yläkaupungin yö 2015

16

Upload: kyoesti-ylikulju

Post on 21-Jul-2016

261 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

Pääsymaksuttoman Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalin ohjelmalehti.

TRANSCRIPT

Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän Energia, mediayhteistyökump-panimme Torikokous.fi, Taiteen Edis-tämiskeskus, kaikki vapaaehtoisemme, tapahtumapaikkojen ihmiset ja festivaa-likävijät

Toimitus: Kyösti Ylikulju, Eveliina Eronen, Kaisa Ristimella, Tero Uuttana ja Ville WaaliGraafinen suunnittelu, kuvitus, taitto: Sirpa Varis ja Darja Zaitsev

Yläkaupungin Yö kiittää tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan

Voi, Voi tätä kurjaa maailmaa ja miten pallomme onkaan huolta pul-lollaan! Mutta ei hätää, Yläkaupungin Yö on syntyjäänkin laman lap-si ja toiminut kaupunkitilan värittämisen erikoisasiantuntijana jo 23 vuoden ajan. Olemme jälleen haravoineet esiin eri alojen nousujen ja laskujen ekspertit ja järjestäneet heille ajan ja paikan, johon asettua ko-ettavaksi.

Teemamme on boheemi yläkaupunki. Ohjelmistoa makustellessam-me pohdimme ensin, mitä koko käsite tarkoittaakaan – kaikki sanan ulottuvuudet kun olisi haastavaa solmia yhteen. Meille boheemius on

Kaupungissa järjestetään jälleen osal-listava arkkitehtuurityöpaja, kun Uusi Kau-punki -tiimi saapuu visioimaan kaupunkitilan uudenlaista käyttöä. Suunnitteluhaasteiksi Jy-väskylä tarjoaa torit ja tuoreen Kauppakadun pihakatuosuuden.

Kaupunkilaisia rohkaistaan tulemaan mu-kaan työpajaan ja ideoimaan yhdessä arkki-tehtien kanssa. Miten sinä haluaisit käyttää kaupunkitilaa? Minkälainen paikka rohkaisisi kaupunkiaktiivisuuteen? Miten luodaan käve-lykatu, joka luo kokemuksen siitä, että kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita? Millaisissa kaupunkitiloissa sinulla on hyvä olla?

Uusi Kaupunki -kollektiivin arkkitehdit kuuntelevat ja kartoittavat kaupunkilaisten ideoita Yössä, jonka jälkeen arkkitehdit työstä-vät ajatukset suunnitelmiksi. Tulokset julkais-taan kaupunkitapahtumassa 6.6.2015. Kau-punkilaisilta toivotaan rohkeaa osallistumista työpajaan ja suunnitelmien kommentoimista myös osoitteessa www.uusi-kaupunki.fi.

ota haltuun KauppaKatu! Sen yläpää on nyt pihakatu ja oleskelu kaistoilla sallittu. Soita, tanssi, syö, pelaa tai ota torkut – opetellaan yh-dessä ihan uusia tapoja yläkaupunkitilan käyt-töön. Inspiraatiota puuhailuihin voit hakea vaikkapa Kahvila Säteen edustalla sykkivistä TUFF! -katujameista.

nappasimme tiuKemmin Kiinni nykyhetken hameenhelmasta ja tarrauduimme siihen itse-päisellä voimalla. Festivaali vaikuttaa nyt so-siaalisen median kentällä kokonaisvaltaisesti Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, jäl-kimmäiset kaksi löydät tunnisteella @ylakaupunginyo.

Olemalla seuraajaparvessa mukana pääset eksklusiivisesti mukaan näkemään ja rapor-toimaan festivaalin toteutusta ja kommentoi-maan päivittäisiä tapahtumia. Älä ole ahma, nouse siivillesi ja liity kirjavaan joukkoomme! (Oikeasti ahmatkin ovat tervetulleita).

Yläkaupungin Yö -ohjelmalehti Liity jäseneksinettisivuilla, nyt vain 5 €!

2

Painos: 10 000 kplPaino: Botnia Print Oy, Kokkola

YLÄKAUPUNGIN YÖ RYKauppakatu 2 E 1, 40100 Jyväskylä[email protected]

huolettomuutta, avoimuutta, yllätyksellisyyttä ja sopivassa määrin epä-sovinnaisuutta. Se mitä tämä käytännössä tarkoittaa on kuitenkin kiin-ni sinusta, hyvä lukija-kokija-tekijä. Meillä ei varsinaisesti ole yleisöä eikä esiintyjiä, vaan festivaali olemme me kaikki.

Ovatko festarit, ravintolapäivät, vaput ja juhannukset sitten erikois-tapauksia, joissa olemisen rajat venyvät harmaata arkea pidemmäl-le? Ehkä näin ei pitäisi suostua ajattelemaan. Strategiassaan aikaansa edellä olevaksi julistautuva Jyväskylän kaupunkikin vaikuttaisi olevan valmis kokeilemaan uusia asioita. Meidän tulee tarttua näihin mahdol-lisuuksiin. Osoitetaan, että kun kadut avataan, niille vyörytään!.

nyKysirKusryhmä Company uusi maailma (CUM) on juuri voitta-nut Jyväskylän kaupungin vuoden 2015 kulttuuripalkinnon ja ohjaaja Seija Hakkaraisella pitää kiirettä. “Tuottaja pitäisi saada helpottamaan työmäärää, mutta rahasta on tiukkaa”, hän manailee.

Mutta mistä kaikki alkoikaan? Hakkarainen valmistui 2003 Turun AMK:n taideakatemiasta taiteen tuottajaksi erikoistuen elokuvaan sekä esittävään taiteeseen, ja muutti vuonna 2004 Jyväskylään. Jyväs-kylässä hän päätyi sattumalta ohjaamaan harrastajateatterissa. Ensim-mäinen ohjaus oli Harjun kesäteatterissa vuonna 2004 ja ensimmäi-sen nykysirkusteoksensa hän teki AdAstra-teatterin nimissä. Se oli nimeltään Uusi Maailma. ”Se oli vain sellainen päähänpälkähdys, että nykysirkusta. Mitäs se oikein tarkoittaa? Sit aloin kyliltä keräilemään tyyppejä.” Uusi Maailma -projektin kautta löytyi oma taiteilijuus ja vuonna 2006 Hakkarainen perusti Circus Uusi Maailman, nykyiseltä nimeltään Company Uusi Maailma. Siitä lähtien CUM on esiintynyt Yläkaupungin Yössä vuosittain.

Mistä CUM:n tyyli tulee? “Estetiikka tulee minusta, varsinaisia esi-kuvia ei oikeastaan ole. Esityksen luominen on sävyjen järjestelyä. Mu-siikki on tärkeä osa teoksiani, nykyään meillä on kolme hovisäveltäjää.” CUM:n teoksista hän mainitsee lempilapsikseen Jyväskylän Kankaan entisen paperitehtaan tiloissa esitetyn Rajatilan (2013) sekä vuonna 2011 kantaesitetyn, jo neljässä eri maassa nähdyn Globally Wantedin.

