”MINÄ TUNSIN HÄNEN ÄÄNENSÄ HYVIN PORTIN TAKAAKIN”

– TURUN PORVARISTON KESKINÄISET VERKOSTOT SOSIAALISEN KONTROLLIN VÄLINEENÄ VUOSINA 1549–1660

Veli Pekka Toropainen

Turku 2005

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO ................................................................................................................. 1

1.1. Porvariston verkostojen tutkiminen ....................................................................... 1

1.2. Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus ................................................................... 3

1.3. Tutkimusmetodit ja teoriat ..................................................................................... 7

1.4. Lähteet ja aiempi tutkimus ................................................................................... 11

2. ”HÄNTÄ EI OTETTU PORVARIKSI, SILLÄ...” – TUTKIMUSAJANKOHDAN

TURKU ........................................................................................................................... 18

2.1. ”Että he oppisivat käymään kauppaansa paremmin” – Kaupunki ja kruunu ....... 18

2.2. ”Me, Turun Pormestari ja Raati” – Kaupungin hallinto ...................................... 22

2.3. ”Meidän alamaisemme Turun kaupungissa” – Asukasluku ja porvaristo ........... 27

2.4 ”Palvellut säädetyt kuusi vuotta” – Uusien porvareiden rekrytoituminen ............ 33

3. ”KUTEN PENKKIVELJIEN TULEEKIN” – PORVARISTON KAUPPA- JA

LUOTTAMUSSUHTEET .............................................................................................. 40

3.1. ”Lasse Anderssonin laivalla Lyypekkiin” – Kauppiaiden purjehdusyhtiöt ......... 40

3.2. ”Onko sinun isännälläsi useampia tilikirjoja?” – Yhteiset kauppatoimet ............ 46

3.3. ”Hän vie toisten luottokelpoisuuden” – Velka-, pantti- ja takaussuhteet ............. 54

3.4. ”Voitolla ja tappiolla” – Taloudellisen riskin jakaminen ..................................... 58

4. ”MINUA EI KUTSUTTU URBANUKSEN JUHLAAN!” – INTRESSIRYHMÄT JA

VALLANKÄYTTÖ ........................................................................................................ 63

4.1. ”Ei ystävyydestä eikä sukulaisuudesta” – Luottamustoimien täyttäminen .......... 63

4.2. ”Nurkkamestarit vievät meiltä leivän” – Käsityöläisten killat edunvalvojina ..... 68

4.3. ”Vaimolla oli tuolloin kaikkea hyvää aitoissaan” – Porvariston avioliitot .......... 75

4.4. ”Rakennettava kuten kunniallisen porvarin tulee” – Asuinpaikan valinta ........... 81

5. ”OIKEUS TOTESI SYYTTEET SEPITETYIKSI” – RYHMIEN VÄLISET JA

SISÄISET RISTIRIIDAT ............................................................................................... 85

5.1. ”Oletko sinä Pormestari?” – Luottamustoimien haltijat arvostelun kohteena ..... 85

5.2. ”Tavarat on jaettava kaikkien kesken” – Kauppasuhteiden ongelmat ................. 90

5.3. ”Jos hän olisi suomalainen, niin kyllä…” – Kansallisuuden aiheuttamat ristiriidat

..................................................................................................................................... 93

5.4. ”Te hyvä Ystävä” – Porvareiden henkilökohtaiset suhteet ................................ 100

6. ”HÄNTÄ OLI VAROITETTU EPÄKUNNIOITUKSESTA” – JOHTOPÄÄTÖKSET

....................................................................................................................................... 108

LÄHTEET ..................................................................................................................... 116

LIITTEET

TAULUKOT, KUVIOT JA KARTAT

Kartta 1. Turun keskusta Olof Gangiuksen kartassa vuoden 1634 jälkeen……………17

Kartta 2. Tuomiokirkon ympäristö Gangiuksen kartassa………………………………19

Taulukko 1. Turun henkikirjoihin merkitty väkiluku vuosina 1636–1661…………….28

Taulukko 2. Turun väestöryhmät vuonna 1635………………………………………...29

Kartta 3. Aninkaisten kortteli Gangiuksen kartassa……………………………………39

Kartta 4. Turkulaisten ulkomaanpurjehduksen tärkeimmät määräsatamat 1500- ja 1600-

luvuilla………………………………………………………………………………….41

Taulukko 3. Laivureiden yhdessä porvarin kanssa maksamat tullimaksut vuonna

1556…………………………………………………………………………………….43

Kuvio 1. Anders Merthenin ja Sander Wattsonin kauppaverkosto vuosina 1639–

1643…………………………………………………………………………………….48

Taulukko 4. Anders Merthenin ja Sander Wattsonin vuosien 1639–1643 kauppaverkos-

ton porvareiden yksittäiset kauppasuhteet……………………………………………...50

Taulukko 5. Turun raadin jäsenten sukulaisuussuhteet muihin raadin jäseniin vuosina

1600–1660……………………………………………………………………………...68

Taulukko 6. Turun valtaporvarisukujen keskinäiset sukulaisuussuhteet vuosina 1600–

1660…………………………………………………………………………….............77

Kuvio 2. Äijälä-nimen periytyminen avioliittojen kautta………………………………79

Taulukko 7. Turun porvariston verkostojen merkitys porvareille itselleen raastuvanoi-

keuden pöytäkirjoissa vuosina 1624–1660 esiintyneiden oikeustapausten mu-

kaan……………………………………………………………………………………111

Nimiölehden kuva: Luostarin välikatu on ainoa Turun kaduista, joka muistuttaa edelleen

1600-luvun kaupungista. Nimensä katu sai siitä, että se oli keskimmäinen kolmesta

torilta Pyhän Olavin luostariin johtaneesta keskiaikaisesta kadusta. Rakennusten perus-

tukset ja seinämuurit ovat osittain keskiaikaiset. Tällä alueella asuivat 1500- ja 1600-

luvuilla valtaporvarit ja varakkaimmat käsityöläiset. Pääotsikossa mainittu kohtaaminen

Elisabet Sandersdotterin ja Johannes Wasseniuksen välillä tapahtui näissä maisemissa.

Kuva: V. P. Toropainen 2004.

1

1. Johdanto

1.1. Porvariston verkostojen tutkiminen

Hovioikeuden kanneviskaali Johannes Wasseniuksen toteamus ystävilleen vuonna

1658 siitä, että hän tunnisti hyvin äänestä portin takana puhuneen henkilön raatimies

Hans Hanssonin vaimoksi Elisabet Sandersdotteriksi, kuvaa Turun reilun neljän tuhan-

nen asukkaan yhteisön elämää. Sandersdotter piti Wasseniusta kunniattomana, sillä

tämä oli maannut hänen sisarensa ja pettänyt avioliittolupauksen. Raatimiehen vaimoa

ärsytti myös se, että Wassenius halveksi hänen poikaansa Johannes Burgmania totea-

malla, ettei tälle kelvannut edes pormestarin toimi, vaan hänen tulisi omasta mielestään

saada suoraan maaherran virka.1 Kaupunki rajoittui maantieteellisesti pienelle alueelle

ja sen asukkaat tunsivat toistensa asiat ja olivat monimutkaisin esivallan ja päivittäisen

kanssakäymisen määrittelemin verkostoin sidoksissa toisiinsa. Ranskalainen juristi

Loyseau identifioi vuonna 1613 teoksessaan Traité des Ordres porvariston yksinkertai-

sesti kaupungin asukkaiksi. Hän kirjoitti kuitenkin, että kauppiaat olivat ihmisistä alin

ryhmä, jota voitiin kutsua kunnioitettaviksi miehiksi (honorables hommes) ja rehellisik-

si henkilöiksi (honnêtes personnes) sekä kaupunkien porvaristoksi (bourgeois des vil-

les), mitä ei voinut sanoa maanviljelijöistä tai käsityöläisistä, vielä vähemmän työläisis-

tä.2 Turussa varsinaiseen porvaristoon luettiin samaan aikaan sentään myös käsityöläi-

set. Kaupungin porvaristossa on havaittavissa piirteitä, joiden perusteella heidän voi-

daan katsoa tiedostaneen Loyseaun kaltaisen ajatusmallin myös itse.

1 TKA (Turun kaupunginarkisto), TRO (Turun raastuvanoikeus) BIa 28, 13.11.1658, 194–224. Wassenius

ilmoitti lisäksi, että jos Burgman olisi hänen poikansa, niin hän pukisi tämän karkeimpaan rohtimeen ja

sarkaan, jonka löytäisi. Hän oli kehottanut raatimiestä ottamaan pojan mukaansa Hämeeseen ajamaan

hänen pukkejaan. Burgman ei ollut hänen mielestään parempi kuin fantasti ja sopi parhaiten neitsyitten

vartijaksi. Wasseniuksen mielestä pojan oli parasta mennä rakuunaksi; Johannes Wassenius 1620–1692.

Turun hovioikeuden asessori, aateloitiin vuonna 1688 nimellä Lagermarck. Ensimmäinen puoliso Turun

pormestari Sven Rydeniuksen ja Elisabet Pettersdotter Plagmanin tytär Elisabet Rydéen. Carpelan 1890,

160; Johannes Burgman, vanhemmat Turun raatimies Hans Hansson, joka kuoli vuonna 1642, ja Elisabet

Sandersdotter Hervie. Johannesta kutsuttiin akatemiassakin riitaisaksi ja hän muutti luultavasti Ruotsiin.

Hänen isänsä veli Johan Burgman toimi kämnerinä vuonna 1636 ja hänet valittiin raatimieheksi vuonna

1637 sekä kuninkaalliseksi pormestariksi vuonna 1642. Haudattiin 21.3.1675. Pormestarin puoliso oli

Turun kultaseppä Hans Hosenwinckellin tytär Elisabet Winckelhaus, joka haudattiin 24.10.1680. Carpe-

lan 1890, 157; Möller 1954, 75. 2 Kamen 2001, 98.

2

Verkostoa voidaan ehkä parhaiten kuvata palvelusten vaihtamiseksi. Tällaisen

vaihdon edellytyksenä oli se, että yksityiset henkilöt pääsivät käsiksi sellaisiin resurs-

seihin, joihin he eivät olisi päässeet ilman verkoston apua. Thomas Småbergin mukaan

sosiaalinen tausta, henkilökohtaiset kontaktit ja sukulaisuus olivat merkittävässä ase-

massa verkostoidentiteetin kannalta. Koska suhteet muodostuivat erilaisiksi jokaisessa

paikallisessa yhteisössä riippuen sen yksilöiden henkilökohtaisesta statuksesta, olivat

paikalliset verkostot sidoksissa yhteisön rakenteeseen. Sosiaalinen liikkuvuus, paikalli-

nen perinne, sosiaalinen kontrolli ja suvun elinvoiman turvaaminen ovat myös olleet

keskeisiä tekijöitä.3 Lars Hermanson puolestaan esittää näkökulman, jonka mukaan

sosiopoliittista vallankäyttöä voidaan tarkastella pitäen keskeisenä tekijänä sosiaalisten

resurssien, kuten sukulaisuuden, ystävyyden ja uskollisuussiteiden hyödyntämistä insti-

tuutioiden sijasta. Hänen mukaansa tällaiset siteet olivat avainasemassa yksilön valta-

aseman määrittelyssä. Modernissa yhteiskunnassa vallitsee käsitys siitä, että henkilö-

kohtaisia suhteita, kuten sukulaisuutta ja ystävyyttä, ei tule käyttää julkisessa elämässä.

Nepotismilla on nykyisin negatiivinen kaiku.4

Tämän tutkielman lähteet kertovat myös yhteisön syvärakenteista, vaikka ne eivät

anna tasapainoisia vastauksia koskien eri porvariston osia. Tämä johtuu siitä, että kau-

pungin asukkailla oli oma erilainen roolinsa yhteisön toiminnassa. Koska tutkimusajan-

kohdan kertovat lähteet ovat laajoja, päätyi niihin runsaasti tietoja elämästä ja ihmisten

suhteista ohi varsinaisen asiankin. 1600-luvulla raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin kirjat-

tiin asianosaisten käyttäytyminen yksityiskohtia myöten. Näin yhdenkin oikeustapauk-

sen pöytäkirja saattaa sisältää useita erilaisia suhdeverkostoja. Esimerkiksi kaupankäyn-

nin taustaa selvitettäessä ilmoitetaan perhe- ja ystävyyssuhteita sekä kuvataan naapurus-

toa. Lähteet siis sisältävät monitasoisia tietoja kaupunkilaisista. Siksi ne muodostavat

kertomuksen, jonka kautta on mahdollista seurata porvareiden elämää, yhteisöllisyyttä

ja sisäistä ryhmäkontrollia. Ne muistuttavat toisinaan nykyisen sensaatiolehdistön anta-

maa kuvaa elämästä. Tärkein lähteiden antama informaatio on kuitenkin se, että niistä

muodostuu kuva yhteisön sisäisistä suhteista, joilla säädeltiin sekä yksilön että yhteisön

menestystä. Tutkittaessa pitkää ajanjaksoa, tässä tapauksessa yli sataa vuotta, kasvaa

porvariston henkilömäärä vaikeasti hallittavaksi. Lisäksi lähteet ovat luonteeltaan ja

informaatioltaan vaihtelevia, eikä niistä synny juurikaan ajallisia päällekkäisyyksiä.

3 Småberg 2003, 85–86.

4 Hermanson 2003, 36–37.

3

Niiden perusteella on silti mahdollista hahmottaa kokonaisvaltainen käsitys toimijoiden

ympäristöstä ja ajallisesta jatkumosta. Itse asiassa vasta pitkällä aikavälillä tulevat

muutokset porvariston rakenteessa ja toimintatavoissa selkeästi esiin.

Porvariston keskinäisiä verkostoja on mahdollista tutkia kahdella eri tasolla. Eri-

laisten luetteloiden avulla voidaan tutkia niiden määrällistä ilmenemistä. Tällöin verkos-

tojen laajuus ja toistuvuus sekä niiden puuttuminen voidaan esittää taulukkoina mate-

maattisia määreitä käyttäen. Toisaalta suuri osa verkostoista esiintyy oikeuden pöytäkir-

joissa, jolloin niiden laadullistakin ilmenemistä on mahdollista tarkastella. Verkostojen

kiinteys tulee niissä esiin paremmin kuin pelkkää määrää mittaamalla.

Käytännössä työ on vaatinut aikakauden käsialojen hyvän lukutaidon. Pelkästään

raastuvanoikeuden pöytäkirjoja siihen sisältyy arviolta 15 000 sivua, joten niiden avulla

lukemaan oppiminen ei olisi ollut mahdollista tämän työn puitteissa. Myös asiakirjojen

muotojen tunteminen ennalta on ollut ensiarvoisen tärkeää, sillä 1500-luvun kirjureilla

ja 1600-luvun lakikielellä oli omat kaavansa lyhennyksineen ja lausemuotoineen. Asia-

kirjat sisältävät myös runsaasti jo kadonneita sanoja, joita ei ole tallennettu edes 1800-

luvun sanakirjoihin, vaan ne on tulkittava käytännössä lähteitä lukemalla ja niiden

sisältöä vertailemalla. Turkua koskevat lähteet sisältävät monia mahdollisuuksia tutki-

mukseen.

1.2. Tutkimuskysymykset ja aiheen rajaus

Tutkielman lähteet koostuvat lähinnä erilaisista luetteloista sekä raastuvanoikeu-

den pöytäkirjoista, joita voidaan tulkita kvantitatiivisen verkostoanalyysin avulla. Tällä

metodilla on mahdollista hahmottaa niiden sisältämä informaatio. Tutkimuksen alussa

ajattelin pääkysymyksen liittyvän porvariston keskinäisiin sukulaisuussuhteisiin. Läh-

teistä kävi kuitenkin ilmi, että kysymys ei sinällään sovellu tämän tutkielman pohjaksi.

Lähteiden perusteella tutkimuksen keskeiseksi lähtökohdaksi muotoutui Turun porvaris-

ton verkostojen selvittäminen ja niiden yhtymäkohtien ilmeneminen. Vasta lähteiden

määrällisen analyysin pohjalta on ollut mahdollista asettaa yksityiskohtaisempia kysy-

myksiä. Juuri niiden pohjalta on muotoutunut pääkysymykseksi se, miten porvariston

keskinäinen kontrolli ilmenee, ja eroaako se viranomaisten harjoittamasta kontrollista.

4

Yrjö Littusen mukaan sosiaalinen sidonnaisuus on sellaista sosiaalista käyttäyty-

mistä, jonka ohjeena on ulkoinen tai sisäistynyt sosiaalinen pakko. Vaikka yksilön

sidonnainen käyttäytyminen voi olla sekä yhdenmukaista että poikkeavaa, on se paine,

jonka ryhmä kohdistaa yksilöön saadakseen hänet käyttäytymään ryhmäsidonnaisella

tavalla, aina yksinomaan yhdenmukaistava. Tästä syntyvät yhteisön sosiaaliset normit.5

Tällaisia normeja asettivat tutkimusajanjaksona kruunu, kirkko ja kaupungin hallinto

yhteiskunnan ylärakenteiden osina. Yhteisön valtarakenteiden lisäksi yksilöiden toimin-

taa säätelivät paikallisen yhteisön säännöt. Kysymyshän on lopulta siitä, mitä hyötyä

yksilö tai ryhmä saattoi olettaa saavansa tällaisella käytöksellä. Lisäksi on kysyttävä,

miten hyväksyttyjen käyttäytymissääntöjen rikkominen vaikutti kyseisen henkilön

ryhmäsuhteisiin ja toimintaan jatkossa. Sosiaalista kontrollia tutkimusajankohtana on

mahdollista tutkia havainnoimalla ryhmiä objektiivisesti ulkoa päin. Subjektiivinen

aspekti tarkasteluun syntyy tulkitessa yksilöiden toimintaa heidän omista lähtökohdis-

taan.

Avioliittojen ja sukulaisryhmittymien merkitys korostuu, sillä kauppahuoneet ei-

vät aina säilyneet suvun miespuolisilla jäsenillä, vaan ne siirtyivät tyttärien avioliittojen

kautta toisille perheille. Tämä vaikutti kauppasuhteisiin, joista voidaan tutkia niiden

pysyvyyttä ja tiiviyttä. Taloudelliset siteet kuten velka- ja panttaussuhteet eivät kerro

pelkästään tavaroiden vaihdosta ryhmän jäsenten välillä, vaan myös luottamus- ja riip-

puvuussuhteista. Taloudellisten verkostojen pohjalta voidaan palata tutkimaan niiden

vaikutusta sosiaalisten verkostojen muodostumiseen. Koska porvareiden velvollisuutena

oli osallistua kaupungin hallintoon, tutkin myös mahdollisia kaupunkiyhteisön sisäiseen

hierarkiaan liittyviä verkostoja.

Turkuun muuttaneiden ulkomaalaissyntyisten porvareiden sulautuminen kaupun-

kiyhteisöön herättää useita kysymyksiä. Lähtökohtana on kysymys kansallisuuden ja

kielen, kulttuuristen tekijöiden, vaikutuksesta verkostojen pohjana. Miten kansallisuu-

den vaikutus näkyy verkostoissa? Sulautuivatko maahanmuuttajat toisiinsa vai paikalli-

seen vanhaan porvaristoon? Eri kansallisuus- ja kieliryhmien välillä voidaan olettaa

olleen ristiriitoja. Miten tämä ilmeni ja mistä se syntyi? Tappelut ja ristiriidat osoittavat

ensinnäkin miten niihin suhtauduttiin. Olivatko ne osa elämää vai osoitus vihasta toista

kohtaan, jonka seurauksena yksilöiden välinen suhde katkesi? Toiseksi ne kertovat

5 Littunen 1962, 41.

5

niihin osallistuneiden ihmisten henkilöstä jotakin. Pyrin vielä yhdistämään tässä tutki-

muksessa näillä näkökulmilla saatuja tuloksia toisiinsa.

Tutkimuskohteeksi olen valinnut Turun varsinaisen porvariston eli kauppiaat ja

käsityöläiset. Vaikka työväestö muodostikin esimerkiksi vuonna 1635 kaikkiaan 26,5 %

koko kaupungin väkiluvusta, eivät he esiinny lähteissä niin, että edellä mainittuja kysy-

myksiä voisi soveltaa heihin. Lisäksi olen rajannut virkamiehet ja sotilaat tämän tutki-

muksen ulkopuolelle heidän erilaisen sosiaalisen taustansa ja asemansa takia. Kaupun-

gin varsinaiseen porvaristoon luettiin vain ne, jotka olivat saaneet porvariuden siihen

liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Porvariksi otettavan tuli vannoa uskolli-

suudenvala ja maksaa porvarismaksu. Naiset saattoivat myös saada porvarioikeudet.

Porvarin tärkein oikeus oli harjoittaa porvarillista elinkeinoa, kauppaa tai käsityötä. Hän

sai osallistua yleiseen raastuvankokoukseen ja oli vaalikelpoinen erilaisiin luottamus-

toimiin. Hänellä oli myös oikeus oikeudenkäyntiin kaupungin omassa tuomioistuimessa

raastuvanoikeudessa. Velvollisuuksiin kuului suorittaa porvaristolle kuuluvat rasitukset,

osallistua palosuojeluun, kaupungin vartiointiin ja vaadittaessa valtakunnan puolustuk-

seen.6

Tutkimuksen aikarajaus määräytyy osittain käytettävissä olevien lähteiden mu-

kaan. Vuodesta 1549 on ensimmäistä kertaa mahdollista saada säännönmukaisia tietoja

Turun porvariston keskinäisistä verkostoista tullitileistä. Aikarajauksen takarajana

käytän vuotta 1660. Kyseiseen vuoteen mennessä Turkuun oli rekrytoitunut tutkimus-

ajankohtana runsaasti uutta porvaristoa. Vuosisadan loppupuolen huonot suhdanteet

vähensivät tulijoiden määrää merkittävästi. Jo saapuneet porvarit olivat ennättäneet

alkaa muodostaa niitä verkostoja, jotka tulivat määräämään jatkossa porvariston kans-

sakäymistä. Aikarajauksen tärkein kriteeri on kuitenkin kaupungin porvariston muotou-

tuminen kyseisenä aikana lähteistä selkeästi erottuvaksi kokonaisuudeksi. Pitkä ajanjak-

so limittää toimijat myös oikeisiin suhteisiinsa. Andrejs Plakansin mukaan verkostotut-

kimukselle riittää, että on käytettävissä joitakin toimijoita ja joitakin todisteita heidän

välisistä suhteistaan. Samalla on mahdollista tutkia useita erilaisia verkostoja samanai-

kaisesti. Tämä antaa mahdollisuuden tarkastella verkostojen keskinäistä tärkeysjärjes-

tystä yhteisön toimivuuden kannalta.7 Tutkittu ajanjakso on niin pitkä, 111 vuotta, että

sen esittäminen kronologisessa muodossa olisi ongelmallista. Siksi käytän porvariston

6 Nikula 1987, 146.

7 Plakans 1984, 223.

6

sekä Turun kaupunkia ja Ruotsin valtakuntaa koskevan yleisen kehityksen esittelemi-

seen taustalukua, joka sitoo tutkimuksen kehyksen yhteen.

Porvariston nimet esitän alkuperäisessä muodossa, sillä kaikkien porvareiden taus-

taa ja äidinkieltä ei ole mahdollista selvittää. Nimet on ainoastaan yhdenmukaistettu

kirjoitusasultaan. Harvinaisemmista nimistä käytän niiden useimmin esiintyvää muotoa.

Tutkimusjakson eri aikoina esimerkiksi nimestä Wilhelm käytettiin edellä mainitun

lisäksi muotoja Willam ja Wellam, josta viimeksi mainittu esiintyy useimmin ja myös

porvareiden omakätisissä allekirjoituksissa. Koska käsityöläisistä käytetään usein pel-

kästään ammattinimikettä lisänimen tapaan muodossa Ingelbrecht Kopparslagare, käy-

tän tätä muotoa. Sukunimen tapaan käytetyt ammattia ilmaisevat lisänimet kirjoitettiin

yleensä isolla alkukirjaimella erisnimiksi.

Tutkittavan ajanjakson nimikäytännön vaihtelevuus aiheuttaa ongelman sukulai-

suusverkostojen määrittelyssä ja porvareiden identifioinnissa. Porvari Klemet Hakolan

poika porvari Jacob Klemetsson Hakola on tunnistettavissa torin varrella asuneen per-

heen pojaksi. Mutta keitä olivat Matts Mårtensson Hakola ja Erik Olofsson Hakola?

Lähteiden mukaan Jakob Hakolan leski Karin Hakola jatkoi kauppahuoneen pitoa ja

avioitui uudelleen Matts Mårtenssonin kanssa. Karinin kolmas aviomies, rälssimies Erik

Spåra, käytti myös nimeä Hakola.8

Talon nimi yhdistettiin näin siinä asuviin ihmisiin ja heidän identifioimisensa ta-

pahtui asuinpaikan mukaan. Tämä käytäntö on ongelmallinen, sillä talokaupoista ei ole

säilynyt aina asiakirjoja, mutta uusi isäntä otti silti sen nimen käyttöönsä. Mikäli hänen

patronyymiään eli isännimeään ei mainita, ei voida päätellä hänen kuulumistaan perhee-

seen. Kolmanneksi pelkkä patronyymi ei kerro henkilön taustasta, sillä etunimivalikoi-

ma oli suppea. Perheiden seuraaminen vaikeutuu vielä 1600- luvun alkupuolella, sillä

silloin sekä lisä- että talonnimet jäävät suurimmaksi osaksi pois käytöstä väestökirjan-

pidollisessa materiaalissa. Oikeuksien pöytäkirjoissa niitä käytetään edelleen, mutta

niissäkin osa väestöstä mainitaan enää patronyymillä. Poikkeustapauksia muodostavat

talojen kauppoihin ja perintöriitoihin liittyvät oikeusjutut.

8 KA 233, 12; KA 233c, 52; KA 234, 73, 135v–136; Ruuth 1916, 293–294; Jarl Pousarin tiedonanto

16.10.2001.

7

1.3. Tutkimusmetodit ja teoriat

Selvitän tässä tutkimuksessa verkostoanalyysia käyttäen niitä perusteita, joiden

pohjalta Turun porvaristo muodosti verkostoja 1500- ja 1600-luvulla. Se soveltuu mai-

niosti laajan lähdemateriaalin arviointiin ja kysymyksenasettelun muodostamiseen sen

pohjalta. Olen jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan tutkinut kyseisen ajanjakson

turkulaisia sukututkijan näkökulmasta. Siksi verkostoanalyysi tuntuu luontevalta tavalta

lähestyä jo tutuksi käyneitä porvareita ja tutkia heitä sen puitteissa kokonaisvaltaisem-

min kuin olen aiemmin tehnyt.

Kvantitatiivista verkostoanalyysiä käyttämällä on mahdollista määritellä porvaris-

ton verkostojen laajuus tai niiden puuttuminen. Tämä ei vielä kerro mitään verkostojen

sisäisestä kvaliteetista eli laadusta. Se ei vastaa kysymyksiin, kuinka syviä suhteita

yksilöllä oli verkoston jäseniin tai miten verkosto vaikutti ympäristönsä muiden verkos-

tojen toimintaan ja muotoutumiseen. Vasta kvalitatiivinen analyysi vastaa kysymyksiin

sosiaalisen verkoston syntymisestä, toiminnasta ja sen vaikutuksesta ympäristöönsä.9

Osa kvalitatiivista analyysiä käyttävistä tutkijoista on suunnannut kritiikkinsä

kvantitatiiviseen analyysiin. Heidän mukaansa tutkimuksessa unohdetaan kysymys

verkoston sisällöstä, kun pyritään mittaamaan vain sen laajuutta. Kritiikki kohdistuu

erityisesti siihen, että verkostoa kuvataan pinnallisesti, mutta unohdetaan sen ainutker-

taisuus ja yksittäisen yksilön vaikutuksen analysointi ja arviointi ulkoa päin. Solveig

Fagerlundin mukaan tämä kritiikki on osittain aiheetonta. Jos kvantitatiivisen analyysin

katsotaan olevan vähemmän teoreettinen kuin kvalitatiivisen, unohdetaan, että jo valit-

taessa tutkittavia verkostoja tehdään teoreettisia valintoja. Toisin sanoen päätetään, mitä

verkostoja tutkitaan ja miten. Miten yksilöiden suhteiden sisältöä ja vahvuutta voidaan

tutkia, jos ei ylipäätään tiedetä, onko tällaisia suhteita olemassa. Tutkittaessa ryhmiä,

jotka eivät ole jättäneet jälkeensä omia kirjallisia lähteitä, esimerkiksi kirjeitä tai oma-

elämäkertoja, mutta joista on kvantitatiivista lähdeaineistoa, kuten oikeuden pöytäkirjo-

ja, painotutaan väistämättä kvantitatiiviseen analyysiin. Lähtökohtana yleisessä teoreet-

tisessa kysymyksenasettelussa kvantitatiivinen analyysi voi johtaa teoreettisesti yksi-

9 Fagerlund 2002, 29–30.

8

tyiskohtaisempiin kysymyksiin kvalitatiivisessa analyysissä.10

Käyttämäni lähdeaineisto

on juuri tällaista materiaalia, johon Fagerlundin esittämä analyysi soveltuu.

Verkostoanalyysin kehityksen voidaan katsoa alkaneen 1930-luvulla. Tuolloin

Yhdysvalloissa tutki kaksi toisistaan riippumatonta ryhmää suurempien sosiaalisten

systeemien ja pienempien ryhmien sisäisiä rakenteita. Ryhmän jäsenistä Jacob Moreno

tutki yksilön ryhmän sisäisten suhteiden vaikutusta hänen toimintansa edistymiseen ja

estymiseen. Morenon mukaan nämä suhteet voitiin esittää sosiogrammeilla. Ne koostu-

vat pisteistä, jotka esittävät yksilöitä sekä viivoista, jotka esittävät yksilöiden välisiä

suhteita. Näin voidaan esittää graafisesti yksilöiden välisiä vaikutussuhteita. Nämä

suhteet voivat olla yksisuuntaisia tai molemminpuolisia. Tämän graafiteorian perusteel-

la voidaan eritellä vaikutusketjujen keskeiset ja toissijaiset yksilöt. Toinen ryhmän jäsen

Kurt Lewin tutki kenttäteoriaa, jonka mukaan ryhmän sisäinen käytös määräytyi suurel-

ta osin niiden sosiaalisten voimien vaikutuksesta, jotka vaikuttivat sen sosiaalisessa

kentässä. Lewinin mukaan sekä ryhmä että kenttä vaikuttivat toisiinsa. Kenttäteoria on

tapa kuvata, kuinka sosiaaliset ryhmät vaikuttavat yhteyksiensä kautta toisiinsa. 1940-

luvulla sosiaalipsykologi Fritz Heider lisäsi tutkimukseen vielä teorian yksilön asentei-

den vaikutuksesta toisiin yksilöihin. Vaikutus saattaa olla tasapainottava tai epätasapai-

nottava riippuen siitä, suhtautuuko yksilö toisiin positiivisesti vai negatiivisesti.11

Verkostoanalyysissä voidaan keskittyä verkostoon kokonaisuutena, pelkästään

toimijoihin tai vain heidän välisiinsä suhteisiin. Tähän voidaan käyttää sekä kvantitatii-

vista että kvalitatiivista verkostoanalyysiä. Kvantitatiivisella analyysillä voidaan ylipää-

tänsä määrittää, onko verkostoa olemassa. Jos verkosto on olemassa, voidaan sen kiin-

teys ja laajuus mitata. Molemmat lasketaan verkoston todellisista suhteista verrattuna

mahdollisten suhteiden määrään tietyn ryhmän sisällä. Mikäli halutaan tietää kahden

verkoston vastaavuus, mitataan niiden yhtenevyyttä eli korrelaatiota. Myös suhteiden

suuntaa verkoston sisällä voidaan mitata esimerkiksi antajan ja vastaanottajan avulla.

Lisäksi voidaan mitata verkoston alaryhmiä eli onko ryhmän jäsenillä kontakteja muihin

kuin kyseiseen ryhmään. Näitä alaryhmiä kutsutaan klikeiksi eli ryhmittymiksi tai klaa-

neiksi. Kun tutkitaan yksilön paikkaa verkostossa (egosentrinen verkostoanalyysi),

voidaan laskea hänen keskeisyytensä eli kuinka monta yksilöä verkoston jäsenistä on

henkilökohtaisessa kosketuksessa hänen kanssaan. Kaikki historiallisen yhteisön jäsenet

10

Fagerlund 2002, 31. 11

Hreinsson & Nilson 2003, 9–12.

9

kuuluivat samaan verkostoon, ainakin saman poliittisen vallanpitäjän alaisuuteen. Käy-

täntö ei välttämättä ole ollut yhtä systemaattinen, kuin verkostoanalyysi antaa ymmär-

tää. Tämä koskee varsinkin laajojen suhdeverkostojen tarkastelua.12

1940-luvulla harvardilainen sosiologi George Homans yhdisti nämä kaksi toisis-

taan riippumatta syntynyttä teoriaa. Hänen mukaansa sosiaalinen järjestelmä koostuu

ulkoisesta ja sisäisestä järjestelmästä. Ryhmän sisäinen toiminta lisää yhteenkuuluvuut-

ta. Myös ulkoisen järjestelmän aiheuttama paine lisää sisäistä yhteenkuuluvuutta ja

syntyy vahvempi sisäinen verkosto. 1950-luvulla ryhmä Manchesterin sosiaaliantropo-

logian tutkijoita antoi verkostoanalyysille uuden suunnan. Kiinnostuksen kohteena

olivat ristiriitojen ja vallankäytön aikaansaamat suhdesikermät. Tämä johti siihen, että

verkostoanalyysi, joka oli toiminut metaforana, teoretisoitiin. Antropologien John Bar-

nesin ja Elisabeth Bottin mielestä sukulaisuus ja siihen verrattavat suhteet voitiin käsit-

tää epävirallisiksi piireiksi, osasiksi suuremmasta yhteiskunnallisesta piiristä. Analyytti-

senä terminä he käyttivät sanaa verkosto. Itävaltalainen psykologi ja antropologi Sieg-

fried Nadel esitti Barnesin ja Bottin vaikutuksesta teoriansa, jonka mukaan matemaatti-

sin muodoin esitetyt mallit helpottivat sosiaalisten rakenteiden vertailua. Nämä koostui-

vat suhteiden verkostoista ja verkostot puolestaan toisiinsa liittyvistä verkostoista, joissa

toiminta yhdessä suhteessa vaikuttaa toisiin suhteisiin. Verkostoanalyysin tuli sisältää

yksittäisen ihmisen henkilökohtaisten suhteiden muodot tiettyyn ryhmään, sekä ne

suhteet, jotka ryhmällä puolestaan on keskenään. Tällaisissa verkostoissa toiminta

tapahtuu kahdella tavalla. Ensimmäiseksi tiedon siirtämisenä, jolla vakiinnutetaan sosi-

aaliset normit ja luodaan tietty konsensus ryhmän jäsenten välille. Toiseksi materiaalisi-

na toimenpiteinä, joilla siirretään resursseja ja palveluita ihmisten välillä. Koska kaikki

toiminta sisältää kummankin tyypin, on kaikkien sosiaalisten verkostojen sisällettävä

molemmat kanavat ja ihmisten välinen resurssien ja palveluiden vaihto. Mitchellin

mukaan yhteiskunta muodostaa ylimmän verkoston, jonka osasia muut verkostot ovat.13

Viime vuosina verkostoanalyysiä on käytetty yhä enemmän pohjoismaisessa histo-

riantutkimuksessa. Vanhemmassa tutkimuksessa on keskitytty eliitin tutkimukseen.

Ruotsalainen Örjan Simonsson on hyödyntänyt uudella tavalla kvantitatiivista verkosto-

analyysiä määritelläkseen ulkoa päin, missä määrin hänen tutkimuskohdettaan kihlakun-

12

Plakans 1984, 226–227. 13

Hreinsson & Nilson 2003, 13–16.

10

taa voidaan pitää paikallisyhteisönä.14

Lars Hermanson esittää viisi analyysialuetta,

joilla verkostoanalyysiä voidaan käyttää historian tutkimuksen apuna. Ensimmäiseksi

lähdekriittisessä arvioinnissa lähteet asetetaan laajemmin taustaansa. Lähdettä voidaan

tarkastella sen tarkoituksen ja painotusten kautta. Myös lähteiden riippuvuussuhteet

tulevat näin esille. Toiseksi rakenneanalyysi, jossa verkostoja tutkimalla voidaan tunnis-

taa valtarakenteita, jotka paljastavat yksilöiden sisäisiä suhteita ja heidän mahdollisuut-

taan vaikuttaa valtarakenteisiin. Kolmanneksi toimijoiden tarkasteleminen, jonka avulla

voidaan selvittää, kuinka yksilöiden ja ryhmien välinen kommunikointi toimii. Toimien

rationaalisuus asettuu tällöin toimijan sosiaaliseen taustaan. Neljänneksi kausaalien

yhteyksien tutkimisella voidaan saada uusia näkökulmia verkostojen toimintojen syy-

seuraussuhteisiin. Viidenneksi sukupuoliperspektiivin tutkimisella voidaan selvittää

miesten ja naisten vaikutus verkostoitumiseen. Koska naisilla oli usein tärkeä rooli

verkoston avainhenkilöinä, on mahdollista arvioida myös heidän rooliaan taloudellisten

etujen ja statuksen välittäjinä.15

Verkosto voidaan nähdä myös epävirallisena organisaa-

tiomuotona, jota leimaavat vapaaehtoiset, laajalle levinneet ja usein ystävyydeksi käsi-

tettävät henkilökohtaiset suhteet. Erityisesti tämä tulkinta sopii taloudelliseen tutkimuk-

seen, jossa verkosto ilmenee selitysmallina taloudellisten toimijoiden käytökselle.16

Sosiaalinen kontrolli puolestaan on keskeinen yhteiskunnallinen ilmiö, jota on

käytetty historiassa eri yhteisöjen tutkimuksessa. Vaikka käsitettä käytetään nykyisin

lähinnä yhteiskunnan kontrollin kuvaamiseen yksilöitä ja yhteisöjä kohtaan, on sen

alkuperäinen tulkinta lähinnä tämän tutkielman kysymyksenasettelua. 1900-luvun alus-

sa amerikkalaiset sosiologit nimittäin käyttivät sitä kuvaamaan, kuinka ryhmät ja yhtei-

söt käyttivät sitä sisäisesti omien jäsentensä toiminnan säätelyyn. Sosiaalinen kontrolli

voidaan jakaa Torgny Segerstedtin mukaan yleiseen sosialisaatioon, jonka avulla yksilö

sopeutetaan yhteisön normeihin sekä yksityiskohtaisempaan sosiaaliseen kontrolliin,

joka on suunnattu normeja rikkoneita yhteisön jäseniä kohtaan.17

Molemmat näkökul-

mat ovat keskeisiä tarkasteltaessa Turun porvariston jo syntyneitä kontrollin muotoja ja

niiden käyttöä eri tilanteissa.

14

Fagerlund 2002, 30. 15

Hermanson 2003, 57–58. 16

Fagerlund 2002, 29. 17

Furuhagen 1996, 10–11.

11

Ruotsalainen Norbert Eliaksen sivilisaatioteorian mukaan ihmisen käyttäytymises-

sä on tapahtunut hidas muutos niin, että yksilö kontrolloi omaa käytöstään ja tunteitaan.

Samalla kontrolloimaton käytös on vähentynyt ja häpeä lisääntynyt. Yhteiskunnan

yläverkostot ovat monopolisoineet vallankäytön ja väkivallan. Tämä kehitys on saavut-

tanut huippunsa vasta kansallisvaltioiden kehityksen myötä.18

Koska yhteiskunnan

ylärakenteet olivat vasta voimistumassa 1600-luvulla, voidaan olettaa, että yksilöiden

harjoittama sosiaalinen kontrolli korvasi osaltaan puuttuvia rakenteita tämän tutkielman

aikakaudella.

Sosiaalisen kontrollin mallien tutkimuksen piirissä syntyi 1960- ja 1970-lukujen

taitteessa uusi haara, jonka näkökulman mukaan tutkittiin ihmisten kokemista ja käyt-

täytymistä heidän omista lähtökohdistaan. Instituutioiden ja ihmisten toiminnan ohella

tutkimus kohdistettiin ihmiseen kulttuurinsa kokijana. Kulttuuri määriteltiin ihmisyhtei-

sön jäsenille ominaiseksi opituksi käyttäytymiseksi, yhteisöllisiksi perinteiksi sekä

niiden aineellisiksi ja esineellisiksi ilmenemismuodoiksi. Näiden perustana ovat syvään

juurtuneet yhteisölliset käsitykset oikeasta ja väärästä. Tämä suuntaus muutti myös

tutkijan asemaa objektiivisesta tarkkailijasta tutkittavan kanssa eläväksi tulkinnan koh-

teeksi.19

1600-luvun kertovien lähteiden ihmiset ovat niin kaukana menneisyydessä, että

heidän motiiviensa tarkastelua auttaa, kun tutkija asettuu toimijaksi heidän rinnalleen.

Mielestäni tämä tuo tutkimukseen syvyyttä ja auttaa tulkitsemaan toimintamalleja, kun

tutkittava lähdeaineisto on riittävän suuri.

1.4. Lähteet ja aiempi tutkimus

Tutkielman lähteiden määrä on 1600-luvulta suurempi kuin edelliseltä vuosisadal-

ta. Ne ovat myös informaatioltaan runsaampia. On kuitenkin syytä huomata, että porva-

riston elinkeinojen harjoittaminen oli jo 1500-luvulla vakiintunut tiettyihin muotoihin.

Käytännön vaihtelua esiintyi, mutta perusrakenteeltaan toiminta noudatti samaa kaavaa.

Siksi 1600-luvun laajempi lähdemateriaali kuvaa pääosin myös varhaisemman ajan

kaupankäyntiä ja käsityön harjoittamista. Huomattavin muutos tapahtui kruunun anta-

mien uusien sääntöjen ja niiden myötä perustettujen korporaatioiden toteutuksessa.

18

Furuhagen 1996, 13, 21. 19

Eilola 2003, 19–20.

12

Vaikka esimerkiksi käsityöläiset verkostoituivatkin virallisesti ammattikunniksi, on

syytä olettaa, että heidän yhteistyönsä on vanhempaa perua. Porvareiden henkilökohtai-

nen elämänpiiri ei siis välttämättä kokenut suurtakaan muutosta.

Vanhempaa Suomen historiaa tutkittaessa lähteinä käytetään ensisijaisesti alkupe-

räistä arkistomateriaalia. Olen tehnyt näin myös tässä tutkielmassa. 1500-luvulta Turkua

koskevia säännönmukaisia lähteitä on säilynyt vasta vuodesta 1549. Valtakunnan lain-

säädännön määräämät tullitilit, joista aukollisinakin on mahdollista määritellä verkostoi-

tumista, alkavat kyseisestä vuodesta. Olen käynyt tätä tutkielmaa varten läpi säilyneistä

tullitilien vientiluetteloista vuodet 1549, 1556, 1559, 1576–1578, 1584–1585, 1590–

1597, 1601, 1606, 1611, 1613 ja 1617 sekä vuoden 1556 tuontiluettelon. Vuosilta

156173 ei ole säilynyt ainoatakaan tullitiliä, jos niitä tuonnin ja viennin puutteessa

sodan aikana yleensä laadittiin. Tässä tutkimuksessa olen keskittynyt tarkastelemaan

tullitilien vientiä koskevia asiakirjoja. Mielestäni vienti kuvaa tuontia paremmin turku-

laisten keskinäisiä verkostoja, sillä vaikka tuonti tapahtui useimmiten samalla laivalla

paluulastina, osallistuivat myös ulkomaisten satamien porvarit siihen.

Turussa pidettiin jo keskiajalla kaupunginkirjaa, johon kirjattiin kauppoja ja pää-

töksiä. Raastuvanoikeuden pöytäkirjat, jotka muodostavat yhden keskeisistä tämän

tutkimuksen lähteistä, ovat säilyneet vasta vuodesta 1623, vaikka niitä pidettiin jo aikai-

semmin. Ne sisältävät oikeuden päätöksiä kaikilta kaupunkielämän aloilta. Lisäksi ne

toimivat pormestarin ja raadin hallinnollisten päätösten pöytäkirjoina. Raastuvanoikeu-

den pöytäkirjoja on säilynyt kahtena sarjana, toinen Turun maistraatinarkistossa ja

toinen hovioikeuden renovoitu ns. Helsingin sarja. Näistä olen käyttänyt vuoteen 1660

ensin mainittua, paitsi vuodelta 1649, jolta on säilynyt vain renovoitu kappale. Vuoden

1652 pöytäkirja puuttuu molemmista arkistoista.

Raastuvanoikeuden alaisuuteen perustetun kämnerioikeuden pöytäkirjat alkavat

vuodesta 1639. Kaupunginlain raastuvankaaren viidennessä luvussa säädettiin torilla

toimivasta oikeudesta, joka toimi myöhemmin kämnerikamarissa ja kutsuttiin kämneri-

oikeudeksi. Tässä oikeudessa käsiteltiin vain yksinkertaisia asioita ja siitä oli mahdollis-

ta valittaa raastuvanoikeuteen.20

Nämä muodostavat vuoteen 1660 yhtenäisen sarjan ja

sisältävät erityisesti taloudellisia riitoja koskevia oikeusjuttuja. Tutkimuksen suppeuden

vuoksi olen käyttänyt tätä sarjaa toissijaisena lähteenä, sillä tälle tutkimukselle olennai-

20

Kostet 1998, 62–63.

13

set oikeustapaukset siirrettiin jatkokäsittelyyn raastuvanoikeuteen, jonka pöytäkirjaan

merkittiin myös kämnerioikeudessa suoritettu tutkinta.

Lähteenä käyttämäni veroluettelot liittyvät tutkimusajankohtana nopeasti kehitty-

neeseen väestökirjanpitoon, jonka tarkoituksena oli veronmaksajien ja potentiaalisten

sotamiesten tarkempi kontrollointi.21

Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Turkua

koskevat aukolliset vero- ja porvariluettelot eivät sovellu käytettäviksi tässä tutkimuk-

sessa. Veroluetteloihin kirjattiin kaupungin veroa maksavat henkilöt, myös muut kuin

porvarit. Koska ammatteja ei ole aina mainittu, eikä luetteloihin juurikaan tehty merkin-

töjä henkilöiden keskinäisistä suhteista, ei niiden perusteella voida yleensä määritellä

verkostoja. Parhaiten veroluettelot palvelevat porvareiden asuinpaikan määrittämisessä

suhteessa toisiinsa. Vuonna 1571 laadittu veroluettelo Elfsborgin lunnaiden maksami-

seksi – ns. hopeaveroluettelo – on tarkin säilynyt veroluettelo 1500-luvulta, sillä kaikki

porvarit luetellaan siinä. Sen avulla on mahdollista määritellä porvariston suhteellinen

varallisuus ja tunnistaa heidän asuinpaikkansa kaupungissa. Vertailukohdaksi sille olen

valinnut vuoden 1632 äyriluettelon, josta ilmenevät samat asiat.

Vanhempi tilikirjasarja eli voudintilit vuosilta 1538–1633 sisältää runsaasti tosit-

teita ja kuitteja, jotka on liitetty veroluetteloiden yhteyteen. Niissä mainitaan Turun

porvariston tonttikauppoja, osallistumista hallinnollisiin tehtäviin jne. Myös joitakin

sukulaisuussuhteita ja kauppakumppanuuksia mainitaan. Vuodesta 1634 pidetyssä

uudemmassa tilikirjasarjassa eli läänintileissä tositemateriaali ei enää käsittele tälle

tutkimukselle olennaisia asioita. Voudintilien sarjassa on aukko 1610-luvulta läänintili-

en alkuun vuoteen 1634. Valtionarkiston laatiman sisällysluettelon mukaan Turun lin-

nantilit, jotka sisälsivät myös Turun kaupunkia koskevat asiakirjat, on revitty ilmeisesti

aivan 1800-luvun lopussa irti näistä kirjoista. Näissä tileissä ja niiden tositteissa olisi

säilyneiden 1500-luvun tilien perusteella runsaasti porvariston keskinäiseen kanssa-

käymiseen liittyviä asiakirjoja. Myös muiden lähteiden puuttuessa 1600-luvun alkuun

jää lähes täydellinen aukko Turkua koskeviin lähteisiin. Se on kuitenkin mahdollista

täyttä osittain vertailemalla sitä varhaisempia ja myöhempiä asiakirjoja.

Käytännössä kaikki yksityisluonteinen materiaali on tuhoutunut 1500- ja 1600-

lukujen lähteistä. Esimerkiksi porvareiden velkakirjat, joista ilmenivät kaikki kaup-

pasuhteet, ovat tuhoutuneet yksittäisiä kappaleita ja lyhyitä katkelmia lukuun ottamatta.

21

Ericson 1988, 34.

14

Vain vuosilta 1636–1641 on säilynyt muutamia antoisia perukirjoja raastuvanoikeuden

pöytäkirjojen liitteenä. Säilyneiden lähteiden sisältö on tutkimuksen onneksi sitäkin

laajempi.

Lisäksi on mainittava kaksi kortistoa, joita säilytetään Turun maakunta-arkistossa.

Professori Svante Dahlström aloitti itse nimeään kantavan kortiston tallentamisen Tur-

kua koskevista lähteistä hoitaessaan maistraatin arkistoa. Professorina keräystoiminta

jatkui mm. hänen opiskelijoidensa toimesta. Näin luotiin noin 350 000 korttia käsittävä

kokoelma, johon tallennettiin lyhyin maininnoin turkulaiset, jotka esiintyivät keskiajalta

1800-luvulle tärkeimmissä kaupunkia koskevissa lähdekokonaisuuksissa. Tästä kortis-

tosta on hyötyä tutkittaessa yksittäisten henkilöiden verkostoja. Toinen kortisto syntyi,

kun Johan Wilhelm Ruuth kirjoitti Turun kaupungin historiaa ja kirjasi tutkimansa

henkilöt kortistoksi. Varsinaista kortistoa säilytetään Kansallisarkistossa, mutta se on

kopioitu maakunta-arkistoon.

Aiemmassa tutkimuksessa on käsitelty Turun porvariston suhteita, mutta näkö-

kulmana ei ole ollut koko porvaristo ja sen sisäinen sosiaalinen kontrolli. Tämä näkö-

kulma tulee aiemmassa tutkimuksessa esille lähinnä yksittäistapausten kohdalla. Yhden

ryhmän porvareiden suhteisiin keskittyneistä tutkimuksista muodostaa sukututkimuskir-

jallisuus. 1900-luvun alusta lähtien tärkeimpänä tehtävänä on ollut selvittää suomalais-

ten sivistyssukujen syntyperää Turun porvaristossa. Malliesimerkkinä ja edelleen hyvin

käyttökelpoisena lähteenä on Tor Carpelanin vuonna 1890 julkaisema Åbo i genealo-

giskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen. Carpelan esittelee turkulaisia yksit-

täisiä sukuja sekä niiden lisäksi tämän tutkimuksen kannalta oleelliset 1600-luvun por-

mestari- ja raatimiesperheet. 1900-luvun jälkipuoliskolla on myös julkaistu Suomen

Sukututkimusseuran vuosikirjassa sekä aikakauskirja Genoksessa useita artikkeleita,

jotka keskittyvät tutkimusajanjakson porvariston syntyperään ja yksittäisiin henkilöihin.

