän sisältö

Ehdotuksen mukaan hätävarjelusta ja hätä-varjelun liioittelusta säädetään samassa lain-kohdassa. Voimakeinojen käytöstä ja liialli-sista voimakeinoista säädetään jäljempänäerikseen.

1 momentti. Hätävarjelu. Ehdotetun sään-nöksen mukaan aloitetun tai välittömästi uh-kaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumi-seksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarje-luna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä,mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioidenpuolustettavana, kun otetaan huomioonhyökkäyksen laatu ja voimakkuus,puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekämuut olosuhteet.

Säännöksen sanamuotoa on ajanmukaistet-tu. Muutokset koskevat ennen kaikkea voi-makeinojen määrää, aikarajoja sekä suojelta-via oikeushyviä. Hätävarjelun ominaisuusoikeuttamisperusteena ilmaistaan ehdotuk-sessa puhumalla teon sallittavuudesta.

Sallittujen voimakeinojen määrä. Kohtuul-linen ja järkevä hätävarjeluoikeuden rajojenmäärittely edellyttää uhratun ja pelastetunvälistä vertailua. Tämä on hätävarjelusään-nöksen uudistamisen keskeinen lähtökohta.Uudistuksella siirrytään ehdottomasta (abso-luuttisesta) hätävarjeluoikeudesta etuvertai-lua edellyttävään (relatiiviseen) hätävarje-luun. Oikeutetun hätävarjelun edellytyksenäon ehdotuksen mukaan, että tekoa on pidet-tävä kokonaisuutena arvioiden puolustetta-vana, kun otetaan huomioon hyökkäyksenlaatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyök-kääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Jos te-ko kiistatta ylittää momentissa mainituillaperusteilla määritellyn puolustettavuuden ta-son, tekoa ei enää voida pitää sallittuna hätä-varjeluna.

Voimankäytön puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon, paitsi suojeltavanedun merkitys ja hyökkäyksen vaarallisuus,myös puolustuksessa käytetyn väkivallan jasen aiheuttamien vahinkojen suuruus. Vähä-arvoisen omaisuusedun pelastamiseksi ei olelupa aiheuttaa esimerkiksi vakavia henkeentai terveyteen kohdistuvia vammoja.

Toisaalta hätävarjelutilanteessa puolustau-tujalla on kuitenkin edelleen oikeus puolel-laan, joten pakkotilaan rinnastettavasta in-

HE 44/2002 vp 115

tressivertailusta ei ole kyse. Ruumiilliseenkoskemattomuuteen kohdistuvan hyökkäyk-sen torjumiseksi on siten lupa käyttää voi-makkaampaa väkivaltaa kuin mitä hyökkääjäkäyttää ja aiheuttaa hyökkääjälle vakavampiavammoja kuin mihin hyökkäys itsessäänotaksuttavasti johtaisi. Vastaavasti omaisuu-teen kohdistuvien oikeudettomien hyökkäys-ten torjumiseksi on lupa aiheuttaa hyökkää-jälle omaisuusvahinkoja, jotka ehkä selvästi-kin ylittävät määrältään puolustuksella pelas-tetun edun arvon. Pelkkien omaisuusetujenpuolustaminen on hätävarjeluoikeuden perus-teella sallittu, vaikka tämä edellyttäisikinpuuttumista hyökkääjän ruumiilliseen kos-kemattomuuteen tai hänen terveytensä va-hingoittamista. Sen sijaan hengen uhraamistapelkkien omaisuusetujen pelastamiseksi voituskin missään oloissa katsoa oikeudenmu-kaiseksi hätävarjeluteoksi. Hätävarjelun lii-oittelua koskevan säännöksen soveltuminenon kuitenkin ratkaistava erikseen.

Myös puolustautujan ja hyökkääjän henki-löllä ja niillä olosuhteilla, joissa hyökkäystapahtuu, on puolustettavuuden arvioinnissamerkitystä. Arvioinnissa voidaan ottaa huo-mioon esimerkiksi puolustautujan ikä, suku-puoli ja fyysinen ero hyökkääjään. Jos hyök-kääjä puolestaan on esimerkiksi lapsi taiymmärrystä vailla oleva, omista oikeuksistatiukasti kiinni pitäminen hyökkäystä torjutta-essa ei ole kaikissa tilanteissa välttämättä pe-rusteltua. Tällaista hyökkäystä torjuvaltavoikin yleensä vaatia suurempaa pidättyvyyt-tä verrattuna tilanteeseen, jossa loukkaus uh-kaa oman toimintansa ja tilanteen täysin oi-kein ymmärtävän aikuisen taholta. Tämänta-paisissa tapauksissa oikeuskirjallisuudessapuhutaan hätävarjelun sosiaalieettisistä rajoi-tuksista. Omia oikeuksiakin puolustettaessayhteiskunnan jäseniltä edellytetään kykyäjoustaa, jos loukkauksen tekee ymmärrettä-väksi hyökkääjän puuttuva ymmärryskyky,sairaus tai muu vastaava seikka. Nämä seikaton otettu säännösehdotuksessa huomioonasettamalla yhdeksi hätävarjelun puolustetta-vuuden arvioinnissa huomioon otettavaksikriteeriksi myös hyökkääjän henkilö.

Konkreettisesti hyökkääjän henkilöllä voiolla merkitystä pohdittaessa esimerkiksi vel-vollisuutta väistää hyökkäys perääntymällätai pakenemalla. Puolustuksen hyväksyttä-

vyyttä arvioitaessa on siis kiinnitettävä huo-mio myös olosuhteisiin, jotka tekivät hyök-käyksen ymmärrettäväksi siihen katsomatta,onko seikalla merkitystä arvioitaessa puolus-tuksen välttämättömyyttä. Joustavuutta voiedellyttää erityisesti tilanteissa, joissa hyök-käys itsessään voisi jäädä subjektiivisistasyistä rankaisemattomaksi, esimerkiksi kunhyökkäykseen syyllistyy lapsi, mielisairas,muuten syyntakeeton tai erehdyksen vallassatoimiva.

Suojeltavat oikeushyvät. Ehdotuksen mu-kaan hätävarjeluoikeudella suojattavia oike-ushyviä ei enää erikseen nimettäisi. Tämä eikuitenkaan merkitse yleisen rikosten estä-misoikeuden antamista kansalaisille. Hätä-varjelu on edelleen keino ennen kaikkeayksilön perusoikeuksien, lähinnä fyysisenturvallisuuden ja hyvinvoinnin suojaamiseksioikeudettomia hyökkäyksiä vastaan. Tarpeel-liset rajoitukset hätävarjeluoikeuden käytöllesaadaan säännökseen sisältyvistä muistaedellytyksistä, ennen kaikkea arvioitaessa hä-tävarjeluteon puolustettavuutta. Myös se, ettähätävarjelu edellyttää puolustautumistahyökkäystä vastaan, sulkee jo kielellisesti hä-tävarjelun piiristä osan kaikkein lievimpiä jakohteeltaan epämääräisiä loukkauksia.

Tehdyn muutoksen myötä myös kunnia se-kä yksilön intimiteetti nauttivat periaatteessahätävarjelulla ylläpidettävää oikeussuojaa.Kunnian sulkeminen hätävarjelupiirin ulko-puolelle oli absoluuttisen hätävarjeluoikeu-den järjestelmässä tavallaan johdonmukaista.Loukkaajaa nyrkillä lyöneen väitettä, jonkamukaan toimi oli välttämätön loukkaustenlopettamiseksi, olisi ollut vaikea kiistää. Suh-teellisen hätävarjeluoikeuden mukaan puo-lustuksen välttämättömyys ei enää ole ratkai-seva, vaan tilanne arvioidaan kokonaisuute-na. Ihmisten on voimatoimiin ryhtymättä sie-dettävä arvostelua, myös kunnialle käyviälausumia. Voimatoimet maineen puolus-tamiseksi ovat aniharvoin tilanne kokonai-suutena arvioiden puolustettavia.

Oikeudeton hyökkäys. Säännös koskisi oi-keudetonta hyökkäystä, kuten ennenkin.Hyökkäys ymmärretään samassa merkityk-sessä kuin aikaisemminkin. Lähtökohtaisestitällä viitataan aktiiviseen tekemiseen, muttamyös toimimisvelvollinen laiminlyöjä voisyyllistyä laissa tarkoitettuun hyökkäykseen.

HE 44/2002 vp116

Myös tahaton intressien vaarantuminen voi-daan kokea hyökkäykseksi, olkoonkin, ettähyökkäys-sanaan liittyy usein ajatus tekijänvahingollisista aikomuksista. Ratkaiseva ontosiasiallinen tilanne ja sitä koskevat puolus-tautujan käsitykset. Jos uhka oli todellinen(hyökkääjä toimi vahingossa, mutta puolus-tautuja ymmärsi tilanteen vakavuuden oi-kein), kyseessä on hyökkäys, vaikkakaan eitarkoitettu hyökkäys. Jos taas puolustautujatulkitsee tilanteen virheellisesti hyökkäyk-seksi, sovelletaan erehdyssäännöksiä.

Myös oikeudettomuutta koskeva vaatimussäilyisi entisellään. Ei edellytetä, että hyök-käys olisi myös rangaistava. Hätävarjelu onsiten edelleen periaatteessa sallittu torjuttaes-sa esimerkiksi lapsen, mielisairaan tai ereh-dyksen vallassa toimineen hyökkäystä. Hätä-varjelun rakentuminen aikaisemman abso-luuttisen hätävarjeluoikeuden sijasta relatii-viselle hätävarjeluoikeudelle antaa kuitenkinaiempaa paremmat mahdollisuudet sosiaali-eettisten rajoitusten huomioon ottamiseen.

Aikarajat. Hätävarjelutilanteen ajallinenalkupiste kuvataan nykyisessä laissa sanoin"aloitettu tai kohta päätä uhkaava" oikeude-ton hyökkäys. Ehdotuksessa sama ilmaistaansanoin "aloitettu tai välittömästi uhkaava".Sanonnan muutos ei tuo muutoksiahätävarjelutilanteen alkamisajankohtaan.Hyökkäys on aloitettu tai välittömästiuhkaava, jos käsillä on välitön vaarasuojattaville oikeushyville. Pelkkä uhkaus eivielä riitä, ellei olosuhteiden perusteella olepääteltävissä, että uhkausta ollaan tuota pikaapanemassa toimeen. Oikeus hätävarjeluunkestää nykyiseen tapaan niin kauan kuinhyökkäys jatkuu tai hyökkääjänkäyttäytymisestä voi päätellä, että uusioikeudenloukkaus uhkaa.Hätävarjelu ei uudenkaan lain mukaan olisisallittu, jos anastettu omaisuus on rikoksen-tekijällä häiritsemättömästi tallessa. Näissä-kin tilanteissa voi olla perusteltua antaaomistajalle mahdollisuus suojata oikeuksiaantavallaan jälkikäteen. Tuo oikeus annetaanerillisen itseapua koskevan vastuuvapauspe-rusteen muodossa. Omaisuuden takaisinottotakaa-ajotilanteissa perustuu siis jatkossa ai-kaisempaa selvemmin omaan oikeuttamispe-rusteeseen. Hätävarjeluoikeus rajautuu taasomaisuuteen kohdistuvien loukkausten osaltavarsinaiseen tekotilanteeseen. Raja hätävarje-

lun ja laillisen itseavun välillä jää omaisuu-teen kohdistuvissa rikoksissa luonnollisestiliukuvaksi. Koska menettelyn oikeutus arvi-oidaan molemmissa tapauksissa suureksiosaksi samoin perustein, ei tämä kuitenkaanole ongelma.

Lakiin ei ehdoteta siinä nykyisin olevaasäännöstä, jonka mukaan hätävarjeluoikeuskoskee myös tilannetta, jossa omaisuutta ote-taan takaisin henkilöltä, jolla se on laittomas-ti hallussaan. Jos omaisuutta hallussa pitävävastustaa takaisinottoa, on omaisuuden oike-alla omistajalla oikeus hätävarjeluun. Erillis-säännös on tarpeeton, sillä omaisuutta laitto-masti hallussa pitävän ja laillisia toimia voi-makeinoin vastustavan voi katsoa syyllisty-vän oikeudettomaan hyökkäykseen, jota onlupa vastustaa jo yleisen hätävarjeluoikeudennojalla.

Tarpeellisuusvaatimus. Voimakeinojen tu-lee olla paitsi puolustettavia, myös tarpeelli-sia. Edellytetään, että kyseessä on hyökkäyk-sen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko.Tarpeellisuusvaatimukseen sisältyy ensinnä-kin lievimmän käytettävän väkivallan vaati-mus. Jos hyökkäys olisi ollut torjuttavissavähemmällä väkivallalla, on käytetty tarpeet-tomia keinoja. Tarpeellisuus voi viitata myöshätävarjelun aikarajoihin. Keinoja ei saakäyttää ennen kuin niihin on tarve, eikä niitäsaa käyttää sen jälkeen kun tilanne on jo ohi,jolloin niistä ei enää ole hyötyä.

Puolustuksen tarkoitus ja kohdentuminen.Aikaisemman lain sanamuoto toi selvästiesille vaatimuksen puolustautumistarkoituk-sesta (suojellaksensa itseään tahi toista). Nytehdotettu sanamuoto ei ole tämän kysymyk-sen suhteen yhtä nimenomainen. Vaatimuskäy kuitenkin riidatta laista ilmi sen edellyt-täessä hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellistapuolustustekoa. Samalla tavoin kuin pakkoti-lan yhteydessä edellytetään pelastamistarkoi-tusta, edellytetään hätävarjelun yhteydessäpuolustustarkoitusta. Myös puolustuksenkohdentumista koskevat vaatimukset säilyi-sivät ennallaan. Edellytetään edelleen, ettäpuolustus kohdistuu hyökkääjään. Tässä hä-tävarjelu eroaa esimerkiksi pakkotilasta, jokaoikeuttaa myös ulkopuolisten intressienloukkaamiseen. Kirjallisuudessa vanhastaanesitetyn mukaisesti hätävarjelu saadaan koh-distaa myös kolmannelle kuuluviin hyökkä-

HE 44/2002 vp 117

ysvälineisiin.Voimassa oleva laki mainitsee erikseen

mahdollisuudesta puolustaa paitsi itseään,myös kolmatta osapuolta. Ehdotuksessa eimainita eri tahoja erikseen. Tällä ei kuiten-kaan ole tahdottu rajoittaa hätävarjeluoikeut-ta nykyisestä. Kun säännöksessä puhutaanhyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisesta teos-ta täsmentämättä muulla tavoin hyökkäyksenkohdetta, on sen nojalla luonnollisesti lupatorjua myös kolmatta vastaan kohdistuvathyökkäykset.

Putatiivitilanteet. Luulotellun hätävarjeluntapaukset ratkaistaan luvun 3 §:stä ilmenevi-en periaatteiden mukaan. Jos tekijä erehtyytilanteesta siten, että se hänen luulemassaanmuodossa olisi oikeuttanut hätävarjeluun, eihäntä voida tahallisuuden puuttuessa tuomitatahallisesta rikoksesta. Jos huolellinen henki-lö olisi välttänyt erehdyksen, voi vastuu seu-rata tuottamuksellisesta rikoksesta. Jos huo-lellinenkaan menettely ei olisi pelastanutväärinkäsityksiltä, sulkeutuu vastuu myöstuottamuksellisista rikoksista. Jos taas puo-lustautuja erehtyy hätävarjelusäännöksen so-veltamisen oikeudellisista rajoista, sovelle-taan luvun 2 §:stä ilmeneviä periaatteita.Vain anteeksiannettava erehdys poistaa sitenrangaistusvastuun.

Hätävarjeluoikeus laittomia viranomais-toimia vastaan säilyisi nykyisellään. Hätävar-jeluoikeus on sallittu vain, jos virkatoimi onselvästi virkamiehen pätevyyspiiriin kuulu-maton tai jos toimessa on laiminlyöty oleelli-set muotomääräykset. Hätävarjelu taas ei olesallittua muodollisesti oikeata tai muotomää-räyksistä vain vähäisessä määrin poikkeavaavirkatointa vastaan vain sillä perusteella, ettäse olisi aineellisesti oikeudenvastainen. Hä-tävarjeluoikeutta ei siis ole sellaista virka-tointa vastaan, joka vasta jälkikäteisen huo-lellisen harkinnan jälkeen osoittautui tarpeet-tomaksi tai liialliseksi virkaintoisuudeksi.Rajoituksia puoltavat viranomaisten auktori-teetin ja virkatehtävien tehokkaan suorittami-sen varmentamisen ohella se, että yksityisenryhtyessä vastustamaan viranomaisia vastus-tus harvemmin johtaa onnelliseen lopputu-lokseen. Viranomaiset eivät yleensä perään-ny virkatointen suorittamisesta, vaan sään-nönmukaisena reaktiona on vain voimakeino-jen lisääminen, mikä voi lopulta johtaa hy-

vinkin suuriin vahinkoihin. Hätävarjeluoi-keuden rajoitusten ohella vahinkoja voidaanvälttää sääntelemällä myös viranomaistenvoimankäytön rajoja. Voimankäyttöoikeuttaon syytä rajoittaa tilanteissa, joissa vastapuo-len voi epäillä toimivan hyvässä uskossaomien oikeuksien puolesta. Väkivallan käyt-töön johtavien konfliktien välttämiseksi onsiis syytä sisällyttää vastaavat rajoitukset mo-lempia osapuolia koskevien säännösten tul-kintoihin: sekä kansalaisia yleisesti koske-vaan hätävarjelusäännökseen että viran-omaisten voimankäyttöä koskevaan oikeut-tamisperusteeseen.

2 momentti. Hätävarjelun liioittelu. Hätä-varjelun liioittelusta säädetään nykyisinomana lainkohtanaan 3 luvun 9 §:ssä. Pykä-län 1 momentti koskee varsinaisen hätävarje-lun liioittelua ja 2 momentti niin sanotun jul-kisoikeudellisen hätävarjelun liioittelua (liial-lista voimakeinojen käyttöä). Ehdotuksessaliioittelutapauksista ehdotetaan säädettäväksierikseen sekä hätävarjelun että voimakeino-jen käytön osalta kunkin oikeuttamisperus-teen yhteydessä omana momenttinaan.

Ehdotuksen mukaan jos puolustuksessa onylitetty hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkinrangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet oli-vat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisivoinut vaatia muunlaista suhtautumista, kunotetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuusja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Sallittuja ankarampien voimakeinojenkäyttö. Liiallisten voimakeinojen käyttöävoisi hätävarjelutilanteessa pitää ymmärret-tävänä, jos olosuhteet olivat hyökkäyksenvaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilannemuutenkin huomioon ottaen sellaiset, etteitekijältä kohtuudella olisi voinut vaatiamuunlaista suhtautumista. Kyse on suureltaosin samoin subjektiivisin perustein tapahtu-vasta arvioinnista, johon nykyisessä laissaviitataan puhuttaessa tilanteesta, jossa tekijäei "voinut mieltänsä malttaa".

Arvioinnissa vaikuttavina perusteinamainitaan hyökkäyksen vaarallisuus jatilanteen yllätyksellisyys. Mitäyllätyksellisempi tilanne ja mitä lyhyempiharkinta-aika, sitä ymmärrettävämmiksikäyvät mahdolliset virhearvioinnit.Arvioitaessa tilannetta kokonaisuudessaan onlupa ottaa huomioon ennen kaikkea myöstekijän subjektiiviset tuntemukset. Eräissä

HE 44/2002 vp118

mukset. Eräissä ulkomaisissa rikoslaeissakäytetyt ilmaukset "pelko, kauhu ja häm-mennys" kuvaavat hyvin niiden tuntemustenlaatua, joiden voimasta tekijän kyky arvioidatilanne oikein ja säädellä käyttäytymistään onsillä tavoin alentunut, että hänen käyttäyty-misensä tulee ymmärrettäväksi ja anteek-siannettavaksi, joskaan ei oikeutetuksi.

Kysymys ei toisaalta ole yksinomaan sub-jektiivisesta arvioinnista. Koska ehtona on,ettei tekijältä kohtuudella voinut vaatiamuunlaista suhtautumista, on mukana myösnormatiivinen elementti. Kaikilta vaaditaanmäärättyä kykyä itsehillintään. Pelkästään se,että tekijän on vaikea hillitä itseään ja teke-misiään, ei yksin oikeuta vastuuvapauteen.Sosiaalisesti hyväksyttäviä ja lainkohdassatarkoitetulla tavalla ymmärrettäviä ovat ensisijassa sellaiset motivointivaikeudet, jotkasyntyvät defensiivisten tuntemusten ja reak-tioiden voimasta. Liioiteltu voimankäyttö,jonka taustalla ovat valloilleen päässeet ag-gressiiviset tuntemukset, kuten viha, koston-halu tai raivo, eivät tee tekoa anteeksiannet-tavaksi. Tämänkaltaisten motivointivaikeuk-sien osalta yhteiskunta itse asiassa vaatiimuunlaista suhtautumista.

Aikarajojen ylitys. Hätävarjelun liioitteluti-lanteesta olisi siis kyse, jos puolustuksessaon ylitetty hätävarjelun rajat. Hätävarjelu onsiten määritelty lähtökohtaisesti sallituksi.Sallitun hätävarjelun rajat voidaan ylittää en-nen kaikkea käyttämällä hätävarjelutilantees-sa liiallisia voimakeinoja, sen mukaan mitäedellä on esitetty. Paitsi suhteessa käytetynpuolustuksen voimakkuuteen, hätävarjelunrajat on määritelty myös ajallisesti. Hätävar-jelun rajat voidaan siten ylittää myös aloitta-malla hätävarjelu liian aikaisin tai jatkamallapuolustusta tarpeettoman kauan.

Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa esite-tyn käsityksen mukaan voimankäyttöä, jokaon tapahtunut ennen hätävarjelutilanteen syn-tymistä tai sen jälkeen, ei voitaisi katsoa hä-tävarjeluksi. Kun kyse ei käsitteellisesti olehätävarjelutilanteesta, ei tällaista puolustustamyöskään voisi katsoa hätävarjelun liioitte-luksi. Tällainen rajaus on pulmallinen, koskasamat motivaatioon vaikuttavat seikat, jotkavoivat johtaa käyttämään liiallisia voimakei-noja, voivat yhtä lailla johtaa siihen, että kei-noja on käytetty liian pitkään. Yleinen kie-

lenkäyttö, joka pitää itse asiassa hätävarjelunliioittelun tyyppiesimerkkinä juuri tilannetta,jossa hyökkäyksen aloittanutta pahoinpidel-lään akuutin hätävarjelutilanteen jo lakattua,heijastaa varsin luonnollista katsantokantaa.Näistä syistä hätävarjelun rajojen ylittämisel-lä viitataan ehdotetussa säännöksessä myösaikarajojen ylittämiseen. Myös puolustus, jo-ka aloitetaan liian aikaisin tai jota jatketaanyli sen, mitä hyökkäyksen laatuun ja voi-makkuuteen, puolustautujan ja hyökkääjänhenkilöön sekä muihin olosuhteisiin nähdenkokonaisuutena arvioiden on pidettävä puo-lustettavana, voi tulla arvioiduksi hätävarje-lun liioitteluna.

Oikeusvaikutukset. Hätävarjelun liioittelutilanteessa, jossa tekijältä ei kohtuudella olisivoinut vaatia muunlaista suhtautumista, onanteeksiantoperuste. Tekijä ei osoita rankai-semisen edellytyksenä olevaa syyllisyyttä jahänet on sen vuoksi vapautettava rangaistus-vastuusta. Sääntö on ehdoton. Vastuuvapausei toisin sanoen ole tuomioistuimen harkin-nassa. Sen sijaan päättelyketjun edeltävä vai-he eli siitä päättäminen, olisiko tekijältä voi-nut vaatia muunlaista suhtautumista, sisältäävarsin laajan harkintamarginaalin. Jos tekijänmenettely on sinänsä moitittavaa (hänen olisitullut kyetä hillitsemään itsensä ja arvioi-maan tilanne tarkemmin), hätävarjelua lähel-lä oleva tilanne saattaa yhtä kaikki lieventäävastuuta. Näissä tapauksissa hätävarjelun lii-oittelu voidaan ottaa huomioon rangaistuksenlievennysperusteena.

5 §. Pakkotila

1. Nykytila

Pakkotilasta säädetään 3 luvun 10 §:ssä.Sanamuodoltaan edelleen alkuperäisen sään-nöksen mukaan "jos joku, pelastaaksensa it-seään tahi toista taikka omaansa tai toisenomaisuutta pakottavasta vaarasta, on tehnytrangaistuksenalaisen teon, ja jos pelastus il-man sitä olisi ollut mahdoton; tutkikoon oi-keus, teon ja asianhaarain mukaan, onko hänteostaan jääpä rankaisematta, vai onko hänsiitä ansainnut täyden tahi 2 §:n 1 momentinmukaan vähennetyn rangaistuksen".

Pakkotila oikeuttamis- ja anteeksiantope-rusteena. Pakkotila on oikeuskirjallisuudessa

HE 44/2002 vp 119

määritelty tilanteeksi, jossa jonkin oikeudel-lisesti suojatun edun pelastamiseksi pakotta-vasta, välittömästi uhkaavasta vaarasta jou-dutaan uhraamaan toinen oikeudellisesti suo-jattu etu. Pakkotila on siis oikeushyvän suo-jaamista toista oikeushyvää loukkaamalla.

Vanhempi oikeuskirjallisuus oli jossainmäärin erimielinen sen suhteen, luetaankopakkotila oikeuttamis- vai anteeksiantoperus-teisiin. Erään käsityksen mukaan kyseessä onaina oikeudenvastainen mutta subjektiivisistasyistä rankaisematon teko. Toisen kannanmukaan pakkotilateko voi aika ajoin ollamyös oikeudenmukainen. Ratkaisevana onintressivertailu. Nyttemmin oikeuskirjalli-suudessa tehdäänkin selvä ero oikeudenmu-kaisen ja anteeksiannettavan pakkotilan välil-lä. Eräissä maissa näistä on otettu omat sään-nökset rikoslakiin. Suomessa ero ei suoranai-sesti ilmene laista, jollei sitten sen merkiksikatsota, että lakiin sisältyy myös mahdolli-suus jättää rangaistus harkinnanvaraisestituomitsematta tai alentaa tuomittavaa ran-gaistusta. Pakkotila toimii oikeuttamisperus-teena, jos pienempi etu uhrataan suuremmanpelastamiseksi. Oikeuskirjallisuuden ja lain-säädännön kannanotot vaihtelevat myös senmukaan, vaaditaanko vain, että uhrattu etu olipelastettavaa etua pienempi vai olennaisestipienempi. Jos edut ovat yhtä suuret tai jospelastettu on uhrattua pienempi, saattaa tekojäädä rankaisematta, jos tekijää ei tuostateostaan voida moittia. Tällöin kyseessä onanteeksiannettava pakkotila.

Suojeltavat oikeushyvät. Kotimaisen oike-uskirjallisuuden mukaan pakkotilateoin onlupa suojata rajoituksetta kaikkia oikeudelli-sesti suojattuja yksityisiä intressejä. Julkisistaintresseistä säännös suojaa ainoastaan omai-suutta. Myös kolmannelle kuuluvia intressejävoidaan suojata.

Suhde hätävarjeluun. Pakkotila ja hätävar-jelutilanne ovat usein varsin lähellä toisiaan.Tietyssä mielessä hätävarjelua voikin pitääeräänä pakkotilan tarkasti säänneltynä eri-koistapauksena. Edellisessä tilanteen erotta-vat omaksi perusteekseen hyökkäyksen alku-perää ja tarkoitusta koskevat ehdot. Pakkoti-lan ja hätävarjelun erona on, että hätävarjelu-tilanteessa oikeushyvää uhkaa aina oikeude-ton hyökkäys, pakkotilassa vaara aiheutuumuusta syystä. Syynä voi olla muiden lain-

mukainen käyttäytyminen, luonnonilmiö,onnettomuus tai vaikkapa eläimen hyökkäys.Kirjallisuudessa silloin tällöin käytetty luon-nehdinta, jonka mukaan hätävarjelussa olisi"oikeus vääryyttä vastaan" ja pakkotilassa"oikeus oikeutta vastaan", on sen sijaan jos-sain määrin harhauttava. Hätävarjeluinkinuhrattu oikeushyvä nauttii periaatteessa oike-ussuojaa. On lisäksi mahdollista, että myöspakkotilan perustavan vaaran on synnyttänytlainvastainen teko, esimerkiksi liikennettävaarantavien esteiden asettaminen tielle.Koska tällaista tekoa ei juuri voi pitää varsi-naisena oikeudenvastaisena hyökkäyksenä,on tällaisten liikennettä vaarantavien esteidenpoistaminen luontevimmin perusteltavissapakkotilasäännöksen nojalla. Ero hätävarje-luun jää usein tulkinnanvaraiseksi ja liuku-vaksi. Koska oikeusvaikutukset määräytyvätsuurelta osin samojen perusteiden mukaan, eitätä voi pitää suurena ongelmana. Hätävarje-lua läheisesti muistuttavia ovat etenkin tilan-teet, joissa vaara uhkaa siltä taholta, jonkaetuihin pakkotilassa tehty pelastustoimi koh-distuu. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan näis-sä tilanteissa puolustavasta (defensiivisestä)pakkotilasta vastakohtana hyökkäävälle (ag-gressiiviselle) pakkotilalle. Erottelulla on si-käli merkitystä, että puolustava pakkotila eimerkitse vastaavaa oikeusjärjestyksen stabili-teetin vaarantamista. Näissä tilanteissa oi-keudenmukaisen pakkotilan rajaa pidetään-kin jossain määrin alempana kuin hyökkää-vän pakkotilan tapauksissa.

Pakkotilan edellytykset. Vaaditaan, että kä-sillä on pakottava vaara. Tilanteen tulee ollasellainen, ettei pelastautuminen siitä ilmanpakkotilatekoa olisi ollut mahdollinen. Vaa-ran tulee lisäksi säännönmukaisesti olla väli-tön, eli edistynyt sille asteelle, että oikeudenmenetys on viivytyksettä uhkaamassa. Pak-kotila on aina toissijainen. Jos vaara on väl-tettävissä turvautumalla viranomaisapuun,pakenemalla tai vaikka uhraamalla omat edutkolmannen etujen sijasta, näin on yleensätehtävä edellyttäen, ettei pakeneminen taiomien etujen likoon paneminen johda olen-naisesti suurempaan oikeudenloukkaukseen.

Intressivertailu. Pakkotilatekojen oikeudel-lisen kohtelun ratkaisee viime kädessä intres-sivertailu. Oikeusjärjestyksen mukaan on lu-pa pelastaa suurempi etu pienempi uhraamal-

HE 44/2002 vp120

la. Tällainen pakkotilateko olisi myös oikeu-denmukainen. Hengen pelastamiseksi on ainalupa uhrata omaisuusarvoja ja suuremmanomaisuusvahingon pelastamiseksi saa uhratapienemmät omaisuusedut. Säännön selkeyttäkuitenkin vähentää, ettei etujen arvottamisel-le ole pulmatilanteissa ohjetta. Kuinka mene-tellä, jos kyse on vähäisestä terveyden vahin-goittamisesta ja huomattavista varallisuus-eduista? Sitä paitsi muillakin olosuhteilla ku-ten sillä, kenen taholta oikeudenloukkaus uh-kaa, on asiassa merkitystä. Jos kyse on niinsanotusta defensiivisestä pakkotilasta ja uhkatulee vahingonkärsijän taholta, tilanne lähe-nee hätävarjelua ja on ajateltavissa, että jois-sain tapauksissa uhrattu etu voisi olla pelas-tettua suurempikin. Joka suojellakseen omaasekarotuista koiraansa vapaana kulkevan ro-tukoiran hyökkäykseltä surmaa eläimistä ar-vokkaamman, saattaa vapautua vastuustakoirien käänteisestä arvoerosta huolimatta.Toisaalta teon rangaistavuus ei ratkea vält-tämättä pelkän arvoeron perusteella. Tilan-netta tulee arvioida kokonaisuutena ottaenhuomioon muun muassa vaaran alkulähdesekä muut olosuhteet mukaan lukien tun-nearvot. Juuri niihin viittaa myös voimassaolevan lain tarjoama mahdollisuus katsoa"teon ja asianhaarain mukaan", onko suu-remman edun uhrannut jäävä ehkä sittenkinrankaisematta. Myös ero intressivertailunpohjalta ratkeavan oikeuttavan ja anteeksian-nettavan pakkotilateon välillä jää siis todelli-suudessa varsin liukuvaksi.

2. Oikeusvertailua

Ruotsin rikoslain pakkotilasäännöksen(24 luvun 4 §) mukaan vaara hengelle, ter-veydelle, omaisuudelle tai muulle tärkeälleoikeudellisesti suojatulle edulle perustaa oi-keuden pakkotilatekoon. Pakkotilatekoapidetään rikoksena vain, mikäli sitä onvaaran laatu, aiheutetun vahingon laatu jamuut olosuhteet huomioon ottaen pidettäväei-puolustettavana. Säännös antaa siis suojaa,paitsi hengelle, terveydelle ja omaisuudelle,myös muille tärkeille oikeudellisesti suoja-tuille eduille, kuten julkisille intresseille,kunhan ne vain ovat riittävän tärkeitä. Viran-omaisten tehtäviin normaalisti kuuluviin toi-miin ei kuitenkaan saisi ryhtyä, jollei tähän

ole aivan erityistä syytä.Norjan rikoslain pakkotilasäännös (47 §)

vapauttaa vastuusta, jos teko on tehty henki-lön tai omaisuuden (person eller gods) pelas-tamiseksi pakottavasta vaarasta, jos tekijäsaattoi olosuhteiden perusteella pitää pelas-tettavaa etua erityisen tärkeänä suhteessa pe-lastustoimella aiheutettavaan vahinkoon. Ri-koslakitoimikunnan ehdotuksen (NOU1992:23) 25 §:n mukaan teko on laillinen, josse toteutetaan tarkoituksessa suojata tiettyäetua vahingolta tai vaaralta, joka ei muullakohtuullisella tavalla olisi ollut vältettävissä,ja käsillä oleva vahingonvaara on olennaises-ti merkityksellisempi kuin pakkotilatekoonsisältyvä vahingonvaara. Ehdotetulla uudis-tuksella ei tavoitella muutosta suojeltavienintressien alaan. Termi "person eller gods" onkuitenkin vaihdettu laveampaan termiin "in-tresse". Nykyisen tulkinnan mukaan "henki-lö" kattaa muun muassa terveyden, ruumiilli-sen koskemattomuuden, kunnian ja yksityi-syyden suojan. Myös julkisia etuja voidaansuojata pakkotilateoin. Ne kuuluvat osaksiomaisuus-käsitteen alle. Vaikka muut kuinmateriaaliset julkiset edut, kuten esimerkiksivaltion turvallisuus, jäävät tiukasti ottaen sa-namuodon ulkopuolelle, on pakkotilaa pidet-ty oikeutettuna joko analogian nojalla taikohtuussyistä. Lopputulos suojeltavien etujensuhteen on jokseenkin sama kuin hätävarje-lussa. Ilmaus "person eller gods" sallii varsinlaajan pakkotilaoikeuden.

Tanskan rikoslaissa käytetään samoja ter-mejä kuin Norjan rikoslaissa, "person ellergods". Myös tulkintalinjat vastaavat toisiaan.Tanskan rikoslaki antaa niin ikään mahdolli-suuden julkisten etujen puolustamiseen pak-kotilateoin.

Saksan laissa on säädetty erikseen oikeu-denmukaisesta pakkotilasta (34 §) ja anteek-siannettavasta pakkotilateosta (35 §). Oikeut-tavaa pakkotilaa koskeva säännös koskeekaikkia oikeudellisesti suojattuja etuja, myösjulkisia (esimerkiksi elintarvikehuolto, lii-kenneturvallisuus ja valtion turvallisuus).Anteeksiannettava pakkotila on rajattu vaintärkeimpinä pidettävien intressien suojaami-seen. Sellaisina laki mainitsee hengen, ruu-miillisen koskemattomuuden ja vapauden.

Itävallan rikoslaissa on säädetty ainoastaananteeksiannettavasta pakkotilasta (10 §).

HE 44/2002 vp 121

Säännöksessä ei oteta kantaa suojattaviin oi-keushyviin. Tulkinnan mukaan intressit ra-joittuvat kuitenkin yksilöllisiin oikeushyviin.

3. Nykytilan ongelmia

Oikeusvertailun perusteella kotimainenpakkotilaoikeus on suojakelpoisten intressienosalta melko suppea. Ahtaan pakkotilaoikeu-den puolustukseksi oikeuskirjallisuudessa ai-koinaan esitetyt yhteispohjoismaiset argu-mentit eivät enää puolla pakkotilaoikeudenrajoittamista yksityisiin intresseihin. Toisaal-ta kaikkien julkisten intressien lukeminensuojelun piiriin voi johtaa ongelmiin. Niissäyksittäistapauksissa, joissa pakkotilaoikeuttakoskeva säännös on koettu tarpeettoman ah-taaksi, ei kyse ole niinkään ollut puhtaastivaltiollisista (julkisista) oikeushyvistä, vaanyhteisöllisistä, kaikkia yhteiskunnan jäseniäyhteisesti koskevista kollektiivisista oikeus-hyvistä kuten luonnosta ja kulttuurista.

Laissa ei oteta kantaa kysymykseen pakko-tilan lajeista eikä erosta oikeuttavan ja an-teeksiannettavan pakkotilan välillä. Tätä kä-sitteellistä epäselvyyttä voi myös pitää korja-usta vaativana epäkohtana.

Pakkotilasäännöksen ydinongelmat keskit-tyvät intressivertailuun ja siinä noudatettaviinperiaatteisiin. Nykyisessä rikoslaissa ei olesäädetty tässä vaikuttavista perusteista. Lakikehottaa tuomaria tutkimaan "teon ja asian-haarain mukaan", onko tekijä asetettava täy-teen vastuuseen, vapautettava kokonaan taituomittava alennetun asteikon nojalla. Intres-sipunninnassa vaikuttavista perusteista olisi-kin säädettävä nykyistä tarkemmin.

4. Pykälän sisältö

Ehdotetun pykälän 1 momentti koskisipakkotilaa oikeuttamisperusteena ja 2 mo-mentti anteeksiantoperusteena. Muun kuinedellä 4 §:ssä tarkoitetun, oikeudellisesti suo-jattua etua uhkaavan välittömän ja pakotta-van vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko oli-si pakkotilatekona sallittu, jos teko on koko-naisuutena arvioiden puolustettava, kun ote-taan huomioon pelastettavan edun ja teollaaiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suu-ruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet(1 momentti). Jos oikeudellisesti suojatun

edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole1 momentin perusteella pidettävä sallittuna,tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta va-paa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinutvaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaanhuomioon pelastettavan edun tärkeys, tilan-teen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekämuut seikat (2 momentti).

Ehdotuksen mukaan pakkotilateolla on lu-pa suojata kaikkia oikeudellisesti suojattujaetuja. Tämä merkitsee, että pakkotilaoikeuttaon periaatteellisesti laajennettu myös muihinkuin yksityisiin etuihin ja julkiseen omaisuu-teen.

Samoin kuin hätävarjelu myös pakkotila onviimekätinen keino. Vaaditaan siis, ettei ti-lanteesta ollut muuta ulospääsyä. Tämä tuo-daan ilmi edellyttämällä, että käsillä on väli-tön ja pakottava vaara. Välittömyys viittaasiihen, että vaara on käsillä. Välittömyyteensisältyy siis myös ajallista ulottuvuutta kos-keva ehto. Pakottavuus viittaa siihen, ettei ti-lanteesta voi pelastautua muulla tavalla. Eh-doton vaatimus siitä, ettei käsillä ollut mitäänmuuta pelastuskeinoa, saattaa johtaa kohtuut-tomuuksiin, jos voidaan esimerkiksi osoittaa,että tilanteesta olisi voinut selvitä turvautu-malla johonkin hyvin vaivalloiseen keinoon.Säännöksessä on kuitenkin lähdetty siitä, ettätällaiset tilanteet tulevat riittävässä määrinarvioitaviksi anteeksiannettavaa pakkotilaakoskevan 2 momentin perusteella. Jos siiskäsillä oli toinen, ehkä vaikeastikin käyttöönotettava pelastusmahdollisuus, ei tekoa voipitää 1 momentin nojalla oikeutettuna pakko-tilatekona. Oikeudenmukaisen pakkotilan eh-toihin kuuluu, ettei vaara muulla tavalla olluttorjuttavissa. Jos tällainen keino olisi ollutkäsillä, mutta sen käyttöä ei olisi voinut koh-tuudella vaatia, siirtyy tapaus arvosteltavaksi2 momentin mukaan.

Pakottavuus sisältää myös vaaran tuntu-vuutta koskevan ehdon. Pakkotilasta ei oleaihetta puhua aivan pienissä vaaroissa, vaanvaaditaan, että tilanteen dramaattisuus ylittäämäärätyn kynnyksen. Vähäisten oikeuden-loukkausten yhteydessä mahdollisesti tarvit-tava vastuunrajoite on löydettävissä muunmuassa sallittua riskiä koskevasta opista.

Pakkotilateko voidaan toteuttaa myös lai-minlyönnillä. Aivan samoin kuin hätävarje-lussa vastuuvapaus edellyttää myös pakkoti-

HE 44/2002 vp122

lan osalta tekijän tietoisuutta tai ymmärrettä-vää luuloa siitä, että hän on pakkotilanteessa.

1 momentti. Pakkotila oikeuttamisperus-teena. Pakkotilasta säädettäisiin sekä oikeut-tamisperusteena että anteeksiantoperusteenaomissa momenteissaan. Pykälän 1 momenttikattaa oikeuttamistilanteet. Anteeksiannetta-va pakkotila on säännelty 2 momentissa.

Intressivertailu. Oikeuttavaa pakkotilaakoskevan 1 momentin mukaan muun kuinedellä 4 §:ssä tarkoitetun, oikeudellisesti suo-jattua etua uhkaavan välittömän ja pakotta-van vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko onpakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonai-suutena arvioiden puolustettava, kun otetaanhuomioon pelastettavan edun ja teolla aiheu-tetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus,vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.

Pakkotilan oikeudenmukaisuus ratkeaa si-ten edelleen intressipunninnan kautta. Senmukaan pienemmän edun on väistyttävä suu-remman tieltä. Painavamman intressin peri-aatteen ohella arvostelussa vaikuttaa solidari-teettiperiaate: konkreettisessa konfliktitilan-teessakin on osoitettava määrättyä solidaari-suutta lakiin sisältyviä kieltoja kohtaan. Ontavallaan ylitettävä ylimääräinen kynnys, en-nen kuin yksilö saa ryhtyä itse arvioimaankahden edun välisiä painoarvoja, mikäli tuoarviointi merkitsee lakiin (muodollisesti) si-sältyvän kiellon rikkomista. Samanarvoistenetujen ollessa kyseessä tulisi yksilön solidaa-risuudesta oikeusjärjestyksen säännöksiä vas-taan pidättäytyä niitä rikkomasta. Näin pää-dytään ratkaisuun, jonka mukaan pakkotila-teko on oikeudenmukainen, jos pelastettavaetu on olennaisesti uhrattua suurempi. Se, et-tä tekoa pidetään oikeudenmukaisena, mer-kitsee sen leimaamista oikeusjärjestyksen ta-voitteiden kannalta positiiviseksi jahyväksyttäväksi. Oikeusjärjestyksensuojaamien etujen kannalta on järkevääedistää tekoja, joilla ihmiset intressienkollisiotilanteissa pelastavat suuremman jauhraavat pienemmän.Vaaran alkuperä. Pakkotilateon oikeutus eisäännöksen mukaan ratkeaisi kuitenkaan yk-sin intressivertailun pohjalta. Torjuttujen va-hinkojen suuruuden ja pelastettujen etujentärkeyden sekä vastaavasti aiheutettujen va-hinkojen suuruuden ohella on kiinnitettävähuomio myös vaaran alkuperään ja muihinolosuhteisiin. Vaaran alkuperää koskeva vaa-

timus viittaa ennen kaikkea niin sanotun de-fensiivisen pakkotilan tapauksiin, joissa vaa-ra uhkaa vahingonkärsijän itsensä taholta.Jotta teko jäisi oikeudenmukaiseksi, pakkoti-lateolla pelastetulta edulta ei tällöin välttä-mättä vaadita, että se olisi olennaisesti uhrat-tua suurempi. Hätävarjelua läheisesti muis-tuttavissa pakkotilanteissa teko saattaa jäädäsallituksi pakkotilateoksi, vaikka uhrattu etuoli jopa pelastettua etua jonkin verran suu-rempi.

2 momentti. Pakkotila anteeksiantoperus-teena. Momentissa säädetään anteeksiannet-tavasta pakkotilasta. Jos oikeudellisesti suo-jatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole1 momentin perusteella pidettävä sallittuna,tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta va-paa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinutvaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaanhuomioon pelastettavan edun tärkeys, tilan-teen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekämuut seikat.

Oikeusjärjestys edellyttää, että tekijän tulisiuhrata pienempi etu suuremman tieltä. Josetujen järjestys on päinvastainen, olisi toi-minnasta pidättäydyttävä. Anteeksiannetta-vassa pakkotilassa lähtökohtana on, että pe-lastettava etu ei ole olennaisesti uhrattua ar-vokkaampi. Vastuuvapaus edellyttää tällöin,että tekijän menettelyä voidaan pitää ymmär-rettävänä ja anteeksiannettavana.

Pelastettavan edun tärkeys. Syistä, jotkavoisivat johtaa teon anteeksiantamiseen,mainitaan pelastettavan edun tärkeys. Tärke-ys viittaa tässä ennen kaikkea subjektiiviseenmerkitykseen. Tekijä ehkä arvottaa intressiteri tavoin kuin oikeusjärjestys, mutta tekeesen syistä, joita pidämme ymmärrettävinä.Tähän viittaa normatiivisen syyllisyyskäsi-tyksen mukainen mahdollisuus luopua ran-gaistuksen käytöstä, jos pelastettava etu olitekijälle niin tärkeä, ettei häneltä voitu odot-taa muunlaista suhtautumista. Tunnearvotkinovat arvoja, joille on syytä antaa jonkinastei-nen, joskin ehkä pienempi suoja kuin oikeus-järjestyksen objektiivisesti tunnustamille ar-voille. Mitä suoremmin kyse on tekijän omis-ta tai häneen läheisesti liittyvien henkilöideneduista, sitä helpommin menettely on ym-märrettävissä. Tästä myös seuraa, että julki-set ja yleiset intressit jäävät tämän perusteenosalta anteeksiannettavan pakkotilan ulko-

HE 44/2002 vp 123

puolelle. Jos tekijä aidosti uskoo pelastavan-sa tärkeämmän edun vähemmän tärkeän edunkustannuksella, ei hänellä omasta mielestäänedes periaatteessa olisi ollut syytä menetellämillään muulla tavalla. Kun hän kokee me-nettelyn oikeaksi, ei hän voi myöskään otak-sua sitä rangaistavaksi. Tilanne muistuttaasiis epäsuoraa kieltoerehdystä.

Tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus.Jos ulkoiset seikat, esimerkiksi ajan puute,estävät järkevän punninnan, on myös ilmeis-tä, ettei sanktiollakaan saata olla siltä edelly-tettyä motivoivaa vaikutusta. Voi myös sanoalainnoudattamismahdollisuuksien olevankeskimääräistä heikompia.

Tässä yhteydessä ratkaistaviin tapauksiinkuuluvat myös ne klassiset pakkotilatapauk-set, joissa hengen pelastamiseksi joudutaanuhraamaan toinen ihmishenki. Ihmishengenarvo on absoluuttinen, eikä ihmishenkien vä-lillä ole arvoeroa: kaikki ihmishenget ovatyhtä arvokkaita ja nauttivat samanlaista oi-keusjärjestyksen suojaa. Tästä myös seuraa,ettei ihmishengen riistäminen pakkotilantees-sa voi johtaa vastuuvapauteen oikeuttavanpakkotilan perusteella. Ihmishengen riistämi-nen ei pakkotilasäännöksen perusteella voiolla sallittua tai oikeudenmukaista. Korkein-taan tällainen teko saattaa poikkeuksellisenvaikean motivointitilanteen johdosta jäädärankaisematta subjektiivisin perustein.

Muut seikat. Myös tekijän henkilöön liitty-villä syillä, hänen asemallaan ja omalla käyt-täytymisellään saattaa tässä tilanteessa ollamerkitystä. Samoin tekijän myötäsyyllisyy-dellä voi olla vaikutusta. Jos tilanne on itseaiheutettu, on vaikea perustella vastuuva-pautta ymmärrettävyyskriteerein.

6 §. Voimakeinojen käyttö

1. Nykytila

1.1. Yleistä

Määrätyissä tehtävissä toimivat voivat teh-täväänsä suorittaessaan joutua käyttämäänvoimakeinoja tavalla, joka toisissa oloissatäyttäisi rikoksen tunnusmerkistön. Tällai-siin tilanteisiin ovat vaarassa joutua varsinkinne, jotka joutuvat kohtaamaan työssään fyy-sistä vastarintaa. Näitä ovat ennen kaikkea

poliisi, yleistä järjestystä ylläpitämään asete-tut henkilöt, laitosturvallisuudesta vastaavatviranomaiset, sotilaat ja rajavartiolaitos. Oi-keudesta voimakeinojen käyttöön säädetäänosaksi rikoslaissa, osaksi asianomaista hal-linnonalaa koskevissa laeissa. Keskeisimmätvoimakeinoja käyttämään oikeutetut viran-omaiset on vanhastaan mainittu voimakeino-jen käyttöä koskevassa rikoslain säännökses-sä. Lisäksi muuhun lainsäädäntöön sisältyyyksittäisiä säännöksiä voimankäyttö-oikeudesta eräissä tilanteissa.

Voimakeinojen käytön sääntelyä rikoslais-sa vaikeuttaa se, että kysymys sallittujenvoimakeinojen rajoista määräytyy viime kä-dessä asianomaisen hallinnonalan toimivalta-säännösten perusteella. Rikoslain puolellavoidaankin säätää lähinnä siitä, kuinka mene-tellä, kun nuo valtuudet on ylitetty. Eri tilan-teita tulisi ensi vaiheessa tarkastella kullois-tenkin toimivaltasäännösten kautta, ei rikos-tunnusmerkistön ja rikoslain kannalta. Luon-tevimpia sääntelypaikkoja ovat siten viran-omaisia koskevat yleiset toimivaltasäännök-set. Tämän vuoksi myös säännökset poliisinvoimankäyttöoikeudesta siirrettiin vuonna1995 rikoslaista poliisilakiin. Samasta syystämyös termi julkisoikeudellinen hätävarjeluon harhaanjohtava. Julkisoikeudellisen hätä-varjelun sijasta tässä käytetään termiä voi-makeinojen käyttö.

1.2. Voimankäyttöä koskevat rikoslain sään-nökset

Rikoslain piirissä on ryhmiä, joiden voi-mankäytöstä säädetään 3 luvun 8 ja 8 a §:ssä.Lisäksi rikoslain mukaan määräytyy se,kuinka menetellä, kun voimankäyttövaltuu-det on ylitetty.

Vanginvartijat ja muut 3 luvun 8 §:n2 momentissa tarkoitetut henkilöt. Rikoslain3 luvun 8 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti:"Milloin kiinniotettava, pidätettävä tai van-gittava henkilö tekemällä vastarintaa tahi pa-kenemalla koettaa välttää kiinni joutumisen,taikka, jos rangaistusvanki tai muu kiin-niotettu, pidätetty tahi vangittu henkilö yrit-tää karata tai tekee vastarintaa vanginvartijal-le taikka muulle, jonka tehtävänä on estääkarkaaminen tai joka on ohjaamassa häntäjärjestykseen, on silloinkin oikeus käyttää

HE 44/2002 vp124

sellaisia voimakeinoja, joita kiinniottamisentoimittamiseksi, karkaamisen estämiseksi taijärjestyksen ylläpitämiseksi voidaan olosuh-teisiin nähden pitää puolustettavina. Laki onsama, milloin kysymyksessä olevissa tapauk-sissa vastarintaa tekee joku muu kuin edellämainittu henkilö."

Säännös ei suoraan nimeä voimakeinojenkäyttöön oikeutettujen henkilöpiiriä, joka onkuitenkin pääteltävissä pykälässä kuvattujentilanteiden pohjalta. Koska säännökset polii-sin valtuuksista ja oikeuksista on siirretty ko-konaisuudessaan poliisilakiin, myös tässälainkohdassa tarkoitetut pidätys-, kiinniotto-ja vangitsemistilanteet arvioidaan poliisilainnojalla. Lainkohta koskee siis poliisilainmuutoksen jälkeen lähinnä vanginvartijoita,mutta myös eräitä muita seuraavassa tarkas-teltavia ryhmiä.

Poliisin huostassa olevien suhteen voima-keinojen käyttö määräytyy poliisilain nojalla,kun kysymys on poliisimiehen oikeuksista.Poliisin palveluksessa olevien vartijoidenvaltuuksista ei sen sijaan ole säädetty lain ta-solla.

Elokuussa 2001 on valmistunut luonnoshallituksen esitykseksi pidätettyjen ja kiinniotettujen kohtelua koskevaksi lainsäädännök-si. Luonnoksen mukaan ei voida pitää hyväk-syttävänä nykyistä tilannetta, jossa vartijoi-den toimivaltuudet määräytyvät sisäasiain-ministeriön ohjeen tasoisen normin tai yksit-täistä vartijaa koskevan sisäasiainministeriöntekemän päätöksen taikka rikoslain 3 luvun8 §:n tulkinnanvaraisen säännöksen perus-teella.

Valmisteilla olevan pidätettyjen ja kiinniotettujen kohtelusta annettavan lain pääasial-liseen henkilölliseen soveltamisalaan kuului-sivat pidätetyt ja kiinni otetut, mutta myösmuulla laillisella perusteella kuin pidättämi-sen tai kiinni ottamisen vuoksi poliisin huos-tassa olevat henkilöt. Ehdotuksen mukaanlaissa säädettäisiin vartijoiden oikeudestavoimakeinojen käyttämiseen. Poliisin oikeu-desta käyttää voimakeinoja noudatettaisiin,mitä siitä säädetään poliisilaissa. Hallituksenesitys on tarkoitus antaa vuonna 2002.

Valtuuksia antaa hoitoa tai ryhtyä muihintoimenpiteisiin kohteen tahdosta riippumattasisältyy ainakin mielenterveyslakiin, lasten-suojelulakiin, kehitysvammaisten erityishuol-

losta annettuun lakiin, tartuntatautilakiin(583/1986), päihtyneiden käsittelystä annet-tuun lakiin (461/1973) ja päihdehuoltolakiin(41/1986).

Mielenterveyslakia on muutettu vuonna2001 siten, että sen 22 d §:ssä ja 22 e §:ssäon säädetty voimakeinoista. Lainmuutos tu-lee voimaan 1.6.2002. Muissa mainituissa la-eissa ei ole vastaavia voimakeinojen käyttöäkoskevia säännöksiä.

Mielenterveyslaista ja kehitysvammaistenerityishuollosta annetun lain 40 §:stä ilme-nee, että kehitysvammaisten erityishuollontoimintayksikössä voidaan pitää rikoksestasyytettyä ja mielentilansa vuoksi tuomitse-matta jätettyä.

Sosiaali- ja terveysministeriössä on vireilläsosiaali- ja terveydenhuollossa käytettäviäpakotteita koskeva lainvalmistelu. Siihen tul-taneen tarvittavassa määrin liittämään myösvoimakeinoja koskeva sääntely.

Edellä mainitussa luonnoksessa hallituksenesitykseksi pidätettyjen ja kiinni otettujenkohtelua koskevaksi lainsäädännöksi ehdote-taan luovuttavaksi päihtyneiden säilöönotonkäsitteestä. Päihtyneiden vapauteen kohdis-tuvaa toimenpidettä kutsuttaisiin poliisilaissatarkoitetuksi kiinni ottamiseksi. Voimakeino-jen käyttö määräytyisi edellä selostetulla ta-valla poliisimiesten osalta poliisilain perus-teella ja vartijoiden osalta pidätettyjen jakiinni otettujen kohtelusta annettavan lainnojalla.

Sotilaskurinpitolain 4 luvussa on säännök-siä sotilasrikoksia koskevan rikoslain 45 lu-vun alaisen henkilön kiinni ottamisesta, pi-dättämisestä ja vangitsemisesta. Kiinniotet-tua, pidätettyä tai vangittua henkilöä säilyte-tään päävartiossa tai muuten sotilasviran-omaisen valvonnan alaisena taikka yleisessävankilassa tai muussa säilytyspaikassa.

Jos kiinniotettu, pidätetty tai vangittu hen-kilö on sotilasviranomaisen huostassa, vai-kuttaa tulkinnanvaraiselta, määräytyvätkö so-tilaan oikeudet käyttää voimakeinoja karkaa-vaa kiinniotettua, pidätettyä tai vangittuakohtaan rikoslain 3 luvun 8 §:n vai jäljempä-nä käsiteltävän 8 a §:n nojalla. Karkaamisti-lanne mainitaan 8 a §:ssä nimenomaisestivain 3 momentissa, joka koskee sotavanginkarkaamista. Lainvalmisteluasiakirjoista(komiteanmietintö 1972:A 18, HE 85/1981

HE 44/2002 vp 125

vp) ei myöskään synny yksiselitteistä kuvaavoimakeinojen määräytymisestä.

Sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:ssä tarkoite-tusta rikoksesta voidaan rikoslain 45 luvunalaiselle henkilölle oikeudenkäynnissä tuo-mita kurinpitorangaistus tai kurinpitomenet-telyssä määrätä kurinpitorangaistus tai -ojennus. Kurinpitorangaistuksia ovat aresti,kurinpitosakko, poistumisrangaistus ja varoi-tus. Kurinpito-ojennuksia ovat poistumiskiel-to, ylimääräinen palvelus ja muistutus.

Arestia tuomitaan vähintään yksi ja enin-tään 30 vuorokautta. Aresti pannaan täytän-töön päävartiossa tai rangaistun olleessamuuten vartioituna. Kun aresti on pantavatäytäntöön samalla kertaa kuin määräaikai-nen vankeusrangaistus tai sakon muuntoran-gaistus, suoritetaan myös aresti yleisessärangaistuslaitoksessa.

Karkaavaan arestilaiseen kohdistettavienvoimakeinojen sääntelyyn pätee se, mitäedellä on todettu sotilasrikoksen vuoksi kiin-niotetuista, pidätetyistä ja vangituista.

Edellisiä avustavat henkilöt. Rikoslain3 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan kun "jol-lakulla 1 tai 2 momentin mukaan on oikeuskäyttää voimakeinoja, on sama oikeus myössillä, joka on apuna virkatehtävän suorittami-sessa". Säännöksessä myönnetään niin sano-tut jokamiehen voimankäyttöoikeudet 2 mo-mentissa tarkoitettua vanginvartijaa yllä mai-nitussa tehtävässä avustavalle henkilölle. Py-kälän 1 momentti on kumottu.

Jokamiehen kiinniotto-oikeus. Mainitunpykälän 4 momentin mukaan oikeus voima-keinojen käyttämiseen on niin ikään sillä, jo-ka pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n nojalla onottanut toisen kiinni, jos tämä tekee hänellevastarintaa.

Lainkohta antaa voimakeinojen käyttöoi-keuden niille, jotka toteuttavat niin sanottuajokamiehen kiinniotto-oikeutta pakkokeino-laissa tarkoitetussa tilanteessa. Pakkokeino-lain 1 §:n 1 momentin mukaan jokainen saaottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tava-tun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaaseurata vankeutta tai jos rikos on lievä pa-hoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä lu-vaton käyttö, lievä vahingonteko tai lievä pe-tos. Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, jokaviranomaisen antaman etsintäkuulutuksenmukaan on pidätettävä tai vangittava. Rikos-

lain 3 luvun 8 §:n 4 momentin perusteella jo-kamiehen kiinniotto-oikeutta käyttävällä onsiis oikeus sellaisiin voimakeinoihin, joitakiinniottamisen toimittamiseksi taikka kar-kaamisen estämiseksi voidaan olosuhteisiinnähden pitää puolustettavina.

Sotilaat. Rikoslain 3 luvun 8 a §:ssä onsäännökset sotilaalle kuuluvista oikeuksistavoimakeinojen käyttöön. Pykälän 1 momen-tin mukaan vartio-, päivystys- tai poliisiteh-tävää suorittavalla sotilaalla, joka kohtaa vas-tarintaa, on oikeus käyttää sellaisia voima-keinoja, joita joukon tai vartioitavan kohteenturvallisuuteen taikka muuten virka- tai pal-velustehtävän laatuun ja vastarinnan vaaralli-suuteen nähden voidaan pitää puolustettavi-na. Mainituin edellytyksin vartiomiehellä onoikeus voimakeinojen käyttöön myös, mil-loin joku hänen pysähtymiskäskystään huo-limatta lähestyy vartioitavaa aluetta, jonnetuleminen on kielletty. Pykälän 2 momentissasäädetään esimiehen voimankäyttöoikeudes-ta. Sen mukaan milloin "käskynalainentaistelussa, merihädässä tai vastaavassajoukolle tai sen toiminnalle erityisenvaarallisessa tilanteessa esimiehen kiellostahuolimatta pakenee, väkivaltaisesti vastustaaesimiestä tai ei noudata esimiehen vaarantorjumiseksi antamaa käskyä, vaikka käskyon toistettu, esimiehellä on oikeus käyttääkuuliaisuuden ja järjestyksen palauttamiseksikäskynalaista vastaan sellaisia voimakeinoja,joita käskynalaisen teon vaarallisuuteennähden sekä tilanne muutenkin huomioonottaen voidaan pitää teon estämiseksi taikäskyn täyttämiseksi puolustettavina".Pykälän 3 momentissa on lisäksi säännössotavankien vartioinnin varalta: Sotavanginpaetessa on sillä, jonka tehtävänä on estääpakeneminen, oikeus käyttää 8 §:n2 momentissa säädettyjä voimakeinoja.

1.3. Rikoslain ulkopuoliset voimankäyttöti-lanteet

Poliisi. Tärkein rikoslain ulkopuolinensäännös koskee poliisin voimankäyttöoikeut-ta. Poliisilain 27 §:n mukaan poliisimiehelläon virkatehtävää suorittaessaan oikeus vasta-rinnan murtamiseksi, henkilön paikalta pois-tamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi,vapautensa menettäneen pakenemisen estä-

HE 44/2002 vp126

miseksi, esteen poistamiseksi taikka välittö-mästi uhkaavan rikoksen tai muun vaaralli-sen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttääsellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voi-daan pitää puolustettavina. Pykälän 2 mo-mentissa säädetään puolustettavuusarvioin-nissa huomioon otettavista kriteereistä. Tä-män mukaan voimakeinojen puolustettavuut-ta arvioitaessa on otettava huomioon tehtä-vän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaa-rallisuus, käytettävissä olevat voimavarat se-kä muut tilanteen kokonaisarvosteluun vai-kuttavat seikat. Lisäksi 3 momentin mukaansillä, joka poliisimiehen pyynnöstä tai tämänsuostumuksella tilapäisesti avustaa poliisi-miestä tilanteessa, jossa on välttämätöntäturvautua sivullisen voimakeinoapuun erit-täin tärkeän ja kiireellisen poliisin virkateh-tävän suorittamisessa, on oikeus poliisimie-hen ohjauksessa sellaisten välttämättömienvoimakeinojen käyttämiseen, joihin poliisi-mies toimivaltansa nojalla hänet valtuuttaa.

Poliisitehtäviin rinnastettavat viranomais-toiminnat. Eräissä tapauksissa myös muilleviranomaisille on myönnetty samat valtuudetvoimakeinojen käyttöön kuin poliisille. Täl-laisia viranomaisia ovat rajavartiolaitoksestaannetun lain (320/1999) 24 §:n mukaan raja-vartiomiehet ja tullilain (1466/1994) 17 §:nmukaan tullimiehet. Rajavartiomiesten val-tuudet on määritelty itsenäisesti, tullimiestenvaltuudet viittaamalla poliisilakiin.

Muut ryhmät. Lisäksi laissa on itsenäisestisäädelty voimankäytön oikeudesta seuraavis-sa tilanteissa. Järjestyksenvalvojien voima-keinojen käytöstä säädetään järjestyksenval-vojista annetun lain (533/1999) 9 §:ssä. Jär-jestyksenvalvojia ovat kokoontumislain(530/1999), ulkoilulain (606/1973), meri-mieslain (423/1978) tai majoitus- ja ravitse-misliikkeistä annetun asetuksen (727/1991)nojalla järjestystä ja turvallisuutta valvomaanasetetut henkilöt. Joukkoliikenteen osalta onsäännöksiä järjestyksen pitämisestä joukko-liikenteessä annetun lain (472/1977) 4 §:ssäsekä joukkoliikenteen tarkastusmaksusta an-netun lain (469/1979) 11 §:ssä. Vartijan oi-keudesta käyttää voimakeinoja tehtävänsäsuorittamisessa säädetään vartioimisliikelain(237/1983) 5 §:ssä. Ulosottomiehen oikeu-desta käyttää voimakeinoja täytäntöönpanontoteuttamiseksi säädetään ulosottolain

(37/1895) 3 luvun 30 §:ssä. Ilmailulain(281/1995) 37 §:ssä säädetään ilma-aluksenpäällikön oikeudesta käyttää pakkoa järjes-tyksen palauttamiseksi tai vaaran torjumisek-si. Merimieslain 74 §:ssä myönnetään aluk-sen kapteenille ja häntä avustavalle henkilöl-le oikeus voimakeinojen käyttöön järjestyk-sen ylläpitämiseksi aluksessa. Puolustusvoi-mien virka-avusta poliisille annetun lain(781/1980) 6 §:n mukaan virka-apuosastoonkuuluvalla on oikeus poliisimiehen ohjauk-sessa käyttää pykälästä tarkemmin ilmene-vällä tavalla sellaisia välttämättömiä voima-keinoja, joihin poliisimies hänet valtuuttaa.Turvatarkastuksista tuomioistuimissa anne-tun lain (1121/1999) 6 §:ssä säädetään turva-tarkastajan oikeudesta käyttää voimakeinojahenkilön poistamiseksi tuomioistuimesta.Turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetunlain (305/1994) 6 §:ssä säädetään oikeudestakäyttää voimakeinoja henkilön poistamiseksilentokenttäalueelta tai lentoasemarakennuk-sista. Aluevalvontalain (755/2000) 31 §:ssäsäädetään aluevalvontaviranomaisen oikeu-desta käyttää voimakeinoja. Useissa tapauk-sissa, joskaan ei aina, myös voimakeinojenkäyttöön oikeutettua viranomaista tai henki-löä avustavalle sivulliselle on säännöksissämyönnetty vastaava oikeus voimakeinojenkäyttöön.

2. Oikeusvertailua

Koska voimakeinojen käyttöä koskevatsäännökset suurelta osin sijaitsevat muuallakuin rikoslaissa, seuraavassa esitetään vainesimerkkinä Ruotsia koskevia tietoja. Ruot-sissa rikoslain 24 luvun 2 §:ssä säädetäänvoimakeinojen käytöstä vapautensa menettä-nyttä kohtaan. Jos tällainen henkilö karkaatai tekee vastarintaa, häntä vastaan voidaankäyttää sellaisia voimakeinoja, jotka olosuh-teisiin nähden ovat puolustettavia pakenemi-sen estämiseksi tai järjestyksen säilyttämi-seksi. Säännös koskee paitsi vangittuja ja pi-dätettyjä, myös esimerkiksi psykiatriseenpakkohoitoon otettuja. Luvun 3 § koskee so-tilasesimiehen voimankäyttöoikeutta alaistakohtaan.

Poliisimiehellä olevasta voimankäyttöoi-keudesta säädetään poliisilain 10 §:ssä. Polii-simies saa pykälässä luetelluissa tilanteissa

HE 44/2002 vp 127

käyttää voimakeinoja, jos muut keinot ovatriittämättömiä ja jos se olosuhteisiin nähdenon puolustettavaa. Saman lain 29 §:ssä sää-detään järjestysmiehillä, puolustusvoimienvartiomiehillä ja eräillä muilla ryhmillä ole-vasta voimankäyttöoikeudesta. Sen sijaanvartijoilla ei ole heitä koskevan lainsäädän-nön mukaan erityisiä voimankäyttövaltuuk-sia.

3. Nykytilan ongelmia

Poliisilakia koskevalla uudistuksella toteu-tettiin perusratkaisu, jonka mukaan voiman-käyttötilanteita tulee tarkastella lähtökohtai-sesti viranomaisen toimivaltuuksien kannalta.Rikosoikeudellinen näkökulma tulee merki-tykselliseksi siinä vaiheessa, kun nuo valtuu-det ylitetään. Sama perusratkaisu on syytä to-teuttaa muidenkin voimakeinojen käyttöönoikeutettujen ammattiryhmien osalta. Voi-makeinojen käyttötilanteet vaihtelevat tehtä-vien, toimivien viranomaisten ja olosuhtei-den mukaan siinä määrin, ettei tilanteidenkokoaminen rikoslain yleissäännöksen alai-suuteen ole mahdollista. Toimivaltasäännök-set, voimankäyttöön oikeuttavat tehtävät jatarkoitukset joudutaan sijoittamaan kutakinviranomaista tai hallinnonalaa koskevaanlainsäädäntöön erikseen. Tavoitteena on sitenjärjestely, jossa valtuuksista säädetään mah-dollisimman tarkasti aineellisen lainsäädän-nön yhteydessä. Rikoslailla asetettaisiin ylei-sin termein uloimmat rajat voimakeinojenkäyttövaltuuksille sekä säädettäisiin siitä,kuinka menetellä voimakeinojen rajojen ylit-tyessä.

Tässä esityksessä omaksuttu perusratkaisu,jonka mukaan voimakeinoista tulisi säätääkutakin erityisalaa koskevassa lainsäädän-nössä, merkitsee sitä, että siltä osin kuin täl-laista lainsäädäntöä ei vielä ole, sellaisestatulisi säätää. Tämä koskee niitä ryhmiä, joi-den voimankäyttövaltuudet perustuvat nytpelkästään rikoslain 3 luvun 8 §:n 2 momen-tin yleisluonteiseen säännökseen. Tässä esi-tyksessä ehdotetun uudistuksen tultua voi-maan tällaista yleissäännöstä ei enää olisi.

Ehdotettu ratkaisu, jonka mukaan voima-keinoista säädetään mahdollisimman tarkastikunkin viranomaisen tai hallinnonalan osaltaerikseen, on sopusoinnussa myös perustus-

lain ja sen tulkintakäytännön kanssa. Perus-tuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintoteh-tävä voidaan antaa muulle kuin viranomaisel-le vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeentehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamisek-si eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeustur-vaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviätehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle.Merkittävästä julkisen vallan käytöstä esi-merkkinä mainitaan perustuslakia koskevassahallituksen esityksessä (HE 1/1998 vp) itse-näiseen harkintaan perustuva oikeus käyttäävoimakeinoja tai puuttua muuten merkittä-vällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Tämävastasi perustuslakivaliokunnan siihenastistatulkintakäytäntöä, jonka mukaan voimakei-nojen käyttöoikeuden uskominen muullekuin viranomaiselle edellytti lähtökohtaisestiperustuslain säätämisjärjestystä (esim. PeVL1/1994 vp).

Uuden perustuslain voimaantulon jälkeenperustuslakivaliokunta on tarkastellut halli-tuksen esityksessä 69/2001 vp ehdotettujavartijan toimivaltuuksia (PeVL 28/2001 vp).Valiokunta arvosteli ehdotettua sääntelyä,jonka mukaan vartijan toimivaltuudet olisimääritelty viittauksin yleisiin säännöksiin hä-tävarjelusta ja jokamiehen kiinniotto-oikeu-desta. Valiokunnan mielestä perusoikeuksienyleisten rajoitusedellytysten näkökulmastaviittaussäännöksiin perustuva lakisääntely jääsääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuu-den kannalta riittämättömäksi. Perustuslaki-valiokunnan mielestä lakiin tulee laatia itse-näiset vartijan toimivalta- ja voimakeino-säännökset, mitä puoltaa myös vartijan oi-keudellisen aseman selkeyden lisääminen.

Voimakeinojen käyttöoikeutta koskevasäännöstö on hajanaisuuden vuoksi varsinvaikeaselkoinen. Hajanaisuus on kuitenkinosaksi seurausta asian luonteesta, eikä sitätäysin voida välttää. Kokonaiskuvan parem-maksi hahmottamiseksi säännösten sanamuo-toja kuitenkin ehdotetaan yhtenäistettäviksi.Yhtenä osoituksena sääntelyn epäyhtenäi-syydestä on myös se, ettei aina ole selvää,kuinka menetellä voimakeinojen rajojen yli-tystapauksissa. Rikoslaissa säädeltyjen tilan-teiden osalta asia on hoidettu rikoslain sisäi-sin järjestelyin. Joissain rikoslain ulkopuoli-sissa tilanteissa asiasta on maininta asian-

HE 44/2002 vp128

omaisessa laissa, mutta ei aina. Myös tässäon syytä pyrkiä nykyistä suurempaan joh-donmukaisuuteen.

4. Pykälän sisältö

Rikoslain yleiseen osaan ehdotetaan otetta-vaksi yleissäännös voimakeinojen käytöstävirkatehtävän tai siihen rinnastettavan syynnojalla. Säännöksessä asetetaan ensinnäkinedellytys, jonka mukaan oikeudesta käyttäävoimakeinoja virkatehtävän hoitamiseksi taimuun siihen rinnastettavan syyn vuoksi sekäoikeudesta avustaa järjestystä ylläpitämäänasetettuja henkilöitä säädetään erikseen lailla(1 momentti).

Rikoslain yleisessä osassa ei enää erikseennimettäisi voimakeinojen käyttöön oikeutet-tuja ryhmiä ja tehtäviä, vaan asiasta tulisisäätää erikseen. Tärkein tätä koskeva säännöson uudistetussa poliisilaissa. Vielä nykyisinrikoslakiin sisältyvistä tilanteista vanginvarti-joita koskevat säännökset ehdotetaan siirret-täviksi rangaistusten täytäntöönpanosta an-nettuun lakiin ja sotilaita koskevat säännök-set sotilasrikoksia käsittelevään 45 lukuun.Samalla muuhun lainsäädäntöön jo nyt sisäl-tyviin voimakeinojen käyttöä koskeviinsäännöksiin tulisi eräitä pienempiä muutok-sia.

Toiseksi pykälässä määritetään sallittujenvoimakeinojen rajat (2 momentti). Voima-keinoja käytettäessä saa turvautua vain sel-laisiin tehtävän suorittamiseksi tarpeellisiintoimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonai-suutena arvioiden puolustettavina, kun ote-taan huomioon tehtävän tärkeys ja kiireelli-syys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilannemuutenkin.

Momentissa säädettäisiin sallittujen voi-makeinojen uloimmista rajoista. Voimakei-nojen rajat määräytyisivät kaikissa tapauksis-sa kahden peruskriteerin perusteella. Yhtäältätoimenpiteitten tulee olla tarpeellisia laissasäädetyn tehtävän suorittamiseksi. Toiseksiniiden tulee olla puolustettavia. Jälkimmäi-nen arvio viittaa ennen kaikkea suhteelli-suusperiaatteeseen. On punnittava vastakkainsuoritettavan tehtävän tärkeys ja tuota tehtä-vää suoritettaessa tarvittavien voimakeinojensisältämän pakon tuoma intressiloukkaus.Tarpeellisuus- ja suhteellisuusvaatimuksen

selvemmäksi erottamiseksi eri viranomaisiakoskeviin voimankäyttösäännöksiin ehdote-taan tehtäväksi eräitä teknisiä muutoksia.

Kolmanneksi lakiin tulisi säännös menette-lystä voimakeinojen liioittelutapauksissa(3 momentti). Jos voimakeinojen käytössä onylitetty 2 momentissa säädetyt rajat, tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos onerittäin painavia perusteita katsoa, ettei teki-jältä kohtuudella olisi voinut vaatia muun-laista suhtautumista, kun otetaan huomioonhänen asemansa ja koulutuksensa sekä tehtä-vän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.

Sääntelyä ehdotetaan myös yhtenäistettä-väksi siten, että jokaiseen rikoslain ulkopuo-liseen lakiin ehdotetaan otettavaksi viittaus,jonka mukaan voimakeinojen liioittelustasäädetään rikoslaissa.

Jokamiehen oikeuksista virkatoimissaavustettaessa ehdotetaan säädettäväksi ainaerikseen asianomaisessa lainsäädännössä,milloin tätä pidetään tarpeellisena. Yleistäjokamiehen oikeutta avustaa yleistä järjestys-tä ylläpitämään asetettuja henkilöitä laki eisiis enää tuntisi.

Voimassa olevan lain mukaisen niin sano-tun jokamiehen voimankäyttöoikeuden rajatovat jossain määrin epäselvät. Uudistuksellaselkeytetään tilannetta siten, että viranomais-ta tai vastaavaa avustavan sivullisen oikeusvoimakeinojen käyttöön edellyttäisi aina erisäännöstä. Sivullisen oikeudelle on myösusein asetettu erityisehtoja, edellytetään esi-merkiksi viranomaisen erillistä pyyntöä taisuostumusta. Lisäksi asianomainen viran-omainen voi erikseen rajoittaa sivullisellekuuluvaa oikeutta siitä, millainen se lain mu-kaan muutoin olisi.

Nyt esitetyn mukaan sivullisella olisi oike-us voimankäyttöön seuraavien lakien mukai-sesti: poliisilaki, laki rajavartiolaitoksesta,tullilaki, laki rangaistusten täytäntöönpanos-ta, ilmailulaki, laki järjestyksen pitämisestäjoukkoliikenteessä ja merimieslaki. Voiman-käyttöoikeuksia ei myönnettäisi sivullisillemuissa tilanteissa. Sääntely vastaa nykyistälainsäädäntöä.

1 momentti. Voimankäyttöön oikeuttavat ti-lanteet. 1 momentti sisältää yleissäännöksenvoimankäyttöön oikeuttavista tilanteista. Senmukaan oikeudesta käyttää voimakeinojavirkatehtävän hoitamiseksi tai muun siihen

HE 44/2002 vp 129

rinnastettavan syyn vuoksi sekä oikeudestaavustaa järjestystä ylläpitämään asetettujahenkilöitä säädetään erikseen lailla. Tällätuodaan ilmi se, että voimankäyttöoikeusedellyttää aina erillistä lain valtuutusta. Voi-mankäyttöön oikeuttavia konkreettisia tilan-teita ei enää osaksikaan säänneltäisi rikoslainyleisessä osassa, vaan tältä osin säännöksetolisivat muissa laeissa, joista tärkein on po-liisilaki. Uudistuksen jälkeen voimankäyttö-oikeutta ei voida perustaa asetuksen tasoisiinsäännöksiin ilman selvää laista ilmeneväävaltuutusta.

Yleensä kyse on virkatehtävien suorittami-seksi tarpeellisista toimivaltuuksista. Aineel-lisessa lainsäädännössä määritellään tar-kemmin ne tehtävät, joiden suorittamiseksivoimakeinoja on lupa käyttää. Tärkein voi-makeinojen käyttöä koskeva määrittely onpoliisilaissa, jonka mukaan voimakeinoja onlupa käyttää vastarinnan murtamiseksi, hen-kilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisentoimittamiseksi, vapautensa menettäneen pa-kenemisen estämiseksi, esteen poistamiseksitaikka välittömästi uhkaavan rikoksen taimuun vaarallisen teon tai tapahtuman estämi-seksi.

Virkatehtävällä tarkoitetaan virkasuhtee-seen liittyvää tehtävää. Voimakeinojen käyt-tötarve saattaa olla myös henkilöillä, jotkaeivät ole valtioon virkasuhteessa. Näissä ti-lanteissa ei kyse myöskään ole varsinaisistavirkatehtävistä (esimerkkinä huvitilaisuuksi-en järjestysmiehet, ilma-alusten ja laivojenkapteenit, vartijat sekä jokamiehen kiinniot-to-oikeutta käyttävät sivulliset). Näiden tilan-teiden varalta säädetään, että oikeus voima-keinojen käyttöön voidaan myöntää myösvirkatehtäviin rinnastettavan syyn nojalla.Tyypillinen virkatehtävään rinnastettava teh-tävä on järjestyksen ja turvallisuuden ylläpi-täminen ja turvaaminen, tehtävä joka luon-teensa puolesta kuuluu valtiolle, mutta jonkahoitaminen aika ajoin on annettu myös mui-den kuin viranomaisten huolehdittavaksi.Voimakeinojen käyttöoikeus edellyttää kui-tenkin aina lain suomaa tarkempaa valtuutus-ta.

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hal-lintotehtävä voidaan antaa muulle kuin vi-ranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos seon tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi

hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia,oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaa-timuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöäsisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viran-omaiselle.

2 momentti. Sallittujen voimakeinojen ra-jat. Virkatehtävän hoitamiseksi tai siihen rin-nastettavan syyn vuoksi saadaan käyttää vainmääräehdot täyttäviä voimakeinoja. Ehdoistaja siis sallittujen voimakeinojen rajoista sää-detään pykälän 2 momentissa. Voimakeinojakäytettäessä saa turvautua vain sellaisiin teh-tävän suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpi-teisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena ar-vioiden puolustettavina, kun otetaan huomi-oon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vasta-rinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

Rikoslaissa säädetään sallittujen voimakei-nojen uloimmista rajoista. Muihin lakeihinotetuilla säännöksillä on mahdollista rajoittaavoimakeinojen käyttöoikeutta siitä, mihin ri-koslain yleissäännös muutoin tuntuisi anta-van valtuudet. Pääasialliset arviointikriteeritovat kuitenkin tarpeellisuus ja puolustetta-vuus.

Keinojen tarpeellisuus arvioidaan kulloin-kin suoritettavana olevan tehtävän kannaltaerikseen. Tämän ohella voidaan kiteyttääeräitä yleisiä näkökohtia, joilla on tarpeelli-suusarvioinnissa merkitystä suoritettavaantehtävään katsomatta. Tarpeellisuusvaatimusviittaa ensinnäkin keinojen voimakkuuteen.On käytettävä lievintä tarkoitukseen johtavaakeinoa. Jos samaan tulokseen olisi päädyttykäytettyä lievemmällä keinolla, tilanteessa onturvauduttu tarpeettomaan, siis tarpeettomanankaraan voimakeinoon. Tarpeellisuusvaati-mus sisältää myös ajallisen rajauksen. Enna-kollinen voimakeinojen käyttö on lainkoh-dassa tarkoitetussa mielessä tarpeetonta. Tar-peettomia ovat myös liian pitkään jatkuneetkeinot. Keinojen käytöstä on siis luovuttava,kun tarvetta ei enää ole. Tarpeellisuusvaati-mukseen voidaan liittää myös keinojen te-hokkuutta koskeva ulottuvuus. Tosin tätäkinseikkaa voisi tarkastella myös puolustetta-vuusarvioinnin kannalta. Jos keinot eivätmissään oloissa olisi voineet johtaa tavoitel-tuun tulokseen, niitä ei myöskään voida pitäätehtävän suorittamiseksi tarpeellisina. Kei-noista on siis luovuttava, jos ne eivät tuottaisitavoiteltua tulosta.

HE 44/2002 vp130

Se, että keinot ovat tarpeellisia, ei vielä rii-tä. Niiden on myös oltava tehtävän tärkeys jakiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä ti-lanne muutoinkin huomioon ottaen kokonai-suutena arvioiden puolustettavia. Puolustet-tavuusvaatimus samastuu säännöksessä suh-teellisuuden vaatimukseen ja sen edellyttä-mään intressivertailuun; keinon ankaruudenja haittojen on oltava järkevässä eli oikeassaja kohtuullisessa suhteessa tavoiteltaviinpäämääriin. Tässä arvioinnissa vaikuttaviayksittäisiä kriteereitä ovat tehtävän tärkeys,tehtävän kiireellisyys, vastarinnan vaaralli-suus ja muut tilanteeseen liittyvät kokonais-arvosteluun vaikuttavat seikat. Puolustetta-vuusarvioinnissa huomioon otettavat tar-kemmat kriteerit määräytyvät kyseisen tehtä-vän ja tilanteen erityisluonteen mukaan.Muualle lainsäädäntöön on siten saatettu ot-taa nyt esitettyjä perusteita täydentäviä jatarkentavia ohjeita. Esimerkiksi poliisilainsäännös vastaa muutoin rikoslain yleissään-nöstä, mutta poliisilain 27 §:n 2 momentinmukaan puolustettavuusarvioinnissa on otet-tava huomioon lisäksi käytettävissä olevatvoimavarat. Joukkoliikennevälineiden kuljet-tajien toimien matkustajan poistamiseksi taikiinniottamiseksi tulee olla puolustettavia ot-taen huomioon matkustajan käyttäytyminenja muut olosuhteet (järjestyksen pitämisestäjoukkoliikenteessä annetun lain 4 §:n 1 mo-mentti).

Voimakeinojen käyttöön oikeutetulla vir-kamiehellä ja muulla henkilöllä on myös kai-kille kansalaisille kuuluva yleinen oikeus hä-tävarjeluun ja pakkotilatekoon. Esimerkiksivirkatehtävää suorittava poliisi saattaa myösjoutua tilanteeseen, jossa hänen toiminnas-saan ei enää niinkään ole kyse määrätyn vir-katehtävän suorittamisesta, vaan hänen itsen-sä tai toisen suojaamisesta oikeudettomaltahyökkäykseltä. Tällöin puolustusteko arvioi-daan hätävarjeluoikeuden nojalla, olkoonkin,että raja viranomaisvaltuuksiin liittyvien teh-tävien toteuttamisoikeuden ja jokaiselle kuu-luvan puolustautumisoikeuden välillä jäävaikeasti täsmennettäväksi. Ongelma konkre-tisoituu etenkin tilanteissa, joissa on ylitettysallitut rajat.

3 momentti. Voimakeinojen käytön liioitte-lu. Nykyisen lain mukaan liiallisten voima-keinojen käyttö virkatehtävän suorittamiseksi

voi johtaa alennettuun rangaistukseen teonmoitittavuutta vähentävien erityisten piirtei-den nojalla. Vaihtoehtoisesti tekijä voidaankokonaan vapauttaa rangaistusvastuusta, mil-loin siihen on erittäin painavia syitä. Esityk-sen mukaan jos voimakeinojen käytössä onylitetty 2 momentissa säädetyt rajat, tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos onerittäin painavia perusteita katsoa, ettei teki-jältä kohtuudella olisi voinut vaatia muun-laista suhtautumista, kun otetaan huomioonhänen asemansa ja koulutuksensa sekä tehtä-vän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.

Voimakeinojen käytön liioittelu on anteek-siantoperuste. Sen edellytysten käsilläoloratkeaa yleisten syyllisyysarvioinnissa vai-kuttavien periaatteiden mukaan. Ratkaisevaaon, voidaanko voimakeinojen ylittämistä pi-tää tilanteessa ymmärrettävänä ja anteeksian-nettavana. Arvioinnissa noudatettavat perus-teet muistuttavat läheisesti seikkoja, joidennojalla ratkaistaan myös kysymys hätävarje-lun liioittelusta. Voimakeinojen käyttösään-nöksen ja yleisen hätävarjelusäännöksen so-veltamisalat limittyvät eritoten tilanteissa,joissa on ylitetty lain sallimien voimakeino-jen rajat. Oikeuskäytännössä joudutaan vai-keisiin rajanveto-ongelmiin pohdittaessa,kumman säännöksen kannalta tilanteita tulisiarvostella.

Hätävarjelussa kyse on ennen kaikkeahyökkäyksen vaarallisuuteen ja yllätykselli-syyteen liittyvistä seikoista, joiden nojallavirhearvioinnit ovat ymmärrettäviä tekijänpelon, hätäännyksen ja kauhun vuoksi. Ti-lanne on siis edennyt jo varsin kriittiseksi javoimakeinoja käytettäisiin tässä tilanteessapikemmin oman tai toisen hengen pelastami-seksi kuin minkään määrätyn virkatehtävänsuorittamiseksi. Jos tilanne on liukunut ylei-sen hätävarjelun piiriin, tapausta arvioidaanyleisen hätävarjelun liioitteluna käyttäen sii-nä vaikuttavia kriteereitä. Se, että kyse onusein viranomaisten ja ennen kaikkea poliisintoiminnasta, vaikuttaa myös siihen, milloinesimerkiksi mielenmaltin menetystä on pidet-tävä ymmärrettävänä. Viranomaisille voidaanperustellusti asettaa korkeammat vaatimuksetkuin tavallisille kansalaisille. Se, että vaikka-pa poliisin tai vartijan koulutusta ja ammatti-taitoa vailla oleva tavallinen kansalainensaattaisi tietyssä tilanteessa hyvinkin syyllis-

HE 44/2002 vp 131

tyä ymmärrettäviin ylilyönteihin, ei välttä-mättä tee vastaavassa tilanteessa toimivan vi-ranomaisen toimintaa anteeksiannettavaksi.

Voimakeinojen käytön liioittelusta taas oli-si kysymys silloin, kun tilannetta voidaanvielä tarkastella virkatehtävän suorittamisenailman, että kyse olisi oman tai toisen hengentai terveyden välittömästä suojelemisesta.Liiallisiin voimakeinoihin ei näissä tilanteis-sa olisi siis johtanut niinkään poliisimiehenhätääntyminen ja pelko omasta turvallisuu-desta, vaan liiallinen virkaintoisuus ja tehtä-vän ylikorostus. Tällaisen virhearvioinninymmärrettävyyteen vaikuttavia seikkoja oli-sivat muun muassa tilanteen yllätyksellisyys,poliisimiehen asema, koulutus ja henkilökoh-taiset edellytykset, käytettävissä oleva har-kinta-aika sekä vastarinnan määrä. Toisaaltakoulutuksen tehtävänä on juuri karsia tämän-kaltaiset virhearvioinnit. Kun voimassa olevalaki vaatii rankaisemattomuuteen erittäinpainavia syitä, myös uuden säännöksen so-veltamisessa on syytä asettaa käytännössämelko tiukat rajat.

Se, onko sallittujen voimakeinojen rajatylitetty, ei ratkea yksin rikoslain nojalla.Voimakeinojen liioittelu arvioidaan sekä ri-koslain että muiden lakien säännösten nojal-la, milloin näiden antamat valtuudet ovat ri-koslakia suppeammat.

7 §. Rangaistusvastuun lievennys

Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin, ettävaikka tekijää ei tässä luvussa säädettyjen pe-rusteiden nojalla kokonaan vapauteta ran-gaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuiten-kin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lie-ventävinä siten kuin 6 luvun 6 §:n 3 kohdassaja 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään.

Luvun 1—6 §:n säännökset käsittelevät ti-lanteita, joissa teko katsotaan oikeudenmu-kaiseksi tai ainakin anteeksiannettavaksi,vaikka se sinänsä täyttää rikoksen tunnus-merkistön. Ehdotettu pykälä sisältäisi selven-tävän viittauksen muistutukseksi siitä, ettäsilloin kun tekijä ei kokonaan vapaudu ran-gaistusvastuusta tällaisilla perusteilla, tekoonvoidaan kuitenkin soveltaa 6 luvun mukaisiarangaistuksen lieventämisperusteita taikkarangaistuslajista tai -asteikosta poikkeamisenperusteita.

Ehdotetun 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaanrangaistuksen lieventämisperusteena on ri-koksen tekeminen olosuhteissa, joissa 4 lu-vussa säännellyn vastuuvapausperusteen so-veltaminen olisi lähellä.

Ehdotetun 6 luvun 8 §:n 1 momentin5 kohdan mukaan tuomioistuin voi tuomitalaissa säädettyä lievemmänlajisen rangais-tuksen tai alittaa teosta säädetyn vähimmäis-rangaistuksen, jos rikos on tehty olosuhteis-sa, joissa 4 luvussa tarkoitetun vastuuva-pausperusteen soveltaminen olisi erityisenlähellä. Tällaisessa tapauksessa tekijälle saisituomita enintään kolme neljännestä rikokses-ta säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta javähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajinvähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisiseurata elinkautinen vankeus, enimmäisran-gaistus siitä rikoksesta olisi kaksitoista ja vä-himmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta.

Jos vastuuvapausperusteet eivät johda teki-jän vapauttamiseen kokonaan rangaistusvas-tuusta, niitä ei luonnollisesti ole pakko ottaahuomioon rangaistusta lieventävinä seikkoi-na, vaan tekijälle voidaan tuomita täysi ran-gaistus eli jättää soveltamatta rangaistuksenlieventämisperusteita taikka rangaistuslajistatai -asteikosta poikkeamisen perusteita.

5 luku. Yrityksestä ja osallisuudesta

A. Rikoksen yrityksestä

Yleisiä huomautuksia

1. Yrityksen rangaistavuus

Rikoslain mukaan vastuuseen voi joutuamyös se, joka on yrittänyt toteuttaa rikoksentunnusmerkistön siinä kuitenkaan onnistu-matta. Yrityksen rangaistavuus voidaan to-teuttaa lakiteknisesti eri tavoin. Eräissä mais-sa määrätyn vakavuusasteen ylittävät rikok-set on voitu yleissäännöksin säätää aina ran-gaistaviksi. Pohjoismaista näin on meneteltyNorjassa. Toinen vaihtoehto on säätää asiastaerikseen erityisen osan puolella. Tämä onSuomen rikoslain kanta. Suomessa yritykses-tä rangaistaan ainoastaan, milloin asiasta onerikseen säädetty. Tällöin kyseessä on ainamyös rangaistuksen vähentämisperuste. Yri-tyksestä rangaistaan siis pääsääntöisesti lie-

HE 44/2002 vp132

vemmin kuin täytetystä teosta. Tästä poikke-uksena ovat ne harvat tapaukset, joissa yrityson rangaistavuudeltaan jo tunnusmerkistössärinnastettu täytettyyn tekoon. Näitä niin sa-nottuja yritysrikoksia ovat muun muassa ve-ropetos (29 luvun 1 §), säännöstelyrikos(46 luvun 1 §) ja salakuljetus (46 luvun 4 §).

Yrityksen rankaisemisen perusta on syylli-syys- ja vaarantamisvastuussa. Yritys onosoitus yhtäältä tekijän syyllisyydestä, toi-seksi siihen liittyy oikeudenloukkauksen vaa-ra. Mitä vakavammasta loukkauksesta on ky-se, sitä perustellumpaa rikoslain tavoitteen,intressisuojan, kannalta on rangaista myös ri-koksen yrityksestä. Kaikkein törkeimpien ri-kosten yritykset onkin meillä säännönmukai-sesti säädetty rangaistaviksi. Lainsäätäjäntoimintaa rajoittavat myös oikeusturvasyyt janäyttöongelmat. Mitä useampaan objektiivi-sesti havainnoitavaan osatekoon oikeushyvänloukkaamiseen tai vaarantamiseen tähtäävätekojen sarja on paloiteltavissa, sitä helpom-min lainsäätäjä voi liittää rikokseen yritys-vastuun. Rikosten jakaantuessa selvästi erot-tuviin osavaiheisiin oikeusturvasyyt ja näyt-töön liittyvät ongelmat eivät muodosta sa-manlaisia esteitä yrityksen rankaisemisellekuin jos tällaisia osavaiheita ei voida erottaa.

2. Valmistelu ja suunnittelu

Rikoksen valmistelulla tarkoitetaan subjek-tiivisessa suhteessa rikokseen tähtäävää toi-mintaa, jolla luodaan edellytyksiä rikoksenmyöhemmälle toteuttamiselle. Valmisteluaolisi esimerkiksi aseen hankkiminen myö-hemmin tapahtuvan rikoksen toteuttamistavarten. Suomen rikoslain pääsääntönä on,ettei valmistelusta rangaista. Asiasta sääde-tään 4 luvun 3 §:ssä.

Poikkeuksen säännöstä, jonka mukaanvalmistelu jää rankaisematta, muodostavaterilliset valmistelukriminalisoinnit. Niissämäärätyn vaaralliseksi arvioidun rikoksenvalmistelu on erikseen säädetty rangaistavak-si. Kyseessä on aina itsenäinen tunnusmer-kistö, eikä rangaistus ole myöskään mää-räsuhteessa täytetyn rikoksen rangaistukseen.Tärkeimpiä valmistelukriminalisointeja ovatjoukkotuhonnan valmistelu (11 luvun 7 §),valtiopetoksen valmistelu (13 luvun 3 §), sa-lakuuntelun ja salakatselun valmistelu

(24 luvun 7 §), yleisvaarallisen rikoksenvalmistelu (34 luvun 9 §), rahanväärennyk-sen valmistelu (37 luvun 4 §), maksuvä-linepetoksen valmistelu (37 luvun 11 §) jahuumausainerikoksen valmistelu (50 luvun3 §).

Valmistelukriminalisointeihin voidaan rin-nastaa myös sellaiset subjektiivista enem-myyttä osoittavat kriminalisoinnit, joiden ri-kosnimikkeessä ei puhuta valmistelusta, mut-ta joissa on kysymys valmisteluluonteisenteon tekemisestä tarkoituksessa tehdä jokintoinen tahallinen rikos. Tällaisia kri-minalisointeja ovat esimerkiksi maanpetok-sellinen yhteydenpito (12 luvun 11 §), sala-hanke vaarallisen sotilasrikoksen tekemiseksi(45 luvun 24 §), huumausainerikoksen edis-täminen (50 luvun 4 §) ja alkoholipitoisenaineen luvattoman valmistamisen edistämi-nen (alkoholilain, 459/1968, 91 §).

Valmistelutoimiin ryhtyminen edellyttää jopäätöstä tai vähintäänkin ajatusta rikoksentekemisestä. Eräissä oikeusjärjestelmissäpelkkä suunnitelman laatiminen, salaliitto,tietyn vakavan rikoksen toteuttamiseksi onsaatettu säätää rangaistavaksi. Tällaisen kri-minalisoinnin soveltamiseen liittyy vaikeitanäyttöongelmia sekä oikeusturvariskejä.Suomen rikoslain mukaan suunnittelu ei olerangaistavaa, eikä lakimme tunne myöskäänyleistä salaliitto-tyyppistä kriminalisointia.

1 §. Yritys

1. Nykytila

Nykyinen rikoslain 4 luvun 1 §:n sisältämäperussäännös yrityksen rangaistavuudestakoskee ainoastaan rangaistuksen määrää.Yrityksestä rangaistaan lievemmän asteikonmukaan silloin, kun yritystä ei ole rinnastettutunnusmerkistössä täytettyyn tekoon. Yrityson rangaistuksen vähentämisperuste, ja so-vellettavaan rangaistusasteikkoon tehdään3 luvun 2 §:ssä tarkemmin määritellyt muu-tokset. Rikoslaissa ei sen sijaan määritellä ri-koksen yrityksen yleisiä tunnusmerkkejä.Tämä tehtävä on jäänyt oikeuskirjallisuudensekä oikeuskäytännön varaan. Ratkaistaviakysymyksiä ovat muun muassa yrityksen jatäytetyn teon sekä toisaalta yrityksen ja val-mistelun välinen raja.

HE 44/2002 vp 133

Yrityksen ja täytetyn teon välisen rajanpaikantamisessa lähtökohtana on rikoksentunnusmerkistö. Rikos on tullut täytetyksi,kun laista ilmenevät rikostunnusmerkistöönvälittömästi kuuluvat tosiseikat ovat käsillä.Se, onko tunnusmerkistö tullut täytetyksi, il-menee vain vertaamalla tapahtunutta tun-nusmerkistökuvaukseen. Suhteessa täytet-tyyn tekoon yritys on määriteltävissä ainoas-taan epäsuorasti. Yritys on käsillä, millointunnusmerkistöstä jää jotakin olennaista täyt-tymättä.

Yrityksen erottaminen valmistelusta ei oleratkaistavissa muodollisin perustein ja viit-tauksin rikoksen tunnusmerkistöön. Rangais-tavan yrityksen yleiset edellytykset ovat jää-neet oikeuskäytännön sekä oikeuskirjallisuu-dessa muotoiltujen yritysteorioiden varaan.Sama koskee myös niin sanotun kelvottomanyrityksen ongelmaa, eli kysymystä siitä,kuinka suhtautua yritykseen, joka ei aiheutavaaraa, mutta jonka tekijä on kokenut ehkähyvinkin vaaralliseksi. Molempiin kysymyk-siin vastausta tarjoavat yritysteoriat ovat kar-keasti jaettavissa subjektiivista näkökulmaapainottaviin ja objektiivisesti painottuviinteorioihin.

Subjektiivinen teoria kytkee rangaistavuu-den tekijän syyllisyyteen ja rikolliseen tah-toon. Yritykseen syyllistynyt on osoittanutsamaa moitittavaa mielenlaatua kuin täytetynrikoksen tehnyt. Objektiivinen teoria paneepainon objektiivisiin seikkoihin, rikoksenseurauksiin sekä aiheutettuun vaaraan. Yrityson käsillä, milloin teolla on luotu oikeuden-loukkauksen vaara tai milloin tekijä on aloit-tanut täytäntöönpanotoimen. Oikeuskirjalli-suudessa kannatusta saaneet yritysteoriatovat yleensä näiden kahden näkökulman yh-distelmiä. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudes-sa edustetut kannat ovat yleensä olleet objek-tiivisesti painottuneita. Tämä pätee myös ai-neellis-objektiiviseksi kutsuttuun yritysteori-aan. Yrityksen rankaisemisen perusteeksi sii-nä esitetään menettelyn tuottama vaara oike-usjärjestyksen suojaamille eduille. Yrityksentäyttyminen edellyttää määrätyn vaarakyn-nyksen ylittämistä, jota oikeuskirjallisuudes-sa on kuvattu seuraavasti: jos tekijän tunte-mat ja yleisesti tunnettavissa olevat seikathuomioonottaen rikoksen täyttyminen teko-hetkeä silmälläpitäen näyttää uskottavalta,

yritys on luonut riittävän oikeudenloukkauk-sen vaaran. Jos seurauksen syntyminen näinarvostellen näyttää mahdottomalta, kelvollis-ta yritystä ei ole olemassa.

Kysymys kelvottomasta yrityksestä onvanhastaan ollut yritysteorioiden vedenjaka-ja. Tässä yrityksen kelvottomuudella tarkoi-tetaan siis sitä, ettei yritys jälkikäteen saata-villa olevan tiedon perusteella olisi saattanutjohtaa tavoiteltuun tulokseen, ei sitä, voikoyrityksestä joutua vastuuseen. Pulmana onse, milloin kelvoton yritys johtaa vastuuseenja milloin ei. Kotimaisessa oikeuskirjallisuu-dessa on yleensä korostettu objektiivispainot-teisia kriteereitä. Usein viitataan "vaara-vyöhykettä" koskevaan kriteeriin, jolla tar-koitetaan sitä, että tekijä saattoi joutua vas-tuuseen, vaikka rikoksen täyttyminen oli to-siasiassa mahdotonta, mikäli kohde oli vaa-ravyöhykkeessä. Jos surmattava oli jo kuol-lut, ei kyse ollut rangaistavasta yrityksestä,mutta jos kohteena oleva henkilö oli vain sat-tumalta hetkeksi poistunut paikalta, teostasaattoi seurata vastuu.

Oikeuskäytännön ei voi katsoa seuranneenjohdonmukaisesti mitään tiettyä yritysteoriaa.Joskus tekosuunnitelmassa olevat puutteet jaselvät onnistumisen esteet ovat vapauttaneetyritysvastuusta, joissain tapauksissa näkyyjälkiä vaaravyöhyke-teoriasta (KKO 1978 II91, 1988:109 ja 1993:103).

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Rikoslain 23 luvun 1 §:ssä vahvis-tetaan yrityksen käsitetunnusmerkit sekä ran-gaistavuuden yleiset perusteet. Yritys on kä-sillä, milloin tekijä on aloittanut rikoksensuorittamisen ja näin aikaansaanut vaaran ri-koksen täyttymisestä, tai milloin vaaraa eiole syntynyt, sen puuttuminen on johtunutvain tilapäisistä olosuhteista. Yritys on ran-gaistava ainoastaan, jos erityisessä osassanäin säädetään. Säännös yrityksen rankaise-misesta on liitetty aina asianomaisen rikos-lain luvun loppuun. Rikoslain 23 luvun 2 §:nmukaan myös rikoksen valmistelu on ran-gaistavaa, milloin asiasta on erikseen näinsäädetty. Yrityksen rangaistusasteikko onsama kuin täytetyn teon. Käytännössä ran-gaistus kuitenkin mitataan täytettyä tekoalievemmäksi. Valmistelun rankaisemisesta

HE 44/2002 vp134

laissa on säännökset, joiden tarkoituksena onvarmistaa, että valmistelusta aina rangaistaantäytettyä tekoa lievemmin.

Komiteanmietinnössä vuodelta 1996 (SOU1996:185) esitettiin yrityksen rangaistavuuttarajoitettavaksi vähäisissä tapauksissa. Hy-väksytyn hallituksen esityksen (2000/01:85)mukaan tätä muutosta ei kuitenkaan tehdä.

Tanska. Yrityksestä rankaisemisen perus-teena on yleissäännös, joka kytkee rangaista-vuuden rikoksen törkeyteen. Rikoslain 21 §:n1 momentin mukaan niiden rikosten, joistasaattaa seurata neljää kuukautta ankarampivankeusrangaistus, yritys on rangaistava,jollei laissa erikseen ole muuta säädetty. Lakiei määrittele yrityksen käsitetunnusmerkkejä.Yrityksestä rangaistaessa on lupa aina tuomi-ta sakkoa. Toisaalta käytössä on myös täyte-tystä teosta säädetty maksimirangaistus.Valmistelusta rangaistaan vain itsenäisenä ri-koksena ja omana tunnusmerkistönään.

Norja. Myös Norjassa yrityksen rangaista-vuus on kytketty rikoksen törkeyteen. Kaik-kien forbrytelse-luokan tahallisten rikostenyritys on rangaistava. Rikkomusten (forseel-se) yritys ei ole rangaistava (rikoslain 49 §).Laki sisältää varsin niukan käsitemäärittelyn.Käsillä on yritys, milloin tunnusmerkistö eiole täyttynyt, mutta tekijä on ryhtynyt rikok-sen toteuttamiseen tähtääviin toimiin. Tällöinvaaditaan sekä ulkoisia toimia, jotka tähtää-vät välittömästi rikoksen täyttämiseen, ettätahallisuutta. Lain mukaan yritys on rangais-tava täytettyä tekoa lievemmin ja rangaistus-ta määrättäessä voidaan alittaa laissa säädettyerityisminimi tai tuomita säädettyä rangais-tusta lievempään seuraamukseen (51 §).

Rikoslakitoimikunnan ehdotus (NOU1992:23) vastasi rangaistavuuden määrittelynosalta asiallisesti voimassa olevaa oikeutta.Yritys on sen mukaan käsillä, milloin jokutarkoituksessa toteuttaa rangaistava teko ryh-tyy toimiin, jotka johtavat suoraan tuohon te-koon. Rangaistuksen määrän osalta ehdotet-tiin luovuttavaksi pakollisesta lievennykses-tä. Rangaistus saataisiin määrätä täytettyä te-koa lievemmäksi, mitä tulisikin pitää pää-sääntönä, mutta lainkäyttäjällä olisi yhtä lail-la myös mahdollisuus rangaista yritys yhtäankarasti kuin täytetty teko.

Saksa. Rikoslain 22 § vahvistaa yrityksentunnusmerkit: rikostekoa yrittää se, joka käsi-

tyksensä mukaan on teollaan välittömästiryhtymässä toteuttamaan tunnusmerkistöä.Yrityksen rangaistavuus on sidottu rikoksentörkeyteen. Verbrechen-luokan rikosten, jois-sa vähimmäisrangaistus on vähintään yksivuosi vankeutta, yritys on aina rangaistava.Tätä lievempien rikosten (Vergehen) yritys-ten rangaistavuus edellyttää erityissäännöstä(23 §). Yrityksestä rangaistaessa lainkäyttä-jällä on mahdollisuus asteikon alittamiseen jalievemmän rangaistuslajin käyttöön. Samassalainkohdassa säädetään myös niin sanotustakelvottomasta yrityksestä. Jos tekijä ei kar-keasta väärinkäsityksestä johtuen ole ymmär-tänyt, että teko ei olosuhteiden tai valitunmenetelmän laadun vuoksi voi johtaa täytty-miseen, tuomioistuin voi jättää rangaistuksentuomitsematta taikka tuomita harkintansamukaan säädettyä lievemmän rangaistuksen.

Itävalta. Tahallisten rikosten yritys on ri-koslain yleissäännöksen mukaan aina ran-gaistava (15 §). Käsillä on rikoksen yritys,milloin tekijä on päätöksensä mukaisesti ryh-tynyt toimiin rikoksen välittömäksi toteutta-miseksi. Yrityssäännöksen yhteydessä sääde-tään tarkemmin myös yritysteon osallistenvastuusta, samoin kuin erityisten olosuhtei-den vaikutuksesta rangaistusvastuuseen.Edelleen laissa vahvistetaan niin sanotun ab-soluuttisesti kelvottoman yrityksen ran-kaisemattomuus. Yritysteko, joka ei missäänolosuhteissa olisi voinut johtaa tavoiteltuuntulokseen, jää rankaisematta.

Yhteenveto. Vertailu osoittaa, että yrityksenrangaistavuus voidaan toteuttaa lakiteknisestieri tavoin. Yleissäännöksin on mahdollistasäätää tietyn kategorian rikostyyppien yrityk-set aina rangaistaviksi. Näin on meneteltyesimerkiksi Tanskassa ja Norjassa. Toinenvaihtoehto on säätää asiasta erikseen rikos-lain erityisessä osassa. Ruotsissa yritystäkoskevat säännökset on liitetty aina kunkinluvun loppuun. Saksassa (Vergehen-luokanrikoksissa) ja Suomessa kunkin rikossään-nöksen lopussa mainitaan, onko myös yritysrangaistava. Edellä mainituista irrallaan ovatvarsinaiset yritysrikokset, jotka jo tunnus-merkistöön sisältyvän määrittelyn mukaisestiovat yrityksiä ja joissa tunnusmerkistön ku-vaus rinnastaa yrityksen täytettyyn tekoon.