Hakkarainen ei ole Yläkaupungin Yössä kerennyt kauheasti mui-ta esityksiä näkemään, omat esitykset ovat vieneet ajan. “Oon jäänyt joskus Siltasaliin meidän esitysten jälkeen pimeään istumaan, että aah, rauha.” Omista Yön esityksistä Päivätanssit (2009) on jäänyt vahvasti mieleen: “Siellä oli kolme itsestään liikkuvaa kaappia. Lehdessä kirjoi-tettiin: Päivätanssit päättyivät Pekka Huttusen säveltämään paloittelu-murhaballadiin, jonka päätteeksi eräs kuoron jäsenistä hirttäytyi.”

CUM:n tulevaisuus on pääosin selvä: Toukokuussa 2015 on Maa-ilma X -epäsirkuselokuvan ensi-ilta. Seuraava kokopitkä näyttämöteos on nimeltään Ultraviolence & Meditation, joka tulee ensi-iltaan vuonna 2016. Entä Yläkaupungin Yössä tänä vuonna nähtävä CUM BOYS – CUM BACK? ”Se on comeback”, Hakkarainen tiivistää. Luvassa on siis jatkoa viime vuonna Yläkaupungin Yössä nähdylle teokselle. Nimestä voinee päätellä, millaisia sävyjä on luvassa.

3

onKo meillä Vielä hyviäkin uutisia vai valtaavatko huonot uutiset maailman? Tätä tarkastelee Heikki Parkkosen videoteos Tuomio-päivän kello, joka mittaa maailman uutisten optimismin määrää. ”Minuutin välein päivittyvä uutisvirta kulkee läpi algoritmin, joka arvioi jokaisen uutisen otsikon, leipätekstin ja teemojen positiivisia ja negatiivisia vivahteita”, Parkkonen kertoo. Teoksen vaihteleva ul-koasu ja värimaailma määräytyvät uutisten sävyjen mukaan. Teok-sessaan Parkkonen käyttää parinkymmenen suuren uutistoimiston lähteitä eri puolilta maailmaa. ”Suuret negatiiviset tai positiiviset uutiset leviävät ympäri maailman kulovalkean tavoin ja saavat näin kellon viisarin heilahtamaan välillä lyhyessä ajassa paljonkin”, hän toteaa. Tuomiopäivän kello on nähtävillä Galleria Hopan ikkunassa.

Boheemissa yössä voi törmätä myös Taidekollektiivi Dessous Bobettesin luomaan ylösalaisin olevaan maailmaan Lounaispuiston ja Seminaarinmäen alueella. ”Teos on syntynyt luovasta ideasta, kun joidenkin puiden huomattiin näyttävän joltain muulta kuin mitä ne ovat. Haluammekin tuoda tämän ajatusleikin festivaalikävijöille”, kertoo taiteilijaryhmään kuuluva Elina Ahtikari.

jyVäsKyläläinen asfaltti saa piristystä, kun Äkkigallerian Ka-tustipendin saanut yhdysvaltalainen mosaikkitaiteilija Jim Bachor saapuu kaupunkiin. Kymmenpäiväisen vierailunsa aikana Bachor tulee tekemään katumosaiikkiteoksiaan eri puolille Jyväskylän kes-kustaa. Teosten julkistamisjuhla pidetään Yläkaupungin Yössä, jol-loin myös festivaalialueelle toteutettu teos paljastetaan.

Jim Bachor tunnetaan kotikaupungissaan Chicagossa paitsi näyt-tävien seinämosaiikkien tekijänä, myös ennen kaikkea asfaltissa ole-via kuoppia ja reikiä mosaiikkiteoksilla täyttävänä taiteilijana. Tu-hansien katukuoppien ja -reikien kaupungissa hänen teoksensa on otettu ilolla vastaan – taide vähentää kulkuneuvojen rikkoutumisia ja värittää muuten ankeaa asfalttimaisemaa. Yön aikaan näistä ka-tukuvan piristäjistä päästään siis nyt nauttimaan myös Jyväskylässä.

4

lounaispuiston laValla tapahtuu koko festaripäivän ajan aina yhteen asti yöllä. Lavan kovista artisteita nostam-me kaksi kokoonpanoa tarkempaan tutkiskeluun.

Alkuillasta lavan valtaa kotimaisissa ja kansainvälisissä medioissa palstatilaa raivannut jyväskyläläinen Typeface. Bändin tunnistettava, tummanpuhuva melankolinen vaihtoehtorokki voitti muuten valtakunnallisen YleX-radio-kanavan viikoittaisen rytmibarometri-kilpailun suvereenisti tänä keväänä. Laulaja-basisti Oton mukaan bändin ympärillä pyörivä hype ei kuitenkaan sekoita miesten päitä, vaan toimii oi-keanlaisena motivaattorina.

Lähes heti “taippareiden” jälkeen lämpöä lyö naisenergiaa pursuava

tänä Vuonna yläKaupungin Yössä on luvassa jotain nostalgista. Jotain säväyttävää. Jopa jotain legendaaris-ta. Lähes vuosikausia kestäneen vuosikymmenen jäl-keen Jelmu pystyttää telttalavansa jälleen kampuksen kentälle, tuoden mukanaan liudan kovaakin kovempia artisteja. ”Onhan tämä jälleen iso satsaus Jelmulta, niin taloudellisesti kuin työvoimallisestikin”, Jelmun toimin-nanjohtaja Jonna Paananen kertoo.

Aikanaan telttalavalla Yläkaupungin Yössä on vierail-lut artisti jos toinenkin. Esimerkiksi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus heitti ensimmäisen keikkansa Ylä-kaupungin Yössä juurikin Jelmun telttalavalla vuonna 1998. Lisäksi Stam1na kävi esiintymässä teltassa vuonna 2004 muun muassa Lapkon kanssa. Jokaisen bändin ura lähti noista ajoista kovaan nousukiitoon

Hurjaa menoa on luvassa siis tänäkin vuonna, kun teltan valtaa kuusi artistia. ”Tärkeintä oli löytää helvetin kovia bändejä kaikille. Valitut artistit eroavat tyylillises-ti toisistaan etenkin siksi, että teltan yleisöön saadaan vaihtelevuutta”, Jelmun promoottori ja tiedottaja Raine Pulkkinen sanoo. Noin 800 ihmistä vetävässä teltassa on luvassa muun muassa punkkia, räppiä ja rokkia.