Lukuisat yksittäisten sukujen sukukirjat sisältävät vastaavia tutkimuksia.

Turun kaupungin historia on ennätetty kirjoittaa sadan vuoden aikana kahteenkin

kertaan. Valtionarkistonhoitaja Johan Wilhelm Ruuth julkaisi vuonna 1916 Åbo Stads

historia under medeltiden och 1500-talet sekä professori Carl von Bonsdorff vuosina

1889–1901 Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Molemmissa teoksissa porvaristoa

käsitellään monelta näkökannalta esitellen sen taloudellisia ja sosiaalisia edellytyksiä.

Oscar ja Sigrid Nikulan 1987 julkaistu Turun kaupungin historia 1521–1600 sekä Rai-

15

mo Rannan 1975 julkaistu Turun kaupungin historia 1600–1721 täydentävät kuvaa

porvariston yleisistä edellytyksistä. Vanhempaan tutkimukseen kuuluu Kustavi Groten-

feltin tohtorinväitös Suomen kaupasta ja kaupungeista ensimmäisten Vaasa-

kuninkaitten aikoina vuodelta 1887 ja Väinö Voionmaan vuonna 1913 julkaisema artik-

keli Turun kansanluokat v. 1635. Molemmat jälkimmäiset keskittyvät analysoimaan

tilastotietojen avulla Turun porvaristoa tutkimanani ajanjaksona. Juhani Kostetin Turun

raadista käräjäoikeuteen vuodelta 1998 käy läpi Turun paikallishallinnon vuosisadat.

Turkua ja kaupunkien yleistä kehitystä käsittelevät myös Carl Jacob Gardbergin ja

Raimo Rannan esitykset vuodelta 1981 teoksessa Suomen kaupunkilaitoksen historia.

Varsinaisesti Turun porvaristoa koskevasta tutkimuksesta haluan mainita Mika

Kallioisen vuonna 2000 julkaistua Kauppias, kaupunki, kruunu. Turun porvariyhteisö ja

talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle. Kallioisen väitöskirja limittyy

ajallisesti tämän tutkielman kanssa, sillä hän tutkii osittain samaa teemaa. Hänen tutki-

muksensa päätepisteen aikaan Turkua koskevat säilyneet kertovat lähteet olivat vasta

tulevaisuutta. Anni Kallio on puolestaan tutkinut mikrohistoriallisesta näkökulmasta

Turun räätäleiden sosiaalisten suhteiden verkostoja pro graduunsa pohjaavassa teokses-

sa Räätälimestari yhteisönsä jäsenenä Turussa vuosina 1625–65. Myös Sylvi Möllerin

Suomen tapulikaupunkien valtaporvaristo käsittelee kaupan näkökulmasta Turun 1600-

luvun porvaristoa ja samalla myös sen verkostoja.

Ruotsalaisessa historiantutkimuksessa on useita tuoreita esimerkkejä verkosto-

analyysin soveltamisesta porvariston tutkimiseen. Leos Müllerin 1998 julkaistu The

Merchant Houses of Stockholm, ca 1640–1800 keskittyy kahden kauppiassuvun verkos-

tojen esittelemiseen ja Solveig Fagerlundin 2002 julkaistu Handel och vandel Helsing-

borgin porvariston naisten arkipäivän sosiaalisiin rakenteisiin vuosina 1680–1709.

Näiden tutkimusten pohjana on käytetty samaa metodia kuin tässä ja myös lähdeaineis-

tossa on yhtenevyyksiä. Birgitta Lagerin vuonna 1962 julkaistu Stockholms Befolkning

på Johan III:s tid keskittyy analysoimaan kaupungin asukkaiden tietoja vuoden 1582

pohjalta. Einar Hreinsson ja Lars Hermansson puolestaan ovat käsitelleet vuonna 2003

julkaistuissa artikkeleissaan verkostoja sosiaalisena ja poliittisena resurssina.

Sosiaalista kontrollia ovat käsitelleet viime vuosina esimerkiksi Björn Furuhagen

vuonna 1996 julkaistussa teoksessaan Berusade bönder och bråkiga båtsmän sekä

Henry Kamen vuonna 2000 ilmestyneessä tutkimuksessaan Early Modern European

16

Society. Ensin mainittu keskittyy sosiaaliseen kontrolliin 1700-luvun ruotsalaisessa

talonpoikaisyhteisössä ja jäljempänä mainittu mm. uudenajan alun kaupunkiväestön

keskinäiseen kontrolliin.

Lisäksi Turkua koskevia lähdejulkaisuja painettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-

luvun alussa lähinnä julkaisusarjassa Bidrag till Åbo stads historia. Siten vuosien 1623–

1638 raastuvanoikeuden pöytäkirjat ja Turun tuomiokirkon tilit tulivat julkaistuksi

referoituina Carl von Bonsdorffin, Torsten Hartmanin, Reinhold Hausenin ja Albin

Hästeskon toimesta. Myös kaupunkia koskevat privilegiot ja päätökset julkaistiin sa-

massa sarjassa.

17

Kartta 1

Turun keskusta Olof Gangiuksen kartassa vuoden 1634 jälkeen. Torin päissä sijaitsevat

raatihuone ja silta. Torille on merkitty myös kaakinpuu, jossa raastuvanoikeuden mää-

räämät häpeärangaistukset pantiin täytäntöön. Kaupungin neljästä korttelista kolme

sijaitsi joen eteläpuolella. Vain Aninkainen oli ns. pienellä puolella. Karttaan merkityt

viivat osoittavat korttelirajoja. Vuoden 1656 palon jälkeen suoritetuissa tonttien uudel-

leenjärjestelyissä torin tuomiokirkon puoleiselle sivulle syntyi Iso Kirkkokatu. Kartta:

TMM (Turun maakuntamuseo), TMA (Turun maakunta-arkisto) karttakopio. P. T.

Kuusiluoma 2005.

Krooppikatu

Kirkkokatu

Hämeenkatu

Luostarin jokikatu

Luostarin välikatu Luostarin yläkatu –

Kuninkaankatu

Raastuvankatu

Karjakatu

Mätäjärven kortteli

Kirkkokortteli

Luostarikortteli

18

2. ”Häntä ei otettu porvariksi, sillä…”22

– Tutkimusajan-kohdan Turku

2.1. ”Että he oppisivat käymään kauppaansa paremmin” – Kaupunki ja kruunu

”Tiedoksi Olof Trottessonille, että meidän alamaisemme Turun kau-

pungissa ovat pyytäneet meiltä, että he saisivat tänä kesänä viedä val-

takunnasta voita. Me olemme kysyneet heidän kaupankäynnistään

vierailla mailla yhtä ja toista, ja saaneet tietää, ettei heillä ole pienin-

täkään ymmärrystä tässä asiassa. Siksi kaikki kauppa, jota he käyvät,

on heille itselleen ja valtakunnalle hyvin vahingollista, sillä he eivät

osaa laskea tai ymmärrä oman tai vieraan rahan päälle mitään. Kaup-

paansa he ovat aina käyneet oman tapansa mukaan ja siten menettä-

neet tavaransa vieraille. Siksi meidän tahtomme on, että sinä puhutte-

let näitä ja muita Turun kauppiaita, että he oppisivat käymään kaup-

paansa paremmin kuin tähän asti.”23

Kustaa Vaasan 3. huhtikuuta 1549 ilmaisema käsitys turkulaisten kauppataidoista

oli tuskin aivan oikeudenmukainen. Hänen henkilökohtainen suhtautumisensa valtakun-

nan asioiden hoitoon kuitenkin kuvastaa Turun asemaa kruunun määräysvallan alaisena

osana valtakuntaa. Porvariston toimintaan ja vaurastumiseen vaikutti yläverkostona

Ruotsin valtakunnan keskushallinnon kulloinenkin poliittinen tilanne ja siihen kiinteästi

liittyneet sodat. 1500-lukua leimaavat erityisesti Ruotsin pyrkimykset oman politiikan

muotojen hakemiseen Itämeren piirissä.

Turun kannalta tärkeäksi muodostui valtakunnan kaupungeille 30. toukokuuta

1536 annettu uusi tullisääntö ja sen myöhemmät tarkennukset. Sen mukaan ulkomaalai-

sista tuotteista oli maksettava tullia 5 %. Samalla purettiin vihollisuuksien takia aiem-

min julistettu purjehduskielto Saksan kaupunkeihin. Voita ja muita ruokatavaroita ei

edelleenkään saanut viedä. Upsalan kauppasäännöllä kiellettiin helmikuussa 1546 maa-

kauppa sekä virkamiehiltä että kaupankäynti sotilailta. Lisäksi se määritteli porvareille-

22

TKA, TRO BIa 28, 30.1.1658; 4. Lars Söfringsson, joka oli palvellut Liivinmaalla ratsuväen aatelislip-

pueessa, halusi tulla otetuksi porvariksi takaajinaan Sigfrid Markusson ja Jöran Tontti. Koska hänellä ei

ollut erokirjaa edellisestä palveluspaikastaan, niin häntä ei otettu porvariksi. Hänen sallittiin kuitenkin

asettua kaupunkiin omalla vastuullaan. 23

HUF VII, 268270.

19

kin tietyt kauppatavarat, joiden puitteissa heidän tuli toimia. Kaupunkien tuli vielä

ilmoittaa kruunulle tarkka kauppalaivojensa määrä, jotta pienemmillä aluksilla käytävä

kauppa voitiin estää.

Kesäkuussa 1559 tullijärjestystä tarkennettiin määräämällä tulli kaikelle tuonti- ja

vientitavaralle. Helmikuusta 1560 lähtien kaikkien tavaroiden tulli tuli olemaan 3 %.

Osalle tuotteista annettiin vielä oma tariffiluettelo.24

Tullimääräykset olivat tärkeitä

myös siksi, että ne edellyttivät tullitilien laatimista ja vaikuttivat siihen, millaisia

luetteloita laadittiin ja mitä niihin kirjattiin.

Kartta 2. Tuomiokirkon ympäristö Gangiuksen kartassa. Kaupunki rajoittuu 1620-

luvulla pikkutullin kantoa varten rakennettuun tulliaitaan, jonka jäännökset ovat edel-

leen nähtävissä Yliopistonmäellä vesilinnan vieressä (Kartassa Miesmäki eli Ryssän-

mäki, joka sai nimensä sen rinteellä asuneesta 1500-luvun lopun porvarista Jakob Rys-

sistä.). Rakennettu alue rajoittui tuomiokirkon takana ja Mätäjärvellä kaupungin peltoi-

hin. Kartta: TMM, TMA karttakopio. P. T. Kuusiluoma 2005.

24

SKBSF I, 33, 36, 72–75, 169–172.

Miesmäki eli Ryssänmäki

1620-lla rakennettu tulliaita

Napaturu

Koulukatu

Hämeenkatu

Kirkkokortteli

Mätäjärven kortteli

kortteliraja

Kirkkokatu

Piispanpelto, josta jaettiin uusia tontteja 1600-luvun puolivälistä.

Hämeentulli

20

Vuonna 1546 saatiin aikaan Lyypekin kanssa sopimus, jonka mukaan sillä oli tul-

livapaus neljässä Ruotsin valtakunnan kaupungissa, Tukholmassa, Kalmarissa, Söder-

köpingissä ja Turussa. Tällä perustalla Lyypekin kauppa sitten pysyikin aina Kaarle

IX:n hallituskaudelle saakka. Kustaa Vaasan riidat Lyypekin kanssa johtivat siihen, että

1. helmikuuta 1550 annettiin Suomelle purjehdus- ja kauppasääntö. Sen mukaan oli

vahingollista käydä kauppaa Lyypekin välittämillä tavaroilla. Sen sijaan Venäjän kaup-

pa tuli siirtää Tallinnasta Suomeen, sekä purjehtia täältä Danzigiin, Englantiin ja Rans-

kaan. Lisäksi 17. kesäkuuta 1553 määriteltiin maaseudun käymälle kaupalle yhteyskau-

pungit ja kehotettiin rahvasta Turun ja Kokemäenkartanon lääneissä tuomaan tuotteensa

ainoastaan Turkuun. Näillä toimenpiteillä vahvistettiin Turun porvariston asemaa läänin

pienempiin kaupunkeihin nähden.25

Tallinnan joutuminen Ruotsin valtaan laimensi Oscar Nikulan mukaan intoa siir-

tää kauppa sieltä Turkuun. Koska suuri osa Tallinnan kaupasta oli kääntynyt Narvaan

Venäjän valloitettua sen, asetettiin Suomenlahdelle vuodesta 1562 laivasto, jonka tehtä-

vänä oli estää Lyypekin tuottoisa kauppa Narvan kanssa.26

Tämä johti lopulta seitsen-

vuotiseen pohjoismaiseen sotaan (15631570). Vaikka sotaa ei varsinaisesti käyty

Suomen alueella, ennättivät kaupungit kärsiä merisodankäynnistä ja kaappareista ennen

kuin rauha solmittiin joulukuussa 1570 Stettinissä. 1570-luvulla valtakunnan kauppapo-

litiikassa alkoi uusi jakso Lyypekin osallistuessa jälleen kauppaan.27

Stettinin rauhaa ei

ollut vielä solmittu, kun Moskovan Iivana IV jo uhkasi Ruotsin alueita. Seuranneessa

25-vuotisessa Venäjän sodassa Turku sai keskeisen sijan Liivinmaan sotatoimien tuki-

alueena. Turussa säilytettiin armeijan varastoja ja sieltä laivattiin sotaväkeä, joka ensin

majoitettiin kaupunkiin. Turun laivatelakalla varustettiin sota-aluksia. Porvaristo hyötyi

toimittamalla kruunun varastoihin tavaraa. Kaupunkiin myös perustettiin vuonna 1571

oma verokamari.28

Kaupungin kaupan vilkastumiseen ja erityisesti käsityöläisten määrän kasvuun

vaikutti se, että Kustaa Vaasa perusti Suomen herttuakunnan kirjeellään 27. kesäkuuta

1556. Juhana-herttua pyrki määrätietoisesti mahdollisimman itsenäiseen hallintoon.

Herttuan Turkuun organisoima keskushallinto osaltaan vahvisti kaupungin asemaa

25

Grotenfelt 1887, 12–13. 26

Nikula 1987, 48. 27

Grotenfelt 1887, 12–13. 28

Nikula 1987, 49–51.

21

Suomen ensimmäisenä kaupunkina. Herttuakunta menetti itsenäisen asemansa Arbogan

valtiopäivillä jo vuonna 1561. Kuninkaana Juhana III oli kuitenkin entisen herttuakun-

tansa keskeiselle kaupungille antelias. Vuonna 1569 annetuissa Turun privilegioissa

kaupungin rajat vahvistettiin, maakauppa kiellettiin, määrättiin verojen maksuvelvolli-

suudesta ja myönnettiin 15 vuoden verovapaus tiettyjä rakennushankkeita varten. Mm.

suomalaiselle porvaristolle oli rakennettava kirkko. Merkittäväksi muodostui myös

turkulaisten purjehdusoikeus Tukholman ohi Mälarin kaupunkeihin.29

Vuonna 1595 annettu merkantilistinen mietintö leimasi tutkimusjakson loppukau-

della Turun kaupan kehitystä. Sen mukaan valtakunnan kaupungit piti jakaa ulko- ja

kotimaankauppaa käyviin. Kaarle-herttuan tavoitteena oli keskittää kaikki ulkomaan-

kauppa pääkaupunkiin, mutta muiden kaupunkien vastustuksen tähden tämä ei toteutu-

nut. Vuonna 1614 Ruotsin valtakuntaan Saksan ja Tanskan mallin mukaan toteutettu

tapulijärjestelmä30

antoi täydet ulkomaan purjehdusoikeudet Suomessa vain Turulle ja

Viipurille. Kun uusi kauppasääntö saatiin aikaan vuonna 1617, siinä myös Helsinki ja

Porvoo saivat samat oikeudet. Turku säilytti 1600-luvulla Lounais-Suomessa kotimaan

kauppa-alueensa ja jopa laajensi sitä Hämeessä ja Ahvenanmaalla. Laajimmillaan se

ulottui Päijänteen vesistön latvoille. Turun kauppapiiri oli myös Suomen väkirikkain ja

taloudellisesti merkittävin. Tätä etua ei kuitenkaan hyödynnetty riittävästi kaupungin

ulkomaan viennissä.31

Käytännössä merkantilismi tarkoitti myös sitä, että tarvittaessa

kruunu puuttui poikkeussäännöillä porvareiden harjoittamaan kauppaan. Esimerkiksi

vuonna valtakunta 1658 valmistautui sotaan Hollantia vastaan ja kruunu määräsi kaup-

piaat hankkimaan omaisuutensa pois vihollisvaltiosta.32

Seuraavana vuonna hallitsija

määräsi, että suolaa saatiin antaa sodan aikana rahdattavaksi englantilaisilla laivoilla,

joiden rahtia verotettiin kuten ruotsalaisia laivoja.33

29

Nikula 1987, 42, 47, 52. 30

Kaupungeista pyrittiin muodostamaan tavaroiden varastointikeskuksia ja ehkäisemään tuotteiden

kuljetus niiden ohi. Kun jokin kaupunki muodostui kauppatavaroiden varastoksi eli tapuliksi, se veti

kauppaa laajemminkin puoleensa. Kaupungin asukkaiden ei tarvinnut harjoittaa kauppaa aktiivisesti, vaan

muualta saavuttiin käymään kauppaa sinne. Tapulikaupungit kyllä pyrkivät yleensä saamaan tavaranvaih-

don omiin käsiinsä. Möller 1954, 12. 31

Ranta 1997, 12, 18–19. 32

TKA, TRO BIa 28, 4.12.1658, 240. Raatimies Henrik Schefferillä oli Hollannin-kaupassaan saatavaa,

eikä hän ollut kenellekään siellä velkaa. Anders Merthen puolestaan sanoi, ettei hän ollut käynyt kauppaa

Hollantiin sitten vuoden 1631 ja hänen velkakirjansa olivat tuhoutuneet vuoden 1656 palossa. Kristoffer

Franck taas ilmoitti, ettei ollut sinne velkaa, eikä ollut pitänyt mitään kirjaa kaupastaan sinne, jota hän oli

harjoittanut jo vuoden ajan. Samoin Albrecht Rosskampilta kysyttiin, oliko hän velkaa Hollantiin, mutta

hän sanoi saaneensa velkakirjansa takaisin Pauli von Besslerin komissionääriltä Detlof Frederichzeniltä. 33

TKA, TRO BIa 29, 11.4.1659, 193.

22

Kruunu sääteli porvariston käyttäytymistä muissakin kuin vain kauppaan ja vero-

tukseen liittyvissä asioissa. Vaikka kaupungeilla oli pitkälle kehittyneet oikeudet, tuli

kruunun määräysvalta parhaiten esille yksittäisissä määräyksissä. Niillä voitiin samalla

korostaa porvariston erillistä asemaa yhtenä valtakunnan säädyistä. Esimerkiksi kunin-

gas Kaarle X:n kuoltua vuonna 1660 määräsi esivalta kaikki siihen taloudellisesti siihen

kykenevät porvarit pukeutumaan mustaan. Miesten tuli käyttää hatussaan suruharsoa,

vaimojen mustia saukonnahkamyssyjä ja tyttärien peittää päänsä. Häissä sulhasen ja

morsiamen tuli pukeutua mustaan. Häissä ei saanut olla musiikkia ja tanssia, kirkko oli

verhottava mustalla ja urkuja ei saanut soittaa.34

Peripä kruunu vuonna 1651 porvaris-

tolta varoja sen luterilaisen kirkon rakentamiseen, jonka hallitsija aikoi pystyttää Augs-

burgiin Saksaan. Tätä varten määrättiin keruumiehet kortteleittain.35

2.2. ”Me, Turun Pormestari ja Raati”36 – Kaupungin hallinto

Kaupungit muodostivat selvärajaisen paikallisyhteisön. Mika Kallioisen mukaan

niillä oli jo olemassaolonsa perusteella oikeus korporatiiviseen statukseen ja oikeusob-

jektina toimimiseen, mikä tavallisesti vielä vahvistettiin erityisellä privilegiokirjeellä.

Kaupungeilla oli sisäinen autonomia, ne hallitsivat omaisuuttaan kollektiivisesti ja

lisäksi niillä oli kauppamonopoli tietyllä alueella. Niillä oli siten kaksi ominaisuutta,

jotka puuttuivat muilta paikallisyhteisöiltä. Niiden asema oli virallisesti vahvistettu ja

toisaalta niiden perusta oli taloudellinen. Lähes kaikkien kaupunkien olemassaolo pe-

rustui kaupan ja käsityön harjoittamiseen. Kaupunkiyhteisö on käsitteenä sikäli epätäs-

mällinen, että kaupungit eivät kokonaisuutena muodostaneet statusyhteisöä. Kaupunki-

autonomian keskeiset elementit koskettivat vain varsinaista porvaristoa ja siihen kuulu-

mattoman väestön oikeudet olivat varsin rajoittuja.37

Kaupungin omana hallinnollisena elimenä toimi koko käsiteltävän ajan raati. Tu-

run istuvassa raadissa oli 1500-luvulla tavallisesti kaksi pormestaria ja Kustaa Vaasan

aikana kuusi raatimiestä ja myöhemmin 1500-luvulla kymmenen. Raadin vahvuus oli

1600-luvulla 1012 jäsentä. Pohjoismaissa myös hallitsija oli kaupunkihallinnon aktii-

34

TKA, TRO BIa 30, 24.3.1660, 57–60. 35

TKA, TRO BIa 22, 28.5.1651, 145. 36

TKA, TRO BIa 23, 14.12.1653, 345. 37

Kallioinen 2000, 19, 21.

23

vinen elementti raadin ja porvariston rinnalla.38

Vuosittain ennen vappua raadin piti

kokoontua kokonaisuudessaan valitsemaan uusia jäseniä itselleen sekä päättämään

virkaa toimittavista ja vapaavuorossa olevista jäsenistään.39

Raati – asiakirjoihin viran-

omaisen nimeksi merkittiin pormestari ja raati – toimi sekä kaupungin kihlakunnanoi-

keutta vastaavana alioikeutena, raastuvanoikeutena, että hallintoviranomaisena. 1600-

luvulla raatia alettiin kutsua maistraatiksi sen hoitaessa hallinnollisia tehtäviä. Tarkkaa

eroa näiden kahden toiminnon välillä ei kuitenkaan ollut, vaan samaan kirjaan kirjattiin

samojen miesten samana päivänä tekemät päätökset niin oikeus- kuin hallintoasioissa.

Maistraatti saattoi muuntua oikeudeksi tuomitsemalla juuri antamansa hallinnollisen

päätöksen moittijan sakkoihin. Raastuvanoikeuden piti kokoontua lain mukaan kolme

kertaa viikossa, mutta 1620-luvulla se saattoi pitää viikkojenkin taukoja. 1630-luvulta

lähtien kokousten määrä oli pitkälti toista sataa vuodessa.40

Koska kaupungin tuomioistuinten jäsenet eivät olleet lainoppineita, korostui pai-

netun lakikirjan merkitys heidän muotoillessaan tuomioita. Jo Kaarle IX:llä

(16041611) oli oikeusreformiohjelma, joka jäi kuitenkin toteuttamatta. Vaikka uutta

lakikirjaa ei saatu aikaiseksi, painettiin kaupunginlaki vuonna 1617. Se oli sellaisenaan

voimassa vuoden 1734 lain vahvistamiseen saakka. Jo vuonna 1609 oli Kalajoen kirk-

koherra ja lainlukija Ljungo Thomasson suomentanut ja painattanut Maunu Eerikinpo-

jan edelleen voimassa olleen kaupunginlain. Vuonna 1619 annettiin vahvistamatta

jäänyt hallintosääntöluonnos, jolla pyrittiin kehittämään lähinnä kaupunkien hallintoa ja

finanssihallintoa määräämällä voudit ja käskynhaltijat osallistumaan kaupungin hallin-

toon. Se antoi epävirallisuudestaan huolimatta pitkäksi aikaa suunnan kaupunkien

hallinnon kehitykselle.41

Vuoden 1619 säädöksen pyrkimyksenä oli saada aikaan mah-

dollisimman joustava ja nopea oikeuslaitos, jonka yhtenä keinona nähtiin kämnerioi-

keuden perustaminen raastuvanoikeuden alaiseksi oikeusasteeksi. Se käsitteli pääasias-

sa yksinkertaisia asioita, kuten lieviä rikkomuksia ja talousriitoja. Kämnerioikeus toimi

samalla raastuvanoikeuden esiasteena ja keräsi oikeusjuttuihin liittyvää materiaalia sekä

toimi kuulustelu- ja tutkinta-areenana. Kämneristä oli mahdollista valittaa raastupaan.

38

Halila 1942, 35; Kostet 1998, 48. 39

von Bonsdorff 1892, 174–175. 40

Halila 1942, 15; Kostet 1998, 59. 41

Ranta 1981, 72–75.

24

Oikeudessa istui kämneri, joka oli yksi raatimiehistä, sekä hänen apunaan raatimiehiä ja

kämnerikirjuri.42

Raadin tehtävänä oli valvoa, että kaupunginlakia, kauppasääntöjä ja muita kunin-

kaallisia päätöksiä noudatettiin. Se päätti, kenelle porvarinoikeudet myönnettiin. Kau-

pan valvonnassa oli tärkeä ohjata kauppiaita kruunun asettamissa rajoissa varsinkin

ulkomaankaupan suhteen. Vaikka käsityöläisten ammattikunnilla oli tiettyä itsenäisyyttä

hallinnossaan, oli raati kuitenkin kaupungissa se elin, joka valvoi ja tuomitsi niiden

toimintaa. Toisin sanoen se toimi myös poliisiviranomaisena. Varmastikin vaikein

raadin tehtävistä oli kaupungin talouden hoitaminen. Porvaristolle oli määrättävä kulle-

kin kuuluvat maksut. Kaupungin kassassa ei säilytetty suuria rahasummia, vaan rahaa

oli lainattava tarvittaessa porvareilta.43

Tultaessa 1600-luvulle kaupungin itsehallinnon piiriin kuuluivat periaatteessa

kaikki kaupunkielämän alueet. Kaupungin tärkein tehtävä oli sen privilegioista huoleh-

timinen ja niiden valvominen, mutta myös yleinen laki, järjestys, hallinnon laillisuus,

kaupunkilaisten turvallisuus, paikallishallinnon elinten toimivuus, toimihenkilöiden

vaalit ja elinkeinoelämän valvonta ja edistäminen kuuluivat sille. Vuodesta 1638 siirryt-

tiin vähitellen kollegiaaliseen hallintoon. Siinä pormestarit ja raatimiehet jakaantuivat

kollegioiksi, jotka huolehtivat hallinnon ja oikeuden eri aloista.44

Tällainen jako suori-

tettiin esimerkiksi syyskuussa 1655, koska pormestari Johan Hansson oli kuollut.45

Raati ei ollut kaupungin ainoa instanssi, joka huolehti koko yhteisön toiminnasta

ja hyvinvoinnista. Kaupungin palkkalistoilla oli esimerkiksi vuonna 1638 kaikkiaan 54

miestä.46

Heistä kaupunginvouti oli se henkilö, joka toimi oikeudenistunnoissa yleisenä

42

Kostet 1998, 6264. 43

von Bonsdorff 1892, 163–165. Esimerkiksi Jakob Wolle vanhemman antama 316 riikintaalerin laina

kaupungille nousi korkoineen 834 riikintaaleriin. TKA, TRO BIa 20, 25.9.–7.10.1648, 235–238; Ks.

myös TKA, TRO BIa 25, 28.8.1655, 205; TKA, TRO BIa 29, 4.5.1659, 223; TKA, TRO BIa 24,

20.3.1654, 39–40. 44

Halila 1942, 13, 60–62; Kostet 1998, 5658. 45

TKA, TRO BIa 25, 4.9.1655, 222. Pormestari Nicolaus Lietzen ja raatimiehet Petter Jessenhausen,

Robert Rancken ja Johan Knutsson valvoivat kiltaa, seppiä, puuseppiä, teurastajia, kantajia, kalastajia ja

pellavakankureita. Pormestari Laurentius Brochius ja raatimiehet Hans Hansson, Anders Mickelsson ja

Johan Olofsson valvoivat räätäleitä, suutareita, oluenpanijoita, leipureita, päällysmiehiä, krouvareita ja

muurareita. Pormestari Henrik Scheffer sai vanhuutensa takia valvoa ainoastaan kauppaa raatimiesten

Hans Plagmanin ja Erik Johanssonin kanssa. Carpelan 1890, 157. 46

von Bonsdorff 1892, 233. Neljän pormestari ja 12 raatimiehen lisäksi kaupunginvouti ja -kirjuri,

kämneri ja alikämneri, kämnerinnotaari, kolme kirjuria, tuulaakikirjanpitäjä, aksiisikirjuri, kaupunginvah-

timestari, kaupungin rakennusmestari, vaaitsija, torivouti, kolme aksiisipalvelijaa, neljä suolan- ja neljä

rukiinmittaajaa, kolme tervaräkäriä, neljä kaupunginpalvelijaa, piiskuri, korttelikirjuri ja kolme rummun-

25

syyttäjänä, kuten nimismies maaseudun kihlakunnanoikeuksissa. Hänen velvollisuute-

naan oli myös viedä haasteita ja toimittaa oikeuden määräämiä katselmuksia ja ulosmit-

tauksia apulaisten kanssa. Hänen tehtävänään oli myös valvoa, että porvarit eivät rikko-

neet esivaltaa vastaan. Esimerkiksi marraskuussa 1642 kaupunginvouti Sigfrid Johans-

son oli kaupungin komendanttina ja porvaristosta vastuussa olevana henkilönä ohjaa-

massa ihmisiä töihin suuren tulipalon riehuessa.47

Turun hallintoon puuttuivat lisäksi jatkuvasti kruunun asettamat käskynhaltijat eli

kenraalikuvernöörit, joiden virkanimike muuttui 1600-luvulla maaherraksi. Koska

heidän asemapaikkansa oli Turun linna, oli yhteistyö kaupungin kanssa tiivistä. Joskus

kaupungin oma hallinto koki sen jopa uhkaavaksi. Kruunun puolesta raastuvanoikeuden

istuntoihin osallistuivat sen alaiset linnanvoudit, joiden läsnäolo oli välttämätön, jotta

oikeutta voitiin jakaa.48

Vuoden 1634 hallitusmuodon mukaan kuningasta edusti erityi-

nen kaupunginvouti, eikä maaherrojen tullut sekaantua oikeusasioiden käsittelyyn.

Hänet korvasi pian kuninkaallinen pormestari, jonka hallitsija nimitti virkamiehistä ohi

kaupungin porvariston. Hänen tehtävänään oli toimia kaupunginhallinnon ja raastuvan

valvojana.49

Kuninkaallinen pormestari saattoi keskittyä kaupungin asioiden hoitoon

toisin, kuin kruunun muun viran haltija. Esimerkiksi kruunun edustaja Anders Jakobs-

sonin tultua 9. kesäkuuta 1635 raastupaan kellon lyötyä kymmenen, oli koko raati jo

mennyt kotiinsa ja raastupapäivää ei voitu pitää.50

Samassa kuussa määrättiinkin, että

kuninkaan edustajaa ja jokaista pormestaria sakotettaisiin yhdellä riikintaalarilla ja

jokaista raatimiestä puolella riikintaalarilla, mikäli hän ei saapuisi raastupaan istunto-

päivinä kellon lyödessä kahdeksaa.51

Porvaristolla ei ollut ainoastaan oikeutena vaan myös velvollisuutena osallistua

yleisiin raastuvankokouksiin. Niistä pois jääviä uhattiin sakottaa kolmella markalla.

Esimerkiksi vuonna 1647 pidettiin seitsemän ja vuonna 1650 kahdeksan tällaista koko-

lyöjää. Kaikille heille oli maksettava palkka. Lisäksi kaupunki maksoi vuosipalkkaa pyövelille, joka oli

vannonut sille uskollisuudenvalan. 47

TKA, TRO BIa 15, 2.11.1642, 52; TKA, TRO BIa 15, 14.11.1642, 67–68. Sigfrid Johanssonin isä oli

Loimaan kirkkoherra Johannes Johannis vuosina 1588–1622, kuten myös veli Gregorius Johannis vuosina

1622–39. Puoliso Loimaan nimismies Erik Thomassonin – kauppias Simon Blomin veli – vaimon sisar.

Laakso 1986, 310; Toropainen 2003, 28. 48

von Bonsdorff 1892, 156–161; Gardberg 1981, 34; Halila 1942, 36–39. 49

Ranta 1981, 75–76. 50

TKA, TRO BIa 7, 9.6.1635, 47v. 51

TKA, TRO BIa 7, 22.6.1635, 49. Rahan arvo vakautettiin vuonna 1633 niin, että 1½ riikintaalaria

sisälsi 3 kuparitaalaria. Vuodesta 1643 sama suhde oli 1½ riikintaalaria ja 3 ¾ kuparitaalaria. Heckscher

1942, 12. Ks. myös Liite 1.

26

usta. Kokouksiin osallistui myös kruunun edustaja. Käsiteltävät asiat olivat tavallisesti

kruunun antamia määräyksiä sekä kaupungin kunnossapitoa, kuten teiden, köyhäinhuo-

neen tai tulliaidan kunnostusta koskevia määräyksiä, spitaalisten ja muiden sairaiden

pois lähettämistä ja kauppaa koskevia ohjeita. Kaupunkia koskevissa asioissa porvaris-

tolla oli myös mahdollisuus tuoda julki mielipiteensä.52

Tarvittaessa jokaisen porvarin velvollisuutena oli osallistua myös kaupungin hal-

linnon määräämiin toimiin. Näistä säännönmukaisinta oli kuuluminen kaupunginvar-

tiostoon. Tämä tarkoitti lähinnä torilla päävartiossa suoritettavaa yö- ja palovartiointia

sekä porvariskaartiin kuulumista sotatilan varalle.53

Porvarikaartille valittiin tarvittaessa

kortteleittain upseerit ja aliupseerit. Porvareiden oli myös pidettävä valtakuntaa uhkaa-

vien tilanteiden varalle miekkaa ja muskettia jatkuvasti käyttövalmiina. 1600-luvulla

kaarti ei tosin joutunut osallistumaan yhteenkään kahakkaan.54

Aivan kaikkeen porva-

ristonkaan ei tarvinnut osallistua. Vuonna 1659 Hans Sadelmakare Helsingistä kysyi

sikäläisen ammattikunnan puolesta, olisiko heidän osallistuttava kujanjuoksuun tuomit-

tujen rankaisemiseen. Oikeus vastasi, että Turussa sen olivat aina suorittaneet laivamie-

het ja heidän poissa ollessaan porvariston rengit.55

Häpeälliseksi koettua rankaisutehtä-

vää ei siis haluttu asettaa porvareiden vaivoiksi heidän asemaansa halventavana toimen-

piteenä.

52

von Bonsdorff 1892, 361; Halila 1942, 217–218. Yksi yleisistä raastuvankokouksista pidettiin 3.

toukokuuta 1647. Tuolloin päätettiin yhteisen porvariston läsnä ollessa seuraavista asioista: verotaksasta,

köyhäinhuoneesta, laivamiehistä, tulen käsittelystä, irtaimesta väestä ja urkurin palkkaamisesta. Kokouk-

sen jälkeen raastuvanoikeus istui normaalisti sille esitettyjä asioita. TKA, TRO BIa 19, 3.5.1647, 285–

287. 53

von Bonsdorff 1892, 233–239. 54

von Bonsdorff 1892, 239–241. Kesäkuussa 1656 valittiin porvarikaartin upseerit muuttaneiden ja

kuolleiden tilalle. Luostarikorttelissa olivat majuri Gottfrid Rosskamp, luutnantti Kasper Ekman, vänrikki

Johan Fåck, kersantti Simon Jöransson, korpraalit Mårten Bakare ja Hans Nilsson. Kirkkokorttelissa

kapteeni Henrik Scheffer, luutnantti Filip Belckow, vänrikki Mickel Nächtergal, kersantti Zacharias

Witte, korpraalit Hans Kijlman ja Bertil Sadelmakare. Aninkaisissa kapteeni Joachim Wargentin, luut-

nantti Johan Såger, vänrikki Jürgen Kühner, kersantti Henrik von Minden, korpraalit Anders Andersson ja

Klas von Dahlen. Mätäjärvellä kapteeni Alexander Wattson, luutnantti Kristoffer Guldsmed, vänrikki

Bertil Jöransson, kersantti Berndt Rese ja korpraalit Anders Skräddare ja Hans Brunou. TKA, TRO BIa

26, 21.6.1656, 146. 55

TKA, TRO BIa 29, 31.8.1659, 322.

27

2.3. ”Meidän alamaisemme Turun kaupungissa”56 – Asukasluku ja porvaristo

Turun kaupunki muodostui tutkittavana ajanjaksona neljästä korttelista eli kau-

punginosasta. Aurajoen eteläpuolella sijaitsivat Kirkkokortteli, jota rajoittivat Aurajoki,

raatihuoneen tori, Karjakatu ja Hämeenkatu. Luostarikortteli ulottui puolestaan torilta

vanhan Pyhän Olavin luostarin paikkeille (Kartat 1 ja 2.). Mätäjärven kortteli sijoittui

Hämeenkadun ja Kerttulinmäen väliin. Joen pohjoispuolella sijaitsi Aninkaisten kortteli.

Ainoa Aurajoen ylittänyt silta vei raatihuoneen torilta Aninkaisissa sijainneelle Hauen-

kuonon torille (Kartta 3). Kaupungin hallinnollinen keskus sijaitsi raatihuoneen torin

varrelle. Torin päässä oli jo keskiajalta sijainnut raatihuone vankiloineen ja kaupungin-

kellareineen eli krouveineen. Kaupungin verotukselle keskeinen pakkahuonekin sijaitsi

torilla. Vuoden 1656 suurpalon jälkeen kaupungin kapeita ja mutkaisia katuja oikaistiin

sekä ahtaita tontteja yhdistettiin maaherran päätöksellä uusiksi paloturvallisemmiksi

tonteiksi.57

Tällöin katujen paikat ja nimet muuttuivat osittain.

Helmikuun 15. päivänä 1546 päättyi keskiaikaisen Turun tarina lopullisesti. Sil-

loin Eskil Viisaan talosta lähellä tuomiokirkkoa alkaneessa tulipalossa tuhoutui koko

kaupunki Aninkaisten korttelia ja kahdeksaa lähellä luostarin porttia sijainnutta taloa

lukuun ottamatta. Kirkollisia rakennuksia ei enää rakennettu uudelleen, vaan niiden

tiilet käytettiin linnan rakennustöihin ja tontit myytiin yksityisille. Vuoden 1546 tulipalo

tuhosi kaupungin niin pahoin, että harkittiin jopa sen siirtämistä soveliaampaan paik-

kaan.58

Turun porvariston määrä oli vähentynyt jo tanskalaisten vuosina 1509 ja 1522 suoritta-

mien kaupungin ryöstöjen ja merellä käydyn kaapparisodan vuoksi. Samaan aikaan

Tukholmankin veroa maksavien porvareiden määrä romahti. Siellä se oli vuonna 1518

ollut 1 174, mutta tanskalaisvallan päättyessä 1523 ainoastaan 308. Valtakunta keskitti

56

HUF VII, 268270. 57

TKA, TRO BIa 26, 10.7.1656, 146–148. 58

Nikula 1987, 8889; Raustela 1968, 7374. 1500- ja 1600-luvut olivat Turussa tulipalojen vuosisatoja.

Tanskalaisten hyökkäysten seurauksena kaupunki paloi 2.8.1509 ja 22.5.1522. Vuosisadan pahin palo oli

tuhonnut kaupunkia 15.2.1546. Myös seuraavina vuosina oli tulipaloja, joissa tuhoutui vähintään yksi

kaupungin neljästä korttelista: 1549 Mätäjärvi, 1552 Aninkainen, 1565, 1569, 1576, 1582, 1592 Mätäjär-

vi, 1593 molemmin puolin jokea, 1600, 1601 Mätäjärvi, 1603 Mätäjärvi ja luostari, 1618 Kirkkokatu,

1624 Mätäjärvi, 1655 suurin osa kaupunkia ja 1656 Kirkko, Luostari ja Mätäjärvi, yhteensä 450 taloa.

Dahlström 1929: 265–266.

28

ponnistuksensa lähinnä Tukholman elvyttämiseen.59

Myös Turku alkoi elpyä nopeasti.

Vuoden 1526 paikkeilla porvareiden määrästä kertova kaupungin vero oli 200 markkaa,

vuonna 1530 jo 300 markkaa ja vuodesta 1539 sitä kannettiin 600 markkaa.60

Mahdollisuudet jotakuinkin varmasti arvioida Turun väkiluku 1500-luvulla ovat

rajoitetut. Mitään väestötilastoja ei ole. Vuodesta 1552 säilyneissä tonttiäyriluetteloissa

mainitaan vain kruunulle peruutettujen kirkon tonttien haltijat. Vuoden 1571 hopeavero-

luettelo on niitä laajempi, vaikka siinä mainitaan vain veronmaksajat. Kaikkiaan heitä

oli 341 henkeä, joista 328 porvaria. Kustavi Grotenfelt arvioi, että peräti 45 % kaupun-

kilaisista olisi kuulunut niihin, jotka eivät maksaneet veroa. Tähän lukuun hän on pää-

tynyt vertaamalla vuodelta 1609 olevaan seikkaperäisempään veroluetteloon. Hänen

laskujensa mukaan väkiluku olisi ollut vuonna 1571 noin 2 800 ja vuonna 1609 noin

4 300 henkeä. Hänen arvionsa mukaan väkiluku olisi ollut vuonna 1560 hieman suu-

rempi kuin 1571 eli noin 3 000 henkeä. Yhteensä vuonna 1571 Suomen kaupungeissa

asui noin 6 800 henkeä ja tästä noin 41 % Turussa.61

Taulukko 1. Turun henkikirjoihin merkitty väkiluku vuosina 1636–1661.

0

500

1 000

1 500

2 000

2 500

3 000

3 500

1636

1638

1642

1645

1646

1647

1650

1651

1652

1653

1655

1656

1657

1658

1661

Lähde: Carl von Bonsdorff: Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Andra häftet.

Sivu 354. Helsingfors 1892.

59

Lager 1962, 46. 60

Grotenfelt 1887, 19. 61

Nikula 1987, 127.

29

Turun väkiluvusta 1600-luvulla on esitetty lukuisia arvioita. Kaupungin henkikirjoitettu

väkiluku vaihteli vuosina 1636–1661 runsaasta kahdesta tuhannesta yli kolmeen tuhan-

teen henkeen (Taulukko 1.). Raimo Rannan mukaan kokonaisväkiluvun arvioissa on

käytetty tavallisesti lähtökohtana olettamusta, että henkikirjaväkiluku oli noin 45 %

todellisesta väestömäärästä.62

Vuoden 1635 henkikirja on tavallista tarkempi sisältäen

myös sellaiset henkilöt, jotka eivät kyenneet maksamaan heille määrättyjä henkiveroja

kyseiseltä vuodelta. Kun henkikirjaväkiluku oli tuolloin 2 713, on todelliseksi väkilu-

vuksi saatu 3 989 henkeä. Koska alle 12-vuotiaat jätettiin henkiveron ulkopuolelle,

kuten vuoden 1653 jälkeen yli 63-vuotiaatkin, on heidän osuuksiensa laskemiseksi

käytetty Suomessa vuonna 1749 laadittujen kirkollisten väestötaulukoiden ikäjakaumaa.

Taulukko 2. Turun väestöryhmät vuonna 1635.

0

5

10

15

20

25

30

35

40

45

50

Väestöryhmä

% k

ok

o v

äe

stö

stä

Kauppiaat

Käsityöläiset

Virkamiehet

Sotilashenkilöt

Työväestö

Lähde: Väinö Voionmaa: Turun kansanluokat v. 1635. Sivu 139. Porvoo 1913.

Väinö Voionmaa laski vuoden 1635 henkiveroluettelosta, joka sisältää ensin kau-

pungin neljän korttelin varsinaisen porvariston luettelon ja sen jälkeen porvaristoon

kuulumattoman väestön (Taulukko 2.). Hänen huomionsa kiinnittyi perheiden keski-

määräiseen pienuuteen. Varsinaisen porvariston ja virkamiehistön ryhmässä oli 554

perhettä ja niissä 1 721 henkilöä eli 3,1 henkeä perhettä kohden. Päävaikuttajana tässä

oli ilmeisesti täysikasvuisten eli yli 12-vuotiaiden lasten vähyys. Porvareiden perheet

62

Ranta 1975, 145.

30

muodostivat siis 57,7 % kaupungin koko väestöstä. Käsityöläisten 155 päämiehen jou-

kossa oli edustettuna 40 eri ammattia, vaikka heidän suhteellinen lukunsa oli alhainen.

Tosin ryhmään on luettu vain ne käsityöläiset, jotka veroluettelossa ilmoitetaan sellai-

siksi. Osa heistä on merkitty muun porvariston joukkoon.63

Kaupungin väkiluku 1600-

luvun alkupuolella näyttää olleen 3 5004 000 henkeä ja nousseen vähitellen vuosisa-

dan puoliväliin mennessä 5 0005 500:aan ja 1660-luvulla jo yli 6 000 henkeen. Turus-

sa asui Suomen kaupunkiväestöstä peräti 39 % vuonna 1638, kun taas Viipurin vastaava

osuus oli 26 %. Näissä kahdessa kaupungissa siis asui 2/3 kaupunkiväestöstä.64

Turun porvariston erotteleminen 1500-luvulla sosiaalisiksi ryhmiksi on mahdoton-

ta. Tullitileissä esiintyvät nimet edustivat laajasti porvaristoa. Kaikki heistä eivät vie-

neet tuotteitaan säännöllisesti ulkomaille, vaan joukkoon kuului sellaisia, jotka toimitti-

vat vain harvoin pieniä tavaraeriä. Porvarioikeuksien saaminen ei myöskään tarkoittanut

johonkin tiettyyn ryhmään pääsyä, vaan kaupunkilaisten oikeuksien ja velvollisuuksien

määrittelemistä.65

Kaupungin varsinaiseen porvaristoon luettiin vain ne, jotka olivat

saaneet porvarioikeuden siihen liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Käytän-

nössä vain kauppaa tai käsityötä harjoittavat ja riittävän varallisuuden omaavat saivat

anottuaan nämä oikeudet. Porvarin tärkein oikeus oli harjoittaa porvarillista elinkeinoa,

kauppaa tai käsityötä. Kauppaa käyvä porvaristo puolestaan oli elinkeinonharjoittajien

joukossa ensimmäisellä sijalla. Ainakin suurkauppiailta edellytettiin tiettyä koulutusta.

Heidän tuli osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Ennen porvarinoikeuksien anomista palvel-

tiin vuosia kauppa-apulaisena ja opittiin siten käytännön taitoja. Uudelle porvarille oli

eduksi, mikäli hän avioitui kaupungin porvarin tyttären kanssa, sillä laki määräsi, ettei

hänen tarvinnut maksaa porvarismaksua. Kustaa Vaasalle kauppias ei ollut ensi sijassa

vapaa yrittäjä, vaan hänen tuli hoitaa valtion ohjaamaa kaupankäyntiä. Siksi oli tärkeää,

että valtakunnan kauppiaat olivat varakkaita, osaavia ja yritteliäitä. Varakkaimmat

porvarit kävivät kauppaa omilla laivoillaan ulkomaille, omistivat myllyjä ja maatiloja.66

Lain säädöksiä tarkennettiin vuodesta 1619. Enää ei kauppiaan poikaa tai vävyä

otettu ilman muuta porvariksi, vaan oikeuksia täytyi anoa. Anojan oli asetettava riittävät

63

Voionmaa 1913, 135–142. Todellisuudessa työväenluokkaan kuului suurempi henkilömäärä ja muuhun

porvaristoon vastaavasti pienempi henkilömäärä, sillä henkikirjassa porvariston palvelijat on merkitty

niin, ettei heitä voida erottaa isäntiensä perheenjäsenistä. Möller 1954, 31. 64

Ranta 1975, 149, 151152. 65

Ranta 1975, 158159. 66

Nikula 1987, 146–147.

31

takuut velvollisuuksiensa hoidosta. Maaseudulta tulleilta vaadittiin kuuden vuoden

harjoittelua ammattiin. Varsinkin valtaporvariksi pääsyä valvottiin vuodesta 1638 Pieta-

ri Brahen kaupanjaotusta toimeenpantaessa. Lisäksi porvariksi otettava ei saanut olla

porvarina toisessa kaupungissa, eikä hänellä saanut olla velkoja muualla. Valtaporvarit

olivat kauppasuhteissa ulkomaille välittämällä maahan ulkomaisia tuotteita ja vastaa-

vasti huolehtimalla kotimaisten tuotteiden maastaviennistä. Kotimaankaupassakin he

näyttelivät merkittävämpää osaa kuin niin kutsutut suomalaiset porvarit, jotka ostivat

tukkukauppiaina toimivilta valtaporvareilta ulkomaisia tuotteita ja välittivät niitä maa-

seudun väestölle, joilta he itse ostivat pääasiassa maataloustuotteita. Suomalainen por-

varisto pani myös olutta, kaupusteli lihaa ja kalaa sekä piti kapakoita. Näiden kahden

kauppiasryhmän raja asiakirjoissa on epäselvä, mutta kriteerinä voidaan pitää esimer-

kiksi ulkomaankaupan harjoittamista.67

Maaliskuun 6. päivänä 1638 pidetyssä raastuvankokouksessa Turun porvaristolle

luettiin kenraalikuvernööri Pietari Brahen määräyksestä valtaneuvoston laadituttama

käsky. Sen mukaan jokaisen porvarin oli erikoistuttava tietyn artikkelin kauppaan ja

luovuttava entisestä monien tavaroiden myynnistä. Vaikka tämä herätti vastustusta,

olivat lähes kaikki kauppiaat antaneet merkitä itsensä tietyn kauppa-alan harjoittajiksi

toukokuun loppuun mennessä. Ryhmiin jaotellut kauppiaat eivät kuitenkaan muodosta-

neet yhtenäisiä valtaporvareiden ja pienporvareiden ryhmiä. Uusi kauppajako oli epä-

selvä ja aiheutti riitaa, joten se jäi käytännössä suureksi osaksi vain paperille. Turkulais-

ten valitettua asiasta vuonna 1639, sallittiin heidän käydä kauppaa neljällä tai viidellä

eri artikkelilla kunkin. Jako sai aikaan sen, että tukku- ja vähittäiskauppa erottuivat

entistä selvemmin toisistaan. Sekavuuden aiheuttamien riitojen seurauksena Turun

porvaristo anoi vuoden 1660 valtiopäivillä koko kauppajaotuksen purkamista, mutta

pyyntö evättiin valtakunnalle vahingollisena.68

67

Ranta 1981, 62. 68

Ranta 1975, 160, 167–170. Jaotuksen mukaan kaupungissa toimivat seuraavat porvarisammatin harjoit-

tajat: 44 tukkukauppiasta, 2 silkkikauppiasta, 10 verkakauppiasta, 13 Nürnbergin rihkamakauppiasta, 8

oluenpanijaa, 17 krouvaria, 1 palttinakauppias, 5 majatalonpitäjää, 16 pellava-, hamppu-, humala- ja

niinikauppiasta, 3 maustekauppiasta, 6 silakansuolaajaa, 88 suolakauppiasta, 19 lihakauppiasta ja teuras-

tajaa, 33 kantajaa, 2 voi- ja ryynikauppiasta, 2 paloviinan polttajaa, 1 raudan vähittäismyyjä, 5 taloissa

teurastavaa teurastajaa, 15 kirvesmiestä, 2 hampunkehrääjää, 5 kaupungin perämiestä, 2 kadunlaskijaa, 1

palttinanvalkaisija, 1 kengänpaikkaaja ja 2 lampaannahan työstäjää. Kuten luettelosta ilmenee, eivät

kaikki siihen merkityt olleet varsinaisia kauppiaita. Allekirjoittajana oli 30.5.1638 kaupunginkirjuri ja

myöhempi pormestari Laurentius Brochius. SRA, Städers Acta 83, ei sivunumerointia.