Toiseksi järjestelmät eroavat sen suhteen,onko lainsäätäjä pyrkinyt täsmentämään yri-

HE 44/2002 vp 135

tyksen käsitetunnusmerkkejä, vai onko ky-symys jätetty oikeuskirjallisuudessa kehitet-tyjen yritysteorioiden sekä oikeuskäytännönvaraan. Jälkimmäistä ratkaisua edustavatSuomen ja Tanskan rikoslait. Sen sijaanRuotsin, Norjan ja Saksan rikoslaeissa pyri-tään myös täsmentämään rangaistavan yri-tyksen tunnusmerkit, joskin käsitemäärittelytvaihtelevat melkoisesti.

Yhteistä kaikille järjestelmille on, että yri-tys aina mahdollistaa täytettyä tekoa lie-vemmän rangaistuksen tuomitsemisen. Lie-vennys on yleensä toteutettu harkinnanvarai-sesti siten, että tuomioistuimilla on yhtäältäaina mahdollisuus tuomita normaalia lievem-pi rangaistus, mutta toisaalta pääsääntöisestikäytössä on myös mahdollisuus tuomita yri-tyksestä yhtä ankara rangaistus kuin täytetys-tä teosta.

Kaikissa vertailumaissa rikoslain yleisessäosassa on otettu kantaa yrityksen periaatteel-liseen rangaistavuuteen. Suomen rikoslaissasäädetään tältä osin ainoastaan, että kun yri-tys lain mukaan on rangaistava, se rangais-taan lievennetyn asteikon mukaan.

3. Nykytilan ongelmia

Ratkaisu, jonka mukaan yrityksen rangais-tavuudesta päätetään aina kunkin tunnusmer-kistön ja rikostyypin osalta erikseen, onosoittautunut käytännössä toimivaksi. Se an-taa mahdollisuuden yksittäistapauksissa arvi-oida yritysrangaistuksen kriminaalipoliittistatarvetta ja mahdollisuuksia. Myöskään val-mistelun rangaistavuuden suhteen lainsää-däntö ei ole antanut aihetta arvosteluun. Oi-keusturvan kannalta on edelleen perusteltuasäätää valmistelusta itsenäinen tunnusmerkis-tö, milloin tähän on kriminaalipoliittinen tar-ve. Tällaisen rikoksen nimeäminen valmiste-lukriminalisoinniksi on puhtaasti terminolo-ginen kysymys. Kun määrätyn rikoksen val-mistelusta on aina laadittu erillinen tunnus-merkistö ja kun rankaiseminen edellyttää le-galiteettiperiaatteen vuoksi aina lakiin sisäl-tyvää säännöstä, nykyisen 4 luvun 3 §:n1 momentin säännös, jonka mukaanvalmistelusta ei rangaista ilmanerillissäännöstä, on asiallisesti tarpeeton.Sama pätee myös saman pykälän 2 momentinsäännökseen, joskin eri syistä. Tätäkäsitellään jäljempänä.

Lainsäädännön puutteena on, että Suomenrikoslaista puuttuu yrityksen rangaistavuuttakoskeva perussäännös. Laissa säännelläänhuomattavan tarkasti yrityksen rankaisemi-sen erityistilanteita, mutta laki ei sisällä esi-merkiksi yrityksen määritelmää. Laissa eimyöskään oteta suoraan kantaa yrityksen pe-riaatteelliseen rangaistavuuteen.

Vanhemman oikeuskirjallisuuden kauttavakiintuneiksi muodostuneet rajanvetokritee-rit eivät ole saaneet osakseen suurempaa ar-vostelua. Aineellis-objektiivisen yritysteoriansisältämä objektiivispainotteinen vaara-elementti on edelleen syytä säilyttää jo oike-usturvasyistä yrityksen rangaistavuuden kes-keisenä perusteena. Sen sijaan eräitä oikeus-käytännön ratkaisuja on kirjallisuudessa ar-vosteltu subjektiivisten seikkojen liiallisestakorostamisesta.

4. Pykälän sisältö

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi yritys-vastuuta koskeva perussäännös. Sen 1 mo-mentissa säädetään yrityksen periaatteellises-ta rangaistavuudesta. Pykälän 2 momentissavahvistetaan yrityksen keskeiset käsitetun-nusmerkit. Pykälän 3 momentissa säädetäänviittaussäännöksin vastuun määrästä.

Pykälän 1 momentissa todetaan se nykyi-sen lain implisiittisesti sisältämä periaate,jonka mukaan rikoksen yrityksestä rangais-taan vain, jos yritys on tahallista rikosta kos-kevassa säännöksessä säädetty rangaistavak-si. Legaliteettiperiaate vaatii asian ottamistalakiin.

Subjektiivisessa suhteessa yrityksestä ran-kaiseminen edellyttää aina tahallisuutta. Ta-hallisuusvaatimus seuraa yleisistä syyksilu-kemissäännöistä, joiden mukaan rikoksetrangaistaan vain tahallisesti tehtyinä, jolleimuuta ole erikseen säädetty. Tämä merkitseeensinnäkin, että vain tahallisten rikosten yri-tykset ovat rangaistavia. Toiseksi yrityksenrangaistavuus edellyttää tahallisuuden käsil-läoloa. Yrittämiselle yleiskielessä annettavas-ta merkityksestä poiketen rankaiseminen eiedellytä tarkoitustahallisuutta, vaan tahalli-suuden alin aste riittää.

Pykälän 2 momentti sisältää rangaistavanrikoksen yrityksen määritelmän sekä käsite-tunnusmerkit. Ehdotuksen mukaan teko on

HE 44/2002 vp136

edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä onaloittanut rikoksen tekemisen ja saanut ai-kaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikok-sen yritys olisi kysymyksessä silloinkin, kunsellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran synty-mättä jääminen on johtunut vain satunnaisis-ta syistä.

Yrityksen ja täytetyn rikoksen rajan määräätunnusmerkistö. Momentin ensimmäiseenvirkkeeseen otetut kriteerit määrittävät sitenennen kaikkea yrityksen ja valmistelun välis-tä rajaa. Toisen virkkeen ohjeet tulevat lisäk-si sovellettavaksi ratkaistaessa kelvottomanyrityksen ongelmaa.

Yrityksen rankaisemisen edellytykset jä-sentyvät kahteen pääryhmään: (1) rikoksentekemiseen tähtäävät ulkoiset toimet ja(2) näin luotu vaara rikoksen täyttymisestä.Molemmat perusteet täydentävät toisiaan.Niissä tarkastellaan samaa tapahtumasarjaatavallaan eri näkökulmista.

Momentin ensimmäisen virkkeen vaatimuskiinnittää yrityksen rankaisemisen aina tiet-tyyn tunnusmerkistöön. Vaatimus, että tekijäon aloittanut rikoksen tekemisen, viittaa sii-hen, että tekijä on ryhtynyt konkreettisiintoimiin rikoksen tunnusmerkistön toteuttami-seksi. Tapahtumaa on tarkasteltava legaliteet-tiperiaatteen hengessä ja aina jonkin tunnus-merkistön kannalta, ei pelkästään esimerkiksioikeushyvän vaarantamisena. Kriteerin nojal-la pyritään tekemään eroa ennen kaikkeapelkkiin valmistelutoimiin. Jos tekijä on jotehnyt kaiken, mitä rikoksen toteutuminenedellyttää, eli käsillä on niin sanottu päätty-nyt yritys, ehdot ovat tältä osin täytetyt.Muilta osin kyse on verraten tulkinnanvarai-sesta kriteeristä, jonka täyttymisestä voidaanesittää vain toisiaan täydentäviä apusääntöjä.

Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa yri-tyspisteen paikantamisessa on vedottu täytän-töönpanotoimen käsitteeseen. Sen sisällölli-nen määrittely on kuitenkin osoittautunutvaikeaksi. Muodollisesti sillä tarkoitetaantunnusmerkistössä edellytettyä toimintaa.Tunnusmerkistöt vaihtelevat sen mukaan,kuinka täsmällisesti vaadittu toiminta on lais-sa kuvattu. Joka alkaa kuristaa toista, onaloittanut, valitsemansa tekotavan puitteissa,surmaamistoimen lain ja yleiskielen tunte-massa merkityksessä. Oikeuskirjallisuudessaesitetyn mukaan yrityskynnys ylittyy ja täy-

täntöönpanotoimi on alkanut, kun toimissaon edetty vaiheeseen, johon yleisesti tai vaintekijälle itselleen tunnettavissa olevissa olo-suhteissa sisältyy välitön vaara seurauksensyntymisestä.

Täytäntöönpanotoimi on kriteerinä riittä-mätön erityisesti tilanteissa, joissa rikoksentoteuttaminen on pilkottavissa vaiheittaiseksiprosessiksi, josta ei erotu selkeästi nähtävääja muiden yläpuolelle kohoavaa täytäntöön-panotointa. Ongelmia syntyy myös tilanteis-sa, joissa rikoksen toteuttaminen on ketjuttu-nut toisiaan seuraaviin erilaisiin toimiin, joitasinänsä ei ole sisällytetty tunnusmerkistöku-vaukseen. Vanhemmassa oikeuskirjallisuu-dessa on kehitetty ratkaisun ohjeeksi apu-sääntöjä. Yrityspisteen on siten katsottu tul-leen saavutetuksi myös tekijän ryhdyttyä te-koon, joka on viimeistä edellinen lenkki te-kosarjassa, joka on jokseenkin välittömästijohtamassa rikoksen täyttymiseen. Myös sil-lä, onko tuo esiteko jo sinänsä rangaistava,saattaa olla asiassa indisiomerkitys: joka onjo ylittänyt rangaistavuuden kynnyksen, onotaksuttavasti valmis saattamaan tekonsamyös muilta osin päätökseen. Käsillä on siisobjektiivisesti suurempi riski rikoksen täyt-tymisestä.

Ratkaisussa KKO 1988:54 tuomittiin var-kauden yrityksestä syytetty, joka oli varasta-misen tarkoituksessa yrittänyt murtautuakauppaliikkeeseen käyttäen apunaan lasiveis-tä, jolla hän, ennen kuin hänet yllätettiin jaotettiin kiinni, oli saanut liikkeen ulko-ovenlasia sillä tavoin vahingoitetuksi, että lasi olikokonaan uusittava. Kritiikille altis on sen si-jaan tapaus KKO 1985 II 8, jossa syytetty olisaamansa toimeksiannon mukaisesti saapu-nut huumausaineita myyvien henkilöidenasunnolle tarkoituksin saada huumausaineitalevitettäväkseen, mutta oli välittömästi jou-tunut asunnossa kotietsintää toimittaneidenpoliisien kiinni ottamaksi ehtimättä saadaasunnossa olleita huumausaineita haltuunsa.Syytetyn katsottiin menettelyllään aloitta-neen huumausaineen levittämisen täytän-töönpanotoimen ja siten syyllistyneen huu-mausainelain (1289/1993) 2 §:ssä tarkoitet-tuun huumausaineen levittämisen yritykseen.On vaikea nähdä, että levittämisen täytän-töönpanotoimi olisi voinut alkaa jo vaihees-sa, jossa syytetty vasta oli tullut asunnolle

HE 44/2002 vp 137

ehtimättä mihinkään kosketukseen huumei-den kanssa. Kysymyksessä oli äänestyspää-tös.

Ulkoisten toimien ohella edellytetään, ettätekijä on toimillaan saanut aikaan vaaran ri-koksen toteutumisesta. Vaara viittaa tässäkonkreettiseen vaaraan. Rikoksen täyttymi-sen tulisi olla tosiasiallisesti mahdollista. Li-säksi vaaditaan, että täyttymistä saatettiin te-kotilanteessa pitää käytännössä varteenotet-tavana mahdollisuutena. Jos parhaan mahdol-lisen hankittavissa olevan tiedon perusteellarikoksen täyttymistä voidaan pitää teon het-kellä huomioon otettavana riskinä, laissa tar-koitettu vaaratunnusmerkki on täyttynyt.

Yrityksen rankaisemisessa tarvittava konk-reettinen vaara edellyttää siis, että rikoksentäyttyminen oli tekotilanteessa paitsi tosiasi-allisesti mahdollista, myös käytännössä us-kottava vaihtoehto. Jos rikos olisi ollut mah-doton, nyt käsitelty ehto jää täyttymättä. Näi-hin tilanteisiin viitataan kelvotonta yritystäkoskevilla pohdinnoilla oikeuskirjallisuudes-sa. Kelvoton ja tosiasiallisesti mahdotonkinyritys saattaa kuitenkin tulla rangaistavaksi2 momentin toiseen virkkeeseen otetun toi-sen vaarakriteerin nojalla.

Momentin toisen virkkeen mukaan käsilläolisi rangaistava yritys myös, vaikka vaaraaei syntynyt, jos vaaran syntymättä jääminenon johtunut vain satunnaisista syistä. Tässätarkoitetussa tilanteessa käsillä ei ollut tosi-asiallista rikoksen täyttymisen mahdollisuut-ta, mutta tekijän näkökulmasta ja senhetkisentilanteen pohjalta rikoksen täyttymistä saattoipitää uskottavana. Kyse on siten oikeuskirjal-lisuudessa runsaasti huomiota saaneesta kel-vottoman yrityksen ongelmasta, joskaan tätätermiä ei ehdotuksessa käytetä. Ehdotuksessaon sen sijaan omaksuttu ruotsalaisen oikeu-den tuntema satunnaiset syyt -konstruktio.Termin "satunnaiset syyt" etuna on, että seviittaa suoraan ratkaisussa noudatettaviin läh-tökohtiin, eikä se ole yhtä altis virhetulkin-noille kuin "kelvoton yritys".

Myös kriteerin "satunnaiset syyt" täsmen-tämisessä on mahdollisuus turvautua apu-sääntöihin. Vaikka apusäännöt osoittavatkinsuunnan, jolta ratkaisua tulisi etsiä, sekä pe-rusteita, joihin tulisi kiinnittää huomiota, jäätässäkin lopullinen ratkaisu avoimeksi. Läh-tökohta on, että mikäli normaali arvio tekijän

kannalta ennakolta johtaisi pitämään yrityk-sen vaarattomuuden perustaneita seikkoja sa-tunnaisina, yrityksestä rangaistaisiin. Arvi-oinnissa tulee ottaa huomioon tekijän tahalli-suus ja hänen ajattelemansa toimintavaih-toehdot suhteessa tavoiteltuun päämäärään.Jos tekijä oli sattunut useasta hänen käytettä-vissään olevasta toimintavaihtoehdosta valit-semaan kelvottoman, yrityksestä rangaistaan.Jos taas kaikki käytössä olevat vaihtoehdotolivat sellaisia, ettei tekijä niiden välillä olisikyennyt valitsemaan toimivaa vaihtoehtoa,yrityksestä ei rangaista. Edelleen yrityksestärangaistaan, jos tapahtumien ketju olisi jälki-käteen helposti voitu modifioida sellaiseksi,että rikos olisi voinut tulla täytetyksi. Yritysjää taas rankaisematta, jos rikossuunnitel-massa oli sillä tavoin perustava puute, etteiteko käytettyjen välineiden, teon kohteen taimuiden tilanteeseen tyypillisesti liittyvienseikkojen vuoksi olisi missään olosuhteissavoinut johtaa tarkoitettuun tulokseen. Yrityk-sestä rangaistaan myös tilanteessa, jossa teki-jällä oli käytössään myös toimiva vaihtoehto,mutta hän oli vain sattunut valitsemaan use-asta käytettävissä olleista toimintavaihtoeh-doista kelvottoman. Taskuvaras, joka väki-joukossa pistää käden tyhjään taskuun, sattuivalitsemaan väärän taskun. Murtomies, jokamurtautuu asuntoon viedäkseen sieltä tilapäi-sesti muualle siirretyn arvokkaan taulun, sat-tui valitsemaan väärän ajankohdan.

Apusäännöistä huolimatta ratkaisu jää lo-pulta arvostuksen varaiseksi. Kriminaalipo-liittisena lähtökohtana on edelleen vaara-arvio. Samat syyt, jotka puoltavat abstraktis-ten vaarantamisrikosten rankaisemista, puol-tavat myös sellaisen yrityksen rankaisemista,joka ei ole kyseisessä tilanteessa aiheuttanutkonkreettista vaaraa, mutta joka toisissa olo-suhteissa olisi saattanut hyvinkin olla vaaral-linen. Pysyvästi kelvottomin välinein tehtyrikoksen yritys, esimerkiksi henkirikoksenyrittäminen noituudella, ei muutu sen vaaral-lisemmaksi, vaikka teko toteutettaisiin myö-hemminkin toisenlaisin loitsuin tai kohdistet-taisiin toiseen uhriin. Sen sijaan taskuvaras,joka sattuu pistämään kätensä tyhjään tas-kuun, voisi tuossa samaisessa tilanteessa no-peastikin toteuttaa yrityksensä kannaltaan pa-remmin seurauksin.

Pykälän 3 momentissa viitataan rangaistuk-

HE 44/2002 vp138

sen mittaamista koskevaan ehdotetun 6 luvun8 §:n 1 momentin 2 kohdan säännökseen.Sen mukaan yritys on peruste, joka oikeuttaaalittamaan täytetystä rikoksesta säädetyn vä-himmäisrangaistuksen sekä tuomitsemaanlaissa säädettyä rangaistusta lievempään seu-raamukseen. Lisäksi teon jääminen yrityk-seen vaikuttaisi sovellettavaan enimmäisran-gaistukseen, kuten nykyisinkin.

2 §. Yrityksestä luopuminen ja tehokas ka-tuminen

1. Nykytila

Rikoslain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mu-kaan yritys jää rankaisematta milloin "tekijäomasta tahdostaan, eikä ulkonaisten esteidentähden, on luopunut rikoksen täyttämisestä,taikka ehkäissyt sen vaikutuksen, joka tekeerikoksen täytetyksi". Lainkohta koskee tilan-netta, josta oikeuskirjallisuudessa on käytettynimitystä yrityksestä luopuminen ja tehokaskatumus.

Vastuuvapauden perustelut ovat ennenkaikkea kriminaalipoliittiset. Myöntämällävastuuvapaus tilanteissa, joissa tekijä ennenrikoksen täyttymistä vapaaehtoisesti poistaarikoksen vaikutukset ja estää vahinkojen syn-tymisen, vähennetään rikosten aiheuttamiavahinkoja. Vastuuvapautta voidaan tukeamyös syyllisyysperustein. Tekijä, joka omas-ta aloitteestaan on valmis vetäytymään rikok-sesta tai tahtoo estää sen vaikutukset, osoittaavähäisempää syyllisyyttä ja moitittavuuttakuin päämääräänsä sinnikkäästi pyrkivä hen-kilö.

Yrityksestä luopumista ja tehokasta katu-musta koskeva sääntely rakentuu päättymät-tömän ja päättyneen yrityksen erottelun va-raan. Kyseessä on päättymätön yritys, mil-loin tekijä ei vielä ole ryhtynyt kaikkiin toi-miin, jotka hänen mielestään tarvitaan seura-uksen aikaansaamiseen. Päättyneessä yrityk-sessä tekijä on jo ryhtynyt kaikkiin toimiin,jotka hänen mielestään tarvitaan seurauksenaikaansaamiseen. Yrityksestä luopuminen onmahdollista vain niin kauan kuin käsillä onpäättymätön yritys. Jos yritys on päättynyt,voi tekijä vapautua vain tehokkaan katumuk-sen avulla.

Nykyisen 4 luvun 2 §:n 2 momentissa sää-

detään lisäksi, että jos "sellainen yritys käsit-tää teon, joka semmoisenaan on eri rikos;tuomittakoon siitä rikoksesta rangaistus". Ti-lanne tunnetaan oikeuskirjallisuudessa kvali-fioidun yrityksen nimellä. Momentissa viita-taan tilanteeseen, jossa yritystoimet, esimer-kiksi raiskausyritykseen sisältyvä väkivallankäyttö, jo itsessään täyttävät jonkin rikoksentunnusmerkistön. Tällaisessa tapauksessa yri-tyksestä luopuva joutuu vastaamaan siitä täy-tetystä rikoksesta, jonka tunnusmerkistön josuoritetut toimet ovat toteuttaneet, esimer-kiksi pahoinpitelystä, vaikka häntä ei tuomitaitse päärikoksen yrityksestä.

Yrityksestä luopumista ja tehokasta katu-musta koskevaan sääntelyyn liittyy erityisky-symyksenä vastuun järjestely osallisuustapa-uksissa. Nykyisen 5 luvun 4 §:n mukaan eri-tyiset henkilöä koskevat olosuhteet, jollaise-na yrityksestä luopumista voisi myös pitää,vaikuttavat vain sellaisen osallisen vastuu-seen, jota tuo olosuhde koskee. Tämä merkit-sisi, että rikoskumppani, joka omalta osaltaanjättää rikoksen suorittamisen kesken, vapau-tuisi vastuusta, vaikka kumppani saattaisi ri-koksen päätökseen. Tällaista järjestelyä onyleensä pidetty kriminaalipoliittisesti kestä-mättömänä. Asiaa koskevan varsinaisensäännöksen puuttuessakin oikeuskirjallisuu-dessa on yksimielisesti katsottu, että yrityk-sestä luopuva tai tehokkaasti katuva osallinenvapautuu vastuusta ainoastaan, mikäli hänsaa muut luopumaan rikoksen täyttämisestätai muuten kykenee eliminoimaan oman ai-kaisemman toimintansa merkityksen tapah-tumien kulussa.

2. Oikeusvertailua

Useimmat oikeusjärjestykset sisältävätSuomen rikoslaissa olevia vastaavat sään-nökset yrityksestä luopumisesta ja tehokkaas-ta katumisesta. Tosin termistö ja sääntely-yhteys vaihtelevat.

Ruotsi. Asiasta säädellään toimenpiteistäluopumisen puolella. Rikoslain 23 luvun3 §:n mukaan rikoksen täyttymisen vapaaeh-toisesti estänyt tai toimintansa ennen täytty-mispistettä keskeyttänyt voidaan jättää ran-gaistukseen tuomitsematta. Sama pätee myösvalmistelutoimiin ryhtyneisiin, milloin nämäovat vapaaehtoisesti estäneet hankkimiensa

HE 44/2002 vp 139

välineiden käytön rikollisiin tarkoituksiin.Norja. Rikoslain 50 §:n mukaan yrityksestä

ei rangaista, jos tekijä omasta vapaasta tah-dostaan joko luopuu rikoksen jatkamisestaennen kuin rikos on tullut täytetyksi tai estääsen seurauksen syntymisen, joka olisi tehnytrikoksen täytetyksi. Norjan rikoslakitoimi-kunnan ehdotus (NOU 1992:23, 24 §:n3 momentti) vastaa sisällöltään nykyistäsäännöstä.

Tanska. Rikoslain 22 §:n mukaan yrityk-sestä ei rangaista, milloin tekijä on vapaaeh-toisesti ja muusta syystä kuin ulkoisten estei-den takia luopunut rikoksen täyttämisestä.Vastuuvapaus seuraa niin ikään, milloin teki-jä ryhtyy toimiin, joilla rikoksen täyttyminenon estynyt. Tanskan rikoslaissa on lisäksi eri-tyissäännös, jonka mukaan tehokkaasti katu-nut vapautuu vastuusta myös niissä tilanteis-sa, joissa hänen suorittamansa katumustoimeteivät tosiasiassa ole estäneet seurauksen syn-tymistä, vaan tähän ovat olleet syynä muidentaholta alkuun pannut estotoimet, joista tekijäei kuitenkaan ole ollut tietoinen. Vastuustavoi siis vapautua silloinkin, kun muut ovatestäneet seurauksen syntymisen, jos tekijä it-se on kuitenkin yrittänyt estää seurauksensyntymisen ja ryhtynyt myös sellaisiin toi-miin, joilla seuraus tekijän oman käsityksenmukaan estyy ja jotka myös objektiivisestikatsoen olivat kelvollisia tuon seurauksen es-tämään. Rikoksen täyttymispisteen jälkeentekijän vastuuta voidaan lieventää (84 §:n1 momentin 6—9 kohta).

Saksa. Rikoslain 24 §:n 1 momentin mu-kaan yritysvastuusta vapautuu se, joka va-paaehtoisesti luopuu rikoksen enemmästäsuorittamisesta taikka estää rikoksen täytty-misen. Jos rikos olisi joka tapauksessa jäänyttäyttymättä, tekijä vapautuu vastuusta, mikälihän on vapaaehtoisesti ja vakavissaan pyrki-nyt estämään rikoksen täyttymisen.

Itävalta. Yrityksestä luopumisesta ja te-hokkaasta katumisesta säädetään eri lainkoh-dissa. Ensin mainittua koskevan rikoslain16 §:n 1 momentin mukaan vastuusta vapau-tuu niin vapaaehtoisesti rikoksen täyttämises-tä luopuva kuin seurauksen syntymisen es-tänytkin rikoksentekijä. Pykälän 2 momentis-sa vastuuvapaus ulotetaan tilanteisiin, joissateko olisi jäänyt täyttymättä myös ilman teki-jän estotoimia, edellyttäen, että rikosta yrit-

tänyt tekijä täyttymisen estävistä seikoistatietämättömänä oli vapaaehtoisesti ja vaka-vissaan pyrkinyt torjumaan seurauksen syn-tymisen taikka muutoin estämään rikoksentäyttymisen. Tehokasta katumusta koskevas-sa rikoslain 167 §:ssä säädetään yksityiskoh-taisesti vastuuvapaudesta myös tilanteissa,joissa rikos on jo tullut täytetyksi. Vastuuva-pauden ehtona on, että tekijä on korvannutaiheuttamansa vahingon taikka sitoutunut täl-laiseen suoritukseen, edellyttäen, että tämäon tapahtunut ennen kuin tekijän henkilö onpaljastunut viranomaisille.

3. Nykytilan ongelmia

Yrityksestä luopumista ja tehokasta katu-mista koskevan säännöstön tarpeellisuudestaei ole epäselvyyttä. Lähinnä on keskusteluakäyty sen eräistä yksityiskohdista.

Oikeuskirjallisuudessa säännöksen vastuu-ehtoja on arvosteltu seuraushakuisuudesta.Vastuusta vapautuminen edellyttää tehok-kaassa katumisessa aina, että tekijä on kyen-nyt estämään seurauksen syntymisen. Ran-kaisemista tilanteissa, joissa tekijä ei vilpit-tömistä yrityksistään huolimatta ole onnistu-nut estämään seurauksen syntymistä, voidaankuitenkin pitää joissakin tapauksissa kohtuut-tomana. Tätä on yleensä pidetty pulmanakaikissa järjestelmissä. Yleisenä ratkaisunaon myöntää vastuuvapaus harkinnanvaraisinperustein siirtämällä tilanteet avoimen vas-tuuvapaussäännön alaisuuteen, kuten Norjas-sa, taikka sääntelemällä asiasta tuomitsemat-tajättämissäännöksin Ruotsin tavoin.

Toinen ongelmakohta koskee vastuusta va-pauttamisen mahdollisuutta jo päättyneissä jatäytetyiksi tulleissa rikoksissa. Yleensä te-hokkaan katumisen ulottuvuus rajoitetaanyrityksen asteelle. Joissain tilanteissa voisikuitenkin olla perusteltua vapauttaa tehok-kaasti katunut vastuusta myös rikoksen täyt-tymispisteen tultua ohitetuksi, etenkin mil-loin vahingot olivat hyvin korjattavissa. Tä-mäkin ongelma on yhteinen eri järjestelmis-sä. Niissä tilanteissa, joissa vastuuvapaudenlaajentaminen täytettyihin rikoksiin on koettutarpeelliseksi, asiasta on yleensä säädetty ri-koslain erityisessä osassa kuten Ruotsissa jaSaksassa. Poikkeuksena on Itävallan rikosla-ki, joka mahdollistaa katuvalle vastuuvapau-

HE 44/2002 vp140

den rikoksen tultua jo täytetyksi (167 §).Täydentävänä mahdollisuutena on jälleentoimenpiteistä luopumista koskevien sään-nösten soveltaminen.

Useiden maiden kuten Tanskan, Saksan jaItävallan rikoslaeista poiketen Suomessa eiole erityissäännöstä niiden tilanteiden varal-ta, joissa seuraus jää syntymättä muista syistäkuin tekijän omien toimien vuoksi, muttajoissa tekijä on kuitenkin vakaasti pyrkinytseurausten estämiseen. Poikkeussäännöstentarkoituksena on lähinnä kattaa yrityksestäluopuminen ja tehokas katuminen niin sano-tun rangaistavan kelvottoman yrityksen tapa-uksissa. Näissähän rikoksen toteutumattajääminen ei ole johtunut tekijän estotoimistavaan siitä, että yritys jo alun alkaen oli kelvo-ton. Säännöksiä on lisäksi sovellettu analogi-sesti niihin tehokkaan katumisen tilanteisiin,joissa seurauksen syntymättä jääminen onjohtunut muista kuin tekijän toimista, joskinmyös tekijä on vakavasti pyrkinyt seurauksenestämiseen. Yhtenä sääntelyvaihtoehtonanäiden poikkeuksellisten tilanteiden hoitami-seksi on vastuusta vapauttaminen yrityksestäluopumista koskevassa säännöksessä, kutenon tehty Saksassa ja Itävallassa. Tilanteidenmutkikkuus edellyttäisi kuitenkin varsinyksityiskohtaista säännöstä. Toisenamahdollisuutena on tapausten kanavoiminentuomitsemattajättämissäännösten kautta.Tässä suhteessa nykyisiä säännöksiä voidaanpitää riittävinä. Niissä on tosin ajateltulähinnä päinvastaista tapausta, toisin sanoentilannetta, jossa tekijä itse pyrkii seurauksenestämiseen mutta epäonnistuu siten, ettäseuraus ainakin osaksi kuitenkin toteutuu.

Legaliteettiperiaatteen kannalta selvänäpuutteena on, että osallisten asettaminen vas-tuuseen yrityksestä luopumisen tapauksissaperustuu Suomessa vain oikeuskirjallisuu-dessa muotoiltuihin periaatteisiin.Erillissääntelyn tarve on kiistaton.

4. Pykälän sisältö

Yrityksestä luopumisen ja tehokkaan ka-tumisen perustilanteesta säädetään 1 momen-tissa. Yrityksestä ei ehdotuksen mukaan ran-gaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunutrikoksen täyttämisestä tai muuten estänyttunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen

syntymisen.Osallisuustapauksia käsitellään 2 momen-

tissa. Jos rikoksessa on useita osallisia, yri-tyksestä luopuminen ja tehokas katuminenvapauttaisi tekijän, yllyttäjän tai avunantajanvastuusta vain, jos hän on saanut myös muutosalliset luopumaan rikoksen täyttämisestätai muuten kyennyt estämään tunnusmerkis-tössä tarkoitetun seurauksen syntymisentaikka muulla tavalla poistanut oman toimin-tansa merkityksen rikoksen toteuttamisessa.

Ehdotettu 3 momentti koskee tilannetta,jossa seuraus on tosiasiassa estynyt ja tekijä-kin on tähän pyrkinyt, mutta seuraus ei kui-tenkaan ole estynyt tekijän toimien ansiosta.Yrityksestä ei rangaistaisi, jos rikos jää täyt-tymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettu seu-raus syntymättä tekijästä, yllyttäjästä taiavunantajasta riippumattomasta syystä, muttahän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinytestämään rikoksen täyttymisen tai seurauksensyntymisen.

Säännös niin sanotusta kvalifioidusta yri-tyksestä olisi 4 momentissa. Jos 1—3 mo-mentin perusteella rankaisematta jäävä yrityssamalla toteuttaa muun, täytetyn rikoksen, serikos on rangaistava. Yrityksestä luopumisenja tehokkaan katumisen vaikutus vastuuseenkuvataan ilmaisulla "yrityksestä ei rangaista".Oikeussystemaattisesti kysymys on krimi-naalipoliittisiin perusteisiin rakentuvasta eri-tyisestä vastuuvapauden perusteesta. Vastuu-vapaus ei siten perustu siihen, että käsillä oli-si puute jossakin rikoksen yleisen tunnus-merkistön täyttymisen ehdoista.

Järjestelmän sisältö säilyisi suurin piirteinentisellään. Asian luonteen vuoksi huomatta-va osa rajanveto-ongelmista joudutaan jättä-mään edelleen oikeustieteen ja -käytännönvaraan. Myös erottelu yrityksestä luopumi-seen ja tehokkaaseen katumukseen säilyisinykyisellään. Sama koskee käytössä olevaaterminologiaa. Niin kauan kuin yritys on vie-lä kesken, onkin kielellisesti edelleen luonte-vaa puhua juuri yrityksestä luopumisesta.Sen sijaan puhe tehokkaasta katumuksesta onsikäli harhaanjohtava, ettei vastuuvapausedellytä aitoa katumusta taikka muutoinkaaneettisesti hyväksyttäviä motiiveja. Korvaavantermin keksiminen ei kuitenkaan ole helppoa.Päättyneiden yritysten yhteydessä on asialli-sesti kyse tunnusmerkistön täyttymisen estä-

HE 44/2002 vp 141

misestä, mutta ilmaus toisi mieleen lähinnäpoliisitoimet. Epätarkkanakin kieleen jo juur-tunut termi tehokas katumus on sittenkin tar-jolla olevista paras. Lakitekstissä käytettäi-siin kuitenkin ajanmukaisempaa muotoa "te-hokas katuminen".

Yrityksestä luopumisen ja tehokkaan ka-tumisen varsin tiukkoja vastuuvapausehtojaolisi eräissä määrätilanteissa syytä lieventää.Lakitekniseltä kannalta tyydyttävimpään rat-kaisuun päästään kanavoimalla nämä vaike-asti kuvattavat tilanteet toimenpiteistä luo-pumista koskevien säännösten kautta. Tämäkoskee tapauksia, joissa tekijä ei pyrkimyk-sistään huolimatta ole kyennyt estämään seu-rauksen syntymistä, samoin kuin tilanteita,joissa seurauksen syntyminen on estynyt te-kijän toimista riippumatta. Sama koskee seu-rausten poistamisyrityksiä ja vahinkojen kor-vaamista rikoksen tultua täytetyksi.

Pykälän 1 momentissa säädetään sekä yri-tyksestä luopumisesta että tehokkaasta katu-misesta.

Yrityksestä luopuminen. Jos tekijä vapaaeh-toisesti on luopunut rikoksen täyttämisestä,kyseessä on yrityksestä luopuminen. Yrityk-sestä luopuminen on mahdollista vain edel-lyttäen, että käsillä on niin sanottu päättymä-tön yritys. Lähtökohtaisesti yritystä voidaanpitää päättyneenä, jos tekijä itse on sitä miel-tä, että hän on tehnyt kaiken vaadittavan ri-koksen toteuttamiseksi. Yrityksen tultua pää-tetyksi siitä ei enää voida luopua, vaan vas-tuuvapaus edellyttäisi aktiivisia toimia taval-la, johon viitataan jäljempänä selostetun te-hokkaan katumisen tapauksessa. Mutta jostekijä katsoo, että suunnitelma on vasta puo-litiessään, ei yritys ole päättynyt, vaan siitävoidaan vielä luopua.

Päättyneen ja päättymättömän yrityksenvälistä rajaa joudutaan täsmentämään erityi-sesti niissä tapauksissa, joissa rikoksen onajateltu toteutuvan peräkkäisten, tarvittaessatoistettavienkin, tekojen avulla. Tällöin eiasiaa voi ratkaista pelkkien subjektiivisten,tekijän tekosuunnitelmaa koskevien perustei-den nojalla. Jos näet yleisen elämänkoke-muksen mukaan jo ensimmäisenkin osateonvoisi ajatella johtavan rikoksen täyttymiseen,voisi yritystä pitää päättyneenä, eikä vastuus-ta vapautuminen voi tapahtua enää pelkänpassiivisuuden nojalla. Näin siitä huolimatta,

ettei ensimmäisen ohilaukauksen ampunuttekijä subjektiivisessa suhteessa pidä yritys-tään vielä päättyneenä. Riittää, että jo tapah-tunutta voisi yleisen elämänkokemuksen mu-kaan ja normaalioloissa pitää riittävänä syn-nyttämään tavoitellun tuloksen. Joka ampuiensimmäisen laukauksen ohi, on jo syyllisty-nyt rangaistavaan yritykseen, vaikka teonsuunnitelman mukainen toteuttaminen vieläonkin kesken.

Tehokas katuminen. Rikosta yrittänyt va-pautuu vastuusta myös, milloin hän on muu-toin estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetunseurauksen syntymisen. Lainkohta viittaa te-hokkaaseen katumiseen. Nykyisen lain sa-namuoto "ehkäissyt sen vaikutuksen, joka te-kee rikoksen täytetyksi" ehdotetaan korvatta-vaksi kielellisesti ajanmukaisemmalla ilma-uksella. Muutoksella ei tavoitella sovelta-miskäytännön muuttamista.

Tehokas katuminen tulee käyttöön päätty-neiden yritysten tilanteissa, eli kun tekijä ontehnyt jo kaiken tarvittavan, mutta seuraus eiole vielä syntynyt. Vaikka puhuminen katu-muksesta tai katumisesta viittaa aitoon ja py-syvämpään mielentilan ja asennoitumisenmuutokseen, ei säännöksen soveltamista olesidottu tämänkaltaisiin kriteereihin. Tekijänmotiiveille ei aseteta muuta edellytystä kuinse, että hän toimii vapaaehtoisesti.

Vastuusta vapauttamisen yhtenä ehtona on,että tekijä onnistuu pyrkimyksissään. Vilpi-tönkään yritys seurausten estämiseksi ei va-pauttaisi vastuusta, mikäli tekijä ei onnistuisiestoyrityksissään. Tarvittavan joustomahdol-lisuuden tarjoavat syyttämättä ja tuomitse-matta jättämistä sekä viime kädessä rangais-tuksen mittaamista koskevat säännökset. Neeivät edellytä onnistumista, vaan pelkkä pyr-kimys seurausten estämiseen riittää.

Estämistä koskeva ehto sisältää tarkkaantulkiten myös kausaliteettivaatimuksen. Jostekijän yrittäessä estää seurauksen syntymi-sen tuo seuraus estyy, mutta tämä tapahtuukolmannen henkilön väliintulon johdosta,vastuusta vapautumisen edellytykset eivättarkasti ottaen olisi käsillä. Näissä tilanteissakohtuuttomat lopputulokset on mahdollistavälttää soveltamalla toimenpiteistä luopumis-ta koskevia säännöksiä. Sama koskee yrityk-sestä luopumista niin sanotun kelvottomanyrityksen tapauksessa. Kun seuraus ei muu-

HE 44/2002 vp142

toinkaan olisi tullut täytetyksi, ei tekijä oleomilla toimillaan sitä voinut myöskään estää.Rikoksen vaarattomuus yhdistyneenä tekijänsubjektiivisiin pyrkimyksiin perustaa tässävastuuvapauden.

Vapaaehtoisuutta koskeva vaatimus. Sub-jektiivisessa suhteessa edellytetään vapaaeh-toisuutta. Vapaaehtoisuutta koskeva vaatimuskoskee molempia laissa säädeltyjä tilanteita,olkoonkin, että aktiivista toimintaa edellyttä-vässä tehokkaassa katumisessa ehdon voiotaksua täyttyvän helpommin. Voimassa ole-vassa laissa käytetty ilmaisu "omasta tahdos-taan, eikä ulkonaisten esteiden tähden" antoiaihetta eräisiin kriteerien keskinäistä korvaa-vuutta koskeviin tulkintaongelmiin: onkoesimerkiksi ulkoinen este aina samalla tulkit-tava seikaksi, joka poistaa vapaaehtoisuuden,ja onko vastaavasti vapaaehtoisuuden poista-va seikka aina ulkoinen este? Näiden asialli-sesti turhien ongelmien välttämiseksi ehdote-tussa säännöksessä puhutaan suoraan vapaa-ehtoisuudesta ilman, että uudella sanamuo-dolla tavoitellaan muutosta tulkintakäytän-töön.

Oikeuskirjallisuudessa esitetyn säännönmukaan luopuminen on vapaaehtoista, jos te-kijän ajattelua voi kuvata lausein: "Minä entahdo pyrkiä päämäärääni, vaikka voisinkin."Luopuminen ei täytä vapaaehtoisuusvaati-musta, jos tekijän motivaatiota voi kuvatalausein: "Minä en pääse päämäärääni, vaikkatahtoisinkin." Vapaaehtoisuuden poistavatpaitsi todelliset, myös täytäntöönpanoa koh-taavat kuvitellut ulkoiset esteet. Tekijä esi-merkiksi luulee ulkoisten esteiden kohtaavantäytäntöönpanoa, vaikka sellaisia ei todelli-suudessa ole. Selkeänä esimerkkinä vapaaeh-toisuuden poistavista esteistä on tilanne, jos-sa ulkoiset seikat estävät tekijää pääsemästäpäämääräänsä, esimerkiksi kun tekovälineetpettävät. Esimerkiksi ratkaisussa KKO1993:103 tekijä, joka oli luopunut surmaami-sesta sen vuoksi, ettei ase ollut lauennut,tuomittiin tapon yrityksestä. Sen sijaan luo-puminen on tulkittavissa vapaaehtoiseksi ti-lanteissa, joissa myöhemmän ilmitulemisenseuraukset ovat luopumisen motiivina. Se, et-tä teko näyttäytyy tekijälle aikaisempaa vä-hemmän houkuttelevana vaihtoehtona, ei si-nänsä poista luopumisen vapaaehtoisuutta.

Omaisuuden täydellinen tavoittamattomuus

tai teon kohdistuminen vain määrättyynomaisuuteen voi perustaa vastuuvapauden josillä perusteella, ettei käsillä ole kelvollistayritystä, jos mahdottomuus on johtunutmuusta kuin satunnaisesta syystä. Jos omai-suus on vain satunnaisesta syystä tavoittama-ton tai lajiltaan toisenlaista kuin tekijä oliajatellut, tulee arvioitavaksi seikan vaikutusvapaaehtoisuuteen. Tilanteessa, jossa aukimurrettu kassakaappi osoittautui tyhjäksi,kyse on normaalisti vapaaehtoisuuden pois-tavasta ulkoisesta esteestä. Tämä pätee myöstilanteeseen, jossa saalis rikosta suoritettaes-sa osoittautui odotettua hankalammaksimyydä tai muuttaa rahaksi ja tekijä tästäsyystä jätti anastuksen sikseen. Ryöstönaloittanut, joka jättää yrityksen kesken senvuoksi, että uhri olikin aseistautunut, ei jätärikosta tekemättä vapaaehtoisesti nyt tarkoi-tetussa mielessä.

Rajanveto sen välillä, milloin omaisuus onvain oletettua hankalammin saavutettavissa,jolloin luopuminen ei olisi vapaaehtoista, jamilloin hankaluudet ovat niin suuret, etteikohteen puuttumisen vuoksi käsillä ole edesluopumiskelpoista tilannetta, on varsin han-kalaa. Yleiseksi lähtökohdaksi voidaan aset-taa, että vapaaehtoisuus on suljettu pois, jostekijä pitää rikoksen toteuttamista joko mah-dottomana tai olennaisesti hankalampana taisuurempia riskejä sisältävänä kuin mitä oliennalta ajatellut ja tämä muuttunut käsitysperustuu ulkoisissa olosuhteissa tapahtunei-siin muutoksiin. Päätöksen pitää olla myöslopullinen. Pelkkä täytäntöönpanon lykkää-minen toiseen kertaan ei riitä. Toisaalta tilan-teessa, jossa tekopäätös jää epämääräiseen ti-laan siten, että tekijä myöhemmin yrittää to-teuttaa rikoksen, riittää, että hän ei ole ajatel-lut mahdollista myöhempää yritystä edellisenjatkamistoimeksi. Tilapäinen luopuminenajatuksin myöhemmin toteuttaa rikos ei oleyrityksestä luopumista, sitä vastoin myö-hemmän toimen jättäminen sikseen jo käysellaisesta luopumisesta.

Säännös rajoittaa ainoastaan yritysvastuuta.Rikoksella loukatun olotilan palauttaminen eivapauta vastuusta, jos rikos on jo tullut täyte-tyksi. Tapauksessa KKO 1986 II 68 asian-omistajalta väkivalloin kassin ottaneet syyte-tyt tuomittiin ryöstöstä, vaikka he olivat vä-littömästi palauttaneet kehnoksi saaliiksi

HE 44/2002 vp 143

osoittautuneen kassin takaisin asianomistajal-le.

Vaikkei jo täytetyksi tullutta rikosta voidaenää tehokkaasti katua, saattaa aktiivinen ri-koksen vaikutusten jälkikäteinen poistaminenjohtaa toimenpiteistä luopumiseen. Seikallaon lisäksi merkitystä rangaistuksen mittaami-sessa. Määrätyissä tunnusmerkistöissä onmyös asiaa koskevia erityissäännöksiä, joi-den voimasta vastuu saattaa tyystin sulkeutuapois.

Yrityksestä luopuminen vapauttaa vastuus-ta vain tilanteissa, joissa yrityksen rankaise-minen perustuu yleisiin yritysopillisiin raken-teisiin. Luopumisella ei ole vaikutusta niinsanotussa yritysrikoksessa, jossa yritys ontunnusmerkistössä rinnastettu täytettyyn te-koon. Tällöin yrityskin täyttää rikoksen tun-nusmerkistön, eikä vastuusta vapautuminenrikoksen täyttymispisteen jälkeen ole mah-dollista. Näissäkin tapauksissa voidaan tur-vautua tuomitsemattajättämissäännöksen sal-limaan harkintaan.

2 momentti. Momentissa säädetään yrityk-sestä luopumisen ja tehokkaan katumisenvaikutuksesta osallisuustilanteissa. Osalli-suusopissa noudatetun aksessorisuusvaati-muksen nojalla yllyttäjän ja avunantajan vas-tuu on yhteydessä päätekoon siten, että pää-teon pitää täyttää rangaistavuuden edellytyk-set in abstracto. Toisaalta osallisten vastuuarvioidaan subjektiivisessa suhteessa itsenäi-sesti. Jos tunnusmerkistöön liittyy joitain eri-tyissäännöksiä, jotka korottavat tai alentavatjonkun osallisen vastuuta, ei näillä ole vaiku-tusta muiden vastuuseen. Yrityksestä luopu-mista ja tehokasta katumista saattaisi periaat-teessa pitää sellaisena erityisenä henkilöäkoskevana olosuhteena, joka vaikuttaa vainsellaisen osallisen vastuuseen, jota tuo olo-suhde sillä hetkellä sattuu koskemaan. Tämävastaisi myös nykyisen 5 luvun 4 §:n il-maisemaa osallisten vastuun itsenäisen arvot-tamisen periaatetta. Kriminaalipoliittisistasyistä näin ei kuitenkaan ole menetelty, vaanvastuusta vapautumisen edellytykseksi onasetettu, että yrityksestä luopuva tai tehok-kaasti katuva kykenee ulottamaan tuon olo-suhteen koskemaan myös muita osallisia.

Asiasta on erityissäännös useiden maidenrikoslaeissa. Sen sijaan Suomessa kysymyson jätetty oikeuskirjallisuuden varaan. Koska

kyse on vastuun laajennuksesta siitä, mitäyleiset lakiin kirjatut vastuuperiaatteet muu-toin merkitsisivät, on asiasta säädettävä lail-la. Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan2 momentiksi säännöstä, jonka mukaan josrikoksessa on useita osallisia, yrityksestäluopuminen ja tehokas katuminen vapauttaatekijän, yllyttäjän tai avunantajan vastuustavain, jos hän on saanut myös muut osallisetluopumaan rikoksen täyttämisestä tai muutenkyennyt estämään tunnusmerkistössä tarkoi-tetun seurauksen syntymisen taikka muullatavalla poistanut oman toimintansa merkityk-sen rikoksen toteuttamisessa. Vastuuvapau-den saavuttamiseen on siten tarjolla kolmeeri tapaa. Säännöksen soveltamisen kannaltaon selkeämpää tarkastella tilanteita erikseeneri osallisuusmuotojen kannalta.

Osallinen vapautuisi vastuusta ensinnäkin,jos hän on saanut myös muut osalliset luo-pumaan rikoksen täyttämisestä. Yllyttäjä voitehokkaasti katumalla vapautua vastuusta, joshän kykenee estämään rikoksen toteutumi-sen. Milloin päätekijä ei vielä ole tekemäs-tään päätöksestä huolimatta ryhtynyt täytän-töönpanoon, yllyttäjä voi mitätöidä yllytyk-sen merkityksen saamalla tämän luopumaanpäätöksestään tai estämällä itse rikoksen täy-täntöönpanon. Tällöin vastuuvapaus perustuupuhtaasti aksessorisuuteen. Yllyttäjä on vas-tuusta vapaa, koska käsillä ei ole rangaista-vaa päätekoa tai sen yritystä. Säännöstä tarvi-taan ennen kaikkea niitä tilanteita varten,joissa päätekijä on jo ehtinyt toimia tavalla,joka perustaa hänen kohdaltaan rangaistus-vastuun. Jos päätekijä on jo ryhtynyt täytän-töönpanotoimeen siten, että käsillä on ran-gaistava yritys, yllyttäjän vastuuvapaus edel-lyttää yrityksestä luopumista, jonka saa ai-kaan yllyttäjä. Tämä vapauttaa sekä yllyttä-jän että päätekijän. Vastuuvapaus edellyttääsiten, että yllyttäjä onnistuu keskeyttämäänpäätekijän toiminnan. Avunantaja voi vapau-tua vastuusta saamalla päätekijän luopumaanyrityksestä, taikka jos yritys on jo päättynyt,avunantaja voi vapautua vastuusta vain estä-mällä seurauksen syntymisen joko omallatoiminnalla tai muiden avustuksella. Samapätee valmisteluun.

On kuitenkin mahdollista, että päätekijä taitämän kumppani jatkaa osallisen luopumises-ta ja mahdollisista keskeytysyrityksistä huo-

HE 44/2002 vp144

limatta rikoksen toteuttamista. Tällöin luo-punut tai katunut osallinen voi vapautua vas-tuusta, mikäli hän on muulla tavalla poistanutoman toimintansa merkityksen rikoksen to-teuttamisessa. Osallinen, joka kykenee eli-minoimaan oman toimintansa kausaalisenmerkityksen, voi siis vapautua vastuusta. Josyllytystilanteessa päätekijä tekee rikoksen yl-lyttäjän luopumisesta huolimatta, mutta kui-tenkin muista syistä kuin yllyttäjän synnyt-tämän tekopäätöksen vuoksi, on yllyttäjäntoiminnan kausaalinen merkitys kadonnut jahän voi vapautua vastuusta yleisten sääntöjenmukaan. Päätekijä, joka toimii nyt itsenäise-nä, joutuu sen sijaan vastuuseen. Vastaavastiavunantaja voi saada eliminoiduksi omantoimintansa myötävaikuttavan merkityksenesimerkiksi pyytämällä takaisin ennen käyt-töä rikoksentekijälle toimittamansa välineen.Vapautumisen ehtona tällöin on, ettei avus-taminen kuitenkaan vaikuta psyykkisenäavunantona.

Kolmas tilanne koskee päättynyttä yritystäja tehokasta katumista. Vastuusta vapautu-minen on mahdollista, jos tekijäkumppani,yllyttäjä tai avunantaja on muutoin kyennytestämään tunnusmerkistössä tarkoitetun seu-rauksen syntymisen joko estämällä seurauk-sen itse tai muiden välityksellä.

Jos tekijä on omasta tahdostaan vetäytynytrikoksesta, mutta toimellaan toteuttanut toi-sen rikoksen tunnusmerkistön eli kyseessä onkvalifioitu yritys, vastaa yllyttäjä yllytyksestäalkuperäisen rikoksen yritykseen, kun taastekijä vastaa vain jo toteutuneesta lievemminrangaistavasta täytetystä rikoksesta. Jos taasrikoksen täytäntöönpano on estynyt yllyttäjänväliintulon johdosta samanlaisin tuloksin (ti-lanteessa on syntynyt erillisenä rikoksenarangaistava vahinkoseuraus), yllyttäjä vastaavain jo aikaansaadusta oikeudenloukkaukses-ta, kun taas tekijä vastaa aikomansa rikoksenyrityksestä. Tekijää tämä vastuu kohtaa vain,jos alkuperäisen rikoksen yrityksestä luopu-minen ei ole luettavissa vapaaehtoiseksi. Josluopuminen on vapaaehtoista — esimerkiksiyllyttäjän suostuttelun tuloksena tapahtuvaaluopumista voitaneen pitää tässä tarkoitetullatavalla vapaaehtoisena — päätekijä vapautuuyritysvastuusta.

3 momentti. Vastuuvapaus tehokkaan ka-tumisen tilanteessa edellyttää, että tekijä tai

muu osallinen onnistuu estämään seurauksensyntymisen. Perussäännöshän vaatii, että ri-kos jää täyttymättä tai seuraus tulee estetyksinimenomaan tekijän omien toimien kautta.Se, että seuraus tulee estetyksi ulkopuolisentoimin, ei poista tekijän vastuuta. Joissain ti-lanteissa ehdoton vaatimus tekijän toimien jaseurauksen estymisen välisestä syy-yhteydestä johtaisi kuitenkin kohtuuttomiinlopputuloksiin. Näin etenkin tilanteissa, jois-sa ulkopuolinen on toimillaan estänyt rikok-sen täyttymisen tai seurauksen syntymisensamalla kun tekijä itse on pyrkinyt samaanpäämäärään. Se, ettei tekijä ole onnistunutestämään seurauksen syntymistä, on johtunutsiitä, että joku toinen on omilla toimillaan tä-hän kyennyt. Käsillä on siis tilanne, jossaseuraus on tosiasiassa estynyt ja tekijäkin ontähän pyrkinyt, mutta seuraus ei ole estynyttekijän toimien ansiosta. Kun tekijä ei ole es-tänyt seurauksen syntymistä säännöksessäedellytetyllä tavalla, hän ei myöskään voisivedota tehokasta katumista koskevaan sään-nökseen. Tekijän rankaisemista olisi tässä ti-lanteessa kuitenkin pidettävä monella tapaakohtuuttomana. Tuon kohtuuttomuuden vält-tämiseksi ehdotetaan pykälän 3 momenttiinotettavaksi erityissäännös.

Säännösehdotuksen mukaan sen lisäksi mi-tä 1 ja 2 momentissa säädetään, yrityksestä eirangaistaisi, milloin rikos jää täyttymättä taitunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus synty-mättä tekijästä, yllyttäjästä tai avunantajastariippumattomasta syystä, mutta hän on va-paaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämäänrikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymi-sen. Poikkeussäännöksellä on merkitystä en-nen kaikkea tehokkaan katumisen tilanteissa.Säännös ei rajaa niitä syitä, joiden ansiostaseuraus jää syntymättä tai rikos täyttymättä.Edellytetään vain, että kyse on tekijästä, yl-lyttäjästä tai avunantajasta riippumattomastasyystä. Kyseessä voi olla kolmannen henki-lön väliintulo, mutta yhtä lailla tapahtumienkulkuun voivat säännöksessä tarkoitetulla ta-valla vaikuttaa puhtaat luonnontapahtumat.

4 momentti. Momentissa säädetään niin sa-notusta kvalifioidusta yrityksestä. Tällä tar-koitetaan tilannetta, jossa päättymätön yritys,josta on luovuttu, tai päättynyt yritys, jota ontehokkaasti kaduttu, kuitenkin sellaisenaantoteuttaa muun rikoksen tunnusmerkistön.

HE 44/2002 vp 145

Niinpä esimerkiksi raiskauksen yrityksestäluopunut on teollaan jo hyvinkin saattanut to-teuttaa täytetyn pahoinpitelyrikoksen tun-nusmerkistön. Tällaisessa tilanteessa raiska-uksen sikseen jättäminen ei saata vaikuttaa jototeutetun rikoksen johdosta seuraavaan vas-tuuseen. Tätä tarkoittaen säännöksessä tode-taan, että vastuu täytetyn rikoksen osalta ar-vioidaan sitä koskevien omien säännöstenmukaan.

Tapauksessa KKO 1990:9 A oli lyömälläB:tä veitsellä kaulaan ja kylkeen tahallaanyrittänyt tappaa B:n. A oli kuitenkin heti tä-män jälkeen sairasauton hankkimalla saatta-nut B:n hoitoon niin ajoissa, että tämän henkioli saatu pelastetuksi. Kun syytetty siten oliomasta tahdostaan ehkäissyt sen vaikutuksen,joka tekee rikoksen täytetyksi, häntä ei tuo-mittu rangaistukseen tapon yrityksestä, vaantörkeästä pahoinpitelystä. Vastaavasti ratkai-sussa KKO 1993:44 A:ta, joka oli omastatahdostaan omilla toimillaan ja hälyttämälläpalokunnan ehkäissyt asuinhuoneistossaansytyttämänsä tulen leviämisen talon rakentei-siin, ei tuomittu rangaistukseen murhapoltonyrityksestä, vaan ainoastaan yritykseen sisäl-tyneestä varomattomasta tulenkäsittelystä.

5. Valmistelusta luopuminen

Rikoslain 4 luvun 3 §:n 2 momentissa onvaikeasti tulkittava säännös, jonka mukaanrangaistavasta valmistelusta on noudatettava,mitä 2 §:ssä yrityksestä on säädetty. Säännösvoidaan ymmärtää monin eri tavoin.

Yksi tapa tulkita säännöstä on katsoa, ettärangaistavasta valmistelusta luopuminenkoskee juuri tuosta valmistelurikoksesta luo-pumista. Kun tähän luopumiseen on sovellet-tava mitä rikoslain 4 luvun 2 §:ssä on säädet-ty, se tarkoittaa, että vetäytyminen on arvioi-tava 2 §:n sääntöjen mukaan. Tulkinta, vaik-kakin ilmeisesti oikeuskirjallisuudessa vallit-seva, johtaisi kuitenkin lukuisiin vaikeuksiin.Kun valmistelurikosten yritystä ei missäänole säädetty rangaistavaksi, ei erilliselle yri-tyksestä luopumismahdollisuudelle ole käyt-töä. Jos taas valmistelurikoksen yritys olisirangaistava, siitä luopuminen voitaisiin arvi-oida suoraan yrityksestä luopumista koske-van perussäännöksen kautta, jolloin viittausolisi niin ikään tarpeeton. Myöskään tehokas-

ta katumista koskeva mahdollisuus ei toteu-tuisi, koska rikoksen tultua täytetyksi tämämahdollisuus poistuu. Jos taas valmisteluri-kos ei täyty, ei siitä yrityskriminalisoinninpuuttuessa muutoinkaan seuraa vastuuta.Koska 4 luvun 3 §:n 2 momentin soveltami-nen rakentuu saman luvun 2 §:n yleisten so-veltamisedellytysten varaan, säännös ei johdamissään oloissa vastuusta vapauttamiseen.

Säännöstä voi tulkita myös siten, että siinäviitattaisiin siihen rikokseen, jonka valmiste-lusta on kysymys. Lainkohta olisi ymmärret-tävä siten, että valmistelu jää rankaisematta,jos tekijä luopuu valmistelemansa rikoksentäyttämisestä tai tehokkaasti katuu tuon ri-koksen osalta. Tällainen säännös olisi kui-tenkin kriminaalipoliittisesti varsin arvelutta-va. Jos vastuu valmistelukriminalisoinnintunnusmerkistön täyttävästä teosta poistuisisillä, että tekijä jättää valmistelun kohteenaolevan rikoksen tekemisen sikseen, putoaisipohja koko valmistelukriminalisoinnilta. Josnäet valmistelurikoksesta seuraisi vastuu vainsilloin kun päärikoksesta tai sen yrityksestäseuraa vastuu, olisi valmistelukriminalisointiasiallisesti tarpeeton.

Kolmas vaihtoehto olisi katsoa säännöksenviittaavan itse valmistelukriminalisointiin,mutta siten, että valmistelusta voisi luopuavielä tunnusmerkistön tultua täytetyksi. Teki-jä vapautuisi esimerkiksi törkeän huumausai-nerikoksen valmistelusta mitätöimällä tekon-sa siihenastiset vaikutukset. Säännöksen syn-tyhistoria osoittaa, että juuri tämä on ollut ri-koslainsäätäjien alun alkaen tavoittelemalopputulos. Tällaisessa tilanteessa valmiste-lusta luopumisen vastuuvapaus voisi olla hy-vinkin perusteltua. Arvioitaessa tilanteet4 luvun 2 §:n 1 momentin kautta, jolloin ri-koksen täyttymisen estäminen poistaa katu-musmahdollisuuden, vastuusta vapauttami-nen ei enää ole mahdollista.

Selitys ilmeiselle ristiriidalle on, että rikos-lain varhaisempiin ehdotusvaiheisiin sisältyimyös sellaisia valmistelukriminalisointeja,joiden osalta tehokkaasti katunut tekijä olisivoinut vapautua vastuusta erityissäännöstennojalla myös tilanteessa, jossa valmisteluri-kos olisi tullut muodollisesti täytetyksi. Lop-puvaiheessa kaikki yrityksestä luopumista jatehokasta katumusta koskevat tilanteet pää-tettiin säännellä yleiseen osaan sijoitettavalla

HE 44/2002 vp146

syntetisoidulla säännöksellä. Tämä koskimyös valmistelua, jonka osalta yleiseenosaan otettiin nykyisessä laissa oleva viittaus.On ilmeistä, että lainsäätäjä otaksui näinmahdollistavansa vastuusta vapauttamisenvalmistelukriminalisointien tapauksissa myöstunnusmerkistön tultua täytetyksi, edellyttä-en, että tekijä onnistuu poistamaan rikoksenvaikutukset. Kun yrityksestä luopumista kos-keva perussäännös kuitenkin puhuu sen vai-kutuksen estämisestä, joka tekee rikoksentäytetyksi, ei valmisteluteostakaan voi luopuarikoksen tultua täytetyksi.

Voimassa olevan rikoslain yleisen osansäätäjälle näkyy siten uudistuksen viime vai-heissa sattuneen erehdys. Sen tuloksena la-kiin otettiin valmistelusta luopumista koske-va säännös, joka on vailla soveltamisen mah-dollisuuksia. Valmistelusta luopumista kos-keva 4 luvun 3 §:n 2 momentti voidaan siiskumota säätämättä mitään sen tilalle. Vas-tuuvapaus voidaan nykyisellään kanavoidatuomitsematta jättämistä koskevan kohtuus-perusteen kautta. Jos vastuusta vapauttami-seen on valmistelutyyppisissä kriminalisoin-neissa tätä laajempi tarve, asia tulee parhai-ten arvioitavaksi rikoslain erityisessä osassa.Näin asia onkin yleensä ratkaistu maissa,joissa valmistelusta rangaistaan saman raken-teen mukaan kuin Suomessa. Saksassa val-mistelusta luopumisesta on erillissäännökset.Ruotsissa valmistelusta luopumiseen sovelle-taan, mitä yrityksestä luopumisesta sääde-tään, mutta siellä valmistelun ja yrityksenrankaisemista koskevien säännösten raken-teet ovat keskenään samanlaiset.

B. Osallisuudesta

Yleisiä huomautuksia

1. Osallisuusmuotojen erottelu

Usein rikoksiin liittyy eri henkilöiden yh-teistoimintaa. Useamman henkilön osallistu-essa rikoksen toteuttamiseen on ratkaistava,kuinka vastuu jaetaan eri osallisten kesken.Vastuunjako voidaan toteuttaa joko yhtenäis-vastuuperiaatteen tai osallisten erillisvastuunpohjalta. Yhtenäisvastuulle rakentuvissa jär-jestelmissä jokainen rikokseen myötävaikut-tanut tuomitaan tekijänä, jolloin erot osallis-

ten toiminnassa otetaan huomioon rangais-tuksen mittaamisessa. Järjestelmä on käytös-sä muun muassa Norjassa ja Itävallassa. Eril-lisvastuuta toteuttavissa järjestelmissä teh-dään ero tekijävastuun ja niin sanotun varsi-naisen osallisuusvastuun eli yllytyksen jaavunannon välillä. Erillisvastuun pohjalle ra-kentuva järjestelmä on käytössä muun muas-sa Suomessa ja Saksassa. Muista pohjois-maista Ruotsi ja Tanska sijoittuvat myös tä-hän ryhmään, joskin osallisuusmuotojen erot-telua ei näissä maissa ole toteutettu yhtä tar-kasti.

Erillisvastuulle perustuvissa järjestelmissäon vahvistettava ne perusteet, joiden nojallatehdään ero eri osallisuusmuotojen välillä.Osallisten välillä tehtävä ero perustuu jokoobjektiivisiin tai subjektiivisiin seikkoihintaikka näiden yhdistelmiin. Subjektiivisenosallisuusteorian mukaan huomio kiinnite-tään suhtautumiseen, asennoitumiseen ja tar-koituksiin. Objektiivisen osallisuusteorianmukaan ero perustuu ulkoisiin seikkoihin.Muodollisobjektiivinen teoria kiinnittäähuomionsa kirjaimellisesti tulkittuun ulkoi-seen teonkuvaukseen. Tekijänä voi olla vainse, joka täyttää kaikki teonkuvauksen olen-naiset tunnusmerkit, mikä usein rajaisi teki-jävastuun tavattoman ahtaaksi. Aineellisob-jektiiviset teoriat ovat kompromissi muodol-lisobjektiivisten ja subjektiivisten teorioittenvälillä. Yhteistä subjektiivisille teorioille onvaatimus yhteisestä tekopäätöksestä tai vas-taavasta subjektiivisväritteisestä edellytyk-sestä. Objektiivisessa suhteessa edellytetäänyleensä, että eri osallisten tekojen merkitystäpainotetaan ja punnitaan myös aineelliseltakannalta; jokin käyttäytyminen voi olla rat-kaisevampaa kuin toinen. Se, kuinka tämäpunninta tehdään ja mitä kriteereitä seuraten,vaihtelee.

Erillisvastuuta toteuttavassa järjestelmässäosallisten vastuu on määrättyyn pisteeseensaakka sidoksissa päätekijän teon rangaista-vuuteen. Puhutaan osallisten vastuun akses-sorisuudesta. Sen mukaan, kuinka tarkastipääteon rangaistavuus määrittää osallistentoiminnan rangaistavuuden, puhutaan vastaa-vasti vahvuudeltaan eritasoisesta aksessori-suudesta. Vahvimmillaan aksessorisuus mer-kitsisi, että osallisten rankaiseminen ainaedellyttäisi päätekijän rankaisemista ja sa-

HE 44/2002 vp 147

masta teosta. Jos päätekijää ei saataisi kiinnitai hän muusta syystä välttäisi vastuun, myösosalliset vapautuisivat vastuusta. Aksesso-risuusvaatimusta on tästä kuitenkin lieven-netty kaikissa tunnetuissa järjestelmissä. Tä-mä koskee etenkin subjektiivisia seikkoja.Onkin vaikea hyväksyä, että tekijän subjek-tiivisilla seikoilla saisi olla sama merkitysosallisten vastuuseen kuin ulkoisille teonpiir-teillä. Jälkimmäisten osalta avunantaja ja yl-lyttäjä voivat itse arvata, mihin ovat apua an-tamassa tai tekijää yllyttämässä. Jos taasosallisen vastuuseen vaikuttaisivat ratkaise-vasti myös vaikeasti havainnoitavat pääteki-jän subjektiiviset seikat, seuraukset saattaisi-vat oikeusturvan kannalta olla ongelmallisia.

2. Nykytila

Suomessa osallisten vastuu on toteutettuerillisvastuun pohjalta. Rikoksen tekemisenmuotoina erotetaan tekijävastuu ja varsinai-nen osallisuus. Tekijävastuu kattaa kolme ti-lannetta: välitön (varsinainen) yksin tekemi-nen, rikoskumppanuus ja välillinen tekemi-nen. Rikoskumppanuudessa kukin kumppanituomitaan tekijänä. Välillisessä tekemisessätekijävastuu kohtaa sitä, joka tekee rikoksentoista välikappaleena käyttäen. Varsinainenosallisuus kattaa kaksi tilannetta, yllytyksenja avunannon. Osallisten vastuu on meillävarsin pitkälle sidoksissa päätekijän tekoon.

Osallisuutta koskevat säännökset on sijoi-tettu rikoslain 5 lukuun. Laissa on säädettyrikoskumppanuudesta, yllytyksestä jaavunannosta. Tekijävastuusta ja välillisestätekemisestä ei ole säännöksiä. Lisäksi laissasäädetään niin sanottujen erityisten henkilö-kohtaisten olosuhteiden vaikutuksestaosallisten vastuuseen.

2.1. Tekijävastuu ja rikoskumppanuus

Rikoslain 5 luvun 1 §:n mukaan jos "kaksitahi useammat ovat yhdessä tehneet rikok-sen; rangaistakoon itsekukin rikoksen tekijä-nä". Yhdessä tekeminen perustaa siten teki-jävastuun. Tarkempien tekijävastuun ehtojenerittely on jäänyt oikeustieteen ja käytännöntehtäväksi. Tekijävastuun ala rajautuu ennenkaikkea avunantovastuun kautta. Periaatteet,

joiden nojalla tehdään ero avunantajan ja te-kijäkumppanuuden välillä, määräävät tekijä-vastuun alan.

Vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa edus-tetun kannan mukaan ero osallisuusmuotojenvälillä tulisi tehdä tekojen muodollisen laa-dun perusteella. Tekemiseksi katsottaisiin si-ten täytäntöönpanotoimen suorittaminen taisiihen osallistuminen, avunannoksi taas toi-mi, joka tekee täytäntöönpanotoimen mah-dolliseksi tai edistää sitä. Tämä kuitenkinvain siirtää itse pääkysymystä, sillä seuraa-vaksi olisi määriteltävä itse täytäntöönpano-toimi. Tätä tehtävää oikeuskirjallisuudessa eiole tyydyttävästi kyetty ratkaisemaan.

Oikeuskäytännössä paino on usein ollut ai-neellisobjektiivisilla perusteilla. 1970-luvullakorkein oikeus antoi joukon ennakkopäätök-siä, joissa paino varsin selvästi oli muissakuin muodollisobjektiivisissa kriteereissä.Niinpä tapauksessa KKO 1974 II 82 syytetty,joka oli hankittuaan rakennuksen ulko-ovenavaimen yhdessä kahden muun henkilönkanssa suunnitellut anastuksen suorittamisen,kuljettanut nämä henkilöt autolla rikospaikal-le, odottanut heitä autossa ja kuljettanut hei-dät sieltä pois sekä saanut osan anastetuistarahoista, tuomittiin törkeästä varkaudesta te-kijänä eikä vain avunantajana. RatkaisussaKKO 1975 II 40 syytetty, joka oli suunnitel-lut ryöstön yhdessä kahden muun henkilönkanssa, käyttänyt sen toteuttamisessa luvat-tomasti käyttöönotettua henkilöautoa, odot-tanut nopean paon varmistamiseksi autossapankkiin anastusta suorittamaan menneitä ri-koskumppaneitaan ja saanut osan pankistaryöstetyistä rahoista, tuomittiin tekijänä eikävain avunantajana. Myös tapauksessa KKO1983 II 4 rikoksen suunnitteluun ja muullatavoin sen toteuttamiseen vahvasti myötävai-kuttanut henkilö tuomittiin tekijänä.

Joissain tapauksissa osallisten vastuu onulotettu hyvinkin pitkälle. Ratkaisussa KKO1988:42 A ja B olivat päättäneet tilata taksin,surmata sen kuljettajan sekä anastaa sen jäl-keen auton ja kuljettajan rahat. Tällöin heolivat keskustelleet muun muassa surmaa-mispaikasta. Matkan aikana A oli pyytänyttaksiautoilija C:tä pysäyttämään autonsa syr-jäiselle paikalle ja ampumalla surmannutC:n. Sen jälkeen A ja B olivat ottaneet autonkäyttöönsä B:n ryhtyessä sitä kuljettamaan ja

HE 44/2002 vp148

anastaneet autosta rahaa. Kun C:n surmaami-nen oli tehty A:n ja B:n ennalta yhdessä laa-timan suunnitelman mukaisesti ja yhteisenpäämäärän saavuttamiseksi, B tuomittiin te-kijänä rangaistukseen C:n surmaamisesta.Kysymyksessä oli äänestyspäätös. Enemmis-tön mukaan tekijävastuuseen riitti, että sur-maaminen oli tehty ennalta yhdessä laaditunsuunnitelman mukaisesti ja yhteisen päämää-rän saavuttamiseksi. Jos tekijävastuun eh-doksi asetetaan paitsi yhteisymmärrys myösyhdessä toimiminen, tapaus on kiistanalai-nen.

2.2. Välillinen tekeminen

Oikeuskirjallisuudessa esitetty määritelmävälillisestä tekemisestä viittaa tilanteisiin,joissa rikos tehdään käyttäen toista henkilöävälikappaleena. Välilliseksi tekijäksi kutsu-taan henkilöä, joka suorittaa täytäntöönpano-toimen toista henkilöä välikappaleena käyttä-en. Välikappaleen asemassa välitön tekijä onsen vuoksi, että häneltä puuttuu jokin vas-tuun perustuva olosuhde tai ominaisuus. Vä-lillinen tekeminen on yksi rikoksen tekemi-sen muodoista ja välillisen tekijän vastuu ar-vioidaan tekijävastuun mukaan.

Välillisen tekemisen konstruktion tarkoi-tuksena on huolehtia siitä, ettei päätekijänvastuun edellytysten puuttuminen koidu hän-tä hyväksikäyttävän eduksi. Välillinen teke-minen on yhteydessä aksessorisuuden vaati-mukseen sekä tapaan ymmärtää osallisuudenkohde. Jos osallisuuden kohteelta edellyte-tään syyllisyyttä osoittavaa tekoa ja jos siisavunantaminen tai yllyttäminen vain syylli-syyttä osoittavaan päätekoon olisi rangaista-vaa, päätekijän syyllisyyden puuttuminenjohtaisi vastuusta vapautumiseen, jollei tar-jolla olisi välillisen tekemisen konstruktiota.Välillinen tekeminen on siten syntynyt tar-peesta paikata tiukasta aksessorisuusvaati-muksesta seuraavat rangaistavuusaukot.

Välillisen tekemisen tapauksissa välillinentekijä tuomitaan kuten tekijä. Molempienrangaistavuus ja vastuu on lähtökohtaisestisamalla tasolla. Konkreettisen tilanteen arvi-oinnissa sillä, ettei välillinen tekijä sittenkäänsuorita itse rikosta, saattaa kuitenkin ollamerkitystä.

2.3. Yllytys

Rikoslain nykyinen yllytystä koskeva 5 lu-vun 2 § kuuluu: "Joka käskee, palkkaa, kiu-saa tahi muuten tahallansa taivuttaa tai viette-lee toista rikokseen, tuomittakoon, joko rikostulee täytetyksi, taikka vaan jää rangaista-vaan yritykseen, yllytyksestä ikäänkuin hänitse olisi ollut tekijä." Yllytys on siis varsi-naisen osallisuuden muodoista ankarimminrangaistava. Yllyttäjän vastuu on lähtökoh-taisesti samalla tasolla kuin itse päätekijän.

Yllytysvastuu rajautuu tahallisiin tekoihin.Yllyttäjän tulee toimia tahallisesti ja myössen teon, johon on yllytetty, tulee olla tahal-linen. Vaikkei jälkimmäinen ehto saakaansuoraa tukea lain sanamuodosta, on oikeus-kirjallisuuden kanta asiassa varsin yksimieli-nen. Yllytys tuottamukselliseen rikokseensaattaa kuitenkin tulla rangaistavaksi välillis-tä tekemistä koskevan konstruktion nojalla.

Yllyttäjän vastuu edellyttää, että päätekijäsyyllistyy vähintään rangaistavaan yrityk-seen. Jos päätekijä ei reagoi yllytykseen yl-lyttäjän tarkoittamin tavoin eli ei ryhdy ri-koksen toteuttamiseen, on kyseessä niin sa-nottu yritetty yllytys. Osallisuusvastuutasääntelevän aksessorisuusperiaatteen mukaantällainen yritykseksi jäänyt yllytys ei johdarangaistusvastuuseen. Yllytysvastuun akses-sorisuus merkitsee myös, että pääteon tuleetäyttää kaikki rikoksen yleiset edellytykset.Vaaditaan tunnusmerkistönmukaisuutta, oi-keudenvastaisuutta ja subjektiiviselta puolel-ta tahallisuutta. Pääteon oikeudenvastaisuu-den taikka päätekijän tahallisuuden puuttues-sa myös osalliset vapautuvat vastuusta. Kos-ka tämä lopputulos olisi usein kriminaalipo-liittisesti epämielekäs, on vastuu usein perus-tettavissa välillisen tekemisen konstruktioon.

2.4. Avunanto

Nykyisen avunantoa koskevan rikoslain5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan avunan-nosta rikokseen rangaistaan sitä, joka "toisenrikosta tehdessä taikka sitä ennen, tahallansaon neuvolla, toimella tahi kehotuksella tekoaedistänyt". Myös avunantovastuu rajautuutahallisiin tekoihin. Avunantajan tulee toimiatahallaan, ja myös päärikoksen tulee oikeus-kirjallisuudessa vakiintuneen kannan mukaan

HE 44/2002 vp 149

olla tahallinen. Asetelma on tässä sama kuinyllytyksen yhteydessä. Myös avunannon ran-kaiseminen edellyttää, että pääteko on eden-nyt rangaistavaan yritykseen. Laissa sääde-tään erikseen tilanteesta, jossa joku on yllyt-tänyt toista avunantoon. Pykälän 3 momentinmukaan yllytys rangaistavaan avunantoon onavunantona rangaistava. Käytännössä keskei-sin tulkintaongelma koskee tekijävastuun jaavunannon suhdetta. Edellä on lyhyesti esi-telty tässä ratkaisussa noudatettavat perus-teet.

Laissa on lisäksi säännös, joka supistaaavunantovastuuta lievissä rikoksissa. Pykälän4 momentin mukaan avunanto niin sanottui-hin politiarikoksiin, eli rikoslain 43 ja 44 lu-vussa mainittuihin ja niihin verrattaviin te-koihin, jää rankaisematta. Käytännössä kes-keisin ryhmä ovat ne rikoslain ulkopuolisessalainsäädännössä mainitut rikokset, joista onsäädetty rangaistukseksi sakkoa tai enintäänkuusi kuukautta vankeutta.

2.5. Erityisten olosuhteiden vaikutus osallis-ten vastuuseen

Osallisuudessa vaikuttavan aksessorisuus-vaatimuksen mukaan yllyttäjän ja avunanta-jan vastuu on määräpisteeseen saakka sidok-sissa siihen, kuinka päätekijän teko oikeudel-lisesti arvioidaan. Näiden varsinaisten osal-listen vastuu yleensä edellyttää, että päätekotäyttää tunnusmerkistön, on oikeudenvastai-nen ja tahallisena päätekijälle syyksiluettava.Mutta kun osallisuudella on tällä tavoin mää-ritelty kelvollinen kohde, yhteys päätekooneräässä mielessä katkeaa. Tästä eteenpäinosallisten vastuu arvioidaan näet subjektiivi-sessa suhteessa pääsääntöisesti itsenäisesti.Kunkin osallisen syyllisyys mitataan hänenomien olosuhteittensa mukaisesti. Periaate oneräiden maiden rikoslaeissa saatettu lausuajulki suoraan. Suomessa tämä ajatus ilmeneeepäsuorasti rikoslain 5 luvun 4 §:stä. Senmukaan milloin "jonkun erityinen olosuhdepoistaa jonkin teon rangaistavaisuuden taikkasitä vähentää tahi enentää; koskekoon se ai-noastaan sitä tekijää, yllyttäjää tahi auttajaa,joka on mainitussa suhteessa". Toisin sanoenjos laki tuntee erityisen rangaistavuutta pois-tavan, vähentävän tai lisäävän seikan, tuol-lainen seikka koskee vain sitä osallista, johon

tällaista seikkaa koskeva säännös soveltuu.Erityinen olosuhde, joka lieventää jonkin

tekijän vastuuta, koituu siis vain tuon tekijänhyväksi, jota se koskee. Vanhastaan pesän-kavalluksena tunnettu rangaistussäännösmerkitsi sitä, että perheenjäsenten välisestäomaisuusrikoksesta rangaistiin keskimääräis-tä lievemmin. Tämä lievennys ei sen sijaanulottunut muihin osallisiin, joita tämä suhdeei koskenut. Sama periaate koskee perusteita,jotka lisäävät jonkin osallisen vastuuta. Se,että yksi tekijöistä tuomitaan vaikkapa rikos-lain uusimista koskevan säännöksen nojalla,ei vaikuta muiden osallisten rangaistuksiin.

Erityinen rangaistuksen poistava tai sitälieventävä seikka ei koidu muiden osallistenhyväksi. Vastaavasti erityinen rangaistustakorottava seikka korottaa vain sen osallisenrangaistusta, joka on mainitussa suhteessa.Sen sijaan laissa ei säädetä, mikä vaikutusmuiden osallisten vastuuseen on sillä, ettäerityinen rangaistavuutta perustava seikkakoskee vain yhtä osallisista. Kun vastuuta pe-rustavaa seikkaa ei ole mainittu rikoslain5 luvun 4 §:ssä, oikeuskirjallisuudessa onvakiintuneesti katsottu, ettei säännös sellaistamyöskään koske. Muiden osallisten vastuuarvioidaan lähtien siitä, että hekin ikään kuintäyttäisivät tuon puuttuvan ehdon. Toisin sa-noen rangaistavuutta perustavan erityisenolosuhteen puuttuminen avunantajan tai yl-lyttäjän osalta ei estä vastuuseen asettamista.Näin myös esimerkiksi henkilö, joka ei olevirkamies, voi yllyttää virkarikokseen. Jossen sijaan virkamiesominaisuus merkitsisivain vastuun ankaroittamista (niin sanotutepävarsinaiset virkarikokset), yllyttäjän vas-tuu arvioitaisiin ilman tuon ominaisuudentuomaa rangaistuslisää.

3. Oikeusvertailua

Pohjoismaat. Osallisuusvastuun järjeste-lyssä noudatetut periaatteet vaihtelevat suu-restikin eri oikeusjärjestelmissä. Tämä päteemyös pohjoismaihin. Norja on omaksunutyhtenäisvastuuperiaatteen. Kaikki rikokseenosallistuneet tuomitaan tekijöinä, mutta erotosallisuuden intensiteetissä otetaan huomi-oon rangaistusta määrättäessä. Yleistä mit-taamisohjetta lukuun ottamatta (Norjan rikos-lain 58 §) rikoslain yleinen osa ei sisällä

HE 44/2002 vp150

säännöksiä osallisuudesta. Siitä, missä mää-rin myös tekoon osallistuneet voidaan saattaavastuuseen, säädetään rikoslain erityisenosan tunnusmerkistöissä.

Ruotsissa ja Tanskassa on toteututettu vä-hemmän eriytetty erillisvastuu. Tanskan ri-koslain mukaan vastuuseen joutuu jokainen,joka on vaikuttanut rikoksen tekoon yllytyk-sellä, neuvolla tai toimella (23 §). Laki ei teeeroa osallisuuden eri muotojen välillä. Oike-uskirjallisuudessa erotetaan kuitenkin toisis-taan yllytys ja avunanto. Lisäksi mainittuunpykälään sisältyy ohjeet rangaistuksen mit-taamisesta osallisuustapauksissa. Rangaistus-ta voidaan lieventää, jos osallisuus on ollutmerkitykseltään vähäisempää tai jos se onvain vahvistanut jo tehtyä tekopäätöstä, mil-loin päätekijän teko jäi yritykseen tai milloinosallistuneen oma toiminta on katsottavaepäonnistuneeksi.

Varsinaisen osallisuuden sijasta myösRuotsissa on käytössä termi "myötävaikutus"(medverkan). Myötävaikutus rikokseen voitoteutua toiminnalla tekijänä, yllyttäjänä taiavunantajana. Ruotsissa aksessorisuudenvaatimusta on lievennetty olennaisesti. Pää-tekijältä ei edellytetä esimerkiksi syyllisyyttätai tahallisuutta ja myös yllytys tuottamuksel-liseen tekoon on rangaistava. Ruotsin oikeustuntee myös välillisen tekemisen konstrukti-on. Koska aksessorisuusvaatimusta tulkitaanRuotsissa lievemmin kuin Suomessa, välilli-sen tekemisen merkitys on kuitenkin vähen-tynyt varsinaisen osallisuuden vallatessa siltäalaa. Uudistusehdotuksen (SOU 1996:185)mukaan lakiin esitettiin yleissäännöstä teki-jäkumppaneiden vastuusta (medgärnings-mannaskap). Asiallisia muutoksia nykyiseenlakiin ei ehdotettu. Hyväksytyn hallituksenesityksen (2000/01:85) mukaan tätä uudis-tusehdotusta ei kuitenkaan toteuteta. Esityk-sessä katsottiin nykyisen sääntelyn toimineenkäytännössä hyvin.

Saksan rikoslaki on eriytetyn osallisuusvas-tuun kannalla. Laissa säädetään erikseen teki-jävastuusta (25 §), yllyttäjästä (26 §) jaavunantajasta (27 §). Lisäksi rikoslaissa onyksityiskohtaiset säännökset erityisten olo-suhteiden vaikutuksesta osallisten vastuuseen(28 §) sekä yrityksen ja yrityksestä luopumi-sen vaikutuksesta osallisuustilanteissa (30 ja31 §). Jokaisen osallisen vastuu määräytyy

hänen oman syyllisyytensä mukaan (29 §).Tekijänä tuomitaan se, joka toteuttaa rikok-sen yksin taikka muiden välityksellä. Yllyttä-jänä rangaistaan sitä, joka tahallaan on saanutaikaan tahallista rikosta koskevan tekopää-töksen tekijässä. Avunantajana tuomitaantoisen tahallisen rikoksen tekemistä tahallaanedistänyt taikka helpottanut. Raja tekijävas-tuun ja avunantajan vastuun välillä ratkeaaniin sanotun teonherruusopin mukaan. Teki-jävastuu edellyttää yhteistä tekopäätöstätaikka suunnitelmaa ja yhdessä toimimistatuon suunnitelman puitteissa. Tekijävastuuedellyttää työnjakoon pohjaavaa yhteistoi-mintaa; jokaisen tekijävastuuseen joutuvantulee täyttää tehtävä, joka on olennainen ri-kossuunnitelman toteuttamisen onnistumisenkannalta. Lisäksi vaaditaan yhteistoimintaarikoksen täytäntöönpanon aikana, myötävai-kutus vain valmistelu- tai suunnitteluvaihees-sa ei riitä. Välillisen tekemisen konstruktiollaon Saksassa jokseenkin sama asema kuinSuomessa. Saksassa yritetty yllytys törkeäänrikokseen rangaistaan yleissäännöksen nojal-la (30 §:n 1 momentti, päärikoksen minimi-rangaistuksen tulee olla yksi vuosi vankeut-ta).

Erityisten henkilökohtaisten olosuhteidenvaikutuksesta säädetään varsin yksityiskoh-taisesti. Laki tekee eron vastuun perustavienja vastuun määrään vaikuttavien olosuhteidenvälillä. Mikäli osallista ei koske vastuun pe-rustava henkilökohtainen olosuhde, on tällai-sen osallisen rangaistusta 28 §:n 1 momentinmukaan lievennettävä. Jos siis ulkopuolinenantaa apua tai yllyttää virkamiehen tekemäänrikoksen, hänen vastuutaan lievennetään.Toiseksi erotetaan ne henkilökohtaiset olo-suhteet, jotka vain vaikuttavat vastuun mää-rään. Näiden osalta laissa todetaan niidenkoskevan vain sitä osallista, joka on maini-tussa suhteessa. Toisin sanoen peruste, jokakoventaa tai lieventää vastuuta, koituu vainasianomaisen henkilön hyväksi tai vahingok-si (28 §:n 2 momentti).

Itävallan rikoslaki seuraa yhtenäisvastuunperiaatetta. Laki ei erottele avunantajan taiyllyttäjän vastuuta, vaan jokainen tekoon jol-lakin tavoin myötävaikuttanut henkilö tuomi-taan tekijänä oman syyllisyytensä mukaan(12 ja 13 §). Jos kuitenkin jotakuta tekoonosallistunutta koskee jokin teon rangais-

HE 44/2002 vp 151

tavuuteen taikka rangaistavuuden määräänvaikuttava henkilökohtainen olosuhde, vai-kuttaa tuo seikka vain sanotussa suhteessaolevan osallisen vastuuseen (14 §). Itävallas-sa yritetty yllytys on kaikissa tapauksissarangaistava.

4. Nykytilan ongelmia

Käytössä oleva osallisten toimien erillisellearvostelulle perustuva järjestelmä synnyttäälukuisia rajanveto-ongelmia. Yhtenäisvas-tuulle perustuvan järjestelmän etuja on näi-den ongelmien välttäminen. Hintana on kui-tenkin vastuuperiaatteiden epämääräisyys.Osallisten erillisarvostelulle perustuva järjes-telmä on tarkempi vastuun kohdentamises-saan. Tekijän, yllyttäjän ja avunantajan toi-missa on ero, joka tulee tunnistaa jo rikoslainperuskategorioiden tasolla. Myös rikosoi-keuskomitea piti kriminaalipoliittisesti tar-koituksenmukaisimpana ja rikoslain havain-nollisuuden kannalta tarpeellisena säilyttäänykyiset kolme osallisuusmuotoa ja määritel-lä ne uudessa rikoslaissa.

Yleisten vastuuperiaatteiden soveltamis-käytännössä ei myöskään ole ilmennyt suu-rempia ongelmia. Tekijäkumppanuuden jaavunannon erottelussa oikeuskäytännössä onvalittu vaikeasti täsmennettävien muodollis-objektiivisten kriteereiden sijasta aineellis-objektiivisesti painottuneet perusteet. Myösrikosoikeuskomitean mukaan osallisuusmuo-tojen käsitesisältö olisi syytä säilyttää entisel-lään. Rikoskumppanuuden ja avunannonerottelun tulisi perustua siihen, miten olen-naista myötävaikuttava toiminta on ollut ri-koksen toteuttamiselle. Eräissä oikeuskäy-tännön ratkaisuissa on paikoin esiintynytmyös varsin subjektiivisväritteisiä perustelu-ja. Näihin on syytä suhtautua jo oikeustur-vasyistä kriittisesti.

Rikoslain nykyiset osallisuutta koskevatsäännökset ovat toimineet pääosin moitteetta.Legaliteettiperiaatteen kannalta selkeä puutekuitenkin on, ettei välillisestä tekemisestä olesäädetty laissa. Välillisen tekemisen kon-struktion tarve itsessään on arvioitava suh-teessa noudatettuun aksessorisuuden vaati-mukseen. Koska aksessorisuusvaatimukseenei tässä esityksessä ehdoteta muutoksia, välil-lisen tekemisen konstruktiolla on jatkossakin

merkitystä. Tämän vuoksi asiaa koskevanerillissäännöksen ottaminen lakiin on perus-teltua.

Tiukasta aksessorisuusvaatimuksesta seu-raa myös, ettei niin sanottu yritetty yllytysjohda rangaistusvastuuseen. Jos yllytetty py-syy passiivisena, yllyttäjä vapautuu osalli-suusvastuusta siihen katsomatta, kuinka in-tensiivistä hänen toimintansa on. Joissain ti-lanteissa vastuun puuttumista voi pitää pul-mallisena. Rangaistavuusaukkoa on paikattuerityiskriminalisoinnein. Tällaisena on van-hastaan tunnettu yritetty yllytys perättömäänlausumaan (rikoslain 15 luvun 5 §). Eräissämaissa yritetty yllytys on rangaistu olennai-sesti laajemmin. Toisaalta nykyistä rangais-tavuusaukkoa paikkaa osaltaan myös julkistakehottamista rikokseen koskeva rangaistus-säännös (17 luvun 1 §). Vastuun edellytykse-nä kuitenkin on muun muassa, että kehotustapahtuu joukkotiedotusvälinettä käyttäen,julkisesti väkijoukossa tai yleisesti tietoonsaatetussa kirjoituksessa tai muussa esityk-sessä.

Myös sääntely, joka koskee erityisten olo-suhteiden vaikutusta osallisten vastuuseen,on osaksi puutteellinen. Laki ottaa kantaa ai-noastaan siihen, kuinka menetellä niiden olo-suhteiden suhteen, jotka lisäävät, vähentävättai poistavat jonkin osallisen vastuun. Sen si-jaan kysymys siitä, kuinka menetellä vastuu-ta perustavien olosuhteiden kanssa, on jätettyavoimeksi. Tulkinnalla on vakiinnutettu ti-lanne, jonka mukaan tällaisen olosuhteenpuuttuminen muiden osallisten osalta ei vai-kuta heidän vastuuseensa. Lakia voi tältäosin pitää jossain määrin epäjohdonmukaise-na. Jos kerran yhteen osalliseen sovellettavis-sa olevan erityisen ominaisuuden tuoma ran-gaistuslisä eli tilanne, jossa kyseessä on ran-gaistavuutta lisäävä seikka, ei koidu ulkopuo-lisen osallisen haitaksi, voi yhtä lailla kysyä,miksei tällaista ulkopuolista osallista yhtähyvin vapauteta siitä lisärasitteesta, jota mer-kitsee päätekijää koskeva erityinen rangais-tavuutta perustava ominaisuus. Kriminaalipo-liittisena perusteluna vastuuvapautta vastaanvoi esittää, että muussa tapauksessa rikok-seen johtanut yllytys jäisi erikoisrikoksissakokonaan rankaisematta. Oikeuskirjallisuu-dessa on puollettu kompromissiratkaisua,jonka mukaan erityisen vastuuta perustavan

HE 44/2002 vp152

olosuhteen soveltumattomuus osalliseen otet-taisiin huomioon rangaistuksen mittaamises-sa. Samalla kannalla on myös Saksan rikos-laki. Tilanteiden vaihtelevuus kuitenkin vai-keuttaa yleisen lievennyssäännön asettamista.Joissakin tapauksissa erityisen olosuhteenpuuttumisen voisi ajatella johtavan lähes täy-teen vastuuvapauteen (avunantaminen teknis-luonteiseen ja suppeata erityisryhmää koske-vaan erikoisrikokseen), toisissa tapauksissataas erityisominaisuuden puuttumisella eijuuri tarvitsisi olla vaikutusta vastuuseen(esimerkiksi joku yllyttää virkamiehen rik-komaan virkavelvollisuutensa).

5. Ehdotuksen pääkohdat

Osallisten vastuu ehdotetaan säänneltäväksiedelleen erillisvastuun pohjalta. Lakiin ehdo-tetaan otettavaksi nykyiseen tapaan säännök-set rikoskumppanuudesta, yllytyksestä jaavunannosta. Varsinaisen osallisuuden ja te-kijävastuun rajat ehdotetaan säilytettäviksientisellään. Avunannosta tuomittaisiin se, jo-ka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toi-min tai muilla tavoin tahallaan auttaa toistatahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yri-tyksen tekemisessä. Yllytyksestä tuomittai-siin vuorostaan se, joka tahallaan taivuttaatoisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaista-vaan yritykseen.

Uutena lakiin ehdotetaan otettavaksi välil-listä tekemistä koskeva säännös. Sen mukaanrikoksen tekijänä tuomitaan myös se, joka ontehnyt tahallisen rikoksen käyttäen välikap-paleena toista, jota ei voida rangaista siitä ri-koksesta syyntakeettomuuden, tahallisuudenpuuttumisen tai muun rikosvastuun edelly-tyksiin liittyvän syyn vuoksi. Säännöksentulkinta rakentuisi nykyisten oikeuskirjalli-suudessa ja käytännössä muotoutuneidensuuntaviivojen varaan.

Muutoksena nykyiseen lakiin ehdotetaanlisäksi nykyiseen verrattuna täydennettyäsäännöstä erityisten olosuhteiden vaikutuk-sesta osallisten vastuuseen. Lisäys koskisivastuuta perustavaa olosuhdetta. Ehdotuksenmukaan yllyttäjän tai avunantajan rangais-tusvastuuseen ei vaikuta se, ettei häntä koskesellainen erityinen henkilöön liittyvä olosuh-de, joka tekijän osalta perustaa teon rangais-tavuuden.

Osallisuussäännösten yhteyteen ehdotetaanotettavaksi lisäksi säännös oikeushenkilönpuolesta toimimisesta. Tämä ilmaus viittaa ti-lanteeseen, jossa rikos tapahtuu oikeushenki-lön toiminnassa ja jossa rikoksen varsinainentekijä toimii oikeushenkilön puolesta ilman,että hän täyttää rikoksen tunnusmerkistössätekijälle asetetut erityisehdot, mutta oikeus-henkilö kuitenkin nuo ehdot täyttää.

3 §. Rikoskumppanuus

Rikoskumppanuutta koskevan säännöseh-dotuksen mukaan jos kaksi tai useammatovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen,rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä. Sana-muoto vastaa jokseenkin sellaisenaan nykyis-tä 5 luvun 1 §:ää. Selvennyksenä aikaisem-paan on lisäys, jonka mukaan rikoskump-panuus voi tulla kysymykseen vain tahallis-ten rikosten yhteydessä.

Tekijävastuu edellyttää yhdessä tekemistä.Termi viittaa sekä subjektiivisiin että objek-tiivisiin seikkoihin. Subjektiivisessa suhtees-sa yhdessä tekeminen merkitsee vaatimustayhteisymmärryksestä. Yhteisymmärrys mer-kitsee tietoisuutta siitä, että oma toiminta yh-dessä muiden toiminnan kanssa toteuttaatunnusmerkistön. Yhteisymmärrysvaatimuk-sesta seuraa, että kumppani ei vastaa vainoman toimintansa seurauksista, vaan teostasiihen saakka, mihin yhteisymmärrys ulottuu.Yhteisymmärrys voi syntyä kesken tapahtu-masarjan, jolloin vastuu kuitenkin alkaa vastasanotusta hetkestä. Yhteisymmärrys sekä pe-rustaa että rajaa vastuun koskemaan vain yh-teisymmärryksessä suoritettuja tekoja ja teonosia. Objektiivisessa suhteessa edellytetäänjonkinlaista osallistumista itse rikoksen to-teuttamiseen (vaaditaan siis "tekemistä"). Sii-tä, millaista panosta tässä suhteessa vaadi-taan, voidaan esittää vain eräitä ratkaisujahelpottavia apusääntöjä. Tekijävastuun edel-lytyksenä on, että osallisen työnjaon mukai-nen osuus on olennainen ja että hänen osuu-tensa täyttämistä on pidettävä kokonaisuudenkannalta merkityksellisenä. Ratkaisu on teh-tävissä vain tarkastelemalla tapahtumien sar-jaa kokonaisuudessaan kaikkine yksityiskoh-tineen.

Rikoskumppanuussäännökseen perustuvantekijävastuun merkitys ilmenee ennen kaik-

HE 44/2002 vp 153

kea niin sanotuissa yhdistetyissä rikoksissa,joissa on elementtejä eri rikoksista, kutenryöstössä tai raiskauksessa. Jos tällainen ri-kos toteutetaan työnjakoa seuraten, esimer-kiksi yksi uhkaa väkivallalla ja toinen anas-taa omaisuusesineen, vastuu olisikin mahdo-ton ilman kumppanuussääntöä. Työnjakoonperustuva kumppanuusvastuu voidaan toteut-taa myös muissakin kuin yhdistetyissä rikok-sissa. Esimerkiksi varkauden suunnittelu,vartiossa oleminen, omaisuuden kuljettami-nen pois ja osallistuminen saaliin jakoon voijohtaa tekijävastuuseen, vaikkei henkilö olisiosallistunut itse anastustoimeen.

Rikoskumppanuuden soveltuvuutta on ra-joitettu useassa suhteessa. Niin sanotuissaerikoisrikoksissa, joissa tekijältä vaaditaantiettyjä ominaisuuksia, tekijäkumppania koh-taa vain avunantajan vastuu. Niin sanotuissaomakätisissä rikoksissa, jotka edellyttäväthenkilökohtaista toteuttamista, samoin kuintuottamuksellisissa rikoksissa kumppanuuson mahdoton.

Yleensä rikoskumppanuuden rajojen selvit-täminen tapahtuu tarkoituksella tehdä erovarsinaisen osallisuuden tilanteisiin. Subjek-tiivisen puolen yhteys on tällöin yleensä on-gelmaton, ja pulmat ovat koskeneet lähinnätekijäkumppanuuteen vaadittavia ulkoisiatoimia. Päinvastainenkin tilanne on mahdol-linen, jolloin useampi henkilö voi toteuttaateollaan saman rikoksen tunnusmerkistön,kuitenkin ilman tarvittavaa subjektiivista yh-teyttä. Oikeuskirjallisuudessa tilanteesta käy-tetään nimitystä satunnainen rikoskump-panuus, jolla tarkoitetaan "kahden tai use-amman henkilön myötävaikutusta saman ri-koksellisen seurauksen aikaansaamisessa ri-koskumppanuuden edellytysten puuttuessa".Tällöin kunkin myötävaikuttajan osuus arvi-oidaan itsenäisenä rikoksena. Satunnainen ri-koskumppanuus tullee käytännössä harvoinkysymykseen tahallisissa rikoksissa. Sen si-jaan tuottamuksellisten rikosten yhteydessäon hyvinkin tavallista, että useampi henkilösyyllistyy samanaikaisesti huolimattomaantai varomattomaan menettelyyn, esimerkiksijonkin suojanormin rikkomistapauksessa.

4 §. Välillinen tekeminen

Rikoslain säännökset eivät suoraan mainit-

se välillisen tekemisen konstruktiota. Kunaksessorisuusvaatimus säilytetään nykyisel-lään, tälle konstruktiolle on kuitenkin selvätarve myös jatkossa. Legaliteettiperiaateedellyttää siten asiasta säädettäväksi laissa.

Säännösehdotuksen mukaan tekijänä tuo-mitaan se, joka on tehnyt tahallisen rikoksenkäyttäen välikappaleena toista, jota ei voidarangaista siitä rikoksesta syyntakeettomuu-den tai tahallisuuden puuttumisen vuoksitaikka muusta rikosoikeudellisen vastuunedellytyksiin liittyvästä syystä. Vastuun edel-lytyksistä voi periaatteessa puuttua tunnus-merkistönmukaisuus, oikeudenvastaisuus taisyyllisyys. Välillisestä tekemisestä on sitenkyse, milloin välittömältä tekijältä (hyväksi-käytetyltä) puuttuu jokin seuraavista ominai-suuksista taikka olosuhteista.

Välitön tekijä voi ensinnäkin olla syynta-keeton. Syyntakeettoman yllyttäminen rikok-seen rangaistaan välillisenä tekemisenä(KKO 1922 II 893). Myös syyntakeettomanavustaminen rikoksen tekemisessä johtaa täy-teen tekijävastuuseen välillisen tekemisenkautta. Syyntakeettomuus voi perustua välit-tömän tekijän ikään tai hänen mielentilaansa.

Välittömältä tekijältä voi myös puuttua ta-hallisuus, toisin sanoen tietoisuus teon tosi-asiallisesta tai oikeudellisesta luonteestapuuttuu tai tekijä erehtyy siitä. Molemmissatapauksissa erehdystä hyväksikäyttävä kol-mas henkilö tuomitaan välillisenä tekijänä.Esimerkkinä välikappaletta erehdyttämällätoteutetusta rikoksesta on tilanne, jossa A an-taa B:n käyttöön myrkkyä selittäen sen lääk-keeksi, jota B:n pitäisi tarjota C:lle. A tuomi-taan välillisenä tekijänä taposta tai murhasta.Oikeuskäytännön esimerkit ovat yleensä vä-hemmän dramaattisia (esimerkiksi KKO1953 II 122 ja 1965 II 38).

Edelleen välittömältä tekijältä voi puuttuajokin tunnusmerkistöön kuuluva erityinentarkoitus tai motiivi. Jos teko ilman erityistätarkoitusta ei kuulu minkään tunnusmerkis-tön alaisuuteen, yllyttäjää rangaistaan välilli-senä tekijänä. Jos tarkoituksen puuttuminenjohtaa lievemmän tunnusmerkistön sovelta-miseen, yllyttäjä vastaa välillisenä tekijänäraskaammasta tekomuodosta, kun taas taivu-tettu vastaa siitä, mihin hänen tekonsa sub-jektiivinen puoli ulottuu.

Välitön tekijä voi myös toimia sellaisen oi-

HE 44/2002 vp154

keuttamisperusteen nojalla, joka ei koske vä-lillistä tekijää. Tekijä voi esimerkiksi johdat-taa toisen tilanteeseen, jossa tämä joutuu tur-vautumaan hätävarjeluun.

Välittömältä tekijältä saattaa puuttua myössyyllisyyden normatiivinen elementti, eli häntoimii olosuhteissa, joissa keneltäkään ei voi-sikohtuudella vaatia norminmukaista suhtau-tumista. Välittömän tekijän pakottaminen taipainostaminen rikokseen voi konstituoida vä-lillisen tekemisen, milloin välitön tekijä eituota pakkoa ole voinut vastustaa. Lievem-missä tapauksissa pakottaminen voidaan taasarvioida yllytyksenä rikokseen, jolloin mo-lemmat joutuvat vastuuseen rikoksesta. Syyl-lisyyden poistavana seikkana voi poikkeuk-sellisesti tulla kyseeseen myös velvoittavakäsky.

Edelleen välittömältä tekijältä saattaa puut-tua tietoisuus tekonsa oikeudellisesta luon-teesta tai hän erehtyy siitä. Oikeudenvastai-suutta koskeva erehdys taas poistaa määrä-ehdoin syyllisyyden. Edellyttäen, että ereh-dys vapauttaisi välittömän tekijän vastuusta,erehdystä hyväksikäyttävä kolmas henkilötuomitaan välillisenä tekijänä.

Välillisen tekemisen soveltuvuutta arvioi-taessa muodostavat oman ryhmänsä niin sa-notut erikoisrikokset. Niissä tunnusmerkistönvoi toteuttaa vain määrätyt ehdot täyttävä te-kijä (intraneus). Henkilö, jolta nämä ominai-suudet puuttuvat (extraneus), ei voi toimiatekijänä. Siten esimerkiksi virkarikokseenvoi syyllistyä vain virkamies. Oikeuskirjalli-suudessa esitetyn kannan mukaan virkamiesvoi toteuttaa virkarikoksen välillisenä tekijä-nä käyttäen välikappaleena henkilöä, joka eitäytä virkamiehen tunnusmerkkejä. Sen si-jaan muu kuin virkamies ei voi toteuttaa vir-karikosta välillisenä tekijänä käyttäen väli-kappaleena virkamiestä.

Toisen erityisryhmän muodostavat rikok-set, jotka edellyttävät henkilökohtaista toteut-tamista. Näissä omakätisissä rikoksissa välil-linen tekeminen ei ole mahdollista. Omakäti-siin rikoksiin kuuluu jo lain sanamuodonkinperusteella perätön lausuma. Toisena omakä-tisen rikoksen esimerkkinä voidaan mainitarattijuopumus.

Samoin kuin varsinaisen osallisuudenmuodot myös välillinen tekeminen rajoittuutahallisiin rikoksiin. Itse välillisen tekijän

toiminnalle asetettaviin vaatimuksiin kirjalli-suudessa on kiinnitetty vähemmän huomiota.Myös tältä osin toiminnan tulee täyttää ri-koksen yleisen tunnusmerkistön edellytykset.Esimerkiksi seurauksen tulee olla tunnus-merkistönmukainen, oikeudenvastainen javälilliselle tekijälle syyksi luettava. Lisäksirikoksen täytyy tapahtua toisen henkilöntoimintaa hyväksi käyttämällä. Joissain tapa-uksissa joudutaan tekemään rajaus suhteessavarsinaiseen tekemiseen. Jos välikappaleenasemassa olevaa käytetään tyystin tahdotto-mana välineenä, saatetaan siirtyä välillisestätekemisestä varsinaiseen tekemiseen. Välilli-senkin tekemisen pitäisi olla siis sellaista,jossa rikos tehdään käyttäen hyväksi toisenomaa toimintakykyä.

5 §. Yllytys

Ehdotuksen mukaan yllytyksestä rikokseentuomittaisiin se, joka tahallaan taivuttaa toi-sen tahalliseen rikokseen tai sen rangaista-vaan yritykseen. Yllyttäjä tuomittaisiin kutentekijä.

Yllytys on toisen tahallista taivuttamistatahalliseen tekoon. Yllytysvastuun perusedel-lytyksenä on, että yllytys saa aikaan tekopää-töksen tekijässä (psyykkinen kausaalisuus).Milloin päätöksen syntyyn on vaikuttanutuseita tekijöitä, yllytyksen tulisi olla ainakinpääasiallinen syy. Yllyttäjän toiminta muo-dostaa päätekijän toiminnalle sellaisen syyn,jota ilman pääteko olisi jäänyt tekemättä. Josyllytys vain vahvistaa jo aiemmin tehtyä te-kopäätöstä, toiminta rangaistaan vainavunantona. Rajanveto-ongelmia tulee erityi-sesti tilanteissa, joissa päätekijä jo oli pohti-nut rikoksen mahdollisuutta. Vastuu yllytyk-sestä syntyy oikeuskirjallisuuden mukaanmyös, milloin yllytys vain saa "tekijässä ky-teneen ajatuksen muuttumaan toimintaan joh-tavaksi tekopäätökseksi".

Tapauksessa KKO 1983 II 61 (äänes-tyspäätös) A ja B olivat jo pitemmän aikaasuunnitelleet B:n aviomiehen C:nsurmaamista. Sopivan tilaisuudenilmaannuttua B ilmoitti siitä puhelimitseA:lle, jolloin he samalla sopivat C:nsurmaamisesta vielä samana iltana.Sopimuksen mukaisesti A surmasi C:n B:nosallistumatta surmatekoon. B, jonkakatsottiin sopimalla A:n kanssa surmateosta

HE 44/2002 vp 155

saaneen tämän ryhtymään vakaasta harkin-nasta tapahtuneeseen C:n surmaamiseen,tuomittiin rangaistukseen yllytyksestä mur-haan.

Vastuun edellytyksenä olevan psyykkisenkausaalisuhteen toteamisessa joudutaanluonnonlakien sijasta nojautumaan kokemus-sääntöihin. Rikosoikeuskomitean mukaan yl-lytyksenä olisi rangaistava sellainen psyyk-kinen vaikuttaminen toiseen henkilöön, jokayleisen elämänkokemuksen mukaan ratkai-sevasti vaikuttaa päätöksentekoon. Pelkkäkaksipuolinen sopimus rikoksen tekemisestäei riitä, sillä Suomessa ei tunneta salaliitto-vastuuta. Tapauksen lähemmistä tiedoista il-meneekin, että B:n toiminta ylitti pelkän so-pimisen ollen itse asiassa jo varsin lähellä te-kijäkumppanuutta. Hän oli tekoa helpottaak-seen myös tarjoutunut kuljettamaan A:n te-kopaikalle. Syynä B:n poisjääntiin itse rikok-sen suorituksesta oli tietojen mukaan tarvehuolehtia samaan aikaan omista lapsista. Ky-symys oli siis lähinnä tarkoituksenmukaisestatyönjaosta.