Teltan pystyttäminen päiväksi on kovaa hommaa. ”Joka kerta kun teltta on saatu kasattua ja purettua, tu-lee sellainen ei enää ikinä koskaan -fiilis. Mutta ajan kuluessa sitä saattaa unohtaa sen kaiken vaivan ja ha-luaa vain tuoda festarikävijöille unohtumattoman fiilik-sen”, Paananen muistelee vuosikymmenen taakse. Entä saammeko nähdä Jelmun telttalavan seuraavan kerran vasta vuonna 2025 jälleen vuosikymmenen päästä? Toi-minnanjohtaja hymyilee eikä sano juuta eikä jaata: ”Sitä katsotaan sitten tämän vuoden jälkeen.”

5

back-to-back show Rauhatädin, MC Pyhä Lehmän ja SOFAn tähdittämänä. Omaperäisistä ja pohjoisella murteella kyllästetyistä sanoituksistaan tunnettu Rauhatäti julkaisi viime keväänä de-byyttialbuminsa. MC Pyhä Lehmä on tehnyt veljensä, rap-battlepioneeri Ka-jon kanssa materiaalia yhteisnimellä Yhdentekevää, joka julkaisi niin ikään ensimmäisen albuminsa Yhdenteke-mää viime vuonna. Kolmikolla on jo kasassa hyvin keikkakokemusta yh-dessä ja luvassa on varmasti makoisa show!

Lavalle nousevat lisäksi AO Jazz Orchestra, ISOn Tanhuujat & Jyväs-kylän kansalaisopiston pelimannit, TPO All Stars Band, Minä en ole kala, Eveliina Stolp sekä Sisi Majitu.

yli 115-Vuotias nuoruKainen Mieskuoro Sirkat on pessyt men-neiden, muistojen täyttämien vuo-sikymmenten irtopölyt pois, kiil-lottanut perinteistä vankimmat, uudistanut ohjelmistoa ja löytä-nyt nykytyylinsä johtajansa Nikke Isomöttösen käsissä – P.J. Hanni-kaisen hengessä tietenkin. Esitys ta-pahtuu heidän oman ilmoituksensa mukaan kello 18:n ja 20:n välillä, jossain.

Hieman nuorempi, yli 15-vuo-tias Ruamjai-kuoro testailee Alvar Aalto -museon perusnäyttelytilojen akustiikkaa. Luvassa on rentoa illan-viettomusiikkia.

Saunaan meidät vie, ehkä vain kuvainnollisesti, Secapella-kuoro. Pieni saunavuoro sisältää otteita kuoron isommasta Sauna-kokonai-suudesta. Kulissi goes Acappella -kuoro kuulostanee enemmän laulu-yhtyeeltä kuin perinteiseltä kuorolta. Ohjelmisto koostuu itse sovitetuista kappaleista ja mukana on tuttuja pop- ja rockklassikoita Ed Sheera-

KesKeisenä festiVaalialueena toimiVa Jyväskylän yliopiston Seminaarinmä-en kampus kuhisee ohjelmaa. Historiallinen kulttuuriympäristö toimii ohjelma-numerona jo itsessään, mutta useiden esitystenkin taustalla on yliopiston eri lai-tosten opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Keväällä järjestetyn monitieteisen peliprojektikurssin tuotokset ovat iltapäi-vän ajan esillä ja testattavissa Musican aulassa. Yleisöllä on mahdollisuus osallis-tua myös pelien kehittämiseen yhdessä opiskelijoiden kanssa. Erilaisten esittely-pisteiden lisäksi Musica toimii myös yhtenä Yön keskeisimmistä keikkapaikoista. Syksyllä entisen ruokalasalin paikalle avatun Boombox-salin myötä rakennuk-sessa on nyt kaksi isoa esiintymistilaa.

Boomboxissa esiintyvä musiikin lehtori Pekka Toivasen luotsaama Kotola-Projekti on Pink Floydin musiikkiin erikoistunut 12-jäseninen kokoonpano, jonka ohjelmistoon kuuluu lukuisia Floyd-klassikoita. Jotain aivan erityistä koe-taan samalla lavalla kun elektroakustinen kokoonpano Order Of The Living esit-tää Terry Rileyn minimalistisen klassikkoteoksen In C (1964).

Yliopistolla opetettaville kielille pääsee altistumaan heti aamupäivästä Mä-ki-Matin perhepuistossa, jossa Kielikampus järjestää kielisuihkutusta lapsille ja lastenmielisille. Kiinan kieleen ja kulttuuriin taas pääsee tutustumaan kielikes-kuksen ohjaamien leikin, kalligrafian, syömäpuikkokokeilujen ja teeseremonian kautta Ryhtilän Taiji-esityksen yhteydessä.

Yöhön osallistuvissa kampusalueen rakennuksissa on avoimet ovet pääsään-töisesti puoleenyöhön saakka.

6

nista Hurri-ganesiin, sekä velmuja versioita harvinaisemmista laulelmista.

Keväiseen rakkau-dennälkään löytyy apu ainakin kahden kuoron esiintymisestä. Lauluryh-mä Tuulantei laulaa ”mi-nun kultani” -teemalla kan-sanlauluja ja 1940-1960-luvun iskelmiä, miettien maailmanme-noa ja erityisesti miehiä. Sekakuo-ro Aallon Laulajat esittää lauluja rakkaudesta ja romantiikasta.

Må Pyton on hankala väliinpu-toaja. Se on lauluyhtye, eli jonkin-lainen laulava bändi, joka etsii yhä linjaa hyvän maun ja taiteellisen katastrofin ristiaallokossa. Se on kolunnut kuoromaailman kiemurat ja koukerot, taistellut tyttövuosien tyvenet ja tyrskyt sekä hionut he-geliläisen huumorin hedonistiseen huippuunsa. Yhtye esittää Monty Pythonin lauluja suomeksi.

musiiKin ja esittäVien taiteiden ohel-la pääset nauttimaan myös elokuvan valloittavasta preesensistä. Tapahtu-man aikana on mahdollista löytää ai-nakin kolme erillistä elokuvia esittävää tilaa.

Kaupunginkirjastolla tarjonnasta vastaa Kynnys ry:n FormulaX, jossa valkokankaalle heijastetaan elokuvia, jotka kertovat vammaisuudesta sekä siihen liittyvistä ennakkoluuloista ja tunteista. Mukana muun muassa pal-kittu dokumentti Kovasikajuttu.

Kampuksen Vanhassa Pajassa voit käydä katsastamassa kahden eloku-van ensi-illat. Iltayhdeksästä eteenpäin tilan valtaa Mustan Taksin The Ride, johon on luotu kokemus mustimmasta yöstä sekä Toni Esselin Underbelow-installaatio. Luvassa on kaavaa rikkova elokuvan ja performanssitaiteen sta-biili seos, johon nyt jos koskaan kan-nattaa tutustua!

Keski-Suomen elokuvakeskus herättää henkiin liudan elävää kuvaa Keski-Suomen museon auditoriossa. Jo kahdelta alkava ohjelmisto sisältää elokuvan Tuhat kertaa hyvää yötä sekä päivän mitalta lyhytelokuvia Pohjois-maista, Euroopan laidoilta sekä lapsille suunnattuna. Kirsikkana kakun päällä katsoja pääsee nauttimaan Jyväskylän seudulla kuvatuista lyhytelokuvista 16-milliseltä filmiltä.