32

Turussa oli vuoden 1546 suuren tulipalon ja Suomen herttuakunnan perustamisen

myötä työtä monille käsityöläisille. Luotettavia tietoja käsityöläisten määrästä 1500-

luvulla ei kuitenkaan voida esittää lähteiden luonteen vuoksi. Turussa edustetuiksi

mainittujen käsityöammattien määrä osoittaa, että mestareiden määrä porvaristossa on

ollut suuri. Samanlaiset rajoitukset koskivat käsityöläisiäkin kuin kauppiaita. Mestarei-

den tuli olla ammattinsa osaavia, nuhteettomia ja saada kaupungista kohtuullinen toi-

meentulo. Kun kaupunki joutui vuonna 1637 tekemään kruunulle selkoa eri väestöryh-

miensä koostumuksesta, oli kaupungissa 143 käsityöläismestaria. Vuoden 1656 henki-

kirjan mukaan mestareita oli 106.69

Kauppajaotus myös erotti käsityöläiset entistä sel-

vemmin kauppiaista. Kun viranomaiset tarkkailivat kauppiaidenkin toimia, olivat käsi-

työläisten mahdollisuudet siihen vielä vähäisemmät.70

Kaupungissa toimi myös varsinaisen porvariston ulkopuolelle jäävää väestöä.

Kestit, jotka oleskelivat Turussa lyhyempiä aikoja, harjoittivat kauppaa vannomatta

porvarinvalaa. He olivat lähinnä saksalaisten kauppiaiden palveluksessa olevia miehiä

tai itsenäisiä yrittäjiä.71

Raastuvanoikeuden pöytäkirjoissa heitä mainitaan säännöllises-

ti. Esimerkiksi lyypekkiläisille Hans Skomakarelle ja Klas Stavenoulle annettiin vuonna

1658 lupa pitää kauppatavaransa asunnossaan, missä he saisivat myydä niitä ainoastaan

kappaletavarana.72

Porvariyhteisön sisällä oli muita pienempiä yhteisöjä kuten ammattikuntia ja kilto-

ja. Porvariyhteisön tunnusomainen piirre olikin sen kerrostuneisuus. Porvari saattoi

kuulua samaan aikaan sekä porvariyhteisöön että siihen sisältyvään kiltaan. Lisäksi hän

epäilemättä tunsi myös olevansa osa vielä laajempaa kokonaisuutta, Turun kaupunkia.

Kauppiaat ja käsityöläiset elivät siten useiden yhteisöjen muodostamassa verkostossa.

Turkulaisten elinpiiri oli monimutkainen, toisiinsa liittyvien normien ja sosiaalisten

suhteiden järjestelmä.73

69

Nikula 1987, 149150. 70

Möller 1954, 44. 71

Kallioinen 2000, 55. 72

TKA, TRO BIa 28, 8.6.1658, 126. 73

Kallioinen 2000, 22.

33

2.4. ”Palvellut säädetyt kuusi vuotta”74 – Uusien porvareiden rekry-toituminen

Porvariuteen liittyy useita kriteereitä, jotka ovat olleet samansisältöisiä eri puolilla

Eurooppaa. Vain porvarit olivat kaupunkiyhteisön jäseniä ja siten oikeutettuja sen hal-

linnollisiin elimiin. Porvarin asemaan kuului velvollisuuksia ja oikeuksia, jotka muilta

kaupunkilaisilta puuttuivat. Porvarit vastasivat yleensä kaikista kaupungin rasituksista,

mutta toisaalta he saivat yksinoikeudella nauttia kaupungille myönnettyjen privilegioi-

den eduista. Heillä oli oikeus osallistua yleiseen raadin kokoukseen ja porvari voitiin

valita raadin jäseneksi. Raatiin pääsyn edellytyksenä oli kaupunkikiinteistön omistami-

nen. Vaikka porvareita yhdisti kuuluminen samaan yhteisöön, pääsääntöisesti yhteisön

johdossa olivat rikkaat suurkauppiaat.75

Kun maaseudulta tuli uusi porvariksi pyrkijä, hänen tuli palvella laissa säädetyt

kuusi vuotta jollakulla isännällä. Tänä aikana hän ei saanut käydä itsenäistä kauppaa.

Käsityön harjoittaja sen sijaan sai heti harjoittaa ammattiaan.76

Esimerkiksi ulkomailta

saapunut kokelas sai näin tilaisuuden opetella paikallista kieltä. Jost Shultzin ilmoitet-

tiinkin muuttaneen Lyypekistä vuonna 1636 Turkuun opetellakseen ruotsin ja suomen

kielet.77

Kauppa-apulaiset harjoittivat tullitilien mukaan omaakin vientiä ulkomaiden

satamiin, tosin vaatimatonta. Heidän asemansa oli oikeuksiltaan rajoitetumpi kuin por-

vareiden, mutta sen tarkoituksena oli kuitenkin oman itsenäisen aseman saavuttaminen.

Samalla kun saatiin tuntuma kaupankäyntiin, solmittiin isännän kauppatuttavuuksien

kautta omakin verkosto paikallisiin porvareihin ja ulkomaiden kauppakumppaneihin,

jota saattoi hyödyntää itsenäisenä yrittäjänä. Yhtenä keinona oman kauppahuoneen

aloittamiseen oli voittokauppiasjärjestelmä. Siinä kauppapalvelijana toimineen uuden

yrittäjän isäntä lainasi hänelle rahaa tiettyä voitto-osuutta vastaan. Näin uusi porvari sai

74

Möller 1954, 89. 75

Kallioinen 2000, 52–53. 76

TKA, TRO BIa 22, 29.1.1651, 6–7. Esimerkiksi Johan Meijer palveli Gewert Bugenhagenia kaikkiaan

11 vuotta, Joachim Ekman isäntäänsä Kasper Ekmania 12 vuotta ja Kasten Moses Sander Wattsonia 7 tai

8 vuotta. Möller 1954, 89. 77

Ranta 1975, 165. Jost Schultz syntyi Lyypekissä 6.11.1615. Isä Lyypekin kauppias Joachim Schultz.

Oli kauppiaana Turussa vuodesta 1643. Kuoli 28.10.1677. Ensimmäinen puoliso 1.11.1649 veromestari

Baltazar Wernlen ja Katarina Gubbertzin tytär Magdalena, syntyi 16.4.1632 ja kuoli 25.1.1667. Toinen

puoliso 1.9.1668 Turun kauppias Joachim Wargentinin ja Anna Jemsen tytär Elisabet, joka haudattiin

1.10.1676. Pojista Joachim oli hovioikeuden asessori, Baltazar Turun pormestari, Johan kauppias, Niclas

kauppias ja Jost hovioikeuden asessori. Carpelan 1890, 76–84.

34

tärkeää pääomaakin oman toimintansa aloittamiseen. 1600-luvun Turun valtaporvareista

suurin osa oli aloittanut uransa juuri voittopalvelijana.78

Valtaosa Turun porvareista oli 1500-luvulla suomalaista syntyperää. Tämä oli

luonnollista, sillä heidän tärkein rekrytointialueensa oli suomenkielinen maaseutu Turun

ympäristössä. Suomalaisuudesta todistavat kaupungin tonttien ja porvariston lisänimet,

jotka olivat suurimmaksi osaksi kotimaista alkuperää. Saman vuosisadan lopulla helsin-

kiläinen nuoriso ei halunnut Turkuun kouluun, sillä kaupunki oli heidän mielestään liian

suomenkielinen. Suomea käytti äidinkielenään myös osa suurkauppiaista eikä ainoas-

taan pienporvaristo. Kaupungin pormestareista ja raatimiehistä varsinkin 1500-luvulla

merkittävä osa oli kotimaista syntyperää ja ilmeisesti suomenkielisiä.

Saksalaisten porvareiden palattua keskiajan lopulla kotimaahansa olivat ruotsin-

kieliset rannikkopitäjien asukkaat täyttäneet heidän paikkansa. Osa ruotsia puhuvista oli

varmasti tullut emämaan puolelta. Nimityypistä Korpo Bengt, Pargas Mårten ja Nagu

Sigfrid voidaan päätellä nimen kantajan äidinkieli ja kotipaikka. Johan Wilhelm Ruuth

tutki vuosien 1549 ja 1559 Turun tullitilien sisältämät nimet ja totesi, että ensin mainit-

tuna vuonna mainittiin 60 ruotsalaista ja 83 suomalaista sukunimeä. Vuonna 1559 vas-

taavat luvut olivat 87 ja 102. Kaikkiaan näinä vuosina mainittiin porvareita tulliluette-

loissa 270 ja 305. Nimellä ei kuitenkaan vielä voida varmasti määrittää porvareiden

kansallisuutta, sillä Turun kaltaisessa keskuksessa olivat käytössä myös muualta omak-

sutut nimet.

Saksalainen vaikutus oli Turussa vahva jo keskiajalla. Saksalaiset kauppatavat ja

alasaksa kauppiaiden kielenä olivat hallitsevia. Tuonti- ja vientikauppa oli hansakauppi-

aiden käsissä. Turussakin pormestarit ja raatimiehet olivat usein saksalaisia. Kun valta-

neuvosto kielsi kirjeellään vuonna 1471 saksalaisilta pääsyn valtakunnan kaupunkien

hallintoon, ei kiellolla ollut vaikutusta heidän hallitsevaan asemaansa kaupan alalla.

Juhana III aikana suhtautuminen saksalaisiin oli muutenkin myönteinen ilmeisesti joh-

tuen heidän pääomastaan, kauppasuhteistaan ja ammattitaidostaan.79

Birgitta Lagerin

mukaan Tukholmassa asui vuonna 1582 vakituisesti 1 260 perhettä. Näistä perheistä 12

% oli saksalaisia. Porvaristossa sama suhdeluku oli kauppiaiden osalta 15 % ja käsityö-

78

Möller 1954, 234–235, 238, 241. Asiasta saatettiin sopia jo kauppakisällin tullessa kauppiaan palveluk-

seen nuorena poikana. Esimerkiksi Gewert Bugenhagen lupasi vuonna 1635 Henrik-nimiselle kauppapal-

velijalleen palvelusajan päätyttyä 2 000 Lyypekin markan suuruisen lainan. 79

Nikula 1987, 129132.

35

läisten 20 %. Osa käsityöläisistä oli tosin kruunun palveluksessa. Turussa saksalaisen

porvariston osuus oli ilmeisesti jonkin verran pienempi. Tukholmassa vuonna 1582

asuneiden ulkomaalaisten porvareiden sukunimiä esiintyy myös Turussa vuosisadan

vaihteessa. Esimerkiksi tukholmalainen kultaseppä Jost Hosenwinckell oli kotoisin

Lyypekistä. Heistä ensin mainittu oli tullut Kööpenhaminan ja jälkimmäinen luultavasti

Danzigin kautta. Kaikkiaan Lager laskee ulkomaalaisten porvarien määrän Tukholman

porvaristosta vuonna 1582 olleen 15 %.80

Kustaa Vaasan hallituksen jälkeen kauppapolitiikkaa muutettiin siten, että haluk-

kaiden saksalaisten kauppiaiden muuttoa Turkuun kannustettiin ja 1570-luvulta alkoi

uusi saksalaisten muuttoaalto. Suhdanteiden parantuessa 1570-luvun lopulta lähtien

myös kotimainen porvaristo elpyi. Vuonna 1590 suomalaiset valittivat ulkomaalaisista,

jotka omistivat kaupungissa talon ja harjoittivat kauppaa, mutta eivät suostuneet van-

nomaan porvarinvalaa. Kuningas Juhana määräsi raadin pitämään huolta siitä, että he

vannoisivat valan.81

Hollantilaisten sulautumista saksalaisiin edisti osaltaan se, että

kielistä alasaksa ja hollanti vielä näihin aikoihin muistuttivat toisiaan, samoin kuin se,

että nämä kansallisuudet olivat perehtyneet hyvin toistensa kaupankäyntimenetelmiin.

Myös skotlantilaisten kauppaorganisaatio muistutti saksalaisten vastaavaa.82

Raimo Rannan mukaan 1600-luvun alkupuolella saapui Turkuun uusi aalto ulko-

maalaissyntyisiä porvareita. Saapujien määrä väheni kuitenkin huomattavasti 1640-

luvulta lähtien. Tämä liittyi ilmeisesti kaupungin taantuvaan kehitykseen sen menetettyä

tärkeän tervakaupan lähes kokonaan Tukholmalle. Samalla myös aiemmin vilkas Poh-

janlahden kauppa keskittyi pääkaupunkiin. Turun laivatilanne oli samaan aikaan niin

heikko, että kaupunkia uhkasi sen tähden jopa tapulioikeuksien menettäminen.83

Turun

köyhtymiseen suhteessa muihin valtakunnan kaupunkeihin 1640-luvulta lähtien vaikutti

kruunun monopolien myöntäminen. Turku sai esimerkiksi vuonna 1648 tervakauppaoi-

80

Lager 1962, 123–135. Turussa toimi kultaseppä Hans Hosenwinckell ainakin vuodesta 1602. Hän toimi

Suomen kultasepäntyön tarkastajana vuodesta 1613. Haudattiin 27.12.1626. Ensimmäinen puoliso hau-

dattiin 6.4.1614. Toinen puoliso Kirstin Jöransdotter avioitui uudelleen kultaseppä Joachim Strokerckin

kanssa. von Bonsdorff 1892, 600–601, 604, 607; Borg 1935, 39; BÅH I, 184. 81

Ruuth 1916, 234235. Vuonna 1576 Turkuun saapui Henrik Scheper ja 1582 Klemet Diriksson, mo-

lemmat Danzigista. Lyypekistä tulivat Johan Magnus 1582, Hieronymus Siverdes ja Jonatas Weck 1580-

luvun lopulla. Hans Såger muutti 1590 Holsteinista, Hans Yckerman ja vuonna 1589 Baltazar Fleming

Stralsundista. Silvast Rinsov, Hans Stäck, Hieronymus Karstens, Hans Måsenbeck, veljekset Hans ja

Jakob Wolle, Jost Köller ja Adam Knoph jäävät taustaltaan tuntemattomiksi. 82

Möller 1954, 59. 83

Ranta 1997, 12–13.

36

keuden ainoastaan kolmannekseen siitä mitä Viipuri. Myöhemmin Tukholma ja Viipuri

saivat 3 000 lästin oikeudet, mutta Turku ainoastaan 700 lästin (Liite 1). Tästäkin määrä

vähennettiin vielä ainoastaan 10 lästiin oikeuksien liukuessa Pohjanlahden kaupungeil-

le.84

Syyt Turkuun muuttoon vaihtelivat lähtöalueittain. Manner-Euroopassa liikehdin-

tää aiheuttivat sota ja hansakaupunkien tuhot. Vuosina 1618–1648 käyty 30-vuotinen

sota heikensi laajalla alueella kaupankäynnin mahdollisuuksia. Pohjois-Saksan kaupun-

git välttyivät tuholta, mutta niiden eteläiset kauppa-alueet kärsivät pahemmin. Itämeren

rannikkokaupungeissa oli luonnollista kiinnittää huomio tässä tilanteessa Ruotsin valta-

kunnan kaupunkeihin. Lähteiden mukaan Saksasta muutti vuosina 1600–1660 Turkuun

ainakin 60 porvaria. Baltiasta ja Ruotsista saapui huomattavasti vähemmän uusia porva-

reita.85

Osasyynä tähän oli se, että näiden alueiden rikkaat kaupungit olivat vetovoimal-

taan suurempia. Toisena syynä mainitaan turkulaisten vastahakoisuus ottaa emämaalai-

sia kaupunkinsa porvareiksi. Heiltä saatettiin yksinkertaisesti evätä porvarinoikeudet.

Myöskään Tallinna ei ollut suosiossa, sillä Turun porvareiden mielestä sen kauppiailla

oli mielessään vain taloudellinen voitto.86

Skotlannista muutti Turkuun kyseisenä aikana noin 20 kauppiasta. Skotlannissa oli

kasvava kauppiasluokka, sillä maata omistavissa perheissä vain vanhin poika peri omai-

suuden ja aseman. Maan uskonnollinen ja poliittinen tilanne oli myös levoton. Englan-

nin ja Skotlannin yhdistyminen vuonna 1603 johti siihen, että Skotlannin presbyteerisen

kirkon johtoa karkotettiin maasta.87

Tiukimmat Skotlannin kirkon kannattajat siirtyivät

muualle uskonvainoja pakoon. Pohjoismaissa puolestaan oli pyritty samaan aikaan

luomaan uusia kauppasuhteita Brittein saarille, sillä Saksan kauppa oli lamassa. Tässä

tilanteessa skotlantilaiset kauppiaat löysivät Turun. Heillä oli lisäksi valmiit kauppasuh-

teet kotimaansa kauppiaisiin ja siksi mahdollisuudet tuottavaan ulkomaankauppaan.

Yleensä Turkuun muuttaneiden porvareiden tulon syitä ei mainita, mutta esimerkiksi

Wellam Gerdnerin isä oli paennut uskonvainoja Skotlannista Tukholmaan.88

Yhteyttä

kotimaahan pidettiin yllä vielä Turustakin. Kauppakirjanpito hoidettiin äidinkielellä ja

kotimaan perintöasioita selvitettiin sikäläisten asiainhoitajien kanssa. Petter Gerri oli

84

Gadolin 1934, 27. 85

TKA, TRO BIa 1–30, 1624–1660, passim; Carpelan 1890, passim. 86

Ranta 1975, 165. 87

Somerset Fry 1992, 165–166. 88

Ranta 1975, 169.

37

jopa tuonut mukanaan kaksi kirjaa, jotka käsittelivät Skotlannin historiaa.89

Tärkein syy

1600-luvun alkupuolella ulkomaalaisten siirtymiseen Ruotsin valtakunnan kaupunkei-

hin oli kuitenkin se, että näihin aikoihin Euroopan markkinoilla lisääntyi sellaisten

tuotteiden kysyntä, joita valtakunnassa oli runsaasti, kuten metalleja ja tervaa.90

Porvarinvalojen perusteella suurin osa 1620–50-luvuilla Turkuun siirtyneistä por-

vareista oli kuitenkin kotimaista alkuperää. Lähes kaikilta uusilta porvareilta vaadittiin

kaksi porvaristoon kuuluvaa takaajaa, jotka vastasivat siitä, että tulokas asuisi ja harjoit-

taisi ammattiaan kaupungissa vähintään kuusi vuotta ja suorittaisi tänä aikana häneltä

vaadittavat verot ja maksut kaupungille. Käytännössä kaikilla ulkomaista syntyperää

olevilla tulijoilla takaajat kuuluivat myös ulkomailta Turkuun siirtyneeseen väestöön,

tai vähintäänkin kaupungin luottamustoimien haltijoihin, pormestareihin ja raatimiehiin.

Esimerkiksi lyypekkiläinen laivuri Kristian Keding kertoi vuonna 1641 purjehtineensa

useita vuosia Turkuun. Hän halusi poikansa Kristian Keding nuoremman porvariksi

kaupunkiin ja tämän takuun asettivat kauppias Petter Thorwöste ja raatimies Petter

Jessenhausen, molemmat ulkomaisen taustan omaavia.91

Suurimmalla osalla uusista porvareista ei mainita sukunimeä tai heidän syntymä-

paikkansa on tuntematon. Koska juuri tämän ryhmän takaajat kuuluivat lähes poikkeuk-

setta suomalaisiin porvareihin ja heillä oli suomalaisperäinen suku- tai lisänimi, on

syytä olettaa, että taatutkin olivat suomalaista syntyperää. Esimerkiksi helmikuussa

89

TKA, TRO BIa 7, 1.7.1635, 51v; KA, TKO (Turun kämnerioikeus) Z 171, 1.7.1640, ei sivunumeroin-

tia. Wellam Gerdner, Turun kauppias 1624, oli kuollut 1632. Lapsista Katarina avioitui Anders Merthenin

kanssa. Ingeborg, joka kuoli vuonna 1647, avioitui Jakob Wolle nuoremman kanssa, joka kuoli vuonna

1639 ja toisen kerran ratsumestari Jost von Qvantenin kanssa. Carpelan 1890, 40; Petter Gerri, kauppiaa-

na Turussa vuodesta 1635. Johan Birckholtz surmasi hänet 1.8.1638 Anders Merthenin krouvissa riidan

seurauksena. TKA, TRO BIa 7, 18.2.1635, 9; TKA, TRO BIa 12, 2.8.1638, 128v. 90

Möller 1954, 69. 91

TKA, TRO BIa 14, 4.10.1641, 11. Kristian Keding nuorempi, isä Kristian Keding, veli Benedickt

Keding. Laivuri ja valtaporvari Turussa vuodesta 1641. Haudattiin 18.12.1655. TMA, Dahlströmin

kortisto, Nimihakemisto, Keding; Hausen 1901, 134; Petter Thorwöste, muutti noin vuonna 1630 Tur-

kuun. Vannoi porvarinvalan 23.7.1637. Valtiopäivämies 1649. Kuoli 6.5.1659. Hänen puolisonsa oli

Turun kauppias Johan Sågerin ja Elin Plagmanin tytär Elin, joka kuoli 14.8.1669. Tytär Anna avioitui

1650-luvun alussa alivuorimestari Johan Danielsson Serlachiuksen kanssa. Elin avioitui Abraham Henrik

Scheffer nuoremman kanssa ja Margareta vero- ja varusmestari Daniel Torsbergin kanssa. Pojista Herman

otti perheen kauppahuoneen haltuunsa. Johan toimi ruukinpatruunana kuten myös Petteristä. Carpelan

1890, 99–105; Petter Jessenhausen, isä Westfalenin Schwelmin kauppias. Oli kauppiaana Turussa jo

vuonna 1625. Kämneri 1632, raatimies 1633 ja pormestari 1660. Oli valtiopäivämiehenä vuosina 1643,

1654 ja 1659. Haudattiin 30.4.1671. Ensimmäinen puoliso porvari Hans Hanssonin tytär Beata. Toinen

puoliso 15.11.1664 postimestari Lyderich Caloanderin ja Anna Cramersin tytär Anna. Kolmas puoliso

pormestari Mårten Sigfridssonin ja Brita Eriksdotterin tytär Anna. Pojista Petter tuli Vaasan kappalaisek-

si, Herman luutnantiksi, Johan Turun raatimieheksi, Jakob asui luultavasti Tukholmassa ja Abrahamista

tuli tullikirjuri. Carpelan 1890, 159.

38

1660 vannoi 15 uutta suomalaista porvaria valansa. Vain yhdellä mainitaan sukunimi ja

lopuilla vain patronyymi eli isännimi. Ketään heistä ei ole mahdollista tunnistaa ulko-

maalaissyntyiseksi. Takaajina heillä oli yhteensä 29 eri miestä. Näistä ainoastaan Kas-

per Hörnigk oli ulkomaalaista syntyperää.92

Poikkeuksen kansallisuusrajojen suhteen

muodostivat käsityöläiset, joiden takaajan ja taattavaan yhteys perustui suurelta osin

ammattiin. Siten esimerkiksi räätäli Jöran Mårtensson Kollmanin takuumiehet porvarin-

valaa vannottaessa olivat Knut Viisas, ammattikunnan oltermanni, ja räätäli Petter

Spens, siis suomalainen ja saksalainen mestari.93

Nämä esimerkit kuvastavat tilannetta

kokonaisuudessaan.

Takaajan ja taattavan välille voidaan ajatella syntyneen tiiviin suhteen. Takaajan

oli valvottava omia oikeuksiaan sen kuuden vuoden ajan, jolle hän oli tulokkaan taan-

nut. Muutoinhan hän olisi joutunut itse korvaamaan sen taloudellisen tappion, jonka

kaupunki kärsi taatun petettyä valansa. Tästä suhteesta oli varmasti hyötyä molemmille.

Takaaja toimi tavallaan uuden porvarin suosittelijana ja sai hänestä omaan suhdeverkos-

toonsa lisän, jolta saattoi odottaa vastapalvelusta. Tällainen suhde oli mahdollista vah-

vistaa esimerkiksi avioliitolla, mikäli takaaja katsoi nuoremman porvarin siihen kelvol-

liseksi.

92

TKA, TRO BIa 30, 22.2.1660, 33–34. 93

TKA, TRO BIa 12, 6.5.1640, 200; TKA, TRO BIa 14, 4.10.1641, 11. Hans Hörnigk, Turun kauppias,

valittiin raatimieheksi vuonna 1635. Kuoli 19.7.1635. Puoliso Turun porvari ja kirjansitoja Hans Hennin-

gin ja Brita Mattsdotterin tytär Geska, joka kuoli 19.3.1659. Lapsista Brita avioitui Turun kauppias ja

myöhemmin Uudenkaupungin raatimies Petter Haaksin kanssa, Barbro avioitui akatemian kvestori Per

Gersin kanssa, Kasper oli Turun porvari, Jöran Eurajoen kirkkoherra ja Mårten kamreeri. Carpelan 1890,

170–171.

39

Kartta 3. Aninkaisten kortteli Gangiuksen kartassa. Aninkaisissa asutus kiipesi mäelle

Aninkaistenkatua ja päättyi jokirannassa Multavierun aittoihin sekä nykyisen kirjaston

tontille jokikadulle. Hauenkuonon torin lähellä sijaitsi vielä 1650-luvulla purettu Pyhän

Hengen suomalainen kirkko, jonka paikalla sijaitsi Turun köyhäinhuone. Kartta: TMM,

TMA karttakopio. P. T. Kuusiluoma 2005.

Aninkaisten kortteli

Aninkaistenkatu

Tiirikkalankatu

Linnan jokikatu

Linnankatu eli Kuningattarenkatu

Multavieru

Hauenkuonon tori

40

3. ”Kuten penkkiveljien tuleekin”94

– Porvariston kaup-pa- ja luottamussuhteet

3.1. ”Lasse Anderssonin laivalla Lyypekkiin”95 – Kauppiaiden pur-jehdusyhtiöt

Turkulaisten kauppiaiden yhteistyön ehkä konkreettisin muoto oli purjehdusmat-

kan järjestäminen yhteisyrityksenä. Laivakuntiin kuului aina useita tai jopa useita kym-

meniä lastin omistajia. Vaikka Turkuun saapuikin aika ajoin ulkomaalaisten kauppiai-

den laivoja, joissa lasti kuului vain yhdelle kauppiaalle, ei 1500-luvulta ole merkkejä

siitä, että kukaan turkulaisista olisi vienyt lastia yksin.96

Kustaa Vaasan kaudella ulkomaankaupalle määrättiin vientitulli. Tukholmassa sitä

alettiin kantaa syksyllä 1559. Turussa oli vientitullia peritty jo vuodesta 1553. Kaupun-

gin ensimmäinen tuontitulliluettelo on puolestaan säilynyt vuodelta 1549. Turun kau-

pungin tullisäännöissä maksut määriteltiin niin, että se jolla oli talo, rakennus ja tontti,

mutta hän ei itse omistanut niitä tai omisti vain puolet talosta, hänen tuli maksaa puoli

tullia. Ulkomaalaisten kauppiaiden lisäksi ne, jotka eivät omistaneet taloa tai tonttia,

joutuivat maksamaan koko tullin. Oman talon ja tontin kaupungissa omistaneet porvarit

olivat vapautettuja tuontitullin maksamisesta.97

Pohjoismaiden seitsenvuotinen sota (1563–1570) lamautti Ruotsin ulkomaankau-

pan lähes täysin. Ruotsin hallitus määräsi vientikiellon vihollisen laivojen saartaessa sen

rannikkoa. Näinä vuosina ei kannattanut pitää yllä tullihallintoa ja Turunkin tullitilit

puuttuvat vuosilta 1561–1573. Juhana III osoitti Turulle suopeutta määräämällä vuonna

1583 kaupungin tullissa kootut varat sen käyttöön, jotta se varustaisi valtakunnan sota-

väkeä innokkaammin. Vuodesta 1584 tullitilit osoittavat, että kokoveron maksavilta

perittiin tullina 7 % maahan tuodun tavaran arvosta. 1570-luvulta juomista alettiin

lisäksi periä valmiste- eli aksiisimaksua.98

Turun ulkomaankauppa suuntautui vilkkaimpana koko tutkitun ajanjakson Lyy-

pekkiin ja Danzigiin. Tullitilien mukaan molempiin kaupunkeihin lähti joitakin poikke-

94

TKA, TRO BIa 30, 27.6.1660, 175–176. 95

KA 233d, 11–14v. 96

Kallioinen 2000, 249–250. 97

Nikula 1987, 233–234. 98

Nikula 1987, 237–239.

41

uksia lukuun ottamatta vuosittain suurin laivasto. Esimerkiksi Lasse Andersson vei

vuosina 1556, 1559 ja 1576–1578 Lyypekkiin yhtenä vuonna 28 eri porvarin rahteja ja

Danzigiin kolmena vuonna 210 eri porvarin rahteja. Eri laivurit olivat tullitilien mukaan

keskittyneet purjehtimaan eri määräsatamiin, joskin poikkeuksia ilmeni aina (Kartta 4;

Liitteet 2 ja 3.).99

Osa laivureista harjoitti ilmeisesti sivutoimista kaupankäyntiä. Tur-

kuun asetuttiin myös pelkästään laivuriksi. Tällöin vannottiin kaupunkiin porvarinvala.

Esimerkiksi vuodelta 1641 on säilynyt tapaus, jossa hollantilainen Höge Klasson vannoi

porvarinvalan nimenomaan asettuakseen kaupunkiin laivuriksi.100

Kartta 4. Turkulaisten ulkomaanpurjehduksen tärkeimmät määräsatamat 1500- ja 1600-

luvuilla. Kartta Veli Pekka Toropainen.

Turkulaisten laivureina toimivat pääsääntöisesti itse laivansa omistavat porvarit.

Esimerkiksi vuosina 1556–1559 purjehtineista laivureista erottuvat Lasse Andersson,

Sigfrid Kantaja ja Jakob Svart laivakuntiensa suuruuden puolesta (Liite 2). Vain harvo-

jen porvareiden kohdalla on havaittavissa keskittymistä tiettyjen laivureiden asiakkaak-

si. Tämäkin johtuu pääasiassa siitä, että toistuvasti mainitut porvarit lähettivät vuosittain

suurimman määrän kauppatavaroita ulkomaille, ja ne jaettiin useamman laivan kesken.

Turussa oli vuosina 1576–1578 vain seitsemän vakituista laivuria, jotka olivat kaupun-

gin asukkaita (Liite 3). Heistä neljä, Lasse Andersson, Mårten Knape ja Jakob Pelto ja

Lasse Åland, ylittivät muut kolme sekä rahtia antaneiden porvareiden määrällisessä että

prosentuaalisessa määrässä. Samoilla neljällä oli myös eniten saman porvarin antamia

rahteja. Lasse Andersson sekä Mårten Knape kuuluivatkin Turun varakkaimpiin porva-

reihin ja kohosivat myös kaupungin pormestareiksi.101

Vuoden 1571 hopeaveroluettelosta tunnistettavat laivurit asuivat Luostarissa ja

Aninkaisissa. Luostarikorttelin laivureista Lasse Andersson, Jakob Olofsson, Jakob

Kyrö, Nils Torkilsson, Erik Kranck ja Mickel Kranck ylsivät 71–169 markkaan. Eskil

99

KA 233a, 8–42v; KA 233e, 1–28v; KA 233f, 1–93. 100

TKA, TRO BIa 13, 4.1.1641, 135. 101

KA 233e, 1–28v; KA 233f, 1–93. Lasse Andersson toimi raatimiehenä vuonna 1565 ja pormestarina

vuosina 1573–1591, Hans Persson Kyrö toimi pormestarina vuosina 1558–1562 sekä Mårten Knape

raatimiehenä 1570–1585 ja pormestarina vuosina 1585–1590.Nikula 1987, 735–736.

1

2

3 4

5

6 7 8 10 11

12

1 Turku 2 Tukholma 3 Narva 4 Tallinna 5 Riika 6 Danzig

7 Stralsund 8 Rostock 9 Wismar 10 Lyypekki 11 Hampuri 12 Kööpenhamina

9

42

Laivureista Eskil Innamaa maksoi vuoden 1571 hopeaveroa 31 markkaa. Aninkaisissa

Mårten Knapen vero oli 36 markkaa ja Jakob Pellon 7 markkaa. Luostarin Knut Matts-

son maksoi 36 markkaa ja Lasse Åland 12 markkaa. Monet laivurit kuuluivat kaupungin

varakkaimpiin porvareihin ja loputkin olivat omaisuudeltaan keskitasoa. Heistä Lasse

Åland ja Jakob Pelto näyttävät toimineen ainoastaan laivurina, muut myös kauppiaina.

Tässä mainituista laivureista osa toimi myös kaupungin raadissa. Kranck-suku edusti

muutenkin kaupungin varakkainta porvaristoa.102

Vuoden 1556 ulkomaan tuonnista Turkuun on säilynyt erityisen mielenkiintoinen

luettelo (Taulukko 3.). Sen mukaan kaupungin laivurit tullauttivat yhteisiä tuontitavaroi-

ta niiden porvareiden kanssa, joiden rahteja he olivat tuoneet. Kyseiset porvarit eivät ole

yhteneviä tavaroita samana vuonna vieneiden kanssa. Mahdollisesti kyseessä on korva-

us rahdista laivurille, joka joutui siitä kuitenkin maksamaan tullin rahdin omistaneen

porvarin mukaisesti joko koko- tai puolitullina. Laivuri Lasse Anderssonin kanssa

yhteistullissa oli 49, Sigfrid Kantajan 43, Hans Kyrön 36, Jakob Svartin 25, Erik

Kranckin 8, Frans Hirven 7 ja Henrik Skepparen 11 porvaria. Saman tuontiluettelon

mukaan porvareilla oli myös omia rahtejaan, joiden yhteydessä ei laivuria mainita.

Kyseessä ei nimenomaan ole luettelo porvareista, jotka ovat tavanmukaisen saman

vuoden vientiluettelon mukaan kuuluneet johonkin laivakuntaan.103

Tämän ja muiden

tulliluetteloiden mukaan Turun porvariston kauppaverkostot olivat hyvin laajoja jo

pelkästään ulkomaankaupassa. Kokoavana tekijänä olivat juuri laivan omistaneet porva-

rit. Sen sijaan yhteistoiminnan kesto saattoi rajoittua muutamaan laivamatkaan. Tämä

johtui luultavasti siitä, että suurin osa porvareista toimitti hyödykkeitä ulkomaille vain

harvoin. Muutamat selvästi vakiintunutta ulkomaankauppaa käyneet kauppiaat sen

sijaan käyttivät mielellään vuodesta toiseen vanhaa kauppa-kumppaniaan. Myös rahdin

omistajan haluamalla määräsatamalla oli merkitystä suhteen kestoon. Laivurit tekivät

kyllä matkoja useisiin kaupunkeihin, mutta erikoistuivat toiminnan jatkuessa pitkään

yhteen tai kahteen määräsatamaan. Siksi rahdin omistajat vaihtoivat tarvittaessa laivuria

saadakseen tuotteensa perille. Esimerkiksi Lasse Andersson purjehti vuosina 1576–1578

102

SRA, Städers Acta 82, ei sivunumerointia. Ks. myös liitteet 7–10 porvariston varallisuudesta. 103

KA 233a, 8–42v. Knut Mattsson toimi raatimiehenä vuosina 1590–1592 ja pormestarina 1593–1597,

Jakob Olofsson Sheppare raatimiehenä vuonna 1554 ja pormestarina 1561–1567, Jakob Kyrö raatimiehe-

nä vuosina 1582–1585 ja pormestarina 1585–1594, Nils Torkilsson raatimiehenä 1573–1581 ja pormesta-

rina 1582–1599 sekä Mickel Kranck raatimiehenä vuosina 1573–1581 ja pormestarina 1582–1600.

Nikula 1987, 735–736.

43

kaikkiaan kuusi matkaa, joista viisi suuntautui Danzigiin ja vain yksi matka Lyypekkiin.

Vuosina 1590–1597 hän purjehti edelleen säännöllisesti Danzigiin ja vain kerran Rii-

kaan. Valborg Innamaa, jolla oli kaksi laivaa, oli sen sijaan suuntautunut kaupassaan

selvästi Lyypekkiin. Vielä vuonna 1584 hän purjehti neljä kertaa Danzigiin ja kerran

Lyypekkiin, mutta koko 1590-luvun Lyypekki toimi hänen vientisatamanaan joitakin

vuosittain vaihtuvia poikkeuksia lukuun ottamatta. Laivan omistaja saattoi siis vaihtaa

tärkeintä määräsatamaansa ilmeisesti omien tarpeidensa mukaan. Koska Innamaalla oli

kaksi laivaa, hän kykeni myös tarvittaessa irrottamaan toisen niistä Danzigiin suuntau-

tuneeseen purjehdukseen, ja tällöin hänen laivallaan oli mukanaan täysi lasti myös

muiden porvareiden rahteja. Näiden kahden esimerkin tavoin toimivat pääsääntöisesti

myös muut laivan omistajat.104

Taulukko 3. Laivureiden yhdessä porvarin kanssa maksamat tullimaksut vuonna 1556.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

Laivurilla yhteinen tulli

porvarin kanssa kpl

Laivurin % kaikista

luettelon porvareista

Lasse Andersson

Sigfrid Kantaja

Hans Kyrö

Jakob Svart

Erik Kranck

Frans Hirvi

Henrik Skeppare

Porvari yksin

Lähde: KA 233b, passim.

Aikakauden kauppa perustui komissiokauppaan ja keskinäiseen luottamukseen.

Suuri osa kansainvälisestä kaupasta tapahtui luoton varassa. Institutionaalinen ympäris-

tö oli epäluotettava. Siksi systeemi oli haavoittuva ja aiheutti luottokriisejä ja taloudelli-

sia vaikeuksia. Toisaalta Leos Müller katsoo, että luottamuksen ollessa kaupan ehdoton

edellytys se antoi huijareille hyvät mahdollisuudet. Koska heitä ei juuri tavoitettu esi-

104

KA 233f, passim; KA 233g–KA235a, passim.

44

merkiksi Itämeren eteläpuolelta, saattoivat he saada hetkellisesti suuren hyödyn, mutta

pitkällä tähtäimellä heidän toimintansa katkaistiin. Tiedot ylittivät merenkin.105

Mika Kallioisen mukaan laivureiden käyttö kauppa-agentteina oli tehokasta, koska

järjestely säästi kauppiaat purjehduksen vaivoilta ja riskeiltä. Järjestely myös mahdollis-

ti liiketoimien ulottamisen samanaikaisesti usealle taholle. Tilanpuutteen vuoksi lastien

omistajat eivät olleet itse mukana purjehduksilla. Näin päämiehen ja agentin suhde

perustui pääasiassa luottamukselle, jossa kauppiaat kontrolloivat itse asiassa toisiaan.106

Koska laivurina käytettiin oman kaupungin porvareita, joista monet sitä paitsi nousivat

arvostettuun asemaan, on heidän toimintansa täytynyt perustua rehellisyydelle. Laivojen

mukana on mahdollisesti purjehtinut joku tai joitakin porvareita, joiden tehtävänä on

ollut laivurin kanssa hoitaa tavaroiden myynti määräsatamassa ja mahdollisesti myös

kontrolloida hänen toimiaan, mikäli siihen yleensä on ollut tarvetta. Tällaisesta toimin-

nasta on esimerkkejä 1600-luvun puolelta. Samalta ajalta mainitaan määräsatamissa

olleita kaupitsijoita eli komissionäärejä, jotka ottivat lastin haltuunsa myydäkseen sen

omistajan puolesta. Toisen kaupitsijana toimiminen johti myös toisinaan hankaluuksiin.

Esimerkiksi Thomas Jakobsson valitti vuonna 1655, että Leonard Klasson oli lähettänyt

Kristian Kedingin kuutilla Tallinnaan hänen mukanaan myytäväksi hevosen ja 12 lis-

puntaa voita. Rahoilla hänen oli tuotava Klassonille takaisin hyvää tupakkaa. Tupakka

oli kuitenkin mennyt pilalle, kun laiva sai paluumatkalla vuodon myrskyssä. Thomas

määrättiin itse pitämään tupakka.107

1600-luvun alussa Turun käymä ulkomaankauppa oli hiipunut huomattavasti ai-

empaa vähäisemmäksi. Vielä vuosina 1584–1597 (Liite 4) laivureiden asiakkaina oli

runsaasti porvareita, mutta esimerkiksi vuonna 1611 (Liite 5) heidän määränsä oli ro-

mahtanut, vaikka laivureiden määrä oli pysynyt samoissa määrissä kuin aiemmin. Tä-

hän vaikuttivat Turun vuosisatojen vaihteessa kärsimät tulipalot, jotka köyhdyttivät

porvariston. Samaan aikaan kaupungin käymä kauppa oli kääntynyt Pohjanlahden ja

Tukholman kaupaksi, joten se ei kuulunut ulkomaankauppaan (Liite 6).108

1600-luvun

alkupuolella Turun laivakanta oli niin vähäinen, että kaupunkia uhkasi jopa tapulioikeu-

den menettäminen. Vasta uusien ulkomaalaisten porvareiden rekrytoituminen kaupun-

105

Müller 1998, 243. 106

Kallioinen 2000, 250–251. 107

TKA, TRO BIa 25, 16.6.1655, 158–159. 108

KA 235b, passim.

45

kiin vuosisadan alkupuolella elvytti purjehduksen jossain määrin. Tällöin laivakuntien

osakasmäärät eivät kuitenkaan enää ylittäneet kerrallaan muutamaa porvaria.109

Taan-

tumaa kuvaavat hyvin vuosina 1616 ja 1652 ulkomaanpurjehdukseen osallistuneiden

porvareiden määrät. Ensin mainittuna vuonna heitä oli 61 ja jälkimmäisenä vuonna vain

45 kappaletta.110

Raastuvanoikeuden pöytäkirjat antavat 1600-luvun puolella tarkempia tietoja pur-

jehduksen muodoista. Yksi tai useampi porvari kuljetti edelleen omalla tai vuokraamal-

laan laivalla omiaan ja toisten tavaroita myytäväksi Ruotsin ja Saksan satamiin. Paluu-

lastina tuotiin rahtitilan vuokraajien toivomia tuotteita. Esimerkiksi toukokuussa 1643

ilmoitettiin, että Petter Jessenhausenin, Petter Thorwösten ja Petter Sågerin yhdessä

omistama laiva St. Johan Döpare oli saapunut Lyypekistä.111

Jakob Wolle vanhempi ja Hans Magnus taas olivat sopineet 13. toukokuuta 1632

rakennuttavansa yhdessä laivan Pohjanmaalla ja omistavansa sen sitten puoliksi. Saman

vuoden elokuussa Wollen valtuutettu Jakob Ogilvie ja Magnus olivat sopineet Raumal-

la, että laivaan lastattaisiin Wollen 60 lästiä ja Robert Wellamssonin 30 lästiä tervaa ja

se purjehtisi sitten Lontooseen. Magnus sai sopimuksen mukaan joka lästiltä rahdin

vuokrana kahdeksan kuparitaalaria. Tähän hän ei ollut myöhemmin tyytyväinen. Laiva

oli lisäksi saanut vuodon ja hollantilaisten merimiesten oli vietävä se Lontoon sijasta

Hollannin Emsiin korjattavaksi ja sieltä Amsterdamiin.112

Ulkomaanpurjehdus näyttää

keskittyneen 1600-luvulla entistä tiukemmin itse laivansa omistaneiden valtaporvarei-

den käsiin. Heidän toisilta porvareilta ottamansa rahditkin näyttävät kuuluneen pääasi-

assa toisille valtaporvareille. Merenkulku oli niin riskialtista toimintaa, että laivan omis-

taminen yhdessä toisten kanssa kannatti. Kokonaisen aluksen ja lastin menettäminen

109

Ranta 1975, 68. 110

Möller 1954, 34. 111

TKA, TRO BIa 15, 17.5.1643, 338. Petter Såger, vanhemmat Turun kauppias Johan Såger ja Turun

pormestari Petter Plagmanin tytär Elin. Petter Såger vannoi porvarinvalansa 1642 ja toimi kauppiaana.

Kuoli vuonna 1646. Puoliso Viipurin piispa Gabriel Melartopaeuksen ja Gunborg Paulin tytär Margareta,

joka avioitui uudelleen Turun raatimies Albrecht Rosskampin kanssa. Lapsista Margareta avioitui ensin

Matts Påvalssonin ja sitten Turun kauppias Johan von Isenin kanssa. Toinen tytär avioitui Turun kauppias

ja sittemmin Uudenkaarlepyyn pormestari Henrik Kluwensichin kanssa. Carpelan 1890, 91–93. 112

TKA, TRO BIa 7, 29.4.1635, 39–39v. Jakob Wolle vanhempi, kauppapalvelijana Turussa vuonna

1609. Oli Turun rikkain kauppias, mutta köyhtyi. Kuoli vuonna 1655. Puoliso Anna Spranckhusen.

Carpelan 1890: 144; Hans Magnus eli Magens, kotoisin Lyypekistä. Oli aiemmin Rauman raatimies ja

myöhemmin Turun kauppias. Kuoli vuonna 1635. Puoliso Anna Larsdotter Gebhardt. TKA, TRO BIa 8,

2.4.1636, 46v; Jakob Ogilvie, Turun kauppias jo vuonna 1625. Kuoli ennen 1646. Puoliso Margareta

Kihlo, joka avioitui uudelleen kauppias Wellam Bruunin kanssa. von Bonsdorff 1885, 1.

46

saattoi suistaa porvarin asemastaan kokonaan. Esimerkiksi varakas kauppias Anders

Merthen köyhtyi pahasti haaksirikon takia.113

1500-luvulta ei ole tietoja porvareiden keskinäisen purjehduksen ongelmista, mut-

ta niiden voidaan olettaa olleen samanlaisia kuin seuraavallakin vuosisadalla. 1600-

luvullakin aiheutuneet ongelmat kohdistuivat vain pieneen osaan kaikista yhtiöistä.

Riitaisissa tapauksissa oli kyse yhtiön osakkaan tai sen palveluksessa olleen miehen

omista henkilökohtaisista ratkaisuista. Ne perustuivat kulloinkin vallinneeseen tilantee-

seen, jossa päätöksen tekijä joutui valitsemaan taloudellisesti mahdollisimman turvalli-

sen vaihtoehdon. Turussa odottaneet kauppakumppanit eivät vain aina hyväksyneet sitä.

Ulkomaankauppaan eivät osallistuneet vain varakkaimmat porvarit. Tullitilien perus-

teella myös vähäisemmät yrittäjät saivat osuutensa laivojen rahtitilasta. Vientiin saattoi

riittää vain puoli tynnyriä voita tai vähäinen määrä kuivattuja haukia, mutta ilmeisesti

niidenkin vienti kannatti. Vähäisempi porvaristo osallistui purjehdukseen luonnollisesti

harvemmin kuin varakkaampi, ehkä vain kerran kahdessa vuodessa, mutta mukana he

kuitenkin olivat.

3.2. ”Onko sinun isännälläsi useampia tilikirjoja?”114 – Yhteiset kauppatoimet

Perusedellytyksenä kaupunkielinkeinoissa toimimiselle on aina ollut toimeentulon

hankkiminen itselle ja perheelle. Perinteisesti tutkimus on lisäksi esittänyt kaksi muuta

syytä yrittäjyydelle: voiton maksimoinnin ja kauppahuoneen jatkuvuuden. Ensimmäisen

perusta on klassisesta taloustieteestä ja kaikki ihmisen toiminta voidaan selittää sen

mukaan voiton maksimoinnilla. Hollantilaisen historioitsija Clé Lesgerin mukaan yrit-

tämiselle voidaan antaa kolme motiivia: varallisuus, valta ja arvostus. Leos Müller

katsoo, että nämä kaikki kolme voidaan kattaa sosiaalisen reproduktion eli lisääntymi-

sen käsitteellä. Sosiaalinen lisääntyminen kattaa biologisen lisääntymisen tarpeen ravin-

nosta, vaatetuksesta ja suojasta sekä lisäksi arvojen, ideoiden ja kulttuurin siirtymisen

113

TKA, TRO BIa 6, 7.5.1634, 70. Anders Merthen, kauppiaana Turussa jo vuonna 1624. Haudattiin

5.6.1666 tuomiokirkon pääkuoriin. Ensimmäinen puoliso Turun kauppias Thomas Trällin ja Magdalena

Persdotter Trumbellin nimeltä tuntematon tytär, joka haudattiin 25.5.1630. Toinen puoliso Turun kauppi-

as Wellam Gerdnerin tytär Katarina, joka haudattiin 16.10.1681. Carpelan 1890, 39–41. 114

TKA, TRO BIa 22, 10.3.1651, 73–75.

47

sukupolvelta toiselle. Se sisältää myös sosiaalisen statuksen säilyttävät ja lisäävät käy-

tännöt.

Müllerin mukaan uuden ajan alussa kaupankäyntiin liittyivät niin suuret riskit, että

kauppiaiden oli solmittava henkilökohtaisia suhteita toisiinsa kauppasuhteiden lisäksi.