Tekotapoina mainitaan voimassa olevassalaissa käskeminen, palkkaaminen, kiusaami-nen tai muu tahallinen taivuttaminen rikok-seen. Sanamuotoa on oikeuskirjallisuudessatulkittu siten, että mikä hyvänsä menettely,joka saa tekijässä aikaan rikoksentekopäätök-sen, käy yllytyksestä. Koska kaikissa näissäyhteisenä piirteenä on toisen tahallinen tai-vuttaminen rikokseen, on säännöksen sanon-taa lyhennetty puhumalla yksinomaan tahal-lisesta taivuttamisesta. Muutoksella ei tavoi-tella soveltamiskäytännön muutosta. Tyypil-lisiä taivuttamisen muotoja ovat siis edelleenkäskeminen ja palkkaaminen. Muina taivut-tamisen muotoina voivat tulla kysymykseenmyös erehdyttäminen siltä osin kuin se eipoista tekijän tahallisuutta, samoin kuin uh-kaaminen ja väkivalta niin kauan kuin ne ei-vät poista toisintoimimismahdollisuutta.

Yllyttäjän tulee toimia tahallisesti. Yllyttä-jän tahallisuuteen kuuluu tietoisuus tunnus-merkistöön liittyvistä seikoista (tekoaika,-paikka ja -tapa), oman toiminnan merkityk-sestä seurauksen syntymiselle sekä siitä, ettähänen toimintansa saa aikaan rikoksen teostavastuunalaisen tekijän päätökseen perustuvantoiminnan kautta. Yllyttäjällä teosta olevankäsityksen ja toteutuneen teon välillä tulee

vallita riittävä vastaavuus. Ei vaadita tarkkaaennakkosuunnitelmaa, toisaalta, jos yllytettytekee enemmän kuin mihin on yllytetty, yl-lyttäjä ei joudu vastuuseen ylimenevästäosasta. Yllyttäjän motiiveilla ei sinänsä olemerkitystä, jollei näin ole suoraan tunnus-merkistön kautta. Joka yllyttää toisen rikok-seen tarkoituksessa, että rikoksen täyttymisenjälkeen tekijä saataisiin rikoksesta kiinni,rangaistaan yllytyksestä normaalisääntöjenmukaan (niin sanottu agent provocateur).

Yllytysvastuu voi kohdata myös sitä, jokayllyttää toisen olemaan apuna rikosta suori-tettaessa. Tällainen yllytys rangaistaanavunantona (ehdotettu 6 §:n 2 momentti). Yl-lyttäjiä voi olla useita ja he voivat joko toi-mia yhdessä tai erikseen toisistaan tietämättä.Tällä ei ole vaikutusta yllyttäjien vastuuseen.

Yllyttäjä vastaa vain siitä mitä tekijä ontehnyt, vaikka hänen yllytyksensä olisi ulot-tunut pidemmällekin (aksessorisuus). Toi-saalta yllyttäjä vastaa vain siitä mihin on yl-lyttänyt. Vastuuta rajaavat siten samanaikai-sesti aksessorisuusvaatimus (vastuu voi ollakorkeintaan sen mittainen, minkä pääteko tuomukanaan) sekä tahallisuusvaatimus (siitä,mistä yllyttäjä vastaa, hän vastaa vain omantahallisuutensa puitteissa). Jos pahoinpite-lyyn yllytetty tekee henkirikoksen, vastaa yl-lyttäjä yllytyksestä senasteiseen pahoinpite-lyyn, johon hänen tahallisuutensa voi katsoaulottuvan. Jos taas yllytetty tekee jotain sel-laista, jonka ei voi katsoa sisältyvän yllytyk-seen, yllyttäjä vapautuu vastuusta. Paikan,ajan ja suoritustavan suhteen tapahtuvatpoikkeamiset ovat merkityksellisiä yllyttäjänvastuun suhteen vain siinä tapauksessa, ettämainitut seikat on korotettu tunnusmerkistö-tekijöiksi, rikoksen luonteen muuttaviksi taisen kvalifioiviksi asianhaaroiksi. Niissäkintapauksissa, joissa yllyttäjä vapautuu tahalli-suuden puuttuessa, voidaan häneen mahdolli-sesti kohdistaa tuottamusvastuu seurauksensyntymisestä.

Aksessorisuusvaatimuksen vuoksi yllyttä-jän vastuu supistuu todella tapahtuneeseen,silloinkin kun hän on yllyttänyt enempään.Jos päätekijä pidättäytyy kokonaan rikokses-ta, on yllyttäjä, jäljempänä esitetyin poik-keuksin, kokonaan vastuusta vapaa. Jos pää-tekijä teki vähemmän, esimerkiksi syyllistyitapon sijasta pahoinpitelyyn, yllyttäjä vastaa

HE 44/2002 vp156

vain yllytyksestä pahoinpitelyyn.Yllyttäjää rangaistaan ikään kuin hän itse

olisi ollut tekijä. Sanonnan merkitys on vainmuodollinen. Se tarkoittaa, että yllyttäjäänsovelletaan samaa rikossäännöstä ja että yl-lyttäjän vastuu, toisin kuin avunantajan, onyhtä ankara kuin tekijän. Samaa tarkoittaaehdotuksessa käytetty muotoilu, jonka mu-kaan yllyttäjä tuomitaan kuten tekijä. Tällä eitarkoiteta, että tuomitaan sellainen rangais-tus, joka hänelle olisi seurannut, jos hän olisiollut tekijä. Tällöinhän erikoisrikokseen yl-lyttänyt, jota ei voi tuomita rangaistukseentästä rikoksesta, jäisi vastuusta vapaaksi. Ky-se on vain siitä, että tuomitaan soveltaen sa-maa lainpaikkaa kuin tekijään ja mittaamallavastuu yhtä ankaraksi kuin tekijälle.

Yllyttäjän vastuu on tasoltaan tekijävastuu-ta. Tälle ankaralle vastuulle on esitetty perus-teluksi, että yllyttäjä saa aikaan paitsi rikok-sen, myös sen tekijän. Asiaa voi tarkastellamyös yllytyksen merkityksen kannalta. Sel-lainen toiminta, joka on rikoksen tekemisenratkaiseva perussyy, ansaitsee ankaran moit-teen.

6 §. Avunanto

Ehdotetun pykälän 1 momentin 1 virkkees-sä säädetään avunantovastuun edellytyksistä:joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin,toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa tois-ta tahallisen rikoksen tai sen rangaistavanyrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannos-ta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuintekijä. Momentin 2 virkkeessä on vastuunmäärää koskeva viittaussäännös, jonka mu-kaan rangaistusta määrättäessä sovelletaankuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin4 kohdassa säädetään. Pykälän 2 momentissasäädetään nykyisen lain tapaan, että yllytysrangaistavaan avunantoon rangaistaanavunantona.

Nykyisenkaltaista säännöstä siitä, ettäavunanto niin sanottuihin politiarikoksiin onrankaisematon, ei pykälään enää otettaisi.Rikoslain uudistuttua politiarikosten käsite eiole nykyisin tarpeen.

1 momentti. Avunannon kohteena voi ollatahallinen rikos tai sen rangaistava yritys.Kysymys täytyy olla rikoksesta. Jos jokin ri-koksen yleisistä edellytyksistä puuttuu, ei ky-

se ole rangaistavasta avunannosta. Päätekijävoi esimerkiksi toimia oikeuttamisperusteennojalla, hän on erehtynyt, häneltä puuttuu ta-hallisuus tai hän on syyntakeeton. Tällainentilanne voi tulla rangaistavaksi välillisenä te-kemisenä.

Avunanto on mahdollista ainoastaan tahal-liseen rikokseen. Toisen tuottamuksellisenrikoksen tahallinen edistäminen ei oleavunantoa, vaan sekin tulee rangaistavaksivälillisenä tekemisenä. Tätä on perusteltuvanhemmassa oikeuskirjallisuudessa samoinkriminaalipoliittisin argumentein kuin ylly-tyksen yhteydessä. Koska avunantaja toimiitahallisesti, ei hän voi saada edukseen lie-vennettyä tuottamusvastuuta, ei vaikkaavunantajan vastuun muutoin kuuluu ollalievempi kuin päätekijällä. Päätekijän toimi-essa tuottamuksellisesti tahallinen avustami-nen saa kausaaliketjussa poikkeuksellisensuuren merkityksen verrattuna tilanteeseen,jossa päätekijä toimi tietoisesti ja tahallisesti.Tahallaan tuottamukselliseen tekoon avunantanut tuomittaisiin siis tahallisen rikoksenvälillisenä tekijänä.

Voimassa olevan lain sanamuoto asettaaavunantajalle selkeän tahallisuusvaatimuk-sen. Saman toteaa ehdotettu sanamuoto. Ti-lanteissa, joissa avunantajan tuottamukselli-sen toiminnan vaikutuksesta päätekijä tekeetahallisen rikoksen, avunantajan toimintaa tu-lee tarkastella itsenäisenä tuottamuksellisenarikoksena. Avunantajan tahallisuuden sisäl-lön osalta pätee sama kuin yllyttäjään.Avunantajalla tulee olla tietoisuus tekijän te-osta, omasta toiminnastaan ja oman toimin-nan päätekoa edistävästä merkityksestä. Jokaasetetaan vartioimaan taloa, jonka muu jouk-ko tyhjentää arvoesineistä, ei joudu avunan-tovastuuseen, jos hän hyvin perusteinkuvittelee vain varmistavansa, ettei kukaankutsumaton vieras saavu yllättäen paikalle.Tietensä kelvottomilla välineillä apua antanutei joudu vastuuseen, koska häneltä puuttuurikoksen edistämisen tahto. Sen sijaanavunannon rankaiseminen ei edellytä, ettätekijä olisi selvillä avunantajan toiminnasta.Tältä osin subjektiiviset ehdot poikkeavatrikoskumppanuuden vastaavista.Rikoskumppanuudessa yhteisymmärryksentulee olla molemminpuolista, avunannossa sevoi olla vain toispuolista. Vaaditaan vain,että avunantaja on selvillä oman toimensa

HE 44/2002 vp 157

oman toimensa merkityksestä koko suunni-telman kannalta, sen sijaan ei edellytetä, ettäpäätekijä olisi siitä selvillä. Avunantajan vas-tuu ei edellytä, että hän itse pyrkisi rikoksestahyötymään (KKO 1953 II 105).

Avunannon alaa rajattaessa on määritettäväsuhde sekä ylöspäin (missä vaiheessaavunanto muuntuu tekijäkumppanuudeksi)että alaspäin (millaisia toimia edellytetään,että avunantokynnys ylittyy). Ensimmäistärajausta on tarkasteltu tekijäkumppanuudenyhteydessä. Jälkimmäistä koskettelee lain sa-namuoto, jossa auttaminen mainitaan tapah-tuvaksi neuvoin, toimin tai muin keinoin.Vanhan lain pohjalta, jossa tekotapoina mai-nitaan neuvot, toimet tai kehotukset, on ero-tettu fyysinen ja psyykkinen avunanto. Oike-uskirjallisuuden määritelmän mukaanavunantoa onkin kaikkinainen myötävaikut-taminen toisen henkilön tekijänä tekemääntekoon, jota ei ole katsottava rikoskumppa-nuudeksi tai yllytykseksi. Avunannon ei tar-vitse olla seurauksen syntymisen välttämätönedellytys. Muussa tapauksessa avunantouseimmissa tapauksissa jäisi rankaisematta.Kausaalisuusvaatimusta onkin lievennettyavunannon osalta. Aina kuitenkin edellyte-tään, että avunanto on edistänyt rikosta. Vaa-ditaan siis, että avunantotoimi on lisännyt ri-koksen toteutumisen todennäköisyyttä. Sel-vää ohjetta sen suhteen, kuinka paljon toden-näköisyyden tulisi kasvaa, ei ole asettaa. Eri-tyisesti psyykkisen avunannon kuten neuvo-jen suhteen tilanne on varsin arvostuksenva-rainen.

Voimassa olevan lain sanamuodon mukaanavunannon tulee tapahtua toisen rikosta teh-dessä tai sitä ennen. Samaa tarkoittaen ehdo-tuksessa edellytetään, että avunantaja toimiiennen rikosta tai sen aikana. Myös mukaanliittyminen kesken rikoksen on mahdollista.Rikoksen tekeminen tässä tarkoitetussa mie-lessä voi joissain tapauksissa jatkua vieläsenkin jälkeen, kun täyttymispiste on saavu-tettu (esimerkiksi jatkuvat rikokset). Tällöinavunanto voi tulla kyseeseen, vaikka rikok-sen juridinen täyttymispiste olisi jo saavutet-tu. Avunanto on niin ikään mahdollista vieläsiinä vaiheessa, kun tekijä on jo tehnyt kai-ken tarvittavan, mutta luonnonkausaalisuu-den kulku ei vielä ole seurausta toteuttanut,esimerkiksi avunantaja viivyttelee lääkä-

rinavun toimittamisessa surmaamisaikomuk-sessa haavoitetulle uhrille.

Vaikka voimassa olevassa laissa käytetyttermit "neuvo, toimi, kehotus" viittaavat ak-tiiviseen tekemiseen, on avunantaminenmahdollista myös laiminlyönnillä, milloinlaiminlyönti merkitsee vain täytäntöönpanonedistämistä tavalla, joka voidaan rinnastaapositiivisella toimella tapahtuvaan täytän-töönpanon edistämiseen (talonmies jättääportin auki tietäen, että joku aikoo seuraava-na yönä murtautua asuntoon). Ehdotuksessaavunannon tekotavat määritetäänkin hiemanväljemmin. Avunanto voidaan toteuttaa senmukaan neuvoin, toimin tai muilla tavoin.Jos kuitenkin avunantajalla on erityinen oi-keudellinen velvollisuus seurauksen estämi-seksi, tuon velvollisuuden laiminlyönti syn-nyttää tekijävastuun. Jos vastuuasemassaoleva toimii yhteisymmärryksessä niidenkanssa, jotka saavat seurauksen aikaan posi-tiivisella toiminnalla, laiminlyöjälle seuraatekijävastuu rikoskumppanuuden nojalla.Jolleivät osapuolet ole yhteisymmärryksessä,seuraa vastuu satunnaisena myötävaikuttaja-na.

Avunantovastuu edellyttää, että pääteko onedennyt vähintään rangaistavan yrityksen as-teelle. Jos päätekijä on tehnyt enemmän kuinsen, mihin apua on annettu, avunantaja vas-taa ylimenevästä osasta vain, jos se sisältyytahallisuuteen. Sama pätee, jos päätekijä ontehnyt muuta kuin sen, mihin apua on annet-tu. Avunantaja ei toisaalta vastaa enemmästäkuin todella aikaansaadusta loukkauksesta.Jos avunantaja on antanut apua enempäänkuin mihin on päädytty, kyse on yritetystäavunannosta.

Avunantajan oma toiminta voi epäonnistuajoko sen vuoksi, ettei hän ole onnistunutlainkaan edistämään rikoksen tekemistä (kel-voton avunanto), taikka koska päätekijä eiole miltään osin käyttänyt hyväkseenavunantajan taholta tarjolla ollutta tukea.Avunantovastuun edellytys on, että toimellaon edistetty rikosta. Kun kummassakaanepäonnistuneessa tapauksessa näin ei ole eikäavunannon yritys ole rangaistava, avunantajavapautuu näissä tilanteissa vastuusta.

Avunantajan vastuu olisi uudistetussakinlaissa lievennettyä vastuuta. Avunanto olisiyksi rangaistuksen yleisiä vähentämisperus-

HE 44/2002 vp158

teita. Tuomioistuin voisi tuomita avunantajansäädettyä rangaistusta lievempään seuraa-mukseen. Lisäksi avunantajalle voitaisiintuomita enintään kolme neljännestä rikokses-ta säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta.Näistä lievennyksistä säädettäisiin 6 luvun8 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 2 momentis-sa.

2 momentti. Nykyisen lain tapaan ehdote-taan säädettäväksi, että yllytyksestä rangais-tavaan avunantoon rangaistaan avunantona.Ilman erillissäännöstä yllytys avunantoonjohtaisi joko tekijävastuun tasoiseen vastuu-seen tai vaihtoehtoisesti olisi tulkittavissa, et-tä koska avunanto ei ole rikoksen tekemistä,yllyttäjä vapautuisi kokonaan vastuusta.Myös vastakkainen asetelma eli avunanto yl-lytykseen on mahdollinen. Tällöin avunanta-jaa rangaistaan kuten avunannosta pääte-koon.

7 §. Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaanerityinen henkilöön liittyvä olosuhde, jokapoistaa jonkin teon rangaistavuuden taikkavähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaanmainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttä-jää tai avunantajaa. Yllyttäjän tai avunantajanrangaistusvastuuseen ei vaikuttaisi se, etteihäntä koske sellainen erityinen henkilöönliittyvä olosuhde, joka perustaa tekijän teonrangaistavuuden (2 momentti).

Pykälän 1 momentti vastaa voimassa ole-vaa lakia. Se tuo ilmi periaatteen, jonka mu-kaan kunkin osallisen vastuuta arvioidaanhänen henkilökohtaisten olosuhteittensa no-jalla. Jos tekijää, yllyttäjää tai avunantajaakoskee jokin erityinen olosuhde, joka poistaajonkin teon rangaistavuuden taikka vähentäätai enentää sitä, se koskee ainoastaan maini-tussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttäjää taiavunantajaa. Nämä perusteet voidaan jaotellasen mukaan, vaikuttavatko ne vain tekijänsyyllisyyteen vai sisältyvätkö ne tunnusmer-kistökuvaukseen.

Ensin mainittujen, niin sanottujen subjek-tiivisesti henkilökohtaisten olosuhteittenosalta erillisarviointia on pidetty itsestäänselvänä jo ilman asiaa koskevaa säännöstä.Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi alentunutsyyntakeisuus, uusiminen, nuoruus sekä eräi-

siin rikoksiin liittyvät erityiset tarkoitukset.Säännöksen merkitys rajautuukin lähinnätunnusmerkistökuvauksista ilmeneviin niinsanottuihin objektiivisesti henkilökohtaisiinolosuhteisiin. Rangaistusta enentävistä taivähentävistä seikoista voidaan mainita syn-nyttäjän asema lapsensurmassa, tekijän ja uh-rin yhteisomistussuhde eräissä omaisuusri-koksissa (olosuhde sääntelee muodollisestivain syyteoikeutta), sekä ammattimaisuus jatavanomaisuus. Objektiivisesti henkilökoh-taisia rangaistavuuden poistavia seikkoja taasovat eksterritoriaalisuus, määrätynlainen su-kulaisuus törkeän rikoksen ilmoittamatta jät-tämisessä ja rikoksentekijän suojelemisessasekä yhteistaloussuhde rikoslain 32 luvunkätkemisrikoksissa edellyttäen, että yhteista-loudessa asuva henkilö ainoastaan käyttää taikuluttaa rikoksentekijän yhteistalouden ta-vanomaisiin tarpeisiin hankkimaa omaisuut-ta.

2 momentti. Erityinen rangaistuksen pois-tava tai sitä lieventävä seikka ei koidu mui-den osallisten hyväksi. Vastaavasti erityinenrangaistusta korottava seikka korottaa vainsen osallisen rangaistusta, joka on mainitussasuhteessa. Voimassa olevasta laista puuttuusäännös siitä, mikä vaikutus on erityisellärangaistavuutta perustavalla seikalla. Vakiin-tuneen tulkinnan mukaan muiden osallistenvastuu arvioidaan lähtien siitä, että hekinikään kuin täyttäisivät tuon puuttuvan ehdon.Rangaistavuutta perustavan erityisen olosuh-teen puuttuminen avunantajan tai yllyttäjänosalta ei siten estä heidän asettamistaan vas-tuuseen. Tästä periaatteesta ehdotetaan otet-tavaksi säännös myös lakiin. Ehdotuksenmukaan yllyttäjän tai avunantajan rangais-tusvastuuseen ei vaikuta se, ettei häntä koskesellainen erityinen henkilöön liittyvä olosuh-de, joka perustaa tekijän teon rangaistavuu-den. Näin saisi lainsäädännöllisen vahvistuk-sen se nykyinen käytäntö, jonka mukaanesimerkiksi extraneus voidaan tuomita yllyt-tämisestä erikoisrikokseen.

Tämäkin säännös jättää avoimeksi kysy-myksen olosuhteen vaikutuksesta vastuunmäärään. Oikeuskirjallisuudessa on jo van-hastaan esitetty kanta, jonka mukaan erityi-sen vastuuta perustavan olosuhteen puuttu-misen muiden osallisten osalta tulisi vaikut-taa rangaistuksen mittaamiseen. Suositusta

HE 44/2002 vp 159

voikin pitää perusteltuna ja vastuuperiaattei-den sisäisen logiikan kannalta johdonmukai-sena. Tämä vastuun lievennys tulee arvioidatapauskohtaisesti. Harkinnassa vaikuttaviaseikkoja ovat luonnollisesti paitsi avunanta-jan ja yllyttäjän oman toiminnan intensiteetti,myös kulloisenkin erityisolosuhteen tarkempisisältö. Jos kyse on kovin teknisluonteisistaseikoista ja kriminalisoinneista, joiden ran-gaistavuudesta ulkopuolisilla osallisilla onkorkeintaan epämääräinen käsitys (esimer-kiksi erilaiset määrättyyn ammattiin liittyvätvirkavirheet), vastuun lievennys voi olla hy-vinkin perusteltua. Jos taas ulkopuolinenkinvoi hyvin ymmärtää vastuun perusteen ja onhyvin selvillä oman menettelynsä ja pääteki-jän menettelyn oikeudenvastaisuudesta, lie-vennykseen on vähemmän aihetta (esimer-kiksi tilanne, jossa ulkopuolinen yllyttääomassa intressissään virkamiehen rikkomaanvirkavelvollisuutensa).

8 §. Oikeushenkilön puolesta toimiminen

1. Nykytila ja sen ongelmia

Jokaisessa tunnusmerkistössä on tekijätun-nusmerkki, joka ilmaistaan yleensä avoimellatermillä "joka". Näissä tilanteissa tekijänä voitulla kyseeseen kuka tahansa. Tekijäpiirin ra-jaamiseen voidaan päätyä vain tekijäpiirintulkinnan avulla. Esimerkiksi rikoslain 29 lu-vun 1—3 §:ssä tarkoitettujen veropetosrikos-ten tunnusmerkistöt eivät rajaa vastuusubjek-teja. Ongelmia ei aiheudu siitä, että teko ontehty oikeushenkilön toiminnassa sen puoles-ta.

Ongelmia voi aiheutua erikoisrikosten jaerityisten tekijätunnusmerkkien tilanteissa.Tällöin varsinaisena rikoksen tekijänä voi ol-la vain sellainen henkilö, jolla on lainedellyttämä asema tai lain edellyttämätominaisuudet taikka joka täyttää muuttunnusmerkistössä tarkoitetut olosuhteet.Ulkopuolinen voi tulla tuomituksiavunantajana tai yllyttäjänä, mutta vainsilloin, kun teolla on sellainen tekijä, jokatäyttää mainitut erityisehdot.Erikoisrikoksia ovat selkeimmin virka-, so-tilas- ja työrikokset. Myös esimerkiksi lii-kennerikoksia koskevan rikoslain 23 luvunsäännökset koskevat sellaisia rajattuja tekijä-piirejä kuin tienkäyttäjää (1 §) tai moottori-

käyttöisen ajoneuvon kuljettajaa (2 §). Lisäk-si esimerkiksi kirjanpitorikoksen (30 luvun9 §) ja tuottamuksellisen kirjanpitorikoksen(30 luvun 10 §) tunnusmerkistöt koskevatlähtökohtaisesti vain kirjanpitovelvollista.Velallisen rikokset (39 luku) koskevat velal-lisia.

Erityiset tekijätunnusmerkit ja erikoisri-kokset aiheuttavat ongelmia niissä tilanteissa,joissa tekijäasema voi olla oikeushenkilöllä.Jos osakeyhtiö on velallinen, kirjanpitovel-vollinen tai työnantaja, sen edustajaa ei voi-taisi tuomita näihin asemiin liittyvistä rikok-sista pelkkien osallisuusopillisten säännöstenperusteella, koska osakeyhtiö ei ole rikoksentekijä. Ongelma ei liity virka-, sotilas- tai lii-kennerikoksiin. Sen sijaan velallisen rikok-set, kirjanpitorikokset, työrikokset ja eräätmuut taloudelliseen toimintaan liittyvät teotovat tyypillisesti rikoksia, joissa erityinen te-kijätunnusmerkki koskee oikeushenkilöä.

Mahdolliset aukot rangaistusvastuussa onmeillä pyritty täyttämään tunnusmerkistössärajattua tekijäpiiriä laajentamalla. Tätä sään-telymallia edustavat työrikokset. Työlainsää-dännössä vastuu kohdennetaan säännönmu-kaisesti työnantajaan tai tämän edustajaan.Näin on säädetty esimerkiksi rikoslain 47 lu-vun 1—5 §:ssä. Työnantajan edustajaksi kat-sotaan 47 luvun 8 §:n mukaan työnantajanaolevan oikeushenkilön lakimääräisen taimuun päättävän elimen jäsen sekä se, jokatyönantajan sijasta johtaa tai valvoo työtä.Eräissä työlainsäädännön vähäisissä rikko-muksissa tekijäpiiriä ei ole rajattu. Samanlai-sesta edustajanvastuusta on säädetty muunmuassa toimenpiteistä tupakoinnin vähentä-miseksi annetun lain (693/1976) 32 §:n2 momentissa.

Osapuilleen samalla tavalla on säänneltykirjanpitorikokset. Rikoslain 30 luvun 9 ja10 §:ssä tarkoitettuihin kirjanpitorikoksiinvoi syyllistyä paitsi kirjanpitovelvollinenmyös hänen edustajansa tai se, jonka tehtä-väksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu.Lievästi rangaistavassa kirjanpitorikkomuk-sessa tekijäpiiriä ei ole rajattu.

Rikoslainsäädännössä on muutamia lain-kohtia, joissa yhteisön puolesta toiminuthenkilö voidaan asettaa vastuuseen sen toi-minnassa tehdystä rikoksesta, jos oikeushen-kilö täyttää tunnusmerkistössä tekijälle asete-

HE 44/2002 vp160

tut erityisehdot. Rikoslain 39 luvun 1—6 §:ssä tarkoitettuun velallisen rikokseen voisyyllistyä velallisen lisäksi myös henkilö, jo-ka toimii velallisen puolesta (39 luvun 7 §).

Monet tunnusmerkistöt on kirjoitettu teki-jäpiiriltään avoimella tavalla siten, että tun-nusmerkistöt eivät aiheuta ongelmia oikeus-henkilön puolesta toimittaessa. Hyvin taval-lista on muotoilla säännös siten, että rangais-tavaa on hyödyn hankkiminen itselle tai toi-selle. Esimerkiksi verorikkomus (29 luvun4 §) ja avustuspetos (29 luvun 5 §), yrityssa-laisuuden rikkominen (30 luvun 5 §) ja yri-tyssalaisuuden väärinkäyttö (30 luvun 6 §),petos (36 luvun 1 §) ja kiskonta (36 luvun6 §) sekä maksuvälinepetos (37 luvun 8 §)edellyttävät ainoastaan sitä, että teolla onhankittu tai yritetty hankkia hyötyä itselle taitoiselle.

Toinen sääntelytapa on se, jossa erityinentekijätunnusmerkki on sidottu henkilön muo-dollisjuridiseen asemaan yhteisössä. Merilain(674/1994) 7—12 luvussa säädetään erikseenvastuusta ja sen kohdentumisesta eri tilan-teissa. Ilmailulaissa aluksen omistaja, haltija,käyttäjä ja edustaja rekisteröidään ja vastuuheidän ja kuljettajan välillä määräytyy lainmukaan. Uudistettavana olevissa painovapa-uslaissa (1/1919), radiovastuulaissa(219/1971) ja muissa joukkoviestintää kos-kevissa säädöksissä on yksityiskohtaisiasäännöksiä siitä, missä tilanteessa esimerkik-si päätoimittaja tai vastaava toimittaja ovatvastuussa yhteisön toiminnassa tehdystä teos-ta tai laiminlyönnistä. Ehdotetussa laissa sa-nanvapauden käyttämisestä joukkoviestin-nässä päätoimittajarikkomus (19 §) koskeevastaavaa toimittajaa (sananvapaustoimikun-nan mietintö, komiteanmietintö 1997:3).

Kolmas ja tavallisin sääntelyn tapa on se,jossa erityistä tekijätunnusmerkkiä ei olelainkaan säädetty ja tunnusmerkistö onkirjoitettu avoimeksi "joka"-kriteerin avulla.Näissä tilanteissa teonkuvaus on kirjoitettutai sitä on tulkittu riittävän ahtaasti, jotta eri-tyisen tunnusmerkin tavoite saadaan toteute-tuksi. Tätä sääntelymallia edustavat verope-tosrikokset (rikoslain 29 luvun 1—3 §). Tun-nusmerkistöt eivät varsinaisesti rajaa vas-tuusubjekteja, mutta käytännössä tekijänä tu-lee kysymykseen verovelvollinen ja vuonna1997 tehdyn lainmuutoksen jälkeen myös

ennakonpidätyksen laiminlyönyt palkanmak-saja.

Samanlaisia avoimia tunnusmerkistöjä onrunsaasti muuallakin lainsäädännössä. Tuote-turvallisuuslain (914/1986) 17 §:ssä tarkoitet-tu tuoteturvallisuusrikos, kuluttajansuojalain(38/1978) 11 luvun 1 §:ssä säännelty kulutta-jansuojarikkomus, osakeyhtiölain (734/1978)ja muita yritysmuotoja koskevien lakien kri-minalisoinnit ja muu taloudellista toimintaakoskeva rikosoikeudellinen sääntely onyleensä kirjoitettu tekijäpiiriltään täysinavoimiksi. Valtaosassa taloudellisen toimin-nan rikosoikeudellisesta sääntelystä ei olesäädetty mitään erityistä tekijätunnusmerk-kiä. Elinkeinon harjoittamista koskevat kri-minalisoinnit on yleensä muotoiltu muotoon"elinkeinonharjoittaja tai tämän edustaja".Immateriaalioikeuksia koskevat kri-minalisoinnit ovat tekijäpiiriltään yleensäavoimia. Myös kuluttajansuoja ja muu talou-dellisen toiminnan rikosoikeudellinen säänte-ly on lähes kauttaaltaan toteutettu tekijäpiiril-tään avoimin tunnusmerkistöin.

Lainsäädännössämme on eräitä aukkoja,joiden johdosta toiminnan organisoiminenoikeushenkilön piiriin näyttää estävän luon-nollisen henkilön tuomitsemisen rangaistuk-seen. Vaikka tällaisia säännöksiä on melkovähän ja niitä sovelletaan varsin harvoin, nii-hin sisältyvien ongelmien ei voida olettaavähenevän vastaisuudessa.

Esimerkiksi kulutusluottorikkomuksesta(kuluttajansuojalain 11 luvun 3 §) tuomitaan"elinkeinonharjoittaja". Sellaiseksi määritel-lään lain 1 luvun 5 §:ssä luonnollinen henkilötaikka yksityinen tai julkinen oikeushenkilö,joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saa-dakseen ammattimaisesti tarjoaa kulutushyö-dykkeitä vastiketta vastaan hankittaviksi.Esimerkiksi myymäläpäällikön tai tavarata-lon tilipalveluista vastaavan henkilön tulkit-seminen elinkeinonharjoittajaksi lienee pul-mallista. Osamaksukaupasta annetun lain(91/1966) 19 a §:n 2 momentissa tarkoitettuosamaksukauppalain säännösten rikkominenkoskee "myyjää".

Toisentyyppisiä ongelmia liittyy tekijänoi-keusrikoksiin. Tekijänoikeuslain (404/1961)56 c §:ssä kriminalisoidaan tietokoneohjel-mien suojauksen poistovälineen luvaton le-vittäminen vain ansiotarkoituksessa tehtynä.

HE 44/2002 vp 161

Vaikka säännöksen tarkoitus on selvä ja sensoveltaminen on rajattu "kotikopioimisen"ulkopuolelle, ei ole niinkään selvää, osoittai-siko ohjelmaa luvattomasti levittävän yrityk-sen palveluksessa toimiminen "ansiotarkoi-tusta".

Yhteenvetona voidaan todeta, että osassaerityistä tekijätunnusmerkkiä edellyttävistärikoksista tai erikoisrikoksista tekijäpiiriä onlaajennettu kattamaan esimerkiksi oikeus-henkilön edustaja tai se, jolle jokin oikeus-henkilön tehtävä on uskottu toimeksiannolla.Joissain tunnusmerkistöissä edellytetään toi-mimista tekijätunnusmerkin omaavan oike-ushenkilön puolesta tai hyödyn hankkimistaoikeushenkilölle. Eräissä rikostyypeissä eri-tyinen tekijätunnusmerkki on sidottu henki-lön muodollisjuridiseen asemaan yhteisössä.Suuressa osassa erityistä tekijätunnusmerkkiäei ole säädetty, mutta vastuusubjektien piiriäon rajattu joko teonkuvauksella tai tunnus-merkistön tulkinnalla. Eräissä tunnusmerkis-töissä erityinen, tarkkarajainen tekijätunnus-merkki viittaa vain oikeushenkilöön, vaikkatarkoituksena on ollut rangaista myös senpuolesta toimivia tahoja.

Ongelmia aiheutuu siitä, että osassa tun-nusmerkistöistä erityinen tekijätunnusmerkkijättää lainsäädäntöön aukon. Tekijän pitäisitäyttää sellainen tekijätunnusmerkki, jonkavoi täyttää vain se oikeushenkilö, jonka puo-lesta rikoksentekijä toimii. Näiden tunnus-merkistöjen soveltaminen laillisuusperiaat-teen edellyttämällä tavalla näyttää johtavanjoissain tapauksissa syytteen hylkäämiseen,vaikka rikos on tehty oikeushenkilön puoles-ta.

Osassa vastuusubjektien piirin laajentami-seen tähdänneistä säännöksistäkin säännöstensoveltamisala saattaa jäädä varsin suppeaksi.Joka hävittää toisen puolesta kirjanpidon, eivoi syyllistyä kirjanpitorikokseen, ellei hävit-täjänä toimi yrityksen edustaja tai kirjanpi-don toimeksiannolla tehtäväkseen saanut.Ainoa vaihtoehto on katsoa yrityksen edusta-ja, esimerkiksi toimitusjohtaja, tekijäksi, jol-loin ulkopuolinen täytäntöönpanotoimen suo-rittaja voidaan tuomita avunantajana. Vastuutekijäkumppanuudesta ei ilman muita sään-nöksiä tule kyseeseen.

Oikeuskäytännössä veropetossäännöstä ontulkittu samaan tapaan. Yhtiötä tosiasiallises-

ti johtava ulkopuolinen voi olla vain jokoavunantaja- tai yllyttäjävastuussa, vaikka ve-roilmoituksen allekirjoittanut henkilö olisi ol-lut yhtiön asioihin perehtymätön. Selvissäbulvaanitilanteissa on kuitenkin yhtiötä tosi-asiassa johtaneen katsottu toimivan välillise-nä tekijänä.

2. Oikeusvertailua

Toisen puolesta toimimisesta ei ole säädet-ty esimerkiksi pohjoismaisissa taikka Itäval-lan tai Sveitsin rikoslaeissa. Sellaista ei oleehdotettu Englannissa eikä sitä ole myöskäänyhdysvaltalaisessa Model Penal Codessa.Sen sijaan toisen puolesta toimimisesta onsäädetty Saksan rikoslain 14 §:ssä.

Saksalaisen säännöksen mukaan jos jokutoimii (1) oikeushenkilön edustamiseen oi-keutettuna elimenä tai sellaisen jäsenenä,(2) henkilöyhtiön edustamiseen oikeutettunayhtiömiehenä tai (3) toisen lakimääräisenäedustajana, on sellaista lakia, jonka mukaanerityiset henkilökohtaiset ominaisuudet, suh-teet tai olosuhteet perustavat rangaistavuu-den, sovellettava myös edustajaan, jos edus-tettavaan liittyvät nämä olosuhteet, vaikkaedustajalla ei niitä olisikaan.

Koska mainittu säännös koskee vain lähin-nä oikeushenkilön johtoa ja lakimääräisiätoimielimiä, toisessa momentissa on laajen-nettu edustajanvastuuta. Laajennus koskee ti-lannetta, jossa elinkeinonharjoittaja tai muusiihen oikeutettu on (1) antanut jollekin teh-täväksi harjoittaa liikettä, tai (2) nimenomai-sesti antanut jollekin tehtäväksi hoitaa omallavastuulla elinkeinonharjoittajan joitain tehtä-viä. Elinkeinon harjoittaminen rinnastetaanoikeushenkilöön. Myös julkisen hallinnontehtäviä vastaanottanut on rinnastettu rikos-laissa oikeushenkilön toimeksisaajaan.

Kolmannessa momentissa todetaan vielä,että vaikka se oikeustoimi, jolla tehtäviä onsiirretty, olisi tehoton, tehtävät vastaanottanutvoi joutua vastuuseen.

3. Ehdotuksen pääkohdat

Suomen rikoslaista puuttuu yleissäännösniin sanotusta edustajanvastuusta. Kysymyson niin sanotun erityisen tekijätunnusmerkinsivuuttamisesta, milloin kyse on oikeushen-

HE 44/2002 vp162

kilön tai vastaavan yhteenliittymän puolestatehdystä rikoksesta. Osittain sama ajatus liit-tyy rikoslain 5 luvun 4 §:n säännökseen. Senmukaan yllyttäjän tai avunantajan vastuuseenei vaikuta jonkin sellaisen seikan puuttumi-nen, joka tekijän osalta perustaa rangaistus-vastuun. Sama tilanne voi esiintyä oikeus-henkilön toiminnassa siten, että tunnusmer-kistö edellyttää esimerkiksi velallisasemaa,työnantajan asemaa taikka asemaa kirjanpito-tai verovelvollisena. Oikeushenkilön puolestatoimivalta tai tätä johtavalta tuo asema puut-tuu. Rikoslain 5 luvun 4 §:n tarkoituksenmukaista olisikin ulottaa vastuu koskemaanmyös sitä, joka edustaa oikeushenkilöä jatoimii tämän puolesta, vaikka hänellä ei ole-kaan lain edellyttämää erityistä tekijäasemaa.Ehdotetulla yleissäännöksellä pyritään paik-kaamaan lainsäädäntöön jääneitä aukkoja.

Toisaalta ehdotettu lainkohta ei aina ratkai-sisi näitä ongelmia. Esimerkiksi tekijänoi-keuslainsäädännössä tyypillinen rajaus ansio-tarkoitukseen ei selkiydy ehdotetun kaltaisel-la isännänvastuusäännöksellä. Tällaiset on-gelmat olisi ratkaistava tunnusmerkistöjenmuutoksilla.

Ehdotettuun säännökseen on otettu toissi-jaisuuslauseke, koska tarkoituksena ei olemuuttaa niitä erityisten tekijätunnusmerkkienlaajennuksia, joita lainsäädäntöön on tehtyeri tunnusmerkistöihin. Jos oikeushenkilönpuolesta toimiminen johtaisi ilman rajoituk-sia vastuuseen tilanteessa, jossa erityiset teki-jätunnusmerkit täyttää vain oikeushenkilö,laajennettaisiin olennaisesti rangaistusvastuu-ta sellaisissa toimintaympäristöissä, joissaongelmaan on reagoitu jo aikaisemmin tun-nusmerkistöjä tarkistamalla. Lainsäädännös-sä jo olevat isännänvastuupykälät ilmentävättietoisia oikeus- ja kriminaalipoliittisia rat-kaisuja, joihin tulisi puuttua vain kyseisenalan sääntelyn yhteydessä.

Tällaisesta sääntelystä keskeisimpänä esi-merkkinä ovat työrikokset, joiden teonkuva-uksia on rajattu tarkoituksella kohdentaa ran-gaistusvastuu vain tiettyihin henkilöihin yh-tiön sisällä. Osassa tunnusmerkistöjä tekijä-piiriä on rajattu. Esimerkiksi työrikoksiin voiyleensä syyllistyä vain työnantaja tai tämänedustaja.

Esimerkeistä voidaan havaita, että "oikeus-henkilön puolesta toimivan henkilön" kriteeri

laajentaisi olennaisesti rangaistusvastuutasellaisissa tilanteissa, joissa sitä on tietoisestirajattu edustajan käsitteellä, ellei momenttiinotettaisi toissijaisuuslauseketta. Ottamallasäännökseen toissijaisuuslauseke turvataanse, että säännöksellä ei aiheuteta tiedostamat-tomia uusia normiristiriitoja.

Toinen peruste toissijaisuuslausekkeen ot-tamiselle pykälään liittyy edellä selostettui-hin toimintaympäristöihin, joissa rangaistus-vastuu on tietoisesti kytketty tietyssä muo-dollisjuridisessa asemassa toimimiseen.Joukkoviestinnän sääntely sekä vesi- ja ilma-liikenteen sääntely on tietoisesti järjestettyosittain siten, että tietynlaisesta rikoksestavoidaan tuomita vain tietyssä asemassa olevahenkilö, vaikka muutkin voivat toimia näissätapauksissa oikeushenkilön puolesta. Jos täl-laisessa vastuun kohdentamisessa nähdäänongelmia, kuten viime aikoina esimerkiksijoukkoviestinnän sääntelyssä on nähty, onryhdytty uudistamaan kyseistä alaa koskevaalainsäädäntöä. Näissä toimintaympäristöissätekijäpiirin rajaukseen on omat kriminaalipo-liittiset syynsä.

Säännös ei vaikuta suoranaisesti sellaistentekijäpiiriltään avointen tunnusmerkistöjenkuin veropetoskriminalisoinnin tulkintaan.Vaikka toissijaisuuslauseke otettaisiin pykä-lään, tällaisten tunnusmerkistöjen tulkintaon-gelmat eivät poistuisi. Tekijäpiiriltään avoi-met tunnusmerkistöt ovat saaneet oikeuskäy-tännössä sisällön, jota ehdotettu 1 momenttiei täysin vastaa. Ehdotettua säännöstä voi-daan käyttää myös niiden tulkinnassa tukena.

Samalla ehdotetaan kumottavaksi rikoslain39 luvun 7 §, jonka mukaan se, joka velalli-sen puolesta on tehnyt 1—6 §:ssä tarkoitetunrikoksen, tuomitaan niin kuin velallinen.Säännös on annettu juuri puheena oleviin ti-lanteisiin liittyvien ongelmien ratkaisemisek-si.

4. Pykälän sisältö

Ehdotetun pykälän mukaan yhteisön, sääti-ön tai muun oikeushenkilön lakimääräisentoimielimen tai johdon jäsen sekä oikeushen-kilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävätaikka sen puolesta työ- tai virkasuhteessa taitoimeksiannon perusteella muutoin toimivahenkilö voidaan tuomita oikeushenkilön toi-

HE 44/2002 vp 163

minnassa tehdystä rikoksesta rangaistukseensiitä huolimatta, ettei hän täytä rikoksen tun-nusmerkistössä tekijälle asetettuja erityiseh-toja, jos oikeushenkilö nuo ehdot täyttää(1 momentti).

Pykälän 2 momentti koskisi oikeushenkilöntoimintaan rinnastettavaa toimintaa. Mitä1 momentissa säädetään oikeushenkilön toi-minnassa tehdystä rikoksesta, sovellettaisiinvastaavasti, milloin rikos on tehty elinkei-nonharjoittajan liikkeeseen kuuluvassa taimuussa oikeushenkilön toimintaan rinnastet-tavassa järjestäytyneessä toiminnassa. Ylei-nen toissijaisuuslauseke olisi 3 momentissa.

1 momentti. Säännöstä sovellettaisiin oike-ushenkilön toiminnassa tehtyyn rikokseen.Oikeushenkilöitä ovat ensinnäkin yhteisöt jasäätiöt. Yhteisöt voidaan jakaa yhtiöihin jayhdistyksiin. Yhtiöitä puolestaan ovat esi-merkiksi yksityiset ja julkiset osakeyhtiöt se-kä avoimet ja kommandiittiyhtiöt. Yhdistyk-siä ovat sekä aatteelliset että taloudelliset yh-distykset. Edellisiä ovat esimerkiksi urheilu-seurat ja jälkimmäisiä hypoteekki- ja vakuu-tusyhdistykset. Säätiöillä tarkoitetaan sellais-ta omaisuusmassaa, joka on kirjattu säätiöre-kisteriin.

Yhtiöiden, yhdistysten ja säätiöiden lisäksion olemassa muitakin oikeushenkilöitä. Tä-hän ryhmään kuuluvat muun muassa osuus-kunnat. Muissa rajatapauksissa tulkinta-apuaon haettava oikeushenkilön keskeisistä tun-nusmerkeistä. Oikeushenkilöllä tarkoitetaantässä samalla tavalla kuin oikeushenkilönrangaistusvastuun soveltamisalassa oikeus-kelpoista ja oikeudellisesti toimintakykyistäitsenäistä oikeuksien ja velvollisuuksien hal-tijaa.

Myös julkisoikeudelliset oikeushenkilötkuuluvat säännöksessä tarkoitettuihin oike-ushenkilöihin. Vaikka kaikissa julkisoikeu-dellisissa oikeushenkilöissä ei voida syyllis-tyä vaikkapa velallisen rikoksiin, esimerkiksityöturvallisuusvastuu koskee myös tällaisiaoikeushenkilöitä. Säännöksessä tarkoitettujajulkisoikeudellisia oikeushenkilöitä ovat esi-merkiksi kunnat ja kuntayhtymät sekä evan-kelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirk-kokunta. Myös valtio ja sellaiset valtion lai-tokset kuin Suomen Pankki kuuluvat sään-nöksen piiriin. Maksullisen palvelutoiminnanharjoittaminen ei muuta toiminnan luonnetta,

ja esimerkiksi tutkimuslaitokset ja korkea-koulut ovat osa valtiota. Myös valtion liike-laitokset kuuluvat säännöksen sanamuodonpiiriin. Valtion tai kunnan omistamat osake-yhtiöt ovat samassa asemassa kuin muut vas-taavat yhtiöt.

Erilaisia oikeushenkilöitä koskevat sään-nökset antavat tyydyttävän vastauksen kysy-mykseen, milloin oikeushenkilön katsotaansyntyneen tai lakanneen olemasta. Esimer-kiksi vaikka oikeushenkilön toiminta olisi to-siasiassa hiljentynyt, sen oikeuskelpoisuus jaoikeudellinen toimintakyky ovat vielä ole-massa ja sen on noudatettava muun muassakirjanpitolaissa olevia velvoitteita kirjanpi-toon.

Pykälän 1 momentin määritelmän ulkopuo-lelle jäävät esimerkiksi rekisteröimättömätyhdistykset, epäitsenäiset rahastot ja säätiötsekä niin sanotut verotusyhtymät. Niitä kos-kee 2 momentti.

Säännös soveltuu oikeushenkilön lakimää-räiseen toimielimeen tai johtoon kuuluvaansekä oikeushenkilöä tosiasiallisesti johtavaantai sen puolesta toimivaan henkilöön.

Lakimääräisellä toimielimellä tarkoitetaanyhdistyksen tai säätiön hallitusta, avoimenyhtiön osakkaita, kommandiittiyhtiön vas-tuunalaisia yhtiömiehiä, osakeyhtiön hallin-toneuvostoa, toimitusjohtajaa, yhtiökokouk-sen osanottajia ja tilintarkastajia, kunnanhal-litusta ja kunnallisia lautakuntia sekä muissaerilaisia oikeushenkilöitä koskevissa säädök-sissä mainittuja vastaavia toimielimiä.

Oikeushenkilön johtoon kuuluu yleensämyös muita päätöksentekijöitä, joiden toimi-valta on määrätty oikeushenkilön sisäisinpäätöksin. Konsernijohtaja, yrityksen toimi-alajohtaja tai tuotantolaitoksen vastaava pai-kallisjohtaja voivat olla tällaisia henkilöitä.Julkisyhteisöissä voi lakimääräisten toimi-elinten ohella olla erilaisia laissa mainitse-mattomia kollektiivisia päätöksentekoelimiä,esimerkiksi niin sanottuja vapaaehtoisia kun-nallisia lautakuntia taikka toimikuntia janeuvostoja.

Säännöstä on tarpeen voida soveltaa myössilloin, kun rikokseen on syyllistynyt oikeus-henkilöä tosiasiallisesti johtava henkilö,vaikka hän ei kuuluisikaan johtoon tai laki-määräiseen toimielimeen. Käytännössä onesiintynyt tapauksia, joissa esimerkiksi osa-

HE 44/2002 vp164

keyhtiön toimitusjohtaja, joka on saattanut li-säksi omistaa huomattavan osan yhtiöstä, oneronnut tehtävistään vähän ennen veroilmoi-tuksen antamista ja veroilmoituksen on anta-nut uusi toimitusjohtaja, joka on ollut yhtiönasioihin täysin perehtymätön. Samanlainentoiminnasta irtautuminen voi tapahtua myösennen yhtiön asettamista konkurssiin. Kon-kurssimenettelyssä tuomioistuin voi velvoit-taa myös entisen toimitusjohtajan vannomaanpesäluettelon oikeaksi. Tällaisissa tilanteissayhtiötä tosiasiallisesti johtava henkilö on voi-tava tuomita velallisen rikoksesta, kirjanpito-rikoksesta tai verorikoksesta. Tähänkin astioikeuskäytännössä henkilö on voitu näissä ti-lanteissa tuomita joko välillisenä tekijänä taiavunantajana, koska hän on toiminut yhtiönpuolesta.

Myös yleisemmin oikeushenkilön puolestatoimivaan on syytä ulottaa rangaistusvastuurikoksesta, jonka tarkoittaman tekijätunnus-merkin oikeushenkilö täyttää. Kumottavan39 luvun 7 §:n mukaan velallisen rikoksestavoidaan tuomita se, joka on tehnyt rikoksenvelallisen puolesta. Vastuu velallisen rikok-sesta on siis ulotettu varsinaisten velallisenjohtoon kuuluvien henkilöiden ohella myösniihin, jotka toimivat velallisen puolesta ve-lallisen johdon jättäytyessä rikollisen toimin-nan ulkopuolelle.

Puolesta toimimisella tarkoitetaan samaakuin oikeushenkilön rangaistusvastuuta kos-kevan 9 luvun 3 §:n 1 momentissa. Oikeus-henkilön puolesta voi toimia se, joka on oi-keutettu edustamaan oikeushenkilöä tai käyt-tämään jossain asiassa oikeushenkilön pää-tösvaltaa. Puolesta voi toimia lisäksi sellai-nen henkilö, jolle on annettu tehtäväksi jokinrikollinen teko tai jonka on annettu ainakinymmärtää, että teko hyväksytään. Oikeus-henkilön puolesta toimimista on esimerkiksityöturvallisuuspäällikön tai yhtiön keskijoh-toon kuuluvan henkilön toiminta yhtiön työ-turvallisuusasioissa.

Puolesta toimivan henkilön muodollisenaseman ei tarvitse olla korkea. Esimerkiksiosamaksukaupasta annetun lain säännöstenrikkomiseen voi syyllistyä tavanomainenmyyjä, vaikka hänellä ei olisi minkäänlaistapäätäntävaltaa yhtiössä. Vastuun kohdenta-minen myyjän ja esimerkiksi myymäläpäälli-kön välillä ratkaistaan yleisten periaatteiden

mukaan tapauksen olosuhteet huomioon otta-en.

Oikeushenkilön puolesta toimiva henkilökuuluu yleensä joko sen johtoon tai on siihentyö- tai virkasuhteessa. Johdon vastuuta onkäsitelty edellä. Työsuhteen olennaiset piir-teet on määritelty työsopimuslain (55/2001)säännöksillä. Virkamiehistä säännös kattaalähtökohtaisesti saman henkilöpiirin kuin2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohta, jossavirka- tai siihen verrattavassa palvelussuh-teessa työskentelevien henkilöiden ryhmä onrajattu. Tällaisten virkamiesten toimintatyönantajansa puolesta voisi siis olla rangais-tavaa esimerkiksi kirjanpitorikoksena.

Oikeushenkilön puolesta voidaan toimiamyös erilaisten toimeksiantojen perusteella.Toimeksiannon saaja pysyy muodollisesti it-senäisenä eikä kuulu oikeushenkilön organi-saatioon. Esimerkiksi kauppakaaren 18 lu-vussa tarkoitettu asiamies tai kauppaedusta-jista ja myyntimiehistä annetussa laissa(417/1992) tarkoitettu kauppaedustaja voisyyllistyä rikoksiin kuluttajia vastaan. Kon-kurssipesän väliaikainen pesänhoitaja tai us-kottu mies taikka kuolinpesän selvittäjä voi-vat syyllistyä kirjanpitorikokseen muidenedellytysten täyttyessä. Toimeksiantona onpidettävä myös kertaluonteista toimenpidettä,jossa esimerkiksi jonkun tehtäväksi annetaanyrityksen kirjanpidon tuhoaminen. Toimek-siantona on pidettävä myös suoranaista so-pimusta rikoksen tekemisestä. Kirjanpitori-kosten tyypillinen toimeksiantosuhde on yri-tyksen ja kirjanpitotoimiston välinen sopi-mus.

Sen sijaan muiden henkilöiden toimimistaoikeushenkilön puolesta ei ole tarpeen sisäl-lyttää säännökseen. Myöskään oikeushenki-lön hyväksi toimiminen ei täytä säännöksenedellytyksiä. Oikeushenkilön hyväksi toimi-valla ei ole muodollista toimivaltaa tekoonsaeikä sitä ole edes hyväksytty. Teko perustuutyypillisesti hänen omaan ajatteluunsa. Te-koon on tarjoutunut mahdollisuus ja oikeus-henkilö saa tehdystä teosta hyötyä. Rikoksenoikeushenkilön hyväksi voi tehdä myös omatyöntekijä, mutta yhtä hyvin toimeksiantoso-pimuksen perusteella työtään tekevä ulko-puolinen. Esimerkiksi jos työntekijä väären-tää oma-aloitteisesti ja oikeushenkilön tah-don vastaisesti sen kirjanpitoa, kyseessä ei

HE 44/2002 vp 165

ole kirjanpitorikos.Vaatimus rikoksen tekemisestä oikeushen-

kilön puolesta sulkee pois myös ne tapaukset,joissa rikos kohdistuu oikeushenkilöön it-seensä, sekä sabotaasitapaukset. Esimerkiksihenkilö, joka väärentää yhtiön kirjanpitoonitselleen saatavia, ei siten syyllisty kirjanpito-rikokseen. Samalla tavalla oikeushenkilöönkohdistuva on konkurssiin ajautumassa ole-van yhtiön omaisuuteen kohdistuva varkaus-rikos. Myös henkilö, joka tuhoaa yrityksenkirjanpidon kostoksi katsottuaan tulleensaväärin kohdelluksi, ei ole toiminut kirjanpi-tovelvollisen puolesta, vaikka yhtiö hyötyisi-kin teosta.

2 momentti. Oikeushenkilön toimintaanrinnastetaan 2 momentin mukaan elinkeinon-harjoittajan liikkeeseen kuuluva tai muu oi-keushenkilön toimintaan rinnastettava järjes-täytynyt toiminta. Järjestäytymistä koskevavaatimus sisältää sen, että mukana on enem-män kuin yksi henkilö. Yhden elinkeinonhar-joittajan toiminta ei ole tässä mielessä järjes-täytynyttä, mutta toisaalta tällaisissa puitteis-sa tehtyyn rikokseen ei liity tekijätunnus-merkkien tulkintaongelmia. Momentti sovel-tuu esimerkiksi rekisteröimättömiin yhdis-tyksiin, epäitsenäisiin rahastoihin ja säätiöi-hin sekä niin sanottuihin verotusyhtymiin.

Säännöksellä ei ole tarkoitettu laajentaa taisupistaa tekijänvastuuta rikoksissa, joissa jo-ko teonkuvauksella tai tekijätunnusmerkilläon annettu asiasta erityissäännös. Edellisestäesimerkki on työturvallisuusrikos (47 luvun1 §). Rikos täyttyy muun muassa, jos työnan-taja tai tämän edustaja mahdollistaa työtur-vallisuusmääräysten vastaisen tilan jatkumi-sen laiminlyömällä valvoa määräysten nou-dattamista alaisessaan työssä tai jättämällähuolehtimatta taloudellisista, toiminnan jär-jestämistä koskevista tai muista työsuojelunedellytyksistä. Säännöksellä on tietoisesti ha-luttu siirtää vastuuta oikeushenkilön organi-saatiossa ylemmälle tasolle alijohdon sijasta.

Jälkimmäisestä tyypillisimmän esimerkinmuodostavat työrikokset kokonaisuudessaan.Niissä tekijäpiiriä on rajattu siten, että työri-koksiin voi yleensä syyllistyä vain työnantajatai tämän edustaja. Edustajan määritelmänavulla rajataan ne henkilöt, jotka voidaanasettaa rangaistusvastuuseen yhteisötyönan-tajan toiminnassa sattuneesta rikoksesta.

Edustaja voi olla esimerkiksi oikeushenkilöntai sitä vastaavan yhteisön päättävän elimenjäsen. Myös henkilöstön edustuksesta yritys-ten hallinnossa annetussa laissa (725/1990)tarkoitetut henkilöstön edustajat rinnastetaanyrityksen valitsemiin päättäviin henkilöihinnimenomaisen lain säännöksen nojalla (9 §:n1 momentti). Työnantajan edustajia voivatolla myös ne, jotka työnantajan sijasta johta-vat tai valvovat työtä. Tärkein vastuuasemantunnusmerkki on jonkinasteinen esimiesase-ma, jolla viitataan asemiin toimitusjohtajastaaina alityönjohtajaan.

Sen sijaan esimerkiksi taloudellisissa vai-keuksissa olevan yhtiön suoritusportaantyöntekijää, joka aiheuttaa määräysten vas-taisen tilan ja tekee yhtiön puolesta työturval-lisuutta rikkovan teon, ei tuomita muustakuin työturvallisuuslain 49 §:ssä tarkoitetustatyöturvallisuusrikkomuksesta.

3 momentti. Pykälän 3 momenttiin on otet-tu yleinen toissijaisuuslauseke: mitä tässäpykälässä säädetään, ei sovelleta, jos asiastamuualla säädetään toisin. Lausekkeen tarveja merkitys on perusteltu edellä.

6 luku. Rangaistuksen määräämisestä

A. Nykytila

1. Rangaistuksen määräämisen osaratkaisut

Sen jälkeen kun tuomioistuin on tehnyt rat-kaisunsa tekoon sovellettavasta tunnusmer-kistöstä ja sen törkeysasteesta, seuraa päätösrangaistuksen lajista ja määrästä. Tuo päätössisältää useita eri osavaiheita.

Rangaistus määrätään sovellettavan as-teikon rajoissa. Asteikko ilmenee säännön-mukaisesti rikossäännöksestä. Joissain tapa-uksissa tuohon asteikkoon voidaan kuitenkinjoutua tekemään muutoksia. Näissä tilanteis-sa rangaistuksen määräämisen ensimmäiseksiratkaisuksi erottuu asteikon vahvistaminen.

Asteikon tultua vahvistetuksi päätetään so-vellettavan rangaistuksen lajista ja tuomitta-van rangaistuksen määrästä. Näistä vaiheistakäytetään seuraavassa nimityksiä lajinvalintaja rangaistuksen mittaaminen.

Tuomitusta rangaistuksesta voidaan jois-sain tapauksissa joutua vielä tekemään erilai-sia vähennyksiä. Näistä tavallisin on suorite-

HE 44/2002 vp166

tun tutkintavankeusajan vähennys. Tuomiois-tuin voi lisäksi joutua ottamaan kantaa teki-jälle aikaisemmin tuomittuihin rangaistuksiineli ehdollisen rangaistuksen täytäntöön-panoon tai ehdonalaisen vapauden menettä-miseen.

Laajassa merkityksessä rangaistuksen mää-rääminen viittaa siten rangaistusasteikonvahvistamiseen, rangaistuslajin valintaan se-kä rangaistuksen mittaamiseen. Näiden ohel-la osakysymyksenä erottuvat tuomitusta ran-gaistuksesta mahdollisesti tehtävät vähen-nykset. Tämä esitys koskee kaikkia näitä osa-ratkaisuja. Sen sijaan aikaisempia tuomioitakoskevista täytäntöönpanoratkaisuista säädet-täisiin edelleen erikseen.

Rikoslakiin alun alkaen sisältyneet rangais-tuksen määräämiseen liittyvät normit vaikut-tivat voittopuolisesti vain sovellettavaan as-teikkoon. Näitä olivat ennen kaikkea rangais-tuksen yleiset vähentämisperusteet, joitakoskevat säännökset oli rikoslakia säädettä-essä liitetty vastuuvapausperusteita sekä yri-tystä ja osallisuutta koskevien lukujen 3—5 yhteyteen. Rikoslaissa oli myös jo vanhas-taan säännökset rikoksen uusimisesta ran-gaistuksen koventamisperusteena. Uusiminenvaikutti sekä sovellettavan asteikon laajuu-teen että mittaamiseen niin sanotun normaa-liasteikon rajoissa. Nämä säännökset kumot-tiin vuoden 1976 mittaamisuudistuksen yh-teydessä. Tilalle säädetyt yleiset mittaamis-perusteet vaikuttavat ainoastaan sovelletta-van asteikon rajoissa. Rangaistuslajin valin-nasta on säädetty osaksi rikoslain ulkopuoli-sessa lainsäädännössä. Toisaalta vaikka ri-koslain 6 luku nykyisen otsikkonsa mukaankoskee rangaistuksen mittaamista, siinä vah-vistetut periaatteet ja näkökohdat tulevatusein sovellettaviksi myös tehtäessä valintaaeri seuraamusvaihtoehtojen välillä.

2. Asteikon vahvistaminen

Rangaistus määrätään tapaukseen sovellet-tavan rikossäännöksen rangaistusasteikolta.Asteikossa vahvistettu enimmäisrangaistusvoidaan ylittää, mikäli tekijälle määrätäänuseammasta rikoksesta yhteinen rangaistus.Tätä koskevat säännökset ovat rikoslain 7 lu-vussa. Yhteisen rangaistuksen määräämistäkoskeviin säännöksiin ei tässä uudistuksessa

ehdoteta muutoksia. Asteikosta voidaaneräissä tilanteissa poiketa myös lievempäänsuuntaan. Tähän antavat mahdollisuuden ri-koslain yleinen miniminalittamissäännös jarangaistuksen yleiset vähentämisperusteet.

2.1. Asteikosta poikkeaminen

Joissakin tapauksissa laissa säädetty vä-himmäisrangaistuskin voi tuntua tuomitta-vaan tapaukseen liittyvien poikkeuksellistensyiden vuoksi kohtuuttoman ankaralta. Ran-gaistusasteikot vahvistetaan pitäen silmällärikoksen yleisiä ilmenemismuotoja, eikä niitäsäädettäessä ole mahdollista ottaa huomioonkaikkia esiin tulevia poikkeustilanteita. Täl-laisten yksittäistapauksissa esiintyvien koh-tuuttomuuksien välttämiseksi rikoslakiinotettiin jo vuonna 1966 asteikosta poikkea-mista koskeva yleissäännös (3 luvun 5 §:n2 momentti). Sen mukaan tuomioistuin voierityisistä syistä, jollei yleinen etu muutavaadi, tuomita vankeuden sijasta sakkoon taialittaa rangaistussäännöksessä asetetun van-keuden erityisminimin.

Säännös antaa mahdollisuuden rangaistus-lajin vaihtoon sekä rikoslain erityisessä osas-sa vahvistettujen rikoskohtaisten vähimmäis-rangaistusten alittamiseen. Rikoslain yleises-sä osassa vahvistettavia rangaistuslajien ylei-siä vähimmäisrangaistuksia ei ole lupa alit-taa.

2.2. Yleiset vähentämisperusteet

Yleisiä vähentämisperusteita rikoslaissa onkaikkiaan kuusi: nuoruus (3 luvun 2 §), alen-tunut syyntakeisuus (3 luvun 4 §), rikoksenjääminen yritykseen (4 luvun 1 §), avunantorikokseen (5 luvun 3 §), hätävarjelun ja voi-makeinojen käytön liioittelu (3 luvun 9 §)sekä oikeudenvastainen pakkotilateko eräissätapauksissa (3 luvun 10 §).

Nuoruus. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaanviisitoista mutta ei kahdeksaatoista vuottatäyttäneen tekemästä rikoksesta määrätäänrangaistus alennetun asteikon mukaan. Lain-kohta sisältää tarkemmat säännökset asteik-koon tehtävistä muutoksista. Samat muunto-säännöt tulevat käyttöön myös muiden vä-hentämisperusteiden soveltuessa.

Alentunut syyntakeisuus. Syyntakeisuuden

HE 44/2002 vp 167

ja täyden vastuuvapauden välimaille sijoittuuniin sanottu alentunut syyntakeisuus. Rikos-lain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan jos"jonkun harkitaan rikosta tehdessään olleentäyttä ymmärrystä vailla, vaikkei häntä 3 §:nmukaan voida syyhyn mahdottomaksi katsoa;olkoon yleistä lajia oleva rangaistus se, mikä2 §:ssä on säädetty".

Yritys. Myös rikoksen jääminen yritykseenluetaan rangaistuksen yleisiin vähentämispe-rusteisiin. Rikoslain 4 luvun 1 §:ssä sääde-tään: "Kun yritys lain mukaan on rangaista-va, eikä erityistä rangaistusta siitä olemäärätty; tuomittakoon rangaistus senlainpaikan mukaan, joka säätää rangaistuksentäytetystä rikoksesta, kuitenkin vähentämälläyleistä lajia olevan rangaistuksen niin, kuin 3luvun 2 §:n mukaan vähennetään siltä, jokaon täyttänyt viisitoista, vaan eikahdeksaatoista vuotta."

Avunanto. Neljäs yleinen rangaistuksenvähentämisperuste on avunanto. Rikosoikeu-dellisen vastuun lähtökohtana on osallisenvastuu kokonaisteosta. Tätä ilmentää 5 luvun3 §:n säännös avunantajan lievemmästä koh-telusta. Pykälän 1 momentti kuuluu: "Joka,toisen rikosta tehdessä taikka sitä ennen, ta-hallansa on neuvolla, toimella tahi kehotuk-sella tekoa edistänyt, on avunannosta rikok-seen, jos se saatettiin täytäntöön, taikka, yri-tyksen ja täytetyn rikoksen saman rangais-tuksen alaisina ollessa, jäi yritykseen, tuomit-tava sen lainpaikan mukaan, jota olisi pitänytkäyttää, jos hän olisi ollut rikoksen tekijä,mutta yleistä lajia oleva rangaistus kuitenkinsillä tavalla vähennettävä, kuin 3 luvun 2 §:nmukaan vähennetään siltä, joka on täyttänytviisitoista, vaan ei kahdeksaatoista vuotta."Laissa on myös verraten mutkikas erityis-säännös avunannosta rikoksen yritykseen.Sen mukaan jos "rikos jäi sellaiseen yrityk-seen, joka on 4 luvun 1 §:n mukaan rangais-tava; tuomittakoon auttajalle korkeintaanpuoli siitä rangaistuksesta, joka hänelle olisivoitu tuomita, jos tekijä olisi rikoksen täyttä-nyt".

Hätävarjelu, voimakeinojen käyttö ja pak-kotila. Hätävarjelu, voimakeinojen käyttö japakkotila ovat oikeuttamisperusteita. Hätä-varjelun liioittelu ja oikeudenvastainen pak-kotilateko voivat määrätyin edellytyksin va-pauttaa vastuusta myös anteeksiantoperus-

teena. Kolmas mahdollisuus on, että tällaisetolosuhteet vaikuttavat rangaistukseen vähen-tämisperusteina.

Hätävarjelun osalta säädetään 3 luvun 9 §:n1 momentissa seuraavaa: "Jos joku 6 tai7 §:ssä mainituissa tapauksissa on tehnyt te-on, joka ei ole ollut hyökkäyksen torjumisek-si, kotirauhan suojaamiseksi tai omansa ta-kaisin ottamiseksi välttämätön, on tekijätuomittava hätävarjelun liioittelusta tuomio-istuimen harkinnan mukaan joko täyteen tai2 §:n 1 momentin mukaan alennettuun ran-gaistukseen. Jos olosuhteet olivat sellaiset,ettei hän voinut mieltänsä malttaa, häntä eisaa rangaistukseen tuomita." Voimakeinojenkäytön osalta säädetään sanotun pykälän2 momentissa: "Milloin 8 tai 8 a §:ssä, polii-silain 27 §:ssä taikka järjestyksenvalvojistaannetun lain (533/1999) 9 §:ssä tarkoitetuissatapauksissa on käytetty ankarampia voima-keinoja kuin sanottujen pykälien mukaanvoidaan pitää puolustettavina, saadaan ran-gaistusta teon moitittavuutta vähentävien eri-tyisten syiden perusteella alentaa niin kuin1 momentissa säädetään taikka, jos siihen onerittäin painavia syitä, tekijä kokonaan vapa-uttaa rangaistuksesta." Pakkotilaa koskevassa3 luvun 10 §:ssä säädetään: "Jos joku, pelas-taaksensa itseään tahi toista taikka omaansatai toisen omaisuutta pakottavasta vaarasta,on tehnyt rangaistuksenalaisen teon, ja jospelastus ilman sitä olisi ollut mahdoton; tut-kikoon oikeus, teon ja asianhaarain mukaan,onko hän teostaan jääpä rankaisematta, vaionko hän siitä ansainnut täyden tahi 2 §:n 1momentin mukaan vähennetyn rangaistuk-sen."

Näissä tilanteissa on siis mahdollisuusmyös tuomita normaaliasteikon mukainenrangaistus. Toisaalta, jos tekijä ei voinutmieltänsä malttaa, rangaistus voidaan jättäämyös kokonaan tuomitsematta.

Asteikon muuntosäännöt. Kaikissa vähen-tämisperusteiden tarkoittamissa tilanteissasovellettava asteikko määräytyy 3 luvun2 §:n mukaan. Vähentämisperusteen soveltu-essa tekijälle voidaan tuomita enintään kolmeneljännestä säädetystä ankarimmasta rangais-tuksesta ja vähintään pienin määrä, jonka sitärangaistusta saa 2 luvun mukaan tuomita.Vankeuden osalta tämä minimi on 14 päivääja sakon osalta yksi päiväsakko niissä tapa-

HE 44/2002 vp168

uksissa, joissa päiväsakoille on asetettu eri-tyisminimi. Sakkorangaistuksen normaalias-teikko on 1—120 päiväsakkoa, jolloin vähen-tämisperusteen vaikutus rajoittuu vain mak-simin alentumiseen 90 päiväsakkoon. Jos ri-koksesta on säädetty vaihtoehtoisina seuraa-muksina sakko- ja vankeusrangaistus, alene-vat molempien rangaistuslajien enimmäis- javähimmäismäärät edellä esitetyllä tavalla.

Toisin kuin asteikosta poikkeamista koske-va 3 luvun 5 §:n 2 momentin yleissäännös,vähentämisperuste ei oikeuta asteikossa sää-dettyä lievemmän rangaistuslajin käyttöön jatuomitsemaan esimerkiksi vankeuden sijastasakkoa.

Jos teosta on säädetty ainoaksi seuraamuk-seksi elinkautinen vankeusrangaistus, vanke-utta saadaan tuomita vähintään kaksi ja enin-tään kaksitoista vuotta. Tämä on asteikko, jo-ta sovelletaan tuomittaessa esimerkiksi alen-tuneesti syyntakeiselle rangaistus murhasta.Jos rangaistusasteikossa on sekä elinkautinenettä määräaikainen vankeusrangaistusuhka,on pienin mahdollinen rangaistus 14 päiväävankeutta ja kovin rangaistus 12 vuotta van-keutta.

Mikäli tekoon soveltuu kaksi tai useampiavähentämisperusteita, esimerkiksi alentu-neesti syyntakeinen 17-vuotias syyllistyy ri-koksen yritykseen, vaikuttaa niistä jokainenkorkeimpaan mahdolliseen rangaistukseenedellä mainitulla tavalla. Minimiin perustei-den lukumäärällä ei ole vaikutusta, koska joyhtä perustetta soveltamalla päästäänrangaistuslajin yleiseen minimiin saakka.

3. Rangaistuksen mittaaminen

Vuonna 1976 rikoslakiin saatiin yleissään-nökset rangaistuksen mittaamisesta. Rikos-lain 6 lukuun otetut säännökset sisältävätrangaistuksen mittaamista koskevan yleis-säännöksen, säännökset erityisistä koventa-mis- ja lieventämisperusteista sekä seuraa-musten kasautumista koskevan kohtuullista-missäännöksen.

Yleissäännös. Mittaamista koskevan 6 lu-vun 1 §:n mukaan rangaistusta mitattaessa onotettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavatrangaistusta koventavat ja lieventävät perus-teet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.Rangaistus on mitattava niin, että se on oi-

keudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahin-gollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikokses-ta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Säännösvahvistaa mittaamisen johtaviksi periaatteiksiyhdenvertaisuuden ja suhteellisuusperiaat-teen. Törkeysarvostelun keskeisiksi perus-teiksi vahvistetaan teon seuraukset, vahinkoja vaara, sekä teosta ilmenevä tekijän syylli-syys.

Oikeuskäytännön yhtenäisyyden edistämi-seksi 6 luvun uudistuksen esitöiden pohjaltakiteytettiin mittaamisharkinnan ohjeeksi niinsanotun normaalirangaistusajattelun nimellätunnettu päätöksentekomalli. Tämän mukai-sesti normaalirikoksesta olisi tuomittavanormaalirangaistus, jollei ole syytä poiketatuosta rangaistuksesta suuntaan tai toiseen.Normaalirangaistusajattelulla pyritään tar-joamaan mittaamiselle lähtökohta ja kiinto-piste. Tuo kiintopiste haettaisiin oikeuskäy-tännöstä. Tuomioistuimen tulisi pitäytyä käy-tännön vakiinnuttamilla keskimääräisillä lin-joilla, jollei jokin tapaukseen liittyvä erityis-piirre oikeuttaisi tuosta linjasta poikkeami-seen.

Koventamisperusteet. Rangaistuksen ko-ventamisperusteita ovat luvun 2 §:n mukaan1) rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus, 2)rikoksen tekeminen vakavia rikoksia vartenjärjestäytyneen ryhmän jäsenenä, 3) rikoksentekeminen palkkiota vastaan, sekä 4) tekijänaikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden ri-koksen suhde rikosten samankaltaisuudenjohdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeis-tä piittaamattomuutta lain kielloista ja käs-kyistä. Koventamisperusteet liittyvät ennenkaikkea syyllisyysarvosteluun. Liigoittumistakoskevan säännöksen taustalla oli myös tarvesuojautua tehokkaammin järjestäytyneen ri-kollisuuden luomaa uhkaa vastaan. Uusimi-nen rangaistuksen ankaroittamisperusteenaliittyy ennen kaikkea tekijän syyllisyyden ar-viointiin. Ainoastaan sellainen uusiminen,joka osoittaa piittaamattomuutta lain kiellois-ta ja käskyistä, tulisi ottaa huomioon rangais-tusta koventavana.

Lieventämis- ja kohtuullistamisperusteet.Lieventämisperusteita ovat luvun 3 §:n mu-kaan 1) rikoksen tekemiseen vaikuttanuthuomattava painostus, uhka tai muu sen kal-tainen vaikutin, 2) rikokseen johtanut voima-kas inhimillinen myötätunto taikka poikke-

HE 44/2002 vp 169

uksellinen ja äkkiarvaamaton houkutus taimuu vastaava seikka, joka on ollut omiaanheikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia,sekä 3) tekijän oma-aloitteinen pyrkimys es-tää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikkaedistää rikoksensa selvittämistä. Myös suurinosa lieventämisperusteista liittyy syylli-syysarvosteluun. Yhdistävänä tekijänä onuseissa tapauksissa normatiivinen syylli-syysajatus ja heikentyneen lainnoudattamis-kyvyn tuoma lievennys moitearvosteluun(1 ja 2 kohta). Osa lieventämisen perusteistapohjaa myös muihin syihin. Teonjälkeisenkäyttäytymisen (vahinkojen korvaaminen jarikoksen selvittämisen edistäminen) rangais-tusta lieventävän vaikutuksen taustasyyt ovatennen muuta käytännölliset, muun muassapyrkimys rohkaista tekijää toimiin, jotka hel-pottavat uhrin asemaa.

Luvun 4 §:ssä on erillinen kohtuusperusteseuraamusten kasautumisen varalta: "Jos te-kijälle on rikoksesta johtunut tai hänelletuomiosta aiheutuu muu seuraus, joka yhdes-sä tässä luvussa mainittuja perusteita sovelta-en määrättävän rangaistuksen kanssa johtaisirikoksen laatuun nähden kohtuuttomaan tu-lokseen, tällainen seikka on rangaistusta mi-tattaessa otettava kohtuuden mukaan huomi-oon." Säännös toisin sanoen oikeuttaa lieven-tämään rangaistusta, milloin tekijän kannet-tavaksi on rangaistuksen ohella koitunutmyös muita joko oikeudellisia tai tosiasialli-sia seurauksia. Tässäkin tapauksessa lieven-nyksen taustasyyt liittyvät muihin kuin syyl-lisyysnäkökohtiin.

4. Rangaistuslajin valinta

Tuomioistuin joutuu usein myös tekemäänvalinnan eri rangaistuslajien välillä. Rangais-tuslajin valintaratkaisuja ovat päätös tuomit-sematta jättämisestä, valinta sakon ja vanke-usrangaistuksen välillä, valinta ehdollisen jaehdottoman vankeuden välillä sekä ratkaisutyhdyskuntapalvelun ja nuorisorangaistuksenkäytöstä.

Tuomitsematta jättäminen. Tuomitsemattajättämisen perusteista on säädetty varsin yk-sityiskohtaisesti rikoslain vuonna 1990 uu-distetuissa toimenpiteistäluopumissäännök-sissä (3 luvun 5 §:n 3 momentti). Tuomiois-tuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta

ensinnäkin, milloin rikosta on sen haitalli-suus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyyshuomioon ottaen pidettävä kokonaisuutenaarvostellen vähäisenä (vähäisyysperuste), jatoiseksi milloin rikosta on tekoon tai tekijäänliittyvistä erityisistä syistä pidettävä anteek-siannettavana (poikkeuksellisuusperuste).

Tuomitsematta jättäminen on mahdollistamyös, milloin rangaistusta on pidettävä koh-tuuttomana tai tarkoituksettomana ottaenhuomioon tekijän ja asianomistajan välilläsaavutettu sovinto tai muu tekijän toimintarikoksensa vaikutusten estämiseksi tai pois-tamiseksi tai sen selvittämisen edistämiseksi,tekijän henkilökohtaiset olot, rikoksesta teki-jälle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- jaterveydenhuollon toimet tai muut seikat(kohtuusperuste). Neljäntenä perusteenamainitaan se, ettei rikos yhteisen rangaistuk-sen määräämistä koskevien säännösten joh-dosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisran-gaistuksen määrään (konkurrenssiperuste).

Myös tekijän ikä otetaan harkinnassa huo-mioon. Pykälään on omaksi 4 momentiksiotettu säännös niin sanotusta nuoruusperus-teesta. Tuomioistuin saa, sen lisäksi mitä3 momentissa on säädetty, jättää rangaistuk-sen tuomitsematta rikoksesta, jonka joku ontehnyt alle 18-vuotiaana, jos teon katsotaanjohtuneen pikemmin ymmärtämättömyydestätai harkitsemattomuudesta kuin piittaamat-tomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan.

Valinta sakon ja vankeuden välillä. Pää-rangaistuslajien, sakon ja vankeuden, ero pe-rustuu sanktioankaruuteen: vankeus on ainasakkoa ankarampi rangaistus. Jos asteikkoantaa mahdollisuuden valita näiden kahdenvälillä, valinta perustuu rikoksen moititta-vuuden ja rangaistuksen ankaruuden väliseenvertailuun. Kysymys on toisin sanoen puh-taasta mittaamisratkaisusta. Tuo ratkaisu teh-dään 6 luvun normien sekä tunnusmerkistöis-tä ilmenevien erityisten mittaamisperusteidenohjaamana. Erillisten lajinvalintanormien an-tamiseen ei siten ole ollut tarvetta. Sakonmääräämistä ohjaavat lisäksi päiväsakon ra-hamäärän vahvistamista koskevat ohjeet.

Ehdollinen ja ehdoton vankeus. Rikoslain2 b luvun 1 §:n mukaan määräaikainen, enin-tään kahden vuoden vankeusrangaistus voi-daan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen va-kavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syylli-

HE 44/2002 vp170

syys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edelly-tä vankeusrangaistuksen tuomitsemista eh-dottomana. Alle 18-vuotiaana tehdystä rikok-sesta ei kuitenkaan saa tuomita ehdottomaanvankeusrangaistukseen, elleivät painavat syytsitä vaadi. Jos ehdollista vankeusrangaistustayksinään on pidettävä riittämättömänä seu-raamuksena rikoksesta, voidaan rikoksenteki-jälle ehdollisen vankeusrangaistuksen ohellatuomita sakkorangaistus tai, jos ehdollinenvankeus on vuotta pidempi, vähintään 20 jaenintään 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Yhdyskuntapalvelu. Jos tuomioistuin pää-tyy arviossaan enintään kahdeksan kuukau-den mittaiseen ehdottomaan vankeusrangais-tukseen, on vielä tehtävä päätös yhdyskunta-palvelun käytöstä. Tätä ratkaisua ohjaavatyhdyskuntapalvelusta annetussa laissa vah-vistetut omat lajinvalintaperusteet. Lain 3 §:nmukaan rikoksentekijä, 1) joka tuomitaanvankeuteen, 2) jolle määrätään yhteinen van-keusrangaistus tai 3) jonka ehdollinen van-keusrangaistus määrätään pantavaksi koko-naan tai osaksi täytäntöön, tuomitaan pituu-deltaan määrätyn, enintään kahdeksan kuu-kauden ehdottoman vankeusrangaistuksen si-jasta yhdyskuntapalveluun, jollei ehdottomi-en vankeusrangaistusten, aiempien yhdys-kuntapalvelurangaistusten tai muiden paina-vien syiden ole katsottava olevan esteenä yh-dyskuntapalveluun tuomitsemiselle. Lain4 §:n mukaan yhdyskuntapalveluun tuomit-semisen edellytyksenä on lisäksi, että rikok-sentekijä on antanut suostumuksensa yhdys-kuntapalvelun suorittamiseen ja että voidaanolettaa hänen suoriutuvan yhdyskuntapalve-lusta.

Nuorisorangaistus. Jos nuorelle henkilöllemäärättävä rangaistus sijoittuu sakon ja eh-dottoman vankeusrangaistuksen väliin, voikyseeseen tulla myös nuorisorangaistus. Tä-mä vaihtoehto on toistaiseksi käytössä vainrajatulla kokeilualueella. Nuorisorangaistuk-sen valintaperusteet vahvistetaan nuorisoran-gaistuksen kokeilemisesta annetun lain(1058/1996) 3 §:ssä. Sen mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta voidaan tuomi-ta nuorisorangaistukseen, jos 1) sakkoa onrikoksen vakavuus ja tekoon liittyvät olosuh-teet huomioon ottaen pidettävä riittämättö-mänä rangaistuksena eivätkä painavat syytvaadi ehdottoman vankeusrangaistuksen

tuomitsemista ja 2) nuorisorangaistukseentuomitsemista on pidettävä perusteltuna uusi-en rikosten ehkäisemiseksi ja tekijän sosiaa-lisen selviytymisen edistämiseksi. Seuraa-musten ankaruusportaikolla nuorisorangais-tus sijoittuu ehdollisen rangaistuksen tasolle.Sen käyttöä määräävät kuitenkin osaksimuutkin kuin seuraamuksen ankaruuteen liit-tyvät näkökohdat. Harkinnassa on kiinnitet-tävä huomio myös tekijän tulevan sosiaalisenselviytymisen mahdollisuuksiin sekä uusienrikosten ehkäisyn tavoitteeseen.

5. Rangaistuksesta tehtävät vähennykset

Joissain tapauksissa teosta tuomitusta ran-gaistuksesta on tehtävä vähennyksiä siksi, et-tä tekijä on jo tavalla tai toisella joutunutkantamaan osan tuon saman teon perusteellahänelle määrätyistä oikeudellisista seuraa-muksista. Laki tuntee neljä tällaista tilannet-ta.

Tutkintavankeusaika. Rangaistuksesta teh-tävistä vähennyksistä käytännössä tärkeinkoskee tutkintavankeusajan vähentämistä.Asiasta säädetään 3 luvun 11 §:ssä. Sen mu-kaan jos määräaikaiseen vankeusrangaistuk-seen tuomittu on ollut tuon rikoksen johdostavapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti vä-hintään yhden vuorokauden, tuomioistuimenon vähennettävä rangaistuksesta vapauden-menetystä vastaava aika tai katsottava va-paudenmenetys rangaistuksen täydeksi suori-tukseksi. Samoin on meneteltävä silloin, kunvapaudenmenetys on aiheutunut muun samanasian yhteydessä syytteen tai valmistavantutkinnan kohteena olleen rikoksen tai oikeu-teen tuotavaksi määrätyn vastaajan säilöönot-tamisen johdosta. Jos rangaistukseksi tuomi-taan sakko tai nuorisorangaistus, vapauden-menetys on kohtuullisessa määrin, sakostakuitenkin vähintään vapauden menetystä vas-taavan ajan pituisena, otettava huomioon vä-hennyksenä tai katsottava rangaistuksen täy-deksi suoritukseksi.

Ulkomaiset tuomiot. Tuomitusta rangais-tuksesta voidaan joutua tekemään vähennyk-siä myös, jos tekijä tuomitaan Suomessa ran-gaistukseen sellaisesta rikoksesta, josta hä-net on ulkomailla jo tuomittu rangaistukseen.Tilannetta sääntelee 1 luvun 13 §:n 3 mo-mentti. Jos tuo ulkomailla tuomittu rangais-

HE 44/2002 vp 171

tus on tullut suoritetuksi jo kokonaan taiosaksi, tulee Suomessa määrätystä rangais-tuksesta vähentää kohtuullinen määrä. Jossuoritettu seuraamus on ollut vapausrangais-tus, tuomioistuimen on vähennettävä rangais-tuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika.Tuomioistuin voi myös todeta, että suoritet-tua seuraamusta on pidettävä riittävänä seu-raamuksena rikoksesta.

Rangaistusvankien kurinpitorangaistukset.Kolmas tilanne koskee rangaistusvankien lai-toksessa tekemiä rikoksia ja niistä määrättyjäkurinpitorangaistuksia. Rikoslain 2 luvun13 §:n mukaan jos rangaistusvanki tekee ran-gaistuslaitoksessa tai muuten ollessaanvankilan viranomaisen valvonnan alaisenarikoksen, josta yleisen lain mukaan tulevanseuraamuksen katsotaan olevan sakkoa, siitäon laitoksessa määrättävä kurinpitorangaistusniin kuin erikseen säädetään. Jos katsotaan,että rikoksesta seuraa ankarampi kuin sakko-rangaistus, rikoksentekijä on pantava siitäsyytteeseen tuomioistuimessa. Tämä kurinpi-torangaistus tulee ottaa huomioon siinä tapa-uksessa, että samasta rikoksesta määrätäänmyöhemmin rangaistus yleisessä tuomiois-tuimessa. Pykälän 2 momentin mukaan joställaisessa tapauksessa kurinpitorangaistus onkokonaan tai osaksi suoritettu, on rangaistuk-sesta vähennettävä kohtuullinen määrä, jolleiole perusteltua aihetta jättää vähennystä te-kemättä tai pitää suoritettua kurinpitorangais-tusta täytenä rangaistuksena teosta.

Sotilaiden kurinpitorangaistukset. Neljästilanne koskee sotilaille ja muille rikoslain45 luvun alaisille henkilöille määrättyjä ku-rinpitorangaistuksia. Sotilaskurinpitolainmukaisia kurinpitomenettelyssä käytettäviäkurinpitorangaistuksia ovat kurinpitosakko,poistumisrangaistus ja varoitus. Kurinpito-ojennuksia ovat poistumiskielto, ylimääräi-nen palvelus ja muistutus. Sotilaskurinpito-lain 8 §:n 2 momentin mukaan jos rikoksen-tekijä on suorittanut kurinpitomenettelyssämäärätyn rangaistuksen tai kurinpito-ojennuksen joko kokonaan tai osaksi ja hänettuomitaan sen jälkeen samasta rikoksestatuomioistuimessa rangaistukseen, on jo täy-täntöönpantu rangaistus ja ojennus otettavakohtuullisessa määrin huomioon vähennyk-senä tai katsottava rangaistuksen täydeksisuoritukseksi. Vähennystä laskettaessa yksi

vapaudenmenetysvuorokausi vastaa yhtäarestivuorokautta, kahden päivän kurinpito-sakkoa, kahta poistumisrangaistus- tai pois-tumiskieltovuorokautta sekä kolmea kertaaylimääräistä palvelusta.

B. Oikeusvertailua

Oikeusvertailun pääpaino on sääntelyn pe-rusratkaisujen sekä rangaistuksen ankaruu-teen vaikuttavien mittaamisnormien esitte-lyssä. Koska käytössä olevat rangaistuslajitvaihtelevat eri maissa, on rangaistuslajin va-lintaa ohjaavien säännösten tarkastelu jätettyvähemmälle.

1. Ruotsi

Ruotsissa toteutettiin laaja mittaamisnor-miston uudistus vuonna 1988. Rangaistuksenmääräämisestä säädetään rikoslain 29 ja30 luvussa. Rikoslain 29 luvussa ovat määrä-ykset rangaistuksen mittaamisesta ja tuomit-sematta jättämisestä (straffmätning och på-följdseftergift). Rikoslain 30 luku säänteleevalintaa eri rangaistuslajien välillä.

Rangaistuksen mittaamista koskevan rikos-lain 29 luvun 1 §:n yleissäännöksen mukaanrangaistukset tulee määrätä, oikeuskäytännönyhtenäisyyden intressi huomioon ottaen, ri-koksen tai rikoskokonaisuuden rangaistusar-von (straffvärde) mukaan. Säännöksessä ni-metään myös lähemmin ne seikat, joihin ran-gaistusarvoa määrättäessä on kiinnitettäväerityistä huomiota. Näitä ovat teolla aiheutet-tu vahinko, loukkaus tai vaara, jonka tekijäon ennalta havainnut. Edelleen on kiinnitet-tävä huomiota tekijän tarkoituksiin ja motii-veihin.

Yleissäännöksen ohella 29 luvussa nime-tään joukko rangaistusarvoa vahvistettaessahuomioon otettavia koventamis- ja lieventä-misperusteita (2 ja 3 §). Koventamisperus-teena mainitaan se, että tekijä oli tähdännytseurauksiltaan huomattavasti toteutunuttavakavampaan rikokseen (2 §:n 1 kohta). Ko-ventamisperusteina tulevat kysymykseenedelleen tekijän osoittama erityinen piittaa-mattomuus (hänsynslöshet, 2 kohta), se, ettäteossa on käytetty toisen suojatonta asemaa(3 kohta) ja se, että tekijä on hyödyntänytomaa luottamusasemaansa (4 kohta). Ran-

HE 44/2002 vp172

gaistusta koventaa myös se, että tekijä onsaanut toisen osallistumaan rikokseen käyttä-en vakavaa pakkoa tai viekkautta taikka vää-rinkäyttäen toisen nuorta ikää, ymmärtämät-tömyyttä tai riippuvaista asemaa (5 kohta).Kuudentena koventamisperusteena on rikok-sen liittyminen erityisen suunnitelmalliseentaikka mittasuhteiltaan laajaan toimintaan,jossa tekijä on keskeisessä asemassa (6 koh-ta). Vuonna 1994 koventamisperusteidenjoukkoon liitettiin myös rasistiset motiivit(7 kohta). Rangaistusta koventaa, jos rikok-sen tekemisen motiivina on ollut henkilön,kansanryhmän tai muun sellaisen ryhmänloukkaaminen rodun, ihonvärin, kansallisentai etnisen alkuperän, uskontunnustuksentaikka muun vastaavan seikan vuoksi. Sään-nöksen antama suoja on epäsymmetrinen; sesuojaa ainoastaan vähemmistöryhmiä. Etni-seen vähemmistöryhmään kuuluvan samoistamotiiveista tekemää rikosta, jonka kohteenaon valtaväestöön kuuluva henkilö, ei tuomitalain koventamisperustetta soveltaen. Halli-tuksen esityksen 2001/02:59 mukaan 7 koh-taa täydennettäisiin lisäämällä maininta ri-koksen kohteen seksuaalisesta suuntautunei-suudesta.

Luvun 3 §:n 1 momentissa lieventämispe-rusteena mainitaan ensinnäkin rikoksen te-kemiseen vaikuttanut toista syvästi loukkaa-va käyttäytyminen (1 kohta). Rangaistustalieventää myös se, että tekijän kyky kontrol-loida käyttäytymistään on voimakkaasti alen-tunut psyykkisen häiriön, mielenliikutuksentai muun sellaisen syyn vuoksi (2 kohta).Kolmantena lieventämisperusteena maini-taan se, että teko vastaa tekijän ilmeisestipuutteellista kehitystä, kokemusta tai ymmär-ryskykyä (3 kohta). Edelleen rangaistustalieventää rikokseen johtanut voimakas inhi-millinen myötätunto (4 kohta) sekä se, ettäteko, johtamatta vastuuvapauteen, muutoinon tehty rikoslain 24 luvun vastuuvapauspe-rusteiden tarkoittamissa olosuhteissa (5 koh-ta). Pykälän 2 momentissa todetaan myösyleisesti, että jos rikoksen rangaistusarvo tätäedellyttää, tuomioistuin voi tuomita myössäädettyä lievempään rangaistukseen.

Psyykkisesti häiriintyneiden rikoksenteki-jöiden asemaa selvittänyt komitea ehdotti3 §:n muuttamista siten, että psyykkinen häi-riö erotettaisiin 2 kohdasta omaksi kohdak-

seen (SOU 2002:3).Mittaamislukuun sisältyy lisäksi joukko pe-

rusteita, joiden ei katsota vaikuttavan rikok-sen rangaistusarvoon, mutta joilla kuitenkinon merkitystä rangaistuksen määräämisessä.Luvun 4 §:n uusimissäännöksen mukaanvoidaan aikaisempi rikollisuus ottaa huomi-oon myös rangaistuksen mittaamisessa, mi-käli tuomioistuin katsoo, ettei sanottu seikkaole tullut otetuksi jo riittävässä määrin huo-mioon rangaistuslajia valittaessa. Uusimis-vaikutusta arvioitaessa on kiinnitettävä eri-tyistä huomiota aikaisemman rikollisuudenlaajuuteen, rikoksista kuluneeseen aikaan se-kä aikaisempien ja uusien rikosten samankal-taisuuteen ja törkeyteen.

Rangaistusarvoon vaikuttamattomina mit-taamisperusteina mainitaan 5 §:ssä lisäksijoukko erityisiä lieventämisperusteita. Näitäovat tekijän vakava loukkaantuminen rikok-sen yhteydessä (1 kohta), tekijän yritys estäätai rajoittaa tekonsa seuraukset (2 kohta), se,että tekijä on vapaaehtoisesti antanut itsensäilmi (3 kohta) tai karkotettu maasta rikoksenvuoksi (4 kohta), tekijän työtä, ammattia taielinkeinoa kohtaavat vaikeudet (5 kohta), te-kijän korkea ikä tai heikko terveydentila(6 kohta), rikoksen tekemisestä kulunut epä-tavallisen pitkä aika (7 kohta) tai muu sellai-nen seikka (8 kohta). Näissä tapauksissatuomioistuin voi myös erityisistä syistä tuo-mita säädettyä lievempään rangaistukseen.Jos tekijän tuomitseminen rangaistukseenolisi 5 §:ssä tarkoitetun seikan vuoksi ilmei-sen kohtuutonta, tekijä voidaan jättää ran-gaistukseen tuomitsematta (6 §).

Psyykkisesti häiriintyneiden rikoksenteki-jöiden asemaa selvittänyt komitea ehdotti, et-tä 5 §:n lieventämisperusteisiin lisättäisiintekijän psykiatrinen hoito (SOU 2002:3).

Tekijän iän merkityksestä säädetään erik-seen omana lainkohtanaan. 29 luvun 7 §:nmukaan alle 21-vuotiaana tehdyistä rikoksis-ta on mahdollista tuomita säädettyä lievem-pään rangaistukseen. Elinkautisen vankeus-rangaistuksen tuomitseminen rikoksesta, jokaon tehty ennen kuin tekijä oli täyttänyt21 vuotta, on niin ikään kielletty.

Rangaistuslajin valintaa koskevan rikoslain30 luvun säännöksistä suurin osa keskittyyehdottoman vankeuden käytön ohjaamiseen.Lisäksi tässä yhteydessä säädetään yhteisen

HE 44/2002 vp 173

rangaistuksen määräämisestä (2 ja 3 §). Lu-vun 1 §:ssä määritetään rangaistuslajien vä-listä suhdetta toteamalla vankeus ehdollistatuomiota ja suojelukasvatusta ankarammaksiseuraamukseksi. Tuomioistuimia kehotetaanyleisesti kiinnittämään erityistä huomiotaseikkoihin, jotka puhuvat vankeutta lievem-män seuraamuksen puolesta (4 §). Perusteinavankeuden käytön puolesta mainitaan rikos-ten rangaistusarvo ja laji sekä tekijän aikai-sempi rikollisuus (4 §). Vankeuden käyttöärajoittavina perusteina ovat nuoruus ja teki-jän psyykkinen terveydentila. Alle 18-vuotiaana rikoksensa tehneelle saa tuomitavankeutta vain erityistä syistä. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehneelle vankeutta onlupa tuomita vain, jos tämä on rikoksen ran-gaistusarvon vuoksi perusteltua tai jos tähänon muutoin erityisiä syitä (5 §). Rikoksensavaikean psyykkisen häiriön alaisena tehnyttäei saa tuomita vankeuteen ja, jos tuomiois-tuin katsoo, ettei muutakaan rangaistusta tulemäärätä, on tällainen tekijä vastuusta vapaa(6 §; sen kumoamista on ehdotettu komite-anmietinnössä SOU 2002:3). Näissä tilan-teissa tulee kuitenkin harkittavaksi erityisseu-raamuksena psykiatriseen sairaanhoitoonmäärääminen, josta on tarkemmat säännökset31 luvussa. Muut rikoslain 30 luvun sään-nökset täsmentävät eri rangaistuslajien käyt-töperusteita: ehdollinen tuomio, 7 §, ehdolli-nen tuomio ja sakko, 8 §, suojeluvalvonta jasopimushoito, 9 §, sekä eri seuraamusten yh-distelmät, 10 ja 11 §.

2. Norja

Norjan rikoslakiin ei sisälly erillistä ran-gaistuksen määräämistä koskevaa yleisnor-mistoa. Rangaistuksen määräämisen oikeu-dellisesta ohjauksesta on vastannut pääosinNorjan korkein oikeus, joka on kiinnittänytrunsaasti huomiota rangaistuksen määräämi-sen ongelmiin ja antaa jatkuvasti oikeuskäy-tännön ohjeeksi tarkoitettuja ennakkopäätök-siä. Vaikka rikoslaista puuttuvat varsinaisetmittaamisnormit, siihen sisältyy joukko as-teikon alittamiseen oikeuttavia vähentämis-perusteita. Ne vaikuttavat ohjaavasti myösrangaistuksen mittaamiseen asteikon rajoissa.Perusteet liittyvät perinteisiin rikosoikeudel-lisen vastuun edellytyksiin, syyntakeisuuden

asteeseen ja humalatilaan erityistilanteissa,sekä vastuuvapausperusteisiin (eli hätävarje-luun, pakkotilaan ja oikeuserehdykseen).

Vähäinen osallisuus rikokseen voi myösoikeuttaa säädettyä lievemmän rangaistuksenkäyttöön. Norjan oikeudessa ei tehdä eroa te-kijäkumppanuuden ja avunannon välillä.Sama koskee tilannetta, jossa rikokseen osal-listuminen on ollut seurausta tekijän muistarikokseen osallisista riippuvasta asemasta(58 §). Erityisenä lieventämisperusteena lais-sa mainitaan tilanne, jossa tekijä on mahdol-lisuuksiensa mukaan olennaisesti estänyt te-konsa seuraukset tai korvannut ne taikka tun-nustanut (59 §). Seurausten estämiseen taikorvaamiseen perustuvan lievennyksen ehto-na on, että tämä on tapahtunut ennen kuin te-kijä tietää paljastuneensa. Vuonna 2001 py-kälää muutettiin niin, että tunnustus otetaanhuomioon myös rangaistuksen mittaamises-sa.

Uusiminen tunnustetaan yleisesti rangais-tusta ankaroittavaksi tekijäksi, joskaan laissaei asiasta ole yleissäännöstä. Uusimisen mer-kitys on otettu huomioon säätämällä lukuisis-sa yksittäisissä rikoksissa korotetut asteikotuusijoille. Rasistiset motiivit on säädetty ran-gaistusta koventaviksi perusteiksi vahingon-tekorikoksissa sekä pahoinpitelyrikoksissa.

3. Tanska

Tanskan rikoslain 80 §:ssä säädetään ran-gaistuksen määräämisen yleisperiaatteista.Lain 84 §:ssä on tarkemmat säännökset ran-gaistuksen alentamisesta. Yleissäännöksenmukaan rangaistuksen mittaamisessa tuleeottaa huomioon rikoksen vakavuus sekä tie-dot rikoksentekijän henkilöstä. Tämän ohellaon otettava huomioon tekijän yleiset henki-lökohtaiset ja sosiaaliset olosuhteet, olosuh-teet ennen tekoa ja sen jälkeen samoin kuinrikoksen vaikuttimet. Pykälän 2 momentissasäädetään yleiseksi rangaistusten koventa-misperusteeksi se, että tekoon on osallistunutuseampi yhdessä.

Rangaistuksen alentamisperusteita maini-taan kaikkiaan yhdeksän. Osa liittyy yleisiinvastuuvapausperusteisiin (hätävarjelun liioit-telu ja pakkotila, anteeksiannettava oikeus-erehdys) ja osa tekijän ikään (rikoksen teke-minen alle 18-vuotiaana, vankeuden yleinen

HE 44/2002 vp174

enimmäismäärä on tällöin kahdeksan vuotta).Lieventämisperusteita ovat edelleen provo-kaatiotilanne sekä rikoksen tekeminen pai-nostuksen tai uhan alaisena taikka tilanteessa,jossa tekijä on riippuvuussuhteessa toiseen.Teon jälkeisen käyttäytymisen merkityksestäsäädetään useassa kohdassa. Rangaistustalieventää ensinnäkin se, että tekijä on ennenteon täyttymistä vapaaehtoisesti poistanut te-olla syntyneen vaaratilanteen. Teon tultuatäytetyksi rangaistusta lieventää se, että tekijäon korjannut aiheuttamansa vahingon tai yrit-tänyt vapaaehtoisesti korjata tai poistaa teollaaiheuttamansa vahingot. Edelleen rangaistus-ta voi lieventää se, että tekijä on vapaaehtoi-sesti antanut itsensä ilmi ja tehnyt täydentunnustuksen.

Rikoslakineuvostossa (straffelovrådet) onollut harkittavana, tulisiko rangaistusta lie-ventävänä ottaa huomioon myös se, että teki-jä on antanut tietoja, jotka ovat ratkaiseviatoisten tekemien rangaistavien tekojen selvit-tämisessä. Lisäedellytys olisi, että hänenomaa tekoaan on pidettävä merkitykseltäänsuhteellisen vähäisenä.

Yksittäisten rangaistuslajien käyttöä kos-kevat säännökset sijaitsevat eri puolilla lain-säädäntöä.

4. Saksa

Saksan rikoslain 46 §:ssä vahvistetaan ran-gaistuksen mittaamisen peruslähtökohdat.Pykälän 1 momentin mukaan rangaistuksenmittaamisen perustana on tekijän syyllisyys.Tämän ohella on otettava huomioon rangais-tuksen vaikutukset tekijän tulevaan käyttäy-tymiseen. Pykälän 2 momentissa luetellaantarkemmin perusteet, jotka rangaistuksenmittaamisessa tulee ottaa huomioon. Näitäovat teon vaikuttimet ja motiivit, teon osoit-tama mielenlaatu ja teosta ilmenevä rikolli-nen tahto, teon osoittama velvollisuudenvas-taisuus, tekotapa ja tekijälle syyksiluettavatseuraukset, tekijän menneisyys ja hänen hen-kilökohtaiset ja taloudelliset olosuhteensa se-kä tekijän käyttäytyminen tekonsa jälkeen,erityisesti hänen pyrkimyksensä vahinkojenhyvittämiseen ja pyrkimys saavuttaa asiassasovinto rikoksen uhrin kanssa. Lainsäätäjä eiole ottanut kantaa perusteiden vaikutussuun-taan. Osa perusteista vaikuttaa lieventävästi,

osa voi yhtä lailla koventaa kuin lieventääkintuomittavaa rangaistusta. Pykälän 3 momen-tissa olevan säännöksen mukaan tunnusmer-kistöön kuuluvaa seikkaa ei ole lupa käyttääuudestaan rangaistuksen mittaamisessa (niinsanotun kaksinkertaisen kvalifioinnin kielto).

Yksittäisten mittaamisperusteiden lisäksierotetaan erityinen lainsäädännöllisten lie-ventämisperusteiden ryhmä (49 §). Näissätapauksissa rangaistus määrätään lievennetyl-tä asteikolta. Lievennyksen mahdollisuudestasäädetään useammankin yleisen osan sään-nöksen yhteydessä. Näitä ovat rikoksen te-keminen laiminlyönnillä (13 §), kieltoereh-dys (17 §), alentunut syyntakeisuus (21 §),teon jääminen yritykseen (23 §), avunanto(27 §), erityiset henkilölliset olosuhteet mää-rätilanteissa (28 §) sekä osallistuminen sovit-teluun tai yritys sovinnon aikaansaamiseksitekijän ja uhrin välillä (46 a §). Tämän ohellarikoslain erityisen osan säännöksiin sisältyyjoukko tunnusmerkistökohtaisia lieventämis-perusteita, muun muassa teon täyttymisenjälkeisen tehokkaan katumisen mahdollisuus.Rikoslain uusimissäännösten kumoamisenjälkeen lakiin ei sisälly erityisiä koventamis-perusteita.

Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeu-den välillä ratkeaa tekijän tulevaa käyttäyty-mistä koskevien odotusten mukaan. Ratkai-sussa otetaan huomioon muun muassa aikai-sempi elämä, teko-olosuhteet, teonjälkeinenkäyttäytyminen, elinolosuhteet sekä ne vai-kutukset, joita rangaistuksen ehdollisuudellamahdollisesti olisi tekijän tulevaan käyttäy-tymiseen (56 §). Erityisen varoituksen käyttöon sidottu samantapaisiin tekijän tulevaakäyttäytymistä koskeviin arvioihin (59 §).Tuomitsematta jättäminen on mahdollista lä-hinnä tilanteissa, joissa rikoksesta on aiheu-tunut tekijälle muita vaikeita seurauksia(60 §).

5. Itävalta

Itävallan rikoslaki sisältää varsin yksityis-kohtaiset säännökset rangaistuksen mittaami-sesta. Yleisperiaatteet vahvistetaan lain32 §:ssä. Säännöksen mukaan rangaistuksenmääräämisen perustana on tekijän syyllisyys.Rangaistusta mitattaessa on otettava huomi-

HE 44/2002 vp 175

oon kaikki rangaistusta koventavat ja lieven-tävät seikat. Erityisesti on kiinnitettävä huo-mio siihen, missä määrin tekijän käyttäyty-minen kertoo piittaamattomuudesta tai hal-veksivasta asenteesta oikeudellisesti suojattu-ja arvoja kohtaan ja toisaalta muista olosuh-teista ja vaikuttimista, joiden kautta teollavoisi olla merkitystä myös oikeudellisestisuojattuun arvoon sidotulle ihmiselle. Yleen-sä rangaistus on määrättävä sitä ankaram-maksi, mitä suurempi tekijän aiheuttama va-hinko tai vaara on (niihin rinnastetaan sellai-nen vahinko tai vaara, johon tekijän syylli-syys on ulottunut, vaikka hän ei ole sitä aihe-uttanut), mitä enemmän velvollisuuksia teki-jä on rikkonut, mitä huolellisemmin hän ontekonsa harkinnut ja siihen valmistautunut,mitä häikäilemättömämmin hän on tekonsatoteuttanut ja mitä vähemmän varovaisuuttasuhteessa tekoon on voitu noudattaa.

Laki sisältää myös pitkälle viedyn yrityk-sen listata tärkeimmät rangaistusta lieventä-vät ja koventavat seikat omina mittaamispe-rusteinaan. Lain 33 §:n mukaan käsillä onerityinen koventamisperuste, kun tekijä(1) on tehnyt useampia samaa tai eri laatuaolevia rangaistavia tekoja tai jatkanut teko-aan pitemmän ajan, (2) jo aikaisemmin ontuomittu samaan haitalliseen taipumukseenperustuvasta teosta, (3) on houkutellut toisenrangaistavaan toimintaan, (4) on toiminut al-kuunpanijana tai yllyttäjänä useamman hen-kilön suorittamaan rangaistavaan tekoon taimuuten johtavana osallisena sellaiseen te-koon, (5) on toiminut erityisen moitittavienmotiivien perusteella, (6) on toiminut petolli-sella, julmalla tai uhrille tuskaa aiheuttavallatavalla tai (7) teon suorittamisen yhteydessäon käyttänyt hyväkseen toisen suojattomuuttatai avuttomuutta. Uusimisesta säädetäänSuomen vuonna 1976 kumottujen uusimis-säännösten tapaan erillisenä asteikon nosta-misperusteena. Tuomioistuimella on lupaylittää rangaistusasteikon enimmäisrangais-tus 50 %:lla edellyttäen, että tekijä on jokahdesti tuomittu vapausrangaistukseen sa-maan haitalliseen taipumukseen perustuvistateoista ja hänen on katsottava kärsineen aina-kin osan näistä rangaistuksista. Lisäehtonaon, että tekijä on uuden rikoksen sattuessatäyttänyt 18 vuotta ja uusi rikos on seuraustasamasta haitallisesta taipumuksesta. Aikai-

sempaa rangaistusta ei oteta huomioon, jossen suorittamisen ja seuraavan teon välillä onkulunut yli viisi vuotta.