Kesän aVajaispäiVä Valuu myös alakaupungil-le, kun kaupungin keskellä nähdään treenikämp-piä kolunneita paikallisia yhtyeitä Kompassi-rockissa. Päivän mittaan soittaa neljä bändiä, joita kaikkia yhdistää yksi paikka treenikämppi-neen: Veturitallit.

Ohjelma Kompassilla alkaa jo puoliltapäivin

7

ja soitto soi neljään saakka. Lavalla nähdään ja kuullaan Hilla, Rockkuoro Rock All, Cake & Ice Cream sekä Typeface. Järjestäjinä toimivat Veturitallit sekä Tiimiakatemia, yhteistyössä Jyväskylän nuorisopalveluiden ja Yläkaupungin Yön kanssa. Paikalla on myös nuorisojärjestöjä esittelemässä toimintaansa.

12 14 16 1810

Tarkemmat ajat ja paikat löydät nettisivuiltamme ylakaupunginyo.fi

sWäg(iloKiVi t. 16-01.30)jyrisa(opinKiVen K. 16-16.30)

KylliKit ja tähdenlento-orKesteri(opinKiVen K. 17-17.30)

rajan taKaa(opinKiVen K. 18-18.45)

musiiKKiVideoita K-s(opinKiVen K. 15.30-20)

musiiKKiVideoita K-s(opinKiVen K. 18.45-19.15)

haamu(jelmu 25V-t. 18.15-19)

relentless(jelmu 25V-t.19.15-20)

ao jazz orChestra(lounaisp. 15-15.45)

tpo all stars Band(lounaisp. 17.15-18.15)

minä en ole Kala plays ultra Bra(lounaisp. 18.45-19.45)

hiljaisuudesta/persoonasta(musiCa BoomB. 15-15.45)

fresh tides(musiCa BoomB. 16-16.45)

juha-matti rautiainen soundsCapes(musiCa BoomB. 17.15-18)

order of the liVing perf. terry riley’s in C(musiCa BoomB. 18.30-19.30)

tanssi- ja Voimisteluseura illusion VaajaKosKi(musiCa m103 15.15-15.30)

Venla Kupiainen: moVe(musiCa m103 16.15-16.30)

jyVäsKylän tanssi-opiston näytöKset(musiCa m103 17.15-18) Cooma danCe aCademy

(musiCa m103 18.45-19.30)

seitsemän hunnun tanssi(musiCa m103 19.45-20.45)

yliopiston peliprojeKti-Kurssin peliprotoja(musiCa aula 13-16)

yhdistysten esittelypisteitä (musiCa aula 14-00)

KieKKoileVa Koira - heKa(seminaarim. p. 15/15.30)

frisBeegolf, jyVäsKylän liitoKieKKoilijat(seminaarim. p. 16-20)

sheep(sohWi 16.30-17.15 )

aKseli hiltunen sienimetsällä(sohWi 17.30-18.15 )

seuora(sohWi 18.30-19.15 )

hillaruoVssut(ylä-ruth 17-17.45 )

iloista musiiKKia(ylä-ruth 18-18.45 )

tapani Keppana & menetetty raKKaus(ylä-ruth 19-19.45 )

opastus Boheemiin yläKaupunKiin: lähtö 1 (VaKiopaine 14)

opastus Boheemiin yläKaupunKiin: lähtö 2 (VaKiopaine 15)

janos ValmistusVirhe duo(VaKiopaine 16.45-17.30)

petri KaiKosuo & ystäVät(VaKiopaine 17.45-18.30)

iida umpiKuja(VaKiopaine 18.45-19.30)

tuomiopäiVän Kello(galleria hoppa)

taiteilijaseuran taideale -50% (taideKortteli B. 12-20)

pariisin Kadut – KahVila(taideKortteli B. 12-22)

sanna & taneli(taideKortteli B. 16.30-17)

uKulele orKesteri(taideKortteli B. 17.15-18)

aino ja Kyy(taideKortteli B. 18.30-19.15)

jaana polamon isan päiVäKirja-monologi(taideKortteli K. 16-16.15)

jaana polamon isan päiVäKirja-monologi(taideKortteli K. 17-17.15)

dreadmarK djs(juomatehdas p. 14-20)

impropaatti(juomatehdas s. 16-16.30)

mieletön sitruuna(juomatehdas studio 16.45-17.30)

outolintu – erilainen, onnellinen(juomatehdas s. 18-18.45)

saga elgland (juomatehdas s. 19.15-20.15)

lulu ja ystäVät(luCKy B. 18-18.30)

otto & harri duo(luCKy B. 18.45-19.30)

KamariKuoro CantinoVum(seminarium j. 18.30-19)

pmta(s-raK. tissari 17-17.45)

lauluryhmä tuulantei(s-raK. tissari 18-18.30)

lihapoiKien disCo(x-raKennus p. 16-18)

mussa Kussa(x-raKennus p. 18-19.30)

haedong Kumdo(u2 16.30-17.15)

jigotai KiCKBoxing(u2 18-18.45)

jyVäsKylän tanssiopiston 60+ ryhmät(ryhtilä 16-16.30)

taiji-esitys seKä Kiinalainen juttu(ryhtilä 17-17.45)

Kendo(ryhtilä 18.15-18.45)

alBan KeittiönmaKuja(alBa 17-21)

miesKuoro lauCanto(alBa 17.30-18.15)

Kulissi goes aCappella(alBa 19-19.30)

sottiisiKomBo 1/2(toiVolan V. 13-13.30)

orgues de BarBarie(toiVolan V. 14-14.45)

it´s all aBout the pop!(toiVolan V. 15.15-16.15)

elohiiri(toiVolan V. 17.30-18.15)

Bellman-KolleKtiiVi(toiVolan V. 18.30-19.15)

seKaKuoro aallon laulajat(aa-museo 18-18.30)

truBaduuri tenho tornBerg(harjun p. 15-15.45)

aaronmeiden - lauluja lapsille(harjun p. 18.30-19)

tuff(KahVila säde 15-21)

Kööhä aKa runoteatter(s-raK. tissari 19-20)

uusi jyVäsKylä(KauppaK. 15 12-18)

jKl Kangas & jKl Kesä(KauppaK. 15 12-18)

lasten puuhatuoKio(rsp 15-16)

tanKotanssiesityKsiä(rsp 17.30-18)