Heidän suhteensa olivat sosiaalisia yhdistäen taloudelliset intressit sukulaisuuteen ja

ystävyyteen. Eristäytyminen omien intressien edistämiseksi ei olisi toiminut. Vain

kestävillä ja vakailla suhteilla saavutettiin tuloksia. Kauppasuhteen osapuolta saatettiin

kuitenkin vaihtaa, mikäli siitä oli hyötyä. Tämän kauppiaat tiesivät myös itse.115

Kaup-

pias ei yleensä voinut erikoistua tiettyihin tavaroihin, vaan hän osti ja myi kaikkea

käypää tavaraa. Vasta-alkajan oli vaikea saada tarvittavaa pääomaa, sillä pankkeja ja

pääomamarkkinoita ei ollut. Toisaalta suurta pääomaa ei tarvittukaan, sillä maksut

suoritettiin yleensä tavaroina.116

1600-luvulla vallitsevana muotona olivat edelleen

yhden perheen kauppahuoneet, joissa toimijoina oli yhdestä kolmeen henkilöä, toden-

näköisimmin läheisiä sukulaisia. Perheen jäsenet olivat tunteneet toisensa kauan ja

moraaliset velvoitteet lisäsivät luottamusta heidän välillään. Perheestä saatiin työvoi-

maa, pääomaa, luottoa, taitoja, tietämystä, luottamusta ja mainetta. Perheen hyvinvointi

oli siis avainasemassa kaupankäynnin edellytyksenä.117

Porvariston tehtävänä oli yksityisen yrittämisen keinoin lisätä valtakunnan vaura-

utta. Raastuvanoikeuden pöytäkirjat sisältävät vuosittain satoja porvareiden kauppa-,

velka- ja panttaussuhteisiin liittyviä oikeustapauksia. Tämän materiaalin kokonaisval-

tainen esittäminen taulukkona ei sovellu tähän tutkielmaan laajuutensa vuoksi. Olen

valinnut siksi tarkasteltavaksi yhden porvarin kauppasuhteet viisivuotiskaudelta 1639–

1643, mitkä on esitetty kuviossa 1. Lähtövuodeksi olen valinnut ensimmäisen vuoden,

jolloin Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin on liitetty kantajan mukaiset sisällys-

luettelot. Lähtöhenkilö Anders Merthenillä osoittautui olevan myös lanko Sander Watt-

son, joka toimi porvarina samaan aikaan hänen kanssaan. Olen ottanut hänet siksi toi-

seksi keskushenkilöksi. Vuonna 1635 Anders Merthenin taloudessa oli eniten henkive-

rotettavaa väkeä Turussa, peräti 15 henkeä. Sander Wattsonilla oli kaupungin neljän-

neksi eniten verotettavia henkilöitä, yhteensä yhdeksän. Koska osa näistä oli isäntänsä

palveluksessa olevia kauppapalvelijoita, oli heillä vaikutusta myös kauppahuoneen

115

Müller 1998, 24–25, 35–36. 116

Nikula 1987, 326–327. 117

Müller 1998, 31–32.

48

menestymiseen, sillä he saattoivat vapauttaa isäntänsä yksinkertaisemmista kauppatoi-

mista.118

Kuvio 1. Anders Merthenin ja Sander Wattsonin kauppaverkosto vuosina 1639–1643.

Merthen Wattson

Lähteet: TKA, TRO BIa 11–15, passim.

Kuvio 1. tukee sitä kuvaa, jonka raastuvanoikeuden pöytäkirjat antavat porvarei-

den kauppa- ja velkaverkostoista yleensä. Kuvioon on kerätty kaikki raastuvanoikeuden

sisällysluetteloissa kyseisenä aikana mainitut oikeustapaukset, joissa he esiintyvät kan-

tajana tai vastaajana eri henkilöiden kanssa. Kaaviossa nuolen kärki osoittaa aina vas-

taajaan. Kuvioon on merkitty ylös vasemmalle Merthenin ja ylös oikealle Wattsonin

mainitut kauppasuhteet muihin porvareihin. Alhaalla on esitetty samojen kauppakump-

118

Möller 1954, 97–98. Muut suurimmat taloudet olivat: Jakob Wolle vanhempi ja Petter Thorwöste 10

henkeä, Henrik Tavast 7, Simon Blom 6, Thomas Trällin leski, Petter Spens, Author Duvall, Anders Tyni,

Mårten Fläske, Klemet Runsala ja muutamat muut 5 henkeä.

49

paneiden keskinäiset kauppasuhteet samana aikana ohi kahden mainitun keskushenki-

lön. Merthenillä ja Wattsonilla mainittiin kauppa-, velka- ja perintösuhteita 29:än turku-

laisen kanssa. Heidän kanssaan kauppasuhteissa esiintyneistä henkilöistä olen kerännyt

samalta ajalta ne oikeustapaukset, joissa he esiintyivät kantajina. Oikeustapauksista 29

oli ympäryshenkilöiden välisiä. Koska samat henkilöt kantoivat useissa eri jutuissa

toisia vastaan, tulee kaikkien keskus- ja ympäryshenkilöiden oikeustapausten määräksi

yhteensä 72. Ympäryshenkilöt puolestaan kantoivat yhteensä 120:tä tässä kuvatun

verkoston ulkopuolista henkilöä vastaan.119

Kun oikeusjutuissa oli lisäksi useita muita porvareita todistajina tai sivullisina,

kasvaa mainittujen henkilösuhteiden verkosto. Merthen ja Wattson kuuluivat aktiivi-

simpaan osaan porvaristoa, sillä molemmat kuuluivat valtaporvaristoon. Heidän kaup-

pakumppaneistaan 22 kuului ulkomaalaissyntyiseen porvaristoon ja vain seitsemän

kotimaiseen. Keskimäärin heidän kauppakumppaneillaan oli viisi kauppasuhdetta, joissa

he esiintyivät kantajana. aktiivisimpia olivat suurkauppiaat Jakob Wolle vanhempi ja

Petter Thorwöste. Tämä kauppaverkosto on tyypillinen, sillä mainitut suhteet keskitty-

vät yleensä omaan sosiaaliseen ryhmään porvariston sisällä. Poikkeuksen tästä tekevät

ainoastaan velkajutut, joiden mukaan ryhmien välisiä kauppatoimia oli paljon enem-

män, kuin niitä muuten mainitaan.

Voidaan olettaa, että kunkin porvarin toiminta-ajalta on säilynyt oikeuden pöytä-

kirjoissa maininta jonkinasteisesta kauppasuhteesta noin 5–20 prosenttiin kaupungin

kulloisestakin porvaristosta. Jos porvareiden keskimääräiseksi luvuksi kerrallaan arvioi-

daan 500, on kullakin kauppasuhteita 25–100:n eri porvarin kanssa. Tämä määrä vaikut-

taa osittain alhaiselta, ainakin vauraamman porvariston kohdalla. Käsityöläisten myy-

mistä tuotteista ei ole säilynyt juurikaan tietoja, mutta heilläkin olettaisin tämän luvun

olevan riittämättömän. Lisäksi suurin osa kauppasuhteista jää kokonaan mainitsematta

lähteissä. Esimerkiksi Merthenin ja Wattsonin kauppaverkostoon kuuluneista kahdek-

sastatoista porvarista täydellä tusinalla oli mainittuja kauppasuhteita viiden vuoden

aikana viiden tai useamman porvarin kanssa (Taulukko 4.). Laskemalla porvarin toimin-

119

Sander Wattson, kauppias Turussa. Veli Thomas Wattson oli porvarina Vaasassa. Sander sanoi porva-

rinoikeutensa irti vuonna 1640, mutta harjoitti silti kauppaa. Puoliso kauppias Sander Hebronin leski

Karin Träll. Vanhemmat Turun kauppias Thomas Träll ja Magdalena Persdotter Trumbell. Lapsista

Anders opetteli parturiksi Danzigissa. Sander taas oli Turun kauppias ja tuli raatimieheksi vuonna 1671.

Carpelan 1890, 175.

50

ta-ajan olleen esimerkiksi keskimäärin 20 vuotta, saadaan tälle tusinalle kahta lukuun

ottamatta juuri aiemmin mainitsemani määrä kauppakumppaneita.120

Taulukko 4. Anders Merthenin ja Sander Wattsonin vuosien 1639–1643 kauppaverkos-

ton porvareiden yksittäiset kauppasuhteet.

0

2

4

6

8

10

12

14

16

18

20

kauppa- ja velkasuhteita

Wattsonia ja Mertheniä lukuun ottamatta porvari

vain kantajana

kp

l

Gerri

Jönsson

Måås

Kluwensich

Belckow

Sigfridsson

Affleck

Åhrapää

Stamer

Plagman

Gribbenow

Wulff

Timme

Hansson

Rancken

Merthen

Caloander

Wattson

Lähteet: TKA, TRO BIa 11–15, passim.

Lukuja on mahdollista vertailla esimerkiksi vuonna 1576 Turussa toimineiden lai-

vureiden laivoissa rahtia kuljettaneiden porvareiden määriin. Tuolloin purjehtineilla

seitsemällä laivurilla oli 5–47 porvarin kanssa kauppasuhde. Tämä kuvaa siis laivureita

vain yhden vuoden ajalta.121

Jakob Wolle nuoremman panttiluettelossa vuodelta 1640

taas mainitaan ainakin 36 porvaria.122

Gottfrid Rosskampin panttiluettelossa vuodelta

1645 on 21 turkulaiseksi porvariksi tunnistettavaa henkilöä.123

Kyseessä ovat ainoastaan

120

TKA, TRO BIa 11–15, 1639–1643, passim. 121

KA 233e, 1–28v. 122

TKA, TRO BIa 12, 417–421. Jakob Wolle nuorempi, Turun kauppias. Kuoli vuonna 1639. Puoliso

Ingeborg Gerdner oli Turun kauppias Wellam Gerdnerin tytär ja avioitui uudelleen ratsumestari Jost von

Qvantenin kanssa. Carpelan 1890, 145. 123

TKA, TRO BIa 10.2.1645, 130–131. Gottfrid Rosskamp, muutti kauppiaaksi Turkuun 1630-luvun

alussa. Kämneri 1637, raatimies 1638. Kuoli keväällä 1659. Puoliso Turun kauppiaan Johan Såger van-

hemman ja Elin Pettersdotter Plagmanin tytär Anna, joka kuoli vuonna 1657. Carpelan 1890, 172.

51

kerralla ilmoitetut pantit, eivät kaikki velka- ja kauppasuhteet. Tulee kuitenkin huomata,

että nämä tiedot eivät ole sellaisenaan vertailukelpoisia, mutta antanevat kuitenkin

suuntaa kaupungin kauppaverkostojen tiiviydestä.

Turkulaisten ulkomaankauppa suuntautui pääasiassa Saksan ja 1600-luvulla myös

Hollannin kaupunkeihin. Koska matkat olivat pitkiä ja aikaa vieviä, pyrittiin kauppaa

hoitamaan välikäsien kautta, jotta varsinkaan velat eivät olisi jääneet vuosiksi perimättä.

Siksi yksinkertainenkin kauppatoimitus saattoi vaatia useita toimijoita. Esimerkiksi

Joachim Woltersdorff esitti Hampurissa Valentin Wevetzerin 29.1.1648 päiväämän

kirjeen, jolla Wevetzer haki 750 taalarin arvoista takavarikkoa Joachim Schultzin saata-

ville Hieronymus Harwestin rahoista, jotka Harwest oli velkaa Schultzille. Schultz

ilmoitti maksaneensa velkansa lähettämällä Wevetzerille voita ja Lovis de Gertin vekse-

lin.124

Samana vuonna turkulainen Petter Wellamsson Facht esitti 12 205 guldenin

laskun Amsterdamin Klas Johansson Klopperille, joka oli maksamatta. Facht oli mat-

kustanut jo vuonna 1641 Amsterdamiin selvittämään tätä laskua Klopperin kanssa,

mutta ei ollut saanut häntä sopimaan velkaa. Facht pyysikin takavarikkoa Klopperin

saataville Turussa siksi aikaa, kunnes velka olisi selvitetty.125

Yksittäisten porvareiden käymä kauppa kirjattiin heidän omaan kirjanpitoonsa, jo-

ten siitä ei ole mahdollista luoda kokonaiskuvaa velkakirjojen tuhouduttua aikojen

kuluessa. Tapaukset, joissa kauppakumppani epäili toisen pitäneen kirjanpitoaan väärin

tai käyttävän kahta erilaista kirjanpitoa, olivat tavallisia.126

Jonkinlaisen käsityksen

kauppaverkostoista antavat vuosilta 1636–1641 raastuvanoikeuden pöytäkirjojen liittei-

nä säilyneet perukirjat, jotka sisältävät itse pöytäkirjojen vastaavaa tilannetta kuvaavia

tietoja. Esimerkiksi kauppias Hans Magensin eli Magnuksen 14. joulukuuta 1636 suori-

124

TKA, TRO BIa 20, 1.3.1648, 38. Joachim Schultz, syntyi 24.11.1605 Lyypekissä. Vanhemmat olivat

kauppias Joachim Schultz ja Elsa N. N. Kauppapalvelijana Turussa Rötger von Munsterilla ja Petter

Jessenhausenilla. Oli itsenäinen kauppias vuodesta 1634. Kuoli 7.4.1662. Ensimmäinen puoliso

14.2.1637 Turun kauppias Wellam Jemsen ja Elin Johansdotter Klebladtin tytär Elin, joka kuoli kesä-

kuussa 1652. Toinen puoliso 20.11.1653 Turun kauppias Henrik Tavastin tytär Hebla. Kolmas puoliso

3.11.1657 veljensä käly, vero- ja varusmestari Baltazar Wernlen ja Katarina Gubbertzin tytär Elisabet,

joka kuoli 1667. Elisabet avioitui uudelleen Turun Pormestari Johan Schefferin kanssa. Lapsista Wellam

toimi kauppiaana Turussa ja kuoli naimattomana 1689. Elin avioitui 27.5.1662 Turun kauppias Bertil

Festingin kanssa. Johan toimi kauppiaana Turussa ja kuoli naimattomana 1725. Katarina avioitui sittem-

min Vehmaan rovasti Kristian Walsteniuksen kanssa ja kuoli 1695. Maria Elisabet avioitui ensimmäisen

kerran Turun kauppias Jonas Jonsson Roslinin kanssa ja toisen kerran Turun pormestari Johan Saëlsin

kanssa. Carpelan 1890, 77–78. 125

TKA, TRO BIa 20, 13.3.1648, 61. 126

TKA, TRO BIa 22, 10.3.1651, 73–75. Esimerkiksi Benedickt Keding oli tiedustellut vuonna 1651

lankonsa Henrik Schachtin kauppa-aitalle tämän puotipojalta, oliko hänen isännällään useampia tilikirjo-

ja.

52

tettu perunkirjoitus kertoo vauraan porvarin kauppatoimista. Hän omisti talon Turussa,

ja Raumalta muuttaneena kaksi kaupunkitaloa ja kuusi meriaittaa siellä. Purjehdukseen

hänellä oli käytettävissä vanha kreijari, 60 lästin vetoinen kuutti ja puolivalmis 80 lästin

vetoinen kuutti sekä lisäksi vanha suuri vene ja kolme jollaa purjeineen. Lisäksi hän

omisti maatilan. Saatavia pesällä oli kaupungeista Turusta, Raumalta, Oulusta, Kokko-

lasta, Vaasasta sekä lähinnä Kangasalan, Oriveden, Pirkkalan, Hämeenkyrön, Ruoveden

ja Huittisten pitäjistä, jonne Magensin maaseutukauppa selvästi keskittyi. Turussa ainoa

selvästi kauppaan liittyvä saatava oli pormestari Johan Knutssonilta, jonka oli maksetta-

va Magensin toimittamasta tervasta 750 kuparitaalaria. Velkaa oli pesälle jäänyt huo-

mattavasti vähemmän. Turun Jakob Wolle vanhempi vaati 600 riikintaaleria ja Mickel

Ryttare 600 kuparitaalaria sekä Lyypekin Klas Schmitt 1 032 kuparitaalaria. Nämä velat

olivat niin suuria, että niiden on täytynyt syntyä kaupan yhteydessä.127

Käsityöläisistä Ingelbrecht Bertilsson Kopparslagaren vaimo kuoli vuonna 1636.

Miehen äiti eli vielä tuolloin Tallinnassa. Pesään kuului mm. saksalainen Raamattu.

Saatavia pesällä ei juuri ollut, mutta pormestari Johan Knutssonin oli maksettava leskel-

le 30 kuparitaalaria, ilmeisesti työpalkkana. Viidellä Turun porvarilla oli saatavia kupa-

rista, jota he olivat toimittaneet mestarille. Lisäksi 19 porvaria vaati muita saatavia.

Myös Tallinnaan oltiin velkaa mestarin äidille ja kahdelle porvarille. Huomio kiinnittyy

siihen, että turkulaiset rahavelkaa velkovat olivat kaikki ulkomaalaissyntyisiä: Schultz,

Wattson, von Schwaben, von Drentelen, Kyrchner, Thorwöste, Rosskamp, Bugenhagen,

Schlüter, Wolle, Affleck, Bogge, Nettler ja Speleman. Ilmeisesti yhdistävänä tekijänä

oli kulttuuritausta ja kieli. Sen sijaan suomalaissyntyiset viisi velkojaa vaativat työpalk-

kaa tai maksua kaupasta. Syntyperältään tuntemattomat Kristian Filipsson ja Sten Kris-

tersson vaikuttavat myös nimistä päätellen muualta tulleilta. Ei liene ihme, että vasta

vuonna 1632 Tallinnasta Turkuun muuttanut Ingelbrecht pyrki hoitamaan suhteitaan

ilmeisellä äidinkielellään saksalla.128

Vaikka kauppaverkostot olivat ulospäin laajoja, pyrki jokainen porvari harjoitta-

maan kauppaa oman kauppahuoneensa puitteissa. Porvarit saattoivat muodostaa yhteis-

127

TKA, TRO BIa 8, 14.12.1636, liitteet, ei sivunumerointia. Johan Knutsson, Turun pormestari 1633–

1641. Kuoli viimeksi mainittuna vuonna. Puoliso Anna Persdotter. Tytär Anna avioitui raatimies Johan

Olofssonin kanssa. Nimeltä tuntematon tytär avioitui Sundin kirkkoherra Bryniel Magni Kiellinuksen

kanssa. Carpelan 1890, 149, 156. 128

TKA, TRO BIa 8, 28.11.1636, liitteet, ei sivunumerointia. Sten Kristersson, raatimies 1629–1642.

Kutsuttiin Eskolaksi omistamansa talon mukaan. Carpelan 1890, 152, 169.

53

yrityksiä, kun kyseessä oli purjehdus tai teollinen toiminta. Esimerkiksi vuonna 1654

liittyi seitsemän porvaria Tervakomppaniaan. He olivat ainoat, joilla oli mahdollisuus

sijoittaa varojaan tähän kalliiseen yritykseen.129

Kuitenkin vain perinnön kautta syntyi

yhteisesti hallittuja kauppahuoneita. Vakaan porvarin leski ja muut perilliset pyrkivät

säilyttämään kauppahuoneen suhteet kauppakumppaneihin jatkamalla toimintaa samalla

kannalla, kuin edesmenneen porvarin aikana. Käytännössä tällaiset yhteisesti hallitut

omaisuudet jaettiin muutaman vuoden kuluttua, sillä niiden hoidossa ja saadun voiton

jakamisessa ilmeni säännönmukaisesti vaikeuksia. Erityisesti silloin, kun edesmenneen

porvarin vävyt, jotka harjoittivat kauppaa itsenäisesti, olivat vastuullisessa asemassa

omaisuuden kartuttamisesta, nousi leski poikineen puolustuskannalle kokiessaan tule-

vansa syrjäytetyksi omaisuuden hallinnasta. Jokainen perillinen pyrki valvomaan omaa

etuaan, ja omaisuuden hoitajat kokivat tilanteen ahdistavana, sillä heidän toimintansa ei

tyydyttänyt muita osakkaita ja se saattoi aiheuttaa suoranaista epäilyä heidän rehelli-

syyttään kohtaan.

Pitkäaikaisimmat oikeusjutut raastuvassa liittyvät poikkeuksetta juuri kuolinpesien

kauppahuoneiden hallintaan. Näissä tapauksissa sovintoa ei saatu aikaan, vaan omaisuus

jaettiin perillisten kesken ja jokainen jatkoi oman liiketoimintansa harjoittamista itsenäi-

sesti. Kokonaiset kauppahuoneet lakkasivat olemasta, mutta niiden varallisuus siirtyi

kuitenkin perheen sisällä hyödyttämään kaupankäyntiä. Esimerkiksi Anders Merthenin

anoppi, Thomas Trällin leski, arveli tällaisessa tilanteessa vävyn haluavan itselleen vielä

yhden orjan (trääl) hänestä. Lesken mukaan Merthen ei käyttäytynyt pojan tavoin, vaan

kuten kelmi.130

Myös Gottfrid Rosskampin anoppi Elin Plagman ilmoitti, ettei halunnut

ottaa vävyään Gottfridia valtuutetukseen, sillä tämä oli levoton ja riitaisa ihminen, joka

halusi ryövätä hänen vähäisen omaisuutensa ja hänen nuorimman poikansa Johanin

talon.131

Yhteiset kauppatoimet ja velkasuhteet olivat luonnollinen edellytys kaupunkiam-

mateissa menestymiseen. Niistä huolimatta porvarit toimivat lähteiden mukaan koroste-

tun itsenäisesti kauppahuoneiden puitteissa. Mikäli suinkin mahdollista, suoritettiin

kauppatoimet yksin ja samalla kontrolloitiin, etteivät toiset saaneet kohtuutonta etua

129

TKA, TRO BIa 24, 30.10.1654, 291. He olivat pormestari Nils Arvidsson Lietzen 1 600, pormestari

Laurentius Brochius 500, raatimies Anders Mickelsson 100, Joachim Schultz 1 800, Joachim Wargentin

500, Albrecht Rosskamp 500 ja Jost Schultz 1 000 riikintaalarilla. 130

TKA, TRO BIa 6, 19.2.1634, 30. 131

TKA, TRO BIa 25, 7.4.1655, 84–91.

54

omissa toimissaan. Varsinkin maaseudulla käyty kauppa oli tarkan valvonnan alaista.

Porvarit pyrkivät ostamaan maalaisilta erilaisia tuotteita. Koska tällainen toiminta luet-

tiin kielletyksi maakaupaksi, olivat suomalaiset porvarit erityisen kärkkäitä ilmianta-

maan siihen syyllistyneet. Yllättävää kyllä sellaiset porvaritkin, jotka syyllistyivät myös

itse siihen, ilmiantoivat matkalla tapaamiaan samoissa toimissa liikkuneita kauppiasvel-

jiään. Raastuvassa oma toiminta koettiin selittää lailliseksi velkojen perinnäksi tai

markkinoilla tapahtuneeksi kaupaksi, mutta kilpailijan toiminta puhtaasti maakaupaksi.

Porvareiden lyhytnäköisyyttä osoittaa se, että lakia yritettiin käyttää hyväksi tilaisuuden

tullen, vaikka taustalla oli runsaasti esimerkkejä siitä, ettei se juuri onnistunut.

3.3. ”Hän vie toisten luottokelpoisuuden”132 – Velka-, pantti- ja ta-kaussuhteet

Aikakauden kauppaa käytiin pitkälti velkakauppana. Tämä oli kauppiaille edullis-

ta, sillä tavara tavarasta ja palvelus palveluksesta periaatteella heillä ei tarvinnut olla

suuria rahasummia jatkuvasti käytettävissään. Suomalaisten porvareiden ja valtaporva-

reiden keskinäisessä kaupassa tukkukauppias toimitti vähittäismyyjälle hänen tilaami-

aan tuotteita ja sai maksuna talonpojilta ostettuja tuotteita, jotka hän laivasi ulkomaiden

satamiin. Valtaporvarit puolestaan olivat keskenään monimutkaisissa velkasuhteissa.

Esimerkiksi raatimies Robert Rancken valitti vuonna 1633, että hän oli maksanut Lyy-

pekissä Petter Wedrichin velan tämän puolesta. Wedrich oli luvannut hänelle viljaa

Porvoosta korvauksena. Kun hän oli lähettänyt kuuttinsa sinne, oli siellä ollut Wed-

richin vaimo, joka oli lähettänyt laivamiehet tyhjin toimin takaisin.133

Kotimaisen ja

ulkomaisen luoton välillä oli eräs huomattava eroavaisuus. Kotimaisia lainoja annettiin

pitkiksi ajoiksi, joskus jopa vuosikymmeniksi. Tämä johtui ehkä siitä, että velkoja tunsi

132

TKA, TRO BIa 11, 31.8.1639, 247. Sander Wattson katsoi, että toisten porvareiden velkakirjoja

ostamalla kauppiasveljet saattoivat vahingoittaa toisten luottokelpoisuutta. 133

TKA, TRO BIa 5, 19.7.1633, 98–98v. Robert Rancken, mainitaan Turussa vuodesta 1625. Raatimies

1635–1666. Valtiopäivämies 1650. Haudattiin 16.9.1666 tuomiokirkkoon. Puoliso 1620-luvun jälkipuo-

liskolla Elin Johansdotter, joka kuoli 1661 tai 1662. Turun kauppias Wellam Jemsen leski. Isä hovioikeu-

den kanneviskaali Johan Ottesson Klebladt. Lapsista Elisabet avioitui ensin Hans Johanssonin ja sitten

Turun kauppiaan Filip Belckown kansa. Tytär Sofia avioitui raatimies Johan Såger nuoremman kanssa.

Poika Johan oli kauppias ja porvarikaartin kapteeni ja avioitui hovioikeuden asessori Mårten Schillingin

ja Kirstin Henriksdotter Tavastin tyttären Kirstinin kanssa. Carpelan 1890, 62–64, 152.

55

velallisensa ja asuessaan samalla seudulla katsoi voivansa velkoa milloin halusi. Samoin

talonpojatkin saivat lainoja vähintään seuraavaan satokauteen asti.134

Näihin verkostoihin liittyivät oleellisesti yksittäisten porvareiden taloudelliset vai-

keudet, jotka vaikuttivat muuhun kauppiaskuntaan. Esimerkiksi Jakob Wolle vanhem-

man jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1648 vaati hänen entinen kirjanpitäjän-

sä Petter Thorwöste häneltä saataviaan 45 000 kuparitaalaria. Wolle puolestaan esitti

Thorwöstelle 59 000 kuparitaalarin laskun.135

Samaan aikaan talonpoikaistilojen kaup-

pahinnat vaihtelivat 100 ja 500 sekä valtaporvareiden talojen 2000 ja 6000 kuparitaala-

rin välillä. Valtaporvareista Wollen tapaus oli poikkeuksellinen, sillä hänen velkaantu-

misensa johti siihen, että hänen omaisuutensa siirtyi Thorwösten haltuun ja hän itse

kuoli köyhtyneenä. Aikanaan Turun rikkain kauppias oli joutunut vaikeuksiin rauta-

ruukkiensa vuoksi, sillä niitä vaivasi raaka-ainepula ja hän joutui ottamaan lainaa ylläpi-

tääkseen niitä.136

Suomalaisessa porvaristossa omaisuuden menettäminen maksamatto-

mien velkojen tähden oli tavallisempaa. Heidän ottamansa lainat olivat pienempiä,

mutta myös heidän omaisuutensa oli vähäisempi kuin valtaporvareilla. Tavallisimmin

velka kuitattiin maksetuksi sillä, että lainaaja otti velallisen kaupunkitalon haltuunsa.137

Porvareiden toisilleen antamilla velkakirjoilla voitiin myös käydä kauppaa. Tähän

oli kaksi syytä. Ensinnäkin velan antaja tarvitsi itse käteistä rahaa ennen velan maksa-

mista. Toisaalta esimerkiksi turkulaisten kauppiaiden Saksassa ottamia velkakirjoja

ostettiin Turkuun. Tällöin turkulaisen porvarin oli helpompi periä kotikaupunkinsa

raastuvassa saatavansa kuin Lyypekissä tai Danzigissa asuvan penkkiveljensä. Lyderich

Caloander oli siten ostanut vuonna 1639 Lyypekin porvari Hans Stauneukselta kauppias

Sander Wattsonin velkakirjan. Wattson protestoi tätä ja sanoi, että Caloander teki tällai-

silla teoilla haittaa ja vei toisten luottokelpoisuuden, mikä ei ollut oikein kauppiasveljiä

kohtaan. Wattson halusi maksaa velkakirjan sen alkuperäiselle omistajalle, mutta ei

Caloanderille.138

134

Möller 1954, 258–259. 135

TKA, TRO BIa 20, 7.6.1648, 146–147. 136

Ranta 1975, 146, 235.

137 Ks. TKA, TRO BIa 5, 16.3.1633, 24v; TKA, TRO BIa 6, 5.5.1634, 68; TKA, TRO BIa 6, 19.5.1634,

77. 138

TKA, TRO BIa 11, 31.8.1639, 247; Ks. myös TKA, TRO BIa 6, 26.3.1634, 42v; TKA, TRO BIa 7,

2.11.1635, 101; TKA, TRO BIa 7, 14.9.1635, 77. Lyderich Caloander von Brunswich, asui Turussa jo

vuonna 1636. Oli kaupungin ensimmäinen postimestari. Kuoli noin vuonna 1649. Puoliso Anna Cramers.

Poika Bertil seurasi isäänsä postimestarina ja avioitui toisessa avioliitossaan Turun kauppias Joachim

Wargentinin ja Anna Jemsen tyttären Elisabetin kanssa. Tyttäristä Gertrud avioitui Turusta kotoisin olleen

56

Velaksi otetut summat olivat toisinaan niin suuria, että niiden takaisin maksami-

nen tapahtui pitkällä aikavälillä ja erissä. Filip Ekman sanoi kesällä 1651 jääneensä

kaupassa velkaa Henrik Scheffer nuoremmalle. Hän oli ehdottanut, että hän maksaisi

velan kolmessa osassa, huhtikuussa 600 kuparitaalaria, kesällä 300 riikintaaleria Lyype-

kissä ja lopun summan Mikkelin messun aikaan. Schefferille tämä suunnitelma ei kui-

tenkaan kelvannut. Yhteensä Ekmanin Schefferiltä saamien kauppatavaroiden arvo oli

4 091 kuparitaalaria.139

Samoin Mårten Lambertz Skomakare oli lainannut vuonna 1651

kahdella eri kuitilla Tukholmasta kauppias Jakob Frijsiltä 6 969 kuparitaalaria, joista

hän oli jo maksanut takaisin 1 290 taalaria. Loppu oli suoritettava vuoteen 1658 men-

nessä.140

Velka oli toki mahdollista kuitata luopumalla omaisuudestaan ilman oikeuden-

käyntiä. Vuonna 1634 Jakob Regelin sai saatavastaan Hans Magnukselta kreijarin taki-

loineen sekä 17 lästiä tervaa.141

Kun velan maksua ei kuulunut, saatettiin käyttöön ottaa

velan takavarikoimisen lisäksi velallisen istuttaminen kaupungin velkavankilassa. Siten

Matts Josefsson Kiällare valitti toukokuussa 1648, että hänen velkojansa olivat antaneet

vangita hänet, mutta eivät toimittaneet hänelle ruokaa, vaan olivat matkustaneet Ruot-

siin. Hän pyysi päästä vapaaksi antamalla takuiksi omistamansa puolikkaan Kiällaren

talosta. Velkojia käskettiin ruokkimaan vankinsa.142

Kiällaren tapauksessa on kyseessä

ilmeisesti tietoinen halu asettaa vangittu sellaiseen asemaan, että hän maksaisi velkansa

mahdollisimman pian, sillä sen, joka sai toisen velkavankeuteen, oli yleisen käytännön

mukaan huolehdittava hänen ravinnostaan.

Helsingin kauppias Petter von Hagenin kanssa ja Maria avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1657 Turun

kauppiaan Joachim Woltersdorffin kanssa ja toisen kerran 29.10.1670 Turun kauppias Josef Pippingin

kanssa. Anna avioitui 15.11.1664 Turun pormestari Petter Jessenhausenin kanssa. Carpelan 1890, 1–3. 139

TKA, TRO BIa 22, 30.6.1651, 175–179. Abraham Henrik Scheffer nuorempi syntyi vuonna 1617. Isä

Henrik Scheffer vanhempi. Oli kauppiaana Turussa. Valtiopäivämies 1658. Valittiin raatimieheksi sama-

na vuonna. Haudattiin 16.2.1668 tuomiokirkkoon. Puoliso Turun kauppiaan Petter Thorwösten ja Elin

Sågerin tytär Elin, joka haudattiin 22.4.1687. Heidän lapsistaan kaikki nousivat oppisäätyyn ja poika

Henrik aateloitiin nimellä Héerdhjelm; Carpelan 1890, 67–75; Filip Ekman, oli kauppias Turussa ja

myöhemmin Porin pormestari. Isä Joachim Ekman oli kauppias Lyypekissä. Ensimmäinen puoliso

lainlukija Gustaf Rotheniuksen ja Barbro Månsdotter Gammalin tytär Margareta ja toinen Vaasan ja

Mustasaaren kirkkoherra Henrik Martini Brenneruksen ja Susanna Gabrielsdotter Wernbergin tytär

Barbro. Lapsista Elsa avioitui porilaisen porvarin kanssa, Elisabet Raahen porvarin Matts Carleniuksen ja

Susanna Isonkyrön kirkkoherra Israel Alfthanuksen kanssa. Carpelan 1890, 169–170. 140

TKA, TRO BIa 22, 21.8.1651, 220–221. 141

TKA, TRO BIa 6, 17.2.1634, 28v–29. Jakob Regelin oli Turun kauppias ja peri maata sekä kivitalon

Pommerin Götschaussa. Kuoli ennen vuotta 1635. Hänen vaimonsa toinen mies oli Hans Bochmöller.

TMA, Dahlströmin kortisto, Nimihakemisto, Regelin. 142

TKA, TRO BIa 20, 29.5.1648, 143.

57

Käytyyn velkakauppaan liittyi saumattomasti myös takaajajärjestelmä. Ulkomai-

den satamissa sellaiset kauppiaat, joilla oli luottoa ja kauppatuttavia siellä, eivät luon-

nollisesti tarvinneet takaajia, vaikka olisivat ottaneet tavarat velaksi. Niinpä näiden

kauppiaiden ulkopuolelle jäävätkin saattoivat käydä velkakauppaa ottamalla takaajaksi

ensiksi mainittuun ryhmään kuuluvan. Takaajia käytettiin monissa kotikaupungissakin

hoidettavissa asioissa. Tavallisesti se porvari, joka laskettiin vastaamaan oikeuden

edessä vapaalta jalalta, joutui esittämään takaajat sille, ettei hän poistunut kaupungista

ennen oikeuden julistamaa tuomiota. Ongelmia aiheutui, kun takaajat joutuivat kerto-

maan oikeudelle, että päämies olikin karistanut kaupungin tomut jaloistaan. Porvariston

alapuolelle sijoittuvilla kaupunkilaisilla saattoi olla vaikeuksia saada ketään takaamaan

itseään, mutta porvareille se onnistui, jopa rikosoikeudellisissa asioissa.

Varsinaisten kauppasuhteiden lisäksi tärkein porvariston omaisuuden siirtymiseen

vaikuttanut toiminta oli panttaaminen. Pantteja vastaan otetut lainat, lyhytaikaiset tai

pysyvään omistajan vaihdokseen johtaneet, olivat niin tavallista, että raastuvanoikeu-

dessa pantteja huudatettiin useita kertoja kuukaudessa. Pantiksi kelpasi lähes mikä

rahanarvoinen omaisuus tahansa. Hopeaesineet olivat tavallisin tavararyhmä. Niillä oli

riittävä rahallinen arvo, ja hopealusikan sai pantin haltijakin tarvittaessa nopeasti muu-

tettua käteiseksi. Padat, kattilat ja vaatetavara muodostavat toisen ryhmän. Jakob Wolle

nuorempi oli jopa ottanut pantiksi sukkaparin, mutta sen arvo ei voinut olla kovin suuri.

Wolle näyttää pitäneen melkoista panttikonttoria, sillä hänen kuolemansa jälkeen hänen

hallussaan olleita pantteja luetellaan 129 kappaletta. Perheen omiin hopeisiin kuului 71

lusikkaa, joille kaikille tuskin oli käyttöä, vaan ne olivat jääneet lunastamattomina

pantteina Wollen haltuun, eikä hän ollut vaihtanut niitä käteiseen tai kauppatavaroi-

hin.143

Myös peltokappaleita, aittoja, yksittäisiä tupia ja tontteja kaikkine rakennuksineen

pantattiin. Kun kyseessä oli kiinteän omaisuuden panttaaminen, oli kyseessä tavalli-

simmin vakuus otetulle lainalle tai velka kruunulle. Joskus laina oli otettu jopa hauta-

jaiskustannusten suorittamiseksi.144

Pantteja toki lunastettiin takaisin useammin kuin

niitä jätettiin lainan antajan omaisuudeksi. Panttaajissa oli sekä suomalaista porvaristoa

että valtaporvareita. Pantin antaminen liittyikin aikakauden yleiseen velkakauppaan. Se

ei siis tarkoittanut aina huonoa taloudellista tilannetta, vaan toimenpide suoritettiin

143

TKA, TRO BIa 12, 4.2.1640, 417–421. 144

TKA, TRO BIa 25, 10.1.1655, 3.

58

käteisen ollessa sidottuna kauppatavaroihin. Pantti toimi eräänlaisena vekselinä, jolla oli

mahdollista saada käteistä rahaa tarvittaessa nopeasti. Niiden merkitys korostui lainaa

antavien luottolaitosten puuttuessa. Esimerkiksi Jakob Wolle nuoremman tapaus osoit-

taa, että yksittäinen porvari saattoi toimia tällaisena luotonantolaitoksena. Pantteja

huudatettiin laina-ajan mentyä umpeen. Kun panttiin oli annettu kolmen huudon jälkeen

kiinnitys, sai uusi omistaja tehdä sillä mitä halusi. Pantin vastaanottajat panttasivat niitä

edelleen kolmannelle osapuolelle, jolloin syntyi ongelmia alkuperäisen omistajan vaati-

essa omaisuuttaan takaisin.145

Velkakauppa oli tutkittuna ajanjaksona tavallinen ja totuttu muoto käydä kauppaa.

Se kertoo kauppa- ja luottamussuhteiden tiiviydestä, mutta myös porvareiden ottamista

taloudellisista riskeistä. Porvarin, joka otti omilla varoillaan hankkiakseen toiselle

kauppatavaroita, täytyi luottaa kumppaniinsa. Taustalla olivat pienen kaupungin ihmis-

suhteet, joilla liityttiin monella tasolla toisiin. Koska velkoja perittiin hyvin hitaasti

takaisin ja maksukin tapahtui kauppatavaroilla, voidaan lainan ajatella olleen myös

sijoitus. Tarvittaessa oli mahdollista saada käyttöönsä niitä hyödykkeitä, joita tarvittiin.

Koska niin tavattoman monet velkavaateet hylättiin epäselvinä tai vanhentuneina oikeu-

dessa, on taloudellisen tappion riskikin ollut todellinen. Yllättävää kyllä, tämäkään ei

katkaissut kauppakumppanuutta. Vahinko mahdollisesti hyvitettiin muilla keinoin tilai-

suuden tullen, tai sitten muut kyseisten porvareiden väliset verkostot estivät yhteistoi-

minnan katkeamisen. Yksittäisen rahasumman menettäminen ei kenties ollut yhtä paha

asia, kuin luotujen suhteiden katkaiseminen. Asiat siis asetettiin suhteessa toisiinsa

tärkeysjärjestykseen. Tilapäinen tai kertahäiriö ei ollut riittävä syy katkaista muuten

hedelmällistä yhteistyötä, joka kaiketi vaikutti laajempaankin ryhmittymään.

3.4. ”Voitolla ja tappiolla”146 – Taloudellisen riskin jakaminen

Lars Hermanson katsoo, että sellaiset yksilöt, jotka kykenivät sitoutumaan mah-

dollisimman moneen verkostoon, saivat suuremman henkilökohtaisen toimintavapau-

den. Yksittäisen verkoston avainhenkilön kuolema tai taloudelliset vastoinkäymiset

eivät vaikuttaneet häneen silloin niin voimakkaasti. Verkoston sisäistä dynamiikkaa oli

145

TKA, TRO BIa 12, 10.7.1639: 223. 146

TKA, TRO BIa 13, 14.10.1640, 13–14.

59

siis mahdollista käyttää hyväkseen.147

Tutkittuna ajanjaksona yhteiskunnan ylärakenteet

olivat niin heikkoja, että ne eivät kyenneet turvaamaan porvariston toimeentuloa häiriö-

tekijöiden vaikutuksilta. Kotimaan kaupassa riskit olivat pienempiä kuin ulkomaankau-

passa. Tämä johtui siitä, että kauppiaat ostivat pieninä erinä tuotteita maaseudun väes-

töltä ja siksi kertakauppaan ei liittynyt suuren taloudellisen menetyksen riskiä. Ulko-

maankauppaa uhkasivat suurimmat vaarat merellä. Sekä 1500- että 1600-luvulla käydyt

sodat aiheuttivat kaapparivaaran. Luonnonvoimat sen sijaan olivat vaarana jokaisen

purjehduskauden kestäessä. Yhdenkin suuren laivalastin ja aluksen menettäminen saat-

toi köyhdyttää varakkaan porvarin, kuten Anders Merthenin tapaus osoittaa. Siksi oli

tärkeää suunnitella ulkomaan vienti ja tuonti niin, että taloudelliset riskit saatettiin

minimoida.148

Turun tullitilien mukaan tämä mahdollistui käyttämällä samanaikaisesti usean lai-

vurin aluksia ulkomaankaupassa. Ne porvarit, jotka lähettivät vuosittain useampia tava-

raeriä samaan määräsatamaan, jakoivat lastinsa samaan aikaan Turusta lähteville laivoil-

le. Mikäli yhtä aluksista kohtasi haaksirikko, säilyi ainakin osa kauppatavaroista. Koska

jokaisen lähtevän aluksen laivakuntaan kuului jopa kymmeniä porvareita, eivät he

kaikki voineet olla osakkaana laivassa. He olivat ainoastaan vuokranneet laivaosuuden

omistajalta ja saivat siis korvausta vastaan tavaransa perille.149

Turun porvari Joachim Schultz kertoi oikeudelle, että hän oli laivannut 31. loka-

kuuta 1637 Lorentz Perssonin laivalla Lyypekin porvareiden Tönnes Metzerin, Henrik

Bremerin, Jörgen Reimersin, Jörgen Bärtzen ja Herman Lückenin tavaroita Turkuun,

mutta laiva oli haaksirikkoutunut. Lyypekkiläiset olivat solmineet kauppoja voitolla ja

tappiolla hänen lankonsa Johan Heetmanin kanssa, mutta eivät halunneet maksaa enää

kuultuaan onnettomuudesta.150

Joskus kauppiailla oli faktoreita eli kaupitsijoita tär-

147

Hermanson 2003, 51. 148

Möller 1954, 253. 149

KA 233b, 2–44; KA 233d, 2–59v; KA 233g, 26–122; KA 233g, 125–162v. Tyypillinen esimerkki on Henrik Mölnaren laivakunta Danzigiin 26.4.1559: Henrik Mölnar, Thomas Vit,

Arvid Larsson, Thomas Paljaspä, Matts guldsmed, Jöns Mölnär, Klemet Brem, Erik Kauhane, Mickel

Lero, Matts Mattsson, Sigfrid Porsas, Mickel Mickelsson, Lasse Andersson, Henrik Larsson Kneth,

Thomas Juha, Markus Kerula, Henrik Humalainen, Nils Lipane, Sigfrid Mattsson, Lasse Henriksson,

Mickel Kranck, Olof Rentzil, Simon Klen, Markus Pimene, Matts Kurittu, Erik Knap, Mickel Bryggare,

Thomas Tarha, Mickel Vithu, Jöns Oravaine, Eskil Fader, Erik på Komuneth, Sigfrid Kervine, Henrik

Stal, Filpus Ujak, Töffsal Markus, Matts Möder, Bengt Nilsson, Jakob Brun, Henrik Eriksson, Thomas

Kantur, Mårten Pujalk, Mickel Tammio, Simon Bisp, Grels murmestare, Henrik Brun, Jöns Fleske, Matts

Tysk, Bertil Pitkäparta, Lasse Paharauta. KA 233d, 48v–52v. 150

TKA, TRO BIa 13, 14.10.1640, 13–14.

60

keimmillä kauppapaikoilla. Tämä mahdollisti itse porvarin osallistumisen samanaikai-

sesti mahdollisimman moneen kauppatoimeen. Kaupitsijoiden tarve ei ollut suuri niin

kauan kuin porvarit matkustivat keskiaikaisen tavan mukaan, kuten 1500-luvulla tehtiin,

itse tavaroitaan myymässä. Suurkauppiaille tästä oli kuitenkin etua.151

Esimerkiksi

Petter Thorwöste oli laivannut lokakuun 1640 puolivälissä laivuri Reijer Jansson Block

von Medinblickin laivalla faktorinsa Diderich von Dunsin myytäväksi Amsterdamissa

mäntytervaa 44 lästiä ja yhden tynnyrin, tammitervaa kolme lästiä ja kauroja 382 tynny-

riä (Liite 1).152

Laivayhtiöiden lisäksi porvarit muodostivat yhteisyrityksiä, jotka vaativat runsaas-

ti käteisvaroja tai työvoimaa. Kaupungin pikkutullin vuokraaminen oli riskialtista, sillä

vuokraajan oli hoidettava tullinkanto kaupungin ympäröivän tulliaidan porteilla ja

lisäksi tilitettävä tuotto ajoissa kruunulle. Viimeksi mainittu vaati omia varoja, sillä

vuokraajat saivat tavallisesti periä saataviaan vuosikausia niiltä, jotka eivät olleet suorit-

taneet niitä vuokra-ajan kuluessa. Tullinkanto-oikeus vuokrattiinkin yleensä yhteisesti

useamman kauppiaan kanssa. Esimerkiksi vuonna 1634 sen vuokrasivat Jakob Wolle

vanhempi, Henrik Tavast, Robert Rancken ja Anders Merthen. Tullinhoitajakseen he

olivat palkanneet Sten Kristerssonin.153

Samaan aikaan Anders Merthen ja Jakob Wolle

olivat vuokranneet yhdessä Joachim Schultzin kanssa viideksi vuodeksi Ulvilan sal-

pietariruukin.154

Gottfrid Rosskamp, Gewert Bugenhagen ja Hans Plagman puolestaan

ostivat syksyllä 1635 yhdessä Joachim Timmen velkakirjan Saksasta.155

Staffan Weit,

joka oli syntynyt Pommerissa ja oli Danzigista saapuneen kuutin laivuri. Hän ilmoitti

vuonna 1639 myyneensä puolet laivastaan Robert Ranckenille, Hans Plagmanille, Petter

Thorwöstelle ja Joachim Schultzille. Tämän hän oli tehnyt päästäkseen porvariksi Tur-

151

Nikula 1987, 328. 152

TKA, TRO BIa 12, 16.5.1640, 218. 153

TKA, TRO BIa 6, 19.3.1634, 37v–38. Henrik Tavast, isä Turun kauppias Matts Tavast. Kauppias ja

kämneri 1623 ja raatimies 1624–1632. Jakob De la Gardien vouti Suomessa vuodesta 1627. Haudattiin

10.3.1667 omaan hautaansa tuomiokirkkoon. Vain kolmas puoliso Maria Jakobsdotter on tunnettu nimel-

tään. Lapsista Gabriel toimi Helsingin pormestarina. Hebla avioitui 20.11.1653 Turun kauppias Joachim

Schultzin kanssa. Kirstin avioitui hovioikeuden asessori Mårten Schillingin kanssa. Margareta avioitui

vouti Olof Hanssonin kanssa. Pojista Johanista tuli Pyhäjoen kirkkoherra ja Henrikistä laamanni aateloi-

tuna nimellä Tavastén. Poika Erik toimi kihlakunnantuomarina ja aateloitiin nimellä Tavaststjerna. Hän

avioitui turkulaissyntyisen Kemin kirkkoherra Johan Pictoriuksen (isä Olof Målare) tyttären Beatan

kanssa. Tytär Karin avioitui noin 1660 ensimmäisen kerran maaherra Erik von der Linden hovimestari

Olof Simonsson Gallen kanssa ja toisen kerran vuokraaja Jakob Teudsken kanssa. Carpelan 1890, 95–98. 154

TKA, TRO BIa 6, 7.5.1634, 70. 155

TKA, TRO BIa 7, 14.9.1635, 77. Gewert Bugenhagen, kotoisin Lyypekistä, Turun kauppias, raatimies

1624–1636. Haudattiin 7.6.1636. Tytär Anna Margareta avioitui vuonna 1647 Turun kauppias Joachim

Wittfoothin kanssa. Carpelan 1890, 151, 168.

61

kuun.156

Kuten edellisistä esimerkeistä ilmenee, näissä yhteisissä hankkeissa esiintyivät

yleensä vain varakkaat valtaporvarit. He muodostivat keskenään myös muita verkostoja.

Edellä mainituista porvareista Bugenhagenia lukuun ottamatta kaikki kuuluivat sukupii-

riin, jonka Turun varakkain porvaristo muodosti. Heillä oli myös toistuvia keskinäisiä

kauppasuhteita keskenään. Tavast, Rancken, Rosskamp ja Plagman istuivat lisäksi

raadissa. Myös tulliin palkattu Sten Kristersson nousi raadin jäseneksi.157

Antoisin tapaus yhtiökaupasta on Sander Wattsonin ja Petter Plagmanin välillä

solmittu sopimus vuodelta 1634. He olivat tehneet sopimuksen yhteisellä pääomalla

yhteiseksi hyväksi käytävästä kaupasta. Ilmaisesti kumpikin sijoitti tähän kauppaan yhtä

paljon varoja. Tärkeimmiksi kauppa-artikkeleiksi tulivat terva ja jauhot. Sopimukseen

sisältyi kohta, jonka mukaan jommankumman rikottua sopimuksen toisen oli saatava

takaisin pääomansa ja korvaus kärsimästään vahingosta. Vuonna 1639 Wattson väitti

Plagmanin tehneen hänelle vääryyttä ja pidättäneen itselleen reilut 42 riikintaalaria

Wattsonin osuudesta. Tämä summa johtui pääasiassa vekselistä, jonka Plagmanin appi

oli jättänyt lunastamatta. Plagman tuomittiin maksamaan summa ja sille 5 % korko.

Koska Wattson oli käynyt Ruotsissa asian tiimoilta, hän vaati itselleen myös matkakor-

vauksia. Niitä ei myönnetty, sillä hänellä oli ollut siellä muitakin asioita hoidettava-

naan.158

Yhteistoiminta saattoi perustua myös käsityöläisten ammatin harjoittamiselle.

