faktoja pakolaisuudesta

23
Faktoja pakolaisuudesta

Upload: kepa-ry

Post on 14-Apr-2017

69 views

Category:

Government & Nonprofit


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Faktoja pakolaisuudesta

Faktoja pakolaisuudesta

Page 2: Faktoja pakolaisuudesta

Kuka on pakolainen?

Kansainvälinen pakolaisoikeus

YK:n pakolaissopimus (Geneve 1951):

”Pakolainen on henkilö, jolla on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa,

etnisen taustansa, uskontonsa, kansallisuutensa tai poliittisen käsityksensä takia tai siksi,

että hän kuuluu tiettyyn yhteiskuntaryhmään, ja joka oleskelee sen maan ulkopuolella,

jonka kansalainen hän on, ja joka mainitun uhan vuoksi ei voi tai halua palata takaisin.”

Sopimus on yhä pohjana esimerkiksi EU:n yhteisessä turvapaikkapolitiikassa, samoin

kuin Euroopan ihmisoikeussopimus (Rooma 1950/53).

Page 3: Faktoja pakolaisuudesta

Termit tutuiksi

Siirtolainen

Siirtolainen on henkilö, joka muuttaa pysyvästi asumaan toiseen maahan. Siirtolaisella tarkoitetaan sekä maahanmuuttajaa että maastamuuttajaa.

Maahanmuuttaja

Maahanmuuttajia ovat ihmiset, jotka asettuvat asumaan esimerkiksi Suomeen vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi. Maahanmuuttajia ovat siis kaikki ulkomailta muuttajat, niin pakolaiset kuin EU:n kansalaisetkin.

Page 4: Faktoja pakolaisuudesta

Termit tutuiksi

Pakolainen

Pakolainen on henkilö, joka nauttii kansainvälistä suojelua oman kotimaansaulkopuolella. Hänellä on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksirodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta.

Maansisäiset pakolaiset eli evakot ovat ihmisiä, jotka ovat joutuneetjättämään kotinsa, mutta eivät ole poistuneet kotimaastaan.

Kiintiöpakolainen

Kiintiöpakolainen on henkilö, jolla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun(UNHCR) myöntämä pakolaisen asema ja hän saapuu maahan valtionmäärittelemän pakolaiskiintiön puitteissa.

Page 5: Faktoja pakolaisuudesta

Termit tutuiksi

Turvapaikanhakija

Turvapaikanhakija on henkilö, joka saapuu vieraaseen valtioon ja hakee täältä suojelua. Vain osalle turvapaikanhakijoista myönnetään YK:n pakolaissopimuksen mukainen pakolaisstatus ja turvapaikka.

Sen sijaan turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan suojeluntarpeen perusteella (esim. epäinhimillisen kohtelun uhka kotimaassa).

Paperiton (irregular / undocumented)

Paperiton on henkilö, joka elää Suomessa vailla laillista oleskeluoikeutta. Paperittoman oleskelu ei ole virallisesti viranomaisten tiedossa tai sallimaa. Pelkkä passin tai muun henkilöllisyystodistuksen puuttuminen ei tee ihmisestä paperitonta. Turvapaikanhakijat eivät ole paperittomia, sillä heillä on lupa oleskella Suomessa turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan.

Page 6: Faktoja pakolaisuudesta

Pakolaisuus maailmalla

Page 7: Faktoja pakolaisuudesta

Maailmalla on arviolta 65,3

miljoonaa pakolaista, joista…

…40,8 miljoonaa on

paennut maan sisäisesti.

…21,3 miljoonaa on

paennut kotimaastaan.

…3,2 miljoonaa on

turvapaikanhakijoita.

Lähde: UNHCR 2016

Page 8: Faktoja pakolaisuudesta

Miksi ihmiset pakenevat?

Pakolaisuus johtuu monista eri syistä. Kukaan ei

pakene ja jätä kotiaan vapaaehtoisesti.

Pohdittavaksi

Mitä syitä keksit pakenemiselle?