Café muse(holVi 15)

taiderestauroija Kirsi nousiainen(holVi 16.30-17.30)

farfellaz(holVi 17.30-17.45)

arKKiteht. - ja taideKäVely(KirKKopuisto 16-17)

djs Wonderlust(KirKKopuisto 18-21)

ruma anKanpoiKanen(Kansantarina 14)

imppu-ryhmä(Kansantarina 15-15.45)

tarinateatteri storia(Kansantarina 17.45-18.45)

riimi&draama-ryhmä(Kansantarina 19-20)

lyhyteloK. lapsille(Ks-museo a. 17-18)

työpaja(K-s museo K.15 11-23)

trio tarina(K-s museo V. 17-17.45)

tanssiteat. Kramppi(Ks-museo V. 18.15-19)

longBoardCross-madness(minna C.K. 17-20)pyöränhuoltopäiVä

(Käsityön m. 11-16)

soniC poetry(Käsityön m. 18.15-18.45)

sKiffleorKesteri musti(Käsityön m. 19-19.45)

grannies smoKing pipes(tanssiina 17-17.30)

Kirjamyyntiä, työpajoja(yliopiston K. 15-20)

slaCKline(yliopiston K. 17-19)

omat tanssit(siltasali 14.45/15.45)

Cum Boys - Cum BaCK(siltasali 18-18.30)

KulttuuriKahVila(puutarhurint. 18-22)

formulax & Kynnys ry(KaupunginK. 12-16)

tarinaKluBi(toriKoKous 17-18)

paneeliKesKustelu(toriKoKous 18-19)

sinKKupyöräily(Kompassi 13)

pimé Café (13-20)

hilla(KompassiroCK 12.30-13.15)

roCKKuoro roCK all(KompassiroCK 13.15-14)

CaKe & iCe Cream (Kom-passiroCK 14-14.45)

typefaCe(KompassiroCK15-16)

alWar urBan:muKsujamit(K.teatteri 12-12.45)

artmus: shoWtanssi(mäKi-matti 10-10.30)

tempoa tenaViin(mäKi-matti 10.30-10.45)

ison tanhuujat (isot)(mäKi-matti 10.45-11.15)

taiKuri hölynpöly(mäKi-matti 11.15-11.45)

Kulissi: peuKaloliisa(mäKi-matti 11.45-12.15)

teatteri-ilmaisu(mäKi-matti 12.15)

pape Cisse & mama afriCa jKl(mäKi-matti 13-13.30)

KloVniduo joKunenässä(mäKi-matti 13.45-14)

tö pistiäiset(mäKi-matti 14.15-14.45)

luoVa laVa lapsille(mäKi-matti 11-13)

jKl tanssopisto(mäKi-matti 12.30-13)

KoKo maailman soitinpiste: uulu(mäKi-matti 11-14)

sanataideKoulunonginta(mäKi-matti 10.30-14.30)

työpajateatteritaiValtajat(mäKi-matti 13.30-14.30)

4h lelunVaihtopiste(mäKi-matti 10-13)

pop-up steinerKoulu & touKotori(mäKi-matti 10-15)

aaronmeiden(mäKi-matti 11-11.30)

uniCef Kirjamyynti(mäKi-matti 10-15)

temppurata(mäKi-matti 10-15)

KielisuihKutus(mäKi-matti 10-12)

huutoKatrillia(mäKi-matti 12.30-12.45)

KaVeriKoirat(mäKi-matti 10-15)

Oletko hukassa? Haluisitko olla hukassa? Lähde opas-tuskierrokselle! Jyväskylän matkailuoppaiden opastukset boheemiin yläkaupunkiin läh-tevät Vakiopaineen yläkerrasta kello 14 ja 15. Kirkkopuiston arkkitehtuuri- ja taidekävely taas lähtee liikkeelle puiston kioskilta kello 16.

Hukkaan!

8

jKl:n seudun lyhärit –16mm filmienarKistoKooste (K-s-museo a. 16-17)

Boss Cafe / olympialaiset (VaKiopaine t. 18.30-18.45)

KseK: tuhat Kertaa hyVää yötä(Ks-museo a. 14-16)

tanKotanssia: lajiesittely & Vapaata KoKeilua(rsp 16.30-17.30)

yhteispeliä - ison tanhuujat & jKl:n Kansalaisopiston pelimannit (lounaisp. 16.15-16.45)

KasVomaalausta(aprilli 12-14)

huoneteatteri(aprilli 14-15)

petäjäVeden sepät(seminaarinK.15-20)

jonna ja Viljami ortju(Carisma 18-19)

9

20 22 00 02

mai(iloKiVi a. 19.30) litKu Klementti &

tuntematon nro(iloKiVi a. 20.15-21)

fate Vs. free Willy(iloKiVi a. 21.15-22)

usVa(iloKiVi a. 22.30-23.15)

BeVerly girl(iloKiVi a. 23.30-0.15)

slim Bean(iloKiVi a. 0.45-1.30)

dj ljuBin VälileVyt(iloKiVi a. 23.15-2.30)

Kaupungin Valot(iloKiVi a. 1.45-2.30)

sWäg(iloKiVi y. 21-02.30)

Vanja parKa(opinKiVen K. 19.15-19.45)

msrBl(opinKiVen K. 20-20.30)

musiiKKiVideoita K-s(opinKiVen K. 18.45-19.15)

relentless(jelmu 25V-t.19.15-20)

terVeet Kädet(jelmu 25V-t. 20.20-21)

ValKyrians(jelmu 25V-t. 21.20-22)

sin Cos tan(jelmu 25V-t. 22.40-23.30)

nahKataKKiset tytöt plays dingo(jelmu 25V-t. 00-01.00)

eVeliina stolp(lounaisp. 20-20.45)

typefaCe(lounaisp. 21-21.45)

rauhatäti, mC pyhä lehmä & sofa(lounaisp. 22.15-23.45)

sisi majitu(lounaisp. 00-0.45)

order of the liVing perf. terry riley’s in C(musiCa BoomB. 18.30-19.30)

Kotola-projeKti plays pinK floyd ClassiCs(musiCa BoomB. 20-21)

farout & Beyond(musiCa BoomB. 21.45-22.45)

mantaray(musiCa BoomB. 23-23.45)

Cooma danCe aCademy(musiCa m103 18.45-19.30)

seitsemän hunnun tanssi(musiCa m103 19.45-20.45)

pape Cisse ja mama afriCa jyVäsKylä(musiCa m103 21-21.30)

jyVäsKylän flamenCo-yhdistys(musiCa m103 21.45-22.15)

johanna emilia(sohWi 19.45-20.30 )

the jaCKups(sohWi 20.45-21.30)

septiC apes(sohWi 22-22.45 )

the sCions(sohWi 23-23.45)

jimmy Wasted(sohWi 00-0.45 )

tapani Keppana & menetetty raKKaus(ylä-ruth 19-19.45 )

slaCK Bird(ylä-ruth 20-20.45)

