Transcript
Page 1: Etapin tiedote 8/2011

1

Työllistämisen kokemusta ja osaamista 18 vuoden ajalta

Tampereen seudun Työllistämisyhdistys

Elokuu / 2011

ETAPPI TIEDOTTAA

Terveystiimi on jalkautu-nut menestyksekkäästi vastaanoton ulkopuo-

lelle yhteistyökumppaneiden toimipisteisiin. Toimintaa on heinäkuun loppuun mennessä käyty esittelemässä 18:lle eri yhteistyötaholle.Pellavatehtaankadun Työ- ja elinkeinotoimistossa on pi-detty Terveyspisteen mark-kinointipäivä, jolloin mm. mitattiin asiakkaiden veren-sokeria, verenpainetta ja he-moglobiinia. Kyseisen päivän jälkeen suurin osa asiakkaista

on kertonut saaneensa tiedon Terveyspisteestä juuri Työ- ja elinkeinotoimiston kautta.Heinäkuun loppuun men-nessä on kirjattu 58 terveysta-paamista. Ilman ajanvarausta olleita avovastaanottokäyn-tejä on tehty 128. Molem-missa tapauksissa useat ovat johtaneet jatkokäyntien sopi-miseen Terveyspisteessä tai ajanvaraukseen lääkärille tai muulle hoitavalle taholle. Elä-mänhallintaan, päihteiden-käyttöön ja mielenterveys-asioihin liittyviä keskusteluita

on käyty 59.Terveyspisteen tunnet-tavuutta pyritään edel-leen lisäämään. Toiminnan markkinointia jatketaan ja neuvotellaan yhteistyöstä eri tahojen kanssa.Alkusyksyllä aloitetaan kuu-kausittaiset vierailut seura-kuntien järjestämissä työttö-mien ruokailuissa Tesoman kirkolla. Syksyllä pidetään myös jälleen markkinointi- ja terveyspäivä sekä Pellavateh-taankadun että Hervannan Työ- ja elinkeinotoimistossa.TAMK:n terveydenhoidon opettajien ja opiskelijoiden kanssa neuvotellaan yhteis-työstä ja opiskelijoiden jär-jestämien ryhmätoimintojen aloittamisesta. TAMK:n ta-holta on lisäksi esitetty, että opiskelijat tarkastelisivat

Etapin upouudet netti-sivut ilmestyivät kaik-kien näkyville heinä-

kuun lopulla. Sivut löytyvät vanhasta tutusta osoitteesta http://www.etappi.info/. Päivänvalon näkemisen jäl-keen sivuston sisältö vaati vielä järjestelemistä ja vii-lausta kaikenlaisten infojen hakiessa loogisia paikko-jaan. Rönsyilevät toiminnat on nyt koottu selkeisiin kate-gorioihin. Palveluista selviää asiakkaiden käytössä oleva

Ahkeraa aktivointia

Ajalla 1.1. - 30.6. Etappi on työllistänyt työlli-syyspoliittisella avus-

tuksella hieman viime vuotta enemmän. Vuosi sitten asiak-kaita oli 53, tänä vuonna 60. Muilla palkkauksen muodoilla työskenteli vuosi takaperin 31 ja tällä kertaa 20. Työjak-sonsa päätti viime vuonna 59 ja tänä vuonna 72 henkilöä. Avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen on kuluvana vuonna hakeutunut yhteensä 30 persoonaa.

tarjonta ja Työttömille-va-likosta työnhakuun liittyvät asiat sekä aktiviteetit.

Mediapaja kuvaa Haussa.fi-palvelulle esittelyvide-oita työnhausta. Samalla päätettiin tehdä video myös Etapille koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja liikkuva kuva vielä enem-män. Esittelyvideo valmis-tuu syyskuun puolella.

Verkkoa ja videonauhaa

Syksyn ATK-koulutukset käynnistyvät

kuvien lähettäminen sähkö-postitse ja niiden käyttämi-nen internetissä.Tulossa on lisäksi tietoko-neen korjaamisen ja päivit-tämisen peruskurssi. Opetus alkaa syyskuun paikkeilla kunhan osallistujia on ilmoit-tautunut tarpeeksi, ihanteel-linen määrä on kahdeksan henkilöä. Kurssilla mm. tu-tustutaan käytöstä poistettu-jen koneiden sisälmyksiin ja vilkaistaan tietokoneiden his-toriaa. Kari Lehtinen aloittaa koulutuksen kertoen yleisesti koneista ja Joni Nyman pereh-dyttää käytännön puoleen.Opetus tapahtuu Etapin ATK-luokassa ja jokainen kurssi

kestää koko päivän. Myös ul-kopuolisilla tahoilla on mah-dollisuus käyttää luokkaa.

Yhteydenotot ja lisätietoja:Jose Ahonen050 431 [email protected]

Terveyspisteen yhteistyö kantaa hedelmää

huomioiduksi. Monesti asiak-kuuksissa on lähdetty pienin askelin liikkeelle, mutta juuri ne pienet askeleet ovat olleet yksilötasolla merkittäviä. Ta-voitteena on saada asiakas huolehtimaan itsestään.

päättötyön aiheenaan Ter-veyspisteen toiminnan vai-kuttavuutta.Asiakaspalautteen perus-teella Terveyspiste on todettu tarpeelliseksi ja moni asiakas on kokenut tulleensa positii-visesti ja kokonaisvaltaisesti

Ennestään tuttu koulut-taja Jaakko Korhonen tulee syyskuussa opet-

tamaan Joomla! -julkaisujär-jestelmää kolmella kurssilla.

15.9. Joomla! 1.5 peruskurssi22.9. Joomla! 1.5 jatkokurssi27.9. Joomla! 1.7 peruskurssi

Syyskuussa järjestetään myös Photoshop Elements -kurssi jota vetää Jose Ahonen. Ele-ments on ohjelman koti-käyttöön tarkoitettu versio, joka on edullisempi ja help-pokäyttöisempi kuin Pho-toshop. Kurssilla opetellaan digikuvien siirto koneelle, ku-vanmuokkauksen perusteet,

Julkaisija Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi rySarvijaakonkatu 28-3033540 Tamperep. 010 231 23 60www.etappi.info

PäätoimittajaKauko [email protected]

ToimitussihteeriJose Ahonen

ToimittajaJohanna Haapa

TaittoTampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry:n [email protected]

Toimitus

Etapin toimintaa tukee

Terveydenhoitajat Katja Koskensalo ja Susanna Susanna Ok-sanen sekä yksilöohjaaja Kristiina Nippula.

Top Related