Page 9: Faktoja pakolaisuudesta

Pakoon sodan jaloista

Väkivalta ja sotilaalliset konfliktit ovat ajaneet miljoonat

ihmiset pois kodeistaan.

Esimerkiksi tällä hetkellä yli viisi vuotta kestänyt

Syyrian sisällissota on ajanut lähes viisi miljoonaa

syyrialaista pakoon kotimaastaan.

Page 10: Faktoja pakolaisuudesta

Vainon pakottamat

Ihminen saattaa kotimaassaan kohdata vainoa

esimerkiksi uskontonsa, seksuaalisen

suuntautumisensa, etnisen taustansa,

kansallisuutensa tai poliittisen käsityksensä takia.

Joskus tilanteet kärjistyvät niin, että ainoa vaihtoehto

henkiin jäädäkseen on paeta.

Page 11: Faktoja pakolaisuudesta

Ihminen luonnon armoilla

Luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutos ajavat ihmisiä

pakoon yhä enemmän. Tulvat, äärimmäinen kuivuus,

maanjäristykset, taifuunit ja tsunamit ovat

pakenemisen syitä, joita ei vuoden 1951 Geneven

sopimuksessa ole mainittu, sillä ilmastopakolaisuus on

uudempi ilmiö.

Page 12: Faktoja pakolaisuudesta

Mistä ja mihin paetaan?

Pakolaisten lähtömaat: Syyria (4,9 miljoonaa), Afganistan (2,7 miljoonaa), Somalia

(1,1 miljoonaa), Etelä-Sudan (778 700), Sudan (628 800), Kongon demokraattinen

tasavalta (541 500) (Lähde: UNHCR:n tilastot 2016)

Kartta: Pakolaisapu

Page 13: Faktoja pakolaisuudesta

Mistä ja mihin paetaan?

Pakolaisten vastaanottomaat: Turkki (2,5 miljoonaa), Pakistan (1,6 miljoonaa),

Libanon (1,1 miljoonaa), Iran (979 400), Etiopia (736 100), Jordania (664 100),

Kenia (553 900) (Lähde: UNHCR:n tilastot 2016)

Kartta: Pakolaisapu

Page 14: Faktoja pakolaisuudesta

Mistä ja mihin paetaan?

Page 15: Faktoja pakolaisuudesta

Noin 86 prosenttia maailman

pakolaisista elää kehitysmaissa.

Page 16: Faktoja pakolaisuudesta

Vuoden 2015 pakolaistilanne

Vuonna 2015 pakolaisten määrä maailmalla nousi noin

5,8 miljoonaa, eli enemmän kuin Suomessa on

ihmisiä.

Vuonna 2015 EU-jäsenmaihin saapui 1,2 miljoonaa

turvapaikanhakijaa. (UNHCR)

Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa, joista

yksin tulleita lapsia oli 3 024 (Migri).

Page 17: Faktoja pakolaisuudesta

Vuoden 2015 pakolaistilanne

31.12.2014

28 vastaanottoyksikköä

3 300 aikuista

150 lasta

31.12.2015

212 vastaanottoyksikköä

27 300 aikuista

Page 18: Faktoja pakolaisuudesta

Kuinka turvaan pääsee?

1. Kiintiöpakolaisena pakolaisleiriltä

2. Hakemalla turvapaikkaa

Page 19: Faktoja pakolaisuudesta

Näin turvapaikanhaku etenee

Suomessa

Lähde: Migri

Page 20: Faktoja pakolaisuudesta

Ongelmia

Pohdittavaksi

Mitä asioita näet pakolaistilanteessa ongelmallisina?

Miten näitä ongelmia voisi ratkaista?

Page 21: Faktoja pakolaisuudesta

Ratkaisuja

Pakolaiskiintiön moninkertaistaminen

Turvalliset reitit

Humanitaarinen viisumi

Perheenyhdistämisen helpottaminen

Kehitysyhteistyö

Page 22: Faktoja pakolaisuudesta

Pohdittavaksi

Mitä voisin itse tehdä?

Page 23: Faktoja pakolaisuudesta