Erityisiä lieventämisperusteita nimetäänlain 34 §:ssä kaikkiaan 18: tekijä (1) on täyt-tänyt 18 muttei 21 vuotta (tätä nuorempienteot arvioidaan erillisen nuorisorikoslain no-jalla), hänen henkinen kehityksensä on häi-riintynyt tai hän on ollut epänormaalissa sie-luntilassa taikka hänen kasvatustaan on lai-minlyöty pahoin, (2) on tähän asti elänytkunnollisesti ja hänen tekonsa on ilmeisessäristiriidassa hänen yleisen käyttäytymisensäkanssa, (3) on suorittanut tekonsa kunnioitet-tavien motiivien perusteella, (4) on toiminutkolmannen vaikutuksen alaisena, pelosta taikäskynalaisuudessa, (5) on syyllistynyt ran-gaistavaan tekoon pelkästään siten, että häntapauksessa, jossa tietyn seurauksen aiheut-taminen lain mukaan on rangaistavaa, onlaiminlyönyt seurauksen torjumisen, (6) onainoastaan toisarvoisella tavalla ollut osalli-sena useampien suorittamaan rangaistavaantekoon, (7) on suorittanut tekonsa pelkästäänajattelemattomuudesta, (8) on langennut te-koon yleisesti ymmärrettävän voimakkaanmielenkuohun johdosta, (9) on suorittanut te-konsa enemmän houkuttelevan tilaisuudenjohdosta kuin etukäteen harkiten, (10) onryhtynyt tekoonsa jostain muusta kuin työha-luttomuudesta johtuvan ahdingon johdosta,(11) on suorittanut tekonsa anteeksianto- taioikeuttamisperustetta lähestyvissä olosuh-teissa, (12) on suorittanut tekonsa ei-anteeksiannettavassa oikeuserehdyksessä,varsinkin kun häntä rangaistaan tahallisestateosta, (13) ei ole loppuun suoritetusta teostahuolimatta aiheuttanut vahinkoa tai kun tekoon jäänyt yrityksen asteelle, (14) on vapaaeh-toisesti pidättynyt suuremman vahingon ai-heuttamisesta, vaikka hänellä olisi ollut mah-dollisuus siihen, taikka kun hän tai joku muuhänen puolestaan on hyvittänyt aiheutetunvahingon, (15) on vakavissaan yrittänyt hy-vittää aiheutettuja vahinkoja tai estää muitahaitallisia seurauksia, (16) on antautunut po-liisille, vaikka hän helposti olisi voinut karatatai häntä todennäköisesti ei olisi löydetty,(17) on tunnustanut syyllisyytensä katuen tailausumallaan olennaisesti myötävaikuttanuttotuuden selvittämiseen, (18) on suorittanuttekonsa jo kauan sitten ja siitä asti käyttäyty-

HE 44/2002 vp176

nyt hyvin. Oikeuskirjallisuudessa koroste-taan, että luettelo on vain esimerkinomainen.

Saksalaisella kielialueella jo vanhastaanvaikuttanut pyrkimys välttää lyhyitä vanke-usrangaistuksia on johtanut omaan sakkoran-gaistuksen tuomitsemista koskevaan sään-nökseen (37 §). Sen mukaan jos teosta ei olesäädetty ankarampaa rangaistusta kuin kor-keintaan viiden vuoden vapausrangaistus, onkorkeintaan kuuden kuukauden vapausran-gaistuksen sijasta tuomittava sakkorangais-tus, mikäli erityis- tai yleisestävät syyt eivätvaadi vapausrangaistuksen tuomitsemista.Jos teosta on säädetty ankarampi rangaistuskuin mitä 1 momentissa on säädetty, mutta eikuitenkaan kymmenen vuoden vapausran-gaistusta ankarampaa rangaistusta, sakonkäyttö vankeuden sijaan on sallittu vain, mi-käli erityisestävät syyt eivät vaadi vapaus-rangaistuksen tuomitsemista ja sakkorangais-tusta erityisistä syistä, esimerkiksi jos tapa-uksen olosuhteet lähestyvät oikeuttamis- taianteeksiantoperustetta, voidaan pitää riittä-vänä seuraamuksena yleisestävyyden kannal-ta.

Tuomitsematta jättäminen tulee kysymyk-seen 42 §:n mukaan. Teko, josta ei ole sää-detty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa,enintään vuoden vapausrangaistus tai tällai-nen vapausrangaistus yhdistettynä sakkoran-gaistukseen, ei ole rangaistava, kun (1) teki-jän syyllisyys on vähäinen, (2) teolla ei oleollut seurauksia tai sillä on ollut ainoastaanmerkityksettömiä seurauksia ja lisäksi(3) rangaistus ei ole välttämätön tekijän taitoisten rangaistavan toiminnan estämiseksi.

Sakko tai enintään vuoden vapausrangais-tus on määrättävä ehdolliseksi, jos voidaanolettaa, että pelkkä täytäntöönpanon uhka,yksin tai yhdistettynä muihin toimenpiteisiin,on riittävä seuraamus erityisestävyyden kan-nalta ja että yleisestävät syyt eivät vaadi ran-gaistuksen täytäntöönpanoa (43 §). Tällöinon erityisesti otettava huomioon teon laatu,tekijän persoona, hänen syyllisyytensä aste,hänen tähänastinen elämänsä ja hänen käyt-täytymisensä teon jälkeen. Yli vuoden muttaenintään kahden vuoden rangaistus on sano-tuin edellytyksin määrättävä ehdolliseksi,kun erityisistä syistä on annettu takeet siitä,ettei lainrikkoja syyllisty enempiin rikollisiintekoihin.

6. Kokoavia havaintoja

Ennen tuomioistuinten vapaan harkinnanalueeksi ymmärretty mittaamisharkinta onvähä vähältä tullut yhä kattavamman oikeu-dellisen sääntelyn kohteeksi. Yhä useampaanrikoslakiin on otettu säännökset rangaistuk-sen mittaamisen ohjeeksi. Pyrkimys rangais-tuksen mittaamiskäytäntöjen yhtenäistämi-seen ja aiempaa tiukempaan oikeudelliseensääntelyyn ei rajoitu mannereurooppalaisiintai pohjoismaisiin rikosoikeusjärjestelmiin.Pohjois-Amerikassa otettiin 1980-luvullakäyttöön erilaiset niin sanotut Sentencingguidelines -järjestelmät. Niissä tuomioistuin-ten käytettäviksi vahvistetaan eri tilanteidenvaralta eräänlaiset lähtörangaistukset tai läh-törangaistusvyöhykkeet. Näistä voi poiketasen mukaan kuin tilanne vaatii, kuitenkinvain erikseen vahvistettavien syiden nojalla.Eurooppalainen oikeuskulttuuri on tätä lähes-tymistapaa kuitenkin vierastanut. Mittaamis-harkinnan ohjaamisessa luotetaan edelleenperinteiseen oikeudelliseen ohjausjärjestel-mään, jossa rungon muodostavat lain ran-gaistusasteikot, lainsäädännössä vahvistetta-vat mittaamisperiaatteet ja perusteet sekä oi-keuskäytäntö. Tässä asetelmassa lain rangais-tusasteikot ovat nimenomainen keino vaikut-taa yksittäisten rikosten rangaistustasoon;mittaamisnormien päätavoitteena on taas oi-keuskäytännön yhtenäisyyden takaaminensekä sen varmistaminen, että mittaamisen ta-voitteet säilyvät mahdollisimman saman-suuntaisina ja että tekojen moitittavuusarvi-ointi tapahtuu mahdollisimman yhtenäisinperustein.

Vertailu osoittaa, että myös lainsäädännöl-linen ohjeistus voidaan toteuttaa monella eritavalla. Yhtä ääripäätä tässä vertailussa edus-taa Norja. Toisentyyppisestä lähestymista-vasta ovat esimerkkeinä Itävallan ja Ruotsinrikoslait. Norjassa on annettu ohjeet ainoas-taan asteikon alittamisesta tietyissä tilanteis-sa. Tämän vastapainona Norjan korkein oi-keus on kuitenkin ottanut asiassa varsin ak-tiivisen roolin julkaisemalla vuosittain useitaennakkotapauksia rangaistuksen määräämi-sen alalta. Itävallan vuonna 1975 voimaantulleen rikoslain mittaamisperusteet ovatvuorostaan huomattavan yksityiskohtaiset,mistä hyvänä esimerkkinä on lähes kaksi-

HE 44/2002 vp 177

kymmentä kohtaa käsittävä lieventämis-perusteiden luettelo. Sääntelytekniikaltaanvähemmän kasuistista, mutta toisessa suh-teessa kattavampaa mallia edustaa Ruotsinvuonna 1988 toteutettu rikoslakiuudistus.Siinä on pyritty kokonaisratkaisuun, jolla ka-tetaan perinteisten moitittavuusarvioinnissavaikuttavien mittaamisperusteiden ohellamyös lajinvalintanormit.

Vertailu paljastaa myös yhteisiä rakenteel-lisia piirteitä eri maiden välillä. Kaikissa ver-tailun maissa on käytössä mahdollisuus alit-taa tekoon sovellettava rangaistusasteikkoerikseen nimetyissä tapauksissa. Lisäksituomioistuimille on yleensä annettu yleinenmahdollisuus tuomita säädettyä lievempäänrangaistukseen, milloin poikkeukselliset taierityiset syyt tätä vaativat. Toinen yhteinenpiirre on sääntelyn määrätty epäsymmetri-syys. Lieventämisperusteiden joukko onsäännönmukaisesti koventamisperusteita laa-jempi. Myös lieventämisperusteiden perus-ryhmät erottuvat samantyyppisinä. Kysymyson yhtäältä moitittavuuteen ja tekijän moti-vaatioon vaikuttavista seikoista. Toiseksierottuvat kohtuusharkintaan ja erilaisiin tar-koituksenmukaisuusnäkökohtiin liittyvät pe-rusteet. Useissa tapauksissa näiden määritte-lyssä nojaudutaan myös rikoslain vastuuva-pausperusteita koskeviin säännöksiin.

Suomessa vuonna 1976 toteutettu mittaa-missäännöstön uudistus kestää hyvin kan-sainvälisen vertailun. Lakiteknisesti se edus-taa tavallaan kompromissia Itävallan kasuis-tisen ja yleisluonteisempiin ilmauksiin tyyty-neen Saksan mittaamisnormiston välillä.Näistä jälkimmäinen ainoastaan nimeää mit-taamisessa vaikuttavat seikat, muttei ota kan-taa perusteiden vaikutussuuntaan, vähentä-misperusteita lukuun ottamatta. Suomen ri-koslain 6 luvussa nimetään erikseen lieven-tävät ja koventavat perusteet, mutta tyydy-tään tässä selvästi Itävallan rikoslakia yleis-luonteisempiin ilmauksiin. Puutteena kui-tenkin on lajinvalintanormien jääminen eril-lissääntelyn varaan. Kaiken kaikkiaan oike-usvertailu sekä rikoslainsäädännön kansain-väliset kehityslinjat tukevat rikoslain 6 luvunuudistuksella toteutettuja periaateratkaisuja.Rangaistuksen määräämistä koskevan nor-miston uudistuksessa onkin lähinnä kyse näi-den ratkaisujen edelleen kehittelystä sekä yk-

sittäisten epäkohtien korjaamisesta.

C. Nykytilan ongelmia ja esityksen lähtö-kohtia

Rangaistuksen mittaamisnormisto säänteleesekä mittaamisessa vaikuttavia yleisperiaat-teita että mittaamisharkinnassa huomioonotettavia yksittäisiä lajinvalinta- ja mittaa-misperusteita. Sääntelyn toimivuutta arvioi-taessa on tarpeen erottaa periaatetason ratkai-sut toteutuksen yksityiskohdista.

1. Periaatteellisia lähtökohtia

Mittaamisperiaatteet ja rangaistusten ta-voitteet. Mittaamisnormistoa uudistettaessajoudutaan väistämättä ottamaan kantaa laa-jempiin rangaistuksen tavoitteita ja toimintaakoskeviin kysymyksiin, ennen kaikkea sii-hen, mikä on rangaistuksen tavoitteidenosuus tuomarin mittaamisharkinnassa. Vuo-den 1976 mittaamisuudistus oli asiassa varsinselväsanainen. Tuossa uudistuksessa taval-laan kiteytyivät niin sanotun uusklassisenseuraamuspolitiikan keskeiset piirteet eli oi-keusturvan, yhdenvertaisuuden ja suhteelli-suusperiaatteen tavoitteet. Rangaistusta mää-räävän tuomarin ensisijaisena tehtävänä olisuhteellisuusperiaatteen, niin sanotun uus-klassisen sovitusajatuksen, vaatimusten to-teuttaminen, ei erisuuntaisten hyötyvaikutus-ten yksittäistapauksellinen tavoittelu. Tämäei ole ristiriidassa rikosoikeuden viimekäti-sen yhteiskuntahyödyllisyyttä ja yleisestä-vyyttä korostavan perustelun kanssa. Kyse onjärkevästä ja perustellusta tehtävänjaosta ri-koslailla edistettävien arvojen ja tavoitteidensekä rikosoikeusjärjestelmän eri toiminta-tasojen välillä. Yleisestävyyden vaatimuksettulevat otetuiksi huomioon ennen kaikkearangaistusasteikoista päätettäessä sekä vah-vistettaessa yksittäisiä mittaamisperusteita.Sen sijaan yleisestävyys ei ole tuomioistuin-tason argumentti siinä merkityksessä, ettätuomarin tulisi jokaisessa yksittäistapaukses-sa pohtia tehtävän ratkaisun yleispreventiivi-siä vaikutuksia.

Vaikka rangaistusta määräävän tuomarinperustehtävänä on siis oikeudenmukaisuudentoteuttaminen ja oikeusturvan antaminen, eitämä kokonaan sulje pois mahdollisuutta yk-

HE 44/2002 vp178

sittäistapaukselliseen tarkoituksenmukaisuus-harkintaan. Osa lainsäädäntöön kirjatuistamittaamisperusteista edustaa tämänkaltaisiareaalisia argumentteja. Yksittäistapauksissamyös niin sanotuilla erityisestävillä näkö-kohdilla on merkitystä etenkin lajinvalinnas-sa. Niiden pääasiallinen merkitys on meilläkuitenkin seuraamusten täytäntöönpanossa.

Rangaistuksen tavoitteita koskevien eri-suuntaisten näkökohtien välillä sekä rikosoi-keusjärjestelmän eri portaiden välillä on siistoteutettu työnjako. Yleisestävät näkökohdatohjaavat yhdessä muiden asiassa vaikuttaviennäkökohtien kanssa ennen kaikkea päätöksiä,jotka koskevat yleistä rangaistustasoa sekärangaistusasteikkojen laatimista. Sovitusaja-tuksen ja suhteellisuusperiaatteen vaatimuk-set ohjaavat vuorostaan rangaistusta määrää-vän tuomarin toimintaa. Erityisestävien nä-kökohtien merkitys on taas ennen kaikkearangaistuksen täytäntöönpanotasolla. Tähänperustyönjakoon ei viime aikojen kriminaali-poliittinen kehitys ole tuonut olennaista muu-tosta. Yksityiskohdissa on sen sijaan tapah-tunut painotusten muutoksia. Tärkein niistäon erityisestävien näkökohtien esiintuloosaksi eräiden yksittäisten seuraamusten, lä-hinnä yhdyskuntapalvelun ja nuorisorangais-tuksen käyttösääntöjä. Rangaistuksen mää-räämiseen sisältyy siten muunlaistakin kuinyksinomaan seuraamusten ankaruuteen liit-tyvää harkintaa.

Normaalirangaistusajattelusta ja rangais-tusasteikkojen soveltamisesta. Rikoslain6 luvun esitöiden pohjalta kehitettiin erityi-nen, rangaistuksen mittaamisratkaisua ja senetenemistä jäsentävä normaalirangaistusajat-telun nimellä tunnettu päätöksentekomalli.Mallin perustavoitteena oli käytäntöjen yhte-näistäminen tarjoamalla mittaamiselle aiem-paa konkreettisemmat kiintopisteet. Nämä et-sittäisiin vallitsevasta oikeuskäytännöstä.Normaalirangaistusajattelun mukainen mit-taaminen tapahtuisi periaatteessa eräänlaistenvertailujen avulla. Tuomioistuimen tulee ver-rata tuomittavana olevaa tapausta rikoksentavallisiin ilmenemismuotoihin ja tuomitasen jälkeen teosta rangaistus, joka vastaa jo-ko teosta tyypillisesti tuomittavia rangaistuk-sia tai poikkeaa näistä sen mukaan, miten ta-paus poikkeaa keskimääräisrikoksesta tör-keämpään tai lievempään suuntaan. Järjes-

telmässä, joka korostaa ennustettavuuden jayhdenvertaisuuden arvoja, jossa rangaistuk-sen määräämistä ohjaa suhteellisuusperiaateja jossa mittaamisen ajatellaan keskittyvänteon ja tekijän moitittavuuden arviointiin, tä-hän ajattelumalliin tuskin on kohdistettavissaratkaisevaa kritiikkiä.

Samalla kun normaalirangaistusajattelunkaltaisesta mittaamistoiminnan ajatuksellisenjäsennyksen mallista on edelleen syytä pitääkiinni, on korostettava, ettei mallia tule ym-märtää liian mekaanisesti. On esimerkiksiselvää, että luonnehdinta "normaalirikos" onrangaistuksen mittaamisprosessin kuvaukse-na vain karkea yksinkertaistus. Ja yhtä laillaselvää on, ettei yksittäisten rikostyyppienkeskuudesta ole löydettävissä selvärajaisestimääriteltävää tai kuvattavissa olevaa normaa-lirikosta tai sitä vastaavaa normaalirangais-tusta. Sen sijaan eri rikosten piirissä on ero-tettavissa joukko tyyppitilanteita. On myösmahdollista kuvata tilastollisesti näitä tyyppi-rikoksia vastaavat tyyppirangaistusvyöhyk-keet. Tällainen tieto auttaa tuomioistuimiasuuntaamaan käytäntöään tavalla, joka estääsuuret yksittäispoikkeamat.

Toiseksi on korostettava, ettei normaali-rangaistusajattelun mukainen mittaamispro-sessin hahmotustapa saa rajata niiden seikko-jen alaa, jotka otetaan huomioon rangaistuk-sen laadusta ja määrästä päätettäessä. Vaikkaoikeuskäytännön yhtenäisyyttä arvostavamittaamisen tapa asettaa keskeiseksi rikoksenja sen törkeyden, se antaa mahdollisuudet ot-taa huomioon myös tekijään liittyvät perus-teet. Sama koskee teon ulkopuolisia (moi-tearvosteluun kuulumattomia) kohtuus- jatarkoituksenmukaisuussyitä. Sen varmista-minen, että nämäkin seikat saavat riittävänaseman mittaamisharkinnassa, voi kuitenkinedellyttää niiden nykyistä selkeämpää kir-jaamista lakiin.

Normaalirangaistusajattelun vaaroihin onluettu myös riski siitä, että rangaistukset kes-kittyvät liian kapealle alueelle. Tämä olisiseurausta siitä, että tuomioistuimet ottaessaanlähtökohdaksi vallitsevan oikeuskäytännönsitoutuisivat liiaksi tilastollisiin keskirangais-tuksiin kykenemättä ottamaan huomioontuomittavan tapauksen erityispiirteitä. Näinon ajateltu tapahtuvan etenkin harvinaisissaja törkeimmissä rikoksissa, joista yksittäisel-

HE 44/2002 vp 179

lä tuomarilla ei välttämättä ole paljoakaankokemuksia. Riski, että näissä tapauksissakäytäntö hakeutuu keskimääräistapaustenedustamille linjoille, voi paikoin olla hyvin-kin perusteltu. Tämä arvostelu ei kohdistuniinkään itse mittaamismalliin kuin sen so-veltamistapaan. Peruslähtökohtana tässä mal-lissahan on otaksuma siitä, että tuomiois-tuimilla on paitsi tieto eri rikosten tyyppiran-gaistusvyöhykkeistä, myös näitä vyöhykkeitävastaavista tyyppirikoksista. Ja kolmanneksiedellytetään, että tuomioistuimet ovat selvilläja suhteellisen yksimielisiä rikosten törkeys-arvostelussa vaikuttavista perusteista. Tietokäytännöstä ei riitä, vaaditaan myös kykyäsuhteuttaa ratkaistavana oleva tapaus tuohonkäytäntöön. Vaikka vakiintuneen oikeuskäy-tännön merkitystä korostava ratkaisutapa si-ten saattaa luoda riskin siitä, että kokematonratkaisija hakeutuu harvinaisissa rikoksissaliiaksi keskimääräislinjoille, on tämä riskiehkä sittenkin pienempi kuin millaiseksi semuodostuisi sellaisessa järjestelmässä, jokaei tasapainoiseen vertailuun kykenemättö-mälle kokemattomalle ratkaisijalle tarjoaisiminkäänlaista konkreettista lähtökohtaa.

Rangaistuskäytäntöjä selvitettäessä ontuomittujen rangaistusten havaittu yleensäliikkuvan asteikon keskivaiheen alapuolella.Rangaistusasteikon käytetyin osa tuntuuusein olevan asteikon ensimmäinen neljän-nes. Havainto ei rajoitu vain Suomeen, eikäse koske pelkästään tämän päivän rangais-tuskäytäntöä. Sama tulos saatiin jo 1800-luvun puolella julkaistuissa ensimmäisissärangaistusasteikkojen soveltamiskäytäntöäkartoittaneissa selvityksissä. Rangaistustenkeskittyminen asteikon alapäähän eikä esi-merkiksi asteikon keskivaiheille, kuten ensinäkemältä voisi ehkä odottaa tapahtuvan, einiinkään kerro tuomioistuinten lievästä suh-tautumisesta. Ennen kaikkea se kertoo rikos-ten käytännön ilmenemismuotojen jakautu-man määrätynlaisesta vinoudesta: lieviä ta-pauksia on aina enemmän kuin törkeitä. Esi-merkiksi poikkeuksellisen raakoja murhia onvähemmän kuin tavallisia tappoja, törkeitäpahoinpitelyjä tehdään vähemmän kuin taval-lisia tai lieviä pahoinpitelyjä ja suuriin omai-suusmääriin kohdistuvia varkausrikoksia ta-pahtuu harvemmin kuin pieniin summiinkohdistuvia rikoksia. Tästä rikostapausten

jakautuman vinoudesta myös seuraa, että val-taosa rangaistuksista sijoittuu asteikkojenalapäähän. Enimmäisrangaistukset on vuo-rostaan varattu rikoksen kaikkein törkeim-män ajateltavissa olevan tapauksen varalta.Jos enimmäisrangaistuksia jouduttaisiin käy-tännössä soveltamaan, olisi tämä samallamerkki siitä, ettei asteikko enää anna riittä-vää liikkumavaraa, sillä aina on kuviteltavis-sa jo tuomittua rikosta vielä törkeämpi tapa-us.

Rangaistuksen määräämisen ideologisiin japeriaatteellisiin lähtökohtiin ei ole tullutolennaisia muutoksia. Oikeudellisen säänte-lyn nykyiset ongelmat tällä alalla ovatkin toi-sentyyppisiä: osa niistä liittyy sääntelytek-niikkaan, osa sääntelyn yksityiskohtiin ja eri-laisiin käytännön syihin.

2. Sääntelytekniikka

Sääntelyn hajanaisuus. Rikoslain alkupe-räistä seuraamusvalikoimaa on vähä vähältätäydennetty uusilla rangaistusmuodoilla.Näistä on yleensä annettu omat erillislakinsa.Seurauksena on ollut, että kaikki lajinvalintaaohjaavat normit eivät sisälly rikoslakiin. Tä-mä vaikeuttaa kokonaiskuvan hahmottamistaeri seuraamusten käyttösäännöistä. Ratkaisu-na tähän ongelmaan on sijoittaa kaikkia ran-gaistuslajeja koskevat perusnormit rikosla-kiin ja näiden seuraamusten valintaa koske-vat normit omaan rangaistuslajin valintaakoskevaan rikoslain lukuun. Koska nuoriso-rangaistus on tällä hetkellä vasta kokeiltava-na, tähän hallituksen esitykseen ei kuitenkaansisälly ehdotusta kokeilulakiin sisältyviennuorisorangaistuksen valintaperusteiden siir-tämisestä rikoslakiin.

Kokonaisuuden hahmottamista vaikeuttaamyös se, että käytössä on erilliset mittaamis-perusteiden (rikoslain 6 luku) ja yleisten vä-hentämisperusteiden (3—5 luku) ryhmät,joista säädetään hajallaan useammassakin ri-koslain luvussa. Tämäkin on seurausta sään-nösten historiallisesta kehityksestä. Vuoden1889 rikoslain säätämisen loppuvaiheessaehdotuksesta karsittiin rangaistuksen mittaa-misen yleisohjeet. Lakiin kuitenkin jätettiinsäännökset tilanteista, joissa lainkäyttäjäsaattoi tuomita laissa säädettyä rangaistustalievempään seuraamukseen. Pyrkimys ran-

HE 44/2002 vp180

gaistuksen mittaamisen oikeudellisen ohja-uksen tehostamiseen on sittemmin johtanutSuomessa ja muuallakin myös varsinaistenmittaamisohjeiden antamiseen. Näin on pää-dytty järjestelmään, joka sisältää erikseennimetyt asteikon muuntamisperusteet sekäperusteet, jotka vaikuttavat vain valitun as-teikon sisällä. Perusteiden suhde ei ole erityi-sen selkeä, sillä vähentämisperusteet vaikut-tavat paitsi asteikon vahvistamiseen myöskonkreettiseen mittaamisharkintaan asteikonsisällä. Niiden todellisen merkityksen osoit-tamiseksi vähentämisperusteista tulisikin sää-tää samassa yhteydessä muiden mittaamis-sääntöjen kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, ettäkaikki mittaamisperusteet olisivat vaikutuk-siltaan rinnasteisia. Rangaistusten suuruuteenvaikuttavien perusteiden merkitys ja painoar-vo vaihtelevat. Perusteista painavimmat onedelleen syytä säilyttää sellaisina, jotka oike-uttavat myös asteikosta poikkeamiseen. Mer-kitykseltään vähäisemmät perusteet ovat taassellaisia, että ne vaikuttavat ainoastaan as-teikon sisällä. Eri lieventämisperusteidenosalta tavoitteeksi tuleekin asettaa ennenkaikkea nykyistä johdonmukaisempi ja hel-pommin hahmottuva järjestelmä.

Lajia ja määrää koskevien ratkaisujen jär-jestys. Rangaistuksen määrääminen sisältääyleensä päätöksen sekä lajista että määrästä.Vain kaikkein lievimpien ja kaikkein tör-keimpien rikosten yhteydessä riittää, ettätehdään vain yksi ratkaisu, lievimmissä tapa-uksissa päätös toimenpiteistä luopumisesta jatörkeimmissä tapauksissa päätös ehdottomanvankeusrangaistuksen pituudesta. Kun on ky-se kahdesta eri ratkaisusta, joudutaan otta-maan kantaa näiden ratkaisujen tekojärjes-tykseen.

Peruslähtökohtana voi pitää, että tärkeim-mät ratkaisut tulisi tehdä ensin ja hienosäätövasta myöhemmin. Näin tapahtuu luonnolli-sesti tehtäessä valintaa sakon ja vankeudenvälillä. Ensin päätetään rangaistuksen lajistaja vasta sitten lajin mukaisesta määrästä(vankeuden pituudesta tai päiväsakkojen lu-ku- ja rahamääristä). Yhdyskuntapalveluuntuomittaessa ratkaisua edeltävät sekä lajia et-tä määrää koskevat päätökset sikäli, ettätuomioistuimen tulee ensin päätyä määrätynmittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistuk-seen. Tämän jälkeen tulee mietittäväksi tuon

rangaistuksen muuntaminen yhdyskuntapal-veluksi. Tässä vaiheessa tulee periaatteessaharkittavaksi myös yhdyskuntapalvelun tun-timäärä, joskin lain esitöihin kirjattu muun-tosuhde antaa asiassa varsin vahvan ohjauk-sen. Myös nuorisorangaistukseen tuomittaes-sa päätetään ensin laji, vasta sitten tulee pää-tettäväksi nuorisopalvelun tuntimäärä ja val-vonnan kesto.

Sen sijaan siihen, kumpi tulee tehtäväksiensin, valinta ehdollisen ja ehdottoman van-keuden välillä vai päätös vankeuden pituu-desta, ei löydy yksiselitteistä vastausta. Lajiakoskeva ratkaisuhan on tässä sidottu määrääkoskevaan harkintaan siinä, että valinta eh-dollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tu-lee ajankohtaiseksi vain, jos vankeuden pi-tuus on enintään kaksi vuotta. Tässä suhtees-sa vankeuden pituudesta päättäminen siisedeltää lajinvalintaa. Kun toisaalta päätösvankeuden lajista on seuraamuksen ankaruu-den kannalta mitä ratkaisevin, olisi lähtökoh-taisesti asianmukaista, että tätä koskeva rat-kaisu olisi tiedossa, ennen kuin suoritetaanrangaistuksen määrää koskeva hienosäätö.Ongelma tulee esiin tilanteissa, joissa van-keuden laji vaihtuu muutoksenhaun vuoksitoiseksi. Niinpä muutettaessa ehdollinenvankeus ehdottomaksi saattaisi olla perusteitasamalla lyhentää rangaistuksen kestoa. Tämäedellyttäisi, että lajia ja määrää koskevaa rat-kaisua tarkasteltaisiin kokonaisuutena. Lajis-ta päätettäessä otetaan huomioon tuomion pi-tuus, toisaalta myös tuomion pituutta harkit-taessa olisi mielessä jo jonkinlainen ennak-kokuva vankeuden lajista. Ilmeistä onkin,ettei tämän kysymyksen suhteen voida esittääsitovaa ja ehdotonta sääntöä sovellettavastataikka suositeltavasta päätöksentekojärjes-tyksestä. On luultavaa, että ratkaisut tehdäänusein enemmän tai vähemmän samanaikai-sesti osana juuri kuvattua tuomion kokonais-harkintaa. Tällaisen kokonaisharkinnan puo-lesta puhuu myös se, että lajinvalinta ja mit-taaminen perustuvat suureksi osaksi samoi-hin seikkoihin.

3. Mittaamisperusteista

Teon motiivit. Useiden muiden maiden ri-koslaeista poiketen Suomen rikoslaissa eimainita teon vaikuttimia yleisinä mittaami-

HE 44/2002 vp 181

sessa vaikuttavina seikkoina. Sen sijaan ri-koksen tekeminen palkkiota vastaan maini-taan rangaistuksen yhtenä koventamisperus-teena. Siitä, että motiivit vaikuttavat tekojenmoitittavuusarvioinnissa ilman lakiin otettuanimenomaista mainintaakin, ei ole epäsel-vyyttä. Motiivit voidaan ymmärtää osaksilaajasti käsitettyä syyllisyysarvostelua. Syyl-lisyys vuorostaan on teon moitittavuusarvi-oinnin toinen kivijalka. Siitä, onko tämä kat-sottava riittäväksi, on kuitenkin esitetty epäi-lyjä.

1990-luvun kuluessa rasismi ja muukalais-vihamielisyys nousivat yhä suuremmaksi yh-teiskunnalliseksi ongelmaksi niin Euroopassakuin muuallakin maailmassa. Tämän seura-uksena myös suhtautuminen niin sanottuihinrasistisesti suuntautuneisiin rikoksiin muuttuiankarammaksi. Eräissä maissa, kuten Ruot-sissa rasistiset motiivit säädettiin rangaistuk-sen yleisiksi koventamisperusteiksi. MyösSuomessa tehtiin samaa tarkoittava lakialoite(LA 8/1997 vp).

Euroopan yhteisöjen komissio teki marras-kuussa 2001 ehdotuksen neuvoston puitepää-tökseksi rasismin ja muukalaisvihan vastai-sesta toiminnasta. Siinä on ehdotettu muunmuassa, että jäsenvaltioiden tulee pitää rasis-tisia ja muukalaisvihamielisiä vaikuttimiakoventamisperusteina määritettäessä rangais-tuksia. Ehdotusta on alettu käsitellä työryh-mätasolla.

Toinen ajankohtainen esimerkki motiivienmerkityksestä ja niiden arvottamisen vaikeu-desta liittyy tavallaan motiiviarvostelmientoiseen päähän. Rikoksen tekemistä yleis-hyödyllisistä ja epäitsekkäistä motiiveista onusein pidetty keskimääräistä vähemmän moi-tittavina. Tähän ryhmään on myös laskettuluonnon ja ympäristöarvojen puolustaminensekä niin sanotut kansalaistottelemattomuus-liikkeet. Suomessa aihe nousi näkyvästi esilleturkistarhoja ja koe-eläinasemia vastaan koh-distuvien rikosten yhteydessä.

Yksittäisten motiivien nimeäminen jokorangaistuksen koventamis- tai lieventämispe-rusteeksi on jonkin verran pulmallista ennenkaikkea siksi, että näin onnistutaan nosta-maan esille vain kovin harva motiivityyppi.Tässä esityksessä omaksutun ratkaisun mu-kaan teon vaikuttimet mainitaan yleisenämoitittavuusarvioinnin perusteena. Sen lisäk-

si otetaan koventamisperusteina huomioonkaksi yksittäistä motiivia. Toinen on jo voi-massa olevassa laissa mainittu rikoksen te-keminen palkkiota vastaan. Toisena perus-teena mainittaisiin rasistiset ja vastaavat mo-tiivit, mikä olisi lainsäädännössämme uutuus.Vaikka olisikin melko helppoa nimetä rasis-min ohella muitakin yhtä lailla kielteiseksikoettuja ihmisen luonteenpiirteitä ja taipu-muksia, rasistiset motiivit liittyvät kuitenkinnäitä muita perusteita useammin suunnitel-malliseen rikollisuuteen.

Erityisenä lieventämisperusteena mainittai-siin yksi motiivi, nimittäin rikokseen johtanutvoimakas inhimillinen myötätunto. Muitalieventäviä motiiveja ei erikseen mainittaisi.Esimerkiksi kansalaistottelemattomuuden taivaikkapa eläinsuojelullisten motiivien ni-meäminen lievennysperusteiksi voisi herättäähämmennystä tilanteessa, jossa näiden motii-vien ohjaamat rikokset ovat kuitenkin hyvinsuunniteltuja ja johtavat mittaviin aineellisiinvahinkoihin tai uhkaavat toisten henkeä taiterveyttä.

Alentunut syyntakeisuus. Alentuneestisyyntakeisten kohtelu ja heihin sovellettavatseuraamusperiaatteet muodostavat vaikeastiratkaistavan kysymysryhmän. Syyllisyyspe-riaatteen kannalta alentuneesti syyntakeisetansaitsevat epäilyksettä lievemmän kohtelun.Toisaalta uusiminen on tämän ryhmän rikok-sentekijöillä keskimääräistä tavallisempaa javastaavasti uusien rikosten riski tavallistasuurempi, mikä perustelisi keskimääräistäankaramman rangaistuksen käytön.

Alentuneen syyntakeisuuden kategoria on1990-luvulla muuttuneen mielentilalausunto-käytännön seurauksena voimakkaasti kaven-tunut. Käytännön muutosten seurauksenaniin sanottu luonnevikaisuus (psykopatia) eiyksin enää riitä perusteeksi sille, että tekijänkatsottaisiin olleen tekohetkellä täyttä ym-märrystä vailla, mikä osaltaan vaimentaa tätäalaryhmää vastaan suunnattua kritiikkiä. Täs-tä huolimatta alentuneen syyntakeisuudentuomaa mekaanista rangaistavuuden lieven-nystä voi määrätilanteissa pitää ongelmalli-sena. Tämä pätee etenkin törkeimpiin henki-rikoksiin yksittäistapauksissa. Alentuneestisyyntakeisen teossa voi vähäisemmästä syyl-lisyydestä huolimatta olla sellaisia piirteitä,että kokonaisarvostelun perusteella ei ole ai-

HE 44/2002 vp182

hetta lievempään kohteluun.Näistä syistä esityksessä päädytään ehdot-

tamaan luopumista mekaanisesta ja ehdotto-masta asteikkomuutoksesta, kun rikoksente-kijä on alentuneesti syyntakeinen. Tämänseurauksena myös alentuneesti syyntakeisellevoitaisiin tuomita täysi rangaistus.

Alentuneesti syyntakeisten seuraamusjär-jestelmää on arvosteltu liian mekaanistensanktiolievennysten ohella myös siitä, etteijärjestelmä ota riittävässä määrin huomioontämän tekijäryhmän hoidollisia tarpeita.Tuon sinänsä oikeutetun arvostelun edellyt-tämät toimet eivät kuitenkaan kuulu tämänesityksen alaan.

Sovinto ja sovittelu. Voimassa olevan 6 lu-vun 3 §:n 3 kohdan mukaan käsillä on ran-gaistuksen lievennysperuste, milloin tekijäon pyrkinyt estämään tai poistamaan rikok-sensa vaikutukset. Tämä voi tapahtua esi-merkiksi korvaamalla aiheutettu vahinko ri-koksen uhrille. Yhdeksi vahinkojen hyvittä-misen muodoksi on viime vuosina vakiintu-nut sovittelu. Sovittelua on Suomessa sovel-lettu jo vuodesta 1983 alkaen. Nyttemmintämän toiminnan piirissä on kolmannes maankunnista ja kolme neljännestä maan väestös-tä. Vuosittain sovitellaan jo useampia tuhan-sia rikosjuttuja. Sovittelun laajentuessa myösviranomaiset joutuvat yhä useammin ratkai-semaan kantansa siitä, mikä on sovittelunvaikutus jutun rikosoikeudelliseen käsitte-lyyn. Näistä syistä sovittelusta otettiin vuon-na 1996 maininta rikosoikeudellista toimen-piteistä luopumista koskeviin säännöksiin.Sen sijaan yleisiin mittaamisperusteisiin eivielä tuossa yhteydessä tehty vastaavia muu-toksia. Nyt niihin on mahdollisuus.

Yhteistoiminta viranomaisten kanssa. Voi-massa olevan 6 luvun 3 §:n 3 kohdan mukaanrangaistusta lieventää myös tekijän pyrkimysedistää rikoksensa selvittämistä. Tekijän toi-met rikoksen selvittämisen edistämiseksi lie-ventävät rangaistusta kuitenkin vain, jos kyseon tekijän omasta rikoksesta. Järjestely poik-keaa eräissä lähinnä angloamerikkalaisen oi-keuskulttuurin maissa käytössä olevasta niinsanotusta kruununtodistajajärjestelmästä.Siinä lievennyksen tuomioonsa voi hankkiaauttamalla viranomaisia selvittämään myösmuiden tekemiä rikoksia. Järjestelmä antaamahdollisuuden jopa välttyä kokonaan rikos-

syytteiltä, mikäli tekijä suostuu todistamaanrikoskumppaneitaan vastaan. Kruununtodis-tajajärjestelmän mahdollisuus tunnetaanmyös eräissä Manner-Euroopan rikoslaeissa,joissa sen soveltamisen piiri on rajattu lähin-nä terrorismiin sekä eräisiin järjestäytyneenrikollisuuden muotoihin.

Kruununtodistajajärjestelmään liittyy peri-aatteellisia ongelmia, joiden vuoksi siihen onsyytä suhtautua varauksin. Lievennyksiä lu-paamalla saadun tiedon luotettavuus on useinkyseenalainen. Tämä ongelma on olennaises-ti vähäisempi, milloin tiedot koskevat tekijänomia tekemisiä. Syvemmältä tarkastellen ky-se on rikoslain ja oikeudenhoidon edustamas-ta moraalista ja siitä viestistä, minkä sen tah-dotaan kertovan ihmisille. Oman rikoksenpaljastamisesta seuraava lievennys viestii sii-tä, että katumus ja omien virheiden myöntä-minen voi tuoda anteeksiannon. Kruununto-distajajärjestelmä sen sijaan ruokkii ilmian-tomoraalia. Se kertoo, että omat rikokset saaanteeksi, jos voi osoittaa muiden tehneen vie-lä pahempia rikoksia. Vain pakottavat syytvoivat perustella tällaiseen eettiseen komp-romissiin ryhtymisen. Muissa pohjoismaissatähän ei ole katsottu olevan aihetta, joskinTanskassa asiaa on selvitetty. Tämä on myöskäsillä olevan esityksen lähtökohta.

4. Lajinvalintaperusteista

Lajinvalintaa koskevien säännösten vaka-vimmat puutteet liittyvät sääntelyn tekniik-kaan. Useimpia rangaistuslajeja koskevatkäyttösäännöt ovat tulleet uudistetuiksi, jotensisällöllisessä suhteessa niihin ei ole juuritarvetta tehdä muutoksia.

Nykyisistä rangaistuslajeja koskevista va-lintaperusteista keskustelua on herättänyt lä-hinnä yhdyskuntapalvelun tuomitsemisen yh-teydessä omaksuttu järjestely. Sen mukaan-han tuomioistuimen tulee ensin päätyä ehdot-tomaan vankeusrangaistukseen, jonka se sit-ten voi muuntaa yhdyskuntapalveluksi, mikä-li lakiin kirjatut edellytykset tulevat täyte-tyiksi. Järjestelyn käyttöönoton pääasiallinentavoite oli taata se, että yhdyskuntapalvelutodella tuli sovellettavaksi ehdottoman van-keuden sijasta, kuten tarkoitus oli, eikä esi-merkiksi korvaisi aikaisempia sakkorangais-tuksia tai ehdollisia vankeusrangaistuksia.

HE 44/2002 vp 183

Rangaistuksen soveltamisesta saadut koke-mukset myös osoittavat, että tässä on hyvinonnistuttu.

Lain soveltamisessa tämä kaksivaiheinenmääräämistapa ei kuitenkaan ole johtanut sensuurempiin ongelmiin. Periaatteelliselta kan-nalta voidaan tosin huomauttaa, että järjeste-ly, jossa ensin tuomitaan yhdenlajinen ran-gaistus ja tämän jälkeen muutetaan tuo ran-gaistus lajiltaan toiseksi, on sisällöllisestiepäjohdonmukainen. Toisaalta näyttää siltä,että uusia rangaistuslajeja käyttöön otettaessaon aiemminkin koettu tarpeelliseksi määrittääuuden seuraamuksen käyttöala aikaisemminkäytössä olleiden seuraamusten kautta. Uu-den seuraamuksen käyttöalan sitten vakiintu-essa tätä apuvälinettä ei enää tarvita ja seu-raamus saa itsenäisemmän aseman osana ri-kosten seuraamusjärjestelmää. Ehdollisenrangaistuksen käyttöönoton vaiheessa tuorangaistus miellettiin tavallaan kriminaalipo-liittisesti perustelluksi poikkeukseksi tilan-teessa, jossa muutoin oli ensi vaiheessa pää-dytty ehdottomaan vankeusrangaistukseen.Myös uutena seuraamuksena lakiin otetuntuomitsematta jättämisen käyttöala määritel-tiin aikoinaan muiden rangaistusten avulla.Esimerkiksi nuori saatettiin jättää rangaistuk-seen tuomitsematta, jos tuomioistuimen har-kinnan mukaan teosta olisi seurannut enin-tään kuusi kuukautta vankeutta. Sittemminmolemmat seuraamukset ovat vakiinnutta-neet paikkansa niin, että on ollut mahdollistasäätää niiden käyttöedellytyksistä itsenäisestija muista seuraamuksista riippumatta. Kehi-tys vei kuitenkin vuosikymmeniä. On oletet-tavaa, että samoin tulee myöhemmin käy-mään myös yhdyskuntapalvelulle. Vielä tässävaiheessa uuden rangaistuksen käyttöala jatuomitsemisen edellytykset ovat sillä tavoinvakiintumattomat, että oikeusvarmuudenkannalta on syytä pitäytyä lainsäätäjän alunalkaen valitsemaan kaksivaiheiseen menette-lyyn.

5. Oikeuskäytännön ongelmia

Käytännön epäyhtenäisyys. Oikeuskäytän-nön suurin ongelma on eittämättä käytännönepäyhtenäisyys. Sekä rangaistuksen mittaa-misessa että lajinvalinnassa on havaittavissasuuriakin paikkakuntakohtaisia eroja. Näin

siitä huolimatta, että esimerkiksi erot ehdolli-sen ja ehdottoman vankeuden käytön välilläovat tasoittuneet vuonna 1977 toteutetun lii-kennejuopumusuudistuksen ja tuon rikoksenyhteydessä käyttöönotettujen puolivirallistennormaalirangaistusvyöhykkeiden ansiosta.Tuomittavien henkilöiden yhdenvertaisenkohtelun kannalta on ongelmallista, että sa-mankaltaisesta teosta tuomitut rangaistuksetvaihtelevat sen mukaan millä paikkakunnallarikos satutaan tekemään. Vaikka mittaamis-ja lajinvalintanormit omalta osaltaan korjaa-vat tätä epäkohtaa, ovat ne yksin riittämätönväline käytännön yhtenäisyyden takaamisek-si. Tämän ohella tarvitaan jatkuvaa ja ajan ta-salla olevaa tietoa eri rikosten rangaistuskäy-tännöstä. On syytä korostaa myös muutok-senhakukontrollin sekä ylempien oikeusas-teiden antamien ennakkopäätösten merkitystäsekä seminaarien ja keskustelutilaisuuksienmuodossa annettavan muun ohjauksen käy-täntöä yhtenäistävää vaikutusta.

Mittaamisperustelut ja mittaamisperustei-den soveltaminen. Suomalaisia tuomiois-tuimia on ennen arvosteltu varsin jyrkästikinpäätösten puutteellisista perusteluista. Ran-gaistuksen määrää koskevaa ratkaisua ei vie-lä muutama vuosikymmen sitten itse asiassaperusteltu lainkaan. Tässä on viime vuosinatapahtunut merkittävä muutos. Rikoslain6 luvun säätämisen sekä tuota uudistusta seu-ranneiden korkeimman oikeuden mittaamis-ratkaisujen myötä myös rangaistuksen mää-räämisen kysymyksiin on kiinnitetty aiempaasuurempi huomio. On kuitenkin ilmeistä, ettätuomioistuinten valmius ja halukkuus perus-tella mittaamista ja lajinvalintaa koskeviapäätöksiään vaihtelee huomattavasti. Myösperustelujen tasossa on suuria eroja. Päätök-sen perustelut ovat keino saada ratkaisullekansalaisten hyväksyntä; ne ovat väline myösoikeusjärjestyksen toiminnan ehtona olevanlegitimiteetin ja luottamuksen säilyttämisek-si. Mittaamisratkaisujen perustelut ovat myöskeskeinen väline, jolla tuomioistuinlaitos voiitse osallistua rangaistuksen määrään ja laa-tuun vaikuttavien oikeudellisten periaatteidenmuotoiluun. Tapahtuneesta muutoksesta huo-limatta vaikuttaa siltä, että päätöksen ylei-seen perusteluvaatimukseen suhtaudutaanmittaamisratkaisun osalta vieläkin turhanylimalkaisesti. Usein perusteluksi tuntuu riit-

HE 44/2002 vp184

tävän lakitekstin suora lainaus.Myös tiedot lain koventamis- ja lieventä-

misperusteiden soveltamisesta viittaavat sii-hen, että tuomioistuimet edelleen arastelevatmittaamisharkinnassa vaikuttavien seikkojentuomista esiin. Vuonna 1999 tuomioistuimis-sa annettiin lähes 60 000 rikostuomiota.Näissä oli syyksiluettuja rikoksia kaikkiaan118 000. Rikoslain 6 luvun perusteista uusi-missäännöstä sovellettiin yli 10 000 kertaa.Muiden perusteiden soveltaminen jäi sen si-jaan jokseenkin satunnaiseksi. Niistä käyte-tyin oli luvun 3 §:n 3 kohdan vahinkojenkorvaamista ja rikoksen selvittämisen edis-tämistä koskeva peruste (416 tapausta; yleen-sä kyse oli sovittelusta). Myös suunnitelmal-lisuuteen vedottiin melko usein koventamis-perusteena (kaikkiaan 105 mainintaa). Sen si-jaan muita perusteita koskevat maininnat jäi-vät perin harvinaisiksi, esimerkiksi palkkiotakoskevaa koventamisperustetta sovellettiinvuonna 1999 kaksi kertaa.

D. Ehdotuksen pääsisältö

Luvun rakenne. Rangaistuksen määräämis-tä koskeva ratkaisu sisältää useita toisiinsasidoksissa olevia osaratkaisuja. Rangaistuk-sen ankaruudesta ja sen määrästä päättämi-nen osuu usein yksiin rangaistuksen lajistapäättämisen kanssa. Osassa tapauksista ran-gaistuslajin valinta on kuitenkin muutakinkuin päättämistä rangaistuksen ankaruudesta.Vaikeutena on, että ratkaisut jaratkaisuperusteet lomittuvat tavalla, jokatekee mahdottomaksi nimetä osaa perusteistapelkästään lajinvalintaperusteiksi ja osaayksinomaan mittaamisessa vaikuttaviksiperusteiksi. Kokonaiskuvan hahmottamiseksion välttämätöntä jakaa perusteet eri ryhmiin.Samalla on tarpeen säilyttää eri ratkaisujen japerusteryhmien välinen yhteys. Esityksessätämä on toteutettu ottamalla kaikkirangaistuksen laatuun ja määrään vaikuttavatperusteet samaan lukuun.

Luvun otsikko "Rangaistuksen määräämi-sestä" on tässä esityksessä käytetty yleister-mi, joka kattaa sekä rangaistuksen mittaami-sen että lajinvalinnan. Rangaistuksen mää-räämistä koskeva luku jakaantuisi neljäänalaosastoon. Näistä ensimmäinen (1—3 §)kattaa yleisperiaatteet, joita sovelletaan sekä

mittaamisessa että lajinvalinnassa. Toinenalaosasto (4—8 §) koskee rangaistuksen mit-taamista eli perusteita, joita noudattaen pää-tetään rangaistuksen ankaruudesta eli mää-rästä. Siltä osin kuin rangaistuslajit edustavatankaruudessaan toisistaan poikkeavia vaihto-ehtoja, nämä perusteet soveltuvat myös lajin-valintaan. Kolmas alaosasto (9—12 §) sisäl-tää yksittäisiä rangaistuslajeja koskevat va-lintasäännökset. Loppuun (13—16 §) onkoottu vielä säännökset, jotka koskevat tuo-mitusta rangaistuksesta tehtäviä vähennyksiä.Rangaistuksen määräämiseen läheisesti liit-tyvistä aikaisempia tuomioita koskevista täy-täntöönpanoratkaisuista ehdotetaan edelleensäädettäväksi asianomaisia rangaistuslajejakoskevien muiden säännösten yhteydessä.

Yleiset säännökset. Ensimmäinen alaosastosisältää kolme keskeistä säännöstä. Luvun1 §:ssä nimetään kaikki rikoslaissa käytetytrangaistuslajit. Luvun 2 §:ssä on yleissäännösrangaistuksen määräämisestä rangaistusas-teikolta ja asteikosta poikkeamisesta, ja3 §:ssä vahvistetaan rangaistuksen määrää-misen yleisperiaatteet. Kyse on suureksiosaksi periaatteista, joista säädetään voimas-sa olevassa 6 luvun 1 §:ssä. Sisällöllisenämuutoksena nykyiseen mittaamisen yleis-säännökseen ehdotetaan tekijän vaikuttimienlisäämistä rikoksen moitearvostelun yleisiinlähtökohtiin.

Rangaistuksen mittaaminen. Toinen ala-osasto kattaa perusteet, joiden nojalla pääte-tään rangaistuksen ankaruudesta. Osasto kat-taa yleissäännöstä lukuun ottamatta nykyiset6 luvussa olevat säännökset eräin muutoksin.Mittaamista koskevaan alaosastoon sijoittu-vat myös nykyiset asteikosta poikkeamistasekä yleisiä vähentämisperusteita koskevatsäännökset. Säätämällä asteikkoon vaikutta-vista vähentämisperusteista ja asteikon ra-joissa vaikuttavista mittaamisperusteista sa-massa alaosastossa tahdotaan korostaa perus-teiden välistä yhteyttä ja sitä, että vähentä-misperusteet ovat vaikutuksiltaan nimen-omaan mittaamisperusteita. Itse asiassa nämäperusteet olivat varsin pitkään, uusimista lu-kuun ottamatta, ainoita lakiin kirjattuja ran-gaistuksen määrään vaikuttavia syitä. Niidenerityisasema liittyi varhemman lainsäätäjänhaluttomuuteen ottaa lakiin epämääräiseksikoettuja periaatetyyppisiä yleisohjeita. Vä-

HE 44/2002 vp 185

hentämisperusteet saivat suoraan sisältönsärikoslain muista käsitekategorioista ja ne an-toivat selkeästi kaksi vaihtoehtoa; ne jokosopivat tapaukseen tai eivät sopineet, mikävastasi paremmin 1800-luvun lopun rikos-lainsäädännön kirjoittamistapaa.

Nykyisen lain tuntemiin mittaamisperustei-siin ja vähentämisperusteisiin ehdotetaaneräitä muutoksia. Uutena koventamisperus-teena mainittaisiin rikoksen kohdistaminenkansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muu-hun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaanhenkilöön tähän ryhmään kuulumisen perus-teella. Lieventämisperusteissa mainittaisiintekijän ja uhrin välinen sovinto. Lieventä-misperusteiden systematiikkaa ehdotetaanselvennettäväksi erottamalla rangaistuksenkohtuullistamisperusteet omaksi ryhmäkseen.Vähentämisperusteista ehdotetaan säädettä-väksi yleisessä rangaistuslajista ja rangais-tusasteikosta poikkeamista koskevassa sään-nöksessä. Alentunut syyntakeisuus ei enäävaikuttaisi sovellettavaan enimmäisrangais-tukseen.

Rangaistuslajin valinta. Kolmas alaosastosisältää lajinvalintaa koskevat normit. Tässäsäädetään valinnasta ehdollisen ja ehdotto-man vankeuden välillä, ehdollisen vankeudenoheisseuraamuksista, yhdyskuntapalvelunkäytöstä ja tuomitsematta jättämisestä. Näitäkaikkia koskevat säännökset ovat varsin uu-sia. Lajinvalintaa koskevat säännökset eivätjo senkään vuoksi juuri tuo muutosta nykyi-seen oikeustilaan. Sen sijaan säännösten ko-koaminen samaan lukuun antaa nykyistäolennaisesti selkeämmän kokonaiskuvan ri-koslain seuraamusten nykyisistä käyttösään-nöistä.

Rangaistuksesta tehtävät vähennykset. Lu-vun loppuun on kerätty säännökset tuomitta-vasta rangaistuksesta tehtävistä vähennyksis-tä.

E. Säännöskohtaiset perustelut

Yleiset säännökset (1—3 §)

1 §. Rangaistuslajit

Pykälässä lueteltaisiin yleiset ja vain tiet-tyihin ryhmiin sovellettavat rangaistuslajit.Yleisiä rangaistuslajeja olisivat edelleen rike-

sakko, sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskun-tapalvelu ja ehdoton vankeus.

Erityisiä rangaistuksia virkamiehiä vartenolisivat varoitus ja viraltapano. Sotilaan jamuun 45 luvun alaisen henkilön kurinpito-rangaistuksia olisivat varoitus, poistumisran-gaistus, kurinpitosakko ja aresti. Lisäksi py-kälässä viitattaisiin 9 luvun säännöksiin oi-keushenkilölle tuomittavasta yhteisösakosta.

1 momentti. Säännöksessä nimetään ylei-siksi rangaistuslajeiksi rikesakko, sakko, eh-dollinen vankeus, yhdyskuntapalvelu ja eh-doton vankeus. Yleiset rangaistukset voivattulla tuomituiksi kenelle hyvänsä rikoslainalaiselle henkilölle. Niistä erotetaan vainmäärättyjä tekijäryhmiä koskevat erityisetrangaistukset. Näihin voidaan laskea kuulu-vaksi nuorisorangaistus. Tämä rangaistusvoidaan tuomita ainoastaan rikoksen alle 18-vuotiaana tehneelle. Koska nuorisorangaistuson tällä hetkellä vasta kokeiltavana, sitä eiainakaan toistaiseksi mainittaisi tässä pykä-lässä.

Suomen seuraamusjärjestelmä perustuuajatukseen asteittain ankaroituvasta rangais-tusjärjestelmästä. Sen mukaan rikoslain tun-temat rangaistuslajit ovat määrätyssä anka-ruussuhteessa keskenään. Vankeus on sakkoaankarampi seuraamus ja rikesakko vastaavas-ti sakkoa lievempi. Ehdollisen ja ehdottomanvankeuden ankaruusjärjestyksestä ei myös-kään ole epäselvyyttä. Sen sijaan uusien yh-dyskuntaseuraamusten, yhdyskuntapalvelunja nuorisorangaistuksen, sijoittaminen tälleseuraamusten ankaruusasteikolle on osoittau-tunut pulmalliseksi. Yhdyskuntapalvelu tuleetuomittavaksi vasta kun tuomioistuin on ar-viossaan päätynyt ehdottomaan vankeusran-gaistukseen. Tässä mielessä yhdyskuntapal-velu on rinnastettu ankaruudeltaan ehdotto-maan vankeuteen. Toisaalta mahdollisuustulla tuomituksi ehdottoman vankeuden sijas-ta yhdyskuntapalveluun ymmärretään selväs-ti tekijälle suoduksi eduksi, josta hän voipäästä määräehdoin osalliseksi. Tässä mie-lessä yhdyskuntapalvelu edustaa vankeuttalievempää vaihtoehtoa. Nuorisorangaistuksenankaruussuhteeseen ei myöskään oteta suo-raan kantaa. Käyttöedellytysten perusteellase sijoittuu kuitenkin ehdollisen vankeudentasolle.

Kovin kiinteisiin ankaruussuhteiden mää-

HE 44/2002 vp186

rittelyihin ei ole syytä pyrkiä. Tuo ankaruus-suhde on määriteltävissä vain verraten väljintermein, joiden mukaan seuraamuksen mää-rää ja lajia ankaroitetaan asteittain rikoksenvakavuusasteen ja uusimisen mukaan. Kiin-teiden ankaruussuhteitten määrittämistä vai-keuttaa myös se, että rangaistuksen ankaruu-teen vaikuttaa lajin ohella myös määrä. Pe-ruslähtökohtana voi kuitenkin pitää, että ran-gaistukset asettuvat 1 momentista ilmene-vään ankaruusjärjestykseen.

2 momentti. Erityisiä rangaistuksia virka-miehiä varten ovat viraltapano ja varoitus.Säännös vastaa nykyistä 2 luvun 1 §:n2 momenttia. Virkamiesten rangaistuksistasäädettäisiin lähemmin virkarikoksia koske-vassa luvussa.

3 momentti. Sotilaiden ja muiden 45 luvus-sa tarkoitettujen henkilöiden kurinpitoran-gaistuksia ovat varoitus, poistumisrangaistus,kurinpitosakko ja aresti. Niistä säädetäänerikseen. Sovellettaessa muuhun kuin 45 lu-vun alaiseen henkilöön säännöstä, jossa onsäädetty seuraamukseksi kurinpitorangaistus,hänet tuomitaan kurinpitorangaistuksen sijas-ta sakkoon. Säännös vastaa nykyistä 2 luvun1 §:n 3 momenttia. Kurinpitorangaistustenmääräämisessä noudatettavista periaatteistasäädettäisiin tarkemmin sotilaskurinpitolais-sa, kuten nykyisinkin.

4 momentti. Oikeushenkilölle tuomittavaayhteisösakkoa voi pitää vain määrättyyn teki-jäpiiriin sovellettavana erityisenä rangaistuk-sena. Yhteisösakosta säädetään erikseen9 luvussa. Selvyyden vuoksi tästäkin seu-raamuksesta ehdotetaan otettavaksi mainintarangaistuslajeja koskevaan yleissäännökseen.Yhteisösakon määräämisessä noudatettavistaperiaatteista on tarkemmat säännökset 9 lu-vussa.

2 §. Rangaistusasteikko ja siitä poikkea-minen

Pykälä sisältäisi selvyyden vuoksi rangais-tuksen määräämisen yleisen lähtökohdan:rangaistus määrätään noudattaen rikoksestasäädettyä rangaistusasteikkoa. Lisäksi pykä-lässä säädettäisiin tuohon asteikkoon tehtä-vistä poikkeuksista. Rangaistusasteikostavoitaisiin poiketa siten kuin rangaistuslajistaja -asteikosta poikkeamista koskevassa

8 §:ssä säädetään.Toisaalta asteikon mukainen enimmäisran-

gaistus voitaisiin nykyiseen tapaan ylittää si-ten kuin yhteistä rangaistusta koskevassa7 luvussa säädetään. 7 luvun 2 §:n mukaaneri rikoksista yhteistä vankeusrangaistustamäärättäessä rikoksista seuraavan ankarim-man enimmäisrangaistuksen saa ylittää, mut-ta rangaistus ei saa olla eri rikosten enim-mäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi. Pykä-lässä on myös tarkemmat säännökset siitä,kuinka paljon ankarimman enimmäisrangais-tuksen saa eri tapauksissa ylittää. Useammas-ta rikoksesta tuomittavasta yhteisestä sakko-rangaistuksesta säädetään 7 luvun 3 §:ssä.Yhteinen sakkorangaistus saa olla enintään240 päiväsakkoa, kun sakon enimmäismääräyksittäisestä rikoksesta on 120 päiväsakkoa.

3 §. Rangaistuksen määräämisen yleis-periaatteet

Pykälä sisältää rangaistuksen määräämisenyleisperiaatteet. Sen 1 momentin mukaanrangaistusta määrättäessä on otettava huomi-oon kaikki lain mukaan rangaistuksen mää-rään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä ran-gaistuskäytännön yhtenäisyys. Säännöksenalkuosa vahvistaa luvussa käytetyn termino-logian. Rangaistuksen määrääminen on ylä-käsite, joka kattaa lajinvalinnan ja rangais-tuksen mittaamisen. Myös tässä säännökses-sä kiteytetyt yleisperiaatteet pätevät molem-piin osaratkaisuihin. Mittaamisen pääsään-nöistä säädetään tarkemmin 2 momentissa.Rangaistus on mitattava niin, että se on oi-keudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahin-gollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikut-timiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhuntekijän syyllisyyteen. Lajinvalinnan lähtö-kohdista säädetään 3 momentissa. Päätettäes-sä rangaistuksen lajista noudatettaisiin ran-gaistuksen mittaamisessa vaikuttavien perus-teiden ohella mitä 9—12 §:ssä säädetään.

1 momentti. Momentissa korostetaan oike-uskäytännön yhtenäisyyden merkitystä. Tuovaatimus on kirjattu myös nykyiseen rangais-tuksen mittaamista koskevaan 6 luvun1 §:ään. Koska yhdenvertaisuuden periaatekoskee yhtä lailla lajinvalintaa, on asiastakatsottu tarpeelliseksi säätää lajinvalintaa jamittaamista koskevassa yleissäännöksessä.

HE 44/2002 vp 187

Yhdenvertaisuusperiaate on oikeudellisestisitova mittaamisperiaate. Sen räikeä sivuut-taminen voi johtaa jopa virkavastuuseen(KKO 1973 II 73).

Oikeuskäytännön yhtenäisyyden edistämi-seksi 6 luvun uudistuksen esitöiden pohjaltakiteytettiin 1970-luvulla mittaamisharkinnanohjeeksi normaalirangaistusajattelun nimellätunnettu päätöksentekomalli. Tämän mukai-sesti normaalirikoksesta olisi tuomittavanormaalirangaistus, jollei ole syytä poiketatuosta normaalirangaistuksesta suuntaan taitoiseen. Normaalirangaistusajattelulla pyri-tään tarjoamaan mittaamiselle konkreettinenlähtökohta ja kiintopiste, joka haettaisiin oi-keuskäytännöstä. Tuomioistuimen tulisi pi-täytyä käytännön vakiinnuttamilla keskimää-räisillä linjoilla, jollei jokin tapaukseen liitty-vä erityispiirre oikeuttaisi tuosta linjastapoikkeamiseen.

Normaalirangaistusajattelun mukainen mit-taaminen tapahtuu periaatteessa eräänlaistenvertailujen avulla. Tuomioistuimen tulee ver-rata tuomittavana olevaa tapausta rikoksentavallisiin ilmenemismuotoihin ja tuomitasen jälkeen teosta rangaistus, joka joko vas-taa teosta tyypillisesti tuomittavia rangaistuk-sia tai poikkeaa näistä sen mukaan, miten ta-paus poikkeaa keskimääräisrikoksesta tör-keämpään tai lievempään suuntaan. Luon-nehdinta "normaalirikos" on rangaistuksenmittaamisprosessin kuvauksena vain yksin-kertaistus. Selvää on, ettei yksittäisten rikos-tyyppien keskuudesta ole löydettävissä selvä-rajaisesti määriteltävää tai kuvattavissa ole-vaa normaalirikosta tai sitä vastaavaa nor-maalirangaistusta. Sen sijaan eri rikosten pii-rissä on erotettavissa joukko tyyppitilanteita.Vastaavasti on mahdollista kuvata tilastolli-sesti näitä vastaavat tyyppirangaistus-vyöhykkeet. Tällainen tieto auttaa myöstuomioistuimia suuntaamaan käytäntöään ta-valla, joka estää suuret yksittäispoikkeamat.

Pykälän 2 momentti sisältää rangaistuksenmittaamisen pääperusteet: rangaistus on mi-tattava niin, että se on oikeudenmukaisessasuhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaa-rallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikokses-ta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.Nykyiset mittaamisen pääsäännöt vahviste-taan 6 luvun 1 §:ssä. Säännöksen uusi sijoi-tuspaikka ei sinänsä tuo muutosta näihin pe-

riaatteisiin. Sanamuotoon on kuitenkin tehtyeräitä tarkennuksia ja täsmennyksiä.

Nykyisen lain tavoin yleissäännös vahvis-taa rangaistuksen mittaamisen pääperiaat-teeksi suhteellisuusperiaatteen. Suhteelli-suusperiaatteen teoreettiseen sisältöön sään-nös ei ota lähempää kantaa. Sen sijaan siinätäsmennetään niitä perusteita, joihin rikoksenja rangaistuksen välistä oikeudenmukaistasuhdetta vahvistettaessa tulee kiinnittäähuomio. Näitä ovat rikoksen arvioitu vahin-gollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet se-kä rikoksesta ilmenevä muu tekijän syylli-syys. Nykyisessä 6 luvun 1 §:ssä säädettyihinmoitittavuusarvostelun lähtökohtiin esitysmerkitsisi eräitä muutoksia.

Vahinko ja vaara. Seurausten osalta moitit-tavuusarvostelun lähtökohdaksi asetetaan ri-koksen vahingollisuus ja vaarallisuus. Tämäon myös nykyisen 6 luvun 1 §:n sanamuodonmukaan lähtökohtana.

Rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuu-den arvioinnin tulisi tapahtua suhteessa an-nettuun rikoskuvaukseen. Kyse on aina ni-menomaan tunnusmerkistön mukaisten seu-rausten arvottamisesta. Siinä lähtökohtanaovat säännöksen suojeluobjekti ja suojaamis-tavoite. Tämä on myös 6 lukua säädettäessäaikoinaan tarkoitettu lähtökohta. Mikä hy-vänsä vahingollisuus tai vaarallisuus ei kel-paa törkeysarvostelun perustaksi, vaan kysetäytyy olla juuri niistä vahingoista, jotkamainitaan tunnusmerkistössä ja joiden torju-miseksi tunnusmerkistö on säädetty.

Vahinko ja vaara ei viittaa pelkästään to-teutuneisiin rikoksen seurauksiin, vaan myössiihen vahinkoon ja vaaraan, jonka teosta en-nalta arvioiden olisi saattanut odottaa aiheu-tuvan. Vaaraa arvioidaan asteikossa sekä seu-rausten todennäköisyyden että niiden laadunja vakavuuden mukaan. Konkreettisesti seu-rausten merkityksen arvostelu perustuu ri-koskohtaiseen erittelyyn ja erityisten mittaa-misperusteiden tulkintaan.

Rangaistuksen mittaamisessa on lupa ottaahuomioon rikoksen seurauksista vain ne, joi-hin tekijän syyllisyys on ulottunut. Tahalli-sissa rikoksissa edellytetään 3 luvun 6 §:nmukaisesti vähintään, että tekijä on pitänytseurauksien aiheutumista varsin todennäköi-senä. Ankarasti ottaen tuottamuksellisesti ai-heutetuilla seurauksilla ei siten tulisi olla

HE 44/2002 vp188

merkitystä tahallisten rikosten törkeysarvos-telussa. Tästä huolimatta tuottamuksellisetkinseuraukset vaikuttavat yleensä vastuun mää-rään, joko omien tunnusmerkistöjen kautta,esimerkiksi kun sama teko käsittää pahoinpi-telyn ja kuolemantuottamuksen, taikka, mil-loin oikeushyvälle ei tarjota suojaa tuotta-muksellisten kriminalisointien muodossa, so-veltamalla lain ilmaisemaa yleistä vaaranta-misperiaatetta. Kun laki mainitsee vahingonja vaaran rinnakkaisina ja itsenäisinä perus-teina, rangaistavuus voidaan kytkeä suoraanteolla luotuun vaaraan, joka sittemmin reali-soitui syntyneinä vahinkoina.

Teon vaikuttimet. Vaikuttimista ei ole mai-nintaa nykyisessä rangaistuksen mittaamistakoskevassa yleissäännöksessä. Nyt sellaistaehdotetaan. Lainsäätäjän määrätty pidättyväi-syys tämän kysymyksen suhteen on ollutymmärrettävää. Vaikka motiiveilla on teko-jen sosiaalieettisessä arvioinnissa merkitystä,niiden asema lainsäädännöllisinä mittaamis-perusteina on vähemmän selkeä.

Motiivit ovat tekojen yleisessä moraalises-sa arvottamisessa tärkeitä, koska ne kertovatjotakin tekijästä itsestään, siitä millainen ih-minen hän on ja mihin hän on pyrkinyt.Yleinen moraalikeskustelu ja päätökset ran-gaistuksen käytöstä kuitenkin eroavat. Kunyleinen moraaliargumentaatio operoi hienonhienoilla paheksunnan eri vivahteilla, rikos-laki jakaa moitetta varsin raskaalla kädellä —moraalisen närkästyksen vivahteilla ja vuo-sissa mitattavilla vankeusrangaistuksilla onsuuri ero. Kaikki moraalikeskustelun vivah-teet eivät voi suodattua rikosoikeudellisiinkäytäntöihin. Torjuva suhtautuminen tekijä-rikosoikeudellisiin perusteisiin antaa aiheensuhtautua pidättyvästi myös seikkoihin, jotkajohtaisivat rangaistusten koventamiseen teki-jän persoonallisuuspiirteiden nojalla. Vaikkasiis hylättävät motiivit, kuten esimerkiksi ka-teus, ilkeys, ahneus, egoismi ja mustasukkai-suus, kertovat samalla jotakin tekijästä ja tä-män luonteesta, on tällaisiin koventamispe-rusteisiin oikeuspoliittisista syistä syytä suh-tautua pidättyvästi. Rikoslaki ei ole mora-lisoinnin väline, vaan keino keskeisten yh-teiskunnallisten ja yksilöllisten intressiensuojaamiseksi. Rangaistuksen käyttö ja ran-gaistusta koventavat seikat tulee voida perus-tella järkevin käytännön syin. Tätä voidaan

edellyttää myös rangaistusta koventaviltamotiiviperusteilta. Niiden on kyettävä todis-tamaan riittävän riidattomasti tekijän suu-remmasta syyllisyydestä tai teon vaarallisuu-desta.

Kriminalisointien taustaoletuksiin kuuluuyleensä ajatus toista vahingoittamaan tai ai-nakin itseään hyödyttämään tähtäävästä ri-koksentekijästä. Epäitsekkäistä motiiveistatehdyt, muita yhteiskunnan jäseniä hyödyt-tämään pyrkivät teot poikkeavat tästä oletuk-sesta, ja ovat siten yleisesti lievemmin ran-gaistavia. Rikoksen tunnusmerkistön täyttävätoiminta on siis lievemmin rangaistavaa, josteko on tehty tarkoituksella edistää yhteisönarvokkaina pitämiä päämääriä ja yksilöidenhyvinvointia. Esimerkiksi säälistä, myötä-tunnosta tai auttamishalusta tehtyihin tekoi-hin liitetään myös positiivisia moraalisia ar-vosteluja. Teko on paitsi ymmärrettävä,myös tiettyyn pisteeseen saakka hyväksyttä-vä. Lievempi rangaistus on eräänlainen tun-nustus sosiaalisesti hyväksytyille päämääril-le. Lievennystä voidaan toki puolustaa myösvetoamalla siihen, että tällaisista motiiveistatoimiva henkilö ei ole erityisen vaarallinen.Lieventävistä motiiveista rikoslaissa maini-taan nykyisin erikseen 6 luvun 3 §:n 2 koh-dassa voimakas inhimillinen myötätunto, jotasiis voidaan tarkastella sekä sosiaalisesti hy-väksyttävänä motiivina että lainnoudattamis-kykyä alentaneena vaikuttimena. Muina esi-merkkeinä epäitsekkäistä motiiveista voivatolla muun muassa kansalaistottelematto-muusliikkeet, joihin osallistuvat henkilötsaattavat kulttuuri- ja ympäristöarvoja puo-lustaessaan syyllistyä vahingontekoina taieriasteisina virkamiehen vastustamisrikoksi-na arvosteltavaan menettelyyn. Sikäli kuintavoitteiden hyväksyttävyyttä ei sinänsä käykiistäminen ja moitittavuus kohdistuu lähinnävain valittuihin keinoihin, tulisi hyväksyttä-vät päämäärät ottaa huomioon rangaistustalieventävinä tekijöinä.

Rikoksesta ilmenevä muu tekijän syyllisyys.Moitittavuusarvioinnin kolmas kiintopiste ontekijän teossa osoittama syyllisyys. Syylli-syydellä on rikosoikeudessa useita merkitys-sisältöjä. Puhutaan ensinnäkin tekosyyllisyy-destä ja tekijäsyyllisyydestä sen mukaan,kiinnittyykö arvostelu tekijän henkilöön vai-ko konkreettiseen tekoon. Rangaistuksen

HE 44/2002 vp 189

mittaamisen pohjaksi otetaan teko- eikä teki-jäsyyllisyys. Arvostelun kohteena eivät oletekijän persoonallisuus ja elämäntavat ylisen, mikä on ilmennyt konkreettisessa rikok-sessa. Juopotteleva elämäntapa, epäilyttäväseura tai oudot tavat eivät ole legitiimejä mit-taamisperusteita. Syyllisyysarvostelun ra-jaaminen konkreettisiin yksittäistekoihin pe-rustuu oikeusvaltiolliseen käsitykseen rikos-lain tehtävistä ja toimintatavoista. Rikoslainperusteella rangaistaan teoista, ei elämänta-vasta.

Syyksiluettavuuden lajit ovat osa syylli-syysarvostelua. Tahallisuuden ja tuottamuk-sen erottelu eriasteisiin mahdollistaa syylli-syysmoitteen jyvittämisen myös syyksiluet-tavuuden lajien sisällä. Tahallisten ja tuotta-muksellisten tekojen erilaiselle kohtelullevoidaan esittää useita rinnakkaisia perustelu-ja. Tahallisuuden ilmentämä suurempi syylli-syys kytketään sekä tekijän yhteiskunnanvas-taiseen tahtoon että tahallisesti toimivan kor-keampaan tiedon tasoon. Tahallisuuden ylinaste on tarkoitustahallisuus. Siinä tekijän ni-menomaisena tarkoituksena on toisen intres-sien loukkaaminen. Tahallisuuden arviointiasteikolla tapahtuu myös tiedollisen ulottu-vuuden kautta. Mitä varmemmin tekijä tiesisaavuttavansa tavoitteensa ja mitä paremminhän oli selvillä tekoon liittyvistä ja rangaista-vuuteen vaikuttavista olosuhteista, sitä sel-vemmin tekijä osoittaa piittaamattomuuttamuiden suojatuista eduista. Varmuus tun-nusmerkistön täyttymisestä on tahallisuutenamoitittavampaa kuin arvio pelkästä todennä-köisyydestä. Tahallisuusmoite lievenee vas-taavasti seurausten muuttuessa epävarmem-miksi.

Tuottamuksessa on vanhastaan erotettu tie-toinen ja tiedoton tuottamus. Jälkimmäisessätekijä ei ole lainkaan mieltänyt seurauksenmahdollisuutta, vaikka hänen olisi tullut näintehdä. Tietoisessa tuottamuksessa tekijä ontuon mahdollisuuden ottanut laskuissaanhuomioon. Tietoinen tuottamus on näistä la-jeista subjektiivisessa suhteessa moitittavam-pi. Koska tuottamus sisältää sekä subjektiivi-sen että objektiivisen elementin, tuottamuk-sen törkeysarvostelu vaatii molempien ulot-tuvuuksien samanaikaista huomioon ottamis-ta. Objektiivisen tuottamuksen asteeseen vai-kuttavat muun muassa teon tuottaman riskin

suuruus sekä vaarannettujen etujen tärkeys jaloukkauksen todennäköisyys, tekijän amma-tillinen ja sosiaalinen asema sekä riskin luo-neen teon mahdollisesti sosiaalisesti hyväk-syttävät päämäärät. Kyse on kuitenkin ainakokonaisarvioinnista, jossa tulee ottaa huo-mioon myös tekijän subjektiivinen kyky jamahdollisuudet havaita riskit.

Myös rikoksen tekopäätöksen kiinteys jase, missä määrin se osoittaa tekijän vakaataaikomusta rikkoa lakia, ovat syyllisyysarvos-teluun vaikuttavia seikkoja. Harkiten jasuunnitelmallisesti tehdyistä rikoksista ran-gaistaan ankarammin kuin hetken mielijoh-teesta syntyneistä teoista, mistä kertoo esi-merkiksi vakaa harkinta murhan tunnus-merkkinä. Suunnitelmallisuus on sekä nykyi-sissä että ehdotetuissa säännöksissä yksi mit-taamissäännöstön yleisiä koventamisperustei-ta. Lisäksi sama olosuhde on mainittu kvali-fiointiperusteena useissa yksittäisissä tun-nusmerkistöissä. Suunnitelmallisuuden jaharkinnan kääntöpuolena on rikoksen teke-minen hetken mielijohteesta asiaa sen enem-pää ajattelematta. Seikka on mainittu voi-massa olevissa toimenpiteistä luopumistakoskevissa perusteissa säätämällä, että nuo-ren teosta, joka on johtunut "pikemmin ym-märtämättömyydestä tai harkitsemattomuu-desta kuin piittaamattomuudesta" voidaanjättää rangaistus tuomitsematta (3 luvun 5 §:n4 momentti).

Normatiivisen syyllisyysajatuksen kannaltasyyllisyys on ennen muuta moitittavuutta.Moitteen edellytyksenä taas on, että tekijäolisi voinut toimia toisin. Jos tekijän mahdol-lisuudet toimia toisin kuin hän toimi olivatjostakin syystä heikentyneet, on tämä otetta-va huomioon syyllisyysarvostelua lieventä-vänä seikkana. Lainsäädännössä tätä periaa-tetta ilmentävät etenkin rikoslain hätävarje-luun ja pakkotilaan liittyvät vähentämis-perusteet sekä nykyisen 6 luvun 3 §:n 1 ja2 kohdan lieventämisperusteet (painostus,uhka, myötätunto ja houkutus).

Myös rikoksen tekotapa vaikuttaa törkeys-arvosteluun. Perustetta ei kuitenkaan mainitalainkohdassa erikseen. Tekotapojen erot hei-jastavat pääsääntöisesti teon vaihtelevaa va-hingollisuutta tai vaarallisuutta taikka ne ker-tovat tekijän syyllisyyden asteesta. Tekota-paa määrittävien piirteiden kuten esimerkiksi

HE 44/2002 vp190

käytettyjen tekovälineiden, teon keston, teki-jän aseman, uhrin avuttomuuden ja haavoit-tuvuuden sekä tekotavan raakuuden tai jul-muuden merkitys määräytyy sen mukaan,mitä ne kertovat teon vahingollisuudesta javaarallisuudesta tai tekijän syyllisyydestä.

Pykälän 3 momentissa säädetään lajinva-linnan yleisistä lähtökohdista. Sen mukaanpäätettäessä rangaistuksen lajista noudatettai-siin rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavienperusteiden ohella mitä 9—12 §:ssä sääde-tään. Rangaistuslajin valinta ja rangaistuksenmittaaminen perustuvat osaksi samoihin syi-hin. Siltä osin kuin lajinvalinta on valintaaankaruudeltaan toisistaan poikkeavien lajienvälillä, tulevat siinä noudatettaviksi yleisetrangaistuksen mittaamisperusteet. Näistäsäädetään luvun 4—8 §:ssä. Tämän ohella la-jinvalinnassa tulevat sovellettaviksi kutakinrangaistuslajia koskevat erityiset lajinvalin-taperusteet. Niistä säädetään luvun kolman-nessa alaosastossa. Nämä lähtökohdat ehdo-tetaan mainittaviksi yleissäännöksen 3 mo-mentissa.

Rangaistuksen mittaaminen (4—8 §)

Luvun toisen alaosaston säännökset koske-vat rangaistuksen mittaamista eli rangaistuk-sen määrällistä vahvistamista. Mittaamisar-vostelussa on kyse ennen kaikkea teon moi-tittavuusarvostelusta. Moitittavuuden ohellatulevat otettaviksi huomioon erilaiset koh-tuus- ja tarkoituksenmukaisuusperusteet.Tärkeimmät mittaamisperusteet mainitaanluvun 4—8 §:ssä.

4 §. Mittaamisperusteet

Säännöksen mukaan rangaistuksen mittaa-miseen vaikuttavia seikkoja ovat, sen ohellamitä muualla laissa säädetään, tämän luvun5—8 §:ssä mainitut perusteet. Nykyisessä6 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään, ettärangaistuksen koventamis- ja lieventämispe-rusteita ovat muiden lain mukaan rangaistuk-sen mittaamiseen vaikuttavien seikkojenohella mainitun luvun 2 ja 3 §:ssä mainitutperusteet. Koska koventamis- ja lieventämis-perusteilla helposti ymmärretään yksinomaanehdotetun luvun 5 ja 6 §:ssä säädeltyjä perus-teita, käytetään ehdotetussa lainkohdassa

yleisempää termiä "rangaistuksen mittaami-seen vaikuttavat" perusteet. Niihin kuuluvatkoventamis- ja lieventämisperusteiden ohellamyös erityyppiset kohtuullistamisperusteet(7 §) sekä 8 §:ssä säädetyt rangaistuslajista ja-asteikosta poikkeamiseen oikeuttavat syyt.

Viittaus muihin lain mukaan rangaistuksenmäärään vaikuttaviin syihin tarkoittaa ennenkaikkea yksittäisistä tunnusmerkistöistä il-meneviä rikosten törkeysarvostelussa vaikut-tavia seikkoja. Keskeiset rikoskohtaiset tör-keysarvostelun perusteet, niin sanotut erityi-set mittaamisperusteet, löytyvätkin tunnus-merkistöä sekä rikoksen kvalifiointi- ja privi-legiointiperusteita tulkitsemalla.

Yleisten mittaamisperusteiden sekä tun-nusmerkistöstä ilmenevien erityisten mittaa-misperusteiden samanaikaisen soveltamisenvaralta on eräiden maiden lainsäädäntöönkirjattu niin sanottu kaksinkertaisen kvalifi-oinnin kielto. Sen mukaan tunnusmerkistöte-kijää ei tule uudelleen arvottaa mittaamises-sa. Kiellolla on merkitystä lähinnä tör-keysporrastusperusteiden yhteydessä. Senjärkevä tulkinta merkitsee, että mikäli kvali-fiointiperusteena on mainittu jokin yleistenmittaamisperusteiden tuntema seikka, esi-merkiksi suunnitelmallisuus, tuo sama perus-te on lupa ottaa mittaamisessa huomioon vainjos se esiintyy poikkeuksellisen korostunee-na. Jos veropetos katsotaan törkeäksi teonsuunnitelmallisuuden vuoksi, on törkeästäveropetoksesta tuomittavan rangaistuksenkoventaminen suunnitelmallisuutta koskevankoventamisperusteen nojalla mahdollistavain, jos suunnitelmallisuus on poikkeuksel-lisen perinpohjaista.

Rangaistuksen mittaamisperusteiden tyh-jentävä luetteleminen on mahdotonta. Tun-nusmerkistöstä ilmenevien seikkojen sekärangaistuksen mittaamisnormeihin kirjattujenperusteiden ohella moitearvostelussa tulevatpohdittavaksi itse asiassa kaikki ne perusteet,joiden nojalla tehdään ero rangaistavan jarankaisemattoman käyttäytymisen välillä.Näiden tulkinta ja perusteleminen jää viimekädessä oikeuskäytännössä ja -kirjallisuu-dessa tehtäväksi.

5 §. Koventamisperusteet

Luvun 5 §:ssä säädetään yleisistä koventa-

HE 44/2002 vp 191

misperusteista. Rangaistuksen koventamispe-rusteita olisivat 1) rikollisen toiminnan suun-nitelmallisuus, 2) rikoksen tekeminen vaka-vien rikosten tekemistä varten järjestäyty-neen ryhmän jäsenenä, 3) rikoksen tekemi-nen palkkiota vastaan, 4) rikoksen kohdista-minen kansalliseen, rodulliseen, etniseen taimuuhun sellaiseen kansanryhmään kuulu-vaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisenperusteella, ja 5) tekijän aikaisempi rikolli-suus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikos-ten samankaltaisuuden johdosta tai muutenosoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuuttalain kielloista ja käskyistä.

Vastaava säännös sisältyy nykyiseen 6 lu-vun 2 §:ään. Siinä säädetyt perusteet ehdote-taan säilytettäviksi sisällöltään ennallaan. Li-säksi säädettäisiin rasistisista ja vastaavistamotiiveista koventamisperusteena.

1 kohta. Suunnitelmallisuuden koventavaavaikutusta rangaistukseen voidaan perustellasekä syyllisyys- että preventioperustein.Suunnitelmallisuus on yhtäältä osoitus rikol-lisen tahdon intensiteetistä, toisaalta koven-netuilla rangaistusuhilla voi juuri näissätilanteissa olla keskimääräistä suurempi pre-ventioteho. Perusteen soveltamiseksi ei riitälyhyt täytäntöönpanohetkinen harkinta, vaanrikoksen tekemisen ja siihen tähtäävän pi-tempiaikaisen toiminnan pitää olla suunnitel-tua. Suunnitelmallisuus saattaa koskea vainyhtä tekoa tai kokonaista rikossarjaakin.

Mittaamisperusteen soveltamisen kynnysvaihtelee rikostyypin mukaan. Jos tunnus-merkistö edellyttää jo itsessään jonkinasteistasuunnittelua, suunnitelmallisuuden tulee ollavoimaperäisempää kuin puheena olevaan ri-koslajiin säännönmukaisesti kuuluvan har-kinnan. Lisäksi on huomattava, että (erityi-nen) suunnitelmallisuus mainitaan useidenyksittäisten rikosten kvalifiointiperusteena.Näissä tilanteissa on 1 kohdan soveltamiselleasetettava aivan erityisen suuret vaatimukset.Rikokset, jotka tehdään säännönmukaisestiilman ennakkoharkintaa, esimerkiksi useatväkivaltarikokset, saattavat taas oikeuttaasäännöksen soveltamiseen jo vähäisemminedellytyksin.

Suunnitelmallisuus on usein pääteltävissärikoksen tekotavasta. Erityisesti pitkäaikaisetvalmistelutoimet ennen rikoksen tekemistäolisivat osoituksena laissa tarkoitetun perus-

teen käsillä olosta. Edelleen suunnitelmalli-suudesta voivat olla osoituksena toimet, joillataataan rikoksen menestyksellinen suoritta-minen, samoin kuin poikkeuksellisen laaja-mittaiseen toimintaan tähtäävät hankkeet.Suunnitelmallisuus voi vaihdella kumppa-neiden osuuden ja toiminnan mukaan. Kun-kin tekijän rangaistusta mitattaessa tutkitaan,kuinka hän on omissa toimissaan osoittanutsuunnitelmallisuutta.

2 kohta. Toisena rangaistuksen koventa-misperusteena olisi rikoksen tekeminen va-kavien rikosten tekemistä varten järjestäyty-neen ryhmän jäsenenä. Järjestäytynyt rikolli-suus edustaa erityistä uhkaa oikeusjärjestyk-sen suojaamille eduille toiminnan tehokkuu-den ja laajamuotoisuuden vuoksi. Yksi keinosen torjumiseksi on rikollisjärjestön toimin-taan osallistumisen säätäminen rangaistavak-si, mitä Suomessa on ehdotettu (HE183/1999 vp).

Suomessa on säädetty jo vuonna 1976 ylei-seksi rangaistusten koventamisperusteeksi ri-koksen tekeminen vakavia rikoksia vartenjärjestäytyneen ryhmän jäsenenä. Koventa-misperusteen soveltamisen edellytyksenä onensinnäkin se, että kysymyksessä on järjes-täytynyt ryhmä. Järjestäytymisen on oltavaniin tiivistä, että siitä voidaan päätellä käsky-valtasuhteiden olemassaolo ja työnjaon eriy-tyminen. Esimerkiksi sopii huumeliiga, jossayksi voi olla rahoittaja ja toiminnan johtaja,toinen huumeiden maahantuoja, kolmas tuk-kumyyjä ja muut jakelijoita vähittäiskaupas-sa. Taloudellinen rikollisuus ja rahanpesu,ihmiskauppa ja yleensä rajat ylittävät kan-sainvälisen rikollisuuden muodot ovat tyyp-piesimerkkejä perusteen soveltamisen tilan-teista. Sen sijaan nuorisojoukko, joka näpis-telee ja harjoittaa ilkivaltaa, ei kuulu nyt pu-heena olevan koventamisperusteen piiriin,koska jengin työnjako ei ole eriytynyt eikäsiinä ole erityisiä käskyvaltasuhteita (HE125/1975 II vp).

Perusteen soveltaminen edellyttää myös,että ne rikokset, joiden tekemistä vartenryhmä on järjestäytynyt, ovat vakavia. Ko-ventamisperusteen soveltamista ei kuiten-kaan ole yleisesti rajoitettu vakaviin rikok-siin. Se sopii vähäiseenkin rikokseen, jos seon välittömästi edistänyt liigan yhteistä toi-mintatavoitetta. Jos liigan jäsenen tekemällä

HE 44/2002 vp192

rikoksella ei ole mitään yhteyttä liigan toi-mintakokonaisuuteen, koventamisperustettaei voi käyttää (HE 125/1975 II vp).

Mittaamisperusteen soveltaminen saattaaosoittautua ongelmalliseksi erityisesti tapa-uksissa, joissa tekijä on mukana rikoksen te-kemisessä muiden painostuksesta ja ryhmä-kurin vaikutuksesta. Tässä niin kuin useissamuissakin tapauksissa tulee esiin rangaistuk-sen mittaamisperusteiden kaksinainen luon-ne: sama seikka saattaa eräissä tapauksissapuoltaa rangaistuksen koventamista, toisissaolosuhteissa se voi vuorostaan olla lieven-nyksen aihe.

3 kohta. Kolmas koventamisperuste koskisiteon motiivia. Rikoksen tekemistä palkkiotavastaan pidettäisiin nykyiseen tapaanrangaistuksen koventamisperusteena. Tällai-sen teon on katsottu osoittavan erityisensuurta syyllisyyttä. Palkkion ottaminenkertoo jotakin myös tekijästä ja hänenluonteenpiirteistään. Se, että tekijä suostuurikkomaan yhteiskunnan normeja vastaan,kunhan vain saa siitä korvauksen, osoittaahänessä erityistä piittaamattomuutta muidenintressejä kohtaan. Palkkiota vastaan tehdytrikokset vaativat usein myös suunnittelua,mikä sekin tukee vaatimusta keskimääräistäankarammasta rangaistuksesta. Kovennusedellyttää, että palkkiosta on sovittuennakolta, tai että tekijän on ainakin voitavapitää palkkiota aikaisempien kokemustensaperusteella todennäköisenä.

Myös tässä on tarpeen korostaa kokonais-arvostelun ja teon koko motivaatioperustanmerkitystä. Kaikki palkkiosta tehdyt teot ei-vät välttämättä ole suunniteltuja. Luvattupalkkio voi poikkeustilanteissa päinvastoinmuodostua tekijälleen niin suureksi houku-tukseksi, ettei hän ole voinut vastustaa kiusa-usta, mikä puolestaan voisi olla aiheena pi-kemmin rangaistuksen lieventämiseen.

4 kohta. Neljäntenä koventamisperusteenaolisi rikoksen kohdistaminen kansalliseen,rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseenkansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähänryhmään kuulumisen perusteella.

Yhteiskunnallisten muutosten seurauksenarasismi ja muukalaisviha ovat saaneet useissamaissa yhä näkyvämpiä ilmauksia. Se, ettäongelmaan tahdotaan reagoida myös rikos-lain keinoin, on luonnollista jo senkin vuoksi,

että tapa, jolla näitä asenteita ja näkemyksiätuodaan esiin, täyttää usein sellaisenaan ri-koksen tunnusmerkistön. Tämän ohella onyhä laajempi yksimielisyys siitä, että rikok-sia, joiden motiivina on ollut muukalaisvi-hamielisyys tai vihamielisyys erilaisia vä-hemmistöryhmiä kohtaan, tulisi arvostellakeskimääräistä ankarammin. Suomessa mie-lessä ovat olleet ennen kaikkea pakolaisiin jamaahanmuuttajiin kohdistuvat rikokset; toi-saalta sama asetelma syntyy myös, milloinrikoksen motiivina on ollut esimerkiksi uhrinuskonto tai etninen alkuperä.

Rikokset, jotka kohdistuvat suojaa kaipaa-viin vähemmistöryhmiin, ovat keskimääräistämoitittavampia, sillä ne vaarantavat näihinryhmiin kuuluvien asemaa, oikeuksia ja tur-vallisuutta tavalla, joka usein ylittää vastaa-vantyyppisen keskimääräisrikoksen edusta-man haitan. Rasistisista motiiveista tehty ri-kos saattaa herättää uhrissaan vakavia pelko-tiloja, koska hän ei ole joutunut rikoksen uh-riksi sattumalta, vaan sellaisen yleensä näky-vän ominaisuutensa vuoksi, joka altistaa hä-net mahdollisesti jatkossakin rikoksen koh-teeksi. Samoin kuin liigoittumista koskevankoventamisperusteen yhteydessä kovennusolisi myös perusteltavissa rasistisen väkival-lan kasvun uhalla. Rasistiset rikokset ovatusein myös hyvin suunniteltuja, verrattunaesimerkiksi konfliktitilanteen synnyttämiinpahoinpitelyihin tai hetken mielijohteestatehtyihin vahingontekorikoksiin. Myös tämäon perusteluna näiden rikosten ankarammallekohtelulle.

Säännöksen tarkoituksena on ennen kaik-kea suojata kansallisia, rodullisia ja etnisiävähemmistöjä rotuvihaan perustuvaa niin sa-nottua rasistista väkivaltaa vastaan. Säännösei kuitenkaan tarjoaa suojaa pelkästään vä-hemmistöryhmille. Joissain poikkeuksellisis-sa tapauksissa myös rikoksen kohdistaminenenemmistöryhmään kuuluvaan henkilöönvoisi olla koventamisperuste, jos rikos ontehty nimenomaan tähän ryhmään kuulumi-sen vuoksi.

Tärkeä rajoitus on, että kovennus koskeeainoastaan rikoksia, joiden motiivina on uh-rin kuuluminen säännöksessä tarkoitettuunkansanryhmään. Kaikkia tiettyihin kansan-ryhmiin suuntautuneita rikoksia ei tehdä tuol-laisen ryhmään kuulumisen vuoksi. Säännök-

HE 44/2002 vp 193

sen tarkoituksena on kuitenkin antaa suojaajuuri niitä rikoksia vastaan, joiden alkusyy jatekijän motiivi liittyy uhrin ominaisuuteentietyn kansanryhmän jäsenenä. Rajoitus tuo-daan ilmi säännösehdotuksessa edellyttämäl-lä, että rikos tapahtuu juuri sen vuoksi, ettäuhri kuuluu ehdotuksessa mainittuun ryh-mään.

Suojaa kaipaavina ryhminä mainitaan kan-salliset, rodulliset ja etniset kansanryhmät.Näiden lisäksi laissa annettaisiin suojaa myösmuihin sellaisiin kansanryhmiin kuuluville,jos kansanryhmä on jollakin tavoin rinnastet-tavissa kansallisiin, rodullisiin tai etnisiin vä-hemmistöihin. Luonnollinen tulkintaohjesaadaan yleisistä syrjintäsäännöksistä, joidentarjoama suoja on kuitenkin tässä esitettyälaajempi. Syrjintäsäännökset suojaavat kaik-kia vähemmistöjä, kun taas tässä on tarkoitussuojautua ainoastaan rasistisesti motivoitu-neita tai muukalaisvihamielisyyteen perustu-via rikoksia vastaan. Näihin voidaan kuiten-kin monessa suhteessa rinnastaa myös rikok-set, joiden motiivipohjana on kuuluminenmäärättyyn uskontokuntaan. Sama koskee ri-koksia, joiden perustana on viha seksuaalisiinvähemmistöihin kuuluvia kohtaan.

Säännöksessä ei rajata sen soveltamispiiriinkuuluvia rikoksia. Muiden yleisten mittaa-misperusteiden tapaan tämäkin koventamis-peruste kattaa periaatteessa kaikki rikostyy-pit. Säännöksen tausta ja tavoitteet huomioonottaen sen luontevin soveltamisala rajoittuuväkivaltarikoksiin sekä rikoksiin, joilla vaa-rannetaan vähemmistöön kuuluvien ihmisenturvallisuutta taikka toimeentulo- tai elin-mahdollisuuksia (esimerkiksi vahingonteot jatuhotyörikokset).

Näiden ohella laissa on joukko kri-minalisointeja, joiden nimenomaisena tarkoi-tuksena on tässä tarkoitettujen vähemmistö-jen suojaaminen. Tällaisia rikoksia ovat esi-merkiksi joukkotuhonta ja sen valmistelu,kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja syr-jintä (11 luvun 6, 7, 8 ja 9 §). Näissä tapauk-sissa vähemmistön suojan tarve on jo otettuhuomioon tunnusmerkistössä ja rangaistusas-teikoissa. Olosuhdetta, joka on jo otettuhuomioon tunnusmerkistön laadinnassa, eienää toistamiseen tule ottaa huomioon mit-taamisessa (niin sanottu kaksinkertaisen kva-lifioinnin kielto). Syrjintä tai kiihottaminen

kansanryhmää vastaan ei toisin sanoen tulesen ankarammin rangaistavaksi sillä perus-teella, että se perustuu esimerkiksi kansalli-suuteen tai ihonväriin.

Rasistisesti motivoituneet rikokset voivatkohdistua paitsi yksityisiin henkilöihin myöskansanryhmään. Esimerkiksi Ruotsin vastaa-vassa säännöksessä (rikoslain 29 luvun 2 §:n7 kohta) kohteena mainitaan erikseen myöskansanryhmä tai muu sellainen ryhmä. Vas-taavaa sääntelyä ei sisälly tähän ehdotukseen.Ne tilanteet, joissa rikos kohdistuu nimen-omaan tiettyyn ryhmään, ovat samalla tilan-teita, joiden varalta laissa on omat vähem-mistöryhmien suojaksi tarkoitetut tunnus-merkistöt, eikä kansanryhmiä ole niin muo-doin tarpeen erikseen mainita rikoksen koh-teena.

5 kohta. Rangaistusta koventaisi myös teki-jän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uudenrikoksen suhde rikosten samankaltaisuudenjohdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeis-tä piittaamattomuutta lain kielloista ja käs-kyistä. Säännöksen sanamuoto vastaa voi-massa olevan 6 luvun 2 §:n 4 kohdan sana-muotoa.

Uusiminen on käytännössä tärkein koven-tamisperuste. Periaate, jonka mukaan ensi-kertalainen ansaitsee lievemmän kohtelun,tavallaan toisen mahdollisuuden, on yleisestihyväksytty. Lähes yhtä riidattomana pidetäänperiaatetta, jonka mukaan rikosten toistami-sen myötä kohtelu ankaroituu. Sen tueksi, et-tä uusimista pidetään ankaroittamisperustee-na, voidaankin esittää joukko toisiaan tukeviaperusteluja: Rikoksensa jo saamastaan varoi-tuksesta huolimatta toistanut henkilö osoittaapiittaamattomuutta oikeusjärjestyksen nor-meista ja toisten oikeudellisesti suojatuistaintresseistä. Samoin uusiminen osoittaa piit-taamattomuutta tekijään itseensä kohdistetus-ta moitteesta ja varoituksesta. Ankaroitumi-nen voi siten perustua kohonneeseen syylli-syyteen. Toistuva rikoksiin syyllistyminenkertoo myös tekijän vaarallisuudesta tai ai-nakin taipumuksesta syyllistyä laittomuuk-siin myös tulevaisuudessa. Ankaroitumisellavoidaan tähdätä siten joko tekijän entistä te-hokkaampaan varoittamiseen tai viime kä-dessä hänen eristämiseensä. Sen mukaan,mille perusteista annetaan painoa, uusiminenrangaistuksen ankaroitumisperusteena ja uu-

HE 44/2002 vp194

simisen merkitys muodostuvat rangaistukseneri osaratkaisuissa erilaiseksi.

Ankaroitumisen perustelut eivät kuitenkaanole ongelmattomat. Laitosrangaistukset pi-kemmin heikentävät kuin parantavat tekijöi-den lain noudattamisen mahdollisuuksia.Normatiivisen syyllisyysajatuksen kannaltakroonisten rikoksenuusijoiden tekojen moitit-tavuus onkin toisintoimimismahdollisuudenheikkenemisen vuoksi usein keskimääräistäpienempi. Rikosten uusiminen liittyy useinmyös rikoksia suosivaan ja urautuneeseenelintapaan, jossa teot seuraavat toisiaan ilmanharkintaa ja niin, että tekijän tosiasiallisetmahdollisuudet vaikuttaa tapahtumien kul-kuun ovat rajoitetut. Yksi uusimissäännöstenuudistamisen lähtökohtia vuonna 1976 olikinharkitun ja piittaamattomuutta osoittavan uu-simisen erottaminen sellaisesta uusimisesta,jonka lähtösyyt ovat pikemmin tekijän sosi-aalisessa avuttomuudessa kuin hänen piit-taamattomuudessaan muiden intresseistä.

Vastasyyt, joita voidaan esittää uusimisenpitämiselle rangaistuksen koventamisperus-teena, on tarpeen ottaa huomioon harkittaessatapaa, jolla ankaroituminen toteutetaan. Neeivät kuitenkaan riitä perusteiksi ankaroitu-misesta luopumiseen. Viime kädessäankaroitumisen välttämättömyys perustuusamoihin syihin kuin rangaistuksen käyttöyleensä. Rikoslain tavoite, intressisuoja,vaatii sitä ponnekkaampia toimenpiteitä, mitäarvokkaammista intresseistä on kyse ja mitätodennäköisempänä niiden loukkausta pide-tään. Kun rikoslain rangaistukset ontarkoitettu vakavasti otettaviksi, järjestelmänuskottavuuden ylläpito vaatii, että seurauksiaasteittain kovennetaan uusimisen jatkuessa.Muu suhtautumistapa merkitsisi antautumistatilanteen edessä ja sen avointa myöntämistä,ettei rangaistusjärjestelmä edes periaatteessapyri pitämään kiinni intressisuojan tavoittees-taan.

Seuraamusjärjestelmän uskottavuuteen pe-rustuva uusimisesta seuraava ankaroituminenedellyttää siis vaiheittaista siirtymää lievem-mistä rangaistuslajeista ankarampiin. Samoinvoidaan perustella myös varoitusvaikutuk-seen vedottaessa. Sen jälkeen kun lajivali-koima on käytetty loppuun ja on päädyttyehdottomaan vankeusrangaistukseen, tilannekäy varoitusvaikutuksen kannalta ongelmal-

liseksi. Vankeuden pelotusvaikutus nojaaolennaisesti vankilaa kohtaan tunnettuihinpelkoihin. Nämä pelot katoavat nopeasti joensimmäisen vankilakokemuksen jälkeen.Kerran käytettynä ehdoton vankeusrangaistuson siten varoitusvaikutukseltaan aiempaaheikompi.

Uusimista on tarkasteltava myös yhteydes-sä niihin rikoksiin, joiden toistamisesta onkyse. Tärkeätä ei ole toisin sanoen se, että te-kijä todennäköisesti tulee syyllistymään uu-siin rikoksin, vaan se, millaisiin rikoksiin hä-nen otaksutaan syyllistyvän. Myös uusijoitarangaistaessa on huolehdittava siitä, että va-kavien rikosten ehkäisemiseen uhrataanenemmän voimavaroja kuin lievien ehkäise-miseen, samoin kuin siitä, että rangaistuksetkohdennetaan sinne, missä niillä voidaanolettaa olevan vaikutusta. Perusteltaessauusijoille määrättyjen ehdottomienvankeusaikojen pidentämistä tekijänvaarallisuudella on uusimisargumentinpainoarvoa pohdittaessa otettava huomioonyhtäältä odotettavissa olevien uusien rikostenvakavuus ja lukumäärä, toisaalta virhe-ennusteiden mahdollisuus sekä vankilanyhteiskunnalle ja uhrille aiheuttamat haitat jakustannukset.Edellä esitetyt näkökohdat ovat myös voi-massa olevan 6 luvun uusimissäännöksentaustalla. Lain tausta-ajatuksen mukaan uu-siminen ei sinänsä kovenna rangaistusta; ai-noastaan sellainen rikosten toistaminen, jokaosoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuuttalain kielloista ja käskyistä, vaikuttaa arvoste-luun. Tämä piittaamattomuus on pääteltävis-sä uuden ja aikaisemman rikoksen välisestäsuhteesta. Rikosten välinen suhde vuorostaanosoittaa laissa tarkoitettua piittaamattomuuttamuun muassa silloin, kuin kyse on samankal-taisista teoista. Selitys sille, miksi juuri rikos-ten samankaltaisuuteen tulisi ratkaisussakiinnittää huomio, ei ole aivan selvä. Tällai-nen uusiminen osoittaa ainakin, että tekijä onjohdonmukaisen piittaamaton tietyntyyp-pisistä toisten intresseistä.

Samankaltaisuuskaan ei riitä, jos rikostentoistaminen on pikemmin osoitus rikoksiinurautuneesta elämäntavasta kuin tietoisesta jailmeisestä oikeusjärjestyksen uhmaamisesta.Myös satunnainen uusiminen jää lainkohdansoveltamisen ulkopuolelle. Satunnaisuuttaosoittaa muun muassa rikosten välillä kulu-

HE 44/2002 vp 195

nut pitkähkö aika. Lain edellyttämä piittaa-mattomuus tulee todistetuksi ennen kaikkearikosten ollessa harkittuja ja suunniteltuja,siis tilanteissa, joissa on kyse tietoisista ri-koksentekopäätöksistä ja joissa rangaistuksil-la voi olettaa olevan myös yleisestävää vai-kutusta. Kun kvalifiointi kytketään aikai-semman ja uuden rikoksen välisestä suhtees-ta pääteltävään harkittuun ja tietoiseen lain-rikkomiseen, motivointikykyä yleisesti hei-kentävät teko- ja tekijäkohtaiset olosuhteet,esimerkiksi yleiset lieventämisperusteet, nuo-ruus ja alentunut syyntakeisuus, sulkevat poisainakin tekosyyllisyyteen pohjautuvan anka-roitumisen.

6 §. Lieventämisperusteet

Ehdotetun pykälän mukaan rangaistuksenlieventämisperusteita olisivat 1) rikoksen te-kemiseen vaikuttanut huomattava painostus,uhka tai muu sen kaltainen seikka, 2) rikok-seen johtanut voimakas inhimillinen myötä-tunto taikka poikkeuksellinen ja äkkiarvaa-maton houkutus, tekijään kohdistunut karkealoukkaus tai muu vastaava seikka, joka on ol-lut omiaan heikentämään tekijän kykyä nou-dattaa lakia, 3) rikoksen tekeminen olosuh-teissa, joissa vastuuvapausperusteen sovel-taminen olisi lähellä, ja 4) tekijän ja asian-omistajan välillä saavutettu sovinto, tekijänmuu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensavaikutuksia taikka hänen pyrkimyksensäedistää rikoksensa selvittämistä.

Lieventämisperusteet on voimassa olevassa6 luvun 3 §:ssä kuvattu varsin väljiä ilmauk-sia käyttäen. Koska lieventämisperusteet vai-kuttavat syytetyn eduksi, niiden väljää mää-rittelyä samoin kuin laajentavaa tulkintaakinvoidaan pitää perusteltuna. Koventamis-perusteita taas on oikeusturvasyistä tulkittavasuppeasti.

1 kohta. Ensimmäisenä lievennysperustee-na mainitaan rikoksen tekemiseen vaikutta-nut huomattava painostus, uhka tai muu senkaltainen seikka. Sanamuoto vastaa nykyistä6 luvun 3 §:n 1 kohtaa. Kyse on ennen kaik-kea syyllisyysarvioinnista: näissä tilanteissatekijällä ei ole ollut täyttä valinnanvapauttaeikä teko ole myöskään syntynyt tekijänomasta aloitteesta tai halusta.