Esimerkiksi kaupungin kaikki kolme leipuria Daniel Plagman, Henrik von Minden ja

Anders Eriksson Bakare vuokrasivat leipomoidensa tarpeisiin Halisten kosken myllyn

kaupungilta vuonna 1653 kuuden vuoden ajaksi. Vuokrasumma 550 kuparitaaleria oli

niin suuri, että sen maksamiseen todella tarvittiin kaikki leipurit, sillä heidän taloudelli-

nen menestyksensä Turussa ei ollut kehuttava.159

Valtaporvarit Anders Merthen ja Petter Thorwöste ovat esimerkkejä siitä, millaisia

riskejä yksinään toimiva kauppias otti. Merthen menetti vuosina 1629 ja 1630 sattuneis-

156

TKA, TRO BIa 12, 2.11.1639, 22. Hans Plagman. Syntyi noin vuonna 1601. Kämneri 1633, raatimies

1634–1679 ja valtiopäivämies vuosina 1659 ja 1660. Kuoli 1679. Puoliso Hämeenkyrön kirkkoherra

Henrik Finnon tytär Elisabet, joka haudattiin 20.7.1679. Lapsista Johan toimi kihlakunnantuomarina ja

aateloitiin vuonna 1687 nimellä Ehrenroth (Ehrnrooth). Margareta avioitui Vihdin pitäjänapulainen Jakob

Agricolan kanssa. Anna avioitui sittemmin Turun kaupunginviskaali Didrich Tegelmanin kanssa. Katari-

na avioitui ensin Rymättylän Maanpään Johan Gabrielssonin ja sitten maanmittari Bergmanin kanssa.

Petteristä tuli kruununvouti. Carpelan 1890, 57–59. 157

Carpelan 1890, passim. 158

Möller 1954, 242–243. Myös esimerkiksi Jakob Wolle vanhempi ja nuorempi muodostivat yhtiön.

Samoin Sander Wattson ja Petter Trumbell sekä Sander Wattson ja Anders Merthen, langot. 159

TKA, TRO BIa 23, 13.6.1653, 178.

62

sa haaksirikoissa omaisuutta 22 000 riikintaalarin arvosta.160

Hän köyhtyi niin, että

päätyi krouvariksi. Thorwöste puolestaan kertoi tammikuussa 1657, että edesmenneen

Johan Fächtingin perilliset vaativat häneltä saataviaan, vaikka hän oli juuri kärsinyt

pahan haaksirikon takia suuren vahingon. Lisäksi tulipalo oli tuhonnut suurimman osan

hänen omaisuudestaan kaupungissa. Hän halusi rakentaa asumansa talon uudelleen ja

luovuttaa sen sitten velasta. Mikäli se ei kelpaisi, halusi hän luovuttaa ruukkinsa Ans-

kuussa, kuitenkin niin, että hän saisi velan yli jäävän arvon itselleen. Perilliset halusivat

kuitenkin saada hänen irtaimistonsa ja maatiloja, sillä he eivät välittäneet hänen pala-

neista muureistaan.161

Kivitalolle määrättiin arvioijat, sillä perilliset suostuivat lopulta

ottamaan sen korvauksena ja poika Herman Thorwösten mukaan isäkin tyytyi siihen.162

Talo arvioitiin 4 100 hopeataalarin arvoiseksi.163

Myös vuonna 1642 Thorwösteltä

tuhoutui laiva ja sen lastia 4 450 riikintaalarin arvosta. Thorwöste oli lähettänyt 12.

marraskuuta kauroja, pikeä, tervaa, tankorautaa ruukeiltaan ja halkoja Amsterdamiin.164

Kotimaan kaupassa yhteiset yritykset eivät tule yhtä selvästi esille. Markkinoille

matkaavat porvarit olivat kilpailijoita keskenään, joten niitä on ilmeisen turha etsiäkään

lähteistä. Sen sijaan kotimaan kauppamatkojen suorittamiseen liittyi yhteistoimintaa.

Tavarakuorman ryöstöuhan tähden porvarit matkustivat mahdollisuuksien mukaan

kolonnissa ja yöpyivät yhdessä talonpoikaistaloissa. Tästä on säilynyt esimerkkejä

maaseudun kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoissa. Varautuminen ei ollut aivan turhaa,

sillä esimerkiksi porvari Petter Wedrichin tavarakuorman ryöstivät kevättalvella 1639

Uudellamaalla Vihdin Karl Remainen ja Metsälän kartanon kotipappi. Wedrich oli

tällöin yksin liikkeellä.165

Riskin jakaminen ei siis tarkoittanut ainoastaan yhteistä kaup-

patointa, vaan se ulottui muuhunkin toimintaan. Yhdessä liikuttaessa oli myös mahdol-

lisuus yöpyä kumppanin sukulaisten luona, ja häntä saattoi käyttää todistajanakin tar-

peen tullen.

160

Möller 1954, 253. 161

TKA, TRO BIa 27, 31.1.1657, 11–12. 162

TKA, TRO BIa 27, 11.9.1657, 218. 163

TKA, TRO BIa 27, 18.9.1657, 220. 164

TKA, TRO BIa 15, 23.1.1643, 175–176. 165

KA, TKO Z 171, 16.2.1639, ei sivunumerointia.

63

4. ”Minua ei kutsuttu Urbanuksen juhlaan!”166

– Intres-siryhmät ja vallankäyttö

4.1. ”Ei ystävyydestä eikä sukulaisuudesta”167 – Luottamustoimien täyttäminen

Vaikka kaikki porvarit kuuluivat samaan yhteisöön, mistään homogeenisesta ko-

konaisuudesta ei silti voi puhua. Porvareiden välillä vallitsi tietty oikeudellinen tasaver-

taisuus, mutta taloudelliset ja sosiaaliset erot olivat yleensä suuria kaikissa kaupungeis-

sa. Pääsääntöisesti yhteisön johdossa olivat rikkaat suurkauppiaat, joiden alapuolelle

sijoittuivat muut kauppiaat ja käsityöläiset. Kaupunginlain mukaankin heidät asetettiin

eriarvoisiksi.168

Koska Turun varakkain väestö muodosti yksilötasolla varsin suppean

ryhmän, on kysyttävä, muodostivatko he taloudelliselta perustalta nousevia ryhmiä,

jotka pitivät hallussaan kaupungin virkoja ja luottamustoimia.

Kaupungin näkyvimpiin luottamustoimiin kuuluivat pormestarin ja raatimiehen

toimet. Tehtäviin valittiin vakavaraisia porvareita, lähinnä kauppiaita. Ilmeisesti katsot-

tiin, että näiden toimenhaltijoiden etu oli sama kuin kaupungin etu ja he hoitaisivat

tehtävänsä sen mukaisesti. Koska heidän tuli olla läsnä raastuvanoikeuden istunnoissa ja

heille määrättyjen tehtävien toimeenpanossa, oli yksityinen vakaa talous ehdoton vaati-

mus. Toimeen käytetty aika oli pois omasta kauppatoiminnasta eikä niiden hoitamiseen

liittynyt merkittävää taloudellista etua.169

Pormestareiden ja raatimiesten luettelot osoit-

tavat lisäksi, että useat näistä toimenhaltijoista muodostivat kaupungin varakkaimman

porvariston kanssa kiinteän sukulaisverkoston. Henry Kamenin mukaan julkinen asema

oli ainakin osittain tie sosiaaliseen nousuun. Raha puolestaan ei ollut suurimmassa

osassa Eurooppaa avain virkoihin, vaan niihin päästiin lähinnä perheen vaikutusvallan

ja muiden statuksen muotojen vaikutuksesta.170

Raati täydensi tarvittaessa itseään pääasiassa oman valintansa mukaan. Jokaisen

luottamustoimen haltijan oli vannottava vala. Näin vuosittain vaihtuvaksi kämneriksi

otettiin toukokuussa 1659 Johan Jessenhausen. Hän tuli vapaaehtoisesti luopuvan tuu-

166

TKA, TRO BIa 24, 12.7.1654, 234–238. 167

TKA, TRO BIa 28, 21.1.1658, 226. 168

Kallioinen 2000, 53. 169

Halila 1942, 208–211. 170

Kamen 2001, 105.

64

laakikirjurin raatimies Johan Olofssonin tilalle. Kämnerin palkkana hänelle luvattiin

sama 100 kuparitaalaria kuin edeltäjälleen. Kirjurin toimesta hänelle ei voitu luvata

varmaa palkkaa, sillä käynnissä olevan sodan vuoksi koko kauppa oli pysähtynyt eikä

tuulaakia ollut siksi koottavaksi. Eroava kämneri Bertil Jöransson määrättiin avustajaksi

oikeuteen ja hänelle luvattiin vapautuvan raatimiehen paikan tulevaisuudessa. Jessen-

hausen vannoi toimeen astuessaan seuraavan valan:

”Minä Johan Jessenhausen pyydän Jumalaa avukseni, että minä tässä mi-

nulle uskotussa kämnerin toimessani olen kaikkein armollisimmalle hallit-

sevalle kuninkaalle alamainen, uskollinen ja oikeamielinen. Ja että olen

esimiehilleni maaherralle, pormestarille ja raadille kuuliainen ja että toimi-

tan hallitsijani minulle määräämät tehtävät ahkerasti ja että kaikissa asiois-

sa toimin oikein enkä tee vääryyttä. Ja kaikki mitä oikeudessa puhutaan tai

käsitellään, ja mikä on salaista, myös pidän salassa. Enkä varoita tai anna

tietoja osapuolille heidän asioissaan oikeudessa. Myöskään en ota heiltä

lahjoja tai lahjuksia. Kaiken kaikkiaan toimin niin kuin valan vannoneen,

uskollisen ja oikeamielisen oikeuden palvelijan tulee. Niin totta auttakoon

Jumala minun henkeäni, sieluani ja hyvinvointiani.”171

Myös hierarkian alimmilta edustajilta, kuten erilaisilta kantomiehiltä otettiin vala.

Esimerkiksi kaupungin tarkastusmiehen toimen hoitajan oli oltava ahkera ja uskollinen

kaupungille sekä oikeudenmukainen. Hän ei saanut tukeutua toimissaan sukulaisuuteen

tai ystävyyteen. Lisäksi kaikki mahdolliset entiset kaunat oli unohdettava valan velvoit-

tamissa toimissa. 172

Raadin jäsenille annettiin heidän toimensa mukaisia tontteja, jotta he olisivat asu-

neet sellaisissa taloissa, jotka olivat raadin kunnian mukaisia. Esimerkiksi marraskuussa

1654 pormestareille ja raatimiehille mitattiin ne tontit, kotka kuvernööri oli heille lah-

joittanut.173

Raatimies Petter Jessenhausen sai vuonna 1657 Sander Wattsonin talon,

vaikka hänelle oli jo annettu toinen talo valtakunnan drotsin päätöksellä. Hän ei ollut

tähän tyytyväinen, vaan halusi sihteeri Johan Gartziuksen tontin. Sitä hänelle ei voitu

171

TKA, TRO BIa 29, 18.5.1659, 243–244. Johan Jessenhausen, vanhemmat Turun pormestari Petter

Johansson Jessenhausen, joka oli kotoisin Westfalenin Schwelmistä, ja Turun porvari Hans Hanssonin

tytär Beata. Johan toimi vuonna 1656 rykmentinkirjurina ja valittiin 1659 kämneriksi. Haudattiin

25.4.1669. Puoliso Turun kauppias Anders Merthenin ja Katarina Gerdnerin tytär Anna, joka avioitui

leskenä luutnantti Nils Remoisen kanssa. Poika Mickel Jessenhausen toimi akatemian veromestarina.

Carpelan 1890: 159. Johan Olofsson toimi vuodesta 1654 raatimies Erik Johanssonin sijaisena. Tuli

vakinaiseksi raatimieheksi 1657 ja oli valtiopäivämies 1668. Haudattiin 8.9.1672. Puoliso Turun pormes-

tari Johan Knutssonin ja Anna Persdotterin tytär Anna. Carpelan 1890, 173. 172

TKA, TRO BIa 28, 21.1.1658, 226; ”… at han skall uthi detta sitt Embete wara flijtig, trogen och

rättrådigh, ingen Understrucken handel nedertösta för mutor, wänskap, eller frändskap skull, icke heller

tillfoga någon orätt för haat, afwundh eller illwillia skull.” TKA, TRO BIa 28, 12.6.1658, 134. 173

TKA, TRO BIa 22, 24.11.1651, 280.

65

antaa, sillä kukaan pormestareistakaan ei ollut saanut niin hyvää tonttia.174

Pormestarit

ja raatimiehet asetettiin siis eriarvoiseen asemaan. Raadin jäsenet, jotka olivat palvelleet

toimessaan kauan, saivat kaupungilta myös eläkkeen ylläpidokseen. Pormestari Henrik

Schefferin perillisille puolestaan ei myönnetty armovuotta vuonna 1660, sillä hän ei

ollut itse kyennyt muutamaan vuoteen hoitamaan tointaan, vaan hänen penkkiveljensä

olivat tehneet sen hänen puolestaan. Silti hän oli saanut nauttia täyden palkan. Lisäksi

hän ei ollut jättänyt jälkeensä leskeä tai alaikäisiä lapsia.175

Porvariston edustus valtiopäivillä oli kaupungin privilegioiden säilymisen vuoksi

välttämätöntä. 1600-luvulla ongelmia aiheutti edustajien löytäminen. Sääntönä oli se,

että kaupunkia edusti pormestari ja raatimies. Vuoden 1634 hallitusmuodon mukaan

toiseksi valtiopäivämieheksi voitiin ottaa etevä porvariston edustaja.176

Suomalaisen

porvariston luottamuspula raadin edustajia kohtaan teki valinnan mutkikkaaksi. Pormes-

tari Laurentius Brochius kertoi syksyllä 1659, että Jöran Jakobsson Krydma, jonka piti

lähteä hänen kanssaan valtiopäiville, tuli hänen luokseen ja kertoi, ettei voinut tehdä tätä

matkaa. Suomalainen porvaristo vihasi häntä ja oli sanonut, että mikäli hän ei toisi

hyviä päätöksiä, niin he heittäisivät hänet Aurajokeen. Krydma kertoi joidenkin suoma-

laisista porvareista tulleen hänen luokseen kirjelmän kanssa, jonka he halusivat hänen

toimittavan hallitsijalle. Seuraavana päivänä Anders Bakare oli sanonut hänelle, että

vastausten oli oltava hyviä, tai he heittäisivät hänet jokeen.177

Edustajien palattua kotiin

oli tapana ilmoittaa porvaristolle tehdyistä päätöksistä. Poikkeuksen muodosti sota-aika,

jolloin kruunu halusi suojella päätöksiään vuotamasta viholliselle. Siksi vuonna 1635

valtiopäiviltä palannut Kasper Ekman ei voinut tehdä selkoa valtiopäivien päätöksistä

tavalliseen tapaan, sillä ne olivat salaisia. Kaupunkia koskeva päätös siitä, ettei mitään

174

TKA, TRO BIa 27, 23.7.1657, 204. 175

TKA, TRO BIa 30, 27.6.1660, 175–176; TKA, TRO BIa 27, 1.7.1657, 141–142; TKA, TRO BIa 21,

23.1.1650, 8. 176

Möller 1954, 78. 177

TKA, TRO BIa 29, 3.10.1659, 339–340. Laurentius Brochius, syntyisin Ruotsista, kaupunginkirjuri

1636. Pormestari 1650–1684. Oli valtiopäivämiehenä 1654, 1659 ja 1660. Haudattiin 23.3.1684. Puoliso

Pohjan kirkkoherra Karolus Simonis Nurckan tytär Katarina Anglenia, joka haudattiin 20.10.1692.

Lapsista Margareta avioitui Turun kauppias Hans Bachsterin kanssa. Karlista tuli Turun kaupunginsihtee-

ri. Magnus toimi akatemiansihteerinä ja Johan kuoli ylioppilaana. Katarina avioitui Turun hovioikeuden

asessori Henrik Brennerin kanssa. Carpelan 1890, 158.

66

verohelpotuksia ollut odotettavissa ajan vaikeuden takia, voitiin kertoa porvaristolle.

Vasta rauhan tultua voitiin harkita veron alennusta.178

Turussa muutamat rikkaimmat johtavat valtaporvarit eivät halunneet ottaa vastaan

kaupungin luottamustoimia. Ulkomaalaissyntyisistä kauppiaista Hans ja Jakob Wolle,

Petter Thorwöste sekä Anders Merthen pitäytyivät oman kauppansa ja teollisuuslaitos-

tensa hoidossa. Thorwöste tosin toimi kerran valtiopäivämiehenä.179

Tämä on ymmär-

rettävääkin, sillä esimerkiksi raastuvanoikeus kokoontui 1600-luvun alkupuolella useita

kertoja viikossa. Tämä aika oli pois aktiivisen kauppiaan muista toimista. Erityisesti

valtiopäiväedustus oli monille vastenmielinen, sillä valtiopäivät kestivät kauan ja häirit-

sivät siksi edustajan kaupankäyntiä. Lisäksi kaupungin maksama korvaus ei riittänyt

kattamaan kaikkia kuluja, joita matkasta ja oleskelusta vieraalla paikkakunnalla aiheu-

tui.

Usein valitut pyysivät, että he saisivat jäädä pois valtiopäiviltä. Toisinaan heidän

onnistuikin saada tilalleen toinen edustaja. Esimerkiksi raatimies Petter Jessenhausen

suostui vuonna 1659 raatimies Johan Knutssonin puolesta valtiopäiville. Knutssonin tuli

korvata tästä hänen vaivannäöstään 100 kuparitaalaria.180

Raati ei puuttunut tilantee-

seen, mikäli se katsoi yksityisesti saadun uuden edustajan olevan kykenevä hoitamaan

kaupungin etua. Tällöin kyllä vesitettiin yksittäisten porvareiden oikeus valita edusta-

jansa valtiopäiville vaalilla. Koska raastuvassa ei esiinny heidän valituksiaan raatimies-

ten keskinäisten vaihtojen suhteen, on oletettava, ettei raadin edustajan henkilöllä ollut

porvaristolle sinänsä suurta merkitystä, vaan kaikkien sen jäsenten katsottiin edustavan

kaupunkia. Valtaporvareihin kuuluneilla raadin edustajilla oli luonnollisesti valvottava-

na omat laajat kauppaoikeutensa, jotka olivat riippuvaisia kaupungin privilegioista.

Samalla tuli valvottua ainakin varakkaamman porvariston edut. Ristiriidat liittyivät

178

TKA, TRO BIa 7, 6.4.1635, 23v. Kasper Ekman, oli ensin Turun kauppias ja raatimies vuosina 1632–

1649, ja myöhemmin Uudenkaupungin pormestari. Puoliso Margareta Henriksdotter Finno. Isä oli kaup-

pias Kasper Ekman Lyypekissä ja veli Filip Ekman kauppias Turussa. Carpelan 1890, 169–170. 179

Ranta 1975, 557. Hans Wolle, Turun kauppias jo 1596. Kuoli vuonna 1613. Jakob Wolle vanhemman

veli. Toinen puoliso Elisabet Jakobsdotter Davidzen kuoli vuonna 1658. Lapsista nimeltä tuntematon

tytär avioitui sittemmin Turun pormestari Henrik Schefferin kanssa. Karin avioitui Turun hovioikeuden

asessori Georg Sylviuksen kanssa, joka aateloitiin nimellä Sölfversköld. Elisabet avioitui Petter Tesche-

nin kanssa. Poika Jakob Wolle nuorempi toimi kauppiaana. Carpelan 1890, 144–145. 180

TKA, TRO BIa 29, 11.10.1659, 357. Johan Knutsson Hiskou, Turun kauppias, raatimies vuosina

1641–1679. Isä Turun kauppias Knut Thomasson Hiskou. Johan haudattiin 6.4.1685. Puoliso Elisabet

Jakobsdotter Grabbe. Carpelan 1890, 172.

67

poikkeuksetta raadin ulkopuolisten – käytännössä siis vähävaraisemman suomalaisen

porvariston – edustajien valintaan, kuten esitän jäljempänä tarkemmin.

Taulukko 5. Turun raadin jäsenten sukulaisuussuhteet muihin raadin jäseniin vuosina

1600–1660.

0 10 20 30 40

1

Sukulaisuuksia raadin jäsenten kanssa, kpl

Isä raadissa

Appi raadissa

Veli raadissa

Poika raadissa

Vävy raadissa

Lanko raadissa

Vaimon toinen puoliso

raadissa

Muu sukulaisuus raadin

jäseneen

Raatimiehillä yhteensä

sukulaisia raadissa

Ei sukulaisia raadissa

Lähde: Tor Carpelan: Åbo i genealogiskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen,

passim. Helsingfors 1890.

Voimassaoleva kaupunginlaki ei kieltänyt sukulaisten kuulumista raatiin, kunhan

he vain eivät olleet veljeksiä, jotka olivat samaan aikaan sen jäseninä. Tästäkin tosin

tingittiin.181

Pormestareista ja raatimiehistä 42 prosentilla oli perheen sisäisiä tai avio-

liittojen kautta syntyneitä sukulaisuussuhteita toisiin raadin jäseniin vuosina 1600–1660.

Peräti viisi raadin jäsentä avioitui aiemmin raadissa istuneen miehen lesken kanssa.

(Taulukko 5.). Puuttuvat sukulaisuussuhteet selittyvät lähinnä kahdella tekijällä. Osa

raadin jäsenistä viipyi Turussa vain lyhyen aikaa ja jatkoi sitten virkauraansa lähinnä

Ruotsissa. Perhe ei näin ennättänyt kiinnittyä Turun sukulaispiireihin. Toiseksi osa

kaupunkiin muuttaneista raadin jäsenistä kohosi Suomessa virkauralla ja sitoi lapsensa

181

Möller 1954, 73.

68

siten virkamiespiireihin koulutuksella ja avioliitoilla.182

Sukulaisverkko pormestareiden

ja raatimiesten ympärillä selittyy usealla tekijällä. Koska toimenhaltijat olivat kaupun-

gin varakkainta väestöä, varallisuuden kasautumisella pyrittiin sosiaaliseen nousuun.

Keskinäinen sukulaisverkosto tuki yksittäisen porvarin taloudellisia mahdollisuuksia

luomalla kauppa- ja luottamussuhteita potentiaalisiin kauppakumppaneihin. Lisäksi

lähinnä saksalaissyntyisillä porvareilla oli yhteinen kulttuuri- ja kielitausta. Yhdistämäl-

lä nämä kolme tekijää heillä oli mahdollisuus muodostaa Turkuun selkeä raatiin kuulu-

neiden perheiden verkosto.

Koska suomalaista syntyperää olleilla raadin jäsenillä ei juuri ollut sukulaisuus-

suhteita ulkomaalaissyntyisiin, voidaan näillä olettaa olleen pyrkimys vallan keskittämi-

seen omassa piirissään. Suomalaisten vastahakoisuus liittyä tähän piiriin on tuskin

aiheuttanut heidän jäämisensä ulkopuolelle. Tässä on kuitenkin huomioitava, että koska

suomalaisia oli raadissa eniten juuri silloin, kun saksalaisten muuttoaalto Turkuun oli

laajimmillaan 1600-luvulla, ovat heidän lapsensa jo ennättäneet avioitua isän iän huo-

mioon ottaen. Tämä ei silti selitä heidän lastenlastensa puuttumista pormestari- ja raati-

miespiirien avioliittomarkkinoilta.

4.2. ”Nurkkamestarit vievät meiltä leivän”183 – Käsityöläisten killat edunvalvojina

Vaasa-kuninkailla oli selkeä pyrkimys johtaa ja valvoa elinkeinoelämää. Tällä oli

tärkeä osa käsitöiden ammattikuntalaitoksen kehityksessä. Kaupunkien raadit syrjäytet-

tiin päätöksenteossa ja ne saivat tyytyä valvomaan asetusten noudattamista. Kruunu oli

tyytyväinen, kun uusia kiinteästi organisoituja ammattikuntia muodostettiin. Kuningas

saattoi puuttua niiden kautta helposti kehitykseen. Koska pienissä kaupungeissa oli

rajallinen määrä käsityöläisiä, ei ammattikuntalaitos kuitenkaan kehittynyt aivan toivo-

tulla tavalla.184

Käsityöläisestä saattoi tulla kauppias vain, jos hänen varallisuutensa

kasvoi riittävästi. Käsityöläisiä pidettiin siis yhteisössä köyhempänä ja sosiaalisesti

alempana ryhmänä.185

Käsityöammattien harjoittajien avioitumisesta on lähteissä vain

182

Carpelan 1890, passim. 183

TKA, TRO BIa 5, 15.6.1633, 73–73v. 184

Nikula 1987, 149–150. 185

Kallioinen 2000, 53.

69

hajanaisia mainintoja. Vasta 1600-luvun lopulla käsityöläisistä muodostui selkeästi

erottuvia perheverkostoja.

Ruotsi-Suomen ammattikuntalaitos muotoutui 1600-luvulla suureksi osaksi kruu-

nun toimesta, usein jopa ilman sisäistä tarvetta. Se kuului maistraatin alaisuuteen. Jo

1600-luvun alkupuolella oli tätä varten oma pormestarikin. Useissa ammateissa oli niin

vähän yrittäjiä, ettei ammattikuntaa voitu edes sääntöjen mukaan perustaa. Vaikka

kaupungissa olisikin ollut tähän tarvittavat kolme ammattia harjoittavaa mestaria, heillä

ei aina ollut varaa kustantaa ammattikuntansa kuluja. He kuuluivat joka tapauksessa

Tukholman vastaavaan ammattikuntaan, joka pyrki hoitamaan heidän etujaan ja ongel-

miaan. Kun yhteisen organisaation tarvetta kuitenkin esiintyi, annettiin kaupankäynnin

yleisvalvoja Hans Boggen tehtäväksi pitää silmällä myös käsityöläisten toimintaa.186

Kustaa II Adolf antoi tehtäväksi laatia valtaneuvostossa Upplannin käsityöläisiä varten

ammattijärjestyksen. Tämä 27-artiklainen yleiskillan sääntö annettiin 23. syyskuuta

1621 ja sitä noudatettiin sittemmin myös muualla valtakunnan kaupungeissa.187

Vuonna

1636 päädyttiin viimein Turussakin perustamaan yleiskilta, jonka tehtävänä oli valvoa

sellaisten mestareiden työtä, joilla ei ollut omaa ammattikuntaa. Tällaisten käsityöläis-

ten välisissä riidoissa yleiskilta toimi ensimmäisenä tuomioistuimena. Se toimi myös eri

ammattialojen välisenä koordinoivana yhdistyksenä. Rakenteeltaan Turun yleiskilta oli

oltermanneineen ja muine toimihenkilöineen samanlainen kuin yksittäiset ammattikun-

nat. Maistraatti hyväksyi vuonna 1637 sen säännöt.188

Killan oman talon rakennutti

vuoden 1656 tulipalon jälkeen killan tilauksesta leipurimestari Mårten Depner. Kun

kilta ei suoriutunut rakennuskustannuksista, siirtyi talo 1660 Depnerin haltuun. Killan

varhaisimmat tunnetut oltermannit olivat vuonna 1642 suutarimestarit Mårten Lambertz

ja Wellam Klasson Stockman. Vanhimpina toimivat kupariseppä Ingelbrecht Koppars-

lagare, lasimestari Berndt Glasmästare ja leipuri Mårten Depner.189

186

Ranta 1975, 392–395. Hans Bogge asetettiin vuonna 1629 Turkuun kaupan ja käsityön ylivalvojaksi.

Ranta 1975, 196. 187

Raustela 1968, 104. 188

Ranta 1975, 392–395. 189

Raustela 1968, 109110. Mårten Lambertz (Lambertsson) liittyi suutareiden ammattikuntaan vuonna

1624. Toimi saksalaisten suutareiden oltermannina 1636–1638 ja yleiskillassa 1644. Luopui tehtävästä

vuonna 1651. Puoliso N. N. Gottskalksdotter Schlüter. Mårten Lambertz velvoitettiin vannomaan uudel-

leen porvarinvalansa, sillä hän halusi irtisanoa käsityöammattinsa ja siirtyä kaupan alalle. Lambertz

ilmoitti, ettei halunnut kauppiaaksi, vaan karvariksi valmistaakseen sellaista nahkaa, jota suutarit tarvitse-

vat ja nyt oli pakko tuoda muualta kaupunkiin. Suolan, jonka hän oli hakenut Danzigista, hän oli saanut

velaksi voidakseen aloittaa karvarinliikkeen. TKA TRO BIa 11, 31.8.1639, 249; TKA, TRO BIa 16,

70

Yleiskillan kiltatupa muodostui käsityöläisille yhteiseksi tapaamispaikaksi, jossa

istuttiin iltaa, järjestettiin juhlia ja istuttiin kiltaoikeutta ammatinharjoitukseen ja yksi-

tyisiin asioihin liittyvissä tapauksissa. Esimerkiksi räätäleiden oltermanni Knut Viisas

ilmoitti vuonna 1640, että kilta oli käsitellyt hänen asiaansa Malin Hansdotterin kanssa,

jossa vaimo väitti kärsineensä vääryyttä erään vaatekappaleen valmistuksen suhteen.

Viisas oli julistettu killassa vapaaksi. Malin sanoi mestareiden Olof Börgelssonin, Hans

Brinckin ja Matts Pässin käskeneen hänen viedä asian kiltaan, sillä hänen ei tarvinnut

kärsiä vääryyttä.190

Kämneri Johan Olofsson puolestaan ilmoitti vuonna 1648, että

Killassa myytiin punaviiniä, vaikka sillä ei ollut oikeutta siihen. Killan kellarinavaimet

takavarikoitiin asian selvittämisen ajaksi.191

Käsityöläismestarit näyttävät käsittäneen

kiltansa osaksi kaupungin laillista hallintoa. Siksi he ottivat vapauksia, joita sille ei lain

mukaan kuulunut. Vahva kiltaidentiteetti varmasti nosti mestareiden omanarvontuntoa,

sillä heidän asemansa oli heikko verrattuna suureen osaan muuta porvaristoa.

Killalla oli kuten sanottu, tärkeä sijansa yksittäisten käsityöläisten elämässä. Puu-

seppä Jöran Kinn valitti vuonna 1650, että urkujenrakentaja Anders Bruse hyökkäsi

hänen kunniaansa vastaan sekä killassa avoimen ammattikunta-arkun äärellä että kaik-

kialla, missä he kohtasivat. Bruse haukkui häntä kelmiksi ja kolmen markan mieheksi,

joka oli viety siksi kaupungin pöytäkirjoihin. Bruse vastasi riidan alkaneen 1645, kun

heidän välillään oli annettu tuomio, jota Jöran ei halunnut noudattaa. Kinn oli ottanut

luokseen puuseppä Nils Påvalssonin ja antanut tämän tehdä muille vahingoksi nurkka-

mestarin työtä. Tästä saadun tuomion jälkeen Bruse oli sanonut hänelle: ”Tiedätkös

sinä, mikä mies sinä olet. Mene katsomaan killan pöytäkirjasta ja sitten raastuvan pöy-

täkirjasta ja mene sitten inspehtori Thomas Thomassonilta kysymään, eikö hän ollut

haukkunut sinua kelmiksi valheidesi takia.” Koska asian todettiin olevan näin, tuomit-

tiin Jöran asiattomasta ilmiannosta 40 markan sakkoon.192

Samoilla miehillä oli keski-

8.7.1644, 426; von Bonsdorff 1892, 610. Wellam Stockman, saksalainen suutari, toimi yleiskillan olter-

mannina 1642–1644. von Bonsdorff 1892, 595. 190

TKA, TRO BIa 12, 29.8.1640, 348. Knut Thomasson Viisas liittyi räätäleiden ammattikuntaan 1625 ja

toimi oltermannina 1635–1666, jolloin kuoli. Puoliso Gertrud Andersdotter. Olof Börgelsson liittyi

räätäleiden ammattikuntaan 1625 ja toimi sen oltermannina 1625–1629 sekä raatimiehenä 1632–1638.

Kuoli vuosien 1645–1647 aikana. Hans Baltazarsson Brinck liittyi räätäleiden ammattikuntaan 1625 ja

toimi oltermannina 1633–1635. Kuoli vuosien 1645–1646 aikana. Puoliso Agneta Larsdotter. Matts

Eriksson Pässi liittyi räätäleiden ammattikuntaan 1629. Oli sokea ja rutiköyhä jo vuonna 1649. Kuoli

1662. Puoliso Valborg Simonsdotter. TKA, Maistraatin arkistokokoelma, Räätälien ammattikunnan

arkisto, Sisäänkirjoituskirja 1625–1769, 1A:3; Kallio 2000, 110–114. 191

TKA, TRO BIa 20, 4.9.1648, 210. 192

TKA, TRO BIa 21, 6.3.1650, 61–65.

71

näistä erimielisyyttä jo viisi vuotta aiemmin. Tuolloin Kinn valitti Brusen ottaneen

pojan oppimaan puusepän työtä, vaikka Bruse ei ollut itsekään puuseppä, vaan urkujen-

rakentaja.193

Yksittäisen mestarin käytös johti killassa ja ammattikunnissa välittömästi

rankaisutoimenpiteisiin. Esimerkiksi Anders Pistolmakare oli vuonna 1644 käyttäytynyt

sopimattomasti. Hän ei käynyt ehtoollisella tai tullut jumalanpalveluksiin, oli päivittäin

humalassa ja kieltäytyi vastaamasta teoistaan ammattikuntaan kutsuttuna. Lisäksi hän

oli langennut vaimonsa kuoltua salavuoteuteen Karin Larsdotterin kanssa.194

Käsityöläiset muodostivat raastuvanoikeuden mukaan tiiviitä yhteisöjä, jotka seu-

rustelivat lähinnä oman ammattikuntansa piirissä killankin ulkopuolella. Luonnollisesti

ammatti oli tällöin yhdistävänä tekijänä. Käsityöläisiä ei hyväksytty muutamaa poikke-

usta lukuun ottamatta vielä vuoteen 1660 mennessä varakkaamman kauppiasluokan

seurustelukumppaniksi. Tietyissä ammattikunnissa vaikutti myös kansallisuus seuruste-

lupiirien muotoutumiseen. Esimerkiksi suutareista suurin osa oli saksalaisia, joten heillä

oli myös kulttuurinen ja kielellinen yhteys. Myös kaupungissa tapahtuneet levottomuu-

det tukevat tätä olettamusta. Esimerkiksi lokakuussa 1636 oli käsityöläisistä ja heidän

kisälleistään muodostunut seurue huutanut ja kiljunut yöllä kaduilla.195

Kiltojen oltermannit joutuivat toimissaan ammattiveljiensä arvostelemiksi. Vuon-

na 1647 puuseppien oltermanni Jöran Kinn valitti yleiskillan oltermanneista Mårten

Lambertzista ja Ingelbrecht Kopparslagaresta, että nämä olivat aiheuttaneet haittaa

ammattikunnalle, sillä he olivat kirjoittaneet puusepät Sigfrid Hollbjörnin ja Simon

Snickaren ulos ammattikunnasta sen tähden, että nämä olivat myöhästyneet työnsä

valmistumisessa killalle. Kinnin saavuttua killan anniskelutupaan, oli Kort Tynnebinda-

re vielä haukkunut hänet.196

Jöran Kühne puolestaan valitti yleiskillan oltermannista

Mårten Depner Bakaresta, että tämä oli jättänyt hänet kutsumatta Urbanuksen päivän

juhliin kiltaan, jonne kaikki mestarit kokoontuivat. Kühne katsoi tämän loukkaavan

kunniaansa. Depner kertoi, että koska Kühne ei ollut vastannut killan haasteisiin, oli

koko veljeskunta yhdessä päättänyt erottaa hänet siihen saakka, kun hän tulisi vastaa-

maan killalle. Kühne oli vielä kutsunut killan mestareita kadehtijoikseen ja vääriksi

193

TKA, TRO BIa 18, 8.12.1645, 47–59. 194

TKA, TRO BIa 17, 2.11.1644, 47–48; ks. TKA, TRO BIa 19, 24.11.1647, 467. 195

TKA, TRO BIa 8, 31.10.1636, 135v–136. Seurueeseen kuuluivat Karl Jonsson Svarfvare, Jon Nilsson,

mestari Mårten Skomakaren kisälli, suutarin kisälli Simon Olofsson, mestari Henrik Skomakare, Lars

Mattsson, mestari Olof (Börgelsson) Skräddaren aikuinen poika ja Jakob Mattsson, mestari Kristoffer

(Enckell) Skräddaren oppipoika. 196

TKA, TRO BIa 19, 20.2.1647, 138–147.

72

tuomareiksi.197

Seppien oltermanni Mårten Noterer valitti puolestaan vuonna 1647, että

ammattiveljet olivat edellisenä kesänä ottaneet itselleen piiskurin tehtävät ja raahanneet

hänet Turun linnaan kuvernöörin luo, vaikka hän oli kirjoittanut yksinkertaisena miehe-

nä vain sen, mitä piti totena. Oltermanni kysyi, eikö Juudas tehnyt saman Kristukselle

kuin mestarit hänelle.198

Suutarit ja räätälit muodostivat koko tutkitun ajanjakson kaupungin suurimmat yk-

sittäisen käsityöammatin harjoittajaryhmät. Kuten muutkin ammattikunnat, puolustivat

suutarit asemaansa kaupungin ainoina oikeutettuina jalkineiden valmistajina ja myyjinä.

Vuonna 1633 suutarien ammattikunta valitti tanskalaisen kauppiaan palvelijan Kristian

Plagmanin tuoneen kaupunkiin kenkiä, joita tämä myi halvemmalla kuin he omiaan.

Tämä soti ammattikunnan sääntöjä vastaan. Kun raati syytti suutareita itseään liian

kalliista hinnoista, he olivat valmiita alentamaan niitä.199

Mestaritkin syyllistyivät lait-

tomaan ammatinharjoitukseen. Itse oltermanni Mårten Lambertz Skomakarea syytettiin

vuonna 1640 siitä, että hän harjoitti kauppaa käsityönsä lisäksi. Hän sanoi tuoneensa

Tukholmasta 1½ lästiä suolaa aloittaakseen karvarinliikkeen. Katsottiin, että hänellä oli

aivan liian monta alaa: suutari, karvari, krouvari ja kauppias. Hän halusikin sanoutua irti

suutareiden oltermannin toimesta.200

Ammattikuntien erityisenä murheen aiheena olivat Turkuun pyrkivät nurkkames-

tarit, jotka eivät halunneet liittyä ammattikuntaan ja maksaa sen maksuja. Nurkkamesta-

ri Johan Persson Lillefoot Skräddare valitti kesällä 1633 Turun räätälien ammattikun-

nasta. Hänen mukaansa Tukholmassa nurkkamestari sai sakkojen jälkeen työvälineensä

takaisin ja porvarinoikeudet. Siellä tullakseen mestariksi ei tarvinnut esittää syntymä-

eikä koulutodistuksia, ei myöskään valmistaa mallikappaleita mestarinnäytteeseen.201

Nurkkamestariksi luettiin myös rehellisiä ammatinharjoittajia. Heinäkuussa 1659 aka-

temian räätäli Klemet Månsson valitti, että kaupungin räätälien ammattikunnan veljet

olivat edellisenä keväänä tunkeutuneet hänen kotiinsa ja hakanneet ja tallanneet häntä

197

TKA, TRO BIa 24, 12.7.1654, 234–238. 198

TKA, TRO BIa 19, 17.11.1647, 462. 199

BÅH VI, 88. 200

TKA, TRO BIa 13, 21.11.1640, 83. 201

TKA, TRO BIa 5, 15.6.1633, 73–73v; Ks. myös TKA, TRO BIa 29, 5.2.1659, 13–14. Nurkkamesta-

riksi kutsuttiin sellaista ammatinharjoittajaa, joka toimi ammattikunnan ulkopuolella ilman asianomaista

ammattilupaa. Johan Persson Lillefoot, saapui Turkuun 1620-luvulla, hyväksyttiin mestariksi vasta

vuonna 1640. Ajoi itse ammattikunnan puolesta asiaa nurkkamestareita vastaan vuonna 1644. Kuoli

vuosien 1657–1658 aikana. Ensimmäinen puoliso oli porvari Anders Larssonin leski. Toinen puoliso

Karin Isaksdotter. Kallio 2000, 115.

73

sekä vetäneet häntä hiuksista pitkin pirtin lattiaa sen vähäisen työn tähden jonka, hän oli

tehnyt. Tuomion mukaan hän ei voinut osoittaa pahoinpitelyä, vaan ammattiveljillä oli

yleiskillan sääntöjen mukaan lupa mennä hänen kotiinsa ja ottaa pois häneltä luvattomat

työt, jotka hän oli ottanut tehdäkseen.202

Myös ammattikunnan ja mestareiden työtaidon arvostelu uhkasi suoranaisesti toi-

meentuloa, ja siksi siihen puututtiin innokkaasti. Epäiltynä huonosta työn laadusta

Mårten Kangjutare oli toimittanut Joachim Plagmanille syyskuussa 1650 kannettoman

puutuopin, rikkonaisen tinatuopin ja palan tinaa tilaajan liian suuriksi toteamien puoli-

tuoppien sijaan.203

Koko pellavakankureiden ammattikunta ilmoitti vuonna 1656 mai-

neensa tahrautuneen. Jakob Nilsson Silli oli tikkaa heittäessään antanut korvatillikan

kankurinkisälli Jöran Henrikssonille ja sanonut häpeävänsä, että hän oli lyönyt pyövelin

oppipoikaa. Jakob kuitenkin sanoi, ettei koskaan voitaisi todistaa, että hän oli hyökännyt

koko ammattikuntaa vastaan, sillä se mikä oli tutkimatta, oli hutkimatta.204

Turun räätälimestareita tutkinut Anni Kallio toteaa, että ammattiveljien oletettiin

auttavan toisiaan ja huolehtivan vanhoista työhön kykenemättömistä mestareista. Leski-

en avioitumista kisällien kanssa tuettiin, sillä se turvasi heidän toimeentulonsa. Yksit-

täisten mestareiden suhteita lujitti myös tapa antaa lainoja toisille, tietenkin vain siinä

tapauksessa, ettei takaisinmaksua jouduttu peräämään oikeudessa. Mestareiden väliseen

arvojärjestykseen vaikuttivat Kallion mukaan heidän ammattitaitonsa, syntyperänsä,

varallisuutensa ja ikänsä. Räätälimestareiden sosiaaliset verkostot eivät rajoittuneet

oman ammatin piiriin. He tiesivät olevansa täysivaltaisia kaupunkiyhteisön jäseniä, ja

heidän alapuolellaan siinä oli runsaasti väkeä. Heidän ajattelutapaansa Kallio pitää

selvästi omasta ryhmästä käsin lähtevänä. Se ei siis noudattanut yhteiskunnan pyramidi-

rakennetta eri säätyineen, vaikka ylempien asema tunnustettiinkin. Siksi mestarit puo-

lustivat aktiivisesti asemaansa tarvittaessa esimerkiksi kaupungin hallintoa vastaan.205

Kuten esimerkit osoittavat, juuri käsityöläisten harjoittama ryhmien sisäinen sosi-

aalinen kontrolli tulee lähteissä esiin selvemmin kuin kauppiaiden kohdalla. Tärkeim-

pänä syynä tähän valvontaan oli varmastikin huoli taloudellisesta toimeentulosta, sillä

202

TKA, TRO BIa 29, 18.7.1659, 311–314. TKA; ks. TKA, TRO BIa 5, 9.1.1633, 4v. Klemet Månsson,

Lohjalta kotoisin. Toimi ensin maaherra Erik von der Linden räätälinä ja sitten akatemianräätälinä vuosi-

na 1659–1661. Tuli mestariksi Turun ammattikuntaan 1664. Veli räätäli Jöran Månsson. Kallio 2000,

120. 203

TKA, TRO BIa 21, 30.9.1650, 278–282. 204

TKA, TRO BIa 26, 9.6.1656, 138–140. 205

Kallio 2000, 87, 93–95.

74

se näyttää olleen käsityöläisillä kautta linjan melko niukka. Samoin kuin ammattikunnat

pyrkivät rajoittamaan käsityöhön oikeutettujen määrää, tarkkailivat yksittäiset mestarit-

kin omaa ammattireviiriään. Vaikka käsityöläisten alhaisempaa arvostusta kaupunkiyh-

teisössä ei olekaan syytä korostaa liikaa, oli toisena vaikuttavana tekijänä juuri kollek-

tiivisen arvostuksen säilyttäminen. Siihen vaikutti yksittäisten henkilöiden käyttäytymi-

nen ja heidän asemansa koko porvaristossa. Jokainen kykeni siis omalla toiminnallaan

ylläpitämään tai parantamaan koko ryhmän asemaa. Juuri käsityöläiset sulkivat aktiivi-

simmin vastoin sääntöjä toimineen yksilön ammattikuntakorporaation ulkopuolelle.

Tässä yksinkertaisessa toimenpiteessä voidaan nähdä selkeästi yksityisluontoisen ver-

koston vaikutusvalta jäseneensä.

Huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että useissa tapauksissa ammattikuntien jäse-

net toimivat ohi kaupunginhallinnon viranomaisten. Tätä sisästä sanktiomenetelmää

perusteltiin juuri ryhmän kollektiivisen hyvinvoinnin ja maineen puolustamisella. Tie-

tyissä tapauksissa kaupungin hallinto huomautti asiasta ammattikunnalle, mutta totesi

lopulta, että se oli menetellyt etunsa mukaisesti. Kuitenkin esimerkiksi akatemian käsi-

työläiseen kohdistunut hyökkäys rikkoi akatemialle annettuja privilegioita. Ilmeisesti

kokonaisen ammattikunnan kunniaa ei haluttu loukata varsinkaan silloin, kun vastapuo-

lena oli instanssi, joka pyrki omine privilegioineen rajoittamaan porvariston yhteistä

etua. Annetulla päätöksellä pikemminkin osoitettiin koko porvariston omaa hallinnollis-

ta erityisasemaa suhteessa muihin ryhmiin. Siten käsityöläiset toteuttivat selkeästi stra-

tegiaa, jonka sosiologi George Homans muotoili verkostoanalyysin teoriaksi 1940-

luvulla. Hänen mukaansa sosiaalinen järjestelmä koostuu ulkoisesta ja sisäisestä järjes-

telmästä. Ryhmän sisäinen toiminta lisää yhteenkuuluvuutta. Myös ulkoisen järjestel-

män aiheuttama paine lisää sisäistä yhteenkuuluvuutta ja syntyy vahvempi sisäinen

verkosto.206

Käsityöläiset vahvistivat yhteenkuuluvuuttaan ammattikuntalaitoksen kor-

poratiivisten muotojen avulla, ja vaikka ammattikunnissa oli sisäisiäkin kiistoja, niin

tiukimmin suhtauduttiin sen ulkopuolisiin ammatinharjoittajiin, jopa Turun raati saattoi

joutua arvostelun kohteeksi.

206

Hreinsson & Nilson 2003, 13–16.

75

4.3. ”Vaimolla oli tuolloin kaikkea hyvää aitoissaan”207 – Porvariston avioliitot

Leos Müllerin mukaan tuotannon ja kulutuksen vuorovaikutuksessa on kaksi tär-

keää tekijää. Ensinnäkin sukupuolen on katsottu vaikuttavan siihen niin, että miehet

tuottavat ja naiset kuluttavat. Saman periaatteen mukaan naiset tuottavat ainoastaan

lisääntyessään fyysisesti. Koska perheellä, taloudella ja avioliittostrategioilla oli huo-

mattava merkitys taloudelliseen asemaan, on syytä tarkastella asiaa tältäkin kannalta.

Taloudellisissa tutkimuksissa on enimmäkseen kiinnostuttu tuottamisesta ja sen mukaan

katsottu lisääntyminen sen vastakohdaksi eli kuluttamiseksi. Klassisen taloustieteen

kannalta huomiota herättävä kuluttaminen tuntuu rahan haaskaamiselta, mutta sosiaali-

sen verkoston luomisen näkökulmasta se saattaa tuntua lähteiden perusteella historian-

tutkimuksessa perustellulta varojen käytöltä. Müllerin mukaan tuotannon ja lisääntymi-

sen aikaperspektiivit ovat erilaiset. Tuottaminen keskittyy aktuaaliseen lyhyen jakson

toimintaan, kun taas sosiaalinen lisääntyminen on ihmisiän kestävä prosessi, jolla yleen-

sä mitataan yksilön menestystä. Myös taloudellista menestystä ja epäonnistumista mita-

taan samoilla kriteereillä. Kaupankäynti siis vaatii nopeita toimenpiteitä, mutta sosiaali-

sen verkoston luominen investointeineen, lainanantoineen, perheen kasvattamisineen ja

talon ostamisineen toimii pitkällä aikavälillä. Perheen rooli yhdistää taloudellisen,

sosiaalisen ja kulttuurisen kontekstin ja siirtää ne lyhyestä pitkäaikaiseen perspektiiviin.

Sosiaalinen verkosto, kuten ystävät, jotka ovat sosiaalista pääomaa, voivat olla paljon

tärkeämpiä kuin raha eli taloudellinen pääoma. Uuden ajan alkupuolella ihmiset olivat

paljon suuremmassa määrin kuin nykyään sidoksissa toisiinsa luotonannon kautta.

Luottoa ei olisi ollut mahdollista saada ilman sosiaalista pääomaa. Esimerkiksi sukulais-

ryhmittymä (sosiaalinen pääoma) muodosti menestyvän kauppahuoneen. Tuotto (talou-

dellinen pääoma) käytettiin lasten kouluttamiseen (kulttuurinen pääoma). Tämä mahdol-

listi heille pääsyn uuteen ystäväverkostoon (sosiaalinen pääoma) ja mahdollisuuden

edullisen puolison valintaan (taloudellinen pääoma). Taloudellinen pääoma siis kiersi

koko ajan keräytyen suuremmiksi kasaumiksi.208

Andrejs Plakans puolestaan järjestää sukulaisuussuhteet kolmeen luokkaan. En-

simmäiseen luokkaan kuuluvat yksilön verisukulaiset tai avioliiton kautta siihen liitty-

207

TKA, TRO BIa 5, 7.12.1633, 157. 208

Müller 1998, 25–27, 32–33.

76

neet henkilöt. Toiseen kuuluvat yksilön edellä mainittujen sukulaisten lähisukulaiset,

isovanhemmat, tädit, sedät, sisarusten lapset, kälyt, langot sekä appisukulaiset. Kolman-

teen kuuluvat toisen ryhmän henkilöiden lähimmät sukulaiset.209

Koska sukulaisten

keskeinen riskin jakaminen oli tavallista koko tutkimuksen ajanjakson, olivat solmitut

avioliitot merkittäviä kauppiaille. Niiden kautta muodostettiin kauppiasklikkejä, joiden

taloudellinen haavoittuvuus oli mahdollista minimoida.210

Taulukko 6. Turun valtaporvarisukujen keskinäiset sukulaisuussuhteet vuosina 1600–

1660.

Lähde: Tor Carpelan: Åbo i genealogiskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen,

passim. Helsingfors 1890.

209

Plakans 1984, 229. 210

Müller 1998, 243.