CoaCh & toVerit(ylä-ruth 21.15-22 )

u.f.ojala(ylä-ruth 22.15-23 )tom Waits orChestra(ylä-ruth 22.15-0.15 )

ahaVa(ylä-ruth 0.30-1.15 )

moly(ylä-ruth 01.30-02.15 )

iida umpiKuja(VaKiopaine 18.45-19.30)

sylVia Blah & sKeptinen tendenssi(VaKiopaine 19.45-20.30)

mandolin mountain(VaKiopaine 20.45-21.30)

palolampi(VaKiopaine 22-22.45)

mallas athene(VaKiopaine t. 19.30-19.45)

mallas athene(VaKiopaine t. 20.30-20.45)

asKel pelKoon(VaKiopaine t. 21.30-22)

noKturno-runoKluBi(galleria hoppa 20-21.30)

Kauhujen yö(galleria hoppa 23-01)

aino ja Kyy(taideKortteli B. 18.30-19.15)

duo hoffrén & hämäläinen(taideKortteli B.19.30-20)

teatteriKoneen aaro Vuotila ihan truBana(taideKortteli B. 20.15-20.45)

Cloud rosen(taideKortteli B. 21.15-22)

outolintu – erilainen, onnellinen(juomatehdas s. 18-18.45)

saga elgland (juomatehdas s. 19.15-20.15)

CirCus triste: yKsin(juomatehdas s. 20.45-21.15)

jyVäsKylän KunKKu(juomatehdas s. 21.45-22.45)

räsynuKKe(luCKy B. 20-20.45)

itämaa(luCKy B. 21-21.45)

slaCK Bird(luCKy B. 22.15-23)

tiKKa sWamp(luCKy B. 23.15-00)

KamariKuoro CantinoVum(seminarium j. 18.30-19)

seCapella-Kuoro(seminarium j. 19.30-20)

paloKan Viihdelaulajat & ilonat Kuoro(seminarium j. 20.30-21.30)

KäsiKello-orKesterit Kide ja ClaraBella(seminarium j. 21.45-22.30)

må pyton(seminarium j. 23-23.30)

lauluryhmä tuulantei(s-raK. tissari 18-18.30)

mussa Kussa(x-raKennus p. 18-19.30)

BaCKyard party (gals dem sound & ng sound)(x-raKennus p. 19.30-01)

siBeria danCe CreW(x-raKennus p. 20-20.15)

rumBle squad(x-raKennus p. 20.30-20.45)

pyroKratia ry tulishoW(x-raKennus p. 00.45-01)

Korealainen disCo- tV(u2 19-19.30)

jyVäsKylän histor. mieKKailun seura(u2 19.45-20.15)

Capoeira força natural(ryhtilä 20-20.30)

grainVille line danCers(ryhtilä 19-19.45)

Kulissi goes aCappella(alBa 19-19.30)

nightCap(alBa 20-20.45)

Bellman-KolleKtiiVi(toiVolan V. 18.30-19.15)

lauluryhmä jännät(aa-museo 19-19.30)

ruamjai-Kuoro(aa-museo 20-20.30)

naisKuoro harput(Carisma 19-19.30)

teatterilesKet(Carisma 20.30-21.30)

Kööhä aKa runoteatter(s-raK. tissari 19-20)

VolVer(holVi 18.30-18.15)farfellaz(holVi 19.30-19.45)

jeesus & BoB dylan(K.KirKKo 19-20)

truBaduuri tenho tornBerg (K-s museo V. 19.30-20.30)

Kulissi goes aCapella(K-s museo V. 21-21.30)

teatterilesKet(K-s museo V. 22-22.45)

sKifflepapat(grilli 21 19-19.30)

Veli-matti laitinen & refugees(grilli 21 20-00)

soniC poetry(Käsityön m. 18.15-18.45)

sKiffleorKesteri musti(Käsityön m. 19-19.45)

pelaKuu-yhtye(Käsityön m. 20.30-21.15)

BestiKset johanna ja talo-ulla(tanssiina 19.15-19.45)

synKimmän yöneloKuVat(Vanha paja 21-00)

Cum Boys - Cum BaCK(siltasali 19.30-20)

Cum Boys - Cum BaCK(siltasali 21-21.30)

KulttuuriKesKustelu(puutarhurint. 19.30-21)

KeVätKonsertti(puutarhurint. 21-22)

liVe-tuoppi(toriKoKous 19-20)

miesKuoro sirKat (18-20)

alWar urBan goes Crazy(K.teatteri 21.30-23.30)

urheilu

musiikki

lapset&perhe taide&elämä

teatteri&elokuva

CittÀ dei morti -näyttelyn esittely (aa-museo 20.30-21)

Valon ja Varjon hattuja -työpaja (aa-museo 21-22.30)

Boss Cafe / olympialaiset (VaKiopaine t. 18.30-18.45)

Väitettyä Viiniä ja ilmaisia jumalia(holVi 20-20.30)

jonna ja Viljami ortju(Carisma 18-19)

Katu muuttuu sKeittiradaKsi (25), urheilukenttä konserttiaree-naksi (10), sisäpiha ulkoilmadiskoksi (45), katto keikkapaikaksi (9) ja kirjaston atrium (46) osaksi akrobatiaesitystä. Yläkaupungin Yöllä on pitkät perinteet erilaisten tilojen valjastamisesta osaksi mitä eri-laisempia esityksiä. Joku voisi jopa sanoa, että tilankäytön suhteen ollaan välistä hyvinkin boheemeja.

Tapahtuma-alueella et voi koskaan tietää, milloin pääset nautti-maan esityksestä tai jopa osaksi sitä. Luvassa on katunukketeatteria sekä monenlaisia pop-up -esityksiä, kuten Jyväskylän ylioppilaste-atterin JYT, osoite: 40100 Koditon, joka ottaa kantaa kaupungin kult-tuuritoimijoiden tilaongelmiin.

Tapahtumapaikoista paluun tekee vuosia kaivattu Jelmun teltta, jossa nähdään suomalaista vaihtoehtomusiikin kärkikaartia. Opinki-ven katolla musisoitiin Suurten meteoriittien yössä jo pari vuotta sit-ten ja tänä vuonna paikan ottaa omakseen JYYn kulttuurivaliokun-ta. Luvassa on jyväskyläläisiä musiikkivideoita, live-musiikkia sekä huhujen mukaan jonkinlainen ravintola.

Uusista tapahtumapaikoista Carisman (3) korttelista raikaa vahva naislaulu kun Naiskuoro Harput aloittaa moniääniseen ilakoinnin. Myöhemmin illalla Teatterilesket soittavat rehellistä suomifolkkia hitusen popahtavalla svengillä. Toisella puolella yläkaupunkia, Kah-vila Kansantarinassa (1), nähdään illan aikaan monenlaista teatteria.