Painostaminen saattaa olla psyykkistä,

mutta tekijän toimimismahdollisuuksia voi-daan kaventaa myös suoraan fyysisin kei-noin, edellyttäen, ettei kyse ole vastuusta va-pauttavasta absoluuttisesta pakosta. Ulkoisettekijät saattavat luoda normiristiriidan, jol-loin tekijä tuntee olevansa velvollinen seu-raamaan lain kanssa ristiriidassa olevaa toistanormia. Esimerkkinä voi olla esimiehen alai-selleen antama käsky rikoksen tekemiseen.Lieventämisperustetta olisi siten mahdollistasoveltaa esimerkiksi vahtimestariin, joka ra-vintolan omistajan käskystä kieltäytyy pääs-tämästä ulkomaalaissyntyistä asiakasta ravin-tolaan ja syyllistyy näin työpaikan menettä-misen pelosta syrjintään. Painostuksen ohellasaattavat lievennystä tukea tietyt velvoitta-viksi koetut odotukset. Vaikka työnantaja eisuoraan käskisi työntekijää syrjintään, voivathänen käsityksensä olla niin tunnettuja, ettätyöntekijä toimii niihin sisältyvän odotuksenmukaisesti. Tällaisista tilanteista hallituksenesitys (HE 125/1975 II vp) mainitsee esi-merkkinä myös perheenisän auktoriteetin,johon taipuvina perheen muut jäsenet ottavatosaa isän rikoksiin.

Lieventämisperusteen soveltaminen edel-lyttää, että painostus, uhka tai muu vastaavavaikutin on huomattava. Rajoitus on perustel-tu, sillä esimerkiksi erilaisissa nuorisoryh-missä ja muissa osakulttuureissa esiintyneesäännönmukaisesti lievemmän asteista ryh-mäpainetta, joka johtaa lain ja osakulttuurinnormien ristiriitaan.

Kääntöpuolena voi olla rikokseen painos-taneen keskimääräistä ankarampi vastuu.Meillä yllyttäjää rangaistaan periaatteessayhtä ankarasti kuin tekijää. Tästä huolimattaerot toiminnan intensiteetissä saattavat vaih-della. Ääripäätä edustaa tilanne, jossa yllytyslähenee jo pakottamista tai jossa kyse on ta-vanomaisen yllytyksen sijasta painostamises-ta tai rikokseen johdattelusta. Näissä tapauk-sissa yllyttäjän toimintaa ja rikokseen painos-tamista voidaan pitää jo koventamisperustee-na, etenkin jos tämä on tapahtunut käyttämäl-lä hyväksi toisen yllyttäjästä riippuvaa taimuutoin alisteista asemaa (tällainen säännöson Ruotsin rikoslain 29 luvun 2 §:n 5 koh-dassa). Myös milloin yllyttäjä itse osallistuumyös rikoksen varsinaiseen toimeenpanoon,voidaan häntä usein rangaista muita anka-rammin rikoksen päätekijänä. Arvostelussa

HE 44/2002 vp196

vaikuttaa myös muiden osallisten valmius ri-koksen tekemiseen. Niinpä jo rikoksenteko-päätöksensä tehnyttä henkilöä yllyttänyttuomitaan avunantajana. Myös tässä on mah-dollisuus aste-eroihin siitä riippuen, kuinkavalmis varsinaisen tekijän päätös oli.

2 kohta. Tuomiota lieventäisi pykälän2 kohdan perusteella myös rikokseen johta-nut voimakas inhimillinen myötätunto taikkapoikkeuksellinen ja äkkiarvaamaton houku-tus, tekijään kohdistunut karkea loukkaus taimuu vastaava seikka, joka on ollut omiaanheikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia.Samaa tarkoittava säännös on nykyisessä6 luvun 3 §:n 2 kohdassa. Nykyistä lieventä-misperustetta ehdotetaan muutettavaksi kui-tenkin siten, että säännökseen lisättäisiinprovokaatioon viittaava tekijään kohdistunutkarkea loukkaus.

Myötätunto. Rikokseen johtaneesta voi-makkaasta inhimillisestä myötätunnosta onvanhastaan mainittu esimerkkinä niin sanottuarmomurha. Joku voi esimerkiksi surmatavaikeasti sairaan omaisensa tämän sietämät-tömien kärsimysten lopettamiseksi. Sääli ri-koksen vaikuttimena voi oikeuttaa vuoros-taan rangaistuksen lieventämiseen esimerkik-si silloin, kun äiti anastaa ruokatavaroitapuutteessa eläville lapsilleen. Se, milloin ky-se on lainkohdassa edellytetystä voimakkaas-ta inhimillisestä myötätunnosta, joudutaanviime kädessä arvioimaan yleisen elämänko-kemuksen perusteella. Myötätunnon lievem-pää rankaisemista puoltavat argumentit eivätvälttämättä edellytä, että tunne olisi heiken-tänyt tekijän lainnoudattamiskykyä. Sana-muodon mukaan viittaus lainnoudattamisky-vyn heikkenemiseen liittyykin vain lainkoh-dan muihin perusteisiin.

Houkutus. Myös poikkeuksellinen ja äk-kiarvaamaton houkutus lieventää rangaistus-ta. Houkutuksen tulee olla äkkiarvaamaton.Lievennys on tarkoitettu rajattavaksi vainpäähänpistosta tehtyihin rikoksiin, joidenolennainen aihe on houkutteleva ja suotuisatilaisuus. Harkitsevakin rikoksentekijä pyrkiitekemään rikoksensa suotuisissa olosuhteissaja saattaa odotella näitä hyvinkin pitkään.Tällaisen tilaisuuden sitten koittaessa ei sitäennakolta odotettuna voida enää pitää laissatarkoitetussa mielessä äkkiarvaamattomana.Toteutuksen helppous ei sekään yksin riitä.

Esimerkiksi valintamyymälästä anastava eiyleensä voi vedota tähän perusteeseen, silläjokainen tällaiseen myymälään menevä on joennakolta selvillä vallitsevista olosuhteista.Normaali tavaroiden asettelu ei perusta poik-keuksellista houkutusta laissa tarkoitetussamielessä. Henkilö, joka kokeiltuaan useidenautojen lukkolaitteita lopulta osuu lukitse-mattomaan ajoneuvoon, jää yhtä lailla vailleperusteen tuomaa lievennystä. Tällainen ti-laisuus luvattomaan käyttöön ei enää ole äk-kiarvaamaton.

Tekijään kohdistunut karkea loukkaus. Uu-tena lieventämisperusteen sovelta-misesimerkkinä ehdotetaan säädettäväksi, et-tä myös tekijän vihastuttaminen karkeallaloukkauksella (provokaatio) voi olla lieven-tämisperuste. Provokaation merkitystä arvioi-taessa on määräävänä ärsytyksen voimak-kuus. Kun provokaation lieventävä vaikutusperustuu ärsytyksen nostattamaan tunne-kuohuun, tulee vastareaktion seurata ärsytys-tä verraten nopeasti. Mitä pitempi aika louk-kauksen ja vastareaktion välillä on, sitä vä-häisempi on provokaation rangaistusta lie-ventävä merkitys. Aikavälin venyessä saate-taan jossain vaiheessa siirtyä rangaistustalieventävästä provokaatiotilanteesta rangais-tusta koventavaan kostotarkoitukseen.

Muu vastaava seikka. Viittaus muihin lain-noudattamiskykyyn vaikuttaviin seikkoihinon aiemmin kattanut muun muassa erilaisetyleisiä anteeksiantoperusteita lähellä olevattilanteet. Kun näiden varalta lakiin ehdote-taan nyt otettavaksi kaikkia vastuuvapauspe-rusteita tarkoittava yleisviittaus (3 kohta),2 kohdan viittauksen itsenäinen merkitys vä-henee. Tällaisena muuna seikkana voisi tullakysymykseen esimerkiksi kolmanteen osa-puoleen, kuten tekijän perheenjäseneen koh-distunut loukkaus.

Oikeuselämässä vedotaan usein myös hu-malan ja päihtymyksen mukanaan tuomiinmotivointiongelmiin. Rikoslain voimassaolevan 3 luvun 4 §:n 2 momentin säännöksenmukaan itse hankittu humala ei yksinään kui-tenkaan riitä rangaistuksen vähennykseksi.Tämä lähtökohta säilyisi myös uudessa lais-sa. Toisaalta vaikka juopuneena tehtyjä ri-koksia ei yleisestävistä syistä voidakaan kaa-vamaisesti arvostella keskimääräistä lie-vemmin, täytyy yksittäistapauksissa olla

HE 44/2002 vp 197

mahdollisuus ottaa humalan motivaatiotavaikeuttava vaikutus huomioon. Jos tekijänauttii erehdyksessä tai tietämättään alkoho-lia ja tekee rikoksen alkoholin vaikutuksenalaisena, rangaistusta on mahdollisuus lie-ventää jo lain sanamuodonkin mukaan. Lie-vennys voidaan ulottaa myös tilanteisiin,joissa alkoholilla on epätyypillinen tai muu-toin yllättävä vaikutus, johon tekijä ei voinutvarautua. Esimerkiksi anastusrikokseen, jo-hon tekijä syyllistyy humalassa ja ilman jär-kevää motiivia vain tilanteen saattelemana,voitaneen suhtautua jonkin verran lievem-min. Vaikeimmin arvosteltavia ovat syvässähumalassa tehdyt väkivaltarikokset. Samatyleispreventiiviset syyt, jotka pakottavatjoustamaan syyllisyysperiaatteen vaatimuk-sista, myös edellyttänevät, ettei humalaakohdella yleisenä lievennysperusteena.

3 kohta. Rangaistusta lieventäisi esityksenmukaan myös rikoksen tekeminen olosuh-teissa, joissa vastuuvapausperusteen sovel-taminen olisi lähellä. Lainkohdassa tarkoitet-tuja tilanteita ovat 4 luvussa säännellyt kiel-toerehdys, hätävarjelu, pakkotila ja voima-keinojen käyttö, ehdotetussa 45 luvun26 b §:ssä säännelty esimiehen käsky ja eh-dotetussa pakkokeinolain 1 luvun 2 a §:ssäsäännelty itseapu.

Tietämättömyys oikeudenvastaisuudesta(kieltoerehdys) vapauttaa vastuusta vain, joserehtyminen on ollut ilmeisen anteeksiannet-tava. Vaikka olosuhteet eivät täytä vastuustavapauttavalle kieltoerehdykselle asetettaviaehtoja, saattavat ne kuitenkin riittää vastuunlievennykseen. Siten tietämättömyys teon oi-keudenvastaisuudesta, joka on perustunutesimerkiksi lainsäädännöllisen tilanteen epä-selvyyteen, virheellisiin viranomaisneuvoihintai toisistaan poikkeaviin tulkintasuosituksiinja virallisohjeisiin, voi johtaa rangaistuksenlievennykseen tai joissain tapauksissa myöstuomitsematta jättämiseen.

Hätävarjelun liioittelu jää ehdotuksen mu-kaan rankaisematta, jos olosuhteet olivathyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyyssekä tilanne muutenkin huomioon ottaen sel-laiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinutvaatia muunlaista suhtautumista. Hätävarje-lun rajat voidaan ylittää, paitsi käyttämälläliikaa voimaa, myös aloittamalla hätävarjeluliian aikaisin tai jatkamalla puolustusta tar-

peettoman kauan. Rangaistavan hätävarjelunliioittelun moitittavuusarviossa kiinnitetäänhuomio hätävarjelun yleisiin arviointiperus-teisiin. Mitä yllätyksellisempi tilanne ja mitälyhyempi harkinta-aika, sitä ymmärrettä-vämmiksi käyvät mahdolliset virhe-arvioinnit. Kokonaisarviossa on lupa ottaahuomioon myös tekijän subjektiiviset tunte-mukset. Koska ehtona on, ettei tekijältä "koh-tuudella olisi voinut vaatia" muunlaista suh-tautumista, on mukana myös normatiivinenelementti. Kaikilta vaaditaan määrättyä ky-kyä itsehillintään. Pelkästään se, että tekijänon vaikea hillitä itseään ja tekemisiään, eiyksin oikeuta vastuuvapauteen. Ymmärrettä-viä ja lievennykseen oikeuttavia ovat etenkinsellaiset motivointivaikeudet, jotka syntyvätdefensiivisten tuntemusten ja reaktioidenvoimasta. Liioiteltu voimankäyttö, jonkataustalla ovat valloilleen päässeet aggressii-viset tuntemukset, kuten viha, kostonhalu jaraivo, arvostellaan vastaavasti ankarammin.

Oikeudenvastainen pakkotilateko voisi jää-dä rangaistuksetta, jos tekijältä ei pelastetta-van edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys japakottavuus sekä muut seikat huomioon otta-en kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaistasuhtautumista. Vaikka puolustustilanne ei an-taisikaan aihetta täyteen vastuuvapauteen,vastuun lievennys on kuitenkin mahdollinen.Mittaamisarviossa kiinnitetään tällöin huo-mio muun muassa pelastettavan edun subjek-tiiviseen merkitykseen tekijälle. Tunnearvot-kin ovat arvoja, joille on syytä antaa jon-kinasteinen, joskin ehkä pienempi suoja kuinoikeusjärjestyksen objektiivisesti tunnusta-mille arvoille. Myös tekotilanteeseen liitty-villä ulkoisilla seikoilla on merkitystä. Mil-loin esimerkiksi ajan puute esti järkevänpunninnan, olivat myös lainnoudattamismah-dollisuudet keskimääräistä heikommat.

Myös lakiin kirjaamattomat vastuuvapaus-perusteet antavat viitteitä seikoista, joilla voimoitearvostelussa olla merkitystä. Näihinkuuluu määrätilanteissa myös loukatun suos-tumus. Sellainenkin suostumus, joka ei ko-konaan poista teon oikeudenvastaisuutta,saattaa kuitenkin lieventää esimerkiksi pa-hoinpitelyrikoksesta tuomittavaa rangaistus-ta. Erillisen maininnan ansaitsevat myös ta-paukset, joissa uhri tai ulkopuolinen suuren-tavat omalla käyttäytymisellään rikoksesta

HE 44/2002 vp198

syntyviä vahinkoja, esimerkiksi kieltäytymäl-lä lääkärinhoidosta tai hidastamalla hoitoonpääsemistä. Tällaisesta ennakoimattomastatoiminnasta aiheutuvia lisävahinkoja ei luetatekijän syyksi.

4 kohta. Ehdotettu 4 kohta koskisi rikoksentekemisen jälkeisiä tapahtumia. Rangaistustalieventäisi tekijän ja asianomistajan välilläsaavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimys es-tää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikkahänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa sel-vittämistä. Säännös vastaa sisällöltään ja sa-namuodoltaan nykyistä 6 luvun 3 §:n 3 koh-taa kuitenkin siten, että siihen on lisätty so-vintoa koskeva maininta. Rikoksen vaikutus-ten poistaminen ja selvittämisen edistäminenon sukua yrityksestä luopumista ja tehokastakatumista koskevalle säännökselle. Samaaajatusta heijastavat myös yleisiin toimenpi-teistäluopumissäännöksiin otetut kohtuuspe-rusteet.

Kun muut lieventämisperusteet liittyvätennen kaikkea tekijän teonhetkisen motivaa-tion ja syyllisyyden arvosteluun, teonjälkei-sen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lie-vennys perustuu enemmänkin kriminaalipo-liittisiin tarkoituksenmukaisuussyihin. Va-hinkoja hyvittäneelle rikoksentekijälle tarjot-tava lievennys palvelee ennen kaikkea uhrinetuja; hän saattaa näin saada osan vahingois-taan paremmin korvatuksi. Rikoksensaselvittämistä edistäneen palkitseminen lie-vennyksin taas perustuu prosessiekonomisiinja tutkinnallisiin intresseihin.

Sovinto. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi yh-tenä rikoksen vaikutusten poistamisen muo-tona erikseen maininta tekijän ja uhrin välilläsaavutetusta sovinnosta. Sovittelumenettelyäei vielä tunnettu 1970-luvulla, jolloin rikos-lakiin otettiin säännökset rangaistuksen mit-taamisesta. Sovittelun sittemmin laajentuessasiitä on otettu maininnat sekä syyttämättä ettätuomitsematta jättämistä koskeviin säännök-siin. On selvää, että sovinnon tekemisellä jatekijän ja uhrin välillä toimitetulla sovittelul-la on yhtäläinen merkitys mittaamisessa kuintoimenpiteistä luopumista harkittaessa.

Sovittelu on usein samastettu useissa kun-nissa toimiviin kunnallisiin sovitteluprojek-teihin. Tuon toiminnan nopea laajentuminenonkin ehdotetun lainmuutoksen ja jo toteutu-neiden lainmuutosten yhtenä perusteena.

Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan ra-joitu vain kunnalliseen sovittelutoimintaan.Myös muunlaiset osapuolten väliset sopimi-set voidaan ottaa huomioon. Laissa ei myös-kään edellytettäisi, että sovintosopimus olisijo täytetty. Täytetty sovintosopimus luonnol-lisesti painaa mittaamisessa enemmän kuinpelkkä sovinnon tarjous. Toisaalta sovittelu-ja syyteprosessien keskinäinen kulku ja so-vintosopimuksen täyttämisen ajankohta riip-puvat usein seikoista, joihin tekijä ei voi vai-kuttaa. Sen vuoksi olisi epäoikeudenmukaistaasettaa rikoksesta epäillyt eri asemaan vaik-kapa erilaisen maksukyvyn vuoksi tai sen pe-rusteella, kuinka nopeasti sovittelu on käyn-nistynyt ja asiassa on päästy eteenpäin. Li-säksi uhrin korvausintressien täyttäminen onvain yksi, joskin sinänsä tärkeä seikka, johonsovittelun arvo ja merkitys perustuu. Näin ol-len myös sellaisille sovintoyrityksille tuleeantaa merkitys, joissa sovinto osapuoltenkesken jää saavuttamatta tekijän yrityksistähuolimatta. Vaikkei lievennystä tällöin voi-kaan perustaa osapuolten välillä saavutettuunsovintoon, tekijän sovitteluhalukkuutta voihyvin pitää lainkohdassa tarkoitettuna muunatekijän toimintana rikoksensa vaikutustenpoistamiseksi.

Pyrkimys estää tai poistaa rikoksen vaiku-tukset. Rangaistusta lieventäisi myös tekijänmuu pyrkimys estää tai poistaa rikoksensavaikutuksia. Rikoksen vaikutukset voidaanestää ehkäisemällä seurauksen syntyminentai palauttamalla muutoin oikeustila ennal-leen. Lievennys voi tulla kysymykseen tilan-teissa, joissa pahoinpitelijä auttaa uhrin sai-raalahoitoon tai tuhotyöhön syyllistynyt hä-lyttää palokunnan. Lievennykseen voi oi-keuttaa edelleen esimerkiksi anastettujen ra-hojen ja tavaroiden palauttamisen omaisuus-rikoksissa tai valheellisten tietojen oikaise-minen kunniaan kohdistuvissa rikoksissa.Käytännössä tekijä voi poistaa rikoksen vai-kutukset tai ainakin hyvittää aiheuttamansavahingot suoraan vahingonkorvauksin. Va-hinkojen korvaaminen onkin tyypillinen lie-ventämisperusteen tarkoittama soveltamis-tilanne.

Lievennykseen riittää pelkkä pyrkimys. Eisiis vaadita, että tässä onnistuttaisiin.Toisaalta onnistuessaan toimet rikoksenvaikutusten poistamiseksi tuovat rangais-tukseen usein vielä suuremman lievennyksen

HE 44/2002 vp 199

usein vielä suuremman lievennyksen ja voi-vat poistaa vastuun kokonaankin, milloin yri-tyksestä luopumista ja tehokasta katumustakoskevat ehdot tulevat täytetyiksi.

Toisin kuin nykyisessä 6 luvun 3 §:n3 kohdassa, lievennyksen muodolliseksiedellytykseksi ei enää asetettaisi tekijän va-paaehtoisuutta tai oma-aloitteisuutta. Myösuudempaa lainsäädäntöä edustavissa syyttä-mättä ja tuomitsematta jättämistä koskevissasäännöksissä on luovuttu tästä vaatimuksesta.Se, mikä merkitys tekijän oma-aloitteisuudelle asiassa annetaan, ratkeaa pal-jolti sen mukaan, pannaanko paino syylli-syys- vai tarkoituksenmukaisuusperusteille.Vapaaehtoisuus lievennyksen ehtona liittyyennen kaikkea syyllisyysarvosteluun. Tässäesityksessä sekä aiemmassa lainsäädännös-säkin omaksutun kannan mukaan selvä pää-paino on kuitenkin erilaisilla käytännöllisilläsyillä kuten uhrin korvausintresseillä, proses-sitaloudellisilla säästöillä ja rikoksen selvit-tämisestä saaduille muilla eduilla. Toisaaltatekijän suhtautumisella omaan tekoonsa onmyös tekorikosoikeudellisessakin järjestel-mässä oma, joskin verraten rajattu syylli-syysperusteinen merkityksensä. Näistä syistäarvioinnissa on lupa edelleen kiinnittää huo-mio myös siihen, kuinka oma-aloitteista teki-jän toiminta on ollut. Vapaaehtoinen vahin-kojen korvaaminen painaa lieventämisperus-teena enemmän kuin sellainen korvaus, jokaon suostuttu maksamaan vain pakon edessä.On kuitenkin huomattava, että kysymys onaina aste-eroista. Ulosottoa lukuun ottamattajokseenkin kaikki korvaussuoritukset nimit-täin edellyttävät ainakin jonkinlaista yhteis-työtä tekijän puolelta. Ne ovat siis joltainosin vapaaehtoisia ja joltain osin pakon edes-sä maksettuja.

Rikoksen selvittämisen edistäminen. Omanrikoksen selvittämisen edistämisen hyväk-syminen lievennysperusteeksi nojaa ennenkaikkea tarkoituksenmukaisuussyihin, vaikkarikoksentekijän antamaa tunnustusta voi pitäälievennysperusteena myös eettisin syin. Esi-merkkinä oman rikoksensa selvittämisenedistämisestä voi olla, paitsi vilpitön käyttäy-tyminen kuulusteluissa, muun muassa tun-nustaminen, myös itsensä ilmiantaminen.Vaikka tunnustus voidaankin ottaa tarkoituk-senmukaisuussyin huomioon rangaistuksen

lievennyksenä, ei kiistäminen kelpaa vastaa-vasti koventamisen perusteeksi.

Lieventämisperuste rajoittuisi tekijän omiinrikoksiin, kuten nykyisinkin. Toisin sanoenrikoskumppaneiden tai ylipäätään muiden te-kijän tiedossa olevien rikoksentekijöiden ri-kosten paljastaminen ei lieventäisi tekijänkohtelua, toisin kuin eräissä anglo-amerikkalaisen oikeuskulttuurin maissa. Ky-symystä on käsitelty tarkemmin edellä 6 lu-vun perusteluissa kohdassa C.3.

7 §. Kohtuullistamisperusteet

Kriminaalipoliittisten tarkoituksenmukai-suusargumenttien ohella rangaistusta lieven-tävien perusteiden joukossa erotetaan omaksiryhmäkseen moitearvosteluun kuulumatto-mat kohtuusperusteet. Näissä kyse ei oleniinkään rikoksen vakavuuden tai tekijänsyyllisyyden arvottamisesta, vaan paino ontekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutus-ten arvioimisessa, tarvittaessa sen kohtuullis-tamisessa ja tarpeettomien haittojen välttämi-sessä.

Edellä 6 §:ssä säädetyn lisäksi olisirangaistusta lieventävinä seikkoina otettava7 §:n mukaan huomioon 1) tekijälle rikokses-ta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuvamuu seuraus, 2) tekijän korkea ikä, tervey-dentila tai muut henkilökohtaiset olot sekä 3)rikoksen tekemisestä kulunut huomattavanpitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mu-kainen rangaistus johtaisi näistä syistä koh-tuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseenlopputulokseen.

1 kohta. Pykälän 1 kohdan mukaanrangaistusta lieventävänä seikkana olisi siisotettava huomioon myös tekijälle rikoksestajohtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muuseuraus, jos vakiintuneen käytännön mukai-nen rangaistus näistä syistä johtaisi kohtuut-tomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lop-putulokseen. Lainkohta vastaa asiallisestinykyistä 6 luvun 4 §:ää, mutta on sanamuo-doltaan tätä lyhyempi.

Lainkohdassa nimetyillä muilla seurauksil-la tarkoitetaan ensinnäkin viranomaistenmääräämiä seuraamuksia, kuten huomattavaavahingonkorvausta, lastensuojelun pakko-toimia, tuntuvia konfiskaatiomääräyksiä javirkamiehelle määrättyjä kurinpitotoimenpi-

HE 44/2002 vp200

teitä. Myös epäviralliset seuraamukset kutentyöpaikan menetys ja rikoksen saama poik-keuksellinen julkisuus kuuluvat säännöksenpiiriin. Tämän lisäksi säännöstä voidaan so-veltaa kaikenlaisiin rikoksentekijälle teostaaiheutuneisiin tosiasiallisiin seurauksiin. Josesimerkiksi rattijuopumuksesta tuomittavahenkilö on loukkaantunut vakavasti rikoksenyhteydessä sattuneessa liikenneonnettomuu-dessa, kohdan soveltaminen voi tulla kysy-mykseen.

Lievennyksen edellytyksenä on, että koko-naisseuraamus olisi muutoin muodostumassakohtuuttomaksi tai poikkeuksellisen haitalli-seksi. Peruste on tarkoitettu poikkeussään-nökseksi. Rikokseen liittyy säännönmukai-sesti monenlaisia seuraamuksia ja haittoja.Esimerkiksi julkisuuden henkilöt tai merkit-tävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevatjoutuvat omissa toimissaan ottamaan huomi-oon sen, että heidän tekemiään rikoksia käsi-tellään näkyvästi tiedotusvälineissä. Sään-nönmukainen mediajulkisuus ei sinänsä riitäyleensä lievennyksen perustaksi. Mutta josjulkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhtei-siin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuk-sia tuomittujen ja usein jo epäiltyjen elä-mään, on nuo seuraukset lupa rangaistustamäärättäessä ottaa kohtuuden mukaan huo-mioon. Kelvatakseen lieventämisperusteeksisanktiokumulaation tulee kuitenkin olla kes-kimääräistä huomattavasti tuntuvampaa.Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oi-keuta soveltamaan säännöstä.

2 kohta. Toiseksi rangaistusta lieventäisivättekijän korkea ikä, terveydentila taikka muuthenkilökohtaiset olot. Myös tässä vaaditaan,että vakiintuneen käytännön mukainen ran-gaistus näistä syistä johtaisi kohtuuttomaantai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulok-seen. Peruste on yleisenä mittaamisperustee-na uusi, mutta vastaa sisällöltään toimenpi-teistä luopumisen kohtuusperustetta.

Oikeudenmukaisuus vaatii lähtökohtaisesti,että myös rangaistusten eriasteinen kohden-tuminen eri ihmisille otettaisiin mittaamises-sa huomioon. Varallisuusrangaistusten yh-teydessä tämä on järjestetty päiväsakkojärjes-telyin. Mutta on myös huomautettu, että va-pausrangaistuskin kohtaa eri ihmisiä hyvineri tavoin. Hyvässä yhteiskunnallisessa ase-massa oleva menettää vankilaan joutuessaan

paitsi vapautensa, usein myös siihen saakkasaavuttamansa aseman. Seikan merkitys mit-taamisessa on kuitenkin kiistanalainen. Pel-kästään se, että joillakin on enemmän mene-tettävää, koska heille on tässä maailmassaenemmän annettu, ei ole kestävä peruste koh-telun lieventämiseen. Voimassa olevan rikos-lain keskeinen valmistelija Jaakko Forsmankirjoitti runsaat sata vuotta sitten, kuinka vas-tuunalaisuus yhteiskuntaa kohtaan on sitäkorkeampi, mitä korkeampi yhteiskunnalli-nen asema on.

Samat oikeudenmukaisuusnäkökohdat ei-vät sen sijaan estä iän ja terveydentilan huo-mioon ottamista. Vakava sairaus tai korkeaikä on legitiimi peruste välttää vapausran-gaistuksen käyttöä tai lyhentää rangaistusai-kaa. Ikäjakautuman toisessa päässä taas kehi-tysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokeelaitoselämän ja ympäristön muutoksen voi-makkaammin kuin kypsään ikään ehtinythenkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevienelinvuosien hukkaaminen vankilaan merkit-see myös nuoren tulevaisuuden kannaltausein korvaamatonta menetystä. Tarkastelta-vat perusteet koskevat ensi sijassa valintaaehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä,mutta niillä on myös merkitystä ehdottomanvankeuden pituudesta päätettäessä.

3 kohta. Kolmantena kohtuullistamisperus-teena mainitaan rikoksen tekemisestä kulunuthuomattavan pitkä aika. Tässäkin tapaukses-sa edellytyksenä on, että vakiintuneen käy-tännön mukainen rangaistus johtaisi kohtuut-tomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lop-putulokseen.

Kohtuullistamisen taustasyyt ovat tässä ta-pauksessa samoja, joilla perustellaan rikosoi-keudellisen vanhentumisen vastuusta vapaut-tava vaikutus. Rikoksen muiston hälvetessäei yleisestävyys sen enempää kuinsovitusajatuskaan enää vaadi samassa määrinrikoksen täyttä rankaisemista. Sanktion koh-dentuminen henkilöön, jonka elämäntilanneon kokonaan toinen kuin rikoksen tekohet-kellä, saattaa olla tarkoituksetonta myös eri-tyisestävien näkökohtien alkuperäisten ta-voitteiden kannalta. Vanhasta rikoksesta ran-gaistaessa normaalirangaistus saattaa siisosoittautua paitsi keskimääräistä ankaram-maksi myös erityisprevention kannalta kes-kimääräistä haitallisemmaksi. Vanhentumis-

HE 44/2002 vp 201

ajan rajoilla oleviin rikoksiin on näistä syistämahdollista suhtautua suuremmalla ymmär-ryksellä.

Paljon riippuu luonnollisesti olosuhteista javanhentumisajoista. Talousrikoksissa ei kah-den vuoden vanhentumisajan lähestyminenloppuaan vielä anna aihetta suhtautumisenmuutoksiin. Sen sijaan täyteen rangaistuk-seen tuomitseminen vähäisestä omaisuusri-koksesta lähes viiden vuoden kuluttua sen te-kemisestä saattaa olla kohtuutonta etenkin,jos tekijä on käyttäytynyt moitteettomasti. Jolyhyempikin aika voi perustaa poikkeustapa-uksissa pätevän aiheen lievennykseen, jos te-kijän elämänolosuhteet rikoksen jälkeen ovatkehittyneet niin, että hänen tempaamisensairti senhetkisistä oloista vahingoittaisi vaka-vasti tulevia sosiaalisen selviytymisen mah-dollisuuksia. Jälkimmäiset näkökohdat eivätole sidottuja prosessuaalisen vanhentumisentosiasialliseen kulkuun. Toinen asia on, ettäylipitkäksi muodostunut prosessi ja siihenliittyvät sielulliset kärsimykset voidaan ottaasanktiokumulaatiota koskevien periaatteidennojalla huomioon osana rikoksen seuraamus-ta.

8 §. Rangaistuslajista ja rangaistus-asteikosta poikkeaminen

Pykälän 1 momentissa luetellut perusteetoikeuttaisivat tuomitsemaan laissa säädettyälievemmänlajisen rangaistuksen tai alitta-maan teosta säädetyn vähimmäisrangaistuk-sen. Tämä olisi mahdollista, jos 1) tekijä ontehnyt rikoksensa alentuneesti syyntakeisena,2) rikos on jäänyt yritykseen, 3) tekijä ontehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana, 4) tekijätuomitaan avunantajana rikokseen soveltaen,mitä 5 luvun 6 §:ssä säädetään, tai hänenosallisuutensa rikokseen on muutoin muidenosallisuutta selvästi vähäisempi, 5) rikos ontehty olosuhteissa, joissa vastuuvapausperus-teen soveltaminen olisi erityisen lähellä tai 6)siihen edellä 6 ja 7 §:ssä mainituilla tai muil-la poikkeuksellisilla perusteilla tuomiossamainittavia erityisiä syitä.

Pykälän 2 momentti puolestaan koskisi so-vellettavan asteikon enimmäisrangaistusta.Kun kysymyksessä on 1 momentin 2—5 kohdan nojalla määrättävä rangaistus, teki-jälle saisi tuomita enintään kolme neljännestä

rikoksesta säädetystä ankarimmasta rangais-tuksesta ja vähintään rikoksesta säädetynrangaistuslajin vähimmäismäärän. Lisäksimomentissa säädettäisiin enimmäis- ja vä-himmäisrangaistuksesta, kun jotain maini-tuista kohdista sovelletaan tuomittaessa ri-koksesta, josta voisi seurata elinkautinenvankeus.

Nykyisen rikoslain mukaisista tilanteistalainkohta kattaa asteikosta poikkeamista kos-kevan 3 luvun 5 §:n 2 momentin sekä niinsanottujen yleisten vähentämisperusteidentarkoittamat tapaukset.

Pykälän 1 momentissa mainitaan kuusi as-teikon alittamiseen oikeuttavaa tilannetta.Valtaosa niistä on tuttuja jo nykyisistä vähen-tämisperusteista. Näitä ovat alentunut syyn-takeisuus, yritys, nuori ikä ja avunanto.Avunannon ohella uutena asteikon alittamis-perusteena mainitaan muutoin vähäiseksikatsottava osallistuminen rikokseen. Osittainuutena perusteena on myös viittaus lain tun-temia yleisiä vastuuvapausperusteita lähelläoleviin tilanteisiin. Lisäksi viitattaisiin edellä6 ja 7 §:ssä mainittuihin tai muihin poikke-uksellisiin perusteisiin.

1 kohta. Ensimmäisenä asteikon alittamis-perusteena mainitaan tilanne, jossa tekijä ontehnyt rikoksen alentuneesti syyntakeisena.Syyntakeettomien vastuuvapautta voidaanpuolustaa sekä syyllisyys- että tarkoituksen-mukaisuussyin. Samat perusteet puoltavatalentuneesti syyntakeisten lievempää kohte-lua. Alentunut syyntakeisuus lieventää syyl-lisyysmoitetta. Siltä osin kuin rangaistuksentehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotunpaheksunnan osoittaminen, myös rangaistuk-sen tulee olla lievempi. Moraaliseen moittee-seen pohjaavassa syyntakeisuusarvioinnissaalentunut syyntakeisuus muodostaa luonnol-lisen ja tarpeellisen väliportaan vastuuvapau-den ja täyden vastuun välillä. Kun syynta-keettomuuteen vaaditaan, että kyky kontrol-loida käyttäytymistä on ratkaisevasti heiken-tynyt, niin alentuneeseen syyntakeisuuteenriittää luonnollisesti tätä vähäisempi kontrol-loitavuuden ja ymmärryskyvyn aleneminen.

Alentuneen syyntakeisuuden kriteerit onmääritelty syyntakeisuutta koskevassa perus-säännöksessä, vaikka säännöksen teoreetti-sesti oikea sijoituspaikka olisi mittaamisnor-misto. Alentuneen syyntakeisuuden määritte-

HE 44/2002 vp202

ly on kuitenkin siinä määrin sidoksissa syyn-takeettomuuden kriteereihin, että säännöksensijoittamista vastuuopin säännösten yhtey-teen voidaan pitää lakiteknisesti perusteltuna.

2 kohta. Toisena asteikon alittamisperus-teena mainitaan rikoksen jääminen yrityk-seen. Lievennys koskee ainoastaan tilanteita,joissa yrityksen rangaistavuus on perustunutyleissäännökseen. Jos yritys on rikossään-nöksessä rinnastettu täytettyyn tekoon, sovel-letaan normaaliasteikkoa. Toki tällöinkin onmahdollista ja luontevaa tuomita yritysteostalievempi rangaistus kuin täytetystä rikokses-ta.

Yrityksen reaalinen merkitys on sen ai-kaansaamassa vaarassa. Yrityksen törkeysar-vostelu on siten suurelta osin menettelyn vaa-rallisuuden arviointia. Arvostelussa vaikuttaaennen kaikkea se, kuinka lähellä lopullinenvahinko oli ja kuinka suuri se olisi ollut. Onmyös syytä selvittää, mikä esti seurauksentoteutumisen ja missä määrin tuon seikan voikatsoa olleen ennalta arvattava ja siis vaikut-taneen ennakolliseen vaara-arviointiin. Josseurauksen syntymättä jääminen taas perustuirikossuunnitelmassa olevaan perustavanlaa-tuiseen puutteellisuuteen, välineiden kelvot-tomuuteen tai kohteen puuttumiseen, lähesty-tään rankaisematonta kelvotonta yritystä. Jostaas yritysteko tuli ilmi jo aivan toiminnanalkuvaiheessa, ollaan lähellä rankaisematontavalmistelua. Molemmissa tapauksissa yrityk-sestä rangaistaan keskimääräistä lievemmin.

Koska täytetyn teon ja yrityksen raja vaih-telee rikoskohtaisesti, ei yrityksestä ja täyte-tystä teosta langetettujen rangaistusten anka-ruussuhteen tarvitse olla eri rikoksissa sama.Rikoksissa, joissa täytetyn teon ja yrityksenraja on vedetty toiminnan alkuvaiheeseen,myös yritys saattaa sellaisenaan osoittaahuomattavaa päättäväisyyttä. Myös yrityk-sestä rangaistaessa kyse on subjektiivis-objektiivisesta kokonaisarvioinnista. Yrityk-sen vaarallisuuden ohella on kiinnitettävähuomio myös tekijän toiminnan päättäväi-syyteen ja pyrkimysten sinnikkyyteen.

3 kohta. Rikoslain mukaan alle 15-vuotiaitalapsia ei rangaista ja nuorten rangaistuksetovat keskimääräistä lievempiä. Lievempääkohtelua voidaan perustella useilla eri syillä.Nuoren rikos on usein osoitus pikemminkypsymättömyydestä ja ajattelemattomuu-

desta kuin harkitusta ja tietoisesta päätökses-tä oikeusjärjestystä ja sen normeja vastaan.Erityiskohtelun perusteena on myös ymmär-rys siitä, että ihmisen normaaliin kasvuvai-heeseen kuuluu määrätty rajojen koettelu.Nuori saa siksi tehdä useampiakin virheitä,ennen kuin viranomaisten kärsivällisyys lop-puu. Tällainen sallivuus on perusteltua, silläuseimmissa tapauksissa käytöshäiriöt loppu-vat itsestään. Kehitysvaiheessa nuoret ovatmyös aikuisia vastaanottavaisempia kasva-tuksellisille toimenpiteille ja yrityksille vai-kuttaa käyttäytymistottumuksiin. Samalla pe-rinteisten laitosrangaistusten haitat ovat tässäryhmässä keskimääräistä raskaammat. Pa-himmillaan vankila riistää nuoren mahdolli-suudet normaaliin sosiaaliseen, ammatilli-seen, koulutukselliseen ja seksuaaliseen kehi-tykseen.

Nämä syyt selittävät tarpeen määritellä ri-kosoikeuden toimintatavat ja tavoitteet nuor-ten osalta tavanomaisesta poiketen. Tähänvoidaan pyrkiä esimerkiksi rakentamallanuoria varten tyystin aikuisrikosoikeudestaerillinen järjestelmä omine tuomioistuimi-neen ja nuorisorikoslakeineen, kuten Yhdys-valloissa ja Saksassa. Samaan tavoitteeseenvoidaan pyrkiä myös normaalijärjestelmänpuitteissa sisällyttämällä siihen nuoria kos-kevia erityisjärjestelyjä ja siirtämällämahdollisesti osa nuorisorikosoikeudentehtävistä sosiaalitoimen puolelle, kuten ontoimittu Pohjoismaissa. Suomessa toteutetutrikosoikeudelliset erillisjärjestelyt ovat olleetkansainvälisesti katsoen varsinvaatimattomat. Toisaalta myössosiaalitoimen tehtävät on tahdottu nähdärikosoikeudesta selvästi erillisinä. Osittaistalinjanmuutosta ilmentää kuitenkin vuonna1996 toteutettu lainuudistus, jolla otettiinensi kertaa kokeilukäyttöön yksinomaannuorille tarkoitettu erityisseuraamus.

Mittaamissäännösten puolella nuorten eri-tyisasema voidaan ottaa huomioon lähinnäasteikon lievennysperusteiden muodossa.Päätettäessä rangaistuksen ankaruudesta tu-lee nuorten tekoja arvioida eri mitalla.

4 kohta. Neljäs asteikon alitusmahdollisuuskoskee tilannetta, jossa tekijä tuomitaanavunantajana rikokseen soveltaen, mitä 5 lu-vun 6 §:ssä on säädetty, tai hänen osallisuu-tensa rikokseen on muutoin muiden osalli-

HE 44/2002 vp 203

suutta selvästi vähäisempi. Avunantajan ran-gaistusta mitattaessa lähtökohtana onavunantajan toimien merkitys osana koko-naistulosta. Mitä vähäisempi merkitysavunantajan toimilla on ollut, sitä lievempion myös vastuu. Myös avunantotoimien laa-dulla sinänsä voi olla merkitystä. Teon aika-na tapahtuva pelkkä neuvoin tapahtuvapsyykkinen avunanto voi usein tulla lievem-min arvosteltavaksi kuin avunantajan suorit-tamat ponnekkaat konkreettiset rikoksenedistämistoimet. Mitä lähempänä ollaan teki-jävastuuta, sitä ankarampi on avunantajanvastuu.

Tekninen rajanveto avunantajan ja tekijänvälillä on usein varsin keinotekoinen taparyhmittää osalliset kahteen rangaistavuuska-tegoriaan tilanteessa, jossa moitittavuuserottosiasiassa vaihtelevat jatkumona. Tämänvuoksi on tarpeen antaa yleisohje tekijävas-tuun jyvittämisestä myös tilanteessa, jossamolemmat tuomitaan tekijöinä, mutta heidänosallistumisensa rikokseen on tästä huolimat-ta kovin eriasteinen. Säännökseen antaa lisä-aiheen myös avunantovastuun alan kaventu-minen oikeuskäytännössä. Kun yhä useampiosallinen tuomitaan tekijänä, tulee myös yhäuseammin ottaa pohdittavaksi se, kuinkasuurta moitittavuutta kunkin osallisen menet-tely osoittaa ja miten kunkin rangaistukset tu-lisi mitata. Erot osallisen toiminnan intensi-teetissä on lupa ottaa huomioon paitsi mit-taamisessa asteikon puitteissa, myös perus-teena, joka oikeuttaa asteikon alittamiseen.

5 kohta. Erityinen lievennyksen mahdolli-suus olisi käsillä myös, jos rikos on tehtyolosuhteissa, joissa vastuuvapausperusteensoveltaminen olisi erityisen lähellä. Säännöstäydentää luvun 6 §:n 3 kohdan säännöstä,jossa samat tilanteet vahvistettaisiin asteikonrajoissa huomioon otettaviksi yleisiksi lie-vennysperusteiksi. Ehdotetussa 5 kohdassanäiden tilanteiden vaikutus ulotetaan laa-jemmalle.

Myös nykyinen laki antaa mahdollisuudenalittaa asteikko tilanteissa, joissa anteeksian-toperusteen edellytykset tulevat melkein täy-tetyiksi. Nykyisessä laissa näistä tilanteistasäädetään kuitenkin erikseen eri anteeksian-toperusteiden yhteydessä (esimerkiksi 3 lu-vun 9 ja 10 §). Lakiin otettujen anteeksianto-perusteiden ryhmän laajentaminen edellyttäi-

si lakiin useita erityismainintoja. Lisäksi onhuomattava, ettei vastuuedellytysten asteikol-lisuus rajoitu vain anteeksiantoperusteisiin,vaan koskee myös muita vastuuvapausperus-teita. Näistä syistä on katsottu perustelluksiottaa lakiin vastuun lievennystä koskevayleissäännös. Vastuuvapausperusteilla tarkoi-tetaan samaa kuin edellä 6 §:n 3 kohdassa.Käytännössä merkityksellisimpiä tilanteitaolisivat edelleen hätävarjelun liioittelu ja oi-keudenvastainen pakkotila.

6 kohta. Tässä luvussa säädetyt lievennys-perusteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:perusteisiin, jotka määrittävät teon ja tekijänmoitittavuutta, kohtuullistamisperusteisiin jaerilaisiin tarkoituksenmukaisuusperusteisiin.Niiden vaikutuksesta asteikon sisällä on sää-detty luvun 6 ja 7 §:ssä. Luonteensa puolestanämä syyt ovat sellaisia, että ne voivat perus-tella myös vastuusta vapauttamisen tai tuo-mitsematta jättämisen. On sen vuoksi perus-teltua säätää väliin jääväksi mahdollisuudeksimahdollisuus tuomita säädettyä rangaistustalievempään seuraamukseen. Tuomioistuinvoisi tuomita laissa säädettyä lievempäänrangaistukseen tai alittaa laissa säädetyn vä-himmäisrangaistuksen, milloin siihen onedellä 6 ja 7 §:ssä mainituilla tai muilla poik-keuksellisilla perusteilla tuomiossa mainitta-via erityisiä syitä.

Säännös viittaa siis ensi sijassa 6 ja 7 §:nlievennysperusteisiin. Niiden ohella kohdassamainitaan mahdollisuus alittaa asteikko myösmuun poikkeuksellisen syyn perusteella.Muun muassa liikuttaessa rikoksen yleistenvastuuedellytysten toteutumisen raja-alueillasaattaa olla tarve tuomita asteikossa säädet-tyä lievempi rangaistus. Esimerkiksi passiivi-seksi jättäytyneen tekijän menettely on hädintuskin ylittänyt ne ehdot, joita rangaistavallelaiminlyönnille asetetaan, teon hyväksyttävätpiirteet tekevät siitä lähes oikeudenmukaisentai teon sisältämä kielletty riskinotto on vainvaivoin ylittänyt rangaistavan riskinoton ra-jan.

2 momentti. Momentissa säädettäisiin as-teikon mukaisten rangaistusten lievennyksis-tä. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaanmäärättäessä rangaistusta 1 momentin 2—5 kohdan nojalla tekijälle saa tuomita enin-tään kolme neljännestä rikoksesta säädetystäankarimmasta rangaistuksesta ja vähintään

HE 44/2002 vp204

rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähim-mäismäärän.

Enimmäisrangaistuksen vähennys koskisisiis yritystä, tekijän nuorta ikää, avunantoa jamuutoin vähäistä osallistumista rikokseensekä rikoksen tekemistä olosuhteissa, joissa4 luvussa tarkoitetun vastuuvapausperusteensoveltaminen olisi erityisen lähellä. Sääntelyvastaa pääosin nykyistä. Voimassa olevanlainsäädännön mukaan yleisiä vähentämispe-rusteita on kuusi: nuoruus, alentunut syynta-keisuus, rikoksen jääminen yritykseen,avunanto rikokseen, hätävarjelun ja voima-keinojen käytön liioittelu sekä oikeudenvas-tainen pakkotilateko eräissä tapauksissa.

Keskeinen poikkeus nykytilanteeseen olisise, että alentunut syyntakeisuus ei enää olisiyleinen vähentämisperuste. Alentuneestasyyntakeisuudesta nykyisin seuraavaa auto-maattista enimmäisrangaistuksen lievennystäon pidetty tietyissä tilanteissa ongelmallise-na.

Vaikka ehdotuksen mukaan alentunutsyyntakeisuus johtaisi vain harkinnanvarai-sesti rangaistuksen määräämiseen lievenne-tyltä asteikolta, sitä olisi perusteltua vast-edeskin säännönmukaisesti pitää rangaistustalieventävänä seikkana. Alentunut syyntakei-suus merkitsee alentunutta toisintoimimis-mahdollisuutta, minkä yleensä täytyy heijas-tua rangaistuksen määräämisessä.

Tarve käyttää alentuneesti syyntakeiseen-kin joskus normaalia rangaistusasteikkoa liit-tyy ennen muuta tapauksiin, joissa rangais-tukseksi on säädetty elinkautinen vankeus-rangaistus ja joissa asteikon lievennykselläsen vuoksi on erityisen suuri vaikutus. Käy-tännössä tämä tarkoittaa murhaa. Näissäkintapauksissa alentunut syyntakeisuus yleensätekee perustelluksi teosta normaalisti säädet-tyä elinkautista lievemmän rangaistuksen.

Saattaa kuitenkin esiintyä tapauksia, joissarikos on tekotapaan, teon olosuhteisiin javaikkapa uhrien lukumäärään nähden mur-haksikin aivan poikkeuksellisen törkeä. Sil-loin voi katsoa, että nämä erityisen raskaut-tavat piirteet painavat seuraamusharkinnassaniin paljon, että tekijän alentunut syyntakei-suuskaan ei riittävästi perustele elinkautistalievemmän rangaistuksen käyttöä.

Nykyisenkaltainen säännös enimmäisran-gaistuksen vähennyksestä on antanut tuomio-

istuimille käytännössä vakiintuneen ohjauk-sen, jonka mukaan määrätyt lieventävät sei-kat tulee ottaa huomioon myös rangaistustakäytännössä mitattaessa. Enimmäisrangais-tuksen vähennyksestä luopuminen voisi ai-heuttaa tässä suhteessa epäselvyyttä ja johtaasiten rangaistuskäytännön epäyhtenäisyyteenja sen perusteettomaan ankaroitumiseen mo-mentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Vähennysonkin syytä edelleen säilyttää.

Momentissa tarkoitetut perusteet vaikuttai-sivat myös rikoksesta säädettyyn vähimmäis-rangaistukseen. Rangaistuksena olisi tuomit-tava vähintään rikoksesta säädetyn rangais-tuslajin vähimmäismäärä. Tällä tarkoitetaanyleisiä vähimmäisrangaistuksia eli neljäätois-ta päivää vankeutta ja yhtä päiväsakkoa.

Momentin toisen virkkeen mukaan jos ri-koksesta voisi seurata elinkautinen vankeus,enimmäisrangaistus siitä rikoksesta olisi kak-sitoista vuotta vankeutta ja vähimmäisran-gaistus kaksi vuotta vankeutta. Yhteistä ran-gaistusta 7 luvun mukaisesti määrättäessätämän enimmäisrangaistuksen saisi ylittää.Sääntely olisi nykyisen kaltainen. Moment-tiin sisältyvä viittaus ei koske 1 momentin 1kohtaa, joten elinkautinen vankeusrangaistusalentuneesti syyntakeiselle olisi mahdollinen,toisin kuin nykyisin. Silloin kun ainoana ran-gaistusvaihtoehtona on elinkautinen vankeus-rangaistus eli tuomittaessa murhasta, alen-tuneesti syyntakeista ei kuitenkaan olisi vält-tämätöntä tuomita elinkautiseen vankeusran-gaistukseen. Pykälän 1 momentin mukaanalentuneesti syyntakeistakin koskee nimittäinmahdollisuus tuomita laissa säädettyä lie-vemmänlajinen rangaistus tai alittaa teostasäädetty vähimmäisrangaistus. Tällä perus-teella myös määrävuosina mitattava vankeus-rangaistus olisi mahdollinen alentuneestisyyntakeista murhasta tuomittaessa.

Vakiintuneesti on katsottu, että useammanyleisen vähentämisperusteen soveltuessa ku-kin niistä alentaa enimmäisrangaistusta yh-dellä neljänneksellä, jolloin vähentämis-perusteilla saatava etu kumuloituu. Koskatällaista laskutapaa on pidettävä liian mekaa-nisena, siitä ei otettaisi säännöstä ehdotettuunpykälään. Tämä ei luonnollisesti estäisi sitä,että tuomioistuin ottaa rangaistusta mitates-saan kaikki eri vähentämisperusteet huomi-oon.

HE 44/2002 vp 205

Rangaistuslajin valinta (9—12 §)

Kolmanteen alaosastoon on koottu rangais-tuslajien käyttöä koskevat perussäännökset.Kustakin rangaistuslajista on tähän lukuunotettu vain ne säännökset, joiden nojallatuomioistuin päättää rangaistuslajin käytöstätai käyttämättä jättämisestä. Seuraamustensisällöstä ja täytäntöönpanosta säädetäänerikseen.

Lajinvalinnassa on suureksi osaksi kysy-mys rangaistuksen ankaruudesta päättämises-tä. Siltä osin kuin eri rangaistuslajit edustavatankaruudeltaan toisistaan poikkeavia ratkai-suja, lajinvalintaan pätevät samat säännöt japeriaatteet kuin rangaistuksen mittaamiseen.Tämä lähtökohta on kirjattu 3 §:n yleissään-nöksen 3 momenttiin. Tämä pätee sekä moi-tittavuusarvioinnissa vaikuttaviin perusteisiinettä moitearvosteluun kuulumattomiin koh-tuus- ja tarkoituksenmukaisuusperusteisiin.

Rangaistuslajien käyttöön liittyy kuitenkinpaitsi määrällinen myös laadullinen ulottu-vuus. Rangaistukset eivät eroa toisistaan vainsiinä, että toinen on lajiltaan toista ankaram-pi. Eri rangaistuksilla on myös muita toisis-taan poikkeavia ominaisuuksia, joiden vuoksitoiset rangaistukset ovat toisissa tilanteissasopivampia taikka toimivampia kuin toiset.Myös eri mittaamisperusteilla voi olla erilai-nen rooli määrätyissä lajinvalintaratkaisuissa.Tämänkin vuoksi mittaamisnormisto yksinon riittämätön väline ohjaamaan valintaarangaistuslajien välillä. Tarvitaan eri rangais-tuslajien käyttöedellytyksiä tarkemmin mää-rittävät lajinvalintanormit. Ne sisältyvät lu-vun 9—12 §:ään.

9 §. Valinta ehdollisen ja ehdottoman van-keuden välillä

Pykälän 1 momentti sisältäisi ehdollisenrangaistuksen käyttöä koskevan perussään-nöksen. Sen mukaan määräaikainen, enintäänkahden vuoden vankeusrangaistus voidaanmäärätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vaka-vuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyystai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä eh-dottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Kun laki asettaa ylärajan ehdollisen van-keuden käytölle, tämä merkitsee myös sitä,että mitä pitempi tuomittava rangaistus on,

sitä vähäisemmät ovat mahdollisuudet ehdol-lisen vankeusrangaistuksen käyttöön. Ehdol-lisen vankeusrangaistuksen sovellettavuussiis heikkenee rikoksen törkeyden ja rangais-tuksen pituuden kasvaessa. Kahden vuodenylärajaa lähestyvissä rangaistuksissa oletuk-sen voi katsoa jo kääntyneen päinvastaiseksi.Toisin sanoen pitkissä vankeusrangaistuksis-sa täytyy löytyä erityisiä syitä ehdollisenvankeusrangaistuksen tueksi.

Rikoksen vakavuus viittaa ensi sijassa ul-koiseen teonkuvaan, ennen kaikkea aiheutet-tuun vahinkoon ja teolla tuotettuun vaaraan.Ulkoisen teonkuvan ohella teon moitittavuus-ja törkeysarvosteluun vaikuttaa tekijän syyl-lisyys. Tämän mukaisesti ehdotetaan säädet-täväksi, että lajinvalinnassa kiinnitetäänhuomio myös rikoksesta ilmenevään tekijänsyyllisyyteen. Molempien perusteiden osaltapätee rangaistuksen määräämistä koskevan3 §:n yhteydessä todettu. Myös ehdollisenrangaistuksen käyttöä ohjaava syyllisyysar-vostelu painottaa konkreettisesta teosta ilme-nevää syyllisyyttä (niin sanottu tekosyylli-syys), ei esimerkiksi tekijän yleistä elämän-tapaa ja sen moitittavuutta.

Kolmas säännöksessä nimetty lajinvalinta-peruste olisi tekijän aikaisempi rikollisuus.Tässäkin pätevät uusimisesta rangaistustaankaroittavana seikkana edellä esitetyt yleis-periaatteet, eräin tilanteen edellyttämin täs-mennyksin. Aikaisemmalla rikollisuudellatarkoitetaan tässä ennen kaikkea rikoksia,joista syytetty on tuomittu rangaistukseenennen kuin hän syyllistyi tuomittavana ole-vaan rikokseen. Jos syytetty tuomitaan ran-gaistukseen esimerkiksi rikossarjasta, rikos-ten lukumäärä tulee huomioon otetuksi kah-den ensiksi mainitun kriteerin, rikoksen va-kavuuden ja tekijän syyllisyyden kautta eikäkysymyksessä siis ole syytetyn aikaisempirikollisuus. Samoin jos samaan konkurrenssi-ryhmään kuuluvista eri rikoksista tuomitaanrangaistukseen kahdessa eri oikeudenkäyn-nissä, ensimmäisessä oikeudenkäynnissä kä-siteltyjä rikoksia ei voida pitää syytetyn ai-kaisempana rikollisuutena, vaan ehdollisenvankeusrangaistuksen mahdollisuus määräy-tyy rikosten vakavuuden ja tekijän syyllisyy-den perusteella. Jos rikossarja koostuu suu-resta määrästä rikoksia, tuomitun rikollisuussaattaa tällöin olla niin vakavaa, että hänet on

HE 44/2002 vp206

myöhemmässä oikeudenkäynnissä tuomitta-va ehdottomaan vankeusrangaistukseen,vaikka hänet olisi ensimmäisessä oikeuden-käynnissä tuomittu ehdolliseen vankeusran-gaistukseen. Lopputuloksena on tällöin tosi-asiallisesti eräänlainen yhdistelmärangaistus,joka koostuu sekä ehdollisesta että ehdotto-masta osasta. Edellä kuvatun kaltaisissa ta-pauksissa rikossarjaan kuuluvien rikosten kä-sitteleminen eri oikeudenkäynneissä saattaamyös johtaa siihen, että rikoksentekijälletuomitaan useita ehdollisia vankeusrangais-tuksia peräkkäin.

Rikoksentekijän aikaisemman rikollisuu-den perusteella joudutaan siten ratkaisemaanehdollisen vankeusrangaistuksen tuomitsemi-sen mahdollisuus sellaisissa tapauksissa,joissa rikoksentekijä syyllistyy uuteen rikok-seen sen jälkeen kun hänet on tuomittu yh-teen tai useampaan ehdolliseen vankeusran-gaistukseen. Aikaisemman rikollisuuden vai-kutusta uuden rangaistuksen ehdollisuuteenei voida määritellä täsmällisesti laissa, koskatilanteet poikkeavat toisistaan. Koska kysy-myksessä on kokonaisharkinta, jossa on otet-tava huomioon myös tuomittavana olevan ri-koksen törkeys ja tekijän syyllisyys, yksise-litteistä tulkintaohjetta ei voida antaa siihenkysymykseen, miten monta ehdollista vanke-usrangaistusta rikoksentekijälle voidaantuomita peräkkäin nyt tarkoitetuissa tapauk-sissa. Aikaisempien rikosten määrän ja rikos-ten törkeyden lisäksi harkintaan vaikuttaauusimisnopeus. Mitä pitempi aika on kulunutaikaisemmasta tuomiosta, sitä pienempi mer-kitys uusimiselle on syytä antaa. Rikoksente-kijän aikaisempaa rikollisuutta koskevan ni-menomaisen maininnan tarkoituksena on kui-tenkin vähentää useiden peräkkäisten ehdol-listen vankeusrangaistusten tuomitsemisenmahdollisuutta.

Pykälän 2 momentin mukaan alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei saisi tuomitaehdotonta vankeutta, elleivät painavat syytsitä vaadi. Painavat syyt voivat liittyä ennenkaikkea rikoksen vakavuuteen ja tekijän me-nettelyn moitittavuuteen.

Parhaillaan työskentelee nuoria rikoksente-kijöitä koskevan seuraamusjärjestelmän uu-distamista valmisteleva toimikunta, jonkatoimikausi päättyy vuoden 2002 lopussa.Toimikunnan asettamispäätöksen mukaan

pääpainon nuorten seuraamusjärjestelmänkehittämisessä on oltava vapaudessa täytän-töön pantavissa seuraamuksissa.

Pykälän 1 ja 2 momentin säännösten ohellatulevat siis sovellettaviksi luvun muut mit-taamisperusteet. Rikoksen vakavuuden, uu-simisen ja tekijän nuoruuden ohella lajinva-linnassa vaikuttavat ennen kaikkea 6 ja7 §:ssä säädetyt kohtuus- ja tarkoituksenmu-kaisuusperusteet. Niistä useat sivuavat seik-koja, joilla on erityistä merkitystä pohdittaes-sa vapaudenmenetykseen sisältyvää sank-tiokärsimystä ja vankeusrangaistuksen mer-kitystä tuomittavan senhetkisessä elämän-tilanteessa. Niissä tarkoitetuista seikoistaesimerkiksi pitkä esitutkintavankeusaika taisyytetyn vakava sairaus voivat puhua ehdot-toman vankeuden tuomitsemista vastaan.Samoin muuttuneessa elämäntilanteessa, jos-sa rikoksentekijä on pitkään pysytellyt irti ri-koksista, vankilaan palauttaminen voisi kat-kaista myönteisen kehityksen.

10 §. Ehdollisen vankeuden oheis-seuraamukset

Ehdotetussa pykälässä säädetään ehdollisenvankeuden oheisseuraamuksista. Ne on tar-koitettu käytettäviksi tapauksissa, joissatuomioistuin katsoo pelkän vankeusuhan ole-van riittämätön seuraamus tapahtuneesta ri-koksesta. Ehdollisen vankeuden ohessa voi-taisiin pykälässä mainituin edellytyksin tuo-mita sakkoa tai yhdyskuntapalvelua. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehnyt voitaisiin myöstuomita ehdollisen vankeuden lisäksi valvon-taan.

Pykälän 1 momentin mukaan jos ehdollistavankeutta yksinään on pidettävä riittämättö-mänä rangaistuksena rikoksesta, voidaan senohessa tuomita sakkoa tai, jos ehdollinenvankeus on vuotta pidempi, vähintään 20 jaenintään 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Ensimmäisenä oheisrangaistuksena maini-taan sakko. Mahdollisuus tuomita ehdollisenvankeuden rinnalla ehdoton sakko, niin sa-nottu oheissakko, on ollut käytössä jo yli20 vuotta. Oheissakko on osoittautunut tar-koituksenmukaiseksi ja etenkin rattijuopu-musrikoksissa usein käytetyksi lisärangais-tukseksi. Sakko, jonka suorittaminen laimin-lyödään, peritään ulosottoteitse ja se voidaan

HE 44/2002 vp 207

myös muuntaa vankeudeksi yleisten sakko-rangaistuksista annettujen säännösten perus-teella.

Tuomioistuimella on mahdollisuus oheis-sakon käyttöön ehdollisen rangaistuksen pi-tuudesta riippumatta. Tuomioistuimella säi-lyisi laaja harkintavalta sen suhteen, milloinsakon tuomitsemista pidettäisiin tarpeellise-na. Sen tuomitsemisen edellytykset kuvattai-siin samalla tavoin kuin voimassa olevassalaissa, eli sakko tuomittaisiin, jos ehdollistavankeutta yksinään on pidettävä riittämättö-mänä rangaistuksena rikoksesta. Sakko voi-daan luonnollisesti tuomita oheisrangaistuk-seksi myös silloin, kun rikoksesta ei muutoinole säädetty rangaistukseksi sakkoa. Tätä eiole pidetty tarpeellisena mainita laissa erik-seen. Sakko olisi ehdoton, koska ehdollistasakkoa ei muutenkaan enää voitaisi tuomita.

Toiseksi oheisrangaistukseksi ehdotetaanyhdyskuntapalvelua. Se voisi liittyä yli yhdenvuoden ehdolliseen vankeuteen eli tapauk-siin, joissa on kyse suhteellisen vakavasta ri-koksesta. Yhdyskuntapalvelu on sakkoa an-karampi rangaistus ja soveltuu siten tällaisenrikoksen lisärangaistukseksi. Koska yhdys-kuntapalvelu tällaisissa tapauksissa liittyisilisäseuraamuksena toiseen rangaistukseen, seolisi syytä määrätä vain 20—90 tunnin pitui-seksi eli ehdottoman vankeusrangaistuksenvastineena käytettävää yhdyskuntapalvelualievemmäksi. Yhdyskuntapalvelutuntienmäärä mitattaisiin kuten rangaistukset yleen-sä eli rikoksen vakavuuden ja tekijän syylli-syyden mukaan.

Yhdyskuntapalveluun sovellettaisiin muu-ten samoja sääntöjä kuin ehdottoman van-keuden sijasta tuomittavaan yhdyskuntapal-veluun. Sekin olisi täytäntöönpantavissa vä-littömästi eli ehdollisen vankeuden koeajankuluessa, ja sekin voitaisiin, mikäli tuomittuei täyttäisi hänelle asetettuja velvoitteita,panna täytäntöön ehdottomana vankeutena.Tämän vankeuden pituus olisi ehdotuksenmukaan vähintään 4 ja enintään 90 päivää.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ehdol-liseen rangaistukseen liitettävästä valvonnas-ta. Rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt voitai-siin nykyiseen tapaan tuomita ehdollisenvankeuden tehosteeksi koeajaksi valvontaan,jos tätä on pidettävä perusteltuna tekijän so-siaalisen selviytymisen edistämiseksi sekä

uusien rikosten ehkäisemiseksi.Pykälän 3 momentti sisältää viittauksen

oheisrangaistuksia koskevaan muuhun lain-säädäntöön. Oheisrangaistuksena tuomitta-vasta sakosta, yhdyskuntapalvelusta ja val-vonnasta on sen mukaan voimassa, mitä niis-tä erikseen säädetään. Sakkoa voidaan sitentuomita vähintään yksi ja enintään 120 päivä-sakkoa, päiväsakon rahamäärä määrätään2 a luvun 2 §:n mukaisesti ja sakko pannaantäytäntöön samalla tavoin kuin itsenäinensakkorangaistus. Yhdyskuntapalveluun puo-lestaan sovelletaan yhdyskuntapalvelusta an-nettua lakia. Siten myös ehdollisen vankeu-den oheisrangaistuksena tuomittavan yhdys-kuntapalvelun edellytyksenä on, että rikok-sentekijä on antanut sen suorittamiseen suos-tumuksensa ja että hänen voidaan olettaasuoriutuvan yhdyskuntapalvelusta. Jos tuo-mittava ei suostu yhdyskuntapalveluun oheis-rangaistuksena, tuomioistuin voi tuomita eh-dollista vankeutta ja sen oheisrangaistuksenasakkoa.

Vaikka oheisrangaistuksena tuomittava yh-dyskuntapalvelu yhdessä ehdollisen vankeu-den kanssa saattaakin estää ehdottoman van-keuden käytön, yhdyskuntapalvelua ei tuomi-ta ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta.Tämän vuoksi tarvitaan säännös siitä, millai-seksi vankeusrangaistukseksi yhdyskuntapal-velu tarvittaessa voidaan muuntaa. Tässämomentissa säädetään, että lisärangaistukse-na tuomittu yhdyskuntapalvelu voidaanmuuntaa vähintään neljän ja enintään 90 päi-vän vankeudeksi. Yhdyskuntapalvelussa käy-tettävän ohjeellisen muuntoasteikon mukaan90 tuntia yhdyskuntapalvelua vastaa 90 päi-vää vankeutta. Neljä päivää on puolestaansama kuin takaisin vankeudeksi muunnetta-van yhdyskuntapalvelun ja sakon muunto-rangaistuksen vähimmäismäärä. Tuomiois-tuimen tulee muuntaessaan yhdyskuntapalve-lun vankeudeksi ottaa lähtökohdaksi suorit-tamatta jääneet yhdyskuntapalvelutunnit jatuomita vankeutta niitä vastaava määrä, eikuitenkaan vähemmän kuin neljä päivää.

11 §. Yhdyskuntapalvelu

Voimassa olevassa yhdyskuntapalvelustaannetussa laissa säädetään yhdyskuntapalve-

HE 44/2002 vp208

lun tuomitsemisen edellytyksistä kahdessa erilainkohdassa. Lain 3 §:ssä säädetään ensi si-jassa tekoon ja tuomittuun vankeusrangais-tukseen liittyvistä edellytyksistä, kun taaslain 4 §:ssä säädetään suostumusta ja tekijänsoveltuvuutta koskevista edellytyksistä.Lainkohtiin sisältyy niin muodollisiksi kuinaineellisiksikin tulkittavia ehtoja. Tässä näis-tä edellytyksistä ehdotetaan säädettäväksisamassa lainkohdassa.

Rikoksentekijä, joka tuomitaan enintäänkahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeus-rangaistukseen, tuomittaisiin sen sijasta yh-dyskuntapalveluun, jollei ehdottomien van-keusrangaistusten, aiempien yhdyskuntapal-velurangaistusten tai muiden painavien syi-den ole katsottava olevan esteenä yhdyskun-tapalveluun tuomitsemiselle. Yhdyskunta-palveluun tuomitsemisen edellytyksenä olisi,että rikoksentekijä on antanut suostumuksen-sa yhdyskuntapalvelun suorittamiseen ja hä-nen voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskunta-palvelusta.

Kuten nykyisinkin, yhdyskuntapalveluuntuomitseminen olisi pääsääntö silloin, kunmuodolliset edellytykset sen tuomitsemiselletäyttyvät. Tuomioistuinharkinnan kannaltamuodollisilla edellytyksillä tarkoitetaan tässärangaistuksen lajia ja ankaruutta sekä tuomi-tun suostumusta ja soveltuvuutta. Varsinai-nen lajinvalintaa koskeva harkinta liittyy pe-rusteisiin, joiden nojalla katsotaan, että yh-dyskuntapalvelun muodolliset edellytyksettäyttävän tapauksen tulisikin johtaa ehdotto-maan vankeusrangaistukseen. Näistä säädet-täisiin 1 momentissa.

Pykälän 1 momentin säännös vastaa sana-muodoltaan nykyistä yhdyskuntapalvelustaannetun lain 3 §:n 1 momenttia. Rikoksente-kijä, joka tuomitaan pituudeltaan määrättyyn,enintään kahdeksan kuukauden ehdottomaanvankeusrangaistukseen, tuomitaan sen sijastayhdyskuntapalveluun, jollei ehdottomienvankeusrangaistusten, aiempien yhdyskunta-palvelurangaistusten tai muiden painaviensyiden ole katsottava olevan esteenä yhdys-kuntapalveluun tuomitsemiselle.

Muodollisessa suhteessa edellytetään, etteituomittu rangaistus ylitä kahdeksaa kuukaut-ta vankeutta. Kuten voimassa olevassa laissaerikseen todetaan, kyse voi olla yksittäisestätaikka yhteisestä vankeusrangaistuksesta.

Yhdyskuntapalvelu voi tulla kyseeseen myöspantaessa täytäntöön aikaisempi ehdollinenvankeusrangaistus. Nämä selvennykset päte-vät lakiin kirjaamattominakin, minkä vuoksiniitä ei otettaisi ehdotettuun pykälään.

Ensimmäisenä 1 momentissa säädetyistäaineellisista harkintakriteereistä olisivat ri-koksentekijälle tuomitut ehdottomat vanke-usrangaistukset. Ne voisivat muodostaa es-teen yhdyskuntapalveluun tuomitsemisellekahdesta eri syystä. Ensinnäkin aiemmintuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöön-pano voi konkreettisesti estää yhdyskunta-palvelun suorittamisen. Silloin, kun tällaisenvankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta ontieto jo soveltuvuusselvitystä laadittaessa,soveltuvuuslausuntokin saattaa olla kieltei-nen. On myös mahdollista, ettei pitkälle tule-vaisuuteen ajoittuvaa soveltuvuutta edes ryh-dytä arvioimaan näissä tapauksissa, vaanharkinta jää yksin tuomioistuimelle. Jos tietotäytäntöönpantavasta vankeusrangaistuksestasaadaan vasta tuomioistuimessa, yhdyskun-tapalveluun saatettaisiin jättää tuomitsemattamyönteisestä soveltuvuuslausunnosta huoli-matta.

Täytäntöönpantava vankeusrangaistus olisiehdoton este yhdyskuntapalveluun tuomit-semiselle silloin, kun vankeusrangaistus onniin pitkä, ettei yhdyskuntapalvelun suorit-taminen sen vuoksi olisi normaalissa ajassamahdollista. Se, että tuomittava on parhail-laan suorittamassa vankeusrangaistusta, eisellaisenaan estäisi yhdyskuntapalveluuntuomitsemista. Jos täytäntöönpantava vanke-usrangaistus kuitenkin merkittävästi viiväs-tyttäisi yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanonsäännönmukaista aloittamista, yhdyskunta-palveluun ei tulisi tuomita.

Syy vankeusrangaistuksen muodostumisel-le esteeksi yhdyskuntapalveluun tuomitsemi-selle voi myös olla vankeusrangaistuksen an-karuus sinänsä. Törkeästä rikoksesta äsket-täin tuomitulle ei yleensä ole syytä määrätäyhdyskuntapalvelua silloinkaan, kun vanke-usrangaistuksen täytäntöönpano ei konkreet-tisesti estäisi palvelun suorittamista. Syynätähän on tuomittavan kokonaisrikollisuudenvakavuus.

Harkittaessa sitä, estääkö ehdoton vankeus-rangaistus yhdyskuntapalveluun tuomitsemi-sen, huomiota olisi syytä kiinnittää myös

HE 44/2002 vp 209

tuomittavana olevan rangaistuksen ankaruu-teen. Mitä lähempänä se on laissa säädettyäkahdeksan kuukauden rajaa, sitä enemmänpainoa tulisi antaa perusteille, jotka voivatestää yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen.Huomiota tulisi lisäksi kiinnittää siihen ai-kaan, joka vankeusrangaistuksen tuomitsemi-seen johtavasta rikoksesta on kulunut. Vuosi-en takaisille rikoksille ei yleensä tulisi antaamerkitystä tehtäessä valintaa yhdyskuntapal-velun ja vankeusrangaistuksen välillä.

Toisena perusteena, joka voisi muodostaaesteen yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle,olisivat aiemmat yhdyskuntapalvelurangais-tukset. Yhdyskuntapalvelutuomio toimisi täs-sä suhteessa vastaavanlaisena varoituksenavankilaan joutumisesta kuin ehdollinen ran-gaistus on toiminut. Ehdotetussa 1 momen-tissa käytetyn monikollisen ilmaisun mukai-sesti yksi aiempi yhdyskuntapalvelurangais-tus ei yleensä voisi estää uuden tuomitsemis-ta, mutta kaksi aiempaa rangaistusta voisivat.Myös harkittaessa aiempien yhdyskuntapal-velurangaistusten vaikutusta uuden tuomit-semiseen tulisi huomiota kiinnittää sekä ai-emmista rikoksista kuluneeseen aikaan ettärangaistusten ankaruuteen.

Kolmantena esteperusteiden ryhmänä olisi-vat 1 momentin mukaan muut painavat syyt.Tätä mahdollisuutta tulee tulkita suppeasti.Joissain tapauksissa tässä tarkoitettu painavasyy voi liittyä sen rikoksen laatuun, jostatuomittava rangaistus on parhaillaan harkit-tavana. Poikkeustapauksissa voidaan esimer-kiksi joistakin lajiltaan sinänsä vakavistaseksuaalirikoksista tuomita kahdeksaa kuu-kautta lievempiä rangaistuksia. Myös törkeis-tä huumausainerikoksista tuomittavat ran-gaistukset saattavat yksittäistapauksissa jäädäkahdeksaan kuukauteen tai sitä lyhyemmiksi.Tämänkaltaisissa poikkeustilanteissa tuomit-tavana olevan rikoksen laatu voi olla sellai-nen painava syy, joka estää yhdyskuntapalve-luun tuomitsemisen. Painava syy voi liittyämyös rikoksen tekohetkeen. Jos esimerkiksiyhdyskuntapalveluun tuomittu välittömästituomion saatuaan syyllistyy samanlaiseen ri-kokseen, josta tuomio on saatu, uudesta ri-koksesta voi olla perusteltua olla tuomitse-matta yhdyskuntapalveluun.

Yhdyskuntapalvelun kesto on vähintään20 ja enintään 200 tuntia. Muuntosuhdetta ei

ole vahvistettu laissa, mutta se on pääteltä-vissä sovellettavista asteikoista. Myös yh-dyskuntapalvelun kokeilemisesta annetunlain (1105/1990) esitöihin (HE 62/1990 vp)otettiin lainkäyttöä ohjaava muuntotaulukko.Pääsäännön mukaan yksi päivä vankeuttavastaa yhtä työtuntia. Käytännössä vaih-tosuhde ei ole yhdyskuntapalvelua suoritta-valle näin edullinen, koska vanki vapautuuvankilasta ehdonalaisesti suoritettuaan ran-gaistuksestaan joko puolet tai kaksi kolman-nesta.

2 momentti. Yhdyskuntapalveluun tuomit-semisen toisena edellytyksenä on, että rikok-sentekijä on antanut suostumuksensa yhdys-kuntapalvelun suorittamiseen ja hänen voi-daan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapal-velusta. Suostumusta koskevasta edellytyk-sestä säädetään nykyisin yhdyskunta-palvelusta annetun lain 4 §:ssä. Tätä koskevasäännös ehdotetaan otettavaksi yhdyskunta-palvelun tuomitsemisedellytyksiä koskevanpykälän toiseksi momentiksi.

Ensimmäisenä mainitaan suostumusta kos-keva edellytys. Suostumusta koskeva vaati-mus otettiin lakiin aikoinaan pakkotyön kiel-toa koskevien kansainvälisten velvoitteidenseuraamisen varmistamiseksi. Suostumusselvitetään soveltuvuustutkinnan yhteydessäja se merkitään tehtävään soveltuvuusselvi-tykseen. Käytännössä tämän ehdon tulkin-taan ei ole liittynyt ongelmia.

Toisena edellytyksenä on, että vastaajanvoidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapal-velusta. Rangaistuksesta suoriutumisen mah-dollisuuksia arvioitaessa on pääsääntöisestikäytössä kriminaalihuoltolaitoksen laatimasoveltuvuusselvitys. Lakiin ei ole otettu tar-kempia säännöksiä sen arvioimiseksi, ketkäsoveltuvat yhdyskuntapalveluun ja ketkä ei-vät. Yhdyskuntapalvelusta annetun asetuksen(1259/1990) 3 §:n mukaan kriminaalihuolto-laitoksen on tutkiessaan rikoksesta epäillynsoveltuvuutta yhdyskuntapalveluun otettavahuomioon hänen kykynsä ja halukkuutensasuoriutua palvelusta sekä hänen muut olosuh-teensa. Soveltuvuusarvioinnissa on käytän-nössä muodostunut ongelmalliseksi etenkintilanne, jossa tutkittavan päihdeongelmamuodostaa riskitekijän yhdyskuntapalvelustaselviytymiseksi. Tällaisessa tilanteessa on lä-hellä vaara, että hoitoa vaativa päihderiippu-

HE 44/2002 vp210

vuus johtaa laitosrangaistuksen käyttöön.Soveltuvuuteen seuraamuksen käyttöperus-teena liittyy näissä tapauksissa vaara sosiaa-lisesta syrjinnästä. Näitä riskejä on pyrittypienentämään yhdistämällä seuraamuksentoimeenpanoon sosiaalisia tukitoimia. Tämänvuoksi asetuksessa edellytetään, että soveltu-vuutta selvitettäessä samalla on selvitettävämahdollisten tukitoimien tarve.

12 §. Rangaistuksen tuomitsematta jättä-minen

Tuomitsematta jättämiseen liittyy ainamoitteen osoitus ja tekijän syyllisyyden vah-vistaminen. Tältä kannalta on johdonmukais-ta sijoittaa tuomitsematta jättämistä koskevasäännös rangaistuslajien valintaa koskevaanalaosastoon. Säännös vastaa sanamuodoltaannykyistä rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentintuomitsemattajättämissäännöstä. Teknisenämuutoksena nykyiseen säännökseen ehdote-taan kaikista tuomitsematta jättämisen perus-teista säädettäväksi muodollisesti samalla ta-voin omina kohtinaan. Nykyinen 3 luvun5 §:n 4 momentin mukainen nuoruusperusteon tämän mukaisesti siirretty tuomitsemattajättämisen perusteeksi 2 kohtaan.

Ehdotetun pykälän mukaan tuomioistuinsaa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos 1)rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmene-vään tekijän syyllisyyteen nähden pidettäväkokonaisuutena arvostellen vähäisenä, 2) te-kijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana jateon katsotaan johtuneen ymmärtämättö-myydestä tai harkitsemattomuudesta, 3) ri-kosta on tekoon tai tekijään liittyvistä erityi-sistä syistä pidettävä anteeksiannettavana, 4)rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana taitarkoituksettomana erityisesti, kun otetaanhuomioon edellä 6 §:n 4 kohdassa ja 7 §:ssätarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveyden-huollon toimet taikka 5) rikos ei yhteisenrangaistuksen määräämistä koskevien sään-nösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi ko-konaisrangaistuksen määrään.

1 kohta. Vähäisyysperusteen mukaan tuo-mitsematta jättämisen edellytyksenä on, ettärikosta on sen haitallisuus tai siitä ilmenevätekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonai-suutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Te-

on haitallisuudella tarkoitetaan sen vahingol-lisuutta ja vaarallisuutta. Haitallisuutta arvi-oitaessa ei huomiota siis ole kiinnitettäväpelkästään toteutuneisiin vahinkoseurauksiin,vaan on otettava huomioon myös se vahinko,joka teosta olisi ennalta arvioitaessa toden-näköisesti syntynyt. Syyllisyydellä tarkoite-taan, yhtäpitävästi aikaisemmin sanotunkanssa, tekosyyllisyyttä. Syyllisyyden sekäseurausten arvottamiseen pätee muutoinkinedellä 3 §:n yhteydessä todettu. Syyllisyys-moitteeseen vaikuttaa lieventävästi myös te-kijän ensikertalaisuus. Tuomitsematta jättä-minen voi siten tulla kyseeseen erityisesti sil-loin, kun rikos on luonnehdittavissa pikem-min ulkoisten olosuhteiden vaikutuksestasyntyneeksi ensikertalaisen tilapäiseksi hai-rahtumiseksi kuin toistuvaksi ja suunnitel-malliseksi lainrikkomiseksi.

Rikoksen vähäisyys tulee arvostella ainasuhteessa kyseiseen rikoslajiin. On arvioita-va, onko rikosta pidettävä rikoslajin normaa-litapaukseen verrattuna vähäisenä. Mitä lie-vemmästä rikoslajista on kyse, sitä helpom-min lainkohdassa tarkoitetut rikoksen vähäi-syyttä koskevat ehdot täyttyvät. Mitä tör-keämmästä rikoslajista on kyse, sitä enem-män vaaditaan, jotta tuomitsematta jättämi-sen soveltamisehdot täyttyvät.

Haitallisuus ja syyllisyys ovat samanaikai-sesti vaikuttavia ratkaisukriteereitä. Vähäi-syysperusteella tapahtuvan tuomitsematta jät-tämisen onkin perustuttava kokonaisarvioin-tiin. Yleensä vähäisyysperuste tulee sovellet-tavaksi, jos tekoa on pidettävä sekä seuraus-ten että syyllisyyden kannalta vähäisenä. Pe-ruste voi kuitenkin tulla kyseeseen myös, josteko on vain joko haitallisuuden tai syylli-syyden osalta vähäinen. Niinpä jos syyllisyyson erityisen vähäinen, voi tuomitsematta jät-täminen tulla kyseeseen myös silloin kun te-osta on aiheutunut jo selvä vahinko- tai vaa-raseuraus. Toisaalta voi esiintyä tilanteita,joissa ei edes rikoksen tekeminen täysin tar-koituksellisesti estä tuomitsematta jättämistä.

2 kohta. Tuomitsematta jättäminen onmyös mahdollista, milloin tekijä on tehnyttekonsa alle 18-vuotiaana ja rikoksen on kat-sottava johtuneen ymmärtämättömyydestä taiharkitsemattomuudesta.

Pykälän 2 kohta laventaa tuomitsematta jät-tämisen alaa alle 18-vuotiaiden nuorten te-

HE 44/2002 vp 211

kemissä rikoksissa muihinkin kuin vähäisinäpidettäviin tapauksiin. Lainkohdassa rajoi-tusperusteeksi asetetaan kuitenkin syylli-syysarvostelu. Tätä koskevien kriteereidentavoitteena on sulkea tuomitsematta jättämi-sen ulkopuolelle ennen kaikkea suunnitel-mallinen ja harkittu lainrikkominen. Muutkinkuin vähäisinä pidettävät rikokset voivat jää-dä johtamatta rangaistukseen, jos niiden kat-sotaan johtuneen ymmärtämättömyydestä taiharkitsemattomuudesta eikä piittaamatto-muudesta oikeusjärjestyksen käskyjä ja kiel-toja kohtaan. Ensikertalaisen rikos voi hy-vinkin olla osoitus tekijän ymmärtämättö-myydestä tai harkitsemattomuudesta. Rikos-ten toistaminen taas antaa yhä painavammatperusteet uskoa, ettei tekijä anna oikeusjär-jestyksen normeille niille kuuluvaa arvoa.Uusiminen on siten yksi keskeisiä perusteitamyös harkittaessa tuomitsematta jättämisenmahdollisuutta nuorten ryhmässä. Uusimis-vaikutuksen arvioinnissa on haettava tulkin-ta-apua edellä 5 §:n yhteydessä todetusta.Vaikka uusiminen onkin usein tuomitsemattajättämisen este, voi rikoksiin aikaisemminkinsyyllistyneen tekemä teko silti yksittäistapa-uksessa johtua pikemmin harkitsemattomuu-desta kuin piittaamattomuudesta, esimerkiksirikosten välillä kuluneen ajan, tekojen laaduntaikka teko-olosuhteiden vuoksi.

3 kohta. Rangaistus voi jäädä tuomitsemat-ta, jos rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistäerityisistä syistä pidettävä anteeksiannettava-na. Tästä perusteesta käytetään vakiintuneestinimeä poikkeuksellisuusperuste.

Poikkeuksellisuus voi perustua moniin syi-hin. Teon seuraukset voivat olla poikkeuksel-lisen lievät. Tällöin tekoa voidaan ehkä pitäävähäisenä myös momentin 1 kohdassa tarkoi-tetussa merkityksessä. Käsiteltävässä koh-dassa tarkoitettu poikkeuksellisuus liittyykuitenkin syyllisyyteen ja subjektiivisellapuolella vaikuttaviin vastuuehtoihin, mistäsyystä laissa käytetään syyllisyysarvosteluunkytkeytyvää termiä "anteeksiannettava".Nämä perusteet liittyvät tyypillisesti teonmotivaatiotaustaan. Kyse on toisin sanoensamoista anteeksiantoperusteita lähellä ole-vista tilanteista, joihin viitataan myös 8 §:n5 kohdassa. Poikkeuksellisuusperusteita voi-vat olla muun muassa tekijään kohdistunutvoimakas painostus tai uhka, voimakas ja

äkkiarvaamaton houkutus, pakkotilaa lähelläolevat tilanteet, hätävarjelua lähellä olevat ti-lanteet, rangaistavuuden poistavaa oikeus-erehdystä lähellä olevat tilanteet samoin kuintapaukset, joissa uhri on provosoinut tekijänrikokseen tai muuten myötävaikuttanut ri-kokseen. Perusteet voivat liittyä myös tekijänhenkilöön ja hänen syyntakeisuusarvioonsa.Tekijän kyky ymmärtää tekonsa tosiasialli-nen ja moraalinen luonne sekä hänen mah-dollisuutensa kontrolloida käyttäytymistäänvoivat olla alentuneita esimerkiksi korkeaniän, sairaalloisuuden, voimakkaan henkisenkriisitilan tai sellaisen lääkeaineiden ja alko-holin yhteisvaikutuksen vuoksi, jota tekijä eiole voinut ennalta arvata.

4 kohta. Neljänneksi tuomitsematta jättä-minen olisi mahdollista, jos rangaistusta onpidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksetto-mana erityisesti ottaen huomioon edellä 6 §:n4 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai so-siaali- ja terveydenhuollon toimet. Kohta kat-taa nykyisin "kohtuusperusteena" tunnetun3 luvun 5 §:n 3 momentin 3 kohdan tilanteet.Nykyisen säännöksen sanamuotoa on lyhen-netty viittaamalla 6 §:n 4 kohdassa ja 7 §:ssämainittuihin perusteisiin. Näistä 6 §:n 4 koh-ta koski tekijän käyttäytymistä teon jälkeenja 7 § kohtuullistamisperusteita.

Kohtuusperuste kattaa sekä ne tilanteet,joissa säännönmukainen seuraamus tuntuuliian ankaralta, että tapaukset, joissa on tar-koituksenmukaista luopua rikosoikeudellises-ta seuraamuksesta jonkin toisen kontrolli- taihoitojärjestelmän hyväksi. Tarkkaan ottaenkyseessä onkin kohtuus- ja tarkoituksenmu-kaisuusperuste. Tämän myös ilmaisee kaik-kia tilanteita koskeva tuomitsematta jättämi-sen yleinen edellytys, jonka mukaan rangais-tusta on näissä tapauksissa pidettävä "koh-tuuttomana tai tarkoituksettomana". Molem-pia ehtoja yhdistää se, ettei niillä ole välitön-tä yhteyttä tekoa ja tekijää koskevaan moitit-tavuusarviointiin. Säännöksen tulkintaan pä-tee edellä 6 §:n 4 kohdan ja 7 §:n yhteydessäesitetty seuraavin täsmennyksin.

Rangaistuksen tuomitsemisesta voidaanluopua ensinnäkin, milloin oikeudenkäyntiäja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina taitarkoituksettomina ottaen huomioon tekijänja uhrin välillä saavutettu sovinto tai muu te-kijän pyrkimys rikoksensa vaikutusten estä-

HE 44/2002 vp212

miseksi tai poistamiseksi (6 §:n 4 kohta). Pe-ruste voi soveltua tilanteissa, joissa tekijä onluopunut rikoksen jatkamisesta tai ehkäissyttai poistanut taikka pyrkinyt ehkäisemään taipoistamaan rikoksensa vahinkovaikutuksettai muuten sopinut asiasta ja vahingon kor-vaamisesta asianomistajan kanssa. Lieven-nyksen perusteet liittyvät ennen kaikkea kri-minaalipoliittisiin tarkoituksenmukaisuussyi-hin. Rangaistuksen tuomitseminen voi eräis-sä tapauksissa jopa suoranaisesti vaarantaaasianomistajan mahdollisuudet korvaustensaantiin. Vastaavasti tieto siitä, että mainitun-lainen teon jälkeinen suhtautuminen voi joh-taa tuomitsematta jättämiseen ja kohtelunyleiseen lieventämiseen, saattaa myös roh-kaista rikoksen jo tehneitä toimiin, joilla pie-nennetään rikoksesta yhteiskunnalle ja uhrilleaiheutuvia haittoja. Tuomitsematta jättämi-nen voisi nykyiseen tapaan perustua myöstekijän ja asianomistajan välillä saavutettuunsovintoon. Sovinto tai sovittelu ei automaat-tisesti johda toimenpiteistä luopumiseen.Tämän voi estää jo rikoksen vakavuus. Sovit-telun merkitystä arvioitaessa on pidettäväsilmällä myös sitä, että sovinto on vapaaeh-toinen ja saavutettu oikean tiedon pohjalta.Tässäkään ei edellytetä, että sovintosopimusolisi jo täytetty. Jo täytetty sovintosopimuson toki sinänsä painava peruste toimenpiteis-tä luopumiseksi.

Myös rikoksentekijän toiminta rikoksensaselvittämisen edistämiseksi voidaan ottaahuomioon harkittaessa tuomitsematta jättä-mistä. Tällaisena toimintana voi tulla kysy-mykseen esimerkiksi vapaaehtoinen ilmoit-tautuminen ja vilpitön käyttäytyminen kuu-lusteluissa. Säännös koskee vain omienrikosten selvittämisen edistämistä. Se eimyöskään oikeuta vastakohtaispäätelmään,jonka mukaan kiistäminen olisituomitsematta jättämisen este, milloinedellytykset toimenpiteistä luopumisellemuutoin ovat olemassa.Pykälän 7 §:ään sisältyviin tuomitsemattajättämisen perusteisiin kuuluu ensinnäkinsanktiokumulaatio, siis tekijälle rikoksestaaiheutuvat muut seuraukset. Poikkeustapauk-sissa teon johdosta aiheutuneet muut seura-ukset, esimerkiksi työpaikan menetys, tuomi-tut vahingonkorvaukset tai kurinpitorangais-tukset taikka tekijän vakava loukkaantumi-nen ovat yksinäänkin riittävä seuraus rikok-

sesta. Toisena 7 §:n mainitsemana perusteenatulee kysymykseen tekijän korkea ikä, ter-veydentila tai henkilökohtaiset olot. Edelly-tyksenä tässäkin on, että rangaistuksen tuo-mitsemista olisi pidettävä kohtuuttomana taitarkoituksettomana. Tämä voi olla tilanne,jos kyseessä on huomattavan iäkäs tai vaike-asti sairas rikoksentekijä. Teosta normaali-käytännön mukaan tuomittava rangaistus voiolla kohtuuton myös tekijän poikkeuksellisenvaikeitten elinolojen vuoksi. Kolmas 7 §:nmainitsemista perusteista, rikoksen tekemi-sestä kulunut huomattavan pitkä aika ja van-hentumisajan läheneminen kohti loppua, voisekin puoltaa tuomitsematta jättämistä. Jos-kus asioiden käsittely saattaa ylemmissä oi-keusasteissa kestää hyvinkin pitkään. Jossyytetyn henkilökohtaisissa oloissa on pro-sessin kestäessä tapahtunut olennaisia muu-toksia, ne voidaan ottaa huomioon asiaaylemmässä oikeusasteessa käsiteltäessä. Täl-lainen tilanne voi olla kysymyksessä esimer-kiksi jos rikokseen nuoruusvuosinaan syyllis-tynyt tekijä on sittemmin irrottautunut rikok-siin altistavista sosiaalisista yhteyksistään,hankkinut työpaikan ja muutoinkin vakiin-nuttanut olonsa tavalla, joka osoittaa aikai-semman rikoksen kuuluvan jo menneeseenelämäntilanteeseen.

Omana toimenpiteistä luopumisen perus-teena säädettäisiin nykyisen lain tapaan myössosiaali- ja terveydenhuollon toimista. Ran-gaistus voitaisiin jättää tuomitsematta, jos onperusteet uskoa, että rangaistus osoittautuisierityisen haitalliseksi aloitettujen tai suunnit-teilla olevien sosiaali- ja terveydenhuollontoimenpiteiden kannalta, esimerkiksi huuma-usaineen käyttäjän hakeutuessa hoitoon pääs-täkseen eroon riippuvuudestaan. Oikeuden-käynti ja rangaistus saattaisivat tällöin epä-tarkoituksenmukaisella tavalla katkaista aloi-tetun tai estää suunnitellun hoitosuhteen.Huumausainerikoksia koskevan erityissään-nöksen (50 luvun 7 §) mukaan huumausai-neen käytöstä ja huumausaineen käyttöönliittyvästä muusta 50 luvussa tarkoitetusta ri-koksesta voidaan niin ikään jättää rangaistustuomitsematta, jos tekijä osoittaa sitoutu-neensa sosiaali- ja terveysministeriön hyväk-symään hoitoon. Tätä perustetta on kuitenkinsovellettu varsin harvoin. Yhteiskunnallisenkontrollijärjestelmän kokonaistoiminnan

HE 44/2002 vp 213

kannalta voi olla tarkoituksenmukaista jättäärangaistus tuomitsematta myös esimerkiksisilloin, kun rikoksentekijä on laitoshoidossakehitysvammaisuuden tai mielisairaudenvuoksi tai hänet on sijoitettu lastensuojelu-lain mukaisesti sijaishuoltoon.

Kohtuusperiaatteen soveltamisalaa ei olerajattu vain lieviin rikoksiin. Perusteeseen eiliitetä myöskään syyllisyysarviointeihin viit-taavia mainintoja. Tästä huolimatta on sel-vää, että mitä vakavammasta rikoksesta onkysymys, sen painavampia siihen liittyvienpoikkeuksellisten olosuhteiden tulee kuiten-kin olla, jotta tuomitsematta jättäminen tulisikysymykseen. On myös todennäköistä, ettäkäytännössä tapauksiin liittyy monesti yhtäaikaa useampia kuvatuista erityisistä seikois-ta. Saattaa olla, ettei mikään niistä tekisi yk-sinään rangaistusta kohtuuttomaksi tai tarkoi-tuksettomaksi. Tällöin tuomioistuimelta edel-lytetään kokonaisharkintaa: on arvioitava,onko erityisten seikkojen yhteisvaikutus sel-lainen, että tuomitsematta jättäminen on pai-kallaan.

Rangaistuksen tuomitsematta jättämiseenvoisi johtaa myös muu kuin edellä 6 §:n4 kohdassa tai 7 §:ssä tarkoitettu seikka taiviranomaistoimi. Esimerkkeinä laissa tarkoi-tetuista muista seikoista, jotka voidaan ottaahuomioon harkittaessa tuomitsematta jättä-mistä, voisi olla asianomistajan nimenomai-nen toivomus siitä, ettei rangaistusta tuomit-taisi. Onkin syytä korostaa, että myös rajassaasianomistajarikosten ja virallisen syytteenalaisten rikosten välillä on kysymys pikem-min aste- kuin laatueroista. Esimerkiksi var-kaus luetaan virallisen syytteen alaisiin janäpistys asianomistajarikoksiin. Raja var-kauden ja näpistyksen välillä on kuitenkinkaikkea muuta kuin tarkkarajainen. Erityises-ti tämänkaltaisissa tapauksissa, siis rikoksis-sa, jotka ovat "lähes" asianomistajarikoksia,on luontevaa antaa arvoa myös asianomista-jan käsityksille päätettäessä rangaistuksentuomitsemisesta.

5 kohta. Viimeisenä tuomitsematta jättämi-sen perusteena mainitaan niin sanottu kon-kurrenssiperuste. Pykälän 5 kohdan nojallarangaistus voidaan jättää tuomitsematta, josrikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistäkoskevien säännösten johdosta olennaisestivaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään.

Konkurrenssiperusteen taustasyyt ovat ensisijassa prosessitaloudelliset ja ne vaikuttavatsiten tehokkaimmin syyttämistasolla (vastaa-va säännös sisältyykin myös syyttämättä jät-tämisen perusteisiin, oikeudenkäynnistä ri-kosasioissa annetun lain, 689/1997, 1 luvun8 §:n 2 kohta). Kun rikoksesta on jo esitut-kinta suoritettu ja syyte nostettu, ei näillä nä-kökohdilla enää ole tuomioistuimen toimin-nan kannalta samaa merkitystä. Saatu työ-ekonominen säästö on toisin sanoen varsinvähäinen. Periaatteessa konkurrenssiperustevoi edelleen tulla sovellettavaksi silloin, kuntuomittavana on useita törkeysasteeltaan ko-vin erilaisia rikoksia. Jos rikossarja sisältääpitkiin vapausrangaistuksiin johtavia rikok-sia, on usein tarpeetonta ja tarkoituksetontaliittää vapausrangaistusten oheen vähäisiäsakkorangaistuksia.

Tuomitusta rangaistuksesta tehtävät vä-hennykset (13—16 §)

13 §. Tutkintavankeuden vähentäminen

Pykälä vastaa sanamuodoltaan voimassaolevaa 3 luvun 11 §:n säännöstä. Luettavuu-den lisäämiseksi pykälä on jaettu momenttei-hin.

Pykälän 1 momentti sisältää perussäännönsiitä, miten menetellään tilanteessa, jossa tut-kintavankeudessa ollut tuomitaan vankeus-rangaistukseen. Jos määräaikainen vankeus-rangaistus tuomitaan teosta, jonka johdostarikoksen tehnyt on ollut vapautensa menettä-neenä yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuo-rokauden, tuomioistuimen on vähennettävärangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaavaaika tai katsottava vapaudenmenetys rangais-tuksen täydeksi suoritukseksi.

Lyhin vähennettävä aika on vuorokausi.Vähennykselle ei ole ylärajaa. Tarvittaessatutkintavankeusaika on katsottava koko ran-gaistuksen suoritukseksi. Vähennys on toimi-tettava täysimääräisenä. Toisin sanoen kuu-kauden mittainen tutkintavankeus lyhentääsuoritettavaksi tulevaa vankeusrangaistustakuukaudella.

Vähennysoikeus koskee aikaa, jonka tekijäon ollut rikoksen johdosta vapautensa menet-

HE 44/2002 vp214

täneenä. Tähän sisältyy niin kiinniottamisen,pidättämisen kuin varsinaisen tutkintavan-keuden aika. Edelleen tähän luetaan se aika,jonka syytetty on ollut mielentilatutkimuksenjohdosta mielisairaalassa, vaikkei häntä oletällöin pidetty vangittuna (KKO 1974 II 27).

Pykälän 2 momentti laventaa tutkintavan-keuden vähennysoikeuden koskemaan muitatuomioon johtaneeseen rikokseen tutkinnalli-sesti läheisesti liittyviä rikoksia. Vapauden-menetystä vastaava aika on sen mukaan vä-hennettävä myös silloin, kuin vapaudenme-netys on aiheutunut muun saman asian yh-teydessä syytteen tai esitutkinnan kohteenaolleen rikoksen johdosta tai oikeuteen tuota-vaksi määrätyn vastaajan säilöön ottamisenjohdosta. Sillä, tuleeko syyte tästä toisesta ri-koksesta hylätyksi, ei ole asiassa merkitystä(KKO 1981 II 82). Oikeuskäytännössä onvähennykseen oikeuttavaksi katsottu myös seaika, jonka tekijä on ennen pidättämistään ol-lut otettuna säilöön juopumuksen vuoksi,koska syytetty oli alunperin menettänyt va-pautensa tuomioon johtaneiden rikosten joh-dosta (KKO 1983 II 128).

3 momentti. Vähennyksen suuruus ei van-keusrangaistukseen tuomittaessa yleensä ai-heuta ongelmia. Muita rangaistuksia käytet-täessä tilanne on toinen. Sakkorangaistukses-ta tehtävästä vähennyksestä säädetään 3 mo-mentissa. Jos rangaistukseksi tuomitaan sak-ko, vapaudenmenetys on otettava huomioonkohtuullisessa määrin, kuitenkin vähintäänvapaudenmenetystä vastaavan ajan pituisena,tai katsottava rangaistuksen täydeksi suori-tukseksi. Vapaudenmenetyksen ja sakonvaihtosuhde saadaan sakon muuntorangais-tusta koskevista säännöksistä. Tämän mu-kaan yksi päivä vankeudessa vastaa kahtapäiväsakkoa.

4 momentti. Nykyisessä 3 luvun 11 §:ssäsäädetään erikseen myös nuorisorangaistuk-sesta tehtävästä vähennyksestä. Tämän mu-kaan nuorisorangaistukseen tuomittaessa ai-empi vapaudenmenetys on otettava huomi-oon kohtuullisessa määrin. Laissa ei kerrota,mistä nuorisorangaistuksen osasta tämä vä-hennys tehdään. Selvyyden vuoksi ehdote-taan säädettäväksi, että tutkintavankeusaikaotettaisiin huomioon vähentämällä tuomitta-valle muutoin määrättäviä nuorisopalvelutun-teja kohtuullisessa määrin.

14 §. Ulkomailla tuomitun rangaistuksenvähentäminen

Ulkomailla tuomitun rangaistuksen vähen-tämisestä säädetään nykyisin 1 luvun 13 §:n3 momentissa. Säännös ehdotetaan otettavak-si sellaisenaan nyt kyseessä olevaan pykä-lään.

Jos joku Suomessa tuomitaan rangaistuk-seen rikoksesta, josta ulkomailla tuomitunseuraamuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, olisi tuomittavasta rangaistukses-ta vähennettävä kohtuullinen määrä. Jos suo-ritettu seuraamus on ollut vapausrangaistus,tuomioistuimen olisi vähennettävä rangais-tuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika.Tuomioistuin voisi myös todeta, että suoritet-tua seuraamusta on pidettävä riittävänä seu-raamuksena rikoksesta.

15 §. Rangaistusvankien kurinpitorangais-tusten vähentäminen

Rangaistusvankien kurinpitorangaistuksistasäädetään nykyisin 2 luvun 13 §:n2 momentissa. Vastaava sääntely sijoitettai-siin nyt kyseessä olevaan pykälään.

Pykälän alussa olisi viittaus säännöksiin,jotka koskevat rangaistusvangille rangaistus-laitoksessa rikoksesta määrättäviä kurinpito-rangaistuksia. Nämä säännökset ovat rangais-tusten täytäntöönpanosta annetun lain 2 lu-vussa. Vankeusrangaistuskomitean (komite-anmietintö 2001:6) ehdotuksen mukaan ran-gaistusvangin kurinpitorangaistuksesta sää-dettäisiin vankeuslaissa. Komitea ehdotti, et-tä myös tutkintavangille voitaisiin määrätäkurinpitorangaistus. Tästä säädettäisiin tut-kintavankeuslaissa.

Jos rangaistusvanki tuomioistuimessa tuo-mitaan rikoksesta, josta määrätyn kurinpito-rangaistuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, olisi rangaistuksesta vähennettä-vä kohtuullinen määrä, jollei ole perusteltuaaihetta jättää vähennystä tekemättä tai pitääsuoritettua kurinpitorangaistusta täytenä ran-gaistuksena teosta. Ehdotettu vähentämis-säännös vastaisi voimassa olevaa lakia.

Ehdotetun säännöksen sanamuotoa lieneetarpeen muuttaa vankeusrangaistusta ja tut-kintavankeutta koskevan lainsäädännön val-mistelun yhteydessä, ainakin jos mahdolli-

HE 44/2002 vp 215

suus tuomita kurinpitorangaistus laajeneekoskemaan myös tutkintavankeja.

16 §. Rikoslain 45 luvun alaisten henkilöi-den kurinpitoseuraamusten vähentäminen

Sotilaille ja muille rikoslain 45 luvun alai-sille henkilöille määrättyjen kurinpitoran-gaistusten ja -ojennusten huomioon ottami-sesta tuomioistuimessa on säädetty sotilasku-rinpitolain 8 §:n 2 ja 3 momentissa. Vastaa-vat säännökset otettaisiin nyt kyseessä ole-vaan pykälään.

Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin, et-tä rikoslain 45 luvun alaiselle henkilölle voi-daan kurinpitomenettelyssä määrätä sotilas-oikeudenkäyntilain (326/1983) 2 §:ssä tarkoi-tetusta rikoksesta kurinpitorangaistus tai-ojennus siten kuin siitä erikseen säädetään.Jos tällainen henkilö on suorittanut kurinpi-tomenettelyssä määrätyn rangaistuksen taikurinpito-ojennuksen joko kokonaan taiosaksi ja hänet tuomitaan sen jälkeen samastarikoksesta tuomioistuimessa rangaistukseen,olisi jo täytäntöön pantu rangaistus ja ojen-nus otettava kohtuullisessa määrin huomioonvähennyksenä tai katsottava rangaistuksentäydeksi suoritukseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua vähennys-tä laskettaessa yksi vapaudenmenetysvuoro-kausi vastaisi yhtä arestivuorokautta, kahdenpäivän kurinpitosakkoa, kahta poistumisran-gaistus- tai poistumiskieltovuorokautta sekäkolmea kertaa ylimääräistä palvelusta(2 momentti).

7 luku. Yhteisestä rangaistuksesta

3 §. Yhteinen sakkorangaistus. Pykälän1 momentissa on säädetty, että jos joku olisituomittava samalla kertaa kahdesta tai use-ammasta rikoksesta sakkorangaistukseen,hänet tuomitaan yhteiseen sakkorangaistuk-seen. Yhteinen sakkorangaistus saa 2 mo-mentin mukaan olla enintään 240 päiväsak-koa. Jos jostakin rikoksesta tuomittavallesakkorangaistukselle on 1 päivän kesäkuuta1969 jälkeen säädetty erityinen vähimmäis-määrä, yhteinen sakkorangaistus ei saa ollasitä pienempi. Edellä säädettyä ei sovelletamarkkamääräisesti tuomittavaan uhkasak-koon (3 momentti).

Sovellettaessa yleisiä rangaistuksen vähen-tämisperusteita rangaistusasteikkoa muunne-taan voimassa olevan lain mukaan siten, ettäenimmäisrangaistuksena on kolme neljännes-tä säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta.Vastaavasti ehdotetussa 6 luvun 8 §:n 2 mo-mentissa säädettäisiin, että määrättäessä ran-gaistusta eräiden pykälässä säädettyjen ran-gaistusasteikon lieventämisperusteiden nojal-la tekijälle saa tuomita enintään kolme nel-jännestä rikoksesta säädetystä ankarimmastarangaistuksesta.

Voimassa olevassa 3 §:ssä ei oteta kantaasiihen, tuleeko sen 2 momentissa mainittua240 päiväsakon enimmäismäärää lieventää,jos teosta tuomittaessa sovelletaan rangais-tusasteikon vähentämisperusteita. Käytän-nössä kysymykseen voi tulla lähinnä sellai-nen tilanne, että tekijä on tehnyt kaikki sak-koon johtavat rikoksensa alle 18-vuotiaana.

Oikeuskirjallisuudessa on tämän kysymyk-sen ratkaisemiseksi viitattu siihen luvun2 §:stä ilmenevään periaatteeseen, ettäyhteistä vankeusrangaistusta määrättäessärangaistus ei saa olla eri rikostenenimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi.On katsottu, että vastaavaa periaatetta olisinoudatettava myös yhteistä sakkorangaistustamäärättäessä: sakkoasteikon enimmäismää-räksi muodostuu yhden vähentämisperusteenvaikutuksesta 90 päiväsakkoa, jolloin kahdentällaisen rikoksen yhteenlaskettu enimmäis-rangaistus voisi olla enintään 180 päivä-sakkoa. Samalle kannalle on päädyttyhovioikeuksien oikeustapausrekisteriinotetussa Turun hovioikeuden päätöksessä:nuorelle henkilölle voitiin yhteisensakkorangaistuksen enimmäismääränätuomita enintään kolme neljännestä sää-detystä ankarimmasta rangaistuksesta240 päiväsakosta eli 180 päiväsakkoa (TurunHO D:R-91/1875, päätös 27.11.1992).Vaikka edellä esitetty tulkinta onkin ilmei-sesti vakiintunut, on tarpeen säätää asiastanimenomaisesti lailla. Käytännössä enim-mäisrangaistuksen vähentäminen 180 päi-vään tulisi kysymykseen lähinnä juuri nuor-ten kohdalla, mutta muitakaan rangaistusas-teikon lieventämisperusteita ei sinänsä olesyytä asettaa eri asemaan. Ehdotuksen mu-kaan pykälän 2 momenttia täydennettäisiinsäätämällä, että sovellettaessa 6 luvun 8 §:n2 momenttia yhteisen sakkorangaistuksen

HE 44/2002 vp216

enimmäismäärä on 180 päiväsakkoa. Tätäsakon enimmäismäärää noudatettaisiin siissilloin, kun useampia sakkorangaistuksiamäärätään henkilölle, johon soveltuvat 6 lu-vun 8 §:n 2 momentissa viitatut rangaistusas-teikon lieventämisperusteet: rikos on jäänytyritykseen, tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana, tekijä tuomitaan avunantajana ri-kokseen tai hänen osallisuutensa on muutenvähäinen taikka rikos on tehty olosuhteissa,joissa vastuuvapausperusteen soveltaminenolisi erityisen lähellä.