0 2 4 6 8

1

Sukujen lukumäärä, joihin sukulaisuus

Belckow

Caloander

Duvall

Festing

Franck

Hakola, r

Hervie

Jessenhausen, r

Lietzen, r

Merthen

Plagman, r

Rancken, r

Rauta, r

Rosskamp, r

Scheffer, r

Schultz

Såger

Thorwöste

Trumbell

Wargentin

Wedrich

Wittfooth

Wolle

Åhrapää, r

77

Merkittävimmän Turun sukulaisverkostoista vuosina 1600–1660 muodostivat tau-

lukon 6. porvarit. Merkittävimmän siksi, että siihen kuului suurin osa kaupungin varak-

kaimmista kauppiaista, jotka muodostivat kauppiaseliitin sekä varallisuutensa että luot-

tamustoimien hallinnan puolesta. Tässä ryhmässä appisuhteita esiintyy 35 ja peräkkäisiä

avioliittoja viisi kappaletta. Sama sukunimi osoittaa poikkeuksetta taulukon henkilöiden

kuuluvan samaan sukuun. Taulukon perheet ovat yhteneviä kaupungin raadissa istunei-

siin perheisiin. Samat perheet kuuluvat myös tässä tutkielmassa esitettyihin yhteistä

kauppaa käyneisiin porvareihin. Tämän verkoston merkitys korostuu vielä, kun otamme

huomioon porvareiden lasten vuoden 1660 jälkeen solmimat avioliitot, jotka tiivistivät

edelleen sukulaisuussuhteita. Koska omaisuutta siirtyi aina avioliiton solmimisen myötä

uudelle perheelle, oli avioliitoilla merkitystä yksittäisten kauppahuoneiden taloudellisel-

le menestykselle. Avioliittojen kautta luotiin myös kaupalle tärkeä sukulaisverkosto.

Nämä sukulaisuussuhteet eivät tule kuitenkaan ilmi lähteistä muutoin kuin perinnönja-

kojen yhteydessä. Lähteissä on säilynyt runsaasti vain lyhyinä mainintoina tietoja omai-

suuden siirtymisestä naisleskien uusien avioliittojen kautta toisille suvuille. Usein tällai-

sessa tapauksessa siirtyneeseen pääomaan kuului myös kaupunkitalo, jolloin uusi suku

muuttaessaan siihen omaksui sen nimen. Ulkomaalaissyntyinen porvaristo säilytti oman

nimensä asuinpaikkaansa vaihtaessaan, mutta esimerkiksi Thomas Tolpo oli Mårten

Jakobsson Tolpon vävy,211

räätäli Matts Pässi Simon Pässilän vävy212

ja Simon Simons-

son Slachtare sekä Henrik Simonsson Slachtare olivat langot keskenään.213

Saman

periaatteen mukaan veljekset saattoivat olla erinimisiä asumansa talon mukaan.

Esimerkiksi Äijälän kauppahuoneen omaisuuden ja nimen periytymisen osalta on

säilynyt erityisen runsas materiaali 1570-luvulta 1650-luvun lopulle. Päiväämättömässä

kirjeessään 1640-luvulta Matts Andersson Smedin vaimo Anna Grelsdotter selitti ku-

ningattarelle, että talolla oli kaksi nimeä, Äijälä ja Hirvelä. Talossa oli iso kivirakennus,

josta viisi holvattua huonetta kuului Äijälään ja viisi Hirvelään. Alla oli neljä holvattua

kellaria, joissa oli kuusi huonetilaa. Piha oli rakennettu umpeen puurakennuksilla. Äijä-

län taloja oli Turussa kaksi, toinen Luostarikorttelissa ja toinen Hämeenkadulla. Suku

oli jakautunut molempiin taloihin ja naisleskien uudet miehet olivat ottaneet käyttöönsä

nimen. Tässä esimerkissä siis suku muuttui kauppahuoneessa, mutta nimi jäi käyttöön

211

TKA, TRO BIa 12, 13.4.1640, 159–160. 212

KA, Z 174 TKO, 27.9.1650, kirjasta on tuhoutunut sivunumerointi. 213

TKA, TRO BIa 25, 10.3.1655, 42.

78

(Kuvio 2.). Kantaisän perillisiä taloissa mainitaan Äijälän nimellä ainoastaan kaksi. Sen

sijaan perheen tytärten peräkkäisistä aviomiehistä ainakin viisi käytti tätä nimeä. Avi-

oiduttuaan perheeseen he saattoivat myös vaihtaa aiemman nimensä, kuten Mickel

Styrman. Tämä oli hyvin tavallista kauppahuoneiden elinkaaressa.214

Kuvio 2. Äijälä-nimen periytyminen avioliittojen kautta.

Lähde: SRA, Städers Acta 83, ei sivunumerointia.

Toisena tapauksena nostan esiin Suikin kauppahuoneen kohtalon. Todistajat ker-

toivat joulukuussa 1633 Daniel Mattsson Kohman vaikutuksesta Suikkilan taloon ja

vaimonsa Cecilia Larsdotterin kauppahuoneen toimintaan. Kun Daniel oli muuttanut

Suikille, oli koko hänen omaisuutensa sopinut yhteen pyöreään askiin. Vaimo Cecilia

oli teettänyt hänelle kolme pukua häihin. Vaimolla oli tuolloin ollut kaikkea hyvää sekä

varasto- että kauppa-aitoissaan. Tämän kaiken hän menetti toisen miehensä Danielin

tähden. Mies oli lopulta pitänyt Ceciliaa niin pahoin, ettei ollut antanut tälle edes ken-

käparia ja hän oli erottanut vaimon koko omaisuuden hoidosta. Daniel oli vienyt täysiä

koreja Suikin rahaa taloonsa Kelhoisiin ja ostanut niillä omiin nimiinsä Kokenhusin

talon Luostarikorttelista. Lopulta Daniel oli menettänyt omaisuutensa, kun herttua

214

SRA, Städers Acta 83, ei sivunumerointia.

Matts Äijälä

Barbro Mattsdotter syntyi Hämeenkadun Äijälässä oo I Lasse Henriksson Äijälä

oo II Mickel Nilsson Styrman Äijälä

oo II Brita Sigfridsdotter

Anna Mattsdotter oo I Jöran Äijälä

oo II Jöran Thomasson Äijälä oo II Margareta Andersdotter

Hämeenkatu

David Äijälä I avioliitosta

Hämeenkadun Äijälä

oo

Brita Larsdotter oo Grels Wävare

Simon Larsson Ruotsissa

Bertil Äijälä oo N. N.

oo II Staffan Påvalsson

Äijälä

I avioliiton lapset

Anna Grelsdotter oo Matts Smed

79

Kaarle oli antanut kiduttaa häntä laivan mastossa ja pitää sen jälkeen vangittuna.215

Mikäli todistajia on uskomista, ei Cecilian toinen avioliitto ollut onnistunut ainakaan

kauppahuoneen toimintaa ajatellen. Daniel Kohma toimi selvästi omaksi edukseen.

Jouduttuaan riitoihin suvun kanssa hän testamenttasi Turun linnassa ennen kuolemaansa

ostamansa Kokenhusin talon sekä irtaimen omaisuutensa suvun ulkopuolisille hallinto-

virkamiehille. Suikin kauppahuone oli vanha ja varakas ennen Kohman aikaa.216

Yksittäisenä esimerkkinä porvari Karin Hakolan toiminta korostaa juuri avioliitto-

jen merkitystä kauppahuoneiden selviytymiselle ja taloudelliselle menestykselle. Karin

oli syntynyt hieman vuoden 1530 jälkeen Paraisilla Borstbölen rälssisukuun. Vuoden

1550 paikkeilla hän avioitui turkulaisen porvari Jakob Hakolan kanssa. Hänen miehensä

toimi myös kaupunginkirjurina ja -voutina sekä raatimiehenä. Jäätyään leskeksi hän

hoiti Hakolan kauppahuonetta itsenäisesti perillisten puolesta. Toisen avioliittonsa hän

solmi 1590-luvun alussa porvari Matts Mårtenssonin kanssa, joka otti myös käyttöönsä

Hakola-nimen sekä kohosi kaupungin pormestariksi. Vuonna 1606 Karin solmi kol-

mannen avioliittonsa vuoden 1570 paikkeilla syntyneen rälssimies ja porvari Erik

Olofsson Spåran kanssa. Pariskunnan ikäero oli noin 40 vuotta, joten Karinin aviomie-

hen valinta liittyi todennäköisesti tämän kykyihin kauppahuoneen varallisuuden kasvat-

tamisessa. Samaan aikaan Karin naitti tyttärentyttärensä Valborg Knutsdotterin oman

aviomiehensä veljelle Henrik Spåralle. Tämän avioliiton kautta perheen omaisuutta ei

tarvinnut jakaa, vaan kauppahuone jatkoi edelleen toimintaansa. Karin itse kuoli jo

vuonna 1609, mutta hänen kolmas miehensä kohosi pormestariksi ja kuoli vasta vuonna

1655.217

215

TKA, TRO BIa 5, 7.12.1633, 157. Vuonna 1619 Daniel Mattsson tuomittiin uudelleen Turun linnaan

vankeuteen. Johan de la Gardie oli tuolloin määrännyt omaisuuden jaon hänen ja hänen vaimonsa välillä.

Jaon jälkeen hän oli testamentannut 8. huhtikuuta 1619 oman omaisuutensa vieraille, jonka raati vahvisti

11. syyskuuta saman vuonna. Perijät olivat Klas Horn, Olof Stråle, Bror Andersson (Rålamb) ja Johan

Ottesson (Kleeblatt). Tuomiota ei voitu muuttaa laillisena. TKA, TRO BIa 5, 9.12.1633, 158–158v; TKA,

TRO BIa 1, 26.6.1624, 25–25v. 216

Markus Suikki, joka mainitaan lähteissä vuosina 1554–1571, omisti Kirkkokorttelissa talon ja sen

lisäksi kauppa-aitan ilmeisesti torilla. Hänen pojistaan Eskil toimi kauppiaana ja kaupungin kämnerinä.

Toiset pojat Jakob ja Matts Suikki olivat niin ikään kauppiaita. Heistä Jakob mainitaan vuosina 1576–

1601. Hän oli myös Cecilia Larsdotterin ensimmäinen puoliso. Mattsin pojat Sigfrid ja Thomas toimivat

myös kauppiaina. vuosisatojen vaihteessa. Daniel Kohman jälkeen viimeisenä Suikin suvun Turussa

vaikuttaneena jäsenenä mainitaan porvari ja kaupunginvartioston kirjuri Thomas Thomasson Suikki.

Hänen poikansa Laurentius siirtyi pappissäätyyn. TMA, J. W. Ruuthin kokoelma IX, kortisto, Suikki. 217

Toropainen 2003, 45–48. Karin Hakola toimi leskenä porvarina. Vaikka kauppahuonetta koskevissa

asiakirjoissa mainitaan hänen ollessaan avioliitossa vain miehen nimi, harjoitti hän todennäköisesti

kauppaa myös aviomiestensä rinnalla, varsinkin kun nämä toimivat kaupungin hallinnollisissa tehtävissä.

80

Räätälimestareita tutkinut Anni Kallio kiinnittää huomionsa mestareiden avioliit-

tostrategioihin. Koska ammattikunnat saivat varsin vapaasti päättää, keitä se otti jäse-

nikseen, suosittiin uusia mestareita valittaessa verisukulaisia ja aviositein mestareiden

perheisiin liittyneitä ehdokkaita. Oman kaupungin kasvatit olivat lisäksi etulyöntiase-

massa. Tällä pyrittiin takaamaan ammattikunnan jäsenten taloudellinen asema. Tyttäret

naitettiin toisille mestareille ja pojat vastaavasti saman ammattikunnan mestareiden

leskille tai tyttärille. Esimerkkinä Kallio esittää neljä perheverkostoa. Esimerkiksi Vii-

saiden suku sai nimensä talon mukaan, jonka isäntänä oli 1500-luvun lopulla Thomas.

Hänen leskensä avioitui vuonna 1599 uudelleen Hattulasta kotoisin olleen räätälimestari

Erik Mårtensson Viisaan kanssa. Thomaksen poika oli puolestaan räätälimestari Knut

Viisas. Myös Knutin sisaren Karinin mies Jöran Jakobsson käytti nimeä Viisas. Kysei-

nen perhe kuului käsityöläisten ylimpään ryhmään, sillä sen jäsenet toimivat raatimiehi-

nä ja ammattikunnan oltermanneina. Perheen yhtenäisyys rikkoutui vuonna 1650 perin-

töriitaan, jonka vastapuolina olivat perheeseen syntyneet ja siihen avioliiton kautta

tulleet jäsenet. Kallio näkeekin tässä Jari Eilolan tavoin vastakkainasettelun meihin ja

muihin. Isäpuolen leski ei enää ollut niin läheinen sukulainen, että oli välttämätöntä

säilyttää suhteet häneen.218

Pohjolassa, kuten useilla alueilla Länsi- ja Etelä-Euroopassa, vallitsi unilineaari-

nen sukulaisuusrakenne, jossa sukulaisuus laskettiin kummankin sukupuolen kautta eli

kognaattisesti. Erotuksena tästä oli patri- tai matrilineaarinen rakenne, jossa sukulaisuus

määräytyi vain isän tai äidin puolelta. Tämä merkitsi sitä, että sosiaalinen organisaatio

koostui lukuisista päällekkäisistä suvuista, jotka eivät olleet pysyviä tai rajoitettuja

ryhmiä. Jokainen yksilö kuului siten eri sukulaisryhmiin. Perhe muodostui laajaksi

horisontaaliseksi ryhmäksi, jossa verisukulaisuus ja sukujen väliset avioliitot koettiin

usein samanarvoisiksi. Siksi on usein harhaanjohtavaa käyttää ilmaisua suku, vaan se

tulisi korvata esimerkiksi sukuryhmittymällä, jossa erilaiset biologiset sukulaisuussuh-

teet muodostivat vain osan useista erilaisista henkilökohtaisista suhteista. Lars Herman-

sonin mukaan sukulaisuuteen suhtauduttiin funktionaalisesti, jolloin verisukulaisuus ei

ollut ratkaisevana tekijänä yksilön toiminnalle, vaan hänellä oli valittavanaan useista eri

218

Kallio 2000, 51–58.

81

toimintastrategioista. Periytyminen kantaisästä ei siis ollut ratkaiseva tekijä menestymi-

selle, vaan ankkuroituminen sukuryhmittymän avainhenkilöihin.219

4.4. ”Rakennettava kuten kunniallisen porvarin tulee”220 – Asuinpai-kan valinta

Vuonna 1571 laadittu hopeaveroluettelo on ensimmäinen tämän tutkimuksen ai-

kaan sijoittuva lähde, jonka avulla voidaan melko tarkasti määritellä porvariston asuin-

paikat suhteessa toisiinsa. Koska koko porvariston varallisuus kirjattiin tähän luetteloon,

antaa se mahdollisuuden tarkastella myös varallisuuden vaikutusta asuinpaikan valin-

taan. Turussa vuoden 1571 hopeaveron maksoi 341 henkilöä, joista 328 oli porvaria, 9

pappia ja 4 porvariston kauppa-apulaista. Vero maksettiin hopeasta, tinasta, kuparista ja

kauppatavaroista, mutta myös taloista ja aitoista saaduista vuokratuloista. Hopeasta vero

oli 1/10 ja irtaimistosta 1/16. Turussa verotetun omaisuuden arvo oli yhteensä 82 595

markkaa. Verotetuista porvareista 173 eli 50 % maksoi verona 4 markkaa tai vähem-

män, mikä vastaa enintään 60 markan omaisuutta. Niillä, jotka maksoivat 4–16 mark-

kaa, oli omaisuutta 60–240 markan arvosta. Neljäkymmentä porvaria maksoi 16–32

markkaa, 21 porvaria 32–100 markkaa ja 12 yli 100 markkaa. Viimeksi mainituilla 12

porvarilla oli omaisuutta yli 1 500 markan arvosta.221

Varakkaimpien porvareiden omaisuuden määrästä kertoo myös heidän omistami-

ensa kaupunkitalojen sijoittuminen. Lähes poikkeuksetta he asuivat torin ja sen Aurajo-

en Aninkaisten puolella olleen jatkeen Hauenkuonon torin lähellä. Kirkkokorttelissa

(Liite 7) heidän omistuksessaan olivat torin lähitalot Kirkon jokikadun ja Kirkkokadun

varrella tuomiokirkolle päin. Luostarikorttelissa (Liite 8) sijoituttiin torin takaiselle

alueelle nykyisen Brinkkalan ja Katedralskolanin takainen alue. Aninkaisten korttelis-

sa (Liite 9) halutuimpia olivat sillan päässä lähellä nykyistä kaupunginkirjastoa

sijainneet talot. Mätäjärvelle oli sijoittunut kaupungin vähävaraisin porvaristo (Liite 10).

Vuoden 1632 äyriluettelon mukaan tilanne oli edelleen pitkälti samanlainen kuin vuon-

na 1571 (Liite 11).222

Näiden veroluetteloiden mukaan asuinpaikan varallisuus oli suo-

219

Hermanson 2003, 45–46. 220

TKA, TRO BIa 5, 19.7.1633, 99. 221

Nikula 1987, 331; 1570-luvulla yhteen painomarkkaan (210,6 g) meni jo yli 200 rahamarkkaa ja sen

arvo huononi jatkossakin. Heckscher 1942, 12; Luoti hopeaa painoi 13,16 grammaa. Carlson 1997, 56. 222

TKA, TRO BIa 4, Äyriluettelo 6.–7.4.1632, liite, 1–4.

82

raan verrannollinen porvarin varallisuuteen: keskustassa asuivat varakkaimmat ja laita-

alueilla vähävaraisimmat. Vaikka laita-alueilla olisi ollut mahdollisuus suurempiin ja

toimivimpiin tontteihin, ei porvariston parissa esiintynyt poikkeuksia. Kauppaa pyrittiin

ilmeisesti käymään sen keskuksessa ja siellä asuminen vaikutti suoraan porvarin statuk-

seen. Virkamiehet puolestaan sijoittuivat mielellään kauemmas keskustasta, esimerkiksi

Linnankadun varrelle Aninkaisissa.223

Keskustan alueilla sijaitsivat kaupungin kivitalot, jotka olivat kaksikerroksisia ja

usein jo keskiaikaista perua. Kirjaamistani talokaupoista (Liite 12) valtaporvarit solmi-

vat suurimman osan keskenään tai säätyläisten kanssa, yhteensä 42 talokauppaa. Ilmei-

sesti aiemman omistajan rakennuskanta oli sellainen, että se tyydytti vaativampaakin

makua. Suomalainen porvaristo puolestaan solmi keskenään 65 ja käsityöläisten kanssa

37 talokauppaa. Käsityöläiset ostivat toistensa taloja 15:sta tapauksessa. Nämä talot

sijaitsivat ympäri kaupunkia. Käsityöläisten tonttikaupoissa laita-alueet, kuten Ryssän-

mäki, Napaturu, Katinhäntä, Multavieru ja Aninkaistenmäki (Kartat 1, 2 ja 3.), jotka

puuttuvat valtaporvareiden ostamien talojen luettelosta, esiintyvät usein. Kauppoja,

joissa valtaporvari esiintyy myyjänä ja suomalainen porvari tai käsityöläinen ostajana

oli vähemmän, kaikkiaan vain 12 kappaletta.

Ulkomailta Turkuun muuttaneet käsityöläiset pyrkivät sijoittumaan lähelle ilmeis-

tä asiakaskuntaansa eli varakkainta porvaristoa. Saksalaisten suutareiden ja harvojen

leipureiden tuotteet olivat todennäköisesti hinnaltaan vain näiden saavutettavissa. Anni

Kallio on todennut, että Turun räätäleiden asuinpaikan muuttamisista erottuu selvästi

yksi malli. Kuudestakymmenestä mestarista ainoastaan kaksitoista muutti kerran tai

useammin korttelista toiseen. Muutto tapahtui useimmin joitakin vuosia mestariksi tulon

jälkeen. Tämän mukaan nuori mestari asettui aluksi asumaan sinne, minne sattui pääse-

mään. Vaurastuttuaan ammatissaan he ostivat itselleen talon ja katsoivat asuinpaikkansa

oman mieltymyksensä mukaan. Siihen puolestaan vaikuttivat esimerkiksi naapurit,

muut räätälit ja varakkaat porvarit asiakkaina. Koska Luostarikortteliin olivat keskitty-

neet sekä kaupungin valtaporvarit että keskimääräistä suurempi määrä räätäleitä, on

ilmeistä, että räätälit pyrkivät juuri maksukykyisimmän asiakaskunnan läheisyyteen.

Keskittyminen Luostarikortteliin jatkui 1650-luvun lopulle, jolloin siellä asui jo lähes

puolet räätäleistä. Tämän jälkeen he alkoivat siirtyä Aninkaisten puolelle. Tämä tapahtui

223

TKA, TRO BIa 1–30, passim.

83

useita vuosikymmeniä sen jälkeen, kun korttelista oli tullut väkimäärältään kaupungin

suurin. Kallio katsoo, että syynä tällaiseen liikkeeseen oli se, että Luostarissa asuivat

kaupungin varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat räätälit oltermanni Knut Viisaan

johdolla. He houkuttelivat ympärilleen muita sosiaalisen arvostuksen nousun toivossa.

Kun nämä vaikutusvaltaiset mestarit olivat kuolleet 1650-luvulla, siirtyi ammattikunnan

vaikutusvallan keskus muualle.224

Toisaalta valtaporvarit ostivat suomalaiselta porvaristolta 18 taloa. Tämä selittyy

sillä, että valtaporvaristo osti itselleen suomalaiseksi porvariksi laskemiltani henkilöiltä

tilaisuuden tullen keskeisellä paikalla sijainneita tontteja, tallipihoja ja ranta-aittoja.

Osansa asuinpaikan valinnalla oli tietysti myös säilytystiloiksi tarvituilla kellareilla ja

talojen yhteyteen liittyneillä katu-aitoilla, jotka toimivat myymälöinä kauppiaiden ja

käsityöläisten tuotteille. Kaupungin keskuksen ja sen laita-alueiden asutuksen raken-

nuskannalla oli suuri ero. Käytännössä kaksikerroksiset kivitalot ja yksitupaiset savupir-

tit olivat kuitenkin näköyhteyden päässä toisistaan.225

1600-luvun loppupuolella sellaisten katujen talot, joiden varrella ulkomaalaiset

porvarit olivat asuneet jo vuosisadan alkupuolella, arvioitiin keskimääräistä kalliimmik-

si kauppatilanteissa. Esimerkiksi Sander Wattson hankki omistukseensa Vanhan Hako-

lan Suurtorin laidalta vuonna 1636. Hän maksoi tontista ja sen kahdesta kivitalosta 1028

hopeataalaria. Naapurikadun tontista, jonka Wattson osti seuraavana vuonna, hän mak-

soi 865 kuparitaalaria. Raimo Ranta laski Turun tonttien keskihinnan olleen vielä vuo-

sina 16801709 vain 375 kuparitaalaria, joten alueen tontit olivat keskimääräistä pa-

remmin rakennettuja ja halutumpia.226

Jos asuinpaikka osoitti porvarin perheen asemaa yhteisössä, niin sama vaikutus oli

myös perheenjäsenten sijoittumisella yhteisissä tilaisuuksissa. Pormestari Hans Gutthrie

valitti vuonna 1639 Herman Jessenhausenin häntä kohtaan osoittamasta epäkunnioituk-

sesta, kun Gutthrie oli ollut pormestari Henrik Schefferin talossa ystäviensä seurassa

kollatseissa. Kun he olivat pitäneet juuri lystiä ja alkaneet tanssia, Gutthrie Baltazar

Wernlen vaimon ja Jessenhausen pormestari Schefferin vaimon kanssa, oli Jessenhau-

sen yllättäen tönäissyt häntä rintaan ja halunnut ottaa ensimmäisen tanssijan paikan ja

aikonut lyödä häntä korvalle. Jessenhausenin mukaan pormestari oli sanonut hänelle

224

Kallio 2000, 41–46. 225

TKA, TRO BIa 1–30, 1623–1660, passim. 226

Ranta 1975, 87.

84

heidän seistessään lattialla, että hänen, hunsvotin ja kierolaisen, olisi astuttava taakse-

päin. Enempää hän ei muistanut, sillä hän oli ollut niin päissään.227

Jöran Meltzer, kau-

pungin vahtimestari, valitti puolestaan vuonna 1644 hänen vaimonsa ja Sigfrid Eriksso-

nin vaimon riidasta koskien parempaa paikkaa kulkueessa Erik Wijnbladin vaimoa

haudattaessa. Erikssonin vaimo oli sanonut sellaisia sanoja Jöranin vaimosta osoittaen

samalla kaakinpuuta, että parempi vaimo olisi siitä jo punastunut, haukkuen tätä mm.

maankiertäjäksi. Lorentz Gerdtin, kämneri Sigfrid Larssonin ja Kristoffer Guldsmedin

vaimot olivat kuulleet sanat kulkueessa.228

Varsinkin varakkaan porvariston asumistasolle asetettiin rajoja myös kaupunkiyh-

teisön puolesta. Kun Petter Wedrichin talo torin varrella sillan pielessä rappeutui, ilmoi-

tettiin hänelle, että hänen tulisi korjata ja rakentaa talonsa, kuten kunnialliselle porvaril-

le kuului. Kaupungin isät olivat sitä mieltä, että keskeisellä paikalla sijainnut talo aihe-

utti paheksuntaa ja naurua huonokuntoisena, sillä kaikki kaupungissa liikkuneet vieraat

näkivät sen. Porvarille ilmoitettiin, että mikäli hän ei korjaisi taloaan, se takavarikoitai-

siin kaupungille.229

Myös porvariston rakennuskannan katsottiin siis kuuluvan kaupun-

gin valvontaan. Koska esimerkkitapauksessa ei ollut kyse rakennusten aiheuttamasta

vaarasta ohikulkijoille, on se tulkittava puhtaasti kollektiivisen arvostuksen säilyttämi-

seen pyrkiväksi. Samoin kuin porvareiden toiminta, oli heidän omaisuutensa hoitokin

osoituksena ulkopuolisille kaupungin porvariston hyvinvoinnista. Viime kädessä se

vaikutti koko porvariston maineeseen mahdollisina kauppakumppaneina.

227

TKA, TRO BIa 11, 3.7.1639, 206–207. Hans Gutthrie, raatimies 1629–1632, valtiopäivämies 1640 ja

1642. Ensimmäinen puoliso haudattiin vuonna 1637. Toinen puoliso Kirstin Hieronymusdotter, joka eli

1650. Lapsista Johan asettui luultavasti Ruotsiin ja nimeltä tuntematon tytär avioitui Turun kämneri

Wellam Davidssonin kanssa. Carpelan 1890, 156. Herman Jessenhausen oli edellä mainitun Petter Jes-

senhausenin poika. 228

TKA, TRO BIa 16, 30.3.1644, 245–246. Erik Wijnblad toimi Turussa porvareiden asianajajana eri

oikeusasteissa. Hänet karkotettiin kaupungista yhdessä kauppias Simon Blomin kanssa häväistyskirjoi-

tuksista syytettynä. TKA, TRO BIa 18, 17.11.1645, 23. 229

TKA, TRO BIa , 19.7.1633, 99.

85

5. ”Oikeus totesi syytteet sepitetyiksi”230

– Ryhmien väliset ja sisäiset ristiriidat

5.1. ”Oletko sinä Pormestari?”231 – Luottamustoimien haltijat arvos-telun kohteena

Kaupungin hallintoa ja käytännön toimintaa hoiti joukko luottamustoimen haltijoi-

ta. Näkyvimpänä olivat tietysti raadin jäsenet, mutta heidän apunaan käytettiin lukuisaa

joukkoa eriasteisia valvojia. Kaupungin privilegiot antoivat sille mahdollisuuden käyt-

tää tuomio- ja toimeenpanovaltaa sekä verottaa asukkaitaan. Käskynhaltija Henrik

Olofsson syytti siksi vuonna 1633 pormestaria ja raatia sekä porvareita siitä, etteivät

nämä olleet avuliaita kruunun asioiden hoidossa. Mikäli tämä ei muuttuisi, niin hän

kirjoittaisi valtaneuvostolle asiasta. Raati vetosi kaupungin saamiin privilegioihin.232

Kaupungin porvareilla oli mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka heidän asioitaan hoiti.

Vaikka Turun raati näyttää olleen pääsääntöisesti itseään täydentävä, on myös poik-

keavia esimerkkejä. Kuvernööri, käskynhaltija ja raati olivat valinneet vuonna 1632

Henrik Tavastin pormestariksi. Oikeuden eteen tuli kuitenkin kultaseppä Hartvig Wö-

lich, jolla oli mukanaan yhteiseltä porvaristolta hankittu valtakirja. Sen mukaan he eivät

halunneet Tavastia pormestarikseen. Tavast kysyi itse porvareilta, mitä heillä oli huo-

mauttamista hänen toimistaan. Kaikki kielsivät tietävänsä mitään huomautettavaa, vaan

ainoastaan hyvää ja kunniallista hänestä. He eivät vain halunneet häntä pormestariksi.

Tavast pyysi käskynhaltijalta ja raadilta kokonaan eroa raadista, mutta se evättiin hänel-

tä.233

Kämnerin vaalin yhteydessä toukokuussa 1623 suomalainen porvari Lars Sauna

ilmoitti mielipiteensä virkojen täytöstä selkeästi sanoessaan, että ottakaa minut kämne-

riksi, minä maksan tynnyrin voita. Tästä hän sai sakkoa 40 markkaa.234

Valansa vannoneet toimenhaltijat eivät sietäneet arvonsa ja toimiensa epäilyä, jota

ilmeni jatkuvasti. Pormestari Petter Plagman puolestaan valitti Wellam Hollenderin

loukanneen häntä Simon Blomin häissä. Wellam oli tullinsa maksanut ja purjehdusval-

mis ulkomaalainen. Hän oli sanonut, ettei katsonut pormestaria roskaa (strunt) parem-

230

TKA, TRO BIa 18, 15.11.1654, 305–308. 231

TKA, TRO BIa 4, 13.6.1632, 5v. 232

TKA, TRO BIa 5, 28.9.1633, 124v. 233

TKA, TRO BIa 4, 20.6.1632, 8v–9. Hartvig Wölich, kultaseppänä Turussa vuosina 1624–1640. Isä oli

turkulainen kultaseppä Knut. Hartvig kuoli ennen 28.2.1640. Puoliso Anna Gustafsdotter eli vielä 1655.

Borg 1935, 43. 234

BÅH III, 2.

86

maksi.235

Kesäkuussa 1632 Anders Merthen valitti kärsineensä vahinkoa pormestari

Hans Olofssonin takia, sillä tullinvuokraaja Baltazar Wernle oli haastanut hänet Tuk-

holmaan vastaamaan tullirästeistä. Anders kiivastui ja sanoi pormestarille: ”Oletko sinä

pormestari, joka istut kaakinpuun päällä ja ryyppäät!” Pormestari vastasi tähän hänen

valehtelevan ja jatkoi: ”Sanonko minä viimeinkin, miten sinun höyhenesi oikein ovat.

Sinusta on tehty Tukholmassa valtaneuvoston edessä valanrikkoja. Sinä olet ottanut

toisen miehen tervan ja vienyt Saksaan.”236

Samana vuonna Sander Wattson kiivastui

oikeuden edessä ja sanoi pormestari Hans Olofssonin olevan yhtä lailla hänen kuin

hänen lankonsa Anders Merthenin vastustaja. Kun pormestari pyysi Luojaa armahta-

maan ja ihmetteli, mistä Wattson oli siihen tullut, vastasi hän tulleensa sieltä, missä

puolustetaan itseään. Lisäsipä Wattson vielä, ettei Hans Olofssonilla ollut oikeutta

paskantaa kirkkoon, vaikka olikin pormestari.237

Henrik Fråger kertoi vuonna 1634, että sinä päivänä kun rouva Sigrid Vaasan

ruumis tuotiin Maariasta, oli Erik Målare kutsunut raatia sikakoiriksi ja keinottelijoiksi.

Kauppias Simon Blom oli puolestaan kutsunut samalla pormestaria keinottelijaksi,

hutiloijaksi ja paikan panijaksi. Käskynhaltijaa hän haukkui kaljupääksi ja tukkeeksi.238

Pormestari Johan Knutsson valitti lisäksi, että Henrik Fråger oli edellisenä torstaina

uhannut häntä ja käyttänyt hävytöntä suuta sanomalla, että siellä menee minun hyvin-

vointini.239

Erik Målare pyysi anteeksi sitä, että hän oli haukkunut raatia ja lupasi vas-

taisuudessa olla tekemättä niin. Hänen todettiin kuitenkin tehneen saman usein ennen-

kin. Hänet armahdettiin kuolemantuomiosta, mutta määrättiin maksamaan sadan taalarin

sakot. Mikäli Målare vielä syyllistyisi samaan, hänen kielensä leikattaisiin irti ja hänet

235

TKA, TRO BIa 1, 27.11.1624, 54v–55. Petter Plagman vanhempi, Turun pormestari 1624. Haudattiin

16.3.1631. Hänen lapsistaan Elin avioitui Turun kauppias Johan Såger vanhemman ja Barbara Viipurin

linnan käskynhaltija Henrik Jönsson Careelin kanssa. Petterin veljen Hansin poika oli Petter Plagman

nuorempi, joka vannoi porvarinvalan vuonna 1631 ja toimi sittemmin Vaasaporin kreivikunnan haupt-

mannina. Petter nuoremman puoliso oli Sofia Johansdotter Klöfverblad. Carpelan 1890, 57–61. 236

TKA, TRO BIa 4, 13.6.1632, 5v. Hans Olofsson toimi Turun pormestarina vuosina 1629–1634, jolloin

kuoli. Hän oli myös valtiopäiväedustaja vuonna 1629. Carpelan 1890, 149, 156; Baltazar Veitsson Wernle

syntyi 1588 Nürnbergissä. Oli ensin Tukholman kauppias ja vuodesta 1623 meritullin tarkastaja ja vuo-

desta 1639 vero- ja varusmestari Turussa. Kuoli 25.1.1657. Puoliso vuonna 1617 Katarina Gubbertz, joka

kuoli 28.12.1656. Lapset avioituivat sukuihin Lietzen, Schultz, Rosskamp, Brenner, Porteus ja Wallen-

stjerna. Carpelan 1890, 125–127. 237

TKA, TRO BIa 4, 23.6.1632, 11. 238

TKA, TRO BIa 6, 12.3.1634, 34v. Henrik Fråger, ruotsalainen, raatimies ja valtiopäivämies vuonna

1629. Kuoli noin vuonna 1642. Puoliso pormestari Sigfrid Simonssonin sisar. Carpelan 1890, 168. 239

TKA, TRO BIa 11, 8.2.1639, 28.

87

karkotettaisiin kaupungista.240

Kaupungin viranomaisilla oli tarvittaessa takanaan anka-

ra laki, jonka rangaistuksilla oli mahdollista yrittää hillitä jatkuvasti esivaltaa vastaan

rikkovia. Kuten Erik Målaren tapauksessa, pantiin tuomioita harvoin täytäntöön koko

ankaruudessaan, sillä ei olisi ollut kaupunginkaan edun mukaista estää häntä jatkamasta

toimintaansa yhteisön jäsenenä. Riittävän kova lailla uhkaaminen näyttää ajaneen asian-

sa, ja vain erittäin harvoin jouduttiin käyttämään ankarimpia rangaistuksia. Tosin sadan

taalarin sakotkin olivat jo sinänsä vaatimattoman kaupunkitontin hinta.

Yleensä hyökkäys kaupungin valan vannoneita toimihenkilöitä vastaan tapahtui

ajattelemattomuudesta. Kiivastuksissa sanottuja uhkauksia ei tarkoitettu virkamiesten

maineen mustaamiseen, vaikka ne oikaistiin sittemmin oikeudessa. Raastuvanoikeuden

pöytäkirjoissa ei ole suoranaisia merkkejä kokonaan riidan tähden katkenneista henkilö-

kohtaisista suhteista. Varmin todiste siitä, etteivät oikeuteen saakka edenneet riita-asiat

estäneet tulevaa kanssakäymistä, ovat yhteenoton jälkeenkin jatkuneet kauppasuhteet.

Turun kokoisessa kaupungissa jatkuvaa kanssakäymistä oli ilmeisesti mahdotonta vält-

tää.

Luottamustoimien haltijat syyllistyivät virheisiin myös itse. Siksi kuvernööri mää-

räsi heinäkuussa 1640, ettei Johan Knutsson saanut hoitaa pormestarin tointaan ennen

kuin kuvernööri olisi palannut kaupunkiin ja antanut lausuntonsa, vaan määräsi Johanin

pysymään maatilallaan siihen asti.241

Knutsson kertoi selityksessään, ettei hän ollut

hyökännyt sihteeri Gregorius Sylviuksen kimppuun aikomuksella vaan päänsä heikkou-

desta.242

Pormestari oli ensin sanoin uhannut Sylviuksen henkeä ja halunnut sitten pistää

häntä hilparilla kaksi kertaa. Lisäksi tämä oli tapahtunut kuninkaallisten käräjien aikana,

jolloin sihteerin tuli saada nauttia käräjärauhaa. Oikeus totesi, että pormestari oli ollut

heikko päästään jo aiemminkin vuosia sitten, joten rangaistusta hänelle ei kirjattu.243

Toisinaan tapahtumat saivat aikalaistenkin mielestä huvittavia piirteitä. Tosin ei

raadin mielestä. Useita vuosia kämnerinä ja raatimiehenä palvellutta Nils Olofssonia

kuulusteltiin vuonna 1640 suljetuin ovin raastuvassa siitä, että hän oli edellisenä päivä-

nä, Pyhän Andreaan päivänä, määrännyt kaksi renkiään nylkemään talonsa alapuolella

240

TKA, TRO BIa 6, 28.4.1634, 59v. Jakob Mattsson Skräddaren vaimo puolestaan oli antanut pilkkani-

met melkein kaikille raadin jäsenille. Pormestari Hans Gutthrie oli hiilirenki, raatimies Gewert Bugenha-

gen huoripukki, raatimies Johan Hansson Norrbottenin talonpoika ja raatimies Olof Börgelssonilla oli

murhanhimoiset silmät. TKA, TRO BIa 8, 22.2.1636, 17v–18. 241

TKA, TRO BIa 12, 20.7.1640, 327. 242

TKA, TRO BIa 13, 19.10.1640, 19. 243

TKA, TRO BIa 13, 21.10.1640, 30–32.

88

avantoon pudonneen ja hukkuneen hevosensa. Tämä oli tapahtunut keskipäivällä, jol-

loin paljon oman kaupungin väkeä ja ulkomaalaisia kauppiaita oli kulkenut ohi. Tämä

aiheutti naurua ja pilkkaa siitä, että raatimies antoi renkiensä tehdä näin halpa-arvoista

tehtävää, joka kuului toiselle. Koska Olofssonia oli usein varotettu elämästään ja juopot-

telustaan, joka aiheutti epäkunnioitusta myös pormestaria ja raatia kohtaan, hänet erotet-

tiin. Kaupunkilaiset kuitenkin muistivat tapahtuneen ja kutsuivat häntä jatkossa tam-

mannylkijäksi.244

Kaupungin luottamustoimia hoitaneisiin miehiin kohdistuneet mielenilmaukset

liittyivät tutkittuna ajanjaksona lähinnä kansallisuutta tai kauppaa koskeviin tapauksiin.

Luonnollisesti kaupassa heikommin menestyneet suomalaiset porvarit vainusivat vaaran

oikeuksiensa kaventumisesta, kun kaupungin johdossa oli runsaasti ulkomaalaissyntyi-

siä heitä varakkaampia yrittäjiä. Koska lähteet kertovat vain osan kuhunkin asiaan

liittyvästä taustasta voidaan ajatella, että erityisesti suomalainen porvaristo halusi osoit-

taa vastustuksellaan oman asemansa kaupungin täysivaltaisina jäseninä. Lähinnä per-

heiden sisäiset ristiriidat näyttävät koituneen perheiden kehityksen esteeksi. Eri oikeus-

asteissa tapahtuneeseen välien ja omaisuuksien selvittelyyn käytettiin jopa vuosikym-

menten kuluessa suurtenkin kauppahuoneiden omaisuutta huomattavia määriä, puhu-

mattakaan niiden aiheuttamista häiriöistä ammatin harjoittamiseen liittyvissä verkos-

toissa.

Lähteiden perusteella ei juuri voi määritellä verkostoanalyysin esittämää suhteiden

suuntaa verkoston sisällä. Luonnollisesti suhteissa oli usein hyödykkeen tai palvelun

antaja ja vastaanottaja, mutta tämän suhteen merkitystä on vaikea määritellä. Esimerkik-

si valtaporvarin ulkomailta tuottamien tuotteiden myymisestä suomalaisille porvareille

ei ole sanottavasti mainintoja. Tosin voidaan ajatella, että onnistuneet kauppa- ja vel-

kasuhteet vaikuttivat suomalaisen porvariston parissa niin, että he äänestivät kyseistä

valtaporvaria tarvittaessa kaupungin luottamustoimiin. Ikävä kyllä näidenkään äänestys-

tilanteiden vaikuttimet tulevat harvoin esille.

Kaiken kaikkiaan Turun porvaristo täyttää nykyisinkin ymmärrettävät rajoitetun

yhteisön toimintamuodot suhteissa toisiinsa. Esille tulevat perheiden ja sukulaisryhmi-

en, kauppakumppaneiden ja ammattiveljien väliset ristiriidat sekä kaupungin ja kruunun

hallintoon kohdistunut arvostelu. Silmiinpistävänä piirteenä on kuitenkin se, etteivät

244

TKA, TRO BIa 13, 1.12.1640, 119. Nils Olofsson toimi raatimiehenä vuosina 1636–1640. Sai lisäni-

men tammannylkijä. Carpelan 1890, 152, 169–170.

89

toimijat yleensä jääneet pysyvästi näiden verkostojen ulkopuolelle. Vain harvat vaka-

vasti järjestystä rikkoneet yksilöt karkotettiin, eikä heillä ollut enää paluuta Turun kau-

punkiin. Näissä tapauksissa näyttää olevan kyse henkilökohtaisten ominaisuuksien

aiheuttamista ongelmista. Yhteisöllisyyden merkitys porvaristolle korostuu toistuvasti,

sillä tavallisesti järjestystä rikkonut henkilö halusi saada anteeksiannon jatkaakseen

toimintaansa suhdeverkostojensa jäsenenä. Heidän sijoittumistaan verkostojen keskuk-

seen tai laidoille on vaikea arvioida, mutta takaisin heidät otettiin.

5.2. ”Tavarat on jaettava kaikkien kesken”245 – Kauppasuhteiden ongelmat

Varsinkin porvariyhteisön avainhenkilöillä, joilla oli suhteita useampaan ryhmään,

kuten sukulaisiin, kauppakumppaneihin, kaupungin luottamustoimien haltijoihin ja

kruunun edustajiin, oli mahdollisuus vaikuttaa sekä verkoston sisäpiirissä että kontrol-

loida henkilökohtaisilla suhteillaan useampaa muuta verkostoa. Jos verkoston avulla

kykeni rakentamaan siltoja, niin voi sen avulla myös sulkea kilpailijoita ulkopuolelle.

Tietenkin on vaikea sanoa varmasti, kuka viime kädessä vaikutti kehenkin päätöksiä

tehtäessä.246

Luottamus ja maine ovat tärkeässä asemassa sosiaalisten suhteiden jatku-

miselle. Kaupankäynnissä näitä suhteita ei ylipäänsä voi olla ilman luottamusta. Sen

merkitys oli suurempi kuin nykyään, sillä institutionaalinen toimintakehys oli paljon

heikompi 1600-luvulla kuin nykyisin. Luottamus instituutioon on erilainen kuin luotta-

mus yksilöön, joka vaatii henkilökohtaista tuntemista. Maine toimii eri periaatteella

kuin luottamus. Se ei ole henkilökohtaisen tuntemisen varassa, vaan henkilökohtainen

imago toisille ihmisille, myös tuntemattomille. Lisäksi voimme tuntea luottamusta toista

kohtaan, vaikka hänellä ei olisikaan hyvää mainetta ja päinvastoin. Luottamus perus-

tuukin toistuviin ja kestäviin kontakteihin.247

Kaupankäynnissä säännöt, joiden avulla varmistettiin kaikille mahdollisuus toi-

meentuloon, olivat erityisen tärkeitä. Ne yksilöt, jotka rikkoivat niitä, saattoivat toiset

käytännössä vaaraan menettää elämänsä edellytykset. Kaupunki pyrkikin valvomaan

porvareidensa toimia, jotta kaikille olisi riittänyt elanto. Siksi pikkutullin tarkastaja

245

TKA, TRO BIa 22, 29.1.1651, 6. 246

Hermanson 2003, 53–54. 247

Müller 1998, 37.

90

Petter Trumbell valitti joulukuussa 1643, että osa porvareista ja muusta kaupungin

väestä meni aina tulliporteille katsomaan, mitä niistä tuotiin sisään ja esti siten tavaroi-

den kunnollisen tullaamisen. Siksi hän vaati, että kauppaa käytäisiin vasta sen oikeassa

paikassa, torilla.248

Porvaristolle ilmoitettiin myös vuonna 1651, että kun maalta tuli

talonpoikia myymään tuotteitaan, ei yksi saanut ostaa niitä kaikkia, vaan heidän tuli

jakaa ne torilla keskenään.249

Jo vuosi aiemmin valitettiin, että porvarit eivät suoritta-

neet ostoksiaan talonpojilta torilla, vaan vastoin kieltoa houkuttelivat nämä luokseen

omille kauppakartanoilleen.250

Turkulaiset pyrkivät suojelemaan etujaan myös ulkopuo-

lisia vastaan. Kaupungin huomattavimmat kauppiaat ilmoittivat vuonna 1646, etteivät

he voineet sietää sitä, että tukholmalaiset kauppiaat pitivät kaupungissa katuaittoja ja

myivät tavaraa. He myös ilmoittivat, että tukholmalaisten ei tulisi sallia myydä niitä-

kään tuotteita, joita kaupungin omilla kauppiailla ei ollut, sillä nämä kykenivät hankki-

maan niitä tarvittaessa.251

Huomio kiinnittyy siihen seikkaan, että määräyksiä rikkoivat myös pormestari ja

raatimiehet, joiden tuli itse kaupungin edustajina valvoa, ettei näin tapahtunut. Lisäksi

he olivat tuomitsemassa näitä rikkomuksia raastuvanoikeudessa. Osittain tällaista yhtei-

söä vastaan rikkovaa toimintaa selittävät varmasti vakiintuneet kauppatuttavuudet.

Porvariston usein toistuvat toteamukset siitä, että he olettivat asioiden olleen sallittuja

tai etteivät he olleet rikkoneet millään tavoin lakia, vaikuttavat sen sijaan suoranaiselta

yritykseltä huijata oikeutta antamaan lievempi tuomio. Koska säädökset kuulutettiin

kaikille säännöllisesti, ei kyse voinut olla tietämättömyydestä vaan lähinnä oman edun

varmistamisesta.

Suurin osa kauppaa koskevista häiriöistä tapahtui luonnollisesti kaupungin porva-

reiden keskinäisissä toimissa. Ne liittyivät lähinnä tavalliseen velkakauppaan ja erityi-

sesti kirjanpidossa ilmenneisiin puutteisiin. Esimerkiksi keväällä 1650 Simon Blom

248

TKA, TRO BIa 16, 6.12.1643, 85. Petter Trumbell, kotoisin Saksasta. oli Turun kauppias ainakin

vuodesta 1623, eli 1648. Nyholm 1997, 171–172. 249

TKA, TRO BIa 22, 29.1.1651, 6. 250

TKA, TRO BIa 21, 16.1.1650, 2–5. Luettelon mukaan seuraavat olivat tehneet näin: pormestari Johan

Hansson, raatimiehet Hans Plagman, Anders Lindu ja Sigfrid Salko, porvarit Petter Thorwöste, Gottfrid ja

Albrecht Rosskamp, Hans Krejare, Matts Pouckar, Jöran Tomuhousu, Matts Simoila, Henrik Möller,

Jöran Peldo, Johan Hollo, Jöran Glasmästare, Staffan Viala, Thomas Bytti, Jöns Qvartermästare, Matts

Kiiskinen, Henrik Kärkkäinen, Jakob Håli, Henrik Tyskelä, Mårten Fläsken leski, Hans Berendsson

Ahvast, Hans Brunila, Henrik Eriksson, Klemet Kuroi, Bengt Nagoila ja Henrik Korkiatupa. Sigfrid

Larsson Salko, raatimies 1644–1654, kuoli vuonna 1655. Puoliso Beata Sigfridsdotter avioitui uudelleen

raatimies Bertil Jöranssonin kanssa. Carpelan 1890, 173. 251

TKA, TRO BIa 18, 15.6.1646, 291.

91

valitti kämnerioikeuden tuomiosta hänen ja raatimies Petter Jessenhausenin välillä,

jossa hänet oli todettu velalliseksi. Hänen mukaansa heillä oli riitaa useassa asiassa

keskenään. Hän vaati siksi raatimieheltä uutta tarkkaa laskua päivämäärineen heidän

käymästään kaupasta. Jessenhausen vastasi Blomin olevan selvityksissään hyvin epä-

määräisen ja ei katsonut siksi olevansa velvollinen vastaamaan tälle enää. Raatimies oli

myös ostanut Blomilta Petter Plagmanin ja Gottfrid Rosskampin talot, joiden maksusta

tämä vaati selvitystä. Jessenhausen vastasi, että Simonin oma kuittaus kaataisi hänen

vaateensa tässä asiassa. Asian tiimoilta esitettiin kuitteja, joita oli päivätty jo vuonna

1633.252

Kauppias Simon Blomia voidaan pitää Turun porvariston kauhukakarana, joka

mainitaan satoja kertoja kaupungin oikeusasteissa. Häneen kulminoituvat henkilökoh-

taisten luonteenpiirteiden vaikutukset yksilön toimintaan suhteissa toisiin. Simon Blom

avioitui vuonna 1624 porvari Påval Ketaran tyttären Annan kanssa ja sai haltuunsa

tämän kaupunkitalon tontteineen, josta hän kävi sitkeää perintöriitaa vaimonsa sisaren

Elisabet Påvalsdotterin kanssa.253

Jo ennen lopullista riitautumistaan porvariston kanssa

Blom sanoi irti porvarinoikeutensa kirjeellään kesäkuussa 1640. Hänelle sanottiin, että

kaupungilla oli hyvin varaa luopua hänenlaisestaan miehestä.254

Jatkossa Blom mm.

antoi monille miehille ja naisille Turussa haukkumanimet, joissa heitä kuvailtiin hevo-

sen ominaisuuksilla. Vuonna 1644 hän vielä kirjoitti häväistyskirjoituksen, jossa nimet-

tiin raadin jäseniä ja muita kunniallisia ihmisiä pilkkanimillä. Blom tuomittiin ruoskit-

tavaksi torilla kaakinpuussa ja karkotettavaksi kaupungista vuonna 1645 näiden kirjoi-

tusten vuoksi. Karkotuksen vielä ollessa voimassa Simon kuljeskeli kaupungin kaduilla

ja kirkossa aiheuttaen pahennusta kaupunginisissä.255

Seuraavana vuonna hän anoi

oikeutta saada muuttaa takaisin kaupunkiin, mutta pyyntö evättiin, sillä hän ei ollut

saanut kuningattarelta turvakirjettä.256

252

TKA, TRO BIa 21, 6.3.1650, 65–68; ks. TKA, TRO BIa 22, 8.11.1651, 254–257; TKA, TRO BIa 29,

24.1.1659, 7–8. 253

TKA, TRO BIa 16, 25.6.1645, 347. Simon Blomin poika Johan Blom myi omistamansa Luonnonmaan

Miekkulan tilan vuonna 1683 isänsä sisarenpojalle Turun pormestari Berend Riggertsson Munsterille.