10

Aamiaishuone Kansatarina (13-22)Alvar Aalto -museo (11-23)Carisman lounaskahvila (16-22)Galleria Hoppa (20-01)Grilli 21 (12-05)Harjun Paperi (10-21)Hotelli Alba (11-01)Hyvän Olon Kauppa & Kahvila Säde (14-22)Ilokivi (16-03)Opinkiven katto (15-21)Jelmu 25v -teltta (18-01)Jyväskylän taidemuseo Holvi (11-21)Jyväskylän yliopiston tiedemuseo: Keski-Suomen luontomuseo (12-21)Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Seminarium (12-00)Kauppakatu 15/Tiimari (12-18)Karnevaalikauppa Aprilli (10-17)Kaupunginkirjasto (10-16)Kaupunginkirkko (18-20)Kaupunginteatteri (12-13, 21-23)Keski-Suomen museo (11-23)Keski-Suomen museonKäsityöläismuseot (10-20)KirkkopuistoKirpputori Harjunporras (10-15)Kompassirock (12-16)

Lounaispuisto (15-01)Lucky Balwin’s (12-02)Minna Canthin katu (15-01)Musica: M103, Boombox,esittelypisteet (13-00)Mäki-Matin perhepuisto (10-15)Puutarhurintalo (18-22)Päijänne antikvariaatti-antikvaarinen kirjakauppa (10-22)Ready Set Pole (15-18)Ryhtilä (16-22)Seminaarinkadun tori (14-01)Seminaarinmäen puutarha Siltasali (14-22)Sohwi (12-02)Studio, Juomatehdas (15-23)Suomen käsityön museo (18-22)Taidekortteli: Becker ja Kirjailijatalo (12-22)Tanssiina (12-20)Toivolan Vanha Piha (10-20)Torikokous (17-20)U2 (14-21)Vakiopaine (14-02)Vanha Paja (21-00)X-rakennuksen piha (16-01)Yliopiston kirjasto (10-19)Ylä-Ruth (10-03)

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.

9. 9. 10. 11. 12.

13.

14.

15. 16. 17. 18. 19.

20. 21. 22.

23. 24. 25. 26.

27. 28.29.

30. 31. 32. 33. 34.35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47.

jyVäsKylän yliopiston tiedemuseoNäyttelykeskus Soihdussa on esillä yliopiston historiaan tutustuttava perusnäyttely Oi kuva-tuksia ja mielijuohteita. Kipinä-galleriassa FM Martti Korhosen etnologian pro gradu -tut-kielmaan hirsitalossa asumisen kokemuksesta perustuva näyttely. Keski-Suomen luontomu-seossa vaihtuva näyttely Papanamaan kartta – Kuopion luonnontieteellisen museon näytte-ly liito-oravasta sekä perusnäyttely Perintönä ympäristö.

KesKi-suomen museoPysyvinä näyttelyinä Keski-Suomi - maakunta-ko sekin on? sekä Jyväskylä - kaupunkiko sekin on? Vaihtuvina näyttelyinä Rauta-aika - Pekka Pitkäsen veistoksia sekä valokuvanäyttely Kel-jon kadonneet maisemat. Työpajatila Kontissa voi leikkiä entisajan leluilla, kokeilla erilaisia esillä olevia esineitä ja työkaluja sekä tehdä hauskoja tehtäviä näyttelyihin liittyen. Kes-ki-Suomen museon Käsityöläismuseot ovat avoinna kello 20 saakka.

alVar aalto -museoPerusnäyttely Alvar Aalto. Arkkitehti. Kevät-näyttely Città dei morti – Kuolleiden kaupunki esittelee Alvar Aallon toteutumattomia hauta-usmaa- ja siunauskappelisuunnitelmia.

jyVäsKylän taidemuseon holViNäyttelyssä Ehtiihän sinne Pariisiin myöhem-minkin. Kuvataidetta Keski-Suomessa 1947–

11

1973 on esillä lähes sata poimintaa kaupungin taidekokoelmista. Johanna Ketolan Laakso L447 on teoskokonaisuus, joka muodostuu kaksiosaisesta videoteoksesta, valokuvista ja veistoksellisista elementeistä. Pysyvinä näyt-telyinä Pasi Rauhalan Kotimuseo sekä Oravien aarteita.

suomen Käsityön museoKäsityössä elämän tuntu nostaa esiin tämän päivän erikoisuuksia ja muistoja menneestä. Aikamatka-näyttelyn aikajanalle on poimittu keskeisimpiä piirteitä maamme käsityön his-toriasta. Kansallispukukeskuksella on esillä eri aikakausien pukukokonaisuuksia eri puolilta Suomea. Vaihtuvina näyttelyinä Esa Niirasen Sora skateboards Ikkunagalleriassa sekä tou-kokuun alkupuolella avautuvat Marimekkoelä-mää ja MUO.DOT – käyntikortti.

juomatehtaan studion ohjelma alkaa kun Impropaatti ry pulahtaa tuttuun tapaansa improvisaation aavalle ulapalle. Improvisaati-oteatteria tarjoilee myös Mieletön Sitruuna, joka lupaa räätälöidä esityksensä boheemiin teemaan sopivaksi sloganilla ”Jos metsään (tai yläkaupungille) haluat mennä nyt, niin SIT-RUUNA!”

Mahdolliseen syvään päähän päästään naamioteatterin keinoin. Outolintu – erilai-nen, onnellinen on selviytymistarina hylkää-misestä, koulukiusaamisesta, syrjäytymisestä, päihteiden ja huumeiden väärinkäytöstä, pak-kohoidosta, oikeudesta olla erilainen ja onnel-linen, elää omankokoista elämää ja toteuttaa omia unelmia.

Studion ilta huipentuu Jyväskylän Nyky-teatteriyhdistyksen ensimmäiseen produk-tioon. Jyväskylän Kunkku on rajoja rikkova nykyteatteriesitys pieksämäkeläisestä pyro-

maanipojasta.KaupunginKirjaston ala-aulassa Nuorten Taidetyö-pajan kevätnäyttely. Toisessa kerroksessa Hannele Aholan Debrecenin tie. taidepäi-VäKoti KulmaKartanon ikkunoihin heijastetaan Hanna-Kaisa Hämäläi-sen valokuvanäyttely Kalenteritytöt. galle-ria BeCKerissä on esillä Helmi Koivi-olan grafiikkaa.

tarjolla on monenmoista ohjelmaa lapsille, lapsiperheille ja lasten kavereille. Kuten edellisinä vuosina, Mäki-Matin perhe-puisto toimii lähes omana lastenfestivaalinaan. Kannattaa kui-tenkin huomata, että sen lisäksi lähes koko muukin ohjelmisto on soveltuvaa kaikenikäisille ja altistuminen elämyksille sallit-tua!

Aamupäivästä alkaen perhepuistossa on esillä paljon eksoot-tisia soittimia ympäri maailmaa ja tärkeintä on tietysti se, että kaikkia soittimia pääsee kokeilemaan itse! Koko maailman soi-tinpisteen mahdollistaja, tamperelainen Kulttuuriosuuskunta Uulu, jakaa mottonsa mukaan musiikkia kaikille.

Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulun onginnassa pääset pohtimaan muun muassa tätä perimmäistä kysymystä: Jos osaisit puhua eläinten kieltä, väittelisitkö mursun kanssa? Sanataidekoulussa loihditaan kipinöitä kielestä. Vilkas mieliku-vitus pääsee täällä täyteen loistoonsa omaan ilmaisuun luotta-misen kautta.

Jyväskylän Steinerkoulun Toukotori avautuu heti aamu-kymmeneltä pop-up steinerkoulun teltalla. Toukotorilla on lu-vassa muun muassa taimimyyntiä, ilmapalloja ja kaikenlaista toritunnelmaa. Pop-up steinerkoulussa pääsee myös maalaa-maan, muovailemaan ja muotokuvapiirtämään. Kaikki pääsevät mukaan iästä riippumatta!

Perhepuiston lavalla on ohjelmaa koko aamu- ja iltapäivän ajan. Luovalla lavalla Jyväskylän seudun nuorisoseurat ja ISOn Tanhuujat järjestävät tänä vuonna yleisöäkin osallistavaa toimintaa, josta syntyy varmasti melkoista hulinaa ja hulabaloo-ta. Suomalaisen kansanperinteen kanssa käsitellään ystävyyttä ja yhteistyötä eri näkökulmista ja lähtökohdista käsin.

Lasten Yö jatkuu yläkaupungilla, jossa muun muassa Tanssii-nan tiloissa bestikset Johanna ja Talo-Ulla esittävät setin lauluja uudesta lasten musiikkinäytelmästään.

P.S. Mäki-Matissa on paikalla myös kaverikoiria koirakave-riksi kaikille!

jyVässeudun 4H-yHdistys järjestää Mäki-Ma-tissa lapsille suunnatun lelunvaihtokirppiksen. Kirppikselle voit tuoda oman ehjän lelun, josta haluat luopua ja tilalle saat valita itsellesi uuden kotiinviemisiksi. Tuohan itsesi ja lelusi paikalle!

12

niin ryhtilässä Kuin Musican auditoriossa-kin pääsee nauttimaan monenlaisesta tanssi-taiteesta. Cooma Dance Academy esittää hui-mia kisakoreografioita, Seitsemän hunnun tanssiesityksessä nähdään itämaista, disco-orientalia ja fuusiotansseja. Myöhemmin il-lalla Jyväskylän Flamencoyhdistys kopistelee kantojaan tulisten rytmien tahtiin.

X-rakennuksen edustalla kannattaa varau-tua päätä huimaavaan vatkaukseen, kun Gals Dem Soundin ja NG Soundin katubileet rä-jähtävät käyntiin. Dancehall-tanssia esittele-vät niin Rumble Squad kuin Siberia Dance Crewkin karibialaisen letkeällä ja naisellisella

Kun nuorallaKäVelyä on tullut harjoiteltua muutama vuosi ja lähitienoiden puistot alka-vat kyllästyttää, on aika nostaa nuoraa. Saam-me Yössä kunnian seurata nuorallakävelijä Tim De Mazièren esitystä Yliopiston kirjaston aulan ilmatilassa. De Mazière on harjoitellut lajin parissa kauan, ja vaikka tasapainoaisti on harjaantunut, yleisö ei tule selviämään esityk-sestä pidättämättä henkeään.

Kampuksen puutarha-alueen nurmikolla viuhuu tänä vuonna tunnistettavia lentäviä esineitä kun Heka-koira on vaihtanut lajin-sa tanssista koirafrisbeehen. Näyttävä show koostuu musiikista, tempuista ja liikkeistä kiekkojen kanssa. Myös Jyväskylän Liito-kiekkoilijoiden suosittu frisbeegolfrata löytyy samaiselta nurmialueelta. Radan voi mennä heittämään läpi yksin tai porukalla, paikalta löytyvät välineet ja ohjeistus kaikille.

Taekwondoseura Mukwanin vauhdikas näytös Korealainen disko-tv lupaa murskaus-ta, näyttäviä potkuja sekä vauhdikkaita tais-teluita, huumoria unohtamatta. Haedong Kumdon miekkataituritkin teroittavat teränsä Yläkaupungin Yöhön. Luvassa on yhdellä ja kahdella miekalla tehtäviä esteettisiä ja dynaa-misia liikesarjoja sekä paritekniikoita. Paikal-la on mahdollisuus nähdä taistelukoreografia jolla ryhmä osallistui EM-otteluihin. Teknistä osaamista saamme ihailla puisen harjoitus-miekan halkoessa sanomalehtiä. Tämä kore-alainen miekkailulaji on rantautunut Jyväs-kylään vuonna 2013 ja ryhmää luotsaa saman vuoden euroopanmestari.

13

dancehall-afrobeats-fuusiotanssiesityksellään. Tarttuvia rytmejä ei kannata säikähtää, näissä jameissa pääsee tanssimaan aivan jokainen! Jamit päättyvät pimeyden laskettua Pyrokra-tia ry:n huikeaan tulishow’hun.

Korkeuksiin nousevia jalkoja tulee tänä vuonna väistellä myös Taidemuseolla, kun

tankotanssitrio FarFellazin ak-robaattinen tankotanssiesitys pyörähtää käyntiin. Esitykseen on otettu mukaan elementtejä sirkusmaailmasta. Tankotanssi jatkuu tangon tahtiin Volver-yh-tyeen sovittaessa Esterin päivään sopivia suomalaisia ja argentiina-laisia tangoja. Toivottavasti sen-tään sadelaulu jää soittamatta!

Illan päättää musiikkia sekä alter egoja sisältävä spektaakkeli ja performanssi Väitettyä viiniä ja ilmaisia jumalia. Esitys sisäl-tää mahdollisesti jopa käsillä- ja päälläseisontaa. Ryhmä itse ku-vailee spontaanisti syntynyttä esi-tystä lahjakkaaksi ja mahtavaksi.

KotiinkuljetusTilaa Grannies Smoking Pipes aggregaattisoittokunta kotiinkulje-tuksena festarin aikana numerosta 041-479 7486 tai varaa ennakkoon: [email protected]

torialue on tänä vuonna jo tuttuun tyyliin mukulakivisellä Seminaarinka-dulla. Tarjolla on yhdistysten toimintaa esittelevien kojujen lisäksi esimerkik-si uniikkeja käsitöitä, kierrätysmateriaaleista valmistettuja sisustustavaroita, neuleita sekä koruja. Lisäannoksen boheemia fiilistä tuo syksyllä toimintansa lopettaneen Maailmankauppa Mangon pop-up -koju. Ruokaa on tarjolla niin paikallista kuin kansainvälistäkin, paikalla on ainakin grillattuja voileipiä tarjoi-leva leipäkoju, tortilloihin keskittyvä meksikolaiskoju, smoothie ja cookie -koju, kalaravintola ja jäätelökioski.

14

15