Tätä 180 päiväsakon enimmäisrangaistustanoudatettaisiin myös silloin, kun yhteiseensakkoon johtavissa rikoksissa on mukanamyös yksi sellainen, johon mikään näistärangaistusasteikon lieventämisperusteista eisovellu. Periaatteessa tällöin voitaisiin säätääenimmäisrangaistukseksi 210 päiväsakkoa(90+120 päiväsakkoa), mutta tämä merkitsisijärjestelmän liiallista moniportaisuutta. Josrikoksissa on vähintään kaksi sellaista, joihinmikään lieventämisperuste ei sovellu, olisisakon enimmäismäärä pääsäännön mukainen240 päiväsakkoa.

7 §. Aikaisemmin tuomitun yhdyskuntapal-velurangaistuksen huomioon ottaminen. Eh-dotuksen mukaan aikaisemmin tuomittu yh-dyskuntapalvelurangaistus voidaan ottaa uut-ta rangaistusta tuomittaessa huomioon vas-taavalla tavalla kuin aikaisempi ehdotonvankeusrangaistus 6 §:n mukaan. Vastaavasäännös on nyt yhdyskuntapalvelusta annetunlain 3 §:n 2 momentissa. Kyseisen 3 §:n1 momenttia vastaava sääntely on tarkoitussijoittaa rikoslain 6 luvun 11 §:ksi. Pelkän2 momentin säännöksen jättäminen yhdys-kuntapalvelusta annetun lain 3 §:ään ei olisitässä tapauksessa luonteva menettely, jotensäännös sijoitettaisiin 7 lukuun. Sen 6 §, jo-hon ehdotetussa pykälässä viitataan, koskeeaikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksenhuomioon ottamista.

10 luku. Menettämisseuraamuksista

1 §. Menettämisseuraamuksen yleiset edel-lytykset. Menettämisseuraamuksia koskeva10 luku tuli voimaan vuoden 2002 alussa.Luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaanmenettämisseuraamuksen määrääminen voiperustua myös rangaistavaksi säädettyyn te-

koon, jonka tekijä on rangaistusvastuusta va-paa 3 luvun 9 tai 10 §:n taikka 10 a §:n1 momentin nojalla tai muulla vastaavalla pe-rusteella. Menettämisseuraamuksia koskevanhallituksen esityksen (HE 80/2000 vp) mu-kaan kyseeseen tulevia anteeksiantoperustei-ta olisivat hätävarjelun liioittelu 3 luvun9 §:n 1 momentin mukaisesti, voimakeinojenkäytön sallittujen rajojen ylittäminen 9 §:n2 momentin mukaisesti, ei-sallittu pakkotila10 §:n mukaisesti ja esimiehen käskyn täyt-täminen 10 a §:ssä mainituissa olosuhteissa.Myös muut anteeksiantoperusteet tulisivatesityksen mukaan kysymykseen, sillä niitä eiole tyhjentävästi rikoslaissa lueteltu.

Pykälän 2 momentin 2 kohta muutettaisiinvastaamaan ehdotettuja uusia pykäliä. Lisäk-si se sisältäisi viittauksen kieltoerehdystäkoskevaan 4 luvun 2 §:ään. Kieltoerehdyk-sestä ei ole aikaisemmin ollut nimenomaistasäännöstä, mutta se on jo aikaisemmin oike-uskirjallisuudessa katsottu anteeksiantoperus-teeksi ja sellaisena sitä pidetään myös tässäesityksessä. Koska anteeksiantoperusteet onesityksessä lueteltu tyhjentävästi, mainintaa”muista vastaavista perusteista” ei enää tar-vittaisi.

17 luku. Rikoksista yleistä järjestystävastaan

23 §. Seuraamuksia koskevia säännöksiä.Pykälän 1 momentti koskee eläintenpitokiel-lon määräämistä. Eläintenpitokielto voidaanvoimassa olevan lain mukaan määrätä myöshenkilölle, joka jätetään rangaistukseen tuo-mitsematta 3 luvun 3 §:n nojalla eli ymmär-rystä vailla olevana. Viittaus muutettaisiinkohdistumaan 3 luvun 4 §:n 2 momenttiin,jossa tämän ehdotuksen mukaan säädettäisiinsyyntakeettomuudesta. Asiallisesti pykäläsäilyisi ennallaan.

39 luku. Velallisen rikoksista

7 §. Velallisen rikoksen tekijä. Voimassaoleva pykälä koskee velallisen puolestavelallisen rikoksen tehneen vastuuta. Jokavelallisen puolesta tekee luvun 1—6 §:ssätarkoitetun rikoksen, tuomitaan niin kuinvelallinen.

Velallisen rikoksen tunnusmerkistö edellyt-

HE 44/2002 vp 217

tää velallisen asemaa. Oikeushenkilön puo-lesta toimivalla tai tätä johtavalla ei ole täl-laista asemaa, minkä vuoksi 7 §:ssä on voi-massa olevassa laissa säädetty vastuun ulot-tamisesta myös velallisen puolesta toimi-vaan. Ehdotetussa 5 luvun 8 §:ssä säädetäänoikeushenkilön puolesta toimineen rangais-tusvastuusta. Ehdotettu 5 luvun 8 § on yleis-säännös, jonka perusteella vastuun ulottumi-nen määräytyisi. Näin ollen 7 § ehdotetaankumottavaksi.

45 luku. Sotilasrikoksista

14 §. Niskoittelu

Niskoittelusta tuomitaan sotilas, joka kiel-täytyy täyttämästä esimiehen taikka vartio-,päivystys-, järjestyspartio- tai poliisitehtävääsuorittavan sotilaan hänelle palveluksessa an-tamaa käskyä taikka tahallaan jättää sen täyt-tämättä tai viivyttää sen täyttämistä. Pykä-lään lisättäisiin uusi 2 momentti. Sen mukaankäskyn täyttämättä jättämisestä ei saa tuomi-ta rangaistusta, jos käskyn täyttäminen olisijohtanut selvästi virka- tai palvelusvelvolli-suuden vastaiseen taikka muuten selvästilainvastaiseen tekoon. Säännös täydentäisijäljempänä selostettavaa esimiehen käskyäkoskevaa sääntelyä (26 b §), jonka peruste-luihin tässä viitataan. Säännös vastaisi ny-kyistä 3 luvun 10 a §:n 2 momenttia.

Täydentäviä säännöksiä

Lukuun lisättäisiin uusien 26 a §:n (voima-keinojen käyttö) ja 26 b §:n (esimiehen käs-ky) edelle uusi väliotsikko.

26 a §. Voimakeinojen käyttö

Voimassa olevassa 3 luvun 8 a §:ssä sääde-tään sotilaan oikeudesta voimakeinojen käyt-töön. Pykälän 1 momentin mukaan vartio-,päivystys- tai poliisitehtävää suorittavalla so-tilaalla, joka kohtaa vastarintaa, on oikeuskäyttää sellaisia voimakeinoja, joita joukontai vartioitavan kohteen turvallisuuteen taik-ka muuten virka- tai palvelustehtävän laatuunja vastarinnan vaarallisuuteen nähden voi-daan pitää puolustettavina. Edellä mainituinedellytyksin vartiomiehellä on oikeus voima-

keinojen käyttöön myös, milloin joku hänenpysähtymiskäskystään huolimatta lähestyyvartioitavaa aluetta, jonne tuleminen on kiel-letty. Pykälän 2 momentin mukaan milloinkäskynalainen taistelussa, merihädässä taivastaavassa joukolle tai sen toiminnalle eri-tyisen vaarallisessa tilanteessa esimiehenkiellosta huolimatta pakenee, väkivaltaisestivastustaa esimiestä tai ei noudata esimiehenvaaran torjumiseksi antamaa käskyä, vaikkakäsky on toistettu, esimiehellä on oikeuskäyttää kuuliaisuuden ja järjestyksen palaut-tamiseksi käskynalaista vastaan sellaisiavoimakeinoja, joita käskynalaisen teon vaa-rallisuuteen nähden sekä tilanne muutenkinhuomioon ottaen voidaan pitää teon estämi-seksi tai käskyn täyttämiseksi puolustettavi-na. Pykälän 3 momentin mukaan sotavanginpaetessa on sillä, jonka tehtävänä on estääpakeneminen, oikeus käyttää 8 §:n 2 momen-tissa säädettyjä voimakeinoja. Kyseisessämomentissa säädetään yleisesti vangin kara-tessa käytettävissä olevista voimakeinoista.

Pykälään ehdotetaan uudistuksen yleistenperiaatteiden mukaisesti liitettäväksi voima-keinojen tarpeellisuutta koskevat ehdot javiittaus voimakeinojen käytön liioitteluakoskevaan rikoslain säännökseen. Samallapykälä siirrettäisiin 3 luvusta sotilasrikoksiakoskevaan 45 lukuun. Säännöksellä on yhte-ys muun muassa kuuliaisuusrikoksia ja sota-vankeudesta pakenemista koskeviin 45 luvunrangaistussäännöksiin, joten luku sopii aina-kin toistaiseksi säännöksen uudeksi sijainti-paikaksi.

Ehdotettu muutos ei vaikuta siihen, mitä onpoliisin tehtävien suorittamisesta puolustus-voimissa annetussa laissa (1251/1995) sää-detty toimivaltuuksista.

1 momentti. Voimassa olevaan lakiin ver-rattuna sotilaan oikeutta voimakeinojen käyt-töön täsmennettäisiin lisäämällä vaatimus, et-tä voimakeinojen on oltava vastarinnan mur-tamiseksi tarpeellisia. Entisellään säilyisivaatimus voimakeinojen puolustettavuudesta.Keinojen tulee olla joukon tai vartioitavankohteen turvallisuuteen taikka muuten virka-tai palvelustehtävän laatuun ja vastarinnanvaarallisuuteen nähden puolustettavia. Edellämainituin edellytyksin vartiomiehellä on oi-keus voimakeinojen käyttöön myös, milloinjoku hänen pysähtymiskäskystään huolimatta

HE 44/2002 vp218

lähestyy vartioitavaa aluetta, jonne tuleminenon kielletty.

Esityksessä omaksutun perusratkaisun mu-kaan momenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- japuolustettavuusvaatimuksen selvemmäksierottamiseksi lisättäväksi vaatimus voima-keinojen käytön tarpeellisuudesta. Puolustet-tavuusvaatimus samaistetaan ennen kaikkeasuhteellisuusperiaatteeseen ja intressivertai-luun. Koska puolustettavuus sinänsä on kri-teerinä tavallaan vailla sisältöä (ja tarkoittaavaikkapa samaa kuin hyvin perusteltavissaoleva), olisi yhtä lailla ollut mahdollista si-joittaa tarpeellisuusvaatimukseen sisällytetytulottuvuudet puolustettavuuden alle. Näin eikuitenkaan Suomessa ole esimerkiksi jäljem-pänä käsiteltävien poliisin voimakeinojenkäyttöoikeuden osalta menetelty, vaan siinätarpeellisuus viittaa osin välttämättömyyteenja puolustettavuus taas suhteellisuuteen. Toi-saalta muissa voimankäyttötilanteissa ei tar-peellisuusvaatimusta ole mainittu laissa erik-seen, vaan sen on ajateltu sisältyvän jo puo-lustettavuusarviointiin. Tulkintaongelmienvälttämiseksi voimakeinojen käyttöoikeuttakoskeviin säännöksiin ehdotetaan tehtäväksimuutokset, joilla nuo kaksi arviointiperustet-ta erotetaan toisistaan nykyistä selkeämmin.Samalla tehtäisiin pieniä kielellisiä tarkistuk-sia.

2 momentti. Taistelussa, merihädässä taivastaavassa joukolle tai sen toiminnalle eri-tyisen vaarallisessa tilanteessa esimies saakäyttää käskynalaista vastaan vain määräeh-dot täyttäviä voimakeinoja. Esityksessäomaksutun perusratkaisun mukaan moment-tiin ehdotetaan lisättäväksi 1 momentin ta-voin vaatimus voimakeinojen käytön tarpeel-lisuudesta. Keinojen tulee olla tarpeellisiakuuliaisuuden ja järjestyksen palauttamisek-si. Lisäksi voimakeinojen tulee olla teon es-tämiseksi tai käskyn täyttämiseksi puolustet-tavia ottaen huomioon teon vaarallisuus sekätilanne muutenkin. Tältä osin sääntely vastai-si nykyistä.

3 momentti. Momentissa säädetään sota-vangin pakenemisen estämiseen velvollisenhenkilön oikeudesta käyttää voimakeinoja.Pykälään ehdotetaan tehtäväksi tekninenmuutos. Voimassa olevan 3 luvun 8 §:n2 momentti ehdotetaan siirrettäväksi rangais-tusten täytäntöönpanosta annettuun lakiin.

Näin ollen myös säännökseen sisältyvää viit-tausta on korjattava vastaamaan esitettyämuutosta. Säännöksen mukaan sotavanginpaetessa olisi sillä, jonka tehtävänä on estääpakeneminen, oikeus käyttää rangaistustentäytäntöönpanosta annetun lain 2 luvun11 b §:ssä säädettyjä voimakeinoja.

Ehdotetussa rangaistusten täytäntöönpanos-ta annetun lain 2 luvun 11 b §:ssä mainittai-siin voimakeinojen käyttöön oikeutettuinahenkilöinä vartija tai muu henkilö, jonka teh-tävänä on estää vangin karkaaminen tai jokaon ohjaamassa vankia järjestykseen.

4 momentti. Tässä esityksessä omaksutunperusratkaisun mukaan kuhunkin voimakei-nojen käyttöä koskevaan säännökseen ote-taan viittaus, jolla selvennetään, kuinka me-netellään voimakeinojen käytön liioitteluta-pauksissa. Tätä koskeva säännös ehdotetaanotettavaksi 4 momenttiin, jossa viitattaisiin4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja 7 §:ään.

26 b §. Esimiehen käsky

1. Nykytila

1.1. Yleistä

Käytännön oikeuselämässä saattaa syntyätilanteita, joissa alainen saa esimieheltäänkäskyn tai määräyksen, jonka toimeenpanototeuttaisi rikoksen tunnusmerkistön. Erityi-sen pulmalliseksi tilanne muodostuu, joskäskyn täyttämättä jättäminen johtaisi oikeu-dellisiin sanktioihin esimerkiksi virkavastuuntai rikosoikeudellisen vastuun muodossa.Tällöinhän käskyn saanut olisi asetettu tilan-teeseen, jossa oikeusjärjestys edellyttää hä-neltä mahdotonta. Tekisi käskyn saanut niintai näin, hän olisi vaarassa joutua oikeudellis-ten seuraamusten kohteeksi. Tuon kohtuut-tomuuden välttämiseksi lainsäätäjän olisi en-si sijassa huolehdittava siitä, ettei oikeusjär-jestys tunnusta sitovaksi käskyä, joka edellyt-tää rikokseen syyllistymistä. Toisin sanoenrikoksen sisältävän käskyn täyttämättä jättä-misestä ei tulisi voida asettaa virkavastuu-seen. Tämä on yleisesti noudatettava pää-sääntö. Joissakin tapauksissa kuuliaisuusvel-vollisuuden ja käskynalaisuussuhteen ylläpi-täminen on kuitenkin koettu niin tärkeäksi,että käskyn noudattamista vaaditaan silloin-

HE 44/2002 vp 219

kin, kun käskyn seuraaminen on vaarassajohtaa lakien rikkomiseen. Kohtuuttomuuksi-en välttämiseksi on tällöin vastavuoroisestiluotu järjestely, jolla käskyä seurannut va-pautetaan muutoin uhkaavasta rikos- ja vir-kavastuusta. Näin on menetelty eritoten soti-lasoikeudenhoidossa. Vanhan merimieslain(341/1955) 50 ja 78 §:n perusteella katsottiin,että merimiestä sitovat laivapäällikön käskytsilloinkin, kun niissä vaaditaan sellaista,minkä laki selittää rikokseksi. Tällöin käsilläolisi siis ehdoton kuuliaisuusvelvollisuus,mistä myös seuraisi, että erillisen oikeutta-misperusteen tarve voisi tulla tilanteissaajankohtaiseksi.

Esimiehen käskyn vaikutus käskynalaisenrikosoikeudelliseen vastuuseen muodostaavarsin mutkikkaan oikeuskuvion. Siinä kie-toutuvat yhteen oikeuttamisen ja anteeksian-tamisen näkökulma, erehdysopit (käskyä seu-ranneen tietoisuuden merkitys ja mahdollisentietämättömyyden moitittavuus) ja kysymysnormaaleista motivointimahdollisuuksista(mahdollisuus vaatia toisenlaista käyttäyty-mistä).

1.2. Sotilaskäskyn vaikutus vastuuseen

Sotilasesimiehen käskyn vaikutuksesta ri-kosoikeudelliseen vastuuseen on säädettyvoimassa olevassa 3 luvun 10 a §:ssä. Senmukaan teosta, jonka sotilas on tehnyt esi-miehensä käskystä, tuomitaan käskynalainenrangaistukseen vain, jos hän on selvästi käsit-tänyt, että hän käskyn täyttämällä toimisi la-kia taikka virka- tai palvelusvelvollisuuttavastaan. Jos kuitenkin teko on tapahtunut sel-laisissa olosuhteissa, ettei käskynalainen olevoinut niiden vuoksi olla käskyä täyttämättä,hänet saadaan jättää rangaistukseen tuomit-sematta.

Pykälän 2 momentin mukaan käskyn täyt-tämättä jättämisestä ei saa tuomita rangais-tusta, jos käskyn täyttäminen olisi johtanutselvästi virka- tai palvelusvelvollisuuden vas-taiseen taikka muuten selvästi lainvastaiseentekoon.

Säännöksellä korvattiin aikaisempi sotavä-en rikoslain (71/1919) 35 §:n säännös. Pykä-län 1 momentissa säädetään käskyn alaisenatehdystä rikoksesta seuraavasta vastuusta.Pykälän 2 momentissa säädetään käskyn si-

tovuudesta ja sen rikkomisen seurauksista.Voimassa olevan 1 momentin ensimmäisen

virkkeen mukaan käskyn täyttämisellä toteu-tetusta rikoksesta seuraa vastuu vain, jos te-kijä on selvästi käsittänyt, että hän käskyntäyttämällä toimisi lakia taikka virka- tai pal-velusvelvollisuutta vastaan. Toisen virkkeenmukaan käskyn saanut sotilas, joka on sel-västi käsittänyt rikkovansa lakia, voidaankuitenkin jättää rangaistukseen tuomitsemat-ta, jos teko on tapahtunut sellaisissa olosuh-teissa, ettei käskynalainen ole voinut niidenvuoksi olla käskyä täyttämättä.

Asiassa ratkaisee siis lähtökohtaisesti käs-kynalaisen tietoisuus käskyn lainmukaisuu-desta. Vastuu edellyttää, että tekijä on selväs-ti käsittänyt toimivansa vastoin lakia. Sotilas,joka on tietämätön käskyn oikeudenvastai-suudesta, vapautuu vastuusta. Samoin vapau-tuu vastuusta sotilas, jolla on ehkä ollut epäi-lyksensä käskyn lainvastaisuudesta, muttajoka ei ole selvästi käsittänyt rikkovansa la-kia.

Säännös merkitsee kahdensuuntaista lie-vennystä siitä, mihin normaalit vastuusään-nöt muutoin johtaisivat. Yleisen kieltoereh-dystä koskevan säännön perusteella tekijävapautuisi vastuusta vain, jos erehtyminenteon oikeudenvastaisuudesta olisi ilmeisenanteeksiannettavaa. Nykyisen 3 luvun 10 a§:n sanamuodon mukaan kuitenkin pelkkätietämättömyys poistaa vastuun ilman, ettävaaditaan selvitystä tietämättömyyden syistä.Myös tietoisuuden tasoa koskevia vastuuva-pauden ehtoja on lievennetty erehdysopeissayleisesti noudatetuista. Käskynalaisen vastuuedellyttää, että tekijä on selvästi käsittänytmenettelynsä oikeudenvastaisuuden. Rikos-oikeudellinen vastuu edellyttää siis kvalifioi-tua tietoisuutta. Kynnys on asetettu varsinkorkealle. Aikaisemmin voimassa olleen so-taväen rikoslain 35 §:n mukaan käskynalai-nen voitiin tuomita vastuuseen vain siinä ta-pauksessa, että hän oli poikennut käskystä taihänen havaittiin ilmeisesti käsittäneen, ettähän noudattamalla käskyä tulisi rikkomaanlakia tai palvelusvelvollisuuttaan vastaan."Ilmeisesti" on liitettävissä tässä ennen kaik-kea näytön arviointiin. Täysin varmaa näyt-töä siitä, että tekijä on ymmärtänyt käskynlainvastaisuuden, ei vaadittu, kunhan tekijänkatsottiin ilmeisesti olleen selvillä asioista.

HE 44/2002 vp220

Voimassa olevassa laissa vaaditaan, että teki-jä olisi tämän seikan selvästi käsittänyt. "Il-meisesti"-sanan korvaaminen sanalla "selväs-ti" toi mukanaan merkittävän sisällöllisenmuutoksen ilman, että asiaa millään tavoinperusteltiin lain esitöissä. Muutos saattaa ollatahaton ja joka tapauksessa perusteeton.

Momentin 2 virkkeessä säädetään menette-lynsä oikeudenvastaisuudesta selvillä olevansotilaan vastuusta. Kyseessä on toimenpiteis-täluopumissäännös, jossa tuomitsematta jät-täminen motivoidaan syyllisyyteen liittyvinsyin. Rikos annetaan anteeksi tilanteissa,joissa sotaväelle ominaiset käskynalaisuus-suhteet huomioon ottaen on ymmärrettävää,että lakia tietoisestikin rikkovalta tekijältä eiolisi kohtuudella voinut vaatia muunlaistasuhtautumista.

Milloin käskyn lainvastaisuudesta nytesitetyin tavoin tietämätön sotilas vapau-tetaan vastuusta, kyseessä onoikeuskirjallisuuden mukaananteeksiantoperuste. Tämä merkitsee sitä,että käskyä täyttävää käskynalaista vastaansaattaa olla oikeus käyttää voimatoimia.Käskynalaisen kannalta tilanne on sikälihankala, että yhdellä puolen saattaa vastassaolla käskyn täyttämisen vastustaminen oikeu-tettujen voimatoimien avulla ja toisella puo-len käskyn täyttämättä jättämisestä seuraavakurinpitovastuu. Riski joutua kohtaamaantoimissaan oikeutettua puolustusta käyttäväkansalainen kuuluu kuitenkin oikeuskirjalli-suudessa esitetyn mukaan sotilaan "ammatti-riskeihin".Pykälän 2 momentissa säädetään vuoros-taan käskyn täyttämättä jättämisen seurauk-sista. Käskystä kieltäytymisestä seuraavavastuu sotilaan kuuliaisuusrikoksesta ratkeaakäskyn (objektiivisen) lainvastaisuuden jasen ilmeisyyden mukaan. Käskyn täyttämättäjättämisestä ei saa tuomita rangaistusta, joskäskyn täyttäminen olisi johtanut selvästivirka- tai palvelusvelvollisuuden vastaiseentaikka muuten selvästi lainvastaiseen tekoon.Jos kyse ei ole käskystä, joka olisi selvästijohtanut lainvastaiseen tekoon, sen täyttämät-tä jättämisestä voi seurata vastuu sotilaankuuliaisuusrikoksen muodossa. Rikoslain45 luvun 14 §:n mukaan niskoittelusta tuomi-taan se, joka kieltäytyy täyttämästä esimie-hen antamaa käskyä. Nykyistä 3 luvun10 a §:n 2 momenttia voi siten lukea erään-

laisena rajoitussäännöksenä, jossa asetetaankäskyn lainvastaisuuden ilmeisyyttä koskevialisäehtoja kuuliaisuusrikosten soveltamiselle.Käskyn saanut alainen on velvollinen seu-raamaan sellaistakin käskyä, joka ei ole sel-västi lainvastainen, mutta jonka lainmukai-suudesta alaisella on omat epäilynsä. Tulkin-nanvaraisetkin käskyt ovat siis sitovia, eikäsotilailla ole niiden suhteen kysely- eikä tar-kistamisoikeutta eikä vastaavaa velvollisuut-ta.

1.3. Muun virkakäskyn vaikutus vastuuseen

Käskyyn perustuva vastuuvapaus virka-miesoikeudessa. Virkamiesoikeudessa sään-tönä on, että virkamies on velvollinen seu-raamaan vain sitovia käskyjä ja määräyksiä.Käskyn tulee olla ensinnäkin muodollisestioikea. Muodollisessa suhteessa sitovan käs-kyn edellytyksenä on oikeuskirjallisuudenmukaan, että (1) käskyn antaminen kuuluusen antajan toimivaltaan, (2) toimenpide, jo-hon ryhdytään, kuuluu toimenpiteeseen ryh-tyvän virkamiehen omaan toimivaltaan ja(3) käskyä annettaessa on noudatettu lainmu-kaisia muotoja. Toiseksi edellytetään, etteikäsky ole sisällöltään ilmeisen lainvastainen.Käsky, joka velvoittaa tekemään rikoksen,olisi sisällöltään selkeästi ilmeisen lainvas-tainen. Kuuliaisuusvelvollisuus ei ulotu ri-kosten tekemiseen. Virkamiehellä on aina oi-keus kieltäytyä tällaisesta käskystä ja hänenmyös odotetaan siitä kieltäytyvän. Käsky eisiten voi toimia myöskään oikeuttamisperus-teena.

Lainmukaisten ja lainvastaisten käskyjenväliin jää tulkinnanvaraisten käskyjen jouk-ko. Koska kieltäytymisoikeus koskee vainilmeisen lainvastaisia käskyjä, seuraisi tästä,että lainvastaisetkin käskyt saattavat olla si-tovia, kunhan tuo lainvastaisuus ei ole il-meistä. Niistä kieltäytyminen voisi siis johtaavirkavastuuseen, toisaalta niiden seuraami-nen loisi riskin syyllistymisestä rikokseen.Mahdollinen konflikti on pyritty välttämäänvirkamiesoikeudessa siten, että tulkinnanva-raisen käskyn saanut voi vapautua käskynseuraamisesta aiheutuvasta vastuusta tarkis-tuttamalla käskyn esimiehellään. Virkamie-hellä on oikeus ilmoittaa epäilynsä määräyk-sen lainvastaisuudesta sen antajalle tai tämän

HE 44/2002 vp 221

esimiehelle. Tällaisen menettelyn on myöskatsottu voivan vapauttaa virkamiehen mah-dollisesta virkavastuusta, jos virkakäsky sit-temmin todetaan lainvastaiseksi, olkoonkin,ettei virkavastuun alaa muodollisesti olevoimassa olevassa oikeudessa tällä tavoin ra-jattu. Rikosoikeudellisen vastuun edellytys-ten pitämiselle ainakin yhtä korkeina on hy-vät syyt. Toisin sanoen jos käskyn täyttämi-sestä seuraavan virkavastuun toteuttamiselleei ole perusteita, ei käskyä seurannutta tulisimyöskään asettaa rikosvastuuseen käskystätehdyn rikoksen perusteella.

Vastuusääntöinä yleisen virkamiesoikeu-den puolella siis pätevät: (1) Jos käsky on ol-lut ilmeisen lainvastainen, alainen ei ole vel-vollinen sitä seuraamaan. Jos hän kuitenkinon näin tehnyt, hän vastaa seurauksista eikävoi vedota saamaansa käskyyn. (2) Jos käskyon ollut tulkinnanvarainen, mutta alainen eiole tarkistanut sen sisältöä, hän niin ikäänvastaa itse seurauksista. (3) Jos käsky on tul-kinnanvarainen ja tekijällä on asiassa epäi-lynsä, hän voi varmistaa asemansa tarkistut-tamalla käskyn esimiehellään. Jos esimiesvahvistaa käskyn, ei virkamies joudu vastuu-seen käskyn täyttämisestä. Käskyn vahvistut-taminen toimii siten vastuuvapausperusteena.Perusteen asema on rikosopillisesti epäselvä.Vastuuvapaus ei ilmeisestikään voi perustuatietämättömyyteen, sillä käskyä vastaan rek-lamoineella tekijällä on ainakin ollut asiastaomat epäilynsä. Ainoa tapa perustaa vastuu-vapaus olisi erillisen säännöksen puuttuessavetoaminen yleiseen intressipunnintaan, pak-kotilaan tai normatiivisen syyllisyyden puut-tumiseen. Kahdessa ensin mainitussa tapauk-sessa katsottaisiin, että käskyn seuraamistapidetään oikeusjärjestyksen tavoitteiden kan-nalta tärkeämpänä kuin käskyn sisältämän ri-koksen välttämistä. Viimeksi mainitussa ta-pauksessa vastuuvapaus perustuu motivointi-vaikeuksiin. Nykyisen 3 luvun 10 a §:n ana-loginen soveltaminen ei tilanteessa auta, kos-ka kyseistä tarkistusvelvollisuutta ei tunnetasotilasoikeudenhoidossa.

Tietämättömyyteen perustuva vastuuvapa-us. Jos käskynalainen on toiminut hyvässäuskossa, vastuuvapausperusteet tulevat arvi-oitaviksi erikseen. Sotilasesimiehen antamaakäskyä seuranneeseen vastuuvapauteen riit-tää, että käskynalainen oli tietämätön käskyn

sisältämästä rikoksesta, eikä selitystä tietä-mättömyyden syistä vaadittu. Virkamiehenyleisen kuuliaisuusvelvollisuuden yhteydessäon sen sijaan vanhastaan katsottu, että vain,jos käskyn saaja puolustettavasta erehdykses-tä pitää sisällykseltään oikeudenvastaistakäskyä lainmukaisena tai ainakin itseään si-tovana, hän voi puolustautua saamallaan käs-kyllä. Pelkkä tietämättömyys ei siten riittäisi,vaan erehdyksen tulisi olla puolustettava jasiis ymmärrettävä. Tällöin tosin juuri sitäseikkaa, että esimies on antanut käskyn, voi-daan usein pitää seikkana, joka tekee ereh-dyksen anteeksiannettavaksi.

2. Oikeusvertailua

Ruotsi. Ruotsi on pohjoismaista ainoa, jon-ka lainsäädäntöön sisältyy yleissäännös (ri-koslain 24 luvun 8 §) käskyn merkityksestä.Vastuuvapaus konstruoidaan sitovan käskynmäärittelyn kautta: sitovaa käskyä seurannutvapautuu vastuusta. Se, oliko käsky sellai-nen, että sitä olisi tullut noudattaa (sitova),ratkeaa intressivertailun kautta. Teko jää ran-kaisematta, jos on tärkeämpää pitää yllä käs-kynantajan auktoriteettia ja korostaa kuuliai-suussuhteen ehdottomuutta kuin pidättäytyätekemästä käskyn täyttävää rikosta. Sitovuu-den määrittelyssä vaikuttavina kriteereinäovat lain mukaan kuuliaisuussuhteen laatu,teon laatu ja muut olosuhteet. Säännös raken-tuu intressivertailun varaan, eikä sen tulkin-nassa oteta tarkasteluun tekijän subjektiivistapuolta. Erehdyksessä ja tietämättömyydestätehdyt rikokset käsitellään kirjallisuudessaerikseen ja tilanteiden käsittelyn suhteen vii-tataan yleensä erehdyssäännöksiin.

Säännöksestä huolimatta kirjallisuudessakorostetaan yleisenä lähtökohtana, ettei käs-ky vapauta vastuusta, vaan edellytetään eri-tyistä tottelemisvelvollisuutta. Mitä voimak-kaampi intressi käskyvaltasuhteiden ylläpi-tämiseksi on, sitä vahvempi on olettama vas-tuuvapauden puolesta. Erityisen voimakastämä intressi on sotilaiden osalta, joiden va-ralta lakiin ei kuitenkaan sisälly erityissään-nöksiä. Myös rikoksen laatu on otettavahuomioon. Rikkomuksen tyyppiset teot voi-vat kuulua sotilaan tottelemisvelvollisuuden

HE 44/2002 vp222

piiriin, vakavammat väkivaltaa sisältävättuskin. Tottelemisvelvollisuus ja 24 luvun8 § eivät ole sidoksissa toisiinsa. Sekin, jollaon oikeus kieltäytyä käskyn täyttämisestä,voi puolustautua vetoamalla 24 luvun8 §:ään. Laki ei tee eroa julkisoikeudellisenja yksityisen sektorin välillä. Yksityisen jajulkisen erolla ei välttämättä aina ole rele-vanssia, mikäli toiminnat ja tehtävät lähesty-vät toisiaan. Esimerkiksi yksityisiin vartioin-tiliikkeisiin saatetaan joutua soveltamaan pal-jolti samoja periaatteita kuin poliisiin tai jopasotilaisiin. Myös epäitsenäisessä asemassaoleva yrityksen työntekijä, joka syyllistyykäskyä seuranneena vähäisiin rikkomuksiin,saattaa vapautua vastuusta. Uudemmassa oi-keuskirjallisuudessa vastuuvapausperusteluokitetaan oikeuttamisperusteeksi.

Jos tekoa ei voida intressivertailun perus-teella pitää sallittuna, tekijälle jää mahdolli-suus vedota yleiseen erilliseen anteeksianto-perustetta muistuttavaan säännökseen, jokaoikeuttaa vapauttamaan vastuusta, millointekijä on tehnyt teon uhattuna, painostuksenalaisena tai pelosta. Joissain tilanteissa esi-miehen ehdoton auktoriteetti ja alaisen heik-ko koulutustaso tekevät ymmärrettäväksi,ettei tekijä aseta käskyä kyseenalaiseksi.Näissä tilanteissa vastuuvapauden perustanaovat pikemmin syyllisyysnäkökohdat. Onymmärrettävää, ettei tekijä nouse vastusta-maan esimiehen antamia käskyjä esimerkiksioman asemansa epävarmuuden vuoksi.

Norja. Lainsäädäntö ei sisällä yleistä sään-nöstä esimiehen käskystä. Sen sijaan sotavä-en rikoslaissa on sotilaita koskeva erityis-säännös (24 §). Sen mukaan käskyn saanuton vastuusta vapaa, ei kuitenkaan, jos hän onhavainnut taikka hänen selvästi olisi tulluthavaita, että hän käskyn täyttäessään tulisisyyllistymään rangaistavaan tekoon.

Muiden kuin sotilaiden osalta Norjassa vii-tataan yleisiin erehdysoppeihin. Hyvässä us-kossa toimineen vastuuvapaus voi perustuatosiasia- tai oikeuserehdykseen, jolloin jäl-kimmäisessä tapauksessa ratkaisee se, onkoerehdystä pidettävä anteeksiannettavana.Käskyn lainvastaisuudesta tietoisten mahdol-lisuus vapautua vastuusta voi tulla kysymyk-seen vain rajoitetusti. Poikkeustapauksissaviitataan myös pakkotilan soveltuvuuteen.Vuoden 1992 rikoslakiehdotus ei sisältänyt

asiaa koskevaa säännöstä, vaan tilanteet eh-dotettiin kanavoitaviksi rikoslakiin sisällytet-tävien yleisten säännösten kautta (supistavatulkinta ja tuomitsematta jättäminen erityis-ten olosuhteiden vaikutuksesta).

Tanska. Tilanne on pääpiirteissään samakuin Norjassa. Sotilaita koskevan Tanskansotaväen rikoslain 12 §:n mukaan sotilaskäs-ky vapauttaa vastuusta, ei kuitenkaan, jos te-kijä oli selvillä siitä, että hän käskyn täyttäes-sään tulisi syyllistymään rikokseen taikkatämä oli muutoin välittömästi havaittavissa.Säännösten välillä on lievä sävyero siinä, ettäNorjassa noudatetaan normatiivissävyttei-sempää kriteeriä. Molemmissa maissa sään-nösten soveltamisalue rajoittuu sotilaisiin.

Siviilien osalta pääsääntönä on, että käs-kynalaisena tehdystä rikoksesta seuraa vastuusekä yksityisellä että julkisella sektorilla.Vastuuvapauden mahdollisuutta lähestytääntaas käskyn sitovuuden ja siitä kieltäytymi-sestä aiheutuvien seurausvaikutusten kautta.Vastuuvapaus olisi ymmärrettävissä lähinnätilanteissa, joissa käskynalainen ei voisi ollatäyttämättä käskyä ilman, että tällä tavoinsaattaa itsensä rangaistusvastuuseen käskyntäyttämättä jättämisestä. Vastuuvapaudenmahdollisuutta pohdittaessa olisi tarkastelta-va lähemmin kuuliaisuussuhteen laatua ja si-tä konfliktitilannetta, johon tekijä on joutu-nut. Myös rikoksen törkeydellä on merkityk-sensä. Tulkinnoissa ollaan siten hakeutumas-sa samoille linjoille kuin Ruotsissa. Oikeus-kirjallisuudessa tunnistetaan myös mahdolli-suus vastuuvapauteen subjektiivisin perusteintilanteissa, joissa käskyä seurannut on pitänytmenettelyä laillisena. Tällöin vastuuvapausperustuu tahallisuuden poissulkeutumiseen.

Saksa. Rikoslaissa ei ole asiaa koskeviayleisiä säännöksiä. Oikeuskirjallisuuden kan-nanotot perustuvat ennen kaikkea erityisalo-jen lainsäädännössä oleviin virkamääräystenja käskyjen sitovuutta koskeviin säännöksiin.Käskyn merkitys arvioidaan erikseen oikeut-tamisperusteena ja anteeksiantoperusteena.

Tarkasteltaessa esimiehen käskyä oikeut-tamisperusteena avainasemassa on käskyn si-tovuus. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn mu-kaan sitova käsky muodostaa käskynalaisellehänen tottelevaisuusvelvollisuutensa piirissäpysyteltäessä oikeuttamisperusteen. Säännönongelmallisuus paljastuu, kun tarkastellaan

HE 44/2002 vp 223

sitovuuden kriteereitä. Sitovia ovat oikeus-kirjallisuudessa esitetyn mukaan sellaisetkäskyt, jotka esimies antaa toimivaltansapuitteissa ja jotka eivät ilmeisesti riko oike-usjärjestyksen vaatimuksia vastaan. Käskyä,joka konstituoisi rikoksen, ei juuri voida pi-tää sitovana. Sinänsä selkeän säännön — "si-tovat käskyt vapauttavat vastuusta" — käyt-tökelpoisuutta siis rajoittaa ehto, jonka mu-kaan käsky tehdä rikos ei jo määritelmänmukaan voisi olla sitova.

Sanottu pätee sellaisenaan virkamiehiin.Virkamiehen tulee noudattaa esimiehen an-tamaa määräystä vain edellyttäen, ettei sentoimeenpano johtaisi rikokseen tai järjestys-rikkomukseen taikka loukkaisi ihmisarvoa.Sotilaiden velvollisuus noudattaa käskyä lak-kaa kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun käs-kyn seuraaminen johtaisi rikoksen. Sotilaitasitovat siten sellaisetkin käskyt, joiden seu-raaminen saattaisi toteuttaa järjestysrikko-muksen tunnusmerkistön. Virkamiesten puo-lelta sitoviksi selitetään myös sellaiset käs-kyt, joiden oikeudenmukaisuudesta (Recht-mässigkeit) virkamiehellä on epäilynsä sikä-li, että tällaisissa tapauksissa virkamiehen tu-lee saattaa käsky esimiehen vahvistettavaksi.Tuon vahvistuksen jälkeen käsky muuttuu si-tovaksi. Näin ollen sellaisetkin käskyt, jotkajälkikäteisarvioissa saattaisivat osoittautuaoikeudenvastaisiksi, sitovat myös virkamies-tä.

Niissä harvoissa tilanteissa, joissa vastuu-vapaus perustetaan käskyn sitovuuteen, ky-seessä on oikeuttamisperuste. Lähemmin ti-lanne arvioidaan pakkotilana, jossa vastak-kain punnittavina intresseinä ovat yhtäältäkuuliaisuussuhteen ylläpitämisen merkitys jatoisaalta rikokseen sisältyvä oikeudenlouk-kaus. Milloin kuuliaisuussuhteen ylläpitämis-tä on pidettävä tärkeänä ja käskyn seuraami-nen merkitsisi vain vähäistä rikkomusta, teki-jä vapautuu vastuusta oikeuttamisperusteennojalla. Tällaista tekoa vastaan ei myöskäänsaa käyttää hätävarjelua, joskin oikeuskäy-tännössä tunnetaan rajallinen mahdollisuuspakkotilatekoon.

Ei-sitovat käskyt voivat vaikuttaa vain an-teeksiantoperusteina. Joka tekee rikoksen ei-sitovaa käskyä seuraten, menettelee aina oi-keudenvastaisesti. Tekijä voidaan poikkeuk-sellisesti kuitenkin vapauttaa vastuusta an-

teeksiantoperusteen nojalla lähinnä milloinalainen on pitänyt käskyä sitovana, eikä tuositomattomuus ole ollut riittävän helposti ha-vaittavissa. Jos tekijä ei tiennyt käskyn oi-keudenvastaisuudesta, ratkaisevat siis tekijäntietoisuuteen kohdistettavat normatiivisetvaatimukset. Virkamiesten osalta riittää, ettäoikeudenvastaisuus oli tiedettävissä. Jos siiskäsillä on ollut seikkoja, joiden on täytynytherättää alaisessa epäily käskyn oikeudenvas-taisuudesta, ei tietämättömyys ole anteek-siannettavaa.

Vastuuvapaus perustuu teon syyllisyys- javääryyssisällön alenemiseen. Tekijä saattaauskoa toimivansa virkavelvollisuuden täyt-tääkseen. Tietämättömyys on itsessään näissätilanteissa lähtökohtaisesti vähemmän moitit-tavaa, koska tekijän selonottovelvollisuus onvirkasuhteen vuoksi rajoittunut. Alaisten onsiis lähtökohtaisesti voitava luottaa siihen, et-tä myös esimiehet virkatoimessaan noudatta-vat lakia. Myös sanktiotarve on suhteessanormaalitapauksiin vähentynyt, sillä näissätilanteissa esimies on yleensä saatettavissavastuuseen.

Sotilailla taas ei ole yleistä tarkistusvelvol-lisuutta taikka -oikeutta. Aikaisemman lainmukaan (ennen vuotta 1945) vain positiivi-nen tieto koitui sotilaan vahingoksi. Nykyi-sessä laissa vaaditaan enemmän. Vastuuseenjoutuu myös tilanteessa, jossa teon tai käskynoikeudenvastaisuus oli ilmeisesti tunnettavis-sa. Vastuu siis alkaa jo siitä, milloin käskyntäyttämiseen kytkeytyvää rikosoikeudenvas-taisuutta voi sotilaan tuntemien seikkojen pe-rusteella pitää ilmeisenä, eli jokaiselle ilmanenempiä pohdintoja tunnettavissa olevana.Sama pätee myös täytäntöönpanoviranomai-siin (poliisiin). Sotilaiden osalta laissa onerillinen lievennys- ja anteeksiantoperuste.Myös muut anteeksiantoperusteet voivat tullasovellettaviksi.

Yhteenveto. Käsky voi toimia oikeuttamis-perusteena (sitova käsky, Saksa). Rikosta voiintressipunninnan perusteella pitää hyväksyt-tävänä, jos käskynantajan auktoriteetin jakuuliaisuussuhteen ehdottomuuden ylläpitä-minen on tärkeämpää kuin rikoksesta pidät-täytyminen (Ruotsi). Vastuuvapaus voi pe-rustua myös tosiasia- tai oikeuserehdykseen(Norja). Vastuuvapaus saatetaan myös aset-taa riippuvaksi niistä seurauksista, joihin

HE 44/2002 vp224

käskyn täyttämättä jättäminen johtaisi (Tans-ka). Kaikissa maissa on vaihtelevin edelly-tyksin mahdollista myös vapauttaa vastuustasubjektiivisin perustein. Käsky saattaa toimiajoko anteeksiantoperusteena (Ruotsi, Saksa)tai perusteena, joka oikeuttaa toimenpiteistäluopumiseen (Suomi, Norja).

Kansainvälinen rikosoikeus. Kysymys soti-las- ja muiden esimiesten käskyjen sitovuu-desta on kansainvälisessä rikosoikeudessakeskeinen. Nürnbergin kansainvälisessä sota-rikosoikeudenkäynnissä tuominneen tuomio-istuimen perussäännössä ja tuomiossa nouda-tettujen ja myöhemmin niin sanotuiksi Nürn-bergin periaatteiksi kirjattujen suuntaviivojenmukaan se seikka, että henkilö toimi halli-tuksensa tai esimiestensä käskystä, ei vapautahäntä kansainvälisen oikeuden mukaisestavastuusta, jos hänellä oli moraalisen valinnantosiasiallinen mahdollisuus (IV periaate).

Nürnbergin tuomioistuimen perussäännös-sä ei tosin puhuttu moraalisen valinnan mah-dollisuudesta, joten Nürnbergin periaatteidensitä koskeva maininta perustui tuomioistui-men käytäntöön. Kyseisen perussäännönmukaan toimiminen käskystä ei vapauta vas-tuusta, mutta se voidaan ottaa huomioon ran-gaistusta lieventävänä, jos tuomioistuin kat-soo oikeudenmukaisuuden tätä vaativan. Sa-malla tavalla on vastuu muotoiltu entisen Ju-goslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittele-vän kansainvälisen tuomioistuimen sekäRuandassa tehtyjä rikoksia käsittelevän kan-sainvälisen tuomioistuimen perussäännöissä.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen perus-säännössä asia on säännelty yksityiskohtai-semmin. Perussäännön 33 artiklan 1 kappa-leen mukaan vastuuvapaus voi tulla useam-min kysymykseen kuin aikaisempien vastaa-vien tuomioistuinten perussääntöjen mukaan.Pääsäännön mukaan se, että henkilö on teh-nyt tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvanrikoksen joko hallituksen taikka sotilas- taisiviiliesimiehen määräyksestä, ei vapauta ky-seistä henkilöä rikosoikeudellisesta vastuus-ta. Vastuuvapaus voi kuitenkin toteutua, joskolme edellytystä täyttyy. Ensinnäkin tällähenkilöllä oli oikeudellinen velvoite totellakyseisen hallituksen tai esimiehen määräyk-siä. Toiseksi henkilö ei tiennyt, että määräysoli oikeudenvastainen. Kolmanneksi määräysei ollut ilmeisen oikeudenvastainen.

Mahdollisuus vapautua näillä perusteillarikosoikeudellisesta vastuusta koskee tuo-mioistuimen toimivaltaan kuuluvista rikok-sista vain sotarikoksia. Artiklan 2 kappaleenmukaan määräykset joukkotuhonnan tai ih-misyyttä vastaan kohdistuvien rikosten teke-miseen ovat artiklassa tarkoitetussa mielessäilmeisen oikeudenvastaisia. Näihin rikoksiinsyyllistynyt ei siis koskaan voi vapautua vas-tuusta vedoten toimineensa käskystä.

3. Nykytilan ongelmia ja sääntelyn tarve

Sääntelyn tarve. Sääntelyn tarpeeseen vai-kuttaa ennen kaikkea tapa, jolla virkamiestenja erityisryhmien velvollisuudet ja vastuusuh-teet on materiaalisessa lainsäädännössä jär-jestetty. Jos virkamiehen tottelemisvelvolli-suus ulotetaan koskemaan käskyjä, joidentäyttäminen johtaa rikokseen, on myös luota-va järjestely, joka ottaa rikosoikeuden puolel-la huomioon sen vaikean tilanteen, johonalainen on asetettu. Yleisten virkamiesoikeu-dessa noudatettavien sääntöjen mukaan täl-laiseen järjestelyyn ei ole tarvetta. Virkakäs-ky, joka edellyttäisi rikokseen syyllistymistä,ei sido virkamiestä. Hän ei ole sitä velvolli-nen noudattamaan. Ainakaan esimiehen an-taman sitovan käskyn varalta ei ole tarvettaluoda erillistä oikeuttamisperusteeksi konst-ruoitua vastuuvapausperustetta.

Tästä huolimatta esimiehen antaman käs-kyn merkitys alaisen rikosoikeudellisen vas-tuun kannalta on edelleen monessa suhteessapulmallinen ja kaipaa selvennystä. Vaikkakäsky ei voi toimia oikeuttamisperusteena,on käskynalaisen asettaminen rikosvastuu-seen tilanteiden tulkinnanvaraisuuden sekäkäskynalaiseen kohdistuvien erisuuntaistenodotusten ja paineiden vuoksi usein kohtuu-tonta. Ratkaisua näihin ongelmiin on kuiten-kin etsittävä käskyä koskevan yleissäännök-sen sijaan muualta.

Sotilaskäskyä koskeva sääntely. Erillissään-telyn tarve on selvin sotilasoikeudenhoidonpuolella. Tällöinkin on edelleen syytä pitääkiinni ajatuksesta, jonka mukaan oikeusjär-jestys ei tunnista sitovia rikoksen tekemiseenvelvoittavia käskyjä. Tälle kannalle on raken-tunut nykyinen 3 luvun 10 a §, ja sama peri-aate on syytä pysyttää voimassa jatkossakin.

HE 44/2002 vp 225

Nykyisen sotilaskäskyä koskevan säännök-sen ongelmat liittyvät lähinnä tuossa sään-nöksessä vahvistettuihin rikosoikeudellisenvastuun subjektiivisiin edellytyksiin. Lainmukaan rikosoikeudellinen vastuu edellyttää,että tekijä on selvästi käsittänyt, että hän käs-kyn täyttämällä toimisi lakia vastaan. Vas-tuuvapaus ratkeaa yksin subjektiivisten kri-teerien perusteella. Lisäksi rikosoikeudelli-seen vastuuseen asettaminen edellyttää kvali-fioitua tietoisuutta: tekijän tulee selvästiymmärtää menettelynsä lainvastaisuus.

Säännös asettaa rikosvastuun syntymisenedellytykset kansainvälisesti katsoen poikke-uksellisen korkeiksi. Kansainvälisen vertai-lun perusteella vallitseva ja myös kansainvä-lisessä oikeudessa hyväksytty tapa on säilyt-tää mahdollisuus alaisen saattamiseen rikos-vastuuseen, milloin käskyn lainvastaisuus onollut siinä määrin ilmeistä, että käskynalaisenolisi pitänyt olla selvillä käskyn virheellisyy-destä. Niissäkin maissa, joissa vastuu ratkeaayksin subjektiivisten seikkojen nojalla, riittääsäännönmukaisesti, että tekijä on ollut tietoi-nen ilman, että tietoisuuden selkeydelle taik-ka tiedon varmuudelle on asetettu erityisiä li-sävaatimuksia. Pohjoismaista Norjan sotavä-en rikoslaki asettaa vastuuseen myös soti-laan, jonka olisi tullut ymmärtää käskynlainvastaisuus. Tanskan vastaava säännösasettaa vastuuseen käskyn lainvastaisuudestatietämättömän sotilaan silloin, kun käskynlainvastaisuus oli ilmeisesti havaittavissa.Nykyisellään Suomen rikoslaki vastaa Sak-sassa vuoteen 1945 voimassa ollut sääntelyäsiinä, että tietämättömyys sinänsä vapauttaavastuusta. Toisen maailmansodan jälkeenSaksassa vastuuta tiukennettiin asettamallavastuuseen myös sotilas, milloin käskyn oi-keudenvastaisuus oli ilmeisesti tunnettavissa.

Suomen rikoslaki sai nykyisen sisältönsävuoden 1983 sotilasoikeudenhoitouudistuk-sen yhteydessä. Aikaisemman sotaväen ri-koslain 35 §:n säännös asetti vastuuseen sen,joka on "ilmeisesti käsittänyt" syyllistyvänsälainvastaiseen tekoon. Termiä ei tulkittu si-ten, että sillä olisi korotettu tiedon tarkkuus-vaatimusta. Pikemmin sitä on voinut pitääosittain objektiivisväritteisenä ja näyttöönliittyvänä (vastuuseen riittää vain se, että so-tilaan katsotaan ilmeisesti käsittäneen, ei siiskäsittäneen selvästi). Vuonna 1983 termi

vaihdettiin sanaan "selvästi", joka muuttimerkityksen jokseenkin päinvastaiseksi. Lainesitöiden nojalla ei kuitenkaan ole pääteltä-vissä, että sanamuodon muutoksella olisi ta-voiteltu sisällöllistä muutosta.

Ero muihin järjestelmiin siis on, että kunmuualla myös asioista tietämätönkin sotilasvoidaan asettaa vastuuseen, kunhan lainvas-taisuus on ollut ilmeistä taikka sellaista, ettäsotilaan on voitu edellyttää olevan siitä sel-villä, Suomessa vastuuseen voidaan asettaavain sotilas, joka on selvästi ymmärtänytkäskyn lainvastaiseksi. Tietämättömyys eikansainvälisen vertailun perusteella yksin pe-lasta vastuulta, saatikka, että vastuuseen joh-tavalle tiedolle olisi oikeusjärjestyksissä ase-tettu erityinen lisävaatimus. Suomen rikos-lain vastuusääntö on ristiriidassa kansainväli-sen rikosoikeuden periaatteiden kanssa. Esi-merkiksi kansainvälisen rikostuomioistuimenperussäännössä tulee esille objektiivinen ar-viointi: alaisen vastuuseen johtavat paitsi neteot, joiden oikeudenvastaisuuden hän tiesi,myös ne, jotka olivat ilmeisen oikeudenvas-taisia. Rikoslaissa lähtökohtana on alaisensubjektiivinen näkemys: hän joutuu vastuu-seen vain, jos on selvästi käsittänyt teon lain-vastaisuuden.

Käskyn merkityksestä muilla elämänaloilla.Se, missä määrin sotilaskäskyä koskevasäännös tarjoaa apua vastuukysymyksiämuilla aloilla ratkottaessa, on jossain määrintulkinnanvaraista. Nykyisen 3 luvun 10 a §:nanaloginen soveltaminen virkakäskyihin joh-taisi perin outoihin lopputuloksiin. Jo rikok-seen johtavan käskyn saaminen esimieheltäriittänee useimmissa, ainakin rikosoikeudenydinalueiden ulkopuolelle jäävissä tilanteis-sa, sekoittamaan käskyn saaneen käsityksiäoikeista menettelytavoista siten, ettei hänenenää voida sanoa selvästi ymmärtäneen te-konsa lainvastaisuutta. Nykyinen 3 luvun10 a § ei selvästikään tarjoa hyväksyttävääpohjaa siviilihallinnon piirissä tapahtuvienongelmien ratkomisessa. Sen tarjoama vas-tuuvapaus on jopa sotilaskäskyn osalta perus-teettoman laaja. Lisäksi on ilmeistä, etteivätsotilasoikeudenhoidossa sovellettavat vas-tuuperiaatteet tämän kysymyksen osalta voitulla sovellettaviksi muutoin kuin sotilashal-lintoon käskyvaltasuhteiden ja suoritettavientehtävien osalta rinnasteisilla aloilla.

HE 44/2002 vp226

Erona sotilas- ja siviilihallinnon välillä onensinnäkin, että siviilivirkamiehellä on vel-vollisuus tarkistuttaa esimiehellään sisällöl-tään epäselvä käsky, siis sellainen, jonkalainmukaisuudesta hänellä on epäilynsä. Il-man tarkistusta toimiva virkamies vastaa te-konsa seurauksista. Sotilailla ei tällaista tar-kistuttamisvelvollisuutta ole, vaan epäselvis-sä tilanteissa käskynalaisen tehtävä on seura-ta käskyä, eikä hän joudu vastaamaan tekon-sa seurauksista.

Toinen ero koskee tietämättömyyden(erehdyksen) arvostelua. Myös käskyn lain-vastaisuudesta tietämättömien vastuu arvioi-daan hieman eri sääntöjen nojalla. Tietämät-tömyyden arvostelun osalta on kirjallisuudes-sa yleensä viitattu yleisiin erehdysoppeihin,jolloin sovellettaviksi tulevat lähinnä kiel-toerehdystä koskevat säännöt. Kieltoerehdys-tä koskevien sääntöjen suora soveltaminentuskin tulee kysymykseen. Jo erehdyksenkohteen määrittely tuottaa vaikeuksia. Tekijäon saattanut erehtyä käskyn sitovuudesta jasiitä, onko hän velvollinen noudattamaankäskyä. Edelleen erehdys voi koskea käskynedellyttämän teon oikeudenvastaisuutta. Onmahdollista tehdä ero sen suhteen, ymmär-tääkö käskyn saanut, että käskyn edellyttämäteko on ylipäätään oikeudenvastainen ja kiel-letty, vai pitääkö hän muutoin oikeudenvas-taiseksi katsottavaa tekoa tässä tapauksessa,siis saadun käskyn perusteella, poikkeuksel-lisesti sallittuna. Asteikon eräänlaisina ääri-päinä olisivat tilanteet, joissa tekijä luuleeolevansa velvollinen seuraamaan kaikkiaesimiehensä antamia käskyjä, siis erehtyyyleisesti käskyjen sitovuudesta, ja toisena ää-ripäänä tapaus, jossa tekijä uskoo, että hänenyleensä kielletyksi ymmärtämänsä teko ontässä erityistilanteessa sallittu. Vain ensinmainittua voi pitää puhtaana kieltoerehdyk-sen tarkoittamana tapauksena.

Näyttää siis siltä, että tämänkin kysymyk-sen suhteen on tehtävä ero sotilas- ja siviili-hallinnon välillä. Sotilaskäskyn osalta pelkkätietämättömyys vapauttaa vastuusta, mikä eitulisi kysymykseen, jos tilanteeseen sovellet-taisiin yleisiä kieltoerehdystä koskevia sään-nöksiä. Niitä sovellettaessa vastuuvapausedellyttäisi, että tietämättömyys on jollakintavoin anteeksiannettavaa.

4. Ehdotuksen lähtökohdat

Käsky oikeuttamisperusteena. Vain harvaoikeusjärjestys tunnustaa avoimesti mahdol-lisuuden tulkita sitovaa käskyä oikeuttamis-perusteeksi. Saksassa tunnustetaan rajoitetus-ti mahdollisuus, että virkamies tai sotilas onvelvollinen seuraamaan myös sellaista käs-kyä, joka johtaa lain rikkomiseen. Sekä soti-laita että toimessaan välitöntä pakkoa käyttä-viä täytäntöönpanoviranomaisia, kuten polii-simiehiä, sitoo sellainenkin käsky, jota täyt-täessään virkamies tai sotilas joutuisi syyllis-tymään järjestysrikkomukseen. Poikkeus pe-rustuu intressipunnintaan siinä, että asioidentehokasta hoitamista pidetään oikeusjärjes-tyksen intressien kannalta tärkeämpänä kuinhoitamisen esteenä olevien rikosten välttä-mistä. Yleinen mahdollisuus velvoittaa käs-kynalainen tekoon, joka sisältää lain rikko-misen, on kuitenkin rajoitettu koskemaanvain järjestysrikkomuksia. Toisena poikke-uksena on Ruotsi. Ruotsin rikoslain 24 luvun8 § asettaa intressivertailun suoraan lainso-veltajan tehtäväksi. Jos olosuhteiden perus-teella katsotaan, että on tärkeämpää seuratakäskyä kuin välttää käskyn täyttämisellä to-teutuva rikos, on käskyä seurattava, jollointekijä vapautuu mahdollisesta rikosvastuusta.

Sille, että järjestelmä on haluton tunnusta-maan oikeuttavan sitovan käskyn mahdolli-suuden, on hyvät syyt. Olisi oikeusjärjestyk-sen auktoriteetin kannalta ongelmallista, josvaltio ennakolta ja yleisellä tasolla tunnustai-si, että yhteiskunnassa on muita sellaisiavoimakeskittymiä taikka intressitahoja, joi-den antamat määräykset ylittävät sitovuudel-laan rikoslakiin sisällytetyt kaikkia kansalai-sia koskevat kiellot ja käskyt. Lähtökohdasta,jonka mukaan Suomen oikeusjärjestys eitunnusta sitovien ja rikoksen tekemistä edel-lyttävien käskyjen joukkoa, on siten syytä pi-tää jatkossakin kiinni. Suomessa ei pieniärikkeitä ole erotettu omaksi järjestysrikko-musten luokaksi, joten senkään vuoksi meilläei ole teknisiä edellytyksiä turvautua Saksas-sa noudatettuun menettelyyn. Sotilaskäskyäkoskeva erityissäännös ei siis jatkossakaansaisi merkitä poikkeusta periaatteesta, jonkamukaan esimies ei voi antaa alaiselleen sito-vaa käskyä rikoksen tekemiseen. Sen sijaanvastuun edellytyksiä muuten lievennettäisiin.

HE 44/2002 vp 227

Alaiselle ei asetettaisi reklamointivelvolli-suutta, toiseksi käskyn saaneen tietämättö-myys vapauttaisi vastuusta silloinkin, kunsen tueksi ei ole esittää ymmärrettäviä syitä.

Käsky anteeksiantoperusteena. Oikeuden-vastainen käsky ei siis milloinkaan voi oike-uttaa tekoa, mutta määräedellytyksin se voitehdä teon anteeksiannettavaksi. Tässä sovel-lettaviksi voivat tulla sekä erehdysopit ettäyleinen toisintoimimismahdollisuus ja nor-matiivinen syyllisyysajatus. Erehdysopitsääntelevät vastuuta tilanteessa, jossa käskynsaanut oli ollut tietämätön käskyn oikeuden-vastaisuudesta. Toisintoimimismahdollisuusja normatiivinen syyllisyysajatus tulevat har-kittaviksi tilanteissa, joissa alainen oli selvil-lä käskyn taikka sen edellyttämän teon lain-vastaisuudesta, mutta tilanteen pakottavuu-den vuoksi hänen kykynsä taikka mahdolli-suutensa kieltäytyä käskyä täyttämästä olialentunut.

Tietämättömyys käskyn lainvastaisuudestaarvioidaan lähtökohtaisesti kieltoerehdystäkoskevien sääntöjen mukaan. Erehdyksenvaikutus määräytyy sen mukaan, onko ereh-tyminen ollut anteeksiannettavaa. Tässä arvi-oinnissa tukipisteinä on perustilanteita, joi-den käsillä ollessa erehtymistä voidaan ym-märtää. Nuo perusteet ja arvioinnissa nouda-tettavat periaatteet eivät välttämättä sovellusellaisenaan arvioitaessa käskynalaisen ereh-tymisen moitittavuutta. Juuri se, että kyse ontoimimisesta käskyvaltasuhteiden alaisena,tuo perustilanteeseen lisäväriä, joka tulee ot-taa huomioon arvioitaessa tietämättömyydenmoitittavuutta. Hierarkkisen järjestelmän pe-rusajatuksiin kuuluu, että alemman portaantulee voida luottaa ylemmän portaan arvioin-tikykyyn. Käskyn saaneella on perusteltuodotus siitä, että esimiehet toimivat lainmu-kaisesti ja että heidän antamansa käskytmyös ovat lain rajoissa. Virkamiehen en-simmäisiin velvollisuuksiin ei kuulu esimie-hen käskyjen lainmukaisuuden tarkistaminen.Näissä oloissa virheelliseksi osoittautunutkäsitys käskyn lainmukaisuudesta on taval-laan ymmärrettävämpää kuin tilanteessa, jos-sa tekijä toimii yksin. Tilanne muistuttaa ta-pausta, jossa tekijä on saanut virheellisen vi-ranomaisneuvon. Erona vain on, että neuvo-misen sijasta tekijää on suorastaan käsketty.

Tilanne poikkeaa tavallisesta erehdystilan-

teesta myös siinä, että rikokseen johtavaakäskyä seurattaessa käskyn antaja joutuumyös rikosoikeudelliseen vastuuseen esimer-kiksi yllyttäjänä taikka välillisenä tekijänä.Tällä on vaikutusta arvioitaessa yleistä sank-tioinnin tarvetta. Käskytilanteessa käskynan-tajan vastuun toteuttaminen merkitsee, ettäjoka tapauksessa tulee vahvistetuksi se, mikätapauksessa oli väärin ja virheellistä. Sen si-jaan tavallisessa erehdystilanteessa näin eitapahdu. On siten ilmeistä, että alaisen sank-tioinnin tarve on vähäisempi.

Jos käskyn saanut oli selvillä käskyn lain-vastaisuudesta, joutuu hän lähtökohtaisestivastuuseen. Jos olosuhteet olivat sellaiset,ettei häneltä olisi kohtuudella voinut odottaamuunlaista suhtautumista, saattaa hän vapau-tua vastuusta yleisen normatiivisen syylli-syysehdon mukaan. Tämä mahdollisuus onlausuttu julki nykyisessä 3 luvun 10 a §:ssä,tosin toimenpiteistäluopumissäännökseksipuettuna. Säännös ehdotetaan säilytettäväksi,kuitenkin siten, että vastuuvapaus määritel-lään selkeämmin anteeksiantoperusteeksi.

5. Pykälän sisältö

Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan te-osta, jonka sotilas on tehnyt esimiehensäkäskystä, tuomitaan käskynalainen rangais-tukseen vain, jos 1) hän on käsittänyt, ettähän käskyn täyttämällä toimisi lakia taikkavirka- tai palvelusvelvollisuutta vastaan, tai2) hänen olisi pitänyt ymmärtää käskyn jasen edellyttämän teon oikeudenvastaisuus,kun otetaan huomioon käsketyn teon lainvas-taisuuden ilmeisyys.

Jos teko on tapahtunut olosuhteissa, joissakäskynalaiselta ei voitu kohtuudella edellyt-tää käskyn täyttämättä jättämistä, tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa (2 mo-mentti).

Pykälä sijoitettaisiin vain sotilaita koske-vana sotilasrikoksia käsittelevään 45 lukuun.Pykälässä tarkoitetut lainvastaiset teot, joihinkäskynalainen sotilas voi syyllistyä, voivatolla muitakin kuin sotilasrikoksia. Myössäännös käskyn täyttämättä jättämisen jäämi-sestä määräedellytyksin rankaisematta sijoi-tettaisiin 45 lukuun, sen niskoittelua koske-van 14 §:n 2 momentiksi.

1 momentti. Käskynalainen tuomitaan ran-

HE 44/2002 vp228

gaistukseen vain, jos hän on käsittänyt, ettäkäskyn seuraaminen johtaisi lain rikkomi-seen. Säännös sisältää kaksi linjausta. Sotilasei voi vedota esimieheltä saamaansa käs-kyyn, jos hän tiesi syyllistyvänsä rikokseen.Tämä merkitsee samalla, että käsky ei voitoimia oikeuttamisperusteena. Sen sijaan2 momentissa annetaan mahdollisuus käyttääesimiehen käskyä anteeksiantoperusteena.

1 kohta. Jos tekijä ei ollut selvillä käskynlainvastaisuudesta, hän vapautuisi 1 momen-tin 1 kohdan mukaan vastuusta. Toisin kuinnykyisin, enää ei edellytetä, että tekijä olisiselvästi ymmärtänyt käskyn lainvastaisuu-den. Vastuuseen riittää, että tekijä oli tietoi-nen siitä, että hän seuraamalla käskyä tulisirikkomaan lakia vastaan. Jos tekijä oli asiastaepävarma, eikä kyse ole seuraavassa kohdas-sa tarkoitetusta tilanteesta, on käskyä pää-sääntöisesti seurattava. Käskynalaisilla ei oleoikeutta eikä velvollisuutta tarkistuttaa tul-kinnallisesti epäselviä sotilaskäskyjä, vaan nesitovat heitä.

2 kohta. Ehdotuksen mukaan käskyä seu-rannut olisi määrätilanteissa mahdollista aset-taa rikosvastuuseen siitä huolimatta, ettei ti-lanteessa ole esittää näyttöä siitä, että hänolisi ollut selvillä käskyn lainvastaisuudesta.Jos näet käskyn lainvastaisuus oli siinä mää-rin ilmeistä, että hänen olisi tullut olla siitäselvillä, hän joutuu yhtä lailla vastuuseen.Mitä vakavammasta rikoksesta on kyse jamitä etäisempi on yhteys suoritettavaan soti-lastehtävään, sitä ilmeisempänä käskyn lain-vastaisuutta voidaan pitää.

Epävarmuustilanteet on erotettava niistä ti-lanteista, joissa tekijän olisi käskyn lainvas-taisuuden ilmeisyys huomioon ottaen tullutolla selvillä käskyn oikeudenvastaisuudesta.Jälkimmäisessä tapauksessa kyse on useinvakavista loukkauksista, kun taas epävar-muus käskyn lainmukaisuudesta koskeeusein vähäisempiä rikkeitä. Vastuuehtojenkiristäminen ei siten vaikuta siihen nykyisin-kin vaikuttavaan sääntöön, jonka mukaantulkinnanvaraisissa tilanteissa, kunhan kyseei ole ilmeisestä lainvastaisuudesta, käskynsaaneen tulee yleensä seurata käskyä, eikähäneltä voi vaatia, että hän tarkistuttaisi neesimiehellään. Säännöt operoivat tavallaaneri ulottuvuuksilla.

Jos kyseessä on lainvastaiseen tekoon joh-

tava käsky ja tekijä myös oli käsittänyt taihänen olisi pitänyt käsittää, että hän käskyntäyttämällä syyllistyy rikokseen, hän joutuunormaalisti vastuuseen. Esimies tuomitaantällöin yllyttäjänä tai tekijäkumppanina. Joskyseessä on lainvastaiseen tekoon johtavakäsky, mutta tekijä ei ole selvillä tästä käs-kyyn liittyvästä piirteestä eikä hänen olisi-kaan tullut olla siitä selvillä, tekijä vapautuuvastuusta. Esimies tuomitaan tällöin käskynsisältämästä rikoksesta välillisenä tekijänä.

2 momentti. Vaikka tekijää ei 1 momentinperusteella voitaisi vapauttaa vastuusta, voi-daan hänet vapauttaa vastuusta 2 momentinnojalla, jos teko on tapahtunut sellaisissa olo-suhteissa, ettei käskynalaiselta olisi kohtuu-della voinut vaatia käskyn täyttämättä jättä-mistä. Seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon,ovat muun muassa tilanne, käskyn täyttämät-tä jättämisestä tekijälle aiheutuvat seurauksetsekä esimiehen ja käskynalaisen asema (janiiden etäisyys).

Vastuuvapaus perustuu motivointiongel-miin. Kyseessä on selkeästi normatiivisensyyllisyysajatuksen mukainen anteeksianto-peruste. Näissäkin tapauksissa esimiestuomitaan välillisenä tekijänä käskynsisältämästä rikoksesta.

Ehdotetun 2 momentin mukainen anteek-siantoperuste rinnastuu ehdotettujen 4 luvun4 §:n 2 momentin, 5 §:n 2 momentin ja 6 §:n3 momentin mukaisiin anteeksiantoperustei-siin. Vastaavasti käskynalaisen todettaisiintässäkin momentissa olevan "rangaistusvas-tuusta vapaa".

Muut kuin sotilaskäskyt. Muiden viran-omaisten ja virkamiesten vastuu arvioitaisiinedelleen alaa koskevien normien perusteella.Käsky ei näissä tilanteissa koskaan muodostaoikeuttamisperustetta kuten ei sotilashallin-nossakaan. Virkamies ei lähtökohtaisesti voivedota käskyyn. Jos käskyn saanut oli tietä-mätön sen lainvastaisuudesta, tilanne arvioi-daan kieltoerehdystä koskevien sääntöjenmukaan. Tällöin kuitenkin käskyvaltasuhdeon eräänä perusteena, joka tekee tietämättö-myyden ymmärrettävämmäksi. Jos käskynsaaneella oli asiassa epäilynsä, hänen on tar-kistettava asia esimieheltään. Jos esimiesvahvistaa käskyn, virkamies on velvollinenseuraamaan käskyä, mutta vastaavasti hänvapautuu mahdollisesta rikosvastuusta. Toi-

HE 44/2002 vp 229

saalta tällöinkin edellytetään, ettei käskynlainvastaisuus ole ilmeinen. Se, että esimiesvahvistaa ilmeisen lainvastaisen käskyn, eivapauta alaista vastuusta. Vahvistaminen eitoisin sanoen tee ilmeisen lainvastaista käs-kyä sitovaksi. Sen sijaan on mahdollista, ettäalainen tässä tapauksessa vapautetaan vas-tuusta motivointiin liittyvin perustein.

Vastuusäännöt ovat siis eräissä suhteissatiukemmat kuin sotilashallinnon puolella. So-tilashallinnossa alaiselle ei aseteta esimerkik-si tarkistusvelvollisuutta. Käskyjen tarkistut-taminen lamaannuttaisi koneiston, jonka toi-minta perustuu pitkälle käskyjen automaatti-seen seuraamiseen. Virkamiehillä on sen si-jaan yleisesti ottaen aikaa ja mahdollisuustarkistaa käskyjen lainmukaisuus. Tarkistut-taminen voidaan myös tehdä siviilivirka-koneiston toimintaa ja auktoriteettia olennai-sesti häiritsemättä. Juuri virkatoimien lain-mukaisuuden tarkistamisen voi pikemminkatsoa edistävän koneiston legitimiteettiä.

Myös tietämättömyys käskyn tai käsketynteon lainvastaisuudesta saattaa olla helpom-min ymmärrettävissä sotilasolosuhteissa. Te-kijä voi myös olla sellaisessa asemassa tai ti-lanteessa, jossa mahdollisuudet toisenlaiseentoimintaan ovat vähäiset. On kuitenkin syytäkorostaa, ettei eri alojen vertaaminen yleisel-lä tasolla tuota kovinkaan konkreettista ohjet-ta. Paljon ratkeaa tilanteen sekä kysymykses-sä olevien rikosten mukaan. Sotilaskäskynvaikutus voi tulla pohdittavaksi ihmisoikeus-rikosten yhteydessä, joissa käskyn taikkakäsketyn teon lainvastaisuudesta ei juuri pää-se syntymään epäilystä. Käskyyn voidaanvedota myös vaikkapa reservin kertausharjoi-tuksissa, joissa autonkuljettaja tuntee olevan-sa pakotettu rikkomaan liikennesääntöjä, taiasia voi tulla arvioitavaksi taistelutilanteessa,jossa kaikki osapuolet toimivat vaikean pai-neen alla.

Siviilihallinnon ja sotilashallinnon väli-mailla on aloja, joissa käskyvaltasuhteidenylläpito on korostuneen tärkeätä. Näitä ovatmuun muassa poliisitoimi, rajavartiolaitos,vankeinhoito, voimalaitokset, merenkulku javartiointi. Näillä aloilla käskyn vastuusta va-pauttavaa vaikutusta voidaan yksittäistapauk-sissa laajentaa ohi edellä esitetyn. Lähinnä onajateltavissa, että milloin käskyn nopea täy-täntöönpano ei salli sen sisällön tarkistutta-

mista, vastuu rakentuisi sotilaskäskyä koske-van sääntelyn pohjalle.

1.2. Pakkokeinolaki

1 luku. Kiinniottaminen, pidättäminenja vangitseminen

1 §. Jokamiehen kiinniotto-oikeus

Nykyisen rikoslain 3 luvun 8 §:n 4 momen-tin mukaan oikeus voimakeinojen käyttämi-seen on sillä, joka pakkokeinolain 1 luvun1 §:n nojalla on ottanut toisen kiinni, jos tä-mä tekee hänelle vastarintaa. Säännöksen pe-rusteella jokamiehen kiinniotto-oikeuttakäyttävällä on siis oikeus sellaisiin voima-keinoihin, joita kiinniottamisen toimittami-seksi taikka karkaamisen estämiseksi voidaanolosuhteisiin nähden pitää puolustettavina.

Poliisilain uudistamisen jälkeen jokamie-hen kiinniotto-oikeudesta säädetään yksin-omaan pakkokeinolaissa. Sen 1 luvun 1 § an-taa yhdessä rikoslain 3 luvun 8 §:n 4 momen-tin kanssa voimakeinojen käyttöoikeudenniille, jotka toteuttavat niin sanottua joka-miehen kiinniotto-oikeutta pakkokeinolaissatarkoitetussa tilanteessa. Pykälän 1 momentinmukaan jokainen saa ottaa kiinni verekseltätai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, josrikoksesta saattaa seurata vankeutta tai jos ri-kos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä ka-vallus, lievä luvaton käyttö, lievä vahingon-teko tai lievä petos. Jokainen saa 2 momentinmukaan ottaa kiinni myös sen, joka viran-omaisen antaman etsintäkuulutuksen mukaanon pidätettävä tai vangittava. Kiinni otettu on3 momentin mukaan viipymättä luovutettavapoliisimiehelle.

Lakiin ehdotetaan liitettäviksi voimakeino-jen tarpeellisuutta koskevat ehdot ja viittausvoimakeinojen käytön liioittelua ja rangais-tusvastuun lievennystä koskeviin rikoslainsäännöksiin. Samalla säännökset ehdotetaansiirrettäviksi rikoslain 3 luvusta pakkokeino-lain 1 luvun 1 §:n uusiksi 4 ja 5 momenteiksi.

4 momentti. Kiinniotto-oikeuden toteutta-miseksi tarpeellisista voimakeinoista onmyös tässä tapauksessa säädettävä erikseen.Asiasta ehdotetaan otettavaksi pakkokeino-lain 1 luvun 1 §:ään uusi 4 momentti, jossamyös täsmennetään, millaisia voimakeinoja

HE 44/2002 vp230

tilanteessa saadaan käyttää. Momentissa sää-dettäisiin, että jos kiinniotettava tekee vasta-rintaa, kiinniottajalla on lupa käyttää sellaisiakiinniottamisen toimittamiseksi tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitää kokonai-suutena arvioiden puolustettavina, kun ote-taan huomioon rikoksen laatu, kiinniotetta-van käyttäytyminen ja tilanne muutenkin.

5 momentti. Esityksessä omaksutun perus-ratkaisun mukaan rikoslain puolelta poiste-taan voimakeinojen liioittelutapausten varaltalakiin otetut viittaukset. Tämän vuoksi ontarpeen ottaa kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen viittaus, jollaselvennetään, kuinka menetellään voimakei-nojen käytön liioittelutapauksessa. Tätä kos-keva säännös ehdotetaan otettavaksi uuteen5 momenttiin, jossa viitattaisiin rikoslain4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja 7 §:ään.

2 a §. Itseapu

1. Nykytila

Rikoslain omankädenoikeutta koskevasäännös kieltää jokaista ryhtymästä oikeuten-sa puolustamiseksi tai toteuttamiseksi ominvalloin toimeen, jota hän ei saa tehdä ilmanviranomaisen myötävaikutusta (17 luvun9 §). Sen, joka katsoo oikeuksiansa loukatun,tulee siis oikeuksiensa palauttamiseksi ensisijassa turvata viranomaisten apuun.

Kaikissa tilanteissa ei kuitenkaan aina oletarjolla oikeuksien toteuttamisessa tai puolus-tamisessa tarpeellisia ja oikea-aikaisia viran-omaispalveluja. Lakiin on näiden tapaustenvaralta otettu joukko poikkeussäännöksiä,joissa yksilölle annetaan oikeus omin voiminpuolustaa oikeuksiaan. Tyypillisiä tässä tar-koitettuja tilanteita ovat rikoslain hätävarjelu-ja pakkotilasäännökset. Niissä annetaan yksi-tyiselle oikeus torjua uhkaamassa olevat oi-keudenloukkaukset. Näiden säännösten lisäk-si laki antaa eräissä tilanteissa rajoitetun oi-keuden myös palauttaa jo häiriintynyt oike-ustila ennalleen. Rikoslain voimaanpane-misesta annetun asetuksen 12 §:n mukaan jo-kaisella on oikeus ottaa "omansa takaisin ir-taimelta tahi tuntemattomalta mieheltä, taik-ka siltä, jonka varoo karkaavan, taikka rikok-sentekijältä verekseltään". Edellä mainitussasäännöksessä tarkoitettuja tilanteita lähellä

olevasta jokamiehen kiinniotto-oikeudestasäädetään erikseen. Pakkokeinolain 1 luvun1 §:n mukaan jokainen saa ottaa kiinni ve-rekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksente-kijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeuttatai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lieväkavallus, lievä luvaton käyttö, lievä vahin-gonteko tai lievä petos. Jokainen saa ottaakiinni myös sen, joka viranomaisen antamanetsintäkuulutuksen mukaan on pidätettävä taivangittava.

2. Sääntelyn tarve ja säännösten keskinäinensuhde

Rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 §:ssä säänneltyä itseapua sekämuita jokamiehen oikeuksia koskevia sään-nöksiä tarvitaan niiden tilanteiden varalta,joissa ehdoton vaatimus viranomaisapuunturvautumisesta olisi vaarassa johtaa oikeu-denmenetyksiin. Säännösten väliset suhteetovat mutkikkaat sekä osin päällekkäiset. Ri-koslain voimaanpanemisesta annetun asetuk-sen 12 §:llä on yhteys, paitsi pakkokeinolainmukaiseen jokamiehen kiinniotto-oikeuteenja esineoikeudelliseen saantosuojaan (asetuk-sen 11 §), ennen kaikkea rikoslain yleiseenhätävarjelusäännökseen. Suuri osa omistus-oikeutta koskevista oikeudenmenetyksistäonkin torjuttavissa suoraan hätävarjelusään-nöksen suomin valtuuksin. Valtuudet ovatvoimassa kuitenkin pääsääntöisesti vain niinkauan kuin hyökkäys kestää. Sen jälkeen,kun oikeustila on vakiintunut, ei rikoslainnykyisen 3 luvun 6 §:n mukaan enää ole oi-keutta yleiseen hätävarjeluun. Toisaalta hätä-varjelua koskevassa saman luvun 7 §:ssä onjuuri omaisuuden takaisinottamista koskevasäännös, jonka mukaan jos joku "tekee vasta-rintaa sille, joka verekseltä tahtoo omansa ot-taa takaisin, olkoon hätävarjelus niinikäänoikeutettu". Milloin tekijä tapaa rikoksenteki-jän verekseltään, siis itse teossa, rikoshetkel-lä tai heti rikoksen teon jälkeen, hänellä onlupa hätävarjeluun, mikäli hän omaisuuttaantakaisin ottaessaan kohtaa vastarintaa. Ve-rekseltään tekijä on tyypillisesti tavattu sil-loin, kun hänet on tavattu tekopaikalta tai senvälittömästä läheisyydestä heti teon jälkeenja silloin on välittömästi ryhdytty takaa-ajoon. Myös tavaran takaisin ottaminen kes-

HE 44/2002 vp 231

keytymättä jääneen takaa-ajon jälkeen onkatsottava verekseltään takaisin ottamiseksi.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 §:n itsenäisin käyttöalue on sel-keimmillään tilanteissa, joissa omaisuus onmenetetty muutoin kuin rikoksen kautta jakäsillä on vaara, että omaisuus ilman itseapu-toimia muutoin lopullisesti menetettäisiin.Tätä tarkoittaen laki antaa oikeuden ottaaomaisuus takaisin eräissä tapauksissa muu-toinkin kuin rikoksen jälkeen verekseltään,nimittäin milloin se tavataan "irtaimelta tahituntemattomalta mieheltä, taikka siltä, jonkavaroo karkaavan". Näissä tapauksissa omai-suuden takaisin hankkimiseen tarvitaan eril-linen valtuutus. Ilman pykälässä säädettyävaltuutusta omaisuuttaan takaisin ottava syyl-listyisi näissä tilanteissa omankädenoikeu-teen.

Otettaessa omaisuutta takaisin rikoksente-kijältä verekseltään pykälän itsenäinen mer-kitys on sen sijaan jossain määrin epäselvä.Tällöin omaisuuden takaisin hankkimiseentuntuisi löytyvän valtuudet myös rikoslainhätävarjelusäännöksestä (3 luvun 7 §). Se,kumpaan säännökseen takaisinotto-oikeusperustuu, on tulkinnanvaraista ja riippuumuun muassa siitä, kuinka hätävarjeluoikeu-den edellyttämän oikeudenvastaisen hyökkä-yksen käsitettä tulkitaan. Luontevan tulkin-nan mukaan rikoslain voimaanpanemisestaannetun asetuksen 12 § kuvaa tilanteet, joissatakaisinotto on sallittu. Rikoslain hätävarje-lusäännös taas kertoo sen, millaisia keinojaon lupa käyttää takaisinotto-oikeutta käytet-täessä, mikäli omaisuuden anastaja tekee vas-tarintaa. Myös näiden tilanteiden varalta it-seapusäännös olisi siis edelleen tarpeen.

3. Oikeusvertailua

Rajoitettu oikeus itseapuun on tunnustettuuseimpien maiden lainsäädännössä. Sen si-jaan itseapua koskevaa yleistä vastuuvapaus-perustetta on harvoin liitetty suoraan rikos-lain yleiseen osaan.

Pohjoismaat. Rikoslain voimaanpanemi-sesta annetun asetuksen 12 §:ää vastaavasäännös on Ruotsin rikoslain voimaanpano-säännöksissä. Mietintöön SOU 1983:50 sisäl-tyi ehdotus uudeksi sääntelyksi. Itseapu, jokakoskee omaisuuden takaisinottamista ja joka

tapahtuu muutoin kuin verekseltään, olisi ky-seisen ehdotuksen mukaan sallittu ainoas-taan, milloin se kohdistetaan sitä vastaan, jo-ka pitää esinettä oikeudettomasti hallussaanja edellyttäen, että suoritetusta toimenpiteestäilmoitetaan välittömästi poliisille. Tanskassaei asiasta ole lainsäädäntöä. Rikoslaissa onomankädenoikeutta koskeva kielto (294 §),jonka tulkinnan yhteydessä on kiteytynytjoukko tilanteita, joissa itseapu on katsottusallituksi. Norjassakaan asiasta ei ole säädet-ty laissa. Rikoslakitoimikunta (NOU1992:23) ehdotti säännöstä, jonka mukaanmuutoin rangaistava teko on katsottava lain-mukaiseksi, milloin siihen on ryhdytty tar-koituksessa korjata oikeudettomasti muutettuoikeustila eikä tilanteessa olisi voitu kohtuu-della odottaa loukatun turvautuvan viran-omaisen apuun. Perustelujen mukaan itseapuvoisi tulla kysymykseen myös uhrin hyväksi(tekijänä on muu kuin uhri). Ehdotetussasäännöksessä nojataan kohtuusharkintaan sensuhteen, olisiko perusteltua turvautua viran-omaisten apuun. Edelleen ehdotuksen mu-kaan väkivallan käyttö olisi luvallista vain,kun oikeudenloukkaus on ilmeinen eikä voi-da kohtuudella otaksua, että hyökkääjä toimiihyvässä uskossa.

Saksa. Asia on säädelty siviilioikeudellisenlainsäädännön puolella (siviililakikirjan229—230 §). Säännökset antavat oikeudenitseapuun, jollei esivallan apua ole saatavissaja jos käsillä on vaara vaateen toteutumisenraukeamisesta tai olennaisesta vaikeutumi-sesta. Itseapuun turvautuva saa ottaa, hävittäätai vahingoittaa velallisen esineen. Hän saaniin ikään kiinniottaa velallisen, mikäli onepäiltävissä tämän pakenevan, ja vastarintaakohdattaessa käyttää voimakeinoja. Siviilila-kikirjan 859 §:ssä on lisäksi erityissäännösomistajan itsepuolustusoikeudesta. Säännösantaa omistajalle oikeuden voimakeinoin pi-tää yllä omistusoikeuttaan ja myöntää muunmuassa luvan ottaa omaisuus voimakeinointakaisin verekseltään tavatulta rikoksenteki-jältä.

4. Nykytilan ongelmia

Rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 § on kielellisesti vanhentunut,joskin monien vanhempien rikoslain sään-

HE 44/2002 vp232

nösten tavoin sanonnaltaan varsin ytimekäs.Itseaputilanteiden sääntelyn epäkohdat liitty-vätkin lähinnä säännösten keskinäisiin suh-teisiin sekä sääntelyn kattavuuteen.

Pykälässä ei säädetä itseapua toteutettaessasallituista voimakeinoista. Rikoslain hätävar-jelusäännös myöntää kuitenkin oikeuden hä-tävarjeluun, kun omaisuus otetaan takaisinvastarintaa tekevältä verekseltään tavatultarikoksentekijältä. Hätävarjelusäännöksessämyönnetään oikeus voimakeinojen käyttöönkuitenkin vain siltä osin kuin omaisuus otet-tiin takaisin rikoksentekijältä verekseltään.Muita rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 §:ssä säänneltyjä tilanteita tämäei koske. Se, joka ottaa omansa takaisin "ir-taimelta tai tuntemattomalta", ei voi tässätoimessa turvautua esimerkiksi henkilöönkäyviin voimakeinoihin. Pelkän takaisinotto-oikeuden myöntäminen ilman välineitä tuonoikeuden saavuttamiseksi on omiaan luo-maan vaikeasti ratkaistavia konfliktitilanteita.

Myös kysymykset säännöksen kattamien ti-lanteiden alasta sekä säännöksen sijoituspai-kasta ovat jonkin verran avoimia. Oikeusver-tailun perusteella kysymyksessä olevien ti-lanteiden sääntelytapa vaihtelee varsin suu-resti. Lakiin otetut itseapusäännökset tuntu-vat yleisesti olevan nykyistä rikoslain voi-maanpanemisesta annetun asetuksen 12 §:ääjonkin verran laajempia. Niinpä Norjanrikoslakitoimikunnan ehdottamassa säännök-sessä on kyse muustakin kuin omaisuudentakaisinotto-oikeudesta. Saksan siviililakikir-jan 229 §:n pääasiallisena kohteena tuntuutaas olevan yleisemminkin erilaisten siviili-oikeudellisten vaateiden suojaaminen (ravin-tolanpitäjä ottaa maksamatta livistäneen asi-akkaan kiinni) sekä toisaalta jokamiehenkiinniotto-oikeutta lähentelevät tilanteet (on-nettomuuden uhri puhkoo päälleajajan auton-renkaat estääkseen paikalta poistumisen).

Myös säännösten sijoituspaikka vaihtelee.Ruotsin nykyinen säännös on Suomen tavoinrikoslain voimaanpanosäännösten joukossa.Uuden asiaa koskevan säännöksen sijoitus-paikaksi ehdotettiin kuitenkin omaisuusri-koksia koskevaa lukua. Saksassa sääntely to-teutetaan yleisen siviililain puolella. Norjassataas asiasta ehdotetaan säännöstä rikoslainyleiseen osaan. Suomessa luonteva sijoitus-paikka olisi näihin tilanteisiin läheisesti liit-

tyviä jokamiehen kiinniotto-oikeuksia kos-keva pakkokeinolaki.

5. Pykälän sisältö

Ehdotetun itseapua koskevan pykälän1 momentin mukaan rikoksen kautta menete-tyn tai muutoin kadotetun irtaimen omaisuu-den takaisin hankkimiseksi on turvauduttavaviranomaisen apuun. Toimet tällaisen omai-suuden takaisin ottamiseksi ovat kuitenkin it-seapuna sallittuja, jos 1) omaisuus on rikok-sen kautta menetetty ja toimiin omaisuudentakaisinottamiseksi on ryhdytty välittömästirikoksen tapahduttua, tai 2) menetetty tai ka-dotettu omaisuus muissa tapauksissa otetaantakaisin siltä, joka pitää sitä oikeudettomastihallussaan, eikä saatavilla ollut riittävää jaoikea-aikaista viranomaisapua.

Ehdotetun 2 momentin mukaan edellä tar-koitetuissa tilanteissa saa kuitenkin käyttäävain sellaisia omaisuuden takaisin hankkimi-seksi tarpeellisia keinoja, joita voidaan pitääkokonaisuutena arvioiden puolustettavina,kun otetaan huomioon tapahtuneen oikeuden-loukkauksen ilmeisyys sekä uhkaavan oikeu-denmenetyksen suuruus ja todennäköisyys.Ehdotettu 3 momentti sisältäisi viittauksenomankädenoikeutta koskevaan rikoslainsäännökseen.

Säännöksessä erotetaan kysymykset it-seapuun oikeuttavista tilanteista (1 momentti)sekä sallittujen voimakeinojen rajoista(2 momentti). Ensin mainittu kysymys onnykyisin säännelty rikoslain voimaanpanemi-sesta annetun asetuksen 12 §:ssä, kun taaskysymys sallituista keinoista vastarinnan sat-tuessa jää nykyisessä rikoslaissa suureksiosaksi hätävarjelusäännöksen varaan. Tässäesityksessä omaksutun ratkaisun mukaanyleiseen hätävarjelusäännökseen ei oteta eril-listä omaisuuden takaisinotto-oikeutta kos-kevaa laajennusta, vaan asiasta säädetään it-seapua koskevassa säännöksessä.

Itseapu on sallittu vain omaisuuden takai-sin ottamiseksi. Säännös ei myöskään salliuuden oikeustilan luomista. Kyse on vain en-tisen oikeustilan palauttamisesta.

Omaisuus on voinut joutua omistajan hal-lusta ensinnäkin rikoksella, jolloin kyseessä

HE 44/2002 vp 233

tyypillisesti on varkaus, ryöstö, luvaton käyt-tö, petos tai kavallus. Omaisuus voi olla me-netetty myös muuten kuin rikoksen kautta.Omistaja on esimerkiksi hukannut esineen tailainannut sen jollekulle.

Säännös koskee irtaimeen omaisuuteenkohdistuvaa omistusoikeutta. Itseapu saattaisijoissakin tapauksissa olla tarpeen myös kiin-teän omaisuuden ja hallintaoikeuden osaltaesimerkiksi, milloin joku on sijoittanut toisenkiinteistölle rakennuksen tai muuta omaisuut-ta, jonka poistaminen olisi mahdollista. Senjälkeen kun olotila on vakiintunut, ei kyse oleenää hätävarjelutilanteesta. Kun tapauksessaei myöskään ole kysymys omaisuuden takai-sin hankkimisesta, ei itseapua koskeva sään-nös siis sovellu, vaan loukkauksen kohteenon turvattava tapauksessa viranomaisapuun.Näin on kirjallisuudessa tulkittu myös voi-massa olevaa rikoslain voimaanpanemisestaannetun asetuksen 12 §:ää sekä rikoslain hä-tävarjelusäännöstä.

Takaisinottamisen kohteena oleva irtainomaisuus voi olla yhtä hyvin tavaraa kuinmyös aineetonta omaisuutta, kuten sähköi-sessä muodossa olevaa tietoa, esimerkiksiasiakasrekisteri. Takaisinotettava tavara taasvoi olla sekä erityisesine että lajiesine. La-jiesineen takaisinottamista ei sinänsä estä, et-tä se on sekoittunut muuhun anastajan omai-suuteen. Myöskään sekoittuneiden aineidenvähäinen hinnanero ei estä anastetun määräntakaisin ottamista huomioon ottaen sen, ettäanastaja on omalla toiminnallaan aiheuttanutsekoittumisen.

Itseapuun oikeutettu on tyypillisesti omai-suuden omistaja. Säännöksen sanamuoto eikuitenkaan rajaa legitiimiä toimijapiiriäomistajiin. Toisaalta termi itseapu viittaa sii-hen, että toimitaan jossakin mielessä omassaintressissä. Tällainen intressi toisen omista-man omaisuuden suojaamisessa on esimer-kiksi omaisuuden haltijalla, edunvalvojalla jasillä, jonka vartioitavaksi tai valvottavaksiomaisuus on asetettu. Takaisinotto-oikeudenrajaaminen ahtaasti koskemaan vain omista-jaa johtaisi outoon tilanteeseen, jossa omista-jan apuna toimivalla henkilöllä ei olisi oike-utta omaisuuden takaisinottamiseen. Ongel-mia syntyisi myös suhteessa jokamiehenkiinniotto-oikeuteen. Jälkimmäinen antaisioikeuden ottaa rikoksentekijä kiinni, sen si-

jaan tämän hallussa olevaan omaisuuteen eiolisi mahdollista kajota esimerkiksi tilanteis-sa, joissa kiinniottaminen näyttäisi epäonnis-tuvan, mutta omaisuus olisi sitä yritettäessäkyllä saatavissa takaisin. Jokamiehen kiin-niotto-oikeuden käytön voisi myös sanoaulottuvan itseapua pidemmälle, ja olisi epä-johdonmukaista antaa pidemmälle ulottuviavaltuuksia laajemmalle joukolle, mutta rajataahtaammat valtuudet suppeammalle joukolle.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin it-seapuun oikeuttavista tilanteista. Sen ensim-mäisessä virkkeessä tuodaan julki perusvaa-timus, jonka mukaan oikeuksiin pääsemisek-si on ensi sijassa turvattava viranomaistenapuun. Varsinaiset itseapuun oikeuttavat ti-lanteet jaetaan 1 momentissa kahteen ryh-mään.

Momentin 1 kohdassa on kysymys tilan-teesta, jossa omaisuus on menetetty rikoksenjohdosta ja toimiin omaisuuden takaisin ot-tamiseksi on ryhdytty välittömästi rikoksentapahduttua. Kyse on siis vanhastaan osuvastimääritellystä omaisuuden takaisin ottamises-ta "verekseltään". Itseapuun oikeuttava tilan-ne on periaatteessa käsillä aina, kun keinoonon ryhdytty välittömästi rikoksen jälkeen. Se,onko kyse sallitusta itseavusta, ratkeaa senmukaan, millaisia keinoja tilanteessa on käy-tetty.

2 kohta. Paitsi välittömästi rikoksen tapah-duttua, omaisuuden takaisinotto on tarpeentilanteissa, joissa rikoksesta on ehkä kulunutjo aikaa, mutta omaisuus tavataan esimerkik-si sattuman kautta olosuhteissa, joiden valli-tessa on ilmeistä, että esineen päästäminensilmistä johtaisi jälleen sen katoamiseen (uhrilöytää esimerkiksi muutama kuukausi sittenrikoksen kautta menettämänsä polkupyöränkaupungilta). Tämänkaltaisten tilanteiden va-ralta rikoslain voimaanpanemisesta annetunasetuksen 12 §:ssä on erityistapauksina mai-nittu omaisuuden takaisin hankkiminen "ir-taimelta tahi tuntemattomalta mieheltä, taik-ka siltä jonka varoo karkaavan". Ehdotuksen2 kohta myöntää taas oikeuden itseapuun,milloin omaisuus on kadotettu muissa kuin1 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa. Viit-taus 1 kohtaan merkitsee ensinnäkin sitä, että2 kohta oikeuttaa itseapuun myös, milloinomaisuutta ei ole menetetty rikoksen kautta,esimerkiksi esine on vain hukattu. Toiseksi

HE 44/2002 vp234

omaisuus on saatettu menettää rikoksen kaut-ta, mutta tekijää ei ole seurattu verekseltään,jolloin olisi soveltunut 1 kohta.

Sallitun itseavun edellytykset vaihtelevatsen mukaan, kuinka välittömästi rikoksenjälkeen keinoon turvaudutaan. Mitä pidempiaika rikoksesta on kulunut, sitä epäselvem-mäksi omistussuhteet muuttuvat ja sitä pai-navampia perusteita tulee voida esittää it-seavun puolesta. Momentin 2 kohta asettaa-kin sallitulle itseavulle eräitä lisäehtoja. Vaa-ditaan ensinnäkin, ettei saatavilla ollut riittä-vää ja oikea-aikaista viranomaisapua. Tälläehdolla on erityistä merkitystä juuri muissakuin "verekseltään-tilanteissa". Vaikka1 momentin johdannossa todettu yleisvaati-mus viranomaisapuun turvautumisesta päteeluonnollisesti myös 1 kohdan tapauksissa,ovat mahdollisuudet viranomaisten avunhankkimiseen verekseltään-tilanteissa ensin-näkin niin vähäiset, ettei tuota ehtoa ole tar-peen korostaa. Tilanteet saattavat vaihdellasen mukaan, kuinka helposti omaisuus onsaatavilla omin voimin, ja kuinka varmaa oli-si, että saatavilla olevat viranomaiset tässäonnistuisivat välitöntä uhria tehokkaammin.Verekseltään-tilanteissa vaatimusta viran-omaisapuun turvautumisesta ei tulisi tulkitaaivan samalla tiukkuudella. Itseapu olisi sal-littua, vaikka saatavilla olisi viranomaisapua,ehkä riittävääkin ja oikea-aikaista, mutta toi-saalta omaisuuden takaisin hankkiminen on-nistuisi ilmeisesti nopeammin ja varmimminomin voimin. Tilanteessa, jossa rikoksenkohteeksi joutunut on juuri saavuttamassa ri-koksentekijän, tuntuisi jossain määrin koh-tuuttomalta edellyttää takaa-ajon keskeyttä-mistä sillä perusteella, että kadunkulmastakääntyy samaan aikaan poliisiauto.

Toiseksi edellytetään, että omaisuutta pide-tään hallussa oikeudettomasti. Tässä yhtey-dessä termi viittaa ennen kaikkea siihen, ettätekijä omalla toiminnallaan loukkaa jonkintoisen oikeuksia eli omistus- tai hallintaoike-utta. Anastettu omaisuus on oikeudettomastitekijän hallussa. Sama koskee alun alkaenlainaksi saatua, mutta omistajan vaatimuksis-ta huolimatta palauttamatta jätettyäomaisuutta. Ero "laittomaan" on siinä, ettähenkilöllä voi olla laittomasti omaisuutta(esimerkiksi huumausaineita tai alkoholia)ilman, että niiden hallinta merkitsee sellaistatoisen oikeuksien loukkaamista, jota termillä

oikeuksien loukkaamista, jota termillä "oi-keudettomasti" tavoitellaan.

Oikeudettomasti hallussa pitämisen yhtenäkriteerinä on juuri se, joutuuko kolmas luo-pumaan omaisuudesta lunastuksetta. Josomaisuus on menetetty näpistämisen, var-kauden, ryöstön tai kiristämisen kautta, jou-tuu omaisuuden vilpittömässä mielessä hal-tuunsa saanut kolmas luopumaan siitä lunas-tuksetta (rikoslain voimaanpanemisesta anne-tun asetuksen 11 §). Jos omaisuus on muu-toin kuin rikoksen kautta menetetty, sen vil-pittömässä mielessä haltuunsa saanut kolmasjoutuu luopumaan siitä vain lunastusta vas-taan. Tällaista hallussapitoa ei myöskään voipitää lainkohdassa tarkoitettuna oikeudetto-mana hallussapitona.

Pykälän 2 momentissa säädellään keinoista,joihin itseapua toteutettaessa on lupa turvau-tua. Nykyinen rikoslain 3 luvun 7 § oikeuttaaomaisuuden takaisinottamistilanteissa käyt-tämään hätävarjelua, mikäli omaisuuden lait-tomasti hankkinut ryhtyy vastustamaan ta-kaisinottotoimia. Säännöksen mukaan olisisiis oikeus käyttää kaikkia keinoja, jotka oli-sivat välttämättömiä vastarinnan murtami-seksi ja itseavun toteuttamiseksi.

Esityksen valmistelussa on lähdetty siitä,että sallittujen voimakeinojen määrä on myösitseapua harjoitettaessa suhteutettava puolus-tettavaan intressiin. Suhteellisuusperiaattee-seen on tässä samat perusteet kuin yleisessähätävarjeluoikeudessa. On siis vaadittava en-sin, että toimet ovat tarpeen omaisuuden ta-kaisinhankkimiseksi eli ne ovat omiaan joh-tamaan tavoiteltuun lopputulokseen. Arvi-oinnissa on edelleen otettava huomioon tilan-teessa uhria uhkaavan oikeudenloukkauksensuuruus ja sen todennäköisyys. Toisin sanoenasiaan vaikuttaa se, kuinka arvokkaasta edus-ta on kyse, ja se, kuinka todennäköiseltänäyttää, että tuo oikeus menetetään, jos voi-matoimia ei käytetä.

Puolustettavuusarvioinnissa on kolmannek-si kiinnitettävä huomio tapahtuneen oikeu-denloukkauksen ilmeisyyteen. Mitä tulkin-nanvaraisempi tilanne on, sitä painavammatperusteet on jättää asia viranomaisten selvi-tettäväksi. Tähän liittyen puolustettavuusar-viointiin vaikuttaa se, otaksuuko omaisuuttahallussaan pitävä olevansa oikeutettu pitä-mään esineen itsellään. Loukkaukseen syyl-

HE 44/2002 vp 235

listyneen tietoisuudella on sikäli merkitystä,että jos itseapuun turvautuvalla on lupa käyt-tää väkivaltaa myös hyvässä uskossa toimi-nutta vastaan, seuraa riski siitä, että molem-mat pitävät hyvässä uskossa kiinni oikeuksis-taan väkivalloin. Itseapu sallitaan myös hy-vässä uskossa toiminutta vastaan, mutta täl-löin tuo olosuhde tulee arvioitavaksi oikeu-denloukkauksen ilmeisyyskriteerin kautta:mitä ilmeisempi oikeudenloukkaus, sitä vai-keampi on perustella uskottavasti väitettä sii-tä, että omaisuutta oikeudettomasti hallus-saan pitävä on hyvässä uskossa.

Voimatoimet, joista tässä on puhe, voivatkohdistua sekä henkilöön että omaisuuteen.Uhri voi joutua loukkaamaan yhtä lailla toi-sen ruumiillista koskemattomuutta kuinomaisuuden suojaksi annettuja säännöksiä,esimerkiksi murtamalla lukon tai suojuksen.

Ehdotettu sääntely merkitsee sitä, että hä-tävarjeluoikeuden aikaraja supistuu omai-suuden osalta varsinaiseen hyökkäykseen,jossa omaisuutta ollaan riistämässä tai jossasitä edelleen käytetään. Itse teossa tavatultarikoksentekijältä omaisuus voidaan ottaa ta-kaisin hätävarjeluoikeuden nojalla. Sen si-jaan takaa-ajotilanteissa ja vastaavissa vasta-rinnan murtamistapauksissa ei vastuuvapausenää perustuisi hätävarjeluoikeuteen vaansallittuun itseapuun sen mukaan, kuin edelläon esitetty. Itseaputilanne voi kuitenkinmuuttua hätävarjelutilanteeksi. Jos omaisuut-ta takaisin ottava joutuu tilanteessa uuden,esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistu-van oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi,on hänellä luonnollisesti lupa torjua tuohyökkäys yleisen hätävarjeluoikeuden nojal-la.

3 momentti. Pykälän 3 momentiksi on sel-vyyden vuoksi otettu säännös siitä, ettäomankädenoikeus on lähtökohtaisesti ran-gaistavaa. Useissa tapauksissa itseavun rajo-jen ylittäminen taikka itseapuun turvautumi-nen tilanteissa, jotka eivät täytä 1 momentinedellytyksiä, rangaistaisiin juuri omankäden-oikeutta koskevan säännöksen nojalla. Toi-saalta myös muutkin tunnusmerkistöt saatta-vat soveltua. Tyypillisesti kyse voisi ollaesimerkiksi luvattomasta käytöstä, hallinnanloukkauksesta, tuottamuksellisesta vapauden-riistosta tai pahoinpitelystä.

1.3. Poliisilaki

27 §. Voimakeinojen käyttö. Poliisilain27 §:n 1 momentin mukaan poliisimiehelläon virkatehtävää suorittaessaan oikeus vasta-rinnan murtamiseksi, henkilön paikalta pois-tamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi,vapautensa menettäneen pakenemisen estä-miseksi, esteen poistamiseksi taikka välittö-mästi uhkaavan rikoksen tai muun vaaralli-sen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttääsellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voi-daan pitää puolustettavina. Pykälän 2 mo-mentissa säädetään puolustettavuusarvioin-nissa huomioon otettavista tarkemmista kri-teereistä. Momentin mukaan voimakeinojenpuolustettavuutta arvioitaessa on otettavahuomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys,vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevatvoimavarat sekä muut tilanteen kokonaisar-vosteluun vaikuttavat seikat. Pykälän 3 mo-mentin mukaan sillä, joka poliisimiehenpyynnöstä tai tämän suostumuksella tilapäi-sesti avustaa poliisimiestä tilanteessa, jossaon välttämätöntä turvautua sivullisen voima-keinoapuun erittäin tärkeän ja kiireellisen po-liisin virkatehtävän suorittamisessa, on oike-us poliisimiehen ohjauksessa sellaisten vält-tämättömien voimakeinojen käyttämiseen,joihin poliisimies toimivaltansa nojalla hänetvaltuuttaa. Pykälän 4 momentissa viitataanrikoslain hätävarjelua ja pakkotilaa koskeviinsäännöksiin.

Vuonna 1995 voimaan tullut pykälä on kir-joitettu tässä esityksessä noudatettujen peri-aatteiden mukaisesti. Pykälään ei siten ehdo-teta sisällöllisiä muutoksia. Lakiin ehdotetta-va muutos on luonteeltaan tekninen.

4 momentti. Tässä esityksessä omaksutunperusratkaisun mukaan rikoslaista poistetaanvoimakeinojen liioittelutapausten varalta la-kiin otetut viittaukset muihin lakeihin, kutenpoliisilakiin. Tämän vuoksi on tarpeen ottaakuhunkin voimakeinojen käyttöä koskevaansäännökseen viittaus, jolla selvennetään,kuinka menetellään voimakeinojen käytönliioittelutapauksissa. Tätä koskeva säännösehdotetaan otettavaksi 4 momenttiin. Samallaehdotetaan poistettavaksi momentissa nykyi-sin oleva viittaus, jonka mukaanhätävarjelusta ja pakkotilasta säädetäänrikoslaissa. Ehdotetun momentin mukaanvoimakeinojen käytön liioittelusta säädetään

HE 44/2002 vp236

käytön liioittelusta säädetään rikoslain 4 lu-vun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.

1.4. Laki rajavartiolaitoksesta

24 §. Voimakeinojen käyttö. Vuonna 1999rajavartiolaitoksesta annetussa laissa rajavar-tiomiehen oikeus voimakeinojen käyttöön onsäädetty vastaavaksi kuin poliisimiehen voi-makeinojen käyttöoikeus ja asiaa koskeva 24§ kirjoitettu muutenkin vastaavasti kuin po-liisilain 27 §. Rajavartiolaitoksesta annetunlain 24 §:n 1 momentin mukaan rajavartio-miehellä on rajavartiolaitoksen valvonta-alueella virkatehtävää suorittaessaan oikeusvastarinnan murtamiseksi, henkilön paikaltapoistamiseksi, kiinniottamisen toimittami-seksi, vapautensa menettäneen pakenemisenestämiseksi, esteen poistamiseksi taikka vä-littömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaa-rallisen teon tai tapahtuman estämiseksi käyt-tää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joitavoidaan pitää puolustettavina. Pykälän 2momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu-jen voimakeinojen puolustettavuutta arvioi-taessa on otettava huomioon virkatehtäväntärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaaralli-suus, käytettävissä olevat voimavarat sekämuut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikutta-vat seikat. Pykälän 3 momentin mukaan sillä,joka rajavartiomiehen pyynnöstä tai tämänsuostumuksella tilapäisesti avustaa rajavar-tiomiestä tilanteessa, jossa on välttämätöntäturvautua sivullisen voimakeinoapuun erit-täin tärkeän ja kiireellisen rajavartiolaitoksentehtävän suorittamisessa, on oikeus rajavar-tiomiehen ohjauksessa sellaisten välttämät-tömien voimakeinojen käyttämiseen, joihinrajavartiomies toimivaltansa rajoissa hänetvaltuuttaa.