Tytär Birgitta Blom avioitui Gustaf Evertsson Hornin hovimestari Hans Roggenbuchin kanssa. Roggen-

buch toimi myöhemmin välskärinä ja Turun kaupunginparturina. Wilskman 1933, 387–390. 254

TKA, TRO BIa 13, 15.6.1640, 275. 255

TKA, TRO BIa 18, 17.11.1645, 23. Pormestari Henrik Scheffer oli penninge Näsa, pormestari Hans

Gutthrie Högt förstånd aff Rådet, Petter Jessenhausen Käcki, Robert Rancken Kårte Hand, Johan Knuts-

son Fecit Hominem, Anders Lindula Strumpan gåå, herra Johan Frisius Runkust ja Erikus Pauli Snöffvel. 256

TKA, TRO BIa 18, 25.5.1646, 269.

92

Huomionarvoista Blomin tapauksessa on se, että hänen kauppasuhteensa muihin

porvareihin eivät katkenneet lopullisesti hänen aiheuttamistaan harmeista huolimatta,

vaan hän lukeutui kaupungin aktiivisiin ja varakkaisiin kauppiaisiin jatkossakin. Raas-

tuvanoikeuden pöytäkirjoissa ei ole myöskään havaittavissa, että hänen kauppakump-

paninsa olisivat muuttuneet merkittävästi. Heinä mainitaan Turun huomattavinta porva-

ristoa. Blomin tapauksessa on syytä olettaa, että vaikka hänen maineensa täytyi olla

huonon, niin yksittäiset porvarit kokivat silti voivansa luottaa hänen kauppatoimissa.

Siten kaupan näkökohdat ohittivat henkilökohtaisen suhteen. Kaupungin julkisiin luot-

tamustoimiin häntä ei kuitenkaan valittu, jos ei montaa muutakaan.

Raastuvanoikeudessa esitettiin yllättävän paljon perättömiä syytteitä ja lausuntoja.

Herää kysymys, miksi ihmiset jotka olivat toimineet aiemmin samoin oikeuden edessä

ja saaneet siitä rangaistuksen, syyllistyivät uudelleen ja uudelleen samanlaiseen toimin-

taan. Vastaus tuskin on yksinkertainen, jos sellaista yleensä on mahdollista löytää.

Olettaisin kuitenkin, että osassa lukuisista erittäin epäselvistä tapauksista, oli mahdolli-

suus voittaa oikeudenkäynti tällä keinolla. Usein oikeutta jaettiin samassa jutussa useita

kertoja, ja oikeuden oli lopulta julistettava tuomio hatarin todistein. Esimerkiksi edellä

mainittu Simon Blom käytti tätä selvästi hyväkseen. Toisaalta voidaan myös todeta, että

mikäli riitakumppani oli jatkossa tarpeellinen oman sosiaalisen ja taloudellisen aseman

säilyttämiseksi, oli luultavasti järkevää jatkaa suhdetta. Oikeustapaukset perustuivat

toisinaan tämän ajatuksen mukaan vain oman aseman vahvistamiseen ja maineen puh-

distamiseen. Kun muille oli osoitettu, että oli kelvollinen yhteisön jäsen, oli aika palata

normaaliin päiväjärjestykseen.

Eräs runsaimmin riitaa aiheuttaneista kaupankäyntiin liittyneistä toimista olivat

tonttien ja rakennusten kaupat ja panttaamiset velan takuiksi. Esimerkiksi kauppias

Kristoffer Franck valitti ostaneensa 25 kuparitaalarilla aitan ja sen alapuolella sijaitse-

van tontin Joachim Timmeltä 4. huhtikuuta 1644. Tontti oli kuitenkin joutunut pois

Franckin hallinnasta hänen ollessaan jonkin aikaa poissa kaupungista. Timme sanoi

saaneensa tontin ja aitan Joachim Looselta velasta oikeuden päätöksellä ja siten oikeus-

kin totesi sen olevan hänen omaisuuttaan. Kuultuaan tämän tuomion Franck halusi

Timmen antavan rahat takaisin. Timme sanoi maksavansa 25 taalaria, kun Franck pa-

93

lauttaisi aitan siinä kunnossa kuin oli sen saanut.257

Koska kaikki eivät asuneet omissa

taloissaan, vaan vuokralla, on näidenkin suhteiden ongelmista säilynyt runsaasti esi-

merkkejä. Johan Nilsson valitti kämnerioikeudessa vuonna 1654, että hänen vuokra-

emäntänsä Grels Wächtaren vaimo oli vienyt hänen huoneistaan arkun sekä lyönyt ja

haukkunut häntä sekä hänen vaimoaan. Oikeus kuitenkin totesi syytteet sepitetyiksi ja

määräsi Nilssonin maksamaan vuokransa ja muuttamaan talosta.258

5.3. ”Jos hän olisi suomalainen, niin kyllä…”259 – Kansallisuuden aiheuttamat ristiriidat

Porvariston sisäisistä kansallisista paineista ei ole tietoja 1500-luvulta, vaikka niitä

voi olettaa ilmenneen. Tältä ajalta mainitut kansallisuuteen liittyvät ristiriidat aiheutui-

vat kruunun toimenpiteistä sen säädellessä eri kansallisuuksien oikeutta asettua porva-

riksi. Yksityiskohtaisen vuoden 1609 veronkantoluettelon mukaan Turussa mainituista

545 porvarin lisänimistä 274 oli suomalaista, 77 ruotsalaista, 24 saksalaista ja 170 por-

varia oli ilman lisänimeä. Vuoden 1651 manttaaliluettelon mukaan porvareita oli 992 ja

ruotsalaisia nimiä 98, ulkomaalaisia 35 ja suomalaisia 367. Lopuille ei mainittu lisäni-

meä. Vaikka suomalaisen seurakunnan jäsenet muodostivat porvaristossa selvän luku-

määräisen enemmistön, kuuluivat he lähes poikkeuksetta vähäisempään porvaristoon,

kuten suomalaisiin kauppiaisiin, käsityöläisiin, kapakoitsijoihin, oluenpanijoihin, kanta-

jiin ja ruumiillisen työn tekijöihin.260

Ruotsalaisen seurakunnan koosta kertoo se, että se sai pienuutensa tähden tyytyä

jumalanpalvelustiloihin kirkon muurissa olleessa rakennuksessa. Saksalaista alkuperää

olevia porvareita liittyi siihen runsaasti ja kaupunkiin perustettu hovioikeus ja akatemia

lisäsivät sen väkimäärää. Saksalainen seurakunta piti 1600-luvun alussa omaa kirkkoaan

myös kirkon muurissa, nk. Pyhän Gertrudin kirkossa. Molempiin seurakuntiin kuului

257

TKA, TRO BIa 18, 12.11.1645, 20–21. Kristoffer Franck, kauppias Turussa 1630-luvulta. Kuoli

vuonna 1684. Toimi Petter Thorwösten kirjanpitäjänä ja harjoitti sittemmin kauppaa Lyypekkiin, Tuk-

holmaan ja Vaasaan. Puoliso Elin Såger, kauppias Johan Såger vanhemman ja Elin Pettersdotter Plagma-

nin tytär, joka oli kuollut vuonna 1674. Ahonen 1994, 154; Carpelan 1890, 91–92. 258

TKA, TRO BIa 18, 15.11.1654, 305–308. 259

TKA, TRO BIa 7, 26.9.1635, 82. 260

KA 1711a, 1–7.

94

runsaasti myös käsityöläisiä.261

Kansakunniksi itseään nimittäneiden kansallisuuksien

pyrkimyksestä säilyttää alkuvaiheessa perheensä kulttuurinen ja kielellinen identiteetti

kertovat heidän avioliittonsa. Ulkomaalaissyntyiset porvarit solmivat Turussa vuosina

1600–1660 ainakin 39 avioliittoa. Näissä avioliitoissa 25 vaimoa (64,1 %) oli muuta

kuin suomalaista syntyperää. Yhdeksäntoista tunnettua avioliittoa solmittiin samaa

kansallisuutta olevan kanssa (48,7 %), suomalaisen kanssa avioitui 12 porvaria (30,8

%). Kahden vaimon kansallisuutta ei voida määritellä. Suomalaiset puolisot olivat

pappien ja varakkaiden porvareiden tyttäriä, joten avioliitot solmittiin taloudellista etua

ja sukulaisuussuhteita ajatellen. Toisessa ja kolmannessa sukupolvessa maahan muutta-

neiden porvareiden jälkeläisten avioliitot eivät enää noudattaneet tiukasti kansallisuusra-

joja, vaan ne solmittiin lähinnä taloudellisesti samassa asemassa olleiden porvareiden

kanssa.262

Erityisesti suomalainen porvaristo koki omien etujensa heikkenevän, kun 1630-

luvulta virkoihin pyrittiin asettamaan emämaasta tulleita miehiä, jotka eivät osanneet

suomea. Tämä korostui juuri seurakunnallisessa elämässä. Kun Turun kirkkoherra

Joachim Stutaeus kuoli, kutsuttiin porvaristo 11. joulukuuta 1633 raatihuoneelle keskus-

telemaan seuraajasta. Aluksi kaikki olivat Viipurin koulumestarin Martinus Stodiuksen

puolella, mutta raadin esitettyä sopivampaa miestä hänen tilalleen he päätyivät Turun

koulun ruotsalaissyntyiseen teologian lehtoriin Eskil Petræukseen, joka lupasi pitää

saarnan joulun aikaan suomeksi. Yllättäen 2. tammikuuta 1634 esitettiin kirjelmä, jonka

oli allekirjoittanut 85 porvaria. Siinä suomalainen porvaristo esitti toiveensa saada

kuitenkin papikseen Stodiuksen, joka oli kotoisin kaupungista ja koulutettu kaupungin

rahoilla. Lisäksi he ilmoittivat, etteivät halunneet vierasta pappia, jonka kieltä he köyhät

suomalaiset eivät ymmärtäneet. Vain harvat allekirjoittaneet olivat nimeltään ruotsalai-

sia tai saksalaisia. Kirjeen esittäjät sanoivat muidenkin suomalaisten porvareiden kuin

allekirjoittaneiden kannattavan tätä. Kolme päivää myöhemmin ”Turun kaikki suoma-

laiset porvarit” jättivät kirjelmän hallitukselle, että he saisivat sellaisen papin, joka

ymmärtäisi heidän kieltään, mitä korkeasti oppineet ehdotetut miehet eivät tehneet.

261

von Bonsdorff 1892, 330–332. Esimerkiksi Skotlannista muuttaneen valtaporvari Thomas Trällin

(Trail) vaimo oli Saksasta Turkuun muuttaneen perheen tytär Magdalena Trumbell. Perheen nimeltä

tuntematon tytär avioitui skotlantilaisen Anders Merthenin kanssa. Merthenin toinen puoliso oli myös

skotti, Karin Gerdner. Tytär Karin Träll avioitui peräkkäin skotlantilaisten Sander Hebronin ja Sander

Wattsonin kanssa. Kolmas tytär Margareta avioitui äitinsä saksalaisen sukulaisen Hans Trumbellin

kanssa. Carpelan 1890, 39–40. 262

Carpelan 1890, passim.

95

Vuoden 1634 valtiopäivillä asia kuitenkin päätettiin Petræuksen hyväksi. Valittu kirk-

koherra lienee kuitenkin ollut aktiivinen suomen kielenkin saralla, sillä hän julkaisi

myöhemmin suomen kieliopin.263

Samaan aikaan kirkkoherran nimittämisasian kanssa tuli ilmi, että suomalaiset

porvarit olivat valittaneet piispa Isak Rothoviuksesta hallitukselle. Tämä oli heidän

mukaansa kutsunut suomalaisia saarnassa pahemmiksi kuin luonnottomat luontokappa-

leet. Piispan mukaan he kyllä huusivat Jumalaa, mutta ajattelivat enemmänkin vellipa-

taa. Yksi oikeuteen haastetuista porvareista jopa totesi piispan valtuutetusta Staffan

Galliuksesta, ettei tämä ollut heidän pappinsa eikä osannut opettaa heitä heidän kielel-

lään, vaan haukkui porvareita saarnassaan suomalaisiksi koiriksi ja sioiksi. Oikeuden-

käynnin mukaan valitukseen oli osallistunut yli 60 porvaria ja vielä useampi oli ollut

siitä tietoinen. Huhtikuussa 1635 raastuvanoikeus tuomitsi syytetyistä 11 korkeisiin

sakkoihin hovioikeuden ja maaherran ohittamisesta valitettaessa sekä piispan syyttämi-

sestä.264

Vielä vuonna 1639 porvari Jakob Pulkka syytti oikeudessa raatimies Nils

Olofssonia ensimmäiseksi kirjaimeksi ja syyksi piispan ja porvariston riitaan.265

Näiden Turussa käytyjen kirkollisiin oloihin liittyvien riitojen syytä ei sinänsä tar-

vitse etsiä kansakuntien etnisestä taustasta, vaan yksinkertaisesti tärkeäksi koetun us-

konnon oikeudesta kaikille. Turun virkojen ruotsalaistaminen sorti varmimmin sitä

suomalaista porvariston osaa, joka koki jäävänsä ilman uskonnon opetusta ja sen tuo-

maa turvaa, kun paimenella ja katraalla ei ollut yhteistä kieltä. 1600-luvun alkupuolen

turkulaisille olivat näiden oikeustapausten perusteella ainakin kaksi auktoriteettia hor-

jumattomia: uskonto ja hallitsija. Suomalainen porvaristo syyllistyi kuitenkin myös

toiseen vakavaan rikkomukseen. Se ohitti lähimmät viranomaisensa valittaessaan suo-

raan valtaneuvostolle. Aina kun näin tapahtui, tuomittiin siihen osallistuneet raskaisiin

sakkoihin. Paikalliset viranomaiset vaativat ehdotonta virkatien noudattamista. Ilmitul-

leissa tapauksissa ei voi välttyä huomaamasta heidän selvää vastenmielisyyttään tällai-

seen toimintaan. Taustalla saattoi olla myös heidän epävarmuutensa oman viran hoidos-

263

von Bonsdorff 1892, 335–336. 264

von Bonsdorff 1892, 336. Piispaa syyttäneistä suomalaisista porvareista mainitaan seuraavat: Korneli-

us Väfvare, Eskil Wulff, Mickel Ryttare, Sigfrid Torninkattaja, Lasse Palikka, Mårten Frijs, Mårten

Skräddare, Matts Tomuhousu, Klemet Simoila, Knut Kelkka, Påval Piimänen, Eskil Koppar, Matts Smed,

Jöran Peldo, Jöran Hassi, Jakob Oittinen ja Eskil Kokkapää. TKA, TRO BIa 6, 22.11.1634, 121–122;

TKA, TRO BIa 6, 24.11.1634, 123; von Bonsdorff 1904, 371. 265

TKA, TRO BIa 11, 16.1.1639, 7.

96

ta, sillä keskushallinto jakoi tarvittaessa huomautuksia sen hoitamisesta Turkuunkin.

Toisaalta kyseisiä ruotsalaisia miehiä määrättiin Turkuun juuri Tukholmasta.

Toisena foorumina, jossa kansallisuusriidat tulivat esiin, oli raastupa. Kun 5. syys-

kuuta 1659 valittiin yleisessä raastuvankokouksessa kaupungin edustajia valtiopäiville,

ehdotti raati pormestari Laurentius Brochiusta. Suomalainen porvaristo ehdotti toiseksi

edustajaksi Lars Kangaria. Koska hän ei osannut kirjoittaa ja oli lisäksi kokematon

ruotsin kielessä, katsoi raati hänet sopimattomaksi. Hänen tilalleen ehdotettiin valitta-

vaksi joko Joachim Wargentin, Albrecht Rosskamp, Jost Schultz tai Joachim Wittfooth.

Kun he kaikki halusivat jäädä pois valtiopäiviltä, nousi raadin ja ruotsalaisen porvaris-

ton ehdokkaaksi ensin raatimies Petter Jessenhausen ja sitten raatimies Johan Olofsson.

Molempia näitä suomalainen porvaristo kuitenkin vastusti, sillä he eivät halunneet

toiseksi edustajakseen raatimiestä. Viikkoa myöhemmin suomalaiset esittivät edustajak-

seen Jöran Jakobsson Krydmaa. Kauppias Rosskamp kuitenkin totesi, että mikäli por-

mestari sairastuisi matkalla, jäisivät kaupungin edut hoitamatta, sillä Krydma oli koke-

maton. Suomalaiset porvarit vastasivat kysyttäessä, että he olivat maksaneet monta

raatimiestä valtiopäiville, mutta heille ei ollut siitä mitään hyötyä ja siksi he eivät enää

halunneet tehtävään raatimiehiä. Vangittunakin edustajat ilmoittivat, että valtiopäivä-

miehistä ei ollut hyötyä, sillä he eivät olleet saaneet vuoden 1656 tulipalon vaivaamille

porvareille verohelpotuksia. Vaalin tuloksena Jessenhausen määrättiin matkustamaan

valtiopäiville.266

Vuonna 1660 valtiopäiville oli puolestaan menossa pormestari Nicola-

us Lietzen. Porvaristolta kysyttiin, kelpaisiko heille toiseksi edustajaksi raatimies Hans

266

von Bonsdorff 1892, 337–338. Joachim Wargentin, tuli 1630-luvun lopulla Lyypekistä kauppiaaksi

Turkuun. Valtiopäivämies 1672. Kuoli 1682. Puoliso Anna Wellamsdotter Jemse kuoli 1670. Lapsista

Wellam toimi kauppiaana Turussa ja valittiin raatimieheksi 1682. Hän avioitui Turun kauppias Joachim

Wittfoothin ja Anna Margareta Bugenhagenin tyttären Magdalenan kanssa. Anna avioitui postimestari

Bertil Caloanderin kanssa. Elisabet avioitui tätinsä langon Turun kauppias Jost Schultzin kanssa. Katarina

avioitui ensin Turun kauppias Påval Bensinin kanssa ja toisen kerran kaupunginparturi Hans Roggenbu-

schin kanssa. Henrik opiskeli akatemiassa. Elin avioitui Turun raatimies Jakob Bachsterin kanssa. Magda-

lena avioitui Turun kauppias Kristian Isebeenin kanssa. Maria avioitui Helsingin tullimies Bertil Lunder-

steenin kanssa ja toisen kerran majoitusmestari Erik Härkepaeuksen kanssa. Sofia avioitui Turun kauppias

Markus Kaskin kanssa. Carpelan 1890, 117–119; Albrecht Rosskamp, oli Turun kauppias 1640-luvulta ja

vuosina 1667–1685 raatimies. Haudattiin 28.6.1685. Ensimmäinen puoliso Viipurin piispa Gabriel

Melartopaeuksen ja Gunborg Paulin tytär ja kauppias Petter Såger nuoremman leski Margareta. Toinen

puoliso veromestari Baltazar Wernlen ja Katarina Gubbertzin tytär Moiken, rykmentinkirjuri Erik Sunde-

lin leski. Tytär Elisabet avioitui tulliesimies Gabriel Valentinssonin kanssa. Carpelan 1890, 152, 174–

175; Joachim Wittfooth, syntyi vuonna 1620 Hampurissa. Turun kauppias 1647. Haudattiin 2.9.1677.

Puoliso 1647 Turun raatimies Gewert Bugenhagenin tytär Anna Margareta Bugenhagen, joka haudattiin

26.6.1692. Lapsista poika Henrik toimi kauppiaana Turussa. Magdalena avioitui Turun kauppiaan ja

sittemmin raatimies Wellam Wargentinin kanssa. Anna avioitui Turun pormestari Johan Schefferin

kanssa. Hansista tuli kauppias Turkuun. Katarina avioitui Turun kauppias Johan Spiekerin ja Margareta

kauppias Niclas Schultzin kanssa. Carpelan 1890, 128–133.

97

Plagman. Ruotsalainen ja saksalainen kansakunta sanoivat heti kyllä, mutta suomalai-

nen halusi miettiä asiaa.267

Näistä esimerkeistä ilmenee, että kaupungin hallinnon ehdokkaat valtiopäiville

olivat poikkeuksetta ulkomaalaissyntyisiä kauppiaita. Suomalainen porvaristo lienee

epäillyt heidän haluaan hoitaa kaikkien porvareiden asioita. Tehokkaana keinona estää

heidän haluamansa edustajan pääsy viemään heidän mielipiteitään säätyjen tietoon oli

vedota heidän taitamattomuuteensa. Tämä oli varmasti osittain totta, mutta toisaalta

vaikuttaa siltä, että kaupungin varakas kauppiaseliitti ei halunnut heitä sinne. Syynä

saattoi olla myös valtaporvareiden epäilys siitä, että vähävaraisempi suomalainen porva-

risto esittäisi liikaa omia vaatimuksiaan kauppaetuuksien jaosta.

Myös varsinaisissa raastuvanoikeuden istunnoissa esiintyi oikeustapauksia, joissa

kansallisuudella oli merkittävä sija. Saksalaista kauppapalvelijaa ja myöhemmin Turun

porvaria Frans Stockmania syytettiin vuonna 1635 kämnerioikeuden halveksimisesta.

Hän oli saapunut oikeuteen kylkimyyryä ja kysynyt olkansa yli, mitä herroja oikeudessa

istui. Lisäksi hän oli vaatinut pormestaria paikalle tuomitsemaan. Lopuksi hän oli ku-

martanut ja tehnyt suuren tervehdyksen jaloillaan. Paikalla olleet suomalaiset porvarit

olivat sanoneet, että jos kyseessä olisi ollut suomalainen, niin häntä olisi rangaistu

moisesta käytöksestä. Mutta kun kyseessä oli saksalainen, hän pääsisi rangaistuksetta.

Siksi hekään eivät katsoneet olevansa velvollisia kunnioittamaan oikeutta. Stockmanin

osalta todettiin, että kämneri tyytyisi siihen, että hän vannoisi, ettei ollut tarkoituksella

loukannut oikeutta.268

Koska ruotsalaiset, saksalaiset ja skotit muodostivat Turun laajimmat ulkomaa-

laissyntyiset ryhmät, on luonnollista, että heihin kohdistuivat useimmat kansallisuutta

loukkaavat haukkumasanat. Mickel Paickar haukkui vuonna 1624 Henrik Frågeria ja

useita muita ”Rodzin kelloi, pärsis nelkemedt connat” ym. Tästä hänelle määrättiin 12

markan sakko.269

Samoin Jöran Jakobsson Krydma oli hyökännyt ylioppilas Laurentius

Lundeniuksen kimppuun pakkahuoneessa ja haukkunut koko ruotsalaista kansakuntaa.

267

TKA, TRO BIa 30, 15.8.1660, 267. Nicolaus Lietzen, Turun pormestari 30.10.1647. Valtiopäivämies

vuosina 1650, 1654, 1655 ja 1660. Turun hovioikeuden asessori ja kihlakunnantuomari vuodesta 1663

eroonsa vuonna 1680. Varamaaherra 1678 ja 1680. Erosi asessorin virasta 16.6.1690. Kuoli vuonna 1691

ja haudattiin yhdessä vaimonsa ja poikansa kanssa tuomiokirkkoon 21.2.1692. Ensimmäinen puoliso

16.7.1648 Katarina Baltazarsdotter Wernle, kuoli 17.3.1657. Toinen puoliso vuonna 1658 Tukholman

raatimiehen Karl Hansson Ekebomin ja Maria Johansdotterin tytär Margareta, joka haudattiin 21.2.1692.

Carpelan 1890, 23–24. 268

TKA, TRO BIa 7, 26.9.1635, 82. 269

BÅH III, 24.

98

Kun hän pyysi anteeksi, ei Lundenius halunnut häntä tuomiolle, vaan riitti, kun hän

maksoi 50 taalaria köyhille.270

Henrik Scheffer taas valitti maaliskuussa 1633, että

porvari Erik Jakobsson Målare oli halventanut hänen poikaansa sanomalla: ”Mikäs

näsäviisas skottipoika se siinä seisoo hattu päässä?” Lisäksi hän oli kumarrellut pojalle

pilkallisesti. Tästä syystä skotti Sander Wattson halusi kysyä Målarelta, mitä hänellä oli

skottien kansakuntaa vastaan. Kun Målare pyysi anteeksi, ei häntä tällä kertaa tuomit-

tu.271

Itse ruotsalaissyntyinen kämneri Håkan Andersson haukkui pormestari Hans

Gutthrieta vuonna 1647 skottirotaksi.272

Suoranaisesti kansallisuuteen liittyvät myös

sakramentatun skotti, saksalaiskoira ja ruotsalainen korkoperse, jolla viimeksi mainitul-

la tarkoitettiin hovioikeuden ruotsalaissyntyistä virkamiestä, joka ilmeisesti käytti muo-

dikkaita korkeakorkoisia kenkiä ja käveli siksi huomiota herättävällä tavalla.273

Jo Juhana-herttuan turkulaisen hovin aikaan Turkuun asettui useita ulkomaalaisia

käsityöläisiä. Tämä tuli vaikuttamaan erityisesti suutareiden toimintaan 1600-luvulla

kansallisuusriitojen muodossa. Turun suutarit esittivätkin 22. syyskuuta 1624 raadille

ammattikunnan perustamista valvomaan etujaan. Ne vanhat suomalaiset mestarit, jotka

tekivät töitä lähinnä porvareiden kotona, saisivat jatkaa, mutta heidän oli liityttävä

ammattikuntaan. Kaupungin suutarit olivat jakaantuneet selvästi kahteen ryhmään.

Ylempään kuuluivat kunnollisen ammattikoulutuksen saaneet ja muotia seuraavat,

pääasiassa saksalaista syntyperää olleet mestarit. Alempana olivat suomalaiset mestarit,

jotka suorittivat vähäisempää ammattitaitoa vaativia tehtäviä. Saksalaisten mestareiden

asiakaspiirin muodostui varakkaista kauppiaista ja käsityöläismestareista.274

Raimo Rannan ja Lasse Raustelan mukaan saksalaisten ja kotimaisten suutarimes-

tareiden välillä oli varsinkin ammattikunnan perustamisen jälkeen kilpailua ja kahnaus-

ta. Suomalaisilla mestareilla oli suoranaisia vaikeuksia päästä ammattikuntaan. Heidän

asemansa helpottui väliaikaisesti, kun toiseksi oltermanniksi valittiin vuonna 1636

suomalainen Brusius Sigfridsson. Toimikautenaan hän suosi omien maanmiestensä

valintoja mestareiksi. Ammattikunnan mestareiden määrä nousikin vuonna 1637 jo

42:een. Brusiuksen toimikausi päättyi kuitenkin jo seuraavana vuonna, mikä merkitsi

270

TKA, TRO BIa 27, 12.12.1657, 320. 271

TKA, TRO BIa 5, 6.3.1633, 19v. 272

TKA, TRO BIa 19, 3.4.1647, 242. Håkan Andersson (Prytz), raatimies 1658–1667. Kuoli 9.2.1667.

Puoliso Kirstin Arvidsdotter Frisia. Lapsista Anders Toimi Kemiön kirkkoherrana. Carpelan 1890, 152,

173. 273

TKA, TRO BIa 2, 9.5.1625, 2–2v. 274

Raustela 1968, 105.

99

suomalaisille mestareille paluuta entisiin ankeisiin aikoihin. Vuosiksi 1638–41 saksa-

laisten johtaman ammattikunnan onnistui saada maaherran myötävaikutuksella aikaan

kielto, etteivät kaupunkilaiset saaneet ottaa kotiinsa työskentelemään suomalaisia suuta-

reita. Tämä johti siihen, että nämä joutuivat jatkossa luopumaan elinkeinostaan tai

toimimaan laittomasti. Puhdistamalla ammattikuntaa saksalaiset suutarimestarit saivat

laskettua mestareiden määrän jo 1640-luvulla 25–30 välille, millä tasolla se sitten py-

syikin 1660-luvulle.275

Kansallisuuteen kohdistuvat loukkaukset jäivät haukkumasanojen tasolle. Yksi-

kään tapaus ei osoita varsinaista vihaa haukuttua kansakuntaa kohtaan, vaan ne liittyvät

kiivastuksissa ylitettyihin sopivaisuusrajoihin. Todennäköisenä vaikuttimena oli ulko-

maalaisen porvariston keskimääräistä suurempi varakkuus. Kuten Frans Stockmanin

tapaus osoittaa, epäilivät suomalaiset oikeuden toimivan hänen hyväkseen kansallisuu-

den perusteella. Eräiden oikeustapausten perusteella voidaan katsoa, että itsekin suurek-

si osaksi ulkomaalaissyntyisistä miehistä koostunut raati jätti mielellään rankaisematta

kaupungissa vierailleet ulkomaalaiset kauppiaat. Tätä ei voida kuitenkaan yleistää kau-

pungin omiin ulkomaalaissyntyisiin porvareihin, sillä he saivat tuomionsa kaupungin-

lain mukaan.

5.4. ”Te hyvä Ystävä”276 – Porvareiden henkilökohtaiset suhteet

Henkilökohtaisten verkostojen vaikutus ihmisten toimintaan on ehkä vaikeimmin

hahmotettavissa aikakauden lähteiden perusteella. Lisäksi niiden esiintyminen ainoas-

taan oikeuden pöytäkirjojen sivuilla vääristää päivittäisen kanssakäymisen kuvaa. Tul-

kitsemalla oikeustapauksia ja vertailemalla niiden tietoja keskenään on kuitenkin mah-

dollista luoda käsitys siitä, onko esitetyissä tapauksissa kyse todellisesta suhteiden

katkeamiseen vaikuttaneesta tapahtumasta, vai ovatko ne vain tilapäisiä, jopa hyvin

lieviä, häiriöitä ihmissuhteissa. Osaan oikeustapauksista liittyy niiden kannalta tärkeää

tietoa, joka kertoo ohi asian varsinaisen käsittelyn taustalla vaikuttavista verkostoista.

Kun esimerkiksi kauppa- ja velkasuhteet esitetään asiakirjoissa vasta silloin, kun niissä

esiintyy ongelmia, on taustalla aina aikaisempi luottamussuhde, joka on johtanut ihmis-

275

Ranta 1975, 429–430; Raustela 1968, 106107. 276

TKA, TRO BIa 13, 8.1.1641, 136.

100

ten väliseen toimintaan, tuotteen tai palvelun siirtämiseen. Ne siis ovat merkkejä myös

jostakin taustalla vaikuttavasta rakenteesta.

Kauppiaiden keskinäisen kirjeenvaihdon tehtävänä oli varsinaisen kaupankäynnin

lisäksi sosiaalisen verkoston rakentaminen ja sen ylläpitäminen. Verkostojen ja niihin

kuuluneiden yksilöiden luotettavuus korostuivat niissä. Verkostojen syntyä valaisevia

kirjeitä ei juuri ole, vaan ne keskittyvät jo olemassa olevien suhteiden vahvistami-

seen.277

Turun raastuvan- ja kämnerioikeuden pöytäkirjoissa on säilynyt runsaasti mai-

nintoja kaupungin porvareiden keskinäisestä kirjeenvaihdosta. Itse kirjeitä on säilynyt

vain yksittäisinä kappaleina, ja nekin ovat lähinnä raadille osoitettuja. Turun raati osoitti

vuonna 1641 Jakob Wolle vanhemmalle lähettämässään kirjeessä, että hän oli oikeuden

jäsenille henkilökohtaisesti tuttu ja kaupungin kunniallinen asukas, vaikka häntä joudut-

tiinkin lähestymään virallisesti:

”Hälsan medh Gudh nu och tillförenne, wij kunne eder gode Wän

Jacob Wolle wänligen eij förhålla, huru såsom Petter Then Hertzen

hafwer eij allenast hoos Oss warit, och oss præsenterat edher Uth-

giffwin Handschrifft, Såsom och twenne eder Wexeler… …Gudh

edher wänligen befallat.”278

Koska Wolle ei ollut suorittanut vekseleitään hollantilaiselle kauppiaalle Petter

then Hertzenille, ei raatikaan katsonut voivansa viranomaisena suhtautua ystävällisestä

häneen ennen kuin asia olisi hoidettu. Kuitenkin hyvälle ystävälle toivotettiin Jumalan

siunausta. Kyse ei ole pelkästään aikakauden korulauseista, jotka olivat kyllä tärkeitä,

vaan tuttavallissävyisestä puhuttelusta.

Porvarit kokoontuivat toistensa luo kauppatoimienkin ulkopuolella seurustele-

maan. Tuttavaverkostot pilkahtavat tällöin esiin. Toisena suosittuna tapaamispaikkana

näyttää olleen kaupunginkellari. Joachim Timme valitti 1640 Joachim Strokerckin

haukkuneen häntä jokin aika sitten. He olivat olleet Gottskalk Schlüterin luona, jossa

Timme oli puhellut Jakob Ogilvien kanssa asioista, jotka eivät koskeneet Strokerckiä.

Timme oli mm. sanonut, että ihminen sai tehdä maailmassa mitä tahansa, kunhan hänel-

lä oli puhdas omatunto. Strokerck oli kysynyt häneltä, oliko hänellä puhdas omatunto ja

jatkanut, että pikemminkin Timmen omatunto oli kuin kevytmielisen kelmin ja varkaan.

Timmen kysyessä miksi toinen haukkui häntä, oli tämä väittänyt hänen pettäneen Stro-

277

Müller 1998, 240. 278

TKA, TRO BIa 13, 8.1.1641, 136. Jakob Wolle vanhempi, kauppapalvelijana Turussa vuonna 1609.

Wolle oli Turun rikkain kauppias. Kuoli vuonna 1653. Puoliso Anna Spranckhusen. Carpelan 1890, 144.

101

kerckiä laskuissa heidän yhteisissä kaupoissaan. Myös Petter Facht, Simon Thomasson

ja tallinnalainen Herman Kock olivat olleet paikalla.279

Strokerckin mukaan häntä oli

ärsyttänyt se, että Timme teki itsestään niin enkelin puhtaan ja sitten haukkui häntä

kevytmieliseksi mieheksi. Timme oli lisäksi sanonut, että Strokerck oli merkitty punai-

sella, ja sellaisia ihmisiä ei tarvinnut sietää.280

Timmen ja Strokerckin riidassa oli kyse aikaisemmista yhteisistä kauppatoimista.

Tämä olikin tavallisin syy riitoihin. Yllättävän piirteen asia saa, kun Timme kutsuu

Strokerckiä punaisella merkityksi. Punainen käsitettiin yleiseurooppalaisesti synnin,

helvetin ja paholaisen tunnukseksi. Mm. paholaiselle kirjoitetut kirjeet kirjoitettiin

punaisella, toisinaan verellä. Timme siis kiisti vakavalla epäilyksellä vastapuolensa

kunniallisuuden ja toimikelpoisuuden yhteisön jäsenenä. Tällaisen puheen levittäminen

olisi saattanut koitua Strokerckin eristämiseen porvariston yhteisistä toimista ja jopa

raastupaan.281

Ystävyyssuhteita, jotka kestivät riidat, esiintyy oikeuksien pöytäkirjoissa toisi-

naan. Esimerkiksi riideltyään ensin oikeudessa olivat Hans Bogge ja Wellam Bruun

olleet jälleen ystäviä. Bruun oli lähettänyt hakemaan Boggea ja sanonut ovella tämän

tullessa: ”Tervetuloa, tervetuloa, kummi, anna minulle anteeksi kaikki mitä meidän

välillämme on ollut.” Sen jälkeen he olivat olleet jälleen hyviä ystäviä ja pitäneet haus-

kaa viinin ja sokerin voimalla.282

Kaikki oikeuslähteissä mainitut riidat, joissa on henki-

lökohtaisia piirteitä, eivät siis johtaneet suhteen hajoamiseen. Pikaistuksissa lausutut

haukkumasanat annettiin anteeksi ja päivittäistä kanssakäymistä jatkettiin. Oikeus saat-

toi myös todeta suhteiden vaurioituneen pysyvästi. Oikeus totesi esimerkiksi, että partu-

ri Mårten Balberaren ja kylvettäjä Thomas Badaren välillä oli ollut pitkään vihaa heidän

ammatteihinsa liittyvästä asioista.283

Pitkälle edenneestä riidasta kertoi myös seuraava

tapaus. Anders Unger puolestaan ilmoitti vuonna 1625 odottavansa sitä päivää, jolloin

279

TKA, TRO BIa 13, 5.10.1640, 5–7. 280

TKA, TRO BIa 13, 14.10.1640, 11; Ks. myös TKA, TRO BIa 3, 1.7.1626, 7–7v; TKA, TRO BIa 11,

3.7.1639, 207–208; TKA, TRO BIa 19, 17.11.1647, 454–456; TKA, TRO BIa 25, 10.3.1655, 41. 281

Eilola 2003, 115. 282

TKA, TRO BIa 5, 1.6.1633, 67. Wellam Bruun, Turun kauppias 1624. Haudattiin 26.11.1635. Puoliso

Margareta Kihlo, joka oli kauppias Jakob Ogilvien leski. TKA, TRO BIa 21, 30.5.1650, 165; BÅH II, 1;

BÅH XI–XII, 124. 283

BÅH IV, 38–39.

102

korpit nokkisivat Henrik Frågerin lihaa. Tämä johtui riidasta, joka oli jatkunut jo kah-

deksan vuotta heidän välillään.284

Yllättäen henkilökohtainen ystävyyssuhde löytyy kuolemantapauksen yhteydestä,

jossa perhe syytti toista osapuolta ystävänsä kuolemasta. Hans Wollen leski Elisabet

Jakobsdotter Davidzen syytti apteekkari Kristian Timmermania (myöhemmin Zimmer-

man) siitä, että tämä oli surmannut hänen poikansa Jakob Wolle nuoremman myrkylli-

sillä resepteillään ja lääkkeillään äidin, lesken ja pienten lasten vahingoksi. Häntä tuli

siksi rangaista varoitukseksi muille. Apteekkari puolestaan sanoi, että edesmennyt oli

hänen hyvä ystävänsä.285

Koska miehet olivat selvästi olleet ystäviä keskenään, saattoi

Elisabet Davidzenin katkeruus johtua miehen kuoleman lisäksi taloudellisen turvan

menettämisestä. Lesket joutuivat usein luopumaan elintasostaan, sillä miehen eläessä

tavallisen velkakaupan maksuja ei pantu kokonaisuudessaan täytäntöön kauppasuhteen

jatkuessa. Kuolemantapauksen sattuessa velat oli kuitenkin maksettava ja tämä johti

usein jopa kodin menetykseen.

Kaupungin muista asukkaista ylioppilaat olivat virkamiesten ohella se ryhmä, jo-

hon purettiin paineita helpoimmin. Nimenomaan käsityöläisten kisällit katsoivat oikeu-

dekseen ahdistella akateemisia kansalaisia. Esimerkiksi ylioppilas Matthias Matthiae

kertoi joulukuussa 1657, että hänet oli hakattu lähes kuoliaaksi ja sitten upotettu avan-

toon joessa, mutta kun hänen oli huomattu olevan elossa, oli hänet kiskottu sieltä ylös

tarkoituksena tappaa. Samalla hyökkääjät olivat käyttäneet väärin kasteen sakramenttia.

Hyökkääjinä olivat olleet kaksi suutarin kisälliä Matts Eriksson ja Matts Markusson.

Syynä koko tapahtumaan oli se, että Matthias oli tanssinut toisena joulupäivänä Matts

Erikssonin ohi Grels Tekkalan luona pidetyssä konventissa. Tapaninpäivänä kisällit

olivat tulleet ylioppilaan ikkunan taakse seipäin ja miekoin aseistettuina.286

Syynä tähän lienee ollut se, että ylioppilaat käyttäytyivät ylimielisesti alempiaan

kohtaan. Molemmat ryhmät koostuivat nuorista miehistä, joiden asema yhteisössä oli

eriytynyt selkeästi omaleimaiseksi. Ylioppilaat olivat akatemian tuomiovallan alaisia ja

kisälleiden elämään kuului kisällikierto ja ammattikunnan valvonta, mikä vahvisti

kummankin osapuolen ryhmäidentiteettiä. Varsinkin kisälleille olisi ollut mahdotonta

suunnata epäsosiaalista toimintaansa porvareihin, sillä heidän mestareillaan oli isän

284

TKA, TRO BIa 1, 25.4.1625, 68v–69v. 285

TKA, TRO BIa 13, 5.10.1640, 3–4. 286

TKA, TRO BIa 27, 5.12.1657, 298–308.

103

valta heihin ja raastuvanoikeus tuomitsi ankarasti sellaiset teot. Mikäli siis halusi jatkos-

sa valmistua mestariksi, oli syytä käyttäytyä siivosti ammattikuntaa kohtaan. Toki yli-

oppilaitakin erotettiin akateemisista piireistä kaupungilla riehumisen vuoksi. Tämä oli

niin tavallista, että tälle lähinnä yölliselle riehumiselle ja meluamiselle oli oma termikin,

”grassatim”.

Vaikka rettelöintiä siedettiinkin, tiettyjä rajoja ei kukaan saanut ylittää. Toistuvat

ongelmat huomattiin. Sigfrid Kauhasen leski valitti Petter Trumbellin puhuneen hänen

olleen yhdessä kahden teinin kanssa, jotka kävivät usein juomassa ja juhlimassa yli yön

hänen luonaan. Siksi koulumestari Erik oli hakenut teinit talosta aikaisin eräänä aamu-

na. Sen seurauksena oli lesken taloa kutsuttu saarnatuolista lumpun taloksi.287

Leski on

vain yksi esimerkki siitä laajasta oikeustapausten määrästä, jonka mukaan naapurit

seurasivat tiiviisti toistensa tekemisiä. Konkreettisesti jonkin alueen maineen tahrautu-

minen tuntui varmasti sen kaikkien asukkaiden maineessa. Huonomaineisen alueen talot

saattoivat myös olla vaikeammin myytäviä. Lisäksi esimerkiksi Kauhasen lesken naapu-

reita uhkasi mahdollinen rangaistus raastuvassa, mikäli he eivät olisi ilmiantaneet hänen

käytöstään.

Vaikka laki kehottikin ilmiantamaan sopimattoman käytöksen, oli esimerkiksi

maaseudulla samaan aikaan tapana suoranaisesti salata kyläyhteisössä tapahtuneet

vakavat rikokset kuten lapsenmurhat. Oikeudenkäynteihin oli vaikea saada todistajia,

sillä he olivat usein menettäneet yllättäen muistinsa. Rikkomus pyrittiin salaamaan juuri

kollektiivisen häpeän välttämiseksi, mutta tämä johti yleensä vain useamman henkilön

tuomitsemiseen oikeudessa. Turun kaupungissa tällaisesta käytöksestä ei ole merkkejä

kuin toisten itse rikkomuksiin osallistuneiden kohdalla. Kyse on todennäköisesti siitä,

etteivät kaupunkilaiset kokeneet itseään kollektiivisesti niin sidotuiksi oman katunsa

tapahtumiin, kuin maalaiset kyläänsä. He olivat muuttaneet eri puolilta asuinympäris-

töönsä ja naapurustossa myös tapahtui jatkuvasti muutoksia. Koska kaupunkiammatin

harjoittaminen vaati henkilökohtaista mainetta, pyrkivät varsinaisista tapahtumista

syrjään jääneet tuomaan sen selkeästi esille koko kaupunkiyhteisölle. Tämä selittää

aktiivisen ilmiantamisen usein lopulta pelkiksi epäilyiksi jäävissä rikkomuksissa. Il-

miantokynnystä alensi myös se, että lain valvojat olivat kaupungissa aina tavattavissa ja

287

TKA, TRO BIa 4, 9.6.1632, 3. Petter Trumbell, kotoisin Saksasta. Oli Turun kauppias 1623, eli 1648.

Nyholm 1997, 171–172.

104

oikeuttakin istuttiin useammin kuin maaseudulla. Mikäli Sigfrid Kauhasen leski taas ei

harjoittanut mitään kiellettyä, vaan joutui juorun uhriksi, olivat ylioppilaat olleet hänelle

vain tulonlähde. Kaikki porvariston jäsenet tuntuvat myyneen kotonaan pieniä määriä

olutta, vaikka se ei ollut sallittua. Hänellä ei leskenä ollut kovinkaan monia mahdolli-

suuksia ansaita elantoaan.

Perheiden sisäiset riitaisuudet olivat turkulaisille tuttuja. Kun saksalainen muura-

rimestari Frans Roknoss ja hänen vaimonsa Karin Drutz olivat riitaisia avioliitossaan,

ilmoittivat heidän naapurinsa asiasta oikeudelle. Tukholman kämnerioikeuden mukaan

Karin oli kevytmielinen ja levoton ihminen. Miehensä sydämen rakkauden hän oli

sammuttanut juopottelulla, riidalla, tappelulla, tuhlaavaisuudella ja varkaudella. Koska

mies ei jakanut vaimonsa vuodetta, epäili tämä syyttä häntä huoruudesta. Heitä kehotet-

tiin nöyrtymään Jumalan edessä ja etsimään toisistaan ystävyyttä.288

Tilanne kehittyi

varmastikin turkulaisten huviksi vakavaksi toukokuussa 1658, kun raatimies Anders

Mickelsson Lintu ilmoitti kaupunginvoudin kautta, että hänen vaimonsa Elisabet Eriks-

dotter oli hänelle kestämättömäksi vaivaksi hänen sairautensa aikana. Siksi Lintu pyysi,

että vaimo pidettäisiin raastuvassa säilytyksessä kunnes hän parantuisi. Hän lupasi itse

huolehtia vaimon elatuksesta tänä aikana. Papistoa pyydettiin sovittelemaan heidän

välillään ja määrättiin, että majoitusmestari olisi koko ajan vartiossa sairaan ovella, jotta

vaimo ei pääsisi hänen luokseen vastoin hänen tahtoaan. Vaimo suostuikin jäämään

raatihuoneelle yhden yön yli. Vaikka raatimies halusi seuraavana päivänä, että vaimoa

pidettäisiin vielä kuukausi siellä, päästettiin hänet vapaaksi sillä ehdolla, että hän ma-

joittuisi miehensä omistamaan toiseen taloon tai naapureiden luo ja käydessään koto-

naan ei pyrkisi miehensä luo.289

Kesäkuussa raatimiestä manattiin ottamaan vaimonsa

takaisin kotiin, mutta hän ilmoitti, ettei halunnut tehdä sitä ennen kuin olisi terve.290

Marraskuussa todettiin, että raatimies oli edelleen sairas. Koska Lintu oli lisäksi valitta-

nut niin omituisesti vaimostaan ja loukannut monia kaupunkilaisia sekä oikeuden jäse-

niä, erotettiin hänet toimestaan.291

288

BÅH IV, 56. 289

TKA, TRO BIa 28, 8.5.1658, 110–111; TKA, TRO BIa 28, 10.5.1658, 114–115; TKA, TRO BIa 28,

11.5.1658, 117. Anders Mickelsson Lintu, isä Mickel Hersten. Kämneri 1641, raatimies 1642–1658.

Kuoli lapsettomana vuonna 1667. Puoliso Elisabet Eriksdotter avioitui uudelleen leipuri Mårten Depnerin

kanssa. Carpelan 1890, 172–173. 290

TKA, TRO BIa 28, 5.6.1658, 125–126. 291

TKA, TRO BIa 28, 3.11.1658, 191.

105

Se, että naapurit puuttuivat pariskunnan keskinäisiin asioihin, osoittaa tilanteen

vakavuutta. Heidän perusteitaan ei sen sijaan ole mahdollista määritellä, sillä niitä ei

ilmoiteta. Roknossin vaimo Drutz kuitenkin juopotteli, mikä tarkoitti todennäköisesti

myös taloudessa tarvittujen esineiden panttaamista juotavan hankkimiseksi. Tämä ja

tuhlaavaisuus asettivat pariskunnan taloudellisen tulevaisuuden kyseenalaiseksi, ja sitä

ei porvariyhteisössä sallittu muidenkaan oikeustapausten perusteella. Kun hän oli lisäksi

syyllistynyt varkauteen, on mahdollista, että aviomies itse pyrki saamaan yhteisönsä

apua tilanteen rauhoittamiseen. Raatimies Lintu puolestaan pyrki käyttämään omaksi

edukseen kuulumistaan kaupungin hallintoon. Tällaisella käytöksellä hän ylensi itsensä

lain yläpuolelle ja aiheutti varmastikin kaupunkilaisissa epäilyksiä raadin toimintaa

kohtaan. Lopulta hänen omapäisyytensä johti hänen itsensä rankaisemiseen, koska

raadin ja sen jäsenten tuli olla tavallaan kaupunki-instituution näkyvänä konkretisoitu-

mana kaikille asukkaille ja hän asetti toiminnallaan koko rakenteen kyseenalaiseksi.

Vuonna 1658 raastuvassa käsiteltiin poikkeuksellisesti päättynyttä tapausta, joka

liittyi Sillin perheen sisäisiin asioihin. Sen mukaan Nils Silli oli heittänyt kiviä ikkunas-

ta sisään poikansa Jakob Nilsson Sillin tupaan. Yksi niistä oli aiheuttanut mustelman

huonevaimo Margareta Eriksdotterille. Hän myös haukkui miniänsä Kirstiniä kaakin-

puuhuoraksi ja väitti tätä varkaaksi. Miniä oli kieltänyt varkauden ja mennyt tupaansa,

jonne appi oli seurannut häntä. Vaimo kielsi appeaan tulemasta sisälle ennen kuin esi-

valta olisi selvittänyt kivien heittämisen. Appi oli kuitenkin astunut sisään raivoissaan ja

hänellä oli ollut puukko kädessä. Kun miniä peloissaan yritti hillitä appeaan ja he kaa-

tuivat lattialle repien toisiaan hiuksista, oli appi lyönyt puukolla miniän hartiaan. Nils

Sillin vaimo Agneta Thomasdotter ja eräs mykkä, jotka olivat tulleet sisään, olivat

yrittäneet erottaa heidät. Koska heitä ei muuten saatu erilleen, oli huonevaimo heittänyt

kaksi ämpärillistä vettä heidän päälleen ja Nils Sillin vaimo raahannut miniänsä hiuksis-

ta kynnyksen yli. Siellä miniä oli saanut käsiinsä puukarahkan, jolla hän oli lyönyt

mustelman anoppinsa hartiaan. Nils Silli väitti poikansa lyöneen mustelman hänen

silmänsä alle, mutta oikeus totesi, ettei Jakob Silli ollut edes kotona tuolloin. Harvinais-

laatuisessa tuomiossa Nils sai korkean 160 markan sakon.292

Perheiden sisäiset ristiriidat ovat henkilökohtaisten suhteiden parhaita indikaatto-

reita aikakauden läheteissä. Erimielisyys oli sallittua tiettyyn rajaan, ja siksi riidat pyrit-

292

TKA, TRO BIa 28, 6.12.1658, 241–244.