Lain voimakeinojen käyttöä koskeva pykä-lä on jo uudistettu tässä esityksessä noudatet-tujen periaatteiden mukaisesti. Pykälään eisiten ehdoteta sisällöllisiä muutoksia. Ehdo-tettu muutos on luonteeltaan tekninen.

4 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sissa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi 4 momenttiin. Sen mukaan voima-keinojen käytön liioittelusta säädetään rikos-

lain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.51 §. Sotilasrikossäännösten soveltaminen.

Pykälässä säädetään sotilasrikossäännöstensoveltamisesta rajavartiolaitoksen sotilasvi-roissa palveleviin henkilöihin. Pykälän ny-kyisen 1 momentin mukaan rajavartiolaitok-sen sotilasviroissa palvelevat ovat rikoslain45 luvun sotilaita koskevien säännösten alai-sia. Sota-aikana ovat 2 momentin mukaan so-tilaita koskevien säännösten alaisia rajavar-tiolaitoksessa myös rikoslain 45 luvun 2 §:n1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä vastaa-vissa tehtävissä palvelevat henkilöt. Sotilai-den voimakeinojen käyttöä koskevat sään-nökset on ehdotettu otettaviksi rikoslain 45lukuun. Muutoksen jälkeen olisi epäselvää,sovelletaanko sotilasviroissa palvelevien ra-javartiomiesten oikeuteen voimakeinojenkäyttämiseen rajavartiolaitoksesta annetunlain vai rikoslain 45 luvun säännöksiä. Koskarajavartiolaitoksesta annettu laki on hiljattainuudistettu ja siinä yhteydessä harkittu, mitkäovat rajavartiomiehelle tarpeelliset voima-keinot, tämä laki on syytä asettaa etusijalle.Sen vuoksi on rajavartiolaitoksesta annetunlain 51 §:ssä aiheellista selventää, ettei raja-vartiolaitoksen sotilasviroissa palveleviinhenkilöihin sovelleta rikoslain 45 luvun 26 a§:ää.

1 momentti. Momenttiin ehdotetaan lisättä-väksi maininta, jonka mukaan rajavartiolai-toksen sotilasviroissa palveleviin ei sovelletarikoslain 45 luvun 26 a §:n voimakeinojenkäyttöä koskevaa säännöstä.

2 momentti. Momenttiin ehdotetaan tehtä-väksi pykälän 1 momenttia vastaava muutos.Lisäksi viittaus 45 luvun 2 §:n 1 momenttiinmuutettaisiin, sillä se kohdistuu vuoden 2001alussa voimaan tulleen 45 luvun uudistuksenjälkeen väärään lainkohtaan. Nykyään vas-taava sääntely on 45 luvun 28 §:n 2 momen-tissa.

1.5. Tullilaki

17 §. Tullilain 17 §:ssä oleva voimakeino-jen käyttöä koskeva säännös perustuu suo-raan viittaukseen poliisilain 27 §:n 1 ja2 momenttiin. Lisäksi säännöksen mukaanhenkilöön, joka avustaa tullimiestä tämänpyynnöstä tai suostumuksella virkatehtävänsuorittamisessa, on voimassa, mitä poliisilain

HE 44/2002 vp 237

46 §:ssä säädetään. Poliisilain 46 §:n mukaanhenkilöllä, joka poliisimiehen pyynnöstäavustaa tätä virkatehtävän suorittamisessa, ontällöin oikeus poliisimiehen ohjeiden mukai-sesti käyttää sellaisia poliisimiehelle kuulu-via valtuuksia, jotka poliisimies toimivaltan-sa rajoissa osoittaa. Oikeudesta käyttää voi-makeinoja on kuitenkin voimassa, mitä27 §:n 3 momentissa säädetään. Tässä esityk-sessä omaksutun perusratkaisun mukaan tul-lilain 17 §:ään esitetään lisättäväksi viittauspoliisilain 27 §:n 4 momenttiin, joka puoles-taan sisältäisi esityksen mukaan viittauksenvoimakeinojen käytön liioittelua koskevaanrikoslain säännökseen.

1.6. Laki järjestyksenvalvojista

9 §. Voimakeinojen käyttö. Järjestyksen-valvojista vuonna 1999 annetussa laissa ole-va 9 § voimakeinojen käytöstä on kirjoitettutässä esityksessä noudatettujen periaatteidenmukaisesti. Lain 9 §:n 1 momentin mukaanjärjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suorit-taessaan oikeus henkilön pääsyn estämiseksi,paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toi-mittamiseksi, kiinni otetun tarkastamiseksitai pakenemisen estämiseksi, esineen tai ai-neen poisottamiseksi taikka esteen poistami-seksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakei-noja, joita voidaan pitää puolustettavina. Py-kälän 2 momentissa säädetään puolustetta-vuusarvioinnissa huomioon otettavista tar-kemmista kriteereistä. Momentin mukaanvoimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessaon otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kii-reellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettä-vissä olevat voimavarat sekä muut tilanteenkokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat. Py-kälän 3 momentin mukaan järjestyksenvalvo-jan avustaessa poliisia on lisäksi voimassa,mitä poliisilain 27 §:ssä säädetään poliisi-miestä tilapäisesti avustavan henkilön oikeu-desta voimakeinojen käyttöön.

4 momentti. Järjestyksenvalvojista annet-tuun lakiin ei ole tarpeen tehdä sisällöllisiämuutoksia. Tässä esityksessä omaksutun pe-rusratkaisun mukaan rikoslaista poistetaanvoimakeinojen liioittelutapausten varalta la-kiin otetut viittaukset muihin lakeihin, kutenjärjestyksenvalvojista annettuun lakiin. Tä-

män vuoksi on tarpeen ottaa kuhunkin voi-makeinojen käyttöä koskevaan säännökseenviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sissa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi uuteen 4 momenttiin, jossa viitattai-siin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään.

1.7. Laki rangaistusten täytäntöön-panosta

2 luku. Yleisiä säännöksiä vankeusran-gaistuksesta ja sakon muunto-rangaistuksesta

2 a §. Pykälässä säädetään, että rikoslain3 luvun 11 §:ssä tarkoitettu vapaudenmene-tystä vastaava vähennys otetaan rangaistuk-sen täytäntöönpanossa huomioon sen pituise-na kuin tuomioistuimen päätöksessä on mää-rätty. Pykälään sisältyvä viittaus rikoslain3 luvun 11 §:ään muutettaisiin koskemaanehdotettua rikoslain 6 luvun 13 §:ää, jossasäädettäisiin tutkintavankeuden vähentämi-sestä.

11 b §. Voimassa olevassa rikoslain 3 lu-vun 8 §:n 2 momentissa säädetään virkateh-täviään suorittavan vanginvartijan oikeuksis-ta voimakeinojen käyttöön. Säännöksen mu-kaan milloin kiinniotettava, pidätettävä taivangittava henkilö tekemällä vastarintaa taipakenemalla koettaa välttää kiinni joutumi-sen, taikka, jos rangaistusvanki tai muu kiin-niotettu, pidätetty tai vangittu henkilö yrittääkarata tai tekee vastarintaa vanginvartijalletaikka muulle, jonka tehtävänä on estää kar-kaaminen tai joka on ohjaamassa häntä jär-jestykseen, on silloinkin oikeus käyttää sel-laisia voimakeinoja, joita kiinniottamisentoimittamiseksi, karkaamisen estämiseksi taijärjestyksen ylläpitämiseksi voidaan olosuh-teisiin nähden pitää puolustettavina. Laki onsama, milloin kysymyksessä olevissa tapauk-sissa vastarintaa tekee joku muu kuin edellämainittu henkilö. Pykälän 3 momentissa sää-detään, että kun jollakulla on 2 momentinmukaan oikeus käyttää voimakeinoja, samaoikeus on myös sillä, joka on apuna virkateh-tävän suorittamisessa.

Säännös oikeudesta voimakeinojen käyt-

HE 44/2002 vp238

töön ehdotetaan siirrettäväksi rangaistustentäytäntöönpanosta annettuun lakiin eräinmuutoksin ja täydennyksin.

Nykyisessä rikoslain 3 luvun 8 §:n 2 mo-mentissa oleva maininta kiinniotettavan, pi-dätettävän tai vangittavan henkilön tekemästävastarinnasta tai muista toimista kiinniotta-misen vastustamiseksi viittaa poliisin toimin-taan. Koska tältä osin asiasta säädettäisiinnykyiseen tapaan poliisilaissa, voidaan lau-suma jättää pois ehdotetusta pykälästä.

Esityksessä on otettu lähtökohdaksi se, ettävoimakeinojen käytöstä tulisi säätää kutakinerityisalaa koskevassa laissa. Ehdotettu pykä-lä koskisi vain vankeja. Sen vuoksi siitä voi-taisiin jättää pois myös maininta muista kiin-niotetuista, pidätetyistä ja vangituista henki-löistä.

Pykälässä tarkoitetaan vangilla vankeus-rangaistusta tai sakon muuntorangaistustasuorittavaa, joita laki 1 luvun 1 §:n mukaankoskee. Tutkintavankeudesta annettuun la-kiin (615/1974) lisättäisiin viittaussäännösehdotettuun pykälään.

Vankeusrangaistuskomitean mietinnön(komiteanmietintö 2001:6) mukaan uuteenvankeusrangaistuksen ja sakon muuntoran-gaistuksen täytäntöönpanoa koskevaan van-keuslakiin ja uuteen tutkintavankeuslakiin si-joitettaisiin voimakeinojen käyttöä koskevatsäännökset.

1 momentti. Vartija tai muu momentissatarkoitettu henkilö saa käyttää vain määräeh-dot täyttäviä voimakeinoja. Keinojen tuleeehdotuksen mukaan olla tarpeellisia karkaa-misen estämiseksi tai järjestyksen ylläpitämi-seksi. Lisäksi voimakeinojen tulee olla olo-suhteisiin nähden puolustettavia. Laki on sa-ma, milloin kysymyksessä olevissa tapauk-sissa vastarintaa tekee joku muu kuin vanki.

Esityksessä omaksutun perusratkaisun mu-kaan momenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- japuolustettavuusvaatimuksen selvemmäksierottamiseksi lisättäväksi vaatimus voima-keinojen käytön tarpeellisuudesta. Puolustet-tavuusvaatimus samaistetaan ennen kaikkeasuhteellisuusperiaatteeseen ja intressivertai-luun. Koska puolustettavuus sinänsä on kri-teerinä tavallaan vailla sisältöä, olisi yhtälailla ollut mahdollista sijoittaa tarpeellisuus-vaatimukseen sisällytetyt ulottuvuudet puo-lustettavuuden alle. Näin ei kuitenkaan meil-

lä ole poliisin voimakeinojen käyttöoikeudenosalta menetelty, vaan siinä tarpeellisuus viit-taa osin välttämättömyyteen ja puolustetta-vuus taas suhteellisuuteen. Toisaalta muissavoimankäyttötilanteissa ei tarpeellisuusvaa-timusta ole mainittu laissa erikseen, vaan senon ajateltu sisältyvän jo puolustettavuusarvi-ointiin. Tulkintaongelmien välttämiseksivoimakeinojen käyttöoikeutta koskeviinsäännöksiin esitetään tehtäväksi muutokset,joilla nuo kaksi arviointiperustetta erotetaantoisistaan nykyistä selkeämmin.

2 momentti. Vartijaa avustavan henkilönvoimankäyttöoikeus on perustunut rikoslain3 luvun 8 §:n 3 momenttiin. Säännöksen ku-moamisen jälkeen jokamiehen voimankäyt-töoikeuden säilyttäminen edellyttää, että asi-asta säädettäisiin erikseen. Koska jokamie-hen oikeudella on tässä tarkoitetuissa tilan-teissa perusteltu tarve, ehdotetaan asiastaomaa säännöstä. Esityksessä omaksutun läh-tökohdan mukaan 2 momentissa mainittaisiin1 momentin tavoin vaatimus voimankäyttöti-lanteen tarpeellisuudesta sekä puolustetta-vuudesta.

Täsmennyksenä nykyiseen lakiin edellyte-tään, että ulkopuolinen avustaa vartijaa taimuuta tässä tarkoitettua henkilöä tämänpyynnöstä tai suostumuksin. Ulkopuolinen,joka vartijan estelystä tai kieltävistä kehotuk-sista huolimatta osallistuu voimatoimia käyt-täen vangin paon pysäyttämiseen, ei vapau-tuisi vastuusta uuden säännöksen nojalla.

3 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sissa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi 3 momenttiin. Siinä viitattaisiinrikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään.

13 §. Pykälän 1 momentissa säädetään,milloin määräajaksi vankeusrangaistukseentuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen va-pauteen. Suoritettua vankeusrangaistusaikaalaskettaessa on otettava huomioon tuomiois-tuimen rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla teke-mä vähennys. Momenttiin sisältyvä viittausrikoslain 3 luvun 11 §:ään muutettaisiin kos-kemaan ehdotettua rikoslain 6 luvun 13 §:ää,jossa säädettäisiin tutkintavankeuden vähen-tämisestä.

HE 44/2002 vp 239

5 luku. Täytäntöönpano nuorisovanki-lassa

9 §. Pykälässä säädetään, milloin vankivoidaan päästää nuorisovankilasta ehdonalai-seen vapauteen. Pykälään sisältyvä viittausrikoslain 3 luvun 11 §:ään muutettaisiin kos-kemaan ehdotettua rikoslain 6 luvun 13 §:ää,jossa säädettäisiin tutkintavankeuden vähen-tämisestä.

1.8. Laki tutkintavankeudesta

15 a §. Ehdotetussa rangaistusten täytän-töönpanosta annetun lain 2 luvun 11 b §:ssäsäädettäisiin, että jos vanki yrittää karata taitekee vastarintaa vartijalle taikka muulle,jonka tehtävänä on estää karkaaminen tai jo-ka on ohjaamassa häntä järjestykseen, on täl-lä oikeus käyttää sellaisia kiinni ottamisentoimittamiseksi, karkaamisen estämiseksi taijärjestyksen ylläpitämiseksi tarpeellisia voi-makeinoja, joita voidaan olosuhteisiin näh-den pitää puolustettavina. Laki on sama, joskysymyksessä olevissa tapauksissa vastarin-taa tekee joku muu kuin vanki. Sillä, jokavartijan tai muun edellä tarkoitetun henkilönpyynnöstä tai tämän suostumuksella avustaavirkatehtävän suorittamisessa, olisi oikeussellaisten kiinni ottamisen toimittamiseksi,karkaamisen estämiseksi tai järjestyksen yl-läpitämiseksi tarpeellisten voimakeinojenkäyttöön, joita voidaan olosuhteisiin nähdenpitää puolustettavina. Lisäksi pykälässä olisiviittaus voimakeinojen käytön liioitteluakoskeviin rikoslain säännöksiin.

Rangaistusten täytäntöönpanosta annettulaki koskee vankeusrangaistusta tai sakonmuuntorangaistusta suorittavia vankeja, mut-ta ei tutkintavankeja. Sen vuoksi tutkintavan-keudesta annettuun lakiin lisättäisiin uusi15 a §, jossa viitattaisiin rangaistusten täytän-töönpanosta annetun lain 2 luvun 11 b §:ään.Sitä sovellettaisiin kokonaisuudessaan, jostutkintavanki yrittää karata tai tekee vastarin-taa vartijalle taikka muulle, jonka tehtävänäon estää karkaaminen tai joka on ohjaamassahäntä järjestykseen. Rangaistusten täytän-töönpanosta annetun lain 2 luvun 11 b §:ääsovellettaisiin myös, jos siinä tarkoitettuja ti-

lanteita vastaavissa tilanteissa vastarintaa te-kee muu kuin tutkintavanki.

1.9. Ilmailulaki

37 §. Järjestys ja pakkokeinot. Pykälässäsäädetään, että jos ilma-alus on vaarassa taijos matkustajien tai miehistön turvallisuusmuutoin vaatii, päälliköllä on oikeus käyttääkaikkia asianmukaisia keinoja, kuten kiin-niottoa, henkilön tai tavaran tarkastusta taimuita vastaavia toimia, jotka ovat välttämät-tömiä järjestyksen palauttamiseksi tai turval-lisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi. Jokai-nen miehistön jäsen on velvollinen ilman erikäskyä antamaan päällikölle tarvittavaa apuaja päällikön kehotuksesta on myös matkusta-jalla oikeus antaa sellaista apua. Pykälän2 momentin mukaan miehistön jäsenellä jamatkustajalla on oikeus ryhtyä puolustetta-vissa oleviin estäviin toimenpiteisiin ilmanpäällikön kehotusta, kun on perusteltua syytäuskoa, että toimenpide on välttämätön ilma-aluksen taikka siinä olevien henkilöiden taitavaroiden suojelemiseksi.

Ilma-aluksen päällikön oikeus voimakeino-jen käyttöön perustuu osin Tokiossa 14 päi-vänä syyskuuta 1963 tehtyyn yleissopimuk-seen rikoksista ja eräistä muista teoista ilma-aluksissa (SopS 22/1971). Sopimuksen 6 ar-tiklan 1 kohdan mukaan ilma-aluksen päälli-köllä on oikeus, kun hänellä on riittävä syyuskoa, että joku henkilö on tehnyt tai on te-kemäisillään ilma-aluksessa 1 artiklan 1 koh-dassa tarkoitetun rikoksen tai muun teon,ryhtyä tätä henkilöä vastaan kohtuullisiksikatsottaviin toimenpiteisiin, pidättäminenmukaan luettuna, jotka ovat välttämättömiä:a) ilma-aluksen tai siinä olevien henkilöidentahi omaisuuden turvallisuuden suojelemi-seksi; tai b) hyvän järjestyksen ja kurin yllä-pitämiseksi ilma-aluksessa; tai c) voidakseenluovuttaa sellaisen henkilön toimivaltaiselleviranomaiselle tai poistaa hänet ilma-aluksesta tämän luvun määräysten mukaises-ti. Artiklan 2 kohdan mukaan ilma-aluksenpäälliköllä on oikeus vaatia apua muultamiehistön jäseneltä tai hän voi oikeuttaa tä-män antamaan apua ja hän voi pyytää tai oi-keuttaa, mutta ei vaatia, matkustajan anta-maan apua sellaisen henkilön pidättämiseksi,jonka pidättämiseen päälliköllä on oikeus.

HE 44/2002 vp240

Jokaisella miehistön jäsenellä tai matkus-tajalla on myös oikeus ryhtyä kohtuullisiksikatsottaviin ehkäisytoimenpiteisiin ilman täl-laista valtuutusta, jos hänellä on riittävä syyuskoa, että sellainen toimenpide on välittö-mästi välttämätön ilma-aluksen tai siinä ole-vien henkilöiden tai omaisuuden turvallisuu-den suojelemiseksi. Edelleen sopimuksen10 artiklan mukaan niistä toimenpiteistä, joi-hin on ryhdytty tämän yleissopimuksen mu-kaisesti, ei ilma-aluksen päällikköä, muutamiehistön jäsentä, matkustajaa, ilma-aluksenomistajaa tai haltijaa eikä henkilöä, jonka lu-kuun lento on suoritettu, ole saatettava vas-tuuseen oikeudenkäynnissä, jossa käsitelläänsen henkilön kohtelua, jota toimenpiteet kos-kivat.

Nykyinen ilmailulain 37 § antaa päällikölleluvan ryhtyä kaikkiin asianmukaisiin toimiin,jotka ovat välttämättömiä järjestyksen palaut-tamiseksi tai turvallisuutta uhkaavan vaarantorjumiseksi. Lentokonekaapparin ampumi-nen saattaisi olla välttämätön toimi vaarantorjumiseksi, mutta sitä ei yleensä voitane pi-tää puolustettavana, kun otetaan huomioonmatkustajien turvallisuuden takaaminen. La-kiin ehdotetaan lisättäväksi voimakeinojentarpeellisuutta koskevat ehdot. Pykälään li-sättäisiin myös viittaus voimakeinojen käy-tön liioittelua koskeviin rikoslain säännök-siin.

1 momentti. Ilma-aluksen päällikkö saakäyttää vain määräehdot täyttäviä voimakei-noja. Esityksessä omaksutun perusratkaisunmukaan momenttiin ehdotetaan tarpeellisuus-ja puolustettavuusvaatimuksen selvemmäksierottamiseksi lisättäväksi vaatimus voima-keinojen käytön tarpeellisuudesta. Keinojentulee ehdotuksen mukaan olla tarpeellisia jär-jestyksen palauttamiseksi tai turvallisuuttauhkaavan vaaran torjumiseksi. Lisäksi voi-makeinojen tulisi olla vaaran suuruus ja ti-lanne kokonaisuutena arvostellen puolustet-tavia.

Päällikön vastuulla on aluksen ja siellä ole-vien henkilöiden sekä aluksessa kuljetettavanrahdin ja tavaran turvallisuus. Päälliköllä onsiten myös oikeus ryhtyä kaikkiin tarpeelli-siin ja puolustettavina pidettäviin toimiinalusta, matkustajia tai miehistöä uhkaavanvaaran torjumiseksi. Kyse ei ole pelkästäänesimerkiksi aluksen miehistöön tai matkusta-

jiin suunnatusta suorasta uhasta, kuten kaap-pauksesta. Lentomatkustamisen luonteen jaolosuhteiden mukaisesti myös järjestyksen-pidolla ilma-aluksessa on olennainen merki-tys matkustajien turvallisuudelle. Päällikölläon siten oikeus ja velvollisuus ryhtyä toimiin,joilla taataan myös järjestyksen ylläpitämi-nen aluksessa. Järjestyksen ylläpitämisen yh-tenä osana on luonnollisesti myös se, ettähenkilökunta ja matkustajat toimivat päälli-kön toimivaltansa nojalla antamien määräys-ten mukaisesti.

Vaikka ilmailulain sääntelemät tilanteetovat monessa suhteessa erityisasemassa, pel-kästään sen vuoksi ei ole perusteltua poiketavoimakeinojen käytön yleisistä arviointipe-rusteista. Myös rikoksista ja eräistä muistateoista ilma-aluksissa tehdyssä yleissopimuk-sessa edellytetään toimenpiteiden kohtuulli-suuden lisäksi niiden välttämättömyyttä.Myös ilmailuliikenteessä saa siten ryhtyävain sellaisiin tarpeellisiin voimakeinoihin,joita voidaan pitää puolustettavina. Kyseiseterityisolosuhteet voidaan kuitenkin ottaahuomioon yleisessä puolustettavuusarvioin-nissa. Kokonaisarvostelussa ratkaisevalla si-jalla on matkustajien ja lentoliikenteen tur-vallisuuden takaaminen.

2 momentti. Momentissa säilytettäisiinvoimassa olevan lain mukainen miehistön jä-senen ja matkustajan oikeus ryhtyä toimenpi-teisiin ilman päällikön kehotusta, jos on pe-rusteltua syytä uskoa, että toimenpide onvälttämätön ilma-aluksen taikka siinä olevienhenkilöiden tai tavaroiden suojelemiseksi.Momenttiin ehdotetaan tehtäväksi tekninenmuutos. Koska pykälän 1 momenttiin ehdote-taan lisättäväksi voimakeinojen puolustetta-vuutta koskeva vaatimus, ehdotetaanmomentista poistettavaksi samansisältöinenvaatimus tarpeettomana.

3 momentti. Ilmailulakiin ei sisälly sään-nöstä voimakeinojen käytön liioittelusta.Koska voimakeinojen käytön liioittelu voiyhtä lailla tulla kyseeseen myös ilmailulaissatarkoitetuissa tilanteissa eikä mitään erityistäsyytä ole esitettävissä näiden tilanteiden ra-jaamiseksi liioittelusäännöksen sovelta-misalan ulkopuolelle, ehdotetaan pykälän 3momenttiin lisättäväksi viittaus voimakeino-jen käytön liioittelua koskeviin rikoslain py-käliin.

HE 44/2002 vp 241

1.10. Laki järjestyksen pitämisestäjoukkoliikenteessä

4 §. Nykyisen 4 §:n mukaan jos kulkuneu-vosta poistettava tai kiinniotettava matkustajatekemällä vastarintaa koettaa välttää poista-misen tai kiinniottamisen, kuljettajalla on oi-keus käyttää sellaisia voimakeinoja, joitamatkustajan poistamiseksi tai kiinniottami-seksi voidaan hänen käyttäytymisensä jamuut olosuhteet huomioon ottaen pitää puo-lustettavina. Sama oikeus on kuljettajaa aut-tavalla matkustajalla. Pykälän nykyisen2 momentin mukaan jos on käytetty anka-rampia voimakeinoja kuin 1 momentin mu-kaan voidaan pitää puolustettavina tekijä ontuomittava noudattaen, mitä rikoslain 3 luvun9 §:ssä on vastaavan tapauksen varalta sää-detty.

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi voimakeino-jen tarpeellisuutta koskevat ehdot. Lisäksiviitattaisiin voimakeinojen käytön liioitteluakoskeviin rikoslain säännöksiin.

1 momentti. Kuljettaja saa käyttää vainmääräehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityk-sessä omaksutun perusratkaisun mukaanmomenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puo-lustettavuusvaatimuksen selvemmäksi erot-tamiseksi lisättäväksi vaatimus voimakeino-jen käytön tarpeellisuudesta. Keinojen tuleeehdotuksen mukaan olla tarpeellisia matkus-tajan poistamiseksi tai kiinni ottamiseksi. Li-säksi voimakeinojen tulisi olla matkustajankäyttäytyminen ja muut olosuhteet huomioonottaen puolustettavia. Sama oikeus voima-keinojen käyttöön olisi kuljettajaa auttavallamatkustajalla, kuten nykyisinkin.

2 momentti. Momenttiin ehdotetaan otetta-vaksi viittaus voimakeinojen käytön liioitte-lua koskeviin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 mo-menttiin ja 7 §:ään. Samalla momentista eh-dotetaan poistettavaksi viittaus rikoslain3 luvun 9 §:ään. Nykyisin käytetty viittaus,jossa puhutaan ainoastaan ankarammistavoimakeinoista, rajaa kriteereitä, joiden no-jalla voimakeinojen käytön liioittelu voidaanarvioida. Nyt ehdotetun sanamuodon etunaon, että se sallii kokonaisarvostelun sen mu-kaisena kuin voimakeinojen käytön yleis-säännös ja sitä mahdollisesti kaventavat eri-tyissäännökset määrittelevät voimakeinojenkäytön tarpeellisuuden.

1.11. Laki joukkoliikenteen tarkastus-maksusta

11 §. Tarkastajan oikeudet ja vastuu. Pykä-län 1 momentin mukaan tarkastajalla on oi-keus ottaa kiinni ilman asianmukaista matka-lippua oleva matkustaja, joka ei luotettavastiselvitä henkilöllisyyttään. Tarkastaja voimyös poistaa tällaisen matkustajan kulku-neuvosta tai 1 §:n 2 momentissa tarkoitetultalaiturialueelta, jollei se matkustajan ikä jamuut seikat huomioon ottaen ole kohtuutontatai aiheuta vaaraa matkustajan terveydelle.Jollei kiinniotettua välittömästi poisteta kul-kuneuvosta tai edellä tarkoitetulta laiturialu-eelta, hänet on viivyttelemättä luovutettavapoliisin haltuun. Pykälän 2 momentin mu-kaan jos matkustaja vastarintaa tekemälläkoettaa välttää kiinniottamisen, poliisin luotoimittamisen taikka kulkuneuvosta tai 1 §:n2 momentissa tarkoitetulta laiturialueeltapoistamisen, tarkastajalla on oikeus käyttääsellaisia voimakeinoja, joita toimenpiteensuorittamiseksi voidaan matkustajan käyttäy-tyminen ja muut olosuhteet huomioon ottaenpitää puolustettavina. Pykälän 3 momentinmukaan jos on käytetty ankarampia voima-keinoja kuin 2 momentin mukaan voidaan pi-tää puolustettavina, tekijä on tuomittava nou-dattaen, mitä rikoslain 3 luvun 9 §:ssä onvastaavan tapauksen varalta säädetty. Pykä-län 4 momentissa säädetään tarkastajan oi-keudesta saada virka-apua poliisilta.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättä-väksi voimakeinojen tarpeellisuutta koskevatehdot. Pykälän 3 momentissa viitattaisiinvoimakeinojen käytön liioittelua koskeviinrikoslain säännöksiin. Pykälän 1 ja 4 mo-menttia ei muutettaisi.

2 momentti. Tarkastaja saa käyttää vainmääräehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityk-sessä omaksutun perusratkaisun mukaanmomenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puo-lustettavuusvaatimuksen selvemmäksi erot-tamiseksi lisättäväksi vaatimus voimakeino-jen käytön tarpeellisuudesta. Keinojen tuleeehdotuksen mukaan olla tarpeellisia matkus-tajan kiinni ottamiseksi tai poliisin luotoimittamiseksi taikka kulkuneuvosta tai lain1 §:n 2 momentissa tarkoitetulta laiturialueel-ta poistamiseksi. Lisäksi voimakeinojen tulisiolla matkustajan käyttäytyminen ja muut olo-

HE 44/2002 vp242

suhteet huomioon ottaen puolustettavia.3 momentti. Momenttiin ehdotetaan otetta-

vaksi viittaus voimakeinojen käytön liioitte-lua koskeviin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 mo-menttiin ja 7 §:ään. Samalla momentista eh-dotetaan poistettavaksi viittaus rikoslain3 luvun 9 §:ään. Nykyisin käytetty viittaus,jossa puhutaan ainoastaan ankarammistavoimakeinoista, rajaa kriteereitä, joiden no-jalla voimakeinojen käytön liioittelu voidaanarvioida. Nyt ehdotetun sanamuodon etunaon, että se sallii kokonaisarvostelun sen mu-kaisena kuin voimakeinojen käytön yleis-säännös ja sitä mahdollisesti kaventavat eri-tyissäännökset määrittelevät voimakeinojenkäytön tarpeellisuuden.

1.12. Vartioimisliikelaki

5 §. Lain 4 §:ssä on säädetty, missä tilan-teissa vartija saa poistaa henkilön vartiointi-alueelta tai sen välittömästä läheisyydestä.Lain 5 §:ssä on säädetty, että jos 4 §:ssä tar-koitettu poistettava henkilö tekemällä vasta-rintaa koettaa välttää poistamisen, vartijallaon oikeus käyttää sellaisia voimakeinoja, joi-ta henkilön poistamiseksi voidaan hänenkäyttäytymisensä ja muut olosuhteet huomi-oon ottaen pitää puolustettavina. Pykälän2 momentin mukaan jos on käytetty anka-rampia voimakeinoja kuin 1 momentin mu-kaan voidaan pitää puolustettavina, tekijä ontuomittava noudattaen, mitä rikoslain 3 luvun9 §:ssä on vastaavan tapauksen varalta sää-detty.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättä-väksi voimakeinojen tarpeellisuutta koskevatehdot. Pykälän 2 momentissa viitattaisiinvoimakeinojen käytön liioittelua koskeviinrikoslain säännöksiin.

Eduskunnan hyväksymällä lailla yksityisis-tä turvallisuuspalveluista (EV 193/2001 vp)kumottaisiin vartioimisliikelaki. Myös uuteenlakiin sisältyisi säännös voimakeinojen käy-töstä.

1 momentti. Vartija saa käyttää vain määrä-ehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityksessäomaksutun perusratkaisun mukaan moment-tiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puolustetta-vuusvaatimuksen selvemmäksi erottamiseksilisättäväksi vaatimus voimakeinojen käytöntarpeellisuudesta. Keinojen tulee ehdotuksen

mukaan olla tarpeellisia henkilön poistami-seksi. Lisäksi voimakeinojen tulisi olla hen-kilön käyttäytyminen ja muut olosuhteethuomioon ottaen puolustettavia.

2 momentti. Momenttiin ehdotetaan otetta-vaksi viittaus voimakeinojen käytön liioitte-lua koskeviin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 mo-menttiin ja 7 §:ään. Samalla momentista eh-dotetaan poistettavaksi viittaus rikoslain3 luvun 9 §:ään. Nykyisin käytetty viittaus,jossa puhutaan ainoastaan ankarammistavoimakeinoista, rajaa kriteereitä, joiden no-jalla voimakeinojen käytön liioittelu voidaanarvioida. Nyt esitetyn sanamuodon etuna on,että se sallii kokonaisarvostelun sen mukai-sena kuin voimakeinojen käytön yleissäännösja sitä mahdollisesti kaventavat erityissään-nökset määrittelevät voimakeinojen käytöntarpeellisuuden.

1.13. Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille

6 §. Voimassa olevassa puolustusvoimienvirka-avusta poliisille annetun lain 6 §:ssäsäädetään virka-apuosastoon kuuluvan oi-keudesta hätävarjeluun. Pykälän 1 momentinmukaan virka-apuosastoon kuuluvan oikeu-desta hätävarjeluun on voimassa, mitä rikos-lain 3 luvun 6 ja 7 §:ssä on säädetty. Pykälän2 momentin mukaan virka-apuosastoon kuu-luvalla, joka tämän lain mukaisesti suorittaavirka-aputehtävää, on erittäin tärkeässä ja kii-reellisessä tehtävässä oikeus poliisimiehenohjauksessa käyttää tehtävän suorittamiseksisellaisia välttämättömiä voimakeinoja, joihinpoliisimies hänet toimivaltansa nojalla val-tuuttaa ja joita tilanne huomioon ottaen voi-daan pitää puolustettavina. Poliisin on3 momentin mukaan ennen toiminnan aloit-tamista tarpeen mukaan selostettava virka-apuosaston päällikölle, milloin oikeus hätä-varjeluun ja voimakeinojen käyttämiseen onolemassa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi voimakei-nojen tarpeellisuutta koskevat ehdot ja viitta-us voimakeinojen käytön liioittelua koskeviinrikoslain säännöksiin. Lisäksi viittaus hätä-varjelusäännöksiin muutettaisiin koskemaanehdotettuja uusia säännöksiä. Pykälän 3 mo-menttia ei muutettaisi.

1 momentti. Momentissa säilytettäisiin ny-

HE 44/2002 vp 243

kyisen lain mukainen viittaus virka-apuosastoon kuuluvan oikeudesta hätävarje-luun. Nykyisen 6 §:n 1 momentin mukaanvirka-apuosastoon kuuluvan oikeudesta hätä-varjeluun on voimassa, mitä rikoslain 3 lu-vun 6 ja 7 §:ssä on säädetty. Momenttiin eh-dotetaan tehtäväksi tekninen muutos, jollamuutettaisiin viittaus hätävarjelusäännöksiinkoskemaan ehdotettua säännöstä hätävarje-lusta.

2 momentti. Momentissa tarkoitettu virka-aputehtävää suorittava henkilö saa käyttäävain määräehdot täyttäviä voimakeinoja. Esi-tyksessä omaksutun perusratkaisun mukaanmomenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puo-lustettavuusvaatimuksen selvemmäksi erot-tamiseksi lisättäväksi vaatimus voimakeino-jen käytön tarpeellisuudesta. Keinoja saisinykyiseen tapaan käyttää vain erittäin tärke-ässä ja kiireellisessä tehtävässä poliisimiehenohjauksessa. Keinojen tulee ehdotuksen mu-kaan olla tarpeellisia tehtävän suorittamisek-si. Lisäksi vain sellaisten voimakeinojenkäyttö olisi sallittua, joihin poliisimies henki-lön toimivaltansa nojalla valtuuttaa ja joita ti-lanne huomioon ottaen voidaan pitää puolus-tettavina.

8 §. Hätävarjelun liioittelusta säädetään8 §:n 1 momentissa. Momentin mukaan hä-tävarjelun liioittelusta on voimassa, mitä ri-koslain 3 luvun 9 §:n 1 momentissa on sää-detty. Pykälän nykyisen 2 momentin mukaanjos virka-aputehtävää suoritettaessa on käy-tetty ankarampia voimakeinoja kuin tehtävänlaatuun ja vastarinnan vaarallisuuteen nähdensekä tilanne muutoinkin huomioon ottaenvoidaan pitää puolustettavina, tekijä on tuo-mittava noudattaen, mitä rikoslain 3 luvun9 §:n 2 momentissa on vastaavan tapauksenvaralta säädetty. Ehdotuksen mukaan 2 mo-mentissa viitattaisiin voimakeinojen käytönliioittelua koskeviin rikoslain säännöksiin.

1 momentti. Momentissa säilytettäisiinvoimassa olevan lain mukainen viittaus hätä-varjelun liioittelua koskevaan säännökseen.Nykyisen 1 momentin mukaan hätävarjelunliioittelusta on voimassa, mitä rikoslain 3 lu-vun 9 §:n 1 momentissa on säädetty. Mo-menttiin ehdotetaan tehtäväksi tekninen muu-tos, jolla muutettaisiin viittaus hätävarjelunliioittelusäännöksiin koskemaan ehdotettujauusia hätävarjelun liioittelua koskevia sään-

nöksiä.2 momentti. Momenttiin ehdotetaan otetta-

vaksi viittaus voimakeinojen käytön liioitte-lua koskeviin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 mo-menttiin ja 7 §:ään. Samalla momentista eh-dotetaan poistettavaksi viittaus rikoslain3 luvun 9 §:ään. Nykyisin käytetty viittaus,jossa puhutaan ainoastaan ankarammistavoimakeinoista, rajaa kriteereitä, joiden no-jalla voimakeinojen käytön liioittelu voidaanarvioida. Nyt ehdotetun sanamuodon etunaon, että se sallii kokonaisarvostelun sen mu-kaisena kuin voimakeinojen käytön yleis-säännös ja sitä mahdollisesti kaventavat eri-tyissäännökset määrittelevät voimakeinojenkäytön tarpeellisuuden.

1.14. Merimieslaki

74 §. Järjestyksen ylläpitäminen. Pykälän1 momentin mukaan järjestyksen ylläpitämi-seksi aluksessa on päälliköllä ja häntä avus-tavalla henkilöllä oikeus käyttää sellaisiavoimakeinoja, joita vastarinnan vaarallisuu-teen nähden ja tilanne muutoinkin huomioonottaen voidaan pitää puolustettavina. Voima-keinojen liioittelun osalta pykälän 2 momen-tissa säädetään: "Jos 1 momentissa tarkoite-tussa tapauksessa on käytetty ankarampiavoimakeinoja kuin sanotun momentin mu-kaan voidaan pitää puolustettavina, voidaantekijä tuomita rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 mo-mentin mukaan alennettuun rangaistukseen.Jos olosuhteet olivat sellaiset ettei tekijä voi-nut malttaa mieltään, ei häntä saa rangaistuk-seen tuomita."

Pykälän 3 momentin mukaan sen lisäksi,mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, merilain15 luvussa tarkoitettua matkustajien kuljetus-ta suorittavan aluksen päällikkö voi asettaajärjestyksenvalvojia valvomaan järjestystä jaturvallisuutta aluksella ja sen välittömässäläheisyydessä. Tässä momentissa tarkoitetunjärjestyksenvalvojan kelpoisuusvaatimuksis-ta, koulutuksesta, valtuuksista ja velvolli-suuksista säädetään järjestyksenvalvojistaannetussa laissa (533/1999).

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättä-väksi voimakeinojen tarpeellisuutta koskevatehdot. Pykälän 2 momenttiin sisältyvä voi-makeinojen liioittelun sääntely korvattaisiinviittauksella rikoslain vastaaviin säännöksiin.

HE 44/2002 vp244

Pykälän 3 momenttia ei muutettaisi.1 momentti. Aluksen päällikkö ja häntä

avustava henkilö saa käyttää vain määräeh-dot täyttäviä voimakeinoja. Esityksessäomaksutun perusratkaisun mukaan moment-tiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puolustetta-vuusvaatimuksen selvemmäksi erottamiseksilisättäväksi vaatimus voimakeinojen käytöntarpeellisuudesta. Voimakeinojen tulee ehdo-tuksen mukaan olla tarpeellisia järjestyksenylläpitämiseksi. Lisäksi keinojen tulisi ollavastarinnan vaarallisuuteen nähden ja tilannemuutenkin huomioon ottaen puolustettavia.

2 momentti. Momentissa olisi viittaus voi-makeinojen käytön liioittelua koskeviin ri-koslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään. Nykyisen 2 momentin mukaan anka-rampien voimakeinojen käyttö kuin mitävoidaan pitää puolustettavana voi johtaa ran-gaistuksen alentamiseen. Jos taas tekijä eivoinut mieltänsä malttaa, hän jää rangaistuk-seen tuomitsematta. Vastuuvapaus on sitensidottu hätävarjelun liioittelussa noudatetta-viin kriteereihin, kun taas vastuun alentami-nen olisi mahdollista varsin löyhästi määri-tellyn puolustettavuutta koskevan kriteerinnojalla. Tilanteen selkeyttämiseksi myös me-rimieslaissa ehdotetaan noudatettavaksi tässäuudistuksessa hyväksyttyä perusratkaisuavoimakeinojen käytön liioittelusta. Uudistusmerkitsisi asiallista muutosta. Sen mukaanvoimakeinojen liioittelun rankaisemisessaseurataan rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momen-tissa ja 7 §:ssä ilmaistuja kriteereitä. Hätävar-jelun soveltuvuus arvioidaan voimankäyttö-ulottuvuudesta irrallaan sen mukaan kuin ri-koslain 4 luvun 4 §:ssä säädetään.

1.15. Ulosottolaki

3 luku. Yleisiä säännöksiä tuomioidenja päätösten täytäntöönpanosta

30 §. Pykälän mukaan ulosottomiehellä onoikeus, mikäli täytäntöönpanossa tarvitaan,avauttaa lukkoja ja ovia sekä etsityttää huo-neita ja säilytyspaikkoja. Vastarintaa kohda-tessaan ulosottomiehellä on oikeus saada po-liisilta virka-apua, mutta hän voi itsekin käyt-tää sellaisia voimakeinoja, joita virkatehtä-vän laatuun ja vastarinnan vaarallisuuteennähden sekä tilanteen muutoinkin huomioon

ottaen voidaan pitää puolustettavina.Pykälään ehdotetaan lisättäväksi voima-

keinojen tarpeellisuutta koskevat ehdot. Li-säksi pykälään otettaisiin uusi 2 momentti,joka sisältäisi viittauksen voimakeinojen lii-oittelua koskeviin rikoslain säännöksiin.

1 momentti. Ulosottomies saa käyttää vainmääräehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityk-sessä omaksutun perusratkaisun mukaanmomenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puo-lustettavuusvaatimuksen selvemmäksi erot-tamiseksi lisättäväksi vaatimus voimakeino-jen käytön tarpeellisuudesta. Voimakeinojentulee ehdotuksen mukaan olla tarpeellisiavastarinnan murtamiseksi. Lisäksi keinojentulisi olla virkatehtävien laatuun ja vastarin-nan vaarallisuuteen nähden sekä tilanne muu-toinkin huomioon ottaen puolustettavia.

2 momentti. Ulosottolakiin ei sisälly sään-nöstä voimakeinojen käytön liioittelusta.Koska voimakeinojen käytön liioittelu voiyhtä lailla tulla kyseeseen myös ulosottolais-sa tarkoitetuissa tilanteissa eikä ole mitäänerityistä syytä rajata näitä tilanteita liioittelu-säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle, eh-dotetaan pykälän 2 momenttiin otettavaksiviittaus voimakeinojen käytön liioitteluakoskeviin rikoslain pykäliin.

1.16. Laki turvatarkastuksista tuomiois-tuimissa

6 §. Henkilön poistaminen tuomioistuimes-ta. Pykälän 1 momentin mukaan jos henkilökieltäytyy turvatarkastustoimenpiteestä, tur-vatarkastaja voi poistaa hänet tuomiois-tuimesta. Pykälän 2 momentin mukaan turva-tarkastaja voi tarvittaessa käyttää henkilönpoistamiseksi tuomioistuimesta sellaisiavoimakeinoja, joita henkilön käyttäytyminenja muut olosuhteet huomioon ottaen voidaanpitää puolustettavina. Tuomioistuimen palve-luksessa oleva muu kuin virkamies ja lain4 §:n 2 momentissa tarkoitettu turvatarkasta-ja ei kuitenkaan saa käyttää voimakeinojahenkilön poistamiseksi tuomioistuimesta,ellei muusta lainsäädännöstä muuta johdu.

Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa ole-vaa 1 momenttia. Pykälän 2 momenttiin eh-dotetaan liitettäväksi voimakeinojen tarpeel-lisuutta koskevat ehdot. Pykälään otettava3 momentti sisältäisi viittauksen voimakeino-

HE 44/2002 vp 245

jen käytön liioittelua koskeviin rikoslainsäännöksiin.

2 momentti. Turvatarkastaja ja muu mo-mentissa tarkoitettu henkilö saa käyttää vainmääräehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityk-sessä omaksutun perusratkaisun mukaanmomenttiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puo-lustettavuusvaatimuksen selvemmäksi erot-tamiseksi lisättäväksi vaatimus voimakeino-jen käytön tarpeellisuudesta. Keinojen tuleeehdotuksen mukaan olla tarpeellisia henkilönpoistamiseksi tuomioistuimesta. Lisäksi voi-makeinojen tulisi olla henkilön käyttäytymi-nen ja muut olosuhteet huomioon ottaen puo-lustettavia.

3 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sessa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi 3 momenttiin. Siinä viitattaisiinrikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään.

1.17. Laki turvatarkastuksista lentolii-kenteessä

6 §. Paikalta poistaminen. Pykälän 1 mo-mentin mukaan jos henkilö kieltäytyy alis-tumasta lain 3 §:n mukaiseen turvatarkastus-toimenpiteeseen tai hänen voidaan perustel-lusti epäillä olevan vaaraksi lentoliikenteenturvallisuudelle, hänet voidaan poistaa lento-kenttäalueelta tai lentoasemarakennuksestataikka kieltää häneltä pääsy ilma-alukseen.Pykälän 2 momentin mukaan poistaminenvoidaan tarvittaessa suorittaa sellaisin voi-makeinoin, joita lentoliikenteen turvallisuu-den vaarantuminen, poistettavan henkilönkäyttäytyminen ja muut olosuhteet huomioonottaen voidaan pitää puolustettavina.

Pykälän 1 momenttia ei muutettaisi. Pykä-län 2 momenttiin ehdotetaan liitettäväksivoimakeinojen tarpeellisuutta koskevat eh-dot. Pykälään lisättävä uusi 3 momentti sisäl-täisi viittauksen voimakeinojen käytön liioit-telua koskeviin rikoslain säännöksiin.

2 momentti. Momentissa tarkoitetun henki-lön poistamiseksi saadaan käyttää vain mää-räehdot täyttäviä voimakeinoja. Esityksessäomaksutun perusratkaisun mukaan moment-tiin ehdotetaan tarpeellisuus- ja puolustetta-

vuusvaatimuksen selvemmäksi erottamiseksilisättäväksi vaatimus voimakeinojen käytöntarpeellisuudesta. Keinojen tulee ehdotuksenmukaan olla tarpeellisia henkilön poistami-seksi lentokenttäalueelta tai lentoasemara-kennuksesta. Lisäksi voimakeinojen tulee ol-la lentoliikenteen turvallisuuden vaarantumi-nen, poistettavan henkilön käyttäytyminen jamuut olosuhteet huomioon ottaen puolustet-tavia.

3 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sessa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi 3 momenttiin, jossa viitattaisiin rikos-lain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja 7 §:ään.

1.18. Aluevalvontalaki

31 §. Voimakeinojen käyttö. Vuonna 2000annetussa aluevalvontalaissa oleva 31 § voi-makeinojen käytöstä on kirjoitettu tässä esi-tyksessä noudatettujen periaatteiden mukai-sesti. Pykälän 1 momentin mukaan edellä23 §:n 1 momentissa tarkoitetulla alueval-vontaviranomaisella on tässä laissa säädettyätehtävää suorittaessaan oikeus vastarinnanmurtamiseksi, henkilön kiinniottamiseksi,ajoneuvon, ilma-aluksen tai aluksen siirtämi-seksi tai 25 §:ssä tarkoitetun määräyksen pa-nemiseksi täytäntöön käyttää sellaisia tar-peellisia voimakeinoja, joita tehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käy-tettävissä olevat voimavarat sekä muut tilan-teen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikathuomioon ottaen voidaan pitää puolustettavi-na. Pykälän 2 momentin mukaan voimakei-nojen käyttämisestä päättää aluevalvontaasuorittava aluevalvontaviranomainen, jolleilain 33 tai 34 §:stä muuta johdu. Pykälän3 momentissa viitataan rikoslain hätävarjeluaja pakkotilaa koskeviin säännöksiin.

Pykälään ei ehdoteta sisällöllisiä muutok-sia. Ehdotettu muutos on luonteeltaan tekni-nen.

3 momentti. Tässä esityksessä omaksutunperusratkaisun mukaan momenttiin ehdote-taan otettavaksi viittaus voimakeinojen käy-tön liioittelua koskeviin rikoslain 4 luvun6 §:n 3 momenttiin ja 7 §:ään. Lisäksi mo-mentissa säilytettäisiin nykyinen viittaus hä-

HE 44/2002 vp246

tävarjelua ja pakkotilaa koskeviin rikoslainsäännöksiin, johdonmukaisuuden vuoksi täy-dennettynä viittauksella pykäliin.

1.19. Mielenterveyslaki

22 d §. Liikkumisvapauden rajoittaminen.Pykälän 1 momentin mukaan potilasta saa-daan kieltää poistumasta sairaalan alueelta taitietyn hoitoyksikön tiloista. Jos potilas pois-tuu sairaalasta ilman lupaa tai luvan saatuaanjää palaamatta sinne, hänet voidaan noutaasairaalaan. Pykälän 2 momentin mukaanpotilaan poistumisen estämiseksi tai hänensiirtämisekseen saa toimintayksikön hoito-henkilökunta käyttää sellaisia tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitääpuolustettavina. Potilaan liikkumisvapaudenrajoittamisesta hoitoyksikössä päättää häntähoitava lääkäri. Pykälän 3 momentin mukaanvoimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessaon otettava huomioon potilaan sairaalassaolon syy, hänen poistumisestaan aiheutuvavaara hänen tai muiden terveydelle taiturvallisuudelle, käytettävissä olevatvoimavarat sekä muut tilanteenkokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat.

Pykälässä tarkoitetaan potilaalla lain 2—4 luvuissa säädetyllä tavalla tarkkailuun otet-tua taikka tutkimukseen tai hoitoon määrät-tyä henkilöä. Lain 2 luku koskee hoitoa tah-dosta riippumatta, 3 luku rikoksesta syytetynmielentilan tutkimista ja hoitoa tahdosta riip-pumatta ja 4 luku rangaistukseen tuomitse-matta jätetyn hoitoa tahdosta riippumatta.

Pykälään ei ehdoteta sisällöllisiä muutok-sia. Ehdotettava muutos on luonteeltaan tek-ninen.

4 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sessa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-tavaksi uuteen 4 momenttiin, jossa viitattai-siin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään.

1.20. Laki säilöön otettujen ulkomaa-laisten kohtelusta ja säilöönotto-yksiköstä

35 §. Voimakeinojen käyttö. Pykälän

1 momentin mukaan säilöönottoyksikön joh-tajalla ja säilöönottoyksikön virkasuhteisellatehtävään koulutetulla henkilöllä on säi-löönottoyksikössä tehtäväänsä suorittaessaanoikeus käyttää voimakeinoja: (1) säilöön ote-tun ulkomaalaisen turvatarkastuksen suorit-tamiseksi; (2) säilöön otetun ulkomaalaisenhenkilöntarkastuksen suorittamiseksi; (3) säi-löön otetun ulkomaalaisen poistumisen estä-miseksi; (4) säilöön otetulta ulkomaalaiseltakiellettyjen aineiden poisottamiseksi; (5) ul-kopuolisten pääsyn estämiseksi säi-löönottoyksikköön ja sieltä poistamiseksi;sekä (6) säilöönottoyksikön tai säilöön otetunulkomaalaisen turvallisuutta vaarantavan te-on tai tapahtuman estämiseksi.

Pykälän 2 momentissa on säädetty, että1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ei saakäyttää aseita tai muita voimankäyttövälinei-tä. Voimakeinojen on oltava tarpeellisia jaolosuhteisiin nähden puolustettavia. Voima-keinojen käyttöä harkittaessa on otettavahuomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys,vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevatvoimavarat sekä muut seikat, joilla on merki-tystä tilanteen kokonaisarvioinnin kannalta.

Hallituksen esityksen (HE 192/2001 vp)mukaan 2 momentti olisi kirjoitettu vakiintu-neella tavalla siten, että tehtävän tärkeys jakiireellisyys sekä muut luetellut seikat tulisiottaa huomioon voimakeinojen puolustetta-vuutta arvioitaessa. Työ- ja tasa-arvoasiain-valiokunnan mietinnön (TyVM 12/2001 vp)mukaan momentin kirjoitustapaa tuli kuiten-kin täsmentää siten, että momentissa sääde-tään voimakeinojen käyttöä harkittaessa eikäpuolustettavuutta arvioitaessa huomioon otet-tavista seikoista. Momentin sanamuodostahuolimatta lähtökohdaksi voitaneen kuiten-kin ottaa, että jos puolustettavuutta joudutaanarvioimaan, on otettava huomioon samat sei-kat kuin voimakeinojen käyttöä harkittaessa.Momenttiin ei sen vuoksi ehdoteta lisättä-väksi mainintaa puolustettavuuden arvioin-nista eikä pykälään muutenkaan ehdoteta si-sällöllisiä muutoksia. Ehdotettava muutos onluonteeltaan tekninen.

3 momentti. Kuhunkin voimakeinojen käyt-töä koskevaan säännökseen on tarpeen ottaaviittaus, jolla selvennetään, kuinka menetel-lään voimakeinojen käytön liioittelutapauk-sessa. Tätä koskeva säännös ehdotetaan otet-

HE 44/2002 vp 247

tavaksi uuteen 3 momenttiin, jossa viitattai-siin rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momenttiin ja7 §:ään.

1.21. Sotilaskurinpitolaki

8 §. 1 momentti. Pykälän 1 momentissa onsäädetty, että jos henkilö, jolle on tuomittutai määrätty kurinpitoseuraamus, on ennenasian ratkaisemista ollut rikoksen johdostavapautensa menettäneenä, on kurinpitoran-gaistuksesta tai -ojennuksesta tehtävä rikos-lain 3 luvun 11 §:ssä tarkoitettu vähennys.

Nykyisin rikoslain 3 luvun 11 §:ssä olevasäännös vapaudenmenetysajan vähentämises-tä siirrettäisiin rikoslain 6 luvun 13 §:ksi. Senvuoksi viittaus ehdotetaan muutettavaksi.

2 momentti. Pykälän nykyinen 2 momenttikoskee tilannetta, jossa rikoksentekijä onsuorittanut kurinpitomenettelyssä määrätynrangaistuksen tai kurinpito-ojennuksen jokokokonaan tai osaksi ja hänet tuomitaan senjälkeen samasta rikoksesta tuomioistuimessarangaistukseen. Tällöin on jo täytäntöönpan-tu rangaistus ja ojennus otettava kohtuulli-sessa määrin huomioon vähennyksenä taikatsottava rangaistuksen täydeksi suorituk-seksi. Vastaava säännös sijoitettaisiin rikos-lain 6 luvun 16 §:n 1 momentiksi, joten soti-laskurinpitolaissa ei enää tarvittaisi nyt2 momentissa olevaa säännöstä.

Pykälän nykyisen 3 momentin mukaanedellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua vähen-nystä laskettaessa yksi vapaudenmenetysvuo-rokausi vastaa yhtä arestivuorokautta, kahdenpäivän kurinpitosakkoa, kahta poistumisran-gaistus- tai poistumiskieltovuorokautta sekäkolmea kertaa ylimääräistä palvelusta.

Vastaava säännös sijoitettaisiin rikoslain6 luvun 16 §:n 2 momentiksi, jossa se koskisisen pykälän 1 momentissa tarkoitettuja tilan-teita. Sääntely on kuitenkin edelleen tarpeenmyös sotilaskurinpitolaissa siltä osin kuin sekoskee vapaudenmenetysajan vähentämistä.Sen vuoksi uudeksi 2 momentiksi tulisi sään-nös vähennyksen laskutavasta 1 momentissatarkoitetuissa tapauksissa.

38 §. Pykälässä on säädetty joukko-osastonkomentajan tai häntä ylemmän kurinpitoesi-miehen oikeudesta kumota kurinpitoasiassatehty päätös tai lieventää kurinpitoseu-raamusta. Pykälän 3 momentin mukaan ku-

motessaan päätöksen esimies voi määrätäasian otettavaksi uudelleen käsiteltäväksi taiottaa sen itse välittömästi ratkaistavakseentaikka saattaa asian toimivaltaiselle syyttäjäl-le. Asiaa uudelleen käsiteltäessä noudatetaanvoimassa olevan lain mukaan soveltuvinosin, mitä 8 §:n 2 momentissa säädetään. Ky-seinen momentti koskee jo täytäntöönpannunkurinpitomenettelyssä määrätyn rangaistuk-sen tai ojennuksen ottamista huomioon vä-hennyksenä. Vastaava sääntely siirrettäisiinehdotuksen mukaan rikoslain 6 luvun16 §:ään, johon pykälään sisältyvä viittausmuutettaisiin kohdistumaan.

1.22. Laki nuorista rikoksentekijöistä

6 §. Pykälän mukaan nuorelle rikoksenteki-jälle tämän 18 vuotta nuorempana tekemästärikoksesta noudatetaan, mitä rikoslain 3 lu-vun 2 §:ssä on säädetty. Viittaus muutettai-siin kohdistumaan rikoslain 6 luvun 8 §:n1 momentin 3 kohtaan ja saman pykälän2 momenttiin, joissa ehdotuksen mukaansäädetään rikoksista, jotka tekijä on tehnytalle 18-vuotiaana.

1.23. Laki rikesakkomenettelystä

16 §. Pykälän 3 momentin mukaan ri-kesakkotuomari voi jättää rikkojan rangais-tukseen tuomitsematta samoin edellytyksinkuin rikoslain 3 luvun 5 §:ssä on säädetty.Viittaus muutettaisiin kohdistumaan rikoslain6 luvun 12 §:ään, jossa ehdotuksen mukaansäädettäisiin rangaistukseen tuomitsemattajättämisestä.

1.24. Laki vaarallisten rikoksenuusijaineristämisestä

7 §. Pykälässä säädetään siitä, milloin ky-symys rikoksentekijän eristämisestä on otet-tava vankilaoikeudessa käsiteltäväksi. Pykä-lään sisältyvä viittaus rikoslain 3 luvun11 §:ään muutettaisiin viittaukseksi ehdotet-tuun rikoslain 6 luvun 13 §:ään, joka koskisitutkintavankeuden vähentämistä.

1.25. Laki yhdyskuntapalvelusta

1 §. Yhdyskuntapalvelu. Yhdyskuntapalve-

HE 44/2002 vp248

lusta annetun lain 3 §:n 1 momentissa ja4 §:ssä säädetään nykyisin yhdyskuntapalve-luun tuomitsemisen yleisistä edellytyksistä.Vastaavat säännökset sijoitettaisiin rikoslain6 luvun 11 §:ksi. Lain 3 §:n 2 momentissasäädetään aikaisemman yhdyskuntapalvelu-rangaistuksen huomioon ottamisesta uuttarangaistusta tuomittaessa. Tällainen säännöspuolestaan sijoitettaisiin rikoslain 7 luvun7 §:ksi. Yhdyskuntapalveluun tuomitsemistakoskevat 3 ja 4 § kumottaisiin. Selvyydenvuoksi olisi kuitenkin tarpeen, että yhdyskun-tapalvelusta annettuun lakiin jäisi jokin viit-taus yhdyskuntapalvelun tuomitsemista kos-keviin rikoslain säännöksiin. Tällainen viit-taus lisättäisiin pykälän 3 momentiksi.

3 ja 4 §. Yhdyskuntapalveluun tuomitsemi-nen. Suostumus ja soveltuvuus. Edellä esite-tystä syystä pykälät kumottaisiin.

1.26. Asetus rikoslain voimaanpanemi-sesta

3 §. Pykälässä on säädetty lain ajallisestasoveltamisesta rikokseen. Ajallista sovelta-mista koskeva sääntely ehdotetaan sijoitetta-vaksi rikoslain 3 luvun 2 §:ään. Sen vuoksi3 § ehdotetaan kumottavaksi.

12 §. Pykälässä on säädetty niin sanotustaitseavusta. Itseapua koskeva säännös ehdote-taan sijoitettavaksi pakkokeinolain 1 luvun2 a §:ään. Näin ollen 12 § ehdotetaan kumot-tavaksi.

2. Voimaantulo

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset edel-lyttävät koulutuksen järjestämistä muun mu-assa tuomareille ja syyttäjille. Lakien ehdote-taan tulevan voimaan noin puolen vuodenkuluttua siitä, kun ne on hyväksytty ja vah-vistettu.

3. Säätämisjärjes tys

Perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pi-tää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangais-tukseen sellaisen teon perusteella, jota ei te-kohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi.Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa ran-gaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.

Ehdotettu laillisuusperiaatetta koskeva ri-koslain 3 luvun 1 § pääosin vastaisi perustus-lain 8 §:ää, joka jätettäisiin ennalleen. Ehdo-tettu rikoslain säännös olisi jonkin verrantäsmällisempi, mutta sanamuodon ero ei kui-tenkaan merkitsisi poikkeusta perustuslainsäännökseen.

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hal-lintotehtävä voidaan antaa muulle kuin vi-ranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos seon tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksihoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia,oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaa-timuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöäsisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viran-omaiselle. Merkittävää julkisen vallan käyt-töä on perustuslakia koskevan hallituksenesityksen (HE 1/1998 vp) mukaan esimerkik-si itsenäiseen harkintaan perustuva oikeuskäyttää voimakeinoja.

Esityksen sisältyy useita voimakeinojenkäyttöä koskevia lakiehdotuksia. Osaksi onkysymys säännöksistä, joiden mukaan myösyksityishenkilöllä on oikeus käyttää voima-keinoja. Mikään ehdotuksista ei kuitenkaanmerkitse tällaisten oikeuksien laajentamistanykyisestä.

Hallituksen käsityksen mukaan lakiehdotusvoidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjär-jestyksessä. Esityksestä ehdotetaan kuitenkinpyydettäväksi perustuslakivaliokunnan lau-sunto.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Edus-kunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdo-tukset:

HE 44/2002 vp 249

Lakiehdotukset

1.

Laki

rikoslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestikumotaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 1 luvun 13 §:n 3 mo-

mentti, 2 luvun 1 § ja 13 §:n 2 momentti, 2 b luvun 1 ja 2 § sekä 39 luvun 7 §,sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 13 §:n 3 momentti laissa 626/1996, 2 luvun 1 § laeissa

792/1989, 651/1991 ja 1056/1996, 13 §:n 2 momentti laissa 352/1990, 2 b luvun 1 ja 2 § laissa520/2001 ja 39 luvun 7 § laissa 769/1990,

muutetaan 3—6 luku, 7 luvun 3 §:n 2 momentti, 10 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta ja17 luvun 23 §:n 1 momentti,

sellaisina kuin ne ovat, 3—6 luku niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen, 7 luvun 3 §:n2 momentti laissa 697/1991, 10 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta laissa 875/2001 ja 17 luvun23 §:n 1 momentti laissa 563/1998, sekä

lisätään 2 b luvun 3 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 520/2001, uusi 3 moment-ti, 7 lukuun siitä lailla 751/1997 kumotun 7 §:n tilalle uusi 7 §, 45 luvun 14 §:ään, sellaisenakuin se on laissa 559/2000, uusi 2 momentti sekä lukuun uusi 26 a § ja 26 b § ja 26 a §:n edel-le uusi väliotsikko seuraavasti:

2 b luku

Ehdollinen vankeus

3 §

Ehdollisen vankeuden sisältö

— — — — — — — — — — — — — —Valinnasta ehdollisen ja ehdottoman van-

keuden välillä sekä ehdollisen vankeudenoheisseuraamuksista on voimassa, mitä niistäerikseen säädetään.

3 luku

Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edelly-tyksistä

1 §

Laillisuusperiaate

Rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sel-laisen teon perusteella, joka tekohetkellä on

laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen

seuraamuksen on perustuttava lakiin.

2 §

Ajallinen soveltuvuus

Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka olivoimassa, kun rikos tehtiin.

Jos tuomittaessa on voimassa toinen lakikuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkinuutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lie-vempään lopputulokseen.

Uutta lakia, joka on tullut voimaan vastasen jälkeen kun asia on ratkaistu ensimmäi-sessä oikeusasteessa, sovelletaan muutoksen-hakutuomioistuimessa kuitenkin vain, jos te-osta uuden lain mukaan ei ole tuomittavarangaistusta tai jos tekohetkellä voimassa ol-leen lain soveltaminen johtaisi olennaisestiankarampaan lopputulokseen.

Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassavain määrättynä aikana, sovelletaan sinä ai-kana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassa

HE 44/2002 vp250

ollutta lakia, jollei toisin ole säädetty.Jos lakiin sisältyvä rikossäännös saa täs-

mällisen sisältönsä lakiin tai sen nojalla an-nettuihin säädöksiin tai määräyksiin sisälty-vistä käyttäytymissäännöistä, teon rangaista-vuus määräytyy tekohetkellä voimassa ollei-den käyttäytymissääntöjen perusteella, jolleitoisin ole säädetty.

3 §

Laiminlyönnin rangaistavuus

Laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksentunnusmerkistössä niin nimenomaan määrä-tään.

Laiminlyöntinä on rangaistava myös tun-nusmerkistön mukaisen seurauksen syntymi-sen estämättä jättäminen, jos tekijällä on vas-tuuasemansa vuoksi ollut erityinen velvolli-suus estää seurauksen syntyminen. Tällainenvelvollisuus voi perustua:

1) virkaan, toimeen tai asemaan;2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen;3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen;4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimin-

taan; tai5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.

4 §

Syyntakeisuus

Rangaistusvastuun edellytyksenä on, ettätekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoistavuotta ja on syyntakeinen.

Tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohet-kellä kykene mielisairauden, syvän vajaamie-lisyyden taikka vakavan mielenterveyden taitajunnan häiriön vuoksi ymmärtämään tekon-sa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastai-suutta taikka hänen kykynsä säädelläkäyttäytymistään on sellaisesta syystäratkaisevasti heikentynyt (syyntakeettomuus).

Jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyn-takeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää te-konsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvas-taisuus taikka säädellä käyttäytymistään onmielisairauden, vajaamielisyyden taikka mie-lenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi te-kohetkellä merkittävästi alentunut (alentunutsyyntakeisuus), on rangaistusta määrättäessä

otettava huomioon mitä 6 luvun 8 §:n 1 mo-mentin 1 kohdassa säädetään.

Päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnanhäiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, eioteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon,ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

Jos tuomioistuin jättää rikoksesta syytetynhänen mielentilansa vuoksi rangaistukseentuomitsematta, tuomioistuimen tulee, jollei seole ilmeisen tarpeetonta, saattaa kysymys hä-nen hoidon tarpeestaan selvitettäväksi sitenkuin mielenterveyslain (1116/1990) 21 §:ssäsäädetään.

5 §

Syyksiluettavuus

Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahal-lisuus tai tuottamus.

Jollei toisin säädetä, tässä laissa tarkoitettuteko on vain tahallisena rangaistava.

Mitä 2 momentissa säädetään, koskee myösmuualla laissa tarkoitettua tekoa, josta anka-rimmaksi rangaistukseksi on säädetty enem-män kuin kuusi kuukautta vankeutta tai jotakoskeva rangaistussäännös on annettu tämänlain voimaantulon jälkeen.

6 §

Tahallisuus

Teko on tahallinen, jos rikoksen tunnus-merkistön toteutuminen vastaa sitä, mitä teki-jä on teon hetkellä tarkoittanut taikka pitänytvarmana tai varsin todennäköisenä.

7 §

Tuottamus

Tekijän menettely on huolimatonta, jos hänrikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltävaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikkahän olisi kyennyt sitä noudattamaan (tuotta-mus).

Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä(törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisar-vostelun perusteella. Arvostelussa otetaanhuomioon rikotun huolellisuusvelvollisuudenmerkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys

HE 44/2002 vp 251

ja loukkauksen todennäköisyys, riskinotontietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liitty-vät olosuhteet.

Pikemmin tapaturmaan kuin tuottamukseenperustuvasta teosta ei rangaista.

4 luku

Vastuuvapausperusteista

1 §

Tunnusmerkistöerehdys

Jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaik-kien niiden seikkojen käsilläolosta, joita ri-koksen tunnusmerkistön toteutuminen edel-lyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta,häntä ei rangaista tahallisesta rikoksesta.Vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voikuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksenrangaistavuutta koskevien säännösten mu-kaan.

2 §

Kieltoerehdys

Jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallit-tuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, joserehtymistä on pidettävä ilmeisen anteek-siannettavana seuraavien seikkojen vuoksi:

1) lain puutteellinen tai virheellinen julkis-taminen;

2) lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus;3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai4) muu näihin rinnastettava seikka.

3 §

Vastuusta vapauttavaa seikkaa koskevaerehdys

Jos tekoon ei liity jäljempänä 4—6 §:ssätarkoitettua perustetta, joka tekisi teon salli-tuksi, mutta tekotilanteeseen sellaisena kuintekijä sen perustellusti käsitti olisi tällainenperuste liittynyt, häntä ei rangaista tahallises-ta rikoksesta. Vastuu tuottamuksellisesta ri-koksesta voi kuitenkin tulla kysymykseentuottamuksen rangaistavuutta koskeviensäännösten mukaan.

4 §

Hätävarjelu

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oi-keudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tar-peellinen puolustusteko on hätävarjeluna sal-littu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä onpidettävä kokonaisuutena arvioiden puolus-tettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyk-sen laatu ja voimakkuus, puolustautujan jahyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelunrajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kui-tenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuh-teet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudellaolisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista,kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaaralli-suus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muuten-kin.

5 §

Pakkotila

Muun kuin edellä 4 §:ssä tarkoitetun, oi-keudellisesti suojattua etua uhkaavan välit-tömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tar-peellinen teko on pakkotilatekona sallittu, josteko on kokonaisuutena arvioiden puolustet-tava, kun otetaan huomioon pelastettavanedun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitanlaatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muutolosuhteet.

Jos oikeudellisesti suojatun edun pelasta-miseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin pe-rusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kui-tenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältäei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaistasuhtautumista, kun otetaan huomioon pelas-tettavan edun tärkeys, tilanteen yllätykselli-syys ja pakottavuus sekä muut seikat.

6 §

Voimakeinojen käyttö

Oikeudesta käyttää voimakeinoja virkateh-tävän hoitamiseksi tai muun siihen rinnastet-tavan syyn vuoksi sekä oikeudesta avustaajärjestystä ylläpitämään asetettuja henkilöitä

HE 44/2002 vp252

säädetään erikseen lailla.Voimakeinoja käytettäessä saa turvautua

vain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tar-peellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettäväkokonaisuutena arvioiden puolustettavina,kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys jakiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä ti-lanne muutenkin.

Jos voimakeinojen käytössä on ylitetty2 momentissa säädetyt rajat, tekijä on kui-tenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos on erit-täin painavia perusteita katsoa, ettei tekijältäkohtuudella olisi voinut vaatia muunlaistasuhtautumista, kun otetaan huomioon hänenasemansa ja koulutuksensa sekä tehtävän tär-keys ja tilanteen yllätyksellisyys.

7 §

Rangaistusvastuun lievennys

Vaikka tekijää ei tässä luvussa säädettyjenperusteiden nojalla kokonaan vapauteta ran-gaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuiten-kin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lie-ventävinä siten kuin 6 luvun 6 §:n 3 kohdassaja 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään.

5 luku

Yrityksestä ja osallisuudesta

1 §

Yritys

Rikoksen yrityksestä rangaistaan vain, josyritys on tahallista rikosta koskevassa sään-nöksessä säädetty rangaistavaksi.

Teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kuntekijä on aloittanut rikoksen tekemisen jasaanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä.Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin,kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaransyntymättä jääminen on johtunut vain satun-naisista syistä.

Määrättäessä rangaistusta rikoksen yrityk-sestä sovelletaan, mitä 6 luvun 8 §:n 1 mo-mentin 2 kohdassa säädetään, jollei yritystäole tapaukseen soveltuvassa rikossäännök-

sessä rinnastettu täytettyyn tekoon.

2 §

Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen

Yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on va-paaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestätai muuten estänyt tunnusmerkistössä tarkoi-tetun seurauksen syntymisen.

Jos rikoksessa on useita osallisia, yritykses-tä luopuminen ja tehokas katuminen vapaut-taa tekijän, yllyttäjän tai avunantajanvastuusta vain, jos hän on saanut myös muutosalliset luopumaan rikoksen täyttämisestätai muuten kyennyt estämään tunnusmerkis-tössä tarkoitetun seurauksen syntymisentaikka muulla tavalla poistanut oman toimin-tansa merkityksen rikoksen toteuttamisessa.

Sen lisäksi mitä 1 ja 2 momentissa sääde-tään, yrityksestä ei rangaista, jos rikos jäätäyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettuseuraus syntymättä tekijästä, yllyttäjästä taiavunantajasta riippumattomasta syystä, muttahän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinytestämään rikoksen täyttymisen tai seurauksensyntymisen.

Jos 1—3 momentin perusteella rankaise-matta jäävä yritys samalla toteuttaa muun,täytetyn rikoksen, se rikos on rangaistava.

3 §

Rikoskumppanuus

Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä teh-neet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakinrikoksen tekijänä.

4 §

Välillinen tekeminen

Tekijänä tuomitaan se, joka on tehnyttahallisen rikoksen käyttäen välikappaleenatoista, jota ei voida rangaista siitä rikoksestasyyntakeettomuuden tai tahallisuuden puut-tumisen vuoksi taikka muusta rikosoikeudel-lisen vastuun edellytyksiin liittyvästä syystä.

HE 44/2002 vp 253

5 §

Yllytys

Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseenrikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen,tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten teki-jä.

6 §

Avunanto

Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin,toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa tois-ta tahallisen rikoksen tai sen rangaistavanyrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannos-ta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuintekijä. Rangaistusta määrättäessä sovelletaankuitenkin, mitä 6 luvun 8 §:n 1 momentin4 kohdassa säädetään.

Yllytyksestä rangaistavaan avunantoonrangaistaan avunantona.

7 §

Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet

Erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, jokapoistaa jonkin teon rangaistavuuden taikkavähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaanmainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttä-jää tai avunantajaa.

Yllyttäjän tai avunantajan rangaistusvas-tuuseen ei vaikuta se, ettei häntä koske sel-lainen erityinen henkilöön liittyvä olosuhde,joka perustaa tekijän teon rangaistavuuden.

8 §

Oikeushenkilön puolesta toimiminen

Yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilönlakimääräisen toimielimen tai johdon jäsensekä oikeushenkilössä tosiasiallista päätös-valtaa käyttävä taikka sen puolesta työ- taivirkasuhteessa tai toimeksiannon perusteellamuutoin toimiva henkilö voidaan tuomita oi-keushenkilön toiminnassa tehdystä rikoksestarangaistukseen siitä huolimatta, ettei hän täy-tä rikoksen tunnusmerkistössä tekijälle ase-tettuja erityisehtoja, jos oikeushenkilö nuo

ehdot täyttää.Jos rikos on tehty elinkeinonharjoittajan

liikkeeseen kuuluvassa tai muussa oikeus-henkilön toimintaan rinnastettavassa järjes-täytyneessä toiminnassa, sovelletaan vastaa-vasti, mitä 1 momentissa säädetään oikeus-henkilön toiminnassa tehdystä rikoksesta.

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei sovelle-ta, jos asiasta muualla säädetään toisin.

6 luku

Rangaistuksen määräämisestä

Yleiset säännökset

1 §

Rangaistuslajit

Yleisiä rangaistuslajeja ovat rikesakko,sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskuntapalve-lu ja ehdoton vankeus.

Erityisiä rangaistuksia virkamiehiä vartenovat varoitus ja viraltapano.

Sotilaan ja muun 45 luvun alaisen henkilönkurinpitorangaistuksia ovat varoitus, poistu-misrangaistus, kurinpitosakko ja aresti. So-vellettaessa muuhun kuin 45 luvun alaiseenhenkilöön säännöstä, jossa säädetään seu-raamukseksi kurinpitorangaistus, hänet tuo-mitaan kurinpitorangaistuksen sijasta sak-koon.

Oikeushenkilölle voidaan tuomita yhteisö-sakko siten kuin 9 luvussa säädetään.

2 §

Rangaistusasteikko ja siitä poikkeaminen

Rangaistus määrätään noudattaen rikokses-ta säädettyä rangaistusasteikkoa. Siitä voi-daan poiketa siten kuin 8 §:ssä säädetään.Asteikon mukainen enimmäisrangaistus voi-daan ylittää siten kuin 7 luvussa säädetään.

3 §

Rangaistuksen määräämisen yleisperiaatteet

Rangaistusta määrättäessä on otettavahuomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen

HE 44/2002 vp254

määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekärangaistuskäytännön yhtenäisyys.

Rangaistus on mitattava niin, että se on oi-keudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahin-gollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikut-timiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhuntekijän syyllisyyteen.

Päätettäessä rangaistuksen lajista noudate-taan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavi-en perusteiden ohella mitä 9—12 §:ssäsäädetään.

Rangaistuksen mittaaminen

4 §

Mittaamisperusteet

Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttaviaperusteita ovat tämän luvun 5—8 §:ssä mai-nitut perusteet niiden ohella, joista muuallalaissa säädetään.

5 §

Koventamisperusteet

Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:1) rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus;2) rikoksen tekeminen vakavien rikosten

tekemistä varten järjestäytyneen ryhmän jä-senenä;

3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan;4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen,

rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseenkansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähänryhmään kuulumisen perusteella; ja

5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen jauuden rikoksen suhde rikosten samankaltai-suuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässäilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista jakäskyistä.

6 §

Lieventämisperusteet

Rangaistuksen lieventämisperusteita ovat:1) rikoksen tekemiseen vaikuttanut huo-

mattava painostus, uhka tai muu sen kaltai-nen seikka;

2) rikokseen johtanut voimakas inhimilli-nen myötätunto taikka poikkeuksellinen jaäkkiarvaamaton houkutus, tekijään kohdistu-nut karkea loukkaus tai muu vastaava seikka,joka on ollut omiaan heikentämään tekijänkykyä noudattaa lakia;

3) rikoksen tekeminen olosuhteissa, joissavastuuvapausperusteen soveltaminen olisi lä-hellä; ja

4) tekijän ja asianomistajan välilläsaavutettu sovinto, tekijän muu pyrkimysestää tai poistaa rikoksensa vaikutuksiataikka hänen pyrkimyksensä edistäärikoksensa selvittämistä.

7 §

Kohtuullistamisperusteet

Edellä 6 §:ssä säädetyn lisäksi on rangais-tusta lieventävänä seikkana otettava huomi-oon myös

1) tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelletuomiosta aiheutuva muu seuraus,

2) tekijän korkea ikä, terveydentila tai muuthenkilökohtaiset olot sekä

3) rikoksen tekemisestä kulunut huomatta-van pitkä aika,

jos vakiintuneen käytännön mukainen ran-gaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaantai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulok-seen.

8 §

Rangaistuslajista ja rangaistusasteikostapoikkeaminen

Tuomioistuin voi tuomita laissa säädettyälievemmänlajisen rangaistuksen tai alittaa te-osta säädetyn vähimmäisrangaistuksen, jos:

1) tekijä on tehnyt rikoksen alentuneestisyyntakeisena;

2) rikos on jäänyt yritykseen;3) tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuo-

tiaana;4) tekijä tuomitaan avunantajana rikokseen

soveltaen, mitä 5 luvun 6 §:ssä säädetään, taihänen osallisuutensa rikokseen on muutoinmuiden osallisuutta selvästi vähäisempi;

HE 44/2002 vp 255

5) rikos on tehty olosuhteissa, joissa vas-tuuvapausperusteen soveltaminen olisi erityi-sen lähellä; tai

6) siihen on edellä 6 ja 7 §:ssä mainituillatai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuo-miossa mainittavia erityisiä syitä.

Määrättäessä rangaistusta 1 momentin 2—5 kohdan nojalla tekijälle saa tuomita enin-tään kolme neljännestä rikoksesta säädetystäankarimmasta rangaistuksesta ja vähintäänrikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähim-mäismäärän. Jos rikoksesta voisi seurataelinkautinen vankeus, enimmäisrangaistussiitä rikoksesta on kaksitoista vuotta vankeut-ta ja vähimmäisrangaistus kaksi vuotta van-keutta.

Rangaistuslajin valinta

9 §

Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeudenvälillä

Määräaikainen, enintään kahden vuodenvankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolli-seksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksenvakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syylli-syys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edelly-tä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta eikuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vanke-usrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitävaadi.

10 §

Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset

Jos ehdollista vankeutta yksinään on pidet-tävä riittämättömänä rangaistuksena rikok-sesta, voidaan sen ohessa tuomita sakkoa tai,jos ehdollinen vankeus on vuotta pidempi,vähintään 20 ja enintään 90 tuntia yhdyskun-tapalvelua.

Rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt voidaantuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksikoeajaksi valvontaan, jos tätä on pidettäväperusteltuna tekijän sosiaalisen selviytymisenedistämiseksi sekä uusien rikosten ehkäise-miseksi.

Ehdollisen vankeuden ohessa tuomittavastasakosta, yhdyskuntapalvelusta ja valvonnastaon voimassa, mitä niistä erikseen säädetään.Yhdyskuntapalvelu voidaan kuitenkin muun-taa vähintään neljän ja enintään 90 päivänvankeudeksi.

11 §

Yhdyskuntapalvelu

Rikoksentekijä, joka tuomitaan pituudel-taan määrättyyn, enintään kahdeksan kuu-kauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen,tuomitaan sen sijasta yhdyskuntapalveluun,jollei ehdottomien vankeusrangaistusten, ai-empien yhdyskuntapalvelurangaistusten taimuiden painavien syiden ole katsottava ole-van esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitse-miselle.

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edel-lytyksenä on, että rikoksentekijä on antanutsuostumuksensa yhdyskuntapalvelun suorit-tamiseen ja hänen voidaan olettaa suoriutu-van yhdyskuntapalvelusta.

12 §

Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen

Tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuo-mitsematta, jos:

1) rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä il-menevään tekijän syyllisyyteen nähden pidet-tävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä;

2) tekijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuo-tiaana ja teon katsotaan johtuneen ymmärtä-mättömyydestä tai harkitsemattomuudesta;

3) rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistäerityisistä syistä pidettävä anteeksiannettava-na;

4) rangaistusta on pidettävä kohtuuttomanatai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaanhuomioon edellä 6 §:n 4 kohdassa ja 7 §:ssätarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveyden-huollon toimet; taikka

5) rikos ei yhteisen rangaistuksen määrää-mistä koskevien säännösten johdosta olen-

HE 44/2002 vp256

naisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksenmäärään.

Tuomitusta rangaistuksesta tehtävätvähennykset

13 §

Tutkintavankeuden vähentäminen

Jos määräaikainen vankeusrangaistus tuo-mitaan teosta, jonka johdosta rikoksen tehnyton ollut vapautensa menettäneenä yhtäjaksoi-sesti vähintään yhden vuorokauden, tuomio-istuimen on vähennettävä rangaistuksesta va-paudenmenetystä vastaava aika tai katsottavavapaudenmenetys rangaistuksen täydeksisuoritukseksi.

Samoin on meneteltävä, jos vapaudenme-netys on aiheutunut muun saman asian yh-teydessä syytteen tai esitutkinnan kohteenaolleen rikoksen johdosta tai oikeuteen tuota-vaksi määrätyn vastaajan säilöön ottamisenjohdosta.

Jos rangaistukseksi tuomitaan sakko, va-paudenmenetys on otettava huomioon koh-tuullisessa määrin, kuitenkin vähintään va-paudenmenetystä vastaavan ajan pituisena,tai katsottava rangaistuksen täydeksi suori-tukseksi.

Jos rangaistukseksi tuomitaan nuorisoran-gaistus, vapaudenmenetys on otettava huo-mioon kohtuullisessa määrin vähentämällätuomittavalle muutoin määrättäviä nuoriso-palvelutunteja.

14 §

Ulkomailla tuomitun rangaistuksenvähentäminen

Jos joku Suomessa tuomitaan rangaistuk-seen rikoksesta, josta ulkomailla tuomitunseuraamuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, on tuomittavasta rangaistuksestavähennettävä kohtuullinen määrä. Jos suori-tettu seuraamus on ollut vapausrangaistus,tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuk-sesta vapaudenmenetystä vastaava aika.

Tuomioistuin voi myös todeta, että suoritet-tua seuraamusta on pidettävä riittävänä seu-raamuksena rikoksesta.

15 §

Rangaistusvankien kurinpitorangaistustenvähentäminen

Rangaistusvangille voidaan määrätä ran-gaistuslaitoksessa rikoksesta kurinpitoran-gaistus siten kuin siitä erikseen säädetään.Jos rangaistusvanki tuomioistuimessa tuomi-taan rikoksesta, josta määrätyn kurinpitoran-gaistuksen hän on kokonaan tai osaksi suorit-tanut, on rangaistuksesta vähennettävä koh-tuullinen määrä, jollei ole perusteltua aihettajättää vähennystä tekemättä tai pitää suoritet-tua kurinpitorangaistusta täytenä rangaistuk-sena teosta.

16 §

Rikoslain 45 luvun alaisten henkilöidenkurinpitoseuraamusten vähentäminen

Rikoslain 45 luvun alaiselle henkilölle voi-daan kurinpitomenettelyssä määrätä sotilas-oikeudenkäyntilain 2 §:ssä tarkoitetusta ri-koksesta kurinpitorangaistus tai -ojennus si-ten kuin siitä erikseen säädetään. Jos tällai-nen henkilö on suorittanut kurinpitomenette-lyssä määrätyn rangaistuksen tai kurinpito-ojennuksen joko kokonaan tai osaksi ja hänettuomitaan sen jälkeen samasta rikoksestatuomioistuimessa rangaistukseen, on jo täy-täntöön pantu rangaistus ja ojennus otettavakohtuullisessa määrin huomioon vähennyk-senä tai katsottava rangaistuksen täydeksisuoritukseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua vähennys-tä laskettaessa yksi vapaudenmenetysvuoro-kausi vastaa yhtä arestivuorokautta, kahdenpäivän kurinpitosakkoa, kahta poistumisran-gaistus- tai poistumiskieltovuorokautta sekäkolmea kertaa ylimääräistä palvelusta.

HE 44/2002 vp 257

7 luku

Yhteisestä rangaistuksesta

3 §

Yhteinen sakkorangaistus

— — — — — — — — — — — — — —Yhteinen sakkorangaistus saa olla enintään

240 päiväsakkoa. Sovellettaessa 6 luvun8 §:n 2 momenttia yhteinen sakkorangaistussaa olla enintään 180 päiväsakkoa. Jos josta-kin rikoksesta tuomittavalle sakkorangaistuk-selle on 1 päivän kesäkuuta 1969 jälkeensäädetty erityinen vähimmäismäärä, yhteinensakkorangaistus ei saa olla sitä pienempi.— — — — — — — — — — — — — —

7 §

Aikaisemmin tuomitun yhdyskuntapalvelu-rangaistuksen huomioon ottaminen

Aikaisemmin tuomittu yhdyskuntapalvelu-rangaistus voidaan ottaa uutta rangaistustatuomittaessa huomioon vastaavalla tavallakuin aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus6 §:n mukaan.

10 luku

Menettämisseuraamuksista

1 §

Menettämisseuraamuksen yleiset edellytykset

— — — — — — — — — — — — — —Menettämisseuraamuksen määrääminen

voi perustua myös rangaistavaksi säädettyyntekoon,— — — — — — — — — — — — — —

2) jonka tekijä on rangaistusvastuusta va-paa 4 luvun 2 §:n, 4 §:n 2 momentin, 5 §:n2 momentin, 6 §:n 3 momentin tai 45 luvun26 b §:n 2 momentin nojalla; taikka— — — — — — — — — — — — — —

17 luku

Rikoksista yleistä järjestystä vastaan

23 §

Seuraamuksia koskevia säännöksiä

Joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tailievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan sa-malla tuomita menettäneeksi oikeutensa pitäätai hoitaa eläimiä taikka muuten vastataeläinten hyvinvoinnista. Eläintenpitokieltovoidaan määrätä myös henkilölle, joka tuo-mitaan eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentinnojalla eläinsuojelurikkomuksesta ja jotavoidaan pitää soveltumattomana tai kykene-mättömänä huolehtimaan eläinten hyvin-voinnista. Kielto voidaan antaa määräajaksitai pysyvästi. Kielto voi koskea määrättyjeneläinlajien pitämistä tai eläinten pitämistäyleensä. Eläintenpitokielto voidaan määrätämyös henkilölle, joka jätetään rangaistukseentuomitsematta 3 luvun 4 §:n 2 momentin no-jalla. Kielto on voimassa muutoksenhaustahuolimatta, kunnes asia on ratkaistu lainvoi-maisesti.— — — — — — — — — — — — — —

45 luku

Sotilasrikoksista

14 §

Niskoittelu

— — — — — — — — — — — — — —Käskyn täyttämättä jättämisestä ei saa tuo-

mita rangaistusta, jos käskyn täyttäminen oli-si johtanut selvästi virka- tai palvelusvelvol-lisuuden vastaiseen taikka muuten selvästilainvastaiseen tekoon.

Täydentäviä säännöksiä

26 a §

Voimakeinojen käyttö

Jos vartio-, päivystys- tai poliisitehtävääsuorittava sotilas kohtaa vastarintaa, hänellä

HE 44/2002 vp258

on oikeus käyttää sellaisia vastarinnan mur-tamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joitavoidaan pitää puolustettavina, kun otetaanhuomioon joukon tai vartioitavan kohteenturvallisuus, virka- tai palvelustehtävän laatuja vastarinnan vaarallisuus. Edellä mainituinedellytyksin vartiomiehellä on oikeus voima-keinojen käyttöön myös, kun joku hänen py-sähtymiskäskystään huolimatta lähestyy var-tioitavaa aluetta, jonne tuleminen on kiellet-ty.

Jos käskynalainen taistelussa, merihädässätai vastaavassa joukolle tai sen toiminnalleerityisen vaarallisessa tilanteessa esimiehenkiellosta huolimatta pakenee, väkivaltaisestivastustaa esimiestä tai ei noudata esimiehenvaaran torjumiseksi antamaa käskyä, vaikkakäsky on toistettu, esimiehellä on oikeuskäyttää käskynalaista vastaan sellaisia kuu-liaisuuden ja järjestyksen palauttamiseksitarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitääteon estämiseksi tai käskyn täyttämiseksipuolustettavina, kun otetaan huomioon käs-kynalaisen teon vaarallisuus ja tilanne muu-tenkin.

Sotavangin paetessa on sillä, jonka tehtä-vänä on estää pakeneminen, oikeus käyttäärangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain

(39/1889) 2 luvun 11 b §:ssä säädettyjä voi-makeinoja.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.

26 b §

Esimiehen käsky

Teosta, jonka sotilas on tehnyt esimiehensäkäskystä, tuomitaan käskynalainen rangais-tukseen vain, jos:

1) hän on käsittänyt, että hän käskyn täyt-tämällä toimisi lakia taikka virka- tai palve-lusvelvollisuutta vastaan; tai

2) hänen olisi pitänyt ymmärtää käskyn jasen edellyttämän teon oikeudenvastaisuus,kun otetaan huomioon käsketyn teon lainvas-taisuuden ilmeisyys.

Jos teko on tapahtunut olosuhteissa, joissakäskynalaiselta ei voitu kohtuudella edellyt-tää käskyn täyttämättä jättämistä, tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 259

2.

Laki

pakkokeinolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun pakkokeinolain (450/1987) 1 luvun 1 §:ään,

sellaisena kuin se on osaksi laissa 213/1995, uusi 4 ja 5 momentti ja lukuun uusi 2 a § seuraa-vasti:

1 luku

Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitse-minen

Kiinniottaminen

1 §

Jokamiehen kiinniotto-oikeus

— — — — — — — — — — — — — —Jos kiinniotettava tekee vastarintaa, kiin-

niottajalla on lupa käyttää sellaisia kiinniot-tamisen toimittamiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutenaarvioiden puolustettavina, kun otetaan huo-mioon rikoksen laatu, kiinniotettavan käyt-täytyminen ja tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

2 a §

Itseapu

Rikoksen kautta menetetyn tai muutoin ka-dotetun irtaimen omaisuuden takaisin hank-

kimiseksi on turvauduttava viranomaisenapuun. Toimet tällaisen omaisuuden takaisinottamiseksi ovat kuitenkin itseapuna sallittu-ja, jos:

1) omaisuus on rikoksen kautta menetettyja toimiin omaisuuden takaisinottamiseksi onryhdytty välittömästi rikoksen tapahduttua;tai

2) menetetty tai kadotettu omaisuus muissatapauksissa otetaan takaisin siltä, joka pitääsitä oikeudettomasti hallussaan, eikä saatavil-la ollut riittävää ja oikea-aikaista viranomai-sapua.

Edellä tarkoitetuissa tilanteissa saa kuiten-kin käyttää vain sellaisia omaisuuden takai-sin hankkimiseksi tarpeellisia keinoja, joitavoidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puo-lustettavina, kun otetaan huomioon tapahtu-neen oikeudenloukkauksen ilmeisyys sekäuhkaavan oikeudenmenetyksen suuruus jatodennäköisyys.

Rangaistavasta omankädenoikeudesta sää-detään rikoslain 17 luvun 9 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp260

3.

Laki

poliisilain 27 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun poliisilain (493/1995) 27 §:n 4 momentti seu-

raavasti:

27 §

Voimakeinojen käyttö

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

4.

Laki

rajavartiolaitoksesta annetun lain 24 ja 51 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rajavartiolaitoksesta 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetun lain (320/1999) 51 §:n

1 ja 2 momentti jalisätään 24 §:ään uusi 4 momentti seuraavasti:

24 §

Voimakeinojen käyttö

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

51 §

Sotilasrikossäännösten soveltaminen

Rajavartiolaitoksen sotilasviroissa palvele-

vat ovat rikoslain 45 luvun sotilaita koskevi-en säännösten alaisia lukuun ottamatta luvun26 a §:ää.

Sota-aikana ovat rikoslain 45 luvun sään-nösten alaisia rajavartiolaitoksessa myös lu-vun 28 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tehtä-viä vastaavissa tehtävissä palvelevat henki-löt, joihin ei kuitenkaan sovelleta sanotun lu-vun 26 a §:ää.— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 261

5.

Laki

tullilain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun tullilain (1466/1994) 17 §, sellaisena kuin se

on laissa 505/1995, seuraavasti:

17 §Mitä poliisilain (493/1995) 27 §:n 1, 2 ja 4

momentissa säädetään poliisimiehen oikeu-desta käyttää eräissä tapauksissa voimakeino-ja, sovelletaan vastaavasti tullimieheen. Hen-kilöön, joka avustaa tullimiestä tämän pyyn-

nöstä tai suostumuksella virkatehtävänsuorittamisessa, sovelletaan, mitä poliisilain46 §:ssä säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

6.

Laki

järjestyksenvalvojista annetun lain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään järjestyksenvalvojista 22 päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain (533/1999) 9 §:ään

uusi 4 momentti seuraavasti:

9 §

Voimakeinojen käyttö

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp262

7.

Laki

rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rangaistusten täytäntöönpanosta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun lain

(39/1889) 2 luvun 2 a § ja 13 §:n 1 momentti sekä 5 luvun 9 §, sellaisina kuin ne ovat, 2 luvun2 a § laissa 958/1976 ja 13 §:n 1 momentti laissa 580/2001 sekä 5 luvun 9 § laissa 703/1991,sekä

lisätään 2 lukuun uusi 11 b § seuraavasti:

2 luku

Yleisiä säännöksiä vankeusrangaistuksestaja sakon muuntorangaistuksesta

2 a §Rikoslain (39/1889) 6 luvun 13 §:ssä tar-

koitettu vapaudenmenetystä vastaava vähen-nys otetaan rangaistuksen täytäntöönpanossahuomioon sen pituisena kuin tuomioistuimenpäätöksessä on määrätty. Samaa kalenteriai-kaa koskeva vähennys otetaan huomioonvain kerran. Jos tuomittu on päätöksessämainittuna kalenteriaikana suorittanut van-keusrangaistusta tai sakon muuntorangaistus-ta, vähennystä ei tältä ajalta ole laskettava.

11 b §Jos vanki yrittää karata tai tekee vastarintaa

vartijalle taikka muulle, jonka tehtävänä onestää karkaaminen tai joka on ohjaamassavankia järjestykseen, on tällä oikeus käyttääsellaisia karkaamisen estämiseksi tai järjes-tyksen ylläpitämiseksi tarpeellisia voimakei-noja, joita voidaan olosuhteisiin nähden pitääpuolustettavina. Laki on sama, jos kysymyk-sessä olevissa tapauksissa vastarintaa tekeejoku muu kuin vanki.

Sillä, joka 1 momentissa mainitun henkilönpyynnöstä tai tämän suostumuksella avustaatässä tarkoitetun virkatehtävän suorittamises-sa, on oikeus sellaisten karkaamisen estämi-seksi tai järjestyksen ylläpitämiseksi tarpeel-listen voimakeinojen käyttämiseen, joita voi-daan olosuhteisiin nähden pitää puolustetta-vina.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

13 §Määräajaksi vankeusrangaistukseen

tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseenvapauteen, kun hän on suorittanut rangais-tuksestaan, tuomioistuimen rikoslain 6 luvun13 §:n nojalla tekemä vähennys mukaan luet-tuna, kaksi kolmannesta tai, jos ehdonalai-seen vapauteen päästämiseen on erityisiä syi-tä, puolet siitä, kummassakin tapauksessakuitenkin vähintään 14 päivää. Erityisenäsyynä pidetään sitä, ettei vanki rikoksen te-kopäivää edeltäneiden kolmen vuoden aikanaole suorittanut rangaistuslaitoksessa vankeus-rangaistusta eikä ollut eristettynä pakkolai-toksessa.— — — — — — — — — — — — — —

5 luku

Täytäntöönpanosta nuorisovankilassa

9 §Vanki voidaan päästää nuorisovankilasta

ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorit-tanut rangaistuksestaan, tuomioistuimen ri-koslain 6 luvun 13 §:n nojalla tekemä vähen-nys mukaan luettuna, kolmanneksen.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 263

8.

Laki

tutkintavankeudesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään tutkintavankeudesta 19 päivänä heinäkuuta 1974 annettuun lakiin (615/1974) uusi

15 a § seuraavasti:

15 a §Mitä rangaistusten täytäntöönpanosta anne-

tun lain (39/1889) 2 luvun 11 b §:ssä sääde-tään oikeudesta käyttää voimakeinoja, sovel-letaan vastaavasti, jos tutkintavanki yrittää

karata tai tekee vastarintaa taikka muu henki-lö tekee vastarintaa.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

9.

Laki

ilmailulain 37 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 3 päivänä maaliskuuta 1995 annetun ilmailulain (281/1995) 37 § seuraavasti:

37 §

Järjestys ja pakkokeinot

Jos ilma-alus on vaarassa tai jos matkusta-jien tai miehistön turvallisuus muutoin vaatii,päälliköllä on oikeus käyttää kiinniottoa,henkilön tai tavaran tarkastusta tai muita vas-taavia järjestyksen palauttamiseksi tai turval-lisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksi tar-peellisia keinoja, joita voidaan pitää kokonai-suutena arvioiden puolustettavina, kun ote-taan huomioon vaaran suuruus ja tilannemuutenkin. Jokainen miehistön jäsen on vel-vollinen ilman eri käskyä antamaanpäällikölle tarvittavaa apua. Päällikönkehotuksesta on myös matkustajalla oikeus

ta on myös matkustajalla oikeus antaa sellais-ta apua.

Miehistön jäsenellä ja matkustajalla on oi-keus ryhtyä 1 momentissa tarkoitettuihintoimenpiteisiin ilman päällikön kehotusta,kun on perusteltua syytä uskoa, että toimen-pide on välttämätön ilma-aluksen taikka siinäolevien henkilöiden tai tavaroiden suojelemi-seksi.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp264

10.

Laki

järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä 17 päivänä kesäkuuta 1977 annetun

lain (472/1977) 4 § seuraavasti:

4 §Jos kulkuneuvosta poistettava tai kiinni

otettava matkustaja koettaa vastarintaa teke-mällä välttää poistamisen tai kiinni ottami-sen, kuljettajalla on oikeus käyttää sellaisiamatkustajan poistamiseksi tai kiinni ottami-seksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaanpitää puolustettavina, kun otetaan huomioonmatkustajan käyttäytyminen ja muut olosuh-

teet. Sama oikeus on kuljettajaa auttavallamatkustajalla.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

11.

Laki

joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

(469/1979) 11 §:n 2 ja 3 momentti, sellaisena kuin niistä on 2 momentti laissa 540/1982, seu-raavasti:

11 §

Tarkastajan oikeudet ja vastuu

— — — — — — — — — — — — — —Jos matkustaja koettaa vastarintaa tekemäl-

lä välttää kiinni ottamisen, poliisin luo toi-mittamisen taikka kulkuneuvosta tai 1 §:n 2momentissa tarkoitetulta laiturialueelta pois-tamisen, tarkastajalla on oikeus käyttää sel-laisia toimenpiteen suorittamiseksi tarpeelli-

sia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolus-tettavina, kun otetaan huomioon matkustajankäyttäytyminen ja muut olosuhteet.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 265

12.

Laki

vartioimisliikelain 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 4 päivänä maaliskuuta 1983 annetun vartioimisliikelain (237/1983) 5 § seuraa-

vasti:

5 §Jos 4 §:ssä tarkoitettu poistettava henkilö

koettaa vastarintaa tekemällä välttää poista-misen, vartijalla on oikeus käyttää sellaisiahenkilön poistamiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan pitää puolustettavina,kun otetaan huomioon henkilön käyttäytymi-

nen ja muut olosuhteet.Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

13.

Laki

puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 6 ja 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan puolustusvoimien virka-avusta poliisille 5 päivänä joulukuuta 1980 annetun lain

(781/1980) 6 §:n 1 ja 2 momentti ja 8 §, sellaisena kuin niistä on 6 §:n 2 momentti laissa346/1998, seuraavasti:

6 §Virka-apuosastoon kuuluvan oikeudesta

hätävarjeluun on voimassa, mitä rikoslain4 luvun 4 §:ssä säädetään.

Virka-apuosastoon kuuluvalla, joka tämänlain mukaisesti suorittaa virka-aputehtävää,on erittäin tärkeässä ja kiireellisessä tehtä-vässä oikeus poliisimiehen ohjauksessa käyt-tää sellaisia tehtävän suorittamiseksi tarpeel-lisia voimakeinoja, joihin poliisimies hänettoimivaltansa nojalla valtuuttaa ja joita tilan-ne huomioon ottaen voidaan pitää puolustet-

tavina.— — — — — — — — — — — — — —

8 §Hätävarjelun liioittelusta säädetään rikos-

lain 4 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 7 §:ssä.Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp266

14.

Laki

merimieslain 74 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 7 päivänä kesäkuuta 1978 annetun merimieslain (423/1978) 74 §:n 1 ja 2 mo-

mentti seuraavasti:

74 §

Järjestyksen ylläpitäminen

Päälliköllä ja häntä avustavalla henkilölläon oikeus käyttää aluksessa sellaisia järjes-tyksen ylläpitämiseksi tarpeellisia voimakei-noja, joita voidaan pitää puolustettavina, kunotetaan huomioon vastarinnan vaarallisuus ja

tilanne muutenkin.Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.— — — — — — — — — — — — — —

———

Tämä laki tulee voimaan päivänäkuuta 20 .

—————

15.

Laki

ulosottolain 3 luvun 30 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 3 päivänä joulukuuta 1895 annetun ulosottolain (37/1895) 3 luvun 30 §, sellaise-

na kuin se on laissa 622/1967, seuraavasti:

3 luku

Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätöstentäytäntöönpanosta

30 §Ulosottomiehellä on oikeus avauttaa lukko-

ja ja ovia sekä etsityttää huoneita ja säilytys-paikkoja, jos täytäntöönpanossa sitä tarvi-taan. Vastarintaa kohdatessaan ulosottomie-hellä on oikeus saada poliisilta virka-apua,

mutta hän voi itsekin käyttää sellaisia vasta-rinnan murtamiseksi tarpeellisia voimakeino-ja, joita voidaan pitää puolustettavina, kunotetaan huomioon virkatehtävän laatu ja vas-tarinnan vaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta

20 .

—————

HE 44/2002 vp 267

16.

Laki

turvatarkastuksista tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan turvatarkastuksista tuomioistuimissa 3 päivänä joulukuuta 1999 annetun lain

(1121/1999) 6 § seuraavasti:

6 §

Henkilön poistaminen tuomioistuimesta

Jos henkilö kieltäytyy turvatarkastustoi-menpiteestä, turvatarkastaja voi poistaa hänettuomioistuimesta.

Turvatarkastaja voi tarvittaessa käyttää sel-laisia henkilön poistamiseksituomioistuimesta tarpeellisia voimakeinoja,joita voidaan pitää puolustettavina, kunotetaan huomioon henkilön käyttäytyminenja muut olosuhteet. Tuomioistuimen

suhteet. Tuomioistuimen palveluksessa olevamuu kuin virkamies ja edellä 4 §:n 2 momen-tissa tarkoitettu turvatarkastaja ei kuitenkaansaa käyttää voimakeinoja henkilön poistami-seksi tuomioistuimesta, ellei muusta lainsää-dännöstä muuta johdu.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

17.

Laki

turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan turvatarkastuksista lentoliikenteessä 22 päivänä huhtikuuta 1994 annetun lain

(305/1994) 6 §:n 2 momentti jalisätään 6 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

6 §

Paikalta poistaminen

— — — — — — — — — — — — — —Poistamisessa voidaan tarvittaessa käyttää

sellaisia henkilön poistamiseksi lentokenttä-alueelta tai lentoasemarakennuksesta tarpeel-lisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puo-lustettavina, kun otetaan huomioon lentolii-

kenteen turvallisuuden vaarantuminen, pois-tettavan henkilön käyttäytyminen ja muutolosuhteet.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .—————

HE 44/2002 vp268

18.

Laki

aluevalvontalain 31 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 18 päivänä elokuuta 2000 annetun aluevalvontalain (755/2000) 31 §:n 3 momenttiseuraavasti:

31 §

Voimakeinojen käyttö

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja

7 §:ssä. Hätävarjelusta säädetään rikoslain4 luvun 4 §:ssä ja pakkotilasta saman luvun5 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

19.

Laki

mielenterveyslain 22 d §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään 14 päivänä joulukuuta 1990 annetun mielenterveyslain (1116/1990) 22 d §:ään, sel-

laisena kuin se on laissa 1423/2001, uusi 4 momentti seuraavasti:

22 d §

Liikkumisvapauden rajoittaminen

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 269

20.

Laki

säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain 35 §:nmuuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 15 päivänä hel-

mikuuta 2002 annetun lain (116/2002) 35 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

35 §

Voimakeinojen käyttö

— — — — — — — — — — — — — —Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-

tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 mo-mentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuu-

ta 20 .

—————

21.

Laki

sotilaskurinpitolain 8 ja 38 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 25 päivänä maaliskuuta 1983 annetun sotilaskurinpitolain (331/1983) 8 § ja

38 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 8 § osaksi laeissa 652/1991 ja 991/1997 ja 38 §:n3 momentti mainitussa laissa 991/1997, seuraavasti:

8 §Jos henkilö, jolle on tuomittu tai määrätty

kurinpitoseuraamus, on ennen asian ratkai-semista ollut rikoksen johdosta vapautensamenettäneenä, on kurinpitorangaistuksesta tai-ojennuksesta tehtävä rikoslain 6 luvun13 §:ssä tarkoitettu vähennys.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua vähennys-tä laskettaessa yksi vapaudenmenetysvuoro-kausi vastaa yhtä arestivuorokautta, kahdenpäivän kurinpitosakkoa, kahta poistumisran-gaistus- tai poistumiskieltovuorokautta sekäkolmea kertaa ylimääräistä palvelusta.

38 §— — — — — — — — — — — — — —

Kumotessaan päätöksen esimies voi määrä-tä asian otettavaksi uudelleen käsiteltäväksitai ottaa sen itse välittömästi ratkaistavakseentaikka saattaa asian toimivaltaiselle syyttäjäl-le. Asiaa uudelleen käsiteltäessä noudatetaansoveltuvin osin, mitä rikoslain 6 luvun16 §:ssä säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta

20 .

—————

HE 44/2002 vp270

22.

Laki

nuorista rikoksentekijöistä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan nuorista rikoksentekijöistä 31 päivänä toukokuuta 1940 annetun lain (262/1940)

6 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 3/1969, seuraavasti:

6 §Nuorelle rikoksentekijälle tämän kahdek-

saatoista vuotta nuorempana tekemästä ri-koksesta tuomittavan rangaistuksen määräänsovelletaan, mitä rikoslain (39/1889) 6 luvun

8 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 2 momentis-sa säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

23.

Laki

rikesakkomenettelystä annetun lain 16 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rikesakkomenettelystä 21 päivänä tammikuuta 1983 annetun lain (66/1983)

16 §:n 3 momentti seuraavasti:

16 §— — — — — — — — — — — — — —

Rikesakkotuomari voi jättää rikkojan ran-gaistukseen tuomitsematta samoin edellytyk-sin kuin rikoslain 6 luvun 12 §:ssä säädetään.

— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .

—————

HE 44/2002 vp 271

24.

Laki

vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä 9 päivänä heinäkuuta 1953 annetun

lain (317/1953) 7 §, sellaisena kuin se on laissa 303/1971, seuraavasti:

7 §Kun tuomio, jonka mukaan rikoksentekijä

voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitok-seen, on saanut lainvoiman, kysymys eristä-misestä on otettava käsiteltäväksi, kun tuomi-tusta rangaistuksesta on suoritettu, tuomiois-tuimen rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla teke-mää vähennystä lukuun ottamatta, vähintäänkolmannes, kuitenkin viimeistään vuoden ku-

luessa tuomion antamisesta, ja viivytyksettäratkaistava vankilaoikeudessa. Vankilaoi-keuden on määrättävä rikoksentekijä eristet-täväksi pakkolaitokseen, jos häntä on pidet-tävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavallavaarallisena toisen hengelle tai terveydelle.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta

20 .

—————

25.

Laki

yhdyskuntapalvelusta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestikumotaan yhdyskuntapalvelusta 12 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1055/1996) 3 ja

4 §, sellaisena kuin niistä on 3 § osaksi laissa 754/1997, jalisätään 1 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 138/2001, uusi 3 momentti seuraavasti:

1 §

Yhdyskuntapalvelu

— — — — — — — — — — — — — —Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisesta on

voimassa, mitä siitä erikseen säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta

20 .

—————

HE 44/2002 vp272

26.

Laki

rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 ja 12 §:n kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §Täten kumotaan rikoslain voimaanpanemi-

sesta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetunasetuksen (39/1889) 3 ja 12 §.

2 §Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta

20 .

—————

Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2002

Tasavallan Presidentti

TARJA HALONEN

Oikeusministeri Johannes Koskinen

HE 44/2002 vp 273

LiiteRinnakkaistekstit

1.

Laki

rikoslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestikumotaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 1 luvun 13 §:n 3 mo-

mentti, 2 luvun 1 § ja 13 §:n 2 momentti, 2 b luvun 1 ja 2 § sekä 39 luvun 7 §,sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 13 §:n 3 momentti laissa 626/1996, 2 luvun 1 § laeissa

792/1989, 651/1991 ja 1056/1996, 13 §:n 2 momentti laissa 352/1990, 2 b luvun 1 ja 2 § laissa520/2001 ja 39 luvun 7 § laissa 769/1990,

muutetaan 3—6 luku, 7 luvun 3 §:n 2 momentti, 10 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta ja17 luvun 23 §:n 1 momentti,

sellaisina kuin ne ovat, 3—6 luku niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen, 7 luvun 3 §:n2 momentti laissa 697/1991, 10 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta laissa 875/2001 ja 17 luvun23 §:n 1 momentti laissa 563/1998, sekä

lisätään 2 b luvun 3 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 520/2001, uusi 3 moment-ti, 7 lukuun siitä lailla 751/1997 kumotun 7 §:n tilalle uusi 7 §, 45 luvun 14 §:ään, sellaisenakuin se on laissa 559/2000, uusi 2 momentti sekä lukuun uusi 26 a § ja 26 b § ja 26 a §:n edel-le uusi väliotsikko seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

2 b luku

Ehdollinen vankeus

3 §

Ehdollisen vankeuden sisältö

Kun vankeus tuomitaan ehdollisena, ran-gaistuksen täytäntöönpano lykkääntyy koe-ajaksi. Ehdollisen vankeuden koeaika onvähintään vuosi ja enintään kolme vuotta.Koeaika alkaa tuomion julistamisesta tai an-tamisesta.

Rangaistus raukeaa, jollei sitä 5 §:n mu-kaan määrätä täytäntöönpantavaksi.

3 §

Ehdollisen vankeuden sisältö

Kun vankeus tuomitaan ehdollisena, ran-gaistuksen täytäntöönpano lykkääntyy koe-ajaksi. Ehdollisen vankeuden koeaika onvähintään vuosi ja enintään kolme vuotta.Koeaika alkaa tuomion julistamisesta tai an-tamisesta.

Rangaistus raukeaa, jollei sitä 5 §:n mu-kaan määrätä täytäntöönpantavaksi.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus274

Valinnasta ehdollisen ja ehdottoman van-keuden välillä sekä ehdollisen vankeudenoheisseuraamuksista on voimassa, mitä niis-tä erikseen säädetään.

3 luku

Perusteista, jotka poistavat teon rangaista-vuuden tai sitä vähentävät

Suomen perustuslaki

8 §

Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseeneikä tuomita rangaistukseen sellaisen teonperusteella, jota ei tekohetkellä ole laissasäädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saatuomita ankarampaa rangaistusta kuin teko-hetkellä on laissa säädetty.

3 luku

Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edelly-tyksistä

1 §

Laillisuusperiaate

Rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sel-laisen teon perusteella, joka tekohetkellä onlaissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.

Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisenseuraamuksen on perustuttava lakiin.

Asetus rikoslain voimaanpanemisesta

3 §

Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka olivoimassa, kun rikos tehtiin.

Jos tuomitsemishetkellä on voimassa toi-nen laki kuin tekohetkellä, sovelletaan kui-tenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen joh-taa lievempään lopputulokseen. Jos uusi lakion tullut voimaan vasta sen jälkeen kun asiaon ratkaistu ensimmäisessä oikeusasteessa,muutoksenhakutuomioistuimen on sovellet-tava uutta lakia vain, milloin teosta uudenlain mukaan ei ole tuomittava rangaistustatai milloin tekohetkellä voimassa olleen lainsoveltaminen johtaisi olennaisesti ankaram-paan lopputulokseen.

Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassavain määrättynä aikana, sovelletaan sinä ai-kana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassaollutta lakia, jollei toisin ole säädetty.

2 §

Ajallinen soveltuvuus

Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka olivoimassa, kun rikos tehtiin.

Jos tuomittaessa on voimassa toinen lakikuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkinuutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lie-vempään lopputulokseen.

Uutta lakia, joka on tullut voimaan vastasen jälkeen kun asia on ratkaistu ensimmäi-sessä oikeusasteessa, sovelletaan muutok-senhakutuomioistuimessa kuitenkin vain,jos teosta uuden lain mukaan ei ole tuomit-tava rangaistusta tai jos tekohetkellä voi-massa olleen lain soveltaminen johtaisiolennaisesti ankarampaan lopputulokseen.

Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassavain määrättynä aikana, sovelletaan sinä ai-kana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassaollutta lakia, jollei toisin ole säädetty.

Jos lakiin sisältyvä rikossäännös saa täs-mällisen sisältönsä lakiin tai sen nojalla an-nettuihin säädöksiin tai määräyksiin sisälty-vistä käyttäytymissäännöistä, teon rangais-tavuus määräytyy tekohetkellä voimassa ol-leiden käyttäytymissääntöjen perusteella,jollei toisin ole säädetty.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

275

(uusi)

3 §

Laiminlyönnin rangaistavuus

Laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksentunnusmerkistössä niin nimenomaan määrä-tään.

Laiminlyöntinä on rangaistava myös tun-nusmerkistön mukaisen seurauksen syntymi-sen estämättä jättäminen, jos tekijällä onvastuuasemansa vuoksi ollut erityinen vel-vollisuus estää seurauksen syntyminen. Täl-lainen velvollisuus voi perustua:

1) virkaan, toimeen tai asemaan;2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen;3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen;4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimin-

taan; tai5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.

Rikoslaki

3 luvun 1 §

Teko, joka muuten on rangaistava jääköönrankaisematta, jos sen tekee viittätoistavuotta nuorempi lapsi.

Niistä toimenpiteistä, joiden alaiseksi täl-lainen lapsi voidaan saattaa, säädetään las-tensuojelulaissa.

3 luvun 3 §Mielipuolen teko, taikka semmoisen, joka

ikäheikkouden tahi muun samanlaisen syyntakia on ymmärrystään vailla, jääköön ran-kaisematta.

Jos joku on joutunut sellaiseen satunnai-seen mielenhäiriöön, ettei hän ole tunnos-saan; jääköön teko, jonka hän tässä tunnot-tomassa tilassa tekee, niinikäänrankaisematta.

3 luvun 4 §Jos jonkun harkitaan rikosta tehdessään

olleen täyttä ymmärrystä vailla, vaikkei hän-tä 3 §:n mukaan voida syyhyn mahdotto-maksi katsoa; olkoon yleistä lajia oleva ran-gaistus se, mikä 2 §:ssä on säädetty.

4 §

Syyntakeisuus

Rangaistusvastuun edellytyksenä on, ettätekijä on teon hetkellä täyttänyt viisitoistavuotta ja on syyntakeinen.

Tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohet-kellä kykene mielisairauden, syvän vajaa-mielisyyden taikka vakavan mielenterveydentai tajunnan häiriön vuoksi ymmärtämääntekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeu-denvastaisuutta taikka hänen kykynsä sää-dellä käyttäytymistään on sellaisesta syystäratkaisevasti heikentynyt (syyntakeetto-muus).

Jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyn-takeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtäätekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeuden-vastaisuus taikka säädellä käyttäytymistäänon mielisairauden, vajaamielisyyden taikkamielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksitekohetkellä merkittävästi alentunut (alen-tunut syyntakeisuus), on rangaistusta mää-rättäessä otettava huomioon mitä 6 luvun

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus276

Älköön tässä tapauksessa päihtymystätaikka muuta senkaltaista mielenhäiriötä, jo-hon rikoksentekijä on itsensä saattanut, yk-sinään pidettäkö syynä tällaiseen rangais-tuksen vähentämiseen.

(uusi, vrt. mielenterveyslain 21 §)

8 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään.Päihtymystä tai muuta tilapäistä tajunnan

häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, eioteta syyntakeisuusarvioinnissa huomioon,ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

Jos tuomioistuin jättää rikoksesta syytetynhänen mielentilansa vuoksi rangaistukseentuomitsematta, tuomioistuimen tulee, jolleise ole ilmeisen tarpeetonta, saattaa kysymyshänen hoidon tarpeestaan selvitettäväksi si-ten kuin mielenterveyslain (1116/1990)21 §:ssä säädetään.

(uusi)

5 §

Syyksiluettavuus

Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahal-lisuus tai tuottamus.

Jollei toisin säädetä, tässä laissatarkoitettu teko on vain tahallisenarangaistava.Mitä 2 momentissa säädetään, koskeemyös muualla laissa tarkoitettua tekoa, jos-ta ankarimmaksi rangaistukseksi on säädet-ty enemmän kuin kuusi kuukautta vankeuttatai jota koskeva rangaistussäännös on an-nettu tämän lain voimaantulon jälkeen.

(uusi)

6 §

Tahallisuus

Teko on tahallinen, jos rikoksen tunnus-merkistön toteutuminen vastaa sitä, mitä te-kijä on teon hetkellä tarkoittanut taikka pi-tänyt varmana tai varsin todennäköisenä.

(uusi)

7 §

Tuottamus

Tekijän menettely on huolimatonta, joshän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja hä-neltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta,vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan(tuottamus).

Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä(törkeä tuottamus), ratkaistaan kokonaisar-vostelun perusteella. Arvostelussa otetaanhuomioon rikotun huolellisuusvelvollisuu-den merkittävyys, vaarannettujen etujen tär-

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

277

3 luvun 5 §:n 1 mom.Teosta, joka harkitaan tapahtuneeksi pi-

kemmin tapaturmasta, kuin tuottamuksesta,älköön rangaistusta tuomittako.— — — — — — — — — — — — — —

keys ja loukkauksen todennäköisyys, ris-kinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja teki-jään liittyvät olosuhteet.

Pikemmin tapaturmaan kuin tuottamuk-seen perustuvasta teosta ei rangaista.

4 luku

Yrityksestä

(uusi)

4 luku

Vastuuvapausperusteista

1 §

Tunnusmerkistöerehdys

Jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaik-kien niiden seikkojen käsilläolosta, joita ri-koksen tunnusmerkistön toteutuminen edel-lyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikas-ta, häntä ei rangaista tahallisesta rikokses-ta. Vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voikuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksenrangaistavuutta koskevien säännösten mu-kaan.

(uusi)

2 §

Kieltoerehdys

Jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallit-tuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, joserehtymistä on pidettävä ilmeisen anteek-siannettavana seuraavien seikkojen vuoksi:

1) lain puutteellinen tai virheellinenjulkistaminen;

2) lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus;3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai4) muu näihin rinnastettava seikka.

(uusi)

3 §

Vastuusta vapauttavaa seikkaa koskevaerehdys

Jos tekoon ei liity jäljempänä 4—6 §:ssätarkoitettua perustetta, joka tekisi teon salli-tuksi, mutta tekotilanteeseen sellaisena kuintekijä sen perustellusti käsitti olisi tällainenperuste liittynyt, häntä ei rangaista tahalli-sesta rikoksesta. Vastuu tuottamuksellisestarikoksesta voi kuitenkin tulla kysymykseen

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus278

tuottamuksen rangaistavuutta koskeviensäännösten mukaan.

3 luvun 6 §

Jos joku, suojellaksensa itseään tahi toistataikka omaansa tai toisen omaisuutta aloite-tulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudet-tomalta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka,vaikka muuten rangaistava, oli hyökkäyksentorjumiseksi välttämätön; älköön häntä tästähätävarjeluksesta rangaistukseen tuomittako.

3 luvun 7 §Jos joku luvattomasti tunkeutuu toisen

huoneeseen, taloon, kartanoon tahi alukseen,taikka tekee vastarintaa sille, joka verekseltätahtoo omansa ottaa takaisin, olkoon hätä-varjelus niinikään oikeutettu.

3 luvun 9 §:n 1 mom.Jos joku 6 tai 7 §:ssä mainituissa tapauk-

sissa on tehnyt teon, joka ei ole ollut hyök-käyksen torjumiseksi, kotirauhan suojaami-seksi tai omansa takaisin ottamiseksi vält-tämätön, on tekijä tuomittava hätävarjelunliioittelusta tuomioistuimen harkinnan mu-kaan joko täyteen tai 2 §:n 1 momentin mu-kaan alennettuun rangaistukseen. Jos olo-suhteet olivat sellaiset, ettei hän voinut miel-tänsä malttaa, häntä ei saa rangaistukseentuomita.— — — — — — — — — — — — — —

4 §

Hätävarjelu

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oi-keudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tar-peellinen puolustusteko on hätävarjelunasallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitäon pidettävä kokonaisuutena arvioiden puo-lustettavana, kun otetaan huomioon hyökkä-yksen laatu ja voimakkuus, puolustautujanja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarje-lun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, josolosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältäkohtuudella olisi voinut vaatia muunlaistasuhtautumista, kun otetaan huomioon hyök-käyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekätilanne muutenkin.

3 luvun 10 §

Jos joku, pelastaaksensa itseään tahi toistataikka omaansa tai toisen omaisuutta pakot-tavasta vaarasta, on tehnyt rangaistuk-senalaisen teon, ja jos pelastus ilman sitäolisi ollut mahdoton; tutkikoon oikeus, teonja asianhaarain mukaan, onko hän teostaanjääpä rankaisematta, vai onko hän siitä an-sainnut täyden tahi 2 §:n 1 momentin mu-kaan vähennetyn rangaistuksen.

5 §

Pakkotila

Muun kuin edellä 4 §:ssä tarkoitetun, oi-keudellisesti suojattua etua uhkaavan välit-tömän ja pakottavan vaaran torjumiseksitarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu,jos teko on kokonaisuutena arvioiden puo-lustettava, kun otetaan huomioon pelastetta-van edun ja teolla aiheutetun vahingon jahaitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperäsekä muut olosuhteet.

Jos oikeudellisesti suojatun edun pelasta-miseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin pe-rusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kui-

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

279

tenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos teki-jältä ei kohtuudella olisi voinut vaatiamuunlaista suhtautumista, kun otetaanhuomioon pelastettavan edun tärkeys, tilan-teen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekämuut seikat.

3 luvun 8 §:n 2 ja 3 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Milloin kiinniotettava, pidätettävä tai van-

gittava henkilö tekemällä vastarintaa tahipakenemalla koettaa välttää kiinni joutumi-sen, taikka, jos rangaistusvanki tai muukiinniotettu, pidätetty tahi vangittu henkilöyrittää karata tai tekee vastarintaa vangin-vartijalle taikka muulle, jonka tehtävänä onestää karkaaminen tai joka on ohjaamassahäntä järjestykseen, on silloinkin oikeuskäyttää sellaisia voimakeinoja, joita kiin-niottamisen toimittamiseksi, karkaamisenestämiseksi tai järjestyksen ylläpitämiseksivoidaan olosuhteisiin nähden pitää puolus-tettavina. Laki on sama, milloin kysymyk-sessä olevissa tapauksissa vastarintaa tekeejoku muu kuin edellä mainittu henkilö.

Kun jollakulla 1 tai 2 momentin mukaanon oikeus käyttää voimakeinoja, on samaoikeus myös sillä, joka on apuna virkatehtä-vän suorittamisessa.— — — — — — — — — — — — — —

3 luvun 9 §:n 2 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Milloin 8 tai 8 a §:ssä, poliisilain 27 §:ssä

taikka järjestyksenvalvojista annetun lain(533/1999) 9 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissaon käytetty ankarampia voimakeinoja kuinsanottujen pykälien mukaan voidaan pitääpuolustettavina, saadaan rangaistusta teonmoitittavuutta vähentävien erityisten syidenperusteella alentaa niin kuin 1 momentissasäädetään taikka, jos siihen on erittäin pai-navia syitä, tekijä kokonaan vapauttaa ran-gaistuksesta.

6 §

Voimakeinojen käyttö

Oikeudesta käyttää voimakeinojavirkatehtävän hoitamiseksi tai muun siihenrinnastettavan syyn vuoksi sekä oikeudestaavustaa järjestystä ylläpitämään asetettujahenkilöitä säädetään erikseen lailla.

Voimakeinoja käytettäessä saa turvautuavain sellaisiin tehtävän suorittamiseksi tar-peellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettäväkokonaisuutena arvioiden puolustettavina,kun otetaan huomioon tehtävän tärkeys jakiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekätilanne muutenkin.

Jos voimakeinojen käytössä on ylitetty2 momentissa säädetyt rajat, tekijä on kui-tenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos onerittäin painavia perusteita katsoa, ettei te-kijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muun-laista suhtautumista, kun otetaan huomioonhänen asemansa ja koulutuksensa sekä teh-tävän tärkeys ja tilanteen yllätyksellisyys.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus280

(uusi)

7 §

Rangaistusvastuun lievennys

Vaikka tekijää ei tässä luvussa säädettyjenperusteiden nojalla kokonaan vapautetarangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kui-tenkin ottaa huomioon rangaistusvastuutalieventävinä siten kuin 6 luvun 6 §:n 3 koh-dassa ja 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa sää-detään.

5 luku

Osallisuudesta

(uusi)

(uusi)

4 luvun 1 §Kun yritys lain mukaan on rangaistava,

eikä erityistä rangaistusta siitä ole määrätty;tuomittakoon rangaistus sen lainpaikan mu-kaan, joka säätää rangaistuksen täytetystärikoksesta, kuitenkin vähentämällä yleistälajia olevan rangaistuksen niin, kuin 3 luvun2 §:n mukaan vähennetään siltä, joka ontäyttänyt viisitoista, vaan ei kahdeksaatoistavuotta.

Mitä on säädetty viraltapanosta, erottami-sesta virantoimituksesta sekä muistakin seu-raamuksista, joita laki täytetystä rikoksestamäärää, käytettäköön myös yrityksestä ran-gaistaessa.

5 luku

Yrityksestä ja osallisuudesta

1 §

Yritys

Rikoksen yrityksestä rangaistaan vain, josyritys on tahallista rikosta koskevassa sään-nöksessä säädetty rangaistavaksi.

Teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kuntekijä on aloittanut rikoksen tekemisen jasaanut aikaan vaaran rikoksen täyttymises-tä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloin-kin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, josvaaran syntymättä jääminen on johtunutvain satunnaisista syistä.

Määrättäessä rangaistusta rikoksen yri-tyksestä sovelletaan, mitä 6 luvun 8 §:n1 momentin 2 kohdassa säädetään, jolleiyritystä ole tapaukseen soveltuvassa rikos-säännöksessä rinnastettu täytettyyn tekoon.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

281

4 luvun 2 §

Jos tekijä omasta tahdostaan, eikä ulko-naisten esteiden tähden, on luopunut rikok-sen täyttämisestä, taikka ehkäissyt sen vai-kutuksen, joka tekee rikoksen täytetyksi;jääköön yritys rankaisematta.

(uusi)

(uusi)

Jos sellainen yritys käsittää teon, jokasemmoisenaan on eri rikos; tuomittakoonsiitä rikoksesta rangaistus.

2 §

Yrityksestä luopuminen ja tehokas katumi-nen

Yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on va-paaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämises-tä tai muuten estänyt tunnusmerkistössä tar-koitetun seurauksen syntymisen.

Jos rikoksessa on useita osallisia, yrityk-sestä luopuminen ja tehokas katuminen va-pauttaa tekijän, yllyttäjän tai avunantajanvastuusta vain, jos hän on saanut myös muutosalliset luopumaan rikoksen täyttämisestätai muuten kyennyt estämään tunnusmerkis-tössä tarkoitetun seurauksen syntymisentaikka muulla tavalla poistanut oman toi-mintansa merkityksen rikoksen toteuttami-sessa.

Sen lisäksi mitä 1 ja 2 momentissa sääde-tään, yrityksestä ei rangaista, jos rikos jäätäyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettuseuraus syntymättä tekijästä, yllyttäjästä taiavunantajasta riippumattomasta syystä,mutta hän on vapaaehtoisesti ja vakavastipyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen taiseurauksen syntymisen.

Jos 1—3 momentin perusteella rankaise-matta jäävä yritys samalla toteuttaa muun,täytetyn rikoksen, se rikos on rangaistava.

5 luvun 1 §

Jos kaksi tahi useammat ovat yhdessä teh-neet rikoksen; rangaistakoon itsekukin ri-koksen tekijänä.

3 §

Rikoskumppanuus

Jos kaksi tai useammat ovat yhdessä teh-neet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakinrikoksen tekijänä.

(uusi)

4 §

Välillinen tekeminen

Tekijänä tuomitaan se, joka on tehnyt ta-hallisen rikoksen käyttäen välikappaleenatoista, jota ei voida rangaista siitä rikokses-ta syyntakeettomuuden tai tahallisuudenpuuttumisen vuoksi taikka muusta rikosoi-keudellisen vastuun edellytyksiin liittyvästäsyystä.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus282

5 luvun 2 §

Joka käskee, palkkaa, kiusaa tahi muutentahallansa taivuttaa tai viettelee toista rikok-seen, tuomittakoon, joko rikos tulee täyte-tyksi, taikka vaan jää rangaistavaan yrityk-seen, yllytyksestä ikäänkuin hän itse olisi ol-lut tekijä.

5 §

Yllytys

Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseenrikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen,tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten teki-jä.

5 luvun 3 §

Joka, toisen rikosta tehdessä taikka sitäennen, tahallansa on neuvolla, toimella tahikehotuksella tekoa edistänyt, on avunannos-ta rikokseen, jos se saatettiin täytäntöön,taikka, yrityksen ja täytetyn rikoksen samanrangaistuksen alaisina ollessa, jäi yrityk-seen, tuomittava sen lainpaikan mukaan, jo-ta olisi pitänyt käyttää, jos hän olisi ollut ri-koksen tekijä, mutta yleistä lajia oleva ran-gaistus kuitenkin sillä tavalla vähennettävä,kuin 3 luvun 2 §:n mukaan vähennetään sil-tä, joka on täyttänyt viisitoista, vaan ei kah-deksaatoista vuotta. Jos rikos jäi sellaiseenyritykseen, joka on 4 luvun 1 §:n mukaanrangaistava; tuomittakoon auttajallekorkeintaan puoli siitä rangaistuksesta, jokahänelle olisi voitu tuomita, jos tekijä olisi ri-koksen täyttänyt.

Mitä viraltapanosta ja erottamisesta virantoimituksesta sekä muistakin lain mukaantekijälle tulevista rikoksen seuraamuksistaon säädetty, käytettäköön myös auttajaarangaistaessa.

Yllytys rangaistavaan avunantoon onavunantona rangaistava.

Mitä tässä §:ssä on avunannosta säädetty,älköön käytettäkö 41, 42, 43 ja 44 luvussamainittuja ja niihin verrattavia rikoksiarangaistaessa.

6 §

Avunanto

Joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin,toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaatoista tahallisen rikoksen tai sen rangaista-van yrityksen tekemisessä, tuomitaanavunannosta rikokseen saman lainkohdanmukaan kuin tekijä. Rangaistusta määrättä-essä sovelletaan kuitenkin, mitä 6 luvun8 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetään.

Yllytyksestä rangaistavaan avunantoonrangaistaan avunantona.

5 luvun 4 §

Kun jonkun erityinen olosuhde poistaajonkin teon rangaistavaisuuden taikka sitävähentää tahi enentää; koskekoon se ainoas-

7 §

Erityiset henkilöön liittyvät olosuhteet

Erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, jokapoistaa jonkin teon rangaistavuuden taikkavähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaan

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

283

taan sitä tekijää, yllyttäjää tahi auttajaa, jokaon mainitussa suhteessa.

(uusi)

mainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttä-jää tai avunantajaa.

Yllyttäjän tai avunantajan rangaistusvas-tuuseen ei vaikuta se, ettei häntä koske sel-lainen erityinen henkilöön liittyvä olosuhde,joka perustaa tekijän teon rangaistavuuden.

(uusi, vrt. 39 luvun 7 §)

8 §

Oikeushenkilön puolesta toimiminen

Yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilönlakimääräisen toimielimen tai johdon jäsensekä oikeushenkilössä tosiasiallista päätös-valtaa käyttävä taikka sen puolesta työ- taivirkasuhteessa tai toimeksiannon perusteel-la muutoin toimiva henkilö voidaan tuomitaoikeushenkilön toiminnassa tehdystä rikok-sesta rangaistukseen siitä huolimatta, etteihän täytä rikoksen tunnusmerkistössä teki-jälle asetettuja erityisehtoja, jos oikeushen-kilö nuo ehdot täyttää.

Jos rikos on tehty elinkeinonharjoittajanliikkeeseen kuuluvassa tai muussa oikeus-henkilön toimintaan rinnastettavassa järjes-täytyneessä toiminnassa, sovelletaan vas-taavasti, mitä 1 momentissa säädetään oi-keushenkilön toiminnassa tehdystä rikokses-ta.

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei sovel-leta, jos asiasta muualla säädetään toisin.

6 luku

Rangaistuksen mittaamisesta

2 luvun 1 §

Yleisiä rangaistuslajeja ovat vankeus, yh-dyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko.

Erityisiä rangaistuksia virkamiehiä vartenovat viraltapano ja varoitus.

Kurinpitorangaistuksia sotilaalle ja muulle45 luvun alaiselle henkilölle ovat aresti,poistumisrangaistus, kurinpitosakko ja va-roitus. Niistä säädetään erikseen. Sovellet-taessa muuhun kuin 45 luvun alaiseen hen-

6 luku

Rangaistuksen määräämisestä

Yleiset säännökset

1 §

Rangaistuslajit

Yleisiä rangaistuslajeja ovat rikesakko,sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskuntapal-velu ja ehdoton vankeus.

Erityisiä rangaistuksia virkamiehiä vartenovat varoitus ja viraltapano.

Sotilaan ja muun 45 luvun alaisen henki-lön kurinpitorangaistuksia ovat varoitus,poistumisrangaistus, kurinpitosakko ja ares-ti. Sovellettaessa muuhun kuin 45 luvunalaiseen henkilöön säännöstä, jossa sääde-

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus284

kilöön säännöstä, jossa on säädetty seuraa-mukseksi kurinpitorangaistus, tuomitaanhänet kurinpitorangaistuksen sijasta sak-koon.

(uusi)

tään seuraamukseksi kurinpitorangaistus,hänet tuomitaan kurinpitorangaistuksen si-jasta sakkoon.

Oikeushenkilölle voidaan tuomita yhteisö-sakko siten kuin 9 luvussa säädetään.

(uusi)

2 §

Rangaistusasteikko ja siitä poikkeaminen

Rangaistus määrätään noudattaen rikok-sesta säädettyä rangaistusasteikkoa. Siitävoidaan poiketa siten kuin 8 §:ssä sääde-tään. Asteikon mukainen enimmäisrangais-tus voidaan ylittää siten kuin 7 luvussa sää-detään.

6 luvun 1 §

Rangaistusta mitattaessa on otettava huo-mioon kaikki asiaan vaikuttavat rangaistustakoventavat ja lieventävät perusteet sekä ran-gaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuson mitattava niin, että se on oikeudenmukai-sessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteenja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmene-vään tekijän syyllisyyteen.

Rangaistuksen koventamis- ja lieventä-misperusteita ovat muiden lain mukaan ran-gaistuksen mittaamiseen vaikuttavien seik-kojen ohella tämän luvun 2 ja 3 §:ssä maini-tut perusteet.

3 §

Rangaistuksen määräämisen yleisperiaat-teet

Rangaistusta määrättäessä on otettavahuomioon kaikki lain mukaan rangaistuksenmäärään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekärangaistuskäytännön yhtenäisyys.

Rangaistus on mitattava niin, että se onoikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen va-hingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vai-kuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muu-hun tekijän syyllisyyteen.

Päätettäessä rangaistuksen lajista nouda-tetaan rangaistuksen mittaamisessa vaikut-tavien perusteiden ohella mitä 9—12 §:ssäsäädetään.

(uusi)

Rangaistuksen mittaaminen

4 §

Mittaamisperusteet

Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttaviaperusteita ovat tämän luvun 5—8 §:ssämainitut perusteet niiden ohella, joistamuualla laissa säädetään.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

285

6 luvun 2 §

Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:1) rikollisen toiminnan suunnitelmalli-

suus;2) rikoksen tekeminen vakavia rikoksia

varten järjestäytyneen ryhmän jäsenenä;

3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan;sekä

4) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen jauuden rikoksen suhde rikosten samankaltai-suuden johdosta tai muuten osoittaa tekijäs-sä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloistaja käskyistä.

5 §

Koventamisperusteet

Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:1) rikollisen toiminnan suunnitelmalli-

suus;2) rikoksen tekeminen vakavien rikosten

tekemistä varten järjestäytyneen ryhmän jä-senenä;

3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan;

4) rikoksen kohdistaminen kansalliseen,rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseenkansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähänryhmään kuulumisen perusteella; ja

5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen jauuden rikoksen suhde rikosten samankaltai-suuden johdosta tai muuten osoittaa tekijäs-sä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloistaja käskyistä.

6 luvun 3 §

Rangaistuksen lieventämisperusteita ovat:1) rikoksen tekemiseen vaikuttanut huo-

mattava painostus, uhka tai muu sen kaltai-nen vaikutin;

2) rikokseen johtanut voimakas inhimilli-nen myötätunto taikka poikkeuksellinen jaäkkiarvaamaton houkutus tai muu vastaavaseikka, joka on ollut omiaan heikentämääntekijän kykyä noudattaa lakia; sekä

3) tekijän oma-aloitteinen pyrkimys estäätai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikkaedistää rikoksensa selvittämistä.

6 §

Lieventämisperusteet

Rangaistuksen lieventämisperusteita ovat:1) rikoksen tekemiseen vaikuttanut huo-

mattava painostus, uhka tai muu sen kaltai-nen seikka;

2) rikokseen johtanut voimakas inhimilli-nen myötätunto taikka poikkeuksellinen jaäkkiarvaamaton houkutus, tekijään kohdis-tunut karkea loukkaus tai muu vastaavaseikka, joka on ollut omiaan heikentämääntekijän kykyä noudattaa lakia;

3) rikoksen tekeminen olosuhteissa, joissavastuuvapausperusteen soveltaminen olisilähellä; ja

4) tekijän ja asianomistajan välillä saavu-tettu sovinto, tekijän muu pyrkimys estää taipoistaa rikoksensa vaikutuksia taikka hänenpyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittä-mistä.

6 luvun 4 §

Jos tekijälle on rikoksesta johtunut tai hä-nelle tuomiosta aiheutuu muu seuraus, jokayhdessä tässä luvussa mainittuja perusteita

7 §

Kohtuullistamisperusteet

Edellä 6 §:ssä säädetyn lisäksi on rangais-tusta lieventävänä seikkana otettava huomi-oon myös

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus286

soveltaen määrättävän rangaistuksen kanssajohtaisi rikoksen laatuun nähden kohtuut-tomaan tulokseen, tällainen seikka on ran-gaistusta mitattaessa otettava kohtuudenmukaan huomioon.

1) tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelletuomiosta aiheutuva muu seuraus,

2) tekijän korkea ikä, terveydentila taimuut henkilökohtaiset olot sekä

3) rikoksen tekemisestä kulunut huomatta-van pitkä aika,

jos vakiintuneen käytännön mukainenrangaistus johtaisi näistä syistä kohtuutto-maan tai poikkeuksellisen haitalliseen lop-putulokseen.

3 luvun 4 §:n 1 mom.

Jos jonkun harkitaan rikosta tehdessäänolleen täyttä ymmärrystä vailla, vaikkei hän-tä 3 §:n mukaan voida syyhyn mahdotto-maksi katsoa; olkoon yleistä lajia oleva ran-gaistus se, mikä 2 §:ssä on säädetty.— — — — — — — — — — — — — —

4 luvun 1 §:n 1 mom.Kun yritys lain mukaan on rangaistava,

eikä erityistä rangaistusta siitä ole määrätty;tuomittakoon rangaistus sen lainpaikan mu-kaan, joka säätää rangaistuksen täytetystärikoksesta, kuitenkin vähentämällä yleistälajia olevan rangaistuksen niin, kuin 3 luvun2 §:n mukaan vähennetään siltä, joka ontäyttänyt viisitoista, vaan ei kahdeksaatoistavuotta.— — — — — — — — — — — — — —

3 luvun 2 §Jos viisitoista mutta ei kahdeksaatoista

vuotta täyttänyt tekee rikoksen, on tuomitta-va, milloin rikoksesta olisi saattanut seurataelinkautinen vankeusrangaistus, vankeuttavähintään kaksi ja enintään kaksitoista vuot-ta. Jos rangaistukseksi on säädetty määräai-ka vankeutta tai sakkoa, on tuomittava enin-tään kolme neljännestä säädetystä ankarim-masta rangaistuksesta ja vähintään pieninmäärä, jonka sitä rangaistusta saa 2 luvunmukaan tuomita.

5 luvun 3 §:n 1 mom.Joka, toisen rikosta tehdessä taikka sitä

ennen, tahallansa on neuvolla, toimella tahikehotuksella tekoa edistänyt, on avunannos-

8 §

Rangaistuslajista ja rangaistusasteikostapoikkeaminen

Tuomioistuin voi tuomita laissa säädettyälievemmänlajisen rangaistuksen tai alittaateosta säädetyn vähimmäisrangaistuksen,jos:

1) tekijä on tehnyt rikoksen alentuneestisyyntakeisena;

2) rikos on jäänyt yritykseen;

3) tekijä on tehnyt rikoksen alle 18-vuotiaana;

4) tekijä tuomitaan avunantajana rikok-seen soveltaen, mitä 5 luvun 6 §:ssä sääde-tään, tai hänen osallisuutensa rikokseen on

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

287

ta rikokseen, jos se saatettiin täytäntöön,taikka, yrityksen ja täytetyn rikoksen samanrangaistuksen alaisina ollessa, jäi yrityk-seen, tuomittava sen lainpaikan mukaan, jo-ta olisi pitänyt käyttää, jos hän olisi ollut ri-koksen tekijä, mutta yleistä lajia oleva ran-gaistus kuitenkin sillä tavalla vähennettävä,kuin 3 luvun 2 §:n mukaan vähennetään sil-tä, joka on täyttänyt viisitoista, vaan ei kah-deksaatoista vuotta. Jos rikos jäi sellaiseenyritykseen, joka on 4 luvun 1 §:n mukaanrangaistava; tuomittakoon auttajalle kor-keintaan puoli siitä rangaistuksesta, jokahänelle olisi voitu tuomita, jos tekijä olisirikoksen täyttänyt.— — — — — — — — — — — — — —

3 luvun 9 §Jos joku 6 tai 7 §:ssä mainituissa tapauk-

sissa on tehnyt teon, joka ei ole ollut hyök-käyksen torjumiseksi, kotirauhan suojaami-seksi tai omansa takaisin ottamiseksi vält-tämätön, on tekijä tuomittava hätävarjelunliioittelusta tuomioistuimen harkinnan mu-kaan joko täyteen tai 2 §:n 1 momentin mu-kaan alennettuun rangaistukseen. Jos olo-suhteet olivat sellaiset, ettei hän voinut miel-tänsä malttaa, häntä ei saa rangaistukseentuomita.

Milloin 8 tai 8 a §:ssä, poliisilain 27 §:ssätaikka järjestyksenvalvojista annetun lain(533/1999) 9 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissaon käytetty ankarampia voimakeinoja kuinsanottujen pykälien mukaan voidaan pitääpuolustettavina, saadaan rangaistusta teonmoitittavuutta vähentävien erityisten syidenperusteella alentaa niin kuin 1 momentissasäädetään taikka, jos siihen on erittäin pai-navia syitä, tekijä kokonaan vapauttaa ran-gaistuksesta.

3 luvun 5 §:n 2 mom.— — — — — — — — — — — — — —

Jos rangaistussäännöksessä on säädettyvankeudelle erityinen vähimmäisaika, tuo-mioistuin saa, ellei yleinen etu muuta vaadi,erityisistä syistä, jotka on mainittava tuomi-ossa, tuomita vähimmäisaikaa lyhyempäänrangaistukseen tai, milloin ankarampaa ran-gaistusta kuin vankeutta määräajaksi ei olesäädetty, tuomita sakkoon.

muutoin muiden osallisuutta selvästi vähäi-sempi;

5) rikos on tehty olosuhteissa, joissa vas-tuuvapausperusteen soveltaminen olisi eri-tyisen lähellä; tai

6) siihen on edellä 6 ja 7 §:ssä mainituillatai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuo-miossa mainittavia erityisiä syitä.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus288

Määrättäessä rangaistusta 1 momentin2—5 kohdan nojalla tekijälle saa tuomitaenintään kolme neljännestä rikoksesta sää-detystä ankarimmasta rangaistuksesta ja vä-hintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajinvähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisi seu-rata elinkautinen vankeus, enimmäisrangais-tus siitä rikoksesta on kaksitoista vuottavankeutta ja vähimmäisrangaistus kaksivuotta vankeutta.

2 b luvun 1 §

Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeudenvälillä

Määräaikainen, enintään kahden vuodenvankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolli-seksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksenvakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyl-lisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edel-lytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta eikuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vanke-usrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitävaadi.

Rangaistuslajin valinta

9 §

Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeudenvälillä

Määräaikainen, enintään kahden vuodenvankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolli-seksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksenvakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyl-lisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edel-lytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta eikuitenkaan saa tuomita ehdottomaan vanke-usrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitävaadi.

2 b luvun 2 §

Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset

Jos ehdollista vankeutta yksinään onpidettävä riittämättömänä rangaistuksena ri-koksesta, voidaan sen ohessa tuomita sak-koa tai, jos ehdollinen vankeus on vuotta pi-dempi, vähintään 20 ja enintään 90 tuntiayhdyskuntapalvelua.

Rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt voidaantuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksikoeajaksi valvontaan, milloin tätä on pidet-tävä perusteltuna tekijän sosiaalisen selviy-tymisen edistämiseksi sekä uusien rikostenehkäisemiseksi.

Ehdollisen vankeuden ohessa tuomittavas-ta sakosta, yhdyskuntapalvelusta ja valvon-nasta on voimassa, mitä niistä erikseen sää-detään. Yhdyskuntapalvelu voidaan kuiten-kin muuntaa vähintään neljän ja enintään 90päivän vankeudeksi.

10 §

Ehdollisen vankeuden oheisseuraamukset

Jos ehdollista vankeutta yksinään onpidettävä riittämättömänä rangaistuksena ri-koksesta, voidaan sen ohessa tuomita sak-koa tai, jos ehdollinen vankeus on vuotta pi-dempi, vähintään 20 ja enintään 90 tuntiayhdyskuntapalvelua.

Rikoksen alle 21-vuotiaana tehnyt voidaantuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksikoeajaksi valvontaan, jos tätä on pidettäväperusteltuna tekijän sosiaalisen selviytymi-sen edistämiseksi sekä uusien rikosten eh-käisemiseksi.

Ehdollisen vankeuden ohessa tuomittavas-ta sakosta, yhdyskuntapalvelusta ja valvon-nasta on voimassa, mitä niistä erikseen sää-detään. Yhdyskuntapalvelu voidaan kuiten-kin muuntaa vähintään neljän ja enintään 90päivän vankeudeksi.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

289

Laki yhdyskuntapalvelusta

3 §:n 1 mom.

Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen

Rikoksentekijä,1) joka tuomitaan vankeuteen,2) jolle määrätään yhteinen vankeusran-

gaistus tai3) jonka ehdollinen vankeusrangaistus

määrätään pantavaksi kokonaan tai osaksitäytäntöön,

tuomitaan pituudeltaan määrätyn, enintäänkahdeksan kuukauden ehdottoman vankeus-rangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun,jollei ehdottomien vankeusrangaistusten, ai-empien yhdyskuntapalvelurangaistusten taimuiden painavien syiden ole katsottava ole-van esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitse-miselle.— — — — — — — — — — — — — —

4 §

Suostumus ja soveltuvuus

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edel-lytyksenä on, että rikoksentekijä on antanutsuostumuksensa yhdyskuntapalvelun suorit-tamiseen ja että voidaan olettaa hänen suo-riutuvan yhdyskuntapalvelusta.

11 §

Yhdyskuntapalvelu

Rikoksentekijä, joka tuomitaan pituudel-taan määrättyyn, enintään kahdeksan kuu-kauden ehdottomaan vankeusrangaistuk-seen, tuomitaan sen sijastayhdyskuntapalveluun, jollei ehdottomienvankeusrangaistusten, aiempienyhdyskuntapalvelurangaistusten tai muidenpainavien syiden ole katsottava olevanesteenä yhdyskuntapalveluuntuomitsemiselle.

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edel-lytyksenä on, että rikoksentekijä on antanutsuostumuksensa yhdyskuntapalvelun suorit-tamiseen ja hänen voidaan olettaa suoriutu-van yhdyskuntapalvelusta.

Rikoslaki

3 luvun 5 §:n 3 ja 4 mom.— — — — — — — — — — — — — —

Tuomioistuin saa jättää rangaistuksentuomitsematta, milloin:

1) rikosta on sen haitallisuus tai siitä ilme-nevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pi-dettävä kokonaisuutena arvostellen vähäise-nä;

2) rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistäerityisistä syistä pidettävä anteeksiannetta-vana;

3) rangaistusta on pidettävä kohtuuttoma-na tai tarkoituksettomana ottaen huomioon

12 §

Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen

Tuomioistuin saa jättää rangaistuksentuomitsematta, jos:

1) rikosta on sen haitallisuuteen tai siitäilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pi-dettävä kokonaisuutena arvostellen vähäise-nä;

2) tekijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana ja teon katsotaan johtuneen ym-märtämättömyydestä tai harkitsemattomuu-desta;

3) rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistäerityisistä syistä pidettävä anteeksiannetta-vana;

4) rangaistusta on pidettävä kohtuuttoma-na tai tarkoituksettomana erityisesti, kun

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus290

tekijän ja asianomistajan välillä saavutettusovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensavaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi taisen selvittämisen edistämiseksi, tekijän hen-kilökohtaiset olot, rikoksesta tekijälle aiheu-tuvat muut seuraukset, sosiaali- ja tervey-denhuollon toimet tai muut seikat; taikka

4) rikos ei yhteisen rangaistuksen mää-räämistä koskevien säännösten johdostaolennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuk-sen määrään.

Sen lisäksi, mitä 3 momentissa on säädet-ty, tuomioistuin saa jättää rangaistuksentuomitsematta rikoksesta, jonka joku ontehnyt alle 18-vuotiaana, jos teon katsotaanjohtuneen pikemmin ymmärtämättömyydes-tä tai harkitsemattomuudesta kuin piittaa-mattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä koh-taan.

otetaan huomioon edellä 6 §:n 4 kohdassaja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai sosiaali- jaterveydenhuollon toimet; taikka

5) rikos ei yhteisen rangaistuksen mää-räämistä koskevien säännösten johdostaolennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuk-sen määrään.

(ks. ehdotettu 2 kohta)

3 luvun 11 §

Jos määräaikainen vankeusrangaistustuomitaan teosta, jonka johdosta rikoksentehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yh-täjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden,tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuk-sesta vapaudenmenetystä vastaava aika taikatsottava vapaudenmenetys rangaistuksentäydeksi suoritukseksi. Samoin on menetel-tävä silloin, kun vapaudenmenetys on aiheu-tunut muun saman asian yhteydessä syytteentai valmistavan tutkinnan kohteena olleenrikoksen tai oikeuteen tuotavaksi määrätynvastaajan säilöönottamisen johdosta. Josrangaistukseksi tuomitaan sakko tai nuoriso-rangaistus, vapaudenmenetys on kohtuulli-sessa määrin, sakosta kuitenkin vähintäänvapauden menetystä vastaavan ajan pituise-na, otettava huomioon vähennyksenä taikatsottava rangaistuksen täydeksi suorituk-seksi.

Tuomitusta rangaistuksesta tehtävät vä-hennykset

13 §

Tutkintavankeuden vähentäminen

Jos määräaikainen vankeusrangaistustuomitaan teosta, jonka johdosta rikoksentehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yh-täjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden,tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuk-sesta vapaudenmenetystä vastaava aika taikatsottava vapaudenmenetys rangaistuksentäydeksi suoritukseksi.

Samoin on meneteltävä, jos vapaudenme-netys on aiheutunut muun saman asian yh-teydessä syytteen tai esitutkinnan kohteenaolleen rikoksen johdosta tai oikeuteen tuota-vaksi määrätyn vastaajan säilöön ottamisenjohdosta.

Jos rangaistukseksi tuomitaan sakko, va-paudenmenetys on otettava huomioon koh-tuullisessa määrin, kuitenkin vähintään va-paudenmenetystä vastaavan ajan pituisena,tai katsottava rangaistuksen täydeksi suori-tukseksi.

Jos rangaistukseksi tuomitaan nuorisoran-gaistus, vapaudenmenetys on otettava huo-mioon kohtuullisessa määrin vähentämällätuomittavalle muutoin määrättäviä nuoriso-palvelutunteja.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

291

1 luvun 13 §:n 3 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Jos joku Suomessa tuomitaan rangaistuk-

seen rikoksesta, josta ulkomailla tuomitunseuraamuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, on tuomittavasta rangaistuksestavähennettävä kohtuullinen määrä. Jos suori-tettu seuraamus on ollut vapausrangaistus,tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuk-sesta vapaudenmenetystä vastaava aika.Tuomioistuin voi myös todeta, että suoritet-tua seuraamusta on pidettävä riittävänä seu-raamuksena rikoksesta.

14 §

Ulkomailla tuomitun rangaistuksen vähen-täminen

Jos joku Suomessa tuomitaan rangaistuk-seen rikoksesta, josta ulkomailla tuomitunseuraamuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, on tuomittavasta rangaistuksestavähennettävä kohtuullinen määrä. Jos suori-tettu seuraamus on ollut vapausrangaistus,tuomioistuimen on vähennettävä rangaistuk-sesta vapaudenmenetystä vastaava aika.Tuomioistuin voi myös todeta, että suoritet-tua seuraamusta on pidettävä riittävänä seu-raamuksena rikoksesta.

2 luvun 13 §:n 2 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Jos 1 momentissa tarkoitettu henkilö tuo-

mioistuimessa tuomitaan rikoksesta, jostamäärätyn kurinpitorangaistuksen hän on ko-konaan tai osaksi suorittanut, on rangaistuk-sesta vähennettävä kohtuullinen määrä, joll-ei ole perusteltua aihetta jättää vähennystätekemättä tai pitää suoritettua kurinpitoran-gaistusta täytenä rangaistuksena teosta.— — — — — — — — — — — — — —

15 §

Rangaistusvankien kurinpitorangaistustenvähentäminen

Rangaistusvangille voidaan määrätä ran-gaistuslaitoksessa rikoksesta kurinpitoran-gaistus siten kuin siitä erikseen säädetään.Jos rangaistusvanki tuomioistuimessa tuo-mitaan rikoksesta, josta määrätyn kurinpito-rangaistuksen hän on kokonaan tai osaksisuorittanut, on rangaistuksesta vähennettäväkohtuullinen määrä, jollei ole perusteltua ai-hetta jättää vähennystä tekemättä tai pitääsuoritettua kurinpitorangaistusta täytenärangaistuksena teosta.

Sotilaskurinpitolaki

8 §:n 2 ja 3 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Jos rikoksentekijä on suorittanut kurinpi-

tomenettelyssä määrätyn rangaistuksen taikurinpito-ojennuksen joko kokonaan taiosaksi ja hänet tuomitaan sen jälkeen samas-ta rikoksesta tuomioistuimessa rangaistuk-seen, on jo täytäntöönpantu rangaistus jaojennus otettava kohtuullisessa määrin

16 §

Rikoslain 45 luvun alaisten henkilöidenkurinpitoseuraamusten vähentäminen

Rikoslain 45 luvun alaiselle henkilölle voi-daan kurinpitomenettelyssä määrätä soti-lasoikeudenkäyntilain 2 §:ssä tarkoitetustarikoksesta kurinpitorangaistus tai -ojennussiten kuin siitä erikseen säädetään. Jos täl-lainen henkilö on suorittanut kurinpitome-nettelyssä määrätyn rangaistuksen tai kurin-pito-ojennuksen joko kokonaan tai osaksi jahänet tuomitaan sen jälkeen samasta rikok-sesta tuomioistuimessa rangaistukseen, onjo täytäntöön pantu rangaistus ja ojennus

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus292

huomioon vähennyksenä tai katsottava ran-gaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua vä-hennystä laskettaessa yksi vapaudenmene-tysvuorokausi vastaa yhtä arestivuorokautta,kahden päivän kurinpitosakkoa, kahta pois-tumisrangaistus- tai poistumiskieltovuoro-kautta sekä kolmea kertaa ylimääräistä pal-velusta.

otettava kohtuullisessa määrin huomioonvähennyksenä tai katsottava rangaistuksentäydeksi suoritukseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua vähen-nystä laskettaessa yksi vapaudenmenetys-vuorokausi vastaa yhtä arestivuorokautta,kahden päivän kurinpitosakkoa, kahta pois-tumisrangaistus- tai poistumiskieltovuoro-kautta sekä kolmea kertaa ylimääräistä pal-velusta.

7 luku

Yhteisestä rangaistuksesta

3 §

Yhteinen sakkorangaistus

— — — — — — — — — — — — — —Yhteinen sakkorangaistus saa olla enin-

tään kaksisataaneljäkymmentä päiväsakkoa.Jos jostakin rikoksesta tuomittavalle sakko-rangaistukselle on 1 päivän kesäkuuta 1969jälkeen säädetty erityinen vähimmäismäärä,yhteinen sakkorangaistus ei saa olla sitäpienempi.

— — — — — — — — — — — — — —

3 §

Yhteinen sakkorangaistus

— — — — — — — — — — — — — —Yhteinen sakkorangaistus saa olla enin-

tään 240 päiväsakkoa. Sovellettaessa 6 lu-vun 8 §:n 2 momenttia yhteinen sakkoran-gaistus saa olla enintään 180 päiväsakkoa.Jos jostakin rikoksesta tuomittavalle sakko-rangaistukselle on 1 päivän kesäkuuta 1969jälkeen säädetty erityinen vähimmäismäärä,yhteinen sakkorangaistus ei saa olla sitäpienempi.— — — — — — — — — — — — — —

Laki yhdyskuntapalvelusta

3 §:n 2 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Aikaisempi yhdyskuntapalvelurangaistusvoidaan ottaa uutta rangaistusta tuomittaessahuomioon vastaavalla tavalla kuin aikai-sempi ehdoton vankeusrangaistus rikoslain7 luvun 6 §:n mukaan.

7 §

Aikaisemmin tuomitun yhdyskuntapalvelu-rangaistuksen huomioon ottaminen

Aikaisemmin tuomittu yhdyskuntapalvelu-rangaistus voidaan ottaa uutta rangaistustatuomittaessa huomioon vastaavalla tavallakuin aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus6 §:n mukaan.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

293

10 luku

Menettämisseuraamuksista

1 §

Menettämisseuraamuksen yleiset edellytyk-set

— — — — — — — — — — — — — —Menettämisseuraamuksen määrääminen

voi perustua myös rangaistavaksi säädettyyntekoon,— — — — — — — — — — — — — —

2) jonka tekijä on rangaistusvastuusta va-paa 3 luvun 9 tai 10 §:n taikka 10 a §:n 1momentin nojalla tai muulla vastaavalla pe-rusteella; taikka— — — — — — — — — — — — — —

1 §

Menettämisseuraamuksen yleiset edellytyk-set

— — — — — — — — — — — — — —Menettämisseuraamuksen määrääminen

voi perustua myös rangaistavaksi säädettyyntekoon,— — — — — — — — — — — — — —

2) jonka tekijä on rangaistusvastuusta va-paa 4 luvun 2 §:n, 4 §:n 2 momentin, 5 §:n2 momentin, 6 §:n 3 momentin tai 45 luvun26 b §:n 2 momentin nojalla; taikka— — — — — — — — — — — — — —

17 luku

Rikoksista yleistä järjestystä vastaan

23 §

Seuraamuksia koskevia säännöksiä

Joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tailievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan sa-malla tuomita menettäneeksi oikeutensa pi-tää tai hoitaa eläimiä taikka muuten vastataeläinten hyvinvoinnista. Eläintenpitokieltovoidaan määrätä myös henkilölle, joka tuo-mitaan eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentinnojalla eläinsuojelurikkomuksesta ja jotavoidaan pitää soveltumattomana tai kyke-nemättömänä huolehtimaan eläinten hyvin-voinnista. Kielto voidaan antaa määräajaksitai pysyvästi. Kielto voi koskea määrättyjeneläinlajien pitämistä tai eläinten pitämistäyleensä. Eläintenpitokielto voidaan määrätämyös henkilölle, joka jätetään rangaistuk-seen tuomitsematta 3 luvun 3 §:n nojalla.Kielto on voimassa muutoksenhausta huo-limatta, kunnes asia on ratkaistu lainvoimai-sesti.— — — — — — — — — — — — — —

23 §

Seuraamuksia koskevia säännöksiä

Joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tailievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan sa-malla tuomita menettäneeksi oikeutensa pi-tää tai hoitaa eläimiä taikka muuten vastataeläinten hyvinvoinnista. Eläintenpitokieltovoidaan määrätä myös henkilölle, joka tuo-mitaan eläinsuojelulain 54 §:n 1 momentinnojalla eläinsuojelurikkomuksesta ja jotavoidaan pitää soveltumattomana tai kyke-nemättömänä huolehtimaan eläinten hyvin-voinnista. Kielto voidaan antaa määräajaksitai pysyvästi. Kielto voi koskea määrättyjeneläinlajien pitämistä tai eläinten pitämistäyleensä. Eläintenpitokielto voidaan määrätämyös henkilölle, joka jätetään rangaistuk-seen tuomitsematta 3 luvun 4 §:n 2 momen-tin nojalla. Kielto on voimassa muutoksen-hausta huolimatta, kunnes asia on ratkaistulainvoimaisesti.— — — — — — — — — — — — — —

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus294

45 luku

Sotilasrikoksista

3 luvun 10 a §:n 2 mom.

— — — — — — — — — — — — — —Käskyn täyttämättä jättämisestä ei saa

tuomita rangaistusta, jos käskyn täyttäminenolisi johtanut selvästi virka- tai palvelusvel-vollisuuden vastaiseen taikka muuten sel-västi lainvastaiseen tekoon.

14 §

Niskoittelu

— — — — — — — — — — — — — —Käskyn täyttämättä jättämisestä ei saa

tuomita rangaistusta, jos käskyn täyttäminenolisi johtanut selvästi virka- tai palvelusvel-vollisuuden vastaiseen taikka muuten sel-västi lainvastaiseen tekoon.

3 luvun 8 a §

Vartio-, päivystys- tai poliisitehtävää suo-rittavalla sotilaalla, joka kohtaa vastarintaa,on oikeus käyttää sellaisia voimakeinoja,joita joukon tai vartioitavan kohteen turval-lisuuteen taikka muuten virka- tai palvelus-tehtävän laatuun ja vastarinnan vaarallisuu-teen nähden voidaan pitää puolustettavina.Edellä mainituin edellytyksin vartiomiehelläon oikeus voimakeinojen käyttöön myös,milloin joku hänen pysähtymiskäskystäänhuolimatta lähestyy vartioitavaa aluetta,jonne tuleminen on kielletty.

Milloin käskynalainen taistelussa, merihä-dässä tai vastaavassa joukolle tai sen toi-minnalle erityisen vaarallisessa tilanteessaesimiehen kiellosta huolimatta pakenee, vä-kivaltaisesti vastustaa esimiestä tai ei nouda-ta esimiehen vaaran torjumiseksi antamaakäskyä, vaikka käsky on toistettu, esimiehel-lä on oikeus käyttää kuuliaisuuden ja järjes-tyksen palauttamiseksi käskynalaista vas-taan sellaisia voimakeinoja, joita käs-kynalaisen teon vaarallisuuteen nähden sekätilanne muutenkin huomioon ottaen voidaanpitää teon estämiseksi tai käskyn täyttämi-seksi puolustettavina.

Sotavangin paetessa on sillä, jonka tehtä-vänä on estää pakeneminen, oikeus käyttää

Täydentäviä säännöksiä

26 a §

Voimakeinojen käyttö

Jos vartio-, päivystys- tai poliisitehtävääsuorittava sotilas kohtaa vastarintaa, hänelläon oikeus käyttää sellaisia vastarinnan mur-tamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joitavoidaan pitää puolustettavina, kun otetaanhuomioon joukon tai vartioitavan kohteenturvallisuus, virka- tai palvelustehtävän laa-tu ja vastarinnan vaarallisuus. Edellä maini-tuin edellytyksin vartiomiehellä on oikeusvoimakeinojen käyttöön myös, kun joku hä-nen pysähtymiskäskystään huolimatta lähes-tyy vartioitavaa aluetta, jonne tuleminen onkielletty.

Jos käskynalainen taistelussa, merihädässätai vastaavassa joukolle tai sen toiminnalleerityisen vaarallisessa tilanteessa esimiehenkiellosta huolimatta pakenee, väkivaltaisestivastustaa esimiestä tai ei noudata esimiehenvaaran torjumiseksi antamaa käskyä, vaikkakäsky on toistettu, esimiehellä on oikeuskäyttää käskynalaista vastaan sellaisia kuu-liaisuuden ja järjestyksen palauttamiseksitarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pi-tää teon estämiseksi tai käskyn täyttämiseksipuolustettavina, kun otetaan huomioon käs-kynalaisen teon vaarallisuus ja tilanne muu-tenkin.

Sotavangin paetessa on sillä, jonka tehtä-vänä on estää pakeneminen, oikeus käyttää

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

295

8 §:n 2 momentissa säädettyjä voimakeino-ja.

rangaistusten täytäntöönpanosta annetunlain (39/1889) 2 luvun 11 b §:ssä säädettyjävoimakeinoja.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.

3 luvun 10 a §:n 1 mom.

Teosta, jonka sotilas on tehnyt esimiehen-sä käskystä, tuomitaan käskynalainen ran-gaistukseen vain, jos hän on selvästi käsittä-nyt, että hän käskyn täyttämällä toimisi lakiataikka virka- tai palvelusvelvollisuutta vas-taan. Jos kuitenkin teko on tapahtunut sellai-sissa olosuhteissa, ettei käskynalainen olevoinut niiden vuoksi olla käskyä täyttämät-tä, hänet saadaan jättää rangaistukseen tuo-mitsematta.— — — — — — — — — — — — — —

26 b §

Esimiehen käsky

Teosta, jonka sotilas on tehnyt esimiehen-sä käskystä, tuomitaan käskynalainen ran-gaistukseen vain, jos:

1) hän on käsittänyt, että hän käskyn täyt-tämällä toimisi lakia taikka virka- tai palve-lusvelvollisuutta vastaan; tai

2) hänen olisi pitänyt ymmärtää käskyn jasen edellyttämän teon oikeudenvastaisuus,kun otetaan huomioon käsketyn teon lain-vastaisuuden ilmeisyys.

Jos teko on tapahtunut olosuhteissa, joissakäskynalaiselta ei voitu kohtuudella edellyt-tää käskyn täyttämättä jättämistä, tekijä onkuitenkin rangaistusvastuusta vapaa.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp296

2.

Laki

pakkokeinolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun pakkokeinolain (450/1987) 1 luvun 1 §:ään,

sellaisena kuin se on osaksi laissa 213/1995, uusi 4 ja 5 momentti ja lukuun uusi 2 a § seuraa-vasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

1 luku

Kiinniottaminen, pidättäminen ja vangitseminen

Kiinniottaminen

1 §

Jokamiehen kiinniotto-oikeus

Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pa-kenemasta tavatun rikoksentekijän, jos ri-koksesta saattaa seurata vankeutta tai rikoson lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kaval-lus, lievä luvaton käyttö, lievä vahingontekotai lievä petos.

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, jokaviranomaisen antaman etsintäkuulutuksenmukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettavapoliisimiehelle.

Rikoslaki

3 luvun 8 §:n 4 mom.— — — — — — — — — — — — — —

Edellä mainittu oikeus voimakeinojenkäyttämiseen on niin ikään sillä, joka pak-kokeinolain (450/87) 1 luvun 1 §:n nojallaon ottanut toisen kiinni, mikäli tämä tekeehänelle vastarintaa.

1 §

Jokamiehen kiinniotto-oikeus

Jokainen saa ottaa kiinni verekseltä tai pa-kenemasta tavatun rikoksentekijän, jos ri-koksesta saattaa seurata vankeutta tai rikoson lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kaval-lus, lievä luvaton käyttö, lievä vahingontekotai lievä petos.

Jokainen saa ottaa kiinni myös sen, jokaviranomaisen antaman etsintäkuulutuksenmukaan on pidätettävä tai vangittava.

Kiinni otettu on viipymättä luovutettavapoliisimiehelle.

Jos kiinniotettava tekee vastarintaa, kiin-niottajalla on lupa käyttää sellaisia kiinniot-tamisen toimittamiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan pitää kokonaisuutenaarvioiden puolustettavina, kun otetaanhuomioon rikoksen laatu, kiinniotettavankäyttäytyminen ja tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

297

Asetus rikoslain voimaanpanemisesta

12 §

Älköön kukaan omin valloin ottako takai-sin sitä, minkä tuntee omaksensa, olkoonpahäneltä rikoksen kautta vietyä, taikka ka-donnutta, vaan turvautukoon poliisiviran-omaiseen taikka tuomariin; ottakoon kuiten-kin omansa takaisin irtaimelta tahi tuntemat-tomalta mieheltä, taikka siltä, jonka varookarkaavan, taikka rikoksentekijältä vereksel-tään.

Rikoslaki

3 luvun 7 §Jos joku luvattomasti tunkeutuu toisen

huoneeseen, taloon, kartanoon tahi alukseen,taikka tekee vastarintaa sille, joka verekseltätahtoo omansa ottaa takaisin, olkoon hätä-varjelus niinikään oikeutettu.

2 a §

Itseapu

Rikoksen kautta menetetyn tai muutoinkadotetun irtaimen omaisuuden takaisinhankkimiseksi on turvauduttava viranomai-sen apuun. Toimet tällaisen omaisuuden ta-kaisin ottamiseksi ovat kuitenkin itseapunasallittuja, jos:

1) omaisuus on rikoksen kautta menetettyja toimiin omaisuuden takaisinottamiseksion ryhdytty välittömästi rikoksen tapahdut-tua; tai

2) menetetty tai kadotettu omaisuus muis-sa tapauksissa otetaan takaisin siltä, jokapitää sitä oikeudettomasti hallussaan, eikäsaatavilla ollut riittävää ja oikea-aikaistaviranomaisapua.

Edellä tarkoitetuissa tilanteissa saa kui-tenkin käyttää vain sellaisia omaisuuden ta-kaisin hankkimiseksi tarpeellisia keinoja,joita voidaan pitää kokonaisuutena arvioi-den puolustettavina, kun otetaan huomioontapahtuneen oikeudenloukkauksen ilmeisyyssekä uhkaavan oikeudenmenetyksen suuruusja todennäköisyys.

Rangaistavasta omankädenoikeudestasäädetään rikoslain 17 luvun 9 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp298

3.

Laki

poliisilain 27 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun poliisilain (493/1995) 27 §:n 4 momentti seu-

raavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

27 §

Voimakeinojen käyttö

Poliisimiehellä on virkatehtävää suoritta-essaan oikeus vastarinnan murtamiseksi,henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniotta-misen toimittamiseksi, vapautensa menettä-neen pakenemisen estämiseksi, esteen pois-tamiseksi taikka välittömästi uhkaavan ri-koksen tai muun vaarallisen teon tai tapah-tuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeelli-sia voimakeinoja, joita voidaan pitääpuolustettavina.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon tehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Sillä, joka poliisimiehen pyynnöstä tai tä-män suostumuksella tilapäisesti avustaa po-liisimiestä tilanteessa, jossa on välttämätön-tä turvautua sivullisen voimakeinoapuunerittäin tärkeän ja kiireellisen poliisin virka-tehtävän suorittamisessa, on oikeus poliisi-miehen ohjauksessa sellaisten välttämättö-mien voimakeinojen käyttämiseen, joihinpoliisimies toimivaltansa nojalla hänet val-tuuttaa.

27 §

Voimakeinojen käyttö

Poliisimiehellä on virkatehtävää suoritta-essaan oikeus vastarinnan murtamiseksi,henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniotta-misen toimittamiseksi, vapautensa menettä-neen pakenemisen estämiseksi, esteen pois-tamiseksi taikka välittömästi uhkaavan ri-koksen tai muun vaarallisen teon tai tapah-tuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeelli-sia voimakeinoja, joita voidaan pitääpuolustettavina.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon tehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Sillä, joka poliisimiehen pyynnöstä tai tä-män suostumuksella tilapäisesti avustaa po-liisimiestä tilanteessa, jossa on välttämätön-tä turvautua sivullisen voimakeinoapuunerittäin tärkeän ja kiireellisen poliisin virka-tehtävän suorittamisessa, on oikeus poliisi-miehen ohjauksessa sellaisten välttämättö-mien voimakeinojen käyttämiseen, joihinpoliisimies toimivaltansa nojalla hänet val-tuuttaa.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

299

Hätävarjelusta ja pakkotilasta säädetäänrikoslaissa.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp300

4.

Laki

rajavartiolaitoksesta annetun lain 24 ja 51 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rajavartiolaitoksesta 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetun lain (320/1999) 51 §:n

1 ja 2 momentti jalisätään 24 §:ään uusi 4 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

24 §

Voimakeinojen käyttö

Rajavartiomiehellä on rajavartiolaitoksenvalvonta-alueella virkatehtävää suorittaes-saan oikeus vastarinnan murtamiseksi, hen-kilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisentoimittamiseksi, vapautensa menettäneenpakenemisen estämiseksi, esteen poistami-seksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksentai muun vaarallisen teon tai tapahtuman es-tämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voi-makeinoja, joita voidaan pitää puolustetta-vina.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen voi-makeinojen puolustettavuutta arvioitaessaon otettava huomioon virkatehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Sillä, joka rajavartiomiehen pyynnöstä taitämän suostumuksella tilapäisesti avustaarajavartiomiestä tilanteessa, jossa on välttä-mätöntä turvautua sivullisen voimakei-noapuun erittäin tärkeän ja kiireellisen raja-vartiolaitoksen tehtävän suorittamisessa, onoikeus rajavartiomiehen ohjauksessa sellais-ten välttämättömien voimakeinojen käyttä-miseen, joihin rajavartiomies toimivaltansarajoissa hänet valtuuttaa.

24 §

Voimakeinojen käyttö

Rajavartiomiehellä on rajavartiolaitoksenvalvonta-alueella virkatehtävää suorittaes-saan oikeus vastarinnan murtamiseksi, hen-kilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisentoimittamiseksi, vapautensa menettäneenpakenemisen estämiseksi, esteen poistami-seksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksentai muun vaarallisen teon tai tapahtuman es-tämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voi-makeinoja, joita voidaan pitää puolustetta-vina.

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen voi-makeinojen puolustettavuutta arvioitaessaon otettava huomioon virkatehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Sillä, joka rajavartiomiehen pyynnöstä taitämän suostumuksella tilapäisesti avustaarajavartiomiestä tilanteessa, jossa on välttä-mätöntä turvautua sivullisen voimakei-noapuun erittäin tärkeän ja kiireellisen raja-vartiolaitoksen tehtävän suorittamisessa, onoikeus rajavartiomiehen ohjauksessa sellais-ten välttämättömien voimakeinojen käyttä-miseen, joihin rajavartiomies toimivaltansarajoissa hänet valtuuttaa.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

301

51 §

Sotilasrikossäännösten soveltaminen

Rajavartiolaitoksen sotilasviroissa palve-levat ovat rikoslain (39/1889) 45 luvun soti-laita koskevien säännösten alaisia.

Sota-aikana ovat rikoslain 45 luvun sään-nösten alaisia rajavartiolaitoksessa myös sa-notun luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu-ja tehtäviä vastaavissa tehtävissä palvelevathenkilöt.

— — — — — — — — — — — — — —

51 §

Sotilasrikossäännösten soveltaminen

Rajavartiolaitoksen sotilasviroissa palve-levat ovat rikoslain 45 luvun sotilaita kos-kevien säännösten alaisia lukuun ottamattaluvun 26 a §:ää.

Sota-aikana ovat rikoslain 45 luvun sään-nösten alaisia rajavartiolaitoksessa myös lu-vun 28 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tehtä-viä vastaavissa tehtävissä palvelevat henki-löt, joihin ei kuitenkaan sovelleta sanotunluvun 26 a §:ää.— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp302

5.

Laki

tullilain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun tullilain (1466/1994) 17 §, sellaisena kuin se

on laissa 505/1995, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

17 §Mitä poliisilain (493/95) 27 §:n 1 ja

2 momentissa säädetään poliisimiehen oi-keudesta käyttää eräissä tapauksissa voima-keinoja, sovelletaan vastaavasti tullimie-heen. Henkilöön, joka avustaa tullimiestätämän pyynnöstä tai suostumuksella virka-tehtävän suorittamisessa, on voimassa, mitäpoliisilain 46 §:ssä säädetään.

17 §Mitä poliisilain (493/1995) 27 §:n 1, 2 ja

4 momentissa säädetään poliisimiehen oi-keudesta käyttää eräissä tapauksissa voima-keinoja, sovelletaan vastaavasti tullimie-heen. Henkilöön, joka avustaa tullimiestätämän pyynnöstä tai suostumuksella virka-tehtävän suorittamisessa, sovelletaan, mitäpoliisilain 46 §:ssä säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 303

6.

Laki

järjestyksenvalvojista annetun lain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään järjestyksenvalvojista 22 päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain (533/1999) 9 §:ään

uusi 4 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

9 §

Voimakeinojen käyttö

Järjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suo-rittaessaan oikeus henkilön pääsyn estämi-seksi, paikalta poistamiseksi, kiinniottami-sen toimittamiseksi, kiinni otetun tarkasta-miseksi tai pakenemisen estämiseksi, esi-neen tai aineen poisottamiseksi taikka esteenpoistamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitää puolustet-tavina.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon tehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Järjestyksenvalvojan avustaessa poliisiaon lisäksi voimassa, mitä poliisilain(493/1995) 27 §:ssä säädetään poliisimiestätilapäisesti avustavan henkilön oikeudestavoimakeinojen käyttöön.

9 §

Voimakeinojen käyttö

Järjestyksenvalvojalla on tehtäväänsä suo-rittaessaan oikeus henkilön pääsyn estämi-seksi, paikalta poistamiseksi, kiinniottami-sen toimittamiseksi, kiinni otetun tarkasta-miseksi tai pakenemisen estämiseksi, esi-neen tai aineen poisottamiseksi taikka esteenpoistamiseksi käyttää sellaisia tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitää puolustet-tavina.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon tehtävän tärkeysja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus,käytettävissä olevat voimavarat sekä muuttilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavatseikat.

Järjestyksenvalvojan avustaessa poliisiaon lisäksi voimassa, mitä poliisilain(493/1995) 27 §:ssä säädetään poliisimiestätilapäisesti avustavan henkilön oikeudestavoimakeinojen käyttöön.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp304

7.

Laki

rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rangaistusten täytäntöönpanosta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun lain

(39/1889) 2 luvun 2 a § ja 13 §:n 1 momentti sekä 5 luvun 9 §, sellaisina kuin ne ovat, 2 luvun2 a § laissa 958/1976 ja 13 §:n 1 momentti laissa 580/2001 sekä 5 luvun 9 § laissa 703/1991,sekä

lisätään 2 lukuun uusi 11 b § seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

2 luku

Yleisiä säännöksiä vankeusrangaistuksesta ja sakon muuntorangaistuksesta

2 a §Rikoslain 3 luvun 11 §:ssä tarkoitettu va-

paudenmenetystä vastaava vähennys otetaanrangaistuksen täytäntöönpanossa huomioonsen pituisena kuin tuomioistuimen päätök-sessä on määrätty. Samaa kalenteriaikaakoskeva vähennys otetaan huomioon vainkerran. Jos tuomittu on päätöksessä mainit-tuna kalenteriaikana suorittanut vankeusran-gaistusta tai sakon muuntorangaistusta, vä-hennystä ei tältä ajalta ole laskettava.

2 a §Rikoslain (39/1889) 6 luvun 13 §:ssä tar-

koitettu vapaudenmenetystä vastaava vä-hennys otetaan rangaistuksen täytäntöön-panossa huomioon sen pituisena kuin tuo-mioistuimen päätöksessä on määrätty. Sa-maa kalenteriaikaa koskeva vähennys ote-taan huomioon vain kerran. Jos tuomittu onpäätöksessä mainittuna kalenteriaikana suo-rittanut vankeusrangaistusta tai sakon muun-torangaistusta, vähennystä ei tältä ajalta olelaskettava.

Rikoslaki

3 luvun 8 §:n 2 ja 3 mom.— — — — — — — — — — — — — —

Milloin kiinniotettava, pidätettävä taivangittava henkilö tekemällä vastarintaa ta-hi pakenemalla koettaa välttää kiinni joutu-misen, taikka, jos rangaistusvanki tai muukiinniotettu, pidätetty tahi vangittu henkilöyrittää karata tai tekee vastarintaa vangin-vartijalle taikka muulle, jonka tehtävänä onestää karkaaminen tai joka on ohjaamassahäntä järjestykseen, on silloinkin oikeuskäyttää sellaisia voimakeinoja, joitakiinniottamisen toimittamiseksi,karkaamisen estämiseksi tai järjestyksenylläpitämiseksi voidaan olosuhteisiin

11 b §

Jos vanki yrittää karata tai tekee vastarin-taa vartijalle taikka muulle, jonka tehtävänäon estää karkaaminen tai joka on ohjaamas-sa vankia järjestykseen, on tällä oikeus käyt-tää sellaisia karkaamisen estämiseksi tai jär-jestyksen ylläpitämiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan olosuhteisiin nähdenpitää puolustettavina. Laki on sama, jos ky-symyksessä olevissa tapauksissa vastarintaatekee joku muu kuin vanki.

Sillä, joka 1 momentissa mainitun henki-lön pyynnöstä tai tämän suostumuksellaavustaa tässä tarkoitetun virkatehtävän suo-

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

305

tettavina. Laki on sama, milloin kysymyk-sessä olevissa tapauksissa vastarintaa tekeejoku muu kuin edellä mainittu henkilö.

Kun jollakulla 1 tai 2 momentin mukaanon oikeus käyttää voimakeinoja, on samaoikeus myös sillä, joka on apuna virkatehtä-vän suorittamisessa.— — — — — — — — — — — — — —

rittamisessa, on oikeus sellaisten karkaami-sen estämiseksi tai järjestyksen ylläpitämi-seksi tarpeellisten voimakeinojen käyttämi-seen, joita voidaan olosuhteisiin nähden pi-tää puolustettavina.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

13 §Määräajaksi vankeusrangaistukseen tuo-

mittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapau-teen, kun hän on suorittanut rangaistukses-taan, tuomioistuimen rikoslain 3 luvun 11§:n nojalla tekemä vähennys mukaan luettu-na, kaksi kolmannesta tai, milloin eh-donalaiseen vapauteen päästämiseen on eri-tyisiä syitä, puolet siitä, kummassakin tapa-uksessa kuitenkin vähintään 14 päivää. Eri-tyisenä syynä pidetään sitä, ettei vanki ri-koksen tekopäivää edeltäneiden kolmenvuoden aikana ole suorittanut rangaistuslai-toksessa vankeusrangaistusta eikä ollut eris-tettynä pakkolaitoksessa.— — — — — — — — — — — — — —

13 §Määräajaksi vankeusrangaistukseen tuo-

mittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapau-teen, kun hän on suorittanut rangaistukses-taan, tuomioistuimen rikoslain 6 luvun13 §:n nojalla tekemä vähennys mukaan lu-ettuna, kaksi kolmannesta tai, jos ehdonalai-seen vapauteen päästämiseen on erityisiäsyitä, puolet siitä, kummassakin tapauksessakuitenkin vähintään 14 päivää. Erityisenäsyynä pidetään sitä, ettei vanki rikoksen te-kopäivää edeltäneiden kolmen vuoden aika-na ole suorittanut rangaistuslaitoksessa van-keusrangaistusta eikä ollut eristettynä pak-kolaitoksessa.— — — — — — — — — — — — — —

5 luku

Täytäntöönpanosta nuorisovankilassa

9 §Vanki voidaan päästää nuorisovankilasta

ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorit-tanut rangaistuksestaan, tuomioistuimen ri-koslain 3 luvun 11 §:n nojalla tekemä vä-hennys mukaan luettuna, kolmanneksen.

9 §Vanki voidaan päästää nuorisovankilasta

ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorit-tanut rangaistuksestaan, tuomioistuimen ri-koslain 6 luvun 13 §:n nojalla tekemä vä-hennys mukaan luettuna, kolmanneksen.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp306

8.

Laki

tutkintavankeudesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään tutkintavankeudesta 19 päivänä heinäkuuta 1974 annettuun lakiin (615/1974) uusi

15 a § seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

(uusi)15 a §

Mitä rangaistusten täytäntöönpanosta an-netun lain (39/1889) 2 luvun 11 b §:ssäsäädetään oikeudesta käyttää voimakeinoja,sovelletaan vastaavasti, jos tutkintavankiyrittää karata tai tekee vastarintaa taikkamuu henkilö tekee vastarintaa.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 307

9.

Laki

ilmailulain 37 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 3 päivänä maaliskuuta 1995 annetun ilmailulain (281/1995) 37 § seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

37 §

Järjestys ja pakkokeinot

Jos ilma-alus on vaarassa tai jos matkusta-jien tai miehistön turvallisuus muutoin vaa-tii, päälliköllä on oikeus käyttää kaikkiaasianmukaisia keinoja, kuten kiinniottoa,henkilön tai tavaran tarkastusta tai muitavastaavia toimia, jotka ovat välttämättömiäjärjestyksen palauttamiseksi tai turvallisuut-ta uhkaavan vaaran torjumiseksi. Jokainenmiehistön jäsen on velvollinen ilman erikäskyä antamaan päällikölle tarvittavaaapua ja päällikön kehotuksesta on myösmatkustajalla oikeus antaa sellaista apua.

Miehistön jäsenellä ja matkustajalla on oi-keus ryhtyä puolustettavissa oleviin estäviintoimenpiteisiin ilman päällikön kehotusta,kun on perusteltua syytä uskoa, että toimen-pide on välttämätön ilma-aluksen taikka sii-nä olevien henkilöiden tai tavaroiden suoje-lemiseksi.

37 §

Järjestys ja pakkokeinot

Jos ilma-alus on vaarassa tai jos matkusta-jien tai miehistön turvallisuus muutoin vaa-tii, päälliköllä on oikeus käyttää kiinniottoa,henkilön tai tavaran tarkastusta tai muitavastaavia järjestyksen palauttamiseksi taiturvallisuutta uhkaavan vaaran torjumiseksitarpeellisia keinoja, joita voidaan pitää ko-konaisuutena arvioiden puolustettavina, kunotetaan huomioon vaaran suuruus ja tilannemuutenkin. Jokainen miehistön jäsen onvelvollinen ilman eri käskyä antamaan pääl-likölle tarvittavaa apua. Päällikön kehotuk-sesta on myös matkustajalla oikeus antaasellaista apua.

Miehistön jäsenellä ja matkustajalla on oi-keus ryhtyä 1 momentissa tarkoitettuihintoimenpiteisiin ilman päällikön kehotusta,kun on perusteltua syytä uskoa, että toimen-pide on välttämätön ilma-aluksen taikka sii-nä olevien henkilöiden tai tavaroiden suoje-lemiseksi.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp308

10.

Laki

järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä annetun lain 4 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan järjestyksen pitämisestä joukkoliikenteessä 17 päivänä kesäkuuta 1977 annetun

lain (472/1977) 4 § seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

4 §Jos kulkuneuvosta poistettava tai kiinni-

otettava matkustaja tekemällä vastarintaakoettaa välttää poistamisen tai kiinniottami-sen, kuljettajalla on oikeus käyttää sellaisiavoimakeinoja, joita matkustajan poistami-seksi tai kiinniottamiseksi voidaan hänenkäyttäytymisensä ja muut olosuhteet huomi-oon ottaen pitää puolustettavina. Sama oi-keus on kuljettajaa auttavalla matkustajalla.

Jos on käytetty ankarampia voimakeinojakuin 1 momentin mukaan voidaan pitääpuolustettavina tekijä on tuomittava noudat-taen, mitä rikoslain 3 luvun 9 §:ssä on vas-taavan tapauksen varalta säädetty.

4 §Jos kulkuneuvosta poistettava tai kiinni

otettava matkustaja koettaa vastarintaa te-kemällä välttää poistamisen tai kiinni otta-misen, kuljettajalla on oikeus käyttää sellai-sia matkustajan poistamiseksi tai kiinni ot-tamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joitavoidaan pitää puolustettavina, kun otetaanhuomioon matkustajan käyttäytyminen jamuut olosuhteet. Sama oikeus on kuljettajaaauttavalla matkustajalla.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 309

11.

Laki

joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

(469/1979) 11 §:n 2 ja 3 momentti, sellaisena kuin niistä on 2 momentti laissa 540/1982, seu-raavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

11 §

Tarkastajan oikeudet ja vastuu

— — — — — — — — — — — — — —Jos matkustaja vastarintaa tekemällä koet-

taa välttää kiinniottamisen, poliisin luo toi-mittamisen taikka kulkuneuvosta tai 1 §:n2 momentissa tarkoitetulta laiturialueeltapoistamisen, tarkastajalla on oikeus käyttääsellaisia voimakeinoja, joita toimenpiteensuorittamiseksi voidaan matkustajan käyt-täytyminen ja muut olosuhteet huomioon ot-taen pitää puolustettavina.

Jos on käytetty ankarampia voimakeinojakuin 2 momentin mukaan voidaan pitääpuolustettavina, tekijä on tuomittava noudat-taen, mitä rikoslain 3 luvun 9 §:ssä on vas-taavan tapauksen varalta säädetty.— — — — — — — — — — — — — —

11 §

Tarkastajan oikeudet ja vastuu

— — — — — — — — — — — — — —Jos matkustaja koettaa vastarintaa teke-

mällä välttää kiinni ottamisen, poliisin luotoimittamisen taikka kulkuneuvosta tai 1 §:n2 momentissa tarkoitetulta laiturialueeltapoistamisen, tarkastajalla on oikeus käyttääsellaisia toimenpiteen suorittamiseksi tar-peellisia voimakeinoja, joita voidaan pitääpuolustettavina, kun otetaan huomioon mat-kustajan käyttäytyminen ja muut olosuhteet.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp310

12.

Laki

vartioimisliikelain 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 4 päivänä maaliskuuta 1983 annetun vartioimisliikelain (237/1983) 5 § seuraa-

vasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

5 §Jos 4 §:ssä tarkoitettu poistettava henkilö

tekemällä vastarintaa koettaa välttää pois-tamisen, vartijalla on oikeus käyttää sellaisiavoimakeinoja, joita henkilön poistamiseksivoidaan hänen käyttäytymisensä ja muutolosuhteet huomioon ottaen pitää puolustet-tavina.

Jos on käytetty ankarampia voimakeinojakuin 1 momentin mukaan voidaan pitääpuolustettavina, tekijä on tuomittava noudat-taen, mitä rikoslain 3 luvun 9 §:ssä on vas-taavan tapauksen varalta säädetty.

5 §Jos 4 §:ssä tarkoitettu poistettava henkilö

koettaa vastarintaa tekemällä välttää pois-tamisen, vartijalla on oikeus käyttää sellaisiahenkilön poistamiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan pitää puolustettavina,kun otetaan huomioon henkilön käyttäyty-minen ja muut olosuhteet.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 311

13.

Laki

puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 6 ja 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan puolustusvoimien virka-avusta poliisille 5 päivänä joulukuuta 1980 annetun lain

(781/1980) 6 §:n 1 ja 2 momentti ja 8 §, sellaisena kuin niistä on 6 §:n 2 momentti laissa346/1998, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

6 §Virka-apuosastoon kuuluvan oikeudesta

hätävarjeluun on voimassa, mitä rikoslain 3luvun 6 ja 7 §:ssä on säädetty.

Virka-apuosastoon kuuluvalla, joka tämänlain mukaisesti suorittaa virka-aputehtävää,on erittäin tärkeässä ja kiireellisessä tehtä-vässä oikeus poliisimiehen ohjauksessakäyttää tehtävän suorittamiseksi sellaisiavälttämättömiä voimakeinoja, joihin polii-simies hänet toimivaltansa nojalla valtuuttaaja joita tilanne huomioon ottaen voidaan pi-tää puolustettavina.— — — — — — — — — — — — — —

6 §Virka-apuosastoon kuuluvan oikeudesta

hätävarjeluun on voimassa, mitä rikoslain4 luvun 4 §:ssä säädetään.

Virka-apuosastoon kuuluvalla, joka tämänlain mukaisesti suorittaa virka-aputehtävää,on erittäin tärkeässä ja kiireellisessä tehtä-vässä oikeus poliisimiehen ohjauksessakäyttää sellaisia tehtävän suorittamiseksitarpeellisia voimakeinoja, joihin poliisimieshänet toimivaltansa nojalla valtuuttaa ja joi-ta tilanne huomioon ottaen voidaan pitääpuolustettavina.— — — — — — — — — — — — — —

8 §Hätävarjelun liioittelusta on voimassa, mi-

tä rikoslain 3 luvun 9 §:n 1 momentissa onsäädetty.

Jos virka-aputehtävää suoritettaessa onkäytetty ankarampia voimakeinoja kuin teh-tävän laatuun ja vastarinnan vaarallisuuteennähden sekä tilanne muutoinkin huomioonottaen voidaan pitää puolustettavina, tekijäon tuomittava noudattaen, mitä rikoslain 3luvun 9 §:n 2 momentissa on vastaavan ta-pauksen varalta säädetty.

8 §Hätävarjelun liioittelusta säädetään rikos-

lain 4 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 7 §:ssä.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp312

14.

Laki

merimieslain 74 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 7 päivänä kesäkuuta 1978 annetun merimieslain (423/1978) 74 §:n 1 ja 2 mo-

mentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

74 §

Järjestyksen ylläpitäminen

Järjestyksen ylläpitämiseksi aluksessa onpäälliköllä ja häntä avustavalla henkilölläoikeus käyttää sellaisia voimakeinoja, joitavastarinnan vaarallisuuteen nähden ja tilan-ne muutoinkin huomioon ottaen voidaan pi-tää puolustettavina.

Jos 1 momentissa tarkoitetussa tapaukses-sa on käytetty ankarampia voimakeinojakuin sanotun momentin mukaan voidaan pi-tää puolustettavina, voidaan tekijä tuomitarikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaanalennettuun rangaistukseen. Jos olosuhteetolivat sellaiset ettei tekijä voinut malttaamieltään, ei häntä saa rangaistukseen tuomi-ta.— — — — — — — — — — — — — —

74 §

Järjestyksen ylläpitäminen

Päälliköllä ja häntä avustavalla henkilölläon oikeus käyttää aluksessa sellaisia järjes-tyksen ylläpitämiseksi tarpeellisia voima-keinoja, joita voidaan pitää puolustettavina,kun otetaan huomioon vastarinnan vaaralli-suus ja tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 313

15.

Laki

ulosottolain 3 luvun 30 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 3 päivänä joulukuuta 1895 annetun ulosottolain (37/1895) 3 luvun 30 §, sellaise-

na kuin se on laissa 622/1967, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

3 luku

Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta

30 §Ulosottomiehellä on oikeus, mikäli täytän-

töönpanossa tarvitaan, avauttaa lukkoja jaovia sekä etsityttää huoneita ja säilytyspaik-koja. Vastarintaa kohdatessaan ulosottomie-hellä on oikeus saada poliisilta virka-apua,mutta voi hän itsekin käyttää sellaisia voi-makeinoja, joita virkatehtävän laatuun javastarinnan vaarallisuuteen nähden sekä ti-lanteen muutoinkin huomioon ottaen voi-daan pitää puolustettavina.

30 §Ulosottomiehellä on oikeus avauttaa luk-

koja ja ovia sekä etsityttää huoneita ja säily-tyspaikkoja, jos täytäntöönpanossa sitätarvitaan. Vastarintaa kohdatessaanulosottomiehellä on oikeus saada poliisiltavirka-apua, mutta hän voi itsekin käyttääsellaisia vastarinnan murtamiseksitarpeellisia voimakeinoja, joita voidaanpitää puolustettavina, kun otetaan huomioonvirkatehtävän laatu ja vastarinnanvaarallisuus sekä tilanne muutenkin.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuu-

ta 20 .———

HE 44/2002 vp314

16.

Laki

turvatarkastuksista tuomioistuimissa annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan turvatarkastuksista tuomioistuimissa 3 päivänä joulukuuta 1999 annetun lain

(1121/1999) 6 § seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

6 §

Henkilön poistaminen tuomioistuimesta

Jos henkilö kieltäytyy turvatarkastustoi-menpiteestä, turvatarkastaja voi poistaa hä-net tuomioistuimesta.

Turvatarkastaja voi tarvittaessa käyttäähenkilön poistamiseksi tuomioistuimestasellaisia voimakeinoja, joita henkilön käyt-täytyminen ja muut olosuhteet huomioon ot-taen voidaan pitää puolustettavina. Tuomio-istuimen palveluksessa oleva muu kuin vir-kamies ja edellä 4 §:n 2 momentissa tarkoi-tettu turvatarkastaja ei kuitenkaan saa käyt-tää voimakeinoja henkilön poistamiseksituomioistuimesta, ellei muusta lainsäädän-nöstä muuta johdu.

6 §

Henkilön poistaminen tuomioistuimesta

Jos henkilö kieltäytyy turvatarkastustoi-menpiteestä, turvatarkastaja voi poistaa hä-net tuomioistuimesta.

Turvatarkastaja voi tarvittaessa käyttääsellaisia henkilön poistamiseksi tuomiois-tuimesta tarpeellisia voimakeinoja, joitavoidaan pitää puolustettavina, kun otetaanhuomioon henkilön käyttäytyminen ja muutolosuhteet. Tuomioistuimen palveluksessaoleva muu kuin virkamies ja edellä 4 §:n2 momentissa tarkoitettu turvatarkastaja eikuitenkaan saa käyttää voimakeinoja henki-lön poistamiseksi tuomioistuimesta, elleimuusta lainsäädännöstä muuta johdu.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 315

17.

Laki

turvatarkastuksista lentoliikenteessä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan turvatarkastuksista lentoliikenteessä 22 päivänä huhtikuuta 1994 annetun lain

(305/1994) 6 §:n 2 momentti jalisätään 6 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

6 §

Paikalta poistaminen

— — — — — — — — — — — — — —Poistaminen voidaan tarvittaessa suorittaa

sellaisin voimakeinoin, joita lentoliikenteenturvallisuuden vaarantuminen, poistettavanhenkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteethuomioon ottaen voidaan pitää puolustetta-vina.

6 §

Paikalta poistaminen

— — — — — — — — — — — — — —Poistamisessa voidaan tarvittaessa käyttää

sellaisia henkilön poistamiseksi lentokenttä-alueelta tai lentoasemarakennuksesta tar-peellisia voimakeinoja, joita voidaan pitääpuolustettavina, kun otetaan huomioon len-toliikenteen turvallisuuden vaarantuminen,poistettavan henkilön käyttäytyminen jamuut olosuhteet.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp316

18.

Laki

aluevalvontalain 31 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 18 päivänä elokuuta 2000 annetun aluevalvontalain (755/2000) 31 §:n 3 momenttiseuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

31 §

Voimakeinojen käyttö

Edellä 23 §:n 1 momentissa tarkoitetullaaluevalvontaviranomaisella on tässä laissasäädettyä tehtävää suorittaessaan oikeusvastarinnan murtamiseksi, henkilön kiinni-ottamiseksi, ajoneuvon, ilma-aluksen taialuksen siirtämiseksi tai 25 §:ssä tarkoitetunmääräyksen panemiseksi täytäntöön käyttääsellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita teh-tävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnanvaarallisuus, käytettävissä olevat voimavaratsekä muut tilanteen kokonaisarvosteluunvaikuttavat seikat huomioon ottaen voidaanpitää puolustettavina.

Voimakeinojen käyttämisestä päättääaluevalvontaa suorittava aluevalvontaviran-omainen, jollei 33 tai 34 §:stä muuta johdu.

Hätävarjelusta ja pakkotilasta säädetäänrikoslaissa.

31 §

Voimakeinojen käyttö

Edellä 23 §:n 1 momentissa tarkoitetullaaluevalvontaviranomaisella on tässä laissasäädettyä tehtävää suorittaessaan oikeusvastarinnan murtamiseksi, henkilön kiinni-ottamiseksi, ajoneuvon, ilma-aluksen taialuksen siirtämiseksi tai 25 §:ssä tarkoitetunmääräyksen panemiseksi täytäntöön käyttääsellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita teh-tävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnanvaarallisuus, käytettävissä olevat voimavaratsekä muut tilanteen kokonaisarvosteluunvaikuttavat seikat huomioon ottaen voidaanpitää puolustettavina.

Voimakeinojen käyttämisestä päättääaluevalvontaa suorittava aluevalvontaviran-omainen, jollei 33 tai 34 §:stä muuta johdu.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja7 §:ssä. Hätävarjelusta säädetään rikoslain4 luvun 4 §:ssä ja pakkotilasta saman luvun5 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 317

19.

Laki

mielenterveyslain 22 d §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään 14 päivänä joulukuuta 1990 annetun mielenterveyslain (1116/1990) 22 d §:ään, sel-

laisena kuin se on laissa 1423/2001, uusi 4 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

22 d §

Liikkumisvapauden rajoittaminen

Potilasta saadaan kieltää poistumasta sai-raalan alueelta tai tietyn hoitoyksikön tilois-ta. Jos potilas poistuu sairaalasta ilman lu-paa tai luvan saatuaan jää palaamatta sinne,hänet voidaan noutaa sairaalaan.

Potilaan poistumisen estämiseksi tai hänensiirtämisekseen saa toimintayksikön hoito-henkilökunta käyttää sellaisia tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitää puolustet-tavina. Potilaan liikkumisvapauden rajoit-tamisesta hoitoyksikössä päättää häntä hoi-tava lääkäri.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon potilaan sairaa-lassa olon syy, hänen poistumisestaan aiheu-tuva vaara hänen tai muiden terveydelle taiturvallisuudelle, käytettävissä olevat voima-varat sekä muut tilanteen kokonaisarvoste-luun vaikuttavat seikat.

22 d §

Liikkumisvapauden rajoittaminen

Potilasta saadaan kieltää poistumasta sai-raalan alueelta tai tietyn hoitoyksikön tilois-ta. Jos potilas poistuu sairaalasta ilman lu-paa tai luvan saatuaan jää palaamatta sinne,hänet voidaan noutaa sairaalaan.

Potilaan poistumisen estämiseksi tai hänensiirtämisekseen saa toimintayksikön hoito-henkilökunta käyttää sellaisia tarpeellisiavoimakeinoja, joita voidaan pitää puolustet-tavina. Potilaan liikkumisvapauden rajoit-tamisesta hoitoyksikössä päättää häntä hoi-tava lääkäri.

Voimakeinojen puolustettavuutta arvioita-essa on otettava huomioon potilaan sairaa-lassa olon syy, hänen poistumisestaan aiheu-tuva vaara hänen tai muiden terveydelle taiturvallisuudelle, käytettävissä olevat voima-varat sekä muut tilanteen kokonaisarvoste-luun vaikuttavat seikat.

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp318

20.

Laki

säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain 35 §:nmuuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestilisätään säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä 15 päivänä hel-

mikuuta 2002 annetun lain (116/2002) 35 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

35 §

Voimakeinojen käyttö

Säilöönottoyksikön johtajalla ja säilöönot-toyksikön virkasuhteisella tehtävään koulu-tetulla henkilöllä on säilöönottoyksikössätehtäväänsä suorittaessaan oikeus käyttäävoimakeinoja:

1) säilöön otetun ulkomaalaisen turvatar-kastuksen suorittamiseksi;

2) säilöön otetun ulkomaalaisen henkilön-tarkastuksen suorittamiseksi;

3) säilöön otetun ulkomaalaisen poistumi-sen estämiseksi;

4) säilöön otetulta ulkomaalaiselta kiellet-tyjen aineiden poisottamiseksi;

5) ulkopuolisten pääsyn estämiseksi säi-löönottoyksikköön ja sieltä poistamiseksi;sekä

6) säilöönottoyksikön tai säilöön otetunulkomaalaisen turvallisuutta vaarantavan te-on tai tapahtuman estämiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tilan-teissa ei saa käyttää aseita tai muita voiman-käyttövälineitä. Voimakeinojen on oltavatarpeellisia ja olosuhteisiin nähden puolus-tettavia. Voimakeinojen käyttöä harkittaessaon otettava huomioon tehtävän tärkeys jakiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käy-tettävissä olevat voimavarat sekä muut sei-kat, joilla on merkitystä tilanteen kokonais-arvioinnin kannalta.

35 §

Voimakeinojen käyttö

Säilöönottoyksikön johtajalla ja säilöönot-toyksikön virkasuhteisella tehtävään koulu-tetulla henkilöllä on säilöönottoyksikössätehtäväänsä suorittaessaan oikeus käyttäävoimakeinoja:

1) säilöön otetun ulkomaalaisen turvatar-kastuksen suorittamiseksi;

2) säilöön otetun ulkomaalaisen henkilön-tarkastuksen suorittamiseksi;

3) säilöön otetun ulkomaalaisen poistumi-sen estämiseksi;

4) säilöön otetulta ulkomaalaiselta kiellet-tyjen aineiden poisottamiseksi;

5) ulkopuolisten pääsyn estämiseksi säi-löönottoyksikköön ja sieltä poistamiseksi;sekä

6) säilöönottoyksikön tai säilöön otetunulkomaalaisen turvallisuutta vaarantavan te-on tai tapahtuman estämiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tilan-teissa ei saa käyttää aseita tai muita voiman-käyttövälineitä. Voimakeinojen on oltavatarpeellisia ja olosuhteisiin nähden puolus-tettavia. Voimakeinojen käyttöä harkittaessaon otettava huomioon tehtävän tärkeys jakiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käy-tettävissä olevat voimavarat sekä muut sei-kat, joilla on merkitystä tilanteen kokonais-arvioinnin kannalta.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

319

Voimakeinojen käytön liioittelusta sääde-tään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n3 momentissa ja 7 §:ssä.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp320

21.

Laki

sotilaskurinpitolain 8 ja 38 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan 25 päivänä maaliskuuta 1983 annetun sotilaskurinpitolain (331/1983) 8 § ja

38 §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 8 § osaksi laeissa 652/1991 ja 991/1997 ja 38 §:n3 momentti mainitussa laissa 991/1997, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

8 §Jos henkilö, jolle on tuomittu tai määrätty

kurinpitoseuraamus, on ennen asian ratkai-semista ollut rikoksen johdosta vapautensamenettäneenä, on kurinpitorangaistuksestatai -ojennuksesta tehtävä rikoslain 3 luvun11 §:ssä tarkoitettu vähennys.

Jos rikoksentekijä on suorittanut kurinpi-tomenettelyssä määrätyn rangaistuksen taikurinpito-ojennuksen joko kokonaan taiosaksi ja hänet tuomitaan sen jälkeen samas-ta rikoksesta tuomioistuimessa rangaistuk-seen, on jo täytäntöönpantu rangaistus jaojennus otettava kohtuullisessa määrinhuomioon vähennyksenä tai katsottava ran-gaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua vä-hennystä laskettaessa yksi vapaudenmene-tysvuorokausi vastaa yhtä arestivuorokautta,kahden päivän kurinpitosakkoa, kahta pois-tumisrangaistus- tai poistumiskieltovuoro-kautta sekä kolmea kertaa ylimääräistä pal-velusta.

8 §Jos henkilö, jolle on tuomittu tai määrätty

kurinpitoseuraamus, on ennen asian ratkai-semista ollut rikoksen johdosta vapautensamenettäneenä, on kurinpitorangaistuksestatai -ojennuksesta tehtävä rikoslain 6 luvun13 §:ssä tarkoitettu vähennys.

(ks. rikoslain 6 luvun 16 §)

Edellä 1 momentissa tarkoitettua vähen-nystä laskettaessa yksi vapaudenmenetys-vuorokausi vastaa yhtä arestivuorokautta,kahden päivän kurinpitosakkoa, kahta pois-tumisrangaistus- tai poistumiskieltovuoro-kautta sekä kolmea kertaa ylimääräistä pal-velusta.

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus

321

38 §— — — — — — — — — — — — — —

Kumotessaan päätöksen esimies voi mää-rätä asian otettavaksi uudelleen käsiteltä-väksi tai ottaa sen itse välittömästi ratkaista-vakseen taikka saattaa asian toimivaltaisellesyyttäjälle. Asiaa uudelleen käsiteltäessänoudatetaan soveltuvin osin, mitä 8 §:n2 momentissa säädetään.

38 §— — — — — — — — — — — — — —

Kumotessaan päätöksen esimies voi mää-rätä asian otettavaksi uudelleen käsiteltä-väksi tai ottaa sen itse välittömästi ratkaista-vakseen taikka saattaa asian toimivaltaisellesyyttäjälle. Asiaa uudelleen käsiteltäessänoudatetaan soveltuvin osin, mitä rikoslain6 luvun 16 §:ssä säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp322

22.

Laki

nuorista rikoksentekijöistä annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan nuorista rikoksentekijöistä 31 päivänä toukokuuta 1940 annetun lain (262/1940)

6 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 3/1969, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

6 §Nuorelle rikoksentekijälle tämän kahdek-

saatoista vuotta nuorempana tekemästä ri-koksesta tuomittavan rangaistuksen määräs-tä olkoon noudatettavana, mitä rikoslain3 luvun 2 §:ssä on säädetty.

6 §Nuorelle rikoksentekijälle tämän kahdek-

saatoista vuotta nuorempana tekemästä ri-koksesta tuomittavan rangaistuksen määräänsovelletaan, mitä rikoslain (39/1889) 6 lu-vun 8 §:n 1 momentin 3 kohdassa ja 2 mo-mentissa säädetään.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 323

23.

Laki

rikesakkomenettelystä annetun lain 16 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan rikesakkomenettelystä 21 päivänä tammikuuta 1983 annetun lain (66/1983)

16 §:n 3 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

16 §— — — — — — — — — — — — — —

Rikesakkotuomari voi jättää rikkojan ran-gaistukseen tuomitsematta samoin edelly-tyksin kuin rikoslain 3 luvun 5 §:ssä on sää-detty.— — — — — — — — — — — — — —

16 §— — — — — — — — — — — — — —

Rikesakkotuomari voi jättää rikkojan ran-gaistukseen tuomitsematta samoin edelly-tyksin kuin rikoslain 6 luvun 12 §:ssä sääde-tään.— — — — — — — — — — — — — —

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp324

24.

Laki

vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestimuutetaan vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä 9 päivänä heinäkuuta 1953 annetun

lain (317/1953) 7 §, sellaisena kuin se on laissa 303/1971, seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

7 §Kun tuomio, jonka mukaan rikoksentekijä

voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitok-seen, on saanut lainvoiman, kysymys eris-tämisestä on otettava käsiteltäväksi, kuntuomitusta rangaistuksesta on suoritettu,tuomioistuimen rikoslain 3 luvun 11 §:n no-jalla tekemää vähennystä lukuunottamatta,vähintään kolmannes, kuitenkin viimeistäänvuoden kuluessa tuomion antamisesta, javiivytyksettä ratkaistava vankilaoikeudessa.Vankilaoikeuden on määrättävä rikoksente-kijä eristettäväksi pakkolaitokseen, jos häntäon pidettävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetul-la tavalla vaarallisena toisen hengelle taiterveydelle.

7 §Kun tuomio, jonka mukaan rikoksentekijä

voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitok-seen, on saanut lainvoiman, kysymys eris-tämisestä on otettava käsiteltäväksi, kuntuomitusta rangaistuksesta on suoritettu,tuomioistuimen rikoslain 6 luvun 13 §:n no-jalla tekemää vähennystä lukuun ottamatta,vähintään kolmannes, kuitenkin viimeistäänvuoden kuluessa tuomion antamisesta, javiivytyksettä ratkaistava vankilaoikeudessa.Vankilaoikeuden on määrättävä rikoksente-kijä eristettäväksi pakkolaitokseen, jos häntäon pidettävä 1 §:n 2 momentissa tarkoitetul-la tavalla vaarallisena toisen hengelle taiterveydelle.

———Tämä laki tulee voimaan päivänä kuu-

ta 20 .———

HE 44/2002 vp 325

25.

Laki

yhdyskuntapalvelusta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisestikumotaan yhdyskuntapalvelusta 12 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1055/1996) 3 ja

4 §, sellaisena kuin niistä on 3 § osaksi laissa 754/1997, jalisätään 1 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 138/2001, uusi 3 momentti seuraavasti:

Voimassa oleva laki Ehdotus

1 §

Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vanke-usrangaistuksen sijasta tuomittava rangais-tus. Se käsittää vähintään 20 ja enintään 200tuntia valvonnan alaisena tehtävää säännöl-listä, palkatonta työtä.

Enintään viisi tuntia yhdyskuntapalvelu-rangaistuksesta voidaan kuitenkin suorittaakäyttämällä päihdeongelmien vähentämi-seen tarkoitettuja palveluja kriminaalihuol-tolaitoksen hyväksymällä tavalla.

1 §

Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vanke-usrangaistuksen sijasta tuomittava rangais-tus. Se käsittää vähintään 20 ja enintään 200tuntia valvonnan alaisena tehtävää säännöl-listä, palkatonta työtä.

Enintään viisi tuntia yhdyskuntapalvelu-rangaistuksesta voidaan kuitenkin suorittaakäyttämällä päihdeongelmien vähentämi-seen tarkoitettuja palveluja kriminaalihuol-tolaitoksen hyväksymällä tavalla.

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisesta onvoimassa, mitä siitä erikseen säädetään.

3 §

Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen

Rikoksentekijä,1) joka tuomitaan vankeuteen,2) jolle määrätään yhteinen vankeusran-

gaistus tai3) jonka ehdollinen vankeusrangaistus

määrätään pantavaksi kokonaan tai osaksitäytäntöön,

tuomitaan pituudeltaan määrätyn, enintäänkahdeksan kuukauden ehdottoman vankeus-rangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun,jollei ehdottomien vankeusrangaistusten, ai-empien yhdyskuntapalvelurangaistusten taimuiden painavien syiden ole katsottava ole-van esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitse-miselle.

(kumotaan, ks. rikoslain 6 luvun 11 §:n 1mom. ja 7 luvun 7 §)

HE 44/2002 vpVoimassa oleva laki Ehdotus326

Aikaisempi yhdyskuntapalvelurangaistusvoidaan ottaa uutta rangaistusta tuomittaessahuomioon vastaavalla tavalla kuin aikai-sempi ehdoton vankeusrangaistus rikoslain7 luvun 6 §:n mukaan.

4 §

Suostumus ja soveltuvuus

Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edel-lytyksenä on, että rikoksentekijä on antanutsuostumuksensa yhdyskuntapalvelun suorit-tamiseen ja että voidaan olettaa hänen suo-riutuvan yhdyskuntapalvelusta.

(kumotaan, ks. rikoslain 6 luvun 11 §:n 2mom.)

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———

HE 44/2002 vp 327

26.

Laki

rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 ja 12 §:n kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Voimassa oleva laki Ehdotus

3 §Rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli

voimassa, kun rikos tehtiin.Jos tuomitsemishetkellä on voimassa toi-

nen laki kuin tekohetkellä, sovelletaan kui-tenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen joh-taa lievempään lopputulokseen. Jos uusi lakion tullut voimaan vasta sen jälkeen kun asiaon ratkaistu ensimmäisessä oikeusasteessa,muutoksenhakutuomioistuimen on sovellet-tava uutta lakia vain, milloin teosta uudenlain mukaan ei ole tuomittava rangaistustatai milloin tekohetkellä voimassa olleen lainsoveltaminen johtaisi olennaisesti ankaram-paan lopputulokseen.

Jos laki on tarkoitettu olemaan voimassavain määrättynä aikana, sovelletaan sinä ai-kana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassaollutta lakia, jollei toisin ole säädetty.

(kumotaan, ks. rikoslain 3 luvun 2 §)

12 §Älköön kukaan omin valloin ottako takai-

sin sitä, minkä tuntee omaksensa, olkoonpahäneltä rikoksen kautta vietyä, taikka ka-donnutta, vaan turvautukoon poliisiviran-omaiseen taikka tuomariin; ottakoon kuiten-kin omansa takaisin irtaimelta tahi tuntemat-tomalta mieheltä, taikka siltä, jonka varookarkaavan, taikka rikoksentekijältä vereksel-tään.

(kumotaan, ks. pakkokeinolain 1 luvun2 a §)

———Tämä laki tulee voimaan päivänä

kuuta 20 .———