106

tiin ilmeisesti rajoittamaan kodin sisäpuolelle. Yhteisön kontrolli oli niin kova, että

perheen riitoja ei haluttu tuoda esiin. Lopulta riitely johti todennäköisesti aina ulkopuo-

listen asiaan puuttumiseen. Erityisesti Sillin perheen tapauksessa huomio kiinnittyy

siihen, että isää rangaistiin ankarimman mukaan. Valtakunnassa oli voimassa Moosek-

sen laki, jonka mukaan esimerkiksi vanhempiaan haukkunut lapsi voitiin tuomita kuo-

lemaan. Vanhempi osapuoli yleensä armahdettiin tai hänen tuomiotaan lievennettiin.

Tässä tapauksessa raati osoitti jyrkän kantansa isää kohtaan. Vaikka tuomio oli lain

mukainen, saattaa taustalla piillä tuomitsijoiden tietoisuus Nils Sillin toistuvasta epäso-

siaalisesta käytöksestä, jonka vuoksi häntä haluttiin näpäyttää vastaisuuden varalle. Jo

kymmenen vuotta aiemmin hän olisi hakannut vaimonsa pahanpäiväisesti, elleivät

naapurien vaimot olisi sitä estäneet.293

Ilmeisesti Silli käytti liian voimallisesti kotiku-

ria, johon hänellä oli oikeus perheen päänä. Sillin tapauksesta ei ole mahdollista erotella

hänen suhtautumistaan omaan perheeseen ja siihen naituun miniään. Olettaisin kuiten-

kin, että tietyissä tapauksissa tälläkin vastakkainasettelulla, verisukulainen – perheeseen

avioitunut, oli merkitystä, kun jouduttiin konfliktiin. Perheen sisäisissä ristiriidoissa

myös liittouduttiin yhteen, ja pyrittiin esittämään koko tilanteeseen syylliseksi sen

ulkopuolinen henkilö, juorujen levittelijä tai muuten asiaan sekaantunut naapuri tai

kauppakumppani.

Seksuaalirikkomukset, jotka tulivat oikeuteen asti, olivat porvariston keskuudessa

harvinaisia. Muulle kaupungin väestölle niitä kertyi sitäkin enemmän. Eskil Wächtaren

leski Elisabet Jöransdotter joutui omalaatuiseen asemaan vuonna 1646 innokkaan kosi-

jan tähden. Hän valitti porvari Bengt Markussonin alkaneen käydä riiaamassa hänen

talossaan edellisen Martin messun aikaan. Vaikka leski oli heti ilmoittanut, että riiaami-

nen ei ollut mahdollista ennen kuin hänen edellisen miehensä kuolemasta olisi kulunut

vuosi, oli Markusson käynyt talossa aina vain useammin. Martin päivän aattona väki oli

valvonut lesken kuolleen lapsen ruumista ja väen poistuttua leski oli mennyt sänkyyn

yösijalleen. Bengt oli maannut arkun päällä sängyn vieressä ja alkanut puhua hävyttö-

miä väittäen maanneensa lesken kanssa sängyssä. Markusson sanoi aikovansa avioitua

lesken kanssa, jonka luona he olivat eläneet Martista Birgitan päivään kuin aviopari.

Hän oli vienyt tavaroitaankin lesken taloon. Leski lupasi vannoa, ettei ollut maannut

Markussonin kanssa. Talon piika todisti heidän maanneen yhdessä, mutta ei alasti (Na-

293

TKA, TRO BIa 20, 4.–13.11.1648, 277–279.

107

kotta). Koska leski oli kihlautunut sittemmin erään Grelsin kanssa, pyysi hän Markus-

sonia rehellisenä miehenä kertomaan totuuden. Tämä väitti edelleen makaamisen todella

tapahtuneen. Grels valitti Markussonin myös uhkailleen häntä puukolla. Koska asiaan ei

saatu selvyyttä, jätettiin se auki.294

Helmikuussa 1635 porvari Johan Dawidzbergin piika

Malin Mattsdotter taas väitti ensin isäntänsä renkiä aviottoman lapsensa isäksi, mutta

sanoi sitten, että itse isäntä oli kerran tullut humalassa kotiin ja kaatanut hänet tuvan

lattialle ja raiskannut siinä. Apua hän ei ollut voinut huutaa, sillä koko talonväki emän-

tää myöten oli tuolloin Paraisilla.295

Seksuaalirikkomusten vähäiselle määrälle on mielestäni kaksi syytä. Ensimmäi-

seksi porvareiden keskinäinen sosiaalinen kontrolli pyrki tiukasti estämään heidän

syyllistymisensä tällaisiin kunniattomiin toimiin. Lähtökohtana oli jo se, ettei aviotto-

mana syntynyttä otettu porvariksi. Tämä ilmentää kaupungin etuoikeuksia nauttineen

ryhmän itsetuntoa. Kollektiivinen kunniallisuus tuntuu olleen porvaristolle lähes yhtä

tärkeä kuin henkilökohtainen. Toisaalta ne tapaukset, jotka eivät päätyneet raastupaan,

hoidettiin varmasti järjestämällä naimakauppoja rahalla, sillä porvareiden renkejä syy-

tettiin kovin usein aviottomien lasten isiksi.

294

TKA, TRO BIa 18, 7.2.1646, 85–88; TKA, TRO BIa 18, 18.2.1646, 109–110. 295

TKA, TRO BIa 7, 16.2.1635, 7v.

108

6. ”Häntä oli varoitettu epäkunnioituksesta”296

– Johto-päätökset

Tutkielman lähdemateriaalin laajuuden vuoksi olen keskittynyt esimerkkeihin

usein esiintyvistä verkostojen ja kontrollin muodoista. Materiaalin esittäminen laajem-

min matemaattisessa verkostoanalyysin edellyttämässä graafisessa muodossa vaatisi

aineiston vielä tarkempaa kirjaamista. Aineisto vastaa kuitenkin verkostoanalyysin

teoreettisiin kysymyksiin tässäkin muodossa. Turusta on mahdollista erotella ainutker-

taisia verkostoja. Pikemminkin näin menetellen päästään lähemmäs yksilöitä, joiden

kautta ympäristöä on mahdollista tarkastella laajemmin.

Turun porvaristo muodosti tutkittuna ajanjaksona sosiaalisen hierarkkisen raken-

teen, jossa raadin jäsenet ja varakkaimmat kauppiaat olivat ylinnä, suomalaiset porvarit

ja käsityöläiset seuraavina. Heidän alapuolelleen sijoittui muu kaupunkiväestö. Porva-

risto pyrki myös erottautumaan virkamiehistä omaksi kokonaisuudekseen, vaikka kou-

luttikin poikiaan nousemaan säädyssä virkamiesryhmään. Jokaisella porvarilla oli oma

varallisuuden ja henkilökohtaisten ominaisuuksien määräämä asemansa. Tämä asema

määriteltiin kollektiivisesti suhteessa muihin hänen toimintansa perusteella. Tähän

asemaan vaikutti myös vaimon asema ja kunniallisuus. Siksi perheen kaikkien jäsenten

kunniallisuuden puolustaminen korostuu lähteissä. Porvaristo osasi myös käyttää esival-

lan suomia keinoja harjoittamansa sosiaalisen kontrollin välineenä.

Porvariston verkostoja muodostavista tekijöistä olivat hallitsevana taloudelliset

edellytykset. Luonnollisestikaan vähäiset edellytykset omanneilla porvareilla ei ollut

mahdollisuutta tuhansien taalarien kauppoihin valtaporvariston kanssa. Siksi valtapor-

variston kauppaverkoista säilyneet tiedot liittyvätkin suurimmalta osalta ulkomaan-

kauppaan. Suomalaiset porvarit taas perivät pienempiä kaupankäynnissä muodostuneita

velkoja toisiltaan. Osa valtaporvareista harjoitti varsinaista rahanlainaustoimintaa. Tämä

oli edullista heille, sillä mitä useammalle taholle ylimääräinen omaisuus oli sidottu, sitä

varmemmin se säästyi suurilta tuhoilta kuten kaupungin toistuvilta tulipaloilta ja haaksi-

rikoilta.

Talous puolestaan vaikutti sukulaisverkostojen muodostumiseen. Esimerkiksi sa-

man taloudellisen pohjan omannut valtaporvaristo ja raatimiesperheet muodostivat

296

TKA, TRO BIa 6, 28.4.1634, 59v.

109

laajan sukuverkoston. Kotimaankauppaa harjoittanut suomalainen porvaristo ei puoles-

taan solminut avioliittoja itseään huomattavasti varakkaamman porvariston osan kanssa.

Avioliittojen tarkoituksena oli juuri perheen taloudellisen ja sosiaalisen aseman vahvis-

taminen, joten varallisuus asetti selkeät rajat ryhmien keskinäiselle avioisuudelle. Kau-

pungin luottamustoimien haltijat toivat avioliittojen myötä perheille myös statukseen

liittyvää arvostusta. Käsityöläiset puolestaan avioituivat usein saman ammatin harjoitta-

jan perheenjäsenen kanssa. Valmis käsityöverstas ja vapautuneiden porvarinoikeuksien

varmistaminen omaan perheeseen toimivat tällaista toimintaa vahvistavina tekijöinä.

Porvarisammatin harjoittamisen perusteena oli elinkeinon hankkiminen perheelle.

Porvareiden verkostot olivat laajoja, sillä ne palvelivat kaupan tarkoitusperiä. Yksittäi-

nen porvari osti ja myi tuotteita maaseudun asukkaiden kanssa. Ulkomaankauppaa

harjoittavat olivat lisäksi kauppasuhteissa muihin kaupunkeihin. Omaan talouteen han-

kittiin hyödykkeitä toisilta kauppiailta ja etenkin käsityöläisiltä. Nämä puolestaan hank-

kivat raaka-aineensa kauppiailta. Näiden perustavanlaatuisten verkostojen lisäksi varal-

lisuuteen ja statukseen liittyvät klikit eli ryhmittymät muodostivat monimutkaisen hie-

rarkian. Kuten olen esittänyt, erityisesti varakkaimpien kauppiaiden ja käsityöläisten

tiiviit ryhmittymät korostuvat lähteissä. Suomalaisen porvariston ryhmittymät tulevat

parhaiten esille vain poikkeustapauksissa. Tämä johtuu siitä, että he muodostivat satojen

henkilöiden ryhmän. Varallisuutensa puolesta heillä ei ollut mahdollisuutta muodostaa

näin laajaa henkilötasolla toimivaa verkostoa. He näyttävätkin keskittyneen lähteiden

perusteella oman asuinalueensa suhteisiin. Tällöin naapuruus ja sama kotiseutu koros-

tuivat.

Turun porvaristo muodosti kuitenkin kaikki verkostoanalyysin teorioiden oletta-

mat verkostot, ryhmät ja ryhmittymät. Kaikki he kuuluivat kruunun ja kirkon muodos-

tamaan verkostoon ja olivat nimenomaan Turun porvareita. Ammattinsa ja varallisuu-

tensa perusteella he kuuluivat kiltoihin ja muihin korporaatioihin. Samalta pohjalta

päädyttiin hoitamaan yhteisiä luottamustoimia. Yksityisessä elämässä tärkeämpiä olivat

kuitenkin varallisuus ja kieliolot, joiden mukaan avioiduttiin ja muodostettiin sukulais-

piirejä, jotka puolestaan lisäsivät vaurautta ja statusta. Niiden etenemisestä yleiseltä

tasolta yksityiseen voisi muodostaa vaikkapa seuraavanlaisen taulukon, jonka lohkot

kuvaavat mielestäni lähteiden antamaa informaatiota kunkin osa-alueen merkityksestä

porvareille itselleen. Lohkojen koko määräytyy raastuvassa käsiteltyjen oikeustapausten

110

määrän ja painotusten mukaan. Tulee kuitenkin huomata, että nämä merkitykset ovat

minun asiakirjojen pohjalta arvioimiani, eivätkä ne ole siten verrannollisia suoraan

lähteisiin. Lohkot liittyvät tiiviisti toisiinsa. Esimerkiksi tiettyyn varallisuusryhmään

kuulumista ei korosteta lähteissä, mutta se tulee selkeästi esille kansallisuutta, ryhmien

sisäistä ja välistä avioitumista sekä yksittäisen porvarin sukupiiriä käsittelevissä oikeus-

tapauksissa. Taulukon osa-alueet liittyvät siten ympyrän tavoin toisiinsa ja muodostavat

sen jokapäiväisen ympäristön ja kokemuspiirin, jossa porvarit elivät. Ryhmät ja ryhmit-

tymät eli klikit olivat siis keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa.

Taulukko 7. Turun porvariston verkostojen merkitys porvareille itselleen raastuvanoi-

keuden pöytäkirjoissa vuosina 1624–1660 esiintyneiden oikeustapausten perusteella.

Esivallan yläverkosto

Kauppias (2 ryhmää),käsityöläinen

Jäsenyyskorporaatiossa

Luottamustoimenhaltijat

Kansallisuus

Turun kaupunginporvarius

Sukupiiri

Varallisuusryhmä

Avioituminen ryhmänsisällä

Lähde: TKA, TRO BIa 1–30, passim.

Yksityisluontoiset suhteet korostuvat Turun muutaman tuhannen asukkaan kau-

pungissa. Lähteiden perusteella kolmeen ryhmään jakaantunut porvaristo – ulkomaa-

laissyntyiset valtaporvarit, suomalaiset porvarit ja käsityöläiset – seurustelivat pääsään-

töisesti omien säätyryhmiensä sisällä. Rajat eivät olleet kuitenkaan aivan näin yksiselit-

teisiä, vaan myös näiden ryhmien välillä oli kanssakäymistä. Keskinäisen seurustelun

lomassa voitiin pohtia myös ammatinharjoitukseen liittyviä kysymyksiä. Saman varalli-

111

suuden tai ammatin omannut porvariston osa pyrki myös valitsemaan asuinpaikkansa

oman ryhmänsä parista. Tähän vaikutti lähinnä ryhmän luoman statuksen vahvistami-

nen.

Tärkeänä verkostoja muodostavana tekijänä olivat myös kulttuuri- ja kielipiirit.

Ulkomailta muuttanut porvaristo seurusteli ainakin vasta saapuneina lähinnä omaa

äidinkieltään puhuneiden kanssa. Tämä näkyy heidän ensimmäisessä ja toisessa turku-

laisessa sukupolvessa solmimissaan avioliitoissa. Puoliso valittiin omasta kielipiiristä,

joka oli usein yhtenevä myös omien taloudellisten verkostojen kanssa. Vasta kolman-

nessa sukupolvessa avioliittoja solmittiin laajemmin kaupungin muun porvariston kans-

sa. Sama sukupiiri vahvistui avioliittojen kautta niin, että 1700-luvun alussa kaikki

kaupungin tärkeimmät perheet muodostivat sukulaisverkoston keskenään.297

Sukulai-

suudeksi ei koettu pelkästään oman suvun jäseniä, vaan laajasti avioliittojen kautta

muodostunut sukupiiri.

Täysivaltaisen yhteisön jäsenen aseman säilyttäminen edellytti elämistä sen sään-

töjen puitteissa. Parhaiten ryhmäsidonnaisuuden merkitystä kuvaavat lukuisat oikeusta-

paukset, joiden mukaan porvarit käyttäytyivät pienimmästäkin syystä korostetun aktiivi-

sesti ja jopa väkivaltaisesti sellaista ulkopuolista henkilöä kohtaan, joka yritti astua

heidän reviirilleen. Valtaporvarit siinä kuin suomalaiset porvarit ja käsityöläisetkin

toimivat saman periaatteen mukaan. Valtaporvarit tosin eivät näytä syyllistyneen näissä

tilanteissa väkivaltaan, vaan he käyttivät raadin ja keskushallinnon suomia laillisia

keinoja. Käsityöläiset puolestaan toimivat joukkonakin väkivaltaisesti, vaikka olisivat

kyenneet puolustamaan asemaansa laillisesti. Yleensäkin porvarieliitti karttoi väkival-

taa, mutta korvasi sen esimerkiksi toisen yhteistyökyvyn epäilyllä. Tämä eliitti oli il-

meisen varma siitä, että heidän sukulaisensa ja kauppakumppaninsa raadissa, jotka

kuuluivat vielä taloudellisilta edellytyksiltään samaan kerrokseen heidän kanssaan,

puolusti heidän etuaan. Olihan se samalla näidenkin etu.

Porvareiden keskinäiset verkostot muodostuvat erityisen mielenkiintoisiksi, kun

niiden voidaan todeta toimineen yhteisöllisen kontrollin välineinä. Turun porvaristoa

valvottiin ja sen toimintaa säädeltiin kruunun ja kirkon taholta. Myös kaupungin hallin-

to ja ammattikunnat kuuluivat yläverkostoon lain edustajina. Porvarit kontrolloivat

kuitenkin myös henkilökohtaisista lähtökohdista toisiaan. Yksittäiset porvarit kokivat

297

Carpelan 1890, passim.

112

ilmeisesti olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja toiminnallinen osa Turun porvariyh-

teisöä. Tunnetta voidaan kutsua ryhmän sisäiseksi hengeksi, joka oli muotoutunut pai-

kallisista lähtökohdista. Tämä ilmenee porvariston kommenteista, joissa paheksuttiin

toisissa kaupungeissa omaksuttuja käytäntöjä. Jotta porvariperheiden jäsenet saattoivat

säilyttää tämän kuvan itsestään, tuli heidän käyttäytyä niin, ettei kollektiivinen status

saanut tahroja. Tämä johti puolestaan oman ympäristön tarkkailuun ja sen käyttäytymi-

sen kontrollointiin. Koska esimerkiksi maaseudulla kylää kohdannut rikos ja sen ran-

gaistus koettiin yhteiseksi, voi asian olettaa olleen porvareiden mielestä samanlaisen

kaupungissakin. Tosin sillä erotuksella, että kun maaseudulla pyrittiin usein salaamaan

varsinkin vakava rikkomus kokonaan, niin kaupungissa yksilön sopimaton käytös näyt-

tää vaikuttaneen muiden asemaan lähinnä siinä tapauksessa, että se salattiin ja tuli myö-

hemmin ilmi. Siksi oli varminta ilmiantaa sääntöjen rikkoja heti, kun siihen oli mahdol-

lisuus. Siten vältyttiin epäilyksiltä, jotka olisivat kohdistuneet myös omaan itseen.

Tällainen käytös näkyi myös eri verkostojen sisäisessä toiminnassa. Erityisesti kä-

sityöläisten piirissä ryhmien sisäinen valvonta oli voimakasta. Henkilötasolla tämä

tarkoitti toisten työn tarkkailua. Käsityöläiset ilmiantoivat toisia luvattomaksi epäile-

mästään työstä ja työn laadusta. Myös yksittäisten ammattikuntien käsityöläiset harjoit-

tivat yhdessä sosiaalista kontrollia. Mestarit puuttuivat kaikkien edun nimissä käsityön

harjoittamiseen. Koko ammattikunta saattoi nousta epäiltyä vastaan, vaikka hänet sit-

temmin vapautettiin vastuusta. Kuten Kallioinen on esittänyt, tämä johtui siitä, että

käsityöläiset olivat porvariston vähiten arvostettu osa. Suurimmalla osalla käsityöam-

mattia harjoittaneista mestareista elanto oli niin niukka, että se aiheutti suoranaista

ammatista luopumista. Kun esimerkiksi toisen työtä arvosteltiin väärin tehdyksi, saatet-

tiin samalla koko hänen taloudellinen menestyksensä kyseenalaiseksi. Mestarin leikat-

tua asiakkaan kankaat väärin, aiheutui siitä vahinkoa juuri asiakkaalle. Kilpailijan hen-

kilökohtainen etu näyttäytyy tällöin, sillä toisen mestarin työt otettiin kernaasti hoidet-

taviksi. Näyttääkin siltä, että mitä niukemmassa tuloluokassa liikutaan, sitä vähemmän

verkoston maineella oli merkitystä, sillä muut saman ryhmän jäsenet koettiin kilpaili-

joiksi.

Käsityöläisistä poikkeavasti suomalainen porvaristo harjoitti kontrollia lähinnä

ympäristönsä poikkeavissa ja häiriötä aiheuttavissa tapauksissa. Varsinaiset kauppatoi-

met eivät näytä kuuluneen tähän kategoriaan, vaan pikemminkin kaupunkiyhteisön

113

lailla säädeltyihin normeihin. Poikkeuksen muodostavat tapaukset, joissa kanssaporva-

ria pyrittiin syyttämään laittomasta kaupasta, vaikka kantaja oli itsekin harjoittanut

samankaltaista toimintaa. Tässäkin on nähtävissä pyrkimys oman taloudellisen aseman

parantamiseen. Oikeustapauksissa ei voi välttyä ajatukselta, että kateudella oli osansa

kontrollointiin, sillä ainakin osassa tapauksia toisen etu katsottiin olevan pois omasta

menestyksestä. Normaalit riitatapaukset – haukkumasanat ja mustelmat – käsiteltiin

puolestaan ilman suurempia tunteenpurkauksia.

Tiiviis yhteisö monine verkostoineen on mahdollista nähdä myös sosiaalistavana

tekijänä. Koska kaikki tiesivät ympäristön valvonnasta, pyrkivät he varmasti rajoitta-

maan epäsosiaalista toimintaansa. 1600-luvulla lähteissä ei kuitenkaan näy seuraavan

vuosisadan aikana tapahtunutta hillitymmän käytöksen vaikutusta. Oikeutta haettiin heti

ja usein oman käden kautta. Porvaristo ei muodostanut tässä poikkeusta. Turussa tapah-

tui lähes joka vuosi esimerkiksi tappoja, jotka olivat aiheutuneet tavallisesta riidasta

seurusteltaessa korttipelin ja oluen ääressä.

Kun yksittäinen porvari tai jokin porvariston ryhmä halusi rangaista itsenäisesti

käyttäytymissääntöjä rikkonutta jäsentään tai ulkopuolista, käytettiin keinoina toisen

kunniallisuuden ja ryhmäkelpoisuuden epäilyä tai suoranaista pieksämistä. Juoruna

lähtenyt maineen epäily ja johti yleensä raastupaan, jossa asianosainen pyrki todista-

maan kelvollisuutensa. Raastuvanoikeutta voitiin käyttää myös tietoisesti epäsosiaalisen

käytöksen hillitsemiseen. Oikeustapauksiin johtaneet epäilykset voidaan jakaa kahteen

ryhmään. Ensimmäiseen kuuluivat asialliset ammatinharjoituksessa ilmenneeseen epä-

rehellisyyteen kohdistuneet tapaukset, jotka pyrittiin selvittämään niin, että epäilty

kykeni palaamaan toimeensa maineensa puhdistaneena tai rangaistuksen saaneena.

Tällöin ei näytä olleen kysymys toisen kelpoisuuden varsinaisesta epäilystä, joka heitti

pysyvän varjon hänen toiminnalleen. Toiseen ryhmään kuuluivat selkeästi vastapuolen

rankaisemiseen tähtäävät toimenpiteet. Kun ryhmä tai yksilö koki olevansa voimaton

saamaan vastapuolensa ruotuun, turvauduttiin panetteluun ja sitä kautta mahdollisesti

myös viranomaisten apuun.

Siksi yhteisiä käyttäytymissääntöjä rikkoneen toiminta pyrittiin saattamaan epäi-

lyttävään valoon. Hänet saatettiin leimata kykenemättömäksi parantamaan tapojaan tai

suorastaan sosiaalisesti kelvottomaksi. Näissä tapauksissa löytyi todistajia, jotka olivat

kaikki samaa mieltä rikkojasta. Tuomion varjo myös seurasi häntä aina, sillä seuraavan

114

rikkomuksen ilmettyä kirjattiin myös edelliset tarkoin. Osa tällaisista epäilyistä todettiin

jatkuvasti aiheettomiksi, mutta sen alkuunpanija oli todennäköisesti jo saavuttanut

tarkoituksensa ja onnistunut näpäyttämään vastapuoltaan.

Tällainen toiminta oli tavallista koko vuosien 1623–1660 ajanjakson, jolta on säi-

lynyt oikeuden pöytäkirjoja. Se oli jopa niin tavallista, että oikeus toisinaan kyllästyi

tekaistuihin epäilyksiin ja syytteisiin, ja rankaisikin valittajaa asiattomasta toiminnasta.

Näyttää siltä, ettei valittajilla ollut tarkoituksena saattaa asiaa läheskään aina viran-

omaisten tietoon, vaan sen oli tarkoitus toimia ainoastaan yhteisön keskinäisenä kontrol-

loinnin välineenä. Kun asia kuitenkin meni liian pitkälle, valitti juorujen kohde itse

oikeudelle maineensa mustaamisesta ja rangaistuksen sai hänen vastapuolensa. Porvarit

varoittivat toisiaan usein tällaisesta valheellisesta maineen epäilemisestä, sillä tiesivät

sen johtavan helposti seuraamuksiin.

Oikeutta voitiin siis käyttää pelkästään sopivaisuutta vastaan rikkoneen näpäyttä-

miseen, mutta selvästi epäsosiaaliset henkilöt pyrittiin eristämään sen avulla yhteisestä

piiristä. Selkäsaunaa puolestaan käytettiin kollektiivisena varoituksena, eikä siitä oltu

kovin valmiita valittamaan oikeuteen, vaan tapaukset tulivat ilmi usein vasta muissa

yhteyksissä. Ilmeisesti ainakin ansiosta saatu ruumiillinen kuritus oli hyväksyttävämpi

myös kohteen kannalta kuin maineen julkinen pilaaminen. Ensin mainittu ei myöskään

näytä johtaneen yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen, joten sitä käytettiin lievemmiksi

koetuissa rikkomuksissa.

Porvaristolla oli käytössään myös erinomainen kollektiivinen rangaistuskeino niil-

le, jotka eivät parantaneet tapojaan varoituksista huolimatta. Varsinaiset rikokset vaati-

vat omat rangaistuksensa, mutta esimerkiksi toisten halventaminen sanoin ja kirjoituk-

sin rangaistiin myös ankarasti. Tällöin korostettiin sitä, että teko oli kohdistunut useisiin

tai lähes kaikkiin kaupungin porvareihin – käytännössä vain sen varakkaimpaan ja

vaikutusvaltaisimpaan osaan tai ammattikuntaan. Rangaistuksena syyllinen karkotettiin

kaupungista. Pahimmillaankin yhdistettynä ruoskimiseen rangaistuksella oli ilmeisesti

tarkoin harkittu tarkoitus. Mikäli rikkomukseen syyllistynyt ei ollut suorastaan rikolli-

nen, hänen tiedettiin saavan hallitsijalta turvakirjeen ja jatkavan sen jälkeen ammatin-

harjoitusta. Tuomioissa ei mainittukaan karkotuksen olevan lopullinen. Karkotettu

saattoi pyytää raadilta lupaa palata kaupunkiin, mutta hänelle voitiin vastata, ettei se

ollut vielä mahdollista. Vasta kuninkaallisen turvakirjeen saatuaan hänet oli otettava

115

heti takaisin kaupunkiin. Toisaalta esimerkiksi varastettua tavaraa ostaneiden porvarei-

den oli turha toivoa paluuta. Näin sääntöjä rikkoneelta estettiin joiksikin kuukausiksi

mahdollisuus toimia säätynsä ammatissa. Tämän käytännön mukaan karkotettua porva-

ria kohdeltiin lievemmin kuin sellaista henkilöä, joka ei ollut porvari. Eri asia sitten oli,

miten ankaraksi kukin rangaistuksensa koki.

Näyttää kuitenkin siltä, että sopu pyrittiin saamaan aikaan mahdollisimman usein.

Lähteiden mukaan ne henkilöt, jotka eivät rangaistuksen saatuaan palanneet paikalleen

yhteisössä, ajautuivat jatkuviin uusiin rikkomuksiin porvariyhteisö vastaan. Kyseessä ei

siis ollut ainoastaan yksilöön, vaan myös koko verkostoon vaikuttava tekijä. Ennaltaeh-

käisemällä epäsosiaalista käyttäytymistä ylläpidettiin ryhmäidentiteettiä ja sen toimi-

vuutta. Nimenomaan sopivuuden rajojen ylittämisen estäminen jo ennalta korostuu

lähteissä. Tämä on loogista, sillä jo pelkkä epäily ympäri kiertävänä juoruna löi leiman

sen alaisiin henkilöihin ja heidän yhteistyökumppaneihinsa. On vielä syytä korostaa,

että mikäli porvari joutui lopullisesti verkostojensa hylkäämäksi, hänellä ei ollut mah-

dollisuutta harjoittaa ammattiaan muissakaan kaupungeissa. Porvaristo tunsi lähteiden

perusteella hyvin myös muualla asuvat epärehelliset ja hankalat kauppiasveljensä. Tois-

ta mahdollisuutta ei siis välttämättä annettu.

116

LÄHTEET:

ARKISTOLÄHTEET:

Kansallisarkisto, Helsinki (KA)

Yleisiä tili- ym. asiakirjoja 1538–1634.

Turun kaupungin tullitilit 1549–1617, KA 233–237 (TMA: mikrofilmit ES 497–

499).

Turun linnaläänin voutikuntien tilejä 1538–1634.

Register opå Åbo Stadz Gårder och Tompte 1609, KA 1711a (TMA: mikrofilmi

ES 613).

Turun kämnerioikeuden oikeuspöytäkirjat (TKO) 1639–1660, KA Z 171–180

(TMA: mikrofilmit ES 1615 ja ES 1616).

Riksarkivet, Tukholma (SRA)

Städers Acta, Åbo Vol 82–83, Städers Akter, Åbo 2. Strödda aktstycken (Turun yli-

opisto, Suomen historia: mikrofilmi FR 225).

Turun kaupunginarkisto, Turku (TKA)

Maistraatin arkistokokoelma.

Käsityöläisammattikunnat.

Räätälien ammattikunnan arkisto.

Diaarit ja merkintäkirjat.

Sisäänkirjoituskirja 1625–1769, 1A:3.

Raastuvanoikeuden oikeuspöytäkirjat (TRO) 1624–1660, BIa 1–30.

Turun maakunta-arkisto, Turku (TMA)

S. Dahlströmin kortisto.

Nimihakemisto.

J. W. Ruuthin kokoelma IX, kortisto.

117

PAINETUT ALKUPERÄISLÄHTEET:

Handlingar till upplysning af Finlands häfder (HUF VII). Sjunde delen. Utg. af Adolf

Iwar Arwidsson. Stockholm 1854.

Samling utaf Kongl. Bref, Stadgar och Förordningar (SKBSF I). Angående Sveriges

Rikes COMMERCE, POLITIE och OECONOMIE Uti Gemen, Ifrån Åhr 1523 in til

närvarande tid. Uppå Hans Kongl. Maj:ts Nådigasta Befallning Giord af And. Anton

von Stiernman. Secreterare wid Kongl. Maj:ts och Riksens Archivum. Första Del.

Stockholm 1747.

Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1553–1634. Bidrag till Åbo stads historia (BÅH

I). Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska museum. Utg. af R.

Hausen. Helsingfors 1884.

Utdrag ur Åbo stads dombok 1624–1625. Bidrag till Åbo stads historia II (BÅH II).

Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska museum. Utg. af Carl

von Bonsdorff. Helsingfors 1885.

Åbo stads Dombok 1623–1624. Bidrag till Åbo stads historia. 1. III (BÅH III). Utgifna

på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska museum. Utg. af Carl von

Bonsdorff. Helsingfors 1886.

Utdrag ur Åbo stads Dombok 1626–1632. Bidrag till Åbo stads historia. 1. IV (BÅH

IV). Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska museum. Utg. af

Carl von Bonsdorff. Helsingfors 1887.

Utdrag ur Åbo stads Dombok 1632–1634. Bidrag till Åbo stads historia. 1. VI (BÅH

VI). Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska museum. Utg. af

George Granfelt. Helsingfors 1890.

Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1634–1700. Bidrag till Åbo stads historia XI–

XII (BÅH XI–XII). Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska

museum. Utg. af R. Hausen. Helsingfors 1901.

TIEDONANNOT:

Pousar, Jarl Gunnar; ylikirjastonhoitaja, Vihti, synt. 1941, kuol. 2004. Suullinen tiedon-

anto 16.10.2001.

118

TUTKIMUSKIRJALLISUUS:

Ahonen, Voitto: Kuka oli Jochim Franck? Lisiä Franck-suvun historiaan. Genos 65.

Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 1994 - 4. Sivut 153–156. Helsinki 1994.

Bonsdorff, Carl von: Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Andra häftet. Bidrag till

Åbo stads historia. Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska

museum. Andra serien. Helsingfors 1892.

Bonsdorff, Carl von: Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Andra bandet. Andra

häftet. Bidrag till Åbo stads historia. Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo

stads historiska museum. Andra serien. Helsingfors 1901.

Bonsdorff, Carl von: Åbo stads historia under sjuttonde seklet. Andra bandet. Tredje

häftet. Bidrag till Åbo stads historia. Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo

stads historiska museum. Andra serien. Helsingfors 1904.

Borg, Tyra: Guld- och silversmeder i Finland. Deras stämplar och arbeten 1373–1873.

AB. Tilgman OY. Helsingfors 1935.

Carlson, Albert W.: Med mått mätt. Svenska och utländska mått genom tiderna. LTs

förlag, Stockholm. Borås 1997.

Carpelan, Tor: Åbo i genealogiskt hänseende på 1600- och början af 1700-talen. Länsi-

Suomi–Västra Finland III. Bidrag till kännedom af Västra Finland, utgifna af Västfinska

Afdelningen. Helsingfors 1890.

Dahlström, Svante: Åbo brand 1827. Studier i Åbo stads byggnadshistoria intill 1843 I,

Bidrag till Åbo stads historia utgivna av Styrelsen för Åbo stads historiska museum.

Andra serien. Åbo 1929.

Eilola, Jari: Rajapinnoilla. Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuolis-

kon noituus- ja taikuustapauksissa. Bibliotheca historica 81. Suomalaisen Kirjallisuuden

Seura. Helsinki 2003.

Ericson, Lars: Borgare och byråkrater. Omvandlingen av Stockholms stadsförvaltning

1599–1637. Stockholmsmonografier utgivna av Stockholms stad. Borås 1988.

Fagerlund, Solveig: Handel och Vandel. Vardagslivets sociala struktur ur ett kvinnoper-

spektiv. Helsingborg ca 1680–1709. Historiska institutionen vid Lunds universitet.

Studia Historica Lundensia. Malmö 2002.

Furuhagen, Björn: Berusade bönder och bråkiga båtsmän. Social kontroll vid socken-

stämmor och ting under 1700-talet. Kulturhistoriskt bibliotek. Stockholm/Stenhag 1996.

Gadolin, Carl Axel Johan: Åbo handlande borgerskap. En historisk återblick med an-

ledning av Handelsföreningens i Åbo sextioårsjubileum. Åbo 1934.

119

Gallén, Jarl: Spårar och Silfverspårar. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja XXXVII,

1957–1959. Turku 1961.

Grotenfelt, Kustavi: Suomen kaupasta ja kaupungeista ensimmäisten Vaasa-

kuninkaitten aikoina. Akateeminen väitöskirja. Helsinki 1887.

Halila, Aimo: Suomen kaupunkien kunnallishallinto 1600-luvulla. I. Historiallisia tut-

kimuksia. Julkaissut Suomen Historiallinen Seura. XXVIII. Helsinki 1942.

Heckscher, Eli F.: De svenska penning-, vikt-och måttsystemen. En historisk översikt.

Tredje upplagan. Publikationer utgivna av Historielärarnas Förening I. Stockholm 1942.

Hermanson, Lars: Nätverk som politisk resurs. 1100-talets Danmark från ett socialpoli-

tiskt perspektiv. Teoksessa Nätverk som social resurs. Historiska exempel. Einar Hre-

insson & Tomas Nilson (red.) Studentlitteratur, Lund 2003.

Hreinsson, Einar och Nilson, Tomas: Nätverksforskningens rötter. Teoksessa Nätverk

som social resurs. Historiska exempel. Einar Hreinsson & Tomas Nilson (red.) Student-

litteratur, Lund 2003.

Kallio, Anni: Räätälimestari yhteisönsä jäsenenä Turussa vuosina 1625–65. Toim. Petri

Karonen. Jyväskylän yliopisto. Historian laitos. Suomen historian julkaisuja 27. Teos

perustuu tekijän syksyllä 1998 Jyväskylän yliopiston historian laitoksessa tarkastettuun

Suomen historian pro gradu-tutkielmaan. Jyväskylä 2000.

Kallioinen, Mika: Kauppias, kaupunki, kruunu. Turun porvariyhteisö ja talouden orga-

nisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle. Bibliotheca Historica 59. Suomalaisen Kirjalli-

suuden Seura. Helsinki 2000.

Kamen, Henry: Early Modern European Society. Routledge, Taylor & Francis Group.

London and New York. First published 2000. Reprinted 2001.

Kostet, Juhani: Turun raadista käräjäoikeuteen. Oikeuslaitoksen turkulaisia vaiheita

keskiajalta toisen vuosituhannen lopulle. Jyväskylä 1998.

Laakso, Veikko: Suur-Loimaan historia I. Esihistorialliselta ajalta vuoteen 1721. Kus-

tantajat: Alastaro, Loimaan kaupunki, Loimaan kunta ja Mellilä. Loimaa 1986.

Lager, Birgitta: Stockholms Befolkning på Johan III:s tid. Stadshistoriska institutet.

Stockholm 1962.

Langer, Herbert: Trettioåriga kriget. Alkuteos Hortus Bellicus (1978). Ruots. Paul

Frisch. German Democratic Republic 1981.

Müller, Leos: The Merchant Houses of Stockholm, c. 1640–1800. A Comparative Study

of Early-Modern Entrepreneurial Behaviour. ACTA UNIVERSITATIS UPSALENSIS.

120

Studia Historica Upsalensia 188. Utgivna av Historiska instutionen vid Uppsala univer-

sitetet genom Rolf Torstendahl, Torkel Jansson och Jan Lindegren. Uppsala 1998.

Möller, Sylvi: Suomen tapulikaupunkien valtaporvaristo ja sen kaupankäyntimenetel-

mät 1600-luvun alkupuolella. Historiallisia tutkimuksia. Julkaissut Suomen Historialli-

nen Seura. XLII. Helsinki 1954.

Nikula, Oscar ja Sigrid: Turun kaupungin historia 15211600. Niteet I–II. Turku 1987.

Nyholm, Leo: Trummel. Genos 68, Suomen Sukututkimusseuran Aikakauskirja 1997 -

4. Sivut l71–172. Helsinki 1997.

Plakans, Andrejs: Kinship in the Past. An Anthropology of European Family Life,

1500–1900. Basil Blackwell Publisher Ltd. Great Britain, Worcester 1984.

Ramsay, Jully: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden. Helsingfors 1909–16.

Ranta, Raimo: Turun kaupungin historia 16001721. Niteet I-II. Turku 1975.

Ranta, Raimo: Suurvalta-ajan kaupunkilaitos. Teoksessa Suomen kaupunkilaitoksen

historia 1. Keskiajalta 1870-luvulle. Kirjoittajat c. J. Gardberg, Raimo Ranta, Oscar

Nikula, Henrik Lilius. Päätoimittaja Päiviö Tommila. Toimitussihteeri Rauno Endén.

Suomen kaupunkiliitto. Vantaa 1981.

Ranta, Raimo: Suomi ja Itämeren kauppasuhteet keskiajalta 1600-luvulle. Vuosikirja

1997. Tampereen seudun sukututkimusseura ry. XVIII:1. Tampere 1997.

Raustela, Lasse: Turkulaisen käsityön ja teollisuuden vaiheita. Turun käsi- ja pienteolli-

suusyhdistyksen 100-vuotisjuhlajulkaisu. Turku 1968.

Ruuth, J. W.: Åbo stads historia under medeltiden och 1500-talet. Första häftet. Bidrag

till Åbo stads historia. Utgifna på föranstaltande af Bestyrelsen för Åbo stads historiska

museum. Andra serien. Helsingfors 1909.

Ruuth, J. W.: Åbo Stads historia under medeltiden och 1500-talet. Tredje häftet. Bidrag

till Åbo stads historia utgifna på föranstaltande af bestyrelsen för Åbo stads historiska

museum. Andra serien. Helsingfors 1916.

Småberg, Thomas: Lokal makt och lokala nätverk. En undersökning kring det medeltida

frälsets nätverk i Västergötland ca 1390–1520. Teoksessa Nätverk som social resurs.

Historiska exempel. Einar Hreinsson & Tomas Nilson (red.) Studentlitteratur, Lund

2003.

Somerset Fry Peter and Fiona: The history of Scotland. First published in 1982. London

and New York 1992.

Toropainen Veli Pekka: Liedon Spåra-suvun esivanhempia. Vuosikirja 2003. Numero 2.

Turun Seudun Sukututkijat ry. Turku 2003.

121

Wilskman, Atle: Släktbok II. Helsingfors 1918–1933. Florinus, Florin, Blom. Svenska

Litteratursällskapet i Finland. Helsingfors 1933.

Voionmaa, Väinö: Turun kansanluokat v. 1635. Historiallinen aikakauskirja 1913.

Yhdestoista vuosikerta. Sivut 135–142. Helsinki 1913.

LIITTEET:

Liite 1. Mitat:

Pituusmitat:

Tanko Syli Kyynärä Jalka Metri

1 1 2/3 5 10 2,96892

1 3 6 1,781352

1 2 0,593784

1 0,296892

Vetomitat nestemäiselle tavaralle:

Tynnyri Kannu Tuoppi Puolituoppi Kortteli Jumpru Litra

1 48 96 - - - 125,616

1 2 4 8 32 2,617

1 2 4 16 1,3085

1 2 8 0,65425

1 4 0,327125

1 0,08178125

Laivalästi:

Laivalästiä käytettiin mittana laskettaessa ulkomaankaupan tuotteiden määriä. Yhden

laivalästin koko riippui laivattavasta artikkelista. Lähteissä puhutaan tavallisesti pelkäs-

tään lästistä, kun tarkoitetaan laivalästiä, jonka vetoisuudet olivat tavallisimmissa artik-

keleissa seuraavat:

12 tynnyriä voita, traania, kalaa ja pikeä

13 tynnyriä tervaa

15–17 tynnyriä suolaa, riippuen sen alkuperämaasta

17–18 tynnyriä suolalihaa

24 tynnyriä rukiita, vehnää ja herneitä

27 tynnyriä kauroja

32 tynnyriä ohria

34 tynnyriä maltaita

Metallin painomitat:

Kippunta Markpunta Markka Kilo

1 20 400 136,02432

1 20 6,801216

1 0,3400608

Lähde: Albert W. Carlson: Med mått mätt. Svenska och utländska mått genom tiderna.

Borås 1997.

Liite 2. Vuosina 1556 ja 1559 samaa laivuria (laivurit nimettynä luokka-akselilla) käyt-

täneiden porvareiden määrät.

020406080

100120140160180

Erik K

ranc

k

Lass

e And

erss

on

Bertil K

okko

Sigfri

d Kan

taja

Han

s Kyr

ö

Mår

ten

Kyr

ö

Po

rva

ria

kp

l

Porvareiden rahtejayhteensä

Saman porvarin rahtejakaksi kertaa

Saman porvarin ylikaksi kertaa

Lähteet: KA 233b; KA 233d, passim.

Liite 3. Vuosina 1576–1578 samaa laivuria (laivurit nimettynä luokka-akselilla) käyttä-

neiden porvareiden määrät.

0102030405060708090

100

Lass

e And

erss

on

Mår

ten

Kna

pe

Lass

e Åland

Mår

ten

Ben

gtss

on

Knu

t Mat

tsso

n

Jako

b Pelto

Olof K

arlsso

n

Po

rvari

a k

pl

Porvareiden rahteja yht.kpl

Saman porvarin rahtejakaksi kertaa

Saman porvarin rahtejayli kaksi kertaa

Lähde: KA 233f, passim.

Liite 4. Vuosina 1584–1597 samaa laivuria (laivurit nimettynä luokka-akselilla) käyttä-

neiden porvareiden määrät.

0

50

100

150

200

250

Valbo

rg In

nam

aa

Ber

til S

vens

son

Sim

on Jön

sson

Han

s Stä

ck

Lass

e And

erss

on

Jako

b Ban

de

Lass

e Hen

rikss

on

Mår

ten

Kna

pe

Jako

b Klass

on

Nils

Tor

kilsso

n

Jona

tas Vec

k

Po

rvari

a k

pl Kaikki porvarit

Kaksi kertaa

Yli kaksi kertaa

Yli viisi kertaa

Lähteet: KA 233g–235a, passim.

Liite 5. Turkulaisia laivureita vuonna 1611 käyttäneiden porvareiden sekä heidän anta-

miensa rahtien kappalemäärät.

Lähde: KA 235e, passim.

Laivuri

0

5

10

15

20

25

Porvareita yhteensä Matkoja yhteensä

Johan Högie

Karsten Karstens

Mickel Soldan

Tönius Nerij

Hans Persson

Hans Wolle

Johannes Hille

Påval Gode

Liite 6. Turun porvareiden Pohjanmaan-purjehduksessa vuonna 1601 käyttämät laivurit.

Laivuri

0 2 4 6 8 10

Laivurit

Porvaria kpl

Thomas Träll

Erik Hakola

Lasse Finne

Erik Andersson

Jöran Palikka

Sigfrid Simonsson

Lähde: KA 235b, passim.

Liite 7. Vuoden 1571 mukaiset porvariston asuinpaikat varallisuuden ja ammatin mu-

kaan: Kirkkokortteli. Kirvesmiehiä ja mylläreitä ei mainita tässä korttelissa asuviksi.

Lähde: SRA, Städers Acta 82, ei sivunumerointia.

0

10

20

30

40

50

60

70

Kirkkokortteli

% k

au

pu

ng

in k

oko

vasta

avasta

po

rvari

sto

sta

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo yli 2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 1000-2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 100-999 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 50-99 mk

Porvari, jolla hopeaa yli 100

luotia

Porvari, jolla hopeaa 40-99

luotia

Porvari, jolla hopeaa 20-39

luotia

Kultaseppä

Räätäli

Suutari

Tynnyrintekijä

Seppä

Kirvesmies

Mylläri

Muut käsityöläiset

Liite 8. Vuoden 1571 mukaiset porvariston asuinpaikat varallisuuden ja ammatin mu-

kaan: Luostarikortteli. Räätäleitä, seppiä ja kirvesmiehiä ei mainita tässä korttelissa

asuviksi.

Lähde: SRA, Städers Acta 82, ei sivunumerointia.

0

20

40

60

80

100

120

Luostarikortteli

% k

au

pu

ng

in k

ok

o v

as

taa

va

sta

po

rva

ris

tos

ta

Kauppias, kauppatavaroiden arvo

yli 2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden arvo

1000-2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden arvo

100-999 mk

Kauppias, kauppatavaroiden arvo

50-99 mk

Porvari, jolla hopeaa yli 100 luotia

Porvari, jolla hopeaa 40-99 luotia

Porvari, jolla hopeaa 20-39 luotia

Kultaseppä

Räätäli

Suutari

Tynnyrintekijä

Seppä

Kirvesmies

Mylläri

Muut käsityöläiset

Liite 9. Vuoden 1571 mukaiset porvariston asuinpaikat varallisuuden ja ammatin mu-

kaan: Aninkaisten kortteli. Kultaseppiä ja mylläreitä ei mainita tässä korttelissa asuvik-

si.

0

5

10

15

20

25

30

35

Aninkainen

% k

au

pu

ng

in k

oko

vasta

avasta

po

rvari

sto

sta

Kauppias, kauppatavaroidenarvo yli 2000 mk

Kauppias, kauppatavaroidenarvo 1000-2000 mk

Kauppias, kauppatavaroidenarvo 100-999 mk

Kauppias, kauppatavaroidenarvo 50-99 mk

Porvari, jolla hopeaa yli 100luotia

Porvari, jolla hopeaa 40-99luotia

Porvari, jolla hopeaa 20-39luotia

Kultaseppä

Räätäli

Suutari

Tynnyrintekijä

Seppä

Kirvesmies

Mylläri

Muut käsityöläiset

Lähde: SRA, Städers Acta 82, ei sivunumerointia.

Liite 10. Vuoden 1571 mukaiset porvariston asuinpaikat varallisuuden ja ammatin

mukaan: Mätäjärven kortteli. Kahta eniten kauppatavaroita omistanutta kauppiasryh-

mää, eniten hopeaa omistanutta kauppiasryhmää, kultaseppiä ja mylläreitä ei mainita

asuviksi tässä korttelissa.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

Mätäjärvi

% k

au

pu

ng

in k

oko

vasta

avasta

po

rvari

sto

sta

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo yli 2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 1000-2000 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 100-999 mk

Kauppias, kauppatavaroiden

arvo 50-99 mk

Porvari, jolla hopeaa yli 100

luotia

Porvari, jolla hopeaa 40-99

luotia

Porvari, jolla hopeaa 20-39

luotia

Kultaseppä

Räätäli

Suutari

Tynnyrintekijä

Seppä

Kirvesmies

Mylläri

Muut käsityöläiset

Lähde: SRA, Städers Acta 82, ei sivunumerointia.

Liite 11. Vuoden 1632 mukaiset porvariston asuinpaikat kortteleittain varallisuuden ja

ammatin mukaan.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

Kirk

ko

Luos

tari

Anink

aine

n

Mät

äjär

vi

% k

au

pu

ng

in k

oko

vasta

avasta

po

rvari

sto

sta

Vero 1 äyri tai yli

Vero 3/4 äyriä

Vero 1/2 äyriä

Vero 1/4 äyriä

Vero 0, 1/8, 3/8 äyriä

Ulkomaalaissyntyinen

kauppias

Suomalainen porvari

Kultaseppä

Suutari

Räätäli

Muu käsityöläinen

Lähde: TKA, TRO BIa 4, Äyriluettelo 6.–7.4.1632, liite, 1–4.

Liite 12. Turussa vuosina 1624–1660 solmittujen talokauppojen myyjät ja ostajat ryhmi-

teltynä säätyryhmittäin ja kortteleittain.

0 5 10 15 20

Kirk

ko

Luos

tari

Mät

äjär

vi

Anink

aine

n

kauppoja kpl

Myyjä ja ostajakäsityöläinen

Myyjä ja ostajasuomalaisia porvareita

Myyjä ja ostajavaltaporvareita

Myyjä käsityöläinen,ostaja suomalainenporvari

Myyjä käsityöläinen,ostaja valtaporvari

Myyjä suomalainenporvari, ostajakäsityöläinen

Myyjä suomalainenporvari, ostajavaltaporvari

Myyjä säätyläinen,ostaja valtaporvari

Myyjä valtaporvari,ostaja käsityöläinen

Myyjä valtaporvari,ostaja suomalainenporvari

Myyjä valtaporvari,ostaja säätyläinen

Lähteet: TKA, TRO BIa 1–30, passim.